Kirjoittaja Aihe: Villejä lupiineja (aamunkoitto) | S, slashfluff (Onni/Jules), ficlet  (Luettu 1964 kertaa)

Parris

  • menteur artistique
  • ***
  • Viestejä: 3 185
Nimi: Villejä lupiineja (aamunkoitto)
Kirjoittaja: Bluji Ronen
Ikäraja: S
Genre: slashfluff
Paritus/päähenkilöt: Onni/Jules
Varoitukset: ei ole
Haasteet: Väripaletti (roosa), Fluffy10 sanalla "lupiini", Kaiken maailman ficlettejä viikon 27/2016 teemalla "Tunnin ficlet"
A/N: Tykästyin Aurinko ei laske -oneshottia (K-11) kirjoittaessani Onniin ja Julesiin niin paljon, että oli pakko saada jotain lisää heistä saman tien. Väripaletti-haasteesta saamani roosa inspiroi yhdistämään Fluffy10:n lupiiniin, ja niinpä tämä kokonaisuus tuli kasaan alle tunnissa. Nauttikaahan, lukijat! :)


***

Jules istuskeli ylösalaisin käännetyn ison, värikkään ruukun päällä ja haroi uneliaasti paksua punaista hiuspehkoaan katsellessaan soratien toisella laidalla seisovaa Onnia, jonka vasemmasta kädestä roikkui pensseli. Onni tuijotti keskittyneesti penkereelle sijoittamansa maalaustelineen yli sen takana kirkkaana loistavaa ketoa, joka oli täynnä väkevän violetteja ja haalean roosan värisiä lupiineja. Kevyt sipaisu toisensa jälkeen maalari alkoi toistaa maisemaa paksulle paperilleen pyrkien samaan herkkyyteen, joka hehkui aamuauringossa. Jules ihaili, kuinka hellästi Onni loi luontokuvaa väreillään, lisäsi hentoja vaaleanpunaisia tupsuja kukkien latvoihin.

Aluksi aikainen aamuherätys oli tuntunut aivan järkyttävältä ajatukselta Julesin mielessä. Kun Onni oli herätellyt Julesia varovasti tuuppien puoli viiden aikaan aamulla, tämä ei ollut miltei kyennyt avaamaan silmiään. Rauhallisesti ja huolellisesti kaksikko oli kuitenkin saanut itsensä ulkoilukuntoon, ja Jules oli auttanut ystäväänsä kantamaan yllättävänkin keveän maalaustelineen mökkitien varteen. Heidän eteensä auennut maailma oli kuitenkin lyönyt Julesin aivan ällikällä: heleissä punaisissa ja sinisissä pastellisävyissä tanssinut taivas loi muutamalla hahtuvalla ja varovaisesti horisontista kurkistaneella auringolla aivan täydellisen taustan maanpinnalla odottaneelle väriloistolle.

Hetken kauemmin Jules vielä katseli Onnin taideprosessia, joka oli yhtä aikaa niin tarkka, järjestelmällinen, ja toisaalta niin sattumanvarainen. Hiljalleen paperi oli kuitenkin täyttynyt vaaleiden kukkien pilvellä. Onnin eräänlainen zen-tila tuli päätökseen, kun Jules asteli tien yli paljain jaloin ja kietoi pitkät kätensä toisen pojan ympärille, lempeään halaukseen. Onni sulki silmänsä ja keinui hetken Julesin läheisyyden luomassa kuplassa, onnellisena kuulaasta kesäaamusta ja siitä, että sai jakaa sen hänelle rakkaan ihmisen kanssa. Jokin herätti Onnin mielessä kuitenkin ajatuksen; hän avasi raukeasti silmänsä, tarttui Julesin käteen ja alkoi maalata siihen roosamaalilla kukkaa.

Kun viimeinenkin terälehti oli piirtynyt Julesin käteen, Onni piirsi saman kuvion oman kämmenensä pintaan, ehkä fyysisesti katoavaksi mutta henkisesti aina mukana pysyväksi muistoksi. Lopulta Onni painoi vaaleanpunaisesta maalista kostean kätensä Julesin käteen, veti tämän lähelleen ja kuiskasi lähes ääneti tämän korvaan lupauksen, ettei mikään koskaan erottaisi heitä, sillä lupiiniaamu pysyisi heidän mielessään ikuisesti.
« Viimeksi muokattu: 10.06.2017 10:54:26 kirjoittanut Ronen »

Tuhisija

  • Vieras
Kommenttikamppanjasta tervehdys :)

Tämä oli musta tosi ihana ja suloinen pieni pätkä näiden kahden aamusta! Tuo aamuinen tunnelma jotenkin välittyi tänne asti ja kaikkea tätä värimaailmaa oli oikein mukava kuvitella päässään, koska violetti ja roosa ovat niin nättejä värejä puhumattakaan nuista taivaan pastellisista sävyistä. Ah. Tämän värimaailma oli siis erittäin kaunis (voiko tekstistä sano niin? No minä sanon! :'D)

Onni ja Jules vaikuttavat hyvin symppisparilta. Lukaisinkin tuolta Aurinko ei laske tekstistä, että Jules on kanadalainen vaihto-oppilas, joten sekin on miulle selvää. Varmasti on Jules vähän hämillään ollut, kun Onni raahaa sen aikaisin aamulla katsomaan kukkaketoa ja pastellitaivasta ja sitä kun tämä itse maalaa. Musta tuntuu että tällaisissa slash parituksissa, missä toinen on luova jollain valokuvauksellisella tai taiteellisella tavalla, niin on melko yleistä, että löytyy joku sellainen teksti, missä se toinen raahaa toisen tekemään asiaa x tai katsomaan kun tehdään asiaa y. Mutta ei mua haittaa yhtään, koska niitä on aina niin ihana lukea, tykkäilen! :D

Tässä varsinkin tykkäsin, kun se luonto ja aamun kauneus löivät Julesin ällikällä ja liitin sen siihen, että se on vaihto-opiskelija eikä se ole sillä tavalla nähny vielä kunnolla aikaisen Suomen kauneutta. Ja poikien halihetki oli oikein söpö ja Onnin käteen maalailut awws! Tosi suloista :''>

Tykkäsin tästä siis erittäin paljon ja taidan mennä lukaisemaan tuon shotin näistä vielä. Kiitos paljon!

Aewyn

  • ***
  • Viestejä: 75
  • Syöksylaskija
Täälläkin kommenttikampanjasta! Iltaa!

Ensinnäkin kiitos tekstistä, se oli aika ihana! :)

Mennäänpä sitten siihen, miksi se oli aika ihana. Tämähän oli aivan lyhyen hetken kuvaus ja olit onnistunut siinä tosi hyvin. Rakastan luontokuvailua ja teen sitä itse ihan ylettömän paljon ja tässä sulla oli aivan ihanaa ympäristön kuvailua, tosi elävää ja toimivaa. Tapa, jolla maalailit tekstin samoilla väreillä, joilla Onni maalasi tauluaan oli todella herkkä. Muutama lause tuntui ehkä turhan pitkältä, mutta niistäkin pääsee jatkossa eroon pätkimällä, mikäli vain tahtoo. Lienee kyse makuasiasta :)

Tunnelma oli läpi tekstin systemaattisesti sellainen uninen ja raukea ja siitä kyllä pidin! Täytyy muuten siitäkin kehaista, että yleensä kun näen että genrenä on fluff, niin katoan aika äkkiä - aika monet fluff-tekstit on ällösöpöjä, mutta tämä ei kyllä mennyt sellaiseen ylenpalttiseen siirappisuuteen ollenkaan, pisteet siitä! Tekstin lopetus oli tietysti tosi suloinen, mutta ei liikaa. Se oli ihan hyvällä tavalla herkkä ja kaunis.

Unohdin jossain kohtaa tesktiä, että kyse oli slashistä, varsinkin kun olit kirjoittanut, että Jules auttoi ystäväänsä kantamaan sitä maalaustelinettä. Se ei siis ollut huono juttu ollenkaan, koska tokihan he nyt varmasti ystäviäkin ovat. Lopun hempeily sitten ei ehkä mennyt kaverifluffysta enää. Tai no en tiedä, ehkä olisi saattanut mennäkin. Mittaan sitä aina sillä, mitä Frodo ja Sam voisi tehdä yhdessä :D Ja itse asiassa se olikin se seikka, jonka takia kiinnostuin kyllä tästä parituksesta lukemisen aikana melko paljon. Käyn varmasti lukemassa tuon toisenkin tekstin, jonka olet näistä hahmoista kirjoittanut. Tykkään sellaisista syvistä kumppanuus-jutuista, oli ne seksuaalisia tai ei.

Jos sisällön lisäksi puhutaan myös tekstin ulkomuodosta, niin minulla ei siihen ainakaan ole mitään sanottavaa. Rakenteellisesti on siis tosi jees!

Kiitos vielä! Tämä oli kyllä mukava lukea.
Toiveitten tunkio, sielu tuskiemme.