Halusin vain tulla tänne hehkuttamaan Heartstopperia, jonka 2. kausi tuli tällä viikolla Netflixiin ja jonka ehdinkin jo kahdessa päivässä katsoa läpi. Spoilaamatta liikaa tämä kakkoskausi oli ykköskauden tapaan valtavan liikuttava ja kerrassaan ihana. Tykkään siitä, että sarjakuvamaisuutta on vähän tuotu tähän tv-sovitukseen, ja se täydentää kerrontaa tosi kivasti. Heartstopperissa on ihanaa myös sen kuvaus ystävyydestä, kun kaikki saavat olla sellaisia kuin ovat, ja toisia tuetaan jotenkin ehdoitta ja riidatkin syntyy suurinpiirtein siitä, että välitetään toisesta, muttei osata näyttää sitä. En tiedä, onko maailma nykyään vähän parempi paikka, mutta mun teini-iän muistoissa asiat eivät olleet noin ihanasti.
Iloitsin myös siitä, että tässä kakkoskaudella muutkin hahmot, kuin päähenkilöt pääsivät esiin ja heidän tarinansa syvenivät. Erityisesti tykkäsin jotenkin Isaacin itsensä löytämisestä, koska hän on ollut jotenkin kauhean symppis hahmo, mutta jäi ykköskaudella vähän pinnalliseksi. Nuoret näyttelijät on myös hirveän taitavia, ja sarjasta välittyvä tunnelma on tosi aito ja välitön. Taidanpa mennä tästä katsomaan molemmat kaudet uudestaan läpi...
Tykkään myös ylipäänsä kovasti siitä, miten nykyään on paljon nuorille suunnattuja sarjoja (tulee mieleen Skam ja Sex Education), joissa oikeasti käsitellään nuorten elämässä tärkeitä asioita jotenkin fiksusti ja oivaltavasti ja joissa on representaatiota jotenkin luontevasti. Missä sellaiset sarjat oli silloin, kun olin itse teini? Tuntuu, että monia nykysarjoja tehdessä on oikeasti haluttu tuoda esiin mm. seksuaalisen suuntautumisen, sukupuolen, mielenterveyden ja ympäröivän maailman odotusten kanssa kamppailua ja näyttää, että ne ovat osa elämää ja että vaikeuksienkin kanssa voi elää. Ja se tehdään jotenkin luontevasti eikä mässäillen, toivoa herättävästi.
