Ikäraja: S
Tyylilaji: fluffy
Paritus: Vili/Toffe
Haasteet: Tavoita tunnelma III (Gorillaz - On Melancholy Hill) ja Originaalikiipeily (58. kesä)
A/N: Editoitu tämäkin hirmu ällö söpöstelyjuttu. Lue omalla vastuulla! :'D
Kaikki palaute on tui! ♥︎
Kesän kuninkaat
Tulimetsän hylätty ratapiha oli tuttu leikkipaikka Toffen lapsuudesta, mutta nuoruudessa sen tilalle oli tullut mopot ja Kaarnen kallioiset rannat roihuavine salanuotioineen. 27-vuotiaaksi asti paikan olemassaolo oli ollut Toffelta unohduksissa, kunnes Vili kerran oli Toffea piristääkseen tuonut hänet tänne. Toffe ei enää muistanut, miksi hän oli ollut niin allapäin, mutta Toffe oli oitis rakastunut paikkaan uudestaan. Ratapihasta oli tullut heidän omansa, mutta toisinaan tuli Toffe tänne yksinkin, niin kuin tänään.
Oli lämmin alkukesän päivä. Heinäsirkkojen siritys hallitsi äänimaisemaa. Hylätyt, graffitein päällystetyt tavaravaunut olivat yhtä murheellisia kuin aina, mutta ruosteisten kiskojen välistä kasvoi pitkä, iloinen heinä. Villikukkien nupuissa surisi pörröisiä kimalaisia, joita Toffe varoi huolellisesti tallaamasta. Asemarakennus oli köynnöskasvien nujertama ja kattokin oli jo romahtanut sisään. Vain seinät olivat yhä pystyssä, vaan montakohan talvea nekään enää jaksaisivat?
Toffe käveli ohi ruostuneen rautatievaihteen ja kyljelleen kaatuneen (vai kaadetun?) tukkivaunun. Tullessaan keskimmäisen tavaravaunun luokse Toffe huomasi sen reunan yli heiluvat paljaat, hyttysten syömät sääret, jotka hän tunsi. Varpaat heiluivat rytmikkäästi ja vaunun päältä kuului hiljaista laulua, joka oli enemmän melodiaa kuin sanoja.
Toffe hymyili leveästi ilahtuneena siitä, että hänen lempipaikkansa sisälsi tänään hänen lempi-ihmisensäkin. Etenkin tällaisina odottamattomina jälleennäkemisen hetkinä Toffesta tuntui, että hän todella oli löytänyt itselleen oikean ihmisen. Hän meni vaunun alapuolelle ja kurottautui nappaamaan kiinni toisesta heiluvasta nilkasta. Toffe sai kiittää onneaan, ettei saanut potkua suoraan päähänsä. Kuului pelästynyt kiljahdus ja kohta murhaavan näköinen pää ilmestyi mulkoilemaan Toffea yläilmoista.
”Anteeksi!” Toffe huikkasi ja virnisti. ”En tarkoittanut säikäyttää.”
”Älä sitten tartu toisia varoittamatta nilkoista kuin psykopaatti!” Vili ärähti. Hän piti kättä rinnallaan ja puuskutti. ”Luoja, kun mun sydän hakkaa.”
”Anteeksi, kulta”, Toffe sanoi nyt vilpittömämmin. Sana ”kulta” lepytti Vilin välittömästi. Hän hymyili säteilevästi Toffelle, jonka sydän heitti voltteja. Kasvojen poikamaisuus korosti Vilin iloista ilmettä. Aurinko oli jo polttanut tämän nenän punaiseksi ja posket olivat menossa samaa tietä. Hunajanruskeat hiukset olivat ennallaan, yhtä lainehtivina kuin aina.
”Tuu alas, jotta voin pussata sua, senkin lilliputti”, Toffe sanoi.
Vili nauroi ja oli potkaisevinaan Toffea sillä jalalla, josta hän yhä piteli kiinni. He nauroivat, ja kesäpäivä tuntui entistä kauniimmalta ja säihkyvämmältä.
”Ootas, mulla on sulle jotain”, Vili sanoi ja kahmaisi jotain takaansa. ”Silmät kiinni.”
Toffe totteli ja toivoi saavansa suukon, mutta sen sijaan hänen päähänsä putosikin jokin kahiseva. Hän haroi sitä sormillaan ja tunsi kasvien varsista punotun –
”Kukkakruunu?” Toffe pällisteli. Vili löi polviaan ja nauroi riemuissaan.
”Ootpa sinä nätti!” Vili hihkaisi. ”Itse herra juhannus!”
”Jos yrität nolostuttaa mua, niin eipä tunnu missään. Kiitos, minä pidän tämän”, Toffe sanoi hilpeästi ja suoristi kruunun hiuksillaan. Vili nojasi polviinsa ja katsoi Toffea selvästi mielissään hänen mutkattomasta suhtautumisestaan. ”Mut seuraavaksi huolin vain sut.”
Vili kallisti kujeillen päätään kuin olisi miettinyt karkaavansa. Toffe tarttui kiinni kummastakin jalasta ja hyväili peukalollaan Vilin pohkeita. Karkuun oli turha yrittää, mutta eipä Vilin tainnut todella mieli tehdäkään niin. Onnellinen hymy pehmensi Vilin leikkimielisen totisuuden. Hän hivuttautui vaunun reunalle ja varmisti Toffelta vielä:
”Otathan kiinni?”
”Totta kai”, Toffe vakuutti ja ojensi kätensä. ”Ei hätää.”
Toista kertaa Vili ei epäröinyt. Hän päästi itsensä putoamaan ja Toffe otti hänet vaivatta kiinni, kiepsautti kerran ja laski sitten maahan. Ilman kenkiä Vili näytti tavallista lyhyemmältä, mutta se teki hänestä myös vastustamattoman. Toffe kumartui Vilin puoleen päästäkseen juuri sopivalle pussailukorkeudelle.
”Mun oma hulivili”, Toffe myhäili ja suuteli poikaystäväänsä, jota hän rakasti niin.
