Adara, Siriuksen tähti (K-11, 160 lukua)

[Lokitar]

Luku 127. Suolavettä






Kaikki syleilivät iloisina Adaraa ja toivottivat tätä ”tervetulleeksi takaisin”. Kaikki olivat silmin nähden helpottuneita ja iloisia Adaran puolesta.
”Paras syntymäpäivälahja aikoihin”, Harry sanoi hymyillen. Adara kääntyi katsomaan häntä, Ronia ja Hermionea.
”Kävikö ministeri tänään Kotikolossa?” Kaikki kolme katsoivat toisiaan hämmästyneinä.
”Mistä sinä sen tiesit?” Harry kysyi.
”No… olen kokenut tämän päivän jo kerran, tavallaan. Sain Dumbledorelta testamentin kautta ajankääntäjän jolla pelastin Siriuksen.”
Harry, Ron ja Hermione katsoivat toisiaan uudestaan.
”Mitä?” Adara kysyi.
”No, tänään ministeri sanoi sinun saavan pelkän pullon, joka tutkimusten mukaan sisältää suolavettä.”

”Suolavettä?” Adara toisti hölmistyneenä. Muut nyökkäilivät.
”Ministeri haluaa antaa sen sinulle henkilökohtaisesti joten me ei saatu sitä”, Ron sanoi.
”Miksi Dumbledore –?”
”Hänellä oli varmasti omat syynsä”, Lupin sanoi.
Samassa Adara muisti jotain, joka sai hänen kasvonsa kalpeiksi kuin lakana.
”Mikä hätänä?” George kysyi pelästyneenä.
”Minun… S.U.P.E.R:ini ovat suorittamatta!” Adara huudahti. Kaikki puhkesivat nauruun ja Adara punastui nolostuneena, mutta alkoi itsekin nauraa.

Jo heti seuraavana päivänä, Billin ja Fleurin hääpäivänä, Adara lähti varhain aamulla ministeriöön kysymään S.U.P.E.R:eiden suorittamisesta, mutta ongelmia tuli tietysti vastaan.
”Olen pahoillani, mutten usko että teistä on suorittamaan kokeita jos ette ollut koko lukuvuotena Tylypahkassa”, vastasi ministeriön työntekijä.
”Mutta minä pystyn suorittamaan ne!” Minähän olen käynyt sen lukuvuoden jo…
”Olen pahoillani, mutta se ei käy. Varaanko teille paikan Tylypahkaan ensi vuodeksi?” Adara puristi kätensä nyrkkiin.
”Onko… professori Burbage vielä Tylypahkassa?”
”Jästitiedon opettaja? Ei, hän katosi viime viikolla.” Adara nielaisi.
”Ehkä… pidän välivuoden ennen kuin palaan”, Adara mutisi.
”Mutta teillä on mahdollisuus olla Tylypahkassa vain osan lukuvuodesta, voitte opiskella osan ajasta kotona ja tulla koeviikoiksi Tylypahkaan”, työntekijä huomautti. Adara joka oli jo kääntynyt lähteäkseen, kääntyi takaisin tähän päin.
”Ihanko totta?” Adara kysyi. Työntekijä nyökkäsi ja näytti täytettävää kaavaketta, jonka otsikkona luki Lisävuodeksi Tylypahkaan. Adara otti sen.

Seuraavaksi Adara suuntasi kohti ministerin työhuonetta. Hän koputti ja ovi aukesi itsestään. Hän asteli sisään.
Rymistyir istui työpöytänsä ääressä, allekirjoittamassa juuri jotain paperia, kun hän kohotti katseensa Adaraan.
”Kas, Musta”, hän totesi. ”Tulitte varmaankin hakemaan Dumbledoren teille jättämää omaisuuttaan.”
”Niin tulin.” Rymistyir nousi ylös ja asteli pienelle mahonkiselle lipastolle ja otti sen päällä olevan rasian. Hän ojensi sen Adaralle ja Adara avasi sen tarkistaakseen että sen sisällä tosiaan oli pullo. Ja niinhän siellä oli. Taskumattiakin pienempi hopeinen pullo, sekä paperin palanen jossa luki:
Kiitä Fawkesia puolestani.
”Satutko tietämään kuka tämä Fawkes on?” Rymistyir kysyi. Adara virnisti.
”Ei aavistustakaan.” Jos ministeri ei ollut vielä saanut selville, että Fawkes oli Dumbledoren feenikslintu, ehkä oli tarkoituskin, ettei hän saa tietää. Samassa Adara ymmärsi pullon sisältävän Fawkesin kyyneliä. Feenikslintujen kyyneleet olivat tunnetusti hyviä haavojen parantajia.

Rymistyir kääntyi takaisin työpöytänsä ääreen ja istuutui.
”Oletteko olleet isäänne hetkeen yhteydessä?”
”Miksi kysytte?” Adara kysyi.
”Sitä vain, että monen todisteen ja todistajan –” Rymistyir avasi työpöytänsä laatikon.  ”- tultua esiin, näyttää siltä että Sirius Musta on syytön.”
Adaran suu aukesi hiljaa raolleen. Rymistyir kaivoi laatikosta pergamenttikäärön, jossa oli punainen sinetti.
”Tässä on virallinen vapautus Azkabanista ja kaikista syytöksistä.”
Adara otti sen vapisevin käsin ja tuijotti sitä lamaantuneena.
”Jos Sirius Musta vain suostuu, pidämme ylihuomenna julkisen anteeksipyyntötilaisuuden hänen läsnä ollessaan, ja luovutamme hänelle ja teille mitalit ministeriön ja velhomaailman hyväksi toimimisesta täällä tapahtuneen taistelun johdosta, sillä kaikki muutkin ovat saaneet jo sellaisen.”

Adara tuijotti tyrmistyneenä, kun Rymistyir ojensi hänelle vielä sen päivän Päivän profeetan, jonka pääotsikkona oli:

MINISTERI ARMAHTAA SIRIUS MUSTAN!
SYYTÖN AZKABANISSA KAKSITOISTA VUOTTA!

Adara pyyhki viimein järkytyksen kasvoiltaan ja sanoi sen mitä oli jo kauan harkinnut sanovansa.
”Te olette vaarassa.”
”Anteeksi?”
”Kuolonsyöjät. He suunnittelevat teidän murhaamista ja ministeriön kaatamista tahtoonsa – ja pian.” Rymistyir kalpeni.
”Mistä te tiedätte tämän?”
”Kunhan tiedän, mutta vannon että se on totta. Yaxley – hän on kuolonsyöjä ja vakoilee teitä. Hän on ottanut Pius Sakian komennuskirouksen alaiseksi ja aikoo saada tältä tietoja ministeriön asioista.
Rymistyir nyökkäsi ja kysyttyään Adaralta tietääkö tämä vielä jotain muuta, pyysi tätä poistumaan.

Adara riensi kiireellä kotiin, paiskasi oven kiinni perässään ja säntäsi keittiötä kohti melkein kompastuen omiin jalkoihinsa. Keittiössä istuivat Lupin, Tonks, Sirius – sekä Fred ja George (jotka olivat päättäneet tulla käymään viime hetkellä ennen häitä). Sirius kääntyi ensimmäisenä katsomaan kun Adara loikkasi kaksi viimeisintä porrasta yli saapuessaan keittiöön.
”Merlin, mikä sinuun on tullut?” Lupin kysyi hölmistyneenä. Adara haukkoi hengästyneenä henkeään ja näytti Siriukselle pergamenttia ja Päivän profeettaa.
”Sirius… Täydellinen vapautus… Julkinen anteeksipyyntö!”
Sirius pongahti seisomaan kuin sähköiskusta ja nappasi pergamentin. Hän repäisi sinetin auki ja luki käärön kiireellä. Adara ojensi hänelle vielä Päivän profeetan ja Sirius luki sen pääotsikon.

Hän tuijotti järkyttyneenä lehteä sekä pergamenttia. Adara hymyili.
”Sinä olet vapaa.”
Sirius pudotti lehden herpaantuneesta kädestään ja alkoi nauraa. Hän nappasi Adaran syliinsä ja pyöritti tätä jalkapohjat pari tuumaa lattian yläpuolella hipoen. Adarakin nauroi, Tonks itki liikuttuneena, Fred ja George huusivat riemuissaan ja Lupin pyyhki vaivihkaa silmäkulmaansa. Sirius laski Adaran lattialle ja säntäsi halaamaan oikein karhun halauksella Lupinia ja kättelemään onnittelevia kaksosia.

”Nyt täytyy rientää!” George sanoi.
”Mitä? Minne?” Sirius kysyi.
”Fleurin ja Billin häihin tietty! Olet vapaa – tai siis – sinut pakotetaan menemään sinne”, George sanoi. Sirius taputti käsiään kerran yhteen.
”Menen pukemaan juhlakaapuni”, hän sanoi ja loikki keittiön portaat ylös ja katosi näkyvistä. Adara itki onnesta. George meni painamaan suukon hänen poskelleen ja sanoi: ”Sinunkin pitäisi laittautua valmiiksi.” Adara nyökkäsi ja riensi huoneeseensa pukeutumaan, lähes onnen sokaisemana, puristaen taskussaan pientä hopeista pulloa.

[Needled Laiho]

JEEEEE!!! *tuulettaa* SIRRE ON VAPAA´!!!!! WUHUUUU!!!! *tanssii* IHANAAA! Sry capsin raiskaus, mut en voi tehä muuta! I <3 Sirre

[Lokitar]

pari varastossa ja joskus saan aikaan luvun tai kaks päiväs ja sit on taas pieni kirjoitustauko

[Mya Musta]

Ihana luku, ihanaa kun Sirius on vihdoinki vapaa <3<3 suurinpiirtein varmaan jokasen fanin toive on vihdoinki toteutunu, Sirius on elossa ja vapaana, viimeinki (toistan itteeni )
Laita pian seuraava luku, haluun tietää kuoleeko taikaministeriki x)

Mya

[Lokitar]

Luku 128. Keskeytyneet häät






Monet silmät olivat pudota vieraiden päästä, kun Mustan suvun viimeiset vesat astelivat yhdessä häävieraiden joukkoon, Weasleyn kaksosten saattelemina. Weasley-perheen täti Murriel oikoi laseja nenällään ja katsoi järkyttyneenä heitä. Arthur juoksi sisätiloista oma Päivän profeettansa kainalossaan kättelemään ja onnittelemaan Siriusta.
”Onneksi olkoon, kuulin ministeriössä ja näin vielä lehdestäkin.”
”Kiitos”, Sirius hymyili ja osoitti Päivän profeettaa Arthurin kainalossa.
”Haluan että kaikki näkevät tuon”, hän mutisi. Arthur nyökkäsi ja ojensi lehden Billille, joka juuri kätteli Siriusta. Kaikki paikalla olevat kiltalaiset onnittelivat Siriusta, mutta Sirius tuntui olevan omissa maailmoissaan.

Adara tiesi mitä tämä ajatteli. Uutta kotia, poissa Kalmanhanaukiolta. Vapaa elämä.
”Mitäs jos mentäisiin ajamaan Harleylla huomenna?” Sirius kysyi Adaralta kun hälinä alkoi laantua heidän ympärillään.
”Eikö se hajonnut kun Hagrid pakeni sillä kuolonsyöjiä?” Adara kysyi.
”Minä korjasin sen”, Sirius sanoi ja virnisti. ”Luuletko, että luopuisin siitä niin helpolla?”
Adara virnisti takaisin.

Hääseremonia teki alkuaan, joten Sirius ja Adara menivät istuutumaan Hagridin viereen kahdelle vapaalle paikalle. Hagridin tuoli oli isompi ja kestävämpi muiden tuoleihin verrattuna. Adara muisti kuinka Hagridin tuoli oli hajonnut alta Dumbledoren hautajaisissa.
Fleurin ja Billin hääseremonia oli kaunis. Adara tiesi, että jos Sirius ei olisi ollut niin onnellinen sillä hetkellä, hän olisi itkenyt ajatellessaan omia häitään, joita ei koskaan tapahtunut. Adara säteili iloaan ja yhtyi muiden aplodeihin kun Bill ja Fleur olivat vannoneet vihkivalansa ja solmittu avioliittoon.

Sitä mukaa kun ihmiset nousivat ylös, tuolit katosivat ja paljastivat altaan tanssilattian. Heidän ympärillään alkoi kuulua hempeätä musiikkia. George säntäsi pyytämään Adaraa tanssiin ja melkein kompastui avoimeen kengännauhaansa.

”Mikä hoppu sinulle tuli?” Adara kysyi kun George sai sidottua kengännauhansa.
”Viktor Krum”, hän mutisi ja tarttui Adaraa lantiosta ja kädestä. ”Hän mittaili katseellaan sinua ja Ginnyä selvästi koettaen päättää kumpaa hakisi tanssiin.”
”Ai, nyt usutit hänet sitten Ginnyn kimppuun?” Adara totesi ja George läimäytti itseään otsaan.

George etsi katseellaan Ginnyä, mutta ehti vain nähdä vilauksen tämän punaisista hiuksista kun hän juoksi sisälle Kotikoloon auttamaan äitiään jossain asiassa. George huokaisi helpottuneena ja Adara pidätteli nauruaan. Krum taas meni istumaan pöydän ääreen harmistuneena.
”Luulitko tosissasi että menisin tanssimaan Krumin kanssa ennemmin kuin sinun?” Adara kysyi. Georgen posket punehtuivat hiukan.
”Hölmö. Tietysti minä odotin sinua”, Adara sanoi. ”Minä odotan sinua aina.”

Ja niin he suutelivat.
Sirius katseli heitä kauempana ja hymyili.
Kun tanssi oli ohi, Sirius saapui heidän luokseen mukanaan molemmille kuohuviinilasit.
”Oletpas sinä palvelijatuulella tänään”, George totesi ja kilautti laseja Siriuksen kanssa.
”Minulla on nyt kaikki mahdolliset syyt olla onnellinen ja ylläpitää toisten onnea. Vapaus.”
”Vapaudelle siis”, Adara sanoi ja kilautti lasinsa Siriuksen lasia vasten.

”Kyllä, olin myös yllättynyt nähdessäni Sirius Mustan tulon –” Adara kääntyi äänen suuntaan ja näki täti Murielin puhumassa punahiuksiselle pojalle ja vanhalle velholle.
”Olin jo kutsua aurorit paikalle, mutta nähtyäni tämän –” hän sanoi ja näytti Päivän profeettaa jonka oli ominut itselleen, ”- ei kai ole mitään syytä… Hän näyttää melko kalpealta.”
”Mitä odotat mieheltä joka on ollut Azkabanissa ja piileskellyt neljätoista vuotta?” punahiuksinen poika kysyi ja Adara tunnisti tämän äänestä Harryksi. Hänet oli näköjään naamioitu.

Yhtäkkiä heidän edestään juoksi hopeinen ilves joka asettui vieraiden joukkoon ja puhui Kingsleyn äänellä: Ministeriö on kaatunut. Rymistyir kuollut. He ovat tulossa.
Ei... Sirius otti sauvansa taskustaan ja katseli varuillaan ympärilleen. Adara teki samoin Georgen kanssa, kun yhtäkkiä jokin loitsu tai kirous sinkoutui heidän päänsä yläpuolella.
Syntyi hälinää kun ihmiset pakenivat kauhuissaan eri suuntiin. Sirius tarttui Adaraa olkapäästä ja johdatti tämän erään juuri kaatuneen pöydän taakse.
”Kaikkoonnu Kalmanhanaukiolle nyt heti, me kiltalaiset hoidetaan tämä.”
”No sitten minä liityn kiltaan tällä sekunnilla – minä en jätä sinua!”
”Adara kuuntele –”
”Kuuntele itse! Sanoit että saan liittyä kun olen täysi-ikäinen, ja nyt on paras aika liittyä!” Adara sanoi itsepintaisesti, eikä Sirius voinut enää väittää vastaan.
”Hyvä on”, hän sanoi. ”Annetaan nyt köniin noille kuokkavieraille.”

Adara nyökkäsi ja kirosi lähelleen osuneen mustakaapuisen kuolonsyöjän tainnutustaialla. Sirius lähti toiseen suuntaan ja aloitti kaksintaistelun naamion taakse piiloutuneen kuolonsyöjän kanssa. Adara alkoi etsiä yhtä tiettyä kuolonsyöjää heidän joukostaan, ja pian hän erottikin hänet hoikasta ruumiin rakenteestaan sekä kalpeasta ihosta jota paljastui käsistä ja kaulasta kaavun ja naamion peittäessä muuta ruumista. Kyseinen kuolonsyöjä sinkautteli loitsujaan kummallisesti. Kaikki loitsut olivat punaisia, ilmeisesti tainnutustaikoja, ja hän ei tähdännyt niillä kehenkään. Tuo kuolonsyöjä huomasi Adaran ja tarttui tätä olkapäästä ja raivasi tiensä hänen kanssaan Kotikolon sisätiloihin. He astelivat yläkertaan vieviin portaisiin ja ennen kuin Kalkaros oli ehtinyt edes sanoa mitään, Adara sanoi: ”Tiedän mitä aiot kertoa. Dumbledoren kuolema oli teidän kahden suunnittelema vai mitä? Ja sinä toteutit sen vasten tahtoasi.”

Kalkaros oli hetken vaiti ja riisui sitten naamarinsa.
”Miten sinä –”
”Minä siirryin ajankääntäjällä ajassa taaksepäin eilen ja pelastin Siriuksen ministeriössä. Menetin muistini mutta muistan nyt mitä viime vuoden aikana olisi tapahtunut jos Sirius olisi kuollut ja minä en olisi menettänyt muistiani. Sinä uskouduit minulle. Sinä kerroit että Draco oli käsketty tappamaan Dumbledore, mutta Dumbledore käski sinua tehdä sen. Dumbledorehan olisi kuollut muutenkin, sillä hänhän oli sairas, vai mitä?”
Kalkaros ei näyttänyt tietävän mitä sanoa.
”Sano jotain”, Adara käski.
”Miksi? Sinä tiedät kaiken jo”, Kalkaros totesi.

”Miksi sitten raahasit minut tänne?” Adara kysyi.
”Samasta syystä kuin uskouduin sinulle viimeksi”, Kalkaros totesi ja näytti heti katuvan sanojaan. Adara kurtisti kulmiaan.
”Sinä ihan tosissasi luotat minuun?” Adara kysyi. Kalkaros ei vastannut.
”Älä kerro killalle, että en olekaan uskollinen pimeyden lordille. Se vaarantaisi minun tehtävääni.”
”Kuten haluat”, Adara sanoi.
”Yksi asia minulla on kertomatta. Jotain josta päätettiin vasta eilen”, Kalkaros lisäsi.
”No?”
”Pimeyden lordin nimi on nykyään tabu. Jos sanot sen ääneen, siitä tulee suora tieto meille – ja Fenrir Harmaaselälle. Hän alkaa pidättää ihmisiä joiden tietää käyttävän pimeyden lordin nimeä. En usko kuitenkaan, että se tabu toimii Kalmanhanaukiossa, koska Dumbledore ja minä rakensimme sinne suojaloitsut.”

”Okei… Kiitos”, Adara sanoi, Kalkaros nyökkäsi ja kääntyi lähteäkseen.
”Severus”, Adara sanoi vielä ja Kalkaros kääntyi.
”Anteeksi, siinä toisessa menneisyydessä pyysit minua sinuttelemaan –”
”Ei se mitään.”
”Siinä menneisyydessä tein myös jotain, mikä minun täytyy tehdä uudestaan. Vaikka nyt ajattelisit mitä tehdessäni sen.”
Kalkaros odotti hiukan hämmentyneen oloisena. Adara otti heidän välissään olevat kaksi rappua kiinni ja halasi Kalkarosta. Kalkaros ei tiennyt mitä sanoa tai tehdä. Hän piti käsiään pari tuumaa erossa Adaran selästä, empien.
”Jos tarvitset apua… kirjoita minulle”, Adara kuiskasi.

[Gaploon]

Vai että alkaa Kalkaros ja Adara kirjeenvaihtoon
Mukavaa että Sirius on ihan free man. Itkeekö Tonks usein vai luulenko minä vaan No kuitenkin tämä on yhä hyvä ja lukuja tulee sopivin väliajoin kunhan aina vaan muistais tulla kattomaan  Jatka samaa rataa
Pitäisi varmaan alkaa kommentoimaan ihmistenaikaan että näistä tulisi järkevämpiä, mutta ei voi mittää! Pittää vaan kestää

[Needled Laiho]

Jee! Rakastan sitä kun Sirre on vapaa! Että Adara sitten alkaa kirjotella Sevvylle? Mitähän Sirre sanoo? No laita pian jatkoa

[Inviere]

Sirius on vapaa!!! Jee!!!

Jatkoa pian.

~Lily

[Lokitar]

Luku 129. Oljo





Pian kaikki kuolonsyöjät olivat lähteneet, kun eivät ilmeisesti löytäneet etsimäänsä, eli Harrya. Adara palasi Kalmanhanaukiolle ja näki yllätyksekseen Harryn, Hermionen ja Ronin istumassa heidän olohuoneensa sohvalla.
”Ai tänne te pakenitte”, Adara sanoi. ”Hyvä että olette kunnossa.”
”Missä Sirius on?” Harry kysyi huolestuneena.
”Jäi siivoamaan Kotikoloa. Sinne tuli melkoinen sotku kun ne loitsut osui milloin mihinkin…” Adara sanoi. ”Kaikki voivat hyvin, ei hätää.”
Kolme huokaisivat helpotuksesta.
”Mutta en käsitä miten Dolohov ja se toinen löysivät meidät vaikka kaikkoonnuimme jästialueelle”, Hermione sanoi.
”Teittekö mitään erityistä?” Adara kysyi.
”Ei! Vaihdoimme jästivaatteet päällemme ja joimme hiukan kaakaota kahvilassa, sitten he tulivat kuin tyhjästä ja kävivät kimppuumme”, Hermione sanoi.

”Mainitsiko joku Voldemortin nimen?” Adara kysyi. Kaikki näyttivät mietteliäiltä.
”Sinä taisit sanoa, Harry”, Hermione sanoi.
”Niin sanoinkin”, Harry totesi.
”Se sana on nykyään tabu”, Adara sanoi.
”Mikä?”
”Tabu. Kun joku mainitsee sen ääneen, asiasta tulee suora tieto kuolonsyöjille ja Fenrir Harmaaselän kaltaisille kannattajille. Nyt kun ministeriö on Voldemortin palveluksessa, niin heillä on täysi lupa pidättää ihmisiä syyttä jos saavat tietää tämän sanoneen sen nimen.”
”Ehkei sinunkaan sitten pitäisi käyttää sitä”, Hermione totesi hiukan näsäviisaasti. Adara naurahti.
”Eivät he tänne pääse, ja sitä paitsi tämä talo on suojattu niin hyvin, ettei Voldemortin nimi kantaudu heidän tietoonsa.”
”Mistä sinä tiedät tabusta?” Ron kysyi.
”Siitä toisesta menneisyydestäni. Tabusta puhuttiin kuolonsyöjien kokouksessa”, Adara valehteli. Ehkä oli paras olla mainitsematta, että tieto tuli Kalkarokselta.

Ovi kävi ja Sirius asteli sisälle.
”Niitä on joka puolella kyttäämässä. Tainnutin yhden ja pyyhin hänen muistinsa melko voimakkaalla loitsulla. Se raukka löytää itsensä pian Pyhästä Mungosta”, Sirius naurahti.
”Sirius, kai sinä käsität miten he löysivät meidät juuri Kotikolosta?” Adara kysyi.
”Niin joo, se tabu”, Sirius tuhahti. ”Niin pahalta kuin tuntuukin myöntää, niin se oli nerokas keksintö, sillä vain oikeat Voldemortin vastustajat uskaltavat lausua sen nimen. Tai sitten liian tyhmät ymmärtääkseen ettei sitä pidä sanoa.”

Adara muisti juuri jotain. Jotain joka olisi pitänyt muistaa heti hänen lyötyään päänsä rappuun.
”Sirius, muistat kai kuinka viime vuonna Harry luuli että sinut on kidnapattu Salaperäisyyksien osastolle ja me riensimme siksi sinne?”
”Totta kai muistan”, Sirius sanoi.
”Muistatko missä tarkalleen ottaen olit, kun Harry yritti ottaa sinuun yhteyttä takan kautta?”
”Hoitamassa Hiinokkaa. Sen jalkaan oli tullut jostain haava”, Sirius sanoi hiukan ihmetellen mihin Adara tällä pyrki.
”Minä tiedän kuka oli järjestänyt sen. Ettet sinä pääse takan luo silloin ja että se peili jonka kautta me voimme keskustella, oli muualla.” Sirius kurtisti kulmiaan.
”Oljo.”

”Oljo?” Sirius sanoi tyrmistyneenä.
”Sinä tiedät kuinka paljon Oljo vihaa sinua. Hän otti yhteyttä Narcissaan ja otti tältä vastaan käskyjä, toivoen saavansa suunnitelmallaan sinut hengiltä. Kuten niin olisi käynytkin jos minä en –”
”OLJO!” Sirius karjaisi ja Oljo ilmiintyi heti hänen eteensä.
”Sirius, ei!” Adara kiljahti.
”Tapan tuon riiviön! Siitä ei ole ollut muuta kuin haittaa!” Sirius sanoi raivoissaan. Oljo oli hämmentynyt, mutta selvästi hiukan varuillaan. Sirius oli tuskin koskaan ollut niin vihainen sille.
”Välititkö sinä tämän talon sisäistä tietoa Narcissa Malfoylle? Äläkä valehtele!” Sirius huusi.
”V-v-välitin”, Oljo yritti estellä totuutta tulemasta suustaan, mutta epäonnistui.
”Sirius, älä… Anna Oljon olla”, Adara sanoi ja Sirius katsoi tätä kuin puulla päähän lyötynä.
”Anna olla? Se melkein tappoi minut!”
”Hän.”

Syntyi pitkä hiljaisuus. Sirius nosti kätensä taskustaan, ilmeisesti päästäen irti sauvastaan ja katsoi Adaraa.
”Puhutaan tästä portaissa.” Adara nyökkäsi ja he lähtivät kaksin portaita pitkin Adaran huoneen oven eteen.
”En ymmärrä miksi puolustat sitä otusta”, Sirius myönsi kuiskaten.
”Osaatko sinä ottaa muistoja toisesta ihmisestä?”
”Mitä?”
”Osaatko?”
”Osaan tietysti.”
”Tee se minulle”, Adara vaati. ”Vain siten ymmärrät.”
”Ymmärrän mitä?”
”Sen, mitä Dumbledore kertoi minulle sinun kuoltuasi.” Sirius empi, mutta otti lopulta uteliaana sauvan taskustaan.
”Keskity muistelemaan sitä hetkeä, vain siten saan sen muiston kokonaisena”, Sirius sanoi. Adara nyökkäsi ja keskittyi siihen mitä Dumbledore oli sanonut.

”Viime iltana et saanut yhteyttä Siriukseen, et peilin etkä takan kautta. Miksi? Koska Oljo oli järjestänyt asian niin. Oljo josta minä en ollut ymmärtänyt varoittaa tarpeeksi Siriukselle. Hän petti Siriuksen ja valehteli ettei hän ollut kotona. Hän oli palvellut jo pitkään erästä toista, nimittäin Narcissa Malfoyta, Bellatrixin siskoa ja Mustan yhtä viimeisintä suvun veren - vaikkeikään nimen omistajaa. Joten kun se oli saanut huijattua Harrya että Sirius ei ole Kalmanhanaukiolla, te tietysti lähditte Harryn uneen uskoen kohti ministeriötä. Harryn sanottua arvoituksensa Kalkarokselle, Kalkaros tarkisti kiltalaisten varmemmalla keinolla että onko Sirius kotona. Niin kuin olikin. Ja koska teitä ei kuulunut takaisin kielletystä metsästä, hän otti muihinkin kiltalaisiin yhteyden ja me tietysti kiiruhdimme kohti salaperäisyyksien osastoa. Siksi, että minä en ollut tajunnut sanoa Siriukselle, että Oljoa pitää kohdella paremmin, ja sitä täytyy kieltää kertomasta pieniäkin asioita muille. Sirius kielsi sitä tietysti kertomasta killan kokouksista, mutta yhtä asiaa Siriuskaan ei tullut ajatelleeksi sitä kieltää.”
”Mitä se sitten oli?”
”Että Sirius tekisi mitä vain sinun ja Harryn puolesta. Sitä tietoa kuolonsyöjät käyttivät hyväkseen viimeyönä, johdattivat teidät sinne, ettei Sirius varmastikaan voisi jäädä Kalmanhanaukiolle turvaan.”

Sirius otti muiston pieneen pulloon jonka hän kutsui tulejo-loitsulla. Hän asetti muiston sinne ja lähti.
”Mihin sinä –?”
”Etsin tietysti meidän perheen ajatusseulan, enhän minä muuten sitä muistoa näe”, Sirius sanoi kuin itsestään selvyytenä ja lähti kohti ullakkoa. Adara hymähti ja lähti itse alakertaan, jossa hölmistyneet Harry, Ron ja Hermione odottivat Oljon seurassa.
”Oljo, viitsisitkö mennä kertomaan Siriukselle missä perheen ajatusseula on?” Adara kysyi. Oljon korvissa taisi vihlaista sana ”viitsisitkö”, sillä se ei tiennyt mitä sen pitäisi sanoa. Siltä tuskin oltiin koskaan pyydetty, pelkästään käsketty. Lopulta kotitonttu kumarsi ja lähti portaita pitkin ullakolle.

”Ihme ettei se keksinyt mitään ilkeää sanottavaa”, Ron sanoi.
”Hän”, Hermione korjasi ennen kuin Adara ehti. Hermione alkoi kysellä miksi Adara ei ollut liittynyt jo S.Y.L.K.Y:yn jonka Hermione oli perustanut jo ajat sitten. Adara vältti vastaamasta ja odotti hermostuneena että Sirius palaisi alakertaan. Yhtäkkiä Harry parkaisi kivusta ja alkoi hieroa päätään.

[Needled Laiho]

Taas hyvä luku! Rakentavaa ei voi antaa, koska sun tarinassa ei oo mitään kehitettävää. Laita pian jatkoa!

[Lokitar]

Luku 130. Kolkon medaljonki






”Harry, mikä hätänä?” Hermione kysyi.
”Mitä sinä näit?” Ron kysyi.
”En nähnyt, tunsin vain kiukkua – hän on todella vihainen…” Harry mutisi.
”Taasko sinun arpesi? Luulin että se yhteys on katkennut!” Hermione sanoi.
”Se katkesi joksikin aikaa. Minusta – minusta tuntuu, että se on ruvennut avautumaan uudestaan aina silloin kun hän menettää malttinsa. Niin kuin ennenkin –”
”Mutta siinä tapauksessahan sinun täytyy sulkea mielesi!” Hermione sanoi kimakasti.

”Sulkea mieli miltä?” kuului Siriuksen ääni portaista kun hän asteli olohuoneeseen.
”Harry tunsi taas Voldemortin ajatuksia”, Adara sanoi ja Sirius näytti huolestuneelta. Tuli hetken hiljaista kun Hermione katseli ympärilleen.
”Minä en halua olla yksin. Voitaisiinko me leiriytyä tänne hetkeksi?”
”Totta kai”, Sirius vastasi. ”Käsken Oljoa laittamaan teille sängyt valmiiksi –”
”Pyydät”, Adara tiuskaisi. Sirius katsoi häntä hetken ja sanoi: ”Niin. Pyydän.”
Adara hymyili pikaisesti ja lähti vaihtamaan juhlamekkoa normivaatteisiinsa.

Saavuttuaan huoneeseensa, hän huomasi heti että jokin oli vialla: hänen huoneessaan oli käyty. Peitot ja tyynyt oli revitty, lipastot käännetty, kaapit pengottu.
”Ööh…” Adara mutisi järkyttyneenä ja katsoi ympärilleen.
”ISÄ!” hän huusi ja Sirius kiirehti tämän huoneelle.
”M-mitä täällä on tapahtunut?” Adara kysyi. Sirius katsoi järkyttyneenä ympärilleen, kääntyi ja meni katsomaan omaa huonettaan. Adara seurasi häntä todetakseen että Siriuksen huoneelle oli tehty samoin. He kävivät vierashuoneissa ja niissä sama juttu. Harry, Hermione ja Ron säntäsivät Siriuksen hämmentyneen karjaisun kuullessaan myös yläkertaan.
”Mitä täällä on oikein –” Hermione aloitti kun huomasi Siriuksen veljen vanhan huoneen oven, jossa oli pieni lappu:

Pääsy kielletty
ilman nimenomaista lupaa
Regulus Arcturus Mustalta

Hermione tuijotti lappua hetken aikaa ja kiljaisi: ”Harry!”
Harry katsoi hölmistyneenä Hermionea ja käänsi sitten katseensa myös lappuun. Adarakin tuli lähemmäs.
”Mitä nyt?” hän kysyi. Harry painoi etusormensa Reguluksen paperille.
”Regulus… Arcturus… Musta… R.A.M!”
”Täh?” Adara sanoi hölmistyneenä. Hermione tarttui huoneen oven kahvaan, mutta ovi oli lukossa.
”Sirius! Saadaanko me käydä Reguluksen huoneessa?” Harry kysyi yhtäkkiä innokkaana.
”Tietty, mutta siellä saattaa haista”, Sirius tokaisi ja ihmetteli omassa huoneessaan olevaa sotkua.

”Alohomora”, Hermione mutisi sauvansa kanssa ja ovi naksahti lukostaan.
”Mitä te täältä etsitte?” Adara kysyi.
”Pitkä tarina, mutta me kerrotaan se kohta kun saadaan lisää selville”, Harry sanoi ja Ron asteli myös heidän luokseen. Adara ei viitsinyt puuttua heidän juttuihinsa ennen kuin tiesi mistä oli kyse, joten hän meni Siriuksen huoneeseen.
”Kaikkia kirjojakin on pengottu, kirjeet, valokuvat, kaikki”, Sirius sanoi ärtyneenä ja nosti lattialta valokuvan palasen.
”Harrysta otettu vauvavalokuvakin on revitty”, Sirius murahti ja alkoi loitsulla kutsua valokuvan toista puoliskoa, mutta se ei saapunut.
”Outoa”, Adara totesi ja nosti lattialta jonkin kirjeen. Sirius katsoi sitä ja otti sen Adaran kädestä mietteliäänä.
”Lilyn lähettämä kirje, niiltä ajoilta kun hän ja James olivat Harryn kanssa piilossa Voldemortilta.”
Adara ei tiennyt mitä sanoa.

”Mitä Harry ja muut etsivät Reguluksen huoneesta?” Adara kohautti olkiaan.
”Ei aavistustakaan, mutta Harry lupasi kertoa kohta.” Sirius hymähti ja heilautti sauvaansa: kaikki esineet menivät takaisin omille paikoilleen, mutta rikkinäiset paperit ja muut pysyivät osissa.
”Noh, korjaan nuo myöhemmin”, Sirius sanoi ja heilautti taas sauvaansa ja hänen tyynynsä ja peittonsa ikään kuin imaisivat höyhenet takaisin sisälleen ja repeytymät menivät umpeen.
”Mennään syömään”, Sirius tokaisi ja Adara seurasi häntä keittiöön.

Siriuksen ja Adaran kattaessa juuri pöytää, Harry, Ron ja Hermione säntäsivät keittiöön kiireellä.
”Ei meidän keitokset noin hyvältä voi tuoksua”, Sirius totesi ja Adara naurahti. Sen sijaan Harry meni polvilleen lattialle ja kurkisti Oljon pesään.
”Ei Oljo siellä ole, jos sitä saastaa haette”, Sirius sanoi ja Adara katsoi tätä hiukan toruvasti.
”Minä voin kutsua hänet”, Adara sanoi ennen kuin Harry ehti vastata. ”Oljo!”
Oljo ilmiintyi pian heidän keskelleen.
”Niin?”
”Harrylla olisi sinulle jotain asiaa. Vastaa rehellisesti”, Sirius käski ja Oljo käänsi rumat kasvonsa inhoten kohti Harrya.

”Kaksi vuotta sitten yläkerran oleskeluhuoneessa oli iso kultainen medaljonki. Me heitettiin se menemään. Varastitko sinä sen takaisin?” Harry kysyi. Hän oli selvästi hermostunut jostakin.
”Mitä nyt yhdestä medaljongista -?” Sirius ihmetteli, kun Oljo kakoi avuttomana ja sanoi viimein: ”Kyllä.”
”Missä se on nyt?” Harry kysyi voitonriemuisena.
”Poissa.”
”Poissa?” Harry toisti. ”Miten niin poissa?”
”Minä löysin ja otin sen”, Sirius sanoi. ”Mitä te siitä haluatte?”
”Sirius – se medaljonki on hyvin tärkeä!” Hermione sanoi. ”Kiltti, anna se meille!”
”Ei minulla enää ole sitä. Annoin sen Mundungusille myytäväksi. Hän ilahtui siitä kauheasti.”
”Mundungusille?” Harry toisti. ”Mutta miten se on ylipäätään päätynyt teille?”
”Miten niin?” Sirius kysyi. ”Vanha medaljonki, varmaan äitini ostoksia.”
”Se ei voi olla”, Ron sanoi.

”Rauhoittukaa nyt”, Adara sanoi kolmelle. ”Ja kertokaa mitä merkitystä sillä korulla on.”
Harry huokaisi pettyneenä ja istuutui pöydän ääreen.
”Oljo, poistu hetkeksi kuuloetäisyydeltä”, Sirius käski ja kotitonttu totteli. Harry raaputti keittiön pöytää vakavan näköisenä.
”Se medaljonki… on Voldemortin sielun palanen.”
”Voldemortin mikä?” Adara sanoi.
”Sielun palanen. Hän on jakanut sielunsa hirnyrkkeihin, joihinkin esineisiin, estääkseen kuolemansa jos hänen ruumiilleen tapahtuu jotain. Me ollaan mietitty mitä ne voisivat olla, ja me tiedetään että Kolkon suvun – Voldemortin äidin puoleisen suvun – perhekalleus, se medaljonki, on yksi hirnyrkki. Minä ja Dumbledore etsittiin sitä ennen kuin – kuin Dumbledore kuoli… Ja me löydettiin se, mutta kun sain sen auki, sisällä olikin viesti, joka todisti että se koru oli väärennös. Sen aidon medaljongin varasti joku jonka nimikirjaimet on R.A.M.”
”Regulus Arcturus Musta”, Sirius kuiskasi ja hänen kasvonsa kalpenivat. Harry nyökkäsi.
”Regulus varasti sen, ja kuoli, yrittäessään tuhota osan Voldemortin sielusta”, Hermione sanoi ja Sirius tuijotti kuin tyhjää. Hän huojui ja istuutui tuolilleen. Hän painoi päänsä käsiinsä.

”Regulus… Minun veljeni… minun veljeni…”
”Tiedän että Regulus oli ensin Voldemortin kannattaja – tai oliko hän koskaan oikeasti, sitä me ei kai koskaan saada tietää. Mutta lopulta… Regulus olikin meidän puolella”, Harry lisäsi. Sirius hieraisi leukaansa ja peitti kädellään suunsa. Hän hengitti normaalia syvempää ja hänen nenänsä tuhisi kuin nuhassa. Adara tiesi, Sirius itkisi kohta jos ei saisi pidettyä itseään vahvana.
”Nyt se medaljonki on Mundungusilla, jollei hän ole jo myynyt sitä”, Sirius sanoi. Hermione katsoi vaivaantuneena Harrya, joka huomasi tämän katseen ja sanoi: ”Sirius, Adara… Teidän täytyy tietää, että tämä tieto hirnyrkeistä ei saa levitä. Ei edes killan kesken. Se vaarantaisi minun, Hermionen ja Ronin tehtävän kerätä ne kaikki ja tuhota –”
”Montako hirnyrkkiä Voldemort oikein teki?” Sirius kysyi.
”Dumbledoren keräämien tietojen mukaan – kuusi”, Harry vastasi.
”Kuusi?! Hulluko hän on?” Sirius kysyi ja hänen niskakarvansa olivat tainneet nousta pystyyn ja iho kananlihalle.

”Mitä erikoista siinä on?” Adara kysyi.
”Sielun jakaminen osiin on kuulemma yksi tuskallisimmista teoista mitä voi tehdä, ja ennen kaikkea, vaikeimpia. Jo kahteen osaan jakaminen voi olla äärettömän vaikeaa. Mutta kuuteen…”
”Ok, nyt ymmärrän”, Adara sanoi ja mietti Pimeän piirron luomisen tuskan kuudenkertaisena.
”Miten sinä tiedät hirnyrkeistä?” Hermione kysyi.
”Meidän olohuoneen hyllyssä on niistä kertova kirja”, Sirius sanoi. ”Lukaisin sitä kerran.”
Adara muisti yhtäkkiä kirjan jonka Sirius oli testamentannut Dumbledorelle.

”No, meillä on jo kirjoja niistä, joten niitä me ei tarvita”, Hermione sanoi. ”Meidän täytyisi vain saada tietää missä se medaljonki on.”
”No se on helppo selvittää – Oljo!” Sirius huusi ja Oljo palasi keittiöön.
”Etsi Mundungus Fletcher ja tuo hänet tänne.”
”Hyvä on…” Oljo mutisi ja katosi poksahtaen.
”Mundungus pyörii taas alamaailmoissa, häntä ei ole helppo löytää jos hän epäilee että häntä seurataan. Parasta että odotellaan ihan rauhassa ja varaudutaan vuorokausien odotteluun”, Sirius sanoi ja muut lähtivät huoneisiinsa, paitsi Sirius ja Adara. Sirius vilkaisi hellalla olevaa kattilaa.
”Tuo on varmaan jo jäähtynyt”, Sirius mutisi.
”Itse asiassa, se on palanut pohjaan.”

Sirius huokaisi raskaasti ja meni nostamaan keitoksen hellalta. Adara katsoi tätä hiukan surullisena ja Sirius huomasi sen.
”Mitä nyt? Näytät ihan siltä kuin alkaisit itkeä.”
”Samaa olisi voinut sanoa sinusta äsken… Reguluksen takia.” Sirius käänsi katseensa lattiaan ja räpytti silmiään normaalia enemmän kuin estääkseen kyyneliä.
”En… koskaan kuvitellut, että Regulus olisi… Minä aina vihasin häntä, enkä uskonut hänen pystyvän…” Sirius sanoi ja Adara tiesi mitä pian tapahtuisi. Sen takia hän nousikin ylös ja kietoi kätensä Siriuksen ympärille. Hän kuuli Siriuksen nyyhkäisyn ja tunsi tämän rintakehän tärisevän hiljaa.
”Regulus oli selvästikin urheampi kuin sinä tiesit”, Adara sanoi, mutta Sirius ei kyyneltensä keskeltä vastannut.
”Ja olen varma, että jos sinä olisit saanut tietää tämän ennen kuin hän kuoli… Hän olisi varmasti antanut sinulle anteeksi.”
Sirius kietoi kätensä Adaran ympärille ja silitti tyttärensä hiuksia.
”En tiedä Reguluksesta… mutta minä en voi antaa itselleni anteeksi sitä kaikkea, mitä Regulukselle sanoin silloin… En ikinä.”

[Needled Laiho]

Ihana luku. Hyvin oot ujuttanu tohon Adaran ja Siriuksen

[Lokitar]

Onpas kommentointi kuollutta nyt Ollu jo muutamia päiviä

[Needled Laiho]

No mä koitan piristää. Laitan siis lisäystä siihen mun edelliseen kommenttiin. Tuossa viimeisimmässä luvussa Adara ja Sirius on kirjoitettu mukaan hyvin luontevasti. Tulee sellainen olo, että noinhan sen on kirjoihinkin kirjoitettu. Se on myös hyvää, että Adara eikä Sirius yritä sotkeentua Harryn, Ronin ja Hermionen tehtävään. Kirjoitat todella sujuvasti. Tekstiäsi on nautinnollista lukea. Se piristää aina päivääni huomattavasti, kun saan lukea tuoreen luvun tarinastasi. En voisi enää elää ilman tarinaasi. Täytyy muuten myöntää, että silloin kun huijasit Adaran kuolleen ja enää yhden luvun tulevan tarinaan, valmistauduin viettämään seuraavana päivänä hiljaisen hetken Adaran muistolle *kertoo nolona ja häpeillen* Mun oli myös tarkoitus pyhittää koko seuraava päivä tän tarinan uudelleen lukemiselle. Tajuatko, miten paljon mä sun tarinaa rakastan??

[Reiji]

Ihana luku jälleen kerran en jaksa oottaa uutta lukua, tulen hulluksi.
No mutta kuiteski jatkoa vaan ^^

[Inviere]

Ihana luku, jatkoa pian!

[Gaploon]

Gaploon ilmoittautuu taas Adara ihQuttajat ry!
Loistavia lukuja ja jatkuu ja jatkuu vain...
Hienoa kirjoitusta! lisää vaan julki

[Lokitar]

Luku 131. Vaaleanpunainen sammakko





Kaksi tuskallisen hidasta (ja Adaran mielestä tylsää, kun Harry, Ron ja Hermione supisivat keskenään) päivää myöhemmin Oljo palasi Mundungus seuranaan.
”Hei Mundungus”, Sirius tervehti, kun Mundungus asteli keittiöön portaita pitkin.
”Morjes, Sirius. Miksi käskit tuon mun perääni?” Mundungus kysyi ja vinkkasi kotitonttuun.
”Minulla olisi kysymys, koskien sitä medaljonkia jonka annoin sinulle Oljon pesästä.”
”Mitä siitä?”
”Onko sinulla se vielä?” Sirius kysyi ja Harry, Hermione ja Ron katsoivat häntä toiveikkaana.
”Ei, ei oo… Mokoma ministeriön akka tuli eilen ja meinasi sakottaa mua laittomasta myynnistä.”
”Ministeriön?” Sirius toisti ja Adara ajatteli ihan samaa: ministeriöhän oli Voldemortin alaisuudessa.
”Joo. Käski mua häipymään tieheni, mutta jätti sakot antamatta sillä ehdol et sai sen korun ilmaseks, mokoma ämmä. Tietty annoin ennemmin sen korun kuin maksoin kolminkertaiset sakot sen korun arvoon nähden.”
Tietäisitpä kuinka arvokas se koru on… Adara ajatteli.

”Miltä se työntekijä näytti?” Hermione kysyi.
”Lihava, ruma, pukeutu vaaleanpunaseen. Naama ku sammakolla”, Mundungus vastasi mietteliäänä.
Harry vilkaisi kauhuissaan Adaraan, joka vastasi katseeseen ja hieraisi kämmenselkäänsä, jossa kiiluivat yhä sanat: En saa uhmata opettajaa, enkä valehdella.
”Pimento”, Hermione lausui ääneen ja Harrykin kosketti kätensä arpea.
”Dolores Pimento?” Sirius sanoi ja Adara nyökkäsi.
”Ei epäilystäkään, Dolores se on.”
”Voihan helvetti”, Ron totesi.
”Sanos muuta”, Harry totesi.
”Jos Pimento on yhä ministeriössä ja uhkailee ihmisiä samaan malliin –” Adara aloitti.
”Pimennon täytyy olla Voldemortin alainen”, Sirius lopetti ja hieraisi päätään. ”En viitsisi puuttua tähän, Harry, mutta sanon sen verran että – ai niin, Mundungus, sinä voit poistua. Kiitos avusta.”

Kun Mundungus oli varmasti lähtenyt, Sirius jatkoi: ”Jos te haluatte sen medaljongin, teidän täytyy luultavasti ängetä ministeriöön.”
”Totta”, Harry totesi.
”Ongelmallista”, Hermione lisäsi.
”Mutta meidän on pakko”, Harry sanoi.
”Kyllä minä sen tiedän!” Hermione sähähti.
”Muuten…” Adara sanoi. ”Jos ministeriö on Voldemortin hallussa, sehän merkitsee, että Tylypahkakin –”
”On alistunut”, Sirius vahvisti. ”Professori Burbagen kadottua – epäilemättä kuoltua – hänen tilalleen tulee varmasti joku kuolonsyöjä joka opettaa varmaankin jästien metsästystä. Eikä Ruikulinkaan paluu Tylypahkaan olisi suurikaan ihme.”
Hermione oli kalvennut silmiin nähtävästi.

”Tuskin Severus palaa Tylypahkaan”, Adara sanoi. Sirius kurtisti kulmiaan.
”Tuosta tulikin mieleeni… Olet viimeaikoina sanonut Kalkarosta Severukseksi. Onko jotain tapahtunut?”
”E-ei, ei yhtikäs mitään”, Adara sanoi välttelevästi. Sirius näytti yhä epäilevältä, mutta lähetti silti kaikki neljä nuorta nukkumaan. Oli jo myöhä.

Seuraavana päivänä Adara huomasi Harryn, Hermionen ja Ronin aloittaneen suunnitelmansa ministeriöön pääsemisestä, sillä he vetäytyivät kolmistaan milloin mihinkin ja puhuivat harvinaisen hiljaa kun kuulivat jonkun menevän ohi – siis enemmän kuin yleensä. Sirius näytti taas miettivän jotakin, joka sai Adaran hiukan varautuneeksi. Jos Sirius alkaisi kuulustella Adaraa Kalkaroksesta, mitä hän vastaisi? Hän ei saisi kertoa, että Dumbledoren kuolema oli suunniteltu.

Kaksi päivää myöhemmin ministeriön kaatumisesta, Lupin tuli vierailulle.
”Remus, mikäs sinut tänne lennätti?” Sirius kysyi osuttuaan ensimmäisenä Lupinin eteen.
”Kuolonsyöjät ovat liikkeellä. Polttivat Dedalus Digglen  talon, kiduttivat Tonksin vanhempia, koettivat saada selville missä Harry on.”
Sirius näytti järkyttyneeltä. Adara nousi nojatuolista ylös huolestuneena.
”Ei kuolonuhreja, onneksi, mutta uusi ongelma on kehkeytynyt”, Lupin lisäsi ja avasi sen päivän Päivän profeetan.

HARRY POTTER ETSINTÄKUULUTETTU KUULUSTELUIHIN
ALBUS DUMBLEDOREN MURHAN TÄHDEN

”Ei voi olla totta”, Sirius sanoi ja kahmaisi lehden.
”Pius Sakia on uusi taikaministeri, hän on komennuskirouksen alaisena. Päivän profeetta on myös kuolonsyöjien tahdon alla. Ministeriö alkaa koota luetteloa jästisyntyisistä selvittääkseen, miten nämä ovat varastaneet velhoilta taikuuden käytön.”
Kuului pieni vinkaisu portaiden alapäästä ja Adara huomasi Hermionen seisomassa silmät lasittuneina Harryn ja Ronin takana.
”Jokaisen nuoren noidan ja velhon on nykyään pakko mennä Tylypahkaan. Siitä ilmoitettiin eilen. Näin Voldemort saa kaikki nuoret valvontansa alle.”
Adara henkäisi.

”Mikä hätänä, Adara?” Lupin kysyi.
”J-jos… jos joku ei mene Tylypahkaan ja ilmaantuu jossakin julkisella paikalla ministeriön eteen –”
”Hänet raahataan varmaankin mahdollisimman pientä hälyä aiheuttaen väkisin Tylypahkaan.”
”Voihan helv-”
”Varohan kielenkäyttöäsi!” Sirius varoitti. ”Mutta eihän tämä sinua koske? Miksi olet noin tolaltasi?”
”Minä otin kaavakkeen, jossa ilmoittaudun lisävuodeksi Tylypahkaan, suorittamaan S.U.P.E.R:ini”, Adara sanoi ja Sirius näytti järkyttyneeltä.
”Voihan helvetti”, Sirius totesi.
”Näyttää siltä, että nyt te molemmat olette jumissa Kalmanhanaukiolla”, Lupin totesi. Sirius hieraisi päätään kuin sitä olisi särkenyt ja katsoi Lupiniin.

”Missä Tonks on? Yleensä hän tulee sinun mukaasi.”
”Tonks on vanhempiensa luona”, Lupin sanoi omituisen kylmästi. Sirius ilmeisesti Lupinin vanhana ystävänä tunsi tuon äänensävyn, sillä hän tarttui ystäväänsä toverillisesti olkapäästä, työnsi tämän keittiöön vieviin portaisiin ja sulki portaiden yläpään oven merkiksi, ettei Adara tai muut seuraisi.
”Äkkiä, kaukokorvat!” Adara sanoi.
”Fred ja George vei kaikki mitä täällä oli”, Ron sanoi ja Adara huokaisi tuskastuneesti.

[Needled Laiho]

Wau! Sait hienosti keksittyä juonta tuohon tarinaan. Et yritä tuputtaa Adaraa Harryn ja kumppaneiden seuraan, mutta on hänen elämässään siltikin jännitystä. Se on minusta ihanaa. Kerjään jatkoa, toivottavasti sitä tulisi pian!

[Rebel]

Heips, päätin nyt tulla kommentoimaan saatuani piiiiitkän luku-urakan loppusuoralle: ))

Lähden ihan alusta liikkelle, eli... kuten monet muutkin ovat sanoneet, alussa Adaran hahmo oli ärsyttävän täydellinen ja tapahtumat, joihin olit hänet ujuttanut, olivat aivan liian samanlaisia kuin mitä itse pääpotterille oli tapahtunu kirjoissa. Toistan taas miljoonia kommentoijia, mutta kirjoituksesi on kehittynyt huimasti, ja nyt on todellakin ilo lukea tekstejäsi. Kuvailua on ilmestynyt lisää, juoni kulkee sujuvammin ja omasta pikku Adarastamme on kasvanut kelpo neiti: ). Luin nämä luvut niin putkeen, että yksittäisistä juonenkäänteistä en osaa mainita melkeinpä mitään, mitä nyt voin sanoa rakastavani Adaran suhdesotkuja; )). George ja Adara on kyllä niin söpö pari, mutta Dracossa on sitä Adaralle sopivaa kiihkeyttä...
Oli ihana idea panna Adara liittymään kuolonsyöjiin, ja petyin hirveästi kun myöhemmän Adaran kuoltua se ei enää kuolareiden kuvioissa pyörinyt: (. Oli myös kiva, kuinka hienosti olit saanut kuvailtua pimeyden piirron saamisen tuskaa, ja muutenkin kuolonsyöjäkohtauksissa olit ihan pro. Jotenkin tuntuu, että tämä ei-sittenkään-kuollut Sirius on jotenkin erilainen, ehkä siksi kun sinulla ei ole hirvittävää pelkoa siitä että hahmo kuolee kohta pois: DD. Se on jotenkin omalla tavallaan välinpitämättömämpi, tai siinä ei oo samalla tavalla enää sitä lämpöä Adaraa kohtaan. Tykkäsin myös siitä että Remus löi Adaraa, se oli ihanan inhimillistä ja ei oo sellanen perus isällinen täydellinen Lupin. Joo äh, tästä piti tulla jotenkin rakentava kommentti, mutta ei näytä onnistuvan... pelkkää ihkutusta taas. Jos nyt jostakin pitää keksiä parannettavaa, ni voisit edelleen koettaa syventää lisää hahmojasi, ja tuoda niihin vielä lisää sitä jotakin omaa, vaikka ne Row'n hahmoja onkin (esim. Weasleyn kaksosiin). Ehkä välillä olisi myös hyvä pitää hiukan enemmän vielä mielessä, että Sirius kuitenkin on Harryn kummisetä, eli heillä voisi olla enemmän hetkiä yhdessä (siis oli kyllä hyvä kun Adara sillon kouluaikoina  kolmikolle suuttui, mutta nyt puhun Siriuksen näkökulmasta).  Ainnii ja sitten vielä, että kun kehuin aiemmin niitä kuolonsyöjäkohtauksia, niin sitten sen sivussa (paitsi niitä nyt ei enää ole, mut...) jotkut kohtauksista saattavat jäädä hieman latteiksi, etenkin pottereiden. Joo nyt ei musta irtoo enää enenpää, joten ehkä on parempi että palaan takaisin kommentoimaan uusien lukujen merkeissä: )) (joita ei enää tuu paljo: OO?)

~Rebel

P.S. Ainnii ne pilkkuvirheet olis kyllä kannattavaa korjata, ihan tulevaisuudenkin kannalta (en oo kyl kiinnittänyt viime luvuissa huomiota, että korjasiko sun betas niitä vai ei?)

P.P.S. Joo sen aikana kun kirjotin tuli uus luku, että tuun sitten varmaan huomenna kommentoimaan sen, en nyt jaksa