Kirjoittaja Aihe: Joulumaa (k11), fantasiaseikkailu, Jatkoa 18.5.//Keskeytysinfoa vikalla sivulla  (Luettu 25825 kertaa)

Pinski

  • ***
  • Viestejä: 69
Joulumaa (fantasiaseikkailu) by Pinski
K-11
Summary: Entäpä jos joulutonttuja olisi oikeasti olemassa?

A/N: Joulumaa alkaa pienellä pätkällä Emman päiväkirjaa. Emma on täysin fiktiivinen hahmo, en siis ole plagioinut omaa päiväkirjaani :) tavoitteena olisi ensimmäisen luvun jälkeen heittäytyä enemmän kerronnalliseksi!


1. Rakas päiväkirja

Minun nimeni on Emma Vesterinen. En ole kirjoittanut päiväkirjaa kolmeen vuoteen, mutta ajattelin taas kokeilla kirjoittamista johtuen kolmesta syystä:
1. Sain upouuden päiväkirjan isältäni syntymäpäivälahjaksi, sillä hän luulee, että olen vielä 14-vuotias pikkutyttö, joka jakaa koko sielunelämänsä lukitsemattomaan pahvikantiseen kirjaan
2. Päässäni tuntuu olevan tällä hetkellä aivan liikaa ajatuksia, joten pakko vuodattaa osa johonkin, joka ei päätä heti seuraavana päivänä laverella asioitani siskolleen
3. Minulla on tylsää ja minua ärsyttää!

Joten, mistähän aloittaisin. Kertoisinko heti ensimmäisenä, kuinka joudun lopettamaan tanssikoulun rajallisen rahatilanteen vuoksi. Valittaisinko sen jälkeen siitä, kuinka monesta aiemmin itsestään selvästä asiasta olen joutunut luopumaan vain siksi, että isä menetti työpaikkansa kesällä. Vai kertoisinko, kuinka jätin Roopen kaksi viikkoa sitten, enkä tunne yhtään surua asian vuoksi. Epäilen olevani vakavasti tunnevammainen.

Aloitetaan itsestään selvistä faktoista. Tämä on aivan uusi päiväkirja eli esittely olisi paikallaan. Toisaalta tuntuu hölmöltä esitellä itsensä ottaen huomioon, että kyseessä kuitenkin on eloton kasa paperia, jonka vain minä tulen koskaan lukemaan eli toisin sanoen esittelen itseni itselleni. Kuulostaa hiukan vähäjärkiseltä, mutta eiköhän pieni itsetutkiskelu ole aina silloin tällöin paikallaan.

Olen siis Emma Katariina Vesterinen, syntynyt 17.10.1993 eli olen nyt huimat 17-vuotta. Asun Jyväskylässä isäni, äitini ja pikkuveljeni Emilin kanssa. Emil on 13-vuotias eli ärsyttämisen parhaassa iässä. Käyn Voionmaan lukiota toista lukuvuotta ja vapaa-aikanani harrastan tai siis puhutaanpa nyt uusimman uutisen myötä menneessä aikamuodossa eli harrastin nykytanssia Jyväskylän tanssiopistossa. Ehdin harrastamaan tanssia hiukan päälle vuoden, mutta ilmeisesti 40 euroa kuukaudessa veti perheemme budjetin yli äyräiden. Minua ehkä nyt hävettää hiukan, sillä kun äiti tunti sitten ilmoitti, että minun on joko alettava itse kustantamaan harrastukseni tai lopetettava kokonaan, sain lievästi sanottuna pienen kiukkukohtauksen. No, kunhan olen aikani keräillyt itseäni ja kunniani rippeitä aion marssia alakertaan ja pyytää anteeksi. Eihän se äidin vika ole, että isä on työtön. Ei se kyllä isänkään vika ole, että Jyväskylän kaupunki irtisanoi budjettileikkausten vuoksi väkeä. Ei siinä mitään, mutta nyt on sitten vuorossa meidän perhekohtaiset budjettileikkaukset.

Olen siis Emma. Minulla ei ole harrastuksia eikä poikaystävää. Kavereita on kertynyt vuosien varrella ihan mukava nippu, mutta hyviä ystäviä minulla on vain yksi. Lare on maailman ihanin, suloisin ja lämpöisin ihminen. Hän on myös uskomattoman kärsivällinen, huumorintajuinen ja rento tyttö. Aivan, Lare saattaa kuulostaa pojan nimeltä, mutta Laura-Liisa Kivioja on kyllä ehdottomasti tyttö. Larella on vain paha tapa kohdella poikia kuin sukkia, sillä hänellä on kaikki tarvittavat avut siihen hommaan. Keskimääräinen poikaystävän kulutusaika taitaa olla Larella viikosta pariin kuukauteen. Pari kuukautta alkaa kyllä olemaan jo harvinaisuus itsessään. Lare on supernätti. Hänellä on vaalea polkkatukka ja jännittävät orvokinsiniset silmät. Ja kyllä, allekirjoittanut on ehkä hieman kateellinen. Itselläni on nimittäin oranssinpunaiset hiukset, joita olen yrittänyt värjätä moneen kertaan miljoonalla eri sävyllä, mutta ainoa mikä tarttuu edes jotenkin on tummanpunainen. Mustaa en halua edes kokeilla, sillä se voisi järkyttää äitini varhaiseen kaljuuteen. Lare kyllä sanoo, että punainen on minun värini, mutta ei pieni vaihtelu pahitteeksi olisi. Eniten punatukkaisuudessa ärsyttää vanha sanonta: mitä punaisempi tukka, sitä tulisempi temperamentti. Ärsyttää siksi, että se taitaa osittain pitää paikkansa, olen nimittäin melko kärsimätön ihmislapsi.

Joten tässä tulos: Emma Vesterinen, 17-vuotias punatukkainen ja vihreäsilmäinen lukiolainen Jyväskylästä. Ärsyynnyn helposti, lepyn nopeasti. Kello on nyt kymmentä vaille yhdeksän perjantaina 5.11. vuonna 2010 ja kyllä, minä aion mennä nukkumaan. Pah, ai niin. Ensin täytyy käydä pyytämässä anteeksi aikaisempaa kiukustumistani. Ja sitten täytyy selvittää monelta McDonald's huomenna aukeaa. Taitaa olla tämän tytön nimittäin aika hakea iltatyötä, ainakin jos aion harrastustani jollain ilveellä jatkaa.

No, onneksi ensi kuussa on joulu!
Hyvää yötä!
Terveisin,
Emma
« Viimeksi muokattu: 10.05.2015 08:13:08 kirjoittanut Pyry »

Sed <3 Emma
Will you be my Winter?

Pinski

  • ***
  • Viestejä: 69
Vs: Joulumaa (k11), fantasiaseikkailu
« Vastaus #1 : 22.09.2011 20:50:02 »
Jatkoa samantien :)

2. Porsaita äidin

"Kaakaotuopista vetoa, että tuo palmikkotyttö antaa numeronsa meikäläiselle ennen kuin ehdit kissaa sanoa"

"Kissa"

"Äh, senkin ääliötonttu! Se on vain sanonta!"

"Niin on myös 'pata kattilaa soimaa'"

"Mitä sinä tuolla haet?"

"Sanonpa vain, etten minä ole ainoa ääliötonttu tässä pöydässä"

"Niin no, veri on vettä sakeampaa"

"Täh? Eihän tuo liity nyt millään tavalla tähän asiaan"

"No liittyypäs! Jos sinä olet tonttu sekä ääliö -"

"Paino sanalla 'jos'-"

"- ja minä olen tonttu sekä ääliö ja me olemme veljeksiä niin silloinhan -"

"Shh, se tulee tänne päin!"

Veljekset lopettivat supattamisen ja ottivat rennon näköiset asennot tuoleissaan. Heidän pöytänsä ohi käveli upea valkotukkainen punaiseen mekkoon sonnustautunut tyttö, jonka päälaelle palmikoitu tukka paljasti sekä ruusunpunaiset posket että pitkät suippokorvat.

"Hei", toinen veljeksistä tervehti tytön perään. "Kuis hurisee?" nuori mies kysyi ja kumartui tytön puoleen niin, että hänen ruskea hiukan ylikasvanut tukkansa valui salaperäisesti hänen niin ikään ruskeiden silmiensä ylle.

"H-hyvin", tyttö vastasi takellellen ja punastui hiukan.

"Minä olen Seddharth ja tässä on pikkuveljeni Adeben", mies esitteli.

"Hauska tavata", tervehti myös Adeben hymyillen hurmaavasti. Hänelläkin oli ruskeat silmät ja ruskea tukka. Mutta siinä missä hänen tukkansa oli lyhyempi kuin veljellään Seddharthilla, voitti hänen tukkansa sotkuisuudellaan.

"Minä olen Alysa", tyttö esitteli itsensä. "Mutta ystävät kutsuvat Alyksi"

"Aah, lempinimiä!" Seddharth riemastui. "Minä ja veljeni olemme hulluina lempinimiin"

"Sed ehkä vähän liioittelee", Adeben sanoi ja pörrötti jo valmiiksi sotkuista tukkaansa hymyillen. "Vaikka kutsumme toisiamme poikkeuksetta ja joka tilanteessa lempinimillä, ei tarkoita että olisimme millään tavalla fanaattisia liikanimien suhteen"

"Aivan Ben, olet oikeassa", Sed virkkoi ja nousi tuoliltaan seisomaan Alyn viereen. Hän oli tyttöä huomattavasti pidempi ja sai tämän värähtämään yllättävällä läheisyydellään. "Kuulehan Lily -"

"Aly", tyttö korjasi, mutta Sed ei mennyt pätkääkään hämilleen.

"Niin juuri. Meillä on huomenna yöllä tiedustelukeikka, tiedäthän, vakoojahommia -", Sed virnisti ja asetti kätensä Alyn olkapäille hyvin tuttavallisesti. "Huvittaisikohan sinua lähteä silloin päivällä vaikka kävelylle? Sanotaanko esimerkiksi Kuujärvelle?"

"Öhöm!" kuului yhtäkkiä veljesten pöydän vierestä. Ben kääntyi katsomaan ja huomasi, että heidän luokseen oli äänettömästi ilmestynyt toinen valkotukkainen tyttö, joka näytti kuitenkin hiukan kiukkuiselta.

"Hei -", Ben aloitti hurmaavasti hymyillen.

"Älä edes yritä! Aly, nämä ovat Greenin veljekset. Aivan, NE Greenin veljekset, jotka jättivät Lynnen ja Olisan, unohtivat Saoran ja Bellan ja tapailivat myös Odettea, Hennea, Lisaa ja Leylaa - "

"Hei tämä neitohan tuntee meidän ansioluettelomme!" Ben huudahti muka riemuissaan.

"Vai ansioluettelonne! Te olette Joulumaan pahimmat naistenmiehet!"

"Älähän nyt!" Sed tyynnytteli. "Yritämme vain antaa sanalle 'tonttu' uuden merkityksen, jos ymmärrät mitä tark -"

"Aly, me lähdemme nyt!" tyttö tiuskaisi ja nappasi Alya käsivarresta. "Tämä on minun pikkusiskoni ja hänellä on ensi viikolla tärkeä työhaastattelu lelukeskuksessa, enkä minä halua kuulla, että hän pilasi mahdollisuutensa itkiessään jomman kumman teidän perään!" Sen sanottuaan tytöt marssivat tiehensä ja valitsivat nurkkapöydän kahvilan ikkunan viereltä. Ben huomasi, että Aly loi kuitenkin edelleen kaipaavia katseita Sedin suuntaan.

"Noh, sehän meni putkeen", Sed tokaisi heilauttaen hiukset pois silmiltään ja istui takaisin pöydän ääreen.

"Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää", virkkoi Ben ja hörppi jäähtynyttä kaakaotaan.

Sed <3 Emma
Will you be my Winter?

Chuva

  • Mursumarsu
  • ***
  • Viestejä: 656
Vs: Joulumaa (k11), fantasiaseikkailu
« Vastaus #2 : 22.09.2011 20:57:45 »
Oi!

Ihana, ihana, ihana idea! Tykästyin heti tähän! En oo aiemmin vastaavanlaiseen törmännytkään :D

Lainaus
"Kaakaotuopista vetoa, että tuo palmikkotyttö antaa numeronsa meikäläiselle ennen kuin ehdit kissaa sanoa"

"Kissa"
<33 Pojista tuli heti lempihahmojani!

Lainaus
"Älä edes yritä! Aly, nämä ovat Greenin veljekset. Aivan, NE Greenin veljekset, jotka jättivät Lynnen ja Olisan, unohtivat Saoran ja Bellan ja tapailivat myös Odettea, Hennea, Lisaa ja Leylaa - "
Sehän tuli kipakasti :DD

Lainaus
"Hei tämä neitohan tuntee meidän ansioluettelomme!" Ben huudahti muka riemuissaan.
xDDDDD

Jatkoa äkkiä, tää on tosi hyvä!

Tom^^
"I understand what you're saying, and your comments are valuable, but I'm gonna ignore your advice."
-Roald Dahl (Fantastic Mr. Fox)

Pinski

  • ***
  • Viestejä: 69
Vs: Joulumaa (k11), fantasiaseikkailu
« Vastaus #3 : 23.09.2011 00:30:06 »
Kiitoksia Tom^^ :)

Näissä ensimmäisissä luvuissa mennään enemmän fiilistellen ja hahmoihin tutustellen, mutta tarkoitus olisi actioniakin saada mukaan piakkoin :)

3. Arkihuolesi kaikki heitä

Emma nakkasi vastatehdyt lämpöiset pekonivoileivät lautaselle ja käveli yöpukusillaan takaisin huoneeseensa. Tällaisia lauantai aamuja hän rakasti. Talossa oli hiljaista, vain äiti oli ollut hereillä. Kello läheni kahdeksaa, joten televisiosta tulisi takuulla lasten piirrettyjä, joiden seuraaminen ei vaatisi kovin monen aivonystyrän käyttöä. Emma avasi television ja asettui mukavasti leipineen takaisin sänkyyn. Juuri haukattuaan toisen palasen leivästään hän kuuli ovikellon soivan. Kuka ihme tähän aikaan aamusta?

"Emma, Laura on täällä!" kuului äidin yllättynyt ääni eteisestä. Emma huokaisi ja siirsi lautasen kirjoituspöydälleen kömpien samalla ylös sängynpohjalta. Tämä oli omalla tavallaan niin Laren tapaista. Tyttö oli taas omasta mielestään keksinyt jotain universumille välttämätöntä ja päätti ilmoittaa siitä heti hyökkäämällä ystävänsä kimppuun. Emma pääsi juuri ylös sängystä ja huoneensa ovelle, kun Lare jo paukkasi ovesta sisään.

"Hei! Et ikinä usko, et ikinäikinäikinä!" Lare höpötti ja nauroi ja käytännössä hyppi paikoillaan taputtaen käsiään nopeasti yhteen näyttäen vähintäänkin mielisairaalasta karanneelta.

"Huomenta. Oletko kuullut puhelimesta?" Emma kysyi hiukan närkästyneenä. Hän oli vielä hiukan allapäin edellisillasta ja tulevan päivän työnetsimishaasteet ärsyttivät häntä jo valmiiksi.

"Äh, älä viitsi nipottaa Emmasein! Tämä on niin herkullinen juttu, että minun on nähtävä sinun ilmeesi, kun kerron tämän!" Lare virkkoi hymyillen ja astui peremmälle Emman huoneeseen sulkien oven perässään.

"Mitä ihmettä sinulla on päälläsi?" Emma ihmetteli, kun Lare riisui päältään keltaisen vetoketjuhupparinsa. Sen alta paljastui paljetein koristeltu, vaaleanpunainen ja hyvin avara kaula-aukkoinen selkeästi iltatopiksi tarkoitettu vaatekappale.

"Biletoppi tietenkin!" Lare hihkaisi ja hän näytti olevan jo räjähtämäisillään, ellei kohta kertoisi uutistaan. "Ja meidän täytyy kaivaa sinunkin biletoppisi jostain!"

"Mitä varten?" Emma ihmetteli ja kävi takaisin sängyn reunalle istumaan napaten voileipälautasensa syliinsä.

"Koska tänään me lähdemme laivalle!" Lare ilmoitti käytännössä laulaen viimeisen sanan ilmoille. Emma oli juuri nielaisemassa hyvin pekonista palaa leivästään, mutta Laren uutinen sai hänet haukkomaan henkeään niin, että hän oli tukehtua leipäänsä.

"Yritätkö sinä tappaa minut?" Emma kakoi ja yski leivänmuruja. "Miten niin laivalle?"

"Äiti osallistui viime kuussa arvontaan, jossa arvottiin kuusi matkalahjakorttia Silja Linelle. Ja me voitettiin! Voitko uskoa?" Lare hehkutti ja istahti Emman viereen sängylle halaten tätä rutistaen.

"Mutta, siis, hetkinen - ", Emma änkytti ihmeissään. "Pääsenkö minäkin?"'

"Siksihän minä olen täällä, pöhkö!" Lare naurahti. "Hyttiin mahtuu neljä ihmistä. Minä, äiti, isä ja Henriähän ei lasketa ihmiseksi, joten - "

"Hahhah", Emma naurahti jo hiukan paremmalla tuulella.

"Ei vaan ihan tosissaan. Isällä on työpaikan virkistyspäivä, joten hän ei pääse. Eli sinä, minä, äiti ja Henri", luetteli Lare hymyillen. Henri oli Laren 9-vuotias maailman suloisin pikkuveli.

"Siis hetkinen, kelataanpa nyt taaksepäin" Emma pysäytti. "Me lähdemme siis tänään?"

"Jep!"

"Ja meidän ei tarvitse maksaa matkasta mitään?"

"Jep! Illallinen ja aamiainen seisovassa pöydässä kuuluvat pakettiin"

"Ja laiva lähtee mistä?"

"Helsingistä!"

"Ja me menemme sinne millä?"

"Äidin autolla tietenkin"

"Monelta se laiva lähtee? Ja milloin me olemme takaisin kotona?"

"Hei Emma, mikä kolmannen asteen kuulustelu tästä tuli?" Lare ihmetteli ja nappasi toisen Emman leivistä.

"Ole hyvä vain", Emma sanoi ja ojensi leipälautastaan Larelle. "Pakkohan minun on tietää kaikki faktat ennen kuin marssin leijonanluolaan", hän lisäsi ja nousi ylös sängyltään.

"Leijonanluolaan?" toisti Lare suu täynnä Emman pekonivoileipää.

"Porukat. Äiti ja isä siis", Emma tarkensi. "Sain eilen aikamoisen äkäpussikohtauksen, joten katsottavaksi jää pääsenkö minä edes minnekään"

"Ohhoh, mistäs meidän neiti punapäämme on herneet nenään vetäissyt?"

"Kiitos tuosta, Laura", Emma irvisti ystävälleen. "Joudun kuulemma lopettamaan tanssin ellen itse keksi keinoa kustantaa kuukausimaksua"

"Mitä? Epäreilua!"

"Niin minäkin sanoin. Tai itse asiassa huusin. Ja ellen väärin muista, taisin jopa vähän itkeä. Mutta ei kai tässä muukaan auta kuin ryömiä McDonald'sin luukulle ja anella työpaikkaa. Minun piti itse asiassa tänään etsiä iltatöitä -"

"Höpönlöpön! Sen sinä ehdit tehdä joku toinenkin kerta! Tänään pidetään hauskaa, eikä murehdita pienistä", Lare lohdutti ja nousi myös ylös Emman sängyltä. Hän halasi pikaisesti ystäväänsä ja käveli sitten hupparinsa luo. Emma huokaisi ja antoi hymyn levitä kasvoilleen. Taas kerran Lare oli saanut hänet paremmalle tuulelle. Ja hän oli lähdössä laivalle! Jos vain äiti ja isä hänet päästäisivät.

"Tässä on kaikki kovat faktat", Lare sanoi ojentaen Emmalle kirjekuoren. "Siellä on lähtöajat, risteilyohjelma ja niin pois päin"

"Onko meillä kiire?" Emma kysyi ja laittoi kirjekuoren yöhousujensa taskuun.

"Eipä oikeastaan", Lare sanoi kelloa vilkaisten. "Laiva lähtee vasta klo 18.30. Äiti laskeskeli, että täältä ajaa Helsinkiin kolmisen tuntia ja jos haluamme kiertää Helsinkiäkin ennen laivaan nousua, niin meidän pitää lähteä ajamaan joskus kahdentoista jälkeen"

"Hyvä", Emma tokaisi ja hyppäsi takaisin sängylleen.

"Mitä sinä nyt meinasit?" Lare ihmetteli.

"Minä haluan katsoa Muumit loppuun", Emma virnisti ja osoitti televisiota.

"Et ole tosissasi!" Lare huokaisi, mutta asettui silti Emman viereen sängylle.

Sed <3 Emma
Will you be my Winter?

Pinski

  • ***
  • Viestejä: 69
Vs: Joulumaa (k11), fantasiaseikkailu
« Vastaus #4 : 23.09.2011 00:31:18 »
4. Matkaan jo käy

Maisema oli kuin satumaisesta postikortista. Lumiset hanget nousivat korkeina kinoksina ja kohoilivat tasaisesti pitkin horisonttia. Taivas oli kauniin indigonsininen ja sen miljoonat tuikkivat tähdet olivat kuin samettiin upotettuja timantteja. Puut näyttivät haurailta ja kevyiltä valkoisissa asusteissaan ja hennosti puhaltava ystävällinen pohjoistuuli sai ne liikkumaan äänettömän musiikin tahtiin. Lumi oli myös kertynyt putiikkien, kahviloiden ja mökkien päälle tervehtimään keltaista lämpöä, joka tulvi ulos ikkunoista ja ovien tilkitsemättömistä raoista.

"Ihana päästä taas vaihteeksi pois tästä hiljaisuudesta!" tokaisi nuori tonttumies, Seddharth Green, veljelleen Adebenille. Nuorukaiset kävelivät pitkin kujaa, jonka molemmin puolin rakennetut mökit ja pienet putiikit muodostivat heidän eteensä. He ohittivat Matami Piparrén kaakaopuodin, Grenoulan matkamuistokeskuksen ja ohitettuaan myös Henri Holinin metsästystarvikekioskin he pysähtyivät pienen mustan metallitolpan kohdalle.

"Katso monelta seuraava reki kaupunkiin menee", käski Sed veljeään ja tiputti selkäreppunsa jalkojensa juureen.

"Mikset itse katso?" Ben kysyi muka närkästyneenä ja katseli, kuinka Sed kaiveli reppuaan. "Sinullehan se ensimmäisenä päähän pälkähti"

"Koska a) minä olen isoveli, minkä seurauksena minulla on täysi määräysvalta ja b) minun täytyy vaihtaa univormu päälleni ennen kuin saavumme toimistolle", Sed selitti kaivellen edelleen vaatteitaan reppunsa syövereistä. "Ja tämä kuukkelin reppu ei ole edes yhteistyökykyinen!"

"Kuukkelin reppu?" ihmetteli Ben.

"Se vain kuulosti tarpeeksi tyhmältä tähän tilanteeseen", Sed mutisi reppuunsa tunkien miltei koko päänsä sen sisään. "Hahaa, löytyi!" hän hihkaisi ja veti repusta pitkän vihreän huppuviitan, mustat reisitaskuhousut, mustan kauluspaidan ja tummanpunaisen kravatin.

"Minä en vain ymmärrä, miten sinulla kesti niin kauan löytää noin massiivinen vaatekerrasto noin pienestä selkärepusta", Ben pudisteli päätään ja katseli, kuinka Sed veti mustan villapaidan pois päältään ja heitti hieman ryppyisen kauluspaidan paljaan ylävartalonsa peitoksi.

"Olinkin laittanut ne salataskuun", mutisi Sed napittaen paitaansa kiinni. Kaksi nuorta tonttutyttöä käveli heidän ohitseen kikatellen. "Iltaa", Sed huikkasi tyttöjen perään ja solmi kravattinsa helposti ja tyylikkäästi kaulalleen.

"Salataskuun?" ihmetteli Ben ja vilkutti ohikulkeville tytöille hajamielisesti.

"Niin niin. Ostin tämän repun toissaviikolla Holinin metsästystarvikekioskista ja tässä on kaksi pohjaa! Katso", Sed ryhtyi esittelemään uutta reppuaan veljelleen ja availi samalla vyönsä solkea.

"Öh, Sed", Ben ryki. "Mitä sinä teet?"

"Täh? Pidän tuote-esittelyä tästä mahtavasta maanvaivarepusta. Ei ollut edes kallis -"

"Ei, vaan tarkoitin, että mitä sinä meinasit housujesi kanssa?"

"Vaihdan ne tietenkin!"

"Tässäkö? Keskellä kylää, rekipysäkillä?"

"Niin. Toisin kuin sinulla, minulla ei ollut aikaa vaihtaa vaatteita ennen lähtöä", Sed tokaisi osoittaen puolihuolimattomasti Benin päällä olevaa univormua ja veti sitten arkihousunsa pois ja ujutti itsensä samantien muutamalla hyvin nopealla liikkeellä mustiin työhousuihinsa.

"Miten niin ei ollut aikaa? Anna kun arvaan, Belinda?"

"Lily"

"Tarkoitat varmaan Aly?"

"Miten vain", Sed mumisi ja kiinnitti vielä vihreän viittansa hartioilleen. Ben katsoi omaansa ja Sedin kuvajaisia, jotka heijastuivat vastapäisen kahvilan suurista tummista ikkunoista. Heillä oli identtiset univormut sekä samanväriset hiukset ja yhtä suipot terävät korvat. Sed oli hiukan pidempi kuin Ben ja hänellä oli hieman parransänkeä ja tukka, joka roikkui joidenkin (lähinnä tyttöjen) mielestä tyylikkäästi silmillä. Ben katsoi oman kuvajaisensa pörröistä tukkaa ja pörrötti sitä vielä enemmän. Jostain syystä hän oli aina tykännyt siitä sotkuisena, sillä se tuntui antavan niin huolettoman vaikutelman. Poikien äiti oli aina valmiina saksien kanssa, kun he tulivat käymään kotona, mutta vieläkään ei ollut äitikulta saanut tahtoaan läpi. Eikä saisikaan, Ben lisäsi mielessään hymähtäen.

"No?" Sed kääntyi katsomaan Beniä.

"No mitä?" Ben ihmetteli. Poikien harteille alkoi sataa pieniä lumihiutaleita, vaikka taivas oli edelleen pilvetön, kirkas ja tähtivaipan peitossa. Ben veti vihreän hupun päähänsä ja Sed seurasi pikkuveljensä esimerkkiä.

"Monelta se reki menee?" Sed kysyi asetellen samalla viittaa paremmin suojaksensa.

"En minä katsonut", Ben kohautti harteitaan. "Olin kiireinen erään turhan tyypin reppuesittelyssä"

"Pöh, pikkuveljet", Sed mörähti viittansa sisältä ja käveli mustan metallitolpan luo. Ben katseli, kuinka hänen veljensä painoi tolpan sivussa olevaa niin ikään mustaa katkaisijaa, minkä seurauksena tolpan sisältä nousi pieni tietokoneen näyttö. Sed näppäili näyttöä hetken, selaili näyttöruutua ja painoi viimeiseksi vielä uudestaan katkaisijaa, jolloin näyttö valui hitaasti takaisin tolpan sisään.

"Joudummeko kauankin odottamaan?" Ben kysyi ja hänen äänensä värähti hiukan. Pohjoistuuli ei puhaltanut enää niin ystävällisesti vaan alkoi muuttua iltaa kohden purevammaksi. "Nämä yökeikat ovat välillä syvältä Pukin ahterin alta"

"Älähän nyt veliseni", Sed lohdutti hiukan värittömällä äänellä. "Seuraava reki tulee kymmenen minuutin päästä"

"Hienoa", Ben vastasi teräksisesti ja piilotti kalpeat, miltei valkoiset kätensä lämpöisen viitan sisään.

Sed <3 Emma
Will you be my Winter?

Chuva

  • Mursumarsu
  • ***
  • Viestejä: 656
Vs: Joulumaa (k11), fantasiaseikkailu
« Vastaus #5 : 23.09.2011 15:07:59 »
Oijoi, siistiä!

Tää on käsittämättömän loistava tarina ja mä tykkään tästä tosi paljon :D

Pian jatkoa, kiitos :D

Tom^^
"I understand what you're saying, and your comments are valuable, but I'm gonna ignore your advice."
-Roald Dahl (Fantastic Mr. Fox)

Pinski

  • ***
  • Viestejä: 69
Vs: Joulumaa (k11), fantasiaseikkailu
« Vastaus #6 : 23.09.2011 20:32:43 »
Ihana Tomskuli kun jaksat lukea tätä tonttuilua :)

5. No onkos tullut kesä

Emma huokaisi. Ilma luokkahuoneessa tuntui tukahduttavan kuumalta koleana marraskuisena maanantai-iltapäivänä. Pulpetin kova pinta pureutui hänen kyynärpäitään vasten ja epätasainen muovituoli puudutti hänen jalkojaan puhki. Hänen vierustoverinsa kynän rapina paperia vasten kuulosti maailman raastavimmalta ääneltä. Emma painoi ohimoitaan kämmeniinsä ja vilkaisi luokkahuoneen seinällä matelevaa kelloa. Tuo likaisen valkoinen kello ei ollut hänen ystävänsä tänään. Emma tunsi kuinka yllättäen joku napautti häntä selkään. Hän hätkähti.

"Oletko kunnossa?" kuiskasi Lare hänen olkansa takaa. Emma vilkaisi opettajaa, joka kirjoitti taululle kotitehtäviä selin luokkahuoneeseen.

"Päässäni jyskyttää sellainen rumpuorkesteri, että kohta minä joko pyörryn tai alan laulamaan lastenlauluja rummutuksen tahtiin", Emma supatti kääntyen tuolillaan Lareen päin.

"Pää kipeä?" Lare kysyi myötätuntoisesti ja Emma nyökkäsi ahdistuneesti. Hän käänsi taas kasvonsa kohti liitutaulua, joka oli täynnä pientä tekstiä. Kirjaimet tuntuivat pitävän omaa sirkustaan taululla ja loikkivat sinne tänne. Tai ainakin niin Emman silmät uskottelivat hänelle. Emma vilkuili ympäri luokkahuonetta. Hänen vasemmalla puolellaan heti hänen vierustoverinsa takana aukeni kolmesta suuresta ikkunaruudusta synkkä marraskuinen maisema. Tällä kertaa ei satanut vettä, mutta pilvet näyttivät niin raskailta ja harmailta, että hetkenä minä hyvänsä ne alkaisivat tiputtaa pisaroita ihmisten sateenvarjoille.

Emman ajatukset palasivat viikonloppuun. Hänellä ja Larella oli ollut uskomattoman hauskaa laivalla ja koko lauantai oli mennyt tanssiessa ja nauraessa. Sunnuntaina oli virsi ollut jo aivan toinen. Emman palattua kotiin hänen varpaansa ja päkiänsä olivat kipeillä rakoilla ja juuri kun hän luuli, ettei mikään ollut hirveämpää kuin sukan pujottaminen rakkoiseen jalkaan oli hänen puhelimensa hälyttänyt tekstiviestin merkiksi. Roope, hänen entinen poikaystävänsä oli kysellyt kuulumisia. Ja halusi tietää miksei Emmasta ollut kuulunut mitään. Ja halusi kertoa kasvavasta ikävästään. Ja halusi tietää, mitä Emma tekisi tulevana lauantaina. Ahdistavaa, Emma ajatteli. Hän ei ollut vielä vastannut Roopen viestiin mitään, sillä ei itsekään tiennyt mitä vastata. Suhteen lopettaminen päälle kaksi viikkoa sitten oli ollut Emman aloite ja hän oli ollut tyytyväinen päätökseensä. Tähän asti. Roopen lemmenkipeä viesti oli saanut Emman ajattelemaan asioita. Oliko Roope sittenkään niin huono vaihtoehto? Hän oli kuitenkin todella kiltti ja huomaavainen, harrasti koripalloa taidokkaasti ja oli kaiken lisäksi mukavaa katseltavaa kirkkaine sinisine silmineen ja hymykuoppineen. Tarkemmin ajateltuna Emma ei itsekään tiennyt kaikkia syitä heidän eroamisensa takana. Se vain oli tuntunut hyvältä idealta silloin ja toisaalta tuntui vieläkin. Ehkä.

"Maa kutsuu Emmaa"

"Häh?"

"Tunti loppui, vapaus koittakoon", kujersi Lare ja nakkasi koulurepun selkäänsä. Emma katsoi kelloa, se oli viittä vaille kolme. Hän hengitti syvään ja ravisti päätään. Inhottava maanantai.

Ilma ulkona huusi sadetta ja näytti miltei kuin joku olisi unohtanut maisemasta kaikki värit. Oli niin harmaata, että se veti Emman mielialankin mukanaan. Hän ja Lare kävelivät ulos koulurakennuksesta kohti parkkipaikan laidalla lojuvia ruosteisia pyörätelineitä. Kävellessään Emma kiepautti turkoosin huivin kaulansa ympärille ja kaivoi pyörän avaimet takkinsa taskusta.

"Meille vai teille?" Lare kysyi tottuneesti ja avasi maastopyöränsä lukon. Heillä oli tapana koulupäivän päätteeksi lukittautua jomman kumman huoneeseen tekemään läksyjä eli selaamaan uusimpia juorulehtiä, katsomaan televisiota tai puhumaan pojista.

"Haluaisin vain käpertyä untuvapeiton alle ja nukkua huomisaamuun asti. Tai ensi vuoteen", Emma huokaisi väsyneesti ja nousi raskaasti pyöränsä selkään. "Mutta minulla on McDonald's keikka edessä. Tuletko mukaan?"

"Nytkö se työnhaku alkaa?" Lare uteli. "Tottakai minä tulen taustajoukoksi"
Tytöt ajoivat pois oppilaita vilisevältä koulunpihalta, ylittivät suojatien ja polkivat suuren leikkipuiston ohi kohti kaupunkia. Vettä alkoi ripotella taivaalta tihkusateena, joka vain tuntui voimistuvan mitä lähemmäs keskustaa he pääsivät.

"Hyvä ensivaikutelma: uitettu viemärikoira", Emma manasi polkiessaan jyrkkää ylämäkeä seisten.

"Viemärikoira?" Lare huusi Emman takaa kysyvästi.

"Älä kysy", naurahti Emma hiukan ironisesti ja kääntyi oikeustalon nurkalta tien yli McDonald'sin takapihalle. Asfaltoidulla takapihalla oli parkissa vain muutama auto ja pyöräteline oli täysin vapaa. Tytöt nakkasivat pyöränsä telineeseen ja lähtivät kävelemään kohti etuovea, kun Emma äkisti pysähtyi.

"Miltä minä näytän?" hän kysyi Larelta hiukan hermostuneesti ja tutkaili omaa vaatetustaan. Hänellä oli musta ohut villakangastakki, turkoosinvihreä kaulahuivi ja siniset normaalilahkeiset farkut, joiden punteista pilkottivat sään pieksemät tennarit. Hänen pitkä punainen tukkansa roikkui piikkisuorana ja sateen kastelemana riepuna hänen selässään ja hän olisi voinut lyödä vaikka vetoa, että tämä oli juuri se päivä, kun hän oli jättänyt laittamatta vedenkestävää ripsiväriä.

"McDonald'sin uudelta työntekijältä!" Lare rohkaisi hymyillen ja Emma tunsi pienen jännityksen pistoksen.

"Se on menoa nyt", hän henkäisi avaten hampurilaisravintolan oven ja astuen reippaasti sisään.

Sed <3 Emma
Will you be my Winter?

Chuva

  • Mursumarsu
  • ***
  • Viestejä: 656
Vs: Joulumaa (k11), fantasiaseikkailu
« Vastaus #7 : 24.09.2011 00:01:51 »
:) hih.

Oli taas mahtava luku! Emman päänsärkyä on kuvattu tosi.. öö... taitavasti :DD Ja muutenkin tää oli hyvin kirjoitettu luku (kuten aina ennenkin :DDD)

Jatkoa taas! :)

Tom^^

/Miten niin käytän liikaa hymiöitä...
"I understand what you're saying, and your comments are valuable, but I'm gonna ignore your advice."
-Roald Dahl (Fantastic Mr. Fox)

Pinski

  • ***
  • Viestejä: 69
Vs: Joulumaa (k11), fantasiaseikkailu
« Vastaus #8 : 24.09.2011 16:22:29 »
Tom, ne hymiöt on ihan superkivoja, kiitos :) :)

6. Hei kuuraparta

Reen kyydissä viima tuntui vielä purevammalta kuin pysäkillä seistessä. Sed piilotti kasvonsa viittansa sisään ja kiitti hiljaa mielessään sitä henkilöä, joka oli aikoinaan päättänyt lisätä lämpövuoren vakoojien virkaviittoihin. Hän vilkaisi viittansa suojista ohimennen veljeään, joka näytti myös käpertyneen niin pieneksi keräksi kuin vain mahdollista. Sed oli sitä mieltä, että vaikka reki oli nopein olemassa oleva kulkuneuvo olisi joku voinut muistaa kehitellä siihen lämmitysjärjestelmän. Hän melkein kadehti ihmisten autoja ja muita ajopelejä muistellessaan nähneensä niissä istuinlämmittimiä ja vempaimia, jotka puhalsivat kuumaa ilmaa suoraan matkustajan kasvoille.

Matka Lumikylästä Joulukaupunkiin oli pitkä, mutta nopealla reellä välimatka taittui alle tunnissa. Täydessä vauhdissa maisemat vilistivät ohi kuin suuri sekava valkoinen tilkkutäkki, eikä kukaan puhunut mitään. Sed laski, että hänen ja Benin lisäksi reen kyydissä oli yhdeksän matkustajaa. Hän ei tuntenut ketään heistä. Luultavasti he olivat palaamassa töistä tai vierailuilta sukulaistensa luota. Jälkimmäistä Sed piti todennäköisempänä, sillä harva kulki Joulukaupungista Lumikylään töihin. Yleensä asia oli toisin päin, kuten esimerkiksi Sedin ja Benin tapauksessa. He olivat toimineet Kaupungin tiedustelutoimiston vakoojina jo reilut kolme vuotta ja tuleva joulu olisi heidän neljäs virkajoulunsa.

Hetken matkaa taitettuaan Sed huomasi horisontissa tutut valot. Ensin heitä tervehti vain pieni sinertävä valonpilkahdus, mutta mitä lähemmäs reki heitä kuljetti sitä suuremmaksi valo laajeni, kunnes oli selvästi huomattavissa ettei kyseessä ollut vain yksi valonlähde vaan kokonainen eriväristen valojen meri.

"Kohta perillä", Sed tökkäsi Beniä, joka oli edelleen käpertynyt viittansa sisään kuin ylikasvanut kilpikonna.

"Mmm", Ben mumisi vastaukseksi ja Sed hymähti itsekseen. Ben ei ollut ikinä pahemmin välittänyt rekikyydeistä: joko hänellä oli liian kylmä tai sitten vauhti oli liian hurja. Oli siinäkin tonttu. Reki hidasti vauhtiaan ja kaarsi kolmen lumisen kukkulan yli. Kukkuloiden päällä kasvoi lauma korkeita ja tuuheita kuusia, jotka huojuivat tuulessa ja pöllyttivät lumiset peittonsa alas sitä mukaan kun lunta tuprusi lisää taivaalta. Reki tuntui taas kiihdyttävän hiukan pieneen ylämäkeen, jonka aikana valot katosivat horisontista. Sed haukotteli viittansa sisässä. Hän oli väsynyt ja tiesi pääsevänsä sängyn pohjalle aikaisintaan vasta seuraavana iltana, mutta ei auttanut valittaa. Vakoiluhommat eivät olleet kaikille ja vain harvat tontut pääsivät tiedustelutoimistoon töihin. Sed oli ikionnellinen ollessaan yksi näistä harvoista, sillä hän ei voinut kuvitellakaan itseään valmistamassa leluja tai kirjaamassa vakoojien tuloksia tietokantaan. Tai mitään muutakaan. Vaihtoehtoja kyllä olisi ollut pilvin pimein, mutta Sed ja Ben olivat aina tähdänneet vakoojiksi ja he olivatkin suorittaneet tiedusteluopiston huippuarvosanoin. Sed vaipui ajatuksiinsa ja sulki silmänsä loppumatkan ajaksi.

Sed näki unta Benistä. Benillä oli päällään musta virkapukunsa ilman vihreää viittaa ja hänen kasvonsa olivat hyvin vakavat ja hieman laikukkaat aivan kuin hän olisi itkenyt. Sed yritti kutsua Beniä luokseen, mutta hänen unensa oli äänetön. Ben nosti kätensä vakaasti ja osoitti horisonttiin. Sed kääntyi katsomaan ja huomasi, kuinka yksi kimmeltävä tähti valui hitaasti alas taivaalta ja laskeutui maankamaralle. Osuessaan maahan tähdestä purkautui suuri musta varjo, joka äkisti peitti koko taivaan ja maan. Varjo ympäröi myös Sedin ja hän hengitti varjoa. Se oli kuin harsoverho hänen kasvoillaan ja hän yritti pyyhkäistä sen pois. Koskettaessa varjo tuntui kylmältä, miltei nestemäiseltä ja äkkiä Sedistä tuntui, että hänet oli paiskattu veden alle. Hengittäminen tuntui raskaalta ja vaivalloiselta ja hetken päästä jo mahdottomalta. Sed rimpuili mustan varjon alla yrittäen paeta, mutta tiesi jo epäonnistuvansa.

"Hei kuuraparta, perillä ollaan", Ben tökkäsi Sedin hereille, kun matkustajat nousivat pois reen kyydistä ja maksoivat kuljettajalle. Lumentulo oli loppunut ja taivas oli taas kirkas ja täynnä tuikkivia tähtiä. Pimeää ei kuitenkaan ollut, sillä Kaupungin miljoonat valot valaisivat tiet, talot ja jopa kujatkin. Sed muisti nähneensä unta, mutta kaikki unen yksityiskohdat tuntuivat valuvan nopeaan tahtiin hänen muistinsa ulkopuolelle. Hän nousi venytellen reen puistelta penkiltä ja katsoi ympärilleen. Väkeä oli paljon liikkeellä, mutta se ei ollut mitenkään erikoista. Joulukaupunki ei koskaan nukkunut. Reki oli pysähtynyt suuren torin laidalle ja jopa torilla näkyi paljon kiireisiä kulkijoita, jotka olivat joko menossa töihin tai tulossa sieltä.

"Mitä tarkoitat?" Sed kysyi venytellen, maksoi kuljettajalle ja hyppäsi veljensä perässä pois valtavan reen kyydistä.

"Miten niin mitä tarkoitan?" Ben ihmetteli. Nuorukaiset lähtivät kävelemään kohti korkeita taloja ja niiden väliin jäävää laatoitettua pääkatua, joka oli koristeltu monin eri värivaloin sekä seppelein.

"Kuuraparta", Sed täsmensi tarkoittaen Benin aikaisempaa letkautusta. Ben hymyili pienesti ja osoitti veljensä kasvoja.

"Sepä se", Ben virkkoi ja kääntyi pienemmältä kujalta pääkadulle pitkin varmoin askelin. Sed kurtisti kulmiaan ja käveli lähemmäs pientä näyteikkunaa peilatakseen kasvojaan siitä. Rekiajelu oli näemmä tehnyt tehtävänsä ja värjännyt hänen miltei olemattoman parransänkensä hohtavan valkoiseksi. Sed tuhahti ja lähti harppomaan veljensä perässä sukien ja hieroen leukaansa.

"Sinun täytyy kyllä olla yksi turhamaisimmista tontuista tämän maan päällä", Ben totesi Sedille, kun tämä ilmestyi hänen vierelleen edelleen leukaansa sukien ja asetellen tukkaansa takaisin tyylikkääksi.

"Pata kattilaa soimaa", Sed viisasteli osoittaen Beniä, joka juuri pörrötti jo valmiiksi sotkuista tukkaansa.

"Äh, ole hiljaa pölhö. Eiköhän sanonnat riitä jo tältä elämältä. Palaveri alkaa viidentoista minuutin päästä, joten jalkaa toisen eteen", Ben totesi.

"Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa!"

Joulumaan muodostivat Kylä, jossa Ben ja Sid asuivat sekä Kaupunki, jossa he työskentelivät. Joulukaupunki oli suurkaupunki kaikessa sen merkityksessä. Päivisin kadut olivat vilkkaat ja täynnä jalankulkijoita, rekiä ja kelkkailijoita. Lumivallit reunustivat jokaista kävelytietä, toria ja rakennusta, mutta itse kulkuväylät olivat lämpöiset ja sulat. Jopa öisin Kaupunki tuntui hehkuvan elämää, valoa ja lämpöä. Mitä lähemmäs joulukuuta päästiin, sitä vilkkaammaksi Kaupungin liikenne ja kaupankäynti muuttui.

Tiedustelutoimisto sijaitsi pääkadun varrella heti vastapäätä suurta kaupungintaloa. Toimistorakennus oli suuri ja harmaa, hyvin virallisen näköinen ja se oli yksi keskustan korkeimmista rakennuksista. Korkeampia olivat vain muutamat asuinkerrostalot sekä kansainvälinen arkistomuseo, joka kohosi aivan tiedustelutoimiston takana.

Sed ja Ben kävelivät hiljaisuudessa (mikä sinänsä oli heille harvinaista) ja saapuivat pian varjoon, jonka toimisto loi kadun ylle. He kävelivät pienet rappuset pääsisäänkäynnille ja avasivat sitten lasioven astuen sisään eteisaulaan. Aula oli kirkas ja puhdas sekä hyvin hiljainen. Itse aulahuone oli muodoltaan miltei pyöreä. Sed siristi silmiään. Hänen mielestään aula oli liian virallisen näköinen ja jos hänellä olisi ollut jotain sanottavaa asiaan, olisi hän ensimmäisenä kiskonut sarveiskalvontappajalamput irti katosta. Pojat kävelivät viitat perässään liehuen vastaanottotiskille, joka sijaitsi aulan keskellä. Tiskin takana huoneen perällä odotti kolme avonaista hissiä ja tiskin oikealla puolella oli muutama rivi mukavan näköisiä odotuspenkkejä. Itse tiskin takana istui juron näköinen vanha tonttumies, joka naputteli tietokonettaan ja nosti katseensa vasta, kun Sed ja Ben pysähtyivät tiskin luo.

"Nimi ja virkatunnus", pyysi jurottaja laiskasti ja asetti silmälasejaan paremmin hieman kyhmyiseen nenänvarteensa.

"Seddharth Green, virkatunnuksella Y-788"

"Adeben Green, virkatunnuksella Y-789"

"Katsotaan", tonttu naputteli tietokonettaan ja Ben haukotteli näyttävästi Sedin venytellessä hänen vieressään. "No niin. Palaverihuone 147, kerros seitsemän. Luonne: tehtävänjako", vanhus ilmoitti tylsästi ja kuittasi pojat saapuneeksi.

"Selvä kapu!" Ben letkautti kovaäänisesti ja vanha tonttu mulkaisi häntä ärsyyntyneesti.

Pojat marssivat hissiin ja seitsemänteen kerrokseen. Palaverihuone löytyi nopeasti, sillä he olivat olleet siellä monta kertaa ennenkin. Oveen oli kiinnitetty isoin messinkisin laatoin numerot 147. Sed avasi oven ja johdatti itsensä ja veljensä sisään.

Huone oli pitkä ja korkea. Koko ulommainen seinä oli täynnä suuria ikkunoita, jotka laskivat sisään Kaupungin öistä välkettä. Takanurkassa kohosi upea koristeltu joulukuusi ja sen vieressä kiilteli seinään upotettu litteä tietokoneen näyttöruutu. Huoneessa ei ollut muita kalusteita kuin koko huoneen pituinen massiivinen pöytä ja tuolit aseteltuna sen molemmin puolin. Yhteensä näitä tuoleja oli kolmekymmentä, mutta vain kahdeksan oli niistä täytettynä. Sed ja Ben olivat numerot yhdeksän ja kymmenen istuessaan alas vierekkäisille istumapaikoille. Osa paikallaolijoista tervehti veljeksiä kohteliaasti näiden saapuessa. Kaikilla huoneessa olijoilla oli päällään samanlaiset virkapuvut kuin veljeksillä. Tai ainakin melkein. Pöydän päädyssä heitä tarkkaillen seisoi keski-ikäinen tonttumies, jonka puku oli muuten identtinen heidän asustuksensa kanssa, paitsi että tällä tontulla oli kravaatissaan suuri kultainen arvomerkki: Päällikkötonttu Elmer Drummond.

"Tässä sitä taas ollaan", haukotteli Sed ja otti rennomman asennon tuolillaan.

"No niin, nyt olemme kaikki paikalla", aloitti pöydän päässä seissyt tonttumies puhumaan. "Tervetuloa ryhmä kolme. Tervetuloa takaisin kotiin, takaisin oikean työnne pariin. Olette ahkeroineet viime kuukaudet rekrytoiden ja kouluttaen uusia tulokkaita, mutta nyt on taas aika aloittaa oikea uurastus"

"Drummond aikoo taas näköjään pitää tiukkaa linjaa", kuiskasi Ben tietävästi Sedin korvaan.

"Tänään meillä on tarkoitus käydä palaverissa tehtävänjako. Ensi viikolla kokoonnumme samaan aikaan ja jaamme kohteet seuraavalle viikolle", päällikkö Drummond selitti kaivaen samalla salkustaan kasan papereita.

"Eikö meillä olekaan enää kahden viikon välein palavereita?" Sed keskeytti ja päästi tuolinsa jalat kolahtamaan takaisin maahan keikuttuaan aikansa.

"Miten puhuttelet esimiestäsi, Green?" Drummond tiuskaisi nousten täyteen pituuteensa selvästi ärsyyntyneenä Sediin. Sed huokaisi.

"Arvoisa herra tonttupäällikkö Drummond, ovatko palaverikäytännöt muuttuneet?" Sen leperteli hymyssäsuin, räpytteli tummia silmäripsiään ja kallisti päätään kuin koiranpentu.

"Hiukan liioiteltu, mutta parempi. Katsohan suusi perään, Green. Ei ole hyväksi olla liian rääväsuinen. Ja sinä myös, toinen Green", Drummond osoitti Beniä.

"Mitä? Enhän minä edes sanonut mitään!" Ben puolustautui levittäen kätensä kysyvästi.

"Et niin, mutta kokemuksesta tiedän, että et sinäkään hiljaa osaa pysyä", päällikkö selitti ja jatkoi monologiaan ennen kuin Ben ehti huutaa vastalausetta. "Ja kyllä, muutimme palaverikäytänteitä siten, että tästä lähtien kokoonnumme kerran viikossa tehtävänjakoon. Tämä tarkoittaa myös sitä, että teidän on käytävä entistä useammin arkistoimassa tuloksenne, sillä useammilla tehtävänjaoilla saamme katettua suuremman alueen ja enemmän ihmisiä"

"Päällikkö Drummond, mikä on siis meidän uusi keskivertosaldomme? Monenko prosentin hyöty tästä on?" viittasi eräs tonttumies. Samm Glounen oli ollut Sedin ja Benin opiskelutoveri tiedusteluopistossa. Opettajat olivat kehuneet häntä vuosikurssinsa lahjakkaimmaksi. Sed ja Ben olivat puolestaan kehuneet häntä perännuoleskelun maailmanmestariksi. Mielipiteensä kullakin.

"Vakoiluparin uusi saldo tulisi olla noin kolmekymmentäkaksi arkistoitua tulosta viikossa eli mikäli pysytte ruodussa tulemme kasvattamaan tehokkuuttamme viidelläkymmenellä prosentilla"

"Se tekee 4 ja puoli ihmistä per päivä, jos emme nuku tai syö tai vakoile sairaanhoitajien pukuhuoneita", Ben supatti Sedille ja Sed tirskahti. Onneksi päällikkö ei huomannut.

"Alueet jaetaan seuraavasti: tontut Z-456 ja F-233 eteläiseen Norjaan, rajana Trondheim. Tontut K-997 ja K-545 siitä ylöspäin pohjoiseen Norjaan", Drummond jakoi ohjeita ja sitä mukaan kun hän luetteli aluejakoa, nousivat kyseiset tonttuparit ylös, ottivat päälliköltään kansion ja kävelivät ulos palaverihuoneesta.

"Viime vuonna oltiin Ruotsissa, mitähän tänä vuonna?" Ben kääntyi kuiskuttamaan Sedille.

"Huh, toivottavasti ei ainakaan uudestaan Ruotsiin", värähti Sed.

"Tontut G-333 ja D-110 Ruotsin eteläinen osa, rajana Sundsvall. Tontut L-050 ja J-776 Ruotsi siitä ylöspäin", Drummond luetteli ja lopulta huoneessa oli enää jäljellä Sed ja Ben. "Te viisastelijat jaatte Suomen tonttujen H-488 ja V-100 kanssa. He liittyvät tämän joulun jälkeen ryhmäämme. Te kaksi saatte eteläisemmän puoliskon Suomesta, rajana Oulu. Tulokkaat hoitavat pohjoisen", Drummond selitti ja veljekset nousivat tuoleiltaan. Sed nappasi heille tarkoitetun kansion pöydältä.

"Eipähän ainakaan ole Ruotsi", Ben totesi hiljaisella äänellä veljelleen, joka tuuletti äänettömästi. Pojat lähtivät kohti uloskäyntiä, kun Drummond rykäisi yllättäen.

"Ja pojat", hän aloitti. "Tällä kertaa en sitten halua kuulla valituksia siitä, kuinka te muka vahingossa siirsitte satakaksitoista sikaa palolaitoksen tiloihin!"

"Älä huoli päällikkö hyvä", Ben lohdutti. "Totesin juuri Sedille, että eipähän olla ainakaan Ruotsiin menossa!" Veljekset livahtivat äkkiä nauraen ulos ovesta ennen kuin päällikkö ehti sanoa varmasti huolella valittuja sanojaan heille.

"Oijoi, tästä se taas alkaa", huokaisi Sed hymyssä suin ja avasi tehtäväkansion.

"Kuka saa kunnian olla ensimmäinen uhrimme?" Ben tiedusteli ja kurkki Sedin olan yli kansiota.

"Jyväskylä, Emma Vesterinen, 17-vuotta", Sed luki kansiosta tottuneesti, taittoi kansion reppuunsa ja käveli veljensä perässä ulos toimistorakennuksesta kohti Joulumaan rajaa.

Sed <3 Emma
Will you be my Winter?

Chuva

  • Mursumarsu
  • ***
  • Viestejä: 656
Vs: Joulumaa (k11), fantasiaseikkailu
« Vastaus #9 : 24.09.2011 17:20:06 »
Nythän päästään asiaan!

Hienoa, hienoa, tykkään kovasti. Tonttuveljekset on sulosen vallattomia kun ne koko ajan kuittailee toisilleen ja kaikille muillekin :D

Jatkoa taas, hihi :DD

Tom^^
"I understand what you're saying, and your comments are valuable, but I'm gonna ignore your advice."
-Roald Dahl (Fantastic Mr. Fox)

Pinski

  • ***
  • Viestejä: 69
Vs: Joulumaa (k11), fantasiaseikkailu
« Vastaus #10 : 27.09.2011 16:39:05 »
Tämän luvun jälkeen päästään ns. itse asiaan ;)

7. En etsi valtaa loistoa

"Ärsyttävää, tylsää, murisuttaa", Emma jupisi lämpöiseen kahvikuppiinsa istuessaan Laren kanssa pienessä kodikkaassa kahvilassa Jyväskylän keskustassa.

"Älä nyt, on niitä muitakin työpaikkoja", Lare lohdutti mutustaen tuoretta hillomunkkia. Emma mulkaisi häntä masentuneena ja työnsi oman munkkilautasensa syrjään.

"Kuten?" hän tivasi Larelta, joka parhaillaan pyyhki pöydälle varisseet sokerit sujuvasti lattialle. "McDonald'sin vuorot ovat täynnä, Seppälä ei palkkaa ketään ja Citymarket ottaa vain oppisopimustyöntekijöitä", Emma luetteli ja painoi punaisen päänsä käsiinsä. Hänen tukkansa oli edelleenkin kostea heidän poljettuaan koko päivän tihkusateessa ympäri kaupunkia.

"Voisin kysyä meidän äitiltä palkkaako Lassila opiskelijoita", ehdotti Lare sympaattisesti. Emma oli vajonnut niin täydelliseen epätoivoon, että ei edes jaksanut vastata vaan pudisti vain päätään. "Miksei?" Lare tivasi kärsivällisesti.

"Koska kuitenkin Lassilalla on joko tiukka budjetti, täydet vuorot, naamaraja tai sitten he palkkaavat vain presidenttiehdokkaita!" puuskahti Emma kimeämmin kuin oli tarkoittanutkaan ja viereisen pöydän vanha pariskunta kääntyi katsomaan heitä kummissaan. Lare ei vastannut mitään. Hän taisi aavistaa, että Emma halusi olla hetken omissa ajatuksissaan ja leppyä suurimmasta pettymyksestä. Miksi asioiden piti olla niin vaikeita? Eihän hänen tarvitsisi tienata kuin alle viisikymmentä euroa kuussa, luulisi sen olevan helppoa. Emma nojasi edelleen käsiinsä, mutta nosti hiukan päätään katsellakseen ympärilleen. Kahvila jossa he istuivat oli pieni ja hyvin lämmin. Perimmäiseen nurkkaan oli asetettu kaksi kahdenistuttavaa sohvaa ja pieni kirjahylly. Sohvien välissä oli matala pöytä, jonka päällä lojuivat uusimmat sanomalehdet ja muutama aikakausilehti. Ulko-oven puoleinen seinä oli yksi suuri ikkuna, jonka yhteyteen oli rakennettu lyhyt baaritiski jakkaroineen. Vastapäisellä seinällä taas oli myyntitiski, jonka takana vanhahko nainen touhusi kahvipannujen kanssa. Nainen näytti kiireiseltä, väsyneeltä.

"Ahaa!", Emma riemastui ja hänen malakiitinvihreisiin silmiinsä syttyi innostuksen valo. Hän hyppäsi alas tuolilta, työnsi kasvoilla roikkuneet hiussuortuvat korvansa taakse ja käveli reippain askelin tiskin luo.

"Odotapas hetkinen", vanha nainen huikkasi tiskin takaa huomatessaan Emman. Nainen touhusi hetken aikaa tuoden tuoretta kahvia tarjolle ja hakien muutamat tyhjät kahvikupit pöydiltä tiskiin. Lopulta nainen pysähtyi Emman eteen myyntitiskin taa ja otti kasvoilleen leveän, aidon hymyn. "Mitäs saisi olla?"

"Töitä", Emma töksäytti vahingossa ja punastui nenänpäätä myöten.

"Anteeksi?" vanha nainen kysyi edelleen hymyillen. Emma veti syvään henkeä ja keräsi itsensä kokoon.

"Siis piti sanoa, että päivää", Emma korjasi ja tarjosi kättään naiselle. "Emma Vesterinen"

"Aune Liinoja", nainenkin esitteli itsensä ja tarttui Emman käteen. Emma tajusi, että hänen kätensä tuntuivat varmaan hyvin kylmiltä naisen lämpöisissä kourissa, sillä nainen värähti hiukan tarttuessaan hänen käteensä.

"Tulin kysymään, että olisikohan teillä tarvetta kahvila-apulaiselle?" Emma hymyili naiselle, Aunelle, joka katsoi häntä hiukan kummissaan.

"Vai että kahvila-apulaiselle? Enpä ole aiemmin tullut ajatelleeksikaan tuollaista vaihtoehtoa", Aune pohti ääneen ja Emman vatsassa muljahti. Oliko se hyvä vai huono muljahdus, sitä hän ei vielä tiennyt.

"Niin. Voisin keittää kahvia ja tiskata. Ja lakaista lattioita. Ja viedä roskia. Mitä vain mieleen juolahtaa", Emma luetteli nopeasti. "On varmaan raskasta pyörittää kahvilaa yksin"

"Voi, enhän minä tätä yksin pyöritä. Mieheni Rainer ja minä perustimme yrityksen kaksikymmentävuotta sitten ja nyt itse asiassa nuorin poikamme Toni omistaa yli puolet Cafe Aunesta. Minun ja Rainerin kuuluisi oikeastaan olla jo eläkkeellä", Aune naurahti ja nappasi tiskin alta puhtaan kahvikupin.

"Tarvitsisitteko silti apua silloin tällöin? Olen vielä lukiossa, mutta etsin ilta - ja viikonlopputöitä, eikä minun tarvitsisi edes joka ilta tulla, ellette halua?" Emma selitti nopeaan tahtiin ja hänen sydämensä läpätti kuin kilpajuoksijalla.

"Hmm, minun pitää kysyä Rainerilta ja tietenkin Tonilta", Aune mietiskeli hiljaa ja kaatoi samalla kahvia kuppiin, jonka hän oli hetki sitten kaivanut tiskin alta. "Tuossa", Aune ojensi kiehuvan kuuman kahvikupposen Emmalle. Emma meni hiukan hämilleen, mutta päätti kuitenkin ottaa kahvin vastaan.

"Odotas käyn hakemassa rahapussini", Emma sanoi ja oli jo kääntymässä takaisin pöytäänsä päin hakeakseen repustaan lompakkonsa, mutta Aune pysäytti hänet.

"Ei sinun tarvitse maksaa, tyttökulta", Aune hymyili iloisesti ja vinkkasi silmäänsä. "Talo tarjoaa työntekijöiden kahvit, olen varma että Rainer ja Toni ovat samaa mieltä"

Sed <3 Emma
Will you be my Winter?

Chuva

  • Mursumarsu
  • ***
  • Viestejä: 656
Vs: Joulumaa (k11), fantasiaseikkailu
« Vastaus #11 : 27.09.2011 16:49:23 »
:)

Se saa töitä! Hienoa!!!

Taas oli hieno luku, kiitos :D

Tom^^
"I understand what you're saying, and your comments are valuable, but I'm gonna ignore your advice."
-Roald Dahl (Fantastic Mr. Fox)

Pinski

  • ***
  • Viestejä: 69
Vs: Joulumaa (k11), fantasiaseikkailu
« Vastaus #12 : 04.10.2011 21:41:34 »
Kiitos ^^ nyt olis taas poitsujen vuoro :)

8. Kuin varpunen jouluaamuna

"Näkyykö ketään?"

"Älä tunge!"

"No enhän minä muuten näe!"

"Mutta minä näen!"

"Niin?"

"Niin!"

Ben ja Sed tirkistelivät pienen ikkunan läpi törkkien ja tuuppien toisiaan. He olivat saapuneet Joulumaan rajalle ja olivat siirtymässä Jyväskylään kunhan reitti olisi selvä. He seisoivat pienessä ja pimeässä miltei hissimäisessä tilassa ja kurkkivat laatikkomaisesta ikkunaruudusta ulos.

"Nyt!" kuiskasi Sed, joka oli veljeksistä pidempänä valloittanut paalupaikan ikkunan viereltä. Hän kurkotti kääntämään ikkunan vieressä olevaa vipua ja heidän edessään ollut seinä avautui puoliksi kuin auton peräluukku. Tonttupojat kapusivat ylös luukusta hyvin nopeasti ja sulkivat sen perässään.

"Oi, raitista ilmaa!" huokaisi Ben venytellen. "Viitat pois?"

"Viitat pois", vahvisti Sed ja veljekset riisuivat vihreät viittansa ja sulloivat ne selkäreppuihinsa. Ben nappasi myös kravattinsa hilpeästi vihellellen kaulaltaan ja tunki sen viittansa jatkoksi. Sed seurasi pikkuveljensä esimerkkiä.

"Menenkö ihmisestä?" Ben kysyi veljeltään levitellen käsiään ja pyörähti hieman balettimaisesti ympäri.

"Hyvä kun menet edes tontusta", kuittasi Sed ja tarkkaili omaa olemustaan pankin heijastavasta ikkunasta. He olivat saapuneet Jyväskylän keskustan laitamille. Ben hengitti syvään kirpeää yöilmaa ja vilkaisi myös kuvajaistaan näyteikkunasta. Hän näytti erittäin ihmisimäiseltä mustissa vaatteissaan, mutta hänen pitkät ja suipot korvannipukkansa paljastivat hänet. Ben vilkaisi veljeään, jonka korvat piiloutuivat kätevästi hiusten alle.

"Ehkä minunkin pitäisi kasvattaa tukkani pidemmäksi", tuumi Ben ja kaivoi reppunsa pikkutaskusta mustan pipon. Hän asetti pipon huolellisesti hiustensa päälle ja tarkasti uudelleen ulkonäkönsä. Pipo peitti korvat, mutta sai hänet näyttämään jurommalta kuin oli.

"Ei pitkä tukka sopisi sinulle", Sed kommentoi. "Sitä pitää osata kantaa tyylillä!" Sed haroi omaa tukkaansa erittäin omahyväinen ilme kasvoillaan ja hymyili viekkaasti omalle peilikuvalleen.

"Ehkä sinun pitäisikin pyytää siirto Ruotsiin", Ben jupisi ja Sed näytti hyvin aikuismaisesti kieltä hänelle. "Näytä sitä kansiota"

Sed kaivoi päällikön antaman kansion repustaan ja avasi sen varovasti, etteivät irtopaperit päässeet tippumaan. Hän nappasi ensimmäisen paperinipun, joka oli yllättävän paksu ja ojensi sen veljelleen. Kansion hän sulki ja laittoi takaisin reppuun. Ben tutki ja selaili Sedin antamaa paperinippua ja vihelsi hämmästyneenä.

"Mitä?" Sed ihmetteli.

"Johan on ensimmäinen keikka!" Ben virkkoi selaillen edelleen papereita. "Tälle kohteelle on määrätty kaksikymmentä testiä kymmenen sijaan!"

"Mitä?" Sed toisti tällä kertaa hiukan kovempaa. "Siis mitä?"

"Lopeta, kuulostat ihan papukaijalta"

"Äh, ole hiljaa tilitantta"

"Se on itse asiassa talitintti"

"Viisastelija"

"Itse olet", Ben tuhahti ohimennen. "Katso nyt", hän näytti paperinippua veljelleen selaillen sen sivuja. "Hämähäkkitesti, lompakko-, koira- ja lapsi kaupassa-testit! Ja siinä olivat vasta helpot!"

"Ystävä hädässä, vihollinen vaikeuksissa, orpo ja varas", luetteli Sed ääneen paperinipun viimeisen sivun otsikkoja. "Tässähän tarvitaan jo taitoa!"

"No siitähän ei ainakaan meikäläisellä ole puute", virkkoi Ben iloisesti ja antoi Sedin laittaa paperinipun takaisin reppuunsa.

"Siitä puhe, mistä puute", huomautti Sed ja lähti kävelemään pankin viertä Ben perässään kohti kadun päässä sijaitsevaa puistoaluetta.

"Sinähän siitä taidosta puhuit!" Ben korjasi ja veti automaattisesti pipoa syvemmälle päähänsä, kun yksinäinen pyöräilijä ohitti heidät.

"Ja sinä puutteesta!"

"Eli? Oletko nyt aivan tonttu? Sinä puhut taidosta, senkin taidoton varpunen, joten sinulla on vakava taidonpuutesyndrooma! Minä puhuin ensin puutteesta, joten minulla on puutteen puute, jos kerran siitä puhe mistä puute!"

"Varpunen?" ihmetteli Sed ja kääntyi Benin perässä kostean nurmikon läpi pieneen leikkipuistoon. "Mikä ihmeen varpunen?"
"No sinä!" Ben tuhahti ja hyppäsi ketterästi keinujen läpi jatkaen matkaa sivukadulle.

"Paraskin kukkoilija", Sed mumisi ja kiersi keinut veljensä perään.

Pojat suuntasivat kuin sanattomasta sopimuksesta kohti Jyväskylän keskustaa, mutta kääntyivätkin ennen sinne saapumista pois kadulta pienelle hiukan kapeammalle hiekkakujalle. Yö oli jo ehtinyt pitkälle ja pilvet peittivät tähtitaivaan sekä kuun. Ben tuumi, että edellinen päivä sekä ilta olivat luultavasti olleet sateen täyteisiä, sillä maassa oli lätäköitä. Ilmassa tuntui olevan myös pakkasta ja pienimmät lammikot olivatkin jo saaneet ohuen hileisen jääpeitteen pinnalleen. Hento jää murtui rapisten veljesten kenkien alla ja heidän askelensa sekä hiekan ropina kaikuivat äänekkäästi autiolla kujalla.

Kävelykujaa reunustivat kerrostalojen umpinaiset seinät sekä toisella puolen pieni ruskea aidanpätkä, joka kuului vanhalle omakotitalolle. Pojat kävelivät kujan päähän ja kääntyivät oikealle kohti omakotitaloaluetta. He kulkivat vaitonaisina ja Ben huomasi sivusilmällä, kuinka hänen isoveljensä haukotteli makeasti. Mukavaa, Ben ajatteli. Jos Sed oli jo työn alkaessa väsynyt, oli heillä luultavammin tiedossa hyvin levoton ja hervoton loppukeikka.

Ben ja Sed talsivat omakotitalojen välisiä hiekkateitä, jotka kääntyivät ja kaartuivat välillä myös ylä-ja alamäiksi. Vihdoin he saapuivat pienelle hiekkaiselle parkkipaikalle ja Saana-nimisen kuppilan luo. Kuppila sijaitsi kodikkaasti talojen välissä ja se olikin monen perheenisän kantajuottola. Saanan ulkoseinät olivat hiukan rapistuneet ja tiputtaneet valkoista maaliaan, mutta sen sisältä kantautuvat lämmin valo tuntui marraskuisena yönä hyvin kutsuvalta. Oven molemmin puolin ripustetut lyhdyt valaisivat kulkuväylän tonttuveljeksille, kun he kulkivat vielä viimeiset askeleet kohti kuppilaa.

"Vihdoin perillä", huokaisi Sed hiljaa ja tarttui puiseen ovenkahvaan vetäen oven auki. Pojat astuivat sisään ja Ben hymyili huomatessaan, ettei mikään ollut oikeastaan muuttunut. Heidän oikealla puolellaan avautui pieni sali, joka oli täytetty eripari tuolein ja pöytäryhmin. Salin perällä oli piano, johon kukaan ei ollut koskenutkaan muutamaan vuoteen ja pianon päälle oli pinottu muutama korttipakka sekä lautapeli. Ovelta pääsi suoraan baaritiskille, joka oli koko salin pituinen ja baaritiskin takana seisoi edelleen vitriineissä muutamia erikoisviskejä ja oluita. Vitriinien päälle oli seinään kiinnitetty suuret poronsarvet, joista roikkui muutama hassun värinen unisieppari. Tiskin takana seisoi myös sama vanha ukko täsmälleen samassa kohtaa kuin heidän edelliskäyntinsä aikana. Ukko oli lyhyt sekä hiukan pullea ja hänellä oli harmaantunut parta, joka peitti koko leuan. Päässään hänellä oli kulahtanut neljän tuulen hattu ja päällään harmaa villapaita sekä olohousut.

"Terve, Retu", Ben tervehti vanhaa ukkoa ja istahti tiskin ääreen asetetulle baarijakkaralle Sedin seuratessa hänen esimerkkiään.

"No pojat terve!" ukko tervehti hauskalla äänellä niin pontevasti, ettei se sopinut hänen harmaaseen ulkomuotoonsa pätkän vertaa. "Taas täällä päin?"

"Jep, tällä kertaa ihan oikeasti töissä", kertoi Sed Retulle, joka juuri laittoi kahta suurta mukia takanaan olleeseen mikroon.

"Ensimmäinen keikka on itse asiassa ihan täällä Jyväskylän sisällä", täsmensi Ben. Retu paineli mikron nappuloita ja kuului hiljainen hurina, kun mukit pyörivät mikron sisällä.

"Onko joku tuttu?" Retu tiedusteli ja nojasi poikia vastapäätä tiskiin.

"Vesterinen, Emma", Ben muisteli. "Ei taida olla sinun tuttujasi, on meinaan vasta 17-vuotias"

"Älähän nyt, poikaseni. Olettehan tekin minun tuttavapiiriäni vaikka olette vielä alle kahdenkymmenen! En minä nyt sentään niin vanha muinaismuisto vielä ole!" Retu tuhahti ja naksutteli kieltään. Samassa mikro kilahti ja Retu kääntyi ottamaan kaksi kiehuvan kuumaa kaakaota ulos mikrosta ja asetti ne baaritiskille Benin ja Sedin eteen. Pojat tarttuivat kylmin käsin mukeihin ja hörppivät kiitollisina juomiaan.

"Kiitos, Retu", Sed supatti kaakaomukiinsa. "Meillä oli itse asiassa ihan oikeastikin asiaa"

"Ette siis tulleet vain ratsaamaan kaakaovarastoani", tiesi Retu ja pojat nyökkäsivät.

"Tarvikkeemme ovat vähissä", Sed kertoi ja Ben nyökytteli juoden samalla ahnaasti kaakaotaan. "Lopeta jo se nyökkääminen, näyttää kuin sinulla olisi jotain ongelmia"

"Ei minulla mitään ongelmia ole, sinullahan - ", Ben aloitti., mutta Sed keskeytti hänet.

"Varpunen, varpunen!" Sed huusi nopeasti ja osoitti Beniä, joka oli purskahti ihmeissään kaakaoonsa.

"Nythän sinä lopullisesti sekosit!" Ben totesi, mutta Sed pudisti päätään tyytyväisen näköisenä.

"Ei, ajattelin vain lopettaa tämän tyhmän alkavan kinan toteamalla, että sinä olet tällä kertaa se taidoton puutevarpunen ja piste!"

"Puutevarpunen?" Retu ihmetteli, mutta jatkoi sitten. "Ei vaan, antakaa olla, en halua edes kuulla", hän nauroi harmaaseen partaansa ja avasi jalkojensa tasolla olevan baaritiskin alakaapin. "Mitä te tarvitsette?"

Ben kääntyi katsomaan Sediä, joka puolestaan tuijotti häntä odottavasti.

"No?" Sed kysyi Beniltä vaativasti ja Ben huokaisi kärsimättömästi.

"No mitä? Sinullahan se lista on repussasi!"

"Ai niin!" Sed riemastui ja Ben laski päänsä käsiinsä. Todellakin, tästä oli tulossa piiiiiiiiiiitkä keikka. Sed kaivoi paperinipun repustaan ja avasi sen. "Katsotaanpa", hän mutisi selaillen papereita. "Koppisjauhetta, unihiekkaa, kangastuspölyä, kangastuspölyä, kangastuspölyä -"

"Eli paljon kangastuspölyä. Mitä muuta?" Retu keskeytti ja sitä mukaa kun Sed luetteli tarvittavia raaka-aineita, lastasi hän niitä baarin alakaapista tiskille. Ben taas puolestaan oli avannut oman reppunsa ja sujautti pienet purnukat tiskiltä repun pikkutaskuun turvaan.

"- kangastuspölyä, koirankeksejä ja ketjuleikkurit", Sed lopetti ja Retu kääntyi katsomaan häntä kummissaan.

"Ketjuleikkurit ja koirankeksejä? Oletko tosissasi?" hän ihmetteli. "Harvoin tänne tulee tonttuja pyytämään minulta ketjuleikkureita"

"Niin", myötäili Ben. "Onko sinulla sellaisia?"

"Ei taida nyt ikävä kyllä lojua sellaisia varastossa. Eikä minulla kyllä ole koirankeksejäkään, sillä harvoinpa minulla täällä koiriakaan käy kylässä"

"Eikä näköjään käy muitakaan", Sed vinkkasi tyhjän salin puolelle, mutta Retu vain kohautti olkapäitään.

"Arkisin on aina hiljaista. Kyllä lauantaisin kauppa käy", Retu kertoi. Ben sulki reppunsa ja nousi ylös jakkaraltaan.

"Kiitos kaakaosta ja varastontäydennyksestä", Ben kiitti ja myös Sed nousi ylös tuoliltaan. "Meidänkin täytyy nyt kiiruhtaa seuraavaan paikkaan. Ja huomenna on luultavasti kauppareissu tiedossa. Täytyy ostaa muutamat keksit ja leikkurit"

Sed <3 Emma
Will you be my Winter?

Chuva

  • Mursumarsu
  • ***
  • Viestejä: 656
Vs: Joulumaa (k11), fantasiaseikkailu
« Vastaus #13 : 05.10.2011 15:48:57 »
Oi ^^ Jatkoa tullut!

Tämä on edelleen niin ihana ja vastustamaton tarina, en ymmärrä miks ei saa enempää kommentteja D: Tykkään kovasti ja pojat on supersuloisia, edelleen.

Anteeksi olen tyhmä (ja mitä luultavammin vastaus on lukenut jossain luvussa, mutta olen tunnetusti huonomuistinen, niin en muista), mutta mitä tonttupojat oikein testaa ihmisistä? Ilmeisesti ne tutkii että onko hyvä ihminen vai paha. Mutta tutkiiko ne, että onko ihminen joululahjojen arvoinen vai onko kyse jostain muusta?

Tom^^
"I understand what you're saying, and your comments are valuable, but I'm gonna ignore your advice."
-Roald Dahl (Fantastic Mr. Fox)

Pinski

  • ***
  • Viestejä: 69
Vs: Joulumaa (k11), fantasiaseikkailu
« Vastaus #14 : 07.10.2011 22:27:03 »
Kiitos Tom :) aika oikeilla jäljillä olet tuossa tutkimisjutussa, se selviää kyllä tarkemmin myöhemmin :) Seuraava luku on vähän lyhkäsempi. Tein siitä ensin pidemmän, mutta ei se oikein toiminut, joten tällä mennään!

9. Maa on niin kaunis


Marraskuinen yö valtasi metsän kaamoksellaan ja pimeys leikitteli liikehtivillä varjoillaan. Puut oli riisuttu lehtipuvuistaan ja ne värisivät hennossa tuulessa kuin palellen. Metsä oli autio, hiljainen. Vain tuulessa tanssivat lehdet pitivät unetonta rapinaa, jota kukaan ei ollut kuitenkaan kuulemassa. Vastasyntynyt pakkanen halusi jo värjätä maan valkeaksi.

Ja silloin jotain tapahtui. Virvatulet laukkasivat paikalle, mutta eivät taivaalle vaan maankamaralle. Ne kumpusivat hallaisesta nurmesta ja kiipesivät kohti puiden latvoja. Päästessään puiden latvoihin virvatulet purkautuivat ilmaan kuin haihtuen ja tippuivat taas kirpeänä tihkusateena maahan. Ne paloivat kirkkaasti ja lämpöisesti kuin liekehtivä sydän pimeässä metsässä. Virvatulten palo kirkastui ja kutistui. Ne käpertyivät itseensä ja yhdeksi kuin pieni lapsi. Yhdeksi muodostunut virvatuli nauroi heleästi. Sitten se nousi seisomaan ja käveli syvemmälle metsään jättäen palaneen mustan ringin siihen, missä oli hetki sitten istunut. Se hyppeli ja tanssi kuin liekittömästi palava aave ja hymyili. Hymyili kauniimmin kuin mikään olento maan päällä. Hymyili uskaliaasti ja kirkkain silmin. Hymyili piilotellen ja salaa.

Hymy ei ollut ystävällinen.


Sed <3 Emma
Will you be my Winter?

Chuva

  • Mursumarsu
  • ***
  • Viestejä: 656
Vs: Joulumaa (k11), fantasiaseikkailu
« Vastaus #15 : 08.10.2011 15:42:05 »
Jopas jotakin...

Vaikuttavasti kuvailtua! Pidin (taas kaikkien yllätykseksi.. :D) tästä erittäin paljon, vaikka nyt mua jääkin häirtsemään, että kuka, missä, mitä, häh, enymmärrä ja silleen. :)

Toivottavasti tulee nopeasti taas uusia lukuja, en malttaisi millään odottaa!

Tom^^
"I understand what you're saying, and your comments are valuable, but I'm gonna ignore your advice."
-Roald Dahl (Fantastic Mr. Fox)

Pinski

  • ***
  • Viestejä: 69
Vs: Joulumaa (k11), fantasiaseikkailu
« Vastaus #16 : 13.10.2011 21:46:32 »
Ja tässä taas jatkoa Tomille :)

10. Enkeli taivaan

Sed puhalteli valkeisiin käsiinsä ja hieroi niitä napakasti yhteen. Hänellä kesti aina hetken tottua pakkaseen. Tottahan myös Joulumaassa oli kylmä, mutta siellä kylmyys oli erilaista. Jollain tavalla lämpöisempää kylmyyttä, kun taas ulkomaailmassa kylmyys oli purevaa ja pistävää. Sed kulki vaitonaisena Benin vierellä. Ben oli piilottanut kalpeat kasvonsa nenää myöten mustan kaulahuivin sisään ja vetänyt pipon melkein silmilleen.

"Ei sinulla sattuisi olemaan varapipoa mukana?" Sed kuiskasi ääni hiukan väristen. Ben pudisteli päätään.

"Ei ole. Mikä on? Eikö kauniit kutrisi olekaan tarpeeksi lämpöiset?" Ben heitti ivallisesti hymyillen ja Sed tuhahti.

"Voisitko tökätä kielesi lyhtypylvääseen ja olla vaihteeksi hiljaa?"

"Sinähän sen sanaisen arkkusi ensin avasit! Ja ihan tiedoksesi vaan, olen oppinut virheistäni", Ben tokaisi kaulahuivinsa sisältä ja tönäisi Sediä veljellisesti.

"Eli olet oppinut olemaan hiljaa vai?" Sed täsmensi.

"Ei, vaan osaan nykyään pysyä kaukana lyhtypylväistä!"

Sed vaipui ajatuksiinsa loppumatkan ajaksi. Hän ja Ben olivat jo lähellä ensimmäisen kohteen kotia, mutta he eivät kiirehtineet askeleitaan, sillä he olivat sopineet suorittavansa ensimmäiset testit vasta aamulla, kun testikohde heräisi. Tokkopa kukaan keskellä arkiviikkoa aamuyöstä olisi vielä kovin hereillä. Myös ketjuleikkurit ja koirankeksit saisivat odottaa päivän saapumista. Sediä ihmetytti kovasti, miksi tälle yhdelle ihmiselle oli määrätty niin monta koettelemusta ja testiä. Oliko tyttö jollain tavalla erikoinen? Sed muisteli, että opistossa oli kerrottu keskimääräisen testimäärän olevan korkeintaan kymmenen. Sen piti olla riittävä määrä kartoittamaan ihmisen joululahjapisteet. Mutta kaksikymmentä testiä? Miksi ihmeessä, miksi juuri tämä ihminen, tämä tyttö?

Sed ja Ben kääntyivät tavalliselle omakotitaloalueelle ja löysivät oikean kadun nopeasti. Kadun keskellä oli kapea ajoväylä ja sen kummallakin puolen aukesivat asfaltoidut kävelytiet sekä pihoihin johtavat hiekkatiet. Talot olivat tavallisen kokoisia ja suurin osa oli vanhoja rapattuja rintamamiestaloja, mutta kadun päästä löytyi myös kaksikerroksisia rivitalonpätkiä sekä maalattuja puutaloja.

"Mikä se talon numero olikaan?" Ben kysyi ja Sed kaivoi taskunsa pohjalta pienen lapun, johon hän oli siistillä käsialallaan kirjoittanut kohteen osoitteen. Hänen mielestään oli helpompi ja nopeampi tarkistaa kriittiset tiedot lunttilapusta kuin koko elämän kokoisesta kansiosta.

"Herttatie 12", Sed luki lapusta ja taitteli sen takaisin taskunsa pohjalle.

"Okei", Ben vastasi. "Kysyin kyllä vain talon numeroa, enkä koko osoitetta, senkin neropatti"

"Itse olet patti"

"Tumpelo"

"Tunari"

"Porontuuppaaja"

"Lyhtypylväiden nuolija"

"13!" Ben huudahti piittaamatta Sedin viimeisimmästä lotkautuksesta ja Sed pysähtyi Benin esimerkkiä seuraten. Ben osoitti hymyillen suurta ruskeaksi rapattua taloa, jonka etuoven vieressä kimalteli numero kolmetoista.

"Senkin dementoitunut lumiukko! Se oli 12", Sed korjasi ja lähti kävelemään heidän tulosuuntaansa. Ben seurasi Sediä tuhisten ja ilmeillen. He olivat huomaamattaan kävelleet talon numero 12 ohi, mutta löysivät sen loogisesti heti kolmentoista vierestä. Numero kaksitoista oli kermanvalkoiseksi maalattu omakotitalo, jonka maali oli kuitenkin lautojen alaosista jo rapissut ja halkeillut. Ikkunanpielet olivat kodikkaan vaaleanruskeat ja tumma ulko-ovi kanteli messinkisellä nimikyltillä, että tässä talossa asui perhe Vesterinen. Ulko-ovelta avautui laatoitettu pihapolku kävelykadulle ja kävelykadulta olisikin nähnyt alakerran ikkunoista sisään, elleivät sälekaihtimet olisi olleet kiinni ja talo täysin pimeänä. Lukuun ottamatta yläkerran ikkunaa, joka kajasti pientä punertavaa valoa juuri paloportaiden yläpuolella.

"Kurkataanko?" Sed ehdotti ja osoitti talon sivussa olevia paloportaita. Ben nyökkäsi viekkaasti hymyillen ja tonttupojat hiipivät talon nurkan taakse. Sed tarttui kylmistä ja rautaisista paloportaista kiinni aikomuksenaan kiivetä ylös, mutta Ben vetäisi hänet alas.

"Miksi sinä saisit mennä ensin?" Ben kuiskutti ja tarttui myös kiinni portaista.

"Koska minä olen vanhempi!" perusteli Sed ja tuuppi Beniä pois portaiden luota.

"Ei sitä lasketa!"

"Lasketaanpa!"

"Ei lasketa!"

"Lasketaan!"

"Äh, antaa olla", Ben tuhahti. "Jos jätetään laskemiset matikkaneroille ja pulkkamäkeen ja kiivetään samaan aikaan?"

"Aika kapean näköiset tikkaat", totesi Sed mittaillen portaita silmillään.

"No emmehän mekään mitään leveäharteisia painonnostaja-uimareita ole"

"Puhu vain omasta puolestasi", Sed tuhahti, mutta tyytyi sitten kapuamaan tikkaita yhdessä veljensä kanssa. He liikkuivat hitaasti ja varovasti kuin keskenään kinastelevat varjot, mutta pääsivät kuin pääsivätkin lopulta ikkunan luo. Ikkunaa reunustivat huoneen puolelta turkoosit paneeliverhot, mutta sälekaihtimet oli nostettu kokonaan ylös. Kätevää, Sed ajatteli. Pojat kurkistivat varovasti ikkunasta sisään. Huone oli pieni, mutta kodikas. Siellä oli pieni televisio, kirjahylly sekä heti ikkunan alla luultavasti läksyjen tekoon tarkoitettu työpöytä. Huoneen seinustalla oli matala yöpöytä sekä sänky. Yöpöydän päällä oli punainen pöytälamppu, joka oli sydämen muotoinen ja hohti hennon kirkkaasti punaisena. Sydänlampun valo valaisi juuri ja juuri sängyn, sekä sängyn päällä makoilevan tytön. Tyttö nojasi päätä käsiinsä ja luki kirjaa keskittyneesti. Hän näytti väsyneeltä, mutta Sed ei kiinnittänyt siihen huomiota. Hänen sydämensä oli nimittäin lyönyt muutaman liikalyönnin ja pysähtynyt sitten miltei kokonaan. Tyttö sipaisi punaisen hiussuortuvan takaisin korvansa taakse ja silloin Sed tunsi taas sydämensä hakkaavan hullun lailla. Hän ei voinut lakata tuijottamasta tyttöä ja tytön kauniita piirteitä, kalpeita kasvoja, tummia silmäripsiä ja hentoa olemusta.

"Aika nätti", kuiskutti Ben Sedin korvaan.

"Nätti?" huudahti Sed miettimättä. Hän säikähti omaa ääntään ja tajusi huutaneensa liian lujaa. Pojat liukuivat nopeasti paloportaat alas ja sujahtivat äänettömästi nurkan taakse.

"Oletko sinä ihan hullu?" Ben tivasi kuiskuttaen. "On ihme, jossei hän kuullut sinua!"

Sed ei vastannut. Hän kurkisti varovasti nurkan takaa ja huomasi punaisen valon edessä tumman varjon. Tyttö oli kuullut hänet ja seisoi nyt ikkunansa luona. Sedin valtasi yllättävä houkutus kiivetä paloportaat takaisin ylös ja tytön luo. Hän vain vaivoin hillitsi itsensä ja kyykistyi Benin viereen painaen pään syliinsä syvään huokaisten.

"Tämä ei voi olla totta, tämä ei voi olla totta!" Sed mumisi käsiinsä ja Ben kyykistyi isoveljensä viereen huolestuneena. Vaikka Sed ja Ben kommunikoivat enimmäkseen kinastelemalla veljellisesti, huomasivat he silti aina, kun toinen oli oikeasti tosissaan tai hätää kärsimässä. Tämä oli juuri sellainen tilanne.

"Mikä sinun on?" Ben kuiskasi hiljaa. "Sed?"

"Minä en tiedä", Sed huokaisi ja nosti päänsä. Hän katseli taivasta mietteliäänä. "En ole ikinä kokenut tällaista"

"Millaista?"

"En osaa selittää", Sed parahti. "En ainakaan ilman, että se kuulostaisi liian imelältä"

"No anna tulla sitten se imelä versio", Ben pyysi.

"Tuntuu kuin-", Sed aloitti. "-kuin olisin katsonut tuonne huoneeseen ja jättänyt sydämeni sinne"

"Älä huoli veli, se oli vain lamppu. Olen melkein varma että sinun sydämesi on vielä jäässä rinnassasi", vitsaili Ben, mutta vaikeni nähdessään Sedin ilmeen.

"Ihan totta", Sed huokaisi. "Yksikään tyttö ei ole vaikuttanut minuun tällä tavalla, ja minä vasta vilkaisin häntä"

"Ja meidän pitäisi suorittaa hänellä vielä parikymmentä testiä", Ben muistutti.

"Miksi hänen pitää olla ihminen?" Sed ärsyyntyi ja käänsi katseensa mietteliäänä yläkertaa kohti.

"Ja miksi sinun pitää aina yrittää saada kaikki mitä haluat?" pohti Ben ääneen ja pudisteli väsyneenä päätään. "Tästä tulee vaikea joulu"

Sed <3 Emma
Will you be my Winter?

Chuva

  • Mursumarsu
  • ***
  • Viestejä: 656
Vs: Joulumaa (k11), fantasiaseikkailu
« Vastaus #17 : 14.10.2011 19:02:33 »
OIJOIJOI!!!

Et voi arvata miten innostuin kun oli tullut uusi luku ja kun sä oot niin hyvä kirjoittaja ja kun tää on niin hyvä tarina jaja!!!!

Ja ihan niinkuin se ei olis ollut tarpeeksi kivaa, että päätit piristää päivääni yliluonnollisen ihanalla kirjoituksellasi, niin kirjoitit noin ihanasti! :D Hah, mä arvasin, arvasin, ARVASIN että Sed ihastuu Emmaan! Hihihi :3 (miten niin tästä mun ihkuilusta huomaa, että tykkään romanttisista käänteistä??)

Jotenki musta tuntuu, että Emmasta ei olla kuultu vielä ihan kaikkea, kun sille kerran tehdään 20 testiä... Ja muutenkin, nyt kun ajattelee niin se on vähän outo tyyppi.

Mutta HAH, jatka jooko pliispliis piakkoin :D Mun on pakko saada lukea lisää!

Tom^^

/Muuten... onko tontut tässä sellasia lyhyitä, vai ihan ihmisen mittaisia? (Taas näitä mun typeriä kysymyksiä... :D)
« Viimeksi muokattu: 15.10.2011 11:16:12 kirjoittanut Tom^^ »
"I understand what you're saying, and your comments are valuable, but I'm gonna ignore your advice."
-Roald Dahl (Fantastic Mr. Fox)

Pinski

  • ***
  • Viestejä: 69
Vs: Joulumaa (k11), fantasiaseikkailu
« Vastaus #18 : 18.10.2011 22:13:50 »
Tattis, Tom :) tontut on ihan saman mittaisia kuin me ihmisetkin :) ja hei, tyhmiä kysymyksiä ei olekaan!

11. Hei tonttu-ukot hyppikää


Emma retkotti väsyneenä keittiön pöydän ääressä ja hörppi silmät puolittain kiinni aamuteetään. Hän haukotteli makeasti ja ajatteli hyödyntää jo valmiiksi auki olevan suunsa työntämällä pienen paahtoleivän palasen sinne samalla. Eipä tarvitsisi käyttää vähäisiä voimiaan turhaan suun aukomiseen. Emma kuuli kuinka hänen pikkuveljensä Emil käveli keittiöön ja asteli jääkaapille tutkimaan sen sisältöä. Hetken päästä tuolin jalat raapivat maata, kun Emil istuutui Emmaa vastapäätä pöydän ääreen.

"Nättiä sisko", Emil kommentoi ja Emma raotti silmiään hetkeksi tarkistaakseen vain, että näytti kieltä oikeaan suuntaan. Emma oli hyvin väsynyt ja se varmasti näkyi myös ulospäin. Hän tunnusteli tukkaansa, joka oli takkuinen ja tuntui levitoivan muutaman sentin hänen päänsä yläpuolella kuin pienellä trollilla. Viime yö oli mennyt pitkäksi, oikeastaan se oli venynyt aamuun asti. Emma oli nimittäin tullut kotiin vasta illalla kymmenen aikoihin ja muistanut vasta suihkussa käytyään, että heillä olisi seuraavana päivänä historian tentti, johon hän ei ollut lukenut sivuakaan.

"Kuulitko sinä yöllä mitään outoa?" Emma kysyi pikkuveljeltään, joka lusikoi viiliä ennätysvauhdissa suuhunsa. Emil vain kohautti harteitaan tietämättömän näköisenä. "Outoa", Emma jatkoi. "Olin nimittäin kuulevinani puhetta meidän pihalta"

"Yöllä vai?" Emil ihmetteli.

"Niin, tai oikeastaan se alkoi olla jo enemmän aamua"

"Jaa. Ai niin nyt kun muistan", Emil tokaisi ja nousi ylös pöydästä. "Voisitko soittaa sille Roopelle. En enää jaksa kuunnella sen jätkän vinkumista salilla"

"Äh, älä puutu siihen -"

"Hämähäkki"

"Mitä?" Emma ihmetteli ja Emil osoitti hänen teekuppiaan. Emma hätkähti vihdoinkin kunnolla hereille, sillä hänen teekuppinsa reunalla keikkui pieni musta hämähäkki. Emil nauroi makeasti, kun Emma sätkyi ylös tuoliltaan ja ravisteli jostain syystä tukkaansa hullun lailla.

"Näytät ihan mielenvikaiselta", Emil hekotti ja Emma lopetti tukkansa riuhtomisen ollessaan varma, ettei hämähäkki ollut teleportannut itseään hänen päähänsä.

"Ääliö", Emma morkkasi veljeään ja tarttui varovasti teekuppiinsa pitäen sitä käsivarren mitan päässä itsestään. Hän käveli varovasti keittiöstä ulko-ovelle, avasi oven ja kippasi koko kupin sisällön routaiselle pihanurmelle. Hämähäkki jäi kiinni tahmeaan teelaikkuun ja sätki selällään maassa. Jostain syystä Emman kävi sitä sääliksi ja hän nappasi lehdettömästä pensaasta pienen risun, jolla hän tökki hämähäkin pois teestä. Hämähäkki kääntyi vaivalloisesti oikein päin ja kipitti tiehensä. Emma seisoi hetken ulkoportailla katsellen hämähäkin perään ja miettien, ettei ollut ennen marraskuussa nähnyt noin virkeitä ötököitä. Hän suki punaista tukkaansa suoraksi ja hymyili leveästi itsekseen ajatellessaan omaa sätkykohtaustaan. Samassa tapahtui jotain hyvin outoa. Kasa papereita leijaili alas heidän pihapuustaan, niiden perässä tömähti kova musta kansio ja heti perään kuului äänekäs henkäisy sekä ilmiselvä läpsähdyksen ääni. Emma kohotti hiukan säikähtäneenä katseensa pihapuuhun ja hätkähti.

"Öh, tuota, huomenta", kuului puusta, missä kaksi poikaa istui jännittyneen näköisinä vierekkäisillä oksilla. Emma ei saanut sanaa suustaan, vaan seisoi vain järkyttyneenä ja tuijotti poikia. Kummatkin pojat olivat pukeutuneet hyvin tummiin vaatteisiin ja toisella oli jopa musta pipo päässään. Pojat katsahtivat nopeasti toisiaan ja lähtivät sen jälkeen kapuamaan ketterästi alas puun oksia pitkin. Alas päästyään he kävelivät järkyttyneen Emman luokse napaten samalla tippuneet paperit ja kansion mukaansa.

"Ei ollut tarkoitus pelästyttää", aloitti pipopäinen poika. Pojalla oli kalpeat kasvot ja suuret ruskeat silmät. Kummatkin pojista olivat täsmälleen saman pituiset, noin pään verran pidempiä kuin Emma ja heidän paitansa ja housunsa olivat identtiset keskenään, kuin jotkin epäviralliset virkapuvut. Pipopään vieressä seisovalla pojalla oli niin ikään ruskeat silmät, mutta hänen päässään ei ollut pipoa vaan kuriton tukka, joka valui rennosti hänen silmiensä yläpuolelle. Tämä poika tuijotti Emmaa tiiviisti kuin rekisteröiden jokaisen hänen liikkeensä mieleensä.

"Kuka-mitä-", Emma aloitti ihmeissään.

"Anteeksi että häiritsemme näin aamusta. Olimme suorittamassa - öh- työtehtävää, kun kömpelö - hmm- assistenttini tiputti kansiomme taidokkaasti näpeistään. Pahoittelen suuresti häiriötä", pipopää selitti kohteliaasti.

"Työtehtävää? Meidän pihapuussamme?" Emma alkoi herätä alkujärkytyksestään ja hän tunsi hiukan ärsyyntyvänsä. Keitä nämä tyypit oikein luulivat olevansa?

"Niin, olemme tuota, tuota - ", pipopää takelteli. "-tuota noin, Sed? Kertoisitko arvon neidille hiukan tarkemmin työstämme?"

"Sed? Mikä ihmeen nimi on Sed?" Emma töksäytti. Hän ei pitänyt näistä hämärähemmoista. Murtovarkaita kuitenkin, hän tuumi itsekseen.

"Seonniinkuinseddharth", mumisi Sediksi kutsuttu poika katse edelleen tiiviisti Emmassa.

"Lyhennys Seposta. Seppo - öh- Greenlunqvist", pipopäinen poika kertoi ja Emma nyrpisti nenäänsä. Pojat selvästi valehtelivat.

"Nyt antaa heittää täältä tai minä soitan poliisit! Ja ei kannata tulla takaisin ja jos meidän koti ryöstetään ensi yönä niin varokaa vain, sillä minä olen nähnyt teidän naamanne ja osaan kyllä kuvailla ne vaikka vielä vuodenkin päästä!" Emma suuttui ja tunsi vihan punastuttavan poskipäitään. Hänen tunteenpurkauksensa tuntui herättäneen toisenkin pojan, joka oli siihen saakka vain seisonut ja tuijottanut häntä. Yhtäkkiä pojan kasvoille levisi leveä hymy ja hänen ruskeisiin silmiinsä syttyi ilkikurinen pilke.

"Äh, älähän nyt suutu. Minä voin kertoa totuuden", Sed tai Seppo tai mikälie tokaisi ja astui hiukan lähemmäs Emmaa, joka puolestaan perääntyi vaistomaisesti muutaman askeleen. Pipopäinen poika yritti tarttua hiukan entistä kalpeampana ystäväänsä käsivarresta ja näytti hiukan järkyttyneeltä. Miksi totuus tuntui pelottavan häntä niin paljon? "Katsos, kun me olimme tässä veljeni kanssa aamukävelyllä ihan muuten vain ilman mitään sen kummempaa syytä", Sed-Seppo jatkoi. "Niin yhtäkkiä tämä veljeni - öh- Pentti huomasi entisen tyttöystävänsä tuolla kadunpäässä ja meidän piti äkkiä keksiä jokin piilopaikka"

"Ja päätitte kiivetä meidän pihapuuhumme?"

"Niin, kulta"

"Anteeksi mikä oli?" Emma hämmästyi niin, ettei tajunnut heti aluksi edes ärsyyntyä.

"Oi anteeksi, se vain sopi tähän tilanteeseen niin hyvin", poika hymyili. "Ja sopi sinulle niin hyvin"

"Nyt riittää!" Emma sähisi yhteen puristettujen hampaidensa välistä. Hän ei kaivannut mitään toivottomia iskuyrityksiä tällaisena aamuna, eikä hän varsinkaan kaivannut niitä kahdelta hämärältä hyypiöltä, jotka hän oli vasta hetki sitten yhyttänyt omasta pihapuustaan.

"Niin, minunkin mielestäni nämä alkujaarittelut ovat aina turhan pitkiä. Lähtisikö arvon neitokainen aamukaakaolle?" Sed-Seppo kysyi ja hymyili hurmaavasti. Tuo hymy oli luultavasti voinut häikäistä Emman, ellei hän olisi ollut niin raivoissaan.

"Nyt te lähdette, ja minä lähden kouluun, enkä enää ikinä halua kuullakaan teistä Seppo ja Pentti vai Pertti vai mikä lie nyt mukamas olikaan", Emma tokaisi kiukkuisesti ja läimäytti ulko-oven kiinni poikien nenien edestä. Kaikenlaisia hiippareita sitä heti aamusta kohtasikin.

Sed ja Ben seisoivat Emman ulko-oven takana hetken ennen kuin kääntyivät kannoillaan ja marssivat pihatietä pitkin pois. Kävelykadulle päästyään Ben läimäytti veljeään takaraivoon.

"Senkin ääliö! Melkein paljastuimme!" Ben supatti vihaisesti veljelleen.

"Niinpä", hymyili Sed onnellisena ja huokaisi levollisesti.

"Sinä et siis aio luovuttaa?"

"Päivä on vielä nuori", Sed totesi piittaamatta veljensä kysymyksestä, mutta hänen onnellinen hymynsä vastasi kaikkiin Benin epäilyksiin.

Sed <3 Emma
Will you be my Winter?

Chuva

  • Mursumarsu
  • ***
  • Viestejä: 656
Vs: Joulumaa (k11), fantasiaseikkailu
« Vastaus #19 : 18.10.2011 22:34:59 »
Oi, eikä!!!! :D

Aivan käsittämättömän suloinen luku, mä hymyilin (kuin mikäkin ääliö) suu korvissa ja hihitin kun oli niin kivaa luettavaa :3 Ehdottomasti lempilukuni tähän mennessä. Osaksi siksi, että tässä oli seka Emmaa, että Sediä&Beniä ja osaksi siksi, että Sed oli niin suloinen kun se on jo nyt ihan koukussa Emmaan ^^ Aww.

Ja sitten siirryn lempiharrastukseni -eli kohtien lainaamisen ja kommentoimisen- pariin... (Ei sillä että ketään kiinnostais mun toinen toistaan mielettömämmät kommenttini)
Lainaus

Hän suki punaista tukkaansa suoraksi ja hymyili leveästi itsekseen ajatellessaan omaa sätkykohtaustaan. Samassa tapahtui jotain hyvin outoa. Kasa papereita leijaili alas heidän pihapuustaan, niiden perässä tömähti kova musta kansio ja heti perään kuului äänekäs henkäisy sekä ilmiselvä läpsähdyksen ääni.
Sed-Seppo tais häkeltyä, kun Emma oli niin kaunis hymyillessään :) Hih, söpöä!

Lainaus
"Seonniinkuinseddharth", mumisi Sediksi kutsuttu poika katse edelleen tiiviisti Emmassa.
Hoho, suloista, Sed menee ihan vaikeaksi Emman edessä :D

Lainaus
"Lyhennys Seposta. Seppo - öh- Greenlunqvist", pipopäinen poika kertoi ja Emma nyrpisti nenäänsä. Pojat selvästi valehtelivat.
Go Ben xDD Hyvin keksitty, voitko olla vielä hiukan läpinäkyvämpi??
Lainaus
"Päivä on vielä nuori", Sed totesi piittaamatta veljensä kysymyksestä, mutta hänen onnellinen hymynsä vastasi kaikkiin Benin epäilyksiin.
Oho, meillä taitaa olla täällä ihmiseen ihastunut tonttupoju ^^ Aww, aww, AWW!

Hei oikeasti, mun pitää lopettaa tää ihquttaminen D:

Mutta jatkoa pian, jooko, jooko, jooko? :D

Tom^^


//Miksi ihmeessä ihmiset ei kommentoi tätä? ???! Tää on loistava, koukuttava ja varmaan yksi parhaista originaaleista mitä oon lukenu..
« Viimeksi muokattu: 18.10.2011 22:58:22 kirjoittanut Tom^^ »
"I understand what you're saying, and your comments are valuable, but I'm gonna ignore your advice."
-Roald Dahl (Fantastic Mr. Fox)