NeitiMustalle erittäin iso kiitos kommentista. Nyt taas jatkoa!
Sillä aina on liian kauan
Aina on liian kauan
Aina on liian kauan
Se painaa päätä, se öisin herättää
Maija Vilkkumaa: Aina on liian kauanKuudesDaniellesta ei kuultu aamulla mitään. Sirius ehti säikähtää herättyään yksin, mutta ei sen enempää jäänyt suremaan tytön lähtöä – olihan se ollut odotettavissa. Vaikka Sirius oli hyvin vakuuttunut maineestaan naistenmiehenä, hän oli huomannut Daniellen olevan erilainen kuin toiset tytöt, kypsempi ja enemmän samanlainen kuin hän itse. Ei siitä olisi mitään tullutkaan, ja molemmat tiesivät sen alusta asti. Tyttö oli ilmeisesti poistunut maasta, sillä kukaan ei ollut häntä nähnyt eikä tämän lähdöstä kuultu, eikä Sirius pohtinut asiaa sen enempää. Yksi tyttö toisten joukossa.
Lily ei osannut päättää, kumpaa sääliä enemmän, Daniellea vai Siriusta. Parin kauniimpi puolisko oli Lilyn silmissä sortunut pahimpaan naistennaurattajaan joka Euroopasta löytyi, mutta toisaalta Sirius oli jätetty kylmiltänsä yksin motellihuoneeseen. Lilyllä ei kuitenkaan ollut aikaa eikä voimia miettiä näitä kahta, sillä hänen oli jaksettava matkustaa takaisin kotiin pitkäksi venyneen yön jälkeen ja näytettävä pirteältä herra ja rouva Dursleyn edessä. Hän ei olisi millään jaksanut sitä ainaista teeskentelyä, mitä hän piti yllä aina kun Petunialla tai heidän vanhemmillaan oli vieraita. Aina sama kaava: kouluksi Lily vastasi ranskalaisen sisäoppilaitoksen, josta kysyttiin sitten paljon ja Lily alkoi kertoa siitä ranskaksi, jonka jälkeen kuuntelijoiden mielenkiinto hiipui.
”Oi, anteeksi”, Lilyllä oli tapana sanoa, ”aina kun puhun koulustani olen niin innostunut että alan puhua siitä koulun kielellä!”
Tosiasia kuitenkin oli ettei Lily puhunut lainkaan mistään koulusta, vaan hoki samaa tekstin pätkää, jonka oli oppinut alakoulussa.
Résidente de Red d'une petite fille marchant le long de la route de l'église. Vapaasti käännettynä
Punaisessa talossa asuva pieni tyttö kävelee tietä pitkin kirkolle. Kappaleen nimi oli Dimanche Eglise, Sunnuntaikirkko. Mutta sillä ei ollut väliä, mitä hän puhui, sillä käytännössä kukaan heillä käyvistä ihmisistä ei osannut ranskaa kuin muutaman sanan, joten he eivät voineet sitä ymmärtää – aina parempi Lilylle, sillä pian sen jälkeen vieraat alkoivat hiillostaa Petuniaa kysymällä, miksei tämä lähtenyt opiskelemaan ulkomaille. Ja Petunia totta vie tiesi miten mahdottoman tavallisia ihmisiä miellytettiin...
"Oi, minä vain en tahdo olla mitään erityistä, silloin joutuu niin helposti muiden silmätikuksi. Olen huomannut sen seuratessani – erikoisen – sisareni varttumista."
Niin, Lily ei millään jaksaisi sitä samaa toistoa uudelleen. Mutta hänen olisi kestettävä. Voi, kuinka onnellinen hän olikaan kun hänellä oli vain yksi Petunia ! Ollakseen normaali, tämä menisi vain kerran naimisiin ja niin ollen sama nöyryytys täytyisi kestää vain kerran. Petunia voisi olla varma, että niin pian kuin hän olisi vain naimisissa, Lily ei olisi enää kuvioissa –
Niinhän se normaalisti menee, Lily hykerteli itsekseen.
Hän hyvästeli Jamesin pikaisella suudelmalla ja lupauksella kirjoittaa pian ennen kuin kaikkoontui kotiin. Hän oli suunnitellut sen alusta asti – ensin Portsmouthiin junalla kuten vanhempien kanssa oli sovittu, sitten ilmiintymällä takaisin kotiin, niin aamulla voisi nukkua pitempään. Lily oli tyytyväinen suunnitelmaansa, he kun olivat valvoneet Jamesin kanssa lähes koko yön keskustellen kaikesta.
Lily ei ollut ymmärtänytkään kuinka paljon heillä Jamesin kanssa oli yhteistä. Velhoksi James luki yllättävän paljon jästikirjallisuutta, lähinnä rikosromaaneja, jotka olivat Lilyn omiakin suosikkeja. Molemmat pitivät lenkkeilystä, ja olivat mieluummin pienessä porukassa kuin kaikkien keskellä. Sitä Lily olisi viimeksi arvannut, Kelmit kun tuntuivat olevan aina siellä missä tapahtuu.
”Onhan se ihan hauskaa saada huomiota”, James totesi pikkutunneilla ja haukotteli. ”Mutta tosiasiassa olen kaikkein mieluiten yksin tai nelistään Kelmien kanssa, korkeintaan. Loppujen lopuksihan huomioon aina kuuluu toisten yksityisasioitten utelu, eikä se kuulu suosikkiaiheisiini.”
Lily oli naurahtanut ja todennut olevansa samaa mieltä. Hänkin oli kaikkein mieluiten hiljaisessa kirjastossa tai pienessä makuusalissa, jossa asui hänen lisäkseen vain neljä tyttöä.
”Äiti, olen kotona!” Lily huikkasi astuessaan sisälle ja pudottaessaan kotiavaimen sille varattuun savipurkkiin lipaston päällä. ”Kunnossa ja ehjin nahoin, ihan niin kuin lupasin.”
Rouva Evans kurkisti keittiöstä kiireisen näköisenä. ”Hei, kultaseni, oliko hauskaa?” Ja jatkoi odottamatta vastausta: ”Tule saman tien keittiöön auttaman katkarapusalaatin kanssa, Petunia tulee vasta vajaan tunnin päästä.”
”Missäs neiti morsian on?” Lily kohotti kulmiaan suunnatessaan kohti portaita. ”Ja minun pitää nopeasti kirjoittaa Ja – yhdelle ystävälle, tulen sitten heti.” Hän kiiruhti laukkunsa kanssa ylös huoneeseensa ennen kuin ajatuksissaan möläyttäisi jotain.
Hän kirjoitti nopeasti Jamesille kirjeen, jossa kertoi päässeensä turvallisesti perille ja että kirjoittaisi paremmalla ajalla vähän pitemmin. Hän sulki kirjeen ja laittoi tornipöllönsä Carlin liikkeelle lupaamalla pöllönamuja kun se palaisi. Lily oli silti ihan varma että James hemmottelisi sen pilalle, hän oli kuitenkin nähnyt mitä Jamesin omalle pöllölle oli käynyt – helmipöllö parka oli tuhoon tuomittu, hemmoteltu pöllö, joka ei suostunut tottelemaan ketään ilman lahjontaa. Lily pyöritti silmiään, sulki ikkunan ja meni äitinsä avuksi keittiöön. Olisi selvittävä Dursleyistä hengissä että pääsisi valittamaan heistä Jamesille.
”Hyvä, Lily, pese kätesi ja ala huuhtoa katkarapuja. Herra ja rouva Dursley eivät syö lihaa, joten laitan Välimerensalaattia”, Lilyn äiti touhotti tytön päästessä keittiöön. Rouva Evansilla oli kädet täynnä työtä hänen yrittäessä tehdä sekä pää- että jälkiruokaa samanaikaisesti. ”Petunia on ostamassa itselleen ja sinulle pukuja iltaa varten, hän tahtoi välttämättä ostaa jotakin tyylikästä – ”
”Äiti, päästitkö sinä tosissasi Petunian ostamaan
minulle pukua?” Lilyn oli pakko keskeyttää käsien kuivaus ja kääntyä äitiään päin. ”Etkö sinä ole seitsemäntoista vuoden aikana oppinut, että minulla ja Petunialla on täysin erilainen käsitys tyylikkäistä vaatteista?”
Rouva Evans huokaisi turhautuneena kermavaahdon roiskahdettua pilkottujen tomaattien päälle. ”Lily, kyse ei ole siitä ettenkö olisi huomannut. Tämä on Petunian tilaisuus, ja koska olen varma ettet anna hänen ostaa sinulle mekkoa häihin, annoin hänen ostaa sen nyt. Yritä ymmärtää. Tekisit sinäkin saman Petunialle.”
”Niin totta vie tekisinkin”, Lily mutisi happamasti, mutta hänen äitinsä oli liian keskittynyt putsaamaan tomaatteja kermasta ettei kuullut. ”Äiti, anna minä hoidan salaatin. Keskity sinä jälkiruokaan. Teetkö mummon reseptillä?”
”Luonnollisesti, kultaseni.”
*
”Friikki, raahaa luusi tänne niin kuin olisi jo!”
”Petunia Carol Evans, siisti suusi!”
Lily irvisti ja laski vastahakoisesti kädestään veitsen, jolla oli juuri leikannut fetaa. Hän kipitti voitonriemuisesti hymyilevän isosiskonsa luo eteiseen ja katsoi epäilevästi mustaa pukupussia tämän kädessä. Lilyllä oli paha aavistus tästä illasta.
