Kirjoittaja Aihe: Myrskyntekijä | K-11 | maaginen realismi, huumori, slash | 55/x 16.3  (Luettu 4773 kertaa)

Sokerisiipi

  • Teekeisarinna
  • ***
  • Viestejä: 4 688
Nimi: Myrskyntekijä
Kirjoittaja: Sokerisiipi
Ikäraja: K-11
Tyylilaji: maaginen realismi, huumori, slash
Paritus: Mars/Lieko
Yhteenveto: Mars ja Lieko asuvat salaperäisen Kerättären kartanossa, jossa heidän lisäkseen asuu sekalainen joukko erilaisia ihmisiä. Jotta he voisivat vielä joskus elää normaalia elää, jokaisen heistä täytyy keksiä keino voittaa omat ongelmansa.
Varoitukset: myöhemmissä osissa käsitellään itsetuhoisuutta
Haasteet: Vuosi raapalehtien VII, Kirjoita & kommentoi (maaginen realismi) ja Sana/kuva/lause10 #2 (kuva)

A/N: Ei ole tulossa mikään pitkä teksti (lol, kuuluisat viimeiset sanat), kunhan vähän häiritsi, kun tuo eka rapsu ihan selvästi aloittaa jotakin, joten aloitetaan sitten :---D Tällaista kevyttä, huumoripitoista fantasiaa tulossa. Toivottavasti joku viihtyy :3




MYRSKYNTEKIJÄ

1.

Siristelin silmiäni nähdäkseni rankkasateen läpi Kerättären valtaville tiluksille, mutta näin vain siluetteja, joista oli mahdoton sanoa, kelle ne kuuluivat. Pian siluetitkin katosivat, ja jäljelle jäi pelkkä myrsky ja sen mukana lentävät puutarhakalusteet. Ikkunalasit helisivät. Minua ärsytti. Oman turvallisuutenikin uhalla olisin halunnut mennä ulos, jotta olisin saanut tietää, mitä oikein tapahtui. Onneksi järki voitti uteliaisuuden. Tuuli oli niin väkivaltainen, että se pakotti puutkin taipumaan vaakatasoon. Osa niistä repeytyi juuriltaan maahan saakka. Kaikessa hurjuudessaan myrsky kuitenkin kiehtoi minua, tai pikemminkin sen aiheuttaja, koska tämä ei ollut luonnon synnyttämä myrsky. Lieko oli syypää tähän kaaokseen, ja hän todennäköisesti veisi meiltä kaikilta vielä hengen.


2.

Seuraavana päivänä Liekon aiheuttamat tuhot paljastuivat kaikessa järkyttävyydessään. Kartanoa lukuun ottamatta koko lähitienoo oli hävitetty. Kartanossakin neljä huonetta olivat nyt asuinkelvottomia. Lieko ei tullut aamiaiselle. En nähnyt häntä seuraavaan kolmeen päivään. Sää oli kuitenkin rauhoittunut eli joko Lieko oli myrskytessään heittänyt henkensä tai sitten hän oli niin väsynyt purkauksestaan, ettei jaksanut nostattaa kevyttä tuulenvirettäkään. Kerätär oli vaitelias, joten Liekon täytyi olla yhä elävien kirjoissa. Voi paska. En voinut olla ihmettelemättä, miten Kerätär jaksoi yhä uskoa, että Lieko vielä oppisi kontrolloimaan voimiaan, jotka olivat suunnilleen jumalallista alkuperää. Eihän Lieko osannut edes hillitä herkkää temperamenttiaan. Me oltiin niin kusessa sen jätkän kanssa.


3.

Lieko menetti ne muutamatkin ystävänsä "pikku" hermoromahduksensa jälkeen. Kaikki pelkäsivät häntä ja hänen voimiaan. No ihan syystäkin. Halutessaan Lieko olisi voinut nostattaa semmoiset hurrikaanit, ettei meistä jäisi jäljelle märkää länttiäkään. Totta kai sellainen tosiasia sai tyypit paskahalvauksen partaalle. Kai minäkin häntä varoin, mutta en varsinaisesti pelännyt. Lieko ja hänen ylimaalliset voimansa oikeastaan kiehtoivat minua. Hän oli vaarallinen, ehdottomasti, mutta hän oli myös ihmeellinen. Kerätär ei tiennyt ketään toista, joka olisi kyennyt edes puoliksi samaan kuin Lieko, ja se kertoi jo paljon. Minä tahdoin tietää Liekosta enemmän, mutta Kerättärestä ei saanut irti kuin teatraalisia arvoituksia, joten siksi päätin tehdä hurrikaanipojasta ystäväni.



A/N2: Tästä tämä matka alkaa! Mitä pidit? :>
« Viimeksi muokattu: 16.03.2020 17:49:16 kirjoittanut Sokerisiipi »

Kelsier

  • Korpinkynsi
  • ***
  • Viestejä: 816
  • ava by raitakarkki
Kommenttikampanjasta hei!

Mä oon tällainen nimifriikki ja voi miten tykkäsin Liekon nimestä. Kerätär kuulostaa myös salaperäiseltä ja siksi kiinnostavalta. Liekolla vaikuttasi olevan tosi voimakkaita taikakykyjä. Jännä nähdä jatkossa oppiiko hän hallitsemaan niitä.

Mulle oli jotenkin yllätys, että Mars on minäkertojana. Tai yhteenvedon takia oletin, että tässä on kolmannen persoonan kertoja. Ei siis moitetta, kunhan huomioin ;) Mars muuten vaikuttaa sellaiselta vähän kovikselta, jolla kuitenkin on mieli ja sydän paikallaan ja vähän väärällään oleva, kuivakka huumorintaju.

Sanavalinnat ovat humoristisia esim. "nostattaa semmoiset hurrikaanit" ja "Kerättärestä ei saanut irti kuin teatraalisia arvoituksia" saivat hymyn huulille. Tykkäsin myös, että kuvasit Liekon tempperamenttia herkäksi tavallisemman tulisen sijaan. Täytyykin jatkossa tarkailla kertooko tuo sanavalinta enemmän Liekosta vai Marsista itsestään.

Hauska nähdä miten toinen kirjoittaja on aihelmaa myrskynnostattamisen kyvystä soveltanut. Käytin itse aihelmaa yhdessä originaalissani sivulauseissa, mutta toisin kuin sinä.

Olipa tämä kiintoisa, jään seurailemaan!  8)
I make it a policy not to tell anybody to sit down
               I still encourage everybody else to stand up

                            (Sick of Sittin´ - Christina Aguilera)

                

                
               

Fairy tale

  • ***
  • Viestejä: 1 842
Minua veti puoleensa itse otsikko. Olen siis jo viikon ajan tuijottanut tätä otsikkoa.  :)
Kuten Kelsier tuossa mainitsi, myös minä pidän näistä nimistä, Lieko. Kerätär.

Jäin miettimään eletäänkö tässä ihan normaalia nykyaikaa vai ollaanko tässä jonkinlaisessa muussa ajassa tai yhteiskuntatyypissä. Jostain syystä Marsin käyttämä kieli ohjaa minut nykyaikaan ja ainakin lähelle tätä nykyteknologian aikaa. Tuo Kehrättären kartano tiluksineen kun voi olla jossain muuallakin, mutta tuollainen myrskyntekijä ei voi olla "vapaan" tuhoamassa kaupunkeja, jos tuolla tavalla voimat tursuilevat hurrikaaneiksi saakka.

Aloitus toimii kyllä hyvänä koukkuna. Myös minä jään seuraileman mitä tapahtuu.

Sokerisiipi

  • Teekeisarinna
  • ***
  • Viestejä: 4 688
Kelsier: Ihanaa, että henkilöiden nimet ovat kiinnostavia ja kivan kuuloisia! Ajattelin kokeilla ei-puhekielistä minäkertojaa pitkästä, pitkästä aikaa. Vaikutelmasi Marsista on varsin osuva! Jee, kivaa, että tarina herätti kiinnostuksesi ja kiitos kovasti kommentista!

Fairy tale: Itsekin tykkään otsikosta kovasti! Ihanaa, että sen vetovoima sai sinut tämä tekstin pariin! ^^ Aika lähelle nykyaikaa sijoitan mielessäni tämän tekstin. Kerättären kartano tiluksineen tosiaan on syrjässä ja kaukana kaikesta juurikin siksi, ettei hänen eriskummalliset vieraansa herätä huomiota ja pelkoa tavallisissa ihmisissä. Mahtavaa, että aloitus nappasi! Kiitos hurjasti kommentista!



4.

Olin kolunnut koko kartanon etsiessäni Liekoa, kunnes vihdoin löysin hänet pieneltä kuntosalilta, jossa Lieko pelasi aggressiivisesti tennistä seinän kanssa. Katselin sitä hetken. Seinäparkaa murjottiin ihan urakalla.

”Huvittaisiko sinua pelata ihmistä vastaan?” huikkasin.

”Ei. Häivy”, Lieko sanoi tylysti irrottamatta katsettaan pallosta. Menin aivan ymmälleni. En ollut odottanut, että minut torjuttaisiin. Olin kuvitellut, että Lieko suorastaan matelisi seurankaipuusta. ”Olet kuuro? Painu vittuun siitä!”

Tunsin, kuinka huoneen ilmavirta tiivistyi. Vaatteeni lepattivat kuin rajussa tuulessa. Tennispallot alkoivat lennellä ja kimpoilla toisiaan vasten kuin näkymätön voima olisi liikutellut niitä. Liekoa näytti kiinnostavan tasan kaksi peliä: seinän hajottaminen ja kuolettava polttopallo. Äkkiä vittuun painuminen tuntui loistoidealta.


5.

Aloin olla sen kannalla, ettei Lieko ehkä sittenkään ollut tullut ystäviensä hylkäämäksi vaan päinvastoin. Päätin nyhtää lisätietoja Talvikilta. Valitettavasti hän ei ollut erityisen puheliaalla tuulella.

Talvikki oli harjoittelemassa kokovalkoisessa huoneessa. Talvikki osasi hallita värejä. En ollut aluksi ymmärtänyt, mitä varten Talvikki oli täällä – hänen kykynsä vaikutti suhteellisen harmittomalta – kunnes minulle oli selvinnyt, että Talvikki oli aiheuttanut kuuden ihmisen kuoleman muuttamalla vahingossa liikennevalojen väriä.

”Sinä haluat nuuskia!” Talvikki syytti. ”Liekolla on tarpeeksi rankkaa ilman kaltaistasi visvasyylääkin!”

”Talvikki kultaseni –” aloitin hunajaisesti, kunnes katsoin kättäni ja mykistyin kauhusta.

”Kun et kerran puhetta ymmärrä”, tyttö virnisti tyytyväisenä. Se noita oli muuttanut ihonvärini neonpinkiksi!


6.

Talvikin häijy temppu oli menestys, ja minulle annettiin raikuvat pilkka-aplodit joka kerta, kun astuin huoneeseen. Yritin olla välittämättä, mutta oli hyvin vaikeaa olla ottamatta viiden ihmisen kiusaamista henkilökohtaisesti. Vasta silloin minulle selvisi, ettei kukaan tainnut erityisesti pitää minusta. Se satutti enemmän kuin olisin välittänyt. Minun sisuksissani kyti polttava halu kostaa, koska ainakin sitten heillä olisi ollut oikea syy olla pitämättä minusta. En kuitenkaan tehnyt niin. Jopa säännöllinen nöyryytys voitti sen, mikä odotti minua ulkomaailmassa. Entinen elämäntyylini oli kuluttanut minut jo aivan loppuun. En jaksaisi sitä enää. Tekisin mieluummin vaikka koko loppuelämäni töitä Kerättärelle kuin pakenisin perääni usutettuja agentteja maailman ääriin.

Avaruuspiraatti

  • varattua puraisi
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 069
  • How's my singing?
    • En runotyttö, ehkä ihminen -kirjoitusblogi
Oi, tämäpä oli varsin mielenkiintoinen alku! Tässä on hauskasti yhdistettynä jotain vanhaa ja luonnonläheistä, mutta myös sellaista modernia, jonka estetiikka/tuntu muistuttaa mua vähän kaikista supersankarielokuvista ja niiden spin-off tv-sarjoista. Tässä on kivoja nimiä, jotka muistuttavat minuu muinaissuomalaisista nimistä. Erityisesti pidän Kerättären nimestä, se on mystinen ja arvokas! Juuri nämä nimet, kartano ja Lieko myrskyntekijänä toivat minulle heti sellaista vanhan ajan tuntua (ehkäpä se johtui myös siitä, että olen itse nyt niin syvällä omassa suomimytologiassani ja näen kaikkialla kaikkea vanhaa ja ihanaa sen tarinan estetiikkaan sopivaa), mutta nuo agentit ja päähenkilön moderni tapa puhua toivat tähän myös hippusen nykyaikaa. Minä olin jo sanomassa, että mielenkiintoista saada selville, mikä päähenkilön nimi on, mutta sehän luki alkutiedoissa ;D Hups. Toivottavasti Lieko alkaisi pian pehmetä Marsille, hän tuntuu itsekin kaipaavan kaveria elämäänsä. Mikäköhän Marsin voima on ja mitä hän on sillä tehnyt menneisyydessään.

Kiitos näistä!

"I am as constant as a northern star."
"Constantly in the darkness, where's that at?"

Sokerisiipi

  • Teekeisarinna
  • ***
  • Viestejä: 4 688
Avaruuspiraatti: Kivaa, että alku nappasi mukaansa! Tykkään tästä itse kovasti juurikin sen takia, miten tässä vanha luonnonläheisyys sekoittuu moderniin nykyaikaan. Nimet on minustakin ihania! Mars on tosiaan kertoja :'D Olen ollut sniikki hänen kanssaan, ei nimeä missään! Marsin voima ja menneisyys selviää pikkuhiljaa! Kiitos kovasti kommentista!!



A/N: En yleensä etsi oikeita henkilöitä hahmojeni "kuviksi", mutta nyt löysin täydellisen Liekon. Tässä ja tässä. Kuvissa siis Leo Hoyte-Egan.



7.

Luin happamana huoneessani vanhoja sarjakuvia, jotka olin penkonut esiin Kerättären ullakolta. En jaksanut näyttää enää naamaani muualla kartanossa, koska olin edelleen vehkeitäni myöten räikeän pinkki – olin ollut jo viikon – ja nokkelimmistakin heitoista maku oli mennyt jo pari päivää sitten.

Siksi en vastannutkaan heti, kun joku ääliö alkoi taas koputella huoneeni ovea. Käänsin vain sivua ja irvistin supersankareiden korneille iskulauseille.

”Mars?” Talvikin ääni huhuili.

”Mene helvettiin”, tokaisin tympääntyneenä.

”Voisin muuttaa sinut ennallesi”, Talvikki sanoi varovasti. Tuhahdin epäuskoisesti. Niin varmaan joo.

”Mistä moinen suopeus?”

”Minä pyysin”, matalampi ääni vastasi. Loikkasin ylös. Se oli Lieko! Menin ovelle ja päästin kaksikon saman tien sisään.


8.

Tuskin edes näin Talvikkia, kun Lieko oli paikalla. Liekon rinnalla Talvikki vain näytti – ironisesti sanottuna – värittömältä. Vaikka Liekolla ei olisi ollut eeppisiä voimiaan, hän olisi silti kääntänyt päät pitkällä, komealla ulkomuodollaan. Liekon iho oli lämmintä kinuskia ja tummanruskeat hiukset tyylikkäillä kiharoilla.

”Ymmärsin, että sinä olit tavoitellut minua”, Lieko sanoi kevyt hymynkare huulillaan. ”No, tässä minä olen. Mitä asiaa?”

”Ihan vain kiinnostaisi tutustua”, sanoin. Suorasukaisuuteni näytti yllättävän Liekon. Hän varmaan mietti, pilailinko minä. No, en minäkään välttämättä olisi ottanut flamingonväristä jätkää heti täysin tosissani. Lopulta Lieko kuitenkin hymyili. Se hymy oli kuin aurinko, yhtä kuuma ja säihkyvä. Minua heikotti.

”Tutustutaan ihmeessä.”


9.

Lieko oli nyt aivan toinen ihminen kuin se kiukkuinen pyörremyrsky, joka oli uhannut rusikoida minut tennispalloilla.

”Olen pahoillani siitä. Olen yleensä hirveän räjähdysaltis sen jälkeen, jos menetän hallinnan, mutta ethän sinä sitä voinut tietää.”

”Kaikilla on huonoja päiviä”, yritin lohduttaa. Liekon kasvot synkkenivät välittömästi. Pieleen meni ja kunnolla.

”Muiden huonot päivät eivät aiheuta hengenvaarallisia myrskyjä”, Lieko sanoi totisena.

”Uh.” Siihen oli vaikea sanoa mitään, koska tottahan se oli.

”Mikä sinun voimasi on?”

”Osaan lukea ajatuksia”, heitin läpällä. Lieko ja Talvikki säpsähtivät ja perääntyivät heti pari askelta. Nauroin heidän järkytykselleen. Sitä kesti vain sekunnin, mutta hetken ajan Lieko näytti hyytävän murhanhimoiselta.

Fairy tale

  • ***
  • Viestejä: 1 842
Olipa mukava lukea monta osaa eteenpäin.
Lainaus
Äkkiä vittuun painuminen tuntui loistoidealta.
Kyllä vain. Kun ihminen nostattaa tuulta ja myrskyä, siinä voi tulla hiukan orpo olo.

Koko kartano tuntuu nyt heräävän eloon, kun lukee että siellä on kuntosali ja  paljon muitakin jotka opettelevat hallitsemaan voimiaan. Naureskelin noille viimeisille osille. Vai ollaan sitä vehkeitä myöten pinkkinä, sepäs mielenkiintoista.

No niin, Lieko on tyyntynyt. Hauskaa että "satuit löytämään" hänestä kuvan. Ja minä kun alussa kuvittelin hänet aivan toisenlaiseksi. Hyvä että asia korjaantuu nyt näin alkuvaiheessa.

Sokerisiipi

  • Teekeisarinna
  • ***
  • Viestejä: 4 688
Fairy tale: Kivaa, että lukeminen oli mieleistä! ^^ Kyllä, Marsilla on tervettä itsesuojeluvaistoa, kun on kyse Liekon voimista! Kiva kuulla, että Liekon "kuvista" oli apua hänen kuvittelemisessaan, kiitos kommentista!!



A/N: Rikon kaavani ja julkaisen vain yhden osan.



10.

Talvikki oli kerrankin kunnon tyyppi ja palautti salskean ulkomuotoni ennalleen. Sen tehtyään hän jätti minut ja Liekon ”tekemään tuttavuutta”. Aloin aavistaa pahaa, koska heti tytön poistuttua, sarjakuvani alkoivat lepattaa. Liekosta oli mahdoton sanoa, millaisella tuulella hän oli.

”Mikä sinun voimasi on?” Lieko tivasi.

”Se varmaan selviää sinulle aikanaan.” Lieko kuristeli kulmiaan.

”Melko epäreilua, kun sinä kuitenkin tiedät, mihin minä pystyn”, Lieko ärähti.

”Mitäs olet tuollainen mahtipontinen liehuletti”, sanoin. Väkivaltainen ilmavirta tönäisi minua rintaan, mutta en näyttänyt pelkoa. ”Me ei olla yhtään samankaltaisessa tilanteessa. Minä olen täällä töissä, en koulussa.”

Samassa huoneen atmosfääri muuttui sähköiseksi.

”Töissä?” Liekon ääni oli uteliaisuudesta kirkas.

Fairy tale

  • ***
  • Viestejä: 1 842
Töissä! No kylläpäs nyt vetää salaperäiseksi. Olen vähintään yhtä utelias kuin Lieko. (Tai mistä minä sen voin tietää).  ;)
Hienosti kuvattu tuo Liekon ilmavirtojen nostattaminen miten se ilmenee pienessä huoneessakin. Sarjakuvien lepatus ja rintaan tönäisy.

Yksi osa ja sait siihen kyllä mahtumaan sen olennaisen - odotuksen tuskan seuraavasta osasta ja uteliaisuuden.
Tähän asti tuo Marsin voima ei ole ollut niin oleellinen.

Sokerisiipi

  • Teekeisarinna
  • ***
  • Viestejä: 4 688
Fairy tale: Mahtavaa, että sain herätettyä kiinnostuksesi Marsin todellisella syyllä oleskella kartanossa! Liekon voimien kuvailu sadassa sanassa on välillä osoittautunut sangen haastavaksi, joten hyvä, että vähälläkin ilmasulla on toivottu teho. Kiitos kommentista!!



11.

”Jep. Kerätär palkkasi minut hyvin erityiseen hommaan”, sanoin. Kerättären palkkalistoille suostuminen oli ollut vaihtoehdoista viimeinen. Kerättären tarjous oli kuitenkin pelastanut henkeni. Se oli fakta. ”Työnkuvani yksityiskohdat eivät tietenkään kuulu sinulle.”

”Paskat säännöistä”, Lieko tuhahti.

”No, eipä ihme, että olet täällä”, sanoin. ”Tuollainen mentaliteetti todennäköisesti tuhoaa sinut.”

”Ehkä minä haluankin niin tapahtuvan”, Lieko sanoi hiljaa järkyttäen minut perinpohjin katkerilla sanoillaan.

”Jos tosissasi haluaisit sitä, et olisi edes tullut tänne”, veikkasin. Yllättäen Liekon ilme pehmeni.

”Olet outo ja hämmentävä tyyppi, Mars”, Lieko naurahti häkeltyneenä.

”Tiedetään”, virnistin, ”ja juuri siksi aivan mielettömän seksikäs.”

Lieko nauroi, mutta panin mielissäni merkille, ettei hän kieltänyt asiaa.


12.

Seuraavana yönä oli työkeikka. Minut herätettiin tylysti kesken unien. Asialla oli Kerättären korsto, Silvia, joka käski minun pukeutua ja saapua keittiön ovelle tasan viiden minuutin kuluttua. Pukeuduin varuillani ja kiukkuisena. Siitä oli aikaa, kun minua oli viimeksi käskytetty näin. Se toi pintaan monia ahdistavia muistoja. Viimein selviäisi, eroaisiko Kerättärelle työskentely aiemmista "työpaikoistani" vai oliko vapauteni jälleen harhaa. Olin lähtöpaikassa täsmällisesti, ja Silvia antoi minulle hyväksyvän nyökkäyksen. Mukana olivat yllättäen myös Kerättären suojatit Kreeta ja Odette. Tarkastelin heitä kiinnostuneena eikä minulla ollut aavistustakaan siitä, mitä meidän oli tarkoitus tänä yönä tehdä, mutta pitkästä aikaa olin virkeä ja innoissani. Se tuntui hyvältä.

« Viimeksi muokattu: 14.01.2020 14:09:19 kirjoittanut Sokerisiipi »

Sokerisiipi

  • Teekeisarinna
  • ***
  • Viestejä: 4 688
A/N: Marsin kyky selviää viimein!



13.

Ajomatka oli pitkä ja puuduttava. Minä ja Kreeta torkahtelimme toisiamme vasten. Odette oletettavasti valvoi. Silvia ajoi, joten oli toivottavaakin, että hän pysyi hereillä. Vihdoin moottori sammui ja ajattelin, että jes, perillä, mutta vielä mitä. Seurasi tunnin verran patikointia pimeässä, vaikeakulkuisessa maastossa, jossa ei saanut käyttää edes valoja. Miten selvisimme ehjin raajoin perille, oli minullekin suuri mysteeri.

Edessä oli jonkinlainen… pimeä, aidattu laitos, jonne meidän oli oletettavasti tarkoitus murtautua.

”Sisäänkö sitten vain?” kysyin Silvialta, joka nyökkäsi. Menin lukitulle portille. Tartuin kahvaan ja tunsin, kuinka lukitus reagoi kosketukseeni. Tuntemus oli yhtä hivelevä kuin aina. Avasin oven ja kumarsin.

”Teidän jälkeenne, arvon neidit.”


14.

Yleisavaimena toimiminen oli minulle tuttu, mutta vastenmielinen rooli. Minua oli käytetty, uhkailtu, manipuloitu, lahjottu ja pakotettu tähän homman siitä asti, kun kykyni oli tullut jonkun toisen ihmisen tietoisuuteen. Se, että pystyin murtamaan minkä tahansa lukon tai salauksen, avasi – tahallinen sanavalinta – niin törkeitä mahdollisuuksia, että moni tahtoi minut sen takia hengiltä. Minut oli yritetty tappaa tai tapattaa niin monta kertaa, etten enää pysynyt laskuissakaan. Lyhyen ajan olin toiminut freelancerina, mutta en ollut nauttinut siitä sen enempää kuin jonkun alaisuudessa (tai pikemminkin orjuudessa) työskentelystä. Vaikka Kerätär maksoi minulle palkkaa ja piilotteli minua kartanossaan, minusta tuntui silti siltä kuin olisin vain vaihtanut omistajaa.

Sokerisiipi

  • Teekeisarinna
  • ***
  • Viestejä: 4 688
15.

”Eikö täällä ole kameroita?” hermoilin, kun me kävelimme kaikessa rauhassa kohti laitosta täysin näkyvillä.

”Sähköt ovat poikki”, Odette sanoi.

En kysynyt, mistä hän sen tiesi. Silvia johdatti meidät rakennuksen sivulle, jossa ei ollut mitään oven tapaistakaan. Vain tasaista seinää. Silvia osoitti ylös.

”Kolmannessa kerroksessa on ikkuna. Menemme siitä sisään.”

”Miten?” kysyin. ”Erikoistaitoihini ei nimittäin kuulu lentäminen.”

Kreeta pärskähti ivallisesti.

”Ei tarvitsekaan kuulua. Kreeta”, Silvia sanoi hämmentymättä. Kreeta loi minuun alentuvan katseen samalla, kun Silvia kytki häneen köysiä. Selvästi rehvastellen Kreeta meni seinälle kädet ja jalat paljaina. Hän asetti varpaansa ja kämmenensä seinälle ja alkoi kiivetä sitä pitkin kuin mikäkin kummajainen.


16.

Kiipeäminen ikkunalle ei ollut kivaa, ei etenkään silloin, kun Kreeta oli leikillään pudottavinaan minut. Silvia käski hänen pysyä ammattimaisena, mutta Kreeta oli selvästi niitä ihmisiä, jotka tekivät, mitä halusivat, ja hän selvästi halusi temppuilla kustannuksellani niin paljon kuin mahdollista. Me inhosimme toisiamme jo muutenkin eikä tämä yhteistyö ollut omiaan lämmittämään kalseita välejämme. En luottanut Kreetaan, mutta pakko minun oli sitä kusipäätä sietää. Olimme täällä, ja tämä työ oli tehtävä. Odette sentään oli kunnon tyyppi. Aika hiljainen, mutta asiallinen ja tyyni. Silvia oli mission ehdoton pomo enkä minä hänestäkään erityisemmin pitänyt, mutta hän hohkasi tietynlaista varmuutta, joka piti meidät kaikki rauhallisina.


17.

Laitos vaikutti hylätyltä. Kiinteitä kalusteita lukuun ottamatta huoneet ja laboratoriot olivat tyhjiä. Paksu pölykerros peitti pintoja. Silvia ei vaikuttanut hämmästyvän tippaakaan. Hän johdatti meitä rautaisella itsevarmuudella eteenpäin. Minä availin ovia. Olisin kysellyt tehtävämme tarkoituksesta, ellen olisi tiennyt, ettei Silvia vastaisi.

Sitten tulimme sellaiselle ovelle, jonka lukituksen avaamisesta ei ollut juuri hyötyä. Ovi avautui sivusuuntaan, ja se oli niin raskastekoinen, ettei minulla ainakaan riittänyt muskelit sen auki repimiseen.

”Mitä, loppuiko ihmepojulta mehut?” Kreeta irvaili minulle. Että hän oli sietämätön.

”Se on sähkökäyttöinen liukuovi”, sanoin purevasti. ”Että siitä vain kiskomaan, prinsessa.”

Odette painoi kämmenensä oven metallipinnalle ja sähköä saadessaan ovi liukui auki.

« Viimeksi muokattu: 01.11.2019 19:32:36 kirjoittanut Sokerisiipi »

Fairy tale

  • ***
  • Viestejä: 1 842
Voi että kuinka monta osaa sainkaan lukea. Minulta oli tuo lokakuun alun päivitys mennyt näköjään ohi ja havahduin vasta näihin viimeisiimpiin.
Mainiota, oikein mainiota, nimittäin nuo kaikki erityiskyvyt. Kaikkien taitoja näemmä tarvitaan. Mars on todella puun ja kuoren välissä taitonsa kanssa.

Tykkäsin muuten myös tuota kirjoitusasun "tehostekeinosta" osissa 12, 14 ja 16 kun rivit ovat tiivistettyjä. Erottuu kerronta ja vuoropuhelut toisistaan.
Jäin miettimään kuinka pitkän takana tuo työkeikka oikein onkaan, jos pitkän ajon jälkeen vielä patikoitiin tunti. Pimeässä kävelee tunnissa ilman isoja kantamuksia ehkä 3-4km kun maasto on vaikeakulkuinen. Eli mikä ihmeen laitos on jossain korvessa (jonne varmaan kyllä menee tiekin mutta tämä keikka pitää hoitaa korvesta kävellen käsin). Pidät kyllä mielenkiintoa yllä näillä osillasi.  ;)

Fiorella

  • ***
  • Viestejä: 4 462
  • Hyvän tuulen kotisatama
    • https://archiveofourown.org/users/Fiorelle
Poimin tämän kommenttikampanjasta itselleni, koska jonkin matkaa tutkailtuani huomasin kiinnostuvani yhä enemmän. :) Olen aina pitänyt tarinoista, joissa joukko enempi vähempi satunnaista väkeä kokoontuu yhteen ja ryhmäytyy porukaksi. Minäkin ihastelen nimistöä, tätä on mukava lukea.

Lainaus
Lieko ja hänen ylimaalliset voimansa oikeastaan kiehtoivat minua. Hän oli vaarallinen, ehdottomasti, mutta hän oli myös ihmeellinen. Kerätär ei tiennyt ketään toista, joka olisi kyennyt edes puoliksi samaan kuin Lieko, ja se kertoi jo paljon. Minä tahdoin tietää Liekosta enemmän, mutta Kerättärestä ei saanut irti kuin teatraalisia arvoituksia, joten siksi päätin tehdä hurrikaanipojasta ystäväni.
Lieko vaikutti kiehtovalta minustakin. Myös hahmon ulkoasu pörröisine hiuksineen vastasi hyvin mielikuvaa. Täytyy ihan kysyä, olitko nähnyt tuon kuvan tyypin ennen kuin aloit kirjoittamaan, vai oliko kuvan vastaan tuleminen puhdas ylläri? :)

Lainaus
Talvikki osasi hallita värejä.
Talvikki kohosi hassun (joskin silti vaarallisen) taitonsa ja huumorintajunsa kanssa suosikikseni. :)

Lainaus
Vasta silloin minulle selvisi, ettei kukaan tainnut erityisesti pitää minusta. Se satutti enemmän kuin olisin välittänyt. Minun sisuksissani kyti polttava halu kostaa, koska ainakin sitten heillä olisi ollut oikea syy olla pitämättä minusta. En kuitenkaan tehnyt niin. Jopa säännöllinen nöyryytys voitti sen, mikä odotti minua ulkomaailmassa. Entinen elämäntyylini oli kuluttanut minut jo aivan loppuun. En jaksaisi sitä enää. Tekisin mieluummin vaikka koko loppuelämäni töitä Kerättärelle kuin pakenisin perääni usutettuja agentteja maailman ääriin.
Kuinka surullista ajatella, että huomaa yhtäkkiä ettei kukaan pidä.  :'( Tietenkin sellainen satuttaa. Mutta miten ikävää että ensimmäinen reaktio siihen olisi kostaminen...

Tässä kohtaa jo tuli vastaan tuo miten Kerättärellä on jotakin piilotettua takanaan, muutakin kuin viatonta koulun pyöritystä. Ja Marsilla on oma lehmä ojassaan. Vai agentteja usutettuna hänen kannoilleen... Mitä se entinen elämä lie pitänytkään sisällään? Selvästikin jotakin epärehellisen tuntuista.

Lainaus
”Me ei olla yhtään samankaltaisessa tilanteessa. Minä olen täällä töissä, en koulussa.”
Ja mitä ilmeisimmin koulun julkisivu peittää taakseen jotakin ihan muuta toimintaa... ;) Olipa muuten jännä oivallus, että ajatustenlukukyky tepsi omalla tavallaan myös lukkoihin.

Raapaleissa on aina se haittatekijä, että ne ovat kovin lyhyitä. ;) Siksi olikin ilo lukea kerralla vähän pidempi pätkä ja päästä sisään tarinaan. :) Tähänastinen herätti uteliaisuuteni ja mielenkiintoni. Nämä kyvyt ja taidot, joita tässä esittelet, ovat mukavasti vähän erilaisia ja niinpä alkaa itsekin miettiä, mitä kaikkea niillä pystyisikään tekemään. Väriaistin sotkemisellahan pystyisi vaikuttamaan helposti ja merkittävästi toisen hahmotuskykyyn, olipa kyse etäisyyksistä, pinnanmuodoista tai monesta muusta asiasta. Voisi käydä kohtalokkaasti, jos maailma muuttuisi vaikkapa tasaisen harmaaksi, riippumatta kaikesta, mitä siellä voisi eteen tulla.

Seuraan kiinnostuksella, mitä tuleman pitää. :)

I´m kind and caring Hufflepuff!
~ Iltakävelylle Fiorellan ficcitarhaan? ~

Sokerisiipi

  • Teekeisarinna
  • ***
  • Viestejä: 4 688
Fairy tale: Erikoiskykyjä on ollut hauskaa keksiä! Kaikkien taitoja todella tarvitaan. Se, miksi nelikko joutui menemään korven kautta tien sijaan, selviää kyllä ;) Kiva, että jännitys pysyy yllä! Kiitos huisisti kommentista!!

Fiorella: Kivaa, että valitsit juuri tämän tekstin! Olen innostunut tästä ihan kunnolla, kun tämä vihdoin lähti ikään kuin käyntiin. Minulla oli fiilis Liekon ulkonäöstä ja tuo kuva, kun se sattui eteen, ikään kuin varmisti asian. Talvikki on minustakin ihana <3 Marsin historiasta kertoo paljon se, että hänen ensimmäinen vaistonsa olisi kostaa. Kerättärellä tosiaan on pelissä paljon muutakin kuin kykykoulu. Mars siis ei osaa lukea ajatuksia. Hän heitti sen vain läpällä vitsaillakseen Talvikin ja Liekon kustannuksella. Kerätär on itse asiassa kieltänyt Marsia jakamasta tietoa voimistaan. Siksi hän ei kertonut. Olipa kivaa, oivallista pohdintaa Talvikin voimasta. Sitä todella voisi käyttää vakavastikin väärin. Kiva, että oot tykännyt. Kiitos hurjasti kommentista!!



18.

Oven takaa paljastui hissi. Koneisto hurahti käyntiin yhdestä Odeten kosketuksesta.

”Kuinka sinä teet tuon?” ihmettelin.

”Kuinka sinä avaat lukkoja?” Odette heitti.

”Minä ikään kuin… menen niiden sisälle ja tulen osaksi niiden koneistoa”, yritin selittää autuaan kihelmöivää kokemusta, joka lukkojen avaamiseen liittyi.

”Tuo ei kuulostanutkaan yhtään psykolta”, Kreeta kommentoi.

”Minulle sähkö tuntuu melkein kuin hengeltä, joka kanavoi voimaansa minun kauttani”, Odette sanoi. ”Kuin olisin osa suurempaa, kosmista sähkövirtausta.”

”Te olette kumpikin kajahtaneita”, Kreeta tuhahti ja yritti astua hissiin, mutta Silvian käsivarsi pysäytti hänet.

”Ennen kuin menemme tuonne alas, teidän on tiedettävä, mikä teitä uhkaa”, Silvia sanoi hiljaa. Tunnelma muuttui äkisti kuolemanvakavaksi.


19.

”Meidän tehtävämme on noutaa mies nimeltä Reinar Kiiveri”, Silvia sanoi. ”Ei muuta. Te ette puhu tai anna katseenne edes harhailla. Tuijotatte vain minun selkääni, kunnes löydämme Kiiverin. Onko selvä?”

Silvian äänensävy oli ankara, ehdoton. Ihoni nousi kananlihalle. Mikä kammottava meitä alhaalla oikein odotti?

”Jos jokin menee pieleen, seuratkaa Odettea. Hän tietää, missä on poistumistiet”, Silvia sanoi. ”Pahimman sattuessa minä hankin teille pakenemisaikaa.”

”Mihin meidän tulisi varautua?” Kreeta kysyi. Silvia epäröi. Olin kerrankin Kreetan kanssa samaa mieltä ja painostin:

”Miten voimme puolustautua, jos emme edes tiedä, mikä meitä uhkaa?”

”Alhaalla on vankila”, Silvia suostui viimein paljastamaan, ”ja selleissä istuu teidän kaltaisianne.”


20.

”Vankila meidän kaltaisille?” Kreeta toisti typertyneenä. ”Mitä helvettiä?”

”No, pikemminkin tutkimuslaitos.”

”Ihmiskokeita varten?” kysyin hiljaa. Silvia hätkähti ja katsoi minuun terävästi. Katsoin pois. Tunsin hirvittävien muistojen väijyvän minua.

”Muun muassa”, Silvia sanoi jäykästi, ”ja paljon kamalampia asioita.”

”Miksei me voida vapauttaa heitä kaikkia?” Kreeta tivasi. ”Kun heitä pidetään täällä vastoin tahtoaan kuin labrarottia!”

”Vain Kiiveri”, Silvia sanoi painokkaasti. ”Ei muita, ja voi olla, että jos Kiiveri on kaapattu –”

”No eikö ole aivan ilmiselvää, että hänet on kaapattu?”

”Silvia tarkoittaa, että Kiiveri voi olla aivopesty”, Odette selvensi, ”ja jos näin on –”

”– meidän tehtävämme on eliminoida hänet”, Silvia päätti.

« Viimeksi muokattu: 01.11.2019 21:59:10 kirjoittanut Sokerisiipi »

Sokerisiipi

  • Teekeisarinna
  • ***
  • Viestejä: 4 688
21.

Minun ja Kreetan järkytys ilmeni täydellisenä sanattomuutena. Eliminoida. Se kuulosti sotilaalliselta termiltä. Ensimmäistä kertaa kyseenalaistin sen, kuka Kerätär oikein oli. Jos Kerättärellä kerran oli tarpeeksi pokkaa, resursseja ja valtaa organisoida tällaisia eliminointitehtäviä, hän saattoi todellisuudessa olla kaikkea muuta kuin suojelusta ja ohjausta tarjoava kartanonpitäjä. Mitä jos Kerättärellä ei ollut aikomustakaan päästää meitä käsistään? Me saatoimme olla Kerättärelle vain uhrattavissa olevia työkaluja, joilla hän voisi saavuttaa hämärät päämääränsä. Ajatus kuvotti minua. Olinko minä sittenkin päätynyt taas toisen tyrannin niin sanottuun ”suojelukseen”? Vilkaisin metallista liukuovea, ja haluni perääntyä oli suuri. En tahtonut olla osallisena uuteen väkivallantekoon. Minun historiani oli jo liiankin verinen.


22.

”Kuka Kerätär on päättämään, saako tämä Reinar Kiiveri elää vai kuolla?” kysyin.

”Jotkut ihmiset ovat niin vaarallisia, että väärissä käsissä heidän vaarallisuutensa yltää globaalisiin mittasuhteisiin. Jos joku kykenee ohjailemaan heitä omiin tarkoituksiinsa, heidän ihmisyytensä on menettänyt merkityksensä. Heistä on tullut aseita, joiden olemassaolo uhkaa miljardeja ihmisiä. Sen vuoksi heidän on kuoltava”, Silvia sanoi. ”Luulisi sinun, jos kenen, käsittävän tämän.”

Sävähdin hänen sanojaan. Minusta tuntui, että se voisin olla ihan yhtä hyvin minä, joka istui Kiiverin sellissä.

”Sanotko sinä, että minun ihmisyyteni on kyseenalaistettu?” kysyin suoraan. Silvian katse oli tunteeton.

”En. Sinulla on vielä toivoa”, Silvia sanoi. ”Muuten olisit jo kuollut.”


23.

Hiljaisuus oli jännittyneisyydessään hyvin epämukava. Kreeta, Odette ja Silvia katsoivat minua kuin olisin kantanut tappavaa loista, joka liian läheisessä kontaktissa saattaisi tarttua heihinkin. Minulla oli sairas, petetty olo. Tuntemani viha oli niin voimakasta, että näkökenttäni oli kaventunut ja hengitykseni raskasta.

”Selvä”, totesin. ”No, haistakaa kaikki pitkä vittu. Meikä häipyy.”

Tartuin liukuoveen, käskin lukituksen väistymään ja kiskoin voimieni takaa. Ovi liikahti ehkä muutaman sentin. Urisin turhautuneisuudesta ja kiskoin, revin ja kiroilin. Ovi pysyi kiinni, mikä oli vielä suurempi pettymys. Fysiikan lait koituivat pakoni kohtaloksi. Kuinka ironista. Silvia tuli repimään minut irti.

”Sinulla ei ole vaihtoehtoja”, Silvia totesi. ”Tämä tehtävä suoritetaan loppuun.”

Fairy tale

  • ***
  • Viestejä: 1 842
Ohhoh, nyt tuli paljastuksia. Jännittäviä sellaisia.

Lainaus
Ensimmäistä kertaa kyseenalaistin sen, kuka Kerätär oikein oli. Jos Kerättärellä kerran oli tarpeeksi pokkaa, resursseja ja valtaa organisoida tällaisia eliminointitehtäviä, hän saattoi todellisuudessa olla kaikkea muuta kuin suojelusta ja ohjausta tarjoava kartanonpitäjä.
Pelkästään Kerätär-nimitys kuulostaa ensialkuun melko viattomalta, mutta täti taitaakin olla ehtaa rautaa?  :D

Voi kylläpä tämä on mielenkiintoista. Meneeköhän kaikki kerralla putkeen ja pakettiin? Hiukan jaksan epäillä. Kyllä matkassa aina jotain haaveria pitää tapahtua. Kiitos taas jatko-osista.  :)

Sokerisiipi

  • Teekeisarinna
  • ***
  • Viestejä: 4 688
Fairy tale: Hyvä, että tarinan käänteet pitävät otteessaan! Kerätär on ehdottamasti rautaa! Sittenpä näet ;) Kiitos jälleen kommentista!



24.

Hiljaisuus oli jännittynyt, mutta se ei ollut mitään verrattuna siihen, miltä minusta tuntui. Raivon kuohu sai minut tärisemään.

”Hillitse itsesi, Mars”, Odette kuiskasi. ”Meillä ei ole varaa tuollaisiin tunteenpurkauksiin.”

”Haista vittu”, sihahdin. ”Teillä ei ole oikeutta vaatia minulta mitään, ei äskeisen jälkeen.”

Odette ei pystynyt puolustautumaan, joten hän pysyi hiljaa.

Hissin ovet avautuivat. Edessä oli pitkä, hämärä käytävä, jota valaisivat ainoastaan himmeät, oranssit valot lattianrajassa. Aivan kuin koko laitos olisi ollut energiansäästötilassa. Se oli omituisuudessaan pahaenteistä. Liikuimme ripeästi. Sellejä lähestyessämme minä avasin niin monta järeästi suojattua ovea, että sekosin laskuissa. Minua alkoi todella pelottaa se, mitä löytäisimme, kun pääsisimme perille.


25.

”Miksei täällä ole vartijoita?” Kreeta kuiskasi. ”Tai edes kameroita.”

”Kameroita on”, Odette sanoi, ”mutta minä ylikuormitin järjestelmän heti tullessamme.”

”Okei, hyvä, mutta se ei selitä vartijoiden puutetta”, Kreeta intti. ”Minua hermostuttaa. Tuntuu kuin kävelisimme suoraan ansaan.”

”Friikillä on pointti”, sanoin, ja Kreeta potkaisi minua kipeästi polvitaipeeseen. ”Senkin ämmä!”

”Hiljaa kumpikin!” Silvia sähähti.

”Sinä tiedät jotakin”, syytin. ”Me ansaitaan totuus!”

Kreeta nyökytteli.

”Odette”, Silvia sanoi. Odetten sormi hipaisi niskaani ja sain niin mojovan sähköiskun, että tuuperruin hetkeksi. Kreetalle kävi samoin. ”Te kaksi ette kysele! Teidän tehtävänne on totella! Onko selvä?”

En vastannut.

”Odette.”

”Ei, älä!” henkäisin ja kompuroin ylös. ”Selvä on.”


26.

Saavuimme leveälle käytävälle, jossa oli numeroituja ovia. Niitä oli viisi. Jokaisessa huoneessa oli viisi selliä. Viimeisessä ovessa ei ollut kahvaa lainkaan, toisin kuin muissa ovissa. Kämmeneni hikosivat.

”Odota”, Odette sanoi, kun nostin tärisevää kättäni. ”Ovessa on voimakas sähkövaraus.”

Odette painoi kätensä ovelle. Odetten hiukset nousivat pystyyn ja hänen ihonsa kipinöi. Me kavahdimme hänestä kauemmas.

”Kaikki hyvin”, Odette sanoi hymyillen. Kipinät katosivat. ”Heidän virheensä. Nyt olen entistä vahvempi.”

”Hyvä. Luulen, että se on tarpeen”, Silvia sanoi. ”Mars, sinun vuorosi.”

”Entä jos ovessa on lisää ansoja?” uikutin.

”Ne eivät laukea sinun kohdallasi”, Silvia sanoi, mutta hänen ilmeensä kertoi, ettei minulla ollut vaihtoehtoja.

Sokerisiipi

  • Teekeisarinna
  • ***
  • Viestejä: 4 688
27.

Silvia pakotti käteni ovelle. Valmistauduin kipuun, mutta ovi tuntui samanlaiselta kuin mikä tahansa ovi. Se taipui tahtooni. Olimme vihdoin perillä.

Huoneessa oli viisi selliä, joissa oli moninkertaiset lukot. Hermostuttavinta oli, että ovet olivat läpinäkyvät. Neljä vankia nukkui, mutta yksi oli hereillä. Hän tuli uteliaana tirkistelemään meitä.

”Älkää välittäkö hänestä. Hän ei pääse meihin käsiksi”, Silvia sanoi, mutta minun oli mahdotonta kääntää katsettani. Vanki oli muuttanut muotoaan. Minä katsoin itseäni silmästä silmään. Kauhu lamaannutti minut paikoillani.

”Mars, tule!” Odette komensi kärsimättömästi. Osoitin muodonmuuttajaa. Odetten pää kääntyi. Muodonmuuttaja vaihtoi heti hahmoa ja keikisteli nyt Odettena edessämme. Odette kavahti.

”Mennään.” Odetten ääni värisi.


28.

Reinar Kiiveri näytti olevan taju kankaalla. Näin hänestä vain villin kuontalon ja laihan vartalon. Hän näytti huonolta, ei, pahemmalta. Kiiveriä oli kidutettu. Minua kylmäsi.

”Mars, toimimme näin: sinä avaat sellin, minä menen sisään ja sinä vedät sellin kiinni etkä päästä meitä ulos, ellen anna sinulle merkkiä”, Silvia sanoi.

”Hyvä on.” Tilanne oli niin kuumottava, ettei niskurointi edes tullut mieleeni. Avasin sellin oven. Silvia astui sisään. Suljin oven. Selli oli äänieristetty. En kuullut, mitä Silvia sanoi, mutta hän sai Kiiverin hereille. He puhuivat jotakin. Kiiveri nousi ylös ja näytti suhteellisen tervejärkiseltä. Silvia antoi minulle merkin, mutta juuri silloin kaikki meni pieleen.


29.

Sellien ovet avautuivat. Sellejä vastapäätä oleva sileä seinä liukui syrjään ja paljasti sellaisen asearsenaalin, että eloonjääntimahdollisuutemme pienenivät saman tien desimaalitasolle. Vangit menivät seinälle ja alkoivat varustautua. Heidän liikkeissään oli tehokasta järjestelmällisyyttä. Tiesin heti, että he olivat tämän paikan todellisia vartijoita.

Silvia toimi salamannopeasti. Hän teloitti Kiiverin yhdellä laukauksella päähän. Silvian astuessa sellistä hänelle kävi samoin. Ampuja oli se virnistelevä muodonmuuttaja. Aseet osoittivat meitä, mutta Odette vapautti käsistään salamoita, joka tainnutti kaikki neljä vankia. He kouristelivat ja nytkähtelivät lattialla kuvottavan näköisesti.

”Hienoa, enää kaksikymmentä vihollista jäljellä!” totesin.

”Säästä suunsoittosi turvallisempiin hetkiin!” Odette huusi. ”Napatkaa tuosta seinältä itsellenne ase ja seuratkaa minua!”

Sokerisiipi

  • Teekeisarinna
  • ***
  • Viestejä: 4 688
30.

Laitos oli nyt kirkkaasti valaistu. Huoneen ulkopuolella Odette tarttui käteeni samaan aikaan, kun kaksikymmentä päätä kääntyi kohti meitä. He olivat aseistettuja ja valmiita. Me todella olimme kävelleet suoraan ansaan.

”Tapahtui mitä hyvänsä, älä päästä irti”, Odette käski. Panin merkille, ettei Kreeta saanut samaa ohjeistusta. Samassa valot sammuivat rätsähtäen. Syntyi sekasorto. Aseet laukesivat.

Odette kiskoi minua eteenpäin. En tajunnut, miten Odette edes kykeni suunnistamaan pimeässä, mutta hän eteni määrätietoisesti. Odette antoi sähköiskun jokaiselle, joka sattui eteemme, mutta hänen iskuistaan ei syntynyt edes yhden yhtä kipinää. Toisinaan Odette horjui, mutta hän toipui nopeasti. Selliosaston jäätyä taakse aloin uskoa, että me todella selviäisimme.


31.

Selviytymisviettini oli niin voimakas, ettei se jättänyt tilaa Kreetalle tai Silvian väkivaltaiselle kuolemalle. Odette valaisi kulkuamme kourallisella kirkkaita sähkökipinöitä. Juoksimme ovelta ovelle kohti hissiä, mutta takaa-ajajamme lähestyivät. Yritimme katkaista heidän kulkureittinsä lukitsemalla ovet takanamme, mutta he etenivät silti. He pääsivät jopa edellemme. Joko täällä oli salaovia tai he osasivat teleportata tai kävellä seinien läpi, mikä ei sekään ollut mahdoton vaihtoehto. Odette ei epäröinyt. Hän kävi päälle tai sähköisti kohteensa etäältä. Olin itse kelvollinen ampuja, joten autoin parhaani mukaan. Odetten täytyi muutenkin säästellä voimiaan hissiä ja sähkölukkoja varten, joten aseille tuli käyttöä. Emme jääneet katselemaan, olimmeko osuneet, sillä eteneminen oli tärkeintä.


32.

Juuri ennen hissiä luoti osui Odettea olkapäähän. Odette kaatui ja minä hänen mukanaan.

”Vangitkaa heidät elävänä!” kuului käsky. Meidän piiritettiin. Odette piteli veristä olkapäänsä.

”Olen pahoillani, Mars”, hän kuiskasi. Ajattelin, että hän pahoitteli kiinnijäämistämme, mutta kun Odette nosti kättään minua vastaan, oivalsin hänen aikomuksensa. Odette aikoi tappaa minut, koska olin liian vaarallinen vangittavaksi.

”No ei helvetissä”, sihahdin. Ammuin useita harhautuslaukauksia ja hajotin ympärillämme olevan ihmispiirin. Kierimme kauemmas. Kaivoin takataskustani painekranaatin. Vedin sokan irti ja heitin kranaatin taaksemme. Johan porukkaan tuli vipinää. He pakenivat vastakkaiseen suuntaan, kauemmas meistä. Tie hissille oli nyt esteetön. Pääsimme sisälle, mutta vasta hissin liikkuessa uskalsin hengähtää.