Nimi: Kunpa hän vain olisi ollut velho
Kirjoittaja: Chyilly
Tyylilaji: slash, fluffy, draama
Ikäraja: K-11
Paritus: James Potter (nuorempi)/ Sam Hitch (OC)
A/N: Ideanahan oli alunperin tehdä tästä vähän pidempi ficci, mutta näillä näkymin ei ole kuin tämä tekstinpätkä, koska minun täytyy keskittyä yhteen vähän isompaan ficciin. Jos kuitenkin sen isomman ficin jälkeen vielä kiinnostaa, niin ehkä saatan jatkaa jotenkin, se vähän riippuu.
Nuori mies käveli metsän siimeksessä aamuhämärän aikaan. Aurinko oli juuri nousemaisillaan ja metsässä oli hiljaista. Nuorukainen ei huomannut parin jalan päässä toista nuorta miestä, joka oli nojaamassa puuhun heikon näköisenä ja vaatteet riekaleina, ennen kuin kuuli kovan räsähdyksen. Salamana mies oli vetäissyt takkinsa povitaskusta taikasauvansa ja mustien hiusten heilahduksen säestämänä kääntynyt äänen suuntaan. Hän huomasi tämän itseään ehkä pari vuotta nuoremman miehenalun makaavan maassa, henki höyrystyen.
”Oletko sinä kunnossa?” mies kysyi hetken päästä laskien taikasauvansa, kun toinen ei liikahtanutkaan. Toinen ei vastannut, makasi vain maassa liikkumattomana.Vaikka taikasauva ei enää osoittanutkaan maassa makaavaan, ei silti sen sauvan kannattelija laittanut sitä takaisin povitaskuun. Eihän hän voinut tietää, oliko kyseinen nuorukainen vaarallinen. Alituinen valppaus, siitä hänen isänsä oli joskus kertonut.
Varovasti mies lähestyi toista. Edelleenkään ei mitään reagointia toisen suunnalta. Askel askeleelta mies tuli varmemmaksi siitä, ettei toinen ollut tajuissaan. Varovasti hän kyykistyi tajuttoman nuorukaisen vierelle ja tökkäsi tuota kevyesti taikasauvallaan. Yllättäen siihenkään ei toinen reagoinut ja mustahiuksinen mies alkoi jo huolestua. Oli nimittäin melkein talvi ja ulkona oli hyvin kylmä. Tuolla pellavan väriset hiukset omaavalla miehellä näkyi enemmän paljasta ihoa kuin vaatetta, niin rikki ne olivat menneet.
Koska mies oli hyväntahtoinen, hän nosti tajuttoman käsivarsilleen. Toisen täytyi päästä lämpimään, joten mies kaikkoontui.
Hän ilmiintyi vaimeasti poksahtaen kotitaloonsa, omaan huoneeseensa. Yhtä hyvin tuo mies olisi voinut ilmiintyä minne tahansa kotitalossaan, mutta hän ei halunnut ottaa sitä riskiä, etteikö hänen vanhempansa olleet sittenkään menneet jo töihin. Pikkusisaruksista ei ollut huolta – he olivat Tylypahkassa opiskelemassa.
Varovasti mies laski pelastamansa miehenalun sängylleen ja peitteli tämän hiljaa. Mies ei halunnut jättää toista vartioimatta, joten hän istahti rennosti huoneen nurkassa sijaitsevaan nojatuoliin ja päätti odottaa tuon heräämistä.
***
Joka paikkaa särki, kun nuorukainen heräili. Syynä oli täysikuun armoilla vietetty yö. Hän ei muistanut, missä vaiheessa oli omaan huoneeseensa eksynyt, mutta avattuaan varovasti silmänsä hän huomasi, ettei ollutkaan omassa huoneessaan. Huone oli jonkun muun. Välittämättä kivusta nuorukainen nousi äkkiä istumaan hätääntyneenä.
”Sinä heräsit”, nuorukainen kuuli toisen miehen äänen ja oitis käänsi katseensa äänen suuntaan. Melkein sängyn vierellä seisoi pitkä, noin 18-vuotiaan näköinen miehenalku, jolla oli mustat hiukset. Sängyllä istuva ei kommentoinut asiaa mitenkään, vaan tuijotti toista. Hänen mielestään toinen oli todella hyvän näköinen, mikä oli hämmentävä ajatus allekirjoittaneelle. Hän ei heti tajunnut, että toinen osoitti häntä jollain puutikulla.
”Kerro nimesi”, mies sanoi ja silloin nuorempi huomasi sen puutikun. Huvittunut naurahdus karkasi hänen huuliltaan, mutta hän vakavoitui, koska huomasi toisen olevan ihan tosissaan.
”Sam Hitch”, hän sanoi varovasti, koska ajatteli joutuneen jonkun mielisairaan hoteisiin. Sam ei edes kerennyt miettiä, miten oli sinne joutunut. Häntä pelotti vähän.
”Mitä sinulle on tapahtunut?” mies yritti kuulostaa sellaisen pelottavalta, että olisi pakko vastata. Hänen katseensa pysyi Samin silmissä, kun taas Samin katse oli kiinnittynyt miehen kädessä olevaan puutikkuun.
”Eh, jotain. Viime yönä oli täysikuu ja minulla on sellainen jännittävä sairaus”, Sam selitti vähän takellellen. Toisen miehen ilme muuttui hieman yllättyneeksi ja laski puista tikkuaan hieman. Samin katse seurasi puutikun liikettä.
”Olet siis ihmissusi”, mies sanoi, katse yhä Samin silmissä. Samin oli pakko kurtistaa kulmiaan ja nostaa katseensa toiseen, koska tuo oli sanonut jotain, mitä hän ei ollut ymmärtänyt.
”Miten niin ihmissusi? Eihän ihmissusia helvetti ole olemassa! Mistä laitoksesta sinä olet karannut?” Sam yritti nousta sängyltä seisomaan, mutta tajusi vaatteidensa vähyyden, joten jäi sängylle peiton suojaan. Nyt toinenkin näytti ihmettelevältä hetken ajan, kunnes hänen ilmeensä muuttui järkyttyneeksi.
”Ei ole totta... Hän on jästi...” tuo mutisi ja perääntyi muutaman askeleen. Sam kurtisti taas kulmiaan, koska oli kuullut niin ihmeellisen sanan.
”Kuka sinä olet? Tai siis... Mikä nimesi on?” Sam kysyi nielaisten. Hän nimittäin muisti, että joku potilas oli karannut vankimielisairaalasta muutama viikko sitten, eikä häntä oltu löydetty vielä.
”Minä? Minä... Minä olen James Potter, mutta sinä olet jästi, voi Merlinin parta sentään”, mies pudisteli päätään hätääntyneenä. Sam ei ollenkaan ymmärtänyt tilannetta. Tuo James oli hetkessä muuttunut kovanaamasta hyvin hätääntyneeksi.
”Minä voisin mennä kotiin. Käykö? Ja jos saisin lainaksi vaatteita, olisin kiitollinen”, Sam yritti vaihtaa puheenaihetta. James ei hetkeen hievahtanutkaan, mutta jonkin ajan päästä hän laittoi puutikun pöydälle ja kääntyi vaatekaapilleen. Sam kiltisti odotti sängyllä silti hieman peloissaan. Ensinnäkin hän oli peloissaan sen takia, kun hän oli vieraassa paikassa jonkun vieraan kanssa käytännössä alasti tämän sängyssä. Toisekseen hän pelkäsi ajatuksiaan. Ajatuksia, jotka eivät pelkästään johtuneet Jamesin käyttämistä oudoista sanoista vaan miten hän sanoi ne sanat. Sanat jäivät soimaan Samin päähän sulosointuina, aivan kuten silloinkin kun hän oli kuullut naispuolisten ihastustensa puhuvan. Nuorukaisen katsekin vaelteli eri tavalla toisen vartalossa. Katse oli sellainen ihaileva, eikä normaali 'tuonko näköinen tuokin nyt on' -katse.
Hetken päästä James heitti sängylle kauluspaidan ja collegehousut, perääntyen taas puutikkunsa luokse. Sam katsoi hetken hiljaa vaatteita, kunnes kohotti katseensa taas Jamesiin, jonka ilme oli muuttunut varautuneeksi.
”Voisitko mitenkään katsoa muualle?” Sam kysyi hiljaa. Hänen tarkoituksenaan oli saada pukeutumisrauha, mutta James pudisti päätään. Sam tunsi pienen kehelmöivän tunteen vatsanpohjassaan, eikä hän keksinyt sille mitään syytä. Sam kuitenkin onnistui vetämään vaatteet päälleen peiton suojassa ja sen tehtyään hän nousi ylös.
”Minä lähden”, hän sanoi, kun toinenkaan ei mitään sanonut. James nyökkäsi varovasti ja Sam lähti sitten huoneesta.
***
Jamesin päässä pyöri. Hän oli nimittäin juuri päästänyt menemään jästin huoneestaan. Jästin, joka matkallaan ulko-ovelle tulisi näkemään liikaa taikuuteen liittyviä juttuja. James ei kuitenkaan ollut varma, mitä hänen täytyisi tehdä. Hyvänä velhokansalaisena hänen kyllä pitäisi mennä Samiksi esittäytyneen jästin perään ja käyttää häneen muistiloitsua. Jostakin syystä James ei vain olisi halunnut tehdä sitä. Hän halusi, että Sam muistaisi hänet. Ja olihan se epäreilua, jos James saisi muistaa, mutta toinen ei.
Omatunto kuitenkin koputteli Jamesin olkapäätä, joten hänen oli pakko mennä sen hänen mielestään komean nuorukaisen perään. Kyllä, hän oli pitänyt Samia hyvin komeana ja viehättävänä. Sam ei kuitenkaan ollut ainut poika, jota kohtaan James oli niin tuntenut, mutta silti se tuntui niin erilaiselta.
James sai pian Samin kiinni portaikossa, kun tämä oli pysähtynyt katsomaan liikkuvaa muotokuvaa Jamesin isästä lentämässä luudalla Jamesin kanssa niityllä. Jamesin oli pakko nyt viimeistään tehdä se, joka kuului jokaisen velhon velvollisuuksiin. Hän tarrasi Samia kädestä ja kaikkoontui.
Hän ilmiintyi taas vaimeasti poksahtaen samaan paikkaan, josta oli Samin löytänytkin. Metsä oli herännyt aamuisesta uneliaisuudestaan, olihan kello jo yli puolen päivän. Sam näytti siltä kuin olisi voinut huutaa, mutta James oli nopea.
”Unhoituta”, hän loitsi ja Samin katse muuttui sameaksi, hänen otsansa silisi ja kasvoille ilmestyi uneksuvan piittaamaton ilme. Onneksi James oli ollut Tylypahkassa hyvä muistiloitsuissa, joten hänen oli helppo muokata Samin muistia. Hän poisti toisen muistista kaiken, mikä tapahtui sen jälkeen, kun James löysi hänet metsästä. Muunneltuaan toisen muistia, hän kaikkoontui ja jätti Samin sinne metsään yksin.
James tiesi, että Samilla oli yhä hänen vaatteet päällään, mutta salaa hän toivoikin, että hänen loitsunsa olisi mennyt jotenkin pieleen, että toinen olisi muistanut hänet. Hän halusi nähdä Samin uudemmankin kerran. Kunpa hän vain olisi ollut velho.
