Kirjoittaja Aihe: Mad Max: Fury Road: Entropiaa, max. K-11 (3/5 ilmestynyt 5.1.2019!)  (Luettu 1550 kertaa)

sugared

  • kunoichi
  • ***
  • Viestejä: 1 112
Ikäraja: max  K-11

A/N: Voi vitsi, miten innostuin, kun paluulennolla Cathay Pacificin leffavalikoimiin oli ilmestynyt Fury Road. Ja voi vitsi, miten innoissani olinkaan siitä leffasta! Sehän oli täynnä just ficcarin mentäviä aukkoja, ja täällä on sormet syyhynnyt päästä jotain kirjoittamaan. Immortan Joen viisi vaimoa olivat musta yksi parhaista jutuista koko leffassa, ja tarkoituksena ois kirjoittaa jokaisesta yksi ficlet. Luvassa on paljon (usein tiedettä melko vapaasti tulkitsevia) avaruushöpinöitä, sori siitä. Tää muuten osallistuu Karvalakkirakastajan Kirjoita ja julkaise jotain -haasteeseen.



Ikäraja: S
Fandom: Mad Max: Fury Road
Tyylilaji: draama
Hahmot: Cheedo the Fragile
 

Linnunluita

Biodomin seinien sisällä, kahlittuna, Cheedo oli ajatellut vapautta päivittäin. Kuvitellut, miltä se maistuisi. (Äidinmaidolta tai ehkä vielä makeammalta.) Arvaillut, miltä se tuntuisi. (Kuin pulahtaisi lämpimään, hajustettuun kylpyyn.) Vapaus – jo sana oli soinut niin kauniisti hänen huulillaan, että sen täytyi olla jotakin suurta ja ihanaa.

Nyt kun hän katseli ympärilleen menneisyyden tuhkaan hautautuneessa autiomaassa, hän viimein tiesi, miltä vapaus maistui ja tuntui.

Se oli kylmää ja kovaa kuin rauta, yhtä armotonta.

Vapaus kuolla. Siitäkö he olivat haaveilleet? Senkö eteen he olivat taistelleet? Senkö vuoksi Angharad, ihana suloinen Angharad, oli antanut henkensä? Vapaa kuin taivaan lintu, se oli ollut heidän mantransa. Nyt kaikki linnut olivat kuolleet, ja niiden luut murenivat tomuksi hänen jaloissaan.

Yön kylmyys, lohduttomuus sai Cheedon hytisemään. Vapaus oli yhtä kuin loputon tyhjyys hänen ympärillään. Vankilassa hänellä oli sentään ollut paksu täkki harteillaan, pehmeät untuvat pieluksenaan, Angharadin tarinat ilonaan. Lukittuna häkkiin, mutta häkki oli sentään kultainen. Furiosa oli ollut oikeassa, heillä ei ollut valittamista.

Ja kuitenkin. Ja kuitenkin hänen sydämensä löi kiivaammin kuin koskaan. Hänen ajatuksensa olivat säkenöivän kirkkaat. Kuvat siitä, mitä oli ollut, väistyivät hänen mielessään ja tekivät tilaa kuville siitä, mitä voisi olla.
« Viimeksi muokattu: 05.01.2019 12:54:49 kirjoittanut Waulish »



her shaking shaking
glittering bones

Helyanwe

  • ***
  • Viestejä: 125
Vs: Mad Max: Fury Road: Entropiaa, max. K-11 (1/5)
« Vastaus #1 : 31.03.2016 20:25:48 »
Oi, huomasin otsikon ja henkisesti hypin riemusta. Vielä enemmän hihkuin kun huomasin että näitä on tulossa lisää, jokaisesta vaimosta. Tästä fandomista näen täällä valitettavan vähän ficcejä (nyyh), joten on aina ilo jos niitä alkaa kerääntymään.

Cheedo jäi ehkä hieman toisten varjoon, mutta toisaalta hänellä oli leffassa pari ihan merkittävääkin kohtausta, joten hyvä jos hänestäkin kirjoitetaan. Tässä oli selkeä ajatus vapaudesta, sen ihannoinnista ja pettymyksestä, kun se ei ollutkaan sitä miksi luultiin. Kaipuu entiseen, häkkiin joka sentään oli ollut kultainen. Juuri noin uskon Cheedon ajatelleen hänen yrittäessään epätoivon hetkellä takaisin Immortanin luokse. Myös Cheedon ikävä ja suru Angharadin poismenosta oli liikuttavaa, sillä vaimoista nuorimmalle ja haavoittuvaisimmalle vanhemman naisen täytyi olla jonkinlainen esikuva. Jos ei äitihahmo, niin kenties isosisko.

Lainaus
Kuvat siitä, mitä oli ollut, väistyivät hänen mielessään ja tekivät tilaa kuville siitä, mitä voisi olla.

Ah, täydellinen lopetus, juuri toivo onkin se tunne mikä ajoi vaimoja eteenpäin vaikeuksista huolimatta. Jään innolla odottamaan seuraavia osia (erityisesti Capablea, punapää on lemppari ; D ). Kiitos tästä <3

"Makuasioista ei voi kiistellä, mutta huonosta mausta on velvollisuus huomauttaa."

sugared

  • kunoichi
  • ***
  • Viestejä: 1 112
Vs: Mad Max: Fury Road: Entropiaa, max. K-11 (1/5)
« Vastaus #2 : 27.10.2017 21:01:33 »
Helyanwe: Ensinnäkin: iiiso kiitos kommentista! Toiseksi: ANTEEKSI!!! Mua hävettää a) vastata kommenttiin yli vuoden myöhässä ja b) todeta jälleen kerran, että mun ei kannata julkaista mitään ennen kuin se on valmista eikä ainakaan LUVATA mitään jatkoa, ennen kuin sitä on kirjoitettu. Huokaus. Ihana kuulla, että tykkäsit Cheedo-palasta ja olen todella iloinen, jos satut vielä tähän törmäämään! <3

Tämä toinen osa kertoo The Dagista, ja sen aihio on ollut mulla mielessä pitkään. Nyt otin itseäni niskasta kiinni ja päätin kirjoittaa, meni syteen tai saveen. Musta vaikeimpia tekstejä kirjoittaa on ne, joihin on mielessä Hieno Idea, jonka haluais saada jotenkin just täydellisesti paperille.

Ikäraja: S
Fandom: Mad Max: Fury Road
Tyylilaji: draama
Hahmot: The Dag




Puhalluskukkapellot

He istuttivat siemenet köyhään, kylmään maahan. Dag tanssi sateelle, luki loitsuja ja kirjoitti rukouksia jumalille, joita ei tuntenut. Lopulta hedelmättömästä mullasta nousi hentoisia elämän aihioita. Se oli kuin pieni ihme. Toisaalta, elämän tiedettiin sikiävän surkeammissakin olosuhteissa.

Kun hän iltaisin sulki silmänsä, hän näki edessään kultaisen, tuulessa kuiskivan viljapellon. Hän nukahti hymyillen, kahden sydämen sykettä kuunnellen.

Hän hyväili vihreitä lehtiä, pehmeitä ja tuoreita kuin vastasyntyneen sormet. (Hän oli laskenut ne moneen kertaan ennen kuin oli varma, että niitä tosiaan oli kymmenen.)
Kuinka kauan vielä, ennen kuin he voisivat kerätä talteen kultaiset siemenet, jauhaa ne jauhoiksi, leipoa ne leiväksi? Ilo pulppusi hänen sisällään, kun hän ajatteli vastaleivottua, höyryävää leipää.

Taimista kasvoi sitkeitä varsia ja keltaista kukkaa.
"Rikkaruohoja!" Cheedo parahti.
"Puhalluskukkia!" Dag hihkaisi.
Furiosa ei sanonut sanaakaan. Dag kuuli tämän itkevän suljetun oven takana.

Tänään hän kylvettää tytärtään kuunvalossa ja katselee peltoaan. Tuhannet haituvaiset pilvet hohtavat valkoisina yötä vasten, ja pienenpienet laskuvarjot taistelevat kevyttä tuulta vastaan.

Hän tuudittaa lasta sylissään, katselee täydellisiä kasvoja, jotka päivä päivältä käyvät hänelle vähemmän vieraiksi. Hän painaa huulensa pientä korvannipukkaa vasten ja kuiskaa:
"Me teimme sen, Angharad. Me löysimme vihreän maan."



her shaking shaking
glittering bones

Helyanwe

  • ***
  • Viestejä: 125
Vs: Mad Max: Fury Road: Entropiaa, max. K-11 (2/5)
« Vastaus #3 : 29.10.2017 18:57:17 »
Puhalluskukkia, aww <3 Ihanaa että tälle tuli jatkoa! Tykkäsin nimen lisäksi siitä, miten tässä kerrotaan nimenomaan Immortanin kuoleman jälkeisestä ajasta, ja kuinka silloin on rauha.

Lainaus
Dag tanssi sateelle, luki loitsuja ja kirjoitti rukouksia jumalille, joita ei tuntenut.
Juuri sellaisena hahmona ajattelin Dagin, että vähän sellainen erikoinen luonnonlapsi.

Lainaus
Hän hyväili vihreitä lehtiä, pehmeitä ja tuoreita kuin vastasyntyneen sormet. (Hän oli laskenut ne moneen kertaan ennen kuin oli varma, että niitä tosiaan oli kymmenen.)
En ole varma miten olit tarkoittanut tuon kohdan, mutta jotenkin minulle tuli sellainen vaikutelma, että Dag on tosiaan laskenut myös tyttärensä sormet, koska aika monella sen elokuvan hahmoista on kaikenlaisia epämuodostumia. Siksi ehkä sormet oli laskettava moneen kertaan, koska on vaikea uskoa, että sellaisessa maailmassa voisi syntyä jotain kokonaista. Mutta ehkä vähän ylitulkitsen tässä ;D

Lainaus
Hän tuudittaa lasta sylissään, katselee täydellisiä kasvoja, jotka päivä päivältä käyvät hänelle vähemmän vieraiksi.
Lainaus
"Me teimme sen, Angharad. Me löysimme vihreän maan."
No niisk :'( Jälleen kaunis lopetus ja ihanasti käy ilmi, kuinka Dag hitaasti oppii rakastamaan tytärtään, vaikka lapsen isä olikin mitä oli. Ja sekin, kuinka lapselle on annettu nimeksi Angharad. <3
"Makuasioista ei voi kiistellä, mutta huonosta mausta on velvollisuus huomauttaa."

sugared

  • kunoichi
  • ***
  • Viestejä: 1 112
Vs: Mad Max: Fury Road: Entropiaa, max. K-11 (2/5)
« Vastaus #4 : 05.01.2019 10:54:49 »
Helyanwe: Kiitos sulle ihan älyttömästi kommentista; ihanaa, että löysit lukemaan vielä tätäkin!
Lainaus
En ole varma miten olit tarkoittanut tuon kohdan, mutta jotenkin minulle tuli sellainen vaikutelma, että Dag on tosiaan laskenut myös tyttärensä sormet, koska aika monella sen elokuvan hahmoista on kaikenlaisia epämuodostumia. Siksi ehkä sormet oli laskettava moneen kertaan, koska on vaikea uskoa, että sellaisessa maailmassa voisi syntyä jotain kokonaista. Mutta ehkä vähän ylitulkitsen tässä ;D
Eikä kun just noin mä sen tarkoitin, kuten tulkitsit! Haha.

Oon kyllä suorastaan ylittänyt itseni nyt tän julkaisutahdin reippauden kanssa. :') Tämänkertaisen oon oikeesti kirjoittanut varmaan vuosi sitten, mutta joki itsekriittisyyden aalto pyyhkäisi yli ja se jäi julkaisematta. Tää sijoittuu tuohon samaan ajankohtaan kuin Cheedo-tekstikin.

Ikäraja: S
Fandom: Mad Max: Fury Road
Tyylilaji: draama
Hahmot: Toast the Knowing



Tähtimerivirtoja

Toast oli ehtinyt unohtaa, mitä vapaus todella merkitsi: hiekkaa. Hiekkaa kaikkialla; hiekkaa varpaidenväleissä, nivustaipeissa, korvakäytävässä, silmäluomen alla. Yöllä sekin sentään lepäsi eikä kuhissut hänen jaloissaan kuin hyönteisparvi. Hän piirteli siihen summittaisia kuvioita odottaen, että ne paljastaisivat hänelle ratkaisun. Pakotien tästä yksinäisestä maasta.

"Katso tähtiin, tyttäreni", oli hänen äitinsä sanonut kauan, kauan sitten. He olivat istuneet savesta rakennetun majansa kynnyksellä, alati nälkäisinä mutta vailla kahleita.
"Katso tähtiin, kun olet eksyksissä. Katso tähtiin, kun et löydä tietä. Katso tähtiin, kun haluat kotiin."
Sen ikäisenä kaiketi kuului asiaan uskoa kaikki, mitä äiti sanoi, ja niin hänkin oli uskonut.
Sittemmin heidän kotikylänsä oli hautautunut hiekkaan ja hän oli kasvanut aikuiseksi.

Hänen äitinsä ei ollut yksin sokeassa uskossaan tähtiin. Ihmiset olivat kysyneet suuntaa tähdiltä tuhansien vuosien ajan. Ei ihme, että he olivat niin hukassa. Tähden, jonka alla he olivat kulkeneet, oli täytynyt sammua jo aikoja sitten. Sama kuin olisi kysynyt neuvoa kuolleelta. Ei, hän ei kysyisi tähdiltä enää yhtään mitään.

Siispä, kun hän sinä yönä kohotti katseensa, se tapahtui vahingossa.

Taivaalle oli syttynyt kaksi uutta tähteä.



her shaking shaking
glittering bones