Finfanfun.fi
Originaalit => Pergamentinpala => Aiheen aloitti: Jahma - 27.11.2012 21:05:02
-
Nimi: Pisaroita kaulalla
Ikäraja: K-11
Paritus: Tuukka/Krisu
Genre: Slash, fluff, angst, draama
Varoitukset: --
A/N: Tästä on suunnitelmien mukaan tulossa raapalejatkis. 100-300 sanaisia raapaleita ois tulossa.
1.
Tuukka PoV
Sateinen, harmaa syyspäivä. Tuukka nojailee koulun seinään huppu tiukasti päässään ja kädet syvällä hupparin taskussa. Koululaiset piilottelevat sadetta katosten alla tai sisällä vessoissa, harvase minuutti joku opettaja patistaa lisää oppilaita ulos sanoen: ”Te tarvitsette raikasta ilmaa, ette te muuten jaksa opiskella.”
Muutamaa sade ei kuitenkaan haittaa: Krisu, Niko, Sakke ja pari muuta kasiluokkalaista poikaa juoksee ympäri koulun pihaa. Se porukka on koulun äänekkäin ja villein. Sakesta opettajat eivät oikeastaan välitä, se istuu tunnit hiljaa takapulpetissa ja saa kokeista seiskoja tai kaseja. Niko on porukan urheiluhullu, oli laji mikä tahansa se vetää täysillä ja hyvällä fiiliksellä. Muut tunnit se joko juttelee kavereidensa kanssa tai haaveilee napit korvilla. Krisu on se muusikko. Mustine, kiharine hiuksineen, bändipaitoineen, revittyine farkkuineen ja nahkatakkeineen se saa aina Tuukan huomion. Se on musiikinopettajan lempioppilas, taitaa rummut, kitaran ja basson taitavasti. Lisäksi se tietää pianon perusjutut. Vaikka ei uskoisikaan, se on melkein kiitettävän oppilas, tekee lähes aina läksynsä, viittaa silloin tällöin tunneilla ja on lisäksi tyttöjen päiväuni. Ei sillä silti olo ketään. Vain muutama ex-tyttöystävä ja nekin jotain ala-aste aikaisia.
Huudahdus herättää Tuukan ajatuksistaan. Niko on ryöstänyt Krisun pipon ja lähtenyt juoksemaan karkuun. Automaattisesti Krisu kääntää päänsä ja sateen kastelemat hiukset lennähtävät sivuun, kun poika lähtee juosten perään. Sen kasvoilta valuu vesipisara kaulaa alas. Tuukan mahassa muljahtaa. Ei hitto se on söpö.
-
Oi ihana ^^ Tyhmää kun nää on raapaleita, koska liian vähän luettavaa :)
Otsikko on jotenkin söpö ja kiinnittikin heti alkuunsa mun huomion. Toinen söpö juttu on tän alhainen ikäraja, koska siitä ajattelisi, ettei mitään kauhean raakaa ja seksuaalista tapahdu, joten niistä seuraava mahdollisuus on, että tää on söpö ja tässä tapahtuu söpöjä asioita :3 Hih, kauhean arvioivaa, mutta eikös näin tapahdu? Joohan?
Voivoivoi, vaikka tässä ei vielä päästy vauhtiin, niin mä tyksin silti kovin, koska Tuukka on ihana ja sulonen ja Krisu ♥ Tuukka vaikuttaa jotenkin hellämieliseltä...? Ja Krisu on unelma, vaikka herrasta nyt ei vielä mitään ollut oikein esillä. Muu ihana asia on toi porukka, mikä noilla on, koska siinä on niin erilaisia ihmisiä, mutta kaikki kavereita ja vaikka Tuukkaa ei esiteltykään tohon mukaan, mitä mä odotin tapahtuvan, niin se jollain tavalla aukasi tän mukavasti käyntiin ^^
Mä olenkin jo vähän aikaa kaivannut jotain ylisöpö slashia ja tässä sitä näyttäis olevan tarjolla, koska vika lause ♥ Wähää, hupsu fiilis tuli tän luettua :3
-
Zess olet ihana! Omasta mielestäni raapaleet on kans tylsiä lukea, mutta jos yritän kirjottaa pakolla jotain pidempää, niin se ei oo enää niin hyvää tekstiä. Uskallan aika varmasti luvata, ettei tule mitään raakaa ja PWP:täkään en tästä alkaa tekemään. Saa nähdä mihin tämä tästä edistyy. Aaajjhh.. Sun kommentti oli niin monipuolinen etten osaa tässä selittä mitää, mmh.. Hellämielisestä en osaa sanoa, kyllä Krisu on unelma. Oli tarkoitus esitellä Tuukkakin, mutta toi loppu oli jotenkin niin eeppinen, etten osannu jatkaa siihen mitään. Toivon mukaan tästä tulee nyt sitä ylisöpö slashia, jota kaipaat.
A/N: Tulipa tämä toinen luku pian, voin sanoa, että näitä tuskin jatkoassa tulee näin usein. Nyt on tätä alun huumaa vielä jäljellä. Kommentoikaa ja kertokaa, jos löytyy virheitä tai ihan mitä vaan.
2.
Tuukka PoV
”Verbi herätä taipuu vakna, vaknar, vaknade. Se on säännöllinen ensimmäisen luokan verbi. Sanoa taivutetaan säga, säger, sade. Tämä verbi kuuluu neljänteen luokkaan ja on epäsäännöllinen, eli täytyy opetella ulkoa…” ruotsinopettajan selitys menee Tuukalta täysin ohi. Pojan päässä pyörii vain Krisu, sen sateen kastelemat hiukset ja mustien vaatteiden peittämä kroppa.
”Tuukka!” opettajan ärsyyntynyt ääni herättää pojan haaveistaan.
”Seurasit niin ahkerasti, että nyt voit varmaan taivuttaa sanan nukkua meille?” nuori naisopettaja tokaisee sarkasmia tihkuvalla äänellä. Tuukka vilkuilee kirjaansa etsien kyseistä verbiä.
”öö, sov..?” Opettaja nyökkää tylsistyneenä.
”Se oli imperfektimuoto, tietääkö joku muita?” Luokan hiket nostavat kätensä ylös, mutta Tuukka vajoaa takaisin ajatuksiinsa yrittämättä edes esittää kiinnostunutta.
Välitunnilla poika nojailee tuttuun tapaansa seinään, kukaan ei oikeastaan kiinnitä häneen huomiota. Ruskeat hiukan ylikasvaneet hiukset, kuluneet siniharmaat farkut, pitkävartiset tennarit ja musta huppari, jonka huppu on aina syvällä päässä. Ulkoisesti normaalin näköinen poika, jonka tekemisiä kukaan ei seuraa. Itse poika seuraa muiden, varsinkin tiettyjen henkilöiden tekemisiä, vaikkakin piilosta hiustensa takaa. Ei sitä koskaan ole tytöt kiinnostaneet, mutta ei sen homoudesta kukaan tiedä. Eikä tule tietämään, jos Tuukka siitä itse saa päättää.
-
No, ehkä nää raapaleet sitten menee ;D
Kivaa, Tuukkaakin kuvailtiin nyt, ja se muodostu ihan erilaiseksi ihmiseksi kuin ekassa raapaleessa :o Ei se siis mitenkään huonommaksi muuttunut, ihan erilaiseksi vain mitä ekasta osasta ajattelin. Koska hei, ei tullut heti mieleen, että se on kaappihomo :> Onhan se vähän kliseinen juttu, mutta ei mua sen pahemmin häiritse, koska täähän nyt on slashia ja sen homous tulee kuitenkin joillekin muillekin jossain vaiheessa tietoon.
Mä en tiedä annanko plussaa vai miinusta tosta, että tässä mentiin heti ruottin sanamuotoluokkiin (tai. mitä. ikinä. ovatkaan). Mutta toisaalta, muistin justiinsa siitä, että alko uus jakso ja ruottia huomenna heti aamusta ja läksyt tekemäti, vaikka aikaa ollut reilusti yli kuukausi. Ja tukiopetusta pitäis pyydellä ja - Takaisin tänne.
Ruotsinopettajan selitys menenee Tuukalta täysin ohi.
Menee?
Tuukka vilkuilee kirjaansa etsien kyseistä verbiä: ”öö, sov..?” Opettaja nyökkää tylsistyneenä, ”se oli imperfektimuoto, tietääkö joku muita?”
Mä en tiedä miten sä kirjoitat vuoropuhelut, mutta musta ainakin on kovin vaikea lukea pötköön kirjotettuna :3 Joten tähän mä haluaisin ehdottaa tälläistä:
Tuukka vilkuilee kirjaansa etsien kyseistä verbiä.
"Öö, sov..?" Opettaja nyökkää tylsistyneenä.
"Se oli imperfektimuoto, tietääkö joku muita?"
Tai jotain tälläistä olis mun mielestä helpompi lukea, ja ehkä kattoa noita miten vuoropuheen jälkeen tulee kertova teksi kuka sanoo. Jos on "Matti, kävisitkö kaupassa?" kysyi Matin äiti. niin lainausmerkkien jälkeinen sana, joka kertoo vaikka sen sanojan, tulee pienellä alkukirjaimella. Eli ei tässä tapauksessa Kysyi Matin äiti. Mutta jos se menee näin: "Matti, kävisitkö kaupassa?" Poika lopetti kirjoittamisen ja katsoi äitiään tympiintyneenä. niin lainausmerkkien jälkeinen sana tulee pienellä, koska se on jo aivan eri lausetta ja asiaa.
Tai jotain :D Emmätiä, kuulostan niuhottavalta, mutta käh, äikäntunnit jääny päähän. Ehkä sä tiedätkin nämä jutut jo, mutta tuolla ne mua vähän häiritsivät, vaikken yleensä sen pahemmin kiinnitä kielioppiin ja lausejärjestelyihin huomiota. Mutta ei se kyllä niin kauheasti häirinnyt, ettenkö voisi lukea :) Sen takia jäänkin odottamaan jatkoa ja Kriiiisuuaa ^^
-
-Ei mua sun niuhotukses haittaa, en oo kirjottanu loppujen lopuksi kovin paljo ja noi oli hyviä vinkkejä ;)
-En keksiny mitää muuta tarpeeks tylsää kuin ruotsin tunnin ja noi verbitaivutukset.
-Nää hahmot on Krisua lukuunottamatta mullekkin viel aika auki.
-Hyvä huomio! Ei kyllä ollu tarkotus tehä siitä kaappihomoa, mutta näin siinä sitten kävi. Saa nähdä mitä tuleman pitää...
kiitos kommentista
J
-
Kiitos Zess hyvistä vinkeistä, katsotaan kuinka oon osannu käyttää niitä.
3.
Krisu PoV
Nikolla on taas meno päällä. Luokan takarivissä jutut menee vaihteeksi yli ja opettajakaan ei edes yritä enää opettaa kyseisen tunnin laskuja niille valopäille, jotka ei jaksa kuunnella vaan on antanut tehtävät, joita saa tehdä omaan tahtiin. Krisu on juuri saanut laskettua ne vähäiset tehtävät, joiden tekemiseen on annettu koko tunti. Hän kääntää katseensa luokan takaosaan, jossa heidän tyylikäs matematiikan opettajansa yrittää saada Nikoa rauhoittumaan ja laskemaan edes muutamaa laskua.
”Niko, kamoon. Rauhotu nyt vähä ja päästä Mase piinasta, et sä varmaan halua jäädä yliaikaa ja myöhästyä liikunnasta.” Krisu tokaisee Nikolle, joka parhaillaan kinastelee Masen kanssa, vielä toistaiseksi tuntemattomasta aiheesta.
”Krisu teitkö sä jo kaikki laskut?” Maseksi kutsuttu opettaja kysyy yhtä aikaa ihmeissään, epäilevänä ja ylpeänä. ”Niko, nyt istut alas! Mä en ala tänään tekemään sulle kirjallista varoitusta tai kirjoittamaan jälki-istuntoa.”
Krisu nyökkää Maselle virnistäen ja alkaa pakata kirjoja reppuunsa. Muutaman minuutin kuluttua kello soi tunnin päättymisen merkiksi ja nuoret alkavat valua ulos luokasta. Krisu kumppaneineen suuntaa kohti liikuntasalia.
”Mitä hemmettiä” kuului yleensä hiljaisen Saken suusta, kun kolmikko astui sisälle liikuntasaliin. Salissa oli lähes kaksinkertainen määrä poikia normaaliin verrattuna. Pojat juttelivat keskenään erikokoisissa ryhmissä ja siellä täällä oli muutama yksinäinen nuorukainen. Krisun katse kiersi salia ja hänen silmiinsä osui seinään nojaileva nuorukainen, joka katseli heitä, tarkemmin juuri häntä. Huomatessaan tuijotuksen nuorukainen käänsi katseensa nopeasti pois ja Krisu oli näkevinään pojan kasvoille nousevan punan.
”Noniin pojat, kuten huomaatte täällä on tänään enemmän väkeä kuin normaalisti, koska 9J:n porukkaa on paikalla myös. Samoin tulee olemaan koko loppu salikauden, koska toinen saleista on saatu viimein remonttiin.” Liikunnanopettaja selitti pojille. ”Eiköhän katsota ketkä on löytänyt paikalle, teidän kaikkien nimet ovat tällä samalla listalla. Ankkuri Topi, Alanen Niko, Baker Juuso, Eskola Arttu, Hiilimaa Kristian”
”Se on Krisu” Krisu huudahti opettajalle.
”Eli olet paikalla, Helkola Patrik, Isojoki Ville, Jästinsalo Sakari…” Sakke tuhahti kuullessaan oikean nimensä, mutta ei alkanut kommentoimaan mitään. Krisu kiinnitti huomion seuraavaan nimeen: Koskinen Tuukka, häntä aiemmin tuijottanut poika nosti kätensä ja vilkaisi samalla Krisua hieman säikähtänein silmin.
-
4.
Tuukka PoV
”Ei, ei, ei…” Tuukka mutisi itsekseen, kun näki liikuntasalissa ylimääräisiä poikia, jotka vieläpä tunnisti Krisun luokkalaisiksi. Se tarkoitti sitä että kyseinen poika olisi täällä jossain. Tuukka kiersi katseellaan salia ja huokaisi helpotuksesta. Ei se ainakaan vielä ollut täällä. Samassa hän kuuli oven suunnalta tuttua naurua ja näki odottamansa kolmikon hämmentyneenä ovensuussa. Krisun katse kiersi salia ja pysähtyi Tuukkaan, hetken pojat katsoivat suoraan toisiinsa ja Tuukka tunsi veren kohoavan kaulaansa ylöspäin. Hän käänsi kasvonsa nopeasti poispäin ja yritti ajatella mitä tahansa mikä veisi ajatukset pois Krisusta, sen ihanista hiuksista, mahtavasta kropasta ja sen katseesta, joka tuntui jotenkin…
Liikunnanopettaja herätti Tuukan ajatuksistaan. Poika kuunteli nimilistaa ja nosti kätensä oman nimensä kohdalla. Tuukka tunsi jonkun tuijottavan häntä ja katsahti sivulleen. Hän kohtasi toista kertaa kymmenen minuutin sisällä Krisun silmät ja tajusi, että nyt poika tiesi hänen nimensä.
Liikuntatunti oli piinaa ja kun se viimein loppui, Krisu vaihtoi vaatteensa vauhdilla lähti kävelemään kohti ulko-ovea.
”Hei Koskinen!” Tuukka kuuli jonkun sanovan takaansa. Krisu nojasi seinään ja katsoi Tuukkaa tutkivasti.
Tuukka kääntyi katsomaan Krisua: ”Mitä?” Krisu otti muutaman askeleen Tuukan viereen ja kuiskasi tämän korvaan, jotain mikä sai pojan täysin tolaltaan.
”Sä oot surkea esittämään heteroa.”
Tämän sanottuaan Krisu avasi viereisen ulko-oven ja lähti kävelemään räntäsateeseen.
-
A/N: Tämä nyt on tällainen turhakeluku, joka on pelkkää Tuukan pään sisällä täytävää dialogia. En pakota ketään kommentoimaan, mutta olisi kiva tietää, jos joku tätä ylipäätään lukee. i Por favor !
5.
Tuukka PoV
”Se kertoo varmasti kaikille.”
”Miten se muka tietää?”
”Et kai sä oikeesti oo niin läpinäkyvä.”
Tuukka harhaili levottomasti ympäri huonettaan, yrittäen selvittää päätään, jossa pieni kaappihomo ja julkihomo kinastelivat.
”Etkö sä kuitenkin tavallaan tätä haluakin?”
”Etkä halua, Krisu varmasti kertoo Nikolle, joka sen sitten lavertelee eteenpäin.”
”Miksi se olisi kertonut sulle, että tietää, jos aikoo kertoa kaikille?”
”Se vaan haluaa tietää sun reaktion.”
”Niin sitte se on varma ja kertoo kaikille!”
”Oisko se niin kamalaa vaikka kaikki tietäiskin?”
”No olis, ajattele nyt liikuntatuntejakin. Varsinkin, kun Krisu on siellä!”
”Ei se nyt niin kamalaa vai olla…”
”On se!”
”Entä jos Krisukin on homo?”
"..."
-
Jee jee, nää on söpöjä!
Tykkäsin tosta 4. lopetuksesta paaljon, se oli jotenki... söpö? (adjektiivit vähissä)
Ai nii ja sitten kolmannessa lauleessa saattaa joku olla vähän pielessä..?
”En kai sä oikeesti oo niin läpinäkyvä.”
Taisiis eka alotetaan minä-kertojana ja sitten sanotaankin sä..?
Mut tosi kivoja pätkiä piristämään päivää! <3 Jatkoa odotellessa. ;)
-
Rin kiitos kommentista ja virheen bongaamisesta. Kirjotin aluksi minä-muodossa, mutta vaihdoin sen myöhemmin ja en huomannut vaihtaa tuota toista oikeaan muotoon.
6.
Krisu PoV
”Miksi mä en osaa pitää ikinä päätäni kiinni!” Krisu voihkaisi ääneen maatessaan siskonsa sängyllä.
”Minkä sä sille voit, että homotutkas on niin hyvä.” Noora naurahti pikkuveljensä valituksille.
Sisko oli ainoa, jolle poika oli kertonut homoudestaan ja siten myös Krisun luottohenkilö poika-asioissa ja ongelmissa. Samoin kuin poika oli siskonsa omissa.
”Älä jaksa.” Krisu mutisi siskolleen, naamalleen painamansa tyynyn läpi.
”No kai se on edes komee?” Noora kysyi hyvätuulisena.
”Siinä se onki, kun ei se oo mitenkään erikoinen, mutta silti niin ihana ja niinku silleen suloinen, kun se punasteli siel liikuntatunnilla ja sitte siinä eteisessä se säikähti, kun kuuli mun äänen ja näki mut…”
”Tietääkö se, että sä oot homo?” Noora keskeytti Krisun suusta pursuavat mutinan.
”No en mä tiedä! Tai no kai se nyt tuosta jotain päätteli. Tuskin nyt siinä tilanteessa kukaan hetero olis menny sellasta selittämään ja vielä kuiskaamaan sen toisen korvaan.”
”Kuiskasitko sä sen jutun sen korvaan!” Noora kiljahti hämmästyneenä kertomatta jätetystä yksityiskohdasta.
”No joo ja hipaisin sen kylkeä samalla…” Krisu mutisi hiljaa katse tiukasti katossa. Tässä vaiheessa sisko repesi nauruun.
”Voi poika-parka, ei ihme jos se vähä pelkää sua. Te voisitte olla tosi mielenkiintoinen pari.”
Kun sanat saavuttivat Krisun tajunnan, pojan käsissä ollut tyyny lensi vauhdilla siskon naamalle.
-
Oi, nää oli ihania! Molemmat pojat on niin sulosia :)
Anteeks tää huikee asiasisältö. Kunhan tulin ilmoittamaan, että tykkäsin kovasti ja jään seurailemaan!
-
Kiitos kommentista Tulitikkutyttösi, toivottavasti tykkäät edelleen.
7.
Krisu PoV
Krisu oli pyörinyt sängyssään lähes koko yön miettien Nooran sanoja: ”Te voisitte olla mielenkiintoinen pari.”
Pari, voisiko hän koskaan oikeasti seurustella pojat kanssa ja ehkä juuri Tuukan? Tuon suloisen ja hämmentävän pojan, joka kuitenkin tuntui pelkäävän Krisua. Ei kai se johtunut pojat tyylistä, mustista hiuksista tai rokkarimeiningistä? Ei, sen täytyi johtua pojan katseista tai tavasta jolla hän säikytti Tuukan eteisessä, ehkä hän meni liian pitkälle koskettaessaan pojan kylkeä ja jättäessään hänet yksin heti sen jälkeen.
Krisu vilkasi kelloa ajatuksenaan nousta, koska ei enää jaksanut pyöri rypistyneiden lakanoiden välissä. Tajuttuaan, mitä kello oikeasti oli, hän hyppäsi sekunnissa ylös sängystä. Koulun alkuun oli vartti. Krisu kiskoi lattialta eiliset farkut jalkaansa ja ryntäsi kaapille hakemaan mustan paidan ja sukat. Repun sisällön hän kumosi lattialle ja veti hyllyltä päivän kirjat reppuun. Keittiön ohi juostessaan Krisu nappasi pöydältä omenan ja se suussaan solmi maihareiden nauhoja, samalla vilkaisten peiliin.
”Hiukset sekaisin ja mustat silmän aluset, mahtavaa.” Hän mutisi itsekseen. ”Tämä päivähän alkaa loistavasti.”
Poika paukautti kotioven kiinni ja juoksi portaat alas. Krisu kaivoi pyörän avaimet repusta avatakseen lukon. ”Ei helvetti tänään!” Hän huusi tajutessaan lukon jäätyneen. Krisu katsahti puhelimen kelloa. Seitsemän minuuttia. Poika lähti juoksemaan, ei hän millään ehtisi ajoissa, mutta aina voi yrittää.
Noin kaksikymmentä minuuttia myöhemmin Krisu saapui koulun pihaan ja huomasi ettei ollut ainoa myöhästelijä, ovella oli toinen nuorukainen menossa sisään. Tunnistaessaan pojan Krisu pysähtyi kuin seinään. Siinä kulki hänen myöhästymisensä syy, tai no ainakin ajatusten päähenkilö koko viimeyön ajalta. Poika ei kuitenkaan näyttänyt huomaavan häntä vaan kiiruhti itsekin tunnille. Krisu tajusi yhtäkkiä seisovansa paikoillaan ja kellon tikittävän eteenpäin. Hän pinkaisi juoksuun ja tullessaan käytävälle, jossa hänen luokkansa sijaitsi hän huomasi käytävän toisessa päässä yhden ovista menevän kiinni. Juuri sinne Tuukka oli tainnut mennä.
Krisu koputti luokkansa oveen ja valmistautui opettajan saarnaan. Samassa hän muisti: ”Ei hitto, se koe oli tällä tunnilla.”
-
A/N: Olenko mä ainoa, jonka mielestä on helpompi kirjoittaa jutuista - tarinaan sopivina-, jotka joko tapahtuu itelle tai unelmoi niiden tapahtumisesta kuin jos ne on jotain aivan outoja asioita? Tietysti aiheeseen sopiva musiikki taustalla. Mutta 8. luku por favor!
8.
Krisu PoV
Tuukka tuntui olevan koko ajan samassa paikassa kuin Krisu.
Itseään poikaa turhautti niin paljon aamuinen myöhästyminen, että jopa antoi luokan tyttöjen harjata hänen sekaiset hiuksensa ja leikkiä niillä, mikä oli yleensä jyrkästi kiellettyä. Samaan aikaan hän saattoi seurata katseellaan Tuukkaa ja pojan liikkeitä. Aina välillä poika vilkaisi tyttöjen ympäröimään Krisuun, mutta huomatessaan Krisun intensiivisen katseen hän käänsi katseensa vaivaantuneena takaisin selailemaansa oppikirjaan.
Kellon soidessa tytöt joutuvat hylkäämään lelunsa ja raahautumaan luokkaan. Krisu tunnusteli hiuksiaan selvittääkseen, mitä tytöt olivat tehneet. Varmistettuaan hiusten olevan jokseenkin järkevästi hän otti reppunsa ja meni muiden perässä luokkaan.
”Voinko mä käydä vessas?” Krisu kysyi opettajalta ja luvan saatuaan lähti kävelemään kohti vessoja. Käytävillä oli oudon hiljaista. Krisun askeleet kaikuivat tyhjillä käytävillä voimakkaina. Krisu avasi wc – tilan oven ja säikähti lähes törmätessään vastaantulevaan poikaan, joka – jos totta puhutaan - hyppäsi taaksepäin säikähdyksestä. Poikien tunnistaessa toisensa huoneessa oli hetken kiusallinen hiljaisuus, jonka aikana kumpikaan ei liikkunut. Jonkin ajan kuluttua Krisu huomasi jalkojensa liikkuvan hitaasti kohti Tuukkaa, joka seisoi edelleen hämmentyneenä paikoillaan. Hän työnsi Tuukan kädellään selkä seinää vasten ja painoi hellästi huulensa pojan omille, laskien samalla kätensä tämän lantiolla. Vastoin Krisun odotuksia Tuukka kietoi kätensä pojan niskaan ja vastasi suudelmaan yllättävän kiihkeästi ja omistavasti.
-
Nääh, nääh, mä luen liikaa. (ja sitten alan stressata että muista kommentoida)
Mutta joo, mä tykkään tästä kovasti ainakin tähän mennessä. Krisu vaikuttaa hyvin mielenkiintoiselta hahmolta, vaikkakin ehkä vielä hiukan pinnalliselta... Tuukkaan taas ihastuin ensi lukemalla.
Katsotaan mihin tämä vie. Jatkoa kiitos.
Kiittäen
Tulienkelisi
-
Tulienkelisi jatkoa ole hyvä, kun nyt viimein saa inspiksen ja aikataulun sovitettua yhteen. Ja toivotaan, että Krisun pinnallisuus tässä pikkuhiljaa rapisee pois. Toki täytyy myötää, että se meni edellisessä luvussa vähä yli. ::)
9.
Tuukka PoV
Mahtava aamu. Tuukka onnistui myöhästymään bussista juuri sinä aamuna, kun äiti oli mennyt aamuvuoroon ja hän oli yksin kotona. Tiedossa oli kylmä kävelymatka kouluun ja Kiisken saarna myöhästelystä.
Tuukalla oli hyppytunti ruokailun jälkeen. Hän loikoili portaikon ikkunalaudalla ja katseli lumihiutaleiden leijailua niiden hiljalleen saavuttaessa routaisen maan. Kuulokkeista soiva rauhallinen poprock teki tilanteesta rentouttavan. Odottamatta Tuukan mieleen nousi kuva Krisusta, heistä kahdesta suutelemassa, halaamassa, rakastamassa toisiaan. Mitä hän oikein kuvitteli? Hän ja Krisu? Ei se koskaan voisi olla totta. Ei Krisun kanssa, eikä varmaan kenenkään muunkaan. Poika makasi hetken hiljaa, kunnes huomasi silmiensä kostuneen. Negativen rakkausmusiikki ja Krisun ajattelu olivat hänelle liikaa. Poika keräsi tavaransa ja lähti vessoille, kyyneleet täytyisi pestä ennen seuraavaa tuntia, ettei kukaan alkaisi kyselemään mitään.
Tuukka katsoi itseään peilistä ja pesi kasvonsa kylmällä vedellä. Hänen täytyy rauhoittua, ei tämä näin voi jatkua. Tuukka kuivasi kasvonsa ja kätensä ja otti sitten tavaransa lattialta. Hän käveli oven luokse ja oli juuri avaamassa sen, kun joku työnsi oven ulkopuolelta auki. Tuukka hypähti säikähdyksestä taaksepäin, mutta tunnistaessaan sisääntulijan hän jäätyi paikalleen tuijottaen Krisua. Hetken kestäneen hiljaisuuden jälkeen Tuukka huomasi Krisun liikkuvan hitaasti häntä kohti. Poika joutui paniikkiin, mitä toinen aikoi tehdä hänelle? Krisu painoi kätensä Tuukan rintakehälle ja työnsi pojan seinää vasten. Tuukka pelotti ja hän sulki silmänsä valmistautuen pahimpaan, mutta hämmentyi täysin tuntien huulet omillaan. Krisun huulet. Krisu suuteli häntä! Ja pojan käden lantiollaan, joka silitti hellästi hänen kylkeään. Näiden asioiden huomaamiseen oli mennyt pojalla muutama sekunti, jonka jälkeen hän tajusi vastaavansa toisen suudelmaan ja kietovansa kätensä hiukan pidemmän pojan niskaan ja silittävänsä hänen mustia kiharoitaan.
Vasta Krisun irrottautuessa suudelmasta Tuukka uskalsi avata silmänsä ja katsoa suoraan toisen jäänharmaisiin silmiin.
”Ja nyt sä varmaan lähet samalla tavoin kuin viimeksi, kun lähentelit mua?” Tuukka sanoi puoliksi toivoen ja puoliksi peläten sitä.
”En.”
-
Uuuu, jatkoa. Jippuii.
Eli siis joo, lopetit ihan kamalaan kohtaan, ei ole reilua. Ääh.
Krisusta ehkä kohta alan pitää, tässä luvussa hän oli aika kiva. Ja Tuukka on aivan ihana.
En tiiä mitä voin sanoa, tai siis tykkäsin tästä luvusta kovasti ja niin...
Toi loppu.
Kiittäen
Tulienkelisi
-
Jeeeeee! Jatkoa!
Mulla ei oo vaihteeks mitään asiaa, mutta en silti voi pitää päätäni kiinni. Hyvä minä ;D
Miksei mulle tapahdu ikinä mitään tollasta?! Epäreilua.
Toi Krisu on ihan ylisöpö. Tuukkakin on ihana, mutta Krisu kolahti vielä vähän enemmän. Seurailemaan jään edelleen! Toivottavasti saadaan pian lisää :D
-Tulitikkutyttösi
-
Kiitos todella paljon kommenteista :D
Jatkoa yritän kirjotella pian, mutta mun kalenteri on tällä hetkellä kaikkea kuin tyhjä ja nytkin pitäis lukea kokeisiin, mutta mitä mä teen? Näpytän konetta ja luen ficcejä ja katon Housea...
Anyway. Vastailen kommentteihinne paremmin sitten, kun laitan joskus -toivottavasti piakkoin- uutta lukua.
J
-
Tulienkelisi Kaikki ei oo aina ihan reilua :D Mutta olisko tämä loppu yhtään parempi?
Tulitikkutyttösi En mäkää osaa pitää päätäni koskaan kiinni. Ja kuule et oo ainut jolle ei koskaan tapahdu mitää tällästä, siks mä tästä kirjotankin saa unelmoidea (ja vittuuntua, kun sitä ei koskaa tapahdu itelle).
Tässä olis teille sitä toivottua jatkoa.
10.
Krisu PoV
”En.” Krisu vastasi ja samassa ymmärsi päänsä sisällä, ettei todellakaan enää lähtisi. Ei koskaan pois Tuukan luota, ellei poika häntä itse pakottaisi.
”Mä hitto rakastan sua! Mihin mä muka voisin lähtee?” Poika melkein huusi toiselle.
Krisu seurasi toisen ilmeitä, jotka vaihtelivat ihmetyksestä, pelkoon, toivoon ja epäuskoon.
”Sä rakastat mua? MUA!” Tuukka älähti. ”Sä voisit saada kenet tahansa.”
Kenet tahansa, enkä. Krisu ajatteli. ”Mutta mä halun sut.”
Hiljaisuus laskeutui poikien välille.
Joitain minuutteja myöhemmin kaiuttimista kohahti ilmoille kuulutus, joka katkaisi kiusallisen hiljaisuuden.
”Pitäis varmaan lähtee täältä vessasta.” Tuukka tokaisi hiljaa.
”Juu, niin varmaan.” Toinen sanoi hiljaa.
Pojat keräsivät nopeasti tavaransa ja lähtivät ovelta eri suuntiin.
-
Eri suuntiin? ET oo tosissas.
Tykkäsin tästä kovasti, sen kyllä myönnän... Odottelen mihin tilanteeseen pojat seuraavaksi joutuvat.
Tuota noin mitäs muuta, tykkäsin tuosta luvusta. Oli kiva lukea se, sellaista iloista tekstiä, vaihteeksi.
Mitäs muuta? Ei kai muuta laita jatkoa kun kerkeät.
Kiittäen
Tulienkelisi
-
Kerrankin kerkesin pian kirjottamaan. Tulienkelisi kiitos ideasta ja kommentista. :D
11.
Krisu PoV
Krisu tiesi, että hänen pitäisi mennä pian takaisin tunnille, ettei opettaja alkaisi ihmetellä pojan poissaoloa. Kuitenkin ennen käytävän kulmausta hän katsahti taakseen nähdäkseen Tuukan selän, repun puolihuolimattomasti olkapäällä ja poikamaisen löysät farkut juuri niin alhaalla, että alushousujen kiristysnauha näkyi paidan noustessa.
”Ja vitut jostain fysiikasta.” Krisu tuhahti hiljaa ja juoksi toisen perään.
Pian Krisu tarrasi Tuukan olkapäästä, saaden tähän hätkähtämään ja tokaisi pojalle: ”Tuu, mä tiän minne mennään.”
Hetkeä myöhemmin Krisu veti Tuukan perässään auditorion takaovesta sisään.
”Auditorioon?” Tuukka kysyi ihmeissään toiselta.
”Se nyt tuli eka mieleen ja sitäpaitsi tänne oli avaimet.” Krisu virnisti ja heilutti pientä avainnippua kädessään.
”Ja mistähän sä oot noi saanu?” Tuukka ihmetteli epäilevänä.
”En pölliny, jos sitä aattelet. Lähinnä kaikkia roudauksia varten, kun musanope on välillä aika kiireinen.”
”Just, mutta miks me ylipäätään ollaan tääl?”
”En mä tarkkaan tiä. Haluisit sä ehkä puhuu tästä jutusta tai mikä tää nyt on tai jotain muuta sellasta?” Krisu ei oikeastaan tiennyt, miksi oli pojan tuonut auditorioon tai mitä nyt pitäisi tehdä. Jotenkin kaikki oli tähän asti tapahtunut luonnostaan, mutta vaan ei enää.
”Mitä tästä nyt vois puhuu, kun ei tiä miten tää tästä tulee etenemään… Pitäiskö testata?”
Krisu ei ollut täysin varma, mitä toinen tarkoitti testaamisella. Halusiko Tuukka seurustella tämän kanssa vai mitä?
”Ei nyt kuitenkaan tehä tästä mitään haloota, ei huvittais olla koko koulun puhutuin pari. Eikä mitään julkisia kaulailuja tai pussailuja.”
Tuukka todellakin halusi seurustella toisen kanssa, Krisu meni vähäksi aikaa täysin sanattomaksi, ei hän ollut koskaan ollut hyvä tällaisissa jutuissa.
”Okei, ei julkisia, onko täällä julkista?” Poika kuitenkin sai sanotuksi, mutta sisäistettyään, mitä sanoi hän tunsi itsensä hirveän pinnalliseksi casanovaksi.
Toisen kasvoille kuitenki nousi huvittunut ilme. ”Ei, jos oot kiltisti.” Tuukka sanoi, tiputti reppunsa maahan ja astui lähemmäksi poikaa. Hän sipaisi hiukset pois Krisun silmiltä ja painoi huulensa hellästi toisen omia vasten.
-
Okei, okei. Ei sitten virallista.
Mutta siis tykkäsin tästä, söpöä luettavaa, toivon etteivät pojat kuse nyt sitten hommaa.
Ja muutenkin seuraan mielelläni mitä tässä tapahtuu, uskoisin että jotain kivaa (tai siis toivon).
Ei mulla kai muuta, laitappa jatkoa, tykkäsin.
Kiiittäen
Tulienkelisi
-
Heei! Tää on ollut tähän mennessä aivan tosi ihana raapale sarja!:) toki tykkäisin pitempiäkin lukea mut jotenki tämä silti toimii:) ainut asia joku jäi mietityttämäön oli Tuukan yhtäkkinen itsevarmuus tässä vikassa? Tai mun mielestä se vaikutti aluks vähä sellaselta raukkaparalta ja osoittautuukin näinkin varmaksi. Mut ehkä tuukalla on enemmänkin yllättäviä puolia tulossa?:P mutta siis joo aivan ihana!:)) jatkoa!
-
Tulienkelisi: Kiitos jälleen kerran, uskollinen poikieni seuraaja :)
Emssy: Uus lukija! Näköjään siitä tuli itsevarma, rakkaus saa aikaan ihmeellisiä asioita silloin, kun sille saa vastakaikua. ;)
A/N: Kiitos kommenttienne inspis iski ja kovaa. Älkää nyt kuitenkaa odottako enää tälle viikolla lukua - Tai eihän sitä koskaan tiedä-, koska loppuviikko on aika täynnä ohjelmaa.
12.
Tuukka PoV
Tuukan puhelin piippasi yöpöydällä viestin merkiksi. Poika pyörähti laiskasti ympäri sängyllä ja etsi kännykän käsiinsä.
”Missä oot? Tylsää, kun ei oo mitään silmänruokaa välitunneilla. K.”
Tuukka naurahti hiljaa Krisun viestille. Se oli juuri pojan tyylinen, ei hätäilyä siitä, onko toinen kunnossa vai ei, sen sijaan kevyttä vitsailua silmäruoasta ja piilovalittamista omasta olotilasta.
”Onhan siel muitakin jätkiä ja makaan kotona sängyn pohjalla. Flunssa pääsi yllättämään, oon ihan ok, kiitos kysymästä.” Poika kirjoitti vastaukseksi toiselle, heitti puhelimen vaatteiden sekaan lattialle ja kääntyi tuijottamaan kattoa.
Myöhemmin Tuukan neljävuotias pikkuveli Kalle tuli pojan huoneen ovelle.
Tuukka katsahti veljeään kohti ja kysyi väsyneesti: ”No mitä nyt?”
”Äiti käski tulla alas syömään jotain.”
”Sano sille, etä mä tuun ihan kohta.” Tuukka huokaisi ja nousi raukeana sängystä. ”Mä etin vaan mun luurin ensi.”
Tuukka laahusti keittiöön, jossa hänen äitinsä hyöri maha pallona ympäriinsä. Ennen joulua Koskisten perheessä olisi viisi jäsentä. Kolme lasta ja vanhemmat.
Tuukka istui pöytään ja teki muutaman voileivän itselleen.
”Onko yhtään parempi olo?” Äiti kyseli normaaliin huolehtivaan tapaansa.
”Kyllä tää tästä varmaan, enköhän mä huomenna mee kouluun.” Tuukka vastasi ja samassa hänen puhelimensa piippasi. Tuukka katsahti näyttöön, se oli viesti Krisulta.
”Tytötkös sitä jo kaipailee?” Äiti kysyi vitsaillen.
”Ei, yks kaveri vaan.” Tuukka mutisi lukiessaan viestiä.
”Kai sä tiät, että mä vaan halun vaan, et sä oot onnellinen?”
Tuukka katsahti äitiinsä hiukan ihmeissään: ”Joo tietty.”
Äiti hymyili vielä herttaisesti ja kääntyi sitten takaisin puuhiinsa.
Tuukka tunsi pientä syyllisyyttä, koska ei ollut kertonut äidille Krisusta. Kyllä äiti olisi ollut sen kanssa okei, että oma poika on homo, mutta Tuukka ei halunnut hämmentää äiti ylimääräistä nyt, kun oli muutenkin vähän erikoinen tilanne tai ainakaan ennen kuin tiesi varmasti tulisiko tästä jutusta edes mitään.
Tuukka palautti ajatuksensa Krisun viestiin: ”Ei ne muut kuule vedä sulle vertoja.”
Pojan huulille nousi pieni hymy, kyllä tästä ehkä voisikin tulla.
-
A/N:Älkää tappako mua! Oon likka, enkä tiä miten nää jutut pojilla menee... Mutta toivottavast kelpaa. Por favor!
13.
Krisu PoV
”Onks sulla joku muija kiikarissa, kun sä kokoajan räpläät sitä puhelinta?” Niko kysäisi Krisulta läppärinsä takaa.
Krisu nosti katseensa selaamastaan lehdestä: ”Enhän räplää.”
”Tasan räpläät”, Sakke puuttui puheeseen laskien kuulokkeet korvilta kaulalleen.
”Enkä.”
”Älä väitä vastaan, vaan kerro jo!” Niko huudahti.
”Ei oo mitää muijaa!”
”Ihan varmasti on.”
”Ei oo!”
”On.”
”EI…”
”Onpas.”
”OO…”
”Niin just, on!”
”MITÄÄ…”’
”Kuitenkin on.”
”MUIJAA!”
”No jätkäkö sitte?!”
"…”
”Vittu oikeestikko?”
”Nonii, Niko nyt riittää.” Sakke puuttui Krisun ja Nikon väittelyyn.
”Kai sä tiät Krisu, et sä voit kyllä kertoo meille ihan mitä vaan?
”Nii ei meitä haittaa, vaikka sä olisitki joku hintti. Sä oot jokatapaukses tollanen ernu...” Niko sulki suunsa kesken lauseen saadessaan vihaisen katseen Sakelta.
”Älä tosta välitä, se taas ei tiä, mitä suustaan päästää.” Sakke sanoi.
”Tota mä en oikestaan sais puhuu tästä jutusta mitää…” Krisu sanoi vaivaantuneena.
”Sulla siis on joku jätkä!” Niko huudahti.
”Niko perkele! Nyt se turpa kiinni!” Sakke huusi ärtyneenä toiselle.
”Ei enää yhtään vitun sanaa!” Hän jatkoi, kun Niko meinasi vielä sanoa jotain.
”Hei tyypit rauhottukaa.” Krisu sanoi edelleen vaivaantuneena.
Samassa Krisun puhelin alkoi soida, poika vilkaisi sitä ja sanoi: ”Mä tuun ihan kohta takas.” Ja lähti ulos huoneesta.
Oven läpi hän kuuli, kuinka Sakke sätti Nikoa siitä, kuinka toinen ei koskaan osannut pitää suutaan kiinni, kun sieltä ei tullut kerran mitään järkevääkään sanottavaa.
Krisu hymähti huvittuneena ystävilleen ja katsoi Tuukan nimeä vilkkuvaa näyttöä.
Hän meni hiljaiseen vierashuoneeseen ja painoi vihreää luuria: ”Moi.”
-
Äääh, taisi edelliseen raapaleeseen kommentointi unohtua...
Mutta siis edelleen seuraan ja pidän.
Mutta siis nyt pelottaa, mitä puhuttavaa noilla on kun soitetaan toiselle... Iik.
Krisun viesti tuon aikaisemman raapaleen lopussa oli söpö ja siitä jäi hyvä fiilis.
Kun taas toisaalta tämän lopussa jäi epätietoinen fiilis. Eli odottelemme jatkoa.
Kiittäen
Tulienkelisi
-
Tulienkelisi kiitos kommentista ja olen pahoillani, oon jostain syystä alkanu tekemään tollasia aavistuksen epätietoisia loppuja, jotka tulee vähä puskista, mutta koita selvitä.
14.
Tuukka PoV
”Moi. Oli pakko soittaa, kun tuli ikävä. Ei kai oo huono hetki?” Tuukka kysyi.
”No ei pahin mahdollinen, mutta ei kovin hyväkää.” Krisu vastasi luurin toisesta päästä.
”Kuin niin?” Tuuka kysyi ihmeissään.
”No tota, Niko ja Sakke on meillä ja…” Krisu mutisi vaivaantuneena.
”Ja mitä?” Tuukan sisällä alkoi hiljalleen nousta paniikki.
”Nikolla oli taas vähä vauhti päällä ja nyt se niinku…” Krisu jatkoi edelleen vaivaantuneena.
”Niin?” Tuukan teki jo mieli huutaa, mutta piti itsensä aisoissa viimeisimmillä tahdon rippeillään.
”Se sai tietää, että mulla on pojan kans juttua ja sitte sä soitit heti ja ne näki kai mun naamasta, et kuka soittaa...”
”Ei vittuuuu…” Tuukka kirosi hiljaa.
”Mutta ne ei tiä kuka sä oot! Tai siis kuka mun mysteerinen poikaystävä on.” Krisu kiiruhti sanomaan heti perään.
”No onnek…” Tuukka keskeytti lauseensa kuullessaan luurin toisesta päästä huutoa.
”Niko, perkele takasi sieltä, anna sen puhua rauhas!” Sakke kuului huutavan taustalta.
”Enkö, anna se puhelin tänne, Krisu!”
Puhelimesta kuului hetken epämääräistä rähinää ja huudahduksia.
”Niko anna se puhelin takas mulle!” Krisun ääni kuului jostain läheltä.
”Kuka ihmeen Tuukka, tunnetaanko me se?” Niko kuului kysyvän.
”Niko, vitun ADHD-lapsi, nyt se puhelin tänne ja painu helvettiin.” Krisu huusi ja sanoi hetkeä myöhemmin puhelimeen: ”Mä soittelen myöhemmin.”
Tuukka jäi kuuntelemaan hämmentyneenä puhelimen tasaista piippausta.
-
Hittolainen.
Mä en selkeestikään pidä ton Krisun kavereista, liian tungettelevia.
Mutta muuten tämäkin raapale oli kiva. Ehkä tuo noiden kahenkeskinen keskustelu tuntui jättävän hiukan... öö ärsyyntyneeksi, tai jotain. Toivoisi kai että ne tulisi sieltä kaapista ulos.
Mutta siis pidin kovasti ja odottelen jatkoa.
Kiittäen
Tulienkelisi
-
Eikös se ole vähän niin, että jos jossain ketjussa vierailee monta kertaan, niin on ihan reilua jättää kommentti? Edes pieni, muuta kun en osaa ::)
Voi koulumaailma, tuli ihan ikävä! Hyviä nimiä olet valinnut, osuu vähän turhankin lähelle pari, oikeen hätkähdin kun luin sitä sukunimi + etunimi –luetteloa tuolla jossakin kohtaa :D Krisun ja siskon kohtaus on ihan huippu, tosi aito ja söötti! Poikien keskinäinen tunteiden tunnustus kävi ehkä vähän helposti, mutta eiköhän tässä vielä ole mutkia matkassa. Toisaalta just semmonen hyväntuulinen vire mua tässä ehkä viehättää. Antaa palaa siis!
-
Okei. Tää on naurettavaa, kuinka pitkään aikaan en oo julkaissut mitään, mutta siitä saatte syyttää koulukiireitä...
Nyt on pian kokeet ohi ja ehtii taas kirjottaa.
Seuraava luku tulee ihan parin päivä sisällä.
Ja varoitan, että, tai no en sittenkään varoita. ;)
J
-
Tulienkelisi joudut nyt vielä kestämään näitä tungettelevia kavereita.
Kiitos ihanasta kommentista Nannu ja hieno saada lisää epäaonyymejä seuraajia ;) Kyllähän se tunteiden paljastaminen kävi turhan helposti, mutta halusin saada tän vähä nopeemmin etenemään... Koulumaailma on hieno paikka :D
15. luku
Krisu PoV
”Oot sä urpo koskaan kuullu yksityisyydestä?!” Krisu huusi Nikolle vihaisena.
”Ei jessus älä ny jaksa raivota, kuitenki haluut, että me tiedetään kuka se Tuukka on.” Poika vänkkäsi vastaan.
”Ihan sama vaikka haluaisinki, mutta se ei tarkota, että sä saat tulla repimään kännykän mun kädestä tai muutenkaan sekoilemaan siihen viereen kesken puhelun.”
”Ahaa jus…” Nikon lause keskeytyi - tähän saakka hiljaa olleen - Saken huudahdukseen: ”Hei nyt jätkät vähä rauhottukaa. Toi huutaminen ei ainakaan auta asiaa yhtään.”
”Mutta toi jätkä on niin…!” Krisu jatkoi vihaisena.
”Luuletko sä et huutaminen auttaa? Ei toi siitä mitään opi, innostuu vaan lisää.” Sakke sanoi tietävästi ja katsahti Nikoon. ”Nyt pidät pääs kiinni. Totta se on.”
”Ei hitto, Tuukka vihaa muaaa…” Krisu ähkäisi tajutessaan, miltä tilanne saattoi näyttää toisen näkökulmasta.
”Älä nyt vaan ala panikoimaan.” Sakke sanoi nopeasti.
”Mutta kun me sovittiin, ettei tää juttu saa levitä.” Krisu jatkoi ahdistuneesti.
”Ei se nyt oo levinny mihinkään.” Sakke rauhoitteli toista.
”Ai, kun toi tietää?” Krisu kysyi epäuskoisena osoittaen Nikoa.
”Kyllä sekin osaa joskus pitää päänsä kiinni.”
”Ei kai tää Tuukka oo se 8J:n Tuukka, joka on meidän liikuntaryhmässä väliaikaisesti?” Niko kysyi yhtäkkiä.
Huoneeseen laskeutui hiljaisuus Krisun tuijottaessa tyrmistyneenä Nikoa.
”Kuinka sä sen muistat?” Poika kysyi hämmästyneenä.
A/N: Anteeks! Tiän, että pojat on aika bitch, mutta antakaa armoa.
-
Hihhih, musta noi tungettelevat kaverit on hauskoja. :)
Pari viime osaa on ollu musta hauskoja muutenkin. Jotenkin vaan niin perus, et salailenpa tätä nyt ja sit heti ku kaverit saa vähänki vihiä jutusta ne arvaa kaiken ihan prikulleen oikein. :D Ei kokemusta tästä, ei ollenkaan okei, on vähän :>.
Jatkan siis edelleen seuraamista vaikka kommentointi onkin jäänyt vähän vähille. :p
-
No mitäs noista tungettelevista kavereista? Ne on ihan okei, kunhan ne saa maistaa omaa lääkettän.
Mutta tämä on jämä kommentti, eli siis pidän edelleen ja odottelen jatkoa... Toivon pojille onnea kaikin puolin, ja mitäs muuta? Niin mäkin haluun tietää mistä Tuukka muistetaan.
Kiittäen
Tulienkelisi
-
nno voooi vittu. :d just ku kävi jÄNNÄKS ni tää oli tyssänny hehheh.
äähähää toi niko on kiva, en tiä miks mut on vaa. :d tollane ... hulivili? :d
ja krisu, ah<3 ehehehehe anteeks oon paska
jatka tai hukutan kaikki tähän mun my little pony-pussilakanaan.<3
hah .
-
No ei sitte laiteta tänne tyylikkäästi puhelimella lentokoneesta viestiä.
Tosiaan, en ole todellakaan lopettamassa tätä jatkista! Nyt on vain ollu tosi kiireistä aikaa, kuten aina mulla Touko- ja Kesäkuu. Yritin jo päivällä muutamaan otteeseen kirjoittaa tätä viestiä, mutta puhelimella oli ongelma 10000 metrin korkeudessa jossain välillä Lontoo-Helsinki, mutta nyt oo viimein omassa kämpässäni läppäri edessä ja saan kirjotettua tän ilman ylimäärästä säätämistä.
Yritän ehtiä kirjottamaan ennen juhannusta seuravan luvun, joten älkää tappako, hukuttako, yms.. ketään.!.
'J
-
Rin eihän siitä todellakaan voi olla minkäänlaista kokemusta :P
Lady Evil Queen katsotaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan...
Chemicalbullet Kaikis porukois pitää olla joku hulivili. Ei tarvi hukuttaa ketään ;)
16. luku
Tuukka istui aamiaispöydässä katsellen ikkunasta ulos. Krisun eilinen soitto häiritsi pojan mieltä. Varsinkin, kun toinen ei ollut soittanut hänelle enää myöhemmin. Mitä kaikkea Sakke ja Niko olivat saaneet tietää? Mitä nyt tapahtuisi? Tuukkakin tiesi Nikon olevan jätkä, joka ei osaa pitää suutaan kiinni ja se huoletti poikaa yllättävän paljon. Olihan se kuitenkin aivan selvää, että hänen ja Krisun juttu paljastuisi jossain vaiheessa. Ehkei sen nyt olisi aivan näin tarvinnut mennä, mutta silti.
Ovikellon pirinä keskeytti Tuukan mietiskelyn. Poika ei edes ehtinyt nousemaan ylös tuoliltaan Kallen juostessa jo avaamaan ovea. Äiti oli kuitenkin vain unohtanut puhelimen tai joitain työpapereita kotiin.
”Moi, tota onks Tuukka kotona?” Tuukka hätkähti ylös tuolilta kuullessaan tutun äänen eteisestä.
”On se, mutta kuka sä oot?” Kalle kuului kysyvän silmät suurina ovella seisovalta pojalta.
”Mä oon Tuukan…” Krisun vastaus keskeytyi Tuukan tullessa eteiseen.
Hetkellisesti huoneeseen laskeutui hiljaisuus, jota säesti vain keittiössä soiva radio.
”Kaveri.” Tuukka täydensi toisen lauseen loppuun. ”Mee Kalle syömään muros loppuun ja sitte vaihtamaan yökkärit pois.” Tuukka jatkoi vielä veljelleen ja kääntyi sitten Krisun puoleen.
”Öö.. Moi?” Krisu tervehti toista varautuneesti.
”Miten sä löysit meille? Ethän sä tiä mun osoitetta.” Tuukka kysyi ihmeissään.
”Netistä löytyy kaikkea. Voinko mä tulla sisälle tästä ovelta?” Krisu tokaisi normaalin virneen hiljalleen palatessa hänen kasvoilleen.
”Joo, tuu vaan.” Tuukka vastasi siirtyen pois toisen edestä päästäen tämän sisälle.
”Tänks, tuol ulkona alkaa olla jo aika kylmä. Oliko toi sun pikkuveli?” Krisu tokaisi hieroen kylmiä kämmeniään yhteen.
”Joo, Kalle, oon lapsenvahtina näin lauantain ratoksi. Oliko sulla jotain asiaa vai tulitko muuten vaan keskeyttämään mun aamupalan?” Tuukka kysyi kohottaen kulmaansa samalla sulkien ulko-oven.
”Ai, sori.” Krisu sanoi vetäessään kirkkaan oranssin pipon – joka oli pojan tunnusmerkki – päästään. ”Haluisin jutella eilisestä.”
Tuukka mittaili hetken toista katseellaan ja tokaisi sitten: ”No okei, laita takkis tuohon naulakkoon. Halutko sä jotain? Kahvia, teetä, kaakaota?”
”Teetä, kiitti.” Krisu vastasi toiselle, laittoi takkinsa osoitettuun naulakkoon ja meni pojan perässä keittiöön.
-
Awsi pawsi. :>
Voiko mä tulla sisälle tästä ovelta?
Varmaan pitäis olla 'voinko'. En mä mitään muuta huomannu. :P
Yäh en keksi mitään sanottavaa. xd Jatkoa odotellessa.
-
Ääh, aivot on lomalla..
Mutta siis nyt juu se kommentti, mua vähän pelottaa mitä tästä nyt tulee.
Oikeasti tykkäsin tästäkin raapaleesta, Kalle vaikuttaa todella söpöltä ilmestykseltä.
Tuukka ja Krisu on todella epävarmoja toisitaan, mikä hiukan harmittaa.
Toivotaan, että niistä tulee paljon varmempia toisistaan, ja niin.... Selvittäkää asianne.
Kiittäen
Lady Evil Queen
-
Kiitos kommenteista! Jatkoa en lupaile ainakaan pariin viikkoon, koska on ripari ja rippijuhlat tulossa ja siinä hässäkässä tuskin on aikaa kirjottaa, mutta palataan asiaan sitten heinäkuun aikana.
J
-
A/N: Kiitos kommenteista ja pyytäisin tälläistä pikkujuttua. Lisäisittekö kommentteihinne vastauksia näihin kysymyksiin, jos teillä siis on mielipide, näkemys tai jotain muuta sellasta kyseisestä asiasta. Ei ole pakko.
- Millaista kerronta mielestänne on?
- Tuleeko paljon selittelyä? (en joskus keksi juuri sopivaa sanaa/ ilmaisua)
- Onko jokin asia jäänyt epäselväksi/ mietityttämään?
- Eteneekö tarina liian nopeasti?
17.luku
”Siinä syntyi jo riita ja sitten Niko yhtäkkiä tunnisti mystisen Tuukan suksi, eikä mulla oo hajuakaan miten se sut tiesi.” Krisu lopetti selostuksensa edellisillasta ja siemaisi jo hieman jäähtynyttä teetään.
”Tiedätkö sä? Onko teillä mitään samoja tunteja liikunnan lisäksi tai jotain?” Krisu jatkoi katsoen keittiötasoon nojailevaa Tuukkaa.
”Ei meillä taida olla.” Tuukka vastasi miettien ja tokaisi sitten pientä huvittuneisuutta äänessään: ”Kai mä jäin vaan jotenkin mieleen.”
Krisu nousi pöydästä viedäkseen tyhjän kupin tiskipöydälle ja virnisti samalla toiselle: ”Todellakin sä jäät mieleen.”
Poika käännähti katsomaan toista jääden itsekin nojailemaan tasoa vasten. ”Sä et taida olla vihanen mulle?”
”Miks oisin? Et sä sitä tahallas tehny. Olin enemmänkin huolissani, kun sä et soittanu enää illalla.” Tuukka vastasi katsoen toista silmiin.
”Voisikohan olla mitään keinoa, jolla pystyisin korvaamaan aiheuttamani kärsimyksen?” Krisu tokaisi pientä flirttiä äänessään ja pilke silmäkulmassaan.
Poika siirtyi toisen eteen ja nappasi kupin tämän kädestä.
”Hyi, kahvia.” Krisu sanoi, nyrpisti nenäänsä ja laittoi kupin kauemmas pöydälle pois käsistään.
”Niin palatakseni asiaan, löytyiskö sit…” Krisun lause keskeytyi Tuukan tarttuessa kiinni pojan paidan etumuksesta vetäen toisen suudelmaan.
”Jotain tällästä mä vähä aattelinkin.” Krisu tokaisi suudelman päätyttyä.
”Turpas kii casanova.” Tuukka komensi toista.
”Oliks toi kohteliaisuus?” Krisu tokaisi virnuillen.
Tuukka pyöräytti silmiään ja vastasi toiselle uudella suudelmalla.
-
A/N: Niinpä, niinpä. Kun kirjoittaa yhden luvun, jää koukkuun. Mutta tosiaan. Oon nukkunut edellisyönä jotain viis ja puoli tuntia, maannut päivän rannalla, kattonut Step Up 3- elokuvan -tietysti vatsalihaksia ja tanssitaitoja kuolaten- ja torkkunut vielä aurinkotuolissa puolikuolleena 30 km:n pyöräilyn jälkeen. ELI teksti saattaa olla sitä tasoa. Voi hiukan hipoa K-13 rajaa varsinkin, kun sitä lukee mielikuvien kanssa -joita mulla riittää- ja vähä niinku väsyneenä. Koittakaa silti nauttia.
18.luku
Tuukka PoV
Poikien välinen suudelma muuttui vain syvemmäksi. Keittiötaso alkoi jo painaa Tuukan alaselkään kipeästi Krisun painautuessa tiukemmin poikaa vasten. Toisen kädet vaelsivat rauhattomasti Tuukan keholla, pysähtyen kuitenkin ajoittain kutittelemaan pojan kylkiä tai hyväilemän niskaa.
Kun Krisun kädet ajautuivat liian alas puristaen kevyesti toisen farkkujen etumusta, Tuukka nappasi kiinni pojan ranteesta murahtaen vaimeasti suudelmien välissä: ”Eipäs kopeloida nuorimies.”
Krisu naurahti kevyesti Tuukan huulia vasten ja siirtyi hellien suutelemaan pojan kaulaa.
Hetkeä myöhemmin Tuukka kuuli pahaenteistä rappusten narinaa. Kalle oli tulossa alakertaan. Tuukan suusta pääsi hiljainen kirosanalitania, jonka päätyttyä poika työnsi hölmistyneen näköisen Krisun nopeasti kauemmas itsestään ja nappasi kahvikupin pöydältä takaisin käteensä.
”Petasitko sänkys?” Tuukka kysyi ovelle ilmestyneeltä pikkupojalta vetäen mahdollisimman normaalin isoveli-ilmeen kasvoilleen.
”Et säkää koskaan petaan omaas.” Kalle vastasi tomerasti ja kääntyi katsomaan Krisua. ”Miks sulla on noin outo ilme?”
Krisu heräsi nykyhetkeen pienellä viiveellä tajutessaan kysymyksen olevan osoitettu hänelle: ”Ei mulla oo outo ilme.”
”Onpas.” Kalle väitti kivenkovaan.
”Eikä oo.” Krisu vastasi haastavasti katsoen pikkupoikaa.
”Kyllä!”
”Ei, ei.”
”On.”
”Ei ole.”
”On.”
”Ei.”
Tuukka naurahti itsekseen katsoessaan pöydän yli kiihkeästi väittelevää kaksikkoa; periksiantamatonta pikkuveljeään ja suloisen lapsellista poikaystäväänsä, joka pilke silmäkulmassaan ei näyttänyt pienintäkään merkkiä luovuttamisesta, vaikka tuskin edes muisti enää väittelyn aihetta.
-
A/N: En sitten osaa yhtään luvata, kuinka usein lukuja tulee nyt, kun koulu ja treenit taas alkaa. Pyrin vähintään yhteen lukuun kuukaudessa, mutta todellakin toivon, että niitä tulee paljon useammin. Ja vastauksia toivon parin luvun takaisiin kysymyksiin, kiitos!
19.luku
Tuukka PoV
Poikaystävä. Sellainen Tuukalla todellakin oli. Ihana, virnuileva kiharapää. Poika, joka osasi aina yllättää, mutta oli kuitenkin suloisen klisee, kuten silloin, kun Tuukka ilmoitti kesken Krisun ja Kallen väittelyn heidän lähtevän leikkipuistoon. Kalle oli heti juossut eteiseen pukemaan, mutta Krisu oli katsonut ikkunasta ulos ja yrittänyt kääntää Tuukan päätä epätoivoisesti vedoten huonoon säähän, kylmyyteen ja varmasti pian alkavaan lumisateeseen.
”Nyt on Lokakuun alku, ei viel sada lunta.” Tuukka oli vastannut huvittuneena toisen ahdingosta. ”Mutta, jos sulla on kylmä, niin tuolta löytyy varmasti sulle sopivia toppahousuja monissa eri väreissä.”
Krisu oli mutisten noussut tuolilta ja kävellyt alistuneena eteiseen Tuukan kanssa, jossa Kalle jo oli odottanut poikia kärsimättömänä ulkovaatteet päällä valmiina lähtemään puistoon.
Myöhemmin Tuukka katseli kioskille jonottaessaan kaksikkoa, joka kirmasi ympäri leikkikenttää. Krisu oli taantunut lapsen tasolle heti, kun pojat olivat päässeet leikkipuistoon ja Kalle oli napannut pojan pipon tämän päästä ja lähtenyt juoksemaan karkuun.
”Kolme kermavaahtokaakaota, kiitos.” Tuukka pyysi jo hiljalleen harmaantuvalta kioskin tädiltä. Maksettuaan kaakaot poika lähti höyryävät mukit kädessään kohti Krisua ja Kallea, jotka näyttivät jo vallanneen yhden puiston pöydistä.
Tuukka laski mukit pöydälle ja istui Krisun viereen hörppien kuumaa kaakaota. Pienen hetken kuluttua hän tunsi reidellään pojan käden ja kääntyi katsomaan toista hymy huulillaan.
-
Pahoittelut kommentointi on hiukan jäänyt.
Olit kirjoittanut tekstiin: " Nyt Tuukka katseli kioskille jonottaessaan kaksikkoa..." Tätä.lausetta en oikein ymmärtänyt. Se olikin ainoa tuollainen. Sitten kysymyksiisi: Kaipaan hiukan syvyyttä hahmoihin, pieniä yksityiskohtia heistä. Kerronta on minusta ihan hyvää, ja mukavan sujuvaa. Joskin voisit ehk hiukan hidastaa tahtia. En ole huomannut selittelyä, vaikka välillä se voisi olla paikoillaan.
Nyt kun on nipotettu niin päästään asiaan. Pidin kovasti näistä luvuista. Tykkään varsinkin Kallesta, ja veljesten kinasta. Jatkoa odotellen.
Ja kiittäen
Lady Evil Queen
-
Kiitos kommentista, kun luin tuon kohdan uudelleen, niin olen samaa mieltä. Pitää vähä soveltaa.
-
A/N: Nojoo... Kyllä taas kesti saada tälläinen pikkupätkä kirjoitettua ja julkaistua. Toki, kyllähän mä tän jo pari viikkoa sitten kirjotin, mutta koska ei heti jaksanut silloin tarkistaa ja julkaista, niin tottakai meikälikka sen sitten unohti.
20. luku
Tuukka PoV
Päivä seurasi toistaan aina samankaltaista kaavaa muistuttaen; koulussa pojat olivat kuin ketkä tahansa etäisesti tuntevat rinnakkaisluokkalaiset, mutta salaiset, pitkät katseet ja ajoittain heitettävät silmäiskut sekä pienet hymyt ja virneet loivat kaksikon välille sen sähköisen jännitteen, mikä oli kaikissa parisuhteissa.
Ajoittain, joskus useasikin päivässä Tuukka sai kännykkäänsä joko vihjailevia viestejä välkkyvistä boksereista tai käskyjä tulla tiettyyn - yleensä tavallisilta oppilailta kiellettyyn - paikkaan, jossa odottaisi yllätys eli Krisu.
Sellaisen viestin Tuukka oli saanut edellisen tunnin lopussa ja oli parhaillaan kävelemässä kohti vanhaa soitinvarastoa. Poika avasi varaston oven ja hipsi pimeään huoneeseen etsien kädellään valokatkaisijaa. Yllättäen viileä käsi tarttui siihen kiinni ja Tuukka oli vähällä huudahtaa ääneen.
”Saakelin idiootti!” Tuukka sihisi Krisulle, joka nauroi hiljaa pimeässä.
”Tuu.” Krisu tokaisi yksioikoisesti ja veti pojan mukanaan syvemmälle pimeään.
Hetken kompastelun ja kiroamisen jälkeen Krisu napsautti valon päälle ja veti välioven kaksikon perässä kiinni.
”Ja mikäs paikka tää nyt on? Ei nää kyllä oo soittimia.” Tuukka kysäisi pidellen värikästä huivia kädessään.
”ENTINEN soitinvarasto, nykyinen näytelmärekvisiittavarasto.” Krisu täsmensi huvittuneena: ”Mutta kyllä tuotakin pystyy varmasti jotenkin soittamaan.”
”No varmasti, jos on sellainen pervo mielikuvitus kuin sulla.” Tuukka tokaisi samalla heittäen huivin Krisulle, joka kietoi sen kaulaansa ja henkäisi teatraalisesti kuin syvästi loukattu draamaqueen.
-
Loistavaa että tämä on vielä voimissaan! :) Oli jo vähän ikävä poikia.
Miten mulla tuli vähän sellainen olo, että tämä viimeisin luku on tyyntä myrskyn edellä? Kaikki on jotenkin ihan hyvin tai ainakin tilanne vaikuttaa vakaalta. Että onko pian kenties tulossa joku *tsäkäbäkäpumtsuitkräkspam*? Tiedän, odottamalla se selviää, mutta joskus odottaminen on niin vaikeaa...
Luin taas kaikki luvut läpi, ja tuli mieleen pari pyyntöä. Voisiko taas jossain vaiheessa saada samaa tilannetta kummankin näkökulmasta kerrottuna (kuten esim. tuolla luvuissa 3 ja 4 tai 8 ja 9)? Ja tietysti sitä parempi mitä selvemmin näkökulmien/poikien erot tulee esiin. Janoan myös lisää yksityiskohtia vaikka niitä on jo tosi hyvin. Eli voit suoraan sivuuttaa :D
Viettääkö nuoripari ollenkaan kahdenkeskistä aikaa vaikkapa koulun jälkeen? Ja toisaalta onko Niko saanut pidettyä turpansa kiinni? Pitkät katseet ja silmäniskut yleensä kyllä koulun käytävillä huomataan, että ehkei Nikon suurta suuta edes tarvita…
-
21. luku
Krisu PoV
Pojat makoilivat hiljaisuudessa vaatekasan päällä. Krisu silitteli sylissään olevaa päätä hajamielisesti samalla, kun yritti selvitellä sekavia ajatuksiaan, joiden alkuperästä tai aiheesta hänellä ei ollut harmaintakaan hajua.
Tuukka herätti Krisun mielensä syövereistä avatessaan suunsa: ”Kuinkahan moni meistä tietää?”
Krisu käänsi katseensa toisen harmaisiin silmiin.
”Jos sä pelkäät, että Niko olis puhunut porukoille, niin se on turhaa. Kyllä sen huomais ihmisten käytöksestä.” Krisu vastasi toiselle rauhallisen oloisena ja suikkasi pienen suukon toisen otsalle.
Odottamatta Tuukka nousi Krisun sylistä ja veti jalkansa tiukasti rintaansa vasten.
”En mä sitä tarkoittanu, vaan siis ootko sä kertonut sun muille kavereille tai perheelle tai jollekki?” Tuukka selitti yllättävän jännittyneenä.
Krisu nousi istumaan hämmästyneenä toisen kireydestä.
”Miksi sä oot noin kireenä?” Poika kysyi huolissaan vieressään istuvalta pojalta. ”Tuukka, onks kaikki ihan hyvin?”
”Joo, joo! Mua vaan… en mä tiä.” Tuukka mumisi tuskastuneena.
Krisu siirtyi lähemmäksi toista ja kietoi kätensä suojelevasti Tuukan ympärille.
”Ihan rauhassa, mä oon täs.” Krisu kuiskasi toisen korvaan rauhoittavasti ja keinutti poikaa sylissään kevyesti.
-
22. luku
Tuukka PoV
Tuukka ei tiennyt, mikä hänelle tuli. Yhtäkkiä poikaa vain alkoi ahdistaa. Entä, jos Niko avaisikin suunsa väärässä paikassa ja väärään aikaan? Entä, jos Krisu äkkiä jättäisikin hänet? Miten heidän perheensä suhtautuisivat poikien suhteeseen, jos se tulisi ilmi? Eihän Tuukalla ollut harmainta hajuakaan, tiesikö Krisun perhe poikansa homoudesta. Millainen perhe toisella edes oli? Mitä Tuukka ylipäätään tiesi Krisusta?
Tuukan oma perhe ei edes tuntenut Krisua, ainoastaan Kalle oli tavannut pojan. Äiti oli saattanut kuulla pikkuveljeltä jostain Tuukan kaverista, joka oli ollut heidän kanssaan leikkipuistossa. Isä nyt ei varmaan tunnistaisi edes Tuukkaa, jos poika kävelisi kaveriporukassa vastaan kadulla. Se oli aina työmatkoilla tai palavereissa, kun Tuukka oli kotona. Tuurilla poika saattoi nähdä isänsä kerran viikossa pikaisesti, mutta sekin oli harvinaista.
Perheeseen oli tulossa kolmas lapsikin. Äiti jäisi kuun lopussa äitiyslomalle ja joulukuun alussa pikkuinen luultavasti pyörisi jo nurkissa. Marraskuu tulisi olemaan todella hektistä aikaa, kun äiti olisi kotona ja tressaisi synnytystä ja jo jouluakin, kuten yleensä. Lisäksi hän yrittäisi saada isää pitämään isyyslomansa ja olemaan välillä kotona, eikä aina töissä. Siitä ne riidat alkaisivat, kunnes vauva syntyisi ja isän olisi pakko hiukan hellittää. Tuukka muisti tämän hyvin Kallen syntymän ajoilta, eikä halunnut Kallen kuulevan niitä samoja riitoja.
Tuohonko kuvioon hänen pitäisi vielä Krisukin sotkea?
-
Hmm, minusta on kivaa kun tämä on saanut jatkoa.
Minusta tarina kulkee hyvin, mutta välillä on vaikea keksiä kommentoitavaa vain yhdestä raapaleesta kommentoitavaa. Nyt kun minulla on muutama raapale kommentoitavana on helpompaa keksiä sanottavaa.
Minusta Krisun yllätys ideat ova sekä söpöjä, että myös huvittavia. Vastaavat asiat tekstissä tekevät tästä mukavaa luettavaa, kuitenkin alan kaipaamaan, sitä että jotakin tapahtuisi. Luulen kuitenkin samaa kuin nannu, eli että kohta jotain tapahtuu.
Pidin myös viimeisimmästä raapaleesta, siinä oli hieman säröä söpöön pintaan ja se kertoi lukijalle hahmosta paljon.
Kiittäen
Lady Mielenmaltti
-
Kiitos kommenteista Lady Mielenmaltti ja nannu, eiköhän tässä pian jotain tapahdu, vaikka tässä yhdessä kohtauksessa junnataankin vähän aikaan.
23. luku
Krisu PoV
Krisun käsivarsien suojassa oleva poika alkoi hiljalleen rentoutua ja Krisu laski katseensa toisen silmiin, joissa oli edelleen vaikeaselkoinen katse.
”Helpottaako?” Krisu kysyi hiljaa toiselta. Vastaukseksi poika sai pienen nyökkäyksen.
Krisu mietti hetken, miten avaisi keskustelun ilman, että toinen ahdistuisi uudelleen.
”Sä kysyit, että oonko mä kertonu kellekkään...” Krisu piti pienen tauon Tuukan jännittyessä hänen sylissään.
”Mun isosisko Noora tietää susta ja se on ylipäätään ainoa mun perheestä, joka tietää mun homoudesta.” Krisu jatkoi seuraten samalla Tuukan reaktioita.
”Niin ja Sakke ja Niko nyt tietää kans, mutta se tuskin tuli sulle yllätyksenä.” Krisu tokaisi jo hiukan rennommin huomatessaan Tuukan rauhoittuvan.
-
24. luku
Tuukka PoV
Tuukka mietti hetken Krisun sanoja, samalla hyväillen pojan kättä, joka lepäsi hänen vatsansa päällä.
”Sori toi äskeinen, kotona on vaan aika hektistä nyt, kun äiti on viimeisillään raskaana ja se ja isä riitelee paljon. En haluais, että Kalle joutuu osaks niitä riitoja tai että ne ylipäätään riitelee.” Tuukka sanoi nostaen samalla katseensa Krisuun.
”Ei se mitää, kyllä mä tajuun. Sä oot hyvä isoveli. Kyllä mäkin oon huolissani Noorasta, kun sillä on riitaa meidän vanhempien tai sen poikaystävän ja ystävien kanssa.” Krisu vastasi ymmärtäväisesti ja suikkasi pienen suukon pojan otsalle.
Tuukka kampesi itsensä parempaan asentoon Krisun sylissä ja katsoi poikaa hetken mietteliäänä: ”Noora on taitaa olla sulle aika tärkee, niinku Kalle on mulle.”
Vastaukseksi hän sai pojalta myöntävän nyökkäyksen.
”Noora on aivan ihana, sympaattinen ja ymmärtäväinen, mutta kyllä me riidelläänkin välillä aika kovaäänisesti.” Krisu tokaisi hyväntuulisesti. ”Siihen voi luottaa missä tahansa asiassa.”
Tuukka katsoi toista hymyillen, Krisu todella välitti Noorasta.
”Noora kuulostaa tosi kivalta siskolta.”
Krisu naurahti hiljaa: ”Niin se onki. Varmaan rakastuisit siihen heti, kun tapaisit sen.”
Tuukka tunsi punan nousevan hiljalleen kasvoilleen.
Krisun kasvoille välähti ymmärrys ja pojan kasvoille nousi tietävä hymy: ”’Ai tuota sä ajoit takaa!” Sä haluat tavata Nooran.”
”Oothan säki tavannut Kallen, vaikka sen nyt luuleekin sua mun koulukaveriksi. Mä halun tutustua jotenkin sun perheeseen. Kuulla, mitä kaikkea noloa oot tehnyt pienenä.” Tuukka tokaisi virnuillen leikkisästi.
”Hei, virnuilu on mun juttu! Pyyhi toi ilme kasvoiltas.” Krisu huudahti toiselle. Tuukka näytti pojan ilkikurisesti kieltä, mutta lopetti kuitenkin virnuilun.
”Eikä Noora kerro sulle mitää, ei Kallekaan kertonut mulle.” Krisu väitti puolustellen.
”Eihän Kalle ees tiä mitää, mut mä siis saan tavata Nooran?” Tuukka kysyi hymyillen.
”No joo joo. Musta tuntuu, että tuun katumaan tätä, kun te Nooran kanssa pääsette vauhtiin.” Krisu vastasi kohtaloonsa alistuneena, mutta huvittuneena.
Tuukka nauroi toiselle ja veti hymyillen pojan viileät huulet omiaan vasten.
-
Voi hävetys, kun tänne ei oo tullu pitkään aikaan mitään....
Nyt kuitenkin LUPAAN, että ennen joulua tulee uusi luku.
Heti, kun kokeet on ohi ja muutenkin kiireet vähenee niin avaan Wordin ja rupean näpyttelemäään suunitelmiani kasaan.
J
-
oho oho tääki on olemassa oon unohtanu. (/-\) eäääh apua noi on nii sulosiii. omk ootan sitä ku tuukka ja noora tapaa ! ja joo. no tää oli taas tämmöne moi oon olemas ja luen jatkoo ? heh
-
Chemicalbullet kiitos kommentistasi!
A/N: Tiedetään, lupasin tän ennen joulua, mutta mikään ei enää nykyään tunnu menevän niin kuin suunnittelin. Tässä se kuitenkin nyt on: 25. luku ja näköjään 25. päivänä. Olkaa hyvä, nauttikaa ja Hyvää Joulua vielä teillekkin!
25.luku
Krisu PoV
Krisu istui ruokapöydässä ajatuksissaan, katsellen alhaalla kadulla liikkuvia ihmisiä; aamulenkkeilijöitä, kiireisiä työmatkalaisia ja leikkiviä lapsia.
Poika käänsi katseensa keittiöön saapuvaan pörröhiuksiseen Nooraan.
”Huomenta rölli.” Hän tokaisi uniselle siskolleen.
”Paraski puhuja.” Noora vastasi luoden kasvoilleen unisen hymyn ja alkoi sitten etsiä itselleen aamupalaa.
Krisu vaipui jälleen ajatuksiinsa mielessään Tuukan pyyntö saada tavata Noora. Mietteissään hän hörppäsi teetään, mutta todetessaan sen jäähtyneen hän nousi pöydästä, kaatoi vanhan pois ja kaatoi itselleen uuden kupillisen kuumana höyryävää nestettä.
Lämmin muki kädessään Krisu jäi nojaamaan tiskipöytään.
”Tota Noora.” Hän sanoi kiinnittääkseen siskonsa huomion.
”Hmm, no?” Noora vastasi nostaessaan katseensa lukemastaan sarjakuvalehdestä.
”Nii, et tota…No…” Krisu takelteli sanoissaan.
”Sano nyt vaan. Mitä sä oot tehny?” Noora katsoi kysyvästi selvästi ahdistunutta pikkuveljeään.
”En mitää! Siis, kun tota Tuukka niinku…” Krisu jatkoi takelteluaan.
”Mitä Tuukasta?” Noora kysyi selvästi kiinnostuneen oloisena ja jatkoi entistä innostuneemmin arvailua: ”Te seurustelette tai ainakin se on sanonu sulle jotain tai…”
Krisu hämmentyi hetkeksi tajutessaan, ettei sisko tiennyt, että pojat olivat olleet yhdessä jo joitain viikkoja.
”Rauhotu. Siis tota me ollaan niinku oltu yhes jo hetken aikaa…” Krisu yritti selittää siskolleen.
”MITÄ?! Miks mä en tiennyt tästä mitään!” Noora huudahti keskeyttäen Krisun lauseen.
”No täs nyt on ollu vähä kaikkee ja se ei oikestaan ollu edes se mun asia, kun luulin, että sä tiät sen jo.”
”No mikä se sitte on, se asias?” Noora kysyi kuulostaen entistä innostuneemmalta ja tytön kasvoilla aiemmin ollut aamu-unisuus oli kokonaan kadonnut.
”No, kun siis Tuukka haluis vähä niinku tavata sut ja tutustuu suhun paremmin, kun…” Krisun puheen katkaisi Nooran ilahtunut huudahdus. Tyttö pomppasi ylös tuolistaan ja pinkaisi halaamaan veljeään. Krisun kädessä ollut teekuppi putosi lattialle ja sen sisältö lensi osittain pojan housuille ja osittain lattialle, tämän yllättyessä siskonsa reaktiosta.
”Toi varmaan tarkoitti, että suostut.” Krisu totesi Nooran irrottautuessa hänestä silmät loistaen ja leveä hymy huulillaan.
-
Jee pojat on back! Just tänään heitä kaipasinkin. Hauskaa joulua sullekin! Ei enää näin pitkiä taukoja, jookos? :)
Hah, niin tyypillistä tuo "Mitä sä oot tehny?” ;D
Noora on kyllä ehkä paras sisko ikinä. Silti tai ehkä juuri siksi ymmärrän Krisun hermostuneisuuden. Ite kyllä odotan Nooran ja Tuukan tapaamista innolla, yllätys yllätys :D
Mukava että pojilla on tavallaan kaikki hyvin toistensa kanssa mutta sitten taas toisaalta asioita mietittävänä ja vähän hankaluuksiakin.
-
en tiä mitä tähä pitäs kommentoida, mutta oon vaa innoissaa koska Noora<3
hihihi jatka
-
Chemicalbullet tärkeintä, että tykkäät ja kiitos kommentista.
nannu Kiitos kommentistasi! Ei enää näin pitkiä taukoja lupaan. 2 kuukautta luvun välissä on jo naurettavaa, mutta kun elämässä pitää olla niin paljon kaikkea ja sana ei, on mulle jo vähän liian kaukainen ilmaus... Nyt pyrin siihen väh. yksi luku kuukaudessa- tahtiini takaisin. Mielellään toki enemmänkin kirjoitan, jos vain ehdin.
Yritän kirjoittaa vielä jotain, ennenkuin koulu alkaa 7. päivä.
-
Luin tämän tänään oikeastaan jo aamupalaksi, mutta en sitten ehtinyt kommentoimaan, kun oli vähän kaikkea. Mutta sitä vaan, että uusi lukija nostaa kätensä ujosti pystyyn ja sitä rataa.
Mutta siis aivan ihania raapaleita sä olet saanut aikaan. Olet tuonut näissä tosi hyvin esille sen, mitä koulumaailma oikeasti on. Parhaimmassa ja välillä myös pahimmassa tapauksessa. Koska kun sitä tarkemmin ajattelee, erityisesti yläastetta, niin onhan se meno välillä aika julmaakin. (Tähän väliin sellainen pieni huomautus, että jotkut vähän julmemmat/ei niin suloisen siirappiset käänteet olisi kanssa tervetulleita :3...vaikka eihän tämä kokonaan mitään hattaramössöä ole ja hyvä niin)
Tykkään tosi paljon hahmoistasi, vaikka kaipaisin osaan heistä hieman syvyyttä. Tuukka ja Krisu ovat mahdottoman söppäniä, Tuukan pikkuveli jotenkin ihana ja Nooran kaltainen sisko kyllä kelpaisi tähän osoitteeseen. Ihan vaan siksi, että se vaikuttaa just sellaselta, jolle voi höpistä pojista silloin, kun ketään muuta ei kiinnosta. Lisäksi mun on pakko sanoa, että tykkään Krisun kavereista. Se raapale, missä ne sai selville Krisusta ja Tuukasta toi tosi kivaa kontrastia muuten melkein kuin unelma etenevälle tarinalle.
Yksi asia, johon haluaisin ottaa vielä kantaa, on tarinan nopea eteneminen. Se sopii kyllä hyvin raapaleisiin, mutta jättää joitakin kohtia hitusen epäselviksi. Sitten taas esimerkiksi Tuukan ja Krisun perheistä ja kotioloista kertoneet kohdat olivat tosi hyviä. Toivoisinkin hieman lisää juttua poitsujen taustosta.
Loppuun vielä heittäisin sellaisen pienen ajatuksenpoikasen, että muidenkin hahmojen (esim. just Nooran tai sitten Krisun kavereiden) näkökulmasta olisi tosi kiva lukea välillä. Kiinnostaisi tietää, mitä heidän päässään liikkuu.
Mutta kiitos hei tosi paljon vuoden viimeisen päivän piristyksestä. Jään jännityksellä odottelemaan mihin suuntaan tämä oikein kehittyy.
-
Untuvakettu tervetuloa joukkoon! Sulla on monta hyvää ideaa ja varmaan ainakin tuota eri näkökulma- ehdotusta tulen käyttämään.
A/N: Joojoo... Aina sitä voi luvata kirjoittaa ennen sitä ja tätä ajankohtaa, mutta sitten tulee ihmiset ja kaikki muu meno siihen tielle. Sitten, kun on aikaa ei ole ideaa. Mutta nyt oli molempia ja tässä sitten seuraavaa raapaletta.
26.luku
Tuukka PoV
Ostoskanava, uusinta, ostoskanava, lastenohjelmia, uusinta, reality -ohjelma, ostoskanava, urheilua. Tuukka huokaisi turhautuneena jatkaen kanavasurffailua, joka oli turhaa. Ei televisioista tullut koskaan mitään katsottavaa lauantaiaamuisin. Hän jäi silti katselemaan tylsistyneenä jotain naurettavan huonosti tehtyä amerikkalaista TV-sarjaa, jossa ei ollut mitään järkeä.
Äiti oli herättänyt hänet aamulla vain kertoakseen, että hän oli lähdössä jonnekin Kallen kanssa ja he tulisivat vasta illalla kotiin. Kyllä äiti oli paikankin tainnut
mainita, mutta Tuukka ei jaksanut muistaa sitä. Kai sen olisi voinut laittaa lapulle, että hän olisi saanut nukkua pitkään.
Tuukka hätkähti puhelimen herätessä henkiin vieressään. Krisu soitti. Tuukan kasvoille nousi hymy ja pojan päivä parantui sekunnissa.
”Moi.” Tuukka vastasi hyväntuulisesti puhelimeen.
”No moi, onko mun poitsulla jotain suunnitelmia tänään?” Krisun ääni kysyi kaiuttimesta.
”Mitäs täs, kuolla tylsyyteen ostoskanavien parissa.”
”No sitten sä varmaan ehdit kahville mun ja… Nooran kans?” Krisu kysyi pitäen pienen tauon ennen siskonsa nimeä.
Tuukan kasvoille nousi leveä hymy, hän tapaisi Nooran aivan pian: ”No tottakai! Missä ja milloin?”
Pojan iloinen ääni oli selvästi tarttunut Krisuun, koska tämänkin kuulosti hyväntuuliselta: ”Miten olis Armandossa, about kolmelta?”
Tuukka vilkaisi kelloa, siihen olisi vielä muutama tunti. ”Okei, nähään siellä.”
Puhelun päätyttyä Tuukan teki mieli kirkua kuin tyttö, mutta hillitsi itsensä ja painui sen sijaan suihkuun.
-
Kaipaan joo tapahtumia ja näin, mutta onhan tämä söpöily ihanaa.
Mun poitsulla. Aaaaw.
Ja Tuukka tulee niin aidon iloseksi heti kun kuulee Krisusta.
Jotenkin hauskaa miten innoissaan Tuukka on Nooran tapaamisesta. Onkohan luvassa jotain draamaa tai muuta suurempaa? Tapaamista on tässä kuitenkin alustettu jo jonkin aikaa, ei se voi mennä vaan ihan ookoosti... No kohta se selviää :D (Eikö vaan että kohta?)
-
nannu kiitos kommentista. Saa nähdä mitä tuleman pitää.
A/N JOO! Mä tiedän, että edellisestä luvusta on yli kaksi kuukautta *lyö päätään turhautuneena pöytään* , mutta mulla tais olla viimeksi kokonaan vapaa viikonloppu joskus Tammikuussa ja muutenkaa ei oo ollut aikaa oikeen istua koneen eteen ja kirjoittaa. Oon yrittänyt tässä vähä suunnitella miten tarina etenis, kun se on aika pitkälti mennyt aina fiilispohjalta. En tällä kertaa lupaa mitään, että tulis ihan pian lisää, koska seuraavat pari viikonloppua on aika täynnä. Ei sitä toki tiedä, jos inspis iskee. Mutta nyt viimein lisää luettavaa ja hähhää, vielä odotutan teitä vähän.
27.luku
Krisu PoV
Krisu heitti nahkatakin ylleen ja kääntyi katsomaan itseään eteisen peilistä. Noora oli vielä huoneessaan ja kuului puhuvan puhelimessa. He lähtisivät ihan pian tapaamaan Tuukkaa Armandoon. Krisu katseli itseään peilistä ja hypisteli takkia hiukan hermostuneena.
Krisun sekavat ajatukset keskeytti oven paukahdus. Poika kääntyi katsomaan kummastuneena siskoaan, joka viiletti hänen ohitseen myrskynmerkkinä ja huusi samalla puhelimeen: ”Saatanan kusipää! Mä en halua kuulla sun syytöksiä enempää!”
Noora rojahti turhautuneena olohuoneen sohvalle ja heitti puhelimensa jalkarahille. Krisu katseli siskoaan ovenkarmiin nojaten, kysyvä ilme kasvoillaan.
”Kaikki ok?”
Noora hätkähti kuullessaan veljensä äänen ja kysyi pienen hiljaisuuden jälkeen apeana:” Mikä teitä miehiä vaivaa?”
”En mä noista sun heteromiehistä tiedä, ei oo kokemusta.” Krisu totesi yrittäen myös hiukan piristää itkun partaalla olevaa siskoaan.
”Heko heko, mä aivan kuolen nauruun.” Noora totesi sarkasmintäyteisellä äänellä, mutta vakavoitui jälleen: ”Miksi Juuson pitää olla niin idiootti?”
”Juuson?” Krisu katsoi Nooraa kysyvästi.
”Niin te ette oo tavannu. Me ollaan oltu yhes jonku aikaa.” Noora totesi hajamielisesti ja vilkaisi seinällä tikittävää kelloa. ”Ei vitsit! Kello on kohta kolme, Tuukka varmaan odottaa jo.”
”Ei meidän oo pakko mennä sinne nyt. Kyllä Tuukka tajuaa ja me voidaan nähdä se joku muu päivä.” Krisu toppuutteli siskoaan.
”Eiku kyllä mennään! Mä en aio uhrata tuolle idiootille enää yhtäkään ylimääräistä ajatusta.” Noora huudahti vetäen kasvoilleen hymyn. ”Mä käyn vaan siistimäs nää meikit, niin lähdetään.”
Krisu katsoi siskonsa perään ja nappasi puhelimen taskustaan. ”Sori myöhästytään vähän. Lähetään kohta tuleen.”
Hän käveli takaisin eteiseen ja kiskoi tennarit jalkaansa. Pian Noora jo viiletti meikit valmiina ja laukku olallaan eteiseen ja he lähtivät ulos Marraskuiseen iltapäivään.
-
Hei jes, tälle on tullut jatkoa! Ihanaa.
Tykkään jotenkin kummallisesti siitä, miten sä pitkität tota Tuukan ja Nooran tapaamista. Se tuo tähän oman jännityksensä ja joka luvussa se jännitys vaan kasvaa ja kasvaa, joten en malta odottaa sitä hetkeä, kun se tapaaminen sitten koittaa. Mulla on nimittäin jotenkin sellainen pieni aavistuksenpoikanen, että sä olet kehitellyt jotain jännää siihen. Noh, seuraavassa luvussa se sitten (toivottavasti) selviää.
”En mä noista sun heteromiehistä tiedä, ei oo kokemusta.”
Pakko vielä lainata tää lause, koska se on vaan jotenkin Krisumainen ja nerokas. Mahtavaa.
Mutta sun tekstiäsi on aina mukava lukea. Se etenee kivan sujuvasti ja mitään kummallisuuksia ei ainakaan mun silmään osunut. Kiitos tästä ♥
-
No ei se sitten selvinnytkään ihan kohta vielä :D
Mutta ei sen väliä, ei haittaa ollenkaan että Noora saa suurempaa roolia. Ihan mielenkiintoista nähdä, millaiseksi tämä rooli tarinassa kehittyy...
Näitä pätkiä on mukava lukea, kun ne on jollain tavalla hyvin arkisia mutta tai juuri siksi niissä on aina jotain kovin olennaistakin mukana.
-
Nannu kiitos kommentista, nyt se vihdoin selviää, ainakin osittain...
Untuvakettu No nyt sun odotus ja jännitys palkitaan. Niin ja pitäähän Krisun olla Krisumainen :D
A/N: Tää julkaisutahti on oikeesti ihan naurettavan hidas!(Toivottavasti joku vielä löytää/muistaa tämän) Nyt parin viikon sisällä pitäis tulla ainakin muutama luku, mutta sitten on taas niin paljon menoa, että en osaa sanoa yhtään. Lukion eka jaksokin tulee olemaan kivasti kaikki päivät kasista neljään ja harkat päälle...
Nyt kuitenkin saatte hiukan luettavaa.
28.luku
Tuukka PoV
Kello Armandon seinällä näytti viittä yli kolmea. Tuukka itse oli täpinöissään tullut paikalle jo vartin etuajassa ja vilkuili nyt kelloa minuutin välein, vaikka tiesi Krisun ja Nooran tulevan myöhässä.
Hän oli odotellessaan juonut jo kahvinsa loppuun ja oli juuri nousemassa hakeakseen uuden, kun kahvilan ovi kävi. Sisään eivät kuitenkaan tulleet Krisu ja Noora vaan joku äänekäs poikaporukka, joka valtasi nurkkapöydän kahvilan toiselta puolen. Tuukka haki tiskiltä kahvinsa ja palasi takaisin pöytään. Selaillessaan facebookia, joka taas vaihteeksi oli täynnä toinen toistaan turhempia haasteita, hän kuuli oven käyvän jälleen ja nosti katseensa kuullessaan askeleiden lähestyvän pöytäänsä. Krisu käveli häntä kohti hiukan vanhemman, blondin tytön -oletettavasti Nooran - kanssa.
”Moi.” Krisu tokaisi tervehdyksen tutusti virnistäen, vaikkakin jännitys paistoi siitä kirkkaasti läpi. ”…Joo siis Noora täs on Tuukka, Tuukka täs on mun sisko Noora…”
Tuukka nousi pöydästä kätelläkseen Nooraa, mutta tyttö kaappasikin Tuukan yllättäen halaukseen.
”Ei täs nyt tarvi olla niin virallisia.” Noora sanoi hymyillen ja istuutui pöytään.
”Okei sit…” Tuukka vastasi hiukan hämillään.
”Noniin, mä voisin hakee jotain juotavaa, ennen kuin tässä aletaan enempää hempeillä. Mitä te otatte?” Krisu tokaisi helpottuneen kuuloisena.
”Mulle cappuccino.” Noora vastasi hymyillen.
”Mä pärjään tällä.” Tuukka vastasi saadessaan Krisulta kysyvän katseen.
Poika nyökkäsi ja lähti tiskille jättäen kaksikon pöytään.
-
29. luku
Tuukka PoV
Krisun lähdettyä tiskille Noora kääntyi Tuukkaan päin: ”Joo siis mun nimi on Noora, oon seitsemäntoista ja käyn lukion kakkosta.”
”Mun nimi on Tuukka, oon 15-vuotias ja ysillä.” Tuukka kertoi hiukan kummastuneena.
Hetken he olivat hiljaa, kunnes molemmat purskahtivat nauruun.
”Ei kai tää oo aina näin vaivaantunutta?” Tuukka kysyi naurun laannuttua samalla vilkaisten tiskille, jossa Krisu katsoi heitä hymyillen, ei virnuillen vaan oikeasti hymyillen.
”Toivottavasti ei.” Noora sanoi pyyhkien silmäkulmiaan.
”No millaisesta musiikista sä pidät?” Tuukka kysyi, kun ei muutakaan puheenaihetta nopeasti keksinyt.
”Musiikista? No ei mulla oo mitään tiettyä, kaikki oikeastaan käy. Entä sä?” Noora vastasi.
”Aiemmin kuuntelin paljon Negativea, mutta se vähän jäi. Enimmäkseen kuitenkin sellaista kevyttä rokkia, kuten…” Tuukan selitys keskeytyi, kun eräs aiemmin saapuneen poikaporukan pojista tuli heidän luokseen.
”Katos katos, ämmä on sitte vaihtanut pikkupoikiin. Kyl mä saatana tiesin, että sulla joku toinen oli, mutta luulin mä, että sulla vähä enemmän silmää olis, kuinka vanha tuokin on, neljätoista?!”
”Mitä sä tuut mulle tänne huutamaan! Ei mulla ketää toistaa oo, vaikka pitäis varmaan olla, kun tuollai syytetään. Niin ja Tuukka on viistoista!” Noora alkoi huutaa päätään aukovalle pojalle takaisin, joten Tuukka päätteli kaksikon tuntevan, mutta välit eivät ilmeisesti olleet tällä hetkellä kovin lämpimät.
”Ai oikein Tuukka ja viistoista, kakara tuo kumminkin on..!” Poika jatkoi huutamista.
”Mitä tääl oikeen tapahtuu?” Krisu kysyi hämmentyneenä saapuessaan mukien kanssa pöydän luo.
”Ai oikein kaksin kappalein! On susta kans tullu yks pikkupoikien h…!” Poika jatkoi uhoamistaan.
”HEI sä et puhu mun siskolle noin!” Krisu raivostui pojalle ja tarttui tätä rinnuksista. Tuukka säpsähti säikähdyksestä taaksepäin, hän ei ollut koskaan nähnyt Krisua noin vihaisena.
”Mitä sä kakara käyt muhun kiinni!” Poika huusi Krisulle ja tönäisi tämän kauemmas itsestään, näyttäen valmiilta tappelemaan Krisun kanssa.
Kahvilan miestarjoilija oli ilmestynyt poikien viereen ja karjaisi: ”Nyt te kaks lähdette täältä helvettiin tai mä soitan tänne poliisit!”
-
Piilolukija ilmoittautuu! ;D Oi ihanaa, että tälle on tullut taas jatkoa! Oon pitempään jo seuraillut, tykkäilin silloin ja tykkään kyllä edelleenkin. Tää on niin suloinen :3 en nyt saa itsestäni tämän enempää irti, tuli vähän pläähpöh kommentti. Mutta jatkoa odottelen! :)
-
Memii tervetuloa virallisesti joukkoon!
30.luku
Tuukka PoV
Poika katsoi vielä hetken raivostuneena Krisua, vilkaisi vihaisesti miestarjoilijaa ja lähti sitten ulos kaataen matkalla muutaman tuolin. Myös nurkkapöydästä tilannetta seurannut poikaporukka keräsi tavaransa ja lähti ulos.
Krisu jäi vielä paikoilleen seisomaan pöllästyneen näköisenä.
Tässä kohtaa Tuukka tokeni säikähdyksestään, nousi ylös ja laittoi kätensä rauhoittavasti Krisun olkapäälle: ”Krisu lähetään mekin nyt vaan pois täältä.”
Tuukka otti takkinsa tuolin selkänojalta ja katsoi kysyvästi Nooraa: ”Noora, tuut sä?”
Tyttö säpsähti kuullessaan nimensä ja katsoi hetken Tuukkaa kysyvästi.
”Häh? Joo.” Hän nousi nopeasti ylös, otti tavaransa ja lähti edeltä ovelle.
”Krisu, mennään.” Tuukka sanoi, otti poikaa tiukasti kädestä ja lähti Nooran perään.
-
Kyllä tämä edelleen muistissa on, älä huoli :)
Vähän rähinöintiä, ei lainkaan huono veto. Lisää ihmissuhdedraamaa, se on aina paikallaan. Sekaantuukohan Noora tohon idioottiin vielä…
Kiva kun olet nyt laittanut useemman luvun.
-
nannu kiva kun kelpas :D
A/N: Tässä nyt on tullut useampi luku, kun on kesällä aikaa kirjoittaa. Pari viikkoo oon nyt menossa, mutta yritän saada vielä lukuu ennen koulun alkua.
31.luku
Noora PoV
Nooraa vitutti. Ihan oikeasti vitutti. Juuso oli pilannut hänen ja Tuukan ensitapaamisen, joka oli vielä alkanutkin todella lupaavasti. Ja Krisu. Noora ei muistanut oliko koskaan nähnyt veljensä käyvän kiinni keneenkään, varsinkaan noin aggressiivisesti.
”Noora… Kuka se jätkä oli?” Noora havahtui Tuukan varovaiseen kysymykseen.
”Se oli mun poikaystävä tai oikeastaan tän jälkeen se on kyllä ex-poikaystävä, Juuso.” Noora vastasi hiljaa, mutta päättäväisesti.
”Mut miks se käyttäytyy sua kohtaan noin?” Tuukka kysyi ihmeissään.
”Kai se on vaan sairaan mustasukkainen, en kyllä tiedä miks…” Noora vastasi.
Tähän saakka hiljaa ollut Krisu keskeytti Nooran lauseen kysymällä: ”Oliko toi se sama tyyppi, jonka kanssa sä riitelit puhelimessa?”
Noora katsoi veljeään hetken hämmentyneenä, ennen kuin tajusi avata suunsa: ”Joo oli…”
Noora oli hetken hiljaa, kunnes katsoi veljeensä vihaisesti ja alkoi huutaa tälle: ”Miks sun piti alkaa tappelemaan Juuson kans, olisin mä sen saanu itekki hoidettua!”
”Ai olisko mun pitäny antaa sen haukkua sua keskellä kahvilaa?” Krisu vastasi yhtä äkkipikaisesti.
”No tarviko siihen käydä käsiksi! Helvetin idiootti, siinä olis voinu sattua vaikka mitä!” Noora jatkoi huutamista jo vedet silmissä.
”Hei rauhottukaa! Kaikki on nyt vähä sokissa, joten ei pahenneta tätä riitelemällä.” Tuukka yritti rauhoitella sisaruksia.
Tämä sai kaksikon hiljenemään, mutta he jäivät tuijottamaan toisiaan vihaisesti.
-
Tämä on heitellyt tunteiden osalta laidasta laitaan! Tykännyt olen lyhyistä, mutta tapahtumarikkaista osista.
-
Kiitos kommentista takkuinen!
32.luku
Krisu PoV
Krisu käveli käsi Tuukan kädessä hämmentyneenä.
Kaikki oli edennyt todella nopeasti, eikä Krisu oikein edes tajunnut mitä kahvilassa oli tapahtunut. Häntä oli jännittänyt, miten Nooran ja Tuukan tapaaminen menisi. Nähtyään miten hyvin he tulivat keskenään toimeen Krisu oli todella helpottunut, olivathan molemmat todella rakkaita hänelle.
Sitten se jätkä oli tullut huutamaan Nooralle ja Krisun pinna oli palanut, eikä hän hallinnut itseään vaan kävi käsiksi poikaan. Tarjoilija tuli onneksi ajoissa paikalle ja Tuukan rauhoittava ääni, jossa oli pieni pelokas sävy, sai Krisun käytännössä lamaantumaan. Hän oli seissyt keskellä kahvilaa ihmisten katseiden seuratessa tilannetta ja antanut Tuukan vetää hänet mukanaan ulos.
Krisu kuunteli sivukorvalla Tuukan ja Nooran varovaista keskustelua kolmikon kävellessä eteenpäin ja yhtäkkiä yhdisti kahvilassa riehuneen pojan samaan poikaan, jonka kanssa Noora oli riidellyt aiemmin puhelimessa. Krisu kysyi asiaa varmistaakseen epäilynsä. Noora selvästi yllättyi Krisun kysymyksestä ja hiljaisuus laskeutui kolmikon ylle lyhyen vastauksen jälkeen.
Noora alkoi yhtäkkiä huutaa Krisulle ja hän tietenkin huusi tytölle takaisin puolustellen itseään, mutta vihaisena syyttelystä. Tuukka kuitenkin yllättäen huudahti sisarusten yltyvän riidan keskellä ja sai molemmat hiljenemään. Krisu aisti pelon ja ahdistuksen sekaiset tunteet Tuukassa ja tuijotti siskoaan vihaisesti, osittain syyttelyn, mutta myös Tuukan ahdistuksen takia, jota luonnollisesti piti Nooran syynä.
-
Kiva, että tähän tuli jatkoa! Ahdistava tunnelma viimeisimmässä, saavatkohan pojat mielensä rauhoittumaan?
-
Uusi lukija ilmottautuu :) luin nämä kaikki luvut kerrallaan, ja koukutuin! Sujuvaa tekstiä, siitä pisteet sulle! Oisin toivonu vähä enemmän toimintaa tossa tarinan keskivälillä, mutta ei se haittaa, eihän koko ajan tarvikkaan tapahtua. ;) jatkoa siis odotellessa!
Ps. En ikinä osaa sanoo mitään rakentavaa, hurahdan vaan aina tällasiin slasheihin ja keskityn vaan siihen söpöilyyn, en virheisiin yms. ;D
-
Whii, löysimpäs tämän sattumalta ja uppouduinkin sitten lukemaan kaiken kerralla.
Tykkään kirjoitustyylistäsi ja osittainen puhekielisyys toimii tässä todella hyvin. Toimintaakin on ihan mukavasti ja tarina etenee mielestäni sujuvasti, vaikka tuossa keskivaiheilla oli jonkinlaista suvantovaihetta. Sen jälkeen tapahtumat sitten etenivätkin niin nopeaan että huh, ja tuo pieni kahvilavälikohtaus oli oikein odottamaton käänne. Mua oikeasti ihmetyttää, mistä sä nämä kaikki käänteet ja tapahtumat keksit, uskomatonta! Tykästyin muuten kovasti Tuukkaan ja Krisuun, mutta myös muut henkilöhahmot ovat totisesti onnistuneita.
Nyt mua oikeasti jännittää, minkälaista jatkoa sä mahdat keksiä.
- Wisteria
-
takkuinen Joo tuli aika angstinen luku, mutta kyllä tämä tästä...
Glee4ever Tervetuloa joukkoon! Mukavaa, että pidät mun tekstistä ja siinä keskivaiheilla oli tosiaan sellainen suvantovaihe, kun oli aika pitkä tauko jo pelkästään kirjoittamisessa. Ote tekstistä ja juoni pääsi vähän karkaamaan. Eikä tarvikkaan saada mitää järkevää -en minäkää saa-, tärkeintä on että luet ja tykkäät ja mahdollisesti ilmoitat mulle, että ainakin joku tykkää :)
Wisteria Tervetuloa sullekki! Kiva, että tykkäät tekstistä ja tuosta suvantovaiheesta manitsinkin jo tuossa yläpuolella. Mahtavaa, että hahmot vaikuttaa onnistuneilta. Juonenkäänteistä saa kiittää monesti kommentoijia, joiden huomioista keksii asioita, joita ei ollut itse tullut ajatelleeksi.
A/N:Hellurei kaikille! En ole nyt hetkeen höpissyt omiani tähän, joten pitää nyt vähän. Ensinnäkin, mahtavaa, että PK:n on löytänyt moni uusi tyyppi ja uskaltanut paljastaakin itsensä! Pidän toki hirmuisen paljon teistä rakkaista piilolukijoistakin, unohtamatta tietenkään niitä, jotka ovat olleet jo kauan mukana kuvioissa ja omalla kommentoinnillaan vaikuttaneet jopa ficin etenemiseen.
Sitten ihan tästä ficistä. Voin edelleen kertoa, että mulla ei ole hajuakaan kuinka pitkä tästä ficistä tulee. Hyvä, kun tiedän mitä muutamassa seuraavassa luvussa saattaa tapahtua, puhumattakaan julkaisutahdista. Nykyäänhän olen lukiossa ja päivät, -varsinkin harkkojen vuoksi- venyvät pitkiksi ja läksyt vievät sitten loput ajasta, pyrin kuitenkin kirjoittelemaan aina, kun vain saan ideat ja ajat sopimaan yhteen. Mutta nyt, etten pitkästytä kaikkia jaarittelullani nauttikaa raapaleesta ja lähiaikoina palaillaan :D
33.luku
Krisu PoV
Kaiken sen vihan tunteen alla, mikä Krisulla oli siskoaan kohtaan, alkoi hiljalleen kasvaa myös painostava syyllisyys. Alun perin he olivat kuitenkin kahvilassa hänen takiaan, hänen siskonsa ja hänen poikaystävänsä. Ajatukset paisuivat hänen päässään, Krisu halusi pois jännittyneestä tilanteesta ja siskonsa katseen alta.
No voi perkele. Mennään Tuukka.” Krisu älähti vasten siskonsa kasvoja ja veti hämmentyneen Tuukan mukaansa.
Kaksikko käveli pikaista vauhtia jalkakäytävää eteenpäin, Tuukka oikeastaan kompuroiden Krisun nopeiden askelten tahdissa, käsi yhä tiukasti toisen kädessä. Krisu ohjasi heidät tyhjän leikkipuistoon, liukumäkien ja keinujen ohi metsän reunaan.
Krisu päästi Tuukan viimein otteestaan. Hän meni läheisen puun luokse ja löi nyrkkinsä lujaa puunrunkoon. Hän jäi nojaamaan kyynärpäidensä varaan puuta vasten syljeskellen kirosanoja suustaan.
Hetken kuluttua hän tunsi käden olkapäällään ja kuuli Tuukan sanovan hänen nimensä.
Krisu pyöräytti pojan vasten puunrunkoa, painoi huulensa voimakkaasti tämän huulille ja painoi kätensä vasten toisen rintakehää. Pian hän tunsi Tuukan kädet vaeltamassa kyljillään ja painautui tiukemmin toista vasten. Suudelmien välissä hän kuiskaili Tuukalle hiljaa.
”Mä oon niin pahoillani.
”Tää oli mun syytä.”
Hetken kuluttua Tuukka työnsi Krisun hiukan kauemmas itsestään ja katsoi poikaa suoraan silmiin.
”Sä et saa ikinä syyttää ittees siitä.”
”Mut..” Tuukka keskeytti Krisun painamalla sormen tämä huulia vasten ja halasi poikaa tiukasti.
-
34.luku
Noora PoV
Noora oli lopulta päätynyt kotiin. Vaikka kello näytti jo puoli yhdeksää, asunnossa ei ollut muita hänen lisäkseen. Vanhempien poissaolo Nooraa ei edes yllättänyt, mutta hän alkoi olla huolissaan Krisusta.
Teepannu ilmoitti veden olevan lämmintä ja Nooran kaataessa teetä itselleen asunnon ovi kolahti. Kääntyessään katsomaan Noora näki Krisun nojaamassa keittiön ovenkarmiin, mustat kiharat vilkkuen oranssin pipon alta.
Noora katsoi veljeään hetken hiljaa, kunnes avasi suunsa kysyen halusiko toinen teetä. Krisu vastasi nyökkäyksellä ja katosi eteiseen riisumaan ulkovaatteitaan. Noora kaatoi mukiin vettä ja laittoi Krisun lempimaun, isän Malesiasta tuoman mandariiniteen, hautumaan pöydällä itseään vastapäätä. Odotellessaan veljeään Noora nyppi ajatuksissaan löysän villapaitansa hihaa.
-
Sorry etten oo hetkeen kommentoinu mitään. Lukenut olen kyllä! Onpa tosi hyvä puolustus...
Toi Tuukan tyyli lohdutta :-* Vaikka tykkään pojista kovasti ja kaipasinkin jo vähän hellyyttä niitten välille, on myös Nooran pov ja muutenkin sisarussuhteen kuvaaminen mielenkiintosta. Hienoja yksityiskohtia muuten liukumäet, mandariiniteet ja muut
-
nannu Ei se oo niin tarkkaa, oon itekki huono kommentoimaan raapaleisiin. Kiva, kun tykkäät. Kyllä tässä vielä molempia tulee, sekä sisaruksia, että poikia ;)
A/N: Kyllä olen elossa, samoin PK! Tässä on kuitenkin sellainen juttu kuin lukio ja pirusti liikaa kursseja, joten nyt lomalla tulee useampi pätkä, mutta sitten en taas lupaa mitää.
35.luku
Noora PoV
”Sä et sais tehdä noin. Se paita menee pilalle.” Krisu tokaisi siskolleen istuessaan teemukinsa taa.
Noora havahtui ajatuksistaan veljensä sanoihin ja risti sormensa teemukinsa ympärille.
”Mihin te menitte Tuukan kans?” Noora kysyi varovaisesti hetken hiljaisuuden jälkeen.
”Käveltiin vaan ympäriinsä ja käytiin me leikkipuistossakin pyörähtämässä.” Krisu tokaisi katse teessään ja nosti sitten katseensa Nooraan, kun tämä alkoi puhua: ”Sori, mun ei olis pitänyt alkaa huutaa sulle.”
Krisu naurahti ja pörrötti kiharoitaan.
”Olisin mä voinu olla käymättä siihen jätkään käsiksi.” Hän tokaisi ja lisäsi vielä: ”Mut se provosoi.”
”Lievästi sanottuna. Ollaaks me nyt ok?” Noora kysyi jo hiukan hymyillen.
”Joo.”
-
36.luku
Krisu PoV
Krisu tarkisti kahdeksannen luukun, äidin koko perheelle tekemästä joulukalenterista ja heitti suklaan suuhunsa. Hän venytteli raukeasti ja kaatoi höyryävää teetä mukiinsa. Kello näytti puolta päivää lauantaiaamupäivänä ja Krisu oli yksin kotona. Vanhemmat olivat töissä ja Noora oli pöydälle jätetyn lapun mukaan ostoksilla ystävänsä kanssa.
Hän katseli ikkunasta ulos siemaillen teetään, kun ovikello soi. Krisu kurtisti kulmiaan kummissaan, kuka tänne nyt tulisi. Joku Jehovan todistaja se kuitenkin vain oli. Hän laski teemukin tiskipöydälle ja meni avaamaan oven. Vastoin odotuksia ovella kuitenkin oli Tuukka.
”Ai moi, oltiiks me sovittu jotain?” Krisu kysyi hämmentyneenä.
Tuukka naurahti: ” Ei, satuin vaan olemaan lähistöllä niin ajattelin tulla käymään. Voinko mä tulla sisään vai onks sulla jotain kesken?”
”Sori, ei oo, tuu vaan. ”Krisu jatkoi pöllästyneenä ja siirtyi oven edestä päästäen Tuukan sisään: ”Oon vielä vähän unella, heräsin vasta äsken.”
”Ei se mitään unikeko.” Tuukka sanoi ja antoi pojalle pikaisen suukon.
Tuukan siirtyi riisumaan ulkovaatteitaan, ja Krisu havahtui kysymään haluaisiko hän jotain.
”Sut.” Tuukka vastasi virnistäen samalla, kun avasi kengännauhojaan.
”No sen mä jo tiesinki, mut jotain muutakin?” Krisu tokaisi hymyillen.
”Voisin mä ottaa kahvia, ulkona ehti tulla jo vähä kylmä.”
Krisu siirtyi keittiöön saatuaan vastauksen ja jätti Tuukan riisumaan loppuun. Hetken kuluttua kädet kietoutuivat takaapäin Krisun ympärille ja hän tunsi viileät huulet niskassaan.
”No nyt mä sekosin laskuissa.” Krisu naurahti kahvimitta kädessään ja kääntyi Tuukkaan päin.
”Senkin häiriötekijä.” Krisu totesi ja napautti Tuukan nenää kevyesti kahvimitalla. Hän suuteli Tuukan huulia ja pyöräytti tämän vasten työtason reunaa.
”Ja mä oon ainoo meistä kahdesta, joka saa tehdä noin.” Hän tokaisi virnistäen ja suikkasi nopean suukon Tuukan nenänpäähän.
Pojat päätyivät makoilemaan olohuoneen sohvalle ja juttelemaan niitä näitä. Krisu oli juuri selittämässä, mitä hänen opettajansa oli tehnyt perjantaina kemiantunnilla, kun Tuukan puhelin alkoi yhtäkkiä soida.
”Sori mun on pakko ottaa tää.” Tuukka sanoi ja meni eteiseen puhumaan.
-
Hei jee, pojat on bäk!
Haistanko...onko se...voiko se olla...onko luvassa... Draamaa? :o Toivottavasti! Vaikka onhan tuo söpöilykin vaan mukavaa luettavaa ja antaa kivasti kuvaa poikien suhteesta.
Ai niin, toi "oon vielä vähän unella" oli niin sulonen :) Sanotaanko jossain noin ihan yleisesti?
-
Jes, kiva että tällekin on tullut jatkoa!
Söpöilystä nautin minäkin kovin, mutta nannun tapaan tuli ihan sellainen tunne, että sieltä saattaisi taas olla jotain hyvin draamaisaa tulossa. Sä olet niin hyvä yllättämään näiden käänteiden kanssa, että ei täällä voi kuin jännityksellä odottaa mitä tuleman pitää.
Mä en ole ikinä kuullut kahvimitalla napauttamisesta, tai muutenkaan mistään romanttisesta tai söpöstä, mikä liittyisi kahvin keittämiseen. Sä sait senkin kuulostamaan niin suloiselta että voi apua. Tuo kahvikohtaus taisikin olla mun suosikkini tästä pätkästä.
Kiitos tästä ja odottelen innolla jatkoa c:
- Wisteria
-
nannu ja Wisteria hienoo, et löysitte tänne vielä pitkän tauon jälkeenkin! Kiva, että mun söpöilykohatukset on onnistunut ja kyllähän sitä aina pientä draamanpoikasta pitää olla ilmassa.. hehe..
Niin ja "oon vielä vähä unella", en nyt tiä onko kuinka yleistä, mutta mun tuttavapiirissä käytetään jonkin verran.
JA kaikesta saa romanttista ja söpöä, jos vaan haluaa ja on oikeiden henkilöiden kanssa tekemisissä ;)
37.luku
Krisu PoV
Krisu päätti laittaa tiskit Tuukan ollessa puhelimessa ja lähti keittiöön. Avatessaan tiskikoneen hän kuuli vaatteiden kahinaa ja meni kummastuneena katsomaan eteiseen. Hän nojautui keittiön ovenkarmiin ja katsoi kysyvin silmin poikaystäväänsä, joka puki ulkovaatteita hätäisesti puhelin olkapään ja korvan välissä.
”Joo mä tuun heti.” Tuukka sanoi vielä puhelimeen ja heitti sen sitten taskuunsa.
”Mitäs nyt?” Krisu kysyi kummastuneena toisen käytöksestä.
”Aa, joo tota... Sori, mun pitää mennä.” Tuukka sanoi hätäisesti, nappasi takkinsa mukaan naulakosta ja kiiruhti nopeasti ulos jo raollaan olevasta ovesta.
”Tuukka mihin..?” Krisu yritti huutaa pojan perään rappukäytävään, mutta jäi vain hämmentyneenä kuuntelemaan portaista kuuluvia kiireisiä askeleita.
-
38.luku
Tuukka PoV
Tuukka juoksi sairaalan ovista sisään ja pysäytti hengästyneenä vastaantulevan sairaanhoitajan, joka katsoi poikaa kysyvästi.
”Moi mä oon Tuukka Koskinen, mun äiti tuli tänne synnyttämään…” Tuukka selitti hengästyneenä.
Hoitaja keskeytti Tuukan selityksen: ”Olen pahoillani, mutta synnytykseen ei oteta ylimääräisiä henkilöitä, ellei asiasta ole erikseen...”
”Ei, en mä sillä, vaan mun pikkuveli on täällä jossain ja mun täytyis löytää se pian, kun se ei ihan tajua tällaisia tilanteita, eikä isä voi jättää sitä yksin.” Tuukka selvensi keskeyttäen vuorostaan hoitajan puheen.
”Ai siinä tapauksessa tännepäin.” Hoitaja sanoi ja lähti johdattamaan Tuukkaa käytävää pitkin.
”Isä!” Tuukka huudahti nähdessään isänsä puhumassa lääkärin kanssa, Kalle kädessä roikkuen pelästynyt ilme kasvoillaan.
”Tuukka hyvä, kun tulit näin nopeasti, mun pitää mennä äitis luo…” Isä sanoi helpotuksen ja jännityksen sekavalla äänellä.
”Joo, joo mee jo.” Tuukka vastasi viittoen isäänsä menemään ja kumartui sitten Kallen puoleen.
”Äidillä on kaikki hyvin. Kohta me nähdään meidän pikkusisko. Ei mitään hätää.” Tuukka rauhoitteli säikähtänyttä veljeään ja vilkaisi sitten vielä isänsä perään. Isä oli niin paljon töissä, että mies oli jäänyt Kallelle hiukan etäiseksi ja näissä tilanteissa Tuukka pystyi rauhoittamaan pikkuveljensä paremmin, varsinkin nyt, kun isällä oli kiire äidin luo.
”Mennäänkö hakemaan kaakaota?” Tuukka kysyi rohkaisevasti pikkuveljeltään ja nosti tämän lattialta syliinsä.
-
A/N: Anteeksi! Tämä kevät ja alkukesä on ollut sellaista juoksemista, että en millään ole ehtinyt kirjoittaa. Vakaa tarkoitukseni oli saada tämä loppuun silloin joulun aikoihin, jolloin se olisi ollut ajankohtainen. Näin ei kuitenkaan käynyt, joten fiilistellään joulua nyt sitten heinäkuussa. ;)
Kaikkiaan tähän tulee max. 50 lukua, joten ei enää kovin paljoa jäljellä...
39.luku
Krisu PoV
Krisu tuijotti puhelintaan miettien viitsisikö hän soittaa Tuukalle vielä kerran. Hän oli jo lähettänyt muutaman viestin WhatsAppissa, mutta Tuukka ei ollut vielä nähnyt niitä, eikä myöskään vastannut Krisun soittoihin. Häntä oli jäänyt vaivamaan pojan kiireinen lähtö, toivottavasti mitään pahaa ei ollut sattunut, sillä Tuukka ei sanonut mitään lähtiessään kiireesti hänen luotaan.
”Mä oon ihan sekasin…” Krisu tuhahti itselleen ja heitti kännykkänsä sängylle. Tuukka vastaisi sitten, kun ehtisi. Hän haki mustavalkoisen Gibsoninsa seinältä, ja alkoi ajatuksissaan tapailla melodiaa, jonka oli Tuukan pyynnöstä opetellut.
Krisu keskittyi kitaraansa ja uuden kappaleen vaikeaan melodiaan niin paljon, ettei huomannut kännykkänsä värisen sängyn uumenissa.
---
40.luku
Tuukka PoV
Tuukka naputti Krisulle viestiä, koska tämä ei ollut vastannut hänen puheluunsa, vaikka poika itse olikin soittanut hänelle monta kertaa. Lähetettyään viestin Tuukka vilkaisi pikkuveljeään, joka nukkui pää hänen sylissään. Kalle oli rauhoittunut nopeasti päästyään hätäisestä tilanteesta pois ja saatuaan kaakaota rauhallisessa kahvilassa.
Tuukka kuuli askeleiden tulevan lähemmäs ja nosti katseensa nähdäkseen isänsä tulevan hymyillen heidän luokseen.
”Saisitte tulla katsomaan pikkusiskoanne”, isä sanoi. Tuukka herätti varovasti nukkuvan Kallen, joka heräsi hieroen unisena silmiään, ja he lähtivät kolmisin kohti äidin huonetta.
Tuukan tullessa huoneeseen isän ja Kallen jäljessä, hän näki äitinsä istuvan sängyllä pieni nyytti sylissä ja Tuukan kasvoille nousi leveä hymy.
-
Putkahtihan se muksu sieltä pienen odotuksen jälkeen ;D Kiva että jatkoit!
Nyt kun mainitsit tarinan lopun olemassaolon, aloin miettiä, millainen se mahtaakaan pojille olla... Et taida olla julmuri, joten uskaltanen odottaa hyvällä mielellä :)
-
Kiva, että olet edelleen täällä nannu. Saa nähdä, mitä loppu tuo tulllessaan...
41.luku
Tuukka PoV
Koskisten arki oli palautunut nopeasti takaisin normaaliksi äidin ja pikkuprinsessan päästyä kotiin -, jos arkea nyt voi sanoa normaaliksi joulun alla -. Isä palasi töihin ja äiti valmisti tapansa mukaan kasapäin jouluherkkuja pyhiä varten, vaikka itse juhlaan olikin vielä viikko aikaa.
Tuukka viihdytti lattialla pikkusiskoaan ja jutusteli samalla äitinsä kanssa. Heidän keskustelunsa oli ajautunut juoruun, jonka äiti oli kuullut siskoltaan. Tuukan serkku Josefiina oli alkanut seurustella jonkin pojan kanssa.
”Et sinä ole tuonut ketään näytille”, äiti tokaisi ohimennen kerrottuaan kuulemansa tarinan Josefiinan esittelemästä poikaystävästä. Äiti vilkaisi Tuukkaa, jonka kasvoille oli noussut paljastava ilme.
Äiti hymyili tietävästi: ”Selvästi joku tuotava olisi.”
-
42.luku
Tuukka PoV
Tuukka oli aina ollut huono salaamaan asioita äidiltään, varsinkin, kun kysymykset tulivat puun takaa, kuten nyt. Hän ei osannut odottaa kysymystä ollenkaan, vaikka aihe oli selvästi johdatellut siihen, näin jälkeenpäin ajateltuna. Tuukka oli selvästi unohtunut hetkeksi ajatuksiinsa äidin kysyvän odottavasta ilmeestä päätellen, jonka hän loi poikaansa.
Tuukka takelteli vaikeana, edelleen lattialla istuen: ”No tuota… kyllä mä seurustelen…”
Äidin kasvoille nousi voitonriemuinen ilme, ja Tuukka keräsi rohkeutta jatkaa lauseensa loppuun, hän ei haluaisi tuottaa äidilleen pettymystä: ”…yhden pojan kanssa.”
Tuukka tarkasteli äitinsä reaktiota, mutta voitonriemuinen ilme pysyi äidin kasvoilla. Poika oli hämmentynyt. Hän oli odottanut jotain elokuvamaista draamaa tai ainakin jonkinlaista järkytystä tai ihmetystä äidin ilmeessä, mutta äiti näytti melkein innostuneemmalta kuin aiemmin.
Äiti selvästi huomasi poikansa hämmennyksen ja selitti leveästi hymyillen: ”Mä tavallaan tiesin tästä tai ainakin aavistelin. Raskausaikana mun hajuaisti tarkentuu, ja ellei Kalle ole alkanut käyttää Axea, mitä en kyllä usko, koska se ei haissut hänen vaatteissaan, niin joku muu sitä käyttävä on sussa kiinni niin paljon, että haju tarttuu vaatteisiin. Koskas sä tuot tämän onnekkaan näytille?”
Tuukka katsoi äitiään hämmentyneenä, tajuamatta selityksen sisältävää kysymystä. Äiti tiesi, oli tiennyt varmaan vaikka kuinka kauan, eikä ollut sanonut mitään. Äiti tiesi. Tiesi Krisusta tai no, ei Krisusta, mutta Pojasta kuitenkin.
-
Piti lukea alusta uudelleen, että muistin mistä on kyse. Tuukan äidin huomio pojan poikaystävästä oli varsin hellyyttävä. Itsekin varsin tarkkana haju- ja tuoksuihmisenä voin hyvin kuvitella kuinka äidin ajatusradat ovat edenneet.
-
Mahtavaa, että osasit samaistua takkuinen. En yhtään ihmettele, että piti lukea alusta lähtien, sillä tämä on ollut ikuisuusprojekti, enkä enää edes muista, mitä suunnittelin silloin alkuaikoina :D
43.luku
Tuukka PoV
Äiti oli saanut Tuukan suostuteltua pyytämään Krisun heille syömään. Eniten Tuukkaa oli jännittänyt isän reaktio, mutta äiti oli luvannut hoitaa senkin, ennen kuin hän oli edes maininnut asiasta.
Tuukka kattoi pöytää ovikellon soidessa. Hän vilkaisi hellan ääressä kokkaavaa äitiään, joka kehotti häntä avaamaan oven. Tuukka ihmetteli vieläkin äitinsä innostusta tavata Krisu, mutta hymähti tyytyväisenä ja meni eteiseen. Hän päästi Krisun sisään ja tämän riisuessa ulkovaatteensa Tuukan silmät suurentuivat ihailusta. Krisu näytti todella hyvältä, hänen kiharat hiuksensa olivat pienellä poninhännällä niskassa ja hänellä oli päällään avonainen ruutukauluspaita, jonka alla oli musta bändipaita ja jalassa tyylikkäät, tummat farkut.
Krisu selvästi huomasi Tuukan ihailevan tuijotuksen, koska tämän kasvoille nousi tutuksi tullut virne, ja hän tokaisi hiljaa: ”No pitihän sitä vähän siistiytyä, kun tulee anoppilaan syömään.”
Tuukka meinasi purskahtaa nauruun ajatellessaan äitiään Krisun kauheana anoppina, joka jäkättäisi Krisulle hänen poikansa pilaamisesta. Mielikuvasta huvittuneena Tuukka ohjasi Krisun keittiöön, jossa hänen äitinsä laski lasagnen juuri ruokapöytään. Hän tervehti Krisua hymyillen, ja pyysi sinutellen kutsumaan itseään Katarinaksi. Hän kehotti poikiaan istumaan pöytään ja huikkasi loput perheenjäsenet syömään.
Pian Tuukan isä saapui keittiöön ja Krisu nousi pöydästä esittelemään itsensä. Miehet kättelivät virallisesti ja Tuukan isä esitteli itsensä Markukseksi. Hän ei selvästi ollut yhtä innoissaan pojan vierailusta kuin Katarina, vaikka yrittikin peittää varautuneisuutensa parhaansa mukaan. He istuutuivat pöytään ja Tuukka hymyili hiukan epävarmalle Krisulle rohkaisevasti.
Katarinan kehotuksesta Kalle malttoi viimein jättää videopelinsä ja tulla ruokapöytään. Hän ei selvästi ollut kuunnellut, kun Krisun vierailusta oli kerrottu, koska keittiöön tullessaan hän yllättyi nähdessään Krisun, mutta sitten hän sanoi hymyillen: ”Moikka, sä oot taas täällä.”
Pikkuveljen kommentti sai molemmat pojista punastumaan, Markuksen yskäisemään ja Katarinan naurahtamaan: ”Vai että sellaista. Kalle tules nyt pöytään niin päästään syömään ennen kuin ruoka jäähtyy.”
Krisu ja Tuukka saivat viimein koottua itsensä, ja illallinen sujui rennon keskustelun merkeissä, jota Katarina piti yllä innokkaimmin, Kallen lapsekkaan kommentoinnin säestämänä.
-
44.luku
Krisu PoV
Illallisen jälkeen pojat olivat hakeutuneet omaan rauhaan Tuukan huoneeseen muiden perheenjäsenten lähtiessä omille asioilleen. Markus oli lähtenyt vielä käymään työpaikalla ja Katarina oli lähtenyt vauvan ja Kallen kanssa ulos. Pojat sen sijaan makoilivat sylikkäin Tuukan sängyllä. Krisu nojasi helpottuneena Tuukan rintaa vasten. Hän oli helpottunut siitä, että illallinen oli sujunut hyvin, sillä hän oli jännittänyt Tuukan vanhempien tapaamista, vaikka Tuukka olikin vakuuttanut sen menevän hyvin.
Krisulla oli ollut kunnon hius- ja vaatekriisi kotonaan, koska halusi antaa hyvän ensivaikutelman. Hän oli oppinut, ettei hänen normaali tyylinsä ollut paras mahdollinen siihen tarkoitukseen, joten hän oli pyytänyt Nooralta apua vaatteiden ja hiusten kanssa. Nähdessään Tuukan ilmeen eteisessä hän oli tiennyt, että sisarusten yhteinen suunnitelma oli onnistunut.
”Eihän se ollut niin paha?” Tuukka kysyi leikkiessään Krisun poninhännällä.
Krisu naurahti: ”Ei, paitsi se Kallen heitto siihen alkuun. Oltiin molemmat varmaan ihan punaisia.”
”Joo se oli kyllä aika paha, ei ole porukat tainnut tietää niistä vierailuista ennemmin, oot ajoittanut ne niin hyvin.” Tuukka tokaisi nauraen.
Krisu käänsi kasvonsa niin, että näki Tuukan kasvot ja tokaisi viekkaasti: ”Vierailuista puheen ollen, Kalle keskeytti meidät silloin kerran.”
Krisu nousi Tuukan sylistä ja painoi virnuillen pojan selälleen sängylle. Tuukka hymyili tietävästi Krisun noustessa hänen päälleen ja painaessaan huulensa hänen huulille.
45.luku
Tuukka PoV
Tuukka ei ollut nähnyt Krisua joululoman alettua, koska tämän perhe oli lähtenyt sukulaisten luo viettämään perinteistä sukujoulua. He olivat kuitenkin viestitelleet paljon ja soitelleetkin muutaman kerran. Tuukan osalta joulun juhlinta oli ohi, hän oli syönyt aivan liikaa ja kuunnellut joululauluja kyllästymiseen asti.
Oli 28. päivä joulukuuta ja perheen arki oli palautunut arkeen isän palattua töihin heti pyhien loputtua. Tuukka halusi jo palavasti nähdä Krisun, mutta tämä palaisi vasta 31. päivän iltana, joten Tuukka näkisi poikaystävänsä vasta juhlissa, joihin Krisu oli suostutellut hänet lähtemään, vaikka hän olikin aluksi vastustellut ajatusta kaljanhuuruisista teinibileistä. Halu viettää uusi vuosi Krisun kanssa oli kuitenkin voittanut.
-
46.luku
Tuukka PoV
”Muistuta mua vielä miksi mä suostuin tähän?” Tuukka kysyi Krisulta heidän saapuessaan juhlapaikalle.
Krisu naurahti toisen turhautuneisuudelle ja tokaisi kiusoittelevasti: ”Koska mä oon loistava manipuloija ja tein erittäin loistavan suunnitelman saada sut kaipaamaan mua, koska tulin kotiin vasta niin myöhään, ettet olisi voinut nähdä mua muuten.”
Tuukka naurahti toisen vitsikkäälle rehvastelulle: ”Okei, miten tämä erittäin loistava suunnitelma sitten jatkuu?”
”Noh, seuraavaksi me haetaan jotain juotavaa ja juhlitaan uutta vuotta.” Krisu tokaisi vitsikkäästi etsien väkijoukosta tuttuja naamoja. Tuukka naurahti toisen jokseenkin ilmiselvälle tokaisulle. Hän oli aina kadehtinut toisen huolettomuutta tällaisissa tilanteissa, sillä hän itse ei koskaan osannut liikkua ison väkijoukon keskellä rennosti.
Pienen hetken kuluttua Krisu nappasi kiinni Tuukan kädestä ja lähti ohjaamaan heitä kohti boolimaljaa. Ilta kului kierrellen ja jutellen pitkälti Krisun tuttujen kanssa, mutta muutama Tuukankin tuttu huomasi heidät ja tuli hiukan ihmeissään Tuukan paikallaolosta juttelemaan heidän kanssaan. Tuukkaa hämmensi se, ettei kukaan ihmetellyt sitä, että hän ja Krisu olivat juhlissa yhdessä. Kukaan vastaantulevista ei hänen mielestään tiennyt heidän seurustelevan.
Puolen yön lähestyessä kaksikko siirtyi talon sisältä terassille, missä he katselivat muiden juhlijoiden tavoin, kun taivaalle ammuttiin värikkäitä raketteja. Kellon lyödessä kaksitoista Krisu painoi huulessa Tuukan huulille välittämättä ympärillä olevien ihmisten reaktioista, ja suuteli toista syvemmin kuin koskaan ennen.
A/N: Se oli siinä. Vuonna 2012 julkaisin ensimmäisen raapaleen ja nyt reilut kaksi ja puoli vuotta myöhemmin päätän poikien tarinan. Kiitän kaikkia, jotka pysyi mukana ja antoi mulle loistavia ideoita, miten jatkaa tarinaa, vaikka julkaisutahtini olikin naurettavan hidas ja epäsäännöllinen. Pojista tullaan kuulemaan vielä, mutta sitä koska heistä kuullaan, en osaa kertoa. Kiitos ja kumarrus :'( :-*
-
Näin tämä sitten tuli päätökseensä! Tosi kiva, ettet jättänyt kesken, vaikka olikin pitkä prosessi :)
Ei mitään dramaattista, mutta rauhoittavan onnellinen loppu tähän kohtaan.
Kiitos tästä kokonaisuudesta, ja kaikkea hyvää pojille :-* Toivottavasti tosiaan tavataan heidät taas jossain vaiheessa.
-
Hei,
Ja mahtavaa, että sait projektin loppuun asti. Se on usein haastavinta. Tarina oli erittäin viihdyttävä ja söpö, vaikka näiden taukojeni jälkeen tuntui että olen kasvanut tästä jo melkein ulos.
Melkein, joten voin sanoa, että tämä oli erittäin hieno tuotos.
Tarina, hahmot ja juonti toimivat hyvin yhteen. Tekstin tyylinä toiminut palasia elämästä, oli oivallinen valinta tässä. Raapale sarjana tämä todellakin toimi ja tätä oli ilo lukea.
Kiitos.