Finfanfun.fi
Originaalit => Pergamentinpala => Aiheen aloitti: Pinski - 22.09.2011 20:42:48
-
Joulumaa (fantasiaseikkailu) by Pinski
K-11
Summary: Entäpä jos joulutonttuja olisi oikeasti olemassa?
A/N: Joulumaa alkaa pienellä pätkällä Emman päiväkirjaa. Emma on täysin fiktiivinen hahmo, en siis ole plagioinut omaa päiväkirjaani :) tavoitteena olisi ensimmäisen luvun jälkeen heittäytyä enemmän kerronnalliseksi!
1. Rakas päiväkirja
Minun nimeni on Emma Vesterinen. En ole kirjoittanut päiväkirjaa kolmeen vuoteen, mutta ajattelin taas kokeilla kirjoittamista johtuen kolmesta syystä:
1. Sain upouuden päiväkirjan isältäni syntymäpäivälahjaksi, sillä hän luulee, että olen vielä 14-vuotias pikkutyttö, joka jakaa koko sielunelämänsä lukitsemattomaan pahvikantiseen kirjaan
2. Päässäni tuntuu olevan tällä hetkellä aivan liikaa ajatuksia, joten pakko vuodattaa osa johonkin, joka ei päätä heti seuraavana päivänä laverella asioitani siskolleen
3. Minulla on tylsää ja minua ärsyttää!
Joten, mistähän aloittaisin. Kertoisinko heti ensimmäisenä, kuinka joudun lopettamaan tanssikoulun rajallisen rahatilanteen vuoksi. Valittaisinko sen jälkeen siitä, kuinka monesta aiemmin itsestään selvästä asiasta olen joutunut luopumaan vain siksi, että isä menetti työpaikkansa kesällä. Vai kertoisinko, kuinka jätin Roopen kaksi viikkoa sitten, enkä tunne yhtään surua asian vuoksi. Epäilen olevani vakavasti tunnevammainen.
Aloitetaan itsestään selvistä faktoista. Tämä on aivan uusi päiväkirja eli esittely olisi paikallaan. Toisaalta tuntuu hölmöltä esitellä itsensä ottaen huomioon, että kyseessä kuitenkin on eloton kasa paperia, jonka vain minä tulen koskaan lukemaan eli toisin sanoen esittelen itseni itselleni. Kuulostaa hiukan vähäjärkiseltä, mutta eiköhän pieni itsetutkiskelu ole aina silloin tällöin paikallaan.
Olen siis Emma Katariina Vesterinen, syntynyt 17.10.1993 eli olen nyt huimat 17-vuotta. Asun Jyväskylässä isäni, äitini ja pikkuveljeni Emilin kanssa. Emil on 13-vuotias eli ärsyttämisen parhaassa iässä. Käyn Voionmaan lukiota toista lukuvuotta ja vapaa-aikanani harrastan tai siis puhutaanpa nyt uusimman uutisen myötä menneessä aikamuodossa eli harrastin nykytanssia Jyväskylän tanssiopistossa. Ehdin harrastamaan tanssia hiukan päälle vuoden, mutta ilmeisesti 40 euroa kuukaudessa veti perheemme budjetin yli äyräiden. Minua ehkä nyt hävettää hiukan, sillä kun äiti tunti sitten ilmoitti, että minun on joko alettava itse kustantamaan harrastukseni tai lopetettava kokonaan, sain lievästi sanottuna pienen kiukkukohtauksen. No, kunhan olen aikani keräillyt itseäni ja kunniani rippeitä aion marssia alakertaan ja pyytää anteeksi. Eihän se äidin vika ole, että isä on työtön. Ei se kyllä isänkään vika ole, että Jyväskylän kaupunki irtisanoi budjettileikkausten vuoksi väkeä. Ei siinä mitään, mutta nyt on sitten vuorossa meidän perhekohtaiset budjettileikkaukset.
Olen siis Emma. Minulla ei ole harrastuksia eikä poikaystävää. Kavereita on kertynyt vuosien varrella ihan mukava nippu, mutta hyviä ystäviä minulla on vain yksi. Lare on maailman ihanin, suloisin ja lämpöisin ihminen. Hän on myös uskomattoman kärsivällinen, huumorintajuinen ja rento tyttö. Aivan, Lare saattaa kuulostaa pojan nimeltä, mutta Laura-Liisa Kivioja on kyllä ehdottomasti tyttö. Larella on vain paha tapa kohdella poikia kuin sukkia, sillä hänellä on kaikki tarvittavat avut siihen hommaan. Keskimääräinen poikaystävän kulutusaika taitaa olla Larella viikosta pariin kuukauteen. Pari kuukautta alkaa kyllä olemaan jo harvinaisuus itsessään. Lare on supernätti. Hänellä on vaalea polkkatukka ja jännittävät orvokinsiniset silmät. Ja kyllä, allekirjoittanut on ehkä hieman kateellinen. Itselläni on nimittäin oranssinpunaiset hiukset, joita olen yrittänyt värjätä moneen kertaan miljoonalla eri sävyllä, mutta ainoa mikä tarttuu edes jotenkin on tummanpunainen. Mustaa en halua edes kokeilla, sillä se voisi järkyttää äitini varhaiseen kaljuuteen. Lare kyllä sanoo, että punainen on minun värini, mutta ei pieni vaihtelu pahitteeksi olisi. Eniten punatukkaisuudessa ärsyttää vanha sanonta: mitä punaisempi tukka, sitä tulisempi temperamentti. Ärsyttää siksi, että se taitaa osittain pitää paikkansa, olen nimittäin melko kärsimätön ihmislapsi.
Joten tässä tulos: Emma Vesterinen, 17-vuotias punatukkainen ja vihreäsilmäinen lukiolainen Jyväskylästä. Ärsyynnyn helposti, lepyn nopeasti. Kello on nyt kymmentä vaille yhdeksän perjantaina 5.11. vuonna 2010 ja kyllä, minä aion mennä nukkumaan. Pah, ai niin. Ensin täytyy käydä pyytämässä anteeksi aikaisempaa kiukustumistani. Ja sitten täytyy selvittää monelta McDonald's huomenna aukeaa. Taitaa olla tämän tytön nimittäin aika hakea iltatyötä, ainakin jos aion harrastustani jollain ilveellä jatkaa.
No, onneksi ensi kuussa on joulu!
Hyvää yötä!
Terveisin,
Emma
-
Jatkoa samantien :)
2. Porsaita äidin
"Kaakaotuopista vetoa, että tuo palmikkotyttö antaa numeronsa meikäläiselle ennen kuin ehdit kissaa sanoa"
"Kissa"
"Äh, senkin ääliötonttu! Se on vain sanonta!"
"Niin on myös 'pata kattilaa soimaa'"
"Mitä sinä tuolla haet?"
"Sanonpa vain, etten minä ole ainoa ääliötonttu tässä pöydässä"
"Niin no, veri on vettä sakeampaa"
"Täh? Eihän tuo liity nyt millään tavalla tähän asiaan"
"No liittyypäs! Jos sinä olet tonttu sekä ääliö -"
"Paino sanalla 'jos'-"
"- ja minä olen tonttu sekä ääliö ja me olemme veljeksiä niin silloinhan -"
"Shh, se tulee tänne päin!"
Veljekset lopettivat supattamisen ja ottivat rennon näköiset asennot tuoleissaan. Heidän pöytänsä ohi käveli upea valkotukkainen punaiseen mekkoon sonnustautunut tyttö, jonka päälaelle palmikoitu tukka paljasti sekä ruusunpunaiset posket että pitkät suippokorvat.
"Hei", toinen veljeksistä tervehti tytön perään. "Kuis hurisee?" nuori mies kysyi ja kumartui tytön puoleen niin, että hänen ruskea hiukan ylikasvanut tukkansa valui salaperäisesti hänen niin ikään ruskeiden silmiensä ylle.
"H-hyvin", tyttö vastasi takellellen ja punastui hiukan.
"Minä olen Seddharth ja tässä on pikkuveljeni Adeben", mies esitteli.
"Hauska tavata", tervehti myös Adeben hymyillen hurmaavasti. Hänelläkin oli ruskeat silmät ja ruskea tukka. Mutta siinä missä hänen tukkansa oli lyhyempi kuin veljellään Seddharthilla, voitti hänen tukkansa sotkuisuudellaan.
"Minä olen Alysa", tyttö esitteli itsensä. "Mutta ystävät kutsuvat Alyksi"
"Aah, lempinimiä!" Seddharth riemastui. "Minä ja veljeni olemme hulluina lempinimiin"
"Sed ehkä vähän liioittelee", Adeben sanoi ja pörrötti jo valmiiksi sotkuista tukkaansa hymyillen. "Vaikka kutsumme toisiamme poikkeuksetta ja joka tilanteessa lempinimillä, ei tarkoita että olisimme millään tavalla fanaattisia liikanimien suhteen"
"Aivan Ben, olet oikeassa", Sed virkkoi ja nousi tuoliltaan seisomaan Alyn viereen. Hän oli tyttöä huomattavasti pidempi ja sai tämän värähtämään yllättävällä läheisyydellään. "Kuulehan Lily -"
"Aly", tyttö korjasi, mutta Sed ei mennyt pätkääkään hämilleen.
"Niin juuri. Meillä on huomenna yöllä tiedustelukeikka, tiedäthän, vakoojahommia -", Sed virnisti ja asetti kätensä Alyn olkapäille hyvin tuttavallisesti. "Huvittaisikohan sinua lähteä silloin päivällä vaikka kävelylle? Sanotaanko esimerkiksi Kuujärvelle?"
"Öhöm!" kuului yhtäkkiä veljesten pöydän vierestä. Ben kääntyi katsomaan ja huomasi, että heidän luokseen oli äänettömästi ilmestynyt toinen valkotukkainen tyttö, joka näytti kuitenkin hiukan kiukkuiselta.
"Hei -", Ben aloitti hurmaavasti hymyillen.
"Älä edes yritä! Aly, nämä ovat Greenin veljekset. Aivan, NE Greenin veljekset, jotka jättivät Lynnen ja Olisan, unohtivat Saoran ja Bellan ja tapailivat myös Odettea, Hennea, Lisaa ja Leylaa - "
"Hei tämä neitohan tuntee meidän ansioluettelomme!" Ben huudahti muka riemuissaan.
"Vai ansioluettelonne! Te olette Joulumaan pahimmat naistenmiehet!"
"Älähän nyt!" Sed tyynnytteli. "Yritämme vain antaa sanalle 'tonttu' uuden merkityksen, jos ymmärrät mitä tark -"
"Aly, me lähdemme nyt!" tyttö tiuskaisi ja nappasi Alya käsivarresta. "Tämä on minun pikkusiskoni ja hänellä on ensi viikolla tärkeä työhaastattelu lelukeskuksessa, enkä minä halua kuulla, että hän pilasi mahdollisuutensa itkiessään jomman kumman teidän perään!" Sen sanottuaan tytöt marssivat tiehensä ja valitsivat nurkkapöydän kahvilan ikkunan viereltä. Ben huomasi, että Aly loi kuitenkin edelleen kaipaavia katseita Sedin suuntaan.
"Noh, sehän meni putkeen", Sed tokaisi heilauttaen hiukset pois silmiltään ja istui takaisin pöydän ääreen.
"Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää", virkkoi Ben ja hörppi jäähtynyttä kaakaotaan.
-
Oi!
Ihana, ihana, ihana idea! Tykästyin heti tähän! En oo aiemmin vastaavanlaiseen törmännytkään :D
"Kaakaotuopista vetoa, että tuo palmikkotyttö antaa numeronsa meikäläiselle ennen kuin ehdit kissaa sanoa"
"Kissa"
<33 Pojista tuli heti lempihahmojani!
"Älä edes yritä! Aly, nämä ovat Greenin veljekset. Aivan, NE Greenin veljekset, jotka jättivät Lynnen ja Olisan, unohtivat Saoran ja Bellan ja tapailivat myös Odettea, Hennea, Lisaa ja Leylaa - "
Sehän tuli kipakasti :DD
"Hei tämä neitohan tuntee meidän ansioluettelomme!" Ben huudahti muka riemuissaan.
xDDDDD
Jatkoa äkkiä, tää on tosi hyvä!
Tom^^
-
Kiitoksia Tom^^ :)
Näissä ensimmäisissä luvuissa mennään enemmän fiilistellen ja hahmoihin tutustellen, mutta tarkoitus olisi actioniakin saada mukaan piakkoin :)
3. Arkihuolesi kaikki heitä
Emma nakkasi vastatehdyt lämpöiset pekonivoileivät lautaselle ja käveli yöpukusillaan takaisin huoneeseensa. Tällaisia lauantai aamuja hän rakasti. Talossa oli hiljaista, vain äiti oli ollut hereillä. Kello läheni kahdeksaa, joten televisiosta tulisi takuulla lasten piirrettyjä, joiden seuraaminen ei vaatisi kovin monen aivonystyrän käyttöä. Emma avasi television ja asettui mukavasti leipineen takaisin sänkyyn. Juuri haukattuaan toisen palasen leivästään hän kuuli ovikellon soivan. Kuka ihme tähän aikaan aamusta?
"Emma, Laura on täällä!" kuului äidin yllättynyt ääni eteisestä. Emma huokaisi ja siirsi lautasen kirjoituspöydälleen kömpien samalla ylös sängynpohjalta. Tämä oli omalla tavallaan niin Laren tapaista. Tyttö oli taas omasta mielestään keksinyt jotain universumille välttämätöntä ja päätti ilmoittaa siitä heti hyökkäämällä ystävänsä kimppuun. Emma pääsi juuri ylös sängystä ja huoneensa ovelle, kun Lare jo paukkasi ovesta sisään.
"Hei! Et ikinä usko, et ikinäikinäikinä!" Lare höpötti ja nauroi ja käytännössä hyppi paikoillaan taputtaen käsiään nopeasti yhteen näyttäen vähintäänkin mielisairaalasta karanneelta.
"Huomenta. Oletko kuullut puhelimesta?" Emma kysyi hiukan närkästyneenä. Hän oli vielä hiukan allapäin edellisillasta ja tulevan päivän työnetsimishaasteet ärsyttivät häntä jo valmiiksi.
"Äh, älä viitsi nipottaa Emmasein! Tämä on niin herkullinen juttu, että minun on nähtävä sinun ilmeesi, kun kerron tämän!" Lare virkkoi hymyillen ja astui peremmälle Emman huoneeseen sulkien oven perässään.
"Mitä ihmettä sinulla on päälläsi?" Emma ihmetteli, kun Lare riisui päältään keltaisen vetoketjuhupparinsa. Sen alta paljastui paljetein koristeltu, vaaleanpunainen ja hyvin avara kaula-aukkoinen selkeästi iltatopiksi tarkoitettu vaatekappale.
"Biletoppi tietenkin!" Lare hihkaisi ja hän näytti olevan jo räjähtämäisillään, ellei kohta kertoisi uutistaan. "Ja meidän täytyy kaivaa sinunkin biletoppisi jostain!"
"Mitä varten?" Emma ihmetteli ja kävi takaisin sängyn reunalle istumaan napaten voileipälautasensa syliinsä.
"Koska tänään me lähdemme laivalle!" Lare ilmoitti käytännössä laulaen viimeisen sanan ilmoille. Emma oli juuri nielaisemassa hyvin pekonista palaa leivästään, mutta Laren uutinen sai hänet haukkomaan henkeään niin, että hän oli tukehtua leipäänsä.
"Yritätkö sinä tappaa minut?" Emma kakoi ja yski leivänmuruja. "Miten niin laivalle?"
"Äiti osallistui viime kuussa arvontaan, jossa arvottiin kuusi matkalahjakorttia Silja Linelle. Ja me voitettiin! Voitko uskoa?" Lare hehkutti ja istahti Emman viereen sängylle halaten tätä rutistaen.
"Mutta, siis, hetkinen - ", Emma änkytti ihmeissään. "Pääsenkö minäkin?"'
"Siksihän minä olen täällä, pöhkö!" Lare naurahti. "Hyttiin mahtuu neljä ihmistä. Minä, äiti, isä ja Henriähän ei lasketa ihmiseksi, joten - "
"Hahhah", Emma naurahti jo hiukan paremmalla tuulella.
"Ei vaan ihan tosissaan. Isällä on työpaikan virkistyspäivä, joten hän ei pääse. Eli sinä, minä, äiti ja Henri", luetteli Lare hymyillen. Henri oli Laren 9-vuotias maailman suloisin pikkuveli.
"Siis hetkinen, kelataanpa nyt taaksepäin" Emma pysäytti. "Me lähdemme siis tänään?"
"Jep!"
"Ja meidän ei tarvitse maksaa matkasta mitään?"
"Jep! Illallinen ja aamiainen seisovassa pöydässä kuuluvat pakettiin"
"Ja laiva lähtee mistä?"
"Helsingistä!"
"Ja me menemme sinne millä?"
"Äidin autolla tietenkin"
"Monelta se laiva lähtee? Ja milloin me olemme takaisin kotona?"
"Hei Emma, mikä kolmannen asteen kuulustelu tästä tuli?" Lare ihmetteli ja nappasi toisen Emman leivistä.
"Ole hyvä vain", Emma sanoi ja ojensi leipälautastaan Larelle. "Pakkohan minun on tietää kaikki faktat ennen kuin marssin leijonanluolaan", hän lisäsi ja nousi ylös sängyltään.
"Leijonanluolaan?" toisti Lare suu täynnä Emman pekonivoileipää.
"Porukat. Äiti ja isä siis", Emma tarkensi. "Sain eilen aikamoisen äkäpussikohtauksen, joten katsottavaksi jää pääsenkö minä edes minnekään"
"Ohhoh, mistäs meidän neiti punapäämme on herneet nenään vetäissyt?"
"Kiitos tuosta, Laura", Emma irvisti ystävälleen. "Joudun kuulemma lopettamaan tanssin ellen itse keksi keinoa kustantaa kuukausimaksua"
"Mitä? Epäreilua!"
"Niin minäkin sanoin. Tai itse asiassa huusin. Ja ellen väärin muista, taisin jopa vähän itkeä. Mutta ei kai tässä muukaan auta kuin ryömiä McDonald'sin luukulle ja anella työpaikkaa. Minun piti itse asiassa tänään etsiä iltatöitä -"
"Höpönlöpön! Sen sinä ehdit tehdä joku toinenkin kerta! Tänään pidetään hauskaa, eikä murehdita pienistä", Lare lohdutti ja nousi myös ylös Emman sängyltä. Hän halasi pikaisesti ystäväänsä ja käveli sitten hupparinsa luo. Emma huokaisi ja antoi hymyn levitä kasvoilleen. Taas kerran Lare oli saanut hänet paremmalle tuulelle. Ja hän oli lähdössä laivalle! Jos vain äiti ja isä hänet päästäisivät.
"Tässä on kaikki kovat faktat", Lare sanoi ojentaen Emmalle kirjekuoren. "Siellä on lähtöajat, risteilyohjelma ja niin pois päin"
"Onko meillä kiire?" Emma kysyi ja laittoi kirjekuoren yöhousujensa taskuun.
"Eipä oikeastaan", Lare sanoi kelloa vilkaisten. "Laiva lähtee vasta klo 18.30. Äiti laskeskeli, että täältä ajaa Helsinkiin kolmisen tuntia ja jos haluamme kiertää Helsinkiäkin ennen laivaan nousua, niin meidän pitää lähteä ajamaan joskus kahdentoista jälkeen"
"Hyvä", Emma tokaisi ja hyppäsi takaisin sängylleen.
"Mitä sinä nyt meinasit?" Lare ihmetteli.
"Minä haluan katsoa Muumit loppuun", Emma virnisti ja osoitti televisiota.
"Et ole tosissasi!" Lare huokaisi, mutta asettui silti Emman viereen sängylle.
-
4. Matkaan jo käy
Maisema oli kuin satumaisesta postikortista. Lumiset hanget nousivat korkeina kinoksina ja kohoilivat tasaisesti pitkin horisonttia. Taivas oli kauniin indigonsininen ja sen miljoonat tuikkivat tähdet olivat kuin samettiin upotettuja timantteja. Puut näyttivät haurailta ja kevyiltä valkoisissa asusteissaan ja hennosti puhaltava ystävällinen pohjoistuuli sai ne liikkumaan äänettömän musiikin tahtiin. Lumi oli myös kertynyt putiikkien, kahviloiden ja mökkien päälle tervehtimään keltaista lämpöä, joka tulvi ulos ikkunoista ja ovien tilkitsemättömistä raoista.
"Ihana päästä taas vaihteeksi pois tästä hiljaisuudesta!" tokaisi nuori tonttumies, Seddharth Green, veljelleen Adebenille. Nuorukaiset kävelivät pitkin kujaa, jonka molemmin puolin rakennetut mökit ja pienet putiikit muodostivat heidän eteensä. He ohittivat Matami Piparrén kaakaopuodin, Grenoulan matkamuistokeskuksen ja ohitettuaan myös Henri Holinin metsästystarvikekioskin he pysähtyivät pienen mustan metallitolpan kohdalle.
"Katso monelta seuraava reki kaupunkiin menee", käski Sed veljeään ja tiputti selkäreppunsa jalkojensa juureen.
"Mikset itse katso?" Ben kysyi muka närkästyneenä ja katseli, kuinka Sed kaiveli reppuaan. "Sinullehan se ensimmäisenä päähän pälkähti"
"Koska a) minä olen isoveli, minkä seurauksena minulla on täysi määräysvalta ja b) minun täytyy vaihtaa univormu päälleni ennen kuin saavumme toimistolle", Sed selitti kaivellen edelleen vaatteitaan reppunsa syövereistä. "Ja tämä kuukkelin reppu ei ole edes yhteistyökykyinen!"
"Kuukkelin reppu?" ihmetteli Ben.
"Se vain kuulosti tarpeeksi tyhmältä tähän tilanteeseen", Sed mutisi reppuunsa tunkien miltei koko päänsä sen sisään. "Hahaa, löytyi!" hän hihkaisi ja veti repusta pitkän vihreän huppuviitan, mustat reisitaskuhousut, mustan kauluspaidan ja tummanpunaisen kravatin.
"Minä en vain ymmärrä, miten sinulla kesti niin kauan löytää noin massiivinen vaatekerrasto noin pienestä selkärepusta", Ben pudisteli päätään ja katseli, kuinka Sed veti mustan villapaidan pois päältään ja heitti hieman ryppyisen kauluspaidan paljaan ylävartalonsa peitoksi.
"Olinkin laittanut ne salataskuun", mutisi Sed napittaen paitaansa kiinni. Kaksi nuorta tonttutyttöä käveli heidän ohitseen kikatellen. "Iltaa", Sed huikkasi tyttöjen perään ja solmi kravattinsa helposti ja tyylikkäästi kaulalleen.
"Salataskuun?" ihmetteli Ben ja vilkutti ohikulkeville tytöille hajamielisesti.
"Niin niin. Ostin tämän repun toissaviikolla Holinin metsästystarvikekioskista ja tässä on kaksi pohjaa! Katso", Sed ryhtyi esittelemään uutta reppuaan veljelleen ja availi samalla vyönsä solkea.
"Öh, Sed", Ben ryki. "Mitä sinä teet?"
"Täh? Pidän tuote-esittelyä tästä mahtavasta maanvaivarepusta. Ei ollut edes kallis -"
"Ei, vaan tarkoitin, että mitä sinä meinasit housujesi kanssa?"
"Vaihdan ne tietenkin!"
"Tässäkö? Keskellä kylää, rekipysäkillä?"
"Niin. Toisin kuin sinulla, minulla ei ollut aikaa vaihtaa vaatteita ennen lähtöä", Sed tokaisi osoittaen puolihuolimattomasti Benin päällä olevaa univormua ja veti sitten arkihousunsa pois ja ujutti itsensä samantien muutamalla hyvin nopealla liikkeellä mustiin työhousuihinsa.
"Miten niin ei ollut aikaa? Anna kun arvaan, Belinda?"
"Lily"
"Tarkoitat varmaan Aly?"
"Miten vain", Sed mumisi ja kiinnitti vielä vihreän viittansa hartioilleen. Ben katsoi omaansa ja Sedin kuvajaisia, jotka heijastuivat vastapäisen kahvilan suurista tummista ikkunoista. Heillä oli identtiset univormut sekä samanväriset hiukset ja yhtä suipot terävät korvat. Sed oli hiukan pidempi kuin Ben ja hänellä oli hieman parransänkeä ja tukka, joka roikkui joidenkin (lähinnä tyttöjen) mielestä tyylikkäästi silmillä. Ben katsoi oman kuvajaisensa pörröistä tukkaa ja pörrötti sitä vielä enemmän. Jostain syystä hän oli aina tykännyt siitä sotkuisena, sillä se tuntui antavan niin huolettoman vaikutelman. Poikien äiti oli aina valmiina saksien kanssa, kun he tulivat käymään kotona, mutta vieläkään ei ollut äitikulta saanut tahtoaan läpi. Eikä saisikaan, Ben lisäsi mielessään hymähtäen.
"No?" Sed kääntyi katsomaan Beniä.
"No mitä?" Ben ihmetteli. Poikien harteille alkoi sataa pieniä lumihiutaleita, vaikka taivas oli edelleen pilvetön, kirkas ja tähtivaipan peitossa. Ben veti vihreän hupun päähänsä ja Sed seurasi pikkuveljensä esimerkkiä.
"Monelta se reki menee?" Sed kysyi asetellen samalla viittaa paremmin suojaksensa.
"En minä katsonut", Ben kohautti harteitaan. "Olin kiireinen erään turhan tyypin reppuesittelyssä"
"Pöh, pikkuveljet", Sed mörähti viittansa sisältä ja käveli mustan metallitolpan luo. Ben katseli, kuinka hänen veljensä painoi tolpan sivussa olevaa niin ikään mustaa katkaisijaa, minkä seurauksena tolpan sisältä nousi pieni tietokoneen näyttö. Sed näppäili näyttöä hetken, selaili näyttöruutua ja painoi viimeiseksi vielä uudestaan katkaisijaa, jolloin näyttö valui hitaasti takaisin tolpan sisään.
"Joudummeko kauankin odottamaan?" Ben kysyi ja hänen äänensä värähti hiukan. Pohjoistuuli ei puhaltanut enää niin ystävällisesti vaan alkoi muuttua iltaa kohden purevammaksi. "Nämä yökeikat ovat välillä syvältä Pukin ahterin alta"
"Älähän nyt veliseni", Sed lohdutti hiukan värittömällä äänellä. "Seuraava reki tulee kymmenen minuutin päästä"
"Hienoa", Ben vastasi teräksisesti ja piilotti kalpeat, miltei valkoiset kätensä lämpöisen viitan sisään.
-
Oijoi, siistiä!
Tää on käsittämättömän loistava tarina ja mä tykkään tästä tosi paljon :D
Pian jatkoa, kiitos :D
Tom^^
-
Ihana Tomskuli kun jaksat lukea tätä tonttuilua :)
5. No onkos tullut kesä
Emma huokaisi. Ilma luokkahuoneessa tuntui tukahduttavan kuumalta koleana marraskuisena maanantai-iltapäivänä. Pulpetin kova pinta pureutui hänen kyynärpäitään vasten ja epätasainen muovituoli puudutti hänen jalkojaan puhki. Hänen vierustoverinsa kynän rapina paperia vasten kuulosti maailman raastavimmalta ääneltä. Emma painoi ohimoitaan kämmeniinsä ja vilkaisi luokkahuoneen seinällä matelevaa kelloa. Tuo likaisen valkoinen kello ei ollut hänen ystävänsä tänään. Emma tunsi kuinka yllättäen joku napautti häntä selkään. Hän hätkähti.
"Oletko kunnossa?" kuiskasi Lare hänen olkansa takaa. Emma vilkaisi opettajaa, joka kirjoitti taululle kotitehtäviä selin luokkahuoneeseen.
"Päässäni jyskyttää sellainen rumpuorkesteri, että kohta minä joko pyörryn tai alan laulamaan lastenlauluja rummutuksen tahtiin", Emma supatti kääntyen tuolillaan Lareen päin.
"Pää kipeä?" Lare kysyi myötätuntoisesti ja Emma nyökkäsi ahdistuneesti. Hän käänsi taas kasvonsa kohti liitutaulua, joka oli täynnä pientä tekstiä. Kirjaimet tuntuivat pitävän omaa sirkustaan taululla ja loikkivat sinne tänne. Tai ainakin niin Emman silmät uskottelivat hänelle. Emma vilkuili ympäri luokkahuonetta. Hänen vasemmalla puolellaan heti hänen vierustoverinsa takana aukeni kolmesta suuresta ikkunaruudusta synkkä marraskuinen maisema. Tällä kertaa ei satanut vettä, mutta pilvet näyttivät niin raskailta ja harmailta, että hetkenä minä hyvänsä ne alkaisivat tiputtaa pisaroita ihmisten sateenvarjoille.
Emman ajatukset palasivat viikonloppuun. Hänellä ja Larella oli ollut uskomattoman hauskaa laivalla ja koko lauantai oli mennyt tanssiessa ja nauraessa. Sunnuntaina oli virsi ollut jo aivan toinen. Emman palattua kotiin hänen varpaansa ja päkiänsä olivat kipeillä rakoilla ja juuri kun hän luuli, ettei mikään ollut hirveämpää kuin sukan pujottaminen rakkoiseen jalkaan oli hänen puhelimensa hälyttänyt tekstiviestin merkiksi. Roope, hänen entinen poikaystävänsä oli kysellyt kuulumisia. Ja halusi tietää miksei Emmasta ollut kuulunut mitään. Ja halusi kertoa kasvavasta ikävästään. Ja halusi tietää, mitä Emma tekisi tulevana lauantaina. Ahdistavaa, Emma ajatteli. Hän ei ollut vielä vastannut Roopen viestiin mitään, sillä ei itsekään tiennyt mitä vastata. Suhteen lopettaminen päälle kaksi viikkoa sitten oli ollut Emman aloite ja hän oli ollut tyytyväinen päätökseensä. Tähän asti. Roopen lemmenkipeä viesti oli saanut Emman ajattelemaan asioita. Oliko Roope sittenkään niin huono vaihtoehto? Hän oli kuitenkin todella kiltti ja huomaavainen, harrasti koripalloa taidokkaasti ja oli kaiken lisäksi mukavaa katseltavaa kirkkaine sinisine silmineen ja hymykuoppineen. Tarkemmin ajateltuna Emma ei itsekään tiennyt kaikkia syitä heidän eroamisensa takana. Se vain oli tuntunut hyvältä idealta silloin ja toisaalta tuntui vieläkin. Ehkä.
"Maa kutsuu Emmaa"
"Häh?"
"Tunti loppui, vapaus koittakoon", kujersi Lare ja nakkasi koulurepun selkäänsä. Emma katsoi kelloa, se oli viittä vaille kolme. Hän hengitti syvään ja ravisti päätään. Inhottava maanantai.
Ilma ulkona huusi sadetta ja näytti miltei kuin joku olisi unohtanut maisemasta kaikki värit. Oli niin harmaata, että se veti Emman mielialankin mukanaan. Hän ja Lare kävelivät ulos koulurakennuksesta kohti parkkipaikan laidalla lojuvia ruosteisia pyörätelineitä. Kävellessään Emma kiepautti turkoosin huivin kaulansa ympärille ja kaivoi pyörän avaimet takkinsa taskusta.
"Meille vai teille?" Lare kysyi tottuneesti ja avasi maastopyöränsä lukon. Heillä oli tapana koulupäivän päätteeksi lukittautua jomman kumman huoneeseen tekemään läksyjä eli selaamaan uusimpia juorulehtiä, katsomaan televisiota tai puhumaan pojista.
"Haluaisin vain käpertyä untuvapeiton alle ja nukkua huomisaamuun asti. Tai ensi vuoteen", Emma huokaisi väsyneesti ja nousi raskaasti pyöränsä selkään. "Mutta minulla on McDonald's keikka edessä. Tuletko mukaan?"
"Nytkö se työnhaku alkaa?" Lare uteli. "Tottakai minä tulen taustajoukoksi"
Tytöt ajoivat pois oppilaita vilisevältä koulunpihalta, ylittivät suojatien ja polkivat suuren leikkipuiston ohi kohti kaupunkia. Vettä alkoi ripotella taivaalta tihkusateena, joka vain tuntui voimistuvan mitä lähemmäs keskustaa he pääsivät.
"Hyvä ensivaikutelma: uitettu viemärikoira", Emma manasi polkiessaan jyrkkää ylämäkeä seisten.
"Viemärikoira?" Lare huusi Emman takaa kysyvästi.
"Älä kysy", naurahti Emma hiukan ironisesti ja kääntyi oikeustalon nurkalta tien yli McDonald'sin takapihalle. Asfaltoidulla takapihalla oli parkissa vain muutama auto ja pyöräteline oli täysin vapaa. Tytöt nakkasivat pyöränsä telineeseen ja lähtivät kävelemään kohti etuovea, kun Emma äkisti pysähtyi.
"Miltä minä näytän?" hän kysyi Larelta hiukan hermostuneesti ja tutkaili omaa vaatetustaan. Hänellä oli musta ohut villakangastakki, turkoosinvihreä kaulahuivi ja siniset normaalilahkeiset farkut, joiden punteista pilkottivat sään pieksemät tennarit. Hänen pitkä punainen tukkansa roikkui piikkisuorana ja sateen kastelemana riepuna hänen selässään ja hän olisi voinut lyödä vaikka vetoa, että tämä oli juuri se päivä, kun hän oli jättänyt laittamatta vedenkestävää ripsiväriä.
"McDonald'sin uudelta työntekijältä!" Lare rohkaisi hymyillen ja Emma tunsi pienen jännityksen pistoksen.
"Se on menoa nyt", hän henkäisi avaten hampurilaisravintolan oven ja astuen reippaasti sisään.
-
:) hih.
Oli taas mahtava luku! Emman päänsärkyä on kuvattu tosi.. öö... taitavasti :DD Ja muutenkin tää oli hyvin kirjoitettu luku (kuten aina ennenkin :DDD)
Jatkoa taas! :)
Tom^^
/Miten niin käytän liikaa hymiöitä...
-
Tom, ne hymiöt on ihan superkivoja, kiitos :) :)
6. Hei kuuraparta
Reen kyydissä viima tuntui vielä purevammalta kuin pysäkillä seistessä. Sed piilotti kasvonsa viittansa sisään ja kiitti hiljaa mielessään sitä henkilöä, joka oli aikoinaan päättänyt lisätä lämpövuoren vakoojien virkaviittoihin. Hän vilkaisi viittansa suojista ohimennen veljeään, joka näytti myös käpertyneen niin pieneksi keräksi kuin vain mahdollista. Sed oli sitä mieltä, että vaikka reki oli nopein olemassa oleva kulkuneuvo olisi joku voinut muistaa kehitellä siihen lämmitysjärjestelmän. Hän melkein kadehti ihmisten autoja ja muita ajopelejä muistellessaan nähneensä niissä istuinlämmittimiä ja vempaimia, jotka puhalsivat kuumaa ilmaa suoraan matkustajan kasvoille.
Matka Lumikylästä Joulukaupunkiin oli pitkä, mutta nopealla reellä välimatka taittui alle tunnissa. Täydessä vauhdissa maisemat vilistivät ohi kuin suuri sekava valkoinen tilkkutäkki, eikä kukaan puhunut mitään. Sed laski, että hänen ja Benin lisäksi reen kyydissä oli yhdeksän matkustajaa. Hän ei tuntenut ketään heistä. Luultavasti he olivat palaamassa töistä tai vierailuilta sukulaistensa luota. Jälkimmäistä Sed piti todennäköisempänä, sillä harva kulki Joulukaupungista Lumikylään töihin. Yleensä asia oli toisin päin, kuten esimerkiksi Sedin ja Benin tapauksessa. He olivat toimineet Kaupungin tiedustelutoimiston vakoojina jo reilut kolme vuotta ja tuleva joulu olisi heidän neljäs virkajoulunsa.
Hetken matkaa taitettuaan Sed huomasi horisontissa tutut valot. Ensin heitä tervehti vain pieni sinertävä valonpilkahdus, mutta mitä lähemmäs reki heitä kuljetti sitä suuremmaksi valo laajeni, kunnes oli selvästi huomattavissa ettei kyseessä ollut vain yksi valonlähde vaan kokonainen eriväristen valojen meri.
"Kohta perillä", Sed tökkäsi Beniä, joka oli edelleen käpertynyt viittansa sisään kuin ylikasvanut kilpikonna.
"Mmm", Ben mumisi vastaukseksi ja Sed hymähti itsekseen. Ben ei ollut ikinä pahemmin välittänyt rekikyydeistä: joko hänellä oli liian kylmä tai sitten vauhti oli liian hurja. Oli siinäkin tonttu. Reki hidasti vauhtiaan ja kaarsi kolmen lumisen kukkulan yli. Kukkuloiden päällä kasvoi lauma korkeita ja tuuheita kuusia, jotka huojuivat tuulessa ja pöllyttivät lumiset peittonsa alas sitä mukaan kun lunta tuprusi lisää taivaalta. Reki tuntui taas kiihdyttävän hiukan pieneen ylämäkeen, jonka aikana valot katosivat horisontista. Sed haukotteli viittansa sisässä. Hän oli väsynyt ja tiesi pääsevänsä sängyn pohjalle aikaisintaan vasta seuraavana iltana, mutta ei auttanut valittaa. Vakoiluhommat eivät olleet kaikille ja vain harvat tontut pääsivät tiedustelutoimistoon töihin. Sed oli ikionnellinen ollessaan yksi näistä harvoista, sillä hän ei voinut kuvitellakaan itseään valmistamassa leluja tai kirjaamassa vakoojien tuloksia tietokantaan. Tai mitään muutakaan. Vaihtoehtoja kyllä olisi ollut pilvin pimein, mutta Sed ja Ben olivat aina tähdänneet vakoojiksi ja he olivatkin suorittaneet tiedusteluopiston huippuarvosanoin. Sed vaipui ajatuksiinsa ja sulki silmänsä loppumatkan ajaksi.
Sed näki unta Benistä. Benillä oli päällään musta virkapukunsa ilman vihreää viittaa ja hänen kasvonsa olivat hyvin vakavat ja hieman laikukkaat aivan kuin hän olisi itkenyt. Sed yritti kutsua Beniä luokseen, mutta hänen unensa oli äänetön. Ben nosti kätensä vakaasti ja osoitti horisonttiin. Sed kääntyi katsomaan ja huomasi, kuinka yksi kimmeltävä tähti valui hitaasti alas taivaalta ja laskeutui maankamaralle. Osuessaan maahan tähdestä purkautui suuri musta varjo, joka äkisti peitti koko taivaan ja maan. Varjo ympäröi myös Sedin ja hän hengitti varjoa. Se oli kuin harsoverho hänen kasvoillaan ja hän yritti pyyhkäistä sen pois. Koskettaessa varjo tuntui kylmältä, miltei nestemäiseltä ja äkkiä Sedistä tuntui, että hänet oli paiskattu veden alle. Hengittäminen tuntui raskaalta ja vaivalloiselta ja hetken päästä jo mahdottomalta. Sed rimpuili mustan varjon alla yrittäen paeta, mutta tiesi jo epäonnistuvansa.
"Hei kuuraparta, perillä ollaan", Ben tökkäsi Sedin hereille, kun matkustajat nousivat pois reen kyydistä ja maksoivat kuljettajalle. Lumentulo oli loppunut ja taivas oli taas kirkas ja täynnä tuikkivia tähtiä. Pimeää ei kuitenkaan ollut, sillä Kaupungin miljoonat valot valaisivat tiet, talot ja jopa kujatkin. Sed muisti nähneensä unta, mutta kaikki unen yksityiskohdat tuntuivat valuvan nopeaan tahtiin hänen muistinsa ulkopuolelle. Hän nousi venytellen reen puistelta penkiltä ja katsoi ympärilleen. Väkeä oli paljon liikkeellä, mutta se ei ollut mitenkään erikoista. Joulukaupunki ei koskaan nukkunut. Reki oli pysähtynyt suuren torin laidalle ja jopa torilla näkyi paljon kiireisiä kulkijoita, jotka olivat joko menossa töihin tai tulossa sieltä.
"Mitä tarkoitat?" Sed kysyi venytellen, maksoi kuljettajalle ja hyppäsi veljensä perässä pois valtavan reen kyydistä.
"Miten niin mitä tarkoitan?" Ben ihmetteli. Nuorukaiset lähtivät kävelemään kohti korkeita taloja ja niiden väliin jäävää laatoitettua pääkatua, joka oli koristeltu monin eri värivaloin sekä seppelein.
"Kuuraparta", Sed täsmensi tarkoittaen Benin aikaisempaa letkautusta. Ben hymyili pienesti ja osoitti veljensä kasvoja.
"Sepä se", Ben virkkoi ja kääntyi pienemmältä kujalta pääkadulle pitkin varmoin askelin. Sed kurtisti kulmiaan ja käveli lähemmäs pientä näyteikkunaa peilatakseen kasvojaan siitä. Rekiajelu oli näemmä tehnyt tehtävänsä ja värjännyt hänen miltei olemattoman parransänkensä hohtavan valkoiseksi. Sed tuhahti ja lähti harppomaan veljensä perässä sukien ja hieroen leukaansa.
"Sinun täytyy kyllä olla yksi turhamaisimmista tontuista tämän maan päällä", Ben totesi Sedille, kun tämä ilmestyi hänen vierelleen edelleen leukaansa sukien ja asetellen tukkaansa takaisin tyylikkääksi.
"Pata kattilaa soimaa", Sed viisasteli osoittaen Beniä, joka juuri pörrötti jo valmiiksi sotkuista tukkaansa.
"Äh, ole hiljaa pölhö. Eiköhän sanonnat riitä jo tältä elämältä. Palaveri alkaa viidentoista minuutin päästä, joten jalkaa toisen eteen", Ben totesi.
"Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa!"
Joulumaan muodostivat Kylä, jossa Ben ja Sid asuivat sekä Kaupunki, jossa he työskentelivät. Joulukaupunki oli suurkaupunki kaikessa sen merkityksessä. Päivisin kadut olivat vilkkaat ja täynnä jalankulkijoita, rekiä ja kelkkailijoita. Lumivallit reunustivat jokaista kävelytietä, toria ja rakennusta, mutta itse kulkuväylät olivat lämpöiset ja sulat. Jopa öisin Kaupunki tuntui hehkuvan elämää, valoa ja lämpöä. Mitä lähemmäs joulukuuta päästiin, sitä vilkkaammaksi Kaupungin liikenne ja kaupankäynti muuttui.
Tiedustelutoimisto sijaitsi pääkadun varrella heti vastapäätä suurta kaupungintaloa. Toimistorakennus oli suuri ja harmaa, hyvin virallisen näköinen ja se oli yksi keskustan korkeimmista rakennuksista. Korkeampia olivat vain muutamat asuinkerrostalot sekä kansainvälinen arkistomuseo, joka kohosi aivan tiedustelutoimiston takana.
Sed ja Ben kävelivät hiljaisuudessa (mikä sinänsä oli heille harvinaista) ja saapuivat pian varjoon, jonka toimisto loi kadun ylle. He kävelivät pienet rappuset pääsisäänkäynnille ja avasivat sitten lasioven astuen sisään eteisaulaan. Aula oli kirkas ja puhdas sekä hyvin hiljainen. Itse aulahuone oli muodoltaan miltei pyöreä. Sed siristi silmiään. Hänen mielestään aula oli liian virallisen näköinen ja jos hänellä olisi ollut jotain sanottavaa asiaan, olisi hän ensimmäisenä kiskonut sarveiskalvontappajalamput irti katosta. Pojat kävelivät viitat perässään liehuen vastaanottotiskille, joka sijaitsi aulan keskellä. Tiskin takana huoneen perällä odotti kolme avonaista hissiä ja tiskin oikealla puolella oli muutama rivi mukavan näköisiä odotuspenkkejä. Itse tiskin takana istui juron näköinen vanha tonttumies, joka naputteli tietokonettaan ja nosti katseensa vasta, kun Sed ja Ben pysähtyivät tiskin luo.
"Nimi ja virkatunnus", pyysi jurottaja laiskasti ja asetti silmälasejaan paremmin hieman kyhmyiseen nenänvarteensa.
"Seddharth Green, virkatunnuksella Y-788"
"Adeben Green, virkatunnuksella Y-789"
"Katsotaan", tonttu naputteli tietokonettaan ja Ben haukotteli näyttävästi Sedin venytellessä hänen vieressään. "No niin. Palaverihuone 147, kerros seitsemän. Luonne: tehtävänjako", vanhus ilmoitti tylsästi ja kuittasi pojat saapuneeksi.
"Selvä kapu!" Ben letkautti kovaäänisesti ja vanha tonttu mulkaisi häntä ärsyyntyneesti.
Pojat marssivat hissiin ja seitsemänteen kerrokseen. Palaverihuone löytyi nopeasti, sillä he olivat olleet siellä monta kertaa ennenkin. Oveen oli kiinnitetty isoin messinkisin laatoin numerot 147. Sed avasi oven ja johdatti itsensä ja veljensä sisään.
Huone oli pitkä ja korkea. Koko ulommainen seinä oli täynnä suuria ikkunoita, jotka laskivat sisään Kaupungin öistä välkettä. Takanurkassa kohosi upea koristeltu joulukuusi ja sen vieressä kiilteli seinään upotettu litteä tietokoneen näyttöruutu. Huoneessa ei ollut muita kalusteita kuin koko huoneen pituinen massiivinen pöytä ja tuolit aseteltuna sen molemmin puolin. Yhteensä näitä tuoleja oli kolmekymmentä, mutta vain kahdeksan oli niistä täytettynä. Sed ja Ben olivat numerot yhdeksän ja kymmenen istuessaan alas vierekkäisille istumapaikoille. Osa paikallaolijoista tervehti veljeksiä kohteliaasti näiden saapuessa. Kaikilla huoneessa olijoilla oli päällään samanlaiset virkapuvut kuin veljeksillä. Tai ainakin melkein. Pöydän päädyssä heitä tarkkaillen seisoi keski-ikäinen tonttumies, jonka puku oli muuten identtinen heidän asustuksensa kanssa, paitsi että tällä tontulla oli kravaatissaan suuri kultainen arvomerkki: Päällikkötonttu Elmer Drummond.
"Tässä sitä taas ollaan", haukotteli Sed ja otti rennomman asennon tuolillaan.
"No niin, nyt olemme kaikki paikalla", aloitti pöydän päässä seissyt tonttumies puhumaan. "Tervetuloa ryhmä kolme. Tervetuloa takaisin kotiin, takaisin oikean työnne pariin. Olette ahkeroineet viime kuukaudet rekrytoiden ja kouluttaen uusia tulokkaita, mutta nyt on taas aika aloittaa oikea uurastus"
"Drummond aikoo taas näköjään pitää tiukkaa linjaa", kuiskasi Ben tietävästi Sedin korvaan.
"Tänään meillä on tarkoitus käydä palaverissa tehtävänjako. Ensi viikolla kokoonnumme samaan aikaan ja jaamme kohteet seuraavalle viikolle", päällikkö Drummond selitti kaivaen samalla salkustaan kasan papereita.
"Eikö meillä olekaan enää kahden viikon välein palavereita?" Sed keskeytti ja päästi tuolinsa jalat kolahtamaan takaisin maahan keikuttuaan aikansa.
"Miten puhuttelet esimiestäsi, Green?" Drummond tiuskaisi nousten täyteen pituuteensa selvästi ärsyyntyneenä Sediin. Sed huokaisi.
"Arvoisa herra tonttupäällikkö Drummond, ovatko palaverikäytännöt muuttuneet?" Sen leperteli hymyssäsuin, räpytteli tummia silmäripsiään ja kallisti päätään kuin koiranpentu.
"Hiukan liioiteltu, mutta parempi. Katsohan suusi perään, Green. Ei ole hyväksi olla liian rääväsuinen. Ja sinä myös, toinen Green", Drummond osoitti Beniä.
"Mitä? Enhän minä edes sanonut mitään!" Ben puolustautui levittäen kätensä kysyvästi.
"Et niin, mutta kokemuksesta tiedän, että et sinäkään hiljaa osaa pysyä", päällikkö selitti ja jatkoi monologiaan ennen kuin Ben ehti huutaa vastalausetta. "Ja kyllä, muutimme palaverikäytänteitä siten, että tästä lähtien kokoonnumme kerran viikossa tehtävänjakoon. Tämä tarkoittaa myös sitä, että teidän on käytävä entistä useammin arkistoimassa tuloksenne, sillä useammilla tehtävänjaoilla saamme katettua suuremman alueen ja enemmän ihmisiä"
"Päällikkö Drummond, mikä on siis meidän uusi keskivertosaldomme? Monenko prosentin hyöty tästä on?" viittasi eräs tonttumies. Samm Glounen oli ollut Sedin ja Benin opiskelutoveri tiedusteluopistossa. Opettajat olivat kehuneet häntä vuosikurssinsa lahjakkaimmaksi. Sed ja Ben olivat puolestaan kehuneet häntä perännuoleskelun maailmanmestariksi. Mielipiteensä kullakin.
"Vakoiluparin uusi saldo tulisi olla noin kolmekymmentäkaksi arkistoitua tulosta viikossa eli mikäli pysytte ruodussa tulemme kasvattamaan tehokkuuttamme viidelläkymmenellä prosentilla"
"Se tekee 4 ja puoli ihmistä per päivä, jos emme nuku tai syö tai vakoile sairaanhoitajien pukuhuoneita", Ben supatti Sedille ja Sed tirskahti. Onneksi päällikkö ei huomannut.
"Alueet jaetaan seuraavasti: tontut Z-456 ja F-233 eteläiseen Norjaan, rajana Trondheim. Tontut K-997 ja K-545 siitä ylöspäin pohjoiseen Norjaan", Drummond jakoi ohjeita ja sitä mukaan kun hän luetteli aluejakoa, nousivat kyseiset tonttuparit ylös, ottivat päälliköltään kansion ja kävelivät ulos palaverihuoneesta.
"Viime vuonna oltiin Ruotsissa, mitähän tänä vuonna?" Ben kääntyi kuiskuttamaan Sedille.
"Huh, toivottavasti ei ainakaan uudestaan Ruotsiin", värähti Sed.
"Tontut G-333 ja D-110 Ruotsin eteläinen osa, rajana Sundsvall. Tontut L-050 ja J-776 Ruotsi siitä ylöspäin", Drummond luetteli ja lopulta huoneessa oli enää jäljellä Sed ja Ben. "Te viisastelijat jaatte Suomen tonttujen H-488 ja V-100 kanssa. He liittyvät tämän joulun jälkeen ryhmäämme. Te kaksi saatte eteläisemmän puoliskon Suomesta, rajana Oulu. Tulokkaat hoitavat pohjoisen", Drummond selitti ja veljekset nousivat tuoleiltaan. Sed nappasi heille tarkoitetun kansion pöydältä.
"Eipähän ainakaan ole Ruotsi", Ben totesi hiljaisella äänellä veljelleen, joka tuuletti äänettömästi. Pojat lähtivät kohti uloskäyntiä, kun Drummond rykäisi yllättäen.
"Ja pojat", hän aloitti. "Tällä kertaa en sitten halua kuulla valituksia siitä, kuinka te muka vahingossa siirsitte satakaksitoista sikaa palolaitoksen tiloihin!"
"Älä huoli päällikkö hyvä", Ben lohdutti. "Totesin juuri Sedille, että eipähän olla ainakaan Ruotsiin menossa!" Veljekset livahtivat äkkiä nauraen ulos ovesta ennen kuin päällikkö ehti sanoa varmasti huolella valittuja sanojaan heille.
"Oijoi, tästä se taas alkaa", huokaisi Sed hymyssä suin ja avasi tehtäväkansion.
"Kuka saa kunnian olla ensimmäinen uhrimme?" Ben tiedusteli ja kurkki Sedin olan yli kansiota.
"Jyväskylä, Emma Vesterinen, 17-vuotta", Sed luki kansiosta tottuneesti, taittoi kansion reppuunsa ja käveli veljensä perässä ulos toimistorakennuksesta kohti Joulumaan rajaa.
-
Nythän päästään asiaan!
Hienoa, hienoa, tykkään kovasti. Tonttuveljekset on sulosen vallattomia kun ne koko ajan kuittailee toisilleen ja kaikille muillekin :D
Jatkoa taas, hihi :DD
Tom^^
-
Tämän luvun jälkeen päästään ns. itse asiaan ;)
7. En etsi valtaa loistoa
"Ärsyttävää, tylsää, murisuttaa", Emma jupisi lämpöiseen kahvikuppiinsa istuessaan Laren kanssa pienessä kodikkaassa kahvilassa Jyväskylän keskustassa.
"Älä nyt, on niitä muitakin työpaikkoja", Lare lohdutti mutustaen tuoretta hillomunkkia. Emma mulkaisi häntä masentuneena ja työnsi oman munkkilautasensa syrjään.
"Kuten?" hän tivasi Larelta, joka parhaillaan pyyhki pöydälle varisseet sokerit sujuvasti lattialle. "McDonald'sin vuorot ovat täynnä, Seppälä ei palkkaa ketään ja Citymarket ottaa vain oppisopimustyöntekijöitä", Emma luetteli ja painoi punaisen päänsä käsiinsä. Hänen tukkansa oli edelleenkin kostea heidän poljettuaan koko päivän tihkusateessa ympäri kaupunkia.
"Voisin kysyä meidän äitiltä palkkaako Lassila opiskelijoita", ehdotti Lare sympaattisesti. Emma oli vajonnut niin täydelliseen epätoivoon, että ei edes jaksanut vastata vaan pudisti vain päätään. "Miksei?" Lare tivasi kärsivällisesti.
"Koska kuitenkin Lassilalla on joko tiukka budjetti, täydet vuorot, naamaraja tai sitten he palkkaavat vain presidenttiehdokkaita!" puuskahti Emma kimeämmin kuin oli tarkoittanutkaan ja viereisen pöydän vanha pariskunta kääntyi katsomaan heitä kummissaan. Lare ei vastannut mitään. Hän taisi aavistaa, että Emma halusi olla hetken omissa ajatuksissaan ja leppyä suurimmasta pettymyksestä. Miksi asioiden piti olla niin vaikeita? Eihän hänen tarvitsisi tienata kuin alle viisikymmentä euroa kuussa, luulisi sen olevan helppoa. Emma nojasi edelleen käsiinsä, mutta nosti hiukan päätään katsellakseen ympärilleen. Kahvila jossa he istuivat oli pieni ja hyvin lämmin. Perimmäiseen nurkkaan oli asetettu kaksi kahdenistuttavaa sohvaa ja pieni kirjahylly. Sohvien välissä oli matala pöytä, jonka päällä lojuivat uusimmat sanomalehdet ja muutama aikakausilehti. Ulko-oven puoleinen seinä oli yksi suuri ikkuna, jonka yhteyteen oli rakennettu lyhyt baaritiski jakkaroineen. Vastapäisellä seinällä taas oli myyntitiski, jonka takana vanhahko nainen touhusi kahvipannujen kanssa. Nainen näytti kiireiseltä, väsyneeltä.
"Ahaa!", Emma riemastui ja hänen malakiitinvihreisiin silmiinsä syttyi innostuksen valo. Hän hyppäsi alas tuolilta, työnsi kasvoilla roikkuneet hiussuortuvat korvansa taakse ja käveli reippain askelin tiskin luo.
"Odotapas hetkinen", vanha nainen huikkasi tiskin takaa huomatessaan Emman. Nainen touhusi hetken aikaa tuoden tuoretta kahvia tarjolle ja hakien muutamat tyhjät kahvikupit pöydiltä tiskiin. Lopulta nainen pysähtyi Emman eteen myyntitiskin taa ja otti kasvoilleen leveän, aidon hymyn. "Mitäs saisi olla?"
"Töitä", Emma töksäytti vahingossa ja punastui nenänpäätä myöten.
"Anteeksi?" vanha nainen kysyi edelleen hymyillen. Emma veti syvään henkeä ja keräsi itsensä kokoon.
"Siis piti sanoa, että päivää", Emma korjasi ja tarjosi kättään naiselle. "Emma Vesterinen"
"Aune Liinoja", nainenkin esitteli itsensä ja tarttui Emman käteen. Emma tajusi, että hänen kätensä tuntuivat varmaan hyvin kylmiltä naisen lämpöisissä kourissa, sillä nainen värähti hiukan tarttuessaan hänen käteensä.
"Tulin kysymään, että olisikohan teillä tarvetta kahvila-apulaiselle?" Emma hymyili naiselle, Aunelle, joka katsoi häntä hiukan kummissaan.
"Vai että kahvila-apulaiselle? Enpä ole aiemmin tullut ajatelleeksikaan tuollaista vaihtoehtoa", Aune pohti ääneen ja Emman vatsassa muljahti. Oliko se hyvä vai huono muljahdus, sitä hän ei vielä tiennyt.
"Niin. Voisin keittää kahvia ja tiskata. Ja lakaista lattioita. Ja viedä roskia. Mitä vain mieleen juolahtaa", Emma luetteli nopeasti. "On varmaan raskasta pyörittää kahvilaa yksin"
"Voi, enhän minä tätä yksin pyöritä. Mieheni Rainer ja minä perustimme yrityksen kaksikymmentävuotta sitten ja nyt itse asiassa nuorin poikamme Toni omistaa yli puolet Cafe Aunesta. Minun ja Rainerin kuuluisi oikeastaan olla jo eläkkeellä", Aune naurahti ja nappasi tiskin alta puhtaan kahvikupin.
"Tarvitsisitteko silti apua silloin tällöin? Olen vielä lukiossa, mutta etsin ilta - ja viikonlopputöitä, eikä minun tarvitsisi edes joka ilta tulla, ellette halua?" Emma selitti nopeaan tahtiin ja hänen sydämensä läpätti kuin kilpajuoksijalla.
"Hmm, minun pitää kysyä Rainerilta ja tietenkin Tonilta", Aune mietiskeli hiljaa ja kaatoi samalla kahvia kuppiin, jonka hän oli hetki sitten kaivanut tiskin alta. "Tuossa", Aune ojensi kiehuvan kuuman kahvikupposen Emmalle. Emma meni hiukan hämilleen, mutta päätti kuitenkin ottaa kahvin vastaan.
"Odotas käyn hakemassa rahapussini", Emma sanoi ja oli jo kääntymässä takaisin pöytäänsä päin hakeakseen repustaan lompakkonsa, mutta Aune pysäytti hänet.
"Ei sinun tarvitse maksaa, tyttökulta", Aune hymyili iloisesti ja vinkkasi silmäänsä. "Talo tarjoaa työntekijöiden kahvit, olen varma että Rainer ja Toni ovat samaa mieltä"
-
:)
Se saa töitä! Hienoa!!!
Taas oli hieno luku, kiitos :D
Tom^^
-
Kiitos ^^ nyt olis taas poitsujen vuoro :)
8. Kuin varpunen jouluaamuna
"Näkyykö ketään?"
"Älä tunge!"
"No enhän minä muuten näe!"
"Mutta minä näen!"
"Niin?"
"Niin!"
Ben ja Sed tirkistelivät pienen ikkunan läpi törkkien ja tuuppien toisiaan. He olivat saapuneet Joulumaan rajalle ja olivat siirtymässä Jyväskylään kunhan reitti olisi selvä. He seisoivat pienessä ja pimeässä miltei hissimäisessä tilassa ja kurkkivat laatikkomaisesta ikkunaruudusta ulos.
"Nyt!" kuiskasi Sed, joka oli veljeksistä pidempänä valloittanut paalupaikan ikkunan viereltä. Hän kurkotti kääntämään ikkunan vieressä olevaa vipua ja heidän edessään ollut seinä avautui puoliksi kuin auton peräluukku. Tonttupojat kapusivat ylös luukusta hyvin nopeasti ja sulkivat sen perässään.
"Oi, raitista ilmaa!" huokaisi Ben venytellen. "Viitat pois?"
"Viitat pois", vahvisti Sed ja veljekset riisuivat vihreät viittansa ja sulloivat ne selkäreppuihinsa. Ben nappasi myös kravattinsa hilpeästi vihellellen kaulaltaan ja tunki sen viittansa jatkoksi. Sed seurasi pikkuveljensä esimerkkiä.
"Menenkö ihmisestä?" Ben kysyi veljeltään levitellen käsiään ja pyörähti hieman balettimaisesti ympäri.
"Hyvä kun menet edes tontusta", kuittasi Sed ja tarkkaili omaa olemustaan pankin heijastavasta ikkunasta. He olivat saapuneet Jyväskylän keskustan laitamille. Ben hengitti syvään kirpeää yöilmaa ja vilkaisi myös kuvajaistaan näyteikkunasta. Hän näytti erittäin ihmisimäiseltä mustissa vaatteissaan, mutta hänen pitkät ja suipot korvannipukkansa paljastivat hänet. Ben vilkaisi veljeään, jonka korvat piiloutuivat kätevästi hiusten alle.
"Ehkä minunkin pitäisi kasvattaa tukkani pidemmäksi", tuumi Ben ja kaivoi reppunsa pikkutaskusta mustan pipon. Hän asetti pipon huolellisesti hiustensa päälle ja tarkasti uudelleen ulkonäkönsä. Pipo peitti korvat, mutta sai hänet näyttämään jurommalta kuin oli.
"Ei pitkä tukka sopisi sinulle", Sed kommentoi. "Sitä pitää osata kantaa tyylillä!" Sed haroi omaa tukkaansa erittäin omahyväinen ilme kasvoillaan ja hymyili viekkaasti omalle peilikuvalleen.
"Ehkä sinun pitäisikin pyytää siirto Ruotsiin", Ben jupisi ja Sed näytti hyvin aikuismaisesti kieltä hänelle. "Näytä sitä kansiota"
Sed kaivoi päällikön antaman kansion repustaan ja avasi sen varovasti, etteivät irtopaperit päässeet tippumaan. Hän nappasi ensimmäisen paperinipun, joka oli yllättävän paksu ja ojensi sen veljelleen. Kansion hän sulki ja laittoi takaisin reppuun. Ben tutki ja selaili Sedin antamaa paperinippua ja vihelsi hämmästyneenä.
"Mitä?" Sed ihmetteli.
"Johan on ensimmäinen keikka!" Ben virkkoi selaillen edelleen papereita. "Tälle kohteelle on määrätty kaksikymmentä testiä kymmenen sijaan!"
"Mitä?" Sed toisti tällä kertaa hiukan kovempaa. "Siis mitä?"
"Lopeta, kuulostat ihan papukaijalta"
"Äh, ole hiljaa tilitantta"
"Se on itse asiassa talitintti"
"Viisastelija"
"Itse olet", Ben tuhahti ohimennen. "Katso nyt", hän näytti paperinippua veljelleen selaillen sen sivuja. "Hämähäkkitesti, lompakko-, koira- ja lapsi kaupassa-testit! Ja siinä olivat vasta helpot!"
"Ystävä hädässä, vihollinen vaikeuksissa, orpo ja varas", luetteli Sed ääneen paperinipun viimeisen sivun otsikkoja. "Tässähän tarvitaan jo taitoa!"
"No siitähän ei ainakaan meikäläisellä ole puute", virkkoi Ben iloisesti ja antoi Sedin laittaa paperinipun takaisin reppuunsa.
"Siitä puhe, mistä puute", huomautti Sed ja lähti kävelemään pankin viertä Ben perässään kohti kadun päässä sijaitsevaa puistoaluetta.
"Sinähän siitä taidosta puhuit!" Ben korjasi ja veti automaattisesti pipoa syvemmälle päähänsä, kun yksinäinen pyöräilijä ohitti heidät.
"Ja sinä puutteesta!"
"Eli? Oletko nyt aivan tonttu? Sinä puhut taidosta, senkin taidoton varpunen, joten sinulla on vakava taidonpuutesyndrooma! Minä puhuin ensin puutteesta, joten minulla on puutteen puute, jos kerran siitä puhe mistä puute!"
"Varpunen?" ihmetteli Sed ja kääntyi Benin perässä kostean nurmikon läpi pieneen leikkipuistoon. "Mikä ihmeen varpunen?"
"No sinä!" Ben tuhahti ja hyppäsi ketterästi keinujen läpi jatkaen matkaa sivukadulle.
"Paraskin kukkoilija", Sed mumisi ja kiersi keinut veljensä perään.
Pojat suuntasivat kuin sanattomasta sopimuksesta kohti Jyväskylän keskustaa, mutta kääntyivätkin ennen sinne saapumista pois kadulta pienelle hiukan kapeammalle hiekkakujalle. Yö oli jo ehtinyt pitkälle ja pilvet peittivät tähtitaivaan sekä kuun. Ben tuumi, että edellinen päivä sekä ilta olivat luultavasti olleet sateen täyteisiä, sillä maassa oli lätäköitä. Ilmassa tuntui olevan myös pakkasta ja pienimmät lammikot olivatkin jo saaneet ohuen hileisen jääpeitteen pinnalleen. Hento jää murtui rapisten veljesten kenkien alla ja heidän askelensa sekä hiekan ropina kaikuivat äänekkäästi autiolla kujalla.
Kävelykujaa reunustivat kerrostalojen umpinaiset seinät sekä toisella puolen pieni ruskea aidanpätkä, joka kuului vanhalle omakotitalolle. Pojat kävelivät kujan päähän ja kääntyivät oikealle kohti omakotitaloaluetta. He kulkivat vaitonaisina ja Ben huomasi sivusilmällä, kuinka hänen isoveljensä haukotteli makeasti. Mukavaa, Ben ajatteli. Jos Sed oli jo työn alkaessa väsynyt, oli heillä luultavammin tiedossa hyvin levoton ja hervoton loppukeikka.
Ben ja Sed talsivat omakotitalojen välisiä hiekkateitä, jotka kääntyivät ja kaartuivat välillä myös ylä-ja alamäiksi. Vihdoin he saapuivat pienelle hiekkaiselle parkkipaikalle ja Saana-nimisen kuppilan luo. Kuppila sijaitsi kodikkaasti talojen välissä ja se olikin monen perheenisän kantajuottola. Saanan ulkoseinät olivat hiukan rapistuneet ja tiputtaneet valkoista maaliaan, mutta sen sisältä kantautuvat lämmin valo tuntui marraskuisena yönä hyvin kutsuvalta. Oven molemmin puolin ripustetut lyhdyt valaisivat kulkuväylän tonttuveljeksille, kun he kulkivat vielä viimeiset askeleet kohti kuppilaa.
"Vihdoin perillä", huokaisi Sed hiljaa ja tarttui puiseen ovenkahvaan vetäen oven auki. Pojat astuivat sisään ja Ben hymyili huomatessaan, ettei mikään ollut oikeastaan muuttunut. Heidän oikealla puolellaan avautui pieni sali, joka oli täytetty eripari tuolein ja pöytäryhmin. Salin perällä oli piano, johon kukaan ei ollut koskenutkaan muutamaan vuoteen ja pianon päälle oli pinottu muutama korttipakka sekä lautapeli. Ovelta pääsi suoraan baaritiskille, joka oli koko salin pituinen ja baaritiskin takana seisoi edelleen vitriineissä muutamia erikoisviskejä ja oluita. Vitriinien päälle oli seinään kiinnitetty suuret poronsarvet, joista roikkui muutama hassun värinen unisieppari. Tiskin takana seisoi myös sama vanha ukko täsmälleen samassa kohtaa kuin heidän edelliskäyntinsä aikana. Ukko oli lyhyt sekä hiukan pullea ja hänellä oli harmaantunut parta, joka peitti koko leuan. Päässään hänellä oli kulahtanut neljän tuulen hattu ja päällään harmaa villapaita sekä olohousut.
"Terve, Retu", Ben tervehti vanhaa ukkoa ja istahti tiskin ääreen asetetulle baarijakkaralle Sedin seuratessa hänen esimerkkiään.
"No pojat terve!" ukko tervehti hauskalla äänellä niin pontevasti, ettei se sopinut hänen harmaaseen ulkomuotoonsa pätkän vertaa. "Taas täällä päin?"
"Jep, tällä kertaa ihan oikeasti töissä", kertoi Sed Retulle, joka juuri laittoi kahta suurta mukia takanaan olleeseen mikroon.
"Ensimmäinen keikka on itse asiassa ihan täällä Jyväskylän sisällä", täsmensi Ben. Retu paineli mikron nappuloita ja kuului hiljainen hurina, kun mukit pyörivät mikron sisällä.
"Onko joku tuttu?" Retu tiedusteli ja nojasi poikia vastapäätä tiskiin.
"Vesterinen, Emma", Ben muisteli. "Ei taida olla sinun tuttujasi, on meinaan vasta 17-vuotias"
"Älähän nyt, poikaseni. Olettehan tekin minun tuttavapiiriäni vaikka olette vielä alle kahdenkymmenen! En minä nyt sentään niin vanha muinaismuisto vielä ole!" Retu tuhahti ja naksutteli kieltään. Samassa mikro kilahti ja Retu kääntyi ottamaan kaksi kiehuvan kuumaa kaakaota ulos mikrosta ja asetti ne baaritiskille Benin ja Sedin eteen. Pojat tarttuivat kylmin käsin mukeihin ja hörppivät kiitollisina juomiaan.
"Kiitos, Retu", Sed supatti kaakaomukiinsa. "Meillä oli itse asiassa ihan oikeastikin asiaa"
"Ette siis tulleet vain ratsaamaan kaakaovarastoani", tiesi Retu ja pojat nyökkäsivät.
"Tarvikkeemme ovat vähissä", Sed kertoi ja Ben nyökytteli juoden samalla ahnaasti kaakaotaan. "Lopeta jo se nyökkääminen, näyttää kuin sinulla olisi jotain ongelmia"
"Ei minulla mitään ongelmia ole, sinullahan - ", Ben aloitti., mutta Sed keskeytti hänet.
"Varpunen, varpunen!" Sed huusi nopeasti ja osoitti Beniä, joka oli purskahti ihmeissään kaakaoonsa.
"Nythän sinä lopullisesti sekosit!" Ben totesi, mutta Sed pudisti päätään tyytyväisen näköisenä.
"Ei, ajattelin vain lopettaa tämän tyhmän alkavan kinan toteamalla, että sinä olet tällä kertaa se taidoton puutevarpunen ja piste!"
"Puutevarpunen?" Retu ihmetteli, mutta jatkoi sitten. "Ei vaan, antakaa olla, en halua edes kuulla", hän nauroi harmaaseen partaansa ja avasi jalkojensa tasolla olevan baaritiskin alakaapin. "Mitä te tarvitsette?"
Ben kääntyi katsomaan Sediä, joka puolestaan tuijotti häntä odottavasti.
"No?" Sed kysyi Beniltä vaativasti ja Ben huokaisi kärsimättömästi.
"No mitä? Sinullahan se lista on repussasi!"
"Ai niin!" Sed riemastui ja Ben laski päänsä käsiinsä. Todellakin, tästä oli tulossa piiiiiiiiiiitkä keikka. Sed kaivoi paperinipun repustaan ja avasi sen. "Katsotaanpa", hän mutisi selaillen papereita. "Koppisjauhetta, unihiekkaa, kangastuspölyä, kangastuspölyä, kangastuspölyä -"
"Eli paljon kangastuspölyä. Mitä muuta?" Retu keskeytti ja sitä mukaa kun Sed luetteli tarvittavia raaka-aineita, lastasi hän niitä baarin alakaapista tiskille. Ben taas puolestaan oli avannut oman reppunsa ja sujautti pienet purnukat tiskiltä repun pikkutaskuun turvaan.
"- kangastuspölyä, koirankeksejä ja ketjuleikkurit", Sed lopetti ja Retu kääntyi katsomaan häntä kummissaan.
"Ketjuleikkurit ja koirankeksejä? Oletko tosissasi?" hän ihmetteli. "Harvoin tänne tulee tonttuja pyytämään minulta ketjuleikkureita"
"Niin", myötäili Ben. "Onko sinulla sellaisia?"
"Ei taida nyt ikävä kyllä lojua sellaisia varastossa. Eikä minulla kyllä ole koirankeksejäkään, sillä harvoinpa minulla täällä koiriakaan käy kylässä"
"Eikä näköjään käy muitakaan", Sed vinkkasi tyhjän salin puolelle, mutta Retu vain kohautti olkapäitään.
"Arkisin on aina hiljaista. Kyllä lauantaisin kauppa käy", Retu kertoi. Ben sulki reppunsa ja nousi ylös jakkaraltaan.
"Kiitos kaakaosta ja varastontäydennyksestä", Ben kiitti ja myös Sed nousi ylös tuoliltaan. "Meidänkin täytyy nyt kiiruhtaa seuraavaan paikkaan. Ja huomenna on luultavasti kauppareissu tiedossa. Täytyy ostaa muutamat keksit ja leikkurit"
-
Oi ^^ Jatkoa tullut!
Tämä on edelleen niin ihana ja vastustamaton tarina, en ymmärrä miks ei saa enempää kommentteja D: Tykkään kovasti ja pojat on supersuloisia, edelleen.
Anteeksi olen tyhmä (ja mitä luultavammin vastaus on lukenut jossain luvussa, mutta olen tunnetusti huonomuistinen, niin en muista), mutta mitä tonttupojat oikein testaa ihmisistä? Ilmeisesti ne tutkii että onko hyvä ihminen vai paha. Mutta tutkiiko ne, että onko ihminen joululahjojen arvoinen vai onko kyse jostain muusta?
Tom^^
-
Kiitos Tom :) aika oikeilla jäljillä olet tuossa tutkimisjutussa, se selviää kyllä tarkemmin myöhemmin :) Seuraava luku on vähän lyhkäsempi. Tein siitä ensin pidemmän, mutta ei se oikein toiminut, joten tällä mennään!
9. Maa on niin kaunis
Marraskuinen yö valtasi metsän kaamoksellaan ja pimeys leikitteli liikehtivillä varjoillaan. Puut oli riisuttu lehtipuvuistaan ja ne värisivät hennossa tuulessa kuin palellen. Metsä oli autio, hiljainen. Vain tuulessa tanssivat lehdet pitivät unetonta rapinaa, jota kukaan ei ollut kuitenkaan kuulemassa. Vastasyntynyt pakkanen halusi jo värjätä maan valkeaksi.
Ja silloin jotain tapahtui. Virvatulet laukkasivat paikalle, mutta eivät taivaalle vaan maankamaralle. Ne kumpusivat hallaisesta nurmesta ja kiipesivät kohti puiden latvoja. Päästessään puiden latvoihin virvatulet purkautuivat ilmaan kuin haihtuen ja tippuivat taas kirpeänä tihkusateena maahan. Ne paloivat kirkkaasti ja lämpöisesti kuin liekehtivä sydän pimeässä metsässä. Virvatulten palo kirkastui ja kutistui. Ne käpertyivät itseensä ja yhdeksi kuin pieni lapsi. Yhdeksi muodostunut virvatuli nauroi heleästi. Sitten se nousi seisomaan ja käveli syvemmälle metsään jättäen palaneen mustan ringin siihen, missä oli hetki sitten istunut. Se hyppeli ja tanssi kuin liekittömästi palava aave ja hymyili. Hymyili kauniimmin kuin mikään olento maan päällä. Hymyili uskaliaasti ja kirkkain silmin. Hymyili piilotellen ja salaa.
Hymy ei ollut ystävällinen.
-
Jopas jotakin...
Vaikuttavasti kuvailtua! Pidin (taas kaikkien yllätykseksi.. :D) tästä erittäin paljon, vaikka nyt mua jääkin häirtsemään, että kuka, missä, mitä, häh, enymmärrä ja silleen. :)
Toivottavasti tulee nopeasti taas uusia lukuja, en malttaisi millään odottaa!
Tom^^
-
Ja tässä taas jatkoa Tomille :)
10. Enkeli taivaan
Sed puhalteli valkeisiin käsiinsä ja hieroi niitä napakasti yhteen. Hänellä kesti aina hetken tottua pakkaseen. Tottahan myös Joulumaassa oli kylmä, mutta siellä kylmyys oli erilaista. Jollain tavalla lämpöisempää kylmyyttä, kun taas ulkomaailmassa kylmyys oli purevaa ja pistävää. Sed kulki vaitonaisena Benin vierellä. Ben oli piilottanut kalpeat kasvonsa nenää myöten mustan kaulahuivin sisään ja vetänyt pipon melkein silmilleen.
"Ei sinulla sattuisi olemaan varapipoa mukana?" Sed kuiskasi ääni hiukan väristen. Ben pudisteli päätään.
"Ei ole. Mikä on? Eikö kauniit kutrisi olekaan tarpeeksi lämpöiset?" Ben heitti ivallisesti hymyillen ja Sed tuhahti.
"Voisitko tökätä kielesi lyhtypylvääseen ja olla vaihteeksi hiljaa?"
"Sinähän sen sanaisen arkkusi ensin avasit! Ja ihan tiedoksesi vaan, olen oppinut virheistäni", Ben tokaisi kaulahuivinsa sisältä ja tönäisi Sediä veljellisesti.
"Eli olet oppinut olemaan hiljaa vai?" Sed täsmensi.
"Ei, vaan osaan nykyään pysyä kaukana lyhtypylväistä!"
Sed vaipui ajatuksiinsa loppumatkan ajaksi. Hän ja Ben olivat jo lähellä ensimmäisen kohteen kotia, mutta he eivät kiirehtineet askeleitaan, sillä he olivat sopineet suorittavansa ensimmäiset testit vasta aamulla, kun testikohde heräisi. Tokkopa kukaan keskellä arkiviikkoa aamuyöstä olisi vielä kovin hereillä. Myös ketjuleikkurit ja koirankeksit saisivat odottaa päivän saapumista. Sediä ihmetytti kovasti, miksi tälle yhdelle ihmiselle oli määrätty niin monta koettelemusta ja testiä. Oliko tyttö jollain tavalla erikoinen? Sed muisteli, että opistossa oli kerrottu keskimääräisen testimäärän olevan korkeintaan kymmenen. Sen piti olla riittävä määrä kartoittamaan ihmisen joululahjapisteet. Mutta kaksikymmentä testiä? Miksi ihmeessä, miksi juuri tämä ihminen, tämä tyttö?
Sed ja Ben kääntyivät tavalliselle omakotitaloalueelle ja löysivät oikean kadun nopeasti. Kadun keskellä oli kapea ajoväylä ja sen kummallakin puolen aukesivat asfaltoidut kävelytiet sekä pihoihin johtavat hiekkatiet. Talot olivat tavallisen kokoisia ja suurin osa oli vanhoja rapattuja rintamamiestaloja, mutta kadun päästä löytyi myös kaksikerroksisia rivitalonpätkiä sekä maalattuja puutaloja.
"Mikä se talon numero olikaan?" Ben kysyi ja Sed kaivoi taskunsa pohjalta pienen lapun, johon hän oli siistillä käsialallaan kirjoittanut kohteen osoitteen. Hänen mielestään oli helpompi ja nopeampi tarkistaa kriittiset tiedot lunttilapusta kuin koko elämän kokoisesta kansiosta.
"Herttatie 12", Sed luki lapusta ja taitteli sen takaisin taskunsa pohjalle.
"Okei", Ben vastasi. "Kysyin kyllä vain talon numeroa, enkä koko osoitetta, senkin neropatti"
"Itse olet patti"
"Tumpelo"
"Tunari"
"Porontuuppaaja"
"Lyhtypylväiden nuolija"
"13!" Ben huudahti piittaamatta Sedin viimeisimmästä lotkautuksesta ja Sed pysähtyi Benin esimerkkiä seuraten. Ben osoitti hymyillen suurta ruskeaksi rapattua taloa, jonka etuoven vieressä kimalteli numero kolmetoista.
"Senkin dementoitunut lumiukko! Se oli 12", Sed korjasi ja lähti kävelemään heidän tulosuuntaansa. Ben seurasi Sediä tuhisten ja ilmeillen. He olivat huomaamattaan kävelleet talon numero 12 ohi, mutta löysivät sen loogisesti heti kolmentoista vierestä. Numero kaksitoista oli kermanvalkoiseksi maalattu omakotitalo, jonka maali oli kuitenkin lautojen alaosista jo rapissut ja halkeillut. Ikkunanpielet olivat kodikkaan vaaleanruskeat ja tumma ulko-ovi kanteli messinkisellä nimikyltillä, että tässä talossa asui perhe Vesterinen. Ulko-ovelta avautui laatoitettu pihapolku kävelykadulle ja kävelykadulta olisikin nähnyt alakerran ikkunoista sisään, elleivät sälekaihtimet olisi olleet kiinni ja talo täysin pimeänä. Lukuun ottamatta yläkerran ikkunaa, joka kajasti pientä punertavaa valoa juuri paloportaiden yläpuolella.
"Kurkataanko?" Sed ehdotti ja osoitti talon sivussa olevia paloportaita. Ben nyökkäsi viekkaasti hymyillen ja tonttupojat hiipivät talon nurkan taakse. Sed tarttui kylmistä ja rautaisista paloportaista kiinni aikomuksenaan kiivetä ylös, mutta Ben vetäisi hänet alas.
"Miksi sinä saisit mennä ensin?" Ben kuiskutti ja tarttui myös kiinni portaista.
"Koska minä olen vanhempi!" perusteli Sed ja tuuppi Beniä pois portaiden luota.
"Ei sitä lasketa!"
"Lasketaanpa!"
"Ei lasketa!"
"Lasketaan!"
"Äh, antaa olla", Ben tuhahti. "Jos jätetään laskemiset matikkaneroille ja pulkkamäkeen ja kiivetään samaan aikaan?"
"Aika kapean näköiset tikkaat", totesi Sed mittaillen portaita silmillään.
"No emmehän mekään mitään leveäharteisia painonnostaja-uimareita ole"
"Puhu vain omasta puolestasi", Sed tuhahti, mutta tyytyi sitten kapuamaan tikkaita yhdessä veljensä kanssa. He liikkuivat hitaasti ja varovasti kuin keskenään kinastelevat varjot, mutta pääsivät kuin pääsivätkin lopulta ikkunan luo. Ikkunaa reunustivat huoneen puolelta turkoosit paneeliverhot, mutta sälekaihtimet oli nostettu kokonaan ylös. Kätevää, Sed ajatteli. Pojat kurkistivat varovasti ikkunasta sisään. Huone oli pieni, mutta kodikas. Siellä oli pieni televisio, kirjahylly sekä heti ikkunan alla luultavasti läksyjen tekoon tarkoitettu työpöytä. Huoneen seinustalla oli matala yöpöytä sekä sänky. Yöpöydän päällä oli punainen pöytälamppu, joka oli sydämen muotoinen ja hohti hennon kirkkaasti punaisena. Sydänlampun valo valaisi juuri ja juuri sängyn, sekä sängyn päällä makoilevan tytön. Tyttö nojasi päätä käsiinsä ja luki kirjaa keskittyneesti. Hän näytti väsyneeltä, mutta Sed ei kiinnittänyt siihen huomiota. Hänen sydämensä oli nimittäin lyönyt muutaman liikalyönnin ja pysähtynyt sitten miltei kokonaan. Tyttö sipaisi punaisen hiussuortuvan takaisin korvansa taakse ja silloin Sed tunsi taas sydämensä hakkaavan hullun lailla. Hän ei voinut lakata tuijottamasta tyttöä ja tytön kauniita piirteitä, kalpeita kasvoja, tummia silmäripsiä ja hentoa olemusta.
"Aika nätti", kuiskutti Ben Sedin korvaan.
"Nätti?" huudahti Sed miettimättä. Hän säikähti omaa ääntään ja tajusi huutaneensa liian lujaa. Pojat liukuivat nopeasti paloportaat alas ja sujahtivat äänettömästi nurkan taakse.
"Oletko sinä ihan hullu?" Ben tivasi kuiskuttaen. "On ihme, jossei hän kuullut sinua!"
Sed ei vastannut. Hän kurkisti varovasti nurkan takaa ja huomasi punaisen valon edessä tumman varjon. Tyttö oli kuullut hänet ja seisoi nyt ikkunansa luona. Sedin valtasi yllättävä houkutus kiivetä paloportaat takaisin ylös ja tytön luo. Hän vain vaivoin hillitsi itsensä ja kyykistyi Benin viereen painaen pään syliinsä syvään huokaisten.
"Tämä ei voi olla totta, tämä ei voi olla totta!" Sed mumisi käsiinsä ja Ben kyykistyi isoveljensä viereen huolestuneena. Vaikka Sed ja Ben kommunikoivat enimmäkseen kinastelemalla veljellisesti, huomasivat he silti aina, kun toinen oli oikeasti tosissaan tai hätää kärsimässä. Tämä oli juuri sellainen tilanne.
"Mikä sinun on?" Ben kuiskasi hiljaa. "Sed?"
"Minä en tiedä", Sed huokaisi ja nosti päänsä. Hän katseli taivasta mietteliäänä. "En ole ikinä kokenut tällaista"
"Millaista?"
"En osaa selittää", Sed parahti. "En ainakaan ilman, että se kuulostaisi liian imelältä"
"No anna tulla sitten se imelä versio", Ben pyysi.
"Tuntuu kuin-", Sed aloitti. "-kuin olisin katsonut tuonne huoneeseen ja jättänyt sydämeni sinne"
"Älä huoli veli, se oli vain lamppu. Olen melkein varma että sinun sydämesi on vielä jäässä rinnassasi", vitsaili Ben, mutta vaikeni nähdessään Sedin ilmeen.
"Ihan totta", Sed huokaisi. "Yksikään tyttö ei ole vaikuttanut minuun tällä tavalla, ja minä vasta vilkaisin häntä"
"Ja meidän pitäisi suorittaa hänellä vielä parikymmentä testiä", Ben muistutti.
"Miksi hänen pitää olla ihminen?" Sed ärsyyntyi ja käänsi katseensa mietteliäänä yläkertaa kohti.
"Ja miksi sinun pitää aina yrittää saada kaikki mitä haluat?" pohti Ben ääneen ja pudisteli väsyneenä päätään. "Tästä tulee vaikea joulu"
-
OIJOIJOI!!!
Et voi arvata miten innostuin kun oli tullut uusi luku ja kun sä oot niin hyvä kirjoittaja ja kun tää on niin hyvä tarina jaja!!!!
Ja ihan niinkuin se ei olis ollut tarpeeksi kivaa, että päätit piristää päivääni yliluonnollisen ihanalla kirjoituksellasi, niin kirjoitit noin ihanasti! :D Hah, mä arvasin, arvasin, ARVASIN että Sed ihastuu Emmaan! Hihihi :3 (miten niin tästä mun ihkuilusta huomaa, että tykkään romanttisista käänteistä??)
Jotenki musta tuntuu, että Emmasta ei olla kuultu vielä ihan kaikkea, kun sille kerran tehdään 20 testiä... Ja muutenkin, nyt kun ajattelee niin se on vähän outo tyyppi.
Mutta HAH, jatka jooko pliispliis piakkoin :D Mun on pakko saada lukea lisää!
Tom^^
/Muuten... onko tontut tässä sellasia lyhyitä, vai ihan ihmisen mittaisia? (Taas näitä mun typeriä kysymyksiä... :D)
-
Tattis, Tom :) tontut on ihan saman mittaisia kuin me ihmisetkin :) ja hei, tyhmiä kysymyksiä ei olekaan!
11. Hei tonttu-ukot hyppikää
Emma retkotti väsyneenä keittiön pöydän ääressä ja hörppi silmät puolittain kiinni aamuteetään. Hän haukotteli makeasti ja ajatteli hyödyntää jo valmiiksi auki olevan suunsa työntämällä pienen paahtoleivän palasen sinne samalla. Eipä tarvitsisi käyttää vähäisiä voimiaan turhaan suun aukomiseen. Emma kuuli kuinka hänen pikkuveljensä Emil käveli keittiöön ja asteli jääkaapille tutkimaan sen sisältöä. Hetken päästä tuolin jalat raapivat maata, kun Emil istuutui Emmaa vastapäätä pöydän ääreen.
"Nättiä sisko", Emil kommentoi ja Emma raotti silmiään hetkeksi tarkistaakseen vain, että näytti kieltä oikeaan suuntaan. Emma oli hyvin väsynyt ja se varmasti näkyi myös ulospäin. Hän tunnusteli tukkaansa, joka oli takkuinen ja tuntui levitoivan muutaman sentin hänen päänsä yläpuolella kuin pienellä trollilla. Viime yö oli mennyt pitkäksi, oikeastaan se oli venynyt aamuun asti. Emma oli nimittäin tullut kotiin vasta illalla kymmenen aikoihin ja muistanut vasta suihkussa käytyään, että heillä olisi seuraavana päivänä historian tentti, johon hän ei ollut lukenut sivuakaan.
"Kuulitko sinä yöllä mitään outoa?" Emma kysyi pikkuveljeltään, joka lusikoi viiliä ennätysvauhdissa suuhunsa. Emil vain kohautti harteitaan tietämättömän näköisenä. "Outoa", Emma jatkoi. "Olin nimittäin kuulevinani puhetta meidän pihalta"
"Yöllä vai?" Emil ihmetteli.
"Niin, tai oikeastaan se alkoi olla jo enemmän aamua"
"Jaa. Ai niin nyt kun muistan", Emil tokaisi ja nousi ylös pöydästä. "Voisitko soittaa sille Roopelle. En enää jaksa kuunnella sen jätkän vinkumista salilla"
"Äh, älä puutu siihen -"
"Hämähäkki"
"Mitä?" Emma ihmetteli ja Emil osoitti hänen teekuppiaan. Emma hätkähti vihdoinkin kunnolla hereille, sillä hänen teekuppinsa reunalla keikkui pieni musta hämähäkki. Emil nauroi makeasti, kun Emma sätkyi ylös tuoliltaan ja ravisteli jostain syystä tukkaansa hullun lailla.
"Näytät ihan mielenvikaiselta", Emil hekotti ja Emma lopetti tukkansa riuhtomisen ollessaan varma, ettei hämähäkki ollut teleportannut itseään hänen päähänsä.
"Ääliö", Emma morkkasi veljeään ja tarttui varovasti teekuppiinsa pitäen sitä käsivarren mitan päässä itsestään. Hän käveli varovasti keittiöstä ulko-ovelle, avasi oven ja kippasi koko kupin sisällön routaiselle pihanurmelle. Hämähäkki jäi kiinni tahmeaan teelaikkuun ja sätki selällään maassa. Jostain syystä Emman kävi sitä sääliksi ja hän nappasi lehdettömästä pensaasta pienen risun, jolla hän tökki hämähäkin pois teestä. Hämähäkki kääntyi vaivalloisesti oikein päin ja kipitti tiehensä. Emma seisoi hetken ulkoportailla katsellen hämähäkin perään ja miettien, ettei ollut ennen marraskuussa nähnyt noin virkeitä ötököitä. Hän suki punaista tukkaansa suoraksi ja hymyili leveästi itsekseen ajatellessaan omaa sätkykohtaustaan. Samassa tapahtui jotain hyvin outoa. Kasa papereita leijaili alas heidän pihapuustaan, niiden perässä tömähti kova musta kansio ja heti perään kuului äänekäs henkäisy sekä ilmiselvä läpsähdyksen ääni. Emma kohotti hiukan säikähtäneenä katseensa pihapuuhun ja hätkähti.
"Öh, tuota, huomenta", kuului puusta, missä kaksi poikaa istui jännittyneen näköisinä vierekkäisillä oksilla. Emma ei saanut sanaa suustaan, vaan seisoi vain järkyttyneenä ja tuijotti poikia. Kummatkin pojat olivat pukeutuneet hyvin tummiin vaatteisiin ja toisella oli jopa musta pipo päässään. Pojat katsahtivat nopeasti toisiaan ja lähtivät sen jälkeen kapuamaan ketterästi alas puun oksia pitkin. Alas päästyään he kävelivät järkyttyneen Emman luokse napaten samalla tippuneet paperit ja kansion mukaansa.
"Ei ollut tarkoitus pelästyttää", aloitti pipopäinen poika. Pojalla oli kalpeat kasvot ja suuret ruskeat silmät. Kummatkin pojista olivat täsmälleen saman pituiset, noin pään verran pidempiä kuin Emma ja heidän paitansa ja housunsa olivat identtiset keskenään, kuin jotkin epäviralliset virkapuvut. Pipopään vieressä seisovalla pojalla oli niin ikään ruskeat silmät, mutta hänen päässään ei ollut pipoa vaan kuriton tukka, joka valui rennosti hänen silmiensä yläpuolelle. Tämä poika tuijotti Emmaa tiiviisti kuin rekisteröiden jokaisen hänen liikkeensä mieleensä.
"Kuka-mitä-", Emma aloitti ihmeissään.
"Anteeksi että häiritsemme näin aamusta. Olimme suorittamassa - öh- työtehtävää, kun kömpelö - hmm- assistenttini tiputti kansiomme taidokkaasti näpeistään. Pahoittelen suuresti häiriötä", pipopää selitti kohteliaasti.
"Työtehtävää? Meidän pihapuussamme?" Emma alkoi herätä alkujärkytyksestään ja hän tunsi hiukan ärsyyntyvänsä. Keitä nämä tyypit oikein luulivat olevansa?
"Niin, olemme tuota, tuota - ", pipopää takelteli. "-tuota noin, Sed? Kertoisitko arvon neidille hiukan tarkemmin työstämme?"
"Sed? Mikä ihmeen nimi on Sed?" Emma töksäytti. Hän ei pitänyt näistä hämärähemmoista. Murtovarkaita kuitenkin, hän tuumi itsekseen.
"Seonniinkuinseddharth", mumisi Sediksi kutsuttu poika katse edelleen tiiviisti Emmassa.
"Lyhennys Seposta. Seppo - öh- Greenlunqvist", pipopäinen poika kertoi ja Emma nyrpisti nenäänsä. Pojat selvästi valehtelivat.
"Nyt antaa heittää täältä tai minä soitan poliisit! Ja ei kannata tulla takaisin ja jos meidän koti ryöstetään ensi yönä niin varokaa vain, sillä minä olen nähnyt teidän naamanne ja osaan kyllä kuvailla ne vaikka vielä vuodenkin päästä!" Emma suuttui ja tunsi vihan punastuttavan poskipäitään. Hänen tunteenpurkauksensa tuntui herättäneen toisenkin pojan, joka oli siihen saakka vain seisonut ja tuijottanut häntä. Yhtäkkiä pojan kasvoille levisi leveä hymy ja hänen ruskeisiin silmiinsä syttyi ilkikurinen pilke.
"Äh, älähän nyt suutu. Minä voin kertoa totuuden", Sed tai Seppo tai mikälie tokaisi ja astui hiukan lähemmäs Emmaa, joka puolestaan perääntyi vaistomaisesti muutaman askeleen. Pipopäinen poika yritti tarttua hiukan entistä kalpeampana ystäväänsä käsivarresta ja näytti hiukan järkyttyneeltä. Miksi totuus tuntui pelottavan häntä niin paljon? "Katsos, kun me olimme tässä veljeni kanssa aamukävelyllä ihan muuten vain ilman mitään sen kummempaa syytä", Sed-Seppo jatkoi. "Niin yhtäkkiä tämä veljeni - öh- Pentti huomasi entisen tyttöystävänsä tuolla kadunpäässä ja meidän piti äkkiä keksiä jokin piilopaikka"
"Ja päätitte kiivetä meidän pihapuuhumme?"
"Niin, kulta"
"Anteeksi mikä oli?" Emma hämmästyi niin, ettei tajunnut heti aluksi edes ärsyyntyä.
"Oi anteeksi, se vain sopi tähän tilanteeseen niin hyvin", poika hymyili. "Ja sopi sinulle niin hyvin"
"Nyt riittää!" Emma sähisi yhteen puristettujen hampaidensa välistä. Hän ei kaivannut mitään toivottomia iskuyrityksiä tällaisena aamuna, eikä hän varsinkaan kaivannut niitä kahdelta hämärältä hyypiöltä, jotka hän oli vasta hetki sitten yhyttänyt omasta pihapuustaan.
"Niin, minunkin mielestäni nämä alkujaarittelut ovat aina turhan pitkiä. Lähtisikö arvon neitokainen aamukaakaolle?" Sed-Seppo kysyi ja hymyili hurmaavasti. Tuo hymy oli luultavasti voinut häikäistä Emman, ellei hän olisi ollut niin raivoissaan.
"Nyt te lähdette, ja minä lähden kouluun, enkä enää ikinä halua kuullakaan teistä Seppo ja Pentti vai Pertti vai mikä lie nyt mukamas olikaan", Emma tokaisi kiukkuisesti ja läimäytti ulko-oven kiinni poikien nenien edestä. Kaikenlaisia hiippareita sitä heti aamusta kohtasikin.
Sed ja Ben seisoivat Emman ulko-oven takana hetken ennen kuin kääntyivät kannoillaan ja marssivat pihatietä pitkin pois. Kävelykadulle päästyään Ben läimäytti veljeään takaraivoon.
"Senkin ääliö! Melkein paljastuimme!" Ben supatti vihaisesti veljelleen.
"Niinpä", hymyili Sed onnellisena ja huokaisi levollisesti.
"Sinä et siis aio luovuttaa?"
"Päivä on vielä nuori", Sed totesi piittaamatta veljensä kysymyksestä, mutta hänen onnellinen hymynsä vastasi kaikkiin Benin epäilyksiin.
-
Oi, eikä!!!! :D
Aivan käsittämättömän suloinen luku, mä hymyilin (kuin mikäkin ääliö) suu korvissa ja hihitin kun oli niin kivaa luettavaa :3 Ehdottomasti lempilukuni tähän mennessä. Osaksi siksi, että tässä oli seka Emmaa, että Sediä&Beniä ja osaksi siksi, että Sed oli niin suloinen kun se on jo nyt ihan koukussa Emmaan ^^ Aww.
Ja sitten siirryn lempiharrastukseni -eli kohtien lainaamisen ja kommentoimisen- pariin... (Ei sillä että ketään kiinnostais mun toinen toistaan mielettömämmät kommenttini)
Hän suki punaista tukkaansa suoraksi ja hymyili leveästi itsekseen ajatellessaan omaa sätkykohtaustaan. Samassa tapahtui jotain hyvin outoa. Kasa papereita leijaili alas heidän pihapuustaan, niiden perässä tömähti kova musta kansio ja heti perään kuului äänekäs henkäisy sekä ilmiselvä läpsähdyksen ääni.
Sed-Seppo tais häkeltyä, kun Emma oli niin kaunis hymyillessään :) Hih, söpöä!
"Seonniinkuinseddharth", mumisi Sediksi kutsuttu poika katse edelleen tiiviisti Emmassa.
Hoho, suloista, Sed menee ihan vaikeaksi Emman edessä :D
"Lyhennys Seposta. Seppo - öh- Greenlunqvist", pipopäinen poika kertoi ja Emma nyrpisti nenäänsä. Pojat selvästi valehtelivat.
Go Ben xDD Hyvin keksitty, voitko olla vielä hiukan läpinäkyvämpi??
"Päivä on vielä nuori", Sed totesi piittaamatta veljensä kysymyksestä, mutta hänen onnellinen hymynsä vastasi kaikkiin Benin epäilyksiin.
Oho, meillä taitaa olla täällä ihmiseen ihastunut tonttupoju ^^ Aww, aww, AWW!
Hei oikeasti, mun pitää lopettaa tää ihquttaminen D:
Mutta jatkoa pian, jooko, jooko, jooko? :D
Tom^^
//Miksi ihmeessä ihmiset ei kommentoi tätä? ???! Tää on loistava, koukuttava ja varmaan yksi parhaista originaaleista mitä oon lukenu..
-
Taas meikäläinen kiittää ja kumartaa nenä lattiassa :) Sun kommenttis pelasti mun päivän, taas kerran :) Sainkin jo nyt uuden luvun valmiiksi. Sairaslomalla on aikaa tehdä vaikka mitä, jippii! :D
12. Reippahasti käypi askelet
"Tajuatko millaiseen pulaan olisimme voineet joutua?" Ben motkotti hämärästi jossain Sedin tajunnan rajamailla. Sed oli vaipunut omiin ajatuksiinsa. Hänen silmänsä olivat olleet niin kauniin vihreät, kuin hennot jalokivet, Sed ajatteli. Hennot, pehmeät ja lämpöiset. Ja hänen tummat silmäripsensä olivat räpsähdellessään mullistaneet maailman. Miksei kukaan muu ollut huomannut sitä? Iho oli kylmän kalpea, varmasti se olisi tuntunut koskettaessa silkkiäkin kauniimmalta.
"Emma", Sed huokaisi ääneen.
"Haloo pahvi ja herätys!" Ben nappasi kiinni isoveljestään ja pyöräytti tämän itsensä eteen. "Tässä on Ben, Adeben, sinun pikkuveljesi. Minä en ole Emma, sinä et ole Emma, eikä tuo postilaatikko ole Emma!"
"Voi kun olisikin"
"Nyt riittää!"
"Heh, kuulostat aivan häneltä", Sed naurahti, mutta havahtui samalla hiukan paremmin todellisen maailman pariin pois harhakuvien luota.
"Kerrohan minulle", Ben pyysi mietteliäänä heidän kävellessään kohti seuraavaa testipaikkaa. "Onko tämä samanlainen yhden illan lisäys sinun tukkimiehen kirjanpitoosi -"
"Jonka muuten siirsin vaatekomerosta kaakaohyllyyni"
"-vai jotain vakavampaa?" Ben lopetti. Sed päätti valita seuraavat sanansa tarkoin ja harkiten. Hän halusi pikkuveljensä ymmärtävän, että nyt tällä kertaa, jostain kumman syystä, oli tosi kyseessä.
"Tiedäthän sen tunteen, kun keväällä ensimmäisen kerran tunnet auringon lämmittävän kasvojasi?" Sed kysyi veljeltään.
"Öh, juu -"
"Entäs sen tunteen, kun väsyneenä kaadut sänkyyn ja et pääse yli siitä asiasta, kuinka hyvältä viileän lämmin peitto tuntuu varpaiden päällä?"
"Niin"
"Ja sitten se, kun laitat kuuman kylpyveden valmiiksi ja hiipparoit vielä parvekkeella alasti varmistaakseksi, että sinulla varmasti on kylmä ennen kuin pulahdat tulikuuman veden alle"
"Anteeksi mitä?"
"Äh, älä takerru pikkuseikkoihin. Tarkoitan vain, että se ihana hyvänolontunne, joka kaikista pienistä asioista tulee -"
"Anna kun arvaan: Emma aiheuttaa sinulle saman tunteen?"
"Tuhatkertaisena", vahvisti Sed. Hänen hengityksensä nousi hennossa pakkasessa huuruna ilmaan, kun hän huokaisi syvään haaveillen.
"Mutta ethän sinä edes tunne häntä!" Ben yritti takoa järkeä Sedin päähän.
"No, eihän hän mikään hirviö voi olla", totesi Sed varmana ja ylitti suojatien reippain askelin Ben vierellään. He olivat matkalla Emman lukiolle, jossa heidän oli tarkoitus suorittaa seuraavat testit.
"Miten voit olla siitä niin varma? Eihän kauneus kaikkea ratkaise"
"Ei niin, mutta hän pelasti hämähäkin"
"Hei Sed, vaikka hän sai huippupisteet ensimmäisestä testistä, ei se tarkoita että hän olisi itse Joulupukki!" Ben virkkoi viisaasti ja tarkisti sähköisestä taskukartastaan, että he olivat menossa oikeaan suuntaan.
"Hyh älä viitsi! Olen vain yltiöpäisen onnellinen, ettei Emma ole itse Joulupukki!"
"Mitä? Eikö valkoinen partasuu ja tuhti vyötetty maha innosta sinua?" Ben vitsaili ja Sed puistelehti äänettömästi. "Mutta arvaas mitä veliseni? Olisi vain sinun onnesi, jos Emmasta kuoriutuisi jokin salainen Joulupukkiolento", Ben jatkoi.
"Miten niin? Kerrohan ihmeessä rakas veljeni, että millä ihmeellisen kummallisella tasolla se olisi minun onneni?" ihmetteli Sed tosissaan.
"Silloin sinä saisit tapailla häntä"
"Miksi en muka nyt saisi tapailla häntä?"
"Öö, odotas, hetkinen, voisikos sillä olla jotain tekemistä sen faktahomman kanssa, että hän on ihminen?"
"Niin? Kuka sanoo, etten minä saisi tapailla ihmistä?"
"Kaikki, Sed, kaikki!"huudahti Ben niin lujaa, että pari nuorta koululaispoikaa kääntyi katsomaan heitä ihmeissään. He olivat juuri kävelleet pienen alakoulun ohi ja näkivät jo edessään suuren lukiorakennuksen, jonka seinässä luki hiukan kuluinein kirjaimin Voionmaan lukio.
"Äh, mitä sitten", Sed huitaisi kädellään puolihuolimattomasti ja käveli veljensä vierellä lukion autiolle pihamaalle. Kello oli vasta tulossa puoli kahdeksan, joten piha vielä odotti oppilaita saapuviksi. Tonttuveljekset olivat suunnitelmallisesti ensimmäiset paikalla olijat, ellei koulun parkkipaikalla liikehtiviä opettajia laskettu.
"Sed, ihan totta. Jo perusopistossa meille puhuttiin siitä, että maailmamme ei saa paljastua kenellekään ihmiselle. Ja vakoiluopistossa painotettiin vielä raskaammin sitä, että kukaan ei saa ikinä missään tilanteessa nähdä meitä. Hitto vie, Sed, senhän takia meitä koulutettiin neljä vuotta pahimalla armeijakurilla! Ettemme vain jäisi ikinä kiinni ja välttäisimme myös vikkelimmät silmäparit. Mutta ehei, ei meidän Seddharthimme! Tämä ääliö korisee kuin karvapalloon tukehtumassa oleva kissa, kun nätti tyttö vähän hymyilee ovensuussa ja unohtaa käsiensä olemassa olon ja tiputtaa kaikki tärkeät tutkimuspaperitkin suoraan ihmisen jalkojen juureen -"
"Oletko sinä vihainen minulle?" Sed kysyi hämmästyneenä ja tunsi painon sydämessään. Ben oli hetken hiljaa ja vain katseli ympärilleen lukion pihalla.
"Mennään nyt ainakin aluksi tuonne pusikon taakse penkille. Sinne ei näe niin helposti", Ben mutisi alakuloisesti ja jätti vastaamatta Sedin kysymykseen. Sed seurasi raskain mielin pikkuveljeään pienelle vihreälle puistonpenkille, joka oli raahattu routaan kuolevien pusikoiden taakse piiloon. He istuivat hetken hiljaisuudessa ja selailivat Emman tutkimuspapereita. Ilma oli harmaa ja tuulinen, kylmäkin. Sed tunsi olonsa väsyneeksi, vaikka hänen viime unistaan ei ollut kovinkaan kauaa, vasta muutama päivä.
"Aika outoa, että meidän pitäisi saada enemmän tehokkuutta tuloksiimme ja sitten ne määräävät yllätysmaksimimäärän testejä - ", Sed aloitti, mutta Ben huokaisi niin äänekkäästi, että se keskeytti hänet.
"En minä ole vihainen sinulle, en tietenkään ole. Sinähän vain olet oma jääräpäinen itsesi, samanlainen kuin minä. Syyttäkäämme siitä äitiämme, tai isäämme. Ihan sama, mutta- "
"Tattis, veli", Sed naurahti lämpöisesti ja nappasi pikkuveljensä karhumaiseen veljelliseen halaukseen.
*
Emma istui väsyneenä välitunnilla puisen ulkopirttikaluston äärellä. Hän oli levittänyt historian kirjansa pöydän päälle ja luki vihkosta omia muistiinpanojaan läpi. Takkuisen tukkansa hän oli heittänyt sotkuiselle nutturalle päänsä laelle ja silmiinsä hän oli laittanut vain vähän ripsiväriä. Hänen aamunsa oli ollut niin outo, väsynyt ja loppujen lopuksi myös kiireinen, ettei hän ollut sen kummemmin jaksanut kiinnittää huomiota omaan ulkonäköönsä. Emma yritti unohtaa aamun outoudet ja pänttäsi ääneen vuosilukuja, sillä tentti olisi jo seuraavalla tunnilla.
"Hola", kuului yhtäkkiä Emman vierestä ja hän kääntyi katsomaan tutun äänen suuntaan. Lare.
"Missäs sinä olit? Koulu alkoi jo kahdeksalta, aamulla oli kaksoistunnit enkkua", Emma tiedusteli ja siirsi reppuaan sen verran, että Lare mahtui hänen viereensä istumaan.
"Minulla oli tänään aamusta se hammaslääkäri, etkö muistanut?"
"Ai niin, unohdin. Alkaa olemaan jo ihme, etten ole tähän hetkeen mennessä unohtanut vielä omaa nimeänikin"
"Miten niin?" kysyi Lare hiukan huolissaan. Emma päätteli, että väsymys ja pieni närkästys paistoi hänen kasvoiltaan yhtä selvästi kuin se olisi kirjoitettu hänen otsaansa.
"Minulla oli aivan hirveä yö historian kirjan parissa, vaikea aamuinen taistelu peiton kanssa, hämähäkki leikki haaksirikkoutunutta aamuteessäni ja sitten vielä ne ihme Sepot ja Pentit ja Erkit meidän pihapuussa ja vielä pitäisi jaksaa koulun jälkeen käydä kirjoittamassa työsopimus - "
"Anteeksi mikä oli?" Lare keskeytti kummissaan. "Palaahan vielä takaisin siihen pihapuuhun"
"Mutta kun en minä halua, ainakaan kirjaimellisesti", Emma puuskahti pelkästä muistosta, mutta Laren kysyvän huolestuneen ilmeen nähdessään hän selitti koko tarinan kahdesta oudosta PenttiSeposta heidän pihapuussaan.
"Ohhoh, aika outoa kyllä - ", Lare aloitti, mutta hänen puheensa keskeytyi yllättävään räksähdykseen. Heidän ohitseen oli juuri kävellyt tyttö iso koululaukku olallaan, kun nähtävästi olkalaukun nauha oli pettänyt ja laukku tipahti maahan levittäen myös sisältönsä pihan laatoitukselle. Tyttö punastui ja ryhtyi nopeasti keräämään tavaroitaan. Hänen penaalinsa oli ilmeisesti ollut myös auki tai sitten se oli auennut laukun tipahtaessa, sillä peltisen kynärasian koko sisältö oli levinnyt myös maahan ja osa kynistä oli kierinyt jopa Emman ja Laren penkin alle.
“Tässä”, Emma ojensi kyniä tytölle sitä mukaa, kun Lare reippaasti keräsi niitä penkin alta. “Tarvitsetko apua?” Emma kysyi vielä, mutta tyttö pudisti päätään.
“Kyllä tämä tästä”, nuori tyttö piipitti hymyillen. “En vain ymmärrä tätä laukkua”
“Minullekin on kerran käynyt samalla tavalla, kun kannoin kaikkia kirjoja repussani”, Emma kertoi sympaattisesti ja hymyili kannustavasti.
“Niin, mutta ei minulla ole kuin kaksi kirjaa täällä ja muutama pikkuvihko”, tyttö kertoi ja nappasi laukun tällä kertaa syliinsä.
“Saitko kerättyä kaiken?” Lare vielä varmisti ja tyttö nyökkäsi ennen kuin jatkoi matkaa.
“Outoa”, Emma pohti ääneen.
“Niin”, Lare myötäili. “Oudosta puheen ollen”, Lare jatkoi. “Olivatko ne edes hyvännäköisiä?”
“Ketkä?”
“Ne ErkkiPentit?”
“Ai niin, tarkoitat siis Seppoa ja Penttiä”, Emma ymmärsi. “Mikäli siis ne edes olivat heidän oikeat nimensä, mitä epäilen vahvasti”
“No?”
“Mitä no?”
“No minkä näköisiä he olivat?” Lare tiedusteli ja Emma palautti poikien kuvat mieleensä.
“He olivat aika pitkiä ja tummia. Tai siis tietyllä tavalla tosi kalpeita, mutta heillä oli todella ruskeat silmät ja toisella oli myös sellainen suklaanruskea tukka. Sellainen vähän ylikasvanut ruskea tukka. Ei siis mikään tyttötukka tai mitään, mutta sellainen, sellainen -”
“Hyvännäköinen?”
“Niin. Tai siis ei!” Emma korjasi nopeasti ja pyyhkiäkseen tietävän virneen pois ystävänsä kasvoilta hän jatkoi kuvailuaan. “Heillä kummallakin oli samanlaiset mustat vaatteet ja toisella oli musta pipo. Sillä hiustyypillä -”
“Eli sillä hyvännäköisellä”, Lare täsmensi virnistäen.
“Ei!” Emma huudahti kieltäen kaiken. “Sillä rasittavalla hiustyypillä taisi olla vähän sellaista parransänkeäkin, ellen väärin muista”
“Oletpa katsonut tarkkaan”
“Ja heillä oli mukanaan iso kasa jotain papereita ja sellainen hämärän näköinen musta kansiokin. En muuten muistanut kysyä heiltä siitä - “
“No, se asia on nopeasti korjattu”, Lare tokaisi ja katsoi jonnekin Emman olan yli. Emma oli hiukan hämillään.
“Miten niin?” hän kysyi ihmeissään ja Lare osoitti kohti pyörätelineitä.
“Eivätkös nuo ole ne samat tyypit? Sopivat ainakin kuvaukseesi”, Lare kuiskutti ja Emma kääntyi katsomaan hänen osoittamaansa suuntaan. Pyörätelineiden luona, pensaikon vieressä muka hyvin piilossa kyykisteli kaksi poikaa. Pojat olivat syventyneitä kirjoittamaan jotakin mustaan kansioonsa, eivätkä he huomanneet, että Emma katseli heitä.
“Ei - voi - olla - totta!” Emma kiukustui. Nytkö häntä jo seurattiin? Hän nousi kiukkuisesti ylös jättäen kaikki kirjansa ja reppunsa leväälleen pöytäryhmän ääreen ja lähti tomerasti marssimaan kohti Seppoa ja Penttiä - tai mitä lie olivatkaan!
-
Lol pojat, jäitte kiinni xD
Tää oli taas ihana luku, ei voi muuta sanoa. Emma on hauska kiukkupussi, mutta kuitenkin ystävällinen ja avulias ^^ Pojat taas... Ben on suloinen, kun se ajattelee "rationaalisemmin" kuin isoveli (nuo heittomerkit tulivat siksi, että mä rakastan tota Sed&Emma juttua ihan liikaa, että voisin sanoa rehellisesti, että Benin mielipiteet on viisaita. Tarkotin vaan sitä, että se ei halua niitä ongelmiin ja kun Sed on vähän sellanen hetken lapsi...)
"Mutta arvaas mitä veliseni? Olisi vain sinun onnesi, jos Emmasta kuoriutuisi jokin salainen Joulupukkiolento", Ben jatkoi.
"Miten niin? Kerrohan ihmeessä rakas veljeni, että millä ihmeellisen kummallisella tasolla se olisi minun onneni?" ihmetteli Sed tosissaan.
"Silloin sinä saisit tapailla häntä"
OHOOHOO!!! O_O <333 Voisko tää tarkoittaa sitä mitä mä toivon luulen??
Pyörätelineiden luona, pensaikon vieressä muka hyvin piilossa kyykisteli kaksi poikaa.
xDDD Fail. Tais veljekset nukkua tunnilla, jolla kerrottiin piiloutumisesta :DD
Meinasin lainata ton luvun lopun kokonaan, mutta sitten totesin että no sense. Mutta se oli myös vallan hauskaa, kun Lare heti arvas, että Emman mielestä Sed oli hyvännäkönen :3 Ja hah, nyt on poijjaat ongelmissa *odottavaa virnistelyä*
Toivon taas hetipianäkkiä lisää osia, en malta lainkaan odottaa jatkoa!! :)
Tom^^
-
Sun kommentteja on kyllä mukava lukea :) mutta hei, mä olen ollut reipas ja sain taas jo uuden luvun valmiiksi!
13. Revontulten leikki
Sed kirjasi viimeisimmän testin tuloksia pisteytyslappuun Benin kanssa. He olivat kyykistyneet pienen pensaikon taa tulosten kirjauksen ajaksi, ettei kohde huomaisi heitä. Sediä inhotti ajatella Emmaa vain kohteena, kun kulta, enkeli, mussukka tai hanipöö olisi ollut niin paljon sopivampi nimitys. Osa koulun pihalla välituntiaan viettävistä opiskelijoista loi heihin uteliaita katseita, mutta kukaan ei silti sen kummemmin tuntunut välittävän, että kaksi nuorta miestä kyykisteli matalan pusikon takana supattamassa keskenään.
”Mutta eihän hän itse niitä kyniä kerännyt, vaan hänen ystävänsä keräsi. Se on delegointia, Sed”, Ben järkeili. ”Ei voida laittaa täysiä pisteitä”
”Älähän nyt hosu, senkin kurahousu”, Sed hymähteli ja yritti napata kynän Benin kädestä.
”Siis mikä?” Ben piti hymyillen tiukemmin kiinni kynästään ja vetäisi myös papereita lähemmäs itseään.
”Vellipottu, puuropää, pullamössykkäinen”
”Sinä vain yrität harhauttaa minua, että saisit lätkäistyä täydet pisteet murmelillesi”
”Ahaa, nyt olet asian ytimessä Sherlock!”
”Sinä et siis osaa olla puolueeton hänen suhteensa?”
”Kenen suhteen?” kuului hieman äkäinen ääni poikien takaa ja he hätkähtivät irti keskustelustaan. Sed käännähti katsomaan taaksensa, mutta tiesi jo katsomattakin kenelle tuo ääni kuului. Emma. Tyttö seisoi heidän vieressään kädet puuskassa, hiukset pinottuna nutturalle ja vihreät silmät salamoiden. Hän naputti lenkkarillaan maata kärsimättömästi ja hieman hermostuneenkin oloisesti kuin odottaen poikien selitystä.
”No heipä hei taas!” Ben tervehti yrittäen voittaa aikaa ja Sed yritti kuumeisesti keksiä jotakin tarpeeksi hyvää selitystä, joka ei sisältäisi treffikutsua, kosintaa tai ylistysoodia Emman kauneudelle.
”No? Antaa tulla!” Emma vaati. ”Ensin löydän teidät pihaltani ja nyt koulultani. Mikähän kumma mahtaa olla selityksenne tällä kertaa?”
”Minun on pakko saada sinun kaunis puhelimesi kaakaolle!” Sed änkytti nopeasti ja Ben läimäytti itseään otsaan. Sed siristi silmiään: pieleen meni.
”Anteeksi mitä?” Emma hengitti syvään ja yritti kerätä rauhallisuuttaan.
”Tarkoitin siis sanoa, että voisinkohan saada kauniin neidon puhelinnumeron, että voisimme mennä jokin ilta kaakaolle?” Sed korjasi sanojaan.
”Hiukka imelä, mutta vähän parempi”, Ben kuiskutti veljelleen, jonka kasvoille levisi tyytyväinen hymy. Emman kasvot puolestaan olivat kaukana hymystä ja hänen poskilleen oli levinnyt pieni kiukun puna. Sedin mielestä se näytti hurjan söpöltä, mutta hänen itsesuojeluvaistonsa käski häntä olla kertomatta sitä Emmalle. Punainen tukka ja tulinen luonne, ajatteli Sed itsekseen ja hymyili vielä leveämmin. Hän piti Emmasta hetki hetkeltä enemmän.
”Minä en todellakaan anna puhelinnumeroani sinulle, senkin omahyväinen tonttu!” Emma puuskahti ja Sed ja Ben jäykistyivät jännittyneinä. Tietenkään Emma ei voinut tietää heidän oikeasti olevan tonttuja, mutta tytön sen hetkinen sanavalinta sai heidät hiukan varuilleen. Sana havahdutti myös Sedin taas hetkeksi todellisuuteen. Hän tuntui aina Emman läheisyydessä lipuvan jonnekin unimaailman ja haaveiden väliseen limboon. Sed tuumi, että ehkä nyt ei ollut vielä oikea aika paljastaa kaikkia korttejaan, etenkään sitä korttia, joka vakoili ihmisiä ja oli Joulupukin palkkalistoilla.
”No, parempi onni ensi kerralla!” Sed tokaisi teeskennellyn iloisesti ja lähti kävelemään raskain askelin pois Emman luota Benin seuratessa häntä. Pojat suuntasivat pois koulun asfaltoidulta pihalta ja kävelivät kohti hiekkakenttää, missä muutama lukiolaistyttö notkui jalkapallomaalien luona.
”Hetkinen, mihin te luulette menevänne?” Emma tivasi ja seurasi poikia pois koulun pihalta. Sed kuuli, kuinka Emman ystävä huhuili tytön perään penkkien luota, mutta Emma ei tuntunut kiinnittävän huomiota tähän seikkaan. Hän seurasi poikia kuin hai laivaa vaatien vastausta.
”Meidän täytyy ihan totta mennä nyt, kulta, jutellaan myöhemmin lisää”, Sed kääntyi sanomaan Emmalle, joka edelleen kulki heidän perässään. Emman suu oli mutrussa ja hänen silmissään oli hyvin määrätietoinen ilme.
”Tämä asia selvitetään nyt!” Emma vaati kovaäänisesti ja kentällä olleet tytöt kääntyivät katsomaan kummissaan heidän suuntaansa..
”Sinä siis vain seuraat kahta puolituntematonta hiipparia metsään ilman että kerrot kenellekään minne olet menossa?” Ben varmisti Emmalta. Koulua vastapäätä kohosi pieni, mutta tiheä metsäalue, joka koostui enimmäkseen havupuista ja sammalmättäistä. Heidän askelensa suuntasivat kohti tätä metsälaikkua. Sed huomasi, että Benin sanat näyttivät vetäisevän pienen epäilyksen varjon Emman kasvojen yli, mutta tyttö oli hyvin itsevarmalla päällä.
”Ette te minulle mitään tee”, hän tuntui vakuuttavan enemmän itselleen ja seurasi poikien kulkua. ”Nyt te pysähdytte ja kerrotte minulle, että mitä ihmettä on meneillään! Oletteko te jotain mielenvikaisia, vai onko joku palkannut teidät vakoilemaan minua?” Emma vaati tietää ja sitten hän yhtäkkiä pysähtyi. Hänen äkkinäinen hiljaisuutensa sai myös veljekset pysähtymään ja Sed kääntyi katsomaan Emmaa, jonka kasvoille oli syttynyt tietävä ilme. ”Roope”, Emma kuiskasi ääneen.
”Anteeksi mitä?” Ben kysyi ja katsahti Sediin kummastuneena.
”Palkkasiko Roope teidät vakoilemaan minua? Oletteko te hänen korisjoukkueessaan?”
”Kuka Roope?” Sed murisi ja yllättyi omaa reaktiotaan hiukan. Hän tunsi pientä mustasukkaisuutta ja kateutta, kun Emma lausui jonkun toisen pojan nimen. Sed veti syvään henkeä ja rauhoittui. Eihän Emma ollut hänen. Vielä. Metsä havisi ja rapisi heidän ympärillään. He olivat huomaamattaan kulkeneet jo aika syvälle metsän siimekseen, joka oli vielä täynnä aamun hämärää. Emma avasi suunsa vastatakseen Sedille jotain, mutta silloin metsästä kuului heleä nauru. Nauru oli pieni, mutta voimakas ja se tuntui kaikuvan heidän ympärillään hyvin aavemaisesti. Kaikki kolme jähmettyivät paikoilleen ja kuuntelivat tarkkaavaisesti. Sed tarkkaili veljensä reaktioita ja siirtyi vaistomaisesti lähemmäs Emmaa.
”Mikä se oli?” Emma kuiskasi hiukan pelokkaasti. Sedillä oli omat arvauksensa, mutta hän toivoi olevansa väärässä.
”Ben? Oliko se sinun mielestäsi sama kuin mitä minä luulen sen olevan?” Sed kysyi hiljaa veljeltään ja Emma kääntyi katsomaan heitä kumpaakin ihmetyksen vallassa.
”Oli”, Ben vastasi vakavasti, mutta vaikeni nopeasti, sillä yhtäkkiä nauru kuului hyvin läheltä heitä. Myös Ben siirtyi Emman ja Sedin luo.
”Emma”, Sed kuiskasi vakavana tytön korvaan ja Emma kääntyi katsomaan hänen ruskeisiin silmiinsä. Sed meni hetkeksi hiukan hämilleen nähdessään Emman vihreät silmät niin lähellä omiaan, mutta muisti sitten tilanteen vakavuuden ja ravisti itsensä nopeasti todellisuuteen. ”Emma, sinun täytyy nyt luottaa meihin. Kun käsken sinun juosta, sinä juokset niin kovaa kuin pääset takaisin koululle, etkä katso taaksesi. Ymmärrätkö?”
”Tuolla- tuolla nauraa joku - ”, Emma änkytti hiljaa ja hänen äänestään kuulsi pelko.
”Niin, ja se ei ole ystävällinen nauru. Emma, kuuntele nyt! Me selitämme kaiken kyllä myöhemmin, mutta nyt sinun täytyy vain luottaa minuun! Luottaa meihin”, Sed selitti ja nappasi Emmaa kädestä kiinni. Emman käsi tuntui tärisevän hiukan paksun villahansikkaan sisässä. ”Onnistuuko?” hän kysyi melkein kuiskaten ja Emma nyökkäsi varovasti.
”Sed”, Ben sanoi ja laski kätensä veljensä olkapäälle. ”Tuolla, puiden välissä!” Sed kääntyi katsomaan ja pelästyi hiukan nähdessään kirkkaan valon hyvinkin lähellä heitä. Nauru kuulosti jo lähempää hiukan käkätykseltä ja Sed tunsi Emman puristavan kättään hänen kädessään ja tulevan hiukan lähemmäs.
”Emma, nyt, juokse!” Sed käski raskaasti ja tunsi kuinka tytön käsi irrottautui hänen omastaan. Sed ei olisi halunnut irrottaa otettaan, mutta nyt, tällä kertaa hänen oli pakko. Emman juoksuaskeleet kantautuivat Sedin korviin, kun hän kääntyi veljensä kanssa kohti käkättävää valoa.
*
Emma juoksi minkä jaloistaan pääsi. Hän kuuli poikien huutavan jotain takanaan ja tunsi sydämensä läpättävän silkasta pelosta. Häntä pelotti tuo outo nauru, sillä hän ei ollut koskaan kuullut mitään sen kaltaistakaan. Se oli aivan yhtäkkiä levittänyt pelkoa hänen jokaiseen ruumiinosaansa ja miltei kangistanut hänet siihen paikkaan. Häntä pelotti, että nauraja seuraisi häntä. Mutta kaikista eniten häntä pelotti (ja hän itsekin hämmästyi sitä), että pojille tapahtuisi jotain.
-
O_O
Hihhih...
”Minun on pakko saada sinun kaunis puhelimesi kaakaolle!” Sed änkytti nopeasti ja Ben läimäytti itseään otsaan. Sed siristi silmiään: pieleen meni.
No mutta :3 Sed änkyttää!
Nauru kuulosti jo lähempää hiukan käkätykseltä ja Sed tunsi Emman puristavan kättään hänen kädessään ja tulevan hiukan lähemmäs.
Hmm <333333 Alkaakohan Emmakin nyt lämmetä..
Hei, ihana luku taas kerran, mä rakastan tätä tarinaa!
Mä en nyt oikein keksi mitään älyllistä, oon vähän sanaton :D Mutta laita jooko pikapikaa lisää osia, mä haluan kuollakseni tietää mitä tapahtuu!!
Tom^^
/ja tiedätsä, mun pitäis tälläkin hetkellä olla soittamassa, mutta kun huomasin uuden luvun niin...niin..niin :) Eh.
-
Kiitos Tom kun oot näinkin pitkään jaksanu lukea ja seurata tonttupoikien sähellystä :) kohta alkaa olemaan ne luvut käsillä, joiden takia alunperin aloin tätä koko tarinaa kehittelemään :) Loppuu vaan pikkuhiljaa joululaulut kesken noista lukujen nimistä :D
14. Tonttu
Emma ei mennyt takaisin kouluun, vaan suunnisti suoraan kohti pyörätelineitä. Suurin osa oppilaista oli jo siirtynyt sisälle ja Emma arveli, että historian tentti oli alkamassa hetkenä minä hyvänsä. Edes kirkas päivänvalo ja tuttu koulurakennus eivät riittäneet viemään inhottavaa käkättävää naurua pois hänen ajatuksistaan.
"Hei Vesterinen!" kuului yhtäkkiä Emman takaa ja hän kääntyi hätkähtäen nähdäkseen vain Roopen kävelemässä häntä kohti. Roopen kasvoilla oli hiukan hämmästynyt ilme ja Emma tajusi näyttävänsä luultavasti aika säikähtäneeltä.
"Ai hei, Roope", Emma tervehti nopeasti ja vilkaisi samalla metsän suuntaan. Aivan kuin hän olisi nähnyt kirkkaan valon välkähtävän.
"Mitä kuuluu?" Roope kysyi ja kannatteli käsissään reppua. Hyvin tutun näköistä reppua.
"Hei, tuohan on minun reppuni", Emma totesi ja nappasi repun sen kummempia miettimättä Roopen käsistä.
"Niin, Laura jätti sen minulle, kun hänen piti lähteä tenttiin. Kenen poikien perässä sinä oikein hiihtelit?" Roope tenttasi, mutta Emma ei kuunnellut. Hän kaivoi nopeasti pyörän avaimensa repun pikkutaskusta, avasi pyörälukon ja hyppäsi satulaan.
"Minun täytyy nyt mennä, jutellaan myöhemmin lisää", Emma huusi vielä olkansa yli ennen kuin polki vimmattua vauhtia kohti kotiaan.
Emma pääsi nopeasti kotiin ja paiskasi ulko-oven perässään lukkoon, vaikka jostain kumman syystä hänellä oli tullut sellainen olo, etteivät lukot paljon pidättelisi omituista käkättäjää. Kotona ei ollut ketään muita, isäkin oli luultavasti lähtenyt käymään jossain. Emma juoksi vikkelästi rappuset ylös omaan huoneeseensa, heitti repun sängylleen ja hyppäsi itse perässä. Hän hengitti syvään ja tunsi tutun huoneen ja oman sängyn rauhoittavan hänen säikkyä mieltään. Mitä ihmettä tänään oli tapahtunut?
Emma istui sängyllään pitkään nojaten päätään seinään ja vain keskittyen hengittämään rauhallisesti. Hän muisteli nauravaa valoa ja tajusi jälkeenpäin, että valolla oli ollut muoto. Se oli ollut kuin ihminen. Emman mieleen pomppasivat heti erilaiset ufoilmiöt ja jaksot Salaisista kansioista ja hetken hän oli jopa aivan varma, että ne omituiset pojat olivat jotain salaisia ufonnappaaja-agentteja. Sitten hän ravisti päätään ja luopui hullusta ajatuksestaan.
Emma ei tiennyt, kuinka kauan hän sängyllään vain istui ja ajatteli, mutta ikkunaan kalahtava napautus sai hänet säpsähtämään hereille valveunestaan. Hän avasi silmänsä varovasti ja näki kahden tutun naaman leijuvan hänen ikkunansa takana. Pojat. Emma nousi ylös sängyltään ja kiirehti avaamaan ikkunan.
"Tulkaa ovesta, ette te mahdu tästä sisään!"Emma neuvoi. Hän huomasi poikien kasvojen olevan hiestä märät ja toisen poskeen oli ilmestynyt ikävän näköinen haava.
"Äh, senkin epäuskoiset ellit!" totesi toinen pojista, Sed-Seppo, joka työnsi päänsä pienestä avonaisesta ikkunanruudusta Emman huoneeseen. Emma väisti, kun poika yritti työntää ja punkea itseään pienestä raosta, josta Emma itse oli viimeksi mahtunut ala-asteella.
"Minähän sanoin, Sed, että tuo on tuhoontuomittu yritys!" huikkasi Ben-Pentti jostain alempaa palotikkailta, kun Sed ähelsi roikkuen jo puolittain huoneessa.
"Itse olet tuhoontuomittu yritys!" Sed naljaisi ja Emma huokaisi vilkuillen isomman ikkunaruudun kautta kadulle, ettei kukaan yli-innokas ohikulkija vain ollut soittamassa poliiseja paikalle. "Tuota, Ben", Sed jatkoi lopettaen riuhtomisen.
"No mitä?"
"Vedätkö jaloistani, että pääsen pois. Voisimme itse asiassa mennä oven kautta"
Emma kävi avaamassa oven pojille, jotka marssivat varovasti sisään. Pojat kulkivat vaitonaisina seuraten Emmaa tämän huoneeseen ja sulkivat oven perässään. Emma asettui tutulle paikalle sängylleen istumaan. Pipopäinen poika nappasi itselleen pyörivän toimistotuolin ja toinen istui Emman viereen sängyn reunalle. Hetken oli aivan hiljaista.
"No?" Emma kysyi lopulta ja katseli vuorotellen kumpaakin poikaa. Pojat vilkuilivat varovasti toisiaan ja aina silloin tällöin ikkunaa, aivan kuin peläten näkevänsä siellä jotain. "Aloittakaa nyt jostain", Emma enemmän vaati kuin pyysi.
"Seddharth Green", hänen vieressään istuva poika sanoi yllättäen. "Minun nimeni on Seddharth, mutta sinulle ja kaikille muilllekin olen Sed"
"Adeben Green, eli tutummin Ben vain", esittäytyi pipopää.
"Mistä te tulette? En ole ennen kuullut moisia nimiä", Emma totesi mietteliäänä.
"Sanotaanko nyt näin aluksi vain, että vaikka ulkomailta", Sed punnitsi sanojaan ja yhtäkkiä Ben näytti mietteliäältä.
"Miten niin aluksi?" Ben vaati tietää ja Sed katsoi häntä tiukasti silmiin. Emma seurasi tilannetta vaitonaisena.
"Minun mielestäni hänellä on oikeus tietää!" Sed tokaisi ja vilkaisi nopeasti Emman suuntaan. Emma hätkähti, kuinka vakava ilme Sedillä olikaan ja kuinka pojan ruskeat silmät välkähtivät hänen katsoessaan Emmaa.
"Äh, sinulta jos kysytään niin hänellä on oikeus vaikka pelata jalkapalloa sinun maailmallasi"
"Eihän. Tai joohan. Tai siis se ei nyt liity tähän"
"Liittyypäs"
"Eihän"
"Joohan"
"Eihän"
"Nyt suut poikki kumpikin!" Emma hermostui. "Minä haluan vain muutamaan kysymykseen vastauksen, onko se niin hankalaa?"
"Itse asiassa on, sillä ne vastaukset poikivat vain kuitenkin vain lisää kysymyksiä", Ben selitti Sedin kosketellessa varovasti poskeaan.
"Auts. Onko minulla haava tässä?" Hän kysyi ohimennen ja näytti haavaista poskeaan Emmalle, joka nyökkäsi."Niin vähän arvelinkin. Ben, minun mielestäni meidän pitäisi kertoa hänelle. Ei vain muutamaa asiaa, vaan kaikki, sillä nämä asiat tulevat kuitenkin jollain tavalla koskettamaan häntä!"
"Jos nyt tarkoitat jotain sinun outoja kosimisaikeitasi, niin -", Ben aloitti, mutta Sed keskeytti hänet ja Emman silmät rävähtivät auki.
"Ei, tällä kertaa en ajatellut itseäni, vaan sitä mitä tapahtui juuri hetki sitten metsässä", Sed selitti ja Benin kasvoille ilmestyi mietteliäs ilme. "Vai oletko ennen nähnyt Virvatulien ilmestyvän ihmisen läsnäollessa? Oletko ennen kuullut niiden seuraavan ihmistä?"
"Anteeksi mikä oli?" Emma hätkähti ja Ben vain pudisteli päätään.
"Ei, en ole ennen moisesta kuullut. Ehkä sinä olet oikeassa. Tämä koko tilanne vain on niin outo. Koko ikämme meille on paasattu siitä, etteivät ihmiset saa huomata meitä ja täällä me nyt istumme yhden ihmisen huoneessa juttelemassa Virvatulista sun muista", Ben pohti ja kummatkin pojat kääntyivät katsomaan Emmaa.
"Hei hei hei hei hei", Emma ravisti päätään nopeasti ja nosti kätensä ilmaan. "Nyt aikalisä! Mikä oli, missä oli ja mitä ihmettä täällä tapahtuu?" Pojat vilkaisivat toisiinsa Emman tunteenpurkauksen saattelemina.
"En tiedä mistä pitäisi aloittaa", Sed vastasi rehellisesti ja näytti hyvin mietteliäältä. Emma katsoi häntä tiiviisti.
"Jos annetaan Emman vaikka kysellä ja vastaillaan sitten hänen kysymyksiinsä parhaamme mukaan?" Ben ehdotti ja Sed nyökkäsi. Emma selasi ajatuksiaan, jotka tuntuivat heittävän karnevaalivoltteja hänen päässään.
"Okei", hän aloitti. "Mitä siellä metsässä tapahtui? Mikä se valo, ja se nauru oli?"
"Virvatulet", Sed vastasi samantien. "Tai ensin se oli vain yksi Virvatuli, mutta sitten niitä tuli lisää"
"Virvatuli?" Emma toisti, eikä ymmärtänyt alkuunkaan. "Mikä on Virvatuli?"
"Seita-noidan lähettämä ja luoma riivattu pahan hengen muoto", Ben selitti arkisesti.
"Sei-noi-", Emma änkytti ihmeissään kuulemastaan. "Ei noitia ole olemassa!"
"On niitä yksi, Seita", Sed järkeili, mutta Emma vain pudisteli päätään.
"Ei ole, en usko! Nyt ei ole pääsiäinen ja tämä ei ole mikään Kyöpelinvuoren painajainen! Kohta te varmaan väitätte olevanne pääsiäistipuja?"
"Ei, vaan itse asiassa joulutonttuja"
"Hah!" Emma nauroi. "Niin varmaan!"
"Emma", Sed kääntyi häneen päin lempeästi hymyillen. Emma katsoi Sediä syvälle silmiin ja huomasi niissä vakavan pilkkeen. Samassa Sed nosti kätensä ja napsautti sormiaan. Huoneeseen lankesi yllättävä pimeys ja Emma hätkähti. Ei päivällä voinut olla niin pimeää. Ensin hän luuli, että jotain pahaa oli taas tapahtumassa, mutta sitten hän kuuli kuinka Sed napsautti sormiaan toisen kerran hänen vieressään ja yöpöydällä ollut sydänlamppu syttyi hohtamaan punaista valoaan. Valo hohti Sedin lämpoisiltä kasvoilta, kun poika kumartui lähemmäs Emmaa. Emma oli aivan ihmeissään eikä kyennyt liikkumaan, mutta Sed nappasikin vain lampun syliinsä ja silitti sen rosoista pintaa.
"Mit-", Emma aloitti, mutta ei saanut enempää sanoja suustaan, sillä kun Sed nosti kätensä lampun pinnasta hohtivat hänen kätensäkin samanlaista hentoa punaista valoa kuin itse lamppu. Sed heilautti kättään muutaman kerran ilmassa niin, että punainen valo hänen käsistään hajosi sadaksi pieneksi tähdeksi heidän ympärilleen. Emmaa pyörrytti.
"Kaunista, eikö?" Sed kuiskasi hiljaa Emman korvaan ja Emma ei osannut muuta kuin nyökätä hämillään.
-
oooiiiiiii!
tää on aivan ihana idea ja tykkään hirmu paljon hahmoista. jatkoa saisko?
-
Hooh <3333
Emmahan alkaa jo selkeästi lämmetä Sedille, kunhan ne vaan tapaa fiksummissa (tai no, fiksummissa ja fiksummissa) olosuhteissa. :D Me likes.
"Hei Vesterinen!" kuului yhtäkkiä Emman takaa ja hän kääntyi hätkähtäen nähdäkseen vain Roopen kävelemässä häntä kohti. Roopen kasvoilla oli hiukan hämmästynyt ilme ja Emma tajusi näyttävänsä luultavasti aika säikähtäneeltä.
Hei vaan ja hyvästi!! :C Ei kaivata tähän mitään roopeja!! Pääsi inhokkihahmokseni :)
"Jos nyt tarkoitat jotain sinun outoja kosimisaikeitasi, niin -", Ben aloitti, mutta Sed keskeytti hänet ja Emman silmät rävähtivät auki.
Ben-kultaseni, kiitos nauruista! xD
"Ei ole, en usko! Nyt ei ole pääsiäinen ja tämä ei ole mikään Kyöpelinvuoren painajainen! Kohta te varmaan väitätte olevanne pääsiäistipuja?"
"Ei, vaan itse asiassa joulutonttuja"
<33 Perus.
Mutta hei tää on edelleen ja iankaikkisesti ihana tarina ja laitas jooko kultaseni lisää osia... :)
Tom^^
-
Welmasein, kiitos ja tervetuloa tonttuilemaan ^^ ja Tom-kulta, en minäkään siitä Roopesta tykkää mutta kyllä se tulee vielä tunkemaan nenänsä muiden asioihin :/
15. Talven ihmemaa
"Tonttuja?"
"Tonttuja"
"Siis tonttuja?"
"Kyllä, kulta"
"Mikä oli?"
"Kulta"
"En ole edelleenkään sinun kultasi, senkin senkin senkin tonttu!"
"Sepä se. Kävisikö hanipöö?"
"Ei!"
Emma istui edelleen huoneessaan Sedin ja Benin kanssa. Pojat olivat viimeisen puolen tunnin ajan vakuuttaneet hänelle olevansa oikeita Joulupukin tonttuja, jotka oli lähetetty vakoilemaan häntä ja suorittamaan hänelle jotain testejä. Emma ei oikein ymmärtänyt kaikkea, eikä hän ollut varma halusiko hän edes päästä kaikesta selville.
"Minä luulin, että tontut ovat parrakkaita punapukuisia kääpiöitä, jotka hiipparoivat lumihangessa pienillä tossuillaan", Emma puuskaisi lopulta hiljaisuuden päätteeksi.
"Ja minä luulin, että sinä luulit, ettei tonttuja ole olemassakaan", Sed viisasteli ja Emma mulkaisi häntä kiukkuisesti.
"Yritätkö sinä nyt saada minut uskomaan tähän koko juttuun vai et?" Emma tiuskaisi kärkevämmin kuin oli tarkoittanutkaan.
"Anteeksi", Sed pahoitteli pienesti hymyillen.
"Tossun alla jo nyt", lausahti Ben huoneen toisesta päästä. Hän oli riisunut vihdoinkin piponsa ja pörrötteli jo valmiiksi sotkuista tukkaansa. Tukan alta pilkisti selvästi suippo korvapari.
"Tässä ei nyt kukaan ole minkään tossun alla, eikä kukaan ole pääsemässäkään minkään tossun alle!" puuskahti Emma.
"Oi, minun tossuni ovat menneet rikki", Sed tokaisi ohimennen ja vilkaisi omia lämpöisiä kenkiään, joiden mustaan pintaan oli tullut heidän metsäseikkailun tuloksena monta rispaantunutta reikää.
"Äh, unohtakaa jo ne tossut!" Emma hermostui ja pudisti väsyneesti punaista päätään.
"Selvä, tahtosi olkoon lakini!" Sed paasasi arvokkaasti ja teki pienen hovikumarruksen Emman suuntaan.
"Mitäs minä sanoin", lauleli Ben ja katseli muina miehinä ympärilleen.
"Minä en kestä teitä", Emma huokaisi. He istuivat hetken hiljaisuuden vallitessa, luultavasti pojat antoivat Emmalle taas sulatteluaikaa. Emma hieroi ohimoitaan ja sulki hetkeksi silmänsä. Tonttuja, tonttuja hänen huoneessaan. Eikä mitään hauskoja punanenäisiä kotitonttuja, vaan miehenmittaisia taikovia, ruskeasilmäisiä, melko lihaksikkaita - ei, ei vaan rasittavia ja keskenkasvuisia, lapsellisia miehenpuolikkaita. Tonttuja.
"Emma?" Sed kysyi varovasti hänen viereltään ja Emma räpsäytti nopeasti silmänsä auki katsoen suoraan Sediin. TUMPS.
"Mitä ihmettä, Sed?" Ben havahtui myös hereille ajatuksistaan äänekkään tumpsahduksen seurauksena. Sed nousi lattialta ja hieroi takamustaan kärsivän näköisenä.
"Tipahdin sängyltä"
"No niin näkyy", Ben nauroi. "Voisitkohan sinä Emma ryhtyä harrastamaan jonkin sortin naamioita tai kenties alkaa pitämään paperipussia päässäsi, että tuo meidän mestarivakoojamme pysyisi edes hetken tolpillaan?" Ben ehdotti virnistäen ja Emma tunsi punastuvansa hiukan. Mitä ihmettä Sed näki hänessä?
"Okei, minulla olisi taas muutama kysymys", Emma ilmoitti ja Sed hyppäsi takaisin hänen viereensä sängylle. "Te siis testaatte ihmisiä?" Emma varmisti ja pojat nyökkäsivät. "Ja kirjaatte ylös pisteitä?"
"Niin"
"Ja mitä enemmän pisteitä, sitä enemmän joululahjoja?"
"Ei, vaan itse asiassa se menee niin, että mitä enemmän pisteitä, sitä parempi joululahja"
"Parempi?" Emma ihmetteli ja heilautti tukkansa pois silmiltään. Sed katsoi äkkiä pois päin ja Emmaa hymyilytti.
"Niin. Katsos kun", Ben rullasi toimistotuolillaan lähemmäs Emmaa ja ryhtyi selittämään. "Ne joululahjat, joita te ihmiset saatte kuusen alta, lahjasukista tai valepukeilta, ovat vain markkinatavaraa. Ne ovat ihmisten tuotteita, ja meillä ei ole mitään tekemistä niiden kanssa. Ne ovat vain turhantärkeitä tavaroita. Ihan kivojahan nekin ovat, mutta meidän lahjamme ovat paljon henkilökohtaisempia"
"Millaisia teidän lahjanne sitten ovat?" Emmaa kiinnosti.
"Toivomuksia", Sed puolestaan kertoi. "Lelutehtaamme valmistaa niin kauniita ja uskomattomia esineitä, että vain sellaisen saaja voi todella ymmärtää sen kauneuden. Ne ovat hentoja ja siroja, vertaansa vailla. Ne näyttävät niin särkyviltä suloisuudessaan, mutta kun niihin tarkemmin tutustuu, huomaa että ne ovatkin vahvoja ja tulisia luonteeltaan"
"Sed", Ben huomautti väliin. "Yritähän pysyä aiheessa, jookos?"
"Se on veli-kulta välillä vähän hankalaa", Sed hymyili lammasmaisesti ja viittasi Benin jatkamaan.
"Jokainen lelutehtaassa valmistettu esine sisältää toivomuksen. Toivomuksen vahvuus riippuu ihmisen testipisteistä", Ben kertoi.
"Minä olisin antanut sinulle täydet pisteet", Sed pisti väliin ja vinkkasi silmää Emmalle.
"Eli te toteutatte kilttien lasten toiveita?" Emma kysyi välittämättä Sedin silmän vinkkauksesta
"Lasten, aikuisten, vanhusten", Ben luetteli. "Ja nyt ei ole sitten kyse mistään haluatko miljonääriksi-toiveista, vaan ihan perus arkisista huolista"
"Kaunis sää hääpäiväksi, työhaastattelussa onnistuminen, pyörällä ajon oppiminen. Kaikki riippuu testipisteistä ja siitä, kuinka suuri toivomus sinulle on annettu lahjaksi", Sed luetteli.
"Mistä ihmiset tietävät käyttää toivomukset, jos te ette koskaan paljasta itseänne?"
"Heh, paljasta", Sed naurahti ja myös Ben tirskahti.
"Pojat, keskittykää!"
"Juu, tietenkin", Sed keräili itsensä Benin vielä hekottaessa. "Lahjat jaetaan tarpeeksi pisteitä saaneille ihmisille joulupäivänä. Ihmiset löytävät esineet, eivätkä raaski heittää niitä pois. Se on osa esineiden taikuutta"
"He säilyttävät esineitään, kunnes sattuvat toivomaan tarpeeksi pienen, mutta tärkeän asian. Moni toive toivotaan uutena vuotena", Ben kertoi
"Teettekö te itse taikalahjat?" Emmaa kiinnosti. Hänen päänsä tuntui olevan vähintäänkin pyörällä kaikesta hänen saamastaan tiedosta.
"Ei, me vain keräämme tiedot ja toimitamme ne arkistointikeskukseen. Tiedot arkistoidaan, jonka jälkeen tutkijatontut analysoivat pisteet ja antavat toimeksiannot lelutehtaalle. Lelutehdas valmistaa lahjat, jotka me sitten noudamme valmiina ja toimitamme oikeisiin osoitteisiin", Sed selitti huitoen samalla käsillään aivan kuin osoittaen, missä suunnassa arkistointikeskus ja lelutehdas sijaitsivat, ja siitä Emma keksikin seuraavan kysmyksensä.
"Missä te asutte?"
"Talossa", Sed vastasi nopeasti hymyillen ja Emma puuskahti kärsimättömästi. "Ei vaan, Joulumaassa", Sed täydensi heti perään.
"Joulumaassa?" Emma kiinnostui.
"Niin, Lumikylässä. Joulumaassa on Joulukaupunki, jossa kaikki suurimmat virastot ja tehtaat sijaitsevat ja Lumikylä, joka on enemmän tunnelmallinen pikku maalaisseutu", Sed kertoi. "Sinä pitäisit siitä", hän lisäsi hiukan kuiskuttaen Emmalle.
"Onko teillä poroja?"
"Tottakai meillä on poroja!" Ben huudahti aivan kuin se olisi itsestään selvä asia. Niin kuin se varmasti heille olikin, Emma tuumi itsekseen.
"Miten Joulumaahan pääsee?" Emma kysyi mietteliäänä. Sed ja Ben vilkaisivat toisiaan ja pojat nyökkäsivät jostain kumman sanattomasta sopimuksesta. Sed nousi ylös sängyltä ja kaivoi housujensa taskusta pienen korttikotelon. Hän avasi metallisen kotelon, joka piti pienen napsahtavan äänen ja veti esiin punaisen pankkikortin. Hän ojensi kortin hölmistyneelle Emmalle.
"Mikä tämä on?" Emma ihmetteli ja käänteli punaista korttia käsissään. Se oli aivan identtinen kaikkien hänen näkemien pankkikorttiensa kanssa, paitsi että se oli täysin tummanpunainen, myös kortissa oleva siru hohti punaisena. Kortissa luki hopeisin painokirjaimin Seddharth Green ja siinä missä normaalisti olisi ollut kortin numero luki vain koodi Y-788.
"Minun kulkukorttini", Sed selitti. "Benillä on samanlainen ja niin on kaikilla muillakin tontuilla"
"Tälläkö pääsee Joulumaahan?" Emma kysyi hiukan epäuskoisena käännellessään korttia käsissään.
"Juu juu", Sed vakuutteli. "Laitat vain kortin automaattiin -"
"Automaattiin?"
"Niin, Otto-automaattiin"
"Et voi olla tosissasi!" Emma parahti ja Sed naurahti hänen hömistyneelle ilmeelleen.
"Yhtä tosissani kuin sinun kanssasi murmel-"
"Sed! Riittää kiitos", Emma keskeytti muka tomerasti, mutta tajusi hymyilleensä vaivihkaa. Hän oli juuri keksimässä taas liudan lisäkysymyksiä, kun Ben nousi äkisti ylös tuoliltaan ja huudahti jotain, mutta Emma ei saanut selvää mitä. Myös Sed oli havahtunut hereille Emman hymystä ja pompannut pystyyn sängyltä. Kummatkin pojat tuijottivat tiiviisti ikkunaa. Myös Emma käänsi katseensa ikkunaan ja tunsi sydämensä miltei pysähtyvän.
Hänen ikkunansa takaa heitä tarkkaili nainen, jos sitä nyt edes naiseksi pystyi kutsumaan. Sen koko ruumis näytti olevan rakennettu silkasta kirkkaasta valosta, mutta silti sen piirteet ja raajat erottuivat selvästi. Kasvoissaan sillä oli suuret ilmeettömät linnunsilmät ja hymyilevä suu. Nenää ei ollut laisinkaan, Emma huomasi ja tajusi tärisevänsä pelosta, kun kuuli saman käkättävän naurun purkautuvan tuon naisen suusta kuin minkä oli metsässä kuullut. Nainen koputteli ikkunaa pitkillä valkoisilla sormillaan ja kallisteli päätään kuin marionetti nukke. Emma pomppasi ylös sängyltä ja siinä silmänräpäyksessä olivat Sed ja Ben ilmestyneet hänen eteensä kuin suojakilveksi.
"Älä liiku", kuiskasi Sed Emmalle.
"Virvatuli", henkäisi Emma melkein kysyvästi ja Sed vain nyökkäsi.
"Sed", Ben supatti hiljaa suunpielestään Virvatulen edelleen vain tarkkaillessa ja vahtiessa heitä. "Hyökkäys vai puolustus?"
"Normaalisti sanoisin aina hyökkäys", Sed kuiskasi vakavasti. "Mutta en tällä kertaa", hän lisäsi vilkaisten nopeasti pelokasta Emmaa. "En halua-"
"Tiedän, veli", Ben täsmensi vilkuillen koko ajan samalla Virvatulta hyökkäyksen varalta. "Suunnitelma Alma-lehmän alkkarit?" Ben kysyi veljeltään, joka nyökkäsi. Emma ei edes kysynyt oudosta suunnitelman nimestä, hän halusi vain pois siitä tilanteesta.
"Toimitaan NYT", Sed huudahti, jolloin Ben napsautti sormillaan koko huoneen pimeäksi. Sed tarttui Emmaa paidan hihasta kiinni ja kiidätti tämän ulos huoneesta ja alakertaan. Ben seurasi pian heidän perässään ja kaivoi taskustaan pienen purkin. Sed työnsi Emman pöydän alle piiloon ja pojat jäivät itse odottelemaan kulman taakse. Äkkiä yläkerran rappusissa näkyi välkkyvää valoa. Virvatuli oli sisällä talossa.
Emma tarkkaili pelokkaana Sedin ja Benin vakavia kasvoja, kun pojat kommunikoivat keskenään ilman sanoja. Virvatulen valo poukkoili kauniisti helkkyen porraskäytävässä, kun se lähestyi heitä. Välillä kuului heleä nauru, joka kuitenkin muutti ilmassa muotonsa ilkeäksi käkätykseksi. Mihin minä olen pääni pistänyt, Emma ajatteli itsekseen. Sitten hän näki Virvatulen. Se lipui kauniin pelottavasti kohti heitä ja Emma huomasi, kuinka pojat jännittyivät aloilleen ja aivan yhtäkkiä, odottamattomasti, Ben liikahti. Poika heitti kädessään olleen purkin kohti Virvatulta ja siinä samassa Sed oli jo kaapannut Emman syliinsä ja kolmikko ryntäsi ulos talosta.
"Mitä tapahtui? Millä sinä heitit sitä? Olemmeko turvassa? Miksi ihmeessä minä olen sinun sylissäsi?" Emma säpsähti, kun he pääsivät pihatielle ja hypähti nopeasti pois Sedin käsivarsilta. Sedin ilme oli edelleen hiukan säikky, mutta myös hiukan pahoillaan oleva.
"Anteeksi, Emma", Sed pyysi hiljaa tarkkaillen kuitenkin koko ajan sivusilmällään talon suuntaan. He lähtivät kävelemään pois päin Emman talolta ja nappasivat myös Emman mukaansa. Sed piti varovasti kiinni Emman hihasta ja talutti tyttöä mukanaan.
"Mitä nyt tapahtuu? Mihin me olemme menossa?" Emma kysyi edelleenkin hiukan hätääntyneenä. Hän ei ravistanut Sedin kättä pois.
"Joulumaahan", Ben vastasi vakavana.
-
Jännäks menee!
Oi rttä, tykkäsin taas ihan selvästi ja tykkään myös kirjotustyylistäs!
Jännittää mitä tuleekaa tapahtumaan Joulumaassa, tuleeko Emmasta valetonttu
tai vastaavaa?
Jatkoa odottelen innoissani, kiitos tästäkin luvusta :)
-
Oijoi :))
Tästä tulee nyt pikakommentti, mun on pakko lähteä kaupunkiin.
HITTO. Roope siis tulee olemaan myös jatkossa? DD::: Sinä julma, julma ihminen!
Ja hei, Sed on suloinen :3 ja Ben :3 ja Emma :3
Vakkarilauseenikin tähän lisään, eli IHANA luku ja rakastan edelleen sun kirjotustyyliäs ja hahmoja jnejne. JA JATKOA! :)
Tom^^
-
Kiitos kaunis :) Ja Welmasein, oot aika oikeilla jäljillä ;) ja hei Tom, en mä ole julma, Roope vaan on ekstrasitkeä nahkiainen! :)
16. Talven ihmemaa
Emman sydän ravasi edelleen kuin kilparadalla. Hän oli kulkenut Sedin ja Benin kanssa Jyväskylän keskustan laitamille vaihtaen poikien kanssa vain muutaman sanan. Kaikki oli tapahtunut niin nopeasti. Ensin hän oli tavannut muutaman joulutontun, ihan kuin sellaista vain sattuisi joka päivä. Sitten Virvatuli oli tullut hänen kotiinsa ja Emma oli saanut sen käsityksen, ettei tuo kyseinen Virvatuli ollut tullut vain piipahtamaan päiväkahville. Nyt hän kulki kahden tontun kanssa pitkin kaupunkia etsien pankkiautomaattia, jonka kautta he voisivat siirtyä Joulumaahan. Emma huokaisi. Normaalisti hän olisi sanonut, että tämä oli niin hänen tuuriaan, mutta jotenkin se ei vain sopinut koko tilanteeseen. Ei tällainen voinut olla kenenkään tuuria. Eihän tällaista pitäisi edes olla olemassa, Emma pohti itsekseen.
Vielä hetken aikaa kuljettuaan kolmikon edessä avautui autio kauppakatu. Kauppakadulla oli muutama aikansa elänyt lastenvaateputiikki, laukkukauppa sekä vanha pankki ja pankin kyljessä törrötti -
"Automaatti. Vihdoinkin", Sed huokaisi ja johdatti heidät automaatin luo. Ben kaivoi oman korttinsa esille automaatin luona, kun Sed tarkkaili heidän selustaansa. Emma epäröi ja astui varovaisesti pienen askelen taaksepäin. Pojat kääntyivät katsomaan häntä.
"Tuota", Emma aloitti epäröiden. "Minulla olisi vielä muutama kysymys"
"Eivätkö ne voi odottaa, että pääsemme turvaan?" Ben vaati tietää nyökytellen kohti Otto-automaattia. Jos tilanne ei olisi ollut niin vakava, olisi Emmaa voinut jopa naurattaa koominen ajatus siitä, että pankkiautomaatti tarjosi heille muka turvapaikan.
"Ei", Emma vastasi rehellisesti. "Nämä vastaukset minun on saatava ennen kuin lähden minnekään"
"Kysy vain", Sed kehotti lempeästi ja jollain tavalla hyvin kiireettömästi. Aivan kuin heillä ei mitään vaaratilannetta olisi ollutkaan. Sillä hetkellä Emma oli hyvin kiitollinen Sedille siitä, että poika ymmärsi kuinka vaikea tuo koko tilanne oli Emmalle.
"Kiitos", Emma kiitti huokaisten. "Ensimmäiseksi haluan tietää, ettei perheelleni koidu tästä mitään vaaraa? Haluan tietää että he ovat turvassa"
"Mitään en voi täysin varmasti sinulle luvata", Sed vastasi katsoen Emmaa tiukasti silmiin. "Mutta olen melkein sataprosenttisen varma, että Virvatuli on herättyään lähtenyt meidän peräämme. Sinut se näyttää haluavan jostain kumman syystä"
"Ai kun mukavaa", Emma vastasi ironisesti ja tunsi inhottavan muljahduksen vatsassaan. "Toinen kysymys: voinko nopeasti laittaa kaksi tekstiviestiä ennen kuin menemme?"
"Tottakai", Sed ja Ben vastasivat melkein kuorossa. "Kenelle?" Sed jatkoi.
"Ensimmäisen viesti laitan äidilleni ja selitän, että menen Larelle yöksi. Ystävälleni Lauralle siis", Emma täsmensi pojille, jotka nyökkäsivät. "Ja toisen viestin laitan Larelle, jota pyydän valehtelemaan puolestani jos äitini sattuu soittamaan"
"Ovela tyttö", Ben kehui ja jostain kumman syystä Sed hehkui iloisena. "Mikäs kumma sinuun iski?" Ben kysyi veljeltään.
Sed hymyili. "Hoksasin juuri, kuinka ihana tilanne tämä olisi, jos tilanne ei olisi oikeasti niin pelottava. Tai siis kun tilanne on mikä tilanne on, niin meidän on vain otettava kaikki tästä tilanteesta irti. Tajuatko tilanteen?"
"Nyt se sitten tapahtui", Ben julisti.
"Mikä niin?" Emma ihmetteli katsellen veljeksiä kummissaan ja näpytteli samalla viestiä Larelle.
"Sed tärähti lopullisesti", selvensi Ben ja taputti lohduttavasti veljensä selkää.
"Enhän", intti Sed vastaan. "Pönttö"
"Linnunpönttö?"
"Ei vaan vessanpönttö"
"Pönttöjä te olette kummatkin", Emma totesi ja vilkaisi nopeasti ympärilleen. "Eikös meillä ollut kiire?"
"Itse asiassa oli ja on edelleen", Ben myönsi ja työnsi punaisen sirukorttinsa pankkiautomaattiin. Automaatti vaati tunnuslukua ja Emma kurkki Benin olan yli, kun poika näpytteli numerot.
"2412? Oikeasti?" Emma hekotti, mutta pojat kohauttivat olkapäitään.
"Eipähän ainakaan tule unohdettua", selitti Sed ja vilkaisi vielä nopeasti ympärilleen, ettei kadulla näkynyt ketään. "Oletko valmis?" Sed kysyi varovasti ja Emma nyökkäsi. Ben painoi automaatista puheajanlataus kohdan ja kun automaatti kysyi puhelinnumeroa, näpytteli Ben pitkän numerosarjan ulkomuististaan tyhjälle riville.
"Mikä tuo on?" Emma kysyi uteliaasti.
"Koodi Joulumaalle", Ben kertoi. Näppäiltyään oikean koodin Ben painoi punaista keskeytys-nappia ja automaatti sylkäisi hänen korttinsa ulos. Sitten Ben tarttui tottuneesti kiinni automaatin alalaidasta ja pyysi vielä Sediä varmistamaan selustan. Kun ketään ei näkynyt, Ben nosti automaattia ja Emma joutui hieraisemaan silmiään muutamaan otteeseen, kun hän katsoi automaatin nousevan ilmaan kuin auton peräluukun. He pujahtivat sisään automaattiin: ensin Ben, joka otti Emman vastaan ja viimeisenä Sed, joka sulki luukun heidän perässään.
*
Emma ei ollut koskaan nähnyt mitään sen tapaistakaan. He olivat saapuneet Joulumaan puolelle miltei identtisestä automaatista ja seisoivat nyt selvästikin poikien kuvaileman Kaupungin keskustassa. Nopealla ensi silmäyksellä kaikki vaikutti ensin aivan normaalilta, mutta kun silmä ehti tottua lumiseen kaupunkimaisemaan ja kirkkauteen, huomasi Emma ensimmäisenä outoutena suurien lyhtyjen toimivan katuvaloina. Ei lyhdyissä mitään outoa sinänsä, mutta nämäpä leijuivatkin korkealla maan pinnan yläpuolella ilman minkäänlaisia näkyviä naruja tai kannattimia.
Valoja oli kaikkialla: lyhtyjä, soihtuja ja ulkotulia pilvin pimein. Oli myös erivärisiä pikkulamppuja ja koristeellisia valopylväitä. Vaikka valoja oli joka puolella, oli silti hennosti myös hämärää, tunnelmallista. Emma katsahti ylöspäin. Oli hänen mielestään outoa, että vaikka oli päivä erotti hän selvästi sadat tähdet, jotka tuikkivat taivaalla. Mutta mikäpä täällä nyt ei outoa olisi, Emma ajatteli itsekseen, kun kahden poron vetämä pieni reki sujahti heidän ohitseen kohti lumisia kauppakatuja.
Ilma Emman ympärillä tuoksui kanelilta ja lämmöltä. Hänen korviinsa kantautui tasainen puheensorina viereiseltä markkina-alueelta ja silloin vasta hän tajusi seisoneensa koko ajan suu loksahtaneena auki.
"No, mitäs tuumaat?" Sed kuiskasi Emman korvaan.
"Uskomaton", henkäsi Emma aivan ihastuneena. "Miksi täällä ei ole kylmä?" hän kysyi ensimmäisen päähänsä pälkähtäneen kysymyksen.
"Se vain aluksi tuntuu siltä, sillä teidän maailmassanne on paljon kylmempi", kertoi Ben, joka seisoi Emman toisella puolen. "Kyllä sinulle vielä kylmä tulee, älä huoli"
"Ben, älä viitsi olla ilonpilaaja", Sed torui. "Älä välitä, Ems. Ben nyt palelisi vaikka aurinkotuolissa Bahamalla"
"Ems?" Emma toisti kysyvästi.
"Mutta hei Sed älä unohda!" Ben pisti väliin. "Minä en ollut se, jonka piti Ruotsissa päästä aivan-heti-nyt-äkkiä-nopeasti-siltä-seisomalta saunaan!"
"Mutta hei Ben älä unohda!" toisti Sed matkien. "Sinä et ollut se, joka piiloutui vihaisia palomiehiä avantoon!"
"Heh, en niin", hekotti Ben. "Minä piilouduin saunarakennukseen"
"Etkä voinut päästää minua sisään", Sed nurisi muistellen.
"No hei, minä luulin sinua palomieheksi!" Ben puolustautui. "Ainakin aluksi"
"Hei nyt seis!" Emma pisti väliin pakottaen oudot mielikuvat pois ajatuksistaan. "Eikö meillä ollut kiire?" hän kysyi hiukan ihmeissään.
"Eipä oikeastaan enää", Sed kertoi. "Virvatulet eivät pääse Joulumaahan"
"Mutta itse asiassa", ilmoitti Ben. "Meillä on tietyllä tavalla aivan uudenlainen hoppu"
"Miten niin?" Emma kysyi ja katsahti poikia.
"Meidän täytyy piilottaa sinut", Ben kertoi. "Kukaan ei saa tietää, että toimme ihmisen Joulumaahan"
"Hei hei hetkinen!" Emma vastusti. "Minä en suostu kyyristelemään missään pienessä piilopaikassa, kun te nuuskitte ja selvitätte asioita"
"Mutta-"
"Ei mitään muttia! Minuahan se Virvatuli ajoi takaa, te itse sanoitte niin. Minulla on oikeus saada tietää mitä tapahtuu!" Emma korotti ääntään. Muutama lähellä seissyt tonttu kääntyi katsomaan heitä kummissaan ja hiukan liian kiinnostuneina. Sed liikkui nopeasti ja painoi Emman kiinni heidän takanaan ollesseen tiiliseinään ja jäi itse seisomaan hänen eteensä. Emma henkäisi yllättyneesti. Sed seisoi hyvin lähellä häntä tarkoituksenaan peittää hänet uteliailta katseilta. Emma nosti katseensa ja kohtasi Sedin ruskeat silmät, jotka tutkivat hänen joka piirrettään. He katselivat toisiaan silmiin. Vihreät lukittautuivat ruskeisiin. Emman valtasi yllättävä halu koskettaa pojan kasvoja ja sipaista kuritonta tukkaa.
"Ainahan me voimme turvautua valepukuun", Ben tokaisi heidän viereltään ja Emma säpsähti takaisin todellisuuteen. Tai siihen mitä hänen todellisuutensa nykyään oli: Virvatulia, tonttuja ja leijailevia lyhtyjä.
-
Ohh, Emma ja Sedhän lähenee ryminällä :3 hyvähyvä!!!
Sed liikkui nopeasti ja painoi Emman kiinni heidän takanaan ollesseen tiiliseinään ja jäi itse seisomaan hänen eteensä. Emma henkäisi yllättyneesti. Sed seisoi hyvin lähellä häntä tarkoituksenaan peittää hänet uteliailta katseilta. Emma nosti katseensa ja kohtasi Sedin ruskeat silmät, jotka tutkivat hänen joka piirrettään. He katselivat toisiaan silmiin. Vihreät lukittautuivat ruskeisiin. Emman valtasi yllättävä halu koskettaa pojan kasvoja ja sipaista kuritonta tukkaa.
Grr <3 Luin tän kohdan ehkä noin tuhat kertaa ja hymyilin silmät sydäminä ja suu korvissa!
Tykkäsin myös tosi paljon tosta vikasta kappaleesta, se on jotenkin tunnelmallinen ja sellanen... öö... kiehtova tai jotain.
Hei mä fanitan sua yli muiden, kun lisäät lukuja niin ihanan nopeasti <3 Laita jooko taas äkkiä lisää, nälkä nimittäin todellaki kasvaa syödessä (varsinkin kun on näin mielettömän hyvälaatuista ja mieltä kutkuttavaa ruokaa :D)...
Sinun nro 1 fanisi,
Tom^^
/Ja taas näitä mun tarkentavia typeriä kysymyksiäni, eli minkä ikäsiä poijjaat on? Kun jossain mainittiin, että alle parikymppisiä. Sed on isoveli, mutta ei Ben ilmeisesti ole kauheasti sitä nuorempi? Sedillä on kanssa sänkeä, eli epäilisin, että se on siinä 18-19? Eli onko Ben jotain... 17-18? (Vai onko ne kaksoset..) Tai sitte tässä on joku samanlainen juttu kuin esim. haltioissa (tai kaikkien rakastamissa vampyyreissa), että ne näyttää alle parikymppisiltä, mutta todellisuudessa ne on jotain 1560v... Toivottavasti ei :3
-
Heh, kiva vaan ku jaksat kommentoida :D lukuja tulee tällä hetkellä niin nopeeta tahtia ku meikäläinen on sairaslomalla tämän viikon :) saattaa olla että ensi viikolla tahti taas vähän hidastuu :/
Juu eli pientä ikäinfoa pojista: Sed on tosiaan vanhempi ja on 18, täyttää puolen vuoden sisään 19. Ben taas täyttää 18 joulun jälkeen tammikuussa, eli on vielä 17 :) eli aika hyvin sä veikkasit, 10 pistettä ja papukaijamerkki! Poikien piti ensin olla ikääntymättömiä 300-vuotiaita käppäniä, mutta jotenki se vaan kuulosti liian oudolta, varsinkin Emman suhteen :) Edward ja Bella sai sen toimimaan, Sed ja Emma ei :D
btw, jos sulla tai jollakulla muulla on linkkiä jonnekin hyvälle joululaulu sivustolle, niin nyt olis hyvä aika vetästä se hihasta! :D mulla loppuu joululaulujen nimet kesken
17. Joulu on nyt herttainen
Joulukaupungin syrjäisemmät kadut olivat hiukan hiljaisempia kuin pääkatu ja keskusta, mutta silti yhtä tunnelmallisia. Kaupungin syrjälaitamilla talot muuttuivat enemmän kerrostalotyyppisistä mökkimäisemmiksi ja asutusta oli harvemmassa. Ben ja Sed olivat päättäneet, että paras vaihtoehto olisi pukea Emma mahdollisimman tonttumaisiin vaatteisiin ja toivoa, ettei kukaan tulisi kyselemään mitään. He olivat matkalla tapaamaan erästä Sedille tuttua tonttutyttöä. Sed oli vakuuttanut, että tältä tytöltä he voisivat pyytää muutamaa vaatetta lainaan ilman, että tyttö kyselisi sen enempiä. Benillä oli omat aavistuksensa siitä, mistä tämä tyttö oli hänen veljellensä tuttu.
"Hän asuu muistaakseni tuolla", Sed osoitti pitkää mökkirivistöä. "Rivimökeissä"
"Mistä sinä hänet tunnet? Mikä hänen nimensä on?" Ben kysyi veljeltään. Emma käveli vaitonaisena poikien vierellä.
"Alysa Charron", Sed kertoi ja vilkaisi varovasti ohimennen Emmaa.
"Alysa? Aly? Aly sieltä kaakaopaikasta?" Ben hämmästyi. "Minä luulin, että hän asuu Lumikylässä"
"Ei, he olivat siskonsa kanssa vain käymässä"
"Ai niin, unohdinkin jo, että hänen siskonsa oli huutava jukeboksi jaloilla varustettuna", Ben muisteli ja Sed naurahti.
"En kyllä ymmärrä, miksi meidän piti kävellä tänne asti vain muutaman vaatekappaleen takia", Emma jupisi väsyneen näköisenä. Ben pisti korvan taakse, että täytyi jossain vaiheessa löytää tytölle sopiva lepopaikka. "Kyllä minä olisin muutenkin tontusta mennyt"
Sed hymyili Emmalle. "Ikävä kyllä Las Palmasin huppari ja merkkifarkut eivät oikein huuda tonttua", hän huomautti. "Vaikka näyttävät kyllä sinun päälläsi upeilta"
"Voisitko jo luovuttaa?" Emma huokaisi ja nyki vihreää huppariaan hiukan hermostuneesti alaspäin piilottaen kädet taskuihinsa.
"En ikinä", Sed virnisti.
"En haluaisi keskeyttää", Ben aloitti ja tökkäsi Sediä olkapäähän. "Mutta pitäisiköhän meidän mennä sisäänkin, kun tänne asti tultiin?" He olivat huomaamattaan seisseet jo pienen tovin punaisen hirsimökkirivistön edessä ja pysähtyneet erään vihreän oven eteen, johon oli kiinnitetty puinen laatta. Lähemmin tarkasteltuna laatassa luki koukeroisin kirjaimin Alysa & Elyna Charron.
"Auts", Sed henkäisi. "En tiennyt, että hän asuu siskonsa kanssa"
Ben virnisti veljelleen. "Huutoa tiedossa", hän sanoi työntäen veljeään edemmäs ja astui itse askelen kauemmas ovesta. "Me jäämme Emman kanssa ulos odottamaan, kun sinä menet kuuntelemaan kivikovia totuuksia sydänten särkemisestä"
"Anteeksi mikä oli?" Emma höristi korviaan, vilkaisi vaativasti Beniin ja siirsi heti sen jälkeen vihreiden silmiensä pistävän katseen Sediin. Ben tajusi päästäneensä suustaan sammakon ja katsahti anteeksipyytävästi veljeensä. Ben tiesi, että jostain kumman syystä Emma oli hänen veljellensä erityinen ja nyt Emman kasvoille oli ilmestynyt tiedonhaluinen ilme. Mitähän tyttö tuumaisi, kun kuulisi olevansa Joulumaan pahimpien naistennaurattajien seurassa?
"Minä menen nyt sisälle ja tulen kohta takaisin", Sed puhui hitaasti ja rauhallisesti ja loi merkitsevän katseen Beniin. "Te voitte sillä välin odottaa vaikka tuolla puiston penkillä ja keskustella, mitä tarkoitit tuolla niin ihanan järkevällä möläytykselläsi", Sed mutisi yhteen puristettujen huultensa välistä. Ben nappasi hiukan vastustelevan Emman käsikynkkäänsä ja talutti tytön vierellään vastapäiseen puistoon.
Puisto oli hyvin pieni. Sen keskellä oli jäätynyt suihkulähde, jonka keskellä seisova patsas esitti koristeltua joulukuusta. Suihkulähteen ympärille oli asetettu kahdenistuttavia penkkejä ja yhdelle tällaiselle penkille myös Ben talutti Emman. He katselivat hiljaisina, kuinka Sed koputti Charroneiden oveen. Kesti hetken ennen kuin ovi aukesi ja kaunis, punaposkinen tonttutyttö Alysa tuli avaamaan oven. Alysa oli ehdottomasti yllättynyt nähdessään Sedin, mutta samanaikaisesti oli myös selvästi huomattavissa, että tyttö oli enemmän kuin iloinen.
Ben kääntyi katsomaan Emmaa, jonka katse seurasi heidän edessään avautuvaa tapahtumaa hyvin tarkkaavaisena. Emman silmät siristyivät hiukan, kun Alysa tervehti Sediä nopealla halauksella ja kutsui pojan sisään iloisesti. Beniä hymyilytti. Emma esitti niin kovaluontoista ja pisti aina Sedin iskuyrityksille tiukan vastalauseen, mutta sillä hetkellä tytön ilme kieli kaikesta aivan muusta.
"Mistä te tunnette tuon tytön?" Emma kysyi muka ohimennen.
"Hän on Sedin ystävä", Ben vastasi hiukan ilkikurisesti. "Miten niin?"
"Mitä se puhe sydänten särkemisestä oli?" Emma kysyi vastaamatta Benin uteluun.
"No, siis, sehän tuota - "
"Ben, rehellinen vastaus kiitos"
"No katsos kun siis -"
"Ben, nyt"
"Odota, kun latailen hetken vastaustani", Ben puuskahti. Hän oli ensin päättänyt kierrellä totuutta, mutta ajatteli asian oikean laidan paljastuvan kuitenkin jossain vaiheessa.
"Ben?"
"No siis aloitetaan faktoista", Ben virkkoi puhuen hyvin nopeasti. "Minä ja Sed, mehän olemme aika ihmeen hyvännäköisiä tyyppejä!"
"Vaatimatonta, Ben", Emma vastasi ironisesti hymähtäen. "Todella vaatimatonta"
"No niin kaikki tytöt meille aina kertoivat"
"Kaikki tytöt?"
"Niin, tuota, meillä oli Sedin kanssa aina välillä tapana, tuota - ", Ben änkytti miettien miten muotoilisi parhaiten asiansa. "-tutustua uusiin henkilöihin"
"Tutustua uusiin henkilöihin? Tarkoitat siis tyttöjä", Emma selvensi ja hänen kasvoilleen ilmestyi tietävä ilme. Ben huokaisi. Emma taisi jo tietää, mihin tulokseen oltiin tulossa.
"Niin. Tutustuimme uusiin tyttöihin. Usein"
"Eli selvällä suomen kielellä: te vaihdatte tyttöjä kuin sukkia?"
"Ei. Tai joo. Tai siis", Ben pohti sanojaan. "Emme me sitä kiusallamme tee. Olemme vain pienestä pitäen olleet todella sosiaalisia ja uteliaita ja -"
"Ei tarvitse kertoa enempää, eiköhän tämä riittänyt jo selittämään kaiken", Emma töksäytti ja Ben huomasi selvästi ärtymyksen varjon tytön kasvoilla.
"Emma", Ben aloitti huokaisten ja kääntyi paremmin tyttöön päin. "Me emme leiki tyttöjen tunteilla, emme ainakaan tahallaan. Kaikki osapuolet ovat olleet aina tietoisia siitä, että tässä ollaan vielä nuoria, eikä kukaan ole juoksemassa kohti alttaria. Tytöt vain ovat -"
"Tytöt ovat tyttöjä", Emma toisti monotonisesti ja nyökkäsi. "Mutta voitko silti syyttää minua, jos en halua joutua vain viivaksi veljesi sängynpäätyyn?"
"Itse asiassa kaakaohyllyyn"
"Mitä?"
"Ei mitään. Koko pointtihan oli", Ben selosti. "että Sed ei ole enää oma itsensä. Ei sen jälkeen, kun hän sinut tapasi. Kuule, Emma", Ben huokaisi taas ja käänsi katseensa taivaalle pohtien syvästi. "Minun täytyy myöntää, että suutuin ensin Sedille, kun hän menetti sydämensä sinulle. Paasasin hänelle tonttujen laista ja kaikesta muustakin, mikä tuntuu kuitenkin loppujen lopuksi turhalta. Totuushan on, että jos tunnet Sedin niin hyvin kuin minä tunnen, niin silloin huomaat sen"
"Huomaat minkä?" Emmaa kiinnosti ja Ben huomasi, että ärtyneisyys oli hävinnyt tytön kalpeilta kasvoilta. Vihreät silmät olivat täyttyneet uteliaisuudella.
"Kaipuun", Ben puhui hiljaa, miltei kuiskaamalla. "Kaipuun sinun luoksesi, kun et ole lähellä. Ja kaipuun lähemmäs, kun olet hänen vieressään"
"No niin, kuka tilasi vaatteita!" kuului yllättäen heidän vierestään. Ben hätkähti hiukan ja huomasi Sedin ilmestyneen heidän luokseen. Ben katsahti vielä nopeasti Emmaa, joka näytti hieman häkeltyneeltä.
"No, etsitäänpäs Emskulille sopiva vaatteiden vaihtopaikka ja jatketaan sitten matkaa. Vakoilutoimistoon on täältä aika pitkä kävelymatka, täytyy varmaan ottaa rekikyyti", Ben lausahti nousten venytellen ylös penkiltä. Sedin katse oli kuitenkin jumittunut Emmaan, joka vain istui hiljaa penkillä.
"Em", Sed kumartui hiukan huolestuneena lähemmäs tyttöä. "Oletko kunnossa?"
"On hän", Ben vastasi Emman puolesta. "Hänellä vain on paljon ajateltavaa"
"Sed", Emma sanoi hennosti ja nousi ylös penkiltä. "Kiitos"
Sedin kasvoilla oli hämmästynyt ilme. "Mistä hyvästä?"
"Vaatteista tietenkin", Emma virnisti leveästi ja nappasi vaatepinon Sedin käsivarsilta.
-
<3
TEINISYDÄN ISKEE!!
Aww, hymyilin kuin mikäkin ääliö koko luvun läpi :D Ben oli ihan paras tässä luvussa, se taatusti edisti Sedin ja Emman suhdetta :) Hyvähyvä! Ja toi Benin yritys olla kertomatta totuutta oli hyvin kirjotettu, ehkä just sen takia että usein sellasten "epämiellyttävien" totuuksien kertominen on vaikeeta... :D
Ja mä tykkään Emmasta aina vaan enemmän, koska se on niin inhimillinen! Toi on hauskaa luettavaa, kun Sed aina heittää just noita "kullanmuru, hanipöö" -juttuja ja Emma rupee esittämään, että se on vihanen. Vaikka sehän vaan tykästyy Sediin hetki hetkeltä enemmän :D
"Kaipuun", Ben puhui hiljaa, miltei kuiskaamalla. "Kaipuun sinun luoksesi, kun et ole lähellä. Ja kaipuun lähemmäs, kun olet hänen vieressään"
...oi. :3
Jatkoa taas, kunhan kerkiät, olis kiva saada!! :D
Googlaamalla ootko koittanu ettiä? Ja ainaki wikipediasta löyty jonkunnäkönen lista...
Tom^^
-
Ben on piilofiksu :D ja jep, ton wikipedian listan koluan joka ikinen päivä läpi, mutta osa niistä biisien nimistä ei vaan sovi millään ilveellä tähän tarinaan, ei vaikka kuinka väkisin yrittäis :-\ Täytyy varmaan seuraavaks alkaa pommittaa youtubea :)
Ai niin ja kiitos taas ihanasta kommentista hanipöö! :D
18. Tonttu Torvinen
Kaupunkireki oli pienempi ja hitaampi kuin kaukomatkoihin tarkoitettu pikareki, jolla tonttuveljekset yleensä matkustivat Lumikylästä Joulukaupunkiin. Siinä missä pikarekeen kuului monta rekiosastoa, mahtui kaupunkireen kyytiin vain kymmenisen henkilöä. Näitä pikkurekiä Kaupungissa oli useita ja ne kulkivat sinne, minne matkustajat niitä pyysivät menemään.
Iltapäivän sää oli hyvin seesteinen. Reki kulki rauhallista vauhtia Kaupungin laitamilta kohti keskustaa ja vetoporojen ohjaksissa helkkyvät kulkuset kilisivät vienosti. Kuljettajan penkillä istui vanha parrakas tonttumies, jonka suojaavat silmälasit muistuttivat hyvin paljon uimalaseja suurine kehyksineen ja paksuine sankoineen.
Sed istui hiljaisen Emman vieressä ja jutteli vaimeasti heitä vastapäätä istuvan Benin kanssa. Aina silloin tällöin Sed loi katseensa Emmaan, joka tarkkaili vaitonaisena heidän ympäristöään ja maisemia. Emma oli vaihtanut mukisematta farkkunsa lämpöisiin, mustiin housuihin ja vetänyt päälleen pitkän, miltei mekkomaisen ruskean nappitakin. Punaisten hiusten päällä keikkui pieni, hennosti hiippamallinen pipo ja valkeat sormet olivat piiloutuneet villaisten sormikkaiden sisään. Sed hymyili itsekseen huomatessaan, että vihreä Las Palmasin huppari pilkotti edelleen Emman takin kauluksesta.
Reki pysähtyi kansainvälisen arkistomuseon edustalle, mistä oli hyvin lyhyt kävelymatka Tiedustelutoimistoon. Sed ja Ben hyppäsivät ketterästi pois reen kyydistä ja Sed pysähtyi auttamaan myös Emman pois. Hän ojensi kätensä tytölle herrasmiesmaisesti.
"Pääsen minä itsekin", Emma tokaisi itsenäisesti ja asetti jalkansa kapealle askelmalle. Reen metalliset rappuset olivat kuitenkin hieman liukkaat, eikä Emman tennarinpohjia oltu suunniteltu talvisiin olosuhteisiin. Niinpä kun hän astui ensimmäiselle rappuselle, päätti hänen kenkänsä liukua samantien toiselle askelmalle ja siitä supernopeasti kolmannelle.
"Hupsista!" Sed naurahti hiukan napatessaan Emman kainaloista kiinni juuri ennen kuin tyttö olisi mätkähtänyt maahan.
"No siinä oli tyyliä", hekotti Ben ja ojensi nopeasti Emman tippuneen pipon takaisin tytölle.
"Äh, olkaahan siinä", Emma puuskahti asettaen pipon tarkasti tukkansa ja etenkin korviensa päälle. "Minnekäs nyt?" hän vaihtoi puheenaihetta nopeasti. Sed hymyili Emman punaisille poskille ja hiukan nolostuneelle ilmeelle.
"Tämä on arkistomuseo", Ben selitti Emmalle osoittaen heidän taakseen jäänyttä korkeaa rakennusta. "Sinne on arkistoitu jokaikinen tutkimustulos ja jokaisen tutkitun ihmisen tiedot"
"Karmivaa", Emma henkäisi. "Tai siis jollain tavalla todella outoa"
"Näkisitpä arkistointitontut", Sed puuskahti ja Ben nyökytteli vieressä. "Ne vasta karmivan outoja ovatkin"
"Tuolla vähän matkan päässä", Ben jatkoi. "Tuo iso harmaa rakennus. Näetkö? Se on Tiedustelutoimisto"
"Sielläkö te olette töissä?" Emmaa kiinnosti ja pojat nyökkäsivät.
"Mistä muistuikin mieleeni", Sed keksi ja avasi reppunsa. Hän kaivoi repusta vihreän viittansa ja punaisen kravattinsa. "Virkapuku päälle", hän kertoi Emmalle, jonka ilme oli ollut kysyvä. Sed heilautti viitan harteilleen ja kiinnitti tottunein elein kravatin roikkumaan kaulalleen. Pukiessaan hän seurasi, kuinka Emma katseli poikien touhuja tarkkaavaisena.
"Viitat?" Emma katsoi poikia kummissaan. "Teillä on viitat?"
"Jep", Sed vastasi ja suuntasi kulkunsa kohti toimistoa. Muut seurasivat hänen vierellään.
"Mitä seuraavaksi", Emma huokaisi. "Kryptoniittia ja sukkahousujako?"
"Siitähän sinä pitäisit", Sed virnisti leikitellen. "Ei vaan, on minulla tällainen", hän sanoi napaten reppunsa käsivarsilleen ja tonkien sen sisältöä. Sitten hän vetäisi repun pohjalta paksun, mustan putkilon.
"Okei, minä en edes halua tietää enempää", Emma sanoi ja naurahti hieman katsellessaan mustaa patukkaa, jota Sed pyöritteli käsissään ylpeän näköisenä. Sed katsoi Emmaa ensin hiukan kummissaan, ennen kuin oivallus valaisi hänen kasvonsa.
"Sinä senkin kaksimielinen höntti!" Sed nauroi ja nakkasi pötkylän takaisin reppuunsa ja heitti repun selkäänsä. "Se oli säiliö erilaisille hyödyllisille taioille"
Emmaa nauratti edelleen. "No minkäs minä sille voin, että se näytti aivan -"
"Niin, sano vain miltä se sinun kierossa mielessäsi näytti", Sed kehotti virnistäen ja tökki Emmaa kiusoitellen kylkeen. "Sano, sano sano"
"Enhän sano", Emma nauroi ja hyppelehti keveästi pois Sedin tökkivien sormien ulottuvilta. Sed pysähtyi paikoilleen ottaen kasvoilleen muka-vakavan ilmeen. Ilmeellä oli toivottu vaikutus, sillä Emma seisahtui kummissaan vähän matkan päähän Sedistä.
"Kukaan", Sed murisi hyvin vakavalla äänellä. "Kukaan ei karkaa minun mahtavilta tököttitöks-sormiltani", hän murahti ja säntäsi uskomattomalla nopeudella Emmaa kohti. Emma kirkaisi naurahtaen ja pinkaisi juoksuun yrittäen turhaan päästä pakoon Sediä.
"Lapset", Ben nauroi itsekseen ja seurasi kaksikkoa kävellen turvallisen välimatkan päässä heistä.
Tiedustelutoimiston luo päästyään Emmaa hengästytti, Sediä nauratti ja Ben vain pudisteli päätään. He keskustelivat hetken siitä, mikä Emman rooli olisi. Sed oli sitä mieltä, että Emma voisi odottaa toimiston aulassa sillä välin, kun pojat etsisivät käsiinsä päällikkö Drummondin. Emma itse halusi kulkea poikien mukana ja kuulla kaikki vastaukset omin korvinensa. Ben taas pelkäsi, että joku tulisi kyselemään liikaa kysymyksiä Emman alkuperästä ja ehdotti, että Emma odottaisi heitä kokonaan toimiston ulkopuolella hyvässä piilopaikassa. Tämän ehdotuksen Emma tyrmäsi heti.
"Ei todellakaan käy!" Emma vastusti ja hänen kasvoilleen ilmestyi määrätietoinen ilme.
"Pakko se on käydä", Ben intti Sedin vain tarkastellessa vieressä syntyvää kinaa. "Et sinä osaa esittää tonttua!"
"Osaanhan", Emma väitti vastaan.
"Ethän"
"Joohan"
"Ethän"
"Joohan"
"Kyllä hän minun mielestäni alkaa jo tontulta kuulostamaan", hymähti Sed.
"Hyvä on", Ben myöntyi. "Kompromissi? Tulet mukaan, mutta jäät aulaan tai käytävään odottamaan meitä?"
"Millä tavalla se on kompromissi?" Emma halusi tietää. "Sehän on vain täsmälleen sama, mitä Sed ehdotti"
"Niinpä", Sed hymyili valkoiset hampaat välkkyen. "Minä olen katsos herra kompromissi itse"
"Herra leuhka sinä olet", Emma näytti Sedille kieltä.
"Kypsää, rakas"
"Hiljaa, torvi"
"Tätä menoa me olemme tässä vielä huomennakin", Ben muistutti ja kääntyi Emmaan päin. "Miten on?"
Emma mietti hetken. "Hyvä on", hän sanoi lopulta. "Mutta minä haluan sitten kuulla kaiken rehellisesti sanasta sanaan"
"Selvä", pojat nyökkäsivät. He kävelivät Ben etunenässä rakennuksen rappuset ylös ja kulkivat sisään kirkkaista lasiovista. Emma jättäytyi poikien taakse, kun he saapuivat kirkkaaseen aulaan. Sed ohjasi nopeasti Emman eteisaulan odotuspenkeille ja huomasi, että tyttö vilkuili varovasti ja epäluuloisesti vastaanottotiskin takana istuvaa kirjanpitäjätonttua.
"Älä huoli", Sed kuiskutti Emman korvaan hiljaa. "Hän ei puhu sinulle, jos sinä et puhu hänelle"
"Oletko varma? Hän näyttää aika ilkeältä", Emma totesi ja nojautui kurkistamaan vanhaa tonttumiestä hiukan tarkemmin. Sen tehdessään hänen tukkansa miltei hipaisi Sedin kasvoja ja Sed tunsi hennon tuoksun, jossa sekoittui vanilja sekä lilja.
"Minäjäänsnunkans -", Sed mumisi. Emma kääntyi katsomaan änkyttävää Sediä ja Ben käveli kuiskuttavan kaksikon luo.
"Mikä kestää?" Ben tiedusteli ja vilkaisi ensin hölmistyneen näköistä Emmaa ja sitten onnellista Sediä. "Sed, mennään. Emma kyllä pärjää hetken ilman sinun hämmästyttävää läsnäoloasi"
"Mutta minä ajattelin", Sed ryki kurkkuaan siirtämättä katsettaan Emmasta. "Ajattelin, että voisin jäädä Emman seuraksi tähän odottamaan. Ihan vain varmuuden vuoksi siis", hän selvensi ja osoitti varovasti mahonkisen vastaanottotiskin takana istuvaa virkailijaa. "Ettei tuo saa mitään outoja ajatuksia päähänsä"
"Sed, ainoa jolla täällä on outoja ajatuksia päänupissaan olet sinä", Ben myhäili ja nappasi veljeään käsivarresta kiinni taluttaen tätä kohti tiskiä. "Emma, me tulemme kohta takaisin", Ben huikkasi Emmalle, joka nyökkäsi vaitonaisena.
"Mutta Ben", Sed vaati kuiskaten ja polki maata kuin viisivuotias. "Hänen tukkansa tuoksui kukkasilta"
"Ihan sama, vaikka olisi tuoksunut leppäkerttuvauvoilta ja keijunsiiviltä", Ben kuiskutti takaisin. "Meidän on nyt etsittävä Drummond ja kysyttävä häneltä muutama tarkoin valittu kysymys. Emman takia"
"Emman takia", Sed toisti ja kääntyi nopeasti vielä vilkaisemaan tyttöä, joka istui hiukan orvon näköisenä odotuspenkeillä ja katseli ympärilleen uteliaana.
"Iltapäivää", tervehti Ben vastaanottovirkailijaa. Virkailija kääntyi vihdoin heihin päin laiskan näköisenä.
"Nimi ja virkatunnus?" virkailija pyysi ja veti tietokoneensa näppäimistön lähemmäs itseään. Vanha mies puhui hiukan sössöttämällä, aivan kuin hänellä olisi vain puolikas kieli käytössään.
"Adeben Green, virkatunnuksella Y-789"
"Seddharth Green, virkatunnuksella Y-788"
"Ja?" virkailija kysyi vilkaisten nopeasti Emmaa, joka oli napannut käsiinsä Joulumaan luetuimman aikakauslehden ja tutki sitä sellaisella ilmeellä kuin olisi vasta tajunnut näkökykynsä olemassaolon.
"Hän on tuota", Sed aloitti ja tarkasteli Emmaa, joka pyöritteli lehteä käsissään kuin pikkulapsi. "Hän on meidän henkilökohtainen avustajamme"
"Avustaja?" sössötti virkailija epäilevästi.
"Jep, vain parhaista parhaimmille myönnetään omat palvelijat", Ben myhäili hiukan leuhkasti ja virkailija vain tuhahti kääntyen tietokoneeseensa päin. Hetken ukko vain naputteli konettaan.
"Virkatunnuksilla Y-789 ja Y-788 ei ole aktiivisia pyyntöjä kuin vasta ensi viikolla", virkailijaukko kertoi lopulta. "Täällä lukee, että teidät on sijoitettu kentälle"
"Pitää paikkansa", Sed myönsi. "Haluaisimme kuitenkin tavata tonttupäällikkö Drummondin mitä pikimmiten"
"Drummond, Drummond", ukko näpytteli taas koneensa näppäimistöä. "Hänen pitäisi olla toimistossaan. Hänen seuraava kokouksensa alkaa viidentoista minuutin päästä"
"Kiitos. Kuittaatko meidät sisään?" Sed pyysi ja virkailija nyökkäsi.
"Kaikki kolmeko?"
"Ei tuota", Ben pisti väliin. "Henkilökohtainen avustajasihteerimme jää odottamaan tänne. Hänelle ei kannata kuitenkaan puhua", Ben kehotti virkailijaa. "Tuppaa olemaan vähän hitaamman puoleinen yksilö"
Sed ja Ben kiirehtivät vapaaseen hissiin ja matkustivat sillä seitsemänteen kerrokseen. Hissi toi heidät avoimeen odotustilaan, josta erkani kaksi pitkää käytävää oikealle sekä vasemmalle. Pojat kääntyivät oikealle johtavalle käytävälle ja ohittivat palaverihuoneen, jossa he vasta vähän aikaa sitten olivat istuneet saamassa tehtävänjakoaan. He kävelivät käytävän päähän ja kääntyivät vasemmalle, missä käytävä jatkui. Heidän ei tarvinnut kävellä pitkälle tätä käytävää, sillä pian heidän oikealla puolellaan luki eräässä suljetussa ovessa Drummond. Sed koputti oveen varovasti ja kääntyi vasta sitten Beniin päin hiukan hermostunut ilme kasvoillaan.
"Mitä me muuten sanomme hänelle?" Sed kuiskutti veljelleen ja kuuli kuinka tuolin jalat raapivat lattiaa Drummondin huoneessa.
"En minä vain tiedä", Ben kohautti olkiaan epätietoisen näköisenä. "Minä luulin, että sinulla oli suunnitelma"
"No eipä ole", Sed sähisi ja silloin ovi avautui. Päällikkö Drummond seisoi heidän edessään perusvakava ilme kasvoillaan.
"Green. Ja toinen Green", Drummond totesi. Se ei ollut tervehdys. "Mikä teidät tänne tuo teille määrättyjen työtehtävien keskellä?"
"Ömh", Sed pohti epäröivästi. "Saisimmeko tulla sisään? Se on aika pitkä juttu"
Drummond näytti rasittuneelta. "Älä vain sano, että te olette taas jollain ilveellä pilannut palolaitoksia sianjätteillä tai muuttaneet poliisien aseet vesipyssyiksi"
"Voi kun olisimmekin", Ben totesi vakavana ja Drummond päästi heidät toimistoonsa.
-
Hihhelihoi, kun oli taas ihana luku! :D Emma ja Sedhän on kuin vanha kinasteleva aviopari, kun ne vähän väliä kuittailee toisilleen :) Tykkään kovasti siitä, miten sä kirjotat dialogia, se on jotenki sellasta eteenpäin soljuvaa, eikä millään lailla pakotettua. Ja selkeästi jokaiselle on kehittyny ainakin jossain määrin omaperäinen tapa puhua ja esiintyä. Pidän siitäkin, koska ainakin omissa teksteissäni ihmiset tuppaa olemaan liian helposti toistensa kopioita.
"Niin, sano vain miltä se sinun kierossa mielessäsi näytti", Sed kehotti virnistäen ja tökki Emmaa kiusoitellen kylkeen. "Sano, sano sano"
"Enhän sano", Emma nauroi ja hyppelehti keveästi pois Sedin tökkivien sormien ulottuvilta. Sed pysähtyi paikoilleen ottaen kasvoilleen muka-vakavan ilmeen. Ilmeellä oli toivottu vaikutus, sillä Emma seisahtui kummissaan vähän matkan päähän Sedistä.
Selkeästi ollaan näiden kahden suhteen menossa eteenpäin, koska aiemmin Emma olis ruvennu luultavasti kiukuttelemaan ja ärisemään kun Sed vaan koskeekaan häneen...
Nyt mulla on kyllä jotain aavistuksia siitä, mitä on tulossa. Kohta varmaan tapahtuu jotain, joko jotain tyhmää tai jotain vaarallista (KANNATAN VAARALLISTA!!). Jotenkin sellainen olo. Tai sitten selviää jotain Emman taustasta ja sitten kaikki on ihan että mitä ihmettä. Tai sitten Ben&Sed ei kuitenkaan kerro kaikkea Emmalle D: Toivottavasti kertoo.
Sen tehdessään hänen tukkansa miltei hipaisi Sedin kasvoja ja Sed tunsi hennon tuoksun, jossa sekoittui vanilja sekä lilja.
"Minäjäänsnunkans -", Sed mumisi. Emma kääntyi katsomaan änkyttävää Sediä ja Ben käveli kuiskuttavan kaksikon luo.
Anteeksi nyt vaan, kun lainailen taas liikaa, mutta kun änkyttävä Sed on niin ylisuloinen :3
Tom^^
-
vähänks siistiä!
nysse menee jännäks! jatkoo jooko?
-
Hyvät on aavistukset sulla Tomppasein :D onneksi "kohta" on aika laaja käsite :) Juu tuo dialogi, varsinkin poikien keskustelut pyörii päässä silloinki ku en kirjota. Välillä se on varmaan vähän mielenvikasen näköstä ku hekottelen yksikseni kaupassa tms. ::)
Tässä taas jatkoa Tompsulille ja Welmuskalle :)
19. Ilouutinen?
Emma istui kädet sylissään ja varoi katsomasta vastaanottotiskin takana istuvaa vanhaa virkailijaukkoa. Hän pelkäsi, että ukko tulisi kysymään häneltä kysymyksiä, joihin hänellä ei olisi vastauksia. Entäs jos ukko hoksaisi, että hän oli ihminen? Mitä hänelle tapahtuisi? Olikohan tontuilla vankiloita? Vai polttivatko he kaikki tunkeilijat elävältä ja syöttivät hammaskeijuille? Emma pudisti päätään omille ajatuksilleen. Kaikki tuntui niin hullulta. Tonttuja, siis todella tonttuja oli olemassa. Oli olemassa paikka nimeltä Joulumaa ja hän istui siellä odottamassa vastauksia siihen, miksi olennot nimeltä Virvatulet vainosivat häntä.
Emma ei tiennyt kuinka kauan hän vain istui omien ajatustensa seurana, mutta yhtäkkiä hän havahtui siihen, kun hänen penkkirivissään narahti ja kuului pitkästynyt huokaus. Joku oli myös istunut odotuspenkeille. Emma päätti ensin olla katsomatta, mutta uteliaisuus vei taas kerran voiton ja hän kurkisti varovasti sivusilmällä penkkirivin päähän. Penkillä istui tyttö, joka ei voinut olla kovin paljoa Emmaa vanhempi. Tytöllä oli päällään musta-punainen tyylikäs takki sekä mustat housut. Tytön tukka oli musta ja lyhyt sekä tyylikkäästi sotkuinen ja jätti paljaaksi hänen suipot korvannipukkansa. Tonttutyttö nappasi käsiinsä muutaman aikakauslehden lehtikorista ja ryhtyi selailemaan niitä tylsistyneen näköisenä. Emma käänsi nopeasti katseensa pois, jotta tyttö ei huomaisi hänen tarkkailleen.
"Aina samat jutut", tonttutyttö puuskahti yhtäkkiä ja Emma hätkähti. Hänellekö tyttö puhui?
"Anteeksi?" Emma kokeili varovasti.
"Näissä lehdissä", tyttö vastasi. "Aina samat jutut. Kuunteles nyt tätäkin: 10 parasta pipariohjetta tonttumiehen hurmaamiseen. Pöh, ihan kuin pipareilla olisi mitään väliä, kun ne hölmöläiset ovat hulluna vain kaakaoon"
"Heh, niin", Emma vastasi hiljaa. Hän oli aivan paniikissa.
"Tai sitten tämä: kuuluisa laulaja Fiona von Tiuku manasi itse Joulupukkia suorassa radiolähetyksessä", tonttutyttö luki lehdestä. "Minä en henkilökohtaisesti jaksaisi enää lukea yhtäkään von Tiukun edesottamuksista. Glögeissäänhän se aina on"
"Niinpä", Emma myötäili.
Tyttö laski lehdet pois käsistään. "Odotatko jotain?" hän kysyi Emmalta ja Emmalla tuli epämiellyttävän itsetietoinen olo, kun tyttö kääntyi häntä kohden. Emma yritti ottaa mahdollisimman rennon asennon, ettei näyttäisi niin hermostuneelta.
"Paria kaveria", hän vastasi ja haukotteli muka tylsistyneenä. "Sinä?"
"Isääni", tyttö kertoi ja kohautti olkapäitään. "Lupasin lähteä hänen kanssaan luistelemaan"
"Onko isäsi töissä täällä?" Emma kysyi, vaikka hänen vaistonsa käski lopettamaan keskustelun heti kun mahdollista.
"Jep. Entä sinun kaverisi?" tyttö kysyi ja Emma nyökkäsi.
"Salandra", tyttö sanoi ja ojensi kätensä. Emma tarttui tytön käteen ja kätteli tätä.
"Emma", hän sanoi oman nimensä ja oli vetämässä kättään pois, mutta Salandraksi esittäytynyt tyttö ei päästänyt irti.
"Aivan ihanat villasormikkaat", hän ihasteli Emman käsissä olevien käsineiden pikkutarkkoja kirjailuja. "Mistä sinä olet ostanut nämä?"
"Öö", Emma meni aivan hämilleen. "Ne tuota minä", hän änkytti. "Sain ne isoäidiltäni", hän valehteli lopulta ja toivoi totisesti, että tontuilla ylipäätään oli isoäitejä.
"Höh", Salandra henkäisi ja Emma tajusi pidättävän omaa hengitystään. "Olisin halunnut samanlaiset"
"Hän ei ikävä kyllä enää tee käsitöitä", Emma jatkoi valehtelua. "Hänen sormensa paleltuivat pahasti vuosi sitten, kun hän veisteli lumilyhtyjä." Lopeta ajoissa, Emma käski itseään ja puri huultaan.
"Auts", Salandra tokaisi. "Se mahtoi sattua?"
"Juu, hän makasi sängyssä kolme päivää ja masentui, kun ei voinut leipoa pipareita ja keittää glögiä", Emma jatkoi ja oli jo valmis potkaisemaan itseään.
"Hän masentui siitä?" Salandra toisti hiukan hämmentyneenä.
"Niin, hän tuota", Emma nieleskeli. "Hänellä oli pakkomielle leipoa joka päivä tusina pipareita naapureille ja kun hän ei kolmeen päivään päässyt piparitaikinan ääreen niin hän vain yksinkertaisesti masentui", Emma tajusi pajattavansa nopeaan tahtiin.
"Isoäitisi kuulostaa mielenkiintoiselta", Salandra totesi ja Emma hymähti hiljaa. Mielenkiintoiselta ja täysin tuulesta temmatulta, Emma lisäsi mielessään.
"Sitä hän olikin", Emma myönsi mielikuvitusmummo mielessään. "Tai siis on edelleenkin. Eihän hän ole minnekään mennyt", Emma naurahti hermostuneesti ja totesi itsekseen, että tämän keskustelun jälkeen hän pitäisi mielikuvitukselliset hautajaiset valemummolleen. Emma ja Salandra istuivat hetken hiljaisuudessa ja kuuntelivat kuinka vastaanottitiskin takana virkailijaukko tuhisi itsekseen. Sitten Salandra kysyi erään niistä kysymyksistä, joita Emma oli pelännyt heidän keskustelun alustaan lähtien.
"Missä sinä muuten olet töissä?" Salandra kysyi. Emma nielaisi hermostuneesti.
*
Sed ja Ben seisoivat päällikkönsä työpöydän edessä vakavina. He olivat juuri kertoneet koko tarinan Virvatulista jättäen pois ne kohdat, joissa he juttelivat Emman kanssa totuuksia. He olivat muuttaneet tarinaansa sujuvasti sen verran, että kuulosti siltä kuin he olisivat löytäneet Emman metsästä Virvatulien ympäröimänä ja kolkanneet Virvatulen Emman kotona unihiekalla vasta sitten, kun tyttö oli jo muka juossut ulos talostaan. Mutta mikään ei voinut valmistaa veljeksiä päällikkö Drummondin reaktioon tämän kuultua heidän tarinansa.
"Aivan", Drummond tokaisi hieroen rasittuneena ohimoitaan. "Se siis pitää paikkansa"
"Mitä sinä tuolla tarkoitat? Mikä pitää paikkansa?" Sed töksäytti kovaäänisesti ja Drummond mulkaisi häntä vihaisesti. "Päällikkö-herra-isoherra?" Sed lisäsi vielä lopuksi.
"Te olette vakoojiemme parhaimmistoa", Drummond myönsi. "Mutta esimiehillenne te ette kyllä ikinä opi puhumaan kunnioittavasti"
"Päällikkö", Ben sanoi varovasti. "Mikä pitää paikkansa?"
Drummond suki partaansa mietteliäästi. "Te varmasti ihmettelitte, miksi määräsimme kohteellenne tuplamäärän testejä?"
Sed nyökkäsi. "Kieltämättä"
"Testit määrättiin sen takia", päällikkö sanoi ja nousi ylös tuoliltaan. "koska tämä tyttö kiinnosti meitä. Ja kiinnostaa edelleen"
"Miksi?" Sed ihmetteli. "Päällikkö?"
"Minä en tiedä kaikkia yksityiskohtia. Käskyt tulevat minuakin ylemmältä taholta", Drummond kertoi ja kääntyi selin veljeksiin. Sed ja Ben vilkaisivat toisiaan kummastuneina. "Mutta tämän voin kertoa: kaksi viikkoa sitten meillä heräsi eräästä syystä aavistus, että Seita olisi kiinnostunut tästä ihmistytöstä"
"Mistä te sen kuulitte?" parahti Sed.
"Green, muista puhuttelutapa", Drummond muistutti. "Ja se on salaiseksi luokiteltua tietoa"
"Miksi juuri Em- tai siis miksi juuri tämä ihminen?" Sed vaati tietää.
"Mekään emme tiedä kaikkia vastauksia. Määräsimme tytölle lisätestit siinä toivossa, että niistä selviäisi jotain tarkentavaa"
"No eipä selvinnyt", Sed puuskahti hiukan kiukkuisena ja Ben loi häneen varoittavan katseen.
"Itse asiassa olet väärässä, Green", Drummond virkkoi ja kääntyi poikiin päin. "Nyt meille ainakin varmistui se, että tietolähteemme oli oikeassa. Seita todellakin on tämän tytön perässä"
"Mutta häntä pitää suojella!" Sed huudahti yllättyen hieman itsekin omaa lujaa äänensävyään. Sed ei ollut ikinä tavannut tai nähnyt Seita-noitaa omin silmin, mutta tarinat joita hän oli kuullut olivat sitäkin kamalampia.
"Siinä olet täysin oikeassa", Drummond myönsi vakavasti ja ojensi kätensä kohti veljeksiä. "Luovuttakaa kaikki muut kohteenne minulle. Teidän uusi tehtävänne on tarkkailla, seurata ja suojella tätä ihmistä päivin ja öin niin kauan kunnes saamme tähän koko tilanteeseen jotakin selkoa"
"Oi", Sed henkäisi ja tunsi hehkuvansa yllättävästä ilosta. "Oi että minä rakastan sinua Drummis!" Sed vannoi ja tunsi, kuinka Ben potkaisi hänen sääreensä merkitsevästi.
"Mitä?" Drummond häkeltyi ja hänen parrakkaat kasvonsa punehtuivat, mutta ei ilosta vaan kasvavasta raivosta.
"Ei mitään. Anteeksi päällikkö, herra, ylhäisyys", Sed luetteli ja hän kaivoi äkkiä heidän kohdekansionsa repustaan ojentaen sen Drummondille. Drummond mulkoili edelleenkin Sediä vihaisena ottaen kansion tämän käsistä ja kääntyi sitten Beniin päin. Sed vilkaisi veljensä kasvoja ja huomasi, että Ben valmistautui ottamaan seuraavat haukut vastaan. Niitä ei kuitenkaan tullut.
"Äh, antaa olla, menkäähän silmistäni. Minun pitäisi jo kohta olla seuraavassa aluekokouksessa ja tyttärenikin odottaa jo luultavasti minua. Osastomme perinteiset joulutanssiaiset ovat sitten joulukuun ensimmäisenä lauantaina. Olkaa silloin paikalla valmiina raportoimaan. Suojelutehtävän hoitaa sinä iltana jokin muu osasto", Drummond ohjeisti ja veljekset nyökkäsivät kääntyen kohti ovea yllättyneinä siitä, että Sedin rakkaudentunnustus ei aiheuttanut tavallista raivoan-pää-tulipunaisena-kohtausta niin kuin yleensä. "Ja yrittäkää tällä kertaa muistaa", päällikkö jatkoi. "että kyseessä on juhlallinen ja virallinen tilaisuus!"
"Tuo varmaan tarkoittaa, ettemme tänä vuonna saa laittaa pierupusseja päällikön vaimon tuolille", Ben supatti Sedin korvaan heidän kulkiessaan ulos Drummondin toimistosta.
-
Nais!
Olipa taas hieno luku! :D
"Minä en henkilökohtaisesti jaksaisi enää lukea yhtäkään von Tiukun edesottamuksista. Glögeissäänhän se aina on"
Glögeissään <333 Tontut taitaa olla jännää sakkia, kun alkoholin sijaan ne on kaakaoriippuvaisia ja menee känniin glögistä :DD Tykkään kovasti tästä, miten oon tehny tontuista niin omanlaisiaan, mutta silti hyvin ihmistenkaltaisia.
"Hän masentui siitä?" Salandra toisti hiukan hämmentyneenä.
Miten musta nyt vähän tuntuu siltä, että tontut ei mitenkään hurjan helposti masennu? :DD
Ja hei muuten näin asiaan liittyen(kö?), onko niin, että tontut jotenkin tarvii harvemmin/vähemmän unta? Kun siitä aina silloin tällöin on mainittu, että Sed&Ben nukkuu aika harvoin yms...
"Mutta tämän voin kertoa: kaksi viikkoa sitten meillä heräsi eräästä syystä aavistus, että Seita olisi kiinnostunut tästä ihmistytöstä"
Emma on supersankari :o Tai noita :ooo tai...tai... joku!!
Sed oli suloinen, kun se heti vaati, että Emmaa pitää vahtia ^^ Hihhih.
Tom^^
-
hihihih!
nysse selkis miks emma on tarkkailtavana. mahtaakohan Drummond alkaa raivoomaan pojille ku löytää emman odotushuoneesta. ja että emma onko kui pahoihi ongelmii päätyny... jännää, jännää...
jatkoa en malta oottaa :)
P.S. Mulla ei oo sulle nettisivuu missä ois joululauluja, mutta jos mä laitan sulle yksärinä muutamia (köh,köh... kymmenestä ylöspäin) nimiä nyt samantien. << Sieltä löytyy!
-
Welmatus, kiitos paljon lauluista, tulee käyttöön :)
Tompskutus, oot oikeassa, tontut tuppaa olemaan sellaista aika perusiloista sakkia :) paitsi sydänsuruissaan, nyyh :( ja juu ne nukkuu aika harvoin, eikä kovin moni tonttu nukkuis ollenkaan ellei olis pakko. Se ei oo niiden mielestä kivaa puuhaa ollenkaan. Paitsi Sedin ja Benin mielestä mut ne nyt on joka mielessä vähän outoja :D
Kauhee ku mä tajusin, että tässä on menty jo monen monta lukua ja tarinassa on kulunu vaan yks ja sama päivä :D No, yhteen päivään mahtuu paljon :)
20. Tontun tehtävät
Emman sydän tanssi helpotuksesta, kun hän kuuli hissin ovien aukeavan ja näki Sedin ja Benin astelevan takaisin aulaan. Hän siristi silmiään ja yritti lukea veljesten kasvoista, millaisia uutisia nämä olivat juuri kuulleet. Ben pörrötti sotkuista tukkaansa näyttäen vakavalta. Myös Sedin kasvoille oli piirtynyt tavallista vakavampi ilme ja hänen huulensa olivat puristuneet tiukaksi viivaksi. Sed kääntyi katsomaan Emmaa ja hätkähti hiukan. Poika oli luultavasti yllättynyt, että vaihteen vuoksi Emma oli tuijottanut häntä niin tiiviisti, eikä toisin päin. Veljekset kävelivät hiljaisina odotuspenkkien luo ja pysähtyivät Emman eteen. He loivat kysyviä katseita kohti Salandraa, joka istui edelleen Emman vieressä tuttavallisesti häneen päin kääntyneenä.
"Mennäänkö?" Sed kysyi Emmalta ja nyökkäsi uloskäynnin suuntaan. Emma pomppasi samantien jaloilleen ja kääntyi sitten kohtaamaan Salandran siniharmaiden silmien katseen.
"Minun pitää nyt mennä", Emma totesi tonttutytölle, eikä ollut asiasta tippaakaan pahoillaan. "Oli kiva tavata"
"Samoin", Salandra hymyili ja vilkaisi vakavia tonttuveljeksiä. "Viehän isoäidillesi pikaisia paranemisia! Ja onnea porofarmin kanssa!"
Emma punastui hiukan poikien katsoessa häntä kummissaan. "Vien vien, kiitos", hän huikkasi Salandralle ennen kuin seurasi Sediä ja Beniä ulos lasiovesta raikkaaseen ulkoilmaan. Hämärä oli jo hiipinyt Kaupungin ylle, mutta sen vastapainona jokainen lyhty ja valo loisti entistäkin kirkkaampana. Oli hyvin kaunista. Pakkanen tuntui leudolta, aivan kuin heti lumisateen jälkeen.
"Isoäiti? Porofarmi?" Ben kääntyi kysymään Emmalta, kun he olivat kulkeneet hetken matkaa pois päin tiedustelutoimistolta.
Emma kohautti olkapäitään. "Niin", hän totesi. "Ilmeisesti minulla on isoäiti, joka palellutti sormensa lumilyhtyjen kanssa ja masentui, kun ei voinut leipoa pipareita ja keittää glögiä naapurin lapsille. Olen töissä arkistomuseossa pölyjenpyyhkijänä ja kasvatan poroja pienellä farmilla. Eräs poroistamme myytiin juuri eilen vetojuhdaksi rekifirmalle. Ai niin, ja lempiruokaani on ohrapuuro", Emma kertoi sujuvasti ja pojat tuijottivat häntä suut auki loksahtaneina.
"Siis mitä?" Sed nauroi.
"Jep", Emma hykerteli rennosti "Olen näköjään hyvä valehtelemaan"
"Juu", Ben hymyili nyökytellen. "Ja nyt se tyttöparka miettiin, mihin hulluun hän oikein törmäsi", poika hekotti ja myös Sed naureskeli varovasti.
"Miten niin?" Emma halusi tietää. Omasta mielestään hän oli selvinnyt ihan hyvin kiperästä tilanteesta.
"Ensinnäkin: Joulumaassa glögi on aina terästettyä. Sinun kuviteltu isoäitisi kuulostaa siis aika mielenkiintoiselta tyypiltä, jos hänen tapanaan on keitellä glögiä naapuruston lapsille", Ben kertoi ja Sed purskahti raikuvaan nauruun. Emma mulkaisi Sediä vihaisesti ja poika hiljeni heti.
"Anteeksi", Sed pyysi Emmalta hekottaen kuitenkin vielä varovasti.
"Ja toiseksi: sinä sanoit lempiruokasi olevan puuroa?"
"Niin", Emma myönsi varovasti. "Meillä tuli jotain puhetta ruuanlaitosta ja sanoin, että rakastan puuroa yli kaiken. Ajattelin sen olevan turvallinen valinta, sillä tuskinpa kovin moni täällä pitsaa ja hampurilaisiakaan syö"
"Olisi vain kannattanut sanoa ne pitsat ja hampurilaiset, Emmaseni", Sed kehotti jälkiviisaasti. Emma nosti kulmiaan varoittavasti Sedille, mutta päätti sillä kertaa olla pitämättä saarnaa pojan kielenkäytöstä.
"Katsos kun Joulumaassa", Ben kertoi virnistellen. "Puuroa syövät ainoastaan porot"
"Mitä?" Emma ihmetteli häkeltyneenä. "Te syötätte poroille puuroa?"
"Jep"
"Ettekä syö sitä itse?"
"Hyi! Ei todellakaan!"
"Ja minä sanoin lempiruokani olevan ohrapuuroa"
"Niinhän sinä sanoit", Ben virnisteli. "Porojen ylivoimaista lempparia"
Emma nolostui hiukan ja mulkoili nauravia tonttuveljeksiä kiukkuisesti.
"Juuri tämän takia", hän aloitti. "Te saatte kertoa minulle enemmän Joulumaasta ja tontuista. Ja-", hän keskeytti vilkaistakseen, ettei ylimääräisiä uteliaita korvapareja ollut lähistöllä. "-saatte kertoa myös sanatarkasti, mitä teidän pomonne teille kertoi"
"Niin me kerrommekin", Sed lupasi ja Emma huomasi taas saman vakavan varjon pyyhkäisevän pojan kasvojen läpi. "Mutta ei tässä"
He kävelivät Joulukaupungin vilkkaita katuja ja kulkivat juuri markkinatorin laitaa. Lumi narskui sointuvasti heidän askeltensa alla. Emma vilkaisi uteliaana torille ja hänet valtasi halu mennä tutkimaan, mitä kaikkea tonttujen markkinoilla oikein myytiinkään. Lisäksi torilta eräästä lähelle pystytetystä telttamaisesta kojusta leijaili niin herkullinen tuoksu, että se sai Emman vatsan muistamaan taas, miltä nälkä tuntui.
"Minne me olemme menossa?" Emma kysyi kärsimättömänä. Hän halusi kipeästi vastauksia. Ja ruokaa.
"Tuonne", Sed osoitti torin ohi. Siellä toria vastapäätä oli suuri rakennus, jonka yläosa koostui kaiketi enimmäkseen erilaisista asunnoista, mutta rakennuksen kaduntasolla oleva osa oli täynnä monenlaisia näyteikkunoita, kauppoja sekä puoteja. Pojat johdattivat Emman erään tällaisen liikkeen luo ja Emma päätteli tuon tummaikkunaisen puodin olevan jonkin sortin kahvila, sillä ovessa aukioloaikojen yläpuolella oli suuri logo, joka esitti joulukukkasin ja koristevaloin somistettua kahvikuppia. Tai kaakaokuppia, Emma tajusi ja muisti Salandran maininneen, että tontut olivat hulluna kaakaoon. Puodin suuret ikkunat olivat tummennettua lasia, joten sisälle oli mahdoton nähdä. Emma seurasi Sediä ja Beniä, jotka avasivat raskaan puuoven tottuneesti ja astuivat sen enempiä miettimättä sisälle.
"Tervetuloa Välkkeeseen", Ben virkkoi Emmalle ja käveli sitten peremmälle jättäen Emman seisomaan Sedin kanssa ovensuuhun.
"Välke on meidän kantapaikkamme", Sed kertoi. "Eikö olekin tunnelmallista?"
Emma katseli ihastuneena ympärilleen. Seinustat olivat täynnä suojaisia istumalooseja, jotka oli erotettu toisistaan vihreillä puisilla väliseinillä. Jokaisessa loosissa oli vastakkain asetellut pehmeät istuimet sekä massiivipuinen pöytä ja pöytien päällä useita monivärisiä tuikkukippoja. Tarjoilutiskin takana näytti avautuvan pieni kirjakauppa ja myös kirjahyllyjen väliin oli jätetty tilaa pehmeitä nahkasohvia varten. Lattia oli paikka paikoin peitetty vanhoin räsymatoin ja seiniä koristivat monet poronsarvet sekä taulut, joista osa oli maisemaotoksia ja osassa poseerasi iloisen näköisiä tonttuja. Myös kahvilan sisällä oli useita erilaisia lyhtyjä kuten ulkonakin ja tunnelma oli hyvin lämmin ja rento.
Paikka toi Emman mieleen hiukan Cafe Aunen ja hän tunsi nopean syyllisyyden pistoksen, kun muisti sopineensa herttaisen Aunen kanssa, että hän menisi sinä iltana kirjoittamaan työsopimustaan. Ne treffit jäisivät nyt väliin, Emma totesi itsekseen. Sillä hetkellä hänellä oli niin paljon muuta ajateltavaa.
"Kaunista", Emma henkäisi tuskin kuuluvalla äänellä.
"Sinä olet kauniimpi", Sed kuiskasi Emman korvaan ja tyttö hätkähti hiukan tuntiessaan pojan lämpöisen hengityksen niin lähellä itseään.
"Ihanan kliseistä", Emma vitsaili ja otti kasvoilleen vakavan ilmeen. "Etkö voisi jo luovuttaa?"
"En ikinä", Sed virnisti ja johdatti Emman perässään erääseen suojaisista looseista, missä Ben jo istui odottamassa heitä. Sed pyysi Emmaa istumaan ja lähti itse sitten tiskille. Pian hän jo saapuikin kantaen käsissään pientä tarjotinta, jonka hän asetti varovasti keskelle heidän pöytäänsä. Tarjottimelle oli lastattu kolme höyryävän kuumaa valkoista mukia sekä korillinen pikkusuolaisia keksejä.
"Tässä", Sed sanoi ja ojensi Emmalle yhden mukeista. Emma otti mukin varovasti vastaan ja oli onnellinen siitä, että hänellä oli vielä hansikkaat kädessään. Muki tuntui niidenkin läpi tulikuumalta.
"Onko tämä kaakaota?" Hän kysyi kysymyksen, johon tiesi jo vastauksen.
Sed nyökkäsi ylpeän näköisenä. "Eikä ihan mitä tahansa kaakaota", hän julisti innostuneena. "Vaan ehdottomasti ja aivan kieltämättä maailman - niin Joulumaan kuin ihmistenkin maan - parasta suklaatoffee kaakaota"
Emma vei kuuman mukin huulilleen ja maistoi juomaa varovasti. Hänen silmänsä rävähtivät auki: mitään niin herkullista hän ei ollut koskaan ennen maistanut. Maku oli sopivasti makea ja karamellinen sekä samalla jollain tavalla hyvin runsas ja täyteläinen. Kuuma kaakao poltti hänen kieltään ja huuliaan ja hänen täytyi laskea muki käsistään.
"Kuumaa", hän totesi.
"Kuumaa", Sed toisti. "Mutta mitä pidit mausta? Oliko se hyvää?"
"Ihan okei", Emma totesi vähätellen ja ryhtyi tutkimaan koria, joka oli täynnä pyöreitä keksejä. "Mitä nämä ovat?"
"Ihan okei", Sed mutisi hiljaa itsekseen matkien Emmaa. Emmaa hymyilytti.
"Ne ovat tomaattikeksejä", Ben kertoi. Sed maisteli omaa kaakaotaan mietiskellen, kuin etsien siitä jotain vikaa. "Aivan loistavia pieneen nälkään"
Emma puraisi varovasti palan yhdestä keksistä. "Maistuu aivan pitsalta!" hän totesi ihmeissään. Sed hörppi edelleen kaakaotaan.
"Vaikutteita Italiasta", Ben kertoi ja Emma yskähti yllättyneenä.
"Italiasta?" hän toisti.
"Niin, eivät tontut vieraile vain Suomessa", Ben kertoi hymyillen. "Joulumaassa ja etenkin Joulukaupungissa on paljon vaikutteita eri ihmisten kulttuureista. Esimerkiksi tuolla parin korttelin päässä", Ben selitti ja osoitti ulospäin. "on aivan mahtava paikka, mistä saa sushia ja erilaisia friteerattuja ruokia"
"Aasialainen ravintola?" Emma ihmetteli. Se oli viimeinen asia, mitä hän oli odottanut kuulevansa.
"Jep", Sed puuttui keskusteluun. "Voisimme mennä sinne joku päivä syömään?"
Emma nojasi tietävän näköisenä pöytään. "Anna kun arvaan", hän kääntyi sanomaan Sedille, joka istui hänen vieressään. "Ihan kahdestaan vaan vai?"
"No, jos kerran haluat -"
"En", Emma sanoi nopeasti ja haukkasi taas palan pitsakeksistään. Tai tomaattikeksistään. Tai mikä lie olikaan.
"No", Ben aloitti pienen hiljaisuuden jälkeen. "Sinulla oli siis joitakin kysymyksiä meille? Joulumaasta?"
"Kyllä, paljonkin", Emma tunnusti. "Mutta ensin teillä on jotain kerrottavaa minulle"
"Ai niin", Sed henkäisi ja painoi päänsä käsiinsä. Hän ravisteli hiukan päätään ja hänen ruskea kuriton tukkansa valui hänen suljetuille silmilleen. Huoli paistoi hänen kasvoiltaan.
"Oikeasti? Noin huonoja uutisia?" Emma kysyi vakavana katsoen Sediä, jonka mieliala oli laskeutunut juuri miljoona askelmaa ja heittänyt vielä voltin niskoilleen.
"Melko huonoja", Ben kertoi rehellisesti. "En tiedä, mistä aloittaa"
"En minäkään", Sed huokaisi ja nosti päänsä katsoen suoraan Emmaa silmiin.
"No aloittakaa nyt jostain!" Emma vaati kärsimättömästi. "Ja ihan rehellisesti sitten kiitos!"
"Seita jahtaa sinua", Sed töksäytti ja Emma kuuli kuinka Ben potkaisi veljeään pöydän alla. "Auts! Hän käski olla rehellinen!"
"Seita?" Emma kummasteli. "Kuka ihmeen Seita?"
"Seita-noita", Sed tarkensi. "Hän on Virvatulien luoja, niiden äitihahmo"
"Te puhuitte minulle jotain noidasta", Emma muisteli. "Aiemmin tänään, minun huoneessani", hän totesi ja todellisuus iski häneen. Hän oli todellakin tavannut tonttupojat vasta viime aamuna ja vielä muutamia tunteja sitten he olivat istuneet hänen huoneessaan ja paenneet Virvatulta.
"Sama tyyppi", Sed kertoi. "Seita asui ennen Joulumaassa ja kerrotaan, että hän oli miltei kuin hyvä haltiatar. Sitten tapahtui jotain, minkä seurauksena Seita karkotettiin Joulumaasta ikuisiksi ajoiksi ihmisten maailmaan ja Joulumaa suljettiin häneltä kokonaan"
"Mitä tapahtui?" Emma ihmetteli.
"En tiedä. Kukaan ei oikeastaan tiedä, paitsi ne jotka olivat osallisena Seidan karkoituksessa. Siitä on hyvin monta vuotta"
"Seita suuttui karkotuksesta", Ben jatkoi Sedin kertomusta. "Hän vannoi kostoa joka ikiselle Joulumaan asukkaalle ja ryhtyi vainoamaan tonttuja aina kun me vierailimme ihmisten maailmassa"
"Mutta meitä oli liikaa hänelle", Sed täydensi. "Hän ei todellakaan ehtinyt joka maailman kolkkaan"
"Sitten hän loi Virvatulet", Ben jatkoi. Emma kuunteli hiljaa.
"Virvatulet ryhtyivät saalistamaan tonttuja Seidan piikkiin. Ja välillä ne onnistuvatkin", Sed kertoi ja puistatus hiipi hänen kasvojensa läpi.
"Mitä silloin tapahtuu, jos Virvatuli saa teidät kiinni?"
Ben hymyili kylmästi. "Meistä tulee Varjoja. Oman mielemme vankeja"
"Niin kuin kooma, mutta satakertaa pahempana"
"Ja Varjon on pakko totella tekijäänsä, muuten hän tuntee taas uudelleen Virvatulen polttavat liekit"
"Eli Seita loi Virvatulet, jotka tottelevat häntä? Ja Virvatulet luovat tontuista Varjojaan, joiden taas on pakko totella niitä?" Emma summasi ääneen ja pojat nyökkäsivät. "Eli toisin sanoen, Seita on kaiken takana"
"Niin", Ben huokaisi.
Emmaa mietitytti. "Miten te voitte tietää?" hän kysyi. "Mistä te tiedätte, mitä tapahtuu kun Virvatuli polttaa?"
"Meille on kerrottu", Sed kohautti olkiaan vakavana. "Katsos kun on olemassa yksi tonttu, joka on jäänyt Virvatulen Varjoksi, mutta hän selvisi siitä. Hän vapautui. Se oli ihme"
"Oliko jompi kumpi -", Emma aloitti katsoen poikia merkitsevästi.
"Ei kumpikaan meistä", Sed kertoi rehellisesti ja Ben nyökkäsi. "Hänen nimensä oli Anaria Lumilei"
Pöytä heilahti uudestaan, kun jostain syystä Ben potkaisi taas veljeään.
"Pysytäänpä asiassa", Ben vaati ilmeettömänä. Emma päätti olla piittaamatta oudosta potkusta ja pisti korvansa taakse, että kysyisi Sediltä joskus myöhemmin asiasta uudestaan.
"Eikö Seita voi vain varastaa teidän kulkukorttejanne ja tulla niiden avulla takaisin Joulumaahan?" Emma pohti. "Pankkiautomaateista?" Hän lisäsi, sillä se asia vaivasi edelleen hänen mieltään. Tuntui hullulta, että Otto-automaatit olivat portti Joulumaahan.
"Hän voisi varastaa ne", Sed myönsi. "Mutta ne eivät toimi hänellä. Portit ovat suojattu taikuudella häntä vastaan"
Emma huokaisi hyvin äänekkäästi sekä väsyneesti. "Miksi ihmeessä hän minua jahtaa? Minähän olen vain minä?"
"Ja maailman kaikkeuden viehättävin, kaunein, suloisin -"
"Me emme tiedä", Ben vastasi korottaen hiukan ääntään peittääkseen Sedin käynnissä olevan ylistyspuheen. "Eikä Drummondkaan tuntunut tietävän kaikkia vastauksia"
"No kuka sitten tietää?" Emma kiukustui hiukan ja myös Sed vaimeni.
"Kuulemma ylempi taho", Ben sanoi pohtivasti.
"Ylempi taho? Mikä se sitten on?" Emma halusi tietää. "Joulupukkiko?" Hän naurahti hiukan omalle sutkautukselleen, mutta tonttupojat pysyivät edelleen vakavina ja katsahtivat toisiinsa. "Te ette voi olla tosissanne? Joulupukki? Oikeasti?" Emma parahti.
"Niin", Sed myönsi arkisesti ja Emman suu loksahti auki. "Mutta me emme voi vain marssia hänen luokseen laukomaan kysymyksiä ja esittämään tarinoita"
"Miksi emme?" Emma kysyi ja hörppäsi hiukan jäähtynyttä kaakaotaan.
"Monestakin syystä", Ben kertoi. "Ensinnäkin me emme ole tarpeeksi korkea-arvoisia siihen hommaan"
"Pitäisi olla vähintään aluepäällikkö, että voisi edes harkita sitä", Sed pisti väliin.
"Ja toiseksi: me jäisimme heti kiinni siitä, että olemme paljastaneet maailmamme sinulle", Ben sanoi varovasti. "Santemérille ei niin vaan valehdellakaan"
"Santemikä?"
"Santemér", Ben toisti. "Joulupukki"
"Hänellä on nimi?" Emma kysyi ja tajusi kuulostaneensa hiukan hölmöltä.
"Tottakai hänellä on nimi", Sed hymyili lämpimästi Emmalle. "Joulupukki on vain hänen arvonsa. Emmehän mekään ole pelkkiä tonttuja"
"Ai ette?" Emma hymyili pojille pienesti virnistäen, mutta vakavoitui melkein saman tien. "No, eli iso paha Seita-noita jahtaa minua? Mitä me teemme?" Emma kysyi vilkuillen kumpaakin tonttupoikaa vuorotellen. Sed hymyili itsekseen, kun Emma puhui heistä monikossa. Emma huokaisi, tuo poika oli toivoton.
"Drummond antoi meidän tehtäväksemme suojella sinua", Sed kertoi hymyillen tällä kertaa jo hyvinkin leveästi. "Olemme tämän yön Joulumaassa ja huomenna sinä palaat normaaliin arkeesi. Me valvomme ja seuraamme sinua", Sed virnisti. "Ja tupsahdamme aina silloin tällöin iltakaakaolle"
"Ette ole tosissanne!" Emma parahti. "Aiotteko te seurata minua ihan joka paikkaan?"
"Todellakin", Sed virkkoi ja vinkkasi silmäänsä.
"Ei, ei käy, ei ei ei", Emma jankkasi ja pudisteli päätään. Sedin hymy ei silti laantunut.
"Älä viitsi, Em", Sed maanitteli. "Siitä tulee hauskaa! Kaksi hyvännäköistä tonttua sinun palveluksessasi yötä päivää"
"Kaksi itseään täynnä olevaa, jääräpäistä -", Emma aloitti, mutta silloin kahvilan ovi kävi ja sisään lehahti kylmää ilmaa. Benin kasvot valahtivat valkeiksi, vielä kalpeammiksi kuin normaalisti, kun hän katsoi tulijoita. Emma ja Sed istuivat selin oveen ja he kääntyivät nopeasti katsomaan oven suuntaan nähtyään Benin järkyttyneen ilmeen.
Oven suussa seisoi kaksi tonttua. Toinen oli parrakas keski-iän ylittänyt mies, jota Emma ei tunnistanut. Miehellä oli kuitenkin päällään samanlainen musta asu kuin Sedillä ja Benillä, paitsi että tämän miehen punaisessa kravatissa kimalteli jokin kultainen merkki, josta Emma ei saanut selvää. Miehen kasvot olivat naurussa, kun hän jutteli seuralaisensa kanssa. Miehen seurassa oli nuori ja kaunis tonttutyttö, joka ikänsä puolesta oli mitä todennäköisimmin tuon miehen tytär. Emman silmät hakeutuivat tytön kasvoihin ja hän tajusi tuntevansa tämän. Salandra.
-
Hah, taas loistava luku!
"Katsos kun Joulumaassa", Ben kertoi virnistellen. "Puuroa syövät ainoastaan porot"
xDDDD Ei menny Emman peitetarina ihan putkeen...
"Ihan okei", Emma totesi vähätellen ja ryhtyi tutkimaan koria, joka oli täynnä pyöreitä keksejä. "Mitä nämä ovat?"
"Ihan okei", Sed mutisi hiljaa itsekseen matkien Emmaa. Emmaa hymyilytti.
Oikeasti tästäkin tuli vaan mieleen, että Emma ja Sed naljailee toisilleen ihan niinkuin vanha seurustelu/aviopari :) Hih.
Mutta hei, taas loistava luku, pidin kovasti! Nyt mua toki alkaa jo valmiiksi ärsyttämään, koska ihan taatusti roopetoope tunkee kuvioihin :CCCC Toivottavasti Emma älyää ampua sen heti, jos poju tulee liian lähelle!
Toivottavasti Sed ja Ben sitte ihan oikeasti on koko ajan siinä Emman lähettyvillä, että noiden kahden suhde pääsee kehittymään ja että Sedin ei tartte pelätä että Emma tykkäis jostain... jostain inhottavasta limaisesta roopesta. Joka on kuitenki vaan omistushaluinen typerys!
Pian taas olis ihanaa saada jatkoa... :D
Tom^^
-
jotenki tykkäään sun kirjotuksista tosipaljon, se on outoo, koska yleensä mut on vaikee saaha tykästymään mihinkää :c . Kuitenki mua jäi mietityttää, et noi mis puhutaa adebeneistä ja beneistä ja ties mistä ,,,,, onko ne samaa tarinaa kun tuo emmajuttu :---o ? anteeks harrastan noloutta :c
-
Hihhei kiitos Tom kun jaksat niin ahkerasti aina kommentoida :)
Kanapihvi, mukava kuulla että pidät :) juu ja on ihan samaa tarinaa :) alussa on tavallaan kaksi rinnakkaistodellisuutta, kun seurataan sekä Adebenin (Benin) ja Seddharthin (Sedin) että Emman arkea, mutta sitten tarinat yhdistyvät kun pojat tapaavat Emman ja alkavat liikkua yhdessä :) ja hei, älä huoli, mäkin olen harrastanut noloutta jo pari vuosikymmentä! :D
Seuraava luku on enemmän sellainen "väliluku" ennen seuraavaa ns. merkittävää käännekohtaa :)
21. Jos joulu ei tulekaan?
Sed ja Ben lastasivat vikkelästi pahvikantiset ruokalistansa suojaseinäksi pöydällensä ja sukelsivat niiden taakse piiloon. Sed vetäisi myös vieressään istuvan Emman ruokalistojen taakse ja pyysi nopealla elekielellä Emmaa olemaan täysin hiljaa. Kaikki kolme kumartelivat hölmön näköisesti pöytänsä yllä. Emma ihmetteli hiukan poikien reaktiota, sillä veljesten sen hetkiset ilmeet olivat hermostuksesta jäykät. Johtuiko se kaikki outo piilottelu juuri sisään kävelleestä Salandrasta vaiko miehestä hänen seurassaan?
"Mitä me teemme?" Emma kuiskutti pojille.
"Shh", Ben käski ja vilkaisi varovasti ruokalistan yli.
"Kuka -"
"Shh"
"Mutta -"
"Shh", Ben sihisi vaativasti.
Sed kurkisti myös ruokalistaseinämän yli. "Menivät jo", hän ilmoitti.
"Huh", Ben huokaisi. "Nyt voimme puhua"
"Shh!" Emma sähisi kärttyisesti Benille. Hän ei ollut mikään lapsi, jota käskettiin olemaan hiljaa. Vaikka hän aavisti, että poikien piilottelulla oli varmasti hyvä syy, ärsytti häntä silti Benin käskevä ja määräilevä tyyli sihistä hänelle. Mikäli nyt sihinä-tyyliä pystyi edes määrittelemään. Emma vilkuili varovasti ympärilleen (pitäen kasvoillaan edelleen muka-hyvin-kärttyisen ilmeen) ja huomasi, että Salandra ja hänen juttelutoverinsa olivat valinneet pöydän läheltä tarjoilutiskiä. Jos Emma ja pojat vain pitäisivät päänsä matalalla, eivät he saisi osakseen epätoivottua huomiota.
"Emmaa", Sed leperteli. "Älä viitsi kiukutella Benille, hän on vähän yksinkertainen välillä -"
"Hei!" Ben keskeytti. "Kuka tässä on yksinkertainen?"
"Minä rupean kohta yksinkertaiseksi", Emma keskeytti poikien alkavan kinan. "Jos te ette nyt kerro minulle, minkä takia me kyyristelimme äsken kuin moniongelmaiset kamelit?"'
"Kamelit?" Sed kysyi mietteliäänä.
"Miksi juuri kamelit?" Ben halusi tietää. Emma huokaisi kärsimättömänä, kun pojat takertuivat hänen joka sanaansa kuin kärpäset hunajaan.
"Ihan sama", Emma totesi. "Keskittykää nyt! Kuka tuo tyyppi oli? Kenen takia meidän piti olla hiljaa ja leikkiä piilosta?"
"Tuo tyyppi", Sed aloitti. "Oli meidän aluepäällikkömme, virkaintoinen tonttupäällikkö herra Elmer Drummond"
"Drummond?" Emma kauhistui. "Drummond? Se Drummond?"
Sed nyökytteli. "Jep", hän vastasi hiukan synkkänä. Emma nielaisi. Salandra oli kertonut tiedustelutoimiston aulassa Emmalle odottavansa isäänsä. Hän oli siis nähtävästi Sedin ja Benin pomon tytär.
"Meidän kiinnijäämisemme taisi olla juuri aika lähellä?" Emma pohti ja pojat nyökkäsivät. "Tietääkö Drummond minkä näköinen minä olen?"
"Ei onneksi", Ben pudisti päätään. "Hän tietää vain sinun nimesi ja perustietosi: ikäsi, osoitteesi -"
"Emma", Sed kääntyi kysyvästi Emmaan päin. "Sinähän juttelit tuon tytön kanssa tiedustelutoimiston aulassa?"
"Niin", Emma vastasi. "Ja selitin hänelle niin fiksusti meidän mummomme alkoholitarjoiluista viisivuotiaille sekä minun oudosta mieltymyksestäni poronruokaan"
"Oudosta nimen omaan", Sed pohti. "Kysyikö hän sinun nimeäsi?"
"Kysyi", Emma vastasi hiukan varauksella. Hänellä oli pieni aavistus siitä, mihin suuntaan Sedin ajatuksenjuoksu oli heitä viemässä.
"Ja sinä kerroit?" Sed halusi tietää. "Kerroitko oikean nimesi?"
"Öh, kerroin", Emma punastui hermostuneesti. "Mutta vain etunimeni! En voinut tietää, että hänen isänsä on teidän pomonne!"
"Emma rauhoitu", Sed kuiskasi. "Ei se sinun vikasi ole"
"Mikä hänen nimensä on? Tuon tytön?" Ben kysyi.
"Salandra", Emma kertoi. "Ilmeisesti siis Salandra Drummond. Hän ei kyllä kertonut silloin sukunimeään"
"Salandra", Ben pohti. "On hän Drummondin tytär. Muistatko Sed, kun Drummond muutaman kerran mainitsi viime vuonna tyttärestänsä Salista?"
"Jep", Sed tokaisi. "Meillä on siis ongelma"
"Miten niin?" Emma kysyi ja hänen vatsanpohjassaan muljahti ikävästi. Oliko hän saattanut heidät vielä suurempaan liemeen kuin missä he jo olivat?
"Ajatellaanpa pahinta mahdollista tilannetta", Sed kuiskutti vakavana Benille ja Emmalle. "Salandra kertoo isällensä, että tapasi tänään hyvin oudon tytön. Drummond perusuteliaana pallopäänä haluaa tietää oudon muukalaisen nimen. Samalla Drummis muistelee meidän ihanaa käyntiämme ja alkaa pohtia, olimmeko me juuri samaan aikaan toimistolla kuin tuo outo tyttö. Jos Salandra vielä sattuu mainitsemaan, että sinä lähdit aulasta meidän matkaamme, on helppo palapeli valmiina ja Drummondin tarvitsee vain koota palaset yhteen"
"O-ou", Ben nielaisi. Kaikki kolme vilkaisivat nopeasti Salandraa ja Drummondia, joilla näytti olevan meneillään hyvin leppoisa keskustelutuokio. Emman ajatukset vilisivät vilkkaasti ja yrittivät koota erilaisia ratkaisuja kokoon. Myös Sed ja Ben näyttivät vajonneen ajatuksiinsa. Nyt kun Sed oli pukenut koko ongelmallisen tilanteen sanoiksi, Emma piti itseään ääliönä kun oli kertonut oikean nimensä.
"Mitä tapahtuu, jos me jäämme kiinni tästä?" Emma supatti ja veti samalla automaattisesti pipoa syvemmälle päähänsä.
"Minä en oikeastaan tiedä", Sed vastasi rehellisesti ja kääntyi katsomaan Emmaa silmiin. "Mutta arvelisin, että me menetämme työmme ja saamme jonkin sortin rangaistuksen"
"Entä minä?" Emma henkäisi. Sed katsoi häntä edelleen tarkkaavaisena, aivan kuin yrittäen painaa hänen jokaisen kasvojen piirteen muistiinsa.
"En tiedä, tällaista tapausta ei ole ennen ollut", Sed kertoi. "Mutta taas villinä veikkauksena sanoisin, että sinut karkotettaisiin Joulumaasta. Meidän pääsymme sinun maailmaasi evättäisiin ja suojelusi kumottaisiin"
Emman pää tyhjeni ja häntä pelotti. Häntä ei pelottanut se, että häntä ei enää suojeltaisi, vaan se että pojat eivät enää pääsisi kulkemaan maailmalla. Eivät pääsisi nauttimaan vapaudesta. Eivät pääsisi tapamaan häntä. Emma käänsi katseensa Sediin ja tutki tarkkaan pojan kasvoja. Hän oli tuntenut tuon rasittavan tonttupojan vasta pienen hetken, mutta silti hänellä kasvoi koko ajan tunne, että se pieni hetki ei riittänyt Sedille. Eikä riittänyt Emmalle itsellekään.
"Sed", Emma kuiskasi. Sedin kalpeilla kasvoilla oli vakava ilme ja poika näytti paljon aikuismaisemmalta, kun ei koko ajan vitsaillut.
"Emma", Sed lausui hänen nimensä matalalla äänellä ja siristi hiukan silmiään niin, että lämpöisen ruskeat silmät välkehtivät pienesti. Pojan kastanjanruskea tukka oli sipaistu huolimattomasti pois silmiltä ja tummat kulmakarvat olivat kääntyneet vakavasti alaspäin.
"Anteeksi että keskeytän", Ben rykäisi hiljaa. "Mutta nyt on piru irti"
Emma nykäisi itsensä takaisin todellisuuteen. "Mitä?"
"Salandra", Ben kuiskasi ja notkautti päätään merkitsevästi. Emma vilkaisi Benin olan yli ja vetäisi äänekkäästi henkeä. Tuntui kuin sata suurta kiveä olisi tippunut hänen vatsansa pohjaan, eikä hän kyennyt liikkumaan. Salandra oli huomannut hänet ja tervehti häntä iloisesti lähtien kulkemaan heidän luokseen.
-
AIVAN AIVAN !:---Dd ps. tää tarina on edelleen ihana ;___; ♥
-
No mutta aww <3
Apua, nyt mä unohdin mitä meinasin sanoa D: (Vaikka ei se varmaan ollut mitään kovinkaan tähdellistä. Mitä luultavammin olisin vaan keskittynyt hehkuttamaan miten mainio tarina tää on ja miten ihanasti kirjotat ja että miten hurmaavaa sun Emma&Sed-juttus on... :DD)
Mutta voi ei, nyt alkaa ikävyydet. Nyt taitaa tulla se tyhmä juttu mitä ennustelin pari lukua aiemmin? Eikäää, Drummis varmaan vetää herneet nenään ja sekoaa ._. Tai ehkä Sed&Ben&Emma saa Salin ymmärtämään, että se ei saa kertoa mitään isukilleen... Tai sitten Drum ei suutu, koska se onkin juuri pohtinut, että sen pitäis puhua Emman kanssa. Sitten se vie ne Joulupukin luo.
Mitä vaan kunhan Emmaa ja Sediä ei eroteta!! :'( *anelee polvillaan*
"Minä rupean kohta yksinkertaiseksi", Emma keskeytti poikien alkavan kinan. "Jos te ette nyt kerro minulle, minkä takia me kyyristelimme äsken kuin moniongelmaiset kamelit?"'
"Kamelit?" Sed kysyi mietteliäänä.
"Miksi juuri kamelit?" Ben halusi tietää. Emma huokaisi kärsimättömänä, kun pojat takertuivat hänen joka sanaansa kuin kärpäset hunajaan.
:D Pojat ei ihan osaa pysyä asiassa...
Jatkoa jooko pianhetiäkkiä, että selviää mitä tapahtuu!
Tom^^
-
Kiits Kanapihvi :) btw, sulla on ihan supermegakiva nimi :)
Sulla on Tom kyllä aina parhaat spekuloinnit :D oot ehkä joissain tietyissä asioissa aika oikeassa ;)
22. Voi jos tonttu näki!
Valehtelen nimeni ja sanon, että hän kuuli ensimmäisellä kerralla väärin, Emma ajatteli hädissään. Juoksen pakoon ja piiloudun porojen sekaan. Alan itkeä holtittomasti ja kerron että isoäitini menehtyi juuri pipareiden yliannostukseen. Kidnappaan hänet ja pakotan olemaan hiljaa pakkosyöttämällä hänelle kaurapuuroa.
Emman ajatukset juoksivat ja poukkoilivat villeinä, kun Salandra lähestyi heidän pöytäänsä. Emma oli niin hermostunut, että hänen silmissään näytti kuin Salandra olisi liikkunut hidastetussa filmissä ja tytön joka askel pamautti hänet rajusti takaisin kohti todellisuutta. Emman vieressä istuva Sed nielaisi äänekkäästi ja hänen vastapäätään istuva Ben hautasi kasvonsa hetkeksi kämmeniinsä. Nyt se oli menoa, Emma totesi itsekseen ja liikahti hermostuneena.
"Taas tavataan", Salandra tokaisi heleästi pysähtyessään heidän pöytänsä luo.
Emma pakotti kasvoilleen hermostuneen hymyn. "Niinpä"
"Anteeksi", Salandra sanoi yllättäen ja änki kaikkien kauhistukseksi Benin viereen penkille istumaan. "Minun oli pakko päästä hetkeksi pois ja en keksinyt mitään pakotietä, mutta sitten hoksasin sinut ja sanoin käppänälle, että käyn moikkaamassa kaveria", Salandra selitti puhuen hyvin nopeaan tahtiin.
"Pakotietä? Miksi?" Emmaa kiinnosti.
"Käppänä?" Sed toisti kummissaan ja Ben tirskahti.
"Me sanomme isää välillä käppänäksi, ei häntä haittaa", Salandra kertoi. "Perheen sisäinen vitsi"
"Miksi sinun pakoon piti päästä?" Emma toisti kysymyksensä.
Salandra kohautti olkiaan. "Eihän se mikään pakko tietenkään ollut, mutta minä en juuri tänään jaksaisi kuunnella hänen moraalisaarnojansa minun elämäntavoistani"
"Sinun elämäntavoistasi?" Ben kiinnostui. "Mitäs saarnattavaa niissä on?"
"Luota minuun", Salandra puisteli päätään hymyillen vinosti. "Et halua tietää"
"Niin tuota", Sed pisti väliin. "Me olimmekin juuri lähdössä. Vai mitä Enny?"
"Enny?" Salandra ja Emma kysyivät kummissaan yhteen ääneen. Sed katsoi Emmaa hyvin tuimasi ja nyökkäsi varovasti hänen suuntaansa. Emma tajusi vihjeen.
"Enny", hän toisti hiljaa.
"Enny?" Salandra ihmetteli edelleen. "Mikä ihmeen Enny?"
"Minä", Emma hymyili hädin tuskin vakuuttavasti.
"Eikös sinun nimesi ollut Emma?"
"Öh ei", Emma takelteli. "Kuulit varmaan väärin", hän ehdotti Salandralle, joka näytti edelleen hyvin epäilevältä, mutta uskoi luultavasti selityksen. Tonttutyttö kohautti vain olkiaan vastaukseksi.
"Mutta", Sed virkkoi. "Mennäänkö, ettei tule kiire?"
"Jep", Emma ja Ben vastasivat kuin yhdestä suusta. Emmasta tuntui melko pahalta lähteä niin nopeasti ja läpinäkyvin selityksin varsinkin kun hän huomasi Salandran ilmeen, josta heijastui ripaus itsesääliä ja - yksinäisyyttäkö se oli?
"Ette ole tosissanne!" kuului yhtäkkiä möreä-ääninen ärähdys heidän viereltään ja kaikki hätkähtivät: Emma pelästyi äänen lujuutta ja Sed ja Ben kauhistuivat tunnistaessaan tuon äänen. Salandra säpsähti luultavasti vain siksi, kun muutkin olivat säikähtäneet. Drummond oli ilmestynyt aivan huomaamatta heidän pöytänsä viereen.
"Öö", Sed aloitti ja Emma huomasi, kuinka hänen ajatuksensa surrasivat ennätystahtiin. "Terve kapu!"
"Hii-o-hoi!" tervehti Ben merimiesmäisesti. Emma huomasi selvästi, kuinka Drummondin kasvojen väri muuttui poskipäiltä kauniin kiukun punaiseksi.
"Mitä ihmettä te luulette tekevänne?" karjahti Drummond niin, että viereisissä pöydissä istuneet pariskunnat ja ystäväporukat kääntyivät katsomaan heitä kummastuneena.
"Syödään", vastasi Sed näsäviisaasti. Sed peitti hermostuneisuutensa erittäin hyvin. Emma vilkaisi Beniä, jonka kasvot olivat kuin kopio Sedin tyyneydestä.
"On muuten hyviä keksejä tänään", Ben heitti ohimennen ja tarjosi tomaattikeksikoria Drummondille, joka silmäili heitä kaikkia kiukusta täristen.
"Green!" Drummondin ääni oli vihalla terästetty. "Ja toinen Green! Mitä -"
"Isä hei", Salandra tyynnytteli. Emma huomasi, että myös hän näytti kummastelevan isänsä vihanpurkausta. "Älä viitsi"
"Sazzie pysy sinä nyt erossa tästä", Drummond käski tytärtään. "Minä vaadin selityksen. Ja sen on parasta olla pirun hyvä. Aloittakaa"
"Selityksen mihin?" Sed kysyi enkelimäisen viattomasti.
"Älä esitä tyhmää, Green", Drummond käski. Emma tunsi, kuinka veri pikku hiljaa pakeni hänen kasvoistaan ja pelko maalasi ne valkoisemmiksi kuin lumi. Tästä he eivät voisi selvitä.
Sed vilkaisi veljeään ja kummatkin pudistivat päätään. "Meillä ei ole harmainta aavistustakaan, mistä arvon-herra-sir-päällikkö nyt puhuu", Sed esitti. Silloin Drummond käänsi katseensa Emmaan. Tuo katse oli läpitunkeva ja Emman oli käännettävä kasvonsa nopeasti poispäin.
"Puhun nyt hyvin hitaasti ja selkokielellä, kun ette te toivottomat tampiot tunnu taas muuta ymmärtävän", Drummond aloitti ja vaikka hänen äänensä oli hiljainen sekä matala oli se myös täynnä kätkettyä raivoa ja turhautumista. Emma kuuli oman hengityksensä muuttuneen hermostuksesta katkonaiseksi ja Sed hänen vieressään oli aivan hiljaa. Ben tökötti paikallaan kuin patsas ja Salandra käänteli päätään kuin yli-innokas pulu nähdäkseen kaiken ympärillään.
"Niin?" Ben pyysi Drummondia jatkamaan ja Emma yllättyi huomatessaan, että pojan ääni värisi hiukan.
"Minä en voi hurjimmissa kuvitelmissanikaan ymmärtää, että mitä ihmettä te luulette tekevänne täällä tuon tytön kanssa?" Drummond kysyi erittäin hiljaisella äänellä ja jostain syystä tuo äänensävy pelotti Emmaa enemmän kuin aikaisempi rähjääminen. Drummond vilkaisi Emmaa hyvin rumasti.
"Tuota, öh -"
"Se on pitkä tarina -"
"Kun Sed tässä näin -"
"Siis minähän -"
"Ei se Sedin vika kuitenkaan -"
"Ben pyysi kyllä lopettamaan -"
"Nyt hiljaa kumpikin!" Drummond ärähti. "Te kuulostatte aivan äitini neulontakerholta! Nyt minä haluan selityksen siihen, miksi te istutte täällä viihdyttämässä tyttöjä, kun teidän pitäisi olla suorittamassa hyvin salaista ja erittäin tärkeää tehtävää?" Drummond sähisi ja Emman hätkähti. Eivätkö he olleetkaan jääneet kiinni?
"Siis - häh?" Sed ihmetteli aidosti. Emma vilkaisi poikaa, jonka kasvot näyttivät vähintäänkin yhtä huojentuneilta kuin hänestä itsestään tuntui.
"Nyt minulla alkaa palaa päreet teidän kanssanne", Drummond totesi tosissaan. "Nyt te nousette ylös laiskoilta takamuksiltanne ja painutte Jyväskylään niin kuin olisi jo!"
"Mutta -", Sed änkytti ja vilkaisi Emmaa. Emma aavisti jo mitä oli tulossa.
"Nyt ylös ja ulos siitä! Tai minä annan suojelutehtävän jollekin muulle partiolle! Tytöt voivat kyllä odottaa", Drummond uhkaili.
"Ööm tuota -", Benkin yritti, mutta se oli liikaa heidän päällikölleen. Drummond nappasi kumpaakin poikaa käsivarresta kiinni ja vetäisi heidät muutamalla helpolla liikkeellä seisomaan.
"Te sanotte nyt hei-hei tytöille ja minä saatan teidät omakätisesti portille!" Drummond käski ja Emman suu loksahti auki ennen kuin hän ehti sen enempiä ajatella. Hän oli mitä ilmeisimmin jäämässä yksin Joulumaahan.
"Ihan pieni hetki", Sed huudahti yhtäkkiä. "Sanon vain ne hei-heit", hän selitti pomolleen, joka oli aikeissa huutaa vastalauseita kun Sed pyristeli irti hänen otteestaan ja kumartui lähemmäs Emmaa. Emma seurasi varautuneena, kun ruskeasilmäinen tonttupoika hivuttautui hyvin lähelle hänen kasvojaan. Ensin Emma panikoi luullessaan, että Sed aikoisi tässä ja nyt suudella häntä, mutta silloin poika nappasikin hänet pieneen halaukseen. Emman sydän hakkasi lujaa, lujempaa kuin koskaan. Hän tunsi Sedin lämpöisen hengityksen kaulallaan. Sed tuoksui joltain mikä oli sekoitus kevään raikkautta sekä joulun lämpöä. Emma sulki silmänsä.
"Kuusenlatvatie 31, Hallakorpi", Sed kuiskasi yllättäen Emman korvaan hyvin pehmeällä ja hiljaisella äänellä. Emma nyökkäsi ja Sed vetäytyi pois. Hän hymyili Emmalle kannustavasti ennen kuin poistui kahvilasta veljensä ja Drummondin seurassa.
"No jopas oli", Salandra tokaisi ja ryhtyi hörppimään poikien kylmiä kaakaoita.
*
"Tämäeivoiollatottasiiseivoiollatotta!" Sed manaili kovaäänisesti kulkiessaan Benin kanssa Jyväskylän katuja. Drummond oli käskenyt heidät asemiin Emman kotitalon luo ja vannonut, että saisi tietää jos pojat poistuisivat vahtipaikaltaan. Toki Sed oli helpottunut, etteivät he olleet jääneet kiinni Emman salakuljettamisesta Joulumaahan, mutta nyt Sedin mieltä varjosti se tosiasia, että Emma oli aivan ypöyksin Joulumaassa seuranaan vain tonttujen aluepäällikön tytär. Vaikka he olivat pelastuneet täpärästi kiinnijäämiseltä, tuntui Emman paljastuminen silti vain ajan kysymykseltä. Onneksi Sedillä oli vielä yksi kortti hihassaan. Hallakorpi. Sed ei ollut kertonut edes veljelleen, mihin oli lähettänyt Emman. Hän ei tiennyt, mitä mieltä Ben olisi hänen ratkaisustaan.
"Ratkaisuja, ratkaisuja", Ben jupisi lähinnä itsekseen. "Nyt tarvitaan ratkaisuja"
"Eivoiollatottaeivoiollatotta", Sed mutisi edelleen ja hakkasi otsaansa nyrkillään.
"No siinä vasta ratkaisu", Ben huomautti sarkastisesti. "Hakataan itseämme niin kauan, että olemme onnellisia pienten vihreiden miesten ja vaaleanpunaisten norsujen kanssa"
"Olehan siinä nyt miehinesi ja norsuinesi", Sed töksäytti pahantuulisesti.
"Ei minulla ole mitään miehiä sen kummemmin kuin norsujakaan"
"Kuitenkin haluaisit"
"Hei", Ben nosti sormensa merkitsevästi pystyyn. "Minä en ollut se joka aloitti päänhakkausrituaalin"
"Et niin", Sed myönsi. "Mutta sinä olet se joka kohta kokee päänhakkausrituaalin"
"Ai sinulta vai?" Ben hymähti.
"Noi ei kun noilta oudoilta huppupäisiltä hiippareilta tuolla -", Sed aloitti vitsaillen, mutta vakavoitui sitten hyvin nopeasti. "-tuolla Emman takapihalla"
Pojat olivat huomaamattaan saapuneet Emman kotikadulle ja pysähtyneet naapuritalon eteen, mistä oli suora näkymä Emman kotitalon takapihalle. Alkuilta oli hämärä ja harmaa, eikä takapiha ollut edes valaistu, mutta silti Sed ja Ben erottivat aivan selvästi kolme tummiin pukeutunutta huppupäistä hahmoa seisomassa pihan varjoisimmassa kohdassa. Sed ei saanut selvää salaperäisten hahmojen kasvoista, mutta hän olisi voinut pistää vaikka päänsä pantiksi, etteivät ne olleet ihmisiä saati sitten tonttuja.
"Tuota, Sed", Ben supatti vakavana hänen vieressään. "Ne tuijottavat meitä"
Huppupäisten hahmojen askeleet kaikuivat sanatonta uhkaa, kun ne lähtivät kulkemaan kohti veljeksiä.
-
Jösses!! Ei tollaseen kohtaan saa jättää!
Sä mokoma erotit ne D::: Et tosin sillä lailla kuin mä luulin/pelkäsin, vaan paljon hienovaraisemmin, mutta silti. Haha, Drummis pistää pojat vahtimaan tyhjää makuuhuonetta ja laittaa Emman hortoilemaan yksinään Joulumaahan. Ei hyvä. (Tai sitten tosi hyvä, riippuen siitä mitä tulee tapahtumaan)
"Nyt ylös ja ulos siitä! Tai minä annan suojelutehtävän jollekin muulle partiolle! Tytöt voivat kyllä odottaa", Drummond uhkaili.
Hei Drumppeli (ARVAA KUKA TYKKÄÄ MYÖS LEMPINIMISTÄ!!!!), Emma ei voi odottaa :c
Emma seurasi varautuneena, kun ruskeasilmäinen tonttupoika hivuttautui hyvin lähelle hänen kasvojaan. Ensin Emma panikoi luullessaan, että Sed aikoisi tässä ja nyt suudella häntä, mutta silloin poika nappasikin hänet pieneen halaukseen. Emman sydän hakkasi lujaa, lujempaa kuin koskaan. Hän tunsi Sedin lämpöisen hengityksen kaulallaan. Sed tuoksui joltain mikä oli sekoitus kevään raikkautta sekä joulun lämpöä. Emma sulki silmänsä.
No mutta. :3 Hihhih.
Mutta nyt pahat huppupäämiehet tulee ja hakkaa pojat. Pöh. Onneksi ne ei ole virvatulia. Mutta sitten ne varmaan on jotain vielä pahempia. Koska jos Seita-noita huomas, että sen suuret ja mahtavat virvatulet ei pärjänny Sedille ja Benille ja onnistuneet kaappaamaan Emmaa, niin sittenhän se automaattisesti pistää isommat pahikset. Hitto.
Taas näitä mun mahtavia arvailuja (jotka ei yleensä toteudu).
Mutta hei, jooko äkkiä taas jatkoa, koska tosiaan tuollaiseen kohtaan ei saa ikinäikinäikinä jättää!!!
Tom^^
-
Mhoho, Drumppeli, aivan paras lempinimi ikinä! :D Ja hei, kyllä sä aika velho oot noitten sun arvaustes kanssa. Mun pitää kohta varmaan keksiä joku niin yllättävä juonenkäänne ettet sä villeimmissä unissaskaan olis sitä aavistanu :P Hmm, yllättävä vierailu Kalkarokselta hulamekossa vois olla alkua...
Mut heij, yritän saada taas huomenna jatkoa aikaiseksi :)
23. Musta joulu
Emma kulki hiljaisena ja vakavana kädet mekkomaisen ruskean takkinsa taskuissa. Hänen oli onnistunut karistaa Salandra vasta hetki sitten muutaman läpinäkyvän ja heikon tekosyyn voimin. Tonttutyttö oli sitkeästi maanitellut häntä mukaansa ostoksille, mutta Emma oli fiksusti (tai vähemmän fiksusti) vedonnut sairaaseen isoäitiinsä ja livistänyt paikalta. Nyt hän hortoili avuttomana Joulukaupungin pimenevillä kaduilla etsien ainoaa oljenkortta, jonka hän oli keksinyt. Sed oli antanut hänelle osoitteen, siispä hänen piti etsiä joku viemään hänet siihen osoitteeseen. Minne kummaan kaikki rekipysäkit oli piilotettu silloin kun niitä tarvitsi?
Kapeat kadut ja leveämmät kulkuväylät vilisivät tonttuja, jotka juttelivat keskenään, tervehtivät toisiaan tai kantoivat painavan näköisiä ostoskasseja käsissään. Kukaan ei vilkaissut Emmaa kahdesti ja häntä helpotti hiukan tietää, että hänen valeasunsa näytti menevän täydestä. Emma sulautui joukkoon.
Vihdoin erään korkean rakennuksen takaa ilmestyi Emman näköpiiriin torin kaltainen aukio, jonka laidassa kyhjötti pieni harmaasävyinen rakennus. Tuossa rakennuksessa oli vain muutama kapea ikkuna ja heiveröisen näköinen lasiovi, mutta katolle oli ripustettu suuri valotaulu, joka ilmoitti firman olevan Fregorin lähi-ja kaukokyyditykset Oy. Emma keräsi kaiken rohkeutensa ja jäljellä olevan itsevarmuutensa. Hän marssi rakennuksen luo, veti syvään henkeä ja astui sisään kuljetusfirman toimistoon.
Neliönmallinen toimisto toi Emman mieleen jonkinlaisen pienen juna-aseman. Lipunmyyntiluukkuja oli kolme ja ne olivat tyhjiä lukuun ottamatta yhtä, jonka takana istui väsyneen näköinen virkailija. Heti ovella Emman edessä oli pieni metallinen laatikko ja laatikon päällä nappi. Seinällä laatikon vieressä pyydettiin asiakkaita ystävällisesti ottamaan vuoronumero ja odottamaan omaa vuoroaan. Emma painoi nappia ja vempele sylki ulos pienen paperilapun, jossa oli numero 56. Emma vilkaisi lappua ja käänsi sitten katseensa odotuspenkeille. Odotushuone oli tyhjä.
"Tule vain", kehotti virkailija laiskalla äänellä ja Emma käveli hermostuneesti lipunmyyntitiskin luo. Virkailija oli harmaantunut nainen, jonka suipot korvat lerputtivat hiukan hassun näköisesti päistään.
"Tuota", Emma aloitti ääni väristen. "Minun pitäisi päästä yhteen paikkaan"
"Luonnollisesti", nainen vastasi hiukan törkeällä äänensävyllä. "Kauko- vai lähimatka?"
Emmaa hermostutti. "En oikein tiedä", hän änkytti. "Paikan nimi oli muistaakseni Hallakorpi?"
"Kaukomatka siis", virkailijanainen totesi tylsästi ja ryhtyi näpyttelemään tietokoneensa näppäimistöä. Emmaa helpotti huomata, ettei tuo nainen ollut tippaakaan kiinnostunut hänen oudosta käytöksestään. Sen sijaan Emmaa ei helpottanut yhtään kuulla naisen puhuvan kaukomatkasta. Minnehän Sed oli hänet käskenyt? Nainen näppäili vielä hetken tutkien koneensa näyttöä ja yhtäkkiä koneen vieressä ollut tulostin sylki ulos lapun, jonka Emma oletti olevan matkalippu. Silloin hän hoksasi ongelman. Hyvin suurenkin ongelman.
"Ööm", Emma mietti miten muotoilisi asiansa. "Minulla taisi jäädä lompakko kotiin", hän sanoi taputellen muka taskujaan nolon näköisenä. Hän ei edes tiennyt mitä valuuttaa tontut käyttivät.
"Laitetaan laskulla siis", virkailija sanoi hyvin arkipäiväisesti. "Nimi ja tunnus?"
"Öh, tuota, Emma", hän vastasi sen enempiä miettimättä ja olisi voinut jälleen kerran potkaista itseään. Miksi, oi miksi hänen piti aina käyttää oikeaa nimeään?
Virkailija huokaisi pitäen Emmaa ilmeisestikin hyvin yksinkertaisena. "Ja sukunimi oli?"
"Green", Emma töksäytti. Ollaan nyt sitten Emma Green, hän ajatteli itsekseen ja tuskastui ajatellessaankin, miten Sed reagoisi, jos kuulisi Emman sijoittaneen itselleen hänen sukunimensä.
"Ja tunnus?"
"Öh", Emma tuskasteli. Hän pinnisteli muistiaan ja yritti saada päähänsä Sedin ja Benin virkatunnukset. Sed oli näyttänyt hänelle omaa kulkukorttiaan. Mitkä ne numerot olivatkaan?
"Niin?"
"Y-688", Emma muisteli, mutta korjasi heti samantien. "Ei kun anteeksi, Y-788"
Virkailija näpytti tiedot koneelle. "Seddharth Green?" hän kysyi kulmiaan nostaen.
"Juu", Emma henkäisi. Nyt oli aika valehdella ja kunnolla. "Hän on katsos minun mieheni, rikas kuin mikä. Sanoo aina, etten saa itse maksaa mitään ja käskee käyttää joka paikassa hänen tunnustaan", Emma selitti kaikella itsevarmuudella ja pyöritteli vielä muutamaa kuritonta hiuskiehkuraansa leuhkan näköisenä. Virkailija tuhahti, mutta kirjoitti silti laskun loppuun ja ojensi sen Emmalle.
"Siinä on nyt sinun nimesi, mutta käske miehesi maksaa se jos se hyväkäs kerran niin rikas on", nainen sanoi tylysti. "Sinuna kiirehtisin, seuraava reki Lumikylään lähtee näillä minuuteilla. Hallakorpi on toinen pysäkki, kun pääsette Lumikylään"
"Mistä se lähtee?" Emma hätääntyi ja tajusi vain hämärästi, että pojat olivat aikaisemmin puhuneet hänelle jotain Lumikylästä.
"Tuosta ulkopuolelta, rekiparkki seitsemän"
*
Sed huudahti ja heittäytyi nopeasti maahan väistäen olion hyökkäyksen. Hän kietoi taikansa terävän kepin ympärille ja paiskasi kimpussaan olevaa olentoa sillä, mutta olento ei välittänyt vaan jännitti raajansa uuteen iskuun. Sen terävät kynnet uppoutuivat kipeästi Sedin olkapäähän ja otus huusi vertahyytävästi riemuissaan. Sed tönäisi olentoa kaikin voimin käyttäen taikaa lisäapuna. Olento lennähti paiskahtaen puuhun. Samassa toinen olio, ensimmäistä hieman isompi, hyökkäsi Sedin kimppuun takaapäin kuristusotteella. Sed rimpuili tuskissaan ja kompastui puun juurikkoon. He olivat taistelun tuoksinnassa ajautuneet syvälle Emman talon lähellä sijaitsevaan metsikkoon. Sed sai ravistettua olennon kimpustaan. Hän juoksi hiukan kauemmas olennosta paiskoen tätä koko ajan kivillä ja kepeillä, kaikella mitä hän vain sai taikansa ulottuville.
"Ben?" Sed huusi hädissään tähyillen veljeään. Ei vastausta.
*
Emma istui reen kyydissä seitsemän hiljaisen tontun kanssa ja totesi itsekseen, että oli pitänyt kaupunkirekikyydistä paljon enemmän kuin kaukomatkasta. Reki oli nopea, nopeampi kuin Emma olisi osannut aavistaakaan, mutta mitä nopeampi reki sitä kylmempi tuuli. Emma oli aivan jäässä luihin ja ytimiin saakka ja hän oli varma, että hänen hampaansa kalisivat kuuluvasti. Maisemat suhahtivat heidän ohitseen yhtenä sekavana kuvana ja Emma yritti piilottaa kasvonsakin takkinsa kauluksen sisälle kehnoin tuloksin. Hänellä oli todella kylmä, erittäin kova nälkä, suuri huoli pojista, eikä hän edes tiennyt minne oli matkalla.
*
Sed tunsi voimiensa hiipuvan. Hän kyhjötti hengästyneenä erään puun oksalla piiloutuneena olioilta ja toivoi, etteivät ne löytäisi häntä. Hänen koko oikea kätensä oli raadeltu verisille haavoille olkapäästä lähtien ja hänen vaatteensa olivat täynnä palkeenkieliä, joiden alla myös iho oli rikkoutunut. Sed hengitti katkonaisesti. Mitä ikinä nuo olennot olivatkaan, ne olivat liikaa heille. Hänen olisi kerättävä viimeiset voimansa ja paettava takaisin Joulumaahan. Mutta ensin hänen olisi löydettävä Ben. Ben, josta ei ollut kuulunut mitään sen jälkeen kun heidän tiensä erosivat.
Ben, joka ei vastannut hänen huutoihinsa.
Ben, hänen pikkuveljensä. Sed tunsi silmiensä kirvelevän huolesta.
*
Emma oli noussut reen kyydistä Lumikylän toisella pysäkillä niin kuin virkailija oli neuvonut. Rekikuski puolestaan kertoi, että Kuusenlatvatie kääntyi vasemmalle heti seuraavasta risteyksestä. Lumikylä vaikutti hiljaisemmalta kuin Joulukaupunki, jotenkin rauhallisemmalta ja väljemmältä. Jos Emmaa ei olisi hermostuttanut niin paljon, olisi hän luultavasti nauttinut kodikkaasta maalaistunnelmasta, joka huokui pienistä hirsimökeistä ja niiden valoa hohtavista huuruisista ikkunanruuduista.
Emman hengitys nousi huuruna ilmaan. Lumikylä tuntui kylmemmältä ja jotenkin paljon talvisemmalta kuin Kaupunki. Myös tietä reunustavat lumivallit olivat korkeammat. Emma kulki ensimmäiseen risteykseen, joka ei ollut kaukana siitä paikasta, mihin reki oli hänet jättänyt. Risteys oli aurattu ja siitä pääsi jatkamaan joko suoraan, vasemmalle tai oikealle. Suoraan edessä päin kajasti pientä oranssia valoa ja Emma päätteli Kylän keskustan olevan siellä päin. Hän käänsi katseensa kuitenkin vasemmalle kuten rekikuski oli neuvonut. Tienviitassa luki korein kirjaimin Kuusenlatvatie. Emma muisteli Sedin sanoneen 31 ja kääntyessään Kuusenlatvatielle hän huomasi heti saapuneensa asuinalueelle.
Kuusenlatvatien talot olivat upeita, kuin pieniä hirsilinnoja. Ne olivat miltei poikkeuksetta kaksikerroksisia parvekkeellisia koteja, joita ympäröivät suuret pihat ja kauniit valaistukset. Jokaisella talolla oli puinen postilaatikko tien varressa ja Emma kyykisteli hämärässä nähdäkseen postilaatikoista talojen numerot. Mitä lähemmäs numerot tulivat kolmeakymmentäyhtä, sitä enemmän alkoi Emmaa hermostuttaa. Kenen kotiin hänet oli lähetetty?
Kuusenlatvatie 31 oli upea. Se oli suuri ilmeisestikin kolmekerroksinen ruskea hirsitalo, jonka keskikerroksessa oli koko talon levyinen kauniisti koristeltu parveke. Tämän parvekkeen yläpuolella oli pieni kattotasanne, josta roikkui köynnöskukkasia parvekkeen ylle. Emman edessä avautui kolattu pihapolku suoraan talon suurelle kuistille. Sisältä kajasti valoa, talo ei siis ollut tyhjä.
Emma käveli hermorauniona lumisen pihan poikki talon kuistille ja pysähtyi oven eteen. Ulko-oveen oli kiinnitetty kaunis metallinen kyltti.
Emma tavaili kylttiä itsekseen supattaen: "Käyppä tänne, emme pelkää, lumiukkomme antaa sulle selkään. Tervetuloa!" Ja lopuksi Emma luki vielä koukeroisin kirjaimin kirjoitetun nimen. "Green"
Green?
Silloin ovi avautui ja Emman edessä seisoi upea tonttunainen. Naisella oli puolipitkä platinanvaalea tukka ja erittäin vaalea iho. Emma veikkasi, että nainen oli iältään päälle kolmekymmentä tai neljäkymmentä. Hän oli pitkä ja hoikka ja hänen valkea hymynsä oli lämmin ja ystävällinen. Mutta eniten Emma kiinnitti huomiota naisen silmiin, ne erottuivat naisen valkeista kasvoista erittäin selvästi. Emma tunnisti nuo tummankullanruskeat silmät.
-
No pöh. Taas sä teit sen, ei tollaseen kohtaan saa ikinä jättää!
"Green", Emma töksäytti. Ollaan nyt sitten Emma Green, hän ajatteli itsekseen ja tuskastui ajatellessaankin, miten Sed reagoisi, jos kuulisi Emman sijoittaneen itselleen hänen sukunimensä.
:DDD Sed innostuis (ja niin innostuin minäkin, kun Emma heti ensin mietti Sedin reaktiota, eikä yleisesti että mitäköhän ihmiset ajattelis yms.)
"Juu", Emma henkäisi. Nyt oli aika valehdella ja kunnolla. "Hän on katsos minun mieheni, rikas kuin mikä. Sanoo aina, etten saa itse maksaa mitään ja käskee käyttää joka paikassa hänen tunnustaan", Emma selitti kaikella itsevarmuudella ja pyöritteli vielä muutamaa kuritonta hiuskiehkuraansa leuhkan näköisenä. Virkailija tuhahti, mutta kirjoitti silti laskun loppuun ja ojensi sen Emmalle.
Sed varmaan sekoaa riemusta ja hyppää nahoistaan kun kuulee Emman tarinasta :DD (siis sillä oletuksella että sä lurjus et tapa sitä tai Beniä... *kiukkuinen mulkaisu*)
Ben ei saa kuolla O___O Sä. Et. Saa. Tappaa. Sitä!!! Mä alan itkemään, jos se kuoli/kuolee! Ja sitten mä tuun haulikon kanssa ja ammun ne mokomat jotka kehtas tulla uhittelemaan Greenin veljeksille. Mutta älä pliis, pliis, pliiiiiis tapa ketään kolmikosta :c Se olis ensinnäkin a, liian kliseistä, b, typerää, c, ärsyttävää, d, hirveää ja e, mahdoton ajatus! Saat laittaa Sedin TAI Benin TAI Emman enintään koomaan viikoks, mutta et tappaa. Ja joo, mullahan on asiaan hirveästi sanavaltaa. :D
Mä en välttämättä halua tutustua Kalkaroksen hulamekkoon lähemmin... :D Ja se että mun lonkalta heitetyt arvailut osuu kerran viikossa melkein oikein, ei tarkoita että mulla oikeasti olisi mitään hajua siitä mitä tässä tapahtuu.. :D
Tom^^
/Sä et tapa Beniä!!!
-
Ai että käsky kävi :D nooh, katotaan :P Sanon taas kerran että sun kommentteja on kyllä hauska ja mukava lukea ^^
24. Joulu saapuu kotiin
Emma seisoi avautuneen oven edessä hämmästyneenä. Hänen edessään seisova nainen ei näyttänyt olevan lainkaan yllättynyt löytäessään Emman omalta pihakuistiltaan, päinvastoin hän hymyili ystävällisesti kuin olisi koko ajan odottanutkin tytön tupsahtavan ovensa taakse. Kaiken lisäksi nainen oli aivan varmasti jotain sukua Sedille ja Benille, sen näki hänen silmistään. Nainen heilautti vaaleita hiuksiaan ja Emman katse kiinnittyi hetkeksi arpeen hänen kaulallaan. Sen muoto muistutti hiukan puolikuuta ja ellei Emma aivan väärässä ollut näytti se hänen mielestään hiukan palovammalta.
"Tule sisään sieltä kylmästä", kaunis tonttunainen kehotti ja Emma siirsi katseensa pois naisen arvesta. Ei ollut kohteliasta tuijottaa, hän muistutti itselleen "Seddharth viestittikin jo aiemmin teidän oudosta tilanteestanne", nainen virkkoi.
"Seddharth?" Emma toisti tyhmänä ennen kuin tajusi. "Niin, siis Sed"
Nainen hymähti Emman astuessa sisään lämpöiseen eteiseen. "He ja heidän lempinimensä. Me annamme heille arvokkaat ja hyvät nimet ja sitten he kieltävät meitä käyttämästä niitä", naista hymyilytti ja hän ojensi valkean kätensä. "Anaria Green, Seddharthin ja Adebenin äiti"
Äiti? Nainen oli heidän äitinsä. Emma nielaisi kuuluvasti, hän ei missään nimessä ollut osannut aavistaakaan joutuvansa tapaamaan Sedin ja Benin vanhemmatkin. Ai kun kiva. Anaria, Anaria, Emma kaivoi muistiaan. Hän oli kuullut tuon nimen jossain ennenkin, mutta ei juuri silloin saanut päähänsä missä.
"Minä tuota", Emma pohdiskeli. Hän tarttui kylmällä hansikkaaseen verhoilulla kädellään naisen ojennettuun käteen, mutta ei tiennyt millä nimellä esittelisi itsensä.
"Älä huoli, Emma", Anaria lohdutti ystävällisesti ja Emma hätkähti kun nainen tiesi hänen nimensä. "Sed kertoi että olet ihminen"
Emma tunsi kuinka helpotus levisi hänen vartaloonsa. "Onneksi! On niin rankkaa esittää sellaista, mistä ei tiedä yhtään mitään!" Emma riisui vihdoinkin hattunsa sekä takkinsa. Anaria vilkaisi hänen vihreää Las Palmasin huppariaan huvittuneena, mutta ei sanonut mitään. Emma jätti hanskat käteensä, sillä hänen sormensa olivat vielä kuin jääpuikot.
"Voin uskoa", poikien äiti totesi ja johdatti Emman pois eteisestä. "Tule ottamaan iltapalaa, olet varmasti nälissäsi"
Anaria Green johdatti Emman pimennetystä eteisestä suureen maalaishenkiseen keittiöön. Emma huokaisi. Keittiö oli kaunis. Siellä oli suuri tamminen saareke, jonka yläpuolella roikkui ties minkälaisia pannuja, kippoja ja kattiloita. Kaikki kaapistot olivat upeaa ja kulunutta tummaa tammipuuta ja ne reunustivat keittiön kahta suurinta seinää. Ikkuna avautui takapihalle, mutta ulkona oli niin pimeää, ettei Emma erottanut takapihasta kuin lumipeitteen ja muutaman lyhdyn. Ikkunan eteen oli asetettu suuri pirttiruokaryhmä, johon mahtui istumaan ainakin kahdeksan henkilöä. Pöydän päällä lepäsi värikäs selvästikin itse tehty poppanaliina, joka toi Emman mieleen mummolan. Sen ihan oikean mummolan, ei itse keksittyä glöginhuuruista valemummolaa.
"Ja tässä on mieheni, Snowden Green, Seddharthin ja Adebenin isä", Anaria esitteli pitkän miehen, joka käveli sisään keittiöön heidän perässään. Miehen tukka oli ruskea kuten pojillakin, mutta hänen silmänsä olivat siniharmaat. Partaa hänellä ei ollut ollenkaan. Mies hymyili ystävällisesti, mutta hymy ei ulottunut aivan silmiin asti. Jostain syystä mies näytti hieman huolestuneelta.
"Sano Denny vain", poikien isä hymähti. Emmaa hymyilytti. Oli selvää mistä pojat olivat matkineet oudon pakkomielteensä lempinimiin. "Ria, minä en saa poikiin yhteyttä", Denny lisäsi vakavana ja Emma höristi korviaan. Kaikki kolme istuivat pirttipöydän ääreen ja Anaria asetti lautasellisen voileipiä tarjolle keskelle pöytää.
"Miten niin et saa yhteyttä?" Anaria kurtisti kulmiaan.
"Laitoin pikaviestin Sedille heti kun huomasin Emman saapuneen. Hän ei vastannut mitään"
"Entä Ben?"
"Ei vastausta"
"Mitä, siis -", Emma änkytti. Hän ei nyt aivan ymmärtänyt. "Miksi he eivät vastaa?"
"Siihen on varmasti jokin looginen selitys", Denny pähkäili. "Mutta haluaisin silti lähteä tarkistamaan"
"Ehkä he eivät huomanneet viestejä?" Emma ehdotti ja pohti samalla, että millä tontut viestittelivät. Kännyköilläkö?
"Käskimme heidän pitää matkapiipparinsa lähettyvillä. He itse laittoivat meille viestiä aiemmin päivällä, kun ilmoittivat sinun saapumisestasi", Anaria kertoi. Hänen ilmeensä oli vakava ja hän vaihtoi merkityksellisiä katseita miehensä kanssa. Nuo hiljaisuudessa vaihdetut sanattomat silmäykset saivat Emman hermostumaan. Ei kai pojille ollut sattunut mitään?
"Jos minä menen", Denny aloitti. "Jäätkö sinä tänne Emman kanssa?"
"Tietenkin", Anaria vastasi ja työnsi leipälautasen lähemmäs Emmaa. "Sinun pitäisi syödä jotain"
"Minä -", Emmalla ei oikeastaan ollut nälkä. Hänellä oli huoli. "Kiitos", hän sanoi kuitenkin ja nappasi päällimmäisen voileivän kasasta. Denny nousi pöydästä ja kumartui suukottamaan vaimoaan kevyesti otsalle.
"Tulen kohta takaisin", hän lupasi.
"Katsokin", Anaria kuiskasi. Denny hymyili vielä kummallekin ennen kuin poistui keittiöstä. Hetken päästä kuului ulko-oven kolahdus ja sitten tuli hiljaista. Anaria kaivoi pitkän, hupullisen villatakkinsa etutaskusta mustan vekottimen, joka näytti aivan pieneltä mp3-soittimelta.
"Mikä tuo on?" Emma kysyi täyttääkseen hiljaisuuden. Anaria asetti vekottimen heidän väliinsä pöydälle. Sen musta näyttö kiilteli aivan kuin uusi ja sen pienet näppäimet olivat syvän mattamustat, eikä niissä ollut lainkaan numeroita tai kirjaimia.
"Tämä on matkapiippari", Anaria kertoi. "Erittäin kätevä peli viestittämiseen ja toisen henkilön tavoittamiseen"
"Miten se toimii?"
"Painat tätä keskimmäistä nappia", Anaria esitteli ja käänteli piipparia käsissään. "Ja sanot tavoittelemasi henkilön nimen. Henkilö tuntee värinän omassa piipparissaan ja vastaa, jolloin piipparit toimivat kuin radiopuhelimet paitsi että sinulla on myös mahdollisuus nähdä se kenen kanssa puhut tästä pienestä näytöstä. Katsos näin: Adeben Green", Anaria lausui painettuaan pyöreää nappia.
Piipparista ei kuulunut vastausta. Anarian ilme muuttui jälleen hyvin huolestuneeksi ja Emman vatsanpohjassa muljahti inhottavasti. Mikseivät pojat vastanneet? Oliko Jyväskylässä sattunut jotain? Entäpä jos Virvatulet olivat saaneet Sedin ja Benin? Entä jos heistä oli tullut Virvatulten Varjoja? Emma vihasi omia ajatuksiaan. Pitikin olla juuri nyt niin pessimistinen.
Mutta entä jos? Miten heidät pelastettaisiin? Emman olisi pakko ainakin yrittää, sillä oli hänen syytään että pojat olivat siinä tilanteessa alkujaankaan. Mutta miten pelastaa kaksi nuorta tonttupoikaa Virvatulilta, kun vain kuulemma yksi tonttu ikinä oli siinä onnistunut? Emma muisteli poikien kertomusta ja silloin se iski häneen. Hän muisti mistä Anarian nimi oli niin tuttu. Ainoa Virvatulen Varjoksi joutunut, joka oli paennut. Anaria Lumilei. Voisko kyseessä olla sama Anaria, vaikka sukunimi oli eri? Emma vilkaisi poikien äitiä varovasti ja silloin hän huomasi sen uudestaan: vaalean puolikuun muotoisen palovamman naisen kaulassa. Voisiko olla?
Samassa ovelta kuului kolahdus ja kova kiroaminen. Anaria hypähti pystyyn. Emma oli myös säikähtänyt ja noussut seisomaan tiputtaen syömättömän leipänsä takaisin pöydälle. Eteisestä kuului puhetta ja ryminää. Emman korviin kantautuvat äänet kuulostivat tutuilta.
"Äh, anna olla isä. Tue Beniä, hänen jalkansa -"
"Jalka voi hyvin, kiitos kysymästä. Au!"
"Mitä minä sanoin. Ai! Älä koske käteen, siihen kirvelee!"
"Niin niin! Kuka tässä onkaan enemmän kipeä?"
"Sinä olet sairas! Ai poronsarvenkellit sentään kun sattuu!"
"Isä, ei minulla ole hätää, Sed sen sijaan val- AIELÄMÄNKURAVELLISENTÄÄN MINUN JALKANI!"
"Nyt hiljaa kummatkin! Saadaan teidät istumaan niin saatte kertoa meille mitä tapahtui. Äitinne saa katsoa haavojanne. Emmakin on jo tääl-"
"Emma? Emma! EMMAA", kantautui Sedin huuto eteisestä.
"Äh, taas se alkaa", kuului Benin tuskallinen huokaisu heti perään.
Emma ei ollut koskaan ollut iloisempi kuullessaan poikien äänet.
-
Ne ei kuollu <3 Kiitos Pinski-honey!!! ^^^^^^
Oh, yllätyin lievästi äidin reaktiosta. Mutta yllätys oli tietysti miellyttävä, kun Emman ei pitänytkään suoltaa valheita ja poikien vanhemmat oli ystävällisiä ja ties totuuden. :D Tykästyin molempiin vanhempiin ja taas ihmettelen (ja ylistän) kirjotustaitoas, kun osaat heti luoda niistä niin omansalaisia hahmoja.
"Ja tässä on mieheni, Snowden Green, Seddharthin ja Adebenin isä"
Ohhohoo, voi elämä kun mä rakastan näitä sun nimiäs <3 Mä alan ehdottomasti kutsumaan pojujen isukkia Snowyksi ;D
"Isä, ei minulla ole hätää, Sed sen sijaan val- AIELÄMÄNKURAVELLISENTÄÄN MINUN JALKANI!"
Ja (koska mulla on tänään joku ylistän-ja-palvon-pinskin-tekstiä päivä) tämäkin :DD Miten tekstissä voi tuoda esiin näin lahjakkaasti kipua? Ja vielä niin että se on hauskaa?! okei nyt mä alan kuulostaa sadistilta, mutta toivottavasti ymmärsit mitä tarkotan...
"Emma? Emma! EMMAA", kantautui Sedin huuto eteisestä.
"Äh, taas se alkaa", kuului Benin tuskallinen huokaisu heti perään.
Toi Sedin innostus on taas kerran jotain niin suloista, että oli pakko lainata. Ja Benin kommentti oli myös huvittava, koska onhan se ihan ymmärrettävää että pikkuveikka ei jaksa kuunnella kun isoveli vouhottaa ihastuksensa perään kuin... kuin... nyt ei tuu sopivaa ilmaisua mieleen... kuin oltais jossain saippuasarjassa! Ja ps, Sedistä tulee mieleen vähän joku pikkupoika, joka on joutunu olemaan pitkään erossa äidistä :D
Mutta hei, kiitos kun et tappanu poikia! :D Olen erittäin kiitollinen ja hymyilen täällä suu korvissa, koska olen vain niin happy happy joy joy. Odotan myös kieli pitkällä sitä, kun Emman pitää antaa lasku Sedille, koska viimeistään siinä vaiheessa sen pitää jollain ilveellä selittää se, että se on onnistunu laskuttamaan lippunsa Sedin... mikä se numerosarja nyt on... no niille tunnuksille kuitenki.
Jatkoa jookoskookos taas äkkiä, että selviää mistä Ben löyty ja mitä ne örvelöt oli (koska mä aion edelleen mennä metsästämään niitä haulikon kanssa).
Tom^^
/Voivoi, anteeksi, taas tästä tuli tällainen epämääräinen ihannointiviesti... :D
-
Voi että jätit taas jännään kohtaan!
Onneks pojille ei käyny tuon kummemmin, mutta mitenköhän Drummond suhtautuu tuohon yhteen ongelmaan lisää. Ja antaakoha Joulupukki Emmalle luvan jäähä Joulumaahan ees määräajaks vai mite se jatkuu?
En malta oottaa jatkoo ja tykkään minäkii ihan hirveesti noista vanhemmista ja tuo Sed on NIIIIIIIN söpö ku se alkaa heti huutelee Emmaa ku kuulee sen olevan tullu!
Jatkoa odotan taas TOOOSI innoissani, tää mennee yhä jännemmäks!
P.S. Tähän saakka oon sekottanu että Ben olis Sedin isoveli. Mutta tuli tuo "Ben, hänen pikkuveljensä." nii piti oikei tarkistaa kumminpäi se oli, Ben kun vaikuttaa hieman hmm... fiksummalta kuin isoveljensä. Ja se on ihanaa että Sed oli huolissaa Benistä, se tekee tontuista yhä inhimillisempiä <3
-
EIEIEIEIEIEIIII sä et tosissas jätä tollaseen kohtaan näitä ;__; mua itkettää.
Ohohhohoho oli kiva ku olin ollu hetken aikaa poissa koneelta nii jatkoo oli tullu vaik kui paljo ! :__) ähähähäh jes♥ nii ja onha tää kanapihvi oikein vallan mukava nimi :---D ! ps. jyväskylä on aika lähellä täält :00 . mun pitäis alottaa adommy ficci mut mäen jaksa en osaa pelottaaa :(
"Sinä olet sairas! Ai poronsarvenkellit sentään kun sattuu!"
poron__sarven_kellit_ XDDDDDD♥ aw kui söpöö :_D
-
Kanabiffi, kiitos kaunis kommentista :) ja hei rohkeesti vaan kirjottamaan! Ei se niin vaarallista oo :)
Welmatuskummitus, kiitusta! Eikä mikään ihme että luulit Beniä isoveljeks, Sed kun tuppaa olemaan tietyllä tavalla aikamoinen tohelo :)
Tompsutin, enhän mä nyt poikia olis voinu tappaa :) Mutta että Sed ja saippuasarjat? :o sinne vaan kauniiden ja rohkeiden sekaan :D pitäähän nyt Ridge Forresterinki joululahjansa saada ::)
^-- ei kai mullakin vaan ole joku fiksaatio lempinimiin :D
Iso kiitos ku jaksatte lukea <3
25. Jos aikaa kääntää vois?
Emma seurasi sivusta kauhistuneena, kuinka Denny ja Anaria raahasivat haavoittuneita poikiaan olohuoneen sohville istumaan. Greenien olohuone oli suuri ja sen keskelle oli asetettu matalan pöydän ympärille kaksi suurta vihreää sohvaa sekä samansävyiset nojatuolit. Sed ja Ben istahtivat vaikean näköisesti vierekkäin suurimmalle sohvalle istumaan, jolloin Anaria kiikutti kiiltävän punaisen lääkelaukun paikalle. Hän ryhtyi heti tutkimaan poikiensa vammoja.
"Denny, puhdista Benin jalka tällä", Anaria ohjeisti miestään ja ojensi tälle pienen valkoisen purnukan. Emma siirtyi hiukan lähemmäs ja hänen suustaan pääsi pelokas henkäisy, kun hän näki Benin jalan. Anaria oli vetänyt jo valmiiksi revenneen housun lahkeen syrjään ja paljastanut pojan pohkeen, jossa komeili syvä edelleen vuotava haava. Ben irvisti kun hänen isänsä koski haavaan.
"Sed, ota paita pois niin pystyn paremmin katsomaan sinun kättäsi", poikien äiti käski.
"Hei! Eihän Beninkään tarvinnut ottaa housujaan pois!" Sed vastusteli. Ben kiherteli veljelleen, mutta virnistävä hymy vaihtui nopeasti irvistykseksi, kun Denny levitti vaaleanpunaista lääkevoidetta poikansa jalkaan.
"Aulentävätsiiselitsentään!" Ben karjahti. "Kuuluuko sen kirvellä noin paljon?"
"Mitä saastuneempi haava, sen enemmän tämä polttaa", Denny kertoi vakavana.
"Saastuneempi?" Sed ihmetteli ja vilkaisi vanhempiaan ilmeellä, joka oli kuin kopio Emman huolestuneesta katseesta.
"Näyttäisi siltä, että teidän hyökkääjänne ovat joltakin osin myrkyllisiä", Anaria epäili ja riuhtoi edelleen Sedin paitaa. "Sed, nyt se paita pois!"
"Mutta äiti", Sed maanitteli tavalla, joka toi Emman mieleen pikku pojan. Sed vilkaisi nopeasti Emmaa. "Ei minuun edes oikeastaan satu"
"Älä esitä", huikkasi Ben veljensä viereltä. "Ei Emma välitä, vaikka sinä myöntäisit olevasi tuskissasi. Ethän sinä kuitenkaan mikään voittamaton tonttunaattori ole!"
"Puhu vain omasta puolestasi -"
"Seddharth Oren Green!" Anaria korotti yhtäkkiä ääntään. "Nyt!"
"Hyvä on, hyvä on!" Sed tyynnytteli ja ryhtyi vetämään rispaantunutta paitaa pois päältään. "Mutta kuten sanoin, ei se edes ole kipEÄÄÄAUH!"
"Niin, niin, ei tietenkään ole", Anaria hymyili väkinäisesti pojalleen ja auttoi tätä vetämään paidan pois. Emman teki pahaa katsella poikien tuskaa. Sedin paidan hiha oli liimaantunut kiinni hänen veriseen käsivarteensa ja Anarian piti repäistä se pois, jolloin Sed ulvoi tuskasta. Edes Ben ei vitsaillut enää, vaan hänenkin kasvonsa olivat tuskasta hikiset. Sed istui ylävartalo paljaana nojaten sohvan selkänojaan silmät ummessa, kun hänen äitinsä siveli käsivarren lukuisia vuotavia haavoja samalla vaaleanpunaisella tökötillä, jolla Denny peitteli nuoremman poikansa jalkaa. Emma huomasi Sedin terveemmässä (ja yllättäen melko lihaksikkaassa) kädessä hauiksen päällä lepäävän pyöreän tatuoinnin, joka toi hänen mieleensä Lapin riimut ja muinaiset kuviot.
Hetken aikaa oli aivan hiljaista lukuun ottamatta poikien tuskaisia henkäisyjä ja heidän vanhempiensa keskinäistä supatusta. Anaria peitteli Sedin haavoittuneen käden sideharsolla ja Denny sai sidottua Benin jalan. Sed haroi sotkuista tukkaansa pois silmiltään ja nojasi retkottaen sohvan selkänojaan. Ben hieroi ohimoitaan otsa kurtussa.
"Mitä siellä oikein tapahtui?" Emma puuskahti lopulta, kun ei jaksanut enää odottaa vastauksia. Hän istahti vapaalle sohvalle ja silmäili poikia kysyvästi.
Denny kääntyi Sediin päin. "Oletan, että tämä ei ollut Virvatulten tekosia?"
"Ei", Anaria vastasi nopeasti ennen kuin Sed ehti edes suutaan aukaista. "Virvatulet eivät kykene aiheuttamaan kuin pieniä naarmuja ja palovammoja. Tämä on jotain erilaista"
"Todellakin", Ben naurahti heikosti. "Erilaista todellakin"
"Se oli väijytys", Sed kertoi. "Ne olivat odottamassa Emman takapihalla ja hyökkäsivät heti kun näkivät meidät"
"Ne?" Emma toisti pelokkaasti. "Entä minun perheeni? Äiti ja isä? Emil?"
"Täysissä ruumiin ja sielun voimissa", Ben vastasi. "Olennot lähtivät meidän peräämme, onnistuimme houkuttelemaan ne pois ihmisten ilmoilta läheiseen metsään"
"Silloin meidän tiemme erosivat. Ben sai peräänsä yhden olennon, minä kaksi. Tapasimme vasta, kun saimme kaikki oliot tainnutettua, kova työ siinä olikin. Löysin Benin pienen metsäpuron törmältä, hän oli jäänyt jumiin sen ruman örkin alle, eikä jaksanut enää nostaa sitä pois"
"Mitä ne olivat?" Anaria kysyi katsoen vuorotellen Sediä ja Beniä. Anarian silmiin oli ilmestynyt kiilto Sedin puhuessa, aivan kuin hän olisi taistellut kyynelten partaalla. Ei varmastikaan ollut helppoa vain olla ja kuunnella, kun omat pojat olivat käyneet niin lähellä kuolemaa. Emmaa puistatti, hän karisti ajatuksen pois päästään.
"Minulla ei ole aavistustakaan mitä ne olivat", Sed pudisteli päätään. "En ole ikinä nähnyt mitään niiden kaltaistakaan"
"Miltä ne näyttivät?" poikien äiti tiedusteli ja nyökkäsi pienesti miehelleen, joka käveli huoneen seinustalla olevan kirjahyllyn luo ja ryhtyi tutkimaan sitä.
"Aluksi niillä oli päällään sellaiset pitkät mustat huppuviitat ja ne kävelivät kuin ihmiset", Sed kuvaili. Denny tutki edelleen kirjahyllyä.
"Sitten ne hyökkäsivät", Ben jatkoi.
"Ja huput tippuivat", Sediä puistatti aivan näkyvästi.
"Sitten ne luopuivat viitoistaan kokonaan", täydensi Ben. Kummankaan pojan kasvoilla ei ollut jälkeäkään hymystä.
"Mitä viittojen alla oli?" Emma kysyi varovasti peläten vastausta. Häntä inhotti kysellä kysymyksiä, joiden vastauksia hän ei olisi oikeasti halunnut edes kuulla.
"Suomuinen iho", Ben kertoi katsellen käsiinsä. "Suuret valkoiset silmät ja suu, suu joka hymyili-"
"Ei tarvitse niin yksityiskohtaisesti, Adeben", Anaria keskeytti huomatessaan Emman värähtävän kalpeana. "Voimme keskustella tästä lisää myöhemmin"
"Minä en löydä täältä mitään, mikä muistuttaisi edes vähän teidän kuvailujanne", Denny huikkasi kirjahyllyn luota ja siirtyi istumaan Emman viereen sohvalle.
"Mitä nyt tapahtuu?" Emma kuiskasi. Normaalisti hänen utelias luonteensa olisi janonnut lisää tietoa hyökkääjistä, mutta ei nyt. Emmaa väsytti ja jostain syystä miltei itketti. Hän oli hyvin kaukana kotoa ja alkoi pikku hiljaa vaikuttaa siltä, ettei kotiin ollut menemistäkään ilman, että hän vaarantaisi perheensä. Tai suojelijansa.
"Meillä on kaksi vaihtoehtoa", poikien isä totesi Emman vieressä. "Joko me yritämme itse selvittää, mitä ne olennot olivat ja miksi ne ovat Emman perässä"
"Ja miksi Seita on Emman perässä", Sed pisti väliin ja Denny nyökkäsi.
"Niin", Denny myötäili. "Mutta jos me ryhdymme omatoimisesti tutkimaan tätä asiaa, ei meillä riitä enää tarpeeksi vartijoita Emman ja hänen perheensä suojeluun. Emman olisi jäätävä tänne turvaan"
"Kuinka pitkäksi aikaa?" Emma parahti. Hän oletti Sedin tuulettavan riemuissaan, mutta yllättyi nähdessään myötätuntoisen katseen pojan vakavissa silmissä.
"Kunnes sinun olisi turvallista palata", Denny pohti. Hänen ystävälliset kasvonsa olivat täynnä huolta. "Saattaa olla, että puhumme useista kuukausista"
"Mikä se toinen vaihtoehto on?" Sed kysyi kysymyksen, jota Emma juuri ajatteli mielessään.
"Me kerromme teidän päälliköllenne Drummondille totuuden ja toivomme parasta"
"Totuuden?" Sedin ilme oli hämmentynyt. "Viemme Emman hänen luokseen?"
"Niin", Denny nyökkäsi ja kääntyi katsomaan Emmaa. Emma istui aivan hiljaa katse lukittautuneena maton reunaan. Hän tunsi, kuinka kaikki Greenin perheenjäsenet olivat kääntyneet katsomaan häntä kuin odottaen jotakin painavaa mielipidettä.
Mitä hänen olisi pitänyt sanoa? Että hän halusi kotiin? Halusi palata normaaliin arkeen ilman outoja huppupäitä, pelottavaa Seitaa tai vakoilevia tonttuja. Ei, Emma korjasi mielessään. Hän halusi takaisin normaaliin arkeen, mutta ei ilman Sediä ja Beniä. Pojat olivat uhranneet niin paljon hänen vuokseen ja Emma tajusi välittävänsä veljeksistä kuin he olisivat olleet hänen pitkäaikaisia ystäviään. Sen vuoksi Emma ei halunnut tehdä hätiköityjä päätöksiä, eikä hän ollut edes varma olivatko päätökset hänen tehtävissään.
"Emma?" Anaria liikahti tytön luokse ja polvistui tämän eteen. Emma nosti katseensa ja kohtasi naisen uskomattoman ruskeat silmät, jotka olivat kuin kopio Sedin ja Benin silmistä. "Mitä sinä haluaisit tehdä?"
"Nukkua", Emma vastasi sen enempiä miettimättä ja hänen äänensä petti hiukan. Hän ei tiennyt mitä ajatella koko tilanteesta.
"Oi, anteeksi", Anaria huokaisi myötätuntoisesti. "Olet varmasti väsynyt"
"Pikku hiljaa", Emma vastasi vääntäen kasvoilleen pienen hymyn.
"Hyvä on", Denny tokaisi ja nousi ylös sohvalta. "Annamme Emman nukkua yön yli rauhassa ja mietimme aamulla päivänvalossa vaihtoehtojamme"
Anaria kääntyi poikiin päin. "Minun mielestäni teidänkin olisi hyvä nukkua tämä yö, kerätä voimianne"
"Äiti, vastahan me nukuimme toissayönä!" Ben pisti vastaan, mutta heidän äitinsä nosti kätensä pystyyn keskeyttääkseen vastalauseet.
"Ei muttia! Sedin vanhassa huoneessakin on vielä sänky tallella, Ben voi nukkua omassa huoneessaan ja Emmalle pedataan vuode vierashuoneeseen"
"Kiitos", Emma kuiskasi tuskin kuuluvasti.
"Pöh", Ben puuskahti. Sed ei sanonut mitään, istui vain hiljaa. Emma tarkkaili pojan kasvoja, ne olivat oudon ilmeettömät.
Greenien isä ja Sed taluttivat konkkaavan Benin kolmanteen kerrokseen omaan huoneeseensa. Sillä välin perheen äiti johtatti Emman talon toisen kerroksen päätyhuoneeseen, joka oli melko suuri ja täynnä tavaraa. Anaria selitti, että he säilyttivät osaa ylimääräisistä tavaroistaan vierashuoneessa, sillä kaikki heidän rojunsa eivät kuulemma mahtuneet pihavarastoon, ullakolle tai kellariin. Emma jäi pohtimaan Greenien tavaramäärää Anarian toivottaessa hänelle hyvät yöt. Hän jäi yksin vierashuoneeseen ja vaihtoi nopeasti ylleen pitkän mekkomaisen yöpaidan, jonka Anaria oli hänelle lainannut.
Emma istahti sängylle violetin päiväpeitteen päälle. Sänky oli kaksi kertaa niin suuri kuin Emman oma sänky hänen kotonaan ja tuplasti pehmeämpi. Emma haukotteli ja rullasi päiväpeiton sivuun peittäen paljaat varpaansa lämpöisen peiton alle. Päivä oli ollut pitkä, outo ja pelottava. Emman pää tuntui vähintäänkin raskaalta kun hän painoi sen tyynyn päälle. Ajatukset, muistot ja erilaiset tunteet vilistivät hänen päässään ja yllättäen hän tunsi olonsa hieman levottomaksi. Emmaa ärsytti, hän olisi halunnut nukahtaa samantien. Hän sulki silmänsä yrittäen pakottaa mielikuvat oudoista huppupäisistä tyypeistä loitommalle ja keskittyi vain omaan hengitykseensä. Pitikö senkin juuri nyt olla niin äänekäs ja epätasainen. Yllättäen oveen koputettiin ja Emma ponnahti pystyyn kuin vieterinukke.
"Niin?" Hän kysyi varovasti, jolloin ovi avautui. Sed seisoi oven suussa päällään musta t-paita ja löysähköt olohousut. Pojan ilme oli hiukan varovainen.
"Ajattelin tulla toivottamaan hyvää yötä", poika hymyili kuitenkin hyvin aidosti.
"Hyvää yötä", Emma toivotti. "Mutta ei minua oikeastaan edes väsytä"
Sed näytti hämmästyneeltä. "Sinähän olit äsken alakerrassa aivan uupunut?"
"Niin minä olinkin", Emma vastasi rehellisesti. "Nyt on jotenkin levoton olo"
"Haluatko jutella?" Sed kysyi astuen varovasti huoneeseen.
Emma nyökkäsi. "Minulla on liikaa ajatuksia ja kysymyksiä ja -"
"No, annahan tulla", Sed virkkoi ja hyppäsi istumaan Emman viereen tämän sängylle. Poika heilautti kättään nopealla liikkeellä ja ovi sulkeutui hänen perässään.
"Osaatteko te paljonkin taikoja?" Emma pohti ääneen Sedin ovensulkemisesityksen jälkeen.
"Riippuu tontusta", Sed vastasi ja yhtäkkiä hänen kasvoilleen ilmestyi tyytyväinen virne. "Mutta minä ja Ben olemme aika mestareita"
"Ja näköjään todella vaatimattomiakin", Emma huomautti.
Sed kohautti olkapäitään. "Kaikki on suhteellista, kulta"
"Älä viitsi aloittaa!" Emma varoitti. "Emmekö voi jutella edes pientä hetkeä ilman sanoja kulta, rakas tai hanipöö?"
"Selvä, murmelini"
"Sed!" Emmaa turhautui. "Ihan oikeasti!"
"Hyvä on, hyvä on", Sed naurahti rennosti. "Minä yritän olla kunnolla"
"Parempi olisi", Emma mutisi enemmän itsekseen. "Tai muuten -"
"Tai muuten mitä?" Sed kysyi tarkkakorvaisena ja asettui hyvin rennosti Emman sängylle makaamaan varoen kuitenkin kipeää käsivarttaan.
"Minä suutun ja mustaksi muutun!" Emma näytti kieltään Sedille ja naurahti pienesti. Hän ei jaksanut kinata pojan kanssa. "Miten niin taikominen riippuu tontusta?"
"Hah! Älä vaihda puheenaihetta!"
"Miten niin minä? Sinähän sitä puheenaihetta alunperin vaihdoit, minä vain yritin palauttaa keskustelun sille sivistyneelle tasolle, jolla me harvemmin seilaamme!"
"Minähän olen itse sivistyksen perikuva", Sed virnisti Emmalle, joka pyöritti silmiään.
"Onko sinusta aina näin vaikeaa saada kunnon vastauksia irti?" Emma pohti ja veti peiton hartioidensa ympärille.
"Ehkä", Sed vastasi muka kovasti pohtien. "Tai sitten sinun kuulustelutaktiikkasi on väärä"
"Epäilen", Emma pudisteli päätään. "Taitaa tällä kertaa vika olla vastaanottavassa osapuolessa"
"Oi, mitä minä otan vastaan?"
"Otat kohta tyynyn vastaan naamallasi, jos et lopeta tuota vihjailua!"
"Okei, okei", Sed nauroi lämpimästi. "Älä nyt leikistä suutu"
"Pakko, kun ei asia muuten tunnu menevän perille"
"Älä huoli, kyllä se menee", Sed hymyili ja kääntyi selälleen. "Mitä sinä siis halusit tietää?"
"Teidän taikomisestanne. Mistä se riippuu onko taitava vai ei? Ja ettekö te muka nuku joka yö? Oletteko te jotain 5000-vuotta vanhoja ikuisuusolentoja vai ikäännyttekö normaalisti? Osaavatko porot lentää?"
"Johan pamahti", Sed yllättyi Emman kysymystulvaa. "Mistähän aloittaisin? Ei, porot eivät osaa lentää, mutta ne juoksevat sitäkin lujempaa. Me nukumme aika harvoin, oikeastaan kovin moni tonttu ei edes pidä nukkumisesta. Se on vähän niin kuin verrattavissa teidän ihmisten hammaslääkärikäynteihin. Minä ja Ben olemme tässäkin jonkin asteisia poikkeuksia, sillä meitä nukkuminen ei haittaa niin paljon kuin muita. Ja ei, me emme todellakaan ole mitään museosta karanneita muinaismuistoja. Minä olen kahdeksantoista, täytän ensi vuonna huimat yhdeksäntoista ja sinä olet erittäin kutsuttu juhliini -"
"Unen näit"
"-ja Ben täyttää tammikuussa kahdeksantoista. Ja mitä sinä vielä kysyit?"
"Edelleen siitä teidän taikomisestanne"
"Aivan", Sed nosti yhden tyynyistä ilmaan koskematta siihen käsillään ja pyöritteli sitä päänsä päällä. "Jokaisella tontulla on taikuus verissä, mutta sen ulos kanavointi on melko hankalaa. Osa taitaa sen paremmin, toiset taas hiukan heikommin. Kaupoissa ja toreilla myydään jonkun verran tehtyjä taikoja, jotka ovat käyttövalmiita sellaisenaan. Ne ovat tarkoitettu sellaisille tontuille, joille taikuuden ulostuonti on todella hankalaa. Valmistamme myös taikuudella huippuunsa edistynyttä teknologiaa -"
"Kuten matkapiipparit?"
"Jep", Sed nyökkäsi pyöritellen yhä tyynyä ilmassa. "Ja monet muut vehkeet ja vempaimet. Voin esitellä niitä sinulle joskus tarkemmin"
"Enpä oikein tiedä haluanko tutustua sinun vehkeisiisi ja vempaimiisi"
"Senkin kiero korkkiruuvi", Sed naurahti Emmalle ja hän päästi tyynyn putoamaan takaisin sängylle. "Nyt on sinun vuorosi vastata muutamaan kysymykseen"
"Kuten?" Emmaa kiinnosti.
"Mikä sinun lempivärisi on? Mitkä kolme tavaraa ottaisit mukaan autiolle saarelle? Onko sinulla poikaystävää?" Sed luetteli ja kohottautui taas terveen kätensä varaan katsoen Emmaa hymyillen silmiin.
"Mitä sinä niillä tiedoilla teet?" Emma töksäytti ehkä hieman törkeämmin kuin oli aluksi tarkoittanut.
"Mitä sinä teit sillä tiedolla, osaavatko porot lentää vai ei?" Sed kallisti päätään kysyvästi.
"Minua kiinnosti!"
"No niin kiinnostaa minuakin!"
"Ai että mitä ottaisin mukaan autiolle saarelle?"
"Niin"
"Suklaalevyn, rantatuolin ja villasukat", Emma vastasi nopeasti.
Sed nauroi yllättyneesti. "Villasukat?"
"Minulla on palelevat varpaat!" Emma selitti ja naurahti itsekin hiukan.
"Hyvä tietää", Sed virkkoi mietteliäänä. "Olisin kuvitellut, että sinä vastaat jotakin järkevää, kuten pelastuslautan tai puhelimen"
"Miksi vastausten aina pitäisi olla jotenkin järkeviä?" Emma esitti vastakysymyksen ja painoi päänsä tyynyyn. Hän kauhistui hiukan, kun Sed liikahti hänen viereensä makaamaan, mutta omaksi onnekseen poika tajusi jättää heidän väliinsä pienen välimatkan.
"Sinä olet aina jotenkin niin järkevän oloinen ja yrität saada minuun ja Beniin jotain tolkkua", Sed pohdiskeli makoillessaan Emman vieressä.
"Aina? Olemme tunteneet vasta päivän. Ja sitä paitsi se johtuu vain siitä, että teidän juttunne menevät välillä aivan yli ja ympäri"
"Saattaa pitää paikkansa, en kyllä myönnä mitään"
"En minä ole mikään tosikko", Emma tunsi tarvetta hiukan puolustella itseään.
"En minä niin väittänytkään", Sed tokaisi ja kääntyi kyljelleen Emmaan päin. "Sinä et siis ottaisi poikaystävää mukaan autiolle saarelle?"
"Ei minulla -", Emma aloitti, mutta lopetti sitten lauseen kesken. "Sehän ei muuten todellakaan kuulu sinulle!" Emma hymyili suloisesti virnistäen.
"Tulihan se vastaus siihenkin kysymykseen", Sed naurahti. "Ihan näin ohi mennen sanoen, sinun hymysi on kyllä aivan -"
"Mikä se viimeinen kysymys oli?" Emma kesketytti Sedin alkavan lepertelymaratoonin.
"Hei! Taas sinä vaihdat puheenaihetta!"
"Ja sinä olit hairahtamassa kielletylle alueelle"
"Emmehän me sopineet mitään kohteliaisuuksista! Kielletyistä sanoistahan vain oli puhe", Sed tarkensi. Yhtäkkiä aivan arvaamatta Emman valtasi lämpöinen tunne.
"Kiitos, Sed", Emma kuiskasi yllättäen Sedin täysin. Sedin ilme oli erittäin hämmästynyt.
"Mistä hyvästä?"
"En oikeastaan edes tiedä", Emma aprikoi. "Tuli yhtäkkiä vain jotenkin niin kodikas olo, turvallinen. Ihan kuin tänään ei olisi sattunutkaan mitään vaarallista tai pelottavaa"
"Niin minullakin", Sed hymyili ja Emma hymyili hänelle takaisin.
*
Sed ja Emma juttelivat myöhään yöhön. Sed valvoi Emman vierellä vielä hetken sen jälkeenkin, kun tyttö oli nukahtanut. Hän katseli ikkunasta hohtavan kuun valossa nukkuvaa Emmaa. Tytön punaiset hiuskiehkurat valuivat hänen kasvoilleen ja hänen poskillaan karehti pieni puna. Hän hengitti tasaisesti, mutta hänen suljetut silmäluomensa liikkuivat unen tahdissa vilkkaasti. Sed asetti peiton paremmin tytön päälle ja nousi varovasti ylös sängystä. Hänen olisi tehnyt mieli jäädä nukkumaan Emman viereen, mutta tarkemmin ajateltuna tyttö olisi voinut pahastua siitä aamulla.
Sed kulki rappuset ylös kolmanteen kerrokseen ja ohitti Benin huoneen mennäkseen itse hetkeksi pitkäkseen vanhaan huoneeseensa. Sed oli jo muuttanut pois kotoa, mutta heidän vanhempansa olivat säilyttäneet hänen huoneensa miltei ennallaan. Huoneensa ovella Sed kuitenkin pysähtyi ja kääntyikin takaisin. Hän avasi varovasti veljensä huoneen oven. Ben oli vielä hereillä.
"Aikamoinen päivä", Sed huikkasi Benille tämän huoneen ovelta.
"Sanopas muuta", Benin ääni kuului pimeästä huoneesta.
"Tänään meinasi tulla tukalat paikat", Sed kuiskutti.
"Todellakin"
"Tulin vain-", Sed punnitsi hetken sanojaan. "Tulin vain toivottamaan rattoisia lepohetkiä"
"Sitä samaa", Ben virkkoi. "Ja Sed?"
Sed oli jo ollut kääntymässä takaisin omaan huoneeseensa. "Mitä Ben?"
"Onneksi olet kunnossa"
"Samat sanat, veli"
-
Oi... *Hullaantunut hymy*
Miten ihana ja suloinen luku tämä taas olikaan <3 Ihanaa kun oli näin pitkä ja asiantäyteinen, mutta kuitenkin sellainen rauhallinen luku! Mä vaan virnuilen täällä suu korvissa, kun luin tätä.
Nyt mä en oikein osaa sanoa mitään, vähän on sanaton olo. Mutta tietenkin voin listata tähän peruslauseitani, eli tää on todella, todella ihana ja sä kirjoitat oikeasti kuin ammattilainen! Olen lukenut paljonkin kirjoja, joiden teksti ei ole ollut puoliksikaan näin hyvälaatuista ja koukuttavaa. Esimerkiksi just toi alku, missä pojat voivotteli kipujaan ja vanhemmat hoivas. Miten kukaan voi kirjottaa niin elävästi, että tuntuu siltä, kuin kattois leffaa? Tää on taidetta.
En voi nyt lainata jokaista lempikohtaani (koska silloin tähän tulis loppujen lopuks koko luku pienissä pätkissä, höystettynä mun ah-niin-fiksuilla heitoillani). Mutta ehkä mä sieltä kaivan niitä ihan ehdottomia suosikkikohtia, kun siitä kerta alkaa tulla jo tapa, mitä tähän tarinaan tulee...
"Näyttäisi siltä, että teidän hyökkääjänne ovat joltakin osin myrkyllisiä", Anaria epäili ja riuhtoi edelleen Sedin paitaa. "Sed, nyt se paita pois!"
"Mutta äiti", Sed maanitteli tavalla, joka toi Emman mieleen pikku pojan. Sed vilkaisi nopeasti Emmaa. "Ei minuun edes oikeastaan satu"
:D Tästä Anarian äitimäisyydestä mä tykkään tosi paljon. Ja hihittelin aika järjettömästi kun Sed ei halunnu ottaa paitaa pois. Olis odottanu, että se olis ihan kikseissä esitelly vatsalihaksiaan :DD Mutta kuitenkin. Toi "Ei minuun edes oikeastaan satu" on niin... en mä tiedä. Tai siis en osaa pukea sitä sanoiksi. Tarkoitan vaan sitä, että se on jotenkin hyvin "todenmukainen" kommentti. Eli sillä tarkotan että sitä käytetään oikeastikin (ähh, ei tästä mun kommentoinnista tuu mitään :D)
"Niin", Denny myötäili. "Mutta jos me ryhdymme omatoimisesti tutkimaan tätä asiaa, ei meillä riitä enää tarpeeksi vartijoita Emman ja hänen perheensä suojeluun. Emman olisi jäätävä tänne turvaan"
"Kuinka pitkäksi aikaa?" Emma parahti. Hän oletti Sedin tuulettavan riemuissaan, mutta yllättyi nähdessään myötätuntoisen katseen pojan vakavissa silmissä.
"Kunnes sinun olisi turvallista palata", Denny pohti. Hänen ystävälliset kasvonsa olivat täynnä huolta. "Saattaa olla, että puhumme useista kuukausista"
Oi, toivottavasti Emman pitää jäädä sinne ;D Koska silloin olen-ääliö-typerä-ja-olen-muuten-tosi-nolo-ja-omistushaluinen-roope ei vois sotkea kuviota (tosin toivottavasti Emma ei nyt rupea noloilemaan ja selittämään että se on ihminen ja sen pitää olla ihmisen kanssa ja blaablaa).
Tässä kohdassa myös rakastin tota Sedin suhtautumista, koska se on niin symppis ja myötätuntoinen. Team Seddharth!!
Ja tähän väliin sanon, että tuosta Emman ja Sedin keskustelusta mä lainailen vain pari kohtaa, koska muuten lainaisin ihan oikeasti sen kokonaisuudessaan ja kun tunnetusti mun kommenteissa on aika vähän asiaa, niin.. no joo. Mutta kuitenkin.
"Mikä sinun lempivärisi on? Mitkä kolme tavaraa ottaisit mukaan autiolle saarelle? Onko sinulla poikaystävää?" Sed luetteli ja kohottautui taas terveen kätensä varaan katsoen Emmaa hymyillen silmiin.
Sedin kysymykset nyt oli vähän eri genreä kuin Emman :DD
"En minä niin väittänytkään", Sed tokaisi ja kääntyi kyljelleen Emmaan päin. "Sinä et siis ottaisi poikaystävää mukaan autiolle saarelle?"
Voi Sed, kyllä sinä varmaan pääsisit mukaan ;D Ja sitäpaitsi poikaystävä ei ole tavara (paitsi jos olis kyse ällö-roopesta D: )
"Kiitos, Sed", Emma kuiskasi yllättäen Sedin täysin. Sedin ilme oli erittäin hämmästynyt.
"Mistä hyvästä?"
"En oikeastaan edes tiedä", Emma aprikoi. "Tuli yhtäkkiä vain jotenkin niin kodikas olo, turvallinen. Ihan kuin tänään ei olisi sattunutkaan mitään vaarallista tai pelottavaa"
"Niin minullakin", Sed hymyili ja Emma hymyili hänelle takaisin.
Hihi, arvaa vaan kuka täällä oli silmät taas kerran sydäminä, ja virnisteli kuin mikäkin ääliö... :D (miten mulle tuli tosta sellainen fiilis, että on kyse jostain tonttujen ikuisesta rakkaudesta tai jostain. Anteeksi, olen klisemöykky)
Tää kommentti nyt vähän pääs venähtämään, mutta toivottavasti ei haittaa... Ja kuten aina, toivon taas hetipian lisää jatkoa!!
Tom^^
-
ooi!
tuo on just tuollasia harvinaisuuksia että veljeksillä on noi hyvät välit, ehkä kenties myöhemminkii, mutta jo tuonikäsenä eikä niillä oo ees nii hirveesti ikäeroo.
tuo oli söpöö että sed ja emma noinkii rennosti jutteli. mutta niinhän se on, että parhaat jutut puhutaan yöllä pimeessä eikä päivänvalossa.
mutta voi että oikeesti, nyt minä tykkään tästä entistä enemmänkii, ootan innolla miten emman ja sedin suhe kehittyy ;)
mutta kiitos taas kerran, näitä on ilo lukee ja ihanaa on ku huomaa jatkoo tulleen :)
-
Welmasein iso kiitos sulle kun jaksat lukea ja kommentoida :) Oon muuten ite kanssa huomannu et kehittävimmät keskustelut syntyy yöllä, päivänvalossa on melkein turha edes yrittääkään puhua kenellekään :D
Tom-darling mä olen nyt ihan otettu ja hämmästynyt ja punastunut ja öööö - sanaton :D naureskelin täällä sun suunnattomalle roopevihalle, vaikka ei se hyypiö oo vaihtanu Emman kanssa ku vasta pari hassua sanaa tän tarinan aikana :D Team Seddharthin kohalla putosin ihan täysin ja hekottelin itsekseni :D Näytän varmaan ihan mielenvikaselta aina ku istun koneella ku hymisen ja nauran yksikseen.
26. Jouluaamun tunnelmaa
Aamu toi tullessaan lämpöisen valon, joka kurkisteli varovasti ikkunoista sisään. Sed heräsi pirteänä omasta vanhasta sängystään ja huomasi peittonsa tippuneen lattialle. Hän nousi varovasti istumaan sängyn laidalle ja venytteli tunnustellen käsiään ja niskojaan. Olkapään syvimmät haavat tuntuivat vielä kipeiltä, mutta pienimmät naarmut olivat alkaneet jo parantua. Sed haukotteli ja pörrötti tukkaansa hymyillen hölmösti itsekseen. Edellinen ilta oli ollut hänen elämänsä pelottavin, mutta myös jollain oudolla tavalla hyvin ihana. Emma oli ollut niin kaunis nukahtaessaan hänen viereensä. Vieläköhän tyttö nukkui?
Sed veti mustan t-paidan päälleen ja kääräisi hiukan pitkien olohousujensa puntteja. Tukkansa hän kampasi tarkasti ja oikoi jokaisen hiussuortuvan roikkumaan täydellisesti silmien yläpuolelle. Hetken mielijohteesta hän ajoi myös parransänkensä pois ja valmistautui henkisesti siihen, että Ben taas ilkkuisi hänen turhamaisuudelleen.
Sed hyppeli rappuset ketterästi alas aina talon alimpaan kerrokseen asti ja suuntasi kulkunsa suoraan keittiöön. Hänen isänsä ja äitinsä istuivat pirttipöydän ääressä vastakkain ja keskustelivat hiljaa supattaen. Kummankin kasvoilla oli vakava ilme.
"Huomenta", Sed tokaisi vanhemmilleen ja nappasi kaakaokeittimestä itselleen kupillisen kiehuvan kuumaa kaakaota.
"Huomenta", Anaria vastasi ja soi pojalleen lämpimän hymyn. "Et sinä kauaa malttanut nukkua"
"Sattuuko vielä?" Denny kysyi ennen kuin Anaria ehti jatkaa. Sed istui äitinsä viereen ja asetti kuuman kaakaomukinsa pöydälle.
"Olkapää on vähän hellänä", Sed vastasi totuudenmukaisesti. "Muuten alkaa tuntua jo paremmalta"
"Ja palasit nähtävästi siloposkiseksi. Nyt kun antaisit minun vielä vähän lyhentää tuota sinun tukkaasi -"
"Äiti, ei"
"Miksei?" Anaria kysyi ja tutki poikansa hiuksia.
Sed ravisti äitinsä käden pois. "Hei, älä koske! Se on ihan hyvä tällaisena"
"Sehän roikkuu jo melkein silmillä", Anaria vastusteli, mutta jätti kuitenkin Sedin hiukset rauhaan ja tyytyi vain silmäilemään niitä kuin laskelmoiden.
"Niin sen pitääkin", Sed hymähti. "Tytöt tykkäävät"
"Voi hyvänen aika", Anaria huokaisi. "Mistähän lie te olette tuon turhamaisuutenne perineet?"
"Äidiltään", Denny vastasi hiljaa hymyillen. Anaria mulkaisi häntä silmiään siristäen.
"Vieläkö Ben nukkuu?" Anaria tiedusteli vaihtaen sujuvasti puheenaihetta.
"Kyllä varmaan", Sed pohti. "Emmakin taitaa nukkua vielä"
"Antaa heidän levätä", Anaria virkkoi. "Teillä kaikilla oli eilen rankka päivä"
Sed ei vastannut mitään. Hän katseli ulos keittiön ikkunasta. Päivästä oli nähtävästi tulossa aurinkoinen. Valo leikitteli väistyvien varjojen kanssa heidän takapihansa lumikinoksissa ja muutama pikkulintu oli laskeutunut lepäämään pihakeinun selkänojalle. Sedin ajatukset poukkoilivat viime illan tapahtumissa ja pysähtyivät aina hetkeä kauemmaksi Emman kasvojen kohdalle.
"Mikä nyt noin hymyilyttää?" Denny ihmetteli ja Sed tajusi kasvoilleen nousseen taas tyhmän ihastuneen virnistyksen. Hän pyyhki sen nopeasti pois ja tavoitteli tilanteen vaatimaa vakavaa ilmettä.
"Ei mikään, kai", Sed mutisi kaakaokuppiinsa.
*
Emma heräsi kylkeään kääntäen ja haukotteli syvään. Hän ei heti avannut silmiään, vaan halusi hetken ajan uskotella itselleen, että kaikki olikin ollut vain unta. Ikkunaan kalahtava kolahdus kuitenkin havahdutti hänet ja hän nousi pehmeästä sängystä kietoen lämpöisen untuvapeiton viitaksi harteilleen. Emma kiersi sängyn ja kulki ikkunan luo, jolloin kolahduksen syy selvisi samantien. Keskelle ikkunaa oli läsähtänyt suuri lumipallo ja juuri kun Emma oli kurkkaamassa ulos takapihalle, läsähti toinen entistä suurempi lumikasa ikkunaruutuun.
"Eikö täällä saa enää nukkuakaan?" Emma huusi hymyillen pihalle avattuaan lumisen ikkunan ja työntäessään päänsä ulos raikkaaseen ilmaan. Hän hymähti itsekseen nähdessään näyn, joka häntä kohtasi. Sed ja Ben olivat rakentaneet keskelle takapihaa suuren lumilinnan (luultavasti käyttäen apunaan taikakeinoja) ja linnan takana kohosi matala muuri, jonka takana pojat kyykkivät heittelemässä lumipalloja hänen ikkunaansa. Eniten Emmaa nauratti poikien mustat tupsupipot: ne olivat jollain tavalla hyvin suloiset ja erittäin tonttumaiset.
"Oi Julia, armaani", Sed nousi seisomaan lumimuurin päälle käsi sydämellään ja pipo hiukan vinossa. "Ma lemmen kerkein siivin yli lennän luoksesi sun"
"Shakespearea?" Emma hämmästyi. "Ihan totta?"
"Oi, puhu taasen!" Sed parahti ja polvistui hieman huterasti lumimuurinsa päälle ojentaen toisen kätensä kohti Emmaa. "Puhu taasen, kirkas enkeli! Niin ylväs olet yössä -"
"Oi, Romeo, Romeo! Nyt tuki jo suusi, tai taitan ma sinne villasukan ylväästi"
Ben nauraa räkätti ja konkkasi esiin muurin takaa. Emma huomasi, että poika käveli jo huomattavasti paremmin kuin edellisiltana, eikä Sedkään näyttänyt enää kovin kipeältä. Luultavasti lääkevoide oli auttanut melko tehokkaasti. Sed hyppäsi alas muuriltaan ja Emma sulki ikkunan. Hän vaihtoi nopeasti päivävaatteisiinsa ja lähti alakertaan huokaisten samalla hermostuneesti. Pian Greenit odottaisivat häneltä vastauksia, mutta ei Emma vieläkään tiennyt, mitä halusi tehdä tilanteelle. Se mitä hän oikeasti halusi, ei ollut vaihtoehtolistalla.
Emma istui hetken yksinään hiljaisessa keittiössä vilkuillen ulos ikkunasta. Sed ja Ben touhusivat nenät punaisina kaivertaen koloja lumiseen linnaansa ja välillä he kantoivat suuret kasat lunta sisään linnaan. Kauankohan pojat olivat linnaa rakentaneet? Emma vilkuili ympärilleen ja huomasi kellon keittiön oven yläpuolella. Kello oli puinen ja sen metalliset viisarit näyttivät viittä vaille yhtä. Emma hätkähti. Hän oli nukkunut varmasti yli kaksitoista tuntia. Onneksi oli keskiviikko, joten heidän koulupäivänsä päättyisi vasta kolmelta. Se tarkoitti sitä, että Emmalla olisi vielä muutama tunti armonaikaa ennen kuin hänen vanhempansa odottaisivat häntä kotiin. Siihen mennessä pitäisi tehdä päätöksiä, Emma huokaisi itsekseen.
"Oletko kauankin ollut hereillä?" kuului yhtäkkiä Anarian ääni oviaukosta. Emma kääntyi katsomaan ja huomasi, että poikien äiti kantoi käsissään painavan näköistä muovikassia ja hänen poskensa punoittivat. "Tulin juuri Kylältä, kävin kaupassa ostamassa vähän täydennystä jääkaappiin. Denny lähti muutama tunti sitten töihin"
"Heräsin vasta", Emma kertoi ja hymyili. "Sedin ja Benin mielestä minun oli ilmeisestikin jo korkea aika nousta ylös"
"Voi ei", Anaria huokaisi väsyneesti tyhjentäessään kauppatavaroita suureen jääkaappiin. "Mitä he tällä kertaa tekivät?"
"Ei mitään vakavaa", Emma tyynnytteli. "Sanotaanko vain, että vierashuoneen ikkuna on nyt kuorrutettu kauniisti lumipalloilla"
"Niinpä tietysti", Anariaakin hymyilytti vaikka hän pudisteli päätään. "En tiedä mikä meillä meni pieleen heidän kanssaan. Maistuisiko sinulle aamupala? Tai lounas?"
Emman maha murahti juuri sopivasti. "Voisin ehkä ottaa jonkun pienen leivän?"
"Täällä on valmiina sämpylöitä", Anaria totesi ja nappasi suuren leipälautasen jääkaapista asettaen sen Emman eteen pöydälle. Sämpylät olivat jättikokoisia ja herkullisen näköisiä. "Kiehautan sinulle vielä kaakaota", Anaria lupasi touhutessaan hellan luona.
"Kiitos", Emma sanoi tyytyväisenä. "Kaikesta", hän lisäsi vielä.
"Älä huoli", Anaria sanoi kääntyen vilkaisemaan Emmaa rohkaisevasti. "Kyllä kaikki vielä kääntyy parhain päin. Denny tulee jo puolen tunnin päästä takaisin ja sitten me pohdimme yhdessä, mikä ratkaisu olisi paras tähän epätavalliseen tilanteeseen"
"Niin", Emma myötäili ja halusi vaihtaa puheenaiheen vielä hetkeksi pois ratkaisujen tekemisestä. "Mitä hän tekee työkseen? Denny siis?"
"Hän opettaa Korpimetsän peruskoulussa kolmatta luokkaa", Anaria kertoi hymyillen. Hän seisoi rennosti hellan vieressä odottaen kaakaon lämpenemistä.
"Onko tontuillakin peruskoulu?" Emma ihmetteli ja nappasi suurimman sämpylän edessään olevalta leipälautaselta. Vasta haukatessaan palan sämpylästä hän tajusi kuinka nälkäinen olikaan.
"On tottakai", Anaria virkkoi sipaisten oljenkultaisen tukkansa korvansa taakse. "Se on miltei kuin teidän ihmisten peruskoulu, paitsi että nämä opinnot aloitetaan jo viisivuotiaana ja lopetetaan jo sinä vuonna, kun täytetään kymmenen"
"Mitä sitten tapahtuu?" Emmaa kiinnosti.
"Peruskoulun jälkeen suoritetaan jokaiselle tonttulapselle soveltuvuustestit", Anaria kertoi ja kaatoi kuuman kaakaon keittimestä metalliseen kannuun. Hän kantoi kannun pöytään ja tarjosi Emmalle suuren punaisen poromukin täyteen kaakaota. "Testien perusteella vanhemmat ja lapsen peruskoulun luokanopettaja sitten päättävät jatko-opinnoista. Esimerkiksi Seddharthille ja Adebenille suositeltiin ehdottomana ykkösvaihtoehtona Vakoiluopistoa ja sinne he sitten päätyivätkin, vaikka -"
"Vaikka mitä?" Emma kysyi uteliaana, kun Anaria oli yllättäen vaiennut.
"Vaikka me ensin vastaan pistimmekin", Anaria kertoi lopulta pienen hiljaisuuden jälkeen ja istui Emmaa vastapäätä. "Sed vakuutti meidät yhdessä silloisen opettajansa kanssa ja puhui itsensä Opistoon hyvinkin manipuloivasti, vaikka oli soveltuvuustestien aikaan vasta täyttämässä kymmenen. Sen jälkeen vuotta myöhemmin Benin oli helppo seurata perässä"
"Miksi -"
"Miksi pistimme vastaan vai?" Anaria täydensi ja Emma nyökkäsi. "Se on pitkä tarina", Anaria sanoi tavalla, josta tiesi että se aihe oli siltä erää loppuun käsitelty.
Silloin Emman mieleen yllättäen pälkähti eräs asia. "Olinkin unohtaa", hän sanoi varovasti ja punastui hiukan. "Minä tuota, silloin kun tulin tänne, niin, öh -"
"Millä sinä muuten tulit?" Anaria kysyi mietteliään näköisenä. "Olin siinä käsityksessä, että te olitte Kaupungissa asti kun pojat hätyytettiin takaisin tehtävänsä pariin?"
"Olin juuri tulossa siihen", Emma hymyili hermostuneestti ja pohti raapien päätään. Häntä nolotti jo valmiiksi. "Tulin reellä, mutta minulla ei ollut mukana yhtään rahaa -"
"Joten he antoivat sinulle laskun mukaan?" Anaria tiesi ja Emma nyökkäsi. Häntä pelotti näyttää lasku poikien äidille laskussa olevan nimen vuoksi. "Anna tänne vain, minä voin hoitaa sen. Ei siitä ole vaivaa", Anaria hymyili.
Emma naurahti väkinäisesti ja nousi pöydästä. Hän käveli eteiseen ja nappasi kahtia taitellun laskun takkinsa taskusta kiikuttaen sen keittiöön Anarialle.
Anaria taitteli laskun auki ja tutki sitä hiljaisuuden vallitessa. "Vai niin", hän sanoi yllättävän vakavana ja Emma istui varovasti takaisin pöydän ääreen kuin peläten räjähdystä. "Olet siis minun miniäni tätä nykyään?" Anaria nauroi lopulta ja Emma tunsi helpotuksen leviävän päästä varpaisiin.
"Minun oli pakko keksiä jotain", Emma selitti ja ryhtyi taas syömään sämpyläänsä.
"Kuka keksii mitä?" kuului Sedin hiukan hengästynyt ääni keittiön ovelta, kun poika lampsi sisään posket punoittaen. Emma huomasi heti, että Sedin varjon kaltainen parransänki oli kadonnut. Hän ei ollut tajunnut sitä aamulla, kun veljekset olivat heitelleet lumipalloja hänen ikkunaansa, mutta nyt hänen katseensa kiinnittyi Sedin kasvoihin. Poika näytti ehkä hieman nuoremmalta, mutta ei paljoa. Suurin ero oli siinä, että parran poistuttua Sedin hätkähdyttävän ruskeat silmät saivat pääosan hänen kasvoissaan ja hän oli uskomattoman komea. Heti tämän itselleen todettuaan Emma halusi potkaista itseään. Ei, hän ei todellakaan aikonut vielä kaiken outouden lisäksi sekaantua romanttisesti tonttupoikaan, jonka oli tarkoitus suojella häntä. Ei, ei, ja vielä kerran ei.
Emma havahtui ajatuksistaan siihen, kun Sed istahtikin yllättäen hänen viereensä ja kääntyi hymyilemään hänelle.
"Sinun täytyy tulla katsomaan meidän lumilinnaamme", poika vaati ja hänen ruskeat silmänsä välkehtivät innosta. "Se on uuuuuupea!"
"Anna Emman syödä ensin", Anaria sanoi pojalleen hiukan toruvalla äänensävyllä.
"Juujuu, äityli, älä huoli", Sed puheli rennosti ja nojasi pöytään. "Mikä tämä on?" hän kysyi ja tarttui yhtäkkiä Emman kauhuksi rekilaskuun, joka oli jäänyt lojumaan pöydälle. Emma yritti napata paperin pois Sedin kädestä, mutta pojan kädet olivat pidemmät kuin Emman ja tämän onnistui väistellä Emman kaappausyrityksiä taidokkaasti. Emma seurasi, kuinka laskua tutkivan Sedin kasvojen ilme muuttui ensin pohtivasta hämmästyneeksi ja siitä edelleen riemuisaksi. Lopulta poika näytti yltiöpäisen onnelliselta ja ärsyttävän ilkikuriselta.
"Mahtavaa", Sed tokaisi ja Emma hautasi pään käsiinsä. Tämä tästä vielä puuttuikin, Emma ajatteli itsekseen ja kääntyi varovasti katsomaan Sediä, joka oli kuin pikkulapsi jouluaamuna. Tästä hän kuulisi vielä pitkään.
-
hihihihihihih!
aivan mahtavaa jatkoa taas kerran!
"Vai niin", hän sanoi yllättävän vakavana ja Emma istui varovasti takaisin pöydän ääreen kuin peläten räjähdystä. "Olet siis minun miniäni tätä nykyään?"
heheheh, reps! vitsi että on hyvä juttu XD
"Juujuu, äityli, älä huoli", Sed puheli rennosti ja nojasi pöytään. "Mikä tämä on?" hän kysyi ja tarttui yhtäkkiä Emman kauhuksi rekilaskuun, joka oli jäänyt lojumaan pöydälle. Emma yritti napata paperin pois Sedin kädestä, mutta pojan kädet olivat pidemmät kuin Emman ja tämän onnistui väistellä Emman kaappausyrityksiä taidokkaasti. Emma seurasi, kuinka laskua tutkivan Sedin kasvojen ilme muuttui ensin pohtivasta hämmästyneeksi ja siitä edelleen riemuisaksi. Lopulta poika näytti yltiöpäisen onnelliselta ja ärsyttävän ilkikuriselta.
awwws <3 tällasta minä just kaipailinkii, on ne niiiiiiiin söpö pari
voi että, mie oon taas ihan sanaton. tykkäsin taas ihan hirveesti ja jälleen kerran odotan jatkoa innolla :)
-
:DDD
Voi elämä, kun oli taas loistava luku <3 Voisitko sä antaa mulle vaikka ees yhden kymmenesosan sun kirjotustaidostas mulle? Olisin erittäin kiitollinen ja sulle jäis kuitenkin vielä paljon taitoa itsellesi...
Loistavaa, loistavaa. Yleensä tällaisistä ns. väliluvuista tulee helposti tylsiä, mutta tämän oli kaukana tylsästä! Sed on vaan niin suloinen, kun se tykkää Emmasta niin paljon ja Emma on hauska kun se on... Emma.
"Oi Julia, armaani", Sed nousi seisomaan lumimuurin päälle käsi sydämellään ja pipo hiukan vinossa. "Ma lemmen kerkein siivin yli lennän luoksesi sun"
Aww, Sedhän on romantikko :D
Suurin ero oli siinä, että parran poistuttua Sedin hätkähdyttävän ruskeat silmät saivat pääosan hänen kasvoissaan ja hän oli uskomattoman komea. Heti tämän itselleen todettuaan Emma halusi potkaista itseään. Ei, hän ei todellakaan aikonut vielä kaiken outouden lisäksi sekaantua romanttisesti tonttupoikaan, jonka oli tarkoitus suojella häntä. Ei, ei, ja vielä kerran ei.
No mutta Emma, eihän siinä ole mitään pahaa D: Pöh, kyllä pitää sekaantua romanttisesti tonttupoikaan! Turha mutista vastaan.
Ja mun roope-inhoni vaan nyt on synnynnäistä. Siitä näkee kilometrin päähän, että se on tän tarinan säälittävä, vauhdista jäävä ja kitisevä kolmas pyörä. Joka tulee kuitenkin sotkemaan asioita just sitten kun ne on menossa hyvin. Tapa roope, jooko? Tai laita se muuttamaan Afrikkaan tai... eikun hei!! Se on Seitan kätyri!! (miten niin minulla on ylivilkas mielikuvitus)
Mutta hei kultaseni, toivottavasti tulee taas pian uusia osia, koska tämä nyt vaan on niin käsittämättömän loistava tarina ja mä haluan heti tietää mitä seuraavaks tapahtuu.
Ainiin.
Pian Greenit odottaisivat häneltä vastauksia, mutta ei Emma vieläkään tiennyt, mitä halusi tehdä tilanteelle. Se mitä hän oikeasti halusi, ei ollut vaihtoehtolistalla.
Tämä. Häiritsee! Ei saa jättää kertomatta asioita kun nyt mua jäi mietityttämään mitä tapahtuu :(
Tom^^
-
Tomtomtompsusein, repeilin täällä taas itsekseni sun antiroopeudelles (AAR= AnonyymitAntiRoopelaiset) :D mutta hei, olis siinä jotain järkeäki: Seita haluaa Emman ja Roope haluaa Emman. Sattumaako? ;) njääh, ei vuaan :) btw murusein, sä hemmottelet mut piloille noilla kehuilla!
Welmalaiseni, mä tykkään että sä tykkäät tästä :D kuulostaa taas niin järkevältä, mutta ehkä sä ymmärrät :) mulla iski joku hassu mielenhäiriö just samaan aikaan kun luin sun kommentin niin jostain syystä luin sun kirjottamat hihittelyt ääneen. Tää on taas tätä yöllistä viisautta tämä :)
Kiva oikeesti kun jaksatte kommentoida! Se on yllättävän suuri motivaation lähde koko kirjottamispuuhaan :)
27. Kuka ovella kolkuttaa?
"Rouva Green on hyvin hehkeä tänään"
"Äh, ole jo hiljaa"
"Tarvitseeko rouva Green apua? Hattunne on karannut melko korkealle"
"Minä, NEITI VESTERINEN, pärjään kyllä itsekin!"
"Oletko varma? Herra Green voisi auttaa kaunista rouva Greeniänsä kyllä aivan mielellään"
"Sed Green, lopeta!"
"Anteeksi, Emma Green", Sed virnisteli ja nappasi Emman pipon hattuhyllyltä. He seisoivat vierekkäin Greenien eteisessä hyvin lähellä toisiaan Emman pukiessa ulkovaatteita ylleen. Tytön kasvot olivat nenää myöten aivan punastuneet ja hänen silmänsä salamoivat. Sed tiesi ärsyttävänsä Emmaa, mutta hän ei vain päässyt yli siitä asiasta, että Emman kasvot olivat uskomattoman suloiset tämän suuttuessa.
Emma puuskutti kärttyisenä pukiessaan takkia ylleen. "Minä rikon teidän lumilinnanne", hän uhkaili kävellessään tumput suorina Sedin ohi olohuoneen ovelle, josta pääsi suoraan kulkemaan Greenien takapihalle.
Sed avasi oven Emmalle. "Älä viitsi, rouvaseni. Minun pitää vielä kantaa sinut kynnyksen yli", hän totesi ja nappasi Emman äkkiarvaamatta syliinsä. Emma kiljahti yllättyneesti ja Sedin sydän tanssi sambaa, kun hän kuuli tytön huudon seassa myös pientä alkavaa naurua.
"PÄÄSTÄMINUTALAS!" Emma huusi ja rimpuili Sedin sylissä. Sedillä kuitenkaan ei ollut mitään vaikeuksia pitää tyttöä sylissään, vaikka tämän jalat yrittivät potkia ilmaa pakoyrityksen kannalla.
Sed kantoi Emman aina lumilinnalle asti. "Voi hitsinvitsi", poika puuskahti edelleen sätkivä Emma sylissään. "Meidän linnassamme ei ole kynnystä"
"SED! Ihan totta! Nyt sinä päästät minut alas"
"Jaahas, velipoika kyllästyi näköjään suorapuheiseen ehdotteluun ja siirtyi suosiolla rehelliseen ahdisteluun", Ben naurahti työntäessään päänsä ulos lumilinnan ahtaasta ikkunankaltaisesta aukosta. "Niin sitä pitää"
"Ben auta!" Sed parkaisi. Emma sieppasi pipon Sedin päästä ja Sed tunsi kuinka tyttö nappasi häntä suiposta korvannipukasta kiinni. "AUUH! Ben tee meille kynnys, tee äkkiäAIIIITEESEKYNNYSÄKKIÄTÄMÄMURMELIREPIIMINUNRAKKAATKORVANI", Sed huusi Emman nipistäessä hänen korvaansa samalla tavalla kuin äiti oli joskus vuosia sitten kurittanut heitä, kun he olivat päättäneet tunkea naapuritalon ovien lukot täyteen piparimössöä.
"Itsepähän olet taistelusi valinnut", Ben tokaisi ja ryömi ulos lumilinnan matalasta oviaukosta. Benin kasvot olivat punehtuneet kylmästä ja hänen suunsa oli kaartunut leveään nauruun.
"Kylläpä tekikin kipeää", Sed totesi ja laski punaposkisen Emman pois sylistään hiukan vastahakoisesti. Emma oikoi ja suoristeli vaatteitaan ja hänen tukkansa sojotti melko söpösti pipon alta punaisena pilvenä hänen kasvoilleen. Sed tajusi taas unohtuneensa tuijottamaan, kun Emma suki tukkaa pois silmiltään ja korjasi vinossa keikkuneen piponsa asentoa.
"Älä enää ikinä -", Emma aloitti ja nosti sormensa varoittavasti pystyyn Sedin kasvojen eteen heittäen samalla Sedin pipon takaisin pojalle.
"Ikinä mitä?" Sed kahmaisi piponsa kiinni sujattaen sen rennosti tukkansa päälle ja virnisti tavalla, jonka tiesi ärsyttävän Emmaa.
"Etkö Sed ole kuullut, että on melko kohteliasta kosia ennen kuin kantaa morsiamen väkipakolla kynnyksen yli?" Ben vitsaili ja tönäisi veljeään leikkimielisesti.
Sed kohautti olkapäitään. "Sano se Emmalle"
"Täh?" Ben ihmetteli.
Emman kädet lennähtivät puuskaan. "Anna jo olla!"
"Katsos kun tämä meidän Emmamme", Sed aloitti kertomaan välittämättä siitä, että Emma yritti samanaikaisesti tukkia hänen suutaan suurella lumipallolla. "Hän ilmoitti rekilaskutukseen olevansa Emma Green, joka on naimisissa rikkaan herrasmiehen Seddharth Greenin kanssa. He elelevät hyvin onnellisena pienessä punaisessa tuvassaan kolmijalkaisen invalidiporonsa Göranin ja neljäntoista lapsensa kanssa -"
"En minä selittänyt mitään poroista tai lapsista!" Emma hermostui. "Ja sitä paitsi, neljätoista lasta? Ei tule kuuloonkaan!"
"Entäpä kaksitoista? Kyllä meillä on oltava tarpeeksi naperoita polttopallojoukkueiden perustamiseen!"
"Minä en todellakaan hanki sinun kanssasi edes hitaalla käyvää kultakalaa!"
"Sen nimi voisi olla Ben", Sed mietti ääneen ja naurahti, kun Ben heitti häntä lumipallolla olkapäähän.
"Minä en ymmärrä mitä tytöt näkevät teissä", Emma jupisi ja vilkaisi samalla Sediä.
Sed nauroi Emman jupinoille. "Kyllä sinun täytyy myöntää, että olen minä aika taitava"
"Miten niin?" Emma kysyi ja siristi silmiään muka kärttyisesti.
"Olemme tunteneet vasta vähän päälle päivän verran ja jo sinä käytät minun sukunimeäni", Sed leveili. "Se on rakkautta se"
"Sulaa hulluutta se on", Emma mumisi, mutta Sed hymyili iloisesti esitellessään tytölle rakentamaansa lumilinnaa (hän otti koko kunnian itselleen Benin vastalauseista huolimatta). Jostain selittämättömästä syystä Sedillä kasvoi hetki hetkeltä voimakas toiveikkuuden tunne. Johtuiko se hänen omasta käytöksestään, vai Emman tekosista, sitä hän ei tiennyt. Ollakseen onnellinen Sed tiesi, että hänen oli oltava osa Emman elämää ja Emman oli oltava osa hänen päiviään ja tuo toiveikas tunne lohdutti häntä, että ehkäpä siihen kaikkeen oli olemassa pieni mahdollisuus.
*
Emma vilkuili kelloa kuin odottaen löytävänsä sieltä vastauksia. Hänen ajatuksissaan eli mielikuva Laresta, joka istui silläkin hetkellä matematiikan tunnilla odotellen innolla vapautta, joka koittaisi puolen tunnin päästä. Emma puolestaan toivoi ja aneli ajan kuluvan hitaammin. Hän istui koko Greenin perheen kanssa syvässä hiljaisuudessa keittiön pöydän äärellä ja he kaikki tiesivät, että Emmaa odotettaisiin puoli neljäksi kotiin. Heidän ratkaisujaan rajoitti siis ikävästi lähenevä aikaraja, eikä Emmalla ollut vielä pienintäkään aavistusta, mitä hänen kuuluisi tehdä.
Emman posket punoittivat, mutta eivät hermostuksesta, vaan pakkasen muistosta. Hän oli vasta hetki sitten viettänyt yllättävän mukavan ulkoiluhetken Sedin ja Benin kanssa, kun he olivat yhdessä laajentaneet ja sisustaneet poikien aloittamaa lumilinnaa. Sed oli koko ajan inttänyt, että hän rakensi lumilinnasta kotia itselleen ja Emmalle ja Emmalla oli ollut täysi työ pojan pilvilinnojen puhkaisemisessa. Emma hieroi ohimoitaan vakavana. Hän toivoi salaa, että olisi tavannut Sedin aivan normaaleissa olosuhteissa. He olisivat voineet jopa käydä yhdessä ulkona ja tutustua toisiinsa aivan rauhassa. Mutta se ei ollut tarjolla vaihtoehtolistalla.
"Haluatko sinä Emma kotiin?" Töistä hetki sitten saapunut Denny kysyi rikkoen syvän hiljaisuuden.
"Haluan", Emma päätti vastata rehellisesti. "Mutta se ei taida olla kovin fiksua"
"Ei niin", Sed mumisi vakavana. "Tai siis, minä haluan että sinulla on hyvä olla ja kaikkea ja varmasti sinulla on jo ikävä perhettäsi, mutta kun siis tuota noin -"
"Sed varmasti tarkoittaa", Anaria ryhtyi tulkkaamaan poikansa kiihtynyttä puheen pälpätystä. "Että hän haluaa vain sinun parastasi ja turvallisuuttasi"
"Mutta entä teidän turvallisuutenne?" Emma parahti. "Ja minun perheeni? Jos minä asun kotona ja te vartioitte minua pienellä miehityksellä, eikö se olekin silloin vain tikittävä aikapommi? Se olisi vain ajan kysymys, että jotakin sattuu joko teille tai minun perheelleni"
"Tarkoitatko siis", Anaria täsmensi. "Että kallistut tänne jäämisen puolelle?"
Emma pudisti päätään. "En minä tiedä, minä en oikeasti tiedä. Mitä sitten tapahtuisi, kun vanhempani huolestuisivat ja minua etsittäisiin kissojen ja koirien kanssa?"
"Eivät he sinua ikinä täältä löytäisi", Ben päätti lohduttaa.
"Sepä se", Emma takertui Benin sanoihin. "He eivät ikinä löytäisi minua, sillä enhän minä voisi paljastaa heille teidän maailmaanne"
"Argh! Meillä on liian vähän ja liian huonoja vaihtoehtoja", Sed puuskaisi ja löi nyrkkinsä turhautuneena pöytään. Anaria silitti nopeasti vieressään istuvan Sedin selkää ja kuiskasi jotain pojan korvaan, mitä Emma ei kuullut.
"Entäpä jos", Emma aloitti hyvin hiljaisella äänellä, mutta silti kaikki kääntyivät katsomaan häntä. "Jos olisikin olemassa myös kolmas vaihtoehto?"
"Silloin minä huutaisin riemusta ja tanssisin sadetanssin tässä pöydällä", Sed lupasi.
"Jos et nyt kuitenkaan, emme halua mitään elinikäisiä traumoja", Ben varoitteli ja heitti Sediä pikkuleivällä.
"Hei!" Sed älähti ja nappasi kourallisen keksejä valmiina viskaisemaan ne pikkuveljensä päälle, mutta Anaria ehti kahmaista keksit pois poikansa kädestä.
"Ihan kuin kymmenen vuotta sitten", poikien äiti huokaisi ja kääntyi Emmaan päin aivan kuin mitään keskeytystä ei olisi ollutkaan. "Mitä olit sanomassa? Keksitkö uuden vaihtoehdon?"
"Tavallaan", Emma jatkoi ja silmäili poikien, etenkin Sedin reaktioita. "Seita haluaa minut jostain kumman syystä, eikä kukaan oikein tunnu tietävän miksi. Entä jos me ottaisimme selvää? Minä menisin suosiolla Seidan luo -"
"Ei käy!" Sed huusi samantien.
"Eikä Seidan luo niin vain mennä. Ja jos mennäänkin, niin ei sieltä ainakaan pois tulla", Ben lisäsi. Sed pyöritteli edelleen päätään vastalauseeksi Emman ehdotukselle.
"Mutta emmehän me edes tiedä, mitä Seita minusta haluaa! Ehkä se ei olekaan mitään niin hirveää kuin me oletamme"
"Olen pahoillani, Emma", Anaria pisti väliin. "Mutta tällä kertaa olen poikien kanssa samaa mieltä"
"Minä myös", Denny nyökkäsi Benin viereltä. "Ei tule kuuloonkaan, että luovuttaisimme sinut Seidalle ja vain toivoisimme parasta"
"Eli pidättäydymme niissä kahdessa surkeassa vaihtoehdossa, joita olemme kierrelleet ja kaarrelleet tässä: joko te jatkatte minun vartioimistani, kun minä asun kotona ja me kaikki odotamme varpaillamme, kuka kuolee ensimmäisenä -"
"Emma rauhoitu", Ben yritti tyynnytellä tytön tunteenpurkausta. Sed istui ilmeettömänä.
"-tai sitten minä jään tänne asumaan ja piilottelemaan, enkä enää koskaan näe perhettäni tai ystäviäni! Tai sitten te paljastatte sille Drummulle tai Drummondille tai mikä lie nyt olikaan, että minä tiedän kaikesta kaiken ja silloin te joudutte vaikeuksiin. Hei hetkinen! Siinähän oli jopa huimat kolme vaihtoehtoa! Jopas meillä on asiat hyvin!" Emma paasasi hermostuneena ja kuin pisteenä hänen sanojensa päälle kalahti Greenien ulko-oveen koputus. Kaikki kääntyivät katsomaan toisiaan.
"Emme odota ketään", Denny totesi ääneen ja nousi pöydästä. Kaikki pidättivät hengitystään kuunnellessaan Dennyn pehmeiden askelten lähestyvän eteistä. Koputus kantautui uudestaan heidän korviinsa entistä vaativampana. Lukko loksahti auki Dennyn avatessa oven. Myös Anaria nousi selvästi hermostuneena ylös tuoliltaan, mutta hän ei lähtenyt keittiöstä, vilkaisi vain ohimennen kumpaakin poikaansa ja viimeiseksi Emmaa. Sitten yhtäkkiä ovi kolahti kiinni ja Dennyn askeleet lähenivät taas keittiötä. Askeleita seurasi toinen hieman vaimeampi ääni. Denny ei tullut yksin.
Emma hämmästyi niin että oli tiputtaa silmät päästään. Dennyn perässä keittiöön käveli kokonaan mustiin vaatteisiin pukeutunut tyttö, jonka lyhyt polkkatukka sojotti tyylikkäästi jokaiseen mahdolliseen ilmansuuntaan. Tytön perässä saapui kolme identtisiin harmaisiin pukuihin sonnustautunutta miestä, joilla jokaisella oli kasvoillaan kylmän vakava ilme. Miehet jäivät seisomaan keittiön oven suuhun, kun taas tyttö puolestaan käveli miltei kiinni Dennyssä peremmälle keittiöön. Vasta silloin Emma huomasi tytön kädessä lepäävän kirkkaan valo-oksan, jolla hän osoitti Dennyn ristiselkää. Sed ja Ben hyppäsivät ylös tuoleiltaan, Anaria liikahti levottomana, mutta Emma oli vain jähmettynyt järkytyksestä nähdessään tytön taas.
"Salandra?" Emma kysyi käheästi.
"Ilmielävänä", Salandra vastasi vakavana ja silmäili kaikkia neljää Greeniä laskelmoiden.
"Etpä ole kauaa, jos et laske asettasi", Sed murisi yhteen puristettujen huultensa raosta. Ben tärisi vihasta hänen vieressään.
"Minä lasken aseeni sitten kun te suostutte kuuntelemaan asiani", Salandra puhui rauhallisesti, eikä hänen kätensä tärissyt tippaakaan.
"Sinä tulet meidän kotiimme", Dennyn ääni tihkui raivoa. "Ja alat sanelemaan ehtoja? Ei käy päinsä!" Sen sanottuaan Denny nyökkäsi hyvin huomaamattomasti vaimonsa suuntaan ja pyörähti ympäri Salandraan päin. Samassa Salandran pitelemästä valo-oksasta purkautui salaman kaltainen valojuova, joka levisi kirkkaasti loistaen ympäri Dennyn jäykistynyttä vartaloa. Sed ja Ben huudahtivat nähdessään isänsä kaatuvan liikkumattomana maahan ja hyökkäsivät kohti Salandraa. Sedin tai Benin (Emma ei ollut varma kumman) onnistui lyödä Salandra taian lujalla voimalla seinään, mutta siinä samassa hetkessä tytön mukana tulleet kolme miestä loikkasivat eteenpäin.
Emma ei kyennyt liikkumaan. Hän oli kyyristynyt penkin viereen lattialle istumaan ja katseli kauhuissaan, kuinka kolme aikuista tonttumiestä taisteli Sediä ja Beniä vastaan. Huoneessa välähtelivät monenväriset kirkkaat valot ja Emma arveli niiden olevan peräisin lyödyistä taikaiskuista. Välillä kuului lasin helinää, kun joku taistelupareista lensi päin astiakaappia tai hyllyä. Emman vieressä Anaria oli kyykistynyt kaatuneen miehensä luo. Emma olisi voinut laulaa helpotuksesta, kun huomasi Anarian juttelevan Dennyn kanssa hiljaisella äänellä. Denny oli tajuissaan.
"Hahaa! Ettekö te parempaan pysty senkin haisevat poronpuolikkaat?" Sed naljaili heittäessään yhden miehistä ulos keittiön ovesta.
"Hei sinä homeinen napanöyhtä, anna tulla vain!" Ben puolestaan huusi Sedin viereltä ja viskasi yhtä miehistä kaakaokannulla.
"Peikon jalkarätit!"
"Vaippapöksyt!"
"Luuserilaamat!"
"Nirppanaamat!"
"Emma", Salandra oli hiipinyt muiden huomaamatta Emman luo ja kyykistynyt tämän eteen. Hän ojensi kätensä kohti Emmaa.
"ETKÄMUUTENKOSKE!" kajahti Sedin kantava ääni keittiön perältä ja poika liikkui uskomattoman nopeasti Emman luo, mutta Emma oli vikkelämpi. Hän oli napannut peltisen keksirasian, joka oli tippunut lattialle ja pamauttanut sillä Salandran ojennettua kättä kaikilla voimillaan. Salandra älähti kivusta ja siinä samassa Sed oli jo ehtinyt hänen luokseen. Salandra ehti juuri ja juuri puolustautua Sedin hyökkäykseltä. Sed oli niin keskittynyt Salandraan, ettei huomannut miestä takanaan.
"Sed takanasi!" Emma kiljaisi, mutta Ben oli nopeampi. Hän oli pyörähtänyt ketterästi isoveljensä vierelle ja torjunut hyökkäävän miehen iskun.
"NYT RIITTÄÄ!" Anaria huudahti yhtäkkiä ja pomppasi pystyyn lattialta. Hän nosti kätensä ilmaan ja huone muuttui hetkessä hyvin kirkkaaksi. Silloin kuului lamaannuttavan matala kumina ja kaikki seisahtuivat: niin Greenit kuin hyökkääjätkin. Kirkkaus hävisi yhtä nopeasti kuin oli saapunutkin ja Emma näki taas ympärilleen.
"Mitä tapahtui?" Emma piipitti ja tajusi äänensä kuulostavan ärsyttävän säälittävältä. Hän nousi ylös lattialta ja huomasi, että kaikki hyökkääjät, Salandra mukaan lukien, olivat jähmettyneet maahan makaamaan ja Greenit seisoivat heidän yläpuolellaan. Anaria käveli vihaisena, mutta rauhallisena Salandran luo ja käänsi tytön kasvot itseensä päin.
"Te valitsitte väärän perheen", Anaria henkäisi. "Mitä te haluatte meistä?"
"Me-", Salandran ääni kuulosti hiukan tavallista käheämmältä. "-haluamme vain jutella. Kysyä ja vastata"
"Miksi te sitten hyökkäsitte, jos haluatte vain jutella?" Anaria tivasi. Denny siirtyi vaimonsa viereen ravistellen käsivarsiaan ja hieroen niskojaan. Emma istui tuolille pois päin pöydästä niin, että näki koko huoneen tapahtumat. Sed liikahti hänen viereensä ja kietoi kätensä hänen ympärilleen.
"Oletko kunnossa?" Sed kuiskasi Emman korvaan. Emma nyökkäsi ja värähti hiukan tuntiessaan pojan käden ympärillään. Sed laski kätensä aistiessaan Emman hätkähdyksen, mutta jäi silti hänen viereensä istumaan. Ben kulki ympäri huonetta ja tökki jalallaan maassa makaavia miehiä.
"Meidän tarkoituksemme ei todellakaan ollut hyökätä", Salandra selvensi. "Sen aloitteen teitte te"
"Miksi sitten heti oven avatessani lykkäsit valoaseen minun kasvoilleni?" Denny halusi tietää. Hänen äänensä oli erittäin tyly ja hän näytti hyvin uhkaavalta seistessään vaimonsa vierellä pitkänä ja vakavana.
"Meidän piti päästä sisään keinolla millä hyvänsä. Meidän piti saada teidät kuuntelemaan"
"No sepäs toimi hyvin", Ben huikkasi sarkastisesti.
"Ei teillä hätää näyttänyt olevan", Salandra totesi ja loi katseensa Anariaan. "Sinä siis olet Anaria Lumilei?"
"Se on Green nykyään", Anaria korjasi ilmeettömänä ja Emma hätkähti. Hän oli ollut oikeassa Anariasta. "Minun takianiko te tulitte?" Anaria kysyi värittömästi.
"Itse asiassa emme", Salandran siniharmaat silmät karkasivat hyvin nopeasti Emmaan ja takaisin. "Mutta haluaisin silti ihan mielenkiinnosta kysyä: miksi odotit niin kauan ennen kuin lopetit taistelun, jos kerran olet niin mahtava kuin huhutaan?"
Anaria hymyili kierosti. "Pitihän poikieni saada pitää vähän hauskaa"
"Niinpä tietysti", Salandra tokaisi kuin se olisikin ollut itsestäänselvyys.
"Miksi te siis tulitte?" Denny toisti vaimonsa aiemmin esittämän kysymyksen.
"Ihmisen vuoksi", Salandra sanoi keskittyneesti. "Emman vuoksi"
Sed puuttui puheeseen. "Te haluatte viedä hänet Seidalle"
"Väärin", Salandra totesi silmät salamoiden. "Erittäin väärin"
"No mitä sitten?" Emma tivasi ennen kuin ehti hillitä itsensä.
"Sinä aiot luovuttaa hänet Drummondille?" Ben arvasi. Hän seisoi kädet puuskassa vanhempiensa vieressä. Kaikki kolme kohottautuivat uhkaavana varjona maassa istuvan Salandran ylle.
"Se on viimeinen asia mielessäni", Salandran ääni tihkui äkkiä sulaa myrkyllisyyttä ja hänen ilmeensä muuttui inhon perikuvaksi. "Minä en todellakaan työskentele isälleni"
"Päällikkö Drummond on hänen isänsä?" Denny kääntyi kysymään pojiltaan, jotka nyökkäsivät vaitonaisena.
"Kenelle sinä sitten työskentelet?" Anaria halusi tietää.
Salandran huulille nousi pieni tyytyväinen hymy. "Minä en työskentele kenellekään. Muut työskentelevät minulle", hän vastasi kirkkaalla äänellä ja loi katseen maassa makaaviin miehiin, jotka olivat saapuneet hänen mukanaan.
"Mitä tuo nyt sitten tarkoittaa?" Sed puuskahti kärsimättömästi.
"Minä olen Aarnitar, Aarnihaudanvartijoiden eli Aarnien toinen perustajajäsen sekä ylpeä johtohahmo"
"Anteeksi mikä oli missä?" Sed ravisteli päätään ja myös Emma höristi korviaan. Hän ei ollut ymmärtänyt halaistua sanaa Salandran kertomasta.
"Aarnivartijat", Anaria toisti ja hänen kasvoilleen oli syttynyt tietävä ilme. "Te metsästätte oman käden oikeudella Virvatulia ja muita pimeyden olentoja?"
"Sekä muutaman viime vuoden ajan itse Seitaa", Salandra täydensi.
"Heiheiheihetkinen", Sed pisti väliin. "Äiti, mitkä ihmeen Aarnit? Miksi me emme ole kuulleet tästä?"
"Monikaan ei ole tietoinen Aarnien olemassaolosta. He ovat pieni kapinallisjoukko, joka vastustaa Hallituksen toimintatapoja ja toimii salaisesti omien periaatteidensa ja arvojensa mukaisesti", Anaria kertoi katse edelleen tiukasti Salandrassa. "Joku voisi luokitella heidät jopa lainsuojattomiksi"
"Vaikuttavaa, tiedät melko paljon ottaen huomioon, ettet enää työskentele Hallituksen salajaostolla", Salandra hymyili vinosti. Emma räpytteli silmiään hiljaisena. Hän tiesi todennäköisesti näyttävänsä sillä hetkellä hyvin yksinkertaiselta, mutta hän ei välittänyt, vaan keskittyi täysin kuuntelemaan Anarian ja Salandran keskustelua. Vaikutti siltä, että Anarian menneisyydessä oli paljon enemmän kysymysmerkkejä kuin päältä päin olisi arvannut.
"Minulla on tietolähteeni", Anaria vastasi pelkistetysti. "Ja minä elin käsityksessä, että Aarnihaudanvartijoiden järjestö perustettiin jo yli kymmenen vuotta sitten?"
"Siitä on itse asiassa kaksitoista vuotta. En minä ole alkuperäinen perustaja, liioittelin vähän. Uudelleenaloittaja voisi olla oikeampi termi"
"Tietääkö Drummond -", Sed aloitti, mutta Salandra pudisti samantien päätään.
"Ei todellakaan! Hän aavistaa, että olen mukana jossakin, mutta olettaa sen korkeintaan olevan jokin murtovarkauksien nappulaliiga", Salandra hymyili. "Hän ei myöskään tiedä olevansa minun suurin inspiraationlähteeni lainsuojattomalla Aarnittaren urallani"
"Sinä siis tiesit? Tiesit koko ajan että olen ihminen?" Emman oli pakko kysyä.
"Tottakai. Tiesin myös kuka sinä olet ja miksi olet Joulumaassa", Salandra vastasi hyvin arkisesti. "Jotain hyötyä Hallituksessa työskentelevästä isästä on. Hän ei tiedäkään kuinka monet hänen salaisiksi luokitelluista papereistaan olen kopioinut itselleni"
"Tiedätkö sinä siis miksi Seita jahtaa minua?"
"En", Salandran silmistä paistoi uteliaisuus. "Sitä mekään emme tiedä. Olemme tarkkailleet sinua jo muutaman viikon. Itse asiassa siitä lähtien, kun lainasin isältäni sinua koskevat paperit. Elimme siinä toivossa, että pääsisimme sinun avullasi käsiksi itse Seitaan"
"Mitä te nyt haluatte?" Denny kysyi oltuaan pitkään hiljaa.
"Tarjota apuamme", Salandra vastasi suoraan. "Ja ilmoittaa, että olette poikkeuksellisesti tervetulleita tänä iltana Aarnihaudanvartijoiden kokoukseen"
"Kokoukseen? Koskien mitä?" Ben vaati tietää.
Salandra ei vastannut mitään, mutta hänen pistävä katseensa kertoi kaiken tarpeellisen kohdistuessaan merkitsevästi Emman suuntaan.
-
No johan on!
Ihan käsittämättömän ihana ja hieno ja tunnelmallinen ja mielettömän mahtava luku! Ihanan pitkä ja tosi monipuolinen ja kuten aina kutkuttavan aitoa tekstiä!
Mä rakastan tota, miten hyvin Emman ja Sedin kemiat sopii yhteen! Ne on kuin luotuja toisilleen (nehän onkin luotuja toisilleen, mutta ymmärtänet pointtini). Niiden sanailua ja yhteistä toimintaa ja vaan niin käsittämättömän suuri ilo seurata ja se on jotenkin niin realistista ja suloista, että voi vaan hihitellä itsekseen.
Sed avasi oven Emmalle. "Älä viitsi, rouvaseni. Minun pitää vielä kantaa sinut kynnyksen yli", hän totesi ja nappasi Emman äkkiarvaamatta syliinsä. Emma kiljahti yllättyneesti ja Sedin sydän tanssi sambaa, kun hän kuuli tytön huudon seassa myös pientä alkavaa naurua.
"PÄÄSTÄMINUTALAS!" Emma huusi ja rimpuili Sedin sylissä. Sedillä kuitenkaan ei ollut mitään vaikeuksia pitää tyttöä sylissään, vaikka tämän jalat yrittivät potkia ilmaa pakoyrityksen kannalla.
Ahhahaa, mä voin niin kuvitella tän tilanteen :D Ihana!
"Katsos kun tämä meidän Emmamme", Sed aloitti kertomaan välittämättä siitä, että Emma yritti samanaikaisesti tukkia hänen suutaan suurella lumipallolla. "Hän ilmoitti rekilaskutukseen olevansa Emma Green, joka on naimisissa rikkaan herrasmiehen Seddharth Greenin kanssa. He elelevät hyvin onnellisena pienessä punaisessa tuvassaan kolmijalkaisen invalidiporonsa Göranin ja neljäntoista lapsensa kanssa -"
"En minä selittänyt mitään poroista tai lapsista!" Emma hermostui. "Ja sitä paitsi, neljätoista lasta? Ei tule kuuloonkaan!"
"Entäpä kaksitoista? Kyllä meillä on oltava tarpeeksi naperoita polttopallojoukkueiden perustamiseen!"
xDDD Yritätsä tappaa mut nauruun?! Nauraa räkätin tällekin kohdalle sangen puolimielisesti... Sed ja Sedin polttopallojoukkueet <33
Sed liikahti hänen viereensä ja kietoi kätensä hänen ympärilleen.
Oijoi <3 Arvaa vaan kellä oli tässä vaiheessa silmät sydäminä ja suu korvissa...
Salandra ei vastannut mitään, mutta hänen pistävä katseensa kertoi kaiken tarpeellisen kohdistuessaan merkitsevästi Emman suuntaan.
Ooooo... Jännitystä tulossa!
Kuten aina, kerjään taas lisää osia, koska haluan tietää mitä tapahtuu! Ja että miksi se pahis Seita jahtaa Emmaa. Ja haluan että Roope kuolee.
Tom^^
-
Tämä on tosi mielenkiintoinen tarina, josta ei juonenkäänteitä puutu :) ! Kokoajan tapahtuu jotain, eikä ehdi oikein hengähtääkään. Vauhdikasta menoa :). Tonttumaailma kuulostaa mielenkiintoiselta ja olisi mielenkiintoista kuulla siitä ja sen tavoista lisää! Tekstisi oli selkeää ja virheitä ei ainakaan osunut silmiin. Odotan jännittyneenä seuraavaa lukua :)
-
LadyCapulet, kiitos kiitos kiitos paljon kommentistasi :) Hypin taas riemusta täällä kun huomasin uuden kommentoijan :) Yritän sujautella tonttumaailman faktoja aina sinne tänne tarinan väliin, mukava kuulla että kiinnostaa!
Tomnoms, meikäläiselläkin oli taas suu korvissa kun luin sun kommenttias eli en voi taas kun kiittää ja kumartaa ja toivoa etten kolauta ylisuurta nenääni lattialautoihin :D Pakko muuten kertoa tuosta Sedin ja Emman yhteen sopivuudesta: sillon kun alotin kirjottamaan tätä tarinaa niin oli alkuperäinen tarkotus parittaa Ben Emmalle ;) Eli aivan alkujen aluksi Ben oli luotu Emmalle :D päätin itse asiassa vasta kymmenettä lukua kirjoittaessa, että se onkin Sed joka kurkistaa ensimmäisenä Emman ikkunasta ja menettää sydämensä :) ja olen ollut itse enemmän kuin tyytyväinen tähän päätökseen, sillä kun ajattelee niin Emmalla olis voinut tulla pidemmän päälle vähän tylsää Benin kanssa ::)
Mutta nyt pieni hengähdystauko (juuri kun Lady ylisti vauhdikasta menoa :) ) ja tällainen pieni väliluku/siirtymätilanne ennen seuraavaa ns. suurta tapahtumaa
28. Mökit nukkuu lumiset
Yksitoista minuuttia oli loppujen lopuksi melko lyhyt aika, Emma ajatteli itsekseen istuessaan keskellä vaivaantunutta hiljaisuuttta Greenien keittiössä. Liian lyhyt, sillä yhdentoista minuutin kuluttua hänen vanhempansa odottaisivat häntä jo kotiin. Yllättävää kyllä, nyt kun lähtö oli käsillä Emma tajusikin viihtyvänsä Joulumaassa ja toivoi, että hän myös sen päivän jälkeen pääsisi hengittämään ikiroutaisen maan raikkaan pehmeää tuoksua.
"Meidän on mentävä", Salandra rikkoi hiljaisuuden. Kukaan ei vastannut, kaikki vain nousivat ylös tuoleiltaan. He olivat tehneet päätöksensä aikoja sitten, mutta jostain syystä kaikki olivat viivyttäneet sen toteuttamista. Heidän oli tarkoitus matkustaa reellä Lumikylän keskustaan ja siirtyä sieltä Portin kautta takaisin Jyväskylään. Emma pääsisi kotiin ja Sed ja Ben palaisivat suojelupaikoilleen. Pojat jatkaisivat Drummondin heille antamaa tehtävää, tosin sillä pienellä poikkeuksella, että myös Aarnivartijat pysyisivät lähettyvillä ja tutkisivat asiaa omalta kannaltaan. Anaria ja Denny puolestaan jatkaisivat tutkimuksia Joulumaan puolella.
Toisaalta Emma oli tyytyväinen ratkaisuun, mutta hän ei ollut vielä aivan varma Salandran ja muiden Aarnivartijoiden luotettavuudesta. Emman, Sedin ja Benin oli määrä illalla osallistua Aarnien kokoukseen, kunhan Emma olisi ensin selittänyt oudon käytöksensä ja merkillisen katoamisensa Larelle ja vanhemmilleen. Emma huokaisi. Ei äidissä ja isässä mitään, heistä hän selviäisi leikiten. Lare oli toista maata.
He kulkivat vaitonaisina rekipysäkille: Salandra ja hänen kolme vartijaansa johtivat joukkoa ja heidän perässään kulki kädet taskuissaan täristen Emma Sedin ja Benin välissä. Viimeisinä tulivat Anaria ja Denny kädet toistensa ympärille kiedottuina.
Emma hymähti itsekseen. "Hassua"
"Mikä niin?" Sed kysyi ja vilkaisi vieressään kulkevaa tyttöä kummissaan. Myös Ben kääntyi katsomaan Emmaa kysyvä ilme kasvoillaan.
"Tämähän on kuin Hammaskeijun hautajaiskulkue", Emma tokaisi viitaten heidän kulkueasetelmaansa. Hänen mielensä toimi oudolla tavalla erikoisissa tilanteissa. Kai sitä voisi sanoa jännityksen purkamiseksi, Emma mietti itsekseen.
"Sinä olet outo", Sed totesi ja tönäisi Emmaa leikkisästi omalla olkapäällään. "Mutta hyvällä tavalla"
"Te olette molemmat outoja", Ben huomautti ja hänen hengityksensä nousi huuruna pakkasilmaan.
"Ben", Emma kääntyi veljeksistä nuorempaan päin. "Anteeksi että minusta on näin paljon vaivaa"
"Hei, ei sinun tarvitse pyytää anteeksi! Meidän maailmammehan sinua jahtaa, et sinä pyytänyt tätä", Ben lohdutti ja hymyili Emmalle rohkaisevasti. "Ihan näin mielenkiinnosta vain: mikset sinä pyydä Sediltä anteeksi?"
"Koska hän nauttii tästä koko tilanteesta aivan liikaa", Emma totesi nyökäyttäen päätään punaiset hiukset pienesti heilahtaen Sedin suuntaan. Sed virnuili itsekseen vihellellen ja katseli mukamas taivaalle. Emma oli kyllä hyvin tietoinen, missä pojan katse oli vasta hetki sitten viipyillyt.
Rekimatka Hallakorvesta Lumikylän keskustaan (eli Talvelaan kuten Sed mielellään Emmaa opetti) ei kestänyt kymmentä minuuttia kauempaa. Emmalla ei ollut kelloa mukanaan, mutta hän arveli sen lähestyvän jo pikku hiljaa neljää. Emmaa hermostutti, sillä hän halusi nopeasti kotiin, mutta samalla häntä myös kiusasi pelonpoikanen siitä, että odottaisiko häntä kotona kyseleväisen äidin lisäksi jokin muukin. Ehkäpä itse Seita istuisikin hänen sängyllään? Toivottavasti ei.
Salandra johdatti joukkoa Talvelan lumisia katuja pitkin. Siellä täällä Emma huomasi pieniä kodinomaisia kauppoja ja kahviloita sekä kioskeja ja mökkejä. Hän pisti myös merkille, että Talvelassa keskusta oli paljon enemmän maalaishenkisempi kuin Joulukaupungissa. Hanget olivat korkeammat ja talot hirsisemmät. Hämärään ilmaan toi lumottua tunnelmaa hiljaisista mökeistä karkaavat valonsäteet sekä sievästi visertävät punatulkut, jotka tanssivat siipiensä varassa pihojen olkilyhteillä.
Emma katseli ympärilleen pää vinhasti kääntyillen puolelta toiselle. Hän halusi nähdä mahdollisimman paljon. Hän huomasi, että Joulukaupunkiin verrattuna Lumikylän keskustassa puita oli enemmän ja halla oli koristellut niiden lehdet toinen toistaan valkoisemmiksi. Ja jos mahdollista, olivat kadulla kulkevien tonttujenkin posket punaisemmat kuin Kaupungin kiireisillä virkatontuilla. Jos tilanne olisi ollut erilainen, olisi Emma halunnut tutkia Talvelaa ja muuta Lumikylää tarkemmin yhdessä Sedin kanssa. Ja tietenkin myös Benin kanssa, hän lisäsi itsekseen ja virnisti. Onneksi Sed ei osannut lukea hänen ajatuksiaan.
Emma, Greenit ja Salandran johdolla kulkevat Aarnit saapuivat pian pienen harmaan puumökin luokse. Puumökin takana aukesi pyöreä jääkenttä, jonne muutama tonttulapsi oli tullut luistelemaan. Emma unohtui hetkeksi katselemaan pientä ruskeatukkaista tonttutyttöä, jonka palmikoitu tukka heilahteli suloisesti tytön hyppiessä hiukan kömpelösti jäällä luistimet toisiinsa kolahdellen. Tytöllä oli päällään paksu vaaleanpunainen haalari ja tupsupipo ja hänen naurunsa raikui pitkälle.
Yllättäen Sed kumartui Emman puoleen. "Kesäisin tuo kenttä on kuin suunniteltu polttopallon joukkueturnauksia varten"
"Olisi parempi jos sinä et nyt ala suunnittelemaan yhtään mitään", Emma kehotti ja työnsi mustaan hansikkaaseen verhoidulla kädellään Sedin pään kauemmas itsestään. Poika nauroi heleästi ja soi Emmalle lämpimän katseen. Emmaa ärsytti. Miksi, oi miksi Sedin silmien piti olla niin kutkuttavan ruskeat?
"Kerrataanpa suunnitelma", Salandra sanoi ja kääntyi muihin päin. Vasta silloin Emma huomasi, että harmaan pikkumökin seinässä oli automaatti. He olivat siis jo Portilla. "Te kolme menette Portista ja ilmoitatte koodiksi tässä lapussa lukevan numerosarjan", Salandra neuvoi ojentaen Benille pienen ruutupaperivihosta repäistyn sivun.
Ben tutki lappua otsa kurtussa. "Tämä on eri koodi kuin se millä me menimme Jyväskylän keskustaan"
"Johtuu ehkä siitä, että tämä ei ole Jyväskylän keskusta-automaatin koodi", Salandra vastasi hiukan sarkastisella äänensävyllä. "Tuo koodi vie teidät Heinämäkeen Norolantien huoltoasemalle"
"Heinämäkeen?" Emma ihmetteli. "Sieltähän on ainakin kymmenen kilometriä minun kotiini!"
"Tämä on nyt vähän ristiriitaista", Sed totesi nykien pipoa paremmin päähänsä. "Ensin te toteatte, että Jyväskylään päästyämme kulkeminen muuttuu vaaralliseksi ja kaikkeen pitää suhtautua epäröiden ja varoen. Käskette meidän kiirehtiä takaisin vartiopaikallemme, ettei Drummond muutu epäluuloiseksi. Ja nyt te sitten päätätte lisätä soppaan kymmenen kilometrin reippailulenkin?"
"Se oli itse asiassa minun ideani", Denny puuttui puheeseen. Emma, Sed ja Ben kääntyivät katsomaan Greenien isää kummissaan.
"Teidän isänne oli sitä mieltä, että tupsahtaminen suoraan Emman kotikulmille voisi olla vaarallista ja minun mielestäni hän on oikeassa", Anaria kertoi ja astui lähemmäs poikiaan. "Seita saattaa tarkkailla Portteja"
"Eli nyt meidän on siis käveltävä kymmenen kilometriä koko ajan varuillaan ja kasvatettava mielellään silmät selkäänkin?" Sed varmisti ja Emma kuuli hänen äänestään, että poika piti vanhempiaan vähintäänkin hulluina.
"Ei teidän tarvitse kävellä", Salandra virkkoi rennosti ja nojasi pää kallellaan hymyillen puumökin seinään. "Norolantien huoltoasemalla teitä odottaa turkoosin värinen Opel Astra, avaimet löytyvät huoltoaseman naistenhuoneesta käsipaperitelineen sisältä -"
"Heeeeetkinen", Ben keskeytti. "Opel Astra? Auto? Pitääkö meidän ajaa autolla?"
"Metkaa", Sed henkäisi ja hänen silmiinsä syttyi innostuksen pilke.
"Tuota noin", Emma pohdiskeli. "Onko kumpikaan teistä ikinä ajanut autoa?"
"Ei", Sed vastasi huolettomasti ja kohautti olkapäitään. "Ei kai se nyt kovin vaikeaa voi olla? Kaasua painetaan jalalla ja ruorilla ohjataan suuntaa-"
"Ratilla, Sed, ratilla", Emma korjasi ja painoi katseensa alas päätään pudistellen.
"Ei se oikeasti ole niin hankalaa", Salandra lohdutti. "Sen oppii nopeasti"
"Sinä osaat ajaa autoa?" Ben kysyi ja Salandra nyökkäsi. "No etkö sinä voisi lähteä kuskiksemme?"
"Muuten lähtisinkin, mutta jonkun on mentävä varmistamaan, onko isäni jo huomannut teidän ja Emman katoamisen Jyväskylästä"
"Hei Ben, kyllä me pärjäämme", Sed kannusti veljeään ja siirtyi virnistäen lähemmäs tätä. "Ajattele moottoriteitä, huimia ohituksia ja ennen kaikkea - ajattele liikenneympyröitä!"
Benin silmiin syttyi samanlainen pilke kuin Sedillä aiemmin. "Minä olen aina halunnut ajaa liikenneympyrässä!"
"Eikö teidän järjestöstänne voisi lähteä joku kuskiksi?" Anaria kysyi Salandralta ja Emma kuuli huolen hänen äänestään. Samanlainen huolestunut tunne oli myös Emmalla itsellään. Kymmenen kilometrin autokyyti voisi tuntua ikuisuudelta kahden tontun kyydissä.
"Ikävä kyllä ei. Kaikki jäsenemme eivät ole vielä aivan vakuuttuneita tehtävän laadusta ja päämäärästä. Monet ovat olleet tähän asti eri mieltä suojelusta. Tämän illan kokouksessa selvinnee paljon ja toivottavasti monet saavat vastauksia kysymättömiin kysymyksiinsä"
"He eivät siis luota Emmaan?" Denny luki Salandran rivien välistä ja tyttö nyökkäsi.
Emma käänsi katseensa autohaavemaailmaan juuttuneista veljeksistä. "Miksi he eivät luota minuun?"
"Kuten sanoin, kokouksessa selviää paljon. Tulet itsekin huomaamaan, että kaikki tontut eivät suhtaudu ihmisiin kovin lämpöisesti. Etenkään sellaisiin ihmisiin, jotka ovat luvatta astelleet Joulumaan kamaralla ja tietävät meidän salaisuuksiamme"
"Mutta enhän minä -", Emma aloitti vastalauseen, mutta ei tiennyt miten päättäisi sen. Eihän hän mitään pahaa ollut tarkoittanut, hän oli pyytämättään joutunut ikävään tilanteeseen. Yhtäkkiä illalla tiedossa oleva kokous muuttui ikäväksi hermostukseksi Emman vatsanpohjassa ja hän ei tuntenut pienintäkään halukkuutta osallistua tuohon tapaamiseen. Hän olisi kutsuttu kutsumaton vieras, mukavaa. Olettaen tietenkin, että hän ikinä selviäisi hengissä automatkasta Sedin ja Benin kanssa.
-
Hyvä että paritit Emman kuitenkin Sedille, etkä Benille! Koska kuten itsekin totesit, olis Benin ja Emman suhteesta tullut liian järkevä. Ben on ihana hahmo, mutta Sed ja Emma sopii toisilleen täydellisesti, kun ne on molemmat vähän sellasia hötkyilijöitä.
Aivan käsittämättömän ihana luku, taas kerran! Ja nää väliluvut on kivoja, kun ne rytmittää tätä tarinaa ja voi vähän vetää henkeä (ja awwitella kun Emma ja Sed on niin suloisia), ennen kuin hypätään uusi benji-hyppy. Mutta omasta kommentistasi päätellen pian seuraa lisää toimintaa! Hienoa!
Mutta mä alan itkemään jos roope-ällötys palaa kuvioihin D: (miten niin alan olla pakkomielteinen sen vihaamisessa...) Tosin siitä saatais maukas mauste tähän, jos tyhmyri-roope rupeaa leikkimään mustasukkaista ex-poikaystävää ja sitten Sed suuttuu ja sitten se hakkaa roopen. Käy mulle! Mutta älä pliiiiis rupea tunkemaan sitä typerää pojua Emman ja Sedin väliin!
Yllättäen Sed kumartui Emman puoleen. "Kesäisin tuo kenttä on kuin suunniteltu polttopallon joukkueturnauksia varten"
"Olisi parempi jos sinä et nyt ala suunnittelemaan yhtään mitään", Emma kehotti ja työnsi mustaan hansikkaaseen verhoidulla kädellään Sedin pään kauemmas itsestään. Poika nauroi heleästi ja soi Emmalle lämpimän katseen. Emmaa ärsytti. Miksi, oi miksi Sedin silmien piti olla niin kutkuttavan ruskeat?
Hih, Emma alkaa jo ihan tosissaan ihastua Sediin ^^ Ja Sed on hauska, kun se niin kovasti haluaa, että niiden puolitonttulapset alkaa harrastaa polttopalloa :D
"Hei Ben, kyllä me pärjäämme", Sed kannusti veljeään ja siirtyi virnistäen lähemmäs tätä. "Ajattele moottoriteitä, huimia ohituksia ja ennen kaikkea - ajattele liikenneympyröitä!"
Benin silmiin syttyi samanlainen pilke kuin Sedillä aiemmin. "Minä olen aina halunnut ajaa liikenneympyrässä!"
xDDD Mä en välttämättä halua tietää mitä tapahtuu kun pojat pääsee rattiin! Ne varmaan ajaa pari kolaria ja sitten jää pyörimään liikenneympyrään, kun se on niin hauskaa...
Toivottavasti pian lisää, nälkä kasvaa syödessä ja olen jo nyt erittäin ahne :D
Tom^^
-
Sulla on kirjoittamisen lahja! Aivan uskomattoman koukuttava, tapahtumarikas, monipuolinen, ihana ja humoristinen teksti.
Mä luin kaikki luvut putkeen ja viimeisen tunnin aikana olen nauranut kippurassa, nähnyt sieluni silmin veljesten puuhat, Sedin ja Emman katseet, aivan ihana pari bytheway.
Ehdottomasti odotan jatkoa, tää on kirkasvalolampun kaltainen piristys harmaaseen loppusyksyyn.
-
Genova, mulla ei sanat riitä kiittämään :) olen ihan häkeltynyt ja
pompin kiljuen riemusta kumarsin hillitysti, kun luin sun kommentin. Kiitos, piristit päivää!
Tom-honey, suuri kiitos taas ihanasta kilometrikommentista, kumarrus ja A.A.R-läpy! Toi sun antiroopeutes on aika kiehtovan tarttuvaa, mä oon vakavasti jo yöllisinä hulluuden tunteina harkinnut perustavani AnonyymienAntiRoopejen kerhon ::)
29. On hauskaa tontuilla
Norolantien Shell-huoltoasema oli vanha ja matala tasakattoinen rakennus. Sen rapattu tiilipinta oli jo ajan kuluttama ja suuriin ikkunoihin ripustetut kappaverhot henkivät 80-luvun retrotunnelmaa. Jopa tankkauspiste oli kuin museosta revitty: siinä oli kaksi ylisuurta bensapistoolia ja maksaminenkin piti hoitaa kassalla. Näin ollen huoltoaseman rapistuneeseen seinään kiinnitetty uutuuttaan hohtava Otto-automaatti pisti heti katsojan silmään.
Emma, Sed ja Ben löysivät auton nopeasti kömmittyään ulos automaatista. Turkoosi Opel Astra seisoi yhdessä huoltoaseman kuudesta parkkiruudusta, eikä siellä sen lisäksi ollut kuin ruosteinen vanha Nissan, jonka kyydissä vanha pöhöttynyt mies poltteli viimeistä sikariaan. Emma pohti hetken, mistä kummasta Salandra oli heille siihen hätään auton hankkinut, mutta päätti sitten keskittyä polttavampiin ongelmiin. Kuten esimerkiksi siihen, miten hän selviäisi hengissä kotiin asti ilman kolareita tai sivullisia henkilövahinkoja.
"Mahtavaa", Sed henkäisi tarkastellessaan autoa jokaisesta mahdollisesta kulmasta. Ben tökki sormellaan auton nastarenkaita ja hänen silmänsä vilkkuivat kuin lapsella karkkikaupassa.
Emma huokaisi niin aikuismaisesti kuin osasi. "Minä käyn hakemassa ne samperin avaimet niin pääsemme keilaamaan pahaa-aavistamattomien mummojen yli"
"Minä tulen mukaan", Sed sanoi riistäen katseensa autosta.
"Naistenvessaan vai?" Emma kohotti kulmiaan kysyvästi.
"Niin, tai siis, eihän sitä koskaan tiedä -"
"Ai mikä vaara naistenvessassa vaanii? Minua kyllä vahvasti epäilyttää, että Seita olisi majoittunut vanhan Shellin naistenvessaan"
"Mutta -"
"Sed, minä pärjään kyllä! Ja sitä paitsi, ties mitä ajatuksia sinun outoon pääkoppaasi voisi iskeä jos jumittuisimme kahdestaan huoltoaseman vessaan -"
"Hmm, kerro lisää", Sedin kasvoille ilmestyi mairea hymy.
Emma nykäisi Sedin pipon pojan silmille. "Enhän kerro. Minä jätän teidät nyt kolmistaan", hän sanoi viitaten tonttupoikiin ja heille varattuun autoon. Tyhmä Sed, Emma ajatteli itsekseen. Nyt hänen päähänsä oli jumiutunut mitä kummallisempia ajatuksia Sedistä ja naistenvessasta. Emma ravisteli oudot ajatukset pois punatukkaisesta päästään kävellessään sisään huoltoaseman ovesta.
Myyntitiskin takana kiikkerällä jakkaralla istui keski-ikäinen nainen lukien ajatuksiinsa vajonneena päivän lehteä. Huoneen perällä puolestaan pyöreän pöydän ääressä kökötti kolme luultavasti jo eläkeiän ylittänyttä miestä, jotka seurasivat lasittunein katsein katonrajaan asetetusta televisiosta äänetöntä jalkapalloa. Emma käveli tiskin ohi seuraten wc-tiloihin osoittavaa nuolta. Jakkaralla istuva myyjä ei kiinnittänyt tyttöön mitään huomiota, nyökytteli vain päätään radiosta kantautuvan Beatlesin tahtiin.
Avaimet löytyivät juuri sieltä, mistä Salandra oli neuvonutkin. Emman avatessa hieman vääntyneen käsipaperitelineen luukun kaksi identtistä autonavainta tippui suoraan hänen jalkoihinsa. Emma poimi avaimet ja pysähtyi katsomaan kuvajaistaan harmaasta peilistä ennen kuin marssi ulos vessasta.
Hän näytti omasta mielestään kammottavalta. Pelko, stressi ja jännitys olivat toden totta tehneet tehtävänsä ja jättäneet jälkensä mustiksi varjoiksi hänen silmiensä alle. Huulet olivat rohtuneet Joulumaan pakkasilmassa ja ihokin huusi kuivuuttaan. Emma haroi pitkän tukkansa latvoja, jotka jo päivän harjaamattomuuden jälkeen muistuttivat lähinnä lintujen pesänrakennusmateriaaleja. Onneksi hänellä oli pipo päässään, sillä hänen ennen niin tyylikäs sivuotsatukkansakin oli päättänyt ryhtyä leikkimään mäkihyppyriä ja sojotti ärsyttävästi pystyssä. Mitä ihmettä Sed oikein näki hänessä?
"Tässä", Emma heitti avaimet Sedille käveltyään ulos huoltoasemalta. Hän ei edes yllättynyt, kun Sed nappasi avaimet ilmasta näppärästi käteensä. Tietenkin poika oli saanut kopin.
"No niin", Sed heilutti avaimia nenänsä edessä. "Minä ajan"
"Hei!" Ben älähti. "Miksi sinä?"
"Koska a) minä olen edelleenkin isoveli täydellä määräysoikeudella ja b) minulla on tyttöystävä vaikutettavana"
"Mutta sinä unohdat nyt, että c) minä olen meistä se vastuullisempi ja d) minä jopa satuin tietämään ennen sinua, että autossa on ratti eikä ruori!"
"Ja sitten vielä e) Sed, sinulla ei ole tyttöystävää", Emma päätti huomauttaa.
"Ja f) ei vielä", Sed vinkkasi silmää ja hyppäsi Benin vastusteluista huolimatta auton etupenkille ratin taakse istumaan. Emma huokaisi, mutta siirtyi kuitenkin Sedin viereen pelkääjän paikalle.
"Hei, ihan totta! Takapenkillekö te minut hylkäätte?" Ben vastusteli istahtaessaan naama irveessä Emman taakse istumaan.
"Sovitaanko niin", Sed aloitti ja käännähti neuvottelevasti veljeensä päin. "Että sitten kun löydämme liikenneympyrän niin kaikki saavat kokeilla niin monta kierrosta kun ovat vuosia vanhoja?"
"Mikä ihmeen päiväkotitätien kompromissikone sinusta tuli?" Emmaa nauratti ja hän kiinnitti turvavyön tarkasti. "Ja minä voin kyllä luovuttaa omat kierrokseni teille"
"Olet enkeli", Sed hymyili tytölle ja Emma tunsi pienen perhosen vatsanpohjassaan. Ei hänelle voi käydä näin, ei ei ei.
"Käynnistä nyt vain se auto", Emma puuskahti muka kärttyisenä ja kääntyi nopeasti pois päin Sedistä, ettei poika huomaisi hänen poskiensa punaa.
"Kyllä, rouva Green"
"Kutsu minua vielä kerrankin rouva Greeniksi, niin minä kävelen kotiin!"
"Ehkäpä Emma on oikeassa", Ben ehdotti. "Vähemmän puhetta, enemmän tekoja"
"Tekoja?" Sed kohotti kulmiaan kysyvästi ja vinkkasi silmää Emman suuntaan.
Emma huokaisi. "Ei sellaisia tekoja, pässi, vaan vähemmän löpinää ja enemmän ajamista. Tuo viereissä autossa istuva ukkokin jo ihmettelee touhujamme"
Kaikki vilkaisivat oikeanpuoleisista ikkunoista ulos ja totta, vanha mies tuijotti heitä tiiviisti. Emmalla tuli hyvin epämiellyttävä olo ja hän suhtautui varauksella tuohon mieheen, vaikka tämä oli aivan selvästi ihan tavallinen taatelintallaaja, eikä lainkaan tonttu tai muukaan ylimaallinen olento. Jep, selkeästi ihminen, Emma pisti merkille, kun mies kaiveli tökerösti nenäänsä ja tutki hampaidensa koloja taustapeilin avulla.
"Ehkä meidän tosiaan olisi parempi lähteä ennen kuin tuon ukon itsenäinen ruumiintarkastus siirtyy yhtään alempiin ongelmakohtiin", Sed totesi katsellen kuinka mies tutki seuraavaksi kainaloitaan. "No niin, käynnistys", hän lisäsi kääntyen takaisin rattiin päin ja painoi voimakkaasti auton äänitorvea. Kaikki kolme (sekä viereisessä autossa itseään tutkiva mies) säpsähtivät rajusti ja hetken mielijohteesta Emma läpsäisi Sediä olkapäähän.
"Mitä ihmettä sinä oikein touhuat?" Emma pajatti. "Yritätkö saada meille oikein yleisön paikalle?"
"Hei, älä viitsi suuttua", Sed puolustautui kädet ilmassa. "Minähän vain teen työtä käskettyä"
"Sed, minä en ole aivan varma, mutta uskoisin silti vahvasti, että tuo oli tööttitorvi", Ben neuvoi takapenkiltä.
"Se ei siis olekaan käynnistysnappula?" Sed ihmetteli.
"Ei, kun minun mielestäni tämä vehje käynnistyy pumppaamalla tuota keskellä olevaa sauvaa ylös ja alas", Ben ehdotti mietteliäänä ja Sed ryhtyi tuumasta toimeen. Emma ei tiennyt olisiko hänen pitänyt itkeä vai nauraa, kun Sed nosteli käsijarrua raivokkaasti ylös ja alas ja maanitteli samalla vanhaa autoa käynnistymään.
"Ei toimi", Sed totesi hetken päästä. Emma hekotteli itsekseen ja piilotti kasvonsa käsiinsä, etteivät pojat huomaisi hänen nauravan heille. Emman nauru muuttui kuitenkin hysteerisen huomattavaksi siinä vaiheessa, kun Sed yritti puhua ajo-ohjeita tuuletuslaitteelle Benin ojentautuessa takapenkiltä hakkaamaan vaihdekeppiä.
"Mikäs nyt noin hauskaa on?" Sed tivasi Emmalta, joka ei saanut sanaakaan sujautettua naurunsa sekaan.
"Sinun tyttöystäväsi taitaa nauraa meille", huomautti Ben, joka oli lopulta luovuttanut toivottomat yrityksensä vaihdekepin kanssa ja nojasi taas takapenkin selkänojaan.
"En-minä -olehhehheee -", Emmaa kikatutti ja hän tunsi vedenkin jo valuvan silmistään. "Anteeksi", hän ryki naurunsa seasta ja pyyhki kosteita silmäkulmiaan.
"Onkos arvon rouvaneiti ihmislapsellamme kokemusta autoista, kenties?" Sed uteli liioitellun kohteliaasti.
"Ei paljoa", Emma vastasi edelleen pienesti hymähdellen. "Mutta kyllä minä sen verran tiedän, ettei auto käynnisty käsijarrua pahoinpitelemällä"
"Voisitkohan jakaa tätä sinun huimaa autotuntemustasi meidänkin kanssamme? En tiedä oletko huomannut, mutta meidän pitäisi päästä liikkeelle", Ben puheli sarkastisesti takapenkiltä. Emma vilkaisi nopeasti Beniä, joka näytti siltä kuin olisi hiukan nolostunut autotietämättömyydestään. Sed puolestaan vain tuijotti Emmaa odottavana.
"Sinä työnnät avaimen tuonne reikään, virtalukkoon -"
"Hehheh"
"Hiljaa, Sed", Emma komensi kaksimielisesti hymyilevää poikaa ja ryhtyi opastamaan tätä auton käynnistämisessä ja liikkeelle saamisessa. Hän ei ollut itse koskaan ajanut autoa (eikä suostuisi ajamaan kuin vasta autokoulussa), mutta hänen isänsä oli aikoinaan opettanut hänelle ja Emilille muutaman hyödyllisen vinkin.
Automatka sujui yllättävän hyvin lukuunottamatta sitä, että muutaman kerran he oikaisivat kävelytien kautta tai ajoivat väärään suuntaan yksisuuntaista katua. Kaikki meni kohtalaisen hienosti siihen asti, kunnes pojat saivat horisonttiinsa ensimmäisen liikenneympyrän. Riemunkiljahdusten saattelemana pojat ajoivat vuorotellen kummatkin ensin yhtä nopeasti kuin halvaantuneet etanat liikenneympyrän läpi, mutta jo viidenellätoista kierroksella he uskaltautuivat huimiin virtahepovauhteihin. Emma lopulta huusi pojille posket punoittaen, jolloin Sed heitti ensimmäisenä pyyhkeen kehään ja ajoit ulos liikenneympyrästä kasvoillaan pahoillaan olevan koiranpennun ilme.
*
Sed pysäytti auton vielä vauhdissa ja auto sammui pienesti hypähtäen. He olivat saapuneet Emman kotikadulle muutaman talon päähän tytön kodista ja tarkkailivat ympäristöä hiljaisina. Ketään ei näkynyt missään, jos ei laskettu vanhaa naista, joka ulkoilutti pulskaa spanieliaan. Emma valaisi poikia kertomalla Ylisen mummon olevan vain heidän vaaraton naapurinsa. Yhdessä he totesivat reitin olevan selvä.
Sed tarkkaili Emmaa, kun tyttö veti syvään henkeä kotiovellaan ennen kuin astui sisään vanhempiensa kuulusteltavaksi. Kello oli jo ylittänyt armottomasti puoli viiden ja Emman olisi menestyksekkäästi selitettävä, miksi hän lähti muka ystävälleen yöksi käymättä edes sen kummemmin kotona ja miksi hän kaiken lisäksi saapui seuraavana päivänä vielä myöhässä kotiin vieraat vaatteet päällään ilman koulureppua.
Sed ei olisi halunnut olla Emman saapppaissa, mutta silti hän tunsi harmia siitä, että joutui lähettämään Emman yksinään piinapenkkiin. He olivat sopineet, että Sed ja Ben sujahtaisivat takapihan sivuovesta sisälle taloon ja Emman huoneeseen sillä välin, kun tyttö kiinnittäisi perheensä huomion itseensä. Miten Emma aikoi sen tehdä, siitä Sedillä ei ollut pienintä aavistustakaan. Emma on fiksu, Sed lohdutti itseään, hän kyllä keksii jotain.
Sed ja Ben hiippailivat Vesteristen takapihalle. Marraskuu oli jo kohmettanut kaikki kauniit istutukset sekä kukkapenkit ja pihakalusteistakin oli jäljellä vain painaumat kovankylmässä nurmikossa. Sed asteli äänettömästi pihalaatoituksella ja kurkkasi varovasti sisään olohuoneen ikkunasta. Ketään ei näkynyt.
"Kai hän antaa jonkin merkin meille, kun reitti on selvä?" Sed pohti kuiskaten ääneen, kun Ben hipsi kurkistamaan hänen selkänsä takaa.
"Älä minulta kysy, sinähän hänen kanssaan kommunikoit"
"Ei Emman kanssa kommunikoida", Sed korjasi vitsaillen. "Emman kanssa naljaillaan, riidellään ja tapellaan"
"Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan", neuvoi Ben fiksusti pitäen kuitenkin koko ajan visusti katseensa olohuoneen ikkunassa. Sedin käsi oli kiertynyt oven kahvan ympärille valmiina toimimaan.
"Mitähän tuo oli taas tarkoittavinaan?" Sed kuiskutti ja kokeili varovasti ovea. Se oli auki, kuten Emma oli sanonutkin sen olevan.
"Siinä sinulle pohdittavaa", tokaisi Ben. "Hei, tuo saattaisi olla merkki!"
"Jos tuo ei ole merkki, niin minä olen lapio", Sed ähkäisi. Emma oli ilmestynyt vihreässä hupparissaan takki ja hattu kainalossa olohuoneen ikkunaan ja viittoi poikia hullun lailla tulemaan sisälle. Sed ja Ben tottelivat empimättä ja astuivat sisään lämpöiseen taloon. Sisällä tuoksui vastatehty ruoka ja jostain kantautui kahvinkeittimen porinaa.
"He ovat keittiössä koko porukka", Emma kuiskasi kiivaasti veljeksille ja johdatti heidät tummaksi sisustetun olohuoneen läpi yläkertaan johtavalle portaikolle. "Menkää äkkiä", tyttö lisäsi vielä ja tuuppasi Sediä hennosti selkään.
Pojat tottelivat sanomatta sanaakaan ja hyppivät portaat ketterästi kaksi kerrallaan ylös Sed ensimmäisenä. Nopeasti kuin varjot he pujahtivat Emman huoneeseen ja sulkivat oven perässään.
Sed huomasi heti, että Emman huoneessa oli käyty. Hänen harjaantunut silmänsä havaitsi pieniä mustanpuhuvia palojälkiä siellä täällä seinissä sekä tavaroissa ja ilmassa leijaili miltei huomaamaton savunkatku. Merkit saattoivat olla peräisin Virvatulesta, joka oli pakottanut heidät edellisenä päivänä pakomatkalle, mutta Sed arveli että huoneessa oli käyty sen jälkeenkin.
"Virvatulia", Ben totesi koskettaessaan tuolin selkänojan mustunutta kohtaa.
"Jep", Sed myötäili vakavana ja nyökkäsi pienesti tutkiessaan Emman huonetta tarkemmin. "Täällä on käyty meidän lähtömme jälkeen"
"Tiedätkö mitä minä aina hetkittäin mietin?" Ben kysyi veljeltään välttäen tämän katsetta. Pojat pyörivät huoneessa tutkien Virvatulten palojälkiä, kunnes istuivat lopulta alas Sed Emman sängylle ja Ben hiukan natisevalle toimistotuolille.
"No?" Sed halusi tietää ja nappasi pipon pois päästään sukien ruskeaa tukkaansa.
"Että yritämmekö me mahdottomuuksia", Ben vastasi hiukan vaikeana vetäen myös oman lakkinsa pois sotkuisen tukkansa päältä. "Onnistummeko me yhdessä niiden ihme Aarnien kanssa suojelemaan Emmaa vai -"
"Ei mitään vai-sanaa, kiitos", Sed keskeytti samantien. "Tuota lausetta sinä et lopeta, minä en halua kuulla mitään muuta vaihtoehtoa kuin se, että mehän onnistumme tässä"
"Mutta mihin tämä päättyy? Suojelemmeko me Emmaa loputtomiin vai kyllästyykö Seita jossain vaiheessa?"
"Älä minulta kysy", Sed kohautti olkiaan. Hän ainakin oli valmis suojelemaan Emmaa vaikka seuraavat 537 vuotta, jos se siitä oli kiinni.
"Jopas sinä olet tylyllä päällä tänään", Ben huomautti ja nojasi rennosti taaksepäin tuolissaan.
"Ei voi mitään, herkkä aihe"
Samassa Emma tupsahti huoneeseen sulkien oven visusti perässään. Tyttö nojautui ovea vasten ja puhalteli ilmaa helpottuneena.
"Noin, minä olen nyt virallisesti arestissa seuraavat kaksi viikkoa", Emma naurahti ja siirtyi Sedin viereen sängylle istumaan. Sedistä olisi tuntunut hyvin luonnolliselta kiertää kätensä tytön harteiden ympärille, mutta oman turvallisuutensa vuoksi hän ymmärsi olla tekemättä sitä.
"Arestissa? Oletko sinä viisivuotias?" Ben ihmetteli hymyillen ja oikaisi itsensä siten, että saattoi paremmin jutella toisten kanssa.
"Mitä sinä selitit heille?" Sed halusi tietää ja kääntyi kohtaamaan Emman vihreiden silmien katseen. "Olivatko he vihaisia?"
"Olivat. Tai itse asiassa äiti oikeastaan oli vihainen, isä on aina ollut vähän rennompi osapuoli", Emma kertoi. "Sanoin vain, että minulla oli eilen Laren kanssa eräs poikaongelma ja käskin hyvin teinimäisesti heidän olla kyselemättä siitä sen enempiä"
"Teinimäisesti?" Ben toisti ihmeissään. "Miten ollaan teinimäisiä?"
"Seistään kädet lanteilla ruma ilme kasvoilla ja käytetään hyvin valittuja kirosanoja adjektiiveina, verbeinä sekä substantiiveinä"
"Kuulostaa ihan Beniltä, kun hän kerran vahingossa joi muutaman glögituopillisen viinimarjamehun sijaan", Sed paljasti hymyillen leveästi saaden Emmankin tirskahtamaan.
"Äh, ole hiljaa, senkin juorukello", Ben käski veljeään ja irvisti tälle rumasti.
"Teini", Sed totesi irvistäen takaisin.
"Hiljaa, piparipää"
"Ole itse, punajuurimuuli"
"Punajuurimuuli?"
"Punajuurimuuli"
"Te olette aivan -"
"Emma! Lare tuli!" kantautui yhtäkkiä alakerrasta Emman äidin ääni saaden tytön aivan häkeltymään.
"Voi ei", Emma henkäisi ja pomppasi ylös sängyltä. "Mitä me teemme? Mitä minä hänelle selitän? Missä minä muka olin, että hänen piti valehdella puolestani? Ja mihin ihmeeseen minä teidät piilotan?"
"Mehän voisimme -"
"Tuota noin -"
"Tai siis -"
"Nyt ylös ja äkkiä", Emma käskytti poikia, jotka parhaillaan pähkäilivät vastauksia hänen kysymystulvaansa. Rappusista kuului pientä kolinaa: Lare oli jo tulossa ylös. Sed ja Ben ponkaisivat seisomaan ja sen enempiä miettimättä Emma tunki heidät hyvin ahtaaseen vaatekomeroonsa.
"Auh", Sed murahti, kun Benin kyynärpää painui inhottavasti hänen kylkeään vasten pienessä pimeässä komerossa. "Tee vähän tilaa"
"Tyhjästä on paha nyhjäistä", Ben totesi ja ähelsi itsekin etsien hyvää asentoa. Sed kiemurteli epämukavasti, kun hänen selkänsä kolahteli puisiin vaatehyllyköihin. Emma jätti komeron oven raolleen niin, että pieni lohduton valonkaistale kiemurteli sisään veljesten tummille vaatteille.
"Emma", Sed kuiskasi komerosta. "Täällä ei ole kovin mukavaa"
"Shh!" Emma sihisi oven takaa ja samassa Sed kuuli, kuinka huoneen ovi avautui.
"Hyvä kun tulit, minun pitikin juuri soittaa -", Emma aloitti mutta vaikeni yhtäkkiä aivan kuin yllättyneenä. Sediä ärsytti, ettei hän nähnyt huoneen tapahtumia. Hän tyytyi vain kuuntelemaan tarkasti suipoilla korvillaan sekä hengittämään pienessä tilassa leijailevaa hyvin tuttua liljan tuoksua.
"Minä olin huolesta soikeana!" parahti toisen tytön ääni. Ääni oli hiukan kimeämpi ja terävämpi kuin Emman kauniisti soljuva puhetapa ja Sed päätteli muistellen, että puhuja oli sama vaaleatukkainen tyttö, jonka seurassa Emma oli istunut edellisenä päivänä koulunsa pihalla.
"Anteeksi, minä selitän kyllä kaiken", Emma vannoi hiljaisesti. "Mutta mitä sinä täällä teet?" hän jatkoi painottaen sinä-sanaa ja Sedin uteliaisuus kasvoi. Oliko huoneessa joku muukin tyttöjen lisäksi?
Silloin puhui eri ääni, matala pojan ääni. "Minäkin olin huolissani, kun Lare kertoi oudosta katoamisestasi. Käyttäydyitkin niin kummallisesti eilen siellä koulun pihalla"
Sed olisi voinut murista ääneen. Ja niin hän huomaamattaan taisikin tehdä, sillä Ben tökkäsi häntä kipeästi kylkeen ja mulkaisi merkitsevästi. Sed kohautti äänettömästi kysyen olkapäitään, jolloin Ben vain vastasi laittamalla sormen suunsa eteen hiljaisuuden merkiksi.
"Me emme ole enää yhdessä Roope", Emman ääni ja sanat havahduttivat taas Sedin täyteen valppauteen. Hän oli kuullut Roopen nimen Emman suusta ennenkin. "Sinun ei tarvitse huolestua minun katoamisistani"
"Enköhän minä ole esittänyt jo oman kantani meidän yhdessäoloomme liittyen", pojan ääni vastasi ärsyttävän imelästi ja vihjaillen. "Minä en halunnut erota"
"Te voitte jutella kohta lisää siitä", tytön, Laren, ääni vastasi. "Minä jätän teidät rauhaan, kunhan olen saanut Emmalta ensin muutaman hyvin tähteellisen vastauksen pariin ajankohtaiseen kysymykseen"
"Ei sinun tarvitse, Lare", Emman ääni kuulosti Sedin korviin anovalta, aivan kuin tyttö olisi pyytänyt, ettei hänen ystävänsä jättäisi häntä kahdestaan tuon toopeidioottiääliöRoopen kanssa. Tai sitten Sed vain kuvitteli avunpyynnön Emman sanojen väliin.
"Kyllä tarvitsee", Roope intti ja Sed näki punaista. "Emma, minulla on ollut ikävä sinua ja minä haluan olla sinun kanssasi"
"Minä-", Emma aloitti, mutta ei päässyt pidemmälle puheessaan, sillä silloin Sedin itsehillintä petti täysin ja hän ahtautui ryminällä ulos komerosta jättäen hurjasti huitovan Benin yksinään seisomaan oven taa.
Sed tupsahti keskelle huonetta, missä Emma istui sänkynsä laidalla vaaleatukkaisen tytön vieressä. Niin ikään vaaleatukkainen poika istui ärsyttävine hymykuoppineen tuolissa, jossa Ben vasta hetki sitten oli retkottanut. Emman kasvoilla oli kauhistunut ilme, joka peitti alleen alkavan suuttumuksen. Tytön ja pojan, Laren ja Roopen ilmeet olivat kysymysmerkkejä täynnä ja jopa Laren suu oli unohtunut auki.
"Tuota", Sed aloitti. "Päivää"
"Kuka sinä olet?" Roopen silmät siristyivät laskelmoiden.
Emma raapi päätään. "Hän on tuota, tuota -"
"Emman poikaystävä", Sed heläytti toiveikkaasti ja loi Emmaan katseen, jolla käski tytön leikkiä mukana.
"Enhän ole! Tai siis ethän ole. Tai siis", Emma änkytti. "Tai siis tavallaan juu"
"Miten se nyt on?" Roope tivasi. "Onko vai eikö? Ja mitä hittoa hän sinun komerossasi teki?"
"Se on, öh, melko pitkä tarina ja tuota noin, juu -", Emma haki oikeita sanoja.
"Hänenkö kanssaan sinä olit eilen?" Lare kysyi osoittaen Sediä, joka yritti hymyillä valloittavasti. "Eikös hän ollut toinen niistä oudoista tyypeistä, joiden perään sinä ryntäsit kun he olivat seuranneet sinua?"
"Hei! Jos sinä aiot sanoa minua oudoksi, niin katso edes ensin tuota rohjaketta, jonka sinä raahasit mukanasi", Sed puhahti Larelle ja osoitti Roopea katsomatta tätä.
"Älä kuule ala minulle", Roope uhkaili nousten seisomaan ja astuen muutaman askeleen lähemmäs Sediä, jonka kädet puristuivat nyrkkiin. Sed kuuli komerosta pienen kolahduksen ja ähkäisyn, kun Ben luultavasti liikahti myös varuillaan. Huoneen tunnelmaa olisi voinut pilkkoa tylpällä voiveitselläkin.
"Seis! Paikka! Hiljaa molemmat!" Emma suutahti ja ryntäsi poikien väliin. "Minä en halua mitään kukkotappeluita. Roope, paikka! Sed, paikka"
Sed perääntyi vastentahtoisesti ja istahti sängyn reunalle. "Hyypiö", hän kuiskasi itsekseen niin hiljaa, ettei Roope kuullut, mutta Emman katseesta Sed huomasi, että tyttö oli kuullut.
Emma seisoi keskellä huonettaan ja huokaisi turhautuneesti. "Mitä sinä Lare kysyitkään?"
"Öö hetkinen", Lare pohti silmäillen vuorotellen Sediä ja Roopea, jotka puolestaan mulkoilivat toisiaan kuin reviiristä taistelevat urosleijonat.
"Hän halusi tietää, olitko sinä eilen minun seurassani, kun katosit mukamas niin oudosti", Sed selitti Emmalle kääntämättä katsettaan Roopesta, joka ilmeisesti oli päättänyt haastaa hänet tuijotuskisaan.
"Niin juu, se kysymys", Emma naurahti heikon teennäisesti.
"No olitko sinä?" Roope äännähti vihaisesti.
"Älä viitsi kiukutella, Roope", Emma ärsyyntyi. "Minä voin olla missä haluan, milloin haluan ja kenen kanssa haluan. Ja kyllä, eilen olin Sedin kanssa"
"Ja voi että meillä olikin mukavaa", Sed päätti lisätä ilkeästi hymyillen.
"Sinä", Emma kääntyi Sediin päin suuret silmät vaarallisesti välkähtäen. "Hiljaa"
"Onko hän sinun -", Roope avasi suunsa, jolloin Emma käänsi päänsä hiukset heilahtaen tämän suuntaan. "Tai siis, oletteko te yhdessä?"
"Saat kutsun häihin, jos käyttäydyt nätisti", Sed virnuili vitsaillen sängyn laidalta.
"Sed, ole nyt kerrankin hiljaa!"
"Kyllä, muru"
"Ainakin he tappelevat kuin vanha aviopari", Lare pisti väliin, jolloin Roope mulkaisi häntä vihaisesti. "Anteeksi, Roope", tyttö pyysi lopuksi hymyillen pahoillaan.
Emma nielaisi kuuluvasti. "Kyllä", hän henkäisi hiljaa kuin alistuen kohtaloonsa.
"Mitä kyllä?" Roope kuulusteli kädet puuskassa harmaan hupparinsa päällä.
"Minä olen Sedin kanssa", Emma sanoi hyvin hiljaa punniten joka ikisen sanansa tarkkaan. "Sed on minun poikaystäväni"
"Ihana kuulla sinun sanovan se ääneen", Sed hymyili aidosti ja liikahti nopeasti sängyltä Emman luo napaten tämän hellään halaukseen. Emma haukkoi henkeään yllättyneenä, mutta Sed ei tohtinut päästää irti, ei ihan vielä. Hän halusi vielä hetken tuntea Emman lähellään ja leijailla jossain toisessa ulottuvuudessa keskellä liljantuoksuista vaniljaunta. Ja jos Sed ei aivan väärin kuvitellut, tunsi hän myös Emman painautuvan hetkeksi tiukemmin syleilyyn.
"Sed", Emma kuiskasi pojan olkapäätä vasten. "Meillä on vieraita"
"Itse asiassa vieras", korjasi Laren ääni heidän takaansa ja ennen kuin Sed ehti varautua oli Emma jo astunut kauemmas hänestä. "Roope lähti", Lare lisäsi.
"Miksi?" Emma ihmetteli ja Sed olisi voinut tanssia polkkaa päällään kuullessaan tytön äänessä selvän helpotuksen sävyn.
"Teidän herkkä hetkenne taisi olla liikaa hänelle", Lare hymähti. Sed pisti korvan taakse, että muistaisi lisätä päälläseisontapolkka-esitykseensä myös haitarin soiton ilkosillaan, sillä ilmeisesti hänen ja Emman halaushetkessä oli kuin olikin ollut jotain tunteellista ja aitoa.
"Tuota, Lare -", Emma aloitti epäröiden.
"Juu juu, älä huoli", Lare virnisteli. "Minä jätän teidät kyyhkyläiset rauhaan. Mutta Emma -"
"Niin?"
"Huomenna. Koulussa. Ei tekosyitä"
"Sopii", Emma hymyili ystävälleen, kun tämä sipsutti ulos huoneesta vilkaisten vielä kerran Sediä hiukan epäluuloisesti.
"Mitä tapahtuu huomenna koulussa ilman tekosyitä?" Sediä jäi kiinnostamaan.
"Minun on selitettävä hänelle juurta jaksain kaikki kaikesta", Emma vastasi hieman väsyneesti. "Mutta sinä!" Emma hätkähti yhtäkkiä selvästi vihaisena Sedin suuntaan ja tökki tätä keskelle rintakehää etusormellaan.
"Mutta minä mitä?" Sed yllättyi Emman reaktiota ja nosti kätensä ilmaan antautumisen merkiksi.
Ben astui ulos komerosta venytellen raajojaan. "Johan tempun teit, veli rakas"
"Teidän piti pysyä piilossa!" Emma sähisi kiukkuisesti kuin kujakatti.
"Hei, älä puhu monikossa", Ben huomautti ja hakeutui rennosti tutulle paikalleen istumaan. "Minä tottelin ihan kiltisti"
"Taas se alkaa, aina sama virsi", Sed synkisteli veljelleen. "Äiti, en se minä ollut. Äiti, se oli Sed. Äiti minä yritin kyllä sanoa Sedille, mutta hän silti teki opettajan lumiukolle toisen nenän jalkoväliin"
"Mutta niinhän sinä itsekin aiemmin sanoit: sinä olet isoveli täydellä määräysvallalla. Minä olen vain seurannut sinun turmiollista tietäsi. Voi minua viatonta raukkaa", Ben hymyili viekkaasti.
Emma tuhisi edelleen vihaisena. "Minä luulin, että te ette saa missään nimessä näyttäytyä ihmisille"
"Emmehän me saisikaan, mutta tämä Romeo tässä on näköjään poikkeus", virkkoi Ben jo hieman vakavampana.
"Pakko mikä pakko", Sed kohautti olkapäitään. Mikseivät he ymmärtäneet, että hän oli vain halunnut pelastaa Emman kiperästä tilanteesta. Kuolaava-ällö-Roopehan oli suorastaan yrittänyt väkisin ängetä tytön syliin, kantaa alttarille ja hankkia kasan pöyheitä koiranpentuja tämän kanssa. Ärsyttävä tapaus, Sed tuumi itsekseen.
"Pakko ja pakko. Mitään ei ole pakko", Emma intti jääräpäisesti vastaan.
"Paitsi osallistua Aarnien kokoukseen tänään illalla", Ben muistutti.
Emma ja Sed huokaisivat syvään ja haroivat hiuksiaan täsmälleen samaan aikaan.
"Tiedätkös", Sed hymyili Emmalle. "Joissakin kulttuureissa olisimme nyt virallisesti kihloissa"
"Sinä olet mahdoton", Emma tuhahti ja vilkaisi Sediä pikasesti.
Sedin sydän loimusi, kun hän huomasi pienen kultaisen hymyn Emman sanojen takana ja tarkoin kätketyn pilkkeen malakiitinvihreissä silmissä.
-
Oi, ja täällä taas on suu niin leveässä virneessä, että leukapieliin koskee. Kivasti etenee sun tekstisi, siinä on lennokas tenho.
Sed on kiemurrellut mun sydämeeni ihan täysillä ja Ben on myöskin suloinen. Jotenkin miellän Benin kokoajan vanhemmaksi kuin Sed, ehkä juuri pojan järkevyyden takia.
"Ei voi mitään, herkkä aihe"
Oi, sulkku Sed.
leijailla jossain toisessa ulottuvuudessa keskellä liljantuoksuista vaniljaunta.
Ihana mielikuva.
Ja toivon, että Roope älysi nyt häipyä pelistä lopullisesti pois :D
-
Oooii!
Sori ku en oo pitkään aikaan kommentoinu mutta aina on ollu kiire jonnekkii :)
Taas oli ihana luku ja hyvä että se Roope häippäs, tosin en sanois etten ite tekis samaa jos oisin tuossa tilanteessa.
Tuo oli ihan mahtava kohta missä pojat pohti miten auto toimii, repes aika lailla! Se autohan tosissaan käynnistetään torvesta ja käsijarrun pumppauksella XD
Söpöstelyy oli paljon se se oli kivaa, vaikka tuo hellä halaus meni vähän liian pitkälle ja imeläks...
Ja sit vielä:
Sedin sydän loimusi, kun hän huomasi pienen kultaisen hymyn Emman sanojen takana ja tarkoin kätketyn pilkkeen malakiitinvihreissä silmissä.
Tuo oli tosi söpö lopetus <3
-
Voi Pinskimuruseni!
Mä en jaksa nyt kirjoittaa hehtaarikommenttia, koska mä olin jo kirjoittanut yhden pitkän, tunteikkaan selityksen siitä, miksi tämä oli niin ihana luku (seliseli) joten joudut (tai saat) tyytyä vähän lyhyemmän kaavan kommenttiin :D
Oi ihanaa, tämä oli taas mukavan monipuolinen luku ja tykkään edelleen sun tyylistä, kun sä kykenet kirjoittamaan samaan lukuun paljon asiaa sievässä paketissa niin, että sinne just mahtuu kaikki poikien liikenneympyräsekoilut, itseään tutkiskelevat miehet ja mustasukkaiset (ja nolot ja harvinaisen ääliömäiset) ex-poikaystävät vallan mainiosti (vaikka mun mielestä roope ei varsinaisesti mahdu mihinkään (koska se on tyhmä) mutta Emman ja Sedin lähentäjänä se saa olla).
Haha, tästä pääsenkin päivän aiheeseen, eli roope-olen-ääliö-mutten-älyä-sitä -nimiseen typerykseen. Mä inhoan, inhoan inhoan sitä edelleen ja voit lähettää sen vaikka kanuunalla avaruuteen (mieluiten niin että se kuolee hitaasti ja tuskallisesti) tai sitten voit vaikka parittaa sen Emman pihapiirin havupuille. Tai Seitalle. Koska se on niin käsittämättömän typerä ja ärsyttävä hahmo.
Söpöstelyy oli paljon se se oli kivaa, vaikka tuo hellä halaus meni vähän liian pitkälle ja imeläks...
I disagree! Mä olen odottanut Emman ja Sedin halausta (tai jotain muuta läheisempää kontaktia) kuin kuuta nousevaa ja hihitin kuin mikäkin urpo kun luin sen halikohdan. Jos Emma&Sed olis tavannut esim. koulussa, niin en mäkään välttämättä katsois niiden lyhyen tuttavuuden jälkeistä kaulailua hyvällä, mutta kun ne on jo aika paljon kokeneet yhdessä ja mä toivon sydämeni pohjasta luulisin, että on kyse jostain tonttujen ikuisesta rakkaudesta...
"Hei!" Ben älähti. "Miksi sinä?"
"Koska a) minä olen edelleenkin isoveli täydellä määräysoikeudella ja b) minulla on tyttöystävä vaikutettavana"
"Mutta sinä unohdat nyt, että c) minä olen meistä se vastuullisempi ja d) minä jopa satuin tietämään ennen sinua, että autossa on ratti eikä ruori!"
"Ja sitten vielä e) Sed, sinulla ei ole tyttöystävää", Emma päätti huomauttaa.
"Ja f) ei vielä", Sed vinkkasi silmää ja hyppäsi Benin vastusteluista huolimatta auton etupenkille ratin taakse istumaan. Emma huokaisi, mutta siirtyi kuitenkin Sedin viereen pelkääjän paikalle.
Tästä mä erityisesti tykkään sun kirjoitustyylissä. Sulla on joku superlahja kirjoittaa ihan älyttömän hyvin, hauskasti ja aidosti tällaisia keskusteluja (ja kuvailuja ja hahmoja jaja). Tällekin naureskelin pidemmän tovin ja luin useampaan otteeseen. Koska tosi monethan käyttää tota "koska a)blääblää ja b)bubleliblööblöö" :tä, niin oli hauskaa löytää noinkin ns. normaali piirre :D
Automatka sujui yllättävän hyvin lukuunottamatta sitä, että muutaman kerran he oikaisivat kävelytien kautta tai ajoivat väärään suuntaan yksisuuntaista katua. Kaikki meni kohtalaisen hienosti siihen asti, kunnes pojat saivat horisonttiinsa ensimmäisen liikenneympyrän. Riemunkiljahdusten saattelemana pojat ajoivat vuorotellen kummatkin ensin yhtä nopeasti kuin halvaantuneet etanat liikenneympyrän läpi, mutta jo viidenellätoista kierroksella he uskaltautuivat huimiin virtahepovauhteihin. Emma lopulta huusi pojille posket punoittaen, jolloin Sed heitti ensimmäisenä pyyhkeen kehään ja ajoit ulos liikenneympyrästä kasvoillaan pahoillaan olevan koiranpennun ilme.
xDDDD Mä voin niin kuvitella tän tilanteen :D Ois varmaan vähän kiinnittänyt ohikulkevien huomiota varsinkin kun ne oli liikkeellä siinä 16-17 milloin kaikkialla on töistä tulevia ihmisiä :DD
"Kyllä tarvitsee", Roope intti ja Sed näki punaista. "Emma, minulla on ollut ikävä sinua ja minä haluan olla sinun kanssasi"
"Minä-", Emma aloitti, mutta ei päässyt pidemmälle puheessaan, sillä silloin Sedin itsehillintä petti täysin ja hän ahtautui ryminällä ulos komerosta jättäen hurjasti huitovan Benin yksinään seisomaan oven taa.
Tässä vaiheessa ajattelin vain yhtä asiaa: Sed, ole hyvä ja TAPA ROOPE!
"Ihana kuulla sinun sanovan se ääneen", Sed hymyili aidosti ja liikahti nopeasti sängyltä Emman luo napaten tämän hellään halaukseen. Emma haukkoi henkeään yllättyneenä, mutta Sed ei tohtinut päästää irti, ei ihan vielä. Hän halusi vielä hetken tuntea Emman lähellään ja leijailla jossain toisessa ulottuvuudessa keskellä liljantuoksuista vaniljaunta. Ja jos Sed ei aivan väärin kuvitellut, tunsi hän myös Emman painautuvan hetkeksi tiukemmin syleilyyn.
Oooi <33 Tässä vaiheessa mä sulin lattialle vaaleanpunaiseksi lammikoksi ja awwittelin (ts. örisin epämääräisesti), muistutin varmaan pitkälti koomasta herännyttä laamaa tai jotain muuta yhtä hohdokasta. Mutta oikeasti, tää oli ihan käsittämättömän ihana kohta ja jotenkin vaan... aww :3
"Pakko mikä pakko", Sed kohautti olkapäitään. Mikseivät he ymmärtäneet, että hän oli vain halunnut pelastaa Emman kiperästä tilanteesta. Kuolaava-ällö-Roopehan oli suorastaan yrittänyt väkisin ängetä tytön syliin, kantaa alttarille ja hankkia kasan pöyheitä koiranpentuja tämän kanssa. Ärsyttävä tapaus, Sed tuumi itsekseen.
Tosta Sedin "kuolaava-ällö-roope" -kohdasta tuli vaan mieleen, että onkohan pojat jotain sukua mulle... Ainakin toi Sedin tarve panetella roope-typerystä on hyvin samantyyppistä kuin mullakin :D
Kaiken kaikkiaan suloinen ja ihana luku! Innostuin vähän liikaa ton "lisää lainaus"-napin kanssa, mutta toivottavasti ei haittaa :D Odotan innolla jatkoa ja toivottavasti saan taas lukea tällaista ihanaa fluffya, eikä roope-kuvotus enää palaa kuvioihin... Paitsi Sed (tai Ben. Tai Emma. Tai Seita, tai oikestaan kuka vaan, vaikka kissanpentu) saa hakata roopen. Joo, kuulostaa hyvältä.
Tom^^
/eh... mä taisin tosiaan innostua tosta lainailemisesta :DDD
-
Tommuru, sun kilometrikommentit voittaa kohta mun lukujen pituudet :D aivan mahtavaa kiitoskiitoskiitos :) ja mähän sanoin että sun roopeinhos on tarttuvaa, kato nyt ku tartutit sen jo Sedillekin :D
Welmasein, ihanaa kun tulit taas pitkästä aikaa kommentoimaan, oon nimittäin sellanen kommenttiholisti ettei mitään rajaa :) mä itse asiassa mietin ja pohdin sekä pähkäilin sitä halauskohtaa, että laitanko sitä ollenkaan, mutta piti se Roopenpoope jotenkin saada lähtemään matkoihinsa :)
Genova, kiitostackthanks ja niin pois päin :) juu Sedissä on aika harvoin huomattavissa isovelimäisiä piirteitä, mutta kyllä ne siellä jossain on vaikkakin aika hyvin piilossa! Ja eihän se Roopenrohjake varmaan mitään tajunnut, tuppaa olemaan vähän hitaalla käyvää sorttia :D
30. Tip tap, tip tap
Ilta hämärtyi kohti pimeyttä ja toivotettuaan hyvät yöt vanhemmilleen Emma säntäsi takaisin huoneeseensa tonttuveljesten luo ja ryhtyi lavastamaan omaa nukkumaanmenoaan. Hän oli käynyt nopeasti suihkussa ja pukeutunut valheellisesti yöpukuun hämätäkseen vanhempiaan, mutta päästyään takaisin yläkertaan hän oli kuitenkin vaihtanut vessassa (Sedin katseiden ulottumattomissa) vaatteensa yöpaidasta punaiseen huppariin ja farkkuihin. Nyt hänen sängyssään peiton alla torkkui hyvin muhkurainen tyynyukkeli ja tyynyllä lepäsi pienesti peiton alta pilkottava punainen kaulahuivi muka hänen hiuksinaan.
"Väistä vähän", Emma käski ja tönäisi pienesti vieressään hääräävää Sediä.
Sed ojensi tytölle pientä vaaleanvihreää koristetyynyä. "Ota tämä -"
"Eiköhän tässä ole jo tarpeeksi", Emma yritti todeta ja asetteli untuvapeittoaan tarkasti sängyllä lepäävän tyynykasan päälle.
"Laita nyt vielä ainakin tämä", Sed ehdotti edelleen ja työnsi pikkutyynyä miltei kiinni Emman kasvoihin
Emma huitoi ärsyyntyneesti käsillään. "Hei! Eiköhän viisi tyynyä ole jo tarpeeksi, en minä niin iso ole"
"Mutta -"
"Vai olenko?"
"Et, mutta -"
"Tiedätkö, että mutta-sanan käyttö kumoaa kaiken, mitä olet aiemmin sanonut"
"Sinä olet mahdoton", Sed huokaisi hymyillen riemuisasti, aivan kuin Emman mahdottomuus olisi ollut maailman paras asia.
"Minäkö mahdoton?"
"Sinä"
"Minä?"
"Sinä vain", Sed totesi rytmikkäästi laulaen ja Emma oli valmis repimään hiuksensa päästään.
"Äääääääh minä en kestä teitä!" Ben puuttui puheeseen. Hän seisoi Emman huoneen ikkunan luona ja piteli päätään kummallakin kädellään.
"Tervetuloa bestmaniksi häihimme -", Sed virkkoi veljelleen ja kiersi kätensä tuttavallisesti Emman hartioiden ympärille.
"- joiden jälkeen sulhanen lennätetään ensimmäisellä lähtevällä lennolla rahtiluokassa erakoksi Honoluluun", jatkoi Emma ja työnsi Sedin käden tottuneesti pois.
Emma, Sed ja Ben odottivat vielä tunnin verran tytön huoneessa, että alakerrassa valot sammuisivat ja väki nukahtaisi. Heidän oli tarkoitus tavata Salandra keskiyön paikkeilla Jyväskylän keskustan ulkopuolella Vehkalammen hiekkakentällä ja jatkaa siitä yhdessä Aarnien salaiseen päämajaan. Emman jännitys kasvoi miltei sietämättömäksi. Minkä takia Aarnien tapaaminen hermostutti häntä niin paljon?
Ben istui Emman huoneen oven raossa vahtivuorossa, kun tytön vanhemmat vihdoin sammuttivat valot rappukäytävästä ja sulkivat makuuhuoneensa oven. Emma oli istunut sängyllään polvet sylissä ja hän nousi salamannopeasti ylös, kun pojat ilmoittivat, että oli aika lähteä.
"Pistetäänpä aresti kunnolla käytäntöön", Emma totesi hermostuneesti hymyillen ja hiipparoi tonttupojat perässään huoneesta ulos pimeään rappukäytävään. Onneksi heidän talossaan ei ollut narisevia lattialautoja, tyttö mietti itsekseen ja asteli varovasti ensimmäisille rappusille. Ääntelehtivät lattialaudat tosin olisivat olleet pientä verrattuna kahteen ärsyttävään tonttupoikaan.
Sed tirskahti yhtäkkiä. "Arvaa mitä, Ben?" hän kuiskasi veljelleen hiippaillessaan Emman perässä hämärässä rappukäytävässä.
"No mitä, Sed?"
"Muistatko kuoron peruskoulussa?" Sed kuiskutti ja Emma aavisti pahaa.
"Heheh, jep. Sopisi aika hyvin muuten tilanteeseen", Ben totesi hymähdellen.
"Kolmosella alkaa?" Sed kysyi veljeltään ja Emma käännähti taakseen katsomaan poikia huomaten kummankin virnuilevan leveästi. He olivat päässeet viimeisiltä rappusilta kuunvaloiseen alakertaan ja hiipparoivat kohti eteistä.
"Mitä te hihitätte?" Emma alkoi ärsyttää, kun hän ei tiennyt mitä pojat suunnittelivat.
"Valmiina? Yksi, kaksi, kolme", Sed laski hiippaillessaan veljensä vierellä.
Yhtäkkiä pojat puhkesivat laulamaan kuiskaten. "Soihdut sammuu, kaikki väki nukkuu -"
"Nyt hiljaa senkin toopet!" Emma sähisi laulaville pojille, jotka hiipivät liioitellusti varpaillaan kuin huonossa musikaalissa.
"Öitten varjoon talon touhu hukkuu -"
"Sed! Ben!"
"Tip tap tip tap -"
"Minä kohta tipitan ja tapitan teidät, jos ette lopeta!"
"Oih! Onko se jotain romanttista?" Sed kuiskutti tytön korvaan räpsyttäen tummia silmiään.
"Mikä?"
"No se tipittäminen ja tapittaminen?" Sed vinkkasi silmää.
Emma ei edes jaksanut vastata, hän vain huokaisi liioitellun äänekkäästi ja ohjasi pojat eteiseen. Tyttö nappasi mustan villakangastakkinsa ja piilotti edelleen hieman kosteana auki roikkuvan tukkansa hupparinsa hupun alle. Emma naurahti itselleen. Hän oli lähdössä joulutonttujen salaseuran kokoukseen, missä käsiteltäisiin hänen tulevaisuuttaan ja sillä hetkellä hänen suurin huolensa oli, että piposta voisi jäädä tukkaan rumat painaumat.
Kolmikko kääntyi Emman kotitalolta oikealle ja he kävelivät hetken täydessä valppaudessa Herttatietä pitkin. Pojat olivat pakottaneet Emman kävelemään heidän keskellään ja pitämään silmät auki kaiken epätavallisen varalta. Sedin ja Benin päät pyörivät kuin hyrrät heidän vilkuillessaan yön hämärtämää ympäristöä.
Kaikki se varovaisuus sai Emman hyvin säikylle päälle. Oksan risahdus tai tuulen kuiskaus olivat pysähdyttää hänen sydämensä siihen paikkaan ja hänen mielikuvituksensa loi rumia mörköjä joka ikisestä pienestäkin varjosta. Kirpeä pakkasilma muuttui hengittäessä huuruksi ja Emma heitti palellen kätensä puuskaan. Yöstä oli todella tulossa kylmä.
Herttatie päättyi ja jatkui oikealle sekä vasemmalle Mattilantienä. Mattilantien varressa kohosi pieni leikkipuisto liukumäkineen sekä keinuineen ja Emma huomasi, että tonttuveljekset olivat jättäneet turkoosin Opel Astransa odottamaan leikkipuiston hiekkaparkkipaikalle. Luojan kiitos heillä oli käytössään auto!
"Onneksi Vehkalammelle ei ole pitkä matka", Emma totesi ääneen katsellessaan, kuinka Sedin silmät taas tuikkivat pojan istuessa ratin taakse.
"Älä pelkää, kultaseni", Sed lohdutti saaden Emmalta vihaisen mulkaisun. "Minä olen jo aika hyvä autojen kanssa"
"No voisitkohan sinä sitten ottaa tuulilasinpyyhkijät pois päältä ja sammuttaa hätävilkun?" Emma kysyi hieman sarkastisesti napauttaen punaista kolmionappia, jotta hätävilkut sammuisivat.
"Sinä pyydät minua tekemään jotain ja samalla teet itse kuitenkin kaiken?" Sed kysyi ymmällään, kun Emma käänsi pyyhkijätkin pois päältä ja asetti vielä lämmityslaitteen puhaltamaan kuuminta mahdollisinta ilmaa.
"Naiset", totesi Ben takapenkiltä kääntyen katsomaan takalasista ulos. "Meidän kannattaisi mennä. Minusta tuntuu, että tuolla on jotain"
"Älä pelottele", Emma hätkähti ja kääntyi hänkin kurkistamaan ulos. Oliko se vain hänen mielikuvituksensa vai liikahtiko varjoissa todella jokin suuri? Hetken mielijohteesta Emma painoi ovensa lukkoon, vaikka epäili siitä olevan mitään hyötyä hirviöitä vastaan.
Sed käynnisti auton tällä kertaa paremmalla menestyksellä ja he lähtivät liikkeelle hieman töksähdellen. Emma neuvoi Sediä kääntymään Mattilantietä vasemmalle ja poika totteli laittaen vilkun vielä taidokkaasti osoittamaan oikealle. Benin katse oli lukittautunut takaikkunaan.
"Näkyykö mitään?" Sed kysyi vakavana veljeltään.
"Meitä seurataan", Ben vastasi hiljaa.
"Kuka?" Emma kysyi hädissään. "Tai mikä?"
"Ei sillä ole väliä", Sed vastasi nopeasti ennen kuin Ben ehti ja painoi kaasua. Emma huomasi Sedin vilkuilevan taustapeiliä jatkuvasti ja hän oli varma, että poika tiesi kuka tai mikä heitä seurasi, mutta ei halunnut kertoa sitä Emmalle. Virvatuli se ei ollut, sillä sen kirkkaat liekit Emmakin olisi huomannut.
"Onko se sellainen", Emma punnitsi tarkoin sanojaan. "Sellainen, mikä teidän kimppuunne hyökkäsi?"
"Ei se meitä saa kiinni, älä pelkää", Sed lohdutti ja osoitti Emman pelot oikeiksi.
He ajoivat läpi Jyväskylän valaistun keskustan, jolloin Ben kadotti seuraajan varjon näkökentästään. Sed kiinnostui kovasti hidastetöyssyistä, mutta tilanne ei antanut hänelle periksi jäädä leikkimään. Siltikin Emma huomasi, että aina kun Sed havaitsi edessään uuden töyssyn, painui pojan kaasujalka kummasti alaspäin.
Matka Vehkalammelle kesti hädin tuskin kymmentä minuuttia. Vehkalampi oli tunnettu rantaan rakennetusta tanssilavastaan ja kesäterassistaan, mutta marraskuisena yönä paikka oli pimeä ja tyhjä. Parkkipaikaksi tarkoitetulla hiekkakentällä oli vain hylätty autonromu sekä yhden lyhtypylvään heikko valo. Sed ohjasi auton kätevästi routaisen nurmikon poikki hiekkakentälle ja heti kun auto pysähtyi, astui varjoista esiin tummiin pukeutunut hahmo.
Aluksi Emma pelästyi liikkuvia varjoja, mutta tarkemmalla silmäyksellä hän tunnisti Salandran pörröisen tukan ja kalpeat kasvot. Tytöllä oli päällään polvipituinen musta takki ja kasvoillaan hyvin jännittynyt ilme, kun hän käveli heidän autoaan kohti.
Salandra avasi kuljettajan puoleisen etuoven. "Minä ajan", hän ilmoitti Sedille.
"Ethän", Sed pisti vastaan vain vastaansanomisen vuoksi.
"Teidän perässänne on kaksi Shakaalia ja ellette halua joutua aikaiseen hautaan niin suosittelisin nyt siirtymään ihan kilttinä poikana sinne takapenkille", Salandra napautti hyvin vakavana ja hänen sanansa saivat Sediin liikettä. Poika sujahti yllättävän nopeasti Benin seuraksi takapenkille Salandran istuutuessa ratin taakse Emman viereen.
"Shakaalia?" Emma kuiskasi pelokkaasti. Miten häntä pelottikaan niin paljon, vaikkei hän edes tiennyt mistä oli kyse?
"Muodonmuuttajia", Salandra kertoi ja ohjasi auton takaisin isolle tielle rikkoen kaikkia nopeusrajoituksia.
"Mistä sinä tiedät mitä ne ovat?" Ben kysyi Salandralta. Sed istui hiljaa vilkuillen ulos jokaisesta ikkunasta.
"Minä tiedän paljonkin asioita", tyttö vastasi hiukan omahyväisesti, mutta hänen kasvoillaan oli edelleen valpas ja kireä ilme. "Onko tämä ensimmäinen kerta kun ne ovat perässänne?"
"Ei", Sed vastasi katse edelleen ikkunassa. "Ne hyökkäsivät eilen illalla meidän kimppuumme, silloin niitä oli kolme"
"Miksi te ette kertonut aikaisemmin?" Salandra kuulosti vihaiselta.
"Sanoimmehan me!" kivahti Sed. Emma yllättyi kuullessaan niinkin kiukkuisen sävyn pojan äänessä.
"Te puhuitte vain hyökkäyksestä, minä oletin että kyse oli Virvatulista!"
"No älä tästä lähtien oleta, vaan kysy!"
"Olkaa hiljaa!" Emma käski kimeästi ja häntä ärsytti kuulla paniikki omassa äänessään. "Vieläkö ne seuraavat meitä?"
"Jep", Ben vastasi hiljaa takapenkiltä.
"Meidän täytyy eksyttää ne ennen päämajaa", Salandra totesi. Emma nappasi punaisen hupun pois tukkansa päältä ja nojasi päätään penkkinsä niskatukeen. Sed istui hänen takanaan ja Emma kuuli tai ennemminkin tunsi, kuinka poika nojautui eteenpäin. Hän oletti, että poika tekisi tai sanoisi jotain, mutta kun mitään ei tapahtunut pieneen hetkeen käännähti Emma varovasti ympäri. Hän huomasi Sedin nojautuneen hänen penkkiään vasten otsa painautuneena päätukeen kädet ohimoillaan. Sed näytti väsyneeltä ja stressaantuneelta ja Emmalla iski omituinen halu lohduttaa poikaa. Hän kuitenkin jätti sen tekemättä, syystä tai toisesta.
Moottoritielle päästyään Salandra kiihdytti sellaiseen vauhtiin, että Emmaa huimasi. Hän ei tiennyt kuinka kovaa Salandran mainitsemat Shakaalit osasivat juosta, mutta 200 kilometrin tuntivauhdissa pysyminen olisi jo kunnian arvoinen suoritus. Emma ei olisi ikinä arvannut, että vanha hieman ruosteinen Opel pystyi sellaisiin suorituksiin, joihin Salandra sen pakotti hurjalla ajotyylillään.
He ajoivat kaksikymmentä minuuttia hiljaisuudessa vaihtaen vain muutaman sanan aina silloin tällöin. Välillä Salandra ohjasi auton pois moottoritieltä, mutta ajoikin heti seuraavasti rampista takaisin samalle tielle ja kiihdytti taas. Vasta Muuramessa he poistuivat Härkävuoren rampista, eivätkä enää palanneet moottoritielle. Matka jatkui pikkuteitä mutkitellen, mutta Emman kauhuksi vauhti pysyi miltei samana. Hän ei edes nähnyt mitä tienviitoissa luki tai mikä nopeusrajoitus oli, mutta hän oli täysin varma, että 140 se ei ainakaan ollut.
Yllättäen Salandra hidasti vauhtia ja kääntyi kapealle hiekkatielle. Valkea kyltti kertoi tien johtavan Innanniemeen, mutta Emman maantiedontaito ei riittänyt kertomaan hänelle heidän olinpaikkaansa. Tie mutkitteli pimeänä keskellä tumman tiheää metsää, eikä katulampuista ollut enää tietoakaan ja juuri kun Emma havaitsi mielestään pelottavan näköisen metsään johtavan polun, pysäytti Salandra auton.
"Jatkamme jalan", tyttö ilmoitti ja nousi autosta pois muiden seuratessa esimerkkiä.
"Oletko sinä hullu?" Sed älähti vilkuillen ympärilleen. Ilmeisesti hänkään ei pitänyt metsästä huokuvasta tunnelmasta.
"Ei ole paljon vaihtoehtoja", Salandra totesi olkiaan kohauttaen ja lähti kulkemaan kaikkien kauhistukseksi suoraan metsään.
"Me menemme metsään? Miksi me menemme metsään?" Ben halusi tietää epäröivänä.
"Koska tätä kautta pääsemme päämajaan"
"Mutta entä - "
"Shakaalit eivät ole seuranneet meitä viimeiseen viiteen minuuttiin"
"No hui mikä aika", mutisi Sed sarkastisesti ja veti pipon paremmin päähänsä.
Auto jäi seisomaan yksinäisen näköisenä pimeälle hiekkatielle, kun Emma, Sed ja Ben seurasivat Salandraa syvälle metsään. Emma työnsi havupuiden oksia pois edeltään ja naurahti anteeksipyytävästi, kun ne läsähtivät hänen jäljessään kulkevan Sedin kasvoille. Viimeisenä kulkeva Ben kirosi supattaen kompastellessaan maasta sojottavien kantojen seassa.
"Johan teillä on kokoontumispaikat", Sed nurisi. "Auh! Emma, kulta rakas, voisitko varoa niiden oksien kanssa?"
Emma pysähtyi kuin seinään ja käännähti Sediin päin. Hän huomasi Sedin ilmeestä, että poika odotti taas hänen saarnaansa kulta-sanan käytöstä. Miksi hänen pitikin olla niin ennalta-arvattava?
"Anteeksi, rakas", Emma vastasi hymyillen niin herttaisesti kuin osasi ja nautti saadessaan Sedin näyttämään siltä kuin joku olisi vetänyt kanin silinteristä ja lyönyt sillä häntä naamaan.
"Mitä, siis, hei, odota, hetkinen -", Sed änkytti puhekyvyn kadottaneena, kun Emma kääntyi jatkamaan matkaa. "Ben, mitä hän sanoi?"
"Taisi sanoa sinua rakkaakseen", Ben vastasi joukon hänniltä.
"Niin minä arvelinkin", Sed huokaisi ja Emma pystyi kuulemaan leveän virnistyksen hänen äänestään. "Minä olen Emman raaakas, olen siis aivan paaaras, sinä senkin vaaaras -"
"Banaanipää sinä ooolet, turhaa muuta luuuuulet -", lauloi Ben vastaukseksi veljensä onnettomaan hyräilyyn. "Ja määää laulan sut suohoooooon"
"Ovatko he aina tällaisia?" Salandra kääntyi kysymään takanaan kulkevalta Emmalta.
Emma nyökkäsi. "Pahempiakin"
Emma ei nauttinut metsässä tarpomisesta pätkän vertaa. Yleensä hän rakasti puiden tuoksua, raikkautta ja luonnonläheisyyttä, mutta nyt hän olisi antanut valtakunnan ilomielin sivistyksestä, lyhtypylväistä sekä kuivista sukista. Hän murisi itsekseen. On se nyt kumma, että kylmänä pakkasyönä hänen onnistuu astua metsäpolun ainoaan jäätymättömään lätäkönjämään.
Kävelymatka tuntui kestävän ikuisuuden. Juuri kun Emma oli kärsimättömän lapsen tavoin kysymässä milloin ollaan perillä, pysähtyi Salandra ja osoitti heidän saapuneen pienelle aukiolle. Kuu valaisi aukeaa aluetta sen verran, että Emma huomasi kallioisessa maassa paljon suuria kivikasoja.
"Kivat tilat teillä täällä", Sed totesi hymähdellen, kun he kaikki seisoivat vierekkäin pienellä karulla aukiolla.
"Tämä on vasta sisäänkäynti", Salandra kertoi siristäen silmiään Sedille ja ohjasi heidät suurimman kivikasan luo. "Piilotimme kulkuväylän piilopaikkaamme ihan vain varmuuden vuoksi"
"Kuulostaa järkevältä", Emma totesi ennen kuin kumpikaan veljeksistä ehti vastata mitään nasevaa.
Salandra käveli tottunein askelin kivikasan luo ja kyykistyi sen ylle. Kuunvalo valaisi hänen kalpean keskittyneet kasvonsa, kun hän asetteli kiviä uuteen muodostelmaan. Emma kuunteli, kuinka kivet loksahtelivat paikoilleen ja kun Salandra lopulta nousi ylos, henkäisi Emma hämmästyksestä nähdessään kivikasan liikkuvan itsestään pois paikoiltaan paljastaen allaan avautuvan suuren onkalon.
"Tuonneko meidän pitää hypätä?" Ben kysyi kummissaan kurkistaessaan varovasti alaspäin onkalon reunalta.
"Voit sinä hypätä, jos se sinua jollain oudolla tavalla innostaa", Salandra vastasi hymyillen ja istahti onkalon reunalle. "Minä ajattelin kyllä kavuta tikapuita pitkin"
"Haahaa", Ben naurahti ilottoman sarkastisesti. "Varo vain, etten hyppää sinun niskaasi"
"Oliko tuo uhkaus?" Salandra nosti kulmiaan kysyvästi ja kapusi tikapuiden ensimmäiselle askelmalle.
"Riippuu mistä roikkuu, miltä suunnalta asiaa tarkastellaan ja oliko kana ennen munaa", Ben vastasi ja lähti kiipeämään tikapuita pitkin alas nauravan Salandran perässä. Emma ja Sed vilkuilivat toisiaan.
Yhtäkkiä Emma tunsi olonsa hyvin vaivautuneeksi. "Öh, menetkö ensin?" hän kysyi Sediltä, joka seisoi lähellä häntä. Vasta silloin Emma tajusi, kuinka pitkä poika loppujen lopuksi oli. Tai sitten vaivaantuneisuus vaikutti hänen arviokykyynsä, sillä ei Sed kuitenkaan ollut kuin pään verran pidempi häntä. Miksi sitten Sed näytti yllättäen niin erilaiselta? Niin pitkältä ja niin, niin -
"Sinä olet ihan punainen", Sed totesi kummissaan.
Emma olisi voinut potkaista itseään. "Minulla on kylmä", hän selitti nopeasti. Pitikin aina punastua.
"Haluatko, että lämmitän sinua?" Sed vinkkasi silmäänsä ja hieroi käsiään yhteen.
Emma näytteli turhautuneen roolinsa hyvin. "Äh, anna jo olla ja pistä kinttua toisen eteen!"
He pujahtivat onkaloon Emma edellä ja Sed viimeisenä. Emma puri huultaan ja kirosi elämäänsä. Iso, paha noita vainosi häntä. Hän karkasi kotoa ja hyvä, ettei joutunut Shakaalien suihin. Nyt hän kapusi kylmässä alas pimeyteen johtavia tikapuita varmana siitä, että Aarnit päättäisivät hänen olevan jollakin ihmeen tasolla vaarallinen ja vangitsisivat hänet. Ja silti kaikkein eniten viime aikaisista asioista Emmaa otti päähän se, että vaikka oli kulunut vasta pari hassua päivää, hän ei saanut Sediä pois ajatuksistaan. Mitä ihmettä minun pitäisi tehdä, Emma ajatteli itsekseen ja halusi lyödä itseään otsaan, sillä hänen mielikuvituksensa tarjosi mitä kummallisempia vastauksia kiperän polttavaan kysymykseen.
-
Olipas taas ihanainen luku!
Voivoi, tykkään tästä niin kovasti että sanat loppuu kesken. Asdfghjk. Se oli kuvaus mun hurmioituneista ajatuksistani, kun luin tätä. Miten kukaan voi osata kirjoittaa noin järjettömän ja käsittämättömän hyvin? Epäreilua, voiko kirjoitustaitoa ostaa jostain?
"Johan teillä on kokoontumispaikat", Sed nurisi. "Auh! Emma, kulta rakas, voisitko varoa niiden oksien kanssa?"
Emma pysähtyi kuin seinään ja käännähti Sediin päin. Hän huomasi Sedin ilmeestä, että poika odotti taas hänen saarnaansa kulta-sanan käytöstä. Miksi hänen pitikin olla niin ennalta-arvattava?
"Anteeksi, rakas", Emma vastasi hymyillen niin herttaisesti kuin osasi ja nautti saadessaan Sedin näyttämään siltä kuin joku olisi vetänyt kanin silinteristä ja lyönyt sillä häntä naamaan.
Ohhohoi! Arvaa kenen kasvoilla oli tässä vaiheessa äärimmäisen muikean makea hymy ja silleen! Rakastan tota noiden sanailua ja puheenparsia <3 Omnom, lisää!
Yhtäkkiä Emma tunsi olonsa hyvin vaivautuneeksi. "Öh, menetkö ensin?" hän kysyi Sediltä, joka seisoi lähellä häntä. Vasta silloin Emma tajusi, kuinka pitkä poika loppujen lopuksi oli. Tai sitten vaivaantuneisuus vaikutti hänen arviokykyynsä, sillä ei Sed kuitenkaan ollut kuin pään verran pidempi häntä. Miksi sitten Sed näytti yllättäen niin erilaiselta? Niin pitkältä ja niin, niin -
:3 Ei voi muuta sanoa!!
Hei kultipuppeli (jos mun roope(HYI KUKA SANOI ROOPE?! Tarvitsen haulikon!!)inhoni on tarttunu Sediin ja suhun, niin ihan yhtälailla sun ja poikien mieltymykset lempinimiin on tarttunut muhun!), mä en osaa nyt sanoa oikeasti mitään. Mutta tiedät varmaan mitä tällä tyhjänpäiväisellä sepustuksellani tarkoitin.. :D
Äkkiä jatkoa, tilanne on suorastaan herrrkullinen!
Tom^^
-
Tää sun tekstis osaa pitää mielenkiintoa yllä. Koko ajan vaan tapahtuu jotain, eikä ollenkaan pysähdytä jaarittelemaan. Onhan sedin ja emman välinen suhdeaika klisee, mutta ei sekään haittaa :) . Kun runkokertomusta alkaa jo hahmottaakin, voin sanoa, että tää on aika mahtava keksintö! Kiitos.
-
LadyCapulet, tosi erittäin mukavan piristävää kuulla, sillä itsestä välillä tuntuu että koko homma vaan junnaa paikallaan :) Onhan tuossa aika paljon kliseisiä romancefluffendaleneita, mutta hyvä jos ei haittaa :) kiitoskiitos paljon kommentista!
Tomsnomsnoms, mulla on nyt hävinny jostain syystä kaikki kiittävät sananparret päästä :D ku pitäis kiittää siitä, että jaksat kommentoida ja sit pitäis vielä kiittää tosta roopeinhon tartuttamisestakin, sillä mä olin jo ihan oikeesti yhessä vaiheessa suunnittelemassa roopelle vielä kettumaisempaa roolia ku mikä sillä nyt sun johdosta tulee olemaan :D
Ihanaa kun jaksatte kommentoida :)
31. Miks' jouluna täytyy touhottaa?
Suuren ja muodoltaan pyöreän luolamaisen huoneen seinät olivat kosteana kimaltelevaa kalliota ja sieltä täältä tunki esiin sammaloituneita puunjuuria. Epätasaisen lattian virkaa toimitti kallionpohja ja jostain kantautui kaukainen luolapuron solina. Pyöreät seinät oli täytetty koristeellisilla kiviovilla ja yhdestä tällaisesta ovesta Emma, Sed, Ben ja Salandra saapuivat luolahuoneen kostean lämpöiseen ilmaan ja Aarnien salaiseen piilopaikkaan.
Salandra johdatti heidät hämmästyksestä hiljaisuuteen vaienneina läpi hämärän korkeakattoisen huoneen ja vasta silloin Emma huomasi, että siihen mihin huone päättyi oli loivasti nousevaan kiviseinään hakattu leveät askelmat. Heidän tiensä vei näille rappusille ja Emma kirosi omaa kömpelyyttään liukastellessaan kosteilla kiviaskelmilla tonttujen jäljessä.
Hän oli aina pitänyt omaa tasapainoaan keskivertoa parempana ja tanssin aloitettuaan se oli jos jotakin niin vielä parantunut entisestään. Nyt kuitenkin hermostus yhdistettynä liukkaan epätasaisiin rappusiin sai hänet näyttämään vasta kävelemään opettelevalta antiloopilta. Tontut sen sijaan nousivat rappusia ylös ärsyttävän tasaisin askelin hetkeäkään horjumatta. Ehkä sekin oli joku tonttujuttu, Emma tuumi itsekseen ja puri huultaan etsiessään kadonnutta tasapainoaan.
Rappuset kohosivat yhä korkeammalle ja korkeammalle. Juuri kun Emma luuli heidän päässeen perille, ohittivatkin he vain taas yhden tasanteen ja jatkoivat nousua ylöspäin. Noin joka viidennellä rappusella Sed tarjoutui auttamaan Emmaa ja ojensi tälle käsikynkkäänsä. Vasta kun Emma murahti vihaisen kissanpennun tavoin pojalle tämä tajusi lopettaa tuhoontuomitun auttamisyrityksensä.
Ja silloin kun Emma oli vihdoin jalat tunnottomina heittämässä hanskoja tiskiin, saapuivat he viimeisen rappusen kautta perille ylätasanteelle. Emma tasaili hengitystään ja huokaisi samalla syvään hämmästyksestä. Näky heidän edessään oli outo, sillä viimeinen asia jonka olisi saattanut kuvitella löytävänsä kosteasta tippukiviluolastosta ylimaallisen pitkien rappusten päätteeksi oli -
"Vuoristorata?" Emma kysyi ääneen. Heidän edessään oli pieni laituritasanne, jolta pääsi kätevästi astumaan pysäkissä olevan aivan selvän vuoristoratajunan kyytiin.
"Itse asiassa luolastometro", selvensi Salandra ja avasi junan pienen luukkumaisen oven. Avomallisen junan seinät ylettyivät heitä hädin tuskin vyötäisille asti ja huvipuistovaikutelmaa vahvistivat polvien päälle laskettavat metalliset turvakaiteet sekä junan värimaailma, joka oli sekoitus keltaista, vihreää sekä jotakin sinisen ja punaisen väliltä.
"Luolastometro?" Sed kysyi istuessaan junan kyytiin. Emma hymyili itsekseen. Ihanaa, kerrankin joku muukin kuin hän oli ihmeissään. Emma sipaisi punaisen tukkansa korvan taakse ja istahti Salandran viereen saaden Sedin näyttämään vähintäänkin pettyneeltä. Poika tyytyi istahtamaan kaksipaikkaiseen vaunuun tyttöjen taakse veljensä viereen. Kahden hengen vaunuja yhdessä junassa oli Emman laskeman mukaan noin viisitoista, eli yhden junan - tai siis metron - kyytiin mahtui kolmekymmentä matkustajaa. Veturia tai kuljettajaa ei ollut lainkaan.
"Luolastometroja käytettiin ennen vanhaan vakoilureitteinä ja joululahjojen toimitukseen", Salandra selitti pörröttäen mustaa tukkaansa. "Käteviä, mutta aika rajallisia, sillä raiteet eivät kulje joka paikkaan. Nämä ovat olleet hylättyinä melkein kaksisataavuotta, joten me näimme sen jo velvollisuutena vihkiä nämä uudelleen käyttöön palvelemaan Aarnihaudanvartijoita"
"Miksi me emme ole kuullut näistä ennen?" Sed ihmetteli, kun metrojuna nytkähti liikkeelle hiljaiseen vauhtiin. He olivat ainoat matkustajat kyydissä. "Kävimme kuitenkin monta vuotta Vakoiluopistoa vuosikurssimme huippuina!"
"Kyllä minä olen näistä kuullut", myönsi Ben leveästi hymyillen veljensä viereltä ja ojensi kädet niskansa taakse. "Fholstor kertoi näistä vakoiluhistorian ja entisaikojen yhteiskuntaoppien tunneilla"
"No eipä kertonut meidän luokallemme!"
"Kyllä itse asiassa kertoi", intti Ben. "Se oli se historianseminaaripäivä, jolloin teidän, meidän ja ylimmäisen luokan oppilaat kävivät yhdistetyillä tunneilla"
Sed tuhahti. "Pöh, miten vain"
"Vai että vuosikurssin huippu oikein?" kääntyi Emma virnistämään Sedille. Junavaunu mutkitteli rauhallista vauhtia syvemmälle luolastoon johtavia raiteita.
Sed hymyili leveästi. "No, minkäs minä sille voin, että minulla oli kouluaikoina tärkeämpääkin tekemistä", hän leveili silmäänsä vinkaten.
Emma pyöritti silmiään. "Varmasti oli"
"Oli oli"
"Kyllä minä uskon"
"Minä voisin silti vielä vähän uskotella sinulle"
"Enpä usko, että se on tarpeen"
"Minusta se on tähtitieteellisen tarpeellista"
"Hmmh"
"Haluatko demonstraatioooooooooooo -", Sed oli ehdottamassa viekkaasti Emmalle, mutta juuri silloin siihen asti hiljaa raiteillaan kitissyt luolastometro pinkaisi täyteen vauhtiinsa ja Emma tunsi suurta tarvetta kirkua ääneen kuin pikkutyttö huvipuistossa. Hänen ei kuitenkaan tarvinnut, sillä Sed ja Ben hoitivat mielipuolisen kikattamisen hänen puolestaan. Poikien kovaääninen nauru kimpoli luolaston kivisistä seinistä ja katosi kaikuna pimeyteen heidän alapuolellaan. Emma puristi turvakaidetta rystyset valkeina, mutta hänen vieressään istuvan Salandran kasvoilla oli tyyni ja rauhallinen ilme. Tyttö taisi käyttää metroa usein.
Juuri kun Emma oli pääsemässä pahimmasta alkujärkytyksestä yli ja miltei nautti metron hurjasta vauhdista, pysähtyi vaunu kuin näkymättömään seinään. He olivat saapuneet miltei identtisen aseman luo kuin se, josta he olivat vasta hetki sitten nousseet metron kyytiin ja Salandran esimerkkiä seuraten tonttuveljekset sekä Emma hyppäsivät jalat makaroneina pois kirkkaanvärisistä vaunuista.
Luolaston kivinen maa oli ehkä hiukan tasaisempi ja kuivempi, eivätkä seinätkään kimallelleet niin kosteina kuin aikaisemmin. Myös tummanvihreää kasvillisuutta törrötti enemmän kivien raoista ja seinille oli ripustettu pronssisia lyhtyjä, joiden kirkkaat liekit tanssivat iloisesti hämärän keskellä. Tasainen lyhtykuja ohjasi heidät asemalta suoraan kulkevaa polkua eteenpäin, kunnes he saapuivat massiivisten, suljettujen pariovien luo. Emman mielestä ovipari oli kaunis. Sen reunoja kiersivät kukkaköynnöskuviot ja kummankin oven keskellä tanssi kohokuvioinen pitkäraajainen keiju, jolla oli ketunhäntä ja käärmeensilmät. Pelottava, mutta hurjan kaunis.
"No niin", Salandra availi ääntään. "Oletteko valmiita?"
"Tuollako -", Emma osoitti suljettujen ovien taakse, mutta kadotti loput sanansa. Nyt hermostus iski kunnolla, eikä hän ollut tuntea käsiään saati jalkojaan.
"Tuolla istuu kokoontuneena teitä varten Aarnihaudanvartijoiden neuvosto", Salandra selitti hyvin mahtipontisesti ja hymyili jostain syystä erittäin ylpeänä.
"Mikä nyt noin hymyilyttää?" Ben kysyi melko jurona. Emma oli pistänyt merkille, että jostain syystä Salandra näytti ärsyttävän nuorempaa tonttuveljestä.
"Te", Salandra aloitti edelleen hymyillen. "Te olette kävelemässä kuin viikatteen alle. Mehän yritämme vain auttaa teitä"
"No, eiköhän sitten mennä", Emma yritti hymyillä rohkeana, mutta itsevarmuus ei välittynyt hänen värisevään ääneensä lainkaan. Salandra kallisti päätään valkoiset hampaat hymyssä välkkyen ja työnsi raskaat ovet auki. Sed liikahti nopeasti Emman vierelle ja yhdessä he kulkivat ovista sisään kuin omaan tuomiopäiväänsä.
*
Sed veti syvään henkeä. Kostean hämyisen ilman tuoksuun sekoittui melkein huomaamaton häivä liljaista vaniljaa. Emma seisoi jännittyneenä hänen vieressään. Sedin olisi tehnyt mieli napata tyttöä rohkaisevasti kädestä, mutta jokin esti häntä. Ehkä se jokin oli Emman todennäköisesti leimahtava temperamentti tai Sedin omat pettävät hermot. Tai sitten syynä olivat Aarnit.
Kymmenen harmaisiin kaapuihin pukeutunutta tonttua istui puisilla valtaistuimen kaltaisilla tuoleilla ringissä heidän ympärillään. Jokaisen kasvoilla oli peittävä, musta naamio, jotta heidän kasvonsa jäisivät tunnistamattomiksi. Sed, Ben ja Emma seisoivat keskellä rinkiä suuressa huoneessa, joka oli hiljainen ja hämärä. Kukaan ei puhunut, eikä liikkunut.
Salandra käveli ringin keskustasta huoneen perälle, missä hän nousi pienelle korokkeelle seisomaan ja tarkkailemaan tilannetta. Silloin varjoista liikahti esiin mustiin pukeutunut tonttumies, jonka pitkä tukka oli solmittu niskaan poninhännälle ja kasvoista paistoi kokemus kätkettynä lukuisten arpien alle. Sed arvioi, että mies ei voinut kuitenkaan olla heidän äitiään paljoakaan vanhempi. Salandra ja tuo salaperäinen mies olivat Sedin, Benin ja Emman lisäksi ainoat, joiden kasvot eivät olleet piilossa naamion takana. Mies jäi seisomaan Salandran vierelle ja heidän kasvonsa, olemuksensa ja tapansa seisoa huusivat johtajuutta.
"Tervetuloa", aloitti arpikasvoinen mies matalan käheällä äänellä. "Tervetuloa Aarnitoverit. En valehtele kertoessani, että tänään käsittelemme vakavia, arkoja ja hyvin, hyvin tärkeitä aiheita, ehkä jopa liiankin tärkeitä joillekin teistä. Joillekin meistä"
"Tervetuloa", Salandra pisti väliin ilme tilanteen vaatimaa vakavuutta huokuen.
"Ja toivotamme tervetulleeksi myös", käheä-ääninen mies jatkoi. "meidän erikoiset vieraamme"
Sedin olisi tehnyt mieli heittää jokin naseva kommentti heidän erikoisuudestaan, mutta Salandran vierellä seisova mies ei vaikuttanut kovin leikkisältä tapaukselta. Emma liikahti hermostuneesti hengittäen, kun mies kääntyi puhumaan heille.
"Emma Vesterinen", mies lausui hitaasti ja nyökkäsi tytön suuntaan. "Ihminen joka on nähnyt Joulumaan"
"Öh", Emma änkytti luultavasti sanansa hukanneena. "Paikalla?"
Sedin olisi tehnyt mieli tirskahtaa ääneen Emman koulutyttömäisyydelle, mutta hän ei halunnut tuoda tytölle enää yhtää enempää paineita.
"Palaamme sinuun kohta", mies lupasi, jolloin Emma jähmettyi. "Olethan sentään kunniavieraamme"
"Öhm, kiitos?" Emma piipitti täristen ja suki tukkaansa hermostuneena.
"Seddharth Green ja Adeben Green", mies lausui luontevasti kääntyen tervehtimään veljeksiä pienellä nyökkäyksellä. "Tontut jotka paljastivat maailmamme ihmiselle. Tontut jotka työskentelevät hallitukselle"
Miehen viimeisten sanojen myötä luolamaisessa huoneessa kävi hermostunut, epäystävällinen kohahdus. Sed nielaisi ja yritti pukea itsevarman ilmeen kasvoilleen. Heidän hallitustaustaansa ei ilmeisesti katsottu Aarnien keskuudessa kovinkaan hyvällä, sillä mikäli Sed oli ymmärtänyt oikein, oli Aarnihaudanvartijat perustettu nimenomaan vastustamaan hallitusta.
"Nyt neuvostollemme on kerrattu nimenne", mies jatkoi ja muutama naamiokasvoinen Aarni nyökkäsi ringin reunalta. "Mutta Aarnien henkilöllisyys pysyköön salassa, vielä. Heillä on vielä paljon salaisia tehtäviä niin Joulumaassa kuin sen ulkopuolellakin, emmekä voi ottaa riskiä, että heidän kapinallisuutensa paljastuisi hallitukselle -"
"Emme me kerro -", Ben aloitti yllättävän hiljaisella äänellä.
Aarnien johtaja kuitenkin keskeytti hänet. "Me emme voi luottaa siihen. Emme voi luottaa teihin, emme vielä. Itseni voin kuitenkin esitellä, sillä minut on jo etsintäkuulutettu monesta eri tapauksesta, jotka jätän kuitenkin mainitsematta tässä. Minä olen Bastien Mei", mies kertoi ja jokin liikahti Sedin muistin syövereissä. Hän ei vain keksinyt mikä.
"Minä olen kuullut sinun nimesi jossain", Sed töksäytti sen enempiä miettimättä ja vilkaisi syrjäkarein veljeään, joka nyökkäsi osoittaen olevansa samaa mieltä.
Yhtäkkiä mies, Bastien, näytti menevän hiukan hämilleen. "Luultavasti työnne lomassa", hän ehdotti tavalla, joka kertoi sen keskustelun olevan loppuun käsitelty.
"Niin, luultavasti", Sed toisti, mutta ei ollut asiasta lainkaan varma. Bastien oli jostakin tuttu.
Silloin Bastien käänsi taas tummanharmaiden silmiensä katseen Emmaan. "No niin, Emma", hänen kasvonsa olivat edelleen vakavat. "Voit aloittaa"
Emma näytti häkeltyneeltä. "Voin aloittaa?"
"Niin sanottu puolustuksen puheenvuoro", Bastien hymyili näyttäen hiukan kierolta. Salandra vilkaisi johtajapariaan tummasti. "Miksi meidän pitäisi uskoa, ettet sinä ole vain Seidan uusimpia luomuksia?"
"Nokunenminäole!" Emma älähti nopeasti puhuen. Hänen äänensä oli kimakka, kuten aina hänen ollessaan hermostunut.
Sed halusi auttaa tyttöä. "Ei hän ole, minä menen hänestä takuuseen"
"Ja minä", Ben lisäsi myös.
"Te työskentelette hallitukselle", joku Aarneista tokaisi vahvalla äänellä.
"Hallituskin on edelleen Seitavastainen, mikäli ette ole unohtaneet", Sed muistutti tuimana. Emma vilkaisi Sediä nopeasti ja soi pojalle pienen hymyn kiitoksena.
"Hallituksen Seitavastaisuus on näinä päivinä hyvin kyseenalainen. Kukaan ei tee mitään, eikä kukaan edes näytä haluavan tehdä mitään", Bastien murisi huultensa välistä ja Sed kuuli miehen äänen läpi paistavan jonkin ikivanhan kaunan. No, sehän oli oikeastaan itsestään selvää, että Bastienilla oli eripuraa hallituksen kanssa, olihan hän sentään perustanut laajan kapinallisjoukon vastalauseena hallituksen toiminnalle.
"Aivan sama", Sed totesi. "Minä en ole enää kovinkaan monesta asiasta varma, mutta Emmasta minä menen takuuseen"
"Samoin menen minä", avasi Salandra yllättäen suunsa. Taas huoneessa kohahti.
Bastien käännähti katsomaan vieressään seisovaa nuorta tyttöä. "Sazz, oletko varma?"
"Täysin", Salandra vahvisti ja nyökkäsi kohti huoneen keskellä seisovaa hermostunutta kolmikkoa. "He puhuvat totta, eivät valehtele. Myös Sedin ja Benin äiti, Anaria Lumilei, uskoo Emmaan ja minä olen varma, että hän tunnistaisi valehtelijan tai pimeyden olennon jo kaukaa"
"Anaria", Bastien toisti outo katse silmissään. "Hyvä on. Me äänestämme. Seita on ilmaissut halunsa päästä käsiksi tähän ihmistyttöön. Tämän tiedon tiedämme oikeaksi Salandran tietolähteiden perusteella. Ja mikäli kaikki informaatio piti paikkaansa, kulkeutui alkuperäinen tieto Seidan suunnitelmasta hallituksen käsiin itse Neljän Tuulen Linnasta -"
"Neljän Tuulen Linnasta?" Sed toisti hämillään. "Santemériltä?"
"Santemériltä?" Emmakin ryhtyi papukaijaksi. "Joulupukilta?"
"Joulupukki määräsi lisätestit Emmalle?" Ben liittyi kuoroon ällistyneenä.
"-ja Linnasta saapunut sähke pääsi hallituksen ahnaisiin näppeihin vasta, kun näppärä Aarnittaremme oli poiminut kaiken tarpeellisen tiedon meille", Bastien selitti kuulostaen hyvin ylpeältä Salandrasta. Hän ei kiinnittänyt mitään huomiota kolmikon ihmetteleviin kysymyksiin.
Salandra jatkoi puhetta. "Me tiedämme, että Joulupukki tunsi aikoinaan Seidan ja Seita työskenteli Pukin läheisimmässä kastissa Neljän Tuulen Linnassa ja uskoaksemme Seidan perimmäinen tarkoitus on vallata Linna itselleen ja kostaa karkoituksensa. Mutta miten Emma tähän liittyy?"
"Äänestämme. Emma on osa Seidan suunnitelmaa, mutta onko hän noidan puolella vai vastaan?" Bastien esitti kysymyksen koko Aarnijoukolle. "Emma on Seidan tavoitteiden puolella, kuka kannattaa?"
Neljä kättä nousi ylös. Sediä vihastutti. Hän olisi halunnut leipoa uuden käsityksen näiden neljän äänestäjän päähän.
"Emma ei auta Seitaa, kuka kannattaa?"
Loput kuusi kättä nousivat ylös ja myös Salandra nosti oman kätensä reilusti ilmaan. Bastienin kädet olivat pysyneet koko äänestyksen ajan puuskassa miehen rinnalla.
"Onneksi olkoon", Salandra hymyili Emmalle. "Olet vapaa syytöksistä"
"Nyt", Bastien virkkoi ja käveli tasannetta edestakaisin. "Seuraava päätöksen arvoinen asiakohta. Seddharth ja Adeben"
"Sed", Sed korjasi nopeasti.
"Ben", heitti myös Ben.
"Te olette nähneet salaisen piilopaikkamme. Teille on paljastunut Aarnittaremme oikea henkilöllisyys. Te tiedätte vasta vähän meistä, mutta sekin vähä on liikaa. Te työskentelette hallitukselle. Missä teidän uskollisuutenne lepää ja kuinka tiukassa se on?" Bastien halusi tietää vakavana. Hänen tummissa silmissään oli miltei teräksinen sävy.
Sed mietti hurjasti. "Rehellisesti?"
"Mielellään", Salandra vastasi. Myös tytön kasvoille oli ilmestynyt vakava ilme, eikä rohkaisevasta hymystä ollut enää jälkeäkään.
"Minä työskentelen hallitukselle ja pidän siitä. Tai ainakin pidin", Sed selitti. "En ole ennen osannut kyseenalaistaa hallituksen toimintatapoja -"
"Et edes, vaikka sinun oma äitisi aikoinaan hylättiin Virvatulten vangiksi?" Bastien kysyi silmät loimuten.
"Hylättiin? Hänhän pakeni -", Sed takelteli ja hän huomasi, että Benin kasvoille oli ilmestynyt samanlainen kummallinen ilme kuin mitä hänen omilla kasvoillaan todennäköisesti oli.
"Hänen ei olisi tarvinnut paeta, jos hallitus ei olisi jättänyt häntä"
"Jättänyt?" Ben toisti ääni särkymisen partaalla.
"Sellainen on teidän hallituksenne. Virvatulten Varjoiksi jääneillä ei ole toivoa, kukaan ei edes yritä. Ja Seidan annetaan vain seilata vapaana maailman tuulissa. Ei pelastusyrityksiä, ei parannusehdotuksia, ei mitään. Kaikki on hyvin sellaisenaan, jatketaan samaa rataa", Bastien selitti käheä-ääni katkeruutta tihkuen.
Hetken oli aivan hiljaista. Sed ei tiennyt olisiko hänen pitänyt sanoa jotain, tehdä jotain. Emma seisoi hänen vierellään katse luotuna kiviseen maahan ja tytön toisella puolella Sed kohtasi veljensä ahdistuneen mietteliään katseen.
"Ben?" Salandra kysyi rikkoen varovasti hiljaisuuden. "Sed? Mitä vastaatte?"
"Mihin?" Ben kysyi ajatuksiinsa unohtuneena.
Salandran silmiin oli ilmestynyt myötätuntoinen valo. "Teillä on päätöksenteonhetki käsillänne. Hallitus ei voi kätkeä Emmaa loputtomiin"
"Me haluamme muuttaa hiljaisen sodan näkyväksi, kuuluvaksi, ja sitten lopettaa sen ikuisiksi ajoiksi. Seidasta on päästävä eroon, samoin hänen kätyreistään", Bastienin puhe kaikui luolamaisessa huoneessa mahtipontisena.
"Meille annettiin tehtäväksi suojella Emmaa", Sed aloitti hiljaisella, matalalla äänellä.
Salandra liikahti kärsimättömänä. "Mutta -"
"Kuuntele! Meille annettiin tehtäväksi suojella Emmaa ja minä aion tuossa tehtävässä pysyä!" Sed sai ääneensä lisää kantavuutta ja itsevarmuutta. "Ihan sama kenelle työskentelen, hallitus saa minun puolestani painua vaikka hevonkuusenhornaan ja te voitte laskea sinne vaikka pulkalla perässä! Minulle on oikeastaan yksi poronkusemanhailee kenen piikkiin minä Emmaa suojelen!"
"Sed", Emma kuiskasi niin pienellä äänellä, että vain Sedin Emma-taajuudelle asennoituneet korvat sen kuulivat.
"Sinä olet langennut", Bastien totesi enemmän kuin kysyi. "Hyvä ja ei hyvä. Ainakin olet luotettava", mies tuumi tummien kulmiensa alta ja kääntyi Beniin. "Entäpä sinä?"
"Minun luottamukseni", Ben aloitti vakaalla äänellä. "ei lepää hallituksessa, eikä teissä. Anteeksi nyt vain, mutta eiköhän pikkuveljen tehtävä ole seurata isoveljeään vaikka päälaki edellä kaivonpohjalle"
"He ovat mukana", Salandra totesi ääneen ja hymyili Bastienille lämpimästi. Sed huomasi, kuinka Ben vilkaisi Salandraa nopeasti. Pikkuveli käänsi kuitenkin katseensa vikkelästi pois huomattuaan Salandran Bastienille suoman hymyn. Sedin vatsassa muljahti. Ei kai vain nuo katseet tarkoittaneet sitä mitä hän luuli niiden tarkoittavan?
"Hyvä", Bastien sanoi ja hymyili hänkin hyvin pienesti. "Voimme siis alkaa purkamaan sotasuunnitelmaamme. Tänään on päätettävä, mitkä komppaniat lähtevät levittämään salaista sanaa Erämaan tontuille, ketkä tutkivat Emman sukupuun läpikotaisin vähintään kahteen kertaan ja mitä kaikkea muuta on tehtävä ennen sotatilan alkamista"
*
Matala murina, heikko iloton nauru. Varjot pimeydessä kasvattivat siivet ja liikkuivat metsässä äänettömästi. Kuun hopeinen valonkajastus kimalsi niiden verestävissä silmissä, kun ne loivat saalistavia katseita kivisen aukion suuntaan. Ne haistoivat jäljen, se ei voinut olla kaukana. Odotuksesta ei tulisi pitkä.
-
Hohoo. Olipas taas miellyttävä lukukokemus.
Kai roope on nyt täysin ulkona kuvioista? JOO?
Erittäin ihana luku taas ja hauska ja monipuolinen ja kiinnostava ja jännittävä ja ihana ja ihana ja ihana. Sanoinko vielä että ihana? Tykkään siitä, miten sä keksit tähän sellasia omia juttujas ja sitten ujutat ne tarinaan niin realistisesti, että tuntuu vähän siltä kuin lukis jotain tositapahtumiin perustuvaa kirjaa :D Loistavaa, loistavaa!
"Haluatko demonstraatioooooooooooo -", Sed oli ehdottamassa viekkaasti Emmalle, mutta juuri silloin siihen asti hiljaa raiteillaan kitissyt luolastometro pinkaisi täyteen vauhtiinsa ja Emma tunsi suurta tarvetta kirkua ääneen kuin pikkutyttö huvipuistossa. Hänen ei kuitenkaan tarvinnut, sillä Sed ja Ben hoitivat mielipuolisen kikattamisen hänen puolestaan. Poikien kovaääninen nauru kimpoli luolaston kivisistä seinistä ja katosi kaikuna pimeyteen heidän alapuolellaan. Emma puristi turvakaidetta rystyset valkeina, mutta hänen vieressään istuvan Salandran kasvoilla oli tyyni ja rauhallinen ilme. Tyttö taisi käyttää metroa usein.
Taas vaihteeksi mun täytyy ihmetellä. Miten sä saat ton Sedin kommentin kuulostamaan siltä, että se on oikeasti vuoristoradassa? Mä oon kade, haluun sun taidot itselleni!
"Mikä nyt noin hymyilyttää?" Ben kysyi melko jurona. Emma oli pistänyt merkille, että jostain syystä Salandra näytti ärsyttävän nuorempaa tonttuveljestä.
AHAAA, täällä taitaa puhjeta toinen romanssi? :D Siltä vähän tuo Benin käytös vaikuttaa.. Ja olihan toki merkkejä ilmassa jo siinä edellisessä osassa (tai sitten minun romanttissävytteinen mielikuvitukseni keksii omiaan...)
"Sinä olet langennut", Bastien totesi enemmän kuin kysyi. "Hyvä ja ei hyvä. Ainakin olet luotettava", mies tuumi tummien kulmiensa alta ja kääntyi Beniin. "Entäpä sinä?"
Langennut?! Eijei Bastian, olet käsittänyt väärin! Langennut on ihan liian tylsä ja kaiuton ja melodramaattinen sana, Sed on rakastunut!
Aha, sieltä tulee seuraavat wannabe-uruk-hait estradille, anti tulla, niin Emma vois kohta löytää salaiset supervoimansa ja silleen. Eiksjoo? Ja sitten vois selvitä, että Emma on adoptoitu ihan pienenä ja että se on jonkun joulupukin lapsi tai joku Joulumaan suojelijamakeishaltijattaren ainoa tytär tai jotain. :D
Ja tapa roope.
Tom^^
-
toi oli sceeri toi loppu... toivottavasti ne käyttää ulos tullessaan jotain toista ovea!
mutta siis taas oli kiva luku ja minä yhyn ^^Tomiin siinä, että voikko pistää Emman
jonkun jännän tyypin sukulaisks? tai vaikka iha Santémerin lapsenlapsenlapsenlapseks?
se ois aika jännä juonenkäänne! tai sit mä vaan jostain syystä tahon että pukki ei
oo puhas ku pulmune tai jtn...
mutta jatkoa pian jooko?
-
Welma, kiiiiiitos kommentista :) sulla on varmaan joku paha-pukki-syndrooma kun yrität tahrata sen menneisyyden :D mutta ehkä sä olet toisaalta oikeilla jäljillä joissakin asioissa ;)
Tommiseni, Tittistattis! Sussakin on näköjään samaa romantiikkahaukan vikaa ku meikäläisessä :) mut hei, makeishaltiatar kuulostais aika... ööh... makeelta? :D Ehkä sellanen vois ilmestyä kohta puoliin jostain ja kuristaa nuo wannabe-urukkiörkit Snörellä!
32. Anteeksiannon joulu
Salandra johdatti Emman, Sedin ja Benin neuvostohuoneesta erääseen pienempään luolamaiseen tilaan, joka oli täytetty olkisängyin ja laatikkomaisin pöydin. Heille annettiin lupa levätä sillä aikaa, kun Aarnit jatkoivat puhumista asioista, joita ei heidän korvilleen vielä luotettu. Emma vilkuili ympärilleen. Huone oli hämärä ja siellä tuoksui lievästi aamukasteelle ja sateelle. Hän istuutui eräälle matalalle pedille, joka rahisi lempeästi ja pojat seurasivat hänen esimerkkiään.
Pitkään kaikki kolme olivat vain hiljaa, jokainen omalla olkipedillään. Emman ajatukset olivat ruuhkaiset ja monia kysymysmerkkejä nousi sauhuten hänen korvistaan. Mitä itse Joulupukki hänestä tiesi? Mitä kaikkea Aarnit jättivät kertomatta? Syttyisikö sota ja mikä hänen roolinsa siinä olisi? Huomasivatko äiti ja isä, ettei hän ollut omassa sängyssään nukkumassa?
Emma huokaisi ja kääntyi selälleen. Hän kiemurteli hetken ja yritti löytää hyvää asentoa kuitenkaan siinä onnistumatta. Olisi ollut ihana vain nukkua hetki ilman mitään yliluonnollisia ajatuksia.
"Etkö saa unta?" kuului silloin hiljainen ääni Sedin sängystä, joka oli lähimpänä hänen omaansa. Emma nosti hiukan päätään ja kohtasi pojan ruskeiden silmien pilkkeen.
Emma pudisti päätään. "En ole tottunut nukkumaan luolissa", hän virnisti tekopirteänä. "Nukkuuko Ben?"
Sedin sänky rahisi pojan kohottautuessa kurkkaamaan veljeään. "Jep. Benin unisaldo alkaa kyllä olemaan pikku hiljaa jo tältä vuodelta täysi"
"Niin", Emma mumisi tarkoituksettomasti. "Sed?"
"Palveluksessanne, neiti"
"Missä Joulumaa oikein on?"
"Täh? Sinähän olet jo ollutkin siellä", Sed ihmetteli ja kiemurteli istumaan keskelle sänkyään.
"Niin niin", Emma myötäili ajatuksissaan. "Mutta missä se on?"
"Miten niin missä se on?"
"Siis onko se maanpinnan alapuolella? Vai onko se joku outo rinnakkaistodellisuus?"
"Joulumaa on", Sed punnitsi hetken sanojaan. "Joulumaa on teidän maanne alapuolen yläpuolella. Se on rinnakkainen todellisuus, jota ei kuitenkaan ole. Se vain on", poika lisäsi kohauttaen olkiaan.
Emma kurtisti kulmiaan maaten yhä pedillään katse luotuna kattoon. "Miten Joulumaa syntyi? Vai onko sinulla siihenkin joku ympäripyöreän kiertelevä vastaus?" Emma halusi tietää. "Kenties: Se vain oli ennen kuin syntyi ja pyöri juuri kun lopetti pyörimisensä?"
Sed naurahti Emman teorialle. "Sinä haluat tietää miten Joulumaa syntyi?"
"Se on vain yksi miljoonasta kysymyksestäni", Emma tunnusti ja kääntyi kyljelleen, jotta näki Sedin paremmin.
Pojan kasvoilla karehti pieni hymy. "Joulumaan syntyä kerrotaan itse asiassa vielä tänäkin päivänä iltasatuna tonttulapsille", Sed kertoi ja liikahti varovasti ylös sängyltään. Oljet rapisivat ja Ben päästi pienen kuorsausäänen. Sed hiipi huoneen poikki ja kävi istumaan Emman pedin jalkopäähän.
"Kerro se minulle", Emma pyysi ja nousi istumaan Sedin viereen. He olivat hyvin lähekkäin, mutta se ei haitannut Emmaa. Tuskinpa haittasi Sediäkään.
Sed kumartui varovasti lähemmäs Emmaa. "Sinä haluat kuulla iltasadun?"
"Kyllä", Emma nyökkäsi ja pysyi paikoillaan. Miksi häntä ei haitannut olla niin lähellä Sediä? "Mutta vain jos se ei ala sanoilla 'olipa kerran'", tyttö lisäsi varoittavasti.
"Miksi se ei saisi alkaa 'olipa kerran'?" Sed ihmetteli ja nojautui istumaan vasten kallioista seinää, jonka laidalla Emman peti oli. Emma seurasi Sedin esimerkkiä ja he istuivat vierekkäin selät seinässä, käsivarret toisiaan koskettaen.
"Minä vihaan sitä aloitusta, sillä kaikki tavalliset tarinat alkavat niillä sanoilla", Emma selitti. "Sama lopetuksen kanssa"
"Eli sinä et halua tarinan päättyvän -", Sed aloitti kysyvästi.
"- 'ja he elivät onnellisena elämänsä loppuun asti'", Emma päätti pojan lauseen.
"Mutta sehän on mukava lopetus", Sed pisti vastaan. "Sopisi meillekin oikein hyvin"
"Saanko minä kuulla sen sadun vai en?" Emma huokaisi ja yritti hätistää päästään ajatusta omasta prinsessasadustaan ja erikoisesta prinssistään.
Sed hymyili aivan kuin olisi lukenut Emman ajatukset. "Hyvä on. Olipa kerran -"
"Hmmh"
"Älä keskeytä!" Sed käski muka vihaisena. "Vaikea kertoa iltasatua kun sinä hymähtelet kuin ongelmainen pingviini"
"Nytkö minä olen jo pingviinikin?"
Sed virnisti. "Minä voin olla sinun jääkarhusi"
"Sinä olet kiero", Emma totesi päätään pudistellen.
"Miten niin?" Sed vaati tietää. He puhuivat kuiskuttamalla, ettei Ben heräisi.
"Pingviini ja jääkarhu? Siinä on sairain romanssi ikinä", Emma supatti katsellen luolan epätasaista kattoa.
"Hahaa!" Sed huudahti yhtäkkiä voitonriemuisesti.
Emma käänsi katseensa poikaan kummissaan. "Mikäs sinulle nyt tuli?"
"Sinä myönsit sen!"
"Myönsin minkä?"
"Romanssin! Minä en puhunut mitään romanssista, sinä aloitit! Hahaa!"
"Shh! Ole hiljaa, ettei Ben herää", Emma käski ja piilotti taitavasti hymynsä. "Nyt se iltasatu, kiitos"
"Hyvä on, rakas pingviinini", Sed hymyili ja tönäisi Emmaa pienesti omalla olkapäällään. "Mutta lupaatko, ettet enää keskeytä?"
"Lupaan ja vannon, jos sinä lopetat tuon oudon fantasioinnin pingviineistä?"
"Sovittu", Sed lupasi ja heitti kädet mietteliäästi puuskaan rinnallensa. "No niin. Olipa kerran Talvi -"
"Talvi?" Emma keskeytti ja Sedin mulkaisun nähdessään peitti suunsa kädellään anteeksipyytävästi. "En keskeytä enää"
Sed arvioi Emmaa katseellaan. "No niin, mihin minä jäinkään. Aivan, eli olipa kerran Talvi, joka eli hyvin yksinäisenä omalla pilvellään Lumisadelinnassaan. Talvi oli aikansa mahtavin kuningas ja hänen voimilleen ei ollut vertaa. Hän ei vain tiennyt, että samaan aikaan toisella puolella maailmaa aivan yhtä yksinäisenä eleli Kesä.
Sattuipa kerran sitten niin, että Talvi kohtasi Kesän, ja Kesä tapasi Talven. Heistä tuli heti ylimpiä ystävyksiä, kuin veljiä. Enää he eivät olleet yksinäisiä, mutta eivät myöskään mahtavimpia yksinäisyydessään. He olivat tasavertaisia, eivätkä he olleet tottuneet siihen.
Aikain saatossa myöskin selvisi, että he halusivat eri asioita. Talvi nautti raikkaudesta, lumen puhtaudesta, pakkaskukkasista ja tähtien täyttämistä öistä. Kesä puolestaan rakasti auringon lämpöä, metsien vihreyttä, lintujen tanssia sekä laineiden liplatusta"
"Mitä sitten tapahtui? Tuliko heillä riitaa, Talvella ja Kesällä?" Emma kysyi ja hetken mielijohteesta hän laski päänsä Sedin olkapäälle.
Poika värähti hiukan ja jännittyi, mutta jatkoi kuitenkin kertomustaan. "Riita, epäsopu, lopulta täysmittainen sota. Maailmassa myrskysi, kun Talvi ja Kesä taistelivat. Kaikki oli tuhoutumassa ja maa paloi jäisenä. Silloin saapuivat neidot"
"Neidot?"
"Kevätär ja Syksytär", Sed nyökkäsi. Hän kiersi hieman tärisevän kätensä Emman ympärille, eikä tyttö liikahtanut pois. "Kevätär ja Syksytär palauttivat tasapainon Kesän ja Talven välille. He korjasivat maailman ja ehdottivat voimien mittelyä kilpailun muodossa. Kesä ja Talvi eivät halunneet menettää neitojaan, joten he suostuivat kilpailuun.
Niin heidän eteensä asetettiin uusi maailma, tyhjä ja valmis muovattaksi. Syksytär seisoi Talven rinnalla ja Kevätär piti Kesää kädestä. Ja näin he aloittivat. He loivat, taikoivat ja lauloivat. Sanotaan, että Neljän Tuulen kilpailu kesti kauan. Vuosia, ehkä tuhansia. Mutta kun he olivat valmiita, eivät he edes valinneet voittajaa. Niin kaunis oli heidän luomuksensa, niin ihmeellinen. Ikihanki, kirkkain aurinko, eikä puiden väriloistokaan rajoittunut pelkkään vihreään. Ilmassa tuoksui taikuus"
"Joulumaako?" Emma kysyi painautuen Sedin kylkeen. "Vuodenajat tekivät Joulumaan?"
"Vuodenajat, Neljä Tuulta, Valtiaat", Sed luetteli. "Heillä on monta nimeä. Mutta Joulumaa ei kestänyt, sillä hetken päästä se alkoi kuihtua ja Syksytär ja Kevätär itkivät surullisina"
"Mitä sitten tapahtui?"
"Kesä tajusi, että Joulumaa oli liian irrallinen oikeasta maailmasta. Se piti jollain tavalla liittää muun maailman menoon. Ja tadaa! Tontut syntyivät"
Emma liikahti Sedin kainalossa katsoakseen poikaa tarkemmin. "Eli hetkinen. Tontut luotiin liittämään Joulumaa meidän maailmaamme?"
"Se on vain iltasatu", Sed kohautti olkapäitään. "Mutta teoria se on siinä missä muutkin"
"Mitä vuodenajoille tapahtui?"
"Kun kaikki oli lopulta hyvin, he painuivat levolle ja elivät elämänsä onnellisena loppuun asti"
"Levolle? He kuolivat?" Emma ihmetteli.
"Eivät periaatteessa, he vain painuivat taustalle ja antoivat maailman kasvaa"
Emma huokaisi Sedin kylkeä vasten. "Teidän satunne ovat paljon mielenkiintoisempia kuin ne, joita minulle luettiin pienenä"
"Älä huoli", Sed kuiskasi Emman hiuksia vasten. "Ihan hyvä sinusta silti tuli"
Emma hymyili. Hänen oli hyvä olla, vaikka hän ei halunnut sitä ääneen myöntää. Toinen päivä, toinen yö ja jo hän nojautui Sedin kainaloon. Poika oli lämmin ja turvallisen tuntuinen. Yöllä kaikki tuntui niin paljon yksinkertaisemmalta kuin päivänvalossa. Yöllä millään ei ollut oikeastaan niin paljoa väliä. Mitä sitten, vaikka hän istui melkein vieraan pojan kainalossa? Mitä väliä jostain Seita-noidasta, kun häntä syleili uskomattoman hyvännäköinen tonttupoika? Ja oliko sillä jotain merkitystä, että Sed oli tonttu? Emma sulki silmänsä. Ei kukaan ollut näkemässä. Kukaan ei toruisi, jos hän vain vähän kohottaisi katsettaan, etsisi Sedin silmät omillaan ja viestittäisi sanattomasti suunnattomasta läheisyydenkaipuustaan. Kukaan ei ollut tuomitsemassa, jos he suutelisivat.
Ja silloin Emma hätkähti ajatuksistaan takaisin todellisuuteen, puri huultaan kiroten suljettuen silmiensä takana omia hulluja päähänpistojaan ja antoi omituisen valveunen vallata mielensä. Hän nukahti Sedin kainaloon ja painoi vielä viimeisenä muistikuvana mieleensä, että muistaisi palauttaa itsensä maan pinnalle.
*
Sed ei uskaltanut liikahtaakaan. Emma oli jo pitkään ollut hiljaa hänen sylissään, tyttö oli luultavasti nukahtanut. Sed hengitti tytön tuoksua pitkään ja hartaasti, hänen vatsansa oli täynnä lepattavia perhosia. Poika hymyili aidosti. Siitä oli kauan, kun kukaan tyttö oli aiheuttanut hänelle sellaisia tunteiden mylleryksiä kuin Emma. Itse asiassa tarkemmin ajateltuna Emma oli jotain ainutlaatuista, sillä tuo ihmistyttö herätti Sedissä sellaisia ajatuksia, joita hän ei edes tiennyt itsellään olevan. Oli kulunut vasta kaksi hassua päivää ja Sed tajusi olevansa valmis heittäytymään vaikka Seidan suuhun tytön vuoksi. Se ei ollut normaalia, ei kerta kaikkiaan.
Oli vielä yö, kun lepohuoneen ovi avautui ja Salandra hiipi sisään. Ben ja Emma nukkuivat, mutta Sed istui hereillä Emma edelleen kainalossaan. Salandra loi heihin hieman kysyvän katseen, mutta Sed oli iloinen kun tyttö jätti kuitenkin ilmeiset kysymykset kysymättä.
"Aika lähteä", Salandra kuiskasi pimeässä. "Saimme tehtävänjaon päätökseen. Hoidetaan teille aseistus kuntoon ja sitten saatte palata vartiopaikoillenne Emman rinnalle. Saatte tukijoukoksi kolme tai neljä Aarnia, mutta he pysyttelevät teille näkymättömissä"
"Aseistus?" Sed kuiskasi kysyvästi ja yritti turhaan pidätellä innostustaan.
Salandra nyökkäsi ja osoitti Beniä ja Emmaa. "Herätä sinä heidät ja tulkaa sitten takaisin neuvostohuoneeseen", tyttö käski totisena ja poistui huoneesta saman tien.
"Jopas oli kiukkuinen", Sed totesi ääneen lähinnä itselleen ja silitti varovasti Emman punaisia hiuksia. "Emma?" hän kuiskasi nukkuvan tytön korvaan.
"Mmm", Emma mumisi puoliksi unissaan.
Sedistä tuntui pahalta herätellä väsynyttä tyttöä. "Meidän pitää mennä"
"Mmm"
Ben heräsi nopeammin kuin unenpöpperöinen Emma, joka näytti olevan hämillään siitä, että oli nukahtanut Sedin kainaloon. Sediä se ei haitannut, ei todellakaan. Hänen päivänsä oli taas pelastettu moneksi tunniksi. Sed johdatti veljensä ja toivottavasti tulevan tyttöystävänsä lämpöisestä lepohuoneesta vetoiseen käytävään ja Emman hytistessä palellen Sed mietti koettaisiko hän vielä kerran onneaan. Hän liikahti lähemmäs tyttöä ja oli kietomassa kättään tämän ympärille, mutta Emma astui askeleen pois päin. Sed huokaisi hiukan turhautuneena. Tällaistäkö se tulisi olemaan? Ensin he lähentyivät ryminällä ja sitten mentiin taas takapakkia.
Toisaalta aina hetkittäin jokin pieni säälittävä järjenpoikanen huusi hädissään Sedin tajunnan rajamailla: oliko hänen edes hyvä lähentyä ihmisen kanssa? Mutta siltikin Sed oli oman päätöksensä tehnyt ja hän sulki uikuttavan rääpälejärjen pimeään häkkiin heittäen avaimen unohduksiin.
Neuvostohuone oli tyhjentynyt ja jäljellä olivat enää vain Bastien ja Salandra, jotka istuivat huoneen perällä korokkeen reunalla vierekkäin. Sedin, Benin ja väsyneen Emman saapuessa huoneeseen Aarnien johtohahmot juttelivat keskenään syventyneinä hyvin vakavaan keskusteluun. Sed vilkaisi varovasti Beniä, mutta pojan silmät eivät paljastaneet minkäänlaista tunnetta tämän katsellessa Salandran suuntaan.
"Väsyttääkö?" Bastien kysyi, kun kolmikko pääsi lähemmäs.
"Emman pitäisi päästä nukkumaan", Sed totesi katsellen tyttöä, jonka kulmat olivat rutistuneet kurttuun tämän pinnistellessä silmiään auki.
"Osaan minä itsekin puhua", Emma tiuskaisi ja pörrötti tukkaansa.
"Hei, älä nyt suutu", Sed heitti kätensä antautuvasti ilmaan ja oli ymmällään. Miksi Emma nyt yhtäkkiä muuttui taas kylmäksi kuin lumiukko?
"Minä suutun silloin kun minä haluan", Emma mutisi ja mulkoili Sediä aivan kuin tämä olisi tehnyt jotain pahaa.
"Minä en ole tehnyt mitään!" Sed puolustautui ja yllättyi huomatessaan suuttumuksen hiipivän ääneensä. "Älä aina minulle raivoa"
"Ai et ole tehnyt mitään?" Emma tivasi.
Bastien, Salandra ja Ben seurasivat tilannetta silmät leipälautasen kokoisina. Salandra ja Bastien ihmettelivät Sedin ja Emman välistä suhdetta ja Ben puolestaan äimistyi sitä, että Sed näytti myös suuttuvan Emmalle.
"No kerro sitten! Kerro ihmeessä, mitä niin hirveää minä olen tällä kertaa tehnyt?" Sed hermostui ja siirtyi seisomaan Emman eteen. Hän ei halunnut tiuskia tuolle ihanalle olennolle, mutta Emman käytös oli niin ailahtelevaa, että jopa hänen pitkä malttinsa repeili. Emma ei katsonut häntä silmiin, eikä Sed saanut tytöstä irti minkäänlaista vastausta.
"Seddharth", Bastien pisti rauhallisesti väliin. "Oletkohan sinä oikea henkilö suojelemaan Emmaa?"
Sed liikahti nopeasti pois Emman edestä ja siirsi katseensa Bastieniin. "Parempi kuin kukaan muu", hän sanoi vakaalla äänellä. "Kaikki eivät vain tajua sitä", hän lisäsi vielä kuiskaten tarkoittaen viimeiset sanat takanaan seisovalle hiljaiselle tytölle.
"Hyvä", Bastien oli ilmeetön. "Mutta me tarkkailemme sinua, tarkkailemme teitä. Pienikin lipsahdus tai huolimattomuuden erhe niin te luovutte tehtävästänne"
"Ei hätää, me olemme parhaimpia", Ben hymähti omahyväisesti.
"Niin minä olen kuullut. Tiesittekö, että nimenomaan teidät määrättiin testaamaan Emmaa?"
"Tavallaan", Ben vastasi. "Drummond ainakin selitti jotakin sen suuntaista"
"Olette taitavia, myönnän sen. Olen itse asiassa seurannut taivaltanne jo pidempään", Bastien kertoi ja nousi ylös korokkeelta.
"Miksi?" Sed halusi tietää. Hän ei pitänyt siitä tunteesta, että joku oli tarkkaillut heitä. Ironista sinänsä, kun hänen oma työnsä oli vakoilla ihmisiä.
"Minulla on syyni", vastasi Bastien salamyhkäisesti ja asia jäi vaivaamaan Sedin mieltä. Hän kyllä vielä selvittäisi tuon omituisen hiipparin salaisuudet. Miksi miehen nimi oli niin tuttu? Ja minkä ihmeen oudon syyn vuoksi tämä oli seuraillut heitä? Ja kuinka kauan sitä oli jatkunut?
Sed ja Ben saivat aseikseen muutaman sähkölamauttimen (samanlaisen, jolla Salandra oli heidän isäänsä uhannut) sekä upeat keijunmyrkyllä kyllästetyt tikarit, joiden kahvat oli koristeltu upein kaiverruksin. Sed käänteli omaa tikariaan ihastellen käsissään ja piilotti sen sitten vyölleen. Bastien kertoi, että keijunmyrkky auttoi ehkä hieman Shakaaleja vastaan, mutta sekään ei riittänyt pysäyttämään petoja kokonaan.
Salandra saattoi kolmikon luolastometron kautta takaisin tunnelinsuulle. Emma käveli hiljaisena Sedin vierellä ja Sed vilkuili tyttöä koko ajan varovasti. Olikohan Emma loukkaantunut hänelle? Sed tunsi huonoa omaatuntoa purkauksestaan, mutta hän ei oikein tiennyt, pitäisikö hänen pyytää anteeksi vai ei. Suuttuisiko tyttö hänelle uudestaan, jos hän päättäisi avata sanaisen arkkunsa?
He kiipesivät tikapuut ylös ja ennen kuin Sed avasi yläpuolellaan olevan luukun ulkomaailmaan, hän vilkaisi vielä kerran Emmaa. Tällä kertaa tyttö katsoi takaisin ja vihreät silmät olivat täynnä sekalaisia tunteita. Sed nieli kaiken suuttumuksensa ja hymyili Emmalle rohkaisevasti. Ei hän voinut olla tytölle vihainen, varsinkin kun kahden viime päivän aikana oli tapahtunut niin paljon.
Mutta silti Sed päätti, että seuraavan kerran ollessaan kahden Emman kanssa hän kysyisi tytöltä suoraan, mikä heidän kahden tarinansa olisi. Se ei kuulemma saisi alkaa 'olipa kerran' tai päättyä 'elivät onnellisena elämänsä loppuun asti', mutta ehkäpä heidän loppunsa olisi silti onnellinen?
Ajatuksiinsa uponneena Sed avasi ulos johtavan luukun ja sujahti ensimmäisenä pihalle. Hän kumartui auttamaan Emmaa ulos tunnelista ja silloin hän kuuli sen: veret seisauttavan murinan aivan selkänsä takaa.
-
Kivat kappaleet olet taas kirjoittanut ja sulla on hyvä mielikuvitus; Joulumaan synnystä kertova satu.
Kyllä mäkin olisin Sedinä ollessani hämillään Emman käytöksestä, mutta toisaalta tonttupoika saa syyttää vain itseään, kun on niin innokas. Toisaalta, se on ihanaa luettavaa.
Mä vaan pelkään, että sanalla "langennut" on huono merkitys Sedin ja Emman suhteen.
Mukana roikutaan :)
-
Haa :D
Oli taas sangen oivallinen luku ja nautin suunnattomasti tästä tasapainoilusta, vaika toisaalta tekee mieli tuhahdella kun Emma draamailee (ja kun sä et ole vielä tappanut roopea, perhana). Mutta kaiken kaikkiaan oikein jätte fint luku taas kerran, kumarrukset ja sellaset!
Sed johdatti veljensä ja toivottavasti tulevan tyttöystävänsä lämpöisestä lepohuoneesta vetoiseen käytävään ja Emman hytistessä palellen Sed mietti koettaisiko hän vielä kerran onneaan. Hän liikahti lähemmäs tyttöä ja oli kietomassa kättään tämän ympärille, mutta Emma astui askeleen pois päin. Sed huokaisi hiukan turhautuneena. Tällaistäkö se tulisi olemaan? Ensin he lähentyivät ryminällä ja sitten mentiin taas takapakkia.
EMMA (*syyttävä ja järkyttynyt äänensävy*)! Julmaa! D: Vaikka mä kyllä sinänsä ymmärrän Emmaa, ei tuo tilanne varmaan olis helppo, mutta toisaalta ärrrsyttää kun se ensin antaa olettaa että joo ollaan hyvissä väleissä ja mennään oikeen tonttupojan kainaloon ja sitten yhtäkkiä leikitään taas jääprinsessaa!
Nautin tosta Emman ja Sedin lyhyehköstä riidanpoikasesta, mielummin ne sitten puhdistaa ilmaa kunnolla, kuin vaan mulkoilevat toisiaan ja leikkivät jotain ekaluokkalaisia. Pidin tosta, että Sedkin hermostui Emmaan, koska eihän se olis rakkautta, jos se ei osais olla vihainen toiselle ja tuoda omia mielipiteitään esiin riitatilanteissa. Sehän päätyis ihan täysin Emman tossun alle.
Ihan selkeästi Ben on ainakin jossain määrin kiinnostunut Salandrasta! Hah, sen huomaa kilometrin päähän! Ja Sazzykin on tainnut ehkä hiukkahiukkasen kiinnostua Benistä, vaikka mä nyt vähän pelkäänkin, että sillä on jotain juttua ton Pastakulhon (=se setä, jonka nimeä en nyt muista. Joku Bastina. Bastiena. Joku) kanssa. Toivottavasti ei, koska Pastakulhossa on jotain hämärää. Se on varmaan joku Seidan ex-kätyri tai joku.
Taas kerran jatkoa anelen, tää on vaan niin koukuttavaa tekstiä!
Tom^^
-
Voi Pinski rakas! Millon me saahaan jatkoa?
-
Huhheijjakkaa ja hilirimpsis! Meikäläinen juuttu ihan täysin viikoksi työkiireiden maailmaan ja Joulumaa vietti pienen syyslomapätkän :o Tästä on hyvä taas jatkaa!
Tomtommursusein, mä repeilin kolme päivää putkeen hienostuneesti tuolle Pastakulholle ;D aevan mahtava! Mut hei, jos mä tappaisin Roopen niin A.A.R. (vaimikäsenytolikaan?) menettäis merkityksensä! ::) jokaiseen maailmaan mahtuu yksi limainen Roope (paitsi sit jos se yrittää tunkea Joulumaan sisälle tonttuilemaan niin sit pamahti haulikko kirjoittajan penkissä!)
Genova, kiitos paljon! Välillä tuntuu, että se mielikuvitus on vähän liiankin vilkas ::) Kiitos kun jaksat roikkua mukana! :)
Welmasein-armasein, mä juutuin tonttuilemaan viikoksi töihin (kirjaimellisesti, oon nimittäin päiväkodissa töissä ja me harjotellaan joulujuhlaa varten ahkerasti ;) ). Anyway, tässä tulis vihdoinkin jatkoa :D
33. Joulun salaisuus
Valot välähtelivät, Shakaalit murisivat ja levittelivät suuria nahkaisia siipiään. Maa tömisi, kun pedot ryntäilivät pitkin metsää ja taistelun täyttämää aukiota tonttujen väistellessä raatelevia kynsiä ja pistimenteräviä hampaita. Emma vain seisoi, hän ei osannut tehdä mitään. Sed oli yrittänyt työntää hänet takaisin tunnelinsuuhun heti, kun ensimmäinen murina oli täyttänyt öisen ilman, mutta turhaan. Emma oli hypännyt pojan luokse metsäiselle aukiolle vain huomatakseen, että heidät oli piiritetty.
Nyt Emma seisoi kauhusta jähmettyneenä Sed, Ben ja Salandra edessään. Kolmikko yritti pitää Shakaaleja loitolla, mutta pelkkä yrityskin tuntui turhalta. Emma tunsi olonsa heikoksi, hyödyttömäksi: hän ei voinut tehdä mitään. Kolme tonttua työnsivät käsiään eteenpäin kuin nojautuen näkymättömään seinään ja Emma huomasi ilman väreilevän, eivätkä Shakaalit päässeet väreiden läpi. Ilmeet poikien ja Salandran kasvoilla kuitenkin kertoivat, että kauaa tuo suojamuuri ei pystyssä pysyisi.
"Mitä minä voin tehdä?" Emma parahti ääneen, kun yksi Shakaali puri väreilevää ilmaa kellertävillä hampaillaan. Pedon kasvot olivat rumat ja suomuiset, sen silmät ilmeettömän valkoiset ja suu oli kääntynyt lohkeilevaan hymyyn, joka peitti puolet olennon päästä. Shakaalien irstaat kasvot toivat Emman mieleen jonkin sairaan version Ihmemaan Irvikissasta ja häntä puistatti. Shakaalien ruumiit olivat niin ikään suomuiset ja ne kulkivat nelinkontin pitkät raatelukynnet maata viistäen ja petomaiset siivet ilmaa halkoen.
"Pysy vain meidän takanamme", Sed henkäisi ja hänen äänensä väreili uhkaavasti, väsyneesti.
"Ei hätää, he ovat kohta täällä", Salandra kuiskasi ähkäisten kuulostaen samalla hyvin varmalta.
Samassa jostain heidän ympäriltään hyppäsi esiin harmaakaapuisia Aarneja. Neljä Aarnia asettui tonttuveljesten ja Salandran tueksi luomaan näkymätöntä suojamuuria heidän ympärilleen. Loput tontut hyökkäsivät pelkäämättä Shakaalien kimppuun ja silloin tapahtui jotain, mikä loksautti Emman leuat miltei pois paikoiltaan.
Shakaalit muuttivat muotoaan: niiden siivet vetäytyivät selkään ja hävisivät, suomujen päälle kasvoi tuuheaa oranssia karvaa ja päästä pistivät esiin suuret suoniset korvaparit. Hymyilevän irstaat hymyt peittyivät pitkän kuonon alle, mutta Emma huomasi, että hampaat ja kynnet jäivät. Ja jos mahdollista, liikkuivat Shakaalit koiramaisessa muodossaan vielä nopeammin kuin hetki sitten. Ne säntäilivät sinne tänne yrittäen upottaa teräviä hampaitaan Aarneihin, jotka puolustautuivat tikarein ja sinisävyisin taioin. Pikku hiljaa kuitenkin näytti siltä, että Aarnit siirtyivät niskan päälle.
"Mitä hittoja nuo ovat?" Sed huusi ääneen irvistäen samalla.
"Veit jalat suustani ja hyppäsit suoraan asiasta kukkaruukkuun", Ben totesi kasvot uupumuksesta punaisina.
Sed vilkaisi veljeään virnistäen. "Sinä se jaksat vitsailla?"
"Olen kai oppinut sen isoveljeltäni", Ben hymähti.
Emmaa helpotti huomata, että pojat jaksoivat laskea jo leikkiäkin. Aarnien tulo oli helpottanut tilannetta huomattavasti, eikä suojamuurinkaan ylläpitäminen vaikuttanut enää niin hankalalta.
"Minähän sanoin, että ne ovat muodonmuuttajia", Salandra totesi hiljaa ja äänensävyllä, joka kieli että asian olisi pitänyt olla itsestäänselvyys.
"Emme me aina kuuntele", Sed hymyili, jolloin Salandra vain tyytyi tuhahtamaan vastaukseksi.
Emma tunsi jalkojensa olevan jännityksestä heikkona. Nyt kun helpotuksen tunne pikkuhiljaa levisi häneen, päätti hän istua alas kohmeisen maan kivikkoon ja antoi pään laskeutua käsiensä varaan.
Samassa ilmoille helähti laulu. Kaunein laulu ikinä. Ääni tuntui kristallinkirkkaalta ja lapsenomaisen puhtaalta. Emma nosti päänsä ihmeissään ja katseli ympärilleen. Kaikki olivat pysähtyneet, niin Aarnit kuin Shakaalitkin. Laulu leijui ilmassa heidän ympärillään, mutta itse laulajaa ei näkynyt missään. Emma höristi korviaan. Laulajan ääni kuului yhtä selkeänä kuin joku olisi seissyt hänen vieressään, mutta päätellen muiden ilmeistä kokivat kaikki laulun samalla tavalla hyvin lähellä itseään. Hennon voimakas ääni lauloi sanoja, joita Emma ei tuntenut.
Sitten aivan yllättäen Shakaalit liikahtivat ja pinkaisivat metsän uumeniin ennen kuin kukaan ehti tehdä mitään. Pedot perääntyivät ja jättivät Emman, Sedin, Benin sekä Aarnit ja Salandran ihmetyksen vallassa seisomaan keskelle kuun valaisemaa metsäaukiota.
"Mihin ne menivät?" Emma kysyi ääneen kaikkien huulilla polttelevan kysymyksen.
"Minä luulen", Salandra vastasi epäröiden ja vilkuili ympärilleen. "että se oli kutsuhuuto"
"Kutsuhuuto?" Sed toisti ihmeissään ja siirtyi edelleen maassa istuvan Emman viereen seisomaan. "Kuka niitä kutsui?"
"Mutta se ääni -", Ben aloitti kummissaan.
"Ääni oli kaunis, tiedän", Salandra päätti Benin lauseen ja siirtyi erään pitkän Aarnin luo nopein askelin. "Raphael, luuletko sinä samaa kuin minä?" tonttutyttö kysyi pitkältä Aarnilta. Emma tutki Raphaeliksi nimetyn Aarnin kasvoja. Mies oli jo ehkä ylittänyt kahdetkymmenensä ja hänen lyhyt vaalea tukkansa kilpaili kirkkaudella hänen jäänsinisten silmiensä kanssa.
"Kyllä", Raphael vastasi tasaisen matalalla äänellä. "Minä luulen, ettei tämä ole lähellekään vielä ohi"
"Ei ole ohi?" Emma toisti epäröiden. Salandran ja Raphaelin vakavat äänensävyt pelottivat häntä.
"Sed ja Ben", Salandra kääntyi kohti tonttuveljeksiä, joiden kalpeilla kasvoilla oli samankaltaiset huolestuneet ilmeet. "Ottakaa Emma, ja menkää -"
Enempää ei Salandra ehtinyt sanoa, kun metsästä purkautui valo. Emma siristi silmiään, muttei pystynyt kääntämään katsettaan. Ensin hän luuli nähneensä Virvatulia, mutta sitten valo kasvoi ja läheni heitä uskomattoman nopeasti. Ja Emma tajusi, että outo valoilmiö oli tähtäämässä suoraan hänen vieressään seisovaan Sediin. Ennen kuin Emma ehti enempää harkita tekojaan, oli hän jo hypähtänyt pystyyn ja tönäissyt Sedin pois iskevän valon alta ottaen itse valon sivalluksen vastaan. Sitten oli vain pimeää.
*
Sed oli aivan juuttunut tuijottamaan lähestyvää valoa, vaikka tajusi sen olevan vaarallinen. Hän ei osannut sanoa, mistä sen tiesi, mutta hänellä oli aavistus että tuo valonsäde oli lähetetty tuhoamistarkoituksessa. Hänen hengityksensä tuntui katkonaiselta, sormia pisteli. Miksei hän kyennyt liikkumaan? Valo läheni. Sed tajusi Emman olevan vierellään ja Benin seisovan toisella puolellaan. Kurkkua kuristi, hän ei haluaisi lähteä vielä. Valo liukui aukiolle nopeana kuin myrskytuuli. Kohta se osuisi.
Juuri kun Sed valmistautui ottamaan valon vastaan, tömähti hänen kylkeensä jokin muu muksahtaen ja hän kaatui maahan. Sed vajosi polvilleen ja sai käsillään tukea kylmänkosteasta maasta. Hänellä kesti hetken tajuta, että valo olikin mennyt ohi. Hän oli elossa. Sed lankesi istumaan huojentuneena ja kääntyi katsomaan Beniä, jonka kasvot olivat kuin kauhun perikuvat. Miksi Ben näytti niin pelokkaalta?
Silloin Sed käännähti Emman suuntaan, mutta näky joka häntä kohtasi -
"Emma?" Sedin suusta pääsi pelästynyt henkäisy. Tyttö makasi maassa punaiset hiukset harsona kasvoilla, joiden silmät olivat sulkeutuneet ja suu unohtunut kauhistuneeseen huokaisuun. Lähestynyt valo oli kadonnut ja silloin Sed tajusi, mitä oli tapahtunut. Emma oli tönäissyt häntä. Emma oli ottanut itse iskun vastaan.
Kaikki olivat hiljaa. Aarnit muodostivat ringin heidän ympärilleen ja Salandra kumartui lähemmäs Emman liikkumattomana makaavaa ruumista. Ei, ei ruumista, Sed ajatteli mielessään. Ja se oli viimeinen asia Sedin mielessä ennen kuin kaikki ajatukset sumenivat ja hän vajosi pimeyden tilaan.
*
Ben ei tiennyt, mitä tehdä. Mitä tehdä tai mitä sanoa. Hänen katseensa liikahti vuorotellen elottomasta Emmasta maassa kyhjöttävään veljeensä, jonka kasvot olivat ilmeettömän rauhalliset. Salandran kauniit kasvot olivat hiilenharmaat ja täynnä varjoja, kun tämä tutki tarkasti kohtaa Emman rinnassa, johon valosalama oli iskenyt. Ben huomasi, että Sed nypläsi hihojaan ja heijasi pienesti itseään. Tuo näky toi Benin mieleen heidän lapsuutensa, kun he olivat kuulleet setänsä kuolleen. Silloinkin oli Sed istunut pitkään sängyllään tuijottamassa seiniä keinuen tasaiseen tahtiin kuin yrittäen tuudittaa itsensä lohduttomaan uneen.
Ben vetäisi terävästi henkeä ja tajusi kyyneleen virtaavan poskellaan.
*
Bastien kiirehti. Hän oli sitonut huotran miekkoineen vyölleen ja sännännyt kohti piilopaikan oviaukkoa. Shakaalit olivat piirittäneet Salandran ja muut ja hyökkäsivät heitä kohti täydellä voimalla. Onneksi Bastien tiesi, että kymmenen muutakin Aarnia oli kuullut Salandran salaisen avunpyynnön. Hänellä itsellään oli siis aikaa napata mukaansa mahdollisesti tarvittavat parannusrohdot ja Fidreil-miekka. Bastienin nopeat askeleet kaikuivat luolastossa ja hänen kätensä hakeutui miekan kahvalle. Hän oli onnekas omistaessaan tuon historiallisen ja niin mystisen aseen. Tai no, omistaessaan ja omistaessaan, Bastien lisäsi mielessään hymähtäen.
Bastien nousi tikkailta metsäiselle aukiolle. Oli aivan hiljaista. Aarnit nyökkäsivät kunnioittavasti hänen saapumiselleen. Ensimmäisenä Bastien huomasi maassa makaavan Emman ja tajusi kauhukseen, että kaikki merkit viittasivat tytön elottomuuteen. Ei, ei nyt, kun he olivat olleet niin lähellä alkavaa sotaa. Ei, kysymykset eivät voineet jäädä ilman vastauksia!
Bastien käveli raskain askelin Sedin ja Benin ohi. Pojat istuivat vierekkäin maassa Benin käsi lohduttavasti Sedin ympärillä. Bastien muisti viimeksi nähneensä veljekset istumassa tuossa asetelmassa alle viiden vanhoina, kun Sedin kauko-ohjattava lelureki oli uponnut pihalampeen. Bastien hymyili muistolle ja ajalle, jolloin hän oli miltei joka päivä istunut Greenien keittiössä Anarian ja Snowdenin kanssa nauramassa poikien kolttosille, juttelemassa tonttumaailman menosta ja hakemassa tukea sisarensa menetykseen. Pojat eivät tietenkään muistaneet häntä, he olivat olleet niin pieniä. Bastien päätti, että joskus hän vielä kertoisi Sedille, että koko Aarnihaudanvartijat-idea oli lähtöisin 4-vuotiaan lapsen hullusta mielikuvituksesta.
Monen vuoden takaiset muistot ja oma edesmennyt sisar, Brianna, mielessään Bastien kumartui Emman ylle vakavan Salandran viereen.
"Mitä tapahtui?" Bastien kysyi hiljaa Salandralta.
Salandran kasvot olivat synkät. "Me voitimme, Bastien. Tai olimme voittamassa, mutta silloin -"
"Mitä tapahtui?" Bastien vaati tietää uudelleen, jolloin eräs Aarneista astui esiin.
Bastien tunnisti puhujan Raphaeliksi. "Se oli Seita", Raphaelin ääni kertoi.
"Seita oli täällä?" Bastien tunsi vihan kasvavan sisällään.
"Niin me arvelemme", Salandra vastasi. "Hän lauloi, jolloin Shakaalit perääntyivät salamannopeasti"
"Sitten tuli valo", Raphael täydensi Salandran kertomusta.
"Valo?" Bastien toisti käheästi.
"Se tuli tuolta", Salandra osoitti metsää kohti. "Kirkas valo, nopea ja tarkka"
"Virvatuli?" Bastien tiedusteli, mutta Salandra ja Raphael pudistivat päätään.
"Minä luulen, että se oli jotakin ikivanhaa taikuutta. Minä luulen, että Seita lähetti sen", Salandra kuiskasi Bastienin vierellä käsi yhä Emman hupparilla.
"Hän tähtäsi Emmaa?" Bastienia ihmetytti. "Minä luulin, että hän havitteli Emmaa itselleen uudeksi oljenkorreksi. Minä oikeasti luulin, että tässä tytössä oli jotain erikoista"
"Hän ei tähdännyt Emmaa", kuului silloin Benin särkyvä ääni heidän takaansa. Bastien kääntyi katsomaan ja kohtasi nuoremman veljen synkän katseen. Sed oli edelleen vaiti. "Valo tuli kohti Sediä, mutta Emma astui tielle", Ben kertoi.
Bastien huokaisi. Olisihan se pitänyt arvata, että noiden kahden välillä oli jotakin erityistä. Hän kääntyi tutkimaan tarkemmin Emmaa. Hän siveli tytön kylmää poskea ja painoi arpiset kämmenensä tämän kaulalle. Oli aivan hiljaista, kaikki katsoivat heitä. Bastien avasi varovasti Emman punaista hupparia ja tutki valkoista palojälkeä, joka peitti tytön solisluun ja rinnan sydämen kohdalta. Bastien hymyili riemuissaan. Hän oli ollut oikeassa, tässä tytössä oli jotain erikoista. Valkea jälki vaaleni hänen silmiensä edessä, kunnes se oli kokonaan kadonnut ja väri hiipi hiljaa takaisin Emman poskille.
"Hyviä uutisia", Bastien ilmoitti kaikille. "Hän on elossa"
-
Ihana aamun avaus, luku on kauniisti kirjotettu.
Ben vetäisi terävästi henkeä ja tajusi kyyneleen virtaavan poskellaan.
Oi Ben.
Bastien muisti viimeksi nähneensä veljekset istumassa tuossa asetelmassa alle viiden vanhoina, kun Sedin kauko-ohjattava lelureki oli uponnut pihalampeen.
Näen silmieni edessä pikku pojat. Mahtoi Sediä harmittaa.
Jatkoa taas, kunhan kiireiltäsi ehdit.
-
Hoo! *aaltoja*
Hihhii, Emmalla on supervoimia! Se lentää sittenkin! Siistiä, Haa. Superemma.
No kun ei mahdu tuota yhtä limaista roopea! D: Pilaa mun ruokahaluni ja saa toivomaan, että mulla olis tässä haulikko ulottuvilla. Toivottavasti se nyt vaan ymmärtää ihan oman etunsa vuoksi pysyä ulkona kuvioista... Koska nyt kun juoni luistaa ja Emma&Sed toimii miltei unelmaisesti kaikkine kärhämineen, niin en kyllä toivo että roope palais näyttämölle!
Ja tästä perinteisestä "minä-vihaan-roopea" avauksesta päästäänkin itse lukuun (jossa ei ONNEKSI mainittu roopetyhmyriä kertaakaan) ja voin vaan haukkoa henkeä ja ihmetellä. Mites hemmetissä sä olet noin järjettömän lahjakas? Mä pystyin niin elävästi kuvittelemaan ton koko tilanteen, että härregyyd, ihan jännityksellä odotin koko ajan että mitänytmitänyt.
Mä tykkään tässä tarinassa hyvin paljon tosta Emman inhimillisyydestä (vaikka hihkuinkin riemusta kun lopussa olikin vihjailua sen supervoimiin! JIIHAA!!) ja siitä, että taistelussa se ei oikeasti osaa (vielä) toimia niin kuin nuo sotakoulutuksen saaneet tontut. Koska usein näkee sitä, miten täysin normaalia eläneistä ihmisistä kuoriutuu heti ensimmäisessä superyllättävässä taistelussa sellaisia tappokoneita, mitä ne ei todellisuudessa vois olla.
Jos mä olisin itkevää sorttia, niin mä oisin voinut itkeä tirauttaa tolle kohdalle missä ne luulee Emmaa kuolleeks. Taaskin sä esittelet mielettömiä kirjoittajankykyjäsi tuossa hämmentyneessä, surumielisessä ja jotenkin... todentuntuisessa kohdassa niin, että on pakko ihmetellä. Miten yhdeltä ihmiseltä voi luonnistua kaikki genret noin loistavasti?
Sitten tuo loppu... hoo. Pastakulhoa epäilen vieläkin, mutta nyt selvisi että on sillä ainakin sydän. Ehkä se sen epäilyttävä piirre johtui jotenkin tuosta siskon kuolemasta (TAI SIITÄ ETTÄ SE ON SEIDAN KÄTYRI)... Mä en vaan vieläkään (lol se on esiintynyt nyt huikeasti kahdessa luvussa) oikein luota siihen, mutta no. Se paljasti että Emmalla on superkykyjä, siitä kymmenen pistettä ja papukaijamerkki. Ehkä mä nyt sitä siedän. Kunhan se ei tule Benin ja Sazzyn väliin.
Ja no, koska olen Emma&Sed-fani, niin pakko vielä vähän awwitella kun ne on niin sulosia. Kun Emma oikeasti ihan selkeästi välittää Sedistä, kun se kerran on valmis kuolemaan sen puolesta... Joten mä annan anteeksi sen edellisen luvun draamakäytöksen. Hihhih. Toivottavasti ensi luvussa lisää söpöilyä :3
Mä haluan kyllä tietää miten Emma aikoo selittää asiansa Larelle. Siinä on kyllä aikamoinen stoori keksittäväksi :D Tai sitten Seita nappaa Laren. Hei joo, niinhän siinä käykin! Tai sitten Seita ottaa panttivangiksi sen Emman pikkuveljen... tai.. hyi, roopen. Ei roope jooko?! Koska sitten Emman kuitenkin pitää pelastaa se ja sitten ne rupee kolmiodraamailemaan. Oh, no thanks.
Ja Emma tajusi, että outo valoilmiö oli tähtäämässä suoraan hänen vieressään seisovaan Sediin. Ennen kuin Emma ehti enempää harkita tekojaan, oli hän jo hypähtänyt pystyyn ja tönäissyt Sedin pois iskevän valon alta ottaen itse valon sivalluksen vastaan. Sitten oli vain pimeää.
Oho. Mahtoi olla tälli. Mutta voi awws, kun Emma on niin suojeluhaluinen :) Ja nyt virisi epäilys. Miksi Seita tähtäsi juuri Sediin? Joko se halus vaan yksinkertaisesti Emman kanssa lähentyneen tontun pois tieltä, tai sitten se halus testata Emman ja Sedin suhdetta. Tai sitten se tiesi, että Emma hyppäis tielle ja se mokoma noita halus vaan tietää että selviäiskö Emma tällistä. Hmph. Mokomakin noita-akka. Sopis hyvin roopen vaimoksi.
Bastien huokaisi. Olisihan se pitänyt arvata, että noiden kahden välillä oli jotakin erityistä. Hän kääntyi tutkimaan tarkemmin Emmaa. Hän siveli tytön kylmää poskea ja painoi arpiset kämmenensä tämän kaulalle. Oli aivan hiljaista, kaikki katsoivat heitä. Bastien avasi varovasti Emman punaista hupparia ja tutki valkoista palojälkeä, joka peitti tytön solisluun ja rinnan sydämen kohdalta. Bastien hymyili riemuissaan. Hän oli ollut oikeassa, tässä tytössä oli jotain erikoista. Valkea jälki vaaleni hänen silmiensä edessä, kunnes se oli kokonaan kadonnut ja väri hiipi hiljaa takaisin Emman poskille.
Hihi. Tässä kohdassa ensinnäkin tuo Pastakulhon (nyt mä muistan sen nimen, mutta Pastakulho sopii paremmin) ajatus noiden kahden erityisistä väleistä oli erittäin kiva ja Pastis saa multa vielä pari lisäpointsia hyvästä huomiosta. Lainasin tän kohdan myös ihan siitä silkasta riemusta, että Emmalla tosiaan on supervoimia! Ja se on joku Valittu tai noita tai joku.
Mutta lyhyestä(kö? tää kommentti taas vähän venähti) virsi kaunis, rakastin tätä lukua Pinskihoney. Toivottavasti tuloo pian lisää, vaikka toki ymmärrän kiireesi töiden parissa :)
Tom^^
-
Oi ihanaa että tuli viimeinkii jatkoa <3
Mä kyllä ymmärrän jos töissä/koulussa kuluu nii paljon aikaa ja varsinkii näi joulun alla.
Minä oon ehkä vähän paha ihminen ku en koskaa kirjota yhtä laajasti ku ^^Tom, koska
pitkiä kommentteja on niiiiiin paljon kivempi lukee! Mutta minä oon harvasananen nainen
vaikka oonnii enempi tai vähempi savolainen ja asustellu kuopiossa edelliset 11 vuotta...
Mutta siis tosi ihana ku oot taas saanu aikaseks näin ihanan ja hyvin kirjotetun ja söpön jajaja
jatkon kirjotettua ja se on tärkeintä. Mä vaan niin rakastan tätä tarinaa ja kadehin siu kirjotustaitojas.
Toivon mukaan jatkoa tulee vähä nopeemmin kun nytte, mutta tämäkii kelpaa oikein hyvin!
Luv yo,
Welmasein
-
Welmuriinakultasein, paha ihminen? Ei todellakaan! Mä oon jo vaan siitäkin kiitollinen, että jaksat roikkua mukana ja lueskella vaikka välillä jatkon kanssa kestääkin :) tottakai ne pitkät kommentitkin on kivoja, mutta mut saa hymyilemään vähemmälläkin :) (pakko lisätä: mä kävin kesällä Kuopiossa. Ei oltu kuin tunti, mutta kivaa oli)
Tomsinäsenkinihmepastakulho, mä oikeasti puolestani jaksan ihmetellä sitä, mistä sä aina revit nuo kilometrikommentit :D en siis valita, nehän on aivan kerrassaan mahtavia <3 Roope on kyllä hiipiny näköjään sun luihin ja ytimiin kun sen mollauksesta on tullu sun vakioaloitus :D hmm, ehkä pitäiskin parittaa se Pastakulholle! Roope <3 Pastis! Mutta hei, kiitos taas paljon honey :)
Genova, kiitos paljon ihanasta kommentista :) olitpa sä aikasin jaksanut kommentoida! Työkiireitä on paljon, kun pitäis muistaa aina töissäkin tonttuilla, mutta toisaalta siinä on se hyvä puoli, että se inspiroi kirjoittamaan tätä tarinaa.
34. Joulun ihme
Emma tajusi olevansa hereillä, muttei avannut heti silmiään. Hän kuuli hiljasta supatusta läheltään saamatta sanoista selvää. Hän liikautti sormiaan varovasti pehmeää makuualustaansa vasten ja tajusi makaavansa jonkinlaisessa sängyssä. Ellei hän aivan väärässä ollut, oli kyseessä hänen oma sänkynsä. Emma kurtisti hieman kulmiaan. Miten hän oli joutunut metsäaukiolta takaisin omaan sänkyynsä? Entä jos kaikki olikin vain ollut unta?
Emma säpsähti omaa ajatustaan ja ponnahti ylös sängystä. Ensimmäisenä hän tajusi rintansa olevan arka olkapäähän asti ja hän henkäisi ääneen äkkiliikkeen tuottamaa pistävää kipua. Emma kohottautui parempaan asentoon hieroen ohimoitaan väsyneesti. Hän todellakin oli taas omassa huoneessaan. Sed ja Ben istuivat konttorituolin vieressä lattialla juttelemassa keskenään hiljaisella äänellä. Oli vielä pimeää, eikä Emmalla ollut hajuakaan paljonko kello oli tai kuinka kauan hän oli ollut tajuttomana. Vai oliko hän edes ollut tajuttomana? Emma painoi kädellä kipeää kohtaa rinnassansa ja inahti kivusta.
"Hei hei hei, varovasti", kuului Sedin hiljainen ääni, kun poika siirtyi Emman viereen sängynreunalle istumaan. "Sait aikamoisen tällin"
"Mitä -", Emma aloitti mietteliäänä. "Miten -"
"Heti kyselemässä", Sed hymyili kuiskaten.
Emma tutki poikaa tarkkaan. Sedillä oli päällään paksu musta huppari ja pojan tukka roikkui hieman sotkuisesti silmien yllä. Kasvot olivat kalpeammat kuin yleensä ja silmät punoittivat oudosti. Myös Ben liikahti lattialta Emman sängyn luo näyttäen hyvin huolestuneelta.
"Mitä tapahtui? Oletteko te kunnossa? Missä kaikki muut ovat? Paljonko kello on?" Emman suusta tulvahti kysymyksiä ennen kuin hän ehti hillitä itseään. Sed pörrötti tukkaansa mietteliäänä ja myös Ben istahti tytön sängyn reunalle.
"Me olemme ihan kunnossa", Ben vastasi ensimmäisenä. "Ainakin nyt", poika lisäsi vilkaisten varovasti Sediä, jonka punertavat silmät kummastuttivat Emmaa edelleen. Aivan kuin poika olisi itkenyt.
"Aarnit lähtivät jahtaamaan Shakaaleja. Tai osa heistä lähti. Viisi nimittäin tököttää teidän talonne ympärillä vartioasemissa", Sed kertoi käheällä äänellä. "Salandra ja Bastien tutkivat -", poika keskeytti hieman kangerrellen. "-jotain", hän lisäsi lopulta.
"Eli minua", Emma tiesi. "Tai minun taustaani, sukupuutani. Ihan kuin he luulisivat löytävänsä sieltä jotain"
"Ei sitä ikinä tiedä", Ben kohautti olkiaan.
Emma siveli tukkaansa mietteliäänä. "Mitä siellä oikein tapahtui? Aukiolla?"
Sed liikahti vaivaantuneena ja katsahti pois päin Emmasta. Miksi poika käyttäytyi niin kummallisesti.
Ben ryki kurkkuaan. "Muistatko sinä sen valon?"
Emma nyökkäsi. "Hämärästi", hän vastasi mietteliäänä. "Se tuli metsästä ja oli osumassa Sediin. Minä-", ja silloin hän muisti. Valo oli miltei jo iskenyt Sediin, mutta hän oli työntänyt pojan pois alta. Emma kosketti kipeää rintaansa.
"Sinä tulit väliin. Sinä -", Sed käännähti kohti Emmaa ja näytti yllättäen hieman vihaiselta. "Miksi sinä teit niin?"
"Se vain", Emma häkeltyi Sedin äänensävyä. "Se oli vain reaktio, en minä tiedä"
"No tuollaiset reaktiot saavat luvan loppua!" Sed ärähti matalalla äänellä.
Emma kiukustui. "Et sinä minua määrää", hän vastasi hieman lapsekkaasti. "Ja olisit kiitollinen"
"Kiitollinen? Luuletko sinä, etten minä ole kiitollinen?" Sed parahti.
"Siltä vähän vaikuttaisi"
Sed huokaisi riiputtaen päätään. "Emma, kiitos. Oikeasti. Sinä et tiedäkään kuinka paljon tämä minulle merkitsee, mutta älä enää ikinä yritä tapattaa itseäsi minun vuokseni. Minä en halua -"
"Ihan kunnossahan minä olen", Emma levitteli käsiään ja hymähti pienesti.
"Ei se siltä aiemmin vaikuttanut", Sed mumisi synkästi.
Emma katsoi poikia kummissaan. "Miten niin?"
"Sinä olit tuota noin -", Ben punnitsi sanojaan Sedin katsellessa pois päin.
"Kakistakaa ulos vain", Emma käski.
"Emma, sinä olit suurin piirtein eloton!" Sed murisi ennen kuin Ben ehti vastata.
Emmalla meni pala kurkkuun. "Anteeksi mikä oli missä?"
"Se valo osui sinua suoraan sydämeen", Ben kertoi rauhallisemalla äänellä kuin Sed, vaikka hänenkin äänensä tärisi hiukan. "Sinä menit ihan valkoiseksi ja -"
"Riittää jo", Sed käski aikuismaisella äänellä. "Ei tarvitse selittää niin yksityiskohtaisesti, Ben"
Emma laski kämmenen sydämensä päälle. "Mutta minähän olen ihan kunnossa nyt. Ehkä vähän jäykkä olo ja pieni pistävä kipu, mutta ei muuta"
"Ja se nostikin uuden kysymysmerkin pöydälle", Ben hymähti ilottomasti. "Sinä paranit nopeasti, liian nopeasti"
"Liian nopeasti?" Emma toisti ihmeissään.
"Liian nopeasti ihmiseksi", Sed lisäsi vakavana.
"Täh? Ei siis kun, minähän, tai siis -", Emma änkytti, mutta oikeastaan hän ei edes tiennyt mitä olisi pitänyt sanoa tai tehdä. Miten niin hän oli parantunut liian nopeasti? Oliko johonkin sääntökirjaan määritetty valtakunnallinen parantumisaika, jota rikkovat olivatkin yhtäkkiä epänormaaleja? Emma pysähtyi pohtimaan. Hän ei ollut ikinä saanut isoja haavoja tai vammoja, eikä hän koskaan seurannut pienten ruhjeiden paranemista kovin tarkasti. Entäpä jos hänellä olikin jokin omituinen parantumiskyky? Emma pudisti päätään huokaisten ja tajusi, että pari päivää joulutonttujen seurassa teki ihmeitä hänen mielikuvitukselleen.
"Saattaa olla, että se ei liity mihinkään mitenkään. Ehkä se valo ei sitten vain ollutkaan niin voimakas. Mutta Salandra ja Bastien tutkivat silti asiaa. He yrittävät myös saada selville, millä loitsulla Seita sinua löi -"
"Seita? Seita? Oliko se Seita? Se Seita?"
"Sama mimmi", Sed totesi hiljaa ja hymyili rohkaisevasti Emmalle, jonka suu oli unohtunut järkytyksestä apposen auki. "Mutta ei huolta, rakas. Nyt sinulla on kourallinen haudanvakavia Aarneja turvanasi ja kaksi uskomattoman loistavaa tontturitaria vierelläsi aamusta iltaan"
Emma tuhahti. "Alat kuulostaa taas enemmän itseltäsi"
"Onneksi", Ben lisäsi hiljaisella äänellä ja hymyili levollisesti.
"Mutta hetkinen", Emma nappasi kellon yöpöydältä. "Minunhan täytyy kahden tunnin päästä lähteä kouluun"
"Jep", Sed nyökkäsi.
"Ja te olette minun luonani aamusta iltaan?"
"Jep", Ben venytteli makeasti.
"Entäs koulu? Miten minä selitän kavereille ja opettajille, että kaksi outoa hiipparia muuten vain seuraa minua pitkin päivää?"
Sed ja Ben vilkaisivat toisiaan virnuillen. "Saanen esitellä", Sed aloitti elehtien mahtipontisesti. "Seppo ja Pentti Greenlundqvist, Voionmaan lukion uudet oppilaat"
"Voi ei", Emma painoi päänsä käsiinsä ja huokaisi syvään. Tästä ei seuraisi mitään hyvää.
Kello oli viisitoista vaille kahdeksan, kun Sed parkkeerasi turkoosin Opel Astran koulun hiekoitetulle parkkipaikalle. Hermostunut Emma ja mustapipoiset Sed ja Ben hyppäsivät ulos autosta ja lähtivät kulkemaan kohti suurta lukiorakennusta. Emman vatsanpohjassa kipristeli jännitys. Pojat olivat vakuuttaneet, että Salandra oli hoitanut paperiasiat kuntoon ja koulussa osattaisi odottaa kahta uutta oppilasta, mutta enemmän Emmaa hermostutti Laren kohtaaminen. Mitä hän selittäisi tytölle? Ja entä jos Roope haluaisi jutella hänen kanssaan? Emma huokaisi ja puristi kätensä puuskaan mustan takkinsa päälle.
"Älä huoli", Sed vakuutti ja kietoi toisen kätensä läheisesti Emman hartioiden ympärille. "Hyvin se menee"
Emma mulkaisi Sediä kärttyisesti. "Tämä on tarpeeksi kamalaa ilman sinun lähentelyjäsikin, kiitos vain"
Sed nosti kulmiaan voitonriemuisasti. "Meidänhän on tarkoitus olla yhdessä, etkö muista? Itsehän sinä niin ystävällesikin selitit"
"Ai", Emma punastui hiukan. "Ai niin"
"Joten", Sed hymyili virnistäen. "Yritähän käyttäytyä sen mukaisesti"
"Mistä te muuten reput saitte?" Emma vaihtoi puheenaihetta katsellessaan veljesten identtisiä mustia selkäreppuja. He saapuivat koulun pihalle, josta oppilaat pikku hiljaa soljuivat kohti ensimmäisiä oppituntejaan.
"Salandra", Ben vastasi kädet taskuissaan kulkien. "Minä oikeasti välillä ihmettelen, mistä se tyttö kaiken hankkii"
"Ehkä sinun täytyy kysyä sitä häneltä", Sed ehdotti. "Kenties kaakaokupposen ääressä, takkatulen loimutessa tähtitaivaan alla?"
"Houkutteleva ehdotus", Ben pohti ääneen. "Melko huolestuttavaa kyllä, että sinä yhdistät Salandran heti takkatuliin ja karhuntaljoihin"
"Enhän minä puhunut mitään karhuntaljoista"
"Ne tulevat samassa paketissa takkatulen kanssa", selitti Ben avaten koulun oven heille.
"Oli miten oli", Sed totesi astuen sisään korkeaan aulatilaan. "Ei sinun tarvitse olla huolissasi, minulle on vain yksi ja ainoa tyttö"
"Ylläri", Emma tuhahti Sedin käsi edelleen harteillaan, kun he suuntasivat kohti historiantuntia. Emmaa jännitti, sillä hänellä ei ollut harmaintakaan aavistusta veljesten historiantuntemuksesta. Tyttö huokaisi tuskastuneesti. Toivottavasti heillä ei olisi pistokoetuntia.
*
"Hyvää huomenta! Tänään juttelemme vähän Suomen sotahistoriasta ja pidämme näin aluksi pienet pistokokeet", historianopettaja Levänen ilmoitti astuessaan sisään tasaiseen puheensorinaan. Emma painoi päänsä hetkeksi pulpettia vasten. Tietenkin heillä oli pistokokeet. Eihän siinä muuten mitään, mutta Hanna Leväsen pistokokeet suoritettiin taululla muun luokan katsellessa. Emma vilkaisi syrjäkarein viereisessä pulpetissa istuvaa Sediä, joka kaivoi Salandran hankkimasta repusta esille upouuden kynillä täytetyn penaalin. Ben oli valinnut istumapaikan Emman takaa.
"Sed, Sed", kuului Benin kuiskutus Emman takaa. "Minun kynässäni on tiikereitä!"
"Täh, epäreilua!" Sed supatti takaisin veljelleen. "Minulla on vain vaaleanpunaisia kyniä!"
"Olkaa hiljaa", Emma sihisi pojille. Opettaja oli kääntynyt selin tauluun kirjoittamaan jotakin. Emma ihmetteli, ettei Larea vielä näkynyt.
"Emma", Sed kumartui tytön pulpetin puoleen. "Anna minulle sinun musta kynäsi, saat kaksi vaaleanpunaista tilalle"
"Enhän anna"
"Anna nyt"
"En"
"Anna jooko?"
"Ei käy"
"Tulevaisuuden välähdys teidän hääyöstänne", hekotti Ben Emman takaa. Emma kääntyi kiukkuisena ja heitti Beniä kumin palalla saaden pojan nauramaan ääneen.
"No niin", opettaja Levänen kääntyi kohti luokkaa. "Otetaan heti aluksi pistokoe. Haluan hieman kartoittaa teidän tietämystänne Suomen sotahistoriasta ennen kuin määrään teille ryhmätyöalueet", opettaja selitti kävellessään pulpettirivistöjä pitkin tutkaillen oppilaita neliskanttisten silmälasiensa takaa.
"Onpa tiukka täti", Sed kuiskasi Emmalle, mutta juuri silloin Levänen pysähtyi muutaman pulpetin päähän heistä ja käänsi petolintumaisen katseensa Sediin ja Beniin.
"Ja vielä tiedoksi uusille oppilaille", opettaja narisi tylsällä äänellään. "Minun luokassani ei hattuja tai muitakaan päähineitä pidetä. Pipot pois, pojat"
No niin, Emma ajatteli itsekseen. Hyvinpä alkoi. Sed vielä saisi joten kuten korvansa piiloon tukkansa alle, mutta Benillä ei ollut mitään mahdollisuutta. Hänen suipot korvansa paistaisivat esiin kuin aurinko Saharassa. Emma huokaisi. Miksei mikään vain voinut sujua ilman ongelmia?
-
Hohoo!
Voi elämä, Sed ja Ben normaalien ihmisten koulussa? :DDD Haa, nyt Emman on pakko esittää että se on Sedin kanssa yhdessä ja sitten sä voit ampua mustasukkaisen roopen kuun kiertoradalle. Hmm, I like that. Mutta miten mahtaa käydä Benille kun sillä onkin vähän jännät korvat...
Seita on kidnapannu Laren, eikö niin? Se on niin. Joo. Sitte Emman pitää äkkiä löytää loputkin piilevistä voimistaan ja hyökätä noidankuvatusta vastaan ja tappaa se, että se saa Laren takaisin. :D
Mä tykkäsin taas tästä luvusta ihan älyttömän paljon (hurrrjan yllättävää, eikö totta? Kaikki varmaan haukkoo henkeä järkyttyneinä, kun mä sanon tykänneeni :DD) ja hymyilin kuin hangon keksi kun Emman tosiaan on pakko shouvata mukana. Ja kun Sedillä on vaaleanpunaisia kyniä. Aww, suloista :3
Mutta hei Pinskioletitsepastiskunkerrankeksitniinoudonnimentarinasihahmollekunenhänminävoikaikkianimiämuistaa, tiedät varmaan seuraavan vakkarilauseeni, eli äkkiä pliis jatkoa, koska mä haluun tietää mitä Benille käy kun sillä on creepyt korvat! Voi toki olla, että Lare tuleekin myöhässä ja kerää open huomion itseensä, mutta kyllä mä silti veikkaan että se on nyt siepattu.
Tom^^
-
tästä tulee jännää!
mihin on lare hävinny?
pysyyhän roope kaukana emmasta eikä yritä mitään tyylii raiskata sitä?
mä vähän veikkaan, että joko poikien reput meni sekasi tai salandra halus vähä kettuilla sedille.
millon salandrakii tulee opiskelemaan lukioon ja miten aarnit saa salattuu henkilöllisyytensä?
entä mite käy poikien korvien, onko ne taiottu/leikattu pois? iuh...
hitto mie taas ootan innolla jatkoo ja vastauksii noihin kysymyksii, kiva kevennys lukee jatkoo ku
just on ollu maantiedonkoe ja selvinny ettei oo läpässy matikan kurssii varsinkaa uusi koetta. mä
en haluu uusii sitä!
mutta siis, takas asiaan: ihana luku oli jälleen vaikkaki vähän pätkä, mutta ei siinä mittää. laatu
korvaa määrän, eiks nii?
kiitos jälleen jatkosta, minä haluun pian lukee lissää :)
6.12
sitte tuli muute yön pimeinä tunteina mieleen, että voisko emma olla mitenkää ite Seidan joku
sukulainen? se ois aaaika jännä käänne!
-
Seuraa lainauspalaute, kiirus kun on.
Seppo ja Pentti Greenlundqvist
:D
"Kenties kaakaokupposen ääressä, takkatulen loimutessa tähtitaivaan alla?"
"Houkutteleva ehdotus", Ben pohti ääneen. "Melko huolestuttavaa kyllä, että sinä yhdistät Salandran heti takkatuliin ja karhuntaljoihin"
"Enhän minä puhunut mitään karhuntaljoista"
"Ne tulevat samassa paketissa takkatulen kanssa", selitti Ben avaten koulun oven heille.
Ainakin Benin ajatuksissa...
"Enhän anna"
"Anna nyt"
"En"
"Anna jooko?"
"Ei käy"
"Tulevaisuuden välähdys teidän hääyöstänne", hekotti Ben Emman takaa
Multa lensi kahvi suusta näppämistölle :D Aivan upea heitto.
Mukava teksti, lyhyydestä huolimatta.
-
Ärrhinpurhhin, mun pitäis oikeesti alkaa aikatauluttaa joulupuuhiani. Tulipa taas laiminlyötyä Joulumaata oikein urakalla ??? mutta, noh, tässä vihdoinkin taas uutta osaa :)
Genova, lainauspalaute, kilometrikommentti, pelkkä hymiö. Ei sillä niin väliä, mulle kelpaa kaikenlaiset kommentit :) kiitos :) oli tosiaan aika lyhyt teksti, tämä seuraava luku onkin sitten vähän pidempi!
Welmuraiseni, huhheijaa, onpas sulla kysymyksiä :D hyvä ku annoit taas meikäläisellekin vähän lisää pohdittavaa ;) kokeiden uusimiset ei oo ikinä kivoja, toivottavasti on mennyt ihan hyvin kuitenkin (?) ja hei on kiva kuulla, että mä en ole ainoa joka yön pimeinä tunteina pohtii ja pähkäilee, että kuka on kenellekin sukua ;) kiitos kommentista!
Tom-armas, pikkusen tavutin tuota sun megakilometrikilowattigrammasanaas tuolta kommentin välistä :D mut nyt taas kesti jatkon kanssa, ens luvun yritän oikeesti saada jo parin päivän sisään! Ellein mun sit tarvii lähteä ampumaan Roopea minnekään Saturnuksen renkaiden väliin :) (tai sit postitan sen sulle joululahjaks <3 )
//miten niin mä viljelen hymiöitä ::)
35. Nyt syttyy valot tuhannet
Salandra kökötti matalan pöydän ääressä selkä kumarana. Hän tutki keskittyneesti eteensä levitettyjä paperipinoja ja paksuja kirjoja suurien kynttilöiden ja seinälle ripustettujen soihtujen valossa. Kellarimaisessa huoneessa tuoksui kostealta ja ehkä hieman homeiselta. Hänen edessään saman onnettoman pöydän ääressä Bastien pureskeli variksensulkakynää ja naputteli kellastuneita papereita etusormellaan.
"Löytyykö mitään?" Salandra kysyi nojaten kämmeneensä tylsisistyneenä. He olivat jo monta tuntia tutkineet jokaista vanhaa sukupuuta, jonka olivat käsiinsä haalineet niin Joulumaasta kuin Jyväskylästäkin.
Bastien tuhahti hiljaisesti. "Tämä on turhauttavaa", hän mutisi nenä kiinni haurastuneessa paperikasassa. "Ja merkillistä"
"Miten niin?" Salandra valpastui. "Löysitkö jotain? Minä en nimittäin löydä Emman sukupuuta kuin vuoteen 1920 saakka"
"Se johtuu siitä", Bastien nosti tummaharmaan katseensa. "että silloin Emman suku saapui Suomeen. Sitä ennen he asuivat Ranskassa. Josefine Gaetane rakastui suomalaiseen Mitja Päivölään ja ajanmyötä suku muuttui Vesteriseksi"
"Mikä siinä niin merkillistä on?" Salandra kurtisti kulmiaan. "Emman sukujuuret ovat siis Ranskassa"
"Eihän siinä mitään vielä", Bastien totesi matalalla äänellä. "Mutta kun tutkimme Josefine Gaetanea tarkemmin -"
"Niin?"
"Hänen sukupuunsa päättyy kuin seinään"
"Ehkä sitä ei ole vain kirjattu mihinkään?" Salandra ehdotti ja kynttilänvalo lepatti hänen kasvoillaan. "Ehkä tutkimme jo liian pitkältä"
"Tai emme tarpeeksi pitkältä", Bastien totesi venytellen ja hänen otsaansa ilmestyi mietteliäitä ryppyjä. Varjot leikkivät hänen kasvoillaan, joiden haalistuneet arvet katosivat hämärässä valaistuksessa. Salandra unohtui hetkeksi katselemaan Bastienin vakavia kasvoja, mutta nykäisi itsensä lopulta takaisin todellisuuteen.
"Mikä on viimeisin nimi Emman ranskalaisessa sukupuussa?" Salandra kysyi ensimmäisen päähänsä pälkähtäneen kysymyksen.
Bastien kääntyi paperiin päin ja nosti sen silmiensä tasalle. "Adelina -", Bastien vastasi, mutta keskeytti puheensa yllättäen.
"Adelina mikä?" Salandra halusi tietää.
"Adelina Automne"
"Automne?"
"Automne", Bastien toisti kuin unessa.
"Miksi sinä näytät siltä kuin olisit aaveen nähnyt?" Salandra ihmetteli, sillä Bastienin silmät olivat rävähtäneet auki ja hämärässäkin miehen kasvot havittelivat lumen kaltaista kalpeutta.
"Automne tarkoittaa syksyä", Bastien vastasi hiljaisella äänellä.
"Niin, kyllä minä sen tiedän"
"Ja tuo sukupuu alkaa kuin tyhjästä Adelina Automnen kohdalta"
"Niin?" Salandraa ärsytti, sillä yleensä hän oli heti perillä Bastienin järjenjuoksusta, mutta ei sillä kertaa.
"Sazz", Bastien kumartui tyttöä kohti. "Kuinka hyvin sinä tunnet tarinan Neljästä Vuodenajasta?"
*
Emma katseli, kuinka Benin loittoneva selkä katosi luokasta supatusten saattelemana. Poika oli pistänyt pipoasiassaan niin kovasti hanttiin, että opettaja Levänen oli saanut tarpeekseen ja passittanut pojan pois tunniltaan. Sed puolestaan istui pipo pöydälle sievästi aseteltuna edelleen pulpettinsa ääressä ja suki jatkuvasti hiuksiaan paremmin korviensa päälle. Emma tutki poikaa tarkasti. Hän saattoi nähdä pojan eriskummalisten korvien muodon, mutta vain koska hän tiesi mitä katsoa.
"Mitä?" Sed kääntyi Emmaan päin ja vasta silloin Emma tajusi tuijottaneensa. Taas.
"Ei mitään", Emma supatti vastaukseksi ja kääntyi nopeasti pois päin. Minkä kumman takia hänen jokainen solunsa huusi Sedin luo?
"No niin", Levänen kääntyi posket punoittaen takaisin luokkaan päin. "Nyt kun ylimääräiset häiriötekijät ovat poissa, voimme aloittaa"
"Voi ei", Emma huokaisi itsekseen, mutta Sed kuuli hänen tuskansa.
"Mikä on?" tonttupoika supatti vaaleanpunainen kynä kädessään.
"Pistokokeet", Emma selitti. "Levänen tykkää nolata oppilaitaan. Varsinkin uusia. Voi Sed kiltti, sano että sinä tiedät jotain Suomen sotahistoriasta?"
Sed nojasi varovasti taaksepäin leveästi hymyillen. "Tottakai minä tiedän", hän vastasi valkoiset hampaat hymyssä välkkyen, mutta jostain syystä Emma ei ollut vakuuttunut.
Levänen avasi kirjansa ja asetti pyöreät lukulasit paremmin nenänvarteensa. "Suoritamme tällä kertaa pistokokeen suullisesti ja hoidamme samalla myös nimenhuudon. Minä kysyn ja te vastaatte"
Niinpä tietenkin, Emma ajatteli itsekseen.
"Atte Brussila", Levänen aloitti. "Milloin alkoi Suomen Talvisota?"
"Vuonna 1939", siilitukkainen poika vastasi itsevarmasti etupenkistä.
"Oikein", opettaja totesi ja kulki luokassa kirja käsissään tehden samalla merkintöjä läsnäololistaan. "Olivia Eerola, minkä maan joukot ajettiin pois Suomesta Lapin sodan aikana?"
"Öö", lettipäinen tyttö hätkähti hereille ajatuksistaan. "Ruotsin?"
"Väärin", Levänen tuhahti. "Jatkosodan välirauhanvaatimuksena oli, että Suomen on ajettava saksalaiset pois Lapista"
"Osaatko sinä näitä?" Emma kumartui Sedin puoleen, joka hekotteli itsekseen.
Sed kääntyi ruskeine silmineen Emmaa kohti ja naurahti. "En sitten pätkän vertaa"
Juuri silloin Levänen puhui jälleen. "Seppo Greenlundqvist", opettaja takelteli hetken tekaistun sukunimen kohdalla. "Minkä nimiseen rauhansopimukseen Talvisota päättyi?"
"Tuota", Sed vastasi pohtien, mutta hänen äänestään ei kuultanut tippaakaan epäröintiä. "Riita poikki ja voita väliin? Kättä päälle ja soronoo? Ei muistella pahalla? Halitusmaksimus?"
Luokassa kävi naurunpyrskähdys, mutta opettaja pysyi vakavana. Emma painoi päänsä pulpetin pintaa vasten. Sed aikoi näköjään ottaa koko koulunkäynnin täysin vitsillä ja leikillään.
*
Ben istui luokan ulkopuolella hiljaisella käytävällä. Luokasta kantautui vaimeaa puhetta ja yllättäen välillä jopa naurua. Silti Beniä ei harmittanut, että hänet oli passitettu ulos tuon kuivaluumun kaltaisen naisen tunnilta. Hän oli muuten vain turhautunut ja kärsi vakavasta tekemisenpuutteesta. Luokassa naurettiin taas. Mikä kumma nyt niin hauskaa oli?
"Mokomakin määräilijäluumu", Ben mutisi itsekseen tylsyydessä istuessaan lattianrajassa. "Tulisipa minun alokastunneilleni Vakoiluopistoon, pistäisin kovan kovaa -"
"Hei, etkös sinä ole se Emman uusi kaveri?" kuului yhtäkkiä Benin viereltä ja hän nosti katseensa ylöspäin. Vaaleatukkainen tyttö oli ilmestynyt polkkamallinen hiuspehko hieman sekaisin nurkan takaa ja seisoi nyt suoraan hänen edessään.
"Terve", Ben tervehti hymyillen tavalla jonka osasi parhaiten. "Lare, eikö niin?"
"Juu. Tai itse asiassa Laura, mutta kaikki sanovat Lareksi", tyttö kohautti olkiaan ja Ben yllättyi hieman, kun tämä istuutui alas käytävälle hänen viereensä. "Mikä sinun nimesi olikaan?"
"Ben. Tai siis Pentti", Ben korjasi äkkiä. "Mutta lempinimet kunniaan, kaikki sanovat minua Beniksi"
"No, Ben", Lare suoristeli tukkaansa. "Miksi sinä täällä istut?"
"En kuulemma osaa käyttäytyä kunnioittavasti ja totella auktoriteettien valtaa", Ben vastasi hymyillen kapinallisesti. "Joten minut heitettiin ulos tunnilta"
"Käytkö sinä tätä koulua?" Lare kummastui. "Mistä lähtien?"
"Tästä päivästä lähtien", Ben tokaisi ja päätti vaihtaa puheenaihetta. "Emma ihmetteli missä sinä viivyt"
"Ai", Lare vetäisi nopeasti henkeä ja punastui hieman. "Minä, tuota, nukuin pommiin ja myöhästyin", tyttö selitti aivan selvän valheen, mutta Ben päätti olla utelematta enempää. Ei Lare kuitenkaan ollut ainoa, joka piti salaisuuksia.
"Onko Emma oikeasti sen, sen -"
"Ai ovatko Emma ja Sed oikeasti yhdessä?" Ben päätti tytön lauseen ja hymähti ajatukselle nyökätessään. "Yhtä totta kuin piparit jouluna"
"Tai puuro aamulla?" Lare virnisti.
Ben irvisti. "Yök"
"Mitä?"
"Ei puuroa, yh. Puhutaan jostain muusta", Ben vaati ja nykäisi pipoa paremmin korvilleen.
"Oletpa sinä puurokammoinen", Larea nauratti.
"No niinhän kaikki joul -", Ben aloitti tuttavallisesti, mutta lopetti puhumisen heti kun tajusi, että oli ollut jo lipsauttamassa jotakin kiellettyä. Hän tuhahti itsekseen. Juuri tämän takia tonttujen ei kuulunut jutella ihmisten kanssa.
"Mitkä kaikki?" Lare kysyi siniset silmät viattoman suurina.
"Ei mitään, unohda", Ben heilautti kättään muina miehinä. "Mutta juu, Emma ja Sed ovat onnellinen nuoripari", hän lisäsi ja nauroi mielessään onnelliselle nuorelleparille.
"Oletan, että Sedkin on lempinimi?" Lare tiedusteli ja avasi valkomustan koulureppunsa pikkutaskun.
"Lyhenne Seposta", Ben vastasi tottuneesti ja katseli, kuinka Lare nyökkäsi ja kaivoi repustaan mustan litteän kännykän. Tyttö tutki puhelintaan otsa kurtussa ja muuttui yhtäkkiä hyvin punaiseksi.
"Juu, tuota, mitähän minun pitikään -", Lare hukkasi yhtäkkiä kaikki sanansa ja piilotti puhelimen takaisin reppunsa uumeniin.
"Olitko sinä menossa tunnille?" Ben kysyi viitaten suljettuun oveen.
"Juu", Lare virkkoi ajatuksissaan. "Tai itse asiassa en. Olen jo niin pahasti myöhässä kuitenkin. Taidan tästä jatkaa matkaa, juu niin taidan tehdä", tyttö mutisi ehkä enemmän itsekseen, nousi ylös kylmältä käytävältä ja katosi saman nurkan taakse kuin mistä oli ilmestynytkin.
Ihmiset ovat outoja, Ben tuumi itsekseen ja kulutti lopun odotusajan tutkien hurjia tiikerikyniään.
*
Bastien hengitti kirpeää pakkasilmaa. Lumi narskui hänen kenkiensä alla ja olkapäillä roikkuva tukka kiemurteli hennon tuulen matkassa hänen silmilleen. Muutamalla vaivattomalla liikkeellä Bastien kuritti pitkän tukkansa poninhännälle niskaan ja heitti harmaan hupun kasvojensa suojaksi.
Hän käveli tietä, joka aikoinaan oli ollut hyvinkin tuttu. Bastien vilkuili ympärilleen ja totesi, ettei mikään ollut oikeastaan muuttunut. Paitsi ihmiset, hän lisäsi mielessään ja tajusi jälleen kerran hieman hermostuneena, että viime kerrasta oli hyvin pitkä aika.
Hetken aikaa kuljettuaan Bastien saapui suuren kolmikerroksisen talon eteen. Vielä vuosien jälkeenkin talo toi hänelle jokseenkin kotoisan olotilan. Talo oli rakennettu ruskeasta hirrestä ja sen keskikerrosta koristi suuri leveä parveke. Bastien askelsi pientä pihatietä talon kuistille ja sen enempiä miettimättä koputti oveen. Hän veti syvään henkeä.
Ovi aukesi varovasti. Bastien nosti katseensa hitaasti ja kohtasi kauniiden ruskeiden silmien tuijotuksen.
"Pitkästä aikaa, Anaria", Bastien tervehti hymyillen väkinäisesti.
*
Emma huokaisi. Enää yksi tunti ja sitten vapaus. Hän vilkaisi Sediä ja Beniä, joilla näytti olevan hyvinkin hauskaa. Emma puolestaan ei tiennyt pitäisikö hänen itkeä vai nauraa. Pojat olivat omasta mielestään selviytyneet hyvinkin kunnialla ensimmäisestä koulupäivästään, mutta asiasta voitiin olla montaa mieltä. Emma arveli opettajienkin puivan edelleen, mikä heihin oli iskenyt, kuinka kovaa ja mistä tämä kaksikko oli oikein putkahtanut. No toisaalta, ehkä musiikintunti ei olisi niin paha.
"Mitäs meillä on seuraavaksi?" Ben kysyi hymyssä suin, kun he kulkivat kolmistaan koulun käytävää pitkin. Oppilaita norkoili siellä täällä odottamassa pääsyä tunneille.
"Musiikin valinnainen", Emma vastasi helpottuneena.
Veljekset katsahtivat toisiinsa leveästi virnistäen. "Jes", he kihersivät yhteen ääneen, eikä Emma voinut muuta kuin jälleen huokaista.
Hän oli luullut, että musiikki olisi helppo nakki, mutta ilmeisesti sellaista käsitettä ei ollut olemassa Greenin veljesten maailmassa. Olisipa edes Lare ollut paikalla, mutta Ben oli kertonut tytön kummallisesta katoamisesta ja tekaistusta myöhästymissyystä. Emmaa ahdisti. Mistä lähtien hänellä ja Larella oli ollut niin paljon salaisuuksia? Vai kertoisiko Lare kuitenkin oikeat syynsä Emmalle, parhaalle ystävälleen? Mutta siltikin. Mistä lähtien Lare oli juossut kesken koulupäivän menoissa, jotka aiheuttivat kuulemma änkyttämistä sekä punastumista?
Emma, Sed ja Ben valitsivat paikat luokan perältä. Musiikkiluokan pulpetit olivat pitkiä pöytiä, joiden ääreen oli työnnetty kiikkeriä ja vanhoja tuoleja. Sed istui reunimmaiseen tuoliin seinän viereen, Emma hänen viereensä ja Ben Emman viereen. Emma tuhahteli itsekseen. Hän oli päivän aikana huomannut, että pojat saartoivat häntä pakottaen hänet koko ajan kulkemaan keskellään. Tehokas suojelutekniikka, mutta toisaalta harvinaisen ärsyttävä sellainen.
Opettajaa odotellessa Emman katse hakeutui jälleen Sediin. Poika tuijotteli huoneen kattoa nyökyttäen päätään pienesti kuin äänettömän musiikin tahtiin. Sedin silmät sulkeutuivat hetkeksi ja tummat ripset laskeutuivat alaspäin. Pojan suu oli hieman raollaan ja amorinkaari sai huulet näyttämään houkuttelevilta. Emma punastui. Hänen olisi juteltava Sedin kanssa. Pakko. Aivan täysin pakko. Emman ajatukset olivat kaukana normaaleista. Kyllä, hän juttelisi Sedin kanssa mielellään jo samana iltana. Vain juttelisi, hän painotti vielä mielessä itselleen.
*
"Mutta tarina Neljästä Valtiaastahan on vain unisatu", Anaria Green jankutti istuen keittiössään.
Bastien hymyili hänelle vastapäiseltä penkiltä. "Vaikka sinä kuinka sitä hoet, ei se muuta faktoja"
"Faktoja? Eli sinun päätelmiäsi", Anaria täsmensi ja pudisteli väsyneenä valkeaa päätään.
"Päätelmiä, jotka tuntuvat järkeenkäyviltä", Bastien totesi vakaasti.
Anaria huokaisi ja nosti katseensa kohti vanhaa ystäväänsä. "Et sinä voi olettaa minun myötäilevän kaikkea sanomisiasi. Hyvänen aika, minähän yritän vieläkin sulattaa sitä asiaa, että sinä ilmestyt tänne yli kymmenen vuoden jälkeen ja käyttäydyt kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan!"
"Anteeksi", Bastien pyysi hiljaa. "Mutta minulla ei silloin ollut vaihtoehtoja. Sinä ja Denny autoitte minua paljon Briannan menetyksen jälkeen ja minä olen siitä ikuisesti kiitollinen"
"Ja silti sinä häivyit kuin tuhka tuuleen", Anaria nurisi vakavana. "Pojatkin kyselivät pitkään sinun perääsi, hehän käytännössä pitivät sinua setänään. Varsinkin Seddharthin oli vaikea ymmärtää, minne sinä hävisit"
Bastien painoi päänsä. "Olen pahoillani, Ria, mutta minun oli tehtävä jotakin. En vain saanut rauhaa"
"Joten päätit sitten perustaa kapinallisjoukon?" Anaria kysyi hymähtäen ilottomasti.
"Sinun jos jonkun luulisi ymmärtävän", Bastien nosti harmaiden silmiensä katseen kohtaamaan Anarian valkeat kasvot. "Sinä ja moni muu ennen sinua jäitte Virvatulien varjoksi, eikä hallitus tehnyt mitään. Sama Briannan kohdalla. Minä anoin ja pyysin, että joku tekisi jotain. Hän oli vasta 14-vuotias -"
"Minä tiedän, Bastien. Ja olen edelleen pahoillani, etten osannut auttaa sisartasi pakenemaan. En itsekään tiedä, miten pakenin Virvatulilta. En vielä tänäkään päivänä ole saanut sitä selville"
"Itse asiassa", Bastien rykäisi varovasti. "Minulla on siihenkin teoria"
"Anteeksi mitä?" Anaria höristi korviaan. "Ei kai tämä vain liity samaan outoon Emma-on-Syksytär-tarinaan?"
"Tuota", Bastien korjasi ryhtiään.
"No, anna tulla vain", Anaria kehotti. "Parempi kuulla kaikki sadut nyt kerralla, että voin kertoa ne Dennyllekin, kunhan hän pääsee kotiin asti"
"Sinähän muistat kuinka satu Neljästä Vuodenajasta päättyy?" Bastien aloitti välittämättä Anarian epäuskoisesta katseesta.
"Jotakuinkin", Anaria vastasi ja sipaisi tukkansa korvan taakse. "Mutta en sanasta sanaan"
"Odotas", Bastien pyysi ja kaivoi takkinsa sisätaskusta pienen kovakantisen kirjan.
Anaria huokaisi. "Bastien, eikös tuokin jo kerro jotain? Sinä vakavissasi kerrot teoriaa minun pelastumisestani sekä Emman alkuperästä ja aiot nyt siteerata lasten satukirjaa?"
Bastien sivuutti Anarian vastalauseet, avasi kirjan ja luki ääneen. "Kaikki oli hyvin uudessa maailmassa, ei pahuuskaan lymynnyt pimeydessä. Kesä ja Talvi katsoivat luomustaan ja neitojaan ja neidot tanssivat onnellisina pakkaskukkien sateessa. Raskas oli ollut työ ja aika oli mennä levolle. Talvi kätteli Kesää ja he sopivat vaalivansa luomustaan ja sen rauhaa unimaailman takaa. Valtiaat vaipuivat rauhalliseen ikiuneen lasten silmiin, sillä heidän työnsä oli tehty"
"Kaunis satu", Anaria totesi nousten ylös nappaamaan keksipaketin pöydälle. "Mutta vain satu"
"Ei välttämättä", Bastien torjui niin Anarian vastaväitteet kuin naisen tarjoamat keksitkin. "Emman sukupuu päättyy Ranskaan naiseen nimeltä Adelina Automne. Arkistot kertovat, että Adelina varttui orpokodissa, sillä hänet löydettiin vauvana, eikä kukaan tiennyt hänen vanhemmistaan mitään -"
"Miten sinä olet niin vanhat arkistot saanut käsiisi?" Anaria pudisteli päätään. "Tai tarkemmin ajateltuna, älä kerrokaan"
Bastien jatkoi teoriaansa. "Sadussa sanottiin, että Vuodenajat asettuivat lasten silmiin ikiuneen vahtimaan Joulumaan rauhaa. Entäpä jos se tapahtuikin juuri niin? He asettuivat lapsiin, jotta voisivat herätä uudelleen maan pinnalle tarpeen vaatiessa?"
"Miten tämä liittyy minuun ja Virvatuliin?" Anaria halusi tietää ja haukkasi palan suklaahippukeksistään. "Ja miksi Seita olisi juuri nyt keksinyt Emman, jos Syksyttären suku olisi ollut noin helposti jäljitettävissä ja Seita itsekin on jo miltei yhtä vanha kuin itse Joulupukki"
"No tuota", Bastien epäröi hetken. "Kuuntele sitten loppuun asti, älä keskeytä"
"Anna tulla vain"
"Minä arvelen", Bastien punnitsi sanojaan. "Että Kesä, Talvi, Syksytär ja Kevätär ovat todella uinuneet pitkään. Siksi kukaan ei ole osannut edes jäljittää heitä. He unohtuivat vain lasten saduksi. Minä veikkaisin, että Virvatulet lopulta herättivät heidät"
"Virvatulet?" Anaria toisti ihmeissään ja unohti puoliksi syödyn keksin pöydälle.
"Niin. Valtiaathan painuivat levolle vain koska maailmassa oli kaikki hyvin. Ei silloin ollut Virvatulia, eikä Seitaa. Minä luulen, että Valtiaiden uusin sukupolvi ryhtyi heräilemään heti, kun he kohtasivat Virvatulet ensimmäisen kerran"
"Kohtasivat Virvatulet? Mutta Emmahan tapasi Virvatulet vasta silloin, kun Seita oli jo hänen perässään?"
"En minä puhunutkaan nyt Emmasta"
"Kenestä sitten?" Anaria vaati tietää.
"Nyt pääsemmekin sinuun", Bastien katsahti Anarian vakavia ruskeita silmiä.
"Annas kun arvaat: sinä aiot seuraavaksi ehdottaa, että minä olen yksi Pegasoksen ja Herculeksen kadonneista rakkauslapsista?"
"Hahhah, hauskaa, Ria", Bastien hekotti sarkastisesti. "Ei vaan, ihan totta. En tiedä huomasitteko te, mutta Seddharth ja Emma ovat yllättävän kiinni toisissaan, huomattavan läheisiä jo vasta muutaman päivän jälkeen?"
"Miten tuo nyt liittyy millään tavalla taas mihinkään?"
"Minusta tuntuu", Bastien käänsi katseensa ja silmäili ikkunasta avautuvaa lumista maisemaa. "että Talvi löysi Syksyttärensä"
-
Ja taas aamutuimaan kommentoimassa.
Pidin luvusta, kokonaisuus oli hyvä ja musta on hienoa, miten nidot lastensadun tapahtumiin; selvä juoni ja huomaa, että mietit tätä tekstiäsi, etkä kirjoittele vain niitä näitä.
Hmm. Mitähän sulla on Laren varalle?
"Minusta tuntuu", Bastien käänsi katseensa ja silmäili ikkunasta avautuvaa lumista maisemaa. "että Talvi löysi Syksyttärensä"
Aww.
-
Voooooooi :3
........
AWWWWWW. Voiko muuta sanoa? Kertakaikkiaan ihana luku, tätä oli pakko rakastaa! Pysyt juonessa muokana, mutta kuitenkin teet sen niin hyvin ja annat Sedille ja Emmalle tilaa ^^ Hihhih, mä vaan hymyilin täällä koko luvun kuin mikäkin ja naureskelin ääneen, kun oli vaan niin hauskaa.
Lare on lumottu tai jotain. Ihan taatusti. Koska se, että sen outoa käytöstä korostetaan kertoo jotakin. Joko Seita on ilmestyny sen luo jossain hyvännäköisen pojan ruumissa ja houkutellu sen puolelleen, tai sitten sä yrität saada ihmiset ajattelemaan niin ja sillä oikeasti ei olekaan mitään muuta kuin jotain rakkaushuolia. Mutta kyllä mä vähän veikkaan sitä, että se ei ole nyt ihan oma itsensä D: Paha Seita, PAHA SEITA. :C
"Minusta tuntuu", Bastien käänsi katseensa ja silmäili ikkunasta avautuvaa lumista maisemaa. "että Talvi löysi Syksyttärensä"
Tässä vaiheessa naapurit varmaan ihmetteli, että oonko mä hankkinu lauman koiranpentuja tai jotain, koska ulvoin kuin mikäkin enkä meinannu pysyä aloillani. Hihi on niin söpöä :3 koska tää Emman syksyttäryyshän käy järkeen, kun sillä on punaiset hiukset ja syksyllä on paljon punaista :D Mutta haa nythän niillä on hyvä syy olla yhdessä. Jippii! Toivottavasti joku vaan tulee pian kertomaan Emmalle&Sedille näistä havainnoista, vaikka voihan toisaalta olla että siinä vaiheessa Emma rupeaa draamailemaan että kun hännhän ei rupea miksikään syksyttäreksi. Toivottavasti ei käy niin.
Vaikka mä aiemmin hehkutin Ben/Sazzya niin nyt kyllä nousee uusi epäilys, nimittäin Ben/Lare. Hmmhmm. Johan sä nyt sitä tonttupoikaa riepottelet ympäriinsä (tai sitten mun sisäinen parittajani pääsi vaan taas irti...). Mutta mä en nyt osaa päättää että kenen kanssa sillä Benillä on jotain vispilänkauppaa D: Tai sitten sä et ole vielä esitellyt sitä sen suurta rakkautta ja vaan häiritset lukijoita näille hiuksenhienoilla vihjauksilla...
"Mokomakin määräilijäluumu", Ben mutisi itsekseen tylsyydessä istuessaan lattianrajassa.
...määräilijäluumu? xDDD Oijoi, Ben hieno lempinimi :D Mutta johan sä Pinski osaat yllättää, mä en lainkaa osannut odottaa tollasta käännettä siitä pipojupakasta. Mä oletin suurin piirtein että luokkaan olis lentäny lentäviä lehmiä joilla olis ollu rynnäkkökiväärit, mutta sä selvititkin tilanteen noin helposti... Jännä juttu.
Jotenkin mä epäilen että koulussa tulee vielä tapahtumaan jotain jännää, joko Pastis ilmaantuu kertoilemaan teorioitaaan, Emma rupee draamailemaan käytävällä tai sitten Seita hyökkää taas. Tai sitten Lare ilmaantuu paikalle ja sillä on jotain hurjan tärkeää ja hurjan salaista asiaa ja sitten se yrittää napata Emman (mutta tää tapahtuu vaan jos Lare on lumottu tms) tai sitten... HEI. Emma ampuu roopen sen uusilla supervoimilla! Jooo! :) Tästä mä tykkään.
Mutta kuten olen moneen kertaan hehkuttanut, tää on ihana tarina ja toivottavasti tulee jatkoa piakkoin!
Tom^^
/Mun kaveri, joka seuraa tätä vähintään yhtä innoissaan (mutta ei koskaan kommentoi D: ), ehdotti, että ehkä Larella onkin roopen kanssa jotain juttua! Hah, sopis mulle, eipähän tulis enää turhaa kolmiodraamaa.
-
mä veikkaan, että Lare ja Roope on menny yksii ja ja laresta on tullu roopen lelu. tai sitten Tom^^ on oikeessa ja Seita on alkanu lähennellä Laree...
mutta hyvä luku oli taas ja jännittää toi
"Minusta tuntuu", Bastien käänsi katseensa ja silmäili ikkunasta avautuvaa lumista maisemaa. "että Talvi löysi Syksyttärensä"
voisko se olla nii? se olis vähä niiku elokuvissa :-*
ihana oli ja jatkoa odottelen varsinkii Laren ja Talvi/Syksytär jutun takia :)
-
Welmuriini, kiitos kaunis taas kommentista ;) on sulla villejä teoriota, saas nähä tuleeko kymmenen pistettä ja papukaijamerkki ;D Annoit mulle muuten aika sairaita mielikuvia tuosta Seidan lähentelystä Larea kohtaan :o tai sitten mulla on vaan outo mielikuvitus! Mutta joka tapauksessa, kiiiiitos kun jaksat kommentoida :)
Tom<3Roope, Tomtomtom, mä en kommentoi sun epäilyihin muuta kuin että sä alat jollain oudolla tasolla näköjään jo tuntemaan mut ;D ja hei, on kiva kuulla, etten oo ainoa kenen pään sisällä hyörii yli-innokas parittajanpoikanen! Ja mitä tulee lentäviin lehmiin sekä rynnäkkökivääreihin: aivan mahtava idea uuteen tarinaan!
Genova, kiitos taas aamuisesta piristyksestä! :) ja olet oikeassa, mä todellakin mietin tätä tekstiä sekä tarinaa joka aamu, iltapäivä, saunassa, sillon ku hengitän melko usein. Aina ei vaan saa aikaseksi sitä koneelle siirtymistä ja sitten tulee noita pidempiä taukoja.
// Ai niin ja Tom^^, käskehän sen kaveriskin kommentoida tai mä usutan innokkaan Roopen sen kimppuun! T. Kommenttiaddikti
36. Joulu valtaa sydämen
Emma istui musiikkiluokassa Sedin ja Benin välissä katsellen, kuinka huoneeseen käveli täysin vieras mies. Muukalainen asettui opettajan pöydän taakse ja avasi talvitakkinsa tiiraillen samalla tummien kulmiensa alta oppilaita. Miehen tukka roikkui tyylikkäästi miltei olkapäillä, hänen nenänsä oli viivasuora ja poskipäänsä korkeat. Jopa miehen villapaita laverteli alleen peitetyn vartalon ryhdikkyydestä. Luokkaan lankesi hiljaisuus sillä silmäyksellä, kun tuo mies avasi suunsa.
"Päivää", mies aloitti miellyttävän matalalla äänellä. "Teidän opettajanne ei ikävä kyllä päässyt tänään paikalle, joten minä lupauduin tuuraamaan tämän päivän musiikintunnit. Minun nimeni on Christian Halen, mutta voitte kutsua minua vain Haleniksi"
"Ben", Sed kuiskasi Emman yli veljelleen. "Ajatteletko samaa kuin minä?"
"Jep", Ben supatti pitäen katseensa edelleen tiukasti sijaisopettajassa. "Tällä kaverilla ei nyt ole ihan puhtaat jauhot pussissaan"
"Miten niin?" Emma kuiskutti vilkuillen veljestä toiseen, mutta kumpikaan ei vastannut hänelle.
"Aloitetaanpa", Halen jatkoi istahtaen opettajan pöydälle. "rehellisyydestä. Minä en ole muusikko, enkä edes halua olla. En ole ehkä paras valinta musiikinopettajan sijaiseksi, mutta kuten rehtori muistutti, niin tyhjästä on paha nyhjäistä", mies vitsaili ja muutama oppilas (lähinnä eturivin tytöt) naurahtivat hermostuneesti.
"Voin vain kuvitella", Sed mutisi vakavana. "mistä kolosta tämä tyyppi on nyhjäisty"
"Joten tehdäänpä tänään niin", Halen virkkoi iloisesti hypäten ketterästi alas pöydän päältä. "Minä laitan läsnäololistan kiertämään ja jokainen saa kirjoittaa oman nimensä perään mielestään parhaan joululaulun. Tämän tunnin aikana laulamme kaikki suosikkinne", mies vinkkasi silmää luokalle kuin odottaen suosionosoituksia. Vain muutama (taas samat eturivin tytöt) hihkaisivat innoissaan, mutta Emma arveli että hihkaisujen insipiraationa oli enemmänkin Halenin imelät silmänvinkkaukset kuin joululaulujen nostattama suosio.
"Tämä tyyppi oikeasti karmii minua", Ben käänsi vihdoin tarkkaavaisen katseensa sijaisopettajasta Sediin ja Emmaan.
"Sama vika", Sed sanoi ilme synkkänä.
Emma pudisteli päätään. "Te olette vain vainoharhaisia. Meillä on sijaisia harva se päivä"
"Emma rakas", Sed kääntyi hitaasti häneen päin ja pojan kasvoilla oli ärsyttävän tietävä ilme. "Voitko sinä oikeasti kutsua meitä vainoharhaisiksi kaiken tapahtuneen jälkeen?"
"Parempi katsoa kuin katua", Ben viisasteli Emman toiselta puolelta.
"Ei haukku haavaa tee", Sed lisäsi kohauttaen olkapäitään tyynesti.
"Ei ehkä haukku", Emma mutisi kärttyisenä. "Mutta minä"
"Teet mitä? Haavan vai?" Sed hymähti pienesti ja tönäisi Emmaa hellästi. "Olisi kiva nähdä, kun yrität"
"Kannattaa katsoa, mitä toivoo", Emma kääntyi Sediin päin virnistäen ilkeästi pojan haastavalle katseelle. "Muuten voi käydä hullusti"
"Kuten? Käytkö päälle vai?" Sed kumartui lähemmäs tyttöä, niin lähelle että Emma tunsi tämän lämpöisen hengityksen miltei huulillaan.
"Ehkä", Emma kuiskasi ja tunsi perhosparven lehähtävän jälleen lentoon vatsansa pohjassa. Hetken he vain katselivat toisiaan. Emma tutki tarkkaan Sedin kasvoja ja tajusi jo tuntevansa pojan piirteet ulkoa. Samassa heidän edessään istuva poika lykkäsi läsnäololistan Sedin eteen pulpetille ja Emma aisti oudon jännitteen rikkoutuvan heidän väliltään.
"Te olette toivottomia", Ben huokaisi kyllästyneesti napaten listan eteensä. "Mitäs lauluja laitetaan?" hän kysyi tiikerikynä kädessään.
"En minä tiedä", Emma kääntyi kysyvästi Beniin päin. "Joulumaa?"
"Minulla on parempi idea", Sed tokaisi ja kahmaisi läsnäololistan Beniltä.
Emma kurkkasi Sedin olan yli pojan kirjoittaessa paperiin jotakin. "Oletko tosissasi? Eihän tuollaista laulua ole olemassakaan"
"Mitä siellä lukee? Sed, mitä sinä kirjoitit?" Ben vaati tietää ja nojautui Emman yli nähdäkseen paperin paremmin.
"Sed, eikö teidän, tai siis meidän pitänyt pysyä matalassa profiilissa? Mitähän Halenkin ajattelee, kun meidän joululaulutoiveenamme on 'Seidan pomppivat Virvatulet' ja 'Shakaalipolkka'?" Emma paasasi.
Mutta Ben hymyilikin tietävästi veljelleen. "Aa, nyt minä ymmärrän! Aika ovelaa"
"Eikö olekin", Sed virnisti takaisin.
Emma turhautui ja tuhahti. "Voisittekohan kenties jakaa minunkin kanssani tämän asian?"
"Se on testi", Ben selitti Emmalle, kun Sed lähetti läsnäololistan takaisin luokan eteen.
"Katsos", Sed jatkoi. "Jos Halen onkin vain harmiton tavallinen taatelintallaaja, ihmettelee hän takuulla vilpittömästi outoja joululaulujen nimiä"
"Mutta", Ben lisäsi. "Jos hän on täällä meidän takiamme, me kyllä huomaamme sen hänen käytöksestään, kun hän saa tuon lapun käsiinsä"
"Voi hyvänen aika", Emma huokaisi ja painoi pään käsiensä varaan. Tyttöä kuitenkin kiinnosti poikien teoria sen verran, että hän raotti tukkaansa nähdäkseen, mitä luokan etuosassa tapahtui. Halen oli saanut nimilistan käsiinsä ja tutki sitä tarkkaavaisena höpötellen samalla mukavia muutaman oppilaan kanssa.
Mutta sitten hän selvästikin osui listassa heidän kohdalleen. Miehen vartalo jännittyi hetkeksi ja suu puristui vakavaksi viivaksi. Halen vilkaisi nopeasti luokan perälle ja Emma vetäisi terävästi henkeä. Aivan kuin miehen silmissä olisi käväissyt häivä ilmeetöntä valkeutta. Emma hieraisi silmiään, mutta juuri silloin Halen kääntyikin jo pois, eikä Emma nähnyt enää merkkiäkään sijaisopettajan kireydestä. Mies oli muuttunut taas samaksi rennoksi itsekseen. Emma kääntyi katsomaan Sediä ja Beniä, joiden ilmeet kielivät, että nämä olivat nähneet saman valkean pilkahduksen Halenin silmissä kuin hän.
*
"Se on mahdotonta"
"Perustele"
"Mutta se vain on!"
"Mikään ei ole mahdotonta"
"No tämä on!"
"Miten niin?"
"Minä tunnen poikani! Ja minä tunnen itseni", Anaria tivasi istuen edelleen omassa keittiössään pöydän ääressä seuranaan vakava Bastien ja miltei koskematon keksipaketti.
"Nyt ei olekaan kyse tuntemisesta, vaan teidän perimästänne", Bastien vastasi rauhallisella äänellä yrittäen taivuttaa Anariaa puolelleen.
"Seddharth ei ole sen enempää mikään Talvi kuin minäkään!"
"Mutta se selittäisi niin paljon", Bastien järkeili tavalla, joka ärsytti Anariaa suunnattomasti. "Sinun pakosi Virvatulilta, Sedin varhainen lahjakkuus, Seidan kiinnostus Emmaan, Sedin ja Emman kiinnostus toisiaan kohtaan"
"Ei, ei se voi olla -"
"Miksei? Ajattele nyt Anaria", Bastien puhui melkein kuiskaten ja siirtyi varovasti Anarian viereen laskien käden tämän olkapäälle.
"Minä, minä en halua -"
"Ikävä tuottaa pettymys, mutta tässä ei nyt taida olla kyse haluamisesta", Bastien hymähti ja kiersi istumaan Anarian viereen. "Onko sinulla tallessa mitään sukunne vanhoja papereita?"
"Ei, vain valokuvia", Anaria vastasi ensin ilmeettömästi, mutta kääntyi sitten hiukan kiivaammin mieheen päin. "Ja nytkö sinä jo alkaisit tutkimaan minun sukupuutanikin? Anna jo olla, Bastien! Kyllä, sinun teoriassasi olisi järkeä, ellei se itsessään olisi aivan täysin järjetön!"
"Anaria -"
"Ei kuuntele nyt! Sinä tulet tänne yli kymmenen vuoden jälkeen esittämään hulluja ideoita minusta ja minun pojastani, joka ennen sinun katoamistasi piti sinua jopa setänään! Oletko sinä aivan kajahtanut? Oletko sinä -"
"Mitä nyt?" Bastien kysyi hiukan huolissaan, kun Anaria yllättäen vaikeni ja unohtui tuijottamaan tyhjyyteen.
"Voi ei", nainen huokaisi yhtäkkiä hiljaisella äänellä. "Ei voi olla"
"Mitä?" Bastien toisti hiukan kärsimättömästi, muttei saanut vastausta, sillä Anaria oli pinkaissut ylös tuoliltaan ja kadonnut yläkertaan. "Ria?" hän yritti huutaa naisen perään, mutta tuloksetta.
Hetken odotettuaan Bastien nousi ylös ja suuntasi kulkunsa yläkertaan, jonne Anaria oli vikkelästi kadonnut. Hän kuuli toisen kerroksen ylimääräisestä makuuhuoneesta kolinaa ja avasi oven varovasti. Näky yllätti hänet lievästi. Anaria istui sängyllä jalat ristissä selaillen vanhoja valokuva-albumeita kiihtyneesti. Aina päästessään albumin loppuun hän viskaisi sen kuin turhakkeen lattialle ja siirtyi seuraavaan kuvakokoelmaan.
"Ria?" Bastien kysyi hiljaa tunnustellen. "Mitä sinä teet?"
"Shh", Anaria sihisi käskien ja tuijotti tiiviisti suurta kuva-albumia. Bastien liikahti vanhan ystävänsä viereen sängyn reunalle istumaan ja vilkaisi kuvia, joita Anaria selaili vauhdilla. Kuvissa esiintyi henkilöitä, joita Bastien ei ollut ikinä tavannutkaan, mutta jotka muistuttivat etäisesti Anariaa tai Dennyä.
"Etsitkö -",
Juuri silloin Anaria henkäisi. "Tässä", hän sanoi ja ojensi yhden kuvan kansiosta Bastienin käteen.
Kuvassa hymyili nainen, jonka silmät olivat kuin kopiot Anarian silmistä ja jonka suu kaartui samanlaiseen hymyyn kuin Bastienin vieressä istuvalla naisella. Mutta nyt Anaria ei hymyillyt. Hän näytti hyvin vakavalta sekä kalpealta ja katsoi Bastienia odottavasti.
"Mitä minun pitäisi nähdä?" Bastien kysyi lopulta.
Anaria nielaisi. "Tuo on minun isoäitini Marilee Lumilei"
"Teissä on paljon samaa näköä", Bastien totesi ilmiselvän asian. "Hän on kaunis"
"Oli", Anaria korjasi. "Mutta katso hänen kaulaansa. Katso tuota korua. Minä muistan, kuinka hän antoi sen minulle kauan sitten painottaen sen olevan perintökalleus. Katso sitä, katso tarkasti"
Bastien nosti kuvan lähemmäs kasvojaan ja silloin hän näki sen. Marilee Lumilein kaulassa roikkui hopeinen riipus, joka esitti täydellistä jäljennöstä lumihiutaleesta. Kiiltävän hiutaleen keskellä komeili kaiverrettu aurinko ja auringon ympyrässä kimalteli pieni pisaran muotoinen timantti. Bastien nyökkäsi äänettömästi. Hän oli nähnyt tuon symbolin monta kertaa ennenkin, sillä se komisti myös hänen Fidreil-miekkaansa. Symboli, joka piirrettiin aina Neljälle Tuulelle. Symboli, jonka myös Seita oli kaivertanut voimalliseen miekkaansa ennen kuin Bastien oli sen anastanut.
"Anaria", Bastien puhui hitaasti ja rauhallisesti. "Vieläkö sinulla on -"
Anaria ei vastannut mitään, mutta veti taskustaan hopeisessa ketjussa kimaltelevan riipuksen esiin. Riipus oli täsmälleen sama kuin kuvassa, eikä ollut menettänyt yhtään alkuperäisestä hohdostaan.
Hetken oli täysin hiljaista ja he vain tuijottivat riipusta sekä toisiaan. "Minä en ikinä näinä vuosina tajunnut, että se voisi tarkoittaa jotakin suurempaa", Anaria lopulta totesi värisevällä äänellä. "Säilytin sitä vain korurasiassa rihkaman seassa"
"Kai sinä kuitenkin tunnistit sen merkityksen?" Bastien kääntyi naiseen päin kysyvästi.
"Tottakai minä tiesin sen tarkoittavan Neljää Tuulta, mutta ajattelin että isoäiti on vain aikoinaan ostanut sen Joulukaupungin takaa erämaan Neljäntuulenkylästä. Siellä on kaikkialla viljeltynä tuota merkkiä", Anaria selitti ja antoi riipuksen laskeutua kämmenensä päälle.
"Minusta tuntuu", Bastien aloitti mietteliäästi. "että on tullut aika kysyä itse Joulupukilta muutaman tarkoin valittu kysymys"
"Mitä sinä tarkoitat?" Anaria ihmetteli. "Ajattelitko vain kävellä Neljäntuulenkylään ja marssia Santemérin puheille? Älä unohda, että hallituksen silmissä sinä olet etsitty mies. Emmekä me saa paljastaa -"
"Älä huoli, Ria, en aio paljastaa sinun poikiesi niin kutsuttua petosta tai sitä, että suojelemisen lomassa he kulkevat Emman kanssa", Bastien lohdutti. "Minulla on kyllä keinoni kuulusteluun"
"En tiedä haluanko kuulla enempää"
"Pakko olisi", Bastien hymähti ilottomasti. "Sinä nimittäin kuulut minun suunnitelmiini"
*
Sedillä oli vaikeuksia pysyä paikallaan. Hän vilkaisi kelloa, vielä viisi minuuttia tunnin päättymiseen. Halen istui rennosti opettajantuolissaan ja piti yllä keskustelua joululauluista, sanoituksista ja sävellyksistä. Sed ei kuunnellut sanaakaan, hän vain yritti nähdä Halenin todellisen persoonan. Mies ei todellakaan voinut olla se kuka sanoi olevansa, sillä Sed oli nähnyt miehen ilmeen aiemmin. Ilmeen, reaktion, oudon välähdyksen silmien takana. Heti sen jälkeen Sed oli tehnyt sanattoman sopimuksen Benin kanssa. He jäisivät jututtamaan Halenia, kun tunti päättyisi. Sed vilkaisi vieressään istuvaa jännittynyttä Emmaa. Hän ei ollut vielä tohtinut kertoa tytölle suunnitelmaansa.
"No mutta, tässä kaikki tältä erää", Halen päätti luokassa vallinneen keskustelun ja nousi ylös tuoliltaan. "Saattaa olla, että jatkan teidän sijaisenanne ensi viikollakin, mutta se vähän riippuu, no tuota, monestakin eri asiasta"
Kuvitteliko Sed vain, vai osuiko Halenin katse ikävästi heidän nurkkaansa?
"Eli: kiitos tästä tunnista ja ehkä tapaamme ensi viikolla. Voitte poistua", Halen hymyili ärsyttävän yliystävällisesti. Tuolien jalat raapivat lattiaa, kun oppilaat nousivat ylös, nappasivat reppunsa selkänojilta tai lattialta ja suuntasivat kohti ovea. Myös Emma nousi ylös nykien valkoisen hupparinsa helmaa hermostuneesti, mutta Sed ja Ben vain istuivat paikoillaan.
"Hei", Emma kuiskasi kiihtyneesti. "Voidaanko jo mennä?"
Luokassa oli enää vain muutama oppilas heidän lisäkseen. Halen seisoi kumartuneena opettajan pöydän ylle keräten papereita siistiin nippuun.
Ben kääntyi Sediin päin. "Mitenhän meidän kannattaisi tämä nyt hoitaa?"
Sed vilkaisi nopeasti Emmaa ennen kuin vastasi. "Käytävillä liikkuu vielä paljon porukkaa, siellä on turvallista. Turvallisempaa kuin -"
"Niin minäkin ajattelin", Ben supatti keskeyttäen veljensä. "Emma, mene edeltä. Me tulemme kohta perässä"
"Odota meitä luokan ulkopuolella", Sed lisäsi ja nousi ylös Emman vierelle.
"Miksi?" Emma vaati tietää. "Mitä te teette?"
"Me selitämme kaiken sitten kun pääsemme pois täältä", Sed tokaisi ja ojensi Emman repun merkitsevästi tytön käsiin.
"Mutta -"
"Emma-mene-nyt-ole-kiltti-kiitos", Sed supisi tytön korvaan ja oli hyvin tietoinen, ettei luokassa ollut enää ketään muuta heidän lisäkseen. Kuului vetoketjun ääni, kun Halen sulki mustan olkalaukkunsa ja valmistautui myös lähtemään.
"Hyvä on", Emma totesi hieman kärttyisen oloisena. "Mutta tämä ei jää tähän", tyttö lisäsi marssien ulos luokasta punainen tukka valkoista hupparinselkämystä vasten hulmuten. Sed seurasi katseellaan tyttöä, mutta tajusi, ettei ollut ainoa. Myös Halen tuijotti tiiviisti Emman perään ja käänsi sitten katseensa Sediin ja Beniin, jotka edelleen seisoivat luokan perällä.
"Minä suljen luokan oven", Halen kertoi pojille matalalla äänellä. "Teidänkin pitäisi poistua"
Ben risti totisena kädet rinnalleen. "Kohta", hän vastasi miehelle. "Mutta ensin meillä olisi hieman asiaa"
"Kenelle? Minulleko?" Halen kysyi siirtyen hiljaa poikien luo. Sed tutki tarkkaan edessään seisovan miehen kasvoja, mutta Halenin ilme oli hyvin neutraali.
"Juuri sinulle", Sed täsmensi ja tunsi käsiensä puristuvan nyrkkiin. "Mitä pidit joululauluehdotuksistamme?"
"Niin", Ben pisti väliin. "Jätit aika kätevästi meidän laulumme laulamatta"
"Totta, koska eihän sellaista laulua kuin 'Seidan pomppivat Virvatulet' ole olemassakaan", Halen järkeili, mutta miehen rento olemus oli tipotiessään.
"Oletko aivan varma?" Sed kysyi haastavasti ja astui pienen askelen lähemmäs Halenia. "Minusta nimittäin tuntuu, että sinä valehtelet"
Halenin kasvoilla käväisi varjo. "Ja minusta tuntuu, että teidän kahden kannattaisi nyt lähteä", mies vastasi ja siirtyi luokan ovelle merkitsevästi. Myös Sed ja Ben liikahtivat oviaukkoon nopeasti, ettei mies ehtisi käytävään ennen heitä.
"Tämä ei jää tähän", Sed varoitti Halenia pysähtyen vielä kerran tämän eteen. Ben astui jo ulos luokasta jääden odottamaan veljeään.
"Teidän kannattaisi varoa", Halen kuiskasi juuri kun Sed seurasi veljensä esimerkkiä ja astui ulos luokasta. "Kaikki laulut eivät ole yhtä mukavaa kuultavaa kuin 'Kilisee kilisee kulkunen'", mies lisäsi kieroutuneesti hymyillen ja sulki oven heidän perässään jääden itse kuitenkin vielä luokkaan.
Sed kääntyi katsomaan veljeään. "Tarkoittiko tuo limapussi sitä mitä minä luulen?"
"Todennäköisesti", Ben nyökkäsi vakavana. "Se kuulosti uhkaukselta"
"Täytyy kertoa Emmalle", Sed totesi sulkien hupparinsa vetoketjun.
"Jep, varoittaa. Missä Emma muuten on?" Ben kysyi ja heitti repun selkäänsä.
"Niin aivan, varoittaa ja kertoa, että me olimme oikeassa", Sed lisäsi ja etsi katseellaan punaista tukkaa oppilasmassan joukosta. "Tuolla hän on, juttelee -"
Juttelee Roopen kanssa. Roopen, entisen poikaystävänsä kanssa. Roopen, joka haluaisi Emman takaisin. Roopen, joka seisoi aivan liian lähellä Emmaa. Sed tunsi näkevänsä punaista, eikä sillä ollut mitään tekemistä Emman hiusten kanssa. Jokin alkukantainen tunne valtasi hänen mielensä ja sumensi kaiken ympäriltään.
"Sed", Benin ääni kuulosti varoittavalta, mutta Sed ei kuunnellut. Hän marssi päättäväisesti eteenpäin suoraan kohti Emmaa, hänen Emmaansa ja tuota luuserilohmoa, joka hymyili liiankin iloisesti.
"Hei", Sed henkäisi päästyään kaksikon luo. "Mennäänkö jo?" hän osoitti sanansa vain Emmalle ja nappasi tämän hetken mielijohteesta käsikynkkäänsä. Ben jäi seisomaan taustalle tarkkailemaan tilannetta.
"Juu, hetkinen -", Emma aloitti häkeltyneenä, mutta Roope keskeytti hänet.
"Meillä oli itse asiassa juttu kesken", homeinen lois-eliö selitti omahyväisesti virnistäen. "Emma tulee kyllä kohta, kunhan ehtii"
Sed astui uhkaavan askeleen lähemmäs kilpailijaansa. "Ei, vaan Emma tulee nyt", Sed murahti ilkeästi ja vetäisi tytön lähelleen.
"Hei, Emma osaa ihan itsekin puhua, kiitos!" Emma pisti väliin ja riuhtaisi itsensä irti Sedin otteesta.
"Siinäs kuulit", Roopelöllö ilkkui ärsyttävästi. "Emmalla on nyt parempaa seuraa"
"En minä niin sanonut!" Emma suuttui, mutta kumpikaan pojista ei enää kuullut hänen vastaväitteitään.
"Parempaa seuraa? Sinä vai?" Sed naurahti ilottoman sarkastisesti. "Johan vitsin murjaisit"
"Ainakin parempaa kuin tuollainen outo hiippari", Roope vastasi mulkoillen Sediä ilkeästi päästä varpaisiin.
"Sed ja Emma, nyt lähdetään", Ben siirtyi keskeyttämään riitaa, mutta turhaan.
"Ja kas, toinenkin outolintu saapui", Roope jatkoi.
"Katsohan vähän ketä solvaat", Sed varoitti matalasti muristen. "Me lähdemme nyt. Me eli minä, veljeni ja tyttöystäväni Emma. Minun tyttöystäväni, ei sinun. Sinä saat painua vaikka pikkuoravan peräaukkoon, jos siltä tuntuu"
"Hän oli ensin minun tyttöystäv -"
"Nytriittääminäenenääjaksakuunnellateitä!" Emma puuskahti vihaisena ja kääntyi kannoillaan. "Antakaa minun olla!" tyttö marssi käytävää pitkin katsomatta lainkaan taakseen.
"No niin!" Ben taputti reippaasti veljeään olkapäälle. "Niin sitä pitää!"
*
Emma paiskasi kotioven perässään kiinni ja tervehti ohimennen keittiössä istuvaa isäänsä. Tyttö suuntasi kuitenkin samantien kulkunsa yläkerran rappusiin aikomuksenaan linnoittautua omaan huoneeseensa purkamaan kiukkuaan koristetyynyihinsä. Miksi poikien piti olla niin ärsyttävän hankalia ääliöidiootteja? Minkä takia hänestä riideltiin kuin lempilelusta? Miksimiksimiksi? Emma tuhahti ärtyneenä hyppiessään rappusia ylös kaksi kerrallaan.
Emma avasi huoneensa oven väsyneenä ja jähmettyi. Sed seisoi jo keskellä hänen huonettaan kasvoillaan outo ilme. Oliko se riidanhaluisuutta vai katumusta?
"Hei", Sed tervehti, mutta Emma ei vastannut. Hän sulki oven perässään ja ohitti Sedin viileästi siirtyessään istumaan sänkynsä reunalle. "Ai, nytkö sinä et enää puhukaan minulle?" poika kysyi uhmakkaasti ja liikahti lähemmäs, muttei kuitenkaan istunut Emman viereen.
"Sinä osaat välillä olla niin ääliö", Emma puuskahti tuohtuneena.
"Minä olen ääliö? Sinähän se ryntäsit ulos koulurakennuksesta, vaikka ihan hyvin tiedät, että perässäsi on jos jonkinlaisia olentoja ja örrimörrejä! Sinun olisi pitänyt odottaa meitä!"
"No ei oikein tehnyt mieli jäädä kulkemaan kanssasi käsi kädessä! Ja sitä paitsi, minä kyllä tiedän että te seurasitte minua koko matkan tänne"
"Tottakai me seurasimme, sehän on meidän tehtävämme!" Sed puolustautui äkäisesti.
Emma ponkaisi ylös sängyltä. "Niin aivan, sehän minä vain olen teille: tehtävä!"
"Älä viitsi aloittaa!" Sed murahti. "Sinä aivan hyvin tiedät, miten asian laita on"
Emma kallisti päätään suuttuneena. "Ai tiedänkö? Kuka sinä olet sanomaan, mitä minä tiedän ja mitä en? Viikko sitten minä vielä tiesin, miten täällä maailmassa homma toimii, mitä kuuluu tehdä ja mitä ei. Pari päivää sitten minä tiesin, että sinä olet paitsi tonttu myös ärsyttävin ja rasittavin olento koko elämässäni! Nyt minä en tiedä enää mistään mitään ja siinä sinä vain seisot ja olet, enkä minä tiedä mitä minun pitäisi tuntea tai mitä minä haluaisin -"
"Emma, rauhoitu!"
"- minä en edes tiedä mikä minuun on mennyt ja minua oikeasti pelottaa kaikki nämä seitavirvatulishakaalit, mutta siltikään minä en tiedä enkä ymmärrä enkä tajua, että miksi minä en voi lakata ajattelemasta sinua -"
Emman nopeatahtinen selitys keskeytyi, kun Sed yllättäen liikahti lähemmäs ja nappasi hänet syliinsä. Poika katsoi häntä aivan pienen hetken kiivaasti silmiin, mutta sulki sitten viimeisenkin raon heidän väliltään ja suuteli häntä lämpöisesti. Emma huumaantui täysin. Hän tunsi Sedin huulien liikkuvan omiaan vasten, eikä edes yrittänyt pyristellä pois. Miksi hän sellaista olisi tehnyt, kun hänen paikkansa oli juuri siinä Sedin käsivarsilla?
Emma kietoi kätensä Sedin niskaan ja salli sormiensa kulkeutua pojan pipon alle. Hän nykäisi hatun pojan päästä antaen sen tipahtaa lattialle ja painoi Sedin lähemmäs itseään. Sedin kädet puristuivat Emman selkään tiukasti ja he suutelivat toisiaan pitkään ja syvästi.
Juuri kun Emma ajatteli, ettei halunnut ikinä tuon hetken päättyvän, valahtivat Sedin kädet irti hänen ympäriltään. Emma vetäytyi hieman kauemmas nähdäkseen pojan paremmin, mutta ilme Sedin kasvoilla oli kaikkea muuta kuin hän oli odottanut. Emma hypähti kauhuissaan askeleen taaksepäin.
Sedin silmät näyttivät siltä kuin olisivat kääntyneet ympäri ja pojan kalpeat kasvot muuttuivat oudon harmaiksi. Sedin koko vartalo tärisi ja sitten aivan yhtäkkiä poika rojahti liikkumattomana maahan. Emma seisoi jähmettyneenä tajuton Sed edessään.
"S-Sed?" Emma kuiskasi hiljaa ja kyykistyi varovasti pojan viereen. Ei vastausta, ei mitään. Tyttö vilkuili ympärilleen paniikissa. "Ben?" hän yritti huhuilla särkyvällä äänellä hiljaisuuteen, mutta luultavasti Ben olisi jo astunut esiin, jos olisi nähnyt veljensä makaavan tajuttomana lattialla. Ehkäpä veljekset olivat sopineet, että Emma ja Sed saisivat kerrankin rauhassa selvittää asiansa. Emma pomppasi ylös ja oli juuri siirtymässä ikkunalleen tähyilemään taustajoukkoja, kun hänen huoneensa ovi aukesi.
Isä seisoi oviaukossa kännykkä kädessään. "Sinun puhelimesi pirisi alakerras -", hänen isänsä aloitti, mutta keskeytti puheensa huomatessaan tyttärensä paniikin ja maassa retkottavan Sedin.
Vasta matkalla sairaalaan Emma tajusi itkevänsä. Ja vasta sairaalassa paikalle saapunut hätääntynyt Ben selitti, kuinka huono idea on toimittaa joulutonttu ihmisten sairaalaan.
-
Whiiiiiii! Täähän menee entistä jännemmäks, tahtois heti lisää!
Oliko se Seita joka esitti Halenia? Vai joku Aarni? Entä mitä kävi Sedille? Tainnuttiko Bastien sen jotenki etäältä vai oliko sekii Seidan tekosia? Tahtoo tietää, tahtoo tietää!!!
"Mutta katso hänen kaulaansa. Katso tuota korua. Minä muistan, kuinka hän antoi sen minulle kauan sitten painottaen sen olevan perintökalleus. Katso sitä, katso tarkasti"
vähäks jännää! toi tukee kivasti Syksytär/Talvi-teoriaa :D
Ja Roope... voi sua pälliä, et sä enää Emmaa omakses saa ellet muutu Sediks. Roope hävis Sedille sata-nolla, JIPPII!!!
Emma kallisti päätään suuttuneena. "Ai tiedänkö? Kuka sinä olet sanomaan, mitä minä tiedän ja mitä en? Viikko sitten minä vielä tiesin, miten täällä maailmassa homma toimii, mitä kuuluu tehdä ja mitä ei. Pari päivää sitten minä tiesin, että sinä olet paitsi tonttu myös ärsyttävin ja rasittavin olento koko elämässäni! Nyt minä en tiedä enää mistään mitään ja siinä sinä vain seisot ja olet, enkä minä tiedä mitä minun pitäisi tuntea tai mitä minä haluaisin -"
"Emma, rauhoitu!"
"- minä en edes tiedä mikä minuun on mennyt ja minua oikeasti pelottaa kaikki nämä seitavirvatulishakaalit, mutta siltikään minä en tiedä enkä ymmärrä enkä tajua, että miksi minä en voi lakata ajattelemasta sinua -"
Emman nopeatahtinen selitys keskeytyi, kun Sed yllättäen liikahti lähemmäs ja nappasi hänet syliinsä. Poika katsoi häntä aivan pienen hetken kiivaasti silmiin, mutta sulki sitten viimeisenkin raon heidän väliltään ja suuteli häntä lämpöisesti. Emma huumaantui täysin. Hän tunsi Sedin huulien liikkuvan omiaan vasten, eikä edes yrittänyt pyristellä pois. Miksi hän sellaista olisi tehnyt, kun hänen paikkansa oli juuri siinä Sedin käsivarsilla?
Emma kietoi kätensä Sedin niskaan ja salli sormiensa kulkeutua pojan pipon alle. Hän nykäisi hatun pojan päästä antaen sen tipahtaa lattialle ja painoi Sedin lähemmäs itseään. Sedin kädet puristuivat Emman selkään tiukasti ja he suutelivat toisiaan pitkään ja syvästi.
Juuri kun Emma ajatteli, ettei halunnut ikinä tuon hetken päättyvän, valahtivat Sedin kädet irti hänen ympäriltään. Emma vetäytyi hieman kauemmas nähdäkseen pojan paremmin, mutta ilme Sedin kasvoilla oli kaikkea muuta kuin hän oli odottanut. Emma hypähti kauhuissaan askeleen taaksepäin.
Sedin silmät näyttivät siltä kuin olisivat kääntyneet ympäri ja pojan kalpeat kasvot muuttuivat oudon harmaiksi. Sedin koko vartalo tärisi ja sitten aivan yhtäkkiä poika rojahti liikkumattomana maahan. Emma seisoi jähmettyneenä tajuton Sed edessään
Toi oli nii awws toi alku, mutta sitten... Maailma räjähti, KABUUM!!! eiku...
Ja kyllä se Emma Sedii ihan oikeesti rakastaa <3
Ihana luku oli siis taas ja jatkoa odottelen innolla pelon sekaisin tuntein. Kai Sed silti selviää?
-
Jotakuinkin samat sanat Welmasein kanssa tuon lainatun kohtauksen suhteen :D Ihanaa.
Monipuolinen ja pitkä luku, kiitos.
-
No jopas jotakin :3
Sieltä se kauan kaivattu ja odotettu ensimmäinen suudelma nyt sitten tulikin! Hurisin innoissani luvulle kokonaisuudessaan, mutta etenkin tuolle kohdalle. Jossain tapauksissa mua vois häiritä ns. nopea toiminta (niin niin, ainahan mä odotan suhteiden etenemistä kuin kuuta nousevaa), mutta tässä tää toimii. Eikä toi suudelma edes tuntunut sellaiselta "tungen nyt tuon tuohon kun en nyt muutakaan keksi" vaan se... kuului siihen. Juu nou.
Luku kokonaisuudessaan oli erittäin ihana ja kuten aiemmat lukijat ovatkin jo hehkuttaneet kommenteissaan; erittäin onnistunut ja monipuolinen. Oli tapahtumia, kuvailua, dialogia, romantiikkaa, draamaa, jännitystä. Johan on. Sä Pinskiseni sitten osaat kirjoittaa. Duh.
Paha musiikinopettaja, paha paha. Se on varmaan tää Seidan kolmannen asteen kätyri. Ensin oli virvatulet, sitten shakaalit ja nyt sitten liuhulettinen äijänkäppyrä. Tosin voishan se olla joku piiloutunut virvatuli, mutta en mä toisaalta usko että Seita olis niin tyhmä, että se laittais sellasen... "huonomman" pahiksen, kun kerran on huomannut, että Emman selustaa suojataan. Se vois olla joku Seidan poika (johan mä kehittelen sille noidankuvatukselle sukulaissuhteita :D). Tai sitten se on joku riivattu tyyppi.
HAHAA GO SED GO! Mä jäin syvästi kaipaamaan sitä "Sed löi Roopen kuoliaaksi" -kohtaa, mutta ehkä Emma ei olis hirveästi innostunut siitä, eli mä voin odottaa kyllä että se ääliö pistetään hautaan heti kun tilaisuus (ja Emma) sen sallii. Hmmph, täytyy kyllä ihmetellä, että miten sä oot saanu luotua noin ällöttävän limanuljaskahahmon, vaikka se ei edes ole esiintynyt paria kertaa enempää. Kait senkin voi vaan laittaa lahjakkuuden piikkkiin.
Ja näin pääsemmekin päivän kuumaan puhenaiheeseen, Sedin&Emman herkkään hetkeen ja siihen, kun paha mies (mä en jaksa tarkastaa senkään nimeä, joku Harveli se sen nimi tais olla) tai joku muu Seidan pikkupiru hyökkäsi ja sähläsi kaiken. Olit tämänkin tilanteen kuvannut erinomaisesti ja voin vain hymyillä itsekseni, joskin hymy hyytyi kun tilanne päättyi vähemmän nätisti. Ne varmaan ampui Sediin jonkin vähän sen pari lukua sitten esiintyneen valotäplän kaltaisen jutun.
Mutta mitä mahtaa tapahtua jatkossa? Luultavasti Ben hommaa Sedin sairaalasta pois, tai sitten siellä aletaan piakkoin ihmetellä tonttupoitsun outoa veriryhmää tai jotain vastaavaa, kerta ei tonttuja saisi ihmisten sairaalaan viedä. Tai sitten siinä ei varsinaisesti ole mitään normaalista poikkeavaa, mutta ne ei vaan osaa auttaa sitä.
Jos saan leikkiä ennustajaa (mitä luultavammin kaikki tän kommentin lukijat nauraa mun typerille huomioilleni, mutta ei voi mitään), niin Emma jotenkin parantaa Sedin, tai ainakin on osallisena siinä. Se saattais nyt löytää lisää supervoimiaan ja iskea Sediä valopallolla. Tai sitten Anaria Lumilei ja Pastis (ja ehkä Denny) saapuvat paikalle Benin lähetettyä piippariviesti, tai koska Anarialla on sellai jännä aavistus ja sitten ne parantaa sen. Tai sitten mä olen taas ihan hakoteillä ja oikeasti ne ei edes päädy sairaalalle, vaan Shakaalit pysäyttää sen auton ja alkaa hurrja taistelu. Tai sitten mä olen ihan väärässä, hyvin mahdollista.
Ja koska perinteeksi on muodostunut lempikohtien lainaaminen, niin enhän minä nyt omia perinteitäni käy rikkomaan.
"Ehkä", Emma kuiskasi ja tunsi perhosparven lehähtävän jälleen lentoon vatsansa pohjassa. Hetken he vain katselivat toisiaan. Emma tutki tarkkaan Sedin kasvoja ja tajusi jo tuntevansa pojan piirteet ulkoa. Samassa heidän edessään istuva poika lykkäsi läsnäololistan Sedin eteen pulpetille ja Emma aisti oudon jännitteen rikkoutuvan heidän väliltään.
Kaikessa.. hmm... yksinkertaisuudessaan tämä nousi yhdeksi suosikeistani. Se on tyylikkäästi kuvattu (ihan niin kuin mä puhuisin leffasta enkä... kirjasta? :D). Tässä oli sitä jotain, niin sanoakseni. Etenkin tykästyin tuohon outoon jännitteeseen, joka ihan selvästi viittaa tähän Talvi/syksytär-kuvioon. Me likes.
"Minä tunnen poikani! Ja minä tunnen itseni", Anaria tivasi istuen edelleen omassa keittiössään pöydän ääressä seuranaan vakava Bastien ja miltei koskematon keksipaketti.
Ihanaa! Sä et jättänyt sitä edellisessä luvussa mainittua keksipakettiakaan huomiotta, vaan laitoit sen tähänkin ja siitä tuli sellasta... tota. ns. leffamaisuutta tähän (tai sitten loistavasti kirjoitetun kirjan tyyliä), koska toi parin sanan muistutus siitä, että se keksipaketti edelleen on siellä, toi siihen tilanteeseen sitä tunnetta, että tilanne jatkuu edellisestä luvusta, eikä vaan tökstöks pääty ja ala sitten uudestaan.
"Mitä sinä tarkoitat?" Anaria ihmetteli. "Ajattelitko vain kävellä Neljäntuulenkylään ja marssia Santemérin puheille? Älä unohda, että hallituksen silmissä sinä olet etsitty mies. Emmekä me saa paljastaa -"
Oi, pääsemmekö vihdoin tapaamaan tämän kaikkien tunteman, mutta silti kaikille tuntemattoman JOULUPUKIN? IIK! Jännää, että se sen luo meneminen on niin tavatonta. Automaattisesti ajattelis, että kaikki tontut käy vuorotellen Santsukan (koska lempinimet <33) luona kaffella, mutta ei ilmeisesti käy. Miten mulla on sellanen tunne, että se ei oo yhtään selllainen perinteisen joulupukkiajatuksen mukainen? Äsken nousi villi ajatus päähän, entä jos Santsukka onkin nainen?
Sed seurasi katseellaan tyttöä, mutta tajusi, ettei ollut ainoa. Myös Halen tuijotti tiiviisti Emman perään ja käänsi sitten katseensa Sediin ja Beniin, jotka edelleen seisoivat luokan perällä.
PEDOFIILI. Anteeksi, en voinut vastustaa kiusausta <3 :D
Sed tunsi näkevänsä punaista, eikä sillä ollut mitään tekemistä Emman hiusten kanssa. Jokin alkukantainen tunne valtasi hänen mielensä ja sumensi kaiken ympäriltään.
Taas vihjailua Syksyttäreen ja Talveen ja niiden suhteeseen :) Tykkäsin myös tosta punaisen näkemisestä ja Emman hiuksista :D Ovelaa Pinski, ovelaa.
"Hei, Emma osaa ihan itsekin puhua, kiitos!" Emma pisti väliin ja riuhtaisi itsensä irti Sedin otteesta.
xDDD Tällaiset kiivaat heitot on aina yhtä hyviä. Loistavaa, että Emma on säilyttänyt tuliluonteisuutensa, koska yleensä käy aika helposti niin, että sankaritarten ote kiukkuiseen luonteiseen löystyy liian pian ja niistä tulee sellaisia lampaita kahdessa sekuntissa.
"Sinä osaat välillä olla niin ääliö", Emma puuskahti tuohtuneena.
"Minä olen ääliö? Sinähän se ryntäsit ulos koulurakennuksesta, vaikka ihan hyvin tiedät, että perässäsi on jos jonkinlaisia olentoja ja örrimörrejä! Sinun olisi pitänyt odottaa meitä!"
"No ei oikein tehnyt mieli jäädä kulkemaan kanssasi käsi kädessä! Ja sitä paitsi, minä kyllä tiedän että te seurasitte minua koko matkan tänne"
"Tottakai me seurasimme, sehän on meidän tehtävämme!" Sed puolustautui äkäisesti.
Emma ponkaisi ylös sängyltä. "Niin aivan, sehän minä vain olen teille: tehtävä!"
"Älä viitsi aloittaa!" Sed murahti. "Sinä aivan hyvin tiedät, miten asian laita on"
Tappelu! Tappelu! EmmaSeddharth-ottelu! Tonttuja ja... jotain. No. Joo. Ihana riitatilanne!
Ja nyt lopetan tämän turhan lainailemisen ja sopotuksen, loppu oli yksinkertaisesti ihana! En keksi tästä(kään) luvusta mitään pahaa sanomista, voisin vaikka vaan hokea koko yön loistavaloistavaloistava.
Pian lisää lukuja, haluan tietää osuivatko ennustukseni oikein (not) ja kiinnostaa tietää, että miten nuoripari näin jälkikäteen suhtautuu innokkaaseen suuteloonsa.
Jännää, jännää.
Kaveri lupasi kommentoida jossain vaiheessa :D
Tom^^
/Ps. Tom<3Roope?!??!! Jotain rajaa Pinski! D: Ei saa olla noin julma!!
//Ja hei, nyt mä kerrassaan loistavan idean. Ehkä kukaan ulkopuolinen ei ampunutkaan Sediä, vaan se sen kohtaus liittyi jotenkin siihen herkkään hetkeen... Joku voimanimemisjuttu tai joku... En tiedä. Kyllä se varmaan ennemmin oli se Harmonikka-mies.
///Eh... Mä taisin taas vähän innostua tän kommentin pituuden kanssa...? ;D
////Taikinalamppu on ovela :D Komppaan ystäväiseni teoriaa (kaikkien niiden mun miljoonan oman teorian ohella ofc) ja mehän ollaan aina miltei kaikesta samaa mieltä.
-
Käskit kommentoida, joten nyt kommentoidaan! (Tom^^:n kaveri)
En yleensä kommentoi kellekään (huomaa viestien määrä ;) ), mutta kun pyysit ja koska tää on niin ylihyvä..
Yhdyn kaikkeen, mitä tomppaseni sanoo (meillä on näissä asioissa jokseenkin samanlainen maku, eikös niin tomppaseni?!!) eli rakastan kirjoitustyyliäsi, se on hauska ja luonnollinen. Voi, kun joku tekis tästä elokuvan tai sarjan!!! :) Ja mä oon kanssa ihan Sed/Emma -fani ja Roope-vihaaja (joskin musta on hauskempaa seurata sen kärsimystä ja katkeruutta Emman menettämisestä Sedille kuin kuolemaa...)!
Heitän oman veikkaukseni musaopen todellisesta luonteesta: se on joulupukin tai muun vastaavan ylhäisen voiman lähettämä tarkkailija. Ja Sedin kohtalo johtuu siitä, että ne on talvi ja syksytär, ja ollakseen yhdessä jonkinkainen taika täytyy purkaa tai jotain.
Okei myönnetään, ehkä ei, mutta JATKOA niin saadaan selville, mitä OIKEASTI kävi!!!! :D
(en oo mikään superkommentoija Tom^^:n tavoin, mutta kuitenkin...)
-
Taikalamppu, ensinnäkin isoiso kiitos että viitsit ja jaksoit tulla kommentoimaan :) Mulla on oikeasti joku kommenttiaddiktio ja saan aina hirveän inspiraatiopyrähdyksen, kun huomaan että joku oikeasti lukeekin tätä! :o ja tervetuloa AnonyymitAntiRoopelaiset-kerhoon! Mutta hei, aika hyviä veikkauksia heitit ;) ja kiitos vielä ihanasta kommentista!
Tomppa, pitäis joskus oikeesti mitata Wordilla noita sun kommenttien pituuksia sivuina, ihan vaan mielenkiinnosta ;D Ja samaan syssyyn vois kyhätä sen sukupuun, jota oot niin reippaasti Seidalle kehitellyt! Ja vielä liitteeksi vois tehdä "Tomin lempinimioppaan", joka sisältää kaikki Pastakulhosta, Santsukkaan ja Harveli Harmonikkamieheen ;D Mutta hei, kiitos mahtavasta kommentista taas kerran!
Genova, kiitos itsellesi kommentista :) Lyhyetkin kommentit ruokkii mun pientä kommenttiaddiktia!
Welma, kiitos ihanasta kommentista ja mahtavista teorioista :) ja Roopelle muuten sopii lempinimeks pälli ku nenä naamaan! ;D
37. Jouluksi kotiin
Emma heijasi itseään sairaalan odotustilassa. Hän nosti jalkansakin epämukavan penkin päälle ja yritti käpertyä mahdollisimman pieneksi ja huomaamattomaksi. Ben ravasi hänen edessään ympyrää kuin pojan jalkojen alle olisi asetettu kiskot. Sed oli kärrätty suoraan ensiavun teho-osastolle, eikä heitä oltu huolittu mukaan. Vain Emman isä oli päästetty ensiavun ovista, eikä hän ollut vielä tullut takaisin.
"Mitä sinä oikein ajattelit?" Ben kysyi varmaan tuhannen kerran.
Emma vain pudisti päätään. "En minä, ei se ollut -"
Vai oliko se kuitenkin ollut hänen vikansa? Emma yritti ravistaa ajatuksen päästään, mutta tuloksetta.
"Meidän on saatava hänet pois tuolta", Ben totesi hiljaa ja vakavana.
"Mutta", Emma uikutti väliin. "Sinä et nähnyt häntä. Hän oli -"
"Hiljaa", Ben käski kylmällä äänellä. "Minä en halua kuulla"
Samassa Emman isä avasi ensiavun oven ja viittoi heidän suuntaansa. "Te voitte tulla nyt"
Ben kurkkasi matkapiippariaan nopeasti ja Emma nousi seisomaan vilkaisten isänsä ilmettä. Hän yritti kovasti lukea tämän kasvoilta oliko tiedossa hyviä vai huonoja uutisia, mutta ainoastaan suunnattoman kokoinen kysmysmerkki vilkkui isän silmistä Emman suuntaan. Hänellä olisi paljon selitettävää.
"Onko Sed -", Emma aloitti varovasti kulkiessaan isänsä vierellä pitkin hiljaista steriiliä käytävää. Ben pysytteli taka-alalla ja kaikuva näpytyksen ääni kertoi pojan taas olevan piipparinsa kimpussa.
"Palailee pikkuhiljaa tajuihinsa", isä vastasi rapsuttaen parransänkeään. "Epäilevät anafylaktista shokkitilaa, useimmat oireet viittasivat siihen"
"Mikä se on?" Benin ääni kuului teräksisenä ja poika ilmaantui Emman vierelle. He saapuivat pieneen odotustilaan ja kääntyivät vastaanottotiskiltä vasemmalle.
"Vakava allerginen reaktio", Emman isä vastasi ja pysähtyi äkisti erään suljetun oven eteen. "Lääkärit tosin ovat aivan ymmällään, mikä sen aiheutti. He ottavat parhaillaan verikokeita"
Emma tunsi veren pakenevan kasvoiltaan. Allerginen reaktio? Tyttö pelkäsi pahinta, eikä uskaltanutkaan toivoa parasta.
Ben tökkäsi Emmaa selkään, kun tytön isä kääntyi avaamaan oven. "He eivät saa ottaa Sediltä verta", poika kuiskasi tytön korvaan
"Miksi?" Emma supatti takaisin. Hänen isänsä astui jo sisään potilashuoneeseen.
"Koska meidän veremme ei näytä tutkimuksissa samanlaiselta kuin ihmisillä", Ben vastasi vakavana. "Sed lähetettäisiin todennäköisesti lisätutkimuksista jatkohoitoon ja sieltä taas vain uusien piikkien alle"
Emma astui sisään potilashuoneeseen vakavakatseinen Ben perässään. Huoneessa oli neljä sänkyä, eikä ikkunaa lainkaan. Sen sijaan yhden seinän korvasi näyteikkunan tapainen lasi, jonka takana istui kaksi hoitajaa rupattelemassa keskenään. Hoitajien takana näytti avautuvan täsmälleen samanlainen näkymä toiseen tehovalvontahuoneeseen. Sänkyjen ympärillä piippaili ja hurisi jos jonkinlaisia monitoreja ja koneita ja perimmäisessä vuoteessa makasi hyvin kalpea Sed.
Sedin päälle oli jo vaihdettu vaaleansininen sairaalakaapu ja Emmaa helpotti huomata, että pojan kasvojen väri oli palautunut normaalin kalpeaksi. Sedin silmät olivat kiinni ja hänen sänkynsä päädyssä vanha mieslääkäri kirjasi luultavasti jonkinlaista potilaskertomusta.
"No niin, tässä ollaan", Emman isä ilmoitti lääkärille viittoen Benin ja Emman suuntaan.
"Hyvä hyvä", lääkäri vastasi hiljaisen käheällä äänellä. "Minulla olisi muutama kysymys näistä perustiedoista. Sinä olet siis veli?" lääkäri mutisi tutkien papereitaan ja viittoi Beniä hieman lähemmäs.
Benin askeleet olivat epävarmat. "Niin?" poika kysyi varovasti vilkaisten samalla veljeään. "Juu, siis olen veli. Pikkuveli"
"Muistatko veljesi henkilötunnusta?" lääkäri tiedusteli. Emma tunsi taas hiipivän pakokauhun sisällään.
"Ööh", Ben takelteli hänelle selvästikin uudessa tilanteessa. "En"
"Me emme nimittäin löytäneet Seppo Greenlundqvistia koneeltamme. Olisiko sinulla omaa kelakorttia mukana, niin voisimme löytää perheenne perustiedot?"
"Öhm", änkytti Ben. "Ei"
"Ajokorttia?"
"Ei"
"Henkilökorttia?"
"Ei"
"No mikä sinun henkilötunnuksesi on?"
"Ei", Ben vastasi konemaisesti. "Tai siis, öh, en muista sitä"
Lääkäri näytti hyvin mietteliäältä. "Oletteko te suomalaisia?"
"Juu -", Ben aloitti hiljaisella äänellä, mutta Emman ääni kaikui kovemmin.
"Ei", tyttö huusi hetken mielijohteesta ja huomasi Sedin nytkähtävän. "Eivät he ole. He ovat, tuota -"
"Ruotsi!" Ben huudahti riemuisasti. Emman olisi tehnyt mieli lyödä kämmen otsaansa. Heidän tarinansa ei olisi voinut kuulostaa enää enempää keksityltä, etenkin kun Ben näytti siltä kuin olisi vasta keksinyt maapallon olevan pyöreä.
"Niin", Emma nyökytti posket punaisina. "He ovat ruotsalaisia"
"Emma", Sedin ääni kuulosti heikolta pojan raottaessa silmiään. "Ben?"
"Jassoo", lääkärin ääni ei kuulostanut kovin vakuuttuneelta. Myös Emman isä vilkuili nuoria epäluuloisena. "Pääsette aivan kohta juttelemaan, öh, Sepon kanssa, mutta ensin minulla olisi muutama kysymys siitä mitä tapahtui?" lääkäri kysyi kohdistaen katseensa tällä kertaa Emmaan.
Tyttö häkeltyi hieman. "Minä en oikein, tai siis -"
"Lähinnä meitä vain kiinnostaisi tietää, mikä laukaisi näin voimakkaan reaktion. Onko pojalla ennen ollut mitään allergiataustaa?"
Ben pudisteli päätään. "Nej, han har inte"
Lääkärin vilkaisi nopeasti Beniä ennen kuin kääntyi taas Emman suuntaan. "Söikö hän jotain ennen kohtausta?"
"Ei", Emma totesi katse Sedissä. Häntä ahdisti nähdä poika niin heikossa kunnossa.
"Valitteliko hän oloaan millään tavalla?"
"Ei", Emma toisti ja hänen ajatuksensa palautuivat suudelmaan. Sed avasi silmänsä tutkaillen huonetta ympärillään.
"On niitä muutakin värejä olemassa kuin valkoinen", Sed totesi sängyn pohjalta ja kaikki kääntyivät katsomaan hänen suuntaansa.
"Mikä on vointi?" lääkäri siirtyi tutkimaan härveleitä Sedin sängyn ympärillä unohtaen Emman lisäkuulustelun. "Kutiseeko kurkku?"
"Anteeksi mitä tekeekö?" Sed näytti hölmistyneeltä ja siristeli silmiään valkoisessa huoneessa.
"Kurkku", lääkäri toisti. "Kutiseeko?"
"Kysy tomaatilta", poika viisasteli ja Ben tirskahti.
"Jassoo vai sillä lailla. No saatte hetken olla rauhassa. Oletan että vanhempanne ovat tulossa?" lääkäri kysyi ja Ben nyökkäsi. "Hoitaja saapuu hetken päästä ottamaan muutaman verikokeen", mies lisäsi ja poistui huoneesta.
Emma kääntyi anelevasti isäänsä päin. "Tuota, isä -"
"Minä käyn soittamassa äidillesi, että tietävät kotonakin missä mennään", isä ymmärsi vihjeen ja poistui huoneesta jättäen Emman ja Benin juttelemaan rauhassa Sedin kanssa.
Ben kantoi kaksi tuolia Sedin sängyn luo ja he istuutuivat alas. Hetken oli aivan hiljaista, kun kaikki tuijottelivat kuka minnekin aivan ajatuksissaan.
Ben rikkoi hiljaisuuden. "No", hän aloitti reippaasti. "Johan temput teit, veli rakas"
"Samat sanat, veli kulta", Sed kähisi sängystään.
"Miten niin?" Ben näytti yllättyneeltä.
"No kyllä minä ymmärrän, ettei meidän elämämme jännityssaldo ehkä täysin täsmää sinun epärealistisia fiksaatioitasi, mutta ihan totta: sairaala? Minä keksin miljoona muuta parempaa paikkaa, minne olisitte voineet minut kärrätä" Sed kohottautui istumaan paremmin.
Ben risti kädet rinnalleen. "Hei, minulla ei ollut tässä osaa eikä arpaa", hän puolustautui nyökäten pienesti Emman suuntaan. "Minuakin kiinnostaisi tietää, mitä me täällä oikeastaan teemme"
Emma vilkaisi varovasti Sediin ja kohtasi pojan ruskeiden silmien katseen ensimmäisen kerran heidän suudelmansa jälkeen. Hän tunsi punastuvansa, muttei osannut kääntää katsettaan pois.
"Emma", Sed aloitti varovasti, jollain tavalla hyvin epävarmana. "Anteeksi. Minun ei olisi pitänyt sillä tavalla. Ei ilman lupaa -"
"Ei se mitään", Emma vastasi nopeasti. Hän suki hermostuneena hiuksiaan. "Ei se haitannut. Tai siis haittasi. Kun siis minä en oikeastaan edes tiedä. Se on niin vaikeaa, mutta minun mielestäni se on niin väärin että se on oikein. Sinä olet sinä ja minä olen minä ja en minä ikinä voisiollasinäkuntoisaaltameolemmevainme. Ymmärrätkö?"
Sed nyökytteli päätään virnistäen. "Jep, en oikeastaan"
"Minä olen viestittänyt äidille ja isälle. Äiti ei vastannut, mutta isä on tulossa", Ben vaihtoi puheenaihetta pyöritellen silmiään kaksikolle. "Minä haluaisin kuulla, mitä tapahtui?" poika lisäsi luoden kysyviä katseita Emmaan sekä veljeensä.
"Me vain juttelimme ja sitten, öh, tuota -", Emma aloitti, muttei tiennyt minkä verran halusi Benille kertoa ja kuinka paljon hänen pitäisi yksityiskohtia jakaa.
Sed myhäili yllättäen jo paljon pirteämpänä. "Niin, jatka vain"
"Älä viitsi virnuilla siinä", Emma komensi poikaa. "Siis tuota, me vain juttelimme ja sitten yhtäkkiä Sed vain, vain jäykistyi ja -"
"Jäykistyi?" Ben kysyi tirskahtaen ja vaihtoi veljensä kanssa virnistyksiä.
"Äh, miksi minä edes yritän selittää teille kahdelle toopelle mitään"
"Hei!" Sed huudahti iloisesti puolustellen. "Enhän minä edes sanonut mitään!"
"Niin, et vielä", Emma tivasi suu mutrulla. "Mutta kyllä minä tiedän, mitä sinun mielessäsi liikkuu"
Sed painoi ihastuneena kädet rinnalleen. "Oi ihanaa, rakas. Seuraavaksi voimmekin painua ostamaan identtiset tuulipuvut"
"Juu, ihan heti", Emma puuskahti sarkastisesti.
"Mutta hei, leikki sikseen", Ben keskeytti juuri kun Sed vastaamassa Emmalle. "Se ei siis ollut mikään hyökkäys?"
"Ei minun mielestäni", Emma pudisteli päätään. "Sed?"
"Koko asia on minulta vähän hämärän peitossa", poika näytti mietteliäältä ja vilkaisi Emmaa merkitsevästi. "Monestakin syystä", hän lisäsi vihjaillen.
"Mutta miksi sinun piti pyytää isäsi heti ensimmäisenä paikalle?" Ben kääntyi kysymään Emmalta, joka oli hetkeksi unohtunut tutkimaan paitansa helmaa.
Emma kuuli syytökset pojan äänessä ja huokaisi. "En minä pyytänyt isää paikalle, hän vain sattui ryntäämään ovesta sisään juuri väärään aikaan. En minä sentään niin tyhmä ole, että huudan ensimmäisenä oman isäni paikalle, kun huoneessani makaa tajuton joulutonttu, jota vasta hetki sitten suutelin -"
"Hahaa, tulihan se sieltä", Sed naurahti voitokkaasti.
Benillä unohtui suu auki. "Sinä", hän kääntyi veljeensä päin. "Sinä senkin, senkin -", poika haki hetken hämillään oikeita sanoja. "- senkin MESTARI! Minä luulin jo, että sinä olit menettänyt otteesi iskemiseen, mutta nyt sinä yllätätkin valloittamalla itse Vesuviuksen -"
"Hei!" Emma huudahti väliin. "Minä en ole mikään pimu, jonka voi vain iskeä!"
"Todellakin Vesuviuksen", Sed nyökytti hymyillen, mutta yskähti sitten hieman vakavammin. "Mutta hei, takaisin aiheeseen. Minne kaikki Aarnit hävisivät?"
"Jäivät asemiin sairaalan ulkopuolelle", Ben selitti. "Eivät viitsineet tulla sisään"
"Iskeä, pah. Vielä minä niille iskemiset näytän -", Emma jupisi itsekseen ja risti kätensä rinnalle murjotuksen merkiksi.
"Nyt meidän täytyisi vain keksiä -", Ben aloitti.
"- miten minä pääsen pois täältä", Sed päätti veljensä lauseen.
Samassa huoneen ovi aukesi ja sisään lipui ensimmäisenä matala kaksikerroksinen kärry täynnä koeputkiloita ja steriilejä neulapakkauksia sekä heti sen perässä pyylevä naishoitaja, jonka kasvoilla oli mairea tekohymy.
"Hej, hur mår du?" nainen läpsytteli sairaalatossuillaan työntäen kärrynsä Sedin nurkkausta kohti.
"Ainiinmeolemmesittenruotsista", Ben supatti hyvin nopeasti veljensä korvaan.
"Allt är bra!" Sed huusi hiukan liian kovaa ja hymyili erittäin leveästi. "Kiitos vain tästäkin", hän kuiskasi vielä veljelleen.
Hoitaja hymyili tyhjäpäisesti. "Jag heter -"
"- heteroPeter?" Ben supatti hyvin hiljaa ja Emma tirskahti. Sed onnistui pitämään pokkansa.
"- Riitta. Puhuthan suomea?" Riitaksi itsensä esitellyt hoitaja kysyi ja Emma arveli, että tuon keski-ikäisen naisen ruotsinkielentaito loppui siihen paikkaan.
"Jep", Sed nyökkäsi ja yhtäkkiä Emma huomasi pohtivansa Sedin kielitaitoa. Kuinkahan montaa kieltä tontut oikeastaan osasivatkaan puhua?
"Hyvä hyvä", hoitaja Riitta leperteli ja avasi kärryssä olleen kansion. "Lääkäri on määrännyt sinulle muutaman verikokeen ja hmmh -"
"Mitä?" Sed kysyi, kun hoitaja vain hymähteli mietteliäänä tutkiessaan kansion papereita. "En minä kyllä niitä verikokeitakaan -"
"Älä huoli, eivät ne satu yhtään", Riitta lohdutti ärsyttävän maireasti. "Sinulle on näköjään varattu myös aika erikoislääkäriltä"
"Häh? Miksi? Varför?"
"Tässä lukee, että laaja deformis dexter/sinister auris", hoitajan otsa rypistyi taas luultavasti latinankielisten sanojen kohdalla. Emma mietti, osasivatkohan tontut latinaakin, mutta hänen kysymykseensä vastattiin saman tien.
"Ei minun korvissani ole mitään vikaa", Sed puolustautui ja vasta siinä vaiheessa Emmakin tajusi, että pojan korvat sojottivat kirkkaasti näkyvissä.
"Jätetään diagnoosit lääkäreille", nainen hymyili ja pyöritteli käsissään erilaisia neuloja ja säiliöitä. "No niin, vieraat, jos hieman väistytte, noin hyvä kiitos. Ja sitten, ojennapas oikea kätesi"
"En", Sed totesi jämäkästi.
"Ei tämä satu ollenkaan. Voit vaikka katsoa muualle"
"Ei", Sed toisti taas ja puristi kätensä tiukasti rintaansa vasten.
"No voi että", Riitta huokaisi, mutta ei näyttänyt merkkiäkään turhautumisesta, vaan kääntyi tarkkailuhuoneeseen päin. "Anne! Voisitko tulla nopeasti käväisemään?"
Emma kääntyi katsomaan, kun tarkkailuhuoneesta käveli harmaatukkainen, väsyneen näköinen hoitaja, joka haukotteli makeasti korjaten neliskanttisten silmälasiensa asentoa.
"Mitäs Riitalle?" Anneksi nimetty hoitaja kysyi välittämättä vieraista.
"Mitäs tässä. Hei minulla on muuten tuolla pukuhuoneessa sinulle sitten se Piha ja Puutarha-lehti, josta puhuin"
"Ai ihanaa, sinä muistit sen"
"Juu! Mutta hei, pidätkö tätä pojan kättä hetken paikoillaan, että saamme verinäytteet otettua?" Riitta kysyi ja Anne siirtyi tottelevaisesti Sedin viereen.
Sed ei kuitenkaan luovuttanut kättään naisille. "Hei, ei tässä ole kyse siitä, etteikö se käsi pysyisi paikallaan. Minä en vain yksinkertaisesti halua verikokeita"
"Voi poika, ei se nyt ole haluamisesta kiinni", Anne vaikutti huomattavasti topakammalta ja kireämmältä kuin Riitta-hoitaja. "Me voimme myös laittaa sinut lepositeisiin, ellei tämä muuten onnistu"
"Haluaisin nähdä, kun yritätte", Sed jupisi, mutta ojensi kuitenkin kätensä vastahakoisesti. Poika luultavasti päätti olla aiheuttamatta kohtausta, mutta yksi vilkaisu veljesten kasvoihin paljasti, että he kummatkin miettivät jo kuumeisesti seuraavaa siirtoaan. Heidän oli saatava nuo verinäytteet tuhottua.
"Ronja!" tiukkapipoinen Anne huusi tarkkailuhuoneeseen. "Tuletko merkitsemään nämä näytteet?"
Ronja oli nuori ja kaunis ja toi Emman mieleen Elovena-pakkaukset. Tyttö ei voinut olla kovinkaan vanha ja teoriaa tuki tytön rintaan kiinnitetty nimilappu, joka paljasti tämän olevan lähihoitajaopiskelija. Ronjan pitkä vaalea tukka oli palmikoitu siististi niskaan ja hänen kalvakat punaposkiset kasvonsa hymyilivät aidosti silmiä myöten.
Ronja nappasi näyteputkilon toisensa perään ja merkitsi niihin Sedin potilasnumeron. Sed näytti edelleen kärsivältä, mutta ei neuloilla tökkiminen häntä haitannut, vaan hänen ympärillään häärivät kaksi tanttaa. Emman katse oli kuitenkin kiinnittynyt Beniin. Pojan kasvoilla oli outo leijuva ilme, eikä tämä saanut silmiään irti Ronjasta.
Yhtäkkiä Emma havahtui siihen, kun käytävästä kantautui kovaäänistä puhetta.
"Mutta ettehän te silti voi -"
"Hän on minun potilaani"
"Tämä on tehovalvontayksikkö -"
"Hän ei tarvitse tehovalvontaa"
"Mutta anafylaktinen shokki -"
"Olen kyllä tietoinen hänen terveydentilastaan"
"Jassoo"
Ovi avautui ja sisään käveli kolme henkilöä, joista kaksi saivat Emman miltei hyppimään riemusta: vanha lääkäri, joka vasta hetki sitten oli poistunut huoneesta, valkoiseen tohtorintakkiin pukeutunut Denny ja pyörätuolia mukanaan kärräävä Salandra.
"Taustajoukot saapuivat", Ben kuiskasi hädin tuskin kuuluvasti ja hymyili leveästi.
"Riitta", vanha lääkäri puhui epäluuloisesti. "Valmistele Greenlundqvistin kotiutuspaperit"
"Mitä? Nyt jo?" Riitta ihmetteli. Anne-hoitaja siirtyi hiljaisen Ronjan viereen ja näytti yhtä nyrpeältä kuin aikaisemminkin.
"Hei!" Denny astui eteenpäin valkoisessa takissaan. "Minä olen Tero Ketonen, tämän potilaan omalääkäri", Denny esitteli tarjoten kättään Riitalle, Annelle ja lopuksi myös Ronjalle. Dennyn kätellessä Ronjaa Benin silmät seurasivat tilannetta hyvinkin tarkasti.
"Potilas siirretään tohtori Ketosen klinikalle ja kotihoitoon", vanha mieslääkäri valaisi tilannetta. Emma vilkaisi Dennyä, joka hymyili hänelle ja vinkkasi nopean huomaamattomasti silmäänsä. Salandra puolestaan näytti Emman mielestä oudon hajamieliseltä. Tonttutyttö vilkuili vuorotellen Emmaa ja Sediä sen näköisenä kuin tietäisi jotain, mitä he eivät.
"Minä voin ottaa ne sitten mukaani", Denny virkkoi nopeasti, kun Riitta laski käsistään viimeisenkin Sedin koeputken. "Analysoimme ne klinikallamme"
Sed vaihtoi vaatteensa rauhassa verhon takana ja istahti sitten Salandran tarjoamaan pyörätuoliin, vaikka olisi luultavasti pystynyt jo kävelemäänkin aivan mainiosti. Denny työnsi poikansa ulos huoneesta muiden seuratessa perässä. Emma pisti merkille, että Ben vilkaisi vielä kerran Ronjan suuntaan ennen kuin poistui huoneesta heidän perässään.
Denny jätti heidät hetkeksi sairaalan käytävälle mennessään allekirjoittamaan Sedin kotiutuspaperit. Isänsä kadottua Ben pinkaisi yllättäen takaisin sairaalahuoneeseen mutisten jotain sekavaa puhelinnumerosta. Emma, pyörätuolissa istuva Sed ja kummasti mykistynyt Salandra jäivät kolmistaan vaivaantuneeseen hiljaisuuteen. Emma ihmetteli Salandran outoa käytöstä.
"Salandra -", Emma aloitti, mutta Salandra säntäsi samantien heidän luotaan.
"Aarnit odottavat. Minä menen, öh, tiedottamaan -", tyttö änkytti hermostuneena kävellessään pois päin.
"Mikähän hänen villasukkaansa painaa?" Sed ihmetteli ääneen. Emma kohautti olkapäitään ja tajusi olevansa jälleen kahdestaan pojan kanssa. Sed näytti tajunneen saman asian ja nousi ketterästi ylös pyörätuolista siirtyen aivan Emman viereen.
"Emma", poika aloitti hiljaisen matalalla äänellä lukiten ruskeiden silmiensä katseen Emman kasvoihin. "Minun pitäisi oikeasti -"
"Ei sinun tarvitse pyytää anteeksi", Emma keskeytti ennen kuin Sed ehti jatkaa. "Se oli yhtä paljon minunkin vikani"
Sed kallisti päätään kysyvästi. "Sinä kutsut meidän suuteluamme viaksi?"
"No eikös se ole vastoin kaikkia sääntöjä?"
"Tottakai se on", Sed vastasi yllättävän kevyesti. "Mutta aina pitää olla poikkeus, joka vahvistaa säännöt"
Emmaa hymyilytti. "Ja mekö olemme se poikkeus?"
"Kyllä vain", Sed hymyili aidon lämpimästi ja nosti Emman käden omaansa puristaen sitä hellästi. "Sinä et tiedäkään, kuinka paljon minä toivon -"
Mutta Sed ei lopettanut lausettaan, vaan katsahti järkyttyneenä alaspäin. Käsi, jolla hän oli Emman kättä pidellyt, vaihtoi väriään yhtä kuolleen harmaaksi kuin hänen kasvonsakin aiemmin päivällä. Sed irrotti otteensa Emmasta ja nosti harmaat sormensa silmiensä eteen, jolloin ne hitaasti muuttuivat taas takaisin normaaliin väriinsä. Emma katsahti omiin käsiinsä, jotka olivat pysyneet aivan tavallisina.
Emman päässä vilisi. Anafylaktinen shokki, allerginen reaktio, kosketus. Hänen ajatuksensa pääsivät nopeasti samaan johtopäätökseen, joka jo silkkana surunsekaisena pelkona paistoi Sedin kasvoilta.
-
Sä et voi tehdä näin!!!!
Mä ounastelin jotain tämän suuntaista Sedin kohtauksen jälkeen mutta en tuonut sitä julki, jotta sä et kehittäis siitä jotain vähemmän iloista, uutta juonen käännettä, mutta hei, ei siinä mun ajatuksia tarvittukaan. :'(
Ja miks just suudelman piti olla se reaktion aihettava tekijä? Sillä onhan nuo kaksi jo toisiaan pidelleet käsistä ja halailleet.
Ja nyt kun mä olen toipunut ensi järkytyksestä, niin kiitän hienosta ja tunteisiin vetoavasta juonen käänteestä ja koska mä elän keskellä vaaleanpunaisten unelmien, niin mä tiedän, että tuohon allergisuuteen löytyy vastalääke. Nykyäänhän monia allergioita hoidetaan altistushoidolla, joten Emman ja Sedinkin kanattais miettiä tätä hoitomuotoa.
Miksi musta tuntuu, että Tom^^ repii hiukset päästään tämän luvun luettuaan? ;)
Ja mä vielä painotan, että musta luku oli hieno, juuri tällaisia ravistuksia tarvitaankin, niin pahalata kuin se tuntuukin.
-
..........
NO VOI HITTO.
*Repii muutaman hiuskiehkuran ihan vain Genovan mieliksi (ja siksi että ärsyttää)*
Mä en nyt kykene mihinkään syväluotauksiin (tässä vaiheessa ihmiset varmaan huokailee helpotuksesta ja heräilee taas koneidensa ääreltä), koska mä en nyt tiedä että pitäiskö olla vihanen vai iloinen.
Vihainen olisin tietysti siitä ilmiselvästä syystä, että ystävättäreni Taikinakulholampun sanoin; niiden pitää murtaa joku taika. Eli mitä luultavammin tolleen vaatimattomasti pelastaa maapallo, eli aika perus. Eihän siinä mitään. Juu. Kiva.
Mutta siinä ärsyttää se, että kun ne ei kuitenkaan älyä sitä (ellei tämä ole harvinaisen poikkeuksellinen ja entistäkin ihanampi tarina) ennen suurta grande finalea. Ja ennen sitä loppua ne vaan draamalaamailee ja Emma rupeaa kuitenkin typerästi lämmittelemään suhteitaan roopepuuroon. Toivottavasti ei, siitä ei kukaan (lue minä) tykkäis.
Mä en nyt osaa päättää, että kertooko Pastis ja Sazzy Emmalle ja Sedille koko syksytär&talvi-kuviosta. Jotenkin epäilyttää, että eivät kerro. Jolloin Emma ja Sed luulee, että ne on tehny jotain harvinaisen väärää ja sitten ne kehittää draamaa siitä. Mutta toisaalta jos ne kertoo, niin Emma kykenee taivastelemaan sitäkin. Johan on kinkkinen hahmo.
Mutta toisaalta, mun sisäinen dramaqueenini kiittää ja kumartaa syvään, tästä käänteestä. Eihän ne tokikaan voi koko tarinan läpi olla happily together, joten kai sitten pitää kehittää jonkinsorttista sotkua. Mielummin sitten näin, kuin säätämällä ällöroopen kanssa. Koska täähän tuo loppujenlopuksi vaan lisää sitä jänskää jännitettä Emmuskelin ja Sedipedin välille, kun ihmettelee ja mallailee että kuinkas tässä nyt näin kävi.
Kun sä aloit kertoa tosta nuoresta hoitsutyttösestä, niin ihan ensimmäisenä mulle tuli mieleen Kesä&kevätär :DD Juujuu, innostuin vähän liikaa, koska eihän se niin ole (EIKÖ??!), mutta kun... en tiiä. Benin "oireet" oli vaan jollain lailla niin samantapaisia, kuin Sedin. Miksi yleensä niin järjestelmällinen ja aivoillaan ajatteleva Ben yhtäkkiä rupeaa änkyttämään kuin puhumaan opetteleva lapsi ja tuijottelemaan hoitsua?! Herää epäilyksiä.
Tai sitten tämä on taas näitä Pinskin "kuinka-ohjaan-lukijoita-harhaan"-konsteja ja loppujenlopuksi Benistä ja hoitsusta ei tulekaan yhtään mitään. Dunno.
Tästä nyt tuli tällainen mun mittapuullani sangen lyhyt kommentti, koska jos olisin ruvennut lainaamaan niin olisin (taas) lainannut ainakin 95% luvusta. Mutta kyllä sä varmaan tiedätkin, että mä rakastin tätäkin lukua ihan yli kaiken?! Jos et tiennyt, niin nytpähän tiedät.
Piakkoin jatkoa, tack! :)
Tom^^
/Ja aivan käsittämättömän ihana banneri <3 Emma&Sed, eh? Sopii hyvin meille... Semmakoille. Tai Sedemmeille. Eiks oo hauskaa, mä keksin lyhenteitä sun parituksille :D
-
Tom-muru, älä revi tukkaa, ei se kannata :) Sun parittajas on näköjään taas vauhdissa kehittelemässä Ronjalle ja Benille jotain keväisen kesäistä kynttiläillallista :D hmm, ehkä ehkä. Ja juh, bannerissa Emma ja Sed (tai Semmakko, jolle muuten ehkä pikkasen repesin ;D )
Genova, altistushoito voisi kuulostaa ihan hyvältä idealta ;) ja kiva kuulla, että joku muukin elää täällä vaaleanpunaisissa ruusulinnoissa! Nauroin muuten aika lailla tolle sun lisäykselle Tomin hiusten kohtalosta! ;D
38. Joulupukin maa
Anaria puhalsi huurua lempeään pakkasilmaan ja katsahti vielä kerran vanhaa ystäväänsä. Bastien nojaili rennosti rapistunutta muuria vasten ja nyökkäsi rohkaisevasti. Miehen kasvot olivat miltei kokonaan mustan hupun luoman varjon peitossa, mutta Anaria kuvitteli silti näkevänsä hermostuneen pilkahduksen tämän silmissä. Sama jännitys kalvoi Anariankin vatsanpohjaa ja hänellä oli tunne, ettei kaikki ollut hyvin. Nainen pisti kaiken kuitenkin sen piikkiin, että hän oli aikeissa osallistua johonkin hyvin luvattomaan.
Neljän Tuulen Linna oli suuri ja kaunis. Sen monista ikkunoista kajasti pehmeää valoa hämärtyvään iltaan ja neljän suuren tornin sekä niitä yhdistävän muurin ympärillä kasvoi villiä murattiköynnöstä. Tornien keskeltä muurin takaa pilkotti revontulten väreissä hohtava kupolikatto ja Anaria unohtui hetkeksi tuijottamaan rauhallisesti tanssivaa väriskaalaa. Hän pysähtyi keskelle leveää polkua, joka johti Linnan muurin luo suljetun portin eteen. Anaria huokaisi. Poikien vuoksi, hän muistutti itselleen ja kuroi itsensä ja portin väliin jääneen matkan nopeasti umpeen.
Jylhän portin pielessä oli miltei säälittävän näköinen pieni laite, jonka yläpuolella luki ainakin viidellätoista kielellä toimintaohjeet:
1. Syötä kulkukorttisi automaattiin
2. Näppäile virkatunnuksesi ja paina vihreää nuolta
3. Paina sormesi näytön sormenjälkiskannerille ja odota tunnistusta
4. Kortti luovutetaan takaisin käytön ja päivämäärän kirjaamisen jälkeen
5. Kiitos käynnistä!
Anaria ei kuitenkaan tarvinnut ohjeita toimiakseen, sillä tämä ei ollut hänen ensimmäinen kertansa Joulupukin luona. Hän työnsi korttinsa varovasti harmaaseen laitteeseen, joka hurisi hieman imaistessaan kortin sisään. Tunnuksen ja sormenjäljen luovuttamisen jälkeen kone kysyi vahvistusta, oliko hän Anaria Lumilei ja hän painoi jälleen vihreää nuolta tuhahtaen hieman itsekseen. Hän oli ollut Green jo yli yhdeksäntoista vuotta, mutta ilmeisesti Lumilein leima tulisi aina kulkemaan hänen mukanaan.
Portti avautui erittäin kevyesti ja liukui Anarian perässä kiinni hiljaisesti muksahtaen. Hän saapui Linnan kivetetylle pihamaalle ja vilkuili varovasti ympärilleen.
"Tällä kertaa siis kesä", Anaria totesi hiljaa itsekseen askeleet harmaan kuiviin graniittikiviin kopsahdellen, sillä Linnan muurien sisäpuolella maisema oli hyvin toisenlainen kuin ulkona.
Koristeelliset pihapuut vihersivät voimakkaasti ja ilmassa tuoksui vastaleikatun nurmen vahva aromi. Maisema oli kirkas ja lämmin kuin aurinko olisi paistanut ja upea suihkulähde pulputti raikkaan turkoosia vettä väreilevään lampeen. Yksi lyhythihaiseen paitaan pukeutunut tonttu keikkui korkeiden tikapuiden ylimmällä askelmalla parturoimassa tuuheaa pensasaitaa, eikä kiinnittänyt Anariaan vilkaisua kummempaa huomiota.
Suuri kartanomainen Linna kohosi keskellä pihaa valtavana harmaasta tiilestä rakennettuna ihmeenä. Seiniä pitkin kiipeilevät kaunisväriset revontulet saivat tiilet näyttämään miltei eläviltä ja kaikessa väriloistossaankin Linna näytti rauhan tyyssijalta.
Ovia sisäänkäynnin kohdalla oli kolme. Ensimmäisessä luki vierailijat ja toisessa työntekijät, mutta viimeinen ovi oli nimetön, eikä siinä ollut edes lukkoa. Anaria ei kuitenkaan uhrannut sen suurempaa ajatusta tuolle hämärälle ovelle, vaan veti vierailijoille osoitetun oven auki ja astui sisään Linnaan.
Linnan aula oli kirkas ja tyhjä. Sen suuresta salista kulki monia portaikkoja ja ovia lukemattomiin huoneisiin sekä käytäviin. Anaria tiesi jo, minne hänen piti kulkunsa suunnata, mutta seinään kiinnitetty suuri kyltti käski kissankokoisin kirjaimin vierailijoita ilmoittautumaan vastaanottotiskillä.
"Lumilei, Anaria?" kysyi vastaanottotiskin nuori tonttupoika katse tietokoneessa ennen kuin Anaria ehti edes tervehtimään. Nainen arveli, että poika tuskin oli kovin montaa vuotta Seddharthia vanhempi.
"Kyllä", Anaria vastasi. "Itse asiassa se on jo Green nykyään"
"Aivan", poika totesi hieman häkeltyneenä ja vilkaisi Anariaa varovasti päästä varpaisiin. "Tunnus?"
"R-515", Anaria lausui selkeästi. Hän huomasi, että poika edelleen vilkuili hänen suuntaansa hieman hermostuneena. Anaria harkitsi jo vakavasti nimensä vaihtamista, sillä hyvin ärsyttävällä tavalla miltei jokainen Joulumaassa tuntui samanaikaisesti sekä kunnioittavan että pelkäävän häntä.
"Mitä osastoa asianne koskee?" poika kysyi lopulta kääntyen pois tietokoneensa ääreltä.
Anaria asetti pitkän valkean hiussuortuvansa virallisesti korvan taakse. "Hallinnon pääjaostoa", hän vastasi ja nojautui hieman lähemmäs. "Minä haluan puhua Joulupukille"
*
Emma istui olohuoneensa sohvalla. Hänestä tuntui kuin kaikki hänen ympärillään olisi elokuvasta. Askeleet liikkuivat nopeasti, äänet oli mykistetty ja jostain syystä kaikki näytti hänen silmiinsä hyvin mustavalkoiselta.
"- ja kaiken lisäksi sinun arestisikin vasta alkoi!" Emma kuuli korviensa taas napsahtaessa toimintaan. Isä räyhäsi nojatuolissa. Tytön äiti istui nojatuolin viereen raahatulla keittiöjakkaralla ja jostain kumman syystä myös Emil oli paikalla. Poika kärkkyi olohuoneen ovenraossa luultavasti vain katselemassa aitiopaikalla, kun isosisko sai huutia.
"Minulla on ollut rankka päivä", Emma henkäisi väsyneenä ja haroi punaista tukkaansa. "Saanko jo mennä?"
"Et", isä totesi jyrkästi.
Äiti laski käden isän olkapäälle. "Heikki", hän sanoi hiljaa miehelleen. "Me olemme kuulleet jo tarpeeksi. Antaa tytön välillä levätä"
"Kiitos", Emma huokaisi ja katsahti punertavatukkaista äitiään kiitollisena.
"Mutta Emma", äiti kuitenkin jatkoi. "Älä kuvittele, että tämä jää tähän. Me haluamme vielä kuulla enemmän tästä sinun poikaystävästäsi"
"Minäkään en ehtinyt sairaalassa juttelemaan koko pojan kanssa", isä totesi edelleen hyvin vakavana.
Luvan saatuaan Emma nousi sohvalta ja käveli kuin unessa veljensä ohi kohti yläkertaa.
"Mitä hittoa Emma?" Emil huikkasi harppoen tytön perään, kun tämä oli portaiden puolivälissä. "Sinä siis salakuljetit jonkun pojan tänne? Ja sitten melkein tapoit hänet? Entäs Roope?"
Enhän, oli Emman ensimmäinen ajatus kaikkeen, mutta se ei ollut täysin totta. Tietämättään Emil oli ollut tavallaan oikeassa. Hän oli ollut syy Sedin kohtaukseen. Hän oli myrkkyä pojalle.
"Hitot Roopesta!" Emma puuskahti pikkuveljelleen vastaukseksi ja käännähti nopeasti ympäri. "Mene pois, minä haluan olla rauhassa"
Hän halusi olla rauhassa monestakin syystä. Sed. Miksi kaikista maailman sattumista juuri Sed? Ja mitä ihmettä oli tapahtunut? Emma pysähtyi rappusten yläpäähän. Miksei hän voinut koskea poikaan? Olihan hän ennenkin Sediä koskettanut, halannut -
"Ei", Emman itsehillintä petti hetkeksi ja hän nojautui portaikon kaidetta vasten. Onneksi Emil oli jo lähtenyt. Tyttö tunsi kyynelten kirveltävän silmissään, mutta hän ei halunnut itkeä. Ei hän voisi itkeä pojan vuoksi. Hehän olivat tunteneetkin vasta muutaman hassun päivän. Mikä Sedissä oli niin erikoista?
Ja samantien Emman päähän pälkähti kysymys. Mikä Sedissä ei olisi erikoista? Tyttö ravisti kuitenkin kysymyksen pois mielestään, sillä hän ei halunnut ajatella kaikkia niitä ominaisuuksia, jotka tekivät Sedistä niin houkuttelevan, mielenkiintoisen ja turvallisen tuntuisen. Hän ei vain kerta kaikkiaan pystynyt.
Emma avasi huoneensa oven ja hätkähti näkyä edessään. Ben istui tutulla paikallaan toimistotuolilla ja hänen takanaan Denny nojaili ikkunan viereiseen seinään. Salandra käveli hiljaista ympyrää keskellä huonetta ja Sed tutki Emman yöpöydän sydänlamppua. Sed. Pojan katse siirtyi lampusta Emmaan, mutta sitten hän käänsi surullisena ruskeat silmänsä pois päin ja Emman sydän tuntui pysähtyvän. Hän oli niin tottunut pojan tuijotukseen, ettei ollut tullut ajatelleeksikaan miltä tuntuisi, kun tämä kääntäisi niin merkityksellisesti katseensa pois.
"Minä luulin", Emma aloitti varovasti ja astui sisään huoneeseen sulkien oven visusti perässään. "että te lähditte?"
"Miksi sinä niin luulit?" Ben kysyi aidosti hämmästyneenä. "Meidänhän pitää suojella sinua"
Emma vilkaisi Sediä, joka tuijotteli edelleen vain käsiään. "Minusta se ei ole viisasta", tyttö tokaisi lopulta. Hän päätti kertoa muille kosketuksestaan Sediin, sillä toisten ilmeistä päätellen Sed ei ollut niin vielä tehnyt.
"Mitä sinä tarkoitat?" Denny kysyi ihmeissään.
"Emma", Sedin lausui hieman varoittavaan sävyyn ja pojan ääni kuulosti tavallista karheammalta.
"Sed", Emma vastasi ja tunsi tuohtuvansa. "Sed ei voi koskea minuun! Minä olen myrkkyä hänelle! Minä olen syyllinen kaikkeen", tyttö purki ajatuksiaan ja sai aikaan mykistyneen hiljaisuuden.
"Ei voi olla", hiljaisuuden rikkoi lopulta Salandra, joka tuijotti heitä silmät suurina ja pudisteli päätään. "Te olette erehtyneet"
"Emmekä ole!" Emma suuttui ja siirtyi rivakasti Sedin eteen käsi ojossa, mutta tuli nopeasti toisiin aatoksiin. Tosiaan, hän ajatteli, demonstraatio ei ehkä olisi aiheen huomiin ottaen mikään maailman viisain teko.
Sed kuitenkin tarttui Emman käteen ennen kuin hän ehti laskea sen. "Emma on oikeassa", poika vastasi surullisella äänellä ja nosti heidän kätensä kaikkien nähtäville.
Hetken Emma jo ehti toivoa, ettei mitään tapahtuisi. Hän tunsi Sedin lämmön omassa kädessään ja liikautti sormiaan varovasti pojan kämmenselkää vasten. Sed puristi hänen kättään rohkaisevasti.
"Minähän san-", Salandra aloitti ja lopetti.
Kuolettava harmaus levisi Sedin sormista ranteeseen, jolloin Emma nykäisi kätensä irti ja katsoi pois. Miksi sen piti sattua häneen niin paljon?
"Sed", Ben henkäisi katse tiiviisti veljessään. Enempää poika ei sanonut, mutta hänen katseensa näytti surulliselta ja myötätuntoiselta.
"Tässä ei nyt ole kaikki oikein, tämä ei käy järkeen", Salandra mutisi hiljaa.
Sed rojahti takaisin sängyn reunalle. "Sanopas muuta"
"Mutta", Denny näytti mietteliäältä. "Tuohan oli jo paljon parempi!"
"Mitä?" Emma ja Sed hämmästelivät yhteen ääneen.
"Tai siis", Denny selitti nopeasti. "Ainakaan et menettänyt tajuntaasi, kuten aikaisemmin. Tuohan levisi melko hitaasti. Ehkä se, mikä ikinä olikaan, on jo parantumassa?"
Emma huomasi toivovansa Dennyn teorian olevan totta, mutta Benillä näytti olevan omat arvelunsa.
"Tai sitten se riippuu paljon myös kosketuksen kestosta ja -", Ben näytti punnitsevan sanojaan tarkkaan. "-laadusta? Ettekös te, tuota noin -"
"Suutelimme, kyllä", Sed myönsi, jolloin Denny yskähti varovasti ja kääntyi hetkeksi pois antaen Emmalle tilaa punastua rauhassa.
Salandra hymähti ilottomasti. "No, se puolestaan käy järkeen"
"Mitä sinä tarkoitat?" Emma halusi tietää. Salandra oli käyttäytynyt kovin oudosti koko päivän.
"No, meillä on teoria", tyttö vastasi hieman kangerrellen. "Mutta minä en kerro sitä vielä"
"Mikä teoria?" Sed nousi ylös sängyltä ja astui muutaman askeleen lähemmäs.
"Niin, mikä teoria?" Emmakin kysyi ja kavahti hieman kauemmas, kun Sed pysähtyi hänen vierelleen. Sed huomasi tämän ja näytti surulliselta, mikä sai taas Emman muistamaan asioiden kokonaiskuvan ja jälleen häntä ahdisti.
"Ja kenellä meillä?" Denny puuttui puheeseen.
Salandra katseli heitä kaikkia hetken ennen kuin puhui. "Teoria siitä, miksi Seita jahtaa Emmaa"
"Mitä?" Emma huudahti hieman liian kovaa, mutta onneksi hänen vanhempansa olivat luultavasti vielä alakerrassa.
"Ja", Salandra jatkoi. "Teoria siitä, miksi te kaksi olette tuollaisia", tyttö lisäsi viitaten Emmaan ja Sediin. "Erottamattomia"
"Emme me ole -", Emma aloitti, mutta vaikeni tajutessaan Salandran olevan oikeassa. Ei ollut häneltä normaalia käytöstä itkeä pojan perään vasta tutustumisvaiheessa. Hänhän oli jättänyt Roopenkin ilman sen kummempia tunnontuskia.
"Mikä se niin mahtava teoria sitten on?" Sed kysyi kärsimättömänä.
"Minähän sanoin", Salandra totesi rauhallisesti. "Minä en kerro sitä vielä. Bastien hankkii juuri varmistuksia muutamaan asiaan. Kerromme teille sitten, kun olemme aivan täysin varmoja"
"Hetkinen!" Denny ravisteli päätään. "Bastien? Bastien Mei?"
Salandra hymyili pienesti. "Niin, hän kertoikin, että te tunnette"
"Hei hei hetkinen!" Sed puolestaan hämmästyi. "Sinä tunnet Bastienin?"
Ben nousi ylös tuolilta niin ikään häkeltyneenä. "Sinä tunnet Aarnihaudanvartijoiden perustajan?"
"Tunnen", Denny myönsi katse edelleen Salandrassa. "Tai tunsin. Hänkö perusti Aarnihaudanvartijat?"
"Hän", Salandra nyökkäsi. "Bastien sanoi, että sinun vaimosi tietää. Luulin sinunkin olevan asiasta tietoinen?"
"Minä tiesin, että Rialla on ollut jotain mielessään siitä lähtien, kun Aarnit tulivat ensimmäisen kerran puheeksi, mutta en kysellyt. Nyt on ollut niin paljon kaikkea", Denny totesi ja istui Beniltä vapautuneeseen toimistotuoliin.
"Mistä sinä ja äiti tunnette Bastienin?" Ben kysyi isältään, joka haroi ruskeaa tukkaansa hyvin väsyneen näköisenä.
"Se on pitkä tarina", Denny huokaisi. "Minä kerron -"
Samassa kuului pieni piippaus ja Salandra nosti matkapiipparinsa esiin. "Bastien", hän ilmoitti. "He ovat Neljäntuulenkylässä"
"He?" Denny kysyi nostaen katseensa.
"Bastien ja Anaria"
"Ria?" Denny hätkähti.
"Äiti?" Sed ja Ben ihmettelivät yhteen ääneen. "Neljäntuulenkylässä? Miksi?" Sed jatkoi ja hänen kätensä hipaisi vahingossa Emman käsivartta. Vasta silloin Emma heräsi kuin valveunesta. Tyttö oli kuunnellut muiden keskustelua niin tarkasti, että hänestä tuntui kuin kyseessä olisi ollut jokin tiivistunnelmainen näytelmä.
"Kuten sanoin, varmistuksia hankkimassa", Salandra vastasi kärsivällisesti ja siirtyi huoneen perälle kohti Emman vaatekomeroa. "He haluavat tavata meidät illemmalla", tyttö lisäsi osoittaen itseään ja häkeltyneen näköistä Dennyä.
"Hei, entäs me?" Sed ihmetteli, kun Denny nousi ylös tuolilta ja liikahti Salandran luokse.
"Te", Salandra virkkoi. "Te jäätte tänne vahtimaan Emmaa, kuten sovimme kokouksessa. Ja kuten myös ihana isäni olettaa teidän tekevän"
"Mutta -"
"Me otamme selvää myös tuosta teidän oudosta, öh, koskettamisjutustanne. Ai niin, minun pitikin vielä kokeilla -", Salandra käveli puhuessaan Emman luo ja tarttui tätä kummastakin kädestä kiinni.
"Mitä sinä teet?" Emma sähähti ja nykäisi hieman käsiään, mutta Salandra ei irrottanut. Ei ennen kuin huomasi saman ikävän ja kylmän harmauden leviävän omiin käsiinsä.
"Mielenkiintoista", tyttö tokaisi melko arkisesti jättäen Emman tuijottamaan omia käsiään järkyttyneenä.
"Se ei siis ole vain Sed", Denny totesi Salandran pysähtyessä jälleen komeron oven eteen.
"Äiti halasi minua hetki sitten", Emma supatti mietteliäästi. "Eikä mitään tapahtunut. Se koskee siis vain -"
"- tonttuja", Salandra nyökkäsi.
"Sehän siinä outoa onkin!" Sed parahti yllättäen ruskea tukka heilahtaen. "Olen minä ennenkin Emmaan koskenut!"
Emma olisi tirskahtanut, ellei tilanne olisi ollut niin ärsyttävän ahdistava.
"Outoa", Salandra pohti. "Jokin on siis muuttunut"
Kaikkien katseet siirtyivät hetkeksi Emmaan ja tyttö tunsi olonsa epämukavaksi. Hän suki pitkää tukkaansa ja niin tehdessään hänen kätensä hipaisi ohimennen edelleen hieman aristavaa kohtaa sydämen kohdalla. Emma hätkähti ja jätti kätensä lepäämään kipeän kohdan päälle. Voisiko se olla? Voisiko kaikki johtua metsäaukiolla tapahtuneesta valoilmiöstä?
"Aivan", ymmärrys levisi myös Sedin kasvoille. "AIVAN!" poika huudahti yllättävän iloisena ja nappasi yhtäkkiä Emman vyötäröstä kiinni pyörittäen tätä innoissaan.
"SedsedsedSED!" Emma toisteli kauhuissaan, mutta poika vain nauroi. "Päästä minut alas äkkiä! Irrota!"
"Ai niin", poika totesi ja laski Emman maahan. "Minä unohdin", hän lisäsi, mutta hänen äänensä oli edelleen iloinen.
"Unohdit?" Emma toisti uskomatta korviaan.
"Niin niin", Sed vastasi heilauttaen huolettomasti kättään ja kääntyi sitten isänsä ja Salandran puoleen. "Enkö olekin oikeassa? Jos kaikki johtuu vain jostain typerän Seidan typerästä loitsusta, niin eikö sen voi perua? Kaikki loitsuthan ovat korvattavissa uusilla tai peruttavissa kokonaan?"
Emma pysähtyi täysin. Hän halusi kuulla vastauksen, hänen oli kuultava vastaus.
"Aivan", Ben pisti väliin myös innostuneena. "Se valoloitsu siellä metsässä! Mutta mehän kannoimme Emman sen jälkeen tänne? Miksei silloin tapahtunut mitään?"
"Ehkä se loitsu ei ollut vielä purrut kunnolla", Sed kohautti olkapäitään. "Mutta olenhan oikeassa? Sen voi perua?"
Vastatkaa, sanokaa kyllä. Sanokaa-kyllä-voi-kiltit-ihanat-sanokaa-kyllä, Emma aneli mielessään.
Salandra näytti hetken pohtivan asiaa. "Meidän täytyy ensin ottaa selvää loitsusta, mutta kyllä, olet oikeassa"
Emma peitti suurimman hihkaisun ja huusi mielessään lujaa hurraata. Tytön päässä pyöri ja hän vilkaisi Sediä suoden tälle pienen hymyn. Sed kuitenkin katseli Emman taakse ihmeissään ja pian tyttö tajusi muidenkin tonttujen tuijottavan samaan suuntaan. Uteliaana myös Emma kääntyi katsomaan, mitä kaikki niin kovin ihmettelivät.
Toimistotuoli pyöri itsekseen yhtä vinhaa tahtia kuin Emman ajatukset olivat hetki sitten vilisseet. Tyttö henkäisi pelästyneesti unohtaen aiemman riemunsa, jolloin tuolikin lakkasi liikkumasta.
"Hahaa! Miten minusta alkaa pikku hiljaa tuntua, että Bastien oli oikeassa?" Salandra hihkui itsekseen ja katseli Emmaa oudosti. Oliko se kunnioitusta?
"Hei mitä -", Emma kakisteli ja vilkaisi kaikkia vuorotellen. Denny, Sed ja Ben näyttivät kaikki hyvin puulla päähän lyödyiltä, mutta Salandrasta säteili varmuus.
"No niin", Salandra keskeytti Emman. "Jääkää te kolme pohtimaan tuota neidin äskeistä taikatemppua", hän osoitti Sediä, Beniä ja Emmaa. "Minä ja Snowden palaamme Joulumaahan, juttelemme hieman Bastienin ja Anarian kanssa ja sitten palaamme kertomaan teille mukavia pikku tarinoita, joiden aikana Emma saa luvan hörppiä jotakin parantavaa tuohon outoon lemmenvastaiseen tautiinsa"
Salandra avasi Emman vaatekomeron oven.
"Ei sieltä pääse-", Emma änkytti tokkurassa. Oliko hän juuri pyörittänyt tuolia koskematta siihen?
"Pääsee pääsee", Salandra hymyili ja viittoi Emmaa astumaan lähemmäs.
Emma kurkkasi vaatekomeroonsa. "Ei voi olla totta!"
"Kätevää, eikö?"
Vaatekomeron peräseinällä kimalteli aivan uusi, hieman tavallista pienempi Otto-automaatti.
-
Oli taas ihana luku!
Tää oli taas näitä sun taidonnäytteitäs siitä, miten sä osaat kirjoittaa "elokuvamaisesti", eli niin, että tekstiä lukiessa näkee sielunsa silmin kaikki tapahtumat tarkasti, ihan kuin leffateatterissa olisi. Tässä luvussa oli taas sopivasti vähän kaikkea, oli toimintaa ja hämmästelyä ja draamaa. Nais, nais nais.
No niin Anaria, vedetääns miekat huotrasta ja syöksytään suden suuhun. Tai joulupukin (hyh mitä mielikuvia D: ). Jokohan nyt päästään höykyttämään valkopartaa? Vaikka mä kyllä epäilen vahvasti, että Anariaa ei siellä nyt sitten odottelekaan lihava, parrakas papparainen, vaan joku ihan muu. Tai sitten ei olekaan olemassa henkilöä nimeltä Joulupukki, vaan se on joku... joku... En tiedä. Joku ns. henkiolento tai joku kukkavaasi joka puhuu muhkealla bassoäänellä. Tai sitten se on nainen. Koska se sen Santsukkamikälienimi on suhteellisen unisex, eli sieltä saattaa paljastua oikeastaan mitä tahansa.
Arvaa kuka virnuili kuin juuri oppimaan kävelleen lapsen äiti, kun Emma pyöritti sitä tuolia mielensä välityksellä? Mä tiesin, mä tiesin, mä tiesin lallallallaaa että Emma ei ole yhtään niin normaali kuin vaikutti! Hihhei ja hopsanssaa pinskikulta! Tosin nyt mä epäilen, että se Emma ei saakaan voimiaan heti hallintaan. Eikö aina käy niin? Tai melkein aina ainakin. Mutta mun puolesta se vois olla heti mestari voimiensa käyttelyssä..
Hankkikaa tontut vielä Emmalle oma luottokortti :D Jos kerran sillä on.. portaali(?) omassa huoneessan, niin eikö ole aika julmaa, että se ei pääse Joulumaahan koska sillä ei ole korttia. Vaikka toki Sed saa muuttaa sen huoneeseen asumaan ja sitten ne voi aina tehdä huviretkiä Joulumaahan, katos tapaamaan appivanhempia.
Kaiken kaikkiaan oli taas suloinen luku.
Hyvää joulua Pinski ja jos satut poikkeamaan Joulumaahan, niin kerro Semmakolle terkkuja! :D
Tom^^
-
Mä en yleensä originaaleja lue, mutta selailin Finin etusivua ja bongasin ficin nimen kategorian viimeisimmäksi vastatusta, ja jotenkin jouluhulluudessani päädyin avaamaan tämän. Ja onneksi avasin! Mä en vieläkään ymmärrä, miten J.K. Rowling on voinut luoda omasta päästään jotakin niin upeaa, mutta en mä kyllä ymmärrä suakaan, miten oot saanut näin ihanaa tekstiä aikaiseksi! Ihastuin Sediin heti ensilukemalta(no, sellaiseksi hahmoksi se kai on tarkoitettu :D), ja aah, se on i-ha-na! Juoni kaiken kaikkiaan on hyvä ja toimiva sekä mielestäni aika omaperäinen. On tässä kliseisiäkin kohtia, mutta pääosin tämä on erinomaista tekstiä ja juonta ja kaikkea. Amazing, sanoisinko. Joulumaa(-ilma) on ihan loistava, voisin muuttaa sinne joku päivä. ♥
Oikeinkirjoitus on hyvää, teksti sujuvaa... Sait uuden lukijan! Tämä on aika jännä, totta kai Emmalla on jotain voimia(tosin luin ko. kohdan vähän huonosti ja lukiessani kommentteja + sen uudestaan tajusin vasta what happened mutta sehän ei johtunut susta vaan mun lukutaidosta :D) ja tuo 'Talvi taisi löytää Syksyttärensä' -kohta oli aivan ihan ihana. Anariaa menee joulupukin puheille... Miten musta tuntuu, että joulupukki ei ole niin punanuttuinen kuin kerrotaan? Eihän tämä muuten lopu vaikka joulu tuli ja meni, eihän? Eihän? Mä nimittäin oikeasti ihastuin tähän originaaliin ja odotan jatkoa.. Tiedäthän, miten ärsyttävää on kun kirja 'loppuu kesken' ja seuraavaa osaa saa odottaa ikuisuuden? Sama ilmiö ficcienkin kanssa. Ja tv-sarjojen. No, tässä kävi näin. Joten, jatkoa, pian? Pliis..?
Okei, mulla olisi varmaan asiaa(tai sanottavaa, ei niinkään välttämättä asia-asiaa) vaikka kuinka, mutta en jaksa nyt kirjoittaa. Sit uuden luvun tullessa... Vielä kerran, tää on ihana! :)
(Ai niin, mäkin haluan Otto-automaatin vaatekaappiin! Ja Sed olisi myös ihan kiva... ja Ben.. ♥)
-
Huhheijjakaa, johan taas kestikin tämän kanssa! :o Otin vissiin loman turhan kirjaimellisesti ja nukuin kuin Muumi joulun läpi! Nyt tää tyttö ottaa taas itseään niskasta kiinni, painuu töihin ja ryhtyy pitkästä aikaa jälleen tonttuilemaan :)
nnora, kiitos paljon kommentista! Et tiedäkään kuinka mä hihkuin täällä, kun huomasin uuden lukijan :) ja kaiken lisäks leijailin pää pilvissä tuon siun kommentin jälkeen :) Tosiaan jatkoa yritän kirjottaa yleensä aina kerran viikossa, ellei kaksikin kertaa viikossa, mutta nyt ajauduin johonkin jouluhorrokseen. Eli kyllä tämä jatkuu vaikka joulu tuli ja meni, seuraava osa tuleekin jo luultavasti torstaina tai perjantaina :)
Tomtomtom, (miten niin mulla alkaa aina soimaan Marion Rungin Tom Tom Tom päässä) kiitstänkstackjaniinpoispäin :) Ja johan loit taas mielikuvat tuolla "syöksytään Pukin suuhun" :o Mutta hei, ihastuin ehkä peruuttamattomasti tuohon bassoäänellä puhuvaan kukkavaasi-ideaan! Siitä vois kehitellä melkein oman spin-offinsa :D
39. Oi Pukki, oi Pukki
"Tiedättekös", Emma totesi pitkän hiljaisuuden jälkeen. "Minä aina pienenä toivoin elämääni jonkinlaista jännitystä, mutta mitään tällaista en osannut aavistaakaan"
Tyttö istui pienessä sykkyrässä huppu päässään sänkynsä päätyyn nojaten ja vilkuili varovasti Sediä, joka makoili silmät ummessa saman sängyn jalkopäässä. Poika oli sullonut kätensä mustan hupparinsa taskuihin ja heilutteli jalkojaan hiljaisen rytmikkäästi sänkyä vasten. Ben puolestaan tutki tukka pörrössä mustaa toimistotuolia pyöritellen sitä ympäri yhä uudestaan ja uudestaan.
Salandran ja Dennyn lähdöstä oli kulunut jo luultavasti yli tunti, eikä Emma vieläkään ollut saanut ajatuksistaan selvyyttä. Oliko hän todella pyörittänyt tuolia ajatuksenvoimalla? Mikä teoria Salandralla ja Bastienilla oli? Miten hän piilottaisi komerossaan komeasti kiiltelevän Otto-automaatin vanhemmiltaan? Löytäisivätkö tontut parannuksen hänen kosketusongelmaansa?
"Minun nenäni on kylmä", Sed totesi rikkoen pitkään kestäneen hiljaisuuden.
"Mitä?" Emma hätkähti pois ajatuksistaan ja kääntyi katsomaan sängyllä pötköttävää Sediä, joka tökki varovasti nenäänsä.
"En minä löydä tästä tuolista mitään outoa tai merkillistä", Ben ilmoitti ja istahti sängyn viereen lattialle. "Ei ole enää mitään muuta selitystä jäljellä kuin -"
"Minähän sanoin jo! En minä osaa pyörittää tuoleja koskematta niihin!" Emma vastusteli ja loi poikiin epäileviä katseita. "Te kuitenkin pelleilette minun kustannuksellani"
"Vihjailetko sinä, että jompi kumpi meistä muutti toimistotuolisi karuselliksi?" Sed kysyi ja kohottautui istumaan sängynpäähän.
"Kyllä. Tai ei. Tai en minä tiedä, en tiedä enää mistään mitään!"
"Älä nyt hermostu", Ben tyynnytteli.
"Nyt pyysit mahdottomuuksia", Sed vitsaili ja virnisti Emman suuntaan. "Sama kuin pyytäisit maapalloa lopettamaan pyörimisen"
Emma tuhahti Sedille. "Mitä? Vihjaatko sinä, että minä olen joku hermostumisen ruumiillistuma?"
"En minä vihjaa mitään", Sed kohautti viattomana olkapäitään. "Minä vain totesin itsestäänselvän asian"
Emma heitti Sediä tyynyllä. "Ole hiljaa, minun kärsivällisyyteni ei riitä juuri nyt"
"Kuten sanoin, itsestäänselvä huomio", poika virnisti ja nappasi Emman heittämän tyynyn syliinsä. "Yritä uudestaan"
"Yritä mitä uudestaan?" Emma ihmetteli, kun Sed nakkasi tyynyn takaisin hänelle.
"Yritä viskaista minua uudestaan tyynyllä -"
"Miksi?"
"-koskematta siihen", Sed lopetti lauseensa ja vilkaisi Emmaa rohkaisevan haastavasti.
"Uu, tämän minäkin haluan nähdä!" Ben hihkaisi lattianrajasta ja otti asennon, joka toi Emman mieleen television edessä istuvan viisivuotiaan lapsen.
"Minä, en minä -", Emma aloitti ja tutki tyynyä kädessään. Hän oli aikeissa vastustaa poikien tyhmää ehdotusta, mutta päätti kuitenkin kokeilla vain hiljentääkseen veljesten epäilyt hänen huimista taikavoimistaan.
"Emma, kokeile nyt. Et sinä häviä siinä mitään", Ben maanitteli tyttöä.
"Paitsi itsekunnioitukseni rippeet"
"Emma hei", Sed lausui matalalla äänellä ruskeat silmät tiiviisti tytön kasvoissa. "Ei kukaan naura sinulle"
Emma vilkaisi Sediä, jonka kasvot olivat jälleen iloiset. Poika oli piristynyt huomattavasti kuultuaan, että Seidan Emmaan langettama taika oli todennäköisesti peruttavissa ja Emman täytyi myöntää, että hänen omakin mielialansa oli kohentunut huomattavasti viimeisen tunnin aikana.
"Olkoon", Emma huokaisi ja nosti tyynyn syliinsä. Hän tunsi olonsa vähintäänkin typeräksi tuijottaessaan tyynyä tiiviisti otsa kurtussa ja kuvitellessaan sen lentämään ilman halki. Emma veti punaisen tukkansa korviensa taakse korjaten asentoaan katse yhä tyynyn kuvioidussa pinnassa. Jotain niin hölmöä hän oli viimeksi yrittänyt Matrix-elokuvan jälkeen, kun hän oli yhdessä Laren kanssa kokeillut ruokalassa keittolusikoiden vääntämistä ajatuksenvoimalla.
"Onnistuuko?" Ben kuiskasi.
Emma käänsi päänsä tuohtuneena tyynystä jännittyneeseen Beniin. "No miltä näyttää?"
"Aika heikolta", Sed vastasi rehellisesti vastaanottaen Emmalta jäisen mulkaisun.
"Minähän sanoin, en minä osaa tällaisia juttuja!"
"Tai sitten sinä et vain yritä oikein", tuumi Sed ja nousi ylös sängyltä.
"Miten niin?" Emma halusi tietää ja nakkasi tyynyn pois sylistään.
"Muistatko, Ben", Sed aloitti kulkien mietteliäästi ympyrää huoneessa. "oppitunnin tahattomista taioista?"
Ben katsahti veljeensä istuen edelleen lattialla kuin meditaatiossa. "Muistan. Mutta mitä sinä -", pojan kasvoille syttyi yhtäkkiä kekseliäs ilme. "Ahaa!"
"Ajattelin ainakin yrittää", Sed totesi veljelleen, joka nyökkäsi. Emma tarkkaili tilannetta ja poikia tiiviisti, muttei ymmärtänyt yhtään mistään mitään. Taas vaihteeksi, hän lisäsi itsekseen murahtaen.
"Selvä", Ben tokaisi Sedille ja kääntyi sitten tyttöön päin. "Hei Emma, sinun verhosi ovat oikeastaan aika rumat"
"Mi-mitä?" Emmalla kesti hetken tajuta Benin sanat. "Miten se nyt liittyy millään tavalla mihinkään?"
"Te voisitte itse asiassa käväistä verhokaupassa sillä välin, kun minä muotoilen Roopetoopelle uuden naaman?" Sed ehdotti teennäisen iloisesti Benille, joka nousi ylös lattialta.
"Äh, älä viitsi enää -", Emma aloitti hämillään. Mikä poikiin oli oikein iskenyt?
"Juuh, ja sen jälkeen minä voisin käyttää Larea muutamalla kaakaokupillisella!" Ben keksi pirteästi.
"Mutta eihän Lare oikein ole sinun tyyppiäsi?" Sed levitteli käsiään muka ihmetellen ja Emmasta tuntui kuin hän katsoisi jotakin huonosti näyteltyä tv-sarjaa.
"Ei niin, mutta ei hänen sitä tarvitse tietää!" Ben vinkkasi silmäänsä ja pojat hekottivat keskenään.
Emma tajusi suunsa unohtuneen auki. "Minä en tiedä, mikä teihin oikein meni, mutta voisitteko lopettaa? Minun verhoissani ei ole mitään vikaa, Roopea ei tarvitse kenenkään enää edes mainita ja sinä -", Emma osoitti Beniä. "-jätät Laren rauhaan"
"Juu juu, jätän rauhaan, juu", Ben vihelteli muka viattomasti. "Kunhan ensin olen saanut hänestä tarpeekseni. Ja ehkä Sedkin haluaisi käydä hänen kanssaan ulkona? Onhan Lare nimittäin aika nätti -"
"Nyt riittää!" Emma suuttui ja yllättyi itsekin purkaustaan. Yrittivätkö he tahallaan saada hänet suuttumaan?
"No mutta Emma, ajatteles nyt kuinka hyvin Sed ja Lare sopisivat yhteen -"
"Hiljaa!" Emma murahti ja hypähti ylös sängyltä. Samassa hän säikähti. Kaikki työpöydällä olleet tavarat räsähtivät lattialle viimeistäkin kynää myöten ja myös muka-niin-rumat verhot heilahtivat näyttävästi.
Sed hymyili Emmalle anteeksipyytävästi. "Anteeksi, rakas. Meidän oli pakko kiusata sinua"
"Katsos kun tahattomat taiat toimivat parhaiten tunteenpurkausten seurauksena", Ben selitti virnistäen varovasti. "Anteeksi"
"Te siis, minä siis, oletteko te -", Emma änkytti, muttei lopulta saanut enää mitään sanotuksi. Hän tuijotti lattialle lentäneitä kyniä, kirjoja ja vihkoja.
"Emma, ei hätää", Sed rauhoitteli ja siirtyi varovasti tytön viereen. "Tilanne nyt vain on mikä on. Me suututimme sinut, sinä tyhjensit työpöytäsi. Simppeliä oikeastaan"
Emman katse jumiutui ja hän uppotui ajatuksiinsa. Tämä kaikki ei voinut tapahtua hänelle, ei vain voinut. Hänhän oli vain se tyttö, joka sai koulussa keskivertonumeroita ja rakasti tanssimista. Hän oli se tyttö, jota aina pitkän tukan takia syytettiin ensimmäisenä, kun keitosta löytyi hius. Hän oli se, joka sai vilkkuvat tennarit luokkansa viimeisenä ja se, joka leikki mieluummin legoilla kuin nukeilla. Ja kaiken jälkeen hän olikin se, joka osasi liikuttaa esineitä ajatuksensa voimalla?
"Emma?" Sed kysyi varovasti. "Mitä sinä ajattelet?"
Emma havahtui ajatuksistaan ja peitti kasvonsa käsiinsä pudistaen päätään voimakkaasti.
"Emma?" Benkin kysyi hiljaisella äänellä.
Emma siirsi kädet kasvoiltaan ja kääntyi katsomaan veljeksiä. "Minun nenäni on kylmä"
*
Anaria siirteli hermostuneena painoa jalalta toiselle. Hän seisoi jykevän tammioven edessä ja odotti sen aukeamista sekavin tuntein. Hän oli tavannut Santemérin ennenkin, muttei koskaan tällaisissa merkeissä. Anaria ei tiennyt jännittikö häntä enemmän kuulla totuuksia omasta suvustaan vai kysymysten ja vastausten jälkeinen ei-niin-luvallinen toiminta.
Ovi avautui hitaasti raolleen. "Anaria Green?" kähisi ääni ovenraosta.
"Lao Miller?" Anaria kysyi ja astui lähemmäs ovea. "Sinäkö se olet?"
Ovi aukesi kokonaan paljastaen lyhyen ja vanhahkon tonttumiehen seisomassa huonoryhtisenä kynnyksen rajalla. Miehen suipot korvat lerputtivat saapuvan vanhuuden merkkinä ja tämän kasvoissa oli monia ryppyjä ja uurteita.
"Pitkästä aikaa", kähisi lyhyt mies ja viittoi Anariaa astumaan peremmälle.
"Niin, viime kerrasta on jo vuosia", Anaria myötäili astuessaan sisään kodikkaan hämärään huoneeseen. "Ja silti sinä olet tähän mennessä koko Linnassa ainoa joka puhuttelee minua Greeninä Lumilein sijaan"
"Saatan olla vanha", Lao Miller totesi ja sulki oven heidän perässään. "Mutta muistini pelaa edelleen hyvin"
"Epäilemättä", Anaria nyökkäsi ja antoi katseensa kiertää huoneessa. "Toimit edelleen siis Santemérin neuvonantajana?"
"Edelleen", myönsi Lao ja Anaria vain nyökkäsi vastaukseksi. Hän oli miltei toivonut että joku kokematon keltanokka oli korvannut tarkkaavaisen Laon, mutta ilmeisesti hänen toiveensa olivat olleet turhia. Anaria peitti huokauksen. Miten ihmeessä Bastien saisi siepattua Laon, Joulupukin ykkösapurin?
"Sinulla oli asiaa Santemérille?" Lao kysyi havahduttaen Anarian ajatuksistaan.
"Kyllä", nainen myönsi ja kallisti valkeaa päätään hieman hermostuneesti. "Asia koskee minua ja öh, tuota, perhettäni"
Lao tarkkaili Anariaa hetken, mutta nyökkäsi sitten ojentaen kätensä. "Tähän suuntaan", vanhus totesi ja viittoi Anarian kohti huoneen sivuovea. Anaria hymyili miehelle kohteliaasti, käveli Lao perässään kauniisti koristellun oven luo ja veti sen kultaisesta kahvasta auki.
Huone johon he saapuivat oli täysin erilainen kuin Linnan muut viralliset hallit ja käytävät. Huone oli hämärä ja lämmin. Seinät olivat korkeat ja täynnä erilaisia tauluja, kuvia ja hyllyköitä. Ilmassa tuoksui kodikas kaneli ja jostain kuului kauniisti laulettuja joululauluja. Anarian vieressä peräseinällä hohti suuri lämmittävä takka ja pitkän huoneen päässä suuressa puisessa tuolissa istui Santemér.
Santemér nousi ylös valtaistuimen kaltaiselta tuoliltaan ja lipui pitkässä punaisessa kaavussaan Anarian eteen. Joulupukki tutki naisen kasvoja ensin pitkään täydessä hiljaisuudessa ja hymyili sitten lempeästi. Anaria puolestaan huomasi jälleen kerran ihmettelevänsä Joulupukin ulkomuotoa.
Santemér oli hyvin pitkä ja hänen ryhdikkäillä harteillaan riippui upean kuninkaallinen, punainen kaapu. Vaikka kaapu oli voimakkaan värinen, ei Anaria silti erottanut mihin se loppui, sillä se ikään kuin hämärtyi näkymättömiin. Santemérissä oli jotakin hyvin haamumaista, mutta siltikin hänen voimansa tuntui lävistävän koko huoneen tunnelman. Pukin kasvot puolestaan olivat lempeän vakavat ja tämän otsassa hehkui kultaisia riimuja, jotka jatkuivat aina poskipäille asti, kunnes piiloutuivat tuuhean valkean parran alle.
"Anaria Sorena Green", Santemér lausui kauniin soljuvalla äänellään. "Mikä suo minulle tämän kunnian?"
"Arvon Joulupukki", Anaria kumarsi pienesti ja katsoi varovasti mystistä hahmoa edessään. "Minulla on kysymyksiä"
"Aika", Joulupukki vastasi katsellen Anariaa suoraan silmiin. "Aika jota elämme on mielenkiintoinen. Paljon kysymyksiä, jotka etsivät vastauksiaan. En tiedä osaanko auttaa sinua"
Anaria ei tiennyt, mitä vastata. Pukin rauhallisuus sai hänet aina hämilleen. "Minä, tuota, haluaisin kysyä Virvatulista", hän sai lopulta kakistettua ulos.
Santemér kallisti päätään. "Virvatulista, lapsukaiseni?"
"Kyllä, Teidän Arvonne. Haluaisin tietää, kuinka minun onnistui paeta Virvatulilta, kun niin moni on siinä epäonnistunut?"
Joulupukki kääntyi sulavasti ja liikkui kuin lipuen edemmäs huoneessa. Siihen asti hiljaa pysytellyt Lao tuuppasi Anariaa merkitsevästi ja käski sanattomasti tätä seuraamaan Pukkia.
"Mielenkiintoisen kysymyksen esitit. Mielenkiintoisen ja vaikean. Vaikkakin mieltäni askarruttaa yksi asia. Miksi palaat juuri nyt kysymään uudestaan kysymykset, joiden vastauksia emme löytäneet aiemminkaan?" Santemér tiedusteli rauhallisella äänellä katsomatta Anariaan.
"Minä löysin tämän", Anaria vastasi ja nosti taskustaan esille vanhan riipuksensa, johon oli kaiverrettu Neljän Tuulen symboli. "Se kuului isoäidilleni"
Santemérin kasvoilla käväisi hetkellisesti outo ilme. "Merkillistä", hän totesi istuessaan hitaasti alas tuolilleen.
Anaria riiputti edelleen korua ilmassa. "Mikä on merkillistä, Teidän Arvonne?"
"Aika, jota elämme, tosiaan on mielenkiintoinen. Kysymyksiä on helpompi kysyä kuin vastauksia antaa. Tiemme eroavat tältä päivältä. Näkemiin, Anaria Sorena Green. Jätän asiasi mieleeni ja toivon, että ensi kerralla minulla on sinulle enemmän aikaa"
Anaria harppoi tuohtuneena ulos Linnasta, eikä edes kiinnittänyt huomiota siihen, että Linnan pihamaa oli vaihtunut hetkessä kauniista kesäpäivästä talviseksi myrskyksi. Aiemmin t-paidassa keikkunut tonttumies kiskoi nyt untuvatakkia ylleen ja kirosi äänekkäästi raahatessaan kukkamultaa takaisin varastoon.
"No, miten meni?" kysyi huppupäinen Bastien Anarialta, kun tämä pysähtyi miehen eteen. He seisoivat rauhallisella kauppakujalla kahdestaan ja Anaria suki Linnan pihamaalla satanutta lumikerrosta pois hiuksistaan ja takkinsa liepeistä. Kylässä ilma oli seesteinen ja illasta oli tulossa kauniin valkea.
"Turhauttavaa", Anaria puuskahti oikoen harmaata takkiaan. "Vastaus oli juujaaeikylläehkäpänäkemiin"
"Odotitko sitten jotain muuta?" Bastien hymähti nojautuessaan rennosti tiiliseinää vasten.
"En", myönsi Anaria. "Mutta toivoin"
"Nyt ei ole sitten enää muuta vaihtoehtoa kuin toteuttaa suunnitelma numero kaksi"
Anaria tunsi muljahduksen vatsanpohjassaan. "Minusta se ei ole hyvä idea"
Bastien kallisti päätään ja veti hupun niskaansa. "Meidän on pakko saada vastauksia. Meidän on paljon helpompi edetä, jos saamme varmistuksen Emman Syksyttäryydelle ja teidän perheenne osallisuudelle"
"Mutta Joulupukin neuvonantajan sieppaaminen? Aivan älytöntä", Anaria pudisteli päätään epäuskoisena.
"Keksitkö parempaa suunnitelmaa?" Bastien mutisi vakavana. "Hän tietää kuitenkin melkein kaikesta kaiken. Ja älä huoli, palautan hänet kyllä takaisin yhtenä kappaleena"
"Eri asia on, pysytkö sinä yhtenä kappaleena"
"Älä minusta huolehdi, olen pyytänyt apujoukkoja. He saapuvat minä hetkenä hyvänsä", Bastien hymyili näyttäen hieman kierolta. "Saitko selville kuka toimii tällä hetkellä neuvonantajana?"
"Lao Miller, edelleen", Anaria vastasi ja risti kädet puuskaan. "Ja mitä apujoukkoja? Aarneja vai?"
"Ei aivan", vastasi reipas ääni kujan päästä.
Anaria kääntyi katsomaan äänen suuntaan ja hänen suunsa kaartui hymyyn. Paikalle saapunut Denny vastasi hänen hymyynsä ja kulki rauhallisesti iloisesti hyppelehtivän Salandran perässä.
-
Multa on jäänyt näköjään edellinen luku kommentoimasta, mutta samalla, hienolla tavalla tarina etenee.
Pidin tuosta nopeasta ratkaisun löytämisestä, tarkoitan sitä loitsua, yleensä kun ratkaisua joudutaan etsimään ties mistä ja millä keinoin. Toisaalta taas, emmehän me tiedä vielä, kuinka vahva se loitsu on ja mitä sen purkaamiseen tarvitaan.
Sun Santemerisi on aikast paljon erilainen kuin joulupukki.
Oikein hyvää alkanutta uutta vuotta Pinski!
-
Genova, kiitos paljon kommentista ja toooooosi hyvää uutta vuotta sinullekin :) Santemér tosiaan on hieman erilainen, mutta kyllä tietynlainen höperyys yhdistää sitä tavallisen joulupukin kanssa :)
40. Tonttuvanhus
Lao Miller heräsi pakottavaan niskakipuun, muttei tohtinut aivan heti avata silmiään. Hän puristi kätensä varovasti nyrkkiin ja tunsi ranteidensa ympärillä tiukat kahleet, joiden vahva estotaikuus väreili hänen ihollaan. Pieni jalkojen liikutus kieli myös nilkkojen kokeneen saman vankimaisen kohtalon.
Hyvin hitaasti Lao raotti silmäluomiaan, mutta tajusi ympärillään olevan vain tiheää pimeyttä. Taikuudella luotu kaamos, hän ymmärsi ja yritti muistella, miten oli joutunut kahlituksi kovaan tuoliin keskelle mustuutta.
Hän oli lähtenyt Linnasta asioimaan Neljäntuulenkylään. Vanha mies muisti kulkeneensa sammaloituneen routaista metsäpolkua Ohdakeniitylle ja takaisin, mutta siihen päättyivät hänen muistikuvansa. Silloin pimeys oli vain iskenyt, eikä Lao ollut ehtinyt edes harkitsemaan suojataikoja. Ei ollut hänen tapaistaan joutua yllätetyksi saati sitten kaapatuksi. Hyökkääjän oli pakko olla joku hyvin voimakas taikaolento.
Yhtäkkiä Laon vanhat, mutta kokeneet korvat kuulivat jonkun liikahtavan varjoissa. Hän ei kuitenkaan osoittanut lainkaan kuulleensa mitään, vaan istui vain tyynen rauhallisena vankituolissaan silmät edelleen suljettuna.
Lao kuunteli tarkkaan. Askeleita, kevyitä ja varmoja. Tasainen hengitys. Varjoissa liikkuja ei ollut siis epävarma tai hermostunut. Pieni kolahdus. Vaimeudesta ja äänen kumeudesta päätellen puisen kulhon pohja tervehti pöydän pintaa. Ilmaan leijaili pistävä tuoksu ja tasainen rahina. Puisessa kulhossa jauhettiin yrttejä.
"Lao Miller", puhkesi yhtäkkiä matalan käheä ääni puhumaan. "Minulla on sinulle kysymyksiä"
"Sitä en epäile hetkeäkään", Lao vastasi rauhallisella äänellä. "Mutta toisaalta, kysymyksiä voi kysyä myös päivänvalossa ilman, että keskustelun toinen osapuoli on kahlittuna ja toinen piiloutuu kaamoksen taakse"
"Tämä keskustelu ei saa koskaan nähdä päivänvaloa", totesi matalaääninen mies varjojen takaa.
Lao hymyili varmasti pimeydelle. "Tuskinpa saat sinäkään"
"Saattaa olla", punnitsi mies ja Lao kuuli tämän edelleen jauhavan yrttejä. "Mutta en tuonut sinua tänne jutellakseni mukavia"
"Vaan miksi?"
Lao kuuli miehen kävelevän aivan lähelle, mutta pimeys ei antanut periksi. "Onko Torajyvä sinulle tuttu nimike?"
Ja Lao tajusi, mitä mies oli puuastiassa valmistanut. "Torajyvän käyttö on kielletty. Se on korkeimpana laittomien yrttien listalla"
"Tiedän", miehen hymyn aisti pimeydenkin läpi. "Ja tänään sinä saat maistaa sitä"
Lao ei vastannut. Torajyvää. Lao nielaisi osoittaen ensimmäisen merkin hermostumisesta. Torajyvää, teräskeijun myrkkyä ja tupasvillaa. Lao liikahti ja pohti kauhuissaan, mitä kaikkea hän saattaisikaan paljastaa vastavalmistetun totuusseerumin alaisena.
*
Asiassa ei vain yksinkertaisesti ollut Emman mielestä mitään järkeä. Hän oli kuitenkin aina ollut temperamenttinen ja menettänyt hermonsa useammin kuin Paavi hattukaupassa. Ja nyt yhtäkkiä kaksi joulutonttua tulevat väittämään hänelle, että hermostuminen ja tunteenpurkaus olisi sama asia kuin valmis taikatemppu.
"Minä haluan jutella Laren kanssa", Emma töksäytti ilmoille pitkän hiljaisuuden jälkeen. Tai no, hänen osaltaan hiljaisuus oli ollut pitkä ja mietteliäs. Sed ja Ben puolestaan olivat viimeiset kaksikymmentä minuuttia viettäneet myhäillen itsevarmasti keskenään. Emma ei ymmärtänyt, miksi pojat käyttäytyivät kuin hänen oletetut taikavoimansa olisivat olleet suurikin lottovoitto.
"Ja mistähän asiasta neiti aikoi puhua?" Sed kysyi iloisesti kääntämättä kuitenkaan katsettaan Emman suuntaan. Poika oli liian keskittynyt pelaamaan peukkupainia lattialla veljensä kanssa.
"Minä olen hänelle edelleenkin selityksen velkaa", Emma huomautti ja samassa hänen mieleensä muistui, ettei Lare ollut ainoa, jonka kanssa hänellä oli kana kynittävänä. Emma oli nimittäin edelleen sitä mieltä, että hänen ja Sedin olisi juteltava. Oikeasti, ilman keskeytyksiä ja lapsellisia kinoja. Mikäli sikäli se oli heidän tapauksessaan edes mahdollista.
*
"Aloitetaanpa pienellä testillä. Onko sinun nimesi Lao Miller?"
Lao tunsi tuskanhien valuvan otsallaan ja hänen kurkkuaan poltti väkevästi. "On", hän sai vastatuksi, vaikka tunsi puhumisen viiltävän veitseniskun lailla.
"Hyvä. Tämä ei ole mukavaa. Usko pois, minä tiedän kyllä, miltä totuuden juominen tuntuu. Mitä enemmän hangoittelet vastaan, sitä enemmän sinua polttaa. Seuraavan kysymyksen aika", mies puhui selkeällä äänellä hänen korvansa juurella. "Miksi Seita on kiinnostunut ihmisistä? Tai pikemminkin yhdestä ihmisestä?"
Lao ponnisteli vastaan. Tulen jäätävä polte levisi ympäri hänen kehoaan ja jokainen sekunti ilman vastausta oli silkkaa kidutusta. Hänen suustaan pääsi pieni tuskainen inahdus.
"Anna tulla vain. Kerro pois, se helpottaa. Miksi Seita haluaa ihmisen?"
Laon suussa maistui vereltä, kun sanat vihdoin vain purkautuivat ulos. "S-Seita", hän läähätti tuskissaan. "Seita h-haluaa Joulumaahan. Hän haluaa palata"
"Miksi?"
"H-hän haluaa sen, mikä hänelle kuuluu", Lao sylki sanat suustaan ja veti terävästi henkeä. Sattui, sattui niin paljon.
"Mikä hänelle sitten kuuluu?"
"Hänen oma menetetty v-valtansa ja paikka Pukin rinnalla Valtasalissa Norsunluutuolillaan -"
Varjoista kuului muutama ylimääräinen kohahdus miehen keskeyttäessä Laon. "Mitä? Mutta Norsunluutuolihan kuuluu Joulupukin -"
"-Valtiattarelle, puolisolle", Lao hymyili tuskallisesti. "Muorille"
"Seita on Joulumuori?"
"Oli"
Hetkeksi tuli hiljaista. Lao kuuli miehen kävelevän huoneessa ja mutisevan jotain hyvin hiljaisella äänellä.
"Miten ihminen voi auttaa Seitaa pääsemään Joulumaahan?" mies palasi kysymystensä pariin aivan kuin mitään suurta paljastusta ei olisi ollutkaan. Lao puolestaan huomasi, että kipu helpotti jokaisen totuudenmurusen myötä. Miehen viimeisin kysymys oli kuitenkin jo niin salaista tietoa, että Lao sulki silmänsä ja yritti niellä kivun kertomatta totuutta.
"Ei i-ihminen", Lao änkytti tuskissaan. "En kerro, e-en voi-"
Totuus poltteli jo Laon silmien takana ja hänen oli suljettava ne. Hän ei voisi paljastaa enää yhtään enempää, mutta samalla hänen ruumiinsa jokainen solu aneli helpotusta.
"Ihminen", mies puhui aivan Laon korvan juurella. "Kuka hän on?"
Lao murisi kivun takana. "Emma V-Vesterinen"
Miehen huokaisu oli kärsimätön. "Ja kuka hän oikeasti on?"
Tuska sumensi jo Laon tajuntaa. "Emma", hän sopersi. "Emma Lune de jeune fille, une filiale Automne", hän henkäisi vielä ennen kuin menetti tajuntansa täysin pimeydelle.
*
Emma odotti seuraavaa päivää pelon sekaisin tuntein monestakin syystä. Hänestä olisi ihanaa päästä pitkästä aikaa kunnolla juttelemaan Laren kanssa, mutta toisaalta hän ei vieläkään tiennyt mitä kaikkea Larelle kertoisi. Toisaalta Emman teki mieli purkaa huoliaan ja olla täysin rehellinen parhaalle ystävälleen, mutta taas tarkemmin ajateltuna se ei kuitenkaan ollut ehkä se paras mahdollinen vaihtoehto.
Seuraavana päivänä olisi myös maantietoa sekä opintokäynti taidemuseoon. Emma istui toimistotuolillaan ja vilkaisi ohimennen Sediä ja Beniä, jotka loikoilivat hänen sängyllään tuijotellen aivan haltioituneina Frendejä pienestä televisiosta. Osaisivatkohan pojat käyttäytyä museon vaatimin arvoin ja hillitä tonttumaisuuttaan edes pieneksi hetkeksi? Jostain syystä Emma epäili sitä.
"Ross on nynny", Sed sanoi yhtäkkiä.
"Mitä?" Emma meni hieman hämilleen ennen kuin ymmärsi, että Sed puhui tv-sarjasta.
"No katso nyt", Sed tuhahti osoittaen televisiota. "Hän aivan selvästi palvoo maata Rachelin jalkojen alla, mutta on niin nynnytysmaksimus, ettei uskalla tehdä asialle mitään!"
"Parisuhde-ekspertti saarnaa jälleen", hymähti Ben ja asetti kädet rennosti niskansa taakse katse edelleen televisiossa.
"No mitähän hänen sitten sinun mielestäsi kuuluisi tehdä?" Emma kysyi Sediltä ristien kätensä rinnalleen.
"Viedä kukkia! Pyytää ulos kaakaolle! Tarjota kuuta taivaalta ja ylistää hänen kaunista nenäänsä!" Sed paasasi ovelasti hymyillen.
"Ylistää hänen mitä?"
"Kaunista nenäänsä, vaikka. En minä tiedä, se oli vain esimerkki", Sed kohautti olkapäitään ja suki tukkaansa paremmin silmiensä ylle.
"Tiedätkös, ei ahdistelu välttämättä ole paras keino tytön voittamiseen", Emmaa hymyilytti ja hän otti hieman paremman asennon tuolissaan.
"Ja tiedätkös", Sed matki Emmaa. "Minua ei oikeastaan edes enää kiinnosta, miten tyttöjä voitetaan. Minulla on jo kaikki, mitä haluan", poika hymyili Emmalle ruskeat silmät lämpöisesti välkkyen.
"Ällöö", Ben mankui lapsenomaisesti pelleillen ja sai Emman naurahtamaan.
"Pata kattilaa soimaa", Sed totesi veljelleen tietävästi.
"Käytetty sanonta", Ben ilmoitti. "Ja mitä sinä tarkoitat?"
"Älä sinä ala kommentoimaan minun romanttisuuspuuskiani", moitti Sed hieman isoveljellisesti. "Luuletko etten ole huomannut, että sinun piipparisi on laulanut siitä lähtien kun lähdimme sairaalalta?"
Ben katseli muina miehinä pois päin. "Niin, mitä sitten?" hän kysyi teeskennellyn välinpitämättömästi.
"Ben ja Ronja ne yhteen soppii, huomenna mennään pussauskoppiin -", Sed lällätteli veljelleen ja menetti siinä samassa kaiken aikuismaisuutensa.
"Äh, anna olla", Ben mutisi ja Emman yllätykseksi punastui hieman. Ei Ben ollut sellaista tyyppiä, joka punastui helposti. "Et sinä kuitenkaan ymmärrä", poika lisäsi hieman tuimana.
"Ai minä en ymmärrä? Sinä vihjaat, että minulla ei ole harmainta aavistustakaan millaista on katsoa ensimmäistä kertaa silmiin ihmistä, joka samalla sekunnilla mullistaa koko maailman uusiksi?" Sed vilkaisi veljeään hieman pistävästi ja Ben hiljeni. Emma katsoi ikkunasta ulos välttäen Sedin katseen, jonka tiesi seuraavaksi siirtyvän häneen. Tyttö tunsi taas perhoset vatsansa pohjalla ja niiden lepatus sai hänen poskilleen nousemaan hennon punan. Miksi Sed vaikutti häneen sillä tavoin, niin vahvasti?
"Anteeksi", Ben pyysi veljeltään puhuen hiljaisella äänellä. "Minä unohdin. Tai en oikeastaan unohtanut, minä en vain uskonut -"
"Et uskonut että minä ymmärtäisin?"
"Ei, vaan en uskonut, tai noh, öh niin. Äääkh en minä tiedä!"
Sed katseli Beniä myötätuntoisesti. "Lepo, ihan rauhassa vain velipoika! En minä ole vihainen. Tässä on liikaa hyvä puolia"
"Miten niin?" Ben ihmetteli.
"Sinä et voi enää nalkuttaa minulle siitä, että minulla on ihminen tyttöystävänä"
"En minä ole sinun tyttöystäväsi", Emma totesi tylsistyneenä. Vielä, hänen alitajuntansa lisäsi ja hän olisi voinut potkaista itseään.
"Jaahas, neiti jääpuikko. Mikäs sinä sitten olet?" Sed kysyi viekkaasti, nousi sängyltä ja käveli hitaasti Emman luo.
Emma ei halunnut katsoa Sediä silmiin, vaan tuijotti sen sijaan käsiään kuin viisivuotias. "En minä vain tiedä"
Sed kumartui hieman lähemmäs Emmaa. "Tiedät kuitenkin, sinä et vain halua myöntää sitä", poika kuiskasi ja nojautui toimistotuolin käsinojiin nenä miltei kiinni Emman kasvoissa.
"Haluatteko että jätän teidät rauhaan?" Ben huikkasi leikitellen sängyltä.
Emma nosti katseensa kohtaamaan Sedin kauniin ruskeat silmät. "Kyllä", tyttö vastasi saaden Sedin hätkähtämään ihmetyksestä.
"Mitä?" Sed takelteli hämmentyneenä. "Sinä -"
"Minä haluan jutella sinun kanssasi", Emma lausui yrittäen säilyttää kaiken rauhallisuutensa, vaikka perhoset hänen sisällään lensivät kuviosukelluksia ja leikkivät vauhdikkaita piirileikkejä.
"Nyt?" Sedin kalpeat kasvot olivat melko vakavat ja yllättäen pelokkaat. Olettiko poika saavansa viralliset rukkaset?
"Nyt", Emma vastasi tasaisella äänellä.
"Nyt?" myös Ben kysyi ihmeissään ja nousi ylös sängyltä.
"Nyt", tyttö toisti katse edelleen Sedin silmissä.
"No tuota", Ben raapi päätään. "Minä sitten varmaan käväisen iltakävelyllä Joulumaassa"
Poika käveli Emman vaatekomerolle ja sulki oven perässään. Kuului vaimea kolahdus, kun Otto-automaatti sulkeutui Benin perässä jättäen Emman ja Sedin kahdestaan huoneeseen.
*
"Otatko lisää glögiä, Ria?"
"Minulla on vielä"
"Entäs Denny?"
"Puoli kuppia jäljellä"
"Sazz?"
"Kaada vain"
Bastien kaatoi varovasti höyryävän kuumaa juomaa Salandran ojennettuun puiseen kuppiin. Anaria piteli omaa kuppiaan lämmittävästi käsiensä välissä ja istui hiljaisena puuparrulla. Hänen vierellään istui mietteliäs Denny ja heitä vastapäätä identtisellä puuistuimella juomiaan hörppivät Salandra ja Bastien näyttivät niin ikään melko vakavilta. Nuotio heidän välissään ratisi lempeästi luoden lämpöisiä varjoja ympäröivään metsään.
"Toivottavasti Laolla ei ole mitään hätää", Anaria pohti ääneen tuijottaen ilmeettömästi liekkeihin. Denny kiersi kätensä lohduttavasti vaimonsa harteille.
"Hän tulee kuntoon", Bastien vastasi kevyesti karhean matalalla äänellään. "Hän herää muutaman hyvin levätyn tunnin kuluttua Linnan porteilta hatarin muistikuvin ja voi jatkaa tärkeää pikku elämäänsä valheiden keskellä"
"Minulla ei ollut aavistustakaan", mutisi Anaria hiljaisesti. "Seita, Seita on Joulumuori?"
"Tämä menee koko ajan vain oudommaksi", Denny pudisteli päätään ja heitti muutaman halon liekkien keskelle.
"Minun mielestäni siinä ei ole mitään outoa, Dens", Bastien sanoi mietteliään punnitsevasti. "Se itse asiassa käy järkeen kaikin tavoin"
"Miten niin?" Denny kysyi vanhalta ystävältään ja vilkaisi tämän arpisia kasvoja.
Bastien laski tyhjän glögikuppinsa maahan. "Joulupukki ei ole koskaan vaatinut minkäänlaista rangaistusta Seidalle, ei edes yrittänyt vangita tai vahingoittaa tätä millään tavoin. Seita on saanut mellastaa vapaana vuosikaudet hallituksen vain kääntäessä selkänsä kaikelle"
"Mistä sinä sait Torajyvää?" Anaria päätti kysyä. Hänen mielestään heidän kuulustelutaktiikkansa oli ollut aivan väärä, vaikka toisaalta he olivat saaneet paljon vastauksia totuusseerumin avulla.
"Minä otan kunnian siitä", Salandra pisti väliin ja hymyili ilottomasti. "Sain metsästää sitä melko kauan. Onneksi erämaan perämetsissä asuu hylkiöinä vielä aika lailla vanhoja kujakauppiaita ja Shamaaneja"
"Shamaanit eivät ole luotettavia", Denny totesi pörröttäen ruskeaa tukkaansa hajamielisenä.
Anaria tarttui miehensä käteen. "Älä taas aloita tuota"
"Mitä?" Denny ihmetteli ja sitten ymmärrys valaisi hänen kasvonsa. "Ai niin, unohdin ettet sinä pidä hiuksistani sotkuisena"
"No mutta", Bastien keskeytti avioparin turhantärkeän keskustelun. "Meillä on huomenna paljon kerrottavaa eräälle nuorelle parille"
Anaria huokaisi. "Minä en vain vieläkään suostu uskomaan sitä"
"Sinähän kuulit kaiken omin korvinesi", Salandra jankutti. "Emma Lune de jeune fille, une filiale Automne", tyttö toisti Laon viimeiset sanat.
"Kuun neito, Syksyn tytär", Bastien lausui hiljaa.
"Mutta minä, Sed -", Anaria änkytti ja vilkaisi miestään. "Seddharth ja Emma? Talvi ja Syksy?"
"Se kuulostaa hullulta", Denny painoi päänsä alas. "Mutta ehkä meidänkin olisi jo aika myöntää, että joskus sadutkin voivat olla totta"
-
Jä tämä satu muuttuu koko ajan vain hienommaksi :) Seita on Joulumuori, hmm mielenkiintoista.
Mun tuli vähän suru tuon Laon kuulustelun takia, mennä nyt vanhaa miestä noin... kiduttamaan, vaikka tarkoitus hyvittääkin keinot, mutta silti...
Pojat oli taas niin velikultia ja Benikin on nyt ihastunut. Emman ja Sedin keskustelua odotan innolla.
-
ensinnäki: anteeks etten oo vähään aikaan kommentoinu
toiseks: voi että, kui ihana luku taas. ja lopussa tuo emman ja sedin intiimi katse, oih!
tää etenee ihan mahtavasti, Seita nyt joulumuori... en kyllä yllättyny. toine vaihtoehto ois
ollu se, että Seita on Santemérin rakastajatar, mutta käy se näinkii!
Tuo oli ilkeetä ku ne kiusas vanhaa miestä. toki tuli paljon mielenkiintosia tietoja ja näi mutta
olis ollu kiva tietää vähä lisää.
entä ben ja ronja? onks ronja joku tonttu ku ne leikkivät piippareilla vai toimiiko se ihan puhelimena?
ja tuo emman koko nimi, voi että on nätin kuulonen ja oikein runsas, tykkään siitä kovasti. mikäs
sit ois sedin koko nimi? hmmm...
mutta siis: ihana luku oli taas ja tää kommentti voi olla vähä sekava, mutta uskon että
ymmärrät silti sisällön. toivottavasti tulis pian jatkoa <3
-
Nyt minä ilkiö otan itseäni niskasta kiinni ja kommentoin!
Ihan ensiksi pahoitteluni, kun en ole kommentoinut pariin lukuun, syynä ainoastaan laiskuuteni ja se fakta, että ne vähäisetkin kommentoinnin "taidot" ovat lähteneet pitkälle, pitkälle lomalle ties minne. Näyttää vähän siltä, että eivät ole tulossa takaisin vähään aikaan, eli joudut kärsimään normaaliakin surkeammista kommenteista...
Ihania lukuja taas kerran, tykkään edelleen ja ikuisesti. Sedin ja Emman juttu toimii epätäydellisen täydellisesti, eli ei edetä turhan nopeasti, mutta ei jäädä jumittamaankaan. Tää koko Talvi&Syksytär-kuvio on kamalan kiehtova, vaikka epäilenkin sen aiheuttavan jossain vaiheessa ongelmia. Jännitän myös tuota suurta Keskustelua, josta pääsemme sitten ilmeisesti lukemaan ensi luvussa. Emma ei ajatuksistaan päätellen aio ruveta taas selittämään siitä, että se haluaa olla normaali ihminen, mutta nyt kuitenkin vähän tuntuu siltä, että se keskustelu ei mene ihan suunnitelmien mukaan.
Emman voimat on myös kiehtovia. Niiden pitää suututtaa se useammin :D. Tai sitten Emma ja Sed innostuvat kahdestaan jäädessään kuhertelemaan ja Emma sitten räjäyttää valot kymmenestä lähimmästä talosta. Eikun ainiin, eihän ne voi kuherrella kun Sed menee taas shokkiin. Hitsi. Ei sitten. No ehkä Emma innostuu jostain. Ja räjäyttää valot.
Seita on joulumuori? Tsiis, johan oli kummallinen juonenkäänne :D Eli toisinsanoen hallitus (aka santsukka/joulupukki) ei oikeasti halua saada sitä kiinni? Ne antaa sen rellestää vapaana lintusena, koska se on joulupukin sydänkäpynen. Se on noita. Ei tonttu. Eli sittenhän Sed saa kaikessa rauhassa seurustella Emman kanssa (joka on sitä paitsi sen sielunkumppani), koska olis aika järjettömän tekopyhää ruveta sille viisastelemaan, että ei käy kun Emma on ihminen. Mitäs ite seurustelee murhanhimoisen Seita-käppyrän kanssa.
Sitten herääkin tietysti suuri kysymys; miksi Santsukalla ja Seitsukalla (katos, niiden lempinimet sointuu yhteen) tuli bänksit? Sekosko Seitsukka vaan ihan muuten vain, vai eikö Santsukka olekaan niin isällinen ja täydellinen kuin miltä ensin vaikuttaa? Äänestän jälkimmäistä, koska jotenkin se, että Seita olis tarinan pahin pahis, olis... ilmeistä. Ja munhan on ofc aina pakko ajatella kaikki mahdollisimman vaikean kautta.
Kyllä nyt vaikuttaa siltä, että Ben olis Kesä. Joooo, ei se varmaan voi olla, mutta kun se on niin... outo. Vaikka toinen salaliittoteoriani tällä kertaa onkin se, että Ronja on pahis ja sen tarkoituksena on vaan päästä lähelle Emmaa. Ehkä se on Santsukan ja Seitsukan tytär, joka on manipuloitu iskemään Ben, että ne sais tietoa Emman voimista ja että ne pääsis muutenkin sotkemaan tilanteen. Ja Seitsukka tykkää ihan taatusti saippuaoopperasta, eli se haluaa Ronjan ja Benin yhteen ihan vain siitäkin syystä.
Okei, nyt nää mun teoriat ja sukulaissuhteet alkaa mennä niin pimeiks, että jätän tän kommentin tähän :D
Kiitos ihanista luvuista, yritän jatkossa taas palata ruotuun!
Tom^^
/Ohhohoo ja onnittelut vuoden originaalinovellistin kolmannesta jaetusta paikasta!! :) Vaikka olisit kyllä ansainnut ensimmäisen sijan :D
-
oi täällä oli monta uutta lukua. teksti osaa pitää mielenkiintoa yllä ja noi uudet juonenkäänteet on tosi kivoja ja ajatuksia herättäviä :)kiitos <3 seurailen jatkossakin. tää on hyvä :) !
-
Anteeksi, anteeksi, anteeksi, häiritsen kirjoittajaa, mutta kun alan jo huolestua :(
Eli tähän ei nyt ole tullut pariin kuukauteen lukua ja haluaisin tiedustella, että oletko Pinski lomalla tai jotain? Onko kyse jostain writer's blockista tai vastaavasta? Ei tarvi tietenkään avata syitä tai mitään jos et halua, koska et ole meille lukijoille velkaa ja teet tätä omaksi iloksesi, mutta olen niin itsekäs, että mietin vain, että onko joskus tulevaisuudessa mahdollisesti tulossa jatkoa? Olisi tietysti ihanaa jos olisi, mutta ymmrrän kyllä paremmin kuin hyvin kirjoittamisen ajoittain aiheuttaman tuskallisuuden :)
Anteeksi vielä kerran, toivottavasti en saa nyt modeja tai admineja kimppuuni kirjoittajan ahdistelemisesta tai jostian, mutta halusin vain tiedustella tilannetta...
Tom^^
-
Mäkin oon kaivannut tonttujen tohellusta :-\
Pinskille kaikkea hyvää :)
-
Hei murut ja anteeksi :-[
Jatko on PIKKUSEN viivästynyt ja viivästyy vieläkin, oma elämä ollut niin mullin mallin ja vieläkin sekaisin. Mulla on pari uutta lukua Joulumaata koneella, mutta suunnittelin että laitan sitten pidemmän pätkän kerralla tänne. Aikataulu fail ja pahemman kerran janiinpoispäinjajuu :) Näyttäisi siltä että toukokuun aikana saisin n. viisi uutta lukua valmiiksi niin heivaan ne sitten pikimmiten kaikki tänne yhdessä pötkössä :)
Mutta hei, kiitos oikeasti kaikille teille, luulin että koko tonttuiluhomma on jo unohdettu :) Teidän kommentit piristi mun huhtikuuta, kiitos siitä :)
-
JEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEE!!! :)
Anteeksi modet D: Mutta oli vaan pakko!
Tom^^
-
Eli ihan ensimmäiseksi hei taas, ja anteeksi vielä kerran :-\
En ollut ikinä ajatellutkaan hylkääväni Joulumaata, mutta jotenkin se vaan jäi tooooodella pitkäksi aikaa taka-alalle. Yksi iso syy tähän oli työmyllerys, johon nyt viimein sain vastauksia. Eli voin kai hehkuttaa täälläkin, että musta tulee syksynä vastaava esikouluopettaja ;D huh, olipas ihana sanoa se ääneen! Heti kun nuo työkuviot selvisivät tuli itelle sellainen helpotus ja Joulumaa palas päivä päivältä enemmän mieleen.
Aluksi ajattelin kirjoittaa n. viisi lukua valmiiksi, jotta saisin ne kaikki samaan aikaan postattua, mutta valmiina onkin vasta vaan kolme ja puoli lukua, joten päädyin nyt siihen, että ensimmäiset kaksi valmiina lojuvaa lukua saavat mun puolesta hypätä jo tänne :) tästä eteenpäin aikataulutin itselleni sellaista yksi luku/viikko tahtia.
Mutta tosiaan, kiitos kaikista kommenteista ja kiitos myös kärsivällisyydestä, ootte mahtavia :)
Nopea summary viime luvuista: Anaria vieraili Joulupukin luona, mutta sieltä suunnalta ei herunut kuin epämääräistä filosofiaa. Tästä seurauksena Bastien suunnitteli ja toteutti hyvin kyseenalaisen totuusseerumikuulustelun Joulupukin neuvonantajalle Lao Millerille. Kuulustelussa selvisi, että Emma liittyy enemmän tai vähemmän itse Syksyttäreen. Anaria ei tosin vieläkään tästä teoriasta pidä, sillä Emman Syksyttäryys tarkottaisi samalla todennäköisesti sitä, että Sed ja näin ollen Anaria itsekin ovat Talven sukua.
Emma puolestaan löysi itsestään muutaman taianomaisen lisäkyvyn, eikä oikein itsekään tiennyt miten suhtautua siihen. Kaiken kukkuraksi tytön vaatekomeron perällä komeili ihka uusi Otto-automaatti, Ben ihastui lähihoitajaopiskelija Ronjaan ja Emma halusi jutella Sedin kanssa vakavasti heidän keskinäisistä väleistään ja mahdollisesta suhteenpoikasesta (joka oli jo valmiiksi kovilla sen takia, että Sed saattoi kuolla pelkästä Emman kosketuksesta).
//huhhuh, johan mä sainkin sen kuulostamaan oikein kunnon saippuaoopperalta :) en tee tästä summarysta tapaa, tämä oli nyt vain sen takia kun viime luvusta on jo tosiaan se nelisen kuukautta kulunut :o
41. Tule joulu kultainen
Ben kulki hämärtyviä Jyväskylän katuja vaitonaisena ja ajatuksiinsa unohtuneena. Hän oli jättänyt Emman ja Sedin tytön huoneeseen juttelemaan rauhassa, mutta silti hän ei voinut karistaa sitä tunnetta, että jokin menisi pahasti pieleen ja Sed päätyisi sydän rikkinäisenä juoksemaan taas merkityksettömien tyttöjen perässä. Ben huokaisi ja antoi ajatustensa jälleen ajautua Ronjaan. Poika hymyili itsekseen. Sedille ja Emmalle hän oli ilmoittanut lähtevänsä iltakävelylle Joulumaahan, mutta todellisuudessa Joulumaa ei sillä hetkellä kiinnostanut häntä poronpapanan vertaa.
*
Emma istui sänkynsä laidalla ja tutki käsiään. Hän napsutteli kynsiään hermostuneesti ja huomasi niiden lohkeilleen ikävästi muutaman viime päivän aikana. Pitäisi varmaan taas lakata kynnet vahvistavalla lakalla, tyttö ajatteli ja siveli peukalonsa kipeää kynsinauhaa.
"Emma?"
Emma siirsi katseensa kämmeneensä ja tutki sitä. Hän kuljetti toista etusormeaan kämmenen linjoja pitkin ja pohti, mikä viivoista kuvasti rakkauselämää. Luultavasti se kaikkein vinkuroin ja vänkyröin kääpiöviiva ranteen lähellä.
"Emma?"
Emma tiputti vinkuravänkyrärakkausviivaiset kämmenensä syliinsä ja nosti vihdoin katseensa. Sed istui tytön vieressä hermostuneen näköisenä. Pojan tumma tukka valui huolettomasti tämän kalpeille kasvoille ja vakavan odottava ilme sai hänet näyttämään yllättävän aikuiselta. Emma tunsi jännityksen jälleen vatsansa pohjassa. Miksi, oi miksi hänen oli pitänyt laukaista ääneen, että hän halusi jutella Sedin kanssa vakavasti?
"Sed, minätuotaöhsiisniin -", Emma änkytti varovasti. "Enoikeinäh -"
"Tiedätkös", Sed hymyili huvittuneesti. "Sinun puheenlahjasi ovat ilmiömäiset"
"Äh, ole hiljaa", Emma tuskastui ja mulkaisi Sediä pahasti. "Sinun kanssasi on mahdoton yrittää jutella mistään vakavasti"
"Vakavasti?" Sed ihmetteli ja heilautti käsiään miltei kuin turhautuneena. "Miksi kaiken on aina oltava niin vakavaa?"
Emma kallisti päätään luoden Sediin edelleen tuiman katseen. "Miksi kaiken on aina oltava pelkkää vitsiä?"
Sed kohautti olkiaan. "Ei nyt pelkkää vitsiä tietenkään", poika vastasi selvästikin harkiten sanojaan tarkasti. "Mutta ei elämää saa liian vakavastikaan ottaa"
"Eli siis sinun mielestäsi me voisimme vain pyllistää Seidalle liikkuvasta autosta, sanoa soronoot koulunkäynnille, karata vihille ja asettua asumaan Alaskaan onnellisesti elämämme loppuun saakka?" Emma tivasi ja asetti kädet puuskaan rinnalleen.
"No", Sed hymyili ruskeat silmät välkkyen. "Jos sinä niin haluat"
Emma huokaisi. "Sinä olet ärsyttävä"
"Yksinoikeudella sinulle", poika vinkkasi silmää ja vakavoitui sitten. "Ei vaan, ihan oikeasti Emma. Miksi tästä on tehtävä niin iso asia?"
Emma yllättyi muutosta Sedin äänensävyssä. "Miten niin?" tyttö kysyi uteliaana.
"Tai siis", Sed selitti ja liikahti hieman lähemmäs Emmaa. "Eihän tässä kukaan ole vielä alttarille marssimassa. Sinä vedät vain aina aivan järkyttävän kokoisen hernekokoelman nenääsi, kun minä vain viittaankaan sinuun tyttöystävänäni ja silti heti seuraavassa hetkessä sinä et pistä pahaksesi lainkaan, vaikka me pussailemme, kaulailemme, juttelemme ja lähentelemme -"
"En minä ole lähennellyt -"
" - tai siis pointtihan vain oli, että jos me emme muutaman viime päivän aikana ole käyttäytyneet kuin pariskunta, niin sitten minä voin yhtä hyvin muuttaa Ruotsiin porsasfarmille erakoksi ja julistaa itseni sosiaalisesti kyvyttömäksi tumpeloksi!" Sed päätti paasauksensa ja tuijotti tiiviisti Emmaan. Tyttö katsoi takaisin ja yritti olla välittämättä tunteesta, että Sedin vakavoituneet silmät näkivät hänestä suoraan läpi.
"Minä en tiedä", Emma piipitti. "Minä en oikeasti tiedä, mitä minun pitäisi sinulle sanoa"
"Sano mitä sinä haluat", Sed vaati. "Minä haluan sinut, mitä sinä haluat?" poika töksäytti, eikä kääntänyt katsettaan pois. Emma tajusi punastuvansa, mutta pakotti itsensä katsomaan suoraan Sedin lämpöisiin silmiin.
"Minä -", tyttö aloitti varoen. "Minä en tiedä mitä haluan. Kaikki on niin outoa, on ihme, etten ole vielä tämän pahemmin pimahtanut kaiken sattuneen jälkeen. Tai siis, ajattele nyt asiaa minun kannaltani: joulutonttuja, Virvatulia, iso paha Seita, minä olenkin David Copperfield ja tadaa! Osaan ilmeisesti kivoja pikku taikatemppuja, olen jossain hyvinhyvinhyvin oudossa seurustelusuhteessa tontun kanssa, vaikka yksikin kosketus voisi tappaa uuden, öh, poikaystäväni -"
"Sinä siis myönnät sen?" Sed virnisti veijarimaisesti. "Sinä myönnät, että me olemme seurustelusuhteessa ja minä olen sinun öhpoikaystäväsi"
"Minä", Emma aloitti itsevarmasti, "en myönnä mitään, enkä myöskään kiellä. Onko siinä mitään järkeä?"
Sed näytti hetken punnitsevan tytön vastausta. "Ei, ei niin pienintä järjenhiventäkään ja juuri siksi minä niin tästä koko jutusta nautinkin"
"Sinussa ei ole pienintä järjenhiventäkään", Emma puuskahti, mutta jatkoi ennen kuin Sed ehti älähtää vastalauseen alkuakaan. "Minä ehdottaisin, että me teemme jonkinlaisen rauhansopimuksen"
Sed suki ruskeaa tukkaansa pois silmiltään ja näytti mietteliäältä. "Kerro lisää", poika kehotti ja kallisti päätään kiinnostuneena.
"Sinä", Emma sanoi vakavimmalla äänellään. "Sinä lakkaat kutsumasta minua tyttöystäväksesi, lopetat tahallisen lähentelyn, jätät Roopen rauhaan -"
"Vain jos se läjäpää ymmärtää -"
"- et syytä jokaista sijaisopettajaa Seidan kätyriksi -"
"- mutta Halen on friikki -"
"- etkä enää ikinä kutsu minua rouva Greeniksi"
Sedin ruskeat silmät näyttivät hyvin mietteliäiltä ja Emma tuijotti tiiviisti takaisin. Poika näytti punnitsevan vaihtoehtojaan.
"No, miten on?" Emma kysyi ja sipaisi punaisen hiussuortuvan itsevarmasti korvansa taa.
"Aika paljon ehtoja", Sed sanoi hiljaa. "Mitä minä saan vastapalkaksi? Jos et ole unohtanut, rauhansopimuksiin tarvitaan aina kaksi osapuolta", poika vinkkasi.
"Sinä saat vastapalvelukseksi rauhan", Emma vastasi itsestäänselvästi. "Minä yritän olla suuttumatta sinulle joka käänteessä, en huuda sinulle kun teet jotain hyvin hyvin tonttumaista ja lopetan turhan tiuskimisen. Rauha", tyttö lisäsi ja kohautti olkiaan.
"Hmm", Sed hymisi ja puri alahuultaan virnistäen samalla enkelimäisesti. "En tiedä, kuulostaa minusta jotenkin epäreilulta"
Emma siristi silmiään ja tuijotti Sediä tiukasti. "Epäreilulta? Miten niin epäreilulta?"
"Epäreilulta", Sed toisti. "Ajattele nyt: minä en saa kutsua sinua tyttöystäväkseni, vaikka sinä sitä selvästikin olet; joudun lopettamaan antiroopeilun, josta oli muuten ihan näin meidän kesken sanottuna tulossa minun lempiharrastukseni -"
"Sed", Emma keskeytti pojan papatuksen huokaisten syvään. "Tätä menoa me emme pääse puusta pitkälle"
Sed kohotti tummia kulmiaan. "Kuinka pitkälle sinä sitten haluaisit päästä?"
"Minä haluan vain", Emma tuhahti keräten kärsivällisyyttään, "selvyyden, järkeä tähän koko touhuun"
Sed heitti puolihuolimattomasti hupun päähänsä ja näytti mietteliäältä. "No, jos se sinun mieltäsi rauhoittaa -"
"Miksi sinä noin teit?" Emma keskeytti Sedin, jonka ruskeat silmät tutkivat häntä tiiviisti hupun varjon alta. Poika näytti yllättävän ja uskomattoman hyvältä tiiraillessaan salaperäisesti häntä hupun varjojen lomasta. Emma haroi hiuksiaan turhautuneena.
"Miksi tein mitä?" Sed kysyi aidosti ihmeissään. "Minä en aina ihan pysy sinun perässäsi"
"Laitoit hupun - äh anna olla", Emma virkkoi ja huiskautti kättään. "Mihin me jäimme?"
Sed kohautti olkiaan. "Älä minulta enää kysy, minä olen pihalla kuin joulutonttu"
"Kirjaimellisesti", Emma lisäsi.
"Niinpä", Sed nyökkäsi ja nakkasi hupun pois päästään.
Hetken oli aivan hiljaista. Emma tutki varovasti Sedin kalpeita kasvoja, ruskeita silmiä ja suloisen sotkuista tukkaa. Myös Sed nosti katseensa ja huokaisi kaipaavasti löytäessään Emman vihreät silmät kasvoiltaan. Emma ei kääntänyt katsettaan pois, vaan antoi itsensä punastua hyvin tietoisena omasta kasvavasta levottomuudestaan. Sedin silmät vaelsivat kohti Emman huulia ja hetken hän jo luuli, että poika aikoi suudella häntä oman terveytensä uhalla.
Sitten Sed kuitenkin nosti katseensa ja nousi ylös sängyltä. "Mitäs jos", poika aloitti ja käveli ikkunalle kuin harkiten jokaista askeltaan yhtä tarkoin kuin sanojaan, "me vain olemme, kuin emme olisikaan"
Myös Emma nousi hetken mielijohteesta seisomaan. "Tarkoittaen mitä?" hän kysyi hieman varuillaan.
"Tarkoittaen", Sed lausui matalalla äänellä. "Tarkoittaen sitä, että me emme seurustele, mutta emme myöskään ole vapailla markkinoilla. Katsomme mihin tämä menee. Sopiiko?"
Emma punnitsi hetken Sedin sanoja ja poika näytti hyvin jännittyneeltä. Sedin ehdotus oli miltei kuin hänen alkuperäinen rauhansopimusaloitteensa, mutta jollain hyvin oudolla tavalla pojan sanoissa oli paljon enemmän järkeä kuin hänen omissa ajatuksissaan.
"Hiljaa hyvä tulee", Emma vastasi lopulta varovaisesti hymyillen.
Sed astui muutaman askeleen lähemmäs tyttöä näyttäen kysyvältä. "Tarkoittaen mitä?" poika tiedusteli matkien Emmaa tahattomasti.
Emma hymyili varovasti tuntien itsevarmuutensa vihdoin palaavan. "Mennäänkö huomenna elokuviin?"
"Elokuviin?"
"Niin", Emma hymyili edelleen pienesti. "Elokuvateatteriin. Sinä ja minä, kaksin"
"Aaaaa, nyt minä ymmärrän", Sedkin puhkesi hymyilemään aidosti. "Hiljaa hyvä tulee. Selvä, meillä on treffit, rouva Green"
"SEDSINÄSENKINTURNIPSI!"
*
Ben katseli, kuinka Ronja potki ilmassa lisää vauhtia lisää keinulleen ja hymyili salaperäisesti vaalean tukkansa takaa. Ben itse nojasi lautakeinua selkäänsä vasten ja retkotti sen päällä rennon huolettomasti. Hän ei ollut uskoa hyvää tuuriaan. He olivat vallanneet läheisen puiston keinut ja ensimmäiset taivaalle syttyvät tähdet loivat kauniin kuvun heidän yläpuolelleen.
"Kiitos kun lähdit ulos", Ben totesi osaamatta kunnolla peittää ihastunutta huokausta äänessään. "Piristit kummasti koko tätä iltaa"
"Ole hyvä ja kiitos samoin", Ronja vastasi heleästi. "Miten sinun veljesi voi?"
"Täh?" Ben meni hetkeksi hämilleen, mutta muisti sitten Ronjan todella tavanneen Sedin. "Ai niin juu, ihan hyvin hänellä menee"
"Hyvä", Ronja totesi hieman poissaolevasti ja lopetti vauhdin potkimisen. "Entä se tyttö?"
"Kuka tyttö?" Benistä tuntui, että hänen oli hieman vaikea pysyä mukana Ronjan ajatustenjuoksussa.
"Se punatukkainen. Onko hän teille sukua?"
"Ai, ei", Ben hymähti. "Hän on Emma. Minun veljeni kävelevä päiväuni"
"Kiehtovaa", Ronja tuumasi ja pysäytti keinunsa yllättäen. "Pidätkö sinä syksystä?" tyttö kysyi kuin ohimennen, mutta Benin mielestä tämän kasvoilla oli oudon mietteliäs ilme.
"Syksystä?" Ben toisti, kun Ronjan kirkkaat vaaleansiniset silmät kääntyivät katsomaan häntä. "Kyllä minä syksystä pidän. Miten niin?"
"Kunhan kyselin", Ronja hymyili huolettomasti. "Yritin keksiä meille juteltavaa"
"Ei sinun tarvitse väkisin keksiä", Ben huomasi lohduttavansa. "Jos et sinä halua jutella minun kanssani, niin en minä sinua pakota istumaan iltaa tällaisen yksinäisen raasun kanssa", poika huokaisi dramaattisesti pilke silmäkulmassaan ja vilkaisi varovasti Ronjan ilmettä.
Ronja hyppäsi ketterästi ylös keinusta ja kiskoi myös Benin mukanaan. "Tule", tyttö tokaisi ja raahasi häkeltynyttä, mutta tottelevaista poikaa perässään kohti puiston porttia.
"Mit -", Ben aloitti änkyttämällä hiljaa.
Ronja keskeytti hänet naurahtaen. "Me menemme uimaan"
"Uimaan?" Ben tunsi olonsa tyhmäksi toistellessaan tytön sanoja. "Uimaan? Mutta nythän on marraskuu!"
"Niin on", Ronja hymähti ja johdatti Benin kävelykadulle. "Siksi me menemmekin uimahalliin"
Ben ei vastannut, sillä hän oli aivan liian häkeltynyt Ronjasta. Ben ei tiennyt, miten hänen olisi pitänyt tyttöön suhtautua, sillä jopa Greenin mittapuulla tutkittuna Ronja oli hieman omituinen. Silti Ben hymyili ajatuksilleen tajutessaan, ettei hän välittänyt tytön outoudesta pätkän vertaa. Häntä kiinnosti vain ajatus yhteisestä illanvietosta sekä Ronjan kädestä hänen omassaan.
-
Ja heti perään se toinen lupaamani luku:
42. Onkos kilttejä lapsia?
Joulumaassa nousevan auringon valo oli aina kaikkein lämpöisintä oranssin sävyä. Kultaiset säteet maalasivat kuviaan ikihankeen ja saivat kaiken kimaltamaan kauniisti. Bastien istui hiljalleen soljuvan puron rantatörmällä ja hyräili miltei äänettömästi itsekseen. Aamusta oli tulossa seesteinen ja kaunis, hän totesi mielessään ja katsahti käsiinsä, jotka nekin olivat useiden arpien haalistamat. Hän oli nähnyt paljon surua, epätoivoa ja vihaa elämänsä aikana ja vasta nyt häneen hiipi hiljaa tunne, että he elivät parhaillaan alkavia ratkaisun hetkiä.
"Hei", Bastien kuuli miehen äänen selkänsä takaa. "Ihmettelimme jo, mihin sinä oikein hävisit"
"Ei hätää, Denny", Bastien vastasi ilottomalla hymyllä. "En minä mihinkään karannut, jos sitä pelkäsitte"
"Sait karkaamisesta jo tarpeeksesi vai?" Denny istahti Bastienin viereen puron rannalle ja loi ystäväänsä merkitsevän katseen.
"Älä viitsi piikitellä", Bastien heilautti kättään turhautuneena. "Minä olen elämäni aikana tehnyt monia valintoja. Kaikesta en ole ylpeä, mutta jos jotain olen oppinut niin sen, että jokaisella teolla on seurauksensa"
"Niin on", nyökkäsi Denny. "Kaksitoista vuotta sitten sinä lähdit hyvästejä jättämättä ja katosit. Pojat kyselivät sinun perääsi joka päivä ja Anaria -"
"Minä en ikinä halunnut satuttaa -"
"Äh, anna olla", Denny huokaisi ja tönäisi Bastienin olkapäätä toverillisesti. "Tottahan me tunsimme sinut ja tiesimme, että sinun on saatava taistella kostosi puolesta. Sisaresi puolesta"
Bastien painoi päänsä myöntymyksen merkkinä. "Ovatko Ria ja Salandra valmiina lähtemään?" hän vaihtoi puheenaihetta.
Denny nousi ylös ja veti Bastienin mukanaan. "Aivan kohta, mutta ei meillä vielä ole kiire. Emma ja pojat vapautuvat koulusta vasta kolmen jälkeen"
"Tästä tulee mielenkiintoista", Bastien hymähti. "Olen ymmärtänyt, että Emma on hyvä ottamaan vastaan suuria uutisia"
"Hyvä ja hyvä", Denny kallisti päätään punnitsevasti. "Mutta Anariasta minä olen hieman huolissani"
"Miten niin?"
"Tai no en huolissani, mutta", Denny selvensi, "en tiedä. Hän ei vain oikein itsekään tunnu tietävän, miten suhtautua siihen, että Sed olisi Talven perillinen ja näin ollen myös hän itse kuuluisi kyseiseen sukuun"
Miehet kävelivät rauhallisin askelein purolta takaisin kohti metsää, jossa heidän leiripaikkansa sijaitsi. Denny oli tunkenut kätensä syvälle taskujensa pohjalle ja Bastien muisti hänen tehneen näin aina ollessaan hermostunut tai jännittynyt.
"Denny", Bastien aloitti pitäen äänensä rauhoittavana ja mahdollisimman itsevarmana. "Anaria on vahva, hän kyllä löytää keinon pitää päänsä kylmänä ja hermonsa kurissa"
"Toivottavasti olet oikeassa"
Bastien ja Denny saapuivat pian havupuiden ympäröimälle metsäaukealle, missä Anaria parhaillaan peitteli heidän edellisiltaisen nuotionsa jälkiä ja Salandra vain istui näyttäen vakavalta. Heti Bastienin nähdessään tyttö kuitenkin hyppäsi ylös kuin olisi istunut jonkin terävän päällä ja suuntasi kulkunsa hänen luokseen.
"Bastien", Salandra henkäisi madaltaen ääntään. Denny seurasi uteliaana tytön salaperäistä käytöstä. "Voisinko jutella sinun kanssasi hetken? Kahdestaan", hän lisäsi, kun Anariakin ilmestyi heidän luokseen.
Bastien nyökkäsi. "Pieni hetki", hän sanoi hieman pahoittelevasti Anarialle ja Dennylle, jotka näyttivät hyvin epäluuloisilta.
Salandra johdatti Bastienin syvemmälle metsään. He poikkesivat kaikessa hiljaisuudessa pois polulta ja taivalsivat sammalmättäiden keskellä. Jostain syystä lumen ei ollut vielä onnistunut peittämään alleen kaikkein vihreimpiä metsälaikkuja.
"Mitä nyt?" Bastien pysäytti Salandran, kun tämä olisi vain jatkanut kävelyään yhä syvemmälle metsään. "Mitä asiaa sinulla oli?"
Salandra vilkaisi huokaisten ympärilleen. "Minun isäni"
"Ottiko hän yhteyttä?" Bastien mutisi kohottaen yllättyneesti kulmiaan ja Salandra nyökkäsi.
"Haluaa tavata minut", tyttö selitti ja pörrötti jo valmiiksi ilmavaa tukkapehkoaan.
"Milloin?" Bastien madalsi ääntään ja kumartui lähemmäs Salandraa, joka värähti hieman.
"Nyt tai mahdollisimman heti oli hänen tarkka käskynsä", Salandra vastasi häivähdys vihaa äänessään. Bastien tunsi tytön tarpeeksi hyvin tietääkseen kaiken oleellisen tämän isäsuhteesta ja väleistä perheeseensä. "Bastien, entä jos minä vain jätän menemättä?"
Bastien haroi pitkää tukkaansa mietteliäästi. "Minusta tuntuu, että sinä itse tiedät parhaiten menetkö vai oletko menemättä", hän vastasi ja jatkoi, kun Salandra näytti edelleen ahdistuneelta päätöksestään, "mutta toisaalta minusta tuntuu, että tämä tilanne on hyvin irrallinen aiemmista kokemuksistamme. Ensinnäkin sinä et ole koskaan näyttänyt noin levottomalta, vaikka isäsi olisi kovistellut sinua kolme tuntia putkeen. Lisäksi minulla on sellainen ikävä aavistus, että tämä kaikki ei vain voi olla outojen yhteensattumien summa -"
"Eli sinun mielestäsi -"
"Sazz, sinun isäsi ei ole niin tyhmä kuin miltä hän näyttää", Bastien hymyili ilottomasti. "Minä olen sitä mieltä, että sinä marssit pää pystyssä kaikella ylpeydellä hänen toimistoonsa ja vastaat hänen kysymyksiinsä esittäen yhtä tyhmää kuin hän on sinulle kaikki nämä vuodet teeskennellyt olevansa"
"Mutta meillä on niin paljon suunnitelmia täksi päiväksi! Tärkeitä suunnitelmia", Salandra vastusteli ja näytti Bastienin silmiin nuoremmalta kuin aikoihin. Tytön poskille oli noussut uhmakas puna ja tämän siniharmaissa silmissään salamoi.
"Älä huoli, minä hoitelen kyllä Emman ja pojat", Bastien vakuutti isovelimäisesti.
Salandra kohotti katseensa kysyvästi. "Hoitelet?"
"Sazz", Bastien päästi turhautuneen huokauksen. "Välillä minä miltei unohdan, kuinka nuori sinun mielesi vielä on"
"Kuulehan, Bazz", Salandra matki Bastienin aikuismaista käytöstä. "On eri asia olla moniulotteisesti viisas kuin naiivi lapsi"
Bastien päästi pienen hörähtävän naurun. "Moniulotteisesti viisas? Kaksimielinen pikemminkin"
"Äh, antaa olla", Salandra huitaisi kädellään ilmaa ja nyrpisti hieman nenäänsä. "Mikä meidän suunnitelmamme nyt on?"
"Eikös tämä asia käsitelty jo?" Bastien hymyili tytön kärsimättömyydelle. "Sinä käyt isäsi luona katsomassa, mitä tämä haluaa ja sillä välin minä, Anaria ja Denny vierailemme herra ja neiti päätähtösemme luona"
Salandra näytti yllättäen pettyneeltä. "Niin kai sitten", hän huokaisi, poimi maasta pakkasvadelman kukinnon ja asetti sen sievästi korvansa taakse.
Bastien seurasi tytön jokaista elettä. "Et näytä kovin tyytyväiseltä", hän totesi ja ojentautui pujottamaan vaaleanpunaisen kukan paremmin kiinni tytön tummaan tukkaan.
"Ei siis", Salandra aloitti puhuen nopeasti. "Suunnitelma kuulostaa ihan toimivalta, minä vain -"
"Niin?"
"Äh, minä vain olisin halunnut olla paikalla näkemässä Emman ilmeen, kun hän kuulee todella olevansa miltei luotu yhteen Sedin kanssa"
*
Emma pukeutui aamulla hitaasti. Hän halusi viivyttää kouluun lähtöä, sillä tuleva päivä kammotti häntä monestakin syystä. Yksi näistä syistä oli vaaleatukkainen, uskomattoman nätti ja älyttömän sinnikäs. Ei, sillä kertaa ei ollut kyse Roopesta (onneksi, sillä Emma uskoi Sedin olevan valmis rikkomaan rauhansopimuksen heti saman hetkenä, kun Roope astuisi horisonttiin) vaan Laresta. Tyttö oli laittanut Emmalle heti aamulla tekstiviestin, jossa hän ilmoitti saapuvansa kouluun jo puoli tuntia ennen ensimmäisen oppitunnin alkua ja odotti Emman tapaavan hänet hiekkakentän luona pöytien ääressä. Emma tunsi vatsansa pohjalla ikävän muljahduksen. Mitä ihmettä hän selittäisi Larelle muutamasta viime päivästä?
Emma napitti mustat farkkunsa ja sulki niin ikään tumman alustoppinsa lämpöisen, vihreän hupparin sisään. Sed oli kohteliaasti sulkeutunut komeroon tutkimaan automaatin asetuksia tytön pukeutumisen ajaksi. Emma istui sänkynsä laidalle ja ujutti raidalliset sukat jalkaansa haukotellen makeasti. Yönunet eivät vain olleet kunnollisia, kun hän koko ajan alitajunnassaan tiedosti Sedin valvovan läsnäolon.
Emma nousi ylös sängyltä ja käveli pehmein askelin huoneen poikki. Hän raotti komeron ovea ja vastaan tulvi kirkas valonkaistale.
"Valmis", Emma totesi komeroon ja siirtyi sitten pakkaamaan koulureppuaan.
"Mikset sinä käytä näitä?" Sed kysyi ilmestyen komerosta Emman piikkikorkoisin saapikas mukanaan. Pojan kasvoilla oli yltiöpäisen unelmoiva ilme. "Nämä sopisivat loistavan täydellisesti siihen mustaan mekkoon, joka roikkuu pölyttymässä tuolla komeron perällä. Poloinen sääret-varmasti-niin-mukavasti paljastava mekkoraasu"
Emma käännähti äkisti pois reppunsa ääreltä. "Sinä tutkit minun tavaroitani?" hän murisi hampaidensa välistä. Tästä välirauhasta tulisi vaikeinta ikinä.
Sed virnisti hurmaavasti ja heilautti tukan pois silmiltään. "Vaikea olla tutkimatta, kun tämä mono hyökkää minun päälleni!" hän puolusteli ja kohautti olkapäitään syyttömänä heilutellen samalla mustaa remmisaapasta kädessään.
"Eli ymmärsinkö oikein", Emma päätti täsmentää, "kenkä tippuu sinun niskaasi ja paniikissa sinä etsit apujoukkoja minun juhlamekoistani?"
Sed nyökkäsi myöntävästi. "Pakkohan se oli, kun en löytänyt sinun alusvaatekätköäsi. VITSIVITSIVITSI!" poika lisäsi nopeasti, kun Emman käsi heilahti varoittavasti ilmaan. "Älä unohda: yksikin lyönti niin taas ollaan sairaalassa ja sinä voivottelet, että mitä tulikaan tehtyä, kun unelmiesi prinssi makaa kuoleman kourissa rumissa sairaalatamineissa -"
"Huomenta", kuului varovainen ääni komerosta ja Benin hymyilevä pää ilmestyi näkyviin. "Teillä on ilmeisesti vauhti päällä heti aamusta"
"Sinun veljelläsi on", Emma nurisi ja nakkasi repun selkäänsä. "Nähdään pihalla"
Emma läimäytti oven perässään kiinni ja jätti veljekset keskenään huoneeseen luultavasti juttelemaan siitä, kuinka niin hirveän hankala tapaus hän oli. Emma tiesi luvanneensa Sedille mahdollisuuden ja jossain edellisillan hulluudenpuuskassaan hän oli kaiken lisäksi kysynyt poikaa kanssaan treffeille. Yllättäen, tämän ajatuksen iskostuessa tytön päähän, hän huomasi hymyilevänsä.
"Huomenta", Emman isä toivotti aamiaispöydän ääressä. Äiti oli jo luultavasti lähtenyt töihin ja Emil roikkui pöydän päällä väsyneenä puristaen tuoremehulasia käsiensä välissä kuin hänen elämänsä olisi riippunut siitä.
"Huomenta", Emma toivotti puolihuolimattomasti ja kaatoi nopeasti puhtaaseen lasiin tilkan mehua. "Menen tänään ajoissa kouluun. Ryhmätyön valmistelua", hän selitti isälleen, joka katsoi häntä kysyvästi.
"Jaahas", isä vastasi hieman mutisten ja nosti ohimennen Emilin retkahtaneen pään ylös pöydältä. "Monelta pääset?"
Emma hörppäsi mehutilkan muutamalla nopealla kulauksella. "Kolmelta. Ajattelin sitten illemmalla, öö tuota, mennä elokuviin -"
"Neiti on nyt tainnut unohtaa muutaman tärkeän seikan", isä huomautti ja nousi puoliksi tuoliltaan, jotta ylettyisi lavuaarin reunalla roikkuvaan tiskirättiin.
"Seikan?" Emma ihmetteli ja siirsi pöydällä lojuneet lehdet sivuun. "Minkä seikan?"
"Aresti, jos satut muistamaan", isä tuijotti tytärtään merkitsevästi. "Sinä tulet koulusta kotiin ja -"
"Mutta -", Emma tunsi kadottavan kaikki järkevät vastalauseensa, "tämä oli oikeasti tärkeää", hänen äänensä hiipui kuiskaukseksi ja hän huokaisi lannistuneesti levittäessään vanhaa sanomalehteä pöydän alle. Toisaalta, ei isälle kannattanut laittaa hanttiin. Niissä tapauksissa arestit yleensä kasvoivat vain maagisesti korkoa muutamalla lisäpäivällä.
"Nähdään kolmen jälkeen", isä huikkasi ja hänen äänestään kuuli, että asiasta ei enää keskusteltaisi.
"Joo joo", Emma mutisi ja marssi mielenosoituksellisesti huoneesta ulos kiroten samalla hiljaa itsekseen. Hän ei ollut tottunut nielemään omia tunteenpurkauksiaan, mutta isän kohdalla oli aina tehtävä poikkeus. Ulko-oven sulkeutessa perässään Emma kuuli, kuinka Emilin mehulasi vihdoin särkyi lattialle ja läiskähdyksestä päätellen isä oli viskannut tiskirätin poikansa niskaan.
*
"No, miten meni?" Ben kysyi Sediltä, kun Emma oli rynnännyt ulos huoneestaan ilmeisesti taas tulistuneena. "Saitteko juteltua eilen neiti laavalampun kanssa?"
"Laavalampun?" Sed kääntyi katsomaan veljeään kummissaan. "Nyt meni velipojalla vertauskuvat päin joulupiirakkaa. Laavalamputhan ovat aneemisempia kuin laiskiaiset glögin jälkeen!"
"Tai Drummond joulutorttujonossa", Ben lisäsi ja leijutteli kaukosäädintä päänsä yläpuolella selvästi ajatuksiinsa uponneena. "Eli, miten teillä meni?"
Miten heillä meni? Sed palasi ajatuksissaan edelliseen iltaan ja Emman kauniit kasvot leijuivat hänen mieleensä. Tyttö oli jollain hyvin kummallisella tavalla ilmoittanut pitävänsä hänestä ja sokeriksi kaiken päälle vielä pyytänyt häntä, Sediä, kanssaan elokuvateatteriin. Sed hymähti. Jos se ei ollut treffikutsu tai ensimmäinen askel seurusteluun niin sitten ei mikään. Emma halusi aivan selvästi ainakin yrittää lähentyä hänen kanssaan ja pelkästään koko ajatus sai Sedin hymyilemään kuin koiran makkarakaupassa.
Sed huokaisi ja hymyili sitten leveästi. "Me yritämme"
"Täh?" Ben älähti ja kaukosäädin kopsahti hänen otsaansa. "Mitä te, siishetkonen, yritätte? Lasta vai?"
Sed naurahti ja asetti pipon päähänsä. "Ei Umpelo. Se on vasta kohta 42 minun mestarillisessa suunnitelmassani"
"Suunnitelmassasi?" Ben näytti hölmistyneeltä. "Mikähän tämän suunnitelman päätavoite on?"
Sed vilkuili omaa kuvajaistaan Emman seinäpeilistä. "Päätavoite on minä ja Emma, kaksi nitisevää keinutuolia, komea kuisti, lauma lastenlastenlastenlapsia sekä Turre, meidän täytetty vahtikoiramme, josta vain emme raaskineet luopua edes sen kuoltua traagisesti juustohöylätukehtumiseen -"
"Äh, unohda että edes kysyin", Ben totesi ja käveli päätään pudistellen komeron ovelle. "Meillä on kiire, jos aiomme ehtiä tästä Joulumaahan, Joulumaasta Jyväskylän keskustaan ja keskustasta kadun päähän Emman luo mielellään alle viidessätoista minuutissa"
"Onhan meillä onneksi vanha uskollinen luottoapurimme Salama-Opel ja minun liikapainoinen kaasujalkani -", Sed aloitti ja lopetti hiustensa nykimisen, kun ne vihdoin tavoittivat hänen vaativat ulkonäkökriteerinsä.
"Onneksi aikataulu ei ole aivan niin minuutilleen. Aarnit kuitenkin vartioivat Emmaa etäältä, ei hänellä pitäisi olla mitään hätää muutamaan minuuttiin -"
"Mikä ihme sinua vaivaa?" Sed päätti lopulta kysyä. Hän tarkkaili veljensä kasvoja, joilta paistoi hyvin unelmoiva ilme. "Sinä et todellakaan ole oma itsesi tänään"
"Miten niin?" Ben ihmetteli pitäen yhä komeron ovesta kiinni.
"Tarkoitan vain", Sed virkkoi ja liikahti lähemmäs pikkuveljeään, "että sinä et vitsaile, et naura, etkä edes väitä vastaan. Tekisi mieli vain napata sinun ylisuurista korvistasi kiinni ja huutaa kovaa, mutta minulla on ikävä tunne, että Emman isä saattaisi siinä vaiheessa ilmestyä paikan päälle ja demonstroida omakätisesti, mistä Emma on temperamenttinsä perinyt"
"Minä", Ben aloitti hieman hämillään, "Minä vain tuota, ööh -"
Sedillä oli kuitenkin jo aavistus. "Missä sinä olit koko eilisen illan?" hän kysyi siristäen hieman silmiään hyvin emmamaisesti. Hän seisoi Benin edessä kaikella isoveljen mahtipontisuudellaan ja risti vielä kätensäkin rinnalleen vahvistaakseen kuulusteluvaikutelmaa.
Ben näytti hetken punnitsevan vastaustaan, mutta huokaisi sitten kuin luovuttaen päänsisäisen taistonsa. "Ronja", hän vastasi hiljaa ja Sed haukkoi henkeään kuin saippuaoopperatähti. "Lopeta tuo, näytät aivan kultakalalta. Minä kerron sinulle kaiken matkalla"
*
Salandra pyöritteli peukaloitaan, suki hiuksiaan ja suoristeli punaisen paitansa helmaa hermostuksissaan. Hän seisoi isänsä toimiston ulkopuolella odottaen ääntä, joka kutsuisi hänet sisään. Salandra vihelsi muutaman kerran tavoitellen itselleen rentoa olemusta, mutta jostain kumman syystä tuleva tapaaminen vanhan isäukon kanssa sai hänet tuntemaan itsensä taas viisivuotiaaksi, joka oli jäänyt kiinni karkkivarkaista.
Ja sitten ovi avautui. Elmer Drummondin vakava olemus ilmestyi oviaukkoon ja Salandra tajusi isänsä näyttävän väsyneeltä ja paljon vanhemmalta kuin yleensä. Hänen isänsä nyökkäsi sanattomasti ja Salandra keräsi itsevarmuutensa. Hän marssi miehen ohi tämän toimistoon ja istui tottuneesti alas toimistopöydän edessä odottavalle vieraspenkille.
"Sinulla oli asiaa", tyttö peitti hermostuksensa muka laiskalla haukotuksella. "Puhu äkkiä, minulla on kiire"
Isä käveli ripein askelin työpöytänsä taa, nappasi vetolaatikosta kansion ja heitti sen pöydälle heidän eteensä.
Salandra vilkaisi kansiota, muttei koskenut siihen. "Mikä tuo on?" hän kysyi tavoitellen ääneensä huoletonta välinpitämättömyyttä.
"Tämä", isä aloitti sihisten vihaisesti hampaidensa välistä, "on tapauskansio. Tutkintapyyntö itse asiassa"
"Niin?" Salandra kehotti isäänsä jatkamaan ja risti jalkansa niin tyttömäisen viattomasti kuin osasi.
"Tutkintapyyntö", mies toisti, "koskien päävirkamies Lao Millerin katoamista"
Salandra vetäisi henkeä hiukan liian terävästi. "En tunne", hän totesi vikkelästi ja nousi ylös penkiltään. "Voinko jo mennä?"
Hänen isänsä kuitenkin jatkoi puhumista korottaen hieman ääntään. "Lao Miller siepattiin eilen illalla iltahämärän aikaan ja häneltä pakotettiin tietoja laittomien yrttien ja seerumien avulla. Linnan virkailijat löysivät herra Millerin hortoilemassa hyvin sekavassa tilassa tänään aamuyöstä Linnan muurien ulkopuolelta. Hän oli yhä tuskissaan ja lähes tajuton saapuessaan sairastuvalle. Saimme kuitenkin lausunnon herra Milleriltä ennen kuin hän katosi uudelleen"
Hetkellisestä järkytyksestä Salandra vajosi takaisin tuolille. "Katosi? Uudelleen?" hän henkäisi ihmeissään, kunnes taas tajusi kenen kanssa jutteli. "Vou, kuulostaapa jännältä tutkimukselta. No, toivottavasti löydätte herra, öh, Millerkö se oli?" hän nyökytteli muka-kannustavasti isälleen ja hieroi käsiään yhteen. "Mutta niin, minulla tosiaan on aikamoinen hoppu -"
Isä keskeytti hänet jälleen avaamalla kansion ja ilmeisesti lukemalla ääneen tutkimuspapereita. "Tutkinta Lao Millerin (päävirkamies, ylineuvosto) katoamisesta/mahdollisesta sieppauksesta siirrettäköön lainvartioston tutkintayksikköön ylimmälle esimiehelle. Pääepäiltyjen Anaria Sorena Greenin (ent. Lumilei) ja Salandra Rio Drummondin osallisuutta selvitellään"
Salandra ei löytänyt sanoja. Hän vain istui, mykkänä ja paikoillaan kuin kivi odottaen jatkoa. Hiljaisuus oli painostava ja hänen isänsä katse tutkimaton. Salandra ei nähnyt pettymystä, jonka olisi voinut odottaa ilmestyvän tavallisesti sellaisen isän kasvoille, joka oli juuri tajunnut tyttärensä todellisen luonteen. Mutta ei, isä oli ja pysyi ilmeettömänä.
"Minä tiedän tämän", isä sanoi kylmällä äänellä herisyttäen kansiota käsissään, "siksi, että he kuulustelivat minuakin. Minua! Pohjoissektorin vakoiluyksikön päällikköä! Vain siksi, että sinä satut olemaan pääepäiltyjen listalla"
"Mutta miksi?" Salandra ihmetteli aidosti. Miten kummassa he olivat hänestä saaneet epäillyn? Ja mihin Lao Miller oli kadonnut? Toki he olivat siepanneet hänet ensimmäisen kerran, mutta Bastienhan oli palauttanut tonttuvanhuksen Linnalle kaiken jälkeen. Oliko joku muukin halunnut osansa Laosta?
"Miksi? Sinä kysyt miksi?" isä naurahti ja näytti hieman mielenvikaiselta. "Minäpä kerron sinulle, rakas lapseni, saman kuin tutkijat kertoivat minulle", mies leperteli sarkastisesti ja näytti pinnistelevän kasvavan vihansa kanssa. "Muutaman silminnäkijän mukaan viime keskiviikkona kuvauksiltaan täydellisesti sinuun sopiva nuori nainen vieraili Hallakorvessa Anaria Greenin luona. Seuraavana päivänä samaan kuvaukseen sopivan tytön ilmoitettiin hankkineen Torajyvää erämaan Shamaaniheimoilta. Hallitus oli hyvin mielissään, että heidän erämaayksikkönsä vihdoinkin tuotti tulosta tällä uudella informaatiolla"
"Isä -", Salandra aloitti varovasti, sillä hänen isänsä näytti valuvan hetki hetkeltä yhä lähemmäs pistettä, jolloin hänen hermonsa napsahtaisivat lopullisesti.
Mies kuitenkin keskeytti tyttärensä heti kättelyssä. "Ja odotahan, kuunteles tämä! Lao Miller antoi lausunnon sieppauksestaan ja kuulemma aiemmin samana päivänä itse Anaria Green oli vieraillut Neljän Tuulen Linnassa ja vaikuttanut oudolta sekä vaisulta. Eli nyt minä kysyn sinulta, Salandra, miten ihmeessä voisi muka olla sattuman kauppaa, että sinä tapaat rouva Greenin vain päivää ennen Lao Millerin sieppausta ja kaikki jäljet viime aikaisista laittomista Torajyväkaupoista johtavat sinuun?"
"Isä, kuuntele -", Salandra kumartui anellen lähemmäs isäänsä.
"Ei, Salandra, minä en enää kuuntele sinua!" isä raivosi vihdoin avoimesti ja nousi vauhdilla seisomaan. "Minulle riittää tämä!"
"Anna minun -"
"Vuosikausia olen tiennyt, että sinä et kulje samoja polkuja kanssani! Iäisyyden olen kääntänyt selkäni sinun kurittomuudellesi! Olen antanut sinun olla rauhassa ja elää omaa elämääsi ja se näytti toimivan. Mutta voi, kuinka väärässä minä olinkaan! Kaikki ne kahvilareissut, luistelut ja vierailut olivat siis valhetta?"
"Ei, lopeta -"
"Niin, niin minä lopetankin", isä vihdoin madalsi huutonsa jälleen jäiseen piittaamattomuuteen. "Minä en enää suojele sinua, enkä turvaa selustaasi. Sinä et ole mitään muuta kuin piittamaton, tunteeton -"
"Nyt riittää!" Salandra huomasi itsekin huutavansa ja hädin tuskin tajusi nousseensa seisomaan. "Minä en ala kuuntelemaan, kun sinä vain huudat siinä kuin mikäkin palotorvi ja lauot solvauksia minkä ehdit! Minkä ihmeen takia sinä pyysit minut tänne? Halusitko vain pelotella? Vai pidätätkö sinä minut, oman tyttäresi?"
"Minulla ei ole valtuuksia pidättää sinua", isä vastasi miltei kuin pettyneesti, "vielä", hän lisäsi luoden ikävän katseen tyttäreensä.
"Vai niin", Salandra ryhdistäytyi ja loi isäänsä hyvin pistävän katseen. "Tiedätkö, minun pitäisi kiittää sinua tästä. Osaanpa tästä edes olla varovaisempi. Kiitos, isä. Sinä todella taidat olla niin tyhmä kuin miltä näytät", ja sen sanottuaan hän marssi ulos toimistosta ja pois isänsä elämästä.
*
Elmer Drummondin seurana oli vain hiljaisuus, eikä hänellä ollut harmainta hajuakaan, mitä hänen olisi kuulunut siinä tilanteessa tuntea? Surua, katumusta, ehkäpä pelkoa? Silti yksikään tunne ei saapunut hänen luokseen Salandran vauhdikkaan lähdön jälkeen. Mies ojentautui poimimaan hennon vaaleanpunaisen kukan toimistonsa lattialta. Hän tutki sitä ilmeettömänä ja tajusi sen tippuneen Salandralta, karanneen hänen tyttärensä sotkuisesta tukasta.
Oveen koputettiin. Drummond laski pakkasvadelman kukinnon pöydälleen, eikä edes viitsinyt kiirehtiä askeliaan kävellessään huoneen poikki ovelle.
"Niin?" hän avasi oven ja huomasi pettyvänsä hieman, kun tulija ei ollutkaan Salandra. "Kas hei, Glounen", Drummond tervehti vakoiluryhmä kolmosen ehdottomasti virkaintoisinta jäsentä.
Samm Glounen hymyili alentuvasti ja Drummondin mielestä ärsyttävän pirteästi. "Hei herra Drummond, päällikkö", Glounen aloitti imelästi narisevalla äänellään. "Tässä nämä paperit, joita pyysitte ja minun henkilökohtainen raporttini. Sain sen katsokaas valmiiksi hieman etuajassa"
"Kiitos", Drummond vastasi laiskasti ja nappasi Glounenin käsissä levänneen paperipinon melko terävästi nuorukaiselta. "Voit poistua"
"Öh, niin, aivan", Glounen änkytti hieman aivan kuin olisi odottanut ylistystä.
Drummond oli juuri sulkemassa oven, kun eräs asia palautui hänen mieleensä yllättäen. "Ai niin, Glounen. Yksi asia vielä"
Samm Glounen pysähtyi kannoillaan ja näytti ehkä hieman liikaakin innokkaalta koiranpennulta.
"Minulla on sinulle uusi tehtävä, tärkeä tehtävä. Haluan että sinä menet Suomeen kaupunkiin nimeltä Jyväskylä ja etsit osoitteen Herttatie 12. Sieltä sinä löydät Seddharth ja Adeben Greenin. Voit käskeä heidät tänne ja kertoa, että minulla on asiaa. Sinä saat jäädä tarkkailuasemiin kohteeseen, tehtävän tarkemmat tiedot löydät tästä", Drummond ojensi pienen pahvisen kansion Glounenille ja selitti ohjeet vielä kerran tarkasti puhuen hyvin hitaasti ja rauhallisella äänellä.
"Asia selvä, päällikkö Drummond", Glounen vastasi rintaansa röyhistäen. "Ja Seddharthille ja Adebenille minä siis sanon -"
"Greenin veljeksille voit sanoa minulta sellaisia terveisiä", Drummond lausui ja istahti alas omalle valtaistuimen kaltaiselle tuolilleen, "että heidän tehtävänantonsa Jyväskylässä päättyy välittömästi"
-
Aaaand she is back! :)
Et voi kuvitella kuinka äyttömän leveä virne mun kasvoille nousi, kun huomasin, että tähän on tullut jatkoa. Luin luvut jo aamulla, mutta ehdin kommentoida vasta nyt, mutta alkuhuuman laskemisesta huolimatta tästä tulee erittäin sekava kommentti, koska olen niin iloinen, että tämä on jatkunut, eikä tyylisi ole edes muuttunut :)
Luku 41.
Ronja niiiin on joku pahis tai pukin (ei tosin silläkään taida olla ihan puhtaat jauhot pussissa, että kai siitäkin voi melkein puhua pahiksena) apulainen. Se käyttäytyy kamalan tökerösti ja on kamalan ärsyttävä, ei sovi yhtään Benin kanssa yhteen. Ihan taatusti se on lumonnu Benin tai jotain! Ronja vois mennä naimisiin vaikka roopeällön kanssa, niin päästäisiin molemmista. Tosin haluan ensin kuulla, kuka tämä Ronja on naisiaan... Voihan siitä kehkeytyä ihan kiinnostavakin (tosin silti ärsyttävä!) tyyppi, joka mahdollisesti vie ajallaan juonta eteenpäin.
Ja näistä ikävemmistä asianhaaroista pääsemme niihin mukavampiin...
"Tai siis", Sed selitti ja liikahti hieman lähemmäs Emmaa. "Eihän tässä kukaan ole vielä alttarille marssimassa. Sinä vedät vain aina aivan järkyttävän kokoisen hernekokoelman nenääsi, kun minä vain viittaankaan sinuun tyttöystävänäni ja silti heti seuraavassa hetkessä sinä et pistä pahaksesi lainkaan, vaikka me pussailemme, kaulailemme, juttelemme ja lähentelemme -"
Totta Sed, olet asian ytimessä. Toki Emmaa taatusti pelottaa yllättävä läheisyys uuden tuttavuuden (joka kaiken lisäksi ei ole edes ihminen) kanssa, mutta silti. Se ehkä hermoilee välillä pikkuisen liikaa, vaikka toisaata, kyllä varmaan itsekin käyttäytyisin päättömästi tollasessa tilanteessa...
"Epäreilulta", Sed toisti. "Ajattele nyt: minä en saa kutsua sinua tyttöystäväkseni, vaikka sinä sitä selvästikin olet; joudun lopettamaan antiroopeilun, josta oli muuten ihan näin meidän kesken sanottuna tulossa minun lempiharrastukseni -"
Oi, älä lopeta antiroopeilua! Se kun on niin vallan mukavaa, kun mä en ole ainoa, joka haluaa saada roopen pään vadille.
"Niin", Emma hymyili edelleen pienesti. "Elokuvateatteriin. Sinä ja minä, kaksin"
Sounds like a plan, Emma. Sinä ja Sed kaksin pimeässä leffateatterissa. Det passar mig. Tosin seuraavassa luvussahan kävi ilmi, ettei asia olekaan tällä pihvi (koskaemmanisäolityhmänyyhnyyh), mutta mua ainakin piristää se, että Emma on periaatteesa valmis lähtemään Sedin kanssa treffeille! Voihan ne lopulliset treffit nyt sitten vaikka odottaakin (vaikka ainakin siihen asti, että ne voi vapaasti loppuillasta kuherrella ilman, että Sed saa allergian), mutta kunhan nyt on saatu näinkin suuri edistysaskel, niin se riittää. Hetkeksi :D
Ja kuten jo kommentin alussa valittelinkin, mä en tykkää Ronjasta. En sitten yhtään, vaikka selviäis, että se on Emman kadonnut sisko ja ritari Urhea ja harrastais koiranpentujen pelastamista. Mutta ei, mä en tykkää siitä. Miten niin harrastan sun hahmojen lokerointia heti, kun ne esitellään... :DD Enhän minä nyt sentään..
Luku 42
No. Mitäs nyt sanoisin. Aloitetaan taas siitä "tylsemmästä" (mikään sun tarinassa ei ole tylsää sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta jollain lailla mua kiinnostaa enemmän spekuloida Semmakko-huolia, kuin muita asioita, eli ne muut on "tylsiä") puolesta. Damn it, miksi Sazzien isukin piti just nyt luoda nahkansa? Rasittava hemmo, kun tollalailla nyt kääntää selkänsä tyttärelleen. Joo, mä tajuan, joskus ei oo vaihtoehtoja, mutta se olis voinu antaa Sazzyn ees selittää! Ärsytti kyllä tyttösen puolesta, eikä Drummis saanut multa yhtään sääliä, vaikka se sitten kieriskelikin itsesäälissä jälkikäteen.
Ja argh, ilmeisesti huonot asiat tulevat aina yhdessä rymisten! Miks se Drummis nyt yhtäkkiä päätti, että Sed ja Ben häädetään Emman luota? Nythän niillä on tuli hännän alla, kun ne ei ensinnäkään tiedä tilannett ja mitä luultavimmin sitten kun ne saa sen tietoonsa, on myöhäistä. Joku virkaintoinen parkkipetri (mä en jaksanu ettiä tuolta sen nimeä, niin se nyt pääs mun lempinimilistalle parkkipetrinä) laitetaan vahtaamaan Emmaa ja sitten kaikki on ihan heart broken. Paitsi, jos Emma vähän ottaiskin voimiaan käyttöön ja läjäyttäis parkkipetrin seinälle. Jooo. Tai sitte joku Seidan örvelö hyökkää sen kimppuun. TAI SIITÄ TULEE KOLMAS PYÖRÄ ROOPEN JA RONJAN JUTTUUN :O
Tykkäsin tosta Emman aamupalakohtauksesta, se oli sellainen mukavan eläväinen ja jotenkin aika normaali, että kaikki lojuu siinä pöydällä (tai no, Emil lähinnä) ja... en mä tiedä mikä siinä oli. Siinä vaan oli sellainen kivan kotoisa kontrasti, joka toi omalla osallaan mukavaa väriä lukuun. Myös toi Emman isän asenne oli "kiva", tai siis sellanen.. aito.
Nyt mun aivot rupes jumittamaan, eli tää kommentti jää nyt näinkin lyhyeksi. Tai siis mun Joulumaakommentti mittapuulla lyhyeksi. Sä kuitenkin varmaan tiedät ne mun perinteiset ylistysvirret, eli ehkä nyt tiivistän sen pariin sanaan. Luvut oli loistavia, mahdottoman hyviä ja sun taso on edelleen huikean korkea. Kiitos tästä!
Tom^^
Ps. Onnea tosi paljon uudesta... työ..nimikkeestä(?)! Toivottavasti työasiat alkavat nyt taas luistaa, koska eihän se stressi kovinkaan kivalta varmaan tunnu..
-
Ihanaa, jatkoa! Melkein hyppäsin kattoon henkisesti kun luin sähköpostista tähän tulleen uuden viestin, joka osoittautui uudeksi luvuksi. Mä rakastan tätä originaalia, koska tämä on niin ihana. :D Harvoin sanon jostain näin, mutta ääh, tämä on ihana. ;D
Sed oli mahtava! Oon vähän unohtanut pari hahmoa, mutta eiköhän se tästä, luen varmaan tän jossain vaiheessa uudestaan läpi. (:
Hän seisoi Benin edessä kaikella isoveljen mahtipontisuudellaan ja risti vielä kätensäkin rinnalleen vahvistaakseen kuulusteluvaikutelmaa.
Aaaws, voin kuvitella Sedin asennon ja ilmeen.
"Älä huoli, minä hoitelen kyllä Emman ja pojat", Bastien vakuutti isovelimäisesti.
Salandra kohotti katseensa kysyvästi. "Hoitelet?"
"Sazz", Bastien päästi turhautuneen huokauksen. "Välillä minä miltei unohdan, kuinka nuori sinun mielesi vielä on"
"Kuulehan, Bazz", Salandra matki Bastienin aikuismaista käytöstä. "On eri asia olla moniulotteisesti viisas kuin naiivi lapsi"
Bastien päästi pienen hörähtävän naurun. "Moniulotteisesti viisas? Kaksimielinen pikemminkin"
"Äh, antaa olla", Salandra huitaisi kädellään ilmaa ja nyrpisti hieman nenäänsä.
No, alankin tästä lähtien kutsumaan itseäni moniulotteisesti viisaaksi. :D
Mutta ihanaa, että oot tullut takaisin tän kanssa! :)
// Ai niin, oot muuten yksi parhaista kirjoittajista, joita tiedän. Kerro sit tänne, jos joskus kirjoitat kirjan, mä ostan! :D
-
Köh.
No mä sitten uskaltaudun ulos täältä antikommentointilaatikostani, ja kommentoin. Mä voin ihan rehellisesti sanoo, et mä vaan pistän jotain asiaan kuuluvaa, ja sitten tungen siihen niinkin kliseisen sanan ku jatkoa. MUTTA, päätän tehä poikkeukisen, koska muuten mulle tulee alemmuuskompleksi, ku täällä on niin... pitkästi kommentoivia. Ton verran sitte alkuselittelyyn :DD
Muttah, Emma. Emma on jotenki ihana ja siitä on kiva lukee, ku se on niin todentuntunen ja aito hahmo:) Paitsi että, sen ois täytyny älytä tykkäävänsä Sedistä jo ennen Seidan valohärpätysloitsua, mistä sitten päästäänki Sediin... Oikeesti, miten?! Nyt sä kiltisti ojennat, jos et ihan kirjotustaitoas, niin pikkupikkupalan sun mielikuvituksestas. Sed on ihana♥ ja Ben myäs :33 Ben on sellanen ajattele-ennen-kuin-teet-tyyppi, toisin ku Sed^^
Sittenpä on Sazzy, joka on jotenki ihana kanssa, ja ihihi. Mä vaan tyksin, ja sen isä on tyhmä, ollu alusta asti :// Not nice Drummis :-X Njaah, keitäs sitten.. Anaria, toosi onnistunuhahmo, Bastien, jota sanon nyt Bastieniksi, vaikka Pastakulho onkin ihana nimi, on jotenkis aaww, ku se muistelee Sediä ja Beniä pikkusina :D Danny on kans kiva.
Sese musiikunopettaja, jota (kiiitos Tom^^ kun keksit näitä ihania nimiä näille:DD) sanon nyt Haitarimieheksi (nimi hukassa ::) ) toisaalta se vois olla Seidan kätyri, mut must jotenki tuntuu, et periatteessa se vois olla en verran ennalta-arvattava/helppo ratkasu, et se onki Joulupukin palveluksessa. Tai sit mä vaan aattelen liian monimutkasesti.
Ja Joulupukki, Santémeri, mikä olikaan, se on epäilyttävä. Siissiis, kukaan ei tiedä mitä Seita teki, se oli hyväntekijä koko kansalle, ja sitte Joulupukki vaan humpsis vaan heitti sen ulos ja karkotti sen. Ei yhtään epäilyttävää toki? Tosin se vaikutti rehelliseltä, mut mistä sitä koskaan tietää?
Mä en oikeesti käsitä, mistä sä revit tän kaiken, ku nää juonikuviot, ja miten sä saat kaiken juonen kannalta olennaisen ja epäolennaisen, ihanat pikku yksityiskohdat ja kaikki mukaan yhteen lukuun, ja sitte vielä liittään ne yheks paketiks. Mä oon kade :D
Ja nyt ihan tällein: mä en ala lainaileen YHTÄÄN MITÄÄN. Se päättyis vaan siihenm, että mulla olis tässä lopussa kilometrin verran lainauksia, eikä se (varmaan?) olis hyvä asia. Kuitenkin, mä rakastan tätä tarinaa, mä rakastan näitä hahmoja, ja kiitos tuhannesti että sä oot kirjottanu tän♥♥♥
Niijoo, melkein meinas unohtuu, (no ei oikeesti, ajattelin tätä kokoajan ;) ) JATKOA. Ja nopsaan ;)
Kiitos.
Nirvu
-
Hei kiitos tuhannesti ihanista kommenteista ^^
Tomsusein, arvaa helpotuinko kun totesit, ettei meikäläisen tyyli ole muuttunut :o sitä mä ehkä eniten pelkäsin, kun aloin taas kirjottamaan, että koko tarinan tyyliteema heittäisi häränpyllyä! Ja sitten tosta sun kommentista: aina niin taattua Tomlaatuspekulointia :D ja voin kertoa, että tuosta parkkipetristä en pääse yli enkä ympäri, mua alkaa aina liikaa naurattaa kun yritän kirjottaa nykyään kyseisestä hahmosta, eieiei, ei tuu mittään :D nää on taas näitä juttuja mitä repeilen yksinäni kaupassa ja kasvatan kylähullun mainettani! Kiitos tästä! :D
nnora, ihana olet itse kun jaksoit vielä näinkin pitkän tauon jälkeen palata tätä lukemaan :) ja hei ei se mitään, mäkin olin tuossa tauon aikana päästäny itseni unohtamaan muutaman hahmon, piti itsellekin pikkusen palautella mieleen että missähän sitä mentiinkään! Ja voin muuten ihan btw kertoa, että melkein tipahdin tuolilta kun luin tuon siun loppulisäyksen :o mun poskien värin olisi siinä vaiheessa löytäny paloautotuunaamon värikartasta! ;D Kiitos paljon sullekin!
Nirvu, kiiiiiiiitoskiiiiitoskiiiitos että uskaltauduit ulos antikommentointilaatikosta! ;D mä saan meinaan sellasta uskomatonta kirjotusboostia aina kommenteista (miten niin muka kommenttiholisti?). Mutta hei hus pois alemmuuskompleksit! Toki ne pitkät kommentit on aivan ihania, mutta mun päivän pelastaa ihan vaan tietokin siitä, että joku tätä tonttuilua lukee :) Eli pelkkä puumerkkikin siis riittänee ;D ja kiitän sua muuten myös tosta Haitarimiehestä! Mahtava lempinimi, johon mun vilkas mielikuvitukseni loi heti komean näköisen ukkelin. Kiitän ja kumarran!
Ja sitten jatkoa (jonka pituus pikkusen venähti alkuperäisistä suunnitelmista)
43. Kun saapuu joulu kaupunkiin
"Voisitko vaihtaa isommalle vaihteelle?"
"Mitä?"
"VAIHDE! VAIHDA AINAKIN KOLMOSELLE!"
"MITÄ?"
"VAIH - ÄH, LAITA MUSIIKKI PIENEMMÄLLE!"
"MITÄ?"
"MUSIIKKI, äh, kiitos Ben", Emma huokaisi ja nojautui takaisin takapenkille.
Sed istui jälleen hyvin polleana auton ratin takana ja Ben näytti mietteliäältä tutkiessaan autoradion etupaneelia, joka olikin yllättäen irronut pojan säätäessä äänenvoimakkuutta.
"Minä taisin rikkoa sen", Ben totesi mutisten ja tökki nyökytellen irtonaisen paneelin nappuloita. "Jep, rikki on"
"Rikoit? Miten niin rikoit?" Sed kuulosti hieman närkästyneeltä.
"No en tahallaan", Ben puolustautui ja Emmaa hymyilytti. Pojat alkoivat kuulostaa yhä enemmän ja enemmän viisivuotiailta.
"Niin varmaan", nurisi Sed ja ajoi liikenneympyrään. "Sinä aina rikot kaiken"
"Miten niin minä aina rikon kaiken?" Ben narisi.
Sed tuhahti ja Emmaa hymyilytti. "Minun matkapiipparini -", Sed aloitti.
"Sinä itse tiputit sen nuotioon!" Ben älähti puolustuksekseen.
"Vain koska sinä aivastit ja minä pelästyin!"
"Et todellakaan voi syyttää siitä min -"
"Minun avaimenperäni, se hieno!"
"Se oli jo valmiiksi rikki!"
"Minun tuunattu kaakaokuppini!"
"Äidin vika!"
"Hahaa! Nyt muistan!" Sed innostui ja taputti käsillään rattia. "Minun leikkijunani! Sinä revit siitä piiput irti!"
"Sed", Ben huokaisi ja heilutti edelleen käsissään radion etupaneelia, "minä olin neljä!"
"Minä luulen", Emma keskeytti veljesten lapsellisen kinan hymyillen varovasti takapenkiltä, "että viisi, tai siis anteeksi, kuusi kierrosta riittänee"
"Häh?" Sed vilkaisi Emmaa taustapeilistä ja näytti kysyvältä.
"Tai siis", Emma päätti selventää, "normaalisti liikenneympyrään ajetaan sisään ja jatketaan heti matkaa"
"Mutta kun tämä on niin mukavaa", Sed hymyili hänelle taustapeilin kautta ja käänsi sujuvasti rattia jo kahdeksanteen kierrokseen. "Onhan minulla nyt jotain iloa ajamisesta oltava, kun joku nimeltä mainitsematon tyyppi meni ja rikkoi radionkin!"
"Voi pyhä puuro sentään, Sed!" Ben älähti. "Anna jo olla"
Sed mumisi hetken itsekseen. "Se oli sitä paitsi hyvä laulu"
Emma yritti peittää tirskahduksensa, mutta turhaan.
"Mikä nyt niin hauskaa on?" Sed tivasti muka-vakavana, mutta Emma huomasi pojan silmien pilkkeestä, ettei tämä ollut niin tosissaan kuin antoi olettaa.
"Ei mikään", Emma hymyili leveästi. "Pitää vain pistää korvan taakse tuo sinun musiikkimakusi"
"Miten niin?" Sed ihmetteli ajaessaan vihdoin ulos liikenneympyrästä. "Onko siinä jotain outoa sitten?"
"Ei ei, ei tietenkään", Emma kiirehti vastaamaan ja suki tukkaansa. "Harva poika vain kuuntelee Nylon Beatia"
Sed kääntyi vilkaisemaan Emmaa olkansa yli ja virnisti viekkaasti. "Minä olenkin erityinen"
Emma huokaisi, kun Sed käänsi jälleen katseensa tiehen. "Niinhän sinä vähän taidat olla", tyttö mumisi hiljaa itsekseen.
*
Anaria räpytteli ruskeita silmiään hieman hermostuneena ja tuijotti ympärilleen. Aamuhämärä oli hiljalleen väistymässä, mutta auringonvalo näytti siltikin jäävän piiloon pilvien taakse. Jotkut sanoivat ihmisten maailman marraskuuta ankeaksi, mutta Anarian mielestä kaamosaika oli aina omalla tavallaan ollut hyvin kaunista. Nainen veti syvään henkeä ja otti muutaman askeleen. Siitä oli aikaa, kun hän viimeksi oli poistunut Joulumaasta.
"Kaikki hyvin?" Denny kuiskasi vaimonsa korvaan ja hipaisi tämän käsivartta lohdullisesti.
"Ei minulla hätää ole", Anaria totesi ja tajusi jälleen pysähtyneensä.
"Ria? Denny?" Bastienkin ilmestyi heidän vierelleen. "Mennäänkö?"
Denny nosti kätensä aikalisän merkiksi. "Odota hetki", Anaria kuuli miehensä mutisevan Bastienille.
Anaria vajosi hermostuneena ajatuksiinsa. Tämä oli hänen ensimmäinen kertansa ihmisten maailmassa sen jälkeen, kun hän oli paennut Virvatulelta. Ensimmäinen kerta jälkeen niiden kauhujen, jotka vieläkin vainosivat hänen vähäisiä uniaan. Anaria värisi muiston polttaessa häntä palavasti. Kaikki se kipu, ikävä ja ahdistus sekä pelko syntymättömän lapsen puolesta palasi hänen mieleensä hieman liiankin elävästi ja Anaria huomasi pitelevänsä kaulansa puolikuun muotoista palovammaa.
"Ria? Kulta?" Denny supatti hänen korvaansa varovasti Bastienin tarkkaillessa tilannetta. Anaria vilkaisi Bastienin tummia silmiä, jotka tuijottivat rävähtämättä takaisin. Mies ei ollut ikinä osannut olla kovin hienovarainen.
"Se vain", Anaria aloitti ja huomasi äänensä värisevän hennosti, "palasi kaikki taas mieleen"
Denny silitteli hänen valkeita hiuksiaan varovasti. "Pärjäätkö sinä?"
Anaria veti syvään henkeä ja nyökkäsi. "Kyllä tämä tästä"
"Ei sinulla ole hätää, Ria", Bastien astui lähemmäs heitä. "Minä ja Denny turvaamme selustan koko ajan ja Aarnit -"
Anarian onnistui virnistää jo hieman itsevarmemmin. "Luuletko sinä, etten minä pärjää muutamalle Virvatulelle?"
Bastien huokaisi helpottuneena ja myös Denny hymyili varovasti. "Nyt puhuu se Anaria, jonka minä tunnen", Bastien myhäili ja johdatti heidät eteenpäin kohti Jyväskylän keskustaa.
*
"Tuota", Emma aloitti varovasti. "Huomenta"
Hän istui hyvin varautuneena puisella pitkällä penkillä ja naputteli sormillaan kuluneen pöydän pintaa. Tyttö huokaisi ja riiputti päätään jostain syystä hyvin ärsyyntyneenä hiuksiinsa, jotka ilmeisesti juuri sinä päivänä päättivät ryhtyä kilpailemaan vuoden Takkupehkotittelistä. Tukkansa Emma oli kuitenkin kaiken sen letittämisen, punomisen, solmimisen ja nyhtämisen jälkeen jättänyt lopulta auki ja alitajunnassaan hän kyllä tiesi, ettei kaikki se hermostuneisuus ja turhautuneisuus johtunut lainkaan hänen hiuksistaan, vaan sillä hetkellä hänen vieressään istuvan tytön ilmeestä.
"Lare hei", Emma huokaisi lopulta. "Älä näytä niin vihaiselta, jooko?"
"En minä ole vihainen", Lare totesi ja kohautti olkapäitään. "Sinä se tässä kummallisesti käyttäydyt"
"Mutta minä", Emma aloitti ja loi terävän katseen Lareen, "en ole ainoa"
"Olet oikeassa", Lare puuskahti, "nuo kaksi ovat kyllä kummallisen käyttäytymisen ruumiillistumia", tyttö lisäsi viitaten Sediin ja Beniin, jotka norkoilivat selät koulun harmaata tiiliseinää vasten.
Myös Emma vilkaisi poikia hymyillen pienesti. "Niinhän he ovat, mutta minä en tällä kertaa tarkoittanut heitä"
"Mitä sinä sitten tarkoitat?" Lare kohotti kulmiaan kysyvästi.
"Sinä", Emma pukkasi ystävänsä olkapäätä varovasti. "Sinä et ole ollut viime aikoina oma itsesi"
"Täh? Minä en ole ollut oma itseni?" Lare naurahti yllättyneenä. "Suuria puheita teiltä, hyvä neiti katoan-päiväksi-uskomattoman-komean-muukalaisen-seuraan"
Emma naurahti ja siirsi itsepäisen hiuspehkonsa korvansa taa. "Minulla taitaa olla melko paljon selitettävää"
"Lievästi sanottuna"
*
Sed oli ristinyt kätensä puuskaan rinnalleen ja tarkkaili tiiviisti Emman jokaista liikettä. Tyttö istui ystävänsä Laren kanssa puisen pirttikaluston ääressä juttelemassa hiljaisella äänellä. Sed tiesi, että hänen olisi kuulunut olla hermostunut siitä, mitä Emma ystävälleen kertoisi, mutta levotonta tunnetta ei vain tullut. Sed luotti Emmaan.
"Eli", Sed kääntyi jälleen pikkuveljeensä päin. "Sinä ja Ronja siis?"
"Jep", Ben totesi nojaillen rennosti koulun seinää vasten.
"Sinä ja ihminen?"
"Jep"
"Sinä, tonttujen ja ihmisten välisten suhteiden jarruttelija, salassapysymisen puolestapuhuja ja -"
"- ihminen, kyllä", Ben päätti veljensä lauseen.
Sed nyökytteli hetken ja käänsi taas katseensa takaisin Emmaan. "Meidän pelimme on kyllä niin menetetty"
"Jep"
*
Emma huokaisi ja käänsi katseensa Laren silmiin. "Sinä olet minun paras ystäväni ja minä haluaisin olla sinulle rehellinen -"
"Mutta?" Lare keskeytti. "Minä kuulen tässä aivan selvän mutta-sanan"
"Mutta", Emma jatkoi ja vilkaisi Sediä, joka keskusteli Benin kanssa. Kummatkin pojat hymyilivät. "Mutta tähän koko juttuun liittyy niin paljon tekijöitä ja salaisuuksia, jotka eivät oikeastaan ole minun kerrottavissani"
Lare pudisteli päätään. "Nyt meni muuten lentäen ohi", tyttö vihelsi ja nojautui pöydän päälle kätensä varaan. "Selitähän hieman yksinkertaisemmin"
"En minä oikeastaan voi", Emma hieroi ohimoitaan ja tuhahti kärsimättömänä. "Minä pyydän sinua vain luottamaan minuun ja kun oikea hetki tulee, minä lupaan kautta kiven ja kannon kertoa sinulle koko tarinan"
Lare huokaisi. "Minua ärsyttää, kun sinä olet tuollainen"
"Häh? Millainen?"
"Noin salaperäinen, ihan kuin sinä olisitkin yhtäkkiä joku James Bondin kauan kadoksissa ollut tyttärentytär ja koko maailma räjähtää, jos kerrot siitä minulle!"
"Lare hei", Emmaa hymyilytti. "Hidastahan taas vähän"
Lare nosti jalkansa puisen penkin päälle ja kietoi kätensä tiukasti niiden ympärille. "No okei, ehkä ei nyt sentään", tyttö virkkoi ja vilkaisi jälleen pohtivasti tonttuveljeksiin päin. "Mutta noista kahdesta sinun on aivan pakko kertoa minulle jotakin"
"Ja mitähän neiti mahdollisesti haluaa tietää?"
"Keitä he ovat? Mistä he tulivat? Miksi heillä on aina pipot päässä? Onko tuo toinenkin varattu?"
"He", Emma aloitti puhuen mahdollisimman hiljaa, etteivät pojat vain vahingossakaan kuulisi, "ovat Sed ja Ben Green-öh-lundqvistaijotainsinnepäin, he tulivat mitä ilmeisemmin Ruotsista ja käyttävät pipoja, koska myönnä pois, täällä on kylmä. Ja jos Beniä tarkoitat niin voin aivan rehellisesti vastata, että en tiedä sen pojan seuraelämästä tuon taivaallista. Hyvä kun olen edes omista suhteistani selvillä"
"Ruotsista?" Lare toisti yllättyneenä. "En usko. Ehei, en todellakaan usko!"
Emma pudisti päätään. "En minä pyydäkään sinua uskomaan. Pyydän vain, että vielä nyt tuo vastaus riittäisi sinulle"
"Emma", Laren ääni madaltui ja tämä tarttui Emmaa varovasti kädestä. "Sinä oikeasti hieman pelotat minua"
"Anteeksi", Emma henkäisi ja antoi kovan ulkokuorensa rikkoutua. "Tällä hetkellä minä pelotan ehkä itseänikin"
"Mihin sinä olet sekaantunut?"
Emma pudisti päätään, mutta ei vastannut. Enemmän kuin mitään muuta, hän olisi vain halunnut kertoa Larelle totuuden. Kerrata yksityiskohtaisesti viime päivien tapahtumat ja vuodattaa kaiken sen pelon, järkytyksen ja epävarmuuden tulevasta ystävälleen, joka jo pelkällä läsnäolollaan auttoi häntä hengittämään tasaisemmin.
"Okei", Lare rikkoi hiljaisuuden ja kietoi kätensä Emman hartioiden ympärille. "Sinun ei tarvitse kertoa minulle -"
"Kiitos, Laura"
"- vielä. Mutta Emma, minä haluan joskus totuuden. Enkä nyt puhu siitä hetkestä, kun me kummatkin istumme ryppyisinä kuin rusinat vanhainkodin kiikkutuoleissa ja paljastamme vihdoin elämän tarkoituksen toisillemme"
*
Salandra pahoinpiteli virkattua baskeria väkisin kurittoman tukkansa päälle ja joudutti askeleitaan. Muutaman kerran hän vilkaisi olkansa taakse, mutta unohti tämän eleen heti kun oli varma, että kukaan ei enää seurannut häntä. Salandra virnisti itsekseen. hallituksen varjostajat oli oikeastaan melkein liiankin helppo eksyttää.
Tyttö kapusi ulos Otto-automaatista ja suoristeli punaisen jakkutakkinsa helmoja. Hän varmisti vielä nopeasti kaupan heijastavista ikkunalaseista, että suipot korvankärjet jäivät varmasti piiloon lilan baskerin alle. Ikkunan toisella puolella, kaupan sisällä, nuori mies hymyili hänelle ja vinkkasi silmää. Salandra väläytti sädehtivän hymynsä miehelle ja kääntyi jatkamaan matkaansa.
Kotalan kahvila-konditoria toi Salandran mieleen Joulukaupungin pikkukahvilat ja kaakaopuodit. Tyttö astui sisään konditorian lasiovesta ja pujahti peremmälle pienen tiukumaisen kellon helistessä. Tummat puolipaneloidut seinät ja muhkean kutsuvat miltei nojatuolimaiset istuimet toivat hänelle yllättävän kotoisan olon.
Kahvila oli miltei tyhjä lukuunottamatta kahta vanhaa miestä ikkunapöydän ääressä ja hattupäistä seuruetta hämärimmässä nurkkapöydässä. Salandra huokaisi hymyillen ja suuntasi kuluneen laminaattilattian poikki nurkkapöydän luo.
"Ihan totta, Bastien", Salandra hymähti huvittuneena saavuttuaan hattupäiden luo. "Knalli?"
"Hei vain sinullekin", Bastien murahti ruskea knalli päässään ja työnsi tyhjää tuolia tytön eteen.
Salandra istui alas ja Anaria kumartui vaalea tukka pöytää pitkin viistäen hänen puoleensa. "Mitä sinun isäsi halusi?" nainen kysyi mustan lippapiponsa alta.
"Sinä siis kerroit heille?" Salandra käännähti Bastieniin päin, joka vain kohautti olkiaan.
"Miksei meille olisi saanut kertoa?" Denny vaati tietää.
"Äh, ihan sama se oikeastaan on", Salandra huiskautti kädellään. "En vain halunnut huolestuttaa teitä enää yhtään enempää"
"No?" Bastien kumartui myös lähemmäs. "Mitä vanha kunnon Drummis halusi?"
Salandra vilkaisi heitä kaikkia vuorotellen, huokaisi syvään ja kertoi sitten koko tarinan siitä, kuinka häntä ja Anariaa epäiltiin Lao Millerin kidnappauksesta ja tämän jälleenkatoamisesta. Salandran puhuessa Denny kalpeni lähes yhtä valkeaksi kuin Anarian hiukset, Anaria itse pysyi täysin vaiti ja Bastien puolestaan vakavoitui entisestään, jos se edes oli mahdollista.
"Me olemme olleet huolimattomia", Bastien totesi lopulta, kun Salandra oli lopettanut tarinansa ja heidän keskuudessaan oli vallinnut pitkä ja hyytävä hiljaisuus.
"Mutta hetkinen", Denny pisti väliin. "Jos sinä kerran olet yksi pääepäillyistä, eivätkö hallituksen tutkijat seuraa sinun jokaista liikettäsi?"
Salandra pudisti päätään. "Minä eksytin heidät Erämaan rajoilla"
"Entäs Anaria?" Denny lisäsi luoden vaimoonsa tutkivan katseen. "Luulisi heidän seuraavan häntäkin"
"Minä luulen", Bastien aloitti karheasti, "että heidän on vaikea aloittaa varjostamista, jos kohteen alkupaikannus on epäonnistunut"
"Mitä sinä tuolla tarkoitat?" Denny vaati tietää ja heitti hupun kirkkaanpunaisen piponsa päälle.
"Tarkoitan", knallipäinen Bastien supatti, "että he luultavasti ovat määränneet myös Anarialle seuraajan, mutta seuraajan ei ole vielä onnistunut löytää kohdettaan. Tehän ette ole olleet pieneen hetkeen edes kotona"
"Aivan", Salandra ymmärsi. "Minut heidän oli helppo paikantaa. Luultavasti isäni oli jo käskenyt heidät valmiusasemiin kutsuessaan minut käymään"
"Tiedättekö", Anaria puhui varovasti oltuaan pitkään vaiti. "Tämä muuttaa luultavasti kaikki suunnitelmamme päälaelleen"
"Kuinka niin?" Salandra ihmetteli.
"Sinun isääsi siis kuulusteltiin myös tästä asiasta?" Anaria varmisti ja Salandra nyökkäsi.
"Kyllä, mutta se on vain heidän menettelytapansa. Enhän minä edes ole paljon tekemisissä isän kanssa"
"Mutta jos heidän menettelytapansa on kuulustella epäiltyjen perheenjäseniä, niin ettekö te huomaa samaa ongelmaa tässä kuin minä?" Anaria kysyi hyvin vakavana ja samassa Anarian sanat iskivät myös Salandraan. Hän ymmärsi heti naisen huolen.
"Sed ja Ben", Denny lausui ääneen sen, mitä he kaikki olivat ajatelleet.
"Siitähän muuten riemu repeää, kun hallitus tulee noutamaan poikia kuulusteluun ja he ovatkin linnottautuneet ihmisten taloon leikkimään kotia kohteensa kanssa", Salandra vitsaili synkästi, eikä kukaan edes hymähtänyt. "Mitä me nyt teemme?"
*
Emma ihmetteli todella suuresti, ettei ennenaikainen kaljuuntuminen ollut vielä iskenyt häneen. Hän vilkaisi vierellään seisovia tonttuveljeksiä, jotka hykertelivät hysteerisesti keskenään ja nykivät pipojaan kuin pahimmatkin pakko-oirepotilaat. Emma naksautti kieltään ja tuhahti suurielkeisesti. Koko koulupäivä oli ollut yhtä tuskaa. Biologian tunnilla he olivat juuri kaikkien sattumien kautta käsitelleet soluja sekä perinnöllisyyttä ja Sed oli Emman riemuksi kuluttanut koko tunnin hahmottelemalla, miltä heidän lapsensa näyttäisivät.
Biologian jälkeen Sed oli jatkanut samaa teemaa kuvaamataidon vapaan taiteen tunnilla ja maalannut heille ja heidän olemattomille lapsilleen suuren maalaiskartanon. Kun Emma oli katsonut kuvaa ja ihmetellyt pientä häkkiä kartanon takapihalla, oli Sed selittänyt sen olevan lemmikkiaitaus Roopelle ja kolmelle kesyporsaalle. Sen jälkeen Emma oli päättänyt olla kysymättä enää yhtään mitään pojan oudoista taideteoksista. Ja kaiken tämän lisäksi tytöstä tuntui, että luultavasti pahin oli vielä edessä.
"Tervetuloa Jyväskylän taidemuseoon", vanha nainen narisi heidän edessään näyttäen jäykemmältä kuin rautakanki harmaassa jakkuhameessaan ja tiukasti miltei leukaan asti napitetussa kauluspaidassaan. "Toivon, että viihdytte ja nautitte taiteesta yhtä paljon kuin minäkin. Kultainen metsä on näyttely Suomalaisen metsän rikkauksista ja kauniista värivivahteista -"
"Näitkö Ben?" Sed kuiskutti veljelleen.
"Mitä?" Ben supatti takaisin.
"Hänen mekkonsa tutisi hassusti, kun hän puhui värivivahteista. Katso, taas!"
Emma käännähti poikiin päin äkkipikaisesti, kun nämä purskahtivat huonosti peiteltyyn nauruun. "Nyt olette hiljaa", hän sihisi vaarallisesti ja kääntyi jälleen kuuntelemaan museo-opasta.
Nainen oli kuitenkin ilmeisesti antanut heille luvan lähteä kiertämään näyttelyä, sillä kaikki Emman muut kurssitoverit liukenivat pois heidän ympäriltään. Emma huokaisi ja riiputti päätään. Ennenaikainen kaljuuntuminen tuntui olevan hyvin hyvin lähellä.
*
Samm Glounen saapui Herttatielle varhain aamupäivästä, muttei löytänyt kansiossa mainittua kohdetta mistään. Hän tutki ympäristön tarkasti, muttei tytöstä eikä niin ikään Greenin veljeksistä näkynyt jälkeäkään. Ehkäpä he saapuisivat pian, hän tuumi itsekseen ja asettautui väijyksiin läheiseen pikkumetsään, josta oli hyvä näkymä alas Herttatien talolle. Samm avasi jälleen kansion, jonka päällikkö Drummond oli hänelle antanut ja tutki kohteen tiedot uudelleen aikansa kuluksi. Poika kurtisti kulmiaan. Kyseessä oli suojelutehtävä, mikä sinänsä oli outoa, sillä Samm ei muistanut ikinä kuulleensa moisesta. Toki heillä ja muilla virastoilla oli ennenkin ollut paljon suojelutehtäviä, muttei ikinä sellaista, joka liittyi ihmiseen. Kuka tämä ihminen oikein oli?
*
"Et sinä näytä kaljulta, kulta"
"En minä sanonutkaan mitään näyttämisestä, totesin vain että miÄLÄPUHALLAMINUNTUKKAANI!"
"Hei Sed, positiivista! Sait vain perinteiset naiselliset tukkaraivoamiset ilman höykytystä kulta-sanasta!"
"Jes! Minä olen mestari!"
"Sinä olet rasittava!"
Emma, Sed ja Ben istuivat aution puiston penkillä ja katselivat ohi kulkevia ihmisiä. He olivat päässeet taidemuseosta ajoissa pois, eikä Emma ollut heti halunnut lähteä kotiin päin. Taidemuseoreissu oli mennyt yllättävän hyvin, jos ei laskettu muutamaa hillitöntä naurukohtausta Beniltä ja Sedin toteamuksia siitä, kuinka jokainen metsätauluihin maalattu maahinen tai peikko näytti kuulemma erehdyttävästi joko sijaisopettaja Halenilta tai Roopen kaksoisolennolta.
"Tuota, Emma", Sed aloitti edelleen hymyssä suin. "Minun piti kysyä sinulta yhtä asiaa -"
"Ei, ei, ei", Emma keskeytti. "Minä en mene naimisiin sinun kanssasi, en hanki polttopallojoukkuellista lapsia tai rakenna pihalle häkkiä kesyporsaille sekä Roopelle. Pelkässä seurusteluyrityksessäkin on jo tarpeeksi"
"Hemaisevaa, rakas, mutta en minä sitä ollut kysymässä", Sed virnisti ruskeat silmät välkkyen. "Minä vain kuulin muutaman muun oppilaan puhuvan jostain vanhojen tansseista. Viitsisitkö vähän valaista?"
"Vanhojen tanssit?" Benkin kiinnostui. "Kuulostaapa yllättävän, hmm, kurttuiselta"
Emma ei tiennyt itkeäkö vai nauraako. "Vanhojen tanssit järjestetään aina alkuvuodesta lukion toisen vuoden opiskelijoille"
"Mutta eiväthän lukiolaiset vielä vanhoja ole?" Ben ihmetteli.
Sedin ilme oli aluksi hyvin mietteliäs, mutta sitten poika ilmeisesti laski yhteen yksi plus yksi. "Hei, hetkinen, Emma hyvä! Sinä olet lukion toisella luokalla!"
Emma nousi ylös valkoiselta penkiltä. "Niinhän minä olen"
"Hahaa! Eli sinulla on jotkut tooooodella mukavat tanssiaiset tulossa, etkä sinä ole edes minulle kertonut niistä -"
"On ollut vähän muutakin ajateltavaa!"
"- eli nyt on minun vuoroni tuhahtaa ja suuttua sinulle, neiti armas punapää!"
Emma ei ollut uskoa silmiään, kun Sed risti kädet rinnalleen ja käänsi päänsä koppavasti pois päin. Hän tiesi, ettei poika todellakaan ollut tosissaan, mutta silti koko ele oli niin epäsedmäinen, ettei Emma voinut muuta kuin tuijottaa.
"Siinähän lepyttelet", Ben virnisti näyttäen hyvin paljon isoveljeltään.
Emma huokaisi kärsimättömänä. "Älä viitsi, Sed! Huono vitsi. Sitä paitsi", Emma virkkoi ja kallisti päätään niin, että punainen hiustulva valui osittain hänen silmilleen, "et sinä oikein edes vaikuta miltään tanssiaistyypiltä"
Ne olivat ilmeisesti taikasanat. Sed käänsi jälleen kalpeat kasvonsa Emmaan ja nousi myös ylös penkiltä. Poika miltei hyppäsi Emman eteen ja tarjosi tälle kättään.
"Mitä sinä oikein meinaat?" Emma kysyi tuijottaen Sedin ojennettua kättä ihmeissään.
"Saanko luvan?" Sed kuiskasi hänelle hyvin matalalla äänellä ja jälleen kerran Emma tajusi, kuinka uskomattoman lämpöiset Sedin silmät olivatkaan.
"Sed", Emma lausui varovasti. "En minä voi ottaa sinua kädestä"
"Emma, meillä on molemmilla hanskat kädessä ja ellen väärin muista niin sinun tumppujesi alla on vielä yhdet sormikkaat -"
Emma kohautti olkapäitään. "Minun sormeni palelevat helposti"
"- joten minä olettaisin, että sinä voit aivan turvallisin mielin antaa minun tanssittaa sinua ja näyttää uskomattomat pyörähtelytaitoni", Sed hymyili itsevarmasti.
"Äh, Emma, anna mennä vain!" Ben kehotti istuen edelleen puiston penkillä heidän takanaan. "Sed on oikeasti hyvä tanssija"
Emma vilkaisi Sedin olkapään yli Beniä kysyvä ilme kasvoillaan. "Ja mistähän sinä sen tiedät?"
Ben ei mennyt lainkaan hämilleen, vaan nytkäytti hieman päätään ja hymyili salaperäisesti. "Veljessalaisuuksia"
Emma kääntyi katsomaan takaisin Sediin päin. "Me olemme hyvänen aika keskellä puistoa! Emme me voi vain ruveta valssaamaan täällä"
"Tekosyitä, sinä et vain uskalla"
"Ei se ole siitä kiinni"
"Hmm", Sed mumisi ja haki yllättäen kasvoilleen surullisen koiranpennun ilmeen. "Eli sinä et vain halua tanssia minun kanssani?"
"Minä, äh, siis -", Emma änkytti ja kadotti kaikki sanansa, kun Sed kallisti päätään näyttäen hyvin halattavan rutistettavalta. "Äh, olkoon", tyttö lopulta puuskahti ja tarttui Sedin käteen.
Pojan ilme kirkastui hetkessä ja tämän toinen käsi hakeutui Emman vyötärölle. "Ben! Laula jotain!"
"Täh? Enhän laula!"
"Laulatpas!"
"Enhän!"
"Joopas!"
"Eipäs!"
"Nyt lopetatte kumpikin!" Emma tiuskaisi edelleen Sedin käsivarsilla. "Minä en kohta tanssi yhtään mitään, jos te jatkatte tuota!"
Sed loi erittäin anelevan katseen veljeensä. "Beeeeeeeen"
Ben huokaisi ja heristi sitten sormeaan isoveljelleen. "Sinä jäät minulle todella ison kasan palveluksia velkaa"
"Kiitos, ihanaparasveljeni!" Sed hihkaisi ja kääntyi katsomaan Emmaa. "Ben oli paras meidän kuoromme soololaulajista"
"Kuoron? Te olitte kuorossa?"
"Kolme vuotta", Sed nyökkäsi hymyillen.
"Te olette kyllä outoja", Emma totesi, mutta hymyili kuitenkin Sedille. Poika veti hänet tiukemmin lähelleen ja Emma tunsi poskiaan kuumottavan. Sed lähti viemään häntä varmoin askelin ja Emma tajusi Benin olleen oikeassa. Poika osasi tanssia ja kaiken lisäksi vielä älyttömän hyvin. Koko tilanne oli toisaalta erittäin ihana, mutta samanaikaisesti täynnä vikoja. Emma olisi halunnut koskettaa Sediä, muttei voinut. Hän olisi halunnut olla rauhassa pojan kanssa, mutta sen sijaan he syleilivät toisiaan keskellä yleistä puistoa ja heidän takanaan Ben ryki kurkkuaan ja ryhtyi laulamaan -
"Elvistä? Sinä laulat Elvistä?" Emma pysähtyi kysymään tanssin lomasta.
Ben virnisti itsevarmasti. "Todellakin minä laulan Elvistä!"
Emma nauroi Sedin olkapäätä vasten. "Te olette uskomattomia!"
Myös Sed nauroi ja puristi hänen selkäänsä hellästi. "Emma, minä -"
Emma nosti katseensa Sediin ja poika näytti menevän hieman hämilleen. "Mitä, Sed?"
Sed takelteli hetken, huokaisi ja lopulta hymyili. "Ei mitään"
*
Samm Glounen haukotteli pitkään ja hartaasti. Kohde ei ollut vieläkään palannut kotiinsa. Poika oikoi puutuneita jalkojaan ja nousi ylös kylmältä sammalmättäältä. Hän aikoi kävellä hieman ajan kuluksi, mutta kovin pitkälle hän ei kuitenkaan päässyt.
"Sinä teit virheen tullessasi tänne", puhui ääni, joka oli samaan aikaan hyvin kirkas, lapsekas ja kuulas, virheetön.
Yllättäen Samm huomasi tärisevänsä. Miksi tuo ääni sai hänet pelkäämään?
"Olen odottanut niin kauan. Sinä teit virheen tullessasi tänne", kaunis ääni toisti jälleen, mutta Samm ei nähnyt puhujaa. Ei, ennen kuin oli liian myöhäistä.
-
No mutta aww :)
Tää oli söpö luku ja hymyilytti erityisesti toi tanssimiskohtaus. Tää oli taas asiantäyteinen luku ja parkkipetrikin ilmeisesti sitten poistunee kuvioista! Loistavaa.
Seitako siellä oli venailemassa Emmaa? Jopas, nythän parkkipetri melkein pelasti tilanteen. Tai sitten ei.
Mun aivot ei toimi nyt yhtäään...
Mutta tää oli siis taas tosi, tosi ihana luku! Tuun mahdollisesti korjailemaan tätä myöhemmin, hävettää ihan jättää näin lyhyt kommentti :(
Tom^^
-
Heipsan moipsan! Ajattelin hieman infota tilannetta Joulumaan suhteen:
Tarina on nyt pahasti kesken ja tulee luultavasti vielä hetken aikaa olemaankin. Syy tähän on se, että olin hyvinhyvin hilkulla saamassa kirjasopparia eräältä kustannusyhtiöltä, kunnes homma lässähti kuin pannukakku :( Yhtiö oli todella kiinnostunut Joulumaasta sen perusteella, mitä heille lähetin ja tarina meni jo joltain esilukijaraadiltakin läpi ns. ylemmälle taholle. Mutta sitten homma tössäsi sellaiseen kynnykseen, että yhtiö ei kuulemma voi julkaista jo julkaistua tekstiä. Sniff. Eli Joulumaa jää vain pöytälaatikkotarinaksi, koska olen sitä täällä julkaissut :/ olisihan meikäläisen pitänyt se jo aikaisemmin tajuta, mutta minkäs sille voi, kun on syntynyt optimistin silmin :P
Kirjoitusinspis lässähti siis oikein kunnolla (ja sanoi pläts lattiaan hyökätessään) mutta eiköhän Joulumaa vielä joskus jatku :) Ajattelin nyt vain ilmoittaa, etten ole kadonnut maapallon päältä mihinkään, inspis vain otti loparit!
Kiitos kuitenkin kaikille teille ihanille murmeleille, jotka olette jaksaneet Joulumaata lukea ja kommentoida ^^ Olette aivan parhaita!
-
Mutta etkö sä olis voinu vaan väittää, että tätä ei oo julkastu missään...
Tosi harmillista, että soppari lässähti! :( Oikeasti, sä jos kuka olisit ehdottomasti tällä tarinalla ansainnut vaikka Nobelin tai jotain! Vähintään sopimuksen, että useammatkin olis saanu lukea tän.
Kyllä ymmärtää, että inspis lässähti, mutta toivottavasti se joku kaunis päivä hiippailee takaisin!
Syvästi pahoitellen,
Tom^^
-
Kompaan Tom^^, eikös täällä pysty topia poistamaan jotenkin("ai joo, ei tätä missään ole julkaistu") ;D
Harmi ettet saanut sopimusta, mä olisin ihan varmasti ostanut tämän kirjan. :( Toivottavasti saat kirjoitusinspiraation takaisin!
-
Voi ei, oikeesti.
Ihan totta, tää on upee tarina, henkilöt on aitoja ja näin pois päin, ja sä jos kuka oisit tällä sen sopimuksen ansainnu.
Muo nyt harmittaa tässä niitten puolesta, jotka tätä ei koskaan saa lukea, koska tää on ♥, ja totta kai ihan älyttömästi sun puolesta, koska voin kuvitella, sopimusta ei helpolla saa, ja nyt tää sitte meiän takia läsähti. ei syyllinen olo ei
Mutta hei, toivotan pärjäämisiä ja inspistä, ymmärrän toki miks ei huvita kirjottaa :)
-
Täällä uusi lukia, luin luvut yhteen pötköön ja tykkäsin todella. Surullinen homma tuo kustantaja juttu, koska oot todella lahjakas kirjoittaja. Toivottavasti se inspis palailee niin saamme nauttia tämän upean ficin loppuun asti, mutta olen valmis odottelemaan, koska hyväähän kannattaa odottaa!!!
-
Ui ihana tarina ja juoni on namnomm <3 Harmi kun soppari lässähti, mutta ei kai sille voi mitään :-(
Toivottavasti jatkat vielä joskus :-)