Kirjoittaja Aihe: Tätä jaksaa odottaa, S | slash, fluffy | Nuuk/Sakari  (Luettu 1820 kertaa)

Sokerisiipi

  • Teemestari
  • ***
  • Viestejä: 6 067
Nimi: Tätä jaksaa odottaa
Kirjoittaja: Sokerisiipi
Ikäraja: S
Tyylilaji: slash, fluffy
Paritus: Nuuk/Sakari
Haasteet: Fluffy10 #2, Ficlet300 100. Helmikuu ja 128. Vuosikymmen, One True Something 20 #2 ja Sanaboolia ja sattumankauppaa

A/N: Pelkään, että tämä on liian lässy, mutku mutku. Angstataan enemmän sitten seuraavalla kerralla tai jotain :'D

Sanaboolin sanat:

pelokas, kissamainen, hiljainen
kitara, höyhen, kaupunki
ajatella, henkäistä, hajota


Tätä jaksaa odottaa

On helmikuun leudoin päivä. Mittari on lähellä nollaa ja lunta sataa koko päivän. Kun menee ulos, sitä on kaikkialla: niskassa, silmäripsissä ja takinkauluksen alla. Nuuk huokaa ja nostaa kaulahuivia kasvojensa suojaksi. On silti myönnettävä, että lumi tekee maisemasta kauniin. Kova kaupunki muuttuu pehmeämmäksi ja iltavaloissa vastasatanut lumi kimaltaa. Lumiset puut ja hiljaiset kadut tuovat mieleen joulukortit, jotka Nuukilta jäi kaksi kuukautta sitten lähettämättä.

Muisto saa miehen huokaamaan. Silloin oli niin paljon muuta mielessä, opiskelukiireitä ja joulustressiä. Aivan kuten kesäänkin, jouluun kohdistui aina kohtuuttoman suuret odotukset, jotka usein jäivät täyttymättä. Tässäkö tämä nyt oli, Nuuk ajatteli silloin, mutta asialle ei voinut mitään. Lapsuuden maagisuus oli poissa, oli ollut jo vuosia, mutta jotenkin sen aina unohti vuoden kuluessa, kunnes oli aika taas odottaa.

Sakari seisoskelee kirjaston katoksen alla. Miehellä on kuulokkeet korvissa eikä tämä huomaa Nuukin saapumista ennen kuin hän koskettaa Sakarin käsivartta. Mies henkäisee terävästi eikä pelokas ilme tahdo kadota, vaikka Sakari näkeekin jo, että se on vain Nuuk.

”Sori”, Nuuk pahoittelee.

”Ei haittaa”, Sakari vakuuttaa ja hymyilee hermostuneena. ”Oon ollu omituisen säikky koko päivän.”

”Ai?” Nuuk sanoo kysyvään sävyyn, mutta Sakari vain kohauttaa olkapäitään eikä tarkenna. Nuuk ei ota sitä henkilökohtaisesti.

Nuukilla ei ole oikeastaan muuta asiaa kuin kirjojen palautus ja tietysti Sakari. Se riittää Nuukille. Hänen puolestaan he voisivat vaikka harhailla loppupäivän loputtomassa lumisateessa.

”Mitä sä haluaisit tehdä seuraavaksi?” Nuuk kysyy. Sakari hymähtää vähän ujosti ja utelias hymy hiipii Nuukin suupieleen. ”Mitä?”

”Ehkä me voitais – ömm”, Sakari mutisee eikä katso Nuukiin. ”Mennä kotiin ja pussailla?”

Nuukin sydän lyö lujempaa ja leveä hymy kipristelee kasvoilla. Sakarin ujous on välillä niin ylitsevuotavan hellyttävää, ettei Nuuk tiedä, mitä oikein tehdä tuon miehen kanssa.

”Joo, toi kuulostaa oikein hyvältä”, Nuuk sanoo, ja heillä on suunnitelma.

*

Sakarin luona Nuuk onnistuu kaatamaan nurkassa seisovan, varmasti useamman vuosikymmenen ikäisen kitaran, joka kolahtaa lattialle päästäen rumia, epävireisiä ääniä. Nuuk tietää, ettei Sakari soita, mutta soitin on tälle tärkeä. Se on muisto Sakarin edesmenneestä isästä.

Nuuk ajattelee, että Sakari hermostuu, ja on hänen vuoronsa näyttää pelokkaalta, mutta Sakari vakuuttaa, ettei ole mitään hätää. Vahinkoja sattuu eikä mitään hajonnut. Nuuk panee kuitenkin merkille, miten hellästi Sakari nostaa kitaran ja asettaa sen huolellisesti takaisin paikoilleen nurkkaan, jossa sen voi nähdä joka puolelta asuntoa. Ehkä miehen sisällä kuohuu, mutta tämä ei vain näytä sitä. 

Sakarin arvoitukselliset mielenliikkeet tekevät Nuukista levottoman. Hän käpertyy kissamaisesti sohvalle jalat koukussa. Sakari tulee viereen eikä tämä hetkeen sano mitään. Hiljaisuus hirvittää.

”Ehkä se pitäisi viedä varastoon”, Sakari lopulta toteaa. ”Tai siis. Onhan se aika tyhmää pitää kitaraa esillä, jos ei edes soita.”

”Ei se ole tyhmää”, Nuuk sanoo. Hän koskettaa sormillaan Sakarin kämmentä kevyesti, ehkä liiankin, ehkei se tunnu höyhentä kummemmalta, mutta toivottavasti se riittää. ”Mä ymmärrän.”

Sakarin sinisissä silmissä lepää syvä ahdistus, joka ei ikinä päästä miehestä täysin irti. Sakari sulkee silmänsä ja Nuuk suutelee häntä. Arat kosketukset muuttuvat varmemmiksi, ja Nuuk sulaa, rentoutuu ja painautuu lähemmäs. Sakarin kädet ovat hänen ympärillään, ja hänellä on hyvä, lämmin olo. Kaikki vaikeus jää.

”Mulla on ollu sua ikävä”, Sakari sanoo myöhemmin, kun kynttilät palavat ja kodikas hämärä tekee Nuukin raukeaksi. ”Vasta kun me nähdään, tajuan kunnolla, miten paljon oon kaivannut sun seuraa.”

”Mä tiedän. Musta tuntuu samalta”, Nuuk vastaa. Hän pörröttää Sakarin tukkaa ja hymyilee tämän villapaitaa vasten. Tätä Nuuk jaksaa aina odottaa, Sakaria ja aikaa tämän kanssa, ja se on joka kerta sen arvoista.

Tuhisija

  • Vieras
Vs: Tätä jaksaa odottaa, S | slash, fluffy | Nuuk/Sakari
« Vastaus #1 : 10.09.2016 00:17:13 »
Mä aina ilahdun, kun sie kirjotat Nuukista ja Sakarista, koska oon jotenkin vain niin tykästynyt niihin. En tiiä miksi, mutta ne jotenkin vain vetoaa muhun omalla tavallaan. Ehkä siksi kun Sakari on sellainen ujohko ja ne on niin söppänöitä, vaikka niilläkin on omat keskinäiset vaikeutensa.

Tässä oli aivan ihana kerrontatyyli, joka imaisi miut mukaansa heti ensimmäisiltä riveiltä. Olit niin kauniisti kuvaillut lumisadetta ja sitä säätä, joka helmikuisena päivänä vallitsi, huh. Ja Nuukin lähettämättä jättämät joulukortit olivat kiva yksityiskohta. Kun Nuuk saapuu Sakarin luo niin äww miten ujosti Sakari ilmaisee, että haluaisi mennä vain kotiin ja pussailla Nuukin kanssa. Oikein suloista. Sakari on varmaan pohtinut päässään useaan otteeseen, että miten ilmaisisi sen Nuukille, ainakin musta ajatus siitä tuntuu kovin söpöltä. Ja ihanaa että Nuuk vain pitää Sakarin ujoutta hellyttävänä. Muutenkin Nuukin reaktio Sakarin sanoihin oli äwws.

Sie pelkäsit että tämä olisi liian lässy, mutta mun mielestä vaikka tämä onkin kovin fluffinen niin tuolla taustalla oli omaa epävarmuuttaan ja myös jonkinlaista pientä surua Sakarin isän kitarasta ja isästä yleensä. Lisäksi myös Sakarin ahdistus. Joten ei tämä miun mielestä ollut näille pojille liian lässy, kun nuo kuitenkin häilyivät siellä taustalla. Ja sekin että Sakarin arvoitukselliset mielenliikkeet tekevät Nuukista levottoman, vähän säröjä fluffiin siinäkin. Juuri sopivia säröjä. Mutta loppukin oli aivan ihana, kun miehet vain ovat sohvalla, pussailevat ja he rentoutuvat. Ja Sakarin sanat Nuukille, äww. Varmasti jaksaa odotta toista ja aikaa toisen kanssa, kun tietää että se tulee olemaan ihanaa ja kaiken odotuksen arvoista.

Kiitos paljon tästä ja näistä miehistä, tykkäilin paljon ♥