takkuinen Joo tuli aika angstinen luku, mutta kyllä tämä tästä...
Glee4ever Tervetuloa joukkoon! Mukavaa, että pidät mun tekstistä ja siinä keskivaiheilla oli tosiaan sellainen suvantovaihe, kun oli aika pitkä tauko jo pelkästään kirjoittamisessa. Ote tekstistä ja juoni pääsi vähän karkaamaan. Eikä tarvikkaan saada mitää järkevää -en minäkää saa-, tärkeintä on että luet ja tykkäät ja mahdollisesti ilmoitat mulle, että ainakin joku tykkää
Wisteria Tervetuloa sullekki! Kiva, että tykkäät tekstistä ja tuosta suvantovaiheesta manitsinkin jo tuossa yläpuolella. Mahtavaa, että hahmot vaikuttaa onnistuneilta. Juonenkäänteistä saa kiittää monesti kommentoijia, joiden huomioista keksii asioita, joita ei ollut itse tullut ajatelleeksi.
A/N:Hellurei kaikille! En ole nyt hetkeen höpissyt omiani tähän, joten pitää nyt vähän. Ensinnäkin, mahtavaa, että PK:n on löytänyt moni uusi tyyppi ja uskaltanut paljastaakin itsensä! Pidän toki hirmuisen paljon teistä rakkaista piilolukijoistakin, unohtamatta tietenkään niitä, jotka ovat olleet jo kauan mukana kuvioissa ja omalla kommentoinnillaan vaikuttaneet jopa ficin etenemiseen.
Sitten ihan tästä ficistä. Voin edelleen kertoa, että mulla ei ole hajuakaan kuinka pitkä tästä ficistä tulee. Hyvä, kun tiedän mitä muutamassa seuraavassa luvussa saattaa tapahtua, puhumattakaan julkaisutahdista. Nykyäänhän olen lukiossa ja päivät, -varsinkin harkkojen vuoksi- venyvät pitkiksi ja läksyt vievät sitten loput ajasta, pyrin kuitenkin kirjoittelemaan aina, kun vain saan ideat ja ajat sopimaan yhteen. Mutta nyt, etten pitkästytä kaikkia jaarittelullani nauttikaa raapaleesta ja lähiaikoina palaillaan
33.luku
Krisu PoV
Kaiken sen vihan tunteen alla, mikä Krisulla oli siskoaan kohtaan, alkoi hiljalleen kasvaa myös painostava syyllisyys. Alun perin he olivat kuitenkin kahvilassa hänen takiaan, hänen siskonsa ja hänen poikaystävänsä. Ajatukset paisuivat hänen päässään, Krisu halusi pois jännittyneestä tilanteesta ja siskonsa katseen alta.
No voi perkele. Mennään Tuukka.” Krisu älähti vasten siskonsa kasvoja ja veti hämmentyneen Tuukan mukaansa.
Kaksikko käveli pikaista vauhtia jalkakäytävää eteenpäin, Tuukka oikeastaan kompuroiden Krisun nopeiden askelten tahdissa, käsi yhä tiukasti toisen kädessä. Krisu ohjasi heidät tyhjän leikkipuistoon, liukumäkien ja keinujen ohi metsän reunaan.
Krisu päästi Tuukan viimein otteestaan. Hän meni läheisen puun luokse ja löi nyrkkinsä lujaa puunrunkoon. Hän jäi nojaamaan kyynärpäidensä varaan puuta vasten syljeskellen kirosanoja suustaan.
Hetken kuluttua hän tunsi käden olkapäällään ja kuuli Tuukan sanovan hänen nimensä.
Krisu pyöräytti pojan vasten puunrunkoa, painoi huulensa voimakkaasti tämän huulille ja painoi kätensä vasten toisen rintakehää. Pian hän tunsi Tuukan kädet vaeltamassa kyljillään ja painautui tiukemmin toista vasten. Suudelmien välissä hän kuiskaili Tuukalle hiljaa.
”Mä oon niin pahoillani.
”Tää oli mun syytä.”
Hetken kuluttua Tuukka työnsi Krisun hiukan kauemmas itsestään ja katsoi poikaa suoraan silmiin.
”Sä et saa ikinä syyttää ittees siitä.”
”Mut..” Tuukka keskeytti Krisun painamalla sormen tämä huulia vasten ja halasi poikaa tiukasti.
