Kirjoittaja Aihe: Katkeruudesta, häviämisestä | Harry/Hermione, Ron/Hermione | S | Tuplaraapale  (Luettu 1877 kertaa)

Seidig

  • prinsessa
  • ***
  • Viestejä: 342
Nimi: Katkeruudesta, häviämisestä
Kirjoittaja: Seidig
Beta: -
Ikäraja: S
Paritus: Harry/Hermione, Ron/Hermione
Genre: Angst
Varoitukset: -
Disclaimer: En omista mitään tunnistettavissa olevaa. En saa tästä rahaa, valitettavasti.
Summary: Heidän piti olla tiimi, kolmikko, kultainen trio. Enää oli vain Harry ja Hermione – ja niin, Ron. Ja Ron vihasi sitä.

A/N: Olen aina halunnut kirjoittaa Harry/Hermionea, koska musta se on tavallaan vähän samalla tavalla kiellettyä ku Harry/Severus. Älkää kysykö, mä vaan ajattelen noin. Ja mehän tykätään kaikesta kielletystä.
Pidän tästä melko paljon. Kommentoikaa, jos luettekin?

KATKERUUDESTA, HÄVIÄMISESTÄ

Ihan kuin hän ei olisi huomannut. Ihan kuin häntä ei olisi ollut olemassakaan, kuin hän olisi ollut jokin ruumis, joka vain kulki heidän kanssaan huomioimatta mitään, näkemättä mitään ja välittämättä mistään.

Aivan kuin Ron olisi voinut olla välittämättä! Niin kuin hän olisi voinut jättää huomiotta ne hipaisut ja hymyt, ruusunpunan Hermionen poskilla ja tavan, jolla Harry pörrötti hiuksiaan vilkaistessaan tyttöä. Se sain Ronin niin katkeraksi ja vihaiseksi, mutta toisaalta se oli niin tuttua. Tietenkin hän jäi toisen varjoon, oliko siinä mitään uutta?

Vaikka hän kuinka olisi halunnut olla onnellinen ystäviensä puolesta, vaikka hänen olisi pitänyt olla onnellinen heidän puolestaan, hän ei voinut olla.
Heidän piti olla tiimi, kolmikko, kultainen trio. Enää oli vain Harry ja Hermione – ja niin, Ron. Ja Ron vihasi sitä.

Hän olisi halunnut olla se, jonka sormet hipaisivat Hermionen omia hänen ojentaessaan tytölle mehukannun, hän olisi halunnut olla se, joka kertoi vitsin, jolle Hermione nauroi. Ja se, jonka vierelle Hermione kumartui selittämään jotain asiaa läksyihin liittyen. Se, jonka poskea kutittelisivat silloin pähkinänruskeat kiharat ja joka tuntisi huumaavan hedelmäisen tuoksun ympärillään.

Niin se oli ollut aina. Aina! Kotona Percy, Bill ja Charlie, koulussa Harry. Aina oli joku, joka oli häntä parempi.

Hän olisi kerrankin halunnut olla voittaja.

----
« Viimeksi muokattu: 22.04.2013 16:08:06 kirjoittanut Seidig »
eilen vielä päätin elää ilman sua
x x

Herkkuoone

  • Vieras
Hyvää iltaa toivottelen kommenttikampanjan merkeissä. : )

Ron ei todellakaan kuulu lempparihahmoihini Potter-fandomissa (päinvastoin oikeastaan), mutta siitä huolimatta onnistuin samaistumaan tekstistäsi välittyviin tunteisiin. Ei varmasti ole kauhean helppoa olla aina se, joka häviää, oli kyse ihan mistä tahansa! Kyllä tuollaisessa tilanteessa varmasti itse kukin tuntisi sisällään surua ja katkeruutta ajatellen: miksi aina joku muu on parempi? Ronilla kun tuo tilanne on vielä jatkunut vuosia! Voi parkaa :<

Ronin ajatukset tässä tekstissä ovat loistavan IC-mäisiä ja pidin siitä, miten katkeruus ei rajoittunut vain tiettyyn osaan hänen elämäänsä (esim. kotioloihin tai kouluun tai rakkauteen), vaan kaikkia näitä kolmea sivuttiin. Aivan erityisen vaikutuksen minuun teki Ronin mustasukkaisuus Hermionesta, koska myös Kuoleman varjeluksissa on aistittavissa sellaista. Harry/Hermione viittaukset ovat onnistuneet hyvin ja tapa, jolla olet heidän (mahdollista) ihastumista toisiinsa on hieno sekä todenmukainen. Tai siis tuli sellainen olo, että ihan hyvin Harry voisi pörröttää hiuksiaan Hermionea vilkuillessaan. : D

Tekstissä on paljon kivoja ajatuksia, mutta seuraava kohta teki kyllä minuun lähtemättömän vaikutuksen koruttomuudellaan ja toteutuksellaan.
Heidän piti olla tiimi, kolmikko, kultainen trio. Enää oli vain Harry ja Hermione – ja niin, Ron. Ja Ron vihasi sitä.
Tässä kohdassa on yksinkertaisesti vain jotain niin hurjan upeaa, etten kykene sitä sanoin edes kuvailemaan. Vau! ♥

Kirjoitusvirheitä en huomannut, mutten niitä varsinaisesti etsinytkään. Yhden puuttuvan pilkun huomasin loppupuolelta tekstiä (-- kertoi vitsin jolle Hermione nauroi -- pilkku uupuu jolle-sanan edestä), mutta se ei haitannut lukemista mitenkään.

Kiitos. : )
~ Herkku.

Seidig

  • prinsessa
  • ***
  • Viestejä: 342
Herkkuoone, minäkään en pidä Ronista mutta se on jotenki sellane hahmo, joka selkeästi on katkera siitä, että jää aina viimeiseksi. Ja tuo Harryn hiusten pörröttäminen, mietin, olisko se liian Jamesia, mutta päätin sitten et antaa mennä vaa : D Mukavaa, että pidit tuosta kohdasta, minä kans. Ja tuon pilkkuvirheen korjailin, kiitos kommentista! ^^
eilen vielä päätin elää ilman sua
x x

Seidig

  • prinsessa
  • ***
  • Viestejä: 342
Renneto, ihanaa että sinäkin pidit, ja muuten tykkään itsekin tuosta huutomerkistä. On kiva kuulla että onnistuin pitämään Ronin ajatukset IC:nä, koska sehän on yleensä tavoitteeni : ) Hurjan paljon kiitoksia kommentista!
eilen vielä päätin elää ilman sua
x x

Lily-Rose

  • ***
  • Viestejä: 853
Mun on pakko ensin sanoa, et mä hämmennyin. Kuvittelin, et tässä on Hermione ja Ron yhdessä ja Harry ei uskalla myöntää, miten katkeralta se tuntuu. Sitten se olikin Ron, joka oli se, joka kaipasi.

 En nyt saa tämän parempaa kommenttia, mut tykkäsin, tää oli ihana ja hurmaava tuplaraapale, tykkäsin! : )

 - Dana
"Niin kauan kuin sinä hengität - sinä taistelet."
- The Revenant
Pääset listaukseeni tästä
Käykäähän ostamassa myös kirjani Veriveljet

Seidig

  • prinsessa
  • ***
  • Viestejä: 342
Danae, mukavaa että hämmennyit, tykkään hämmentää ihmisiä, siksipä kirjoitinkin tähän Harryn ja Hermionen "pariksi" ;D Kiitos kommentista.
eilen vielä päätin elää ilman sua
x x

Sokerisiipi

  • Teekuningatar
  • ***
  • Viestejä: 3 926
Erittäin ronmainen teksti. Hänen kateutensa ja syrjäytymisen pelkonsa on hyvin läsnä kirjoissakin. Onnistuit kuvaamaan Ronin tunteet aidosti ja hyvin käytännöllisin esimerkein. Varsinkin ensimmäiset lauseet ovat kovin samaistuttavia. Minä ainakin olen ollut sellaisessa tilanteessa, jossa tuntuu kuin olisi samantekevää, jos en olisi edes paikalla, ja se kirpaisee todella lujaa, etenkin, jos on kyse omista kavereista. Eikä nämä tunteet sen helpompia ole, vaikka ne olisivat tuttuja, ehkä päinvastoin. Iskevät vain entistä syvemmälle, entistä tiukempaan, ja sitten Harry ja Hermione tahattomasti vielä oikein hierovat asiaa Ronin naamaan luullen, ettei hän huomaa mitään olevan meneillään. Ron parka <3

Todella hyvä ja uskottava ficci Ronin mielenmaisemasta, kiitän!


hei rakas kerro mulle
mikä on tää tunne
kun ei riitä linnunratakaan

Arte

  • Puuskupuh
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 5 015
Olipa tämä kiva! Kuten Sokru sanoi, tosi ronmainen teksti. Tuli ihan selvästi mieleen ne fiilikset, joita Ronilla on varmaan ollut seiskakirjan aikaan. Surullista, että Ron niin tuntee itsensä aina häntäpään häviäjäksi, että aina löytyy joku häntä parempi.


“Tomorrow may be hell, but today was a good writing day,
and on the good writing days nothing else matters."
- Neil Gaiman