Kirjoittaja Aihe: Yuri!!! on Ice: Kaipuuta kahdessa kaupungissa (K-11, Otabek/Yuri, oneshot)  (Luettu 558 kertaa)

Larjus

  • Sir Candy
  • ***
  • Viestejä: 1 686
  • Sytytä kämppäs palaan, se on voimaa.
    • twitter
Title: Kaipuuta kahdessa kaupungissa
Author: Larjus
Chapters: Oneshot
Fandom: Yuri!!! on ICE
Pairing: Otabek Altin/Yuri Plisetsky
Genre: Drama, ikävöinti-teiniromance
Rating: K-11
Warnings: Viittauksia alle 16-vuotiaan harrastamaan masturbointiin ja nettiseksiin
Disclaimer: Alkuperäisestä teoksesta kiitos, kunnia ja kaikki oikeudet Kubo Mitsuroulle ja Yamamoto Sayolle sekä muulle YOI-staffille. Raha ei ole liikkunut mihinkään suuntaan tämän kirjoittamisen myötä.
Summary: Yuri halusi Otabekin luo, halusi kietoa käsivartensa tämän ympärille, painaa päänsä tämän olalle ja tuudittautua tämän lämpöön ja tuoksuun. // Otabek olisi halunnut kirjoittaa viestiin, miten kaipasikaan Yuria ja tämän kosketusta ihollaan, heidän jakamiaan suudelmia ja yhteisiä hetkiä.

A/N: Osallistuu A Softer World -haasteen kolmoskiekalle. Inspiraationa käytetty tätä sarjista. Heti, kun näin tämän, totesin itselleni ”long distance Otayuri”, ja enhän mä sen jälkeen enää mitään muuta nähnytkään :D Tätä kirjoittaessa päädyin myös ihan vahingossa kuuntelemaan Owl Cityn biisiä Vanilla Twilight, ja siinä on joitain säkeitä, jotka sopii mun mielestä tähän hyvin. Oikeestaan kuuntelin tätä kirjoittaessa kaikkea muutakin höttöä lässynläätä, koska milläs muullakaan pääsee paremmin tunnelmaan?

Taas vaihteeksi OTP-avautumista koska minkään muun kirjoittaminen ei oo yhtä antoisaa. Tää on tavallaan joku irtonainen jatko-osa ficille Välimatka on vain fyysinen este (S). // Myöhemmin tuli myös kirjoitettua semmoinen fici kuin Onhan meillä heinäkuu (S), joka taas on käytännössä irtonainen jatko tälle ficille.

Oon taas ripotellut vieraita kieliä sekaan, koska se on hauskaa. Мен сені сүйемін (Men seni súıemin) on kazakkia ja tarkoittaa ”Minä rakastan sinua”. 




Kaipuuta kahdessa kaupungissa


Kello oli Pietarissa kaksi yöllä. Yuri tiesi, että hänen pitäisi olla nukkumassa, mutta hän ei saanut unta. Ikävä piti hänet hereillä.

Yuri oli käpertynyt sänkyynsä kahden paksun peiton alle kännykkä kourassaan. Puhelimen näyttö valaisi hänen kasvonsa ja pienen osan muuten pimeästä huoneesta. Hän oli tuijottanut kännykkäänsä jo tunnin sen jälkeen, kun oli luovuttanut nukahtamisyritysten suhteen.

Puhelimen galleria oli täynnä valokuvia, joita Otabek oli hänelle itsestään lähettänyt, ja joita Yuri oli tallentanut tämän Instagram-tililtä. Hän oli nähnyt jokaisen kuvan jo kymmeniä kertoja mutta siitä huolimatta halusi nähdä niistä jokaisen aina uudelleen. Kuvien tuijottelu ehkä piti häntä hereillä, mutta toisaalta ne lievittivät hänen ikäväänsä, joka alun perinkin oli estänyt häntä nukahtamasta jo useampana yönä.

Siitä oli jo puolitoista kuukautta, kun he olivat joutuneet hyvästelemään toisensa Barcelonan lentokentällä, ja niiden viikkojen aikana Yuri oli kantanut sisällään alati kasvavaa ikävää. Yuri halusi Otabekin luo, halusi kietoa käsivartensa tämän ympärille, painaa päänsä tämän olalle ja tuudittautua tämän lämpöön ja tuoksuun. Hän halusi unohtaa itsensä niihin lempeisiin, ruskeisiin silmiin, halusi suudella Otabekia ja saada heidän kielensä solmuun. Hän halusi Otabekin koskettavan häntä niin kuin hän aina yksin ollessaan kosketti itseään samalla kun haikaili tämän perään.

Heidän välillään ei kuitenkaan voinut mitenkään olla minkäänlaista kosketusta, kun välissä oli 3610 pitkää kilometriä, jotka nekin tuntuivat tuhansilta valovuosilta. Pitkän välimatkan vuoksi heille oli suotu vain katsekontakti ja toistensa sanat niinä huolella vaalittuina hetkinä, kun he pystyivät saamaan toisiinsa yhteyden puhelimien tai tietokoneiden avustuksella. Yuri oli kyllä syvästi kiitollinen teknologialle, koska ilman sitä hänellä ei olisi muuta kuin muistonsa Otabekista ja heidän yhteisistä hetkistään, mutta kun sekään ei saatana soikoon riittänyt hänelle. Hän janosi Otabekia ja kosketusta. Otabekin kosketusta.

Yuri unohtui tuijottamaan erästä tiettyä valokuvaa Otabekista. Se oli niitä kuvia, jotka Otabek oli jakanut vain hänen kanssaan, ja jos se olisi Yurista kiinni, kukaan muu ei ikinä näkisi sitä. Yuri epäili, että kuva oli otettu ehkä kuntosalin pukuhuoneessa. Otabek seisoi paidattomana peilin edessä, hiukset märkinä suihkun jäljiltä, valkoinen pyyhe olkapäille heitettynä. Valokuvan Otabekilla oli kasvoillaan hieman ujo hymy, aivan kuin ei olisi varma, kehtaisiko ottaa itsestään sellaista kuvaa. Yuri oli iloinen, että oli kehdannut ja kaiken lisäksi vielä lähettänyt sen kuvan hänelle.

Yuri sipaisi sormellaan valokuva-Otabekin paljasta rintakehää ja varoi visusti pyyhkäisemästä kuvaa pois. Voi kun se voisikin olla oikea Otabek! Yuri olisi halunnut kuljettaa käsiään tämän paljaalla vartalolla, tuntea pehmeän ihon lämmön, kuulla Otabekin hengityksen ja nähdä nautinnon ja rakkauden tämän kasvoilla.

Ikävä ja halu polttivat hänen kehonsa jokaista soppea.

Sormen pyyhkäisy vaihtoi kuvan tilalle videoklipin, ja Yuri napsautti sen äänineen päälle. Aluksi Otabek katsoi kameraan kuin ei tietäisi, mitä sanoa. Hän pureskeli alahuultaan ja pyyhkäisi mustat hiussuortuvat otsaltaan. Sitten hän hymyili pienesti ja kutsui Yuria nimeltä. Otabek puhui videolla välillä venäjää, välillä kazakkia, kertoi ikävästään ja siitä, miten odottaa sitä hetkeä, kun he tapaisivat taas. Ehkä hän puhui muustakin, Yuri ei ymmärtänyt kazakkia paria sanaa enempää, eikä Otabek ainakaan vielä ollut suostunut pyynnöistä huolimatta kertomaan, mitä oikein puhuikaan videolla kazakiksi. Videon viime sekunneilla Otabek tuntui katsovan suoraan Yurin silmiin ja sanoi hiljaa ”Men seni súıemin”. Sitten hän suukotti kevyesti sormenpäitään ja painoi ne kiinni puhelimensa kameraan, ja video päättyi. Yuri katsoi videon vielä kolme kertaa, tuijotti herkeämättä Otabekin ruskeisiin silmiin, kuunteli tämän pehmeän matalaa ääntä ja halusi suudella tätä niin paljon, että sydämeen sattui.

Yuri jatkoi kuvien ja videoiden katsomista vielä pitkään, mutta se meni hieman hankalaksi, sillä hänen oikea kätensä oli jo kadonnut hänen pyjamahousujensa sisään.


**

 
Kun Almatyssa kellon viisarit hipoivat kahtatoista, Pietarissa kello oli vielä aamuyhdeksän. Otabek oli erittäin tietoinen kaupunkien välisestä aikaerosta. Hän mietti sitä usein, koska Yuri ja se, mitä tämä mahdollisesti juuri kyseisenä hetkenä tekisi, olivat hänen ajatuksissaan päivittäin. Otabek ei halunnut häiritä Yuria liian aikaisin aamulla tai silloin, kun tämä opiskeli tai treenasi luistelua, joten Pietarin kellonaikojen ja Yurin aikataulujen tietäminen oli hänelle erittäin tärkeää.

Nyt oli kuitenkin sunnuntai, ja Otabek oli hyvin varma siitä, että Yurilla oli vapaapäivä. Tämä oli siis mitä todennäköisimmin vielä unten mailla. Otabek oli nimittäin oppinut, ettei Yuri todellakaan ollut aamuihminen. Tämä kyllä heräisi aikaisin, mikäli luistelu sitä vaatisi (opinnoilla ei mitään väliä), mutta muuten nukkuisi mielellään pitkälle aamupäivään ja enemmänkin. Otabek ei halunnut häiritä Yurin unta, joten ei viitsinyt yrittääkään soittaa tälle. Hän päätti kuitenkin jättää pienen kirjoitetun viestin odottamaan sitä hetkeä, jolloin Yuri lopulta heräisi.

”Huomenta Yura. Toivottavasti aamusi lähtee hyvin käyntiin.”

Otabek naputteli kännykkänsä reunaa mietteliäänä. Hän ei ollut koskaan ollut hyvä sanailija, oli kieli mikä hyvänsä, vaikka venäjäksi se oli vieläkin vaikeampaa. Hän tiesi kyllä, mitä tunsi ja halusi sanoa, mutta alkoi helposti epäröidä kirjoitusvaiheessa. Ääniviestien jättäminen oli siinä mielessä helpompaa, vaikka silloinkin hän jälkikäteen jäi miettimään, oliko ollut liian imelä. Onneksi kaikkein siirappisimmat asiat hän saattoi aina sanoa kazakiksi, Yuri ei niitä ymmärtäisi eikä voisi siksi valittaa, että hän puhui kuin olisi siteerannut vanhanaikaista rakkauskirjettä. Ja ehkä hän puhuikin niin.

Otabek olisi halunnut kirjoittaa viestiin, miten kaipasikaan Yuria ja tämän kosketusta ihollaan, heidän jakamiaan suudelmia ja yhteisiä hetkiä. Loppujen lopuksi Otabek ei kuitenkaan kehdannut lisätä viestiin edes yhtä sydänhymiötä. Sen sijaan hän lähetti kirjoittamansa viestin perään muutaman aiemmin näkemänsä mielestään hauskan meemin ja YouTube-linkin kappaleeseen, jonka oli löytänyt eilen ja josta ajatteli Yurinkin pitävän.

Ulkopuolisen silmiin se kaikki näytti mitä luultavimmin vai tyypilliseltä ystävysten väliseltä viestittelyltä, mutta Otabek luotti siihen, että Yuri kyllä tuntisi sisällään sen rakkauden, joka oli nidottu kiinni jokaiseen lähetettyyn sanaan ja kuvaan. Joka kerta, kun Otabek itse sai Yurilta minkä tahansa viestin, oli se sitten pieni avautuminen arjesta, söpö kuva Potyasta, Yurin oma selfie tai vaikka vain pelkkä hymiö, hän tunsi olonsa niin rakastetuksi.

Otabekin etusormi naputti jälleen puhelimen reunaa. Hän halusi vielä kirjoittaa Yurille jotain. Mutta mitä?

”Minun on ikävä sinua.”

Hetken mietittyään Otabek pyyhki pois kirjoittamansa sanat. Ehkä ennemmin jotain muuta?

”Olisitpa täällä, niin voisin suudella sinua.”

Otabek pyyhki nekin sanat pois puhelimensa näytöltä. Vaikka hän tarkoittikin sitä, mitä oli alkujaan kirjoittanut, epäröinti iski jälleen. Ehkä hän odottaisi, että he voisivat jutella reaaliajassa keskenään. Sanoilla tuntui olevan enemmän painoa, kun ne sanoi suoraan vastaanottajalle. Yuri varmasti motkottaisi hänelle leikkisästi, että hän oli aivan liian siirappinen, mutta Otabek kyllä tiesi, mitä tämä oikeasti ajatteli. Parhaimmillaan hän saisi Yurin niin romanttiselle tuulelle, että tämä olisi vain punastunut ja hieman kaino, rakkauden sekoittama teini. Mutta sisimmältään erityisen halukas, rakkauden sekoittama teini.

”Skype-puhelu, kun ehdit? Olen koko päivän vapaalla.”

Yurin tavoin Otabek’kin pyrki pitämään edes yhden päivän viikostaan täysin tyhjänä menoista. Yleensä se sattui olemaan sunnuntai, mikä toisaalta sopi vallan mainiosti, koska silloin Yurikin oli tavallisesti vapaalla, ja he saattoivat viettää päivät yhdessä, joskin etänä. Se tarkoitti erityispitkiä videopuheluita, jotka parhaimmillaan kestivät aamupäivästä varhaisiltaan ja olivat täynnä kevyttä jutustelua, jaettuja meemejä, naurua sekä sanoin ja teoin osoitettua molemminpuolista rakkautta ja halua.


**


Otabek ei odottanut saavansa vastausta ainakaan muutamaan tuntiin, olihan Pietarissa vasta aamu, ja aamuisin Yuri halusi oikeastaan vain nukkua. Hänen puhelimensa hälytti kuitenkin jo reilun parinkymmenen minuutin kuluttua, ja kun Otabek poimi puhelimen käteensä, hän odotti saavansa viestin äidiltään tai valmentajaltaan tai almatylaiselta kaveriltaan. Näytöllä oli kuitenkin ilmoitus Yurin kirjoittamasta viestistä.

”Kyllähän se nyt tuollaisella herätyksellä lähtee!”

Yuri oli kirjoittamassa toistakin viestiä, ja Otabek odotti sitä hymyillen.

”Niin minäkin olen. Soitan heti kun jaksan nousta hakemaan läppärini.”


Otabek oli jo vastaamassa vitsaillen takaisin, että sitten he varmaan juttelisivat vasta illalla, mutta viestin kirjoittaminen jäi häneltä kesken, sillä Yuri lähetti hänelle kuvan. Otabekin sormet hyytyivät paikoilleen, kun hän katsoi Yurin lähettämää selfietä. Yuri makasi sängyssään vaaleat hiukset tyynylle levittäytyneinä, huulet hitusen raollaan, ja hänen sinivihreät silmänsä tuntuivat tuijottavan suoraan Otabekin sieluun ja mieleen. Hänellä oli yllään aivan liian iso t-paita, niin iso, että sen kaula-aukko paljasti hänen solisluunsa ja toisen olkapäänsä. Kaulansa Yuri oli venyttänyt pitkälle, aivan kuin olisi tarjonnut sitä vampyyrille purtavaksi.

Ennen kuin Otabek ehti reagoida kuvaan mitenkään, Yuri oli jo lähettänyt sen perään viestin.

”Mitä mieltä olet? Pidänkö sen päälläni?”


Otabek peitti suunsa kädellään, tuijotti kuvaa ja sen alle ilmestynyttä tekstiä, ja mietti, mitä hittoa vastaisi. Vaikka toisaalta, hänen senhetkisellä vastauksellaan ei olisi mitään väliä, sillä jos hyvin kävisi, se paita katoaisi Yurin päältä heidän videopuhelunsa aikana, aivan kuten kaikki muutkin tämän vaatteet.

Otabek toivoi vain, että voisi itse olla se, joka ne Yurin päältä riisuisi.
« Viimeksi muokattu: 31.07.2020 22:25:22 kirjoittanut Larjus »
On the wild and misty hillside
Fear is nature's warning
Hunger here is never far away

Maissinaksu

  • Trubaduuri
  • ***
  • Viestejä: 2 003
  • "Montako sahaa tarvitset yhteen runkoon?"
Toisiaan kaipailevaa Yuraa ja Bekaa keväiseen sadeiltaan/-yöhön, oih. <3

Alkuun pitää todeta, että otsikko on ihana kaikessa allitteraatiossaan ja kertookin heti mistä on kyse. Siitäkin tykkäsin, että molempien näkökulmat pääsivät esille ja ainakin lukijalle aukeaa piilotetuimmatkin tunteet, jos ne hahmoilta jäisivätkin pimentoon. Tässä tarinassa eivät onneksi jääneet, kun kaipaus ja harmitus on molemminpuoleista. En ole itse ollut kaukosuhteessa, mutta jotenkin voin niin kuvitella, miten etäisyys nakertaa ja pitää tyytyä videopuheluihin ja yrittää löytää kellostakin sopiva kohta, jona molemmat olisivat hereillä. Voih. <3 Tuo videoklippi oli mukava yksityiskohta ja Beka puhumassa kazakkia. :3 Kannatan aina ehdottomasti sitä, että hahmot puhuvat jotain omalla äidinkielellään, jos se sattuu olemaan eri kuin toisella. Tuo sellaista rapsakkaa maustetta, varsinkin jos toinen ei kunnolla ole kärryillä, mitä puhutaan, ja loppujen lopuksi se onkin sitten jotain megahempeää.

Kannatan ehdottomasti sitä trilogian kolmatta osaa, jossa pojat tapaavat taas livenä ja asioita tapahtuu. :D Ansaittua läheisyyttä pitkän eron jälkeen ja hii. Ei nyt oikein rakentava ota muotoutuakseen, mutta tämä oli taas kovin suloinen ja haikea. <3

- Mai
"Would you like toxic fries with that?"

Larjus

  • Sir Candy
  • ***
  • Viestejä: 1 686
  • Sytytä kämppäs palaan, se on voimaa.
    • twitter
Kiva kuulla, että otsikko on onnistunut ^^ Mä taas vaihteeksi tuskailin, että mitäs helvettiä mä annan tälle koko tekstille nimeksi, mutta sitten kesken Brooklyn Nine-Ninen katsomisen ja hulavanteilun se iski jostain o.o Ei edes liittynyt siihen katsomaani jaksoon mitenkään :D Allitteraatiot on kyllä kivoja, ja tähän tuli sattumalta vielä hauskasti sitä niin, että kaikissa sanoissa on kaksi samaa alkukirjainta! ^^

Mäkään en ole koskaan ollut kaukosuhteessa, mutta omilla oletuksilla menin tämän suhteen. Muistelin myös, millaisen meiningin olin tohon "edeltäjään" kirjoittanut. Jotenkin tykkään ajatella, että sekä Otabekiin että Yuriin iski kuin luotijuna se, miten paljon heillä onkaan kemiaa ja miten hulluina toisiinsa se ovatkaan :D Eikä sitä riko edes välimatka, silloin vaan täytyy soveltaa ja sietää ikävää ja niitä pirullisia 3610 kilometriä heidän välissään.

Kiva kans kuulla, että tykkäsit siitä, että Beka puhelee Yurille myös kazakiksi. Mulla on sellainen headcanon, että Beka tekee sitä toisinaan Yurin seurassa (etenkin silloin kun venäjäksi puhuminen jostain syystä ei luonnistu niin hyvin eikä toisen ymmärtämisellä juuri väliä ole, tai jos hän ei nimenomaan halua että Yuri heti suoraan ymmärtää), ja itse asiassa mulla on mielessä sen asian ympärille kehkeytyvä fici :3 Katotaan joskos saisin senkin joskus kirjoitettua (enköhän mä saa, Otayurin kirjoittaminen on niin antoisaa).

Kuten mä sulle oon sanonut, eiköhän tääkin jossain välissä saa jatkoa. Vaikka tämmöistä vähän haikeeta ikävöintiromancea on vaihteen vuoksi hauska kirjoittaa, kyllä mä enemmän tykkään siitä, että hahmot saavat olla toistensa syleilyssä ♥ Ja rehellisesti sanottuna mä tartten itekin jälleennäkemisficin näiden kahden jälkeen! (Eikä pitoa lainkaan ( ͡° ͜ʖ ͡°))

Kiitos ihanasta kommentista ♥ Ei haittaa rakentavan puute lainkaan, enpä mä semmosella mitään tekiskään, kun ainoa tarkoitukseni on avautua yhdestä lempishipeistäni XD ♥
On the wild and misty hillside
Fear is nature's warning
Hunger here is never far away

hiddenben

  • ***
  • Viestejä: 1 182
    • H.E.R. – Things In Focus
Onnea kommenttiarpajaisten voitosta! Oli hauska haaste etsiä listauksestasi jotain luettavaa, koska sieltä löytyy niin paljon vieraita fandomeita ja kynnys alkaa lukea jotain aivan uutta on aina hiukan korkealla :D Mutta tämä oli ihana! Ihan hymyilyttää, miten söpö tämä oli! En tiedä hahmoista mitään, mutta tässä oli juuri sopivasti tietoa kaksikosta, että lukeminen oli sujuvaa eikä energiaa mennyt taustan pohdintaan.

Nämä kaksi ovat jotenkin niin söpöjä yhdessä – pidin hurjasti siitä, miten olit jakanut tämän kolmeen osaan ja osat noudattivat tuota A Softer World -sarjakuvaa. Kolmijako teki myös lukemisesta helpompaa, mikä oli hyvä asia vieraan fandomin kannalta :) Näkökulmavaihdos toimi myös todella hyvin, koska Yurin pohdintoihin saatiin vähän vastausta Otabekin näkökulmassa ja lukijalle selviää, kuinka yksiin näiden kahden tunteet menevät. Aww :D Varsinkin Otabekin ujous ja päätös sanoa siirappisimmat asiat Yurille vieraalla kielellä ihastuttivat!

En ole itse kirjoittanut paljoakaan tekstejä, jotka sijoittuvat vahvasti nykymaailmaan, joten oli virkistävää lukea tällaista etäsuhdekipuilua, jossa puhelimella on suuri merkitys. Lähetetyt meemit, videot ja ääniviestit ovat niin tärkeitä tuollaisessa etäsuhteessa! Tässä tuo viestittelyn tärkeys tuli todella hyvin esiin ja oli hauska ns. seurata mukana :)

On hienoa, miten tällainen vieras fandom voi silti herättää hyviä fiiliksiä lukijassa, vaikka hahmoja ei tunne. Pystyin kuitenkin samaistumaan Yurin ja Otabekin etäsuhdekipuiluun, koska mielessä on vielä vahvana oma opiskeluvaihto, jonka ajan olin etäsuhteessa. Senkin takia tätä oli ihana lukea, koska muistan ne omat 4-5 tunnin videopuhelut kumppanin kanssa, joiden aikana syötiin lounaat yhdessä :D Tämä oli siis todella hauska ja yllättävän miellyttävä lukukokemus, kiitos tästä!

© Waulish

lemon trees don't make a sound
'til branches bend and fruit falls to the ground

Larjus

  • Sir Candy
  • ***
  • Viestejä: 1 686
  • Sytytä kämppäs palaan, se on voimaa.
    • twitter
hiddenben, musta tuntuu että mun ficilistan fandomkattaus on valtaosalle finiläisistä yhtä kysymysmerkkiä XD (ja sitä oon joskus puoliksi ääneen harmitellutkin, koska se usein tarkoittaa myös sitä, että mulle ei löydy niin paljon kiintoisaa luettavaa). Mut kiva kuulla että mieluinen luettava löytyi siitä huolimatta (ja itse ainakin koen että suurin osa ficeistäni on semmoisia, että kyllä niiden mukana pysyy ilman fandomtietämystäkin, joskin osa lukukokemuksesta varmasti eroaa silloin).

Mun rakkaus tätä paritusta ja ylipäätään näitä hahmoja kohtaan tais tulla aika selvästi esille :D Ne todellakin on niin söpöjä yhdessä! Jo pelkästään se miten he katsovat toisiaan esim. tässäkin...  😭😭♥ En ehkä kestä.
Kolmijakoisuus tuli varsin luontevasti juurikin tuon sarjakuvan takia, en edes sen erityisemmin pyrkinyt siihen. Halusin tähän ficiin ehdottomasti molempien hahmojen näkökulmat ja tuntemukset selvästi esiin, näyttää sen rakkauden molemminpuolisuuden, ettei se olisi vain yhdestä perspektiivistä (ja ettei olis puoliksikaan sitä epäilystä, että heidän tunteissaan olisi "voimakkuuseroja" tai mitään muutakaan). Ja kuten tossa Maissinaksulle vastauksessani sanoinkin, mulla on toi headcanon että Otabek ehdottomasti hyödyntää sitä, ettei Yuri ymmärrä kazakkia. Koen muutenkin, että oman sydämen avaminen on Otabekille helpompaa omalla äidinkielellä, vaikka hän venäjää moiteettomasti osaakin.

Tätä lukiessa oli varmasti hauska peilata omia muistojaan :D Pitäisköhän itse kirjoittaa joku fici siitä, miten Yurilla ja Otabekilla on käynnissä tuollainen monen tunnin videopuhelu missä niin vaihdellaan kuulumisia, lähetellään meemejä, leperrellään ja ehkä päästään niihin tuhmuuksiinkin asti 🤭 (mut samaan aikaan oon täällä et Laura hei hillitse itsesi, sulla on kesken jo pelkästään Otayuri-ficejä sen parisenkymmentä, muista YOI-ficeistä ja fandomeista puhumattakaan...)

Ääää kiitos tosi paljon kommentistasi, nyt en voi muuta kuin hymyillä täällä sillee iloisen typerästi, koska tulin tästä kommentista niin hyvälle tuulelle :)
On the wild and misty hillside
Fear is nature's warning
Hunger here is never far away