Kirjoittaja Aihe: Aina on liian kauan | K11 | Milla/Daniel | Pakkoavioliitto (20. luku 29.1.)  (Luettu 2244 kertaa)

Kelsier

  • Korpinkynsi
  • ***
  • Viestejä: 1 409
  • ava by Waulish
A/N: Tämä on toistaiseksi viimeinen luku, jonka olen kirjoittanut. Seuraava ilmestynee marraskuussa, kun ehdin sen silloin kirjoittaa. Syys- ja lokakuu kuluvat harjoittelun ja opiskelun parissa. Mutta jatkoa on tulossa, kiitos kaikille, jotka ovat tähän mennessä seuranneet! :-*

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------




15. luku: Sänky on lämmin




Aamulla Milla heräsi, kun Daniel ravisteli häntä. ”Sinä huusit”, mies selitti irottaessaan otteensa.

Unessa Milla ei muistanut huutaneensa, päinvastoin hän ei ollut saanut suustaan ääntäkään katsellessaan Danielin ruumista, jolle pulppuili iloisesti verta sydämeen pistetystä haavasta.

”Painajainen, se oli vain painajainen”, hän hoki itselleen kuin varmistellen.

Daniel katsoi häntä yllättävän lempeästi. ”Rauhoitu. Mennään syömään aamiaista. Ja sinäkin juot teetä, se on lempeämpää hermoillesi kuin terva, jota nimität kahviksi.”

Millaa ei huvittanut lähteä sängyn lämmöstä. Hän käärityi peittonsa ja nojautui hämmentyneeseen Danieliin. ”Mä kaipaan halausta.”

Daniel kietaisi kätensä hänen ympärilleen. ”Mitä siinä unessa oikein oli?” mies kysyi hänen tukaltaan.

”Jos mä kerron sulle, sä olet se, joka tarttee halausta”, Milla puuskahti päästäen pidättelemänsä ilman ulos. Olisi ehkä parempi pudottaa pommi tässä, kun oltiin ainakin näennäisesti suojassa pahalta maailmalta.

Milla suoristautui, mutta hänen ihmeekseen Daniel ei päästänyt irti. ”Englannist tuli vastaus eilen illal, ku sä olit jo uinumassa. William nelonen on siinä uskossa, et sä olet tehnyt itsemurhan.”

Danielin kynnet työntyivät kipeästi Millan kylkeen, kun mies jännittyi. ”Mutta eihän se ole totta.” Miehen ääni oli tekopirteän rauhallinen.

Milla aisti taustalla tunteiden sekamelskaisen pyörremyrskyn. ”Ei oo, mut sun sukus luulee niin. Sehän selittää myös kummallisen kuolinilmotuksen. Sut haluttiin muistaa onnellisena ja sievänä lapsena.”

Danielin aivot tekivät töitä niin lujaa, että hänen päästään nousi lähes savua. ”Minä... minä olen ihan varma, että puukottaja tuli takaapäin. Ei... ei kai kukaan voi... siis eihän itseään voi tappaa selästä”, hän takelteli.

Milla puristi Danielin vapaan käden omaansa. ”Mä uskon sua kyl, jos sil on mitään merkitystä. Ehkä se lavastettiin itsarin näköseksi, vaik se tuntuu kyl mahdottomalta, ku juhlis on kuitenki paljon silminnäkijöit.”

Daniel loi häneen surkean silmäyksen. ”Minä olin vetäytynyt hetkeksi yksin yhteen pikkuhuoneeseen, kun... kun se tapahtui.”

Ahaa, Millan looginen mieli totesi tyynesti pään sisällä. Miks helvetissä typerys ei oo kertonu tota aiemmin, huusivat tunteet aivojen toisessa laidassa. Hän onnistui olemaan rusentamatta Danielin sormia.

”Okei, sithän se on helpompi uskotella, et tapahtu jotain muuta kuin itse asiassa tapahtu”, Milla tavutti hitaasti.

”Minä en taida olla erityisen hyvä asioiden oikeanlaisessa kertomisessa. Pidit muuten lupauksesi”, Daniel urahti syyllisesti.

”Öh, minkä lupauksen?” Millan kiihtymys oli jo laskenut normaalille tasolle.

”Et suuttunut.”

Millaa alkoi naurattaa. ”Nemohan kehu mun itsehillintää. Tosin sekin saattas muuttaa asennettaan, jos ois nähny miten lähellä mä olin huutaa sulle äsken.”

Daniel veti Millaa tiivimmin itseään vasten. Millasta tuntui yhtäkkiä, että hänen vatsaansa oli muuttanut asumaan hyvin tyytyväinen kerällä kehräävä kissa. He olivat hetken aikaa niin hiljaa, että Milla kuuli miehen sydämen lyönnit selvästi paidan läpi.

”Tämä on aika mukavaa”, Daniel henkäisi lopulta ja Millan piti herkistää korviaan, jotta sai sanoista selvää.

”Alat sä siis lämmetä naimisiin menolle? Sit voitais halailla ihan luvan kanssa”, hän hymähti jonnekin miehen rinnan uumeniin.

Hänestä tuntui, että Danielkin virnisti, vaikkei hän voinut sitä nähdä. ”Kyllä. Mutta palataanko vielä siihen mitä minun veljeni pojanpoika sanoi minusta.”

Milla vetäytyi peittoineen, mutta heidän välilleen jäi miellyttävän lämmin väreily. ”Niin, selittäskö se miks Nemonkin on ollu vaikee saada tietoja susta”, hän heitti mieleensä juuri putkahtaneen ajatuksen.

Daniel työnsi itseään taaksepäin Millan sängyllä. ”Hyvä huomio. Itsemurhan tehneiden tiedot ovat varmaan eri paikassa, sillä hehän joutuvat helvettiin.”

Milla irvisti hieman Danielin tiukkarajaiselle vanhakantaisuudelle, mutta päätti antaa asian muuten mennä ohi. ”Mut Nemo ja Scriptor ja koko sakki siel tietää, et sut on murhattu. Ei ne tutki meidän ihmisten – siis kuolevaisten arkistoja, joissa sun tapaus saattaaki olla väärässä paikassa!”

Daniel katsahti häntä kipakasti. ”Mitä sinä sitten tarkoitit? Ensin sanot yhtä ja sitten toista.”

He olivat taas palanneet vanhaan toistensa kurmotukseen. Äskeinen läheisyys oli kuin pois pyyhkäisty.

Milla huokasi. ”Jos ne pahikset, joist Nemo puhu, piilottelee infoo. Sehän kuulosti hirveen huolestuneelta asian suhteen.”

”Mutta eihän Jumalalle voi valehdella”, Daniel ilmoitti viattomasti kuin pieni lapsi.

Milla puri hammasta, ettei olisi kironnut. ”Me ollaan tekemisis väliportaan kans! Ne voi valehdella minkä kerkiää. Tai mistä mä tiedän, mut tää ei liity mitenkään siihen voiko Jumalalle valehdella vai ei.”

Milla oli käynyt muutaman ylimääräisen kurssin filosofiaa lukiossa ja kiinnittänyt uskonnon tunneillakin opettajan selostukseen keskimääräistä oppilasta paremmin huomiota, mutta suoraan sanottuna hän ei ollut koskaan arvellut tarvitsevansa niitä tietoja todella. Jumala ei ollut hyvä argumentti filosofisissa keskusteluissa paitsi ehkä jollain Tuomas Akvinolaisella.

Daniel näytti närkästyneeltä. ”Ei siellä näkynyt mitään pikkupiruja, saatikka langenneita enkeleitä.”

Miksi miehen oli niin vaikea ymmärtää, Milla tuskaili mielessään. ”Dani, sä olit tekemisissä ihmisten – tai oikeastaan mun käsittääkseni vain yhden ihmisen, Scriptorin – tai ihmisten kaltaisten olentojen kaa. Nemokin oli musta ihan inhimillinen siitä hölmöstä kaavustaan huolimatta.”

Daniel risti käsivartensa suppuun, mutta hänen ilmeensä lientyi hieman. ”Oletetaan, että olet oikeassa. Ihmisten on kyllä mahdollista olla myös pahoja, mutta eihän jo kuolleitten pitäisi päästä vaikuttumaan tämäpuoleisiin asioihin. Sinun teoriasi mukaan kaikki välitilassa olevat ovat kuolemansa jälkeen juuttuneet sinne.”

”En mä sellasta ole väittäny. Kukaan ei tiiä mitä kuoleman jälkeen tapahtuu ja ketä tai mitä siel on. Siin oot kuitenki oikees, et rajan toiselle puolelle siirtyneitten normi-ihmisten ei pitäis mustakaan pystyy vaikuttaan meidän elämään tääl”, Milla vastasi mietteliäästi leukaansa painellen.

Tämä alkoi mennä jo hieman liian ontologiseksi. Oli aika palauttaa keskustelu käsillä oleviin asioihin eli Danieliin.

”Joka tapauksessa joku on pistämäs kapuloita rattaisiin. Oli jo silloin 1900-luvun alus ja on nytki.”

Daniel rentoutti jännittyneet hartiansa ja kipusi hieman vaivalloisesti seisomaan. ”Niin kaiketi. Olen vain jotenkin poissa tolaltani. Kirpaisee aina, kun ajattelen, että perhe on laskiessaan minut viimeiseen lepoon kuvitellut, että tein jotain itselleni. Minnehän minut on ylipäänsä haudattu? Toimituksenkin suoritti varmaan joku isän pappistuttava. Meidän kirkkoherramme ei olisi koskaan suostunut eikä antanut kappalaistensakaan toimittaa mitään sellaisen synnintekijä puolesta.”

Milla karisti peittonsa harteiltaan ja venytteli käsiään makeasti. ”Ei tullu kysyttyä William neloselta. Mut mä uskon, et ne teki sulle haudan puutarhaan, johonki kauniiseen paikkaan.”

Daniel, joka oli kävellyt edes takaisin, pysähtyi. Hän ojensi kätensä ja auttoi Millan jaloilleen.
”Kiitos. Se on lohduttava ajatus”, hän ynähti silittäen Millan sormia.

Millan olisi saman tien tehnyt mieli vetää mies kanssaan takaisin vuoteelle ihan vain kyhnäilemään. Kaikesta esittämisestä huolimatta hän ilmeisesti kärsi järkyttävästä halipulasta. Rajota nyt vähän, hän sätti itseään.

”Mennään syömään ennen ku saadaan mahahaava syvällisten ajattelusta ennen aamupalaa”, hän totesi sen sijaan ja veti Danielin perässään vielä viileään keittiöön.
I make it a policy not to tell anybody to sit down
               I still encourage everybody else to stand up

                            (Sick of Sittin´ - Christina Aguilera)

                

                
               

Fredu

  • Luihuisnörtti
  • ***
  • Viestejä: 1 007
    • Mieleni on maalaus
Ai että, ahmin kaikki osat putkeen koska kehveli sentään mikä juonikuvio! Tykkään siitä, miten kevyesti tää menee eteenpäin ja luvut on kohtuullisen mittasia. Tästä saisi kunnon historiallisen romaanin, jos vaan kirjoittaisi älyttömän raskaasti, mutta sä oot valinnut kirjottaa inhimilliseen tyyliin niin että tarina eteneekin jopa. Kauheesti kyllä jäi nyt kutkuttelemaan, että mitä tästä eteenpäin tapahtuu! Jäänen siis odottamaan marraskuuta ja seuraavaa lukua!
Avatar: Beauty Enchants
hiphei, hurraa, nyt ei surra! pienet on konstit nää: jos joskus täytyy huolia olla, tuntuu pahalta, itkettää, itke kyyneleet sovinnolla,
ei ne silloin sisälle jää
~*~
Hävisin pelin

Kelsier

  • Korpinkynsi
  • ***
  • Viestejä: 1 409
  • ava by Waulish
Fredu: Kiitos kommentistasi! Ihanaa, että tykkäsit lukea non-stoppina :-*


A/N: Seuraava luku on täällä! Valmiin luvun voin luvata myös ensi viikoksi. Sitä seuraava mennee joulukuun loppupuolelle, kirjoittelen tässä yhden hieman paisuneen joululahjaoriginaalin pois alta ensin :D

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------



16. luku: Mä haluun naimisiin



Danielin asia ei edennyt juurikaan päivän aikana. He onnistuivat selvittämään, että Danielin kotiseurakunnan kirkonkirjat oli digitoitu niin pitkälle kohti nykyaikaa kuin se oli henkilötietosuojalakien kannalta mahdollista. Kaikki tämä oli kuitenkin maksumuurin takana. Milla lähetti arkiston ylläpitäjälle pyynnön, että he saisivat nähdäkseen sekä Danielin syntymä- että kuolinvuoden kirjat. Heidän ei ollut mitään järkeä maksaa koko arkiston näkemisestä, kun oli mahdollista, että Danielin kohdalla saattaisi lukea vain kuolinpäivä. Millan oli pakko hoitaa muita töitään, niitä pikkujuttuja, joilla hän tavallisesti elantonsa keräsi. Vaikka hän oli viime aikoina päässyt usein kyttäilemään, oli etsivän työ pääasiassa tympeää netissä stalkkaamista.

Daniel oli kyllästynyt lukemiseen ja Milla antoi hänelle luvan mennä yksin ulos sikäli, kun mies lupaisi olla eksymättä ja kävellä ehdottomasti vain jalkakäytävillä. Kahden tunnin kuluttua, kun Danielia ei vielä kuulunut kotiin, Millaa alkoi epäilyttää, oliko vuosisadan vaihteen aatelista ollut järkevä päästää hoipertelemaan omatoimisesti nykyajan kaduille. Hän päätti kuitenkin huulta purren olla huolehtimatta, mikä olikin viisasta, sillä viidentoista minuutin päästä Daniel kolisteli sisään punaposkisena kuin paraskin urheilija.

”Tekipä se hyvää”, hän ilmoitti iloisesti.

Milla irvisti. ”Olisit voinu sanoo, et aiot viipyä puoli päivää. Missä sä edes kävit?”

Millan piikikkyyteen piiloutunut huoli meni Danielilta ohi. ”Siellä polulla, jossa kävimme pari päivää sitten. Ja vähän metsän puolellakin. Kai niin saa tehdä?”

Milla naurahti kuivasti. ”Saahan sitä. Ois vaa kiva tietää, missä sä avuton ankanpoikanen liikut, et voin tulla tarvittaessa pelastamaan.”

Daniel aikoi selvästi tiuskaista, ettei ollut mikään ankanpoikanen eikä varsinkaan avuton, mutta näytti lukevan Millan kasvoilta, ettei tämä ollut ihan tosissaan. Mies häipyi vaihtamaan vaatteita ja Milla huokasi. Vatsasta kuului juuri silloin vaativa kurina ja hän tajusi, että Danielillakin saattaisi olla nälkä. Milla keräsi voileipäaineksia, jogurttia ja teepussit keittiönpöydälle. Hän voiteli hartaasti ruispalaa, kun Daniel istahti häntä vastapäätä.

”Kuule”, mies sanoi tehtyään itselleen yhden leivän. ”Pohdiskelin vähän ulkona ollessani ja minusta meidän olisi kaiken sujumisen kannalta helpointa laittaa avioliittoasia alulle.”


Milla oli vetää suussa olevan palan henkeensä. ”Mikäs sut siihen tulokseen nyt yhtäkkii sai?” hän tiedusteli kakisteltuaan vähän.

”No, minä ajattelin Nemoa ja kaikkea mitä sinä olet sanonut”, Daniel totesi ylimalkaisesti.

Milla pyöräytti silmiään. ”Miten ihqu kosinta. Tälläsest sitä pikkulikkana haaveilee.”

Daniel kilisteli lusikkaansa mielenosoituksellisesti teekupin sisällä. ”Haluatko sinä ihan oikeasti kosinnan? Eihän tämä kuitenkaan ole mitään virallista. Ja eikö asian järjestelemiseen tarvita aikaa? Pitää kai hankkia kuulutukset?”

Milla hämmästytti itsensä, sillä hän ei tiennyt olisiko itkenyt pettymyksestä vai nauranut. ”Avioliiton esteet pitää selvittää, joo. Ja kyllä mä haluun ihka oikeen kysymyksen. Ei kai se helvetti sentään niin vaikeeta oo. Eka kerta on kuitenki ainutlaatunen, naimisiin menossakin.”

 
Daniel näytti anteeksipyytävältä. ”Ehkä minä olen antanut sinun ymmärtää jotain väärin…”

Milla keskeytti hänet tuhahduksella. ”Et oo. Ei me rakasteta toisiamme. Mut mulle vaan ois tärkeetä, et sä kysyisit.”

Danielin kulmat menivät ryppyyn. ”Nyt minä en ihan ymmärrä. Sinä olet ollut puheissasi koko ajan hirvittävän pragmaattinen avioliiton suhteen. Kuulostanut siltä, että se läpihuuto juttu. Minun aikanani olisi tietysti toisin, koska kosinta pitäisi suorittaa tai ainakin esitellä jossakin seurapiiritapahtumassa, mutta täällä ei ole sitä näyttämisen tarvetta.”

Milla irvisti turhautuneesti oman mukinsa pohjalle. ”Oon mä edelleen pragmaattinen. Mut mun romanttisiin mielikuviin ei vaa sovi, et… äh… en mä osaa selittää.”

Danielin silmiin oli syttynyt pieni tuike romanttisen kohdalla. Hän kiersi istumaan Milla viereen. ”Mukava huomata, että sinä olet sentään vähän niin kuin ne tytöt, jotka eläessäni tunsin. Tuo luottamusta siihen, että osaan tehdä kanssasi jotain oikein.”

Milla pökkäsi miestä kevyesti sääreen villasukkaisella jalallaan. Tuskinpa hänellä ja 1800-luvun lopun hienostoneideillä oli paljon yhteistä, mutta kulttuuri muuttui niin hitaasti, että perimmältään he kaipasivat samaa.
”Eli mä voin odottaa asiaankuuluvaa elettä?”
Milla huokasi teatraalisesti saaden Danielin suupielen kaartumaan ylöspäin.

”Nyt mä voi kevyin sydämin rueta käytännölliseks. Täytetäänkö se esteiden selvityslomake heti vai huomenna?” hän jatkoi.

Daniel yhdisteli asioita päässään hetken aikaa. ”Senkin voi tehdä sillä sinun koneellasi, vai mitä?”

Milla nyökkäsi virnistäen. Daniel oli suloinen päästessään pikkuhiljaa jyvälle moderneista asioista. Kröhöm, ääni hänen päänsä sisällä murahti, entä jos sen tiedot ei ookkaan rekisterissä. Mitä neiti ihkuttaja meinasi sitten tehdä? On ne, ei Nemo muuten ois käskeny hoitaa asiaa nopeesti alta pois, hän vastasi kapinallisesti ja hiljensi mahdolliset vastalauseet.

Milla haki kannettavansa. Homma ei kuitenkaan ollut ihan niin yksinkertainen kuin hän oli kuvitellut. Danielilla ei tietenkään ollut pankkitunnuksia, joten lomake oli pakko täyttää tikuttaen ja tulostaa sitten. Milla myös toivoi, että Väestötietovirastolla olisi kuin taikaiskusta hallussaan miehen siviilisäädyn osoittavan todistus, sillä mistä ihmeestä he sen muuten hankkisivat.
Seuraavanakin päivänä heidän piti oikeastaan vain odotella. Milla oli tarkistanut, että henkikirjoittajalle voisi kävellä lähes ex tempore.

”Entä pappi?” Daniel kysyi.

”Päästä jo irti tosta papistas.”

”Ajattelin vain huomauttaa, että minun pitää olla myös Jumalan silmissä naimisissa. Tai käsittääkseni tässä ollaan Hänen kanssaan tekemisissä.”

Milla joutui myöntämään, että Daniel oli oikeassa. Hän ei ollut tullut lainkaan ajatelleeksi sitä, että tässä tapauksessa maallinen ja, no, taivaallinen avioliitto eivät kaiketi olleet ihan tasa-arvoisia. Sinä olet liian moderni, hän mutisi itsekseen.

”Ei se papinkaan saaminen tähän aikaan vuodest hankalaa pitäs olla. Pitää vaa soittaa seurakuntaan. Oon kyl aina kuvitellu, et naimisiin karkaaminen on helppoo, ku ei tarvii suunnitella mitään tyyliin häämenuja ja -leikkejä. Täshän tulee hiki.”

”Tunnetko montakin sellaista pariskuntaa, jotka ovat menneet vastoin vanhempiensa tahtoa vihille?”

Millaa alkoi naurattaa, kun hän tajusi mikä taka-ajatus Danielilla oli. ”No en. Karkaaminen tarkottaa nykyään sitä, et mennään avioon ilman isoi juhlii ja vaan pakollisten todistajien läsnä ollessa.  Sun mielikuva kuulostaa joltain Downton Abbeyltä.”

Daniel valui lysympään sohvalla. ”Miksi luostarissa edes mentäisiin naimisiin?”

Millan oli oikein katsottava mieheen, ettei tämä leikkinyt tyhmää. ”Siis Downton Abbey on kartanon nimi yhes tv-sarjas. Siis toi mölytoosa, jota mekin ollaan tuijotettu.” Hän huitoi kädellään tv:n suuntaan.

Daniel äännähti uhmakkaasti. ”En minä tiennyt. Ja ennen kuin kysyt, niin kyllä, Englannissa Abbey voi olla talon nimi, mutta yleensä se tarkoittaa ihan luostaria.”

Milla laittoi kannettavansa kiinni ja asetti sen sohvan vieressä olevalle Ikea-tasolle. ”Onhan se kyl romanttista, kun ne nois epookeis menee salaa johonki söpöön pikkukappeliin ja helläsydäminen maalaispappi vihkii ne siel. Mut ei me olla ees tekemäs vastoin kenenkään tahtoo. Mutsi sais sydänkohtauksen ilosta, jos kuulis mun häistä.”

Daniel virnisti puolella suulla. ”Hän oli kyllä hyvin innostunut minusta.” Milla nipisti miestä leikkisästi reidestä.

”Joo. Mut sovitaanko, et kosinta näis häissä ja äidin itkut sit niis toisis, jotka ehkä tulee joskus?”

Daniel nyökkäsi pilke silmäkulmassaan.
I make it a policy not to tell anybody to sit down
               I still encourage everybody else to stand up

                            (Sick of Sittin´ - Christina Aguilera)

                

                
               

Kelsier

  • Korpinkynsi
  • ***
  • Viestejä: 1 409
  • ava by Waulish

17. luku: Osoittaa meitä sormellaan




Aamulla he söivät ja lähtivät sitten yhdessä ulos. Tai oikeammin Milla ajoi heidät kaupungin toisella puolella sijaitsevaan liikuntapuistoon. Alue oli metsäinen ja niin aikaisin siellä ei ollut vielä juuri ketään. He olivat kävelleet lenkkipolulla jonkin matkaa, kun heitä vastaan tuli mustaan huppariin ja kummallisiin suoriin housuihin pukeutunut mies. Tyyppi pysähtyi heidän eteensä niin, että heidänkin oli pakko pysähtyä.

”Olisi kannattanut pysyä kotona”, hän sähähti ja työnsi käden uhkaavasti taskuunsa.

Daniel siirtyi vaistomaisesti Millan eteen.

”En minä aio ampua, typerä poika. Kehotan ystävällisesti teitä vain lopettamaan kaivelun. Nemo ei ehdi suojella teitä joka käänteessä.” Mies veti kämmenensä taskusta, esitti painavansa liipaisimesta ja häipyi sitten kalppien täysin maastoon sopimattomissa vaatteissaan.

Milla sai suunsa auki ensimmäisenä. ”Mitäköhän helvettiä?!” Kirous tuli ulos aika onnettomana äännähdyksenä.

Daniel astahti hänen luokseen ja painoi kätensä olkapäälle. ”Oletko kunnossa?” ”

Kunnossa? Multako sä, saatana, kysyt et oonko kunnos? Jätkä hyppää ite todennäkösen asemiehen eteen ja on huolissaan mun kunnosta.” Millan piti vetää henkeä, sillä kaikki äsken jähmeänä ollut adrenaliini tunki nyt sydämeen, joka sykki kuin sprintin jäljiltä.

Daniel kietaisi hänet kainaloonsa. ”Rauhoitu. Minulla ei ole hätää. Säikähdin kyllä vähän.”

Milla yritti vaistomaisesti riistäytyä irti, vaikkei siinä ollut mitään järkeä. Daniel vastasi löysäämällä pikkuisen otettaan ja hän sai itsensä takaisin kontrolliin. ”Helvetin helvetti”, hän onnistui sokeltamaan.
 
He olivat hiljaa pari minuuttia ja polun mutkasta ilmaantunut vaunulenkkeilijä mulkaisi heitä oudoksuen. Daniel irrotti kätensä kokonaan, mutta mulkaisi Millan yllätykseksi naisen selkää yhtä rumasti takaisin. He astelivat pari sataa metriä eteenpäin, mutta ulkoilu ei enää huvittanut kumpaakaan. Niinpä he talsivat yksissä tuumin takaisin autolle.

”Pystytkö sinä ajamaan?” Daniel tiedusteli lempeästi, kun he istuivat pikkucorsassa.

”Joo, ei täs mitään.” Milla käynnisti auton tyynesti ja he pääsivät turvallisesti kotiin.

”Miten sä voit olla, ku viilipytty?” Milla kysyi käperryttyään tuttuun sohvannurkkaan. Oli ikävä myöntää, mutta hän halusi olla siinä koko loppupäivän.

Daniel tuli hänen viereensä. ”Olen pelastanut pari ystävääni tuollaisista tilanteista. Tosin silloin kyllä tiesin, että vastapuoli löisi taatusti, se kun tapasi olla aika raivoissaan.”
 
Milla halasi jalkojaan. ”Mut lyöntiin ei kuole!” hän protestoi.

”Milla, minä toimin intuition varassa! Pupu meni pöksyyn heti, kun tajusin, että hänellä voi olla joku ase.”

”Sä jäit paikalles.”

”Koska minulle on opetettu, että herrasmiehet suojelevat naisia.”

Milla tuijotti Danielia hetken ja ojentautui sitten spontaanisti halaamaan tätä. ”Kiitos”, hän mumisi miehen olkaa vasten.

Daniel silitti hänen selkäänsä ja antoi käden käydä koskettamassa niskahiuksiakin. Ovikellon soitto ravisti heidät todellisuuteen.

”Minä voin mennä avaamaan.”

Daniel ei kuitenkaan yrittänyt lähteä mihinkään, pikemmin hän yritti pidätellä Millaa paikallaan. Kello soi uudestaan vihaisemmin.

”Se on Jenniina, joka rinkuttaa ärsyyntyneenä, ku en avaa. Voin mennä kattoo iha turvallisesti.”

Milla nousi suoden Danielille pehmeän hymyn, jollaista ei uskonut aiemmin koskaan suoneensa kenellekään.
Portaalla ei suinkaan seisonut Jenniina vaan hermostuneen näköinen Nemo.

”Kylläpä kesti!” Hän oli jo liukumassa Millan ohi sisään, kun pysähtyi. ”Keskeytinkö jotain?”

”Meidän päivämme. Mutta eihän se sinua haitannut viimekään kerralla”, Daniel tuhahti eteisen seinään nojaten.

”Ajattelin vain, kun tuoksuit niin vahvasti Danielilta.” Nemo virnisti Millalle jatkaessaan matkaa keittiöön.

Millan leuka tipahti auki ja kun hän käänsi katseensa Danieliin, tämän ilme oli samanlainen. Nemo oli ottanut vanhan paikkansa pöydästä ja taputteli sormiaan sen pintaan kärsimättömästi. ”Minä tulin varoittamaan teitä…” hän aloitti, kun hänen yleisönsä oli istunut paikalleen.

”Ai, hullusta mustahupparisesta uhkailijasta, vai? Varotus tulee tosi ajoissa, nyt voidaan varautuu, ku se iskee seuraavan kerran”, Milla tiuskaisi.
 
”Onko Salem jo näyttäytynyt teille?” Nemo kuulosti aidosti huolestuneelta.

Milla irvisti leveästi. ”Eipä se itteensä esitelly. Helvetin oudot housut sillä oli.”

”Ja siniset silmät. Kirkkaansiniset”, Daniel lisäsi.

Milla vilkaisi Danielia kuin kysyäkseen mistä tämä tiesi, mutta tajusi sitten, että Daniel oli tuijottanut uhkaajaa silmiin ainakin minuutin.

”Kuulostaa Salemilta”, Nemo murahti nyökäten. ”En arvannut, että hän ilmestyisi näin nopeasti.”

”Se käski lopettaa Danielin jutun tutkimisen”, Milla jatkoi.

”Samaa hän marisi minullekin. Olen tullut siihen tulokseen, että hänen jengillään on joku intressi suojella Danielin tappajaa”, Nemo sanoi mietteliäästi. Hän otti takkinsa rintataskusta pienen muistilehtiön ja alkoi lukea pientä tekstausta.
 
”Lukeeko siellä, että perheeni kuvittelee minun tehneen itsemurhan? Sen me olemme nimittäin saaneet selville”, Daniel tiukkasi.

Nemo nosti katseensa. ”Niin. Pahoittelen sydämestäni. Arvelin, ettet olisi ollut kovin vastaanottavainen tiedolle ensitapaamisella, joten en kertonut siitä.”

Daniel puri poskeensa, jottei hän päästäisi ulos itselleenkin tuntematonta tunteenpurkausta. Milla toi kätensä miehen reidelle pöydän alla.

”Mitä se Salem kuvittelee meidän saaneen selville? Jos sä tiesit tost itsemurhajutust, niin seki tietää. Eikä se auta ketään meist yhtään eteenpäin.”

Nemo huokasi väsyneesti. ”Luulen, että he tietävät, että Daniel pystyy tunnistamaan murhaajan jollain tavalla. Scriptorin tiedot he ovat ainakin omineet, hänen yhteistyökyvyttömyytensä johtui siitä, ettei hänellä ole enää sinun `kansioitasi`”, hän sanoi osoittaen viimeiset sanat Danielille.

”Minä pystynkin. Muistin, että hän puhui minulle ennen puukotusta.” Daniel oli tarttunut Millan sormiin ja puristi niitä.

Nemo näytti siltä, että hänen silmiensä alle oli juuri tullut yksi nukkumaton yö lisää. ”Sanokaa nyt edes, että olette jo naimisissa. Parantaisi mielialaa kummasti.”

Milla pyöräytti silmiään, vaikka tunsikin pientä myötätuntoa. ”Laitettiin hakemukset vetämään. Kyl sä tiedät, ettei paris päiväs oo mahollist mennä vihille.”

Nemo nyökkäsi ja hänen silmän vinkkauksessaan oli aitoa pilkettä. ”Mukava kuulla. Ja kaikesta päätellen olette asiasta hyvässä yhteisymmärryksessä.”

Daniel punastui jälleen esiin tullutta vihjausta. ”Voivatko enkelit oikeasti haistaa… ym… no, teidäthän?”

Nemo purskahti nauruun. ”Aluksikaan herra Willoughby, minä en ole enkeli vaan henkinen olento. Jos tarkoitit voimmeko haistaa synnin, niin emme. Tuoksu kertoo vain läheisyydestä. Jää itsemme tehtäväksi aiempien tietojemme perusteella päätellä, onko kyse pelkästä halauksesta vai nukkuivatko tuoksujen kantajat vasta äsken alastomat vartalot toisiinsa kietoutuneina.”

Daniel ei selvästikään osannut päättää näyttäisikö helpottuneelta vai ei.

Milla päätti ottaa puheenvuoron. ”Tarkottaako tää siis, et kaikki teist ei automaattisesti oo hyvän puolel? Salemkin on vissiin henkinen olento.”

Nemo hymyily haikeasti. ”Terävää päättelyä jälleen neiti Vesenterä. Tosin Salem on yhden puolen miehiä, mikä on meille luonnotonta. Minun olisi oikeastaan aika lähteä. Yritän pitää Salemin häiritsemässä vain itseäni.” Hän nousi, pujotti kengät jalkaansa eteisessä ja lähti ennen kuin Milla ja Daniel ehtivät sanoa vastaan.
 
”Tarkoittiko hän, että on joskus itsekin ollut sillä toisella puolella?” Daniel kysyi hiljaa.

Milla naksautti selkänsä pari kertaa tuolin avulla vetreyttääkseen sitä. ”Ilmeisesti. Mut nyt se on meidän puolella. Mä uskon ainakin.” Sillä kertaa hän todella toivoi, että usko muuttaisi asioita todeksi.
I make it a policy not to tell anybody to sit down
               I still encourage everybody else to stand up

                            (Sick of Sittin´ - Christina Aguilera)

                

                
               

Kelsier

  • Korpinkynsi
  • ***
  • Viestejä: 1 409
  • ava by Waulish


18. luku: Puukolla selkään



Kirkonkirjoista ei ollut mitään hyötyä. Danielin kuolinsyyksi oli merkitty yksinkertaisesti tauti. Milla ihmetteli, mitä tuollainen eufemismi edes auttoi, sillä jokainen näki siitä läpi, että kuolema liittyi johonkin tabuaiheeseen. Olisivat sentään olleet tekohurskaita ja kirjoittaneet, että kuoli tehtyään Jumalaa vastaan.

Huomautus sai Danielista irti naurut. Hän oli pienenä ollut joutua vaikeuksiin, kun ei ollut ymmärtänyt, että eräästä isän tuttavasta puhuttaessa aina vakavasti lausuttu suuri päätös tarkoitti itsemurhaa. Mies oli vetänyt itsensä hirteen kartanonsa pääsalin kattokruunuun. Kuolinvuoden kirjaan Daniel oli merkitty ainoastaan sivulle, jolla sinä vuonna kuolleet listattiin päivämääräjärjestyksessä. Seurakunnan pappi, kirjuri tai kuka nyt olikaan pitänyt rekisteriä yllä ei myöskään selvästi ollut juoruilija. Marginaalimerkintöjä ei ollut paljon ja ne johtuivat 99 prosenttisesti siitä, ettei asiallinen asia ollut mahtunut sille varatulle riville.

Avioliiton esteiden tutkinta sen sijaan sujui paremmin. He joutuivat toki odottamaan seitsemän päivää, mutta sitten heillä olikin jo tarvittavat paperit käsissään. Milla oli aivan varma, että Nemolla oli asiassa sormensa pelissä. Daniel innosti – ja ärsytti – hänet soittamaan kirkkoherranvirastoon saman tien. Virkailija oli hyvin ystävällinen, joskin hänen äänestään kuulsi, että häntä ihmetytti asian kiireellisyys. 

Milla oli varsin ylpeä siitä, että sai koko jutun kuulostamaan nuoren parin erittäin hölmöltä ja erittäin romanttiselta päähänpistolta. Vihkiminen sovittiin tulevaksi lauantaiksi, koska silloin jollain papilla oli vapaata aikaa. Virkailija totesi iloisesti, että Aija-pappi soittaa teille vielä parin päivän sisällä ja keskustelee kanssanne. Milla kiitteli vuolaasti ja mainitsi vielä, että Aijalle voisi jo kertoa, että hänen paras ystävänsä poikakavereineen olisi tulossa todistajiksi.
 
Kaikki tämä oli jättänyt heille aikaa keskustella tarkemmin Danielin muistamista asioista. Milla oli saanut koottua muistiinpanoihinsa suhteellisen laajan kuvan Danielin ystävä- ja sukulaispiiristä ja siitä mitä mies heistä ajatteli. Perheen Milla oli sulkenut jo alusta pitäen epäilyjen ulkopuolelle ja nyt tuntui entistä mahdottomammalta, että heidän kaapissaan roikkuisi sellainen tarkoin salattu luuranko. Daniel ei nimittäin ollut aiheuttanut mitään pahaa perheelleen.

Milla oli Danielin alkurehentelyjen perusteella kuvitellut, että tämä oli ollut kovakin naistenmies, mutta heidän nyt käymiensä keskustelujen rivien välit kertoivat muuta. Miehellä oli sydän paikallaan. Millaa itse asiassa huvitti, kuinka paljon Daniel kehui hakkailleensa piikatyttöjä, kun tarinoista kävi nopeasti ilmi, että jutut olivat nimenomaan jääneet hakkailun tasolle toisin kuin taatusti monilla hänen ystävillään.

Hänen oli lopulta pakko todeta, että nykyään Danielin olisi parempi herutella sillä, että hän oli jättänyt tyttöparat rauhaan eikä ollut käyttänyt typerää aatelismiehen etuoikeuttaan ainakaan henkilökohtaisella tasolla. Daniel näytti hapanta naamaa, kunnes tajusi, että kyseessä oli kehu. Sinä iltana hän oli arasti tunnustanut Millalle, että oli ollut varsin pehmeä – tai sellaisena ystävät häntä olivat pitäneet.

Se oli aiheuttanut Millalle pakottavan tarpeen halata miestä ja sanoa, että nykyajan tytöt pitäisivät hänestä taatusti paljon enemmän kuin hänen kavereistaan ja todennäköisesti aikalaisetkin olivat. Daniel oli myös nyt aivan varma siitä, ettei murhaaja ollut puhunut mitään muuta kuin ne sanat, jotka olivat pompanneet hänen mieleensä jo aiemmin. Niiden jälkeen tikari oli jo lapojeni välissä, hän oli todennut kitkerästi.

Siitä yksityiskohdasta, lapojen väliin osuneesta iskusta Danielilla ei ollut epäilystäkään. Milla oli joutunut väittämään vastaan, vaikka ei olisi halunnut. Olisiko kyseessä voinut olla sauva tai jokin tylppä esine, jolla Daniel oli ensin tainnutettu? Ei, kuului jämäkkä vastaus. Daniel oli tosin heti sen jälkeen hieronut ohimoitaan ja valittanut, ettei hänkään tajunnut miten kukaan voisi luulla tappohaavaa sellaisessa paikassa itsemurhaksi.

Milla ei ollut lääketieteen asiantuntija eikä käynyt poliisikoulua, mutta television rikossarjoja hän oli ahminut ja ne antoivat hänelle uuden idean. Entä jos tikari ei ollutkaan tikari vaan jokin ase, joka jätti paljon huomaamattomamman jäljen? Danielin vartalo oli ikävä kyllä parantunut kaikista naarmuista, arvista ynnä muista välitilassa, joten ne eivät antaneet heille johtolankoja.

Tosin Milla oli joka tapauksessa päättänyt leikkiä vähän CSI:tä ja testaili, mihin kohtaan lapojen väliä isku oli tullut. Se oli yllättäen tuottanut tulosta, sillä kuoleminen ei selvästikään ollut vienyt Danielin tuntomuistia. Paikka vahvisti sitä tosiasiaa, että murhaaja oli samanpituinen tämän kanssa.

Milla oli kironnut, sillä he eivät voisi saada mistään tietoa, oliko Danielin ruumiissa ollut haavoja myös etupuolella. Sitä saattoi olla suvun arkistossa, mutta asiaa ei voinut kysyä William neloselta vaikuttamatta helvetin epäilyttävältä. Ainahan me voimme tiedustella Nemolta. Tai Salemilta, Daniel oli sanonut mielevästi. Vaikka eivät he tietenkään saa meille mitään kertoa.  Kommentti oli johtanut keskusteluun siitä mitä heille yleensä saatiin kertoa.

Nemo oli käytännössä lipsauttanut heille, että Salem ja pahikset tiesivät, kuka Danielin tappaja oli. Ja Nemokin olisi tiennyt sikäli, kun mainitut eivät olisi pöllineet tietoja. Ei kai keskeneräisten asioiden hoitaminen voinut olla kuin strategiapeli, jota henkiset olennot joka kerta pelasivat kahtena joukkueena, Milla oli ihmetellyt ääneen. Hän oli kuvitellut, että sielut menisivät jonkinlaiseen tylsistyneeseen nukkumisen tilaan maailman loppuun asti ja sitten kai, sen mukaan mitä Jeesus määräisi, taivaaseen tai helvettiin.

Sikäli, kun mitään Jumalaa siis on olemassa ja emme vain katoa kuollessamme, hän oli pikaisesti lisännyt nähtyään Danielin hyväksyvän katseen. Miehen silmät olivat taipuneet mulkaisuun, mutta tämä oli vain tyytynyt jatkamaan varsinaisesta asiasta, mistä Milla oli kiitollinen.

Hän oli ehdottanut, että ehkä hänen ja murhaajan keskeneräiset asiat olivat toisiinsa liittyviä. Silloin kilpailu kävisi järkeen. Milla oli kysynyt, tarkoittiko Daniel, että murhaajakaan ei eläessään ollut ehtinyt naimisiin ja taustatiimit kilpailivat lähinnä siitä kumpi olisi nopeammin aviossa. Mies oli punastunut ja mumissut, että jos murhaajan keskeneräisyys oli pyytää häneltä anteeksi. Milla oli purskahtanut nauruun ja tyrskähdellyt, että sittenhän te olisitte samalla puolella. 

Päätettyään puhelun virkailijan kanssa Milla huokasi. He tuntuivat saapuneen umpikujaan. Nemoon ja Salemiin he eivät juuri voineet vaikuttaa ja maallisella puolella ei ollut tullut vastaan uutta mullistavaa johtolankaa, jota lähteä seuraamaan. Kenties naimisiinmeno pudottaisi jotakin kiinnostavaa heidän syliinsä. Milla ilmaisi tämän Danielillekin, vaikka korosti, ettei aikonut luovuttaa.

”En minä sitä odottanutkaan. Sitä paitsi mieleeni on tullut miten Nemo voisi auttaa meitä”, mies vastasi. ”Minä en muista keitä kaikkia Elsewoodin juhlissa oli, mutta Nemo saisi kai hankittua vieraslistan. Se auttaisi meitä eteenpäin. Eikä se liene heidän pelinsä sääntöjen vastaista, koska on täysin mahdollista, ettei murhaaja ole listalla ollenkaan. Hän saattoi olla kuokkimassa. Se oli aika tavallista. Ja kutsuja varten laadittiin vieraslistat, joten sellainen on varmasti olemassa.”

Milla, joka oli kysellyt ummet ja lammet Elsewoodeista, sätti itseään, kun ei ollut tajunnut tätä mahdollisuutta. Luulisi tosiaan, ettei aika merkinnyt mitään Nemolle, joten homma voisi olla hänelle helppo.

”Tuossa on ideaa”, hän virnisti Danielille. ”Kysytäänpä sitä seuraavan kerran, kun näemme hänet.”
I make it a policy not to tell anybody to sit down
               I still encourage everybody else to stand up

                            (Sick of Sittin´ - Christina Aguilera)

                

                
               

Kelsier

  • Korpinkynsi
  • ***
  • Viestejä: 1 409
  • ava by Waulish


19. luku: Vihkimisen hetkellä



Lauantai kiiruhti paikalle yllättävän nopeasti. Aija oli soittanut keskiviikkona ja Milla oli onneksi muistanut etukäteen kertoa, että kyseessä tosiaan oli naispappi. He olivat jutelleet videon välityksellä ja Daniel oli käyttäytynyt oikein hyvin. Milla ei kyllä tiennyt, miksi oli pelännyt, ettei mies käyttäytyisi hyvin, mutta olipahan kuitenkin. Itse asiassa Daniel oli pyytänyt, että seremoniassa luettaisiin Kolossalaiskirjettä, mitä valintaa Aija oli kovasti kiitellyt. Millalla ei ollut aavistustakaan mitä kohdassa selitettiin, mutta hän oli nyökkäillyt olevansa samaa mieltä. Aija oli tiedustellut heidän luonteenpiirteitään ja muuta sellaista kai voidakseen puhua vähän henkilökohtaisemmin litanjoissaan. Jälkeen päin Milla oli kysynyt Danielilta, etteivät kai he nyt kuulisi mitään paskaa siitä, kuinka nainen oli miehen kylkiluu. Mies oli ensin tuijottanut häntä, mutta todennut sitten, että Millan kannattaisi itse tarkistaa, mitä kyseisen kirjeen 3. luvussa 12. jakeessa sanottiin. No, hän oli googlannut kohdan ja todennut, että se oli kaunis ja ystävällisyys, kärsivällisyys ja lempeys olivat erinomaisia eväitä avioliittoon.

Jenniina oli ollut käärmeissään koko todistajajutusta. Milla oli yrittänyt vakuutella, ettei asia ollut suinkaan niin vakava, mutta Jenniina oli huutanut, että aikooko hän tosiaan olla niin kuin joku tyhjäpäinen julkkis, joka erosi kolmen kuukauden kuluttua, koska avioliitto ei ollutkaan kivaa.  Milla oli huutanut takaisin, että tässä hän auttoi miestä mäessä, että kyllä hän oli ainakin keskimääräistä lutkaa kiltimpi. Siinä vaiheessa Petrus ja Daniel olivat omilla puolillaan tulleet pistämään riidan poikki (Petrus oli myös pannut kajarin päälle, johon Millalla meni hetken aikaa vastata, koska Daniel ei oikein osannut sanallistaa kajarin tarvettaan). Lopulta pojat olivat sopineet asian kohteliaasti ja keskinäistä luottamusta vannoen. Jenniina oli tyytynyt siihen, mutta ilmoittanut, ettei puhuisi Petrukselle ennen lauantaita halaistua sanaa eikä tietysti myöskään Millalle tai Danielille.

Niinpä lauantaina puolenpäivän aikaan Daniel seisoi Kontista haettu puku päällään peilin edessä ja tuijotti itseään.

”Lakkaa jo, sä näytät helvetin hyvältä. Mun pitäs päästä siihe peilille”, Milla ilmoitti pukaten toista kylkeen.

Daniel siirtyi kaksi askelta sivuun. ”Tämä ei istu yhtään. Näyttää siltä kuin olisin varastanut veljeni puvun.”

Milla keskittyi saattamaan hiuksiaan järjestykseen ennen kuin katsahti mieheen. ”Istuu se. Sä raukka vaan oot tottunu mittatilausvaatteisiin, nii tuntuu varmaan oudolta.”

Daniel märisi itsekseen mennessään istumaan ja odottamaan keittiöön, että naisväki olisi valmis. Milla hajotti tekemänsä jakauksen ja onnistui mielestään pakertamaan oikein sievä letin. Hän teki kevyen meikin arvellen sen olevan tänään parempi vaihtoehto. Hän käveli valmiina Danielin eteen noin 20 minuutin kuluttua.

”Kai tän kaa kelpaa mennä naimisiin.”

Danielin kurkusta pääsi outo kulaus. ”Sinä olet kaunis.”

Millan rinnassa lepatteli, mutta hän peitti sen hössöttämällä, että heidän pitäisi lähteä. He olivat kirkon pihassa huomattavan ajoissa, jonka vuoksi oli yllättävää, että Petruksen auto seisoi jo parkkipaikalla. Jenniina nousi ulos synkkäilmeisenä, mutta tuli kuitenkin halaamaan Millaa.

Petrus kaivoi takapenkiltä pukupussin ja kenkälaatikon. ”Aattelin, että nämä voisi sopia Danielille. Suoritetaan pikavaihto morsiushuoneessa.”

”Mitä sä muka morsiushuoneista tiiät?” Milla ei ollut ihan varma oliko puhelakko oikeasti kestänyt näin kauan, mutta siltä se alkoi vaikuttaa Jenniinan äänensävystä päätellen.

”Pupu, mä kuuntelen sun juttuja paljon enemmän kuin sä kuvittelet.”

Jenniina onnistui vaivoin rajoittamaan reaktionsa punastumiseen.

He kävelivät kirkon ovelle ja vahtimestari tulikin päästämään heidät kohta sisään. Aijakin oli eteisessä heitä vastassa ja ohjasi pojat kohteliaasti morsiushuoneeseen kuultuaan selityksen pukukriisistä. Kohta Daniel ilmestyi silminnähden tyytyväisenä tummassa puvussaan heidän keskuuteensa. Kissa vei Milla kielen, sillä mies näytti kuin juuri mainoksesta astuneelta. Aija johti heidät sakastin kappeliin, jossa vihkiminen toimitettaisiin. Tiukkailmeinen kanttorikin oli saapunut paikalle. Petrus ja Jenniina asettuivat seisomaan alttarin sivulle. Millasta alkoi tuntua, että hän oli täysin alipukeutunut samalla kun Aija kyseli, jännittikö heitä ja vaikka hänen polvipituinen pitsimekkonsa oli oikein hieno. Daniel sen sijaan vaikutti rennolta ja vastasi Millan rystysiä peukalollaan silitellen, että kyllä heitä vähän jännitti.

Kanttori aloitti lyhyellä musiikkikappaleella. Se ei ollut marssi, sillä kappelissa ei ollut käytävää nimeksikään, mutta Milla oli salaa onnellinen, että he olivat luottaneet kanttorin ammattitaitoon sen valinnassa, koska se oli kaunis. Kaava eteni normaalisti ja Milla oli muistanut jopa antaa sormukset papille ennen aloittamista. Lopulta tuli hetki, jolloin Aija julisti, että he saisivat suudella. Daniel oli vilkuillut Millaa aina välillä rakastuneesti ja nyt hän hipaisi tämän huulia omillaan kevyen kunnioittavasti, mutta kuitenkin niin, ettei läsnäolijoille jäänyt epäselväksi, että hän haluaisi myöhemmin paljon lisää. Suoritus oli niin onnistunut, että Millan maha heitti pari kuperkeikkaa. Kun loppumusiikki oli kuultu, Petrus tuli onnittelemaan heitä kuin hääfiiliksissä oleva ystävä ainakin.

”Pojat osaa näytellä miljoona kertaa paremmin, ku me. Voi helvetti, sut pelastaa ainoastaan se, et näytät nii pöllämystyneeltä”, Jenniina kuiskasi Millan korvaan rutistaessaan tätä.

”Toi pappi luulee varmasti, et sä oot vieny vihille mun exän.”

”Älä kiroile kirkossa”, Milla onnistui suhahtamaan takaisin.

He saattelivat itse itsensä ulos, sillä sekä papilla että kanttorilla oli jo kiire muualle, vaikka nämä tietysti väittivät kohteliaasti muuta.

”Mennään käymään meillä”, Petrus ehdotti, kun he olivat taas autojen luona.

Jenniinan naama oli hapan. ”Eikä mennä. Mä en aio enää hetkeekään teeskennellä, et tää on musta kivaa. Vittu, mitään maljoja ainakaan ala nostelee.”

”Jos vain sen verran, että minä vaihdan puvun. Te asutte kuitenkin lähempänä niin ei tarvitse sitten tulla hakemaan sitä Millan luota”, Daniel sanoi sovittelevasti.

He saapuivat Jenniinan täydellisesti sisustettuun asuntoon. Petruksella oli oma yksiö viereisessä kaupungissa, jossa tämä kävi töissä, mutta ´meille´ tarkoitti aina Jenniinan kämppää. Daniel painui vessaan pukujen kanssa ja Petrus lähti etsimään jotain makuuhuoneesta. Jenniina alkoi purkaa kampaustaan mielenosoituksellisesti.

”Jensku, älä enää viiti. Hyvinhän tää meni”, Milla koetti lepytellä ystäväänsä.

Jenniinan ilme vääntyi mutkalle. ”Susta mä vaan oon huolissani”, hän sanoi tukahtuneesti.

Petrus ja Daniel palasivat yhtä aikaa ja ensin mainittu meni Jenniinan luo. ”Nyt kun tässä on juhlittu yhet pakkohäät, niin toivottavasti pian vietetään yhdet ihan vapaaehtoiset, jos Jenniina vaan suostuu mun pyyntöön.” Petrus kävi toisen polvensa varaan ja avasi nyrkissä olevan kätensä, josta paljastui kaunis sormus.
 
Jenniina purskahti itkuun, mitä Milla ei lainkaan ihmetellyt, sillä koko nainen oli jo heidän jutellessaan ollut aika herkillä. ”Kyllä, kyllä, kyllä”, tämä sopotti niin, että Petruksen oli noustava halaamaan.

”Enhän mä edes ehtinyt kysyä”, mies kuiskasi niin kovaa, että Milla ja häntä kädestä kiinni ottanut Danielkin kuulivat.

Jenniina ei tointunut hetkeen ja Millasta alkoi tuntua, että he olivat tunkeilijoita toisten tärkeässä hetkessä.

”Jospa me lähdemme kotiin”, Daniel ehdotti kohteliaan varovaisesti.

Se herätti Jenniinan. ”Te kaks paskiaista ette kyl karkaa. Koska tän takia ne maljat voidaan tod juoda.”

Petrus ilmoitti hymyillen, että jääkaapissa odottikin samppanjapullo sitä varten.
I make it a policy not to tell anybody to sit down
               I still encourage everybody else to stand up

                            (Sick of Sittin´ - Christina Aguilera)

                

                
               

Kelsier

  • Korpinkynsi
  • ***
  • Viestejä: 1 409
  • ava by Waulish


20. luku: Mies ja sillä vaativa työ




Illalla Milla kutsui Danielin viereensä. ”Mutta emmehän me ole oikeasti… ymh… no, pari”, tämä yritti.

Milla huoahti ja hämmästyi itsekin äänen raskautta. ”Päätät tietty ite, mut mä haluisin kyl nukkuu aviomieheni kans samas sängys tän ekan yön. Sitä paitsi, kai sä muistat, mitä Nemo puhui niistä rakkauden teoista? Meinaan vaa, et sulle voi olla hyötyy, et ollaan koisattu samassa pedissä.”

Daniel nojasi hänen makuuhuoneensa ovenkarmiin. Mies näytti olevan kahden vaiheilla. ”Loogista, mutta… en minä halua maata kanssasi.”

Milla heitti häntä tyynyllä. Se osui suoraan Danielin paidassa olevan Nalle Puh -paran nenään. ”Kuka puhu mitään sellasesta meiningistä? Kai sä tiedät mikä ero on nukkumisella ja nussimisella?”

Danielin huolekas ilme muuttui hämmentyneeksi.

Millalta karkasi karkea tirskahdus ja laski pään käsiinsä. ”Sori, mä jäin oottaa, et vedät puujalan tohon perään.”

Daniel tuli istumaan hänen viereensä sängylle. ”Ai, että ne sanat kuulostavat samalle? Ei se nyt niin hauskaa ole. Ja minäkin kyllä haluan tulla sinun viereesi nukkumaan.”

Milla kohotti katseensa mieheen. ”Kiva kuulla. Sovitaan sit, et tehään niin. Käydään nyt sammuttelee valot ja sit sä kierrät tonne toiselle puolelle.”

He asettuivat peiton alle ja hetken kuluttua Daniel alkoi hengitellä rauhallisesti.

”Joko sä sammuit? Olis nimittäin kohteliasta toivottaa hyvää yötä.”

Milla ehti tuskin lopettaa, kun Daniel tarttui hänen sormiinsa, vei huulilleen ja suukotteli.

”Hyvät yöt, vaimo.”

Millan maha kipristyi suloiselle solmulle, joka toivon mukaan kestäisi aamuun asti.

Milla huomasi lapun corsansa tuulilasissa hipsiessään tarkastamaan postilaatikkoa aamulla. Hän kiskaisi sen mukaansa lukematta, sillä aamu oli kirpakka pelkässä pyjamassa ja kuka häntä nyt omalla pihalla olisi sakottanut. Keittiössä Daniel oli jo asetellut kupit valmiiksi pöytään ja etsiskeli nyt selvästi jääkaapista tutunnäköisiä tuotteita. Milla viskasi lapun pöydälle lehden mukana. He olivat toivottaneet huomenet jo sängyssä kuten tuoreelle avioparille hyvin sopi. Milla napsautti ensin kahvinkeittimen, sitten vedenkeittimen päälle.

”Mähän oon kouluttanu sut vimosen päälle, kun löydät ite ruokas.”

Daniel virnisti nuivasti. ”Oikeastaan on aikaa mukavaa, kun tietää mistä juustoa voi hakea silloin, kun itse haluaa. Vaikka se juusto ei olekaan kovin hyvää.” Hän kiersi istumaan omalle paikalleen.

Milla tuhahti, vaikka oli Daniel tainnut aiemminkin mainita, ettei perusedam maistunut oikein miltään. Mies avasi taitetun lapun lehden päältä ja alkoi lukea sitä.

”Valittaaks joku naapuri vai asukasyhdistys?” Milla kysäisi istahtaessaan vastapäätä.

”Ei.” Daniel ääni oli muuttunut kirskuvaksi. ”Salem vain ilmoittaa, että minun kannattaisi kalppia Scriptorin luo.”

Milla nappasi lehdykän salamana.

Siihen oli sotkuisesti tuhrattu: Tehtävä suoritettu. Kiltti poika palaa nyt Scriptorin tykö.

”Onpa Salemilla tuskanen käsiala”, Milla sihahti.

Daniel nyökkäsi ilkeä virne naamallaan. He joivat kahvia ja teetä ja tuijottivat töhrykirjaimia. Ovikello soi.

”Perkule, jos se on Salem, niin sanon kyl sille, et tehtävä on viel pahasti kesken, kun en mä ees saanu viime yönä. Ja mun kotiin ei astuta jalallakaan, painukoon mun puolest vaik vittuun”, Milla kirosi lähtiessään avaamaan.

Tulija oli Nemo, joka näytti olevan kofeiinipiikin tarpeessa. Hän laahusti Millan ohi suoraan keittiöön ja lysähti yhdelle tuoleista. ”Onko joku harjoitellut sulkakynän käyttöä?” hän kysyi nuutuneesti.

”Ei. Me saimme viestin Salemilta”, Daniel vilkaisten itsekin taas lappuun.

Nemo huokasi raskaasti ja Milla kolautti hänen eteensä valtavan kupin mustaa kahvia. Mies joi sen kakistelematta yhdeltä istumalta.

”Vau, saatat saada kohtuulliset pärinät”, Milla totesi hämmästyneenä.

Nemo mulkaisi häntä. ”Minä kestän nautintoaineita paremmin kuin ihmiset neiti Vesenterä.”

”Se on rouva Weather, jos saan pyytää.”

Daniel oli vetänyt nenänsä nyrppyyn ja näytti aivan takakireältä pikkuvirkamieheltä, joka ei yksinkertaisesti sietänyt, että joku erehtyi kutsumaan hänen vaimoaan tyttönimeltä. Milla hihitti ja Nemo ilme kirkastui.

”Oo, erinomaista! Ja avio-onni kukoistaa huomaan. Tuo sutaisu on tosin jonkun Salemin kätyrin kirjoittama. Olen varjostanut häntä viime päivät eikä hän ole käynyt lähelläkään täällä.”
 
Milla repäisi paperin kahtia. ”Sittenpä me laitetaan se sytykkeeks. Meillä on muuten sulle yks homma.”

Nemo katsoi häntä alta kulmain. ”Ai, minuako aletaan ihan käskyttää? Nopeastipa nousi uusi siviilisääty päähän.”

Daniel sai kurkkunsa selvittelyn kuulostamaan yllättävän uhkaavalta. ”Sinulle ei kai ole vaikeaa hankkia vieraslistaa niihin juhliin, joissa minä kuolin?”

Nemo kohautti harteitaan ja nojasi laiskasti tuolinsa selkään. ”Panen yhden omistani hankkimaan sen. Fiksu keksintö. Se voi auttaa teitä eteenpäin.”

Milla viisti kynsillään pöydänkantta. ”Oliks toi joku vihje? Melko kryptinen.”

Daniel pyhähti rumasti tyhjään teemukiinsa. ”Hän yrittää vain peitellä, ettei itse ole älynnyt hakea sitä.”

Nemo vaipui taas surumieliseksi. ”Herra Willougby on oikeassa siinä mielessä, että en tosiaan ole tullut ajatelleeksi listaa. Mutta sen noutaminen ei olisi onnistunut ilman teidän suoraa pyyntöänne.”

”Häh?” Millalta pääsi.

”Voin sääntöjen mukaan toimittaa teille aineistoa, josta on suuri todennäköisyys löytyä keskeistä evidenssiä vain, jos pyydätte sitä suoraan, rouva Weather”, Nemo selitti huokaisten.

Tieto ei selvästi parantanut Danielin aamua. Millakaan ei pitänyt siitä, että heidän tietoonsa tuotiin ´uusia´ sääntöjä jutun tässä vaiheessa. Nemon apu saattoi siis olla hyvin rajallista lukuun ottamatta ehkä sitä, että tämä pitäisi Salemin poissa säikyttelemästä heitä pimeillä teillä – tai kotoisilla lenkkipoluilla.

”Älkää nyt näyttäkö noin pahoilta. Tulin itseasiassa kertomaan teille, että tässä on Salemin kannalta jotain henkilökohtaista.” Nemo hymyili kitkerästi.

”Oh, oletpa löytänyt varsinaisen skuupin! Tämä on henkilökohtaista meille kaikille”, Daniel ärähti.

Milla arveli, että miehen teki mieli heittää Nemoa kupillaan.

”Ei ole. Toki suhtaudun kilpailuun vakavasti, mutta ei tämä minun mieltäni ravista suuntaan eikä toiseen. Te, herra Willougby, olette vain pelinappuloita ja niin sen kuuluu ollakin.”

Millaa alkoi kovasti kiehtoa ajatus siitä, mitä Nemo tekisi, jos pelinappula purisi häntä. ”Kiva tietää, et meist välitetään. Jospa ny lähtisit sen listan perää, kipi kipi.”

Nemo nousi hitaasti. ”Se hoidetaan kyllä. Ja minä otan selvää, miksi tämä on Salemille niin tärkeää. Teidän tehtävänne on sitten vain esittää oikeat pyynnöt.”

Hänen selkänsä rutisi hänen venytellessään makeasti. Hän soi Millalle ja Danielille isällisen katseen, johon nämä vastasivat yliolkaisesti ja lähti.
 
”Paskiainen”, Daniel kirosi, kun he olivat taas kahdestaan.

Milla siirtyi istumaan hänen viereensä ja asetti kätensä olalle. ”Nyt ainakin tiietään, et ollaan omillamme. Mut me hoidetaan tää kotiin. Sitä paitsi Nemoa on hauska käskyttää, et meil saattaa tulla ihan mukavaa.”

Daniel tarttui hänen sormiinsa. ”Sopiiko sinulle pieni suukottelu ystävien kesken? Olisi saatava jotain miellyttävämpää ajateltavaa.”

Millan sydämessä värähti. Hän arvosti Danielin suoruutta ja sitä, että tämä halusi joka kerta varmistaa, ettei hän luullut liikoja. Toisaalta…

”Ei kai sua haittaa, et mä oon vähän ihastunu suhun? Tajuun siis tän kaverijutun, mut voit kieltäytyy, jos sua häiritsee.”

Daniel hipoi hänen poskeaan. ”Ei. Itse asiassa se on aika imartelevaa. Kunhan vaan ollaan samalla sivulla.”

”Ollaan”, Milla varmisti ja samassa Danielin huulet olivat jo kiinni hänen omissaan.
I make it a policy not to tell anybody to sit down
               I still encourage everybody else to stand up

                            (Sick of Sittin´ - Christina Aguilera)

                

                
               

marieophelia

  • ***
  • Viestejä: 95
Pakkoavioliitto on yleensä varsin viihdyttävä trope (kunhan ei osu omassa elämässä kohdalle), eikä tämäkään teksti tuonut poikkeusta. Tykkäsin tosi paljon, että tämä on toteutettu omilla hahmoilla. Murhamysteeri yhdistettynä kuolleista palaamiseen koukutti heti ekasta luvusta ja lukaisinkin koko tarinan melkein putkeen eilisen aikana.

Ainoa mikä minua häiritsee on, miten nopeasti Daniel sopeutuu nykyelämään ja miten terävä hän on hoksaamaan asioita. Esimerkiksi mun mamma ei vielä kahdenkymmenen vuodenkaan jälkeen ole tajunnut, että kännykästä voi katsoa kelloa :D Mutta ehkäpä Daniel tietämättään sai limbossa jotain valmennusta -- oppihan hän suomeakin! Ja toisaalta juoni on huippuviihdyttävä tällaisena vähän vauhdikkaampana, joten tiettyjä mutkia varmaan täytyy oikoa suoriksi ihan lukumukavuudenkin vuoksi. Danielia ja Millaa ehdottomasti shippailen ja jännittyneenä odotan, mitä kaksikko saa Danielin murhasta selville!

Jään siis seurailemaan tätä innolla! :)
Show me that I'm everywhere, and get me home for tea

Ava: lotus