Kirjoittaja Aihe: Prinsessa-enkeli | K-11  (Luettu 2291 kertaa)

flawless

  • HBIC / IWBYS
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 9 953
  • d a d d y
Prinsessa-enkeli | K-11
« : 28.01.2013 22:49:37 »
Name: Prinsessa-enkeli
Rating: K-11
Pairing: kertoja/Juha
Genre: tajunnanvirta, yleinen karuus

A/N: Tämä syntyi täysin spontaanisti tajunnanvirtana erittäin omituisessa mielentilassa - ja sen huomaa. En edes tiedä, mitä tästä pitäisi sanoa.
Paitsi ehkä sen, että osallistuu Tajunnanvirtahaasteeseen ja Lainaushaasteeseen ("Tätä ei ole kiva sanoa, mutta koska en ole kiva ihminen, ei ole väliä." -Kyösti Pöysti [Pasila]).





Mun ja Juhan ensimmäinen riita oli silloin, kun oltiin juuri päästy kahdenkymmenen paremmalle puolelle ja siedetty toisiamme muutama kuukausi. Se oli jotain tyhmää ja pientä, liittyi kai jollain tavalla siihen kuinka piittaamattomasti se oli kitannut mun luona vieraillessaan vikan tölkin maitoa, vaikka vallan hyvin tiesi että mun aamupalaviilit oli loppu ja aioin tehdä uutta. (Maidosta ja yhdestä viilipurkista litran verran viiliä valmistaminen oli köyhän opiskelijan pirkkaniksi, jonka olin joskus oppinut lukiossa bioteknologian kurssilla. Paljon muuta en siellä oppinutkaan, lähinnä koska mua ei olisi voinut vähempää kiinnostaa – olin ilmoittautunut sille kurssille vaan, koska Juhakin oli siellä, ja halusin mahdollisuuden tuijotella sitä ja punastua joka kerta, kun se huomasi.)

Lähdin tihkusateessa kävelemään läheiseen Siwaan, koska mun aamu on aina totaalisen pilalla jos en saa aamupalaksi viiliä ja paahtoleipää. Lähdin, vaikka vihaan sadetta ja märkää yli kaiken, ja vaikkei se viili enää olis ehtinyt valmistuakaan, mikä tosin ei ollut Juhan vika, mutta tykkäsin mieluiten syyttää sitä siitäkin. Lampsin hakemaan eteisen kaapista sateenvarjon, ja räpelsin sen hihnaa auki samalla kun työnsin jalkojani rumiin vaaleansinisiin crocseihin, jotka olin joskus muinoin saanut siskoltani tuliaisiksi ulkomailta. Juha vilkaisi mua kohti, kun repäisin takkini henkarista sellaisella voimalla, että henkari pamahti kovaäänisesti seinään ja jäi siihen heilumaan. Se kusipää kehtas vielä näyttää paheksuvalta mun äksyilylle, kuulemma olin lapsellinen.

”Sateenvarjoa ei saa avata sisällä, se tietää huonoa onnea”, se tiesi ilmoittaa mulle tylsistyneeseen äänensävyyn. Mä tuhahdin, avasin hypistelemäni sateenvarjon mielenosoituksellisesti, mutisin jotain siitä kuinka takuulla kävelisin kauppamatkalla tikapuiden alta jos sellaiset löytäisin, ja pamautin oven kiinni perässäni toivoen, että se ääni jäisi soimaan Juhan korviin yhtä kovana jumputuksena kuin munkin korviini.

Ja ehkä tämän koko sotkun takana sitten oli se perkeleen sateenvarjo.

Mä olin joskus rakastanut Juhaa, ihan oikeasti. Olin ihastunut siihen melkein koko lukion ajan, ja kadotin hetkeksi elämäniloni kun en abivuoden loppuun mennessäkään ollut saanut pullautettua sitä ulos. Ajattelin, että ehkä me ei koskaan enää nähdä, mutta jänistin silti. Kai musta tuli tällainen suorasukainen ja pippurinen ämmä vasta sen jälkeen, kun aloin seurustelemaan Juhan kanssa. Joskus mä tykkään syyttää Juhaa omasta vittumaisuudestanikin (kenestä tahansa prinsessasta tulisi hirviö sen seurassa), lähinnä koska yleensäkin kaiken laittaminen sen piikkiin tuntuu paremmalta kuin tosiasioiden myöntäminen. Tai siis, eiväthän ne tosiasioita ole, vaan Juhan syy.

Ja mä kai oikeasti olin joskus sen prinsessa – vaikka se kyllä suosi enkeliä hellittelynimenä. Mä muistan vieläkin kirkkaasti, mistä sen nimityksen alkuperä juonsi juurensa. Oltiin istuskeltu kliseisesti viltin alla sylikkäin keinutuolissa ja katseltu syyskuista sadetta, kun se yhtäkkiä käänsi naurettavat suklaasilmänsä mun suuntaani ja kysyi: ”Miksi sä itket?”

”En mä itke”, mä olin vastannut hölmistyneenä ja miettinyt, onko se taas vetänyt jotain kamaa, vaikka oli luvannut lopettaneensa aikoja sitten.

”Äiti sanoi, että kun sataa niin enkelit itkee.” Silloin virnistelin hölmösti ja punastuin – nykyään Juha sai mut naamastani punaiseksi vaan silloin kun huusin raivosta (taas pöntönkansi auki jumalauta) niin että suoni pullistui otsassa.

Jossain vaiheessa matkan varrella, kai siinä parinkymmenen yhdessä vietetyn vuoden jälkeen, mä tajusin etten enää rakastanut sitä. Mua vaan lakkasi kiinnostamasta, ja mä tein sen seikan Juhalle varsin selväksi käytökselläni. Jossain vaiheessa kolmattakymmenettä seurusteluvuotta mä tajusin, että vihasin sitä, mutta siinä vaiheessa oli ollut sormus jo niin pitkään sormessa, ettei se varmaan olis enää edes lähtenyt pois. Eikä mua kiinnostanut hankkia ketään muutakaan, ja ainakin siltä sai rahaa, joten mä ajattelin että ihan sama. Ainakaan ei tarttis olla yksin, oli joku jolle huutaa, oli sekin tyhjää parempi, kuten sanonta kuuluu.

Mun ja Juhan viimeinen riita oli silloin, kun olin ostanut yläkerran vessaan uuden maton ja se oli Juhan mielestä ruma. Se valitti, kuinka mä en koskaan kysynyt siltä mitään ja tuhlasin sen rahat turhaan paskaan, ja mä valitin kuinka se ei koskaan ollut tyytyväinen ja vääristeli asioita. Sinä iltana se nukkui sohvalla ja mä sain rauhassa vallata ison parisängyn, ja seuraavana aamuna löysin sen ammeesta leivänpaahtimen kanssa. Mua vitutti, koska kylppärin lattia tulvi ja uusi matto oli pilalla, enkä saanut aamupalaksi paahtoleipää. Se oli aina ollut kymmenen pisteen ja papukaijamerkin arvoinen mulkku; tappoikin itsensä väärin ihan vaan viimeiseksi vittuiluksi.

Siinäpä vasta tragedia, naapurustossa kauhisteltiin, mutta mä en tavoittanut jutun emotionaalisia ulottuvuuksia. Olinkin jo miettinyt, olisko se ollut tarpeeksi vanha tönäistäväksi portaista niin, että voisi laittaa pikkuhiljaa hiipivän vanhuuden motorisen takapakin piikkiin ja saada rahat, joten ihan kiva että se hoiti ite ittensä päiviltä niin ei tarvinnut vaivautua.

Kai tää kuulostaa ulkopuolisen korviin aika kamalalta, mutta ei mua juurikaan kiinnosta ajatella sitä, mitä mun pitäisi ajatella. Oon aina ollut aika paska ihmiseksi. Tai siis, tietenkin vasta sen jälkeen kun tapasin Juhan (kenestä tahansa prinsessasta tulisi hirviö sen seurassa).




« Viimeksi muokattu: 28.02.2021 19:01:56 kirjoittanut flawless »
you should see me in a crown


banneri © Ingrid

Nyyhti

  • ***
  • Viestejä: 3 897
Vs: Prinsessa-enkeli | K-13
« Vastaus #1 : 31.01.2013 22:02:11 »
Öööääääää oon aika sanaton, mutten halua lähteä sanomatta mitään, joten joten joten öö.

Tämä on todella harvoja puhekielisiä tekstejä, joissa puhekieltä on juuri sopivasti, eikä se häiritse. Usein menee joko liikaa murteeksi (=en ymmärrä) tai kielioppi kärsii tyhmällä tavalla. Puhekieli korosti päähenkilön karuutta todella hyvin: ilman sitä loppu olisi tullut vielä enemmän yllätyksenä ja olisi luultavasti jäänyt aika vaisuksi. Minulle tuli tästä niin mieleen joku viisikymppinen akka, joka raivoaa kaupan kassoille ja on sellaisella tietyllä tavalla ärsyttävä.

Alkuun luin tekstiä jeejee-fiiliksellä. Se oli todella aitoa ja käsinkosketeltavaa, ymmärrettävää. Sitten Juha tappoi itsensä, ja olin ihan vain yksinkertaisesti wtf. En ollut ajatellut päähenkilöä ihan niin julmaksi. En oikeastaan ihan tiedä, mitä tästä sitten loppujen lopuksi ajattelin sen jälkeen, koska siis no. Niin, en tiedä, olen hämmentynyt. Hämmennys on hyvä.
Never regret something that once made you smile.

Funtion

  • Vieras
Vs: Prinsessa-enkeli | K-13
« Vastaus #2 : 01.02.2013 15:06:39 »
Lähdin tihkusateessa kävelemään läheiseen Siwaan, koska mun aamu on aina totaalisen pilalla jos en saa aamupalaksi viiliä ja paahtoleipää.
Vitsi mitä maailmantuskaa. :DDD

Lampsin hakemaan eteisen kaapista sateenvarjon, ja räpelsin sen hihnaa auki samalla kun työnsin jalkojani rumiin vaaleansinisiin crocseihin, jotka olin joskus muinoin saanut siskoltani tuliaisiksi ulkomailta.
Mä tykkäsin jo aiemmin siitä, miten ihanan arkinen tää oli (kun puhuttiin viilien valmistuksesta) ja nyt vielä tämä! Harvoinpa saa Finistä lukea originaalia, jossa oikeesti hahmot on näin... ihmisillisiä. Inhimillisiä? What ever, kuitekin, crocsit! Voiko kamalempia kenkiä ollakaan (tekopyhää, mulla on itellä just mustat crocsit jalassa koska ei oo parempia sisäkenkiä, mut ei näillä kyllä ulos kehtais mennä). Ja... niin. Ihanan arkista! Nykyaikaa!

Jossain vaiheessa kolmattakymmenettä seurusteluvuotta mä tajusin, että vihasin sitä, mutta siinä vaiheessa oli ollut sormus jo niin pitkään sormessa, ettei se varmaan olis enää edes lähtenyt pois.
Toi loppu oli hienosti keksitty! Ettei se varmaan olis enää edes lähtenyt pois... mä tykkäsin tosta kauheesti!

Sinä iltana se nukkui sohvalla ja mä sain rauhassa vallata ison parisängyn, ja seuraavana aamuna löysin sen ammeesta leivänpaahtimen kanssa. Mua vitutti, koska kylppärin lattia tulvi ja uusi matto oli pilalla, enkä saanut aamupalaksi paahtoleipää. Se oli aina ollut kymmenen pisteen ja papukaijamerkin arvoinen mulkku; tappoikin itsensä väärin ihan vaan viimeiseksi vittuiluksi.
Mä luin monta kertaa ton ekan virkkeen koska en vaan pystynyt uskomaan sitä todeks. Ja sitten miten tää kertoja suhtautu siihen: ”tappoikin itsensä väärin ihan vain viimekseksi vittuiluksi”. Voi herranen aika. Nyt katos viimeset myötätunnon rippeet kertojaa kohtaan.

Tää oli harhaanjohtava tää teksti! Siis alku ja otsikko. Ensinnäkin, mä en pitänyt yhtään otsikosta. En yhtään. Mä inhosin sitä, mä inhoon prinssesoja ja enkeleitä ja sitten vielä yhdessä tuollaisella kammottavalla väliviivalla – ei! Ei, ei, ei! Luin tän tekstin puhtaasti sen takia, että sä olit kirjoittanut tän: tiesin että sun tekstit on hyviä. Mutta jos tää ois ollut jonkun ihan tuntemattoman kirjoittama, mä olisin pysynyt tästä kaukana tuo otsikon takia. Kyllähän se otsikon merkitys paljastui tekstissä, mutta mä en silti lämmennyt sille. Se ei oo vaan tarpeeks kuvaava tälle.

Toiseks, alku. ”Mun ja Juhan ensimmäinen riita... plaaplaa.” Kun vielä huomasin että tää on tajunnanvirtaa, ajattelin heti ekana ”voi ei, joku on purkanut erotunteensa ja itkunsa ja parkunsa ja julkaissut valituksensa Finiin! Eiih, tuota mä en ainakaan lue!” Joten... sä onnistuit kyllä täydellisesti karkottamaan mut tästä tekstistä otsikolla + alulla. Mutta sitten näin tän KK:ssa ja päätin että nyt luen tuon, luen vaikka se ois kuinka angstista teinivalitusta (anteeksi suora ilmaukseni, mutta se on totuus.) Ja sitten mä luin tän. Eikä tää ollut lainkaan sellainen kuin mä olin kuvitellut, tää oli paljon, paljon parempi ja erilaisempi! Ei sieltä tullutkaan mitään henkilökohtaista valitusta, vaan ihan oikea teksti!

Lainaus
Sitten Juha tappoi itsensä, ja olin ihan vain yksinkertaisesti wtf. En ollut ajatellut päähenkilöä ihan niin julmaksi.
Joo, tää tuli ihan puun takaa! Voi vitsi mikä huippukohta! Sä todellakin yllätit lukijan.

Puhekielestä en yleensä pidä, mutta tähän se sopi kun tätä oli muutenkin terävöitetty kirosanoilla ja kertoja oli kamalan lapsellinen, ilkeä ja hirveä - tunteeton? Juha teki sitä ja Juha teki tätä, eihän tämä minun vika ole, kun on tuo Juha! Niin naiivia syyttelyä. Vaikee kuvitella kertojaa aikuiseksi, mutta toisaalta, ehkä se oli vain ihan mielettömän katkera. Ja... niin. Tää veti aika sanattomaks, koska mä kelaan vieläkin mielessäni tuota leivänpaahdin-juttua. Huh. Musta on ihan mielettömän hienoa, miten sä pystyit kirjoittamaan näin simppelisti ja arkisesti näin vaikuttavaa tekstiä! Koska tää oli vaikuttava, ehdottomasti. Mieleenpainuva ja ajatuksia herättävä. Vau. Kiitos tästä, en todellakaan olettanut lukevani jotain näin hienoa, joten yllätit positiivisesti! Kiiiiiitos! : )

Kelsier

  • Korpinkynsi
  • ***
  • Viestejä: 1 586
  • ava by Sokerisiipi
Vs: Prinsessa-enkeli | K-11
« Vastaus #3 : 24.06.2019 22:35:18 »
Vaihdokkaista hei!

Luulin ensin, että tässä on kyse miesparista. Etenkin tuo alku tuntui musta siltä.

Se oli jotain tyhmää ja pientä, liittyi kai jollain tavalla siihen kuinka piittaamattomasti se oli kitannut mun luona vieraillessaan vikan tölkin maitoa, vaikka vallan hyvin tiesi että mun aamupalaviilit oli loppu ja aioin tehdä uutta. (Maidosta ja yhdestä viilipurkista litran verran viiliä valmistaminen oli köyhän opiskelijan pirkkaniksi, jonka olin joskus oppinut lukiossa bioteknologian kurssilla.
Tää teki sen. Ajattelin, että urheilijapoikia, joiden tarttee syödä viiliä aamutreenejä varten  :)
Missähän lukiossa kertoja ja Juha ovat olleet, kun tuollainen kurssi on ollut saatavilla? Mä olin keskikokoisen kaupungin keskikokoisessa lukiossa eikä tollasista ollu tietookaan.

Lähdin tihkusateessa kävelemään läheiseen Siwaan, koska mun aamu on aina totaalisen pilalla jos en saa aamupalaksi viiliä ja paahtoleipää.
Vitsi mitä maailmantuskaa. :DDD

Lampsin hakemaan eteisen kaapista sateenvarjon, ja räpelsin sen hihnaa auki samalla kun työnsin jalkojani rumiin vaaleansinisiin crocseihin, jotka olin joskus muinoin saanut siskoltani tuliaisiksi ulkomailta.
Mä tykkäsin jo aiemmin siitä, miten ihanan arkinen tää oli (kun puhuttiin viilien valmistuksesta) ja nyt vielä tämä! Harvoinpa saa Finistä lukea originaalia, jossa oikeesti hahmot on näin... ihmisillisiä. Inhimillisiä? What ever, kuitekin, crocsit! Voiko kamalempia kenkiä ollakaan (tekopyhää, mulla on itellä just mustat crocsit jalassa koska ei oo parempia sisäkenkiä, mut ei näillä kyllä ulos kehtais mennä). Ja... niin. Ihanan arkista! Nykyaikaa!

Funtionia komppaan. Ihanaa arkisuutta ja noi vaaleansiniset crocksi-parat oli ihan mun suosikki. Pystyn samastumaan tohon vittuuntumiseen siitä, ettei voikaan syödä aamulla sitä mitä on suunnitellut. Mä tekisin ihan samoin kuin kertoja ja lähtisin körmynä sinne Siwaan.

Kuten tulikin jo sanottua teksti johti harhaan aika kovasti. Alun kepeä tunnelma muuttuikin väljähtyneen parisuhteen kuvaukseksi. Mä koin kertojan jotenkin lapselliseksi, vaikka rakastamisen saa toki lopettaa, jos rakkaus loppuu, ei siinä mitään.

”Sateenvarjoa ei saa avata sisällä, se tietää huonoa onnea”, se tiesi ilmoittaa mulle tylsistyneeseen äänensävyyn. Mä tuhahdin, avasin hypistelemäni sateenvarjon mielenosoituksellisesti, mutisin jotain siitä kuinka takuulla kävelisin kauppamatkalla tikapuiden alta jos sellaiset löytäisin
Tää oli hauska kohta hihittelin itsekseni sisäisesti. Kumpikaan ei oikeasti usko huonoihin enteisiin, mutta on sanottava tavan vuoksi ja toisen on sitten pantava paremmaksi.

”Äiti sanoi, että kun sataa niin enkelit itkee.” Silloin virnistelin hölmösti ja punastuin
Mulle tuli tästä mieleen tarina, joka on kerrottu mulle mun ristiäisistä. Itkin koko toimituksen ajan ja pappi oli vaan todennut, että enkelit ovat paikalla.

Summa summarum, mielenkiintoinen orginaali. En itse ehkä kaikkein eniten tykkää tämän tyylisestä, mutta sinä kirjoitat hyvin. Noi henkilöt vaan tuntuivat niin veemäisiltä, että ficistä jäi ristiriitainen yleisfiilis.
"Minä nykyajan vapauden luoma luopio, nostan hengessäni hattua hiljentyneille vainajille, nostan hattua ja mutisen: tulkaa perässämme, oi esi-isät, vaikuttakaa meidän sieluissamme vielä tuhannen vuotta eteenpäin! Ja mistä sain tämän loputtoman puheenlahjani, ellen juuri teiltä!"
(Ilmari Kianto)

                

                
               
       

Avaruuspiraatti

  • varattua puraisi
  • ***
  • Viestejä: 2 245
Vs: Prinsessa-enkeli | K-11
« Vastaus #4 : 24.06.2019 23:09:16 »
Ai kamala, tässä kyllä oli sitä karua elämää ihan itseään ilman sen järkyttävämpiä elämänkäänteitä (miinus Juhan itsemurha). Olen samaa mieltä, että tämä jätti hahmoista ristiriitaiset fiilikset, mikä ei siis ole huono juttu yhtään vaan ihan mahtavaa! Olisi tylsä lukea tekstiä, jonka hahmot ja tapahtumat ei herättäisi minkäänlaisia tuntemuksia. Kertoja oli kyllä niin veemäinen, että huh. Aluksi pidin häntä vain sellasena elämäänsä kyllästyneenä ja kaikille katkerana "ämmänä", mutta Juhan itsemurha oli sellainen "herättävä" tapahtuma. Se sai katsomaan kertojaa vähän eri silmin kuin tarinan alussa. Ehkä se myös herätteli miettimään sitä, että totta tosiaan, sen täytyy olla tosi kuluttavaa elää sellaisen ihmisen kanssa montakymmentä vuotta parisuhteessa, jossa toinen huutaa eikä enää välitä sillä tavalla, miten parisuhteessa henkilöiden tulisi toisistaan välittää. Juhan itsemurha tuli kyllä niin out of nowhere, miksi pidinkin siitä ihan hirmuisesti! Joskus järkytyselementit toimii, joskus ei. Tässä tarinassa se toimi tosi hyvin. Minä itse tykkään lukea tekstejä, jotka on kirjoitettu puhekielellä ja tämän tarinan tunnelmaankin se sopi musta hyvin. Puhekieli tuo tarinoihin aina sellaista arkisuutta ja, hmm, no ehkä sellaista käsinkosketeltavaa fiilistä hahmoista. Ehkä vähän myös sellaista päiväkirjamaista tyyliä.

Oikein kiva ja ajatuksia herättävä tarina, kiitoksia!


"I am as constant as a northern star."
"Constantly in the darkness, where's that at?"

flawless

  • HBIC / IWBYS
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 9 953
  • d a d d y
Vs: Prinsessa-enkeli | K-11
« Vastaus #5 : 25.06.2019 10:15:50 »
Oho, miten mulla on jäänyt vastaamatta vanhempiin kommentteihin! :O

nominal, suurkiitos kommentistasi <3 Kiva että sun mielestä puhekieli toimi tässä! Mä oon aina vähän karttanut puhekielen käyttämistä teksteissä, koska mulla on siitä hyvin samanlaisia ajatuksia kuin sullakin, joten tosi kiva kuulla että tässä se sun mielestä kuitenkin toimi. Uskaltauduin käyttämään sitä tässä, koska kirjoitin tästä suurimman osan hyvin äkillisen inspiraation jälkeen aika tajunnanvirtana, enkä sitten kokenut jälkeenpäin että tässä olisi pysynyt sama tunnelma jos olisin liikaa mennyt sörkkimään kirjoitusasua jälkeenpäin ja hiomaan sitä liikaa. Tosi huippua siis jos susta se toimi tässä, jee! Olen myös tyytyväinen jos sain sut hämmennettyä, onhan tää niin kummallinen teksti, että otan sen jonkintasoisena onnistumisena, haha :D Kiitos vielä hurjasti kommentistasi!

Funtionille myös isoiso kiitos palautteesta, aivan ihana ja hyödyllinen kommentti, joten jos tämän koskaan näet niin kiitos paljon <3

Kelsier, olitpas sä nopeasti liikkeellä, kivaa! :D Mä muistaakseni osallistuin tuollaiselle kurssille lukiossa, mun muistikuvat siitä on tosi hatarat mutta muistelisin inspiraation syttyneen juuri siitä. Luonnehtisin myös keskikokoisen kaupungin lukioksi :D Kiva kuulla sun ajatuksia tekstistä, ja erityisesti siitä että arkisuusosuus ja "harhaanjohtaminen" onnistui hyvin! Tämän tekstin kertojahan on ihan hirveä hahmo, lapsellinen, katkera, julma ja yksinkertaisen vittumainen. Ei tästä siis kuulukaan jäädä mitenkään kiva fiilis, joten pidän sitä toisaalta hyvänä jos onnistuin herättämään ristiriitaisia fiiliksiä. En ole tainnut koskaan kirjoittaa näin inhottavasta hahmosta, joten musta on kiva kuulla palautetta siitä kuinka hahmo aiheuttaa ristiriitaisia ja vittumaisia fiiliksiä :D Kiitos kommentistasi oikein paljon!

Avaruuspiraatti, voi kiitos ihanasta kommentistasi! Tosi kiva kuulla, millaisia ajatuksia tämä herätti. Oli myös kiva lukea, että tämä herätti ajattelemaan kertojankin puolta asiasta, vaikka hän onkin tässä niin vittumainen ja inhottava hahmo. Mukava kuulla myös, että lopun itsemurha tuli yllätyksenä, koska mulla on ollut joskus tosi paljon aiemmin nuorena tapana käyttää itsemurhaa teksteissä hirveen paljon "järkytyselementtinä" vaikkei se oikeasti toiminut, kun niitä oli liikaa ja sen näki jo alusta kuinka kliseisesti teksti tulee päättymään. Tässä sillä oli toki juonenkäänteenä ihan oma pointtinsa ja tosi kiva kuulla, että se onnistui yllättämään ja toimi tässä hyvin. Ihanaa kuulla että tämä herätti ajatuksia, kiitos kun kommentoit ja jaoit ne kanssani <3
you should see me in a crown


banneri © Ingrid

marieophelia

  • Pajunkissa
  • ***
  • Viestejä: 618
  • Avatar: Sokerisiipi
Vs: Prinsessa-enkeli | K-11
« Vastaus #6 : 10.08.2021 10:38:24 »
Onnea Kommenttiarpajaisten voitosta! :) Huomasin listauksestasi, että olit merkinnyt tämän tarinan sydänmerkillä ja päättelin siitä, että se ei ole vielä ylittänyt parasta ennen päiväänsä, vaikka hieman vanhempaa tuotantoa onkin. :)

Tässä on ennen kaikkea mielestäni tosi rohkea näkökulmavalinta: yleensä lukija samaistuu hahmoihin, varsinkin minäkertojaan (ja kirjoittaja myös toivoo, että näin kävisi) ja siksi olikin virkistävää, kun teksti pyörsi lukijan ennakko-oletukset ja jossain välissä tajusin, että tähän ämmään en tosiaan halua samaistua :D Pidän tosi paljon tällaisista tekteistä, joissa on myös metataso, joka saa havainnoimaan omaa lukemistaan ja miettimään, millaisista hahmoista yleensä kirjoitetaan ja millaisista taas kukaan ei haluaisi lukea, mutta joita kuitenkin on olemassa. Tällainen tarina ilman sankarihahmoa on realismia aidoimmillaan! :)
 
Jonkin aikaa tietysti halusin uskoa, että Juha on tarinan pahis ja että kertojalla on ihan täysi syy riidellä hänen kanssaan (onhan se nyt ärsyttävää, jos ei ole mitään aamupalaa), mutta kertojan lapsellisuus alkoi sitten lyödä naamaan. Samoin ihminen, joka lankeaa tohon "sateella enkelit itkee" -iskurepliikkiin, näyttäytyy mun silmiin täysin urpona (kuten toki myös henkilö, joka tuollaista replaa käyttää). :D Mutta joo, ei Juha kuitenkaan mikään unelmapuoliso taida olla. Tämä olikin kiinnostavaa, että kertojalle viilit ja vessanpöntön kannet merkitsevät koko elämää, mutta sitten taas Juhan mahdollinen huumeongelma sivuutetaan aika lyhyesti.

Oot myös kivasti panostanut yksityiskohtiin! Esim. ulkomailta tuliasiksi tuodut crocsit naurattaa, samoin viili :D Tykkäsin myös tuosta, että Juha meni kuollessaan pilaamaan nimenomaan sen maton, josta olikin ollut riitaa. Puhekieli kuvasi tosiaan täydellisesti juuri tämän henkilön mielenmaisemaa. Kertojan äänen lakonisuus ja toteavuus vie tätä hyvin eteenpäin ja kertoo siitä, miten hahmolle "asiat nyt vaan ovat näin, kun minä olen päättänyt, että ne ovat näin". :D Tämä kohta:

Lainaus
mutta mä en tavoittanut jutun emotionaalisia ulottuvuuksia.

kiteyttää ihan täydellisesti päähenkilön ajatusmaailman. Joo taisi jäädä aika monet emotionaaliset ulottuvuudet tajuamatta! :)

Aloin myös miettiä, missä tilanteessa kertoja voisi tätä juttuaan suoltaa. (Terapiassa? Poliisikuulustelussa?) Toisaalta näin itsekeskeinen henkilö kertoisi varmaan samat asiat puhui hän kenelle hyvänsä. :D

Kiitos, tämä oli tosi kiinnostava löytö! Olen tosi vaikuttunut siitä, miten olet uskaltanut haastaa lukijoita tälläisella kertojalla. Ai niin, Siwa!!! -- siitä huomasi, että tää on vähän vanhempi teksti. :D Oi nostalgia!

flawless

  • HBIC / IWBYS
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 9 953
  • d a d d y
Vs: Prinsessa-enkeli | K-11
« Vastaus #7 : 20.08.2021 15:33:06 »
marieophelia, onpa kivaa että päädyit juuri tämän tekstin äärelle! :) Tämä teksti edelleen on minulle henkilökohtaisesti lähellä sydäntä, koska musta oli ihanaa kirjoittaa vaihteeksi jotain erilaista, eli vittumaisesta hahmosta oikein ikävä tarina ja vähän leikitellä näkökulman ja harhaanjohtamisen kanssa. Oli siis erityisen kivaa lukea sun ajatuksia juuri tästä kertojan inhottavuudesta ja siitä, kuinka epämiellyttävää näin epämiellyttävästä tyypistä on lukea, kun yleensä lukiessa tapaa etsiä samaistumista kertojan kanssa. Ilahduin myös ihan hirmu paljon kehuistasi yksityiskohtien suhteen, koska yksityiskohtien kautta tämä teksti ikään kuin muotoutuikin alun perin. Oli ihanaa kuulla, että ne olivat mielestäsi onnistuneita! ♥

Lainaus
Ai niin, Siwa!!! -- siitä huomasi, että tää on vähän vanhempi teksti. :D Oi nostalgia!
Haha, aivan! Alkoipas naurattaa itseänikin, heh, hauskaa millaiset asiat ajan edetessä vanhoista teksteistä nousevat esiin!

Kiitos ihanasta kommentistasi, ilahdutit minua sillä ihan hurjan paljon ♥♥
you should see me in a crown


banneri © Ingrid

Felia

  • ***
  • Viestejä: 1 610
  • jokainen päivä on sun arvoinen
Vs: Prinsessa-enkeli | K-11
« Vastaus #8 : 24.08.2021 14:14:29 »
No ohoh, mikä teksti!

Tää oli jotenkin... erikoinen. Hauska ja traaginen samalla kertaa. Naureskelin tälle vähän väliä, vaikka aihe on oikeasti kaikkea muuta kuin hauska. Parisuhteet on loppujen lopuksi aika monisyinen juttu. Tässä tuli kyllä tuo kyllästyneisyys, rakkauden/välittämisen puute hyvin esille. Harmillistahan se on, jos on ollut vuosikymmenet yhdessä ja sitten se yhteiselo ei enää sujukaan, mutta ei kuitenkaan erota (mikä siis voisi olla se paras ratkaisu molempien kannalta). Paitsi tässä se ero tuli kuitenkin tuon itsemurhan seurauksena. Toki siinä voi myös olla se, että on totuttu ikävään tilanteeseen ja ajatellaan, ettei se miksikään muuttuisi, vaikka kuvio vaihtuisikin toisenlaiseen (tai toiseen kumppaniin).

Hmm. Vau, tää oli kyllä kaikessa traagisuudessaan vaikuttava teksti. :) Päähenkilöillä on varmasti ollut taustalla jos jonkinmoista ongelmaa, kun kaikki niin kärjistyi... Mutta niin, tää oli hauskasti kirjoitettu. Päähenkilön vitutuksen pystyi käytännössä katsoen tuntemaan. ;D Tää oli mukavan erilainen teksti. Ja ajatuksia herättävä. Jännän tästä tosiaan teki sen, että tunnetila lukemisen jälkeen oli enemmän sillain myötä-ärsyyntynyt, koska päähenkilökin oli ärsyyntynyt. Siksi tuntui, että tuohon toisen päähenkilön kuolemaankin suhtautui välinpitämättömämmin.

Tää oli kyllä hieno lukukokemus, suuret kiitokset! ♥

flawless

  • HBIC / IWBYS
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 9 953
  • d a d d y
Vs: Prinsessa-enkeli | K-11
« Vastaus #9 : 26.08.2021 12:44:41 »
Felia, voi miten ihanaa kun luit ja kommentoit, piristit mua hurjasti kommentillasi! Hymyilin kuvaukselle "hauska ja traaginen samalla kertaa", se on erikoinen yhdistelmä joka tekee tästä vähän kummallisen, mutta sitä erilaisuutta tällä tavoittelinkin. Kiva siis kuulla että se jäi mieleen! Oli kivaa lukea tekstin herättämistä ajatuksista ja tunteista, ihan huippua kuulla miten moninaisia juttuja tästä tuli mieleen. Kiitos paljon ihanasta kommentistasi, se toi mulle hurjan paljon iloa! ♥♥
you should see me in a crown


banneri © Ingrid