Finfanfun.fi

Originaalit => Pergamentinpala => Aiheen aloitti: Kelsier - 29.05.2020 11:00:05

Otsikko: Aina on liian kauan | K11 | Milla/Daniel | Pakkoavioliitto (25. luku 27.8.)
Kirjoitti: Kelsier - 29.05.2020 11:00:05
Ficin nimi: Aina on liian kauan
Kirjoittaja: Kelsier
Ikäraja: K11
Tyylilaji: Draama, rikos, pakkoavioliitto
Paritus: Milla/Daniel
Varoitukset: Myöhemmissä osissa puhutaan ikärajan sallimissa rajoissa esim. murhaamistavasta
Haasteet: tämä osa: Ime kappale tyhjiin (https://www.finfanfun.fi/index.php?topic=49288.0): Maija Vilkkumaa - Mun elämä,
Koko sarjaa koskevat: Sana/kuva/lause10 #2 (https://www.finfanfun.fi/index.php?topic=48515.0) (kuva (https://i.imgur.com/Wt1KcBa.png)), Naimalaki eli pakkoavioliittohaaste II (https://www.finfanfun.fi/index.php?topic=47267.0)

A/N: Kommentit enemmän kuin tervetulleita. Tämä on ensimmäinen pitkä ficcini, jonka todella aioin saada valmiiksi. Olen jopa miettinyt loppuratkaisun kaarenkin :D Alun ja lopun välissä onkin sitten paljon epäselvää vielä, mutta yritän pitää lipun korkealla ;)

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------



Prologi: Mitä sä teet, kun sä oot poissa


Silmät aukeavat viiruksi ja tavoittavat palan haaleaa taivasta. Multa on kosteaa ja mehevää ja tuoksuu pehmeästi syksylle. Eivätkö runoilijat sano elämän tuntuvan juuri tältä. Sormet tunkeutuvat ruskeaan kuohkeuteen. En kuunaan kuvitellut olevan näin täydellisen onnellinen likaisen maan tunnustelusta. Selkä tuntuu kostealta, mutta sekin on ihanaa. Tunnen koko ruumiini painon ja se tuntuu huumaavalta, sillä taivaassa – tai missä välitilassa minä hetken olinkaan – olin kuin höyhen eikä sellainen sovi ihmiselle, joka on tottunut raahaamaan kymmeniä kiloja lihaa mukanaan jatkuvasti.

Kuolemaa tulee harvoin ajateltua, etenkin kun on nuori ja rikas. Minä kuvittelin tyhmästi, että se kuuluu vanhoille miehille, sellaisille kuin isoisäni. Hovissa ja aatelisten välillä tietysti juoniteltiin, mutta suoraan sanottuna en kai ollut ajatellut olevani salamurhan arvoinen. Olin toki saanut monet tuliluonteiset nuorukaiset suuttumaan itselleni ja rikkonut monen neidon sydämen, mutta niin olivat tehneet kaikki ystävänikin. Epäilemättä isänikin oli tehnyt niin aikoinaan ja elää porskutti vielä reippaasti. Jotkin linnut kirkuivat yläpuolellani. Ne lentävät aurassa, huomaan luomieni raosta. Entisessä elämässäni – tai siis eläessäni – olisin taatusti ollut ampumassa niitä metsästysretkellä. Isä järjesti komeita jahteja aina syksyisin.

Missähän minä varsinaisesti olen? Tai no, oletettavasti makaan pellossa tai kasvimaassa, ei todellisuuksien vaihtelu minua niin sekaisin ole saanut, etten tajuaisi sitä. Tunnustelen oikealla kädellä hieman kauemmas viereeni. Käsi törmää melkein heti johonkin, joka tuntuu nahkaiselta. Kokeilen enemmän tuijottaen yhä yläpuolella olevaa vaalenansinistä aavaa. Solkia, hihna, sen täytyy olla jonkinlainen laukku. Loogista sekin, ilman tavaroita on vaikea selvitä missään. Toisaalta en kyllä pakannut itse koskaan yhtään mitään, palvelijat hoitivat aina sen puolen. Ruumiini ei jaksa nousta ihan vielä. Sillä menee selkeästi pidemmän aikaa palautua kuolemasta. Säikähdän yllättävää korahdusta, kunnes tajuan sen lähteneen omasta kurkustani. Naurua. Filosofian opettajani olisi taatusti tyytyväinen minuun, sillä nyt tiedän tarkkaan mikä ero on ruumiilla ja keholla.
 
Kun korvanikin ovat avautuneet virallisesti, kuulen hälyä aivan kuin jossain lähellä työskentelisi suuri määrä koneita. Ääni on melko tasaista, sitä voisi pitää mehiläisen pörinänä, jollei se olisi niin kovaa. Kokeilen käännellä päätäni. Pelto, sillä pelto tämän täytyy olla, ei jatku silmän kantamattomiin vaan vasemmalla puolellani on tie. Sinne on ehkä kaksi ja puoli sataa syltä makuupaikaltani. Vähän hankala arvioida maan tasalta. Tiellä näyttäisi kulkevan jonkinlaisia moottorivaunuja. Hevosia ei ainakaan ole. Yhdistän hitaasti, että pörinä tulee vaunuista. Taitavat olla jonkin verran edistyksellisempiä kuin herra Boylen vehkeet. Yksi hänen mobiileistaan oli kuulemma räjähtänyt jonkun perseen alle. Rohisen piikikkään tarinan muistolle. Kurkkuni on herännyt eikä kuulosta enää keuhkotautiselta.

Asetan käteni niin, että voin tukea itseäni istumaan. Selkä laittaa valittaen vastaan, mutta onnistun kohottautumaan. Huomaan ensimmäisenä, että jalassa olevat housut eivät ole omani. Eikä ylävartaloani verhoava takkikaan. Ilmeisesti olen saanut uudet vaatteet kiitokseksi vierailustani tuonpuoleisessa. Ne ovat aika tavalla rahvaanomaiset, tummansiniset housut ovat kovaa kangasta, tarkoitettu kaiketi työläisille. Ehkä minusta on tullut työläinen. Irvistän ajatukselle. En ymmärrä juurikaan maanviljelyksestä, mutta pelto vaikuttaa siltä, että se muokattu talvea varten. Se vahvistaa aiempia huomioitani siitä, että on syksy. Värisen yhtäkkiä. Takki ei pidä juurikaan tuulta ja märkä selkä tuntuu hetki hetkeltä vähemmän ihanalta. Minun pitäisi lähteä jonnekin.

Tartun laukkuun, sillä pysyn jo pystyssä yhden käden tuellakin. Vedän sen syliini ja yritän sohlata pääsolkea auki. Ihan pirun vaikeaa viidellä sormella. Olen jo aikeissa huutaa Tomia, kunnes älyän, ettei siitä ole hyötyä. Tom on jossakin muualla, toivottavasti juomassa maljoja minun muistokseni. Paskat, ajattelen, kyllä minä näppäränä poikana selviän tästä ihan itse. Irrotan toisenkin käteni ja huomaan mielissäni, että selkäni pitää minut istuma-asennossa. Solki antaa periksi ja läppä aukeaa. Laukussa on harmillisen vähän tavaraa. Tartun ensin mustaan kukkaroon – tässä paikassa saattaa olla hienoja moottorivaunuja, mutta kukkarot ovat samanlaisia kuin meillä. Siellä on pinkka seteleitä, joita en tunne, arvoltaan niihin painettujen numeroiden mukaan 20 ja 50. Saan yhteissummaksi viisisataa jotakin. Kaipa sillä pärjää täällä jonkin aikaa.

Tungettuani kukkaron takaisin käteeni solahtaa tupakkarasia. Ehdin jo innostua, sillä savut rahoittaisivat nyt kovasti, mutta kannen alta paljastuu peilipintainen laite. Kääntelen sitä ympäri ja sormeni osuu vahingossa sivulla olevaan nappiin. Peilille ilmestyy kuva. Lehtevän metsämaiseman keskellä seisoo isolla 12.00. Se tarkoittanee, että on keskipäivä. Alhaalla lukee pienellä `liu´uta auki`. En tajua, mitä pitäisi liu´uttaa, mutta testaan josko kannen kiinni laittaminen auttaisi. Ei auta, peili menee jälleen mustaksi ja minun on etsittävä sivustan namiska uudestaan. Kosketan tekstiä, mutta mitään ei tapahdu, sormeni vain sotkee pinnan. Pyhkäisen sitä kämmensyrjälläni ja peiliin tulee eri värisiä kuviota. Tuota se liu´uttaminen siis tarkoitti. En käsitä vieläkään mihin laitetta voisi käyttää, joten sysään kannen kiinni ja heitän sen laukun pohjalle.
 
Minun pitäisi kai kammeta itseni ylös ja lähteä jonnekin. Tiellä liikkujista kukaan ei ole vielä kiinnittänyt minuun huomiota, mutta varmaan he luulevat minua pellollaan kuokkivaksi maajussiksi. Laitan kädet taskuihini tunnustellakseni onko siellä mitään. Vetäisen ulos paperinpalan. Se on suorakaiteenmuotoinen ja hyvälaatuista paksua paperia. Milla Vesenterä, yksityisetsivä, puh. 0445674238 siinä lukee. Alla pienemmin präntättynä kadunnimi ja talon numero. Vierailukortti, mutta mitä se tekee taskussani. Onko minun tarkoitus mennä tämän Millan luo? Yksityisetsivät kyllä selvittävät rötöksiä, mutta minun tapaukseni vaatii kruunun miehiä. Sitä paitsin Millan täytyy olla naisen nimi, ehkä lyhenne Millicentistä. Sehän tästä vielä puuttuisikin, että pitäisi luottaa oma intiimi asiansa naisnuuskijan hoitoon. Uusi lintuaura huutaa yläpuolellani.
 
Puistelen vaatteitani kohottautuessani seisomaan. Multa ei irtoa järin kaksisesti ja selän märkä läikkä ei ole kadonnut minnekään. Pitää toivoa, ettei minua pidetä täytenä mierolaisena. Lähden kävelemään kohti tietä, sillä sen toisella puolella siintää suuri rakennus. Sieltä löytynee apua, osa moottorivaunuistakin suuntaa sinne. Jonkilainen kievari kenties, ainakaan maisemointi ei ole parhaasta päästä. Yksityisetsivän nimi pyörii päässäni antamatta rauhaa. Kun lopulta tajuan, jähmetyn hetkeksi patsaaksi. Siellä missä olin minulle annettiin kaksi tehtävää. Selvitä kuka murhasi sinut ja mene naimisiin. Voi helvetti, sen takia minulla on tuo typerä kortti. Tulevan vaimoni nimi. Hän innostuu taatusti yhtä paljon kuin minä. Millainen komedia tästä vielä sukeutuu, ajattelen talsiessani kohti tulevaisuuttani.

Otsikko: Vs: Aina on liian kauan | K11 | Milla/Daniel | Pakkoavioliitto (1. luku 5.6.)
Kirjoitti: Kelsier - 05.06.2020 13:51:18
Haasteet: Ime kappale tyhjiin (https://www.finfanfun.fi/index.php?topic=49288.0): Maija Vilkkumaa - Mun elämä

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------



1. luku: Mun elämä



Radio soitti samaa Juha Tapion biisiä kolmatta kertaa sen päivän aikana. Milla huokasi syvään. Jenniina mutusti hänen vieressään pizzan palaa.

”Eikö me voitais jo lähtee”, se valitti. ”Ei täällä tapahdu mitään kiinnostavaa.”

He olivat olleet kytiksellä jo monta tuntia. Milla oli varma, että hänen varjostamansa mies kävi vieraissa juuri tässä kerrostalossa. Jenniina naputti vaativasti hansikaslokeroa. Ehkä oli virhe ottaa hänet tällä kertaa mukaan.

”Miten sä kestät tällaista?” Jenniina kysyi tarkastellen arvioivasti rakennekynsiään.

”Ei tää nyt paha ole. Kerran olin keikalla pikkutunneille, mutta se kannatti.” Milla taputti rattia varmemmaksi vakuudeksi.

Jenniina tuhahti. ”Mut olishan sitä kiva olla jossain normityössä, niinku vaikka kaupassa. Joku vielä soittaa poliisit sun perään.”

Milla kuikuili talon hiljaista pihaa. ”Niin on käynytkin, oonhan mä kertonut sulle.”

Jenniina rapisteli pizzapussinsa palloksi ja avasi auton oven.

”Mihin hittoon sä olet menossa?” Milla tarttui ystäväänsä käsivarresta.

Jenniina veti itsensä helposti irti. ”Meen viemään tän roskiin. Jos joku nyt kattoo verhojen raosta niin ainaki se luulee, et me on pysähdytty syomään eväitä. Mikä on siis parempi, kun kuvitella meidät hämärätyypeiks.”

Pikkucorsan ovi paiskautui kiinni. Milla irvisti ja nojasi syvälle kuskinpenkkiinsä. Radiossa juontaja ilmoitti ylipirteästi, että seuraavaksi kuultaisiin iki-ihana Anssi Kelan Milla. Hän inhosi kyseistä kappaletta sydämensä pohjasta.

Jenniina tuli takaisin ja silotteli polvipituista hamettaan istuessaan. ”Pistänkö kiinni?”

”Ei tartte kyllä toi paska kohta ohi menee.”

”Vieläkö sun porukoilla on sama virsi?”

Tähän mennessä he olivat puhuneet lähinnä Jenniinasta, mikä oli sopinut Millalle ihan hyvin. Hänen ystävänsä oli somevaikuttaja ja bloggari, jonka juttuja oli kiinnostava kuunnella, vaikka ne välillä liittyivätkin Millan mielestä aika pintakiiltoisiin asioihin. Ja pitihän Jenniinalle nostaa hattua siitä, että tämä oli lähtenyt vapaapäivänään Millan mukaan. He olivat olleet kavereita ala-asteelta asti. Suhteellisen outo parivaljakko, koulun suosituin tyttö ja se kaikkein tavallisin tallukka, jossa ei ollut mitään kiinnostavaa, jos ei laskettu yksityisetsivän työtä nyt aikuisena. Hän oli vähän toivonut, ettei keskustelu siirtyisi hänen perheeseensä.

”Mihinkäs se olis muuttunut? Sun koulutus menee hukkaan, Milla. Mitens me löydettäis sulle mies, Milla. Meinaa hermot mennä joka kerta, kun käyn siellä.”

Hän uskalsi kääntää hetkeksi tarkkailevat silmänsä Jenniinaan, joka katsoi häntä myötätuntoisesti. ”Mikä kiire niillä on? Mehän ollaan vasta 25. Ei ne voi olettaa, että sulla olis jo liuta lapsia.”

Milla muikisti suutaan. ”Äiti ja iskä on hirveen perinteisiä. Ne haluu, et ensin seurustellaan muutama vuos ja sitten vasta on pikkujalkojen tepsuttelun aika. Ja jos mä nyt tänään tapaisin herra Oikean, se tarkottas, että oon vähintään 28 ennen ekaa pilttiä.”

Jenniina oli vetänyt pelkääjän puoleisen aurinkoläpän alas ja tarkasteli sen peilistä karkailevia suortuviaan kuunnellessaan. Lasiovista tuli ulos pari pojannaskalia, jotka katosivat kohta kulman taakse jättäen pihan jälleen autioksi.
”Voisit sanoo vanhemmilles, että nykyaikana jengi saa ekan lapsen 28 vuotiaana. Eihän niilläkään oo kun sut ja Ella. Kyllä sä kerkiit kaks kakrua pullauttaa, vaik aloittasit kolmevitosena.”
 
Milla tuhahti. Ongelma oli jossain muualla kuin hänen vanhempiensa lapsenlapsimäärätoiveissa. Hän metsästi vesipullon jaloistaan ja joi pitkän kulauksen.

”Niitä kyrsii, kun en oo seurustellu tähän mennessä juurikaan. Pitäshän sitä olla vähintään jonkinlainen pitempi high school sweetheart –suhde takana. Äiti on huolissaan, ettei pääse koskaan nyhkimään mun häihin.”

Jenniina oli siirtynyt tarkkailemaan oliko hänen kevyessä päivämeikissään virheitä. ”Mä ja Petrus on oltu yhdessä kohta viis vuotta ja mun porukat on säikyttänyt sen niin pahasti, ettei se uskalla kosia, vaikka haluiskin. Siis musta on ihan ok mennä naimisiin yli kolmekymppisenä, jos se on toinen kerta tai silleen, mut eka kerta pitää olla ennen.”

Milla ei voinut estää pientä naurun pyrskähdystä. Jenniina ei ehkä olisi halunnut vaihtaa vanhempia päikseen, mutta ainakin tämän porukoiden suhtautuminen asiaan oli rennompaa. Tosin Petrus-parka oli ottanut sen rentouden ehkä vähän liian tosissaan.

”Kai sä otat mut kaasoks sitten, pääse äiti sentään kyynelehtimään, et oon saanut sellaisen kunnian.”

Jenniina virnisti ja tökkäsi aurinkoläpän paikalleen. ”Se juttu on sovittu jo ajat sitten. Sitäpaitsi sun horoskoppissa luki, et sun elämään astuu kiinnostava herra.”

”Milloin sä horoskooppeja oot lukenu?”

”Aamulla Cosmosta.”

Parin ruudun päähän heistä pysäköi auto. Siitä nousi ulos siististi pukeutunut mies, joka lähti itsevarmasti taloa kohti. Olisi voinut luulla, että se oli menossa kotiin, mutta...

”Helkutti Jenniina, toi on se tyyppi. Äkkiä, heitä kamera.”

Jenniina ojensi Millalle järkkärin ja hän alkoi räpsiä kuvia. Niitä tulikin hyvä määrä, sillä mies seisoi jonkin aikaa ovipuhelimien luona ennen kuin joku päästi hänet sisään. Piha hiljeni uudelleen.

Jenniina vihelsi hiljaa. ”Se siis ihan oikeesti pettää vaimoaan. Karsee sika.”

Milla selaili otoksia miettien, mitkä antaisi todisteina Mirella Nikanderille, jolta oli toimeksiantonsa saanut. Hän kohautti harteitaan.

”En mä sitä tiedä. Rouva olettaa, että tapahtuu peiton heiluttelua. Nää kuvat näyttää, että siippa on täällä semmoseen aikaan, jolloin sen pitäis olla töissä. Se yleensä riittää.”

Milla laittoi kameran varovasti takapenkille ja käynnisti auton. Jenniina loi häneen tuikean katseen.

”Säkö et siis moralisoi yhtään?”

Milla painoi kaasua tarkistettuaan ensin, ettei parkkiksen liittymässä ollut muita kulkijoita.

”Työminäni ei arvostele. Sen sijaan henkilökohtaisesti.... tottakai se on sika.”

Jenniinalta pääsi pahantahtoinen kikatus. Se hukkui moottorin tasaiseen hurinaan.

”Heitätsä mut kotiin?”

Milla elehti ratista vapaalla kädellään. ”Ei kun meen kämpille ja lukitsen sut autoon siks aikaa, kun tarviin ajaa taas.”

Jenniina läpsäisi hänen kättään. Milla muutti äänensä ylivakavaksi. ”Kuskia ei saa häiritä. Voi tulla kolari ja paha pipi.”

Jenniina alkoi mielenosoituksellisesti avata ja sulkea hansikaslokeroa. ”Voi, toivottavasti kuski ei häiriinny tästä. Tää mekanismi vaan on niin kiintoisa,” hän sössötti hunajaisesti.

Millaa nauratti. Jenniinalla ja hänellä oli kieltämättä samanlainen huumorintaju, mikä välillä ajoi heidät raivon partaalle, kun he kilvan ärsyttivät toisiaan. Corsa lipui moottoritietä pitkin, sillä heidän oli pitänyt lähteä viereiseen pikkukaupunkiin keikkaa varten.

”Kyllä mä kuljetan sut kotiovelle asti. Mun on saatava töitä aikaiseksi tänään, joten et sä voi munkaan luo tulla kälättämään.”

Jenniina laittoi kätensä puuskaan. ”En mä sun kanssa koko vapaapäivää aatellukaan tuhlata. Petrus lupas tulla illalla, kun pääsee töistä.”

”Onko luvassa Netflix ja chill?” Milla kysyi niin viattomasti kuin osasi.

”Haista paska. Me ei olla nähty pariin päivään. Haluun vain halia sitä.”

Jenniinaan muka tuimissa silmissä oli kuitenkin sellainen pilke, että Milla tiesi tämän odottavan illalta enemmän. Petruksen kaltainen poikaystävä olisi kyllä kiva, hän pohti huristellessaan ohi peltojen. Hänellä ei todellakaan olisi mitään sitä vastaan, että olisi joku, jota odottaa illalla.
Otsikko: Vs: Aina on liian kauan | K11 | Milla/Daniel | Pakkoavioliitto (1. luku 5.6.)
Kirjoitti: jossujb - 06.06.2020 19:01:27
Sanotaanko, että tässä oli heti alkuun erittäin koukuttava jippo! Kuolleesta nousemisesta kosto mielessä tulee se animaatioelokuva mieleen, All Dogs Go to Heaven  ;D

Mahtaa tulla olemaan menneisyydestä tänne nykypäivään herääminen olla aikamoinen kulttuurishokki. Tosin, luulen että oman murhan aiheuttama vitutus saattaa ehkä jossain määrin jopa helpota tottumista. Ja sitä, että kukaan ei ole enää passaamassa, vaan itse on itsensä maasta möngittävä. Minua rupesi heti kiinnostamaan miten hän tietää mistä tässä suurin piirtein on kysymys? Minkälaisen diilin hän on tehnyt tuonpuoleisessa ja miksi, miksi ihmeessä tosiaan, siihen liittyy pakkoavioliitto? Jotain taikajuttuja vissiin. Tai demoneita.

Jenniina ja Milla olivatkin sitten ihan täysi heittäyminen toiseen aikaan. Minusta oli jotenkin hyvin virkistävää, että vaikka Jenniina onkin tuollainen somevaikuttaja ja Milla sitten kaikenlaista muuta, niin tässä ei ollut sellaista bitch-asetelmaa, vaan he ovat ihan oikeasti ystäviä. Se että Millasta on hauska kuunnella ystävänsä juttuja, vaikka ne eivät häntä henk koht niin kiinnostakaan, oli positiivinen juttu. Samoin toisin päin, että vaikka Jenniinan arvosteleekin Millan tekemisiä, niin se ei ole sellaista, "sä olet nolo" tasoa. Pystyin helposti uskomaan heidän todella olevan ystäviä.

Mielenkiinnolla odotan mitä tästä kehkeytyy. Miten yksityisetsivä selvittää ilmeisesti hyvinkin kauan tapahtuneen murhan. Ja edelleen mietin sitä pakkoavioliittoa, mahtaakohan sille osapuolet vielä jossain vaiheessa lämmetä  ;D

Kiitos, tämä oli tosi hyvä alku!

jjb
Otsikko: Vs: Aina on liian kauan | K11 | Milla/Daniel | Pakkoavioliitto (2. luku 12.6.)
Kirjoitti: Kelsier - 12.06.2020 11:36:12
jossujb: Vitutus auttaa ainakin ensijärkytyksen yli niin, että Daniel pystyy toimimaan ;D Onneksi hän ei sentään ole kotoisin äärimmäisen kaukaa menneisyydestä, joten esim. auton konsepti on hänelle tuttu. Tässä päästään jo Millan ovelle ;) Kiva, kun kommentoit! :-*


Haasteet: Ime kappale tyhjiin (https://www.finfanfun.fi/index.php?topic=49288.0): Maija Vilkkumaa - Mun elämä

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------



2. luku: Kadulla oottaa jo taksi




Muutama rakkine tööttäsi hänen kävellessään kynnetyn maan laitaa. Daniel murahti synkeästi. Ei hän noiden nopeiden hirviöiden sekaan aikonut mennä, sehän olisi ollut itsemurha. Yksi kuolema lähiaikoina riitti hänellä enemmän kuin hyvin. Moottorivaunujen kulkuväylä oli rajattu rautaisella matalalla aidalla, joten kukaan ei ainakaan sitä kautta kulkenut maatöihin. Daniel oli päätellyt, että jossain oli toinen, turvallisempi tie. Niin olikin, hän vain oli sen kannalta pellon väärässä päässä. Niinpä hän joutui tarpomaan mullassa, joka oli lakannut olemasta suloista elävää maa-ainesta. Hänen kenkänsä olivat kuraiset hänen tullessaan päällystetylle uralle. Daniel kirosi mielessään. Kievari tai mikä olikaan seisoi nyt suoraan vastapäätä tien toisella puolella. Hän lähti harppomaan kohti tunnelia, josta pääsisi sinne.

Rakennuksen pihassa oli harvassa rivissä paikallaan seisovia moottorivaunuja. Daniel kulki niiden vieritse pohtien omistivatko kaikki omansa. Hän oli jäädä yhden alle ylittäessään avointa pätkää itsestään aukeaville oville. Kuski näytti hänelle alatyylistä käsimerkkiä avoimesta ikkunasta. Kievari oli suuri. Tiski alkoi melkein heti ovelta ja Danielin hämmästykseksi ihmiset nappailivat ruokia ihan omakätisesti. Vanha kunnon Mortison saisi sydänkohtauksen, jos kukaan tekisi noin Kultapatjassa, hän ajatteli. Joku esiliinaan pukeutunut puuhasi kauempana tyhjien pyötien parissa. Hän päätti kuitenkin mennä tiskin päässä olevan nuoren tytön luo.

”Otatteko jotain?” tyttö kysyi katsellen häntä epäilevästi.

”Voisikohan neiti pyytää minulle kyydin?” Daniel hymyili hurmaavinta ja itsevarminta hymyään.

Se ei näyttänyt vakuuttavan tyttöä, sillä tämä suoristi ryhtiään ja perääntyi aavistuksen. ”Kyydin? Tarkoitatko taksia? Eikö sulla ole kännykkää?”

Kysymystulva yllätti Danielin. Lisäksi tyttö oli oudon tuttavallinen, vaikka ei Daniel tietysti vallasihmiselta näyttänytkään nykyisissä vaatteissaan.

”Tuota... niin, taksia”, hän vastasi kokeilevasti.

Tyttö nyökkäsi, muttei rentoutunut muuten. ”Voin mä antaa sulle taksin numeron. Ei meiltä soitella asiakkaitten puheluita, vaikka täyden palvelun asema ollaankin.” Hän repäisi lapun jonkinlaisesta muistikirjasta ja etsi samalla silmillään jostain ilmeisesti sitä numeroa, josta oli puhunut.


Daniel kääntyi katsomaan taakseen, kun tyttö heilauttikin kättään. Pari sinisiin pukeutunutta miestä lähestyi heitä.

”Sori, jos mä häiritsen, mutta herra tässä on kyytiä vailla”, tyttö totesi osoittaen häntä.

Toinen miehistä, paksumpi, tuli heidän luokseen. ”Jaha, ehtiikös tässä juoda kahvit vai onko kovakin kiire?”

Daniel kohautti harteitaan. ”Ei kai. Juokaa pois. Menen istumaan tuonne.” Hän osoitti yhtä pöydistä. 

”Joku hullu. Tarkista, että sillä on rahaa” hän kuuli myyjätytön kuiskaavan miehelle, kun kuvitteli hänen olevan tarpeeksi kaukana.

Daniel päätti olla välittämättä, ihmiset olivat selkeästi outoja täällä. Hän istuutui ja alkoi selata pöydällä olevaa lehteä. Se sisälsi yllättävän paljon ja yllättävän isoja kuvia. Olessaan noin puolessa välissä ajatus iski häneen salamana. Hän osasi lukea kirjoitusta, hän ymmärsi mitä ihmiset sanoivat ja ihmiset ymmärsivät häntä. Oli tuntunut niin luonnolliselta puhua, ettei hän ollut tajunnut, ettei suinkaan puhunut englantia.

Lehti vaikutti aika sensaatiohakuiselta, yhdellä aukeamalla vähäpukeinen tyttö kertoi ´tulleensa jätetyksi´. Daniel tuhahti halveksivasti ja käänsi lehden kiinni niin, että takasivu tuli näkyviin. Siinä oli kartta, johon oli painettu pilvien ja aurinkojen kuvia. Oli helpottavaa huomata, että sääennusten hän sentään tunnisti. Rystyset kopauttivat pöytää.

”Jokos lähdetään?” Lihava herra katsoi häntä kasvoillaan odottava ilme.

Daniel viittasi kädellää osoittaen, että mies voisi mennä edeltä. Ulkona, aivan oven lähellä seisoi peräkkäin kaksi tyylikästä mustaa moottorivaunua. Kummankin katolla oli keltainen merkki, jossa luki TAXI. Palat loksahtivat Danielin mielessä. Tätä tyttö oli siis tarkoittanut. Ajurit olivat pitäneet tauon hänen kannaltaan juuri sopivasti.

Mies ohjasi Danielin istumaan eteen ja meni itse toiselle puolelle. Moottorivaunut olivat sisältä huomattavasti hienompia kuin Boylen vehkeet, mikä oli oikeastaan vähättelyä, sillä Boylen ajokeissa ei tarkalleen ottaen ollut sisätiloja, ne kun olivat katottomia.

”Mitenkäs on tuon maksupolitiikan kanssa?” mies kysyi.

Daniel sai juuri ja juuri estettyä kasvojaan valumasta irvistykseen. Oli työkeää olla luottamatta, ettei herrasmiehellä ollut rahaa matkaansa, ihan sama vaikka olisi tiennyt kyseisen herrasmiehen olevan korviaan myöten veloissa. Hän kaivoi kukkaron esiin.

”On minulla rahaa.”

Mies elehti, ettei hänen tarvinnut näyttää ja pelasti sentään pikkuisen kasvojaan. Hän oli selkeästi huomannut Danielin luokkaantuneen kysymyksestään.

”Mihinkäs osoitteeseen ollaan mennossa?”

Kuski ei katsonut häneen vaan rassaili sellaista peilikapinetta, jollainen hänelläkin oli laukussaan. Daniel etsi pikkukortin taskustaan ja ojensi sen miehelle. Tämä tihrusti tekstiä ja paineli sitten peiliä. Lopulta hän asetteli sen telineeseen ja käynnisti ajokin hiljaisuuden vallitessa. Peilipinnalla oli nyt kartta ja siinä piste, joka varmaan esitti heitä.

”Pitäisi laittaa turvavyö kiinni.”

Kuski rämpsäytti ympärilleen vetämäänsä remmiä. Hän katsoi kummallisesti, kun Danielilla oli vaikeuksia löytää omansa ja lopulta auttoi saamaan sen lukkoon. Vasta sitten hän sykäytti vaunun liikkeelle. Meno tuntui melkoisen vauhdikkaalta, mutta Daniel esitti tyyntä, aivan kuin hän tekisi tätä joka päivä. Nämä ihmiset varmaan tekevätkin, hän ajatteli.

Matka kesti hyvän aikaa. He ajoivat ensin sitä isoa tietä, jonka reunaa Daniel oli hieman aiemmin kulkenut. Sitten taloja alkoi olla tiheämmässä ja Daniel päätteli heidän tulleen kaupunkiin. Kaupungissa joudutiin mutkittelemaan ja odottelemaan milloin missäkin risteyksessä. Lopulta kuski hidasti ja pysäytti pitkänmallisen talon pihaan.

”Se tekisi 62,50.”

Hän naputti maileja laskevan laitteen punaisia numeroita. Daniel etsi hänelle 50 ja 20 setelit. Hinta piti kai ajatella samalla lailla kuin puntien ja pennyjen kanssa. Kuski otti rahat ja näperrettyään hetken antoi Danielille yhden setelin ja muutaman kolikon takaisin.

”Haluatko kuitin?”

”En minä tarvitse, kiitos vain.”

Daniel irrotti itsensä harmaasta hihnasta ja vääntäytyi kankeasti ulos. Kuski toivotti hänelle näkemiin ja kaasutteli pois saman tien, kun ovi pamahti kiinni.
Daniel jäi seisomaan talon eteen. Ei auttanut muu kuin rueta hakemaan asuntoa numero 8 ja mennä koputtelemaan ovelle.
Otsikko: Vs: Aina on liian kauan | K11 | Milla/Daniel | Pakkoavioliitto (2. luku 12.6.)
Kirjoitti: LentäväKalakukko666 - 12.06.2020 20:24:28
Mä en ole hyvä kommentoimaan niin sanon (tai kirjoitan) vaan että tämä vaikuttaa ihan supermielenkiintoiselta ja odotan jatkoa.  :)
Otsikko: Vs: Aina on liian kauan | K11 | Milla/Daniel | Pakkoavioliitto (2. luku 12.6.)
Kirjoitti: Kelsier - 19.06.2020 12:00:01
LentäväKalakukko666: Kiva, kun jätit pienenkin kommentin. Mukava kuulla, että tämä on mielenkiintoinen! :-*


Haasteet: Ime kappale tyhjiin (https://www.finfanfun.fi/index.php?topic=49288.0): Maija Vilkkumaa - Mun elämä

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------



3. luku: Väittää ja mä nauran



Milla spottasi ensimmäisen kotiin tullessaan rivarin pihassa haahuilevan nuoren kaverin. Hän oli piipahtanut kaupan kautta ja sai hyvän syyn tarkkailla, kun ostoskassin ottaminen takapenkiltä oli muka niin kauhean vaivalloista. Mies huomasi hänet ja Millan oli pakko tulla pois auton luota. Tyyppi seisoi hänen asuntonsa tietämillä. Tällä oli ihan siistit vaatteet, mutta Milla ei voinut olla ajattelematta, että jokin oli vinossa; ei välttämättä pahalla tavalla, mutta kuitenkin.

”Anteeksi, neiti, mutta satutteko tietämään milloin Milla Vesenterä voisi olla kotona?” Kysymystä säesti imelä hymy.

Tää olikin näitä, Milla ajatteli.

”Mitä sä siitä haluut?” hän tiedusteli olkiaan kohauttaen.

”Hän on yksityisetsivä”, mies sanoi ja näytti Millan vanhanmallista käyntikorttia kuin se olisi selittänyt kaiken.

”Oletsä siis asiakas?”

Mies pyöräytti silmiään turhautuneesti. ”Tuleva kyllä.”

Milla astui hänen ohitseen muutamat askeleet ovelleen ja alkoi sovittaa avaimia lukkoon. ”Siinä tapauksessa sulla kävi tuuri. Mä olen Milla Vesenterä”, hän puhui taakseen.

Lukkopesä kilahti, mutta hän ei avannut ovea kunnolla. ”Tietääkö kukaan, että sä oot täällä?”

Mies toljotti Millaa hölmösti. Hänellä oli kädessään nahkasalkku, joka olisi sopinut paremmin hipsterille yliopisto-opiskelijalle kuin hänelle. Aataminomena liikahti hänen nielaistessaan.

”Ei tiedä. Paitsi varmaan ajuri, joka toi minut tänne. Kyselevätkö yksityisetsivät aina näin outoja?”

Millaa häiritsi miten oudolla nuotilla mies puhui, hän kuulosti vanhahtavalta. ”No, sä olet tulossa sisälle mun kotiin, niin ettet oo mikään tappaja tai narkkari.”

Miehen silmät synkkenivät hetkessä. Hän puristi vapaan kätensä nyrkkiin, muttei tullut yhtään lähemmäksi Millaa.
”Minä en ole mikään murhaaja, neiti, vaan herrasmies. Ja löydän kyllä jonkun muun, jonka palveluksia käyttää, jos te yleensä asioitte tuollaisen sakin kanssa.”

Mies otti pari askelta taakse päin kuin olisi ollut kääntymässä lähteäkseen. Milla teki päätöksensä ja avasi oven kokonaan.

”Odota nyt. Mä voin ottaa sut vastaan, mut tiedoksi vaan, että mulla pippurisuihketta ja linkkari.”

Hän viittasi kohti eteistä ja mies käveli tuhahdellen sisään. Milla riisui kenkänsä ja hänen vieraansa teki samoin – hänen perässään. Ihan kuin ei tietäisi kuuluuko kengät ottaa pois vai ei, Milla pohti. Kastunut kangastakki jää jakkaralle. He menivät keittiöön ja vieras istui muitta mutkitta pöydän ääreen pitäen yhä sitä typerää laukkua kädessään. Millalle alkoi riittää.

”Mikä sun nimi on ja tää juttu. Ootsä jossain roolissa ja kohta hyppää ikkunan takaa joku ja huutaa, että piilokamera. Ja miks hitossa sä neidittelet mua?”

Mies heittäytyi tuolin selkänojaa vasten täysin lyödynnäköisenä.

”Daniel. Minun nimeni on Daniel. Mikä helvetti on piilokamera?”

Hän näytti niin vihaiselta ja eksyneeltä yhtä aikaa, että Millaa alkoi väkisin naurattaa.

”Tsot, minä esitän ensiksi kysymykset”, hän haukkoi tyrskäysten välistä.

Daniel irvisti hänelle niin, että kaunis valkoinen hammasrivi paistoi. ”Te.... sinä olet epäkohtelian nuori nainen, jonka olen koskaan tavannut. Minä en käyttäynyt noin edes Clockin seurassa ja hän sentään oli paskiainen.”

Milla veti tuolin ja istui Danielia vastapäätä. Hän ojensi kätensä pöydän yli. ”Jos aloitetaan puhtaalta pöydältä ja oikealla jalalla?”

Daniel puristi hänen kättään epäluuloisesti. Ostoskassi oli unohtunut saarekkeen tasolle, mutta eipä siinä ollut mitään näin äkkiä pilaantuvaa.

”Okei, miksi sä olet täällä? Pettääkö tyttöystävä, vai?” Milla tiedusteli vetäisten tyhjästä hedelmäkulhosta kynän ja muistilappuja. 

Daniel vilkaisi ympärilleen ja huokasi. Pommi pitäisi pudottaa jossain vaiheessa. ”Minut murhattiin.”

Milla jäi tuijottamaan silmät puoli ummessa, kynä ilmassa. ”Aikamoinen väite kaverilta, joka istuu ilmielävänä mun edessä”, hän pihahti terästäytyen.

Daniel tökki pöydän pintaa nyrpeästi. ”No, se on kuitenkin totta. Ja siihen tarvitsen apuasi.”

Milla mietti miten asettaisi sanansa ja piirsi samalla muistiinpanoihinsa hajamielisen hirtetyn tikku-ukon. Mies oli tosissaan.

”Kuule, jos oikeasti joku on murhattu, sun pitää ottaa yhteyttä poliisiin. Ei mulla ole valtuuksia tutkia sellaisia juttuja. Ei tää ole mikään Amerikka.”

Danielin ilme valahti ja hän vei kädet kasvoilleen aivan kuin tarkastellaakseen yhtäkkistä muutosta. Pian sormet haroivat hiuksia entistä sekaisemmiksi ja kämmenet peittivät silmät.

”Voisinko.... voisinko saada lasin vettä?”

Kysymys tuli niin tukahtuneesti ja alistuneesti, että Milla lähes hyppäsi tiskialtaalle. Hän täytti korkean lasin hanasta. Kohta hän asetti sen Danielin eteen ja taputti tätä kömpelösti olalle. Hän ei ollut hyvä tällaisessa.

”Ei hätä varmaan ole tämännäköinen. Voithan sä kertoo mulle ensin ja mennään vaikka huomenna yhdessä poliisin luo, jos on tarvis.”

Daniel huokasi ja joi veden kerralla. ”Anteeksi, pitäisi käyttäytyä ryhdikkäämmin. On vain ollut pitkä päivä. Tai pari, en ole ihan varma.” Hän veti selkänsä suoraksi.

Milla seisoi yhä hänen vieressään. ”Ömh... tuota... haluisitsä levätä vähän vaik tossa sohvalla?”

Se oli taatusti kiusaantunein Millan koskaan suustaan päästämä kysymys. Hän tarkoitti sitä, mutta silti. Olisi varmaankin pitänyt soittaa mielisairaalaan tai sosiaalipalveluihin, että oliko joku kadoksissa. Mutta jokin Danielissa oli alkanut kiehtomaan Millaa. Mies oli mysteeri, ehkä sellainen isompi juttu, jota hän oli jo pitempään salaa mielessään toivonut sattuvaksi kohdalleen.

”Minua kyllä väsyttää hieman. Ja sitähän sanotaan, että uni ratkaisee kaikki ongelmat.”

Milla huomasi orastavan virneen Danielin kasvoilla. ”Varsinainen vitsiniekka. Mee nyt vaan niin mä laitan jotain safkaa ja herätän sut kohta.”

Daniel nousi ja käpertyi sohvalle.

Milla alkoi purkaa ostoksia. Hän kuori banaanin samalla, kun lappoi kauramaidon, leipäpussin ja viilit jääkaappiin. Muutaman appelsiinin ja loput banaanit hän asetti kulhoon. Milla oli hetken tyytyväinen, kunnes tajusi, että hän olisi voinut ottaa yhdellä oven avauksella esiin myös ne tarvikkeet, joista aikoi sitä hiton ruoka laittaa. Olohuoneessa tuhiseva Daniel oli saanut hänen keskittymisensä pois raiteiltaan. Juuri, kun hän oli laittamassa pastaveden kiehumaan, kännykkä alkoi väristä. Onneksi se oli sentään unohtunut äänettömälle kyttäyskeikan jäljiltä. Milla kuuli Jenniinan intoilevan äänen linjan toisesta päästä.

”Petrus onki jo täällä! Se yllätti mut, vähänkö söpöä. Ehkä kuolen. Se meni suihkuun. Lähetkö syömään meidän kaa neljän kieppeillä?”

”Ymh, ööö”, Milla mumisi infodumpista hämillään. ”Siis, mul on asiakas täällä... tai siis tarkotan tulos kolmelta käymään, niin että en mä kerkee.”

Jenniina rauhoittui vähän. ”Sen tänpäiväinenkö toimeksiantaja?”

”Ei, kun eri tyyppi. Soitti just äsken.”

”Harmi, Petrus ois halunnu nähä sut, mut ei voi mitään.”

He sanoivat heit ja puhelu loppui. Milla jatkoi hellan edessä ja naureskeli mielessään, että hehän olisivat voineet pitää tuplatreffit, jos hän olisi raahannut Danielin mukaan. Kuollut idea jo syntyessään, mutta hullulla on halvat huvit. Hän heitti tomaattimurskan paistinpannulle ja tyhjensi purkillisen tonnikalaa joukkoon. Miksi hän edes kuvitteli vievänsä asiakkaansa minnekään? Hän venytteli niskojaan ja keskittyi ruokaan.
Otsikko: Vs: Aina on liian kauan | K11 | Milla/Daniel | Pakkoavioliitto (3. luku 19.6.)
Kirjoitti: Kelsier - 26.06.2020 19:09:52
Haasteet: Ime kappale tyhjiin (https://www.finfanfun.fi/index.php?topic=49288.60): Maija Vilkkumaa - Mun elämä

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------



4. luku: Olo alkaa helpottua



Kun kotigourmet oli valmis, Milla meni herättämään vieraansa. Daniel oli näköjään niitä ihmisiä, jotka eivät tykänneet patistelusta. Hän yritti huitaista Millaa ja sönkötti jotain Tomista ja siitä että tämän pitäisi suksia kuuseen.

”Ylös tai syöt ruokasi kylmänä, en mä ole mikään 24/7-ravintola.”

Se sai miehen valpastumaan ja tämä nousi kankeasti torkkupeton alta. Milla oli nostanut paistinpannun ja pastakattilan pöydälle ja laittanut niihin kauhat. Kun Daniel ei laittanut tikkua ristiin ottaakseen mitään lautaselleen, hän kauhoi esimerkiksi itselleen annoksen. He söivät jonkin aikaa hiljaa.

”Tarjoillaanko sulle yleensä vai ootko muuten vaan hienostelija?” Milla tiedusteli, kun Daniel vasta hänen kaadettuaan appelsiinimehua vihdoin koski purkkiin, vaikka oli vilkuillut sitä jo hyvän aikaa.

”Tavallisesti palvelusväki hoitaa tällaisen. Tai Tom.”

Daniel puhui asiallisesti, mutta Milla näki hänen silmäkulmiensa kiristymisestä, ettei hän ollut pitänyt piikistä.

”Kuka Tom on?”

Daniel yritti keihästää pastaluirua haarukkaansa. ”Minun miespalvelijani.”

Milla naputti leukaansa. ”Eli palvelusväkeä hänkin?”

Daniel pyöräytti silmiään. ”Niin tietysti. Tarkoitin talon omaa palvelusväkeä. Onko kukaan koskaan sanonut sinulle, että olet todella ärsyttävä?”

Milla hymähti ja siivosi kastikkeen rippeitä leipäpalalla. ”Joo, aika monestikin. Mutta ei tässä työssä pärjää olemalla kiltti ja sievistelemällä.”

Daniel huokasi katsellen puolityhjää hedelmälihahyhmäistä lasiaan. ”Se on varmaan totta. Minäkin olen unohtanut olla kohtelias. Kiitos, että sain ottaa tirsat. Ja ruuasta.”

Tuonhan voisi tulkita jonkinlaiseksi pahoitteluksi ja myötätunnoksi minua kohtaan, Milla pohti. Hän keräsi astiantinsa ja vei ne tiskialtaaseen, jonka jälkeen palasi Danielin luo.

”Ole hyvä. Täällä on tapana, että jokainen siivoaa omat jälkensä, mutta menköön kohteliaisuudesta tämän kerran.”

Danielinkin tiskit siirtyivät odottamaan pesuintoa.

”Alotettaisko nyt siitä murhasta?” Milla istui takaisin pöytään ja kaiveli kännykän taskustaan. ”En jaksa nyt kirjottaa muistiinpanoja, niin nauhotan tällä, jos käy.”

Daniel katseli puhelinta kiinnostuneena. ”Tuoko siis tallettaa meidän puhettamme? Edistynyttä. Osaako minunkin rakkineeni?” Hän avasi laukkunsa ja otti omansa esiin, mutta ei tehnyt sille mitään.

Milla pyöritti päätään. ”Sä et taida osata käyttää puhelintas, ainakaan kovin hyvin.”

Daniel nyökkäsi vastahakoisesti. ”Ei meillä ollut tuollaisia. Mutta kyllä minä tiedä mikä puhelin on. En ole kotoisin kivikaudelta.”

Milla tökkäsi tallennuksen pois päältä. ”Tän tarinan mä haluan kuulla ilman mitään tekniikka. Jos alat vaik ihan nimestä ja kotipaikasta ja etenet siitä tähän hetkeen. Mä lupaan olla keskeyttämättä kertaakaan.”

Daniel nakkasi niskojaan, mutta alkoi kertoa.

”No, minun nimeni on Daniel Atticus Willougby, Willougbyn paroni Williamin nuorempi poika. Minulla on... tai siis oli vanhemmat sisar ja veli. Minut kasvatettiin ja koulutettiin niin kuin isäni arvon omaavan aatelisen kuuluu poikansa kasvattaa. Äiti hemmotteli, koska olin nuorin. Hän kuoli minun ollessani kolmentoista. Isä meni uusiin naimisiin heti suruajan päätyttyä. Se oli jonkinlainen skandaali, mutta me perheen sisällä tiesimme, että äiti ja isä olivat sopineet asiasta. Tarkoitan, että äiti oli aina sairaalloinen ja pelkäsi poistuvansa keskuudestamme jo paljon aiemmin. Joten he olivat päättäneet, että Marysta tulee hyvä uusi äiti meille. Tosin siinä vaiheessa, kun väistämätön tapahtui me olimme jo niin isoja, että taloon tarvittiin lähinnä uutta rouvaa. Viime vuosina minä hurvittelin kuten jokainen nuori herrasmies tekee. Ja kaksi päivää sitten olin herra Elsewoodin juhlissa, kun minua puukotettiin.”

Milla vihelsi, kun Daniel näytti lopettaneen. ”Melkoinen stoori. Se on ku suoraan jostain brittipukudraamasta. Oon kyllä pahoillaan sun äidin puolesta.” Hän risti kätensä ja toivoi, että se näyttäytyisi lohduttavana eleenä.

Daniel nyökkäsi hyväksyvästi ja Milla päästi ulos pienen henkäyksen, jota ei ollut tajunnut pidättelevänsä. ”Ei siihen ole tarvetta. Minä olin jo taaperona tajunnut, että äiti kuolee ennen kuin minä olen aikuinen.”

”Melko kylmä totuus tajuttavaksi pikkulapselle”, Milla totesi kuivasti.

Miehen sanoista ei kuultanut juuri yhtään surua. Milla tiesi, että olisi ollut samassa tilanteessa ihan romuna, vaikka välit vanhempiin olivat teininä olleet vuoristoradanmalliset.

Danielin silmät tummuivat. ”Minä en muista aikoja, jolloin äiti olisi voinut osallistua jokapäiväiseen elämään. Sellaista minä kaipasin.” Hän keskeytti hetkeksi. ”Tämä on kuitenkin yksityisasia, joten arvostaisin, jos sen penkominen jätettäisiin vähemmälle.”

Milla katseli ohueksi puristunutta suuta. Oli niitä tunteita siellä sittenkin.

Hän tökkäsi tuoliaan taaksemmaksi. ”Mä ehdotan, että lopetetaan tältä päivältä. En mä haluu työntää sua minkään rajan yli. Ja pakko myöntää, et täs on mullekin sulattelemista.”

Daniel ei tehnyt saman suuntaista elettäkään ja Milla oli huomaavinaan hänen hartioidensa kiristyvän hitusen. ”On vielä toinenkin tärkeä asia”, hän puhahti.

Milla veti jalkansa halausotteeseen syliinsä. ”No, kerro. Ei kai tää hullummaksi voi enää mennä”, hän sanoi virnistäen päälle.

”Minun pitäisi mennä naimisiin.” Daniel oli punastunut kevyesti poskipäistä. ”Että tarvitsen apua varmaan senkin suhteen.”

Milla keikutti itsensä lootusasentoon. Eikös sen pitänyt rauhoittaa? Hän naureskeli aina tietäväisesti leffahahmoille, jotka juhlivat liian aikaisin, mutta nyt hän oli astunut ihan samaan banaaninkuoreen.
 
Millan päätä alkoi särkeä ja Daniel ilmeisesti huomasi hänen ilmeensä myrtymisen.

”Siis eihän naimisiin menemiseen tarvita kuin tyttö, pappi ja minut. Kuinka vaikeaa se muka voi olla?”

Millalta pääsi naurunsekainen tuhahdus. ”No, jos sä oot kerran kotoisin Englannista, niin onko sulla Suomen henkkareita. Siinä eka mutka. Toisekseen miten sä aattelit sydänkävylles selittää ettet tiiä mikä on kännykkä. Ei sua voi kukaan luulla Pentti Linkola – puunhalaaja-erakoksi, vaikka pihalla ootkin.”

Daniel valui tuolilla alas kuin laiska koulupoika. ”En ymmärtänyt tuosta puoliakaan, mutta naimisiinmeno on kaiketi yhtä monimutkaista kuin minun aikanani.”

Milla suoristi jalkansa. ”On se, mutta erilailla. Tai siis sähän oot jostain 1800-luvulta.”

”Herran vuosi 1901. Syyskuussa herra Elsewoodin juhlissa”, Daniel mumisi kuin itsekseen. ”Olen minä sentään nähnyt uuden vuosisadan aamunkoiton.”

Milla ajatteli, että voisi olla asiallista kertoa vasta huomenna, että nyt elettiin jo uutta vuosituhatta. Hän vääntelehti tuolissaan raksautellen selkänikamia paikoilleen. Ulkona oli näköjään alkanut sataa vettä. Heidän välilleen laskeutunut hiljaisuus kesti jonkin aikaa. Sitten Milla nousi.

”Sulla ei ole varmaan paikkaa minne mennä yöks?”

Daniel näytti tyhjiä käsiään ja pyöritti päätään.

”Saat olla täällä mun luona. Avataan toi sohva niin siinä on parempi maata. Sunkin aivot on vissiin hieman rikki täst kaikesta.”

Danielkin kohottautui ylös. ”Kiitos. Pää on tosiaan vähän sekaisin. Sitä kai ´aivot rikki´ tarkoittaa.”
 
Millaa alkoi hihityttämään. ”No joo. Mitä sä tykkäisit tehdä? Täs on vielä iltaa, kun et sä kerran ennenkään ole menny sänkyyn kuudelta.”

Nyt Danieliakin nauratti ja hän tunsi lihastensa rentoutuvan. ”Voisin lukea, jos sinulla on kirjoja. Ja peseytyä, jos siitä ei ole liikaa vaivaa.”

”Kuule, sun kanssas kaikesta tulee oleen vaivaa.”

Milla onnistui löytämään Harry Potterin ja viisasten kiven, Sormuksen ritarien pokkaripainoksen ja pari dekkaria. Hän selitti Danielille, etteivät ne ehkä ole sitä mihin tämä on tottunut, mutta hyviä kuitenkin. Mies kaivautui sohvannurkkaan ja viihtyi siellä koko loppuillan. Ennen nukkumaan menoa Milla neuvoi hänelle kuinka suihkua käytettiin. Milla nukahti heti sänkyynsä päästyään.
Otsikko: Vs: Aina on liian kauan | K11 | Milla/Daniel | Pakkoavioliitto (4. luku 26.6.)
Kirjoitti: Ilona Bell - 28.06.2020 23:45:37
Moi, en ole mikään paras kommentoija, mutta tämä on tosi mielenkiintoinen ja hahmot on uskottavia:)
Ja en yleensä kommentoi hirveästi, joten vaikka minusta ei kuulu mitään nin seurailen tätä silti:)

~Ilona Bell
Otsikko: Vs: Aina on liian kauan | K11 | Milla/Daniel | Pakkoavioliitto (5. luku 3.7.)
Kirjoitti: Kelsier - 03.07.2020 10:39:46
Ilona Bell: Kiva kuulla, että hahmot ovat uskottavia ja tarina mielenkiintoinen. Hienoa, että jätit kommentin! :-*

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------



5. luku: Ilosanoma



Aamulla Daniel öhisi vielä peiton alla, kun Milla hipsi keittiöön. Mies oli ilmeisesti nukkunut ihan yhtä hyvin kuin hän. Kolistelu ja kahvin tuoksu saivat tämän pian kampeamaan itsensä aamiaiselle. Daniel pyyteli anteeksi asuaan, kunnes huomasi, että Milla oli pelkissä nuhjuisissa pyjamanhousuissa ja topissa. Hän käänsi katseensa muualle ja istui rivakasti vetämälleen tuolille.

Millaa huvitti. ”Häiritseekö liikaa vai käynkö laittamassa rintaliivit ja korkeekauluksisen paidan.”

Daniel huitaisi kädellään vähätellen, mutta katsoi häntä edelleen viistosti. Milla kohautti harteitaan ja kaatoi kummallekin kahvia. Törkätessään pannua takaisin keittimeen hän vasta tajusi, ettei ollut edes kysynyt halusiko Daniel sitä.

”Onko tätä tarkoitus juoda näin paljon?” Mies tuijotteli oudoksuen kuppiinsa.

”Öh.. mun päivä ei kato käynnisty ilman tollasta määrää. Ei sitä kaikkea ole pakko juoda. Laita maitoa joukkoon.”

Aamiainen sujui hyvin, sillä pöydässä olevat tuotteet olivat sattumalta helposti tunnistettavia lukuunottamatta kauramaitopurkkia.

Milla pyöritteli lusikkaa hitaan tyytyväisesti puolityhjässä mukissaan. ”Kertosit sä mulle ensin tosta naimisiinmeno hommasta? Tai siis mikä tarve sulla on siihen, jos oot kerran kuollut?” Nämä olivat ensimmäiset niistä kysymyksistä, joita uni oli hänen päässään järjestellyt.

Danielin puoliksi sulkeuteneet silmät siristyivät. ”Et usko, jos kerron oikeasti miksi.”

Milla nyrpisti nenänvarttaan. ”Hei, mä uskon jo, et sä oot 1800-luvulta”, hän ynähti kuin se olisi uskomattominta mitä voisi olla.

”Naimisiinmeno on minun keskeneräinen asiani.” Daniel lopetti siihen, vaikka huomasi Millan odottavan jatkoa.

”Siis sellainen, jonka takia palataan kummittelemaan? Olitsä sydäntäsärkevän rakastunut johonkin tytsyyn?”
 
”En ollut rakastunut. Ja varmaan olet havainnut, etten ole kummituskaan. Jouduin johonkin välitilaan, jossa....”

Millan oli pakko keskeyttää. ”Taivaan ja helvetin väliinkö? Voi hyvä tavaton.”

Hän sai miehen nauramaan tuskastuneesti muka-yllätykseen pyöristyneelle suulleen. ”En minä siitä tiedä. Vaikka luulin, että se tyyppi siellä oli pyhä Pietari. Joka tapauksesa hän oli se, joka laittoi minut takaisin tänne hoitamaan asioita, jotka minun on tarkoitettu hoitaa.”

Milla pyöritti irtonaista hiussuortuvaa sormensa ympärille. ”Tarkoitettu hoitaa? Hmm... Minkä näköinen se olento oli?”

Daniel muljautti silmiään. ”Tavallisen ihmisen. Hänellä oli jonkinlaiset kaavut päällä. Vaikutti aika työhönsä tympääntyneeltä.” Miehen äänessä kuului selkeää vitsailua. Hän elehti käsillään kuin osoittaakseen millaiset lentävät liehukkeet asussa oli ollut.

Millan huulet sulivat väkisin hymyyn. ”Mietin vaa, jos se oli enkeli. Mut pointti oli, et se siis lateli sulle jotain ehtoja.”

”Ei hänellä ollut siipiä. Tarkalleen ottaen se meni näin ´Sinun tehtäväsi elämässä oli solmia avioliitto. Se ei kuitenkaan toteutunut, joten sinut lähetetään takaisin. Lisäksi tulee ottaa selvää kuka tappoi sinut´. Hän luki kaiken jostain isosta tilikirjan tapaisesta.”

Millan kännykkä piippasi tasolla. Hän ei välittänyt.

Daniel osoitti sitä kohti. ”Eikö sinun pitäisi ymm.... reagoida tuohon?”

”Ai, ei sillä kiirettä ole. Jos olis, niin se olis soittanut.” Milla nyppi huultaan. Daniel mulkaisi häntä vaativasti. ”Okei, mä katson. Herran mun Jeesuksein, sä oot nillittäjä.”

Perheen whatsapp-ketjuun oli tullut viesti. Äiti pyysi Millaa tulemaan syömään huomenna iltapäivällä. Ella ja Anttonikin olivat tulossa. Hän ei aikonut mennä. Sama vanha virsi siellä vain kaikuisi. Ruutu haipui kiinni.

”Mitä se oli?” Danielin kysymys nosti hänet ajatuksistaan.

”Sä oot vielä uteliaskin. Ei kyllä kuulu sulle, mut äiti käski käymään. Palattasko aiheeseen? Se välitilatyyppi siis merkitsi jotain kirjoihin ja kansiin, vai?”

Milla professionaali ohitus meni harakoille, kun kätensä puuskaan vienyt Daniel pokkasi häntä jalkaan pöydän alla.

”Kai sinä vastaat, että menet? Vanhempiaan pitää kunnioittaa. Älä ainakaan maalaa minua syylliseksi siihen, että olet tahditon.”

Mies kuulosti alentuvalta kuin olisi saarnannut raskaalle pikkusiskolle. Millalla kiehahti.

”Kuules, helvetin hienostelija. Mä en kuuntele sulta mitään paskaa...”

Hän keskeytti, kun ajatus pulpahti hänen mieleensä kuin ilmakupla. Danielkin huomasi kuinka hänen ilmeensä muuttui juuri herkullisen varpusen syöneen kissan tyytyväiseksi.

”Mä sekotan sut tähän. Todellakin sekotan.”

Hän pyyhkäisi puhelimen näytön auki ja alkoi näpytellä. Hän oli hypätä tuoliltaan yllätyneenä miten nopeasti soittoääni alkoi kaikua siitä, kun hän painoi lähetä. Äiti ei meinannut antaa hänelle suunvuoroa ollenkaan.

”Rauhotu, hyvä ihminen... Joo no Daniel sattu olemaan täällä... Joo sen nimi on Daniel... Tää on aika uus juttu, nii on haluttu pitää matalaa profiilia...” Milla vilkuili Danielia, jonka kasvoilta paistoi epäuskon lisäksi... ehkä jännitystä? ”Mutsi me tullaan huomenna. Näät sitten”, hän lopetti lyömällä luurin korvaan.

”Kerroit äidillesi, että olen kosijasi?” Danielin lause oli karhea.

”Poikakaveri”, Milla vastasi kärkkäästi.

”Hänpä innostui. Toisaalta oletan, ettei sinulla ole ollut pyytäjiä jonoksi asti, koska....”

Milla taklasi Danielin tuolilta niin, että tämä parahti. Hän lukitsi miehen ranteet lattiaan ja istui kahareisin tämän alavatsan päälle. ”Nyt vittu otat ton takas tai meet loppuiäkses sillan alle tai vittu minne tahansa hornan kuuseen.”

Danielin naama oli näkemisen arvoinen. Kukaan nainen ei varmaan oo kellistänyt sua ennen, Milla ajatteli penseästi. Mies hänen allaan inahti.

”Anteeksi, anteeksi. Päästä minut ylös.”

Milla pysytteli paikallaan vielä hetken, mutta nousi sitten. Daniel kohottautui hitaasti puistellen itseään ja tunnustellen ranteitaan.
 
Hän kampesi takaisin istumaan.

”Aika brutaalia. Toisaalta pani veren kummasti kiertämään.”

Huulten virne oli kokeileva.

Milla irvisti. ”Toivottavasti ei väärissä paikoissa.”

Aavistus katosi suupielestä ja Daniel näytti loukkaantuneelta.

”Minä säikähdin. Ja mitä sitten ajatteletkin minusta, en ole mikään perverssi. Häpeäisin kovasti, jos tässä tilanteessa minulla.... niin, tiedäthän.”

Hän ei ollut selkeästi tottunut puhumaan tällaisista asioista naisen kanssa, jonka oli tuntenut vuorokauden. Ei Millakaan voinut väittää itseään yhtään paremmaksi. Jos tämä olisi sattunut kaveriporukassa, koko juttu olisi lyöty leikiksi. Daniel oli hyvä tyyppi, vaikka ei varmaan omannutkaan moderneja arvoja naisten suhteen. Keskustelu oli varmasti viisaampaa ohjata toisille urille.

”Joo, mä reagoin aika kovaa. Mut sä olit oikeessa. Mutsille oli varsinainen ilosanoma kuulla mun poikaystävästä.”

Daniel kihnutti kämmentään posken sänkeä vasten. ”Mukavaa, että jotakuta miellytti. Onkohan kuitenkaan... tuota... järkevää lähteä huomenna? Jos äidilläsi on samanlainen temperamentti kuin sinulla ja hän ei pidäkään minusta.”

Millan oli pakko hörähtää ystävällisesti, koska mies todella kuulosti huolekkaalta. ”Jos vaan oot yhtä kohtelias mitä oot ollut mulle, niin pahimmassa tapauksessa äiti hukuttaa sut halauksiin. Mut onhan olemassa se sanonta, kill them with kindness, et varovaisuus ei kai oo liioteltua.”

Kireys hävisi Danielin ohimoilta ja hän hymyili hieman. ”Suden suuhun sitten vain. Nuo teidän sanontanne ovat muuten erittäin outoja. Kiltteydestä ei ketään tapeta.”

Milla pyöritti päätään. ”Kyl sä tajuat, mitä se tarkottaa. Mä nään sen. Kestät sä olla iltaan asti ajamatta tuota?”

Daniel sormeili taas haiveniaan. ”Ei ole ketään käyttämässä partaveistä. Ei sillä ettekö osaisi itsekin. On vain... tuota... mukavampi, kun joku toinen tekee sen.”

Milla tuhahti ja alkoi kerätä heidän kuppejaan. ”Mä käyn ostaa sulle tosta lähikaupasta vaahtoa ja Giletten myöhemmin tänään, sillä kysyin. Ja joo, saat hoitaa sheivaamisen ihan itse.”
Otsikko: Vs: Aina on liian kauan | K11 | Milla/Daniel | Pakkoavioliitto (5. luku 3.7.)
Kirjoitti: corvus - 04.07.2020 20:21:13
Oi, tässä on hauska idea! Odotan mielenkiinnolla, kuinka sadan vuoden takaista murhaa lähdetään selvittämään. Tietysti myös tämän avioliiton toteutuminen kiinnostaa, koska Milla ja Daniel vaikuttavat melko erilaisilta ihmisiltä. Suhteen kehittymistä on mielenkiintoista seurata. 

Milla suhtautuu aika rennosti kuolleista palaamiseen ja menneisyydestä ilmestyneeseen Danieliin. Olisikin kiva tietää, miten muut ihmiset reagoivat Danieliin. Vähän jännittää, miten Daniel osaa käyttäytyä muiden ihmisten seurassa ja huomaako kukaan mitään, jos tätä totuutta siis ylipäätään aiotaan salailla.

Kiitos, jään odottamaan jatkoa :)
Otsikko: Vs: Aina on liian kauan | K11 | Milla/Daniel | Pakkoavioliitto (6. luku 10.7.)
Kirjoitti: Kelsier - 10.07.2020 11:43:13
corvus: Kiva, että seurailet tätä. Ainakin Jenniinan ja Millan vanhempien reaktioita Danieliin tullaan näkemään tulevissa luvuissa. Kiitos kommentistasi! :-*

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------



6. luku: Hei, tää on vain työtä



Milla petasi vuoteensa ja pani Daniel lukemaan makuuhuoneeseen, jotta saisi tehdä rauhassa töitä keittiössä. Ensimmäiseksi hän kirjoitti pahoittelevan sähköpostin Mirella Nikanderille siitä, ettei ollut lähettänyt hänelle kuvia ensi tilassa. Tässä ne nyt olivat liitteenä. Hän liitti mukaan myös laskun tähän astisista maksuista, mikäli nainen ei tarvitsisi hänen palveluksiaan enää tämän jälkeen. Sitten hän tarkasti Saapuneet-kansion. Siellä oli viesti herra Lahdelta, joka tiedusteli oliko hänen tyttärellään kaikki hyvin. Milla vastasi rauhoittelevasti, että tytön sosiaalisen median kanavat olivat täynnä tavanomaista, jokunen törkykommentti sen jälkeen, kun hän oli viimeksi lähestynyt isää, mutta pääasiassa kaikki oli positiivista ja kilttiä. Herra Lahti vaikutti vähän reppanalta ja Millasta tuntui hieman luihulle pyytää häneltä rahaa, sillä hän oli ihan kunnon kaveri. (Milla oli tehnyt erityisen tarkan taustatutkimuksen, koska ei todellakaan halunnut auttaa ketään tytärtään sairaalloisesti kontrolloivaa creepy-daddya.)

Saatuaan pakolliset asiat hoidettua hän avasi puhtaan Word-tiedoston. Siihen Milla naputteli kaiken minkä tiesi Danielista. Muistiinpanojen perään muodostui tavallista suurempi kimppu avoimia kysymyksiä. Milla lukaisi ne toistamiseen läpi ja tajusi, että moni niistä oli jutun kannalta täysin toissijainen. Miksi hänen olisi tarvinnut tietää mikä Danielin lempiväri oli? Et sinä ole mikään teini-ikäinen fanityttö, joka on salaa ihastunut johonkin fiktiiviseen henkilöön ja haluaa tietää tästä romanttisia yksityiskohtia, hän sätti itseään. Millan katse vaelsi olohuoneeseen ja äkkäsi Danielin salkun, jonka mies oli jättänyt makoilemaan sohvaa vasten. Hän väänsi jalkansa rististä, meni salkun luo, kuulosteli ja alkoi sitten penkoa sisältöä. Kukkarosta löytyi rahaa, mikä oli hyvä juttu ja luottokorttitaskuista myös henkilökortti, mikä oli vielä parempi.

Milla yllättyi, sillä henkkari oli suomalainen, vaikka nimesikin Ison-Britannian Danielin syntymäpaikaksi. Kortti näytti myös aidolta niin pitkälle, kun hän saattoi kotikonstein varmistella. Joku oli saanut uskoteltua, että Danielilla oli vakinainen asuinpaikka Suomessa, mikä oli valetta. Ehkä kyseessä oli se kaaputyyppi, josta mies oli kertonut. Milla kiinnitti myös huomiota siihen, että sukunimeksi oli merkitty Weather eikä Willougby. Se pitäisi muistaa huomenna, vaikka tuskin perhe sentään vaatisi saada nähdäkseen yllätyspoikkiksen rekisteriotetta. Hän uskoi, ettei Danielkaan tiennyt muutoksesta. Seuraavaksi Milla avasi vetoketjulla suljettavan keskilokeron. Siellä oli pari puoliksi taitettua paperia ja yksi sinetöity kirje. Kirjeen päällä ei lukenut mitään, mutta sinettiin oli liitetty oikein nauhat, joten varmaan se oli peräisin arvokkaalta taholta. Hän ei tohtinut murtaa punaista vahaa itse vaan käveli makuuhuoneen ovelle.

Daniel oli venynyt pitkäkseen kuin mikäkin pantteri ja keskittyi innokkaasti Potteriin.

Milla rykäisi. ”Tämä löytyi sun salkustas”, hän sanoi kirjettä heilutellen.

Daniel laski kirjan rintansa päälle. ”Tutkitko sinä minun tavaroitani?”

Hänen äänessään oli äkkipikaista kiivautta. Hän nousi kyynärpäidensä varaan silmät pistävinä.

Milla tyytyi vain nyökkäämään. ”Tää on sitä mun työtä, hei. Et oo itekään tainnut tutkia niitä kovin tarkasti”, hän kysyi vastaan. 

Daniel ei sanonut mitään, kohottautui vain istuma-asentoon. Milla antoi kirjeen hänelle.

”En ole nähnyt tätä koskaan ennen. Enkä tunnista sinetin vaakunaakaan”, Daniel totesi käänneltyään paperia hetken aikaa. ”Kai minä voin avata sen, koska se oli minun salkussani.”

Milla huomasi miehen katsovan itseään kuin viimeistä rohkaisua odottaen. ”Mä voin todistaa oikeudessa, et avasit sen hyvässä uskossa siitä, et se on osotettu sulle”, hän hoputti.


Daniel repäisi vahan siististi kahtia ja suoristi taitokset.

”Luenko ääneen?”

Milla nyökkäsi ja kävi hänen viereensä.
 

”Daniel Willoughby,

Kun palaatte takaisin, teidän on oltava naimisissa. Olisi erinomaista, jos teillä olisi mukana myös asian tilan osoittava asiakirja, mutta tieto löytyy kyllä rekistereistämme. Jos ette ole täyttänyt velvollisuuttanne, allekirjoittaneen on valittaen todettava, että lakkaatte olemasta kokonaisuudessaan. Ei siis taivasta, helvettiä, uudelleen syntymisen mahdollisuutta tai muitakaan mukavuuksia. Pelkkä olemattomuus ilman oikeudenkäyntiä. Mikäli naima-asia onnistuu, mutta ette selvitä murhaanne, joudutte kummittelemaan muutamaksi vuodeksi. Tuollaiset rikkeet katsotaan pieneksi. Sen jälkeen olette tervetullut välitilaan odottaamaan viimeistä, oikeudenmukaista tuomiota. Allekirjoitus Scriptor.”



Daniel taittoi kirjeen takaisin kasaan ja tihrusteli vahan kuviota.

Milla tuijotti paperia pöllämystyneenä. ”Absurdeinda mitä oon ikinä kuullut. Tai siis toi kaveri samaan aikaan on supervakava ja vittuilee sulle ihan kympillä. Eikä Scriptor oo mikään nimi.”

Daniel vilkaisi häntä alta kulmain. ”Se tarkoittaa kirjuria. Siellä kaiketi käytetään ammattinimikettä allekirjoituksena. Se selittäisi myös sinetin mustepullon ja sulkakynän.”

Milla päätti jättää asian sikseen, sillä Daniel oli varmasti oikeassa sen suhteen. Hänen aivonsa kuitenkin raksuttivat kirjeen muun sisällön parissa.

”Melkoinen sanktio, jos et satu löytään sopivaa morsiota. Ilmeisesti sun sielukin vain katoo.”

Daniel valahti kalpeaksi hänen sanojensa myötä. Milla meinasi korjata heti, että oli vain vitsaillut, mutta tajusi että Daniel oli varmaan häntä itseään huomattavasti uskonnollisempi ja oikeasti huolissaan sielustaan.
Mies puri huultaan. Suu oli kiristynyt viivaksi. Äänettömyyttä kesti pari minuuttia.

Sitten Danielin kasvot valaistuivat hieman. ”Siinä ei ollut mitään ehtoja”, hän kuiskasi toiveekkaasti ja riuhtoi paperin suoraksi.

”Mitä sä tarkotat?” Milla ehätti ennen kuin Daniel hiljensi hänet shh-eleellä.

Tämän ilme muuttui voitonriemuiseksi, kun oli saanut luettua tekstin uudestaan. ”Ei ehtoja. Minä voisin vaikka hoitaa homman sinun kanssasi pois päivä järjestyksestä.”

Milla ei oli halunnut torpata toisen mielialaa, mutta hänen oli pakko. ”Ton kans oli vielä kaks muuta paperia. En oo kattonu vielä, mut ne voi olla ehtoja.”

Danielin into laimeni vähän, mutta hän näytti reippaammalta kuin aiemmin. ”Voisitko tuoda ne tänne, niin katsotaan.”

Milla astahteli keittiöön ja tuli kohta takaisin arkkien kanssa.
Paperit eivät olleet ukaasiluettelo siitä, kuinka Danielin tulisi rakastaa tulevaa vaimoaan, olla ikuisesti uskollinen ja panna avioliitto täytäntöön tai saada lapsia. Ne olivat itse asiassa valokopioita dokumenteista, joista saattaisi olla hyötyä esteiden tutkinnassa. Ehkei se kirjuri ollutkaan täysin leipiintynyt byrokraatti, Milla ajatteli.

”Minun nimekseni on laitettu Weather”, Daniel sanoi tökäten saraketta. ”Joku varotoimi kaiketi.”

Millan oli pakko hymyillä. Mies alkoi päästä jyvälle jutun juonesta. Tai pikemmin alkushokki oli sulamassa pois, Daniel oli pohjimmiltaan ihan terävä kaveri.

”Sun suomalaisessa henksussakin lukee niin. Et hauska tutustua herra Weather.”

Mies oli selvästi aikeissa kommentoida, mutta Milla kiirehti jatkamaan. ”Ennen ku alat valiittaan, niin sanon vaan, et on hitosti hyötyä, et sul on se kortti. Olitpa siinä sitten Weather tai Willoughby.”
 
Daniel asetteli kirjeen sängylle. Hän taivutti jalkansa kippuran kautta lattialle, jottei Millan tarvinnut nousta ja alkoi käveleskellä edes takaisin.

”Mitä mieltä olet? Jos siis ei oteta lukuun sitä, että Scriptor tosiaan piikittelee”, hän mumisi päätään raapien.

Milla levitteli käsiään. ”No, mä en tiiä juurikaan esim pakkoavioliitoista, mut oon kuunnellu muutamat hääseremoniat läpi ja siel luvataan rakastaa, kunnes kuolema erottaa. Et epäilen, ettei toi kirjurikaan tyydy vaan tsiigaan, et jaaha oot naimisissa tervetuloo sisään, vaan saattaa kaivaa esiin ihan uuden sääntökirjan.”

”Niin, kuolema erottaa minut ja tulevan vaimokultani niin pian, että sitä tuskin kannattaa pitää rajapyykkinä.” Danielin äänen kuivuus sai Millan tyrskähtämään.
Otsikko: Vs: Aina on liian kauan | K11 | Milla/Daniel | Pakkoavioliitto (7. luku 17.7.)
Kirjoitti: Kelsier - 17.07.2020 11:21:54


7. luku: Viisas ja vireä, jäykkä ja kireä



He päättivät jättää kirjeen sikseen ja Milla käski Danielin tulla katsomaan kirjoittamiaan kysymyksiä. Kannettava oli miehelle mielenkiintoinen uutuus, mikä oli Millan onni, sillä Danielin keskittyessä laitteen yleisilmeeseen, hän saattoi poistaa lempijuttukysymykset ja väittää, että ne olivat koskeneet asioita, jotka olivat selvinneet kirjeestä.

”No niin. Keskity etenkin noihin.” Milla maalasi yhden kysymysryppään. ”Ne koskee sun murhaa, josta mä en tiedä vielä oikein mitään.”

Daniel siristeli silmiään ja keskittyi lukemaan. ”Ymh, voin vastata noihin sinulle. Haluatko aloittaa värisuosikistani?”

Hänen kasvoillaan karehti ja Millan näki silmissä flirtin poikasen.

”Tosi hauskaa. Jos alotat vaik kertomalla kuinka tunsit juhlien isännän.” Milla tökkäsi Danielia niin, että tämä älysi siirtyä viereiseen tuoliin ja hän pääsi takaisin koneen eteen.
 
”Herra Elsewood on nousukas. Vaurastunut kauppias. Hieno mies kaikin puolin. Ei sen puoleen, että olisin tuntenut hänet hyvin. Kävimme koskaan vain muutaman lyhyen keskustelun. Mutta hänen käytöstään ja taloudenpitoaan kehuttiin laajalti. Ja ne harvakseltaan järjestetyt juhlat olivat upeita.”

Milla naputteli ranskalaisia viivoja. ”Eli sun käsitys Elsewoodista perustuu huhuihin ja pariin, mahollisesti aika känniseen käyntiin niissä juhlissa? Kaipa mä olen kuullut ihmisiä sanottavan hyviks tyypeiks vähemmästäkin.”

Daniel kierräytti oikean kätensä tuolin selkänojalle ja pyöräytti silmiään. ”Elsewood ei piilotellut alkuperäänsä. Minä tulen maailmasta, jossa ihmiset yrittävät jatkuvasti peittää menneisyytensä, jos eivät voi sitä kokonaan poistaa. Rehellisyys teki siis hänestä minun – ja muiden – silmissä kunnon miehen.”

Milla pureskeli peukalonkynttään nyökätessään. Hänen pitäisi päästä eroon siitä tavasta. ”Ymhyy, okei. Oliko sut kutsuttu, koska oot paronin poika?”

Oli Danielin vuoro nyökätä. ”Kyllä. Hänellä oli tapana kutsua aatelispoikia, koska halusi naittaa tyttärensä ylempään luokkaan. Hienot neidit eivät muuten nakertele sormenpäitään.”

Milla näytti miehelle kieltä. Naapurin mummo rullaili ikkunan ohi rollaattorillaan. ”Jätetään Elsewood hetkeksi sit rauhaan. Mut mä palaan siihen vielä. Oliko siel juhlissä ketään sun vihamiehiä tai muita, joil ois ollu jotain sua vastaan?”

Daniel näytti mietteliäältä. ”Ei kai. Vaughan ei pitänyt minusta, koska olin... kiusannut hänen vaimoaan ennen kuin he menivät naimisiin.”

”Kiusannut? Olit sä siis haukkunut sitä, vai mitä? Paraskin antaan mulle ohjeita, mitä hienot neidit tekee” Milla ihmetteli piikikkäästi.

”Ei, ei, kun... tuota... heilutellut peittoja, niin kuin Tom olisi sanonut.” Daniel oli punastunut kevyesti.

Millalta karkasi kikatus. ”Sä tarkoitat kiusoittelua, et kiusaamista. Ja mulle kantsii ihan rehellisesti sanoo, jos on maannu jonkun kans. En mä tääl tuomitsemassa oo.”

Daniel näytti kiusaantuneelta, mutta rentoutui sitten. ”Niin, kai on onnistumisen kannalta parempi kertoa sinulle nämäkin asiat. Minulle on vain opetettu, ettei niistä puhuta naisten seurassa.”

Milla huokasi. Hän pystyi kyllä unohtamaan sukupuolen aika hyvin työkennellessään. Esimerkiksi pettäjätapaukset olivat yhtä kauheita, olivat sitten miehiä, naisia tai mitä tahansa. Daniel oli varmaan tottunut hippasen tiukempaan jakoon.

”No, olit sä harrastanut peiton heiluttelua muiden paikallaolijoitten kans? Elsewoodin tyttärien vaikka?”

Daniel vei toisen käsivartensa puolustelevasti rinnan päälle. ”Vain Sarah Vaughanin. Olin kyllä suudellut aika montaa, mutta Elsewoodin Anna ja Polly eivät kuuluneet heihin. Ne tytöt oli kasvatettu tietämään pikkuparonien metkut, joten he eivät antautuneet suudelmiin ennen kuin olivat saaneet jotain – kuten vaikka kosinnan – vastineeksi. Clock yritti kerran väkisin ja sai niin kipakan iskun Annan kämmenestä, että mustelma näkyi koko seuraavaan viikon.”

Mies virnisti muistolle ja tökkäsi jotain Millan aivoissa. ”Sä olet maininnut Clockin aikasemminkin. Karkeekäytöksinen? Jos se hoiteli sut päiviltä?”

Kysymys jäi hetkeksi ilmaan. Sitten Daniel pyrskähti nauruun. ”Clock ei pystyisi tappaamaan ketään salaa. Törkeiden tapojen hyvä puoli on se, että niistä lähtee ääntä. Taivaan tähden siitä miehestä irtosi mölinää. Jo ihan siksi, että Clock käveli aina jäykkänä ja kireänä kuin viulunkieli.”

Daniel kuulosti kaikesta valittavalta, mutta ah niin viehättävältä mr Darcylta. Milla tajusi jääneensä tuijottamaan suu auki. Hän alkoi pikku hiljaa ymmärtää, mikä kaikkein muiden tyttöjen mielestä Darcyssa oli niin ihanaa, jos ei otettu lukuun, että häntä esitti Colin Firth.

”Mitähän Clock olisi sanonut sinusta”, hän mumisi peittääkseen pöhkön reaktionsa.

”Sinulla on kultalusikka tungettu kurkkuun asti, Willoughby. ” Daniel oli madaltanut ääntään ja kirskutti sitä. ”Mikäli hän oli jounut enemmän, minun kurkkuuni oli tungettu jotain paljon roisimpaa.”

Milla yritti hillitä itseään, mutta turskahduksia nousi pintaan joka tapauksessa. Hänkään ei enää uskonut Clockiin epäiltynä. Tämä kuulosti niiltä luusereilta, jotka huutelivat lutkaksi, kun kohteliaasti kieltäytyi niiden ehdotteluista.

”Entä olisko se Vaughan, Sarahin mies siis, voinu murhata sut?”

Daniel pyöritti päätään. ”Fred lähinnä ilkeili minulle. Kaikkea muuta olisi pidetty ylireagointina, hän kun ei ollut vastuussa Sarahista silloin, kun meidän juttumme oli päällä. Viisautesi ja vireytesi johtavat sinut vielä turmioon, Danielus. Minun pitäisi kai kiittää isoveljeäni – hän ja Fred olivat ystäviä – Fredin kurissa pitämisestä myös.”

Milla raaputti ajatuksissaan sormensyrjää. ”Kutsuiko se oikeasti sinua Danielukseksi?”

”Fredin latinan- ja kreikantaidot eivät olleet kehuttavat, vaikka kyllä kai Danielus diminutiivista menee.”

Milla päätti, että hänen pitäisi googlettaa myöhemmin diminutiivi, sillä hänellä ei ollut hajuakaan mitä se tarkoitti. Hän tökkäsi ruutua. ”Pidetään tauko. Mun kai pitää keksiä mitä me syödään, kun on jo puolipäivä.”

Milla nousi ja lähti penkomaan jääkaappia. Hän huomasi ilokseen, että pakastelokerossa oli pizzapohjia. Niistä saisi aikaan jotain varsinkin, kun kävisi hakemassa kaupasta lisää tonnikalaa. Samalla tulisi hoidettua se Danielin partaterä. Käyköhän minun sheivausvaahtoni partavaahdosta, hän mietti. Sitten hänen mieleensä iski toinen ajatus.

”Noihan on sun ainoat vaatteet?” hän sanoi kääntyen Danieliin päin.

Mies kohautti harteitaan no big deal –asenteella. ”Niin.”

Milla näki kuitenkin säröilyn, Daniel oli taatusti tottunut pukeutumaan palvelijoiden pesemiin puhtaisiin vaatteisiin päivittäin. Hän nappasi kännykkänsä pöydältä ja otti puhelun Jenniinalle. Hälyttäminen kesti pitkään ja Milla oli katkaisemassa, kun Jenniina vastasi.

”Moi!!!... Petrus älä...”

”Keskytinks mä jotain?”

Linjan toisesta päästä kuului hihitystä. ”Ei, ei, Petrus vaa yrittää näykkiä mun kaulaa.”

Milla irvisti Danielille, joka tarkkaili heidän keskusteluaan. ”Tossa oliki jo liikaa tietoo. Mut mul on itse asiassa yks pyyntö Petrukselle, sit kun hän vaan ehtii.”

”Annanko mä sille?” Jenniina kysyi rauhallisemmin.

Milla ei voinut estää itseään. ”Luulin et annoit jo.”
Hän kuuli Jenniinan haistattelevan ja Petruksen naurun taustalla. ”Mä tartteisin parit miesten housut ja paidat. Jos Petrus vois lainaa.”

”Joo voin mä”, Petrus vastasi, sillä Jenniina oli kai laittanut kaiuttimen päälle.

”Mihin sä niitä”, Jenniina kuulosti myrtyneeltä.

”No, mul on tääl... Tai parempi, et tuutte ite kattoo, kun heitätte ne vaatteet tänne. Mut lupaan, et saat antaa tost äskeisest jo tänään takas Jensku.”

Mainittu tuhahti. ”Me tullaan joskus illal.”

”Okei, nähään sit.”

”Jep, moi.” Jenniina kalautti punaista luuria tai siltä Millasta ainakin tuntui.
 
”Minä saan ilmeisesti uusia vaatteita”, Daniel totesi. Uusi-sana lausuttiin sellaisella korostuksella, että heittomerkit pystyi haistamaan.

Milla käveli hänen tuolinsa taakse. ”Parempi niin kuin et tuhlattais sun vähän rahat ihan oikeesti uusiin kuteisiin. Niistä puheen ollen, mä nappaan nyt sun lompakostas setelin ja ostan meidän tän päivän ruuat sillä. Voit varmaan tarjoo mulle, herrasmies kun oot.”

Daniel nyökkäsi kankeasti, sillä Millan kädet olivat vanhingossa etsiytyneet kiusaushieromaan miehen hartioita. ”Toki. Voisit lopettaa tuon. Pelkään tulkitsevani väärin mitä se tarkoittaa.”

Milla irrotti otteensa. Oli arvostettavaa, että Daniel kehtasi myöntää olevansa hämmenyksissään. ”No, mun pitääki kalppia sinne kauppaan, et saadaan safkaa.”

Daniel venytteli ja hymyili sarkastisesti. ”Minun mukaan ottamistani kai ei voi harkitakaan.”

Milla oli jo kaapilla etsimissä kestokassia. ”Kai sä voit tulla. Se on ihan tos lähellä. Et vaa puhu kellekään. Tai voit sä sanoa hei.”

Sarkastinen virne leveni, mutta Daniel ei sanonut enää mitään ja pysyi hiljaa koko kauppamatkan.
Otsikko: Vs: Aina on liian kauan | K11 | Milla/Daniel | Pakkoavioliitto (8. luku 24.7.)
Kirjoitti: Kelsier - 24.07.2020 11:53:05


8. luku: Myöhemmin huomaat sen valheeksi




Iltapäivä sujui mallikkaasti. Daniel nyrpisteli vähän pizzalle, mutta söi maistettuaan hyvällä ruokahalulla. Milla esitteli hänelle Giletten käyttöä.

”Voisit oikeestaan hoitaa sen ajamisen nyt.”

Sohvalla istuvan Danielin ilme oli innoton. ”Sänki ehtii kasvaa takaisin yön aikana.”

Milla heittäytyi hänen viereensä. ”Varmaa joo, mut myös haavat ehtii parantua huomiseen mennessä.” Hän heilutteli laitetta toisen silmien edessä. ”Mäkin saan haavoja joka kerta, ku laitan uuden terän omaani. Ne on pirun teräviä. Ja voithan sä siistiä vähän huomenna, jos on pakko.”

Daniel koppasi varren Millan kädestä ja lampsi pesuhuoneeseen. Hän sai kuin saikin partansa ajettua ja näytti yllättävän komealta siloisena. Vasemmalla poskella tosin oli pari vekkiä. Daniel oli selvästi aloittanut sieltä.

Ovikello soi viideltä. Jenniina ja Petrus törmäsivät sisään Millan avatessa oven.

”Mikä tää juttu on?” Jenniina säkätti jo ennen kuin sai takin päältään.

Milla huokasi ja katsahti Danieliin, joka oli tullut nojaamaan keittiönovenkarmiin varautuneen näköisenä. ”Tää on Daniel, mun asiakas. Se niitä Petruksen kuteita tarttis.”

Jenniinan katse oli lievästi sanottuna epäluuloinen. Petruksen kädessä oli jonkun tyylikkään pikkuputiikin paperikassi, johon vaatteet oli sullottu.

Jenniina otti kassin ja tökkäsi sen Danielin syliin. ”Sä meet kokeileen noita. Petrus, olohuoneeseen. Ja sä”, hän osoitti Millaa. ”Sä tuut mun kaa keittiöön.”

Daniel hipsi vessaan mutisten epäkohteliaisuudesta, mutta Milla huomasi, että hän oli järkyttynyt Jenniinan luonteesta ihan yhtä pahasti kuin Millan omastakin. Milla jäi nojaamaan tasoon, kun Jenniina asettui istumaan selkä olohuoneeseen päin.

”Daniel on se sun eilinen asiakas.” Se oli toteamus. ”Se on ollu yötä tääl kaikest päätellen. Siis mitä helvettiä? Miks?” Jenniina puhui hiljennetyllä, mutta painostavalla äänellä.

Milla seisoi jäykkänä. ”Se tartti yöpaikan. Ja ammatillistakin apuu.”

Jenniina tuhahti. ”Toivottavasti ei sentään yöllä.”

”En mä oo mikskään hutsuks ruennut”, Milla kirskui hampaidensa välistä.

Jenniina jäi tuijottamaan häntä. ”En mä sitä tarkottanu. Vittu, oon vaan huolissaan, kun sul on tääl ilmeisen tuntemanton mies yökunnissa.”

Milla pyöritti päätään. ”Sit oot seuraavan jälkeen viel enemmän. Jos äiti kysyy, niin sun pitäis sanoo, et Daniel on mun kundikaveri.”

Jenniina räpsytteli ripsiään kiivasti kuin Millan sanat olisi siten helpompi omaksua. ”En tasan sano. Milla, tää menee liian pitkälle.”

Milla oli vastustamaisillaan, kun Daniel pamahti keittiöön uudessa asussaan.

”Nämähän sopivat minulle ihan hyvin, vai mitä mieltä olette?” hän tiedusteli, kunnes huomasi, että oli tainnut saapua aika jäätävässä kohdassa keskustelua.

Jenniina irvisti hänelle niin, että jokaikinen hammas näkyi. Daniel perääntyi pari askelta.

Milla naksutteli harteitaan. ”Jensku, tää on kokonaan mun idea. Tulistuin Danielille vähän ja äiti sattu soittamaan just ja must oli helvetin hyvä aate pullauttaa sille, et kun tuun huomen käymään niin tuon poikakaverin näytille.”

Jenniinan ilme heltyi vähän, mutta hän mittaili Danielia edelleen todella tarkkaan. ”No, Millan kiihtymiset kyl tiedetään. Mut sun on parempi olla kunnolla ja maksaa hyvin.”

Daniel katsoi Millaa kuin varmistaakseen Millan tietävän, ettei hän voinut maksaa mitään.

”Minä olen vain asiakas ja tämä on vain väliaikasta”, hän urahti.

Petrus oli tullut Jenniinan taakse, mutta pysytteli hiljaa. Jeesukselle ja kaikille pyhille kiitos, että Petrus oli perisuomalaista vaikenevaa tyyppiä, Milla ajatteli.

”Danielin keissi on tosi kiinnostava. Me käydään vaan vanhusten luona ja voin sit ensi viikol sanoo, et hups me erottiin ja esittää olevani tosi rikki. Ja ratkoo toimeksiantoni kaikes hiljasuudes loppuun.”

Hän hymyili vinosti ja anovasti Jenniinan suuntaan.

Tämä huokasi. ”No, okei. Mä lupaan antaa taustatukee, jos on tarvis. Pitää varmaan keksii miks ette somessakaan oo näkyny.”

Milla päästi huomaamatta pidettelemänsä hengityksen ulos. ”Sä luet mun ajatukset.”

Jenniinasta näki, ettei tämä ollut suostumukseensa erityisen tyytyväinen.

Daniel astui Jenniinan eteen. ”Olisitko rauhallisemmin mielin, jos minä vakuutan sinulle - ja Petrukselle – että Milla on ihan turvassa. Ja että me selitämme tapaukseeni liittyvät asiat sinulle, kun selviämme alkuhankaluuksista.” Hän tarjosi kättään puristettavaksi Jenniinalle.

Millan teki melkein mieli kumartaa Danielille, niin tyylikkäästä hän oli tilanteen ottanut haltuunsa. Jenniina nyökkäsi ja tarttui ojennettuihin sormiin.

Kun tuli Petruksen vuoro, tämä sanoi: ”Mä olen kanssa Millan puolella. Tosin Jensku tässä on sulle paljon suurempi ongelma, jos Millasta koskaan löytyy edes pieni naarmu.”

Daniel onnistui näyttämään siltä, että otti asian uskomattoman vakavasti. Toisaalta hän varmaan oppi jotain minun rannelukkonäytöksestäni, Milla pohti helpottuneesti.
”Noi farkut käy sulle muuten ku nyrkki silmään”, hän totesi vaihtaen aihetta.

Jenniina töhähti ja Daniel pyyhkäisi toista lahjetta, jossa oli kulutusta. ”Niin. Onnekasta, että olemme Petruksen kanssa saman kokoiset. Tuota pitäisiköhän...” Lauseen loppu jäi ilmaan.

Milla tajusi, että Daniel yritti kysyä kohteliaasti rei´istä, joita muodinmukaisissa denimeissä tietysti oli. ”Ei sun nyt ihan uusimpia huosujas ois tarttenu antaa”, hän lohkaisi.

”Pari vuotta vanhat ne on. Sen hetken kuumimmat repeymät”, Petrus vastasi lähtien mukaan leikkiin. ”Jospa mä saan ne ehjinä takaisin.”

Nyt Danieliakin nauratti. Jenniina yritti samaan aikaan olla myrtynyt Millalle ja hihittää Petruksensa suloisuudelle saaden itsensä kuulostamaan aivastelevalta hiireltä.

Milla ravisteli olkiaan. ”Nyt kun ollaan kaikki kavereita, nii kai te haluutte juoda kahvit?”

Jenniina ja Petrus nyökkäsivät. ”Kai sulla on jotakin tarjottavaa sen kanssa? Eikä siis niitä kuivii keksei vain.”

Milla väänsi ilmeensä muka loukkaantuneeksi mennessään keittimen luo. ”Milloin mä oon teille jotain kämäsiä keksejä muka tarjonnu. Saatte ihan käsinleivottuja puusteja.”

Hän otti pullapussin esiin pakastimesta. Jenniina oli mennyt omalle tuolilleen ikkunan viereen vastapäätä Danielia, joka oli ystävällisesti jättänyt emännänpaikan hänelle. Kahvittelu eteni rennosti, vaikkei kukaan paljoa jutellut. Sen jälkeen Jenniina ja Petrus lähtivät kotiin.

Ovella Jenniina muistutti vielä tiukasti Danielia siitä, mitä tämä oli tullut luvanneeksi. ”Mä ootan kutsua selitystilaisuuteen ensitilassa.”

Auton porhallettua pois pihasta, Milla lakosi olohuoneen sohvalle.

Daniel asettui istumaan divaanipalalle. ”Jenniina on yhtä tulinen luonne kuin sinäkin”, hän pohti kuin ohimennen.

Millaa alkoi räkätyttää. Häneltä meni hetki koota itsensä ja saada suustaan jotain järkevää. ”Se on totta. Ei täst ystävyydestä mitään tuliskaan, jos toinen olis lattiarätti, jota sais vedellä miten sattuu.”

Daniel hörähti. ”En usko, että sinun kanssasi mistään tulee mitään, jos pahaksi onnekseen sattuu olemaan lammas.”

Milla potkaisi Danielin säärtä leikkisän pehmeästi. Mies töytäisi häntä kevyesti takaisin. He jatkoivat jalkapeliään hetken aikaa, sillä väsymys lapsetti kumpaakin.

”Toivottavasti en mennyt lupaamaan mitään, minkä voi myöhemmin huomata valheeksi”, Daniel sanoi sitten vakavoituneena.
 
”Sä puhuit niin vähän, ettei se oo oikein mahollista. Hiton hyvä pelastus muuten se vakuutusjuttu.” Milla toivoi hymynsä olevan kannustava.

Daniel heilautti kättään vähättelevästi. ”Herrasmiehet tekevät sellaista”, hän lausui kuin paraskin takakireä opettaja.

Milla pyrskähti taas kikattamaan. Hyvillä vesillä tässä oltiin.
Otsikko: Vs: Aina on liian kauan | K11 | Milla/Daniel | Pakkoavioliitto (9. luku 31.7.)
Kirjoitti: Kelsier - 31.07.2020 12:55:22


9. luku: Tuulikki ja sen uusi poikaystävä



Aamu valkeni vuodenaikaan nähden aurinkoisena. Kauniin päivän tuhlaisi mielellään jossain muuallakin kuin myöhäisellä lounaalla vanhempien kanssa, Milla ajatteli. He söivät juuri aamupalan viimeisiä murusia. Danielilla oli yksi Millan ylisuurista t-paidoista, koska Petruksen lainaamat pari tyylikkäämpää oli syytä säästää muuhun kuin yöasukäyttöön.

”Mitä puen päälleni tänään?” hän tiedusteli tökkien mehulasiaan.

Milla kippasi kahvinsa perät kurkusta alas. ”Sen sinisen villapaidan ja farkut. Ei me mihinkään juhliin olla menos.”

Daniel nyökkäsi. ”Mitä sinä laitat päällesi?”

Milla nousi ja vei kuppinsa tiskialtaaseen. ”Mikä kyselyikä sulle on tullu? Jos on tekemisen puute, niin voisit vaik keksii, miten me tavattiin.”

Mies virnisti ja tuli sitten Millan jalanjäljissä lasinsa kanssa. ”Kotona sanoisin varmaan, että kiinnitin huomioni sulavaan ja eleganttiin käytökseesi ja viattomaan kauneuteesi joissakin juhlissa. Täällä se ei kai toimi.”
 
Ääni oli kiusoitteleva ja hymy jo leveä kuin Naantalin auringolla.

”No ei. Äiti nauras niin, et juomat valuis nenästä. Mut juhlat on ihan ok idea, täytyy vaan miettii kenen bileissä ollaan oltu.” Milla naputti otsaansa ja yritti miettiä milloin oli edes ollut viimeksi viihteellä niin, ettei se tarkoittanut vain kahta kaljaa terassilla. Viimein hän keksi. ”Ne Jenniinan frendin hienot kokkarit kesän alussa. Siel oli kaiken maailman someihmisiä ja muusikoita ja taiteilijoita. Helposti sinne yks paronin poika mahtuu.”

Daniel näytti epäileväiseltä.

Milla pyöräytti silmiään. ”No, tietty me sanotaan, että sun isä omistaa jonkun rahakkaan yrityksen Englannissa. Aatelisarvoista ei puhuta mitään. Keskusteltiin vaik siellä soittaneesta bändistä. Oli muuten tosi hyvä. Voidaan kuunnella niiden musaa ajomatkalla.”

Daniel siirtyi takaisin pöydän ääreen. Hän suki olematonta sänkeään. ”Pitäisiköhän minun tietää jotain romanttista sinusta? Sinähän olit kiinnostunut lempiväristäni, että ehkä voisit kertoa omasi.”

Milla tuli keräämään loput aamiaistarvikkeet pois. ”Se on sininen. Ja porukat vitsailee aina mun kahvijuonnista, ku sitä kuluu niin hirveitä määriä. Et siihen saat kyl vastakaikua.”

Daniel hörähti myöntyvästi, mutta vakavoitui sitten. ”Kannattaa kai pysyä pinnallisissa aiheissa. Ja antaa sinun kertoa, jos vaaditaan jotain tarkkoja tietoja.”

Milla oli saanut tavarat tungettua jää kaappiin. ”Joo, äläkä muuten mainitse systeristäs ja broidistaskaan. Mitä vähemmän sukulaisia, sitä vähemmän tietoja, jolla sua voi googlata.”

Daniel valutti ilmeensä irvistykseksi. ”Haluanko tietää mitä ´googlata´ tarkoittaa?”

Milla läpsäytti otsaansa. ”Sori, multa meinaa unohtua, että sä oot pudonnut kehityksen kelkasta. Se meinaa vaan tietojen hakemista tollaisella laitteella.” Hän osoitti läppäriään.

Daniel sai hänet nauramaan nyrpistäessään vielä nenänsä happaman suunsa päälle. ”Selitätkö joskus tarkemmin?” mies tyytyi kuitenkin vain sanomaan.

Milla läksi seuraavaksi kylpyhuoneeseen tukanpesulle. Hän ei yleensä käynyt suihkussa aamuisin, mutta nyt oli kai pakko. Puolivilli pehko olisi harjattava kosteana järjestykseen muuten äiti vilkuilisi valittavilla silmäyksillä koko ajan. Daniel oli taas painunut lukemaan. Railakasta elämää viettäneeksi hänessä on yllättävän paljon nörtin vikaa, Milla ajatteli lämpimän veden sataessa päälleen.

Auton stereoista kaikui pehmeä indiepop. Millan oli pakko myöntää, että alkoholi ja livetilanne olivat tehneet bändille hyvää, sillä eivät biisit olleetkaan niin kummoisia kuin hän oli muistanut. Daniel istui suhteellisen jäykkänä kädet sylissään, mutta hän ´nauttikin´ vasta elämänsä toisesta automatkasta.

”Mahtaakohan koko tämä juttu mennä vanhemmillesi läpi?” mies kysyi. Nyt olikin helvetin erinomainen hetki rueta epäröimään.

Milla huokasi. ”Sä oot varmaan leikitellyt tyttöjen kanssa. Tää on ihan sama juttu. Jos sä mietit liikaa uskooko vastapuoli sun juttuihin, sit ne ei ainakaan usko.”

Daniel katsahti häneen ja laski kätensä pitämään kiinni penkin reunoista. ”En minä ole väittänyt olevani ihastunut tai rakastunut sellaiseen, johon en ole. Mutta lupaan olla miettimättä liikoja.”

Milla sävähti hieman. Eikö Daniel muka flirttaillut hänelle vähän väliä.

Mies oli huomannut hänen reaktionsa. ”Minä pidän sinusta kyllä, en tarkoittanut sitä. Silmäpeli tulee minulta vähän niin kuin luontaisesti.”

Milla lukitsi katseensa tiehen. ”Ehkä keskität sen muhun uskottavuuden nimissä siks aikaa ku ollaan vanhusten luona.”

He saapuivat okranpunaisen omakotitalon pihaan. Milla pysäköi Anttonin hopeanhohtoisen mersun viereen. Äiti oli jo ovella vastassa.

”Tämäkö on Daniel?” hän kyseli innostuksissaan kuikkiessaan Millan olan taakse.

”Päästä meidät ensin sisään, mutsi, ennen kuin alat tenttaamaan.”

Milla onnistui pidättelemään äitiään sen verran, että Daniel sai kengät jalasta ja takin päältä. Sitten tämä jo syöksyi pudistelemaan hämmästyneen miehen kättä.

”Maija. Onpa hauska tavata. Meille olikin tässä yllätystä kerrakseen.”

Daniel ehti lopulta mukaan. ”Minustakin on hauska tavata teidät”, hän sanoi melkein ujosti.

”Sinut, Dani”, Milla korjasi ja virnisti leveästi äidilleen. ”Danilla tuuppaa tuleen noita anglismeja, vaik ei täällä Suomes teititellä tarvii.”

Myös Ella ja Anttoni olivat tulleet olohuoneesta käteltäviksi.

Ella näytti uteliaalta. ”Ootsä sitten jostain muulta kuin Suomesta?”

Daniel nyökkäsi ja soi viehättävän hymynpoikasen. ”Englannista. Onnittelut muuten vauvasta. Milla kertoi, että tulokas on toivottu.”

Hän viittasi Ellan kauniisti pyöristyneeseen vatsaan. Ella punastui hieman ja Milla kiitti mielessään 1800-luvun lopun brittiläistä tapakasvatusta. Hän ei ollut muistanut mainita koko raskaudesta mitään, mutta Daniel näköjään osasi paikata kohteliaisuuksilla.

”Sä osaat kyllä tosi hyvin suomea”, Anttoni kehui totisena.

Tuo oli minun merkkini, Milla ajetteli. ”Danin mutsihan on siis suomalainen, nii se on opettanu.”

Kaikkien katseet suuntautuivat häneen. Daniel näytti kiitolliselta, äiti siltä kuin haluaisi ojentaa häntä.

”Siis, joo. Olis Dani osannu sen itekin kertoo”, hän mutisi yrittäen kuulostaa mahdollisimman ihastuneelta hölmöltä.

Selitys upposi jokaiseen, Oscarin arvoinen suoritus siis. Isä tuli vielä alkuhössötyksen jälkeen sanomaan hei ja ohjasi koko porukan pöytään, koska ruoka oli valmista. Tarjolla oli karjalanpaistia ja Milla huokaisi helpotuksesta. Onneksi äiti ja isä olivat ruokakonservatiiveja.

Danielilla ei ollut selkeästi mitään vaikeuksia tunnistaa ainesosia ja hän söi hyvällä ruokahalulla. Lisäksi mies esitti erinomaisesti ujoa, mutta sympaattista poikaystävää. Hän jopa yllätti Millan hyräilemällä hieman yhtä kappaleista, jota he olivat autossa kuunnelleet. Se kuitenkin kävi perheelle hyvästä todisteesta siitä, että he olivat tavanneet kyseisen bändin soittaessa.

Äiti tietysti uteli kaikenlaista ja Danielin omasta ilmeestäkin näki välillä, etteivät kysymykset olleet hänen mielestään sopivia. Sellaisissa tilanteissa Ella siirsi keskustelun nopeasti tulevaan lapsenlapseen, mistä Milla oli tyytyväinen. Hän alkoi tehdä lähtöä heti, kun jälkiruokakahvit oli juotu.
 
Äiti ei olisi millään halunnut päästää heitä niin äkkiä, mutta Milla perusteli, ettei hänen ollut ollut tarkoitus edes esitellä poikkistaan vielä, kyseessä oli vain hetken mielijohde. He tulisivat uudestaan, jos suhde jatkuisi.

Äidin suu meni mutruun. ”Tuulikki, et nyt aja tätä kivaa kaveria pois puhumalla tuollaisia.”

Milla inhosi, kun äiti kutsui häntä toiselta nimeltään, se oli sallittua vain Ellalle. ”Äh, mutsi, Dani tajuu kyl. Heippa sitten.”

Daniel hyvästeli kaikki herrasmiesmäisesti ja sai äidiltä lämpimän halauksen, joka oli ilman muuta tarkoitettu mielenosoitukseksi Millalle, enemmän kuin Danielille itselleen.
Otsikko: Vs: Aina on liian kauan | K11 | Milla/Daniel | Pakkoavioliitto (9. luku 31.7.)
Kirjoitti: Kelsier - 07.08.2020 19:19:50


10. luku: Enkä nukkuisi ollenkaan


Matkalla takaisin Daniel vaikutti mietteisiinsä vaipuneelta eikä Millallakaan ollut haluja pitää keskustelua yllä, joten he olivat pääasiassa hiljaa. Vaikka äidin käytös ärsytti Millaa, nyt hänellä oli ainakin hyvä syy, miksi Daniel pyörisi kuvioissa vähän pitempäänkin. He kaartoivat tutun rivitalon pihaan ja hipsivät numero kahdeksaan. Ulkona oli edelleen sievä ilma ja Millan teki mieli haistelemaan syksyä. Ja tuulettamaan päätä vanhempien jäljiltä. Daniel oli asettunut sohvalle kuin ei oikein tietäisi mitä piti tehdä seuraavaksi.

”Haluisit sä lähtee mun kaa pihalle? Tost ihan lähelt menee nätti pururata. Tai siis luontopolku. Mä luulen, et multa löytyy sulle tuulitakkia ja muuta lainaan”, Milla tiedusteli ja selitti samaan aikaan.

Daniel palasi maanpinnalle. ”Ai, kyllä, se olisi mukavaa.”

Milla patisti miehen vaihtamaan vaatteita ja teki niin itsekin samalla, kun etsi vaatehuoneen perältä pusakkaa. Sieltä paljastuikin isän vanha tuuliasu, joka oli vieläpä ihan tyylikäs. Mitenhän tämä on minulle joutunut, Milla ihmetteli. Se oli Danielille vähän reilu, mutta metsikössä kukaan ei välittäisi. Lenkkarit miehellä oli omasta takaa. Kävelyuralle pääsi melkein heti Millan rivarin umpipäädystä. He ponnistivat ojan yli ja Milla hengitti innoissaan raitista ilmaa.

Daniel sai viimein suunsa auki. ”Dani? Kukaan ei ole koskaan kutsunut minua Daniksi. Ja se vauva-asia.”

Milla virnisti katsellen puiden kurottelevia oksia. ”Hyvin sä klaarasit kaiken. Mutsi oli täysin intona suhun.”

Daniel tökkäsi häntä vaivihkaa kylkeen. ”Luonnollista charmia on mahdoton piilotella.”

Milla melkein tunsi äänen ironisen latauksen. ”No, sori. Ellan raskaus pääs unohtumaan, ku vanhukset touhottaa siitä koko ajan, niin yritän funtsia sitä kotona vähemmän aktiivisesti. Sä olit muuten tosi hiljanen. Luulin et saisin olla koko ajan estämäs sua möläyttelemäst kaikenlaista.”

Daniel kohautti harteitaan. ”Anttonin äänessä oli jotain... Mietin sitä koko ajan, kun istuimme pöydässä. Tajusin äsken, että hän kuulosti samalta kuin minua puukottanut mies.”

Heitä vastaan tuli lenkkeilijä kuulokkeet päässä.

Milla terästi katseensa tiukasti Danieliin. ”Se siis puhu sulle jotain. Miks et oo aiemmin sanonu?” hän manasi turhautuneena.

”Minä muistin sen vasta! Anteeksi, että olin järkyttynyt omasta kuolemastani, vaikka eipä se näytä sinua liikuttavan”, Daniel huusi tukahdutetusti hampaidensa välistä.

Milla rauhoitti itsensä. Danielin unohdukselle oli hyvä syy, sillä tiesihän hän, että järkytys ja shokki vaikuttivat ihmisen muistiin.

”Mä olen pahoillani. Kyl sun tilanne liikuttaa mua. Jos sä kuitenki kertoisit mitä se sano ja... sit.. tota... ollaan vaik kumpikin hiljaa ja mietitään tykönämme, ku täs kävellään”, Milla lepytteli kömpelösti.

Daniel rentoutui silmin nähden. ”C´est moi.”

”Mikä oli?” Milla joutui kysymään, vaikka olettikin tunnistaneensa kielen ranskaksi.

Daniel naamioi naurahduksensa yskäksi. ”Se tarkoittaa `Minä olen´ tai ´Se olen minä´, miten nyt haluaa tulkita. Etkö sinä ole opiskellut ranskaa?”

Milla jäi tarkkailemaan varvikossa hyppivää oravaa. ”En mä. Mut historiaa sen verran, et tiiän, et fiineille brittilapsukaisille sitä opetettiin. Eiks se Aurinkokuninkaan `Valtio olen minä`-juttu mee jotenkin noin?”
 
Daniel näytti vaikutteneelta. ”Sivistys ei ole siis kuollut, kun vanhan kunnon Louis´n sutkaukset ovat tuttuja.”

Milla pukkasi häntä kylkeen. ”Riemukasta. Mut sehän tarkottaa, et tyyppi tunsi sut. Se rajaa aika paljon vaihtoehtoja, vaik sä olitkin melkoinen seurapiiriperhonen.”

Daniel yritti kutittaa Millaa, joka hyppäsi polun toiselle laidalle. ”Mistä sinä sellaista olet saanut päähäsi?” mies kyseli kädet torvena suun ympärillä.

Milla pyöritti päätään. He olivat ihan höpsöjä.

”Ite sanoit suudellees monii niistä tytöist, jotka oli Elsewoodin juhlissa. Mä päättelin, et ne suutelemiset on tapahtunu muis pippaloissa eikä suinkaan jossain tallinoven takana.”

Nyt Danielia nauratti. ”Minä olin kuule taitava ratsastaja ja usein semminkin tallinoven takana.”

Milla tuhahti ja tuli takaisin miehen vierelle. ”No, osaak sä kuvailla sitä ääntä? Paitsi että se kuulosti Anttonilta, joka ei kyl murhannu sua. Se on totinen torvensoittaja, mut sisältä pehmee ku sula jäätelö. Ei se vapaaehtosesti kellekään pahaa tekis.”

Daniel mietti hetken. Milla pani merkille, että he olivat suunnilleen lenkin puolivälissä.

”Hän hallitsi äänensä hyvin. Ei alku- eikä loppukiekauksia. Matala, sanat tulivat jämäkästi”, mies vastasi.

Milla naputteli sormillaan reiteensä. ”Eli joku joka on ehkä tottunut tappamaan. Tunsit sä yhtään sotilasta?”

Daniel levitti kätensä ja näytti tyhjiä kämmeniään. ”Minkä sinä määrittelet sotilaaksi? Monilla tuttavillani oli upseerin tai muun ylemmän sotilashenkilön arvo eivätkä he olleet käyneet sotimassa kuuna päivänä.”

”Mä meinaan sellasta, joka on ollu taistelus tai ainakin on aktiivipalvelukses”, Milla selvensi.

Oksiston lomasta huomasi, että alkoi tulla pimeä. Hämäräkytkimet sytyttäisivät varmaankin katulamput kohta.

”George Greenhill. Me leikimme lapsena aika paljon keskenämme. Hän oli juuri päässyt kadetiksi, kun tapasimme toissa vuonna tai siis vuonna 1899. Mutta läheisiä emme ole olleet enää moneen vuoteen enkä keksi mitä kaunaa hän kantaisi minulle”, Daniel kertoi.

Nuori äiti ohitti heidät lastenvaunujen kanssa.

”Tohon kannattaa kuiteski tarttua. George ei varmaa oo oikee tyyppi, mut entäs joku sen sukulainen, ehkä veli. Jos sä oot vaik tietämättäs vikitellyt veljen ihastusta?” Milla esitti.

Daniel katseli polun päällystettä. ”Niin Andrew´n. En pitänyt hänestä erityisesti, hän oli väkivaltainen ja suorasukainen. Muistan aina kuinka Andy haukkui Georgea neidiksi, kun tämä ilmoitti tahtovansa suoraan lääkintäjoukkoihin. Andy laitettiin akatemiaan varhain, joten en usko koskaan edes tavanneeni hänen tyttöjään.”

Milla irvisti. ”Kusipää. Mut sehän ei kai koskaan tarvinnukaan lääkintämiehen apuu. Tollasiin ei luodit tapaa osuu, vaik vihollinen ampus suoraan kohti. Me ollaan muuten koht kotona.”

Daniel naurahti kuivasti. ”Andya tekisi kyllä mieli syyttää, mutta en usko, että ääni oli hänenkään.”

He olivat takaisin pikkuojalla, tosin vähän eri kohdassa kuin aiemmin. Daniel asettui seisoman jalat haarallaan ojan penkereille ja auttoi Millan kädestä pitäen yli.

”Kiitos”, Milla totesi ykskantaan.

Daniel ponkaisi hänen vierelleen. ”Ilo on kokonaan minun puolellani. Tiedän, että olisit selvinnyt siitä itsekin.”

Milla mulkaisi miestä. ”Joo, kun sä näit sen puol tuntia sitten. Harvemmin herrat mulle käsiään tarjoilee, et siitä herkust pitää nauttia, kun saa.”
 
Kun he olivat päässeet kämpille, Milla alkoi keittää kahvia ja Danielin pyynnöstä myös teetä, sillä mies valitti, ettei hänen vatsansa enää kestänyt mustaa litkua.

”Koeta miettii niit sanoi yön aikana, jos vaik muistat viel lisää”, Milla sanoi istuutuessaan kuppinsa kanssa.

”Enkä nukkuisi ollenkaan?” Daniel kiusoitteli.

”Voi vittu, kuka nyt on ärsyttävä. Sähän sanoit, et uni selvittää aivoja.” Milla ryysti kahviaan. Päivä oli ollut jo aika pitkä.

”Minä lupaan miettiä”, Daniel lepytteli.

Milla hymähti puolivillaisesti ja tarjosi miehelle keksiä Oreo-paketista. ”Siin tapaukses tutkimukset on tält päivält tässä. Laiha saldo mut huomen paremmal onnel. Voit liittyy seuraan kattoo leffaa, jos huvittaa.”

Daniel nyökkäsi, he katsoivat elokuvan ja menivät sitten kumpikin nukkumaan.
Otsikko: Vs: Aina on liian kauan | K11 | Milla/Daniel | Pakkoavioliitto (10. luku 7.8.)
Kirjoitti: corvus - 10.08.2020 10:01:52
Jee, alkaiskohan mysteeri pikkuhiljaa ratketa. Pohdinnat sotilastaustasta ja tutuista auttavat edes hieman eteenpäin.

Danielin ja muiden kohtaamiset ovat sujuneet yllättävän rauhallisesti, ja rehellisesti sanottuna odotin vähän enemmän draamaa. Danielilla on selvästi hyvät näyttelijäntaidot kun vanhempia tavatessa hän ei jäänyt kiinni mistään oudosta vanhanaikaisuudesta, ja samoin Milla piti kulissia hyvin yllä.

Kätevästi Milla vaan ilmoitti äidilleen Danielin poikaystäväkseen ja siitä tosiaan on hyötyä jos kuoleman selvittelemisessä menee pidempään. Toisaalta tässä on hyvä mahdollisuus kehittyä jotain myös sen Danielin avioitumisen kannalta ja toivonkin että kehittyy. Pieniä vihjeitä olin ainakin lukevani rivien välistä, esim. käden tarjoaminen ojan ylitykseen voi tietysti olla vain brittiläistä herrasmiesmäisyyttä mutta se voisi olla myös jotakin muuta :). Samoin lempivärin miettiminen pisti Millan itsekin miettimään joten jännityksellä odotan mitä tästä tulee.

Kiitos!
Otsikko: Vs: Aina on liian kauan | K11 | Milla/Daniel | Pakkoavioliitto (10. luku 7.8.)
Kirjoitti: Kelsier - 14.08.2020 11:07:28
corvus: Halusin kokeilla kirjoittaa tällaisen version, jossa nuo mainitsemasi asiat juuri menevät suht helposti ja draamaa tulee sitten muissa kohdin. ;) Kyllä Milla ja Daniel alkavat kehittyä läheisemmiksi ja mysteeristäkin selviää alla lisää. Kiva, kun luet ja kommentoit! :-*

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------



11. luku: Neuvoja anomaan



Seuraavana aamuna Milla ilmoitti, että Danielin olisi tultava mukaan kytikselle myöhemmin. Mies ei ollut erityisen innostunut ajatuksesta, mutta ymmärsi, kun Milla selitti, että jostain raha oli revittävä varsinkin nyt, kun oli kaksi ihmistä syömässä. Milla oli jo hyväksynyt, että Danielin olisi asuttava hänen luonaan. Minne muuallekaan tämä voisi mennä? Aamiaisen jälkeen Milla oli käynyt selälleen olohuoneen lattialle tehdäkseen vähän vatsalihaksia. Vessasta palaava Daniel näki hänet äheltämässä.

”Onko tuo ihan terveellistä?” mies kysyi silmät suurina.

”Sitä just. Kai sä nyt liikuntaa oot nähny. Eikös brittiaateliset ratsasta ja Etonis suodetaan.”

Daniel ei vastannut vaan liittyi Millan yllätykseksi hänen seuraansa lattialle. ”Tämähän on ihan mukavaa”, hän totesi muutaman noston tehtyään.

He eivät ehtineet jatkaa kovin kauan, kun ulko-oveen koputettiin. Milla vääntäytyi ylös ja meni avaamaan. Oven takan seisoi mies, jonka takin halkiot oli uurrettu lantiolle saakka.

”Päästääkö neiti Vesenterä minut sisään vai pitääkö tässä pönöttää huomiseen asti?” Mies kuulosti tympääntyneeltä.

Milla sen sijaan oli ällikällä lyöty, mutta kokosi itsensä nopeasti. ”Mikä sä oot mua käskeen ketä päästetään sisälle? Voisit vaik esittäytyy ensin.”

Mies kohautti harteitaan. ”Daniel Willougby on täällä, eikö totta? Tulin tapaamaan häntä.”

Se ei ollut mikään tyydyyttävä vastaus. ”Mistä sä oot sellaista kuullut?” Milla tiedusteli maireasti.

”Scriptorilta, tyttö hyvä. Mennäänpä nyt asiassa eteenpäin”, mies tiuskaisi.

Daniel oli tullut Millan taakse ja kuullut viimeiset sanat. ”Laske hänet tänne. Nuo liehukkeet minä tunnistan.”

Mies kutsui itsensä muitta mutkitta keittiöön. Millan teki mieli murjaista jotain todella loukkaavaa, mutta hän hillitsi itsensä. Danielkin vaikutti hämmentyneeltä. He istuivat vastapäätä vierasta.

”Sinulla on samanlainen kaapu kuin Scriptorilla. Työskenteletkö hänelle?” Danielin ääni oli penseä.

Millakin tajusi nyt, että miehen takki oli todella ennemmin kaapu.

”En, herra Willougby. Työskentelen... hmm... tavallaan hänen kanssaan”, mies sanoi venytellen.

Milla puuttui ärsyyntyneenä puheeseen. ”Voisit ees kertoo nimes, ku kerran näyt tietävän meidän.”

”Voitte kutsua minua Nemoksi.”

Daniel naurahdus oli jäinen. ”Melkoisen odysseiaanista.”

Milla ei täysin ymmärtänyt piikkiä, mutta päätti sivuuttaa asian.

Nemo ei ollut millänsäkään kahdesta edessään höyryävästä ihmisestä. ”Ei ole mitään syytä olla epäkohtelias. Tulin neuvomaan teitä.”

Daniel ilme oli dramaattinen. ”Oih, kiitos, seuraavaksi asetummekin polvillemme anomaan uskomattomia neuvojasi.”

Nemon fasadi murtui ja hän alkoi hohottaa. ”Taivaan tähden poika, ota neiti Vesenterästä esimerkkiä”,  hän sanoi silmiään pyyhkien. ”Hän on hillinnyt itsensä taitavasti koko pikku keskustelumme ajan. Johtuu varmasti ammattitaidosta.”

Milla huomasi Danielin napsauttavan suunsa happamesti kiinni. Tilanne alkoi olla räjähdysherkkä.

”Jospa vaan selittäisit miks oot tääl”, hän hoputti.

Nemo huokasi ja heittäytyi tuolin selkänojaa vasten. ”Pakkoavioliiton takia. Scriptor on yleensä hyvin yleisluontoinen ja pahuksen neutraali selityksissään.”

”Hän uhkasi sieluani ikuisella olemattomuudella, kuinka ihanan neutraalia”, Daniel ärähti.

Milla huomasi miehen vihan takana oli kuitenkin silkkaa pelkoa. ”Mä jo arvasin, ettei se niin iisisti mee. Sä siis paljastat meille ne vaatimukset”, hän tuhahti.

Nemon silmät tuikkivat. ”Erinomaista, neiti Vesenterä. Itse asiassa olisi parasta, että te kaksi hoitaisitte asian mahdollisimman nopeasti keskenänne.”

Milla ja Daniel tuijottivat toisiaan. Olihan kumpikin heistä heittänyt sen vähän niin kuin vitsinä ja kokeiluna ilmaan, mutta reaalimaailmassa toteutuminen olisi toista.

”Milla on ollut minulle hyvin ystävällinen. Hän antaa minun asua täällä, vaikka minulla ei ole millä korvata aiheuttamaani vaivaa. Ja auttaa minua vielä päälle päätteeksi. Se on ihan tarpeeksi hänen puoleltaan”, Daniel sanoi varovasti.

Millan sydämessä muljahti.

Nemo vaikutti huomaavan sen. ”Oletan, että neiti Vesenterä voisi olla valmis järjestelyyn. Sitä paitsi hänen hyväntekeväisyytensä saatetaan laskea ´rakkauden teoksi´, joita Scriptor vaatii tarkastaessaan avioliiton.. hmm.. oikeellisuutta”, hän totesi nyökäten itsetyytyväisesti.

Milla mietti kuumeisesti. ”Mitä ne ´rakkauden teot´ on?”

Nemo siirtyi tutkiskelemaan Millan silmiä. ”Se ei ole kovinkaan tarkkaa. Pikemmin on kyse siitä, että ne on suoritettu puhtaasta sydämestä. Ja teillä on pidempi aika tehdä sellaisia tekoja, kun menette heti naimisiin.”

Daniel oli jälleen saanut puhekykynsä takaisin. ”Kun menemme. Sinäkö sen päätät?”

”No, niin olisi kaikkien kannalta yksinkertaisinta, kuten jo sanoin.” Nemo katsoi nyt tiukasti Danielia.

Millan yllätykseksi Daniel tuijotti yhtä varmasti takaisin. ”Kuule, en koskaan tehnyt naiselle mitään pakosta. Enkä tee nytkään. Jos Milla ei halua, me keksimme jotakin muuta. Ja sinä et hänen päätään suostutteluillasi käännytä.”

Millan sisällä pieni muljahtelu ei enää tuntunut riittävän vaan siellä lepatteli ihan kunnolla.

Nemo oli nostanut kätensä rauhottelevaan eleeseen. ”Olet tehnyt kantasi selväksi herra Willougby.” Sanat olivat happamat, mutta hän näytti kuitenkin tyytyväiseltä.

Ritarillisuus ei ollut sumentanut Millan järkeä. ”Voi helvetti, Daniel”, häneltä pääsi. Mies katsoi häntä kysyvästi. ”Ei Nemon tarvinnu mitään suostutella. Sä hoidit sen ihan ite. Toi oli tyyliesimerkki ´rakkauden teosta´, vai mitä?”

Viimenen oli osoitettu Nemolle, joka nyökkäsi hymyillen. ”Nomen est omen. Neiti Vesenterällä leikkaa.”

Sille Millankin oli pakko nauraa. Danielia ei oltu vieläkään vakuutettu. Hän oli vetänyt kädet puuskaksi syliinsä.

”En minä Millan pään terävyyttä epäillytkään. Ehkä voisit antaa hänelle vinkkejä murhani ratkaisemiseen, kun sinulla epäilemättä on siitäkin sisäpiiritietoa.”

Nemo puisteli päätään. ”Itse asiassa ei ole. Ja se on epätavallista. Scriptor sanoi, ettei voi antaa murhaa koskevia tietoja minulle. En tietysti voisikaan kertoa tappajan nimeä, mutta oikeaan suuntaan tökkiminen on ollut meille hyviksille aina sallittua.”  Hänen äänestään kuulsi, että kyse oli todellakin jostain lähes ennenkuulumattomasta.

Milla tarttui hänen sanoihinsa. ”Onko siel mist ikinä sä oletkaan sit myös pahiksia?”

Nemo suoristi ryhtinsä, ei sillä, että ryhti olisi sitä juuri kaivannut. ”Ilman muuta. Tämä on spekulaatiota, mutta heillä saatta olla sormensa pelissä siinä, että herra Willougby -parka on selvittämässä murhaansa täällä eikä omassa ajassaan.”

Mies alkoi tehdä lähtöä yhtä yllättäen kuin oli tullutkin. Hän asetteli kaaputakkiaan, jota ei ollut edes riisunut, paremmin.

”Älä ny viel karkaa. Me halutaan kysellä kaikenlaist. Ekaksi tarkemmin kuka sä oot”, Milla sanoi tuikeasti.

Nemo oli jo ovella. ”En voi jäädä pitemmäksi aikaa. Palaan lähipäivinä uudestaan, toivottavasti enempien tietojen kanssa. Olkaa varovaisia siihen asti. Enkä olisi yhtään pahoillani, jos olisitte jo kunniallinen pari siihen mennessä.”

Niine hyvineen hän lähti. Eteiseen ehtineet Milla ja Daniel tapittavat hänen peräänsä.

”Ei luottamusta herättävä ja epäkohtelias”, Daniel tuomitsi, kun he olivat seisseet hiljaa viitisen minuuttia.

”Ainaki se anto meille hitonmoisen määrän funtsittavaa kyttärille. Eipä tuu tylsät kolme-neljä tuntii.” Milla oli halunnut kompata, mutta suusta olikin tullut ihan muuta.

Daniel väänsi huulensa mutruun. ”Voisitko olla vähän hysteerisempi, vaikka oletkin oikeassa? Koko Nemo puistattaa minua”, hän märisi.

”Niin muaki bro, usko pois”, Milla vastasi.

He hajosivat kumpikin epävarmaan naurukohtaukseen ja vajosivat istumaan eteisen lattialle.
Otsikko: Vs: Aina on liian kauan | K11 | Milla/Daniel | Pakkoavioliitto (12. luku 21.8.)
Kirjoitti: Kelsier - 21.08.2020 19:13:37

12. luku: Yhtä piinaa



Autossa soi jälleen radio, mutta onneksi viikonlopun nostalgiaohjelmat olivat menneen talven lumia ja biisi oli yhdentekevä hoteinta hottia rynkytys. Tämän kerrostalon pihaan sentään näki viereiseltä yleiseltä parkkipaikalta, joten kukaan ei voisi tulla ajamaan heitä pois, sikäli kun he itse käyttäytyisivät ihmisiksi.

Daniel oli jo kyllästynyt ja tökki jalallaan hansikaslokeroa. ”Saako tuosta kuulumaan mitään muuta?”

Milla käänsi katseensa ikkunasta. ”Vaihdat kanavaa noist napeist mis on numerot.”

Mies kokeili nappuloita ja vieläpä volumen keskustaakin, kunnes löysi kaunista pianomusiikkia. ”Tämä on paljon parempaa kuin tuo äskeinen”, hän sanoi tyytyväisenä.

Milla ei ollut Yle Klassisesta ihan samaa mieltä, mutta ainakin se sai Danielin lopettamaan sijaistoimitonsa.
Oli kulunut jo tunti saapumisesta eikä mitään merkittävää ollut tapahtunut.

”Mitähän Nemo tarkoitti sanomalla, että on hyvis?” Danielin kysymys oli yhtäkkinen.

Milla kohautti harteitaan. ”Et niil on siel joku jako hyviin ja pahoihin? Mua jotenkin hämmensi ku se niin auliisti ilmotti olevansa hyvis. Niin ku se ois joku fakta ja me tavattas jossain vaihees joku, joka varottaa yhtä varmasti olevansa pahis.”

Daniel maalaili musiikin sävelkulkua sormillaan reiteensä. Se oli aika söpönnäköistä.
”Mutta eikö se olisi luonnollista taivaassa? Tai välitilassakin? Niin ainakin minulle on opetettu pyhäkoulussa”, mies totesi pohtivasti.

Milla saattoi vain nyökätä. Danielin pohdinta oli ihan looginen, hänkin muisti uskonnontunneilta, että Jumala oli taivaassa tarkka rajojen suhteen.

”Ehkä se meinas, et se on hurskas ku tulee kertoo meille yleensä yhtään mitään. Siis, et pahis ois vaa ollu, et meh hautukoot omissa liemissään.”

Daniel loi Millaan sulattavan koiranpentukatseen. ”Ainakin hän hurskasteli kuin mikäkin maailman omistaja. Käskytti meitä kuin jotain maan matosia.”

Milla veti toisen jalkansa syliin ja naputteli rattia. ”Niin teki. Kiitti muuten, puhuit musta tosi kauniisti.”

Daniel vaikutti hämmentyvän vilpittömistä sanoista. ”Voisitko oikeasti... tuota... kuvitella, että me tekisimme sen? Siis olisimme mies ja vaimo ihan vain virallisissa papereissa”, hän mumisi varovasti.

Milla tarkkaili taas hetken kerrostalon pihaa, jossa ei ollut ristin sielua ja mietti samalla. ”Kyl mä voisin”, hän totesi yllättäen itsensäkin.
 
Koko juttuhan olisi feikki, joten miten se muka erosi siitä, että hän esitteli itsensä toiseksi henkilöksi, kun kalasteli tietoja. No, ehkä oli kyse jostain vähän vakavemmasta, mutta avioeronhan saisi helpolla. Milla pyrähti omille ajatuksilleen.

Daniel nojasi raskaasti penkkiinsä. ”Voiko sen tehdä näinä aikoina salaa?” Hänen otsansa oli rypistynyt kurttuun.

”Maistraatis tarvii todistajat, mut ne kai voi olla jotain niiden omii virkailijoitakin. Jenniina ja Petrus kyl varmaan suostuu tuleen meille”, Milla vastasi.

Danielilta pääsi tuhahdusnaurahdus. ”Pelkäänpä, että Jenniina saattaisi olla minulle siinä tapauksessa niin vihainen, ettei auttaisi, vaikka kertoisin kuinka kauniin tarinan siitä, miksi minun on ehdottoman pakottavasti mentävä naimisiin.”

Milla tirskahti puolihuolimattomasti. ”No, voi olla. Ei sitä nyt tänään tartte päättää. Yhtä juttua mitä Nemo sano mäkin oon kyllä miettiny. Sun ois helpompi selvittää murhaas omassa ajassas. Tai siis kai me voidaan saada joku nimi selville täältäkin, mut hyödyttääkö se?”

”Miksi ei hyödyttäisi?” Danielin äänen taustalla kuului pienen pieni pakokauhu.

”Aattelin vaan ku ei avioliittokaan näytä olevan mikään läpihuutojuttu kaikesta huolimatta. Et ehkä sun oletetaan kostavan sun tappajalle tai jotain.” Milla veti huomionsa taas hetkeksi kyttäyskohteeseen.

”Voinhan minä käydä potkimassa hänen hautakiveään, jos sellainen jossain on”, Daniel märisi.

Miehen vastaus huvitti Millaa. ”Hyvä tietää, ettei hautarauhan rikkominen ole sulle ongelma. Vippaa mulle ne kiikarit sieltä hansikaslokerosta niin nähään onko toi juuri pysäköivä auto just se sininen, jota varten me ollaan tääl.”

Kyseessä ei Millan harmistukseksi kuitenkaan ollut oikea kohde vaan luultavasti joku tavallinen töistäpalaaja. Hän sääsi penkkinsä taaksemmaksi, että voisi röhnöttää sillä. Daniel kaiveli jalkatilansa muovikassista banaanin ja antoi hänellekin yhden. Kumpikin keskittyi mussuttamaan hedelmäänsä.

”Sinä osaat varmaan etsiä minun nimeäni siitä laitteesta”, Daniel sanoi sitten. ”Koolaamiseksiko sitä sanottiin?”

Milla nyökkäsi. ”Googlaamiseksi. Mut et sä ole mikään kuuluisuus, et se ei ehkä paljoo auta. Oon miettiny, et meidän pitää yrittää päästä eri brittiarkistojen sivuille. Jos löytys vaik kuva kirkonkirjasta, johon sut on merkitty. Tai jotain sun jutun rikostutkintaan liittyvää. Kaiketi sun perhe ja Elsewooditkin on halunnut, et asiaa tutkitaan.”

Daniel ei vastannut mitään, upottui vain ajatuksiinsa. Milla näki hänen ilmeensä synkkenevän, mitä pitemmälle hän päänsä sisällä kulki. Oli alkanut jo hämärtyä, mutta siihen ei syksyllä kovin myöhää tarvittu. Silmäkulmassa vilahti jotain sinistä. Milla terästäytyi ja heilautti kiikari nenälleen. Tällä kertaa se oli heidän odottamansa Audi ja Milla könysi kameran takapenkiltä ja napsi muutamat kuvat.

”Nyt voidaan mennä. Päivän työ tehty”, hän iloitsi Danielille, joka oli yhä hiljaa. ”Hei mörökölli, mikä sulle nyt tuli? En mä oikeesti tarkottanu, et mentäis hautuumaalle kaatelemaan kiviä.”

Daniel palasi todellisuuteen ja pudisti päätään. ”Ai, en minä sitä. Ajattelin vain, että missähän kapasiteetissa minä olen täällä?” hän sanoi huolestuneena.
 
”No, äsken et ollu missään”, Milla lohkaisi.

Daniel katsoi häntä turhautuneena. ”Sinä kysyit minulta alussa olenko kummitus. Silloin tarjuin ajatuksen ehdottomasti. Mutta en kai minä voi oikea ihminenkään olla. Ruumiini on jo ajat sitten maatunut.”

Milla alkoi asetella kuljettajanpaikkaansa takaisin ajoasentoon. ”En mä tohon osaa vastata. Älä ny kiduta ittees ajattelemalla tollasia.”

Daniel ei kuitenkaan luovuttanut. ”Se onkin piinallista, mutta kun aloit puhumaan poliisitutkinnasta... Omassa mielessäni kuolin muutama päivä sitten. Mutta entä oikeasti? Entä jos en kuollut tällä aikalinjalla?” Miehen silmät hakivat apua kuin hukkuva, sillä hän esitti jotain sellaista, jota ei ollut koskaan aikaisemmin edes ajatellut.

”Siis meinaak sä, et oisit jostain toisest ulottuvuudest?” Milla tiedusteli rauhallisesti.

Daniel nyökkäsi hätäisesti pehmyttä ovilistaa naputellen. ”Luulisin.”

Milla käynnisti pikkucorsan. ”En usko. Jos oletetaan, et me voidaan luottaa Nemoon, nii sehän sano, et et oo omassa ajassas. Ei se puhunu mitään rinnakkaistodellisuukisista. Ehkä jos sä kuolisit tääl – tai sun ruumis kuolis – nii DNA-testit näyttäs tyhjää tai jotain. Mut mun mielestä Nemon sanat vahvistaa, et me ollaan samalla timelinella.”

Jo Millan selityksen aikan Daniel oli päästänyt ulos pitkän pihisevän huokauksen. ”Jos sinä olet sitä mieltä.”

”En mä ny hyvänen aika mikään asiantuntija ole, mut useimmiten asiat on tapahtunu kaikkein yksinkertasimman mahdollisella tavalla. Mun asiakkailla on välil mitä hurjimpii pettämisskenaarioit, vaik totuus on, et se puoliso käy vaa sillon tällön kiksauttamassa naapurin Pirkkoa/Pekkaa.”

Milla kaarsi pois ruudusta ja liittymään.

Daniel oli taas upottanut sormensa penkin reunoihin. ”Selvintä tosiaan olisi, että olemme samassa historiassa”, hän totesi edelleen hieman epävarmasti.

”Huomen siihen saadaan siihen vahvistusta, ku ruetaan kunnolla penkoon. Mut tänään sä jätät eksistenssikriisit tähän. Se on käsky.”

Danielin huulille muodostui viimeinkin hymy.
Otsikko: Vs: Aina on liian kauan | K11 | Milla/Daniel | Pakkoavioliitto (13. luku 28.8.)
Kirjoitti: Kelsier - 28.08.2020 13:33:53


13. luku: Oli kaunis ja hyvä



Seuraavan päivän etsinnät Milla aloitti kuitenkin Daniel nimen googlaamisella, nimittäin sukunimen. Hän tiedusteli vieressään töröttävältä Danielilta lisäksi heidän talonsa nimeä.

”Meidän kartanoamme kutsuttiin Weather High´ksi.”

Milla pyöräytteli silmiään. ”Selvisipä sun feikki-identiteetinkin arvoitus samalla”, hän tuhahti.

Daniel nolostui. ”Tuota, kyllä minä sen hoksasin jo silloin, kun luin siitä kortista. Muistin, että olin kertonut sen sinulle jo. Tai siis minullehan se on selvä asia.”

Milla nautti salaa miehen pienestä kiemurtelusta. ”Mä sentään en olettanu, et tietäsit Ellan raskaudest vaan ihan rehellisesti unohin kertoo sulle. Jatkos sit selität tommoset itsestäänselviöt mulle silläkin uhalla et suutun, ku olin jo itekin tajunnu”, hän irvaili itseironisesti.

Googlen haku tuotti melko suuren joukon tuloksia. Jo ensimmäisistä osumista paljastui, että Weather High`lla oli jopa jonkinlaiset nettisivut. Milla klikkasi linkin auki. Sivuja ei oltu päivitetty aivan viime kuukausina, mutta nykyisen omistajan hymyilevä kuva tervehti heitä heti etulehdellä. Vanhan miehen nimi oli William Willougby IV. Daniel innostui siitä kovasti, sillä kyseessä täytyi olla hänen isoveljensä lapsenlapsi. Ennen Danielin isää kaikki Willougbyt olivat kuulemma olleet Henryjä.

”Sun veljes siis oli William numero kakkonen?” Milla kysyi kiusoitellen. ”Mä voisin ehottaa teille briteille ihan yleisesti nimipoolin laajentamista.”

Daniel ei jaksanut suivaantua Millan huomautuksesta. ”Tässä ei sanota mitään isästä tai veljestäni”, hän totesi pettyneenä luettuaan eteenpäin.

Etusivulla oli tosiaan tietoja lähinnä majoitusvaihtoehdoista, sillä osa kartanosta vaikutti toimivan nykyään hotellina. Milla etsiytyi varauskalenteriin, joka sentään vaikutti olevan ajantasainen. Yksi yläpalkin otsikoista oli History of the House. Hän napautti sitä ja skrollasi alaspäin. Teksti oli aika yleisluontoista, mutta sitten Danielin nimi putkahti esiin. Kappaleessa kerrottiin, kuinka se ensimmäinen William oli menettänyt nuoremman poikansa traagisissa olosuhteissa.

”Aika erikoista, ettei murhasta oo mainittu mitään, sellasesthan ihmiset tykkää”, Milla pohdiskeli.

Daniel murahti pöyristyneen kuuloisesti. ”Sehän on yksityisasia.”

”Voi Dani, Dani, sä et tiiä nykyajast mitään. Ihmiset on haaskalintui. Onnettomuuspaikallakin ne kuvaa ensin ja soittaa hätänumeroon vasta sitten”, Milla voivotteli.

William IV asui edelleen kartanon yksityisissä huoneissa ja kävi lähes päivittäin tervehtimässä vieraita. Vanha mies harrasti ylimystölle tyypillisiä ajanvietteitä kuten sikarien polttelua. Mukavan oloinen ukkeli, Milla mietti.

”Voisikohan hänelle kirjoittaa?” Daniel kysyi arasti.

Milla tajusi, että Daniel tarkoitti varmaan aitoa, etanapostissa menevää kirjettä. ”Ei meidän tartte kirjottaa tai siis tietty tarttee laittaa sanoja peräkkäin, mut se onnistuu tällä.” Milla tökki kannettavaansa.

Hän oli jo spotannut Ota yhteyttä –linkin ja mennyt alasivulle. Sieltä löytyikin sähköpostiosoite, johon lähettämistä kannatti yrittää. Milla avasi oman gmailinsa toiseen ikkunaan. ”Mites me muotoillaan tää, et ne vastais eikä blokkais meitä joinakin hörhöinä?” hän tiedusteli sormet näppäimillä.

Danielilta meni hetki aikaa sulatella, ettei tarvinnut etsiä kirjepaperia, mustekynää ja sitten odottaa vielä, että palvelija kiikuttaisi kuoren postitoimistoon. ”Aloita vaikka Hyvä herra....”

”Kyl mä sen nyt tiedän”, Milla hymähti. ”Tarkotin mitä laitetaan syyks, et kysellään sust.”

Daniel näytti nyrpeän loukkaantunutta naamaa. ”En minä osaa sanoa. Keksi itse jotain, kun olet niin fiksu.” Hän veti kädet puuskaksi rinnalleen ja katseli mielenosoituksellisesti ulos ikkunasta.

Milla puristi häntä olasta. ”Älä oo tollanen lellipentu. Onko mahollist, et me esim. voitas olla jotain kaukisii sukulaisii? Oliko Willougbyt laaja suku?”

Daniel kääntyi takaisin yhä huulet alaspäin. ”Meillä oli aika lailla naishaaroja. Henryt tapasivat tehdä ison katraan tyttäriä yhden tai kahden pojan lisäksi.”

”No niin. Sit meidän ei ehkä tarvii spesifioida sen enempää. Sanotaan, et tutkitaan sun – siis Daniel Weatherin sukua – vaik äidin puolelta ja et on päädytty Weather High´n kartanon Willougbyihin”, Milla selitti innostuen.

Kiinnostus ja uteliaisuus olivat palanneet Danielin silmiin. ”Kysy hänen isoisänsä pikkuveljestä kautta rantain. Kerro, että meitä kiinnostaa, koska minulla sattuu olemaan sama nimi. Ja korosta, ettemme missään nimessä odota vastausta mikäli kysymys on liian henkilökohtainen.”

”Sanelepa tuo sama mulle englanniks, sinähän tässä se britti olet”, Milla ähkäisi yrittäessään miettiä tarpeeksi formaaleja sanoja.

Hänen yllätyksekseen Daniel siirsi hänet kohteliaasti pois tieltä ja alkoi kirjoittaa itse. Se kävi jäätävän hitaasti, koska mies ei tietenkään hallinnut minkäänlaista sormijärjestelmää vaan tökki näppistä lähinnä etusormillaan.
Lopulta viesti oli valmis. Milla lukaisi sen läpi, joskaan hän ei epäillyt sen oikeellisuutta. Danielille oli varmasti opetettu pilkuntarkasti miten asiallinen kirje tuli laatia. Muutama sanamuoto tosin kuulosti tajuttoman vanhanaikaiselta jopa Millan kaukana täydellisestä olevaan kielikorvaan. Daniel päästi hänet takaisin läppärin eteen ja hän korjasi yksittäiset kohdat.

Milla lisäsi vielä alkuun, että he olivat seurusteleva pari. ”Lähetänkö?” hän tiedusteli Danielilta, joka tuijotti viestiä lähes maanisesti.

Mies nyökkäsi. Gmail ilmoitti viestin kiitäneen bittiavaruuteen ja Milla sulki ohjelman. Seuraavaksi hän avasi Weather High´n Wikipedia-sivun. Sen viittaukset olivat kuitenkin aika hatarat ja osa kohdistui sivustoon, jolla he olivat juuri olleet. Milla oli toivonut viitteitä sanomalehtiartikkeleihin, mutta kaksi löytynyttä olivat liian uusia ja näyttivät käsittelevän kartanoa matkailukohteena.
 
”Mitä sanomalehteä teil luettiin kotona?”

Danielin kasvot muuttuivat jälleen varautuneemmiksi. ”Minähän sanoin, etten usko, että murhastani kirjoiteltiin lehdissä. Sehän olisi ollut skandaali.”

”Ai, pahempi skandaali kuin se, et sun isä nai söpön uuden kullan heti ku vaan entisen vaimon suruajast oli päästy?” Milla heitti päätään pyöritellen. ”Kyl mä tajuun, et Elsewoodit ei ois tykännyt, ku sehän ois saattanu niiden kodin huonoon valoon, mut et hän sä ollu tehny mitään väärää.”

Daniel irvisti, mutta istui nyt rennompana. ”Enpä kai. Jos etsittäisiin kuolinilmoitusta? Se voisi olla jossain lontoolaisessa lehdessä.”

Tämä oli selvä kompromissiratkaisu, mutta Milla oli enemmän kuin innokas tarttumaan siihen. Daniel oli haluton kertomaan perheestään, menetyksen haavat olivat varmaan vielä liian tuoreita, mutta kuolinilmoituksesta saattaisi selvitä mielenkiintoisia asioita.

Milla päätti ensin kokeilla googlettamista yksinkertaisesti yhdistelmällä ´Daniel Willougby obituary´, vaikka ei uskonut sen juuri auttavan. Hänen arvelunsa osui oikeaan, mutta jo toinen linkki ohjasi heidät lupaavan arkiston sivuille. Sen digitoiduista kokoelmista saattoi hakea millä sanalla halusi. Milla kirjoitti hakukenttään Danielin koko nimen ja haun epäonnistuttua pelkän Willougbyn. He tutkivat tulokset, mutta Daniel ei tuntenut vanhimpienkaan, vuosisadan vaihteessa kirjoitettujen juttujen Willougbyja. Kyseessä oli ilmeisesti toinen suku, jolla sattui olemaan sama nimi. Daniel sanoi, että se oli suhteellisen tavallista.

He jatkoivat etsintää ja päätyivät seuraavaksi British Newspaper Archiveen, josta tärppäsi. Danielin kuolinilmoitus oli ilmestynyt pienemmässä paikallisessa sanomalehdessä.

Mies ihmetteli sitä. ”Yleensä aatelisten kuolinuutiset laitettiin Lontoonkin lehtiin paitsi jos he asuivat jossakin Skotlannin peränurkissa. Isä tunnettiin Cityssä hyvin. Miksi ihmeessä he olisivat pantanneet tietoa?”

Milla kohautti harteitaan. ”Luetaan ny vaan mitä ne on kirjoittaneet.”

Ilmoituksessa oli pitkähkö lainaus Herra on minun paimenestani ja suremaanjääneiden nimet. Danielin muistosanoiksi oli kirjattu ´Atty oli kaunis ja hyvä´.
Otsikko: Vs: Aina on liian kauan | K11 | Milla/Daniel | Pakkoavioliitto (14. luku 3.9.)
Kirjoitti: Kelsier - 03.09.2020 21:13:17


14. luku: Oi, se sattuu sydämeen



”Atty?” Daniel kirahti. ”Miksi he olisivat sitä käyttäneet? Sillä lempinimellä sisarukset härnäsivät minua, kun olin pieni. Minä vihasin sitä.”

Milla huomasi, että Danielilla oli mennyt vahvasti tunteisiin. Johtuiko se sitten enemmän lempinimestä vai oman kuolinilmoituksen näkemisestä, sitä ei ehkä ollut nyt viisasta kysyä. ”No, mut toi Raamatun kohta on ihan perinteinen, vai mitä? Sitä ne ainaki kaikis leffois lukee haudalla”, hän tyytyi sanomaan.

Daniel väänteli sormiaan kuin ei tietäisi halusiko asettaa ne ristiin vai lomittain. ”Milla, tajuatko sinä, se on liian perinteinen. Se laitetaan kauppiaiden vakavien vaimojen ilmoituksiin, sellaisten, jotka ovat raataneet koko elämänsä ja saaneet kymmenen lasta, joista viisi on elänyt aikuisiksi. Ei traagisesti kuolleiden nuorten aatelisten”, hän tiuskaisi tukahtuneesti.

Milla huokasi ja kiersi kämmenensä Danielin käsien päälle. ”En mä tajuu, mut ehkä sä voit selittää mulle. Must ois ihan kaunista, jos toi ois mun kuolinilmotuksessa, tosin mä kyl luulen, et äiti ja iskä laittas siihen jonku runon pätkän.” Hänen eleensä tuntui rauhoittavan miestä hieman.

Daniel katsoi häneen surkeana. ”Niin minunkin perheeni olisi pitänyt tehdä. Isä oli suuri kirjallisuussitaattien ystävä. Taivaan tähden, hän tapasi jonkun tutun kuollessa aina pohtia minkä lainaus tämän muistoksi erityisesti sopisi. Mutta...” Lauseen loppu jäi roikkumaan, sillä mies ei tuntunut tietävän miten sen päättää.

Milla venytti käsivartensa ja kääräisi Danielin puolikkaaseen halaukseen. ”Kuule, me voidaan pitää tauko. Vielä ei oo syöntiaika, mut mä hoidan vaik muita työjuttui täs välillä.”

Daniel näytti hetken aikaa siltä, että purskahtaisi itkuun, mutta sitten hän suoristi selkänsä ja veti suunsa tanaan. ”Käydään tämä vaan kokonaan läpi. Ei iltapäivä sitä yhtään helpommaksi muuta.”

Milla myöntyi ja päästi kätensä tippumaan vierelleen. ”Okei, toi muistolausehan on söpö. Aika on kullannu sun sisarusten muistot tost lempinimest. Ne on varmaan olleet tosi surullisia ja vähän niinku unohtaneet olla hienotunteisia sua kohtaan. Kylhän sen nyt voi sallia?”

”Niin, se on varmaan järkevä selitys”, Daniel mumisi tuskin kuuluvasti. Hän nousi, käveli tiskialtaan luo ja laski vettä yhteen pesua odottavista laseista.

Millan oli pakko keskeyttää. ”Huuhdo se nyt ensin. Muuten saat juoda appelsiinihyhmämoskaa vetes joukossa.”
 
Daniel pani lasin irvistäen takaisin ja otti tiskikaapista kokonaan uuden ja puhtaan. Hän palasi Millan luo sen kanssa. ”Anteeksi... minua vain... satuttaa kovasti... että muisto minusta ei ole kovin henkilökohtainen”, hän takelteli.

Milla katsoi häntä ilmeellä, jonka toivoi olevan lohduttava, mutta se oli kuitenkin ehkä enemmän tuijotus. ”Ei sun anteeksi tarvitse pyytää. Mä luulen, et sä alat nyt vasta tajuta, et oot ihan oikeesti kuollu. Siks tää tuntuu susta pahalta.”

Daniel nikkasi ja nyt hänen toisesta silmäkulmastaan todella valui kyynel. ”Minä... kiitos... ehkä sinä voit jatkaa tutkimuksia tästä.”

Sinä korostui lähes anelevasti. Milla ei ehtinyt sanoa juuta eikä jaata, kun mies siirtyi pakonomaisesti ja konemaisesti olohuoneeseen. Milla oli menossa perään, kun ovikello kilahti. Helvetin mahtavaa, hän ajatteli.

Jenniina pölähti sisään kuin iloinen pyöremyrsky. ”Mä tulin tsiigaan miten tääl voidaan. Ja saamaan tietoja...”, hän pulputti merkitsevästi.

”Danielist ei just nyt taida olla puhuun mitään”, Milla vastasi irvistäen. ”Mut tuu tänne.”

Hän ohjasi Jenniinan läppärin eteen. Danielin kuolinilmoitus oli yhä ruudulla.

”Te ootte kaivellu menneitä? Täst tyypist on aika jättäny sata vuotta sitten.”

Milla päästi vahingossa sähinää muistuttavan äänen. ”Se on Daniel.”

Jenniina nyrpisti suutaan. ”Kyl mä lukee osaan.”

Milla istuutui Jenniinan viereen ja otti kiinni tämän kädestä. ”Jensku-rakas, tää on mun Daniel. Sen perhe on joskus laatinu tän ilmotuksen.  Se istuu nyt tuol semijärkyttyneenä, koska sille jysähti just kalloon, et se on virallisesti kuollut henkilö.”

Olisi ollut vähättelyä sanoa, että Jenniina tuijotti suu auki. Milla ei ollut uskonut, että perustyyppi voisi saada leukojaan niin avoimiksi kuin Jenniinan olivat.

”Mä... tota...”, Jenniina änkytti, kun sai viimeinkin jotain ulos.

”Tän takia me ei heti kerrottu teille. En mäkään tätä juttuu täysin tajuu, mut täytyy mennä virran mukana, eiks niin? Ja onhan tää nyt helvetin kiinnostavaa.”

Jenniina näytti lievästi pahoinvoivalta. ”Milla, tää on ihan eri kaliperia kuin joku lähiöiskän pettämisjupakka. Daniel on kai pehmee, mut se on sekaantunu johonki tosi vaaralliseen. Yrittäsit vaan päästä irti koko sotkust.”

He olivat puhuneet koko ajan lähes kuiskaten ja keskittyneet keskusteluunsa niin, etteivät olleet kuulleet Danielin tulevan keittiöön.

”Omaan murhaani minä vain”, hän sanoi katkerasti.

Jenniina oli hypätä tuolistaan. Hän kuitenkin otti pahoittelevan ilmeen heti, kun näki Danielin itkettyneisyyden. ”Mä en taidakaan haluta tietää tästä enempää”, hän sanoi epäröiden. ”Mut neuvosin silti Millaa jättään leikin sikseen.”

Daniel puri huultaan.

Milla katseli heitä kumpaakin vuoron perään. ”No, en mä aio jättää. Saapahan sit lastenlapset pitää hulluna, kun kerron niille täst.”

Jenniina nyökkäsi ja ilmoitti haluavansa lähteä. Ovella hän halasi Millaa tiukasti. ”Soita kuiteskin, jos tulee jotain.” Jenniina häipyi kohti Petruksen sinisenhohtoista autoa.

Milla huokasi ja palasi Danielin luokse keittiöön. ”Ainakaan kertomisasiast ei enää tartte kantaa huolta. Ja sä otat loppupäivän iisii. Jos tää murha on ollu ratkasematta sata vuotta, se kestää olla sitä vielä huomiseen.”

Illalla, kun Daniel oli jo mennyt sohvasänkyynsä tuhisemaan, Milla päätti vielä tarkastaa sähköpostinsa kuten hän tottumuksesta teki joka kerta koneen sulkiessaan. Hän yllättyi suuresti, kun yhdessä saapuneessa viestissä oli Weather High´n osoite. Näin nopea vastaus ei voi tarkoittaa muuta kuin kohteliasta kietäytymistä, hän ajatteli synkästi. Sen Milla voisi avata yksinkin ja Daniel-parkaa sen takia olisi turha herättää. Hän klikkasi sen auki.
Viesti oli tosiaan kohtelias ja aika lyhytkin, mutta ei huonolla tavalla. William IV sihteeri oli kirjoittanut vanhan miehen puolesta. Herra Willougby oli antanut luvan kertoa, että tuo perhettä koskettanut ikävä tragedia oli Danielin itsemurha. Paroni tietysti toivoi, että Milla ja Daniel kohtelisivat saamaansa tietoa äärimmäisellä tahdikkuudella, mutta hänestä siitä oli jo aika puhua, eihän itsemurha ollut enää sellainen tabu kuin aikoinaan.

Milla luki viestin kolmeen kertaan. Itsemurha? Eihän Daniel ollut tehnyt itsemurhaa vaan hänet oli tapettu. Epäilys kävi hetken hänen mielessään, mutta hän katkaisi sen siivet alkuunsa. Danielille oli sanottu, että toinen hänen keskeneräisistä asioistaan oli hänen oman murhansa selvittäminen. Luulisi, että tuonpuoleisessa nämä asiat tiedettiin millin tarkasti.
Mutta viestissä olevat tiedot selittivät kuolinilmoitusta paljonkin. Se oli bulkkitavaraa, koska sen ei oltu haluttu erottuvan. Milla muisteli, ettei itsemurhan tehneitä ollut edes saanut haudata siunattuun maahan. Se käytäntö oli kai Suomessakin ollut voimassa pitkälle 1900-luvulle saakka. Hän oli iloinen, ettei ollut mennyt häiritsemään Danielin unta. Miestä oli ravisteltu tälle päivälle jo tarpeeksi.

Milla tunki läppärin kannen kiinni ja kalppi sänkyynsä epäillen kovasti saisiko itsekään yhtään rauhallista silmäystä sinä yönä.
Otsikko: Vs: Aina on liian kauan | K11 | Milla/Daniel | Pakkoavioliitto (15. luku 11.9.)
Kirjoitti: Kelsier - 11.09.2020 21:29:52
A/N: Tämä on toistaiseksi viimeinen luku, jonka olen kirjoittanut. Seuraava ilmestynee marraskuussa, kun ehdin sen silloin kirjoittaa. Syys- ja lokakuu kuluvat harjoittelun ja opiskelun parissa. Mutta jatkoa on tulossa, kiitos kaikille, jotka ovat tähän mennessä seuranneet! :-*

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------




15. luku: Sänky on lämmin




Aamulla Milla heräsi, kun Daniel ravisteli häntä. ”Sinä huusit”, mies selitti irottaessaan otteensa.

Unessa Milla ei muistanut huutaneensa, päinvastoin hän ei ollut saanut suustaan ääntäkään katsellessaan Danielin ruumista, jolle pulppuili iloisesti verta sydämeen pistetystä haavasta.

”Painajainen, se oli vain painajainen”, hän hoki itselleen kuin varmistellen.

Daniel katsoi häntä yllättävän lempeästi. ”Rauhoitu. Mennään syömään aamiaista. Ja sinäkin juot teetä, se on lempeämpää hermoillesi kuin terva, jota nimität kahviksi.”

Millaa ei huvittanut lähteä sängyn lämmöstä. Hän käärityi peittonsa ja nojautui hämmentyneeseen Danieliin. ”Mä kaipaan halausta.”

Daniel kietaisi kätensä hänen ympärilleen. ”Mitä siinä unessa oikein oli?” mies kysyi hänen tukaltaan.

”Jos mä kerron sulle, sä olet se, joka tarttee halausta”, Milla puuskahti päästäen pidättelemänsä ilman ulos. Olisi ehkä parempi pudottaa pommi tässä, kun oltiin ainakin näennäisesti suojassa pahalta maailmalta.

Milla suoristautui, mutta hänen ihmeekseen Daniel ei päästänyt irti. ”Englannist tuli vastaus eilen illal, ku sä olit jo uinumassa. William nelonen on siinä uskossa, et sä olet tehnyt itsemurhan.”

Danielin kynnet työntyivät kipeästi Millan kylkeen, kun mies jännittyi. ”Mutta eihän se ole totta.” Miehen ääni oli tekopirteän rauhallinen.

Milla aisti taustalla tunteiden sekamelskaisen pyörremyrskyn. ”Ei oo, mut sun sukus luulee niin. Sehän selittää myös kummallisen kuolinilmotuksen. Sut haluttiin muistaa onnellisena ja sievänä lapsena.”

Danielin aivot tekivät töitä niin lujaa, että hänen päästään nousi lähes savua. ”Minä... minä olen ihan varma, että puukottaja tuli takaapäin. Ei... ei kai kukaan voi... siis eihän itseään voi tappaa selästä”, hän takelteli.

Milla puristi Danielin vapaan käden omaansa. ”Mä uskon sua kyl, jos sil on mitään merkitystä. Ehkä se lavastettiin itsarin näköseksi, vaik se tuntuu kyl mahdottomalta, ku juhlis on kuitenki paljon silminnäkijöit.”

Daniel loi häneen surkean silmäyksen. ”Minä olin vetäytynyt hetkeksi yksin yhteen pikkuhuoneeseen, kun... kun se tapahtui.”

Ahaa, Millan looginen mieli totesi tyynesti pään sisällä. Miks helvetissä typerys ei oo kertonu tota aiemmin, huusivat tunteet aivojen toisessa laidassa. Hän onnistui olemaan rusentamatta Danielin sormia.

”Okei, sithän se on helpompi uskotella, et tapahtu jotain muuta kuin itse asiassa tapahtu”, Milla tavutti hitaasti.

”Minä en taida olla erityisen hyvä asioiden oikeanlaisessa kertomisessa. Pidit muuten lupauksesi”, Daniel urahti syyllisesti.

”Öh, minkä lupauksen?” Millan kiihtymys oli jo laskenut normaalille tasolle.

”Et suuttunut.”

Millaa alkoi naurattaa. ”Nemohan kehu mun itsehillintää. Tosin sekin saattas muuttaa asennettaan, jos ois nähny miten lähellä mä olin huutaa sulle äsken.”

Daniel veti Millaa tiivimmin itseään vasten. Millasta tuntui yhtäkkiä, että hänen vatsaansa oli muuttanut asumaan hyvin tyytyväinen kerällä kehräävä kissa. He olivat hetken aikaa niin hiljaa, että Milla kuuli miehen sydämen lyönnit selvästi paidan läpi.

”Tämä on aika mukavaa”, Daniel henkäisi lopulta ja Millan piti herkistää korviaan, jotta sai sanoista selvää.

”Alat sä siis lämmetä naimisiin menolle? Sit voitais halailla ihan luvan kanssa”, hän hymähti jonnekin miehen rinnan uumeniin.

Hänestä tuntui, että Danielkin virnisti, vaikkei hän voinut sitä nähdä. ”Kyllä. Mutta palataanko vielä siihen mitä minun veljeni pojanpoika sanoi minusta.”

Milla vetäytyi peittoineen, mutta heidän välilleen jäi miellyttävän lämmin väreily. ”Niin, selittäskö se miks Nemonkin on ollu vaikee saada tietoja susta”, hän heitti mieleensä juuri putkahtaneen ajatuksen.

Daniel työnsi itseään taaksepäin Millan sängyllä. ”Hyvä huomio. Itsemurhan tehneiden tiedot ovat varmaan eri paikassa, sillä hehän joutuvat helvettiin.”

Milla irvisti hieman Danielin tiukkarajaiselle vanhakantaisuudelle, mutta päätti antaa asian muuten mennä ohi. ”Mut Nemo ja Scriptor ja koko sakki siel tietää, et sut on murhattu. Ei ne tutki meidän ihmisten – siis kuolevaisten arkistoja, joissa sun tapaus saattaaki olla väärässä paikassa!”

Daniel katsahti häntä kipakasti. ”Mitä sinä sitten tarkoitit? Ensin sanot yhtä ja sitten toista.”

He olivat taas palanneet vanhaan toistensa kurmotukseen. Äskeinen läheisyys oli kuin pois pyyhkäisty.

Milla huokasi. ”Jos ne pahikset, joist Nemo puhu, piilottelee infoo. Sehän kuulosti hirveen huolestuneelta asian suhteen.”

”Mutta eihän Jumalalle voi valehdella”, Daniel ilmoitti viattomasti kuin pieni lapsi.

Milla puri hammasta, ettei olisi kironnut. ”Me ollaan tekemisis väliportaan kans! Ne voi valehdella minkä kerkiää. Tai mistä mä tiedän, mut tää ei liity mitenkään siihen voiko Jumalalle valehdella vai ei.”

Milla oli käynyt muutaman ylimääräisen kurssin filosofiaa lukiossa ja kiinnittänyt uskonnon tunneillakin opettajan selostukseen keskimääräistä oppilasta paremmin huomiota, mutta suoraan sanottuna hän ei ollut koskaan arvellut tarvitsevansa niitä tietoja todella. Jumala ei ollut hyvä argumentti filosofisissa keskusteluissa paitsi ehkä jollain Tuomas Akvinolaisella.

Daniel näytti närkästyneeltä. ”Ei siellä näkynyt mitään pikkupiruja, saatikka langenneita enkeleitä.”

Miksi miehen oli niin vaikea ymmärtää, Milla tuskaili mielessään. ”Dani, sä olit tekemisissä ihmisten – tai oikeastaan mun käsittääkseni vain yhden ihmisen, Scriptorin – tai ihmisten kaltaisten olentojen kaa. Nemokin oli musta ihan inhimillinen siitä hölmöstä kaavustaan huolimatta.”

Daniel risti käsivartensa suppuun, mutta hänen ilmeensä lientyi hieman. ”Oletetaan, että olet oikeassa. Ihmisten on kyllä mahdollista olla myös pahoja, mutta eihän jo kuolleitten pitäisi päästä vaikuttumaan tämäpuoleisiin asioihin. Sinun teoriasi mukaan kaikki välitilassa olevat ovat kuolemansa jälkeen juuttuneet sinne.”

”En mä sellasta ole väittäny. Kukaan ei tiiä mitä kuoleman jälkeen tapahtuu ja ketä tai mitä siel on. Siin oot kuitenki oikees, et rajan toiselle puolelle siirtyneitten normi-ihmisten ei pitäis mustakaan pystyy vaikuttaan meidän elämään tääl”, Milla vastasi mietteliäästi leukaansa painellen.

Tämä alkoi mennä jo hieman liian ontologiseksi. Oli aika palauttaa keskustelu käsillä oleviin asioihin eli Danieliin.

”Joka tapauksessa joku on pistämäs kapuloita rattaisiin. Oli jo silloin 1900-luvun alus ja on nytki.”

Daniel rentoutti jännittyneet hartiansa ja kipusi hieman vaivalloisesti seisomaan. ”Niin kaiketi. Olen vain jotenkin poissa tolaltani. Kirpaisee aina, kun ajattelen, että perhe on laskiessaan minut viimeiseen lepoon kuvitellut, että tein jotain itselleni. Minnehän minut on ylipäänsä haudattu? Toimituksenkin suoritti varmaan joku isän pappistuttava. Meidän kirkkoherramme ei olisi koskaan suostunut eikä antanut kappalaistensakaan toimittaa mitään sellaisen synnintekijä puolesta.”

Milla karisti peittonsa harteiltaan ja venytteli käsiään makeasti. ”Ei tullu kysyttyä William neloselta. Mut mä uskon, et ne teki sulle haudan puutarhaan, johonki kauniiseen paikkaan.”

Daniel, joka oli kävellyt edes takaisin, pysähtyi. Hän ojensi kätensä ja auttoi Millan jaloilleen.
”Kiitos. Se on lohduttava ajatus”, hän ynähti silittäen Millan sormia.

Millan olisi saman tien tehnyt mieli vetää mies kanssaan takaisin vuoteelle ihan vain kyhnäilemään. Kaikesta esittämisestä huolimatta hän ilmeisesti kärsi järkyttävästä halipulasta. Rajota nyt vähän, hän sätti itseään.

”Mennään syömään ennen ku saadaan mahahaava syvällisten ajattelusta ennen aamupalaa”, hän totesi sen sijaan ja veti Danielin perässään vielä viileään keittiöön.
Otsikko: Vs: Aina on liian kauan | K11 | Milla/Daniel | Pakkoavioliitto (15. luku 11.9.)
Kirjoitti: Fredu - 13.09.2020 19:26:35
Ai että, ahmin kaikki osat putkeen koska kehveli sentään mikä juonikuvio! Tykkään siitä, miten kevyesti tää menee eteenpäin ja luvut on kohtuullisen mittasia. Tästä saisi kunnon historiallisen romaanin, jos vaan kirjoittaisi älyttömän raskaasti, mutta sä oot valinnut kirjottaa inhimilliseen tyyliin niin että tarina eteneekin jopa. Kauheesti kyllä jäi nyt kutkuttelemaan, että mitä tästä eteenpäin tapahtuu! Jäänen siis odottamaan marraskuuta ja seuraavaa lukua!
Otsikko: Vs: Aina on liian kauan | K11 | Milla/Daniel | Pakkoavioliitto (16. luku 27.11.)
Kirjoitti: Kelsier - 27.11.2020 12:21:50
Fredu: Kiitos kommentistasi! Ihanaa, että tykkäsit lukea non-stoppina :-*


A/N: Seuraava luku on täällä! Valmiin luvun voin luvata myös ensi viikoksi. Sitä seuraava mennee joulukuun loppupuolelle, kirjoittelen tässä yhden hieman paisuneen joululahjaoriginaalin pois alta ensin :D

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------



16. luku: Mä haluun naimisiin



Danielin asia ei edennyt juurikaan päivän aikana. He onnistuivat selvittämään, että Danielin kotiseurakunnan kirkonkirjat oli digitoitu niin pitkälle kohti nykyaikaa kuin se oli henkilötietosuojalakien kannalta mahdollista. Kaikki tämä oli kuitenkin maksumuurin takana. Milla lähetti arkiston ylläpitäjälle pyynnön, että he saisivat nähdäkseen sekä Danielin syntymä- että kuolinvuoden kirjat. Heidän ei ollut mitään järkeä maksaa koko arkiston näkemisestä, kun oli mahdollista, että Danielin kohdalla saattaisi lukea vain kuolinpäivä. Millan oli pakko hoitaa muita töitään, niitä pikkujuttuja, joilla hän tavallisesti elantonsa keräsi. Vaikka hän oli viime aikoina päässyt usein kyttäilemään, oli etsivän työ pääasiassa tympeää netissä stalkkaamista.

Daniel oli kyllästynyt lukemiseen ja Milla antoi hänelle luvan mennä yksin ulos sikäli, kun mies lupaisi olla eksymättä ja kävellä ehdottomasti vain jalkakäytävillä. Kahden tunnin kuluttua, kun Danielia ei vielä kuulunut kotiin, Millaa alkoi epäilyttää, oliko vuosisadan vaihteen aatelista ollut järkevä päästää hoipertelemaan omatoimisesti nykyajan kaduille. Hän päätti kuitenkin huulta purren olla huolehtimatta, mikä olikin viisasta, sillä viidentoista minuutin päästä Daniel kolisteli sisään punaposkisena kuin paraskin urheilija.

”Tekipä se hyvää”, hän ilmoitti iloisesti.

Milla irvisti. ”Olisit voinu sanoo, et aiot viipyä puoli päivää. Missä sä edes kävit?”

Millan piikikkyyteen piiloutunut huoli meni Danielilta ohi. ”Siellä polulla, jossa kävimme pari päivää sitten. Ja vähän metsän puolellakin. Kai niin saa tehdä?”

Milla naurahti kuivasti. ”Saahan sitä. Ois vaa kiva tietää, missä sä avuton ankanpoikanen liikut, et voin tulla tarvittaessa pelastamaan.”

Daniel aikoi selvästi tiuskaista, ettei ollut mikään ankanpoikanen eikä varsinkaan avuton, mutta näytti lukevan Millan kasvoilta, ettei tämä ollut ihan tosissaan. Mies häipyi vaihtamaan vaatteita ja Milla huokasi. Vatsasta kuului juuri silloin vaativa kurina ja hän tajusi, että Danielillakin saattaisi olla nälkä. Milla keräsi voileipäaineksia, jogurttia ja teepussit keittiönpöydälle. Hän voiteli hartaasti ruispalaa, kun Daniel istahti häntä vastapäätä.

”Kuule”, mies sanoi tehtyään itselleen yhden leivän. ”Pohdiskelin vähän ulkona ollessani ja minusta meidän olisi kaiken sujumisen kannalta helpointa laittaa avioliittoasia alulle.”


Milla oli vetää suussa olevan palan henkeensä. ”Mikäs sut siihen tulokseen nyt yhtäkkii sai?” hän tiedusteli kakisteltuaan vähän.

”No, minä ajattelin Nemoa ja kaikkea mitä sinä olet sanonut”, Daniel totesi ylimalkaisesti.

Milla pyöräytti silmiään. ”Miten ihqu kosinta. Tälläsest sitä pikkulikkana haaveilee.”

Daniel kilisteli lusikkaansa mielenosoituksellisesti teekupin sisällä. ”Haluatko sinä ihan oikeasti kosinnan? Eihän tämä kuitenkaan ole mitään virallista. Ja eikö asian järjestelemiseen tarvita aikaa? Pitää kai hankkia kuulutukset?”

Milla hämmästytti itsensä, sillä hän ei tiennyt olisiko itkenyt pettymyksestä vai nauranut. ”Avioliiton esteet pitää selvittää, joo. Ja kyllä mä haluun ihka oikeen kysymyksen. Ei kai se helvetti sentään niin vaikeeta oo. Eka kerta on kuitenki ainutlaatunen, naimisiin menossakin.”

 
Daniel näytti anteeksipyytävältä. ”Ehkä minä olen antanut sinun ymmärtää jotain väärin…”

Milla keskeytti hänet tuhahduksella. ”Et oo. Ei me rakasteta toisiamme. Mut mulle vaan ois tärkeetä, et sä kysyisit.”

Danielin kulmat menivät ryppyyn. ”Nyt minä en ihan ymmärrä. Sinä olet ollut puheissasi koko ajan hirvittävän pragmaattinen avioliiton suhteen. Kuulostanut siltä, että se läpihuuto juttu. Minun aikanani olisi tietysti toisin, koska kosinta pitäisi suorittaa tai ainakin esitellä jossakin seurapiiritapahtumassa, mutta täällä ei ole sitä näyttämisen tarvetta.”

Milla irvisti turhautuneesti oman mukinsa pohjalle. ”Oon mä edelleen pragmaattinen. Mut mun romanttisiin mielikuviin ei vaa sovi, et… äh… en mä osaa selittää.”

Danielin silmiin oli syttynyt pieni tuike romanttisen kohdalla. Hän kiersi istumaan Milla viereen. ”Mukava huomata, että sinä olet sentään vähän niin kuin ne tytöt, jotka eläessäni tunsin. Tuo luottamusta siihen, että osaan tehdä kanssasi jotain oikein.”

Milla pökkäsi miestä kevyesti sääreen villasukkaisella jalallaan. Tuskinpa hänellä ja 1800-luvun lopun hienostoneideillä oli paljon yhteistä, mutta kulttuuri muuttui niin hitaasti, että perimmältään he kaipasivat samaa.
”Eli mä voin odottaa asiaankuuluvaa elettä?”
Milla huokasi teatraalisesti saaden Danielin suupielen kaartumaan ylöspäin.

”Nyt mä voi kevyin sydämin rueta käytännölliseks. Täytetäänkö se esteiden selvityslomake heti vai huomenna?” hän jatkoi.

Daniel yhdisteli asioita päässään hetken aikaa. ”Senkin voi tehdä sillä sinun koneellasi, vai mitä?”

Milla nyökkäsi virnistäen. Daniel oli suloinen päästessään pikkuhiljaa jyvälle moderneista asioista. Kröhöm, ääni hänen päänsä sisällä murahti, entä jos sen tiedot ei ookkaan rekisterissä. Mitä neiti ihkuttaja meinasi sitten tehdä? On ne, ei Nemo muuten ois käskeny hoitaa asiaa nopeesti alta pois, hän vastasi kapinallisesti ja hiljensi mahdolliset vastalauseet.

Milla haki kannettavansa. Homma ei kuitenkaan ollut ihan niin yksinkertainen kuin hän oli kuvitellut. Danielilla ei tietenkään ollut pankkitunnuksia, joten lomake oli pakko täyttää tikuttaen ja tulostaa sitten. Milla myös toivoi, että Väestötietovirastolla olisi kuin taikaiskusta hallussaan miehen siviilisäädyn osoittavan todistus, sillä mistä ihmeestä he sen muuten hankkisivat.
Seuraavanakin päivänä heidän piti oikeastaan vain odotella. Milla oli tarkistanut, että henkikirjoittajalle voisi kävellä lähes ex tempore.

”Entä pappi?” Daniel kysyi.

”Päästä jo irti tosta papistas.”

”Ajattelin vain huomauttaa, että minun pitää olla myös Jumalan silmissä naimisissa. Tai käsittääkseni tässä ollaan Hänen kanssaan tekemisissä.”

Milla joutui myöntämään, että Daniel oli oikeassa. Hän ei ollut tullut lainkaan ajatelleeksi sitä, että tässä tapauksessa maallinen ja, no, taivaallinen avioliitto eivät kaiketi olleet ihan tasa-arvoisia. Sinä olet liian moderni, hän mutisi itsekseen.

”Ei se papinkaan saaminen tähän aikaan vuodest hankalaa pitäs olla. Pitää vaa soittaa seurakuntaan. Oon kyl aina kuvitellu, et naimisiin karkaaminen on helppoo, ku ei tarvii suunnitella mitään tyyliin häämenuja ja -leikkejä. Täshän tulee hiki.”

”Tunnetko montakin sellaista pariskuntaa, jotka ovat menneet vastoin vanhempiensa tahtoa vihille?”

Millaa alkoi naurattaa, kun hän tajusi mikä taka-ajatus Danielilla oli. ”No en. Karkaaminen tarkottaa nykyään sitä, et mennään avioon ilman isoi juhlii ja vaan pakollisten todistajien läsnä ollessa.  Sun mielikuva kuulostaa joltain Downton Abbeyltä.”

Daniel valui lysympään sohvalla. ”Miksi luostarissa edes mentäisiin naimisiin?”

Millan oli oikein katsottava mieheen, ettei tämä leikkinyt tyhmää. ”Siis Downton Abbey on kartanon nimi yhes tv-sarjas. Siis toi mölytoosa, jota mekin ollaan tuijotettu.” Hän huitoi kädellään tv:n suuntaan.

Daniel äännähti uhmakkaasti. ”En minä tiennyt. Ja ennen kuin kysyt, niin kyllä, Englannissa Abbey voi olla talon nimi, mutta yleensä se tarkoittaa ihan luostaria.”

Milla laittoi kannettavansa kiinni ja asetti sen sohvan vieressä olevalle Ikea-tasolle. ”Onhan se kyl romanttista, kun ne nois epookeis menee salaa johonki söpöön pikkukappeliin ja helläsydäminen maalaispappi vihkii ne siel. Mut ei me olla ees tekemäs vastoin kenenkään tahtoo. Mutsi sais sydänkohtauksen ilosta, jos kuulis mun häistä.”

Daniel virnisti puolella suulla. ”Hän oli kyllä hyvin innostunut minusta.” Milla nipisti miestä leikkisästi reidestä.

”Joo. Mut sovitaanko, et kosinta näis häissä ja äidin itkut sit niis toisis, jotka ehkä tulee joskus?”

Daniel nyökkäsi pilke silmäkulmassaan.
Otsikko: Vs: Aina on liian kauan | K11 | Milla/Daniel | Pakkoavioliitto (17. luku 4.12.)
Kirjoitti: Kelsier - 04.12.2020 11:20:09

17. luku: Osoittaa meitä sormellaan




Aamulla he söivät ja lähtivät sitten yhdessä ulos. Tai oikeammin Milla ajoi heidät kaupungin toisella puolella sijaitsevaan liikuntapuistoon. Alue oli metsäinen ja niin aikaisin siellä ei ollut vielä juuri ketään. He olivat kävelleet lenkkipolulla jonkin matkaa, kun heitä vastaan tuli mustaan huppariin ja kummallisiin suoriin housuihin pukeutunut mies. Tyyppi pysähtyi heidän eteensä niin, että heidänkin oli pakko pysähtyä.

”Olisi kannattanut pysyä kotona”, hän sähähti ja työnsi käden uhkaavasti taskuunsa.

Daniel siirtyi vaistomaisesti Millan eteen.

”En minä aio ampua, typerä poika. Kehotan ystävällisesti teitä vain lopettamaan kaivelun. Nemo ei ehdi suojella teitä joka käänteessä.” Mies veti kämmenensä taskusta, esitti painavansa liipaisimesta ja häipyi sitten kalppien täysin maastoon sopimattomissa vaatteissaan.

Milla sai suunsa auki ensimmäisenä. ”Mitäköhän helvettiä?!” Kirous tuli ulos aika onnettomana äännähdyksenä.

Daniel astahti hänen luokseen ja painoi kätensä olkapäälle. ”Oletko kunnossa?” ”

Kunnossa? Multako sä, saatana, kysyt et oonko kunnos? Jätkä hyppää ite todennäkösen asemiehen eteen ja on huolissaan mun kunnosta.” Millan piti vetää henkeä, sillä kaikki äsken jähmeänä ollut adrenaliini tunki nyt sydämeen, joka sykki kuin sprintin jäljiltä.

Daniel kietaisi hänet kainaloonsa. ”Rauhoitu. Minulla ei ole hätää. Säikähdin kyllä vähän.”

Milla yritti vaistomaisesti riistäytyä irti, vaikkei siinä ollut mitään järkeä. Daniel vastasi löysäämällä pikkuisen otettaan ja hän sai itsensä takaisin kontrolliin. ”Helvetin helvetti”, hän onnistui sokeltamaan.
 
He olivat hiljaa pari minuuttia ja polun mutkasta ilmaantunut vaunulenkkeilijä mulkaisi heitä oudoksuen. Daniel irrotti kätensä kokonaan, mutta mulkaisi Millan yllätykseksi naisen selkää yhtä rumasti takaisin. He astelivat pari sataa metriä eteenpäin, mutta ulkoilu ei enää huvittanut kumpaakaan. Niinpä he talsivat yksissä tuumin takaisin autolle.

”Pystytkö sinä ajamaan?” Daniel tiedusteli lempeästi, kun he istuivat pikkucorsassa.

”Joo, ei täs mitään.” Milla käynnisti auton tyynesti ja he pääsivät turvallisesti kotiin.

”Miten sä voit olla, ku viilipytty?” Milla kysyi käperryttyään tuttuun sohvannurkkaan. Oli ikävä myöntää, mutta hän halusi olla siinä koko loppupäivän.

Daniel tuli hänen viereensä. ”Olen pelastanut pari ystävääni tuollaisista tilanteista. Tosin silloin kyllä tiesin, että vastapuoli löisi taatusti, se kun tapasi olla aika raivoissaan.”
 
Milla halasi jalkojaan. ”Mut lyöntiin ei kuole!” hän protestoi.

”Milla, minä toimin intuition varassa! Pupu meni pöksyyn heti, kun tajusin, että hänellä voi olla joku ase.”

”Sä jäit paikalles.”

”Koska minulle on opetettu, että herrasmiehet suojelevat naisia.”

Milla tuijotti Danielia hetken ja ojentautui sitten spontaanisti halaamaan tätä. ”Kiitos”, hän mumisi miehen olkaa vasten.

Daniel silitti hänen selkäänsä ja antoi käden käydä koskettamassa niskahiuksiakin. Ovikellon soitto ravisti heidät todellisuuteen.

”Minä voin mennä avaamaan.”

Daniel ei kuitenkaan yrittänyt lähteä mihinkään, pikemmin hän yritti pidätellä Millaa paikallaan. Kello soi uudestaan vihaisemmin.

”Se on Jenniina, joka rinkuttaa ärsyyntyneenä, ku en avaa. Voin mennä kattoo iha turvallisesti.”

Milla nousi suoden Danielille pehmeän hymyn, jollaista ei uskonut aiemmin koskaan suoneensa kenellekään.
Portaalla ei suinkaan seisonut Jenniina vaan hermostuneen näköinen Nemo.

”Kylläpä kesti!” Hän oli jo liukumassa Millan ohi sisään, kun pysähtyi. ”Keskeytinkö jotain?”

”Meidän päivämme. Mutta eihän se sinua haitannut viimekään kerralla”, Daniel tuhahti eteisen seinään nojaten.

”Ajattelin vain, kun tuoksuit niin vahvasti Danielilta.” Nemo virnisti Millalle jatkaessaan matkaa keittiöön.

Millan leuka tipahti auki ja kun hän käänsi katseensa Danieliin, tämän ilme oli samanlainen. Nemo oli ottanut vanhan paikkansa pöydästä ja taputteli sormiaan sen pintaan kärsimättömästi. ”Minä tulin varoittamaan teitä…” hän aloitti, kun hänen yleisönsä oli istunut paikalleen.

”Ai, hullusta mustahupparisesta uhkailijasta, vai? Varotus tulee tosi ajoissa, nyt voidaan varautuu, ku se iskee seuraavan kerran”, Milla tiuskaisi.
 
”Onko Salem jo näyttäytynyt teille?” Nemo kuulosti aidosti huolestuneelta.

Milla irvisti leveästi. ”Eipä se itteensä esitelly. Helvetin oudot housut sillä oli.”

”Ja siniset silmät. Kirkkaansiniset”, Daniel lisäsi.

Milla vilkaisi Danielia kuin kysyäkseen mistä tämä tiesi, mutta tajusi sitten, että Daniel oli tuijottanut uhkaajaa silmiin ainakin minuutin.

”Kuulostaa Salemilta”, Nemo murahti nyökäten. ”En arvannut, että hän ilmestyisi näin nopeasti.”

”Se käski lopettaa Danielin jutun tutkimisen”, Milla jatkoi.

”Samaa hän marisi minullekin. Olen tullut siihen tulokseen, että hänen jengillään on joku intressi suojella Danielin tappajaa”, Nemo sanoi mietteliäästi. Hän otti takkinsa rintataskusta pienen muistilehtiön ja alkoi lukea pientä tekstausta.
 
”Lukeeko siellä, että perheeni kuvittelee minun tehneen itsemurhan? Sen me olemme nimittäin saaneet selville”, Daniel tiukkasi.

Nemo nosti katseensa. ”Niin. Pahoittelen sydämestäni. Arvelin, ettet olisi ollut kovin vastaanottavainen tiedolle ensitapaamisella, joten en kertonut siitä.”

Daniel puri poskeensa, jottei hän päästäisi ulos itselleenkin tuntematonta tunteenpurkausta. Milla toi kätensä miehen reidelle pöydän alla.

”Mitä se Salem kuvittelee meidän saaneen selville? Jos sä tiesit tost itsemurhajutust, niin seki tietää. Eikä se auta ketään meist yhtään eteenpäin.”

Nemo huokasi väsyneesti. ”Luulen, että he tietävät, että Daniel pystyy tunnistamaan murhaajan jollain tavalla. Scriptorin tiedot he ovat ainakin omineet, hänen yhteistyökyvyttömyytensä johtui siitä, ettei hänellä ole enää sinun `kansioitasi`”, hän sanoi osoittaen viimeiset sanat Danielille.

”Minä pystynkin. Muistin, että hän puhui minulle ennen puukotusta.” Daniel oli tarttunut Millan sormiin ja puristi niitä.

Nemo näytti siltä, että hänen silmiensä alle oli juuri tullut yksi nukkumaton yö lisää. ”Sanokaa nyt edes, että olette jo naimisissa. Parantaisi mielialaa kummasti.”

Milla pyöräytti silmiään, vaikka tunsikin pientä myötätuntoa. ”Laitettiin hakemukset vetämään. Kyl sä tiedät, ettei paris päiväs oo mahollist mennä vihille.”

Nemo nyökkäsi ja hänen silmän vinkkauksessaan oli aitoa pilkettä. ”Mukava kuulla. Ja kaikesta päätellen olette asiasta hyvässä yhteisymmärryksessä.”

Daniel punastui jälleen esiin tullutta vihjausta. ”Voivatko enkelit oikeasti haistaa… ym… no, teidäthän?”

Nemo purskahti nauruun. ”Aluksikaan herra Willoughby, minä en ole enkeli vaan henkinen olento. Jos tarkoitit voimmeko haistaa synnin, niin emme. Tuoksu kertoo vain läheisyydestä. Jää itsemme tehtäväksi aiempien tietojemme perusteella päätellä, onko kyse pelkästä halauksesta vai nukkuivatko tuoksujen kantajat vasta äsken alastomat vartalot toisiinsa kietoutuneina.”

Daniel ei selvästikään osannut päättää näyttäisikö helpottuneelta vai ei.

Milla päätti ottaa puheenvuoron. ”Tarkottaako tää siis, et kaikki teist ei automaattisesti oo hyvän puolel? Salemkin on vissiin henkinen olento.”

Nemo hymyily haikeasti. ”Terävää päättelyä jälleen neiti Vesenterä. Tosin Salem on yhden puolen miehiä, mikä on meille luonnotonta. Minun olisi oikeastaan aika lähteä. Yritän pitää Salemin häiritsemässä vain itseäni.” Hän nousi, pujotti kengät jalkaansa eteisessä ja lähti ennen kuin Milla ja Daniel ehtivät sanoa vastaan.
 
”Tarkoittiko hän, että on joskus itsekin ollut sillä toisella puolella?” Daniel kysyi hiljaa.

Milla naksautti selkänsä pari kertaa tuolin avulla vetreyttääkseen sitä. ”Ilmeisesti. Mut nyt se on meidän puolella. Mä uskon ainakin.” Sillä kertaa hän todella toivoi, että usko muuttaisi asioita todeksi.
Otsikko: Vs: Aina on liian kauan | K11 | Milla/Daniel | Pakkoavioliitto (18. luku 25.12.)
Kirjoitti: Kelsier - 25.12.2020 10:26:15


18. luku: Puukolla selkään



Kirkonkirjoista ei ollut mitään hyötyä. Danielin kuolinsyyksi oli merkitty yksinkertaisesti tauti. Milla ihmetteli, mitä tuollainen eufemismi edes auttoi, sillä jokainen näki siitä läpi, että kuolema liittyi johonkin tabuaiheeseen. Olisivat sentään olleet tekohurskaita ja kirjoittaneet, että kuoli tehtyään Jumalaa vastaan.

Huomautus sai Danielista irti naurut. Hän oli pienenä ollut joutua vaikeuksiin, kun ei ollut ymmärtänyt, että eräästä isän tuttavasta puhuttaessa aina vakavasti lausuttu suuri päätös tarkoitti itsemurhaa. Mies oli vetänyt itsensä hirteen kartanonsa pääsalin kattokruunuun. Kuolinvuoden kirjaan Daniel oli merkitty ainoastaan sivulle, jolla sinä vuonna kuolleet listattiin päivämääräjärjestyksessä. Seurakunnan pappi, kirjuri tai kuka nyt olikaan pitänyt rekisteriä yllä ei myöskään selvästi ollut juoruilija. Marginaalimerkintöjä ei ollut paljon ja ne johtuivat 99 prosenttisesti siitä, ettei asiallinen asia ollut mahtunut sille varatulle riville.

Avioliiton esteiden tutkinta sen sijaan sujui paremmin. He joutuivat toki odottamaan seitsemän päivää, mutta sitten heillä olikin jo tarvittavat paperit käsissään. Milla oli aivan varma, että Nemolla oli asiassa sormensa pelissä. Daniel innosti – ja ärsytti – hänet soittamaan kirkkoherranvirastoon saman tien. Virkailija oli hyvin ystävällinen, joskin hänen äänestään kuulsi, että häntä ihmetytti asian kiireellisyys. 

Milla oli varsin ylpeä siitä, että sai koko jutun kuulostamaan nuoren parin erittäin hölmöltä ja erittäin romanttiselta päähänpistolta. Vihkiminen sovittiin tulevaksi lauantaiksi, koska silloin jollain papilla oli vapaata aikaa. Virkailija totesi iloisesti, että Aija-pappi soittaa teille vielä parin päivän sisällä ja keskustelee kanssanne. Milla kiitteli vuolaasti ja mainitsi vielä, että Aijalle voisi jo kertoa, että hänen paras ystävänsä poikakavereineen olisi tulossa todistajiksi.
 
Kaikki tämä oli jättänyt heille aikaa keskustella tarkemmin Danielin muistamista asioista. Milla oli saanut koottua muistiinpanoihinsa suhteellisen laajan kuvan Danielin ystävä- ja sukulaispiiristä ja siitä mitä mies heistä ajatteli. Perheen Milla oli sulkenut jo alusta pitäen epäilyjen ulkopuolelle ja nyt tuntui entistä mahdottomammalta, että heidän kaapissaan roikkuisi sellainen tarkoin salattu luuranko. Daniel ei nimittäin ollut aiheuttanut mitään pahaa perheelleen.

Milla oli Danielin alkurehentelyjen perusteella kuvitellut, että tämä oli ollut kovakin naistenmies, mutta heidän nyt käymiensä keskustelujen rivien välit kertoivat muuta. Miehellä oli sydän paikallaan. Millaa itse asiassa huvitti, kuinka paljon Daniel kehui hakkailleensa piikatyttöjä, kun tarinoista kävi nopeasti ilmi, että jutut olivat nimenomaan jääneet hakkailun tasolle toisin kuin taatusti monilla hänen ystävillään.

Hänen oli lopulta pakko todeta, että nykyään Danielin olisi parempi herutella sillä, että hän oli jättänyt tyttöparat rauhaan eikä ollut käyttänyt typerää aatelismiehen etuoikeuttaan ainakaan henkilökohtaisella tasolla. Daniel näytti hapanta naamaa, kunnes tajusi, että kyseessä oli kehu. Sinä iltana hän oli arasti tunnustanut Millalle, että oli ollut varsin pehmeä – tai sellaisena ystävät häntä olivat pitäneet.

Se oli aiheuttanut Millalle pakottavan tarpeen halata miestä ja sanoa, että nykyajan tytöt pitäisivät hänestä taatusti paljon enemmän kuin hänen kavereistaan ja todennäköisesti aikalaisetkin olivat. Daniel oli myös nyt aivan varma siitä, ettei murhaaja ollut puhunut mitään muuta kuin ne sanat, jotka olivat pompanneet hänen mieleensä jo aiemmin. Niiden jälkeen tikari oli jo lapojeni välissä, hän oli todennut kitkerästi.

Siitä yksityiskohdasta, lapojen väliin osuneesta iskusta Danielilla ei ollut epäilystäkään. Milla oli joutunut väittämään vastaan, vaikka ei olisi halunnut. Olisiko kyseessä voinut olla sauva tai jokin tylppä esine, jolla Daniel oli ensin tainnutettu? Ei, kuului jämäkkä vastaus. Daniel oli tosin heti sen jälkeen hieronut ohimoitaan ja valittanut, ettei hänkään tajunnut miten kukaan voisi luulla tappohaavaa sellaisessa paikassa itsemurhaksi.

Milla ei ollut lääketieteen asiantuntija eikä käynyt poliisikoulua, mutta television rikossarjoja hän oli ahminut ja ne antoivat hänelle uuden idean. Entä jos tikari ei ollutkaan tikari vaan jokin ase, joka jätti paljon huomaamattomamman jäljen? Danielin vartalo oli ikävä kyllä parantunut kaikista naarmuista, arvista ynnä muista välitilassa, joten ne eivät antaneet heille johtolankoja.

Tosin Milla oli joka tapauksessa päättänyt leikkiä vähän CSI:tä ja testaili, mihin kohtaan lapojen väliä isku oli tullut. Se oli yllättäen tuottanut tulosta, sillä kuoleminen ei selvästikään ollut vienyt Danielin tuntomuistia. Paikka vahvisti sitä tosiasiaa, että murhaaja oli samanpituinen tämän kanssa.

Milla oli kironnut, sillä he eivät voisi saada mistään tietoa, oliko Danielin ruumiissa ollut haavoja myös etupuolella. Sitä saattoi olla suvun arkistossa, mutta asiaa ei voinut kysyä William neloselta vaikuttamatta helvetin epäilyttävältä. Ainahan me voimme tiedustella Nemolta. Tai Salemilta, Daniel oli sanonut mielevästi. Vaikka eivät he tietenkään saa meille mitään kertoa.  Kommentti oli johtanut keskusteluun siitä mitä heille yleensä saatiin kertoa.

Nemo oli käytännössä lipsauttanut heille, että Salem ja pahikset tiesivät, kuka Danielin tappaja oli. Ja Nemokin olisi tiennyt sikäli, kun mainitut eivät olisi pöllineet tietoja. Ei kai keskeneräisten asioiden hoitaminen voinut olla kuin strategiapeli, jota henkiset olennot joka kerta pelasivat kahtena joukkueena, Milla oli ihmetellyt ääneen. Hän oli kuvitellut, että sielut menisivät jonkinlaiseen tylsistyneeseen nukkumisen tilaan maailman loppuun asti ja sitten kai, sen mukaan mitä Jeesus määräisi, taivaaseen tai helvettiin.

Sikäli, kun mitään Jumalaa siis on olemassa ja emme vain katoa kuollessamme, hän oli pikaisesti lisännyt nähtyään Danielin hyväksyvän katseen. Miehen silmät olivat taipuneet mulkaisuun, mutta tämä oli vain tyytynyt jatkamaan varsinaisesta asiasta, mistä Milla oli kiitollinen.

Hän oli ehdottanut, että ehkä hänen ja murhaajan keskeneräiset asiat olivat toisiinsa liittyviä. Silloin kilpailu kävisi järkeen. Milla oli kysynyt, tarkoittiko Daniel, että murhaajakaan ei eläessään ollut ehtinyt naimisiin ja taustatiimit kilpailivat lähinnä siitä kumpi olisi nopeammin aviossa. Mies oli punastunut ja mumissut, että jos murhaajan keskeneräisyys oli pyytää häneltä anteeksi. Milla oli purskahtanut nauruun ja tyrskähdellyt, että sittenhän te olisitte samalla puolella. 

Päätettyään puhelun virkailijan kanssa Milla huokasi. He tuntuivat saapuneen umpikujaan. Nemoon ja Salemiin he eivät juuri voineet vaikuttaa ja maallisella puolella ei ollut tullut vastaan uutta mullistavaa johtolankaa, jota lähteä seuraamaan. Kenties naimisiinmeno pudottaisi jotakin kiinnostavaa heidän syliinsä. Milla ilmaisi tämän Danielillekin, vaikka korosti, ettei aikonut luovuttaa.

”En minä sitä odottanutkaan. Sitä paitsi mieleeni on tullut miten Nemo voisi auttaa meitä”, mies vastasi. ”Minä en muista keitä kaikkia Elsewoodin juhlissa oli, mutta Nemo saisi kai hankittua vieraslistan. Se auttaisi meitä eteenpäin. Eikä se liene heidän pelinsä sääntöjen vastaista, koska on täysin mahdollista, ettei murhaaja ole listalla ollenkaan. Hän saattoi olla kuokkimassa. Se oli aika tavallista. Ja kutsuja varten laadittiin vieraslistat, joten sellainen on varmasti olemassa.”

Milla, joka oli kysellyt ummet ja lammet Elsewoodeista, sätti itseään, kun ei ollut tajunnut tätä mahdollisuutta. Luulisi tosiaan, ettei aika merkinnyt mitään Nemolle, joten homma voisi olla hänelle helppo.

”Tuossa on ideaa”, hän virnisti Danielille. ”Kysytäänpä sitä seuraavan kerran, kun näemme hänet.”
Otsikko: Vs: Aina on liian kauan | K11 | Milla/Daniel | Pakkoavioliitto (19. luku 1.1.)
Kirjoitti: Kelsier - 01.01.2021 13:22:32


19. luku: Vihkimisen hetkellä



Lauantai kiiruhti paikalle yllättävän nopeasti. Aija oli soittanut keskiviikkona ja Milla oli onneksi muistanut etukäteen kertoa, että kyseessä tosiaan oli naispappi. He olivat jutelleet videon välityksellä ja Daniel oli käyttäytynyt oikein hyvin. Milla ei kyllä tiennyt, miksi oli pelännyt, ettei mies käyttäytyisi hyvin, mutta olipahan kuitenkin. Itse asiassa Daniel oli pyytänyt, että seremoniassa luettaisiin Kolossalaiskirjettä, mitä valintaa Aija oli kovasti kiitellyt. Millalla ei ollut aavistustakaan mitä kohdassa selitettiin, mutta hän oli nyökkäillyt olevansa samaa mieltä. Aija oli tiedustellut heidän luonteenpiirteitään ja muuta sellaista kai voidakseen puhua vähän henkilökohtaisemmin litanjoissaan. Jälkeen päin Milla oli kysynyt Danielilta, etteivät kai he nyt kuulisi mitään paskaa siitä, kuinka nainen oli miehen kylkiluu. Mies oli ensin tuijottanut häntä, mutta todennut sitten, että Millan kannattaisi itse tarkistaa, mitä kyseisen kirjeen 3. luvussa 12. jakeessa sanottiin. No, hän oli googlannut kohdan ja todennut, että se oli kaunis ja ystävällisyys, kärsivällisyys ja lempeys olivat erinomaisia eväitä avioliittoon.

Jenniina oli ollut käärmeissään koko todistajajutusta. Milla oli yrittänyt vakuutella, ettei asia ollut suinkaan niin vakava, mutta Jenniina oli huutanut, että aikooko hän tosiaan olla niin kuin joku tyhjäpäinen julkkis, joka erosi kolmen kuukauden kuluttua, koska avioliitto ei ollutkaan kivaa.  Milla oli huutanut takaisin, että tässä hän auttoi miestä mäessä, että kyllä hän oli ainakin keskimääräistä lutkaa kiltimpi. Siinä vaiheessa Petrus ja Daniel olivat omilla puolillaan tulleet pistämään riidan poikki (Petrus oli myös pannut kajarin päälle, johon Millalla meni hetken aikaa vastata, koska Daniel ei oikein osannut sanallistaa kajarin tarvettaan). Lopulta pojat olivat sopineet asian kohteliaasti ja keskinäistä luottamusta vannoen. Jenniina oli tyytynyt siihen, mutta ilmoittanut, ettei puhuisi Petrukselle ennen lauantaita halaistua sanaa eikä tietysti myöskään Millalle tai Danielille.

Niinpä lauantaina puolenpäivän aikaan Daniel seisoi Kontista haettu puku päällään peilin edessä ja tuijotti itseään.

”Lakkaa jo, sä näytät helvetin hyvältä. Mun pitäs päästä siihe peilille”, Milla ilmoitti pukaten toista kylkeen.

Daniel siirtyi kaksi askelta sivuun. ”Tämä ei istu yhtään. Näyttää siltä kuin olisin varastanut veljeni puvun.”

Milla keskittyi saattamaan hiuksiaan järjestykseen ennen kuin katsahti mieheen. ”Istuu se. Sä raukka vaan oot tottunu mittatilausvaatteisiin, nii tuntuu varmaan oudolta.”

Daniel märisi itsekseen mennessään istumaan ja odottamaan keittiöön, että naisväki olisi valmis. Milla hajotti tekemänsä jakauksen ja onnistui mielestään pakertamaan oikein sievä letin. Hän teki kevyen meikin arvellen sen olevan tänään parempi vaihtoehto. Hän käveli valmiina Danielin eteen noin 20 minuutin kuluttua.

”Kai tän kaa kelpaa mennä naimisiin.”

Danielin kurkusta pääsi outo kulaus. ”Sinä olet kaunis.”

Millan rinnassa lepatteli, mutta hän peitti sen hössöttämällä, että heidän pitäisi lähteä. He olivat kirkon pihassa huomattavan ajoissa, jonka vuoksi oli yllättävää, että Petruksen auto seisoi jo parkkipaikalla. Jenniina nousi ulos synkkäilmeisenä, mutta tuli kuitenkin halaamaan Millaa.

Petrus kaivoi takapenkiltä pukupussin ja kenkälaatikon. ”Aattelin, että nämä voisi sopia Danielille. Suoritetaan pikavaihto morsiushuoneessa.”

”Mitä sä muka morsiushuoneista tiiät?” Milla ei ollut ihan varma oliko puhelakko oikeasti kestänyt näin kauan, mutta siltä se alkoi vaikuttaa Jenniinan äänensävystä päätellen.

”Pupu, mä kuuntelen sun juttuja paljon enemmän kuin sä kuvittelet.”

Jenniina onnistui vaivoin rajoittamaan reaktionsa punastumiseen.

He kävelivät kirkon ovelle ja vahtimestari tulikin päästämään heidät kohta sisään. Aijakin oli eteisessä heitä vastassa ja ohjasi pojat kohteliaasti morsiushuoneeseen kuultuaan selityksen pukukriisistä. Kohta Daniel ilmestyi silminnähden tyytyväisenä tummassa puvussaan heidän keskuuteensa. Kissa vei Milla kielen, sillä mies näytti kuin juuri mainoksesta astuneelta. Aija johti heidät sakastin kappeliin, jossa vihkiminen toimitettaisiin. Tiukkailmeinen kanttorikin oli saapunut paikalle. Petrus ja Jenniina asettuivat seisomaan alttarin sivulle. Millasta alkoi tuntua, että hän oli täysin alipukeutunut samalla kun Aija kyseli, jännittikö heitä ja vaikka hänen polvipituinen pitsimekkonsa oli oikein hieno. Daniel sen sijaan vaikutti rennolta ja vastasi Millan rystysiä peukalollaan silitellen, että kyllä heitä vähän jännitti.

Kanttori aloitti lyhyellä musiikkikappaleella. Se ei ollut marssi, sillä kappelissa ei ollut käytävää nimeksikään, mutta Milla oli salaa onnellinen, että he olivat luottaneet kanttorin ammattitaitoon sen valinnassa, koska se oli kaunis. Kaava eteni normaalisti ja Milla oli muistanut jopa antaa sormukset papille ennen aloittamista. Lopulta tuli hetki, jolloin Aija julisti, että he saisivat suudella. Daniel oli vilkuillut Millaa aina välillä rakastuneesti ja nyt hän hipaisi tämän huulia omillaan kevyen kunnioittavasti, mutta kuitenkin niin, ettei läsnäolijoille jäänyt epäselväksi, että hän haluaisi myöhemmin paljon lisää. Suoritus oli niin onnistunut, että Millan maha heitti pari kuperkeikkaa. Kun loppumusiikki oli kuultu, Petrus tuli onnittelemaan heitä kuin hääfiiliksissä oleva ystävä ainakin.

”Pojat osaa näytellä miljoona kertaa paremmin, ku me. Voi helvetti, sut pelastaa ainoastaan se, et näytät nii pöllämystyneeltä”, Jenniina kuiskasi Millan korvaan rutistaessaan tätä.

”Toi pappi luulee varmasti, et sä oot vieny vihille mun exän.”

”Älä kiroile kirkossa”, Milla onnistui suhahtamaan takaisin.

He saattelivat itse itsensä ulos, sillä sekä papilla että kanttorilla oli jo kiire muualle, vaikka nämä tietysti väittivät kohteliaasti muuta.

”Mennään käymään meillä”, Petrus ehdotti, kun he olivat taas autojen luona.

Jenniinan naama oli hapan. ”Eikä mennä. Mä en aio enää hetkeekään teeskennellä, et tää on musta kivaa. Vittu, mitään maljoja ainakaan ala nostelee.”

”Jos vain sen verran, että minä vaihdan puvun. Te asutte kuitenkin lähempänä niin ei tarvitse sitten tulla hakemaan sitä Millan luota”, Daniel sanoi sovittelevasti.

He saapuivat Jenniinan täydellisesti sisustettuun asuntoon. Petruksella oli oma yksiö viereisessä kaupungissa, jossa tämä kävi töissä, mutta ´meille´ tarkoitti aina Jenniinan kämppää. Daniel painui vessaan pukujen kanssa ja Petrus lähti etsimään jotain makuuhuoneesta. Jenniina alkoi purkaa kampaustaan mielenosoituksellisesti.

”Jensku, älä enää viiti. Hyvinhän tää meni”, Milla koetti lepytellä ystäväänsä.

Jenniinan ilme vääntyi mutkalle. ”Susta mä vaan oon huolissani”, hän sanoi tukahtuneesti.

Petrus ja Daniel palasivat yhtä aikaa ja ensin mainittu meni Jenniinan luo. ”Nyt kun tässä on juhlittu yhet pakkohäät, niin toivottavasti pian vietetään yhdet ihan vapaaehtoiset, jos Jenniina vaan suostuu mun pyyntöön.” Petrus kävi toisen polvensa varaan ja avasi nyrkissä olevan kätensä, josta paljastui kaunis sormus.
 
Jenniina purskahti itkuun, mitä Milla ei lainkaan ihmetellyt, sillä koko nainen oli jo heidän jutellessaan ollut aika herkillä. ”Kyllä, kyllä, kyllä”, tämä sopotti niin, että Petruksen oli noustava halaamaan.

”Enhän mä edes ehtinyt kysyä”, mies kuiskasi niin kovaa, että Milla ja häntä kädestä kiinni ottanut Danielkin kuulivat.

Jenniina ei tointunut hetkeen ja Millasta alkoi tuntua, että he olivat tunkeilijoita toisten tärkeässä hetkessä.

”Jospa me lähdemme kotiin”, Daniel ehdotti kohteliaan varovaisesti.

Se herätti Jenniinan. ”Te kaks paskiaista ette kyl karkaa. Koska tän takia ne maljat voidaan tod juoda.”

Petrus ilmoitti hymyillen, että jääkaapissa odottikin samppanjapullo sitä varten.
Otsikko: Vs: Aina on liian kauan | K11 | Milla/Daniel | Pakkoavioliitto (19. luku 1.1.)
Kirjoitti: Kelsier - 29.01.2021 16:52:15

20. luku: Mies ja sillä vaativa työ




Illalla Milla kutsui Danielin viereensä. ”Mutta emmehän me ole oikeasti… ymh… no, pari”, tämä yritti.

Milla huoahti ja hämmästyi itsekin äänen raskautta. ”Päätät tietty ite, mut mä haluisin kyl nukkuu aviomieheni kans samas sängys tän ekan yön. Sitä paitsi, kai sä muistat, mitä Nemo puhui niistä rakkauden teoista? Meinaan vaa, et sulle voi olla hyötyy, et ollaan koisattu samassa pedissä.”

Daniel nojasi hänen makuuhuoneensa ovenkarmiin. Mies näytti olevan kahden vaiheilla. ”Loogista, mutta… en minä halua maata kanssasi.”

Milla heitti häntä tyynyllä. Se osui suoraan Danielin paidassa olevan Nalle Puh -paran nenään. ”Kuka puhu mitään sellasesta meiningistä? Kai sä tiedät mikä ero on nukkumisella ja nussimisella?”

Danielin huolekas ilme muuttui hämmentyneeksi.

Millalta karkasi karkea tirskahdus ja laski pään käsiinsä. ”Sori, mä jäin oottaa, et vedät puujalan tohon perään.”

Daniel tuli istumaan hänen viereensä sängylle. ”Ai, että ne sanat kuulostavat samalle? Ei se nyt niin hauskaa ole. Ja minäkin kyllä haluan tulla sinun viereesi nukkumaan.”

Milla kohotti katseensa mieheen. ”Kiva kuulla. Sovitaan sit, et tehään niin. Käydään nyt sammuttelee valot ja sit sä kierrät tonne toiselle puolelle.”

He asettuivat peiton alle ja hetken kuluttua Daniel alkoi hengitellä rauhallisesti.

”Joko sä sammuit? Olis nimittäin kohteliasta toivottaa hyvää yötä.”

Milla ehti tuskin lopettaa, kun Daniel tarttui hänen sormiinsa, vei huulilleen ja suukotteli.

”Hyvät yöt, vaimo.”

Millan maha kipristyi suloiselle solmulle, joka toivon mukaan kestäisi aamuun asti.

Milla huomasi lapun corsansa tuulilasissa hipsiessään tarkastamaan postilaatikkoa aamulla. Hän kiskaisi sen mukaansa lukematta, sillä aamu oli kirpakka pelkässä pyjamassa ja kuka häntä nyt omalla pihalla olisi sakottanut. Keittiössä Daniel oli jo asetellut kupit valmiiksi pöytään ja etsiskeli nyt selvästi jääkaapista tutunnäköisiä tuotteita. Milla viskasi lapun pöydälle lehden mukana. He olivat toivottaneet huomenet jo sängyssä kuten tuoreelle avioparille hyvin sopi. Milla napsautti ensin kahvinkeittimen, sitten vedenkeittimen päälle.

”Mähän oon kouluttanu sut vimosen päälle, kun löydät ite ruokas.”

Daniel virnisti nuivasti. ”Oikeastaan on aikaa mukavaa, kun tietää mistä juustoa voi hakea silloin, kun itse haluaa. Vaikka se juusto ei olekaan kovin hyvää.” Hän kiersi istumaan omalle paikalleen.

Milla tuhahti, vaikka oli Daniel tainnut aiemminkin mainita, ettei perusedam maistunut oikein miltään. Mies avasi taitetun lapun lehden päältä ja alkoi lukea sitä.

”Valittaaks joku naapuri vai asukasyhdistys?” Milla kysäisi istahtaessaan vastapäätä.

”Ei.” Daniel ääni oli muuttunut kirskuvaksi. ”Salem vain ilmoittaa, että minun kannattaisi kalppia Scriptorin luo.”

Milla nappasi lehdykän salamana.

Siihen oli sotkuisesti tuhrattu: Tehtävä suoritettu. Kiltti poika palaa nyt Scriptorin tykö.

”Onpa Salemilla tuskanen käsiala”, Milla sihahti.

Daniel nyökkäsi ilkeä virne naamallaan. He joivat kahvia ja teetä ja tuijottivat töhrykirjaimia. Ovikello soi.

”Perkule, jos se on Salem, niin sanon kyl sille, et tehtävä on viel pahasti kesken, kun en mä ees saanu viime yönä. Ja mun kotiin ei astuta jalallakaan, painukoon mun puolest vaik vittuun”, Milla kirosi lähtiessään avaamaan.

Tulija oli Nemo, joka näytti olevan kofeiinipiikin tarpeessa. Hän laahusti Millan ohi suoraan keittiöön ja lysähti yhdelle tuoleista. ”Onko joku harjoitellut sulkakynän käyttöä?” hän kysyi nuutuneesti.

”Ei. Me saimme viestin Salemilta”, Daniel vilkaisten itsekin taas lappuun.

Nemo huokasi raskaasti ja Milla kolautti hänen eteensä valtavan kupin mustaa kahvia. Mies joi sen kakistelematta yhdeltä istumalta.

”Vau, saatat saada kohtuulliset pärinät”, Milla totesi hämmästyneenä.

Nemo mulkaisi häntä. ”Minä kestän nautintoaineita paremmin kuin ihmiset neiti Vesenterä.”

”Se on rouva Weather, jos saan pyytää.”

Daniel oli vetänyt nenänsä nyrppyyn ja näytti aivan takakireältä pikkuvirkamieheltä, joka ei yksinkertaisesti sietänyt, että joku erehtyi kutsumaan hänen vaimoaan tyttönimeltä. Milla hihitti ja Nemo ilme kirkastui.

”Oo, erinomaista! Ja avio-onni kukoistaa huomaan. Tuo sutaisu on tosin jonkun Salemin kätyrin kirjoittama. Olen varjostanut häntä viime päivät eikä hän ole käynyt lähelläkään täällä.”
 
Milla repäisi paperin kahtia. ”Sittenpä me laitetaan se sytykkeeks. Meillä on muuten sulle yks homma.”

Nemo katsoi häntä alta kulmain. ”Ai, minuako aletaan ihan käskyttää? Nopeastipa nousi uusi siviilisääty päähän.”

Daniel sai kurkkunsa selvittelyn kuulostamaan yllättävän uhkaavalta. ”Sinulle ei kai ole vaikeaa hankkia vieraslistaa niihin juhliin, joissa minä kuolin?”

Nemo kohautti harteitaan ja nojasi laiskasti tuolinsa selkään. ”Panen yhden omistani hankkimaan sen. Fiksu keksintö. Se voi auttaa teitä eteenpäin.”

Milla viisti kynsillään pöydänkantta. ”Oliks toi joku vihje? Melko kryptinen.”

Daniel pyhähti rumasti tyhjään teemukiinsa. ”Hän yrittää vain peitellä, ettei itse ole älynnyt hakea sitä.”

Nemo vaipui taas surumieliseksi. ”Herra Willougby on oikeassa siinä mielessä, että en tosiaan ole tullut ajatelleeksi listaa. Mutta sen noutaminen ei olisi onnistunut ilman teidän suoraa pyyntöänne.”

”Häh?” Millalta pääsi.

”Voin sääntöjen mukaan toimittaa teille aineistoa, josta on suuri todennäköisyys löytyä keskeistä evidenssiä vain, jos pyydätte sitä suoraan, rouva Weather”, Nemo selitti huokaisten.

Tieto ei selvästi parantanut Danielin aamua. Millakaan ei pitänyt siitä, että heidän tietoonsa tuotiin ´uusia´ sääntöjä jutun tässä vaiheessa. Nemon apu saattoi siis olla hyvin rajallista lukuun ottamatta ehkä sitä, että tämä pitäisi Salemin poissa säikyttelemästä heitä pimeillä teillä – tai kotoisilla lenkkipoluilla.

”Älkää nyt näyttäkö noin pahoilta. Tulin itseasiassa kertomaan teille, että tässä on Salemin kannalta jotain henkilökohtaista.” Nemo hymyili kitkerästi.

”Oh, oletpa löytänyt varsinaisen skuupin! Tämä on henkilökohtaista meille kaikille”, Daniel ärähti.

Milla arveli, että miehen teki mieli heittää Nemoa kupillaan.

”Ei ole. Toki suhtaudun kilpailuun vakavasti, mutta ei tämä minun mieltäni ravista suuntaan eikä toiseen. Te, herra Willougby, olette vain pelinappuloita ja niin sen kuuluu ollakin.”

Millaa alkoi kovasti kiehtoa ajatus siitä, mitä Nemo tekisi, jos pelinappula purisi häntä. ”Kiva tietää, et meist välitetään. Jospa ny lähtisit sen listan perää, kipi kipi.”

Nemo nousi hitaasti. ”Se hoidetaan kyllä. Ja minä otan selvää, miksi tämä on Salemille niin tärkeää. Teidän tehtävänne on sitten vain esittää oikeat pyynnöt.”

Hänen selkänsä rutisi hänen venytellessään makeasti. Hän soi Millalle ja Danielille isällisen katseen, johon nämä vastasivat yliolkaisesti ja lähti.
 
”Paskiainen”, Daniel kirosi, kun he olivat taas kahdestaan.

Milla siirtyi istumaan hänen viereensä ja asetti kätensä olalle. ”Nyt ainakin tiietään, et ollaan omillamme. Mut me hoidetaan tää kotiin. Sitä paitsi Nemoa on hauska käskyttää, et meil saattaa tulla ihan mukavaa.”

Daniel tarttui hänen sormiinsa. ”Sopiiko sinulle pieni suukottelu ystävien kesken? Olisi saatava jotain miellyttävämpää ajateltavaa.”

Millan sydämessä värähti. Hän arvosti Danielin suoruutta ja sitä, että tämä halusi joka kerta varmistaa, ettei hän luullut liikoja. Toisaalta…

”Ei kai sua haittaa, et mä oon vähän ihastunu suhun? Tajuun siis tän kaverijutun, mut voit kieltäytyy, jos sua häiritsee.”

Daniel hipoi hänen poskeaan. ”Ei. Itse asiassa se on aika imartelevaa. Kunhan vaan ollaan samalla sivulla.”

”Ollaan”, Milla varmisti ja samassa Danielin huulet olivat jo kiinni hänen omissaan.
Otsikko: Vs: Aina on liian kauan | K11 | Milla/Daniel | Pakkoavioliitto (20. luku 29.1.)
Kirjoitti: marieophelia - 11.02.2021 10:25:00
Pakkoavioliitto on yleensä varsin viihdyttävä trope (kunhan ei osu omassa elämässä kohdalle), eikä tämäkään teksti tuonut poikkeusta. Tykkäsin tosi paljon, että tämä on toteutettu omilla hahmoilla. Murhamysteeri yhdistettynä kuolleista palaamiseen koukutti heti ekasta luvusta ja lukaisinkin koko tarinan melkein putkeen eilisen aikana.

Ainoa mikä minua häiritsee on, miten nopeasti Daniel sopeutuu nykyelämään ja miten terävä hän on hoksaamaan asioita. Esimerkiksi mun mamma ei vielä kahdenkymmenen vuodenkaan jälkeen ole tajunnut, että kännykästä voi katsoa kelloa :D Mutta ehkäpä Daniel tietämättään sai limbossa jotain valmennusta -- oppihan hän suomeakin! Ja toisaalta juoni on huippuviihdyttävä tällaisena vähän vauhdikkaampana, joten tiettyjä mutkia varmaan täytyy oikoa suoriksi ihan lukumukavuudenkin vuoksi. Danielia ja Millaa ehdottomasti shippailen ja jännittyneenä odotan, mitä kaksikko saa Danielin murhasta selville!

Jään siis seurailemaan tätä innolla! :)
Otsikko: Vs: Aina on liian kauan | K11 | Milla/Daniel | Pakkoavioliitto (21. luku 9.4.)
Kirjoitti: Kelsier - 09.04.2021 16:57:33
marieophelia: Kiva ,kun olet kommentoinut ja tykännyt. Ideana on tosiaan, että Daniel on saanut tiedostamattaan tietoja limbossa. En halunnut, että hän joutuu järkyttyneenä ihmettelemään jokaista nykyajan asiaa.  ;D Kiitos kommentista :-*

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------




21. luku: Juhlii ne muutkin nuoret




Daniel osasi totisesti suudella. Mies piti toki kaiken kanssakäymisen siveästi suukkoina, mutta Milla pystyi helposti kuvittelemaan, miltä kielen kanssa tapahtuva imuttelu mahtaisi tuntua.

”Olet ihana, kun olet puolellani ja autat minua”, Daniel mumisi lopuksi hänen huuliinsa.

Milla punastui. ”Älä ny. En mä vielä kovin paljo oo saanu aikaseks.”

Daniel veti hänet tiukkaan halaukseen. ”Oletpas. Ja haluan huomauttaa, että se, etten rakasta sinua romanttisesti ei suinkaan tarkoita, ettenkö välittäisi sinusta kovasti.”

Millan tyhjään päähän pölähti hölmö ajatus siitä, kuinka Nemon mielestä hän varmaan juuri nyt haisisi läpikotaisin Danielilta. ”Kukaan ei oo koskaan ennen sanonu mulle mitään noin kaunista. Pitänee rueta hankkimaan parempia poikkiksia.”

Daniel pörrötti hänen tukkaansa. ”Hyvän miehen sinä ansaitsetkin.”

Milla teki päivällä hieman töitä ja antoi Danielille tutkittavaksi muutaman vanhan valokuva-albumin, joiden olemassaolo oli muistunut hänen mieleensä. Tämä katseli niitä innokkaasti, kunnes Milla arveli, että postipoika oli varmaan käynyt ja käski noutamaan postin. Daniel humautti hänen eteensä kohta Postisen ja kirjekuoren, jonka päällä ei lukenut mitään. Milla aukaisi sen innokkaasti Danielin istuutuessa silmät uteliaisuudesta kiiluen. Nemo oli toiminut nopeasti. Listan ainoa heikkous oli, ettei siinä ollut erikseen lueteltu kaikkia kutsuja vaan kreivi tai herra se ja se perheineen tai aveceineen.

Daniel hymähti Millan valitukselle. ”Kyllä minä muistan riittävän tarkasti, kenellä oli lapsensa mukanaan ja kenellä rakastajattarensa. Näkyykö teidän vieraslistoissanne muka jokainen pikkuinenkin.”

”Tietty. Kyllähän neki syö. Vähänkö ois noloo, jos tyyliin kaikille häävieraille ei riittäs ruokaa.”
Milla alkoi käydä listaa läpi lukien nimen kerrallaan Danielille. ”Paroni Dashmeadow…”

”Ymh… hänen poikansa Elijah oli epäsuosiossa. Oli sekaantunut johonkin hämärään kaupankäyntiin. Perhe yritti itseasiassa parhaansa mukaan päästä irti hänestä ainakin seurapiirien tasolla.”

Milla tökki kohtaa, jossa hänet oli keskeytetty. ”Tässä sanotaan, että vaimoineen. Ei puhetta muista.”

Daniel nojasi tuolin selkämykseen ja pani kätensä itsevarmasti puuskaan. ”Yksi tyttäristä oli siellä myös. Hän vain löytyy aviomiehensä tittelin alta. Mutta Elijah olisi kyllä päässyt kuokkimaan isänsä kutsulla.”

Milla naputti hänen puheitaan auki olevaan tiedostoon. ”Olitteks te Elijahin kanssa hyviäkin tuttuja?”

Daniel pyöritti päätään. ”En minä tuntenut häntä niin hyvin, että hän olisi halunnut tappaa minut, jollei sitten hetkellisessä hulluuskohtauksessa. Sen perusteella mitä olen kuullut skenaario ei olisi aivan mahdoton.”

Milla avasi selaimen ja laittoi Dashmeadow´n nimen hakukenttään. Ei siitä haittaakaan olisi. Suku oli otsikoiden perusteella vieläkin varsin varakas, kenties Elijahin epäilyttävistä liiketoimista oli lopulta ollut hyötyä. Hän näytti tuloksia Danielille, joka tuhahti.

”He onnistuivat siis säilyttämään omaisuutensa. Entä sitten?”

Milla virnisti, kun aitoenglantilainen snobismi alkoi taas nousta esiin. ”Täs on kuule ollut välis yks pörssiromahdus ja useempi lamakausi. Puhumattakaan kahesta maailmansodasta. Ja mun käsittääkseni aatelissukuihin tapas syntyä ajoittain tuhlaajapoikia, jotka tärväs rahat ties mihin.”

Daniel näytti hapanta naamaa. ”Olet tietysti oikeassa. Entä jos kokeilisit pelkästään Elijahilla?”

Kävi selväksi, etteivät vain oman ajan juoruilevat seurapiirit olleet pitäneet Elijahin bisneksiä hämärinä. Suvulla oli tarvetta vakuutella, että vaikka rahat oli joskus saatu vähemmän kunniallisesti, ainakin niillä myöhemmin tehtiin hyväntekeväisyyttä.

”Meidän pitää nyt miettiä Salemin kannalta”, Milla sanoi raapien leukaansa. ”Voihan olla, et Elijah on joskus ollu suoras yhteydes Salemiin.”

Daniel puri huultaan ja meni hakemaan lasin vettä. ”Hän olisi siis kirjoittanut sopimuksen paholaisen kanssa.”

Milla kohautti harteitaan. ”Ei Salem oo mikään paholainen, ainakaan Nemon mukaan. Mut pahois aikeis se on varmaan ollu.”

Daniel toisti hänen eleensä peilikuvana. ”Jos jätetään Elijah muistiin ja siirrytään eteenpäin?”

Milla lukaisi kaikki E:llä ja F:llä alkavat nimet, mutta kukaan heistä ei vaikuttanut potentiaaliselta. Sitten silmät osuivat johonkin tuttuun. ”Andrew Greenhill. Siithän me ollaan puhuttu aikasemminkin. Et maininnu, et se ois ollu Elsewoodeilla."

Daniel osoitti Millalle haluavansa nähdä, missä miehen nimi luki. ”En tiennyt, että hän oli siellä. Itse asiassa en tiennyt, että hän oli tullut kotiinsa ollenkaan. Tarkoitan, ettei hän ainakaan yöpynyt Greenhill Housessa.”

Millalla välähti. ”Te olitte naapureita. Siks sä sanoit, et ootte leikkiny lapsina yhes pikkuveikan kanssa. Ja taisitte tietää ilman someekin, kuka millonki oli viereises talos viereisilla?”

Daniel tökkäsi Millan jalkaa varpaillaan pöydän alla. ”Yritimme tietysti pysyä perillä siitä, kuka talon väestä oli kulloinkin kotona. Se kuuluu yleiseen kohteliaisuuteen.”

Miehen virnistely kertoi, että muutkin juorut oli otettu mielellään vastaan. Milla kohotti kulmiaan ja luetteli listaa eteenpäin. Daniel muisti kaikki loput vieraat suurin piirtein, mutta kukaan ei vaikuttanut potentiaaliselta murha-asian suhteen.

Milla taitteli paperin siististi läppärinsä viereen. ”Mieti viel, et voisko jollakin näist olla kuokkiva sukulainen tai vastaava. Ei ne aina tuu heti mieleen. Mut mulle tuli ajatus, voisko Elijah ja Andrew liittyä jotenkin toisiinsa. Oletsä koskaan kuullu kummankaan ääntä?”

Daniel veti huulensa dramaattiseen mutruun. ”Onko vielä muuta? Luulen, että päähäni mahtuisi vielä pari tärkeää kysymystä.”

Milla nousi ja meni muina miehinä tarkastelemaan jääkaapin sisältöä. ”Ei mul muuta. Mä voin keksii mitä syödään, niin sun kuuppa ei ylikuumene.”

Daniel harppoi pitkin askelin hänen taakseen ja alkoi kutittaa. Milla oli tikahtua. ”Noin ei kuule puhuta aviomiehelle”, mies sanoi ääni vakavana.

Milla sai oven vaivoin kiinni. Hänen kääntyessään Daniel siirtyi nojaamaan saarekkeeseen kädet ylhäällä.
”Ensin sitä ei haluta läheisyyttä vaimon kaa ja sitten ollaan jo opettamas tapoja.”

Milla oli saanut ääneensä pientä terää ja tarttuen Danielin ranteisiin veti ne viileää kivipintaa vasten. Hän tuijotti miehen kauniinsinisiin silmiin niin kauan, että tämä käänsi katseensa. Päästäessään irti Milla yllättyi hetken intiimiydestä. Aivan kuin heidän välillään olisi kulkenut sähkövirta. Hän arveli, että Daniel karkaisi saman tien, mutta tämä jäikin paikalleen hänen käsiensä väliin ja hymyili kulmiensa alta.

”Sanoisin, että sinun kanssasi pääsee pidemmälle neuvottelemalla. Vähän niin kuin hyvin villin varsan.”

Milla näytti kieltä virnuilevalle naamalle. ”Mä luulin, et villikoille annetaan raippaa.”

Daniel asetti kämmenensä kevyesti hänen lavoilleen. ”Raipan saa tuta siinä vaiheessa, kun ratsu päättää heittää sinut selästään pahassa paikassa. Lempeydellä voittaa aika paljon.”

Millalta pääsi rentoutunut huokaus. ”Kuule, piilottelit sä tätä puolta itestäs, kun olit elossa? Meinaan vaan, et ottajia olis varmaan riittäny, jos olisit näyttäny sen.”

Surumielisyyden väre hiipi Danielin huulille. ”25-vuotias harvemmin ajattelee, että hänellä on kiire… no, yhtään minnekään.”

Milla tökkäsi miestä hellästi rintaan. ”Mä luulin, et naiset oli teidän mielest sen ikäsinä ikäloppuja, jotka saatto haaveilla enää vanhanpiian elämäst.”

Daniel kietoi hänet halaukseen. ”Pakko myöntää, että isä taisi haluta minun naivan jonkun 18- tai 20-vuotiaan neidon. Mutta – jos asiat olisivat toisin – olisin kyllä paljon tyytyväisempi sinuun kuin sellaiseen nuorikkoon.”

Milla nojautui hetkeksi syvemmälle, irrottautui sitten ja alkoi tutkia ruokatarvikkeita uudelleen.
Otsikko: Vs: Aina on liian kauan | K11 | Milla/Daniel | Pakkoavioliitto (22. luku 28.5.)
Kirjoitti: Kelsier - 28.05.2021 14:01:29

22. luku: Koskaan ei pitäis odottaa puolta tuntia kauempaa



Myöhemmin he juttelivat tarkemmin Dashmeadoweista ja Greenhilleistä, mutta Milla tulkitsi, etteivät perheet olleet murhanhimoisia, ehkä nimenomaan Andrew´ta ja Elijahia lukuun ottamatta. Itse asiassa he vaikuttivat tavallisilta nirppanokkaisilta ja pikkuisen rasistisilta brittiylhäisöperheiltä.

”Mä mietin, et voisko Andy ja Elijah olla tavanneet armeijassa?” Milla pohti hiuksiaan haroen. ”Tiiän, et E oli liikemies, mutta eikös kaikki aatelispojat saanet jotain sotilaskoulutusta.”

Daniel oli heittäytynyt pitkäkseen olohuoneen sohvalle, jonka laitaan Millan hartiat nojasivat. ”Minä en saanut. Paitsi, että opettelin ratsastamaan ja sisäoppilaitoksessa oli sotilaallinen kuri.” Hän naurahti omalle vitsilleen. ”Pysyäkseni asiassa, on kai se mahdollista. Tunnen Dashmeadowt huonosti ja oletin automaattisesti, että Elijah on käynyt sopivasti kouluja ja mennyt sitten jonkun pankkiirin luokse oppiin tai jotakin sellaista.”

Milla jätti asian sikseen, sillä hänen mieleensä oli juolahtanut jotakin muuta. ”Jos otetaan toisenlainen näkökulma. Mehän tiedetään, et Elijah kuoli -50-luvulla ja voidaan kai turvallisesti olettaa, ettei Andrew´kaan kupsahtanut heti seuraavana päivänä sinun jälkeesi.”

Daniel suuntasi katseensa Millaan. ”Mihin sinä pyrit?”

Milla ei oikein ollut varma itsekään. ”Kai mä sitä, et jos aatellaan, et Salem ois suoraan sekaantunu sun murhaan ja haluis peitellä sitä, niin Elijahille olis pitäny käydä paljon huonommin, jos se on sun tappaja.”

Daniel nousi ylös sohvalta ja vääntäytyi Millan viereen. ”Miksi huonommin? Eikö juuri se, että hän kuoli luonnollisen kuoleman melko iäkkäänä, ole paras suoja Salemillekin? Jos niillä on silloinkin ollut joku peli käynnissä, niin olisi epäilyttävää, jos pelinappulat alkaisivat yhtäkkiä kuolemaan tuosta vain. Ja tarkoitan nyt omia pelinappuloita, koska vastustajan siirreltävistä he tuskin välittävät.”

Millan käsi etsiytyi luonnostaan Danielin reidelle. ”Mähän sanoin, et sä oot fiksu, kun vaan rupeet. Jos sä oot ollu tietämättäs nappula jo jossain Salemin aikasemmassa pelissä?”

Daniel pyöritti päätään. ”En usko, että olen. Nemohan sanoi, että tässä on Salemille jotain henkilökohtaista. En tiedä tuliko hän itse ajatelleeksi, mutta ehkä tämä ei liity peliin ollenkaan.”

Milla tuijotti Danielia hetken aikaa hämmentyneenä, mutta sitten hänen päässään syttyi lamppu. ”Sä meinaat, et tää ois henkilökohtasta laatikon ulkopuolella?” Hän sai vastaukseksi epävarman nyökkäyksen. ”Hemmetti, Daniel, se kävis järkeen. Sillon Salem ei ois kehittäny yhtäkkisiä tunteita nappuloitaan kohtaan, ei nyt eikä menneisyydessä. Mut mitä me ollaan juteltu niin sä et ole sekaantunu mihinkään hämärään. Ja jos mä Andyn ja herra E:n kohdalla epäilinkin, et oot hakkaillu niiden tyttöjä, niin Salemin kohdalla se on aika epätodennäköstä.”

Danielin suu venyi kirpeään virnistykseen. ”Niin, tässä tapauksessa kaikki on varmaan mahdollisuuksien rajoissa. Seuraava ehdotus ei ole kunniallinen, mutta meidän pitäisi varmaan etsiä törkyä sekä Andysta että Elijahista. Muuten tuskin keksimme miksi Salem olisi ollut kiinnostunut heistä.”

Milla nipisti hieman housujen alla tuntuvaa lihasta. ”Sä oot siis alkanu ajatella, et E on sun tappaja. Kun Andyn äänen sä oisit luultavasti tunnistanu.”

Daniel kohautti harteitaan. ”Se on meidän tutkimustemme perusteella paras lähtöolettamus, eikö vain? Voimmehan me aina palata takaisin tähän pisteeseen, jos olimme väärässä.”

Millaan katsovissa koiranpentusilmissä heijastui epävarmuutta, vaikka sanojen takana oli pontta.

”Tietty voidaan. Ja netistä löytyy taatusti lokaa jokasesta eläneestä ihmisest, jos vaan jaksaa kaivaa. Elihän oli hankkinu rahansa jotenkin rikollisesti, siin meille eka kohde.”

Seuraavana päivänä Millan hoidettua ensin juoksevia työasioita, he aloittivat etsinnän. Milla oli salaa toivonut, että Elijah Dashmeadow´sta olisi kirjoitettu jossain kirjassa, kun hänen jättämiään perintörahoja oli myöhemmin käytetty hyviin töihin. Nopeasti osoittautui, että miehestä oli tehty kokonainen teos ja kirjoittaja oli vieläpä joku perheen ulkopuolinen eli sisältö tuskin oli pelkkiä kaunisteltuja ylisanoja. Ennen Amazoniin menemistä Milla päätti huvikseen katsoa löytyisikö kirjaa kirjastosta. Yllätyksekseen hän huomasi kaukolainan olevan mahdollinen ja soitti kirjastoon, jotta varmasti tekisi tilauksen oikein. Teoksen saamiseen kuluisi jokunen päivä.

Milla selitti jutun juonen Danielille ja mainitsi samalla, että hänen – siis heidän – olisi taas illalla lähdettävä varjostusreissulle. ”Mut täl kertaa se on hauskempaa. Kohde on yhes baaris, joten voidaan nauttii oluesta samal, ku vahditaan”, hän vastasi Danielin epäilevään ilmeeseen.
 
Milla meikkasi kylpyhuoneen peilikaapin edessä. Jostain syystä laittautuminen tuntui pitkästä aikaa todella kivalta. Tai tiesihän Milla mistä se johtui. Kun hän oli ilmoittanut menevänsä kohentamaan naamaansa, Daniel oli sanonut, että hän oli jo nätti eikä tarvinnut mitään kohennusta. Se oli saanut Millan sydämen sykähtämään, vaikka mies tietysti oli vain ystävällinen. Hän oli mielestään aina ollut aika tavallisen näköinen, vaikka kaikenlaiset monnit se mielessään hänelle baareissa hymyilivätkin. Hän veti päälleen vessanpöntön kannelle lojumaan heittämänsä tiukat farkut, joissa hänen perseensä näytti suoraan sanottuna helvetin hyvältä. Danielkin ilmeisesti ajatteli niin, sillä Milla kuuli hänen jupisevan jotain siitä, kuinka ei päästäisi oikeaa vaimoaan ikinä ulos tuollaisissa.

”Mut nehän on sua varten”, hän sanoi hunajaisesti saaden miehen punastumaan.
 
Pub Castro ei onneksi ollut mikään räkälä, jos nyt ei mikään fiinein hipsterien oluen maistelu paikkakaan. Milla ohjasi Danielin istumaan korkean pöydän ääreen baaritiskin lähelle ja meni itse tilamaan heille juomat. Hanaolut oli peruskoffia, mutta se saisi nyt kelvata. Kytättävä ei ollut vielä saapunut, joten he saattoivat keskustella niitä näitä, aluksi siitä, että olut oli Danielista aika pahaa. Yhtäkkiä mies päästi matalan uhittelevan urahduksen. Milla kääntyi katsomaan taakseen ja huomasi selvästi pohjia ottaneen tyypin perääntyvän hieman.

”Mitäs toi oli?”

Daniel laittoi kämmenensä hänen polvelleen. ”Hän tuijotti sinua.”

”Ja aattelit vähän niin ku muistuttaa, et mä oon varattu.”

Daniel pyöräytti silmiään. ”Ei, mutta hänen katseensa harhaili… tuota… öö… sopimattomissa paikoissa.”

Milla sipaisi miehen sormia. ”Hyvin toimittu. Vaan sul on tänään lupa tsiigailla niitä sopimattomia paikkoja.”

Daniel oli tukehtua ottamaansa suulliseen.

Onneksi Millan odottama tyttö ilmestyi seuraavalla ovenavauksella kiehnäten kundin kainalossa, joka ei todellakaan ollut hänen poikaystävänsä. Jätkä näytti melkoiselta kovikselta, hänen kaulansakin oli lähes poskipäitä myöten tatuoitu. Milla tarkkaili sivusilmällä, kun pariskunta ja joukko muita ahtautui yhteen loosiin. Toimeksianto oli siitä harvinainen, ettei hänen tarvinnut ottaa kuvia tai muitakaan todisteita, poikaystävä halusi hänen vain tarkkailevan ja sitten kertovan havainnoistaan. Tytön silmät näyttivät niin kummallisilta, että poikkiksen epäilyt huumeiden käytöstä uuden ihastuksen kanssa olivat tainneet osua oikeaan. Daniel ilmoitti tarvitsevansa wc:tä ja Milla osoitti päällään missä helpotushuoneet sijaitsivat.

Joku mies tuuppasi Millan olkapäätä ja pysähtyi pyytelemään anteeksi. Milla hätisti hänet pois ja keskittyi katsomaan vahdittavaansa. Hän hörppäsi tuopistaan.

”Milla, onko sinulla huono olo?”

Hän havahtui Danielin hiljaisiin sanoihin. Päässä tuntui jotenkin haperolta ja häntä huimasi.

”Ei…” Milla horjahti, kun näkökenttä sumentui sekunniksi.

Daniel tuki häntä ja hän kuuli tämän sanovan jotain kotiinlähdöstä. Milla yritti väittää vastaan, mutta mustuus yllätti hänet uudestaan eikä poistunut enää.
Otsikko: Vs: Aina on liian kauan | K11 | Milla/Daniel | Pakkoavioliitto (23. luku 25.6.)
Kirjoitti: Kelsier - 25.06.2021 16:55:05


Luku 23: Haluut jotain joka piristää



Millan herätessä oli pimeää. Hän ei heti käsittänyt, missä oli, sillä järki sanoi, että baarissa ja tuntemus, että sängyssä. Hänen sormissaan oli jotain, jonka hän koetti ravistaa pois tajutakseen vain, että ne olivat Danielin sormet, Danielin käsi. Mies istui nukahtaneena lattialla hänen sänkynsä vieressä. Millan pää tuntui edelleen sekavalta ja hän tökki Danielia saadakseen tämän havahtumaan. Kohta mies haukotteli, nousi hitaasti ja tuli istumaan hänen luokseen sängylle.

”Miten voit?” tämä kysyi silittäen Millan poskea.

Kyyneleet tulivat niin yllättäen, että Millan piti nikotella hieman. ”Mi-mitä tapahtu?”

Daniel jatkoi rauhallista silittelyään. ”Sinä menit kehnoon kuntoon. Kuin olisit ollut tuhannen tuiterissa.”

”Tyrmäystippoja”, Milla karahti hiljaa.

Ensimmäistä kertaa koko jutun aikana häntä pelotti kunnolla. Hullut nyt säikyttelivät ihmisiä jatkuvasti niin kuin Salem oli tehnyt heille, mutta tyrmäystipat edellyttivät jo suunnitelmallisuutta. Ja lisäksi ne altistavat…, Milla ei ajatellut ajatusta loppuun.

Daniel siveli hänen rystysiään. ”Sekoittavatko ne ihmisen pään? Minun piti melkein kantaa sinut taksiin, kun et voinut kävellä ilman tukea. Etkä vastaillut kysymyksiinkään.”

Milla tajusi kuin taikaiskusta mistä kuristava tunne jaloissa johtui; hänellä oli yhä eilisiltaiset housut päällään. ”Sä et riisunut mua?” hän pullautti saaden Danielin hätkähtämään.

”En minä… ei ole sopivaa auttaa naista riisuutumaan ilman hänen lupaansa.”

Milla katseli Danielin totista ilmettä ja mietti samalla, ettei mies ollut tullut edes hänen viereensä nukkumaan, vaikka se oli ihan sallittua. Hän kurottui spontaanisti halaamaan miestä. Daniel rutisti takaisin, mutta päästi pian irti.

”Voisit sä tulla viekkuun, kunhan mä ensin käyn vaihtaa vaatetta ja pesemäs meikit pois naamalta?” Milla kysyi. ”Ja tietty säkin saat käydä”, hän lisäsi huomatessaan, että myös Danielilla oli edelleen edellisiltaiset vaatteet päällään.

Mies kohautti harteitaan ja nyökkäsi. Milla kaivoi pyjamansa esiin ja sulkeutui kylpyhuoneeseen. Viileä vesi tuntui ihanalta kasvoilla. Hän harjasi hiuslakan pois tukastaan ja jätti vaatekasan mytyksi lattialle. Millan palatessa Daniel seisoskeli yöpöydän vieressä tuoremehulasi kädessään.

”Se ei ole kahvia, mutta kelpaa varmaankin”, hän sanoi laskien lasin alas.

Milla siirsi päiväpeitteen pois ja sujahti vällyjen alle. Hän viittoi Danielia, joka kiipesi toiselta puolelta hänen viereensä.

”Mistä sinä sait niitä tippoja?” Daniel kysyi, kun kumpikin oli asettunut suhteellisen mukavasti.

Millaa puistatti. ”Yks tyyppi tönäisi mua. Mä pidin koko ajan kiinni mun lasista, mut katoin hetken muualle. Sä olit sillon vessassa.” Hän hörppäsi ison kulauksen mehua.

”Hänkö laittoi ne olueesi?” Danielin näytti olevan vaikea uskoa, että niin voisi tapahtua.

”Joo niin mä luulen. Kai sullekin ruualla myrkyttäminen on tuttua?” Milla tarttui Danielin käteen peiton alla.

”Toki, sitä varten kuninkaalla on maistajat, mutta se on kuitenkin varotoimi.”

”No, tyrmäystipoil ja deittihuumeil ei oo tarkotus tappaa, vaa saada joku suostuvaisemmaks seksuaaliseen kanssakäymiseen.” Milla saattoi lähes maistaa omien sanojensa alleviivaukset.

Daniel tuijotti häntä. ”He… siis ovat valmiita makaamaan lähes tiedottoman naisen kanssa…” hän sanoi inhoten.

Milla painoi päänsä Danielin rintaa vasten. ”Nii. Mut tää kai liittyy enemmän meidän juttuun ku siihen, et joku haluis raiskata mut.” Hän toivoi teesinsä olevan totta, vaikka ei oikein tiennyt miksi se oli parempi.

”Salemin kätyrit varmaan olivat asialla, mutta minä lupaan pitää sinusta jatkossa parempaa huolta.”

Milla olisi feministisesti halunnut väittää vastaan, ettei häntä tarvinnut erityisesti suojella ja hän oli vahva nainen, mutta Daniel sanoista kuulsi sellainen kiintymys, että hänen sydämensä meni vähän sekaisin. Ehkä oli parasta vaihtaa aihetta.

”Taksikuski varmaa ihmetteli mun kuntoa.”

Daniel karautti kurkkuaan. ”Häntä kiinnosti kovasti, oletko oksentamassa penkeille. Hän välitti vain vähän siitä, minne olin sinua viemässä. Sanoin kyllä, että kotiin, mutta valehteleminen on helppoa.”

Milla oli jo myöntelemässä, kunnes tajusi, että oli yhtä todennäköistä, että kuski oli spotannut heidän sormuksensa ja tehnyt niistä päätelmiä. Daniel oli suloinen, kun ilmeisesti hänkin oli unohtanut, että he olivat naimisissa.

”Mitä?” mies kysyi katsoessaan Millan hymyyn vääntyvää suuta.

”Ei mitään, aviomies.”

Pian Danielinkin huulilla karehti. ”Ah, tosiaan.” Hän etsi Millan vasemman käden ja suukotti sormusta.

”Täst pitää varmaan kertoo Nemolle”, Milla sanoi tasattuaan hetken suukosta aiheutunutta tunnekuohua.

Daniel henkäisi syvään. ”Ymh… niin. Toisaalta en juuri nyt pidä yhtään ajatuksesta, että hän tulee näsäviisaasti selittämään, kuinka paljon tuoksun sinulta.”

Sanat kirpaisivat Millaa, vaikka hän tiesi heidän suhteensa tilan ihan hyvin. Mutta kai Daniel pystyi sentään puhtaan teoreettisesti kuvittelemaan, että he tuoksuisivat Nemon mielestä toisiltaan, koska… Mies oli huomannut hänen ilmeensä muutoksen.

”Tarkoitin, että se on meidän välisemme asia, josta hän saa luulla mitä lystää, kunhan pitää suunsa kiinni. Muistatko minkä näköinen se sinua tönäissyt tyyppi oli?”

Milla kohautti harteita sydän jälleen syrjällään. Hänen pitäisi kiertää tunteensa pienemmälle vaihteelle ennen kuin saisi halvauksen. ”Tavallisen? Sil oli sellane ruskee takki ja semipitkät hiukset. Farkut jalassa luulisin. Housut oli kummiski tummat. Mun keskittymine oli siin toisessa pöydäs eikä jossain törmäileväs ääliös.”

Daniel likisti häntä. ”Kyllä minä ymmärrän. Säikähdin vain kauheasti, kun olit yhtäkkiä ihan avuton. Se tyttö, jota seurasit muuten jäi seurueensa kanssa sinne vielä sen jälkeen, kun me lähdimme.”

Millalta pääsi suuri haukotus. ”Mä haluisin nukkuu vielä. On varmaan aika aikaista?”

”Kuuden tienoilla”, Daniel vastasi. ”Jos minäkin jään tähän. Lattia oli melko kova.”

Milla etsi nyt Danielin nimettömän ja pyöritteli sormusta kuin osoittaakseen, että miehellä oli oikein papin antama lupa ´jäädä siihen´. Tämä päästi hänet kaivautumaan omalle puolelleen ja asettui itse pitkäkseen omalleen. Kumpikin nukahti pian turhankin seikkailulliseksi muuttuneen illan uuvuttamana. Herättyään aamupäivällä he söivät yhdistetyn aamiaisen ja lounaan. Pöydässä Daniel pohti ääneen, miten he mahtaisivat saada yhteyden Nemoon. Tämän käynnit olivat sattuneet kreivin aikaan heidän kyselyhalujensa kannalta, joten kumpikaan ei ollut tajunnut tiedustella, miten he voisivat olla kontaktissa tähän päin.

”Ehkä se aistii, et jotain on sattunu? Viimeks sil oli tietty asiaakin, mut jos sen selkäpiitäki kutitteli tai jotain”, Milla esitti, vaikka se kuulosti aika kaukaa haetulta.

”Luulisin, että jos kyseessä olisi Salem itse, niin siinä tapauksessa olisit varmaan oikeassa. Mutta koska edellinenkin hiippari oli Nemon mukaan kätyri, niin kaiketi tämäkin on”, Daniel totesi kooten samalla leivälleen leikkelettä ja juustoa.

Milla kopautti munankuoren rikki lautasensa reunaan. ”Salemko sun mielestä käski antaa mulle tyrmäystippoi? Mitä se siitä hyötys, kun niihi ei edellenkään kuole?”

Daniel loi häneen turhautuneen katseen. ”Sinä itkit ja tärisit vieressäni muutama tunti sitten! Että sen hän siitä hyötyi.”

”No, en mä sen takii aio lopettaa. Nyt on jo paljo parempi ole, ku on päivä.” Millaa kohtaavat silmät muuttuivat suivaantuneiksi.

”Luuletko, että annan sinun asettaa itsesi alttiiksi enää tuolla lailla”, Daniel murahti.

Milla ei ehtinyt vastata, kun ovikello soi.
Otsikko: Vs: Aina on liian kauan | K11 | Milla/Daniel | Pakkoavioliitto (24. luku 29.7.)
Kirjoitti: Kelsier - 29.07.2021 12:28:03

24. luku: Menet tuoksusta sekaisin



Milla lampsi ovelle laiskasti. Toivottavasti Nemo oli tosiaan aistinut heidän tarpeensa. Oven takana ei ollut Nemo. Miehellä oli pitkä, tiukoille leteille vedetty musta tukka. Ja oudot liehukehousut, jotka Milla oli nähnyt aikaisemminkin.

”Salem”, hän sähähti ja yritti työntää oven kiinni miehen naamalle.

Siitä ei ollut hyötyä, Salem tuli sisään kuitenkin. ”Surkeaa.” Ääni oli pehmeää kuin samettia ja hunajamaista.

Daniel oli tullut keittiön oviaukkoon perääntyneen Millan taakse. ”Sinulla ei ole mitään asiaa tänne.”

Kapeille huulille karkasi kyllästynyt hymy. ”Mitä ajattelit tehdä minulle, Daniel-poju?”

Mies täytti koko asunnon ummehtuneella ja pelottavalla ilmapiirillä. Ja hän tietää sen itsekin, Milla ajatteli. Daniel puristeli käsiään nyrkkeihin ja murahti, muttei tehnyt mitään.

”Sitä ollaankin järkeviä. Huomaan myös, että pikku tempaukseni on tehonnut ainakin toiseen teistä.”

Milla oli iloinen, että seisoi miesten välissä, sillä hän tunsi, että Daniel olisi muuten hyökännyt päistikkaa Salemin kimppuun.

”Ei toi laittanu niitä tippoja. Se kundi oli ihan toisen näköinen”, hän sanoi katsahtaen Danieliin rauhoittavasti.

”Vähät minä siitä, että hän pani jonkun muun tekemään likaisen työn. Jos sinulle olisi tapahtunut jotain, niin hänen kätensä olisivat olleet tahratut.”

Salem haukotteli tympääntyneesti. ”Oi, nuorta lempeä. Se on aina niin kovin dramaattista. Hän on antautunut sinulle ilmeisen halukkaasti.”

”Milla ei ole antautunut minulle”, Daniel sihisi hampaidensa välistä.

”Millainen mies sinä sitten oikein olet?” Salem sanoi maiskauttaen epämiellyttävästi.

Nyt ei ollut kyse enää tuntemuksesta, sillä Daniel puhisi Millan korvan juuressa täynnä adrenaliinia, testosteronia ja mitä kaikkia hormoneja tappeluun tarvittiinkaan.

Milla korotti ääntään. ”Millä asial sä tääl oot?”

Salemin marmorinen ulkokuori ei ollut edes värähtänyt. Hän näytti välinpitämättömältä. ”Tulin katsomaan Nemon lempilapsia. Hän on naiivin kiintynyt teihin, niin kuin aina nappuloihinsa.”

”No nyt oot nähny ja voit häipyy.” Milla osoitti ovea sanojensa vakuudeksi.

Salem astui Millan eteen, mikä sai Danielien kurottamaan kätensä Millan kylkien ohi työntääkseen miestä kauemmaksi.

Salem sivalsi häntä kipeästi sormille. ”Neiti Etsivän on syytä luovuttaa. Vakuutan, että seuraavalla kerralla et selviä yhtä helposti kuin imbesillin apurini tempusta”, hän ilmoitti Danielin älähdyksestä välittämättä.

Millaakin alkoi suututtaa. ”Miten sä paskapää kehtaat tulla mun kotiin uhkaileen. Mun puolest voit painuu vaikka helvettiin, mä autan Danielia jatkossaki.”

Salemin valjuilla huulilla häivähti hymy. ”Ymmärrän kyllä, mitä Nemo näkee sinussa. Se ei estä raivaamasta sinua pois tieltä, kun tarve vaatii.”

Tämän sanottuaan mies kääntyi viuhahtaen kuin malli catwalkin päässä ja lähti yhtä nopeasti kuin oli tullutkin. Milla päästi Danielin haastaan ja tämä oli tuiskahtaa nurin raivonsa jälkimainingeissa. Milla tarttui miehen olkapäähän.

”Rauhotu. Salem meni jo pois. Ei sen hakkaaminen tuusan nuuskaks auta meit yhtään, vaik mieli tekiskin.”

Daniel tuijotti häntä silmät pulppuillen. ”Sinä et auta minua enää.”

Äänen käskevyys hämmensi Millaa. ”Älä ny hulluja puhu. Tietty autan. Niihä mä just sanoin.”
 
Daniel lukitsi hänet nopealla liikkeellä käsiensä väliin. Iirikset olivat tyyntyneet luonnottomiksi. ”Kuuntele. Salem uhkasi henkeäsi. Sinun henkeäsi.” Mies veti syvään henkeään jatkaakseen.

”No, niin mut onhan Nemo…”, Milla keskeytti.

Daniel kiristi otettaan. ”Ei ole. Minä olen antanut sanani, ettet sinä joudu vaaraan. Minä selviän varmasti eteenpäin sillä, mitä olemme jo saaneet selville.”

”Kelle sä oot sellasta menny lupaamaan?”

Danielista paistoi turhautuneisuus. ”Jos en sinulle itsellesi niin vähintään Jenniinalle ja Petrukselle. Toden sanoakseni minulla ei ole harmaintakaan aavistusta tunteistani sinua kohtaan, mutta en halua sinuun missään tapauksessa sattuvan.” Mies oli niin lähellä Millan kasvoja, että hän tunsi puheen tuottaman ilmavirran.

Hän painautui leveää rintaa vasten. ”Harrastetaan seksiä.”

Daniel oli irrottautumassa kauemmaksi jo ennen kuin hän ehti lipsahduksensa loppuun.

”Milla”, ääni oli hellä… ja anova.

Millan päässä tuntui kevyeltä. Anoiko Daniel, että hän lopettaisi, etteivät he tekisi mitään tyhmää tai peruuttamatonta? Eihän häneen tuollainen tehonnut. Mies piti hänestä yhä kiinni. Milla sai loihdittua kasvoilleen heikon hymyn.

”No, kai mä saan mennä harrastaan omaa kivaa? Luoja tietää, et mä tartten sitä”, hän heitti kepeästi.

Daniel muuttui punaiseksi. ”Minä… anteeksi, että… saatat saada väärän kuvan, jos me… nyt… minun pitää miettiä”, hän soperteli päästäessään kokonaan irti.

Milla nojautui ovenkarmiin ja hengitti muutaman kerran. Järki alkoi palata pääkoppaan.
”Ehkä… jos me kumpikin otettas aikalisä. Salemin vierailu oli aika yllätys”, hän ehdotti.

Daniel nyökkäsi kiitollisen näköisenä ja karkasi saman tien olohuoneen sohvalle. Milla kävi kokoamassa herkimmät ruokatarvikkeet jääkaappiin ja meni sitten omaan makuuhuoneeseensa. Hänellä oli yhä yllään yöasunsa, ja paita ei rintaliivien puuttuessa jättänyt kiihotusta epäselväksi. Milla heittäytyi pitkälleen ja sulki silmänsä. Vieruspaikka tuoksui Danielilta. Sormet kulkivat lähes väkisin sivelemään kovettuneita nännejä. Väärinhän se tietysti oli, mutta jos tuollaisen kohtauksen jälkeen ei saanut käydä kuumana niin minkä sitten. Milla liu´utti kätensä paidan alle ja kuvitteli niiden olevan jonkun ihan muun. Huulilta pääsi kevyt huokaus. Hän ei muistanut milloin viimeksi oli kosketellut itseään tällä tavalla.

Raolleen jääneeltä ovelta kuului kevyt koputus. ”Saako tulla?”

Millan teki mieli huutaa yhtä aikaa, että et helvetissä ja totta vitussa. Suusta tuli vain äännähdys, jonka saattoi tulkita myöntymykseksi. Daniel livahti hämärään huoneeseen. Tämä oli hetken hiljaa eikä Milla uskaltanut avata silmiään. Kädet olivat yhä tiukasti rintojen päällä.

”Et sitten liioitellut itsesi koskettelun suhteen?”

Miehen ääni oli rauhallinen ja kujeileva. Milla päästi ulos pidättelemänsä henkäyksen ja laski kämmenensä takaisin sängylle. Daniel tuli istumaan hänen viereensä ja tunnusteli Millan sormenpäitä omillaan. Milla tarkkaili häntä raosta ripsiensä takaa.

”Et kai sä vaan yritä saada jotain jälkituntemuksia? Tarjous on edelleen voimassa, sä voit kokeilla itsekin.”
 
Daniel jatkoi silittelyä keskeyttämättä. ”En minä kokeile. Mutta… voiko jättää sen mahdollisuuden, että haluan kokeilla joskus… myöhemmin?”

Millan teki mieli tiuskaista, että hän halusi juuri nyt tällä sekunnilla, mutta hän ymmärsi, ettei saisi enempää. ”Näinkö lyhyes ajas ehit miettiä?” hän tyytyi murahtamaan.

Daniel huokasi ja lomitti sormensa Millan sormiin. ”Näin pitkään minulta meni tajuta, ettei tarvitse miettiä. Vaikka olemme tavanneet hyvin epäortodoksisella tavalla ja tunteneet vain lyhyen aikaa, niin minäkin olen ihastunut sinuun. Mutta haluan, että olet täysin varma, jos teemme sen. Et säikähdyksestä sekapäinen.”

Milla avasi silmänsä kokonaan ja venytteli tunnustellen jalkojaan. ”Eiks varmuus liity järkeen ja logiikkaan, joil näit asioit harvemmin ajatellaan?”
 
Daniel hymyili ja hänen iiriksensä näyttivät kesälämpimiltä lammilta, joihin hukkuisi oikein mielellään. ”Totta tuokin.”

Milla nousi istumaan puristaen kyntensä hellästä miehen rystysiin. ”Saat koklaa joskus tulevaisuudes. Ja ihana, kun tulit sanoo noi jutut, jotka just sanoit. Mut jos mä saisin nyt rauhan hoitaa tän session itsekseni loppuun? Muuten mä tuun hysteeriseks, niin ku te vanhat kunnon britit sanoisitte.”

Daniel pyhähti ja lähti pois.
Otsikko: Vs: Aina on liian kauan | K11 | Milla/Daniel | Pakkoavioliitto (24. luku 29.7.)
Kirjoitti: Ilona Bell - 05.08.2021 00:59:53
aijjai kun muuttuu mielenkiintoseks!! Edelleen lueskelen tätä:)
Otsikko: Vs: Aina on liian kauan | K11 | Milla/Daniel | Pakkoavioliitto (25. luku 27.8.)
Kirjoitti: Kelsier - 27.08.2021 10:00:05
Ilona Bell: Kiva, kun luet ja seuraat. Kiitos kommentistasi! :-* Jatkoa joutuu taas tämän jälkeen hetken odottelemaan.

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------



25. luku: Maanpetturuudesta vankilaan



Pienessä metsikössä lähellä Millan rivitaloa oli menossa kohtaus, jota ohikulkijat olisivat varmasti ihmetelleet, jos heitä olisi ollut.

”Mitä helvettiä sinä oikein teet?” Nemo murisi Salemille, joka loi häneen musertavan henkisen olennon katseen.

”Helvettiäpä juuri”, hän totesi vitsikkäästi.

Nemo ei ollut lainkaan kaskujen heittämistuulella. ”Tuollainen uhkailu on sääntöjen vastaista! Ne tyrmäystipat olivat likainen temppu, mutta… et sinä voi vain marssia sisään ja käskeä heitä lopettamaan.”

Salem tuhahti niin kuin olisi keskustellut viisivuotiaan lapsen kanssa, jolle oli selittänyt saman asian jo kymmenen kertaa. ”Kauhistus, olen rikkonut SÄÄNTÖJÄ.”

Nemo hengitti oikein syvään nenän kautta. ”Kuule nyt, minä olen ollut oman osani pahojen puolella”, hän sanoi piinallisen ymmärtäväisesti. ”Ja silloin voi tehdä kaikkia mukavia pikku pahalaisia. Tai vaikka tappaa, jos tarve vaatii. Mutta me sekaannumme itseämme suurempaan suunnitelmaan, jos käskemme kuolleita lopettamaan keskeneräisten asioidensa täyttämisen.”

Salemin kaavun liepeet liehuivat olemattomassa tuulessa. ”Kehotan, ettet sekaannu minun asioihini”, hän urahti vaarallisesti.

”Tämä on sinulle henkilökohtaista. Ja se…”

Salem katosi kitkerän harmaaseen savupilveen. Nemo jäi yskimään rikin katkua pois suustaan. Salem maistuu jo alakerralle, hän ajatteli ja lähti kulkemaan kävelytietä kohti.

Milla oli vahingossa nukahtanut orgasmin saamisen jälkeen. Keho oli rento ja raukea, mutta totteli silti kiltisti käskyä nousta ylös. Kännykkään vilkaisu kertoi, että kello oli kohta kaksi. Saisikohan Danielilta huijattua muutaman pusun, hän ajatteli.

Millan into suli, kun hän näki vieraan istumassa keittiössä. ”Täälhän lappaa väkeä, ku ämpärijonossa. Tulitko varmistaan, et ollaan viel elos?” hän kysyi äreästi.
 
Nemo huokasi. ”Tulin keskustelemaan herra Weatherin kanssa.”

Milla kaatoi itselleen jääkaapista ottamansa tuoremehun jämät. ”Aha. Jaatteko mullekin vai onko se salasta?”

Nemo ei sanonut mitään.

”Daniel?” Milla äyskäisi turhan terävästi miehen suuntaan.

”Nemo kertoi minulle, että Salem on rikkonut sääntöjä”, Daniel totesi rauhallisesti.

”Mikä yllätys!  Nyt se voiki varmaa paljastaa meille jotain, mitä ei älytä kysyä, iha vaan kostoks.” Milla kiersi istumaan Danielin viereen.

Daniel katsahti haluttoman näköiseen Nemoon. ”Nemon mielestä sinun pitäisi vetäytyä sivuun.”

Milla vei kätensä ristiin Mr. Burnsin tapaan. ”Upeeta! Mutta mäpä aion kattoo tämän korttipelin loppuun asti.”

Nemo irvisti niin, että he saattoivat nähdä, että hänen kauimmaiset kulmahampaansa olivat neulanterävät. ”Ainakin minä yritin, rouva Weather. Danielin surman täytyy olla Salemille erityisen tärkeä, koska hän on valmis menemään näin pitkälle. Tai itse asiassa vielä pidemmälle. Tämän olen tähän mennessä kertonut”, hän selitti huokaisten.

Milla tuki kyynärpäänsä pöytään. ”Tossa ei ollu mitään uutta”, hän urahti pettyneenä.

Daniel toi kätensä hänen reidelleen pöydän alla. ”Ehkä minä voisin antaa periksi. Olen kuitenkin hoitanut pääasiani ja muutama vuosi kummittelua on ihan sama. Tarkoitan, että jos meidän Herramme toinen tuleminen ei ole tapahtunut vielä tähänkään mennessä niin sieluni pelastus tuskin on aivan vuoden päälle.”

Nemo nyökkäsi vakavana. ”Ja olet hoitanut sen vielä erinomaisen hyvin. Usko pois, tässä on tullut nähtyä kaiken maailman kyhäelmiä ja tekeleitä uran aikana.”

Millaakaan ei naurattanut. ”Sä et tiiä, miltä Dani näytti ekalla kerralla, kun sai tietää, et sen sielu on ehkä vaaras. Mä en haluun nähä sitä ilmettä enää koskaan. Joten niin ku mä sanoin: loppuun asti.”

Nemo hieroi ohimoitaan kuin olisi potenut kovaa päänsärkyä. ”Dani, Dani. No, minä yritän parhaani mukaan suojella teitä nyt, kun herrasmiesmäisyys on kerran romukopassa.”

Daniel vaikutti hieman nolostuneelta, mutta katsahti kuitenkin Millaa lämpimästi. ”Kiitos. Ja seuraavaksi minä aion esittää kysymyksen, johon Nemo ei varmaan saisi vastata, mutta… no, päättäköön itse. Me olemme tulleet tulokseen, että murhaajani voisi olla Elijah Dashmeadow. Onko hän?”

Nemo levitti kätensä anteeksi pyytävään eleeseen. ”En tiedä. Mutta Salem kyllä tuntuu olevan kovin kiinnostunut Dashmeadow´n suvusta. ”

”Entäs Andrew Greenhillistä?” Milla tiedusteli innokkaasti.

Nemo kohautti harteitaan. ”Jotain kiinnostusta Greenhill nimisten henkilöiden suuntaan on. Myös Black esiintyi yhtä usein kuin Greenhill. Erään alaiseni antamassa raportissa siis.”

Daniel pohti hetken ja silitteli hajamielisesti Millan reittä, jolla hänen kämmenensä edelleen oli. ”Black on enemmän rahvaan sukunimi. En tunne ketään sennimistä, joka olisi ollut minun, Elijahin ja Andrew´n kanssa samoissa piireissä.”

Milla värisi kosketuksesta. ”Sä et tiiäkään kuinka paljon täst oli meille apuu. Nyt meiän tutkimuksilla on selvä suunta.” Optimistisuuden aalto pyyhkäisi hänen ylitseen. ”Siitä Elijahista kertovasta kirjast, jonka mä varasin selviää varmasti jotain kiinnostavaa.”

Nemo nousi väsyneesti. ”Minulla ei ole oikeastaan muuta sanottavaa. Kuin että toivotan teille onnea. Minun pitää pysytellä jonkin aikaa omissa sfääreissäni jahtaamassa Salemia.” Hän huikkasi kädellään veltosti ja jätti heidät ilman tavanomaista kiusoittelevaa loppukaneettiaan.

Milla jäi katsomaan hänen peräänsä ja ennen kuin ehti tehdä mitään, tunsi Danielien huulet korvallaan. ”Sinä tunnut lämpimältä.” Kuiskaus oli vain höyhenenkevyt ja lempeä huomautus.

”Oon ajatellu paljon sua lähiaikoina”, Milla vastasi kerkeästi. ”Pitäskö meidän yrittää spekuloida kuka se Black vois olla?” Hänen kömpelö aiheenvaihtonsa ei saanut miestä liikahtamaan.

”Saitko mitä halusit?” Ei vieläkään ironiaa, vain uteliaisuutta.

”Hyvä luoja! Kyllä, mä sormetin itelleni orgasmin ja kuvittelin, et se olit sä.”

Koko mies vetäytyi omaan tilaansa pikapikaa. ”Niin… tuota… ymh… ehkä Black oli Elijahin ja Andrew´n yhteinen tuttu? Se sopisi kuvaan.”

Millaa melkein nauratti Danielin nopea mielen muutos. ”Kai sä tiiät, et utelias kissa poltti viiksikarvansa.”

Tämä punastui poskipäistään. ”Niin. Anteeksi, kun kysyin. Se oli epäkohteliasta. Siirrytäänkö turvallisemmalle maaperälle?”

Milla nyökkäsi ja osoitti samalla olohuoneen sohvaa. He siirtyivät istumaan sinne, Milla divaaniosalle ja Daniel toiseen päähän sohvaa.

”Se kirja, joka meille on tulossa, on avainasemas”, Milla sanoi. ”Etitään siitä mainintoja Blackistä. Jopa mä tiiän, et se on niin yleinen sukunimi Britannias, et sillä googlettaminen on ku ettis neulaa heinäsuovasta.”

”Miksi sinä haluat auttaa minua niin paljon?” Daniel kysyi puristaen koristetyynyjä sylissään. Se siitä vakaasta maaperästä sitten, Milla ajatteli.

”Koska mä olen tuulella käyvä rämäpää. Niin äiti ainaki sanois. Mä vaan tiedän, et mua harmittais ihan saatanasti, jos mä en auttais sua.”

Daniel katsoi häntä jotenkin tutkimattomasti. ”Saanko minä kuitenkin suojella sinua?” Edes sitä, kaikui niin uhmakkaana sanojen taustalla, että Milla tunsi puhurin poskillaan.

”No, joo. Tuntu itse asias aika mukavalta, ku sä murisit sille tyypille siellä baaris. Sellanen alkukantasen lämmin tunne, et nyt on uros huolehtimas.”

Daniel näytti myrtyneeltä. Mumisten jotain siitä, että sitten heidän pitäisi varmaan vain odottaa sitä kirjaa, hän metsästi lattialta sinne säilömänsä pokkarin ja alkoi lukea tuhisten kuin teekattila. Milla nakkeli niskojaan. Tämä oli ollut kaiken kaikkiaan hyvä päivä. Heillä oli toivoa. Lauseen kaikissa merkityksissä.

He eivät juuri enää puhuneet päivän aikana, mutta Millan yllätykseksi Daniel tuli illalla oma-aloitteisesti hänen sänkynsä toiselle puolelle nukkumaan.