Irtipäästökoe (K-11 • vaellus- ja parisuhdedraama, Oliver/Valtteri • spurttailua, 7/7)

[flawless]

Minut houkutteli tänne kiinnostava nimi, joka oli niin nokkela että suorastaan pakotti klikkaamaan! Näin tekstin lukemisen jälkeenkin edelleen pidän kovasti nimestä, se sopii aihepiiriltään tosi hyvin tekstiin ja on musta edelleen tosi kivasti oivallettu. Kekseliäät yhdyssanaotsikot on mun kestolemppari ja tämä oli juuri sellainen. Se että tämä sana ja sen symboliikka tuli vielä lopetuksessa esiin vahvasti oikein kruunasi kokonaisuuden.

Miljöö oli tosi kiinnostava, en muista että oisin lukenut Lapin vaellusreissusta aikaisemmin. Tähän oli miljöön puolesta helppo samaistua mutta tuli kuitenkin ihanasti uusia asioita ja yksityiskohtia, jotka tekivät siitä kiinnostavan. Lopulta kuitenkin suhdekiemurat olivat niin kiinnostavia, että unohtui vähän miljöön fiilistely siihen keskittyessä, mutta se kertonee siitä että parisuhdedraama oli erittäin hyvin kirjoitettua ja varsin riipaisevaa. Ekan osan aikana tuli sellainen kuva, että suhde on ehkä vaan arjen harmaannuttama ja kaipaa vähän piristystä, mutta tokassa osassa esille tullut kosiminen ja kieltäytyminen yllätti ja kolautti kyllä aika kovasti. Jotenkin tässä oli sellainen painostava tunnelma, että ikään kuin odotetaan eroa vaikka ei halutakaan erota mutta ei myöskään jatkaa näin, ja se tunnelma oli tosi ahdistava ja voimakas ja taitavasti kirjoitettu. Valtterin ehdottumuus ja tuki oli tosi lämmittävää luettavaa ja pidin siitä, että loppu oli jokseenkin avoin mutta kuitenkin toiveikas, se tuntui jotenkin tosi kivalta ja hyvältä lopetukselta tälle.

Irti päästäminen ja arjen taakse jättäminen toimivat tässä teemana tosi hyvin. Oliverin työstressi ja työhön uppoutuminen olivat ymmärrettävä ja arkinen seikka, jota kuitenkin käsiteltiin tässä raikkaalla ja kiinnostavalla tavalla. Se kuinka Oliver oli niin kiinni siinä omassa arjen masennusmössössään ja työnarkomaniassaan eikä osannut yhtään irrottautua arjestaan oli kuvailtu tosi hyvin, sekä noin niin kuin itsessään että myös Valtterin päinvastaisen käytöksen ja olemuksen ja ajatusten kautta. Kaikissa osissa tuli eri tavoin tuo kontrasti esiin tosi hyvin, se kuinka toinen osasi käsitellä asioita terveemmin ja toinen ei - vielä. Olit kuvaillut Oliverin ajatuksia ja mielen tunnelmaa tosi hyvin, esim. hiljaisuuden paino ja olemisen ahdistavuus ja paperinivaskan haamu seuraamassa olivat tosi hienoja kohtia, samoin kuin oivallus siitä että työlleen omistautuneesta oli tullut työlleen elävä.

Irtipäästökoe niin kirjaimellisessa kuin kuvainnollisessa merkityksessäänkin oli tosi upea ja valtavan hienosti keksitty. Tykkäsin siitä, että se tuli tässä mukaan symboliikan lisäksi myös konkreettisemmin, se jotenkin teki tuosta symboliikasta vielä hienomman, kun se oli niin moniulotteinen. Tykkäsin siitä, miten irtipäästökoe positiivinen/negatiivinen toistettiin eri merkityksissä useampaan kertaan, tuo vaan oli jotain ihan käsittämättömän upeaa ja tuo viimeinen osa kokonaisuudessaan oli kyllä todella hieno. Niin paljon oivalluksia, niin paljon hienoja ilmaisuja, niin paljon merkitystä ja tunnetta... Ihan todella upea lopetus tälle, joka kyllä huipensi ja kruunasi tekstin loistavasti!

Syyllisyys sulki Oliverin silmät. Oliver ei käsittänyt sitä, että Valtteri pyysi lupaa koskettaa, vaikkei Oliver ollut pyytänyt lupaa satuttaa.

Oliver siveli mustelmarengasta Valtterin ranteessa. Jäljet sopivat täydellisesti hänen sormiinsa, ja se oli kauheaa. Valtterin parransänki raapaisi hänen korvantaustaansa. Hien hento häivähdys tuoksui turvalta. Rintakehän kohoilu selkää vasten tuntui kodilta. Oliverin mielessä käväisi, että hetki saattaisi olla heidän viimeisiään. Sitten hänen mielessään käväisi, että parisuhde olisi voinut päättyä kurjemmissakin maisemissa. Kaukaisuudessa aurinko leikki pilvihunnulla rei’ittämällä sitä rakastavasti.

”Kai sää tiiät, mitä mää tein sulle tuolla allaalla”, Oliver sanoi.

”Tiiän, mutta tiiän mää jottain muutaki. Myö ollaan seurusteltu, mitä, kuus vuotta. Mää rohkenen väittää tuntevani sut. Ei nyrkit oo sun aseita. Vaikeneminen on.”

Oliver tuijotti horisontin valonäytöstä ja vaikeni, mutta samalla hänestä tuntui oudosti siltä, etteivät he olleet pitkään aikaan olleet niin lähellä toisiaan.

Anteeksi raivostuttavan pitkä lainaus, mutta kun oih ja voih. Tämä vitospätkän loppu vaan oli kokonaisuudessaan niin upea. Tässä oli tosi hienoja kielellisiä elementtejä, esim. syyllisyys sulki silmät oli musta tosi hienosti muotoiltu. Mustelmarengas ja sen kauhea sopivuus omiin sormiin oli myös pysäyttävä, samoin kuin se että oli musta tosi hienosti sanottu että toinen pyysi lupaa koskettaa vaikkei hän ollut pyytänyt lupaa satuttaa, vertauksena tuo jotenkin oli tosi karu ja pysäyttävä. Läheisyyttä on myös kuvailtu tässä tosi hienosti ja tunnelmallisesti, kun oot kuvannut tilanteen noiden yksityiskohtien kautta, jotka olivat kaikki tosi upeita. Kuvailu loi tähän tosi vahvan ja kauniin tunnelman, joka sai tämän hetken tuntumaan tosi merkitykselliseltä. Oliverin ajatus viimeisistä hetkistä toi tähän katkeransuloisen sivumaun. Kokonaisuudessaan ihan tosi upea kohta niin monella tapaa! Tämä jäi kakkoseksi ainoastaan huikean hienolle lopetukselle

Tämä oli moniulotteinen, tunnelmallinen, hienosti kirjoitettu, oivalluksia tarjoava ja lukukokemuksena ehdottoman upea teksti. Pidin ihan hurjan paljon! Tuhannet kiitokset tästä ❤

[niiina]

Kommenttiarpajaisista hei o/

Valitsin tekstin ihan sen perusteella kun pari muutakin oli tätä kovasti kehunut. Tunnetusti sellainen vetää puoleensa! Kirjoitin tosiaan tätä kommenttia kesken Suomen jalkapallo-ottelun ja tietyistä syistä ajatukseni hieman karkasi tekstin suhteen, mutta haluan silti ehdottomasti kirjoittaa kommentin, koska teksti oli upea!

Pidin tosi kovasti siitä, millaisen tapahtumapaikan ja miljöön olit ylipäätään valinnut. Se vangitsi todella vahvasti mukaansa. Oli myöskin miellyttävää tietyllä tapaa lukea parisuhteen kiemuroista ja siitä, ettei kaikki ole aina niin helppoa. Pystyin samaistumaan todella vahvasti Oliverin työnarkomaani - ajattelutapaan, koska olen siinä todella vahvasti haluamattani itsekin. Se vie todella paljon siitä muusta ympärillä olevasta elämästä ja sitä varmasti meistä jokainen pysähtyy välillä ajattelemaan, että onko se sen arvoista ja miksi siitä ei osaa irtaantua. Stressaisin juuri samanlaisia asioita mitä Oliver tekstissä stressaa. Ja tuollainen varmasti myöskin vaikuttaa parisuhteeseen. Olen myös kateellinen ihmisille, jotka osaavat nauttia hetkestä ja todella iloita asioista siitä tilanteessa, koska olen itse juuri sellainen kenen pää hyrrää jatkuvasti kaikkea todellakin ei-oleellista kanssa ja se itse oikea hetki ei tunnu miltään. Senkin vuoksi tämä teksti tuntui tosi samaistuttavalta. Olit luonut minusta hahmojen dynamiikan loistavasti.

”Kai sää tiiät, mitä mää tein sulle tuolla allaalla”, Oliver sanoi.

”Tiiän, mutta tiiän mää jottain muutaki. Myö ollaan seurusteltu, mitä, kuus vuotta. Mää rohkenen väittää tuntevani sut. Ei nyrkit oo sun aseita. Vaikeneminen on.”

Oliver tuijotti horisontin valonäytöstä ja vaikeni, mutta samalla hänestä tuntui oudosti siltä, etteivät he olleet pitkään aikaan olleet niin lähellä toisiaan.

Voin myös samaistua siihen, kuinka sellainen silmitön raivo voi purkautua väkivaltaisena käytöksenä. Sitä on äärimmäisen haastavaa hallita, mutta jotenkin olit käsitellyt sitäkin todella hyvin tekstissä. Esimerkiksi tuo lainaamani kohta oli äärimmäisen onnistunut.

”Kolomekymmentäyksivuotias mies. Vatsakipu alakanu eilen illalla ylävatsalta ja paikallistunu tännään alaoikealle. Suoli toiminu, virtsaneritys normaalia. NRS nyt seittemän, ja pahoinvointiaki on. Oksentanu kertaalleen. Kuumeesta ei tietoa. Kliinisesti appendisiitti. Tärinäarkuutta, yskiminen pahentaa. Maksimiaristus McBurneyn pisteessä. Laaja-alainen défence. Rovsingin koe positiivinen. Irtipäästökoe positiivinen.”

Oliver kuunteli litaniaa puolella korvalla ymmärtämättä puoliakaan. Kipu ja pahoinvointi velloivat hänessä ja yrittivät varastaa kaikki ajatukset. Siitä huolimatta Oliver huomasi hymähtävänsä Valtterin viimeisille sanoille: irtipäästökoe positiivinen. Jossakin kivun toisella puolen Oliver ymmärsi sen olevan jotakin kliinistä ja arkista, mutta kun hän retkotti siinä kovassa, koleassa maassa ja tuijotti yläpuolella rakoilevaa pilvimassaa, hän ajatteli suuria seikkailuja ja kovia koettelemuksia. Hän muisteli lapsuutensa supersankareita. Ja niin Oliver Karisto lojuu Lapin erämaassa litimärkänä ja läpikotaisin lannistuneena, sankarin sadeviitta rypistyneenä allaan. Hänen suurin huolenaiheensa kiteytyy siihen, joutuuko hän umpilisäkkeenpoistoleikkaukseen ja sairauslomalle töistä. Sairausloma on sankarimme pahin vihollinen, vielä kesälomaakin pahempi. Irtipäästökoe negatiivinen.

Upeaa, tosi upeaa.

Musta oli ihana, että teksti päätyi kuitenkin toivoon tulevasta ja toivottavasti ymmärrykseen, jota tuollainen sairastuminen voi tuoda ainakin hetkellisesti elämään - että hetkonen. On tässä muutakin kuin se työ. Olen sanonut jo aikaisemminkin, mutta sanon nytkin, että olet ainutlaatuinen kirjoittaja ja olen todella kiitollinen sekä iloinen, että mulla on mahdollisuus lukea sinun kirjoittamiasi juttuja. Pahoittelut, että sen suuremmat pohdinnat varmasti puuttuu, mutta pidin tästä aivan hurjasti. Teksti osui ja upposi - ja se on varmasti se, mitä teksti monesti on tarkoitettu tekemäänkin. Samaistuvaisuus saa heti tekstin tuntumaan vielä entistä henkilökohtaisemmalta.

Iso kiitos Walle tästä lukukokemuksesta. ❤

[Angelina]

Kommiksesta iltaa! Pahoittelen jo etukäteen sekavaa kommenttia, kirjoitin asioita ylös sitä mukaa kun tätä luin ja yritän saada tehtyä jonkinlaisen järkevän yhteenvedon :''D

Tykkäsin hirveesti heti ekassa kahdessa rapsussa siitä, miten kuvasit Oliverin ja Valtterin ja heidän eroavaisuuksiaan - Oliver miettii töitä lomallakin, kun taas Valtteri osaa pysähtyä ihailemaan luontoa. Tuo alku ei tosiaan maalaa kovin ruusuista tilannetta, eikä tämän tekstin hieno nimi välttämättä onnellista loppua, mutta katsotaan

Oliver muisti jälleen, että he olivat koeajalla. Se oli äänetön totuus. He olivat kuin kämppäkavereita, jotka vaihtoivat kuulumisia velvollisuudentunnosta ja nukkuivat sattumoisin samassa sängyssä.

Auts, tää osui ja upposi samankaltaisessa tilanteessa olleena - se on nimittäin kohtuu hirveä tunne tajuta asioiden laita Tykkään muutenkin siitä, miten realistisia ongelmia tässä kuvataan! Samaistun jotenkin Oliveriin tavallaan hahmona, vaikka itse luojan kiitos osaan päästää hyvinkin irti töistä lomalla, mutta muuten hänen ajatuksensa ja turhautumisensa ja muu jotenkin osuu ja uppoaa :'D En luultavasti itsekään olisi ilosta hihkuen lähtenyt Lappiin vaeltamaan, varsinkaan jos suhteen tilanne on muutenkin epävakaa. Oliverilla (ja minulla ) olisi varmasti opittavaa Valtterin asenteesta.

Irtipäästökoe positiivinen, ja sen pituinen se.

Nautin aina kovasti näistä Ahaa!-hetkistä, kun ficin nimi ja sen merkitys selviää tekstissä Tälläkin oli kuitenkin useampi tulkinta, kliinisessä ammattisanastossa se tarkoittaa jotain ihan muuta, kuin Oliverin epätoivoisissa ajatuksissa.

Valtteri selkeästi ymmärtää, tai ainakin haluaa ymmärtää Oliveria joka kamppailee sekä työstressin että oman riittämättömyytensä kanssa. Toivottavasti hän saa Oliverin ajatuksia kääntymään positiivisempaan suuntaan - ainakin tuo loppu lupailisi sitä! Oon välillä vähän nihkeä avoimien loppujen kanssa, koska oon just sellanen että PAKKO TIETÄÄ MITÄ TAPAHTUU, mutta tässä se ei häirinnyt kyllä yhtään vaan nimenomaan sopi kokonaisuuteen!

Tää herätti kyllä monenlaisia ajatuksia ihan henkilökohtaisellakin tasolla, kiitos ♥

[sugared]

Luin Irtipäästökokeen ensimmäistä kertaa kauan sitten, ja teksti teki kyllä lähtemättömän vaikutuksen! En muista, miksi kommentointi silloin jäi - varmaankin odottamaan sopivaa hetkeä, jolloin keksisin jotain järkevää sanottavaa. Sitä en kyllä lupaa nytkään, mutta olipa joka tapauksessa ihanaa saada syy palata tämän äärelle!

Toivoisin, että minulla olisi mielessä jotain omaperäisempiä adjektiiveja kuin maanläheinen ja elämänmakuinen, mutta niihin joka tapauksessa kiteytyy se, mitä tässä tekstissä rakastan. Ihailen sitä, miten tarkasti tavoitit erityisesti Oliverin mielenmaisemaa, ja miten realistisesti, suorasanaisesti ja samalla kauniisti kuvaat ihmissuhteiden ja ihmisenä elämisen karikkoja. Etenkin tuossa ensimmäisessä osassa samaistuin hyvin vahvasti Oliveriin, jonka pää on työ- ja huoliajatuksista sumeana, ja joka vaatii itseltään vielä sitäkin, että nauttisi luontoelämyksestä oikealla tavalla. Myös Oliverin taistelu Valtterin hellyyttä ja hyväksyntää vastaan on todella inhimillisesti kuvattu, kuten sekin, miten hänen pelkonsa hylätyksi tulemisesta tuntuvat saavan muodon varmuutena parisuhteen päättymisestä. Oliverin hermojen menetys ja aggressiivisuus on myös tuskallisen realistisesti kuvattu, ja vaikka hän toimii tuskassaan väärin, on helppo kokea häntä kohtaan myötätuntoa.

Jylhää luontoa aidompaa ja todellisempaa tuskin onkaan, mutta sen kontrastissa työelämän paineille ja psyyken mutkille on jotakin suorastaan maagista. Kuvaat yhtäläisellä tarkkuudella niin mielen kuin luonnon maisemiakin, ja vaikka en ole koskaan Lapissa ollutkaan (piti ihan googlata, että onko tuo paikka edes Lapissa XD), pystyin kuvittelemaan itseni niiden keskelle. Ihmiselämän pienuus ja tunteiden suuruus tulevat tosiksi avaran ja armottoman luonnon saartamana.

Vaikuttavan paljon ja upeasti totetettuna olet onnistunut vangitsemaan lyhyeen tekstiin! Hahmojen kehitys ja tarina etenivät samaan aikaan, taidokkaasti yhteen kietoutuen monella rintamalla. On Oliverin sisäinen matka sekä suhteessa omaan työhön että itseen, Oliverin ja Valtterin suhde, sekä tietenkin vaellus, joka päättyy yllättävään käänteeseen. Pidin tosi paljon siitä, miten tuo Oliver-paran sairastuminen pakotti hänet uuden eteen ja kohtaamaan sen, mikä tuntuu niin pelottavalta - itsensä ja omat tarpeensa huomiota ja hoivaa vaativana, työn erillisyyden itsestä, ja Valtterin säikkymättömän läsnäolon ja huolenpidon. Irtipäästökoetta kerrakseen! 

Kiitos vaikuttavasta ja ajatuksia herättävästä, kertakaikkisen upeasta lukukokemuksesta!

[valokki]

Mä en ole vielä kunnolla löytänyt itseäni Finissä tänne originaalien puolelle, mutta kun aloin selailla sun listausta arpajaisvoittosi kunniaksi, päätin, etten tällä kertaa tartukaan johonkin tuttuun ja turvalliseen vaan kokeilen jotain ihan muuta. Ja päädyin ihastumaan tähän kovasti ihan heti alusta lähtien, ja olen edelleenkin aika hämilläni siitä, kuinka suuren vaikutuksen tämä teki ja kuinka paljon ajatuksia tämä herätti. 

Irtipäästökoe positiivinen, ja sen pituinen se.

Jo heti alussa huomion kiinnitti tarinan nimeen, jota olitkin käsitellyt hauskasti pitkin tarinaa. Pidin otsikosta kaiken kaikkiaan todella paljon, koska se oli sidottu tarinaan mukaan niin syvästi ja monipuolisesti, ja sen merkitystä pääsi pohtimaan hiljalleen tarinan edetessä. Alkupuolella Oliverin ja Valtterin erojen tullessa esille kuvittelin, että irtipäästökoe olisi jonkinlainen koe hyvin työorientoituneelle Oliverille, jonka tarkoitus olisi opetella päästämään välillä töistään irti. Sen jälkeen kaksikon parisuhteen tila paljastuikin kunnolla, jolloin irtipäästökokeen alkoikin tulkita siltä kannalta, että tämä retki on heille viimeisiä hetkiä olla yhdessä. Tai niin ainakin kumpikin heistä tuntui ajattelevan. Ja lopussa taas irtipäästökoe sai tämän lääketieteellisen aspeksin, mikä vain lisäsi sanan moniulotteisuutta. Jotenkin todella kiehtovaa, kuinka yhdella sanalla voi samassa tarinassa olla monta erilaista merkitystä ilman, että ne sulkevat toisiaan millään tavalla pois.

Riittämättömyyden ja syyllisyyden pisto käväisi Oliverin sydänalassa. Valtteri ei ollut turtunut millekään. Valtterilla ei ollut vaikeuksia jättää arkea ja töitä hetkeksi menneisyyteen. Sen saattoi nähdä Valtterin silmistä, joiden lempeä ruska kohdisti kaiken huomionsa pikkuruiseen, vaatimattomaan kasviin.

Tarinan alkupuolella oli mielenkiintoista päästä syventymään Oliverin ja Valtterin eroihin, kun Oliver vaikutti olevan niin kiinni työssään ja sillä oli hänelle valtava merkitys elämässä, kun taas Valtteri tuntui osaavan irrottautua omastaan halutessaan, eikä työ ollut niin suuressa merkityksessä hänen elämässään. Erityisesti tämä kohta resonoi itsessäni voimakkaasti; on hyvinkin tutun kuuloista, että luonnossa ollessaan ei aina välttämättä yksinkertaisesti osaa pysähtyä ja irrottautua muusta elämästä vaikka haluaisikin, vaan ajatukset harhailevat takaisin omassa elämässä pyöriviin asioihin ja läsnäolo ja ympäristön tiedostaminen hämärtyy. Kiinnostavaa tässä oli kuitenkin se, että Oliverkin vaikutti jollain tasolla haluavan osata olla kuin Valtteri ja  irrottaa välillä arjesta. Tai sitten hän vain näki sen jonkinlaisena ihanteena siitä, miten retkellä "kuuluisi" olla.

Jotain oli nyrjähtänyt, kun Valtteri talvella oli kosinut Oliveria ja saanut itkunsekaisen kieltävän vastauksen. Se jokin oli nyrjähtänyt vielä vinompaan, kun Oliver oli kaikesta huolimatta halunnut jatkaa. Sitten Oliverista oli tullut projektipäällikkö, ja työlleen omistautuneesta oli tullut työlleen elävä.

Koko tarinassa oli todella mielenkiintoista suhteen kuvausta. Tämä kohta viimeistään havahdutti siihen, millaisessa tilassa kaksikon suhde oikein oli. Ja toisaalta tämä kohta herätti myös ajattelemaan, mikä kaikki tätä kaksikkoa ylipäätään vetää yhteen. Oliverin ja Valtterin parisuhteen alkuvaiheita ei pääse kuin arvailemaan, mutta selvää kuitenkin on, että jokin on saanut nämä kaksi ajautumaan yhteen. Tarinassa tulee myös selväksi, että vuosien varrella asiat ovat myös muuttuneet, kun Oliverille työ on muuttunut jatkuvasti tärkeämmäksi ja kaksikko on vaikuttanut näkevän suhteen tilan eri silmin, kun Valtteri on halunnut sitoutua vielä vahvemmin, mitä taas Oliver ei ole halunnut, muttei tämä toisaalta ole halunnut päästää vielä irtikään.

Oliver ei käsittänyt sitä, että Valtteri pyysi lupaa koskettaa, vaikkei Oliver ollut pyytänyt lupaa satuttaa.

Tämä kohta jäi aivan erityisesti mieleeni, ja se oli jollain tavalla todella riipaiseva, kun Oliver tajusi, mitä oli tehnyt, mutta Valtteri välitti edelleen ja tahtoi olla hellä tätä kohtaan. Toisaalta vaikutti myös, että Valtterikin oli muuttunut varovaisemmaksi Oliverin seurassa, minkä myös Oliver tuntui aistivan. Tarina jäi hyvin ristiriitaisiin tunnelmiin, ja lukijana jäikin pohtimaan, mihinköhän suuntaan näiden kahden suhde tästä pisteestä oikein etenee. Selvää on, että heillä on kyllä vahvoja tunteita toisiaan kohtaan, mutta on sitten eri asia, onko niitä riittävästi ja mitä kumpikaan ylipäätään tulee jatkossa elämässään priorisoimaan ja miten paljon. Koko tarinan ajan kaksikon välillä oli havaittavissa sellaista ääneen sanomatonta irti päästämisen tunnelmaa, mutta toisaalta viimeisestä luvusta taas jäi sellainen tunne, että tuo Oliverin sairastuminen oli jonkinlainen käänteentekevä kokemus ainakin hänelle itselleen. Toisaalta on sitten eri asia, tuntuuko se siltä vain silloin, kun kriisi on päällä, tunteet pinnassa ja keho täynnä adrenaliinia, vai voiko tunne kestää myös, kun arki iskee jälleen kohdalle.

Pahoittelen, että tämä kommentti on aikamoista ajatuksenvirtaa. Tämä tarina herätti valtavan paljon ajatuksia ja erilaisia tulkintoja, minkä takia tämä varmaan niin tehokkaasti imaisikiin mukaansa. Lisäksi on pakko vielä mainita, että kaiken tämän suhteen kuvailun lisäksi pidin valtavasti siitä, kuinka olit kuvaillut kaksikon reissua ja heitä ympäröivää luontoa, ja tapasi kuvailla loikin omaankin mieleeni todella elävät mielikuvat maisemista, joita Oliver ja Valtteri näkivät reissullaan.

Suurensuuri kiitos tästä tarinasta, tämä oli kaikin tavoin todella upea, vaikuttava ja mieleenpainuva lukukokemus!