Kirjoittaja Aihe: Aina on liian kauan | K11 | Milla/Daniel | Pakkoavioliitto (25. luku 27.8.)  (Luettu 9816 kertaa)

Kelsier

  • Korpinkynsi
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 437
  • ava by Rosmariini
A/N: Tämä on toistaiseksi viimeinen luku, jonka olen kirjoittanut. Seuraava ilmestynee marraskuussa, kun ehdin sen silloin kirjoittaa. Syys- ja lokakuu kuluvat harjoittelun ja opiskelun parissa. Mutta jatkoa on tulossa, kiitos kaikille, jotka ovat tähän mennessä seuranneet! :-*

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------




15. luku: Sänky on lämmin




Aamulla Milla heräsi, kun Daniel ravisteli häntä. ”Sinä huusit”, mies selitti irottaessaan otteensa.

Unessa Milla ei muistanut huutaneensa, päinvastoin hän ei ollut saanut suustaan ääntäkään katsellessaan Danielin ruumista, jolle pulppuili iloisesti verta sydämeen pistetystä haavasta.

”Painajainen, se oli vain painajainen”, hän hoki itselleen kuin varmistellen.

Daniel katsoi häntä yllättävän lempeästi. ”Rauhoitu. Mennään syömään aamiaista. Ja sinäkin juot teetä, se on lempeämpää hermoillesi kuin terva, jota nimität kahviksi.”

Millaa ei huvittanut lähteä sängyn lämmöstä. Hän käärityi peittonsa ja nojautui hämmentyneeseen Danieliin. ”Mä kaipaan halausta.”

Daniel kietaisi kätensä hänen ympärilleen. ”Mitä siinä unessa oikein oli?” mies kysyi hänen tukaltaan.

”Jos mä kerron sulle, sä olet se, joka tarttee halausta”, Milla puuskahti päästäen pidättelemänsä ilman ulos. Olisi ehkä parempi pudottaa pommi tässä, kun oltiin ainakin näennäisesti suojassa pahalta maailmalta.

Milla suoristautui, mutta hänen ihmeekseen Daniel ei päästänyt irti. ”Englannist tuli vastaus eilen illal, ku sä olit jo uinumassa. William nelonen on siinä uskossa, et sä olet tehnyt itsemurhan.”

Danielin kynnet työntyivät kipeästi Millan kylkeen, kun mies jännittyi. ”Mutta eihän se ole totta.” Miehen ääni oli tekopirteän rauhallinen.

Milla aisti taustalla tunteiden sekamelskaisen pyörremyrskyn. ”Ei oo, mut sun sukus luulee niin. Sehän selittää myös kummallisen kuolinilmotuksen. Sut haluttiin muistaa onnellisena ja sievänä lapsena.”

Danielin aivot tekivät töitä niin lujaa, että hänen päästään nousi lähes savua. ”Minä... minä olen ihan varma, että puukottaja tuli takaapäin. Ei... ei kai kukaan voi... siis eihän itseään voi tappaa selästä”, hän takelteli.

Milla puristi Danielin vapaan käden omaansa. ”Mä uskon sua kyl, jos sil on mitään merkitystä. Ehkä se lavastettiin itsarin näköseksi, vaik se tuntuu kyl mahdottomalta, ku juhlis on kuitenki paljon silminnäkijöit.”

Daniel loi häneen surkean silmäyksen. ”Minä olin vetäytynyt hetkeksi yksin yhteen pikkuhuoneeseen, kun... kun se tapahtui.”

Ahaa, Millan looginen mieli totesi tyynesti pään sisällä. Miks helvetissä typerys ei oo kertonu tota aiemmin, huusivat tunteet aivojen toisessa laidassa. Hän onnistui olemaan rusentamatta Danielin sormia.

”Okei, sithän se on helpompi uskotella, et tapahtu jotain muuta kuin itse asiassa tapahtu”, Milla tavutti hitaasti.

”Minä en taida olla erityisen hyvä asioiden oikeanlaisessa kertomisessa. Pidit muuten lupauksesi”, Daniel urahti syyllisesti.

”Öh, minkä lupauksen?” Millan kiihtymys oli jo laskenut normaalille tasolle.

”Et suuttunut.”

Millaa alkoi naurattaa. ”Nemohan kehu mun itsehillintää. Tosin sekin saattas muuttaa asennettaan, jos ois nähny miten lähellä mä olin huutaa sulle äsken.”

Daniel veti Millaa tiivimmin itseään vasten. Millasta tuntui yhtäkkiä, että hänen vatsaansa oli muuttanut asumaan hyvin tyytyväinen kerällä kehräävä kissa. He olivat hetken aikaa niin hiljaa, että Milla kuuli miehen sydämen lyönnit selvästi paidan läpi.

”Tämä on aika mukavaa”, Daniel henkäisi lopulta ja Millan piti herkistää korviaan, jotta sai sanoista selvää.

”Alat sä siis lämmetä naimisiin menolle? Sit voitais halailla ihan luvan kanssa”, hän hymähti jonnekin miehen rinnan uumeniin.

Hänestä tuntui, että Danielkin virnisti, vaikkei hän voinut sitä nähdä. ”Kyllä. Mutta palataanko vielä siihen mitä minun veljeni pojanpoika sanoi minusta.”

Milla vetäytyi peittoineen, mutta heidän välilleen jäi miellyttävän lämmin väreily. ”Niin, selittäskö se miks Nemonkin on ollu vaikee saada tietoja susta”, hän heitti mieleensä juuri putkahtaneen ajatuksen.

Daniel työnsi itseään taaksepäin Millan sängyllä. ”Hyvä huomio. Itsemurhan tehneiden tiedot ovat varmaan eri paikassa, sillä hehän joutuvat helvettiin.”

Milla irvisti hieman Danielin tiukkarajaiselle vanhakantaisuudelle, mutta päätti antaa asian muuten mennä ohi. ”Mut Nemo ja Scriptor ja koko sakki siel tietää, et sut on murhattu. Ei ne tutki meidän ihmisten – siis kuolevaisten arkistoja, joissa sun tapaus saattaaki olla väärässä paikassa!”

Daniel katsahti häntä kipakasti. ”Mitä sinä sitten tarkoitit? Ensin sanot yhtä ja sitten toista.”

He olivat taas palanneet vanhaan toistensa kurmotukseen. Äskeinen läheisyys oli kuin pois pyyhkäisty.

Milla huokasi. ”Jos ne pahikset, joist Nemo puhu, piilottelee infoo. Sehän kuulosti hirveen huolestuneelta asian suhteen.”

”Mutta eihän Jumalalle voi valehdella”, Daniel ilmoitti viattomasti kuin pieni lapsi.

Milla puri hammasta, ettei olisi kironnut. ”Me ollaan tekemisis väliportaan kans! Ne voi valehdella minkä kerkiää. Tai mistä mä tiedän, mut tää ei liity mitenkään siihen voiko Jumalalle valehdella vai ei.”

Milla oli käynyt muutaman ylimääräisen kurssin filosofiaa lukiossa ja kiinnittänyt uskonnon tunneillakin opettajan selostukseen keskimääräistä oppilasta paremmin huomiota, mutta suoraan sanottuna hän ei ollut koskaan arvellut tarvitsevansa niitä tietoja todella. Jumala ei ollut hyvä argumentti filosofisissa keskusteluissa paitsi ehkä jollain Tuomas Akvinolaisella.

Daniel näytti närkästyneeltä. ”Ei siellä näkynyt mitään pikkupiruja, saatikka langenneita enkeleitä.”

Miksi miehen oli niin vaikea ymmärtää, Milla tuskaili mielessään. ”Dani, sä olit tekemisissä ihmisten – tai oikeastaan mun käsittääkseni vain yhden ihmisen, Scriptorin – tai ihmisten kaltaisten olentojen kaa. Nemokin oli musta ihan inhimillinen siitä hölmöstä kaavustaan huolimatta.”

Daniel risti käsivartensa suppuun, mutta hänen ilmeensä lientyi hieman. ”Oletetaan, että olet oikeassa. Ihmisten on kyllä mahdollista olla myös pahoja, mutta eihän jo kuolleitten pitäisi päästä vaikuttumaan tämäpuoleisiin asioihin. Sinun teoriasi mukaan kaikki välitilassa olevat ovat kuolemansa jälkeen juuttuneet sinne.”

”En mä sellasta ole väittäny. Kukaan ei tiiä mitä kuoleman jälkeen tapahtuu ja ketä tai mitä siel on. Siin oot kuitenki oikees, et rajan toiselle puolelle siirtyneitten normi-ihmisten ei pitäis mustakaan pystyy vaikuttaan meidän elämään tääl”, Milla vastasi mietteliäästi leukaansa painellen.

Tämä alkoi mennä jo hieman liian ontologiseksi. Oli aika palauttaa keskustelu käsillä oleviin asioihin eli Danieliin.

”Joka tapauksessa joku on pistämäs kapuloita rattaisiin. Oli jo silloin 1900-luvun alus ja on nytki.”

Daniel rentoutti jännittyneet hartiansa ja kipusi hieman vaivalloisesti seisomaan. ”Niin kaiketi. Olen vain jotenkin poissa tolaltani. Kirpaisee aina, kun ajattelen, että perhe on laskiessaan minut viimeiseen lepoon kuvitellut, että tein jotain itselleni. Minnehän minut on ylipäänsä haudattu? Toimituksenkin suoritti varmaan joku isän pappistuttava. Meidän kirkkoherramme ei olisi koskaan suostunut eikä antanut kappalaistensakaan toimittaa mitään sellaisen synnintekijä puolesta.”

Milla karisti peittonsa harteiltaan ja venytteli käsiään makeasti. ”Ei tullu kysyttyä William neloselta. Mut mä uskon, et ne teki sulle haudan puutarhaan, johonki kauniiseen paikkaan.”

Daniel, joka oli kävellyt edes takaisin, pysähtyi. Hän ojensi kätensä ja auttoi Millan jaloilleen.
”Kiitos. Se on lohduttava ajatus”, hän ynähti silittäen Millan sormia.

Millan olisi saman tien tehnyt mieli vetää mies kanssaan takaisin vuoteelle ihan vain kyhnäilemään. Kaikesta esittämisestä huolimatta hän ilmeisesti kärsi järkyttävästä halipulasta. Rajota nyt vähän, hän sätti itseään.

”Mennään syömään ennen ku saadaan mahahaava syvällisten ajattelusta ennen aamupalaa”, hän totesi sen sijaan ja veti Danielin perässään vielä viileään keittiöön.
"Miten vaikeaa onkin pitää se mun mielessä
       Kuinka täysin tyhjin käsin olen täältä lähdössä."
           (Reino Nordin: Pysähdy kanssani tähän)                       
                            

                

                    
      
          

Fredu

  • Luihuisnörtti
  • ***
  • Viestejä: 1 009
    • Mieleni on maalaus
Ai että, ahmin kaikki osat putkeen koska kehveli sentään mikä juonikuvio! Tykkään siitä, miten kevyesti tää menee eteenpäin ja luvut on kohtuullisen mittasia. Tästä saisi kunnon historiallisen romaanin, jos vaan kirjoittaisi älyttömän raskaasti, mutta sä oot valinnut kirjottaa inhimilliseen tyyliin niin että tarina eteneekin jopa. Kauheesti kyllä jäi nyt kutkuttelemaan, että mitä tästä eteenpäin tapahtuu! Jäänen siis odottamaan marraskuuta ja seuraavaa lukua!
Avatar: Beauty Enchants
hiphei, hurraa, nyt ei surra! pienet on konstit nää: jos joskus täytyy huolia olla, tuntuu pahalta, itkettää, itke kyyneleet sovinnolla,
ei ne silloin sisälle jää
~*~
Hävisin pelin

Kelsier

  • Korpinkynsi
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 437
  • ava by Rosmariini
Fredu: Kiitos kommentistasi! Ihanaa, että tykkäsit lukea non-stoppina :-*


A/N: Seuraava luku on täällä! Valmiin luvun voin luvata myös ensi viikoksi. Sitä seuraava mennee joulukuun loppupuolelle, kirjoittelen tässä yhden hieman paisuneen joululahjaoriginaalin pois alta ensin :D

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------



16. luku: Mä haluun naimisiin



Danielin asia ei edennyt juurikaan päivän aikana. He onnistuivat selvittämään, että Danielin kotiseurakunnan kirkonkirjat oli digitoitu niin pitkälle kohti nykyaikaa kuin se oli henkilötietosuojalakien kannalta mahdollista. Kaikki tämä oli kuitenkin maksumuurin takana. Milla lähetti arkiston ylläpitäjälle pyynnön, että he saisivat nähdäkseen sekä Danielin syntymä- että kuolinvuoden kirjat. Heidän ei ollut mitään järkeä maksaa koko arkiston näkemisestä, kun oli mahdollista, että Danielin kohdalla saattaisi lukea vain kuolinpäivä. Millan oli pakko hoitaa muita töitään, niitä pikkujuttuja, joilla hän tavallisesti elantonsa keräsi. Vaikka hän oli viime aikoina päässyt usein kyttäilemään, oli etsivän työ pääasiassa tympeää netissä stalkkaamista.

Daniel oli kyllästynyt lukemiseen ja Milla antoi hänelle luvan mennä yksin ulos sikäli, kun mies lupaisi olla eksymättä ja kävellä ehdottomasti vain jalkakäytävillä. Kahden tunnin kuluttua, kun Danielia ei vielä kuulunut kotiin, Millaa alkoi epäilyttää, oliko vuosisadan vaihteen aatelista ollut järkevä päästää hoipertelemaan omatoimisesti nykyajan kaduille. Hän päätti kuitenkin huulta purren olla huolehtimatta, mikä olikin viisasta, sillä viidentoista minuutin päästä Daniel kolisteli sisään punaposkisena kuin paraskin urheilija.

”Tekipä se hyvää”, hän ilmoitti iloisesti.

Milla irvisti. ”Olisit voinu sanoo, et aiot viipyä puoli päivää. Missä sä edes kävit?”

Millan piikikkyyteen piiloutunut huoli meni Danielilta ohi. ”Siellä polulla, jossa kävimme pari päivää sitten. Ja vähän metsän puolellakin. Kai niin saa tehdä?”

Milla naurahti kuivasti. ”Saahan sitä. Ois vaa kiva tietää, missä sä avuton ankanpoikanen liikut, et voin tulla tarvittaessa pelastamaan.”

Daniel aikoi selvästi tiuskaista, ettei ollut mikään ankanpoikanen eikä varsinkaan avuton, mutta näytti lukevan Millan kasvoilta, ettei tämä ollut ihan tosissaan. Mies häipyi vaihtamaan vaatteita ja Milla huokasi. Vatsasta kuului juuri silloin vaativa kurina ja hän tajusi, että Danielillakin saattaisi olla nälkä. Milla keräsi voileipäaineksia, jogurttia ja teepussit keittiönpöydälle. Hän voiteli hartaasti ruispalaa, kun Daniel istahti häntä vastapäätä.

”Kuule”, mies sanoi tehtyään itselleen yhden leivän. ”Pohdiskelin vähän ulkona ollessani ja minusta meidän olisi kaiken sujumisen kannalta helpointa laittaa avioliittoasia alulle.”


Milla oli vetää suussa olevan palan henkeensä. ”Mikäs sut siihen tulokseen nyt yhtäkkii sai?” hän tiedusteli kakisteltuaan vähän.

”No, minä ajattelin Nemoa ja kaikkea mitä sinä olet sanonut”, Daniel totesi ylimalkaisesti.

Milla pyöräytti silmiään. ”Miten ihqu kosinta. Tälläsest sitä pikkulikkana haaveilee.”

Daniel kilisteli lusikkaansa mielenosoituksellisesti teekupin sisällä. ”Haluatko sinä ihan oikeasti kosinnan? Eihän tämä kuitenkaan ole mitään virallista. Ja eikö asian järjestelemiseen tarvita aikaa? Pitää kai hankkia kuulutukset?”

Milla hämmästytti itsensä, sillä hän ei tiennyt olisiko itkenyt pettymyksestä vai nauranut. ”Avioliiton esteet pitää selvittää, joo. Ja kyllä mä haluun ihka oikeen kysymyksen. Ei kai se helvetti sentään niin vaikeeta oo. Eka kerta on kuitenki ainutlaatunen, naimisiin menossakin.”

 
Daniel näytti anteeksipyytävältä. ”Ehkä minä olen antanut sinun ymmärtää jotain väärin…”

Milla keskeytti hänet tuhahduksella. ”Et oo. Ei me rakasteta toisiamme. Mut mulle vaan ois tärkeetä, et sä kysyisit.”

Danielin kulmat menivät ryppyyn. ”Nyt minä en ihan ymmärrä. Sinä olet ollut puheissasi koko ajan hirvittävän pragmaattinen avioliiton suhteen. Kuulostanut siltä, että se läpihuuto juttu. Minun aikanani olisi tietysti toisin, koska kosinta pitäisi suorittaa tai ainakin esitellä jossakin seurapiiritapahtumassa, mutta täällä ei ole sitä näyttämisen tarvetta.”

Milla irvisti turhautuneesti oman mukinsa pohjalle. ”Oon mä edelleen pragmaattinen. Mut mun romanttisiin mielikuviin ei vaa sovi, et… äh… en mä osaa selittää.”

Danielin silmiin oli syttynyt pieni tuike romanttisen kohdalla. Hän kiersi istumaan Milla viereen. ”Mukava huomata, että sinä olet sentään vähän niin kuin ne tytöt, jotka eläessäni tunsin. Tuo luottamusta siihen, että osaan tehdä kanssasi jotain oikein.”

Milla pökkäsi miestä kevyesti sääreen villasukkaisella jalallaan. Tuskinpa hänellä ja 1800-luvun lopun hienostoneideillä oli paljon yhteistä, mutta kulttuuri muuttui niin hitaasti, että perimmältään he kaipasivat samaa.
”Eli mä voin odottaa asiaankuuluvaa elettä?”
Milla huokasi teatraalisesti saaden Danielin suupielen kaartumaan ylöspäin.

”Nyt mä voi kevyin sydämin rueta käytännölliseks. Täytetäänkö se esteiden selvityslomake heti vai huomenna?” hän jatkoi.

Daniel yhdisteli asioita päässään hetken aikaa. ”Senkin voi tehdä sillä sinun koneellasi, vai mitä?”

Milla nyökkäsi virnistäen. Daniel oli suloinen päästessään pikkuhiljaa jyvälle moderneista asioista. Kröhöm, ääni hänen päänsä sisällä murahti, entä jos sen tiedot ei ookkaan rekisterissä. Mitä neiti ihkuttaja meinasi sitten tehdä? On ne, ei Nemo muuten ois käskeny hoitaa asiaa nopeesti alta pois, hän vastasi kapinallisesti ja hiljensi mahdolliset vastalauseet.

Milla haki kannettavansa. Homma ei kuitenkaan ollut ihan niin yksinkertainen kuin hän oli kuvitellut. Danielilla ei tietenkään ollut pankkitunnuksia, joten lomake oli pakko täyttää tikuttaen ja tulostaa sitten. Milla myös toivoi, että Väestötietovirastolla olisi kuin taikaiskusta hallussaan miehen siviilisäädyn osoittavan todistus, sillä mistä ihmeestä he sen muuten hankkisivat.
Seuraavanakin päivänä heidän piti oikeastaan vain odotella. Milla oli tarkistanut, että henkikirjoittajalle voisi kävellä lähes ex tempore.

”Entä pappi?” Daniel kysyi.

”Päästä jo irti tosta papistas.”

”Ajattelin vain huomauttaa, että minun pitää olla myös Jumalan silmissä naimisissa. Tai käsittääkseni tässä ollaan Hänen kanssaan tekemisissä.”

Milla joutui myöntämään, että Daniel oli oikeassa. Hän ei ollut tullut lainkaan ajatelleeksi sitä, että tässä tapauksessa maallinen ja, no, taivaallinen avioliitto eivät kaiketi olleet ihan tasa-arvoisia. Sinä olet liian moderni, hän mutisi itsekseen.

”Ei se papinkaan saaminen tähän aikaan vuodest hankalaa pitäs olla. Pitää vaa soittaa seurakuntaan. Oon kyl aina kuvitellu, et naimisiin karkaaminen on helppoo, ku ei tarvii suunnitella mitään tyyliin häämenuja ja -leikkejä. Täshän tulee hiki.”

”Tunnetko montakin sellaista pariskuntaa, jotka ovat menneet vastoin vanhempiensa tahtoa vihille?”

Millaa alkoi naurattaa, kun hän tajusi mikä taka-ajatus Danielilla oli. ”No en. Karkaaminen tarkottaa nykyään sitä, et mennään avioon ilman isoi juhlii ja vaan pakollisten todistajien läsnä ollessa.  Sun mielikuva kuulostaa joltain Downton Abbeyltä.”

Daniel valui lysympään sohvalla. ”Miksi luostarissa edes mentäisiin naimisiin?”

Millan oli oikein katsottava mieheen, ettei tämä leikkinyt tyhmää. ”Siis Downton Abbey on kartanon nimi yhes tv-sarjas. Siis toi mölytoosa, jota mekin ollaan tuijotettu.” Hän huitoi kädellään tv:n suuntaan.

Daniel äännähti uhmakkaasti. ”En minä tiennyt. Ja ennen kuin kysyt, niin kyllä, Englannissa Abbey voi olla talon nimi, mutta yleensä se tarkoittaa ihan luostaria.”

Milla laittoi kannettavansa kiinni ja asetti sen sohvan vieressä olevalle Ikea-tasolle. ”Onhan se kyl romanttista, kun ne nois epookeis menee salaa johonki söpöön pikkukappeliin ja helläsydäminen maalaispappi vihkii ne siel. Mut ei me olla ees tekemäs vastoin kenenkään tahtoo. Mutsi sais sydänkohtauksen ilosta, jos kuulis mun häistä.”

Daniel virnisti puolella suulla. ”Hän oli kyllä hyvin innostunut minusta.” Milla nipisti miestä leikkisästi reidestä.

”Joo. Mut sovitaanko, et kosinta näis häissä ja äidin itkut sit niis toisis, jotka ehkä tulee joskus?”

Daniel nyökkäsi pilke silmäkulmassaan.
"Miten vaikeaa onkin pitää se mun mielessä
       Kuinka täysin tyhjin käsin olen täältä lähdössä."
           (Reino Nordin: Pysähdy kanssani tähän)                       
                            

                

                    
      
          

Kelsier

  • Korpinkynsi
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 437
  • ava by Rosmariini

17. luku: Osoittaa meitä sormellaan




Aamulla he söivät ja lähtivät sitten yhdessä ulos. Tai oikeammin Milla ajoi heidät kaupungin toisella puolella sijaitsevaan liikuntapuistoon. Alue oli metsäinen ja niin aikaisin siellä ei ollut vielä juuri ketään. He olivat kävelleet lenkkipolulla jonkin matkaa, kun heitä vastaan tuli mustaan huppariin ja kummallisiin suoriin housuihin pukeutunut mies. Tyyppi pysähtyi heidän eteensä niin, että heidänkin oli pakko pysähtyä.

”Olisi kannattanut pysyä kotona”, hän sähähti ja työnsi käden uhkaavasti taskuunsa.

Daniel siirtyi vaistomaisesti Millan eteen.

”En minä aio ampua, typerä poika. Kehotan ystävällisesti teitä vain lopettamaan kaivelun. Nemo ei ehdi suojella teitä joka käänteessä.” Mies veti kämmenensä taskusta, esitti painavansa liipaisimesta ja häipyi sitten kalppien täysin maastoon sopimattomissa vaatteissaan.

Milla sai suunsa auki ensimmäisenä. ”Mitäköhän helvettiä?!” Kirous tuli ulos aika onnettomana äännähdyksenä.

Daniel astahti hänen luokseen ja painoi kätensä olkapäälle. ”Oletko kunnossa?” ”

Kunnossa? Multako sä, saatana, kysyt et oonko kunnos? Jätkä hyppää ite todennäkösen asemiehen eteen ja on huolissaan mun kunnosta.” Millan piti vetää henkeä, sillä kaikki äsken jähmeänä ollut adrenaliini tunki nyt sydämeen, joka sykki kuin sprintin jäljiltä.

Daniel kietaisi hänet kainaloonsa. ”Rauhoitu. Minulla ei ole hätää. Säikähdin kyllä vähän.”

Milla yritti vaistomaisesti riistäytyä irti, vaikkei siinä ollut mitään järkeä. Daniel vastasi löysäämällä pikkuisen otettaan ja hän sai itsensä takaisin kontrolliin. ”Helvetin helvetti”, hän onnistui sokeltamaan.
 
He olivat hiljaa pari minuuttia ja polun mutkasta ilmaantunut vaunulenkkeilijä mulkaisi heitä oudoksuen. Daniel irrotti kätensä kokonaan, mutta mulkaisi Millan yllätykseksi naisen selkää yhtä rumasti takaisin. He astelivat pari sataa metriä eteenpäin, mutta ulkoilu ei enää huvittanut kumpaakaan. Niinpä he talsivat yksissä tuumin takaisin autolle.

”Pystytkö sinä ajamaan?” Daniel tiedusteli lempeästi, kun he istuivat pikkucorsassa.

”Joo, ei täs mitään.” Milla käynnisti auton tyynesti ja he pääsivät turvallisesti kotiin.

”Miten sä voit olla, ku viilipytty?” Milla kysyi käperryttyään tuttuun sohvannurkkaan. Oli ikävä myöntää, mutta hän halusi olla siinä koko loppupäivän.

Daniel tuli hänen viereensä. ”Olen pelastanut pari ystävääni tuollaisista tilanteista. Tosin silloin kyllä tiesin, että vastapuoli löisi taatusti, se kun tapasi olla aika raivoissaan.”
 
Milla halasi jalkojaan. ”Mut lyöntiin ei kuole!” hän protestoi.

”Milla, minä toimin intuition varassa! Pupu meni pöksyyn heti, kun tajusin, että hänellä voi olla joku ase.”

”Sä jäit paikalles.”

”Koska minulle on opetettu, että herrasmiehet suojelevat naisia.”

Milla tuijotti Danielia hetken ja ojentautui sitten spontaanisti halaamaan tätä. ”Kiitos”, hän mumisi miehen olkaa vasten.

Daniel silitti hänen selkäänsä ja antoi käden käydä koskettamassa niskahiuksiakin. Ovikellon soitto ravisti heidät todellisuuteen.

”Minä voin mennä avaamaan.”

Daniel ei kuitenkaan yrittänyt lähteä mihinkään, pikemmin hän yritti pidätellä Millaa paikallaan. Kello soi uudestaan vihaisemmin.

”Se on Jenniina, joka rinkuttaa ärsyyntyneenä, ku en avaa. Voin mennä kattoo iha turvallisesti.”

Milla nousi suoden Danielille pehmeän hymyn, jollaista ei uskonut aiemmin koskaan suoneensa kenellekään.
Portaalla ei suinkaan seisonut Jenniina vaan hermostuneen näköinen Nemo.

”Kylläpä kesti!” Hän oli jo liukumassa Millan ohi sisään, kun pysähtyi. ”Keskeytinkö jotain?”

”Meidän päivämme. Mutta eihän se sinua haitannut viimekään kerralla”, Daniel tuhahti eteisen seinään nojaten.

”Ajattelin vain, kun tuoksuit niin vahvasti Danielilta.” Nemo virnisti Millalle jatkaessaan matkaa keittiöön.

Millan leuka tipahti auki ja kun hän käänsi katseensa Danieliin, tämän ilme oli samanlainen. Nemo oli ottanut vanhan paikkansa pöydästä ja taputteli sormiaan sen pintaan kärsimättömästi. ”Minä tulin varoittamaan teitä…” hän aloitti, kun hänen yleisönsä oli istunut paikalleen.

”Ai, hullusta mustahupparisesta uhkailijasta, vai? Varotus tulee tosi ajoissa, nyt voidaan varautuu, ku se iskee seuraavan kerran”, Milla tiuskaisi.
 
”Onko Salem jo näyttäytynyt teille?” Nemo kuulosti aidosti huolestuneelta.

Milla irvisti leveästi. ”Eipä se itteensä esitelly. Helvetin oudot housut sillä oli.”

”Ja siniset silmät. Kirkkaansiniset”, Daniel lisäsi.

Milla vilkaisi Danielia kuin kysyäkseen mistä tämä tiesi, mutta tajusi sitten, että Daniel oli tuijottanut uhkaajaa silmiin ainakin minuutin.

”Kuulostaa Salemilta”, Nemo murahti nyökäten. ”En arvannut, että hän ilmestyisi näin nopeasti.”

”Se käski lopettaa Danielin jutun tutkimisen”, Milla jatkoi.

”Samaa hän marisi minullekin. Olen tullut siihen tulokseen, että hänen jengillään on joku intressi suojella Danielin tappajaa”, Nemo sanoi mietteliäästi. Hän otti takkinsa rintataskusta pienen muistilehtiön ja alkoi lukea pientä tekstausta.
 
”Lukeeko siellä, että perheeni kuvittelee minun tehneen itsemurhan? Sen me olemme nimittäin saaneet selville”, Daniel tiukkasi.

Nemo nosti katseensa. ”Niin. Pahoittelen sydämestäni. Arvelin, ettet olisi ollut kovin vastaanottavainen tiedolle ensitapaamisella, joten en kertonut siitä.”

Daniel puri poskeensa, jottei hän päästäisi ulos itselleenkin tuntematonta tunteenpurkausta. Milla toi kätensä miehen reidelle pöydän alla.

”Mitä se Salem kuvittelee meidän saaneen selville? Jos sä tiesit tost itsemurhajutust, niin seki tietää. Eikä se auta ketään meist yhtään eteenpäin.”

Nemo huokasi väsyneesti. ”Luulen, että he tietävät, että Daniel pystyy tunnistamaan murhaajan jollain tavalla. Scriptorin tiedot he ovat ainakin omineet, hänen yhteistyökyvyttömyytensä johtui siitä, ettei hänellä ole enää sinun `kansioitasi`”, hän sanoi osoittaen viimeiset sanat Danielille.

”Minä pystynkin. Muistin, että hän puhui minulle ennen puukotusta.” Daniel oli tarttunut Millan sormiin ja puristi niitä.

Nemo näytti siltä, että hänen silmiensä alle oli juuri tullut yksi nukkumaton yö lisää. ”Sanokaa nyt edes, että olette jo naimisissa. Parantaisi mielialaa kummasti.”

Milla pyöräytti silmiään, vaikka tunsikin pientä myötätuntoa. ”Laitettiin hakemukset vetämään. Kyl sä tiedät, ettei paris päiväs oo mahollist mennä vihille.”

Nemo nyökkäsi ja hänen silmän vinkkauksessaan oli aitoa pilkettä. ”Mukava kuulla. Ja kaikesta päätellen olette asiasta hyvässä yhteisymmärryksessä.”

Daniel punastui jälleen esiin tullutta vihjausta. ”Voivatko enkelit oikeasti haistaa… ym… no, teidäthän?”

Nemo purskahti nauruun. ”Aluksikaan herra Willoughby, minä en ole enkeli vaan henkinen olento. Jos tarkoitit voimmeko haistaa synnin, niin emme. Tuoksu kertoo vain läheisyydestä. Jää itsemme tehtäväksi aiempien tietojemme perusteella päätellä, onko kyse pelkästä halauksesta vai nukkuivatko tuoksujen kantajat vasta äsken alastomat vartalot toisiinsa kietoutuneina.”

Daniel ei selvästikään osannut päättää näyttäisikö helpottuneelta vai ei.

Milla päätti ottaa puheenvuoron. ”Tarkottaako tää siis, et kaikki teist ei automaattisesti oo hyvän puolel? Salemkin on vissiin henkinen olento.”

Nemo hymyily haikeasti. ”Terävää päättelyä jälleen neiti Vesenterä. Tosin Salem on yhden puolen miehiä, mikä on meille luonnotonta. Minun olisi oikeastaan aika lähteä. Yritän pitää Salemin häiritsemässä vain itseäni.” Hän nousi, pujotti kengät jalkaansa eteisessä ja lähti ennen kuin Milla ja Daniel ehtivät sanoa vastaan.
 
”Tarkoittiko hän, että on joskus itsekin ollut sillä toisella puolella?” Daniel kysyi hiljaa.

Milla naksautti selkänsä pari kertaa tuolin avulla vetreyttääkseen sitä. ”Ilmeisesti. Mut nyt se on meidän puolella. Mä uskon ainakin.” Sillä kertaa hän todella toivoi, että usko muuttaisi asioita todeksi.
"Miten vaikeaa onkin pitää se mun mielessä
       Kuinka täysin tyhjin käsin olen täältä lähdössä."
           (Reino Nordin: Pysähdy kanssani tähän)                       
                            

                

                    
      
          

Kelsier

  • Korpinkynsi
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 437
  • ava by Rosmariini


18. luku: Puukolla selkään



Kirkonkirjoista ei ollut mitään hyötyä. Danielin kuolinsyyksi oli merkitty yksinkertaisesti tauti. Milla ihmetteli, mitä tuollainen eufemismi edes auttoi, sillä jokainen näki siitä läpi, että kuolema liittyi johonkin tabuaiheeseen. Olisivat sentään olleet tekohurskaita ja kirjoittaneet, että kuoli tehtyään Jumalaa vastaan.

Huomautus sai Danielista irti naurut. Hän oli pienenä ollut joutua vaikeuksiin, kun ei ollut ymmärtänyt, että eräästä isän tuttavasta puhuttaessa aina vakavasti lausuttu suuri päätös tarkoitti itsemurhaa. Mies oli vetänyt itsensä hirteen kartanonsa pääsalin kattokruunuun. Kuolinvuoden kirjaan Daniel oli merkitty ainoastaan sivulle, jolla sinä vuonna kuolleet listattiin päivämääräjärjestyksessä. Seurakunnan pappi, kirjuri tai kuka nyt olikaan pitänyt rekisteriä yllä ei myöskään selvästi ollut juoruilija. Marginaalimerkintöjä ei ollut paljon ja ne johtuivat 99 prosenttisesti siitä, ettei asiallinen asia ollut mahtunut sille varatulle riville.

Avioliiton esteiden tutkinta sen sijaan sujui paremmin. He joutuivat toki odottamaan seitsemän päivää, mutta sitten heillä olikin jo tarvittavat paperit käsissään. Milla oli aivan varma, että Nemolla oli asiassa sormensa pelissä. Daniel innosti – ja ärsytti – hänet soittamaan kirkkoherranvirastoon saman tien. Virkailija oli hyvin ystävällinen, joskin hänen äänestään kuulsi, että häntä ihmetytti asian kiireellisyys. 

Milla oli varsin ylpeä siitä, että sai koko jutun kuulostamaan nuoren parin erittäin hölmöltä ja erittäin romanttiselta päähänpistolta. Vihkiminen sovittiin tulevaksi lauantaiksi, koska silloin jollain papilla oli vapaata aikaa. Virkailija totesi iloisesti, että Aija-pappi soittaa teille vielä parin päivän sisällä ja keskustelee kanssanne. Milla kiitteli vuolaasti ja mainitsi vielä, että Aijalle voisi jo kertoa, että hänen paras ystävänsä poikakavereineen olisi tulossa todistajiksi.
 
Kaikki tämä oli jättänyt heille aikaa keskustella tarkemmin Danielin muistamista asioista. Milla oli saanut koottua muistiinpanoihinsa suhteellisen laajan kuvan Danielin ystävä- ja sukulaispiiristä ja siitä mitä mies heistä ajatteli. Perheen Milla oli sulkenut jo alusta pitäen epäilyjen ulkopuolelle ja nyt tuntui entistä mahdottomammalta, että heidän kaapissaan roikkuisi sellainen tarkoin salattu luuranko. Daniel ei nimittäin ollut aiheuttanut mitään pahaa perheelleen.

Milla oli Danielin alkurehentelyjen perusteella kuvitellut, että tämä oli ollut kovakin naistenmies, mutta heidän nyt käymiensä keskustelujen rivien välit kertoivat muuta. Miehellä oli sydän paikallaan. Millaa itse asiassa huvitti, kuinka paljon Daniel kehui hakkailleensa piikatyttöjä, kun tarinoista kävi nopeasti ilmi, että jutut olivat nimenomaan jääneet hakkailun tasolle toisin kuin taatusti monilla hänen ystävillään.

Hänen oli lopulta pakko todeta, että nykyään Danielin olisi parempi herutella sillä, että hän oli jättänyt tyttöparat rauhaan eikä ollut käyttänyt typerää aatelismiehen etuoikeuttaan ainakaan henkilökohtaisella tasolla. Daniel näytti hapanta naamaa, kunnes tajusi, että kyseessä oli kehu. Sinä iltana hän oli arasti tunnustanut Millalle, että oli ollut varsin pehmeä – tai sellaisena ystävät häntä olivat pitäneet.

Se oli aiheuttanut Millalle pakottavan tarpeen halata miestä ja sanoa, että nykyajan tytöt pitäisivät hänestä taatusti paljon enemmän kuin hänen kavereistaan ja todennäköisesti aikalaisetkin olivat. Daniel oli myös nyt aivan varma siitä, ettei murhaaja ollut puhunut mitään muuta kuin ne sanat, jotka olivat pompanneet hänen mieleensä jo aiemmin. Niiden jälkeen tikari oli jo lapojeni välissä, hän oli todennut kitkerästi.

Siitä yksityiskohdasta, lapojen väliin osuneesta iskusta Danielilla ei ollut epäilystäkään. Milla oli joutunut väittämään vastaan, vaikka ei olisi halunnut. Olisiko kyseessä voinut olla sauva tai jokin tylppä esine, jolla Daniel oli ensin tainnutettu? Ei, kuului jämäkkä vastaus. Daniel oli tosin heti sen jälkeen hieronut ohimoitaan ja valittanut, ettei hänkään tajunnut miten kukaan voisi luulla tappohaavaa sellaisessa paikassa itsemurhaksi.

Milla ei ollut lääketieteen asiantuntija eikä käynyt poliisikoulua, mutta television rikossarjoja hän oli ahminut ja ne antoivat hänelle uuden idean. Entä jos tikari ei ollutkaan tikari vaan jokin ase, joka jätti paljon huomaamattomamman jäljen? Danielin vartalo oli ikävä kyllä parantunut kaikista naarmuista, arvista ynnä muista välitilassa, joten ne eivät antaneet heille johtolankoja.

Tosin Milla oli joka tapauksessa päättänyt leikkiä vähän CSI:tä ja testaili, mihin kohtaan lapojen väliä isku oli tullut. Se oli yllättäen tuottanut tulosta, sillä kuoleminen ei selvästikään ollut vienyt Danielin tuntomuistia. Paikka vahvisti sitä tosiasiaa, että murhaaja oli samanpituinen tämän kanssa.

Milla oli kironnut, sillä he eivät voisi saada mistään tietoa, oliko Danielin ruumiissa ollut haavoja myös etupuolella. Sitä saattoi olla suvun arkistossa, mutta asiaa ei voinut kysyä William neloselta vaikuttamatta helvetin epäilyttävältä. Ainahan me voimme tiedustella Nemolta. Tai Salemilta, Daniel oli sanonut mielevästi. Vaikka eivät he tietenkään saa meille mitään kertoa.  Kommentti oli johtanut keskusteluun siitä mitä heille yleensä saatiin kertoa.

Nemo oli käytännössä lipsauttanut heille, että Salem ja pahikset tiesivät, kuka Danielin tappaja oli. Ja Nemokin olisi tiennyt sikäli, kun mainitut eivät olisi pöllineet tietoja. Ei kai keskeneräisten asioiden hoitaminen voinut olla kuin strategiapeli, jota henkiset olennot joka kerta pelasivat kahtena joukkueena, Milla oli ihmetellyt ääneen. Hän oli kuvitellut, että sielut menisivät jonkinlaiseen tylsistyneeseen nukkumisen tilaan maailman loppuun asti ja sitten kai, sen mukaan mitä Jeesus määräisi, taivaaseen tai helvettiin.

Sikäli, kun mitään Jumalaa siis on olemassa ja emme vain katoa kuollessamme, hän oli pikaisesti lisännyt nähtyään Danielin hyväksyvän katseen. Miehen silmät olivat taipuneet mulkaisuun, mutta tämä oli vain tyytynyt jatkamaan varsinaisesta asiasta, mistä Milla oli kiitollinen.

Hän oli ehdottanut, että ehkä hänen ja murhaajan keskeneräiset asiat olivat toisiinsa liittyviä. Silloin kilpailu kävisi järkeen. Milla oli kysynyt, tarkoittiko Daniel, että murhaajakaan ei eläessään ollut ehtinyt naimisiin ja taustatiimit kilpailivat lähinnä siitä kumpi olisi nopeammin aviossa. Mies oli punastunut ja mumissut, että jos murhaajan keskeneräisyys oli pyytää häneltä anteeksi. Milla oli purskahtanut nauruun ja tyrskähdellyt, että sittenhän te olisitte samalla puolella. 

Päätettyään puhelun virkailijan kanssa Milla huokasi. He tuntuivat saapuneen umpikujaan. Nemoon ja Salemiin he eivät juuri voineet vaikuttaa ja maallisella puolella ei ollut tullut vastaan uutta mullistavaa johtolankaa, jota lähteä seuraamaan. Kenties naimisiinmeno pudottaisi jotakin kiinnostavaa heidän syliinsä. Milla ilmaisi tämän Danielillekin, vaikka korosti, ettei aikonut luovuttaa.

”En minä sitä odottanutkaan. Sitä paitsi mieleeni on tullut miten Nemo voisi auttaa meitä”, mies vastasi. ”Minä en muista keitä kaikkia Elsewoodin juhlissa oli, mutta Nemo saisi kai hankittua vieraslistan. Se auttaisi meitä eteenpäin. Eikä se liene heidän pelinsä sääntöjen vastaista, koska on täysin mahdollista, ettei murhaaja ole listalla ollenkaan. Hän saattoi olla kuokkimassa. Se oli aika tavallista. Ja kutsuja varten laadittiin vieraslistat, joten sellainen on varmasti olemassa.”

Milla, joka oli kysellyt ummet ja lammet Elsewoodeista, sätti itseään, kun ei ollut tajunnut tätä mahdollisuutta. Luulisi tosiaan, ettei aika merkinnyt mitään Nemolle, joten homma voisi olla hänelle helppo.

”Tuossa on ideaa”, hän virnisti Danielille. ”Kysytäänpä sitä seuraavan kerran, kun näemme hänet.”
"Miten vaikeaa onkin pitää se mun mielessä
       Kuinka täysin tyhjin käsin olen täältä lähdössä."
           (Reino Nordin: Pysähdy kanssani tähän)                       
                            

                

                    
      
          

Kelsier

  • Korpinkynsi
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 437
  • ava by Rosmariini


19. luku: Vihkimisen hetkellä



Lauantai kiiruhti paikalle yllättävän nopeasti. Aija oli soittanut keskiviikkona ja Milla oli onneksi muistanut etukäteen kertoa, että kyseessä tosiaan oli naispappi. He olivat jutelleet videon välityksellä ja Daniel oli käyttäytynyt oikein hyvin. Milla ei kyllä tiennyt, miksi oli pelännyt, ettei mies käyttäytyisi hyvin, mutta olipahan kuitenkin. Itse asiassa Daniel oli pyytänyt, että seremoniassa luettaisiin Kolossalaiskirjettä, mitä valintaa Aija oli kovasti kiitellyt. Millalla ei ollut aavistustakaan mitä kohdassa selitettiin, mutta hän oli nyökkäillyt olevansa samaa mieltä. Aija oli tiedustellut heidän luonteenpiirteitään ja muuta sellaista kai voidakseen puhua vähän henkilökohtaisemmin litanjoissaan. Jälkeen päin Milla oli kysynyt Danielilta, etteivät kai he nyt kuulisi mitään paskaa siitä, kuinka nainen oli miehen kylkiluu. Mies oli ensin tuijottanut häntä, mutta todennut sitten, että Millan kannattaisi itse tarkistaa, mitä kyseisen kirjeen 3. luvussa 12. jakeessa sanottiin. No, hän oli googlannut kohdan ja todennut, että se oli kaunis ja ystävällisyys, kärsivällisyys ja lempeys olivat erinomaisia eväitä avioliittoon.

Jenniina oli ollut käärmeissään koko todistajajutusta. Milla oli yrittänyt vakuutella, ettei asia ollut suinkaan niin vakava, mutta Jenniina oli huutanut, että aikooko hän tosiaan olla niin kuin joku tyhjäpäinen julkkis, joka erosi kolmen kuukauden kuluttua, koska avioliitto ei ollutkaan kivaa.  Milla oli huutanut takaisin, että tässä hän auttoi miestä mäessä, että kyllä hän oli ainakin keskimääräistä lutkaa kiltimpi. Siinä vaiheessa Petrus ja Daniel olivat omilla puolillaan tulleet pistämään riidan poikki (Petrus oli myös pannut kajarin päälle, johon Millalla meni hetken aikaa vastata, koska Daniel ei oikein osannut sanallistaa kajarin tarvettaan). Lopulta pojat olivat sopineet asian kohteliaasti ja keskinäistä luottamusta vannoen. Jenniina oli tyytynyt siihen, mutta ilmoittanut, ettei puhuisi Petrukselle ennen lauantaita halaistua sanaa eikä tietysti myöskään Millalle tai Danielille.

Niinpä lauantaina puolenpäivän aikaan Daniel seisoi Kontista haettu puku päällään peilin edessä ja tuijotti itseään.

”Lakkaa jo, sä näytät helvetin hyvältä. Mun pitäs päästä siihe peilille”, Milla ilmoitti pukaten toista kylkeen.

Daniel siirtyi kaksi askelta sivuun. ”Tämä ei istu yhtään. Näyttää siltä kuin olisin varastanut veljeni puvun.”

Milla keskittyi saattamaan hiuksiaan järjestykseen ennen kuin katsahti mieheen. ”Istuu se. Sä raukka vaan oot tottunu mittatilausvaatteisiin, nii tuntuu varmaan oudolta.”

Daniel märisi itsekseen mennessään istumaan ja odottamaan keittiöön, että naisväki olisi valmis. Milla hajotti tekemänsä jakauksen ja onnistui mielestään pakertamaan oikein sievä letin. Hän teki kevyen meikin arvellen sen olevan tänään parempi vaihtoehto. Hän käveli valmiina Danielin eteen noin 20 minuutin kuluttua.

”Kai tän kaa kelpaa mennä naimisiin.”

Danielin kurkusta pääsi outo kulaus. ”Sinä olet kaunis.”

Millan rinnassa lepatteli, mutta hän peitti sen hössöttämällä, että heidän pitäisi lähteä. He olivat kirkon pihassa huomattavan ajoissa, jonka vuoksi oli yllättävää, että Petruksen auto seisoi jo parkkipaikalla. Jenniina nousi ulos synkkäilmeisenä, mutta tuli kuitenkin halaamaan Millaa.

Petrus kaivoi takapenkiltä pukupussin ja kenkälaatikon. ”Aattelin, että nämä voisi sopia Danielille. Suoritetaan pikavaihto morsiushuoneessa.”

”Mitä sä muka morsiushuoneista tiiät?” Milla ei ollut ihan varma oliko puhelakko oikeasti kestänyt näin kauan, mutta siltä se alkoi vaikuttaa Jenniinan äänensävystä päätellen.

”Pupu, mä kuuntelen sun juttuja paljon enemmän kuin sä kuvittelet.”

Jenniina onnistui vaivoin rajoittamaan reaktionsa punastumiseen.

He kävelivät kirkon ovelle ja vahtimestari tulikin päästämään heidät kohta sisään. Aijakin oli eteisessä heitä vastassa ja ohjasi pojat kohteliaasti morsiushuoneeseen kuultuaan selityksen pukukriisistä. Kohta Daniel ilmestyi silminnähden tyytyväisenä tummassa puvussaan heidän keskuuteensa. Kissa vei Milla kielen, sillä mies näytti kuin juuri mainoksesta astuneelta. Aija johti heidät sakastin kappeliin, jossa vihkiminen toimitettaisiin. Tiukkailmeinen kanttorikin oli saapunut paikalle. Petrus ja Jenniina asettuivat seisomaan alttarin sivulle. Millasta alkoi tuntua, että hän oli täysin alipukeutunut samalla kun Aija kyseli, jännittikö heitä ja vaikka hänen polvipituinen pitsimekkonsa oli oikein hieno. Daniel sen sijaan vaikutti rennolta ja vastasi Millan rystysiä peukalollaan silitellen, että kyllä heitä vähän jännitti.

Kanttori aloitti lyhyellä musiikkikappaleella. Se ei ollut marssi, sillä kappelissa ei ollut käytävää nimeksikään, mutta Milla oli salaa onnellinen, että he olivat luottaneet kanttorin ammattitaitoon sen valinnassa, koska se oli kaunis. Kaava eteni normaalisti ja Milla oli muistanut jopa antaa sormukset papille ennen aloittamista. Lopulta tuli hetki, jolloin Aija julisti, että he saisivat suudella. Daniel oli vilkuillut Millaa aina välillä rakastuneesti ja nyt hän hipaisi tämän huulia omillaan kevyen kunnioittavasti, mutta kuitenkin niin, ettei läsnäolijoille jäänyt epäselväksi, että hän haluaisi myöhemmin paljon lisää. Suoritus oli niin onnistunut, että Millan maha heitti pari kuperkeikkaa. Kun loppumusiikki oli kuultu, Petrus tuli onnittelemaan heitä kuin hääfiiliksissä oleva ystävä ainakin.

”Pojat osaa näytellä miljoona kertaa paremmin, ku me. Voi helvetti, sut pelastaa ainoastaan se, et näytät nii pöllämystyneeltä”, Jenniina kuiskasi Millan korvaan rutistaessaan tätä.

”Toi pappi luulee varmasti, et sä oot vieny vihille mun exän.”

”Älä kiroile kirkossa”, Milla onnistui suhahtamaan takaisin.

He saattelivat itse itsensä ulos, sillä sekä papilla että kanttorilla oli jo kiire muualle, vaikka nämä tietysti väittivät kohteliaasti muuta.

”Mennään käymään meillä”, Petrus ehdotti, kun he olivat taas autojen luona.

Jenniinan naama oli hapan. ”Eikä mennä. Mä en aio enää hetkeekään teeskennellä, et tää on musta kivaa. Vittu, mitään maljoja ainakaan ala nostelee.”

”Jos vain sen verran, että minä vaihdan puvun. Te asutte kuitenkin lähempänä niin ei tarvitse sitten tulla hakemaan sitä Millan luota”, Daniel sanoi sovittelevasti.

He saapuivat Jenniinan täydellisesti sisustettuun asuntoon. Petruksella oli oma yksiö viereisessä kaupungissa, jossa tämä kävi töissä, mutta ´meille´ tarkoitti aina Jenniinan kämppää. Daniel painui vessaan pukujen kanssa ja Petrus lähti etsimään jotain makuuhuoneesta. Jenniina alkoi purkaa kampaustaan mielenosoituksellisesti.

”Jensku, älä enää viiti. Hyvinhän tää meni”, Milla koetti lepytellä ystäväänsä.

Jenniinan ilme vääntyi mutkalle. ”Susta mä vaan oon huolissani”, hän sanoi tukahtuneesti.

Petrus ja Daniel palasivat yhtä aikaa ja ensin mainittu meni Jenniinan luo. ”Nyt kun tässä on juhlittu yhet pakkohäät, niin toivottavasti pian vietetään yhdet ihan vapaaehtoiset, jos Jenniina vaan suostuu mun pyyntöön.” Petrus kävi toisen polvensa varaan ja avasi nyrkissä olevan kätensä, josta paljastui kaunis sormus.
 
Jenniina purskahti itkuun, mitä Milla ei lainkaan ihmetellyt, sillä koko nainen oli jo heidän jutellessaan ollut aika herkillä. ”Kyllä, kyllä, kyllä”, tämä sopotti niin, että Petruksen oli noustava halaamaan.

”Enhän mä edes ehtinyt kysyä”, mies kuiskasi niin kovaa, että Milla ja häntä kädestä kiinni ottanut Danielkin kuulivat.

Jenniina ei tointunut hetkeen ja Millasta alkoi tuntua, että he olivat tunkeilijoita toisten tärkeässä hetkessä.

”Jospa me lähdemme kotiin”, Daniel ehdotti kohteliaan varovaisesti.

Se herätti Jenniinan. ”Te kaks paskiaista ette kyl karkaa. Koska tän takia ne maljat voidaan tod juoda.”

Petrus ilmoitti hymyillen, että jääkaapissa odottikin samppanjapullo sitä varten.
"Miten vaikeaa onkin pitää se mun mielessä
       Kuinka täysin tyhjin käsin olen täältä lähdössä."
           (Reino Nordin: Pysähdy kanssani tähän)                       
                            

                

                    
      
          

Kelsier

  • Korpinkynsi
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 437
  • ava by Rosmariini

20. luku: Mies ja sillä vaativa työ




Illalla Milla kutsui Danielin viereensä. ”Mutta emmehän me ole oikeasti… ymh… no, pari”, tämä yritti.

Milla huoahti ja hämmästyi itsekin äänen raskautta. ”Päätät tietty ite, mut mä haluisin kyl nukkuu aviomieheni kans samas sängys tän ekan yön. Sitä paitsi, kai sä muistat, mitä Nemo puhui niistä rakkauden teoista? Meinaan vaa, et sulle voi olla hyötyy, et ollaan koisattu samassa pedissä.”

Daniel nojasi hänen makuuhuoneensa ovenkarmiin. Mies näytti olevan kahden vaiheilla. ”Loogista, mutta… en minä halua maata kanssasi.”

Milla heitti häntä tyynyllä. Se osui suoraan Danielin paidassa olevan Nalle Puh -paran nenään. ”Kuka puhu mitään sellasesta meiningistä? Kai sä tiedät mikä ero on nukkumisella ja nussimisella?”

Danielin huolekas ilme muuttui hämmentyneeksi.

Millalta karkasi karkea tirskahdus ja laski pään käsiinsä. ”Sori, mä jäin oottaa, et vedät puujalan tohon perään.”

Daniel tuli istumaan hänen viereensä sängylle. ”Ai, että ne sanat kuulostavat samalle? Ei se nyt niin hauskaa ole. Ja minäkin kyllä haluan tulla sinun viereesi nukkumaan.”

Milla kohotti katseensa mieheen. ”Kiva kuulla. Sovitaan sit, et tehään niin. Käydään nyt sammuttelee valot ja sit sä kierrät tonne toiselle puolelle.”

He asettuivat peiton alle ja hetken kuluttua Daniel alkoi hengitellä rauhallisesti.

”Joko sä sammuit? Olis nimittäin kohteliasta toivottaa hyvää yötä.”

Milla ehti tuskin lopettaa, kun Daniel tarttui hänen sormiinsa, vei huulilleen ja suukotteli.

”Hyvät yöt, vaimo.”

Millan maha kipristyi suloiselle solmulle, joka toivon mukaan kestäisi aamuun asti.

Milla huomasi lapun corsansa tuulilasissa hipsiessään tarkastamaan postilaatikkoa aamulla. Hän kiskaisi sen mukaansa lukematta, sillä aamu oli kirpakka pelkässä pyjamassa ja kuka häntä nyt omalla pihalla olisi sakottanut. Keittiössä Daniel oli jo asetellut kupit valmiiksi pöytään ja etsiskeli nyt selvästi jääkaapista tutunnäköisiä tuotteita. Milla viskasi lapun pöydälle lehden mukana. He olivat toivottaneet huomenet jo sängyssä kuten tuoreelle avioparille hyvin sopi. Milla napsautti ensin kahvinkeittimen, sitten vedenkeittimen päälle.

”Mähän oon kouluttanu sut vimosen päälle, kun löydät ite ruokas.”

Daniel virnisti nuivasti. ”Oikeastaan on aikaa mukavaa, kun tietää mistä juustoa voi hakea silloin, kun itse haluaa. Vaikka se juusto ei olekaan kovin hyvää.” Hän kiersi istumaan omalle paikalleen.

Milla tuhahti, vaikka oli Daniel tainnut aiemminkin mainita, ettei perusedam maistunut oikein miltään. Mies avasi taitetun lapun lehden päältä ja alkoi lukea sitä.

”Valittaaks joku naapuri vai asukasyhdistys?” Milla kysäisi istahtaessaan vastapäätä.

”Ei.” Daniel ääni oli muuttunut kirskuvaksi. ”Salem vain ilmoittaa, että minun kannattaisi kalppia Scriptorin luo.”

Milla nappasi lehdykän salamana.

Siihen oli sotkuisesti tuhrattu: Tehtävä suoritettu. Kiltti poika palaa nyt Scriptorin tykö.

”Onpa Salemilla tuskanen käsiala”, Milla sihahti.

Daniel nyökkäsi ilkeä virne naamallaan. He joivat kahvia ja teetä ja tuijottivat töhrykirjaimia. Ovikello soi.

”Perkule, jos se on Salem, niin sanon kyl sille, et tehtävä on viel pahasti kesken, kun en mä ees saanu viime yönä. Ja mun kotiin ei astuta jalallakaan, painukoon mun puolest vaik vittuun”, Milla kirosi lähtiessään avaamaan.

Tulija oli Nemo, joka näytti olevan kofeiinipiikin tarpeessa. Hän laahusti Millan ohi suoraan keittiöön ja lysähti yhdelle tuoleista. ”Onko joku harjoitellut sulkakynän käyttöä?” hän kysyi nuutuneesti.

”Ei. Me saimme viestin Salemilta”, Daniel vilkaisten itsekin taas lappuun.

Nemo huokasi raskaasti ja Milla kolautti hänen eteensä valtavan kupin mustaa kahvia. Mies joi sen kakistelematta yhdeltä istumalta.

”Vau, saatat saada kohtuulliset pärinät”, Milla totesi hämmästyneenä.

Nemo mulkaisi häntä. ”Minä kestän nautintoaineita paremmin kuin ihmiset neiti Vesenterä.”

”Se on rouva Weather, jos saan pyytää.”

Daniel oli vetänyt nenänsä nyrppyyn ja näytti aivan takakireältä pikkuvirkamieheltä, joka ei yksinkertaisesti sietänyt, että joku erehtyi kutsumaan hänen vaimoaan tyttönimeltä. Milla hihitti ja Nemo ilme kirkastui.

”Oo, erinomaista! Ja avio-onni kukoistaa huomaan. Tuo sutaisu on tosin jonkun Salemin kätyrin kirjoittama. Olen varjostanut häntä viime päivät eikä hän ole käynyt lähelläkään täällä.”
 
Milla repäisi paperin kahtia. ”Sittenpä me laitetaan se sytykkeeks. Meillä on muuten sulle yks homma.”

Nemo katsoi häntä alta kulmain. ”Ai, minuako aletaan ihan käskyttää? Nopeastipa nousi uusi siviilisääty päähän.”

Daniel sai kurkkunsa selvittelyn kuulostamaan yllättävän uhkaavalta. ”Sinulle ei kai ole vaikeaa hankkia vieraslistaa niihin juhliin, joissa minä kuolin?”

Nemo kohautti harteitaan ja nojasi laiskasti tuolinsa selkään. ”Panen yhden omistani hankkimaan sen. Fiksu keksintö. Se voi auttaa teitä eteenpäin.”

Milla viisti kynsillään pöydänkantta. ”Oliks toi joku vihje? Melko kryptinen.”

Daniel pyhähti rumasti tyhjään teemukiinsa. ”Hän yrittää vain peitellä, ettei itse ole älynnyt hakea sitä.”

Nemo vaipui taas surumieliseksi. ”Herra Willougby on oikeassa siinä mielessä, että en tosiaan ole tullut ajatelleeksi listaa. Mutta sen noutaminen ei olisi onnistunut ilman teidän suoraa pyyntöänne.”

”Häh?” Millalta pääsi.

”Voin sääntöjen mukaan toimittaa teille aineistoa, josta on suuri todennäköisyys löytyä keskeistä evidenssiä vain, jos pyydätte sitä suoraan, rouva Weather”, Nemo selitti huokaisten.

Tieto ei selvästi parantanut Danielin aamua. Millakaan ei pitänyt siitä, että heidän tietoonsa tuotiin ´uusia´ sääntöjä jutun tässä vaiheessa. Nemon apu saattoi siis olla hyvin rajallista lukuun ottamatta ehkä sitä, että tämä pitäisi Salemin poissa säikyttelemästä heitä pimeillä teillä – tai kotoisilla lenkkipoluilla.

”Älkää nyt näyttäkö noin pahoilta. Tulin itseasiassa kertomaan teille, että tässä on Salemin kannalta jotain henkilökohtaista.” Nemo hymyili kitkerästi.

”Oh, oletpa löytänyt varsinaisen skuupin! Tämä on henkilökohtaista meille kaikille”, Daniel ärähti.

Milla arveli, että miehen teki mieli heittää Nemoa kupillaan.

”Ei ole. Toki suhtaudun kilpailuun vakavasti, mutta ei tämä minun mieltäni ravista suuntaan eikä toiseen. Te, herra Willougby, olette vain pelinappuloita ja niin sen kuuluu ollakin.”

Millaa alkoi kovasti kiehtoa ajatus siitä, mitä Nemo tekisi, jos pelinappula purisi häntä. ”Kiva tietää, et meist välitetään. Jospa ny lähtisit sen listan perää, kipi kipi.”

Nemo nousi hitaasti. ”Se hoidetaan kyllä. Ja minä otan selvää, miksi tämä on Salemille niin tärkeää. Teidän tehtävänne on sitten vain esittää oikeat pyynnöt.”

Hänen selkänsä rutisi hänen venytellessään makeasti. Hän soi Millalle ja Danielille isällisen katseen, johon nämä vastasivat yliolkaisesti ja lähti.
 
”Paskiainen”, Daniel kirosi, kun he olivat taas kahdestaan.

Milla siirtyi istumaan hänen viereensä ja asetti kätensä olalle. ”Nyt ainakin tiietään, et ollaan omillamme. Mut me hoidetaan tää kotiin. Sitä paitsi Nemoa on hauska käskyttää, et meil saattaa tulla ihan mukavaa.”

Daniel tarttui hänen sormiinsa. ”Sopiiko sinulle pieni suukottelu ystävien kesken? Olisi saatava jotain miellyttävämpää ajateltavaa.”

Millan sydämessä värähti. Hän arvosti Danielin suoruutta ja sitä, että tämä halusi joka kerta varmistaa, ettei hän luullut liikoja. Toisaalta…

”Ei kai sua haittaa, et mä oon vähän ihastunu suhun? Tajuun siis tän kaverijutun, mut voit kieltäytyy, jos sua häiritsee.”

Daniel hipoi hänen poskeaan. ”Ei. Itse asiassa se on aika imartelevaa. Kunhan vaan ollaan samalla sivulla.”

”Ollaan”, Milla varmisti ja samassa Danielin huulet olivat jo kiinni hänen omissaan.
« Viimeksi muokattu: 09.04.2021 16:46:50 kirjoittanut Kelsier »
"Miten vaikeaa onkin pitää se mun mielessä
       Kuinka täysin tyhjin käsin olen täältä lähdössä."
           (Reino Nordin: Pysähdy kanssani tähän)                       
                            

                

                    
      
          

marieophelia

  • Pajunkissa
  • ***
  • Viestejä: 830
  • 🇺🇦
Pakkoavioliitto on yleensä varsin viihdyttävä trope (kunhan ei osu omassa elämässä kohdalle), eikä tämäkään teksti tuonut poikkeusta. Tykkäsin tosi paljon, että tämä on toteutettu omilla hahmoilla. Murhamysteeri yhdistettynä kuolleista palaamiseen koukutti heti ekasta luvusta ja lukaisinkin koko tarinan melkein putkeen eilisen aikana.

Ainoa mikä minua häiritsee on, miten nopeasti Daniel sopeutuu nykyelämään ja miten terävä hän on hoksaamaan asioita. Esimerkiksi mun mamma ei vielä kahdenkymmenen vuodenkaan jälkeen ole tajunnut, että kännykästä voi katsoa kelloa :D Mutta ehkäpä Daniel tietämättään sai limbossa jotain valmennusta -- oppihan hän suomeakin! Ja toisaalta juoni on huippuviihdyttävä tällaisena vähän vauhdikkaampana, joten tiettyjä mutkia varmaan täytyy oikoa suoriksi ihan lukumukavuudenkin vuoksi. Danielia ja Millaa ehdottomasti shippailen ja jännittyneenä odotan, mitä kaksikko saa Danielin murhasta selville!

Jään siis seurailemaan tätä innolla! :)

Kelsier

  • Korpinkynsi
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 437
  • ava by Rosmariini
marieophelia: Kiva ,kun olet kommentoinut ja tykännyt. Ideana on tosiaan, että Daniel on saanut tiedostamattaan tietoja limbossa. En halunnut, että hän joutuu järkyttyneenä ihmettelemään jokaista nykyajan asiaa.  ;D Kiitos kommentista :-*

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------




21. luku: Juhlii ne muutkin nuoret




Daniel osasi totisesti suudella. Mies piti toki kaiken kanssakäymisen siveästi suukkoina, mutta Milla pystyi helposti kuvittelemaan, miltä kielen kanssa tapahtuva imuttelu mahtaisi tuntua.

”Olet ihana, kun olet puolellani ja autat minua”, Daniel mumisi lopuksi hänen huuliinsa.

Milla punastui. ”Älä ny. En mä vielä kovin paljo oo saanu aikaseks.”

Daniel veti hänet tiukkaan halaukseen. ”Oletpas. Ja haluan huomauttaa, että se, etten rakasta sinua romanttisesti ei suinkaan tarkoita, ettenkö välittäisi sinusta kovasti.”

Millan tyhjään päähän pölähti hölmö ajatus siitä, kuinka Nemon mielestä hän varmaan juuri nyt haisisi läpikotaisin Danielilta. ”Kukaan ei oo koskaan ennen sanonu mulle mitään noin kaunista. Pitänee rueta hankkimaan parempia poikkiksia.”

Daniel pörrötti hänen tukkaansa. ”Hyvän miehen sinä ansaitsetkin.”

Milla teki päivällä hieman töitä ja antoi Danielille tutkittavaksi muutaman vanhan valokuva-albumin, joiden olemassaolo oli muistunut hänen mieleensä. Tämä katseli niitä innokkaasti, kunnes Milla arveli, että postipoika oli varmaan käynyt ja käski noutamaan postin. Daniel humautti hänen eteensä kohta Postisen ja kirjekuoren, jonka päällä ei lukenut mitään. Milla aukaisi sen innokkaasti Danielin istuutuessa silmät uteliaisuudesta kiiluen. Nemo oli toiminut nopeasti. Listan ainoa heikkous oli, ettei siinä ollut erikseen lueteltu kaikkia kutsuja vaan kreivi tai herra se ja se perheineen tai aveceineen.

Daniel hymähti Millan valitukselle. ”Kyllä minä muistan riittävän tarkasti, kenellä oli lapsensa mukanaan ja kenellä rakastajattarensa. Näkyykö teidän vieraslistoissanne muka jokainen pikkuinenkin.”

”Tietty. Kyllähän neki syö. Vähänkö ois noloo, jos tyyliin kaikille häävieraille ei riittäs ruokaa.”
Milla alkoi käydä listaa läpi lukien nimen kerrallaan Danielille. ”Paroni Dashmeadow…”

”Ymh… hänen poikansa Elijah oli epäsuosiossa. Oli sekaantunut johonkin hämärään kaupankäyntiin. Perhe yritti itseasiassa parhaansa mukaan päästä irti hänestä ainakin seurapiirien tasolla.”

Milla tökki kohtaa, jossa hänet oli keskeytetty. ”Tässä sanotaan, että vaimoineen. Ei puhetta muista.”

Daniel nojasi tuolin selkämykseen ja pani kätensä itsevarmasti puuskaan. ”Yksi tyttäristä oli siellä myös. Hän vain löytyy aviomiehensä tittelin alta. Mutta Elijah olisi kyllä päässyt kuokkimaan isänsä kutsulla.”

Milla naputti hänen puheitaan auki olevaan tiedostoon. ”Olitteks te Elijahin kanssa hyviäkin tuttuja?”

Daniel pyöritti päätään. ”En minä tuntenut häntä niin hyvin, että hän olisi halunnut tappaa minut, jollei sitten hetkellisessä hulluuskohtauksessa. Sen perusteella mitä olen kuullut skenaario ei olisi aivan mahdoton.”

Milla avasi selaimen ja laittoi Dashmeadow´n nimen hakukenttään. Ei siitä haittaakaan olisi. Suku oli otsikoiden perusteella vieläkin varsin varakas, kenties Elijahin epäilyttävistä liiketoimista oli lopulta ollut hyötyä. Hän näytti tuloksia Danielille, joka tuhahti.

”He onnistuivat siis säilyttämään omaisuutensa. Entä sitten?”

Milla virnisti, kun aitoenglantilainen snobismi alkoi taas nousta esiin. ”Täs on kuule ollut välis yks pörssiromahdus ja useempi lamakausi. Puhumattakaan kahesta maailmansodasta. Ja mun käsittääkseni aatelissukuihin tapas syntyä ajoittain tuhlaajapoikia, jotka tärväs rahat ties mihin.”

Daniel näytti hapanta naamaa. ”Olet tietysti oikeassa. Entä jos kokeilisit pelkästään Elijahilla?”

Kävi selväksi, etteivät vain oman ajan juoruilevat seurapiirit olleet pitäneet Elijahin bisneksiä hämärinä. Suvulla oli tarvetta vakuutella, että vaikka rahat oli joskus saatu vähemmän kunniallisesti, ainakin niillä myöhemmin tehtiin hyväntekeväisyyttä.

”Meidän pitää nyt miettiä Salemin kannalta”, Milla sanoi raapien leukaansa. ”Voihan olla, et Elijah on joskus ollu suoras yhteydes Salemiin.”

Daniel puri huultaan ja meni hakemaan lasin vettä. ”Hän olisi siis kirjoittanut sopimuksen paholaisen kanssa.”

Milla kohautti harteitaan. ”Ei Salem oo mikään paholainen, ainakaan Nemon mukaan. Mut pahois aikeis se on varmaan ollu.”

Daniel toisti hänen eleensä peilikuvana. ”Jos jätetään Elijah muistiin ja siirrytään eteenpäin?”

Milla lukaisi kaikki E:llä ja F:llä alkavat nimet, mutta kukaan heistä ei vaikuttanut potentiaaliselta. Sitten silmät osuivat johonkin tuttuun. ”Andrew Greenhill. Siithän me ollaan puhuttu aikasemminkin. Et maininnu, et se ois ollu Elsewoodeilla."

Daniel osoitti Millalle haluavansa nähdä, missä miehen nimi luki. ”En tiennyt, että hän oli siellä. Itse asiassa en tiennyt, että hän oli tullut kotiinsa ollenkaan. Tarkoitan, ettei hän ainakaan yöpynyt Greenhill Housessa.”

Millalla välähti. ”Te olitte naapureita. Siks sä sanoit, et ootte leikkiny lapsina yhes pikkuveikan kanssa. Ja taisitte tietää ilman someekin, kuka millonki oli viereises talos viereisilla?”

Daniel tökkäsi Millan jalkaa varpaillaan pöydän alla. ”Yritimme tietysti pysyä perillä siitä, kuka talon väestä oli kulloinkin kotona. Se kuuluu yleiseen kohteliaisuuteen.”

Miehen virnistely kertoi, että muutkin juorut oli otettu mielellään vastaan. Milla kohotti kulmiaan ja luetteli listaa eteenpäin. Daniel muisti kaikki loput vieraat suurin piirtein, mutta kukaan ei vaikuttanut potentiaaliselta murha-asian suhteen.

Milla taitteli paperin siististi läppärinsä viereen. ”Mieti viel, et voisko jollakin näist olla kuokkiva sukulainen tai vastaava. Ei ne aina tuu heti mieleen. Mut mulle tuli ajatus, voisko Elijah ja Andrew liittyä jotenkin toisiinsa. Oletsä koskaan kuullu kummankaan ääntä?”

Daniel veti huulensa dramaattiseen mutruun. ”Onko vielä muuta? Luulen, että päähäni mahtuisi vielä pari tärkeää kysymystä.”

Milla nousi ja meni muina miehinä tarkastelemaan jääkaapin sisältöä. ”Ei mul muuta. Mä voin keksii mitä syödään, niin sun kuuppa ei ylikuumene.”

Daniel harppoi pitkin askelin hänen taakseen ja alkoi kutittaa. Milla oli tikahtua. ”Noin ei kuule puhuta aviomiehelle”, mies sanoi ääni vakavana.

Milla sai oven vaivoin kiinni. Hänen kääntyessään Daniel siirtyi nojaamaan saarekkeeseen kädet ylhäällä.
”Ensin sitä ei haluta läheisyyttä vaimon kaa ja sitten ollaan jo opettamas tapoja.”

Milla oli saanut ääneensä pientä terää ja tarttuen Danielin ranteisiin veti ne viileää kivipintaa vasten. Hän tuijotti miehen kauniinsinisiin silmiin niin kauan, että tämä käänsi katseensa. Päästäessään irti Milla yllättyi hetken intiimiydestä. Aivan kuin heidän välillään olisi kulkenut sähkövirta. Hän arveli, että Daniel karkaisi saman tien, mutta tämä jäikin paikalleen hänen käsiensä väliin ja hymyili kulmiensa alta.

”Sanoisin, että sinun kanssasi pääsee pidemmälle neuvottelemalla. Vähän niin kuin hyvin villin varsan.”

Milla näytti kieltä virnuilevalle naamalle. ”Mä luulin, et villikoille annetaan raippaa.”

Daniel asetti kämmenensä kevyesti hänen lavoilleen. ”Raipan saa tuta siinä vaiheessa, kun ratsu päättää heittää sinut selästään pahassa paikassa. Lempeydellä voittaa aika paljon.”

Millalta pääsi rentoutunut huokaus. ”Kuule, piilottelit sä tätä puolta itestäs, kun olit elossa? Meinaan vaan, et ottajia olis varmaan riittäny, jos olisit näyttäny sen.”

Surumielisyyden väre hiipi Danielin huulille. ”25-vuotias harvemmin ajattelee, että hänellä on kiire… no, yhtään minnekään.”

Milla tökkäsi miestä hellästi rintaan. ”Mä luulin, et naiset oli teidän mielest sen ikäsinä ikäloppuja, jotka saatto haaveilla enää vanhanpiian elämäst.”

Daniel kietoi hänet halaukseen. ”Pakko myöntää, että isä taisi haluta minun naivan jonkun 18- tai 20-vuotiaan neidon. Mutta – jos asiat olisivat toisin – olisin kyllä paljon tyytyväisempi sinuun kuin sellaiseen nuorikkoon.”

Milla nojautui hetkeksi syvemmälle, irrottautui sitten ja alkoi tutkia ruokatarvikkeita uudelleen.
« Viimeksi muokattu: 28.05.2021 13:54:44 kirjoittanut Kelsier »
"Miten vaikeaa onkin pitää se mun mielessä
       Kuinka täysin tyhjin käsin olen täältä lähdössä."
           (Reino Nordin: Pysähdy kanssani tähän)                       
                            

                

                    
      
          

Kelsier

  • Korpinkynsi
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 437
  • ava by Rosmariini

22. luku: Koskaan ei pitäis odottaa puolta tuntia kauempaa



Myöhemmin he juttelivat tarkemmin Dashmeadoweista ja Greenhilleistä, mutta Milla tulkitsi, etteivät perheet olleet murhanhimoisia, ehkä nimenomaan Andrew´ta ja Elijahia lukuun ottamatta. Itse asiassa he vaikuttivat tavallisilta nirppanokkaisilta ja pikkuisen rasistisilta brittiylhäisöperheiltä.

”Mä mietin, et voisko Andy ja Elijah olla tavanneet armeijassa?” Milla pohti hiuksiaan haroen. ”Tiiän, et E oli liikemies, mutta eikös kaikki aatelispojat saanet jotain sotilaskoulutusta.”

Daniel oli heittäytynyt pitkäkseen olohuoneen sohvalle, jonka laitaan Millan hartiat nojasivat. ”Minä en saanut. Paitsi, että opettelin ratsastamaan ja sisäoppilaitoksessa oli sotilaallinen kuri.” Hän naurahti omalle vitsilleen. ”Pysyäkseni asiassa, on kai se mahdollista. Tunnen Dashmeadowt huonosti ja oletin automaattisesti, että Elijah on käynyt sopivasti kouluja ja mennyt sitten jonkun pankkiirin luokse oppiin tai jotakin sellaista.”

Milla jätti asian sikseen, sillä hänen mieleensä oli juolahtanut jotakin muuta. ”Jos otetaan toisenlainen näkökulma. Mehän tiedetään, et Elijah kuoli -50-luvulla ja voidaan kai turvallisesti olettaa, ettei Andrew´kaan kupsahtanut heti seuraavana päivänä sinun jälkeesi.”

Daniel suuntasi katseensa Millaan. ”Mihin sinä pyrit?”

Milla ei oikein ollut varma itsekään. ”Kai mä sitä, et jos aatellaan, et Salem ois suoraan sekaantunu sun murhaan ja haluis peitellä sitä, niin Elijahille olis pitäny käydä paljon huonommin, jos se on sun tappaja.”

Daniel nousi ylös sohvalta ja vääntäytyi Millan viereen. ”Miksi huonommin? Eikö juuri se, että hän kuoli luonnollisen kuoleman melko iäkkäänä, ole paras suoja Salemillekin? Jos niillä on silloinkin ollut joku peli käynnissä, niin olisi epäilyttävää, jos pelinappulat alkaisivat yhtäkkiä kuolemaan tuosta vain. Ja tarkoitan nyt omia pelinappuloita, koska vastustajan siirreltävistä he tuskin välittävät.”

Millan käsi etsiytyi luonnostaan Danielin reidelle. ”Mähän sanoin, et sä oot fiksu, kun vaan rupeet. Jos sä oot ollu tietämättäs nappula jo jossain Salemin aikasemmassa pelissä?”

Daniel pyöritti päätään. ”En usko, että olen. Nemohan sanoi, että tässä on Salemille jotain henkilökohtaista. En tiedä tuliko hän itse ajatelleeksi, mutta ehkä tämä ei liity peliin ollenkaan.”

Milla tuijotti Danielia hetken aikaa hämmentyneenä, mutta sitten hänen päässään syttyi lamppu. ”Sä meinaat, et tää ois henkilökohtasta laatikon ulkopuolella?” Hän sai vastaukseksi epävarman nyökkäyksen. ”Hemmetti, Daniel, se kävis järkeen. Sillon Salem ei ois kehittäny yhtäkkisiä tunteita nappuloitaan kohtaan, ei nyt eikä menneisyydessä. Mut mitä me ollaan juteltu niin sä et ole sekaantunu mihinkään hämärään. Ja jos mä Andyn ja herra E:n kohdalla epäilinkin, et oot hakkaillu niiden tyttöjä, niin Salemin kohdalla se on aika epätodennäköstä.”

Danielin suu venyi kirpeään virnistykseen. ”Niin, tässä tapauksessa kaikki on varmaan mahdollisuuksien rajoissa. Seuraava ehdotus ei ole kunniallinen, mutta meidän pitäisi varmaan etsiä törkyä sekä Andysta että Elijahista. Muuten tuskin keksimme miksi Salem olisi ollut kiinnostunut heistä.”

Milla nipisti hieman housujen alla tuntuvaa lihasta. ”Sä oot siis alkanu ajatella, et E on sun tappaja. Kun Andyn äänen sä oisit luultavasti tunnistanu.”

Daniel kohautti harteitaan. ”Se on meidän tutkimustemme perusteella paras lähtöolettamus, eikö vain? Voimmehan me aina palata takaisin tähän pisteeseen, jos olimme väärässä.”

Millaan katsovissa koiranpentusilmissä heijastui epävarmuutta, vaikka sanojen takana oli pontta.

”Tietty voidaan. Ja netistä löytyy taatusti lokaa jokasesta eläneestä ihmisest, jos vaan jaksaa kaivaa. Elihän oli hankkinu rahansa jotenkin rikollisesti, siin meille eka kohde.”

Seuraavana päivänä Millan hoidettua ensin juoksevia työasioita, he aloittivat etsinnän. Milla oli salaa toivonut, että Elijah Dashmeadow´sta olisi kirjoitettu jossain kirjassa, kun hänen jättämiään perintörahoja oli myöhemmin käytetty hyviin töihin. Nopeasti osoittautui, että miehestä oli tehty kokonainen teos ja kirjoittaja oli vieläpä joku perheen ulkopuolinen eli sisältö tuskin oli pelkkiä kaunisteltuja ylisanoja. Ennen Amazoniin menemistä Milla päätti huvikseen katsoa löytyisikö kirjaa kirjastosta. Yllätyksekseen hän huomasi kaukolainan olevan mahdollinen ja soitti kirjastoon, jotta varmasti tekisi tilauksen oikein. Teoksen saamiseen kuluisi jokunen päivä.

Milla selitti jutun juonen Danielille ja mainitsi samalla, että hänen – siis heidän – olisi taas illalla lähdettävä varjostusreissulle. ”Mut täl kertaa se on hauskempaa. Kohde on yhes baaris, joten voidaan nauttii oluesta samal, ku vahditaan”, hän vastasi Danielin epäilevään ilmeeseen.
 
Milla meikkasi kylpyhuoneen peilikaapin edessä. Jostain syystä laittautuminen tuntui pitkästä aikaa todella kivalta. Tai tiesihän Milla mistä se johtui. Kun hän oli ilmoittanut menevänsä kohentamaan naamaansa, Daniel oli sanonut, että hän oli jo nätti eikä tarvinnut mitään kohennusta. Se oli saanut Millan sydämen sykähtämään, vaikka mies tietysti oli vain ystävällinen. Hän oli mielestään aina ollut aika tavallisen näköinen, vaikka kaikenlaiset monnit se mielessään hänelle baareissa hymyilivätkin. Hän veti päälleen vessanpöntön kannelle lojumaan heittämänsä tiukat farkut, joissa hänen perseensä näytti suoraan sanottuna helvetin hyvältä. Danielkin ilmeisesti ajatteli niin, sillä Milla kuuli hänen jupisevan jotain siitä, kuinka ei päästäisi oikeaa vaimoaan ikinä ulos tuollaisissa.

”Mut nehän on sua varten”, hän sanoi hunajaisesti saaden miehen punastumaan.
 
Pub Castro ei onneksi ollut mikään räkälä, jos nyt ei mikään fiinein hipsterien oluen maistelu paikkakaan. Milla ohjasi Danielin istumaan korkean pöydän ääreen baaritiskin lähelle ja meni itse tilamaan heille juomat. Hanaolut oli peruskoffia, mutta se saisi nyt kelvata. Kytättävä ei ollut vielä saapunut, joten he saattoivat keskustella niitä näitä, aluksi siitä, että olut oli Danielista aika pahaa. Yhtäkkiä mies päästi matalan uhittelevan urahduksen. Milla kääntyi katsomaan taakseen ja huomasi selvästi pohjia ottaneen tyypin perääntyvän hieman.

”Mitäs toi oli?”

Daniel laittoi kämmenensä hänen polvelleen. ”Hän tuijotti sinua.”

”Ja aattelit vähän niin ku muistuttaa, et mä oon varattu.”

Daniel pyöräytti silmiään. ”Ei, mutta hänen katseensa harhaili… tuota… öö… sopimattomissa paikoissa.”

Milla sipaisi miehen sormia. ”Hyvin toimittu. Vaan sul on tänään lupa tsiigailla niitä sopimattomia paikkoja.”

Daniel oli tukehtua ottamaansa suulliseen.

Onneksi Millan odottama tyttö ilmestyi seuraavalla ovenavauksella kiehnäten kundin kainalossa, joka ei todellakaan ollut hänen poikaystävänsä. Jätkä näytti melkoiselta kovikselta, hänen kaulansakin oli lähes poskipäitä myöten tatuoitu. Milla tarkkaili sivusilmällä, kun pariskunta ja joukko muita ahtautui yhteen loosiin. Toimeksianto oli siitä harvinainen, ettei hänen tarvinnut ottaa kuvia tai muitakaan todisteita, poikaystävä halusi hänen vain tarkkailevan ja sitten kertovan havainnoistaan. Tytön silmät näyttivät niin kummallisilta, että poikkiksen epäilyt huumeiden käytöstä uuden ihastuksen kanssa olivat tainneet osua oikeaan. Daniel ilmoitti tarvitsevansa wc:tä ja Milla osoitti päällään missä helpotushuoneet sijaitsivat.

Joku mies tuuppasi Millan olkapäätä ja pysähtyi pyytelemään anteeksi. Milla hätisti hänet pois ja keskittyi katsomaan vahdittavaansa. Hän hörppäsi tuopistaan.

”Milla, onko sinulla huono olo?”

Hän havahtui Danielin hiljaisiin sanoihin. Päässä tuntui jotenkin haperolta ja häntä huimasi.

”Ei…” Milla horjahti, kun näkökenttä sumentui sekunniksi.

Daniel tuki häntä ja hän kuuli tämän sanovan jotain kotiinlähdöstä. Milla yritti väittää vastaan, mutta mustuus yllätti hänet uudestaan eikä poistunut enää.
« Viimeksi muokattu: 25.06.2021 16:48:11 kirjoittanut Kelsier »
"Miten vaikeaa onkin pitää se mun mielessä
       Kuinka täysin tyhjin käsin olen täältä lähdössä."
           (Reino Nordin: Pysähdy kanssani tähän)                       
                            

                

                    
      
          

Kelsier

  • Korpinkynsi
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 437
  • ava by Rosmariini


Luku 23: Haluut jotain joka piristää



Millan herätessä oli pimeää. Hän ei heti käsittänyt, missä oli, sillä järki sanoi, että baarissa ja tuntemus, että sängyssä. Hänen sormissaan oli jotain, jonka hän koetti ravistaa pois tajutakseen vain, että ne olivat Danielin sormet, Danielin käsi. Mies istui nukahtaneena lattialla hänen sänkynsä vieressä. Millan pää tuntui edelleen sekavalta ja hän tökki Danielia saadakseen tämän havahtumaan. Kohta mies haukotteli, nousi hitaasti ja tuli istumaan hänen luokseen sängylle.

”Miten voit?” tämä kysyi silittäen Millan poskea.

Kyyneleet tulivat niin yllättäen, että Millan piti nikotella hieman. ”Mi-mitä tapahtu?”

Daniel jatkoi rauhallista silittelyään. ”Sinä menit kehnoon kuntoon. Kuin olisit ollut tuhannen tuiterissa.”

”Tyrmäystippoja”, Milla karahti hiljaa.

Ensimmäistä kertaa koko jutun aikana häntä pelotti kunnolla. Hullut nyt säikyttelivät ihmisiä jatkuvasti niin kuin Salem oli tehnyt heille, mutta tyrmäystipat edellyttivät jo suunnitelmallisuutta. Ja lisäksi ne altistavat…, Milla ei ajatellut ajatusta loppuun.

Daniel siveli hänen rystysiään. ”Sekoittavatko ne ihmisen pään? Minun piti melkein kantaa sinut taksiin, kun et voinut kävellä ilman tukea. Etkä vastaillut kysymyksiinkään.”

Milla tajusi kuin taikaiskusta mistä kuristava tunne jaloissa johtui; hänellä oli yhä eilisiltaiset housut päällään. ”Sä et riisunut mua?” hän pullautti saaden Danielin hätkähtämään.

”En minä… ei ole sopivaa auttaa naista riisuutumaan ilman hänen lupaansa.”

Milla katseli Danielin totista ilmettä ja mietti samalla, ettei mies ollut tullut edes hänen viereensä nukkumaan, vaikka se oli ihan sallittua. Hän kurottui spontaanisti halaamaan miestä. Daniel rutisti takaisin, mutta päästi pian irti.

”Voisit sä tulla viekkuun, kunhan mä ensin käyn vaihtaa vaatetta ja pesemäs meikit pois naamalta?” Milla kysyi. ”Ja tietty säkin saat käydä”, hän lisäsi huomatessaan, että myös Danielilla oli edelleen edellisiltaiset vaatteet päällään.

Mies kohautti harteitaan ja nyökkäsi. Milla kaivoi pyjamansa esiin ja sulkeutui kylpyhuoneeseen. Viileä vesi tuntui ihanalta kasvoilla. Hän harjasi hiuslakan pois tukastaan ja jätti vaatekasan mytyksi lattialle. Millan palatessa Daniel seisoskeli yöpöydän vieressä tuoremehulasi kädessään.

”Se ei ole kahvia, mutta kelpaa varmaankin”, hän sanoi laskien lasin alas.

Milla siirsi päiväpeitteen pois ja sujahti vällyjen alle. Hän viittoi Danielia, joka kiipesi toiselta puolelta hänen viereensä.

”Mistä sinä sait niitä tippoja?” Daniel kysyi, kun kumpikin oli asettunut suhteellisen mukavasti.

Millaa puistatti. ”Yks tyyppi tönäisi mua. Mä pidin koko ajan kiinni mun lasista, mut katoin hetken muualle. Sä olit sillon vessassa.” Hän hörppäsi ison kulauksen mehua.

”Hänkö laittoi ne olueesi?” Danielin näytti olevan vaikea uskoa, että niin voisi tapahtua.

”Joo niin mä luulen. Kai sullekin ruualla myrkyttäminen on tuttua?” Milla tarttui Danielin käteen peiton alla.

”Toki, sitä varten kuninkaalla on maistajat, mutta se on kuitenkin varotoimi.”

”No, tyrmäystipoil ja deittihuumeil ei oo tarkotus tappaa, vaa saada joku suostuvaisemmaks seksuaaliseen kanssakäymiseen.” Milla saattoi lähes maistaa omien sanojensa alleviivaukset.

Daniel tuijotti häntä. ”He… siis ovat valmiita makaamaan lähes tiedottoman naisen kanssa…” hän sanoi inhoten.

Milla painoi päänsä Danielin rintaa vasten. ”Nii. Mut tää kai liittyy enemmän meidän juttuun ku siihen, et joku haluis raiskata mut.” Hän toivoi teesinsä olevan totta, vaikka ei oikein tiennyt miksi se oli parempi.

”Salemin kätyrit varmaan olivat asialla, mutta minä lupaan pitää sinusta jatkossa parempaa huolta.”

Milla olisi feministisesti halunnut väittää vastaan, ettei häntä tarvinnut erityisesti suojella ja hän oli vahva nainen, mutta Daniel sanoista kuulsi sellainen kiintymys, että hänen sydämensä meni vähän sekaisin. Ehkä oli parasta vaihtaa aihetta.

”Taksikuski varmaa ihmetteli mun kuntoa.”

Daniel karautti kurkkuaan. ”Häntä kiinnosti kovasti, oletko oksentamassa penkeille. Hän välitti vain vähän siitä, minne olin sinua viemässä. Sanoin kyllä, että kotiin, mutta valehteleminen on helppoa.”

Milla oli jo myöntelemässä, kunnes tajusi, että oli yhtä todennäköistä, että kuski oli spotannut heidän sormuksensa ja tehnyt niistä päätelmiä. Daniel oli suloinen, kun ilmeisesti hänkin oli unohtanut, että he olivat naimisissa.

”Mitä?” mies kysyi katsoessaan Millan hymyyn vääntyvää suuta.

”Ei mitään, aviomies.”

Pian Danielinkin huulilla karehti. ”Ah, tosiaan.” Hän etsi Millan vasemman käden ja suukotti sormusta.

”Täst pitää varmaan kertoo Nemolle”, Milla sanoi tasattuaan hetken suukosta aiheutunutta tunnekuohua.

Daniel henkäisi syvään. ”Ymh… niin. Toisaalta en juuri nyt pidä yhtään ajatuksesta, että hän tulee näsäviisaasti selittämään, kuinka paljon tuoksun sinulta.”

Sanat kirpaisivat Millaa, vaikka hän tiesi heidän suhteensa tilan ihan hyvin. Mutta kai Daniel pystyi sentään puhtaan teoreettisesti kuvittelemaan, että he tuoksuisivat Nemon mielestä toisiltaan, koska… Mies oli huomannut hänen ilmeensä muutoksen.

”Tarkoitin, että se on meidän välisemme asia, josta hän saa luulla mitä lystää, kunhan pitää suunsa kiinni. Muistatko minkä näköinen se sinua tönäissyt tyyppi oli?”

Milla kohautti harteita sydän jälleen syrjällään. Hänen pitäisi kiertää tunteensa pienemmälle vaihteelle ennen kuin saisi halvauksen. ”Tavallisen? Sil oli sellane ruskee takki ja semipitkät hiukset. Farkut jalassa luulisin. Housut oli kummiski tummat. Mun keskittymine oli siin toisessa pöydäs eikä jossain törmäileväs ääliös.”

Daniel likisti häntä. ”Kyllä minä ymmärrän. Säikähdin vain kauheasti, kun olit yhtäkkiä ihan avuton. Se tyttö, jota seurasit muuten jäi seurueensa kanssa sinne vielä sen jälkeen, kun me lähdimme.”

Millalta pääsi suuri haukotus. ”Mä haluisin nukkuu vielä. On varmaan aika aikaista?”

”Kuuden tienoilla”, Daniel vastasi. ”Jos minäkin jään tähän. Lattia oli melko kova.”

Milla etsi nyt Danielin nimettömän ja pyöritteli sormusta kuin osoittaakseen, että miehellä oli oikein papin antama lupa ´jäädä siihen´. Tämä päästi hänet kaivautumaan omalle puolelleen ja asettui itse pitkäkseen omalleen. Kumpikin nukahti pian turhankin seikkailulliseksi muuttuneen illan uuvuttamana. Herättyään aamupäivällä he söivät yhdistetyn aamiaisen ja lounaan. Pöydässä Daniel pohti ääneen, miten he mahtaisivat saada yhteyden Nemoon. Tämän käynnit olivat sattuneet kreivin aikaan heidän kyselyhalujensa kannalta, joten kumpikaan ei ollut tajunnut tiedustella, miten he voisivat olla kontaktissa tähän päin.

”Ehkä se aistii, et jotain on sattunu? Viimeks sil oli tietty asiaakin, mut jos sen selkäpiitäki kutitteli tai jotain”, Milla esitti, vaikka se kuulosti aika kaukaa haetulta.

”Luulisin, että jos kyseessä olisi Salem itse, niin siinä tapauksessa olisit varmaan oikeassa. Mutta koska edellinenkin hiippari oli Nemon mukaan kätyri, niin kaiketi tämäkin on”, Daniel totesi kooten samalla leivälleen leikkelettä ja juustoa.

Milla kopautti munankuoren rikki lautasensa reunaan. ”Salemko sun mielestä käski antaa mulle tyrmäystippoi? Mitä se siitä hyötys, kun niihi ei edellenkään kuole?”

Daniel loi häneen turhautuneen katseen. ”Sinä itkit ja tärisit vieressäni muutama tunti sitten! Että sen hän siitä hyötyi.”

”No, en mä sen takii aio lopettaa. Nyt on jo paljo parempi ole, ku on päivä.” Millaa kohtaavat silmät muuttuivat suivaantuneiksi.

”Luuletko, että annan sinun asettaa itsesi alttiiksi enää tuolla lailla”, Daniel murahti.

Milla ei ehtinyt vastata, kun ovikello soi.
"Miten vaikeaa onkin pitää se mun mielessä
       Kuinka täysin tyhjin käsin olen täältä lähdössä."
           (Reino Nordin: Pysähdy kanssani tähän)                       
                            

                

                    
      
          

Kelsier

  • Korpinkynsi
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 437
  • ava by Rosmariini

24. luku: Menet tuoksusta sekaisin



Milla lampsi ovelle laiskasti. Toivottavasti Nemo oli tosiaan aistinut heidän tarpeensa. Oven takana ei ollut Nemo. Miehellä oli pitkä, tiukoille leteille vedetty musta tukka. Ja oudot liehukehousut, jotka Milla oli nähnyt aikaisemminkin.

”Salem”, hän sähähti ja yritti työntää oven kiinni miehen naamalle.

Siitä ei ollut hyötyä, Salem tuli sisään kuitenkin. ”Surkeaa.” Ääni oli pehmeää kuin samettia ja hunajamaista.

Daniel oli tullut keittiön oviaukkoon perääntyneen Millan taakse. ”Sinulla ei ole mitään asiaa tänne.”

Kapeille huulille karkasi kyllästynyt hymy. ”Mitä ajattelit tehdä minulle, Daniel-poju?”

Mies täytti koko asunnon ummehtuneella ja pelottavalla ilmapiirillä. Ja hän tietää sen itsekin, Milla ajatteli. Daniel puristeli käsiään nyrkkeihin ja murahti, muttei tehnyt mitään.

”Sitä ollaankin järkeviä. Huomaan myös, että pikku tempaukseni on tehonnut ainakin toiseen teistä.”

Milla oli iloinen, että seisoi miesten välissä, sillä hän tunsi, että Daniel olisi muuten hyökännyt päistikkaa Salemin kimppuun.

”Ei toi laittanu niitä tippoja. Se kundi oli ihan toisen näköinen”, hän sanoi katsahtaen Danieliin rauhoittavasti.

”Vähät minä siitä, että hän pani jonkun muun tekemään likaisen työn. Jos sinulle olisi tapahtunut jotain, niin hänen kätensä olisivat olleet tahratut.”

Salem haukotteli tympääntyneesti. ”Oi, nuorta lempeä. Se on aina niin kovin dramaattista. Hän on antautunut sinulle ilmeisen halukkaasti.”

”Milla ei ole antautunut minulle”, Daniel sihisi hampaidensa välistä.

”Millainen mies sinä sitten oikein olet?” Salem sanoi maiskauttaen epämiellyttävästi.

Nyt ei ollut kyse enää tuntemuksesta, sillä Daniel puhisi Millan korvan juuressa täynnä adrenaliinia, testosteronia ja mitä kaikkia hormoneja tappeluun tarvittiinkaan.

Milla korotti ääntään. ”Millä asial sä tääl oot?”

Salemin marmorinen ulkokuori ei ollut edes värähtänyt. Hän näytti välinpitämättömältä. ”Tulin katsomaan Nemon lempilapsia. Hän on naiivin kiintynyt teihin, niin kuin aina nappuloihinsa.”

”No nyt oot nähny ja voit häipyy.” Milla osoitti ovea sanojensa vakuudeksi.

Salem astui Millan eteen, mikä sai Danielien kurottamaan kätensä Millan kylkien ohi työntääkseen miestä kauemmaksi.

Salem sivalsi häntä kipeästi sormille. ”Neiti Etsivän on syytä luovuttaa. Vakuutan, että seuraavalla kerralla et selviä yhtä helposti kuin imbesillin apurini tempusta”, hän ilmoitti Danielin älähdyksestä välittämättä.

Millaakin alkoi suututtaa. ”Miten sä paskapää kehtaat tulla mun kotiin uhkaileen. Mun puolest voit painuu vaikka helvettiin, mä autan Danielia jatkossaki.”

Salemin valjuilla huulilla häivähti hymy. ”Ymmärrän kyllä, mitä Nemo näkee sinussa. Se ei estä raivaamasta sinua pois tieltä, kun tarve vaatii.”

Tämän sanottuaan mies kääntyi viuhahtaen kuin malli catwalkin päässä ja lähti yhtä nopeasti kuin oli tullutkin. Milla päästi Danielin haastaan ja tämä oli tuiskahtaa nurin raivonsa jälkimainingeissa. Milla tarttui miehen olkapäähän.

”Rauhotu. Salem meni jo pois. Ei sen hakkaaminen tuusan nuuskaks auta meit yhtään, vaik mieli tekiskin.”

Daniel tuijotti häntä silmät pulppuillen. ”Sinä et auta minua enää.”

Äänen käskevyys hämmensi Millaa. ”Älä ny hulluja puhu. Tietty autan. Niihä mä just sanoin.”
 
Daniel lukitsi hänet nopealla liikkeellä käsiensä väliin. Iirikset olivat tyyntyneet luonnottomiksi. ”Kuuntele. Salem uhkasi henkeäsi. Sinun henkeäsi.” Mies veti syvään henkeään jatkaakseen.

”No, niin mut onhan Nemo…”, Milla keskeytti.

Daniel kiristi otettaan. ”Ei ole. Minä olen antanut sanani, ettet sinä joudu vaaraan. Minä selviän varmasti eteenpäin sillä, mitä olemme jo saaneet selville.”

”Kelle sä oot sellasta menny lupaamaan?”

Danielista paistoi turhautuneisuus. ”Jos en sinulle itsellesi niin vähintään Jenniinalle ja Petrukselle. Toden sanoakseni minulla ei ole harmaintakaan aavistusta tunteistani sinua kohtaan, mutta en halua sinuun missään tapauksessa sattuvan.” Mies oli niin lähellä Millan kasvoja, että hän tunsi puheen tuottaman ilmavirran.

Hän painautui leveää rintaa vasten. ”Harrastetaan seksiä.”

Daniel oli irrottautumassa kauemmaksi jo ennen kuin hän ehti lipsahduksensa loppuun.

”Milla”, ääni oli hellä… ja anova.

Millan päässä tuntui kevyeltä. Anoiko Daniel, että hän lopettaisi, etteivät he tekisi mitään tyhmää tai peruuttamatonta? Eihän häneen tuollainen tehonnut. Mies piti hänestä yhä kiinni. Milla sai loihdittua kasvoilleen heikon hymyn.

”No, kai mä saan mennä harrastaan omaa kivaa? Luoja tietää, et mä tartten sitä”, hän heitti kepeästi.

Daniel muuttui punaiseksi. ”Minä… anteeksi, että… saatat saada väärän kuvan, jos me… nyt… minun pitää miettiä”, hän soperteli päästäessään kokonaan irti.

Milla nojautui ovenkarmiin ja hengitti muutaman kerran. Järki alkoi palata pääkoppaan.
”Ehkä… jos me kumpikin otettas aikalisä. Salemin vierailu oli aika yllätys”, hän ehdotti.

Daniel nyökkäsi kiitollisen näköisenä ja karkasi saman tien olohuoneen sohvalle. Milla kävi kokoamassa herkimmät ruokatarvikkeet jääkaappiin ja meni sitten omaan makuuhuoneeseensa. Hänellä oli yhä yllään yöasunsa, ja paita ei rintaliivien puuttuessa jättänyt kiihotusta epäselväksi. Milla heittäytyi pitkälleen ja sulki silmänsä. Vieruspaikka tuoksui Danielilta. Sormet kulkivat lähes väkisin sivelemään kovettuneita nännejä. Väärinhän se tietysti oli, mutta jos tuollaisen kohtauksen jälkeen ei saanut käydä kuumana niin minkä sitten. Milla liu´utti kätensä paidan alle ja kuvitteli niiden olevan jonkun ihan muun. Huulilta pääsi kevyt huokaus. Hän ei muistanut milloin viimeksi oli kosketellut itseään tällä tavalla.

Raolleen jääneeltä ovelta kuului kevyt koputus. ”Saako tulla?”

Millan teki mieli huutaa yhtä aikaa, että et helvetissä ja totta vitussa. Suusta tuli vain äännähdys, jonka saattoi tulkita myöntymykseksi. Daniel livahti hämärään huoneeseen. Tämä oli hetken hiljaa eikä Milla uskaltanut avata silmiään. Kädet olivat yhä tiukasti rintojen päällä.

”Et sitten liioitellut itsesi koskettelun suhteen?”

Miehen ääni oli rauhallinen ja kujeileva. Milla päästi ulos pidättelemänsä henkäyksen ja laski kämmenensä takaisin sängylle. Daniel tuli istumaan hänen viereensä ja tunnusteli Millan sormenpäitä omillaan. Milla tarkkaili häntä raosta ripsiensä takaa.

”Et kai sä vaan yritä saada jotain jälkituntemuksia? Tarjous on edelleen voimassa, sä voit kokeilla itsekin.”
 
Daniel jatkoi silittelyä keskeyttämättä. ”En minä kokeile. Mutta… voiko jättää sen mahdollisuuden, että haluan kokeilla joskus… myöhemmin?”

Millan teki mieli tiuskaista, että hän halusi juuri nyt tällä sekunnilla, mutta hän ymmärsi, ettei saisi enempää. ”Näinkö lyhyes ajas ehit miettiä?” hän tyytyi murahtamaan.

Daniel huokasi ja lomitti sormensa Millan sormiin. ”Näin pitkään minulta meni tajuta, ettei tarvitse miettiä. Vaikka olemme tavanneet hyvin epäortodoksisella tavalla ja tunteneet vain lyhyen aikaa, niin minäkin olen ihastunut sinuun. Mutta haluan, että olet täysin varma, jos teemme sen. Et säikähdyksestä sekapäinen.”

Milla avasi silmänsä kokonaan ja venytteli tunnustellen jalkojaan. ”Eiks varmuus liity järkeen ja logiikkaan, joil näit asioit harvemmin ajatellaan?”
 
Daniel hymyili ja hänen iiriksensä näyttivät kesälämpimiltä lammilta, joihin hukkuisi oikein mielellään. ”Totta tuokin.”

Milla nousi istumaan puristaen kyntensä hellästä miehen rystysiin. ”Saat koklaa joskus tulevaisuudes. Ja ihana, kun tulit sanoo noi jutut, jotka just sanoit. Mut jos mä saisin nyt rauhan hoitaa tän session itsekseni loppuun? Muuten mä tuun hysteeriseks, niin ku te vanhat kunnon britit sanoisitte.”

Daniel pyhähti ja lähti pois.
« Viimeksi muokattu: 27.08.2021 09:51:35 kirjoittanut Kelsier »
"Miten vaikeaa onkin pitää se mun mielessä
       Kuinka täysin tyhjin käsin olen täältä lähdössä."
           (Reino Nordin: Pysähdy kanssani tähän)                       
                            

                

                    
      
          

Ilona Bell

  • Hogwarts student
  • ***
  • Viestejä: 80
  • pitkät ficit😘😘
aijjai kun muuttuu mielenkiintoseks!! Edelleen lueskelen tätä:)
💗Estrella💗
💗Madelein💗
💗Scarlett💗

btw, kirjoitan kaiken kännykällä

Kelsier

  • Korpinkynsi
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 437
  • ava by Rosmariini
Ilona Bell: Kiva, kun luet ja seuraat. Kiitos kommentistasi! :-* Jatkoa joutuu taas tämän jälkeen hetken odottelemaan.

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------



25. luku: Maanpetturuudesta vankilaan



Pienessä metsikössä lähellä Millan rivitaloa oli menossa kohtaus, jota ohikulkijat olisivat varmasti ihmetelleet, jos heitä olisi ollut.

”Mitä helvettiä sinä oikein teet?” Nemo murisi Salemille, joka loi häneen musertavan henkisen olennon katseen.

”Helvettiäpä juuri”, hän totesi vitsikkäästi.

Nemo ei ollut lainkaan kaskujen heittämistuulella. ”Tuollainen uhkailu on sääntöjen vastaista! Ne tyrmäystipat olivat likainen temppu, mutta… et sinä voi vain marssia sisään ja käskeä heitä lopettamaan.”

Salem tuhahti niin kuin olisi keskustellut viisivuotiaan lapsen kanssa, jolle oli selittänyt saman asian jo kymmenen kertaa. ”Kauhistus, olen rikkonut SÄÄNTÖJÄ.”

Nemo hengitti oikein syvään nenän kautta. ”Kuule nyt, minä olen ollut oman osani pahojen puolella”, hän sanoi piinallisen ymmärtäväisesti. ”Ja silloin voi tehdä kaikkia mukavia pikku pahalaisia. Tai vaikka tappaa, jos tarve vaatii. Mutta me sekaannumme itseämme suurempaan suunnitelmaan, jos käskemme kuolleita lopettamaan keskeneräisten asioidensa täyttämisen.”

Salemin kaavun liepeet liehuivat olemattomassa tuulessa. ”Kehotan, ettet sekaannu minun asioihini”, hän urahti vaarallisesti.

”Tämä on sinulle henkilökohtaista. Ja se…”

Salem katosi kitkerän harmaaseen savupilveen. Nemo jäi yskimään rikin katkua pois suustaan. Salem maistuu jo alakerralle, hän ajatteli ja lähti kulkemaan kävelytietä kohti.

Milla oli vahingossa nukahtanut orgasmin saamisen jälkeen. Keho oli rento ja raukea, mutta totteli silti kiltisti käskyä nousta ylös. Kännykkään vilkaisu kertoi, että kello oli kohta kaksi. Saisikohan Danielilta huijattua muutaman pusun, hän ajatteli.

Millan into suli, kun hän näki vieraan istumassa keittiössä. ”Täälhän lappaa väkeä, ku ämpärijonossa. Tulitko varmistaan, et ollaan viel elos?” hän kysyi äreästi.
 
Nemo huokasi. ”Tulin keskustelemaan herra Weatherin kanssa.”

Milla kaatoi itselleen jääkaapista ottamansa tuoremehun jämät. ”Aha. Jaatteko mullekin vai onko se salasta?”

Nemo ei sanonut mitään.

”Daniel?” Milla äyskäisi turhan terävästi miehen suuntaan.

”Nemo kertoi minulle, että Salem on rikkonut sääntöjä”, Daniel totesi rauhallisesti.

”Mikä yllätys!  Nyt se voiki varmaa paljastaa meille jotain, mitä ei älytä kysyä, iha vaan kostoks.” Milla kiersi istumaan Danielin viereen.

Daniel katsahti haluttoman näköiseen Nemoon. ”Nemon mielestä sinun pitäisi vetäytyä sivuun.”

Milla vei kätensä ristiin Mr. Burnsin tapaan. ”Upeeta! Mutta mäpä aion kattoo tämän korttipelin loppuun asti.”

Nemo irvisti niin, että he saattoivat nähdä, että hänen kauimmaiset kulmahampaansa olivat neulanterävät. ”Ainakin minä yritin, rouva Weather. Danielin surman täytyy olla Salemille erityisen tärkeä, koska hän on valmis menemään näin pitkälle. Tai itse asiassa vielä pidemmälle. Tämän olen tähän mennessä kertonut”, hän selitti huokaisten.

Milla tuki kyynärpäänsä pöytään. ”Tossa ei ollu mitään uutta”, hän urahti pettyneenä.

Daniel toi kätensä hänen reidelleen pöydän alla. ”Ehkä minä voisin antaa periksi. Olen kuitenkin hoitanut pääasiani ja muutama vuosi kummittelua on ihan sama. Tarkoitan, että jos meidän Herramme toinen tuleminen ei ole tapahtunut vielä tähänkään mennessä niin sieluni pelastus tuskin on aivan vuoden päälle.”

Nemo nyökkäsi vakavana. ”Ja olet hoitanut sen vielä erinomaisen hyvin. Usko pois, tässä on tullut nähtyä kaiken maailman kyhäelmiä ja tekeleitä uran aikana.”

Millaakaan ei naurattanut. ”Sä et tiiä, miltä Dani näytti ekalla kerralla, kun sai tietää, et sen sielu on ehkä vaaras. Mä en haluun nähä sitä ilmettä enää koskaan. Joten niin ku mä sanoin: loppuun asti.”

Nemo hieroi ohimoitaan kuin olisi potenut kovaa päänsärkyä. ”Dani, Dani. No, minä yritän parhaani mukaan suojella teitä nyt, kun herrasmiesmäisyys on kerran romukopassa.”

Daniel vaikutti hieman nolostuneelta, mutta katsahti kuitenkin Millaa lämpimästi. ”Kiitos. Ja seuraavaksi minä aion esittää kysymyksen, johon Nemo ei varmaan saisi vastata, mutta… no, päättäköön itse. Me olemme tulleet tulokseen, että murhaajani voisi olla Elijah Dashmeadow. Onko hän?”

Nemo levitti kätensä anteeksi pyytävään eleeseen. ”En tiedä. Mutta Salem kyllä tuntuu olevan kovin kiinnostunut Dashmeadow´n suvusta. ”

”Entäs Andrew Greenhillistä?” Milla tiedusteli innokkaasti.

Nemo kohautti harteitaan. ”Jotain kiinnostusta Greenhill nimisten henkilöiden suuntaan on. Myös Black esiintyi yhtä usein kuin Greenhill. Erään alaiseni antamassa raportissa siis.”

Daniel pohti hetken ja silitteli hajamielisesti Millan reittä, jolla hänen kämmenensä edelleen oli. ”Black on enemmän rahvaan sukunimi. En tunne ketään sennimistä, joka olisi ollut minun, Elijahin ja Andrew´n kanssa samoissa piireissä.”

Milla värisi kosketuksesta. ”Sä et tiiäkään kuinka paljon täst oli meille apuu. Nyt meiän tutkimuksilla on selvä suunta.” Optimistisuuden aalto pyyhkäisi hänen ylitseen. ”Siitä Elijahista kertovasta kirjast, jonka mä varasin selviää varmasti jotain kiinnostavaa.”

Nemo nousi väsyneesti. ”Minulla ei ole oikeastaan muuta sanottavaa. Kuin että toivotan teille onnea. Minun pitää pysytellä jonkin aikaa omissa sfääreissäni jahtaamassa Salemia.” Hän huikkasi kädellään veltosti ja jätti heidät ilman tavanomaista kiusoittelevaa loppukaneettiaan.

Milla jäi katsomaan hänen peräänsä ja ennen kuin ehti tehdä mitään, tunsi Danielien huulet korvallaan. ”Sinä tunnut lämpimältä.” Kuiskaus oli vain höyhenenkevyt ja lempeä huomautus.

”Oon ajatellu paljon sua lähiaikoina”, Milla vastasi kerkeästi. ”Pitäskö meidän yrittää spekuloida kuka se Black vois olla?” Hänen kömpelö aiheenvaihtonsa ei saanut miestä liikahtamaan.

”Saitko mitä halusit?” Ei vieläkään ironiaa, vain uteliaisuutta.

”Hyvä luoja! Kyllä, mä sormetin itelleni orgasmin ja kuvittelin, et se olit sä.”

Koko mies vetäytyi omaan tilaansa pikapikaa. ”Niin… tuota… ymh… ehkä Black oli Elijahin ja Andrew´n yhteinen tuttu? Se sopisi kuvaan.”

Millaa melkein nauratti Danielin nopea mielen muutos. ”Kai sä tiiät, et utelias kissa poltti viiksikarvansa.”

Tämä punastui poskipäistään. ”Niin. Anteeksi, kun kysyin. Se oli epäkohteliasta. Siirrytäänkö turvallisemmalle maaperälle?”

Milla nyökkäsi ja osoitti samalla olohuoneen sohvaa. He siirtyivät istumaan sinne, Milla divaaniosalle ja Daniel toiseen päähän sohvaa.

”Se kirja, joka meille on tulossa, on avainasemas”, Milla sanoi. ”Etitään siitä mainintoja Blackistä. Jopa mä tiiän, et se on niin yleinen sukunimi Britannias, et sillä googlettaminen on ku ettis neulaa heinäsuovasta.”

”Miksi sinä haluat auttaa minua niin paljon?” Daniel kysyi puristaen koristetyynyjä sylissään. Se siitä vakaasta maaperästä sitten, Milla ajatteli.

”Koska mä olen tuulella käyvä rämäpää. Niin äiti ainaki sanois. Mä vaan tiedän, et mua harmittais ihan saatanasti, jos mä en auttais sua.”

Daniel katsoi häntä jotenkin tutkimattomasti. ”Saanko minä kuitenkin suojella sinua?” Edes sitä, kaikui niin uhmakkaana sanojen taustalla, että Milla tunsi puhurin poskillaan.

”No, joo. Tuntu itse asias aika mukavalta, ku sä murisit sille tyypille siellä baaris. Sellanen alkukantasen lämmin tunne, et nyt on uros huolehtimas.”

Daniel näytti myrtyneeltä. Mumisten jotain siitä, että sitten heidän pitäisi varmaan vain odottaa sitä kirjaa, hän metsästi lattialta sinne säilömänsä pokkarin ja alkoi lukea tuhisten kuin teekattila. Milla nakkeli niskojaan. Tämä oli ollut kaiken kaikkiaan hyvä päivä. Heillä oli toivoa. Lauseen kaikissa merkityksissä.

He eivät juuri enää puhuneet päivän aikana, mutta Millan yllätykseksi Daniel tuli illalla oma-aloitteisesti hänen sänkynsä toiselle puolelle nukkumaan.
"Miten vaikeaa onkin pitää se mun mielessä
       Kuinka täysin tyhjin käsin olen täältä lähdössä."
           (Reino Nordin: Pysähdy kanssani tähän)