Kirjoittaja Aihe: Minuutti kerrallaan, Sirius/Remus, oneshot, sallittu  (Luettu 3821 kertaa)

Thelina

  • Ilomarja
  • ***
  • Viestejä: 2 552
Ficin nimi: Minuutti kerrallaan
Kirjoittaja: Thelina
Beta: K.A. (ei finiläinen)
Tyylilaji: fluff/lievä angst ja hurt/comfort
Ikäraja: S
Paritus: Sirius/Remus
Yhteenveto: ”Luuletko että minä voisin koskaan jättää sinut kärsimään yksin?”
Vastuunvapaus: Kunnia kaikesta J.K. Rowlingin luomasta kuuluu hänelle.
A/N: Usein Sirius kuvataan rohkeana ja helposti pitkästyvänä naistenmiehenä, mutta minä halusin tuoda hänestäkin esiin sitä mietteliäämpää puolta ja niitä ajatuksia, jotka ehkä valvottivat häntä (ja Remusta) öisin. Katsotaan miten onnistui, tämä saa nyt kuitenkin tulla julkaistuksi maattuaan pöytälaatikossa kesästä asti. P.S. En tiedä millä sisustuksella tai layoutilla makuusalin ikkunasta voi paistaa aurinko ja kuu suoraan sänkyyn, jos makuusali on sellainen pyöreä huone, mutta tässä niin nyt kuitenkin tapahtuu.

Minuutti kerrallaan

Makuusalissa oli kylmää ja pimeää. Edes pylvässängyn raskaat samettiverhot eivät kyenneet pitämää koleutta ulkopuolella, varsinkin kun Siriuksen oli aina pakko jättää niihin pieni rako, jotta ilma liikkuisi, eikä hän tuntisi olevansa sängyssään kuin tukahduttavassa vankilassa. Hän halusi tuntea olevansa vapaa yön painavassa pimeydessä, sen mitä nyt unien ja yöllisten ajatustensa kahleilta pystyi, vaikka se sitten tarkoittikin viileää ilmavirtausta kasvoille. Ja kun joskus oli aamuja, jolloin sai nukkua tavallista pidempään, tarkoitti se myös herättävää valonsädettä, kun aurinko kipusi minuutti minuutilta korkeammalle, paistaen lopulta suoraan hänen silmiinsä.

Ei hän kuitenkaan siihen ollut tällä kertaa herännyt, ei tietenkään, koska nyt oli yö. Mutta herännyt hän oli ja nykyään uudelleen nukahtaminen oli vaikeampaa kuin aiemmin. Oli aina pakko nousta juomaan vettä yöpöydällä olevasta lasista tai etsimään pois potkittua peittoa lattialta ja sinä aikana hänen mielensä ehti herätä ja uni jotenkin pääsi häneltä karkuun. Silloin Sirius kuunteli tuskastuneena muiden makuusalissa nukkujien tuhinaa: James nukkui aina niin sikeästi, ettei tahtonut herätä edes herätyskellon itsepintaiseen pirinään, Peter taas makasi sängyllään kuin jokin pieni eläin käpertyneenä kerälle. Siinä oli kieltämättä jotain osuvaa, Sirius ajatteli, vaikka yksikään pieni eläin tuskin koskaan nukkuisi niin syvää unta kuin Matohäntä. Remusta taas ei voinut sanoa hyväksi nukkujaksi ja nykyään se sitten oli Sirius, joka Remuksen lisäksi valvoi. Remus ei tosin tehnyt sitä aina, vaan yleensä vain juuri ennen täysikuuta ja silloin kun ajatteli liikaa, ja Sirius mietti, että sekö häntäkin nykyään vaivasi, liika ajattelu.

Päivällä Sirius koetti pitää itsensä kiireisenä, jottei ajatusten kehä pääsisi vauhtiin hänen päässään. Mutta yöllä ei ollut ketään estämässä sitä. Ei ketään, jolle valittaa läksyjen ja koulutehtävien määrää, ei ketään, jonka kanssa tehdä niitä tehtäviä tai vältellä niiden tekemistä, ei ketään lähtemään hänen kanssaan ulos pihamaalle tai salaisille retkille Tylyahoon. Yöllä hänen ajatuksensa lähtivät hiipimään takaisin, täyttämään sen tilan hänen päässään, joka päiväsaikaan täyttyi kaikesta muusta ja jolloin sekaan ei enää mahtunut se, miten hänen vanhempansa olivat heittäneet hänet ulos, miten vaikea hänen oli ollut selittää sitä tai mitään rouva ja herra Potterille, miten lopulta hän sai Jamesista kuin veljen itselleen mutta jollain tapaa sitten kuitenkin oli menettämässä osan hänestä Lilylle, vaikka eihän se tietenkään ollut totta, sillä olihan James edelleen siinä, muttei koskaan aivan samoin kuin ennen. Ja se, kun Peter oli kesän aikana jotenkin alkanut ajautua heistä erilleen. Kyllä Sirius oli sen huomannut ja hän tiesi, että muutkin olivat. Peter ikään kuin roikkui vielä suurimmaksi osaksi mukana, niin että saattoi kuvitella heidän olevan edelleen se sama nelikko, joka kuusi vuotta sitten oli toisensa ekaluokkalaisina löytänyt, mutta samaan aikaan jokin osa Peteristä ajatteli ja teki omia juttujaan, joista kukaan ei tiennyt, koska Peter ei juuri puhunut, eikä kukaan kysynyt, jottei se illuusio nelikosta olisi särkynyt enempää.

Peterin etääntyminen tuntui sattuvan erityisesti Remukseen, joka kai jollain tapaa oli heistä Peterille läheisin, tai oli ollut. Ja se sattui Siriukseenkin, enemmän kuin hän oli koskaan aavistanutkaan, se että Remus oli surullinen. Hän oli huomannut sen, koska kaikesta johtuen he yhtäkkiä jäivät usein kahden Remuksen kanssa ja se pisti Siriuksen sydämensä hakkaamaan oudon lujaa, eikä hän tiennyt tai ainakaan oikein uskaltanut myöntää itselleen miksi sen piti olla niin. Vaikka hän kuinka yritti sovittaa itseään muiden luomaan muottiin koko Tylypahkan halutuimpana nuorukaisena, hänen sydämensä tuntui aina jäävän muotin ulkopuolelle ja sykkivän tuota meripihkasilmäistä laihaa poikaa kohti. Se sai hänet levottomaksi, kuin olisi juonut vähän liikaa kahvia: pulssi tuntui samaan aikaan liian kevyeltä ja liian nopeatahtiselta ja aiheutti pyörryttävän olon, joka hämmensi häntä päivisin ja valvotti öisin. Se ja Rohkelikkotornin juhlissa otetut tuliviskishotit ja terästetty kermakalja saivat hänessä aikaan oudon halun suudella ruskeatukkaista ystäväänsä, mutta eivät kuitenkaan riittäneet antamaan siihen tarpeeksi rohkeutta, vaan panivat hänet sitten suutelemaan milloin ketäkin tyttöä, joka siinä sattui lähellä olemaan, vaikkei se tietenkään ollut sama, ja teki jollain tapaa meripihkasilmien katseen kohtaamisesta vieläkin vaikeampaa.

Sirius huokaisi ja hieroi väsyneitä silmiään. Miksi häntä aina väsytti, muttei sitten enää nukuttanut? Hän oli jo kohottautumassa puolittain ylös kurkottaakseen kohti vesilasia, kun yhtäkkiä jokin sai hänet havahtumaan ajatuksistaan ja pysähtymään. Jostakin, kai ilman liikkeistä tai kaiken näennäisestä liikkumattomuudesta tai jostain olemattomasta risahduksesta hän päätteli, ettei ollutkaan hereillä yksin.

Sirius nousi ja astui kylmälle lattialle, ja heti kun hän astui pylvässängyn verhojen välistä pois, hän näki Remuksen siluetin vasten ikkunaa, kuten oli jo arvannutkin, koska hehän olivat ne yövalvojat nykyisin. Remus istui sivuttain ikkunalaudalla, eikä Siriuksen tarvinnut kysyä syytä hänen valvomiselleen: lähes pyöreä, kolmen päivän päästä täysi kuu loi valoaan huoneeseen verhottoman ikkunan läpi. Kuutamo kuutamossa, Sirius ajatteli hymyillen, ja käveli hänen luokseen.

”Hei”, Sirius kuiskasi käheästi ja kohotti kätensä hipaisemaan Remuksen t-paidan hihaa. Hän unohti, miksi oli alun perin herännytkään: sellaistakin sattui nykyään Remuksen lähettyvillä. Ensin hän ajatteli yhtä, mutta lopulta ajatukset täyttyivät muulla, eikä hän enää saanut siitä alkuperäisestä kiinni.
”Hei”, Remus kuiskasi takaisin ja Sirius kuuli hänen äänessään kireyden. Remuksen katseessa ja koko olemuksessa oli jotakin, mikä tuntui heijastelevan hänen ajatuksiaan ja niiden muodostaman vyyhdin tiukkaa puristusta. Pojan loivat vaaleanruskeat kiharat näyttivät kuunvalossa tavanomaista tummemmilta. Remuksella oli yllään vain t-paita ja alushousut, niin kuin Siriuksella itselläänkin, vaikka makuusalissa oli viileää ja olisi jo oikeastaan tarvinnut pyjaman tai tulen takkaan. Kai he yrittivät epätoivoisesti pitää kiinni kesän viime rippeistä, vaikka oikeasti oli jo syksy ja koulukin oli alkanut monta viikkoa sitten, mutta silti päivät olivat yhä lämpimiä ja kirkkaita. Jos syksy kerran antoi vielä lämpöä muutenkin kuin värikylläisyydessään, niin eihän silloin kukaan takkatulta tarvinnut, saati pyjamaa.

Sirius oli hiljaa, miettien pitäisikö kysyä Remukselta mikä on, vai oliko mikään, vai pelkkä kuuko toista valvotti, mutta hän juuttui sormeilemaan Remuksen hihaa: siinä oli reikä, vanhassa paidassa. Kysymys hukkui jonnekin, kun Sirius huomasi taas uponneensa Remukseen; nykyään kun pelkkä Remuksen läheisyys sai hänet täysin unohtamaan itsensä ja aikeensa. Ajatuskehä juuttui paikalleen, siitä putosi yksitellen pois kaikki muu, niin että jäljelle jäivät vain Remus ja hiljaisuus. Sirius melkein säpsähti, kun Remus puhui:
”Sirius, joskus minusta tuntuu, etten vain jaksa tätä kaikkea enää.” Remus vaikeni, kuin epäröiden halusiko sittenkään puhua. Hän oli kuiskannut, vaikka eihän muiden heräämisestä pelkoa olisi ollut, sikeäunisten.

”Miten niin et jaksa?” Sirius kysyi varovasti, nostaen katseensa Remuksen meripihkasilmiin. Varjot niiden alla näyttivät tummilta, mutta se saattoi kyllä johtua valaistuksestakin. Remus osoitti kuuta ja jatkoi kuiskaten:
”Tätä helvettiä jatkuu kuukaudesta toiseen, vuodesta toiseen…” Remus oli hetken hiljaa, epäröiden jälleen, mutta jatkoi sitten: ”Alan olla väsynyt tähän kipuun, tuntuu ettei kukaan tajua millaista se on, että se jatkuu ja jatkuu vielä kymmeniä vuosia, senkin jälkeen, kun koulu loppuu ja se tulee silloin olemaan paljon vaikeampaa, kun olen taas yksin. Nyt on meidän viimeinen vuosi ja vaikka meille väitetään, että kaikki kyllä löytävät valmistuttuaan paikkansa jostain, niin minulla ei ole harmainta aavistustakaan onko minulle mitään paikkaa löydettäväksi, kun asiat ovat miten ovat.”

Remus hiljeni. Yö velloi painavana heidän ympärillään ja Sirius mietti, tarkoittiko Remus sotaa vai sitä tosiasiaa, että sattui olemaan ihmissusi. Kummallekaan kun ei oikeastaan mahtanut mitään.
”Ei sillä ole väliä”, Sirius kuiskasi. ”Kuutamo, kiellän sinua ajattelemasta asioita noin pitkälle.”
”Väitätkö, ettet itse ajattele?” Remus kysyi surumielisen näköisenä. Sirius katsoi ystäväänsä, mutta käänsi sitten katseensa ulos ikkunasta pihamaalle, ettei olisi taas unohtanut itseään, uponnut syvemmälle Remuksen silmiin. Sirius hengitti sisään, ilma maistui kylmältä ja tuoksui vähän Remukselta, ja hän kuiskasi:
”En. En väitä.”
”Sinä et silti taida tajuta.”
”Tajuan. Tai en minä voi tietenkään väittää täysin tietäväni, miltä tuntuu olla ihmissusi. Mutta tuo muu, tajuan sen kyllä. En minäkään ymmärrä mistään mitään enää nykyään”, Sirius puuskahti. ”Kun on sota ja kaikkea. Ei kukaan voi tietää tulevasta, Remus, ei varmaan edes viikon päähän, mutta silti me murehditaan, mitä tehdä koulun jälkeen.” Miten pärjään ilman teitä, ilman sinua koulun jälkeen, Sirius lisäsi ajatuksissaan.
”Me? Sinäkinkö muka?” Remus kuiskasi epäuskoisen kysymyksen. ”Minusta varmaan luullaan automaattisesti, että olen tiedät-kai-kenen puolella, enkä tiedä mitä vaihtoehtoja minun laisilleni on sen lisäksi tarjolla, mikä koulu, yliopisto tai työpaikka muka sietää jatkuvia poissaoloja, kun joka kuukausi menee lähes viikko kärsimyksessä? Sinä sen sijaan voi tehdä ihan mitä haluat, pääset ihan mihin vain haluat.”

Remus vaikeni ja Sirius naurahti hiljaa: ”Sinä unohdat, että minun koko sukuni oletetaan olevan tiedät-kai-kenen puolella. Mutta minä valitsen itse millä puolella olen ja mitä teen ja niin sinunkin pitäisi. Sinä olet paljon fiksumpi kuin minä, Kuutamo, mutta murehdit ihan hemmetin paljon liikaa.”

Remus huokaisi päätään pudistellen: ”Niin, niin kai minä murehdin.”

Sirius haki sanoja pihamaalta, antaen katseensa kiertää puiden luomissa varjoissa. Yleensä Remus oli se, joka osasi sanoa oikeat sanat, purkaa toisilta ahdistuksen vyyhtiä pienemmäksi, mutta Siriuksen oli nyt yritettävä tehdä samoin hänelle.
”Kuutamo… Ei kukaan, et sinä, minä tai kukaan mukaan jaksa, jos me yritetään kantaa koko vuoden tai kymmenien vuosien taakkaa kerralla, kun kenelläkään ei oikeasti ole sellaisia voimia. Eikä niitä edes tarvitakaan. Minunkin on joskus vaikea muistaa tätä, mutta oikeasti meidän tarvitsee jaksaa vain kuukausi kerrallaan, tai viikko kerrallaan, tai jos sekin on liikaa, päivä kerrallaan. Ja jos vielä sekin on liikaa, riittää kun jaksaa minuutin kerrallaan.”

Hiljaisuus väreili heidän välillään ja Sirius uskalsi taas katsoa Remukseen. Remus katsoi hetken häntä, mutta käänsi sitten vuorostaan katseensa ulos ikkunasta, imi hänen sanojaan itseensä ja sulatteli niitä. Sellainen hän aina oli, kuunteli oikeasti ja kunnolla ja mietti sitten sitä, mitä oli kuullut.

”Sitä paitsi, luuletko että minä voisin koskaan jättää sinut kärsimään yksin?” Sirius kuiskasi, tietämättä oliko se jo liikaa sanottu. ”Tai siis, kyllä me jotain keksitään koulun jälkeen, olen ihan varma siitä. Yhdessä.”

Remus jähmettyi hetkeksi, kuin jokin Siriuksen viimeisissä sanoissa olisi muuttanut kaiken. Hän painoi kasvot käsiinsä ja hieroi otsaansa silmät suljettuina. Ruskeat kiharat valahtivat eteenpäin ja Siriuksen teki mieli koskettaa niitä, mutta silloin Remus liikahti ja veti koukistettuja polvia lähemmäs itseään, kietoen käsivartensa niiden ympärille. Sirius näki, että Remuksella oli kylmä ja niin oli vähän Siriuksellakin, ikkunasta kai veti ja ehkä myös oven alta käytävästä. Remus nosti katsettaan, meripihkasilmät kohtasivat harmaat. Jopa hämärässä ne tekivät Siriukselle sen olon, kuin olisi vähän irrallaan kaikesta ja sydän hakkaisi ontosti rinnassa, niin kumeana, että hän melkein pelkäsi Remuksen kuulevan sen. Remus huokaisi syvään ja Sirius näki nyt, että se puristava jännitys hänen olemuksessaan oli heikentynyt, kuin hän olisi onnistunut unohtamaan osan liioista ajatuksistaan, tai ehkä jännitys oli vain siirtynyt Siriukseen, toisenlaiseksi sydäntä puristavaksi muodoksi vain.

”Kiitos, Sirius”, Remus sanoi. ”Tiedäthän sinä, miten yöllä kaikki tuntuu kahta raskaammalta, kuin ilman tiheys olisi kaksinkertaistunut tai jotain?” Remus oli jälleen hetken hiljaa, ennen kuin huokaisi: ”Pitäisi kai mennä takaisin nukkumaan.”
”Niin pitäisi”, Sirius sanoi, mutta Remus ei tehnyt elettäkään liikkuakseen. Kului monta minuuttia, kuului vain kellon hiljainen raksutus, ja Siriuksen käsi etsiytyi kuin huomaamatta taas Remuksen hihalle. Hän tunsi rispaantuneen kankaan sormissaan, joita Remuksen iho veti puoleensa kuin voimakas kutsuloitsu.

Remus ei vieläkään liikkunut.

”Tule nyt nukkumaan, ennen kuin jäädyt kuoliaaksi tai saat tuon vedon takia keuhkokuumeen, kuka sitten mellastaa sinun sijastasi Rääkyvässä Röttelössä kolmen yön päästä, jos sinut on peitelty kaulaa myöten sairaalasiiven petiin?” Sirius lopulta puuskahti, kun ei enää muuta keksinyt, koska sydäntä puristi ja hänellä oli kylmä.

Remus hymyili ja kääntyi istumaan selkä kohti ikkunaa, roikottaen jalkojaan alas ikkunalaudalta. Siinä istuessaan hänen silmänsä olivat Siriuksen silmien korkeudella.
”En aio ajatella vielä sinne asti. En vielä sinne kolmen yön päähän, viikon, kuukauden tai vuosien päähän, vaan mennä minuutti kerrallaan”, Remus sanoi, ja siksi hän kai oli kääntänyt selkänsä kuulle, unohtaakseen vielä hetkeksi, kunnes sitä oli jälleen pakko ajatella. Sirius hymyili takaisin ja nyökkäsi, astui askeleen taaksepäin ja ojensi kätensä, kutsuen Remusta hyppäämään alas ikkunalaudalta, jotta tämä vihdoin ymmärtäisi tulla nukkumaan, pakenemaan unessa vieläkin kauemmas kuusta.

Remus tarttui Siriuksen käteen ja pudottautui alas ikkunalaudalta. Mutta hän ei päästänytkään kädestä irti, jäi vain seisomaan puolen askeleen päähän Siriuksesta, vasemman kätensä viileät sormet Siriuksen oikeassa.

”Sirius”, Remus sanoi, katsoen vähän yläviistoon, kai epävarmana siitä mitä aikoi sanoa, ja hänen epävarmuutensa laittoi Siriuksen melkein pidättämään hengitystään. Kuin tunneilta tuntuivat ne muutamat sekunnit, jotka kuluivat ennen kuin Remus jatkoi: ”Saisinko minä nukkua sinun vieressäsi loppuyön?”

Sirius tunsi pulssinsa tykyttävän, se kulki sydämestä käsivarren kautta ranteeseen ja Remuksen käteen. Remus katsoi taas häntä niillä silmillään, jotka saivat hänet unohtamaan kaiken, kadottamaan sanat ja rohkeutensa. Mutta jokin rohkeuden sirunen oli vielä säästynyt katseelta ja yön pimeydessä Siriuksen oli yhtäkkiä helppo vastata niin kuin kuului ja niin kuin he molemmat tiesivät, että oli oikein.
”Tietenkin saat”, Sirius kuiskasi ja kun Remus hymyili, sydämen puristus muuttui joksikin lämpimäksi, joka läikehti hänen rinnassaan Remuksen hengityksen tahtiin.

Remus päästi irti Siriuksen kädestä ja käveli oman pylvässänkynsä luokse, otti sieltä tyynyn muttei peittoa ja sulki verhot, haluten kai yrittää välttää muiden aamuiset kysymykset, joita tyhjä sänky ehkä hänen kohdallaan herättäisi, muttei Jamesin kohdalla, eikä aina Peterinkään. Sirius siirsi oman tyynynsä sänkynsä oikeaan laitaan, kun Remus kiersi sängyn vasemmalle puolelle hiljaa hiipien, laski tyynyn varovasti Siriuksen tyynyn viereen ja kiipesi sänkyyn, pujahtaen Siriuksen peiton alle. Sirius tuli perässä, sulkien ensin taikasauvansa näpäytyksellä pylvässänkynsä verhot, mutta pieni rako verhoihin piti jättää sängyn pääpuoleen, se sama kuin aina.

Sirius asetteli peittoa paremmin. Hänen piti olla ihan lähellä Remusta, jotta yksi peitto riittäisi kahdelle, ja hän mietti, oliko se ollut Remuksen tarkoituskin. Hän toivoi, että oli, eikä Remus ainakaan vastustellut, kun Sirius lopulta tuli aivan häneen kiinni ja veti hänet syliinsä, Remuksen selkä hänen rintaansa vasten. Remuksen hoikka vartalo tuntui tutulta ja samaan aikaan uudelta; hän painautui Siriusta kohti, kylmät jalat kietoutuivat toisiinsa lämpöä hakien, sormet sormien lomaan sinetiksi läheisyydelle. Sirius melkein kuuli Remuksen hymyilevän ja hän hymyili itsekin, hymyili Remuksen hiuksiin, jotka kutittivat hänen kasvojaan ja kumpikin unohti hetkeksi kaiken muun, paitsi kuluvan minuutin. Juuri ennen nukahtamistaan Sirius tiesi, ettei Remus muistanut enää kuuta, joka ulotti yksinäisen hopeisen säteensä verhojen raosta heidän uniensa ylle.
« Viimeksi muokattu: 20.09.2019 20:03:29 kirjoittanut Thelina »
Kurkista listaukseeni

Avatar Ingridiltä ♥

Fairy tale

  • ***
  • Viestejä: 2 808
Vs: Minuutti kerrallaan, Sirius/Remus, oneshot, sallittu
« Vastaus #1 : 24.09.2019 14:37:48 »
Yöllistä tunnelmaa makuusalissa. Minun mielikuvissani Harryn sänky on juuri tuo, missä Sirius on näemmä nukkunut aikaisemmin, eli sängyistä se jonka verhonraosta näkyy ikkunalaudalle ja sieltä pilkistävät vuoroin kuu ja aurinko. Tässä tuli ajatus, jonka äärelle en ole itse koskaan oikein kunnolla pysähtynyt. Nimittäin se, että Sirius pohtii tuota että hänen "pitäisi" sukunsa tähden liittyä tiedät-kai-kenen puolelle. Ja Remus miettii oman kohtalonsa tähden samaa. En ole myöskään jäänyt miettimään missä vaiheessa Sirius oikein kotoaan potkaistiin. Aina hän vain hengaa Jamesin kanssa ja puoliksi kuuluu Potterien perheeseen.

Kuinka hyvin tuo olikaan sanottu, että yöllä kaikki asiat ovat niin paljon isompia - ilman tiheys on kaksinkertainen. Sellaista raskaasti käsiteltävää eikä asioiden pyörittely oikein etene vaan velloo pahasti paikallaan. Eipä rohkene Sirius kauas ajatella, mutta olipa miettinyt sen verran tulevaa kesää että haluaa Remuksen kuuluvan siihen tiiviisti. Ihana fluffyinen loppu. Kahden on lämpimämpi ja parempi.  :)

Thelina

  • Ilomarja
  • ***
  • Viestejä: 2 552
Vs: Minuutti kerrallaan, Sirius/Remus, oneshot, sallittu
« Vastaus #2 : 25.09.2019 18:29:59 »
Fairy tale, kiitos kommentista! Enpä oikeastaan tarkistanut, onko canonissa sanottu, milloin Sirius potkaistiin kotoa pois, muistelin vain, että näin tapahtui. Enkä tiedä, milloin ensimmäinen velhosota oikeastaan alkoi, mutta jotenkin se kirjoitti itsensä tarinaan. Sirius ei tässä nyt muista, että onhan hänellä sellaisiakin sukulaisia, jotka eivät olleet/menneet pimeän puolelle, kuten Andromeda. Mutta joka tapauksessa, fluffyiset loput ovat parhaita ja siksi tähänkin sellainen tuli :)
Kurkista listaukseeni

Avatar Ingridiltä ♥

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 8 763
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Vs: Minuutti kerrallaan, Sirius/Remus, oneshot, sallittu
« Vastaus #3 : 12.04.2020 16:41:40 »
Tervehdys Kommenttiarpajaisista, ja onnittelut vielä voitosta! :-* Löysin listauksestasi tällaisen ihanuuden, joka vastaa lukumieltymyksiäni ja mielikuviani näistä hahmoista täydellisesti! Moni muukin tekstisi varmasti vastaisi, mutta jotenkin juuri tämä teksti veti minua puoleensa juuri nyt aivan erityisesti, ja olen siitä tosi iloinen. Tässä on nimittäin jotain rauhoittavaa ja parantavaa, jotain mitä koinkin tarvitsevani tähän hetkeen.

Tästä tarinasta välittyy minusta voimakkaasti sellaisia nuoruuden kasvukipuja. Minuun kolahtaa erityisesti se, miten Sirius kokee asioiden muuttuneen, vaikka niiden haluaisi olevan aina samalla tavalla, hyvin ja turvallisesti. James jakaa osan sydämestään Lilylle, ja Peter on etääntynyt. On viimeinen kouluvuosi yhdessä, ja sen jälkeen kaikki muuttuu, halusipa tai ei. Jotenkin nämä muutokset ja niiden kanssa kipuilu rinnastuvat mielessäni siihen, miten tarinassa esitetään kesä sellaisena, ettei siitä haluaisi päästää irti: kun päivät ovat vielä lämpimiä, ei öisinkään käytetä pyjamaa tai pidetä tulta takassa. Ikuinen kesä, ikuinen turvapaikka. Samaistun näihin tunnelmiin, vaikken voikaan tietää, millaista on, kun sota väijyy taustalla. En voi tietää, millaista on Siriuksella, joka on poltettu sukupuusta ja jota Mustan suvun leima pimeän puolen kannattajina seuraa aina kaikkialle, enkä voi tietää, millaista on Remuksella, joka on ihmissusi ja jonka tulevaisuus on siksi hyvin epävarma. Koen silti ymmärtäväni heitä ja samaistuvanikin heihin, sillä tällaisissa tuntemuksissa on jotain hyvin universaalia, kaikkia koskettavaa. Tämä tarina sanoittaa ne todella kauniisti ja koskettavasti.

Pidän siitä, miten tämä tarina avaa ja esittelee Siriuksesta ihan toisenlaisen puolen: pohtivan, huolehtivan, epävarman. Hän saattaa näyttäytyä ulospäin aina itsevarmana, mutta ei hänkään ole immuuni maailman myllerryksille, ja se on minusta uskottavaa ja inhimillistä! Minusta tässä tarinassa on hienosti ja osuvasti avattu myös Siriuksen naistennaurattajapuolta ja sitä, miten hän oikeasti kokeekin selittämätöntä vetoa hyvään ystäväänsä. Se on helppo yrittää peittää pussailemalla milloin ketäkin tyttöä, mutta se on silti kaiken aikaa taustalla, ja ymmärrettävästi se saa Siriuksen ymmälleen. Jotenkin näin ulkopuolisena havaitsen kuitenkin selvästi sen yhteyden, joka näillä nuorilla miehillä on. Äkkiseltään voisi ajatella, että he ovat kuin aurinko ja kuu, mutta syvemmän tarkastelun tuloksena heissä onkin yllättävän paljon samaa: molemmat välittävät itselleen tärkeistä ihmisistä ehkä enemmän kuin mistään ja osaavat arvostaa näitä (Sirius ehkä kurjan perhetaustansa takia ja Remus siksi, että on ihmissutena tavallaan velhoyhteiskunnan hylkiö), ja molemmat kantavat raskasta taakkaa sisällään, syviä salaisuuksia.

”Sitä paitsi, luuletko että minä voisin koskaan jättää sinut kärsimään yksin?” Sirius kuiskasi, tietämättä oliko se jo liikaa sanottu. ”Tai siis, kyllä me jotain keksitään koulun jälkeen, olen ihan varma siitä. Yhdessä.”

Remus jähmettyi hetkeksi, kuin jokin Siriuksen viimeisissä sanoissa olisi muuttanut kaiken.
Sain tässä kohtaa kylmiä väreitä. Vaistosin tämän myötä, että jotain, jotain on tapahtumassa, jokin on muuttumassa, vaikken tiennytkään vielä, mitä se tarkalleen olisi. Täytyy sanoa, että lopetus on jotenkin tosi luonnollinen ja hahmoille sopiva: ei syöksytä suudelmaan tai tunteidentunnustukseen, mutta pidetään kädestä ja nukutaan vierekkäin, ja se kertoo lopulta aivan kaiken tarpeellisen. :-* Näiden nuorukaisten välillä vallitsee jotain aivan erityistä ja ainutlaatuista, ja tämä tarina valaa ihanaa uskoa siihen, että he ovat yhdessä vielä ensi kesänäkin, keksivät jotain ja pärjäävät.

Tuohon sinun ja Fairy talen käymään keskusteluun muuten: kaanonin mukaan Sirius muutti Pottereiden luokse kuudentoista vanhana eli ennen viimeistä Tylypahka-vuottaan. :)

Apua, tykkään tästä kokonaisuudesta niin paljon! Tunnen ja koen tämän jotenkin tosi voimakkaasti, ja se on ihanaa. Mieletön lukukokemus. Kiitos, kiitos, kiitos! :-* -Walle


lately I’ve been looking hard
where is my love, where is my luck, where is my faith


my reason to die another day

Thelina

  • Ilomarja
  • ***
  • Viestejä: 2 552
Vs: Minuutti kerrallaan, Sirius/Remus, oneshot, sallittu
« Vastaus #4 : 12.04.2020 19:49:27 »
Walle: Voi miten ihanan kommentin olit jättänyt ♥ Luulen, että itsekin kaipasin tätä kirjoittaessani jotakin rauhoittavaa ja parantavaa, jotakin mikä lievittäisi ahdistusta ja epävarmuutta. Kommenttisi lämmittää sydäntä erityisen paljon siksi, että tämä oli ensimmäinen pidempi teksti vuosiin, joka ylipäätään tuli kirjoitetuksi ja sittemmin julkaistuksi. Olen varmaan joskus jossain sanonut, että vuosia kirjoitin lähinnä pelkästään pakollisia koulu- ja työjuttuja sekä kirjapäiväkirjaa, enkä oikein uskaltanut edes aloittaa mitään tarinaa siinä pelossa, että se olisi kumminkin huono. Tämä fikki oli kuitenkin yksi niistä, joka vaati päästä paperille, kun kirjoituskärpänen yhtäkkiä puraisi ihan kunnolla. Sitten rohkaistuin palaamaan finiinkin ja alkamaan hiljaisesta lukijasta aktiivisemmaksi kirjoittajaksi. On siis todella tärkeää kuulla, että tämä (rakkaalla parituksella ♥) kirjoitettu teksti on herättänyt sinussa tällaisia ajatuksia ja tunteita ♥ Luin kommenttiasi ihan kyyneleet silmissä, joten kiitos, kiitos kauniista sanoista ja ajatuksistasi :-*
Kurkista listaukseeni

Avatar Ingridiltä ♥

Sanderra

  • ***
  • Viestejä: 204
  • Höpsistä töppöseen
Vs: Minuutti kerrallaan, Sirius/Remus, oneshot, sallittu
« Vastaus #5 : 14.04.2020 21:15:56 »
Voi että miten kaunis ja haikea tämä oli. Sattuneesta syystä Sirius ja Remus ovat pyörineet mielessä viime päivinä, joten tähän oli helppo tarttua.

Tässä pääsi jotenkin tosi lähelle niitä nuoruuden ja sodan ja uuden tuntemattoman tuomia tunteita. Molempien ystävyyssuhteet muuttavat muotoaan, kun Jamesilla on edessä yhteinen tulevaisuus Lilyn kanssa ja Peterillä omat suunnitelmansa, ja nämä kaksi ovat jäljellä tässä hetkessä. Molemmat ovat yksin, mutta eivät sittenkään ole, ja valvotut yöt ovat vähän vähemmän kamalia, kun ne viettää toisen unettoman kanssa.

Pidän tästä Siriuksesta, joka antaa itsensä ajatella, vaikka se sitten onkin liikaa ja valvottaa öisin. Usein kun Sirius kuvataan juuri sellaisena kovana ja itsevarmana oman tiensä kulkijana, joka vähät välittää muun maailman menosta. Mutta pakkohan sen pinnan alla on olla jotain, ja sitten kun se jokin on tätä niin auts. <3
Samoin pidän Remuksesta, joka on yhtä lailla eksynyt - Kuutamo kuutamossa, ihana - mutta antaa kerrankin jonkun lohduttaa itseään eikä toisin päin ja pääsee siten edes hetkeksi pakoon ajatuksiaan.

Itse sen sijaan en saa omia ajatuksiani kasaan, mutta tärkeimpänä lienee se, että tykkäsin tästä jälleen tosi paljon.

Lainaus käyttäjältä: Thelina
Sirius oli hiljaa, miettien pitäisikö kysyä Remukselta mikä on, vai oliko mikään, vai pelkkä kuuko toista valvotti, mutta hän juuttui sormeilemaan Remuksen hihaa: siinä oli reikä, vanhassa paidassa. Kysymys hukkui jonnekin, kun Sirius huomasi taas uponneensa Remukseen; nykyään kun pelkkä Remuksen läheisyys sai hänet täysin unohtamaan itsensä ja aikeensa. Ajatuskehä juuttui paikalleen, siitä putosi yksitellen pois kaikki muu, niin että jäljelle jäivät vain Remus ja hiljaisuus.

Niin surumielisen suloinen teksti, kiitos <3
Emme me peräänny, me etenemme käänteisesti.

Thelina

  • Ilomarja
  • ***
  • Viestejä: 2 552
Vs: Minuutti kerrallaan, Sirius/Remus, oneshot, sallittu
« Vastaus #6 : 15.04.2020 16:59:21 »
Sanderra: Ihanaa, että tykkäsit! Kuten Wallelle jo totesin, niin tämä oli ensimmäisiä tarinoita, mitä kirjoitin todella pitkän tauon jälkeen, joten siksi on erityisen ihanaa kuulla, että surumielinen suloisuus välittyi ♥ Minun Siriukseni taitaa olla vähän keskimääräistä herkempi muissakin fikeissäni, vaikka pidän kyllä siitäkin kun hänestä kirjoitetaan sellainen vitsikäs maailman (ja joskus naisten- tai miesten-) valloittaja :D Kiitos kauniista sanoista ja kommentista ♥
Kurkista listaukseeni

Avatar Ingridiltä ♥

Vendela

  • Teeholisti
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 7 201
Vs: Minuutti kerrallaan, Sirius/Remus, oneshot, sallittu
« Vastaus #7 : 26.06.2022 17:36:58 »
Onnea kommenttiarpajaisten voitosta :) Löysin kuin löysinkin listauksestasi jotain mitä en ollut vielä kommentoinut.

Tässä oli aivan ihana tunnelma! Tykästyin valtavasti tähän yölliseen hetkeen ja kaikkeen pohdintaan. Pidin siitä että tosiaan naistenmiehenä tunnettu Sirius onkin jotain aivan muuta kuin päälle päin näyttää ja hän käy sisäistä kamppailua siitä, kuinka elää sen tosiasian kanssa että on ihastunut parhaaseen ystäväänsä. Olit kirjoittanut tosi hienosti ja kauniisti tästä epävarmuudesta :)

Oih kun sydän suli Remuksen pyytäessä että saako hän nukkua Siriuksen vieressä. Jonkunhan se ensimmäinen askel on otettava ja ihanaa, että se oli Remus ❤️ Tästä aisti että ihastuminen on molemminpuolista ja nyt otettiin askel siihen suuntaan mistä ei toivottavasti ole enää paluuta :) Tulevaisuudessa häämöttää hyvä yhteinen elämä sodan painostuksesta huolimatta! Haluan nimittäin aina lukea näitä Tylypahkaan sijoittuvia Kelmi-ficcejä niin, että kaikki se paha jää tapahtumatta ja asiat ovat hyvin.

Kiitos, tämä oli ihana!

Vendela

Bannu©Waulish

I think it's time for little story... It's definitely Storytime!

Thelina

  • Ilomarja
  • ***
  • Viestejä: 2 552
Vs: Minuutti kerrallaan, Sirius/Remus, oneshot, sallittu
« Vastaus #8 : 29.06.2022 16:34:51 »
Vendela, kiva kuulla, että pidit tunnelmasta! Tyylini lienee tässä ajan kuluessa kehittynyt, mutta tähän tuli jotekin sellainen tajunnanvirtamainen tunnelma ja pitkiä lauseita. Olen ihan samaa mieltä, että Tylypahkaan sijoittuvia Kelmificcejä lukee usein niin, että ajattelee tulevaisuuden olevan erilainen, parempi kuin kirjoissa. Kiitos kun luit ja kommentoit! ♥
Kurkista listaukseeni

Avatar Ingridiltä ♥

Pahatar

  • ***
  • Viestejä: 780
Vs: Minuutti kerrallaan, Sirius/Remus, oneshot, sallittu
« Vastaus #9 : 30.06.2022 17:45:56 »
Olen tosi iloinen, että tämä ficci nostettiin ylös, niin löysin tämän, ja lisäksi Vendelakin suositteli tätä. Luin tämän jo muutama päivä sitten ja tykkäsin kovasti, mutta pääsin vasta nyt kommentoimaan.

Jo tämän lähtökohta oli hyvin vetoava ja iski minuun ihan täysillä, kun kaksi poikaa valvoo yöllä makuusalissaan omilla tahoillaan. :) Sirius on minusta hyvin monitahoinen hahmo, joten hänet voi esittää hyvinkin erilaisena, ja itse tykkään hyvinkin monenlaisista tulkinnoista, kun ne vain ovat hyvin kirjoitettuja ja perusteltuja. Ja ennen pitkää kävisi kyllä tylsäksi, jos hahmon pitäisi olla aina ihan tietynlainen ja samanlainen. Itselleni ei Siriuksesta ensimmäisenä tule mieleen naistenmies, ehkä siksi että on tullut luettua slashia vähän liikaakin. ;D Eksyn nyt aiheesta, mutta tämä siis pohjustuksena siihen, että tykkäsin kovasti siitä, millainen sinun Siriuksesi tässä oli. Eli mietteliäs ja sellainen, että häntä vaivasivat monetkin asiat. Niin kun oli syytäkin, kun välit perheeseen olivat poikki, osa parhaista ystävistä oli etääntynyt syystä tai toisesta, ja velhosota oli jo päällä. Ja sitten vielä nuo sekavat tunteet Remusta kohtaan, olihan siinä jo pohdittavaa yhdelle nuorelle miehelle.

Tämä ficci oli siinä mielessä jännä, että vaikka tämän sävy ei ollut varsinaisesti surullinen, tietynlainen alakuloisuus ja paikoitellen jopa pahaenteisyys tuntuivat olevan tässä koko ajan taustalla. Niin kuin vaikka tuossa, että Sirius ei pystynyt tai halunnut nukkua vuodeverhot täysin kiinni. Ajattelin sen perusteella, että Siriusta kammotti ajatus siitä, että olisi ollut vankina, ja sitä hirveämmältä tuntui ajatus lähestyvästä Azkabanista vain neljän vuoden päästä. :( Samoin tuo Peterin etääntyminen. Se on varmasti todella tavallista, että ihmisten kasvaessa ystävyyssuhteet muuttuvat ja katoavat, mutta kuka olisi voinut arvata, mitä se Peterin osalta tarkoitti, ja mihin se lopulta johti? Se tuntui kamalalta, samoin kuin sekin, että kukaan kolmesta muusta ei halunnut ottaa asiaa puheeksi, koska sitten se olisi muuttunut vielä todemmaksi. Vaikka olihan se totta jo nytkin. :( Surua oli tavallaan myös siinä, että James ja Lily seurustelivat, vaikka se oli sinänsä iloinen asia. Tämä kuvasi tuota monitahoisuutta siinä niin hyvin, ja on muuten todella toimiva näin pitkäksi lauseeksi:

Lainaus
Yöllä hänen ajatuksensa lähtivät hiipimään takaisin, täyttämään sen tilan hänen päässään, joka päiväsaikaan täyttyi kaikesta muusta ja jolloin sekaan ei enää mahtunut se, miten hänen vanhempansa olivat heittäneet hänet ulos, miten vaikea hänen oli ollut selittää sitä tai mitään rouva ja herra Potterille, miten lopulta hän sai Jamesista kuin veljen itselleen mutta jollain tapaa sitten kuitenkin oli menettämässä osan hänestä Lilylle, vaikka eihän se tietenkään ollut totta, sillä olihan James edelleen siinä, muttei koskaan aivan samoin kuin ennen.

Aivan ihania olivat nuo Siriuksen ajatukset Remuksesta, tietenkin. :D Vaikka mitään ei sanottu ihan suoraan, sanottiin kuitenkin juuri sen verran, ettei jäänyt millään lailla epäselväksi, mistä oli kyse. Ainakaan lukijalle, vaikka Siriukselle se olikin ehkä vielä epäselvää, tai ainakaan hän ei ihan uskaltanut tai halunnut ajatella asiaa loppuun asti. Siitä tuli mieleen, mahtoivatko nuo Siriuksen Remukseen kohdistuvat ajatukset ja tunteet kuitenkin olla se, jotka valvottivat häntä kaikkein eniten? Tämä oli minusta todella kaunis kohta:

Lainaus
Hän oli huomannut sen, koska kaikesta johtuen he yhtäkkiä jäivät usein kahden Remuksen kanssa ja se pisti Siriuksen sydämensä hakkaamaan oudon lujaa, eikä hän tiennyt tai ainakaan oikein uskaltanut myöntää itselleen miksi sen piti olla niin. Vaikka hän kuinka yritti sovittaa itseään muiden luomaan muottiin koko Tylypahkan halutuimpana nuorukaisena, hänen sydämensä tuntui aina jäävän muotin ulkopuolelle ja sykkivän tuota meripihkasilmäistä laihaa poikaa kohti.

Tuo Siriuksen ja Remuksen käymä keskustelu ja koko tunnelma olivat jotain todella upeaa. :) Tuli sellainen tunne kuin olisi katsonut tätä kohtaamista elokuvana tai ollut itsekin paikalla, kun tuo öinen hiljaisuus ja poikien välinen käsinkosketeltava jännite tulivat tässä niin hienosti lukijalle. Mitään ei korostettu liikaa, ja silti kaikki välittyi niin hyvin tätä lukiessa. Tykkäsin tuossa kaikesta: Remuksen huolista, molempien epävarmuudesta toisiaan kohtaan, Siriuksen yrityksestä lohduttaa Remusta, mikä sitten onnistuikin. Ajattelin itse tämän niin, että molemmat kyllä tunsivat vetoa toisiaan kohtaan, mutta kumpikaan ei uskaltanut tehdä tai sanoa suoraan mitään. Ehkä siinä oli molemmilla pelkoa siitä, että kun he olivat jollain tavalla menettäneet sekä Jamesin että Peterin, heillä oli enää toisensa, eikä sitä ainoaa jäljellä olevaa ystävää haluttu menettää. Vaikka Remus sentään ehdottikin yhdessä nukkumista, ja hetken aikaa kaikki oli hyvin, vaikka sitten minuutti kerrallaan. Tämä loppu ihan sulatti sydämen, ja oli niin ihana:

Lainaus
Hänen piti olla ihan lähellä Remusta, jotta yksi peitto riittäisi kahdelle, ja hän mietti, oliko se ollut Remuksen tarkoituskin. Hän toivoi, että oli, eikä Remus ainakaan vastustellut, kun Sirius lopulta tuli aivan häneen kiinni ja veti hänet syliinsä, Remuksen selkä hänen rintaansa vasten. Remuksen hoikka vartalo tuntui tutulta ja samaan aikaan uudelta; hän painautui Siriusta kohti, kylmät jalat kietoutuivat toisiinsa lämpöä hakien, sormet sormien lomaan sinetiksi läheisyydelle. Sirius melkein kuuli Remuksen hymyilevän ja hän hymyili itsekin, hymyili Remuksen hiuksiin, jotka kutittivat hänen kasvojaan ja kumpikin unohti hetkeksi kaiken muun, paitsi kuluvan minuutin.

Tykkäsin tästä todella paljon, ja olisin lukenut tätä mielelläni pidempäänkin, sillä olisihan se ollut mahtavaa saada lukea siitä, miten Sirius ja Remus päätyvät yhteen. Tämä ficci olisi minusta sopinut oikein hyvin jatkotarinan ensimmäiseksi luvuksi. Toisaalta tämä oli kaikin puolin täydellinen juuri näin. Kiitos paljon tästä lukuelämyksestä! :)
Why is it that we feel more comfortable seeing two men holding guns than two men holding hands?

FiFi - Fiksu ja Filmatiivinen fiktiofoorumi

Thelina

  • Ilomarja
  • ***
  • Viestejä: 2 552
Vs: Minuutti kerrallaan, Sirius/Remus, oneshot, sallittu
« Vastaus #10 : 06.07.2022 14:48:56 »
Pahatar, naistenmies!Sirius on ehkä esiintynyt joissain kaaaauan siiten lukemissani Kelmi-ficeissä :D Mutta sittemmin olen itsekin enimmäkseen jumittunut slashin puolelle ;D Se on kyllä totta, että olisi ihme, jos Siriuksella ei pyörisi monet asiat mielessä: kotiolot, maailmantilanne ja välit ystäviin. Tähän tosiaan muodostui tietynlainen, hiukan surumielinen tunnelma, mutta enpä tullut ollenkaan ajatelleeksi, että se tuntuu vieläkin voimallisemmin kun miettii vain muutaman vuoden päästä koittavaa tilannetta Peterin kanssa ja Siriuksen vankeusaikaa! Hyvä pohdinta tuo. Tähän tuli jostain syystä kamalan pitkiä lauseita, enkä varmaankaan enää kirjoittaisi tätä niin, mutta olipa ihana kuulla, että pidit tunnelmasta, keslustelusta ja tuosta lopusta. Kiitos kommentista :)
Kurkista listaukseeni

Avatar Ingridiltä ♥

Altais

  • ***
  • Viestejä: 1 348
Vs: Minuutti kerrallaan, Sirius/Remus, oneshot, sallittu
« Vastaus #11 : 13.11.2022 21:26:17 »
Ihailijakaarti-haasteen innoittamana jälleen poimin listaukseltasi Sirius/Remusta, koska olen nyt näemmä jäänyt siihen aivan koukkuun, ja siitä on kyllä kiittäminen näitä aivan mielettömän kauniita ficcejäsi heistä. Tämä oli aivan ihana löytö, ja täytyykin ihan erityisesti olla kiitollinen tästä haasteesta, koska sen kautta kerran voi löytää tällaisten ihanuuksien pariin, joita ei muuten ehkä olisi tullut löytäneeksi. Tässä oli aivan mielettömän hieno tunnelma, valvottu yö makuusalissa tietäen, että kaikki on juuri muuttumassa, kohta ollaan erkaantumassa rakkaasta ystäväporukasta valmistumisen myötä, kun kaikille tulee omat kuvionsa, ja sitten on vielä sota ja sen tuoma painolasti.

Minusta Siriuksesi oli hyvin uskottava juuri tuollaisena ulospäin koulun halutuimpana komistuksena, mutta sisimmässään kuitenkin mietteliäänä, herkkänä ja vähän rikkinäisenäkin hahmona. Niinhän se on, että Siriukselle mikään ei ole tärkeämpää kuin rakkaimmat ihmiset, ja siksi olisi ihan luonnollista ajatella, että hän olisi pelännyt valmistumisen jälkeistä eroa heistä, yksin jäämistä ja sitä, kun ei olekaan enää tuttua porukkaa ympärillä, eikä elämä ole enää pelkkää hulluttelua.

Voisin niin kuvitella Siriuksen salaa surevan Jamesin pariutumista (silloinkin, vaikka olisivat vain ystäviä eikä sen enempää), koska he kerran ovat olleet niin läheiset ja jakaneet keskenään kaiken, niin tarkoittaahan toisen pariutuminen väistämättä isoa muutosta tähän. Sitäkin olen miettinyt tosi paljon, missä kohtaa Peterin tie sitten lähti erkanemaan muista Kelmeistä, ja kyllä varmaan onkin juuri niin, että se olisi osunut erityisesti Remukseen, joka oli kaiketi Peterin kanssa läheisempi kuin Sirius tai James, joiden ainakin itse näen hiukan ylenkatsoneen Peteriä.

Tuo Siriuksen ja Remuksen yöllinen kohtaaminen oli ihan huikean tunnelmallista ja herkkää luettavaa, sen jälkeen, kun Sirius ensin oli ajatellut ystäväänsä ja sitä, miten oikeastaan hukutti halunsa suudella Remusta siihen, että suuteli milloin ketäkin tyttöä. Siriuksen tunteet Remusta kohtaan olivat niin sydämeen käyviä, kun hän tuntui ihan oikeasti, todella välittävän tästä niin paljon, että halusi ja osasikin lohduttaa löytämällä juuri oikeat sanat. Voi miten ihana ajatus olisi, jos Sirius ja Remus olisivat pitäneet yhtä valmistumisen jälkeen, ja tukeneet toisiaan tuolla lailla päivä ja minuutti kerrallaan eteenpäin, niin ehkä sitten kumpikin olisi saanut hiukan onnellisemman tarinan.

Ajattelin tätä lukiessani sitä toista ficciäsi, Kuolemasta syntynyt, jossa Sirius ja Remus ottivat hoitaakseen pienen Harryn. Ja tuli onnellinen olo ajatellessani, että jospa tämän tarinan Sirius ja Remus olisivatkin tavallaan ne samat, joiden tarina jatkuisi myöhemmin sillä tavalla. Se sopisi hyvin, kun minusta kummassakin tarinassa oli kantavana teemana juuri sellainen rakkaimman ihmisen tukeminen hetki kerrallaan kaikkein vaikeimpienkin aikojen yli.

Kiitos todella paljon tästä lukuelämyksestä, oli todellakin aivan mielettömän kaunis ja herkkä Sirius/Remus -tulkinta!

Thelina

  • Ilomarja
  • ***
  • Viestejä: 2 552
Vs: Minuutti kerrallaan, Sirius/Remus, oneshot, sallittu
« Vastaus #12 : 30.11.2022 16:50:15 »
Altais, Sirius/Remukseen on kyllä helppo jäädä koukkuun ♥ Finissä on paljon ihania Sirremus-ficcejä, suosittelen lämmöllä esim. lurikon vanhempaa tuotantoa! Ihailijakaarti kyllä kannustaa löytämään ja lukemaan uutta ja ilahduttaa tietenkin tosi paljon myös kirjoittajaa ♥

Onpa kivaa kuulla, että tällainen Sirius tuntui uskottavalta! Tuo on kyllä totta, että Siriukselle mikään ei ole niin tärkeää kuin rakkaimmat ihmiset. Sitä kautta tosiaan Jamesin ja Lilyn suhdekin voi mietityttää häntä. Mutta olipa ihana ajatus, että tuo Kuolemasta syntynyt olisi jatkoa tälle ficille! Siten Sirius saisi pitää rakkaat perheenä lähellään, vaikka tietenkin asiaan liittyy samalla valtava suru Jamesin ja Lilyn kuolemasta.

Kiitos ihanasta kommentista, mahtavaa että olet löytänyt näin monen Sirremus-ficcini pariin ♥
Kurkista listaukseeni

Avatar Ingridiltä ♥