Kirjoittaja Aihe: Äiti, oletko sä enkeli? K-11 Osa 19/19 VALMIS! 7.3.14!  (Luettu 6098 kertaa)

Aimtist

  • raremagneetti
  • ***
  • Viestejä: 448
Kaksi lukua taas kerralla, no kyllä kelpaa! (:

16. luku on oikein suloinen ja piristävä, toi tuossa lukiessa oikein hymyn huulille :) Alexista tuli myös huomattavasti nuoremman oloinen, kun hän pääsi pitämään hieman hauskaa. Mukavaa vaihtelua, saavat nämä kaksikin pienen tauon murheistaan.
Lainaus
Nauru kaikui keittiön kaakeliseinistä iloisen hersyvänä ja Alexista tuntui hyvältä nauraa itkemisen jälkeen.
Tuo kohta jäi parhaiten mieleen 16. osasta, aluksi siksi, että tuo hersyvä oli minulle ihan uusi sana :D Mutta tuo virke on myös rakennettu todella hienosti, en sinällään osaa sanoa, miksi siitä pidän. Se vain tiivistää tuossa luvussa ilmenevän onnellisuuden ja huojennuksen mielestäni parhaiten.

17. luku <3 Tätä hetkeä minä ainakin olen odottanut jo kauan. Alexin ja toisen päähenkilön keskustelu enkeleistä aivan yhtä mainio kuin alussa odotinkin, joten ainakin minä olen tyytyväinen (:

Viimeisiä lukuja odotellen
- Aimtist
Vain minä kärsin.
Keskellä kirsikankukkien,
vuodatan katkeran kyyneleen.
Valheitasi, siedä en.

Welmasein

  • Makeisprinsessa
  • ***
  • Viestejä: 259
Oi ihanuutta! Sain lukee neljä lukuu kerralla. Tää jättää ihmisen sanattomaks, mutta on hyvä lukee tällasta oman tilanteen keskellä. Kiitos taas näistä, toivottavasti pian tulee lisää :)
Me ihmiset emme tule maailmaan, vaan maailma tulee meille. Syntyessään ihminen saa koko maailman lahjaksi.

Jostein Gaarder - Enkelimysteerio

PikkuKakara

  • Tribuutti joka...
  • ***
  • Viestejä: 79
  • ... ei tahtonut kuolla.
Vihdoin ja viimein jatkoa! 16. luku oli ihanan pirteä ja hauska. Sai hymyn nousemaan huulille. :) 17. Luku oli se mitä eniten oon oottanu. Viimeinkin päähenkilöt juttelevat keskenään enkeleistä ja Alexin äidistä. Mutta pidin kovasti <3
http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=39334.0
"The game never ends" (sori en osaa linkata hienosti :D )

The Hunger Games <3 Eminem <3

MissWeasley

  • Rohkelikko
  • ***
  • Viestejä: 483
  • Too cute to be straight.
A/N: Kiitos taas kommenteista! :3 En oikein osaa vastata mitään teille erikseen, mutta ilahdun aina kun näen, että on tullut uusia kommentteja! Ihanaa, että tätä luetaan <3
En malttanut odottaa kauempaa saadakseni lisätä tämän luvun :D Eli siis toiseksi viimeinen luku, saa nähdä milloin ehdin lisätä viimeisen :)

18. osa

Syötyään Alex oli kiittäny kauniisti ruuasta ja oli yrittänyt olla niin kuin keskustelua ei olisi edes käyty. Hän pyysi naapuria tekemään sammakkoilmeen mutta tämä oli vain ilkikurisesti virnistäen hoputtanut Alexin vaihtamaan yöpukua. Mutta Alex oli nähnyt kuinka hymy oli valahtanut huulilta naapurin käännyttyä tiskikoneeseen päin. Alex toivoi, ettei olisi ottanut asiaa puheeksi.
Alex  vaihtoi ripeästi autot-pyjamansa päälleen ja meni pesemään hampaat. Sen jälkeen hän kaivoi kirjahyllystä Hannun ja Kertun.
Tarinan oli viimeksi lukenut hänelle äiti toissailtana. Alex siveli hetken kirjan kantta, jossa Hannu ja Kerttu juoksivat käsi kädessä metsässä. Polkua ympäröivät korkeat kuuset.

"Katso kuinka Kerttu hymyilee", äiti sanoi. "Hän on onnellinen ollessaan Hannun kanssa, eikä ole yhtään peloissaan."
"Kerttu tykkää Hannusta! Ja Hannu tykkää Kertusta. He tuntevat olevansa turvassa toistensa kanssa", Alex myönsi.
"Niin tuntevat. Ja minä tunnen olevani turvassa sinun kanssasi."


Alex hymyili. Hän oli varma, että äiti oli nyt turvassa vaikka ei ollutkaan Alexin kanssa. Alex työnsi kirjan kainaloonsa ja ryntäsi keittiöön, jossa naapuri oli juuri saanut täytettyä tiskikoneen.
"Haluan, että luet tämän!"
Naapuri katsoi kirjaa, jonka Alex oli työntänyt hänen nenänsä eteen.
"Hannu ja Kerttu? Se on minun lempisatuni!" hän sanoi hymyillen.
"Sittenhän meillä on paljonkin yhteistä!"
Naapuri naurahti ja kaappasi Alexin syliinsä.

Lastenhuoneessa paloi hämärä pöytälamppu. Naapuri luki kirjan kahteen kertaan, sillä kumpikin rakasti satua niin kovasti. Alex olisi halunnut kuulla tarinan vielä kolmannenkin kerran, mutta toinen kieltäytyi.
"Olen antanut sinun valvoa jo puoli tuntia pidempään kuin isäsi käski!" hän sanoi huvittuneen vihaisesti. "Ja isäsi tulee pian kotiin, joten unten maille kuin olisit jo!"
Alex tuhahti mutta nyökkäsi kuitenkin ja kaivautui paremmin peiton alle.
Naapuri teki sammakkoilmeen ja Alex kihersi peittoonsa. Naapuri hymyili ja  sammutti lampun yöpöydältä. Hä varmisti vielä, etteivät Alexin jalat pilkottaneet peiton alta.
"Hyvää yötä", hän sitten sanoi ja asetti kirjan pöydälle.
"Heippa", Alex sanoi.
Naapuri katsoi häntä surumielisin kasvoin ja kohotti vielä kätensä silittämään Alexin kiharoita.
"Olet hyvä ja fiksu poika Alex."
Alex hymyili hellästi ja sitten naapuri lähti jättäen huoneen oven hitusen rakoselleen.
Auki jääneestä ikkunan verhosta Alex näki pihamaan omenapuusta tippuvan kuivan ja ruskean lehden. Syksy oli tullut.
« Viimeksi muokattu: 07.03.2014 16:09:01 kirjoittanut MissWeasley »
Every time a child says
'I don't believe in fairies'
there's a little fairy somewhere
that falls down dead.

PikkuKakara

  • Tribuutti joka...
  • ***
  • Viestejä: 79
  • ... ei tahtonut kuolla.
Vs: Äiti, oletko sä enkeli? K-13 Osa 18/19 ilmestynyt 1.3.14!
« Vastaus #24 : 01.03.2014 17:01:11 »
Oi, ihanaa heti perään jatkoa!!! Öö en tiiä mitä sanoisin ku en osaa rakentavaa kommenttii antaa 8D mut tykkäsin paljon <3
http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=39334.0
"The game never ends" (sori en osaa linkata hienosti :D )

The Hunger Games <3 Eminem <3

Aimtist

  • raremagneetti
  • ***
  • Viestejä: 448
Vs: Äiti, oletko sä enkeli? K-13 Osa 18/19 ilmestynyt 1.3.14!
« Vastaus #25 : 04.03.2014 22:17:17 »
Jes, jatkoa ja vielä noin nopeasti! (:

Mukavia, pieniä valonpilkahduksia löytyi, vaikka tässäkin luvussa olikin taas hieman synkempi ja varautunut tunnelma. Ei sillä että valittaisin, minulle kyllä kelpaa (: Oli kyllä suloista, miten kaksikkoa yhdisti tuo tarina Hannusta ja Kertusta, ja saipa Alex sammakkoilmeensäkin :D
Lainaus
Auki jääneestä ikkunan verhosta Alex näki pihamaan omenapuusta tippuvan kuivan ja ruskean lehden. Syksy oli tullut.
Ja loppu <3 Ihanaa pientä "aavemaisuutta" viimeisellä rivillä. Tuli ihan kylmät väreet kun luin tuon viimeisen lauseen, kiitos 17. luvun.

Vielä viimeistä odotellen :D
- Aimtist
Vain minä kärsin.
Keskellä kirsikankukkien,
vuodatan katkeran kyyneleen.
Valheitasi, siedä en.

MissWeasley

  • Rohkelikko
  • ***
  • Viestejä: 483
  • Too cute to be straight.
Vs: Äiti, oletko sä enkeli? K-13 Osa 18/19 ilmestynyt 1.3.14!
« Vastaus #26 : 07.03.2014 16:13:32 »
A/N: TÄÄLLÄ SE ON VIIMEIN, WOHOO! Viimeinen osa novellia "Äiti, oletko sä enkeli?" :) Mä tosiaan olen vähän ylpeä tästä tarinasta, tästä tuli suurimmalta osalta tosi onnistunut, mun mielestä, tai ainakin sellainen minkä olin halunnutkin tehdä, vaikka suunitelmia muuttui matkalla. Tämä siis todellakin on viimeinen osa, en usko, että jatkoa kirjoitan vaikka pyydettäisiinkin. Tähän olin alusta asti suunnitellut tämän loppuvan :) Mutta kiitos kaikista kommenteista, niitä on aina ihana saada (vaikka kaikkiin en henkilökohtaisesti olekaan vastannut), joten niitä saa heitellä edelleen, kaikki kyllä luen :-*
Ja seuraavaksi *rumpujen pärinää* 19. OSA!

19. osa

Mieleni oli samaan aikaan surullinen mutta kuitenkin hyvin selkeä. Riensin portaat alakertaan nopeasti, mutta ääneti. Eteisen poikki, keittiön kautta vessaan. Lukitsin oven yrittäen olla hiljaa.
Katsoin itseäni peilistä. Ilta Alexin kanssa oli hyvin erilainen kuin olin pystynyt arvaamaankaan.
En oikein tiennyt mitä ajatella. Mieleni oli kirkas ja siellä täällä välähteli kuvia terästä, Alexista, lammesta, äidistä, Alexin äidistä...
Kuulin oven avautuvan hiljaa eteisessä. Alexin isä oli tullut kotiin.
Loin vielä viimeisen katseen omiin silmiini peilin kautta ja astuin ulos vessasta.

"Miten ilta meni?" Alexin isä kysyi kun tulin oviaukkoon.
"Hyvin", vastasin yksinkertaisesti. En halunnut alkaa selittää illan tapahtumia.
"Puhuiko hän paljon äidistään?"
Epäröin, mitä kertoisin.
"No hieman. Mainitsi hänen-," jouduin nielaisemaan palan pois kurkustani,
 "-kuolleen."
Isä nyökytteli päätään.
"Niin. Kai se... krhm... Kai se on normaalia. Purkaa tunteitaan ja, niin..."
Yritin hymyillä, mutta suupieleni tuntuivat kivettyneen.
"Mutta hienoa, että pääsit tulemaan, kiitos siitä! Asiat ovat nyt toistaiseksi kunnossa."
Meinasin sanoa automaattisesti ilon olevan puolellani, mutta tajusin onneksi ajoissa, että se saattaisi olla tahditonta.
"Eipä kestä."
Aloin vetää kenkiä jalkaan.
"Hei, odotahan, minulla on sinulle..." isä sanoi ja kaivoi taskustaan rypistyneen kaksikymppisen. "Palkkioksi tästä illasta."
Tuijotin rahaa.
"Mutta... enhän minä ollut täällä kuin muutaman tunnin, enhän minä... sitä paitsi, se on vähintä mitä voin tehdä tässä tilanteessa."
Isä huitaisi kädellään kärsimättömästi.
"Älähän nyt, pitäähän lapsenvahdille palkkaa maksaa!"
Vedin takin päälleni ja onnistuin jopa hymyilemään.
"Ihan totta, en tarvitse, haluan vain toivottaa teille kaikkea hyvää."
Isäkin hymyili.
"No jos kerran vaadit", tämä sanoi ja työnsi setelin taskuunsa rypistymään entistä enemmän.
"Kiitos vielä kerran."
Nyökkäsin ja astuin ulos voimistuvaan syysviimaan.

Tuuli puhalsi suoraan kasvoilleni ja salpasi hetkeksi hengitykseni. Jatkoin kuitenkin kävelyä ripeästi eteenpäin. Pihasta käännyttäessä oikella pääsisin kotiin mutta oikean sijaan käännyin vasemmalle, rantaa kohti.
Tällä kertaa en antaisi ajatusten vallata mieltäni. Keskityin vain korvissani humisevaan tuleen, askelteni rahinaan soratiellä ja syksyn ensimmäisten lehtien tippumiseen puista.
Tänä iltana ei pitäisi sataa, taivaalle kertyneet pilvet eivät olleet niin tummia. Tuuli sen sijaan voimistui voimistumistaan kun vihdoin saavutin rantaan vievän metsätien.
Kävelin tuttua metsäreittiä jonkin matkaa kunnes poikkesin polulta kanervikkoon ja siitä pienemmälle polulle, jota pitkin pääsi kallioille. Niillä kallioilla kaikki nuoret aina kesäisin hyppivät uhkarohkeasti syvään veteen hienoilla uimahypyillään.
Metsä loppui ja kallio alkoi. Pysähdyin metsän reunaan. Katsoin pilviä ja tummenevaa horisonttia. Täällä minäkin olin monia kesiä kavereiden kanssa kilpaillut siitä, kuka hyppäsi komeimman voltin.
Pudistin päätäni ja miltei juoksin tuulta vastaan kallion reunalle.
Katsoin vastarannalle samalla tavalla kuin ennen uimahyppyjänikin ja laskin sitten katseeni alas.
Aallot löivät kuohuvapäisinä siihen missä kallio leikkasi pystysuorana alas veteen. 
Tuolla oli se kivi johon Elisa oli toissakesänä murtanut kätensä hypättyään huolimattomasti.
Astuin askeleen lähemmäs reunaa.
En voinut olla ajattelematta kesää monia vuosia sitten, jolloin oli äitini kanssa piknikillä tällä samaisella kalliolla. Olin seissyt samassa kohtaa katsoen auringon kimallusta vedessä kunnes äiti oli kauhuissaan käynyt nykäisemässä minut pois. Odotin jo tuntevani äidin kädet olkapäilläni ihan niinkuin silloinkin.
Heiluin tuulen mukana edestakaisin. Tuijotin sokeana aaltoja ja tummaa vettä.
Alexin äiti oli viiltänyt ranteensa auki.

"Vain enkelit satuttavat itseään, koska eivät pidä elämästä maan päällä. Tämä maailma tuhoaa heidät, joten he yrittävät palata kotiin."

Suljin silmäni ja hengitin kosteaa ilmaa syvälle keuhkoihini.

- THE END -
Every time a child says
'I don't believe in fairies'
there's a little fairy somewhere
that falls down dead.

PikkuKakara

  • Tribuutti joka...
  • ***
  • Viestejä: 79
  • ... ei tahtonut kuolla.
Vs: Äiti, oletko sä enkeli? K-13 Osa 19/19 VALMIS! 7.3.14!
« Vastaus #27 : 07.03.2014 17:55:25 »
Nyyhky se loppu!!! :( koko tarina oli yksi lemppareistani koko finissä. Viimeinen luku oli kaunis, omalla tavallaan vähän surullinenkin. Loppu olisi voinut olla vähän selvempi, jäi vähän itselleni auki toi loppu. Mutta tykkäsin hiiirveesti. <3 tämmösen jonku samanlaisen kirjotat, eiks nii? ;) :D kiitos mahtavasta lukukokemuksesta!
http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=39334.0
"The game never ends" (sori en osaa linkata hienosti :D )

The Hunger Games <3 Eminem <3

MissWeasley

  • Rohkelikko
  • ***
  • Viestejä: 483
  • Too cute to be straight.
Vs: Äiti, oletko sä enkeli? K-13 Osa 19/19 VALMIS! 7.3.14!
« Vastaus #28 : 08.03.2014 00:18:12 »
PikkuKakara: Mukava kuulla et tykkäsit! :3 jätin tarkoituksella lopun auki niin jokainen voi tehdä omat päätelmänsä :)
Every time a child says
'I don't believe in fairies'
there's a little fairy somewhere
that falls down dead.

Aimtist

  • raremagneetti
  • ***
  • Viestejä: 448
Vs: Äiti, oletko sä enkeli? K-13 Osa 19/19 VALMIS! 7.3.14!
« Vastaus #29 : 10.03.2014 17:23:49 »
Hieno lopetus. Odotinkin toisen päähenkilön kohtaavan loppunsa tässä tekstissä, mutta tuo jyrkänteeltä hyppääminen oli kyllä yllätys. Kun ensimmäisen kerran luin tämän kappaleen, minusta tuntui että tuo loppu tuli jotenkin liiankin äkisti, mutta nyt sitä tunnetta ei enää tule :D Sanoisin tämän siis olevan oikein onnistunut lopetus tälle tekstille (:
Lainaus
En voinut olla ajattelematta kesää monia vuosia sitten, jolloin oli äitini kanssa piknikillä tällä samaisella kalliolla. Olin seissyt samassa kohtaa katsoen auringon kimallusta vedessä kunnes äiti oli kauhuissaan käynyt nykäisemässä minut pois. Odotin jo tuntevani äidin kädet olkapäilläni ihan niinkuin silloinkin.
Tuo viimeinen virke <3 Lempikohtani tästä luvusta, koska kun sekoitetaan ajatus suojelusenkelistä, joka varjelee ja pitää turvassa, tähän, on kokoonpano mielenkiintoinen. Enkeli, jolla ei enää omaa suojelusenkeliä ole, sellainen mielikuva tulee tästä minulle :D

Kiitokset tästä! (:
- Aimtist
Vain minä kärsin.
Keskellä kirsikankukkien,
vuodatan katkeran kyyneleen.
Valheitasi, siedä en.

Chère

  • Luuranko
  • ***
  • Viestejä: 16
  • Kiitos avasta rakas Black Pearl ♥
Vs: Äiti, oletko sä enkeli? K-13 Osa 19/19 VALMIS! 7.3.14!
« Vastaus #30 : 12.03.2014 08:08:29 »
Voi harmi! Miksi se ficci nyt tähän loppui? :c Olen samaa mieltä PikkuKakaran kanssa, tämä oli minustakin yksi parhaita tarinoita finissä :333

Viimeinen luku oli hyvin kaunis ja avoin loppu oli hyvä veto, nyt tämä varmasti jää mieleen kummittelemaan pidemmäksi aikaa c: Haluaisin lainata muutamaa lempikohtaani, mutta sitten pitäisi lainata lähes koko tarina enkä jaksa ;D

Kieli oli todella sujuvaa ja vaihtelevaa. Pidin eniten parista ensimmäisestä luvusta sekä viimeisestä luvusta, niissä oli paras tunnelma :3

Kiitos että jaoit tämän meidän kanssamme ♥
Mä sulan.