Kirjoittaja Aihe: Jokainen lumisade on viimeinen (S • kaupunki- ja talvitunnelmointia, Samuli/Juuso • shotti)  (Luettu 1069 kertaa)

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 6 034
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50




S

FinFanFun1000 sanalla 686. keskusta
Fluffy10 #3 sanalla purppura
Originaali10 #4 sanalla puristaa
Sana/kuva/lause10 #2 (kuva)

Puuh. Piti saada jotain nopeasti aikaan, jotten reputtaisi Fluffy10 #3 -haasteessa (jonka deadline itse asiassa juuri umpeutui, mutta ehkä tämä tekele vielä kelpuutetaan siihen, jos oikein nätisti pyydän ;D), ja näköjään en enää osaa kirjoittaa muuta originaalia kuin Samuusoa. Tämä teksti on taas vähän kokeellisempi. En oikein tiedä, toimiiko tämä yhtään millään tasolla tai tavalla, mutta toisaalta en ehdi jäädä sitä murehtimaankaan, joten joten, olkoon ja menköön!

Teksti kuuluu siis Varauksia ja purkauksia -sarjaan ja sijoittuu jonnekin tarkemmin määrittelemättömään tulevaisuuteen. Avautunee myös ilman taustatietoja hahmoista! :)




Kaupungin keskustassa tapahtuu aina paljon, öisinkin. Ihmisillä on kiire kellon ympäri: töihin, kotiin, kuntosalille, kauppaan, pakkasta pakoon. Vain harva luovii vailla minkäänlaista pakkoa tai määränpäätä askeltensa kannustimena. Suurimman osan kannoilla kiirii tulipalo.

Keskustan valot eivät himmene koskaan. Ikiliikkujaihmiset pitävät ne valveilla, ja vastapalvelukseksi ne valvottavat luojiaan. Valotaulut välkkyvät ja kuvaruudut pyörittävät mainoksia silloinkin, kun postin varhaisjakaja vasta aloittelee kierrostaan. Autotiet autioituvat vain hetkeksi kerrallaan, kunnes taas kulman takaa ryömii kerrostalolähiön pihaan taksi täynnä yökerhosta palaavia korkokenkäisiä ja partavedentuoksuisia irrottelijoita.

Samuli huokaisee helpotuksesta, kun kirkkaimmat katuvalojonot jäävät taakse. Päiväsaikaan on helppo hukkua ihmisvilinään ja unohtaa itsensä, mutta öinen keskusta muistuttaa siitä, kuinka kaksikymmentäneljä tuntia vuorokaudessa pitäisi olla joku ja jotain. Pitäisi tavoitella ja tuottaa. Pitäisi juosta tuiki tärkeillä asioilla, vilkuilla kelloa ylittäessään katua päin punaisia.

Vähitellen ydinkeskustan äänetkin loittonevat. Taivas uinuu lempeänruskeassa pilvipeitteessä, joka alkaa pudotella sylistään lunta. Aluksi taivaalta leijailee isoja yksittäisiä hiutaleita kuin voikukan hattarasiemeniä, mutta pian hiutaleet sankkenevat pyryksi. Samuli pyyhkäisee silmälasejaan. Hän kyseenalaistaa ohimennen heidän päätöksensä kävellä kotiin myöhäisillan elokuvan päätteeksi, kunnes hän muistaa, että he olisivat joutuneet odottamaan sopivaa bussia melko kauan.

Yhtäkkiä Juuso tarttuu Samulia kädestä ja seisahtuu keskelle jalkakäytävää. He ovat juuri päässeet ulos alikulkutunnelista, ja edessä on loiva mäki. Juuso kohottaa pakkasen punertamat kasvonsa kohti taivasta. Hänen silmänsä ovat kiinni. Samuli erottaa hänen ripsistään pari pientä vesipisaraa, jotka olivat vielä hetki sitten lumihiutaleita. Niitä kimmeltää lisää Juuson syvänpurppuraisen villapipon langansyissä.

”Shh”, Juuso sihahtaa huultensa raosta.

Samuli kuuntelee hämillisenä. Valtatie humisee jossakin kaukana, valtatie joka ei koskaan petä ikiliikkujiaan. Muuta Samuli ei kuitenkaan kuule. On hiljaista. Hän ei usko Juuson hyssytelleen valtatietä kuunnellakseen; se on jatkuvaa taustahälyä kuin radio supermarketin kaiuttimissa.

Yhtäkkiä Samuli ymmärtää kuulevansa sittenkin jotain: hiljaisuuden. Ehkä se on kuvitelmaa, mutta kun hän oikein keskittyy, hän saattaa kuulla lumihiutaleiden lankeavan ilman halki, jahtaavan toisiaan ja sulautuvan yhteen, laskeutuvan heidän takkiensa harteille ja jo ennestään lumipeitteiseen maahan. Hän saattaa kuulla viereltään Juuson hengityksen, syvän ja tyytyväisen.

Juuso hymyilee Samulille ja silittää tämän kämmenensyrjää peukalollaan. Lapasten villa vaimentaa kosketuksen. ”Tulee mieleen se, mitä se tiedehemmo sanoi lumesta”, Juuso sanoo.

Samulin ei tarvitse kaivella muistiaan ymmärtääkseen, mistä on kyse. Heidän katsomansa elokuva käsitteli ilmastonmuutosta ja sitä vastaan taistelevaa ympäristötieteilijää, jonka motto läpi elokuvan oli jokainen lumisade on viimeinen. Samulista se tuntui teatterisalin hämyssä kummalliselta hokemalta, mutta nyt Juuson vieressä yön hiljaisuudessa seistessään hän yhtäkkiä tavoittaa sen paremmin. Yksikään ympäristötieteilijän kokemista lumisateista ei ollut viimeinen, mutta jokainen niistä olisi saattanut olla. Kyse ei ollutkaan maailmanlopun etukäteismanailusta vaan siitä, että mies eli jokaisen hetkensä kuin viimeisen.

Öinen lumisade kotimatkalla ei todennäköisesti ole heidän viimeisensä, mutta se on kaunis ja ainutlaatuinen sellaisenaankin. Kaupungin keskusta heidän takanaan jatkaa ikuista elämäänsä, mutta he nauttivat hetken verran omasta rajallisuudestaan. Loppujen lopuksi on onnekasta olla olemassa, näkökenttä lumimyräkän sumentamana ja varpaat pakkasen kohmettamina. On onnekasta saada jakaa olemassaolonsa jonkun sellaisen kanssa, jonka puolesta olisi valmis jopa luopumaan siitä.

Samuli puristaa Juuson kättä tiukemmin ja vastaa tämän hymyyn. Juuson hymy syvenee, ja hän laskee leukansa Samulin olkapäälle kuin lepuuttaakseen sitä. Sitten Juuso puhaltaa kevyesti, pölläyttää Samulin hartialle kertyneet lumihiutaleet ilmaan ja saa ne jatkamaan matkaansa kohti maata. Juuso kietoo käsivartensa Samulin ympärille ja halaa, ja Samulin silmät sulkeutuvat, kun kosketuksen lämpö karkottaa kaiken kylmyyden. He painautuvat toisiinsa keskellä lumista jalkakäytävää.

Jokainen kosketus on viimeinen.

Fairy tale

  • ***
  • Viestejä: 2 257
Tähän yölliseen hiljaisuuden tunnelmaan oli helppo päästä näin yöllä. Kun nyt satuinkin olemaan hereillä. Joka puolella on tosiaan hiljaista ja hiljaisuutta on avartavaa jäädä kuuntelemaan. Tuo lumisateen alkaminen oli niin kauniisti kuvattu, mutta juuri noihan siinä usein käy. Ensin sataa muutama hahtuva ja vasta sitten alkaa kunnon pyry. Samulista ja Juusosta on aina kiva lukea, vaikka sitten heidän pienestä hetkestään kun palaavat elokuvista kotiin.  :)

Näin itse tyhjän öisen kaupungin toukokuussa, kun tulin reissusta ja lentokone oli tietysti hyvin myöhään Helsingissä. Sieltä sitten yöbussilla Turkuun. Satoi kaatamalla ja sateinen kapunki oli melkein pimeä (vaikka toukokuu olikin) mutta vain katuvalot. Ihmisiä ei näkynyt liikkeellä. Silloin oli otettava taksi että pääsi kotiin asti. Oli juuri se parin tunnin tauko, jolloin seutuliikenne ei kulkenut. Kuvauksesi hiljaisesta suomalaisesta kaupungista toi tuon tapahtuman mieleeni. Lumisateinen kaupunki on kyllä paljon kauniinpi. Täytyy vain toivoa että vielä tulee lumisateita, eikä tarvitse pelätä seuraavan olevan viimeinen. Tai vielä enemmän, ettei jokainen kosketus jäisi viimeiseksi, vaikka sellainen mahdollisuus on aina olemassa.

Vendela

  • Teeholisti
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 4 473
  • Maistuisiko kupponen teetä?
Samulista ja Juusosta on aina ihana lukea, joten kivaa että jaksat kirjoittaa heistä :D Tämä sopi hyvin omaan fiilikseeni juuri nyt kun viritän ajatuksiani talvi/joulu-taajuudelle ja etsin sisäistä rauhaa kaaoksen keskellä. Siksi tuntui hyvältä pysähtyä tämän tekstin äärelle ja nauttia hetki.

Kiire ja hektisyys ovat nykypäivän juttu, ja samalla myös kirous. Pidin tästä lauseesta todella paljon: Pitäisi tavoitella ja tuottaa. sillä se tiivisti sen, mitä ollaan ja mitä meiltä vaaditaan. Tuottavuus ja tuottaminen ovat jatkuvasti läsnä ja ellei täytä kiintiötä, on huono ihminen. Tuottamista on monenlaista ja osan siitä luomme jopa itse, niin surullista kun se onkin. Sama pätee tavoittelemiseen: ellet tavoittele jotain, et ole riittävän hyvä. Osa paineista tulee ulkopuolelta, osan luomme itse ja kumpikin on väärin. Joskus pitäisi vain saada olla.

Mutta tämän tekstin kontrasti kiireen ja hiljentymisen välillä oli se, mistä pidin todella paljon. Joten olet sinä vaan taitava Walle, kun herätät ajatuksia tuttujen hahmojen kautta kerrotulla tarinalla :D Kiitos todella paljon tästä ja kiireetöntä marraskuuta ♥

Vendela

©Sokerisiipi

I think it's time for little story... It's definitely Storytime!

kaaos

  • ***
  • Viestejä: 659
Oi oho meinasin unohtaa lukea tämän! Eli siis terppa kommiksesta!

Mä luin tämän keskellä kirkasta päivää (niin kirkasta että piti vähän siristellä silmiä ja peittää kännyn ruutua kädellä, että näin lukea) mutta silti pimeys ja hiljaisuus tavoitti mut rauhallisuudellaan, niin hyvä teksti tämä oli <3

Juuso ja Samuli ovat kyllä kiva pari!

Kauniisti kirjoitettu tutuista ja nykypäivää piinaavista teemoista, kiireestä ja siitä kuinka tärkeää olisi muistaa elää hetkessä. Koskettava ajatus muuten sekä tuo ”jokainen lumisade on viimeinen”, että tekstin päättävä lause.

Erityisesti mieleen jäi tässä sellainen viehättävän zoomaileva tyyli. Tällä tarkoitan hyvin pieniin yksityiskohtiin takertumista, kuten sulaneet hiutaleet ripsissä ja vesipisarat pipon kuiduissa. Hyvä muistutus myös, olisi hyvä itsekin välillä kirjoittaa Tosi pienistä havainnoista, se kertoo söpösti esim siitä kuinka tarkkaavaisesti toinen toista katsoo.

Kiitos tästä! Olipa kiva lukea se <3
words make worlds

Isfet

  • Korpinkynsi
  • ***
  • Viestejä: 1 088
  • kuppi teetä kaipaukseen
Olen luvannut itselleni kommentoida enemmän, edes lyhyesti, joten tässä sellainen tulee. Yksi pienenpieni kommentti.

Koska minua ei henkilökohtaisesti haittaa lainakaan, että kirjoitat söpöstelyä Samulista ja Juusosta. Tämä oli ihana talvinen tunnelmointi, jonka rauhallinen fiilis kantoi läpi koko tekstin.  Ja parituksen lisäksi otsikonhan takia minä tänne itseni klikkasin, se on oikein kaunis.

Lainaus
Yksikään ympäristötieteilijän kokemista lumisateista ei ollut viimeinen, mutta jokainen niistä olisi saattanut olla.

Tämäpä tämä. Taidan kohta mennä koiran kanssa ulos, ja yritän muistaa että hassutassu juoksemassa hangenkuorella auringonpaisteessa ei ole täällä ikuisesti.

Kiitos tästä ♥
ja mä uskon ihmeisiin
tai ainaki sanon niin
olihan joskus tääl
lentävii dinosauruksii

hiddenben

  • Yksinpurjehtija
  • ***
  • Viestejä: 1 658
Olipa hauska lukea tämä tällä tavalla pian Dipolimomentin jälkeen! Vaikka en ole lukenut muita Samuli/Juuso-tekstejä (vielä!), jo pelkkä Dipolimomentin lukeminen toi tähän lisää kipinää ja ajatuksia kaikesta, mitä tässä välissä on ehtinyt tapahtua. Oli hauskaa lukea tämä Samulin näkökulmasta ja saada tietää, miten Samuli näkee Juuson, kun ensimmäisessä tekstissä näkökulma on Juuson. Tässä oli ihanaa talvista tunnelmaa ja kipristelevää pakkasta, ja vaikka saapuvasta keväästä iloitsenkin, tämän tekstin tunnelma ja hiljaisuus tavoittivat minut myös näin tiistaiaamuna.

Minulle sinun teksteistä tulee usein sellainen olo, että idea on lähtenyt sinun ympäristöön liittyvästä huomiosta. Tässä esimerkiksi tuntui vahvasti siltä, että juuri tuo liikenteen kuvailu ja ikiliikkujavalot olivat se asia, josta olet lähtenyt rakentamaan hiljalleen tämän tarinan näyttämöä. En tiedä, pitääkö mutu-tuntumani paikkaansa, mutta on kivaa arvailla vähän, mistä idea tarinaan on tullut. Samaistuin niin vahvasti Samulin tunteisiin jatkuvasti elämää sykkivästä ydinkeskustasta ja kuinka ihanaa on, kun pääsee hiljaisempiin kortteleihin tai jopa ydinkeskustan ulkopuolelle. Itse rakastan oikein aikaisia aamuja kaupungissa, kun saan ajaa autolla tai pyörällä tyhjiä katuja pitkin ja vain nauttia hiljaisuudesta :)

Ilmastonmuutos-elokuva ja siihen liittyvät kommentit toivat tähän mukaan hieman karua realiteettia, ja ajatus jokaisesta lumisateesta (ja jokaisesta kosketuksesta) viimeisenä on kamala ja haikea, mutta samalla tietyllä tavalla totta. Toisaalta haluaisin ajatella, että jokainen kosketus on samalla viimeinen sekä ensimmäinen :) Ehkä siis myös lumisade: joka kertahan se tuntuu yhtä uudelta ja aidolta! Onneksi ilmastonmuutos-ajatukset eivät ottaneet liikaa tilaa, vaan ihanan tunteellinen ja söpö hetki Samulin ja Juuson välillä jäi päällimmäisenä mieleen. Heillä on tässä niin kaunis yhteys! Pidin erityisesti tuosta Juuson suhahduksesta hiljentyä kuuntelemaan ja kuinka Samuli todella onnistuu kuulemaan hiljaisuuden. Siinä on jotain aivan erityistä. Tykkäsin myös kovasti kosketuksista tässä tekstissä, kuten tämä:

Lainaus
Juuso hymyilee Samulille ja silittää tämän kämmenensyrjää peukalollaan. Lapasten villa vaimentaa kosketuksen.

Ja lopussa, kun Juuso laskee leukansa Samulin olkapäälle ja puhaltaa lumet uudelleen ilmaan leijumaan. Yritän ottaa oppia näistä pienistä eleistä ja ujuttaa niitä omiin teksteihini. Kosketukset ja eleet tuovat ihmissuhteiden kuvailuihin niin kaunista ja intiimiä tunnelmaa :) Kiitos kovasti tästä hienosta tekstistä! ♥

between the sea
and the dream of the sea