Kanabiffi, kiitos kaunis kommentista
ja hei rohkeesti vaan kirjottamaan! Ei se niin vaarallista oo
Welmatuskummitus, kiitusta! Eikä mikään ihme että luulit Beniä isoveljeks, Sed kun tuppaa olemaan tietyllä tavalla aikamoinen tohelo
Tompsutin, enhän mä nyt poikia olis voinu tappaa
Mutta että Sed ja saippuasarjat?
sinne vaan kauniiden ja rohkeiden sekaan
pitäähän nyt Ridge Forresterinki joululahjansa saada
^-- ei kai mullakin vaan ole joku fiksaatio lempinimiin
Iso kiitos ku jaksatte lukea <3
25. Jos aikaa kääntää vois?Emma seurasi sivusta kauhistuneena, kuinka Denny ja Anaria raahasivat haavoittuneita poikiaan olohuoneen sohville istumaan. Greenien olohuone oli suuri ja sen keskelle oli asetettu matalan pöydän ympärille kaksi suurta vihreää sohvaa sekä samansävyiset nojatuolit. Sed ja Ben istahtivat vaikean näköisesti vierekkäin suurimmalle sohvalle istumaan, jolloin Anaria kiikutti kiiltävän punaisen lääkelaukun paikalle. Hän ryhtyi heti tutkimaan poikiensa vammoja.
"Denny, puhdista Benin jalka tällä", Anaria ohjeisti miestään ja ojensi tälle pienen valkoisen purnukan. Emma siirtyi hiukan lähemmäs ja hänen suustaan pääsi pelokas henkäisy, kun hän näki Benin jalan. Anaria oli vetänyt jo valmiiksi revenneen housun lahkeen syrjään ja paljastanut pojan pohkeen, jossa komeili syvä edelleen vuotava haava. Ben irvisti kun hänen isänsä koski haavaan.
"Sed, ota paita pois niin pystyn paremmin katsomaan sinun kättäsi", poikien äiti käski.
"Hei! Eihän Beninkään tarvinnut ottaa housujaan pois!" Sed vastusteli. Ben kiherteli veljelleen, mutta virnistävä hymy vaihtui nopeasti irvistykseksi, kun Denny levitti vaaleanpunaista lääkevoidetta poikansa jalkaan.
"Aulentävätsiiselitsentään!" Ben karjahti. "Kuuluuko sen kirvellä noin paljon?"
"Mitä saastuneempi haava, sen enemmän tämä polttaa", Denny kertoi vakavana.
"Saastuneempi?" Sed ihmetteli ja vilkaisi vanhempiaan ilmeellä, joka oli kuin kopio Emman huolestuneesta katseesta.
"Näyttäisi siltä, että teidän hyökkääjänne ovat joltakin osin myrkyllisiä", Anaria epäili ja riuhtoi edelleen Sedin paitaa. "Sed, nyt se paita pois!"
"Mutta äiti", Sed maanitteli tavalla, joka toi Emman mieleen pikku pojan. Sed vilkaisi nopeasti Emmaa. "Ei minuun edes oikeastaan satu"
"Älä esitä", huikkasi Ben veljensä viereltä. "Ei Emma välitä, vaikka sinä myöntäisit olevasi tuskissasi. Ethän sinä kuitenkaan mikään voittamaton tonttunaattori ole!"
"Puhu vain omasta puolestasi -"
"Seddharth Oren Green!" Anaria korotti yhtäkkiä ääntään. "Nyt!"
"Hyvä on, hyvä on!" Sed tyynnytteli ja ryhtyi vetämään rispaantunutta paitaa pois päältään. "Mutta kuten sanoin, ei se edes ole kipEÄÄÄAUH!"
"Niin, niin, ei tietenkään ole", Anaria hymyili väkinäisesti pojalleen ja auttoi tätä vetämään paidan pois. Emman teki pahaa katsella poikien tuskaa. Sedin paidan hiha oli liimaantunut kiinni hänen veriseen käsivarteensa ja Anarian piti repäistä se pois, jolloin Sed ulvoi tuskasta. Edes Ben ei vitsaillut enää, vaan hänenkin kasvonsa olivat tuskasta hikiset. Sed istui ylävartalo paljaana nojaten sohvan selkänojaan silmät ummessa, kun hänen äitinsä siveli käsivarren lukuisia vuotavia haavoja samalla vaaleanpunaisella tökötillä, jolla Denny peitteli nuoremman poikansa jalkaa. Emma huomasi Sedin terveemmässä (ja yllättäen melko lihaksikkaassa) kädessä hauiksen päällä lepäävän pyöreän tatuoinnin, joka toi hänen mieleensä Lapin riimut ja muinaiset kuviot.
Hetken aikaa oli aivan hiljaista lukuun ottamatta poikien tuskaisia henkäisyjä ja heidän vanhempiensa keskinäistä supatusta. Anaria peitteli Sedin haavoittuneen käden sideharsolla ja Denny sai sidottua Benin jalan. Sed haroi sotkuista tukkaansa pois silmiltään ja nojasi retkottaen sohvan selkänojaan. Ben hieroi ohimoitaan otsa kurtussa.
"Mitä siellä oikein tapahtui?" Emma puuskahti lopulta, kun ei jaksanut enää odottaa vastauksia. Hän istahti vapaalle sohvalle ja silmäili poikia kysyvästi.
Denny kääntyi Sediin päin. "Oletan, että tämä ei ollut Virvatulten tekosia?"
"Ei", Anaria vastasi nopeasti ennen kuin Sed ehti edes suutaan aukaista. "Virvatulet eivät kykene aiheuttamaan kuin pieniä naarmuja ja palovammoja. Tämä on jotain erilaista"
"Todellakin", Ben naurahti heikosti. "Erilaista todellakin"
"Se oli väijytys", Sed kertoi. "Ne olivat odottamassa Emman takapihalla ja hyökkäsivät heti kun näkivät meidät"
"Ne?" Emma toisti pelokkaasti. "Entä minun perheeni? Äiti ja isä? Emil?"
"Täysissä ruumiin ja sielun voimissa", Ben vastasi. "Olennot lähtivät meidän peräämme, onnistuimme houkuttelemaan ne pois ihmisten ilmoilta läheiseen metsään"
"Silloin meidän tiemme erosivat. Ben sai peräänsä yhden olennon, minä kaksi. Tapasimme vasta, kun saimme kaikki oliot tainnutettua, kova työ siinä olikin. Löysin Benin pienen metsäpuron törmältä, hän oli jäänyt jumiin sen ruman örkin alle, eikä jaksanut enää nostaa sitä pois"
"Mitä ne olivat?" Anaria kysyi katsoen vuorotellen Sediä ja Beniä. Anarian silmiin oli ilmestynyt kiilto Sedin puhuessa, aivan kuin hän olisi taistellut kyynelten partaalla. Ei varmastikaan ollut helppoa vain olla ja kuunnella, kun omat pojat olivat käyneet niin lähellä kuolemaa. Emmaa puistatti, hän karisti ajatuksen pois päästään.
"Minulla ei ole aavistustakaan mitä ne olivat", Sed pudisteli päätään. "En ole ikinä nähnyt mitään niiden kaltaistakaan"
"Miltä ne näyttivät?" poikien äiti tiedusteli ja nyökkäsi pienesti miehelleen, joka käveli huoneen seinustalla olevan kirjahyllyn luo ja ryhtyi tutkimaan sitä.
"Aluksi niillä oli päällään sellaiset pitkät mustat huppuviitat ja ne kävelivät kuin ihmiset", Sed kuvaili. Denny tutki edelleen kirjahyllyä.
"Sitten ne hyökkäsivät", Ben jatkoi.
"Ja huput tippuivat", Sediä puistatti aivan näkyvästi.
"Sitten ne luopuivat viitoistaan kokonaan", täydensi Ben. Kummankaan pojan kasvoilla ei ollut jälkeäkään hymystä.
"Mitä viittojen alla oli?" Emma kysyi varovasti peläten vastausta. Häntä inhotti kysellä kysymyksiä, joiden vastauksia hän ei olisi oikeasti halunnut edes kuulla.
"Suomuinen iho", Ben kertoi katsellen käsiinsä. "Suuret valkoiset silmät ja suu, suu joka hymyili-"
"Ei tarvitse niin yksityiskohtaisesti, Adeben", Anaria keskeytti huomatessaan Emman värähtävän kalpeana. "Voimme keskustella tästä lisää myöhemmin"
"Minä en löydä täältä mitään, mikä muistuttaisi edes vähän teidän kuvailujanne", Denny huikkasi kirjahyllyn luota ja siirtyi istumaan Emman viereen sohvalle.
"Mitä nyt tapahtuu?" Emma kuiskasi. Normaalisti hänen utelias luonteensa olisi janonnut lisää tietoa hyökkääjistä, mutta ei nyt. Emmaa väsytti ja jostain syystä miltei itketti. Hän oli hyvin kaukana kotoa ja alkoi pikku hiljaa vaikuttaa siltä, ettei kotiin ollut menemistäkään ilman, että hän vaarantaisi perheensä. Tai suojelijansa.
"Meillä on kaksi vaihtoehtoa", poikien isä totesi Emman vieressä. "Joko me yritämme itse selvittää, mitä ne olennot olivat ja miksi ne ovat Emman perässä"
"Ja miksi Seita on Emman perässä", Sed pisti väliin ja Denny nyökkäsi.
"Niin", Denny myötäili. "Mutta jos me ryhdymme omatoimisesti tutkimaan tätä asiaa, ei meillä riitä enää tarpeeksi vartijoita Emman ja hänen perheensä suojeluun. Emman olisi jäätävä tänne turvaan"
"Kuinka pitkäksi aikaa?" Emma parahti. Hän oletti Sedin tuulettavan riemuissaan, mutta yllättyi nähdessään myötätuntoisen katseen pojan vakavissa silmissä.
"Kunnes sinun olisi turvallista palata", Denny pohti. Hänen ystävälliset kasvonsa olivat täynnä huolta. "Saattaa olla, että puhumme useista kuukausista"
"Mikä se toinen vaihtoehto on?" Sed kysyi kysymyksen, jota Emma juuri ajatteli mielessään.
"Me kerromme teidän päälliköllenne Drummondille totuuden ja toivomme parasta"
"Totuuden?" Sedin ilme oli hämmentynyt. "Viemme Emman hänen luokseen?"
"Niin", Denny nyökkäsi ja kääntyi katsomaan Emmaa. Emma istui aivan hiljaa katse lukittautuneena maton reunaan. Hän tunsi, kuinka kaikki Greenin perheenjäsenet olivat kääntyneet katsomaan häntä kuin odottaen jotakin painavaa mielipidettä.
Mitä hänen olisi pitänyt sanoa? Että hän halusi kotiin? Halusi palata normaaliin arkeen ilman outoja huppupäitä, pelottavaa Seitaa tai vakoilevia tonttuja. Ei, Emma korjasi mielessään. Hän halusi takaisin normaaliin arkeen, mutta ei ilman Sediä ja Beniä. Pojat olivat uhranneet niin paljon hänen vuokseen ja Emma tajusi välittävänsä veljeksistä kuin he olisivat olleet hänen pitkäaikaisia ystäviään. Sen vuoksi Emma ei halunnut tehdä hätiköityjä päätöksiä, eikä hän ollut edes varma olivatko päätökset hänen tehtävissään.
"Emma?" Anaria liikahti tytön luokse ja polvistui tämän eteen. Emma nosti katseensa ja kohtasi naisen uskomattoman ruskeat silmät, jotka olivat kuin kopio Sedin ja Benin silmistä. "Mitä sinä haluaisit tehdä?"
"Nukkua", Emma vastasi sen enempiä miettimättä ja hänen äänensä petti hiukan. Hän ei tiennyt mitä ajatella koko tilanteesta.
"Oi, anteeksi", Anaria huokaisi myötätuntoisesti. "Olet varmasti väsynyt"
"Pikku hiljaa", Emma vastasi vääntäen kasvoilleen pienen hymyn.
"Hyvä on", Denny tokaisi ja nousi ylös sohvalta. "Annamme Emman nukkua yön yli rauhassa ja mietimme aamulla päivänvalossa vaihtoehtojamme"
Anaria kääntyi poikiin päin. "Minun mielestäni teidänkin olisi hyvä nukkua tämä yö, kerätä voimianne"
"Äiti, vastahan me nukuimme toissayönä!" Ben pisti vastaan, mutta heidän äitinsä nosti kätensä pystyyn keskeyttääkseen vastalauseet.
"Ei muttia! Sedin vanhassa huoneessakin on vielä sänky tallella, Ben voi nukkua omassa huoneessaan ja Emmalle pedataan vuode vierashuoneeseen"
"Kiitos", Emma kuiskasi tuskin kuuluvasti.
"Pöh", Ben puuskahti. Sed ei sanonut mitään, istui vain hiljaa. Emma tarkkaili pojan kasvoja, ne olivat oudon ilmeettömät.
Greenien isä ja Sed taluttivat konkkaavan Benin kolmanteen kerrokseen omaan huoneeseensa. Sillä välin perheen äiti johtatti Emman talon toisen kerroksen päätyhuoneeseen, joka oli melko suuri ja täynnä tavaraa. Anaria selitti, että he säilyttivät osaa ylimääräisistä tavaroistaan vierashuoneessa, sillä kaikki heidän rojunsa eivät kuulemma mahtuneet pihavarastoon, ullakolle tai kellariin. Emma jäi pohtimaan Greenien tavaramäärää Anarian toivottaessa hänelle hyvät yöt. Hän jäi yksin vierashuoneeseen ja vaihtoi nopeasti ylleen pitkän mekkomaisen yöpaidan, jonka Anaria oli hänelle lainannut.
Emma istahti sängylle violetin päiväpeitteen päälle. Sänky oli kaksi kertaa niin suuri kuin Emman oma sänky hänen kotonaan ja tuplasti pehmeämpi. Emma haukotteli ja rullasi päiväpeiton sivuun peittäen paljaat varpaansa lämpöisen peiton alle. Päivä oli ollut pitkä, outo ja pelottava. Emman pää tuntui vähintäänkin raskaalta kun hän painoi sen tyynyn päälle. Ajatukset, muistot ja erilaiset tunteet vilistivät hänen päässään ja yllättäen hän tunsi olonsa hieman levottomaksi. Emmaa ärsytti, hän olisi halunnut nukahtaa samantien. Hän sulki silmänsä yrittäen pakottaa mielikuvat oudoista huppupäisistä tyypeistä loitommalle ja keskittyi vain omaan hengitykseensä. Pitikö senkin juuri nyt olla niin äänekäs ja epätasainen. Yllättäen oveen koputettiin ja Emma ponnahti pystyyn kuin vieterinukke.
"Niin?" Hän kysyi varovasti, jolloin ovi avautui. Sed seisoi oven suussa päällään musta t-paita ja löysähköt olohousut. Pojan ilme oli hiukan varovainen.
"Ajattelin tulla toivottamaan hyvää yötä", poika hymyili kuitenkin hyvin aidosti.
"Hyvää yötä", Emma toivotti. "Mutta ei minua oikeastaan edes väsytä"
Sed näytti hämmästyneeltä. "Sinähän olit äsken alakerrassa aivan uupunut?"
"Niin minä olinkin", Emma vastasi rehellisesti. "Nyt on jotenkin levoton olo"
"Haluatko jutella?" Sed kysyi astuen varovasti huoneeseen.
Emma nyökkäsi. "Minulla on liikaa ajatuksia ja kysymyksiä ja -"
"No, annahan tulla", Sed virkkoi ja hyppäsi istumaan Emman viereen tämän sängylle. Poika heilautti kättään nopealla liikkeellä ja ovi sulkeutui hänen perässään.
"Osaatteko te paljonkin taikoja?" Emma pohti ääneen Sedin ovensulkemisesityksen jälkeen.
"Riippuu tontusta", Sed vastasi ja yhtäkkiä hänen kasvoilleen ilmestyi tyytyväinen virne. "Mutta minä ja Ben olemme aika mestareita"
"Ja näköjään todella vaatimattomiakin", Emma huomautti.
Sed kohautti olkapäitään. "Kaikki on suhteellista, kulta"
"Älä viitsi aloittaa!" Emma varoitti. "Emmekö voi jutella edes pientä hetkeä ilman sanoja kulta, rakas tai hanipöö?"
"Selvä, murmelini"
"Sed!" Emmaa turhautui. "Ihan oikeasti!"
"Hyvä on, hyvä on", Sed naurahti rennosti. "Minä yritän olla kunnolla"
"Parempi olisi", Emma mutisi enemmän itsekseen. "Tai muuten -"
"Tai muuten mitä?" Sed kysyi tarkkakorvaisena ja asettui hyvin rennosti Emman sängylle makaamaan varoen kuitenkin kipeää käsivarttaan.
"Minä suutun ja mustaksi muutun!" Emma näytti kieltään Sedille ja naurahti pienesti. Hän ei jaksanut kinata pojan kanssa. "Miten niin taikominen riippuu tontusta?"
"Hah! Älä vaihda puheenaihetta!"
"Miten niin minä? Sinähän sitä puheenaihetta alunperin vaihdoit, minä vain yritin palauttaa keskustelun sille sivistyneelle tasolle, jolla me harvemmin seilaamme!"
"Minähän olen itse sivistyksen perikuva", Sed virnisti Emmalle, joka pyöritti silmiään.
"Onko sinusta aina näin vaikeaa saada kunnon vastauksia irti?" Emma pohti ja veti peiton hartioidensa ympärille.
"Ehkä", Sed vastasi muka kovasti pohtien. "Tai sitten sinun kuulustelutaktiikkasi on väärä"
"Epäilen", Emma pudisteli päätään. "Taitaa tällä kertaa vika olla vastaanottavassa osapuolessa"
"Oi, mitä minä otan vastaan?"
"Otat kohta tyynyn vastaan naamallasi, jos et lopeta tuota vihjailua!"
"Okei, okei", Sed nauroi lämpimästi. "Älä nyt leikistä suutu"
"Pakko, kun ei asia muuten tunnu menevän perille"
"Älä huoli, kyllä se menee", Sed hymyili ja kääntyi selälleen. "Mitä sinä siis halusit tietää?"
"Teidän taikomisestanne. Mistä se riippuu onko taitava vai ei? Ja ettekö te muka nuku joka yö? Oletteko te jotain 5000-vuotta vanhoja ikuisuusolentoja vai ikäännyttekö normaalisti? Osaavatko porot lentää?"
"Johan pamahti", Sed yllättyi Emman kysymystulvaa. "Mistähän aloittaisin? Ei, porot eivät osaa lentää, mutta ne juoksevat sitäkin lujempaa. Me nukumme aika harvoin, oikeastaan kovin moni tonttu ei edes pidä nukkumisesta. Se on vähän niin kuin verrattavissa teidän ihmisten hammaslääkärikäynteihin. Minä ja Ben olemme tässäkin jonkin asteisia poikkeuksia, sillä meitä nukkuminen ei haittaa niin paljon kuin muita. Ja ei, me emme todellakaan ole mitään museosta karanneita muinaismuistoja. Minä olen kahdeksantoista, täytän ensi vuonna huimat yhdeksäntoista ja sinä olet erittäin kutsuttu juhliini -"
"Unen näit"
"-ja Ben täyttää tammikuussa kahdeksantoista. Ja mitä sinä vielä kysyit?"
"Edelleen siitä teidän taikomisestanne"
"Aivan", Sed nosti yhden tyynyistä ilmaan koskematta siihen käsillään ja pyöritteli sitä päänsä päällä. "Jokaisella tontulla on taikuus verissä, mutta sen ulos kanavointi on melko hankalaa. Osa taitaa sen paremmin, toiset taas hiukan heikommin. Kaupoissa ja toreilla myydään jonkun verran tehtyjä taikoja, jotka ovat käyttövalmiita sellaisenaan. Ne ovat tarkoitettu sellaisille tontuille, joille taikuuden ulostuonti on todella hankalaa. Valmistamme myös taikuudella huippuunsa edistynyttä teknologiaa -"
"Kuten matkapiipparit?"
"Jep", Sed nyökkäsi pyöritellen yhä tyynyä ilmassa. "Ja monet muut vehkeet ja vempaimet. Voin esitellä niitä sinulle joskus tarkemmin"
"Enpä oikein tiedä haluanko tutustua sinun vehkeisiisi ja vempaimiisi"
"Senkin kiero korkkiruuvi", Sed naurahti Emmalle ja hän päästi tyynyn putoamaan takaisin sängylle. "Nyt on sinun vuorosi vastata muutamaan kysymykseen"
"Kuten?" Emmaa kiinnosti.
"Mikä sinun lempivärisi on? Mitkä kolme tavaraa ottaisit mukaan autiolle saarelle? Onko sinulla poikaystävää?" Sed luetteli ja kohottautui taas terveen kätensä varaan katsoen Emmaa hymyillen silmiin.
"Mitä sinä niillä tiedoilla teet?" Emma töksäytti ehkä hieman törkeämmin kuin oli aluksi tarkoittanut.
"Mitä sinä teit sillä tiedolla, osaavatko porot lentää vai ei?" Sed kallisti päätään kysyvästi.
"Minua kiinnosti!"
"No niin kiinnostaa minuakin!"
"Ai että mitä ottaisin mukaan autiolle saarelle?"
"Niin"
"Suklaalevyn, rantatuolin ja villasukat", Emma vastasi nopeasti.
Sed nauroi yllättyneesti. "Villasukat?"
"Minulla on palelevat varpaat!" Emma selitti ja naurahti itsekin hiukan.
"Hyvä tietää", Sed virkkoi mietteliäänä. "Olisin kuvitellut, että sinä vastaat jotakin järkevää, kuten pelastuslautan tai puhelimen"
"Miksi vastausten aina pitäisi olla jotenkin järkeviä?" Emma esitti vastakysymyksen ja painoi päänsä tyynyyn. Hän kauhistui hiukan, kun Sed liikahti hänen viereensä makaamaan, mutta omaksi onnekseen poika tajusi jättää heidän väliinsä pienen välimatkan.
"Sinä olet aina jotenkin niin järkevän oloinen ja yrität saada minuun ja Beniin jotain tolkkua", Sed pohdiskeli makoillessaan Emman vieressä.
"Aina? Olemme tunteneet vasta päivän. Ja sitä paitsi se johtuu vain siitä, että teidän juttunne menevät välillä aivan yli ja ympäri"
"Saattaa pitää paikkansa, en kyllä myönnä mitään"
"En minä ole mikään tosikko", Emma tunsi tarvetta hiukan puolustella itseään.
"En minä niin väittänytkään", Sed tokaisi ja kääntyi kyljelleen Emmaan päin. "Sinä et siis ottaisi poikaystävää mukaan autiolle saarelle?"
"Ei minulla -", Emma aloitti, mutta lopetti sitten lauseen kesken. "Sehän ei muuten todellakaan kuulu sinulle!" Emma hymyili suloisesti virnistäen.
"Tulihan se vastaus siihenkin kysymykseen", Sed naurahti. "Ihan näin ohi mennen sanoen, sinun hymysi on kyllä aivan -"
"Mikä se viimeinen kysymys oli?" Emma kesketytti Sedin alkavan lepertelymaratoonin.
"Hei! Taas sinä vaihdat puheenaihetta!"
"Ja sinä olit hairahtamassa kielletylle alueelle"
"Emmehän me sopineet mitään kohteliaisuuksista! Kielletyistä sanoistahan vain oli puhe", Sed tarkensi. Yhtäkkiä aivan arvaamatta Emman valtasi lämpöinen tunne.
"Kiitos, Sed", Emma kuiskasi yllättäen Sedin täysin. Sedin ilme oli erittäin hämmästynyt.
"Mistä hyvästä?"
"En oikeastaan edes tiedä", Emma aprikoi. "Tuli yhtäkkiä vain jotenkin niin kodikas olo, turvallinen. Ihan kuin tänään ei olisi sattunutkaan mitään vaarallista tai pelottavaa"
"Niin minullakin", Sed hymyili ja Emma hymyili hänelle takaisin.
*
Sed ja Emma juttelivat myöhään yöhön. Sed valvoi Emman vierellä vielä hetken sen jälkeenkin, kun tyttö oli nukahtanut. Hän katseli ikkunasta hohtavan kuun valossa nukkuvaa Emmaa. Tytön punaiset hiuskiehkurat valuivat hänen kasvoilleen ja hänen poskillaan karehti pieni puna. Hän hengitti tasaisesti, mutta hänen suljetut silmäluomensa liikkuivat unen tahdissa vilkkaasti. Sed asetti peiton paremmin tytön päälle ja nousi varovasti ylös sängystä. Hänen olisi tehnyt mieli jäädä nukkumaan Emman viereen, mutta tarkemmin ajateltuna tyttö olisi voinut pahastua siitä aamulla.
Sed kulki rappuset ylös kolmanteen kerrokseen ja ohitti Benin huoneen mennäkseen itse hetkeksi pitkäkseen vanhaan huoneeseensa. Sed oli jo muuttanut pois kotoa, mutta heidän vanhempansa olivat säilyttäneet hänen huoneensa miltei ennallaan. Huoneensa ovella Sed kuitenkin pysähtyi ja kääntyikin takaisin. Hän avasi varovasti veljensä huoneen oven. Ben oli vielä hereillä.
"Aikamoinen päivä", Sed huikkasi Benille tämän huoneen ovelta.
"Sanopas muuta", Benin ääni kuului pimeästä huoneesta.
"Tänään meinasi tulla tukalat paikat", Sed kuiskutti.
"Todellakin"
"Tulin vain-", Sed punnitsi hetken sanojaan. "Tulin vain toivottamaan rattoisia lepohetkiä"
"Sitä samaa", Ben virkkoi. "Ja Sed?"
Sed oli jo ollut kääntymässä takaisin omaan huoneeseensa. "Mitä Ben?"
"Onneksi olet kunnossa"
"Samat sanat, veli"
