Thelina: Kiitos ihanasta kommentista jälleen! Halusin ehdottomasti Lunan mukaan porukkaan <3 hän on ihana, mutta jossain määrin haastava hahmo, ettei sen hömpöttelyjutut mene ihan ylikään.
Hahaah, kännimöläyttelyt ja flirtti ovat kyl mainioita. Ja jeps, noin mäkin laskeskelin, että 8. vuosi oli tosiaan 98-99. Kiitos vielä piristyksestä ja siitä että jaksoit jättää palautetta <3
Vendela: Hah myönnän sekoiluni. Kirjoitan aina aika vauhdilla, kännykällä, enkä juuri editoi, joten virheitä sattuu. Tässä tapauksessa toi vuodenaikahässäkkä. Edelleen miellän tän syysfikiksi vaikka tapahtuukin heinä/elokuussa XD Ehkä tässä ollaan
matkalla kohti syksyä. Ron ja Hermione ovat ihan jengissä mukana, tässä oli kuitenkin vasta yksi hengailuilta, eivät kaikki aina pääse samalla kertaa.
Astoria ja Draco eivät ole kimpassa, mutta ovat läheisiä ystäviä. Ajattelen että ehkä heidät oli määrätty puolisoiksi vanhempiensa toimesta, mutta eivät suostuneet pakkoavioliittoon. Harrylla ja Ginnyllä on tässä vain kouluaikainen romanssi takanaan. Ja tässä AU:n puolelle kallistuvassa fikissä Ginny ja Astoria ovat hyviä ystäviä. Mahdollisesti kirjoitan nämä tiedot vielä fikkiinkin, tai sitten en.
Kiva kuulla, että suakin kiinnostaa tää ihmissusiteoria, siihen keskitytäänkin tässä aika paljon enemmän kuin aluksi suunnittelin. Siksi tää oikeastaan venyikin ulos tosta alkuperäisestä kolmesta osasta.
Kiitos tosi kannustavasta ja perusteellisesta palautteesta. (Ihkutus on myös täysin ok
)
Ja joo... ei tämä sittenkään kolmeen osaan mahtunut, kun ajauduin tonne
susiseuroille, joten nyt onkin luvassa X määrä lukuja.
3
”Hyvää iltaa kaikille! Edelliskertaisen katastrofin välttääksemme me olemme hallituksen kanssa päättäneet alkaa tarkistaa, että jokainen on todella juonut lääkkeensä koko viikon ajan”, White sanoi ja heilutteli paperiliuskoja kädessään. ”Nämä indikaattoriliuskat näyttävät violettia, mikäli kehossanne on viimeisen annoksen jälkeen täysi suoja. Jos tulos jää oranssiksi, niin meidän on velvollisuus lukita hölmö susi selliin yöksi.”
Susiseurat olivat alkamassa, Draco oli ehtinyt niukin naukin paikalle. Venynyt edellisyö ja tulvavuoksi olivat vaatineet päiväunet, joilta hän ei ollut herännyt ajoissa. Draco tunsi olonsa äärimmäisen pahoinvoivaksi, mutta vertaistuki tuntui helpottavalta. Ympäröivälle, yhtälailla huonovointisen näköiselle taikaväelle ei tarvinnut esittää mitään.
Halli oli tullut hänelle vuosien varrella tutuksi ja siellä käyneet ihmissudet vielä tutummiksi. Useaa Draco miltei kutsui ystävikseen, tai vähintään kavereikseen.
”Minulla meinasi käydä köpelösti tällä kertaa”, Hunter, joka
ei ollut Dracon ystävä, naurahti. ”Myrkky oli päässyt loppumaan kotiapteekista.”
”Oletko hullu? Miksei sinulla ole kestotilausta? Malfoylta saa parasta laatua, sekä raaka-aineina, että valmista tavaraa. En käytä enää ketään muuta. Malfoyn liemet ovat täälläkin käytössä”, vastasi eräs noita, jonka nimeä Draco ei millään muistanut.
Mutta ei heitä niin montaa ollut, etteikö hänen olisi pitänyt jo oppia kaikkien nimet. Tavallisesti paikalla oli vain parisenkymmentä, rekisteröityneitä jäseniä oli kaikkiaan alle sata. Taustoilla ei susiseuroilla ollut väliä, varsinkaan sen jälkeen, kun oltiin jo muututtu. Täysikuun noustua kaikkia kiinnosti vain, että mistä löytyi lihaa, kenellä oli kiima ja kenellä hauska pallo.
”Nostakaamme malja kuulle. Ei anneta sen voiman nujertaa meitä. Juokaa, ystävät!” White päätti puheensa, ja jokaisen seuroihin osallistuneen eteen ilmestyi lasillinen sudenmyrkkyä.
Se totta tosiaan oli Dracon itse valmistamaa. Hän oli aikanaan alkanut uuttaa lääkettä Severuksen reseptillä, mutta tehnyt vuosien kuluessa hienoisia muutoksia ohjeeseen perustuen hänen omiin käyttökokemuksiinsa.
Jotkut kippistelivät, toiset vain kulauttivat äkkiä kasviarsenikin kirpeän katkuisen juoman irvistäen kurkuistaan alas.
”Tämä on kyllä siedettävämmän makuista, kuin apteekin versio”, Hunter arvioi.
”Tilauslomakkeita ja esitteitäni löytyy tuolta sivupöydältä”, Draco sanoi Hunterille heidän siirryttyä jonoon suorittamaan testit. ”Uutan juomaa kotilabrassani, mutta voin vakuuttaa, että fasiliteetit ovat ensiluokkaiset siitä huolimatta. Toimitan lääkettä jopa gallonan pulloissa, mutta suosituin tuotteeni on kuukausipakkaus. Se saapuu aina noin viikko ennen täyttä kuuta ja päiväannokset ovat valmiiksi mitattuina.”
Hunter nyökkäsi ja nuolaisi indikaattoriliuskaa, joka värjäytyi hetkessä ärhäkän violetiksi, kuten vuoro vuorolta jokaisella heistä, onneksi. Hallin ovet lukittiin ja suojavarusteisiin sonnustautunut aurori istui tuolilleen lukemaan sanomalehteä. Susiseurat tekivät Taikaministeriön kanssa yhteistyötä ja jokaisella kerralla ministeriöstä lähetettiin joku vahtimaan susilaumaa.
Kesäinen kuu kutsui ihonaluskasvuston esiin. Harmaata, ruskeaa ja mustaa karvaa puski ihojen lävitse. Luut rutisivat uusiin asentoihin, muuttaen koko seurueen suurinpiirtein samanaikaisesti susiksi, jotka alkoivat telmiä hämäräksi metsäksi muuttuneessa hallissa.
Alastomuus oli läsnä palautumisessa, arvet kaikkien nähtävillä, mutta vaitonaisina he etsiytyivät laukkujensa ja kapsäkkiensä pariin ja pukeutuivat. Susimuistot olivat aina läsnä, mutta niitä oli joskus vähän hankalaa enää ihmismuodossa jäsentää. Draco oli saattanut olla intiimisti erään noidan kanssa, mutta hän ei voinut olla varma. Hän suurensi matkalaukustaan pulloja vaaleanvihreää juomaa ja tarjosi muille.
“Ihan ilmaiseksi, tämä on uusi tuotteeni, palautusjuomaa. Itse ainakin olen kokenut, että seuraava viikko sujuu huomattavasti jouhevammin, kun olen tässä saman tien juonut annoksen”, Draco mainosti ja tyhjensi yhden pulloistaan. Uskollinen asiakaskunta muodostui pian jonoksi hänen eteensä.
Lavender joi pullollisen ja totesi tilaavansa koko korillisen. Nainen halasi häntä ja kysyi oliko Dracolla illaksi suunnitelmia.
“En minä nyt ehkä heti maanantaina tule kuppilan penkkiä kuluttamaan, mutta kyllä me varmasti pian näemme”, Draco hymyili ja kaikkoontui, jättäen palautusjuomapullot siistiin riviin lomakkeidensa ja esitteidensä viereen.
Hän työskenteli liemimestarina, kuten kummisetänsä aikoinaan, mutta professoriksi Draco ei ollut edes harkinnut alkavansa, vaikka Minerva oli kysynyt jo monta kertaa. Nevillen kohtaaminen oli kuitenkin saanut hänet ajattelemaan. Tavallaan opettajan työ voisi olla ihan mukavaakin. Pitkät lomat, tasainen palkka, ihmiskontakteja. Olihan Tylypahkassa ollut aikaisemminkin ihmissusi professorina, että sekään ei ollut riittävä tekosyy.
Jos Severuskin oli viihtynyt professorina, vaikka inhosi lapsia, niin miksei hänkin? Draco ei edes inhonnut lapsia.
Yritystoiminnan ylläpito oli hänestä aika rasittavaa puuhaa. Kirjanpito, postitus, tyytymättömät asiakkaat ja niin edelleen. Hän ei ymmärtänyt, miten Potter jaksoi vielä pyörittää kivijalkakauppaakin. Draco keitti liemiä vain tilauksesta, toisinaan hänellä kävi asiakkaita kotonaan, eikä sekään ollut missään nimessä ideaalia. No, Potter oli niin hemmetin sosiaalinen, että hän varmasti vain nautti pikku putiikissaan hyörimisestä ja asiakkaiden kanssa höpöttelystä.
Draco piti vapaata aina ensimmäisenä täydenkuun jälkeen vähenevänä päivänä. Hänellä oli tällöin tapana kävellä paljon, syödä hyvin, lukea kirjoja ja vältellä ihmisiä. Siksi hänen oli vaikea keksiä syitä sille, miksi astui heleän kilkatuksen saattelemana taikasauvakauppaan.
“Terve, Malfoy!”
Hänen harteikas entinen huispauskapteeninsa Marcus Flint oli vanhentunut ja lihonut, mutta jossain määrin silti miellyttävämmän näköinen. Toisen ilme oli tavallaan pehmeämpi. Ehkä vanhemmuus oli tehnyt sen, sillä vaikutti erehdyttävästi siltä, että Flint oli isä.
“Hei Marcus”, Draco vastasi ja nyökkäsi. “Oletko täällä lapsesi kanssa?”
“Kyllä, en minä itsellenikään taikasauvaa ole etsimässä. Sinä sen sijaan näytät saapuneen yksin. Riitaa haastamassa?” Flint hörähti tavalla, joka oli ahdistavan tuttu.
“Toivottavasti ei, sillä minä olen ollut siinä käsityksessä, että olemme Malfoyn kanssa oikein hyvissä väleissä”, Potter sanoi hyllyn takaa ja astui esiin sylissään useampi sauvakotelo.
Potterin perässä käveli pieni pulska tyttö, jolla oli aivan isänsä nenä ja korvat. Tyttö kyseli taukoamatta hölmöjä kysymyksiä, joihin Potter vastasi ihailtavan kärsivällisesti.
“Isä sanoo, että minusta tulee takuulla luihuinen, mutta minusta kuulostaa kamalalta asua jossain märässä ja kylmässä tyrmässä! Herra Potter, piditkö Rohkelikkojen tornista?” tyttö kysyi.
“Voin paljastaa, että olen käynyt salaa Luihuisten tyrmässä, ei se niin kurjalta paikalta vaikuttanut, mutta olihan tornista hienot näköalat”, Potter sanoi hymyillen ja vilkaisi Dracoa. “Sitä paitsi, kasvattaa varmasti luonnetta, jos voi nukkua huoneessa, jonka ikkunassa saattaa vilahtaa jättiläiskalmari! No niin, Frida, kokeilepa tätä sauvaa seuraavaksi. Aprikoosipuuta ja hevoskotkan häntäjouhi.”
Sauva oli tytölle täydellinen, se oli selvää kaikille. Tyttö ihan
hehkui saatuaan uuden sauvan käteensä. Marcus Flint maksoi tyytyväisenä Potterille kymmenen kaljuunaa ja poistui myymälästä.
“Kymmenen? Eikös Ollivanderin hinta ollut aina seitsemän?” Draco kysyi ja nojasi virnistellen tiskiin.
“Hänen hintansa olikin todella alhainen. Taikasauvaa käytetään parhaimmillaan koko loppuelämä. En sitä paitsi voi polkea hintoja”, Potter vastasi ja hymyili hieman. “Paitsi vähävaraiset saavat kyllä reilua alennusta.”
“Weasleyt”, Draco sanoi ajattelematta ja Potterin ilme muuttui varoittavaksi. Se tuntui hetken Dracosta ihan kohtuuttomalta, sillä hän ei ollut tarkoittanut sitä pahalla. Weasleyt nyt vain
olivat vähävaraisia. Se oli silkka tosiasia.
“Mitä sinä oikeastaan teet täällä?” Potter kysyi kylmästi. Ihan liian kylmästi.
”En.. En tiedä.”
”Et tiedä? Malfoy…” Potter huokaisi väsyneesti ja nojasi myös kassan puutiskiin, jolloin he katselivat toisiaan samalta korkeudelta. ”Kuule, minä jaksan sinua nykyisin niin paljon paremmin. Silti joskus on vain aika väsyttävää muistaa, mikä mulkku sinä oikeasti olet.”
Se sattui. Draco ei halunnut olla kamala. Hän oli vuosien varrella kasvanut paljon ja oppinut luottamaan siihen, että Potter kesti jonkin verran hänen naljailujaan. Sitähän he tekivät! Sanoivat toisilleen rumasti, mutta virnistivät. Ja ihan totta Dracolla oli takanaan aika raskas viikonloppu, hänen alitajuntansa oli kuvitellut, että kaikista ystävistään Harry olisi lempein vaihtoehto, siksi hänen jalkansa ja taikansa olivat kuljettaneet hänet taikasauvakauppaan.
Mutta nyt Dracosta vain tuntui kuin hänen sisuskalujaan olisi nuijittu. Miksei Harry olisi voinut vain hymyillä veikeästi ja vitsailla? Miksi hänen täytyi laukoa totuuksia ja olla ankea?
Itse otit Weasleyt puheeksi. Tiedät, että he ovat Potterin heikko kohta, Draco ajatteli.
”Anteeksi.”
Se riitti, sillä siinä se oli: hymynhäivä ja pehmeämpi ilme. Nuijiminen Dracon sisällä hellitti ja vielä muutoksesta hellän ihon kihelmöinti väheni.
”No saat anteeksi, etkä sinä
ihan aina ole mulkku”, Harry sanoi ja pudisti kevyesti päätään.
Draco hymähti, käänsi selkänsä Harrylle ja alkoi sormeilla hyllyiltä pursuilevia pahvisia taikasauvakoteloita. Harry oli pysynyt uskollisena Ollivanderin aikaiselle tyylille, mutta ehkä tämä liike oli sentään vähemmän pölyinen eikä ihan niin täyteen ahdettu.
Harry kaivoi taskustaan piipittävän esineen, jonka Draco tunnisti
iPhoneksi. Kiinnostuneena hän seurasi, kuinka Harry uppoutui näppäilemään sen pintaa peukaloillaan.
”Mitä?” Harry kysyi.
”Mitä sinä teet?” Draco kysyi ujosti.
”Yritän sopia missä tapaisimme Hermionen kanssa, meillä on kohta lounastreffit… Hänellä on vain naurettavia ehdotuksia.”
”Ja sinäkö saat tuohon saman tien häneltä vastauksen?”
”Mitä..?” Harryn kulmat kohosivat yllätyksestä ja kaikki aiempi kiukku oli jo väistynyt hänen kasvoiltaan. Hän jatkoi mutisten: ”luulin vain, etten ollut saanut sinun numeroasi...”
”Numeroani?”
”Malfoy. Puhelinnumeroasi. Et voi olla tosissasi? Tiedän, ettei Luna varmasti koskaan tule hankkimaan puhelinta tai lähettämään tekstiviestiä, mutta hän onkin aivan oma lukunsa.”
Draco tunsi punastuvansa. Hän tiesi, että joillain heidän ystävillään oli
puhelimet, mutta ei niitä yleensä käytetty, kun istuttiin iltaa. Pansylla hän oli nähnyt sellaisen monta kertaa, mutta Draco oli kuvitellut, että laite oli teknologinen kalenteri noidan työtä varten.
Huvittunut ilme Potterin kasvoilla tiesi lähestyvää kiusoittelua, jota Draco olisi niin mielellään jäänyt ottamaan vastaan, sillä hän
eli heidän väliselle sanailulleen, mutta Dracolle oli tullut kiire lähteä jästi-Lontooseen etsimään matkapuhelinliikettä.
Samassa puodin ovi kävi ja liikkeeseen astui noita kolmen lapsen kanssa.
”Pahoitteluni, Malfoy”, Potter sanoi näyttäen todellakin pahoittelevalta, ”on taikasauvakauppiaan sesonkiaikaa. Nähdään myöhemmin.”
Potter käytti käsiään hiuksissaan, nousi noja-asennostaan ja vastaanotti asiakkaansa valloittavan lämpimällä hymyllään. Toisen niskaa koristi yksittäinen ja villi kiharakiehkura, joka jäisi piinaamaan Dracoa loppupäiväksi.
