Finfanfun.fi

Harry Potter -ficit => Hunajaherttua => Aiheen aloitti: Scaramouche - 30.12.2010 15:44:14

Otsikko: Nuorten viettelykset [K11, 63/63 VALMIS 12.12.12]
Kirjoitti: Scaramouche - 30.12.2010 15:44:14
Title: Nuorten viettelykset
Author: Scaramouche (aik. Salla)
Beta: ilmoittautua saa, jos/kun kokee tarpeelliseksi

Rating: K11, mutta voi olla että nousee ja joudutaan siirtämään kylppäriin. Mutta aloitetaan nyt tällä ja katsotaan sitä sitten myöhemmin jos tulee tarpeelliseksi.
Genre: Pääasiassa varmaan romance ja fluff, mutta angstia todennäköisesti tulee löytymään, samoin hieman huumoria (tai vähän enemmänkin...) ja draamaa luultavasti vähän siellä sun täällä. Adventurenkin voisin pistää kaiken varalta.
Pairing: Lily/James, Remus/OC, Sirius/muutamia, Peter/OC, Frank/Alice
Warnings: seksiin pakottamisen maininta. // Kaapo lisäsi ilmoittelen jos on tarpeellista. Luultavasti kielenkäyttö ei ole mitään kaunista, mutta yritän pysyä mauttomuuden ulkopuolella :D Niin ja sitten se että tässä on ihan tuhottomasti kliseitä, mutta nehän on kliseitä ihan syystä, vai mitä? Toivottavasti toimivat.
Summary: Millainen olisikaan velhomaailma ilman Voldemortin ja kuolonsyöjien sen ylle langettamaa synkkää varjoa?

Disclaimer: En omista Pottereita tai heidän maailmaansa, ne ovat Row-tädin mielikuvituksen antia. Sen sijaan koen omistavani tarinan sekä ne hahmot ja paikat joita ette tunnista kirjoista tutuiksi.
Challenges: Tuunataan vanhaa, FanFic100 sanalla 088: Koulu
A/N: Eli kuten voitte jo nimestä ja muusta päätellä, päätin sitten kirjoittaa tämän alusta. Kai mä olin sitä jo alitajuntaisesti suunnitellut pitemmän aikaa, mutta suoraan sanottuna Lilsin ihana uudelleen kirjoitettu Vaniljasuudelma ja Tuunataan vanhaa -haaste sen tekivät. Eli syyttäkää tästä Lilsiä ja rimpsiä. No ei, älkää, mun syytä kokonaan. Tässä siis yli puolen vuoden pitkän ja tympeän tauon jälkeen teille, ihanaiset, uutta tarinaa kehiin samoilla vanhoilla kehyksillä. ;)


Yksi planeetta...

"Hei, onko tuo Venus? Ihan kuin se hyökkäisi kohti Siriusta!"
"Erm, minä olen tässä."
"Ei kun sitä tähteä!"

...kaksi maailmaa.

"Ei kun siis häh?"
"Oikeasti, Peter, missä maailmassa sinä oikein elät?"

Britannian nuoret...

"Sirius Musta, nuorin ja komein koko Britanniassa. Palveluksessanne, neiti ..?"
"Kat."
"... neiti Kat."

...tytöt ja pojat...

"Neiti Evans ja herrat Potter, Musta, Lupin ja Piskuilan, työhuoneeseeni. Välittömästi.

...jästit ja taikova maailma.

"Mikä tämä on?"
"Se on television kaukosäädin."
"Tahdonko minä tietää mitä jästit sillä tekevät?"
"Hmm... ei, en usko että tahdot."

Kohtaloita...

"Lily, me kuulumme yhteen. Se on kohtalo!"
"Vitut minä kohtalosta."

Tunteita...

"Vihaan sinua, Severus! Minä vihaan!!"

Muistoja...

"...ja sitten hän teki niin ja minä sanoin että anna olla ja sitten Matohäntä tuli ja - "
"Sirius..."
" - hänelle että hän oli - "
"Sirius!"
"Mitä?"
"Turpa kiinni."

Ystäviä...

"Kai me ollaan vielä kavereita? Siis kaiken sen jälkeen?"
"... eiköhän."

...ja vihollisia.

"Mitä hel- "
"Varo sanojasi, Potter."

Perheitä...

"Lily, et ikinä usko, et ikinä!"
"Hän kosi sinua?"
"... niin."
"Ja?"
"Ja minä suostuin!!"

...ja perheettömiä.

"Kuolleet?"
"Kuolleet, James! Kuolleet!! Vittu siinä helvetin onnettomuudessa eilen illalla!"

Mitä jää jäljelle?

"Minulla ei ole enää mitään."

Rakkautta?

"Onhan sinulla aina Petunia."

Vihaa?

"Kat, hän vihaa minua, on aina vihannut."

Katkeruutta?

"Ja sitä paitsi hän on naimisissa. Ei hänellä olisi minulle aikaa."

Vai kenties...

"Lily?"
"Niin, James?"
"Tuota, minulla olisi asiaa..."

...toivoa?

"Voi kunpa..."
"Mitä?"
"Pää kiinni, Sirius, tämä on naisten juttuja!"

Salla esittää...

"Mitä. Helvettiä. Te. Teette?"
"Ai, hei Lily. Tämäpä yllätys."

Nuorten viettelykset

Tulossa kevättalvella 2011.
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset
Kirjoitti: SiJaILali - 30.12.2010 20:42:15
Kuulostaa upealta <3
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset
Kirjoitti: carr0t - 30.12.2010 23:51:26
Vvou, olinkin unohtanut Ilman Voldemortia -ficin, mutta mahtavaa, kun teet uuden version siitä.
Trailerista päätellen aika monta uudistusta.

Mutta ensimmäistä lukua ihmeessä kehiin. :--- )
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset
Kirjoitti: Scaramouche - 31.12.2010 00:00:26
A/N: Hups, tää tulikin jo nyt ulos... Ehheh. Mutta joo, toivottavasti tykkäätte kaikki, jatkoa tulee taas - öh - pian?



Tuuli kulje sinne missä muruseni on
Leiki hetki hänen hiuksillaan
Kerro rakkauteni, kerro kuinka ikävöin
Kerro häntä ootan yhä vain

Jenni Vartiainen: Muruseni


~

Ensimmäinen

Kesä. Lily oli aina rakastanut kesää ja sitä, kun koulun loputtua sai joka aamu nukkua pitkään. Hän oli rakastanut kaikkea, mikä liittyi kesään: vihreää ruohoa, lämpimiä kesäsateita, retkiä uimarannalle jästiystävien kanssa, jäätelöreissuja koulukavereiden kanssa Viistokujalle. Kuitenkin kaikkein eniten kesässä Lily oli rakastanut sitä, että sai olla erossa Kelmeistä, hänen vuosikurssinsa rohkelikkopojista. Niin, kaikki neljä olivat olleet niin suunnattoman itserakkaita koko vuoden että Lily sai aina huokaista helpotuksesta päästessään King's Crossin asemalta kotiin kesäkuussa. Niin se oli aina mennyt, niin kauan kuin Petunia Evans saattoi muistaa. Aina ensimmäisestä kesälomasta alkaen.

Nyt kun Petunia katseli aamiaisella nuorempaa sisartaan, tämä näytti tyystin erilaiselta kuin aikaisempina vuosina. Lily oli täyttänyt tammikuun lopulla seitsemäntoista ja oli siis velhomaailman lakien mukaan täysi-ikäinen, mikä raivostutti Petuniaa suunnattomasti, hän kun oli joutunut odottamaan täysi-ikäistymistä kahdeksantoista vuotta. Petunia ei oikeastaan muistanut milloin oli viimeksi katsellut siskoaan kunnolla, mutta siitä hän oli varma että silloin Lily oli hymyillyt, toisin kuin nyt. Olisiko se ollut vuosi sitten, aivan kesäloman alussa? Luultavasti. Mutta nyt Lily oli surullinen ja allapäin katsellessaan ikkunasta ulos auringonnousuun.

"No, friikki, mikä mättää? Joko kaipaat takaisin sinne friikkikouluusi?" Petunia tiuskahti kyllästyneenä jatkuvaan huokailuun ja hajamieliseen teemukin kilistelyyn. "Ikävä kaikkia hokkus-pokkuksia,vai?"

"Äh, tuki suusi ennen kuin kiroan sinut. Nyt kun viimein voin", Lily heitti takaisin ja nousi pöydästä kiukkuisena. "Ja mitä se sinulle kuuluu, jos tahdonkin takaisin? Mieluummin olisin siellä kavereiden kanssa kuin täällä sinun kanssasi!"

"Ai, nytkö ne kelmit ovatkin kavereitasi?"

Se oli virhe, Petunia tiesi sen heti kun oli sylkenyt sanat suustaan. Lily kääntyi katsomaan sisartaan vihreät silmät vihasta leimuten ja kasvot raivokkaan punaisina vetäisten taikasauvansa esille. Nuorempi osoitti brunettea sauvallaan ja astui askeleen lähemmäksi. Punaiset hiukset säihkyivät kilpaa poskien kanssa, hiukset, joista Petunia oli aina ollut kateellinen. Hän yritti peittää hätäännyksensä ivallisen hymyn alle.

"Älä. Ikinä. Puhu minulle. Minun ystävistäni", Lily sihisi ja pisti taikasauvansa kärjen Petunian poskeen niin että se melkein sattui. "Sinä et ole tarpeeksi hyvä puhumaan heistä, tai edes ajattelemaan heitä."

Petunia tuhahti ja astui varoen askeleen kauemmas. Lilyn taikasauva oli ehkä ainut asia maan päällä, jota Petunia pelkäsi oikeasti. "Mitä, ystävistä joita sinulla ei ole?" hän kysyi kuitenkin ivallisesti. "Kuunteles nyt. Minä, toisin kuin sinä, olen normaali. Minulla, toisin kuin sinulla, on oikea elämä jossa on oikeita ja normaaleja ihmisiä. Ja minä, toisin kuin sinä, olen suosittu, joten minä, toisin kuin sinä, menen tänä kesänä naimisiin miehen kanssa, joka, toisin kuin sinä, on normaali."

Lily vain pyöräytti silmiään. Petunia oli kosinnan jälkeen ensitöikseen kirjoittanut hänelle ylimielisen kirjeen siitä kuinka Vernon oli sitä ja Vernon oli tätä ja tuota ja kuinka hän oli kaikkea mitä Lily ei koskaan saisi koska ei ollut "normaali". "Mutta minä, toisin kuin sinä, osaan taikoa, joten sinuna minä tukkisin turpani aika helvetin nopeasti ja painuisin jonnekin niin ettei kenenkään tarvitsisi enää hävetä."

Juuri kun Petunia oi vastaamassa yhtä pisteliäästi takaisin heidän äitinsä, rouva Evans, tuli huoneeseen ja katsoi heitä väsyneenä.

"Tytöt hei, ei heti aamusta", hän huokaisi ja siirtyi järjestelemään postia pöydän ääreen. Lily ja Petunia tyytyivät mulkoilemaan toisiaan ja Lily laski sauvansa hitaasti kertoen katseellaan Petunialle että mitään olisi turha yrittää. "Petunia, kirje."

"Jotain minulle?" Lily kysyi toiveikkaana Petunian virnuillessa omahyväisesti.

"Ei, ei taida olla. Odotatko jotakin, kultaseni?" rouva Evans sanoi tarkistettuaan koko pinon ja ojennettuaan valkean kirjekuoren Petunialle.

"En, kunhan kysyin", Lily vastasi ja vilkuili ikkunasta ulos. Aamuposti tulisi koska hyvänsä...

Petunia hymähti itsekkäästi. "Kuten huomaat, Lily, toisin kuin sinä, minä saan postia."

"Petunia", rouva Evans varoitti.

Lily vilkaisi kuorta jota Petunia heilutteli erittäin tyytyväisenä kasvojensa edessä ja tyrskähti saaden Petunian näin mulkaisemaan häntä pahasti. "Niinpä niin, kaikkihan tahtovat luottokorttilaskuja, vai mitä?" Lily kikatti ja heidän äitinsäkin hymyili.

"Kirje se laskukin on. Sinua ei muista edes luottokorttiyhtiö."

"... koska minulla ei ole luottokorttia", Lily nauroi entistä makeammin ja avasi ikkunan päästääkseen sisään helmipöllön, jolla oli paksu nippu kirjeitä sekä Päivän Profeetta mukanaan. Lily maksoi pöllölle muutaman sirpin aamutakkinsa taskusta ja sulki sitten ikkunan vilkaisten kirjeitä. Katilta, Alicelta, Lottielta ja yksi jossa ei ollut lähettäjän nimeä. "Minä, toisin kuin sinä, saan kirjeitä ystäviltä, sillä minulla, toisin kuin sinulla, on normaaleja ystäviä jotka kirjoittavat minulle."

Niine hyvineen Lily poistui keittiöstä yläkertaan vieviin portaisiin ja suoraan omaan huoneeseensa, missä hän saattoi lukea kirjeet rauhassa. Hän sulki huoneensa oven ja laittoi haan kiinni, kuten hänellä oli tapana jos Petunia käyttäytyi kuten nyt.

Paksuin kirje tuli - kuten tavallista - Alicelta. Lähinnä se koski sitä kuinka ikävä hänellä oli ja kuinka häntä otti päähän että hänen täytyi taas mennä tapaamaan amerikkalaisia serkkuja. Olihan hänellä toki Frank mukana, mutta hän olisi halunnut Lilynkin. Puolet kirjeestä käsitteli sitä kuinka ihana Frank oli, kuinka hän osti Alicelle kukkia torilta ja vei hänet tanssimaan ja miten mahtava Frank oli sängyssä ja sellaista - kaikkea Lily ei olisi edes halunnut tietää, jos totta puhutaan. Mutta sellainen Alice oli, hän kirjoitti Lilylle kuin päiväkirjalle, ja joskus Lily ihan totta ajatteli että Alice olikin vahingossa lähettänyt hänelle sivuja päiväkirjastaan.

Lottielta tuli vain onnittelut nimipäivän johdosta ja toivomus että he näkisivät Viistokujalla ennen koulun alkua.

Kolmannen kirjeen kohdalla Lily otti paremman asennon sängyllään ja rentoutui. Kat oli hänen kirjeystävänsä Ranskasta. Katin äiti oli ranskalainen ja isä englantilainen, joten hän osasi molempia kieliä lähes täydellisesti. Tietysti joitain sanoja hänen täytyi kirjeisiin lainata ranskasta, ja silloin Lily oli kiitollinen siitä että oli nuorempana ennen mitään tietoa taikuudesta opiskellut koulussa ranskaa ja ottanut muutaman kesäkurssin jälkeenpäin. Lily oli tutustunut Katiin kun tämä oli tullut muutamaksi kuukaudeksi Tylypahkaan ollessaan tapaamassa kaukaisia sukulaisiaan, joista yksi oli Lilyn toinen paras ystävä Amy.

Lily luki hieman hajamielisesti muutaman ensimmäisen rivin ja havahtui sitten. Hänen oli luettava kirje kokonaan alusta jotta hän tajuaisi mitä siinä sanottiin.

Bonjour, Lily!

Et ikinä arvaa mitä ma mère kertoi tänään! Oi, tästä tulee niin jännittävää! Hän sanoi että olen nyt aivan tarpeeksi ranskalainen ja että minun on nyt aika tottua olemaan englantilainen. Vraiment! Hän tarkoitti että minä muuttaisin nyt sinne, Iso-Britanniaan, ja tulisin sinun kanssasi Tylypahkaan. Eikö olekin merveilleux? Minä siis lopettaisin Beauxbatonsissa ja tulisin sinne sinun vuosikurssillesi suorittamaan opinnot loppuun.

Olen tulossa sinne tämän kuun lopussa. Professeur Dumbledore on jo saanut tiedon sinne siirtymisestäni, ja minut lajitellaan kuulemma ensimmäisen päivän juhlissa immédiatement. Voi, minä niin toivon pääseväni sinun kanssasi samaan tupaan, oliko se Rohkelikko, Gryffondor?

Mutta nyt minun täytyy jatkaa pakkaamista, père alkaa hermostua. Vastaathan pian?

Vous,

Kat


Lilyn oli luettava kirje moneen kertaan ennen kuin hän aivan täysin ymmärsi että Kat oli tulossa Britanniaan ja että tämä tulisi seuraavaksi lukuvuodeksi hänen kanssaan Tylypahkaan. Hän laski kirjeen käsistään ja tuijotti seinään, kunnes hymy hiljalleen ymmärryksen myötä nousi hänen innostuneille kasvoilleen. Kat tulisi sinne, samaan maahan, heillä olisi taas mahdollisuus nähdä toisensa! Katista oli kolmen vuoden aikana tullut yksi Lilyn parhaista ystävistä, mutta he eivät olleet nähneet toisiaan sitten neljännen luokan.

Lily vastasi Katille pikaisesti olevansa innoissaan tämän tulemisesta ja että tästä tulisi paras vuosi ikinä. Kun hänen pöllönsä Evelynne oli lähtenyt pitkälle matkalleen kohti Ranskaa, hän muisti viimeisen kirjeen, kaikkein ohuimman sinä päivänä tulleista, lojuvan edelleen sängyn jalkopäässä.

Punapää nappasi kirjeen ja tutkaili käsialaa ennen kuin kärsimättömyydessään repäisi kuoren auki. Ja aivan kuten hän oli arvellut jo monta viikkoa, Kelmit pitäisivät taas kuuluisat rantajuhlansa Portsmouthissa. He olivat järjestäneet ne joka vuosi ensimmäiseltä luokalta lähtien, mutta vasta viidennellä luokalla niistä tuli kuuluisat, kun Kelmit perseilivät pitkin Portsmouthia ympäripäissään ja päätyivät sekä jästien että taikovien uutisiin.

Hei sinä!

Mikäli olet se jonka nimi on kuoressa, olet tervetullut vuoden parhaisiin kaikille taikoville avoimiin bileisiin Portsmouthiin, Eteläisen kävelykadun laiturille! (Emme ole jästinvastaisia, noudatamme vain lakia. Ja juhlista tulee enemmän tai vähemmän taianomaiset. Se taas on täysin sinusta itsestäsi kiinni.)

Kutsu on kahdelle, joten saat tuoda mukanasi yhden (1) avecin. Oletpa sitten mies tai nainen, tyttö tai poika, noita tai velho, ota mukaasi mieleisesi henkilö ja tee illasta ikimuistoinen! Mukaan kannattaa ottaa lämmintä vaatetta, Britannian kesä ei ole siitä lämpimimmästä päästä. Ja jos tahdot syödä tai juoda illan (ja yön) (ja mahdollisesti seuraavan aamun ja iltapäivän) aikana jotakin, sinun on parempi tuoda se mukanasi tai varata jästirahaa tarpeitasi varten. (Peter tirskui tälle, kuinka epäkypsää. - Sirius)

Odotamme sinua ja mahdollista aveciasi saapuviksi 29.6. kello 19 jälkeen, niin bileet voivat alkaa. Siihen asti - näkemiin!

Terveisin herrat Musta, Potter, Lupin ja (valitettavasti) Piskuilan

P.S. Kaikki uskomattoman hienot lisäykset ovat herra Mustan käsialaa. Adios, neidit!


Lily pyöritteli päätään hymyillen. Oli jotenkin hyvin siriusmaista kommentoida jokaista asiaa omalla tavallaan. Vasta laittaessaan kirjettä takaisin kuoreen Lily huomasi, että kuoreen oli sujautettu myös pieni pergamentin pala, johon oli hutaistu tekstiä hätäisellä käsialalla. Lily otti lapun käteensä ja luki kulmat rypyssä.

Lily, ihan totta, ei ollut minun ideani kutsua sinua. Mutta olisin kyllä erittäin kiitollinen jos tulisit. Se olisi mahtavaa. On niin paljon asioita jotka haluaisin sinun näkevän ja kuulevan.

Ikuisesti sinun,

James Potter
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset
Kirjoitti: carr0t - 31.12.2010 00:23:32
Oioi, noin nopeesti eka luku. : >

Tätä oli tosi mukava lukea, kun kielioppi oli niin täydellistä. Eikä sinulla ole edes betaa. Mua ainakin häiritsee ihan kamalasti varsinkin yhdyssana- ja pilkkuvirheet, mutta sulla niitä ei ollut. Teksti oli muutenkin sujuvaa ja mukavalukuista.
Rakastin tuota kelmien kirjoittamaa kutsua, Siriuksen lisäyksiä ja sitä ah niin ihanan Jamesin lappusta.
Toivottavasti Lily menee niihin juhliin, voi tulla mielenkiintoista.
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset
Kirjoitti: Scaramouche - 31.12.2010 00:37:05
Täydellistä? Mun kielioppi? Pliis, ei viitsitä valehdella, kun me molemmat tiedetään ettei se oo täydellistä. :D Ja joo, mulla oli tosi hauskaa kun kirjoitin sitä kutsua, samoin kun Katin kirjettä, ne on vaan niin kivoja. Varsinkin se ranskan vääntäminen mulle kun en oo lukenut ikinä ranskaa... Google auttaa, onneksi! :D Kiitos kommentistasi, seuraava luku tuskin tulee yhtä nopeasti. (Tämänkään ei pitänyt tulla, mutta mutta...)
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset
Kirjoitti: nnora - 01.01.2011 14:05:02
Vitsi oon iloinen että eksyin Hunajaherttuaan! Tää on tosi hyvä ainakin ensimmäisen luvun perusteella, ja teksti oli tosi sujuvaa, jne. :) James vaikutti vilpittömälle tossa kirjeessä, mutta ehkä mä oon vaan hyväuskoinen. =D
Lainaus
"Minä, toisin kuin sinä, saan kirjeitä ystäviltä, sillä minulla, toisin kuin sinulla, on normaaleja ystäviä jotka kirjoittavat minulle."
toisin kuin sinä, toisin kuin sinulla.... Nää oli hauskoja :D

Jään seurailemaan jatkoa tähän,

nnora
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset
Kirjoitti: NeitiMusta - 01.01.2011 14:38:34
Mulla on pitkästä aikaa sellanen putki päällä, että tekee mieli lukee.. :D Sitten, ajattelin että lukisin jotain vähemmän Aww - reaktiota herättävää, mutta sitten satuin huomaamaan muutaman fikin Hunajaherttuassa. :D Joten.. sitten päädyin myös lukemaan tätä ja täytyy kyllä myöntää, että vakavammat fikit oiski ollu ihan tylsiä! Mä tykkään tästä ideata jo nyt aika paljon! Ja heti ku luin tota Katin kirjettä Lilylle, mutta tuli sellanen fiilis, etten haluu et se alkaa seurusteleen Siriuksen kans. :) En oikein tiedä misstä se tuli, mutta se oli eka mikä tuli mun mieleen.. :D

Noh.. mutta sitten tähän osaan. Prologi ainakin vaikutti tosi mielenkiintoselta.
Lainaus
  "Hei, onko tuo Venus? Ihan kuin se hyökkäisi kohti Siriusta!"
"Erm, minä olen tässä."
"Ei kun sitä tähteä!"
Miten Siriuksen tapasta sanoo jotain tollasta.. :D

Lainaus
"...ja sitten hän teki niin ja minä sanoin että anna olla ja sitten Matohäntä tuli ja - "
"Sirius..."
" - hänelle että hän oli - "
"Sirius!"
"Mitä?"
"Turpa kiinni."
Mä nyt vähän quottasin näitä tähän.. (oon kyllä yrittäny vähentää sitä, mut.. se ei onnistu.. :D ) Siriuksella on selvästi selittäminen menossa.. :D

Lainaus
   
"Sirius Musta, nuorin ja komein koko Britanniassa. Palveluksessanne, neiti ..?"
"Kat."
"... neiti Kat.
HAHAH... :D

Noh.. ehkä nyt itse lukuun.. :D Tykkäsin. Se on nyt ehkä se eka asia. Olin myös ilonen, että Petuniakin oli noin paljon mukana. Tai sillä tavalla, että tässä just vähän tota alkua oli sillain Petuniankin "näkökulmasta", ennekö se rupes aukoon Lilylle. Nii se oli mun mielestä ihan hyvä. Koska niissä fikeissä mitä mä oon lukenu, ei Petunia kovin paljoo koskaan oo näkyny. Vaikken kyseisestä hahmosta kovin paljoo pidäkään, nii silti on kiva että sekin esiintyy omana "hauskana" itsenään. :)

Lainaus
   "Kirje se laskukin on. Sinua ei muista edes luottokorttiyhtiö."
"... koska minulla ei ole luottokorttia", Lily nauroi
:D

Noh.. mutta mä taidan nyt lopettaa tän kommentin, kun tästä ei mitenkään kauhean järkevä tullukkaan.. (vaikka siihenkin pyrin.. ) Noh.. mutta siitä Kelmien kirjeestä täytyy kyllä näin Kelmi fanina sanoa, että mä haluaisin myös tollasen kirjeen. Ja noi Sirren lisäykset, ne sopi siihen hyvin. Ne tuo Sirren "lapsekkaan" puolen esille.. (vaikka välllä epäilyttää onkohan sillä ees mitään muuta puolta) :D

NeitMusta. :D
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset
Kirjoitti: miss i - 02.01.2011 14:35:47
kuulostaa tosi kivalta ja toivoo että tulisi jatkoa  :D
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset
Kirjoitti: Scaramouche - 03.01.2011 01:23:08
Kiitos kaikille kommenteista, kiva että tätä luetaan. :) Joo ja tämän luvun ei pitänyt tulla ihan näin nopeasti, ja eihän tässä mitään tapahdukaan, mutta toivottavasti tykkäätte! :D Enjoy!



Anna lantion pyörii huuda wou-ou-ou
Kaikki murheet poistaa kunnon rock'n'roll show
Ehkä tänään sun olo alkaa helpottua
Ehkä tapaat jonkun joka rakastaa sua


Maija Vilkkumaa: Mun elämä


~

Toinen

Lily tunsi poskiensa punehtuvan ja hän puri hämmentyneenä hymyillen alahuultaan. James Potter oli kirjoittanut hänelle oman kirjeen. Ikuisesti sinun. Toki Lily oli tiennyt sen jo monta vuotta, mutta nyt se vasta alkoi merkitä hänelle jotakin.

Lilyllä ja Jamesilla oli ollut jonkinlaista säätöä kolmannelta luokalta saakka. James ilmoitti avoimesti lähes päivittäin rakastavansa Lilyä ja olevansa tälle ikuisesti uskollinen. Lily sen sijaan oli aina viidennelle luokalle asti kieltänyt tunteensa poikaa kohtaan, ja kun ei oikein tiennyt, miten toisen tunteenpurkauksiin ja huomionosoituksiin pitäisi reagoida, hän oli ärsyyntynyt itseensä ja siksi ärhennellyt Jamesille ja tämän ystäville, Kelmeille. Tästä syystä kaikilla, myös Lilyn parhailla ystävillä Alicella ja Amylla, oli sellainen kuva että Lily vihasi Jamesia sydämensä pohjasta.

Kuudennella luokalla, kun James seurusteli hetkellisesti yhden rohkelikkotytön, Sandran, kanssa, Lily oli ollut niin suunnattoman mustasukkainen että hänen oli turhaa enää yrittääkään kieltää itseltään sitä tosiasiaa, että hän oli toivottoman rakastunut James Potteriin. Asiat eivät kuitenkaan sujuneet kuten olisi olettanut, sillä vihaajan maineen karistaminen osoittautui vaikeammaksi kuin Lily oli toivonut. Sirius ja Peter, Kelmeistä ehkä naisten suhteen sokeimmat, yrittivät "suojella" Jamesia Lilyltä pitämällä tämän erossa pojasta ja kertomalla Jamesille, että Lily ei pitänyt hänestä ja että Lily vain yritti houkutella hänet ansaan. Lilyn harmiksi James uskoi heitä, mutta onneksi hänellä oli Remus. Remus oli ainoa Kelmeistä, jolla oli ystävyyssuhde Lilyyn, ja se oli kaikin puolin Amyn ansiota, Amy kun oli ollut rakastunut Remukseen jo monta vuotta ja pistänyt Lilyn hoitamaan Amorin tehtäviä. Lily oli kirjoittanut Remukselle pitkiä kirjeitä, joissa hän voivotteli tilannettaan, ja Remus oli ainut ihminen maan päällä, jolle Lily oli kertonut rakastumisestaan Jamesiin. Vastapalvelukseksi Remus oli vahvistanut Lilyn epäilyt ihmissuteudestaan. Lily luotti Remukseen ja tiesi ettei tämä kertoisi hänen tunteistaan Jamesille ilman hänen lupaansa.

Lily istui pitkään sänkynsä reunalla ja tuijotti Jamesin kirjoittamaa kirjettä ajatuksiinsa vaipuneena. James toivoi hänen tulevan. James olisi erittäin kiitollinen, jos Lily pääsisi tulemaan niihin luultavasti ihan typeriin perseilyjuhliin. Mutta Lilylle ei olut mitään väliä sillä, millaiset juhlat ne olivat. James halusi hänen tulevan. Jamesilla olisi hänelle asiaa. Se oli ainoa asia, jonka Lily sai mahtumaan päähänsä ensimmäisen viidentoista minuutin sisällä.

Toinen asia oli se, että hänen oli päätettävä, lähtisikö hän niihin juhliin. Hän voisi toki lähteä ja näyttää kaikille, ettei hän oikeasti ollut se typerä ilonpilaaja joksi kaikki häntä näyttivät luulevan, hän voisi mennä sinne ja pitää hauskaa ja viimein saada Jamesin itselleen. Mutta siinä oli se vaara, että koko kutsu olisikin yksi iso nöyryytys ja paikan päällä odottaisi vain iso joukko Peterin ja Siriuksen kaltaisia ihmisiä, joita ei voisi Lilyn tunteet kiinnostaa pätkääkään. Tähän Lily ei kuitenkaan kovin vahvasti uskonut, mutta silti hänen sisällään oli pieni epämiellyttävä ääni, joka kertoi että kannattaisi varoa ja että juhliin lähteminen ei olisi kovin hyvä idea.

Loppujen lopuksi Lily nousi sängyltään ja tarttui Katin kirjeeseen mennäkseen alakertaan kertomaan tämän saapumisesta äidilleen. Lily oli kertonut Katista rouva Evansille paljon, ja tämä oli iloinnut tyttärensä puolesta Lilyn saatua ranskalaisen ystävän.

Keittiössä oli nyt vain rouva Evans, joka siivosi aamupalan tähteitä, ja Lilyn isä, herra Evans, joka luki aamun sanomalehteä kahvikupin ääressä. Lilyn isä oli yövartija, mutta Lilyllä ei suoraan sanottuna ollut aavistustakaan siitä, missä hänen isänsä kävi töissä. Petunia oli äänistä päätellen omassa alakerran huoneessaan puhumassa jälleen kerran puhelimeen ja teki luultavasti hääjärjestelyjä. Lily huokaisi sisäisesti helpotuksesta, että saisi puhua ilman että Petunia keskeyttäisi koko ajan.

"Huomenta, isä", Lily huikkasi ovelta ja lähetti herra Evansille lentosuukon, jonka tämä otti vastaan läjäyttäen kämmenensä poskeensa.

"Huomenta, Lils. Kuinkas se meidän pientä nukutti?"

"Äh, isä, ihan totta. Olen jo aikuinen. En mikään pieni. Seitsemäntoista, muistatko?" Lily hymyili vähän turhautuneena isänsä hajamielisyydelle, mutta oli silti salaa otettu siitä että oli yhä isän tyttö.

"No mutta kun noita teidän lakeja on niin vaikeaa muistaa", herra Evans naurahti ja taitteli sanomalehden. "Jaa-a, minä tästä taidankin painua unten maille."

"Nuku hyvin, isä."

"Kiitos kyllä, pikkuinen."

Herra Evans poistui keittiöstä makuuhuoneeseensa Lilyn pyöritellessä silmiään.

"Äiti, et ikinä arvaa millaisen kirjeen sain!" Lily aloitti keskustelun äitinsä kanssa.

"En ehkä", rouva Evans sanoi, "mutta sitä kertoessasi voisit kuivata astioita. Työt käyvät nopeammin kun kerrot samalla vähän kuulumisia."

Lily nappasi oitis pyyhkeen pistäen kirjeen keittiön pöydälle - hyvin riskialtis paikka, mikäli Petunia oli uteliaan päänsä kanssa kotona, mutta siksi Lily olikin loitsinut keittiöön salausloitsun, jolloin kukaan ei voinut luvatta avata muuta kuin omaa postiaan. "Kat kirjoitti minulle ja kertoi että hän muuttaa Englantiin ja käy minun kanssani koulun loppuun!"

"Voi mutta sehän on mukavaa!" rouva Evans ilahtui. "Saammeko mekin nyt tavata tämän kuuluisan Katin, joka puhuu englantia ranskalaisittain?"

"Aioinkin kysyä että voisiko hän tulla meille", Lily paljasti juuri kun Petunian huoneen ovi avautui ja tyttö itse tuli keittiöön.

"Kuka friikin kavereista muka on tulossa meille? Ei kai vaan kukaan kelmi?"

Lily kiivastui, mutta sen sijaan että olisi heittänyt Petuniaa kädessään olevalla lautasella hän tyytyi roiskaisemaan tämän hevosennaamaan kuumaa saippuavettä tiskialtaasta. "Enkö minä sanonut - "

"Lily, käyttäydy!" hänen äitinsä varoitti.

" - ettet saa puhua minun ystävistäni koskaan?" Lily jatkoi varoituksesta huolimatta. Petunia vain kohautti olkiaan ja kääntyi rouva Evansiin päin mielistelevä ilme kasvoillaan.

"Äiti, suunnittelimme juuri Vernonin kanssa että hänen vanhempansa tulisivat tänne illalliselle kuun viimeisenä päivänä. Käykö se?"

Rouva Evans siristi silmiään nähdäkseen Petunian taakse seinäkalenteriin. Lily huomasi tämän, nappasi äitinsä silmälasit sivupöydältä ja asetti ne tämän nenälle. "Kiitos, kultaseni", rouva Evans mutisi hajamielisesti. "Näyttäisi sopivan. Onko kyse jostakin kovin virallisesta?"

"Ei, herra ja rouva Dursley vain tahtovat tutustua perheeseeni", Petunia kertoi ja mulkaisi Lilyä kuin sanoen "paitsi tuohon". "Ja kuulemma myös sisareeni, jossa ei kyllä minun mielestäni ole mitään mielenkiintoista. Ei sillä ole edes kavereita joiden luo se menisi vaan sen pitää luuhata kotona."

"Äiti muuten", Lily sanoi vain ärsyttääkseen Petuniaa, "sain kavereilta kutsun yksiin juhliin Portsmouthiin 29. päivä. Minulla on kyllä omaa rahaa niin että voin maksaa itse menot."

"Sehän on päivää ennen illallisia", rouva Evans sanoi epäilevästi. "Oletko varma että olet seuraavana päivänä kotona tarpeeksi ajoissa että voit auttaa järjestelyissä? Portsmouthista on pitkä matka tänne."

"Ja muka juhlat. Sillä mitään juhlia ole, se vain sanoo että minulle tulisi huonompi olo. Lily, ei toiminut. Kokeile jotain uutta", Petunia ivasi itserakkaasti ja näpräsi ruskeita hiuksiaan, jotka eivät pysyneet laineilla vaikka hän joka yö laittoi ne rullalle.

Lily huokaisi raskaasti. "Jos et ihan totta usko..." Lily heilautti taikasauvaansa ja mutisi loitsun, jolloin Kelmeiltä tullut kutsukirje liisi aivan Petunian korvan vierestä suoraan Lilyn käteen. Punapää avasi kirjeen taitokset ja näytti sitä Petunialle, joka luki kirjeen nopeasti suu mutrussa ja selvästi hyvin kiukkuisena pikkusiskolleen, joka oli kuin olikin saanut kutsun juhliin. Lily näytti kirjeen äidilleenkin, joka rypisti huolissaan otsaansa lukiessaan kohdan jossa mainittiin juominen.

"Lily, en tiedä onko tuo nyt ihan viisasta..."

"Äiti, pitääkö sinullekin muistuttaa että olen jo seitsemäntoista, eli velhojen lakien mukaan täysi-ikäinen?" Lily alkoi olla turhautunut koko tylsään perheeseensä. "Enkä minä sitä paitsi pidä juomisesta, menisin vain kavereiden takia."

"No, kai se sitten käy, jos olet kerran varma että ehdit takaisin ajoissa." Rouva Evans jatkoi tiskaamista ja nosti silmälasit otsalleen. "Pyydä isältäsi rahaa matkoja varten, olet vielä meidän lakiemme mukaan alaikäinen ja me kustannamme sinun reissusi."

Petunia ei ollut uskoa korviaan. Oliko Lily ihan totta noin helposti saanut luvan mennä joihinkin friikkien hulluihin bileisiin??
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset
Kirjoitti: Lils - 03.01.2011 11:41:32
Salla aw, oot ihana. : D Kiitos vaan! ♥

Traileri oli kliseinen kuten kelmitrailerit aina, mutta aww, sulin sille silti. Pidin siitä että mukaan oli otettu vakavampiakin teemoja ja että Severuksella näyttää olevan ainakin joku osa tässä.

Ensimmäinen luku. Kesäistä kepeää kuvailua (sopii loistavasti näin sydäntalveen), lämmitti mieltä ja sitä oli mukava lukea. Kappalejakosi ovat hyviä ja selviä, ohmygosh, anna mullekin tuo taito. : D Ei ollut vaikealukuista tekstiä tai sellaista joka jäi tökkimään, vaan hyvin kevyttä vaikka tässä olikin kaikkea – tunteita ja kuvailua ja tapahtumia.

Petunian ja Lilyn suhteelta odotin hyvin paljon, ja aika hyvältähän se tuntui. Sananvaihto tuntui inhottavan ilkeältä, mutta Petunian ajatuksista huomasi että hän välitti. Että Lilyn surullisuus pisti häntä silmään ja että hän kiinnostui siitä. Ehkä ficin myötä ainakin joskus välit paranisivat. Lily vaikuttaa itsepäiseltä ja turhamaiselta ja aika IC:ltä, en osaisikaan kuvitella sitä sellaiseksi maailmanparantajaksi mitä joissain ficeissä.  ”Mutta minä, toisin kuin sinä” –kohta oli loistava. Samanlainen kaava kuin kirjoissa (jossain kohdassa se Harryn ja Dracon sananvaihto) mutta omanlainen ja tyttöjen luonteille sopivat.

Vernonin ja Petunian kihlaus on hyvä juttu, se kertoo vähän sitäkin, miten paljon näiden maailmankuvilla on eroa. Lilylle taikuus ja sisäoppilaitos on ihan arkipäivää, ja vaikka Petunia on katkera, hän voi olla onnellinen normaalien ihmisien keskellä. Se on hienoa.

"Kuten huomaat, Lily, toisin kuin sinä, minä saan postia." EIKÄ : D Ihan paras. Nauroin tälle ihan tosissani, liekö se aamukoomaa vai mitä mutta nauroin. Ihana! Luottokorttilasku oli hyvä lisä tähän. hah.

Hyvä että otit mukaan Alice/Frankin, me likes. Varmaan söpöin paritus canonissa ja sulan jos aiot kirjoittaa siitä paljonpaljonpaljon, kirjoitathan? : )) Alicen kirjettä oli kuvailtu kivasti ja Alicen ja Lilyn välit vaikuttavat ihanan luottamuksellisilta.

Ranskalainen kirjekaveri oli hyvä veto. Ei mitään kliseistä vau-minulla-on-tylypahkassa-ulkomaalainen-kaveri tai vau-tänne-tulee-uusi-oppilas (hei haloo, olen itse tehnyt sen kahdesti ja toinen vieläpä oli ranskalainen ja se oli niin kliseistä lol!) vaan vältyit siltä ja teit kaiken loogisesti. Kirjoitat hyvin selvästi ja kertaamalla aiempia tapahtumia lukijoidenkin tietoon silti listaamalla niitä wikipediatyylisesti. Toivon oikeastaan ettei Kat pääse Rohkelikkoon – se menisi jo turhan kliseiseksi. Mutta hienoa että järjestit tytön tuolla tavalla kouluun ja hän kun on vielä käynyt siellä aiemmin, tämä on jotenkin ihan uusi tapa suorittaa vanha juonikäänne. Jee!

Haahaa kelmit. Siriuksen kirje oli loistava ja bileet tai mitkä lie kuulostavat hauysskoilta. James oli suloinen tyhmällä kirjeellään, millaisetkohan välit nuorilla on tässä vaiheessa?

Toinen luku. Apua, juonikäänteesi ovat yllätyksellisen hyviä (ei pahalla : D) Onnistut jotenkin välttämään kaikki typerät kliseet edes jotenkin (paitsi kelmien luonteet mutta whatever, voit kehittyä ja jos et, joudun vaan kestämään) ja vieläpä niin, että turha säätö on jätetty edellisille vuosille ja nyt tässä on hyvä lähtökohta. Huu.

”perseilyjuhlat” trololo, ihana. Astiankuivauskohtaus oli kiva, aika paljon käytetty, mutta todenmukainen – tuohan toimii periaatteessa vähän joka perheessä nykyäänkin.  Sisarusten välinen kilpaileminen toimii tässä hyvin.

Uu, odotan innolla juhlia ja Petunian valitusta ja kelmejä ja Lilyn kavereita, jeij. Hopefully kommenttini ei ollut ihan täysin random, koita kestää. Kiitos tästä todella hienosta tarinanalusta, odotan todella innoissani jatkoa ja aion lukea tämän loppuun asti jos vaan onnistun. Kiitos. : )

//ainii en kertonut kuinka rakastan tuota ranskan kieltä tuolla välissä <333 pidä se siellä ja ole ihana. ♥
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset
Kirjoitti: Camiela - 03.01.2011 13:19:49
Jaaa...
Tämä minun kommenttini ei kyllä vedä vertoja Lilsin kommentille, mutta ajattelin kertoa olemassaolostani ja että luen tätä... : )
Olen ehkä joskus huomannut sen vanhan version Ilman Voldemorttia... *aivot tikittävät hurjasti* Eiku joo! En vissiin koskaan lukenu (tai sitten luin??) ; ))), mutta nimen muutin omaan ficciini, koska huomasin samanlaisuuden (vaikka juoni ja henkilöt ovat aivan erit)...
Silti...Tämä oli mukava!
Alku nyt oli jonkinlaista kertausta siitä miten James rakastaa Lilya ja Lily kieltää tunteensa jne. mutta kaikkeahan tästä voi syntyä : ))

Ja kirje.. Se oli IHANA!  *nauraa kuin hullu*
Niin tässä yksi parhaista kohdista:
Ja jos tahdot syödä tai juoda illan (ja yön) (ja mahdollisesti seuraavan aamun ja iltapäivän) aikana jotakin, sinun on parempi tuoda se mukanasi tai varata jästirahaa tarpeitasi varten. (Peter tirskui tälle, kuinka epäkypsää. - Sirius)
Mutta enhän ole epäkypsä, jos nuroin tuolle peter tirskui hommalle??? ; ))))

Lisää vain tulemaan.

Jatkoa toivoen,
Camiela
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset
Kirjoitti: Nekotorachan - 03.01.2011 14:11:29
Upea tarina, siis aw<3. Tässä on vielä, ne kaikki miun suosikit elossa. Petunia, EI ole suosikkini. ._________. Muttaah, tämä on aivan täydellinen tarina. Huippu, kommenttia ei irtoo paljoo. Anteeksi siitä, :3 mutta siis fantastinen tarina. Ei voi olla niin hemmetinmoista tarinaa.. :D

Nekotorachan. ~Nyaah!
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset
Kirjoitti: Scaramouche - 03.01.2011 15:11:40
Oih, kommentteja!

Lils, miten slle voi tollasen kommentin jälkeen vastata mitenkään järkevästi? :D No ainakin se mikä pisti silmään oli tuo Alicce-juttu. Eli en osaa vielä sanoa kuinka paljon hänestä ja Frankista kuullaan tämän ficin rajoissa, mutta he ovat kyllä niin ylisuloisia että kai niistä tulee kirjoitettua vielä lisää, jos ei tässä niin ihan omana tarinanaan. En lupaa vielä mitään (mutta jos tulee niin se on sitten omistettu sulle ;)). Lily ja Alice vaan on jotenkin niin... no, miten sen nyt sanois, samalla aaltopituudella, että niistä tuli vain tavallaan vahingossa noin hyvät kaverit. Hups. :D

Ja pah, minäkö muka onnistun välttämään kliseitä? Hihii, mun mielestä taas tää tarina tuntuu olevan ihan täynnä niitä... No, miten vaan. :D

Juu ja ranska pysyy niin kauan kunnes Kat oppii puhumaan kunnollista englantia. Siitä ihanasta en kuitenkaan tiedä. Kiitos kommentistasi, kultaseni!  :-*

Camiela: Lilsille ei kyllä kukaan vedä vertoja, mutta kommenttien saaminen on aina mahtavaa! Joo ja mäkin huomasin sen sun ficin ja taisin jopa vähän lukeakin, en muista ihan tarkkaan... Ei sitä nimeä olis tarvinnut mun mielestä kuitenkaan vaihtaa. :D Ei, et ole epäkypsä kun naurat Siriukselle, mä nauroin ihan räkänä kun kirjoitin sitä kirjettä. ;D Jatkoa tulee sitten kun jaksan kirjoittaa...  ::)

Nekotorachan: (huh, menikö oikein?) Kiitos sinullekin kommentistasi! Petunia ei kuulu minunkaan suosikkeihin, mutta yritin saada sen mukaan kun mun mielestä siitä on kiva kirjoittaa tollanen pahanilmanlintu. :D Vau, kiitos kommentista, jatkoa tulee kyllä aikanaan. ;)



[Anteeksi törkeä tupöapostaus, mutta ajattelin laittaa tämän näin erillisenä viestinä että tämä huomataan...]

Eli tulin nyt vain ilmoittamaan että kolmas luku on hyvällä mallilla, ja mikäli ,eillä saadaan yläkerran netti toimimaan niin voi olla että saatte seuraavan luvun jo maanantaina. :) Koittakaa jaksaa, kullat! Ja hyvää viikonloppua kaikille.


//Sori, huijasin. Ette saakkaan sitä lukua vielä huomenna. Netti kyllä toimii taas, mutta olin ajatellut pyhittää tämän iltapäivän kirjoittamiseen ja kuinkas ollakkaan päädyin tarkkailemaan finipikareita... Eikä nyt kyllä millään saa lukua aikaiseksi. Tai no, pitää katsoa jos huomenna illalla ehtis, mutta ainakaan ennen iltaa ei ole tulossa... :( Anteeksi.

// Kaapo yhdisti tuplat c:
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset
Kirjoitti: Scaramouche - 23.01.2011 21:38:33
Nyt vihdoin ja viimein saatte kolmannen luvun, anteeksi sen viivästyksestä. Tämän kanssa tuli vähän kiire, joten se on aika lyhyt, mutta koittakaa kestää!  :-*



Hei onko muita meitä maailmaan eksyneitä
Täällä päällä kylmän maan siipirikkoina
Hei onko muita meitä pudonneita enkeleitä
Täällä yksi odottaa toista kaltaistaan nyt siipirikko vaan


Neljänsuora: Siipirikko


Kolmas

Lily katseli suurta karttaa ja voihkaisi. Miksei kukaan ollut kertonut hänelle minkä kokoinen paikka se Portsmouth oikein oli? Hänellähän menisi ikuisuus että hän löytäisi siltä kuluneelta ja sotketulta kartalta Eteläisen kävelykadun, ja sen jälkeen pitäisi vielä löytää oikea laituri. Joskus Lily ihan totta tunsi saaneensa ihan syyn vihata Kelmejä ja heidän suunnitelmiaan. Mutta nyt hänellä ei ollut aikaa vihanpitoon, oli etsittävä se helvetin laituri ja –

”Lily?”

Lily kääntyi salamana ympäri ja kohtasi James Potterin yllätyksestä lautasen kokoisiksi laajentuneet silmät, niin ruskeat että Lily tunsi uppoavansa niihin täysin. Jamesilla oli kädessään muovikassi, joka kilisi uhkaavasti kun poika laski sen maahan halatakseen Lilyä lujasti ja lähes omistavasti, mikä tuntui Lilystä harvinaisen mukavalta.

”Voi luoja, en uskonut että todella tulisit! Tai siis kun et ole mitenkään kamalasti näyttänyt viihtyvän meidän seurassamme”, James selitti selvästi ilahtuneena ja hänen kasvonsa loistivat. ”Olin juuri menossa laiturille, piti käydä ostamassa Siriukselle juomia.” Poika pyöritti silmiään. ”En tiedä miksi, mutta jotenkin minulla on sellainen tunne että joku tyttö on taas tänään onnellinen – ainakin hetken.”

Lily nauroi Jamesin kanssa ja ihmetteli miten luonnolliselta se tuntui ja kuulosti. Näin sen piti olla. Voi kun hän saisi muutkin ymmärtämään sen... ”Kuule, haittaako jos tuppaudun seuraan? Kun minulla ei suoraan sanottuna ole hajuakan siitä missä se kirottu laituri on”, Lily myönsi nolona, ja kun James nauroi, hän tunsi punastuvansa korviaan myöten.

”Ei haittaa ollenkaan”, James totesi, nosti muovikassin maasta ja nyökäytti päätään rantaa kohden. ”Tätä tietä, arvon neiti.”

Pian Lily sai todeta että Eteläinen kävelykatu oli vain muutaman korttelin päässä siitä missä hän oli ollut ja näyttänyt Jamesin mukaan todella eksyneeltä, ja että oikea laituri oli heti ensimmäinen vasemmalla. Lilyä hävetti, hän ei ollut tehnyt kaupungissa muuta kuin kävellyt rautatieasemalta lähimpään kahvilaan ostamaan sämpylän ja mutustellut sitä etsiessään karttaa. Sämpylästä huolimatta Lilyn vatsa tuntui samalla tyhjältä että täydeltä – perhosia. Hän käveli varsin hitaasti Jamesin kanssa, kuin haluten pitkittää heidän kahdenkeskistä hetkeään. Se onnistui aika huonosti, sillä pian Lily pettyneenä kuuli valitettavan tutun äänen ja nosti ujon katseensa maasta.

”Ei voi olla totta!” Sirius kailotti kovaan ääneen heti kun Lily ja James astuivat laiturille. ”Sarvihaara, lähetin sinut hakemaan juotavia ja sinä saavuit avuttoman neitokaisen kanssa? Ihan totta, kaveri, sinun pitäisi harkita jotakin ritarin uraa.”

”Sirius, sinuna pitäisin turpani tukossa”, James totesi laskiessaan pullokassin laiturille mutta hymyili samalla tyytyväisenä. ”Evans löytyi etsimästä meitä kartalta. Enhän minä voinut häntä sinne jättää, kun tänne on tulossa kuitenkin vaikka mitä porukkaa, kiitos sinun.”

”Etsimästä kartalta?” Sirius kysyi tutkiessaan pussin sisältöä kiinnostuneena. ”Siis ihan kuin oikea jästituristi? Äh, ei olisi pitänyt kutsua häntä, hän on jo nyt niin tylsä. Evans, jos olisit käyttänyt edes vähän taikuutta, olisit löytänyt meidät hetkessä. Mitä siitä jos joku olisi nähnyt? Se olisi ollut vain hauskaa!”

Lily tuhahti huvittuneena. ”Muistaakseni kutsussa puhuttiin jotain lain noudattamisesta”, hän sanoi, ja nauru kuului hänen äänessään. ”Mutta ihan sama. Juhlimaanhan tänne on tultu.”

Samassa jostain alkoi kuulua jästimusiikkia, ja Kelmit (paitsi Remus, joka tuntui tietävän kaiken jästeistä) säikähtivät Lilyn huokaistessa ja pyöritellessään silmiään. Hän kaivoi hetken aikaa laukkuaan, joka oli erittäin pieni mutta joka tuntui olevan silti täynnä kuin laivan ruuma, ja veti sieltä sitten esiin pienen elektronisen vempaimen, jollaisen James muisti joskus nähneensä kadulla kulkevan jästin korvalla. Lily painoi jostakin napista, ja musiikki lakkasi. Sirius ja James vilkaisivat ihmeissään toisiinsa.

”Haloo?” Lily sanoi, kääntyi selin Kelmeihin ja käveli vähän matkaa poispäin. Sirius alkoi tutkia juomia Peterin kanssa, mutta ihmetteli edelleen Lilyä. Remus jatkoi suojaustaikojen asentamista kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, mutta James jäi hölmistyneenä seisomaan ja katsomaan Lilyn perään. Lily oli istahtanut laiturin reunalle ja piteli jästivempainta korvallaan ja hieroi toisella kädellä otsaansa silmät kiinni.

”Ihan totta, Petunia”, James kuuli Lilyn sanovan, ja alkoi kuunnella vähän tarkemmin; hän oli kuullut vain vähän Lilyn jästisiskosta, ja halusi saada tietää miksi Lily ei juuri puhunut tästä. ”Ei kun ihan oikeasti kuuntele.” James astui varovasti askeleen lähemmäs kuullakseen paremmin.

”Minä en halua kuulla enempää herra ja rouva Dursleystä. Minä tapaan heidät huomenna ja sillä hyvä. ...Ei, minä en ala teeskennellä mitään. Niin. ...Usko jo, en minä ole niin tyhmä että menisin kertomaan heille olevani noita. ...Kiitos, samoin. Mutta ihan oikeasti... Ei! En minä siitä välitä mitä sinä minusta ajattelet, enkä oikeastaan siitäkään mitä he minusta ajattelevat. Minulle on aivan sama vaikka he käskisivät Vernonia perumaan häät, ei hetkauta minua mihinkään suuntaan... Voi kuule, ei haittaa, minulla on ihan omat suunnitelmani, etkä sinä kuulu niihin. ...Selvä. Tehdään sitten niin, Petunia. Totta puhuen en olisi kyllä uskonut että tämä johtaisi tähän. ...No, se nähdään huomenna. Hei.”

Lily otti vempaimen korvaltaan ja näytti niin vihaiselta ettei James olisi ihmetellyt jos hän olisi heittänyt sen mereen. Näytti siltä etteivät vihan kyyneleet olleet kaukana. Mitä ihmettä Petunia oli sanonut? Ja miten kummassa hän oli sen sanonut, hänhän oli kuitenkin ihan toisaalla? James oli omasta mielestään liian kauan kuunnellut Siriuksen ja Peterin puppua siitä kuinka Lily yritti houkutella hänet ansaan, sillä nyt kun hän katsoi punahiuksista tyttöä muutaman metrin päässä, hän oli varma että Lilyllä oli mielessään paljon muuta ja enemmän asioita kuin se että hän yrittäisi saada James Potterin ansaan.

James kokosi itsensä ja istahti Lilyn viereen laiturille. Tyttö ilmeisesti osasi odottaa sitä, sillä tämä vain vilkaisi Jamesia ja pyyhkäisi sitten silmäkulmaansa.

”Petunian kihlattu ja tämän vanhemmat ovat tulossa huomenna päivälliselle”, Lily selitti Jamesille esittäen varmempaa kuin mitä hän oikeasti oli, ja James näki että tämän kuoren alla myrskysi. ”Pet on todella vihainen siitä että minä olen päättänyt kuitenkin saapua paikalle. Hänen mielestään minun pitäisi pysyä syrjässä koko jutusta, kun olen – no, kun minä olen noita.” Lily huokaisi ja vältteli Jamesin katsetta.

James ei tiennyt mitä sanoa. Hän oli aina kuvitellut että sisaret olivat keskenään hyvissä väleissä ja että he olisivat vähintäänkin toistensa tukena elämän joka tilanteessa. Ilmeisesti niin ei ollutkaan, ja se sai Jamesin hämmennyksiin. Hänen teki mieli kietoa kätensä lohduttavasti Lilyn ympärille, mutta ajatteli että se voisi jollain tapaa säikäyttää tytön. Sitä James ei halunnut, sillä Lily oli kuitenkin tullut, eikä hänellä ollut aikomustakaan pilata tätä mahtavaa tilaisuutta viettää aikaa Lilyn kanssa täysin viattomasti ja pistää loppuja Siriuksen mukaan ”humalan piikkiin”. Vaikka eihän James mitään sellaista aikonut, hän oli tunnollinen nuori eikä hän aikonut ottaa juuri lainkaan alkoholia. Tai ainakaan niin paljon että mitään pitäisi pistää humalan piikkiin. Hän ei ollut kuten Sirius, joka oli jo alkanut tarjoilla italialaiselle seuralaiselleen vähän väkevämpiä, vaikka paikalla ei ollut vielä kuin parikymmentä ihmistä.

Pitkän hiljaisuuden jälkeen James hymähti, ja samassa Peter laittoi musiikin päälle ja juhlat alkoivat virallisesti.

”Tule”, James sanoi hilpeästi. ”Nyt juhlitaan. Esittelen sinut Daniellelle. Sirius nappasi hänet mukaansa ollessamme viime viikolla Italiassa”, James pyöritti silmiään ja ojensi kätensä auttaakseen Lilyn ylös. Lily hymyili ja yhdessä he menivät Siriuksen ja kauniin italialaistytön luokse.

”Ciao, Danielle! Tässä on Lily, Lily, tässä on Danielle”, James esitteli tytöt nopeasti ja he hymyilivät toisilleen.

”Ciao”, Lilykin sanoi – hän osasi muutaman sanan italiaa. ”Come stai?”

”Grazie, buon”, Danielle hymyili sädehtivästi koko valkoisella hammasrivistöllään. ”Cosa su di te?”

“Buon.”

“Osaatko sinä italiaa?” James ihmetteli silmät lautasen kokoisina. “En tiennytkään.”

Lily nauroi iloisesti välittämättä äskeisestä mielentilastaan. “Voi, on paljon asioita joita et minusta tiedä.” Hän nappasi laukustaan muutaman sinne aivan liian suuren kermakaljapullon ja ojensi ne muille kolmelle. “Facciamoci un bicciere, divertiamoci!”
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset
Kirjoitti: Camiela - 23.01.2011 21:59:33
Jebaa!
Hieno luku oli ja pidin kovasti.
James oli ihana (,kuten aina <3)

Ah, ei nyt tämän kommentin kirjoittaminen onnistu. Mutta haluan sinun tietävän, että yksi innokas lukija odottelee jatkoa!

Camiela
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset
Kirjoitti: Lils - 23.01.2011 22:00:00
Salla! : D "Lilsille ei kyllä kukaan vedä vertoja"... Mutta olen otettu, kiitos : D Miten musta tuntuu että meillä on aina hirveä inside-keskustelu jokaisen ficin kohdalla! Me ollaan pahoja.

Sitten itse ficciin. Vasta nyt todella tajuan, kuinka vaikeaa on seurata miljoonaa ficciä samaan aikaan, pointsit sulle siitä miten olet selvinnyt munkin kohdalla : D Kesti hetken kelata ajatukset takaisin tähän ficciin, ja naps, kyllähän ne muistot sieltä tulivatkin. Bileideat on kiva juttu vieläkin, ja Lilyn ja Jamesin orastava suhde jo näin varhaisessa vaiheessa onneksi ohittaa sen rakastaa-ei rakasta-jutun - hetkellisesti. Katsotaan nyt miten myöhemmin saadaan draamaa.

Lily on ihana, niin teini. Tietysti vastuuntuntoinen, mutta silti hyvissä määrin. Ei nipota juhlista tai juomisesta vaan elää hetkessä ainakin välillä. Kännykkä oli hauska yksityiskohta vaikka se ei tietenkään ollut oikeasti tuohon aikaan keksitty. Se on muuten ihan hiton ärsyttävää kirjoittaa vanhasta ajasta! Ihailen niitä jotka kirjoittavat kelmificceihin senaikaisen muodin ja teknologian, minusta on hauskempaa laittaa tytöille pillifarkut : D Hupsis. Jotkut tällaiset yksityiskohdat ovat tosiaan vähän öh, mm. metreistä puhuminen kun briteissä on jalat (nämä meinaa aina unohtua hups), mutta ei ne ole oikeastaan paha juttu siellä.

James on suloinen ollessaan niin sellainen ”haluan halata häntä mutta ehkä hän säikähtää”, ahihhi. Oikeastaan vain nauroin tuolle ”hän oli vastuuntuntoinen nuori”, en osannut päättää oliko se sarkasmilla vai ei mutta ainakin sait hymyn huulilleni : D

Tuo italia oli vain niin söpö yksityiskohta. Juuri tuollaiset heittäytymiset tekevät Lilystäsi rennomman ja hauskan lukea. Jee.

JATKOA. ♥

/möhh, Camiela kiilaa : ( ilkimys!
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset
Kirjoitti: Scaramouche - 23.01.2011 22:08:01
Camiela, kiitos! Ei kommentoinnista aina tule mitään, ja pienetkin merkit lukijoista on kivoja ja sydäntä lämmittäviä. ;)

LILYYY!!  :-* Usko pois, ei sulle kukaan vedä vertoja. Ja totta kai meillä on kaikkee insidea kun me ollaan niin outsideja muuten. ;D Ehkä mä ihan sua varten kehittelen tänne jotain vitsin draamaa, en tiiä vielä mitä meinaan tehdä (mä oon aina niin kusessa näitten mun jatkoficcien kanssa kun keksin juonta samalla kun kirjoitan...) paitsi tietenkin sen mitä kahdessa seuraavassa luvussa tapahtuu. Mä voin melko varmasti luvata että seuraava luku on omistettu sulle, ellen mä sitten onnistu taas pitkittämään sitä - sen piti olla jo tää luku mutta piti katkaista kun muuten olis tullut ihan yli pitkä luku. Kiitoskiitoskiitos kommentistasi, muru!  ;)
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset
Kirjoitti: Scaramouche - 24.01.2011 18:50:36
Tähän lukuun on merkitty click-merkillä kohta, jossa voit laittaa tämän (http://www.youtube.com/watch?v=utsuVyuZRJk) laulun soimaan. Luku osallistuu siis Musiikkia korville, erilainen songfic -haasteeseen. Ja kuten jo lupailin, tämä luku on omistettu ihanalle Lilsille!  :-*



Sinä yönä rannalla vihdoinkin ihan varovasti sun kättäsi kosketin
Aika liikkui hitaammin ja sä hengähdit hiljaa
Sinne alle sotkuisen katoksen kesä tuli niin äkkii ja häipyi hiipien
Me valvottiin palellen, mul oli hiuksissa hiekkaa


Maija Vilkkumaa: Hiuksissa hiekkaa


Neljäs

Lily oli kuvitellut että juhlat olisivat vähintäänkin traumaattiset hänen kaltaiselleen joka ei oikeastaan paljon juhlinut, mutta saikin yllättyä positiivisesti. Remus, joka oli ollut vastuussa paikan turvaloitsuista ja muista sellaisista, oli onnistunut tehtävässään hyvin, eikä musiikkikaan ollut mitenkään järkyttävän lujalla. Vieraita oli ehkä enemmän kuin Lily oli osannut aavistaa, mutta James paljasti hänelle, että paikalla olijoista yli puolet olivat hänelle tuntemattomia. Lily nauroi pojalle ja keskusteli innokkaasti Daniellen ja paikalle saapuneen Amyn kanssa. Moni tuntui olevan yllättynyt siitä, että Lily oli paikalla, mutta Lily itse vain ohitti kysymykset pelkällä olankohautuksella.

”Kai minäkin saan aina välillä pitää hauskaa?”

Lily ihmetteli, ettei Amy ollut ottanut jo Britteihin saapunutta Katia mukaan, mutta sillekin löytyi aivan luonnollinen selitys nimeltä muuttokiire.

”Kat käski sanoa että olisi mielellään tullut mutta son père, kuten hän sanoo, hermostuu muuten jos hän ei pura tavaroitaan. Minä en suoraan sanottuna ymmärrä mitä järkeä siinä on, kun parin kuukauden päästä lähdetään kuitenkin Tylypahkaan”, Amy sanoi kun he istuivat laiturin reunalla auringon alkaessa pikku hiljaa painua mailleen. Tytöt olivat viettäneet siinä jo yli tunnin vain keskustellen. Välillä joku oli käynyt tervehtimässä, ja Daniellekin oli kadonnut Siriuksen kanssa jonnekin.

”Ja anna kun arvaan; sinulla ei ole aikomustakaan purkaa laukkuasi ennen syyskuuta?” Lily kikatti ja hörppäsi lähes tyhjästä kermakaljapullostaan. ”Kuten ei viime vuonnakaan.”

”Mutta tänä vuonna aion tosissani olla purkamatta tavaroitani! Kai sinä muistat miten viime vuonna kävi?”

Lily hymähti, totta kai hän muisti. Amy ei ollut mikään maailman huolellisin ihminen, joten ei ollut mennyt kuin muutama päivä ja hänen tavaransa olivat olleet pitkin taloa, kun hän oli etsinyt jotakin kirjaa laukun pohjalta. Lilystä tilanne oli ollut omiaan kuvailemaan Amyn luonnetta, mutta hänen ruskeahiuksinen ystävänsä ei myöntänyt olevansa sellainen.

”Hei muuten, onko Alicesta kuulunut mitään?” Amy keskeytti Lilyn muistelut ja roiski vettä varpaillaan. ”Hänellä taitaa olla hauskaa Amerikassa.”

”Ilmeisesti”, Lily totesi ja kertoi kirjeestä, jonka oli tytöltä saanut. ”Onhan Frank kuitenkin mukana.”

”Jep, se on varmasti hulvatonta”, Amy nauroi samalla kun musiikki lakkasi ja Peter Piskuilanin ääni kaikui kaikkien korviin.

”Hyvät naiset ja herrat, saanko pyytää huomionne hetkeksi. On koittanut hetki, jota te kaikki olette odottaneet, nimittäin ensimmäisen hitaan vuoro!” Kuului naurua ja muutama vislasi. Peter supisi Remuksen kanssa jotain ja jatkoi sitten. ”Niin, toivomme nyt että etsitte käsiinne sen oikean ja tanssitte seuraavan tanssin hänen kanssaan, niin kaikilla on mukavat oltavat, eikö totta?” Silmäniskun melkein kuuli pojan nauravasta äänestä. ”Hyvät naiset ja herrat, herra Remus Lupin näyttää teille mallia!”

Kaikki hiljenivät jännittyneenä. Remus oli kelmeistä se, joka kaikkein vähiten näytti tunteitaan ulos, ja kaikkia kiinnosti tietää, oliko tämän sydämessä paikka jollekin aivan erityisesti. Lily tajusi ettei hänellä ollut siitä aavistuksiakaan, ennen kuin väkijoukko alkoi hajaantua Remuksen tieltä pojan lähestyessä sitä aluetta, jolla Lily ja Amy istuivat.

”Lily, mitä helvettiä? Hän tulee tänne!” Amy supisi hermostuneena ystävälleen, joka ymmärsi mitä oli tulossa ja siirtyi vähän kauemmas antaen heille tilaa. ”Lily!”

Lily vain hymyili rohkaisevasti ensin Amylle ja käänsi sitten hymyilevät kasvonsa Remukseen, joka ei ihme kyllä näyttänyt lainkaan hermostuneelta. Poika pysähtyi hämmentyneen Amyn eteen ja ojensi kätensä, jolloin Amy lehahti kirkkaan punaiseksi ja tarttui Remuksen karheaan käteen. Väki alkoi vislata ja taputtaa, ja samassa musiikki alkoi soljua ja ihmiset alkoivat etsiä toisiaan. click

Lily ei ollut tajunnut että hänkin voisi tanssia jonkun kanssa ennen kuin tunsi lämpimän käden kopauttavan olkaansa. Hän vilkaisi taakseen ja näki Jamesin, joka hymyili puoliksi ja jonka silmälaseista auringonlasku heijastui tulenpunaisena.

”Armollinen neiti, saisinko tämän tanssin?” James kysyi skottiaksentillaan ja veti selkänsä takaa valkean kuunliljan, Lilyn suosikkikukan. Lily nousi ylös ja otti kukan kiitollisena vastaan, mutta kieltäytyi kuitenkin tanssista.

”En minä osaa tanssia”, hän sanoi, ”olen pahoillani. Mutta voimmehan me kuitenkin vaikka käydä kävelyllä?”

James hymyili viekkaana ja nyökäytti päätään osoittaen Lilylle suunnan.

He kävelivät tanssivien ihmisten lomasta James edellä näyttäen tietä, sillä hän selvästi tiesi minne mennä kävelylle. Lily oli varma, että jos kaikki eivät olisi olleet niin keskittyneitä tanssipareihinsa, häntä, Jamesia ja liljaa olisi varmasti katsottu ihmeissään, ja oli siksi Jamesin ajoituksesta erittäin kiitollinen, sillä ei halunnut ylimääräistä huomiota. Hän halusi vain pidellä kuunliljaa ja kävellä Jamesin perässä aina, ikuisesti. Millään muulla ei nyt ollut väliä, ei nyt kun James oli tunnustanut hänet ”siksi oikeaksi”.

James johdatti hänet laiturin alle, paikkaan, jollaisen Lily oli nähnyt vain romanttisissa elokuvissa, ja jossa oli kymmeniä raapustuksia edellisistä kävijöistä; oli rakkaudentunnustuksia, muistolauseita, joku oli laittanut puhelinnumeronsa. Sadat kirjaimet kertoivat ihmisistä, jotka olivat seisseet sen laiturin alla ennen heitä. Lily etsi turhaan tuttuja nimikirjaimia, ei hän sieltä päin ketään tuntenut. Yhdessä kohdassa näkyi varsin tuore raapustus, S&D, ja Lily naurahti Siriukselle mielessään. Musiikki kuului sinne vaimeampana, juuri sopivasti ettei sanoja erottanut mutta sävelen kyllä. James istahti kivien päälle ja viittasi Lilyn viereensä.

Lilyn kämmeniä poltteli ja hän vilkaisi vähän väliä vieressään istuvaa Jamesia, sillä oli varma että tunsi tämän katseen itsessään aina kun ei itse nähnyt. He jatkoivat tätä toistensa vilkuilua aikansa, mutta loppujen lopuksi Lily turhautui ja laski katseensa Jamesin käteen, joka lepäsi pojan sylissä. Hän värähti hieman ja tarttui sitten varovasti käteen saaden mustahiuksisen säpsähtämään ja nostamaan katseensa Lilyn odottaviin silmiin. He katsoivat hetken toisiaan, sitten James kääntyi vähän ja kirjoitti jotain hiekkaan. Lily odotti että poika oli valmis, ja luki sitten vieraskielisen tekstin. Italiaa, kaksi sanaa. Te amo.

Lily hymyili eikä päästänyt Jamesin kättä irti vaan kirjoitti vielä yhden sanan lauseen perään. Troppo.

James ei aivan ymmärtänyt, vaan käänsi kysyvät kasvonsa Lilyn silmiin. Lily hymähti; James oli ilmeisesti opetellut vain sen lauseen Italian-matkallaan. Jotenkin se tuntui Lilystä aivan pojan tapaiselta.

Lily päätti selventää tilannetta Jamesille, ja nojautui poikaa kohden painaen huulensa pehmeästi tämän suulle. Sen jälkeen hän kuiskasi vasten Jamesin huulia elämänsä kolme tärkeintä sanaa.

”Te amo troppo”, Lily kuiskasi ja silitti peukalollaan Jamesin kämmenselkää. ”Minäkin rakastan sinua.”
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset
Kirjoitti: Lils - 24.01.2011 19:07:22
Voiluojavoiluojavoiluoja!

Kiitos omistuksesta, ensinnäkin. Tiedät mikä minuun vetoaa ja mikä vetää ihon kananlihalle, tämän lukeminen oli ihanaa ja awwwaww!

Joo siis. Luku oli lyhyt mutta kertoi tarpeeksi, se oli sellainen hyvin tärkeä, silti vain lyhyt ja johdatteleva. Tietysti kaikesta voisi kertoa enemmän ja kuvailla ja näin, mutta tuo biisi taustalla niitä sanoja ei tarvittu. En pidä Maija Vilkkumaasta, mutta tämä kappale ja sen tunnelma, se ja tämä fic ja kaunis kohtaus yhdessä on vau. Kun tarkemmin alkoi kuunnella, sanat olivat suoraan tämän luvun juoni, aww. Pidin siitä ettei Lily mennyt tanssimaan Jamesin kanssa, Remus/Amy nyt oli aivan tajuttoman aww ettei mitään rajaa ja niille se sopii. Kliseetkin saat anteeksi jos et tee sitä Remus ja Peter -klisettä! Tahdon kuumia miehiä tuvan täydeltä, ei syrjitä ketään. ♥

Okei apua, tämä menee jo ihan liian tajunnanvirraksi mutta lol. Tässä luvussa ei ollutkaan muuta kuin kliseitä, mutta ne rakensivat siitä kauniin ja hyvin tärkeän muulle ficille. Sanantoistoa oli turhan paljon, Lily Lily Lily ja James ja Lily ja näin, näitä nimiä esim. voisit korvailla lisää jotenkin.

Mutta juoni, vieläkin juoni. Se on vain niin söpöä miten kaikki on jo kehittynyt ja draamailua ei ainakaan vielä/enää ole, jotenkin tämän ficin lähtökohdat ovat niin erilaiset.

Odotan innolla ja kiitän ja sulan. ♥
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset
Kirjoitti: Camiela - 24.01.2011 20:31:37
Oiii..
Tällaista söpöstelyä <3
Kyllä Lilyn nyt kelpaa ja James on aina vain niin ihana <3

Välillä noita henkilöitä mietin, että kuka oli kukin, mutta eipä sillä itenkään hirveästi väliä ole koska pienen pohdinnan jälkeen muistan (;
Kaikki on nyt ihanan romanttista ja niinkuin Lils sanoi: draamailua ei ole ainakaan vielä paljoa, mutta minusta on mukava välillä lukeakkin söpöstelyä ilman hirvittäviä väliin tulevia tekijöitä ((:

Jatkoa vain tulemaan,
Camiela
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset
Kirjoitti: carr0t - 24.01.2011 20:52:15
Toi oli mahtava päätös osallistua erilainen songfic-haasteeseen. En pidä Maija Vilkkumaasta, mutta tuli jotain uutta mukaan. Piti kyllä keskittyä vähään tavallista enemmän lukemiseen, kun laulun sanat pyöri taustalla. Musiikki loi tunnelmaa ja ainakin mulle toi oli niin uus juttu, että olin ihan innoissani.

Oijoijoi, ne on niin suloisia. :--- )) Ihanan tekstin sait kyllä aikaan. Se laituri ja ne tekstit ja kaikki.
Ja voiskohan olla, että Sirrekin löytäis sen vakion eikä lentelis kukasta kukkaan? Aina voi toivoa.
Remus oli kyllä niin ihana. *heiluttaa Team Remus -kylttiä* Oli kyllä aika rohkea veto, mutta ei kuitenkaan tuntunut niin epäremusmaiselta.
Nyt tarvitaan vielä Peterille heila.
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset
Kirjoitti: miss i - 25.01.2011 11:14:33
oivoi ku oli söpöä  :) ihan kaikkie osalta, että äkkiä vaan jatkoa :-*
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset
Kirjoitti: L.E - 27.01.2011 15:50:12
Ziisus, ootko sä kirjoittanut tämmöstäkin??????

Aivan ihana kelmific, kerrankin tarina ei ala siitä, että mennään ostamaan koulutarvikkeita (toisin kuin omassa ikuisuuskelmificissäni). Kliseisiin tai kirjoitusvirheisiin en törmännyt -tietenkään.

Kat kiinnostaa mua nyt ihan ylipaljon, ehkä siksi, että olen kirjoittamassa myös ikuisuusprojektia ranskalaisesta kirjekaverista  ;)

Jatkoa, mä en oo tän asian suhteen mitenkään kärsivällinen  ;D
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset
Kirjoitti: Scaramouche - 06.02.2011 05:16:30
Hip hei, viidettä lukua kehiin. Tämä luku on melkeinpä spin-off koko ficistä, joten sen nojalla osallistun tällä sataseen sanalla 003: Loppu. Osallistuu myös Yhtyeen tuotanto-haasteeseen alla mainitulla kappaleella. Italian kieliopista en ole mitenkään vakuuttunut, Google on kaveri. ;)



Vielä vähän vähän vielä kun on aikaa, vielä vähän vähän vielä
Sillä niin kuin vie kevät aina järvistä jäät yhtä varmasti sinutkin hyllytetään
Ja sä tappelet vastaan ja sä potkit ja lyöt, silti yksin huudat sun yöt
Niin kuin syntyvä oppii hengittämään yhtä varmasti sinutkin hyllytetään
Ja sä tappelet vastaan ja sä potkit ja lyöt, silti yksin huudat sun yöt


Maija Vilkkumaa: Yksin huudat sun yöt


Viides

Danielle huokaisi syvään ja käänsi kylkeä halvan motellin pienessä huoneessa. Ilta oli jo pitkällä, ja hän oli lähtenyt laiturilta Siriuksen kanssa monta tuntia sitten. Hän oli osannut odottaa pojan vihjailevaa äänensävyä ja kättä kulkemassa pitkin hänen hoikkaa vartaloaan, joten illan viettäminen motellihuoneessa ei ollut mitään uutta – olivathan he tehneet niin jo Italiassa.

Sirius oli Daniellen silmissä alun perinkin syötävän suloinen, itserakas ja kuitenkin tajuttoman hurmaava, ja hän tiesi mitä sen kaltaisilta pojilta piti odottaa; ei yhtään mitään. Siriuksen kanssa oli hauskaa, hänen ystävänsä olivat hauskoja, ja loppujen lopuksi Sirius tuntui olevan kaikessa hyvä. Se teki Danielleen vaikutuksen, mutta hän tunsi monta samanlaista poikaa Italiassa eikä siis odottanut enempää. He olivat kaikki samanlaisia: kalastivat tyttöjä päivittäin ja kaatoivat näitä sänkyyn kuin keiloja hallissa. Danielle ei kaivannut syvempää suhdetta, mutta oli silti erittäin katkera siitä että kaiken sen pitäisi loppua.

Tyttö tiesi, että tässä sateisessa maassa moni tyttö olisi kateellinen hänen asemastaan. Hän oli päässyt surullisenkuuluisan Sirius Mustan lakanoiden väliin, tilanne josta kaikki tuntuivat haaveilevan mutta jonka vain murto-osa sai kokea. Danielle ei ymmärtänyt sitä, ei Sirius ollut mitenkään erikoinen. Yksi peluri muiden joukossa, siinä kaikki. Olihan poika tietenkin erittäin komea ja kaikkea, mutta se oli pelureille tyypillistä. Ei mitään uutta, ja Danielle oli ollut parempienkin kanssa. Sirius käytti samoja temppuja yhä uudestaan, eivätkä ne tehonneet enää Danielleen. Tämä oli nyt loppu, ja he molemmat tiesivät sen.

Silti Danielle ei voinut lakata muistelemista, sillä heidän tapaamisensa oli ollut vähintäänkin erikoislaatuinen.

”Sodomita!” Danielle kirosi kun hänen kirkuvan punaisten suosikkikenkänsä korko katkesi kesken ostosreissun. Hän vilkaisi vaivihkaa ympärilleen ettei lähellä ollut ihmisiä ja otti sitten esille taikasauvansa, rakkaimman asiansa. Hän heilautti sitä pikaisesti samalla hetkellä kun hänen takaansa kuului pojan ääni:

”Kas, mitä meillä täällä onkaan! Bella srega italiana!”

Danielle kääntyi säikähtäneenä katsomaan kahta mustahiuksista poikaa, jotka kävelivät katua pitkin yhä lähemmäs. Hetken hän harkitsi juoksevansa pakoon tai ilmiintyvänsä, mutta tajusi sitten että pojat olivat jo liian lähellä. Sitä paitsi toinen pojista oli aivan uskomattoman näköinen, eikä tällä kaiken lisäksi ollut paitaa päällään – aina plussaa Crotonen vilkkaalla ostoskadulla. Danielle päätyi hymyilemään pojille ystävällisesti silmälasipäisen katsellessa häntä ja toista poikaa virnuillen. Merda, Danielle ajatteli, egli è probabilmente un giocatore d'azzardo.

“Saluto, il mio amico”, toinen pojista sanoi nauraen. “Puhutko englantia?”

“Jonkin verran”, Danielle totesi hymyillen säihkyvästi tietäen ettei kukaan voisi vastustaa häntä. Hän toivoi hartaasti että pojat unohtaisivat näkemänsä, ja yritti piilotella taikasauvaansa hameen helmaan.

“Älä turhaan pistä sauvaasi piiloon”, silmälasipäinen poika sanoi, “mekin olemme velhoja.”

Danielle tuhahti. Hän ei uskonut hetkeäkään että pojat olisivat puhuneet totta. “Niinkö meinaat? En oikein tiedä pitäisikö minun uskoa teitä.”

“Kuulitko, Sirius, hän ei ihan totta usko meitä!” silmälasipäinen nauroi ja pyöritti päätään. “Kuules, kaunokainen, miten olisi pieni vedonlyönti? Jos olemme velhoja, olet meille juomat velkaa. Jos emme - “

“ - saat pyyhkiä meidän muistimme”, Siriukseksi kutsuttu poika lopetti ja iski silmää. “Oletko mukana?”

Vihreisiin silmiin syttyi kiinnostunut pilke. “Miten ajattelitte todistaa olevanne velhoja?”

“Helppoa”, Sirius sanoi. “Sanot vain loitsun ja me taiomme sen. Yksinkertaista.”

Danielle mietti hetken. Hänestä tuntui että olisi iltaan mennessä muutaman drinkin köyhempi, mutta se ei oikeastaan haitannut häntä. Pojat näyttivät olevan tosissaan mukana vedonlyönnissä. “Kiinni veti. Tulkaa tätä tietä, tiedän paikan jossa voimme olla rauhassa.”

Pojat lähtivät tytön mukaan rupatellen englanniksi niin nopeasti, ettei Danielle oikein jaksanut kuunnella kun ei ymmärtänyt kaikkea. Hän johdatti poikia kohti rantaa, hän tiesi sieltä kivan poukaman jossa harvoin oleli jästejä.

Sää oli Etelä-Italialle tyypillinen, kuuma ja aurinkoinen. Uimaranta oli täynnä ihmisiä, mutta kun kulki rantaviivaa vähän pohjoiseen, löysi vähän varjoisemman poukaman, ja vaikka siellä ei ollut juuri lainkaan hiekkarantaa vaan lähinnä vettä, Daniellella oli tapana tulla sinne ostosreissuillaan vilvoittelemaan.

Päästyään perille Danielle kääntyi poikiin päin kulmat koholla.

“Meidän varmaan pitäisi esittäytyä ensin”, Sirius sanoi. “Tämä pölvästi tässä on James, paras ystäväni, ja minä taas olen Sirius, mutta senhän toki kaikki tietävät jo muutenkin.” Hän naurahti nokkelalle huomautukselleen ja Danielle tuhahti arvostelevasti. “Mutta kukas onkaan saanut sen kunnian että saa nauttia seurastamme tänä iltana?”

“Älä hypi asioiden edelle, sconosciuto”, Danielle sanoi. “Näyttäkää minulle taikasauvanne.”

Pojat vetivät tyhmän ylpeinä puutikkunsa esille ja pyörittelivät niitä odttaen. “Antaa tulla.”

Danielle mieti pitkään loitsua, ja päätti aloittaa helpolla. “Muuttakaa tuo kivi kilpikonnaksi.”

Sirius naurahti ja läimäisi kämmenen yhteen Jamesin kanssa, jonka jälkeen hän huitaisi sauvallaan puolihuolimattomasti kiveä kohti – ja kuten Danielle oli arvellut, se muuttui merikilpikonnaksi. “Oliko muuta, kultaseni?”

Tyttö ei ollut kuulevinaan huomautusta vaan kääntyi Jamesiin päin. Hän halusi tietää vielä jotain. “Sinä”, hän osoitti syyttävän näköisenä poikaa, “saat tehdä suojeliusloitsun.”

Jos Danielle oli kuvitellut sen järkyttävän poikia, hän sai pettyä karvaasti, sillä James vain hymyili vähän omahyväisesti ja loitsi kauniin uroshirven tytön eteen. Danielle ei voinut kuin ihmetellä – tuo oli hyvin edistynyttä taikuutta, eikä hän tuntenut montaakaan nuorta noitaa tai velhoa, joka sen olisi osannut tehdä. Hän itsekään ei ollut vielä koskaan onnstunut luomaan aineellista suojeliusta, vaikka olikin harvinaisen edistynyt velho.

“Vau”, hän huokaisi ihastuksissaan. “ È bello!”

“Kiitoksia”, James nauroi ja suojelius oli poissa. “Nyt, neitiseni, taidat olla meille kierroksen velkaa.”


Niin, kaikki sen jälkeen oli ollut Daniellen mielestä hauskaa. Mutta nyt hän tiesi että kaikki se oli lopussa, ja että hänen olisi aika palata Italiaan. Hiljaa hän nousi, puki päälleen ja hipsi ulos huoneesta lähettäen ovella lentosuukon nukkuvalle Siriukselle. Tämä oli ollut paras kesäheila ikinä.
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset
Kirjoitti: NeitiMusta - 07.02.2011 03:48:57
IHANAA!! Kerranki joku suhtautuu Siriukseen tollain!! :) Ja vielä sanoo ettei se oo mitenkään ihmeellinen!! :) Aivan ihanaa! ♥ Toki mä pidän Sirrestä aivan mielettömän paljon, mutta ihanaa että Daniellessa on vähän särmää, eikä se vaan pelkästään lankee Sirren jalkojen juureen niinku kaikki muutki. :)

Tykkäsin muutenki tästä luvusta :) Ja musta toi italian lisäys oli piristävää, vaikka en nyt väitä italiaa osaavani.. (jos se ois ollu espanjaa nii sitten..) :D Mut kyllä ne kuitenki ihan tajus että mistä puhutaan :)

Jatkoa! :)

NeitiMusta.. :)
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset
Kirjoitti: Scaramouche - 12.02.2011 00:17:37
NeitiMustalle erittäin iso kiitos kommentista. Nyt taas jatkoa! ;)



Sillä aina on liian kauan
Aina on liian kauan
Aina on liian kauan
Se painaa päätä, se öisin herättää


Maija Vilkkumaa: Aina on liian kauan


Kuudes

Daniellesta ei kuultu aamulla mitään. Sirius ehti säikähtää herättyään yksin, mutta ei sen enempää jäänyt suremaan tytön lähtöä – olihan se ollut odotettavissa. Vaikka Sirius oli hyvin vakuuttunut maineestaan naistenmiehenä, hän oli huomannut Daniellen olevan erilainen kuin toiset tytöt, kypsempi ja enemmän samanlainen kuin hän itse. Ei siitä olisi mitään tullutkaan, ja molemmat tiesivät sen alusta asti. Tyttö oli ilmeisesti poistunut maasta, sillä kukaan ei ollut häntä nähnyt eikä tämän lähdöstä kuultu, eikä Sirius pohtinut asiaa sen enempää. Yksi tyttö toisten joukossa.

Lily ei osannut päättää, kumpaa sääliä enemmän, Daniellea vai Siriusta. Parin kauniimpi puolisko oli Lilyn silmissä sortunut pahimpaan naistennaurattajaan joka Euroopasta löytyi, mutta toisaalta Sirius oli jätetty kylmiltänsä yksin motellihuoneeseen. Lilyllä ei kuitenkaan ollut aikaa eikä voimia miettiä näitä kahta, sillä hänen oli jaksettava matkustaa takaisin kotiin pitkäksi venyneen yön jälkeen ja näytettävä pirteältä herra ja rouva Dursleyn edessä. Hän ei olisi millään jaksanut sitä ainaista teeskentelyä, mitä hän piti yllä aina kun Petunialla tai heidän vanhemmillaan oli vieraita. Aina sama kaava: kouluksi Lily vastasi ranskalaisen sisäoppilaitoksen, josta kysyttiin sitten paljon ja Lily alkoi kertoa siitä ranskaksi, jonka jälkeen kuuntelijoiden mielenkiinto hiipui.

”Oi, anteeksi”, Lilyllä oli tapana sanoa, ”aina kun puhun koulustani olen niin innostunut että alan puhua siitä koulun kielellä!”

Tosiasia kuitenkin oli ettei Lily puhunut lainkaan mistään koulusta, vaan hoki samaa tekstin pätkää, jonka oli oppinut alakoulussa. Résidente de Red d'une petite fille marchant le long de la route de l'église. Vapaasti käännettynä Punaisessa talossa asuva pieni tyttö kävelee tietä pitkin kirkolle. Kappaleen nimi oli Dimanche Eglise, Sunnuntaikirkko. Mutta sillä ei ollut väliä, mitä hän puhui, sillä käytännössä kukaan heillä käyvistä ihmisistä ei osannut ranskaa kuin muutaman sanan, joten he eivät voineet sitä ymmärtää – aina parempi Lilylle, sillä pian sen jälkeen vieraat alkoivat hiillostaa Petuniaa kysymällä, miksei tämä lähtenyt opiskelemaan ulkomaille. Ja Petunia totta vie tiesi miten mahdottoman tavallisia ihmisiä miellytettiin...

"Oi, minä vain en tahdo olla mitään erityistä, silloin joutuu niin helposti muiden silmätikuksi. Olen huomannut sen seuratessani – erikoisen – sisareni varttumista."

Niin, Lily ei millään jaksaisi sitä samaa toistoa uudelleen. Mutta hänen olisi kestettävä. Voi, kuinka onnellinen hän olikaan kun hänellä oli vain yksi Petunia ! Ollakseen normaali, tämä menisi vain kerran naimisiin ja niin ollen sama nöyryytys täytyisi kestää vain kerran. Petunia voisi olla varma, että niin pian kuin hän olisi vain naimisissa, Lily ei olisi enää kuvioissa – Niinhän se normaalisti menee, Lily hykerteli itsekseen.

Hän hyvästeli Jamesin pikaisella suudelmalla ja lupauksella kirjoittaa pian ennen kuin kaikkoontui kotiin. Hän oli suunnitellut sen alusta asti – ensin Portsmouthiin junalla kuten vanhempien kanssa oli sovittu, sitten ilmiintymällä takaisin kotiin, niin aamulla voisi nukkua pitempään. Lily oli tyytyväinen suunnitelmaansa, he kun olivat valvoneet Jamesin kanssa lähes koko yön keskustellen kaikesta.

Lily ei ollut ymmärtänytkään kuinka paljon heillä Jamesin kanssa oli yhteistä. Velhoksi James luki yllättävän paljon jästikirjallisuutta, lähinnä rikosromaaneja, jotka olivat Lilyn omiakin suosikkeja. Molemmat pitivät lenkkeilystä, ja olivat mieluummin pienessä porukassa kuin kaikkien keskellä. Sitä Lily olisi viimeksi arvannut, Kelmit kun tuntuivat olevan aina siellä missä tapahtuu.

”Onhan se ihan hauskaa saada huomiota”, James totesi pikkutunneilla ja haukotteli. ”Mutta tosiasiassa olen kaikkein mieluiten yksin tai nelistään Kelmien kanssa, korkeintaan. Loppujen lopuksihan huomioon aina kuuluu toisten yksityisasioitten utelu, eikä se kuulu suosikkiaiheisiini.”

Lily oli naurahtanut ja todennut olevansa samaa mieltä. Hänkin oli kaikkein mieluiten hiljaisessa kirjastossa tai pienessä makuusalissa, jossa asui hänen lisäkseen vain neljä tyttöä.

”Äiti, olen kotona!” Lily huikkasi astuessaan sisälle ja pudottaessaan kotiavaimen sille varattuun savipurkkiin lipaston päällä. ”Kunnossa ja ehjin nahoin, ihan niin kuin lupasin.”

Rouva Evans kurkisti keittiöstä kiireisen näköisenä. ”Hei, kultaseni, oliko hauskaa?” Ja jatkoi odottamatta vastausta: ”Tule saman tien keittiöön auttaman katkarapusalaatin kanssa, Petunia tulee vasta vajaan tunnin päästä.”

”Missäs neiti morsian on?” Lily kohotti kulmiaan suunnatessaan kohti portaita. ”Ja minun pitää nopeasti kirjoittaa Ja – yhdelle ystävälle, tulen sitten heti.” Hän kiiruhti laukkunsa kanssa ylös huoneeseensa ennen kuin ajatuksissaan möläyttäisi jotain.

Hän kirjoitti nopeasti Jamesille kirjeen, jossa kertoi päässeensä turvallisesti perille ja että kirjoittaisi paremmalla ajalla vähän pitemmin. Hän sulki kirjeen ja laittoi tornipöllönsä Carlin liikkeelle lupaamalla pöllönamuja kun se palaisi. Lily oli silti ihan varma että James hemmottelisi sen pilalle, hän oli kuitenkin nähnyt mitä Jamesin omalle pöllölle oli käynyt – helmipöllö parka oli tuhoon tuomittu, hemmoteltu pöllö, joka ei suostunut tottelemaan ketään ilman lahjontaa. Lily pyöritti silmiään, sulki ikkunan ja meni äitinsä avuksi keittiöön. Olisi selvittävä Dursleyistä hengissä että pääsisi valittamaan heistä Jamesille.

”Hyvä, Lily, pese kätesi ja ala huuhtoa katkarapuja. Herra ja rouva Dursley eivät syö lihaa, joten laitan Välimerensalaattia”, Lilyn äiti touhotti tytön päästessä keittiöön. Rouva Evansilla oli kädet täynnä työtä hänen yrittäessä tehdä sekä pää- että jälkiruokaa samanaikaisesti. ”Petunia on ostamassa itselleen ja sinulle pukuja iltaa varten, hän tahtoi välttämättä ostaa jotakin tyylikästä – ”

”Äiti, päästitkö sinä tosissasi Petunian ostamaan minulle pukua?” Lilyn oli pakko keskeyttää käsien kuivaus ja kääntyä äitiään päin. ”Etkö sinä ole seitsemäntoista vuoden aikana oppinut, että minulla ja Petunialla on täysin erilainen käsitys tyylikkäistä vaatteista?”

Rouva Evans huokaisi turhautuneena kermavaahdon roiskahdettua pilkottujen tomaattien päälle. ”Lily, kyse ei ole siitä ettenkö olisi huomannut. Tämä on Petunian tilaisuus, ja koska olen varma ettet anna hänen ostaa sinulle mekkoa häihin, annoin hänen ostaa sen nyt. Yritä ymmärtää. Tekisit sinäkin saman Petunialle.”

”Niin totta vie tekisinkin”, Lily mutisi happamasti, mutta hänen äitinsä oli liian keskittynyt putsaamaan tomaatteja kermasta ettei kuullut. ”Äiti, anna minä hoidan salaatin. Keskity sinä jälkiruokaan. Teetkö mummon reseptillä?”

”Luonnollisesti, kultaseni.”

*

”Friikki, raahaa luusi tänne niin kuin olisi jo!”

”Petunia Carol Evans, siisti suusi!”

Lily irvisti ja laski vastahakoisesti kädestään veitsen, jolla oli juuri leikannut fetaa. Hän kipitti voitonriemuisesti hymyilevän isosiskonsa luo eteiseen ja katsoi epäilevästi mustaa pukupussia tämän kädessä. Lilyllä oli paha aavistus tästä illasta.
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset
Kirjoitti: Lils - 13.02.2011 14:02:27
Vitosluku oli mukava välikertaus, oli kiva tutustua Danielleen enemmän ja vieläpä kotimaassaan. Silti kaikki kliseisyys oli vähän naoifjsifejsoj, varsinkin se ”toisella pojalla ei ollut paitaa ja ”toinen oli syötävän hyvännäköinen”. Tietty kaikkiin ei vetoa samat asiat, mutta tämä Sirius-on-ylitse-muiden-klisee on rasittava.

Kutosluku.

Lainaus
Tosiasia kuitenkin oli ettei Lily puhunut lainkaan mistään koulusta, vaan hoki samaa tekstin pätkää, jonka oli oppinut alakoulussa. Résidente de Red d'une petite fille marchant le long de la route de l'église. Vapaasti käännettynä Punaisessa talossa asuva pieni tyttö kävelee tietä pitkin kirkolle.

Tämä oli jotenkin. Pläh. Ideana hauska mutta hirveän wikipediatyylinen, tuo ”vapaasti käännettynä jadajadajada” oli tosi häiritsevä, tässä jotenkin hukattiin koko tekstin tyyli ja se tarinankerronta. Kirjoitat kyllä mukavan kertaavasti, mutta ehkä tässä keskitytään pikku hiljaa liikaa siihen mitä on tapahtunut, kuin nykyhetken kuvailemiseen.

Lainaus
Voi, kuinka onnellinen hän olikaan kun hänellä oli vain yksi Petunia !

Välilyönti.

Tralaa. Loppu luku oli kivempi kuin alku, hihi. Ajatus tosin vähän katkeili kun katsoin samalla leffaa muttamutta silti. Luku oli lyhyt mutta sopivan, sai kivasti kiinnostumaan seuraavasta. Hihi. Luku oli kivan pirteä vaikka Lily olikin vähän väsyneen ärtynyt. James. ♥

Anteeksi että kesti kommentoida ja vitonen jäi väliin, koitan pysyä paremmin mukana mutta nyt on vähän kokeita. Jatkoa vaan kehiin, tykkään. ♥
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset
Kirjoitti: Camiela - 14.02.2011 13:03:15
Voiii kaksi uutta lukua tullut!

Nyt mikään kirjoittaminen ei oikein onnistu, joten kerrompa vain, että kaikki on ihanaa  ja haluan jatkoa!
Danielle ja Sirius *oooh* loppuiko kaikki tuohon? (;
Sekäää: Lily<3James!!

Tässä kaikki terveet ajatukseni tällekerralle. Adioos... (:

Jatkoa toivoen,
Camiela
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset
Kirjoitti: L.E - 16.02.2011 16:19:30
Kannattaa keskittyä välillä kouluun, kun palaa finiin niin sattuukin löytämään kaks uutta lukua  ;)
Vitosluku oli kivaa kertausta, Daniellesta tahtoisin tietää vähän lisää. Osa italiankielisistä kommenteista meni vähän ohi, mutta se saattoi olla ihan mun oma vika..
Kutosluku oli mun lemppari, hauskasti kerroit tän Lilyn sisäoppilaitoshuijaussysteemin (pisin yhdyssana ikinä x)) ja Petunia vaikuttaa jo ihan itseltään.

Vitsi kun tuli kämänen kommentti. Kirjoittelehan jatkoa <3
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset
Kirjoitti: Scaramouche - 19.02.2011 11:45:59
Lils: joo, oon itekin huomannut että mun ote on aika lailla lipsumassa tän suhteen... :( Pitää yrittää petrata nii on sitten mukavempaa lukemista kaikille. Ja tiedän, se on tosi kökkö se ranska siellä, mutta kun... No, ei mulla oo oikeastaan mitään sanottavaa puolustukseksi. Se nyt vaan on. Mä yritän parantaa tulevaisuudessa. :) Ranska ei vaan tosiaan oo mitään mun vahvimpia kun kaikki on Googlen varassa... :D

Camiela: Daniellesta ja Siriuksesta sen verran että voi olla ettei kaikki pääty ihan vielä, mutta se nähdään sitten kun joskus päästään Tylypahkaan asti. ;) Enempää en suostu kertomaan. Kiitos todella paljon kommentistasi, jatkoa tulee ööö toivottavasti pian. :D

L.E: (aah, kaikilla täällä on niin ihania nimimerkkejä että itekin tekisi mieli vaihtaa...) Samat sanat sinullekin, eli Daniellesta saatetaan kuulla vielä, se riippuu vähän siitä miten tämä kehittyy. Pienehköjä suunnitelmia tosiaan on, mutta en vielä tiedä että pääseekö ne koskaan totutumaan näiden kahden kohdalla. Ja pakko sanoa että mä oon otettu siitä että tykkäsit kuutosesta, se tuntui mun mielestä niin kamalan tököltä sitten loppujen lopuksi että meinasin kirjoittaa sen uudestaan kun se ei oikein vastannut mun suunnitelmia... In any case, kiitos kommentistasi! (Ja btw vielä pitempi yhdyssana on uudenvuodenvastaanottajaistanssiaisjuhlapukuliike. Taitaa niitä vielä pitempiäkin olla, ja sitten vielä se kaikkien rakastama superkalifragilisticexpialidocious. :D)
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset
Kirjoitti: rruina - 12.04.2011 22:23:06
Tää on hyvä! Mahtaako tulla jatkoa vai onko ihan unohduksissa? ): Luin joskus tota ensimmäistä versiota ja löysin tän vasta nyt kun todella oon ollu yli puol vuotta poissa maisemista :--D Toivon jatkoa (;

-Rruina
ps: entinen Metroapina :--D Laitoin tän siksi että oon kai joskus kommentoinutkin tota ekaa? :p
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset
Kirjoitti: Scaramouche - 30.04.2011 20:13:38
rruina: Ehei, ei tätä ole unohdettu, ja nyt tulee jatkoa. ;) Kiitos kommentistasi!

Eli siis tässä on luku seitsemän! Enjoy!



Mä olin sotamies jouduin kaukopartioon
rintamalle Petsamoon me rata katkaistiin
ja tultiin kotiin päin
se ryhmä vihollisen väijytykseen jäi
sain kuulan rintaan, jäin hankeen makaamaan
mä elän vieläkin, en suostu kuolemaan


Popeda: Mä elän vieläkin


Seitsemäs

Petunian ostama puku oli loppujen lopuksi ihan sievä. Se oli kaunis polvipituinen kokomusta kotelomekko, joka oli hyvin avonainen selästä. Lily tiesi että Petunia oli tehnyt sen tahallaan; tyttö tiesi että Lilyllä oli punaisia näppylöitä selässä. Punapään piti hieman parannella mekkoa taialla niin, ettei selkä ollut aivan niin avonainen, ja pitemmän päälle mekko oli oikein kaunis.

Siihen koko illan hyvät puolet sitten jäivätkin. Lilyllä oli ihan kamalan tylsä ilta, jonka aikana hän sanoi ehkä sanan tai kaksi. No, siinä oli se hyvä puoli ettei hänen tarvinnut pistää päälle mitään show'ta, kuten oli Petunialle uhannut, ja näin ollen molemmat olivat joltain osin tyytyväisiä. Lily tunsi ajoittaista mustasukkaisuutta siitä, ettei hän, ikuinen isän tyttö, saanut herra Evansilta niin paljon huomiota, mutta hän torui itseään välittömästi huomatessaan kateuden pistoksen. Tämä on Petunian päivä, hän muistutteli itselleen jatkuvasti. Vaikka se ei ole minun mieleeni, tämä on silti Petunian päivä.

Loppuillasta herra ja rouva Dursley päättivät ruveta kertomaan poikansa lapsuusajan kepposista, ja jälkeenpäin Petunia syytti Lilyä siitä.

”Sinä friikki pistit jotakin litkujasi heidän viinilaseihinsa, etkö pistänytkin?! Voi, tästä saat kyllä maksaa vielä pitkään!!”

Lily oli erittäin tyytyväinen saatuaan isältään yhdeksän jälkeen siirtyä omaan huoneeseensa. Heti päästyään suljetun ovensa taakse hän huokaisi helpotuksesta ja vaihtoi mekon collegehousuihin ja t-paitaan. Hän rojahti sängylleen ja hengitti muutaman kerran syvään. Päivä olisi ehkä ollut siedettävä, jos kyse olisi ollut jostain muusta kuin Petuniasta, joka jaksoi aina hermoilla kaikesta. Hermoillessaan Petunia oli aivan sietämätön, siis sietämättömämpi kuin yleensä, ja niinä hetkinä Lily halusi vain olla poissa silmistä ja mielestä.

Koputus ikkunalla sai Lilyn havahtumaan ja huomaamaan, että James oli vastannut hänen kirjeeseensä. Tyttöä hymyilytti ja hän astui ikkunan eteen päästäen pöllön sisään. Se kujersi iloisesti ja ojensi jalkaansa sidottua pergamenttia.

Lukiessaan kirjettä Lily ei voinut kuin hymyillä seesteisesti. James oli sama hullu itsensä, mutta vaikutti paljon rennommalta kuin ennen Portsmouthin juhlia. Hän vitsaili vanhemmistaan, joista oli kertonut paljon viime yönä, ja selitti, kuinka hänen oli ollut pakko kertoa muille kelmeille heidän seurustelustaan. Sirius oli huomannut sen heti

En tajua sitä jätkää, se saa kaiken aina selville! Nytkin se vain katsoi minua vähän aikaa ja alkoi sitten nauraa kovalla äänellä. Remus sanoi aavistaneensa jo aikaisemmin, mutta että Sirius oli vain yksinkertaisesti huomannut jotain. Mutta luulen että se johtui siitä, etten saanut pyyhittyä hymyä naamaltani vaikka Sirius valitti kuinka kamalasti hävittäneensä uusimpien luudanvarsien kuvastoni.

Vaikka koko ilta olikin ehkä ollut Lilystä täysi katastrofi, alkaessaan nukkumaan hän ei pystynyt ajattelemaan mitään pahaa mistään. Vaikka kaikki olisikin ollut jo pilalla, hän ei antanut toivonsa kuolla; jos hän sen tekisi, hän kuolisi itsekin.

Ja sitä paitsi huomenna olisi taas uusi päivä.



Oho, tulipas lyhyt...
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset
Kirjoitti: Camiela - 02.05.2011 17:51:14
Oi, söpöä ♥

Petunia ja Lilyn kiivas ja vihainen sisarussuhde tuntuu todella aidolta ja se on huippua!
Muutenkin mukava luku. James on ihana♥

Joo hyvin lyhyt ja mitäänsanomaton kommentti, mutta parempaan en pysty koneella, jonka koko family näkee. *tuntee katseet selässään*
Noh seuraavaa lukua kommentoin sitten ahkerammin, lupaaan sen!

Camiela
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset
Kirjoitti: L.E - 06.05.2011 16:12:42
Vihdoinkin uus luku!
   Näitä sun hyviä tekstejä on aina jotenkin mahdotonta kommentoida rakentavasti! Ainakin tykkäsin tosi paljon, kiva kun käsitellään myös Lilyn perhe-elämää, joka jää ficeissä usein vähän taka-alalle. Petunia on vaan niin -Petunia  :D

Kirjoita pian lisää <3
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13]
Kirjoitti: Scaramouche - 26.06.2011 16:31:48
Nääh, hävettää vastata teidän kommentteihin näin myöhään............

Kuitenkin, kiitos ihanat kommenteista. Kaikille tiedoksi että nyt tuli sellainen aww olo vähän kaikesta (kiitos juhannus feat serkut...) ja oon jo valinnut seuraavan luvun biisin ja tiedän aika pitkälle mitä se käsittelee, joten ei sitä kamalan montaa viikkoa tarvitse odotella. ;)
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13]
Kirjoitti: Leya - 04.07.2011 03:28:19
Hmm.. aattelin ilmottaa että sulla on uus lukija :) Tykkään tosi paljon ja oottelen innolla jatkoa.. Kello on jo aika paljon nii en oo varma mitä muuta pitäs sanoa :D
Ainaki tykkään ku tässä on lilyn perhettä eikä kesä mee silleeen hups vaan, ja tykkään siitäki että Lily ja James on jo väleissä koska siitä oon lukenu varmaan ainaki SATA ficciä ku ne pikku hiljaa tutustuu :D mutta toisaalta taas niin aika nopeaa toimintaa että ne vaan heti alkaa seurustelemaan. Tykästyin Daniellen muistelmaan kuinka ne tapas, se oli jotenki tosi kivasti kirjotettu :)

Mutta koska minusta tuntuu että hyppelen tässä aiheesta toiseen ilman mitään kunnollista ajatusta nii toivon vaan tietenki lisää jatkoa..

-Leya
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13]
Kirjoitti: Anaid - 04.07.2011 22:29:22
Taas sait uuden lukijan! ;D
Sun täytyy olla ylpeä, koska en oo jaksanu kommentoida yhtäkään ficciä varmaa puoleen vuoteen, mutta nyt oli pakko :D
James on ihan super ihana! Niin ku Sirrekin!
Lemppari kohta ehdottomasti oli:
 
Lainaus
En tajua sitä jätkää, se saa kaiken aina selville! Nytkin se vain katsoi minua vähän aikaa ja alkoi sitten nauraa kovalla äänellä.
en oo iha varma miks, mutta toi vaan oli jotenkin ihana! ;D
Ja juoni on just ihana, kiva ku James ja Lily pääty yhteen ennen Tylypahkaan paluuta!  :)
 
Jatkoa odotellen,
Anaid
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13]
Kirjoitti: Gemmssy - 04.07.2011 22:59:05
Heii :) mäki tykkään tosi paljon. Tykkään siitä ettei Lily vihaakkaa Jamesia, mut ne pääty liian nopeesti yhteen.. Ja Amy ja Remuski...
Tai siis... Kyllä draamaakin on vramaan vielä tuloss, muttaa....
Pidän Lilyn ja Jamesin rennommista hahmoisat jaaaa... eipä mulla kai muuta ku en oo kovin kommentoivalla tuulella. Odotan innolla lisää :)
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13]
Kirjoitti: hennie - 06.07.2011 21:38:22
mä tykkäsin tästä, vaikka trailerista päätellen tässä tulee olemaan kliseitä (mikä ei tosiaan välttämättä ole huono asia :D) niin tykkäsin erilaisesta alusta. Juuri se ettei Lily vihakkaan Jamesia ja he päätyvät noin nopeasti yhteen. Sujuvaa ja mukavaa kerrontaa. :)
jatkoa odotellen =)
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13]
Kirjoitti: FanGirl - 08.07.2011 08:43:41
Tää oli ihana! Jatkooo!
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13]
Kirjoitti: Ameeba - 09.07.2011 01:33:54
Aivan ihana!


Siis aivan I-H-A-N-A!!!


En osaa sanoa muuta...

Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13]
Kirjoitti: Lils - 12.07.2011 15:29:20
Hei taas, olen laiska ja yhaojoisjfoijs tapa minut, mutta täällä taas ja innokkaampana kuin viimeksi!

Pidän kirjoitustyylistäsi. Se on parantunut hyvin, hyvin paljon jo näiden seitsemän luvun aikana. Nyt se on juuri sellaista Potter-fandomiin sopivaa: vähän narniamaisen lapsenpyöreää ja ihmettelevää, mutta kuitenkin vakavasti otettavaa ja tutkiskelevaa.
 
Lilysi on hyvin realistinen; tarpeeksi vanhana hän osaa kyllä pitää suunsa kiinni, mutta se pinnan alla kiehuva raivo ja kateus on vain jotain, joka on hänelle hahmona tyypillistä ja sopii kuvaan - siskojen kanssa kilpaillaan kuitenkin aina tavalla tai toisella, kyllähän se tiedetään. Petunia on ihanan katkera bitch "sinä teit sen kuitenkin" ja tykkäsin, miten nuo Vernonin lapsuusjutut närkästyttivät - ovathan ne oikeastikin kaikista tappavimpia ja noloimpia.

Lainaus
Sirius oli huomannut sen heti
Piste puuttuu.

Pidin tästä luvusta! Se oli lyhyt mutta hauska, tietyllä tavalla. Ei sellainen ratkiriemukas, mutta hymyilytti ja huvitti ja oli oikein suloinen. James/Lily on vain ikuisesti niin söpöä ja jollain tavalla arkista ja realistista pilvilinnojenkin keskellä, että tykkään tykkään.

Nuo lyriikat tuossa alussa ovat tapansa mukaan hienot, Popeda on kuitenkin Popeda ja näin, ja pidin siitä, miten Lily suurenteli asiaa luonteensa mukaan – kappale kuvasti hyvin sitä, miten tällainen pieni illallissessio oli Lilylle ylivoimainen ja siitä jäi oikein voittajafiilis. Toiveikas luvunlopetus oli ihana!

Sori olen kauhea ja laiska mutta niin, tykkään tästä ficistä (ja sinusta haha) vieläkin, kiitos kivasta luvusta ja inspiraatiota ja tsemppiä seuraaviin.  Hih. ♥
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13]
Kirjoitti: Scaramouche - 12.07.2011 16:10:18
Leya: Kiitos kommentistasi, on aina kiva saada uusia lukijoita! ;) Sen verran, että Lilyn ja Jamesin yhtäkkinen seurustelunaloitus ei oikeastaan ollut kovin yhtäkkinen, kun ottaa asian siltä kantilta että ne on kuitenkin vähitellen tutustuneet toisiinsa, kuten aikaisemmissa luvuissa kerrotaan. :D

Anaid: Jep, James on ihana. Siksi mä siitä kirjoitankin! ;) Kiitos kommentista!

Gemmssy: Samat sanat sulle, ei ne kovin äkkiä päätynyt yhteen. Ne on tutustuneet toisiinsa jo aika pitkään. :D Ja hei, en mä missään vaiheessa sanonu että Amy ja Remus on yhessä!! Ei mennä asioiden edelle, en mä vielä tiedä tuleeko niitten jutusta mitään! Kiitos kommentista, juoni tihenee koko ajan kulissien takana, usko pois. ;)

hennie: Danke sehr! Rakastan kliseitä, joten be ware, niitä tulee paljon!! ;D

FanGirl: Kiitusta! :)

Ameeba: Same to you... :D

LILS!  :-* Mäkin tykkään susta. :D Tervetuloa matalaan majaani. Kirjoitustyyli parantunut? Vau, tänks. vähän narniamaisen lapsenpyöreää ja ihmettelevää, mistä sä näitä vedät?? Hieno maininta. Realistinen Lily oli ehkä kaikkein isoin ongelma mulla, kun jotenkin se ei tuntunut sopivan alkuperäisessä ficissä muuhun ympäristöön. Nyt yritin parantaa vähän kaikkea. :D Danke schön! <3

Ja kaikille: Eli vaikka kuvittelin että tämän kanssa menee hyvin ja että seuraava luku on jo hyvin vireillä, se ei kuitenkaan ole ihan niin. Ihan. Kun tiedän kyllä mitä siinä luvussa on, mutta kun en osaa pukea sitä sanoiksi. Että seuraavan luvun ilmestymiseen saattaa mennä vielä aika kauan, ainakin sen verran että saan ajatukseni kuriin. Kiitos ja anteeksi.
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13]
Kirjoitti: Hilmuri - 25.07.2011 16:04:36
Heti jatkoo!!!! >:(   Ei jaksa oottaa :D
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13]
Kirjoitti: Scaramouche - 10.08.2011 13:51:22
Nyt sitä jatkoa. Kiva että tällä edelleen on lukijoita vaikka luvut ovat toinen toistaan isomman työn alla. :)



Arvaamatta tuuli kääntyy vastaan
Varoita ei myrsky matkoistaan
Arvaamatta maailman tuulet lastaan riepottaa


Juha Tapio: Arvaamatta tuuli kääntyy vastaan


Kahdeksas

Jamesilla oli paras päivä pitkään aikaan. Hän heräsi aamun ensi säteisiin, sai aamiaisella vahvaa kahvia ja kirjeen Lilyltä, pelasi sen jälkeen huispausta Siriusta vastaan ja loikoili nurmikolla katsellen pilviä ja lueskellen Lilyn kirjettä uudelleen ja uudelleen. Se oli hänen ensimmäinen Lilyltä saamansa kunnon pitkä kirje, jossa ei kirottu Jamesin syntymäpäivää, ja siksi se oli arvokas.

Kirjeessään Lily kertoi kaikki yksityiskohdat edellisen illan päivällisistä Petunian tulevan miehen perheen kanssa. Joitain selostuksia jästijutuista, kuten tv:stä, James ei ymmärtänyt, mutta kirjeessä oli paljon muutakin. Lily vaikutti kovin vapautuneelta, ja puhui siitä kuinka hän ajatteli kertovansa ystävilleen seurustelustaan vielä samana päivänä. Hän kertoi maahan juuri saapuneesta Katista, josta ei vielä ollut kuulunut mitään mutta James varmaankin muisti neljänneltä luokalta. (Kyllä James muisti, ja niin muisti Siriuskin – harvoin sitä ensimmäistä epäonnistunutta iskuyritystään unohtaa. Ainakaan Siriuksen kohdalla.) Kaikki se oli hyvin arkipäiväistä ja kepeää.

Lisäksi kirjeessä oli paljon muutakin. Jamesin kasvot sulivat hymyyn, kun hän luki Lilyn kuvailemista tunteista juhlien jälkeen, muistoista aikaisemmilta vuosilta ja vaivihkaa Jamesille osoitetuista katseista. Poika hymähteli hiljaa lukiessaan kohtaa, jossa Lily muisteli hetkeä jolloin tajusi rakastavansa Jamesia.

Se oli ihan epätodellista. Siis tiedäthän, sellainen tunne kun matto vedetään jalkojen alta. En minä tiennyt mitä ajatella, mitä tehdä. Olisiko minun pitänyt sanoa sinulle heti jotain? Se oli silloin kun sinulla oli sitä säätöä Sandran kanssa. Se ei tuntunut kivalta.

Koko kirje oli Jamesin mielestä ihmeellinen. Kaikki ne kolme sivua kauniilla vinolla kaunokirjoituksena oli kirjoitettu juuri hänelle juuri Lilyltä. Siinä jos jossain oli miettimistä vähäksi aikaa.

Kaiken kruunasivat Lilyn kirjeen viimeisellä liuskalla alareunassa samat sanat, joita James itse oli tytölle hokenut viime vuodet. Minä rakastan sinua. Jotenkin niiden kolmen sanan yksinkertaisuus ja totuudellisuus kasvatti Jamesin rakkautta entisestään – jos se nyt ylipäätään oli edes mahdollista.

James oli koko päivän niin omissa ajatuksissaan, että hänen vanhempansa alkoivat huolestua. Illallisella James hymyili edelleen yhtä typerästi kuin aamulla saadessaan sen kirjeen.

”James-kulta, mikä sinuun on oikein mennyt?” hänen äitinsä kysyi kulmat kurtussa.

Sirius naurahti haukahtaen ja katsoi naista tietäväisesti. ”Ei mikä, vaan kuka. Sananvalinta kuulustelussa on erittäin tärkeää.” Hän virnisti pirullisesti aikuisille ja osoitti sitten ikkunasta ulos. ”Hei katsokaa, Lily Evans on tuolla!”

Jamesin pää napsahti saman tien ylös lautaselta ja hänen kasvonsa kirkastuivat vielä lisää. ”Missä!”

Hänen isänsä nauroi hyväntahtoisesti ja otti lautaselleen lisää salaattijuustoa. ”No, jokos Lily on koukutettu? Vai onko hän edelleen liian kova pala purtavaksi?”

”Voi, et kuule arvaakaan!” Sirius tokaisi ja alkoi kasata itselleen kolmatta annosta kinkkupastaa. ”Kävikin ilmi että Lily on yhtä hulluna tähän meidän Sarvihaaraan kuin Jameskin häneen, joten ei siinä mitään, hynttyyt yhteen vain – ”

”Sirius pidä se iso turpasi jo kiinni!” James kilahti ja katsoi Siriusta vihaisemmin kuin pitkään aikaan. ”Lily ei ole yhtään sellainen, ja sinä tiedät sen! Et viitsisi jättää typerät vitsisi Kuutamolle?”

”Enkä tiedä! En minä ole Lilyä vikitellyt koskaan! En ainakaan ekaluokan joululoman jälkeen. Mistä tulikin mieleeni”, Sirius sanoi vaihtaen sievästi puheenaihetta huomatessaan parhaan ystävänsä närkästyksen, ”että rakas Kuutamomme on tulossa illalla. On kuulemma saanut isältään jonkun uuden kaukoputken. Yritin selittää sitä sinulle jo aikaisemmin, mutta olit niin Lilyn kirjeen lumoissa ettet kuulut mitään.”

”James, koskas tuot sen tytön meille näytille?” herra Potter kysäisi pyyhkien lautasliinalla suunpieliään. ”Olisi oikein mielenkiintoista tavata ihminen joka saa tämän meidän pojan pään sekaisin, eikö olisikin, Felicia?”

”Kieltämättä, Charlus”, Jamesin äiti sanoi. ”Kutsuisimmeko vaikka hänet päivälliselle? Voisin tehdä sitä intialaista kanaa, josta kerroit hänen pitävän – ”

”Hei, kiltit, älkää menkö asioiden edelle”, James puuskahti. ”Me vasta aloimme pari päivää sitten seurustella.”

No niin, siinä se nyt oli. Ensimmäisen kerran James oli saanut sanoa ääneen jollekulle seurustelevansa Lily Evansin, maan päälle taivaasta pudonneen enkelin kanssa. Hänen hymynsä leveni korvasta korvaan ja hän söi entistä paremmalla ruokahalulla neljännen annoksensa loppuun.

*

”Mitä Amylle kuuluu?”

Remus käänsi katseensa hetkeksi pois kaukoputkestaan vilkaistakseen Siriuksen ilkeää ilmettä. ”Miten niin? Mistä minä tietäisin.”

”Äh, älä viitsi. Kaikki sen näki mitä siellä bileissä tapahtui. Nappaa se nyt jo!”

”Sirius, kaikki eivät käytä sinun kahden lauseen taktiikkaasi”, James huokaisi ja tarkensi jälleen uuteen tähteen.

”Kuule, sen jälkeen mitä Daniellen kanssa oli olen vaihtanut yhden lauseen taktiikkaan. Paljon tehokkaampi. Muutama sana ja olen tilanteen herra.”

”Epäilemättä...”

”Peter hei, kokeilisit sinäkin! Koska sinulla on muka viimeksi ollut nainen?”

Peter lehahti aivan punaiseksi, mutta mutisi kuitenkin jotain sen suuntaista kuin ”viime talvena”. Sirius alkoi vaahdota siitä, kuinka viime talvesta oli ikuisuus, ja selittämään kuinka monta tyttöä hän oli viime talven jälkeen kaatanut. Muut kaksi taas keskittyivät tutkimaan tähtiä ihan harrastusmielessä jaksamatta painaa kuvioita mieleensä.

”Kuutamo, pidätkö sinä Amystä?” James kysyi hiljaisella äänellä vaihtaessaan kaukoputkensa kulmaa. ”Koska se ihan totta näytti siltä.”

”En minä salli itselleni mitään sellaista”, Remus mutisi. ”Minä olen liian vaarallinen, kukaan ei ole minulta koskaan turvassa. En todellakaan aio ottaa sitä riskiä että vahingoittaisin häntä.” Hän huomasi jotain taivaalla. ”James, vilkaisepa tätä!”

James siirtyi ystävänsä kaukoputken ääreen ja vilkaisi siihen.

”Hei, onko tuo Venus? Ihan kuin se hyökkäisi kohti Siriusta!”

"Erm, minä olen tässä”, Sirius havahtui kuullessaan nimensä mainittavan.

”Ei kun sitä tähteä”, Peter selitti, mutta ei Sirius jaksanut kuunnella.

”Oikeasti, mikä on sekoittanut rakkaan äitimuorini pään niin pahoin että hän nimesi minut tähden mukaan? Siis joo, totta kai olen tähti, mutta silti. Sirius? No, ei se kuitenkaan ole yhtä paha kuin Regulus. Tai Bellatrix. Heitä ei käy sääliksi.”

Siriuksen yhä hohotellessa sukulaistensa nimille Remus nappasi maasta kirjan, jonka kannessa luki kultaisilla kohokirjaimilla Taivaan merkit – ennustus tähdistä ja niiden liikkeistä. ”Sinuna en nauraisi juuri nyt”, hän virnisti löydettyään oikean sivun. ”Venus on naiseuden jumalatar ja naisten planeetta. Se että Venus kulkee kohti nimikkotähteäsi ei voi mielestäni tarkoittaa muuta kuin että saat maksaa seurauksistasi lähitulevaisuudessa.”

”Et kai sinä tosissasi usko tuollaiseen hölynpölyyn?” Sirius haukahteli ja huitaisi kättään. ”Ennustus on humpuukkia. Tähdet sen kun poukkoilevat sattumanvaraisesti minne lystää. Ei niistä tarvitse välittää.”

”Niinhän sinä sanot”, sanoi James, joka oli napannut kirjan Remukselta ja virnisti nyt omahyväisesti. ”Mutta kuunteles tätä: 'Väitetään, että jos Venus on asemassa jonka katsotaan hyökkäävän Siriukseen, mies on alentanut naista liikaa ja joutuu nyt kokemaan tekonsa seuraukset'. Mites se oli, montako niitä naisia nyt olikaan viimeisen puolen vuoden aikana?”

”Laskujeni mukaan kaksikymmentä kolme”, Peter ilmoitti virnistäen hänkin. ”Taitaa pilkka osua omaan nilkkaan.”

”Ai ai, Sirius, kannattaa varautua kauniin naisen kostoon!” James nauroi ja jatkoi tähtien katselemista. ”Keneltä tahtoisit mieluiten saada köniisi? Harrietilta vai Marylta? ”

”Sirius Musta ei alennu naisten löylytettäväksi!”

”Niin ne kaikki ovat joskus sanoneet.”
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13]
Kirjoitti: FanGirl - 10.08.2011 22:29:00
Jatkoo... Hyvä. netti ei toimi tietokoneilla joten pitää käyttää puhelinta. Se oli kiva
Toivottavasti Sirkus saa köniin ihan oikeesti. Remuksen pitää ymmärtää ettei kaikki pelkää ihmissusien seuraa silloin kun ne eivät ole ihmissusi muodossa. Toivottavasti ne pääsee pian kouluun. Jatkoa odottaen.
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13]
Kirjoitti: Safira - 10.08.2011 23:50:30
Todella mukavalta vaikuttava kelmificci. Odotan innolla onko se Daniella, joka vielä järjestää Siriukselle ongelmia. Toivottavasti päästään pian Tylypahkaan ja tavataan Kat :). Kivasti kuvailet tuota Lilyn ja Petunian suhdetta toisiinsa ja toisaalta Lilyn tunteita Jamesia kohtaa. Tosin tuo vähän häiritsi että Lilyn ja Jamesin suhde syveni tuollaiselle "rakastan sinua" -tasolle niin nopeasti, mutta kai sekin on mahdollista :D. Jatkoa toivon kovastikin.
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13]
Kirjoitti: Desbina - 13.08.2011 23:20:59
Ihana Fic <3 Remus on mun mielestä aina tosi suloinen... :) Olisin vaan halunnu lukee ja lukee mut sitte ei ollukkaa viel enempää :( Mut JATKOA, oon koukussa :D
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13]
Kirjoitti: NeitiMusta - 14.08.2011 13:25:35
Voi Sirius mikä kohtalo.. :D Eihän Tylypahkan komein ja kuuluisin naistenmies voi tietenkään ymmärtää, että kun se tarpeeks monta kertaa särkee naisten sydämiä, niin joku päivä tulee joku sellanen nainen joka saa sen pasmat sekasin. :D Ja sitten sitä itteä sattuu.. :)

Remus ja James oli kyllä jotenkin äärettömän söpöä sen kaukoputki-touhunsa kanssa. :D Voi että. :D Mut silti mua käy sääliks Remusta kun se ajattelee tollain, koska Remppa on kuitenkin niin ihana, suloinen mukava ja kaikkea kivaa. Ei sen pitäis ajatella tollain. Ja kun ei se oo vaarallinen kun 1 pv kuussa. :( Sekin ansaitsee onnen.

NeitiMusta. :)
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13]
Kirjoitti: Ledi - 15.08.2011 19:54:28
Aww... On jotenkin söpö tää ficci. Hauskaa, kun kerrot niin monen henkilön näkökulmasta, kun useimmissa kerrotaan vaan Lilyn. Oon lukenu tän joskus aiemminkin, mutta kommentti ei vaan irronnu...

Hahmot on aika aidon tuntusia ja muutenkin juoni etenee hyvin.

Jatkoo olis toiveissa...

Ledi
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13]
Kirjoitti: L.E - 16.08.2011 14:14:18
Jee, vastasit viimein! Tiedäthän, että mä ootan aina malttamattomana, että saat kirjoitettuu jotain uutta ;)

Toi uusin osa oli musta tosi kiva (jessus, missä mun sanavarasto on??), James ja Lily on vaan niin ylisöpöjä. Tahdon kuullaa viel Katista lisää, ja tietty Remuksesta ja Amysta. Ja miten se kuuluisa kosto Siriukselle??

Kirjoitahan pian lisää!
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13]
Kirjoitti: Scaramouche - 06.10.2011 12:50:46
Ääh, mä oon ihan kamala kun en oo vastannut teidän viesteihin, tosi paha omatunto...

Kaikille kuitenkin tiedoksi että mulla on nyt hyvä vire tän suhteen päällä, voi olla että jo tänään saatte uuden luvun! MUTTA en lupaa mitään, mä tiedän mitä seuraa jos en pidä lupauksia...  ::)

Ihanaa että lukijoita löytyy vielä ja että uusia tulee koko ajan, tsemppaa kirjoittamaan. Ootte kaikki ihania.  :-*
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13]
Kirjoitti: Scaramouche - 06.10.2011 14:18:50
No niin, ihan hyvin olisin voinut luvata. Helpostihan tämä tuli, tosin en kyllä tiedä sitten laadusta. Mutta.... Lukekaa ja kommentoikaa, tässä yhdeksäs luku. ;)



Kun muutin kaupunkiin, posti kirjeitäsi kantoi
Ne meidän ystävyyttä vannoi viikoittain


Antti Tuisku: Juuret


Yhdeksäs

Tyttö kulki pitkin katuja vilkuillen uteliaasti kodikkaitten pihojen yksityiskohtia. Kaikki oli niin erilaista kuin kotona. Hän kulki epävarmasti haroen aina välillä leiskuvia lyhyitä hiuksiaan, vaikka tiesikin tarkkaan minne oli menossa. Entä jos hän menisi väärään taloon? Tai jos kukaan ei olisi kotona? Hän yritti etsiä pihoilta vinkkiä siitä, oliko varmasti menossa oikeaan suuntaan. Se oli turhaa – määränpää näkyi jo parin talon päässä.

Hän pysähtyi vähän matkan päähän valurautaisesta koristeellisesta portista ja hengitti syvään. Tuossa talossa asuva ihminen ei osannut odottaa hänen tuloaan lainkaan. Eiväthän he olleet edes nähneet toisiaan useampaan vuoteen! Kauniin tytön kammottavan verestäviksi pureskellut kynnet ajautuivat taas hampaiden väliin, kun hän astui sisään portista ja yritti etsiä vinkkejä ystävänsä olemassaolosta pihamaalta. Ei mitään naapuritaloista poikkeavaa. Hän soitti ovikelloa.

Oven tuli avaamaan pitkä tyttö, jolla oli yllään farkut ja valkea tavallinen t-paita. Hänellä oli tavattoman pitkä kaula ja kasvot muistuttivat hevosta. Vierailija otti kasvoilleen ystävällisen hymyn.

Bonjour, anteeksi että 'äiritsen”, hän sanoi helisevällä ranskalaisella aksentillaan, ”asuuko Lily Evans täällä?”

Ranskattaren edessä seisovan tytön ilmeettömät kasvot muuttuivat happamiksi ja hän tuhahti kääntyessään. ”FRIIIIKKKIIII!! Joku ranskalainen kysyy sinua!”

”Petunia, siisti suutasi!” kuului vanhemman naisen kyllästynyt ääni keittiöstä, ja samassa portaista kuului lähestyviä askeleita. Lyhythiuksinen tyttö nosti katseensa ystäväänsä juuri oikealla hetkellä nähdäkseen ilosta säteilevän Lilyn laskeutuvan portaita.

”KAT!” Lily huusi ja hyppäsi kolmen viimeisen askelman yli portaikossa päästäkseen halaamaan yllätysvierastaan. ”Ei voi olla totta!! Incroyable, merveilleux de vous voir! Miten osasit tulla tänne?''

''Eräs pikkulintu nimeltä Amy viserteli osoitteesi ohimennen, petite amie. Ihanaa nähdä sinuakin. Ja tämä 'urmaava neiti'', Kat käänyi virnuillen Petunian puoleen, ''on ilmeisesti kuuluisa sisaresi Petunia, hein?''

''Kyllä, se on Petunia. VARSIN hurmaava, kuten sanoit'', Lily totesi hiukan kiusaantuneena ja veti Katin perässään keittiöön, jossa Kat tapasi aikaisemmin puhuneen naisen. ''Äiti, tässä on Kat, josta kerroin. Ranskasta.''

''Oi, mutta tervetuloa, kultaseni! Lily on puhunut sinusta kovin paljon.''

Kat naurahti ja tarttui rouva Evansin ojennettuun käteen. ''Pelkkää 'yvää, toivon.''

''Kuule juorunnut kaikki pahimmat mokasi saman tien. Ihme että uskallat näyttää naamaasi naapurustossa'', Lily virnuili sarkastisesti. ''Tule, mennään minun huoneeseeni. Sinun on kerrottava minulle kaikki!''

''Kuin myös, mon ami. Amy kertoi mitä viime viikon juhlissa - ''

Lily ehti tukkia Katin suun juuri ajoissa ennen ratkaisevia sanoja ja raahasi tämän sitten huoneeseensa. Perhanan ranskalaiset juoruilutavat!

Lilyn saatua huoneensa oven lukkoon Kat purskahti niin raikuvaan nauruun että sai Lilynkin tarttumaan siihen. He istuivat lattialla vastatusten nojaten seiniin ja nauroivat itsensä kipeiksi ajatellen äskeistä tilannetta.

''Fichu, olisit nähnyt ilmeesi!'' Kat nauroi kun lily rupesi asettamaan vaimennusloitsuja, jotka tulisivat epäilemättä hyvin tarpeellisiksi keskustelun kääntyessä jo nyt näille raiteille. ''Et ilmeisesti ole vielä puhunut vanhemmillesi?''

''Missä välissä muka? Olisiko minun pitänyt heti kotiin tullessani sanoa että 'hei isä ja äiti, minulla on poikaystävä'? Ei tullut kyllä ensimmäisenä mieleen'', Lily nauroi vieläkin, vaikka asiassa sinänsä ei ollut enää mitään kovin huvittavaa. ''Kerron kyllä sitten kun tulee sopiva tilanne. Siihen asti sinä saat pitää suusi supussa, onko selvä?''

''Totta kai, rouva Potter. Mutta kerrohan, miten tähän tilanteeseen päädyttiin? Minun muistaakseni James Potter oli se jota katsoit koulun käytävillä 'alveksien.''

Lily punastui korviaan myöten ja selitti yksityiskohtaisesti, kuinka oli tajunnut pitävänsä Jamesista ja kuinka he sitten olivat tutustuneet paremmin. Juhlista Kat oli kuullut jo kaiken Amylta.

''Sinun olisi pitänyt kertoa minulle jo aikoja sitten!'' Kat torui ystäväänsä kun tämä oli saanut kertomuksensa loppuun. ''Totta kai aavistin jotain tällaista jo silloin kun kävin Tylypahkassa, mutta että te tajusitte sen aivan itse, ilman ulkopuolista apua! Olet edistynyt, ma fille.''

''Olisinhan minä tietenkin kertonut jos olisin ollut varma että pidät suusi kiinni'', Lily totesi, ja Kat vaikeni hieman häpeillen tietäen taipumuksensa juoruiluun olevan joskus hyvinkin kiusallinen. ''Sitä paitsi mitään ei ollut tapahtunut! Me aloimme seurustella vasta kolme päivää sitten, minulla on mennyt koko tämä aika oikeastaan tilanteen tajuamiseen.''

''Je comprends, petite amie. Mutta muistakin kertoa sitten minulle ensimmäisenä, kun olette kihloissa!''
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13]
Kirjoitti: Lils - 06.10.2011 23:10:13
Sinähän tiedät että tykkään tästä ja sinusta ihan mielettömänä vieläkin? Toivottavasti, vaikka vammasinkin jälleen näemmä yhden luvunvälin ja lusmuilin kommentoinnissa - kuten aina.

AW.

Kerrontasi on yhä ihanaa! Kirjoitat pehmeästi ja söpösti, ja jotenkin ihan kauhean hyväntuulisesti - tämä on aina sellainen fic että tulee vain niin hiton hyvä mieli lukiessa! Lily on hahmona aika sellainen niin kuin olen kelmificeissä tottunut: osaa semisti ranskaa, on näpsäkkä ja perushyväntuulinen mutta myös surullinen silloin kun on tarvis, ei siis mikään ylilyöntihahmo oikeastaan koskaan, ainakaan liikaa.

Kat on hyvin perus ranskatar: ärsyttävä pikkuaikuinen, jonka olettaisi kiljahtavan joka väliin "oih!" ja leikittelevän poikien tunteilla, ja no odotan itseasiassa hyvin suurella mielenkiinnolla, osoittautuuko tyttö todella näin pinnalliseksi ja rasittavaksi ja sillä tavalla hauskan erilaiseksi hahmoksi, vai löytyykö hänestäkin enemmän (ei sillä että minä todella valittaisin, jos Kat olisi vain perus Lilyn Mary Sue -ystävä, niitä tuppaa aina olemaan ja no Kat on ylipäätänsä hahmona sen verran huvittava ja pirtsakka, ettei se tekisi pahaa!).

Tykkään kauheasti lukujen pituuksista! Ne ovat enemmänkin vähän niin kuin jotain ficlettejä, raapalemuotoisia lukuja ja jotenkin ihanan lyhyitä ja helppolukuisia ja kevyitä kuten koko tämä fic, mutta herättävät silti ajatuksia ja tunteita ja ovat kunnon kokonaisuuksia, aina erillisiä, erilaisia, niissä tapahtuu aina jotakin. Ja jotenkin ylipäätänsä se, miten tässä tuntuu olevan ns. yksi luku/tapahtuma, mikä on kivaa vaihtelua normaaliin tasapaksuun kerrontaan, joka etenee etenee etenee, pätkäisee ja etenee seuraavassa luvussa lisää (loputtuaan ehkä ensin dramaattiseen, henkeä pidättelevään lauseeseen, oh my  :O).

//Ai niin yhdestä asiasta minun piti sanoa: petite amie on tavallaan hassu käännös ystävälle, kun se tarkoittaa kuitenkin tyttöystävää. Mutta muuten väliranskat, oi. ♥

Pointti: lisää.
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13]
Kirjoitti: Ledi - 07.10.2011 15:34:53
I-H-A-N-A! Aivan ihana osa taas, olen odottanut tätä vaikka kuinka kauan <3 Ja nyt se tuli! Ja odotus palkittiin. Oli mukava, kun vihdoin se paljon puhuttu Katkin pääsi mukaan kuvioihin. Kat oli positiivinen yllätys. Olin ajatellut hänet juuri samanlaiseksi Mary Sue-hahmoksi, kuin kaikki muutkin ficcien päähenkilöiden ystävät, niinkuin Lils sanoikin. Mutta piti kommata jo eilen, mutta ei irronnut. Ajattelin, että oliskos se Kat, joka antas Sirrelle ansionsa mukaan. Mutta joo, rakentava jäi matkalle, joten lopetan tämän ihkutuskommentin tähän. Mut siis jatkoa...


Ledi
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13]
Kirjoitti: Scaramouche - 11.11.2011 17:16:16
Hehe, kiitos taas kommenteista. Tiedän, olen laiska kun en jaksa vastata niihin erikseen (olette ihania silti), mutta niin laiska en ole etten olisi kirjoittanut kiitokseksi uutta osaa!! Tässä siis kymmenes luku, toivottavasti on aivan jees. Tämä luku käsittelee oikeastaan pelkästään Siriusta, vieläpä aika syvällisesti, ja on varmaan aika tylsä, mutta yritän saada taas seuraavaan lukuun vähän actionia. ;)



Oi Nadjani mun, olit patjani mun
Silloin kun mä sammuin hotellihuoneeseen
Oi Tatjanani mun, tuskin koskaan onnistun
Saamaan viisumia luokses uudelleen


Leevi and the leavings: Matkamuistoja


Kymmenes

Vaikka Sirius ei sitä kenellekään tunnustanutkaan tai ulospäin näyttänyt, hänelläkin oli heikkous. Edes James ei tiennyt tätä heikkoutta, niin hyvin hän oli pystynyt sen peittämään. Sirius onnistui joka kerta pitkittämään sortumistaan siihen kunnes kukaan ei varmasti ollut todistamassa. Vasta silloin hän vaidtoi treenivaatteisiin ja aloitti rituaalinomaiset vatsalihasliikkeet.

Tästä oli tullut jo pyhä rituaali, ja se teki siitä heikkouden. Kaikille ulkopuolisille näytti siltä ettei Siriuksen elämässä ollut muuta pyhää kuin Sirius itse, mutta tämä ylitti sen. Poika suorastaan palvoi ulkonäköään, ja koska hän tiesi urheilusuoritusten parantavan sitä, vatsalihasten teko oli kuin olisi antanut ruokauhreja jumalille. Tulosten näkeminen oli aina yhtä tyydyttävää, ja taas saattoi keskittyä parhaimpien heilojen muisteluun ja halutuimmista tytöistä ja naisista haaveiluun. Tämä kuulosti jo enemmän Siriukselta.

Siriuksella oli muutama suosikki parin viime vuoden hoidoissa. Jokaisella näistä oli kuitenkin omat virheensä ja heikkoutensa. Ensimmäisellä sijalla oleva Mary Abbott esimerkiksi oli vähän turhan pitkä. Tuntui kuin käsiä ja jalkoja olisi ollut joka puolella. Muuten Maryssa ei ollut yhtään mitään vikaa, päin vastoin. Tyttö oli kypsissä mitoissa ikäisekseen, ei puhua pukahtanut Siriuksesta ystävilleen, katosi vähin äänin poikien makuusalista uudenvuodenjuhlien jälkeen. Kaikki isoja plussia.

Toista sijaa hallitsivat yhdessä Sila Patil ja Ann Thomas, jotka molemmat pääsivät kakkoskierrokselle. Hallitsevinta näissä kahdessa oli kuitenkin muisto siitä, kuinka tytöt olivat ystävänpäivänä vainonneet Siriusta koko pitkän päivän joka nurkan takana ja sortuneet päivällisellä suurieleiseen sananvaihtoon ja käsirysyyn. Imartelevaa, mutta Sirius ei kokenut ansaisseensa jälki-istuntoa, jonka sai yrittäessään selittää McGarmiwalle yksityiskohtaisesti, mistä siinä kaikessa oli ollut kysymys ja miksi Ann seuraavana päivänä lopetti koulun kesken. Sirius sai myöhemmin kuulla että tällä oli kihlattu kotona.

Ja sitten oli vielä ihana Danielle, jonka ainoa vika tuntui olevan se että hän oli aivan liian samanluontoinen kuin Sirius itse. Täydelliset kasvot, täydellinen kroppa, täydelliset eleet. Täydellinen katoaminen Portsmouthin bileiden jälkeen.

Sirius oli pitänyt Daniellesta ehkä enemmän kuin muista yhteensä, mutta jätti tämän ajattelemisen vähemmälle kahdestakin syystä. Ensimmäinen ja tärkein syy oli se, että Sirius tunsi tulleensa petetyksi sinä aamuna kun heräsi yksin motellissa. Hän oli hetken tuntenut sääliä kaikkia niitä tyttöjä kohtaan joille oli tehnyt saman, mikä järkytti häntä edelleen. Toinen, hieman vähäpätöisempi selitys oli se, että ajatellessaan täydellistä Daniellea kukaan Englannin tytöistä ei tuntunut riittävän.

Ajatus siitä, että Danielle oli ollut täydellinen, oli pelottavinta mitä Sirius tiesi. Periaatteessa yksikään tytöistä ei ollut merkinnyt hänelle kuin seuraa ja mainetta, mutta silti Daniellen lähtö oli herättänyt hänessä kummallisia ajatuksia. Vaikka eihän Danielle loppujen lopuksi ollut merkinnyt yhtään sen enempää kuin muutkaan tytöt, tämä vain oli tehnyt saman ratkaisun kuin Sirius itse:  kadonnut jäljettömiin mahtavien kokemusten jälkeen.

Yhtenä tavallisena keskikesän iltana, kun James oli jossain ja herra ja rouva Potter naapurin grillijuhlissa, Sirius levitti itselleen ja egolleen huovan takapihan nurmikolle. Hän makasi hiljaa maassa, katseli pilviä ja ajatteli kaikkea hänelle ominaista: kelmien parhaimpia kepposia, viimeisen kouluvuoden suunnitelmia, naisia. Pääasiassa naisia. Ja jälleen kerran hän sortui ajattelemaan Daniellea ja muisteli heidän lähtöään Italiasta...

”Kuule Danielle, me ollaan Jamesin kanssa vähän mietitty juttuja.”

Danielle nosti katseensa jäätelökupistaan ja vilkaisi Siriusta kummallisesti. Mitä tämä nyt oli keksinyt? Tämähän oli heidän viimeinen päivänsä täällä! Huomenna he lähtisivät takaisin Englantiin. ”Si?”

”Niin, no, sanotaanko nyt vaikka näin että mitä jos tulisit käymään meillä? Ihan pari viikkoa tai jotain?” Sirius hymyili leveästi ja hänen hampaansa loistivat keskipäivän auringossa. ”Ei sinun tietenkään ole pakko jos et halua, mutta se voisi olla ihan hauskaa.”

”Et voi olla tosissasi.” Danielle ei ollut uskoa korviaan. Hänkö lähtisi maailman suurimman naistennaurattajan matkassa toiseen maahan? Toki se olisi vain pari viikkoa, mutta silti. Kuulosti mahdottomalta. ”Kuule, mio amico, onhan meillä ollut ihan hauskaa näiden muutaman viikon ajan, mutta kyllä se nyt taitaa olla tässä. Ei tehdä tästä vaikeaa, eikö?”

Danielle oli odottanut näkevänsä Siriuksen ilmeessä pettymystä, mutta sen sijaan poika vain kohautti olkiaan ja totesi tyynesti: ”Ei sitten. Jätetään juttu tähän. Lisää jäätelöä?”


Sirius muisti, kuinka Danielle oli seuraavana aamuna ilmaantunut hätäisesti pakatun matkalaukkunsa kanssa heidän hotellihuoneensa ovelle ja ilmoittanut bluffanneensa. Aivan kuten Sirius oli otaksunutkin, tyttö oli tullut Englantiin ja, aivan kuten Danielle oli suunnitellut, lähtenyt juuri kun kaikki oli hauskimmillaan. Kummankin juoni oli onnistunut, kumpikin oli tullut huijatuksi. Ihan reilua varmaan.

”Hei.”

Sirius säpsähti hereille muistelmistaan ja vilkaisi äänen suuntaan. Piha-aidalla istui tyttö, varmaan vähän häntä itseään nuorempi, joka vikutti vähän aran oloisesti häneen päin. Sirius nousi istumaan ja katseli tyttöä pää kallellaan. ”Heipä hei. Kenelle saan kunnian puhua tänä iltana?”

”Nimi on Jen. Tätini asuu tässä naapurissa. Täällä grillijuhlissa on aika tylsää.”

”Sirius. Ja voin kyllä auttaa sen tylsän kanssa. Onko siellä ruokaa?” Sirius tunsi mahansa murisevan ajatellessaan grillissä paistuvia pihvejä.

”Toki, Chris laittoi juuri maisseja pöytään. Tuonko?” Jen hyppäsi aidalta naapurin puolelle ja oli jo menossa muita ihmisiä päin.

Sirius oli salamana pystyssä ja loikkasi helposti aidan yli. ”Älä vaivaudu, meiltäkin on siellä väkeä. Mennäänpäs”, hän ojensi käsivartaan uudelle tuttavuudelleen ja tämä tarttuikin siihen imarrellun oloisena. Lähempää katsottuna Jen oli itse asiassa aika sievä. ”Joten, Jen, mitä mieltä olet ruokasodasta?”

Oli varmaa, että muut tytöt oli taas hetkeksi unohdettu.
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13]
Kirjoitti: Scaramouche - 21.11.2011 20:30:52
Ja sitten taas uutta lukua, ja kommentointi on sallittua. :)



Jos sä tahdot niin, otan sinun uskontosi
Jos sä tahdot niin, on mulle valheesikin tosi
Jos sä tahdot niin, muutan kirjoille Andorraan
Jos vielä siellä sut nähdä saan


Hector: Jos sä tahdot niin


Yhdestoista

Ovikellon soidessa Lily oli jo valmiina alakerrassa. Hänestä tuntui pahalta valehdella vanhemmilleen, mutta ei hän myöskään ollut vielä valmis kertomaan heille seurustelustaan. Niinpä oli sovittu, että James tulisi heille ”tekemään koulutehtäviä” ja että kukaan ei saisi häiritä heitä kun he ”tekivät koulutehtäviä”. James oli suostunut järjestelyyn hieman pettyneenä siitä, ettei Lily ollut vielä kertonut hänestä vanhemmilleen. He olivat kuitenkin seurustelleet jo melkein kuukauden, ja Lilyn tekosyyt alkoivat olla lopussa.

Lily avasi ulko-oven ja kohtasi hieman hermostuneenoloisen Jamesin, joka hymyili hänelle leveästi. Rouva Evans oli myös eteisessä ja katseli nuoria pilke silmäkulmassa. Nykynuoret ovat niin läpinäkyviä, hän ajatteli ja muisteli omaa nuoruuttaan.

”Äiti, James. James, tässä on äitini, kuten varmaan kyllä tajusitkin”, Lily selitti hieman vaivaantuneen oloisena. Hänestä oli kummallista ajatella, että James oli nyt hänen kotonaan. Tieto siitä nostatti hänen huulilleen hymyn, jota hänen oli vaikea peittää. ”Me mennään nyt tekemään se typerä tehtävä.”

Valitettavasti Jamesilla ei tuntunut olevan mikään kiire. Hän ojensi kätensä kätelläkseen Lilyn äitiä. ”On ilo tavata, rouva Evans. Voitte toivottavasti hyvin?”

Lily tuhahti uskomatta korviaan. Heillä oli tarkka suunnitelma ja James oli juuri pilaamassa kaiken! Ties mitä poika lipsauttaisi rupatellessaan – puhumattakaan äidistä!

”Voin erinomaisesti, kiitos kysymästä.” Rouva Evans hymyili hyväntahtoisesti. ”Mukavaa tavata sinut, James. Lily on puhunut sinusta hyvin paljon viime päivinä.” Hänen katseensa käväisi ilkikurisesti Lilyssä, joka muuttui joka hetki punaisemmaksi kiukusta.

”Pelkkää hyvää, toivon”, James nauroi ja vilkaisi hänkin Lilyä, iskien silmäänsä niin ettei rouva Evans huomannut. Lily naputti jalallaan lattiaan. ”Pakko kyllä sanoa, että huomasin heti keneltä Lily on kauneutensa perinyt – ”

”Okei, se siitä, mennään tekenään se hiton tehtävä niin saadaan sinut ulos täältä!”

”Lily, muista kielenkäyttö.”

Lily oli lähes raivoissaan, ja sen saattoi huomata kuka tahansa. Hän kirkoi Jamesin hihasta jotta saisi tämän tulemaan mukaansa yläkertaan ja omaan huoneeseensa. Lilyn huoneen ovi pamahti kiinni kovempaa kuin pitkään aikaan.

Lily alkoi kiukusta puhisten tehdä sovittuja taikoja, kuten vaimennusloitsua, ja odotellessaan hänen rauhoittumistaan James katseli ympärilleen tyttöystävänsä huoneessa. Se oli oikeastaan aika pitkälle sellainen kuin hän oli kuvitellutkin: paljon maanläheisiä ruskean ja vihreän sävyjä, kaikki tavarat siististi omilla paikoillaan, kirjoja enemmän kuin Jamesilla ja Siriuksella yhteensä, tyhjä pöllöhäkki kirjoituspöydän reunalla. Huoneessa juuri mikään ei kielinyt taikuudesta, ja vain tarkkanäköinen saattoi huomata liikkuvat valokuvat yhdellä hyllyllä ja sen, että lattialla sängyn vieressä lojuva kirja ei ollutkaan ihan tavallinen vaan itse asiassa riimujen oppikirja (kansitekstiä tosin ei ymmärtänyt ellei osannut jo vähän riimuja). Lehtikorissa oli lähinnä jästilehtiä ja kirjeitä, mutta myös muutama Päivän Profeetta, joita ei niitäkään oikeastaan huomannut ellei niitä osannut etsiä.

James piti Lilyn huoneesta. Se oli jotenkin raikas, ei liian tyttömäinen niin kuin ne harvat tyttöjen huoneet joissa James oli aikaisemmin käynyt. Toisaalta ei Lily edes ollut sellainen kovin tyttömäinen tyttö. Totta kai hän oli naisellinen, ei yhtään poikamainen, mutta sellainen ettei hän korostanut sukupuoltaan tai pistänyt itseään tyrkylle kuten melkein kaikki heidän ikäisensä tytöt. Lily ei oikeastaan käyttänyt meikkiä, vain silloin tällöin ja silloinkin hyvin vähän, hän piti hiuksensa yksinkertaisella poninhännällä tai kokonaan auki, hän pukeutui tavallisesti. Ehkä juuri siksi James pitikin Lilystä niin kamalasti.

Poika kääntyi katsomaan yhä loitsujen parissa työskentelevää tyttöä ja hymyili muistaessaan, että tämä oli nyt hänen tyttöystävänsä. James meni tämän taakse ja kietoi kätensä hoikan varren ympärille saaden tytön säpsähtämään ja kääntymään silmät leimuten ympäri.

”Kai tajuat että olit juuri vähällä pilata kaiken?” Lily totesi vetäytymättä kuitenkaan pois. Hän heitti taikasauvansa sängylleen ja huokaisi. ”Ihan totta, mitä minun pitäisi sinun kanssasi tehdä? Teet minut pian hulluksi!”

James nauroi ja painoi suukon Lilyn nenänpäähän. ”Olen pahoillani. Mutta etkös sinä juuri siksi pidäkin minusta? Olin aivan siinä käsityksessä.”

”Pidän siitä, että olet arvaamaton, en siitä, että arvaamatta pilaat kaiken!”

”Hei, rauhoitus nyt. Mitään ei tapahtunut, vai mitä?” James katsoi Lilyä suoraan silmiin otsa tämän otsaa vasten. ”En kuitenkaan ihan tajua sitä, miksi et voi kertoa vanhemmillesi. Minusta se olisi vain reilua.”

”Kun en vain voi”, Lily huokaisi ja sulki silmänsä tuskaisen näköisenä. ”Mieti nyt mikä sotku siitä tulisi! Äidillä ja isällä on jo ihan tarpeeksi stressiä Petunian häiden takia. En voi mennä sekoittamaan heidän päitään tällaisella asialla. Ja kun kyse on kuitenkin Petunian häistä, ei ole mitenkään mahdollista että hän painaisi asian villaisella.” Lily nosti ääntään hieman ja matki siskoaan täydellisesti. ”'Saakelin friikki, et varmasti pistä pystyyn mitään friikkisirkusta!'”

”Olet nyt viimeiset kolme viikkoa perustellut asian Petunian häillä. Minusta se ei ole mikään este kertoa vanhemmillesi”, James sanoi leikkien punaisilla hiuksilla. ”Sitä paitsi se voisi tehdä ihan hyvää. Sekä sinulle että vanhemmillesi. Sinun ei tarvitsisi enää salailla, eikä heidän tarvitsisi olla huolissaan sinun tulevaisuudestasi sillä minä kyllä pidän sinusta huolen.”

Lily katsoi poikaystäväänsä silmiin. Kiukku oli jo laantunut, ja hänellä oli oikein hyvä olla siinä Jamesin käsien välissä. ”Näinkö on, herra Potter?”

”Aivan varmasti”, James kuiskasi ja painoi pehmeät huulensa Lilyn huulille.

Lily ei ollut suudellut Jamesia melkein kolmeen viikkoon, eivätkä hänen muistonsa olleet tehneet sille oikeutta. Se oli kuin sata ilotulitusta olisi räjähtänyt hänen sisällään, polttaen muttei pahalla tavalla. Se oli jotenkin uutta ja jännittävää, mutta samalla tuttua ja turvallista. James oli hellä, mikä oli Lilystä enemmän kuin hyvä asia sillä hän oli kokematon ja pelokas, mitä näihin asioihin tuli. Jamesilla taas kokemusta tuntui olevan, mutta hän oli rauhallinen ja varoi tekemästä mitään mitä Lily ei halunnut. Pelkkä suukottelu siinä lähekkäin oli jo Lilystä ihan mahtavaa, ja hän tunsi hymyn nousevan huulilleen.

Ovi pamahti auki heidän takanaan.

”Friikki, lainaa sitä mustaa paitaa joka...”

Petunia vaimeni sekunnin murto-osaksi ja katsoi järkyttyneenä Jamesia ja kasvoiltaan aivan punaista Lilyä. Kumpikaan ei ehtinyt sanoa tai tehdä mitään ennen kuin Petunia jo juoksi portaita alakertaan huutaen asiaansa rouva Evansille.
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13]
Kirjoitti: L.E - 22.11.2011 15:48:34
Kuinka julma sä voit olla, jos jätät tekstin tälläseen kohtaan? Mä ihan kihisen täällä, joten parempi olisi saada jatkoa HETI ;)

Tää oli musta tosi sulonen, varsinkin kun James oli se, joka halusi tulla esitellyksi Lilyn vanhemmille, eikä aina toisinpäin. Ja toi Kat, rakastan sitä valmiiks, kun se on sen verran ärsyttävä.. Eikö se olis aika hyvä pari Siriukselle? Paitsi että tää on sun ficci enkä saa tehdä mitään omia pikku suunnitelmia sen varalle..

Tän kaiken sekavan sepustuksen takaa haluan vain sanoa, että kiitos kun sait taas mut hymyilemään sun tekstille. Pidä sama taso yllä ja kirjoita pian lisää <3
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13]
Kirjoitti: Ledi - 23.11.2011 23:31:07
Voi ei! Petunian reaktio oli niiiiin arvattava ja petuniamainen kun ikinä voi olla! Ja toi kymmenes luku kyllä luettiin, mutta kännykällä, joten en kirjautunu sillä sisään, kun kännykkä ei osaa tätä sisäänkirjautumisen jaloa taitoa (lagaa aina, kun yritän millään sivulla kirjautua)... Mutta Sirius ja Siriuksen ego, hehhehheh...


Joo, toi 11. oli aivan mahtava, James oli tosi söpö ja Lily..., no, Lily oli vaan niin Lily. Noi tekosyyt on niin normaaleja ja kliseisiä, että en vanhempien uskoiskaan siihen menevän lankaan. Eipä muuta, kun sanat loppuu kesken, varsinkin kun yöllä sanavarasto onmin niin laaja...


Eli siis aivan sikahyvää tekstiä ja jatkoa! :)


Ledi
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13]
Kirjoitti: Lils - 26.11.2011 12:01:00
Moi taas lol

Kymmenes luku alkoi minun silmääni tosi lupaavasti, haha. : D Sirius on ihanan veikeä ja varsinkin tällaisissa ficeissä tuollainen liioiteltu itsensä palvominen ja ihannointi ovat hauskoja ja legendaarisia. Toki vakavimmissa ficeissä löytyy aina hienot syyt ja seuraukset ja niin edelleen, mutta tässä tämä on vain ihanaa ja kevyttä, hymyilyttävää luettavaa.

Lainaus
Siriuksella oli muutama suosikki parin viime vuoden hoidoissa. Jokaisella näistä oli kuitenkin omat virheensä ja heikkoutensa. Ensimmäisellä sijalla oleva Mary Abbott esimerkiksi oli vähän turhan pitkä. Tuntui kuin käsiä ja jalkoja olisi ollut joka puolella. Muuten Maryssa ei ollut yhtään mitään vikaa, päin vastoin. Tyttö oli kypsissä mitoissa ikäisekseen, ei puhua pukahtanut Siriuksesta ystävilleen, katosi vähin äänin poikien makuusalista uudenvuodenjuhlien jälkeen. Kaikki isoja plussia.
Haha miksi nuo kädet ja jalat joka puolella naurattavat minua. : DD Siriuksen ajatuksenjuoksu on ihanan sillä tavalla yksinkertaista ja häpeilemätöntä, ja miehenalku kun tuntuu täysin tietävän mitä haluaa. ; ) Kusipäisyys sitä paitsi tulee hienosti ilmi siinä, miten Sirius sääli hylkäämiään tyttöjä - ja kaikista eniten säikähti sitä sääliä, ei sitä, minkä itse oli tehnyt.

Lainaus
Sirius muisti, kuinka Danielle oli seuraavana aamuna ilmaantunut hätäisesti pakatun matkalaukkunsa kanssa heidän hotellihuoneensa ovelle ja ilmoittanut bluffanneensa. Aivan kuten Sirius oli otaksunutkin, tyttö oli tullut Englantiin ja, aivan kuten Danielle oli suunnitellut, lähtenyt juuri kun kaikki oli hauskimmillaan. Kummankin juoni oli onnistunut, kumpikin oli tullut huijatuksi. Ihan reilua varmaan.
Tämä oli ihana! Siriuksesta ja Daniellestahan voisi tulla vielä jotakin, ja minä olen aina pitänyt kaikista todennäköisimpänä, ettei Sirius koskaan rauhoitu - että hänen sydämensä voisi viedä vain toinen samanlainen, sillä silloin se on niin kuin luovutuspeli. Kyllä Sirius lähtee monille poluille, mutta suloisiin mustikoita poimiviin naapurintyttöihin hän kyllästyy aina ennemmin tai myöhemmin.

Naapurintyttö ja grillijuhlat olivat yllättävä käänne, mutta ihana! Vaikka Sirius onkin sellainen angstipallero, lähteee hän aina mihin tahansa mukaan eikä pelkää aiheuttamaansa kohinaa, joten ruokasodan aloittaminen tuntemattomien ihmisten keskellä ei ole hänelle juttu eikä mikään. Myös se käden tarjoaminen Jenille oli niin aww, koska no, hänhän tarjoaa lämpöä ja läheisyyttä helposti vaikka kenelle, ja Jen taas tuntui olevan automaattisesti myyty vaikka pirtsakkaa ja oma-aloitteista koettikin kovasti esittää. : D

Mutta oioio seuraava luku. ♥ James on IHANA hahmo!! Vaikka hänessä on sitä Siriuksen villiyttä ja seksikkyyttä, on hän päin vastoin tasainen ja rauhallinen, eri tavalla lempeä kuin ailahtelevainen ja ajattelematon Sirius. Molemmat ovat eri tavalla viehättäviä, mutta Jamesia ja Lilyä yhdistää se tietynlainen arkisuus ja tavallisuudenhaluisuus, he molemmat odottavat kuitenkin vielä joskus asettuvansa aloilleen, ja oi miten sulin tuolle "minä kyllä pidän sinusta huolen" -jutulle. ÄÄÄÄÄÄÄÄÄ iiiiiii ♥

Joo hiljenen nyt ja jään odottamaan, millaisen sopan järkyttynyt Petunia onnistuu keittämään, vai heittääkö hän lapsellisen sisarusvihansa tiehensä ja koettaa järkeillä. Jatkoa siis, puspus. ♥♥♥
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13]
Kirjoitti: Scaramouche - 26.11.2011 16:07:56
Jee, kiitos kaikille kommenteista ja Lilsille erityiskiitos hahmoanalyysistä! Nyt kahdestoista luku, ja kaikille vinkiksi, että jos ette ole vielä tajunneet niin lukujen alussa olevat lyriikat kannattaa lukea. Ne kertoo aika paljon luvun tunnelmasta. ;)



Tietysti kiinni jäätiin

Anssi Kela: Kaksi siskosta


Kahdestoista

Olohuoneen seinäkellon tikitys ei ollut Lilyn mielestä koskaan kuulostanut niin kovalta. Eivätkä viisaritkaan olleet sen puoleen liikkuneet niin hitaasti. Kaikkein raivostuttavinta koko tilanteessa oli se, että James, kaiken pahan alku ja juuri, istui hänen vieressään täysin rauhallisena ja kävi tuijotuskilpailua herra Evansin kanssa, joka heidän huonoksi onnekseen oli kotona viettämässä vapaapäivää.

Lily tiesi tarkalleen mitä oli käynyt. Hän oli laittamassa suojausloitsuja huoneeseensa juuri kuten oli sovittu, mutta kiukussaan oli unohtanut lukita oven. Asiaa ei ollut auttanut se, että James oli alkanut häiritä häntä kesken vaimennusloitsun. Kaikkein tärkein osa oli unohtunut, ja nyt Petunia (jolla ei muutenkaan ollut lupaa noin vain pelmahtaa Lilyn huoneeseen koputtamatta) istui isän nojatuolin käsinojalla omahyväinen ilme hevosenkasvoillaan. James oli ensin yrittänyt livistää, mutta Lily oli saanut tämän jäämään tuijottaen vihaisesti takaisin. Tietenkin herra Evansin kotonaolo saattoi vaikuttaa loppuratkaisuun jotenkin.

Kun Lily oli tuijottanut sitä typerää seinäkelloa tasan kaksi minuuttia ja kolmetoista sekuntia, tuijotuskilpailu loppui ja hänen isänsä avasi viimein suunsa.

”Kuule James”, hän sanoi venytellen sanojaan, eikä hänen ilmeestään tai äänensävystään voinut päätellä mitään. James katsoi rohkeasti takaisin ja odotti kohteliaasti tuomiotaan. ”Sinussa on hienoja ominaisuuksia. Vaikutat oikein fiksulta nuorelta mieheltä.” Petunia katsoi isäänsä pöyristyneenä, ja Lily melkein jo ehti huokaista helpotuksesta. ”Mutta”, herra Evans jatkoi, ”siihen haluaisin selityksen että miksi minulle ei kukaan tästä tilanteesta ole sanonut mitään. Mitäpä jos sinä kertoisit sen, nuori neiti.”

Lily ei voinut katsoa isäänsä silmiin, sillä hän tunsi niin suurta häpeää valehtelustaan. ”En vain halunnut huolestuttaa teitä”, hän sanoi normaalia hiljempaa katsellen käsiään. ”Olin kyllä aikeissa kertoa myöhemmin.”

”Huolestuttaa?” herra Evans kohotti kulmiaan ja kääntyi mustahiuksiseen poikaan päin. ”James, onko minulla mielestäsi aihetta huolestua?”

”Ei, sir”, James sanoi kohteliaasti. ”Voin vakuuttaa, että aikeeni tytärtänne kohtaan ovat kaikin puolin kunnialliset.”

Lilyn isä purskahti nauruun. ”Hyvä luoja, tämä on kaikki kuin huonosta elokuvasta!” Nauru tarttui Jamesiinkin ja Lily osasi jo rentoutua. Oltiin ilmeisesti selvillä vesillä. ”Kuulkaa, nuoret, tehkää mitä lystää, mutta olkaa vastuuntuntoisia. Ja James, varokin satuttamasta minun Lilyäni.”

”Ei huolta, herra Evans, pidän häntä kuin kukkaa kämmenellä.”

Petunia kihisi kiukusta ja painui omaan huoneeseensa mököttämään. Lilyn äiti vain hymyili lempeästi ja meni jatkamaan ruuanlaittoa keittiöön, josta alkoi pikkuhiljaa leijailla lasagnen tuoksu. Lily nousi paikaltaan ja meni halaamaan isäänsä.

”Anteeksi siitä valehtelusta”, hän sanoi tarkoittaen sitä ihan tosissaan. ”En vain halunnut teille lisästressiä näin häiden alla.”

”Ei se mitään, Lils”, isä myhäisi ja silitti lempityttönsä päätä. ”Vaikka suoraan sanottuna olet ihan hirveän huono valehtelija. Arvasin tämän jo viime viikolla kun aloit puhua Jamesin tänne tulemisesta!”

”Mitä?” Lily ihmetteli. ”Mistä sinä sen arvasit?”

”Tiesitkö että räpyttelet silmiäsi tuplasti useammin silloin kun valehtelet?” herra Evans kuiskasi kuin kertoisi suurenkin salaisuuden ja iski Jamesille silmää. ”Pistä muistiin, poika. Saatat tarvita tietoa vielä myöhemmin.”

Lily lähti ärsyyntyneenä omaan huoneeseensa ja James tuli nauraen perässä. Hän laittoi oven kiinni ja lukitsi sen kääntyen sitten pöydällä istuvan Lilyn puoleen. Tyttö näytti hieman vihaiselta, mutta James arveli ettei se kestäisi kauaa ja jäi istumaan lattialle nojaten seinään oven vieressä siirtämättä katsettaan vihreistä silmistä. Lopulta Lily huokaisi ja tuli istumaan lattialle pojan viereen.

”Miten ihmeessä sinä teet sen?”

James hämmentyi ja vilkaisi Lilyä. ”Ai minkä?”

”Kun Vernon oli meillä ensimmäisen kerran, isä tenttasi häntä ja Petuniaa varmaan kaksi tuntia. Vernonin vanhempien ammatit ja serkkujen nimet ja sitä rataa. Sinun ei tarvinnut kuin istua hiljaa paikallasi pari minuuttia niin isä oli jo puolellasi.” Lily katsoi Jamesia vino hymy huulillaan ja pukkasi tätä kylkeen. ”No, kerro nyt. Mikä on salaisuutesi?”

James näytti hetken hyvin salaperäiseltä ja sanoi sitten myhäillen: ”Isä kutsuu sitä Potterin charmiksi. Periytyy kuulemma aina isältä pojalle ja voi koitua hyvinkin vaaralliseksi. Vähän niin kuin periytyvä lohikäärmerokko.”

”Vai että ihan Potterin charmiksi sitä sanotaan”, Lily nauroi. ”Miksen minä ole huomannut mitään sellaista? Onko Sirius varastanut sinun osuutesi tästä upeasta charmista?”

”Hei, älä viitsi!” James sanoi muka loukkaantuneena. ”On minulla vielä oma osuuteni tallessa.”

”Ooh, näytähän minullekin.”

”Tässä näin.” Poika painoi huulensa jälleen Lilyn huulille yllättäen tämän kesken leikinlaskun ja tunsi voittaneensa. Suudelma oli aivan tavallinen, mutta tilanne teki siitä tietullä tavalla aika hohdokkaan.

Lilyn silmissä oli yhä ilkikurinen pilke hänen vastatessaan suudelmaan, ja hän salakavalasti siirsi toisen kätensä Jamesin selän taakse. Kesken kaiken hän alkoi kutittaa Jamesin alaselkää, jonka tiesi kutiavan helposti. James henkäisi yllättyneenä ja aloitti vastahyökkäyksen. Tästä kehkeytyi suuri kutitussota, joka päättyi kummankin väsymiseen ja kellahtammiseen Lilyn huoneen pehmeälle ruskealle matolle.

”Pakko myöntää”, Lily sanoi tasatessaan hengitystään naurun jäljiltä, ”on sinussa jotakin charmia. Ihan vähän vain, mutta jotain kuitenkin.”

”Kiitos”, James totesi ja suukotti Lilyn poskea. ”Hyvä tietää. Tuo varmisti sen, että olen sittenkin isäni poika.”

”Ulkonäön perusteella ei siitä ei ole kyllä epäilystäkään.”

James nauroi. ”Uskon sen. Kuulen sitä päivittäin Godrickin notkossa. Mistä tulikin mieleeni”, hän nousi toisen kyynärpäänsä varaan ja katsoi Lilyä kunnolla, ”äiti tahtoisi kutsua teidän koko perheen syömään. Luuletko että se olisi liian aikaista?”

”Aivan liian aikaista! Katsotaan sitten häiden jälkeen.”

”Saatko ottaa häihin avecin?”

Lily hymyili ja näpersi pojan mustia hiuksia tämän otsalla. ”James Potter, sinä olet uskomaton. Tahtoisitko siitä huolimatta olla avecini hurmaavan sisareni hurmaavissa häissä ensi viikolla?”

”Ehdottomasti.”
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13]
Kirjoitti: Tonks - 27.11.2011 10:53:10
JATKA!

Tää on ihanan söpö ja suloinen <3
Luvut oli tarpeeks pitkii ja oli aika jännää ku oli sillee vuorotellen kenenki näkökulmasta... Joo osaan selittää.

Jossain oli jotain kirjotusvirheitä, mut en enää muista missä enkä vaivaudu ettimään :)

Ja rakentava otti lopputilin ja lähti Kanariansaarille... Ei vaan Mörkö vei sen!

~Tonks
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13]
Kirjoitti: Ledi - 27.11.2011 20:26:53
Heii, ihana osa taas <3 On Pottereilla sitä charmia, ja se on ainakin Jamesin kohdalla iskenyt pahasti...
 
Lainaus
”Ei, sir”, James sanoi kohteliaasti. ”Voin vakuuttaa, että aikeeni tytärtänne kohtaan ovat kaikin puolin kunnialliset.”
Ja pikaliimaa, kiitos. Repesin aika pahasti... Tulee mieleen joku Jane Austenin kirja, jossa henkilöt on jääny kiinni salaseurustelusta... No, melkein samanlailla tässäkin on käynyt, ei vaan olla enää 1700-luvulla...
 
Mitäköhän Vernonin ja Petunian häistäkin tulee, jos James pääsee sinne? Ei, en haluakkaan tietää... ;)
Jatkoa!
 
Ledi
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13]
Kirjoitti: Scaramouche - 28.11.2011 18:01:11
Tonks: Kiitos! Rakentava ei aina ole niin pakollista, tiedän tunteen kun sitä ei vaan yksinkertaisesti tule. ;) Ja nimenomaan itsekin tykkään kertoa välillä vähän muidenkin näkökulmasta tätä tarinaa, saadaan vähän perspektiiviä. :D

Ledi: Potterin charmille pienet. ;) Muakin revetytti kun kirjoitin tuota kyseistä kohtaa, ja oli pakko vaan jättää se siihen kun se on niin tyhmä! Välihuom. Jane Austen on esim. ihana? Ja tosi harmi ettet halua tietää häistä, sillä tässä seuraavassa luvussa ei muuta olekaan. :D Kiitos kamalasti kommentista!

Lils: Mä tiedän että sä olet siellä. Sori oon ollut ihan kamalan huono vastaamaan viimeaikoina... Ja kiitos kaikista kommenteista, mitä sä oot mulle ikinä koskaan lähettänyt, oot ihana. <3<3<3



JOOOO eli taas uutta lukua. Mulla on nyt taas kirjoitusbuumi päällä joten lukuja tulee nopeaa tahtia, mutta älkää tottuko, mä en osaa sanoa kauanko tätä kestää. :D



Pienet pingviinit kiertävät pöytää
Juorukellot toisensa löytää
Piiri pieni piirii pientä ympyrää
Diivat ja primadonnat saa peilikuvaansa tuijottaa
Täällä kaikki tuntee kaikki
Mutta sä et tunne ketään


Egotrippi: Fantastiset bileet


Kolmastoista

James seisoi jälleen Evansien pihalla, miettien mitä hittoa oli taas tekemässä. Hänellä oli yllään herra Evansilta lainattu, taioin oikean kokoiseksi muokattu jästien juhla-asu, jota Lily oli kutsunut frakiksi. Joka puolella oli ihmisiä, eikä James tunnistanut ketään – tietenkään, sillä kaikki olivat jästejä ja muutenkin eri kaupungista kuin James. Parit silmät ja kasvot olivat kiinnittäneet huomion, ja poika oli ollut varma että kyseessä oli ollut joku Lilyn sukulainen.

Lily itse oli mennyt omaan huoneeseensa vaihtamaan vaatteita ja käskenyt Jamesin rentoutua. Se ei ollut helppoa, sillä James ei ollut kertaakaan elämänsä aikana ollut jästihäissä. Lily oli kertonut mitä tapahtuisi, mutta ei ollut osannut selittää kaikkea, sillä ei itse ollut kertaakaan ollut velhojen hääjuhlassa. James tietenkin oletti että täällä tarvittiin ihmisiä kaatamaan juomia laseihin ja muuta sellaista, mikä hänen maailmassaan hoidettiin parilla loitsulla. Silti häntä mietitytti, oliko Lily unohtanut kertoa jotakin oleellista.

Katsellessaan ympärilleen James näki hyvin eri tavalla pukeutuneita uhmisiä kuin mitä oli olettanut: naisilla oli kesäinen mekko, arkisempi kuin hän oli osannut odottaa, monilla oli kukkia hiuksissan ja korkokengät jaloissa. Miehillä taas oli melkein kaikilla samanlainen asu kuin Jamesilla. Kaikki näyttivät jotenkin niin... tavallisilta.

James oli jo käynyt tervehtimässä sulhasta. Vernon Dursley oli aivan tavallisen ylätason perheen esikoispojan näköinen. Hän oli hyvin ruokittu, hänellä oli hyvällä tahdilla kasvavat viikset ja laadukas puku. Jamesin esittäytyessä Vernon vilkaisi levottomana bestmaniaan, joka katsoi kummastuneena takaisin. Sulhasparka oli tainnut kuulla Lilyn ja Jamesin niin kutsutusta erilaisuudesta, mutta James päätteli ettei bestmanilla ollut siitä harmainta aavistustakaan.

”Täällähän sinä olet”, kuului ääni Jamesin takaa ja hän kääntyi ympäri nähdäkseen Lilyn, jonka yllä oli hyvin klassinen, vaaleanruskea, polvipituinen mekko ja jonka hiukset oli taivuteltu kauniille laineille. Hänellä oli hyvin kevyesti meikkiä, niin että sitä ei melkein edes huomannut, ja silmissä paistoi lievä turhautuneisuus.

”Mihinkäs minä olisin mennyt”, James hymyili, tarttui Lilyn käteen ja painoi suudelman tämän kämmenselkään. ”Näytät todella kauniilta.”

Lily punehtui hieman ja vastasi hymyyn. ”Kiitos.” Hän antoi Jamesille nopean suukon ja lähti sitten johdattamaan tätä heidän paikoilleen. ”Äiti vaati että me istuisimme mahdollisimman edessä, koska Petunia on kuitenkin siskoni. Toivottavasti se käy sinulle.”

”Käy oikein hyvin”, James totesi. ”Pakko myöntää, että Vernon ei näytä sellaiselta ihmiseltä johon siskosi rakastuisi”, hän totesi hiljaa heidän päästessään istumaan. ”Olisin kuvitellut Petunian sulhaseksi jonkun... sanotaan nyt vaikka sopusuhtaisemman.”

Molemmat nauroivat hiljaa ja Lily sanoi ennustavansa Vernonin vaatekoon suurentuvan eksponentiaalisesti häiden jälkeen. ”Hän on lihonut tänä keväänä ja kesänä jo niin paljon, että hänelle täytyi teettää uusi puku! Mutta minusta hän sopii Petille täydellisesti – kumpikin on tuollaisia tavallisia ja mukavuudenhaluisia jästejä. Ja sitä paitsi vastakohdat täydentävät toisiaan, vai mitä?”

Musiikki alkoi soida ja kaikki hiljenivät. Viimeisetkin vieraat menivät noloina paikoilleen, ja Vernon ja tämän bestman nousivat paikoilleen alttarin viereen odottamaan Petuniaa ja tämän kaasoja ja morsiusneitoja. Rouva Evanskin oli jo Lilyn huomaamatta tullut heidän viereensä ja alkoi kyynelehtiä heti esikoisensa ilmestyessä näköpiiriin isänsä käsikynkässä.

Jos James oli jotakin odottanut, niin ei ainakaan kävelevää kermakakkua. Kaikki morsiamet joita James oli aikaisemmin nähnyt olivat pukeutuneet yksinkertaisiin, vaaleisiin leninkeihin, mutta Petunian pitsiunelma oli ihan toista maata. Oli röyhelöitä ja rusetteja ja ruusukkeita, ja huntu oli ainakin kahden metrin pituinen. Petunian puvun koristukset tulivat vain enemmän esille, kun esiin astuivat kaasot ja morsiusneidot yksinkertaisissa kermanvärisissä mekoissa. Ilmeisesti jästeillä oli vähän toisenlainen tyyli tässäkin asiassa.

”Minäkään en pidä siitä”, Lily kuiskasi nähdessään Jamesin laajenneet silmät. ”Liian prameileva. Mutta Petunia rakastaa sitä ja Vernonin äiti maksoi puolet, joten kai se sitten on ihan okei.”

Itse vihkitilaisuus oli jokseenkin samanlainen kuin velhoillakin, eikä siinä tullut Jamesille mitään ikäviä yllätyksiä. Valat ja muut sellaiset olivat hänelle tuttuja hänen serkkunsa ja tämän jästisyntyisen miehen viimekesäisistä puoliksi jästi -häistä. Lilyn äiti itki koko tilaisuuden ajan, miikä ei suinkaan tullut Jamesille yllätyksenä – kaikki äidit itkivät tyttäriensä häissä. Pari päätyi onnellisesti naimisiin, ja varsinainen juhla saattoi alkaa.

Petunia ja Vernon menivät seisomaan ennalta sovittuun paikkaan, minne heille sai tulla osoittamaan onnitteluja. Lily ja James olivat vähän syrjemmällä ja Lily selosti poikaystävälleen hiljaa, kuka milloinkin hänen siskoaan onnitteli. James sai tietää, että vieraat olivat pääosin naapureita ja Vernonin sukulaisia, ja että Lilyn suvusta oli paikalla vain Lilyn kymmenvuotias pikkuserkku Carol ja tämän vanhemmat Susan ja Max, joita Lily ei ollut koskaan aikaisemmin tavannut.

”Heiltä tulee kyllä kortteja aina jouluna ja syntymäpäivinä”, Lily sanoi, ”mutta he asuvat Irlannissa eivätkä juuri käy täälläpäin.”

”Onko sukusi kotoisin Irlannista vai asuvatko he siellä muuten vain?”

”Isoisän vanhemmat olivat irlantilaisia. Hän muutti Englantiin paremman elämän toivossa, ja kuoli pari vuotta myöhemmin.”

”Viehättävä tarina”, James naurahti. ”Punaiset hiuksesi ja tulinen temperamenttisi ei siis ole mikään luonnonoikku.”

Lilykin nauroi ja tunsi olevansa vapautuneempi kuin pitkään aikaan. Petunia muuttaisi heti häämatkan jälkeen Vernonin kanssa ostamaansa taloon kaupungin toiselle puolelle ja Lily saisi viettää täysin petuniavapaan loppuloman. Elämä ei voisi hymyillä leveämmin. Tietenkin hänen aivoissaan pieni osa muistutti, että kyse on siskosta eikä mistään satunnaisesta henkilöstä, minkä seurauksena Lily katsoi velvollisuudekseen mennä onnittelemaan nuorta rouva Dursleyta.

James ja Lily jonottivat viitisen minuuttia päästäkseen morsiusparin luo, ja perille päästyään Lily hymyili Petunialle ensimmäisen kerran hyvin pitkään aikaan täydestä sydämestään.

”Onneksi olkoon, Pet”, hän sanoi halatessaan tätä. ”Kuule, vaikka meillä on omat erimielisyytemme tietyistä asioista, sinä olet silti siskoni. Minun ainut siskoni. Olen iloinen että sinä olet onnellinen.”

Petunian silmissä käväisi pieni liikutuksen pilkahdus, joka meni kuitenkin hyvin nopeasti ohi. ”No, kiitos nyt sitten. Eipähän tarvitse katsella luonnonoikkuja enempää.”

Lily huokaisi, onnitteli nopeasti Vernonia joka katsoi häntä kuin hän olisi ollut jotakin todella iljettävää ja meni sivummalle odottamaan Jamesia, joka tulikin heti hänen perässään ja kietoi toisen kätensä hänen harteilleen alkaen johdattaa tätä ulos kannettujen pöytien luo.

”Sehän meni hienosti”, Lily totesi sarkastisesti ja nojasi päänsä Jamesin olkaa vasten.

”No, onneksi sinun ei tarvitse kuunnella vastaavia kommentteja enää koskaan jos et halua”, James lohdutti ja veti Lilylle tuolin esiin. Tämä istui ja painoi päänsä pöytään. James istui Lilyn viereen. ”Hei, ryhdistäydy nyt. Kuka tietää mitä ilta vielä tuo tullessaan. Tästä voi tulla ihan hauskaakin!”

Lily nauroi ja käänsi päätään pöydällä niin että näki pojan kasvot. ”Sinulta ei sitten optimismia puutu.” Hän nousi istumaan ja heitti hiuksensa taakse. ”No, kun sinä olet paikalla mitä tahansa voi tapahtua, vai mitä? Ainakin jos sama meno jatkuu kuin koulussa.” James hymyili ja sanoi, ettei aikonut pilata Petunian päivää enää yhtään enempää. ”Älä vain sano että olet jo saanut hänet kimppuusi!”

”En toki”, sanoi James, ”mutta luulenpa että paikallaoloni on jo vaikuttanut pysyvästi hänen mielialaansa. Minulla on siskoosi sellainen vaikutus.”
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13]
Kirjoitti: Swizzy - 28.11.2011 18:16:41
Tykkään tästä ficistä tosi paljon. Nuo häät oli kivat, mutta hetken täytyi miettiä mitä eksponentiaalisesti oikein tarkoittaa. Siitä tuli sellainen häh-tunne, mutta kyllä sitten senkin muisti. (sanoo tyyppi jolla on kympin matikka) Mutta kuitenkin, James/Lily on tässä ficissä ihanaa. Oon sitä mieltä että tämän ekat luvut on parhaimpia, kun juuri niissä se romanssi syntyi. Mitään järkevämpää en nyt osaa sanoa, eikä mulla ole oikein aikaa kirjoitella kommentteja kun huomenna on hissankoe.

Swizzy
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13]
Kirjoitti: FanGirl - 28.11.2011 22:56:43
Tykkään! Tykkään! Tykkään! Jatkoa! (En osaa tehä järkeviä kommentteja!)
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13]
Kirjoitti: Ledi - 30.11.2011 20:40:02
Oii, kirjotat jatkoo ihan supernopee. Hyvähän se on tietysti...  :D
 
Mutta vaikka sanoin, etten haluu tietää häistä, niin missäs muualla olenkaan kun lukemassa..? No, ois montakin paikkaa, jossa nyt pitäs olla (kuten tekemässä läksyjä), mutta ei oikein huvita... No, aattelin et James kelminä ois järkänny jonkun kauheen shown siellä häissä, mutta (onneks) ei järjestäny. Olis Lily tainnu sillon saada jonkun pienimuotosen kohtauksen... James pingviinipuvussa... *kuolaa* Ja Petunian hääpuku... Ei voi sanoa kuin yök. Osasin jotenkin kuvitella sen puvun niin hyvin.
 
Okei, järkevä, ymmärrettävä ja rakentava kommentti jäi olohuoneeseen (toisaalta on hiukan vaikee kirjottaa jotain järkevää, kun pikkuveli kattoo selän takana Yle Areenasta jotain ihan random Touhukkaita ja tunnari soi nyt päässä...), yritä saada selvää. Yhteen lauseeseen tiivistettynä: Aivan sairaan mahtavaa!
 
Ledi
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13]
Kirjoitti: Tonks - 01.12.2011 19:19:03
Ihanan söpö jatko <3
Jatka vaa!!
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13]
Kirjoitti: SiJaILali - 01.12.2011 21:32:53
Se vaan on niin mukavaa kun tulee nopeesti jatkoo ja viel lahjakas kirjoittajakin! Fanitan täysil tätä ficii, kiitos jatkoa vaan :D
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13]
Kirjoitti: Scaramouche - 01.12.2011 21:45:55
Huhhuh, mistä näitä kommentteja oikein tulee??!

Swizzy: Itsekin tykkään enemmän noista ensimmäisistä luvuista, kun niiden kirjoittaminen oli niin helppoa. :D Katsotaan miten näiden lukujen kanssa nyt jatkossa käy. Kiitos kommentistasi!

FanGirl: Kiitos! :D

Ledi: Mulla oli ihan sairaan hauskaa kun kirjoitin noista häistä. Jotenkin mulle tuli sellainen tunne kuin mä suunnittelisin jonkun unelmahäitä. ;D Petunian mekko on kyllä ihan omaa laatuaan, sain inspiraatiota prinsessa Dianan häämekosta (http://media25.onsugar.com/files/2011/05/21/1/1703/17035993/f8/0195-royal-wedding-dress-princess-diana-1981-620bes111610.jpg). Kiitos kommentista! :D

Tonks: Kiitos paljon. :)

SiJalLali: (meniköhän oikein) Kiitos mielettömästi, danke sehr! *hymyilee typerästi avatessaan ficin tiedoston työpöydältä*



Joo ja taas uutta lukua. Tässä(kään) ei oikeastaan tapahdu juuri mitään, mutta ei se mitään, muutaman luvun päästä päästään takaisin Tylypahkaan ja sitten alkaa tapahtua! ;)



Mikä voisi ollakaan,
Enää tämän kivempaa,
Kuin heitellä kiviä veteen,
Vähissä vaatteissa sateeseen.


Chisu: Amelie


Neljästoista

Illan pimentyessä juhlapuheiden jälkeen Lily ja James kävivät sytyttelemässä kynttilöitä omenapuista roikkuviin pieniin valkoisiin lyhtyihin. Kaikki oli mennyt täysin mallikkaasti, ja Petunia ja Vernon olivat lähdössä minä hetkenä tahansa. Kakku oli leikattu, valssit tanssittu, typerät hääleikitkin leikitty – melkein kaikki. Kimpunheitto oli enää jäljellä. Se mitä Lily hääperinteissä vihasi kaikkein eniten. Se ainut, missä ei ollut mitään järjen hiventä tai edes mitään hauskaa. Turpaansa siinä vain sai.

Kaikki naimattomat tytöt ja naiset kerääntyivät yhteen kasaan. Kaikki paitsi Lily, jonka rouva Evans kävi loppujen lopuksi passittamassa muiden luo. Petunia seisoi tuolilla selkä muihin päin, laski kolmeen ja heitti kimpun taakseen. Innokkaat kiinniottajat hyppivät, pomppivat, kiljuivat ja ojentelivat käsiään Lilyn ympärillä, Lilyn joka vain seistä tönötti siinä paremman tekemisen puutteessa.

Ironista kyllä, kimppu lensi suoraan Lilyn syliin. Jippii.

Miehet alkoivat taputtaa kiitollisina siitä että tästäkin turhuudesta oli nyt päästy ja kimputta jääneet tytöt mulkaisivat Lilyä pahasti ja marssivat tiehensä. Petunia näytti kaikkein vihaisimmalta ja näytti olevan valmis syyttämään Lilyä taiankäytöstä. James oli tavalliseen tapaansa huolettoman näköinen tullessaan Lilyn luo.

”Miksi tuota kimppua edes heitellään?” hän kysyi lievästi hämmentyneenä. ”Menee kaunis kimppu pilalle!” Hän nappasi maasta yhden sinne pudonneen ruusun ja pujotti sen Lilyn hiuksiin.

”Etkö koskaan ole ollut häissä jossa heitetään kimppua?” Lily kysyi ällistyneenä.

James kohautti olkiaan. ”Yksi morsian kyllä heitti kaasoaan kimpulla, koska lautasliinat olivat väärän värisiä, mutta tässä ei tainnut olla siitä kyse, vai mitä?”

”No ei tosiaan”, Lily pyöritti silmiään. ”Jästien hääperinteisiin kuuluu, että morsian heittää hääkimppunsa olkansa yli. Se, joka saa kimpun kiinni, menee muka seuraavana naimisiin.” James kohotti kulmiaan. ”Ensinnäkin, se on vain myytti. Toisekseen, minä EN yrittänyt ottaa sitä kiinni. Kolmannekseen, älä luulekaan!”

James pujotti sormensa Lilyn sormien lomaan ja lähti kävelemään tämän kanssa puutarhaan, kauemmas muista vieraista. ”Ensinnäkin, tiedän monta myyttiä jotka ovat osoittautuneet todeksi. Toisekseen, uskon sinua, sillä näin sen ihan itse. Kolmannekseen”, poika pysähtyi ja kääntyi katsomaan Lilyn vihreitä silmiä, jotka hohtivat kynttilän valossa, ”mitä suotta kiirehtimään. Olemme hädin tuskin täysi-ikäisiä. Koko elämä edessä.”

Lily huokaisi helpotuksesta, kun tajusi Jamesin olevan kanssaan samoilla linjoilla. Totta kai hänkin tahtoi naimisiin joskus, mutta ei vielä pitkään aikaan. Sitä paitsi hän oli seurustellut Jamesin kanssa vasta hyvin vähän aikaa, ei hän voinut tietää tahtoiko elää tämän kanssa koko loppuelämäänsä. Jameskin oli toki jahdannut Lilyä kolmannelta luokalta asti, mutta hän oli varma, ettei poika ollut yhtään sen varmempi hänen suhteensa. Kuinka voisikaan. Niin kuin James sanoi, heillä oli ikää vasta alle kaksikymmentä vuotta, eivät he voineet tietää mitä elämältä halusivat.

**

James oli hyvin uupunut palatessaan kotiin puolenyön jälkeen. Hän pudotti kotiavaimensa sille varattuun purkkiin eteisen lipaston päällä, potkaisi juhlakengät jalastaan, nappasi keittiön pöydältä omenan ja meni yläkertaan. Avatessaan hänen ja ottoveljensä huoneen oven hän huomasi Siriuksen olevan jossain muualla ja riisui frakin varoen rypistämästä sitä. Äiti pesisi sen aamulla ja James palauttaisi sen sitten herra Evansille – Lilyn pienten muokkausten jälkeen. James ei itse asiassa ollut yhtään varma oliko Lilyn isä tietoinen tästä lainasta, sillä tämä ei ollut ainakaan maininnut siitä mitään missään vaiheessa tänään eikä kuluneella viikolla.

Juuri kun James oli saanut vedettyä pyjamahousut jalkaansa Sirius ilmiintyi paikalle. James ei enää pelästynyt tätä tapaa kuten aluksi, hän oli jo hyvin tottunut Siriuksen äkkipikaisiin tulemisiin ja menemisiin.

”James! Etkö jäänytkään Evansin luo jatkoille?” Sirius virnisti likaisesti ja alkoi hänkin vaihtaa pyjamaa päälle. ”En odottanut sinua kotiin ennen huomista puoltapäivää.”

”Ei minulla ollut alun perinkään tarkoituksena jäädä sinne koko yöksi”, James heittäytyi sängylleen ja veti peiton päälleen. ”Ja ole hiljempaa etteivät äiti ja isä herää. Mitä Kuutamolle ja Matohännälle kuuluu? Mitä te teitte?”

”Voi, et ikinä arvaa mitä äsken tapahtui! Ihan mieletöntä!”

Sirius alkoi selostaa pitkäveteisesti kuinka he olivat olleet iskemässä tyttöjä paikallisen jästibaarin ulkopuolella. James ei oikeastaan kuunnellut, vaan yritti saada unen päästä kiinni. Hän oli ovelasti pari vuotta sitten tajunnut, että hänen oli helpompi nukahtaa kun joku puhui taustalla, ja käytti tätä tietoa nyt säälimättä hyväkseen. Yleensä se toimi aivan loistavasti, tänään ei niinkään, sillä varoituksesta huolimatta Siriuksen äänenvoimakkuus oli turhan suuri ja James kuuli vanhempiensa makuuhuoneen oven avautuvan alakerrassa (isän oli pitänyt korjata nariseva ovi jo monta viikkoa sitten, mutta ei ollut suoriutunut).

”... ja sitten hän teki niin ja minä sanoin että anna olla ja sitten Matohäntä tuli ja...”

”Sirius...”

”... hänelle että hän oli...”

”Sirius!”

”Mitä?”

”Turpa kiinni.”

Liian myöhäistä, ja James tiesi sen. Rouva Potter avasi heidän huoneensa oven ja kurkisti sisään. ”Pojat hei, mukavaa että olette kotona näin aikaisin, mutta olisitteko vähän hiljempaa? Isällä on aikainen herätys.”

”Juu, ollaan.” James kohensi tyynynsä asentoa. ”Lily lähetti terveisiä.”

”Kiitos, kultaseni. Miten häät menivät?”

”Loistavasti”, James väläytti väsyneen hymyn. ”Petunia ja Vernon saivat toisensa ja sitä rataa. Muistuta että kun minä menen naimisiin niin siellä ei sitten saa olla yhtä paljon tylsiä puheita.”

”Onko Vernon yhtä läski kuin Lily oli kertonut?” Sirius kysyi nauruaan pidätellen ja rouva Potter mulkaisi häntä. ”Sori. Oliko siellä hyvännäköisiä tyttöjä?”

”Oli siellä yksi. Hän on jo varattu.”

”Tosi hauskaa, Sarvihaara.”

”Selvä, mutta nyt pojat nukkukaa. Kello on jo paljon.” Rouva Potter poistui huoneesta ja sulki oven perässään. Hetken päästä James kuuli kuinka alakerrassa ovi narisi kiinni.

Sirius aloitti taas kertomuksensa, mutta tällä kertaa sen verran hiljaa että se ei häirinnyt ketään. James mumisi aina väliin jotakin minkä toivoi sopivan tilanteeseen ja nukahti nopeasti. Tämän huomatessaan Sirius ärtyi ja heitti ystäväänsä tyynyllä – James ei herännyt – ja päätti pitää mykkäkoulua seuraavat kolme vuotta. Sitten hän tuli toisiin aatoksiin, nappasi Jamesin taikasauvan kirjoituspöydältä ja työnsi sen patjansa alle. Huomisesta tulisi hauska.
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13]
Kirjoitti: Tonks - 02.12.2011 00:26:36
IIIHANA <33

Sä kirjotat nopeesti ja hyvin, enkä edelleenkään löytäny kirjotusvirheitä.

Enkä myöskään osaa kirjottaa rakentavaa, koska täs ei oo valittamista, ja jos kehuisin, lainaisin koko luvun  ;D
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13]
Kirjoitti: FanGirl - 02.12.2011 13:46:31
Lisää!!!! Tää on niin hyvä! Tykkään! Joo... Mitäs minä voisin vielä sanoa? Jatkoo!!!!!!
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13]
Kirjoitti: Ledi - 02.12.2011 15:12:53
Love this <3<3  Mie arvasin, että Lily saa sen kopin siitä kimpusta, mutta oli söpö James, kun se oli vähä kujalla sen kimpunviskomisen kans...  ;D
 
Lainaus
”Yksi morsian kyllä heitti kaasoaan kimpulla, koska lautasliinat olivat väärän värisiä, mutta tässä ei tainnut olla siitä kyse, vai mitä?”
Hehhehheh... Taisi olla hiukan kiivasluontosempi morsian noissa häissä...  :D
 
Ja Sirius, eikä. On varmaan rankkaa pitää mykkäkoulua parhaalle kaverille... Ja tossa vaiheessa, kun Sirius selitti, niin jotenkin repesin... Jos siinä ei ois ollu sitä kohtaa, jossa kerrotaan Jamesin vanhempien tulosta, olis käyny Sirrerukkaa sääliks...
 
Mutta järkevää en löydä ja painun tästä tekemään läksyjä... Ja jatkoa, niinkun aina jaksan huomaavaisesti loppuun lisätä...  :D
 
Ledi
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13]
Kirjoitti: Swizzy - 02.12.2011 19:18:05
Jatkoa, jee! (oikeastaan tsekkasin tän nopeesti jo eilen, mut piti lukee kokeeseen) Kiva luku taas, tykkän edelleen (miksen tykkäisi), ja olen jo kaiken rakentavan palautteen antokyvyn kuluttanut tältä päivältä. (tai ainakin pitäisi antaa sen akun latautua) Jatkoa!
(sori siitä että tämä oli vaan kommentinpoikanen) (käytänkö mä paljon sulkeita?)
Swizzy
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13]
Kirjoitti: Scaramouche - 04.12.2011 18:52:36
Tonks: kyllä sieltä varmasti jotain valittamista löytyy...  ;D Kiitos kommentista!

FanGirl: Kiitos! :)

Ledi: Joo, ajattelin että velhomaailmassa ei olla ehkä ihan perillä näistä jästien kimpunheittelyistä... :D Kiitos sullekin!

Swizzy: Sulkeitako? No ethän nyt toki! ;D Kiitos kommentista!



Ja nyt päästään taas sukeltamaan yhden uuden henkilön pään sisään! Toivottavasti ootte pysyneet kärryillä vaikka on aika paljon näkökulmat vaihdelleet. ;) Eli siis luku viisitoista. -->



Muistan kun moikkasit mua
Vaikken ees tuntenut sua


Chisu: Kohtalon oma


Viidestoista

Sirius oli harvinaisesti ennen Jamesia hereillä. Herra Potterkin oli ihmetellyt hänen aikaista heräämistään töihin lähtiessään. Sirius oli vain iskenyt silmää ja sanonut että sinä aamuna hän teki viisaasti ollessaan ennen Jamesia hereillä. Hän hörppi kahviaan virnistellen ja laski sekunteja kellosta. Kolme, kaksi, yksi...

”SIRIUS HELVETIN MUSTA!!!!”

Loistavaa. James oli täysin ajoissa. Sirius saattoi kuulla kiukun kihisevän Jamesin korvista mitä lähemmäs tämä tuli keittiötä. Hän otti kaapista toisen mukin ja alkoi kaataa siihen kahvia.

”Huomenta, veliseni! Otatko kahvisi mustana, maidolla, kylmänä, kuumana?”

”Mihin sinä olet laittanut taikasauvani?” James pinnisteli ettei olisi käynyt Siriuksen kimppuun. Tämä oli jo kolmas kerta samana kesänä! ”Et todellakaan halua kokea samaa kuin viime viikolla, vai mitä?”

”Taikasauvasiko?” Sirius näytti teatraalisen mietteliäältä ja laski kahvikupin Jamesin eteen pöydälle. ”Hassua, en muista nähneeni sitä – ”

”Sirius!”

” – eilisen jälkeen.” Poika ei näyttänyt välittävän lainkaan Jamesin häneen luomista vihaisista katseista tai edes siitä, että rouva Potter kuului heränneen Jamesin huutoihin. Pian nainen astelikin hieman tokkuraisen oloisena mutta kuitenkin ärtyneenä keittiön ovelle ja nosti käden lipaksi silmilleen valon määrän sokaistessa hänet.

”Mitä ihmettä täällä tapahtuu?” hän mumisi ja tiukensi aamutakkinsa vyötä. ”James, miksi huusit niin kovasti?”

Siriuksella oli jo naurussa pideltävää. ”Ei tässä mitään. Jamie on vain tainnut hukata taas taikasauvansa.”

Rouva Potter huokaisi ja meni hakemaan postia. Hän ei ymmärtänyt miten ihmeessä oli suostunut ottamaan Siriuksen kaltaisen kiusankappaleen kattonsa alle. Totta kai hän rakasti tätä kuin omaa poikaansa, mutta joskus Feliciasta tuntui kuin Sirius olisi jämähtänyt kolmasluokkalaisen tasolle. Kaikkein hankalinta oli se, että Siriukselle oli turha puhua järkeä – poika käänsi sen heti vitsiksi.

”Sarvihaara hei, älä viitsi. Miksi minä olisin ottanut taikasauvasi? Enhän minä tee sellaista!”

Felicia hymyili pienesti ja pudisti päätään mennessään keittiöön Päivän Profeetan kanssa. Sirius oli ajettu ahtaalle keittiön nurkkaan, mutta hän ei näyttänyt lainkaan pelästyneeltä. Päin vastoin kiusankappale näytti nauttivan tilanteesta. Rouva Potter oli jo niin tottunut Siriuksen erilaisten tempausten seurauksiin ettei kiinnittänyt poikiin sen enempää huomiota. Sen sijaan hänen mielensä täyttivät muistot vajaan seitsemän vuoden takaa, Jamesin ensimmäisestä vuodesta Tylypahkassa.

Nainen muisti, kuinka he olivat Charluksen kanssa varoitelleet poikaansa Mustan suvun jäsenistä. Että heitä ei saisi ärsyttää, mutta heidän edessään ei saisi myöskään lannistua. Jos joku Musta tekisi jotakin väärää, tästä oli heti kerrottava jollekin opettajalle. James oli nyökytellyt kuuliaisena, hiukset sekaisin kuten aina, ja vakuuttanut rökittävänsä mahdollisimman monta luihuista. Felicia oli pudistanut päätään turhautuneena ja Charlus nauranut ja läimäissyt poikaansa selkään.

Seuraavalla viikolla he olivat saaneet Jamesilta ensimmäisen kirjeen. Yllättyneinä he olivat lukeneet, kuinka Sirius Musta oli lajiteltu kaikkien odotusten vastaisesti ensimmäisenä Mustan suvun jäsenenä Rohkelikkoon. James kirjoitti, kuinka heistä oli tullut kavereita Siriuksen kanssa jo junassa, ja kuinka Sirius oli heti tehnyt selväksi, ettei halunnut tulla lokeroitavaksi sukunimensä perusteella. Kirjeen perusteella James ja Sirius olivat siitä lähtien olleet erottamattomat. Seuraavaan kirjeeseen mennessä heidän joukkoonsa oli liittynyt kolmas poika nimeltä Peter, ja James myös mainitsi silloin Lily Evasnsin ensimmäistä kertaa.

Mitä pidemmälle syksy eteni, sitä vähemmän Felicia ja Charlus saivat Jamesilta kirjeitä. Kuitenkin kaikista kirjeistä päätellen James ja Sirius ystävystyivät paremmin eikä yhtään kirjettä mennyt ettei James olisi maininnut Lilyä. Joulun jälkeen kirjeitä tuli lisää, joskin vain muutama niistä oli Jamesilta. Suurin osa oli professori McGarmiwalta, joka ilmoitti ystävällisesti, milloin James Potter ja Sirius Musta olivat tehneet milloinkin kepposen koulunennätyksen.

Kun Felicia tuli hakemaan Jamesia kesälomalle King's Crossin asemalta, hän näki ensimmäistä kertaa tämän kuuluisan Siriuksen. Poika oli oikein hauskannäköinen, hänellä oli ovela katse silmissään ja jono samanikäisiä ja vuotta vanhempia tyttöjä jonossa hyvästelemään kesän ajaksi.

Nyt kun Felicia katsoi Jamesin takaa virnistävää Siriusta, joka vihdoin kertoi ystävälleen taikasauvan sijainnin, hän totesi ettei poika ollut muuttunut luonteeltaan vähääkään. Lapsenomainen ääni oli vaihtunut teini-ikäisen pojan syväksi murinaksi ja pyöreys poskilta oli kadonnut pyykkilautavatsan saapuessa kuvioihin, mutta pohjimmiltaan hän oli edelleen sama Sirius kuin seitsemän vuotta sitten.

”Sirius, tähän taisteluun on vain yksi ratkaisu. Tiedätkö mikä se on?” James ei oikeastaan kuulostanut enää vihaiselta, ja Siriuskin huomasi sen.

”HUISPAUSTA!” hän huusi ja juoksi Jamesin ohi eteisen komerolle hakemaan luutansa. ”Häviäjä siivoaa huoneen loppukesän ajan!”

”Onnea siihen!”

”Pojat muistakaa sitten varoa missä pelaatte!” rouva Potter katsoi velvollisuudekseen varoittaa nuorille, ja kahdesta suusta kuului vastaus ”kyllä, äiti”.
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13]
Kirjoitti: Swizzy - 04.12.2011 19:23:14
Kivaa jälleen kerran, tykkäsin taas. Kröhhöhöm... Yritän nyt sitten antaa sitä rakentavaa palautetta, vielä on siitä akusta jäljellä tälle päivälle. (joo mulla on sellanen... vähän niin kuin kännykän akku, jonka koko vaihtelee, ja se koostuu rakentavasta palautteesta, ja aina kun annan rakentavaa, se palkki alenee (kuvaannollisesti toki))

Sirius ja James olivat oikein IC, ja Jamesin äidin mietteet Siriuksesta kuulostivat luontevilta. Tässä luvussa ei periaatteessa niin paljon tapahtunut, mutta tavallaan tapahtui. Tuntui ehkä vähän lyhyeltä. Tämä oli hauska, ja oikealla tavalla. Sirius teki juuri tuollaisen yksinkertaisen, mutta etenkin Jamesin mielestä tuhottoman ärsyttävän pilan. Virheitä en huomannut.

Tässä oli sellaista luonnollista peruskuvausta, eikä mitään hankalia vertauskuvia ja ihmelauseita. Nekin on ihan oma juttunsa, mutta tähän sopii tämä kuvaustyyli tosi hyvin. Näkökulman vaihtelu ei haittaa, niin kauan kuin on selvää kenen päässä liikutaan.

James on tietysti poika ja niin pois päin, mutta jotenkin outoa ettei vanhemman reagoi mitenkään tuohon "Sirius helvetin Musta"an, tai mun äitini ainakin huomauttaisi tuollaisesta aika rajustikin, vaikka olisin poika. Ehkä Jamesin vanhemmat on tottunut tuollaiseen, onhan se kelmi. Nuo kirjeet on hyvä ajatus, mutta mulla on jotenkin sellainen mielikuva ettei pojat toitota ihastuksistaan vanhemmilleen. Toisaalta James oli niin hulluna Lilyyn, että tämä saattaa hyvinkin olla poikkeus.

Huispaus on täsmälleen oikea valinta, koska pojat on yleensäkin urheilullisia otuksia, ja koska on vieläpä kyse juuri noista kahdesta. En kyllä muista että olisi kerrottu, että Sirius olisi huispannut (en nyt jaksa tarkistaa mistään), mutta se on hyvä fanon.

Ja vielä yksi pikkuseikka:
Lainaus
size=8pt]Muistan kun moikkasit mua
Vaikken ees tuntenut sua


Chisu: Kohtalon oma[/size]
Varmaan huolimattomuusvirhe, mutta tuohon tuo [ alkuun.

(Taisi olla paljon rakentavaa jäljellä, olen yllättynyt, mikä kommentti. :D)

Ja jatkoa tietysti!

Swizzy
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13]
Kirjoitti: Tonks - 04.12.2011 19:34:25
No mun ei varmaa tartte sanoo mitää erikoista, koska Swizzy vei sanat suustani :D

Jamesin ja Siriuksen väittely loppu kyl aika seinään sen Felician (erittäin kiva nimi muuten  8)) mietiskelyihin. Sirius kuitenkin tasoitti tilannetta karjumalla "HUISPAUSTA!", eli ei siinä mitään.

Jotenkin tuntuu et tää luku oli lyhyempi ku edelliset... Mä en sanonu mitää!!

Lainaus
Kolme, kaksi, yksi...

”SIRIUS HELVETIN MUSTA!!!!”

Loistavaa. James oli täysin ajoissa.

Repes ;D
Tos on neljä huutomerkkiä. Sellaseen ei kyl yleensä törmää tarinassa... Mut ei se mitää.

Jatkoa!

~Tonks
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13]
Kirjoitti: FanGirl - 04.12.2011 21:47:28
Tykkäsin hirveästi! Jatkoa! (Mä oon sitten niin huono kommentoimaan...)
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13]
Kirjoitti: Ledi - 05.12.2011 00:00:50
James ja Sirius <3 Ei voi oikeesti olla totta! Voi Jamie-parkaa, kun omistaa tuollaisen kaverinkuvatuksen... Ei nyt, Sirre on ihana... Mutta joo... Pitäisköhän tähän nyt muuta kirjottaa...
 
Eli ihana luku taas, Felicia noudattelee samaa kaavaa tässä ficissä kuin Jamesin äiti päässäni, joten se oli hyvä asia. Tuntuu paljon luontevammalta lukea hahmosta, joka on itsellä aika samankaltainen kuin ficissäkin. Charluskin on samankaltainen itselläni kuin tästä lyhyestä maininnasta tämän ficin aikana saa selvän.
 
Lainaus
Poika oli oikein hauskannäköinen, hänellä oli ovela katse silmissään ja jono samanikäisiä ja vuotta vanhempia tyttöjä jonossa hyvästelemään kesän ajaksi.
Jotenkin niin Siriusta ettei mitään rajaa. Omassa päässäni pyörii kuva Siriuksesta täysin samanlaisena casanovana kuin tässäkin (ja puolissa finin muissa ficeissä).  ;D
 
Lainaus
Suurin osa oli professori McGarmiwalta, joka ilmoitti ystävällisesti, milloin James Potter ja Sirius Musta olivat tehneet milloinkin kepposen koulunennätyksen.
Pojat olivat näköjään jo pieninä kovia kepposmestareita...  ;D
 
Osa oli kyllä hiukan lyhyehkön tuntuinen, jos vain mahdollista, seuraavista osista voisi tulla hieman pidempiä. Ja aivan ihanan kappaleen olet tuohon alkuun valinnut.  :)  Ei ainakaan mennyt kommentti lainailuksi tai mitään muutakaan...
 
Ledi
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13]
Kirjoitti: Scaramouche - 06.12.2011 00:41:27
Swizzy: Oho, mikä kommentti! Outoa että tuntui lyhyeltä, koska kyllä se ainakin mun koneen kirjoitusohjelmalla oli ihan saman pituinen kuin kaikki muutkin luvut tähän mennessä...  :-\ Siitä helvetin mustasta, että Jamesin äiti a) ei ollut kunnolla vielä tajunnut sitä ja b) on joka tapauksessa tosi tottunut Jamesin kielenkäyttöön. Toisissa perheissä on niin. Mä tiedän, se kuulostaa munkin mielestä oudolta, mutta niin se vaan on. :D Ja hei, James oli kirjeitä kirjoittaessaan 11 vee, ei se varmaan ihan loppuun asti ajatellut. ;D Ja öö, vaikka Sirius ei minkään kirjan mukaan pelaisikaan huispausta, niin daa, ei niin kauheen moni muukaan. Mutta kyse on velhoperheen lapsesta, kai se nyt lentää osaa. ;D Kiitos kommentista!

Tonks: Joo, neljä huutomerkkiä ihan vaan korostamassa Siriuksen innostusta. ;) Kiitos!

FanGirl: Kiitos kommentista!

Ledi: Joo, Jamesin vanhemmat tuntuu olevan kaikkien mielestä just tollaset symppistyypit, tollaset jotka kattoo poikien toilailuja läpi sormien ja pudistaa päätään hymyillen. :D Kepposmestareita, totta kai! Kiitos kamalasti kommentista! ;)



Ja nyt TAAS uusi luku. Mä laitan näitä nyt sellaseen tahtiin, että yritän päästä jouluun joululoman aikana. ;) Tuskin onnistuu, mutta ajatus on tärkein, vai mitä? :D Luku kuusitoista, olkaa hyvät, ja muistakaahan taas kommentoida (ootte olleet siinä viime aikoina mukavan aktiivisia).



Lapissa kaikki kukkii nopeasti
Maa, ruoho, ohra, vaivaiskoivutkin


Vesa-Matti Loiri: Lapin kesä


Kuudestoista

Kesä meni turhan nopeasti ohi. Ennen kuin Lily ehti huomatakaan, Petunia oli palannut kuukauden kestäneeltä häämatkaltaan ja hänen piti auttaa muuttamisessa. Lily teki sen teoriassa ihan hyvillä mielin, mutta Petunian tapauksessa muuttamiseen meni pitkälti toista viikkoa, mikä taas vei aikaa Jamesin, Katin ja muiden ystävien tapaamiselta. Muuton jälkeen oli enää alle kuukausi aikaa ennen kuin heidän pitäisi palata Tylypahkaan. Herra ja rouva Evans vaativat Lilyä pysymään loppuajan kotona, sillä lily oli ilmoittanut ettei tulisi jouluksi kotiin.

”Tämä on minun viimeinen vuoteni Tylypahkassa. Tahdon ottaa siitä kaiken ilon irti.”

Tylypahkan kirjeiden mukana tuli ilmoitus, että Lilystä oli tehty johtajatyttö – asia, jota oli aika vaikea selittää jästivanhemmille, mutta jonka he kuitenkin jotenkuten ymmärsivät. James kertoi, että Remuksesta oli tehty johtajapoika, mikä teki vuodesta ainutlaatuisen: kertaakaan aikaisemmin eivät olleet johtajaoppilaat ollet samasta tuvasta.

James ei päässyt loppukesästä käymään Lilyn luona, mutta he sopivat tapaavansa kelmien kanssa Viistokujalla elokuun viimeisellä viikolla. Katilla oli niin paljon tekemistä kotona ettei hän ehtinyt ostoksille vaan tilasi tavarat kotiin, joten ilman kelmejä Lilyn olisi pitänyt mennä yksin.

Lily istui Vahvahquon jäätelöbaarissa odottamassa Jamesia ja muita. Hän oli ensitöikseen käynyt vaihtamassa jästirahaa kaljuunoiksi ja ostanut joitain henkilökohtaisia tavaroita, joita ei halunnut Siriuksen nähden ostaa liikojen kysymysten takia. (Hän muisti kun viidennellä luokalla joku tyttö oli tehnyt sen virheen että oli ostanut henkilökohtaisia tavaroitaan ollessaan Tylyahossa Siriuksen kanssa. Tapauksen jälkeen tavarat eivät olleet enää niin kovin henkilökohtaisia.)

Punapää katseli ympärilleen kadulla ja hymyili vastaan tuleville koulutovereille. Muutama pysähtyi juttelemaan, mutta ei kovin pitkäksi aikaa. Toiset menivät ohi vain nopeasti nyökäten, ja jotkut, kuten Severus Kalkaros, eivät edes vilkaisseet häneen päin.

Lily huokaisi ja muisti, miten Severus oli loukannut häntä pari vuotta aikaisemmin. Kuraverinen. Tyttö ei voisi koskaan antaa sitä anteeksi, vaikka kuinka olisikin aina välillä halunnut makoilla Sevin kanssa nurmella ja jutella syvällisiä niin kuin aina ennen. Mutta Lily tiesi nyt, mitä mieltä Severus hänestä oikeasti oli, eikä voinut enää luottaa tähän. Ystävä, joka valehteli päin naamaa ja haukkui pahimmalla mahdollisella tavalla, ei ollut ystävä lainkaan.

”Lils!” huusi tuttu ääni ja herätti Lilyn synkistä ajatuksistaan. Hän käänsi päätään ja näki Jamesin vilkuttavan parin kymmenen metrin päässä. Hän hymyili leveästi, nousi paikaltaan ja lähti kävelemään poikaystäväänsä kohti.

James kaappasi Lilyn lämpimään karhunhalaukseen ja painoi huulensa tämän huulille. Jälleen oli kulunut melkein kolme viikkoa siitä kun he olivat nähneet viimeksi. Lily sulki silmänsä ja antoi tilanteen viedä mennessään. Hän ei ollut myöntänyt itselleen, kuinka ikävä hänellä oli ollut Jamesia ja tämän suloisia, omalla tavallaan herttaisia suudelmia, jotka olivat niin varovaisia että Lilyä melkein nauratti. Luuliko poika vieläkin että hän juoksisi pakoon kiroten tämän pään kurpitsaksi?

”Kas niin, hyvä herrasväki, jokos sitä olisi imuteltu tarpeeksi?” Siriuksen huvittunut ääni keskeytti heidät ja Lily tunsi poskiensa punehtuvan. Hän oli kokonaan unohtanut että muutkin kelmit olivat tulossa.

”Herra Mustalla ei ole paljon varaa puhua. Sinä vain juokset luutakomerosta toiseen, ja minä sentään vain tervehdin tyttöystävääni!” Jamesia ei tilanne näyttänyt vaivaavan lainkaan, joten Lilykin päätti rauhoittua. Ne olivat vain Jamesin ystäviä, ei kummempaa.

”Luutakomerosta toiseen? Totta kai! Mitäs herra Potter sitten kuvitteli? Että eläisin samanlaisessa selibaatissa kuin sinä?”

Remus näytti tavallista nuhjuisemmalta hymyillessään Lilylle. ”Älä välitä”, hän sanoi Jamesin ja Siriuksen jatkaessa kiistelyään. ”Ei tämä edes oikeastaan koske sinua. Kunhan sanailevat.”

”Eikä tuo ole edes mitenkään vakavaa”, Peter lisäsi kun he lähtivät kulkemaan Säilä&Imupaperia kohti. ”Olisit nähnyt sen kerran, kun James viitsi yrittää saada Siriuksen naisseikkailut kuriin. Siinä sitä lensi ärräpäitä ja kaikkea muuta kivaa!”

”Okei, no mutta mitä teille kuuluu? Teitä ei ole näkynyt sitten Portsmouthin”, Lily pisti väliin ja antoi Siriuksen ja Jamesin taustalla kuuluvan kinastelun mennä omalla painollaa.

”Joo, no James on kyllä pitänyt tarkkaa huolta siitä ettei me olla satuttu paikalle kun te olette Pottereilla”, Peter nauroi. ”Silloin edellisenä päivänä kun olit menossa heille ensimmäistä kertaa James piti meille valtavan puhuttelun, että 'älkää tulko' ja 'älkää tehkö sitä ja tätä ja tuota'. Meille se ei ollut mikään ongelma, mutta Sirius olisi halunnut olla paikalla.”

Remus nauroi ja avasi kaupan oven. ”Meidän piti keksiä hänelle kunnolla tekemistä ettei hän olisi mennyt kotiin. Pelasimme varmaan kolme tuntia huispausta!”

Lily tunsi syyllisyyttä siitä että James oli käskenyt ystävänsä hänen vuokseen pois. ”Olen pahoillani”, hän sanoi, ”ei teidän olisi tarvinnut.”

”Älä suotta anteeksi pyytele”, Peter lohdutti. ”Se oli ihan hauskaa.”

”Vielä hauskempaa olisi ollut kertoa Lily-kukkaselle kaikkia hauskoja pikku yksityiskohtia tästä meidän Jamiesta”, Sirius puuttui puheeseen Remuksen alkaessa kaivaa kirjalistaa esiin. ”Et uskokaan kuinka monesta jutusta jäit paitsi!”

”Ei se mitään, äiti hoiti jutun puolestasi”, James murahti ja pyöritti silmiään.

Lily madalsi ääntään Siriuksen mennessä etsimään uutta huispauskirjaa ja Remuksen ja Peterin mennessä varmistamaan ettei tämä riko mitään. ”Lily-kukkanen?”

James naurahti. ”Se on Siriuksen lempinimi sinulle. Hän on käyttänyt sitä meidän sisäpiirin jutuissa jo tokaluokalta asti. Sitä paitsi se sopii sinulle mielestäni oikein hyvin”, hän lisäsi ja painoi suukon tytön päälaelle. ”Ei ihme, että sinut on nimetty niin kauniin kukan mukaan.”

”Tai sitten äidilläni vain on pahempi pakkomielle puutarhanhoitoon kuin professori Dumbledorella”, tuhahti Lily, joka oli viime vuosina alkanut kritisoida vanhempiensa nimivalintoja. ”Äiti on floristi, ja minusta on aika kornia, että jatkuvasti kukkien kanssa työskentelevä nimeää lapsensa kukkien mukaan. Tiesitkö että meillä oli joskus kultakala nimeltä Amaryllis?”

”Onhan se aika outoa, mutta sinun kohdallasi se on onnistunut hyvin. Petunialle olisin kyllä valinnut jonkun toisen nimen”, James nauroi ja sai Lilynkin nauramaan. ”Tule, mennään kysymään muodonmuutoskirjoja.”

Iltapäivällä Sirius tarjosi porukalle välipalan Vuotavassa Noidankattilassa, ja päätti pitää maljapuheen siitä, kuinka hän oli ”tyytyväinen, että Sarvihaara sai vihdoinkin kokea miltä tuntuu pitää naista kainalossa” ja ilmoitti tahtovansa sitten  ensimmäisen lapsen kummiksi. Lily tunsi kalpenevansa ja James mulkaisi poikaa pahan kerran, minkä Sirius ohitti olankohautuksella ja jatkoi siitä, että aikoisi pitää vastaavanlaisen puheen syyskuun toisena päivänä aamiaisella.

Lilyllä, Jamesilla ja Remuksella meni koko loppupäivä yrittäessään saada Siriuksen perumaan aikeensa samalla kun Peter piti tämän puolia. Kuin ihmeen kaupalla he saivat Siriuksen lupaamaan ettei mitään puhetta tulisi, mutta jotenkin Lilyllä oli paha aavistus että hänen täytyisi sulkea Siriuksen suu vielä jollain tapaa. Hän ei vieläkään täysin luottanut Siriukseen mitä tuli ei niin vakaviin asioihin.

Illalla Lily pakkasi matka-arkkuaan haikein mielin ajatellessaan, että lähtisi kahden päivän päästä Tylypahkaan viimeistä kertaa. Samalla hän kuitenkin iloitsi päästessään taas linnan käytäville, hän näkisi ystäviään, pääsisi liemien oppitunneille, saisi vielä viimeisen kerran kokea Tylypahkan kurpitsajuhlan ja pääsisi omaan makuusaliinsa, josta oli tullut hänelle kodin veroinen paikka viimeisten kuuden vuoden aikana.

Lily avasi huoneensa ikkunan päästääkseen pöllönsä ulos ja jäi sitten haukkaamaan raitista ilmaa, jossa tuoksui jo syksy. Naapurin vaahteran lehdissä oli jo keltaista, takapihan ruusut pudottivat kuihtuneita terälehtiään. Taivas oli pilvinen, Lily aavisti että yöllä sataisi. Hän huokaisi ja sulki ikkunan. Alkaessaan nukkumaan hän mietti, milloin aika oli alkanut kulkea niin nopeasti.
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13]
Kirjoitti: Tonks - 06.12.2011 11:01:14
Ihana luku <3

Ei ollu kirjotusvirheitä nii et olis pistäny silmään (noe tietenkää mitä mä luulin), mut yhen virheen huomasin:
Lainaus
sillä lily oli ilmoittanut
Lily isolla alkukirjaimella. Varmaan huolimattomuusvirhe ;)

Oli aika kiva, et ne tapas Viistokujalla. Olis kuitenki kiva tietää mitä ne "henkilökohtaset tavarat" on. Mut jos et kerro, ni se lisää tähän enemmän sellasta -- ei ehkä ihan jännistystä mut sensuuntasta.

Heräsin just ja rakentava on viel koisimas.

~Tonks
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13]
Kirjoitti: Swizzy - 06.12.2011 12:02:26
Nyt ei kyllä ole toivoa yhtä pitkästä kommentista. Mutta yritän saada edes jotain järkevää aikaiseksi.

Ensinnäkin haluaisin sanoa, että tämä on niin hyvä, että mä söin jo suklaakalenterin suklaani lukiessani. (mulla on hullu tapa syödä karkkia vaan (synttäreitä yms. poikkeuksia lukuunottamatta) hyvien kirjojen, leffojen ja vastaavan viihteen kanssa, esim. Potterien)

Tällä kertaa en kyllä löydä pienintäkään valittamisen aihetta, mutta enhän minä täydellisyyten pyrikään. Eli hieno oli, paikoitellen myös sai mut naureskelemaan. Mustakin oli kiva kohtaamispaikaksi tuo Viistokuja. Oli tavallaan yllättävää että Remus oli valittu johtajapojaksi (yleensähän se on kaikissa James), mutta positiivista.

Löysin pari kirjoitusvirhettä, toinen niistä tuo minkä Tonks jo mainitsikin, mutta:
Lainaus
Lily istui Vahvahquon jäätelöbaarissa odottamassa Jamesia ja muita.
Mun mielestä se kirjoitetaan Vahvahqo, tarkistan vielä. Jep, kirjakin on sitä mieltä.

Tykkäsin taas, jatkoa toivoisin!

Swizzy
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13]
Kirjoitti: L.E - 08.12.2011 20:09:39
Miten on käynyt niin, että mä olen onnistunut ignooraamaan sulta kaksi kokonaista lukua?  :o

Ensinäkin, ihanaa että sä kirjotat nykyään näin usein <3 Rakastan sun kirjoitustyyliä, lyhyitä ja pitkiä kuvailuja ja sellaisia hassuja pikku yksityiskohtia. En viitsis laittaa tähään kaikkia kohtia, jotka sai mut hymyilemään, koska sitten tästä "rakentavasta" kommentista tulis loppujen lopuksi pelkkää quotea..

No ei tästä tullutkaan sitten kovin ihmeellinen kommentti, koska sun tekstistä on aika mahdoton löytää kritisoitavaa. Kirjoittelehan pian jatkoa <3
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13]
Kirjoitti: FanGirl - 08.12.2011 21:05:19
Tää on ihana! Mä rakastan Kelmejä ja olen iloinen että niillä kirjoitetaan. Jatkoa!
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13]
Kirjoitti: Ledi - 08.12.2011 23:55:06
Oii, taas oli hyvä luku...  ;D  Onko mulla joku pakkomielle tai jokin muu vastaava ongelma tän alotuksen kaa, kun alkaa aina jollain turhalla sanalla... No joo, nevermind, sun ficciäshän täällä ollaan kommaamassa eikä arvostelemassa mun kommentinalotussanoja...
 
Elikkäs, vaikka pitäs lukee matikankokeeseen, mitäs siitä tulikaan..? Taas vaihteeks täällä kommaamassa... Ja yöllä. Tästähän muodostuu jo perinne.  ;D  Mutta no siitä luvusta... Taas ihana kappale siihen alkuun, rakastan tota, se vaan on niin tunnelmallinen...  ;D  Voivoi James, kuinkas sitä ollaan kaverit hätistetty Siriuksen lapsenvahdeiks Lilyn kyläilyreissun ajaks... Tsot tsot, jos nyt ajateltaisiin Remusta ja Peteriäkin, ei varmaankaan olisi kiva kyhjöttää kolmes tuntia kovalla luudalla... Mutta jotenkin sopi vaan niiiiin hyvin Jamesin luonteeseen...  ;D  Olen sanonut tämän jo miljoona kertaa, mutta kaikki hahmot ovat täydellisen IC:itä tässä, aplodit siitä. ;) Varsinkin Sirius.  ;D  Ihanaa, porukka pääsee jo Tylypahkaan, rakastan niitä ainaisia käytäväseikkailuja, jokka kaikissa kelmificeissä on tärkeitä. Mitäsköhän Kat Tylypahkasta tuumailee..?  ;D
 
Mutta pari virhettä bongasin, mutta kun uusiks luin, ei pompannu silmiin kun toi Tonksin jo mainittema... Musta siellä oli viel toinenkin... Just tää on raivostuttavaa, kun virheet näkee ekalla kerralla, mut kun pitäs quotettaa, nii ne onki kadonnu maanpäältä... -,-
 
Ja vielä loppuun, että ihanaa, jos saat joulun jouluun, koska se on ihanaa lukee joulusta joulunaikaan...  ;D  Ja samaa haastetta yritän omankin ficcini kans toteuttaa...
 
Mutta joo, jatkoa?  ;D
 
Ledi
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13]
Kirjoitti: Lils - 10.12.2011 19:03:45
ihihihi!11 sori olen Matti Myöhäinen mutta täällä taas!

Omenapuut!! Tykkään sellaisista arkisista mutta sillä tavalla hienoista koristeista, ja jotenkin lyhdyt tuovat mieleen sellaisen kauniin kesäiltahämärän ja hienot, muttei turhan prameat juhlat. Petunian pukua oli kuvattu hauskasti; nainen on ainakin myöhemmällä iällä niin koruton, että prinsessahäät ihan hyvin saattoivat olla hänelle joku tärkeä rajapyykki, ja no vaikka siskot nyt sanovat ihan suoraan jos toinen on hankkimassa rumaa pukua, ovat Lilyn ja Petunian välit niin kivahtavat, että tuskin Petunia olisi ottanut kuullakseen jos Lily olisi jotain puvusta heittänyt. Muutenkin oli tavallaan hienoa miten häävieraiden puvut esimerkiksi olisivat Jamesin silmään tavallisia, velhoillehan koristelu esimerkiksi ei ole homma eikä mikään, ja taikaväen juhlissa asukokonaisuudetkin ovat varmasti näyttävämpiä, varsinkiin rikkaiden sellaisten, kuten Pottereiden esimerkiski.

Lilyn ja Petunian välit, noh. Tavallaan on hienoa että tässä on mukana se, miten heidän välinsä eivät ole ruusuiset, mutta jotenkin - no Lily oli ihan iloinen ja sellainen ymmärtäväinen kuitenkin, mutta olisin odottanut Petunialta muutakin kuin pienen pilkahduksen silmässä, edes vilpittömän kiitoksen.

Haha James ja Sirius ovat ihania. : D James on tosiaan aika säälimätön mutta ihanalla tavalla; hän on kyllä mukava kun huvittaa ja todellinen äidin poika, mutta ei silti jaksa huolehtia esimerkiksi sellaisista asioista että kuunteleeko muita tarpeeksi - Sirius taas pistää äänensä kuuluviin ja laittaa kuuntelemaan. Sekin on jotenkin hauskaa, miten teet hahmoista persoonalliset ja IC:t; siinä, missä James on hiljainen tai ainakin rauhallinen, on Sirius arvaamaton ja varsinainen hölösuu, koko ajan puhumassa jos on puhuakseen ja jotenkin hellyttävä.

Lainaus
Lapsenomainen ääni oli vaihtunut teini-ikäisen pojan syväksi murinaksi ja pyöreys poskilta oli kadonnut pyykkilautavatsan saapuessa kuvioihin, mutta pohjimmiltaan hän oli edelleen sama Sirius kuin seitsemän vuotta sitten.
Told ya! Oikeasti sulin tälle, Sirius on kaikessa kokeneisuudessaan ihanan lapsellinen sellaisessa ärsyttävällä mutta söötillä tavalla hihi awwww!

Lainaus
ja kahdesta suusta kuului vastaus ”kyllä, äiti”.
AWAWAW! Tykkäsin ihan kamalana siitä, miten asioita kerrottiin myös rouva Potterin näkökulmasta, ja sitten tämä oli siihen niin hieno lisäys; kuitenkin se on ihan puhdas äiti-lapsi -suhde, niin rakkauksineen kuin vihoineenkin. Söpöääää!

Lainaus
sillä lily oli ilmoittanut ettei tulisi jouluksi kotiin.

Tuo johtajaoppilasjuttu oli vähän hämäävä; valvojaoppilaitahan on kuitenkin jästimaailmassakin, ei ehkä johtajaoppilas mutta samalla tavallahan sekin selitetään, ja kun tupia kerta on vain neljä, on hassua ajatella, ettei samasta tuvasta muka _koskaan_ ennen olisi ollut molempia. Kuitenkin hieno pointti sinänsä että se olisi harvinaista, mutta ihan ennennäkemätöntäkö - tuskinpa.

Samaten Severukseen viittava pätkä oli sinänsä jotenkin turhan yksiselitteinen; voihan se olla niinkin, mutta minä en ainakaan usko että koko ystävyys olisi katkennut siihen yhteen sanaan, vaan että todella siinä oli kaikkea muuta.

Mutta sulin kuitenkin karhunhalauksille ja omalla painollaan kulkeville kinoille ja kellertävälle syksylle - tässä oli jo sellaista nostalgiafiilistä loppuvaiheessa, etten malta edes odottaa kunnollisia kouluaikoja! Muutenkin pysähdyin itse asiassa viime viikolla jostain syystä nauramaan ihan kamalana tälle ficin nimelle kun se viittaa niin kaikkeen likaiseen, etten jaksa odottaakaan. Tämä fic on aika täynnä kelmikliseitä, mutta dialogi on huvittavaa ja teksti hyvää ja no, eiväthän kliseet olisi niin käytettyjä jos ne olisivat pohjimmiltaan läpimätiä. ; )

Lisäääääääää! Oot paras. ♥
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13]
Kirjoitti: Scaramouche - 10.12.2011 23:20:41
Tonks: Itse asiassa en ajatellut sen tarkemmin että mitä ne henkilökohtaiset tavarat oli... Mutta, kiitos, sain uuden juoni-idea. ;) Kiitos mielettömästi siitä ja muutenkin kommentistasi!

Swizzy: Remus siksi, että mua itseäni ärsyttää se että Jamesista tehdään johtajapoika, vaikka se ei ollut edes valvojaoppilas. :) Kiitos, ja joo, korjaan tuon Vahvahquon Vahvahqoksi - jos jaksan. :D

L.E: (ihastelen taas sun loistavaa nimimerkkiä) Kiitos kommentista! :)

FanGirl: Et todellakaan oo ainut, kuten varmaan oot jo huomannut. :D Kiitos!

Ledi: Älä ny, perinteet on kivoja, vai mitä? Mustakin tuntuu että kun pitäis tehä läksyjä niin mä vaan aina ajaudun kirjoittamaan tätä tai dataamaan muuten... :D Ja joulu jouluun, totta kai. Yritys hyvä kymmenen. ;)

Lils aka Matti Myöhäinen: Omenapuut ja lyhdyt oli tähän lukuun mulla sellainen pienen pieni must-yksityiskohta, joka onneksi onnistui. Petuniasta sen verran, että se nyt on Petunia ja vihaa Lilyä niiiiiin pohjattomasti ettei se voinut edes kiittää. Ilkeän isosiskon stereotypia tai jotain. Ite tykkäsin kans kun kirjoittelin tuota Jamesin äidin osaa, kun mun mielestä on kiva tunkeutua toisten pään sisään, vaikka sitten omien fiktiivisten hahmojenkin. :D Eikä tässä ollut vielä kaikki mitä mulla on Severuksesta sanottavana, joten älä tuomitse vielä! Voi kuule, odota vaan kun päästään kouluun ja pois vanhempien valvovien katseiden alta... ;) Kiitos tuhannesti kommentista, oot ihanin.  :-*



Juu ja nyt mulla on sitten sellanen tilanne että vaikka mun alun perin piti laittaa jokaisen luvun kohdalle nimen omaan suomenkieliset lyriikat, niin osaan en oikein ole löytänyt sellaisia, jotka olis ollut mielekkäät ja silti suomenkieliset. Että jatkossa tulee sitten sekä suomen- että englanninkielisiä lyriikoita. Muista yritän pysyä poissa. :D



Siis fakta on se
Et täs kaupungis on vaa yks seriffi
Ja se oon mä


Jare & Ville-Galle: Pienissä häissä feat Märkä-Simo


Seitsemästoista

”Lily kiltti, muistathan kirjoittaa? Ja ole ihmisiksi, muista velvollisuutesi vaikka vietätkin aikaa Jamesin kanssa. Muista, että voit edelleen perua sen mitä sanoit joulusta, olisi niin mukavaa jos olisit kotona...”

”Tiedetään, äiti.”

Junan pilli vihelsi ja viimeisetkin oppilaat rynnivät sisälle vaunuihin. Lily lähetti äidilleen avoimesta ikkunasta lentosuukon ja sulki sitten ikkunan, varoen ettei siitä vilkuilevan uuden ensiluokkalaisen tytön sormet jäisi väliin. Tyttö vilkaisi suurilla silmillä Lilyä ja näyttäen pelästyneeltä nähdessään johtajatytön merkin hänen kaavussaan hän pudotti vahingossa vieressä istuvan tytön käsilaukun lattialle. Lily vain hymyili, nosti laukun takaisin penkille ja katosi sitten käytävälle juuri kun juna lähti liikkeelle. Hänet valtasi tuttu haikeus ja odotuksen ilo, jännitys ja tieto siitä, että pääsisi taas pian kouluun. Kesä oli ollut ihana, mutta hän kaipasi jo Tylypahkaa.

Johtajatytön ja -pojan velvollisuudet alkoivat jo matkalla. Heidän oli määrä tavata valvojaoppilaat ja selventää näille mitä heidän työnkuvaansa kuului. Lily oli kuullut Amyltä, että tämän pikkusisko Ann oli nyt valvojaoppilas, joten hänen ”kannattaisi olla varuillaan”, kuten Amy oli asian ilmaissut. Ann oli hyvin suulas, eikä pitänyt Lilystä kovin paljon vaikka olikin tälle aina ystävällinen. Lily ei keksinyt mitään, mistä Ann voisi hänet käräyttää, joten hän ei osannut pelätä mitään.

Lily törmäsi Remukseen vasta aivan valvojaoppilaiden vaunuosaston ovella, missä poika oli häntä odottamassa.

”Valmis?” Remus kysyi käsi oven kahvalla ja kohotti kulmiaan. Totta puhuen Lilyä kyllä jännitti, hän ei ollut mikään puhujaihminen, mutta hän nyökkäsi silti ja huokaisi.

”Tuskin se minua tappaa.”

Lily oli oikeassa, mutta kaukana henkinen kuolema ei kyllä ollut. Valvojaoppilaat tuntuivat pahenevan vuosi vuodelta. Lily oli ihan varma, ettei itse ollut kaksi vuotta sitten ollut samanlainen kakara kuin hänen edessään olevat neljä tyttöä ja neljä poikaa, jotka huusivat, nauroivat, heittelivät paperitolloja ja sulkakyniä eivätkä olleet huomaavinaan Remusta, joka yritti flunssan jäljiltä heikolla äänellään saada huomion.

”Onko täällä paikalla kahdeksan valvojaoppilasta vai lauma mölyapinoita?!” Lily kajautti kun ei kestänyt enää. Yksitellen kaikki hiljenivät ja kääntyivät katsomaan häntä suu ammollaan, jolloin hän tajusi nolona ettei ollut huutanut koskaan julkisesti – paitsi Jamesille, tietenkin. ”Istukaa alas ja käyttäytykää arvonne mukaan. Varmasti Dumbledorella oli joku syy valita teidät kaikkien muiden joukosta.”

Ihme kyllä kaikki tottelivat, ja ohjeiden antaminen ja käytävävuorojen jakaminen sujui loppujen lopuksi vaivatta. Remuksen selittäessä paikoista, jotka valvontakierroksilla olisi syytä tarkastaa, Lily antoi katseensa kiertää viisitoistavuotiaissa. Hän oli tunnistavinaan joitain tuttujensa pikkusisaruksiksi, ja joistain, kuten Regulus Mustasta, hän oli sataprosenttisen varma. Regulus oli tietyllä tavalla yhtä viehättävä kuin veljensäkin, mutta hänessä oli jotakin Mustan suvulle ominaista luihuutta, josta Lily sai kylmiä väreitä. Pojan mustat silmät olivat yhtä häijyt kuin serkullaan Bellatrixilla, mutta niissä oli myös jonkinlaista pientä surumielisyyttä, mikä teki niistä yhtä aikaa pelottavat ja petollisen suloiset.

”Siinä taisikin olla kaikki”, Remus tokaisi ja sai Lilyn palaamaan takaisin maan pinnalle. ”Onko jollakin jotain kysyttävää? Mitä tahansa? Kaikkea saa kysyä – omalla vastuullaan tietenkin.”

Pieni naurunhyrähdys kiersi nuorten parissa, kunnes Ann nosti kätensä. Remus antoi hänelle puheenvuoron ja tyttö osoitti sanansa suoraan Lilylle.

”Onko totta että sinä seurustelet nyt James Potterin kanssa?”

Osastoon tuli hiiren hiljaista, kun kaikki odottivat henkeään pidätellen Lilyn vastausta. Remus kääntyi katsomaan kulmat koholla johtajaoppilaspariaan ja antoi rohkaisevan hymyn, mutta se ei tuntunut auttavan. Lily oli kuin jähmettynyt paikalleen. Kysymys oli yllättänyt hänet täysin – hän ei ollut odottanut sitä edes Annilta, vaikka jälkikäteen ajatellen se oli jotenkin hyvin tämän tapainen.

Lily avasi suunsa sanoakseen jotain oikein nasevaa takaisin, mutta muutti viime hetkellä mieltään ja totesi vain ”on totta. Muita kysymyksiä?”

Muita kysymyksiä ei tullut, ja Lily ja Remus päästivät heidät vapaiksi. Lähtiessään ystävänsä kanssa viimeisenä Lily kuuli Puuskupuhin valvojaoppilaiden neuvottelevan keskenään.

”Olet minulle kolme kaljuunaa auki.”

”Enkä ole!”

”Oletpas! Minä sanoin 'ennen kuin päästään takaisin kouluun', ja Annin juttujen perusteella he alkoivat jo kesällä!”

”Uskotko sinä muka Annin sanaan?”

”Sen sisko on Lilyn paras kaveri. Kyllä se tietää seurusteleeko se Potterin kanssa.”

Lily ei ollut uskoa korviaan. Hän päätti mennä suunnitelmiensa vastaisesti käymään kelmien vaunuosastossa keskustelemassa poikaystävänsä kanssa. Oli ilmennyt, että Lily ei ollutkaan kaikesta ihan niin perillä kuin oli kuvitellut.

Remuksen saapuessa osaston ovelle Lily kiilasi hänen edellään sisään ja jäi seisomaan ovelle ärtyneen näköisenä. Sirius ja James pelasivat velhoshakkia matkalaudalla ja Peter nuokkui puolinukuksissa ikkunan vieressä. Remus sulki oven samalla hetkellä kun Jamesin lähetti söi Siriuksen toisen tornin.

”Saatana!”

”Kas, hei Lily!” James sanoi aidosti iloisen kuuloisena, ja Lily olisi sulanut pojan lapselliselle hymylle ellei hän olisi ollut niin hämmentynyt ja kiukkuinen. ”Mikä on? Onko jotain tapahtunut?”

”Tiesitkö sinä, että meistä on käynnissä vedonlyöntejä?” Lily tivasi ja Remus meni istumaan penkille napaten jonkun italiankielisen moottoripyörälehden Siriuksen laukusta.

James näytti vähän hämmentyneeltä ja katsoi kun Sirius siirsi ratsunsa niin että hän sai syötyä sen. ”Mitä hemmettiä sinä oikein meinaat? Syötät minulle kaikki nappulasi!” Sitten hän kääntyi katsomaan Lilyä. ”Tiesin että niitä on, mutta en todellakaan kuinka paljon. Siriuskin otti niistä osaa yhteen.”

”Mutta hävisin”, Sirius mutisi miettiessään kiivaasti parempaa siirtoa. ”Veikkasin kaksi päivää hutiin.” Hän siirsi kuningatartaan yhden ruudun vasempaan. ”Shakki.”

”Mutta mikseivät ihmiset voi elää omaa elämäänsä?” Lily kysyi turhautuneena ja lysähti lattialle penkkien väliin. ”Miksi heidän pitää tunkeutua meidän elämäämme?”

James virnisti pelilaudalle ja siirsi lähettiä. ”Shakki ja matti.” Sitten hän jätti Siriuksen kiroamaan yksinään ja kiinnitti huomionsa kokonaan Lilyyn. ”Et voi väittää, ettet muka itse koskaan tunkeutuisi toisten elämään. Et ehkä vedonlyönnin kautta, mutta muuten. Kaikki niin tekevät!”

Lily ei voinut muuta kuin myöntää pojan olevan oikeassa. Hän nousi, suikkasi Jamesille pikaisen suukon ja meni sitten ovelle. ”Ai niin muuten”, hän kääntyi ja loi tähän hieman ahdistuneen silmäyksen, ”tiedoksesi että Tylyahoon mennessä meistä tietää jo luultavasti kaikki. Ainakin jos juttu kiertää yhtä nopeasti kuin yleensä.”

Hän ei jäänyt odottamaan vastausta vaan sulki oven suunnaten kohti omaa vaunuosastoaan.
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13]
Kirjoitti: Swizzy - 11.12.2011 11:39:41
Ihana luku taas. En nyt oikein osaa muuta sanoa kuin että tykkäsin. Ihan kaikesta. Vedonlyönneistä, valvojaoppilaskohtauksesta, shakista, kaikesta tosiaan. Enkä osaa edes perustella miksi. Oli jotenkin vaan ihana. Virheitäkään tästä ei löydy, se on kiva, lukeminen on positiivisempaa silloin.
Ja jatkoa tietysti!
Swizzy
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13]
Kirjoitti: Lils - 11.12.2011 11:55:45
Söpöä. : D Valvojaoppilaat olivat hauskoja; tai siis yleensä ihmiset ficeissä ovat pikkuvanhoja tai hauskalla tavalla lapsellisia tai keskittyvät liikaa akuismaisiin ihmissuhteisiin ja kaikkeen, vaikka oikeasti useimmiten viisitoistavuotiaat ovat vanhempien silmään aika lapsellisia (kuitenkin tuo tavaroiden heitelly ym. on ihan tuttua hommaa, joten : D) ja se oli hauska yksityiskohta! Tykkään kun tässä ficissä on tällaisia pieniä sivujuttuja jotka ovat ihan vaan itsessään ilman suurempia selittelyjä todenmukaisia ja hyviä yksityiskohtia.

Remus johtajaoppilaana on jotain aika mielenkiintoista; Jameshan se oli, mikä yleensä sekoittaa pakkaa, muttasitten taas tässä, kun James ja Lily ovat jo valmiiksi yhdessä ja rakennelma on erilainen, Remus johtajapoikana Lilyn pariksi on tosi siisti yksityiskohta vaikka vähän häiritseekin. Kuitenkin Remus on aika söötti ja vieläpä flunssanjälkeinen ääni, tuitui!

Lily on aika ristiriitainen hahmo, mutta vika taitaa olla enemmän itse ihmisessä kuin sinun kirjoittamisessa; tyttö poukkoilee aina ajatuksissaan ihan mihni sattuu eikä tunnu osaavan päättää että onko iloinen ja vai vihainen, ja James kun vielä on sellainen, jolle on vaikea mököttää kun se on niin hassu. Tykkäsin tavallaan aika paljno tuosta Lilyn loppuletkautuksesta - se oli vähän sellainen kliseinen ja luvun loppuhuipentamiseen tosi usein käytetty, mutta toimihan se kuitenkin ja lopetti tämän hauskasti. Vaikka lukusi ovat lyhyitä, ne ovat sellaisia pieniä kokonaisuuksia ja hyväntuulisia vieläpä!

Hihi pidän pidän, jatkoa, murunen. ♥
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13]
Kirjoitti: Ledi - 12.12.2011 00:05:24
Love this! <3 (Tainnut sanoa tuon aiemminkin... Joops, olen, mutta se on totuus... :)) Aivan ihana olet, kun kirjoitat jatkoa näin nopeasti! <3 <3 (Nimim. Sydänten liikakuluttaja...)
 
Eli järkevyys sanoi morjensta vaan ja hasta la vista, eli kommentti on aika töks... Mutta vaikket ymmärräkkään, niin ihkutampa vähän... Lilyn äiti oli ihana! Niin äitimäinen ja ylisuojeleva, onhan tyttönen jo 17...  Ja vedonlyönti, perfect!
 
Lainaus
”Saatana!”

”Kas, hei Lily!” James sanoi aidosti iloisen kuuloisena, ja Lily olisi sulanut pojan lapselliselle hymylle ellei hän olisi ollut niin hämmentynyt ja kiukkuinen.
Voi voi Sirrerukkaa, ei paljoa huomiota saanut... Ja jotenkin niin repesin tälle... Osasin vaan kuvitella tilanteen, Sirius kiroamassa shakkilaudan ääressä ja Jamesilla menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos...  ;D
 
Mutta, sain suhteellisen järkevän läjän asiaa, joten kuittaanpa tästä jatkopyynnön kera... Eli jatkoaaa!  ;D
 
Ledi
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13]
Kirjoitti: L.E - 13.12.2011 15:16:25
Hah, vihdoinkin Tylypahkaan, tätä mä olen jostain oudosta syystä odottanut koko ajan - ei tietenkään sillä, että sun muut luvut olisivat mitään muuta kuin loistavia!

Toi Ann oli ihan loistava hahmo kaikessa ärsyttävyydessään, jotenkin musta tuntuu, että käyttäytyisin tuollaisessa tilanteessa ite aivan samoin  ;D Ja Regulus on mahtava kaikessa siinä vaarallisuudessa, joka tuntuu leijuvan kaikkialla sen ympärillä.. Mutta älä jooko anna sen tehdä tässä ficissä mitään liian karmeaa?

Jostain syystä mun kieroutunut huumorintaju repesi kohdassa, jossa Remus ottaa käteensä Siriuksen italiankielisen moottoripyörälehden. Raukka tahtoisi varmaan olla missä tahansa muualla kuin kuuntelemassa Lilyn huutoa Jamesille. Ja Sirius parka, joka jää varmaan elämänsä ensimmäisen kerran vaille huomiota :D

Jamesin ystävät tuntuvat pyörivät tässä ficissä, mutta missä Lilyn ystävät ovat? Missä on se aivan ranskalainen tyttö?

Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13]
Kirjoitti: Tonks - 13.12.2011 18:44:29
Juu-uh, ihana luku.

Mä rakastan sun kirjotustyyliä <333

Jatkooaa!!
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13]
Kirjoitti: Scaramouche - 13.12.2011 21:11:33
Swizzy: Kiitos, mäkin tykkään tästä luvusta, vaikka se kirjoittaessa vähän tökkikin. ;)

Lils: Remuksen flunssanjälkeinen ääni oli ihan sua varten kirjoitettu, ettäs tiedät. Ja kuten mä jo sanoinkin, mua häiritsee se että James on johtajaoppilas, koska se ei ollut valvojaoppilas ja sitä rataa... Kiitoksia huimasti, murunen.  :-*

Ledi: Mulla oli ihan sairaan hauskaa kun mä kirjoitin niitä kahta keskustelua päällekkäin... :D Jotenkin se vaan sopi mun mielestä niiden kahden luonteille, varsinkin kun Lily oli paikalla. Kiitos kommentista!

L.E: Joo, nyt aletaan päästä tässä ficissä kunnolla vauhtiin. ;D Moottoripyörälehti siksi, että Sirius ja moottoripyörät on ♥ ja italiankielinen siksi, että Sirius on kolunnut englanninkieliset jo läpi. Äläkä nyt kuule hätäile, mä en oo vielä oikein päässyt niihin asti, mutta tässä luvussa tulee taas Kat kuvioihin, ja on seuraavassakin aika hallitsevassa osassa.

Tonks: Kiitos taas hurjasti!



Ihanaa, että mulla on teidän vakkarikommentoijat, niin voi jo rutiininomaisesti kirjoittaa vastauksia. :D Ja sitten: Vannon pyhästi, että yritän tosissani saada sen joulun jouluun, mutta näillä näkymin ei tuu onnistumaan. Älkää kuitenkaan lannistuko, kyllä se sieltä ennen pitkää tulee! Tässä joka tapauksessa seuraava luku, ihan vain teille, rakkaat!  ;)



But our friends are back
So let's rase a cup


Glee cast: We are young


Kahdeksastoista

Jamesista oli ihanaa astua taas Tylypahkan suurista tammisista ovista sisään. Tuntui kuin hän palaisi kotiin. Hän ei voinut pidätellä kasvoilleen syttyvää iloista hymyä, minkä takaisinpaluu sai aikaan Kaikki oli juuri niin kuin hän muisti ja niin kuin se oli ollut jo monta sataa vuotta; eteisaulan suuri pahkasika virnisti tuskissaan kuten aina, haarniskat seisoivat asennossaan ja yhdellä seinustalla oli tutut tiimalasit, jotka oli taas kesän aikana tasattu niin, että jokaisessa oli tasan saman verran kiviä. Tiimalasien vieressä oli tuttu punainen samettiverho, jonka takaa paljastui oikotie Tähtitorniin, kuten jokainen itseään kunnioittava koululainen varsin hyvin tiesi.

Kuitenkin takaisinpaluussa oli sellaista haikeutta, jota ei ollut aikaisemmin ollut; James, Sirius, Remus, Peter, Lily ja kaikki muutkin uudet seitsemäsluokkalaiset palasivat nyt viimeistä kertaa kouluun. Jamesille oli tullut todella nostalginen olo, kun hän oli katsellut junan käytävillä harhailevia ensiluokkalaisia, ja todennut Siriukselle että he olivat vanhoja.

”Miten niin vanhoja?” Sirius oli järkyttynyt. ”Olemme seitsemäntoista, miehiä parhaassa iässä! Koko elämä on vielä edessä, ja sinä sanot että me olemme vanhoja!”

”Ei kun ihan oikeasti”, James tivasi. ”Katso nyt noita. Muistatko kun me ekaluokkalaisina ihailimme seitsemäsluokkalaisia, matkimme heitä ja halusimme olla kuin he?” Sanat alkoivat upota Siriukseen ja James katsoi parasta ystäväänsä silmiin. ”Sirius, me ollaan saavutettu se nyt. Me OLLAAN seitsemäsluokkalaisia, koulun vanhimpia. Nuo ekaluokkalaiset katsoo nyt MEITÄ samalla tavalla kuin me katsottin niitä toisia seitsemän vuotta sitten.”

Sirius oli hetken harvinaisen hiljaa tuijottaen yhtä pientä poikaa, joka oli jäänyt hihastaan kiinni vastakkaisen vaunuosaston ovenkahvaan. Remuskin katsoi poikaa ja oli jo aikeissa mennä auttamaan, mutta poika pääsikin omin avuin irti. Peter jatkoi tuhinaa penkillä.

”Voi Merlin”, Sirius kuiskasi järkyttyneenä. ”Me ollaan vanhoja.”

Sirius oli kuitenkin unohtanut vanhuutensa varsin nopeasti, ja nyt kun he jonottivat väentungoksessa pääsyään suureen saliin hän flirttaili tytölle, joka vaikutti Jamesin mielestä etäisesti tutulta ja jonka hän arveli olevan vain joku puuskupuh joka oli muuttunut kesän aikana niin paljon että herätti Siriuksen kiinnostuksen. James huokaisi ja pyöritti silmiään kuullessaan kesän aikana keksityn uuden kaskustelunavauksen ensimmäistä kertaa käytännössä. Se kuulosti vielä pahemmalta kuin silloin kun se keksittiin.

"Sirius Musta, nuorin ja komein koko Britanniassa. Palveluksessanne, neiti ..?"

Tyttö katsoi Siriusta halveksien ja samassa James muisti kuka oli kyseessä. Sirius ei ollut vielä huomannut mitään, mutta Remus sen sijaan oli ja katsoi innoissaan kuinka Sirius pian saisi köniinsä – kuvainnollisesti tietenkin. Uusi vanha tuttavuus ei näyttänyt edelleenkään pitävän kelmin tavasta kohdella naisia.

”Kat”, tyttö sanoi ja Sirius kalpeni silmissä. Ilmeisesti hänkin muisti nyt sen päivän, kun oli nähnyt Katin ensimmäistä kertaa – joskin toiset ihmettelivät, miten sitä kirousryöppyä voisi unohtaa koskaan. James sen sijaan puhkesi nauruun ja läimäisi ystäväänsä selkään.

”Hauska nähdä taas – neiti Kat”, hän sanoi ja iski silmää. ”Lily kertoikin että olet näillä main. Mitä Ranskaan kuuluu?”

”Oikein 'yvää, kiitos kysymästä”, Kat totesi, mulkaisi vielä kerran pahasti Siriusta, joka luikki nauravan Remuksen toiselle puolelle ja hymyili sitten Jamesille aurinkoisesti. ”Ja onneksi olkoon, 'erra James. Lily ei tainnut olla mikään 'elppo pala, vai mitä?”

”No ei todellakaan”, James hymähti ja nauroi jälleen. ”Mutta en olisi halunnutkaan sitä muuten. Lily on täydellinen juuri sellaisena kuin on, enkä välitä yhtään siitä että hän kirosi minut ensimmäiset kuusi vuotta.”

Kat hymyili vieläkin leveämmin. ”Tedän sen, James. Muuten olisit luovuttanut jo viisi ja puoli vuotta sitten, oui?”

”Luultavasti.”

”Neiti Williams!”

Kat ja James kääntyivät katsomaan ovelta huutelevaa professori McGarmiwaa, joka viittoi Katia tulemaan luokseen.

”Lajittelusi suoritetaan ilmeisesti ennen kuin ekaluokkalaiset tulevat”, James totesi. ”Sinun on varmaan parempi mennä ettei McGarmiwa hermostu. Onnea lajitteluun!” Hän kätteli tyttöä huvittuneen muodollisesti. ”Toivottavasti olet rohkelikko.”

”Toivotaan näin”, Kat sanoi. ”Vous voyez plus tard, James!''

**

Kuten James oli arvellutkin, he keräsivät Lilyn kanssa paljon katseita ja herättivät monenlaisia tunteita istumalla vieretysten käsi kädessä Rohkelikon tupapöydässä. Kun Ann vähän matkan päässä aika suureen ääneen kailotti kavereilleen sitä kuinka hän oli arvannut että Lily ja James alkaisivat ennen pitkään seurustella, Lily punastui korviaan myöten ja James kumartui kuiskaamaan jotain hänen korvaansa hymy huulilla. Korpinkynsien pöydän keskivaiheilla kävi valtava kuhina ja Lily näki viidesluokkalaisen juoruilijan Rita Luodikon katselevan heitä silmät kiiluen ja mitä ilmeisimmin ajattelevan niitä mahtavia juoruja, jotka tästä vielä saisi aikaan.

”Tästä ei seuraa mitään hyvää”, Lily totesi jälkiruoka-aikaan vieressään istuvalle Alicelle, ja päydän toisella puolella Amy katsoi häntä pahoittelevasti. ”Tekisi joskus mieli kuristaa Luodiko, mutta en tiedä, joskus häneltä kuulee ihan hyviäkin juttuja.”

”Kuten mitä?” Alice kysäisi hymyillen kuitenkin puoliksi ja laittoi lautaselleen lisää siirappitorttua. ”Voin kyllä käydä kuristamassa hänet puolestasi. Tai pistää Frankin asialle.”

Lily naurahti. ”Ei tarvitse.” Hän vilkaisi Luodikon suuntaan ja näki tytön, joka oli ollut junassa, sen jonka sormet jäivät melkein ikkunan väliin ja joka nyt istui kuuntelemassa tiiviisti Ritan juttuja. Hänestä oli tullut siis korpinkynsi. ”Tuota ekaluokkalaista käy kyllä sääliksi. Turmeltuu raukka jo ensimmäisenä päivänä. Korpinkynnessä olisi ollut niin paljon parempiakin ihmisiä kuin Rita Luodiko.”

”Mutta huomatkaa kuitenkin että Rita on korpinkynsi”, Amy sanoi. ”Ehkä hän on tarpeeksi fiksu lopettaakseen ajoissa.” Lily ja Alice katsoivat molemmat häntä et-ole-tosissasi -ilmeellä. ”Tai sitten ei.”

”Ihanaa, että yrität ajatella muista aina niin positiivisesti, Amy, mutta tuo ei päde Rita Luodikon kohdalla”, Alice sanoi ja Lily nyökytteli vieressä. ”Hän on syntynyt tuollaisena, ja hän rakastaa tuota luonteenpiirrettä liikaa päästäkseen siitä irti. Voimme vain toivoa että vanhuuden päivinään hän istuu kiikkutuolissaan ja on ylpeä siitä että ei saavuttanut elämässään mitään. Paitsi sen että hän tulee luultavasti pilaamaan vielä monen ihmisen elämän.”

Lily nosti lasiaan ja hymyili. ”Malja pilatuille elämille”, hän sanoi ja Amy ja Alicekin hymyilivät ja nostivat lasinsa. ”Mutta asiasta toiseen”, hän jatkoi sitten laskiessaan lasinsa alas. ”Onko kukaan nähnyt Katia? Hänet lajiteltiin erikseen, mutta se tehtiin Jamesin mukaan jo ennen ekaluokkalaisia...”

Amy rypisti kulmiaan mutta Alice vain kohautti olkiaan ja kaatoi itselleen lisää kurpitsamehua. ”Kai hän vain päätyi Luihuiseen ja kipitti sinne häpeissään niin ettemme me huomanneet. Sen jälkeen ihana Regulus Musta tappoi hänet traagisesti koska tyttönen istui tämän jalon Mustan suvun jäsenen viereen ja siksi emme ole nähneet Kat-parkaa sen jälkeen.”

”Niin siinä on ihan varmasti käynyt”, Amy nauroi, Lily pisti merkille, että koko keskustelun ajan Amy oli vähän väliä vilkaissut Jamesin vieressä istuvaa ja juttelevaa Remusta. Lily ei osannut sanoa, mutta jotenkin hänestä tuntui että Remuskin oli kurkannut aina välillä vaivhkaisesti, mitä Amy teki. Hänestä se oli aivan äärettömän suloista, ja samalla todella raivostuttavaa, sillä eikö nyt kahden aikuisen ihmisen täytyisi osata ilmaista tunteitaan toisilleen? Tosin mikä hänkään oli sanomaan, kun oli peittänyt tunteensa Jamesilta yli puoli vuotta – ja itseltään kuusi.

**

Lily astui muiden mukana pois suuresta salista tarkistettuaan ensin että valvijaoppilaat ottaisivat ekaluokkalaiset vastuulleen. Hän meni ensimmäisten joukossa ja oli törmätä Katiin kääntyessään yhdestä kulmasta ensimmäisiin ylösmeneviin portaisiin.

”Kat! Missä ihmeessä olet ollut! Olin jo huolestua.”

Kat vältteli hänen katsettaan ja mumisi jotain sen suuntaista kuin ”jossain”. Hän näytti pettyneeltä ja oli hiljaisempi kuin koskaan sinä aikana kun Lily oli hänet tuntenut. ”Kat? Miten lajittelu meni?”

Ranskatar katsoi vihdoin suoraan ystävänsä vihreisiin silmiin, ja pettymys ja itseviha paistoivat siniharmaista silmistä niin vahvana että Lilyn teki mieli ottaa askel taakse.

”Luihuinen”, Kat sylki sanat suustaan. ”Se 'alvatun 'attu teki minusta luihuisen!”
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13]
Kirjoitti: Ameeba - 13.12.2011 22:03:40
Lainaus
Tosin mikä hänkään oli sanomaan, kun oli peittänyt tunteensa Jamesilta yli puoli vuotta – ja itseltään kuusi.


Tää on niin suloinen kohta. Heij, jatkoa pian?
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13]
Kirjoitti: Swizzy - 14.12.2011 17:30:16
Ihana luku (taas)!

Odotan innolla Amy/Remusta, kuulostaa mahtavalta. Ihmettelinkin, miten aiot saada joulun jouluun, koska nythän ficci menee vasta syyskuussa, kun koulu alkoi. Ihan inhimillistä jos ei onnistu.

Tuo kohta, missä Sirius yrittää iskeä Katia, oli hyvä. Mitä jos Kat alkaisikin seurustella Reguluksen kanssa? No ehkä ei kuitenkaan. Yllätyin hirveästi siitä, että Katista tuli luihuinen, mutta yllättävät juonenkäänteet on kivoja. Onhan Katissa ehkä jotain luihuismaisia piirteitä (Siriuksenvastaisuus), mutta tämä on hieno esimerkki siitä, että luihuisetkin voi olla hyviä (ei edes täyttä fanonia, R.A.M., krhm). Tai sitten teetkin Katista petturin, joka nousee ystäviään vastaan. Olen kuitenkin sitä mieltä, että yksi Peter Piskuilan riittää kelmien aikakaudelle. Joten luihuinen-rohkelikko -ystävyyttä kannatan. Tai yllätä minut taas, keksi jotain kivaa.

Yksi pieni kirjoitusvirhe etsi silmäni:
Lainaus
Tedän sen, James.
Pitäisi varmaan olla tiedän.

Jatkoa!



Swizzy
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13]
Kirjoitti: Ledi - 14.12.2011 18:57:31
Hej på dej! Kerrankin luen päivällä, tai no illalla... Mutta ihana osa taas oli, ja oli niin söpö se kohta, kun James tajusi olevansa seniori... Ja Sirius, aww, käykö taas vähän hitaalla...
 
Lainaus
Kaikki oli juuri niin kuin hän muisti ja niin kuin se oli ollut jo monta sataa vuotta; eteisaulan suuri pahkasika virnisti tuskissaan kuten aina, haarniskat seisoivat asennossaan ja yhdellä seinustalla oli tutut tiimalasit, jotka oli taas kesän aikana tasattu niin, että jokaisessa oli tasan saman verran kiviä.
Tuo aiheutti totaalirepeämisen... Pahkasian irvistys ja onnistuin taas ajattelemaan haarniskojen seisomisen kaksimielisesti...  ;D
 
Mutta joo, ihanaaa! Ei se mitään, jos joulu menee vaikka ensi vuoteen, yrittänyttä ei laiteta...  ;D  Mutta jatkoa!
 
Ledi
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13]
Kirjoitti: Scaramouche - 18.12.2011 21:19:13
Ameeba: Hyvä, koska kirjoittaessa tuntui siltä että kyseinen kohta olisi vähän plääh, mutta onneksi toimiin. :) Kiitos!

Swizzy: Oon kuule miettinyt kans tuota Kat/Regulusta, mutta pitää nyt katsoa mihin suuntaan tämä kehittyy. Voi olla että sitä tulee, voi olla että ei. ;)

Ledi: Öö joo, en ollut ite ajatellut sitä noin, mutta nyt kun sanoit... ;D Pitää varmaan tästä lähtien miettiä vähän tarkemmin mitä kirjoitan...  ::) kiitos kommentista!



Huhhuh, se olis luku yhdeksäntoista. Enjoy!



Ei mitään hätää
Jos ei omat voimat riittäneet
Ei mitään hätää
Se olen minä joka voi kuivata sun kyyneleet


Samuli Edelmann: Ei mitään hätää


Yhdeksästoista

”Miten ihmeessä Katista tuli luihuinen?”

Kello oli jo reilusti yli kahden ja aamulla olisi ensimmäinen koulupäivä, mutta seitsemäsluokkalaisten rohkelikkotyttöjen makuusalissa ei nukuttu. Kaikki päivittelivät Katin päätymistä kaikkein ennalta-arvaamattomimpaan tupaan: Lily oli järkyttynyt, sillä oli ollut aivan varma että Katista tulisi rohkelikko tai korpinkynsi; Alice oli pelästynyt omasta vitsistään ja siitä, kuinka se liippasi niin lähelle toteutta (ilman sitä kuolemaosuutta, tietenkin); Amy istui sänkynsä reunalla ja järkeili tapansa mukaisesti miettien valinnan syitä; makuusalin neljäs tyttö Lottie, hiljainen tyttö jonka kaikki kaverit olivat enimmäkseen puuskupuheja, ei tuntenut Katia mutta kuunteli tyttöjen selostusta silti aivan yhtä yllättyneen oloisena ja katsoi kun Lily marssi ympäri huonetta selvitellessään ajatuksiaan.

”No onhan hän ovela”, Alice puuskahti. ”Ette voi väittää etteikö se olisi totta.”

”Mutta hyvällä tavalla ovela”, Lily pisti väliin. ”Ei todellakaan siten niin kuin luihuiset ovat ovelia.”

”Totta.”

”Ja sitä paitsi jos ollaan ihan tarkkoja”, Amy sanoi verkkaisesti ja punnitsi sanoja mielessään, ”niin missään ei oikeastaan sanota että Luihuiseen päätyvät ovat pahalla tavalla ovelia tai jotenkin epäluotettavia. Miettikää nyt”, hän jatkoi välittämättä muiden kahden epäuskoisista älähdyksistä. ”Voitteko nimetä yhdenkin luihuisen, joka ei olisi Katin tavoin ovela, arvoilleen lojaali, loistava vaikeuksista luistamisessa ja kuitenkin hyvä ystävä?”

Alice näytti mietteliäältä ja alkoi hyväksyäkin ajatuksen, mutta Lily tuhahti ja pyöräytti silmiään.

”Allekirjoitan kaiken muun paitsi viimeisen. Selvä, voi olla että luihuisista löytyy niitäkin jotka ovat oikeita ystäviä, mutta Severus Kalkaros on lopullisesti pilannut mielikuvani luihuisista.”

”Lily, Kalkaros on yksi ihminen”, Alice totesi, ja oli jo selvästi Amyn kannalla. ”Ei kannata perustaa tietojaan yhden ihmisen varaan. Sitä paitsi”, hän kääntyi kulmat kurtussa Lilyyn päin ja vaihtoi sujuvasti puheenaihetta, ”en ymmärrä, miksi vieläkin kannat kaunaa siitä, että hän sanoi sinua kuraveriseksi. Sirius kutsui sinua siten jatkuvasti ennen kuin James kiinnitti sinuun huomionsa.”

Punapää meinasi alkaa väittää vastaan, mutta sulki sitten suunsa ja lysähti sängylleen. Hänellä oli huono omatunto siitä, että ei ollut kertonut koko totuutta edes parhaille ystävilleen, mutta mennyt oli mennyttä, eikä Lilyllä ollut aikomustakaan kertoa ainakaan nyt, mitä Severus Kalkaros oli tehnyt.

”Selvä, sovitaan sitten että luihuiset voivat olla hyviäkin.” Lily mulkoili Alicea ja Amya ja nappasi villasukat avonaisesta matka-arkustaan. ”Mutta en siltikään ymmärrä miten Kat muka sopisi Luihuiseen. Olen kuullut, että se on kolkoin kaikista tuvista, että siellä ei ole juuri ollenkaan sellaisia tiiviitä yhteisöjä niin kuin muissa tuvissa. Kat ei sovi sinne ollenkaan! Hän on sitä tyyppiä, joka kaipaa läheisyyttä, tarvitsee ystäviä ja nimenomaan OIKEITA ystäviä – ”

”Puhutkohan sinä nyt itsestäsi vai Katista?” Amy kysyi kuin ohimennen ja haukotteli. ”Rauhoitu nyt Lily. Kyllä Kat pärjää. Hän on loistava sopeutuja.” Hän nappasi meikkipussinsa ja meni vessaan pesemään hampaita.

”Niin kai sitten.”

”Kerro minulle yksi asia”, Alice kuiskasi tullessaan istumaan Lilyn viereen sängylle. ”Olen miettinyt sitä oikeasti jo tosi pitkään... Oliko siinä jotain muutakin, siinä että katkaisit välisi Severukseen?”

Lily katseli hiljaa muualle ja piti epätoivoisesti kiinni haavoja, joita Alice nyt yritti kaikin voimin saada auki. Hän oli jo jättänyt sen kaiken taakseen, jatkanut eteenpäin ja lähes unohtanut, eikä Lily olisi koskaan uskonut, että hänen paras ystävänsä tahtoisi saattaa hänet takaisin sille lankulle jolta hän oli jo kerran meinannut hypätä. Lankulle, jolta samainen ystävä oli auttanut Lilyn takaisin laivaan – vaikkei Alice sitä toki itse tiennytkään.

Amy tuli takaisin ja vaihtoi pyjaman päälleen, ja yhä vain Lily oli hiljaa. Alice seurasi vierestä sanomatta hänkään sanaakaan. Alice oli juuri siksi hyvä ystävä, hän sanoi oikein silloin kun piti, oli hiljaa kun piti ja sanoi 'turpa kiinni' silloin kun piti. Lily istui ja tuijotti tyhjyyteen samalla kun muistot vierivät hänen mieleensä repien haavoja auki yksi kerrallaan. Sanat, ajatukset, uhkaukset ja teot... Amy vilkaisi Lilyyn hieman hulestuneena, ja Alice ravisti huomaamattomasti päätään. Lottie rupesi kaikessa hiljaisuudessa nukkumaan, ja pian Amykin sulki pylvässänkynsä verhot.

Vielä senkin jälkeen, kun Amyn verhojen takaa oli alkanut kuulua hiljaista tuhinaa ja kaikki se vaitiolo oli alkanut painaa tärykalvoja, Lily istui hiljaa kyynelten alkaessa virrata kavoille. Hänen mielessään pyöri kaikki ne muistot, hyvät ja pahat, kaikki mitä he olivat Severuksen kanssa kokeneet. Naurut ja riemut, kyyneleet ja huudot. Kaikki se heitti kuperkeikkaa Lilyn pään sisällä, eikä hän voinut sille mitään, hän saattoi vain istua ja itkeä hiljaa.

Lily tiesi, ettei hän kauaa voisi pitää sitä kaikkea vain omana tietonaan, että hänen olisi kerrottava jollekin. Mutta ei hän voinut, hän ei antaisi itsensä kaataa sitä taakkaa kenenkään toisen harteille. Kuitenkin se kaikki oli liikaa kestettäväksi. Aivan liikaa, ja nyt Lily itki sitä ulos. Se ei auttaisi paljon, mutta hetken aikaa kuitenkin. Sen verran, että hän ehtisi nukahtaa ja unohtaa kaiken taas hetkeksi.

**

Lily ei kertonut kenellekään sinä iltana. Hän ei kertonut seuraavana aamunakaan, eikä koko viikolla. Alice meinasi aina välillä kysäistä siitä, mutta jätti kuitenkin joka kerralla asian sikseen. Lily kertoisi kun se aika tulisi – tosin jos Lilyn senhetkisiä ajatuksia piti alkaa toteuttaa, sitä aikaa ei tulisi koskaan. Ei ainakaan ennen kuolemaa.

Totta puhuen Lily unohtikin melkein kaiken, varsinkin silloin kun hän oli Jamesin kanssa ja sai muuta ajateltavaa. Ei hän unohtanut tietenkään lopullisesti, mutta piilotti muistot lähes yhtä hyvin kuin ennen Katin lajittelua. Lilyn onnistui elää täysin normaalisti, nauraa muiden mukana kuten yleensäkin, olla kuin yksikään haava ei olisi auennut. Kaikki se eikä James huomannut mitään erityistä.

Tai niin Lily ainakin kuvitteli.

Vaikka James ehkä näyttikin siltä ettei hän huomaisi, tosiasia oli se että koska yhdeksänkymmentä prosenttia hänen valveillaoloajastaan meni Lilyn katseluun, niin totta kai hän huomasi ettei kaikki ollut aivan niin kuin piti. Ne olivat pieniä juttuja – silloin tällöin esiin putkahatava alakuloisuus, pieni ja lähes huomaamaton metallinen sävy muutoin niin kauniissa naurussa, ajoittainen katseen välttely. Ei mitään suurta, mutta se sai silti Jamesin huolestumaan ja epäilemään että oli itse tehnyt jotain väärin.

”Mikähän Lilyllä oikein on?” hän mietti ääneen myöhään perjantai-iltana makoillessaan selällään sängyllä Peterin ja Siriuksen pelatessa räjähtävää näpäystä samalla kun Remus viimeisteli senpäiväistä liemien esseetä monimutkaisista vastamyrkyistä. ”Hän on ollut tosi kummallinen koko viikon.”

Remus kohautti olkiaan kastaessaan mustekynänsä pulloon. ”Mistä sitä koskaan tietää. Tytöt on välillä sellaisia.”

”Tai sitten sillä on se aika kuukaudesta”, Sirius totesi väliin voitettuaan jälleen yhden pelin. ”Voin kokemuksesta sanoa että se on yleisin syy siihen että tytöt on omituisia.”

”Ehkä.” James huokaisi ja kääntyi vatsalleen seuraamaan peliä. ”Muuten, olen miettinyt aika paljon yhtä juttua.”

”Sarvihaara on miettinyt? Pelottavaa.”

”Mitä juttua?” Peter mutisi keskittyneenä. ”Et kai meinaa ruveta ukkomieheksi?”

”En vielä vähään aikaan. Mutta kuunnelkaas nyt”, James odotti että saisi kaikkien ystäviensä huomion ja jatkoi sitten: ”Eikö olisi aika siistiä, jos me tiedettäisiin milloin kukakin tylypahkalainen missäkin on? Siis reaaliajassa? Että meillä olisi joku keino, millä voitaisiin tarkistaa ettei jonkun salakäytävän luona ole silminnäkijöitä kun me tarvitaan sitä?”

Peter näytti siltä ettei tajunnut oikeasti mitään, mutta Sirius ja Remus vaihtoivat innostuneen katseen ja unohtivat kaikki korttipelit ja koulutyöt keskittyen nyt vain Jamesin suunnitelmaan.

”Tehdään kartta! Sellainen missä on kaikki Tylypahkan paikat – ”

” – ja ihmiset – ”

” – ja salakäytävät!”

"Ei kun siis häh?"

Remus ponkaisi ylös lattialta etsimään jotain loitsukirjoja joissa oli ollut joitain tilanteeseen sopivia, joskin hyvin vaativia taikoja. Sirius ja James sen sijaan tuijottivat Peteriä väsyneinä tämän ainaiseen kykyyn olla tajuamatta mistä oli kyse ennen kun se väännettiin rautalangasta.

"Oikeasti, Peter, missä maailmassa sinä oikein elät?"
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13]
Kirjoitti: SamiPetteri - 19.12.2011 03:40:26
Ihanaa, tähän on tullut jatkoa!

Tykkään todella paljon sinun hahmoistasi, varsinkin niistä jotka olet luonut itse. Ihania persoonia kaikki, varsinkin Kat, josta toivoisin kuuluvan enemmän ;) jookosta? Ja tietty Lily/James on niin aww, että voisinpa kutsua sitä lempparikseni^^  Yhden tai kaksi virhettä huomasin, mutta eivät olleet niin suuria että enään muistaisin;)

Tuo oli ovela veto keksiä tuo Kelmien kartan teko, haluan kuulla siitä(kin) ;D

SamiPetteri *poistun kiittäen, ja pyytelen anteeksi kommentini laadusta*
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 19 ilmestynyt]
Kirjoitti: Ledi - 19.12.2011 15:11:48
Ihana luku (taas) <3 Kat oli ihana. Ei, ethän laita Lilyä haikailemaan Sevvien perään puolta ficciä? Nooh, vaikka Severus ihana onkin, ei Lilyn sillä päätään vaivata tarvitsisi... Muttamutta, mitäs se Sev onkaan tehnyt, jos tässä ficissä ei ole Voldea? Pisti oikein miettimään...
 
Lainaus
"Oikeasti, Peter, missä maailmassa sinä oikein elät?"
Voi, ei, repesinkö...  ;D  En vain tiedä, mikä oli niin hauskaa... Mutta repesin silti. Niin loistava lopetus tälle luvulle!  ;D
 
Lopetan tämän kommentin tähän, ja se tavallinen jatkopyyntö jääkin sitten sinulle...  ;D
 
Ledi
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 19 ilmestynyt]
Kirjoitti: L.E - 19.12.2011 15:31:25
Hei, näin monta lukua ennen kuin mä huomaan  ;D

Ensinäkin, kiva että toit Katin taas kuvioihin, oon jostain syystä tykästynyt tosi kovasti kyseiseen hahmoon. Se on jotenkin niin loistavasti suunniteltu! Oikeastaan on ihan kiva, että pistit sen Luihuiseen, jotta tässä ficissä ei käy niin, että kaikki parhaat on Rohkelikossa ja muut ylijäämät kipataan Luihuiseen!!

Mutta mitä ihmettä meidän pikku Sevvie on mennyt tekemään Lilylle, jos kyseessä ei kerta ole Voldemort? Paljasta se meille, mutta älä anna Lilyn haikailla sen puoleen liian pitkään..

Niin, ja tietysti jatkoa ASAP <3
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 19 ilmestynyt]
Kirjoitti: Swizzy - 19.12.2011 18:35:10
Hieno luku. Kevyesti angstisuutta oli mukana, välillä sitäkin kun tähän lisäät, niin saat aikaan lähes täydellisen ficin. (sori, mut mikään ei ole täydellistä, edes tämä) Ja kyllä tämä sitä täydellistä hipoo jo ilmankin. Se vaan jotenkin kivasti rikastuttaa tämän tunneskaalaa (joka ei ole lähelläkään teelusikkaa, toisin kuin Ronilla). Amy on hyvin remusmainen, tulee heti kyseinen kelmi mieleen. Kivaa kun he tekevät Kelmien kartan, olen aina halunnutkin kuulla siitä tarkemmin. Kuinka pitkää kaavailit tästä? Siis onko jäljellä luokkaa sata vai kaksi lukua?
Swizzy
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 20 ilmestynyt]
Kirjoitti: Scaramouche - 21.12.2011 22:51:45
SamiPetteri: Uusi kommentoija, jee! Katista kuullaan vielä kyllästymiseen asti, se on varmaa. Kelmien kartta oli aika varovainen veto sinänsä, koska ne on jo viimeistä vuottaan Tylypahkassa, ja jotenkin musta tuntuu että ne on oikeasti keksineet sen jo aikaisemmin... Mutta kiitos tosi paljon kommentistasi!

Ledi: Ei Lily sen perään haikaile, mä lupaan sen. Mutta sitä mä en (vielä) kerro, mitä Severus on tehnyt, pidän teitä vielä jännityksessä jonkin aikaa. ;) Jatkoa tulee tässä, kiitos kommentista!

L.E: Ihan näin meidän kesken, Kat on sellanen hahmo jota mä en oikeestaan oo suunnitellut ollenkaa, joka tuli ficciin tavallaan vahingossa ja joka on ensiesiintymisestään alkanut elää omaa elämäänsä. :D Mun ei ollut edes tarkoitus pistää sitä Luihuiseen, ihan totta! Se vaan jotenkin... lipsahti. Hehee, katsotaan sitä Severusta taas myöhemmin, tässä luvussa tulee lisää jännitteitä!

Swizzy: Tää on kuule vasta ihan alkutekijöissään. Lukuja on valmiina jo sellaiset kolme eteenpäin, ja jos mä joskus tän valmiiksi saa eikä mitään radikaalia suunnitelmanmuutosta tule, niin kyllä tässä varmaan yli sata lukua tulee olemaan. :)



Juu, eli tässä on kahdeskymmenes luku. Ollaan jo aika pitkällä, mutta silti ihan alussa. Nyt alkaa tosin tulla niitä ongelmakohtia vähä vähältä vastaan, katsotaan miten niiden kanssa käy! Enjoy - if you can.



Purit kaulaan
Jäit odottamaan
Osaat rakastaa
Vain sun omaa kuvaa


Chisu: Niin on helpompi


Kahdeskymmenes

Kelmejä ei juuri näkynyt koulun käytävillä viikonloppuna, niin innoissaan he olivat tuon karttansa kanssa. Ja jos jonkun heistä ylipäätään näki, se oli Sirius, joka oli jälleen iskemässä jotain tyttöä, tai James, joka oli Lilyn kanssa kirjastossa, suuressa salissa syömässä tai vaihtoehtoisesti kuhertelemassa oleskeluhuoneen sohvalla (mitä tosin tapahtui hyvin vähän, sillä Lily vältti edelleen liikaa huomiota). Kukaan ei tiennyt, mitä seitsemäsluokkalaisten rohkelikkopoikien makuusalissa suunniteltiin, mutta ketään ei sen pahemmin kiinnostanutkaan: mikäli se olisi jotain kiinnostavaa, he saisivat kuulla siitä ennen pitkään.

Lily, Amy, Alice ja Kat viettivät paljon aikaa kirjastossa jutellen hiljaa (he eivät halunneet uuden kirjastonhoitajan neiti Prillin vihoja päälleen), sillä rohkelikot tahtoivat tietää kaiken siitä, millaista oli asua niin sanotusti vihollisten puolella. Millainen oleskeluhuone oli, mikä siellä oli tunnelma, pitikö kat olostaan siellä ja niin edelleen.

”Ei se oikeastaan ole niin paha”, Kat totesi lauantai-iltana,  vaikka ei edelleenkään pitänyt päätöksestä. ”Luihuiset ovat aika rentoja tyyppejä. Tietysti siellä on 'irveän kolkkoa ja pimeää, mutta siihenkin tottuu rapidement. Keskiviikkoiltana minulta kyseltiin kamalasti, että mikä minä olen ja mistä tullut ja mitä minä teen siellä, mutta oikeastaan siellä on vain muutama 'enkilö joista en pidä ollenkaan.”

”Ketkä?” Amy halusi tietää, ja muutkin kuuntelivat korvat höröllä. ”Regulus Musta?”

Oui. Sitten myös tämä Bellatrix, joka on 'urjan puhelias ja muutenkin, mutta kamalan koppava. Eräs Macnair on aivan 'irvittävä, minua pelottaa joka kerta kun näen 'änet... Ja sitten oli vielä yksi poika, jolla on iso nenä ja rasvaiset 'iukset...”

”Severus Kalkaros?” Alice napsautti ja Lily kalpeni.

”Juuri 'än”, Kat sanoi kulmat kurtussa. ”'Än vaikuttaa aika inhottavalta, mutta minusta tuntuu ettei 'än olekaan niin paha. Ulkokuori vain pettää, niin kuin sanotaan. Ja sen lisäksi 'än on loistava taikajuomissa!”

”Tiedän”, Lily mutisi ilmeettömästi. ”Kat, annan sinulle ystävän neuvon. Älä IKINÄ luota Severus Kalkarokseen. Hän saattaa vaikuttaa tosiystävältä, mutta kuten sanoit, ulkokuori pettää. Ihminen voi teeskennellä mitä lystää, sanoa ja tehdä juuri kuten haluaa, mutta olla pinnan alla aivan erilainen kuin muille uskottelee.”

Sen sanottuaan Lily nousi pöydästä, keräsi tavaransa ja lähti kirjastosta. Hän kuuli takaansa, kuinka Amy selitti jotain sen tapaista kuin ”Severus oli ennen Lilyn paras kaveri, mutta hän ei kerro, mitä tapahtui.” Lily ei tahtonut jäädä sinne enää, sillä kaiken sanomansa jälkeen hän oli varma, että Alice onnistuisi hiillostamaan totuuden irti. Hänellä ei ollut mitään aikomustakaan kertoa.

Tyttö kulki kohti Rohkelikkotornia miettien mitä tekisi. Makuusalissa ei ollut ketään, ja hän oli jo tehnyt kaikki läksyt. Kirjastoon hän ei menisi enää takaisin ennen kuin vasta ehkä illemmalla. Oleskeluhuone oli täynnä ykkös-, kakkos-, kolmos- ja nelosluokkalaisia, joilla ei ollut muuta tekemistä kuin opetella velhoshakin alkeita, näyttää tärkeiltä, suunnitella aikatauluaan syksyn ensimmäistä Tylyahopäivää varten tai näyttää kiireiseltä ja samalla mahdollisimman hyvältä, jotta vanhemmat pojat hhuomaisivat heidät. Vaihtoehtojen käydessä vähiin Lily päätti kipaista portaat ylös poikien makuusaliin.

Punapää koputti varovasti oveen, ja oven takaa kuului pergamentin kahinaa ja hätäistä supinaa. Lily rypisti kulmiaan ja oli jo kääntymässä pois, kun Remus avasi oven ja hymyili yllättyneesti.

”Terve, Lily. Käy sisään – ja anteeksi kamala sotku”, hän sanoi pahoittelevan näköisenä ja siirtyi sen verran että Lily pääsi pujahtamaan oven raosta. ”Meillä on siivouspäivä yleensä vasta sunnuntaina, Siriuksen tapauksessa ei toki silloinkaan.”

Lily ei ollut koskaan käynyt poikien makuusalissa, mutta totesi nyt, ettei ollut jäänyt juuri mistään paitsi. Huone oli samanlainen kuin heidänkin, tosin peilikuvana ja paljon sotkuisempi. Siinä missä Lily ja muut tytöt pitivät tavaransa siististi paikoillaan lukuun ottamatta satunnaisesti lattialla lojuvia vaatteita, poikien ja erityisesti Siriuksen tavaroiden paikka näytti olevan nimen omaan lattialla. Vain yksi sänky oli pedattu, ja Lily päätteli sen olevan Remuksen. Peter, Sirius ja James istuivat kaikki yhdellä sängyllä (Siriuksen, mikäli seinällä olevasta moottoripyöräjulisteesta saattoi mitään päätellä) ja kasasivat kiireesti monia pergamentteja ja paksuja kirjoja kasaan. Ilmassa oli selvä miehinen haju sekoitettuna tuoreeseen musteeseen.

”Hei”, James hymyili ja nosti tavarat sylistään jo valmiiksi liian täydelle yöpöydälle. ”Mikäs sinut tänne lennätti?”

”Tylsyys nyt lähinnä”, huokaisi Lily vältellen pojan katsetta ja etsi itselleen tyhjän kohdan lattialta istuakseen alas. ”Ja sen lisäksi ajattelin tulla vilkaisemaan onko täällä niin paljon testosteronia kuin väitetään. Ja kysymään mitä kuuluu, teitä ei ole näkynyt sitten aamiaisen. Jätitte lounaankin väliin. Mitä kummaa te oikein teette?”

”Bisneksiä, Lily-kukkanen, bisneksiä.” Sirius iski silmää ja James pyöritteli vieressä silmiään. ”Nämä jutut eivät sovi kaltaisillesi hienoille naisille. Tietäisitpä millaisia juttuja täällä on puhuttu, hui kamala, tulee ihan kylmät väreet minullekin.” Remus pudisti päätään hymyillen vinosti ja James heitti päiväpeiton oman sänkynsä päälle. ”Ja tämä James tässä, hän on se pääjehu tällä kertaa. Hän sen kaiken keksi, eikö olekin hienoa, kerrassan mahtavaa!”

”Sirius, voit kyllä puhua aivan normaalistikin, minuun ei tepsi tuollaiset ylimalkaiset puhetavat. Ne ovat lähinna raivostuttavia, jos totta puhutaan.”

”Ei se voi sille mitään”, James sanoi pahoitellen. ”Saattoi olla paikalla kun aivoja jaettiin, mutta myöhästyi käyttöohjejonosta.”

”Lyhyesti sanottuna me vain olemme niin uskomattoman neroja, ettei edes Dumbledore vedä meille vertoja”, Peter tokaisi vaatimattomasti palaten takaisin alkuperäiseen aiheeseen noustessaan Siriuksen sängyltä tavaroidensa kanssa. James mulkaisi häntä vihaisesti. ”Tai no siis James on. Ja Remus nyt totta kai.” Siriuksen mulkaisuvuoro. ”Ja hyvä on, Sirius – omalla tavallaan, kuten aina.”

”En tiedä haluanko kuulla enempää näistä teidän hillittömän upeista bisneksistänne”, Lily sanoi naurahtaen kevyesti ja sai muutkin nauramaan. ”Mutta sitä en ymmärrä, miten ihmeessä te kaksi”, hän katsoi merkitsevästi Siriusta ja Jamesta, ”pystyitte jättämään lounaan väliin. Teillähän on aina nälkä ja pohjaton vatsa, ja olette aina ensimmäisenä salissa ruoka-aikaan! Mitä teille on tapahtumassa?”

”Minun kaltaiseni fiksu ja filmaattinen mies osaa pistää asiat tärkeysjärjestykseen”, Sirius röyhisti rintaansa teeskennellyn pöyhkeästi ja muut neljä nauroivat uskomatta sanaakaan samalla kun huoneen ovi aukesi taas.

”Niinhän sinä varmasti osaat – jos siis olet oppinut sen loppukesän aikana.”

Kaikki kääntyivät katsomaan ovelle saapunutta hahmoa ja henkäisivät yllätyksestä. Ovella oli nuori nainen, jonka ruskeat hiukset valuivat ristiselkään asti ja jonka tutut silmät leiskuivat nyt vihasta. Hän astui huoneeseen sisään silmät nauliutuneena Siriukseen, joka näytti yllättävän rennolta ottaen huomioon että huoneeseen saapunut tyttö näytti varsin murhanhimoiselta.

”Mitenkäs sinun kaltaisesi kaunotar on tänne eksynyt?” Sirius hymyili hurmaavasti, mutta Lily näki heti, että se sai tulijan entistä vihaisemmaksi. Hän yritti viestittää ilmeillään pojalle, että nyt olisi parempi olla vain hiljaa, mutta Sirius ei katsonut Lilyyn päinkään. "Kauneutesi suorastaan häikäisee, care mia.”

”Älä yhtään yritä, Sirius Musta. Sinulla ei taida olla aavistustakaan elämäntapasi seurauksista?” ruskeahiuksinen tyttö tiuskaisi ja otti askeleen lähemmäs poikaa. ”Joko sinä et todella tajua, tai sitten olet niin sydämetön ettet yksinkertaisesti välitä.”

”Danielle, mitä sinä – ”

”Tätä!” Danielle avasi takkiaan niin että kaikki huoneessa olijat saattoivat nähdä vatsan, joka oli jo selvästi tavallista pyöreämpi ja kiristi vihreää trikoopaitaa navan kohdalta. Huone hiljeni haudanvakavaksi. ”Tätä minä tarkoitan!”
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 20 ilmestynyt]
Kirjoitti: Ledi - 21.12.2011 23:52:01
Oijoijoi! Danielle raskaana!?  :o  Okei, sinä se olet yllättävien käänteiden mestari, en IKINÄ olisi ajatellut tälläistä käännettä tähän, huhhuh! Ja et saa pitää taukoa tässä kohtaa! Et vain saa! Mitä ihmettä Sirius tekee? Hahhah, haluampa nähdä... *ilkeän vahngoniloinen hymy nousee kasvoille, kjäh kjäh*
 
No, varmasti huomasitkin uuden lukusi tekemän vaikutuksen! Phiuf! Olen sanaton (ainakin melkein)! No, yritetään, yritetään kerätä jotain järkeenkäypää...
 
Yksi virhe, jonka bongasin:
 
Lainaus
naapunut
Tarkoitit varmaan saapunut...
 
Lainaus
”Ei se voi sille mitään”, James sanoi pahoitellen. ”Saattoi olla paikalla kun aivoja jaettiin, mutta myöhästyi käyttöohjejonosta.”
Et arvaakkaan, kuinka repesin!  ;D  Osasin niiiiin kuvitella pahoittelevan Jamesin ja tuo repla oli juuri tehty hänen suuhunsa...  ;D
 
Mutta aivan mahtavaa, huumoria ja yllättävyyttä samaan aikaan, ihanaa! Ja jatkoa, of course...  ;D
 
Ledi
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 20 ilmestynyt]
Kirjoitti: FanGirl - 22.12.2011 08:34:15
Tykkään! En muistaakseni ole kerennyt kommentoida edellisiä lukuja. Pahoittelen. Joulukiireet. Kesti vähän aikaa muistaa kuka Danielle oli. Ei pitäisi lukea niin montaa ficiä samaan aikaan. Ihania juonen käänteitä. Osaat todellakin yllättää. Jatkoa!!!
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 20 ilmestynyt]
Kirjoitti: Swizzy - 22.12.2011 10:13:37
Kivaa jos tästä tulee pitkä, sata lukua, vau! Tykkään pitkistä ficeistä silloin kun ne on hyviä.

Danielle raskaana? Siriukselle? Tuota en ikinä osannut odottaa, täydellistä, sinä ja juonenkäänteesi yllätitte minut jälleen. Mitenköhän Sirius suhtautuu? Tuskin ainakaan tulee sellaista vastuullinen isä -tunnetta esiin, ehkä myöhemmin. Varmaan poikarukka saa shokin.

Lainaus
”Ei se voi sille mitään”, James sanoi pahoitellen. ”Saattoi olla paikalla kun aivoja jaettiin, mutta myöhästyi käyttöohjejonosta.”
:D

Pari kirjoitusvirhettä huomasin:
Lainaus
Millainen oleskeluhuone oli, mikä siellä oli tunnelma, pitikö kat olostaan siellä ja niin edelleen.
Kat
Lainaus
Oleskeluhuone oli täynnä ykkös-, kakkos-, kolmos- ja nelosluokkalaisia, joilla ei ollut muuta tekemistä kuin opetella velhoshakin alkeita, näyttää tärkeiltä, suunnitella aikatauluaan syksyn ensimmäistä Tylyahopäivää varten tai näyttää kiireiseltä ja samalla mahdollisimman hyvältä, jotta vanhemmat pojat hhuomaisivat heidät.
jotta vanhemmat pojat huomaisivat heidät

Katin ajatukset luihuisista on aidonoloisia, olen itsekin sitä mieltä ettei luihuiset mitään täysin pahiksia ole. Ja kuvaus poikien makuusalista oli hyvin kelmimäinen, sellainen sen voisi kuvitellakin olevan. Hienoa kuvausta.

Ihanaa, hauskaa, monet positiiviset adjektiivit sopisivat tähän.

Jatkoa tietenkin! (meinasin melkein unohtaa, kauhistus!) (ja jotenkin kyllä kuvittelen että kirjoittaisit jatkoa, vaikken sitä pyytäiskään, mutta se nyt vaan on tapa)



Swizzy
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 20 ilmestynyt]
Kirjoitti: Scaramouche - 23.12.2011 19:49:48
Ledi: Huh, mä luulin että se oli liian ennalta-arvattavaa! Ja Jamesin repla tuli joskus yöllä kolmen jälkeen, kun väsyneenä tätä tein, eikä se kuulostanut pahalta joten annoin sen olla. :D Kiitos kommentistasi!

FanGirl: Kiitos sullekin! :)

Swizzy: Kyllä mä sitä jatkoa kirjoittaisin, mutta hyvä tietää että sitä joku haluaakin. :D Kiitos!



Nyt on kuulkaa rakkaat sellainen tilanne, että koska mä en huomenna luultavasti pääse koneelle, niin mä annan mun joululahjan teille jo nyt. Neville Longbottomin tavaroista on nimittäin nyt löytynyt tällainen helmi, eikä kukaan ymmärrä, miten Nevillellä on ollut pokkaa ottaa se isältään, tai miksi Frank ei palauttanut sitä Siriukselle, mutta tässä se nyt on. :D

Hyvää joulua!!!



Ystäväkirja

Tämän kirjan omistaa: Sirius Orion Musta (http://fc07.deviantart.net/fs48/f/2009/193/4/3/Sirius_Black_by_nejedward.jpg)
Leminimi: Anturajalka, Paskiainen
Syntymäaika: 12. marraskuuta 1959
Syntymäpaikka: väärä
Perhe: James, Jamesin isä, Jamesin äiti
Lempiväri: musta
Lempiruoka: Jamesin äidin lasagne
Lempijuoma: tuliviski
Unelma-ammatti: ikuinen poikamies
Unelmien nainen/mies: Juuri sinä (;
Mistä sain kirjan: Remus antoi tämän joululahjaksi
Salaisin haaveeni: En kai minä sitä tänne kirjoita!
Motto: Rentoudu, sillä elät vain kerran!

Nimi: James Charlus Potter (http://cdn.buzznet.com/assets/users16/luvmychem/default/young-james-potter--large-msg-118417393453.jpg)
Lempinimi: Sarvihaara
Syntymäaika: 27. maaliskuuta 1960
Syntymäpaikka: Godrickin notko
Perhe: äiti, isä, ottoveli-Sirius
Lempiväri: sammaleenvihreä, kuten Lilyn silmät
Unelma-ammatti: aurori
Unelmien nainen/mies: Lily
Mistä sain kirjan: pöllin Siriuksen tyynyn alta
Salaisin haaveeni: Lily
Motto: Voisi olla huonomminkin.

Nimi: Remus John Lupin (http://media.onsugar.com/files/2010/06/25/6/885/8854394/image_1.jpg)
Lempinimi: Kuutamo, Älypää, Neropatti, Viisastelija
Syntymäaika: 30. kesäkuuta 1960
Syntymäpaikka: koti
Perhe: isä ja äiti
Lempiväri: hmm... ehkä sininen
Unelma-ammatti: PVS-opettaja
Unelmien nainen/mies: en saa häntä koskaan
Mistä sain kirjan: James laittoi laukkuuni tämän ja viestin, että pitäisi kirjoittaa.
Salaisin haaveeni: olla normaali
Motto: Älä jätä huomiseen sitä, minkä voit tehdä jo tänään.

Nimi: Peter (http://t1.gstatic.com/images?q=tbn:ANd9GcRhoQcnmTUHiHK2HXNuRxqq0WagzhSMe9D16i16bROqvedq3mIGGDQVzFLd)
Lempinimi: Matohännäksi haukkuvat
Syntymäaika: 15. huhtikuuta
Syntymäpaikka: Englanti
Perhe: vanhemmat
Lempiväri: harmaa
Unelma-ammatti: joku tärkeä virka
Unelmien nainen/mies: ei ainakaan mies!
Mistä sain kirjan: löysin Remuksen yöpöydältä
Salaisin haaveeni: olla tunnettu omana itsenäni
Motto: Jos olet rotta, älä jää jalkoihin!

Nimi: Danielle (http://2.bp.blogspot.com/-MkkSWp9HIVc/TWLZoWHAGYI/AAAAAAAABMI/rLp-ycec-Gw/s400/hot%2Bitalian%2Bgirl.jpg)
Lempinimi: Bella Demone
Syntymäaika: 23. heinäkuuta 1961
Syntymäpaikka: Italia
Perhe: äiti, pikkuveli
Lempiväri: valkoinen
Unelma-ammatti: rikkaan miehen vaimo
Unelmien nainen/mies: se joka ei kysele liikaa
Mistä sain kirjan: sitä ei moni tiedä (;
Salaisin haaveeni: on ERITTÄIN salainen
Motto: Questa è la vita

Nimi: Lily Evans (http://fc02.deviantart.net/fs71/f/2010/057/8/a/Lily_Evans_1_by_fay6ym.jpg)
Lempinimi: Lils, Siriuksen tapauksessa Lily-kukkanen
Syntymäaika: 30. tammikuuta 1960
Syntymäpaikka: pieni lontoolainen kätilöopisto
Perhe: isä, äiti ja Petunia
Lempiväri: ruskea? En oikeasti tiedä!
Unlema-ammatti: varmaan aurori
Unelmien nainen/mies: … eh.
Mistä sain kirjan: Daniellelta
Salaisin haaveeni: !
Motto: Kyllä se siitä.

Nimi: Amy Clarkson (http://www.marieclaire.com/cm/marieclaire/images/oG/MCX1207FA101014-md.jpg)
Lempinimi: öö... Amy?
Syntymäaika: 3. elokuuta 1960
Syntymäpaikka: York
Perhe: äiti, isä, Ann ja Jack
Lempiväri: punainen
Unelma-ammatti: parantaja
Unelmien nainen/mies: Remus ei kukaan
Mistä sain kirjan: Lily heitti sen sängylleni
Salaisin haaveeni: älä luulekaan. (:
Motto: Carpe Diem!

Nimi: Katherine Williams (http://www.elfpack.com/stuff/blonde-girl.jpg)
Lempinimi: Kat, Le Petit, Miss France, Pixie
Syntymäaika: suotuisilla tähdillä
Syntymäpaikka: Saint-Pol-de-Léon
Perhe: ma mère, ma père
Lempiväri: créme
Unelma-ammatti: taikaministeriön kansainvälisellä osastolla
Unelmien nainen/mies: ei ole näkynyt
Mistä sain kirjan: Amyn laukusta
Salaisin haaveeni: olla vähemmän ranskalainen
Motto: Garder les choses simples

Nimi: Alice Prewett (http://cdnimg.visualizeus.com/thumbs/25/79/art,fashion,girl,lovely,people,photography-2579bdc5859d3ff0086cc574bf60b1fe_h.jpg)
Lempinimi: Al
Syntymäaika: 1. joulukuuta 1959
Syntymäpaikka: Manchester
Perhe: äiti ja isä <3
Lempiväri: vihreä
Unelma-ammatti: aurori
Unelmien nainen/mies: Frank Longbottom
Mistä sait kirjan: otin
Salaisin haaveeni: oma koti meren rannalla
Motto: Lily, kasva aikuiseksi (pitäisi varmaan vaihtaa, kun Lily kasvoi jo...)

Nimi: Frank Longbottom (http://28.media.tumblr.com/tumblr_lnumx7HAAZ1qa6sfjo1_500.png)
Lempinimi: Frankie ja muut Alicen antamat asialliset ja vähemmän asialliset nimet
Syntymäaika: 31. toukokuuta 1959
Syntymäpaikka: Edinburgh
Perhe: isä
Lempiväri: tummansininen
Unelma-ammatti: aurori
Unelmien nainen/mies: Alice
Mistä sait kirjan: Alicelta
Salaisin haaveeni: hahaha, sitä sopii miettiä.
Motto: Ei tuvalla oikeasti ole väliä.
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 20 sekä JOULUN extraluku ilmestynyt]
Kirjoitti: Swizzy - 23.12.2011 20:01:26
Oih, ihana. Hauska luku, hihittelin täällä niin että äitikin ihmetteli. Aikaa puoli minuuttia joten enpä sen enempää sano. Mutta kiitos ja jatkoa!
Swizzy
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 20 sekä JOULUN extraluku ilmestynyt]
Kirjoitti: Ledi - 23.12.2011 22:31:15
Ooi, hauska. Kuvat oli hauska plussa, Sirius, nam *kuolaa*...  ;D  Jotenkin Jamesin ja Siriuksen kirjotukset repeyttivät minut, vaihteeks...
 
Lainaus
ma mère, ma père
Muuten oikein, mutta on mon père, kun ma on feminiinisukusien sanojen omistusmuoto ja mon maskuliinien... Hiketän taas vaihteeks...  ;D
 
Mutta ihana oli, kuvat nättejä (kuvafriikki...).  ;D  Kiitos ja jatkoa! :)
 
Ledi
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 20 sekä JOULUN extraluku ilmestynyt]
Kirjoitti: Tonks - 24.12.2011 11:05:27
Hah, Siriuksen ystäväkirja, jeeh :D
Lainaus
Unelmien nainen/mies: ... eh.
Lily on ihana ♥

Remuksen lempinimet, repesin :DD

Hauska joulun erikoisluku, tosi kiva idea :)
Amyn sivulla se Remus ei kukaan oli aika hauska.

Ja taas niitä perushöpinöitä:

En huomannu kirjotusvirheitä ja oli hyvin keksitty idea.

Ok meen roskikseen häpeemään surkeeta kommenttia...

~Tonks
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 20 sekä JOULUN extraluku ilmestynyt]
Kirjoitti: FanGirl - 24.12.2011 11:20:31
Istun vastekaapissani mököttämässä ja nauran hullun lailla. Tosi hyvä!  Joo... Ööh... Mä en osaa kommentoida. No hyvää joulua kumminkin!
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 20 sekä JOULUN extraluku ilmestynyt]
Kirjoitti: Scaramouche - 26.12.2011 23:11:46
Swizzy: Kiitusta paljon!

Ledi: Kiitos tuosta huomautuksesta ranskan kieliopin suhteen, kuten oon jo aikaisemmin maininnut oon kokonaan Googlen varassa joten kaikki korjaukset on tervetulleita. :D

Tonks: Älä mee roskikseen, siellä ei oo kivaa. :( Ja totta kai Lily on ihana, en kai mä muuten sitä olisi tähän kirjoittanut. ;)

FanGirl: Vaatekaapissa mököttämässä? Siis sulla on kone siellä vai menitkö jälkikäteen vai mitä häh? :D



Älkää nyt tappako mua, mutta tämä on suoraan sanottuna ihan tosi tylsä luku... Kuitenkin, tässä se on.



Ei mennä naimisiin
Ei nyt, ei koskaan, eikö niin
Ei tehdä tästä vaikeaa


Erin: Popeda


Kahdeskymmenes ensimmäinen

Hiljaisuus poikien makuusalissa oli painostava, eikä Sirius ollut koskaan tuntenut itseään niin vaivaantuneeksi naisen seurassa. Hän kaipasi ihmisiä ympärilleen enemmän kuin koskaan, mutta James ja muut olivat hienotunteisesti poistuneet Daniellen pudottaessa pommin. Tyttö oli jo silminnähden rauhoittunut, mutta Sirius ei todellakaan osannut sanoa, mitä tuleman piti.

Totta kai Sirius tiesi kaikki vastuuasiat näissä asioissa, mutta ei hän ollut tajunnut, että näin voisi oikeasti käydä. Että joku voisi niin helposti tulla raskaaksi. Hän alkoi kuumeisesti miettiä, kuinka monta äpärälasta hänellä voisi olla, ja päästyään yli kolmenkymmenen hän nielaisi ja valahti vieläkin kalpeammaksi – jos se enää oli mahdollista. Danielle istui sängyllä Siriuksen vieressä polvet koukussa peittämässä vatsan, jonka sisällä oli lapsi. Siriuksen lapsi, mikäli Danielle puhui totta, eikä pojalla ollut aikomustakaan epäillä asiaa.

”Äiti heitti minut pihalle.”

Sirius kääntyi katsomaan tyttöä pelästyneenä, mutta tämän kasvot olivat ilmeettömät eikä niistä voinut päätellä sisällä painivia tunteita.

”Anteeksi.”

Jos Danielle oli heitetty pois kotoaan, missä hän asui nyt? Miten hän tuli toimeen? Oliko hänellä katto pään päällä ja tarpeeksi rahaa elättää lapsi? Aikoiko Danielle edes pitää lasta vai oliko tarkoituksena antaa se pois? Siriuksella oli kyllä jonkin verran perintörahoja pankissa, mutta hän ei tiennyt, tahtoiko Danielle hänen rahojaan.

”Mitä aiot nyt?” Sirius kysyi jatkaen samaa hiljaista tapaa, jolla koko vähäinen keskustelu oli käyty.

Danielle huokaisi ja painoi päänsä polviin. ”Vuokraan varmaan kämpän Tylyahosta tai jostain, mutta sen lisäksi minulla ei ole mitään käsitystä. En ainakaan voi mennä kotiin, se on selvä. Ei sillä että sinne haluaisinkaan”, hän lisäsi naurahtaen kuivasti. ”Enkä vain yksinkertaisesti laittaa sitä kesken, se on kuitenkin ihminen. Toki vasta kahden kuukauden ikäinen ja olemattoman pieni eikä vielä edes syntynyt, mutta ihminen joka tapauksessa.” Danielle käänsi kasvonsa Siriukseen päin, ja viimeinenkin vihan pilkahdus oli kadonnut. Tilalle oli tullut sellaista puhdasta pelkoa, jota Sirius suoraan sanottuna pelkäsi enemmän kuin mitään muuta (James oli kiusannut häntä usein siitä, että hän pelkäsi pelkoa). ”Sirius, minä en pysty tähän yksin. Tarvitsen jonkun. Ja sitä paitsi lapsi tarvitsee isän.”

Sirius meni täysin lukkoon. Hän ei ollut vielä tajunnut sitä kunnolla. Hänestä tulisi isä. Siriuksen omat kokemukset isästä rajoittuivat pitkälti Orion Mustaan, joka vihasi lapsiaan yli kaiken, ja Charlus Potteriin, joka oli paljon poissa kotoa ja kotona ollessaan lähinnä nukkumassa. Ei hän kokenut kuuluvansa kumpaankaan joukkoon, tai isien joukkoon muutenkaan. Hän oli nähnyt joitain isiä lapsiaan vastassa King's Crossilla, sellaisia jotka komensivat poikiaan ja kantoivat tyttäriensä tavarat. Oli mahdotonta kuvitella, että Siriuksesta itsestään tulisi sellainen.

Entäs suhde Danielleen sitten? Se oli käytännöllisesti katsoen päättynyt Portsmouthin juhlien jälkeen. Tunsiko Sirius tyttöä kohtaan jotain? Luultavasti ei. Hänen mielensä täytti lähinnä katumusta muistuttava tunne. Ei hän voisi kuvitellakaan menevänsä naimisiin niin kuin äidit ja isät yleensä menivät. Ehkä joskus, mutta ei vielä pitkään aikaan, eikä todennäköisesti Daniellen kanssa.Siitä ei vain yksinkertaisesti tulisi mitään, ei vaikka heillä olisikin lapsi, kuten heillä mitä ilmeisemmin tulisi olemaan. Ajatus tuntui Siriuksesta täysin vieraalta, aivan kuin se ei koskisi häntä ollenkaan.

Mutta se koski hyvinkin suuresti.

”No tuota”, Sirius rykäisi yrittäen taas saada hengityksen kulkemaan normaalisti, ”tarkoitatko että aiot pitää lapsen?”

”En”, Danielle sanoi tiukasti. ”Tarkotan, että ME pidämme lapsen. Sinä ja minä.” Hän näki että Sirius kammoksui ajatusta. ”Kuule, en tahdo mennä naimisiin yhtään sen enempää kuin sinäkään, enkä edes usko avioliittoon, ja aioinkin ehdottaa, että kasvattaisimme lapsen omilla ehdoillamme.”

Sirius oli pelkkänä korvana. ”Tarkoittaen tarkalleen ottaen?”

”Tarkoittaen sitä, että lapsi saa sekä isän että äidin, mutta ei pariskuntana. Pidämme yhtä, mitä kasvatukseen ja elatukseen tulee, mutta emme seurustele. Lapsi saa kyllä pariskunnan mallin varmasti jostain muualtakin.”

Ajatus ei tuntunut yhtään hullummalta. Kun pitemmän päälle ajatteli, Sirius saattoi hyvinkin kuvitella huolehtivansa lapsesta. Isänä olemiseen menisi enemmän sisäistysaikaa, mutta ehkä sekin seuraavien kuukausien aikana muodostuisi.

Totta puhuen Sirius ei ollut pahemmin miettinyt tulevaisuuttaan. Tulisiko hänestä isää, saisiko hän perhettä, mikä hän tulisi olemaan ammatiltaan. Mikään sellainen ei ollut pälkähtänyt hänen mieleensä. Nyt hän oli kuitenkin viimeistä vuottaan koulussa, hänestä oli tulossa isä. Siriuksen olisi pakko keksiä jokin työpaikka itselleen, että voisi pitää huolta lapsesta ja Daniellesta sekä itsestään siinä sivussa. Hän ei itse ollut enää itselleen se tärkein, vaan hänen vieressään olevan tytön vatsassa kasvava pieni Musta oli hänen maailmansa napa. Sirius ei olisi enää välittänyt, vaikka kaikki Tylypahkan tytöt olisivat kääntäneet hänelle selkänsä, sillä hän oli jo kääntänyt selkänsä Tylypahkan tytöille.

Pitkän hiljaisuuden jälkeen Sirius hymyili Daniellelle rohkaisevasti ja sanoi: ”Minä olen mukana, jos sinäkin olet.”

Daniellekin hymyili vähän mutta selvästi uupuneena. ”Kiitos.”

”Muuten”, poika kysäisi ja virnisti ollen jälleen täysin oma ulkoisesti huoleton itsensä. "Kai me ollaan vielä kavereita? Siis kaiken sen jälkeen?"

Danielle nauroi ja painoi päänsä Siriuksen olkaa vasten. "... Eiköhän. Kunhan lupaat käyttäytyä ihmisiksi viimeistään sitten kun lapsi maaliskuussa syntyy. Siihen asti saat jatkaa naisseikkailujasi niin paljon kuin lystää. Ei kiinnosta."

”Voi ei, kuinka traagista!” Sirius huokaisi. ”Saamme lapsen, eikä sinua kiinnosta ollenkaan jos kuljen luutakomerosta toiseen muiden naisten perässä! Mitäköhän tuo pikkuinen siitäkin ajattelisi, jos vain tajuaisi!” Sitten hän pysähtyi, kalpeni ja kuiskasi: ”Me saamme lapsen.”

Siriuksen pyörtyessä Danielle huokaisi ja painoi päänsä käsiinsä. Sehän meni hienosti.
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 21 ilmestynyt]
Kirjoitti: Sinikeiju - 26.12.2011 23:18:09
Olen lukenut tätä ja nyt vasta kommentoin. Mutta mutta. Daniellen raskaus tuli yllätyksenä, mutta Siriuksen tuntien toisaalta ei. Voi poika parkaa. Pyörtyä kupsahtaa, kun sisäistää asian viimein. Jäänkin odottelemaan, miten pariskunnan käy ja miten muiden suhteille käy. Pahoittelen kun en nyt paremmin osaa kommentoida, mutta ajattelin nyt viimein tehdä sen, jotta huomaan helpommin uusien osien ilmestymisen. Kelmejä ei voita mikään.
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 21 ilmestynyt]
Kirjoitti: Swizzy - 27.12.2011 10:06:59
Voisin sanoa että yritän kirjoittaa pitemmän kommentin, mutta se olisi vale. Ainakin lähestulkoon. Joten joudumme tälläkin kertaa tyytymään suht lyhyeen vastaukseen.

Sirius käyttäytyi melkeinpä niin luontevasti ja asiallisesti, että tuo lopun pyörtyminen oli täydellisen hyvä valinta. Tiesin että saisit kaivettua Siriuksesta sen vastuullinen isä -puolen, en kyllä olisi uskonut että näin nopeasti. Ja eka lause, mitä ilmeisimmin uusi ennätys naisten kanssa vaivaantumisessa (niin kuin Siriukselle edes normaalisti kävisi niin). :D Tuo Erinin Popeda on täysin mahtava valinta tähän lukuun liittyen.

Jatkoa!



Swizzy
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 21 ilmestynyt]
Kirjoitti: FanGirl - 27.12.2011 10:55:19
Sen verran vielä siitä vaatekaapista, että luin siellä puhelimella niinkuin yleensä. Kumminkin tää oli taas ihana. Sirius isänä... Sen verran sanon että lapsi saa parhaat vanhemmat mitä voi kuvitella, vaikka ne ei ole yhdessäkään. Jatkoa!
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 21 ilmestynyt]
Kirjoitti: Ledi - 27.12.2011 14:20:04
Voi tosi! Sirius isänä (kammoksun ajatusta vieläkin...), voi lapsiraukkaa!  ;D  *ilkeää naurua, kjäh kjäh* Tuo kappale on yksi suosikeistani (vaihteeksi), koska itse olen jotenkin avioliittoa kammoksuva, ja olisi ollut tämän ficin kanssa paha shokki, jos Daniellesta olisi tullut rouva Musta... Sirius aviomiehenä olisi kyllä kaamea vaihtoehto...  ;D
 
Noniin, repesin ja pahasti tuolle Siriuksen pyörtymiselle. En edes tiedä, mikä siinä huvitti niin, mutta räkätin lähes hullusti. Ja sain pikkuveljeni kaverinsa kanssa epäilemään mielenterveyttäni (eipä ole eka kerta...)...  ;D  Mutta jatkoa odotellen...
 
Ledi
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 21 ilmestynyt]
Kirjoitti: Ameeba - 27.12.2011 18:38:52
Lainaus
Sitten hän pysähtyi, kalpeni ja kuiskasi: ”Me saamme lapsen.”

Siriuksen pyörtyessä Danielle huokaisi ja painoi päänsä käsiinsä. Sehän meni hienosti.


Tsih... Miten Sirius voi lopettaa luutakomeroharrastuksensa? Jännää...
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 21 ilmestynyt]
Kirjoitti: L.E - 29.12.2011 20:10:59
Siis OU MAI GAAD  :o

Nyt pudotit kyllä kunnon pommin! Vaikea kuvitella Siriusta kenekään isänä, mutta eikö ole aika odotettettavaa, että puoli velhomaailmaa on sen äpärätenavia? Danielle on ihana, kun sillä oli jollain tavalla pokkaa mennä sanomaan Siriukselle tuollaista ja vaatia sitä ottamaan vastuu, joka sille tuntuu. Noi Siriuksen isämietteet oli mielettömän suloisia, sieltähän se pieni vastuuntuntoisuus pilkottaa <3

Kiitti kahdesta aivan fantastisen dramaattisesta luvusta! Kirjoitahan pian jatkoa!
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 21 ilmestynyt]
Kirjoitti: Scaramouche - 29.12.2011 20:21:18
Sinikeiju: Totta, kelmejä ei voita mikään. ;) Kiitos kommentista!

Swizzy: Joo no Siriuksen ajatuksenjuoksu on sen verran lentoisaa, että se ajatteli asiat jo paljon pitemmällekin ennen kun tajusi tilanteen ihan oikeasti. :D

FanGirl: Kiitos! Ja hei, ei komerossa lukemisessa oo mitään vikaa, kunhan sieltä tulee joskus uloskin, vai mitä? ;D

Ledi: Sirius on kuule niin miehinen mies että pikkupikku pyörtyminen silloin tällöin tekee vain hyvää, vai mitä? Kiitos!

Ameeba: En tiiä, ehkä se ei lopetakaan? ;) Se jää nähtäväksi.

L.E: Draamaa on nyt tullut kirjoitettua aika paljon tähän ja lisäksi one-shotteihin, enkä mä oikein tiedä osaanko mä muuta kirjoittaakaan!  :o Toivottavasti...



Tässä luvussa ei kyllä sitten oikeastaan tapahdu mitään, mutta yrittäkää kestää, jookoskookos? :)



Mul on vitun paha olla
Minä tartten lohdutusta


Ismo Alanko: Masentunut ameeba


Kahdeskymmenes toinen

Daniellen kävellessä melkein tyhjään oleskeluhuoneeseen Lily, James, Remus ja Peter katsoivat häntä jännittyneenä. He olivat jo spekuloineet oman osansa aiheesta ja olleet järkyttyneitä, joskaan kukaan ei voinut väittää ettei ollut osannut odottaa tämän tulevan joskus vastaan. Olihan se odotettavissa, kun faktat otti huomioon. Kaiken kaikkiaan Sirius oli onnekas ollessaan täysi-ikäinen lapsensa syntyessä.

Remus oli pian alas saavuttuaan muistanut kesäiset tähtientarkastelut ja silloin heitetyt vitsit naisen kostotsta Siriukselle. He olivat Jamesin kanssa keksineet sen omasta päästään, mutta oli hämmästyttävää, kuinka oikeassa he olivat olleet. Tosiasiassahan heistä kukaan ei vakavissaan uskonut tähdistäennustamiseen, paitsi ehkä Peter, ihan vähän. Ajatuskin siitä, että tähdet kertoisivat kohtalon, tuntui Remuksesta aika kaukaa haetulta.

Lily nousi sanaakaan sanomatta ja kietoi kätensä uupuneen näköisen Daniellen ympärille. Pojat olettivat, että Lily naisena tiesi ja ymmärsi enemmän kuin he tulisivat koskaan tajuamaan, ja heistä oli tosi hyvä että Jamesin tyttöystävä oli mukana. Se helpotti tosi latautunutta tilannetta jo älyttömän paljon, vaikka siltikin yhden pöydän ääressä istuneet kolmosluokkalaiset olivat aavistaneet ettei kaikki ollut hyvin ja hipsineet pikaisesti tiehensä. Kukaan ei katsonut heidän peräänsä, mutta kaikki olivat eleestä yhtä kaikki kiitollisia.

”Miten voit?” Lily kysyi hiljaa ja katsoi toista tyttöä tiukasti silmiin. Toiset seurasivat tilannetta äänettöminä.

”Ihan hyvin, kai”, Danielle kuiskasi vielä hiljempaa. Kyyneleet tulvivat taas hänen silmiinsä. ”Lily, minua pelottaa. Pelottaa aivan saatanasti.”

Punapää tiukensi otettaan ja oli itkeä hänkin. ”Uskon sen. Minuakin pelottaisi jos olisin sinun osassasi.” Hän silitti nuoremman tummia hiuksia ja yritti rauhoitella sekä itseään että Daniellea. ”Mutta ei tässä ole mitään hätää. Kaikki sujuu hyvin.”

”Miten Sirius suhtautui?” James kysyi ääni väristen hetken hiljaisuuden jälkeen. Häntä alkoi automaattisesti pelottaa kun vahvat tytöt itkivät.

”Oikein hyvin”, Danielle kohautti olkiaan. Toiset katsoivat häntä pöyristyneenä ja hän naurahti. ”Kyllä, hän otti sen oikein hyvin – kunnes tajusi sen olevan totta ja pyörtyi.”

**

Sirius makasi sängyllään punaisia paksuja verhoja tuijotellen ja yritti selvittää ajatuksiaan, jota olivat olleet järjestyksessä mutta jotka Danielle oli saanut suistumaan raiteiltaan. Viimeisen tunnin tapahtumat pyörivät hänen päässään suunnatonta vauhtia, ja hän luuli pyörtyvänsä uudestaan – ja olisi varmaan pyörtynytkin, ellei olisi ajatellut samalla niin ankarasti niitä kaikkia asioita yhtä aikaa. Daniellea, lasta, karttaa, Daniellea, isyyttä, lasta, ystäviään, lasta, verhoja ja Daniellea.

Miksi aina silloin, kun kaikki meni loistavasti, jonkun piti tulla ja kääntää kaikki ylösalaisin? Miksi juuri Siriukselle kävi näin? Mitä pahaa hän oli tehnyt joutuakseen elämään tämän kaiken läpi? Miten ihmeessä se kaikki oli muka edes tapahtunut? Ja miksi hemmetissä hän vain makasi siinä rauhallisena eikä tehnyt asialle mitään?

Kaikkiin noihin kysymyksiin Sirius tiesi kyllä vastauksen. Elämä vain meni niin, että alamäkeä seurasi aina ylämäki, niin kävi kaikille. Kukaan ei elänyt jatkuvassa myötämäessä. Ja kyllä hän tiesi senkin, mitä oli tehnyt ansaitakseen kaiken sen. Hän tiesi, ettei ollut kohdellut Daniellea tai muitakaan tyttöjä niin kuin olisi pitänyt, hän oli ajatellut vain omia etujaan eikä tekojensa seurauksia. Oli myönnettävä, että hän kaikkien muiden tavoi tiesi liiankin hyvin, miten lapsi oli saanut alkunsa, eikä hän antaisi sitä koskaan itselleen anteeksi. Eikä antaisi varmaan Daniellekaan.

Ja miksikö hän makasi siinä toimettomana? Koska ei yksinkertaisesti tiennyt mitä sanoa tai tehdä.

Ensimmäistä kertaa elämässään Sirius Musta tunsi olevansa tarpeeton, kamalan pahoillaan tyttöjen ja erityisesti Daniellen puolesta ja ennen kaikkea totaalisen yksin.

**

Danielle vuokrasi itselleen pienen ja todella nuhjuisen huoneiston Sianpään yläkerrasta. Sirius kulki ympäri koulua kuin haamu, ei välittänyt ympärillään keimailevista tytöistä eikä oikeastaan puhunut kuin vain jos häneltä kysyttiin. Hän kävi anomassa rehtorilta erikoislupaa poistua silloin tällöin koulun alueelta kertoen Daniellen tilanteesta ja sai sen, mutta lupa jäi ensimmäisten kahden viikon aikana oikeastaan täysin käyttämättä. Koulussa alkoi liikkua toinen toistaan villimpiä huhuja, joista jotkut liippasivat pelottavan läheltä totuutta ja toiset, suositummat, olivat niin kaukana, ettei niissä ollut enää mitään järkeä.

Ainoat, jotka tiesivät totuuden, olivat Siriuksen, Daniellen ja rehtorin lisäksi Lily, James, Remus, Peter, Amy ja Alice sekä Lottie, joka sai tietää vahingossa mutta joka lupasi olla kertomatta kenellekään ja johon tytöt luottivat niin paljon että antoivat asian olla. Siriuksen sanattomasta pyynnöstä ja yhteisestä sopimuksesta kenellekään ylimääräiselle ei kerrottu mitään, ja loppujen lopuksi, kun Siriuksen masennut tuntui vain jatkuvan, koulun tytöt menettivät kiinnostuksensa koulun naistenmieheen ja keskittivät nyt ajatuksensa Puuskupuhin Amos Diggoryyn, joka ei tosin ollut mitään Siriuksen rinnalla. Amos kuitenkin vastasi nyt ihailijoidensa tunteisiin herkemmin kuin Sirius, joka tuntui muuttuneen yhden viikonlopun aikana täysin tunnistamattomaksi.

Toiset sanoivat, että Sirius oli vain kasvanut aikuiseksi, ja siitä tarinasta hänen ystävänsäkin pitivät kiinni, jos heiltä siitä kysyttiin. Jotkut taas väittivät kiven kovaan, että Sirius oli vakiintumassa jonkun vanhemman naisen kanssa, eikä siksi tahtonut päästää muita lähelleen. Yksi huhu oli kiertynyt Siriuksen koulumenestykseen ja siihen, että hänen perheensä heittäisi hänet pihalle jos hän ei tsemppaisi koulussa. Tähän vastauksena James ja Remus alkoivat käytävillä puhua kovaan ääneen siitä, kuinka Sirius ei ollut asunut vanhempiensa talossa pitkään aikaan, ja ne huhut tyrehtyivät aika nopeasti.

Kaikkein sitkeimmin kasvoi teoria, jonka mukaan Sirius oli riippuvainen huumeista. Totta puhuen välillä poika näyttikin siltä, kuin hänellä olisi kamalat vieroitusoireet, mutta hänen ystävänsä tiesivät, että hermostunut sormien naputus ja ajoittaiset tuskaiset ilmeet johtuivat itsevihasta ja syyllisyydestä, jollaista Sirius ei ollut koskaan ennen tuntenut.

Senhetkinen tilanne raotti hiukan kelmien välejä, mikä johtui pitkälti siitä, että Sirius otti tavakseen pölliä iltaisin Jamesin näkymättömyysviitan ja hiippailla pitkin koulua kertomatta koskaan minne oli menossa. Tämä ärsytti suunnattomasti erityisesti Jamesia, joka koki tulleensa ryöstetyksi ja käyttäytyi siksi jonkin verran tavallista ärtyisemmin, ja Peteriä, joka oli kovasti innostunut kartan tekemisestä ja pettyi nyt kun aikaa meni enemmän Siriuksen järjissäpitämiseen. Remus oli huolissaan sekä ystävästään että Daniellesta, jonka kanssa kävi päivittäin kirjeenvaihtoa pitääkseen tämän ajan tasalla Siriuksen voinnista ja kuullakseen samalla kaiken olevan kunnossa.

Ja kaiken sen keskellä oli koulu ja muut velvollisuudet. Lily ja Remus partioivat kerran viikossa käytävillä hiljaisuuden jälkeen, mutta sen sijaan että olisivat purkaneet toisilleen sydäntään kaikista ympäristön tuomista paineista he vain kävelivät hiljaa sanaakaan sanomatta, silloin tällöin mainiten jotain siitä, että Tähtitorni pitäisi tarkistaa uudelleen tai että tyrmistä kuului liikaa metakkaa. He pitivät palaverin ja sopivat ensimmäisen Tylyahopäivän aikaisemmaksi kuin yleensä, eikä kukaan valittanut, vaikkei syytä yleisesti tiedettykään. Lily ajatteli, että pieni tuulettuminen voisi tehdä ihan hyvää isojen yllätysten jälkeen, ja Remus nyökkäsi ollen samaa mieltä.

Lily kirjoitti Remuksen tavoin Daniellelle päivittäin. Häntä pelotti kamalasti tytön puolesta, mutta tiesi ettei hänen pelkonsa ollut mitään verrattuna Daniellen omaan pelkoon. Hän ei voinut kuvitellakaan sitä kauhua, jota kokisi jos olisi italialaistytön tilassa, ja oli siksi onnellinen, että mitään ei ollut tapahtunut. Häntä ahdisti ajatella, että kaiken pari vuotta sitten tapahtuneen jälkeen hän voisi hyvinkin olla Daniellen tilalla (kuvainnollisesti tietenkin) ja koki olevansa harvinaisen onnekas ollakseen niin tavattoman huono-onninen.

Tylyahopäivän lähestyessä myös kelmien väliset mielipide-erot näyttivät vähentyvän, ja mieliala oli lokakuun ensimmäisenä lauantaiaamuna jo paljon vähemmän latautunut. Lily tunsi tehneensä jotaikin oikein astuessaan ulos kirpeään syysilmaan Amyn ja Alicen kanssa.

”Huh, olen niin iloinen että pääsen pois koulusta vähäksi aikaa!” Alice henkäisi astuessaan koulun porteista. ”Kaikki se alkoi tuntua jo aika aavemaiselta.”

”Lily?”

Lily käänsi päätään Jamesin äänen suuntaan ja näki tämän parin metrin päässä hymyillen hurmaavan lapsellisesti. Muut kelmit menivät jo edellä.

”Niin, James?” tyttö hymyili vapautuneemmin kuin moneen päivään, ja se tuntui yllättävän hyvältä. Voi Merlin, jos hyvän mielen saaminen oli siitä kiinni, hänen pitäisi hymyillä useammin! James iski silmää ja viittoi Lilyä tulemaan luokseen. ”Tuota, minulla olisi asiaa...”

Lily vilkaisi taakseen, mutta Amy ja Alice olivat jo menneet sen näköisinä, että he halusivat Lilyn menevän Jamesin luo. Niinpä hän otti ne muutamat askeleet ja oli pian poikaystävänsä edessä kysyvät kasvot sädehtien. ”No?”

James hymyili viekkaasti ja sanoi täysin samoin kun oli sanonut kymmeniä, kenties satoja kertoja aikaisemminkin: ”Hei Evans, lähdetkö kanssani Tylyahoon?”

Kumpikin nauroi ja he lähtivät käsi kädessä ihmismassan mukana kohti Tylyahon kylää Lilyn yrittäessä pitää vatsansa perhoset kurissa. Alice sanoi aina, että ensimmäiset treffit olivat kaikista parhaat.
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 22 ilmestynyt]
Kirjoitti: Swizzy - 29.12.2011 20:47:03
... (en osaa enää edes aloittaa kommenttia, älä kysy mistä johtuu)

Siriuksesta tuli kivasti uusia puolia esille tän isyyden myötä, kun Siriuksessa kuitenkin on myös niitä, niin pitäähän niiden joskus näkyäkin. Ihan jotenkin vaikka hyvin epäsiriusmainen, silti täysin sataprosennttista Siriusta tuo reaktio ja tunteet. Siis tarkoitan että fanonissa Sirius yleensä tunnetaan sellaisena ilopilleri on ehkä väärä sana mutta tiedät mitä tarkoitan. Ja kuitenkin sanotaanko nyt angstipuoli tulee esiin esim. Feenikisin killassa.

Oih, Lilyn ja Jamesin treffit. Odotan innolla saada lukea niistä.



Jatkoa tietysti!

Swizzy
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 22 ilmestynyt]
Kirjoitti: FanGirl - 29.12.2011 23:27:02
No niin... ööh... Mua väsyttää jo niin paljon, että en muista mitä luin... Joo... Sen muistan, että ihana oli! Mitäs muuta mun piti sanoa... Himputti kun mun piti kattoa se himputin Cry-baby... olisin paremmen hereillä... No jatkoa nyt kumminkin.
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 22 ilmestynyt]
Kirjoitti: Scaramouche - 30.12.2011 21:34:49
Ja arvatkaas muuten mikä päivä tänään on?

Tänään on kokonainen VUOSI kulunut siitä kun mä päätin kirjoittaa Ilman Voldemortia -ficin uudestaan tällä nimellä. Sen kunniaksi (mulla ei ole valitettavasti uutta lukua valmiina, mutta) annan teille pienen näytteen siitä, mitä on tulossa tapahtumaan: Parin seuraavan luvun lyriicat. ;)

Tiedän, tiedän. Ei kerro vielä paljon mmitään. Mutta jotain kuitenkin. :D Näistä tosin on vain ensimmäinen lukkoonlyöty, mutta toivottavasti saatte näistä jonkinlaista ajatusta. :)

Luku 23:

Muistinko kertoa
Että mä unohdan välillä kertoa
Kuinka paljon mä sua
Kaiken aikaa rakastan


Hector: Muistinko kertoa

Luku 24:

Tää eihän jatkua voi näin
Tän joskus loputtava on
On meillä yksi elämä
Ei sitä sovi pelätä


Hector: Hysteria

Luku 25:

Show me your smile then
Don't be unhappy
Can't remember when I last saw you laughing


Cyngi Lauper: True Colors

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA!!
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 22 ilmestynyt]
Kirjoitti: Swizzy - 30.12.2011 21:57:21
Nyt mä aloitin epätoivoisen lyriikoiden anlaysoimisen. Luku 23 varmaan viittaa jotenkin Lily/Jamesiin... Luvut 24 ja 25 huolestuttavat mua, varmaankin jotain tekemistä Siriuksen kanssa. Ethän tee siitä zombia, ethän? Ainakaan kovin kauaksi. Kun mä rakastan sitä enkä halua että se kärsii. Okei, nyt pitää kyllä mennä tutkituttamaan aivot. Tai ei Siriuksen rakastamisessa mitään, ainakaan niin kauan kun elän vielä tässä maailmassa. No, kerron sitten kyllä jos sekoan lopullisesti. Tämä loma saa mut hulluksi kun ei nää eläviä oman luokan poikia, sitten rupeaa haaveilemaan jostain Siriuksista ja Fredeistä. Okei nyt karattiin aiheesta. Siis pointti että odotan innolla jatkoa.

Swizzy
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 22 ilmestynyt]
Kirjoitti: Tonks - 01.01.2012 21:33:52
Voi kaaaamala ton 24-luvun lyriikat huolastuttaa mua, apua apua eikai mitään angstia?!

KRHM.
Juuh, 23-luku kuulostaa jännältä ;) 25-luku on kai sit joku lohdutan-sinua-juttu... joo oon pihal.
SITÄ JATKOA!
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 22 ilmestynyt]
Kirjoitti: Ledi - 02.01.2012 00:15:05
Nooniin, pitäähän minunkin näita lyriikoita kommentoida, kun kerran kiltisti niitä tänne olet laittanut...  ;D
 
23. luku
 Noniin, itse ajattelen, että tässä on nyt niistä ensitreffeistä Lilyn ja Jamesin välillä jne jne. Joten luultavasti fluffya ja romancea..?  ;D
 
24. luku
Luultavasti Sirius pähkäilee siellä aivolohkossaan sitä toivotonta tyttöjenkierrätysprojektia ja tajuaa, kuinka typerä, leväperäinen, piittaamaton klöntti oikeasti on, ja päättää ryhdistäytyä... Ainakin minun pikkuisessa päässäni tällaista pähkäilin, mutta tulos on osittain hämärä... (ks. kellonaika, 00:10)  ;D
 
25. luku
Nooniin, tässä olen samalla kannalla kuin Tonks, eli joku lohduttaa jotakuta... Noh, mitäs muutakaan lauseesta "Don't be unhappy" tulee mieleen..? No, ei mitään, ainakaan minulla...  ;D
 
Eli nämä vain ovat oman, unenpuutteesta kärsivän mieleni tuotteita, joten analyysini ovat luultavasti päin persettä jne, mutta kerroinpahan mielipiteeni...  ;D
 
Ledi
 
//muoks: Uppista, edellinen osa jäi kommaamatta... Mutta pidin, ja treffejä venaan...  ;D
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 22 ilmestynyt]
Kirjoitti: Nirvu - 02.01.2012 15:05:51
En oo tänne tainnu vielä kommentoida, mutta nytpä sen teen. Elieli, tykkään ;D
Ei mulla kauheesti muuta sanottavaa oo... Samoilla linjoilla meen lyriikoiden kannalta kuin edellisetkin, ettäh.
Joo, ja ehdottomasti jatkoa ;)
Nirvu, joka lähti etsimään rakentavaa sängyn alta, vaikka se luultavimmin on matkalla lentokoneessa kohti Koreaa...
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 22 ilmestynyt]
Kirjoitti: L.E - 03.01.2012 15:19:09
Hmm, arvaa ehdinkö keksiä sata ja yksi juonta/teoriaa noiden lyriikoiden perusteella, mutta - jostain kummallisesta syystä - mikään niistä ei vaikuttanu kauhean uskottavalta. Ja uskon, että sun suunnitelmat on jokseenki parempia kuin mun  ;D

Sirius on ihanan siriusmainen, kun se on huolestunut ja haahuilee käytävillä Jamesin viitan alla. Ihan sydäntä särkee  :-[ Mut kai se kohta kokoaa itsensä eikä rupea zombeilemaan, vaikka noi lyriikat vähän viittas siihen suuntaan.

Ihanaa, että just kun mä olin vaipumassa epätoivoon Siriuksen takia, tohon loppuun saatiin pätkä Lilyä ja Jamesia. Awws  :-*

Kirjoitahan pian sitä jatkoa!
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 22 ilmestynyt]
Kirjoitti: Scaramouche - 03.01.2012 23:59:05
A/N: Vastailen teidän kommentteihin aamulla/päivällä, mutta tulin nyt julkaisemaan tän uuden luvun. ;)



Muistinko kertoa
Että mä unohdan välillä kertoa
Kuinka paljon mä sua
Kaiken aikaa rakastan


Hector: Muistinko kertoa


Kahdeskymmenes kolmas

Alice tuntui olevan aina oikeassa. Tylyaho ei ollut koskaan näyttänyt lokakuun kaatosateessa kauniimmalta kuin sinä lauantaina, ja Lily oli iltapäivään mennessä ihan varma, että se oli koko syksyn paras päivä. Ja parasta siinä oli se että se oli niin kertakaikkisen tavallinen: kävelyä käsi kädessä jutellen pitkin pääkatua, poikkeaminen silloin tällöin Sekossa tai Hunajaherttuassa, josta James osti Lilylle suklaasammakoita, piipahdus Kolmessa Luudanvarressa kermakaljalla. Lily tiesi, että Matami Puddifoot oli tylypahkalaisten pariskuntien suosima romanttinen kuppila, mutta jostain syystä häntä ei houkutellut sellainen paikka. Kolmen Luudanvarren lempeä, kotoisa ja ihanan tavallinen tunnelma sopi Lilylle paremmin kuin hyvin, ja hän sanoikin siitä Jamesille, kun poika kysyi minne he menisivät kermakaljalle.

”Puddifoot vaikuttaa minustakin aika... mielenkiintoiselta”, James totesi nyrpistäen nenäänsä ja avasi Lilylle oven. ”En ole sisällä käynyt, luojan kiitos, mutta ohi on tullut käveltyä muutamaan otteeseen eikä sen perusteella siellä tarvitse kauaa olla kun jo on pää täynnä hattaraa.”

Lily siis löysi jälleen yhden asian, joka heitä Jamesin kanssa yhdisti, ja se oli kaiken ällösöpöilyn ja liian siirappisen karttaminen. Tämä huvitti Lilyä erityisesti siksi, että hän muisti kuinka kolmannella luokalla James oli ystävänpäiväksi kirjoittanut hänelle rakkausrunon vaaleanpunaiselle hajustetulle pergamentille ja laittanut kyyhkysen tuomaan sen tytölle – sillä seurauksella että lintu, typerä eläin kun oli, oli lentänyt päin tyttöjen makuusalin vasta pestyä ikkunalasia ja tuupertunut ikkunalaudalle. Jamesilla oli ollut kuolleessa kyyhkysessä aika paljon selittämistä professori MacGarmiwalle, joka ei katsonut hyvällä tyttöjen kovaäänistä säikähdystä vapaapäivän aamuna kello kuuden aikaan.

Lily ja James muistelivat tätä tapahtumaa nyt nauraen, ja Lilykin osasi jo antaa pojalle anteeksi kuolleen linnun, samoin kuin James oli jo aikoja sitten antanut anteeksi ne kerrat, joina Lily oli kironnut hänelle toisen nenän tai liikavarpaita. Ne tuntuivat kuuluvan kaukaiseen menneisyyteen, eikä ollut enää väliä kuinka monta kertaa James oli pyytänyt Lilyä treffeille tai kuinka monesti kiroukset olivat lennelleet ympäri Rohkelikkotornin oleskeluhuonetta. Pääasia oli se, että se oli nyt kaikki ohi, he olivat molemmat kasvaneet aikuisiksi ja tajunneet asiat eri tavalla.

”Kuule, minusta ne räpylät oli kyllä ihan kivat”, James nauroi nostaen pinnalle viitosluokan puhutuimman jutun, kun James oli kärttänyt tyttöä treffeille koko viikon ja Lilyn hermot olivat pettäneet viimein perjantain muodonmuutostunnilla. Poika ei kuitenkaan ollut suostunut luopumaan räpylöistä, sillä oli tahtonut kokeilla kuinka syvälle pääsisi niiden avulla sukeltamaan. Sinä viikonloppuna tehtiin koulunennätys. ”Voisit tehdä ne uudestaan joku kerta!”

”En taida”, Lily tokaisi ja hörppäsi kermakaljaansa. ”Enkä varmaan edes muista enää sitä loitsua. Olin niin raivoissani että se vain tuli.”

”Voi luoja”, James sanoi puoliksi tosissaan ja puoliksi leikillään, ”jos saat sellaisia loitsuja päähäsi lähes ajattelematta, mieti miten hyvin pärjäät S.U.P.E.R. -kokeissa kun ajattelet pääsi puhki!” Sanojen takaa kuulsi aito kunnioitus joka sai Lilyn punastumaan ja kääntämään katseensa. Näin tehdessään hän huomasi Remuksen ja Peterin ohittavan Kolmen Luudanvarren ja mietti minne he olivat mahtaneet Siriuksen kadottaa.

James kävi ostamassa heille kummallekin uunituoreet rinkelit ennen kuin he jatkoivat matkaansa. ”No niin, kello on vasta kaksi”, hän totesi vilkaistessaan hienoon taskukelloonsa, jonka oli saanut vanhemmiltaan lahjaksi tullessaan täysi-ikäiseksi. Hän kääntyi katsomaan Lilyä ilkikurinen katse silmissään. ”Onko jotain mitä välttämättä tahtoisit tehdä, vai saanko keksiä tekemistä?”

Lily tunsi Jamesin sen verran hyvin että tiesi ettei tuo ilme luvannut hyvää. Hän kohotti epäilevästi kulmiaan ja sanoi: ”Ja mitähän se mahtaisi olla?”

”Okei, ei mennä sitten.”

”Kerro nyt ensin mitä se olisi ollut!”

”Maailman paras piilopaikka”, James virnisti ja osoitti suoraan kadun päässä olevaa ränsistynyttä porttia, joka johti vähintään yhtä ränsistyneelle pihamaalle. ”Lisäksi maailman kummittelevin rakennus ja sitä rataa. Kiinnostaisiko?”

Lily ei ollut uskoa korviaan. ”Rääkyvä röttelö? Sinnekö sinä olisit halunnut mennä?” Lily oli toki kuullut kaikki mahdolliset kertomukset talon kauhuista, ja vaikka hän ei uskonutkaan yhtäkään niistä todeksi, hän ei voinut pysäyttää vilunväreitä jotka kulkivat nyt hänen selkäänsä pitkin. ”Sinäkö ihan totta olisit halunnut mennä sinne?”

”Hei, älä viitsi. Minä olen käynyt siellä! Ei se ole niin pelottava kuin mitä siitä sanotaan, ihan totta!” James hymyili nähdessään pienoisen kauhun lilyn silmissä ja kietoi kätensä tämän harteille. ”Haloo, missä sinä oikein kuvittelit meidän viettävän aikaa kun käymme kiellettyinä päivinä Tylyahossa? Ei me voida miten sattuu hihhuloida, ties vaikka Hagrid olisi käymässä Sianpäässä! Sitä paitsi ei kai me nyt oltaisi voitu jättää niin siistiä paikkaa tarkistamatta.”

”Joo, epäilemättä totta, mutta silti. Rääkyvä röttelö?” Välillä Lilystä tuntui siltä kuin eläisi Jamesin kanssa täysin eri maailmassa. ”Siellähän kummittelee!”

”Ei oikeasti”, James totesi kuin puhuisi säästä. Se on vain huhu, tiedä sitten mistä olisi lähtenyt liikkeelle.” Hän virnisti taas ja Lilystä tuntui että poika tiesi röttelöstä enemmän kuin antoi ymmärtää. ”Älä huoli, vien sinut sinne sitten joku toinen kerta. Maistuisiko rinkeli?”

**

Kello alkoi lähestyä seitsemää, jolloin kaikkien tylypahkalaisten oli palattava linnaan. Lily ja James kävelivät hiljakseen matelevan joukon perässä pitäen pientä välimatkaa Sekon tuotteilla leikkiviin kolmosluokkalaisiin, ja Lily oli jo aikeissa takavarikoida yhden pojan uutuustuotteen, räyhäävän frisbeen, kun James vetäisi hänet takaisin viereensä ja sanoi leppoisasti: ”Ei töitä tänään.”

Lily vain nauroi ja antoi kolmosluokkalaisten mennä – oli aika antaa uusien valvojaoppilaiden näyttää kyntensä, ja Lily aikoi katsella sivusta. Raportointi olisi ensi viikon kokouksessa.

Kaksikko jättäytyi tahallaan muusta väestä vähän jälkeen, mutta eivät kuitenkaan niin paljon että olisivat kiinnittäneet erityistä huomiota. Lily ei pitänyt silmätikkuna olemisesta samalla tavalla kuin James eikä siksi ollu kovin innokas kuhertelemaan oleskeluhuoneen sohvalla tai pussailemaan koulun käytävillä niin kuin monet muut parit. Häntä ahdisti sellainen, ja vältti sitä niin paljon kuin mahdollista. Ei hän sitä Jamesin takia vältellyt, mutta välttääkseen kyseisen mielikuvan syntyä hänen oli siirryttävä välillä mukavuusalueensa ulkopuolelle ja löytää itsensä Jamesin kainalosta viidenkymmenen muun rohkelikon silmien alta.

Heti päästyään koulun muurien sisäpuolelle Lily pysähtyi ja veti Jamesin kanssaan vähän sivumpaan. Sivusilmällään hän näki kuinka Ann esimerkillisesti takavarikoi häntä aikaisemmin piinanneen frisbeen. Lelun ostanut poika lähti kiukkuisena kohti linnaa kiroillen karskimmin kuin sen ikäiselle oli oikeastaan soveliasta. Mutta nyt Lily ei keskittynyt siihen.

”Kuulehan”, hän sanoi Jamesille ja vilkaisi ohi kulkevaa vahtimestaria, joka ei ilmeisessti huomannut heitä vaan jatkoi matkaansa selkä kumarassa. ”Juuri nyt oleskeluhuone ei oikeastaan houkuttele. Minulla on ollut tänään niin hyvä päivä, etten tahtoisi pilata sitä näkemällä masentuneen Siriuksen ja kuulemalla uusimmat juorut.” Ja tuntemalla kuinka kaikki katsovat meitä, Lily ajatteli, muttei sanonut siitä mitään. ”Ja sitä paitsi”, hän mutisi ja katsoi ylös Jamesin kasvoihin painaen leukansa tämän rintaa vasten, ”meillä on viime aikoina ollut tosi vähän kahdenkeskistä aikaa. Ei tuhlata sitä, jooko?”

James hymyili leveästi ja pujotti sormensa tytön sormien lomaan. Hän painoi huulensa Lilyn huulille, suuteli pitkään ja lempeästi ja tunsi toisenkin hymyilevän. ”Ajan tuhlaaminen ei kuulu sanavarastooni, kun on kyse sinusta”, hän mutisi vasten Lilyn huulia ja sai tytön naurahtamaan ja suutelemaan häntä uudestaan juuri kun navakka tuulenpuuska ripotteli puun oksista vettä heidän päälleen. ”Mutta ulkona alkaa jo olla aika kylmä, eikä me varmaan haluta vilustua”, James totesi. ”Mennään sisälle. Tiedän yhden kivan paikan.”

Lily ei ollut koskaan aikaisemmin kuullut paikasta nimeltä tarvehuone, mutta James selitti aika paljon matkalla siitä, kuinka sinne sai ihan mitä tahansa halusi – paitsi ruokaa. Jamesin ihmetykseksi Lilyltä tuli siihen vastaus kuin apoteekin hyllyltä.

”Ruoka on ensimmäinen viidestä poikkeukseta Gampin lakiin perusmuodonmuutoksista. Sitä ei voi taikoa tyhjästä.” Lily näki että James oli ihan ymmällään ja huokaisi sitten syvään. ”Ihan totta, etkö sinä ole vielä avannutkaan tämän vuoden muodonmuutoskirjaa?”

”Olenhan minä sen avannut, mutta kukaan ei puhunut lukemisesta.”

Lily pyöräytti silmiään eikä todellakaan jaksanut alkaa selittää aina niin fiksulle poikaystävälleen Gampin lakiin liittyvistä poikkeuksista, joista heidän pitäisi maanantaina palauttaa kolmen jalan tutkielma professori McGarmiwalle. Sen sijaan hän seurasi hiljaa kuunnellen tarkkaavaisesti Jamesin selostusta siitä, kuinka he olivat kelmien kanssa löytäneet tarvehuoneen vahingossa juostessaan Voroa pakoon toisena lukuvuonna. Paikka oli tullut esiin viime hetkellä, ja se oli ollut tavallinen tyhjä luokkahuone, mutta kun he olivat myöhemmin tulleet tutkimaan paikkaa, he eivät olleet löytäneet mitään.

Kolmannessa kerroksessa James pysähtyi, ja Lily katseli kun hän asteli seinän viertä kolme kertaa edestakaisin ajatellen ankarasti jotakin. Sitten yhtäkkiä seinään ilmestyi raskas puuovi, ja vaikka Lily oli Jamesin kertoman perusteella sitä osannut odottaakin, hän hämmästyi silti, sillä oli ihan varma ettei siinä kohdalla ollut koskaan ollut ovea. Sitä paitsi hän oli siinä käsityksessä että ovi oli ilmestynyt ulkoseinään.

James hymyili viekkaasti Lilyn hämmentyneelle ilmeelle ja avasi oven. Astuessaan sisään Lilystä tuntui kuin hän olisi astunut oman kotinsa olohuoneeseen, ja james nauroi hänen suustaan kuuluvalle järkyttyneelle henkäisylleen. Ei Lily voisi täällä olla, hänestähän tuntuisi koko ajan että minä hetkenä tahansa Petunia tai äiti tai isä astuisi sisään! Hän kääntyi ärtyneenä Jamesiin päin ja oli jo aikeissa alkaa moittia tätä, kun poika kehotti häntä ajattelemaan mieluisampaa tilaa. Lily aloitti pienellä kokeilulla, ja sai ajatuksen voimalla sohvat muuttumaan valkoisesta tekonahasta lämpimän punaiseksi pellavaksi. Innoissaan hän alkoi sisustaa huonetta uuteen uskoon, ja hetkessä valkeaan tekotakkaan syttyi oikea tuli, seinät muuttuivat kermanvärisistä hieman haaleaksi ruskeaksi ja puulattian peitti punainen pörröinen matto. Hän sai rautanaulakon oven viereen seinälle ja ripusti siihen märän takkinsa katsellen lumoutuneena ympärilleen huoneessa.

”Tämä paikka on aivan ihmeellinen!” hän henkäisi ja James nauroi heittäessään takkinsa Lilyn takin viereen. ”En voi uskoa että tällainen taikuus on mahdollistakaan!”

”Joo, ei mekään sitä meinattu aluksi uskoa”, James sanoi ja lysähti sohvalle. ”On muuten tosi hyvät sohvat! Paremmat kuin ne teidän olohuoneessa, ja se on jo aika paljon sanottu.”

Lily oli haltioissaan ja liikkui hitaasti ympärilleen katsellen kohti sohvaa. ”Miksi hemmetissä et kertonut minulle tästä aikaisemmin?” hän ihmetteli istuutuessaan Jamesin viereen sohvalle. ”Tämä on varmasti koko Tylypahkan ihmeellisin huone, ja te olette pitäneet tiedon itsellänne? Aika itsekästä, etten sanoisi.”

”Mutta ajatteles nyt järkevästi”, James hymyili ja veti tytön kainaloonsa. ”Jos kaikki tietäisivät tästä, se menettäisi osan hohtoaan. Ja kaikki kävisivät täällä. Tylypahkassa on niin paljon oppilaita ja opettajia, että tarvehuhone ei enää soisi samanlaista yksityisyyttä kun kaikki ramppaisivat sisään.” Hän käänsi Lilyn loistavat kasvot omiaan päin ja silitti tämän hiuksia. ”Ja jos täällä ramppaisi ihmisiä jatkuvasti, emme voisi tulla tänne rauhassa ja viettää aikaa ihan vain kahdestaan.”

Lilystä oli ihanaa olla pitkästä aikaa kahden kesken Jamesin kanssa ilman että ympärillä pyöri ketään muuta. Heillä ei ollut koulun alkamisen jälkeen ollut yhtään päivää niin että he olisivat voineet vetäytyä jonnekin, ja minne he olisivat edes menneet? Lisäksi tässä illassa oli kaiken näköistä, se oli aivan erilainen. Heidän siihenastinen kontaktinsakin oli ollut sylikkäin istumista ja korvaan kuiskimista, pientä suukottelua ja ujoja katseita. Nyt kun muita ei ollut, kun he olivat täysin kaksin, Lily saattoi aistia vapautuneisuuden Jamesin huulten liikkestä ja siitä, miten poika upotti sormensa tytön hiuksiin.

Siinä he olivat siinä taianomaisessa huoneessa, kädet toistensa ympärillä ja huulet toistensa huulilla, täysin välittämättä siitä mitä heidän ystävänsä ajattelivat heidän katoamisestaan. Ja jos totta puhutaan, Lily ei edes sillä hetkellä ajatellut ketään muuta kuin Jamesia, eikä siksi osannutkaan olla huolissaan tästä syntyvistä mahdollisista juoruista. Kaikki mitä hän tajusi, oli James ja etäisesti takassa roihuava tuli. Hänen oma vasen kätensä pojan poskella, toinen lämpimässä niskassa, Jamesin käsi hänen hiuksissaan ja oikean käden sormet paidan helmalla –

Lily henkäisi säikähdyksestä ja tunsi värähtävänsä. James ilmeisesti tulkitsi sen väärin, ja jatkoi paidan hidasta rullaamista, mutta Lily jähmettyi täysin ja alkoi sekunnin murto-osan jälkeen vetäytyä lähes paniikinomaisesti poikaystävänsä otteesta. Hän tunsi haavojen aukeavan taas, tällä kertaa pahemmin kuin koskaan,  ja siirtyi sohvan toiseen päähän ja nosti polvensa eteensä muuriksi varoen visusti katsomasta Jamesiin päinkään. Hän tunsi taas kaiken sen kivun, tunsi joka ikisen piston sydämessään kuin ne olisivat aivan tuoreita haavoja. Lily painoi päänsä tuntiessaan kyynelten tulevan ja tukahdutti huutonsa käsiinsä.

James istui järkytyksestä kankeana sohvan toisessa päässä ja yritti käsittää mitä oli tehnyt väärin. Oliko hän edennyt liian nopeasti? Luultavasti. Mutta hän oli myös varma, että Lilyllä ei ollut kaikki hyvin. Hän katsoi, kun tyttö alkoi täristä itkun voimasta ja rupesi heijaamaan itseään edestakaisin, kuin olisi pieni lapsi kehdossaan. Lily näytti haavoitetulta, kuin jotain kamalaa olisi tapahtunut.

”Lily?” James kuiskasi tunnustellen ja meni hieman, vain aavistuksen verran lähemmäs. ”Lily, mitä minä – ” hän keskeytti nähdessään tämän pudistavan kiivaasti päätään. ”Lily rakas, puhu minulle!”

Lily vain jatkoi päänsä pudistelua. James nosti kätensä ja oli aikeissa vetää tytön kainaloonsa, mutta kuin vaistomaisesti Lily kavahti ja nosti pelokkaan katseensa poikaan, ja vaikka se oli vain pieni hetki, kun he katsoivat toisiaan silmiin, vain pienen pieni aavistus, James ymmärsi. Hän ymmärsi, mutta asian sisäistämiseen mennessä Lily oli jo painanut kasvonsa takaisin alas eikä siis nähnyt järkystystä ja sitä seuraavaa puhdasta vihaa pojan kasvoilla.

”Kuka se oli?” James kysyi ääni väristen turtana vihasta, tuskasta ja aaltoina kasvavasta suojeluvaistosta. ”Kuka pirulainen on mennyt koskemaan sinuun?!”
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 22 ilmestynyt]
Kirjoitti: Nirvu - 04.01.2012 01:10:33
Mä olin ihan varma, että tää on sellanen ihana aawsitusluku, mitä se olikin paitsi sitte toi loppu. :o Eli mut sait ainakin yllätettyä täysin. Kellonajasta johtuen järkevämpää ei oo tulossa... ;)
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 22 ilmestynyt]
Kirjoitti: Ledi - 04.01.2012 01:19:53
Eikä! Mitä, mitä on tapahtunut!? Ei, ei ei! Et saa jäättää tälläiseen kohtaan!
 
Okei... Ilme oli aika mahtava tuon vikan replan jälkeen... Kattoin puol minsaa näyttöö suu apposen auki ja koitin analysoida tekstin... Apua! Noh, laskeskelin 1+1 ja (hehhehheh...) arvelen tietäväni mitä hommassa on taustalla...  ;D  Ihana luku oli muutoin, awwws <3<3 Enkä sano, et toi loppu ei ois ollu ihana, se vaan ei ihan ollu niin aww, vaan ahaa!- homma. (Nimim. Tarpeeksi sekavasti selitetty?)  ;D
 
Mutta pari pikku virhettä:
 
Lainaus
kauhun lilyn silmissä
Eli Lilyn isolla
 
Lainaus
ja james nauroi
Ja taas se James isolla
 
Mutta, ei paljoo häirinny noi, mutta pakko oli pilkkua viilata...  ;D  Ja jatkoo (nopeesti!)!  ;D
 
Ledi
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 22 ilmestynyt]
Kirjoitti: FanGirl - 04.01.2012 12:17:14
Mitä me olemme tenhneet sinulle että jätät sen tuollaiseen kohtaan? Minä haluan jatkoa!!!!! Voi Lily parkaa. Ja James on varmaan kauhuissaan ja vihainen. Ajatukset vain tulvivat. Tämä luku selittää paljon... Erittäin paljon. Joo... En mä osaa kommentoida... Ehkä yksi syy on meluava koulu ympärillä... No JATKOA joka tapauksessa!
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 22 ilmestynyt]
Kirjoitti: L.E - 04.01.2012 15:17:04
Sä oot ilkee ku jätät tälläseen kohtaan  >:( mutta enhän mä jaksa olla sulle pitkään vihanen..

Toi alku oli ihana, kaikki sateisesta Tylyahosta aina räyhäävään frisbeehin saakka - miksei meillä ole vastaavia terroristileluja? - oli aivan mahtava. Oletin lopun olevan ihanan vaaleanpunaista siirappista höttöä (ei muuten sekään huono ratkaisu!), mutta yllätit mut taas vaihteeksi ihan täysin.

Kehräsin tietysti jo kokoon kunnon stoorin, mutta oletan kuitenkin, että sun on paljon parempi. Nyt mua jäi kalvamaan toi loppuu, kirjoitahan pian lisää!
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 22 ilmestynyt]
Kirjoitti: Swizzy - 04.01.2012 15:23:19
Oi, söpö luku. ♥ Mutta ei saa jättää tuollaiseen kohtaan... Kertokaa, kertokaa, kertokaa! *pomppii tuolillaan ja kuolaa* Eli jatkoa ihmeessä!

Swizzy
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 22 ilmestynyt]
Kirjoitti: Tonks - 04.01.2012 19:29:01
OIOIOI Lilyn ja Jamsien treffit onko parempaa ellei lasketa Siriuksen ja Remuksen treffejä joo oon hiljaa.
Mutta siis joo awws.


Lainaus
”Ihan totta, etkö sinä ole vielä avannutkaan tämän vuoden muodonmuutoskirjaa?”

”Olenhan minä sen avannut, mutta kukaan ei puhunut lukemisesta.”
Oih ihana James, aina se jaksaa olla söpö.

Tossa jossain kohtaa oli nimiä pienellä mut Ledihän jo ilmottikin niistä.

MITÄMITÄ onks Lilylle tapahtunu jotain?! tyhmätyhmätyhmätyhmä ei saa jättää tollaseen kohtaan yhyh.


Jatkoa kehiin!


~Tonks


PS.
Lainaus
Noh, mitäs muutakaan lauseesta "Don't be unhappy" tulee mieleen..?
Aaivan.
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 22 ilmestynyt]
Kirjoitti: Pehmoinen - 06.01.2012 12:00:00
Voi ei,mikä riipaiseva loppu!*dramaattinen henkäys* :o ja mä olisin niin kaivannut jotain romanttista ja suloista...
Mut oikeesti tosi hyvä ficci,mä jäin ihan totaalisen loukkuun....(tulipa säkenoivä kommentti..)
mut jatkathan piakkoin,joookos,kookos???? :)
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 22 ilmestynyt]
Kirjoitti: Arion - 17.01.2012 23:36:45
ei helvetti... Mitä tähän sanoisi?

Siis, tosi hyvä fikki, ja jotenkin pidän tost lapsi-jutusta, Sirius tuntui viimeinkin tajunneen tekojansa ja kasvaneen. Ja siis, mähän oon kelmien suuri fani, paitsi Peterin kiitos erään syyn, jonka kaikki sarjan tuntevat tietävät...

Joitain paino- ja kirjotusvirheitä löytyi, ja sen verran faktoista HP:seen liittyen, et olen lukenut luotettavasta lähteestä (lue hp-wiki, muut mahdolliset luotettavat ovat viistokuja, vuotis, hp-fanit ja se enkun kielinen vuotava noidankattila) että James on Siriuksen äidin serkku ja Jamesin äidin nimi on Dorea Musta. Huomasin Mustan sukupuusta...

Mutta aivan mahti fikki, musta uus lukija ja ootan jatkoo innolla, ja mul on pari ajatusta tosta Lilyn jutusta, joista toinen on saanut yli puolet prosenteista, eli ei tulisi toista kierrosta... (köh, miten pressanvaalit on mieles? Vai johtuuko ekasta kerrasta, ku saan äänestää...)

Mutta siis, jatkoa koska?
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 22 ilmestynyt]
Kirjoitti: Fotoni - 22.01.2012 02:58:17
Tajusin, että oon lukenut tän varmaan miljoona kertaa aiemminkin, mutta miksi ihmeessä en oo näin hyvään ficiin kommentoinu mitään? Noh, tuleepahan sekin nyt korjattua... :D

Siriuksesta tosiaan löytyi uusia puolia ton isyyden myötä. Ja siitä puheen ollen, jollain tavalla en osaa kuvitella Siriusta isänä, jollain tavalla taas osaan hyvinkin kuvitella.

Hmm... Mitäs mä tähän vielä selittelisin...? No siis, tää oli hyvä, kuten jo aiemmin mainitsin. Joitain kirjoitusvirheitä löytyi (jostain luvuista), mutta eipä ne pahemmin haitannu. Ja EI missään nimessä saa jättää tollaseen kohtaan! :P
JATKOA siis odottelen ;)
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 22 ilmestynyt]
Kirjoitti: Scaramouche - 23.01.2012 15:20:54
Hei kaikki rakkaat lukijat!!

Tässä seuraavassa luvussa on kestänyt jo luvattoman kauan. Sitä on yllättävän vaikeaa kirjoittaa. Yritän kuitenkin saada sen teille tällä viikolla, ettei mene ihan mahdottomuuksiin. :) Vastailen vasta sitten teidän kommentteihin.
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 22 ilmestynyt]
Kirjoitti: Scaramouche - 28.01.2012 21:00:55
Nirvu: Koskaan ei saa olettaa mitään. ;) Kiitos kommentista.

Ledi: En sano mitään, tässä luvussa selviää. Kiitos kun ilmoitit virheistä, mun Shift-sormessa on selvästi jotain vikaa. :D

FanGirl: Voi kuule, tämä luku selittää vielä enemmän!! ;) Kiitos kommentista.

L.E: Enpä usko että mun stoori on paljonkaan kummoisempi, mutta katsotaan. :D

Swizzy: Tässä sitä jatkoa tulee. Kiitos kommentista!

Tonks: No mutta totta kai James on söpö, mitäs muuta sä oikein kuvittelit! (Ja joo, Siriuksen ja remuksen treffit olis söpöt, mutta ei sovi tän ficin luonteeseen...) Kiitos!

Pehmoinen: Tässäkään luvussa ei oikeastaan ole mitään riipaisevaa romantiikkaa - tai riippuu ehkä vähän siitä että millaisesta romantiikasta pitää. ;)

Anturajalka93: Jamesin äidistä sen verran, että mä tiesin tuon kaiken jo, mutta en halunnut ihan kaikkea niin oikeaksi. Koska mun mielestä tää on parempi näin että James ei tavallaan oo mitään sukua Siriukselle, kun niiden kaveruus on (mun mielestä) jollain tapaa aidompaa siten. Vaikea selittää, mutta yritin kuitenkin. :)

Fotoni: Siriuksesta ja sen kaksijakoisesta isyyspersoonasta kuullaan kyllä vielä paljon, mutta ei ihan vielä. Kiitos kommentista!



NONIIN ja sain kuin sainkin luvun valmiiksi. Pahoittelen, se on tosi lyhyt, mutta mun oli tosi vaikea kirjoittaa sitä. Hope you understand. :)



When you walk away
I count the steps that you take
Do you see how much I need you right now?


Avril Lavigne: When you're gone


Kahdeskymmenes neljäs

Lily oli hiljaa ja kuunteli kuinka James tajusi asian ja alkoi sitten kävellä huoneessa ympyrää. Itse hän tärisi sohvan nurkassa ja yritti pysyä ulkoisesti tyynenä samalla kun hänen sisällään myrskysi, hänen sydämensä itki verta ja hän tunsi jälleen olevansa likainen ja kelvoton. Jos hänen onnistui pysyä tyynenä kolme vuotta sitten, miksei se nytkin onnistuisi? Lily tunsi kuinka alkoi täristä holtittomasti itkun voimasta.

Lily katsoi Severusta vihaisesti ja kietoi aamutakin paremmin päälleen linnan kylmällä käytävällä. Lihavan leidin katse hänen niskassaan tuntui polttavalta. ”Severus, anna jo ola. Eikö me eilen sovittu tästä jo? Sinä valitsit puolesi kun autoin sinut siitä kiipelistä, etkä voi noin vain tulla selittämään tekojasi hetken mielijohteeksi.”

”Etkö sinä jo usko?” mustahiuksinen poika näytti turhautuneelta, mutta ei suoranaisesti pettyneeltä. ”Rautalangastako se pitää vääntää? Kuule, minä en saisi olla täällä. Mennään muualle puhumaan.”

Lily lähti vastahakoisesti hänen peräänsä.


Ei hän ollut aikonut kertoa kenellekään. Eihän se muiden ongelma ollut. Mutta nyt James tiesi, James, joka nyt ravasi ympäri huonetta eikä selvästi tiennyt mitä tehdä. Lily ei ollut halunnut Jamesin tietävän, mutta ehkä näin oli parempi. Hän oli lukenut Me Noidista, että suhteen tuli perustua luottamukseen, joten Jamesilla oli varmaan ihan oikeuskin tietää. Silti se ei tuntunut reilulta, sillä pojan ei pitäisi kärsiä virheistä, jotka Lily oli tehnyt. Virheistä, joista hän tulisi maksamaan lopun ikäänsä.

Severus käveli edeltä tyhjään luokkahuoneeseen ja lukitsi oven Lilyn perässä. Severuksen silmät leimusivat hurjasti, mutta tyttö oli liian väsynyt ja vihoissaan ollakseen tarpeeksi pelokas – vielä. Mutta kun hän tunsi köysien sitovan hänen ranteensa yhteen ja huivin tukkivan suunsa ilman että Severus oli näyttänyt liikkuvan tuumaakaan, Lily tunsi paniikin heräävän ja yritti rimpuilla pakoon.

”Turha yrittää pakoon. Itsehän tätä kerjäsit.”


Lily yritti ryhdistäytyä. Mieti, hän komensi itseään. Mikä auttoi silloin? Kaiken sen sotkun keskeltä hän muisti silloisten ajatustensa painopisteen. V.I.P:t. Lily oli panostanut entistä pahemmin kokeisiin, ja saanut siten laitettua pahan olin ja muun syrjään. Nyt hänellä oli S.U.P.E.R:it tulossa, mutta ne tuntuivat niin kaukaisilta vielä niin alkusyksystä, ettei niistä ollut apua. Lily ei voinut muuta kuin avata silmänsä ja kohdata henkilökohtaisen oman painajaisensa uudelleen.

Hän tunsi jokaisen kosketuksen ihollaan, ja jokainen muisto repi häntä hajalle pahemmin kuin mikään ikinä hänen elämässään. Hän oli ollut tapahtumien sattuessa viidentoista, kenties liian nuori ymmärtämään asian vakavuutta, kenties liian kouluintoinen kiinnittääkseen siihen enempää huomiota. Yhtä kaikki nyt, kun kaikki oli kaivettu uudelleen esille syvältä mielen syövereistä tuoreempana kuin sen tapahtuessakaan, se kaikki oli pahempaa kuin mitä hän oli koskaan osannut mistään kuvitella.

Pyjaman housut olivat monessa osassa kylmällä kivilattialla, ja Lily yritti kietoa aamutakin paremmin ylleen. Severus tuijotti häntä mustilla silmillään ja käveli ovelle. Pojan silmissä ei näkynyt pienintäkään katumuksen pilkahdusta, eikä Lily voinut muuta kuin täristä seinän vieressä ja yrittää pitää itsensä kasassa.

”Nähdään huomenna kokeessa”, Severus sanoi kaiuttomalla äänellä ja paiskasi oven perässään kiinni. Lily jäi yksin pimeään.


James harppoi huoneessa edes takaisin ja sai Lilyn olon tuntumaan entistä kurjemmalta. Hän tunsi aiheuttaneensa turhaa murhetta ihmiselle, jota rakasti liikaa ja josta oli välittänyt niin paljon ettei ollut tahtonut kertoa aikaisemmin. Hänestä tuntui että olisi vain ollut parempi jos hän olisi antanut asian mennä omalla painollaan.

”Tämä on kaikki minun syytäni”, James sanoi oltuaan pitkän aikaa hiljaa. Ajatus tuntui Lilystä päättömältä: miten ihmeessä James voisi olla syyllinen siihen, mitä Severus oli tehnyt? ”Minun olisi pitänyt... olisin voinut... jos vain...” Poika pysähtyi Lilyn eteen ja toisti aikaisemman kysymyksensä. ”Lily, kuka se oli?”

Tuska Jamesin äänessä sai Lilyn itkemään yhä vain vuolaammin. Jamesilla on oikeus tietää, hän toisti itselleen. Lily kuiskasi Severuksen nimen niin hiljaa, että ehti jo toivoa ettei James ollut kuullut, mutta inho ja epäusko Jamesin kasvoilla kertoi hänen erehtyneen.

”Kalkaros? Kalkaros?” James ryntäsi ovelle. ”Minä tapan sen nilkin!!”

Lily hätääntyi, ja tajusi kauhukseen ettei hätäännys johtunut tappamisesta vaan pelosta jäädä yksin. Hän käänsi punaiset ja turvonneet kasvonsa Jamesin puoleen ja tunsi itsensä hyvin, hyvin yksinäiseksi. ”Et kai sinäkin jätä minua yksin?”

Kuiskaus oli tuskin kuuluva, mutta se jäi silti kaikumaan hiljaiseen tarvehuoneeseen, jossa ainut ääni oli takkatulen ajoittainen rätinä. James kääntyi katsomaan Lilyä silmiin, joista kuvastui pelkoa, häpeää, katkeruutta, mutta myös surua ja kaipuuta ja jotain, mitä James ei osannut pukea sanoiksi. Suojeluvaisto otti jälleen voiton vihasta, ja hän astui takaisin sohvan luo.

Lily oli käpertyneenä pienelle kerälle aivan sohvan nurkkaan, ja näytti pienemmältä kuin koskaan. James istui varovasti hänen viereensä, peläten että tyttö säikkyisi taas, ja tarttui hentoon käteen, joka oli märkä poskilta pyyhityistä kyynelistä. Sitten ilman ennakkovaroitusta Lily siirtyi sohvalla Jamesin syliin ja painautui vapisten tämän rintaa vasten, kuin hakien suojaa vahvojen käsivarsien takaa. Itku ravisteli koko kehoa, ja James tunsi omienkin silmiensä kostuvan tuntiessaan Lilyn tuskan ja oman vihansa, joka nyt oli saanut siirtyä syrjään.

”En minä jätä sinua.” James silitti punaisia hiuksia, eikä tiennyt rauhoitteliko itseään vai Lilyä. ”Minä en ikinä päästä sinusta irti. Ja me selviämme tästä kyllä yhdessä.”



Ja sitten seuraa ilmoitus.

Eli hyllytän tämän nyt joksikin aikaa (EN lopeta kirjoittamista, laitan vain tauolle), koska Lily/James ei inspaa. Tiedän, vaikea uskoa mun kohdalla, mutta niin se vain on. Yritän saada inspiraation takaisin mahdollisimman pian, ja lupaan, ettei tämä missään nimessä jää tähän, mutta toistaiseksi jää kuitenkin tauolle. Olen tosi pahoillani. :(
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 24 ilmestynyt, TAUOLLA]
Kirjoitti: Nirvu - 28.01.2012 21:11:05
Vai että Snapu, jaa jaa... Jotenkin osasin arvata, ainakin alitajuntaisesti, mutta jostain ihmeen syystä mielessä oli myös Vernon... ::) Ihana oli, ja totta kai jos ei inspaa, niin kyllä mieluummin toivon hyvin kirjotettuja pitkiä lukuja kun nopeesti kasaan kyhättyjä :) Mutta jatko ois tosiaan kiva, vaikka onkin tauolla, niin kyllä sitä varmaan saa silti pyytää :D

Nirvu
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 24 ilmestynyt, TAUOLLA]
Kirjoitti: Ledi - 28.01.2012 21:24:57
Jaa-a... MÄ NIIN ARVASIN TÄN! Hahhahhaa! Mä niiiiin arvasin tän!  ;D ;D  Okei, joo, jätän tän riemuitsemisen sikseen...  ;D
 
Mutta niin, mä siis niin arvasin! Heti sen viimeviimeluvun Jamesin replan jälkeen, kun Sevvie oli kummiskin tehny jotakin... Joo-o, taas riemuitten, mutta ihansama!  ;D
 
Oli taas aivan ihana luku, noi takaumat oli hyviä. Ja en sano, et mää arvasin tän, koska sää tiiät sen jo... James oli söpö, awww... Ja Lily oli ihan luonnollinen Lily ja kaikkee... Mutta taas sulla oli yks virhe:
 
Lainaus
”Severus, anna jo ola. --
Eli siis olla, mutta luulen, että tajusit sen ittekkin...
 
Se Shift-sormi on mullakin vähän hukassa, onneks on beta... Ja myös toi olla-ola-homma tässä luvussa on tuttua... Kaksoiskirjaimet ei onnistu...
 
Ja ei siinä tauossa mittään, samaa kun Nirvukin sano, että jos ei inspaa, ei inspaa... (Tuttu tunne, sanoisinko) Mutta joo... Kai mää silti jatkoo ruinaan, tapa kun on...  ;D
 
Ledi
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 24 ilmestynyt, TAUOLLA]
Kirjoitti: FanGirl - 28.01.2012 22:45:38
Aa...öööö... eee...iiii...ooo... MÄ TIESIN!!!! MÄ TIESIN!!! Sori... mut kun mä tiesin... tiesin tasan tarkkaan et siinä oli käynyt noin, enkä mä valehtele. Sori se oli sekava, mutta sen siitä saa kun pelaa kavereitten kanssa Amnesiaa(sellanen k-17 kauhupeli tietsikalle) ja saa sydäreitä. Mä täristen yhä ja siitä on sentään noin neljäkymmentä minuuttia, mut nyt eksyin aiheesta. Et sinä saa jäädä tauolle. Mä en meinannut kestää edes tätä odotusta. Mä kävin kattoo päivitykset viidesti päivässä... No toivottavasti jatkat pian
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 24 ilmestynyt, TAUOLLA]
Kirjoitti: Swizzy - 29.01.2012 10:55:30
Vooi, tauko... No ei se haittaa, kunhan sitten vaan joskus jatkat.

Severus? Joo. Uskottavaa, luonnollista, jotenkin hyvin severusmaista. Tämähän oli hyvin tunnepohjainen luku, ja onnistuit sen hyvin tänne ruudun toiselle puolelle välittämään. Kauniin angstista. Lyhyys ei haitannut, se teki tästä jotenkin erilaisen, mutta positiivisesti. Mutta joo kirjoita ihmeessä seuraavasta pitempi, ei tuo äskeinen sitä tarkoittanut. Ymmärrän tietty tässä tapauksessa, tiedän tunteen.

Joo, kommentin tiivistelmä: kaunis.

Jatkoa sitten kun inspis palaa!



Swizzy
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 24 ilmestynyt, TAUOLLA]
Kirjoitti: Arion - 29.01.2012 20:53:01
Kyllä minä ymmärsin :D ja ihan järkeväähän tuo on :D

mutta mutta, arvasin tuon! Kalkaros... se nilkki! Kai James saa mennä tappaa sen? *puppyeyes*
jaa... James oli ihana! Ihana, ku se sano, et ne aikoo selvitä tosta! <33

tauko... okei, kylhä noi ymmärtää, ei sitä inspistä aina oo, vaikka jos jonkun muun parituksen inspis toimis, nii voisit varmaan tehdä sitäkin? Ellet oo tehnyt tähän jotain hienoo plannii, et käsittelet viel seuraavan luvun tätä paritusta... mua ainakin kiinnostais kuulla pian lisää muistakin, eritoten Siriuksesta (köh, eipä ihme, suosikki hahmoni koko Potter-sarjassa)

mutta jatkoa, kunhan inspis antaa!
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 24 ilmestynyt, TAUOLLA]
Kirjoitti: L.E - 31.01.2012 17:39:33
TAUKO??
No siis onhan sulla kaikki oikeudet taukoilla, jos ei kerran inspistä ole. Mutta kai se joskus palaa takas? Tää jäi sellaseen kohtaan, että voisin vaan lukee ja lukee ja lukee koko ajan eteen päin, saan kohta kauheita vieroitusoireita tästä  ;)

P.S. Tää ei liity mitenkää mihinkää, mut toi sun "Haadeksen Poika" jutsku on ihan sairaan makee. Oli vaan ihan pakko ilmottaa  ;D
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 24 ilmestynyt, TAUOLLA]
Kirjoitti: Scaramouche - 12.02.2012 22:27:40
WE ARE BACK. Me olemme selkä.

Eli tauko on loppu, finito, blaah, ja täällä ollaan. Tämän luvun ilmestymisestä iso kiitos Anturajalka93:lle, autoit tietämättäsi ihan mielettömästi.  :-* Ja sitten, hophop lukemaan niin kuin olis jo!! Hyvästit L.E:n vieroitusoireille!!



Nirvu: Vernon?  :o Itelleni ei tullut mieleenkään, mielenkiintoinen ajatus... :D Kiitos kommentista!

Ledi: Joo, olihan se aika ennalta-arvattavaa, tiedän.  :P Mutta ei kaikki voi olla yllättävää, vai mitä? Kiitos kun komentoit.

FanGirl: (Miks kaikki pelaa Amnesiaa??!) En osaa pysyä tauolla kauaa, my bad. :D

Swizzy: Kiitos ihana. ♥

Anturajalka93: Tauko päättyy, kiitos sinun ja ihanan ehdotuksesi että kirjoittaisin muusta parista. Olin niin masentunut tuon edellisen luvun jälkeen etten osannut oikein ajatella selkeästi, mutta tässä sitä taas ollaan entistä vahvempana! ♥

L.E: Jes, vieroitusoireeeeeet!!! (Käy lukemassa sitä Haadeksen poikaa ja kommentoimassa, ensimmäinen luku on jo betalla. (: )



Jos mun pokka pettää, on se hän
Tai jos paniikki iskee ees vähän
-- Pelkään että saat mut tuntemaan
Se ei sovi mun pirtaan


Haloo Helsinki: Jos mun pokka pettää


Kahdeskymmenes viides

Sirius oli tuijottanut toista lähettiään jo niin kauan, että se alkoi siirrellä levottomasti painoaan jalalta toiselle. Hän aikoi kerrankin pistää pelissä Jamesille kunnolla kampoihin, ja harjoitteli nyt Peterin kanssa jo toista tuntia Lilyn ja Jamesin karattua omille teilleen heti Tylyahosta palaamisen jälkeen. Siriuksen huulille nousi ilkeä hymy, kun hän ajatteli millaisia kaikkia vitsejä hän siitä saisi revittyä irti.

Istuessaan siinä oleskeluhuoneen sohvalla Sirius oli tosiaan täysin eri ihminen kuin viimeiset kaksi viikkoa oli ollut. Hän oli viettänyt koko lauantaipäivän Daniellen kanssa tämän pienessä kämäisessä asunnossa ja keskustellut tilanteesta, ja jollain ihmeen keinolla tyttö oli saanut Siriuksen tajuamaan, ettei hänen tarvinnut ainakaan vielä murehtia mistään. Danielle vakuutti, että kaikki oli hyvin, että raskaus sujui juuri niin kuin pitikin ja ettei uskonut että mitään suurempia ongelmia tulisi. Sirius oli lähtenyt takaisin linnaan huomattavasti kevyemmällä sydämellä.

Peter rykäisi, ja vihdoin Sirius siirsi lähettiään varsin itsetyytyväinen ilme kasvoillaan. Hän oli jo lähes varma voitostaan. Peter kuitenkin vain vilkaisi lautaa turhautuneena, huokaisi raskaasti ja siirsi omaa nappulaansa.

”Shakki matti”, hän totesi ja nojasi taaksepäin uupuneena. ”Sirius, sinä olet ihan toivoton. Teet saman virheen joka ainoa kerta! Ei sinusta ole vastusta edes Remukselle.”

Sirius vilkaisi kiukkuisesti Remukseen, joka kohotti katseensa kirjasta vain hetkeksi, kohautti olkapäitään ja – hetkinen! Mustahiuksinen poika kallisti päätään. Oliko Kuutamo juuri katsonut haikeasti ikkunan vieressä istuvaan tyttöporukkaan? Sirius käänti päätään niin nopeasti että niska naksahti ja näki, että pöydässä istui joukko kuudesluokkalaisia tyttöjä, joiden nimistä hän muisti vain Erican ja Hillaryn, mutta lisäksi siellä oli Alice – ja kukapa muukaan kuin Remuksen salainen ja poikien kesken vähän vähemmän salainen unelma Amy!

Peter kasaili nappuloita taas kokoon ja sai Siriuksen aloittamaan pelin, mutta shakki ei enää kiinnostanut. Nyt oli pelissä isot rahat, eikä Sirius aikonut antaa periksi. Olihan Remus toki ennenkin ihastunut tyttöihin, mutta ne olivat sellaisia hetkellisiä hairahduksia eivätkä ne olleet menneet puheita pidemmälle. Mutta nyt Remus jopa haikaili Amyn perään, ja siitä Sirius päätteli tilanteen olevan vakava. Ja koska James The Parsuhdeammattilainen (toisin sanoen ainut heistä joka oli koskaan ollut yli kuukauden kestävässä suhteessa) ei ollut paikalla vaan mitä ilmeisimmin suorittamassa esiaviollisia velvollisuuksiaan, oli Siriuksen otettava ohjat käsiinsä.

Jokaisen siirron välissä Sirius tarkkaili lähes huomaamattomasti Remusta ja tämän jokaista liikettä, ja vaikka hän ei ollut koskaan ollut kovin hyvä laskemaan, hän arvioi että tämä vilkaisi ikkunapöytään noin viisi kertaa minuutissa ja huokaisi suunnilleen joka kerran kun käänsi sivua – mikä taas ei aina välttämättä johtunut Amysta vaan syynä oli varmaan lähinnä taikahistorian tylsyys, mutta kaikki mahdollisuudet oli ehdottomasti otettava huomioon. Sirius ei enää kiinnittänyt peliin yhtään mitään huomiota vaan siirteli nappuloita summassa suunnilleen sääntöjen mukaisesti, ja pelilaudan toiselta puolelta kuuluvasta erittäin petermäisestä ähinästä ja puhinasta päätellen hän töppöili taas pahemman kerran. Mutta Remuksen rakkaushuolet olivat niin harvinaista herkkua että Sirius ei enää jaksanut välittää häviämisestä, vaan keskittyi arvioimaan tilanteen vakavuutta.

Oman päänsä sisällä Sirius oli muodostanut asteikon erilaisille kiinnostuksen muodoille, ja hetken tutkiskeltuaan ystäväänsä hän totesi kyseessä olevan H.A.L.U., Häveliään Armoton ja Luja Uusavuttomuus, joka oli vakavin kaikista ja josta ei ollut paluuta. Sirius tiesi mitä mieltä Remus oli omasta seurustelustaan, siitä miten poika ei ”sallinut itselleen sellaista” ja oli muka ”liian vaarallinen ympäristölleen”, mutta tosiasiahan oli se että Remus oli vaarallinen tasan tarkkaan kaksitoista päivää vuodessa. Saattoi hän toki olla aika arvaamaton täysikuun lähestyessä (kuten esimerkiksi silloin vähän ennen koulun alkua – niitä neljän hengen harvinaisen meluisia kolmen tunnin pikabileitä oli vähän vaikea selitellä rouva Potterille), mutta se oli vielä kaukana vaarallisesta. Sirius oli sitä mieltä, että koska Remus oli auttanut heitä kaikkia – varsinkin Jamesia – naisasioissa niin paljon, nyt oli takaisinmaksun aika.

”Anna mennä vain”, Sirius sanoi huolettomasti, mutta oli kuitenkin sen verran huomaavainen pitääkseen huolta ettei kukaan ylimääräinen kuulisi. Samalla hän tönäisi ohimennen torniaan muutaman ruudun eteenpäin ja söi Peterin lähetin. ”Ota itseäsi niskasta kiinni ja mene juttelemaan.”

”En minä... Sirius, minulla ei ole aavistustakaan mistä sinä puhut.”

”Kuule Kuutamoiseni, sinä olet ehkä maailmankaikkeuden huonoin valehtelija.” Sirius otti tarinankertojan asennon ja asetti sormenpäänsä epäsiriusmaisen viisaan näköisesti yhteen. ”Todiste numero yksi: riittää varmaan jos sanon Portsmouth. Se oli todisteista vahvin, ja annoit toivoa kokonaiselle laumalle tyttöjä, jotka nyt ovat varmasti odotelleet jo milloin alat seurustella jonkun kanssa. Todiste numero kaksi: sinä et enää iltaisin muusta puhukaan kuin Amysta. Todiste numero kolme: viimeiset kaksi tuntia jatkunut vilkuilu ja säännöllinen huokailu. Todiste numero neljä – ”

”Okei, Sirius, riittää!” Remus pisti kirjan sivuun ja vilkaisi hermostuneesti ympärilleen (lähinnä ikkunapöytään). Hän nojautui kiukkuisena Siriuksen puoleen. ”En tiedä mitä olet likaisen pääsi sisällä jo kehitellyt, mutta se ei ikinä, ikinä tule toteutumaan. Selvä, voi olla että minulla on tunteita Amya kohtaan, mutta se siitä. Amy on liian hyvä ihminen, hän ansaitsee jonkun luotettavan, turvallisen, komean miehen, joka voi luvata hänelle hyvän elämän. Jonkun joka tekee hänet onnelliseksi.”

Peter tuhahti ja siirsi nappulaa. ”Remus, sano yksikin syy mikset sinä voisi olla se mies. Sinä olet luotettava, turvallinen ja suhteellisen komeakin.” Sirius näytti vähän omahyväiseltä saatuaan Peterin puolelleen, mutta söi kuitenkin yhden tämän sotilaista heti perään. ”Ja kyllä, me tiedämme mitä mieltä itse olet siitä, mutta ainakin minusta sinun olisi jo korkea aika ottaa huomioon se seikka, että olet kuitenkin oma itsesi kolmesataa neljäkymmentä kolme päivää vuodessa, niin että siinä on kolmesataa neljäkymmentä kolme päivää vuodessa aikaa seurustella Amyn kanssa.” Remus oli aikeissa väittää vastaan, mutta Peter nosti kätensä torjuvasti. ”Ajattele sitä. Se tekee sinulle hyvää.”

Remus nojasi takaisin selkänojaansa, muttei enää ottanut kirjaa käteensä vaan puhisi ja kävi sisällään yhtä elämänsä vaikeimmista kamppailuista. Antaako itselleen mahdollisuus vai eikö? Voisiko hän saattaa Amyn sellaiseen vaaraan?

Katsellessaan ystäviensä peliä Remus ajatteli, kuten Peter oli ehdottanut. Koko ehdotus tuntui abstraktilta, sillä ei hän ollut koskaan miettinyt omia rakkaushuoliaan. Remus oli se, joka ratkoi Jamesin ongelmia Lilyn suhteen, joka auttoi Peteriä tekemään aloitteen, joka neuvoi Siriusta jättämään tytöt hellävaraisemmin. Nyt hänen parhaat ystävänsä opastivat häntä. Koko tilanne oli kääntynyt päälaelleen. Hänen päänsä oli niin sekaisin, että pienen hetken ajan hän ehti kuvitella antavansa itselleen luvan rakastaa Amya. Remus näki ajatuksissaan, kuinka Amy hymyilisi hänelle, vain hänelle, miten kastanjanruskeat hiukset soljuisivat hänen sormiensa lomasta suklaasilmien sädehtiessä. Sen pienen hetken ajan kaikki oli vaaleanpunaista.

Sitten se kaikki äkkiä hehkui hälyttävänä punaisena. Entä jos jotakin sattuisi? Jos hän unohtaisi täysikuun lähestymisen ja saattaisi siten Amyn vaaraan? Jos hän sutena ollessaan joutuisi liian lähelle tyttöä? Mitä jos hän muuttuisi susimuotoon ilman täysikuuta? Niinkin oli kuulemma käynyt, mutta vaikka se oli erittäin harvinaista, Remus missään nimessä tahtonut ottaa sitä riskiä että se sattuisi hänen omalle kohdalleen. Hän ei tahtonut edes ajatella mitä kaikkea voisi tapahtua.

Melkein kuin tottumuksesta Remus nosti kateensa tyhjenevästä shakkilaudasta ja huomasi katsovansa taas Amya. Hän ei muistanut, milloin oli oikeastaan tajunnut oikeasti pitävänsä tytöstä, mutta hän oli kyllä aina pitänyt tätä viehättävänä. Amy ei ollut tyttö kauneimmasta päästä, mutta se, ettei se tuntunut häiritsevän Amya itseään millään tavalla, kiehtoi Remusta, joka oli aina ajatellut että tytöille ulkonäkö oli kaikki kaikessa. Amylla oli kauniit ruskeat hiukset, mutta ne eivät kiiltäneet ihan samalla tavalla kuin esimerkiksi Alicen hiukset. Amyn toinen etuhammas oli aavistuksen verran vino ja nenä aika pysty, hänen silmänsä olivat lähellä toisiaan. Mutta kokonaisuus oli Remuksen mielestä lumoava, suorastaan hypnotisoiva. Hän saattoi unohtua katselemaan tyttöä moneksi minuutiksi ennen kuin tajusi kääntää katseensa pois. Pari kertaa heidän katseensa olivat kohdanneet, ja kun Amy oli hymyillyt pienesti, Remuksen kurkkua oli kuivannut ja hän ei ollut voinut tehdä muuta kuin katsoa muualle.

Remus huokaisi ja painoi päänsä käsiinsä. Mitä ihmettä hänen pitäisi tehdä?

**

Sirius oli ”pelatessaan” seurannut jokaista Remuksen kasvoilta paistavaa ilmettä, ja oli tyytyväinen, kun Remus Amya katsoessaan suli haaveilevaan hymyyn. Tämä poika on helppo nakki, hän mietti ja siirsi sattumanvaraisesti jotakin nappulaa. Mielessään hän alkoi jo suunnitella, kuinka hän Remuksen ja Amyn häissä pitäisi puheen ja muistuttaisi Remusta siitä ensimmäisestä asiasta, jossa hän oli ikinä ollut väärässä. Ajatus oli kutkuttava ja nosti hymyn huulille, mutta ennen kuin Sirius ehti suunnitella puhettaan loppuun, Peter kaatoi kuninkaansa laudalle.

”Se oli shakki matti”, hän mutisi pyöritellen päätään. ”Ihan totta, tyyppi on luonnonlahjakkuus, mutta jos ajattelee liikaa ei osaa mitään.”
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 25 ilmestynyt]
Kirjoitti: FanGirl - 13.02.2012 00:11:26
Jei! Ihana piristys Silmarillion jälkeen, luin 380 sivusen kirjan suurinpiirtein eilen kokonaan. Sun tauko ei kauaa kestänyt. En valita. Jatkoa nopeasti. Sori tälläinen kommentti. Mä oon vähän väsynyt, kun olin viime viikon kuumeessa enkä nukkunut kunnolla...
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 25 ilmestynyt]
Kirjoitti: Swizzy - 13.02.2012 18:24:15
Ihana päivänpiristys! ♥

Hieno luku taas, hauskakin ja kaikkea muuta kivaa. :D Sirius, shakki & Peter = :D. Ihanaa tuo Remuksen Amyn vilkuilu. Söpöä, ja se myös että Sirius päätti auttaa. Kovin remusmaista huolehtimista suteudesta seurustelun kanssa. Tosi hienoa kuvausta koko luvussa. Joo, tuo Remus/Amy on ihanaa.

Kiitoksia taas tästä, ja jatkoa pyytelisin jälleen!



Swizzy
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 25 ilmestynyt]
Kirjoitti: Arion - 14.02.2012 01:36:20
Hahaa :D nostit omahyväisen hymyn kasvoilleni tuolla uutisella ;)

Muttaah... ihana kuulla muita kelmeistä (syvästi edelleen elää Peter ajatuksissani kaikkien alimmaisena ja petterin paikalla) Siriuksen ja Peterin toi shakin peluu oli aika rattoisaa :DD Aika hyvin sanottu Siriuksesta tossa lopussa. Oon kade, haluisin olla samanlainen... gaah... (yo-kirjoitukset)

Toi Siriuksen seurailu Remus/Amya oli aivan mahtava :D plussat sille :D Remus on tyhmä, ku ei tajuu, et murehtii turhista. Pidää Jamesin tai Siruksen vähintään vierellään tarpeeks usein, niin mitään ei tapahdu kellekään (paitsi tietysti Anturalle ja Sarvikselle mutta koska ihmissuden purema on kohtalokas vain ihmiselle, hekin ovat turvassa siltä ;) )

Jatkoa ootellen :D
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 25 ilmestynyt]
Kirjoitti: Ledi - 14.02.2012 15:59:23
Arvaas hävettääkö mua... Sun tauko kesti lyhyemmän aikaa kun mun oman ficin seuraavan luvun julkasu... *punastuu syvästi*
 
Mutta joo. Ihana Remus, ihana Sirius (varsinkin Sirius). Remus on tosi Remus, kun tollein Amysta riitelee päänsä sisällä (olipa oudosti sanottu). Sirius ihanan huolehtivainen menettämättä kuitenkaan sitä pilkettä silmäkulmassa. Aina siinä on jotain sellasta ilkikurisuutta, tekipä mitä teki.
 
Lainaus
Oman päänsä sisällä Sirius oli muodostanut asteikon erilaisille kiinnostuksen muodoille, ja hetken tutkiskeltuaan ystäväänsä hän totesi kyseessä olevan H.A.L.U., Häveliään Armoton ja Luja Uusavuttomuus, joka oli vakavin kaikista ja josta ei ollut paluuta.
Hahhah, Siriuksen asteikko...  ;D  Mitäköhän rivouksia sekin sisältää..? (Ei, en haluakkaan tietää, olen siihen vielä liian nuori .__.)
 
Juu, pidin, hienoa ja niinpoispäin. Lähden nyt oikein kivan flunssaepidemian kourassa tallille (hyvä kysymys, miksi ihmeessä tallille aion kipenä lähteä?), mutta jatkopyyntö sitä ennen... <:
 
Ledi
 
//muoks: Oonko taitava vai taitava, kun lainauksenkin laitto tuottaa koodiongelman...
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 25 ilmestynyt]
Kirjoitti: sateenkaarinalle - 15.02.2012 16:14:30
Tykkään tosi paljon tästä ficistä.
James ja Lily on vaan niiiiiin ihania ! ♥ Ja toki Sirius myös ;--)

Äh, oon tosi surkee kommentoimaan mitään järkevää.
Tässä kommentissa ei ollu yhtään järkeä, enkä edes tajua miksi kirjoitin tälläistä turhaa :---D



Jatkoa odotellessa ♥
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 25 ilmestynyt]
Kirjoitti: L.E - 16.02.2012 16:38:14
Ahh, jatkoa viimeinkin :--)

Kiva kun vaihteeksi keskitytään johonkin muuhun kuin James&Lilyyn, vaikka edellämainitut niin ihania ovatkin ;) sun Sirius, joka on ehkä hippusen kypsempi kuin kelmificeissä yleensä, on aivan mielettömän suloinen. Ihanaa, että joku jaksaa huolehtia myös pikku Kuutamon sydämenasioista <3 kai nekin selviää mahdollisimman pian? eihän kukaan VOI olla rakastamatta Remusta :-D

Ja uusinta osaa lukiessa tapahtui jotain historiallista - löysin sun ensimmäisen kirjoitusvirheen!! Täytyy sanoa, että se oli melkein shokki ;D mutta kämänen kirjoitetaan siis käMÄNEN, eikä käMÄINEN. Ja tonkin huomasin vain, joska sanoa "kämäinen" kuuluu omaan sanavarastooni..

Siirryn nyt kurkkimaan sitä Haadeksen poikaa, kirjoittelehan pian taas !
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 25 ilmestynyt]
Kirjoitti: takkuturkki - 28.02.2012 23:30:44
uusi lukia ilmottautuisi..  :)
Luin tämän kerralla läpi ja pidin kovasti. Repeiltyä tulee useamman kerran yhden luvun aikana : D

Lainaus
Ja koska James The Parsuhdeammattilainen (toisin sanoen ainut heistä joka oli koskaan ollut yli kuukauden kestävässä suhteessa) ei ollut paikalla vaan mitä ilmeisimmin suorittamassa esiaviollisia velvollisuuksiaan, oli Siriuksen otettava ohjat käsiinsä.
tuolle repesin pahasti, mutta olentan että tummenettu kohta pitäisi olla the parisuhdeammattilainen, eikä parsuhdeammattilainen.

mie meen nyt kurkkii muita siun ficcejä

~takkuturkki
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 25 ilmestynyt]
Kirjoitti: Scaramouche - 07.03.2012 21:10:22
FanGirl: Kiitos kovasti kommentistasi, sekin piristi minun päivääni. ;)
Swizzy: Pikkusiskoni toivoi lisää Remuksesta ja Amysta, ja koska itseäni ärsytti että ne kaksi junnasi paikallaan niin päätin tehdä sitten asialle jotain. tai no, eihän ne nyt mihinkään (vielä) päätyneet, mutta mutta...  ::) Look forward to see what happens!
Anturajalka93: Joo, Remus on vähän ärsyttävä tuossa suhteessa. :D Katotaan nyt mihin se sitten päätyy - joskus monen luvun päästä.
Ledi: Ihastuin tuohon asteikkoon itekin, ja voi olla että siitä kuullaan vielä lisää. :) Jos tuntuu että oot liian nuori lukemaan niitä, niin suosittelen harkitsemaan kahdesti, mutta ei siitä pitäisi mitään ihan hirveää tulla. :D (Paino sanalla pitäisi.)
sateenkaarinalle: Mulle yksikään kommentti ei ole turha. ;) Kiitos kommentistasi!
L.E: Juuh, nyt tulee taas lisää Lily/Jamesia, sorry for that. :( Mutta kun. Se nyt vaan tuntuu muodostuneen tän ficin pääparitukseksi, vaikka hei, usko mua kun sanon ettei ollut tarkoitus! Tää vaan elää jotain ihan omaa elämäänsä...
takkuturkki: Uudet lukijat on aina tervetulleita! Ja joo, arvaa miten repeilin ite sille parisuhdeammattilaiselle, kirjoitin sen joskus iltamyöhällä ja aamulla lukaisin läpi ja mietin että mitähän tuli taas tehtyä. :D



Jos olet valvonut koko yön ja itkenyt kyyneleesi kuiviin – niin tiedät että lopulta seuraa eräänlainen hiljaisuus. Sinusta tuntuu, ettei koskaan enää tule tapahtumaan mitään.

C.S. Lewis: Velho ja leijona


Kahdeskymmenes kuudes

Aika oli aina ollut Jamesin mielestä varsin sekava käsite. Aika tuli ja aika meni, se oli aina ollut ja tulisi aina olemaan, eikä se muuttunut koskaan. Se pysyi aina samana. Silti se tuntui välillä menevän liian nopeasti ja toisinaan niin tuskastuttavan hitaasti, että päivät tuntuivat vuosilta. Aika tuntui muuttavan muotoaan, ilkkuvan ihmisille omalla paremmuudellaan, joskus jäävän lohduttamaan tai iloitsemaan mukana. Ja joskus, kuten nyt Jamesin maatessa tarvehuoneen sohvalla, aika tuntui pysähtyneen kokonaan.

Takan tuli oli jo aikoja sitten hiipunut ja hiilloksestakin oli jäljellä enää muutama oranssina hehkuva kekäle. Kylmyys alkoi tuntua varpaissa, mutta James ei suonut sille yhtään ajatusta. Lily hänen sylissään oli jo nukahtanut omiin kyyneliinsä, mutta tytön posket olivat vielä märät ja James tunsi kastuneen läikän paitansa rintamuksessa. Oikea käsi Lilyn selän ja sohvan selkänojan välissä oli puutunut ja sitä pisteli.

Jamesin mieli oli samaan aikaan tyhjä ja kuitenkin aivan äyräitään myöten täynnä ajatuksia. Hän tiesi, että se mitä Lily oli hänelle kertonut, oli vaatinut hirveästi ponnisteluja tullakseen esille, ja että sellaisen asian kertomiseen tarvittiin aivan jumalattomasti rohkeutta ja ennen kaikkea luottamusta. Odotettuaan Lilyltä vuosikaudet edes jonkinlaista luottamuksen osotusta James tavallaan toivoi nyt ettei olisi sitä saanut, ettei siihen olisi ollut syytä. Vaikka hän oli täysin rauhallinen, viha ei ollut laantunut vaan muuttanut vain muotoaan. Hän ymmärsi, ettei pääsisi väkivallalla pitkälle, että se satuttaisi Lilyä vain enemmän. Hänen olisi tyydyttävä muuhun. Silti se ei tuntunut hyvältä.

Niin, tunne. Se tässä kaikkein kamalinta olikin. James oli varma ettei ollut koskaan tuntenut samanlaista tuskaa. Ja samalla hän tunsi halua rakastaa ja suojella Lilyä kaikelta pahalta, ihan kaikelta mitä maailma voisi tuoda tytön eteen. Tunteet repivät Jamesia kahtaalle; toisaalta hän halusi vain syöksyä ulos ja kostaa Severus Kalkarokselle kaikesta, toisaalta hän ei vain yksinkertaisesti voinut jättää Lilyä siihen. Sitä paitsi hän oli luvannut. Pojan kurkkua kuivasi kun hän ajatteli Lilyn särkynyttä ilmettä ja vihreistä silmistä virtana valuvia kyyneliä. Hän yritti kääntää ajatuksensa iloisempiin asioihin. Se oli aika vaikeaa, mutta sitten hänen mieleensä tuli, että koska Lily oli osoittanut luottavansa Jamesiin niin paljon, hänen olisi näytettävä että luotti vähintään saman verran.

Mutta ei vielä, James ajatteli ja sulki silmänsä tiukentaen otettaan Lilystä. Vielä ei ollut salaisuuksien aika. Tässä päivässä oli jo ollut yllätyksiä tarpeeksi.

**

Ei Lily nukkunut, vaikka James niin luulikin. Hän oli vain itkenyt kyyneleensä loppuun. Kurkkua puristi ja sydäntä riisti, mutta itku ei tullut enää. Kuivuneita silmiä kirveli kun ne laittoi kiinni, poskille kuivuneet kyyneleet tuntuivat kiristävän ihoa, varpaat olivat jäässä. Pysähtynyt aika nauroi pilkallisesti hänen korvaansa, Jamesin sydän sykki hiljaisuudessa hämmentävän kovaäänisesti, ja Lilyn teki mieli itkeä.

Kuunnellessaan Jamesin tasaista hengitystä Lily ajatteli, että kaikesta huolimatta hän oli sillä hetkellä todella onnekas. Hänellä oli ystäviä, hänellä oli poikaystävä, joka oli jokaisessa mielessä juuri sellainen kuin pitikin. James oli aina ollut siinä, joskus ärsyttävämpänä ja joskus, kuten nyt, vähemmän ärsyttävänä, hän oli ollut Lilyn tukena vaikkei Lily sitä olisi kaivannutkaan, aina läsnä ja paikalla kun häntä tarvittiin. Niin oudolta sitä tuntuikin myöntää, Lily oli varma että James Potter oli hänen... no, se kuulosti jopa Lilyn oman pään sisällä ällöttävältä ja kliseiseltä, mutta James oli hänen sielunveljensä, hänen toinen puoliskonsa. Siinä uupuneessa ja raastetussakin mielentilassa ajatus nostatti pienen, vain hymyn aavistuksen Lilyn rohtuneille huulille.

Lily tunsi Jamesin ja tiesi että tämä halusi kostaa. Aivan varmasti halusi. Tyttö tiesi ettei luultavasti voisi estää sitä, eikä ollut varma halusiko edes, mutta hän tiesi senkin ettei väkivallalla ratkaistu mitään. Lily oli pienenäkin leikkikentällä ollut se, joka esti lapionheitot ja muun, sillä oli aina ollut sitä mieltä että toista satuttamalla satutti vain samalla itseään.

Severus Kalkaroksen kohdalla Lily toivoi tämän pitävän paikkaansa.

Yrittäessään ajatella jotain muuta Lilyn ajatukset harhailivat ystävissään, siinä miten Alice ja Frank olivat juuri viettäneet seurustelunsa ensimmäistä vuosipäivää, kuinka Kat oli joutunut (tai päässyt tai päätynyt) Luihuiseen ja eli siellä omaa elämäänsä, ja siinä, miten Amy puhui jatkuvasti Remuksesta ilmeisesti itse lainkaan tajuamatta mitä se tarkoitti. Amy ja Remus olivat kaksi ehkä koko maailman läpinäkyvintä ihmistä, eikä Lily voinut muuta kuin toivoa että nämä kaksi löytäisivät toisensa pian. Turha jankkaaminen, paikallaan polkeminen ja omien tunteiden vastustaminen ei ollut mukavaa, Lily tiesi sen kokemuksesta, ja olisi kaikin puolin helpompaa jos he vain puhuisivat suoraan turhia kiertelemättä.

Nyt kun sitä ihan ajatteli, Lily tajusi ettei Remus ollut koskaan oikein seurustellut kenenkään kanssa. Neljännellä luokalla hänet oli nähty muutaman kerran yhden puuskupuhin kanssa käytävillä, mutta kukaan ei puhunut siitä enää parin viikon jälkeen. Ja sitten kuudennen luokan alussa oli ollut se sekaannus joka oli lähtenyt Rita Luodikon juorusta ja päätynyt siihen että Remus erosi Silena Deanista, Korpinkynnen oudosta vaaleahiuksisesta tytöstä, jolla oli retiisit korvissa, vaikka he eivät koskaan olleet edes oikeasti seurustelleet. Siitä oli puhuttu vielä pari kuukautta jälkikäteenkin, mutta kaiken huippu oli se ettei kukaan uskonut oikeaa totuutta Remukselta ja Silenalta, joka alkoi myöhemmin syksyllä seurustella lähes yhtä kummallisen Ksenofilius Lovekivan kanssa. Mutta Lily ei ollut kuullut että Remuksella olisi ollut oikeastaan koskaan kunnolla tyttöystävää.

Itkusta pehmenneet aivot eivät kyenneet työskentelemään kunnolla, joten Lily jätti päänsäryn nojalla ajattelun myöhemmälle ja tyhjensi sen sijaan päänsä kaikista ajatuksista huokaisten syvään. Jamesin hengitys kutitti päänahkaa ja Lilyn teki mieli raapia sitä, mutta ei uskaltanut liikkua. Hän oli ollut paikoillaan niin kauan, että tuntui kuin hän olisi kivettynyt siihen. Kuin hän ei voisi enää liikkua, koska lihakset eivät tottelisi. Kaiken hiljaisuuden keskellä hänen vatsansa murisi ja muistutti, ettei hän ollut koko päivänä syönyt muuta kuin vähän suklaata.

James liikahti pienesti, siten kuten liikahdetaan kun herätään vähän säpsähtäen kun ei olla edes tajuttu että nukutaan. Ihan pienesti vain, lihakset vähän värähtäen, mutta kuitenkin niin että se tuntui koko kehossa ja Lilynkin kehossa. Hän veti syvään henkeä jotta saisi veren kiertämään vähän reippaammin, niin että se virtasi aivoihin ja herätti kaikki aistit vähä vähältä ja salaman nopeasti. Lily kohottautui vähän vaikeasti hiukan ylöspäin ja käänsi kasvonsa Jamesiin.

”Hei.” Ääni oli itkusta käheä eikä kuulunut juuri mihinkään, mutta James kuuli, ja se riitti. Poika silitti hänen päätään ja poskeaan varovasti, sormet jäivät kiinni pieniin takkuihin.

”Hei.”

Lily huokaisi ja painoi kasvonsa turhautuneena ja väsyneenä Jamesin paitaan. Toisella kädellään hän piirteli kuvia huispaajan karheaan kämmeneen. Lilyn vatsa murisi taas.

James naurahti. ”Jollain on nälkä”, hän totesi ja Lilykin hymähti vähän. ”Onko yhtään parempi olo?”

Lily oli aika kauan aikaa hiljaa piirrellen vain kuvia kämmeneen. Jamesia kutitti, mutta hän ei estänyt Lilyä vaan antoi tämän piirtää. Oikeastaan se tuntui aika kivalta. ”Ei oikeastaan. Mutta ei sillä ole väliä.”

”On sillä.”

Viimeinenkin aikaisempaan takkatuleen viittaava hiillos oli sammunut ja huoneessa oli vilpoista. Ei sillä tavalla kamalan kylmä, mutta vähän viileää niin että iho nousi hetkeksi kananlihalle. Lily kipristeli varpaitaan ja ujutti vaivihkaa toisen kätensä itsensä ja Jamesin väliin lämpimään. Korvissa kaikuvassa hiljaisuudessa pieninkin liike kuului vaatteiden kahinana ja ilmavirrankin saattoi melkein kuulla.

”Tiedätkö mitä kello on?” Lily kysyi, mutta samalla hetkellä kun hän päästi sanat suustaan hän huomasi takanreunuksella pienen kellon, joka ei varmasti ollut siinä aikaisemmin ollut. Viisarit osoittivat täysin eri suuntiin kuin hän oli odottanut. ”Puoli yksitoista”, hän tuskaili. ”Iltapala mennyt.”

”Käytävillä kulku kielletty.”

”Me oltu kahdestaan tarvehuoneessa kolme ja puoli tuntia.”

He katsoivat toisiaan silmiin, ja vaikka sitä on vaikea uskoa, he nauroivat molemmat. Lilyn ääni oli jonkin verran metallisempi kuin yleensä ja Jamesin aavistuksen väsyneempi, mutta nauru tuli sydämestä heidän ajatellessaan juoruja, jotka tästä syntyisivät. ”Mitäköhän meistä nyt oikein ajatellaan?”

Lily hymyili (posket tuntuivat kireiltä itkun jäljiltä) ja nousi istumaan. ”Mennään ottamaan selvää. Ja minusta tuntuu että meidän pitää pysäyttää Sirius ennen kuin hän menee ruokkimaan huhuja omilla oletuksillaan.”
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 26 ilmestynyt]
Kirjoitti: Swizzy - 07.03.2012 21:26:44
Mä en nyt varmaan saa mitään hienoa saati pitkää kommenttia aikaiseksi. Mutta: Tämä oli hieno luku, jossa ei tosin tapahtunut juuri mitään mutta mukavasti ajatustenselvittelyä senkin edestä. Mä en nyt tosiaankaan löydä oikeaa adjektiivia tän kuvaamiseksi, mutta se oli jotenkin haikea, lämmin, surullinen, luottava, en mä vaan oikeasti tiedä. Mutta kaunista eikä kuitenkaan mitään ylihörhelöistä kuvausta ja oikeasti toimiva kokonaisuus. Tykkäsin.
Jatkoa!

Swizzy
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 26 ilmestynyt]
Kirjoitti: love^me^hate^me - 07.03.2012 21:56:10
Luin nämä kaikki osat putkeen ja pakko sanoa että aivan loistavia juonikuvioita ja ideoita sulla. Pidän näistä kaikista hahmoista todella paljon, mutta hyihyi Kalkaros >:( Sirius on tässä jotenkin niiiiiiin lutunen^^ Multa on ikinä turha oottaa mitään järkevää kommenttia mutta jätän nyt kuitenkin merkin että sulla on uus lukija täällä :) Muutamia kirjotusvirheitä huomasin, mutta ne eivät kovinkaan häiritse näin hyvässä ficissä! ;)
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 25 ilmestynyt]
Kirjoitti: Arion - 07.03.2012 22:44:38
oi awws!!! Lily ja James kuuluvat todellakin yhteen! <33 ne on aivan ihania toisiaan kohtaan - ajattelu tasolla tässä luvussa :D

”Mennään ottamaan selvää. Ja minusta tuntuu että meidän pitää pysäyttää Sirius ennen kuin hän menee ruokkimaan huhuja omilla oletuksillaan.”

*hajoaa nauruun* aivan mahtava! mukava kevennys raskaitten ajatusten jälkeen :D

jatkoa jää taas kaipaamaan :D
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 26 ilmestynyt]
Kirjoitti: L.E - 08.03.2012 16:01:45
Vihdoinkin jatkoa! Et voi arvatakaan kuinka usein oon kyttäilly tätä  :D

Sun teksti oli yhtä loistavaa kun aina ennenkin, tykkäsin ton vikan osan hitaasta tunnelmasta ja siitä, että saat kirjotettua noin tavattoman kiinnostavasti tilanteesta, joka ei sisällä kauheasti dialogia tai yllättäviä käänteitä. Sä kirjotat aina vaan paremmin <3

Oonko mä ihan hirveä toivoessani, että James kostaa jotenkin Severukselle? Mutta tärkeintä on tietty, että Jamie pysyy Lilyn tukena. Mutta mitä salaisuuksia Jamesilla nyt on  ??? Arvaa mikä määrä spekulaatioita lähti heti liikkeelle..

Kirjoitahan pian Amysta ja Remuksesta, tahdon lukea niistä paaaljon lisää !
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 26 ilmestynyt]
Kirjoitti: Ledi - 11.03.2012 15:51:30
Noniin, mulla on ollu joku suurensuuri mielivajauma, kun en ole kerennyt kommaamaan vielä tätä lukua... Argh! (Puolustus: terroristi tuli taloon = koiranpentu)
 
Jooh. Luku oli mukavan syvällinen. Varsinkin tuo Jamesin ajan pohtiminen. Minun pikkuruiset nukkuvat pähkinäaivoni eivät sellaista pohdintaa kestäisi, joten kiva että teit sellaisenkin puolestani.  ;D  Luvussa ei edistytty minusta paljoakaan, mutta ei sillä väliä. Tunteita tulkittiin, mutta se antaa selkeämmän kuvan koko ficille, joka on hyvä. Lopetus oli hyvä, ettei koko luku menisi täysin vakavaksi. Ja nyt sait minut odottamaan Siriuksen ruokkimia huhuja.  ;D  (Toivottavasti siis kirjoitat niistä  ;D )
 
Mutta joo. Nyt se terroristi kaipaa ulos, joten säästyn siivoukselta viemällä sen sinne. Eli jatkoa pyytelisin vielä loppuun...  ;D
 
Ledi
 
P.S. Kyllä ikä pitäs riittää K-13 ficin lukemiseen, syksyllä 15 vuotta täyteen...  ;D
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 26 ilmestynyt]
Kirjoitti: FanGirl - 14.03.2012 22:24:27
Tyhmä minä! Miten mä en ole huomanut tätä jakoa? Mä olen meinannut unohtaa koko tarkistamisen. Äh kirottu Hetalia, joka ve kaikki ajatukseni. No se oli kaunis... Minusta on mukavaa lukea tekstiä jossa kerrotaan tarkasti henkilöiden ajatuksista ja tunteista ja minun mielestäni sinä olet onistunut siinä. Osaan jo kuvitella millaisia huhuja Sirius saa aikaseksi. Toivottavasti niistä tulee lisää. No mutta nyt kirjoitat nopeasti jatkoa ja minä yritän olla unohtamatta Finfanfunia ihan koonaan (en varmaan pystyisi unohtamaan tätä paikkaa).
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 26 ilmestynyt]
Kirjoitti: oljo97 - 18.03.2012 20:05:08
Jipii tuli jatkoa
olen lukenut tätä ja sitten laitoit tauolle :( ja äsken huomasin että oli jatkanut niin oli pakko lukea ja nyt sitten kans kommentoida
tää on ihan sika hyvä tarina ja aion lukea kun laitat jatkoa tulemaan :)
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 26 ilmestynyt]
Kirjoitti: emppa_p - 23.03.2012 21:28:08
moro :D

Kun innostuin fanfictioneista jonkun aikaa sitten ja löysin finin, avasin hunajaherttuasta ensinmäisen otsikon ja yllätys ylätys se oli tämä :D. Ihastuin tähän heti ja nyt minun oli vihdoin pakko rekistöröityä ja päästä tänne kommentoimaan tätä! Elikkäs tämä on loistavasti kirjoitettu ja todella mukaansatempaava! Kun ilmoitit jääväsi tauolle järkytyin todella ja mietin, että miten selviän kun se jäi sellaiseen kohtaan kuin jäi... Mutta sitten eräänäpäivänä päätin tulla vain katsahtamaan olisitko voinut laittaa lisää, ja kun huomasin, että olit niin melkein hypin riemusta! Rekistoröidyin tänne ehkä viisi minuuttia sitten ja päätin, että tähän minun olisi pakko tulla kommentoimaan ensiksi ja täällähän sitä ollaan :D!
Lily/James on tässä aivan ihana, mutta pidän myös Siriuskesta (kuka nyt ei voisi ;)). Remus on lähes semmoinen kuin kuvittelin ja hänkin kuuluu suosikki henkilöihini tässä ;D Oli mukavaa vaihtelua, että lily ja jamppa olivat yhdessä jo ennen Tylypahkaa :). Kun luin sen kohdan jossa Daniellen raskaus selvisi silmäni melkein putosivat päästäni ja sitten oli pakko nauraa kun aloin miettiä, että millainenkohan Siriuksen lapsestakin tulee... :D  Mutta noniin nyt on parimpi lopetta ja kuten näkyy rakentavaa kommenttia ei tuu meikäläisen suunnalta ! Nopeesti vaan jatkoa !  ;D ;D ;D  :D :D

-Emppa
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 26 ilmestynyt]
Kirjoitti: Scaramouche - 27.03.2012 00:07:23
A/N: Kiitos kaikille ihan mielettömästi kommenteista, ne on tsempanneet jatkamaan vaikka Sherlock ja YO-kokeet nyt vähän mua on viivyttäneetkin. Ja tosiaan anteeksi ihan liian pitkä 'tauko', ja tämä ei ehkä ole paras luku, mutta yritin saada teille jotain. :) Lukekaa ja kommentoikaa, ootte tosi ihania kun jaksatte odottaa vaikka luvut on toinen toistaan isomman työn alla. :-*



When the night falls on you
You don't know what to do
Nothing you confess
Can make me love you less

Pretenders: I'll stand by you


Kahdeskymmenes seitsemäs

Lily pääsi suhteellisen vähin vahingoin yläkertaan tyttöjen makuusaliin. Sirius ei heittänyt minuutin aikana kuin viisitoista kaksimielistä vitsiä eikä Jamesin näin ollen tarvinnut lyödä häntä kuin kaksikymmentä kertaa. Lily ja James jäivät vähäksi aikaa muiden kanssa oleskeluhuoneeseen, kunnes James vilkaisi muita kelmejä merkitsevästi ja poijat katosivat makuusaliinsa. Lily huokaisi ja oli varma, ettei saisi Jamesia enää luopumaan kostosuunnitelmistaan.

Kauaa ei Lily saanut nauttia makuusalin rauhasta, sillä melkein heti hänen perässään tulivat Amy ja uteliaisuudesta kihisevä Alice, joka heti oven suljettuaan hyppäsi Lilyn viereen sängylle odottava ilme kasvoillaan. Amy oli vähän hillitympi, mutta kyllä hänestäkin heti näki että uteliaisuus voittaisi kaiken muun sillä hetkellä.

”No?” Alice kysyi ja suorastaan säteili.

”Mitä no?” Lily kysyi, vaikka tiesikin paremmin kuin hyvin mitä Alice ajoi takaa.

”Kerro jo!”

”Kerro mitä?”

Amy löi häntä kevyesti tyynyllä kasvoihin, joissa ei näkynyt aikaisemmasta itkusta juurikaan mitään. ”Sinä tiedät vallan mainiosti mitä”, hän kikatti ja istui Lilyn toiselle puolelle. Toisin kuin Alice, hänellä oli vielä vähän huomaavaisuutta jäljellä ja hän veti pylvässängyn verhot kiinni loitsien niihin vaimennustaian. ”Saamme tiedot sinusta kyllä jossain vaiheessa.”

”Saatte kyllä odottaa kauan”, Lily mutisi lähes kuulumattomasti, ja jos kaksi muuta sen kuulivat niin ainakaan he eivät siihen mitenkään reagoineet. Sitten hän jatkoi vähän voimakkaammin: ”Ihan totta, minä en ole nyt tällä tuulella – ”

”Älä viitsi!” Alice kiljaisi. ”Oliko James niin huono?”

”Ei! Tai siis...” punahiuksinen tyttö ei muistanut koska olisi viimeksi vihannut ystäviään niin paljon. ”Kun tosiasia on se ettei mitään oikeasti tapahtunut!”

Alice nauroi uskomatta korviaan. ”No eipä!”

”Lily, et voi luulla että me uskoisimme tuon”, Amykin nauroi. ”Te olitte Jamesin kanssa teillä tietymättömillä melkein neljä tuntia – ”

”Kolme ja puoli”, Lily tarkensi väliin ja Alice katsoi häntä merkitsevästi.

” – ihan kahdestaan ja sitten te tulitte tänne molempien hiukset ihan sekaisin ja melkein kiinni toisissanne. Ja siltikö sinä ihan totta väität että te ette tehneet sitä?” Amy lopetti ja Lilykin tiesi, ettei juttu kuulostanut kovin uskottavalta. Joka tapauksessa hän oli liian väsynyt ja – myönnettäköön – liian masentunut keskustellakseen tästä asiallisesti, ja hän tunsi nopeasti miten kyyneleet kihosivat jälleen hänen silmiinsä.

”Kun emme tehneet!”

”Lily, sinä et itsekään usko tuota.”

”Kerro nyt, miltä se tuntui?”

”Oliko hän hyvä?”

”Sattuiko se?”

”Eka kerta molemmille?”

”LOPETTAKAA!”

Lily painoi päänsä polviin ja alkoi nyyhkyttää sekä vihasta että vielä pinnassa olevasta kivusta, joka ei kaikki ollut vielä tarvehuoneessa kadonnut. Näitä haavoja ei parannettu hetkessä. Amy ja Alice istuivat Lilyn molemmin puolin järkyttyneinä äkillisestä tunteenpurkauksesta, tajuten varmaan viimeinkin ettei heidän suosikkipariskuntansa ollut oikeasti tehnyt sitä mitä Sirius oli niin kovin varmasti väittänyt. Tavallaan Amy oli jo alitajunnassaan arvannutkin sen, mutta Alice oli ollut ihan vakuuttunut Siriuksen sanojen totuudenmukaisuudesta. Siriushan nyt kuitenkin oli Jamesin paras ystävä ja tiesi nämä jutut varmasti paremmin kuin kukaan muu tylypahkalainen.

Amy kohotti kätensä ja silitti Lilyn punaisia hiuksia rauhoittavasti. Kummallakaan ei ollut käsitystä siitä, mitä tuona iltana oli tapahtunut, mutta molempien uteliaisuus kasvoi hetki hetkeltä. Miksi Lily itki? Mikä oli saanut hänet noin tolaltaan? Ja ennen kaikkea: mitä he olivat tehneet Jamesin kanssa kolme ja puoli tuntia?

Alice oli harvinaisen hiljaa monta minuuttia ja kietoi kätensä sitten Lilyn ympärille, kun itkusta ei meinannut tulla loppua. Kaikki tuntui olevan päälaellaan: Lily ei koskaan huutanut, ja yleensä Alice oli se joka istui Lilyn lohdutettava sängyn reunalla. Kun tarkemmin ajatteli, Alice ei muista tilannetta, jossa Lily olisi itkenyt yhtä vuolaasti kuin nyt. Toki heistä jokainen oli neljän-viidentoista vuoden herkässä iässä useampaan kertaan itkeä tihrustanut, mutta tämä ei ollut sellaista. Lily osasi normaalisti peittää tunteensa ja keskittyä muihin.

”Me emme tehneet sitä”, Lily kuiskasi ääni itkusta paksuna ja Amy silitti hänen selkäänsä. Mikseivät he voineet vain tajuta?

”Minä uskon sen nyt”, Alice sanoi hiljaa ja huokaisi. ”Anna anteeksi. Ei me oltaisi saatu innostua siitä liikaa ennen kun tiedettiin totuus.” Pitkä hiljaisuus, jonka aikana Lilyn itku alkoi laantua. ”Haluatko puhua siitä?”

Lily näytti siltä, ettei tiennyt itsekään.  Amy mietti otsa rypyssä mikä mahtoi olla niin järkyttävää että sai Lilyn niin tolaltaan. ”Kuule, toivottavasti tiedät, että meille voit puhua mistä vain?” hän kysyi hiljaa ja siirsi ystävänsä hiuksia korvan taakse niin että näki tämän itkuiset kasvot. ”Ja kun sanon mistä vain, tarkoitan todellakin ihan mistä tahansa.”

Jälleen hiljaisuus. Amy ja Alice vilkaisivat huolestuneina toisiinsa. ”Lily...”

”Te vihaatte minua sen jälkeen.”

”Ei vihata, Lily”, Alice sanoi heti. Se olisi voinut kuulostaa teennäiseltä, mutta tytön silmistä näki, että hän oli tosissaan. ”Mitä ikinä sanotkin, se ei voi saada meitä vihaamaan sinua. Ihan totta.”

”Minulle ei tule mieleen mitään sellaista, jonka voisit sanoa niin että alkaisin vihata sinua”, Amykin vakuutteli. ”Enkä minä sitä paitsi ole vihaavaa tyyppiä, pitäisihän sinun se tietää.”

Viimeinen kommentti oli tarkoitettu keventämään raskasta tunnelmaa, mutta se ei tuntunut oikein toimivan. Lily niiskutti edelleen, mutta ei enää itkenyt. Tilanne oli pelottavan latautunut tavalla, joka sai jostain syystä kylmät väreet kulkemaan Alicen selkää pitkin. Hän pelkäsi että minä hetkenä hyvänsä joku räjäyttäisi pommin.

Lily oli edelleen kahden vaiheilla. Kertoako vai eikö kertoa? Toisaalta hän arveli, ettei pystyisi. Hän pelkäsi parhaiden ystäviensä reaktiota, ja lisäksi omaa reaktiotaan. Hän ei ollut koskaan puhunut tapahtuneesta ääneen, ei maininnut siitä sanallakaan kenellekään. Sitten taas kun sitä alkoi ajatella, niin kertominen voisi varmaan tehdä ihan hyvääkin. Sitä paitsi James kertoi varmasti kelmeille parhaillaan, joten olisi vain reilua Amya ja Alicea kohtaan kertoa.

Punahiuksinen tyttö suoristi selkänsä, nojasi seinään, huokaisi ja alkoi kertoa.

**

”Voi jumalauta saatanan perkeleen vittu! Ruikuli? Ei ihme että me on vihattu sitä koko ajan!”

Sirius hakkasi tyynyä nyrkillään ja jatkoi kirosanalitaniaansa vähän pienemmällä volyymilla samalla kun James harppoi pitkin makuusalia lähes täristen raivosta. Remus istui sänkynsä reunalla kalpeampana kuin koskaan puristaen käsiään nyrkkiin rystyset valkeina, ja Peter näytti siltä kuin voisi räjähtää minä hetkenä hyvänsä.

”Miten hän saattoi?” Remus murisi ääni täristen. Hän nappasi tyynynsä ja paiskasi sen maahan niin että untuvat lensivät. ”Hänhän oli Lilyn ystävä, vai mitä? Paras ystävä?”

”Paino sanalla 'oli'”, mutisi Peter. ”Sinänsä hyvä että pääsi sellaisesta ystävästä eroon, mutta se tapa...”

”Vittu mitä me vielä täällä tehdään!” Sirius huusi ja ponkaisi ylös sängyltään lyöden päänsä pylvääseen. ”Minä ainakin menen nyt ja tapan sen saatanan mulkvistin – ”

”Sirius, ei!” Remus sanoi ankarasti, vaikka näytti itsekin varsin murhanhimoiselta sudensilmineen. ”Lily kielsi ehdottomasti kostamasta väkivallalla. Minusta olisi enemmän kuin oikein kunnioittaa tässä asiassa hänen toivettaan.”

James huokaisi turhautuneena. ”Minä en vain yksinkertaisesti voi jättää tätä tähän! Tajuatko! Se saastainen paskiainen on satuttanut Lilyä, minun Lilyäni! Koskenut niillä likaisilla kourillaan – ”

”Minä tiedän, ja et varmaan usko mutta se vituttaa minua ihan yhtä paljon!” Remus huusi. ”Meitä jokaista. Mutta Lily on oikeassa, väkivallalla ei ratkaista mitään. Ei edes, vaikka kuinka haluaisin juuri nyt mennä ja tappaa sen kusipään omin käsin...”

Peter meni istumaan sängylleen edelleen hyvin vihaisen näköisenä, mutta myönsi kuitenkin Remuksen olevan oikeassa. ”Pojat hei, nyt mennään Lilyn säännöillä. Vaikka se tuntuu ihan helvetin pahalta, me ei voida mennä tappamaan Ruikulia. Ainakaan vielä. Vasta sitten jos Lily antaa luvan.” Hän siirsi jo vähän pehmeämmän katseensa Jamesiin. ”Sarvihaara, nyt ajatellaan Lilyn kannalta. Haluaisiko hän poikaystävästään murhaajan?”

”Ei Jamesin tarvitse häntä tappaa, minä teen sen hänen puolestaan!” Sirius uhosi ja otti jo taikasauvansa esiin, mutta James pysäytti hänet. ”Mitä?”

”Sinusta ei ole Azkabanissa paljon apua Daniellelle, vai mitä?” James mutisi edelleen suunnattoman vihaisena, mutta rauhoittuneena kuitenkin. ”Ajattele tämä shakkipelinä. Nyt on Lilyn siirto.”

**

Alice veti peiton nukkuvan parhaan ystävänsä päälle ja Amy kuivasi yhdellä taikasauvan heilautuksella kyynelistä märän tyynyn. Ahdistus paistoi kummankin kasvoilta kellon lyödessä yhden kerran.

”Tiesitkö sinä – ”

”En.”

Tytöt vaihtoivat yöpuvut päälleen täydellisen hiljaisuuden vallitessa. Lottie oli jossakin vaiheessa tullut nukkumaan, muttei vaimennusloitsun ansiosta ollut onneksi kuullut sanaakaan. Nyt hän nukkui omassa punkassaan rauhallisesti autuaan tietämättömänä toisten kolmen keskusteluista.

”Arvasin toki osan”, Amy kuiskasi pää tyynyssä ja tuijotti seinän kiemuraisia kuvioita. ”Arvasin että se liittyy Kalkarokseen, mutta en olisi ikinä uskonut...”

Alicen sängystä kuului tukahdutettu nyyhkäisy, joka jäi kaikumaan hiljaiseen makuusaliin. Ulkona satoi rankasti vettä, sade löi lasiin ikävästi. Kiviseinät hohkasivat kylmää ja Amy kertyi pienemmälle kerälle. Puolihuolimattomasti hän ajatteli että pitäisi ostaa seuraavan kerran Tylyahosta villasukat. Alice kipristi varpaitaan, pyyhkäisi kyyneleen poskeltaan ja huokaisi.

”En minäkään.”
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 27 ilmestynyt]
Kirjoitti: L.E - 27.03.2012 16:12:30
Hah, I'm back  :)

Toi vika luku oli oikeestaan jostain syystä mun tähänastinen lemppari - se oli kaikkee muuta ku siirappinen ja onnellinen, mut jostain syystä sen tunnelmassa oli jotain sairaan koukuttavaa..

Ja ne Siriuksen reaktiot! Jostain syystä oli ihan sairaan söpöä, kun yks suunnilleen hyppii tasajalkaa ja kiroaa niin suutuksissaan - oon jostain syystä aina aatellu, ettei Lily oo sen lemppari-ihminen. Remus oli tietty yybersuloinen, en oo tottunu sen kiroamiseen, mutta aika vaikuttavalta se kuulosti!

Ehkä seuraava luku on jo vähän onnellisempi? Paitsi että lukisin mielelläni siitä kostamisestakin..  ;)
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 27 ilmestynyt]
Kirjoitti: Swizzy - 27.03.2012 16:21:31
Jes, jatkoa! (Ihan liian pitkä tauko? Jos tämä on sun mielestä ihan liian pitkä tauko niin mun ficissä kyllä on joka välissä ihan liian pitkä tauko (tosin niin onkin))

Hieno luku taas, ja vaikka oliskin vaikeempaa kirjottaa, niin laatu ei kyllä laske. Noi reaktiot oli tosi IC ja hienoja. Lisää fluffya ehkä kaipaisin, vaikka tietty ymmärrän et tämä on angstikohtaus/-aihe. Mutta sitten tulevaisuudessa.

Mutta nyt mulla ei ole edes mitään hienoa tekosyytä kommentin lyhyyteen, joten nyt vain yleinen kiitos, anteeksi ja jatkoa!



Swizzy
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 27 ilmestynyt]
Kirjoitti: Ledi - 27.03.2012 20:37:08
Jeijj! Sää oot jatkanu!  ;D
 
Joo. Tulin just tallilta, ja pitäs alkaa tekeen valtiotyötä kouluun, mut ei jaksa... Jokseenkin koko ajan repeilin täällä yksinäni Siruikselle ja Alicelle... Molemmat niin hyviä!  ;D  Kelmit + kaksimielisyys edes mainittuna = mää lahoon  ;D
 
Lainaus
”Voi jumalauta saatanan perkeleen vittu! Ruikuli? Ei ihme että me on vihattu sitä koko ajan!”
Aww, söpö Sirius... <3 Kuulostaa ihan yheltä meijänluokkalaiselta tytöltä... Sirius söpö tossa vikassa lauseessa... <3
 
Lainaus
”Älä viitsi!” Alice kiljaisi. ”Oliko James niin huono?”
Hahhahaa, reps....  ;D
 
Mitä? Vai tylsä ja tarkoitukseton kommentti? Anteeks, parempi tippu hevosen selästä...  ;D  Mutta joo, jatkoa..?
 
Ledi
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 27 ilmestynyt]
Kirjoitti: Arion - 28.03.2012 10:46:51
Aika hyvin olit pistänyt juuri eilen, James Potterin synttärinä jatkoa ;)

mut ihana luku! Amy ja Alice oli ihanii Lilylle (tai no, ei heti, mut sen jälkeen, kun Lily meni hysteeriseksi) <3

”Voi jumalauta saatanan perkeleen vittu! Ruikuli? Ei ihme että me on vihattu sitä koko ajan!”
Sirius <3

”Vittu mitä me vielä täällä tehdään!” Sirius huusi ja ponkaisi ylös sängyltään lyöden päänsä pylvääseen. ”Minä ainakin menen nyt ja tapan sen saatanan mulkvistin – ”
aina puolustamassa <3 Sirius on ihana <3

”Ei Jamesin tarvitse häntä tappaa, minä teen sen hänen puolestaan!” Sirius uhosi ja otti jo taikasauvansa esiin, mutta James pysäytti hänet. ”Mitä?”

”Sinusta ei ole Azkabanissa paljon apua Daniellelle, vai mitä?” James mutisi edelleen suunnattoman vihaisena, mutta rauhoittuneena kuitenkin. ”Ajattele tämä shakkipelinä. Nyt on Lilyn siirto.”
aws... aina uskollinen Sirius ei anna Jamesin joutua Azkabaniin

mutta mutta! Jään innokkaasti odottamaan uutta lukua, ja mitä noi Kelmit tulee tekemään Ruikulin kanssa ;)
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 27 ilmestynyt]
Kirjoitti: Scaramouche - 29.03.2012 19:06:11
onski: Joo, tästä on tullut vähän lily/James-painoitteinen viime aikoina, mutta yritän saada tasattua tätä niin että tulee vähän muitakin. :) Kiva että tykkäsit (taas?) ja tässä tulee sitä jatkoa.
L.E: Joo, Lily ei ehkä oo ollu Siriuksen lemppari-ihminen, mutta ne on Jamesin kanssa kuitenkin sen ehdoton suosikkipariskunta (ainakin toistaiseksi, mutta siitä lisää parin luvun päästä) joten totta kai se reagoi noin. :D Kiitos kommentistasi!
Swizzy: Kyllä sitä fluffya parin luvun päästä saadaan, odota vaan! ;D Tässä luvussa on vähän tollanen ystävyys-fluffy, jos sitä sellaiseksi voi sanoa, mutta toivottavasti kelpaa tällä hetkellä. Vaikka tää on aika rankka aihe, niin yritän pikkuhiljaa keventää tunnelma. Toivottavasti onnistun. :D
Ledi: Tykkäsin ite ihan mielettömästi Alicen kirjoittamisesta tässä luvussa, ja onnistuin ainakin omasta mielestäni hyvin. Kiitos tosi paljon kommentistasi, tässä jatkoa taas!
Anturajalka93: Mä oon nyt kipeenä ja koska mä en oo oikein koskaan kipeenä niin oon vihainen. Ja tästä syystä tuli mieletön inspiraatio kirjoittaa kostosuunnitelmista, ja tässä sitä ollaan! Hope you like it!

A/N: Joo, eli kuten tuossa yllä mainitsin niin tässä luvussa on vähän ensimakua kostosta, ja sen lisäksi saadaan vähän tarkemmin tietää mitä Peterin pään sisällä liikkuu. Loppupuolella on myös pieni yllätys, joka vaikuttaa aika paljon joihinkin asioihin ficin kulussa, joten pitäkää silmät auki! ;)



Ystävä sua tarvitaan
Ei yksin pärjää kukaan kuitenkaan
Ystävä, sut muistetaan
Ei yksin pärjää kukaan kuitenkaan


Elastinen: Ystävä


Kahdeskymmenes kahdeksas

Amy heräsi aamulla aikaisin nähtyään monta tuntia painajaisia. Lilyn pedistä kuului tasaista ja rauhallista hengitystä, Alice tuhisi tavalliseen tapaansa, Lottie nukkui aivan äänettömästi ja tyttöjen yhteinen herätyskello tikitti aivan liian kovaäänisesti. Kaikin puolin kaikki tuntui olevan ennallaan, ja silti mikään ei ollut kuten ennen. No, Lottie oli autuaan tietämätön siitä, mutta Amy tiesi, etteivät hän ja Alice voisi enää koskaan suhtautua joihinkin asioihin samoin kuin ennen. Ulkona pauhannut myrsky oli ehkä tyyntynyt, mutta Amyn sisällä riehui tornado.

Lily ehkä halusi pitää tilanteen sellaisena kuin se oli, mutta Amy ei voinut jättää asiaa siihen. Eikä varmaan voinut Alicekaan, mutta kaikki tiesivät millainen Alice oli sunnuntaiaamuna puoli seitsemältä, joten Amy jätti ystävänsä nukkumaan, vaihtoi pikaisesti päälleen kulahtaneet college-housut ja puolilikaisen trikoopaidan ja kipitti alas oleskeluhuoneeseen kehittelemään vielä täysin syntymättömiä suunnitelmiaan. Yläkerrasta oleskeluhuoneeseen kantautuvat aamun äänet yhdessä vasta sytytetyn takkatulen kanssa auttaisivat varmasti paremmin keskittymään kuin makuusalin unisen latautunut hiljaisuus, joka soi korvissa ja poukkoili tärykalvoissa.

Totta puhuen Amy ei ollut kostajatyyppiä. Ei hänellä ollut koskaan aikaisemmin tullut tarvetta sellaiseen, joten nyt kun hän kipeästi halusi kostaa, hän ei osannut. Hän halusi kostaa, muttei jäädä kiinni, ja jokainen suunnitelma, joka hänen mielessään kehittyi, päättyi siihen että hän saisi joko potkut koulusta tai sitten koko lukuvuodeksi jälki-istuntoa. Kumpikaan lopputulos ei houkutellut, mutta Amy ei aikonut antaa tässä asiassa periksi. Hän kostaisi Severus Kalkarokselle Lilyn puolesta vaikka se olisi hänen viimeinen tekonsa.

Onneksi hän ei tuntunut olevan ajatuksissaan yksin. Peter Piskuilan, joka oli kelmeistä se aamuvirkku, laskeutui portaita alas vähän sen jälkeen kun Amy tajusi istuneensa nojatuolissaan jo puoli tuntia ilman minkäänlaista suunnitelmaa. Peter istui tyttöä vastapäätä ja henkäisi syvään.

”Meidän pitää puhua.”

Amy vilkaisi poikaa. Tietysti, miksei hän ollut tajunnut? James tietenkin kertoi kelmeille samoin kuin Lily oli eilen kertonut hänelle ja Alicelle, ja Amy oli saattoi vaikka vannoa että kaikki pojat olivat yhtä valmiita kostamaan kuin hän itsekin. Kelmit olivat sitä paitsi mestareita tekemään sääntöjä rikkovia asioita jäämättä kiinni, ja Kalkarokselle kostaminen todellakin vaati sääntöjen rikkomista. Ja paljon. James saattoi pitää kiinni Lilyn pyynnöstä olla kostamatta, mutta ihan varmasti tämäkin tahtoi kostaa.

”Te olette kostamisen ammattilaisia”, Amy sanoi hiljaa terävällä äänellä ja katsoi Peteriä pistävästi. Poika kohautti jokseenkin vähättelevästi olkiaan. ”Turha sitä on kieltää. Ja vaikken mielelläni sanokaan tätä, minä ja Alice tarvitsemme teitä.”

Peter hymähti. ”Tiedetään.” Hänen mahansa murisi kovaäänisesti ja hän hymyili katkerasti noustessaan seisomaan. ”Mennään aamiaiselle suunnittelemaan, tänne voi tulla kuka tahansa. Suuri sali sen sijaan on varmasti ihan tyhjä tähän aikaan sunnuntaita.”

He jättivät vastahakoisesti mukavat ja pehmeät nojatuolit ja lähtivät vaitonaisina linnan tyhjille käytäville. Peter kulki edellä ja ohjasi Amyn salakäytäviä pitkin suuren salin ovelle ajassa, joka oli vain puolet siitä mikä häneltä olisi tavallista reittiään pitkin mennyt. Jostain syystä Amy ei ollut siitä edes yllättynyt, muttei kuitenkaan ollut lainkaan varma osaisiko reittiä enää uudelleen. Kelmit tuntuivat tietävän linnasta kaiken, ja tiesivätkin luultavasti enemmän kuin antoivat ymmärtää. Ehkä jopa enemmän kuin rehtori.

Istuttuaan pöydän ääreen Amy kaatoi kuppiinsa teetä ja tiputti siihen kolme sokeripalaa, kuten joka aamu. Peter otti kahvia ja jätti sen mustaksi, kaatoi sekaan tilkan kylmää vettä. He hörppivät juomiaan hetken hiljaisuuden vallassa, ja Amy naputti pöytään pitkillä kynsillään. Toinen katseli häntä kulmiensa alta ja pohti samalla hajamielisesti, tiesiköhän tyttö Remuksen tunteista. Ajatus oli lyhyt ja poissa ennen kuin ehti kunnolla muodostuakaan, mutta joka tapauksessa Peter tuli siihen tulokseen, ettei Amylla ollut aavistustakaan.

”Se ei saa olla mitään liian näkyvää”, hän sanoi lyhyesti ja alkoi kuoria appelsiinia. Amy katseli toisella puolella pöytää kulmat kurtussa, huulet vähän raollaan. ”Ei mitään sellaista, minkä opettajat huomaavat. Parhaiten se onnistuu, jos onnistumme piinaamaan häntä useamman vuoden ennen kuin hän edes tajuaa mitä on tekeillä.” Peter alkoi päästä vauhtiin ja hänen silmiinsä syttyi ovela pilke, kuten aina kun hän pohti idioottivarmoja suunnitelmiaan. ”Meidän on otettava selville Ruikulin heikot kohdat ja käännettävä ne häntä vastaan. Itse asiassa”, hän hymyili vinosti ja söi muutamalla puraisulla yhden palan appelsiinistään, ”tiedämme jo, että hän ei voi sietää klovneja. En tiedä miksi, mutta hän kammoksuu niitä järkyttävästi.”

Amy rypisti otsaansa. ”Miten te sen tiedätte?” hän ihmetteli ja alkoi voidella paahtoleipää. Appelsiinin syömisen katselusta tuli nälkä.

”Ihan vahingossa itse asiassa”, Peter naurahti. ”Se on ihan hauska juttu, mutta kerron sen joskus myöhemmin.” Hän kohotti kulmiaan Amylle. ”Tiedättekö te jotain, mistä voisi olla hyötyä? Ihan mitä tahansa, sitä ei koskaan tiedä mitä tulemme tarvitsemaan.”

Tyttö mietti hetken asetellessaan neljää kurkkuviipaletta sievästi leipänsä päälle. Hän muisteli monen vuoden takaa Lilyn kertomia juttuja ystävästään Severus Kalkaroksesta, juttuja joita oli kuunnellut puolella korvalla muun tekemisen ohessa. Amy muisti, että Lily oli puhunut pojasta joskus aika paljonkin, mutta mitään ei tullut mieleen. Hän lupasi Peterille että yrittäisi terävöittää muistinsa jollain tavalla.

”Ja voihan olla että Alice tiedää jotain”, hän lisäsi haukatessaan leipää niin, että huolella aseteltu kurkunpala putosi takaisin lautaselle. ”Hänellä on joistain asioista ihan mielettömästi tietoa, enkä minä edes tiedä, mistä ja millä keinoin hän tietonsa saa.”

”Niin minä vähän arvelinkin”, Peter hymähti ja söi viimeisen palan. ”Sellaisen kuvan minä Alicesta olen saanut.”

He söivät hiljaisuuden vallitessa, ja pian saliin alkoi hiljalleen kertyä lisää oppilaita. Ensin tuli pari ensiluokkalaista korpinkynttä, sitten se poika Puuskupuhista joka kävi joka aamu lenkillä ennen auringonnousua. Jokunen kolmosluokkalainen istui rupatellen Rohkelikon tupapöytään samalla kun professori Kuhnusarvio astui saliin selkäänsä voivotellen mutta silti pirteänä kuin peipponen. Sunnuntaiaamuisin suuri sali oli lumoavan rauhallinen verrattuna tavalliseen, ja Amy tajusi ettei ollut oikeastaan koskaan ollut aamupalalla niin aikaisin. Ainakaan viikonloppuna. Peter sen sijaan tuntui täysin tottuneelta salin epätavanomaiseen hiljaisuuteen ja tyytyi kuorimaan kananmunaa sanattomana.

Kuten Amy oli jollain tapaa olettanutkin, juuri kukaan ei ehtinyt syödä sunnuntaisin aamiaista. Ei hän itsekään kovin usein vaivautunut, varsinkin kun Alice heräsi vasta lähempänä lounasaikaa ja Lily jätti aamupalan välistä kuudesti viikossa. Lottie kävi vain juomassa lasin kurpitsamehua ja otti mukaansa paahtoleivän, mutta Jamesia, Remusta ja Siriusta ei näkynyt ollenkaan. Amy ei ollut lainkaan yllättynyt jälkimmäisestä.

Kun kaksikko hiljaa kuin yhteisestä sopimuksesta nousi pöydästä ja lähti astelemaan takaisin kohti Rohkelikkotornia, Amy näki ihmisen jonka olisi silloin kaikkein vähiten tahtonut nähdä. Severus Kalkaros astui suureen saliin aamiaiselle kuten minä tahansa aamuna, hymyillen ylimielisesti ja katsellen ympärilleen kyömyisen nenänsä vartta pitkin. Luihuinen ei kuitenkaan ollut yksin, vaan veti perässään tyttöä. Tyttöä, jolla oli leiskuvat lyhyiksi kynityt hiukset, ja jonka näkeminen Kalkaroksen seurassa sai Amyn näkemään punaista.

Peter ja Amy ohittivat Kalkaroksen ja sen tytön kylmästi vilkaisemattakaan heihin päin ja puhuivat vasta kun olivat jo puolessa välissä matkalla oleskeluhuoneeseen.

”Taisimme keksiä Ruikulin uuden heikon kohdan”, Amy mutisi kiukkuisesti ja Peter vilkaisi häntä.

”Jep”, poika totesi ja oli hetken hiljaa punniten sanojaa. ”Kuule, olen tavallaan pahoillani. Siis kun tiedän että Kat on sinulle sukua – ”

”Eipä ole enää, jos se on minusta kiinni”, Amy sanoi puhisten. ”Sillä ihmisellä ei taida olla enää mitään itsesuojeluvaistoa. Eikö Lily vasta viime viikolla selittänyt, ettei Kalkarokseen kannattanut luottaa?” Hän pysähtyi ja valui seinää pitkin istumaan käytävälle. ”Voi ei. Lily murtuu varmasti. Hän ihan totta piti Katista!”

Peter istui käytävän toiselle puolelle ja pyöritteli taikasauvaansa sormissaan hajamielisesti. ”Voisiko Katille puhua järkeä tai jotain?” hän ehdotti rypistäen otsaansa. ”Jos hän on Lilyn ystävä, varmasti hän tajuaa ennen pitkää millainen paskiainen Ruikuli on.”

Amy tuhahti. ”Enpä usko että hän kuuntelee minua. Tai ketään muutakaan sen puoleen. Kat on sen sorti ihminen että kun hän jotain päättää niin häntä ei saa luopumaan siitä millään. Hän on viimeiset kaksi vuotta valittanut äidilleen että tahtoo Englantiin ja kuten huomaat, sai tahtonsa läpi.” Hän naurahti katkerasti näprätessään hiuksiaan tarkkaavaisesti kuin etsien kaksihaaraisia. ”Ann on aina pitänyt häntä hemmoteltuna kakarana, ja sellainen hän taitaa ollakin.”

Hetken hiljaisuuden jälkeen Peter nousi ylös ja ojensi kätensä Amylle. ”Tule”, hän sanoi vetäen tämän ylös. ”Mennään herättämään Remus, Sirius ja Alice. Meillä on kosto suunniteltavana.”
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 28 ilmestynyt]
Kirjoitti: Swizzy - 29.03.2012 19:33:41
Kiinnostavaa, kiinnostavaa...

Tämä oli mielenkiintoinen luku. Kivaa kostonsuunnittelua. Odotan innolla myös sen toteutusta. (hyi hyi, Kat!) Ja kyllä, mun aivot on taas sulanutta hattaramömmöä ties mistä syystä, ja mä käytän sitä tekosyynä lyhyeen kommenttiin. ;D Mutta tykkään ihan älyttömästi, ja haluan tietty jatkoa.



Swizzy
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 28 ilmestynyt]
Kirjoitti: Romione - 29.03.2012 19:49:47
olen uusi lukija, kyllä. luin eilen kaikki miljoona lukuasi ja rakastuin c: kirjoitapas pian lisää.
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 28 ilmestynyt]
Kirjoitti: Scaramouche - 01.04.2012 19:32:11
Swizzy: Se koston varsinainen toteutus jää näin alkuun aika lailla maininnan tasolle, katsoo sitten tulevaisuudessa kuinka ison jutun jaksan siitä tehdä. :D Kiitos kommentista!
Romione: Jes, uusia lukijoita on aina kiva saada!
onski: No olepas hyvä. ;D Ruikulin onnellista loppua ei (ainakaan vielä) näy, sitä ei kannata pelätä. Ja sitten tuo Amy-juttu, niin tota... eh. Tajusin itekin tossa pari päivää sitten että on tainnut tulla vähän blokki nimiä keksiessä. :D Pitäisi hommata varmaan joku nimikirja, niin ei menis sekaisin!

A/N: Joo, tästä ja sitten seuraavasta luvusta tulee vähän lyhyempiä, koska ne oli ensin yksi megaluku (mun mittapuulla) ja sitten katkaisin ehkä vähän huonosta kohdasta mutta kun oli pakko. :D



Tää eihän jatkua voi näin
Tän joskus loputtava on
On meillä yksi elämä
Ei sitä sovi pelätä


Hector: Hysteria


Kahdeskymmenes yhdeksäs

Lilylle ja Jamesille ei koskaan sanottu kostosuunnitelmista mitään, mutta luultavasti he huomasivat jotain kuitenkin, kun Amy ja Alice yhtäkkiä alkoivat viettää todella paljon aikaa Siriuksen, Remuksen ja Peterin kanssa. Suurimman osan ajasta he viettivät yhdessa kaikki seitsemän, mutta silloinkin tyttöjen ja poikien viisikon välillä kävi kiivas sanaton keskustelu, johon liittyi useammin kuin kerran pergamentinpaloja ja yhteisiä kirjastoreissuja. Omalla tavallaan kaikki se auttoi Lilyä rauhoittumaan ja keskittymään pitämään kulisseja yllä koko muulle ympäröivälle maailmalle.

Yhteisessä ajanvietossa oli vaikeatkin puolensa. Remus huomasi, että ainakin Lily ja Alice pistivät merkille hänen varovaiset keskustelunaloituksensa Amyn kanssa ja että James vilkaisi häntä aina välillä hyvin tietoinen ilme kasvoillaan. Se ei ollut omiaan auttamaan Remusta päättämään mitä tehdä tytön suhteen, Amy kun ei kuulunut niihin jotka näyttivät tunteitaan kamalasti ulos. Se oli vain yksi niistä monista syistä, miksi Remus ei oikein tiennyt miten koko asiaan piti loppujen lopuksi suhtautua.

Yhtenä niistä harvoista illoista, kun kelmit viettivät aikaa keskenään makuusalissa ja pakersivat pitkästä aikaa karttansa kimpussa (Siriukselle, Remukselle ja Peterille yhtenä motiivina oli kosto ja sen toteutuksen helpottuminen, mutta sitä ei sanottu Jamesille suoraan), Sirius ryhtyi jälleen tenttaamaan Remusta tämän rakkausasioissa.

”Kuutamo”, hän huikkasi toiselta puolelta huonetta, jonne oli asettunut rennon huolettomasti makaamaan kaikkien neljän peiton päälle listaamaan ylös eri kerrosten salakäytäviä samalla, kun Peter kirjoitti ylös mitkä luokat olivat käytössä ja mitkä ei, ”miten on Amyn laita? Te olette jutelleet viime aikoina aika paljon enemmän kuin yleensä.” Hän heilutteli kulmakarvojaan kiusaavasti ja sai pian tyynyn päähänsä. ”Ei sen suurempaa edistystä?”

”Keskity niihin salakäytäviin, Sirius.”

”Ei, kun nyt keskitytään siihen mitä teidän kahden välillä tapahtuu.” Sirius siirsi pergamenttirullat sivuun ja heitti tyynyn takaisin Remukselle. ”James, eikö niin että meillä on oikeus kuulla? Mekin on aina kerrottu kaikki meidän jutut, vai mitä?”

James kohautti olkiaan näennäisen välinpitämättömän näköisenä, mutta laittoi kuitenkin Tylypahkan historiikin muiden kirjojen seuraksi korkeaan pinoon ja kohottautui parempaan asentoon sängyllään. ”Olisihan se ihan mielenkiintoista, minulla kun jäi edellinen keskustelu kokonaan välistä!”

”Siinäs kuulit!” Sirius nauroi haukahtavasti ja Peterkin näytti huvittuneelta. ”Antaa tulla, susi-hukkaseni. Missä mennään?”

”Sehän siinä onkin”, Remus murahti ja pisti loitsukirjat syrjään turhautuneena. ”Kun minulla ei ole harmainta aavistustakaan! Selvästikin jotain pitäisi tehdä, mutta en minä tiedä mitä!” Hän heittäytyi lattialle selälleen ja laski käsivartensa silmiensä peitoksi. ”Ihan totta, James, minä en ymmärrä miten sinä olet jaksanut tätä tunnetta jo kuusi vuotta.”

James virnisti leveästi. ”Kas, kas. Meidän pikkuinen Remus myönsi vihdoin olevansa auttamattoman rakastunut Amyyn! Tämähän on vakavampaa kuin kuvittelin.”

”Sanoinhan”, Sirius totesi ja James mutisi myöntävästi välittämättä Remuksen vastalauseista lattialla. ”Sitä paitsi jopa minä olen huomannut että Amy vilkuilee Remusta ihan samalla tavalla aina kun luulee etteivät muut huomaa. Nuo kaksi ovat vain niin läpinäkyviä!”

Remus siirsi kättään niin että näki Siriuksen. ”Vilkuileeko?” hän kysyi ihan pieni ja aivan varmasti täysin tahaton toivon särähdys äänessään.

”Ihan totta, älä väitä ettet ole huomannut!” Peter naurahti. ”Amy hymyilee joka kerta kun sinä tulet huoneeseen, vikaisee sinuun noin kolme kertaa minuutissa ja hymyilee sinulle vähintään tuplasti leveämmin kuin meille muille. Lisäksi pitää huomioida se, että kun hän jää sillä tavalla tuijottamaan hajamielisesti yhtä kohtaa, tiedät varmaan, ja sitten hänelle sanoo siitä, hän punastuu ja vilkaisee sinua.” Remuksen kasvoja koristi jonkinsorttinen hölmö hymy ja James ja Sirius pidättivät nauruaan. ”Vieläkö tarvitset todisteita?”

Remus hymyili hetken ja vakavoitui sitten vetäen kasvoilleen sen tavanomaisen itseinhon naamarin. ”En, mutta en myöskään voi ryhtyä tähän. Se on – ”

”Liian vaarallista ja riskialtista?” James lopetti Remuksen puolesta pyyhkimättä virnistystä kasvoiltaan. ”Kuule, me eletään vain kerran. Haluatko sinä elää elämäsi yksin ja katkeroituneena katsoen kun me muut mennään naimisiin ja eletään täysillä?” Vastalauseita Siriukselta kohdassa 'mennään naimisiin'. ”Rypeä itsesäälissä ja jossitella koko loppuelämäsi ja vanhuksena ajatella että olisi sittenkin pitänyt mennä ja helkkari soikoon elää hetken aikaa?”

Remus pysyi hiljaa ja tuijotti kivistä kattoa tiiviisti. Kasvojen ilme ei paljastanut toisille kolemelle mitään, muuta he tiesivät kokemuksesta että Remuksen ajateukset juoksivat nyt valoa nopeammin. Sirius kääntyi tyytyväisenä takaisin salakäytävälistauksensa puoleen ja James vihelteli avatessaan jälleen Tylypahkan historiikin. Peter kasteli sulkakynänsä jälleen musteeseen ja mutisi sitten kirjoittaessaan: ”Ihan totta, Remus, ei eläminen itsessään kenellekään pahaa tee. Kaikki riippuu siitä miten elää.”

Niine hyvineen kolme kelmiä syventyi tekemään kartaa, joka kulki työnimellä ”Kelmien kartta” jättäen Remuksen tuijottamaan kattoa ja pohtimaan, pitäisikö ihan oikeasti alkaa vihdoin elää.

**

Lily istui Amyn ja Alicen kanssa kirjastossa ja yritti tehdä läksyjä. Häntä kuitenki häiritsi liian moni asia, jonka hän oli saanut viime päivinä selville, ja yksi näistä asioista konkretisoitui parinkymmenen metrin päässä. Katin kikattelun ja Kalkaroksen hyssyttelyn kuuli paremmin kuin hyvin parin kirjahyllyn ja kirjoittamisesta kuuluvat rapinan läpi. Lily läimäytti kirjan kiinni ja huokaisi saaden Amyn ja Alicenkin nostamaan katseensa loitsujen esseestä, jota he parhaillaan Lilyltä kopioivat.

”Minä ihan oikeasti luulin että Kat kuuntelisi”, hän mutisi hiljaa haluamatta ärsyttää aina pahantuulista kirjastonhoitajaa, matami Prilliä, jolla oli hirveä pakkomielle kirjaston täydellisestä hiljaisuudesta. ”Luulin että hänellä olisi sen verran älliä päässään.”

”Luulit liikoja”, Alice jupisi ja jatkoi kirjoittamista. ”Kirottu ranskalainen.”

”Katilla on aina ollut taipumusta kapinointiin”, Amy selitti ja viimeisteli esseensä. ”Mutta silti”, hän pysähtyi hetkeksi ja tarkkaili kirjoittamaansa, ”minä vähän mietin että jos se oikeasti onkin muuta kuin kapinointia. Ettei se ole vain että 'alanpa seurustella Kalkaroksen kanssa vain koska Lily varoitti minua ystävystymästä hänen kanssaan'.”

”Jotain muuta?” Lily toisti epäuskoisena. ”Kuten mitä?”

Amy punastui vähän ja piti katseensa visusti sulkakynässään. ”Rakkautta?”

”Amy on nyt niin täynnä omaa rakkauttaan että näkee sitä joka puolella”, Alice mutisi puoliksi huvittuneena ja tuskaili parin kirjoitusvirheen kanssa. ”Viimeksi eilen se ilmoitti teorioistaan että Kseno Lovekiva seurustelee sen yhden korpinkynsitytön kanssa ja että McGarmiwan ote alkaa lipsua koska se on rakastunut. Remus on sekoittanut meidän pienen Amyn pään lopullisesti.”

”Minulla ei ole aavistustakaan mistä sinä puhut”, Amy punastui syvemmin ja alkoi nyppiä sulkakynäänsä kaljuksi.

Lily huokaisi. ”Amy, minun onkin pitänyt puhua sinulle tästä”, hän sanoi ja hymyili tavallaan viekkaasti, mutta kuitenkin aika lempeästi. Jos sellainen yhdistelmä nyt ylipäätään oli mahdollinen. ”Kuka tahansa näkee että te pidätte toisistanne. Miksi te kierrätte ja kaarratte koko ajan? Voisit vain mennä ja sanoa Remukselle miten asiat ovat. Teidän elämästänne tulisi niin paljon helpompaa.”

”Mutta Remus ei ole koskaan osoittanut kiinnostusta kehenkään”, Amy selitti myöntäen osittain jo tappionsa. ”Mistä sitä tietää, ehkä hän ei tahdokaan seurustella kenenkään kanssa. Ehkä hän ei halua kiinnittää tyttöjen huomiota samalla tavalla kuin muut kelmit. Tai ehkä hän – ”

”Amy, oletko sinä kokonaan unohtanut mitä Portsmouthissa tapahtui?” Alice naurahti ja luovutti esseen korjaamisen saatuaan paljon mielenkiintoisempaa tekemistä. Hän työnsi huolimattomasti tavarat sivuun ja kumartui kuiskimaan pöydän yli. ”Mitä muuta se oli jos ei kiinnostuksen osoittamista? Ja lisäksi kaikki ne katseet joita te luotte toisiinne kun luulette ettei kukaan huomaa... Sen lisäksi, että se on minun mielestäni kuvottavan suloista, se on myös äärettömän ärsyttävää, koska te ette tee asialle mitään!”

Amy katseli kynittyä sulkakynäänsä ja kuunteli ystäviensä vakuuttelua vielä ainakin puoli tuntia. Voisivatko he olla oikeassa? Olisiko mitenkään mahdollista että Remuksella olisi samanlaisia tunteita häntä kohtaan? Ajatus sai perhoset lentämään hänen vatsassaan, ja hän tunsi kasvojensa hehkuvan. Entä jos?
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 29 ilmestynyt]
Kirjoitti: Swizzy - 02.04.2012 16:48:35
Oii, ihanaa Amy/Remusta! Laita ne yhteen, laita ne yhteen, laita ne yhteen... jookos? Ihana luku. Söpö. Ja tällä kertaa mulla ei oikeastaan ole järkevää syytä lyhyeen kommenttiin, ehkä mä en vaan enää osaa kommentoida.

Pari virhettä huomasin:
Lainaus käyttäjältä: Salla
Kasvojen ilme ei paljastanut toisille kolemelle mitään, muuta he tiesivät kokemuksesta että Remuksen ajateukset juoksivat nyt valoa nopeammin.
kolmelle, ajatukset

Tosi kivaa myös lukea tosta kartan teosta. Ja Remuksen ajatukset, voi aww ja koko luku oli muutenkin tosi ihana. Ei mua ainakaan lyhyys haitannut. Tosin ei mulla olis mitään megalukuakaan vastaan ollut, mutta varmaan kahtena osana se on parempi.

Kiitos ja kumarrus, jatkoa!



Swizzy
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 29 ilmestynyt]
Kirjoitti: L.E - 03.04.2012 15:48:37
Oi, kaks uutta lukua!

Miten on mahollista, että mun oma elämä on alkanu muistuttaa kelmificcejä? Ei tietenkään sun, koska mä en elä niin mielenkiintosessa maailmassa, mutta toi viiminen luku kuulosti vähän turhan tutulta  ;D Kostosuunnitelma on loistava, anna sen toteutua ;)

Ficin alussa tykkäsin Katista, mut nyt se on ruvennu ärsyttämään mua pikkuhiljaa. Toivottavasti se ymmärtää siirtyä Severuksen seurasta niin kauas ku vaan pystyy..

Hei mitä toi "suosikkipariskunta, ainakin tähän saakka" oikein tarkoitti?! Nyt tais mennä yöunet pahemman kerran :D

Kirjoittelehan pian jatkoa!
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 29 ilmestynyt]
Kirjoitti: Fotoni - 03.04.2012 23:53:57
Perkule, multa on jääny huomaamatta pari tänne ilmestynyttä lukua. Noh, perus minä, että ei sen puoleen.

Ja, no, tää viimeisin luku oli/on jotenkin niiiin söpö mun mielestä :)
Mut Amy ja Remus yhteen jo, piru vie :D Pystyn jo kuvittelee Siriuksen laukovan niistä jotain melkosen mielenkiintosia kommentteja, siis siinä vaiheessa kun ne päätyy yhteen.

Mut joo, jatkoa, kiitos ;)
Rakentava yms osuus tästä kommentista lähti Espanjaan. Ja btw, Kat ei just tällä hetkellä kuulu mun lempihahmoihini
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 29 ilmestynyt]
Kirjoitti: Ledi - 04.04.2012 21:09:23
Nomoi. Sää oot ihan tajuttoman nopee uusien lukujen kans eikä tällänen koulukiireinen pikkulikka pysy perässä...  ;D  Ei sillä, et jotain valittamista olis...  ;)  (Toi oli sitten vihjaus ;D)
 
Ahh. Edelliset luvut oli ihan sika hyviä! Mää toivosin, et kelmit keksis jonkun superkoston, jonkun siistin kepposen, josta joutus loppuvuodeks jälkkään... Ahhah, mee loves Sirius <3 Viimeluvussa se oli ihana tenttinsä kanssa! Ja kuten Fotoni, toivon Amyn ja Remuksen yhteen ja sit jonkun kovan posautuksen ja ne eroo ja DRAAAAAMAAA!  ;D  Ja ja ja monet tääl tuntuu vihaavan Katia sen valinnan takia. Mää oon taas erilainen lapsonen ja musta Kat ja Sev on ihan sikakovia yhes, enemmän niitä, pliiiis! (Ja Kat on yks mun lemppareista, että älä tapa sitä!) Mun puolesta ne kaks ja ikuinen ihanuus Lily ja James sais olla ainoot onnelliset parit lopussa. Hah, oon ihan vastarannan kiiski ja oon kaikkia onnellisia loppuja vastaan... Tosin L/J on onnellisen lopun paritus.
 
Jaa sekavaa taas? Anteeks, en voi mitään!  ;D  Jatkoo odotellessa...
 
Ledi
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 29 ilmestynyt]
Kirjoitti: Scaramouche - 04.04.2012 22:30:05
onski: Nimen omaan, ei aina voi olla pitkiä lukuja, vaikka mä kuinka niitä yritänkin tehdä. :( Yritys hyvä 10, mutta tulos ei aina vastaa sitä. Mutta kiva että tykkäät, ihan oikeasti merkitsee tosi paljon. :)
Swizzy: En epäile yhtään, ettetkö olis tykännyt megaluvusta, mutta pakko mainita että osasyynä kahtijakoon oli se että pikkusisko jaksoi koko ajan jankuttaa että mä olen kamala ihminen kun en julkaise lukuja sopivaa tahtia. Ja koska tämä loppuosa ei ollut vielä ihan valmis niin jaoin kahteen. En tiedä onko se yhtään parempi, mutta näin tuli tehtyä. :D
L.E: Mahtaisiko elämän ficcimäisyydellä olla mitään yhteyttä siihen, että suurin osa tollaisista keskusteluista mitä tässäkin ficissä on kavereiden kesken on lähtöisin mun ja mun kavereiden välisistä juttutuokioista? :D Yöllä neljän aikaan keksii mitä ihmeellisimpiä juttuja, ja ne voi olla yllättävän syvällisiä. ;)
Fotoni: Juupa juu, Sirius on tilannetajuinen herrasmies, ja eiköhän se tämänkin ficin edetessä tule näkymään aika selkeästi. :D
Ledi: Noni, vihjaukset sikseen. Muahan ei kukaan pomottele. ;D Draamaa on kyllä luvassa, en kerro missä muodossa mutta sitä on vielä tulossa ja paljon. PALJON. Kiva että joku tykkää kans Katista ja Sevistä, ne pääty yhteen aika lailla vahingossa ja mun mielestä ne on kuin luodut toisilleen. :D Kattoo nyt miten niitten suhde kehittyy ajan myötä. Nimim. onnellisten loppujen paras ystävä. ;)

A/N: Juupa juu, taas uusi luku. Vähän tökkii, mutta ei voi mitään, ja toivottavasti tykkäätte. Ainakin osasta tästä tykkään ite aika paljon. (Huomaatte varmaan mistä osista... ::)) Ja ja... Mitäs mulla vielä oli... Niin, joo! Tää on tosiaan kans tällanen lyhyt, mutta yritän jatkossa tehdä taas vähän pitempiä. Tosin jatkoa pitää luultavasti odottaa kauemmin kun tätä ja muutamaa edellistä, mutta lupaan ettei odotus mene kohtuuttomuuksiin. ;) Ja luku on omistettu ihanalle piilolukijalleni ElkQlle, joka tietää varsin hyvin miksi.



Minä olen odottanut sinua kauan
Minä olen valvonut pitkän yön
Hengittänyt pelkoa purevan talven
Kiristänyt reikiä varteen vyön


Juha Tapio: Minä olen, sinä olet


Kolmaskymmenes

Illalla makuusalin hiljaisuudessa oli liian hiljaista, omat ajatukset kaikuivat huoneessa kimpoillen seinistä, lattiasta, katosta, ikkunanpielistä. Amy yritti saada tolkkua itsestään, yritti kerätä rohkeutta, analysoida keskusteluitaan Remuksen kanssa. Oli totta, että hän oli saanut Remuksen pariin otteeseen kiinni tuijotuksesta. Ei siinäkään ollut vastaan väittämistä, etteikö poika olisi ollut hänelle enemmän kuin ystävällinen jo monta kuukautta. Amy ei voinut kieltää sitäkään, että Remus Lupin oli kymmenien ihmisten katsoessa hakenut häntä viime kesänä tanssimaan. Mutta saattoiko Amy laskea kaiken sen varaan, astua ovesta tuntemattomaan täysin tietämättä mitä tulisi kohtaamaan? Oliko hän valmis ottamaan riskin?

Saadakseen ajatuksensa kuriin hän nousi ylös, nappasi sänkynsä päädystä villatakin ja kipitti huoneen ovelle. Jälleen saisi oleskeluhuoneen omanlainen ja rauhallinen tunnelma auttaa.

Amyn onneksi (hyväksi vai huonoksi, siitä hän ei ollut aivan varma) hän ei ollut ainut joka sinä yönä oli tullut selvittelemään ajatuksiaan. Tyttö huomasi Remuksen siluetin takan ääressä hänen suosikkinojatuolissaan heti kun oli avannut makuusaliin vievien portaiden oven, mutta ei voinut enää kääntyä takaisin, sillä Remuskin oli huomannut hänet. Poika hymyili pienesti ja viittoi istumaan lähimpään tuoliin.

”Minun onkin pitänyt jutella sinulle”, Remus sanoi Amyn istuessa ja kietoessa villatakkia paremmin päälleen. Oleskeluhuoneessa oli kylmempi kuin hän oli arvellut.

”Ai?” Äänessä kuulsi jännitys. Koko tilanne oli niin latautunut ja varovainen, että Amy sai vain vaivoin tukahdutettua hermostuneen naurahduksen. Remuksen sormet naputtivat levottomina tuolin käsinojaan rytmiä, jossa ei tuntunut olevan järkeä. ”Mistä niin?”

Sormien naputus pehmeää kangasta vasten ei olisi normaaliolosuhteissa varmaan kuulunut mihinkään, mutta nyt se tuntui lähes puhkovan Amyn tärykalvot. Epätasainen rytmi hermostutti Amya entisestään, eikä sitä auttanut se että naputus tuntui koko ajan kiihtyvän. Hyvin hitaasti, mutta kiihtyvän kuitenkin. Aivan kuin Remuskin olisi ollut yhtä hermostunut kuin hän – ajatus joka tuntui suorastaan naurettavalta jopa Amyn oman pään sisällä. Silti hän ei voinut estää sydäntään hakkaamasta ylinopeutta rintaansa vasten tai perhosia villiintymästä vatsassaan.

Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen Remus rykäisi kurkkunsa selväksi ja alkoi sitten puhua tasaisella ja syvällä äänellään, juuri sillä tavalla joka sai Amyn polvet veteliksi. ”Olen ajatellut jo monta päivää, miten sanoisin tämän”, hän aloitti. ”Miettinyt pääni puhki miten pukisin sen kaiken sanoiksi. Toisista ei suoraan sanottuna ole kamalasti ollut apua, vaikka ensimmäisen kerran hyvin pitkään aikaan olen tuntenut sitä tarvitsevani.” Remus piti aika pitkän tauon, jonka aikana Amy yritti käskeä perhosia rauhoittumaan ja sydäntä hakkaamaan edes vähän hiljaisemmin. Hän pelkäsi että Remus kuuli sen. ”Minä en tahdo tehdä itsestäni pelleä, Amy”, tämä jatkoi nyt jo vähän epävarmemmalla äänellä. ”En ole koskaan tahtonut, olen kammoksunut sitä yli kaiken. Olen tehnyt kovasti töitä peittääkseni kaikki virheeni, muodostanut kouluarvosanoista kulissin eteeni. Kuvittelin että se riittäisi, että se suojelisi minua pelleksi joutumiselta.”

Amy nosti katseensa Remuksen silmiin ja tajusi, että tämä oli varmaan katsellut häntä koko ajan. Hän oli kiitollinen huoneen hämärästä valaistuksesta, sillä nyt Remus ei voinut nähdä hänen rajua punastumistaan.

”Amy, silloin Portsmouthissa kun tulin hakemaan sinua tanssimaan, tein sen siksi että Sirius puoliksi pakotti. Ei sillä etten olisi tahtonut”, Remus sanoi nopeasti, peläten että Amy pahoittaisi mielensä. ”Minä ihan totta halusin hakea sinua tanssimaan, ja Sirius tiesi sen. Mutta minä en uskaltanut, ja siksi hän pakotti. En uskaltanut, koska en halunnut tehdä itsestäni pelleä. Vaikka loppujen lopuksi tunsinkin itseni aikamoiseksi pelleksi”, hän naurahti ja lopetti viimein sormien naputtelun. ”Ja vaikka se kuulostaa kamalan kuluneelta ja kliseiseltä ja muuta, niin tosiasia on että se on ainut kerta elämässäni, kun en katunut mitään.”

He katsoivat toisiaan pitkään silmiin, ja Amy uskalsi hymyillä kokeilevasti. Remuksen vastatessa siihen hymy leveni, kunnes se yltti korvasta korvaan paljastaen ei niin suoran mutta kuitenkin niin kauniin hammasrivin. Remus kurotti kättään ja tarttui Amyn viileisiin sormiin hellästi. Enempää sanoja ei tarvittu, tuntui kuin he ymmärtäisivät toisiaan täydellisesti vain katsomalla silmästä silmään ja pitämällä toisiaan kädestä. Amy ei ollut elätellyt suuria toiveita, mutta se ilta oli kyllä ehdottomasti kaikkien salaisimpienkin unelmien täyttymys.

Amy ei tiennyt kuinka kauan he vain istuivat siinä tuijottamassa toisiaan pidellen käsistä kiinni, mutta jossain vaiheessa hän huomasi tärisevänsä kylmästä. Takassa olivat viimeisetkin hiilet lakanneet hehkumasta, ja oleskeluhuone oli vajonnut kylmälle kivilinnalle tyypilliseen koleuteen, jota ei normaalisti huomannut huoneen ollessa täynnä ihmisiä. Amyn sisällä lepattava lämmin liekki ei kyennyt lämmittämään takkatulen lailla, ja Remuskin varmaan huomasi kylmyyden noustessa seisomaan päästämättä kuitenkaan irti Amyn kädestä. Poika hymyili vieläkin, ja se oli erilainen hymy kuin se oli ollut viime päivinä; jotenkin aurinkoisempi, vapautuneempi. Vähemmän ahdistunut. Amysta tuntui hyvältä nähdä se hymy.

”Meidän pitäisi varmaan mennä nukkumaan”, Remus sanoi hiljaisesti ja kohotti kysyvästi kulmiaan. ”Täällä on ihan järkyttävän kylmä, ja oletan ettet tahdo olla huomenna muodonmuutostunnilla kipeänä kun siirrymme ihmisten muodonmuutoksiin?”

Tietyllä tavalla Amya nauratti pojan tapa siirtyä puhumaan arkipäiväisistä asioista, mutta samalla oli uskomatonta että tämä muisti aamulla ohimennen heitetyn kommentin siitä, miten tyttö oli koko syksyn odottanut näitä tunteja. Amy hymähti ja nousi itsekin ylös kuitenkaan aivan tahtomatta mennä ylös tyttöjen makuusaliin, kun vaihtoehtona oli katsella Remuksen meripihkan värisiä silmiä vielä hetken aikaa.

”Kuule...” Remus mutisi, ja hänen äänessään oli samaa surumielisyyttä kuin normaalistikin. Amy ihmetteli pojan nopeita mielialanmuutoksia, mutta odotti kuitenkin mitä toisella oli sanottavaa. Odotti kauan. Useamman minuutin, ja sinä aikana Remus ehti siirtää painoa jalalta toiselle ainakin kuusitoista kertaa. Pojan sisällä käytiin kiivasta kamppailua totuuden ja valheen välillä, ja vain murto-osa tämän taistelun merkeistä pääsi arpisille kasvoille asti. Ja siltikin Amy odotti vieno hymy huulillaan, kuten aina.

Poika sulki silmänsä ja huokaisi syvään. Se oli pakko sanoa, hän ei voisi jatkaa tätä yhtään pitempään olematta varma siitä, että Amy tiesi mihin oli ryhtymässä.

”Minä olen ihmissusi.”

Kuiskaus oli hädin tuskin kuuluva. Amy ei olisi ollut varma mitä kuuli, ellei olisi tiennyt sen tulevan. Ja täysin vastoin odotuksia hän hymyili vähän leveämmin, astui vähän lähemmäs ja kurottui ylemmäs varpailleen, niin että sai juuri ja juuri painettua kevyen suudelman Remuksen suunpieleen. Niin kevyen, että huulet hädin tuskin koskettivat ihoa. Hän ei enää vetäytynyt kauemmas, vaan naurahti pienesti Remuksen järkyttyneelle ilmeelle ja painoi otsansa tämän olkapäätä vasten.

”Minä tiedän.”

Remuksen suunpieltä poltti, hän hymyili typerästi ja silitti Amyn hiuksia, mutta tajusi sitten mitä tämä oli juuri sanonut. Miten oli mahdollista että tyttö tiesi? Oliko joku kertonut? Näkyikö se? Kuinka moni muu tiesi?

Amy vastasi ennen kuin toinen ehti edes kysyä. ”Minä huomasin sen viime vuonna. Olin... no, tarkkaillut sinua, tavallaan. Halusin tutustua sinuun paremmin, mutten tiennyt miten. Sitten huomasin poissaolojesi tasaiset väliajat. Ja sitten mietin, miten oli mahdollista että kaikenlaiset traagiset tapahtumat elämässäsi sattuivat niin tarkasti kerran kuukaudessa.” Amy oli hetken hiljaa ja nosti sitten katseensa Remuksen silmiin, joita hän ei vieläkään osannut lukea. ”Sitten huomasin täysikuut. Juttu oli aika lailla sillä selvä. Odotin vielä pari kuukautta ennen kuin olin teoriastani ihan varma, mutta tiesin joka tapauksessa.”

”Oletko sinä – ”

”Kertonut muille? En”, tyttö totesi yksinkertaisesti. ”Minusta sinun kuuluu itse kertoa, jos tahdot. Salaisuutesi on täysin turvassa minulla.” Sitten hän naurahti pienesti. ”Entä peloissani? Pitäisikö minun olla peloissani, kun tiedän että olet ihmissusi? Luultavasti pitäisi.”

Remus tunsi sydämensä hakkaavan rinnassaan nopeampaa kuin olisi sallittua ja haroi hiuksiaan puolihuolimattomasti hyvin jamesmaiseen tyyliin. ”Mutta et ole?”

Amy ravisti päätään päättäväisenä. ”En. Remus, minua ei pelota sinun lähelläsi. Sinä olet turvallinen, luultavasti koko unversumin turvallisin ja inhimillisin ihminen.” Hän kuulosti hyvin varmalta, vaikka todellisuudessa hän kävi ylikierroksilla ja oli hyvin lähellä ettei hän pyörtyisi onnesta siihen paikkaan. Tosin vaikka pyörtyisi, Remus luultavasti ottaisi hänet kiinni. Ajatus sai hänen poskensa kuumenemaan ja hän katseli hämmentyneenä poispäin.

Molemmat olivat hiljaa, mutta koko Remuksen olemus säteili helpotusta ja pojalle erittäin epäluonteenomaista onnellisuutta, sillä tosiasia oli että hän oli nyt onnellisempi kuin oli koskaan koko elämänsä aikana ollut. Mikään ei mennyt sen tunteen edelle, ei edes se hyväkytyksi tulemisen tunne jota hän oli tuntenut kerrottuaan kelmeille 'pienestä karvaisesta ongelmastaan'. Hän hymyili aurinkoisesti Amylle ja painoi suukon tämän otsahiusten alta pilkistävälle ihokaistaleelle oikealla ohimolla.

”Hyvää yötä. Kauniita unia, Amy Clarkson.”
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 30 ilmestynyt]
Kirjoitti: Swizzy - 05.04.2012 13:43:43
AWW! Siis ihan täydellisen mahtavan fluffyisen ihanan loistavan hienon aww. Koska sulatit mun aivot (<--- tekosyy) Mä en vaan pysty kommentoimaan tätä mitenkään järkevästi. Oleellisinta on vain sanoa, että tämä oli tosi ihana, ja toivon että teet lisää samantapaisia lukuja (tai vaikka ihan tähän ficciin liittymättömiäkin tekstejä). Ja jottei kommentti menisi täysin ihkutukseksi, Remus oli tosi IC, ja hienosti kuvasit ajatuksia. Osaat kirjoittaa hyvin. (jos joskus teet kirjan haluan lukea sen)



Swizzy
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 30 ilmestynyt]
Kirjoitti: renessie- - 06.04.2012 13:58:00
ASFHRGJKELFESW IHANA
Oon kirjaimellisesti aiva paska kirjottamaan mitään rakentavaa tekstiä, mut ei mulla muuta kun että oon ihan rakastunu tähä!!!!! Kirjotat tosi mielikuvituksellisesti ja hyvin, eikä mun silmään mitään virheitä pahemmin löydy.
Sun paritukset on ihania, ja mun leuka tippu lattiaan ku luin että Siriuksesta tulee isä, HAHA !:D Vihdoinki myös Amy & Remus uskals tehä jotai, wohoo ;)
Oot myös tehny Lilystä just oikeenlaisen, joka uskaltaa sanoo vastaan yms. eikä oo sellane hissukka, jonka valitettavast monet kirjottajat sen tekee ..

Ruikuli on ollu tässä ihan kamala!!! hyihyihyi miten se sellasta ?!!?? onneks james pelastaa !!!!!

Mun aivot ei nyt oikeeesti pysty sanomaan mitään rakentavaa ... :D love this <3

Jatkoa asap !! :)

renessie-
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 30 ilmestynyt]
Kirjoitti: Scaramouche - 06.04.2012 22:17:58
onski: Huomauttele vaan, kiva että joku muistuttaa mua aina siitä etten mä ole täydellinen. :D
Swizzy: En oikein tiedä, samantapaisista siis, vähän samaa tyyliä varmaan tulee, ja yksi ehkä hyvinkin samanlainen luku. Mutta ei varmaan vielä pitkään aikaan. :D
renessie-: Joo, mä oon sitä mieltä ettei Lily oo todellakaan mikään hissukka, ja oon tehnyt siitä joiltain osin aika samanlaisen kuin ite oon. Kiva kun tykkäät ja tervetuloa lukijajoukkoon. ;)



Kotkanpoikii ilman siipii
Maailman myrskyt keinuttaa
Taakse jäivät nuoruuspäivät
Takaisin en niitä saa


Juha Vainio: Kotkanpoikii ilman siipii


Kolmaskymmenes ensimmäinen

Sirius oli maannut hereillä jo liian kauan. Miksi hän oli edes herännyt lauantaiaamuna ennen kymmentä? Remuksen ja Jamesin pedeistä ei kuulunut pihahdustakaan, mikä ei tosin ollut mitenkään erikoista, olihan lauantai, ja hei eivät oikeastaan pitäneet aikaisista aamuista yhtään sen enempää kuin Siriuskaan. Peter oli äänistä päätellen jo käynyt aamiaisella ja luki nyt jotain, mutta Sirius ei ollut niin kiinnostunut että jaksaisi kurottua avaamaan sänkynsä verhot nähdäkseen mitä tämä luki. Liian vaivalloista niin aikaisin aamulla. Eikä se sitä paitsi voinut olla mitään kovin mielenkiintoista, sillä haloo, lukija oli Peter. Matohäntä luki nykyään lähinnä erilaisia filosofisia teoksia. Ne olivat niitä kirjoja joita Sirius käyttäisi mielellään sytykkeinä.

Kyljeltä toiselle kääntyminen ja paremman asennon etsiminen alkoi käydä tylsäksi, mutta Sirius oli liian laiska noustakseen ylös ja keksiäkseen tekemistä. Hän laski sängyn jokaisen pylvään kolhut (huonolla menestyksellä mennessään sekaisin joskus yhdeksänsadan kolhun jälkeen siinä, mikä oli kolhu ja mikä pelkkä puuhun muodostunut uurre), peittonsa ympyräkuviot (tylsää, sillä hän oli laskenut ne jo ennemmin ja tiesi tuloksen) ja päätyi lopulta laskemaan sekunteja siihen, että James heräisi. Sekin alkoi olla aika pitkäveteistä kolmenkymmenen tuhannen jälkeen, ja Sirius huokaisi turhautuneena.

”Sirius, lopeta se tuhahtelu ja keksi jotain hyödyllistä tekemistä”, Peterin ääni kuului verhon takaa hiljaisena mutta päättäväisenä. ”James ei luultavasti herää ennen lounasaikaa.”

Sirius nykäisi äkillisesti verhon syrjään ja katsoi ystäväänsä otsa rypyssä. ”Miten sinä tiesit että lasken sekunteja hänen heräämiseensä?”

”Oho”, Peter naurahti ja kohotti kulmiaan. ”Arvasin toki että odotat hänen heräävän, mutta että laskea sekunteja?” Hän nauroi makeasti ja käänsi kirjansa sivua. ”Tuota voisi jo melkeinpä sanoa pakkomielteiseksi.”

Mustahiuksinen poika haukotteli ja näytti toiselle keskisormea, ja huomasi sitten että Remuksen sängyn verhot olivat auki ja että poika itse makasi kyljellään hymyillen vinosti ja näyttäen erittäin huvittuneelta Siriuksen tavasta. Remukselle keskisormen näyttämisessä ei ollut mitään ideaa, joten Sirius tyytyi mulkoilemaan tätä pahasti ja kiroilemaan haukotuksen lomassa.

”Hei, ensi viikolla on halloween!” Peter tajusi hetken hiljaisuuden jälkeen. Sirius löy käden otsaansa ja mutisi jotain vähemmän kohteliasta tämän aivojen hitaasta reagoinnista kalenteriin. ”Ollaanko me suunniteltu jotain?”

”Eikö me jotain pientä silloin Tylyahossa keksitty?” Sirius sanoi hyvin vähän kiinnostuneena aiheesta ja nousi vihdoin istumaan venytellen niskaansa. ”Tosin minusta voisi jotenkin keksiä siihen vähän Ruikulin nöyryyttämistä. Jos vaikka ripustettaisiin se taas kattoon nilkoista, se oli ainakin viimeksi tosi hauskaa...”

”Ei, Sirius”, Remus sanoi ja hieroi silmiään. ”Tai siis olihan se kaksi vuotta sitten hauskaa ainakin hetkellisesti, mutta siltikin ei. Ja minusta meidän pitäisi luopua niistä zombie-kotitontuistakin. Tai ainakin pienentää määrä viiteentoista. Minä tavallaan lupasin Amylle ettei me nosteta mitään ihan kamalaa show'ta.”

Siriuksen silmät iskivät kiinni Remukseen lievätsi sanottuna järkyttyneen näköisenä. ”Anteeksi nyt, herra Lupin, mutta mistä lähtien sinä olet luvannut Amylle yhtään mitään? Ettehän te edes seurustele!”

Remus oli jo aikeissa sanoa jotain, mutta Peter ehti ensin. ”Seurusteleepa.”

”Mitä?” Sirius nousi ylös niin nopeasti että joutui pitelemään päätään ettei olisi kaatununut. ”Miksei minulle ole kerrottu? Koska miten mitä häh?”

”Joskus viime viikolla”, Peter jatkoi pistäen kirjansa sivuun välittämättä siitä että Remus näytti erittäin turhautuneelta kun ei saanut itse vastata. ”Ja sinulle ei kerrottu koska ei meille muillekaan kerrottu. Vaikka kaikkihan sen nyt kuitenkin näkee, mutta silti. Remus, olisit voinut kertoa.”

Viime viikolla?” Sirius nappasi tyynynsä ja kävi sillä puolustautumattoman Remuksen kimppuun. ”Sinä senkin! Seurustellut viikon unelmiesi naisen kanssa etkä viitsinyt kertoa minulle! Minulle! On siinäkin minulla ystävä!” Ja hän hakkasi ihmissutta tyynyllä naamaan niin kovaa kuin jaksoi istuen tämän päällä ettei tämä pääsisi karkuun. Kuitenkin uhrin huutojen välistä kuului sen verran naurua, että tuli hyvin selväksi ettei hätää ollut. Peter pyöritti silmiään ja katseli hymyillen toisten kahden tappelua.

”Okei. Mitä. Helvettiä. Te. Teette?"

Lily astui makuusaliin epäuskoinen ilme kasvoillaan. Hän katsoi kummissaan paidatonta Siriusta, joka istui hajareisin Remuksen päällä, ja sitten Peteriä, kuin odottaen selitystä. Peter kuitenkin vain hymyili ja viittoi istumaan alas nauttien tilanteesta silminnähden.

"Ai, hei Lily”, Sirius sanoi ja hymyili enkelimäisesti lyöden vielä kerran allaan makaavaa poikaa tyynyllä. ”Tämäpä yllätys. Mikä sinut tuo tänne matalaan majaamme? James nukkuu vielä kuin tukki.”

”Itse asiassa en tullut hakemaan Jamesia”, Lily sanoi asettaen kasvoilleen aika tuiman ilmeen ja laittaen kätensä puuskaan ja katsoi sitten merkitsevästi Remusta, ”vaan erästä joka unohti tunti sitten alkaneen johtajaoppilaskokouksen.” Remus kirosi, tönäisi Siriuksen lattialle ja katsoi Lilyä vakuuttaen olevansa aidosti pahoillaan. Lily ei enää ollut kiukkuinen vaan lähinnä huvittunut. ”Ihan totta, sinun nyt kaikkein vähiten olettaisi unohtavan kokouksen. Onko Amy saanut pääsi noin sekaisin?”

Sirius älähti lattialla ja osoitti Lilyä katsoen syyttävästi Remusta. ”Miten on mahdollista että Kukkanen tiesi mutta minä en?”

”Koska Amy luultavasti kertoi”, Peter sanoi kuin vähä-älyiselle Lilyn pyöritellessä silmiään. ”Älä ota sitä noin henkilökohtaisesti. Sitä paitsi olisit itsekin tiennyt jos olisit viitsinyt keskittyä muuhunkin kuin itseesi viime aikoina.”

”En minä keskity itseeni!” Muute neljä hereillä olijaa katsoivat häntä epäuskoisesti. ”No kun en! Tai no, keskityn, mutta minulla on siihen hyvä syy! Minä ajattelin kirjoittaa kirjan!”

Se sai aikaan niin pahan naurukohtauksen, että Lily taipui lattialle kaksin kerrtoin ja Remus putosi Siriuksen viereen. James heräsi nauruun, ja sen jälkeen kun oli päivitellyt Lilyn läsnäoloa tarpeeksi hän alkoi kysellä mille siellä oikein naurettiin.

”Siriukselle, kuinkas muuten”, Peter räkätti. ”Voitko uskoa, tuo kapinen koira aikoo kirjoittaa kirjan!”

”Kirjan?” James toisti epäuskoisena. ”Siis ihan totta, kirjan? Ihan oikean kirjan? Sinä?”

”Älä näytä noin hämmästyneeltä”, Sirius mutisi selvästi pettyneenä muiden reaktioon Jamesin vajotessa sängylleen naurun voimasta. ”Minähän tiedän itsestäni enemmän kuin kukaan muu!”

”Sinä siis kirjoitat kirjan itsestäsi?” Remus kysyi uuden naurukohtauksen saattelemana.

Sirius nousi lattialta kiukkuisena ylös ja alkoi etsiä itselleen vaatteita. ”Ei sillä ole mitään väliä mistä minä kirjoitan!” hän protestoi. ”Pääasia että sillä tienaa tarpeeksi.” Hän rojahti matka-arkkunsa viereen ja heitteli turhautuneena vaatteita sivuun. Muut alkoivat väsyä nauramiseen, ja odottivat nyt selitystä oudolle kirjailija-aikomukselle. ”Daniellella on juuri ja juuri rahaa maksaa asuntonsa vuokra. Hän työskentelee osa-aikaisena Sekolla, mutta jää joulukuussa sieltäkin äitiyslomalle.” Nyt toiset olivat jo hiiren hiljaa ja kuuntelivat. Olihan harvinaista että Sirius puhui vakavista asioista vakavasti. ”Minulla on toki osani Mustan suvun perinnöstä, mutta ei sekään rajaton ole. Minun on keksittävä keino jolla elätän meidät, sitten kun pääsen koulusta. Täältä käsin en voi käydä töissä, ja kirjan kirjoittaminen itsestäni olisi varmaan aika helppoa.”

Näitä sanoja seurasi pitkä ja aika kiusaantunut hiljaisuus, jonka aikana Sirius löysi harmaan t-paidan päälleen. Lily istui lattialla ja mietti, puhuivatko kelmit useinkin niin vakavasti. Remus näytti siltä kuin ei tietäisi, pitäisikö Siriusta lohduttaa, rohkaista kirjoittamaan se kirja vai pitäisikö tälle ehdottaa parempia ja todennäköisempiä tulonlähteitä. Peter naputti sormillaan kirjansa kantta ja James tuntui olevan hyvin kiinnostunut lattialla lojuvan tupahuivinsa raidoista.

Sirius paiskasi arkun kiinni ja etsi farkut käsiinsä. Aluksi hän meinasi alkaa vaihtaa housujaan siinä, kuten normaalistikin, mutta sitten hän vilkaisi Lilyä ja meni vessaan vaihtamaan ihan tytön oman mukavuuden vuoksi – sillä, toisin kuin muut olivat väittäneet, Sirius ajatteli muutakin kuin itseään. Hänestä tuntui etteivät muut olleet kovin vakuuttuneita hänen ajatuksestaan kirjoittaa omaelämänkerta, mutta ei hän ollut kyllä suoraan sanottuna varma itsekään. Mutta hän oli ajatellut asiaa paljon ja tullut siihen tulokseen, että se oli sillä hetkellä paras vaihtoehto. Kuka muka ottaisi leipiinsä jonkun, joka saattoi tehdä töitä noin kerran kuussa?

Niinpä niin. Sirius palasi makuusalin puolelle farkut jalassaan, heitti flanellihousut sängylleen ja alkoi etsiä sukkia. Yksi löytyi kyllä helposti jokaisesta parista, mutta toinen olikin sitten jo jännempi juttu.

”Tuota, Sirius”, Remus mutisi paikaltaan ja rykäisi sitten. Sirius ilmaisi kuuntelevansa, mutta ei lopettanut sukan etsimistä – ainakaan kiroilusta päätellen. ”Ihan totta, sori siitä äskeisestä. Mutta kannattaa kuitenkin miettiä, onko kirja se paras vaihtoehto.”

Sirius pyöräytti silmiään. ”Arvaa vain montako kertaa olen sitäkin miettinyt. Onko sinulla muka parempaa ajatusta?”

Peter naurahti ja sai latautuneen tunnelman kaikkoamaan. ”Jos nyt mietitään ihan siltä kannalta, mikä sopisi sinun luonteellesi parhaiten, niin miten olisi vaikka koemaistaja? Hunajaherttuassa kuulemma tarvitaan yhtä. Maksetaan ihan hyvin. Ja toinen vaihtoehto on se että rauhoitut nyt, ja ajattelet asiaa. Siis vielä vähän lisää. Ei teillä ole vielä mitään hätää, ja jos se minusta on kiinni, niin teillä ei ole hätää jatkossakaan.”

”Ihan oikeasti, Sirius”, Jameskin hymyili sängyltään. ”Luuletko oikeasti, että me jätettäisiin paras ystävämme ja tämän perhe ilman kotia? Jos ei muu auta niin te muutatte meille. Äiti ymmärtää kyllä.”

Lily hymyili, ja hänellä oli outo tunne. Pojat keskustelivat niin vakavasta asiasta niin luonnollisesti, että hänen oli pakko muuttaa vähän asennettaan. Ei hän ollut oletanut että kelmit – tai edes pojat ylipäätään – puhuisivat sellaisia! Samalla Lilyllä oli myös sellainen olo että hän oli ylimääräinen, ja yritti olla mahdollisimman näkymätön. Se oli aika vaikeaa, kun istui melkein keskellä lattiaa. Vähän aikaa ympärilleen tarkkailtuaan hän tajusi kauhukseen, että sukkiaan etsivän Siriuksen silmät olivat kyynelissä. Ei Sirius itkenyt, eihän?

James hyppäsi sängyltään Siriuksen viereen ja laittoi kätensä tämän olalle. ”Se on okei. Itke pois, se helpottaa. Ihan oikeasti.”

Sirius tärisi, mutta ei varsinaisesti itkusta. Ei hän juuri itkenyt, ei oikeastaan varmaan kuin kerran aikaisemmin kelmien nähden, nyt vain oli pakko. ”Miksi elämä on niin vaikeaa?” hän mutisi ääni paksuna ja pyyhki kiukkuisesti petollisen kyyneleen poskeltaan. ”Ei meistä vielä pitänyt tulla aikuisia. Meidän piti pitää hauskaa ja nauttia viimeisestä vuodesta, me sovittiin niin, vai mitä?”

”Joo, niin sovittiin”, James sanoi ja silitti veljellisesti Siriuksen selkää. ”Mutta elämä ei mene aina niin kuin suunnittelee. Silloin pitää vaan kestää.”

Remus ja Peter katselivat kaksikkoa myötätuntoisesti punkistaan, mutta eivät sanoneet mitään. Ehkä niin oli parempikin. Sirius vilkaisi Lilyä ja naurahti tämän kalvenneille kasvoille. ”Mitähän Lily-kukkanenkin ajattelee. Tuli sinunkin nyt nähtyä se päivä kun minä itken, vai mitä?” hän hymyili ja iski silmää. ”Älä kerro muille. Mainehan siinä menisi.”

Lily hymyili takaisin, ja tunsi olonsa aika hyväksi ottaen huomioon, että oli juuri ollut todistamassa kelmien luultavasti normaalisti hyvin yksityistä keskustelua. ”En kerro. Kuule, olen pahoillani, minun ei varmaan pitäisi olla täällä. Nämä ovat aika lailla sisäpiirin keskusteluja...” hän nousi lähteäkseen, mutta Sirius pysäytti hänet sanoillaan.

”Minkä sisäpiirin? Lils, sinusta tuli sisäpiiriä sillä hetkellä kun Sarviaivo kolmannella luokalla tunnusti pitävänsä sinusta.” Hän mietti hetken. ”Tai no, ei ehkä ihan vielä silloin. Mutta neljännellä, silloin kun me tajuttiin että hitto soikoon, tämähän on oikeasti vakavaa!”

Peter nauroi ja nousi ylös. ”James ja Remus, pukekaa päälle. Lounas alkaa ihan kohta.”
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 31 ilmestynyt]
Kirjoitti: Ledi - 06.04.2012 23:00:57
Härregyyd! Sä oot nopee! Ei valittamista että sen puoleen!  ;D  Okei, ton vikan luvun taustalle aluks sopi se Bon Jovin (ah, ihana Bon Jovi) Bad Medicine, mut lopussa se tuntu kyl ihan väärältä... Just kun itte tulin kirjottamasta vaan alapäällään ajattelevaa Siriusta, tää oli aika erilaista. Mää jotenki ajatteli automaattisesti ton Lilyn huoneeseentulon jälkeisen kuvan hyvin kaksmielisesti ja repesin täydellisesti...
 
Viime luku oli awwawaawwaw ihana, Remus/Amya, love it <3 Mut enemmän Lily/Jamesia, mun kiintiö on ihan minmissä just nyt, ku en jaksa ettii mitään uusia ficcejä ja omia kirjotuksiaan on tylsä lukee...
 
Lainaus
Mustahiuksinen poika haukotteli ja näytti toiselle keskisormea, ja huomasi sitten että Remuksen sängyn verhot olivat auki ja että poika itse makasi kyljellään hymyillen vinosti ja näyttäen erittäin huvittuneelta Siriuksen tavasta. Remukselle keskisormen näyttämisessä ei ollut mitään ideaa, joten Sirius tyytyi mulkoilemaan tätä pahasti ja kiroilemaan haukotuksen lomassa.
Hehheh! Ihana Sirius <3
 
Voi Sipa raukkaa, itkee nyt Lilyn nähdessä... Ja muutenkin :< Mut joo, ihanaa et silläkin on jollakulla tunteet, kun mun Sirre jää vähän tyhjäks... Mutta meen nyt kuunteleen Bon Jovia vähä lisää. Pointtini siis oli, et ihana luku <3 Ja jatkoa!  ;D
 
Ledi
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 31 ilmestynyt]
Kirjoitti: Swizzy - 07.04.2012 10:53:54
Ihana luku. Täytyy kyllä sanoa että Sirius oli tosi IC. Sä onnistuit saamaan esille sen tietyn siriusmaisuuden käyttäytymisessä ja ajattelussa. Siitä tuli sellainen wau-reaktio. Kaikki muutkin oli IC, mutta Sirius oli erityisesti tässä luvussa esillä. Mutta tämäkin oli tosi aww luku, eri tavalla kuin edellinen, mutta ihana. ♥

Kiitos mahtavasta ficistä ja jatkoa tietysti kaipaan!

Swizzy
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 31 ilmestynyt]
Kirjoitti: emppa_p - 08.04.2012 21:46:14
Aivan ihana luku taas kerran! Siriuksen tunnepurkaus oli jotenki sulonen :) jatkoa vaan nopeasti tulemaan :D
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 31 ilmestynyt]
Kirjoitti: Scaramouche - 10.04.2012 13:18:02
Ledi: Joo, Sirius on raasu. Jollain kierolla tavanna tyykäsin kirjoittaa viime lukua, kun sain Siriuksen itkemään. :D
Swizzy: Vau, kiitti! Ihan mahtavaa, että onnistuin Siriuksessa, koska mua vähän pelotti että millaisen vastaanoton henkevä Sirius saa. :) Vau. Mulle tuli tosi hyvä mieli sun kommentista, kiitos mielettömästi! :-*
onski: Paidaton Sirius -kohta oli omakin suosikkini. :D Kiitos kommentista!
emppa_p: Kiitos sullekin kommentista. :)

A/N: Juu, mä en edes halua puhua tästä luvusta. Otetaan Frank kuvioihin mukaan niin se ei tunne oloaan ulkopuoliseksi. Kiitos ja anteeksi.



Last friday night we went streaking in the park
Skinny dipping in the dark then had a menage a trois
Last friday night, yeah, I think we broke the law
Always sayn' we're gonna stop
This friday night do it all again


Katy Perry: Last friday night (T.G.I.F.)


Kolmaskymmenes toinen

”Ensimmäinen vaihe käynnistyy tänään. Muista: kun Kalkaros reagoi, älä osoita millään tavoin tienneesi tästä etukäteen.”

Alice nyökkäsi Remukselle ennen kuin jatkoi matkaansa aamiaiselle Frankin viereen Puuskupuhin tupapöytään. Parisuhteen työstäminen oli viime aikoina jäänyt vähemmälle, ja huonoa omaatuntoa potien Alice oli sopinut viettävänsä koko kurpitsajuhlapäivän Frankin kanssa. Poika odotti häntä hymy huulillaan ja suikkasi tytön poskelle hellän suukon tämän istuessa pöydän ääreen.

”Terve”, Frank naurahti ja hörppäsi kahviaan. ”Sinut näkee nykyään usein kelmien kanssa”, hän totesi sitten lähinnä keskustelumielessä, mutta ei voinut estää pientä kateuden pistosta sydämessään.

”Joo”, Alice vastasi ja etsi katseellaan appelsiinimehua, ”meillä on ollut vähän bisneksiä. Sori, en voi oikein kertoa enempää.” Hän katsoi poikaystäväänsä ollen aidosti pahoillaan ja kaatoi mehua lasiinsa. Sitten hän huokaisi napatessaan paahtoleivän. ”Ihan tosi, kertoisin tosi mielelläni, mutta en voi. Lupasin tytöille. Se on tavallaan aika arkaluontoista.”

Frank nauroi, mutta kuulosti jopa omissa korvissaan aika katkeralta. ”Arkaluontoista? Ja Sirius Musta tietää siitä? Kuinkakohan kauan sekin mahtaa pysyä salaisuutena – ”

Pojan lause jäi kesken, kun Luihuisen pöydästä kuului yhtäkkiä kova parkaisu, ja kaikki kääntyivät katsomaan parahiksi nähdäkseen, kuinka Severus Kalkaros juoksi hätääntyneenä karkuun muutaman kymmenen sentin korkuista pelleä, joka oli ilmeisesti hypännyt pöytään jääneestä laatikosta. Ensiksi nauruun hörähtivät rohkelikot, mutta puuskupuhit ja korpinkynnet eivät hekään olleet paljon jäljessä. Luihuiset näyttivät siltä, etteivät oikein tienneet, olisiko heidän sopivaa nauraa, mutta kaikesta huolimatta muutamat ensi- ja toisluokkalaiset nauroivat katketakseen muiden mukana. Vähän Kalkaroksen jälkeen salista juoksi ulos Kat, joka näytti niin hölmistyneeltä, että Alice nauroi entistä vahingoniloisemmin.

Pohjimmiltaan Frank Longbottom oli hyväsydäminen ja tahtoi ajatella jopa luihuisista lähes pelkkää hyvää, mutta Severus Kalkaros oli aina aiheuttanut hänessäkin tiettyä vastenmielisyyttä. Juuri tästä syystä hän nytkin nauroi Alicen kanssa, vaikka kenen tahansa muun kohdalla hän olisi saattanut yrittää jopa hillitä tyttöystäväänsä. Frankin ystävät Mike Abbott, Amos Diggory ja Anton Macmillan eivät olleet yhtä tiukasti ystävällisyyden filosofiassa kiinni, joten he nyt nauroivat joka tapauksessa, mutta Frankin itsensä lähes ilkeä nauru oli niin outo kaveripiirissä, että osa naurusta oli ehkä järkyttynyttäkin.

”Alicella on sinuun paha vaikutus”, Anton nauroi ja sai Alicelta potkun pöydän alla. Nauru ei kuitenkaan loppunut siihen, vaan tästä kehkeytyi leikkimielinen jalkasota, joka päättyi vasta siihen kun Antonin kuuma kahvi kaatui pojan syliin ja Alice tunsi voittaneensa. ”Hemmetti. Frank, yritä jooko pitää naisesi kurissa!”

Frank oli nauraessaan tarkkaillut Alicea, joka oli ilmeisesti alitajuntaisesti vilkuillut välillä kelmien pöytään ja vaihtanut katseita näiden kanssa. Frank saattoi olla lempeä, mutta ei hän tyhmä ollut, ja hän tajusi nopeasti mitä oli tekeillä.

”Jos ajatellaan ihan teoreettisesti”, hän supisi Alicelle, joka yritti saada hengityksensä tasoittumaan naurukohtauksen jäljiltä, ”niin voisiko tuo äskeinen olla jotain teidän ja kelmien välisten bisnesten tyylistä?”

Tyttö virnisti ilkikurisesti ja oli hyvillään, ettei Frank ainakaan luullut että hän petti tätä kelmien kanssa. ”Voi olla”, hän vastasi edelleen hymyillen. ”Tämä ja moni muu juttu. Mutta minä lupaan, että tänään kelmit eivät ole etusijalla. Voin vaikka todistaa sen sinulle”, hän jatkoi ja lehäytti hiuksiaan poikaystävänsä kasvoille. Frank oli heti mukana leikissä ja kietoi kätensä Alicen vyötärölle.

”Vai niin”, hän mumisi ruskeisiin hiuksiin. ”Mitenkäs sinä sen todistat?”

Alice kurottui sen verran, että sai kuiskattua vastauksen Frankin korvaan. Tämä ei todellakaan ollut Antonin, Miken ja Amoksen korville. ”Siten, että kieltäydyin ihan sinua varten Siriuksen kutsusta osallistua kurpitsajuhlan jatkoille poikien makuusalissa ja kärtin sen sijaan Lilyltä kaksi tuntia valvojaoppilaiden kylpyhuoneen salasanaa.”

**

Ilta oli loistava. Amy, Remus, Sirius ja Peter piilottelivat huomaamattomasti klovneja ympäri koulua sellaisiin paikkoihin, joissa ne eivät olleet liian näkyvillä mutta joista Kalkaros ne varmasti huomaisi. Loppujen lopuksi luihuispoika oli niin hermoraunio, että jättäytyi kurpitsajuhlasta kokonaan pois. Tietyllä tavalla kelmien porukka oli aika pettynyt tähän, mutta kaikki olivat silti sitä mieltä, että kosto oli lähtenyt erittäin onnistuneesti liikkeelle. Ja sitä paitsi ilta oli vielä nuori, kun he kymmenen aikoihin kapusivat portaat ylös seitsemäsluokkalaisten rohkelikkopoikien siivottuun makuusaliin. Viimemainittu seikka oli järkytys sekä Amylle että Lilylle.

”Alice jäi kyllä nyt todellakin kaikesta hyvästä paitsi!” Lily totesi katsellessaan pedattuja sänkyjä ja avointa lattiaa silmät pyöreinä. ”Oikeasti, täällähän näkee lattian!”

”Enpä usko että hän jää ihan kaikesta kivasta paitsi, kun ottaa huomioon että hän on Frankin kanssa. Ja mitä huoneen siisteyteen tulee, sinun ei pitäisi olla niin hämmästynyt”, James naurahti ja heittäytyi pitkäkseen Siriuksen sängylle, sillä hänen omansa oli täynnä makeisia ja leivoksia, jotka he olivat puoliksi varastaneet keittiöstä iltapäivällä – miten, sitä ei kerrottu tytöille. ”Kyllähän me aina on jouluksikin siivottu.”

”Jos on jaksettu”, Sirius pisti väliin ja lysähti sängyn toiseen päähän.

”Ja jos on ollut aikaa ja kiinnostusta”, Peter jatkoi vetäisten villapaidan päältään ja heittäen sen sängylleen. Lily istui Jamesin vatsan päälle saaden tämän älähtämään vatsalauseeksi ja Amy ja Remus valtasivat jälkimainitun sängyn istuinpaikoikseen. ”Toisin sanoen on aika lailla liioiteltua sanoa, että olisimme muka aina siivonneet jouluksi.”

Sirius kohautti olkiaan ja tyttöjen nauraessa ja hymyili vinosti. ”Aina voi yrittää vakuuttaa muuta”, hän sanoi viattoman kuuloisena ja pörrötti hiuksiaan. ”Ihan sama. Peter, juomia. En ole vetänyt kunnon kännejä kesän jälkeen, herranen aika sentään!”

”Ihan varoituksen sana: Sirius ei ole välttämättä kovin mukava kännissä”, Peter dramatisoi polvistuessaan sänkynsä eteen ja veti sitten sängyn alta laatikon, joka kilisi uhkaavasti kun poika nosti sen ylös. ”Viime kerralla oli kyllä aluksi ihan hauskaa, mutta sitten tuo otti yhden kulauksen liikaa ja loppujen lopuksi Jamesin äiti joutui paikkaamaan meidät kaikki.”

”Joutuiko?” Sirius kysyi kummissaan napaten Peterin ojentaman kermakaljapullon. ”En minä vain muista mitään sellaista!”

”Et niin, koska olit niin kännissä”, Remus nauroi ja otti itsekin pullon laatikosta. ”Suosittelen että alat rajoittaa, Danielle ei varmaan kamalasti tykkää jos hänen lapsensa saa isäkseen kaltaisesi känniääliön.”

”Sinulla ei ole paljon varaa sanoa kun menet puolesta tuliviskipullosta niin sekaisin että Amy saisi hävetä silmät päästään jos näkisi”, James muistutti ja loi merkitsevän katseen Remukseen, joka mulkoili vain puoliksi tosissaan takaisin. ”Vaikka se kuulostaakin uskomattomalta, Lily, niin oikeasti se olen minä joka näistä idiooteista pitää huolta ryyppyreissuilla. Remuksella on niin huono viinapää, ettei se muista varmaan puoliakaan siitä mitä edellisenä iltana on tullut tehtyä.”

Peter tyrskähti ja ojensi kermakaljan Jamesille. ”Sitä ei olisi ehkä uskonut silloin kun konttasit sammaltaen pöydän alla ja mongersit sille kerjäläiselle italiaksi!”

”Hei, se oli minun syntymäpäiväni!” mustahiuksinen poika protestoi ja alkoi puolustella itseään samalla, kun Lily tunsi ihan vähän huonoa omaatuntoa jo ottaessaan sen yhden kermakaljan. Olihan nyt toki perjantai, mutta seuraavalla viikolla olisi kuitenkin koulua ja läksyt olivat vielä tekemättä. ”Minä täytin seitsemäntoista. Kai silloin nyt vähän hauskaa saa pitää?”

”Minä en ole koskaan ollut niin kännissä etten muistaisi aamulla mitään”, pohti Lily ja pyöritteli pulloa kädessään vaimentaen nopeasti äänen, joka muistutteli läksyistä. ”Enkä kyllä ole pöydän allakaan kontannut, että ei sen puoleen.”

”Onko Lily-kukkanen ollut muka joskus kännissä?” Sirius epäili kummallinen ilme kasvoillaan. ”Minä olin ihan siinä uskossa, ettet sinä edes tunne käsitettä 'olla humalassa'.”

Amy nauroi Remuksen vieressä lähes pilkallisesti. ”Lily on ollut kännissä siinä missä ihan kuka tahansa muukin täysi-ikäinen. Ja useammin kuin kerran. Ja melkein joka kerralla hän on kertonut varsin mielenkiintoisia asioita itsestään.” Lily loi tyttöön varoittavan katseen, mutta tämä kiusasi edelleen ja hymyili vain ilkeästi. ”Oletko jutellut vähään aikaa Margharetin kanssa, Lils?”

”Kuka on Margharet?”

”Lilyn mielikuvitusystävä – ”

” – siltä ajalta kun olin viisi”, Lily vastasi Peterille loppuun ja heitti Amya Siriuksen tyynyllä. ”Älä viitsi vääristellä asioita. En minä nyt oikeasti ole niin idiootti että enää millekään mielikuvitusystäville juttelisin.”

”Minusta se on suloista”, James naurahti ja suukotti Lilyä, joka punastui vähän ja nauroi sitten itsekin. ”Minullakin oli pienenä mielikuvitusystävä, Paul. Hän oli ihan hauska heppu – siihen asti kun alkoi haukkua tauotta meidän naapurin koiralle takaisin. Voin sanoa, että mielikuvituskaverit eivät oikein osaa lyödä.”

Kaikki kuusi nauroivat ja korkkasivat kermakaljat mielikuvitusystäville. Juttu alkoi polveilla mielikuvitusystävien psykologisesta merkityksestä kaveruuteen ylipäätään ja sitä kautta kelmien parhaiden kujeiden muisteluun, kunnes loppujen lopuksi kaikki makasivat pitkin huonetta vatsat hellinä nauramisesta.

Vaikka tarkoituksena ei ollut alunperin ollut kaatokänni, loppujen lopuksi Remus sammui kahden aikaan – onneksi omaan sänkyynsä. Siinä vaiheessa Peter totesi että olisi tuliviskin aika, ja pienen suostuttelun jälkeen Lilykin suostui ottamaan jonkin verran. Amy ja Peter päätyivät vähän ennen neljää oksentamaan vuorotellen vessassa, ja selvimpänä pysynyt James toi heille peitot sinne Siriuksen humalan masennusvaiheen alkaessa kahden tyhjennetyn tuliviskipullon jälkeen. Sirius vuoroin mutisi ja valitti paskaa elämäänsä, vuoroin heitti sinään ensimmäisen esineen joka käteen sattui – ja James huolehti että se oli lähes joka kerta joko tyyny tai jokin vaatekappale.

Lily ei ollut omasta mielestään kovin humalassa, mutta hoippui kyllä vaarallisesti siirtyessään Jamesin kummasti tyhjentyneelle sängylle aikeenaan ruveta viimein nukkumaan puoli viideltä. Hänen arviointikykynsä heitti, ja hän saattoi laukoa muutaman kommentin, joita katuisi aamulla, sikäli kun kukaan muu niitä muistaisi. Loppujen lopuksi hänellä oli ollut todella hauskaa, ja sinä iltana käydyt keskustelut olivat olleet ehdottomasti hänen elämänsä mielenkiintoisimpia.

Toisten nukahdettua ja Siriuksen rauhoituttua sen verran että hänet uskalsi jättää rauhaan James kömpi Lilyn viereen peiton alle ja piteli päätään. Ei hänkään aivan selvin päin ollut, ja aamulla olisi varmasti kolmannen asteen päänsärky, mutta hän ei voinut silti olla ajattelematta, että nyt hän oli saavuttanut taas yhden rajapyykin. Hän haukotteli makeasti, veti Lilyn kainaloonsa ja totesi tyytyväisenä, että oli kuin olikin loppujen lopuksi saanut Lily Evansin, tuon kauneuden ruumiillistuman, viereensä nukkumaan.
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 32 ilmestynyt]
Kirjoitti: Semi-riccio - 10.04.2012 14:12:20
Sain vihdoinkin luettua tän kokonaan ja täytyy kyllä sanoa, että ihanan todentuntuisiksi olit saanut hahmot kirjotettua... Lily on tässä harvinaisen oikean oloinen (jos ymmärrät mitä tarkotan : D). Ja taisin juuri rakastua Siriukseen vain entistä pahemmin...

Jatkoa odotellessa...
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 32 ilmestynyt]
Kirjoitti: Swizzy - 10.04.2012 15:42:57
ajsdkjafdsopa. Moi. Aloitan tämän todella järkevän, fiksun ja filmaattisen kommentin puolioffauksella. Kuules, se ei ollut lupaus (viittaan siis kommenttiisi ficissäni). Mä voisin teoriassa, melkein, jopa, ehkä, vaikka, peräti, jos, kenties, kirjoittaa sellaisen, mutta en vielä vuosiin, koska siitä pitäis luultavasti tehdä korkean ikärajan matskua. Ja se olisi äärimmäisen todennäköisesti epäjulkaisukelpoinen. Eli jos jaksat odottaa muutaman vuoden ja vielä sen verran että saan mahdollista kirjoitustaitoa kyseisen genren suhteen, voin kirjoittaa sellaisen ja sitä voidaan pitää vaikka haasteena sulta. ;)

Okei, mäkin nyt sitten yritän skarpata kommentoinnissa. Huolimatta siitä että mä olen tänään sokerihumalaa vastaavassa tilassa, kommaan nyt, koska mä taidan olla aina vähän sekopäinen. *lauleskelee Maamme-laulua ja yrittää pitää tietokoneen kasassa*

Kiva jos onnistuin ilahduttamaan. Ja sunkin kommentit saa mut aina hyvälle mielelle. :-*

Hienoa, the Kosto. :D Frank/Alice oli tässä luvussa suunnattoman söpöä, aww ♥. Rohkelikkopoikien siivottuun makuusaliin? Jossa näkyi ihan lattia? Vau. Tämäkin oli tosi hieno luku, ja kivaa luettavaa. James/Lily aww ♥ myös. Sä kuvaat tosi hienosti ympäristöä ja ihmisiä, ja sulla on tarinassa mukavan humoristinen ote sopivissa kohdissa. Tämä kuuluu ehdottomasti parhaimpien ikinä lukemieni ficcien joukkoon. Ansaitusti. Kaikki on aina tosi IC, ja jos Rowling olisi kirjoittanut kelmien aikakaudesta, se olisi ollut tällainen. Jälleen kiitän sua mahtavasta ficistä ja (aina ja ikuisesti) jatkoa!

Swizzy

PS.
Lainaus käyttäjältä: Salla
”Arkaluontoista? Ja Sirius Musta tietää siitä? Kuinkakohan kauan sekin mahtaa pysyä salaisuutena – ”
:D
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 32 ilmestynyt]
Kirjoitti: emppa_p - 10.04.2012 17:48:51
Oi jatkoa on tullut :D ;D luku oli ihana ja Frank & Alice oli vain niin sulosia <3

Tämä oli vain jotenkin yksi lempikohtani:
”Alicella on sinuun paha vaikutus”, Anton nauroi ja sai Alicelta potkun pöydän alla. Nauru ei kuitenkaan loppunut siihen, vaan tästä kehkeytyi leikkimielinen jalkasota, joka päättyi vasta siihen kun Antonin kuuma kahvi kaatui pojan syliin ja Alice tunsi voittaneensa. ”Hemmetti. Frank, yritä jooko pitää naisesi kurissa!”

Mutta kiitos vielä ihanasta luvusta ja jatkoa vain äkkiä :D
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 32 ilmestynyt]
Kirjoitti: Nirvu - 10.04.2012 21:00:17
Nyt sä hemmottelet meitä, näitä lukujahan tulee ihan sairasta vauhtia! :D
Ei sulla mitään kirjotustaukoo ollu, sä kirjotit meille näitä lukuja valmiiks... ;) Mut Kalkarokselle NYT kosto, ja joo, en vielä lukenu 32. lukuu, luen sen sitte vähän myöhemmin, heti kun ehin, mutta kiitos älyttömän nopeesta kirjottamisesta♥

Nirvu

// Muoksista, eli sainpas tämänkin luvun luettua♥ Oli kyllä aivan älyttömän ihana, tää oli koko luku sellasta ihanaa pirteetä ja ilosta :) Mutta vaikka se onki kivaa, niin tahtoo myös lisää DRAAMAA♥ Sit on vaan nii kiva lukee. Mut kiitost ihanasta luvusta taas kerran^^
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 32 ilmestynyt]
Kirjoitti: Ledi - 10.04.2012 23:58:28
Joo moi.  ;D  (aloitus 10 +)
 
Mää oon puolinukuksissa, joten laatu on mitä on ja en kuuntele valituksia siitä :P *puukko selän takana*
 
Joo. Yks asia pisti silmään. Eikö Frank oo Alicee ja kelmejä vuoden vanhempi ja jos ne on seiskalla nii F:n pitäs olla jo pois koulusta, vai oonmo kuollu jotenkin ku niin kuvittelen..?
 
Ja typo:
 
Lainaus
vuoroin heitti sinään ensimmäisen esineen joka käteen sattui
seinään
 
(nipotus 4-)
 
Joo. Luku oli kiva, hieno siisti ja muutakin, mitä mää en nyt unessa jaksa naputella ;) Miten kaikissa ficeissä Remuksella on aina huono viinapää (allekkirjoittanut käyttää samaa). Mutta se sopii kiltille kouluihmissudelle (mikä sana). Loppu oli awws <3 ja L/J awws jajajaja... Nii. (Järkevyys 10)
 
Joo. Anteeksi laatu, yritän kommentoida kunnolla ens lukuun, johonka edellytän jatkoo...  ;D  Meen nyt nukkuun, et jaksan huomen hikettää hissantunnilla (kato haluun pitää sen kymppinä ;)) ja riehua matikantunnilla (joka sekin oli käytöksestäni huolimatta 10). Jaa, tajutonta offia... Ups! (Tällänen mä oon kun oon väsyny, anteeks!) Ja joo, jatkoa!  ;D  (Teen muokkauksessa järkevämmän ja ymmärrettävämmän komman jos jaksan ;) ) (asiassapysyvyys 10+)
 
Ledi, joka pahoittelee kommentin laatua
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 32 ilmestynyt]
Kirjoitti: Scaramouche - 12.04.2012 14:47:58
Semi-riccio: Kiitos! Mutta älä vie Siriusta, se on mun. ;) Mur.
Swizzy: Kyllä se oli lupaus. Ja mä voin ihan hyvin odottaa sen muutaman vuoden, koska hyvää kannattaa aina odottaa, vai mitä? :D Voi hitsi, arvaa kuka punastelee täällä näytön toisella puolella ja hymyilee typerästi! Sä kans aina onnistut saamaan mut hämilleni komentillas! Kiitos ihan tajuttomasti, merkitsee tosi paljon!
emppa_p: Joo, ite en oikein luvusta muuten tykännyt kun just tuosta Alicen ja Frankin kohtauksesta. Harkitsin pitkään että julkaisenko ollenkaan, mutta en jaksanut alkaa kirjoittaa uusiksi, joten pakkohan se oli sitten se pakollinen kliseeryyppyilta laittaa. :D
Nirvu: Itse asiassa mulla oli kirjoitustauko! Se kesti noin kaksi viikkoa, ja sen jälkeen on tullut kirjoitettua keskimäärin yhden luvun päivävauhtia (osa on tosin poistettu, mutta kuitenkin). Ja mä oon sitä mieltä että aktiivisia kommentoijia kannattaakin hemmotella, koska ne on hemmottelun ansainnut. ;) Draamaa on vielä kyllä tulossa, kärsivällisyyttä kultaseni!
Ledi: Joo, tiedän tuon Frank-kuvion, mutta otin taiteilijan vapauden vähän muuttaa sen ikää. niin kun aika montaakin merkityksetöntä pikkujuttua, kuten sen että poistin Voldemortin kokonaan yms. :D Mutta joo, kiitos kommentista, sain hyvät naurut. ;)

A/N: No joo, tämä luku nyt on vähän tämmöinen plääh, mutta tarvitsin jonkun luvun jossa vähän selitellään missä asiat menee ja näin. Jos tajuatte. Koska nyt lähestytään yhtä sellasta kohtaa jonka mä haluan jo julkaista mutta kun sitä ennen tulee vielä muutama luku ja äääääääh ja oon angst. Mutta joo. Syyttäkää koeviikkoa. Luku 33, naiset ja herrat.



Mutten mitään, en ketään
Alla ikivanhan aurigon
En mitään, en ketään
Enemmän kuin sua

Juha Tapio: En mitään, en ketään


Kolmaskymmenes kolmas

Aika kului. Päivistä tuli viikkoja, viikot venyivät kuukausiksi ja äkkiä halloween muuttui joulukuun puoliväliksi täysin ilman varoitusta. Syyskauden viimeinen Tylyahopäivä sovittiin viimeiselle lauantaille ennen lomaa, ja kaikki kolmasluokkalaisista ylöspäin odottivat innoissaan että pääsisivät ostamaan joululahjoja. Päivä päivän jälkeen linnaan ilmestyi yhä enemmän jouluisia koristeita, ja päivä päivän jälkeen oppilaat kävivät levottomammiksi ja laiskemmiksi koulunkäynnin suhteen.

Lily oli vaatimalla vaatinut vanhemmiltaan luvan jäädä Tylypahkaan jouluksi, ja kuuli nyt että Amy oli sittenkin menossa kotiin, samoin kuin kaikki kelmit. Pettyneenä hän ajatteli vaihtoehtojaan: jäisikö hän yksin kouluun pitämään Dumbledorelle aamiaisseuraa, vai menisikö hän kotiin perinteiselle joulupäivälliselle, joka ei sekään kuulostanut kovin houkuttelevalta, kun otti huomioon että Petunia ja Vernon olisivat siellä myös.

Joulukuu ei edes tuntunut joulukuulta. Sen sijaan että maa olisi valkeana, lunta ei ollut nimeksikään, ja sekin vähä joka joskus öisin saattoi ripotella suli ennen ensimmäisen oppitunnin loppua. Vaikka muuten joulu Tylypahkassa oli kuten mikä tahansa joulu aikaisemminkin, niin silti professori Kuhnusarvion pikkujoulut tai professori Binnsin hajamielisyys ei tuntunut yhtä hienolta ja juhlalliselta kuin aikaisemmin. Oli kuin jotain puuttuisi, ja samalla kuin koko joulussa olisi jotain liikaa. Tai ehkä Lily oli vain liian vanha kikattelemaan Alicen kanssa mistelin lähistöllä, leikkimään lumisotaa korpinkynsiä vastaan tai lyömään vetoa ensimmäisestä opettajasta joka jättää antamatta läksyjä. Se ei enää tuntunut oikein sopivalta.

Tylyahopäivän aamuna ilmassa oli kuitenkin väreilevää joulutunnelmaa, ja kaikesta huolimatta Lily oli hyvillä mielin postin saapuessa – vaikka olikin edelleen aivan pihalla siitä missä viettäisi joulunsa. Amy oli jo lupautunut puhumaan äitinsä ympäri, mutta Lily ei ollut aivan vakuuttunut. Amylla oli kuitenkin keskusteltavaakin vanhempiensa kanssa, jotka eivät olleet aivan kamalan innoissaan tyttärensä seurustelusta kesken viimeisen kouluvuoden. Alice ja Lily eivät nähneet siinä mitään pahaa, ja Amykin oli keksinyt hienoja vasta-argumentteja (joihin kuului huomattavat selostukset Remuksen omistautuneesta koulunkäynnistä – toki hieman liioiteltuina, mutta kuitenkin), mutta siltikään Lily ei halunnut olla tiellä.

Aamupostin mukana tuli yllättäen Päivän Profeetan lisäksi kirje. Lily otti kirjeen kummissaan helmipöllön jalasta, ja pöllö lähti saman tien paluumatkalle osottamatta vastausta. Kirjeeseen oli kirjoitettu Lilyn nimi siististi hieman loivalla kaunokirjoituksella, käsialalla jota tyttö ei tunnistanut. Kuori oli laadukasta pergamenttia, ja Lily avasi kirjeen ihmetellen, keneltä se mahtoi olla.

Lukiessaan Lilyn ihmetys sen kun vain lisääntyi, ja tunne taisi näkyä aika selvästi hänen kasvoiltaan, sillä aamiaiselle saapuva James vilkaisi omituisesti tyttöystäväänsä ja alkoi sitten urkkia hienovaraisesti kirjeen lähettäjää.

”Itse asiassa”, Lily totesi päästyään kirjeen loppuun ja ojensi sen sitten Jamesille, ”se on sinun äidiltäsi.”

”Mitä?”

James lukaisi kirjeen kokonaisuudessaan ja kohotti sitten kulmiaan. ”Vau. Siis oikeasti, vau. Enpä olisi oikeasti uskonut että äiti suostuisi tällaiseen – tai varsinkaan keksisi tällaista itse!” Hän kääntyi Lilyyn päin kulmat kysyvästi koholla. ”Miten on, Lily, tuletko meille jouluksi?”

Lily mietti hetken ja kohautti sitten olkiaan. ”Mikäs siinä. Sama kai se äidille ja isällekin on, kun en kerran ole kotona. Eikä heidän tarvitse kaikkea tietääkään. Mieluummin minä teillä olen kuin täällä yksin.” Hän suukotti poikaa pikaisesti ja hymyili sitten. ”Ja Daniellekin on tulossa. Hänelle tekee varmasti hyvää jutella äitisi kanssa, vai mitä?”

”Aivan varmasti”, James hymyili. ”Äiti sitten ajattelee kaikkea. Meillä ei olekaan ollut kunnon ystäväpiirijoulua sen jälkeen kun mummi kuoli kuusi vuotta sitten ja isä päätti ryhtyä elämään puolierakkoista elämää. Tekee hänellekin hyvää nähdä muitakin kuin oman perheen jäseniä jouluna – tosin pakko sanoa, että Sirius sekoitti pakkaa viime vuonna aika mukavasti.”

Lily vietti Tylyahossa päivänsä ostaen joululahjoja ja pähkäillen, mitä ihmettä herra ja rouva Potterille pitäisi keksiä. James tosin vakuutteli, etteivät nämä tarvitsisi mitään, mutta Lily osti silti mielenkiintoisen näköisen kokkikirjan Jamesin äidille ja herra Potterille jonkun sotahistoriasta kertovan teoksen, jota James vilkaisi kaupassa ohimennen todeten että hänen isänsä tulisi rakastamaan sitä. Alicelle Lily löysi ison levyn kermasuklaata, jonka mukaan hän aikoi liittää jo aikaisemmin ostamansa lahjakortin jästien kauneussalonkiin, jossa he olivat kerran olleet ja josta Alice oli sanonut pitäneensä kovasti. Amy saisi myös suklaata ja sievät hopeiset korvakorut, ja pitkään pähkäiltyään Lily osti Frankillekin lahjan: hyvin tietoisena Frankin haaveesta ryhtyä auroriksi hän osti pojalle pienen ilmiskoopin. Se oli ihan selvästi rihkamaa, mutta se oli aika hauska ja varmasti osuva lahja. Siriukselle, Remukselle ja Peterille Lily osti enempää miettimättä Sekon pilapuodin lahjakortit. Vanhempien lahjat saisivat odottaa alennusmyyteihin.

James olikin sitten jo kinkkisempi juttu. Ei riittänyt se, että lahjan keksiminen oli äärimmäisen vaikeaa, vaan jostain syystä poika myös roikkui koko ajan hänen kannoillaan kuin tahallaan estäen häntä ostamasta lahjaa. Vastalauseisiin James totesi ettei tarvinnut mitään lahjaa ja että koko ajatuskin oli ihan hölmö, kun paras lahja oli se että Lily oli tulossa heille, mutta tyttö ei antanut periksi vaan sai kuin saikin tämän menemään etsimään muita kelmejä. Lily itse haki käsiinsä Amyn ja Alicen, jotka olivat lahjanmetsästyksessä eksperttejä, ja lähti näiden kanssa kiertämään Tylyahon kujia alusta alkaen, kiertäen samat kaupat ainakin jo kolmanteen kertaan saman päivän aikana.

”Vai että James luo jouluksi”, Alice totesi kun he astuivat sisään hyvin tavallisen oloiseen rihkamakauppaan, joka oli täynnä tylypahkalaisia. ”Aika jännää. Minä en ole viettänyt vielä kertaakaan joulua Frankin luona, ja me ollaan kuitenkin seurusteltu jo neljä vuotta.”

”No nyt kun sitä ajattelee, niin tuntuuhan se aika hurjalta”, Lily myönsi, ja alkoi jo miettiä olisiko sittenkin viisaampaa jäädä kouluun jouluksi. ”Mutta on se varmaan ihan okei, kun Daniellekin on siellä ja kaikkea. Ja sitä paitsi rouva Potter kutsui minut, ja vieläpä ihan kysymättä Jamesilta!” Hän kääntyi katsomaan ystäviään hämmentyneenä. ”Onko se teidän mielestänne outoa?”

Amy mietti hetken. ”No ei oikeastaan. Tai siis kun olettehan te nyt kuitenkin seurustelleet mitä, puoli vuotta? Ja käsittääkseni Jamesin vanhemmat ihastuivat sinuun ikihyviksi, ja kun ottaa huomioon, että olet ollut Jamesille pakkomielle jo aika monta vuotta, niin totta kai he haluavat tutustua sinuun!”

”Miten sinä tuolla logiikalla selität sen, että minua ei ole kutsuttu Frankin luo jouluksi?”

”Kutsuttiinhan teidät viime vuonna koko perhe!”

Alice tuhahti ja näpersi hyllyn reunasta roikkuvia värikkäitä unisieppareita. ”Ei se ole sama asia. Et muuten usko kuinka ärsyttävää kun äiti keskusteli rouva Longbottomin kanssa vertaillen sitä, kuinka vaikeita vaippaikäisiä minä ja Frank olemme olleet.” Alice vilkaisi nauravia ystäviään kulmiensa alta. ”Älkää naurako, siinä ei ole mitään hauskaa. Odottakaa vain kun olette itse siinä tilanteessa! Voin vaikka vannoa että rouva Lupinilta löytyy jos jonkinlaista sanottavaa Remuksen lapsuudesta!”

”No aivan varmasti”, Amy mietti puoliksi ääneen, mutta ajatteli varmasti ihan eri asiaa kuin Alice, joka siirtyi hipelöimään viereisen hyllyn koristeellisia hansikkaita täysin unohtaneena, että heidän täytyisi keksiä lahja Jamesille. ”Mutta onneksi se ei tule tapahtumaan vielä ainakaan tämän vuoden puolella.”

”Miten teillä muuten menee Remuksen kanssa?” Lily kysyi hymyillen ja katseli myös hansikkaita, joissa oli kauniita värikkäitä helmikirjailuja. ”Näytät ainakin tosi hyvältä. Seurustelu pukee sinua, Amy!”

Amy punastui. ”Ihan hyvin, ei mitään valittamista”, hän hymyili vinosti asettaessaan hiuksiaan korvan taakse. ”Remus on ihana. Todellakin, älyttömän suloinen.”

”Onko hän hyvä suutelemaan?” Alice kysyi puolihuolimattomasti kuin ohimennen, mutta sekä Lily että Amy tiesi että tämä oli oikeasti kiinnostunut asiasta – vaikkei kummallakaan ollut aavistustakaan siitä, mitä Alice teki tiedolla.

”Älä viitsi, Alice”, Lily huokaisi lähes kyllästyneen kuuloisena.

”En tiedä”, Amy sanoi samanaikaisesti niin hiljaa kuin vain pysty, katuen sanojaan välittömästi ja toivoi ettei kumpikaan ollut kuullut sitä. Turha toivo, sillä äkillisestä vaikenemisesta ja jäkyttyneistä katseista päätellen sanat oli kuullut sekä Lily että – mikä pahinta – Alice. Amy tunsi itsensä idiootiksi ja hän kääntyi selin ystäviinsä esittäen kiinnostuneensa... savukerasioista.

Alice puhui ensimmäisenä, mikä ei ollut yllätys kenellekään. ”Siis ettekö te... älä vain sano... Tai siis, te olette olleet yhdessä jo yli kuukauden!”

”Ettekö te oikeasti ole suudelleet?”

Amy oli pettynyt siitä, että Lilykin kuulosti niin järkyttyneeltä. Kaikista maailman ihmisistä hän oli kuvitellut että juuri Lily tajuaisi, että juuri hän ymmärtäisi miltä Amyn sisällä tuntui. Nyt hän tunsi jääneensä yksin, ilman suojakilpeä. Miten hän selittäisi ystävilleen ymmärrettävästi, ettei hänen ja Remuksen suhde ollut samanlainen kuin kenen tahansa, että se oli niin paljon enemmän ja se oli kumppanuuden lisäksi ystävyyttä, ymmärrystä ja ennen kaikkea toisen huomioonottamista, ja siihen kuului niin paljon asioita, joita oli mahdotonta pukea sanoiksi? Miten Amy voisi selittää jotain mitä ei itsekään ymmärtänyt?

Ikuisuudelta tuntuneen hiljaisuuden jälkeen Amy huokaisi ja laski mustan savukerasian paikoilleen. ”Ei olla. Eikä siinä ole mitään pahaa. Älkää nostako siitä niin isoa numeroa.” Hän oli varma, että vaikkei hän itse siitä enää puhuisikaan, ainakaan Alice ei voisi jättää juttua siihen. ”Se on meidän juttu, okei? Minun ja Remuksen. Me ei tarvita fyysisiä todisteita siitä, mitä me tunnetaan.” Amy oli itse asiassa aika tyytyväinen selitykseensä. ”Sitä kutsutaan luottamukseksi.”

”No joo”, Alicekin myönsi, ”okei, te luotatte toisiinne. Mutta silti! Puolitoista kuukautta yhdessä eikä edes hyvänyönsuukkoja?”

”Alice, ihan oikeasti. Voitko jättää asian sikseen?” Amy pyysi ja yritti vedota Lilyyn katseellaan. ”Ei Remus ole edes yhtään sen tyylinen. Enkä minäkään. Me ei olla sellaisia kuin sinä ja Frank”, hän viittasi Aliceen päin, ”ei me kaulailla joka päivä käytävillä. Eikä me olla kuin Lily ja James, jotka hipelöi toisiaan huomaamattomasti ja kävelee söpösti käsi kädessä ja on ällöttävän suloisia ja vaaleanpunaisia. Me ollaan me. Amy ja Remus. Ei meidän tarvitse olla mitään muuta.”

Sanoja seurasi aika kiusaantunut hiljaisuus, joka ei tosin ollut kovin hiljainen, kun otti huomioon että he seisoivat täyden matkamuistomyymälän hälinässä. Oli tämäkin paikka sellaiselle keskustelulle. Amy hymähti mielessään koko tilanteen kummallisuudelle ja samassa hänen silmiinsä osui jotain, joka muistutti häntä alkuperäisestä syystä tulla siihen typerään myymälään.

”Lily”, hän henkäisi ja vetäisi punahiuksisen tytön mukanaan liikkeen perällä olevalle hyllylle kuin äskeistä keskustelua ei olisi koskaan käytykään, ”minä tiedän tasan tarkkaan, mitä sinä annat Jamesille joululahjaksi!”



A/N2: Juu, sitten tähän loppuun vielä muutama sana. Eli mä tajusin viime yönä (älkää kysykö, pitkä tarina) että hei, mä oon kirjoittanut tätä kohta puolitoista vuotta. Joo, hienoa sinänsä, mutta sitten mä luin alkupään lukuja. Jep. Ja sitten mä mietin että mitäköhän mä oon ottanu kun oon julkassu niitä. And one thing left to another ja tein päätöksen tän tulevaisuudesta. Eli Nuorten viettelykset jatkuu niin kauan kun kelmit (+muut tän ficin kannalta oleelliset hemmot) on koulussa, ja sen jälkeen aloitan tämän jatko-osan. Tämä siksi, että kirjoitustyyli ei enää tunnu omalta ja haluan perehtyä hahmoihin syvällisemmin ja vähän eri näkökulmasta ja se tuntuisi Viettelyksiin sopimattomalta. Joten new fic it'll be.

Mutta älkää murehtiko, tää ei oo loppumassa vielä pitkään aikaan. Nyt on vasta joulukuun puoliväli, for God's sake! Mulla on vielä niin mielettömästi suunnitelmia tän varalle, ettei mitään rajaa... *nauraa ilkeästi ja hieroo kämmeniä yhteen tosi kornin näköisesti* Ja lisäsyy uudelle ficille oli sekin, että tässä alkaa jo nyt olla liikaa hahmoja, ja niitä tulee lisää, ja haluan vähän selkeyttä omaankin päähäni. Kiitos ja anteeksi.
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 33 ilmestynyt]
Kirjoitti: Swizzy - 12.04.2012 15:19:03
No niin. Vaikka mun pääni pursuaa kaikkea sekavaa, yritän pitää ajatukset aikajärjestyksessä, niin että muutkin saa selvää.

Joo, hyvää ehkä kannattaa odottaa, mutta oon lähes takuuvarma ettei siitä seuraa mitään hyvää. Joten voit odottaa muutaman vuoden + muutaman vuoden, jotta opin kirjoittamaan sitä. Ja katsotaan sitten uudestaan.

Toi alku oli upea. Onnistuit hienosti kuvaamaan ajan kulumista ilman että sanot vaan jotain tyyliin: Sitten kului kaksi kuukautta. Tai jotain vastaavaa. Melkeinpä oikeastaan jopa... Rowlingmainen ote. Tulee vaan huomattua kun aloitin juuri Potterien lukemisen uudestaan miljoonatta kertaa. Se on tosi hieno taito. Monille se voi olla itsestäänselvyys (ajan kuvaus siis), mutta mulle ainakin se on ollut aina vaikeeta, joten huomaan sellaisen helposti, jos joku oikeesti osaa.

Lily/James on aww. Awwawwaww! ♥ Odotan innolla sitä kun saan lukea siitä kun Lily menee Jamesille jouluksi.

Ja niin mitä Lily aikoo ostaa Jamesille?

Okei. Siinä oli itse luvun kommentoiminen, mutta ei tämäkään offia ole. Ja se luku oli muuten hieno. Kuten aina. Ensinnäkin, ajattelit sä mitä vaan, mun mielestä ainakin alkupään luvut on hyviä. Silti voit tehdä ihan mitä vaan, jos tämä tyyli ei enää tunnu omalta. Mulla on vaan yks pyyntö: Älä tee siitä jatko-osasta K-18. Koska silloin mun omatunto kolkuttais liikaa lukiessa sitä. Jos se on K-15 niin sitten mä en valita, koska 14 (joka mä tod. näk. olen jatko-osan alkaessa) on melkeen sama kuin 15 ja mä olen kypsä ikäisekseni. Joo, ja tuurilla (mun kannaltani) voin olla jopa 15 jatko-osan aikaan. Mutta hienoa et on vielä ideoita tähän, koska tosiaan on joulukuun puoliväli. (terv. minä, joka kirjotan melkeen täysin ex tempore)

Kivaa myöskin että jatkoa tulee vauhdilla!



Swizzy
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 33 ilmestynyt]
Kirjoitti: L.E - 12.04.2012 18:52:37
Ooioioio, näin monta lukua! Sähän oot ihan hullun ahkera, jatka samaan malliin <3

Sadannen kerran, mä rakastan sun tapaa kirjoittaa. Sä etenet sillälailla hitaasti, että lukija pysyy mukana ja siin on koko ajan semmosta jännitettä, että tätä on mahdotonta olla lukematta! Sun henkilöt on ihania ja niistä kaikista paljastuu pikku hiljaan jotain uutta - esimerkkinä Amy, joka on kerrassaan ihastuttava!

Siitä päästäänkin sitten sujuvasti Amyyn ja Remukseen. YKSINKERTAISESTI IHANA. Kiva että pariskunta on omanlaisensa, eikä laimennettu versio Lilystä ja Jamesista niin kuin kelmificeissä usein tuppaa käymään :) Remus on jotain niin suloista, mä aivan sulan kasaan kun luen sun tekstejä. Ja ihanaa että toi ihmissusi-asia saatiin heti pois alta, ni päästään uuteen draamaan ;)

Sä jätit taas niin koukuttavaan kohtaan! Vaikka kyse on vaan joululahjojen ostamisesta eikä esim velhosodasta, mä odottelen silti malttamattomana uutta lukua! Ja kiitän ja kumarran, kun olet sen puolitoista vuotta kirjoittanut - ja tälläistä laatua <3
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 33 ilmestynyt]
Kirjoitti: Arion - 13.04.2012 09:48:44
Voieivoieivoieivoiei!!!!!!!!! Mä olin unohtanu käydä täällä ennen Rooman matkaa, ja sitten Roomassakin olin viikon, että sitten nyt sain lukea kasan lukuja! Toisaalta, ei siinä mitään, saipahan lukea sitten :D

Siis, loistavia lukuja luin sitten purkeen äsken. Ruikulin pila >:D aika mahtava :D

Ja jotenkin koskettavaa ja ihanaa toi, kun Sirius kertoi kirjastaan ja melkein itki - awwws - James oli ihana, ku tuli taas parasta ystäväänsä lohduttamaan - aws - ne sielunveljekset :'D

jooh - aika laimee kommenti monesta luvusta, mutten keksi mitään järkevää sanottavaa (enää)

uutta lukua taas odotellessa :D
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 33 ilmestynyt]
Kirjoitti: Scaramouche - 13.04.2012 14:59:58
Swizzy: Ei oikeesti, sä saat paskankin päivän tuntumaan kivalle! Jos ollaan ihan tarkkoja niin sä oot vastuussa siitä että mä pääsen luultavasti matikan kurssista läpi, koska mulla oli niin kiva fiilis aamulla että oikeesti luin siihen kokeeseen. :D Ja siksi kiitän sua sillä että laitan uuden luvun, eiku. :D
L.E: Niin, no. Mitä tuohon nyt sitten sanois. :D Kiitos ihan mielettömästi, mä oon tosi imarreltu teidän kaikkien kommenteista aina. :-* Saa mut hyvälle mielelle.
Anturajalka93: Laimeatkin kommentit on kuitenkin kommentteja, vai mitä? ;) (Oi vitsi, oon aina halunnu käydä Roomassa, kerro kaikki heti!) Tässä tulee taas uusi luku.

A/N: Muahahah, perjantai kolmastoista! MÄ UNOHDIN SEN KOKONAAN. Se on kuitenkin joka tapauksessa mun suosikkipäivä ikinä, joten sen kunniaksi (ja jo Swizzylle mainitsemastani syystä) ja siksi, että teillä muilla on kuitenkin ollut ehkä maailmanhistorian huono-onnisin päivä (:D) annan teille jotain ilon aihetta! Uusi luku, jossa ei siinäkään taas tapahdu oikeasti mitään, mutta mulla on liian hyvä fiilis tänään. :D Lukua kirjoittaessani kuuntelin muuten tätä (http://www.youtube.com/watch?v=ri1uHBpl6OI&feature=autoplay&list=PL2022FE0B3FC0F1D6&lf=mh_lolz&playnext=2) kappaletta. En tiedä sopiiko se lukiessa siihen, mutta käykää joka tapauksessa kuuntelemassa koska Sam on rakkaus. <3



Jos odotat aikaa, parempaa aikaa
odotat seuraavaan elämään


Aki Sirkesalo: Parempaa aikaa


Kolmaskymmenes neljäs

Lily pakkasi seuraavana aamuna kiireessä ja erittäin väsyneenä, sillä Jamesin lahjan viimeistely oli tuottanut jonkin verran ongelmia. Hän oli paketoinut lahjoja pikkutunneille saakka, eikä se ollut helppoa Amyn ja Alicen yrittäessä jatkuvasti urkkia omien pakettiensa sisältöä. Lopulta lahjat olivat paketoituina sängyn vieressä puoli neljältä, ja Lily päätti että olisi aika nukkua. He matkustaisivat Godrickin notkoon lounaan jälkeen, mutta sitä ennen hänen olisi pakkaamisen lisäksi huolehdittava Amyn, Alicen, Frankin, Remuksen ja Peterin lahjat matkalle näiden koteihin.

Niinpä saatuaan kaiken välttämättömän ahdettua reppuunsa (jonka hän oli sortunut laajentamaan taialla) Lily lähti pakettien kanssa kohti pöllötornia. Hän käytti matkalla paria kelmien näyttämää salakäytävää ja oikoreittiä, sillä ei todellakaan aikonut raahata kantamuksiaan pitkin vilkkaimpia käytäviä näyttäen idiootilta – varsinkaan kun suurin osa oppilaista oli liikkeellä ja tuvanjohtajien työhuoneiden ovilla oli pitkät jonot. Kaikilla tuntui olevan kova kiire päästä kotiin, ja jo monta viikkoa Lily oli kuullut keskusteluita ja kinasteluita hormiverkon käyttövuoroista. Järjestykset olivat vaihtuneet nopeaa tahtia, mutta James ja Sirius olivat pysyneet vahvoilla joutumatta vaihtamaan loistavaa aikaansa kenenkään kanssa. Professori McGarmiwa ei ollut kovin mielissään vaihdoksista, ja oli edellisen viikon keskiviikkona määrännyt jälki-istuntoa sille, joka vielä vaihtaisi vuoroaan.

Salakäytävistä huolimatta matka Rohkelikon seitsemäsluokkalaisten tyttöjen makuusalista toisella puolella linnaa sijaitsevaan pöllötorniin tuntui ikuisuudelta. Ja kun Lily viimein astui viimeisen jäisen portaan lähes kaatuen ja suoristi selkänsä, hän näki ihmisen joka ei ollut tapaamisten toivelistan kärjessä.

Kat ei ilmeisesti kuullut aluksi Lilyn saapumista, mutta eipä punapää myöskään aikonut millään tapaa herättää tämän huomiota. Miss France oli niin keskittynyt sitomaan paksua kirjekuorta yksisilmäisen lehtopöllön jalkaan, ettei huomannut Lilyä edes silloin, kun tämä seisoi melkein hänen vieressään kutsuen pari pöllöä luokseen vihellyksellä. Lilyn omakin pöllö tuli, mutta tyttö päätti jättää sen lomailemaan joulun kunniaksi.

Kului pitkä aika ilman että kumpikaan sanoi mitään, vaikka Lily oli jo aivan varma että Katin oli täytynyt huomata hänet. Sitä paitsi Lily oli nyt sitonut paketit neljän pöllön jalkaan samassa ajassa kun Kat oli taiteillut sitä yhtä hemmetin rusettia. Siltikin rohkelikko oli vain tyytyväinen ettei toinen sanonut mitään, vaikka miettikin miksi tämä edelleen luuhasi pöllötornissa selvästi hidastellen.

”Mitä meille tapahtui, Lily?” Kat kysyi rikkoen hiljaisuuden ja saaden yhden tunturipöllön säpsähtämään. ”Minulle ja teille. Missä vaiheessa me lakattiin puhumasta toisillemme?”

”Englantisi on jo paljon parempi”, Lily mutisi vilkaisemattakaan tyttöön päin. ”Varmasti Kalkaroksen seura on tehnyt sille vain hyvää.”

Luihuinen huokaisi. ”Siitäkö nyt kiikastaakin?” hän piikitteli siristäen silmiään. ”Että en kuunnellut teitä vaan tein Severuksesta itse omat päätelmäni? Koska voin sanoa, Lily, että Severus on paljon kypsempi ja järkevämpi kuin yksikään samanikäinen rohkelikkopoika!”

”Jep, tosi paljon kypsempi”, Lily pyöritti silmiään. Häntä ei suoraan sanottuna kamalasti huvittanut jutella juuri tästä asiasta juuri Katin kanssa juuri nyt. Hän oli ollut ihan hyvällä tuulella. ”Hän tekeekin niin paljon niin kovin kypsiä juttuja. Ihan tosi, Kat, hän oli minun paras ystäväni. Kyllä minä tiedän hänen kypsyydestään yhtä ja toista.”

”Se oli monta vuotta sitten!” Kat alkoi hermostua, ja ranskalainen aksentti alkoi kuultaa muuten jo niin lupaavalta kuulostavan englannin taustalla. ”'Än on muuttunut! 'Än sanoi minulle itse että katuu joitain asioita menneisyydessään, mutta nyt 'än on täysin eri ihminen!”

Lily sai viimeisen paketin sidottua ja pöllöt lähtivät matkaan. Sitten tyttö kääntyi ranskattaren puoleen hymyillen ivallisesti. ”Niinhän me kaikki, Kat, niinhän me kaikki. Mutta joitain asioita ei voi parantaa pelkästään muuttumalla 'täysin eri ihmiseksi'. Jotkut arvet jäävät aika helvetin paljon pitemmäksi aikaa, tiedätkös.”

Kahdet silmät tuijottivat toisiaan myrskyisästi, kunnes harmaisiin syttyi kummallinen pilke. Lily ei oikein tiennyt miten se olisi pitänyt tulkita, mutta ei antanut sen näkyä ulospäin. ”Mitä Severus on muka voinut tehdä sellaista että sinä katkaiset välisi 'äneen – ja samalla minuun?” Kat kysyi purevasti ja puisteleksi vähän kylmän pohjoistuulen puhaltaessa avoimesta ikkunasta. ”'Än ei varmasti ole tehnyt mitään ansaitakseen sellaista kohtaloa!”

Lily astui askeleen eteenpän ja tiuskaisi tytön kasvoille vähän liian läheltä: ”Sitä sinun on parempi kysyä rakkaalta Severukselta. Sano terveisiä.” Sen sanottuaan punaiset hiukset heilahtivat ja Lily oli kadonnut portaisiin pysyen vain vaivoin pystyssä mutta aikomatta pysähtyä ottamaan tukea kivisestä kaiteesta, joka oli ihan yhtä jäässä kuin portaatkin.

Päästyään sisälle lämpimämpään Lily kuuli sisäpihan suuren kellon lyövän yksitoista. Hän pisti vauhtia, että ehtisi syödä jotain ennen kuin Danielle tulisi. Tälle oli anottu erikseen lupaa matkustaa Godrickin notkoon Tylypahkan kautta, ja vaikkei McGarmiwa siitä kovin hyvillään ollutkaan, hän suostui järjestelyyn kuultuaan koko tarinan. Professori oli näyttänyt niin säälivältä, että Lilyltä oli meninannut pudota silmät päästä; Minerva McGarmiwa ei säälinyt koskaan ketään mistään!

Matka suureen saliin tuntui ihanan lyhyeltä, kun käytti oikoreittejä. Jotain ekstraa kelmin kanssa seurustelussa sentään oli. Lily meni istumaan Rohkelikon tupapöytään, jossa ei ollut kuin noin puolet normaalista oppilasmäärästä. Kelmeistäkin Peter oli lähtenyt jo yhdeksältä aamulla, ensimmäisten joukossa, ja Alice oli ilmaisemassa helliä tunteitaan Frankille, joka teki lähtöä parhaillaan. James näytti olevan hyvin innoissaan kotiinlähdöstä, ja he muistelivat Siriuksen kanssa edellisen joulun kohokohtia juuri kun Lily istui pöytään ja alkoi kauhoa keittoa lautaselleen.

”Lily, onko kaikki hyvin?” Amy kysyi heti rypistäen otsaansa.

”Toki, kaikki on oikein hyvin. Miksei olisi?” Lily vastasi, mutta kuulosti omissakin korvissaan aika teennäiseltä.

Remus katsoi Lilyn kasvoja tarkkaan ja huokaisi sitten. ”Lils, kukaan ei usko tuota niin kauan kun puret leukojasi yhteen noin kiivaasti ja sihiset hampaittesi välistä. Rentouta hartiat ja hengitä syvään.” Lily katsoi parhaaksi totella, ja ihme kyllä se auttoi. ”No niin, nyt kerro. Kuka sai kirouksen niskaansa?” poika kysyi sitten hymyillen vinosti ja tietäen varsin hyvin, ettei Lily ketään sentään kironnut ollut.

”Ei kukaan”, Lily huokaisi ja ravisti päätään. ”Vaikka se olisikin ollut aika mukavaa... Ei, meillä vain oli oikein mukava juttutuokio Katin kanssa. Tarvitseeko sanoa enempää?”

”Eipä oikeastaan.”

Amy ei ehtinyt sanoa keskusteluun enää mitään, sillä heidän luokseen pyyhälsi Danielle kuluneessa matkaviitassa, joka peitti taitavasti jo aika näyttävän vatsan. Tyttö näytti väsyneeltä mutta samalla paljon iloisemmalta ja itsevarmemmalta kuin heidän edellisellä tapaamiskerrallaan. Normaalitilanteessa Daniellen häikäisevä hymy ja sädehtivät, kauniit kasvot olisivat kiinnittäneet jokaisen salissa olevan huomion, mutta kaikki olivat niin omissa maailmoissaan ja keskittyneitä lomallelähtöön ettei matkaviittaan pukeutunut tyttö erottunut joukosta mitenkään.

Sirius hymyili Lilyä halaavalle Daniellelle iloisesti ja samalla hänellä oli katse, jota Amy ei voinut tulkita mitenkään muuten kuin suojelevaksi, ja se jos mikä oli järkyttävää. ”Hei Dan. Kaunis kuten aina.” Danielle hymyili ja näytti pojalle kieltä. ”Kaikki hyvin ja sitä rataa?”

”Oikein hyvin”, tyttö kohautti olkiaan. ”Mitä nyt naapurin vanha nainen katsoo pahasti joka kerta ja mulkoilee vatsaa, mutta muuten kaikki menee ihan mukavasti.”

”Mulkoilee ja katsoo pahasti?” Sirius näytti vähän järkyttyneeltä, eikä Amy tällä kertaa tiennyt, oliko se näyttelyä vai ei. Daniellen kohdalla mitkään Siriuksen tavalliset käyttäytymismallit eivät oikein tuntuneet pätevän. ”Mitä oikeutta hänellä siihen on?”

Danielle nauroi ja heilautti vähättelevästi kättään. ”No joo, ei se oikeastaan – ” hän pysähtyi äkkiä ja sulki silmänsä nostaen kätensä vatsalle. Sitten hän hengitti rauhallisesti ulos ja jatkoi kuin mitään ei olisi tapahtunut: ”Niin, ei se minua sen pahemmin haittaa. Olen ollut niin paljon töissä etten ole naiseen paljoa edes törmäillyt. Tosin joulun jälkeen voi olla että tapaamisia tulee useammin kun työt nyt sitten loppuivat.”

James katsoi italialaista tyttöä otsa rypyssä. ”Mikä tuo äskeinen oli?” hän kysyi hiven huolta äänessää, mikä oli Lilyn mielestä äärimmäisen suloista. ”Onko vauvalla kaikki hyvin?”

”Ai, se”, Danielle virnisti ja katsoi sitten Siriusta huvittuneena. ”Sanotaanko nyt vaikka niin että sillä on vain isänsä vilkas luonne. Hirveät bileet koko ajan.”

Sirius näytti ensin lähes tyrmistyneeltä, sitten hänen kasvonsa alkoivat sädehtiä kilpaa hohtavan hammasrivin kanssa. Hän viittasi Daniellen istumaan viereensä ja alkoi tentata tätä lapsesta, kyseli kuuliko se äänen ja pitikö se musiikista ja lukiko Danielle sille. Remus katsoi kaksikkoa hymyillen samalla kun Lily Jamesin vieressä yritti syödä samalla kun selitti Jamesille (joka ei kamalan tarkkaan varmaan kuunnellut) miten isyys puki Siriusta ja miten tästä tulisi varmasti loistava isä. Sitten Remus katsoi kelloa ja rykäisi saaden Amyn huomion.

”Minun on mentävä”, hän sanoi hellästi ja hymyili alakuloisesti. Pieni nyökkäys suurten ovien suuntaan sai Amyn nousemaan ja seuraamaan pientä matkalaukkua kantavaa Remusta halliin ja siitä vähän eteenpäin käytävälle lähelle professori McGarmiwan työhuonetta. Poika pysähtyi autiolle käytävälle kuullessaan nurkan takaa meteliä. Jono ilmeisesti jatkui sinne asti.

Remus halasi Amya ja silitteli tämän hiuksia, kuten oli tehnyt viime viikkojen aikana niin useasti. Ja Amysta oli ihanaa vain olla siinä Remuksen kanssa, tuntea pojan leuka päälaellaan ja käsivarret ympärillään ja sulkea ympäröivä maailma pois. Kahden viikon ero tuntui etukäteen ajateltuna ikuisuudelta, eikä Amy vain voinut estää pientä nyyhkäisyä, vaikka tiesikin sen aivan turhaksi ja suorastaan naurettavaksi. Remuksen kehon tärinä osoitti että poikakin nauroi hänelle.

”Äläs nyt”, Remus sanoi ja irrottautui Amysta sen verran että näki tämän kasvot. Silmät olivat vähän kosteat, mutta muuten tytössä ei ollut itkun merkkejä. ”Joulu menee nopeasti. Voidaan yrittää nähdä uudenvuoden vaihteen aikoihin, joskaan en usko että se onnistuu.” Remuksen kasvot synkistyivät. ”Kuu.”

Amy huokaisi ja katseli lattiaa. Hänestä oli inhottavaa tietää, että silloin kun muut pitivät hauskaa ja näkivät rakkaitaan, hänen poikaystävänsä joutui kärsimään yksin ja ilman muiden seuraa, aloittaa uuden vuotensa parannellen haavoja joista jää kipeät arvet. Amy sipaisi yhtä arpea Remuksen kädessä ja hätkähti kun käsi yhtäkkiä silittikin hänen poskeaan. Ja kun tyttö nosti katseensa, hän huomasi etteivät pojan kasvot olleet kuin kymmenen sentin päässä hänen omistaan. Amy melkein kuuli oman sydämensä pamppailun – hän ei ollut vieläkään ihan täysin tottunut siihen että Remus oli niin lähellä. Liian hyvää ollakseen totta.

Karhea kämmen nosti Amyn kasvoja lähemmäs ja tyttö nousi kuin luonnostaan varpailleen niin, että heidän huulensa koskettivat. Lämmin tunne levisi hänen sisälleen ja hän tunsi hymyilevänsä. Vaikka suudelma ei kestänyt kuin pari sekuntia, se oli maailman täydellisin ensisuudelma. Ikinä koskaan milloinkaan.

Remus hymyili Amylle tavalla joka vei jalat alta ja halasi tätä vielä kerran. ”Hyvää joulua, Amy.” Sitten hän kääntyi, otti laukkunsa lattialta ja katosi kulman taakse jonoon odottamaan vuoroaan.
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 34 ilmestynyt]
Kirjoitti: Swizzy - 13.04.2012 16:17:41
Vau miten nopeaa jatkoa! Edellisestä luvusta on... mitä, päivä? Vau. Kiva kun kirjotat nopeesti.

Höh! Sä et vieläkään kertonut mikä se lahja Jamesille on.

Tuo Lilyn ja Katin kohtaus oli hyvä ja oikein toimiva.

Ja Remus/Amy! Voiko mitään muuta sanoakaan kuin aww! (se oli retorinen kysymys) Aww. Aww. Aww. Awwwawwwaawawwwawwa. (jne.) Ihan ylisöpöä ja ihanaa ja aww. ♥

Vaihteeksi lyhyempi kommentti, katsotaan sitten ensi kerralla jos tulee pidempi.

Jatkoa tietysti, kuten aina!



Swizzy
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 34 ilmestynyt]
Kirjoitti: sateenkaarinalle - 13.04.2012 16:19:53
Tää on ihan mahtava ficci ! Kirjotat tosi taitavasti ja selkeästi ja tätä on mukava lukea :)
Jatkoakin tulee nopeesti ja sehän on vaan hyvä juttu ;)

Enempää en osaa sanoa, koska oon niiiiiin surkea kommentoimaan.
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 34 ilmestynyt]
Kirjoitti: Scaramouche - 15.04.2012 18:03:56
Swizzy: Juu, en kertonut, enkä kerro vieläkään! :D *hykertelee itsekseen feat evil laugh* Pitäähän tässä olla jotain mikä saa teidät lukemaan aina seuraavan osan. Mutta lupaan että sekin käy ilmi ihan pian, mutta ei se loppujen lopuksi ole edes kamalan oleellinen juttu. Tai on ja ei. Näät sitten. ;) Remus + Amy = siirappia.
sateenkaarinalle: Kiitos kovasti, mukava että tästä tykätään. :)
onski: Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, vai mitä? Ja tässä tulee vielä kaiken näköistä mielenkiintoista esille, odota vaan! Vitsi, mä oon ihan onnessa kun tän luvun jälkeen tulee mun ehdoton suosikki! (Tähänastisista siis. Saa nähdä sitten myöhemmin. ;))

A/N: Hei moi pöö. Mulla on vähän hassu tunne tän suhteen, kun tekstiä vaan tulee ja tulee ja sitten mä en kuitenkaan tykkää siitä mitä mä kirjoitan mutta annan olla ja te tykkäätte.  :-\ Mitä siihen nyt sitten sanois. Tää seuraava on vähän tällanen väliluku, ei tässä juuri mitään ehdi tapahtua, mutta pitää vähän selventää paria kohtaa ja näin. Ja tiedän että luvut on aika lyhyitä, mutta ne muodostuu mun päässä aina niin selkeiksi kokonaisuuksiksi etten mä viitsi alkaa yhdistellä kun sitten tulisi vähän tönkköjä. Aina vois yrittää venyttää jotenkin, mutta mutta... Enjoy - if you can.



Nämä kadut kaupungin
Huvilat ja puutarhat
Kävelytän koiraa
Ja mieleen palaa vuodet parhaimmat


Anssi Kela: Nummela


Kolmaskymmenes viides

Hormipulverilla matkustaminen oli Siriukselle, Jamesille ja Daniellelle tuttua touhua, mutta Lilylle se oli ensimmäinen kerta. Toki hän tiesi miten se teoriassa ja käytännössä tapahtui ja nimenomaan teoreettisella tasolla hän tiesi siitä luultavasti enemmän kuin Sirius ja James yhteensä, mutta olihan se nyt outoa tuosta noin vain astua ilmiliekkeihin tuntematta niitä lainkaan. Eikä häntä yhtään auttanut perillä naurava James, joka sai otettua kuvan Lilyn ilmeestä samalla hetkellä kun tämä ilmestyi heidän kotitakkaansa.

”Tämä kuva”, hän selitti ylpeästi erittäin ärtyneelle Lilylle, ”saa kunniapaikan yöpöydälläni. Lily Evans meidän kotitakassa yltä päältä noessa...” Ja hän nauroi makeasti halatessaan äitiään. ”Onpa mukavaa olla kotona!”

Rouva Potter halasi poikaansa varovasti haluamatta ilmeisesti sotkea vaatteitaan. ”Ihanaa nähdä sinua, James. Et ole enää pahemmin kirjoitellut.” Ilme oli toruva, mutta silti naisesta huomasi että tämä oli vain ja ainoastaan hyvillään poikansa näkemisestä. ”Menehän siitä pesulle. Ja Lily”, hän hymyili leveästi ja halasi tätäkin, ”mukavaa että pääsit tulemaan. Olemme laittaneet sinulle ja Daniellelle pedit valmiiksi vierashuoneeseen.”

”Kiitos”, Lily hymyili vähän ujosti ja asetti hiuksiaan korvan taakse. ”Tosi kiva että kutsuitte minut tänne, minulla olisi ollut aika kurjaa yksin Tylypahkassa.”

Hän ei ehtinyt saada vastausta, sillä seuraavaksi takasta pelmahti Danielle, jota rouva Potter meni oitis tervehtimään ja kyselemään tämän vointia ja ohimennen pahoittelemaan Siriuksen käytöstä. Jos Danielle oli hermostunut, hän ei näyttänyt siltä yhtään, ja Lily ei voinut muuta kuin kadehtia nuoremman tytön taitoa käyttäytyä luontevasti tilanteessa kuin tilanteessa. Danielle kertoi tottuneen oloisesti voinnistaan ja kyseli kuulumisia oikeasti kiinnostuneena, ei vain kohteliaisuutena tai tavan mukaan. James tuli pesemästä kasvojaan ja otti Lilyn matkaviitan kuuraten samalla taioin tämänkin kasvot puhtaiksi – mutta vain koska Lily pyysi.

”Se on sääli”, James surkutteli. ”Näytit oikeasti tosi suloiselta naama mustana.”

Rouva Potter katsoi kun hänen poikansa väisti vain vaivoin tyttöystävältään tulevan lyönnin ja hymyili. Oli se vain niin mukavaa kun oli eloa talossa.

”ÄITI!”

Sirius juoksi takasta suoraan Jamesin äidin luo täysin välittämättä siitä että sotki koko olohuoneen noella ja halasi tätä ihan kunnolla kuuntelematta vastalauseita vaatteiden likaamisesta. Ja kyllä rouva Potteristakin näki että tämä oli oikeasti hyvin mielissään nimestä, jolla Sirius oli häntä kutsunut, vaikka yrittikin kovasti näyttää vihaiselta komentaessaan pojan siivoamaan jälkensä. Tämä totteli yllättävän helposti ja hetkessä kaikki noki oli lähtenyt lattiasta ja huonekaluista.

Lily ja Danielle kävivät viemässä tavaransa vierashuoneeseen, joka sijaitsi Siriuksen tuntien pelottavan lähellä poikien huonetta ja joka oli sisustettu kauniisti hyvin neutraaleilla sävyillä menemättä kuitenkaan liiallisuuksiin vaaleudessa. Lisäksi Daniellen sängylle oli asetettuna pieni pino lastenvaatteita, joita tytöt alkoivat heti tutkia.

”Ne ovat suurin osa Jamesin vanhoja”, rouva Potter hymyili ja istui sängylle Jamesin tullessa lähemmäs kuultuaan nimensä. ”Lisäksi kyselin vähän naapureilta. Yritin valita sukupuolineutraaleja värejä, kun en tiennyt onko lapsi tyttö vai poika.”

Danielle halasi naista silmät kyynelissä ja kiitti niin ylitsevuotavilla sanoilla, että vain italialainen pystyi siihen. Hän selitti, ettei ainakaan edellisessä tarkastuksessa kätilö ollut sukupuolesta varma, ja että ei hän oikeastaan edes halunnut tietää. ”Tai siis, mitä jos se kätilö olisikin sitten väärässä ja sanoisi tyttö vaikka lapsi loppujen lopuksi olisikin poika? Minulla olisi talo täynnä vaaleanpunaisia röyhelömekkoja jotka minu sitten pitäisi myydä ja antaa pois. Sitä paitsi tämä lisää vähän jännitystä.”

Rouva Potter ja Danielle aloittivat vilkkaan keskustelun vauvoista ja raskaudesta ja muusta poikien kannalta vähemmän mielenkiintoisesta, ja Sirius ehdottikin että he näyttäisivät Lilylle vähän Notkoa. Vähän aikaa pipoaan ja lapasiaan kaiveltuaan Lily lähtikin poikien kanssa pihalle huomatakseen ilokseen, että oli vihdoin alkanut sataa kunnollista lunta. Sirius alkoi jo suunnitella tulevaa lumisotaa tytöt vastaan pojat, ja hyppeli iloisesti rupatellen vähän edellä Lilyn ja Jamesin tullessa nauraen perässä.

”Lils hei, ollaanko me kerrottu siitä tapauksesta kun me melkein sytytettiin neiti Bagshotin talo palamaan?” Sirius kysyi ja nauroi haukahtavaa nauruaan. ”Se on tässä ihan lähellä. Mennään moikkaamaan joku päivä. Ja toissa kesänä me suututettiin tuon talon kissa ja se juoksi meidän perässä vaikka kuinka kauan.”

”Se onkin varsin hauska kissa”, Jameskin nauroi ja tarttui kuin ohimennen Lilyä kädestä. ”Ja suoraan sanottuna aika pelottavan näköinen. Vähän niin kuin McGarmiwa kissamuodossa, mutta vaalea. Sillä on sellaiset kuviotkin silmien ympärillä!”

”Me mietittiin pitkään onko se animaagi”, Sirius pohti ja vilkuili aidan yli kuin etsien kissaa. ”En ole itse asiassa vieläkään ihan varma siitä. Hitsi, me ollaan nyt seitsemäntoista, voitaisiin kokeilla...”

Lily kuunteli Jamesin ja Siriuksen selostuksia nauraen parhaille jutuille ja kysellen välillä lisätietoja. Välillä heitä vastaan tuli joku naapuri, joka pysähtyi rupattelemaan ja Lily totta kai esiteltiin heti ensimmäisenä, mistä tyttö ei ollut kovin mielissään mutta minkä James totesi välttämättömäksi.

”Et usko mitä juoruja täällä saattaa alkaa liikkua”, hän pyöritteli silmiään ja mulkaisi Siriusta, joka osasi sentään näyttää vähän häpeilevältä. ”Ja tuo piski pistää pahimmat niistä alkuun. Kerran se väitti kiven kovaan nähneensä karhun tässä parin kilometrin päässä – se oli tietenkin silloin kun Sirius ei itse asunut täällä. Oltaisiinkohan me oltu kolmetoista tai jotain. Loppujen lopuksi puolet notkolaisista alkoi vihata sitä, kun totuus paljastui.”

”Mutta onneksi eivät vihaa enää!” Sirius hymyili aurinkoisesti ja vilkutti tien toisella puolella kävelevälle miehelle, joka vilkutti iloisesti takaisin. ”Taas yksi syy miksi pidän tästä paikasta enemmän kuin Kalmanhanaukiosta. Siellä päin ollaan niin kovin pitkävihaisia.” Hän mietti hetken ja kohautti sitten olkiaan vähän surullisen näköisenä. ”No, Reg on aika paljon parempi kuin äitimuori. Se on oikeasti ihan mukava ja kaikkea, olen opettanut velipojalle kaiken mitä sen pitääkin tietää elämästä, mutta sillä ei ole tarpeeksi kanttia sanoa äidille vastaan. Siksi Regulus jää luultavasti ikuisiksi ajoiksi Mustan nimen synkän verhon alle.”

Lily ei ollut koskaan kuullut Siriuksen puhuvan perheestään, ja olisi ollut utelias tietämään lisääkin, ellei heitä vastaan olisi juuri tullut vähän heitä vanhempi poika lenkkivaatteissa taluttaen paksussa hihnassa vaikuttavan kokoista saksanpaimenkoiraa. Koira huomasi Siriuksen ja alkoi vetää tätä kohti heiluttaen iloisesti häntäänsä. Siriuskin hymyili koiralle kuin vanhalle ystävälle ja riensi tervehtimään poikaa ja rapsuttamaan innoissaan hyppivää koiraa.

”Kuka on hyvä poika, kuka?” Lily kuuli Siriuksen lepertelevän kun he tulivat Jamesin kanssa lähemmäs. James pyöritti parhaalle ystävälleen silmiään ja läpsäytti sitten kättä Lilylle tuntemattoman pojan kanssa.

”Terve, Will!” hän nauroi. ”Voi luoja, siitä on ikuisuus kun nähtiin viimeksi!”

Willkin nauroi hyväntahtoisesti ja kietoi kaulahuivinsa tiukemmalle välttääkseen vilustumisen. ”Jep, onhan siitä nyt varmaan vuosi.” Hänen katseensa osui Lilyyn, harhaili tämän ja Jamesin väliä ja henkäisi sitten yllätyksestä. ”Jamie! Onko tämä nyt vihdoinkin se kuuluisa Lily Evans?”

”Kyllä vain, kaikessa kauneudessaan”, James sanoi ylpeästi ja esitteli heidät toisilleen Lilyn punastellessa osin huomiosta ja osin ärtymyksestä kuullessaan olevansa jo lähes julkkis poikaystävänsä kotikaupungissa. ”Lily, Will on minun ihan ensimmäinen kaverini. Me oltiin hiekkalaatikon kovimmat jätkät, vai mitä, Will? Me asuttiin silloin vielä niiden naapurissa, ja tämä mies tässä on se, joka opetti minulle kaikki temput – ihan kissojen kiusaamisesta ja vanhemmille valehtelusta lähtien!”

”En oikein tiedä pitäisikö minun katua vai olla ylpeä”, Will mutisi ravistellen päätään ja katsoi huvittuneena kun Sirius rapsutteli hänen koiraansa ja leperteli sille kuin vauvalle. ”Enpä olisi kyllä ensi näkemältä uskonut että Sirius on eläinten ystävä. Se on pahempi kiusaamaan kissoja kuin sinä. Ja jostain syystä Rory tuntuu tykkäävän siitä enemmän kuin edes minusta.”

James rykäisi. ”No joo, Siriuksella on aina ollut raakalaismaisessa sydämessään oma paikka koirille. Nimen omaan koirille, ei se juuri muista välitä. Sanoo että se ymmärtää niitä”, James pyöritti silmiään. ”Oikeasti, Sirius puhuu välillä niin kuin se olisi koira itsekin!”

Lily nauroi poikien mukana ja kuunteli puolella korvalla kun James ja Will vaihtoivat kuulumisiaan samalla, kun Sirius jatkoi koiralle höpinäänsä. Lily näki nyt vilauksen siitä herkästä Siriuksesta, johon oli törmännyt jo kertaalleen poikien makuusalissa, mutta tällä kertaa itkusta ei ollut tietoakaan, vaan pojan kasvot rusottivat pikkupakkasesta ja hän ravisteli välillä lunta päästään hyvin koiramaisesti. Tällaisina hetkinä Lily ymmärsi varsin hyvin, miksi niin monet tytöt menivät Siriuksesta sekaisin, sillä poika todellakin oli hurmaava kun sille päälle sattui.

Vähän aikaa juteltuaan Will sanoi että hänen olisi mentävä. Tarkoitus oli kuulemma käydä vain pikaisesti ulkoiluttamassa Rorya ennen lähtöä elokuviin.

”Kuinka pitkään teidään loma kestää?”

”Vähän uudenvuoden yli”, James vastasi ja alkoi valmistautua henkisesti erottamaan Siriuksen Rorysta. Ne kaksi olivat joskus melkein erottamattomat, varsinkin silloin kun eivät olleet nähneet toisiaan pitkään aikaan. ”Voi olla että törmäillään. Sano Fannylle terveisiä!”

”Varmasti. Alahan tulla, Rory!” Will huikkasi ja alkoi kiskoa koiraa hihnasta eteenpäin. Sirius näytti varsin surulliselta Roryn kadotessa näkyvistä seuraavassa kadunkulmassa, mutta kun James mainitsi lähestyvän ruoka-ajan Lily saattoi melkein nähdä hännän heiluvan pojan ottaessa etumatkaa kohti kotia.

”Tietääkö Will..?” Lily kysyi jättäen lauseen roikkumaan ilmaan tietäen että James ymmärsi mitä hän ajoi takaa. Vaikka James ja Sirius olivat hänen kuulemiensa juttujen perusteella kotonaan aika huolettomia taikuuden käytön ja siitä puhumisen suhteen, hän ei itse oikein uskaltanut puhua siitä niin vapaasti.

”Willkö? Ei. Kai.” James ei näyttänyt olevan huolissaan. ”Tällä asuu nykyään melkein pelkkiä velhoperheitä. Vain Willin vanhemmat ja yksi toinen vanhempi pariskunta on jästejä. Willkin kävi sisäoppilaitosta kauempana, eikä me nähty paljon siinä kymmenen-yksitoistavuotiaina. Nyt hän asuu Fannyn kanssa Dublinissa lähellä Fannyn vanhempia, eivätkä he käy täällä juurikaan. Oli kyllä oikeasti tosi mukavaa nähdä häntä.” James vilkaisi tyttöystäväänsä. ”Mutta siis en usko että hän tietää. Ja vaikka tietäisikin hän on erittäin luotettava kaveri.”

”Joten Sirius pitää siis koirista”, Lily totesi hymyillen lyhyen hiljaisuuden jälkeen. ”Ei nyt kyllä ensimmäisenä olisi tullut mieleen. Mutta toki se selittää miksi hänen suojeliuksensakin on koira”, hän jatkoi viitaten edellisen kevään pimeyden voimilta suojautumisen tuntiin. ”Entä sinä? Miksi sinun suojeliuksesi on uroshirvi?”

”En tiedä. Varmaan koska sinun on naarashirvi”, James vastasi vältellen vaikka yrittikin vitsailla ja Lily pisti sen myös merkille. James ei varmaan kertonut nyt ihan kaikkea. Tyttö rypisti otsaansa ja päätti ottaa tästä suojeliusasiasta joululoman aikana selvää.
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 35 ilmestynyt]
Kirjoitti: sateenkaarinalle - 15.04.2012 20:26:43
Tää oli jotenkin tosi söpö luku :D En tiiä miks, mutta oli nyt vaan.
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 35 ilmestynyt]
Kirjoitti: L.E - 16.04.2012 08:38:28
Aaa, kaks lukua tälläsellä vauhdilla, ihana sinä  :-*

Ensinnäki se 34. luku! Tykkäsin tosta Lilyn ja Katin keskustelusta, kun se ei mennyt turhaksi draamailuksi/kaksintaisteluks, vaan jäi tommoselle tiuskimistasolle (?). Se kohtaus oli hirmu hyvin kirjotettu, mä olin täälläki ihan täpinöissäni  ;)

Ja Remus ja Amy! Sä et voi kirjoittaa niistä koskaan liikaa, ihan mielettömän suloinen pariskunta! Kerranki joku vähän erikoisempi suhde, tai siis semmonen ettei ne oo koko ajan silleen puspus.. Voisin lukee niistä vaikka kuinka paljon <3

Toi viimeinen luku oli mielettömän suloinen - jälleen. Ihanaa ettei Sirius yritä vältellä Daniellea tai mitään, vaan on noin innostunut vauvasta! Tän luvun aikana rakastuin Siriukseen entistä enemmän (vaikka Remuksella on aina spesiaalipaikka mun sydämessä..), etenkin toi kohta, jossa se kutsuu rouva Potteria äidiks. Yllätin itseni itkemällä ja nauramalla samaan aikaan siin kohdassa :D

Kirjoittele taas pian, tiiät kyllä että mä odotan aina ihan malttamattomana  :D
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 35 ilmestynyt]
Kirjoitti: Swizzy - 16.04.2012 20:00:42
Kommentti vähän myöhässä (mun mittapuullani) mut oli synttärijuhlat eilen niin oli vähän kiire. Äläkä häiriinny tämänkään kommentin lyhyydestä ja laadusta, koska laulan tääl (mun lauluaika on aina kauheen rajallinen ku en voi laulaa kenenkään kuullen).

Herranjumala onko Danielle nuorempi kuin Lily?! (nimim. luin kunnolla) Siis tossa jossain lauseessa mainitsit.

Sirius :D ja Sirius ♥

Haa, Lily tajuaa animaagiuden. Ainakin ennen pitkää.

Kiitos ja jatkoa!



Swizzy
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 35 ilmestynyt]
Kirjoitti: Ledi - 16.04.2012 20:04:01
Laiskalaiskalaiskalaiska minä... Jokaisen luvun oon lukenu, nauranu ja meinannu kommata mutta siihen meinaamiseen se onki jääny... Sain kato heti ku laiskistuin nii uuden puhelimen, jossa on ilmanen netti joten sieltä on tullu luettua... Ja katos kun kännykkäkommentointi on ihan perkuleen vaikeeta nii sää varmaan ymmärrät...  ;D
 
Joo. Ihan ensinnäkin, luku 33. Musta se luku oli älyttömän ihana ja kaikkee ja innostuin, kun kuulin et aiot tehä tähän jatko-osan! Jeij! *hyppii riemusta kattoon* Mullakin ois samankaltanen toive ku Swizzyllä siihen jatko-osaan: ei pliis K18, K15 menee, täytän 15 loppuvuodesta nii käytännöllisesti kattoen ikä riittäs jo nyt siihen rajaan ja muutenkin, oon lukenu muutenkin K15 materiaalia nyt pari-kolme kuukautta (älä kerro mun äitille!  ;) )...
 
Ja sit luku 34. Niinkun monet muutkin on sanonu: Katin ja Lilyn kohtaaminen oli hyvä, ellen sanoisi loistava (voi hitto, aloinko määkin sanoo tollein, kaikki meijän luokan pojat käyttää sitä, argh!). Molemmat oli ihan sellasia ku niistä vois kuvitellakki ja kaikki oli iha kohdallaan, ois menny vähä oudoks jos ne ois alkanu tappeleen... Toi Siriuksen ja Daniellen keskustelu oli ihan luonteva ja muutenkin tosi hieno... Nauroinkin sille, vaikee kuvitella Siriusta huolehtivaisena isänä...  ;D  No joo, kai se nyt menee, jos se vaan ei unohda kelmeilyä! (munhuolenaiheet.fi)
 
Ja vihdoin viimein, luku 35... Ihana, ihana ihana! Saksanpaimenkoiran maininta oli niin lähellä mun sydäntä, meiltä lopetettiin 12-vuotias saksanpaimenkoira kaks vuotta sitten... :< Mutta ihana James kun kertoili tempuistaan... Naapurin kissat on aina, kaikilla tulilinjalla... Meijänkin naapurilla on kissa, pitäsköhän suututtaa se, jos sais harjotusta Coopperiin...  ;D  Nojoo, se kissa on jumppapallon kokonen, joten se ei varmaan jaksas juosta metriäkään, kauhee läski...  ;D  Juu, mutta Will oli hauska hahmo, sellanen vähän varttuneempi ihminen, joka opetti kelmisalaisuudet...  ;D  Joo. James on ihana, kun se esittelee Lilyn vähän kaikille ja kyseessä oleva on ihan nolona ja silleen...  ;D
 
Mutta pikaisesti jatkoa, lueskelen silti, vaikka kommentointi jäiskin vähäisemmälle...  ;D  Sä hemmottelet meitä tolla jatkon nopeudella, mut ei valittamista...  ;)  Jatka samaan tahtiin vaan! (Mistä helvetistä mä oon onnistunu saamaan jätskiä hiuksiini!? Jaa mitä, offia vai?  ;D ) Ja oikeesti, tää on tosi mahtava ficci ja sä oot mahtava kirjottaja!  ;D  Jatkoa vaan ja oon tyytyväinen... :D
 
Ledi, joka yrittää nyt saada sen hemmetin jätskin pois hiuksistaan
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 35 ilmestynyt]
Kirjoitti: Scaramouche - 17.04.2012 15:16:41
sateenkaarinalle: Joo, munkin mielestä oli omalla tavallaan söpö, ja siihen pyrinkin. Hyvä että onnistui. :)
Swizzy: Joo, Siriuksen ystäväkirjasta kävi ilmi että se on vuoden nuorempi. Ei siis mitään dramaattista ikäeroa, mutta nuorempi nyt kuitenkin. :D Ja muistatko muuten mitä lupasin sulle täksi päiväksi? ;) Katso alempaa.
Ledi: Oi mikä miljoonakommentti! Sain taas hyvät naurut! :D Sun kommentit on vähän niin kun jotain ficcejä itsessään. :D Öö joo, siitä jatko-osasta tulee maksimissaan K15, ja se ei tule luultavasti vielä ainakaan puoleen vuoteen, joten ei mitään hätää sen suhteen pitäisi olla. Luultavasti se on sen K15, koska no, näät sitten. :D

A/N: Tättärä-tää! Swizzyllä on synttärit! Kaikki kuorossa: paljon onnea vaaaaaaaan.... Joo. Tässä on mun lahjani Swizzylle: uusi luku! Muahahaha, mä tykkään tästä luvusta, saatte vihdoin tietää lahjoista lisää ja lopussa on YLLÄRI! Onnea ihan mielettömästi, Swizzy, sä oot mieletön tyyppi  ja kaikkea mahdollista. ;)



Sä olit oikeessa
Vielä juurillensa palaa vahvinkin


Antti Tuisku: Juuret


Kolmaskymmenes kuudes

Päivät Godrickin notkossa vilisivät silmissä. Lily ja Danielle auttoivat rouva Potteria jouluvalmisteluissa sitä mukaan kun Jamesista ja Siriuksesta oli koko ajan enemmän vaivaa (mistelit olivat erityisesti Jamesin suosikkeja ja niitä löytyi sattumalta melkein joka oven päältä), ja pojat käskettiin lopulta aattoaamuna viemään joulukortteja naapureille – homma josta he pitivät ja jossa he eivät olleet naisten tiellä, kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Talo tuntui tosin kummallisen tyhjältä ja hiljaiselta, mutta sekin korvautui kun rouva Potter alkoi kertoilla hauskoja juttuja poikien menneisyydestä, kesälomista ja muusta sellaisesta.

Kävi ilmi että vaikkei Sirius ollutkaan asunut Notkossa vasta kuin puolitoista vuotta, tämä oli viettänyt kesistään suurimman osan Jamesin seurana ja tullut siten tutuksi naapurustossa. Neljäntoista ikäisenä Sirius oli jo hurmannut kaikki ikäisensä ja vähän vanhemmatkin tytöt, mutta ihme kyllä kukaan heistä ei kantanut pojalle kaunaa. Tämän kuullessaan Lily saattoi mainita sivumennen ja tietenkin aivan täysin vahingossa Tylypahkassa käytävistä ajoittaisista kissatappeluista, kun jollekin onnettomalle tyttöraukalle kävi ilmi Siriuksen suhteiden samanaikaisuus ja päällekkyys ja eräänlainen sekoitus näistä kahdesta. Ja tähän rouva Potter totesi (aivan kamalan tosissaan totta kai) pitävänsä pojalle puhuttelun naisten kohtelusta.

Myös herra Potter kertoi kivoja juttuja aina kun sattui olemaan kotona – ministeriössä piti kiirettä näin joulun alla, ja vaikkei Jamesin isä ollutkaan taikuuden väärinkäytön osastolla, myös hänen täytyi välillä jäädä ylitöihin tutkimaan jotain jästien käsiin tahallisesti tai tahattomasti päässyttä esinettä, jossa epäiltiin olevan pimeää taikuutta. Mutta aina kun hän vain ehti tehdä kotona muutakin kuin syödä tai nukkua, hän kertoi tarinoita niin Siriuksesta ja Jamesista kuin omasta nuoruudestaankin, ja Lilystä ja Daniellesta oli kiehtovaa kuulla, millaista Tylypahkassa oli herra Potterin aikoina ja että tämä oli itse asiassa opiskellut samaan aikaan joidenkin Lilyn nykyisten opettajien kanssa.

Viikko meni nopeasti ja aattoiltana Lily ja Danielle menivät väsyneinä nukkumaan vasta myöhään, sillä illallinen oli venähtänyt koko perheen ollessa kerrankin paikalla samaan aikaan. Lily ei muistanut koska hänellä viimeksi olisi ollut sillä tavalla hauskaa. Toki koulussa oli varsinkin viikonloppuisin hauskaa asettua jonnekin kavereiden kanssa ja jutella kaikki asiat selviksi vakavasti tai vähemmän vakavasti tai sitten täysin järjettömästi, mutta jollain tavalla tämä oli erilaista. Lilyllä oli nukkumaan mennessään tunne, että hän vihdoin tiesi miltä tuntui kun oli perhe, jossa ei jatkuvasti tarvinnut miettiä niin kovin tarkkaan mitä sanoisi seuraavaksi.

**

”Taas toivotus hyvän joulun...”

Lily avasi silmiään nähdäkseen Siriuksen pään kurkkaavan ovenraosta kasvot leveässä virnistyksessä. Hiljainen hoilotus ei ollut kuitenkaan herättänyt Daniellea, joka tuhisi sängyssä niin kietoutuneena peittoonsa että näytti ylikasvaneelta toukalta. Pitkät tummat hiukset valuivat putouksena sängyn reunan yli ja peittivät kasvot lähes kokonaan, ja Sirius osoitti tyttöä ja katsoi Lilyä kertoen ilmeellään että Danielle näytti harvinaisen suloiselta.

Poika astui huoneeseen sisään ja hiipi hiljaa sängyn päätyyn, josta pilkistivät esiin Daniellen ihme kyllä paljaat varpaat. Lily tiesi heti mitä tuleman piti ja yritti varoittaa Siriusta tekemästä sitä mitä tämä nyt oli tekemässä, mutta tajusi olevansa myöhässä. Daniellen silmät rävähtivät auki ja hän potkaisi Siriusta vaistomaisesti kasvojen suuntaan osuen valitettavasti vähän ohi.

Merda, Sirius! Etkö ole jo oppinut että minua ei kutiteta!” Danielle murisi ja vetäisi jalkansa pois pojan ulottuvilta. ”Hyvää joulua vain sinullekin.”

”Kiitos, kultaseni. Ja nyt, hyvät neidit”, Sirius meni takaisin ovelle hymyillen edelleen leveästi, ”nopeasti alakertaan! Pukki on tuonut tosi paljon lahjoja, ja jos ette tule pian, minä otan kaikki itselleni!” Ja silmäniskun jälkeen hän oli jo portaissa lauleskellen joululauluja vähän epävireisesti mutta yllättävän hyvällä äänellä.

Tytöt vetivät ylleen villatakit ja jalkoihin villasukat ja menivät itsekin aika innoissaan alakertaan, missä Sirius ja James olivat jo omien lahjojensa kimpussa – ainakin jos revityn lahjapaperin määrästä saattoi mitään päätellä. Lily hiipi Jamesin taakse osoittaen Siriukselle että tämä ei saisi sanoa sanaakaan ja yllätti sitten poikaystävänsä suikkaamalla tämän poskeen nopean suukon täysin ilman ennakkovaroitusta. James käännähti ympäri ja kaappasi nauravan Lilyn syliinsä aloittaen armottoman kutitussodan, johon kuului paljon lahjapaperia ja turhia kieltoja.

Loppujen lopuksi kun Lily oli voittanut uhkaamalla takavaroikoida Jamesin taikasauvan koko päiväksi, he istuivat suloisesti ja Daniellen mielestä vähän turhan siirappisesti kylki kyljessä lattialla ja toivottivat toisilleen hyvää joulua vähän liian hellästi toisten kahden makuun. Sirius vilkaisi Daniellea ja esitti oksentavansa ja sai siten yhden aika kovan paketin päähänsä.

Paketteja tuntui riittävän yli tarpeiden. Amylta, joka oli käsityöihminen, Lily sai kauniit kirjaillut lapaset ja rasiallisen joka maun rakeita, ja Alicelta tuli joku hömppäromaani, jonka kannessa oli iso suklaarasia ja ilmapalloja. Remus oli lähettänyt Lilylle ja Jamesille yhteisenä lahjana suklaata ja paksun kirjan, joka oli siitä loistava että kertoi juuri siitä mistä lukija sen halusi kertovan. Siriuksen lahja oli ennalta arvattavasti tuliviskipullo, Peter antoi uuden hienon sulkakynän, ja lopulta Lilyllä oli käsissään enää Jamesilta saatu paketti, joka oli neliskanttinen ja suunnilleen saman kokoinen kuin se jonka Lily antoi Jamesille.

”Avaa sinä omasi ensin”, Lily sanoi huomattuaan että Jamesilla oli myös paketti kädessään. Poika hymyili ja kääri paperin siististi auki, joskin selvästi uteliaampana kuin muiden lahjojensa suhteen.

Paketissa oli kauniisiin koristeellisiin kehyksiin laitettu liikkuva valokuva heistä kahdesta. James ihmetteli, milloin se oli otettu, sillä ei muistanut että heistä olisi otettu yhtäkään kuvaa, ja Lily tunnusti että kuvan löytäminen olikin ollut aika ison työn alla.

”Tiedätkö sen komasluokkalaisen korpinkynnen jolla on aina kamera mukana? Saatoin lahjoa hänet antamaan yhden salaa otetuista kuvistaan minulle. Aika monta suklaasammakkoa se vei, mutta oli se minusta sen arvoista.” Lily naurahti. ”Ja voi olla että olisin saanut kuvan helpommin jos olisin keksinyt sen aikaisemmin. Minulle tuli tämän kanssa aika kiire.”

James suukotti Lilyä ja hymyili leveästi. ”Tämä on yksi parhaista lahjoistani ikinä. Se pääsee yöpöydälle nokinenän viereen.” Hän nyökkäsi päällään Lilyn lahjaan. ”Sinun vuorosi, neiti Evans.”

Lily oli kieltänyt Jamesia ostamasta mitään suurta ja kamalan kallista, sillä ei pitänyt ajatuksesta että häneen tuhlattiin hirveästi rahaa. Hän käänteli litteää pakettia kädessään, katseli sitä joka puolelta ja tuli mielessään siihen tulokseen, ettei James todennäköisesti ollut kuunnellut häntä ollenkaan. Lily avasi hopeisen nauhan rusetin varovasti ja avasi paperin laskokset tarkistaen ettei vahingossakaan repisi sitä. Paperin alta paljastui vielä rasia, ja tyttö tunsi kalpenevansa kauhusta. Hän nosti kantta hengittäen hyvin pinnallisesti ja henkäisi.

Rasiassa oli hopeinen lilja-riipus.

Avaran olohuoneen seinät tuntuivat äkkiä olevan liian lähellä, ja Lily tunsi keuhkojensa puristuvan kasaan. Kaunis koru näytti vääristyneeltä ja koko muu maailma sumentuneelta kyynelten läpi, ja jostain kaukaa Lily saattoi kuulla Jamesin kutsuvan häntä nimeltä. Hän mutisi jotain huonosta olosta ja hoippui ulko-ovelle tuntien kolmet silmät loittonevassa selässään. Hän pysähtyi vasta saatuaan oven kiinni perässään ja sulki silmänsä.

Lily veti raikasta ilmaa sisälleen ja yritti ajatella järkevästi sortamatta itseään liikaa. Hän pyöritteli korurasiaa kädessään ja vuoroin avasi ja sulki sen osaamatta oikein ajatella siitä mitään. Ja yhä uudelleen sama kysymys nousi hänen mieleensä: miksi? Hän luuli tehneensä Jamesille selväksi ettei tahtonut lahjaksi mitään suurta, ja sitten poika antoi hänelle korun, joka oli varmaan hirveän kallis ja jossa hitto soikoon oli hänen nimikirjaimensa! Totta kai Lily oli imarreltu lahjasta ja hän piti korusta eikä aikonut antaa sitä takaisin, mutta hänestä se oli silti liikaa. Ja samalla hän tunsi itsensä idiootiksi annettuaan poikaystävälleen sen typerän valokuvan.

Pottereiden terassin valkoinen kaide oli märän lumen peitossa, mutta kaikesta huolimatta Lily nojasi siihen ja sulki silmät ajatuksissaan. Hengitys huurustui ilmassa valkoisiksi pilviksi ja aamupäivän kylmä ilma puhalsi tytön villatakin lävitse vaalealle iholle. Varpaat olivat jäässä paksuista villasukista huolimatta ja Lily ajatteli ohimennen, että olisi sittenkin pitänyt laittaa edes kengät.

”Lantti ajatuksistasi.”

Lily avasi hätkähtäen silmänsä ja katsoi portille. Siellä seisoi kiviaitaan rennosti nojaten mies, joka virnisti hyvin tutunoloisesti hampaat säihkyen, mutta jota Lily ei varmasti ollut koskaan nähnytkään, ja Lilyllä oli sentään hyvä kasvomuisti. Mies oli pitkä, varmaan melkein kaksi metriä, ja hiukset olivat kiharat ja hunajanväriset ja jonkin verran sekaisin. Hän olisi voinut olla harvinaisen hyvännäköinen, ellei hänen katseessaan olisi ollut jotain todella luihua ja vastenmielistä. Mies oli pukeutunut pitkään mustaan villakangastakkiin, joka istui oikein hyvin ja näytti teetetyltä, ja kaulassaan hänellä oli vihreä skottiruutuinen huivi. Ääni oli matala ja karhea ja puheessa vieras korostus.

”Turha vaiva”, Lily huokaisi raskaasti ihmetellen samalla, miksi tuo muukalainen edes puhui hänelle. Ajatus oli omalla tavallaan aika pelottavakin. ”En todellakaan kerro yksityisasioitani tuntemattomille, en edes kaikille tutuille.”

Mies huokaisi näyttäen vähän pettyneeltä, muttei vaikuttanut siltä että hänellä olisi aikomustakaan lähteä minnekään. ”Harmi. Noin kauniin tytön ajatukset ovat varmasti mielenkiintoisia.” Mies kumartui aidan yli ja Lily näki kunnolla hänen jäänsiniset silmänsä, joissa oli jotain mikä sai tytön kavahtamaan, vaikka heidän välissään oli ainakin kuuden metrin piha-alue. ”Ongelmia poikaystävän kanssa? Koska tuolla kropalla sinulla on sellainen ihan varmasti.”

Oltuaan jo valmiiksi herkässä mielentilassaan Lily tunsi nyt suuttuvansa tuolle tuntemattomalle miehelle suunnattomasti ja mulkaisi tätä pahasti. ”Kuule, en yleensä tykkää huutaa vieraille ihmisille, eikä minulla teoriassa ole sinua vastaan yhtään mitään, mutta jos et nyt tuki turpaasi saat olla säännön vahvistava poikkeus.” Hänen puhuessaan ulko-ovi aukesi ja James astui Lilyn luo aika huolestuneen näköisenä.

”Lily, ihan tosi, minä – ” James vaikeni nähdessään portilla seisovan miehen ja hänen katseensa synkistyi. Lily ei muistanut koska olisi viimeksi nähnyt Jamesin niin … no, varautuneena. Poika näytti niin vihaiselta, pettyneeltä ja surulliselta samaan aikaan. ”Hei, Thomyas.”

Thomyakseksi kutsuttu mies naurahti Jamesin kummalliselle ilmeelle ja hymyili ilkeästi. Lily tunsi selkäpiitään karmivan. ”Terve, Jamie. Siitä on pitkä aika, vai mitä? Sinähän olet jo iso poika. Oletko alkanut harrastaa oikein kehonrakennusta?”

James ei näyttänyt kovin iloiselta. Lily ei tiennyt johtuiko se miehestä vai tämän sanoista, mutta se ei oikein tuntunut oleelliselta. ”Mitä sinä teet täällä?” poika kysyi hyytävällä äänellä ja astui askeleen lähemmäs tehden kuin vaistomaisesti (ja luultavasti täysin alitajuntaisen) suojelevan liikken Lilyä kohti. Tyttö ei tiennyt mistä se johtui, mutta jostain kumman syystä se ei ollut omiaan rauhoittamaan hänen mieltään. ”Eikö sinun pitäisi olla jossain Puolassa vai missä helvetissä sinä nyt sitten nykyään asutkaan?”

”Unkarissa viimeiset kaksi ja puoli vuotta, jos ollaan ihan tarkkoja, vaikka mitäpä se sinua liikuttaa”, Thomyas sanoi iskien silmää. ”Mutta itse asiassa tulin tapaamaan pikkuveljeäni. Onko näkynyt?”

”Oletko kertonut isälle että olet täällä?” James murisi silmät vaarallisesti kaventuneina. Lily oli jo aivan sekaisin, ja hänen poikaystävänsä viimeinen kommentti oli se joka katkaisi kamelin selän. Koko jutussa ei tuntunut olevan enää mitään järkeä.

”Okei, nyt vähän stoppia”, hän keskeytti inhottavalta kuulostavan terävän sananvaihdon ja katsoi Jamesia vaatien vastauksia. ”Sinäkö siis tunnet tämän tyypin?”

”Totta helvetissä tunnen”, James mutisi katkerana. Hän mulkaisi Thomyasta, joka edelleen hymyili portilla, ja irvisti pahasti jatkaessaan: ”Tämä voi aluksi kuulostaa aika absurdilta, mutta valitettavasti Thomyas Jones on minun veljeni.”



A/N2: Vähän kiitoksia tästä luvusta. Ensinnäkin erityisen iso kiitos Lilsille, joka antoi nimen Thomyakselle ja joka keksi mitä James voisi antaa Lilylle. Ja ElkQlle kiitos siitä, että tarkensi vähän lahjan yksityiskohtia. Loppujen lopuksi Lilyn koru näyttöä aika lailla tältä (http://www.flutterbyweddings.co.uk/images/image.php?pic=products/sparkly-lily-pendant.jpg&width=500).
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 36 ilmestynyt]
Kirjoitti: Swizzy - 17.04.2012 15:38:23
Oi, kiitos kauheasti ihana! :-*

Mä kiitän sua ihan tajuttoman mahtavalla megaloistavalla kommentilla.

Tossa alussa oli taas sellaista tosi hienoa yleiskerrontaa, jolla saa helposti kulumaan aikaa hyvin Rowlingmaisellla otteella, josta ennenkin mainitsin ja jota ihkutan puoli vuotta ja josta olen myös vihreä kateudesta vähän vaan.

Oi, Sirius.

Lily/James aww ♥

Lainaus
”Tiedätkö sen komasluokkalaisen korpinkynnen jolla on aina kamera mukana?
Ja pilkunviilausta: kolmasluokkalaisen korpinkynnen

Lainaus
Rasiassa oli hopeinen lilja-riipus.
Ei oo todellista! Mä haluun oman Jamesin! Jamesit on ihania. ♥

Thomyas! Ei voi sanoa mitään muuta kuin että yllätyin. Jamesin veli? Mutta mikä siinä sitten on niin ikävää? Onko se Voldemortin kannattaja? Muuten vaan idiootti? Jotain siinä tyypissä on hämärää...

Kiitos tosi paljon, ja jatkoa!



Swizzy, joka ei vielä edes ole kunnolla tajunnut olevansa vuoden vanhempi
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 36 ilmestynyt]
Kirjoitti: L.E - 17.04.2012 15:55:01
Oi, taas jatkoa! Kirjoitatko sä todella näin älyttömän nopeasti? Pakko sanoo ettei laatu oo kärsiny yhtään  ;)

Toi joulujakso oli hirmu sulonen, ihanaa että Lily tuntee kuuluvansa johonkin. Ja Jamesin vanhemmat on oikeestaan aika kivoja  :D ja sirius ja danielle on hellyyttäviä heti kun lakkasivat draamailemasta. Muutenkin kuvasit ton joulun hyvin ja jätit tilaa mun ylivilkkaalle mielikuvitukselle..

Mutta Thomyas  :o et arvaa minkä shokin koinkaan mun toi astu kuvioihin! Siinä oli heti jotain kerrassaan epämiellyttävää, en vaan osaa selittää mitä. Semmonen tyyppi joka nostaa ihon välittömästi kananlihalle. Hui hirveä! Osaat kyllä mielettömän hyvin kirjottaa erilaisia hahmoja, siitäkin sait muutamalla virkkeellä sanottua tosi paljon.

Aah, ylisuojeleva James, mäkin haluun <3
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 36 ilmestynyt]
Kirjoitti: emppa_p - 17.04.2012 17:08:14
Jamesil veli? :o :o xD Nyt Salla jatkoa ja äkkiäääää  ;D ;D ;D ;D ;D ;D ;D ;D ;D
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 36 ilmestynyt]
Kirjoitti: Ledi - 17.04.2012 20:14:48
Terveystervehdys!  ;D  Sä oot aivan ihana ku kirjottelet näin aktiivisesti, toisin kuin eräs... *viheltelee viattomana*
 
Mutta Jamesin lahja oli ihana, se kuva oli just oikee mun mielikuvaan! (mistä sää löydät oikeen noita!?) Kaikki tuppaa oleen hirveen vaatimattomia lahjojensa suhteen, sillain "Oi, et saisi ostaa näin hienoa lahjaa minulle!" (eikä tosta tullu mieleen mitään 1800-lukuun viittaavaa). Mä oon taas ernu ja rakastan kalliita lahjoja (vaativa lapsi olen).  ;D
 
Ja sitten Thomyas (kirjotetaanko noin?). Kun hän tuli kuvioihin, ajattelin, että hän saattaisi iskeä silmänsä Lilyyn. Kun sanottiin, että hänessä on jotain tuttua, ajattelin heti jotain Tylypahkalaista Luihuista, jolla on vähän vähemmän mukava tausta... Ja sit kerroit et se on meijän Jamsien velipoeeka...  ;D  No jala jala! Meni ihan pasmat sekasi... (Etkä huomannukkaan sitä!) Toivon siitä sellasta hahmoo, joka levittää kaikki muut paitti Lilyn ja Jamesin ja pistää muutenkin kaiken pirstaleiks...  ;D  Vaatimatonta ;)
 
Ja arvaa, kuinka rakastan tota joululomaa! Joulu on ihanaa aikaa, mut näin kevään kynnyksellä ehkä vähän väärään aikaan, mutta ihanaa silti! ♥ Ja Lily/James onkin asia erikseen... Awwwwwwwwwwwwwwwwwwwww ♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥ (mitää, en raiskaa W-kirjainta tai ♥:tä) Ja sä oot niin hyvä kirjottaan joulusta ja kaikkee.
 
Jaa, sekavaa? Älääs valita. Mää nyt jatkoo ruinaan ja tappaudun tekeen läksyjä... (Vois kyllä sen sijaan lukee ficcei... Miks ei?) Pläh... Mutta jatkoa, nopeasti, haluun tietää Thomyasista (noinko se kirjotetaan ja taivutetaan?) lisääääää...  ;D
 
Ledi
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 36 ilmestynyt]
Kirjoitti: Arion - 18.04.2012 11:12:22
Wooooaaaaaaah!!!!! Että mitä? Jamesilla isoveli? ööö... nyt alkoi mielenkiintoiseksi! ;D

Jaa.... toi Sirius on ihana <3333 Sirius/Danielle - paras paritus tässä fikissä ;) Pidin tuosta Daniellen ja Siriuksen kohtaukselle koulussa ennen menoa Notkoon :D Ja siitä, kun Sirius herätti Daniellen :D oikeastaan, mistä Sirius/Danielle kohdasta en pidä? Tuo olisi hyvä kysymys, mutta en löydä vastausta ;) niiden välillä on jotain - draamaa ja sellaista :D

mutta jatkoa odottellessa ERITTÄIN innokkaasti! Haluaa kuulla tuosta Jamesin isoveljestä! :D
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 36 ilmestynyt]
Kirjoitti: Scaramouche - 21.04.2012 01:19:03
Swizzy: Se tuskin on Voldemortin kannattaja, kun kyseistä herrasmiestä ei tässä tarinassa ole ollankaan olemassa. ;) Mutta joo, luulempa että se Thomyaksen luihuus on vaan luontaista ja kasvatuksessa tullutta. Kun ottaa huomioon mitä koulua se on käynyt (selviää tässä luvussa) niin ei mikään ihme ainakaan mun mielestä. Tota öö. Mä oon tehnyt siitä ulkoisesti oman unelmamieheni mutta mä en halua kiintyä omiin hahmoihini liikaa (voin kertoa joskus miten joskus kävi, se ei oo kiva tarina) joten mä tein siitä luonteeltaan tollasen. :D
L.E: Kiitos tosi paljon! Mä oon aina tykännyt omien hahmojen keksimisestä, ehkä tässäkin on niitä siksi niin paljon, ja mun mielestä on ihanaa kuulla jos mä oon jonkun kohdalla edes onnistunut. :D Thomyas itse asiassa vaan yks päivä lenkillä hyppäs mun päähän kun kuuntelin Gotyen Somebody I used to know'ta, ja se oli hahmona heti ihan valmis. Nimi vaan puuttui, ja senkin sain sitten Lilsiltä. :) Loppu onkin sitten historiaa ja tätäkin lukua.
emppa_p: Haha, tässä on sitä jatkoa! Ihan piruuttani pidin pitemmän välin, sua ajatellen. ;D Ole hyvä.
Ledi: Joo, mäkin rakastan kalliita lahjoja yli kaiken ja oon katkera jos jonain jouluna ei tuu yhtäkään kallista lahjaa (oon paha), mutta Lilsin kanssa mietittiin että Lily ei varmaan oo tottunut mihinkään kamalan suureen ja sellaseen, ja tää suhtautumistapa sopi sen luonteelle mun mielestä hyvin. Ja tota joo, sanotaanko vaikka että kun pääsiäisenä kirjoitin näitä joululukuja, niin tuli kieltämättä vähän sellanen olo että mitä helvettiä (anteeks) mä oikein teen, mutta toivottavasti se ei kamalasti kuulla läpi. :D Ja se koru löytyi kun vaan pisti oikeat hakusanat Googleen. ;)
Anturajalka93: Ite tykkään kans Siriuksesta ja Daniellesta, vaikkeivät he mikään pari olekaan. :D Niissä on jotain ei-niin-viatonta, sellasta mikä vetoaa muhun ja sanotaanko vaikka että rakastuin Danielleen heti kun vaan sain sen hahmon joten kuten valmiiksi. (Valmiitahan nää kukaan ei vielä oikein ole Thomyasta lukuunottamatta, kaikista löytyy mulle itselleni uusia puolia jatkuvasti. Pelottavaa.) Tässä luvussa ei sitten oikeastaan muuta olekaan kuin Thomyasta, että oleppa hyvä. ;)
onski: Niin no miksiköhän se olisi uroshirvi? :D No joo, selviää varmaan sullekin ajan kuluessa. Vähän jännitystä.

A/N: Vastasin nyt kerrankin teidän kommentteihin kunnolla. Oli vaan pakko, mä oon kurkkua myöten täynnä meidän äikänopettajaa joka antoi meille läksyksi nelisivuisen monisteen, jossa piti kääntää sanoja virosta suomeksi (Vinkki: älkää koskaan menkö lukioon. Äikäntunnit on yhtä helvettiä.) ja mun oli vaan pakko saada kirjoittaa suomeksi jotain. Ei enää yhtään viroa mulle, aitäh. ...Hups, mä tein sen taas. Ihan sama, tässä uus luku.



Oma perhe on tärkein
Kaikki muu tulee vasta sen jälkeen


Pikku G: Oma perhe


Kolmaskymmenes seitsemäs

”Jamesin olisi kannattanut kuunnella Lilyä”, Danielle totesi viikatessaan juuri paketista avaamaansa suloista lapsen villapaitaa, jossa oli edessä kimaltava yksisarvinen. ”Minä olen kuullut nyt lomankin aikana ainakin kolme kertaa kun Lily on huomaavaisesti sanonut ettei tahdo mitään isoa lahjaa.”

Sirius kohautti olkiaan. ”Sarvihaara on aina ollut minusta Lilyä kohtaan vähän yliampuva”, hän selitti ajatuksissaan ja järjesteli lahjojaan siistiin riviin. ”Vau, neljä pulloa tuliviskiä!”

”Mistä nuo teidän typerät lempinimet edes tulevat?” Villapaita pääsi Amylta saatujen pitkävartisten villasukkien viereen lähimmän sohvan käsinojalle. ”Tai siis, joo, Sarvihaaran nyt ehkä jotenkin tajuaa, Jamesin suojelius on muistaakseni hirvi”, hän tuhahti Siriuksen ilmeelle pojan muistellessa heidän ensitapaamistaan, ”mutta Anturajalka? Tai Kuutamo? Ja mikä helvetti edes on Matohäntä?”

Mustan suvun valkea lammas mietti pitkään mitä vastaisi Daniellelle. Hän tiesi, että heidän olisi joskus kerrottava tälle totuus heidän animaagiudestaan, mutta se ei ollut kamalan hyvä tarina kerrottavaksi talossa, jonka isäntä oli töissä taikaministeriössä. Herra Potter ei varmaan olisi kovin hyvillään jos kuulisi että hänen poikansa oli rekisteröimätön animaagi, joka juoksenteli kerran kuussa pitkin Tylyahoa ihmissuden kanssa.

”Minun suojeliukseni on koira, ja koirien tassuissa on anturat, kuten varmaan tiedät”, Sirius heitti yhden joka maun rakeen suuhunsa ja irvisti. ”Yäk, pölypallon makuinen! Mutta kuitenkin, Kuutamon alkuperää en itse asiassa edes muista, ja Matohäntä taas... No, sanotaanko että siihen liittyy niin paljon viinaa, oksennusta ja puolialastomia naisia ettet edes halua tietää. Tai minä muistaa sen paremmin.” Onneksi Sirius oli aina ollut hyvä keksimään nopeita valkoisia valheita. Ja totta oli että nimien keksimiseen liittyi kyllä paljon viinaa ja oksennusta, naiset olivat vain pojan oma pieni lisäys jotta tarina kuulostaisi hienommalta.

”Huomenta, hyvää joulua”, herra Potter hymyili tullessaan aamutakki päällä olohuoneeseen. Hän oli kuin ihmeen kaupalla saanut järjestettyä itselleen joulupäivän vapaaksi töistä, vaikka edellisenä päivänä oli löytynyt taas uusi esine. ”Missä Lily ja James ovat?”

”Hyvää joulua, ja ai niin, olet kolme kaljuunaa velkaa”, Sirius virnisti lattialta papereiden keskeltä. ”Jamesin lahja oli kuin olikin Lilyn mielestä liikaa. Nyt niillä on joku parisuhdekriisi terassilla.”

Siriuksen puhuessa ulko-ovi kävi ja James tuli olohuoneen toiselle ovelle kiukkuisempana kuin aikoihin. ”Jouluja vaan, isä. Katso, tuhlaajapoika palasi kotiin.”

Nyt Siriuskin näki miehen, joka työntyi Jamesin ohi ja meni suoraa päätä halaamaan herra Potteria, joka puolestaan näytti aika pöllämystyneeltä. Miehessä oli jotain kummallista, mutta vielä kummallisempaa oli Jamesin suhtautuminen tähän – ja nimi jolla tätä oli kutsuttu, tuhlaajapoika. Sirius istui siinä pää kallellaan ja Danielle melkein kuuli kuinka pojan aivot raksuttivat. Danielle itse ei oikein osannut olla kummissaan, sillä ei tuntenut Pottereiden perhettä vielä kovin hyvin. Kuitenkin hän oli kyllä kiinntostunut tietämään kuka oli tämä mies, joka oli niin pitkä että herra Potter, joka ei itsekään ollut mikään lyhyt, näytti kitukasvuiselta.

”Thomyas, mitä sinä täällä teet?” herra Potter sanoi ja työnsi miestä vähän kauemmaksi nähdäkseen tämän kunnolla.

Thomyas nauroi ja virnisti koko valkoisella hammasrivillään, ja jostain syystä nauru sai Siriuksen mieleen hänen serkkunsa Bellatrixin. Ei kovin hyvä juttu. ”Täällä on harvinaisen hyvä vastaanotto. Eikö sitä nyt omaa perhettään saa jouluna tulla katsomaan?”

”Omaa mitä?” Sirius kysyi järkyttyneenä peläten kuulleensa oikein. Hän katsoi vaativasti vuorotellen Jamesia ja tämän isää, jotka näyttivät molemmat sekä ärtyneiltä (James tosin aika paljon enemmän) että vähän surullisilta. ”Mikä tämä juttu nyt on? Miten niin perhettä? Kuka hemmetti sinä oikein olet?” hän kysyi lopulta suoraan Thomyakselta kun kaksi muuta eivät vastanneet. Lily hipsi Jamesin takaa ja istui Daniellen luo seinän viereen.

”Minäkö?” Thomyas nauroi pilkallisen kuuloisesti ja kääntyi Siriuksen puoleen arvioiva ilme kasvoillaan. ”Thomyas Jones. Jamesin vahinkoisoveli.” Mies hymyili karvaasti omalle jutulleen. ”Ja seuraavaksi minut voitaisiin esitellä näille viehättäville henkilölle. Ei ole kivaa väitellä tuntemattomien kanssa.” Hän loi merkitsevän silmäyksen Lilyyn, joka vastasi mulkaisulla.

Herra Potter rykäisi vähän kiusaantuneena. ”Thomyas, tässä on Sirius Musta, Jamesin paras ystävä ja tavallaan meidän ottopoikamme. Ja Danielle on... tuota...”

”Ystävä”, Danielle lopetti vaikeasti alkaneen lauseen. Luonteva, kuten aina. ”Lilyn sinä ilmeisesti tapasit jo ulkona.”

”Kyllä vain”, Thomyas hymyili ja iski silmään tytöille. Kumpikaan ei vastannut hymyyn, ja mies kääntyi Siriuksen puoleen. ”No mutta, tämähän on yksi mielenkiintoisimmista päivistä pitkään aikaan! Musta, vai?” Hän vilkaisi yllättyneenä isäänsä. ”Aika jännää...”

”Sirius, Thomyas on tosiaan poikani”, Jamesin isä huokaisi ja istui nojatuoliin oven viereen näyttäen paljon normaalia vanhemmalta ja väsyneemmältä. ”Hänen äitinsä, Maria, on kotoisin Puolasta ja tapasin hänet kiertäessäni Eurooppaa vähän sen jälkeen kun olin lopettanut koulun. Ja tässä vaiheessa on mainittava, että olin silloin aika lailla erilainen kuin nykyään...” Hän ravisti häpeissään päätään. ”Yritä ymmärtää, siihen aikaan huumeet ja muu oli ihan uutta. Niistä tuli helposti arkipäivää, kun haittavaikutuksista ei juuri puhuttu.”

Lily ja Danielle istuivat vähän järkyttyneinä paikoillaan tietämättä halusivatko jäädä kuuntelemaan tarinaa loppuun vai olisiko ollut parempi vain liueta paikalta. Loppujen lopuksihan tämä oli perheen sisäinen asia, eikä kumpikaan ollut varsinaisesti perheen jäsen. Silti he jäivät istumaan siihen lattialle yrittäen olla mahdollisimman näkymättömiä, sillä olihan tämä nyt aika mielenkiintoinen juttu. Charlus Potter – huumeiden käyttäjä?

”En minä nyt varsinaisesti mikään narkkari ollut”, herra Potter selitti, ”mutta sanotaan nyt vaikka niin etten tainnut olla se kaikkein terävin sulkakynä. Olin Puolassa ehkä pari viikkoa ja jatkoin sitten matkaa, ja kun palasin kotiin loppukesästä, sain aika pian Marialta kirjeen jossa hän kertoi olevansa raskaana.” Hän hieroi kasvojaan ja haroi hiuksiaan tismalleen samalla tavalla kuin James aina silloin kun oli hermostunut. Missä tahansa muussa tilanteessa Sirius olisi saattanut heittää siitä jonkun osuvan vitsin. ”Menin shokkiin, koska en tosiasiassa muistanut mitään. Koko kesä tuntui olevan valtavan sumupilven keskellä, ja nyt ollessani kotona selvänä en muistanut edes Marian kasvoja. Eivätkä vieroitusoireet kamalasti auttaneet asiaa. Joka tapauksessa Maria vakuutti, ettei minun tarvinnut palata Puolaan ja että hän pärjäsi kyllä oikein hyvin. Thomyaksen synnyttyä kävin heidän luonaan, mutta en jäänyt pitemmäksi aikaa, sillä heillä oli kaikki oikein hyvin. Ja sitä paitsi minun oli palattava auroriopintoihin. Ja Feliciakin oli jo silloin kuvioissa, joten en olisi varmaan jäänyt muutenkaan.”

”Me käytiin äidin kanssa täällä kun James oli viiden vanha”, Thomyas jatkoi tarinaa, yrittäen ilmeisesti kovasti olla kuulostamatta ylimieliseltä ja muulta sellaiselta. Se ei onnistunut aivan täysin, mutta osittain kuitenkin. ”Minä olin silloin yksitoista ja koulunkäynnistäni piti päättää. Meistä tuli Jamesin kanssa sen kesän aikana aika läheisiä, mutta se otti nokkiinsa kun me lähdettiin ja minä menin Durmstrangiin.” Hän kääntyi veljensä puoleen ja katsoi tätä vähän säälivästi. ”Ihan tosi, Jamie, ei me oltaisi oikein edes ehditty olla koulussa samaan aikaan.”

Huoneeseen laskeutui hiljaisuus, jonka aikana Lily ja Danielle olivat hyvin kiinnostuneita vauvanvaatteiden kuvioinnista ja Sirius katseli vuoroin pöllämystyneenä Thomyasta ja kiukkuisena Jamesia, joka ei ollut kertonut tästä mitään. James vain katseli kulmat kurtussa lattiaa ja piti käsiään niin tiukasti puuskassa nojatessaan ovenpieleen, että niihin särkisi varmasti kun hän ne laskisi alas.

Vähän ajan kuluttua rouva Potter astui huoneeseen hämmentyneenä niin alhaisesta metelitasosta ja hänen katseensa osui ensimmäisenä takan edessä seisovaan Thomyakseen, joka hymyili naiselle aurinkoisesti ja näytti paljon ystävällisemmältä kuin kertaakaan sinä päivänä.

”Thomyas?” Felicia henkäisi uskomatta silmiään. ”Herranen aika, oletko se todella sinä?” Hän meni halaamaan miehensä poikaa kuin omaansa ja katseli tätä sitten kunnolla. ”Voi kun sinä olet kasvanut! Mutta onhan siitä toki jo mitä, kaksitoista vuotta?”

”Miksi sinä tulit, Thomyas?” James kysyi katkeran kuuloisena nostamatta vieläkään katsettaan. Hänen teki pahaa nähdä veljeään niin pitkän ajan jälkeen, joskaan Sirius ei ihan täysin ymmärtänyt miksi. ”Sinusta ei kuulunut kahteentoista vuoteen mitään, ei vastauksia kirjeisiin, ei pienintäkään merkkiä siitä että sinua kiinnostaisi. Miksi tulet nyt?”

”Koska meillä on vähän rahaongelmia”, Thomyas sanoi suoraan ja häpeilemättä katsoen tummilla silmillään suoraan herra Potteriin, joka ei ollut niiden katseesta moksiskaan, toisin kuin muut. ”Minua kehotettiin tulemaan tänne.”

Hänen isänsä huokaisi ja näytti siltä että oli melkein arvannut mitä asiaa hänellä oli. ”Paljonko tarvitset?”

”Liikaa.”

”Kirjoitan äidillesi shekin”, herra Potter sanoi vaisusti ja nousi tuolista kääntyen kohti työhuonettaan, mutta ei ehtinyt astua askeltakaan, kun Thomyas puhui uudelleen, tällä kertaa hiljempaa, ja ääni kuulosti vähän paksulta.

”Turha vaiva”, tämä sanoi, ”äiti kuoli pari kuukautta sitten.”

Herra Potter näytti järkyttyneeltä ja hänen vaimonsa nosti kätensä suun eteen. James nosti päätään ja katsoi veljeään yllätystä kasvoissaan. Mutta surua? Vaikeaa sanoa. Lily ja Danielle eivät oikein osanneet ajatella mitään, sillä eivät kyseistä naista tunteneet, mutta molempia ahdisti kun he katsoivat Thomyasta, jonka kasvot olivat kivettyneet ilmeettömiksi. Sirius ymmärsi kerrankin pitää suunsa kiinni oikeaan aikaan, eikä edes mulkoillut ketään enää.

”Kasvain”, Thomyas jatkoi. Hiljainen ääni kaikui huoneessaolijoiden korvissa tavattoman kovaa. ”Kukaan ei tiennyt siitä. Eikä vieläkään tiedetä mistä se alunperin lähti, mutta se oli levinnyt joka puolelle. Äiti ei tuntenut kipua. Tai ei ainakaan myöntänyt sitä. Tosin vuosi sitten hän sortui taas polttamaan ruohoa. Mutta joka tapauksessa meillä on nyt Gwenogin kanssa aika vaikeaa, ja me tarvitaan teidän apua.”

”Kuka on Gwenog?” James kysyi kiinnostuneena, ja hänen ihmettelevässä äänessään oli kuin olikin havaittavissa jonkin verran myötätuntoa.

”Pikkusiskoni”, Thomyas vastasi ja hymyili vähän, joskin vieläkin alakuloisena. ”Pian yksitoista. Reippain ikäisensä koskaan. Hän on nyt isänsä luona, mutta vaikka Manó onkin hyvä mies selvin päin, hän on pahoin alkoholisoitunut, ja hän myöntää itsekin ettei se ole hyvä paikka Gwenogille. Haluan siskoni pois sieltä mahdollisimman pian, vaikka asuntojen hinnat Budapestissa ovatkin koko ajan korkeammalla.”

Thomyas kääntyi Jamesin äidin puoleen ja Lilyn katsoessa tämän kasvot peittyivät taas ylimielisen ja ilkeän naamion alle, eikä niissä ollut enää jälkeäkään äskeisestä surusta ja herkkyydestä. ”Felicia, minulla on ollut pitkä matka. Olisiko mitenkään mahdollista saada aamiaista?”
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 37 ilmestynyt]
Kirjoitti: Ledi - 21.04.2012 10:44:42
Heii, mä niin rakastan sua, kun sä oot niiin kiltti ja kirjotat meille jatkoo näin nopee aina!  ;D
 
Mutta, heräsin noin kymmenen minsaa sitte (ja heti konelle, kyl kyl  ;D ) ja mulla on enemmänki ku kiire heppamessuille, jonne mennää yheltätoista, joten... Mut on ihan pakko kommentoida, oli kyl nii ihana luku. ♥ Mä en tiiä, oonko outo, kun tykkään Thomyaksesta, mut musta siitä tuli täs luvus jotenkin ihana hahmo ♥ Sä loit siitä sellasen kovaan kuoreen koulutetun herkän pojan, ainakin musta ja se jotenkin iski muhun (eikä osasyynä ollu mun oma mielikuva sen ulkonäöstä  ;) ).
 
Toi vaatimattomuus kyl sopii Lilylle. Se on muutenkin sellanen kiltti koulutyttö-hahmo, nii se on sille enemmän ku luonteenomasta. Sitte Siriuksen improvisaatio olis kyl ollu kelmeiltä ihan luonteenomasta, joten Daniellekin kai usko sen...  ;D  Ja ootan niin, mitä Thomyas keksii, koska tuskin sää sitä turhaan tähän olisit pistäny...  ;)
 
Mut mun kantsis varmaan viel pukee jotain päälle ennen niitä heppamessuja, joten heitän sua jatkopyynnöllä (muahhahhah!) ja sanon hyvin off-topicina, et et kai aio jättää Haadeksen poikaa kesken (luin sen just ja taisin kommatakkin...  ;) )? Mutta joo, jatkoo ja niin edelleen.  Hitto, se kello on jo varttia vaille! Argh!
 
Ledi
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 37 ilmestynyt]
Kirjoitti: Arion - 21.04.2012 14:57:35
Siis, what?

Thomyas siis on Jamesin velipuoli, ja ilmeisestikin tuhlaajapojan tittelin saanut, ja sitten tulee ilmoittamaan isänsä perheelle, että äiti on kuollut kaksi vuotta sitten ja alkoholisti-isä ei pysty pitämään huolta pikkusiskostaan ja ei oo vastannut kirjeisiin ja nyt tulee ilmoittamaan, että tarvitsee rahaa rahaongelmiinsa? Tajusinko oikein? Kuka helvetti oikeasti? Ei ihme, etten pitänyt Thomyasista ensiesiintymisessään...

Sirius kohautti olkiaan. ”Sarvihaara on aina ollut minusta Lilyä kohtaan vähän yliampuva”, hän selitti ajatuksissaan ja järjesteli lahjojaan siistiin riviin. ”Vau, neljä pulloa tuliviskiä!”

oho, mitkä lahjat xDDD Pieni hajoaminen tapahtui. Neljä tuliviskiä? Tai no, kai se Siriukselle on hieno lahjarivi. Neljä tuliviskiä :D
Ja noi Siriuksen selitykset lempinimille xDDD aika mahti oli kyllä :D

mutta joo, jatkoa kaipaillen :D
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 37 ilmestynyt]
Kirjoitti: emppa_p - 21.04.2012 16:41:14
Mukava luku taas. :D Thomyasista, no pakko sanoa, että pidän tästä hahmosta jotenkin ;D Ja sekin on tainnut iskeä silmänsä Lilyyn(?).... Hmm... James varmaan tykkää.... No Lily on kai (lähes) kaikien Potterinpoikien heikkokohta xD Mutta jatkoa vain äkkiä!  ;D ;D  :D Kiitokset jälleen! :)
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 37 ilmestynyt]
Kirjoitti: Midnight - 21.04.2012 22:04:29
Aah! Mä olen todellakin rakastunut tähän ficciin!!!

Luin silloin kun ensimmäiset luvut ilmestyivät ne, mutten jaksanut silloin tulla kommentoimaan. Nyt koin  yllätyksen, kun tää olikin jatkunut näin paljon, ja tää oli vielä vaikka kuinka hyvää jatkoa!

Hahmoistasi pidän paljon jokainen on niin vahvasti juuri omanlaisensa. Uusin hahmosi, tuo Jamesin tuhlaajapoika-isoveli vaikuttaa ihan mielenkiintoiselta. En oikein osaa päättää pitääkö hänestä vai ei. Muuten hän on aivan hurmaava nuorimies, jos niin voi sanoa, mutta pisteet laskivat silmissäni nopeasti, kun hän olikin tullut vain ruinaamaan rahaa. No, hänestä varmaan kuullaan vielä, joten ehkä se, tykkäänkö hänestä vai en varmistuu myöhemmin.

Nyt ei lähde repimälläkään tämän parempaa kommenttia, koska oon valvonut lähes vuorokauden jo, ja oon nukahtamassa pystyyn ihan justiinsa. Mutta seurailemaan siis jään, ja jatkoa odotan innolla!
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 37 ilmestynyt]
Kirjoitti: Swizzy - 21.04.2012 23:24:38
Okei moi älä odota multa tähän aikaan mitään järkevää.

Mahtava luku! Tosi hieno kaikin puolin. Onnistut aina yllättämään. Hieno vau kiitos! Thomyas on kiinnostava.

(niin jaa, eihän tässä ficissä ookaan Voldemortia, joo...)

Gwenog Jones! Sehän on huispaaja! Tai siitä tulee huispaaja siis. Kiinnostava yksityiskohta.

Kiitos ja jatkoa!



Swizzy
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 37 ilmestynyt]
Kirjoitti: Scaramouche - 23.04.2012 15:48:04
Chelsey: Jee, kiitti! Mukavaa saada uusia kommentoijia. Ite en oikein tiedä mitä ajatella Daniellesta, koska se nyt on mikä on, mutta oon ainakin nyt yrittänyt pitää selvänä että nehän ei Siriuksen kanssa enää ole mikään pari. :D Tämä tulee tulevaisuudessa ehkä enemmänkin esille, mutta joo. Kiitos miljoonasti kommentista.
Ledi: Mäkin sua.  :-* Ja huomasin itekin ettei se Thomyas ollutkaan tarpeeksi kamala, mutta yritän tsempata jatkossa. Mä en oikein taida osata tehä vihattavia hahmoja? :D Yritys hyvä kymmenen. Kun en oikeesti halua että kaikki on kivoja! Mur.
Anturajalka93: Joo, tajusit ihan oikein. ;D Thomyas on vähän Thomyas, ei sitä oikein muulla sanalla voi kuvailla. Sen luonne tulee seuraavissa luvuissa (toivottavasti) paremmin esille, ainakin kovasti yritän. Ja niistä tuliviskeistä sen verran, että kerrottakoon ihan taustatietona Jamesin, Remuksen ja Peterin salaisesta sopimuksesta, ja lisäksi neljäs pullo oli Regiltä. :D Veli pitää huolen että toisella on tarpeeksi juomia kun se on poissa kotoa.
emppa_p: No en oo kyllä tuolta kannalta asiaa edes katsonut, voihan se olla. :D Saa nähdä mihin suuntaan tää tästä ajan myötä kehittyy (koska ei, me ei olla vielä lähelläkään loppua tämän ficin osalta). Lily on tosiaan Pottereille joku pakkomielteinen heikko kohta, tiedä sitten miksi. ;D
onski: Saa nähdä osuuko sun rahanmenoarvelut (onko se ees sana?) oikeaan, ei käy vielä vähään aikaan ilmi (ainakaan ihan suoranaisesti, voi olla jotain viittauksia). Spoiler alert! -->Ja siitä suojeliuksesta sen verran että onko sulla animaagius käynyt mielessä? : D Sillä voi olla vaikutusta asiaan. Ja niin, ei mulla mitään varsinaista kykyä varmaan ole, harjoitus tekee mestarin. ;)
Midnight: Huh, kaikki tuntuu ottaneen tuhlaajapoika-nimityksen aikalailla tavaksi, like that! Tosin en tarkoittanut sillä siinä Jamesin sanomana paljoakaan, mutta kiva että se on saanut jonkinlaisen identiteetin lukijoiden keskuudessa. :D Tervetuloa kirjavaan joukkoon, tässä tulee jatkoa!
Swizzy: Mitä, eihän kello ollut kun puoli kaksitoista?!  :o No joo, se että ite valvon pikkutunneille joka ilta ei tarkota että muiden tarvis. :D Puhpahpöh, ihana olet, kiitos kommentista,ihanaa että joku tajusi Gwenogin! Se oli siellä vähän piilossa ja tulee vähän enemmän esille ehkä myöhemmin (paino sanalla ehkä) ja mun mielestä on niiiiiiiiin siistiä että joku bongasi sen sieltä! Jei. *hyppii innoissaan ympyrää ja hoilaa 'den glider in':iä* Joo.

A/N: Appajee, uusi viikko uudet kurjet ja uusi luku. Neljä tuntia koulua on selvästikin liikaa tällä säällä (VIHDOIN KEVÄT AAAAAA) ja syyttäkää siis meidän rehtoria joka teki lukkarit. Ja öö seuraavan luvun kanssa joudutte varmaan odottamaan vähän pitempään, koen sen aika omalla tavallaan haasteelliseksi. Mutta tässä nyt tämä, enjoy - if you can!



Kun asiat alkavat mennä vinoon, niin sitä tavallisesti jatkuu jonkin aikaa, ja kaikki tulee vain pahemmaksi. Mutta kun asiat sitten alkavat korjaantua, ne usein tulevat yhä paremmiksi ja paremmiksi.

C.S. Lewis: Narnian tarinat: Taikurin sisarenpoika


Kolmaskymmenes kahdeksas

James joutui Siriuksen puhutteluun heti ensimmäisen tilaisuuden tullen. Lily ja Danielle kuulivat käytävän toiselle puolelle vierashuoneeseen kun he väittelivät siitä, olisiko Jamesin pitänyt kertoa Siriukselle Thomyaksesta vai ei. Sirius oli naurettavan loukkaantunut, vaikka oli Lilykin harmissaan, sillä hänellä itsellään ei ollut salaisuuksia, joita James ei tietäisi. Tai no, ainakaan tämän suuruusluokan salaisuuksia. Lily ei voinut olla miettimättä, mitä muuta James oli jättänyt kertomatta.

Thomyaksen läsnäolo vaikutti välittömästi talon ilmapiiriin. Rouva Potter holhosi miestä kuin omaa poikaansa, herra Potter oli mietteisiinsä vaipuneena ja luultavasti pohti Mariaa ja tämän kuolemaa. Sirius piti Jamesille jonkinasteista mykkäkoulua, samoin kuin James Thomyakselle, ja Lily ja Danielle yrittivät välttää olemista väärässä paikassa väärään aikaan. Joulu oli saanut omalla tavallaan aika karmivan käänteen, joskin James uskalsi toivoa loman kääntyvän vielä parempaan suuntaan. Hän ei halunnut, että hänen ensimmäinen joulunsa Lilyn kanssa olisi niin... kummallinen.

Sirius lähti heti jouluaterian jälkeen ulos, sanoi menevänsä kävelylle. Danielle lähti perään, kuulemma varmistamaan että poika tulisi ehjin nahoin takaisin. Thomyas ja tämän isä menivät herra Potterin työhuoneeseen keskustelemaan, ja James painui suhteellisen vihaisen olisena omaan huoneeseensa.

”Onko Jamesilla kaikki hyvin?” Lily kysyi rouva Potterilta auttaessaan tätä korjaamaan astiat pois.

Nainen hymyili surullisesti. ”James ihaili Thomyasta pienenä. Thomyas oli hänen sankarinsa. Hän murtui täysin kun tämä lähti, eikä ole sen jälkeen maininnut veljeään sanallakaan. James on tavallaan kieltänyt Thomyaksen olemassaolon.” Rouva Potter huokaisi. ”Tämä ei ole helppoa hänelle. Thomyas on... erilainen kuin James. He ovat aivan eri maailmoista, ja Jamesille oli tosi vaikeaa kun Thomyas ei antanut kuulua itsestään.”

Lily hipsi portaat ylös ja koputti varovasti poikien huoneen oveen. ”James, se olen minä. Saanko tulla?” Vastausta ei kuulunut, mutta Lily kuuli kuinka lukko aukesi. Hän avasi oven ja astui sisään.

Jamesin ja Siriuksen huone oli aika lailla sellainen kuin kahdelta seitsemäntoistavuotiaalta velhopojalta saattoi odottaakin, varsinkin kun Remus ei ollut siivoamassa heidän jälkiään. Pienestä koostaan huolimatta huone oli täynnä tavaraa, ja vain seinillä olevista julisteista erotti kumpi sänky oli kumman (Jamesin puolella oli vain pari julistetta huispausjoukkueista ja lisäksi paljon valokuvia, mutta Siriuksen seinä oli täynnä moottoripyöriä ja bikiniasuisia jästityttöjä). Lattia oli puolen metrin vaatekerroksen alla, eikä hajuaistiin kannattanut luottaa jos etsi puhtaita vaatteita. Ainut siisti alue huoneessa oli Jamesin yöpöytä, joka oli tyhjä lukuunottamatta taikasauvaa ja kahta kehystettyä valokuvaa, joiden molempien Lily pelkäsikin olevan siellä.

Lily raivasi itselleen vähän tilaa huoneessa, joka oli ollut sentään siivottu silloin kun hän oli siellä ensimmäistä kertaa ollut. Hän istui Jamesin sängylle ja katsoi poikaa, joka seisoi selin häneen ikkunan luona katsomatta kuitenkaan ulos vaan jalkoihinsa. Hartiat olivat luonnottomassa kyyryssä ja Lilyn teki pahaa katsoa poikaystävänsä asentoa. Silti hän ei sanonut mitään vaan odotti että James puhuisi ensin.

Tyttö sai odottaa kauan. Kun James vihdoin puhui, hänen äänensä oli aika käheä ja niin hiljainen, että Lilyn oli melkein pidätettävä hengitystään että ylipäänsä kuuli.

”Minä olin ainut lapsi”, James sanoi. ”Et uskokaan kuinka kateellinen olin naapureille, joilla oli veljiä ja sisaria. Pidin äidille ja isälle mykkäkoulua melkein viikon kun en saanut synttärilahjaksi pikkuveljeä.” Hän naurahti ilottomasti. ”Sitten sain tietää Thomyaksesta, ja oli kuin kaikki toiveeni olisivat käyneet toteen. Olin viiden vanha, minulla oli isoveli, joka oli kuusi vuotta vanhempi. Me teimme Thomyaksen kanssa kaikkia niitä juttuja joita olin nähnyt naapurin lastenkin tekevän. Me pelasimme palloa, me askartelimme kaarnaveneitä, lennätimme leijaa. Thomyas lupasi lähtiessään kirjoittaa ja tulla sitten taas seuraavana kesänä.”

James kääntyi Lilyyn päin ja istui tämän viereen sängylle. He nojasivat seinään hiljaisuudessa monta minuuttia, katsellen kuinka sotkuiseen lattiaan kaatuvat varjot pitenivät pitenemistään kunnes maalasivat sen kokonaan mustaksi.

”Hän ei tullut”, Lily totesi nostamatta katsettaan. James huokaisi.

”Ei tullut. Eikä kirjoittanut riviäkään. Heti kun opin kirjoittamaan lähetin hänelle kirjeen, jossa toivoin että hän tulisi ja kerroin olevani hänelle vihainen. En saanut koskaan vastausta. Odotin kirjettä kaksi vuotta, sitten luovutin ja sanoin ettei Thomyas ollut enää veljeni.” Hän löi nyrkkinsä tyynyyn pari kertaa niin että untuvat lensivät. ”En puhunut hänestä, en ajatellut häntä. Lopulta unohdin hänet jo melkein kokonaan. Ja nyt Sirius on minulle vihainen siitä etten kertonut hänelle.”

”Ei se minustakaan kivaa ole”, Lily mutisi hiljaa ja näpersi kynsiään otsa rypyssä. ”Minä en pidä isoista salaisuuksista. Hän on kuitenkin veljesi, minusta sinun olisi pitänyt kertoa.”

James vilkaisi tyttöön vähän äkäisenä. ”Thomyas ei ole minun veljeni – ”

”On hän, James”, Lily keskeytti navakasti. ”Thomyas Jones on sinun veljesi, halusit sinä tai et. Voit kieltää sen kuinka useasti tahansa, voit ajatella siitä mitä lystää, mutta se ei muuta miksikään sitä tosiasiaa, että teillä on sama isä. Sinun on opittava elämään sen kanssa.”

Huoneeseen tuli hiljaista, ja kumpikin tuijotti häpeissään muualle. James tajusi olleensa idiootti väittäessään totuuden valheeksi, ja Lily katui että oli suuttunut Jamesille. Ei hän huutanut ihmisille, eihän? Se ei ollut hänen tapaistaan. Hän huusi vain harvoin, yleensä Petunialle ja vain pari kertaa hän oli korottanut ääntään ystävilleen. Jamesille Lily ei ollut kertaakaan huutanut – no, sitä ei laskettu että hän yhteen aikaan huusi tälle joka asiasta. Sen ajan hän halusi enemmän kuin mielellään unohtaa. Eli toisin sanoen koko sinä aikana kun Lily oli tuntenut Jamesin hän ei ollut huutanut tälle.

Lilystä tuntui kamalalta. Hän oli aina potenut helposti huonoa omaatuntoa.

”Sori”, hän kuiskasi. ”Olisit varmaan tajunnut vähemmälläkin. Sitä paitsi tämä on enemmänkin perhejuttuja eikä minun todellakaan pitäisi puuttua niihin. Anna anteeksi.”

James tarttui Lilyä kädestä. ”Ei se mitään. Hyvä että joku palauttaa minut maan pinnalle aina välillä”, hän naurahti vähän, tällä kertaa oikeasti huvittuneena, mutta samalla pahoittelevan kuuloisena. ”Anteeksi etten kertonut sinulle Thomyaksesta. Minun olisi pitänyt. Sinä olet kertonut minulle kaiken.”

He istuivat pitkään hiljaa, Lily painoi päänsä Jamesin olkaa vasten. Alakerrasta kuului kuinka Sirius ja Danielle palasivat kotiin ja keskustelivat keittiössä rouva Potterin kanssa. Myös herra Potterin työhuoneesta kuului askelia, ne menivät olohuoneeseen levitetyn vuodesohvan luo. Lily vilkaisi Siriuksen yöpöydällä tavaroiden alta pilkottavaa herätyskelloa ja totesi sen olevan paljon enemmän kuin hän oli kuvitellut. Häntä ei kuitenkaan väsyttänyt, joten hän jäi Jamesin viereen vielä joksikin aikaa.

”Ei enää salaisuuksia”, hän sanoi jossain vaiheessa ja kääntyi katsomaan poikaa silmiin että näkisi, pitäisikö tämä sanansa. Jamesin tummat silmät näyttivät vähän ahdistuneilta huoneen hämärässä. ”Mitä?”

”Olisi vielä yksi juttu...”

”Voi Merlin”, Lily tuskaili ja huokaisi. ”Mitä? Onko teillä kellarissa joku massiivinen jästintappokone? Vai aiotko kertoa, että sinulla on kilometrin pituinen rikosrekisteri lain rikkomisesta?”

James rykäisi. ”Jälkimmäinen meni vähän lähemmäs. Mutta en oikein tiedä, sitä ei ehkä kannata kertoa täällä. Jos kerron sitten Tylypahkassa? Sitten kun on vähemmän ministeriön työntekijöitä kuulemassa?” Poika näytti erittäin toiveikkaalta, kuin pieni pojankloppi yrittäessään päästä pälkähästä varastettuaan makeisia lähikaupasta.

”Eli teillä on rikosrekisteri?” Lily kysyi vähän kauhuissaan. Millaiseen touhuun hän oikein oli sekaantumassa?

”No ei varsinaisesti”, James kiirehti vastaamaan. ”Mutta kaiken sen selittämiseen tarvitaan Remusta. Ja Peteriä. Me ei oikein voida tehdä sitä omin nokkinemme Siriuksen kanssa, siitä voisi tulla aikamoinen sotku.” Hän katsoi tyttöystäväänsä vetoavasti. ”Minä ihan totta lupaan kertoa, kunhan päästään selville vesille. Ihan varmasti. Se on se yksi ainut asia, ja sen jälkeen ei pitäisi olla mitään luurankoja kaapissa.”

Lily katsoi epäilevästi Jamesia ja myöntyi sitten. Kai hän viikon verran kestäisi saamatta tietää. ”Mutta minusta vähän tuntuu että kello on jo miljoona, joten taidan mennä nukkumaan.” Hän suikkasi kevyen suukon pojan poskelle ja nousi ylös alkaen tehdä tietä ovelle. Ei mikää ihan helppo juttu kuulkaa. Ovelle päästyään hän pysähtyi epäröiden käsi oven kahvalla ja kääntyi katsomaan Jamesia. ”Siitä korusta.”

”Sinä et pidä siitä.” Se ei ollut kysymys. Se oli pettynyt ja surullinen toteamus, joka oli muhinut koko päivän Jamesin ajatusmaailman taka-alalla. Olisi sittenkin pitänyt kuunnella Siriusta.

”Ei!” Lily kielsi. ”Ei, ei se sitä ole! Se on aivan ihana, luultavasti kaunein koru jonka olen koskaan nähnyt. Ja siitä se kiikastaakin.” Vapiseva huokaisu. ”Kun minusta se on vähän liikaa. Se on melkein liian kaunis, aivan liian nätti minulle, ja sitä paitsi se on ihan liian kallis, maksoi varmasti omaisuuden, minä en ole sen arvoinen enkä – ”

”Hys”, James nousi ja tuli Lilyn luo kietoen kätensä väsymyksestä ja päivän tapahtumista vähän hysteerisen tytön ympärille. ”Hys. Nyt olet vain ihan hiljaa ja kuuntelet. Onko selvä?” Tukahtunut niiskaisu riitti vastaukseksi. ”Minä vakuutan sinulle, Lily Evans, että se koru ei todellakaan maksanut omaisuutta. Lisäksi sinä todellakin olet sen arvoinen, ja paljon ylikin. Sinä olet minun maailmani kaunein olento, eikä yksikään esine voi olla sinulle liian kaunis.” Hän oli hetken hiljaa, ja Lily kuunteli hänen sydämensä rauhallista sykettä. ”Voi olla että se on vähän liikaa, mutta halusin joka tapauksessa antaa sen sinulle. Tietenkin voin palauttaa sen liikkeeseen, jos haluat.”

”Et todellakaan palauta”, Lily sanoi ankarasti. ”On minussa sen verran itsekkyyttä kuitenkin että pidän sen itselläni. Ehkä minä lopulta lakkaan välittämästä sen hinnasta. Ehkä. Joskus.”

James naurahti äänettömästi, mutta Lily tunsi sen ja hymyili itsekin. ”Niin sitä pitää”, James kehui leikkisästi ja suuteli tyttöä pehmeästi, mutta suudelmassa tuntui uudenlainen vivahde. Se oli omalla tavallaan aika... omistava. Tunnelman pilasi kuitenkin Siriuksen portaista kuuluvat laahaavat askeleet, ja James huokaisi. ”Sirius. Parempi varmaan että menet pois alta – hän ei ole ollut kovin hyvällä päällä Thomyaksen tulon jälkeen.”

”Joo, huomattiin Daniellen kanssa”, Lily mutisi myötätuntoisesti Jamesille, joka joutuisi viettämään koko yön Siriuksen kanssa samassa tilassa. Nopea suukko ja ovi auki. ”Hyvää yötä.”

Sirius oli päässyt melkein poikien huoneen ovelle asti, ja Lily oli törmätä häneen avatessaan oven. Poika hymyili tytölle puoliksi, sanoi hyvät yöt takanaan olevalle Daniellelle ja ahtautui sitten Jamesin ohi huoneeseen sanomatta tälle sanaakaan.

James huokaisi turhautuneena. Tästä tulisi vielä pitkä ilta.
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 38 ilmestynyt]
Kirjoitti: Swizzy - 23.04.2012 16:10:31
Joo, kello ei ollu ku puol kakstoista mut olin väsyny ja mitä pitemmäl yöhön mennään sitä sekopäisemmäks muutun. :D Miten den glider in liittyy huispaukseen? Tai no urheiluun ja sitä kautta huispaukseen... Mutta mullakin on tapana hoilata mitä vaan vaikkei olis mitään tekemistä asian kanssa. Ja yleensähän mä hoilaan Adam Lambertin biisejä ja niillä ei tosiaankaan oo mitään tekemistä ficcauksen kanssa. Ja btw, tästä voi tulla ihan järkevä komma koska mulla ei harvinaisesti oo musiikkia päällä. No niin nyt mä lopetan tän offauksen ja yritän saada itse kommentista pidemmän kuin offista. :D

Vaihteeksi näemmä kirjalainaus. (oli ihan pakko todeta, vaikkei sillä oo mitään merkitystä, mutta ilmeisesti laajennat reviiriäs)

Lainaus käyttäjältä: Salla
(Jamesin puolella oli vain pari julistetta huispausjoukkueista ja lisäksi paljon valokuvia, mutta Siriuksen seinä oli täynnä moottoripyöriä ja bikiniasuisia jästityttöjä)
Jaa, mistäs sitä tietää jos se onkin toisin päin...? :D

Toi Lilyn ja Jamesin kohtaus oli tosi hieno, oikeasti. Mä pystyin kuvittelemaan sen mielessäni ja ihan näkemään ja kuulemaan ton äänensävyineen päivineen. Ja se ei olis onnistunu jos sä et olis kirjottanu sitä niin hienosti. Voi aww Lily/James on niin söpöä!

Voi, Sirius ja James. Mä en nyt siihen osaa sanoa mitään enempää, mut tietty toivon et kaikki kääntyy vielä parempaan. Ainakin sulla pitäis olla joku syy tohon alun sitattiin.

Kiitos taas kovasti, enkä lopeta kommenttia pyytämättä jatkoa!



Swizzy

Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 38 ilmestynyt]
Kirjoitti: Midnight - 23.04.2012 16:37:11
Jatkoa, jes!!!

Oli ihanaa lukea Jamesin tunteista Thomyastasta kohtaan. Hienosti olit saanut Jamesin sanomaan asiansa, miten on aina toivonut isoveljeä. Ja sen Tuhlaajapojan (tosiaankin tuo nimitys näyttää tulevansa paljon esille) pisteet laski silmissä heti, kun kuuli Jamesin näkökulman hänestä. Jättää nyt viaton Pikku-James yksin, ilman edes että vaivautuisi kirjoittamaan paria riviä kirjeeseen silloin tällöin. Ilkeä... Mutta kuitenkin yllättävän kiinnostava henkilö, kuulisin hänestä mielelläni lisää!

Tuo Jamesin ja Siriuksen riita taas oli odotettavissa. Toivotaan, että pojat saavat riitansa pian sovittua. Niin, että kullaan Siriuksenkin mielipiteitä Thomyasista.

Nyt tuohon Jamesin ja Lilyn kohtaukseen, josta kyllä todella pidin. Jotenkin yllättävän koskettava ja herkkä kohtaus, riidaksi meinaan. En osaa oikein sanoa muuta, kuin, että kaunis todella oli.

Toivottavasti sait tästä epäselvästä kommentista edes jotain irti! ;D
Jatkoa jään taas innokkaasti odottelemaan!
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 38 ilmestynyt]
Kirjoitti: emppa_p - 23.04.2012 18:32:08
Oi kiitos tästä luvusta! Aivan ihana oli.:D Olisi kiva jos Thomyastasta näkyisi seuraavassa luvussa enemmän (joo, ei toki mitää vihjailua ;)). James on jotenkin niin suloinen ja ne Lilyn arvailut oli hauskoja (joo kumma huumorintaju minulla);D Jatkoa odotan erittäin innokkaana jälleen!  ;D  ;) :)
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 38 ilmestynyt]
Kirjoitti: SiJaILali - 23.04.2012 19:41:15
Dodiin. Jos nyt saisin kommentoituakin tätä koukuttavaa ficciä :]

Lily&James on suloista (kuten aina). Ihana Lily kun meni lohduttamaan Jamesii.
Tykkäsin etenkin tosta kohdasta, jossa James kertoi Lilylle, kuinka hän odotti, että Thomyas vastaisi kirjeisiin, mutta tämä ei vastannut :[

Siriuksen on kyllä syytäkin olla loukkaantunut, odottaisin jotain välien selvittelyä Sirius VS James.
Hyvä, kun Lily ja Danielle on noin hyvii kavereita, ettei edes Siriuksen mökötys lannista tunnelmaa täysin.

Thomyas - hmm.. Inhottava tyyppi, anteeksi vain :'D Mutta hyvä, kun on joku jota inhota. Jatkoa odotellen <3
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 38 ilmestynyt]
Kirjoitti: Ledi - 23.04.2012 23:13:48
Voi sä oot ihana! <3 Mä pääsin tänää neljältä ja menin kaverille, jossa tehtiin läksyt ja mä olin ennemmin valmis kun se (whahhah, mulla oli vaan helpot fysiikan potentiaalienergiatehtävät) ja aattelin mennä kännykällä kattoo, oisko tullu mihkää hyvään ficciin päivitystä ja sä olit just kaks minsaa sitten päikänny ja olin ihan onneni kukkuloilla ja hehkutin sitä mun kaverin enkunläksyjen päälle, oon paha >;D (Kaveri, tarkemmin sanottuna Binzei, lukee kans kelmificcei)
 
Mutta joo, mullakin on pahoja ongelmia Lumipallon vihattavien hahmojen kaa, sattuu Joëlle oleen ainoo onnistunu, ainakin toivottavasti....  ;D  Mut vaikka mä tykkäisinkin hahmosta, se ei sit sano, ettet olis onnistunu vihattavan hahmon kans, mulla on asenneongelma ja tykkään kaikista hirveiks tarkotetuista ja kammottavista ja ilkeistä ja vihattavista hahmoista...  ;D
 
James/Lily oli niiiiiiin söpöö <3 Sä osaat kirjottaa nii hyvin fluffyy ja tunteita ja ne on niin aidon tuntusia, et iskee karmee alemmuuskompleksi...  ;D  Molemmat oli hyvin IC ja kaikkee. Mää ja mun kieroutunu huumorintajuni heräili ku Lily tuli huoneeseen ja näki sekasorron (ookko muuten kattonu mallin mun huoneesta? Paitti mulla ei oo moottoripyöriä, bikiniasusia tyttöjä tai huispausjulisteita seinillä, niitten tilalla tosin heppa- ja leffajulisteita  ;D ) ja sen jälkee löysinki kaikkee hauskaa suunnilleen joka lauseesta (pervo lapsi... .____.).  ;D
 
Mut toivottavasti Sirre ja Jamppa saa sovittua riitansa uutenvuoteen mennessä (mä muuten odotan sun kirjottamalta uudelta vuodelta paljon  ;D  Paineita sulle!  ;D ).... Ja joo, mä voisin ny mennä kirjottaan Lumipalloon jotain randomia jatkoo, mut sitä ennen mä pyydän käsken sua kirjottaan jatkoo!  ;D  (Varo vaan, jos ei jatkoo kuulu, tulee mun ruma pärstäni sun konees näyttöön vaatiin jatkoo  ;D )
 
Ledi
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 38 ilmestynyt]
Kirjoitti: L.E - 24.04.2012 16:42:09
Oi, jatkoa taas!

Thomyas aiheuttaa vähän ristiriitaisia tunteita. Kylmiä väreitä, koska tyypissä on jotain käsittämättömän luihua, mutta toisaalta se on niin inhimillinen ja aidon oloinen, että herättää mun uteliaisuuden. Haluaisin oikesti pitää kyseisestä hahmosta, mutta siinä on jotain ihan vähän karmivaa. Ehkä koska se kohteli meidän pikku Jamieta niin huonosti >:(

Joulu ei mennyt ihan niin kuin ajattelin, mut ihan virkistävä verrattuna siihen ällöttävän onnelliseen siirappiin, jota tunkee yleensä muualta. Tää on ihan mahtava <3
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 38 ilmestynyt]
Kirjoitti: Arion - 26.04.2012 11:53:29
Voi, Sirius-parka <3 Jotenkin olen samaa mieltä Siriuksen kanssa, että Jamesin olis pitänyt kertoa Siriukselle, etenkin sen jälkeen, kun Sirius muutti Pottereille, mikäli James vain muisti velipuolensa vielä silloin. James-parka myös <3 Thomyasin tapaista veljeä ei haluais kukaan - ei vastaa viesteihin, ei tule käymään, ei oo reilua :( Sieluveljesparat <3

Kiitos jatkosta, jotenki kiva myös toi, et Sirius ja Danielle viettivät yhdessä vähän aikaa, vaik niistä ei kerrottukaa paljoa. Ja mä haluun, et Sirius ja James sopii ton <3 Ja mä haluun päästä myös lukee kohdan, jossa kelmit kertoo tytöilleen animaagiudestaan ;)

Jatkoa ootellessa <3
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 38 ilmestynyt]
Kirjoitti: Olivia - 26.04.2012 20:16:05
Vau! Ihana tarina, henkilöt ja juonen käänteet!!
Sain nämä kaikki luettuu vasta tänää ja alotin edellis päivän joten nyt on ihan pakko kehua kirjottaja taitoa tähän mahtavaa ficciin!! :)


Odotan innolla lisää lukuja...
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 38 ilmestynyt]
Kirjoitti: Myself - 27.04.2012 20:24:20
Uusi lukija ilmoittaa itsestään!!!

Olen jo jonkin aikaa lueskellut tätä ficciä, mutta vasta nyt jaksoin tulla kommentoimaan saakka... Joka tapauksessa pidän tavastasi kirjoittaa. Kerrot asiat selkeästi, muttet kuitenkaan tylsästi.

Juonesta pidän valtavasti. Varsinkin uusin juonen käänne: Thomyas, on mielenkiintoinen.  Ajatella, että yksi henkilö saa taitavasti koko paikan sekaisin. Varsinkin Siriuksen reaktio oli mielestäni hyvä. Juuri sellainen, kuin odottaakin tulevan jos henkilön, jonka luulet tuntevasi parhaiten historiasta löytyykin salaisuus. Ja vielä niin iso salaisuus kuin veli!

Ei minulta tämän suurempaa kommenttia taida tulla, mutta ilmoittelin tässä viestissä seuraavani ficciäsi.

Jatkoa toivoisin tulevaksi mahdollisimman pian. ;D
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 38 ilmestynyt]
Kirjoitti: FanGirl - 29.04.2012 08:40:12
Olinpa jäänyt jälkeen. En ole muistanut käydä kattomassa päivityksiä. Tarina on todella ihana. Vähän hankala tosin muistaa mitään lukemaani, sillä katsoin puoli yhteen elokuvaa ja heräsin jo reilusti ennen seitsemää, joten yö unet jäi vähän lyhyiksi. No jatkoa!
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 38 ilmestynyt]
Kirjoitti: Scaramouche - 29.04.2012 23:47:14
Swizzy: Den glider in ei liity huispaukseen, vaan siihen tosiasiaan että mä olin harvinaisen sekaisin sillon kun mä näihin teidän kommenttaihin viimeksi vastasin. :D Jajaja kun se sopi niin loistavasti mun mielestä tuohon luvun tyyliin se kirjalainaus, eihän se ollut tönkkö? Kun mietin pitkään laitanki sen vai jotain muuta, ja sitten päädyin tähän koska Narnia on rakkaus. :D Eiköhän se tästä vähitellen käänny parempaa, hiljaa hyvä tulee ja sitä rataa.
Midnight: Joo, se oli tosiaan Jamesin näkökulma, ja tässä luvussa tulee ainakin jollain tasolla esille sitten se Thomyaksen näkökulma. Hope he's not too likable! :D Ja kiva kuulla että se Lilyn ja Jamesin kohtaus toimi, koska se mua huolestutti edellisessä luvussa kaikkein eniten. (Olin tyyliin ihan paniikissa että entä jos kukaan ei taju sitä ja sanoo että se on epäuskottava ja mitä mä sitten teen? Joo tiiän, oon säälittävä. :D)
Chelsey: En usko, että Siriuksesta ja Daniellesta tulee mitään sen enempää, sori. :( Mun oli pakko nyt palauttaa sut maan pinnalle ja murskata sun pilvilinnat, se olis ollut liian karua jos sä olisit ficin loputtua jäänyt ruikuttamaan että voi ei, eikö niistä tullutkaan paria?!! :D Ja tosiaan, se isoveli olis ihan kiva... ::)
emppa_p: Tässä luvussa sitä Thomyasta tosiaan "näkyy" (ja jos haluat tietää miltä se varsinaisesti näyttää niin laita Googlen kuvahakuun Benedict Cumberbatch ja kuolaa). Huh, onneks en oo ainut jolla on kiero huumorintaju, olin jo ihan paniikissa että nää on jotain niin kuivia nää arvailut, mutta onneks ei kuitenkaan!
hiphei!!!: Siis mistä näitä uusia kommentoijia oikein tulee? Ei ne varmasti kaikki mahdu Saunalahdelle! Mutta siis joo, ihanaa että kommentoit, et usko miten hyvä fiilis tulee aina kun saa kommentin! ;)
SiJaILali: Byää, sun nimimerkki on aina yhtä vaikea kirjoittaa! Voi olla että SiriusVSJames tulee jossain vaiheessa, mutta ei nyt ainakaan vielä tässä. Mutta joskus. Ehkä. Kai.Pitää kattoa. Ja Thomyas on vähän Thomyas, ei siitä pääse oikein yli eikä ympäri.
onski: Höpö höpö, ei se Lily nyt sentään ihan kaikkea voi tietää, eikä tiedäkään! Se tietää vain puolet koko totuudesta, ja mä voin luvata että loppujen kertomisesta tulee piiiitkä prosessi, johon keskitytään monen luvun verran - sitten myöhemmin. ;) Hyvää kannattaa odottaa, eikös se niin mene?
Ledi: Me pervot ollaan kaikkein pahimpia. ;D Pistä se Binzei kommentoimaan, jookoskookos? Huone oli kopioitu sun huoneesta, totta kai, minkäs voi kun asuu sun sängyn alla eiku? Ja pakko myöntää, etten ollut tuota uuttavuotta kamalasti ehtinyt vielä ajatella, apua, ja se on ihan kohta käsillä (tämän ficin mittapuulla). Oliko ihan pakko muistuttaa? Järkyttävät paineet heti, ja sitten täältä tulee jotain paskaa... :D No, sun on vaan pakko kestää. ;)
L.E: Joulun siiraapittomuus (taipuuko se noin? Suomi on vaikea kieli) voi johtua osin siitä, että mä kirjoitin sen pääsiäisenä. :D Ei mikään helpoin homma, jos saan sanoa. Älä kokeile tätä kotona.
Anturajalka93: Voi kuule, siitä sä pääset lukemaan vielä kyllästymiseen asti. Mä lupaan. Se on kuitenkin aika laikka koko ficin isoin juttu (varmaan ainakin siihen mennessä) ja sen seurauksena ilmenee niin monia tunteita, että ne pitää purkaa. Muahhahahahahahah. Joo.
Olivia: Kiitos ihan mielettömästi! Kieroutunut mieleni nauttii siitä että saan jonkun koukutettua johonkin tällaiseen vaaralliseen aineeseen. ;)
Myself: Kihertelen täällä itekseni kun luen näitä kommentteja, ihanaa että uusia lukijoita on koko ajan lisää! Ja ihanaa että mun tapa kirjoittaa on hyvä, koska oon pyrkinyt aika paljon muokkaamaan sitä tässä lukujen varrella ja se alkaa pikku hiljaa käydä melkeen tunnistamattomaksi, jos vertaa alkupään lukuihin. Kiitos ihan tajuttomasti!
FanGirl: Lyhyet yöunet on parasta, nukkuminen on ihan yliarvostettua (kahdeksalta taas herätys ja mä oon koneella vaikka tiedän että aamut on aina ihan yhtä tuskaa... paha minä). Kiva kun kävit taas kommentoimassa, alkoi jo tulla melkein ikävä!

A/N: Mitä kettua, kolmetoista kommenttia??!! Te hemmottelette mua nyt, ja mä olin paha ja jätin luvun näin viime tippaan. Mutta ei mennyt ihan viikkoa kuitenkaan, vai mitä? Tiukille otti, mutta jostain syystä mä en saanut tätä toimimaan. Siis tätä lukua. Joku mättää vieläkin, ja kertokaa sitten heti kun tiedätte mikä se on niin korjaan, mutta mä en vaan saanut siitä kiinni. Silti mä istuin tänään koneelle ja päätin että mä en sulje tätä ennen kun saan teille uuden luvun. Joten tässä sitä ollaan, tekemässä sosiaalista itsemurhaa ja sitä rataa. :D Ihan sama. Enjoy - if you can. ;) (Olin muuten ihan pulassa kun piti vastata kaikkiin noihin kommentteihin, mutta tänään ei luovuteta!)



But you didn't have to cut me off
-- Have your friends collect your records
And then change your number
-- Cause I don't even need your love
-- Now you're just somebody that I used to know


Gotye: Somebody I used to know


Kolmaskymmenes yhdeksäs

Siriuksen mykkäkoulut eivät tunnetusti kestäneet kauaa, ja jopa tämä ennätyksellisen pitkä yksilö päättyi jo kahden päivän jälkeen. Lopulta hän ei vain enää jaksanut vihoitella Jamesille, sillä ei aikonut tehdä lähempää tuttavuutta Thomyaksen kanssa ja tytöille ei voinut jutella samalla tavalla ja  samoista asioista kuin pojille. Niinpä hän vain jätti mykkäkoulun heikkohermoisemmille ja pitkävihaisemmille, joita Siriuksen sanojen mukaan oli koko maailma täynnä. Sitä paitsi Sirius tarvitsi huispausseuraa.

Tapaninpäivän iltana Sirius ja James palasivat juuri läheiseltä niityltä luudanvarret kainalossa, kun he näkivät Thomyaksen istuvan kuistin puutarhakeinussa savuke suussaan. Sirius tömisteli mielenosoituksellisesti sisälle ja James oli tulossa perässä, mutta Thomyas pysäytti veljensä katseellaan ja tämä jäi kuistille. Mustahiuksinen poika istui kaiteelle ja tutki ilmeisen kiinnostuneena luudanvartensa lommoja.

”Olet varmaan aika hyvä?” Thomyas aloitti keskustelumielessä ja puhalsi pahanhajuisen savurenkaan ilmoihin. James kohautti välinpitämättömänä olkiaan.

”Kai. Pitää sitä varmaan jotain osata jos tupajoukkueen kapteeniksikin pääsee.”

Thomyas naurahti. ”Vai sillä lailla. Onnea nyt sitten”, hän totesi ystävällisesti, mutta äänessä oli kylmä sävy. Sitten se muuttui huomattavasti pehmeämmäksi kun hän jatkoi: ”Gwenog rakastaa huispausta. Se on hänelle koko elämä.”

James istui hiljaa ja siveli puun syitä. Aurinko oli laskenut jo jonkin aikaa sitten, alkoi tulla viileää, ja hengitys höyrystyi sekaviksi pyörteiksi ennen kuin sekoittui Thomyaksen suusta leijuviin savupilviin. James vilkaisi miestä sivusilmällä ja mietti, polttiko tämä edes tavallista tupakkaa vai jotain ihan muuta. Häntä ei kuitenkaan kiinnostanut niin paljon että olisi kysynyt. Sen sijaan James tyytyi odottamaan että hänen veljensä sanoisi asiansa.

”Hän haluaisi Tylypahkaan”, tämä kuitenkin jatkoi pitämättä yhtään kiirettä. Hän katseli johonkin kaukaisuuteen ja hymyili vähän. ”Gwenog kuule melkein ihailee sinua. Olen kertonut sinusta aika paljon, etkä uskokaan kuinka kovasti hän tahtoisi tavata sinut.”

”Voi kun kiva”, James mutisi tympääntyneenä.

Hänen veljensä huokaisi puhaltaen kaameanhajuisen savun suoraan Jamesin kasvoille. Poika nyrpisti nenäänsä ja oli ihan varma, että savuke ei ollut ainakaan sitä perinteistä tupakkaa, jota jotkut luihuiset kaupittelivat alaikäisille pöllöpostitse – ja pimeästi, totta kai. ”James, minä olen ihan oikeasti tosi pahoillani etten ottanut yhteyttä. Minä tiedän että lupasin tulla, lupasin kirjoittaa, mutta siihen aikaan minä lupasin muille yhtä jos toista.” Thomyas tumppasi savukkeen kuistin kaiteella olevalle lautaselle, jolla oli jo ennestään usemapi tumppi. ”Sitten kun olin ollut koulussa vuoden verran olin ihan vakuuttunut siitä että sinä olit kakara, kun olit kuitenkin sen kuusi vuotta nuorempi. Joten sanoin äidille että jäisin kesäksi kotiin, toisin kuin olin aikaisemmin suunnitellut.”

James ei vastannut mitään, sillä oli edelleen kiukkuinen, vaikka tavallaan tajusikin Thomyaksen pointin. Kyllä hän itsekin oli elämänsä aikana lupaillut katteettomasti, varsinkin siinä kymmenen-yksitoistavuotiaana, mutta ei Thomyas täysin sen piikkiin voinut kahdentoista vuoden hiljaisuutta laittaa. Ehkä hän oli naurettava, mutta James vaati kunnon selityksen.

”Ja äitihän meni sitten uusiin naimisiin kun täytin kaksitoista”, Thomyas jatkoi kertomustaan. ”Ja aika pian syntyi Gwenog. Minä hänestä suurimmaksi osaksi olin vastuussa, Manó on ollut reipas alkoholisti jo parikymmentä vuotta ja äiti sortui pulloon melkein heti Gwenogin synnyttyä. Joku sanoi sitä masennukseksi, mutta minusta se oli lähinnä vääriin piireihin joutumista. Minulla oli valtava huoli siskostani, kun palasin kouluun, ja vietin kaikki mahdolliset lomat kotona. Jossain vaiheessa ehdotin jopa että Gwenog tuotaisiin isän luo tänne Englantiin, mutta äiti sai siitä niin ison hepulin ettei koko talossa puhuttu varmaan melkein puoleen vuoteen.”

”Kun koulu loppui ja jäin kotiin pitemmäksi aikaa kuin kahdeksi kuukaudeksi, tajusin ettei kaikki ollut hyvin.” Thomyas sytytti uuden savukkeen, ja Jamesin teki mieli sammuttaa se saman tien, sillä vaikka hän ei periaatteessa välittänyt yhtään miehen tekemisistä, kyseessä oli sentään hänen veljensä, joka käytti huumeita ilmeisen ahkerasti. Kuitenkin poika istui kaiteella hiljaa vilkaisten Thomyasta välillä sivusilmällään. ”Gwenog oli onneksi kunnossa, mutta äidistä huomasi heti jonkin asteen muutoksen. En muista missä vaiheessa sen loppujen lopuksi oikeasti tajusin, mutta kun sain äidin kiinni myymästä huumeita marraskuussa, en ollut yhtään yllättynyt. Hän vakuutti minulle ettei itse käyttänyt, että ainoastaan kasvatti ja myi. En tiedä vieläkään pitikö se paikkaansa. Ja niihin aikoihin tutustuin tähän touhuun itsekin.”

Surullinen hymy ei ylettynyt silmiin asti, ja James näki niissä kylmyyttä, jota ei ollut kaksitoista vuotta sitten ollut. Kasvot olivat vanhemmat, kulmikkaammat, vähän karummat, ja vaikka hiukset olivatkin tismalleen samaa hunajaa, niissäkin oli jotain mikä ei ainakaan tehnyt Thomyaksesta yhtään mukavamman oloista. James mietti, missä vaiheessa elämäänsä siitä herttaisesta kultapojasta oli tullut komea ja charmikas mutta kuitenkin niin karmiva nuori mies, joka epäilemättä oli Siriustakin pahempi naistennielijä. Ulkonäköä ei ainakaan puuttunut, se oli Jamesinkin myönnettävä.

”En tiedä riittääkö tuo selitykseksi, mutta toivon että ymmärrät, että minulla oli kädet täynnä työtä. Ja – niin”, Thomyas naurahti väkinäisesti, ”turha sitäkään varmaan on kieltää, ettenkö itsekin olisi joutunut jos jonkinnäköisiin vaikeuksiin tämän tapani kanssa. Viranomaiset eivät kamalasti tykkää näistä, kuten varmaan tiedät.”

”Tiedän, enkä tykkää minäkään”, James sanoi aika välinpitämättömällä äänellä. Thomyas kohotti kulmiaan ihmetellen, että poika oli ylipäätään vastannut. ”Minusta sinun pitäisi lopettaa. On ihan se ja sama annanko sinulle anteeksi, jos kuitenkin loppujen lopuksi kuolet johonkin verenmyrkytykseen tai tukehdut omaan oksennukseesi. Tai jos tapatat itsesi kun et voi maksaa velkoja.”

”Joten aiot antaa minulle anteeksi?”

”En sanonut niinkään.”

James ei suoraan sanottuna tiennyt mitä ajatella. Häntä ei voisi vähempää kiinnostaakaan nähdä veljeään enää koskaan, mutta silti hän ei halunnut että tämä kuolisi. Tilanne oli hyvin ristiriitainen, ja siihen liittyi niin paljon kaikkea sellaista, jota hän ei ollut joutunut aikaisemmin käsittelemään, että se sai hänet hämmennyksiin. Olisiko loppujen lopuksi aivan väärin antaa Thomyakselle anteeksi niin helpolla? Ja kuitenkin James ei voinut sietää miestä silmissään. Valitettavasti hän tiesi, ettei kukaan voinut auttaa häntä tekemään ratkaisua. Hän hyppäsi alas kaiteelta ja jätti luutansa nojaamaan sitä vasten palatessaan pihatielle.

”Minne matka?” Thomyas huikkasi hänen peräänsä pilkallisen huvittuneella äänellä. James ei kääntynyt katsomaan tätä, mutta tiesi että mies tumppasi jälleen savukkeen ja toivoi, ettei tämä sytyttäisi enää uutta.

”Minun pitää ajatella. Sano äidille etteivät odota minua illalliselle.”

Melkein heti kun James pääsi pihalta kadulle alkoi sataa räntää, joka hangelle pudotessaan sulatti siitä osan pois. Hän ajatteli että olipa sekin pitkä talvi, paljon lunta ja niin edelleen. Mutta kaiken kaikkiaan hänhän ei edes pitänyt kamalasti lumesta, toisin kuin Sirius, varsinkin koiramuodossa ollessaan. Jamesin mielestä lumi oli liian märkää ja kylmää, ja hän piti jopa sateesta enemmän. Ehkä. Hän potkaisi lumipallon näköistä loskakokkaretta ja se roiskui hänen talvitennareilleen inhottavasti kastellen sukat. Nyt oli paha sanoa pitikö hän enemmän lumesta vai vedestä.

Onneksi Will oli kotona. James ei ollut varma, olisiko selvinnyt hengissä kuunnellessaan pääkoppansa hiljaisuutta, ja no, Will oli Will, hänelle saattoi puhua jos jonkinnäköistä. Ei toki kaikkea, lähellekään, mutta hän ei yleensä kysellyt liikoja.

”Hei, Jamie, tule sisälle sieltä!” Will hymyili aurinkoisesti kuten aina Roryn hyppiessä häntä heiluen ympärillä. ”Isä ja äiti menivät käymään naapurissa ja Fanny oli juuri keittämässä teetä. Et sitten ottanut Siriusta mukaasi? Tai Lilyä?”

”En tällä kertaa”, James mutisi ja riisui märät kenkänsä. ”Meillä on ollut vähän draamaa pari päivää, piti saada ajatella.”

Willin pitkä, tutkiva katse ei tuntunut mukavalta. Onneksi Fanny tuli ja Jamesin oli keskityttävä kunnolla saadakseen täysin selvää tämän hyvin vahvasta irlantilaisaksentista. Nainen oli iloinen, vähän ujompi kuin Will, mutta Jamesin mielestä kaikin puolin viehättävä ja suoraan sanottuna loistava kumppani miehelle, joka tarvitsi selvästi jonkun vahtimaan ettei hän tee kaikkea väärin. Fannylla oli ruskeat, vain vähän punertavat hiukset, eikä hän oikeastaan vaikuttanut niin kovin irlantilaiselta, ellei kuullut hänen puhuvan. Tai nähnyt tätä pyhän Patrickin päivänä.

James johdatettiin olohuoneen sohvalle istumaan, ja poika muisti istuneensa siellä useat kerrat pienenä kiusankappaleena mutustamassa Willin äidin leipomia suklaakeksejä. Silloin aikana ennen Thomyasta ja sitten aikana Thomyaksen jälkeen. Siitä tuntui olevan ikuisuus, ja tavallaan James olisi halunnut palata ajassa taaksepäin ja olla taas neljän tai viiden, tehdä lennokkeja Willin kanssa ja olla onnellisen tietämätön mistään veljistä.

”Okei”, Will huokaisi istuessaan Jamesia vastapäätä olevalle sohvalle ja ojensi tälle höyryävän teemukin. ”Kerrohan. Mistä kiikastaa? En ole nähnyt sinua noin ahdistuneen näköisenä iäisyyksiin. Onko sinulla ongelmia Lilyn kanssa?”

”Pelottavaa että sanon näin, mutta tavallaan toivon että olisi”, James haroi hiuksiaan, ”koska niistä tiedän miten selvitä edes jotenkin järjissään.” Vaikka Will ei kysellytkään, hänestä näki selvästi että hän oli pelkkänä korvana. James huokaisi, eikä voinut muuta kuin kertoa lapsuudenystävälleen totuuden. ”Thomyas on palannut.”

Will kuunteli hiiskumatta koko tarinan alusta loppuun asti (toki vähän sensuroituna, Jamesin mielestä huumeiden käyttö kertomuksen missään vaiheessa ei ollut tarpeellinen maininta) eikä keskeyttänyt kuin pari kertaa tarkentamalla jotain juttua ja älähtämällä kerran epäuskoisesti kuullessaan Thomyaksen tulleen vain rahan perässä. James jätti mainitsematta sen tosiseikan, ettei voinut sietää sitä että Thomyas oli Notkossa, sillä Will tiesi sen sanomattakin. Hänhän oli ensimmäinen, jolle James itki veljensä poissaoloa, ja samalla ensimmäinen, joka huomasi että tämä oli päättänyt unohtaa petturin kokonaan. Itse Thomyasta Will ei ollut nähnyt kuin muutaman kerran ja siitäkin oli jo kaksitoista vuotta, mutta Jamesin tarinan edetessä hänestä tuntui että hän piti miehestä koko ajan vähemmän.

”Mitä helvettiä minä oikein teen?” James tuskasteli ja hörppäsi jo jäähtyneen teensä loppuun. ”Kun tavallaan osa minusta tahtoisi antaa hänelle anteeksi,ihan totta, mutta jollain tasolla järki sanoo vastaan. Ja sitten on vielä Sirius, josta en oikein tiedä, onko hän jo antanut asian olla vai ei. Hän sanoo ettei sillä ole mitään väliä enää, mutta minä tiedän että hän on joskus aika sitkeä näissä jutuissa.”

”Mutta Lilykö otti asian hyvin?”

”Niin, no, oli hänkin aika kiukkuinen ainakin aluksi. Ja vähän kylmäkiskoinen varmaan vieläkin”, poika ravisti päätään surullisena. ”Mutta hänestä minä tiedän, milloin hän on oikeasti vihainen ja milloin ei. Sirius on täysin arvaamaton.” Hän sulki silmänsä ja nojasi päänsä sohvan selkänojaan väsyneenä. Kello takanreunuksella osoitti puoli kymmentä. ”Mitä ihmettä minun pitäisi tehdä?”

Will nousi ylös ja otti Jamesin kupin. ”Ainakin nyt ensimmäiseksi sinä menet yläkertaan kylpyyn, ja sen jälkeen syöt jotain ja menet nukkumaan. Sinä tarvitset hermoloman kotoa.” Hän naurahti. ”Loma lomalla, ei paha.” Sitten hän sanoi sen, mitä James oli pelännytkin mutta jonka hän oli tiennyt tulevan jossain vaiheessa. ”Mutta viimeisenä kaikista vain sinä voit tietää, mitä teet Thomyaksen suhteen.”
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 39 ilmestynyt]
Kirjoitti: emppa_p - 30.04.2012 00:19:51
Ihana luku jälleen miljoonannen kerran! :D Voi Thomyas parkaa, mutta vaikka pidänkin tuosta hahmosta, niin hänen tarinassaan oli kyllä liikaa selittelyn makua... Nyt on löytynyt taas ihana hahmo: Will ;D :D (Aivan, minulla näitä lempi hahmoja on vähän liikaakin). Jatkoa vain äkkiä! :D
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 39 ilmestynyt]
Kirjoitti: nauha - 30.04.2012 00:46:07
Oo hei apua nytkö mä jo oon lukenut tän loppuun asti?
Kamalaa.
Enpä ole kyllä tainnut paljon muuta vapaa-ajallani tehdäkään viimeisten päivien aikana  ;D Ja täytyy myöntää, että töissäkin tullut vähän kännykällä lueskeltua. Aijai, hävettää ihan.

Mutta niin siis, oi miten ihana fikki!
Luen aika harvoin nykyään k13-tekstejä ja tämänkin pariin eksyin muistaakseni jotenkin vahingossa.
Olen haksahtanut James/Lilyyn normaalin femmeilyni sijaan (hyviä femmeficcejä on niin vähän, että täytyy johonkin muuhunkin tyytyä) ja oikeastaan pidän siitä aika paljon. Ja sinun kunniaksesi on sanottava, että aivan erityisesti pidän niistä tässä fikissä.
En tiedä mistä pitäisi tämän suhteen aloittaa. Kommentointi siis. Se on jotenkin aina yhtä vaikeaa, varsinkin kun on pitänyt lukemastaan.
Mutta yritetään nyt silti.

Sulla on mun mielestä erittäin miellyttävä kirjoitustyyli.
Olet itse valitellut, ettet enää pidä alkupään luvuista, mutta minä en ole huomannut tyylissä tai muussakaan juurikaan muutosta, vaikka olen lukenut tätä melko intensiivisesti viime päivät.
Jotenkin osaat kirjoittaa samalla neutraalisti ja hauskasti, tyylisi ei ole kovin persoonallinen, mutta se sopii tähän äärimmäisen hyvin.
Äläkä nyt käsitä tätä väärin, siis kirjoitat kyllä hienosti ja taidokkaasti - olet selvästi lahjakas - mutta tyylisi on jotenkin tosi Rowlingmaista. En toisaalta tiedä sopisiko liika kielellinen prassailu tähän muutenkaan ja olen ihan onnellinen jos et lähde kokeilemaan  ;D

Mitä hahmoihin tulee, kaikki Rowlingin tyypit ovat mielestäni todella IC, mikä on hienoa ja loistavaa ja ihanaa tottakai!
Aivan erityisesti pidän Remuksestasi (joka onkin usein suosikkini kelmeistä) mutta yllättäen myös Siriuksesta, jota yleensä inhoan ficeissä. Tässä Siriuksessa on mielestäni sopivassa suhteessa kaikkea sitä paljon puhuttua uhmaa, huumoria, naistenmiestä, herkkyyttä ja tulevaisuudenpelkoa. Hieno suoritus siis!
Enkä tietenkään voi olla sanomatta miten hienosti sinun James/Lilysi toimii. Kerrassaan suloista. James on jotenkin ihana ja Lilyn käytös esimerkiksi Katin kanssa ja kiistely Severuksesta oli todella hyvin tehty. Ei tosiaan liikaa draamailua, vaan sellaista sanaharkkaa jota ihmiset oikeastikin käyvät jatkuvasti.
Draamailusta puheenollen, olet pysytellyt siitä poissa todella hyvin.
Vasta tuo viime metreillä mukaan vedetty huume-juttu vähän kaihertaa, koska en osaa kuvitella huumeitä Potter-maailmaan :D
Mutta tavallaan se kyllä sopiikin tuohon. Toivon vaan, ettet tee siitä liian isoa numeroa.

Muista hahmoista sitten myös jotain:
Peter on tässä myös aika kiva, jotenkin kun tarinan pointti on että ilman Voldemortia, niin pystyn jopa ajattelemaan Peterin oikeasti mukavana poikana. Sellasena ihan ok tyyppinä, joksi oletkin sen kirjoittanut. Hauskaa miten Sirius välillä päässään dissaa tuota kuitenkin.
Frank/Alice todella toimivaa, vaikka Frank vähän jäänytkin tuossa välillä. Hienosti kuitenkin nappasit sen taas takaisin :D
Severus on tottakai tässä aivan täysi hirviö tehtyään Lilylle noin, mutta hänetkin olet hienosti rakentanut ja jotenkin Katin ystävystyminen Severukseen on aika toimiva kuvio. Vähän sitä aavistelinkin jo aiemmin ja sieltähän se sitten tuli. Kat on tosin itse vähän rasittava, jotenkin samalla tavalla kuin Fleur. Ehkä se on vain tuo ranskalaisuus. (herrajumalaolikofleuredesranskalainen)
Amysta tykkään kovastikin! Sopii Remukselle ja on jotenkin aidon oloinen. Ei yhtään niin tekemällä tehty kuin omat hahmot usein ovat. Mutta hienoa työtä siis!
Danielle ja raskaus sitten, kauhean ikävää, mutta jotenkin pystyn niin hyvin kuvittelemaan Siriuksen sellaisena pelokkaana, mutta kuitenkin prassailevana isänä joka näkee lapsessaan kaikki omat hyvät puolensa :D
Eli Danielle tuo mukavaa lisää tähän. Samoin Will ja muut sivuhahmot. Tuosta Thomyaksesta en oikein tiedä mitä ajattelisin. Ärsyttää tollanen huumeiden käyttäminen ficeissä kuten jo aiemmin sanoinkin, mutta tämä hahmo sekoittaa varmasti mukavasti pakkaa. Ei sillä että sellaista kaipaisin, olen nimittäin täysin tyytyväinen tähänkin millä nyt mennään, mutta sinähän se päätät mitä tulevaisuus tuo tullessaan!

Propsit muuten siitä, että tässä ficissä ei tosiaan ole Voldua.
Minua aina masentaa lukea kuolleista.
En pysty yleensä olemaan iloinen kelmien puolesta, kun tiedän että jokainen kuolee liian nuorena ja kaikki menee muutenkin vituiksi.
Tässä sellaista ei ole (vaikka tottakai omassa alitajunnassa kummittelee) ja se on loistavaa.
Tarvitsen muuten uusia adjektiiveja. Ihan hävettää miten monta kertaa tässä sekavassa raapustuksessani on toistettua sanoja ihanaa, loistavaa ja hienoa. Jep, toimii.

Niin ja joo, sitä kritiikkiä. Muutamia virheitä huomasin, mutta koska luin koko ficin kerralla, en todellakaan jaksa alkaa niitä nyt tähän lainailemaan :D (Koska en tietenkään jaksa niitä etsiä enkä enää muista missä ne ovat. Luonnollisesti)
Yritän olla tarkempi sitten seuraavien osien kanssa ja kytätä niistä kirjoitusvireitä ja silleen.
Olivat kuitenkin jotain ihan mitättömiä typoja vaan, eikä mitään vakavaa. Sulla on kielen rakenne kivasti hallussa, ei töki edes sen vertaa mitä ficit yleensä.

Mutta niin, tämän suhteellisen sekavan ja ylipitkän kommentin jälkeen toivon tottakai vain jatkoa.
Mielellään yhtä nopeasti kuin olet nyt näitä näyttänyt raapustavan loppuvaiheessa.
Oletan kuitenkin, että sulla on muutakin tekemistä kuin kirjoittaa tätä kun kerran kouluakin käyt, joten pystyn antamaan viivytykset anteeksi :D Kunhan vain kirjoitat joskus loppuun (mitä en yhtään epäile) ja jatko-osaa sitten vain kehiin.

Kiitos hienosti lukukokemuksesta ja toivottavasti saan nauttia tästä vielä pitkään!

- Nau
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 39 ilmestynyt]
Kirjoitti: Ledi - 30.04.2012 12:43:36
Noni. Mä oon koulussa ja meillä oli coopperi ja nyt mä oon kuollu... Ja kommentoin tätä sitte kännykällä joten en vastaa laadusta... Tässä kohdassa sun kuuluis kauhistua ja kiljua.  ;D

Juu. Tässä oli hiukan välilukumeininkiä mut silti se oli hyvä. James on tässä aika paljo pääosassa mut en sano että olis huono. James on ihana... <3 Toi Thomyaksen huumeidenkäyttö nosti mulle aivan mahdottoman upean teorian päähän ja pelkään, et sulla on aikeissa sen toteutus... Jostain syystä Thomyas vaan on musta parempi ku Will ja muutenki tykkään ilkeistä hahmoista... Muahhah oon paha...  ;D  Jos tossa nyt jotain pahista oli...  ;D

Ja kyllä oon yrittäny Binzeitä manipuloida kommaan mut se ei viel oo saanu luettua... Mitäs kirjotat moin pitkää ficciä! ;D Mun sängyn alla ei luultavasti asu muita ku villakoiria mutta apua! Jos sä ookki villakoira eiku... ;D Mut mun varmaan pitäs mennä hikettään hissantunnille kohta nii pyydän sulta jatkoo ja liukenen paikalta...

Ledi
 
// muoks: Korjasin vähän niitä perus kännykkätypoja (mm. säbgyn) ja pistin vähän mieltä kaihertanutta materiaalia lisään kun tosissaan kiireessä ton kirjotin...  ;D
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 39 ilmestynyt]
Kirjoitti: Swizzy - 30.04.2012 13:16:46
Ei, se kirjalainaus oli toimiva. Mä muuten mietin hetken täs alussa ennen ku rupesin lukemaan, että keihin toi biisi liittyy. Tulin siihen tulokseen että Thomyakseen ja Jamesiin. Ja taisin olla oikeessa. Tämä oli hieno luku. Sä onnistut tosi taitavasti kuvailemaan ja välittämään kaikenlaisia tunteita. Ja mistä voisin jopa onnitella, kuuntelin just äsken uutta suosikkibiisiäni ja tutkiskelin sen sanoja, ja sä onnistuit tempaamaan mut silti mukaan tähän tekstiin ja sait mut unohtamaan hetkeksi sen biisin tarinan. Ja se on hyvin, usko pois. Kiitos mahtavasta luvusta, jatkoa!

Swizzy
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 39 ilmestynyt]
Kirjoitti: MiNi - 30.04.2012 18:16:50
Noniin. Nyt ne luvut sitten loppui ja joudun odottamaan niitä (angst  :'() Eli siis oon lukenu tätä aina välillä kännykällä (kännykällä on parempi lukea, kun voi lukea melkein missä vain  ;D ) Et varmaan kaipaa mua kaikkien noittein muitten lukijoiden seurassa joten häippään nyt  ;D.

...

...

Okei en häivy. (älä yritä ymmärtää mua oon vähän seko  ::) ) Ensinäkin en aijo kommentoida jokaista lukua erikseen. Vaan saat tyytyä yleiseen katsaukseen  ;D. (Ja angstaan täällä, koska missään muussa paikassa (esim. kännykäs ja faces) ei oo virnuilu hymiötä jota nykyään rakastan  ;D)

Mutta tämä fikki nyt. Osaat kuvailla tooooosi hyvin (tuntee itsensä todella huonoksi ja yrittää piilottaa omaa fikkiään, mutta epäonnistuu pahasti. (ja nyt kaikki sitten menee kattoo et mikä fikki? Mitä mää nyt oon missannu? (Ehkä ei pitäisi sanoa noin, mutta yrittäkää kestää mua  ;D))) Kun tässä fikissä niin hyvin kuvaillaan minä teen aina niinkuin fikissä. Esim. joku pyörittää silmiään  ::). Minä itse pyöritän silmiä. Joku hengittää syvään. Minäkin hengitän syvään. Joku yskäise. Minä yskäisen jne. Siksi se on varmaan aika hauskan näköistä, kun minä luen jotain fikkiä  ;D.

Sinulla on ihania juonenkäänne ideoita. Se tuo kivaa piristystä siiirappisuuteen, jota osaat myös taitavasti kirjoittaa  ;D.

Ja sitten yks juttu mun pitää lainata  ;D.

Lainaus
Lily astui makuusaliin epäuskoinen ilme kasvoillaan. Hän katsoi kummissaan paidatonta Siriusta, joka istui hajareisin Remuksen päällä, ja sitten Peteriä, kuin odottaen selitystä. Peter kuitenkin vain hymyili ja viittoi istumaan alas nauttien tilanteesta silminnähden.

Kaikki muut on tähän jotenkin hauskasti vastannu, mutta kukaan ei ole vielä tunnustanut ajattelevan kuten minä. Ajattelen tuon unelma hetkenä sillä menee huoneeseen, jossa on kolme hyvän näköistä poikaa (Peteriä ei lasketa  ;D). On se tavallaan aika ihana unelma huone ♥.  ;D.

Ja voin sanoa sinulle etten tule Saunalahdelta vaan pohjanmaalta  ;D (tiedän et tarkotit sitä liittymää  ;) )

MiNi (joka katoaa jonnekkin nurkkaan, sillä tietää että Salla ei tarvitsisi yhtään lisää kommentoijia, mutta aattelin kuitenkin ilmoittaa että luen. (Ja älkää pliis ihmiset menkö lukemaan mun fikkii, koska se on ihan hirveä tähän verrattuna  ;D. Ja taidan ottaa kännykän mukaan sinne nurkkaan ja jatkan sitä fikkiäni, jonka olen maininnut jo liian monta kertaa  ;D)
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 39 ilmestynyt]
Kirjoitti: FanGirl - 02.05.2012 12:09:47
Ihanaa!!! Ja mä muistin katsoa päivitykset! En tiedä mitä sanoa... Hermoilen vain vartin päästä alkavan äidinkielen kokeen takia... Kyllä mä olen siihen lukenut (enhän ole...)... No jatkoa! Mä alan nyt lukea siihen kokeeseen... Apua!!!
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 39 ilmestynyt]
Kirjoitti: Myself - 02.05.2012 14:12:36
Jatkoa, ihanaa!

Tykkäsin tästä luvusta paljon. Jotenkin Thomyasin ja Jamesin keskustelu oli niin "aidon-oloinen", ja siksi pidin siitä. Thomyas puhui loppujen lopuksi todella koruttomasti, aivan suoraan, miten  asiat olivat hänestä menneet ja ennen kaikkea miksi hän ei ollut kirjoitellut/ottanut muutenkaan yhteyttä. Siksi pidän siitä kohdasta. Thomyas ei vaivautunut jaarittelemaan ja kaunistelemaan totuutta sen sen enempää, vaan sanoi suoraan, että oli pitänyt Jamesia kuusi vuotta nuorempana kakarana. (Ei Jamesista saa sanoa niin! :o)

Ja sitten vielä Will. Hänestä pidän kovasti. Jotenkin sympaattinen, ja muutenkin "isovelimäinen" hahmo.

Jatkoa jään kieli pitkällä odottamaan!!! ;D
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 39 ilmestynyt]
Kirjoitti: Arion - 03.05.2012 00:19:25
Oi, ihana jatko! Will on ihana <3 a Siriusta jäi kaipaa, mut ei joka ikisessä luvussa voi olla jokaista hahmoa ;)

Muutama pilkutusvirhe löytyi, muuten sujuvaa ja hyvää tekstiä!

Jatkoa odotellen!
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 39 ilmestynyt]
Kirjoitti: Tiivijuuri - 04.05.2012 18:33:01
En osaa kommentoida mitään järkevää, mutta Lily James <3 mä jotenkin vaan tykkään siitä :) Ja sitten vastapainoksi hiiteen koko Thomyas!! En tykkää yhtään, itseasiassa en tiedä edes miksi, mutta kuitenkin >:/

Kirjoitat todella hyvin ja selkeästi jajaja tekstiä on mukava lukea :) Toivon että joskus osaisin kirjoittaa jotain rakentavaa, mutta ehkä se ei tule multa koskaan onnistumaan... :D

Jatkoa odotellen :)
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 39 ilmestynyt]
Kirjoitti: L.E - 05.05.2012 21:40:29
Voi hitto, Thomyakseen on ihan mielettömän vaikee suhtautua  :-\ Tavallaan haluisin vaa lakasta sen maton alle tai toivoo, ettei se olis koskaan tullukaa kuvioihin, mutta oikeestaan se on ehdottomasti yks sun parhaista henkilöistä tähän mennessä (Willillä on tosin erikoispaikka mun sydämessä  :-* ) monipuolisuudellaan ja sillä, ettei se oo niin ällöttävän onnellinen ja täydellinen kuin ainakin mun omat hahmot tuppaa olemaan. Pakko myöntää, että se on oikeestaan kiinnostava..

Kirjoitat miellyttävän hitaasti, niin että pikkutapahtumatki on mielenkiintosia ja kaikkea. Will ja Fanny oli mielettömän suloisia, niistäkin voisi lukea vaikka millä mitalla ;)
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 39]
Kirjoitti: Scaramouche - 16.05.2012 00:52:10
emppa_p: Joo, Will on rakentunut sellaiseksi hahmoksi, että jos mulla olisi isoveli niin haluaisin että se olis justiin niin kun Will. ;) Että siitä vaan, pidä lempparina, se on munkin suosikkeja.
nauha: Huh, mikä kilometrikommentti! :o Yritän vastailla edes jotenkuten järkevästi. Eli nsinnäkin hahmoista, kiitos, koska niiden kanssa on painiskeltu eteenpäin aina välillä ja joskus menee nimet sekaisin ja muuta, joten hyvä jos ne on olleet onnistuneita. Mulla on aina kamalat paineet kun tulee oma hahmo kuvioihin, kun pelottaa miten niihin suhtaudutaan. Itsekään en muuten tykkää lukea kuolleista ja kirjoja uudestaan lukiessani ärsytti kun kaikki vaan kuoli toisensa jälkeen, joten päätin kirjoittaa sitten jotain missä ne ei ihan tosta noin vaan kuole. :D Niistä typoista ja muusta, niin että olen sanonut jo aikaisemminkin että betaksi saa ilmoittautua, mutta kukaan ei ole esittänyt olevansa kiinnostunut. ;D Joten joudutte kestämään typoja jatkossakin. Mutta kiitos ihan tajuttomasti kommentista, et tajua miten paljon se piristi mun päivääni.
Ledi: *kauhistuu ja kiljuu* OMG!  :o Ja joo, oon villakoira. Sulla on varmaan aika kiero mielikuvitus, jos saat selvää mun aikeista ennen kun ne on kunnolla edes ehtineet muodostua! Pelottavaa, pitää varmaan muuttaa pois sun sängyn alta... Katotaan nyt mitä siitä Thomyaksesta tulee - ei ainakaan vielä mitään.
Swizzy: Oh, vau, kiitos! Ihan mielenkiinnosta kysyn, että mikä biisi on kyseessä? :D Kiitos taas tsiljoonasti!
MiNi: (Oon itse asiassa tainnut pari lukua siitä sun ficistä lukeakin, ellen oo ihan väärässä...) Totta kai Peter lasketaan! Se on niin symppis ettei kukaan! Odotappa vaan tulevia lukuja, mulla on sille ihan omia suunnitelmia. ;) Ja tietenkin mä tarvitsen lisää lukijoita, että mä jaksan jatkaa tätä. (Ei sillä ettei teissä olisi jo tarpeeksi ihania tsemppareita, mutta teitä ei ole koskaan liikaa!)
FanGirl: Sovitaanko että luet seuraavalla kerralla ensin kokeeseen ja sitten uuden luvun? :D Mä jaksan kyllä odottaa kommenttia vähän pitempäänkin. ;)
Myself: Kaikki tuntuu nyt tykkäävän Willistä. Aika jännä...  :P Ja joo, ei Jamesista sais oikeesti sanoa noin, mutta Thomyas on sen isoveli ja se on isoveljien etuoikeus. :D
Anturajalka93: Valitettavasti Siriusta ei ole vielä tässäkään luvussa, mutta toivottavasti jaksat odottaa, koska kyllä senkin aivoituksista päästään taas pikapuoliin nauttimaan, sen voin luvata. Kiitos ihan sikana kommentistasi!
Tiivijuuri: Ei aina kaikkien tarvitse osata kirjoittaa rakentavia kommentteja, pienikin merkki siitä että on lukenut ja tykännyt merkitsee ainakin mulle tosi paljon. :)
L.E: Ääh, mikä kaikkia oikein vaivaa? Will on ihan vaan sivuhahmo, ei sille tuu mitään isompaa osaa tässä! :D Tää alkaa vaikuttaa vähän siltä että mun pitää kirjoittaa siitä jotain omia spinoffeja että te ootte tyytyväisiä... :D Ja pakko mainita että ite en tykkää Fannysta yhtään, se on ärsyttävä ja liian ranskalainen ollakseen niin irlantilainen. (Ihan oikeesti, se on tosi raivostuttava kun sen kanssa yrittää keskustella järkevästi. ;D)

A/N: MULLA ON HYVÄ SYY VIIVÄSTYMISEEN. Ja sen syyn nimi on elämä. Tai no, oikeastaan koulu. Ja lisäksi oon yrittänyt saada autokouluakin vähän eteenpäin samalla kun isosiskon ylppärit lähestyy ja mummo päätti muuttaa samalle paikkakunnalle, joten on ollut kaiken näköisiä harhauttajia. Eikä tämä luku mikään helppo ollutkaan, vaikka se saattaa siltä vaikuttaa. Kävin kuulkaa oikein Google-lomalla Yorkissa ja nautin täysin rinnoin. :D Mutta joo, oon tosi pahoillani kahden viikon viivästyksestä, älkää tappako mua. Tässä neljäskymmenes luku.



When the sun shines, we'll shine together, told you I'll be here forever
Said I'll always be your friend, took an oath, I'ma stick it out to the end
Now that it's raining more than ever, know that we'll still have each other
You can stand under my umbrella, you can stand under my umbrella


Rihanna: Umbrella


Neljäskymmenes

Sade ei ollut millään tavoin epätavallinen näky Keski-Englannin sumuisessa Yorkissa, mutta se oli joka tapauksessa aina yhtä masentava, varsinkin jos sade tuli keskellä talvea. Kaikesta huolimatta Amy päätti lähteä kävelylle, kuten oli tottunut tekemään lähes joka päivä kotona ollessaan, aina heti lounaan jälkeen reilun tunnin pituinen kävelylenkki Deanin puiston ja Yorkminsterin katedraalin ympäri. Yleensä hän käveli kaikessa rauhassa kaduilla ja katseli näyteikkunoita, saattoi piipahtaa jossakin matkan varrella sijaitsevassa viihtyisässä kahvilassa. Joskus hän pysähtyi ihailemaan kotiseutunsa vanhoja kivitaloja, mutta tällä kertaa se ei kamalasti houkutellut.

Vaikka sade kasteli vaatteet ja sai Amyn tärisemään jo ennen kuin hän pääsi edes Lord Mayor's Walkille, hän ei aikonut luovuttaa, ei senkään uhalla että vilustuisi. Hän oli ulos asti uskaltautunut, joten hän kävelisi koko matkan – joskin hän soimasi typeryyttään olla ottamatta sadetakkia, tai edes sateenvarjoa. Kukaan järkevä ihminen ei mennyt sellaisella säällä ulos ilman asianmukaisia varusteita! Ehkä hän oli ollut liian ajatuksissaan, tai sitten hänen järkensä alkoi oikeasti pettää. Kumpikaan ajatus ei kuulostanut lupaavalta. Amy ei muistanut koskaan olleensa niin hajamielinen, että olisi unohtanut sateenvarjon kaatosateella.

Kadun varsia koristavat puut huojuivat tuulessa ja ravistivat Amyn päälle vielä entistäkin enemmän vettä saaden hänet kiroamaan kahta kauheammin. Pari kertaa vesilätäkköön astuttuaan hän oli jo aivan valmis kääntymään takaisin kotiin kalisuttamaan hampaitaan ja vihaamaan itseään, mutta silti hän jatkoi edelleen. Amy Clarkson ei luovuttanut pelkän typerän tihkusateen takia.

Tihkusateen... se alkoi kyllä vähä vähältä olla lähempänä koiranilmaa.

Amy yritti ajatella iloisia asioita. Ystäviään, Remusta, ihania joululahjojaan, Remusta. Ei kamalasti auttanut, kun jokaisen ajatuksen myötä hänen kasvoilleen putosi tusina sadepisaraa. Amy veti hupun päähänsä ja kulki hartiat kyyryssä eteenpäin vilkaisemattakaan kävelikö hän jotakuta päin – ei hän kävellyt, ei siellä ketään tuolla säällä ollutkaan. Sekään ajatus ei ollut omiaan parantamaan mielialaa. Joka tapauksessa hän käveli, käveli, käveli. Hän kääntyi Church Streetille, huokaisi astuessaan jälleen yhteen lätäkköön ja muistutti itseään että pitäisi käyttää jatkossa pelkkiä kumisaappaita.

Muutaman metrin käveltyään Amy tajusi, ettei hänen kasvoilleen enää tullut pisaroita, vaikka sade hänen ympärillään jatkui synkkänä ja masentavana. Nopea silmäys kertoi hänelle, että hänen vieressään oli pitkä hahmo, joka piteli sateenvarjoa hänen päänsä päällä ja hymyili leveästi. Amy pysähtyi ja hänen sydämensä jätti lyönnin välistä.

”Remus!” hän henkäisi, nousi varpailleen ja kietoi kätensä poikaystävänsä kaulaan ajattelematta yhtään sitä, että pojan siisti takki kastui täysin. Remus vain nauroi ja piti Amysta tiukasti kiinni. ”Mitä ihmettä sinä täällä teet?”

”Tulin toivottamaan suloiselle tyttöystävälleni hyvää joulua törkeästi myöhässä”, poika vastasi ja näytti vähän pahoittelevalta. Hänen silmänympäryksensä olivat tummat ja ilmeessä oli synkkä varjo, josta näki lähestyvän täysikuun. Samalla Amy huomasi, että Remus oli kietonut hänen tekemänsä kaulaliinan tiukasti kaulansa ympärille. ”Ja kun ei voida nähdä uutenavuotena viikon päästä, niin ajattelin että voitaisiin viettää vähän aikaa yhdessä ennen sitä.”

Amy ja Remus jatkoivat kävelyä käsi kädessä suuren mustan sateenvarjon alla, ja Amysta tuntui kuin aurinko olisi paistanut paksujen sadepilvien läpi juuri sille kadunpätkälle. ”Miten sinä tänne osasit tulla?” hän kysyi ja ihmetteli edelleen, että Remus oli oikeasti tullut sinne vain ja ainoastaan hänen takiaan.

”Saatoin udella Lilyltä osoitteesi”, Remus hymyili, ”ja Ann sanoi että olet kävelyllä ja kertoi tavanomaisen reittisi. Ja teki selväksi että äitisi ei pidä siitä että olen täällä.”

”Siis mitä?” Amy tyrmistyi ja pysähtyi jälleen, mutta Remus veti hänet kevyesti mukaansa naurahtaen vähän. ”Sinä kävit meillä? Ja Ann avasi oven? Voi hyvä luoja, mitä sinä sanoit? Ei, ei, ei, äiti varmasti tappaa minut...”

”Ihan tasapuolisuuden nimissä on mainittava, että minä en sanonut juuri mitään, muut hoitivat sen puhumispuolen”, Remus totesi huvittuneena Amyn reaktiosta. ”Minä vain kysyin, olitko sinä kotona, ja sitten veljesi tuli siihen ja oli erittäin hurmaava ollakseen vasta viisi ja kysyi olenko minä se sinun kuuluisa poikaystäväsi. Pakko myöntää että olen imarreltu.” Amy punastui ja Remus nauroi. ”Joka tapauksessa totesin että olen, ja Jack lähti silmät suurina pois kun Ann alkoi selittää kävelyreittiäsi.” Hänen otsansa meni pieneen ruttuun, jota syvensi otsan halki kulkeva vaalea arpi. ”Ja saanen kysyä, millä perusteella äitisi sinut tappaa? En kai minä nyt niin kamala ole?”

Amy tuhahti ja hänen nenäänsä kutitti pahaenteisesti. ”No et tietenkään, mutta kun äiti on tosi tarkka seurustelun kanssa. Hänen mielestään minä olen ihan liian nuori ymmärtämään mitä se edes tarkoittaa, etkä usko minkä hepulin hän sai kun kuuli viime kesänä että Ann seurustelee Nottin kanssa. Ann sai koko kesän kotiarestin eikä äiti puhunut hänelle moneen päivään. Isä taas ei sano koko asiaan mitään, mutta kyllä hänestäkin huomaa että hän paheksuu nuorena seurustelua. Hän selittää aina sitä, kuinka seurusteli ensimmäisen kerran vasta sen jälkeen kun oli kunniakkaasti suorittanut koulun loppuun loistavilla arvosanoillaan – joita hän epäilemättä odottaa minulta ja Anniltakin.”

”No ne loistavat arvosanat sinä saat vaikka silmät kiinni”, Remus sanoi otsa edelleen mietteliäässä rypyssä juuri sillä tavalla, joka näytti Amyn mielestä erityisen suloiselta. ”Sinähän olet melkein yhtä paha lukutoukka kuin Lily!”

”Tai sinä.”

”Tai minä”, Remus myönsi ja viimein Amy aivasti. ”Ja anteeksi nyt, neitiseni, mutta millä luvalla sinä olet tällaisella säällä ulkona ilman sadevaatteita? Ei mikään ihmekään jos vilustut!”

”En minä vilustu”, Amy protestoi, muttei voinut väittää etteikö hänellä olisi ollut aivan kamalan kylmä. Varpaat läpimärissä kengissä olivat aivan tunnottomat, vesi valui pitkistä hiuksista selkää pitkin paidan alle ja poskipäitä pisteli kylmän sateen jäljiltä. Välillä hän värähti ja melkein tunsi flunssan tulevan.

Tytön aivastaessa uudemman kerran Remus kääntyi ympäri ja palasi Amy perässään vähän matkaa taaksepäin lähimpään kahvilaan, jotta Amy pääsisi lämpimään. Amy tajusi olleensa samassa kahvilassa ehkä vain kerran aikaisemmin, muttei muistanut miksei tullut uudemman kerran. Vastalauseita ei kuunneltu, vaan Remus istutti tyttöystävänsä patterin viereen pöydän ääreen ja meni itse tilaamaan kaksi höyryävää kaakaota tiskin takana tylsistyneen näköisenä seisovalta pyylevältä naiselta, joka katsoi pienillä sinisillä silmillään vähän pahasti kun Amy kasteli kukallisella kankaalla vuoratun vintage-tuolin.

”Kuule”, Remus sanoi laskiessaan kaakaon ja tomusokerilla kevyesti kuorrutetun joulutortun Amyn eteen pöydälle, ”minun pitäisi itse asiassa pyytää sinulta yhtä juttua.”

Amy ei sanonut mitään, katsoi vain Remusta pöydän toiselta puolelta kysyvänä hiukset roikkuen sateesta märkinä sydämenmuotoisten kasvojen molemmin puolin ja näytti niin suloiselta, että Remus melkein unohti mitä oli sanomassa. Melkein. ”Ei se mikään iso juttu ole”, hän sanoi ja asetti kätensä lämpimän mukin ympärille. ”Kyse on uudestavuodesta. Sinä tiedät mitä silloin tapahtuu.” Amy nyökkäsi synkästi. ”Juttu on niin, että Sirius, James ja Peter tavallaan... auttavat minua sen kanssa. Ovat auttaneet jo monta vuotta. Yritin sanoa heille, että pärjäisin yksinkin, mutta he välttämättä tahtovat olla mukana tälläkin kerralla.” Remus näki, että tytön otsa rypistyi tämän miettiessä, miten muut kelmit oikein auttoivat ihmissutta saamatta itse puremaa. ”Tässä on vain yksi ongelma.”

”Lily ja Danielle eivät taida tietää?” Amy veikkasi ja mutusti torttuaan. Samalla hän tarkkaili poikaystävänsä katsoja ja tunsi jälleen surua ajatellessaan kuinka paljon tämä oli ihmissuteutensa vuoksi joutunut kärsimään elämänsä aikana. Hänestä kenenkään ei pitäisi joutua kärsimään sillä tavalla, ja oli väärin että ihmissusia pelättiin ja syrjittiin sen sijaan että heitä olisi autettu tai heidän tilaansa olisi yritetty parantaa.

Poika kohautti olkiaan. ”Lily tietää minun pienestä ongelmastani, mutten usko että hänellä on aavistustakaan että Jamesilla ja muilla on sormensa pelissä. Luulen myös ettei Danielle tiedä, vaikka on ihan mahdollista että hän on arvannut jotain kun on meidän kanssamme niin paljon viettänyt aikaa.” Remus hörppäsi kaakaotaan ja ajatteli, että täytyisi tuoda Amy sinne uudestaankin melkein pelkästään sen kaakaon vuoksi. ”Joka tapauksessa pojat pyysivät minua keksimään jotain että he pääsisivät tulemaan uutenavuotena. Ajattelin kysyä jos teille voisi tulla, kun en oikein muutakaan keksinyt.” Hän tuhahti. ”En tajua miksi minun pitää aina hoitaa ajattelu, kun niillä on kaikilla ihat yhtä terävä ajatuksenjuoksu kuin minullakin.”

”Eiköhän se käy”, Amy totesi edelleen mietteliäänä. ”Kuule, miten pojat tarkalleen ottaen auttavat sinua täydenkuun kanssa? Eikö se ole ihan älyttömän vaarallista?”

Remus näytti surulliselta, joskin myös aika kiitolliselta ajatellessaan ystäviään. ”Ei jos tietää mitä tehdä.” Hän harkitsi tarkkaan sanansa, sillä ei ollut ihan varma, halusivatko muut että hän kertoisi koko juttua Amylle vielä. ”He ovat ottaneet valtavia riskejä ja tehneet uhrauksia vuokseni, ja vaikka paheksunkin sitä ja olen sitä mieltä etteivät he olisi saaneet niin tehdä, olen tällä kertaa erittäin kiitollinen etteivät he kuunnelleet minua. Ja voin sanoa, että näitä tapauksia on harvassa.”

Amy tajusi, ettei saisi enempää vastauksia ainakaan sillä kertaa, mutta jäi silti miettimään mahdollisuuksia, miten ihmissuden lähellä voisi täydenkuun aikaan olla satuttamatta itseään. Hän tuli siihen tulokseen, ettei se ainakaan helppoa voinut olla, mutta ei kysellyt enempää vaan oletti, että saisi tietää kaiken aikanaan. Ohimennen hän ajatteli, että Alice olisi luultavasti vaatinut saada tietää kaiken kerralla, mutta Amylla itsellään oli vielä tahdikkuutta jäljellä. Sitä paitsi hän luotti Remukseen. Kyllä tämä kertoisi kun sen aika tulisi.

”Minä raahaan tytöt tänne”, Amy hymyili. Näytti kuin kivi olisi vierähtänyt Remuksen sydämeltä. ”Pitää ehkä vähän suostutella äitiä, mutta luulen että se onnistuu.”

He istuivat pitkään rauhallisessa hiljaisuudessa, joivat kaakaota ja katsoivat toisiaan koko ajan silmiin hymyillen. Kahvilan radiossa lauloi nainen käheällä äänellä jotain ärsyttävää jästien joulurenkutusta ja ulkona satoi vettä kaatamalla, mutta heidän hetkensä oli täydellinen. Ei siihen tarvittu romanttista musiikkia tai kynttilöitä tai sädehtivää tähtitaivasta. Kaikki sellainen hömpötys oli aina ollut Amyn mielestä suorastaan kuvottavaa, ja hän oli onnellinen, ettei Remuskaan tuntunut niistä piittaavan. Kaikki se sopi ehdottomasti ylisuloisille Lilylle ja Jamesille, ehkä myös jossain määrin Alicelle Frankinsa kanssa, mutta ei missään tapauksessa heille. Ei sillä, etteikö Amy olisi pitänyt joistain suloisista ja romanttisista teoista, mutta niiden kuului olla samalla arkisia, kuten senpäiväinen sateenvarjojuttu. Hän oli vakuuttunut, että he ymmärsivät Remuksen kanssa toisiaan täydellisesti.

Kaakaokuppien tyhjennyttyä ja joulutortun tultua syödyksi he istuivat vielä jonkin aikaa siinä pienessä kahvilan pöydässä, haluttomina nousemaan ja astumaan ulos sateeseen enää uudelleen. Mutta kumpikin tiesi että oli pakko, joten he jättivät kahvilan ja Remus avasi jälleen sateenvarjonsa. He kävelivät kaikessa hiljaisuudessa kadun reunaa, varoen astumasta lätäköihin enempää kuin oli pakollista, ja Remus piti Amyn jäätävän kylmiä sormia lämpimässä kädessään.

Amyn kotitalon kohdalla he pysähtyivät ja Amy vilkaisi murheissaan ulko-ovea, joka ei erottunut kunnolla rankan sateen lävitse. Hän seisoi aivan kiinni Remuksessa, jotta mahtuisi kokonaan sateenvarjon alle, eikä edes huomannut että tärisi kauttaaltaan kylmästä. Remus sen sijaan huomasi, ja kietoi vapaan kätensä tytön ympärille lämmittääkseen tätä.

”Sinun pitäisi mennä sisälle, ennen kuin kuume nousee tosissaan”, Remus mutisi Amyn hiuksiin, eikä Amy tällä kertaa edes harkinnut väittävänsä vastaan. Silti hän ei liikahtanutkaan vaan pysyi siinä poikaystävänsä lämmitettävänä jalkakäytävän reunalla varpaat litisten kengissä. Ei sen puoleen että Remuskaan olisi tehnyt elettäkään päästääkseen hänet menemään. Kumpikin toivoi ajan pysähtyvän.

Niin ei käynyt. Liian pian Amy aivasti uudelleen ja sai heidät molemmat tajuamaan, ettei ulos kannattanut jäädä. Amy katsoi ylös Remuksen meripihkan värisiin silmiin ja yritti kuumeisesti keksiä jotain sanottavaa, edes jotakin lohduttaakseen tätä lähestyvän täysikuun takia, muttei oikein saanut sanotuksi mitään. Kaikki, mitä hänen mieleensä tuli, kuulosti ihan liian typerältä ja lapselliselta. Niinpä hän vain kurotti ne muutamat sentit kiinni ja painoi kylmät huulensa vasten Remuksen huulia, toivoen että se riittäisi.

Se riitti juuri sopivasti. Sitä paitsi se suudelma ei ollut yhtään samanlainen kuin edellinen vajaa viikko sitten. Tämä sateessa annettu suudelma oli pidempi, se oli tutkiva ja salaperäinen pysyen silti hellänä ja suloisena. Ja kun Amy sanaakaan sanomatta veti hupun päähänsä ja asteli kotiovelleen, hän tunsi Remuksen katseen selässään ja tiesi, että tämä oli ymmärtänyt.
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 40]
Kirjoitti: FanGirl - 16.05.2012 12:13:43
Miksi mä päädyn lukemaan tätä aina ennen äidinkielen tuntia? Nyt ei ole sentään koetta... jos ei lasketa tunnin päästä alkavaa matikan koetta, johon en (yllätys) lukenut (kokeisiin luku ei kuulu minun arkeeni). Se oli ihana. Tykkään parituksesta todella paljon. Remus on niin aww... Jatkoa.
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 40]
Kirjoitti: Swizzy - 16.05.2012 16:08:36
Mä en enää edes muista. :D Saatto olla Adam Lambertin Never Close Our Eyes tai Underneath. // Edit: Saattoi olla myös Chokehold, sain nääs Trespassing-albumin käsiini nyt joku tunti sitten ja kuulin ton ja tajusin että sehän kuuluu myös ehdottomiin suosikkeihini.

Luin ton biisisitaatin ja kahen ensimmäisen kappaleen jälkeen hoksasin että kyse on Remus/Amysta.

Lainaus
”Juttu on niin, että Sirius, Remus ja Peter tavallaan... auttavat minua sen kanssa. Ovat auttaneet jo monta vuotta. Yritin sanoa heille, että pärjäisin yksinkin, mutta he välttämättä tahtovat olla mukana tälläkin kerralla.”
Oletan että Sirius, James ja Peter?

Tää oli tosi söpö luku. Ihana, awws!

(ja se rakentava jäi tenniskentälle)

Kiitos ja jatkoa!



Swizzy
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 40]
Kirjoitti: Ledi - 16.05.2012 17:41:28
Wiihii, jatkoa (vihdoin)  ;D  (toi vihdoin on suhteelliinen käsite, sun tahdillas se on kaks viikkoo, mun kaks kuukautta... Miten mun pettämätön logiikkani tuntu just pettäneen..? Hmmm...  ;D )
 
Toi biisisitaatti oli sulonen :> Se sopi tähän ku kärpänen kakkaan (hahaa, meijän luokkalaiset käyttää tota  ;D  tarttuvatsanonnat.com) ja Remus ja Amy oli siirappisia, vaikka mainittiinkin et Amy vihaa siirappia...  ;D  (<- addiktiohymiö) Ja toi sade oli sillain ihan sikamaisen aww ja kaad sä sulatit mun aivot!  ;D  Vaikka sade onkin klisee isolla K:lla nii tässä se tuntu iha erilaiselta... Mutta Remus riehumassa sateenvarjon kans + Amy matelemassa sateessa + kukalliset vintage-tuolit = mun aivot sanoo hasta la vista  ;D
 
Eli lyhyesti: fluffy on mun uus rakkaus <3 Ja pikkuveli töllää Simpsoneita nauhalta ja Homer vetää Do'h:iansa ja äiti pyytää uunimakkaralle (yhh... Uunimakkaraa .___.) niin mää nyt jätän järkevän muille ja teen sellasen mystisen puff-katoomisen ja jaäljelle jää vaan sellanen kuuli "Jatkoa"-paperilappu ja savua ;)
 
Ledi
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 40]
Kirjoitti: Myself - 16.05.2012 18:12:55
Jee, Remusta! ;D

Ne on kyllä jotenkin ihan ylisöpö pari, niin Remus ja Amy. Sopii toisilleen aivan täydellisesti. Ja toi sade sopi aivan täydellisesti tonne taustalle. Voi Amy-parkaa, jos se vilustu... Muutenkin toi Remuksen ja Amyn kohtaus oli jotenkin luonnollinen, jos näin sanoisin. Eli siis ei vaikuttanut väkisin väännetyltä.

(Tossa kun ne alko puhumaan siitä täysikuusta mä olin hetken ihan pihalla. Sitten mä muistin kun luin luvun alkua uudestaan, että se Amyhän tosiaan tiesikin sen Remuksen salaisuuden! Hyvä minä... Kannattais ehkä muistella vähän mitä juuri tässä ficissä on aikaisemmin tapahtunut, ettei menisi kauhean pahasti sekaisin ficit keskenään sekaisin....)

Eipä mulla varmaankaan irtoo nyt tämän enempää... Jatkoa jään odottelemaan! ;D

Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 40]
Kirjoitti: MiNi - 16.05.2012 18:20:29
Oisin kommannu aikasemmin jo kaheltatoista, kun olin ruokalassa. (kaverit tykkäs kun eräs oli nenä kiinni kännykäs, joten jäi sillon vähän luku kesken ;D ) (ja jos pari lukua oot lukenu saat huonon kuvan siitä... Inhoan niitä ensimmäisiä, enkä aio edes lukea niitä, koska muuten koko fikki katoaisi mystisesti vieden MiNin mukanaan...)

Umbrella oli juuri sopiva tuohon lukuu :D (You can stand under my umbrella ♥) Ja luku oli tosi sulonen (aww... ^^) Siis pitäskö kirjottaa jotain järkevää?  :o No, ei se nyt oikein onnistua  ;D. Kiitän ja pyydän jatkoa  ;)

MiNi (joka oli suunnitellut vastaavansa pitkästi, mutta nyt ei vaan onnistu ;D )
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 40]
Kirjoitti: tipe - 17.05.2012 17:46:48
 Rakastanrakastanrakastan tätä ficciä!Rakastanrakastanrakastan!

 Elämä on melko epistä, kun jotkut, niinku sä Salla, osaa kirjottaa aivan uskomattoman hyvin, ja sit toiset, niinku mä, ei osaa kirjottaa ei pätkän vertaa.

 Että näin.

Voi awwwwwwwwwwwwws, ku Remus ja Amy on söpöjä. Ihanaa.<3<3<3
 Nyt aivot on ihan sekametelisoppaa, ei musta irtoo tän parempaa kommenttia.


kiittäen,

hiphei!!!
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 40]
Kirjoitti: Arion - 19.05.2012 01:44:08
oi, aws, ihana luku!  <333 joo, kyllä mä kestän odottaa Siriusta! :D Sitä paitsi Remus on nykyään kelmeistä kakkossuosikkini, ennen oli James, vaikka nuo kaksi ovatkin aivan peräkkäin, tai siis 1-5, Sirius 5, Remus ehkä 4.5, nii James 4.4. Peter varmaa 2.3.

mut aws, ihana, Remus tuli Amyn luokse juttelemaan ja pyytämään apua! <3 Ja toi Amyn ajattelu tähtitaivaasta ja muusta romantiikkarömpötyksestä oli ihana! Mäkää en tarvitsisi mitään sellaista :D Räntäpäivänä olisi ihana olla poikaystävän kainalossa katsomassa jotain hyvää leffaa karkin ja limonaadin, ehkä siiderin, kera :D jos siis olis edes poikaystävä... se riittäisi mulle romanttisesta illasta kaksin ;)

oikeesti, aws, ihana - siis ihan oikeesti! <3 Oikeesti, en voi ymmätää täysin, että sanon nyt näin, mutta tää luku pärjäsi paljon paremmin näin, kuin olisi edes tunkenut loppuun jotain Siriuksesta säätämässä jotain Daniellen tai Jamesin kanssa :D

Mutta kiitos tästä söpisluvusta! Odotan innolla seuraavaa lukua <3 Ehkä mä senkin pärjään sillä, että söpistelet jollain hahmoilla, vaikka Sirius ei olisikaan kuin mainittu luvussa, jos ensiluvussakaan ei ole sitä kundia ;) osaat muutenkin kirjoittaa niin hyvin, niin en jää aina kaipaamaan kaikkia hahmoja - okei, mä vaikenen jo Siriuksesta ;)
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 40]
Kirjoitti: Scaramouche - 20.05.2012 23:17:28
FanGirl: Hei, et kyllä syytä mua jos sun kokeet menee huonosti! :D Mä varoitin.
Swizzy: Joo katos, ajatusvirhe, korjasin. Kai. En oo ihan varma, 48 tuntia valvomista putkeen ei oo mun vahvimpia lajeja. :D Mutta kiitos tosi paljon kommentistasi!
Ledi: Käytitkö sä just samaa hymiötä 6 kertaa yhdessä kommentissa? ;D Sä oot paras. Ja joo, Amy on tollanen vähän jännä, kun se ei oikein osaa sanoa millaisesta siirapista se tykkää. Pelottavan samanlainen kuin minä, itse aisassa.
Myself: Joo ite oon kans huomannut että aina kun tulee johonkin Kelmificciin uusi luku niin pitää lukea ensin ne kaks edellistä että muistaa mistä ficistä on kyse. Laskin joskus että oon lukenut yli kahtasataa erilaista kelmeistä kertovaa ficciä finivuosieni aikana, aika pelottavaa.
MiNi: Kiitos kommentista! :)
hiphei!!!: Mä en olisi ihan samaa mieltä siitä hyvin kirjoittamisesta. Sitä paitsi kirjoittamisessakin kehittyy, voi luoja mitä tekstejä mä oon joskus mennyt julkaisemaan! Jos mä nyt kirjoittaisin sellasta paskaa (anteeksi kielenkäyttö, mutta en löytänyt sopivampaa sanaa) niin lentäis roskakoriin nopeammin kun ryhmy. ;)
Anturajalka93: Joo, mä tiedän mitä mieltä sä oot Peteristä, mutta yritän koko ajan epätoivoisesti kääntää sun mieltäsi että sä tajuaisit kuinka symppis ja lutunen se voi ilman Voldemortin voimaa olla. :D Ja Siriusta tulee varmaan ehkä mahdollisesti luvussa 42 tai viimeistään 43, en osaa vielä sanoa, mutta pian kuitenkin. :)

A/N: Ja nyt ennen kuin luette ja niin edelleen niin tahdon mainita seuraavan asian, koska haluan säästää teidät suuremmilta järkytyksiltä. Eli nyt toukokuussa kirjoittelen minkä ehdi, mikä ei tosiaan ole paljon, mutta kesäkuuksi päätin pistää kokonaan katkolle, koska on työt ja yritän tosissani sitä autokoulua, koska rakas isäni alkaa olla aika hermona kun sen opetusluvasta alkaa aika loppua kesken. Mutta sitten yritän taas heinäkuussa aktivoitua, joskaan en lupaa mitään. Any case, tästä lähtien voi muutenkin tulla lukuja aika paljon harvempaan, koska syksyllä alkaa abivuosi and I hope you all know what that means. Kuitenkin tässä lukua, älkää masentuko, keep rolling!



Hey I just met you and this is crazy
But here's my number, so call me maybe


Carly Rae Jepsen: Call me maybe


Neljäskymmenes ensimmäinen

Joskus teki hyvää olla yksin. Vaikka sitä kuinka rakasti ystäviään ja viihtyi heidän seurassaan, aina silloin tällöin oli mukavaa heittää takki niskaan ja kuljeskella kotiseudun tuttuja katuja ihan itsekseen. Siksi Peter nytkin istui sateessa aution leikkipuiston keinussa ja nautti kylmästä sateesta ja siitä, ettei tarvinnut ajatella ketään tai mitään, että pitkästä aikaa hän sai unohtaa kaiken sen draaman jota syksyn mittaan oli nähty. Ylipäätään tuntui hyvältä pitää huolta vain itsestään.

Peter ei muistanut milloin olisi viimeksi ollut sillä tavalla itsekseen. Yleensä hän oli viettänyt kaikki lomat suurimmaksi osaksi muiden kelmien kanssa, mutta nyt he olivat kaikki omilla teillään. James ja Sirius viihdyttivät tyttöjä kotonaan ja Remus vietti laatuaikaa vanhempiensa kanssa, mutta Peter ei ollut siitä yhtään pahoillaan, päin vastoin. Vaikka hänestä oli mahtavaa viettää ystäviensä kanssa aikaa, oli myönnettävä että Sirius osasi joskus ärsyttää toden teolla ja James oli Lilynsä kanssa vähän liian tosissaan. Ja nyt kun Remus seurusteli Amyn kanssa, hänestäkään ei ollut kamalasti seuraa. Joten tuulettuminen tuli ihan oikeaan aikaan.

Sade piiskasi kasvoille, mutta Peter vain hymyili ja potkaisi itselleen vauhtia keinussa. Tuuli repi läpimärkää takkia ja sai vilunväristykset kulkemaan pojan selkää pitkin, mutta Peter lisäsi vauhtia ja nautti viimasta kasvoillaan. Taas jälleen kerran hän katui ettei ollut koskaan opetellut kunnolla lentämään, se tunne olisi varmasti ollut upea. Pitäisi ehkä kysyä Jamesilta jos tämä viitsisi opettaa.

Hiljalleen Peter antoi vauhtien hiipua ja jäi tuijottamaan harmaalle taivaalle samanvärisillä silmillään. Hänestä oli outoa, etteivät jotkut, kuten James ja Amy esimerkiksi, pitäneet sateesta. Siriuksesta nyt jotenkin ymmärsi, koiramuodossa hän haisi ihan kamalalle sateen jälkeen ja ihmismuodossa hiukset menivät huonosti, mutta kaiken kaikkiaan Peter ei omasta puolestaan keksinyt sateesta mitään negatiivista. Hän sulki silmänsä, antoi veden valua kasvojaan pitkin ja tunsi keinun pysähtyvän paikalleen. Tuulenpuuska ripotteli lähipuun oksista valtavia pisaroita hänen päälleen.

”En taidakaan olla ainut joka tekee noin.”

Peter räväytti silmänsä auki ja kääntyi äänen suuntaan. Hänen oli ensin räpyteltävä sadevesi silmistään, mutta sitten hänen eteensä hahmottui pienikokoinen tyttö, vieläkin pienenmpi kuin Danielle, vaikka hän selvästikin oli jo Peterin kanssa saman ikäinen. Tytön märät vaaleat hiukset laskeutuivat löysällä letillä vasemman olkapään yli ja silmälasien linssit olivat niin täynnä pisaroita että Peterin oli ihmeteltävä että tyttö edes näki jotain. Hän kohautti olkiaan ja naurahti.

”Minun tapani rentoutua”, hän sanoi potkaisi taas vähän vauhtia. ”Kaverit ihmettelevät suunnattomasti, mutta suoraan sanottuna eivät heidänkään tapansa aivan normaaleja ole.” Se oli totta; tuskin kovin moni rentoutui jahtaamalla häntäänsä tai haastamalla lähimetsän hirviä kaksintaisteluun.

Tyttö naurahti ja osoitti viereistä keinua. ”Haittaako jos liityn seuraan?” Vaikka hän ei vastausta odotellutkaan vaan istui keinuun saman tien, Peter mumisi jotain epämääräistä kiinnittämättä tyttöön juuri huomiota. Hänen ajatuksensa lensivät jossain ihan muualla, eikä hän itsekään ollut ihan varma, missä. Varmaan ainakin viidensadan kilometrin korkeudessa. Peter halusi ensimmäisen kerran elämässään oikeasti lentää ilman mitään järkevää syytä. Sade oli ilmeisesti pehmentänyt hänen aivonsa.

”En ole tainnut nähdä sinua aiemmin”, keinuun istunut tyttö sanoi ja Peter napsahti hereille kuin transsista. Hän vilkaisi tyttöä, joka oli niin pienikokoinen että tuntui hukkuvan paksuun talvianorakkiinsa. ”Asutko tässä jossain lähellä?”

Peter rykäisi. ”Joo, tuota, asun tuossa parin korttelin päässä. Olen käynyt tässä puistossa pienestä asti sateella.”

”Hassua”, blondi hymähti ja rypisti otsaansa alkaen lisätä omaa vauhtiaan keinussa. ”Minä olen asunut tuossa tien toisella puolella jo kolme vuotta enkä ole nähnyt sinua täällä kertaakaan aikaisemmin.” Hän hyppäsi keinusta voltilla eteenpäin ja laskeutui keskelle loskalätäkköä näyttäen hyvin tyytyväiseltä siihen ettei ollut kaatunut. Sitten hän kääntyi katsomaan Peteriä odottava ilme ihan sievillä kasvoillaan.

”Okei, myönnetään, en käy täällä enää paljoakaan”, Peter vastasi, vaikkei ollut ihan varsinaisesti juttutuulella. ”Käyn yhtä sisäoppilaitosta ja olen yleensä vain kesät kotona, ja muut lomat kavereiden kanssa. Viime kerrasta taitaa olla aikaa jo useampi vuosi, jos totta puhutaan.”

Tyttö istui takaisin keinuun ja alkoi ottaa vauhtia samalla kun tuuli tyyntyi vähän ja sade alkoi hellittää. ”Pitää olla aikamoisia kavereita, jos jaksat viettää heidän kanssaan niin paljon aikaa”, hän nauroi. ”Ovatko he samassa koulussa kuin sinä?”

”Joo, siellä me tavattiin.”

”Aika siistiä”, tyttö hymyili ja katseli johonkin kauas. ”Kunpa minullakin olisi kavereita joiden kanssa hengata jatkuvasti. Mutta minulla on vain kusipäitä.” Äänessä oli aika katkera vivahde, ja Peter katsoi tyttöä kiinnostuneena.

”Millä tavalla kusipäitä?” hän ihmetteli ja surkutteli mielessään kun sade pikku hiljaa loppui kokonaan. Ehkä hän tietyin osin myös syytti tuota vierasta tyttöä, joka oli vienyt hänen sateessaoloaikaansa tuppautumalla seuraan, mutta soimasi sitten itseään. Ei tyttö nyt niin kamala ollut. Luultavasti. ”Mitä he ovat tehneet?”

Tyttö ehti tehdä toisen volttihypyn loskan keskelle ennen kuin vastasi. Kasvoilla oli kummallinen ilme, aivan kuin hän kamppailisi itsensä kanssa. Hän huokaisi ja lysähti keinuun. Masentuneen näköisenä. ”Okei, minulla oli yksi tosi hyvä kaveri, Jeanette. Tai siis luulin että me oltiin hyviä kavereita, kunnes sain poikaystäväni rysän päältä kiinni pettämässä minua Jeanetten kanssa.” Tyttö katseli vihaisena jalkoihinsa ja puristi keinun kettinkejä rystyset valkoisina. ”Ja sitten on Bella ja Dennis, molemmat kusipäitä ja paskanpuhujia. Ja Tracey, joka on laittanut liikkeelle huhuja, että huoraan jokaisen eteen tulevan pojan kainalossa ja maksan velat luonnossa.” Hän vilkaisi Peteriä ja tuhahti. ”Ja jos se nyt pitää vielä sanoa ääneen, niin minä en huoraa enkä maksa luonnossa.”

”Joo, uskon kyllä.” Peter oli hetken hiljaa ja tuijotti eteensä ajatukset tyhjinä ja yllättynyt ilme kasvoillaan. Ihan tuollaista hän ei ollut osannut odottaa. ”Olit oikeassa, totaalisia kusipäitä.”

”Sanoinhan.”

”Mutta minä en aluksi oikein meinannut uskoa.”

”Ei minun ongelmani.” Tyttö hengitti syvään ja piti silmiään jonkin aikaa kiinni. Märistä hiuksista valui vesipisara otsan halki ja nenää pitkin suunpieleen, jolloin hän kääntyi katsomaan Peteriä vähän anteeksipyytävän näköisenä. ”Sori. Eihän se sinun vikasi ole. Olen muuten Olivia.”

”Ja minä Peter. Mutta kuule, olen pahoillani niistä kusipäistä”, Peter sanoi ja mietti, miten oikein oli ajautunut siihen keskusteluun. Hänenhän piti vain nauttia sateesta, joka muuten oli lakannut jo kymmenen minuuttia sitten. Miksi hän oli siellä edelleen? ”Jos yhtään helpottaa, niin voin sanoa että meidänkin koulussa niitä riittää.”

Olivia hymyili vähän ja otti silmälasit päästään niin, että Peter näki nyt hänen silmänsä. Ne olivat hämmästyttävän siniset ja aavistuksen verran turvonneet, kuin tyttö olisi itkenyt vähän ennen kuin tuli puistoon. Niin kuin luultavasti olikin. Peterin mielessä kävi, että se Jeanette oli varmaan saatu kiinni juuri sinä päivänä. Se oli aika hämmentävä ajatus, mutta vielä hämmentävämpää siitä teki Olivian rauhallisuus. Peter ajatteli, että jos itse olisi Olivian tilanteessa, hän olisi jo varmasti ensinnäkin hakannut muut osapuolet tunnistamattomiksi ja lisäksi juonut itsensä useampaan otteeseen pöydän alle. Mutta hän oli kyllä aina ollut aika vahvasti reagoivaa sorttia.

He istuivat keinuissa pitkään hiljaa. Peter melkein jo unohti koko Olivian katsellessaan, kuinka tuuli ravisteli vettä puista taivaan pysyessä yhä masentavan harmaana. Jos kuunteli oikein tarkasti, tuulen lävitse saattoi kuulla kauempana jyrisevän ukkosen. Peter ei tiennyt oliko se tulossa sinne vai menossa ohitse, mutta hänen ajatuksensa keskeytyi kun hän tajusi Olivian seisovan edessään rypistynyt paperinpala kädessään.

”Kuule”, Olivia sanoi ja vaihteli painoa jalalta toiselle kiusaantuneena. Hän oli niin lyhyt, että oli seistessään vain vähän keinussa istuvaa Peteriä pitempi. ”Tämä on ihan tyhmää, kun en minä tunne sinua ja niin edelleen. Mutta jos haluat jutella niistä teidän koulun kusipäistä... Tai vaikka niistä kavereistasi tai jostain...” Olivia pyöritteli lappua kädessään ja puri huultaan. Peter rypisti otsaansa, ja tyttö tyrkkäsi lapun hänen käteensä lähtien sitten pois sanomatta sanaakaan.

Peter katsoi pää kallellaan Olivian perään miettien, että sillä tytöllä oli selvästi liikaa asioita pohdittavana elämässään. Hän katsoi käsissään olevaa lappua, johon oli hätäisellä käsialalla kirjoitettu olivian nimi ja sarja numeroita, joilla ei tuntunut olevan minkäänlaista yhteyttä toisiinsa.

Pojan ajatukset tyhjenivät eikä hän tajunnut mistään mitään.
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 41]
Kirjoitti: Rentun Ruusunen - 21.05.2012 13:40:43
Oon lukenut tätä pitkään, mutta huomasin, että en ole kommentoinut tätä. Olen samaa mieltä edellisen kanssa, että Peter on inhottava hahmo, mutta kai se on ollut nuorena ihan kiva. No tuota... Kirjoitusvirheitä en löytänyt ja joo.

Ruusunen
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 41]
Kirjoitti: Swizzy - 21.05.2012 14:53:13
Voi apua, pyydän jo etukäteen anteeksi kommentin laaduttomuutta. Henkilökohtaisista syistä en nyt vain yksinkertaisesti pysty keskittymään mihinkään.

Tässä toit mukavasti Peteriä esille, vaikka se on muissa luvuissa jäänyt taustalle. Vaikken Peteristä pidäkään, kyllä nyt hänestäkin pitää yksi luku olla, kuitenkin osa kelmejä kun on. Niin, no. Mitäs sitten vielä muuta sanoisi? Hieno luku taas jälleen kerran, kiitos tästä ficistä.

Ja ei todellakaan ole sun syysi että kommentoin vielä huonommin kuin yleensä.

Jatkoa!



Swizzy
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 41]
Kirjoitti: Myself - 21.05.2012 18:50:29
Oho, tännepäs onkin tullut nopeasti jatkoa!

Mukavaa kuulla välillä Peteristäkin näin syvemmin, kun tuntuu että lähes kaikissa kelmificeissä vain hutaistaan hänen yli, muistamatta, että Kelmithän olivat sentään todella tiivis ryhmä nuorempina. Tapaan "yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta meininkiä". Oli siis todella mukava, kun kunnioitit Peteriä kokonaisella luvulla.

Lainaus
Hän katsoi käsissään olevaa lappua, johon oli hätäisellä käsialalla kirjoitettu olivian nimi ja sarja numeroita, joilla ei tuntunut olevan minkäänlaista yhteyttä toisiinsa.
Voi, että, kun Peter taitaa olla aika olla aika pihalla näissä jästi-asioissa...


Eipä taida nyt irrota sen suurempaa, mutta innolla jään jatkoa taas odottamaan!

Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 41]
Kirjoitti: nauha - 23.05.2012 00:28:23
Ohhoh, tähänhän olikin tullut jatkoa nopeasti!
Luin tuon luvun 40 jo aiemmin ja tarkoitukseni oli nyt tulla sitä kommentoimaan, mutta ilokseni täällä olikin jo lisää luettavaa ;D
Saan todella harvoin kommentoitua teksteihin heti ne luettuani (varsinkin jos kyse on vain yhdesä luvusta, eikä kokonaisesta ficistä) koska minun pitää kerätä ajatuksiani ja muistella mistä ficistä on kyse. Ei sillä, ettenkö tätä muistaisi, mutta nuo OC-hahmot pakkaavat menemään minulla näissä kelmificeissä aina tosi pahasti sekaisin kun niitä on usein niin paljon : D
Mutta niin siis, asiaan.

Ensinnäkin siitä luvusta 40. Mitä muuta voisi sanoa, kuin että kerrassaan suloista siirappia.
Remus on ainainen kestosuosikkini (en ymmärrä mitä ihmiset oikein näkevät Siriuksessa, sehän on sellainen ärsyttävä penikka) ja olet tehnyt hänestä tässä jotenki todella sympaattisen.
Amy on sellainen hahmo, joka kokemukseni mukaan usein paritetaan Remukselle. Mutta pidän hänestä silti. Ei pidä siirapista ja silti elää tuollaista sokerikuorrutteista todellisuutta. Hmh. :)
Kokonaisuudessaan pidin tämän luvun kuvallisuudesta, kaikki se sateessa seisominen ja kaakaon juonti hetken hiljaisuudessa. Tuollaiset asiat sopivat tälle parille ja saatoin oikein nähdä heidät näissä kohtauksissa. En tosin muista tällä hetkellä yhtään miltä Amu näyttää, muttamutta. Toissijaista :D

Ja sitten luvusta 41. Minäkään en yllättäen suuremmin välitä Peteristä kuten jo aiemmassa kommentissani taisin mainita.
Yritän kuitenkin päästä tästä ennakkoluulostani tämän sinun ficcisi kohdalla ja siksi olen tavallaan onnellinen, että annoit poikaparalle ihan kokonaisen luvun.
Olivia oli varsin huvittava tullessaan tuolla tavalla vain avautumaan. Kuulostaa joltain, mitä voisin itse tehdä ja sitten katua myöhemmin. Kiihdyksissä tai surullisena sitä aina vahingossa vuodattaa kaikki surunsa juuri noin ja myöhemmin miettii mitä tulikaan tehtyä :D
Miellyttävää, ettei Peter ollut mitenkään lääpällään tyttöön heti kättelyssä. Tai mistä minä tiedän aiotko edes suunnitella näille mitään.
Vaikka tavallaanhan olisi aika hauskaa jos jossain ficissä joskus esiintyisi hahmoja, joiden kanssa päähenkilöillä ei tulisi mitään sutinaa :D Koska yleensä tällaisista kohtaamisista ficeissä aina kehkeytyy jotain, vaikka niin ei oikeassa elämässä käy läheskään aina.
Realismia peliin vain. Yksipuolisia ihastumisia ja numeroiden vaihtamista, treffejä jotka eivät johda mihinkään, eivät edes ystävyyteen.
Se on sitä oikeaa elämää se.

Mutta niin siis, pidin jälleen molemmista kappaleista, etenkin tuosta aiemmasta ;D
Kaipaan silti jo lisää James/Lilyä, koska se on jotenkin vain niin suloista ja pidän sinun Jamesistasi kovasti.
Eiköhän sitäkin ole taas pian tiedossa? :)

Bongasin uusimmassa luvussa muutaman kohdan, jotka itse olisin ehkä kirjoittanut toisin. Varsinaisia virheitä ne eivät ole, kunhan viilailen pilkkua. Korjaukset  ovat siis lähinnä oma mielipiteeni siitä, miten teksti olisi sujuvampaa :) En vanno, että muut olisivat samaa mieltä ;D
(Minun oli myös tarkoitus käydä luku 40 läpi, mutta en nyt sitten jaksanutkaan, kun keskityin tähän uusimpaan. Mitäs olit laittanut jatkoa näin nopeasti!)

Lainaus
Sade piiskasi kasvoille

Mielestäni sade piiskasi kasvoja, eikä kasvoille. Jos sanojen järjestystä muuttaa, tulee ehkä paremmin esiin mitä haen, koska eihän kasvoille piiskata vaan kasvoja piiskataan. Nyt olen toistanut sanan piiskata niin monta kertaa, että se alkaa vaikuttaa omituiselta ja jotenkin kinkyltä, mutta hmh, ehkä ymmärsit mitä haen.

Lainaus
silmälasien linssit olivat niin täynnä pisaroita että Peterin oli ihmeteltävä että tyttö edes näki jotain.

Tuo vaikutti mielestäni vähän tönköltä ja itse korvaisinkin jälkimmäisen että:n vaikkapa sanalla miten tai kuinka. Ja jos tekisin näin, muuttaisin tuon jotain-sanan vaikka sanaksi mitään. Mutta makuasia siis :) itse koen vain, että lause olisi silloin sujuvampi ilman, että merkitys oikeastaan muuttuu lainkaan.

Lainaus
Se oli totta; tuskin kovin moni ....

Tuon puolipisteen muuttaisin kaksoispisteeksi. Puolipisteellähän erotetaan usein kahta lausetta, jotka ovat niin läheisessä yhteydessä toisiinsa, että normaalin pisteen laittaminen katkaisisi ajatusyhteyden. Tässä tapauksessa kuitenkin näyttäisi siltä, että tarkoituksena on välimerkin jälkeen tehdä selkoa siitä, miksi asia on totta, jolloin kaksoispiste sopisi minusta paremmin :) Mutta jälleen kaiketi enemmän makuasia.

Lainaus
Peter vastasi, vaikkei ollut ihan varsinaisesti juttutuulella

Peter vastasi, vaikkei ollutkaan varsinaisesti juttutuulella tai
Peter vastasi, vaikkei varsinaisesti ollutkaan juttutuulella tai jos haluat säilyttää tuon ihan-sanan tuolla niin:
Peter vastasi, vaikkei varsinaisesti ollutkaan ihan/aivan juttutuulella.
Itse pidän silti eniten kahdesta ensimmäisestä vaihtoehdosta, koska tuo ihan vain tökkii tuolla ylimääräisenä :D

Lainaus
pikku hiljaa

pikkuhiljaa on yhdyssana ja tekee näin poikkeuksen sääntöön, jonka mukaan taipumattomat adjektiivimääritteet kirjoitetaan erilleen pääsanasta. Tämä siksi, että sanalla on yhteenkirjoitettuna erityismerkitys.

Lainaus
olivian nimi

Olivia isolla alkukirjaimella kuten varmasti tiedätkin ;)

Jep, eiköhän siinä ollut kaikki tyhjänpäiväinen nipotus tältä erää :DD

Ja niin, täytyy vielä lisätä tuohon aiempaan kommenttiini liittyen, että ei sinulla nyt niin paljoa noita pieniä typoja ole, että se häiritsisi :D Ainahan beta tietenkin olisi hyvä olemassa, mutta jos ei löydy niin ei vain löydy.
Itse alkaisin hommaan mieluusti muuten, mutten ole järin taitava pilkkujen kanssa ja päästäisin varmasti kaikki virheet läpi :D Enkä luultavasti pysyisi edes mukana nopeassa julkaisutahdissasi :DD

Kiitos tästä, nauha hiljenee hetkeksi ja jää odottelemaan jatkoa!
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 41]
Kirjoitti: Arion - 23.05.2012 12:11:09
Ei, hitto, nyt sä menit tekemään sen! Ei, et sä mua saanut vakuutetuksi Peteristä, et todellakaan, mä en lämpeä Peterille nopeasti, vaikka yritän sitä, usko pois. Mutta siis - sä menit melkein parittamaan mut Peterille! Okei, mun nimi EI ole Olivia, ei edes lähellä, mutta toi tilanne, että mul on vaa muutama hyvä ystävä ja vaan tietty porukka, jossa olen suosittu (missä tulen Peteriin ja Remukseen), mut jos sitä ei oteta huomioon, niin mulla ei ole hyviä ystäviä, okei, ei ole ollut poikaystävää, mutta Oliviasta silti tuli mieleen minä itse, että pakko myöntää, että hieman ketuttaa...
Täytyy kyllä myöntää, että ensin olin, että kiva, että yrität saada minut vakuutettua Peteristä, mutta köh - no, olihan tämä ihan hyvä luku ja sillein, mutta Oliviasta en tykkää, koska siitä tuli pelottavasti mieleen minä itse.

Pakko sanoa vielä, että ihailen, että osaat kirjoittaa ajatuksista ja ympäristöstä, sillä mulla se ei toimi. En toki syytä yhtään d:llä alkavaa häiriötäni nimeltä dyslexia - köh, josta huolimatta käsitaitojeni lisäksi vahvuuteni on luova kirjoittaminen.

Mutta uutta lukua kaipailen! :D
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 41]
Kirjoitti: BelWard - 23.05.2012 18:38:28
Aivan ihana ficci! Luin sen tässä tänään putkeen, ai miten niin koeviikoilla keksii kaikkea muuta tekemistä, eilen olin jopa vaphaaehtoisesti haravoimassa äitin kanssa pihalla, ettei tarvis lukea.. :D Eli tämä päivä meni oikein rattosasti äidinkielen ja psykologian kirjat pöydän kulmalla oottamassa, mutta tuohon saavat jäähäkki :D

Ihanan pitkä ficci, ja kiva ku luvuissa keskitytään melko hyvin aina yhteen henkilöön/pariin kerralla, nii pysyy ajatus kasassa.
En nyt ala mitenkään erityisemmin kommentoimaan lukuja, koska siinä menis ikuisuus, mutta tuossa vikassa, Peter oli yllätys, hassu ajatella että joku tyttö olis kiinnostunu siitä, koska osaan ajatella sen vain semmosena rotan näkösenä, miltä se näytti HP 3:ssa siinä ku selvis, että se Ronin rotta onki animaagi.

Ymmärrän kyllä täysin sen, jos sulla hidastuu postaustahti syksyllä, itellä kans abivuosi tulossa, ja vähän jo hirvittää, sillä vaikka kursseja ei sinänsä ole montaakaan per jakso, nii silti on kirjotukset ja autokoulu ja synttärit lokakuussa ja sen jälkeen alkaaki alamäki...
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 41]
Kirjoitti: L.E - 24.05.2012 18:37:22
En todellakaan meinannut myöhästyä työsopimuksen allekirjoittamisesta kun jumituin lukemaan. Palaan nyt myöhemmin kommentoimaan, mut älä huomioi tän sekavuutta jooko :D

Hah, sun rytmis on mulle ihan mainio! Näin kevään tullen ei oo kauheesti aikaa istuskella koneella ja sitten kun päädyn tänne, oot lisännyt jo KAKS osaa! Ei valittamista, mutta ootan kauhulla sitä hetkeä kun julkaset enää harvemmin! :o

Amy/Remus on mun lemppari, sulin kasaan tossa sateenvarjokohdassa. Remus on sun kirjoittamana vaan jotain ihan liian ihanaa! Se on suloisella tavalla kömpelö ja silti mielettömän hienovarainen ja tahdikas. Rowlingin Remus on ihana, mut niin on sinunkin, hyvänä kilpailijana ;)

Peter taas. En koskaan ole pitänyt Peteristä ja teini-ikäisenä kyseinen hahmo tuntuu lattealta. Näen sen sieluni silmin samanlaisena kuin Azkabanin vangissa, enkä voisi kuvitella, että joku Olivian kaltainen mielenkiintoinen hahmo tahtoisi jutella Peterille!

Pakko tunnustaa, että meni naurettavan kauan, ennen kuin tajusin näiden kahden kuvion. Oliviahan on jästi! Ensin ihmettelin, että hämmentyikö Peter vastakkaisen sukupuolen huomiosta niin paljon ettei ymmärtänyt puhelinnumeroa. Mutta eipä pikku-Peter ole paljoa tainnut puhelimella leikkiä? Itseasiassa odotan nyt myös uutisia Peteristä, koska tilanne on kohtuullisen KIINNOSTAVA ;)

Ja hei lupailitko tosiaan pientä Will -spinoffia?  :o mä tulisin ainakin ilahtumaan luvattoman paljon  ;D
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 41]
Kirjoitti: tipe - 25.05.2012 14:56:12


Hei!

Taas aivan ihanaa tekstiä, vaikken minäkään mikään erityisen Peter-fani olekaan.
Ja kuten joku jo sanoikin, Peter jää melkein kaikissa kelmi-ficeissä jotenkin taka-alalle ja kaukaiseksi hahmoksi, joten minusta on hienoa, kun joku kirjoittaa hänestäkin tällailla näin (emmä voi tietää miten se kuuluis sanoo) syvällisemmin.:)

Kiitoksia taas paljon, paljon, paljon ja hirveästi tästä luvusta ja ihanastaihanastaihanasta ficistä,

hiphei!!!
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 41]
Kirjoitti: Scaramouche - 28.05.2012 16:47:42
Chelsey: Heh, kiitos! Ja kyllä tää ainakin siksi yhdeksi kuukaudeksi sitten jää tauolle, mutta kesken en jätä. Mä oon sen velkaa kaikille ja etenkin itelleni. :D
Rentun Ruusunen: Peteristä sen verran, että koska koko tarinassa ei ole Voldemortia ollenkaan, olen yrittänyt muokata myös hahmojen luonteita tämän oletusarvon mukaisesti. Joten koska Peterillä ei ole Voldemortin voiman kaltaista houkutinta, olen olettanut että hän on ihan samalla tavalla lojaali ja hieno ihminen kuin muutkin kelmit. Toivottavasti Rowlingin Peter ei sekoita ketään, koska mun Peter on melkein kuin eri ihminen. :)
Swizzy: Möh, miksei kukaan tykkää Peteristä? :( Raasu se mun mielestä on, ja väärinymmärretty. :D
Myself: Joo, Peterille pitää vähän selitellä näitä. ;D Kiitos taas tuhannesti kommentistasi.
onski: Ääh, ei saa ajatella AV:ta mun Peterin kohdalla! Voldemort oli kaiken pahan alku ja juuri, mutta Peter on ihana, ainakin tässä tarinassa (vaikka itse sanonkin). Se on ihana ja hurmaava niin kuin muutkin kelmit, piste. :D
nauha: Olivia on itse asiassa mulle itsellenikin arvoitus, ja tuli ihan vahingossa koska mun ei pitänyt laittaa tähän enää kamalasti OC-hahmoja. :D Aina ei vaan onnistu. En oo kamalasti vielä suunnitellut näiden kahden suhdetta, mutta enpä usko että siitä ainakaan mitään kovin vakavaa tulee. Peter on liian samanlainen kuin Sirius mitä naisiin tulee. ;D Katsotaan nyt miten tämä kehittyy, alan vihdoin päästä vauhtiin tässä tarinassa! (Ihan hyvä jo nyt, kun julkaisen lukua 42...)
Anturajalka93: Kääk, apua! :o Varmaan aika pelottavaa bongata itsensä jostain ficistä! Mutta älä huoli, kyllä sä vielä mun Peterille lämpenet, siitä ei voi olla pitämättä!
BelWard: Kuten jo sanoin, sitä Piskuilanin perkelettä ei saa ajatella mun Peterin kohdalla, anna tämän muodostaa oma mielikuvansa. :D Koeviikot on yliarvostettuja. ;)
L.E: En ole ihan varma, olenko saanut tästä luvusta kirjoitettua yhtä mielenkiintoisen kuin edellisestä mitä Peteriin tulee, mutta yritin ainakin. ;) Ja muuten, aika imartelevaa että meinasit myöhästyä mun takia allekirjoituksesta... *blush*
hiphei!!!: Kiitos hurjasti, ja totta kai Peteristä pitää kirjoittaa! :)

A/N: Tämä luku junnasi paikoillaan aika kauan kun en oikein tiennyt mistä se pitäisi aloittaa, mutta sain sen sitten kuitenkin kirjoitettua. Laatu on aika huono, eikä tässä tapahdu oikein mitään, ja luultavasti pilaisn joidenkin odotukset kelmien uudestavuodesta, mutta aina ei voi voittaa. :) Enjoy - if you can.



Kuu, kuinka monta kertaa kuu oli oppaani mun
Kuinka monta kertaa taivalta taittelin
Etsien, kaivaten niin apua sen


Jani Wickholm: Kuu


Neljäskymmenes toinen

”...Ja tajuatteko että tuo sarviaivo ei oikeasti edes viitsinyt kertoa siitä meille?!”

Remus pyöritteli silmiään Siriukselle, joka oli pauhannut Jamesin veljestä viimeiset kaksi tuntia. Toki Remustakin vähän häiritsi, ettei heille oltu kerrottu Thomyaksesta, mutta hänestä Sirius ylireagoi tapansa mukaan suunnattomasti. Jamesin syyt olla kertomatta olivat täysin ymmärrettävät, ja Sirius teki kärpäsestä härkäsen, vaikka oli kuulemma jatkanut samaa saarnaa tapaninpäivästä asti.

”Miten ihmeessä sinä olet jaksanut häntä?” Remus kysyi puoliksi huvittuneella äänellä, mutta sanojen takaa kuulsi ahdistus. Aurinko oli jo laskemaan päin, ja Rääkyvän röttelön pölyisistä ikkunoista siivilöityi vain vähän valoa hänen arpisille kasvoilleen. Hän melkein jo tunsi suden heräävän sisällään.

”En kamalan hyvin.” James kohautti olkiaan ja seurasi katseellaan Siriusta, joka jupisi itsekseen ja käveli edes takaisin pienessä huoneessa potkaisten ovea aina sen luo tullessaan. ”Missäköhän Peter oikein viipyy?” hän kysyi sitten varmaan sadannen kerran sinä iltana.

Melkein heti kuului portaista räksähdys, kun lyhyt poika ilmiintyi paikalle. Ovi aukeni ja Peter tuli huoneeseen hämmentyneen näköisenä, hiukset sekaisin ja takki märkänä senpäiväisen sateen jäljiltä. Hän vilkaisi ohimennen Siriusta, joka ei ollut noteerannut hänen saapumistaan mitenkään, ja meni sitten istumaan seinän viereen vastapäätä hajonnutta patjaa, jonka päällä James makoili jalat ylhäällä. Remus istui ainoalla ehjällä tuolilla hajareisin ja katsoi kulmat rypyssä Peterin tyhjää ilmettä.

”No, Peter”, hän hymähti ja laski leukansa väsyneenä tuolin selkänojalle vilkaisten alitajuntaisesti ikkunasta ulos. ”Mikä mättää? Ja mikä kesti?”

Siriuskin vihdoin pysähtyi ja lysähti lattialle pudonneiden repaleisten verhojen keskelle risti-istuntaan. Peter tuijotti vähän aikaa lattian kolhuja hajamielisenä ja huokaisi sitten turhautuneena. ”No kun satoi ja menin sinne puistoon joka on meidän kodin lähellä. Ja sitten sinne tuli yksi Olivia – ”

”PETERILLÄ ON NAINEN!”

”Sirius, ole hiljaa. Peter, jatka.”

”Kun siis se Olivia kertoi minulle kaikkia ihan ihme juttuja kavereistaan jotka osoittautuivat kaikki kusipäiksi”, Peter jatkoi Siriuksen keskeytyksestä välittämättä ja mietti vieläkin koko kohtaamisen sisältöä. ”Ja sitten hän selitti kuinka oli saanut poikaystävänsä rysän päältä kiinni parhaan kaverinsa kanssa, ja sitten me istuttiin siinä keinussa hiljaa ja loppujen lopuksi Olivia antoi minulle tämän – ” hän otti Olivian kirjoittaman lapun taskustaan ja ojensi sen lähimpänä olevalle Remukselle ” – ja lähti sanomatta enempää. Ja minä olen viimeiset neljä tuntia yrittänyt miettiä onko siinä joku koodi tai jotain, mutta numeroissa ei tunnu olevan mitään järkeä!”

Remus katsoi numeroita hetken aikaa ja näytti sitten aika yllättyneeltä. Hän hymyili ja katsoi Peteriä kiusaavasti kulmiensa alta. ”Peter, onko tämä Olivia kenties jästi?”

”Joo, on kai”, Peter mutisi kummastuneena. ”Miten se tähän liittyy? Onko jästeillä jotain omia numerokoodeja?”

”No tavallaan”, Remus nauroi ja ojensi lapun Jamesille, joka myös alkoi nauraa Siriuksen tullessa kurkkimaan lappua samaan aikaan näyttäen yhtä kummastuneelta kuin Peter. ”Näyttää siltä että Olivia pitää sinusta!”

”Mistä sinä niin päättelet?” Sirius älähti, nappasi lapun omaan käteensä ja alkoi käännellä sitä nähdäkseen numerosarjan mahdollisimman monesta eri suunnasta. ”Lukeeko tässä niin?”

”Ei”, James hekotti, ”se on puhelinnumero.”

”Hupe mikä?”

Remus huokaisi turhautuneena. ”Juuri tämän takia teidän olisi kannattanut pysyä siellä jästitiedon kurssilla.” Hän alkoi selostaa pitkää tarinaa puhelimesta ja puhelinnumeroista, minkä jälkeen James selitti pääpiirteissään, miksi Olivian antamasta puhelinnumerosta voi päätellä että tyttö oli kiinnostunut Peteristä.

Poikien päästyä selostuksen loppuun Peterin ja Siriuksen sivulle kallistuneilla kasvoilla oli lähes identtiset ilmeet, joista saattoi lukea ”liikaa tietoa rekisteröitäväksi”.

”Eli”, Peter sanoi hitaasti, ”Oliviako antoi tuon lapun minulle, koska halusi että minä... öö... soitan hänelle? Mitä ikinä se nyt tarkoittikaan?”

”Nimenomaan”, Remus huokaisi ja irvisti vähän tuntiessaan vihlaisun selässään. Pian se taas alkaisi. Muut kolme alkoivat myös liikehtiä vähän levottomina, tarkistaen ja analysoiden pienimmänkin muutoksen ystävässään. ”Ja se, että hän haluaa sinun soittavan hänelle, on merkki siitä, että hän on kiinnostunut.”

Sirius naurahti haukahtavasti ja näytti jostain syystä vähän jopa isällisen ylpeältä. ”Hyvää työtä, Matis! Oliko Olivia hyvännäköinen?”

Peter kohautti olkiaan. ”En minä tiedä, oli kai. Miksi minä häneen olisin niin kovin paljon huomiota kiinnittänyt?”

”Peter, Peter, Peter”, Sirius huokaisi, ”jos tyttö tulee luoksesi, aloittaa keskustelun jossa mainitsee olevansa vapailla markkinoilla ja on vieläpä yhtä höynähtänyt kuin sinä mitä sateeseen tulee, niin totta kai silloin pitää kiinnittää huomiota. Kuulostaa siltä että hän oli loistava S.A.A.L.I.S.!”

”Niin mikä?” James kysyi huvittuneena. Tätä luokitusta hän ei ollut vielä kuullutkaan.

”Seksikästä, Aloitteentekevää, Armottoman Leikkimielistä mutta Ihannoitavaa Säätöainesta. Niitä on nykyään aika harvassa, jos totta puhutaan”, Sirius iski silmää. ”Aika moni tylypahkalaisista oli vielä neljännellä niitä, mutta jostain syystä he muuttuivat kun K.U.P.P.I.K.O.K.O. astui kuvioihin.”

K.U.P.P.I.K.O.K.O., eli Kun Uljaan Prinssin Paras Innoittaja Kerää Olemattomat Kuulopuheet Onkeensa, oli kiltimpi nimitys sille syksylle, kun Siriuksen maine naistennaurattajana levisi kulovalkean lailla koulussa. Termin oli alunperin tainnut keksiä Peter useamman tuliviskipaukun jälkeen, mutta sittemmin sitä olivat käyttäneet kaikki kelmit kuin omaansa. Lyhenne oli saanut useammalta tytöltä huvittuneen silmäyksen ja parilta opettajalta paheksuvan katseen, joten se oli ehdottomasti hyväksytty kelmien viralliseen sanavarastoon.

Remus nousi tuoliltaan ja alkoi kävellä edestakaisin huoneessa puisteleksien tahattomasti harteitaan. Pieni vilkaisu ulkona loimottavaan kuuhun sai Jamesin, Peterin ja Siriuksen muttumaan eläinmuotoihinsa juuri, kun Remus alkoi täristä ja muuttua.

”Nähdään aamulla, kaverit”, hän sanoi hampaittensa välistä, ennen kuin susi otti vallan.

**

Alice käveli ympäriinsä puoliverisen Amyn kotona ja ihmetteli milloin mitäkin.

"Mikä tämä on?" hän kysyi Lilyltä nostaessaan olohuoneen sohvalta mustan kapulan, jossa oli epämääräisiä nappuloita.

"Se on television kaukosäädin."

Ei kuulostanut hyvältä. Alice pyöritteli esinettä epäluuloisena käsissään. "Tahdonko minä tietää mitä jästit sillä tekevät?" hän mumisi puoliksi itsekseen, ja mietti että olisi sittenkin pitänyt ottaa se jästitieto kun Lily sitä ehdotti.

Lily, joka tiesi tarkalleen ettei television kaukosäätimellä (yleensä) tehty mitään epämääräistä, päätti huijata Alicea vähän ja iski Daniellelle silmää. "Hmm... ei, en usko että tahdot."

”Okei, kuka haluaa suklaapirtelöä?” Amy huikkasi keittiöstä ja tuli sitten itsekin näkyviin. ”Tänä uutenavuotena ei tarjoilla alkoholia, koska se olisi epäreilua Daniellelle – ja sitä paitsi äiti ja isä tulevat kahden jälkeen kotiin enkä halua että he löytävät meidät sammuneina lattialta.”

Hänellä oli ollut hyvä tuuri. Äiti ja isä olivat saaneet kutsun entisten naapurien uudenvuodenjuhliin, Ann oli livistänyt salaa poikaystäväsä ja joidenkin muiden luihuisten järjestämiin juhliin sanoen että on yötä yhden toisen kaverinsa luona, ja Jack oli mennyt ampumaan raketteja naapurien kanssa kaupungin ulkopuolelle. Asunto oli siis tyhjä, ja Amylla oli jopa lupa pyytää kaverit sinne. Kaikki oli siihen mennessä sujunut loistavasti.

Mutta vaikka Amylla oli hauskaa parhaiden ystäviensä kanssa, kun he pelasivat lautapelejä ja puhuivat poikaystävistä ja nauroivat ja tekivät erilaisia pirtelösekoituksia, osa hänen ajatuksistaan oli koko ajan remuksen luona, osa hänestä kärsi jatkuvasti kun mietti, missä tämä oli, mitä teki ja oliko tällä kaikki kunnossa. Ja kun he kahdeltatoista menivät parvekkeelle laskemaan sekunteja, muiden ihaillessa täyttä kuuta Amy ihmetteli, miten jokin niin kaunis voi aiheuttaa toisille niin paljon tuskaa.
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 42]
Kirjoitti: Swizzy - 28.05.2012 17:10:29
Hieno luku taas!

Toi alku oli sellaista vähän keveämpää, tosi mukavaa ja helppoa luettavaa, ja noi lyhenteet. :D Sitten taas lopussa, viimeinen lause, tosi hieno ja teki eron kepeän huumoridraamaficin ja tämän välille. (ei sillä etteikö nekin olisi hyviä mutta...)

Lainaus
Mutta vaikka Amylla oli hauskaa parhaiden ystäviensä kanssa, kun he pelasivat lautapelejä ja puhuivat poikaystävistä ja nauroivat ja tekivät erilaisia pirtelösekoituksia, osa hänen ajatuksistaan oli koko ajan remuksen luona, osa hänestä kärsi jatkuvasti kun mietti, missä tämä oli, mitä teki ja oliko tällä kaikki kunnossa.
Remuksen isolla

Tämä oli kiva luku.

Kiitos ja jatkoa!



Swizzy
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 42]
Kirjoitti: Olivia - 28.05.2012 18:44:55
Tuo 41luku oli hieno! Peterille omistettu luku. Harmi ettei Peter tienny mikä puhelinnumero on koska Olivia vaikutti todella mukavalat!
Olivia muistuttaa itseäni hämmästyttävän paljon koska minullakin on silmälasit, toinene nimeni oikeassa elämässä on Olivia (tuli nyt paljastettua...) ja minullakin oli pari kusipäistä ystävää (vaikkei nyt kuitenkaan samoista syista), mutta kuitenkin hämmästyin aika paljon yhden näköisyyttä... :)

42luvussa ihan lopussa erisnimet kirjotetaan isolla Remuksen luona...
Mutta taas kerran sujuvaa tekstiä eikä kirjoitus virheitä ollut paljonkaan...(joku muu ehkä voi kertoa jos on enemmän kun mää ton yhen löysin...)

Uusia lukuja julkisuuteen ;)
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 42]
Kirjoitti: sateenkaarinalle - 28.05.2012 18:54:36
Ihanaa, jatkoa !
Päätin nyt vihdoinkin yrittää kommentoida jotain tähänkin ficciin. Yleisin en kommentoi ollenkaan, sillä en oikein keksi mitään kirjoitettavaa.

Tykkäsin tästä luvusta tosi paljon, vaikkei siinä oikein tapahtunutkaan mitään erikoista. No, eihän aina tarvitse tapahtua mitään.
Kirjotat älyttömän hyvin ja selkeesti, joten tätä on mukava lukea (: Kirjotusvirheitä ei ole juuri koskaan ja jos niitä on, ne eivät haittaa lukemista millään tavalla, eli niillä ei siis ole yhtään mitään väliä.

Toivon vain, ettei Olivia esiintyisi enää uudestaan, sillä en pitänyt hänestä ollenkaan. Jotenkin se vain vaikutti ärsyttävältä ja tunkeilevalta ihmiseltä... Enhän mä tietenkään päätä millaisen sä tästä teet, mutta aina saa toivoa ! (;

Sanon nyt vielä, että tämä ficci on ehdottomasti yksi parhaista mitä oon lukenut ! (:
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 42]
Kirjoitti: L.E - 28.05.2012 23:14:59
Oi, jatkoa!

Ensiksi, nauroin jostain syystä hillittömästi kommentille "PETERILLÄ ON NAINEN". Jotenkin se vaan kolahti ja kovaa :D Tykkäsin kelmien huulenheitosta ja keskustelusta, joka kuulosti kumman tutulta (hehehehe :D) Ja Remuksen loppukommentti sai mut sulamaan <3

Entäs tyttöjen uusvuosi? Oli ihan kiva lukea jtn muuta kuin villiä bilettämistä ;) ja amy ja remus saa mun sydämen sulamaan joka kerta kasaan <3

Jatkoa pian!
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 42]
Kirjoitti: kukkula - 28.05.2012 23:39:17
Nyt vasta jaksan tullä kommentoimaan...(hyi, minä >:()

Mut siis, joo... Iiihana luku! taas kerran :) Mä ky pidin, tost luvust 41 myös, koska Peter ei pääsee oikeesti näis tarnois oikeesti melkein yhtään esille :'(
Älä odota rakentavaa, opettajat on nimittäin ihan sekasin näist loppupäivist, ja muutenki koko ilta meni matsissa, joten... ja kelloki on jo...HÄRREGUD, sehä on jo puol kakstoist, nyt mä meen kyl nukkumaan!

Yks pyyntö vaan: Lisää Lily/James fluffya? I'm obessive with that ;)
Kukkula kiittää ja kumartaa<3

ps. tästkikommentistasaaselvää.com
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 42]
Kirjoitti: Ledi - 29.05.2012 13:40:50
Ahihihi!  ;D  Tää luku oli mahtava!  ;D


Juupatijuu. Tää oli ihan sika hauska ja jee, lisää Siriuksen asteikkoa (sitähän oli tossa aiemminkin). Miten tää luku oli yks suosikkiluvuistani tässä, vaikka L/J:täkään ei ollu... Sirius on rakkauspakkaus <3


Lainaus
Poikien päästyä selostuksen loppuun Peterin ja Siriuksen sivulle kallistuneilla kasvoilla oli lähes identtiset ilmeet, joista saattoi lukea ”liikaa tietoa rekisteröitäväksi”.
Eikäää, sä tapat mut! Mä osasin kuvitella ton kohdan niin pörfektosti je repesin sille... ;D


Mutta löysin just Amerikanpastillipussin ja häippään nyt mutustaan niitä  ;D  Jatkoo haluan ehdottomasti!


Ledi
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 42]
Kirjoitti: Myself - 29.05.2012 16:41:49
Haa, tännekin on tullut taas jatkoa!

Oli hyvä luku taas, ja mukavaa vaihtelua, kun kaikki Kelmit olivat koossa! Toi Siriuksen tilitys Thomyasista, oli jokseenkin odotettavissa, mutta ihan yhtä hauskahan se silti on! On vaan jotenkin niin... niin.. siriusmaista valittaa samasta aiheesta monta tuntia kyllästymättä! (Tuosta tulikin mieleeni, että koska sitä Thomyasia olisi tulossa lisää?)

Ja Amy oli of course ihan älyttömän suloinen tossa, kun se huolehti Remusista! Ei voi mitään, mutta Amy ja Remus on jotenkin vaan niin ylisuloinen pari!

Laitathan pian jatkoa taas tulemaan!
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 42]
Kirjoitti: Semi-riccio - 29.05.2012 16:57:04
Pitkästä aikaa pääsen tätä taas komentoimaan...

Joo, eli täytyy kyllä sanoa, että rakastan tämän ficcin tunnelmaa. Kaikki hahmot on vaan jotenkin niin todentuntuisia ja Peterinkin pystyn hyvin kuvittelemaan tuollaiseksi vähän hiljaiseksi mutta ihan kiltiksi kelmiksi ilman Voldemortia... Jai kaikki nuo paritukset yms. tässä ficcissä on sitte niin lutusia... Kuten muutama on tuolla aiemin jo sanonutkin, sulla on tähän hommaan harvinaisen Rowlingmainen ote, josta ainakin minä tykkään.
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 42]
Kirjoitti: Rentun Ruusunen - 30.05.2012 13:29:17
Minusta jotenkin tuntuu, että en osaa kasata mitään järkevää kommenttia, mutta tässä tämä nyt on. Sirius oli kyllä loistavin hahmo tässä. Toi pään kallistus juttu oli ihanin. Niitä tietämättömiä.
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [Lily/James + Kelmit, K13, luku 42]
Kirjoitti: Arion - 01.06.2012 00:01:18
Ei, ihana Sirius!!! <3 S.A.A.L.I.S. ja K.U.P.P.I.K.O.K.O. :'D Ja toi:

”PETERILLÄ ON NAINEN!”

”Sirius, ole hiljaa. Peter, jatka.”
xDDDD aivan mahtava! :D

Ja toi puhelin-juttu :DDD Aivan mahtava lisä :D aloinki oikeestaan miettiä, et miten Peter pystyy soittamaan Olivialle, ku tuskin sillä on puhelinta...

pakko sanoo, et hieman erilainen tilanne, ku mä yleensä kuvittelen nuo muodonmuutosten alut. Niissä noi muut on valmiiks eläimiä ja Sirius on Remuksen vieressä koirana Remuksen silitettävänä, et Remus saa jotain puuhaa käsilleen ennen sitä ja jotain lohtua kosketuksesta kaveriin :D mut toi Remuksen kommentti oli hieno :D ”Nähdään aamulla, kaverit”

*kiittää luvusta kumartuen ja jää odottamaan innoissaan uutta lukua* :D
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 42, tauolla ainakin kesäkuun]
Kirjoitti: Scaramouche - 03.06.2012 19:25:00
Swizzy: Kääk, mä ihan luulin että tämä on kepeä huumoridraamaficci! :o Eikö tää olekaan? Voi surkeus... ;D No, en ilmeisesti osaa sitäkään enää. Aina ei voi voittaa. :D
Olivia: Joo, mun Olivia (teen näin eron sun ja mun Olivian välillä :D) tuntuu olleen monelle vähän ristiriitaisia tunteita herättävä hahmo, mutten usko että hänestä enää kuullaan. Pitää nyt katsoa, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
sateenkaarinalle: Joo, todellakin saa toivoa. Pakko myöntää, että suurin osa tämän ficin tapahtumista pohjautuu johonkin mitä teidän kommenteista olen löytänyt. :) Toiveet on nyt varsinkin kesä-heinäkuun aikana erinomaisen tervetulleita, kun sitten syksylle tarvitsen kuitenkin extrainspiraatiota. ;)
L.E: Kyseisessä kohdassa kihersin itsekin hetken jos toisenkin. Sirius on vaan niin Sirius, ei siitä pääse yli eikä ympäri.
kukkula: Lisää Lily/Jamesia on kyllä tulossa sitten syksyllä, mutta en osaa sanoa yhtään milloin ja missä muodossa. Lily/James on kuitenkin mun pääelinkeino (?), joten en mä voi sitä tällä tavalla kokonaan syrjäyttää. Joten on tulossa, käsivällisyyttä vain! :)
Ledi: Sirius ja rakkauspakkaus samassa lauseessa, sait just mun aivot surisemaan... Ah! Voisin kirjoittaa tuosta vaikka mitä, mutta pysyn suunnitelmissani enkä kirjoita mitäääääään. Ahdistavaa. Mutta joo, oot ihana. :D
Myself: Thomyasta on tulossa kyllä lisää, pikemmin kuin osaatte aavistaakaan, ja katsotaanpa miten teidän naamat sitten vääntyy! Muhahaha.. Oon paha kun vihjailen ja kerron sitten että jatkoa tulee vasta syksyllä! ;D
Semi-riccio: Aw, kiitos! Tollasta palautetta on aina yhtä mukava saada!
Chelsey: Ei sillä rakentavalla niin väliä, jokainen kommentti on mulle yhtä arvokas. :)
Rentun Ruusunen: Sirius vaan yksinkertaisesti osaa olla hellyyttävä ja ärsyttävän suloinen, niin että ei siitä oikeastaan muuta voi kirjoittaakaan... :D Kiitos kommentista!
Anturajalka93: Mä oon taas aina kuvitellut sen muodonmuutoksen just tollaseksi, että ne juttelee ihan niitä näitä että Remus sais ainakin hetkeksi aikaa jotain muuta ajateltavaa. :) Kai siitä on jokaisella vähän erilaiset mielikuvat. Ja lyhenteitä keksittiin pikkusiskon kanssa paljon puolenyön jälkeen ihan hysteerisessä tilassa, mutta yllättävän hyvän vastaanoton ovat saaneet. Lupasin joskus alkuluvuissa (?) että niitä tulee lisää, eikä tämäkään nyt tähän jäänyt. ;)

A/N: Nini, nyt on sitten aika pistää tämä virallisesti TAUOLLE. Kuten varoittelinkin, tauko kestää nyt ainakin sen kesäkuun, voi olla että menee heinäkuun lopulle saakka, koska olen lähdössä kahden viikon Euroopanmatkalle. Mutta viimeistään sitten kun koulu alkaa aion palata tämän pariin, ja tauko loppuu heti kun saan seuraavan luvun valmiiksi. Ette uskokaan kuinka pahalta tauon laittaminen muuten tuntu noin monen ihanan kommentin jälkeen, muttamutta...

Kommenttia saa edelleen ja pitääkin laittaa, ja erityisesti TOIVEITA saa tähän ficciin liittyen esittää joko tässä tai sitten yksityisviestillä. En lupaa toteuttaa kaikkia niistä, mutta olisi ainakin mielenkiintoista saada tietää, mitä te tahtoisitte lukea. :) Joten nyt, hyvät ystävät, areena on teidän.

Ihanaa kesää kaikille, enjoy it if you can älkääkä polttako itseänne auringossa! 8)
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 42, tauolla ainakin kesäkuun]
Kirjoitti: MiNi - 03.06.2012 19:38:30
Mää en oo kommannu tänne pitkään aikaan. Sniif. :'(. Ja nytkin kännykällä.

Pidin siitä, että annoit Peterille oman luvun ^^. Ja se puhelinnumerokeskustelu :'). Pitkää tai rakentavaa et saa, sillä muuten kännykkä pimahtais ;D

Ja jos ei inspaa niin tännepäin voi lähettää yksärii, sillä minulla on ylivilkas mielikuvitus :D. (Voisin ehkä perustaa inspiraatio palvelun, jonne tarvitsisi vain kertoa taustatietoa fikistä niin ideoita satelee täältäpäin ;D )

MiNi
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 42, tauolla ainakin kesäkuun]
Kirjoitti: Swizzy - 03.06.2012 19:44:51
Siis on tää kepeä huumoridraamaficci, mut ei liian sellanen. Välillä tää on raskaampaa, mut ei tää nyt mitään raskassoutusta oo silti että sellanen sopiva.

Toiveista en sitten tiedä... Remus/Amy, joku siirappiklimppi. :D

Swizzy
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 42, tauolla ainakin kesäkuun]
Kirjoitti: Ledi - 03.06.2012 22:01:17
Ahh, pistit tauolle.  :(  Mutta kun sä oot sä niin uskon ettet jätä tätä tähän. (I rely on you!) Katos kun toooosi monet ficit loppuu aina taukoon ja siks en ookkaan Lumipallookaan tauolle pistäny vaikka inspis on ollu välillä kuussa bailaamassa.  ;D


Ahh, mulla on aina omia teorioitani ja ideoitani kaikkien muitten ficceihin ja välillä päästän ne ihan kaapista uloskin. Mulla ois toiveina joku nainen (tai mies ;D ) Severukselle ja joku järkyttävä, yllättävä yksityiskohta (Sevvie on homo!) josta kaikki yllättyy, mitä sää nyt oot aikas paljon tehnyt. Tai et se Daniellen lapsi ei oiskaan Siriuksen jajajaja... Okei, laske se kukkapurkki, lähden suosiolla! ;D


Juu, Siriusta ja rakkauspakkausta voi käyttää vapaasti (se on vapaata riistaa niinkun Siriuskin, nääs  ;D ) Ja Lily/Jamesiakin haluan, tahdon ja kerjään, keinolla millä hyvänsä (kohta tulee uhkailu ja kiristys, varos vaan!) ;D


Ledi, joka ei halua yhtäkään kedavratusta niskaansa hulluista ideoistaan
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 42, tauolla ainakin kesäkuun]
Kirjoitti: Olivia - 05.06.2012 17:49:35
Auuu... Harmisttaa kun viettelykset jää tauolle! :( Toivottavasti on vaan kesäkuun! :)

Sorge mun kommaus jäi juskos kauan sitte kesken olipa lyhyt, nyt kyllä häpeen!

Toivottavasti vietät hienon kesäloman, ilman kirjotuksen pakkoa. Ymmärrän täysin ettei kesällä ehi kirjottaa kun haluu tavata kavereita ja sillee... (kuulostanpa toopelta) noo kuitenkin olet kyllä ansainnu lomas!

~Olivia
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 42, tauolla ainakin kesäkuun]
Kirjoitti: L.E - 06.06.2012 17:42:56
Voi harmi, tauko  :(

Tietenki saat tauotella (?) jos siltä tuntuu, mutta tämä täällä ainakin odotti jo suuresti 43. lukua. Mutta eiköhän se ajallaan ilmesty kun sun tauko on ohi, eikö?  :)

Toiveita? Ääh, mä olen ihan mielettömän huono tämmösissä. Mun juonenkäänteet on kun suoraan jostain Lemmen Viemästä, ihan yhtä todenperäisiä ja toimivia. Mutta taisit jossain sivulauseessa luvata (tai ehkä ilmoitit harkitsevasi, mikä on mulle sama kuin lupaus  ;D) spinoffin Willistä. Se olis tietty toiveena, Will on mahtava hahmo. Ja samoin Remus ja Amy, hihihihihihi   ;D Ja tietysti sitä vanhaan kunnon Lilyä ja Jamesia, joka onnistuu sulta aina tosi osuvasti ;)

Hauskaa lomaa sulle!
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 42, tauolla ainakin kesäkuun]
Kirjoitti: Arion - 11.06.2012 17:00:39
Juu, pidä taukoo rauhassa, ja pidä hyvä kesä! :D Ei sitä aina voi olla kirjoittamassa, vaikka se onkin ihanaa :D Tietenkin harmi, ettei kesällä pääse lukemaan tätä, mutta aina se palkitaan sitten aikanaan, syksyllä sitten viimeistään :D
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 42, tauolla ainakin kesäkuun]
Kirjoitti: SparrowCat - 18.06.2012 19:46:23
Elikkäs, nyt yritetään aloittaa tää jotenkin järkevällä tavalla (järkevällä?? Mahdotonta...)

Joo, siis, tämä oli ensimmäinen fikki, jonka luin, kun tänne eksyin. Nyt vasta uskaltauduin rekisteröitymään ja kommaaamaan tätä...

Eli eli... Tämä on yksi parhaimmista fikeistä, jonka olen ikinä lukenut! Sun kirjoitustapa on... eh, en keksi adjektiivia kuvaamaan sitä :D Mutta saat tylsimmänkin asian kuvailtua mielenkiintoisesti (ei sillä, että olis ollut tylsiä kohtia). Juonenkäänteet on mahtavia, Kat joutui luihuiseen, Danielle on raskaana, Sirius lopetti naisten jatkuvan iskemisen, Jamesilla onkin veli... Tää on siis niin PARAS fikki... Hahmot on niin hyviä, varsinkin Kat, siitä tykkään tosi paljon vaikkei se olekaan oikein väleissä Kelmien ja muiden kanssa.

Täytyy sanoa, että repesin kohdassa: "PETERILLÄ ON NAINEN!" :D Tulee heti mieleen mä, tuollaisesta lausahduksesta :D

Joo, mä nyt en oikein osaa kuvailla, kuinka mahtava tää fikki on... Kaikki on vaan niin TÄYDELLISTÄ, tai no ei ihan, mikään ei oo täydellistä. Siitä ajatuksesta en kauheesti pitänyt että Jampalla on veli, mutta kun ajattelee, ettei sitä oliskaan, niin tuntuis vähän oudolta. Luin tosta Gwenog Jonesista... Siitä pidin aivan paljon, kun Gwenogistahan tulee se huispaaja (:

Jaa, ei tuu nyt mitään mieleen... Pahoittelen kommenttini sekavaa laatua, mutta pidän tästä fikistä aivan älyttämästi! Ole rauhassa tauolla, jaksan odottaa...

SparrowCat (:
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 42, tauolla ainakin kesäkuun]
Kirjoitti: Jahma - 21.06.2012 16:01:12
Hei tämähän oli hyvää kesäluettavaa. Aloitin tän jo joskus aikaisemminkin, mutta se sitten tyssäs jostain syystä sillon. ???
Hyviä juonenkäänteitä ja yllätyksiä löytyi aina sillon tällöin, mikä sai  mut juuttumaan koneen ääreen.
Ihania OC hahmoja ja mahtavat kelmit <3 ! Eikä tietenkää saa unohtaa armasta Lilyä ja Porshmoutin (miten se nyt kirjoitettiinkaan) bileitä jotka oli kaiken pahan hyvän alku ja juuri.

Sirius vakavana ja tulos isäksi.. Jälkimmäisen kuittaan helposti, mutta vakavassa oli jo vähän sulateltavaa.

Remus on piilo romantikko! awwss.. Kuin jostain traagisesta rakkaushömppä elokuvasta se joululomalle lähtö ja sitten se sateenvarjo... *sulaa vahaa*

Jamesin tuntematon veli... help! JA yritti vielä iskeä pikkuveljensä tyttökaverin!!! James vaikuttaa yllättävän kypsältä, kun se seurustelee, Lilyn seura tekee sille hyvää.  ;)

Peter palkjasti todellisen luontonsa 41. luvussa, sulonen kuinka kuunteli ja lohdutti Oliviaa ja sitte oli aivan hämmentynyt, kun sai puhelinumeron.. tuitui

Mut joo, nyt pitää lopettaa ennen kuin mä sekoan täysin.

Teksti oli hyvää, vaikka siellä täällä oli pieniä virheitä, jotka toki ei haitannut lukemista.

Jatkoa odotellen, jahka tauko päättyy
Jahma
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 42, tauolla ainakin kesäkuun]
Kirjoitti: Scaramouche - 11.08.2012 14:40:51
MiNi: Mulle saa aina laittaa yksärillä omia ideoita tän suhteen, koska vaikka mulla olisikin tarkka suunnitelma tälle (mitä mulla ei ole, ylläri) niin sitähän voi aina muuttaa johonkin päin. :)
Swizzy: Amy/Remus -siirappia on tulossa, koska toiveita on tullut useammalta taholta. :D Tosin en uskalla luvata milloin, ja voi olla ettei ainakaan ihan heti.
Ledi: Eiei, kaikki ideat on hyvä. Ja vaikkei tuo joskus pian tuleva juonikäänne ollutkaan sun listassa, sain siihen idean sun viestistä, joten syytän/kiitän sitten sua. :D Tiedät kyllä mistä mä puhun sitten kun se aika tulee. Severuksen homouteen en vielä ota mitään kantaa, se hahmo on vähän työn alla, vaikea kun on. :D (Ja tiedoksesi että mulla ei ollut mitään aikomustakaan lopettaa tätä, ja joo. Tässä ollaan. :))
Olivia: Kiitos, loma tuli tosiaan tarpeeseen - joskin sen jälkeen oli tosi vaikeaa alkaa kirjoittaa ja piti lukea ainakin kymmenen lukua ennen kun muistin mitä tässä on tapahtunut. ;D Miten voi unohtaa oman ficcinsä tapahtumat!?
L.E: Vai sillä lailla. Taisin tosiaan mennä jotain sen suuntaista lupailemaan... No, ei kai siinä muukaan auta, katotaan jos saan sen syksyn aikana jossain välissä rustattua. Look for my owl!
Anturajalka93: Kaikki saa mun loman tuntumaan jotenkin aika jännältä kun jäävät odottamaan seuraavaa lukua, jotenkin tosi julkkisfiilis tulee. Ei ehkä ihan ansaitusti mutta kuitenkin. :D Mutta olen palannut (ja palanut, mutta siitä ei puhuta).
SparrowCat: Ensinnäkin rakastan sun nimimerkkiä. Toisekseen musta on ihanaa kun tähän saa koko ajan uusia kommentoijia ja aaaah. Kolmannekseen hyvä että juonenkäänteet on hyviä, koska kun ne aina ekana tulee mieleen on sellanen argh-olo ja pitää miettiä miljoona vuotta että onnistuuko tää ja voiko tätä ylipäätään laittaa. (Miljoona vuotta = noin kolmekymmentä sekuntia.) Kiitos miljoonasti!
Jahma: Hei kiitos, tosi ihanaa saada kommentteja ja, kuten jo SparrowCatille mainitsin, uusia kommentoijia. :) Kannattaako mun nyt iloita että sä tykkäät Peteristä, koska en halua olla ainoa!!
onski: olit itse asiassa ajoittunut erittäin hyvin, koska me lähdettiin pari päivää sun kommentin jälkeen. :D Hyvää kannattaa tosiaan odottaa, mutta en tiedä tarkoitetaanko sillä sanonnalla tarkalleen ottaen mun ficciä... ;)

A/N: Ette usko miten hyvältä tuntuu tulla takaisin. Ja olisin tullut takaisin noin kolme viikkoa sitten ellei mun koneella olisi yhtäkkiä lakannut toimimasta netti. Kirjoitin sitten kolme lukua valmiiksi, ja koska netti ei mun koneella vieläkään toimi, mun pitää siirtää tämäkin muistitikun kautta erittäin riskialttiisti perheen yhteisellä koneella. JA lisäksi, koska mua harmittaa mielettömästi usean viikon lisäviive, laitan kerralla KAKSI lukua viettelyksiä, koska te ootte ansainneet sen kun odotitte koko pitkän kesän! Enjoy - if you can!



How can I help it
How can I help it
How can I help what you think


Mika: Grace Kelly


Neljäskymmenes kolmas

He istuivat ränsistyneessä keittiössä ja katsoivat että Remus varmasti söi koko leivän. Ensimmäinen aamu täysikuun jälkeen oli aina pahin. Valo siivilöityi huonosti likaisesta ikkunasta, jonka äskettäin taikateipillä korjattu ruutu helisi pakkastuulen puhaltaessa tavallista navakammin. Peter naputti lohjenneilla kynsillä pöydänkanteen ja värisi välillä kylmästä, mutta satunnainen kulmien rypistys ei paljastanut pojan ajatuksista mitään. Sirius yritti väliin heittää väsyneen vitsin, mutta yhteenkään ei tullut kunnollista vastausta. James sen sijaan painiskeli mielessään mitä jos -kysymyksillä.

Thomyaksen palattua maailmankartalle Lilyn ja Jamesin välit olivat muuttuneet. Lily oli selvästi varautuneempi kuin ennen, eikä oikein tuntunut osaavan päätellä, salasiko James jotain vai ei. Tytölle oli mainittu isommasta salaisuudesta, josta puhuttaisiin Tylypahkassa, ja Lilyn ilmeistä huomasi välillä, ettei tämä ollut varma halusiko sittenkään tietää. Tilanne hermostutti Jamesia hirveästi, eikä heillä sitä paitsi ollut oikein tilaisuutta olla kahden ennen kuin Lily edellisenä päivänä lähti viettämään loman viimeiset päivät Amyn luona.

James oli alkanut katua lupaustaan kertoa Lilylle. Miten tämä suhtautuisi ensinnäkin ihmissuteen, toisekseen kolmeen teiniin jotka vapaaehtoisesti viettivät aikaa ihmissuden kanssa täysikuina, ja kolmannekseen rekisteröitymättömiin animaageihin? Mitä jos Lily menisi paniikkiin? Jos hän järkyttyisi ja hätääntyneenä kertoisi kaikille? Entäpä jos Lily tahtoisi erota?

Ja sitten oli vielä Remus ja muut kelmit. Miten he suhtautuisivat salaisuuden jakamiseen? Jamesilla ei ollut hajuakaan, kuinka paljon Remus oli kertonut Amylle, mutta tasapuolisuuden nimissä Amynkin kannattaisi olla paikalla jos tilannetta lähdettäisiin purkamaan. Ja jos Lilylle ja Amylle kerrottaisiin, Alice saisi tietää kuitenkin jossain vaiheessa, ja Daniellen tilanteessa kertominen olisi luultavasti ihan reilua, kun otti huomioon että tyttö parka joutuisi elämään Siriuksen kanssa loppuikänsä. Noin suunnilleen.

Tilanne tuntui mutkistuvan mitä enemmän James sitä vain ajatteli. Mitä jos Remus ei tahtoisi että tästä puhuttaisiin tytöille, tai ylipäätään kenellekään? Oli vain yksi keino saada tietää.

James liikahti levottomasti. ”Olen miettinyt.”

Toiset eivät juuri reagoineet. Remus kääntyi kyllä katsomaan häntä nakertaessaan leipäänsä väsyneenä, mutta Peter vain pyöräytti silmiään ja jatkoi naputtelua.

”Monellako aivosolulla?” Sirius yritti, mutta James vain mulkaisi häntä. ”Ei sitten.”

”Ensin pari kartoittavaa taustakysymystä”, James sanoi Peterin ja Siriuksen vaihtaessa katseen, joka tarkoitti ”mistä helvetistä hän on oppinut noin hienoja sanoja?” James kääntyi Remukseen päin. ”Tietääkö Amy pienestä karvaisesta ongelmastasi?”

”Tietää.”

”Tietääkö joku muu?”

”Tietää”, Remus tunnusti, ”kerroin Lilylle joskus vuosi sitten. Tai no, hän arvasi sen, en voinut ruveta kieltämäänkään.”

No, se kieltämättä helpotti asiaa ainakin hiukan. Kaikki menisi niin paljon helpommin jos Lily vain arvaisi heidän leikkivän hengellään joka kuukausi. James huokaisi. ”Oletko kummallekaan kertonut meidän osallisuudestamme täysikuuöinä?”

”Amy kysyi sitä kerran”, Remus näytti epäileväiseltä. ”Sanoin vain että te autatte. Miten niin? Aiotko kertoa Lilylle tai jollekin?”

”Niin, no, minusta se olisi vähän niin kuin reilua. Tai siis Sirius ainakin tietää millaiseksi Lily meni kun sai tietää Thomyaksesta – ”

”Tiedän millaiseksi itse menin”, Sirius keskeytti edelleen katkerana, ”eikä se ollut kivaa. Miten Lily pärjäsi niin vähällä huutamisella? Tehän olette melkein naimisissa tai jotain!”

”Ei olla. Mutta joka tapauksessa voitte arvata, ettei Lily ollut hyvillään siitä etten ollut kertonut. Ja tämä on kuitenkin paljon isompi asia. Ja Amyllekin pitäisi mielestäni kertoa. Mietitään nyt”, James jatkoi itsepäisesti kun näki että Sirius oli sanomassa jotain. ”Kuvittele että olet tyttö ja seurustelet Remuksen kanssa ja Remus kertoo sinulle että 'terve, olen ihmissusi ja kaverini ovat rekisteröitymättömiä animaageja'. Miten itse reagoisit? Kerro se sitten kymmenellätuhannella, koska et oikeasti ole tyttö.”

Siriuksen kasvoilla oli kuvotusta heijastava ilme, ja hän oli hetken hiljaa. Sitten hän kääntyi hitaasti katsomaan Remusta. ”En minä voisi tuon kanssa seurustella! Se on Remus! Ei kelmit seurustele keskenään, se on luonnotonta!”

”Sirius, nyt ei ole kyse siitä että seurustelisitko sinä Remuksen kanssa vai et!” James turhautui ja mietti, oliko toinen kuunnellut sanaakaan. Seuraavaksi hän yritti vedota Remukseen. ”Jos Lily ja Amy kerran tietävät jo siitä, että sinä olet ihmissusi, kuinka nopeasti luulet heidän alkavan miettiä minne me kolme muuta katoamme täysikuina? Ja miten he reagoivat siihen ettemme kertoneet heille?”

”Voi helvetti”, Remus huokaisi ja painoi kasvot käsiinsä. ”Tästä seurustelujutusta on paljon enemmän vaivaa kuin uskoisi.” Hän kurkkasi sormiensa lomasta. ”Siitä puheen ollen, entäs Danielle?”

”En minä seurustele Daniellen kanssa!” Sirius sanoi ja oli selvästikin edelleen hysteerisessä tilassa. ”Meille vain tulee yhteinen vauva.”

”Tässä tapauksessa se on sama asia”, Peter puuttui puheeseen mutta jatkoi edelleen sormien naputtamista välinpitämättömästi. ”Jos ruvetaan tyttöystäville kertomaan niin vauvankantajillekin pitää kertoa, ja se laskee mukaan Daniellen. Ja sitten on vielä Alice.”

”Mitä Alicesta? Onko hän sinulle raskaana tai jotain?”

”Idiootti. Alice on aina selvillä kaikesta. Jos hänen parhaat ystävänsä tietäisivät jotain tällaista, kauanko luulet että häneltä kestäisi saada kaikki selville? Hän on sentään Alice.”

Kaikki olivat hiljaa ja tulivat omassa mielessään siihen tulokseen, ettei vaihtoehtoja tainnut olla kamalasti. Remus heitti viimeisen palan leipää suuhunsa ja pureskeli sitä tympääntyneenä ajatellessaan tilannetta. Pakoreittiä ei yksinkertaisesti ollut. Jos hän kieltäytyisi, sanoisi ettei kukaan saa sanoa halaistua sanaa, tytöt saisivat silti tietää, ja seuraamukset olisivat luultavasti entistä pahemmat. Ja totta oli, että Jamesin tilanne oli jo valmiiksi aika tukala, joten apu ei olisi pahitteeksi.

”Se on sitten ilmeisesti vähän niin kuin pakko, vai?” Peter puki kaikkien ajatukset sanoiksi. ”Onko heille pakko kertoa että minä muutun rotaksi?”

Sirius tyrskähti. ”Miksei? Sehän kuvaa syvintä olemustasi loistavasti!” Peter näytti hänelle keskisormea. ”Heh. Mutta hehän kysyvät joka tapauksessa ensijärkytyksen jälkeen. Eikä sinulla ole pahinta osaa! Minun pitää paljastaa Daniellelle että olen täynnä kirppuja!”

He nousivat ja tekivät lähtöä Siriuksen ja Peterin tapellessa siitä kummalla tulisi olemaan tukalammat oltavat. Vaikka kivi oli jo osin vierähtänyt Jamesin sydämeltä, hän saattoi silti aistia Remuksen epämukavuuden ja tunsi syyllisyyttä jo pelkästään siitä että oli koko paljastusasiaa ehdottanut. Mutta kuten Peter oli sanonut, se oli nyt pakko.

”En siltikään pidä koko ideasta”, Remus mutisi, kun he ilmiintyivät Godrickin notkoon ja Sirius ja Peter juoksivat sisälle lämpimään. James vilkaisi ystäväänsä.

”Tiedän. Anteeksi.”

”Älä. Tiesin että tämä tulee joskus.” He menivät toisten perässä sisälle juuri kun Sirius selitti rouva Potterille valheellista tarinaa siitä, mitä he olivat edellisenä iltana tehneet.

”...ja sitä naista katsoessa suoraan sanottuna unohti ihan kaiken muun kuin se– ”

”Sirius, montako kertaa sinua on kiellettävä yksityiskohtien kertomisesta ennen kuin oikeasti lopetat?” rouva Potter keskeytti kuvotuksen ilme kasvoillaan. ”Olin jo melkein ehtinyt unohtaa miten yksitoikkoinen teinipoikien ajatusmaailma voi olla.”

”Miten sen voi unohtaa?” ohi harppova Thomyas kysyi ylimielisesti.

”Tämä ei ole vielä mitään!” Sirius huudahti saman tien välittämättä miehestä tuon taivaallista. ”Sen sijaan et varmaan halua tietää, mitä me tänä iltana tulemme ajattelemaan ja tekemään, koska me menemme jatkoille!”

”Menemmekö? Huomennahan palataan Tylypahkaan”, Remus muistutti ja yritti vähän vaisusti vastustaa vedoten krapulaan kulissien ylläpitämiseksi.

Vastarinta oli turhaa. James saattoi vain miettiä, miten selviäisi oksentamatta seuraavan päivän hormipulverikyydistä.



Olis joskus se totta
Tai oikeeta asiaa
Mä voisinkin kuunnella sua


Gimmel: Blaah blaah blaah


Neljäskymmenes neljäs

Jos Lily jotain oli lomalta palatessaan odottanut, niin ei ainakaan joka puolelta kuuluvaa supinaa. Mihin tahansa hän, Amy tai Alice ensimmäisen kahden tunnin aikana menivätkään, ne harvat oppilaat jotka joko olivat palanneet kouluun tai viettäneet loman linnassa tuntuivat katsovan heitä, aivan kuin tietäisivät heistä jotain ylimääräistä. Edes Alice, joka yleensä oli juoruista selvillä ennen kuin ne ehtivät edes lähteä liikkeelle, ei tällä kertaa tiennyt mistä oli kysymys.

”Tämä on todella turhauttavaa”, hän nurisi kun he menivät varhaislounaalle ensimmäisten joukossa. Muita rohkelikkoja ei vielä näkynyt, mutta se ei ollut mikään ihme. Sen sijaan pari korpinkynttä maleksi häiritsevästi rohkelikkojen tupapöydän lähistöllä. ”Ihan kuin olisin menettänyt puolet aisteistani tai jotain...”

”Hei tytöt!” yksi korpinkynsistä, viidesluokkalainen Rita Luodiko, huikkasi tekopirteästi kun he lähestyivät. Kaikki kolme olivat saman tien varuillaan.

Luodiko oli koko koulussa tunnettu karmivasta kyvystään saada selville ihan mitä tahansa. Kukaan ei tiennyt, miten hän sen teki, mutta jotenkin hänen onnistui kuulla aina ensimmäisenä salasuhteista, seurustelevista pareista, tupien sisäisistä skandaaleista, jopa joidenkin kokeiden tulevista kysymyksistä. Kaikki rohkelikot, luihuiset ja puuskupuhit sekä suurin osa korpinkynsistä karttoivat Luodikon seuraa aina kun se vain oli mahdollista, mutta se ei estänyt juorujen syntymistä. Päin vastoin. Tytönpahasella tuntui olevan loistava mielikuvitus, eikä hän pelännyt laittaa liikkeelle niin järjettömiä huhuja, ettei kukaan varmasti voinut vastustaa niitä vaikka tietäisikin niiden varmasti olevan valhetta.

Nyt Luodiko hyppeli Lilyn, Amyn ja Alicen luo teennäiset nukenkiharat olkapäillä heiluen sormissaan niin pitkät punaiset kynnet, etteivät ne missään tapauksessa voineet olla oikeat. Luodiko oli edellisenä kesänä saanut silmälasit, mutta se ei tehnyt hänestä yhtään vähemmän vastenmielisen näköistä – ainakaan näiden rohkelikkotyttöjen silmissä. Lily aavisti heti, ettei tästä ainakaan mitään kovin hyvää voinut seurata.

”Hei Rita!” Alice sanoi asettaen kasvoilleen mahdollisimman leveän ja teennäisen hymyn, ja Lily oli varma että se sattui jo poskiin. ”Hyvää uutta vuotta! Miten lomasi meni?”

He yrittivät vaivihkaa ohittaa Ritan ja päästä pöytään istumaan, mutta siitä ei oikein tullut mitään. ”Voi, se meni oikein hyvin!” Rita kikatti kuin parhaallekin vitsille ja katsoi sitten Amya. ”Kuulin että sinullakin meni hyvin, Clarkson. Sait varmaan ihanan yllätyksen tapaninpäivänä, vai?” Tyttö iski silmää välittämättä lainkaan Alicen ilkeästä katseesta tai Amyn punastumisesta ja jatkoi kääntyen Lilyyn päin. ”Oi, Evans, minun onkin pitänyt kysyä sinulta yhtä juttua, sinä kun kuljet nykyisin niin paljon Potterin kanssa.”

Luodikon tietäväinen katse ärsytti Lilyä suunnattomasti, mutta hän hymyili silti petollisen suloisesti ja vastasi: ”Miten voin auttaa, Rita?”

”Juttu on nyt niin”, Rita sanoi salaperäisesti, otti Lilyä käsikynkästä ja istui tämän kanssa tupapöydän päähän, ”että olen kuullut huhuja. Liittyen Sirius Mustaan.” Luodiko jäi odottamaan sanojensa vaikutusta ja Lily päätti näytellä innostunutta Amyn ja Alicen istuessa pöydän toiselle puolelle.

”Älä nyt! Kerro ihmeessä.”

”Ajattelin että voisitko sinä vahvistaa todeksi yhden kiivasta keskustelua herättäneen seikan.” Rita piti jälleen tauon, ja tilanteen dramaattisuus sai Lilyn melkein suunniltaan raivosta koko ihmistä kohtaan. ”Olen näet kuullut, että yhdellä Mustan niin sanotuista hoidoista olisi pullat uunissa, jos tiedät mitä tarkoitan.”

”Ja kuka sinulle kertoi niin?”

”Minulla on lähteeni.”

Vaikka Lilyllä ei ollut aikomustakaan paljastaa Luodikolle totuutta, ei pienintäkään, hän oli ihan varma että nopea vilkaisu Amyn ja Alicen vähän järkyttyneisiin kasvoihin oli paljastanut hänet. Luodiko kohotti odottavasti kulmiaan, ja Lily meni hetkeksi sisäiseen paniikkiin. Entä jos hän sanoisi jotain väärin ja pilaisi kaikki mahdollisuutensa kieltää koko asia? Jos Luodiko keksisikin jonkun keinon puristaa hänestä totuus? Lily oli kuullut hurjia juttuja Luodikon niin kutsutuista keinoista, joista osa oli erittäin kyseenalaisia ja vielä suurempi osa ihan varmasti keksittyjä, mutta hän ei tahtonut ottaa riskiä.

”Kuule”, Lily sanoi aika vaikeana ja vältti katsomasta korpinkynttä silmiin – joskin hänestä tuntui, ettei se ainakaan kovin paljoa auttanut. Luodiko tuntui höristävän korviaan kuin hevonen ja toi jostain syystä Lilyn mieleen Petunian. ”Minä en ole kuullut mitään sellaista.”

Lily ei ollut varma, oliko Luodikon pettymys aitoa vai oliko sekin samaa draamaa kuin kaikki muukin tytössä. ”Etkö? Voi, se on kovin harmillista!”

”Eikö vain olekin?” Lily näki sivusilmällään, kuinka Amyn ja Alicen hartiat rentoutuivat hivenen ja hädin tuskin huomattavasti hänen sanojensa myötä. Oltiin siis jo toivottavasti selvillä vesillä. ”Kyllä minä luulen että olisin kuullut jos jotain sellaista olisi meneillään. Uskothan minua?”

”Ilman muuta”, Rita lupasi ja iski silmää. ”Mutta lupaathan ilmoittaa minulle jos kuulet jotain?”

Voi että kuinka Lily inhosikaan tuota ihmistä! ”Aivan varmasti.”

”Ihanaa!” Ja Luodiko nousi teennäisen iloisena ylös ja kipitti hämmästyttävän nopeasti tiehensä, kun otti huomioon että hänen kotelomekkonsa oli löysimmilläänkin erityisen tiukka – ja sitä paitsi Lily oli kuullut, että se oli tehty lohikäärmeennahasta. Ja heti kun korpinkynsitytön silmä vältti, Lily esitti oksentavansa pahemman kerran.

”Hienosti hoidettu, Lily”, Alice sanoi vähän ihailevasti ja Amy hänen vieressään nosti vesilasiaan kunnioittavasti. Lily tuhahti eikä oikein tiennyt mitä ajatella.

”Luuletteko että hän nieli sen?”

”Todellakin”, Amy sanoi varmana ja alkoi ottaa ruokaa lautaselleen. ”Sinä olit koko ajan tilanteen herrana. Ei epäilystäkään etteikö hän olisi uskonut jokaisen sanan. Sillä mitä syytä sinulla hänen mielestään oli ruveta valehtelemaankaan?”

He ryhtyivät syömään, mutta melkein saman tien Frank saapui suureen saliin ja Alice hyppäsi kirkaisten pystyyn. Lily katseli, kuinka hänen paras ystävänsä juoksi pitkän pojan syliin ja aloitti jokakertaisen suutelurituaalinsa, joka teki sivustakatsojat aina yhtä vaivaantuneiksi. Eikä hän kyllä voinut olla miettimättä sitäkään, että mitä tapahtuisi jos ne kaksi joskus eroaisivat. Kuinka kauan Alice pysyisi enää siinä vaiheessa hengissä? Lily torjui ajatuksen nopeasti. Alice ja Frank olivat itsestäänselvyys, ja maailmanloppukin tulisi nopeammin kuin heidän eronsa.

Amykin hymyili katsoessaan heitä kahta, mutta sitten sekä hän että Lily saivat muuta ajateltavaa, kun kelmit palasivat kouluun kuka enemmän ja kuka vähemmän metelillä.

Ensimmäisenä tuli tietenkin Sirius. ”Arvon neidit, olen jälleen käytettävissänne!” hän huusi astuessaan kynnyksen yli ja sai palkakseen niin raikuvat aplodit kuin kourallisesta oppilaita vain lähti sekä muutaman haaveilevan huokauksen puuskupuhien pöydästä. Siriuksella tuntui riittävän energiaa vaikka muille jakaa, ja hän oli käynyt suukottamassa niin Lilyn ja Amyn kuin Alicenkin ja jopa Frankin poskea ennen kuin James, Remus ja Peter astuivat edes näköpiiriin.

Peter ei näyttänyt aivan yhtä pirteältä kuin Sirius, mutta tervehti tyttöjä kuitenkin hyväntuulisesti ennen kuin selvä pahoinvoinnin aalto iski häneen ja hänen oli pinnisteltävä pitääkseen itsensä kurissa. Lily ei voinut olla miettimättä, kuinka kovasti pojat olivat mahtaneet juhlia uutenavuotena kun Peter oli edelleen tuossa kunnossa. Remus sen sijaan tuli uupuneena mutta varsin ilahtuneena Amyn viereen istumaan ja otti tämän saman tien kainaloonsa. Siinä vaiheessa Lily käänsi katseensa Jamesiin, joka tuli juuri hänen luokseen.

James ei suoraan sanottuna ollut parhaimmillaan. Silmien alla oli isommat pussit kuin Remuksella, toinen silmäkulma näytti olevan vähän auki ja hiukset olivat vielä tavallistakin sotkuisemmat. Mutta silti James hymyili sädehtivästi kuten aina Lilyn nähdessään, ja vaikka he olivat olleet toisistaan erossa vain pari päivää Lily ei voinut kieltää etteikö hänellä olisi ollut poikaystäväänsä ikävä.

”Hei”, James sanoi vähän käheällä äänellä ja istui Lilyn viereen juuri samalle paikalle, josta Rita Luodiko oli noin viisitoista minuuttia aikaisemmin lähtenyt. He katsoivat toisiaan hymyillen.

”Hei”, Lily vastasi ja nojasi päänsä Jamesin olkaan. Takki haisi epäilyttävästi alkoholille, mutta sen Lily oli jo osannut aika hyvin arvata. Jo Peterin huonovointisuus paljasti sen. ”Teillä oli ilmeisen hauskaa?”

”Ei yhtä hauskaa kuin eilen illalla jatkoilla. Siriusta ei olisi saanut sängystä ylös ilman kolmea kupillista vahvaa kahvia. Kofeiini ei taida tehdä hänelle oikein hyvää”, James naurahti ja silitti Lilyn poskea. Sitten hän nosti tätä leuasta ja kohtasi vihreät silmät muka pettyneenä. ”Missä minun uudenvuodensuukkoni on?”

Lily pyöräytti silmiään mutta suuteli Jamesia harvinaisen intohimoisesti, kun otti huomioon että he olivat paikassa jossa oli muitakin ihmisiä. Lily ei yleensä halunnut Alicen tavoin kuherrella julkisilla paikoilla, mutta tällä kertaa hän ei pahemmin välittänyt. Ehkä se johtui siitä, ettei hän ollut viitsinyt kuherrella Jamesin kotona kun pojan vanhemmat olivat paikalla, tai siitä, että suuri sali oli edelleen melkein tyhjä, mutta joka tapauksessa Jamesilla ei ollut sen sortin suudelmasta mitään valittamista.

”Johan sitä ollaan kieli toisen kurkussa heti kun vain kotoa päästään.”

”Thomyas, saanko kysyä mitä helvettiä sinä teet Tylypahkassa?” James kääntyi todella ärsyyntyneenä katsomaan isoveljeään Lilyn punastuessa vieressä. ”Eikö sinulla muka jo ollut niin kamala kiire takaisin Unkariin vai mihin lie ollutkaan?”

Thomyaksen ylimielinen ilme ei ollut omiaan lieventämään Jamesin yhä kasvavaa kiukkua miestä kohtaan. Oikeastaan Jamesia ärsytti veljessään ihan joka ikinen asia, eikä kaikkein vähiten se tosiasia, että he tosiaan olivat veljeksiä, halusi hän sitä tai ei. Kulunut viikko oli ollut aivan hänen sietokykynsä rajoilla.

”Tulin tapaamaan professori Dumbledorea”, Thomyas totesi kuin muina miehinä. ”Gwenog tosiaan haluaa tänne, ja ajattelin tehdä vähän järjestelyitä.”

”Voi kun kiva”, James totesi ilkeästi. ”Mitä jos sitten menisit? Hallista viidenteen kerrokseen ja eteläkäytävän päästä vasemmalle. Salasanan saat keksiä ihan itse.”

Thomyaksen mentyä edelleen ylimielisesti hymyillen kukaan seurueesta ei ollut kovin hyvällä tuulella. Amy, joka ei ollut Thomyasta vielä tavannut, ymmärsi nyt mitä Lily oli tarkoittanut sanoessaan edellisenä iltana, että Jamesin veli oli hankala.

”Vai että sellainen tapaus”, Amy mutisi. ”No, sinne meni. Älä huoli James, ei sinun enää tarvitse häntä kestää.”

Kuinka väärässä voi ihminen ollakaan.
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 43&44, I'm back!]
Kirjoitti: Jahma - 11.08.2012 15:50:21
Hei jes, uutta lukua!

Oli se Rita jo pentunakin näköjään juoruakka  ;)

Miksi Thomyasin pitää tulla sotkemaan siihen justiin, kun Lilyllä ja Jamesilla oli vähä herkempi hetki. Toki ennenkuin luin kuka se oli, luulin sitä Siriukseksi ::)

Hyvät luvut oli ja virheitä ei löytynyt.

jatkoa odotellen
Jahma
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 43&44, I'm back!]
Kirjoitti: Swizzy - 11.08.2012 18:36:29
Hih, jatkoa!

Lainaus
”Ensin pari kartoittavaa taustakysymystä”, James sanoi Peterin ja Siriuksen vaihtaessa katseen, joka tarkoitti ”mistä helvetistä hän on oppinut noin hienoja sanoja?”
:D

Luodiko on varmaan inhottavin ikinä, vaikka laskettaisiin mukaan Thomyakset ja Kalkarokset ja kaikki. Oot onnistunut tekemään Luodikosta(kin) hienosti oman itsensä.

Ja awwww Lily/Jamesia! ♥

Jatkoa jookosta?



Swizzy
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 43&44, I'm back!]
Kirjoitti: Pric - 11.08.2012 23:49:51
uusi kommentoija täällä terve :)                                                                           täytyy sanoa että oon hurrrjan ilonen että oot tullut takasin !!  Oon suhteellisen uusi fikkien kanssa, en ollu kiinnostunu niistä ja ajattelin että ne on vaan sellasille ns. Ylifaneille eikä mua kiinnostanu ottaa selvää. Voi, kuinka väärässä olinkaan ! Ensimm-isen lukemani fikin myötä ( joka oli toyhdon rakkaus kirjekuoressa, ihana fikki ja yks lemppareista) tavallaan koukutuin harry potter- fanfictioon, erityisesti kelmi- sekä Lily/James paritukseen ! En ookkaan koskaan tainnu lukea muunaiheisia fikkejä, eikä ne oikeen kiinnostakkaan, ainakaan vielä, hevoskotka sentään nekin varmaan alkaa jossain vaiheessa kiinnostaa mua. Nyt takasin pääaiheeseen. Oon lukenut tätä sun fikkiä keväästä asti, ja olin tooosi pettynyt kun jäit kesä"tauolle''. Äsken ku tulin finiin muutenvaan, koska oon yksin kaverinluona hoitamassa koiraa, tuli niin tylsää että aioin tulla tänne piristämään itteeni. Olin niin iloinen ja yllättynyt, voi luoja, saakelin ilonen että oot takasin tän mahtifikin kanssa ja peräti lisänny 2 lukua ! Ootan innolla sitä että kun koulu alkaa, pääsen pakenemaan tänne kesken tuntien, lukemaan uusinta osaa ja myös vanhoja. Taas hukkasin pointin, mut tän sekavan kommentin tarkotuksena oli kertoo sulle, että mä luen tätä.  koska kirjotan tätä kommenttia kännykällä, en saa laitetttua tähän riviväliä, joten kirjotan kaiken putkeen. Ekaks, tykkään sun Peteristå. Ja se on paljon, en oo missään fikissä kyennyt työntämään sen menneisyyttä taakse ja olemaan vihaamatta sitä, tykkään siitä tässä ( johtuisko siitä, ettäntässä ei oo voldea ?) . Myös James on ihana <3 mun lempikelmi. Thomyas on aika karmiva ja vähän pelottava, se saa mun lempiparituksen L/J suhteen rakoilemaan. En tykkää Amysta, musta se on jotenkin tosi mitäänsanomaton. Remus on ihana, niinkun aina. Sirius on ihana, tosi oma ittensä ja tuleva isä ??! En vaan voi kuvitella ikuinen poikamies-Sirreä isänä. Tykkään sun kirjotustyylistä kovasti. No, taidanpa lopettaa tän hullun sekavan kommentin tähän. Ja jos saan pyytää, pidempiä lukuja, kiitos ! Vietin just ainakin vartin oikolukemalla ja korjaamalla tätä tekstiä ku en osannu mitään kirjottaa oikein !
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 43&44, I'm back!]
Kirjoitti: SuklaaKissa - 13.08.2012 10:11:54
LISÄÄÄÄ!

Okei, ja asialliseen kommentointiin. Jäin aivan täysin koukkuun tähän ficciin. Kerronta on sujuvaa ja tasapainoista (ei se pieni Lily/James-painotteisuus haittaa), kirjoitusvirheitä on harvassa ja kuvailu on monipuolista ja hauskaa. Tilanteet ovat realistisia (kaikki voi mennä pieleen), juonenkäänteet yllättävät kerta toisensa jälkeen, vaikka ovatkin (ihan riittävän) realistisia.

Hahmoja on kieltämättä paljon, mutta jotenkin kaikki on saatu pysymään melko hyvin mukana. James ja Lily ovat juuri sellaisia kuin miksi minä heidät miellän, Sirius ehkä hieman vastuuttomampi, ainakin aluksi. Hän on kuitenkin kehittynyt kaikista eniten, jos näin voi sanoa. Peter - paljon parempi näin kuin canonin mukaan! Hänestä olisi kyllä saanut olla hieman enemmän asiaa jo aieminkin, mutta jos sitten tulevaisuudessa...
Remus on ehkä hieman pehmeämpi ja vähemmän looginen kuin mitä odotin, mutta rakkaushan tekee ihmeitä.
En odottanut Lilyn ystäviltä ja muilta sivuhenkilöiltä kovin palhjoa, joten he yllättivät iloisesti. Voisi luulla, että Amy, Alice ja Danielle olisivat alkuperäisiä hahmoja, joista on selitetty ummet ja lammet, niin hyvin heidän luonteensa ja taustansa selviää.

Pakko vielä kertoa, miksi tämä loppujen lopuksi koukuttaa. Kirjoitat niin, etten ainakaan minä edes huomaa, missä kohtaa luku vaihtuu ja asiat etenevät - tarina tuntuu kulkevan aivan mutkattomasti, kuin sillä olisi oma tahto.

Kiitos ihanasta ficistä ja pieni pyyntö - saisiko lisää? Vaikka 100- 200 lukua?
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 43&44, I'm back!]
Kirjoitti: Ledi - 13.08.2012 15:56:36
Sää oot vaihatnu nickiäs! Arvaa miten kattoin kun huomasin jonkun Scaramouchen kirjottaman fikin johon olin kommentoinu niin olin ihan whaaaaat..? mutta kun kattoin fikin nimen niin tajusin et oot vaan vaihtanu nickiäs... Kun suunnistan fikkarin nimen perusteella  ;D  Ei sillä että Scaramouche ei ois kiva, vähän piti tarkastaa et kirjotin oikein  ;D


Mutta ihan asiaan.  Sä et tiiä kuinka loikin ilosta kun huomasin et oot jatkanu.  ;D  Sen alkuhämmennyksen jälkeen.  ;D  Voi että olin innoissani!  ;D  Juu. Nyt kommaan tällein metrinä, koska haluun kommentoida vähän yksityiskohtasemmin, koska mulla on aikaa.

Luku 43. Noi kelmien täysikuuaamut on ihania. Remus on sellanen kun oletanikin, väsynyt ja vaisu. Niin kyllä määkin olisin jos olisin aluks yön rellestäny sutena (olisko muuten pikkusenkaan kivaa?). Muut kelmit on mukavan välittäviä ja jotenkin ne puhuu syvällisempiä kun muutoin. Toi Remuksen reaktio Jamesin kertomiseen oli tosi realistinen ja kärsin kauheesta alemmuuskompleksista kun luen sun täydellisistä hahmoistas... :< Nojoo, kukaan ei oo seppä syntyessään, kai ;D

Lainaus
”Monellako aivosolulla?”
Niimpä, sitä sietää kysyä  ;D

Lainaus
”Mitä Alicesta? Onko hän sinulle raskaana tai jotain?”

Olis muuten ollu aika käänne  ;D

Lainaus
”...ja sitä naista katsoessa suoraan sanottuna unohti ihan kaiken muun kuin se– ”
...Sirius...  ;D

Lainaus
”Sen sijaan et varmaan halua tietää, mitä me tänä iltana tulemme ajattelemaan ja tekemään, koska me menemme jatkoille!”
...Sirius...  ;D

Pontti oli että mahtava luku, tosi hienosti kirjotettu ja huumoria oli. P.S. Thomyaksen sisääntulo tässä luvussa oli ihana. Thomyas on kovaa vauhtia nousemassa mun suosikkien kärkikaartiin sun OC:istas  ;D

Luku 44. Niinkuin muutkin ovat jo huomanneet, olit Luodikon rakentanut hienosti, oikein mainiosti, tosin häiritsevä on vaan Luodikon etunimi, joka sattuu oleen sama kun mun kaverilla ja tulee heti mieleen vaan se  ;D  Mutta voin suoraan syyttää Rowlingia, jos nyt syyttämistä on  ;D  Jaja Alicen ja Frankin suutelu muitten edssä... Hyi, se on kamalaa kun ihmiset nuolee julkisella paikalla niin on sillain, enkatsoenkatsoenkatso... Kauheen ilkeetä kaikille muille... (ficeissä se on söpöö  ;D )

Lainaus
Ensimmäisenä tuli tietenkin Sirius. ”Arvon neidit, olen jälleen käytettävissänne!” hän huusi astuessaan kynnyksen yli ja sai palkakseen niin raikuvat aplodit kuin kourallisesta oppilaita vain lähti sekä muutaman haaveilevan huokauksen puuskupuhien pöydästä. Siriuksella tuntui riittävän energiaa vaikka muille jakaa, ja hän oli käynyt suukottamassa niin Lilyn ja Amyn kuin Alicenkin ja jopa Frankin poskea ennen kuin James, Remus ja Peter astuivat edes näköpiiriin.
Kyllä se Sirius kerkiää...  ;D

Lainaus
Kofeiini ei taida tehdä hänelle oikein hyvää
Ilmeisesti...  ;D

Lainaus
”Johan sitä ollaan kieli toisen kurkussa heti kun vain kotoa päästään.”
THOMYAS <3 (Se vaan on paras! Siis Lilyn ja Jamesin ja Siriuksen jälkeen)

Lainaus
”Gwenog tosiaan haluaa tänne, ja ajattelin tehdä vähän järjestelyitä.”
Niin että mitä? *kaksimielinen virne*

Juu, tämäkin oli tosi hyvä, L/J:täkin oli tarpeeksi näissä kahdessa ja odotellen Jamesin paljastusta...  ;D  Ei niinkun kaksimielisesti. Koulu ei tee mun mielikuvitukselleni mitenkään hyvää...  ;D

Mutta hei, pitkä (lainaus)kommentti, jatkoo sen vastineeks pyytelisin, kiitoskiitoskiitos näistä kahesta  ;D

Ledi


//mmuoks. Miten mää oikeesti tapan noita lainauksia? korjasin oikein :)
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 43&44, I'm back!]
Kirjoitti: jjanni - 14.08.2012 15:53:50
Luin tän alkukesästä & nyt kun vihdoin sain luotua itsekin tunnukset tänne, niin päätin sitten kommentoidakin (:
Aww, oon niin rakastunut tähän! Kaikki hahmot on just oma ittensä ja juonikin on mitä mahtavin. Joka päivä oon tän kesäkuun alusta asti käynyt kattomassa, aluks lukemassa ja sitten tarkistamssa, että joko olet jatkanut. Jäin siis suoraansanottuna koukkuun jo ensimmäisissä luvuissa. En voi kyllä muuta sanoo, kun, että aww ihana <3

En osaa antaa rakentavaa palautetta, joten ehkä kaikkien parhaaksi päätän olla edes yrittämättä.
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 43&44, I'm back!]
Kirjoitti: Scaramouche - 16.08.2012 21:27:20
Jahma: Toki Siriuskin olis voinut sanoa sen, pitää pistää korvan taakse... ;) Kiitos kommentistasi!
Chelsey: Joo no joudut vielä vähän aikaa odottaa että tytöille kerrotaan, ja siitä tuleekin sitten aika pitkällinen prosessi. :D Jotkut ei päästä toisiaan vähällä!
Swizzy: Luodiko oli iso ongelma, koska se on mikä on, mutta hyvä että onnistui. :) Kiitos!
Pric: Uudelle lukijalle tervetuloa, jatkoa on tässä.
SuklaaKissa: haha, ihan sataa lukua tähän ei enää tule, mutta jatko-osan kanssa yhteensä ehkäpä. :)
Ledi: Ahihi, sait mut taas nauramaan kippurassa! Ihana. Sun kommentit on parasta ja saa mut aina kirjoittamaan saman tien lisää. <3
jjanni: Mistä näitä uusia lukijoita oikein tulee? :D



Mä olen kyllästyny kuvia katsomaan,
Kyllästynyt sivusta seuraamaan ja elämään jossakin
Mä en vielä ole toivoa heittänyt


Juha Tapio: Anna pois itkuista puolet


Neljäskymmenes viides

Vaikka Lily ja James olivat miltei koko päivän toinen toisensa kyljessä kiinni, kumpikin tunsi heidän välillään olevan jännitteen. Nyt kun he olivat taas Tylypahkassa, kysymys siitä Jamesin ”suuresta salaisuudesta” painoi Lilyn mieltä koko ajan raskaammin, ja kun tilaisuutta jäädä kaksin kesken ei löytynyt, tyttö alkoi käydä aina vain mietteliäämmäksi. Lilyn hiljaisuus ja silloin tällöin poissaoleva katse saivat Jamesin ahdistumaan, sillä vaikka hän tiesi mistä ne johtuivat, se ei tehnyt tilannetta yhtään sen helpommaksi.

Lisäksi oli se kuiskuttelu, joka ei ollut lakannut vaikka Luodiko ehkä olikin Lilyä uskonut. Vahinko oli jo ehtinyt tapahtua, ja Sirius oli kaikkein pahimmin kuiskuttelun kohteena. Tytöistä tuntui pahalta, sillä he tiesivät mistä oli kyse, toisin kuin Sirius, joka tapojensa mukaan yritti saada itselleen jonkun jonka kanssa ”vaihtaa kokemuksia”, kuten Remuksella nätisti oli tapana sanoa näistä tytöistä. Kelmit olivat kaikki yhtä hämmentyneitä, kun tuollaista tyttöä ei vielä päivälliseen mennessä ollut ilmaantunut.

”Mikä kaikkia vaivaa tänään?” Sirius mutisi vähän ennen päivällistä, kun koko porukka oli paennut poikien makuusaliin. James makoili sängyllään pää Lilyn sylissä, Amy punasteli Remuksen kainalossa, Peter lojui sängyssään puoliunessa ja Alice seisoi vaivaantuneena paikallaan ja yritti miettiä minne mahtuisi istumaan. Sirius itse oli jälleen kasannut peitot kaikista neljästä sängystä yhteen nurkkaan ja käpertynyt sinne koiramaiselle kerälle. ”Tai siis kun yhtään ainutta tyttöä ei tunnu kiinnostavan että olen taas paikalla, mikä on ihan tyhmää, koska kyseessä olen kuitenkin minä! Ja sitä paitsi koko ajan on outo tunne että minusta supistaan selkäni takana.”

Lily ja Amy vilkaisivat toisiaan. ”Niin, no, selkäsi takana, mutta myös vähän vähemmän hienovaraisesti”, Lily uskalsi mainita. Kaikki neljä poikaa siirsivät uteliaat katseensa häneen. ”Kas kun Rita Luodikolla on sormensa pelissä.”

Neljä turhautunutta huokausta. ”Mitä hän tällä kertaa on keksinyt?” Sirius valitti ja hieroi silmiään käsillään. ”Onko minulla taas joku itse keksitty sukupuolitauti kuten viidennellä luokalla?”

Alice rykäisi. ”Tällä kertaa sinun vanha hoitosi odottaa lasta”, hän sanoi epäalicemaisen pahoittelevaan sävyyn, sillä yleensä hän oli se joka mässäili juoruilla kaikkein eniten. Tämä ei kuitenkaan enää ollut millään tavoin hauskaa, sen huomasi kaikkien kalvenneista kasvoista ja huolestuneista otsanrypistyksistä.

”Kertoiko joku sille lehmälle – ”

”Ei. Sirius, rauhoitu, miksi ihmeessä me olisimme kertoneet?” Amy sanoi tasaisella äänellä ja sai Siriuksen hiljentymään. ”Hän kyllä kysyi Lilyltä siitä...”

Amy toisti koko keskustelun sanasta sanaan, jonka jälkeen kaikki vakuuttivat ettei kukaan syyttänyt Lilyä. Sen sijaan kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että Luodikon kyseenalaiset keinot alkoivat tuntua jo vähän liian kyseenalaisilta, varsinkin kun otti huomioon, ettei kukaan muistanut että Luodiko olisi ollut lähimaillakaan esimerkiksi silloin kun Sirius oli Tylyahopäivinä livahtanut Daniellen luo.

”Mutta tokihan voi olla niinkin että hän on vain keksinyt koko jutun omasta päästään”, James järkeili ja Remus myönsi ajatelleensa ihan samaa. ”Tai siis että Sirius, et voi väittää etteikö tämä koko kuvio ollut tavallaan ihan odotettavissa, kun ottaa huomioon – ”

”Joo joo, tajusin”, Sirius sanoi yllättävää kyllä vähän häpeissään ja oikeastaan myös aika vaivaantuneen näköisenä. ”Eikö siitä ole kuitenkin keskusteltu jo ihan tarpeeksi? Olen oppinut läksyni, niin uskomattomalta kuin se minun sanomanani kuulostaakin. Ja mitä Luodikoon tulee, tähän juoruun suhtaudutaan ihan samalla tavalla kuin kaikkiin aikaisempiinkin: suoriin kysymyksiin epäsuorat vastaukset, mahdollisimman paljon huumoria peliin niin totuus ei kuulla läpi.”

Ja juuri sitä tekniikkaa soveltaen koko porukka selviytyi päivällisen loppuun saakka. Lilyn oli myönnettävä että Sirius oli joiltain osin aika nero. Loppujen lopuksi kukaan heistä ei edes kiinnittänyt huomiota ympärillä aina silloin tällöin kuuluvaan sipinään ja supinaan, vaan heillä oli oikeasti hauskaa eivätkä he huomanneet opettajien pöydässä tapahtunutta muutosta, ennen kuin rehtori nousi seisomaan ja koko sali hiljeni kuuntelemaan alta aikayksikön.

”Tervetuloa takaisin kouluun, rakkaat oppilaat”, Dumbledore hymyili yhtä isällisesti kuin aina, ja jokainen tunsi jälleen kerran olevansa oikeasti tervetullut. ”Näin uuden lukukauden alkuun minun on ilmoitettava, että professori Konnankoukku on erään harmillisen sattumuksen seurauksena päättänyt yllättäen jättää virkansa.”

Kuului erinäisiä suosionosoituksia. Konnankoukku ei ollut yhdenkään oppilaan suosikki, ja lisäksi tuo keski-ikäinen mies huhujen mukaan yritti vietellä joitain tyttöjä. Lily näki Rita Luodikon katseesta, kuinka korpinkynsi keksi kiireen vilkaa juoruja tästäkin tapauksesta.

James sen sijaan antoi katseensa kiertää opettajien pöydässä. Hän pysähtyi järkyttyneenä nähdessään Konnankoukun seuraajan. ”Ei...”

”Mitä?” Sirius sipisi, mutta James vain tuijotti opettajien pöytää.

”Onneksi”, rehtori jatkoi, ”hänen paikkansa pimeyden voimilta suojautumisen opettajana on ottanut professori Jones, joka luultavasti myös nuorentaa meidän muiden mieliä ymmärtämään teidän mitä kummallisimpia tempauksianne. Tervetuloa, professori!”

Erityisesti koulun tytöt osoittivat suosiotaan tyylilleen uskollisesti kauluspaitaan ja farkkuihin pukeutuneelle, kieltämättä poikkeuksellisen hyvännäköiselle professori Thomyas Jonesille samalla, kun James tuijotti veljeään vihaisena. Sirius katsoi suu auki opettajaa, Remus ja Peter olivat vain ja ainoastaan järkyttyneitä eivätkä Lily, Amy ja Alice oikein tienneet mitä ajatella. Mitä ihmettä oli juuri tapahtunut?

Päivällisen päätyttyä James ja muut yrittivät kiireen vilkkaa päästä Rohkelikkotorniin kukin omista syistään, mutta he eivät olleet päässeet edes ensimmäisiä portaita puoleenväliin kun James jo kuuli Thomyaksen huutavan nimeään. Hän pysähtyi kiukusta kihisten, viittasi muut menemään edeltä ja kääntyi sitten katsomaan uutta opettajaansa. Yllätyksekseen hän huomasi, että Lily jäi hänen kanssaan – hän oli luullut että tytöllä oli kiire nukkumaan että olisi seuraavana päivänä virkeänä koulussa.

”Niin, professori?” James sanoi hampaidensa välistä ja yritti kaikin voimin olla kiroamatta Thomyasta, joka tuntui nauttivan tilanteesta suunnattomasti. Ohi kulkevat luihuistytöt katsoivat Thomyasta kaihoisasti, vähän samalla tavalla kuin yleensä katsottiin Siriusta, ja hidastivat tahtiaan tuntuvasti ennen kuin jatkoivat haaveillen matkaansa kohti tyrmiä. Jamesia vain kuvotti.

”Mukava yllätys, vai mitä?” Thomyas ilkeili ja Jamesin mielestä kinusi verta nenästään.

”Riippuu kenen kannalta, professori.”

”Et siis pidä siitä siitä että olen täällä?”

”En, professori.”

”Lakkaa kutsumasta minua professoriksi.” Thomyas oli yhtäkkiä aika hermostunut. Lily melkein säikähti, mieshän oli nopeampi mielialanmuutoksissaan kuin Sirius pahoina päivinään. ”Tämän keskustelun ajaksi. Tämä on tarpeeksi vaikeaa jo muutenkin.”

”Älä nyt hulluja puhu”, James mutisi sarkastisesti, mutta toinen ei kuunnellut tai kiinnittänyt huomiota.

Thomyas vilkaisi Lilyä, kuin pyytääkseen tätä poistumaan, mutta Lily tuijotti kylmästi takaisin ja pysyi päättäväisenä paikoillaan. Hän ei alistuisi Thomyaksen käskettäväksi ihan helposti.

”Kas kun Dumbledore sattui mainitsemaan vapaasta opettajanpaikasta, kun keskustelimme niitä näitä sen jälkeen kun olin saanut Gwenogille paikan täältä.” Thomyas näytti oikeastaan pahoittelevalta, mikä sai Lilyn epäluuloiseksi. Mitä mies oikein yritti? ”Ja siinä minä sitten pohdiskelin tilannettani. Ei rahaa, ei paikkaa minne mennä, pahat vieroitusoireet niskassa.” James katsoi viileän yllättyneenä veljeään. ”Kyllä, olen ollut ilman sätkiä nyt kolme päivää, ja tiukkaa tekee. Sitä paitsi minä ihan oikeasti tahdon tutustua veljeeni.”

”Ja sinusta se käy parhaiten koulussa kun opetat minua?”

”Ei varsinaisesti. Mutta olisin ainakin lähistöllä, jos vaikka päättäisit antaa anteeksi.” James ei vastannut mitään, tuijotti vain ilmeettömästi kiviportaita, ja Lily toivoi että joku sanoisi edes jotain. Hiljaisuus venyi ahdistavasti, eteisaula tyhjeni kunnes paikalla olivat vain he ja pari vähän matkan päässä maleksivaa luihuista, ja Lily mietti että hänen pitäisi käyttää johtajatytön oikeuksiaan ja tiedustella poikien aikeita, jotka eivät voineet olla hyviä. Mutta hän ei tehnyt mitään.

”Äitisi mainitsi, että tahtoisit osata soittaa kitaraa”, Thomyas sanoi hiljaa, kokeilevasti, ja James kohotti katseensa yllättyneenä keskustelun saaneesta käänteestä. Lily oli jo ollut ihan varma että James räjähtäisi. ”Tahtoisitko että minä opetan?”

James kohautti välinpitämättömän näköisenä olkiaan, ja Lilyn teki mieli huokaista. Helpotuksesta vai turhautuneisuudesta, hän ei ollut ihan varma. Sanattomasta sopimuksesta he käänsivät professori Jonesille selkänsä ja lähtivät kiipeämään portaita kohti Rohkelikkotornia. Kumpikaan ei tahtonut viettää yhtään liikaa aikaa hänen kanssaan.

”Sinä tiedät mistä löydät minut.”

Tyhjässä hallissa kaikuva ääni sai Jamesin pysähtymään, mutta vain sulkeakseen hetkeksi silmänsä, laskeakseen kymmeneen ja sanoakseen ”kyllä, professori”. Sitten hän jatkoi matkaansa, ja Lily vilkaisi olkansa yli Thomyasta, muttei ollut millään uskoa näkemäänsä.

Tummista silmistä putosi kylmyyden keskeltä komeille kasvoille yksi ainoa kyynel.
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 45]
Kirjoitti: Lily• - 16.08.2012 22:48:04
Ei herran jumala. Oon lukenut kaikki luvut, mutta en ole kommentoinut kertaakaan. Voihan Sirreä. Paineita, kun ei saa tyttöjä. James on ihana mursu rakas!!! James ja Sirius ovat oikeastaan lempi hahmoni tässä. Thomayas(?) on aika mielenkiintoinen hahmonen.
Rakentava nukahti.

Lily
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 45]
Kirjoitti: Swizzy - 17.08.2012 15:02:59
Mielenkiintoista mielenkiintoista... :D

Tykkään Thomyaksesta (ja munkin mielipiteet vaihtelee nopeammin kuin Siriuksen mielialat pahoina päivänään, joten älä ihmettele jos olen ensi luvussa eri mieltä), ja en kyllä osannut aavistaakaan sitä, että tekisit hänestä professorin. Yllätit mut taas, varmaan miljoonatta kertaa tämän ficin aikana. :D

Jälleen kerran mukavaa ja sujuvaa luettavaa.

Kiitän tästä ja pyydän jatkoa!



Swizzy
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 45]
Kirjoitti: Ledi - 18.08.2012 16:25:22
Heheeei!  ;D


Mä en enää osaa alottaa kommenttia muulla alotuksella ku tervehdyksellä...  ;D  Määly vai määly?  ;D  Muttajoo, mun L-näppäimelle on joskus vuonna nakki ja kebabkeitto lentäny appelsiinimehua nii se ei toimi täydelisesti, joten joistain väleistä näitä jaoja L-kirjaimia saattaa puuttua.  ;D


Muttamutta, luku oli aws <3 THOMYAAAAS <333 Hell yeah! Noni, Jamesin helvetillinen oppuvuosi is about to start!  ;D  Mwahahaha! Psps ihana täänen käänne  ;D


Lainaus
[size=78%]”Äitisi mainitsi, että tahtoisit osata soittaa kitaraa”, Thomyas sanoi hiljaa, kokeilevasti, ja James kohotti katseensa yllättyneenä keskustelun saaneesta käänteestä. Lily oli jo ollut ihan varma että James räjähtäisi. ”Tahtoisitko että minä opetan?”[/size]
Awse, awse, awse <3<3<3 Ihanat Thomyas ja James :>


Mun rakentava pitkitti kesälomaansa.  ;D


Jatkoo saa tehdä, täällä on yks tosi innokas ukija  ;D


Ledi
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 45]
Kirjoitti: Jahma - 18.08.2012 16:51:27
Wau.. toi loppu jotenki kolahti.. Thomyas oikeesti haluis olla hyvä veli. Mutta kyllä muaki vituttais tää tilanne, jo olisin James.

Teksti oli tosi hyvää ja hirveetöntä

Jatkoa odotellen
Jahma
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 45]
Kirjoitti: SparrowCat - 19.08.2012 13:22:35
Aah, nyt mun päivä pelastui. Ihanalta armeijasta lomalle tullulta veljeltäni sain tällaisen kivan flunssan, mutta kun tänne tuli pikaisesti katsatamaan uusia lukuja niin kyllä piristyi! *hyppii ympäri taloa*

Ihania lukuja. Muuta ei voi sanoa. Rita Luodiko on niin Rita tässä näin, ja mä oon jopa alkanut pitää siitä hahmosta :D Ja Thomyas... Siitäkin heti aloin pitää kun se tarjosi kitaransoiton opettamista... Nyt tällä hetkellä olen kamalan huono laittamaan pitkää ja rakentavaa kommenttia, mutta minkä sille voi kun adjektiivit loppuu kesken? Tämä on vaan niin ihana ficci, sitä ei osaa paremmin kuvailla. Luodikon lehmä forever!

Päätänpä oudon kommenttini. Jatkoa :)


 SparrowCat
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 45]
Kirjoitti: SuklaaKissa - 19.08.2012 15:25:56
Siis mitä ihmettä?! Thomyas professoriksi? Ideat sinulta ei ainakaan ole näemmä loppumassa... Mutta ei ollenkaan huono ajatus. Toivottavasti Gwenog tulee pian mukaan, sillä haluan tietää, miten James suhtautuu häneen.

Tässä luvussa oli hiukan hidastumisen tuntua, mutta on vain hyvä, ettei joka luvussa tapahdu jotain ihmeellistä. Sitä paitsi, kuvailet arkielämääkin niin ihanasti, että sitä lukee ihan mielellään.
Hahmot kehittyvät edelleen, mikä on hyvä asia, koska eivät ihmiset noin vain napista painamalla muutu toisenlaisiksi. James saisi kyllä jo luottaa Lilyyn sen verran, että kertoisi animaagiudestaan. Nyt, kun Lily on paljastanut oman salaisuutensa, niin Jamie-kulta on ongelmissa, jos ei kohta ala selitystä tulla. :D

Kiitän luvusta ja jään odottelemaan seuraavaa kärsivällisesti (ja yritän myös bongata seuraavan luvun hiukkasen nopeammin).
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 45]
Kirjoitti: Scaramouche - 20.08.2012 18:15:43
Lily: (mulla ei oo hajuakaan miten tollanen pallo tehdään lol :D) Kiitoo ihan miljoonasti kommentista ja tervetuloa lukemaan ehkä maailman häröintä ficciä. ;)
Swizzy: Huomasin itekin että mun ote Thomyaksen kamalauuden suhteen alkaa lipsua. Se on liian hyvännäkönen ja liian surkuteltava vieroitusoireittensa kanssa, enkä mä voi mitään sille että alan kohta itekin tykätä siitä. :D Mutta nyt tulee onneksi pari lukua taukoa Thomyaksesta, toivottavasti tykkäät niistäkin. :)
Ledi: Hehee, aika määly oot. <3 Mutta yks määly pitää kommentoijien joukossa aina olla. :)
Jahma: Just näin mä oon asian itekin tulkinnut, hahmot kun on alkaneet vähän elää omaa elämäänsä ja välillä tuntuu että ne kertoo tätä tarinaa enkä mä. :D
SparrowCat: Kääk, mä en tajua miten joku voi tykätä Rita Luodikosta! ;D Se on ehkä kamalinta Pottereissa heti Harryn jälkeen. ;) Mutta joo, ei palautteen aina tarvitse olla rakentavaa, kunhan kommentoi, siitä tulee aina hyvä fiilis.
SuklaaKissa: Ideat ei kyllä tosiaan ole loppumassa, että turha sitä ainakaan pelätä. Gwenogista en oo yhtään varma, luultavasti se ei tässä esiinny ollenkaan, mutta ehkäpä sitten jatko-osassa, kuka tietää? :)

A/N: Joopa joo, nyt kun koko aika ei enää mene siihen että mietin mistä saan lisää kokista (kavrin kanssa sovittu herkkulakko, joka sisältää kokiksen, ARGH oon niin kuollut jo nyt!) niin mulla on ollut hyvin aikaa kirjoittaa uusia lukuja ja voin mainita tässä että kaksi seuraavaa on jo valmiina ja kolmas hyvin suunnitteilla (=tiedän mitä siinä luvussa tapahtuu, mikä on jo erittäin paljon suunniteltu mun mittapuulla :D). MUTTA SIIS koska monet on jo kauan kinunneet että kelmit kertoisi tytöille salaisuuksia niin tässä on uusi luku. Enjoy - if you can!



We'll be playmates
And lovers
And share our secret worlds


Fergie: Big girls don't cry


Neljäskymmenes kuudes

Alice ja Amy olivat jo pesseet hampaansa ja Amylla oli jalassaan vain yöpukuunsa kuuluvat flanellihousut kun Lily tuli makuusaliin, mutta Lily vain vilkaisi oman petinsä vieressä lattialla istuvaa Lottieta pahoittelevasti ja vetäisi ystävänsä mukaansa. Hän ei voinut lykätä Jamesin salaisuuden kertomista yhtään pidemmälle, ja mainittuaan pojalle tästä oli saanut käskyn hakea Amyn ja Alicenkin, mikä vain vahvisti hänen epäilyjään tilanteen vakavuudesta. Alice ei pistänyt hanttiin enää kuultuaan sanan salaisuus, mutta Amy olisi vaatinut saada laittaa edes kunnolliset housut jalkaan. Lily ei kuunnellut. Tämä oli saatava nyt pois alta.

Heti poikien makuusaliin päästessään Amy lampsi istumaan Remuksen sängyn reunalle ja nappasi tyynyltä pojan vihreät villasukat paljasiin jalkoihinsa kiukkuisena Lilylle, mutta leppyi nopeasti Remuksen tullessa kylpyhuoneesta ja vilkaistessa ihmeissään sukkia. Alice varasti Siriuksen lattialla lojuvan päiväpeiton ja istahti siihen kääriytyneenä odottamaan että joku sanoisi jotain, kun taas Lily lysähti Jamesin sängylle ilme kovana.

”Ei enää salaisuuksia”, hän muistutti poikaystäväänsä ja vaati vastauksia. ”Mistä on kyse?”

James haroi selvästi hermostuneen näköisenä hiuksiaan ja vilkaisi Remusta kuin apua pyytäen. Ahdistus siirtyi Remuksesta Peteriin ja sitä kautta Siriukseen, joka taas siirsi sen takaisin Jamesille, ja koko ajan tytöt odottivat. James pyysi katseellaan Peteriä aloittamaan, Sirius vilkaisi Remusta epätietoisena ja Remus kohotti kulmakarvojaan. Peter pyöritti silmiään, vilkaisi Lilyä ja sitten Remusta ja katsoi taas uudelleen Jamesia, ja James siirsi katseensa Siriukseen, joka katsoi jokaista vuorotellen ja näytti alistuneelta ennen kuin Remus katsoi häntä kysyvästi.

”Kerrotaan hänelle sitten myöhemmin”, Sirius totesi rikkoen pitkän hiljaisuuden ja Lily oli ihan varma, että kelmit olivat kehittäneet sanattoman viestinnän äärimmilleen. ”Mutta siis tytöt, syy miksi olette täällä on aika monimutkainen, enkä takaa että tätä on helppo käsitellä ihan parissakaan tunnissa. Ja kaiken, mitä näiden seinien sisällä sanotaan, tulee jäädä näiden seinien sisäiseksi. Lisäksi teidän on luvattava, ettette keskeytä, hätäänny, rupea kiljumaan, pyörtyile, ala itkeä tai tee muutakaan sellaista mitä tytöillä yleensä on tapana tehdä käsitellessään vaikeita asioita, vaan kuuntelette loppuun, okei? Se tekee tästä meille ainakin vähän helpompaa.”

Lily näki, että Amy vilkaisi Remusta vähän huolissaan ja tarttui tämän käteen rohkaisevasti. Ilmeisesti Amy tiesi ainakin joiltain osin mitä tuleman piti, mutta Lilyllä oli vain pieni aavistus, joka tosin kasvoi joka kerralla kun joku kelmeistä katsoi Remusta. Alicella sen sijaan ei tuntunut olevan mitään käsitystä mistään, joten hän vain nyökkäsi ja katsoi suoraan eteensä kuin psyykaten itseään pysymään rauhallisena, kävi miten kävi. Se oli tavallaan aika huvittavan näköistä.

”Ensimmäisenä Alicelle on kerrottava jotain, joka on pohjana kaikelle tälle ja jonka Amy ja Lily jo tietävät”, Remus sanoi hiljaisella ja vakaalla äänellä. Alice katsoi ensin ihmeissään tyttöjä, jotka eivät olleet maininneet sanaakaan mistään tällaisesta, sitten hän käänsi katseensa Remukseen ja alkoi kiivaasti miettiä, mitä tämä mahtoi olla kertomassa. ”Kerron tämän sinulle siksi, että meistä se on reilua ja koska satut viettämään hyvin paljon aikaa meidän kanssamme, se kävisi muutenkin jossain vaiheessa varmasti ilmi. Minun on kuitenkin erikseen vannotettava, ettet kerro kenellekään, et edes Frankille, ja ettet panikoi tai säikähdä, sillä mitään hätää ei ole, ymmärrätkö?”

Alice nyökkäsi vakavana, saamatta sanaa suustaan jännityksen alla, ja Lily ymmärsi silmänräpäyksessä mitä Remus aikoi kertoa. Vilkaisu Amyn vakaviin kasvoihin ja Remuksen kämmenselkää silittäviin kapeisiin sormiin vahvisti viimeisetkin epäilyt.

Remus huokaisi. ”Juttu on nimittäin niin, että minä, tuota noin...” Remus haki hetken, josko löytäisi jonkun helpomman tavan ilmaista sen, mutta sanoi sitten koruttomasti ja kiertelemättä: ”Minä olen ihmissusi.”

Alice tukahdutti kiljahduksen kämmeneensä ja kalpeni maidonvalkeaksi samalla, kun hänen silmänsä levisivät järkytyksestä. Kukaan ei liikahtanut, kaikki tarkkailivat Alicen reaktioita ja odottivat että tämä kokoaisi itsensä. Kului useampi minuutti, Alicen rintakehä nousi ja laski kiivaan hengityksen mukana, hän tuijotti vaitonaisena Remusta silmiin. Remus katsoi takaisin rauhoittavasti, vakuuttaen ettei mitään hätää varmasti ollut, ja jos se olisi ollut kuka tahansa muu kuin Remus, se ei varmasti olisi onnistunut. Mutta pojalla tuntui olevan luonnostaan kyky saada ihmiset tasaantumaan, ja Alice alkoi vähitellen hengittää tasaisemmin vaikka näyttikin edelleen todella järkyttyneeltä ja jokseenkin pelokkaalta. Tyttö siirsi katseensa Amyyn ja laski vihdoin kätensä suunsa edestä.

”Sinäkö tiesit tästä?” hän kuiskasi ja Amy nyökkäsi. ”Ja sinä silti... tai siis että sinä – ”

”Kyllä”, Amy sanoi vakavalla mutta samalla lempeällä ja pehmeällä äänellä. ”Remus muuttuu sudeksi kerran kuussa, ja on siis vaarallinen tasan kahtenatoista päivänä vuodessa. Minusta ei ole mitään syytä kartella häntä vain siksi että hän on ihmissusi, kun hän on kuitenkin valtaosan ajasta täysin oma hurmaava itsensä.”

Alice tuijotti Remusta pitkään ja edelleen peloissaan, näki kuinka tämä katsoi kiitollisena Amya, näki hellyyden ja lämmön tämän silmissä ja tuli siihen tulokseen, ettei kukaan noin tasapainoinen, ystävällinen ja sanalla sanoen rakastava ihminen tekisi koskaan toiselle tahallisesti pahaa pienimmissäkään määrin. Ei ikinä. Ja silti se sana kummitteli ja varjosti hänen ajatuksiaan. Oliko Remus oikeasti ihmissusi? Alicen mieleen tulivat kaikki ne kerrat, kun Remuksen oli täytynyt mennä hoitamaan sairasta sukulaista, käydä hautajaisissa, kun hän oli ollut sairaana... Kolme kertaa syksyn aikana, aina kerran kuukaudessa.

Meni vielä monta minuuttia ennen kuin Alice oli tarpeeksi rauhallinen ajattelemaan aivan selkeästi, mutta siinä vaiheessa hän päätti, että jos niinkin järkevät ihmiset kuin Amy tai Lily (Jamesia, Siriusta ja Peteriä ei laskettu, he olivat sekopäitä muutenkin) pitivät Remusta turvallisena ja luotettavana siitä huolimatta että tämä oli ihmissusi, niin hänenkin tulisi luottaa. Loppujen lopuksi oli myönnettävä, ettei hän ollut koskaan ollut hyvä arvioimaan ihmisten luotettavuutta, joten oli parempi luottaa Amyn ja Lilyn arvioon.

Alice huokaisi silmät kiinni ja katsoi sitten Remusta. ”Okei. Eli sinä olet i-ihmissusi”, hän ei voinut olla takeltelematta vaikka kuinka yritti, ”tajuan sen ainakin päällisin puolin. Voi olla että menen myöhemmin paniikkiin, koska en todellakaan ole vielä sisäistänyt sitä, mutta kai se on okei.” Kaikki tuntuivat huokaisevan helpotuksesta, ja Remus näytti kiitolliselta. Alice kääntyi Lilyyn päin. ”Miten sinä sait tietää?”

Lily naurahti vähän, vaikka olisikin jo halunnut tietää mikä Jamesin osuus koko asiassa oli. ”Muistat kai kun viime vuonna nuo kaksi”, Lily katsoi terävästi Siriusta ja Peteriä, jotka tajusivat näyttää syyllisiltä, ”saivat Jamesin vakuuttuneeksi siitä että minä bluffasin. Joten me vaihdoimme Remuksen kanssa lappuja ja kävimme kirjeenvaihtoa – ”

”Olenkin miettinyt, keneltä Remus niitä kirjeitä sai!” Sirius huudahti ja Remus kiitti mielessään vaimennusloitsua. ”Mistä te oikein kirjoititte?”

”Jamesista, totta kai”, Remus hymähti ja Lily punastui vähän.

”Minusta?” James kysyi tyrmistyneenä. ”Mitä minusta?”

”Vatsalihaksistasi”, Remus kiusasi ja näytti kieltä, ja James näytti takaisin. ”No ei, lähinnä Lily avautui minulle tunteistaan sinua kohtaan.”

Mustahiuksisen pojan leuka meinasi pudota lattialle. ”Sinä siis tiesit koko ajan? Etkä helvetti soikoon viitsinyt kertoa? Oltaisi säästetty monta kuukautta tyhjää kiertelyä!”

”Niin kuin sinä muka olisit kuunnellut minua Siriuksen ja Peterin jälkeen.”

”Joka tapauksessa”, Lily keskeytti ja jatkoi tarinaansa Alicelle siitä mihin oli jäänyt, ”Remus kertoi minulle ihmissuteudestaan tavallaan vastapalvelukseksi luottamuksesta. Ja minä lupasin pitää tiedon itselläni, niin kuin olen pitänyt.”

”Ja hyvin oletkin”, James mutisi edelleen vähän kiukkuisena Remukselle. ”Minulla ei ollut aavistustakaan siitä että tiesit.”

Huone vajosi taas vähäksi aikaa hiljaisuuteen, jonka aikana tunnuttiin käyvän taas uusi sanaton keskustelu. James mulkoili vuorotellen muita kelmejä, Peter ja Sirius vaihtoivat huonosta omastatunnosta kertovia katseita ja Remus vilkaisi Lilyä kertoen Jamesille jotain, mitä tytöt eivät voineet kuin arvata. Parin minuutin jälkeen Remus huokaisi turhautuneena, James pyöritti silmiään ja Peter tuntui vajoavan omiin ajatuksiinsa.

Lilyn ajatukset laukkasivat eteenpäin poikien ”keskustellessa”. Hän ajatteli salaisuutta, josta James oli puhunut, Remuksen ihmissuteuden osuutta siihen, ja toisti mielessään syksyn aikana käytyjä keskusteluja, kunnes yksi sana hyppäsi hänen mieleensä. Kuutamo. Remuksen lempinimi, joka oikeastaan omalla tavallaan paljasti jo hänen salaisuutensa, mikäli tiesi mitä etsi. Mutta toisillakin oli lempinimet. Sirius oli Anturajalka, James Sarvihaara ja Peteriä Lily oli pari kertaa kuullut kutsuttavan nimellä Matohäntä, joskin se ei ollut yhtä suosittu nimi kuin muut. Mistä nimet tulivat? Oliko niilläkin Kuutamon tavoin piilomerkityksiä?

Juuri kun Lily oli aikeissa kysyä lempinimistä, Amy rikkoi hiljaisuuden. ”Niin mielenkiintoista kun teidän sanatonta keskusteluanne onkin seurata, tahtoisin saada vastauksen yhteen kysymykseen.” Pojat kääntyivät katsomaan Amya, aivan kuin olisivat jo ehtineet unohtaa tyttöjen olemassaolon (Remuksen tapauksessa aika yllättävää, sillä hän piti edelleen Amya kädestä). Amy ei katsonut heistä ketään vaan piti kiintopisteen lattialla lojuvassa sulkakynässä saadakseen ajatuksensa pysymään koossa. ”Me kaikki tiedämme, että kun tulee täysikuu, Remus menee jonnekin muuttumaan sudeksi. Kysymys kuuluukin, minne te kolme muuta häviätte. Remus kertoi että te autatte häntä jotenkin.”

”Autatte?” Alice tuntui järkyttyvän tiedosta enemmän kuin mistään aikaisemmasta. ”Tarkoitatteko että te olette hänen lähellään kun hän muuttuu? Tai siis vaikka kyseessä onkin Remus enkä ikinä uskoisi että Remus tekisi teille pahaa, niin eikö täysikuulla ihmissuden lähellä oleminen ole hengenvaarallista?”

”Ei meille”, Peter sanoi aika ylpeän näköisenä, mutta se ei rauhoittanut Alicea, joka alkaisi pian varmaan hyperventiloida jos jotain ei tehtäisi. Luontaisia parantajanlahjoja osoittanut Amy ei kuitenkaan näyttänyt huolestuneelta, joten Peter antoi asian olla. Sen sijaan hän vilkaisi Siriusta ja Jamesia kulmat koholla. ”Taitaa mennä helpoiten jos näytämme heille.”

”Näytätte mitä?”

Sanaakaan sanomatta kaikki kolme nousivat ylös ja ottivat taikasauvansa esille. Lily katsoi tarkasti Jamesin jokaista liikettä, mietti mitä he mahtoivat tehdä, seurasi kuinka James nosti taikasauvansa ja osoitti sillä ohimoaan. Sitten hän alkoi muuttua. Taikasauva putosi kädestä, kädet ja jalat pitenivät, niihin kasvoi sorkat. Jamesin pää kasvoi, hän paisui kauttaaltaan, hänen ihoaan peitti nyt ruskea karvakerros. Lily ei tiedä missä vaiheessa se tapahtui, mutta kun James oli jälleen aloillaan, hän ei nähnyt poikaa missään.

Sen sijaan hän näki edessään Sarvihaaran.
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 46]
Kirjoitti: Ledi - 20.08.2012 18:45:05
Hiihiieeeheee!  ;D

Joo moi. Mä oon taas ihan sekopää koska oon vetäny ananas-kinkkupitsaa taas puol tuntia ja dataan nyt tabletilla joten kirjoitusvirheet on enemmän kun mahdollisisa.

Iiiiiiiihana luku♥ Alice oli ihan luonnollinen reaktio (mitä mää oikein sönkkään!?) kun pojat kerto Remuksesta. Ihana toi lopetus. Se oli niiiiiiiin hyvin kirjotettu ja kaikkee. Jaja nyt tukehdun pitsanreunukseen niin järkevä jäi.   ;D

Joo. Mun yks kaveri on ihan koukussa tähän fikkiin. Me juteltiin tästä ficistä koko päivä koulussa (ja luultavasti kyllästytettiin kaikki muut kaverimme kuolleiks, koska ne ei ymmärrä suunnilleen mitään muuta kun sanan finfanfun meijän puheista :D) ja en ihan päässy ihkuttaan Thomyasta, koska kaveri ei oo niin pitkällä. Mutta koska oon puhunu tästä niille niin saat kiittää mua  ;D Et saa. Ihan omia kirjotustaitojas. Ne on mahtavat.

Mutta koska tabletilla on taas henkinen vaikeus ja se lagaa ja mää oon ongelmissa  niin lopetan tän tähän ja meen syömään pitsan loppuun niin haluan jatkoo. Taas yksi osa selittämättömien lauseiden sarjassa.  ;D Mutta koska oot mahtava niin haluun jatkoo.

Ledi


//koska huomasin vasta jälkeempäin muotoilleeni yhen asian silleen että se saattaa loukata yhtä sun toista niin muokkaan sen pois, koska en tarkoittanut asiaa silleen... Ja pyydän anteeks, S.U.P.E.R.V.I.P. koska kuulosti siltä että olisit vaan selittäny jotain ja itte olisin vieressä silleen .______., vaikka siis juteltiin yhessä  ;D
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 46]
Kirjoitti: SuklaaKissa - 20.08.2012 19:56:19
Sinä kirjoitat kuule liian nopeasti! Oletko kuullut sellaisesta asiasta, joka meillä muilla on, nimittäin elämä?!*Mököttää* En pysy tällä menolla perässä, vaan kommentoin aina edelliseen lukuun, siitä sitten saat. Tai en kommentoi ollenkaan. Muahhahhahhahaa!

Joo, annetaan anteeksi. Mutta vain, koska sanaton keskustelu oli kuvailtu niin ihanasti, etten pystynyt olemaan virnistelemättä.
Lainaus
Lily oli ihan varma, että kelmit olivat kehittäneet sanattoman viestinnän äärimmilleen.
Pystyn lähes näkemään edessäni kelmit vilkuilemassa toisiinsa... Auts, poskilihaksiin alkaa sattua tämä hymyileminen. Myös Alicen reaktio sai jostain syystä aikaan hillittömän äänettömän naurukohtauksen. Mutta onhan se totta, että jos ei ole kovin taitava ihmistuntija, kannattaa luottaa ehkä kuitenkin enemmän Lilyyn kuin Siriukseen...
Lainaus
”Vatsalihaksistasi”, Remus kiusasi ja näytti kieltä, ja James näytti takaisin. ”No ei, lähinnä Lily avautui minulle tunteistaan sinua kohtaan.”

Mustahiuksisen pojan leuka meinasi pudota lattialle. ”Sinä siis tiesit koko ajan? Etkä helvetti soikoon viitsinyt kertoa? Oltaisi säästetty monta kuukautta tyhjää kiertelyä!”
  ;D ;D On hyvin harvinaista, että käytän useampaa hymiötä peräkkäin. Saat kunnian olla... toinen (?) jonka ficille tämä suuri suosionosoitus on suotu. Mutta eipäs ylpistytä siellä!
Lainaus
Alice ja Amy olivat jo pesseet hampaansa ja Amylla oli jalassaan vain yöpukuunsa kuuluvat flanellihousut kun Lily tuli makuusaliin, mutta Lily vain vilkaisi oman petinsä vieressä lattialla istuvaa Lottieta pahoittelevasti ja vetäisi ystävänsä mukaansa.
Pilkku ennen kun-sanaa katkasisi lauseen mukavasti, nyt se on hieman epäselvä. Mielipideasia kylläkin, mutta tuo on minun mielipiteeni. Ja toinen samanlainen:
Lainaus
...josta James oli puhunut, Remuksen ihmissuteuden osuutta siihen...
Itse tykkäisin enemmän ihmissusiudesta.

Lopetus. Oi, ei saa jättää tuollaiseen kohtaan! Haluan tietää lisää! Muutin mieltäni, kirjoita sinä vain ja anna meidän muiden tasapainoilla jotenkin, kyllä tämän takia voi vähän venyttää aikatauluja.
Todennäköisesti seuraava luku ilmestyy niin nopeasti, että seuraavan kerran, kun käyn Finissä, on tullut taas luku, joten en ole kärsimätön. (Ainakaan kovin...ehem.)
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 46]
Kirjoitti: MiNi - 20.08.2012 22:51:58
Sanon tämän lyhyesti, kun känny on kuollut jo kolmesti kun olen yrittänyt kommata.

Lainaus
Sirius vilkaisi Remusta epätietoisena ja Remus kohotti kulmakarvojaan. Peter pyöritti silmiään

onnistuin lukemaan: Remus pyöritti kulmakarvojaan. :'D ;D

// juonen käänteet ovat mahtavat ja kuvailu on ihanaa! <3. Karkkilakko on kidutusta. Minullakin on. Tai se on ÄläOstaKarkkia-lakko. Jos tarjotaan saan syödä :p. Koska säästän. Koska pääsen ehkä lontooseen ensi vuonna jouluostoksille. Mutta se on ehkä. Jatkoa äkkiä!

MiNi
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 46]
Kirjoitti: Jahma - 21.08.2012 16:49:36
Oih hyvä luku. Odotin silti tytöiltä ehkä vähän rajumpia refleksejä tai mitä ne nyt onkaan, mutta kyllä nuokin vaikuttaa todella hyvältä. Saa nähdä mitä tulevaisuus tuo tullessaan...

Loppu oli hyvä ja odotan mielenkiinnolla minkälaista kohua tuo nostattaa huoneessa.

Teksti oli hyvää ja virheetöntä

Jatkoa odotellen

Jahma
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 46]
Kirjoitti: Lily• - 21.08.2012 21:24:51
Oih hyvä luku. Odotin silti tytöiltä ehkä vähän rajumpia refleksejä tai mitä ne nyt onkaan, mutta kyllä nuokin vaikuttaa todella hyvältä. Saa nähdä mitä tulevaisuus tuo tullessaan...

Loppu oli hyvä ja odotan mielenkiinnolla minkälaista kohua tuo nostattaa huoneessa.

Teksti oli hyvää ja virheetöntä

Jatkoa odotellen

Jahma

Tykkääsin kovasti. En muuta nyt saa kommentoitua.

Lily
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 46]
Kirjoitti: SparrowCat - 21.08.2012 22:22:06
Apua!

Erikoinen tervehdystapa mulla, hmm... Siis mä oon jo muutenkin kamalan hullulla päällä, koska kun yhtä kirjaa luin, se loppui, ja jäi yhteen kamalaan kohtaan, eikä mulla oo jatko-osaa! Ja kun tämän uudenkin luvun huomas, niin tuli sellainen kamala yskäkohtaus, kuumeessa kun olen... ja ja... Ei kun mun pitikin sanoa jotain tästä luvusta...

 Niin, siis siis siis... Ah, tämä oli niin mahtava luku! *miettii tässä kohtaa 10 minuuttia mitä muuta kirjoittaisi* Siis tätä onkin odotettu, suurta salaisuutta :) Kiva, ettei tuota ruvettu selittämään vielä, vaan ne ihan näytti mitä ne oli... Alicen reaktio oli tosi hyvä, eikä sitä ole kirjoitettu liian väkinäisesti... James, Sirius ja Peter on ihan sekopäisiä.... :D

Joo, muuta musta ei saa tällä hetkellä irti, kissakin huutaa tossa vieressä... Mutta... Missäs Kat on?

 Jatkoa  :)

SparrowCat
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 46]
Kirjoitti: S.U.P.E.R.V.I.P - 22.08.2012 00:32:23
Hellou!
Ensiksi: tämä on valehtelematta paras ficci mitä olen ikänä lukenut!;) Juoni on mahtavan ennalta-arvaamaton ja melkein joka luvussa tapahtuu jotain mullistavaa. Kuitenki ficci etenee rauhassa. Miten ihmeessä teet sen?!
Muuten näin btw mä oon se Ledin kaveri:D Luin eka tota kommenttia sillee tyyliin lol ompa nolo tyyppi, kun kokoajan hehkuttaa jtn ficciä, mutta sitten kommentin lopussa luki Ledi ja aivoni raksuttivat kuin hullut ja...ööh...HUPS!!:D
Noniin sitten asiaan.
Nää parit niin toimii tässä!
James ja Lily ei oo menny silleen normaalisti, et eka ne on ilmiriidoissa ja sitten ihan ihannepari. Jotenkin niiden suhteessa on inhimillisyyttä ja höh mulla oli joku hyvä sana:( Ne on aitoja! Lol... Vaikka toisaalta äö kuinka söpöjä ne voivatkaan olla?o_O Lisäälisäää tätä!<3
Sitten Sirius ja Danielle (?? pahoittelut jos toi nyt meni väärin) ai että... Vaikka eihän ne ees oo varsinainen pari, mutta onko mahdollista että tää ois vieläkin täydellisempää kun J/L?! Toi toimii niin kympillä!:) Muutenkin oot saanu kitkettyä tästä ficistä ärsyttävät siriuskliseet pois ja kuitenkin jättämään sen komistuksen huumorin. On ollut ihana tutustua Siriuksen herkkäänkin puoleen. Ah toi vauva niin kruunaa tän kaiken. Sirius on ihanan innoissaan isyydestään, mutta ei sekään mitään ruusuilla tanssimista ole...
Alicesta ja Frankista mulla ei oo oikein mitään sanottavaa. Ne on yhdessä that's it.
Mutta sitten meidän vastarakastuneet...aw^^ Tossakaan parituksessa ei oo muuta vikaa, kun sen ennalta-arvattavuus. Mut nekin on niin sulojaa!:)
Ah, kiitos näistä pareista<3
Severuksen, Katin ja Lilyn suhteen olen aika odottavaisella mielellä. Toivon, että siitäkin kullaan lisää, kunhan Alice ja kumppanit selviävät kelmien "karvaisesta ongelmasta ja muista nelijalkaisista" (vai miten se nyt meni, olen hölmö:c).
Tää oli ihan tyhmä kommentti, mutta toivoisin, että nää muuttuu vähän järkevämmäks, kun pääsen tässä ficissä ajantasalle8) en kyllä yhtään nauti siitä, että sain tän luettua tähän pisteeseen, koska äö miten selviän ilman näitä ihania lukujaa? Janoan lisäää!!!
Kommentti pähkinänkuoressa: olet kirjoittanut ihanan ficin, jatkoa pian pliis(;!
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 46]
Kirjoitti: Arion - 23.08.2012 14:24:03
Mulla on jäänyt montakin lukua lukematta... nooh, sainpahan luettavaa, kun ylppäriharjottelu ei kiinnostanut nyt ;)

voisi ehkä kuvitella, että paljon lukemisen jälkeen tulisi paljon tekstiä, mutta ei taida nyt silti tulla paljon, nostan muutaman asian vain pintaan, jotka jäivät päällisin puolin neljästä luvusta mieleen:

Ensinnäkin Thoymas (jos kirjoitin oikein) - ymmärrän Jamesin ärsytyksen, että tuli tuonne kouluun - olin yhtä ihmeissäni kuin Sirius - suuni loksahti auki - ja, kun James puhui veljensä kanssa, niin olisin itse ollut varmaan niin suuttunut, etten olisi välittänyt titteleistä tai mitään vaan olisin yrittänyt ärsyttää sitä - paitsi sinänsä Thoymasta varmaan häiritsikin juuri se tittelin käyttö, kun sanoikin siitä Jamesille.
Toiseksi mieleen jäi sääli Siriusta kohtaan, kun koulu sai tietää, että Sirius on saanut pullat uuniin - Luodiko on ilkeä!
Jaaa - kolmantena sitten tuo Kelmien salaisuuden kertominen - oli jotenkin mahtava tuo Kelmien äänetön puhuminen :D aivan mahtava :D ja toi, kun James alkoi muuttua hirveksi tyttöjen edessä - tuosta tuli mieleen neljäs asia...
Neljäs asia nimittäin on tuo, kenen kannalta kirjoittelet tätä - ihan kiva sinänsä, että olet painottanut tätä James/Lily -paritukselle, mutta olisi hienoa saada myös vaihtelua - olisi ollut esimerkiksi hienoa, jos Alicen kannalta olisi kerrottu Peterin muodonmuutoksesta, vaikka se ei olisi ollut kovin - you know? - mutta sinänsä Siriuksenkin muodonmuutoksen olisi voinut tehdä Alicen tai Amyn kannalta, tai vaikka myös Lilyn - jotenkin tuo, että painottuu James/Lily on sellainen - you know? osaan tosi hyvin selittää xD - tai siis, kun Jamesista ja Lilyn pojasta Harrysta on kokonainen sarja, ja Harrysta tulee ilmi melkein jokainen asia, joita hänen vanhempansa ovat olleet, joten olisi hienoa saada jonkun muun kannalta lisää, niin kuin yleisesti - tietenkin olet kirjoittanut myös Peterinkin kannalta yhden kokonaisen luvun (köh - en varmaan koskaan unohda sitä kiitos sen jästitytön xD ) mutta silloin, kun on kaikki kelmit ja kaikki tytöt, niin olisi hienoa saada myös jonkun muun, vaikka Remuksen tai Alicen kannalta tekstiä ja saada vaikka lisää tietoa näistä kahdesta muusta tytöstä - Daniellestakin, kun hän on maisemissa :D

Näin kehitysideana tuli mieleen tämä, kun olen huomannut, että pistät usein Lilyn kannalta ajatukset tai Jamesin - hope you don't mind...

Mutta odottelen kyllä seuraavaa/seuraavia lukuja innolla - jos en huomaakaan tulla lukemaan heti seuraavan luvun ilmestyttyä lukemaan sitä ;)

*kiittää ja jää odottamaan tulevaa/via lukua*
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 46]
Kirjoitti: L.E - 23.08.2012 21:02:08
Oi, hihi, muahan oli odottamassa täällä oikein läjä lukuja!

Thomyas professorina ei ollut varsinainen shokki, mutta ihan kiva juonenkäänne. Alussa inhosin puhtaasti kyseistä tyyppiä, mutta jostain syystä toi yksinäinen kyynel sai mut puolelleen. Ne kitaratunnit olis kyllä aika söpöjä? ;)

Hih, vihdoinkin kelmien salaisuus selvis! Toi oli tosi hienosti kirjoitettu, tykkäsin tosta sanattomasta keskustelusta ja erityisesti Alicen tunteista. Alice on monissa kelmiteksteissä jotenkin tosi LAIMEA, mutta ihana kun sun Alicessa on oikeesti jotain ytyä ;)

Jatkoa, pian, jookoskookos?  :-*
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 46]
Kirjoitti: tiksa - 24.08.2012 14:09:19
vooooi♥ (: oon lukenu tätä aiemminkin, ja nyt taas.... voin sanoa että rakastuin♥! aivan hirmusen ihana lukuja ollu... ja toi thomyas ..♥(: inhosin sitä sillon ko se ilmesty, olin sillee että joo painuis tuo thomyas sinne unkarii... mutta ah ku se kyynel ...♥ alan itkee, really! )-;;
RA-KAS-TAN!♥
jatkoa, ja pian!
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 46]
Kirjoitti: Myself - 24.08.2012 16:35:10
Voi ei! Sun tauko on loppunut tauko ja ehtinyt tulla jo monta uutta lukua ennenkuin mä saan itteni raahattua kommentoimaan... hups... No, eikös se ole kuiteskin niin, että parempi myöhään kuin ei milloinkaan. ;)

Eli eli... 43.luku:

Ensinnäkin toi eka lause aiheutti sellasseen aww-reaktion. Siinä kuvastuu hyvin, miten noiden Kelmien läheiset välit. Ja totta kai on kiva, että Jamesista ja Siriuksestakin löytyy sellanen huolehtivaisempi puoli.

Mutta nyt siis itse asiaan luvussa. Tässähän oli periaatteessa sellasta vähän vakavampaa tekstiä, meinaan siinä mielessä, että Kelmit ihan tosissaan puhuivat animaagiuden ja ihmissuteuden paljastamisesta. Mutta sä olit silti osannut kyllä pitää hienosti samanlaisen humoristisen sävyn tässä. Ei se Kelmien keskustelu tainnutkaan olla niin vakavaa loppujen lopuksi...

Sitten 44.luku:


Jotenkin arvas jo ennalta, että tosta kaikesta mitä tässä fikissä mm. Siriuksen ja Daniellen välillä on tapahtunut tullaan vielä juoruamaan. Ja paljon. Mutta se on ihan hyvä juttu, meinaan olis jotenkin vähän ehkä epäaitoa jos kukaan ei huomais mitään. Oikeestihan asiat tuppaa tulemaan julkisuuteen aina jossakin välissä. Mitä enemmän yrittää peitellä asiaa sitä nopeampaa.

Lopussa tuli vähän mystinen ilmapiiri. Mitäköhän Thomyas aikoo?

45.luku:

Thomyas... OPETTAJAKSI!? *kerää itsensä lattialta* No joo, ensijärkytys oli tosiaan suuri, mutta ehkä hänen ja Jamesin välit voisivat lämmentä näin hiukan... ? En tiedä siitä, mutta mielenkiintoista tästä kyllä tulee. Ja mukavaa, että muutenkin Thomyas aikoo ainakin näillä näkymin jäädä! Enpä kuitenkaan olisi tätä osannut odottaa vaikka taistitkin jo vihjailla hänelle tulevan vielä hieman isompi osa...

Ja loppu oli todella surullinen. Thomyas näköjään oikeasti haluaa sopia asiat. Toivottavasti Jameskin tajuaisi sen. (Tai sitten yksinkertaisesti Thomyas on erittäin kaksinaamainen...)

46.luku:


Jee, viimeinkin tytöt saavat kuulla totuuden! Tai no kaksi kolmasosaa heistä tiesi jo Remuksen salaisuuden, mutta silti...

Tää loppui tosi mielenkiintoiseen kohtaan. Ei jaksaisi millään oottaa seuraavaa, lukua ja tyttöjen  reaktiota!

Eipä sitten tällä kertaa sen enmpää. Ei tainnu paljon rakentavaa tulla, mutta on tääkin parempi, kuin ei mitään!

-Myself



Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 46]
Kirjoitti: Scaramouche - 25.08.2012 21:04:14
Ledi: Voi hitsi, mulle tulee jotenki tosi kuuluisa olo kun oon viime aikoina useammalta taholta kuullu että ne on koukussa tähän...  :o Ihan mieletöntä, mun on vieläkin vaikeaa uskoa että tätä on edes luettu se vajaa 12000 kertaa. :D
SuklaaKissa: Olit laittanut lainauksiksi pari omaa suosikkikohtaani viime luvusta, loistavaa! Ihanaa, että joku muukin tykkää niistä.
MiNi: Kulmakarvojen pyöritys on taitolaji! ;)
Jahma: Joo, reaktiot jäi nyt vähän vaisuiksi, mutta kun kiirehdin jo vähän eteenpäin kun oon niin innoissani yhdestä tulevasta käänteestä ettei mitään rajaa ja sormet vaan syyhyää kirjoittamaan! ;D Tiedän, ei sais olla näin innokas.
Lily: No se kohuhan selviää sitten tässä luvussa, enjoy! ;)
SparrowCat: Kat on onneksi valitettavasti vain sivuhenkilö ja sellaiseksi luultavasti myös jää, mutta on hänelle ainakin yksi oma luku tässä vielä tulossa joskus. Ei ihan seuraavan parinkymmenen luvun aikana mutta joskus kuitenkin. :D
S.U.P.E.R.V.I.P.: (Hitto kun yhen nimimerkin kanssa voi tuskatella kauan...) Alicea ja Frankia on tulossa! Ei parissa seuraavassa luvussa mutta pian! Look for my owl. Ja Ledille iso kiitos että saatiin sutkin messiin. :)
Anturajalka93: Joo, tajuan mitä tarkoitat, ja hassua tässä onkin se että kun luin ton sun kommentin niin olin just viimeistellyt luvun, joka on täysin ja kokonaan yhden ihan eri hahmon näkökulmasta! Nyt on jänniä juttuja liikkeellä...
L.E: Laimea Alice on yksinkertaisesti jotain niin LAIMEAA etten vaan voi kirjoittaa sellasta. :D
tiksa: Noni, kaikki kääntyy Thomyaksen puolelle... Se siitä inhottavasta tyypistä. :D
Myself: Sori, nyt en ehdi vastata mitenkään kovin hyvin, koska Sherlock alkaa ihan just, mutta siis ihanaa että kommentoit! <3
Chelsey: Kelmeys on rakkaus. Yksinkertaisesti.

A/N: Huhhuh. Kuten jo tossa sanoin, niin Sherlock alkaa kohta joten en jaarittele tämän enempää, mytta tulen varmaan jossain vaiheessa lisäämään kunnon Author's Noten teille. Mulla on paljon sanottavaa jatkosta. ;) Enjoy - if you can!



Mutta mä rakastan sua
Sitä kun sä tuut ikkunaan
Kun sä pudotat avaimen ja se kieppuu ilmassa
Mutta mä rakastan sua
Kun sä odotat ovella
Pidän siitä kun sä synnyit tähän samaan maailmaan


TikTak: Mutta mä rakastan sua


Neljäskymmenes seitsemäs

Lily ei käsittänyt miten kokonainen uroshirvi mahtui seitsemäsluokkalaisten rohkelikkopoikien kaikkea muuta kuin siistiin makuusaliin, mutta silti hän kauhusta paikoilleen jähmettyneenä katoi nyt yhtä. Hänen mieleensä muistui kesä kymmenen vuotta aikaisemmin, kun he olivat matkustaneet autolla yötä myöten Skotlantiin. Isä oli antanut keskittymisensä herpaantua nanosekunniksi, ja hirvi oli ollut vähällä jäädä alle. Sen sijaan he olivat ajaneet pois tieltä, mutta kolaria ei onneksi tullut. Kuitenkin hirvet olivat sen jälkeen herättäneet Lilyn mieleen pienen tytön kauhun pimeällä moottoritiellä.

Pitkään Lily ei voinut muuta kuin tuijottaa hirveä, eikä hän nähnyt kuin sen valtavan koon, kunnes kiinnitti huomiota sen silmiin. Ne olivat korkealla ja kaukana toisistaan, mutta ruskeat ja jollain tapaa aivan samanlaiset kuin ne, joihin Lily saattoi vahingossa upota kun piti olla sanomassa jotain tärkeää. Ja Lily havahtui tajuamaan, että jossain tuon hirven sisällä, melkein näkymättömissä, oli James, ettei se ollut oikea hirvi, vaan –

”Animaagi”, Lily kuiskasi oivaltaessaan koko kuvion ja hirvi näytti hymyilevän. Hän vilkaisi ympärilleen ja oletti näkevänsä Siriuksen ja Peterin, mutta näkikin Amyn ja Alicen, jotka kiersivät mustan sotkuisen koiran ympärillä hämillään. Koira heilutti häntäänsä ja haukahti kuulostaen hyvin samalta kuin Sirius nauraessaan.

”Animaagi?” Alice henkäisi ihastuksissaan. ”Ai siis samalla tavalla kuin McGarmiwa? Ja minne Peter katosi?”

”Tismalleen”, Remus selitti, nousi sängyltä ja nosti lattialta huvittavalla tavalla Peteriä muistuttavan rotan. ”Nämä kolme älyvapaata idioottia päättivät vaarantaa henkensä ja opetella animaageiksi vain jotta voisivat juoksennella kanssani metsissä kerran kuussa.”

Niin tietysti, Lily ajatteli. Ihmissudet olivat vaarallisia ihmisille, mutteivät eläimille. Koko suunnitelma olisi ollut jopa nerokas, ellei se olisi ollut lähtökohdiltaan niin kamalan vaarallinen. Lily muistutti mieleensä kaiken mitä tiesi animaageista, kelasi ne pikanopeudella mielessään ja pysähtyi parin epämiellyttävän faktan kohdalle.

”Ministeriö pitää tarkkaa kirjaa kaikista, jotka vaikka vain yrittävät animaagiutta”, hän aloitti epäilevänä ja katsoi edelleen hirveä tietämättä oikein mitä ajatella. ”Ja jos oikein muistan, McGarmiwan lukemalla listalla elossa olevista animaageista ei ollut yhtäkään tämän koulun oppilasta.”

Remus meni vähän vaikeaksi ja Peterkin hänen kädellään vingahti kuin sanoakseen jotain, mutta ei sitä tietenkään kukaan ymmärtänyt. Alice ei tiennyt mistään mitään, kelmit olivat McGarmiwan lisäksi ainoita animaageja joita hän oli nähnyt ja hän oli niin haltioissaan, ettei normaalista poiketen välittänyt edes koko animaagiuden laillisuudesta pätkääkään. Amy oli hiljaa eikä näennäisesti osallistunut keskusteluun, mutta Remus tiesi paremmin kuin hyvin että tyttö kuunteli joka sanan tarkasti. Lily katsoi Jamesin hirvimuotoa, yritti päästä hirvipelkonsa yli ja mietti samalla, miten suhtautua karsusti sanottuna rikolliseen poikaystäväänsä.

Omalla tavallaan ajatus lain rikkomisesta kiehtoi Lilyä samalla tavalla kuin ketä tahansa koko elämänsä lakia ja sääntöjä noudattanutta, mutta samalla hän ei osannut päättää, menikö näin räikeä lain rikkominen oman hengen hinnalla yli hänen rajojensa. Hän näki mielessään mitä kaikkea olisi voinut mennä pieleen, jokaisen virhearvion ja väärän laskelman. Jos James, Sirius ja Peter eivät olisi niin lahjakkaita velhoja ja jos heillä ei olisi ollut apunaan Remusta, Lily oli ihan varma, että he eivät nyt olisi siinä jakamassa salaisuuttaan tyttöjen kanssa.

Juuri kun Lily oli aikomassa torua kelmejä näiden vastuuttomuudesta, pitää heille kunnon puhuttelun järkevyydestä ja muusta vähemmän mielenkiintoisesta, suuret ruskeat silmät vangitsivat hänet ja hän tajusi ettei millään voisi. Ei tänä iltana. Kaikki neljä poikaa olivat paitsi osoittaneet mieletöntä luottamusta myös ottaneet hirvittävän riskin kertoessaan salaisuuksistaan ulkopuolisille, ja jo pelkästään kiitollisuudesta Lilyn olisi säästettävä saarnansa toisaalle. Sitä paitsi tässähän oli aivan loistava tilaisuus päästä eroon ehkäpä maailman typerimmästä pelosta. Todellakin, vihaiset ja huolestuneet puheet saisivat odottaa.

Lily nousi varovasti seisomaan, yrittäen ainakin koko ajan viestittää Jamesille pelostaan. Ehkä se toimi, sillä poika – hirvi – pysyi aloillaan ja katsoi häntä rauhoittavasti luonnottoman inhimillisillä hirvensilmillään. Tyttö nosti tärisevän kätensä, katsoi vähän kauhuissaan hirven valtavia monihaaraisia sarvia ja astui askeleen lähemmäksi. Hänen sydämensä pamppaili, häntä pelotti enemmän kuin vielä kertaakaan Jamesin seurassa ja hän oli jo ihan varma että pyörtyisi siihen paikkaan. Lily unohti täysin ympäröivän maailman, unohti Amyn ja Alicen ja Remuksen ja koiran ja rotan, keskittyi vain hirveen ja yritti pitää itsensä kasassa. Pari tuumaa vielä...

Ei. Hän ei pystyisi siihen. Lily veti kätensä pois ja peruutti sängyn perimmäiseen nurkkaan hengittäen raskaasti. Häntä suututti oma naurettavuutensa, mutta hän ei voinut mitään sille, että hirvet olivat luultavasti ainoita eläimiä maailmassa joita hän todella pelkäsi. Eikä siinä edes ollut mitään järkeä. Kuka nyt muka hirviä pelkäsi? Nehän olivat kaiken lisäksi kasvissyöjiä.

Lily oli huomaamattaan alkanut täristä, ja ennen kuin hän huomasikaan Jamesin kädet (kädet, ei sorkat) olivat hänen ympärillään ja vetivät häntä lähemmäs. Hän ei itkenyt, onneksi, mutta hän tärisi pelosta aikalailla holtittomasti ja hengitti vähän katkonaisesti.

”Hirvi!” Lily sai sanotuksi hampaidensa välistä. ”Pitääkö sinun olla hemmetti soikoon hirvi?!”

Jamesin syvältä kumpuava nauru ja se, kuinka Lily tunsi sen hienoisena värinänä painaessaan poskensa pojan rintakehää vasten sai hänet vähän rauhoittumaan, tärinän hiipumaan aavistuksen verran. ”Pelkäätkö sinä hirviä?”

”Totta helvetissä pelkään”, Lily mutisi Jamesin paitaan ja selitti lyhyesti pelon lähteen. Vasta jälkikäteen hän tuli ajatelleeksi, että sellaiset sanat kuin moottoritie ja kolari saattoivat mennä Jamesilla vähän yli hilseen, mutta silloin hän kävi vielä ylikierroksilla ja oli edelleen järkyttynyt siitä tiedosta että hänen poikaystävänsä oli suuri ja pelottava hirvi.

”Mutta sinun suojeliuksesikin on hirvi”, James ihmetteli edelleen vähän huvittuneen kuuloisena, vaikka jo tavallaan ymmärsikin pelon vaikkei tajunnut puoliakaan itse tarinasta. ”Et sinä sitä tunnilla ainakaan tuntunut pelkäävän.”

”Se on eri asia.”

”Miten muka?”

Lily tuhahti. ”Minun suojeliukseni on naarashirvi. Uroshirvillä on sarvet.” Sitten hän katseli ympärilleen välittämättä siitä että James nauroi hänelle jälleen ja tajusi, että he olivat huoneessa kahdestaan. ”Minne muut menivät?”

”Liukenivat suunnilleen siinä vaiheessa kun aloit täristä”, James sanoi hymyillen Lilyn hiuksiin. ”Alice huikkasi vain unohtaneensa mainita että pelkäät hirviä, ja Remuksen oli potkaistava Siriusta ennen kuin hän suostui muuttumaan takaisin ihmiseksi. Hän on kyllä erinomaisen mallikas koira, ei sen puoleen.”

Lilyä nauratti vähän, kun hän muisti Siriuksen ja Willin koiran Roryn kohtaamisen joululoman alussa. Kai hänen olisi silloin jo pitänyt jotain tajuta, mutta mitäpä sitä nyt enää murehtimaan.

James piirteli kummallisia kiemuroita Lilyn selkään. ”Anteeksi kun en kertonut täsät aikaisemmin. Mutta toivottavasti ymmärrät että minun oli vähän niin kuin pakko odottaa että voisimme kertoa yhdessä, ei siitä muuten olisi tullut yhtään mitään.”

”Saat anteeksi”, Lily hymyili puoliksi ja haukotteli. ”Mutta...”

”Mitä mutta?”

”En ole ihan varma pidänkö tästä”, hän mutisi ja vältteli Jamesin katsetta. ”Tai siis en minä sinua pelkää, mutta kun hirvi... No, sanotaan että tässä on sulattelemista.”

”Kai tiedät, ettei hirviä tarvitse pelätä? Varsinkaan minua?” James kiusasi ja nauroi väsyneelle mulkaisulle, joka tuli muutenkin vain puoliksi tosissaan.

”Totta kai tiedän. Se tässä kaikkein nolointa varmaan onkin.”

James hymyili ja suuteli Lilyä pehmeästi. ”Jos totta puhutaan, minusta se on aika suloista. Tavallaan.”

Lily pyöritti silmiään. ”Sinusta on siis suloista että minä pelkään sinua?”

”Et minua”, James iski silmää. ”Minua sinä rakastat. Mutta pelkäät hirveä.”

”Rakastan rakastan. Miten muka voisin olla rakastamatta poikaa, joka uhraa henkensä ja rikkoo lakia vain päästäkseen leikkimään jonkinsortin sarvipelleä, joka näin sivumennen sanottuna jo itsessään kuulostaa mielipuoliselta, typerältä ja vähintään pelottavalta?”

James hymyili ja tiesi, ettei kaikki siitä ollut sarkasmia. Hän piti kielensä kurissa eikä siis sanonut kuinka suloista tuollainen kiukku oli. Ehkä hän oli vähän liian väsynyt, kun kaikki tuntui olevan niin kovin suloista. Ajatus oli huvittava. ”Et mitenkään.”

”En varmaan.” Lily haukotteli uudelleen ja päätti lähteä nukkumaan. ”Hyvää yötä, rakas sarvipelleseni.”



A/N2: Okei, oli vähän lame, mutta who cares? ;D
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 47]
Kirjoitti: SuklaaKissa - 25.08.2012 22:08:53
Eka!
Katos, ehdin kerrankin.
Olihan se vähän arvattavissa, että kukaan ei suhtautunut tähän ihan shokilla, mutta vähän yllätti tuo Lilyn hirvipelko. Olisin kuitenkin halunnut tietää myös, mitä Lily tuumii Peteristä ja Siriuksesta, etenkin ensimmäisestä. Mille tuntuu saada tietää, että yksi ystävistä on rotta? (Ai niin... Onkohan Peter mustarotta, joka levitti ruttoa vai sellainen lemmikkirotan kaltainen?) Oli hyvä, että Lily osasi yhdistää sen, että Sirius tuli hyvin toimeen Roryn kanssa tämän animaagiuteen. On hän ehkä sittenkin vielä säilyttänyt terävyytensä, vaikka siirappi hiukan sitä pehmentääkin. :D Ja nyt kun tarkemmin miettii, niin järkeilihän Lily toisaalta myös sen, että hirvet ovat kasvissyöjiä. Eli IC:nä on pysynyt.

Haluaisin tietää myös Jamesin ja Siriuksen ajatuksia nyt, kun salaisuuden (pikkuveli, ole hiljaa. Tuulia ei sekoiteta tähän!) tietää nyt niin moni. Luottavatko he Lilyn ystäviin? Ja myös Siriuksen pikku vauvelista olisi kiva tietää lisää.
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 47]
Kirjoitti: SparrowCat - 26.08.2012 00:01:08
Kiva, että Katista on sentään jotakin tulossa. :D
Tulin tänne lukemaan aikaisempia lukuja, mutta täällähän odotti uusi! Ja vastoin tapojani päätin kommentoida heti kännyllä, joten kommentista saattaa tulla lyhyehkö.

Toi oli tosi hyvä neronleimaus tuo Lilyn hirvikammo, toivottavasti se tottuu siihen, että sen poikaystävä on laiton animaagi, joka juoksentelee metsäs ihmissuden kanssa. :) Sirius näyttää viihtyvän niin hyvin koirana, että potkaistakin täytyy. :D Pidin tosi paljon luvusta, jatkoa!

SparrowCat
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 47]
Kirjoitti: Ledi - 27.08.2012 20:41:24
Awww <3


Miks tää luku oli musta sulonen?  ;D  Joo, huomaa taas järkevyystaso (yöllä 4 tuntia unta + 1,5 tuntia miekkailuharkat (= yyperrankkaa) just äsken = kuollut Ledi  ;D )


Toisinsanoen, älä odota mitään järkevää, niinkun varmaan huomasit noista sulkeista.  ;D  Luku oli ihana <3 Jotenkin toi Lilyn hirvifobia oli hauska yksityiskohta ja hirveen ironista et se fobia koskee just hirviä  ;D  Ja kelmit kyllä osaa olla meleekosia aivoinvalideja, mutta mitäs ei ystävän vuoksi tekis <3 Söpöö <3


Anteeks nyt taas tästä tasosta, mutta sitten kun sattuu oleen energiaa enemmän kommaan kunnolla. Mutrta uus kommenttihan edellyttää jatkoa, eikös..?  ;D


Ledi
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 47]
Kirjoitti: Jahma - 28.08.2012 16:38:28
Aikasta hyvä luku oli täällä tänään, yhden virheen bongasin sieltä:
 
Lainaus
mutta silti hän kauhusta paikoilleen jähmettyneenä katoi nyt yhtä.
katsoi?

Lainaus
Jamesin kädet (kädet, ei sorkat) olivat hänen ympärillään
Ja tietysti mä kuvittelin siihen sorkat  ::) (faceläp)

Lainaus
Remuksen oli potkaistava Siriusta ennen kuin hän suostui muuttumaan takaisin ihmiseksi. Hän on kyllä erinomaisen mallikas koira, ei sen puoleen.”
Osaan jotenkin kuvitella ton alun ja kyllähän Siriuksnkin pitää olla muutakin kuin mallikas naistenmies  ;)

Muuten hyvää tekstiä ja enempää virheitä ei löytynyt.

Jatkoa odotellen

Jahma
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 47]
Kirjoitti: Swizzy - 29.08.2012 16:07:05
Ensin megapahoittelut etten kommannut edellistä lukua ja toiset samanmoiset siitä ettei mulla ole tarjota nytkään mitään hienoa.

Kummatkin luvut oli hyviä ja hauskoja, ja Lily/James on vaan niin ihana. ♥ Lilyn hirvipelko oli kiva lisä, hyvinkin aito. Sulla on mukava kirjoitustyyli, joka on kivaa luettavaa. Ja saat taitavasti hahmoista uskomattoman IC:t (myöskin sun omat on kivan aidot ja toimivat, ei liian päälleliimattuja). :)

Kiitos, jatkoa!



Swizzy
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 47]
Kirjoitti: Scaramouche - 02.09.2012 16:00:17
SuklaaKissa: Kaikki aikanaan, ystävä hyvä, kaikki aikanaan. Tosin ihan kaikkia sun toiveista en välttämättä onnistu toteuttamaan, mutta osaan on ainakin tulossa selvyyttä. ;)
SparrowCat: Kiitos tosi paljon, ja eiköhän se Lily aika pian totu. Parempi ois! Tai katotaan nyt, mitä mä keksin...
Chelsey: Jes, ihanaa että joku bongasi munkin suosikkikohdan. hymyilin tosi typerästi kun kirjoitin sitä, ja mietin pitkään että onko se Peterin nostaminen lattialta sittenkään niin kovin hyvä idea, mutta kun se tuli sellasena *bling!*-ajatuksena niin oli vähän pakko. :D Ja sehän on tosiaan puhtaasti veljellinen ele, ja se siinä onkin varmaan parasta. <3
Ledi: Haha, sinä ja sun kommentit. <3 Mutta joo, ironisuus on kivaa, ja hyvä että se toimii.
Jahma: Jeejee, kiitos mielettömästi kommentista! :)
Swizzy: Whii, päälleliimattu on kiva sana. Mutta heh, joo, kiitos kommentista!

A/N: Dodi, ja tämä on sitten mitä, luku 48??! Herraisä, kuka antoi luvan jatkaa tätä näin paljon?? Mutta joo, se mun viikko sitten lupaama kunnon A/N on tuolla luvun lopussa, so enjoy - if you can.



Ei rakkaus käyttämällä kulu, se vahvistuu
Eikä liekki pala vakan alla, se tukahtuu
Eikä maailma paremmaksi muutu
Jos ei sitä paremmaksi tee
Eikö siis yritettäisi vielä uudelleen


Haloo Helsinki!: Kuule minua


Neljäskymmenes kahdeksas

Ei hyvä. James tajusi sen heti kun heräsi. Kello oli varmasti liikaa. Hän nousi ylös salamana ja repi peiton kiroilevan Siriuksen päältä, potki Remusta ja nappasi Peterin tyynyn ja katsoi sitten kelloa. Aivan totta, puoli tuntia ensimmäisen tunnin alkuun. Ei hyvä. Yleensä kelmien oli herättävä ainakin puolitoista tuntia aikaisemmin, että viimeinenkin unikeko (yleensä Peter tai Sirius) saataisiin hereille ja raahattua aamupalalle, mutta tällä kertaa täytyisi unohtaa aamiainen.

”Ylös, elukat!” James huusi ja oli yllättävän virkeä, joskaan ei niin hyväntuulinen. Hän penkoi ensin itselleen vaatteet ja sitten Siriukselle, jonka ei uskonut heräävän tarpeeksi ajoissa kuitenkaan. ”Aikataulu jumittaa.”

Remus oli valmiina ennätysajassa, Peterkin kohtalaisen nopeasti, mutta Sirius täytyi melkein pukea ennen kuin hän suostui avaamaan silmänsä. Kun hän valitti nälkää, Remus lupasi että he pihistäisivät jotain keittiöstä ensimmäisellä hyppytunnilla.

”Mitä meillä muuten on ensimmäisenä?” Peter kysyi penkoessaan kirjakasaansa.

”Pimeyden voimilta suojautumista”, Remus totesi kylmästi ja James huokaisi tuskastuneena muistaessaan edellisen illan ja viimeisimmän uudistuksen opettajakunnassa. Tämä tästä vielä puuttuikin. ”Opettajana professori Thomyas Jones.”

Ilman lukemattomia salareittejä he olisivat varmasti myöhästyneet, mutta he olivat kuin olivatkin paikalla juuri kun Thomyas oli aukaisemassa luokan ovea eivätkä siis olleet teknisesti ottaen myöhässä. James edellä he suuntasivat perinteisille paikoilleen luokan takana, mutta tällä kertaa Jamesilla tai muillakaan ei ollut aikomustakaan antaa opettajalle syytä nostaa heitä esille.

Seitsemäsluokkalaisilla rohkelikoilla oli sinä vuonna pimeyden voimilta suojautumista puuskupuhien kanssa, mikä olikin ollut helpotus sen jälkeen kun he olivat olleet kolme vuotta samoilla tunneilla yliälykkäiden korpinkynsien kanssa, ja James oli siihen asti pitänyt sitä suosikki kouluaineenaan. Nyt hän kuitenkin mutisi vieressään istuvalle Peterille haluavansa olla missä tahansa muualla samalla kun katsoi kuinka suurin osa tytöistä meni istumaan etupenkkiin supatellen ja kikattaen keskenään. Tyttöjen Thomyakseen luomat haaveilevat katseet olivat vielä ärsyttävämpiä kun James ajatteli, että kyseessä oli itse asiassa hänen veljensä. Ja sana veli ärsytti häntä vielä entisestään, kunnes hän oli räjähtämispisteessä jo ennen kuin Thomyas oli varsinaisesti ehtinyt aloittaa tuntia.

James ei kuunnellut kuinka Thomyas selitti lyhyesti, että oli kotoisin Puolasta ja tuli Iso-Britanniaan perhesyistä, sillä hän tiesi ne asiat jo. Jos hän olisi kuunnellut, hän olisi luultavasti ollut ihan hyvillään siitä ettei Thomyas maininnut häntä sanallakaan. Tyttöjen huokailua, kuiskintaa ja kikatusta hän ei valitettavasti onnistunut suodattamaan, mutta sai ne kuitenkin pidettyä ajattelun taka-alalla siinä mukavasti Thomyasin tarjoamien kitaratuntien ja professori Binnsin välissä.

”S.U.P.E.R. -kokeet”, Thomyas sanoi sitten ja sai Jamesin havahtumaan. Professori kirjoitti lyhenteen taululle ja alleviivasi sen taidokkaalla kädenliikkeellä. Jamesia suututti. ”Niihin on enää viisi kuukautta aikaa, ja jos ette vielä ole aloittaneet lukemista, suosittelen aloittamaan nyt.” Thomyaksen ammattimaisuus tavallaan yllätti Jamesin, mutta hän ei antanut sen näkyä tympääntyneen ulkokuoren lävitse. ”Ennen kuin voimme aloittaa kertauksen, minun on kartoitettava teidän osaamisenne.”

Thomyas kiersi koko tunnin ympäri luokkaa pyytäen oppilaita tekemään milloin minkäkin suojausloitsun tai kirouksen ja antoi aina välillä vinkkejä miten ne voi tehdä nopeammin, tehokkaammin tai muuten paremmin. Jotkut eivät osanneet loitsuja ollenkaan (yksi eturivin tytöistä onnistui räjäyttämään liitutaulun yrittäessään yksinkertaista kilpiloitsua), toiset yllättivät kaikki, mutta suurin osa oli sitä samaa keskitasoa, johon olivat kuuluneet koko kouluajan, vaikka kuinka yrittivät parantaa ja antaa uudelle opettajalle hyvän kuvan itsestään.

James seurasi vain puolella korvalla tuntia, joka oli hänestä ihan turha jo pelkästään sen takia että sen piti Thomyas, joten hän säpsähti vähän kuullessaan sukunimensä.

”Herra Potter siellä takarivissä on niin keskittyneen näköinen, että hän voikin yrittää tähän tunnin loppuun jotain vähän haastavampaa”, professori Jones hymyili vähän ilkeästi tullessaan lähemmäs, tai sitten se oli vain Jamesin oman mielikuvituksen tuotetta. ”Mitenköhän on, onnistuuko sinulta suojeliusloitsu?”

Jamesin teki mieli sanoa jotain todella nasevaa ja hymyillä ivallisesti, mutta sen sijaan hän piti kasvonsa peruslukemilla loitsiessaan hopeanhohtoisen uroshirven. Se sai aikaan ihailevat suosionosoitukset varsinkin puuskupuheilta, jotka eivät olleet montaa aineellista suojeliusta nähneet, mutta myös rohkelikoilta, jotka eivät itse edellisenä keväänä olleet oikein onnistuneet kun suojeliuksia viimeisellä oppitunnilla oli harjoiteltu. Hirvi kiersi Thomyaksen ympäri, seisoi vähän aikaa paikoillaan kuin käskyä odotellen ja katosi sitten hopeiseksi sumuksi.

Thomyas katsoi pitkään kohtaa, jossa hirvi oli ollut, ja siirsi sitten katseensa Jamesin uhmakkaisiin silmiin. ”Läksyksi tiivistätte perusteluineen viiteen pykälään, miksi suojausloitsut ovat niin tärkeitä. Minimipituus kolme jalkaa. Herra Potter jää tänne, muut voivat mennä.”

Siriukselle tuli kiire hakemaan keittiöstä ruokaa, ja muut kelmit menivät hänen mukanaan. Lily vaihtoi Jamesin kanssa pari sanaa ennen kuin jatkoi matkaansa jästitiedon tunnille, ja lopulta Thomyaskin oli saanut viimeiset kikattavat tytöt pois luokasta. Thomyas tuli istumaan Jamesin edessä olevalle pulpetille ja näytti väsyneeltä.

”Opettajantyö on paljon vaativampaa kuin luulisi”, hän mutisi osittain itsekseen. ”Suunnittelin viime yönä tunteja viiteen asti.”

”Sinulla oli asiaa, professori.”

”Tiedän että olet minulle vihainen, James”, Thomyas sanoi eikä edes yrittänyt peittää surullisuuttaan ivaan ja ylimielisyyteen. Ehkä se oli vieroitusoireiden aikaansaannosta. James oli vähän vahingoniloinen. ”Ja sinulla on oikeuskin olla. Itse asiassa ihmettelisin jos et olisi. Mutta toivon sinun ymmärtävän, että minä ihan totta yritän. Ja että vaikka sinua tuskin kiinnostaa hevoskotkan paskan vertaa, mitä minä ajattelen, niin tahtoisin jotenkin korvata kaikki ne vuodet.”

James ei sanonut mitään, tuijotti vain pulpettia ja näpersi kynsiään. Kului monta pitkää minuuttia, ja Jamesin maha muistutti äänettömästi, ettei hän ollut syönyt aamupalaa.

”Eikö sinulla ole mitään sanottavaa?”

”Ei, professori.”

Thomyas huokaisi turhautuneena ja haroi hiuksiaan tismaalleen samalla tavalla kuin James. Nuorempi ei sitä tosin nähnyt, sillä varoi vahingossakaan vilkaisemasta Thomyakseen päinkään siltä varalta, että sattuisi vaikka leppymään. Hän ei nimittäin aikonut päästää veljeään näin helpolla, ei kaiken sen jälkeen mitä hän oli kokenut.

”Ala painua”, Thomyas tiuskaisi, nousi ylös ja vilkaisi kelloaan. ”Minulla alkaa seuraava tunti parin minuutin kuluttua. Jätä luokan ovi auki mennessäsi.” Hän harppoi pitkin askelin luokan lävitse ja takaovesta yksityisiin tiloihinsa jättäen Jamesin katsomaan peräänsä vailla sääliä.



A/N2: Joopa joo. Eli taisin mainitakin että mulla on paljon sanottavaa jatkosta. Mutta sitten mun pitääkin nyt miettiä että mistä mä aloitan...

Okei, ensinnäkin luvuista. Niitä tulee vielä ainakin parisenkymmentä, luultavasti enemmänkin, koska en yksinkertaisesti osaa olla venyttämättä tätä. Kuitenkin juttu on niin että tämähän kuitenkin loppuu joskus, ja se aika on joskus ensi keväänä. Toivottavasti. Muuten tunnen olevani todella epäonnistunut tän suhteen.

Mutta älkää lannistuko, jatko-osakin on jo vireillä. Julkaisen trailerin siihen varmaan vasta joulun jälkeen, mutta any case, en jätä kelmificceilyä enkä omia hurmaavia hahmojani oman onnensa nojaan. Jatko-osasta tulee kuitenkin se K15, näin ihan varoituksen sanana jo tässä vaiheessa, mutta se nyt ei ala varmaan ennen ensi kesää. Ja siitä tulee sitten ihan supereeppinen, ettäs tiesitte. ;)

Sitten. Lukujen sisällöstä. Eli nää on nyt vähän tällasia, näissä voi olla väliluvun makua, mutta se on väliaikaista. Kohta taas tapahtuu. Sanotaan nyt vaikka että tämä on tyyntä myrskyn edellä. Muhaha. Enempää en kerro vielä. Hihihihiih.

Nojoo, en vieläkään saanut sanottua kaikkea, mutta kun en tiiä mitä voisin sanoa niin etten paljasta jatkosta liikaa... No, ihan sama. Seuraava luku tulee taas joskus.
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 48]
Kirjoitti: Jahma - 02.09.2012 17:23:47
Vielä jotain 20 lukua!!! Auta armias, kuinka joku pystyy siihen.. siitähän tulee yhteensä jotain seittemänkymmentä lukua! *pyörymäisillään* ja viel jatko-osa! *todella lähellä pyörtymistä*

Mutta luvusta, Kelmien aamurutiinit.. miten toi ei hirveesti yllätä, että James saa kaivaa vaatteet ja pukea Siriuksen, kuin olis sen vaimo tai äiti? ;)

Vai ettää veli opettamassa lempiainetta ja se joka ei ole lempiveli... aijai ei kovin kivaa tuu olemaan.. tai mistä sitä tietää mitä sun pääs sisällä kehittyy.

Teksti oli hyvää eikä mun silmään pistäny virheitä.

Jatkoa -ehkä jos ei pyörry- odotellen
Jahma
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 48]
Kirjoitti: SparrowCat - 03.09.2012 00:00:28
Uusi luku!

Taas kännykällä täällä... Mutta kun ei vain yksinkertaisesti jaksa aukaista konetta, siinä menee noin sata vuotta... Tai oikeastaan kymmenen minuuttia. Mutta joo se luvun kommentointi.

Mahtava luku jälkeen! Pidin tosi paljon! (mistäpä tän ficin luvuista en olisi pitänyt) Miten mä sain luettua että tos alus James potki Remusta naamaan? Mutta sitten luin uudestaan... Hetken järkytys :D Thomyas... Mä oon alkanut pitää siitä! Sehän vaikuttaa hyvältä opettajalta vaikka suunnitteleekin tunteja kauan. Mulle kelpais Thomyas opettamaan. :D Äh, siitä tulikin mieleen että viikolla on ihan kivasti sanakokeita sun muuta...

Oo, parikymmentä lukua tulee. :) Mukavan paljon, hyvä ettei tää lopu vielä pitkään aikaan!

Jatkoa!

SparrowCat
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 48]
Kirjoitti: Swizzy - 03.09.2012 15:13:15
Jee, uusi luku!

No niin, tää Thomyaksen pitämä tuntihan oli mielenkiintoista nähdä. Mä jotenkin odotinkin sen olevan tollanen sivistyny ja ammattitaitoinen.

Lainaus
”Niihin on enää viisi kuukautta aikaa, ja jos ette vielä ole aloittaneet lukemista, suosittelen aloittamaan nyt.”
Viis kuukautta?! Aika megalomaaniset kokeet sitten. En oo ikinä Potterien perusteella sitä tajunnutkaan, miten isot kokeet noikin on, vaikka tietty ne onkin isot ja pelottavat, mutta silti. Ite oon niin pieni ettei vielä ysiluokankaan loppukokeita oo ollu ni en oo kovin maailmankartalla isoista kokeista... :D

Lainaus
hevoskotkan paskan vertaa
:D

Ja juuri kun olit mut melkeen saanut pitämään Thomyaksesta, toi lopun kylmyys pilas mun lähes-Thomyaksesta-pitämisen. No, en silti lähde lupailemaan yhtään mitään siitä ettenkö pitäisi hänestä tulevaisuudessa, ken tietää. Ihmisenä en pidä hänestä ollenkaan, mutta hahmona hän on onnistunut ja kiva. (ristiriitaista tai jotain... ;D)

Hih, supereeppinen! Ihanaa!

Jatkoaaaaaa!



Swizzy
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 48]
Kirjoitti: Pric - 03.09.2012 23:10:00
ää,kärvistelen 
täällä sängyn uumenissa kylmägeelistä kärsivänä ja kampaajan jälkeen paljon blondimpana kun ennen ja koitan kommentoida jotain järkevää.
   Mä tykkään sun kirjotustyylistä hirrrveesti! Kirjotat jotenki niin elävää ja rikasta kieltä, joka naurattaa ja itkettääkin. Sulla on hyviä kielikuvia ja kuvailet asioita paljon, just sopivan paljon niin että tekstistä saa hyvän käsityksen,näkee tapahtumat sielun silmin. Oot ihan superlahjakas kirjoittaja! 
    Toiseks oon heikkona sun hahmoihin. Taino kelmeihin ja Lilyyn ja vähän myös Thomyakseenkin... Lilyn ystävät on jääny mulle etäisiks, en ees nyt muista niiden nimiä, paitsi Amyn. En tiedä mistä tää johtuu ? Ehkä vaan en oo lukenu niitä tarkasti.
      Nyt itse tapahtumiin.
Lilyn hirvipelko on suloista :3 se että naarashirveä ei tarvitse pelätä koska sillä ei ole sarvia on hauskasti sanottu ! Musta tossa viimisimmässä luvussa Thomyas oli jotenki traagisella tavalla sulonen. Aaw toivon et James ja Thomyas korjaa välinsä ja ryhtyy veljiks :) mut se ei saa viedä Siriuksen paikkaa !!
        en oikeen tiiä mitä pitäis vielä kommentoida, ei tuu mieleen ku uni alkaa jo painaa päälle. Haluun vaan sanoo että we want more ! Ja  hui, tyyntä myrskyn edellä :o en oo koskaa oppinu tykkää draamasta, sellanen vaaleenpunanenpumpulihöttöfluffyily on se mun juttu :3 
noniin kiitos ja näkemiin, pric on puhunut !
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 48]
Kirjoitti: SuklaaKissa - 03.09.2012 23:42:48
Nyt tulee tosi pikakommentti, mutta komentti kuitenkin. Tykkään siitä, että Thomyas ainakin yrittää lepyttää Jamesin, vaikkei se kovin yksinkertaista näytä olevan. Minusta oli tärkeää, että James kuitenkin huomasi Thomyaksen olevan ihan taitava opettaja ennakkoluuloistaan huolimatta.
Hiukan jäi kummastuttamaan, että eikö Thomyaksen pitäisi olla hieman kärttyinen vieroitusoireista? Ei omaa kokemusta (;D) mutta luulisin, ettei siitä ihan noin vain pääse eroon. Ja eikö hän kuitenkin tullut Tylypahkaan melko pian - tai no, miten sen nyt ottaa, ehkä minulta on mennyt jotain ohi - Pottereilla vierailun jälkeen?

Ylös, elukat! -huuto sai naureskelemaan heti alussa. Ai hups, miten te oikein saitte tietää että me ollaan animaageja? Luulisin Remuksen huomanneen ettei aina vain voi olla mallioppilas, kun kerran lupasi keittiöreissun ;)
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 48]
Kirjoitti: Ledi - 04.09.2012 15:34:29
Nyt mulla kerrankin on aikaa ja energiaa. Joten nyt tulee toivon mukaan ees osittain järkevä kommentti.  ;D En siis takaa mitään ;D

Tää luku oli mahtava ;D Jotenkin toi kelmien aamurutiini sopi mun kuvitelmaan täysin. Tai melkein. Oon kattos aina kuvitellu et Remus sais olla se ekana heräävä jonka tehtäväks jäis potkia Sirius ja James ylös mutta sama se, toimi näinkin ;D

Ja sitten Thomyas, joka ansaitsee ihan oman kappaleensa kommetntista. Se on ihana. Ja luulen et oot suunnitellu sille joko järkyttävän traagisen kohtalon tai sitten sellasen happyhappyjoyjoy-kohtalon, jossa se ja James sopii ja kaikki on onnellisia. Tai sitten se joittenkin käänteitten kautta päätyy Lilyn vällyjen väliin ja suututtaa pikkusen Jamsien ja häipyy Puolaan pakoon kaikkee ja jättää kelmeröisten käsiin pikkusen sotkun. Tai... joo, liikaa teorioita sun tarinaas, mutta tässä nyt pari mun mielipidettäni. Ja jotenkin toi Thomyasin vierotusoirejuttu tuntuu aika tärkeeltä. Musta tuntuu et kelmit löytää sen mettästä pössyttelemästä kuutamolla ja tulee ongelmia ;D Ei ollu uus teoria ;D

Mutta, kiitos tästä, oli ihana ♥ Ja ne loput 20 lukua sais jo raottaa vähän verhoonsa... ;D Eli suomeks, jatkoa ;D

Ledi
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 48]
Kirjoitti: L.E - 04.09.2012 15:42:15
Supereeppinen jatko-osa?? Käy mulle! Oonkin jo kauhulla miettiny, että millon tää teksti tulee lopullisesti päätökseensä, mutta onneks se nyt siirty kohtalaisen hamaan tulevaisuuteen.

Lisää draamaa tulossa? Mä olen siitä huono lukija, että koska oon ihan luvattoman kiintynyt kaikkiin hahmoihin, en periaatteessa edes haluaisi yhtään draamaa. Toisaalta kelmeily ilman draamaa onkin sitten jotain vähän vaikeammin kuviteltavaa? Oletan että sulla on kuitenkin jokunen ässä hihassa, joten tää menee varmaan koko aika vaan mielenkiintosemmaksi ;)

Jatkoa odottelen jälleen  :-*
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 48]
Kirjoitti: Scaramouche - 11.09.2012 15:18:56
onski: Joo on vähän välilukuja nämä (sanajärjestys?) mutta kyllä pian taas jännitetään. ;) Kiva kun seuraat.
Jahma: En olis ikinä uskonut että pääsisin näinkin pitkälle, mutta nyt kun tässä ollaan niin en mä voi lopettaakaan. :D Joten jatko-osa tulee (ja luultavasti myös sille jatko-osa koska en osaa lopettaa) ja sormet syyhyää päästä kirjoittamaan sitä, sais tän jo loppuun! ;D
SparrowCat: Thomyaksessa ei oikeesti oo mitään muuta vikaa kun se etten mä haluais tykätä siitä, koska a) se on symppis b) se on jumalaisen näkönen ja c) se on täydellinen. ::) Ja vihaan sitä silti ihan periaatteessa, koska mun Jamesia ei noin vaan syrjitä.  :'(
Swizzy: Joo voi olla että mä vähän liioittelin tuon kokeiden valtavuuden, kun siis en mä ainakaan ees YO-kokeisiin lue herraisä viittä kuukautta etukäteen (vaikka olis ehkä pitänyt?) mutta sit mietin että kun moni niistä lähtee heti työelämään tuon jälkeen niin niillä arvosanoilla on varmaan aika iso merkitys? Tai en tiiä. Vähän random silleen, mutta joo. :D
Pric: Haha, kyllä sitä vaaleenpunastapumpulihöttöfluffya (?) on tulossa ihan mielin määrin, ei hätää. ;) Ja yritän vähän vaivihkaa tuoda niitä muitakin hahmoja sieltä vähän esiin, varsinkin nyt Alicea ja Frankia ja myöhemmin Amya. Ja Danielle saa piakkoin kans monta omaa lukua, ja viimeistään jatko-osassa se tekee jotain niin unohtumatonta että huh! Pysy kuulolla!
SuklaaKissa: Niistä vieroitusoireista, että siinähän on se ettei se jaksanut koko aikaa pitää kulisseja ylhäällä, että se oli tosi väsynyt ja loppujen lopuksi aika kärttyinenkin. Varmaan aika lailla yksilökohtaisiahan ne vieroitusoireet taitaa olla, toisilla ilmenee eri tavalla. :)
Ledi: Tai sitten se joittenkin käänteitten kautta päätyy Lilyn vällyjen väliin ja suututtaa pikkusen Jamsien ja häipyy Puolaan pakoon kaikkee ja jättää kelmeröisten käsiin pikkusen sotkun. Tota en ollutkaan tullut ajatelleeksi... Mutta valitettavasti Thomyaksen kohtalosta on jo sovittu mun kahden aivosolun kesken (toisin sanoen niitä ei kuunneltu), mutta joo, tollasta juonta vois jossain toisessa tarinassa käyttää... Look for my owl! ;)
L.E: Kelmeilyähän ei tosiaan ole ilman draamaa, joten draamattomuus ei tässä enää kovin kauaa kestä. Ehkä kolme tai neljä lukua, korkeintaan viisi. :D En osaa muuta kun vaan pitkittää tätä ficciä, kun tavallaan haluisin jo että tää loppuis mutta tavallaan haluisin jatkaa tätä ikuisuuksiin kun tää on niin iso osa mun elämää... Njoo.

A/N: Oon taas loistava... Luku 49, ja seuraava on jo 50!! Herraisä, se on juhlavasti ihan erityylinen kun luvut yleensä, näin varoituksen sanana jo etukäteen. Ja nyt kun olen selvinnyt jotenkuten hengissä ruotsin YO-kuuntelusta (kirjallinen ensviikolla, hrr...) niin annan teille uuden luvun. Enjoy - if you can.



Sillä ilman sinua hukun öihin sekaviin
Ja ilman sinua – no niin
Ilman sinua olen puolitiessä helvettiin


Hector: Jos sä tahdot niin


Neljäskymmenes yhdeksäs

James ei nähnyt Lilyä ennen päivällistä, sillä Lilyn lukujärjestys oli täynnä ja Jamesilla oli eri kursseja. Suureen saliinkin hän ehti ennen tyttöystäväänsä, joka luultavasti tapansa mukaan tarkensi tietoja tähtitietoa opettavalta professori Sinatralta, joka ei osannut oikein kertoa asioita selkeästi. Kelmit tulivat saliin etuajassa (taikaeläinten hoidon opettaja oli tavallistakin lepsummalla päällä), istuivat pöytään, söivät nopeasti ja päättivät ahertaa vielä pari tuntia karttansa parissa. James sanoi tulevansa joskus myöhemmin.

”Minä haluan jutella Lilyn kanssa”, hän mutisi vastaukseksi Siriuksen kulmienkohotukseen. ”Ihan muuten vain. Vaihtelun vuoksi. Mutta tulen kyllä ihmisten ajoissa.”

”Toivottavasti”, Sirius heitti vitsillä takaisin ja hymyili muka-tietäväisenä. ”Mutta ei mitään kiirettä, muista olla kiltti hänelle.”

”Turpa umpeen.”

James tiesi että Sirius vain vitsaili, mutta silti tuon kaltaiset jutut, jotka kohdistuivat häneen ja Lilyyn, saivat hänet vähän masentuneeksi. Lily oli ymmärrettävästä syystä erittäin arka mitä tuli heidän suhteensa fyysiseen puoleen, ja James odottaisi vaikka maailman tappiin saakka (tai no, ei ehkä ihan niin kauan, mutta aika pitkään kuitenkin), mutta kyse ei ollutkaan siitä. Ongelma oli, että joka kerta kun hän vain ajatteli sitä, hänen teki mieli kuristaa Severus Kalkaros elävältä paljain käsin, ja tarvitsi nopeasti jotain muuta ajateltavaa estääkseen itseään tekemästä niin. Varsinkin jos Kalkaros sattui olemaan näköpiirissä kuten nyt.

James keräsi lautaselleen uuden annoksen lihamureketta ja perunamuusia ja salli itsensä tuijottaa avoimen vihamielisesti Luihuisen tupapöydässä istuvaa Kalkarosta sekä Katia, joka tuntui istuvan melkein rasvahiuksisen pojan sylissä, mikä oli kuvottavaa katseltavaa kun tiesi pojan taustoista sen mitä James tiesi. Kat näytti hyvin tyytyväiseltä paikkavalintaansa, mikä teki Jamesin varmaksi siitä ettei tytöllä varmasti ollut aavistustakaan, mitä Kalkaros oli tehnyt Lilylle. Ei kai kukaan voisi olla luihuispojan lähellä jos tietäisi? Jamesin teki mieli mennä ja kertoa Katille, vain osoittaakseen kuinka väärässä tämä oli ja saadakseen Kalkaroksen ensimmäisen ja luultavasti ainoan tyttöystävän kaikkoamaan. Hän oli varma, että saisi siitä edes vähän helpotusta, mutta hän ei mennyt vaan keskittyi kaatamaan vettä pikariinsa.

”Hei James”, kuului samassa tuttu ääni, ei se jota hän oli odottanut vaan toinen, ei aivan yhtä miellyttävä mutta ei kuitenkaan lähellekään vastenmielinen. James kääntyi ja kohtasi Frank Longbottomin ystävälliset kasvot, kun puuskupuh istui hänen viereensä pöytään. Tämä tarkoitti siis sitä, että tähtitiedon tunti oli ainakin loppunut, sillä myös Frank oli sillä kurssilla. ”Lily jäi keskustelemaan jostain vielä vähäksi aikaa, ajattelin vain mainita.”

”Kiitos”, James hymähti. Hän todellakin piti Frankista, tämä oli ystävänä hyvin lojaali ja vaikka hän ei tätä kovin hyvin tuntenutkaan, hän oli aivan varma siitä, että Frank jos kuka oli loistava poikaystävä Alicelle, joka tarvitsi jonkun pitämään jalat maassa ja pään pois pilvistä. ”Minä en ihan totta tajua, miten hän aina jaksaa keskittyä opintoihin niin vakavasti.”

”En minäkään”, Frank naurahti. ”Haittaako jos syön tässä?”

”Siitä vain”, James totesi ja ihmetteli mielessään, miksei Frank istunut ystäviensä kanssa. Tosin Amos Diggory nyt saattoi joskus käydä jopa Frankin hermoille, se oli ihan varmaa. James ei suonut sille enempää ajatusta.

”Kuule”, Frank sanoi keskustelumielessä ottaessaan ruokaa ja James kohotti kulmiaan kysyvästi, ”mitä mieltä sinä olet siitä uudesta opettajasta? Siitä Jonesista.”

James melkein veti vedet väärään kurkkuun ja ryki hetken aikaa ennen kuin sai vastatuksi. ”Ai Thomyas Jonesista? No jaa, en ole kamalasti hänelle ajatuksia suonut. Miten niin?”

Frank rykäisi ja mietti hetken miten asettaisi sanansa, mutta päätti sitten sanoa suoraan. Se olikin Jamesin mielestä yksi Frankin hyvistä puolista, ja hän mietti että heidän pitäisi jutella useammin. ”Kun minun mielestäni sinussa ja hänessä on jotakin samaa. Siis ulkonäössä.”

Sille James ei voinut muuta kuin naurahtaa synkästi. ”Ihmekös tuo. Hän on minun veljeni, tai jotain.”

Puuskupuh näytti yllättyneeltä. ”Todellako? En tiennyt että sinulla on veli – jos Siriuksen jättää laskuista, totta kai.”

”No se on aika pitkä juttu”, James mumisi ja jätti asian sikseen.

”Varmasti. Mutta se ei ollut se miksi tulin juttelemaan sinulle – ”

James ei koskaan kuullut mitä asiaa Frankilla olisi ollut, sillä kesken kaiken Lily ilmaantui paikalle ja alkoi puhua tuohtuneena tähtitiedon tulevasta S.U.P.E.R. -kokeesta ilmeisesti huomaamatta lainkaan, että katkaisi keskustelun joka oli kääntymässä luultavasti hyvin mielenkiintoiseen suuntaan. Frank kuitenkin vain hymyili Lilylle, söi äänettömästi ruokansa ja nousi sitten lähteäkseen.

”Jutellaan sitten paremmalla ajalla, okei? Tämä on tosi tärkeää”, hän huikkasi hymyillen vielä Jamesille ja lähti etsimään Antonia ja Mikea kirjastosta. James katseli hänen peräänsä ja mietti, mikä mahtoi olla sellaista että Frankin olisi keskusteltava siitä juuri hänen kanssaan.

”Mikä on tosi tärkeää?” Lily kysyi kummastuneena syödessään pientä murekenokarettaan. Hän ei ollut tullut ajatelleeksi, että Frank ei yleensä istunut rohkelikkojen tupapöydässä.

James hymähti. ”Tietäisin, jos olisit tullut noin viisi minuuttia myöhemmin”, hän sanoi ja katsoi tyttöä vähän moittivasti siirtäessään tämän kasvoille valahtaneita hiuksia korvan taakse. ”Kai sinä nyt jotain kysyttävää vielä olisit keksinyt?” hän lisäsi hymyillen huvittuneena ja sai Lilyltä pienen mulkaisun.

”Jos en tietäisi paremmin, sanoisin ettet ole kovin ilahtunut siitä että tulin”, Lily mumisi ja pisti perunamuusin rippeet suuhunsa.

”Mutta koska tiedät paremmin, tiedät että ilahdun sinun näkemisestäsi aina ja ettei mikään saisi minua toivomaan ettet tulisi.” Lily hymyili Jamesille ja pyyhki suunsa lautasliinaan. James suukotti hänen poskeaan. ”Onko sinulla kovin kiire tekemään läksyjä?” poika kysyi viattomasti. ”Kun tavallaan meillä ei ole tainnut olla oikein kaksinkeskeistä aikaa moneen viikkoon.”

”Olimmehan me ajoittain kaksin joululomalla”, Lily naurahti ja nousi pöydästä vetäen Jamesin mukanaan. He lähtivät kävelemään ulos salista.

”Sitä ei lasketa, koko ajan oli vaarana että Sirius tai äiti pelmahtaisi paikalle. Onko tuo kyllä vai ei?”

”No kylläpäs sitä nyt yritetään saada seuraa”, Lily hihitti pysähtyessään juuri salin ulkopuolelle, missä tupapisteitä laskevat tiimalasit kertoivat Korpinkynnen johtavan Rohkelikkoa niukasti. ”Mikäs herralla nyt on?”

James veti Lilyn lähelleen ja kietoi kätensä tämän vyötärölle. He olivat sopivasti poissa näkyvistä mutta eivät piilossa, tiimalasien vieressä ja vähän suuren oven takana, joten Lily ei kiusaantunut ainakaan kovin pahoin. ”Ai jos puhutaan ihan totta? Minä olen tällä hetkellä niin täynnä Thomyasta ja muita erinäisiä todella ärsyttäviä seikkoja että voisin räjähtää. Ja koska puhutaan totta, sanotaan nyt sekin että olisin jo räjähtänytkin ellei sinua olisi.” Hän suuteli Lilyä ennen kuin tämä ehti väittää vastaan. ”Vakavasti sanottuna sinä pidät minut järjissäni”, James mutisi otsa tytön otsaa vasten ja katsoi tämän yllättyneitä vihreitä silmiä.

”Oikeastiko?” Lily kysyi ja sai vastaukseksi pienen hymähdyksen ja uuden suudelman, vähän voimakkaamman kuin edellinen mutta silti hyvin hellän. ”Vau, enpä olisi uskonut että sinut saa pidettyä järjissäsi jotenkin.” He seisoivat vähän aikaa siinä ihan lähekkäin, katsoivat toisiaan silmiin, ja Lily painoi huulensa jälleen Jamesin omille. ”Mitäköhän herralla mahtoi olla mielessään?”

Mustahiuksinen poika mietti hetken ja hymyili sitten. ”Luuletkohan että olisi liian kylmä mennä kävelylle järvelle?”
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 49]
Kirjoitti: Swizzy - 11.09.2012 16:19:30
Joo, oot taas loistava, kuten aina! ♥

Tää oli tosi ihana Lily/James -luku ja awwitin varmaan lähes puol lukua tai jotain. Ja sit toi Frankin juttu jäi kans mietityttämään...

Lainaus
”Mutta koska tiedät paremmin, tiedät että ilahdun sinun näkemisestäsi aina ja ettei mikään saisi minua toivomaan ettet tulisi.”
Aww! ♥

Kiitos ja jatkoa (ja sori vähän mömmö kommentti)!



Swizzy
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 49]
Kirjoitti: SparrowCat - 11.09.2012 16:54:35
Jeee, uus luku! Tuliskohan tällä kerralla vähän parempi kommentti? Sitä kannattaa toivoa...

Tämä luku oli mukavaa, kun ei tapahtunut oikein mitään, mutta sehän ei yhtään haittaa! Yhtä paljon nämä luvut viihdyttää. :) Frank on aivan ihana, siitä pidän kauheasti ja kun tätä ficciä lukee, saat mut pitämään siitä entistä enemmän! Hööh, Frank ei ehtinyt sanoa sen tärkeää asiaa, mur, Lily, mitä tulit siihen keskeyttämään? Kat ja Severus on aika erikoinen pari, tunteekohan ne oikeasti jotakin toisiaan kohtaan? Mielenkiintoista, mielenkiintoista... Taidan lopettaa vähän lyhyehkön ja einiinkovinrakentavan kommenttini tähän... Mutta mahtava luku!

Jatkoa! (Ja nopeasti, en kestä kauaa odottamassa täällä Frankin sanottavaa ja muuta! :D)

SparrowCat
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 49]
Kirjoitti: KelmiNeiti00 - 11.09.2012 17:04:52
Uusi lukia ilmottautuu!!
 
Tää on oikeesti tosi ihana!
Oon lukenu tän pari kertaa mut vast nyt tuun kommentoimaa...  (yleensä luen tätä kännykäl nii en oo sil sit ruvennu kommentoimaa.)

Mut joo., tää on iha sika hyvä!
Lily ja James♥ on mun lemppareita!

Jatkoa odotellen

KelmiNeiti00
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 49]
Kirjoitti: Jahma - 11.09.2012 17:08:36
Hei uusi luku!

No on nuo kaks taas niin sulosta että siirappi valuu.. :P

teksti oli hyvää ja virheetöntä.

Mä en kyllä voi ymmärtää sua kuinka pystyt vieläki kirjottaa. Hei haloo 49 lukua!

jatkoa odotellen
Jahma
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 49]
Kirjoitti: Scaramouche - 13.09.2012 14:55:18
Swizzy: Lol toi loistava oli kyllä lähinnä sarkasmia... :D Nojaa, kiva että mulla on teitä vakkareita tykkäämässä niistä luvuista joista ite en tykkää. :)
SparrowCat: Aw, Frank on jotain niin nununununu etten mä kestä. :P Voit olla varma että sitä tulee jatkossa vielä paljon lisää, koska rakastuin ja haluan olla Alice just nyt. Oota vaan kuule, pian säkin haluat. ;)
KelmiNeiti00: Hei jes, ihan loistavaa että kommentoit! Jokainen kommentti on mun mielestä aivan ihana, ja tuntuu tosi hyvältä lukea että joku uusi taas tykkää. :)
Jahma: Siirappi on kivaa mutta joskus liian tahmeaa... ;D Ja voi kuule, et uskokaan miten monta kertaa oon itekin ihmetellyt että miten mä jaksan, mutta tässä sitä vielä kevyesti porskutellaan eteenpäin!

A/N: Buujaa, ja nyt tulee se mitä kaikki on odottaneet mutta mitä kukaan ei olisi ikinä uskonut oikeasti tapahtuvan - eli luku 50. Viisikymmentä. Puolisataa. Geez, that's a lot of chapters. Waaaaaay too many, if you ask me, but what can I do? Joka tapauksessa taisin luvata jotain extremeä, joten tässä tulee: luku, jossa ei ole kuvailua, vaan pelkkää dialogia. Kyllä luitte oikein. Mun on kyllä ihan pakko myöntää että tää on myös ehkä turkin ja tylsin luku joka tässä ficissä on, mutta tavallaan tää tarvittiin tänne väliin. Tai en tiiä. Go on and enjoy - if you can.



Mut frendit päivän kirkastaa
Siihen luottaa voin


TikTak: Frendit


Viideskymmenes

”Amy, oletko nähnyt Lilyä?”
”Hän kävi äsken hakemassa takkinsa ja lapasensa. Sanoi menevänsä Jamesin kanssa kävelylle. Mikä hätänä, Alice?”
”Ei mikään. Minua vain mietityttää... kaikki se mitä puhuimme eilen illalla.”
”Ai. Tahdotko puhua siitä? Lottie on ainakin toistaiseksi oleskeluhuoneessa, joten olemme selvillä vesillä sen osalta.”

”Huoh. Tai siis että eikö sinua yhtään mietitytä se kaikki? Siis poikien animaagius ja muu.”
”Itse asiassa ihmettelin juuri itsekin, kun ei niin kamalasti mietitytä. Toki osasinhan minä sinä jollain tasolla odottaakin, samoin Lily.”
”Niin mutta silti! Tai siis että Lily oli oikeassa siinä kun sanoi että ministeriö pitää animaageista kirjaa. Entä jos heidät saadaan kiinni?”
”He ovat kelmejä. Ei heitä saada kiinni.”
”Mutta entä jos!”
”No se on sen ajan murhe. Ei minua se huoleta, ja Lilykin on enemmän järkyttynyt siitä että he tekivät sen.”
”Mitä tarkoitat?”
”Niin siis ei hän sitä sanonut, mutta näkeehän hänestä että hän säikähti kaikkea sitä mitä olisi voinut tapahtua. Tarkoitan että ihmisiähän on kuollut yrittäessään opetella animaageiksi. Ja muistatko ne McGarmiwan näyttämät kuvat mutaatioista, jotka ovat muodostuneet pikkiriikkisistä virhearvioista?”
”Voi Merlin, en minä ollut vielä ehtinyt sitä ajatellakaan! Tosiaan, entä jos jotakin olisi mennyt vikaan? Hehän olisivat voineet kuolla!”

”Arvasin ettei sinulle olisi pitänyt kertoa siitä.”
”Miten sinä voit olla noin rauhallinen? He olisivat voineet vaikka kuolla! Tai muuttua sellaisiksi tuskaisiksi ja iljettäviksi mutanteiksi! Ja sinä vielä kaiken lisäksi seurustelet helvetti soikoon ihmissuden kanssa!”
”Pidä pienempää ääntä, jooko?”
”Oho, sori. Mutta silti! Sinä olet ihan tyyni vaikka poikaystäväsi on vaarallinen!”
”Eikä ole.”
”Onpas! Hänhän on – ”
”Tiedän kyllä, mutta se ei tee hänestä vaarallista. Se susi joksi hän muuttuu ei ole hän. Sitä paitsi kuten eilen sanoin, se tapahtuu vain yhtenä päivänä kuukaudessa, joten minulla ei ole mitään hätää. Enemmän minua surettaa hänen tilanteensa, ja ihmissusien ylipäänsä.”
”Surettaa? Miten ihmeessä?”
”Alice, oletko huomannut että ihmissusia kohdellaan ihan kamalan huonosti? Ja vain siksi että he ovat mitä ovat, eivätkä voi sille mitään? He eivät saa kunnon työpaikkoja, heille ei vuokrata asuntoja eikä kukaan eväänsä liikauta kehittääkseen hoitomuotoja lieventämään heidän kipujaan.”
”Kai minä sen olen huomannut, mutta en ole kamalasti viitsinyt aikaisemmin kiinnittää huomiota. Tosin se varmaan muuttuu nyt kun tunnen yhden heistä henkilökohtaisesti. Sinä olet tainnut ajatella asiaa enemmänkin?”
”Noin reilun vuoden verran, kyllä.”

”No kerro nyt sitten ihmeessä mitä olet tehnyt asian eteen!”
”Miten niin mitä minä olen tehnyt?”
”Älä viitsi, pakkohan sinun on ollut jotain tehdä. Amy, minä tunnen sinut. Et sinä ole pelkästään ajatellut sitä ja katsellut samalla sivusta, varsinkaan kun on kyse Remuksesta.”
”Niin no, olen kyllä tutkinut paria juttua... Lähinnä yhdistellyt tietoja erilaisista taikayrteistä ja jästien suosimista kipulääkkeistä. Ja lueskellut paljon kirjoja ihmissusista. Viime kesänä löysin Viistokujalta yhden vanhan niteen, jossa oli tosi paljon erilaisia vanhan kansan rohtoja ja lääkeliemiä.”
”Mihin sinä pyrit niillä?”
”Minä – tai antaa olla, se on ihan tyhmää...”
”Antaa kuulua.”
”No kun minä ajattelin että voisin kokeilla paria juttua. Yhdistää kaikkia saamiani tietoja ja yrittää keittää eräänlaisen liemen, joka helpottaisi ihmissusien muutosta ja susivaihetta.”

”Luuletko että se toimisi?”
”En tiedä, ei välttämättä. Mutta minulla on kyllä aika hyvä kuva siitä, miten lähtisin lientä toteuttamaan. Luulen kyllä että minun pitää odottaa koulun loppuun asti, sillä en usko että rehtori katsoisi kovin hyvällä postipaketteja täynnä jästilääkkeitä, jos äiti niitä edes suostuisi ostamaan ilman kunnon selitystä.”
”Selitystä, jota sinulla ei tietenkään ole?”
”Ei tietenkään.”
”Ei jotenkin yllätä minua. Mutta sen sijaan se, että olet ajatellut kaiken noinkin pitkälle, on minusta aika yllättävää.”
”No, minulla on ollut paljon aikaa.”
”Nähtävästi. Ainakin ennen kuin aloit seurustella. Huomaatko nyt, kuinka oikeassa olin, kun totesin viime vuonna että seurustelu vie yllättävän paljon aikaa?”
”Todellakin. Tosin sinun ja Frankin suhde vie varmasti enemmän aikaa kuin minun ja Remuksen.”

”Miksipä sitä kiistämään. Muuten, Frankista puheen ollen...”
”Mitä hänestä?”
”Hän on ollut vähän outo viime aikoina.”
”Joo, kuulin ohimennen kun puhuit siitä Lilyn kanssa uutenavuotena. Millä tavalla outo?”
”Tai siis että hän on edelleen sama suloinen ja ihana Frank kuin aina ennenkin, mutta aina välillä saan hänet kiinni tuijottamasta minua.”
”Mitä outoa siinä on? Ainahan hän on sinua tuijottanut.”
”Niin mutta ei tällä tavalla! Hän katsoo minua ja hymyilee sillä ihanalla pehmeällä tavallaan, uppoutuu ajatuksiinsa... mutta jokin siinä on erilaista. Ihan kuin hän arvioisi tai suunnittelisi jotain.”
”Jos hän miettii sinulle yllätystä? Teillähän on vuosipäivä ensi viikolla.”

”Niin on! Hän taisi kyllä mainitakin että minun pitäisi jättää se iltapäivä tyhjäksi suunnitelmilta. Luuletko tosiaan että hän yllättää minut kunnolla?”
”Ihan varmasti. Hänhän tietää miten rakastat yllätyksiä.”
”Niin rakastan! Muistatko miten hän viime vuonna toi minulle punaisia ilmapalloja aamiaiselle? Ja sitä edellisenä vuonna antoi sen puuhelmirannekorun?”
”Alice hei, miten niitä voi olla muistamatta kun sinä kertaat kaikki tapahtumat ainakin kerran viikossa?”
”Mitäköhän hän keksii tänä vuonna? Jos hän vaikka vie minut kiellettyyn metsään piknikille? Kuulin että viime vuonna se yksi luihuinen oli vienyt tyttöystävänsä sinne ja sulattanut maan ja laittanut vaikka mitä hienoja loitsuja niin että pieni aukio näytti samalta kuin keväisin! Tai entä jos Frank lähettää minulle hämäyksenä pöllöpostissa kortin? Tai jos – ”
”Kuule, minusta on ihanaa kun olet niin innoissasi, mutta eikö yllätys olisi parempi jos et yrittäisi keksiä sitä etukäteen? Ethän sinä edes ole vielä ihan sataprosenttisen varma että hän aikoo yllättää sinut!”
”En olekaan, mutta koskaan ei voi olla liian varovainen!”
”Alice, yllätysten idea on yllättää.”

”Ihan sama. Eikö muuten olisi ihanaa jos Remus yllättäisi sinut jotenkin joskus?”
”No jaa, enpä oikein tiedä. Se on enemmän teidän tyylistänne, ei minun ja Remuksen. Enkä minä sitä paitsi pidä yllätyksistä yhtä paljon kuin sinä.”
”Niin mutta silti! Mieti nyt, jos hän vaikka toisi sinulle kukkia ihan muuten vain, tai lähtisi spontaanisti kävelylle kuten Lily ja James – mikä on minusta muuten ihan äärettömän suloista!”
”Ja nimenomaan siksi se ei oikein sovi meille. Ääretön suloisuus on varattu sinulle ja Lilylle.”
”Miten vain. Mutta kyllä sinäkin tästä vielä kohta innostut, kun pääsen oikein vauhtiin!”
”Tästä tulee pitkä ilta...”
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 50. Wait a minute - what?!]
Kirjoitti: Swizzy - 13.09.2012 16:16:31
Joo, kyllä mä tiiän että se sun loistava oli sarkasmia mutta mun ei ollut.

Viiskymmentä! Se on jo ihan pikkuhiukan. Onnittelut!

Tää luku oli oikeen toimiva ja hyvä, että näemmä susta on dialoginkirjottajaksikin. Kertaakaan ei jäänyt epäselväksi kuka puhui (ja puhujia oli vaan kaks joten se oiskin aika taitavaa sekottaa ne :D).

Mä oletan että Frankin jutulla mistä se halusi puhua Jamesille on joku yhteys tähän juttuun jonka Alice mainitsi... (varo vaan, kohta mun uteliaisuuteni kasvaa hallitsemattomaksi ja alan suorittaa jotain salapoliisintyötä tän suhteen :D)

Ja keksiikö Alice sudenmyrkkyjuoman? Tai jotain uutta? Uuu, cool...

Jatkoa jooko?

Kiitos tästä!



Swizzy
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 50. Wait a minute - what?!]
Kirjoitti: Jahma - 13.09.2012 16:29:29
ööö.. Se meni aika nopeesti, siis lukien, kun oli vain reploja.

Ei mun kaveriporukalla toki tollaset puheet oo.. toki vähä erityyliset aiheet vaan, muut miehistä joka tapauksessa.

hyvää tekstiä ja virheitä ei löytyny

jatkoa odotellen
Jahma
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 50. Wait a minute - what?!]
Kirjoitti: Pric - 14.09.2012 17:01:13
AAA KOSIIKO FRANK !???  se tuli ekana mieleen  :) aaw mikä sulonen !    tykkäsin tosta dialogista. Ja siitä edellisestä luvusta. OOn nyt kuumeessa enkä jaksa kirjottaa, joten viimeistelen tän kommentin myöhemmin :D                                                                                 
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 50. Wait a minute - what?!]
Kirjoitti: Scaramouche - 14.09.2012 17:16:44
Swizzy: Mä tiedän. ;) Paljon asioita.
Jahma: Joo, se meni oikeesti ehkä vähän turhan nopeesti, mutta minkäs teet. :D
Pric: Siis mitä HELVETTIÄ, mistä sä ton bongasit??!!  :o Kriikskrääks, en kerro mitään. Tämä luku sen sijaan kertoo.

A/N: Oon nyt tosi kärsimätön näiden lukujen kans, mutta kun haluan päästä siihen yhteen kohtaan! ;D Ja hihihi, koska edellisessä luvussa ei ollut kuvailua niin tässä on, mutta ei yhtään dialogia. Mwhahaha, oon ilkee. :D Ja pitkästä aikaa on sellanen luku josta mä itse asiassa tykkään, joten edistystä siinä ainakin. Enjoy - if you can.



She lives in the clouds
And talks to the birds
Hopeless little one
She's not like the other girls I know


The Rasmus: Not like the other girls


Viideskymmenes ensimmäinen

Frank vilkaisi vielä kerran pimeyden voimilta suojautumisen esseensä läpi, tarkisti että se oli varmasti tarpeeksi pitkä ja rullasi sen sitten huokaisten. Anton ja Mike eivät olleet päässeet vielä alkua pidemmälle, joten Frank nojasi taaksepäin tuolissaan ja jäi odottamaan heitä ennen paluuta vilkkaaseen oleskeluhuoneeseen. Kirjaston miellyttävän hiljaisuuden rikkoivat aina välillä sulkakynän rapina pergamenttiin tai matami Prillin kengänkorkojen kopina linnan kivilattiaan, ja pohjoistuulen puhaltaessa navakammin ikkunan ääressä istuvan puuskupuhin oli vedettävä koulukaavun hihat käsivarsien peitoksi. Hänen kävi sääliksi tyttöjä, joiden oli käytettävä koulupukuun kuuluvaa hametta ympäri vuoden, satoi tai paistoi. Jos hän olisi saanut päättää, tytöt olisivat oikein hyvin voineet pitää housuja, mutta Tylypahka oli kai liian perinteikäs niin ”radikaaleihin” muutoksiin. Frank hymähti mielessään ja hänen teki mieli pyörittää silmiään.

Katsellessaan ympärilleen Frank kiinnitti huomiota erityisesti yhteen pöytään vähän matkan päässä. Se oli hyvin suosittu, sillä sen lukuvalo oli ainoa joka ei ollut reistaillut koko sinä aikana kun Frank oli ollut koulussa, ja nytkin sen ympärillä oli useita viidesluokkalaisia rohkelikkoja ja korpinkynsiä, jotka kuiskuttivat hiljaa ja vertasivat valmistautumistaan V.I.P. -kokeisiin. Mutta Frank piti siitä pöydästä ihan eri syistä, sillä juuri sillä paikalla hän oli suudellut Alicea ensimmäisen kerran. Hymy hiipi hänen huulilleen, kun hän muisteli, miten Alice oli kesällä päivitellyt sitä, että tyttö oli ikuisena romantikkona saanut ensisuudelmansa kirjastossa, kun taas lukutoukkana aina tunnettu Lily oli suudellut Jamesia ensimmäisen kerran suloisesti rannalla auringonlaskussa.

Pitemmän päälle ajateltuna Frank oli tainnut alkaa pitää Alicesta suunnilleen samoihin aikoihin kun Lily antoi Jamesille ensimmäisen kerran rukkaset – ensimmäisen kouluvuoden viimeisenä päivänä. Hän muisti kuinka oli katsellut välikohtausta kauempaa ja todennut hiljaa mielessään, että Alice Prewett oli ehkäpä maailman kaunein näky katsellessaan Jamesia samanlaisella halveksivalla ilmeellä kuin paras ystävänsä. Mutta vielä silloin se oli pelkkä pieni ihastus, joka meni yleensä nopeasti ohi. Paitsi että ei mennyt, maastoutui vain pariksi vuodeksi ja tuli sitten uudelleen esiin paljon voimakkaampana. Mutta Frankilla oli Aliceen erilainen lähestymistapa kuin Jamesilla Lilyyn: sen sijaan että olisi ensi hetkestä alkaen julistanut tälle ikuista rakkauttaan, hän uskalsi mennä ja jutella vasta päättyneestä ennustuskokeesta ensin aika varovasti, sitten pikku hiljaa polveillen kouluaineista kesänviettosuunnitelmiin ja tulevaisuuden haaveisiin. He tulivat yllättävän hyvin toimeen keskenään, rauhallinen Frank ja impulsiivinen Alice, ja hetki hetkeltä Frank piti tytöstä enemmän. Paluuta ei enää ollut.

Neljännen luokan talvella Frankin lähes huomaamattoman pienet flirttailuyritykset alkoivat saada vastakaikua, ja hän oli haltioissaan. He kävivät kahdesti yhdessä Tylyahossa, kunnes yhtenä tavallisena iltapäivänä Frankin ollessa tekemässä koulutehtäviä kirjastossa Alice taputti häntä olkapäälle ja ilman ennakkovaroitusta oli jo painanut pehmeät huulensa hänen huulilleen. Se oli varmaan yksi parhaista päivistä hänen elämässään, ja se oli jo paljon sanottu, sillä Frank Longbottom ei todellakaan kuulunut maailman onnettomimpiin ihmisiin.

He olivat siitä asti olleet yhdessä, Alice ja hän. Siitä olisi jo seuraavalla viikolla kolme vuotta, eikä Frank oikein ollut uskoa että aika olisi mennyt niin nopeasti. Toki heillä oli ollut omat kriisikautensa, ne kuuluivat jokaiseen parisuhteeseen, eikä niistä oltu aina vammoitta selvitty, mutta pääosin jokainen päivä Alicen kanssa oli aina onnellinen päivä. Yhden ainoan kerran he olivat olleet lähellä eroa, hyvin lähellä itse asiassa, sillä V.I.P. -kokeet olivat raastaneet molempien hermoja ja aina joskus ylireagoiva Alice oli tullut mustasukkaiseksi lähes kaikista koulun tytöistä. Jälkikäteen ajateltuna riita kuulosti aivan naurettavalta, mutta silloin se oli tuntunut todella pahalta, ja Frank oli yhtä kaikki hyvin iloinen siitä että he olivat selvittäneet asian – Lilyn pienellä avustuksella, totta kai. Punapää tuntui aina olevan siellä missä häntä tarvittiin.

Lily olikin yksi syy miksi Frank oli käynyt juttelemassa Jamesille. Tai no, osasyy oikeastaan, sillä Frankin olisi juteltava jollekin, joka otti parisuhteet vakavasti (se laski pois Amoksen, vaikka tämä olikin nyt seurustellut suhteellisen vakavasti puoli vuotta), joka otti hänet vakavasti (Mike ja Anton eivät kuuluneet niihin, sillä, no, he olivat Mike ja Anton) ja joka ei missään tilanteessa koskaan ikinä paljastaisi Alicelle hänen asiaansa (eli ei Lily, sillä vaikka Lily olikin erinomaisen luotettava ja Frank joissain asioissa piti häntä melkein jopa siskonaan, pojalla oli epäilyksensä siitä pystyisikö hän pitämään juuri tätä kyseistä asiaa sisällään). Jäljelle jäivät siis James ja Remus, ja Frank päätti puhua Jamesille, sillä tunsi tämän vähän paremmin, kiitos neljännen luokan liemituntien. Sitä paitsi Jamesille puhuminen tuntui jotenkin luontevammalta.

Mutta koska Jamesilla ei ollut päivällisellä ollut aikaa puhua, Frankilla oli nyt lisäaikaa harkita asiaa. Tai olisihan hänellä aikaa harkita vaikka kuinka kauan, monta vuottakin, ellei hän tahtoisi ajoittaa sitä kaikkea juuri ensi viikolle. Hän tarvitsi siihen nimenomaan Jamesin apua – ja toisen samanikäisen mielipiteen siitä, olisiko se loppujen lopuksi kovin järkevää. Kun he olivat niin nuoria ja niin edelleen.

Frank ei tosi tiennyt, miksi se ei olisi järkevää. Hän rakasti Alicea yli kaiken, tiesi että tämä rakasti häntä ja että hän olisi kyllä valmis siihen. Vai olisiko? Frank mietti kolmea viime vuotta, kaikkia niitä lukuisia onnellisia hetkiä Alicen kanssa, ja tuli siihen tulokseen, että tahtoi sellaisia vuosia lisää, koko loppuelämänsä ajalle. Hän todellakin oli valmis siihen, hän oli tehnyt tiettyjä ennakkovalmisteluita, suunnitellut tätä jo useamman kuukauden mielensä perukoilla, paljastamatta mitään kenellekään. Kerran oli ostoksilta tullessa ollut lähellä, että hänen äitinsä olisi saanut hänet kiinni, mutta niin ei onneksi käynyt.

Äiti. Frank nielaisi ja tajusi, ettei hänen äitinsä olisi ehkä kovin mielissään. Äiti ei jostain syystä tuntunut pitävän Alicesta niin paljon kuin olisi Frankin mielestä pitänyt, ja se harmitti häntä valtavasti. Isä oli kyllä ottanut Alicen avosylin vastaan, sillä tämä oli ”sievä ja fiksu tyttö hyvästä perheestä” ja näytti tosiaan rakastavan Frankia yhtä paljon kuin Frank Alicea. Mutta äiti muisti jokaisella lomalla kysyä, vieläkö hän seurusteli ”sen sekopäisen energisen tytön” kanssa, ja joka kerralla hän vastasi yhtä suoraan ja kiertelemättä, saaden vain vaivoin pidettyä myrkyn pois äänestään: ”Ai Alicen? Totta kai, mikä kysymys tuo oli olevinaan?”

Loppujen lopuksihan se ei kuulunut hänen äidilleen tippaakaan, niin ilkeältä kuin se kuulostikin, ja vaikka Frankista tuntui todella inhottavalta ajatella äidistään sillä tavalla, hän tiesi ajatuksen olevan oikea. Augusta Longbottom saattoi olla hyvinkin kontrolloivaa laatua, mutta tällä kertaa hänellä ei olisi poikansa tekemisiin mitään oikeuksia, ei minkäänlaisia, ja paitsi pahalta se tuntui myös hyvältä, sillä Frank tiesi että kaikki olisi enää Alicesta kiinni. Ja hän totisesti toivoi että tytöllä ei olisi sitä vastaan mitään, sillä hän ei suoraan sanottuna oikein tiennyt miten voisi elää ilman Alicea. (Frank tiesi, että jos hän joskus sanoisi sen ääneen kaveriporukassaan, hän saisi saman tien hullun leiman otsaansa. Ja Mike ja Anton luultavasti nauraisivat katketakseen ja kiusoittelisivat häntä siitä loppuikänsä. Mutta se oli yksinkertainen totuus.)

Mike ja Anton saivat esseensä valmiiksi ja Frank napsahti vähän säpsähtäen hereille ajatuksistaan, kun kaksikko alkoi kerätä tavaroitaan, jotka olivat mystisesti levinneet pitkin pitkää puupöytää viimeisen tunnin aikana. He nousivat, tarkistivat vielä että heillä oli kaikki mukana, ja alkoivat sitten vaisuina ja edellisenä päivänä loppuneen loman huomioon ottaen kummallisen väsyneinä valua kohti Puuskupuhin oleskeluhuonetta. Mike vannoi menevänsä saman tien nukkumaan, mutta Frank tiesi että Anton vaatisi vielä jotakuta pelaamaan yhden erän shakkia kanssaan. Frank huokaisi, sillä edellisen illan erä oli kestänyt pitkälle yli puolen yön, ja hän oli typeryyksissään ja hyvin väsyneenä mennyt lupautumaan tälle illalle puolueettomaksi tuomariksi. (Frank oli heidän tuvassaan ainoa yli neljätoistavuotias, joka oli kuin olikin oikeasti puolueeton välittämättä siitä, että toinen pelaajista oli melkein joka kerralla hänen paras kaverinsa, mutta hän ei kovin usein suostunut tuomariksi. Hän ei liiemmin pitänyt velhoshakista, tai shakista ylipäänsä.)

Oleskeluhuoneessa lämpimän takkatulen ääreen istuttuaan Frank kirosi ohimennen mielessään koko typerän pelin ja hypäten takaisin Aliceen päätti samalla haukotellen, että keskustelisi Jamesin kanssa viimeistään perjantaina. Siihen oli vielä kaksi päivää, ja heillä oli sinä aikana useampi sama tunti, sillä he olivat molemmat sekä taikajuomissa että taikaeläintenhoidossa – aineita, joissa Lily totta kai oli mutta Alice tietenkin loisti poissaolollaan. Hän aikoi keskustella asiasta tosissaan, ja luotti siihen ettei James vastustaisi hänen mielipidettään ainakaan täysin. Hän oli ajoittaisista keskusteluistaan Jamesin kanssa huomannut, että he ajattelivat yllättävän monesta asiasta samalla tavalla.

Ja sitä paitsi Frank oli jo syvällä sisimmässään päättänyt, että vaikka James löisi idean lyttyyn ja hajottaisi kaikki hänen kauniit pilvilinnansa, hän ei lannistuisi ollenkaan, ei antaisi toisten mielipiteiden suurestikaan vaikuttaa vaan kosisi Alicea siitä huolimatta.
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 51]
Kirjoitti: SuklaaKissa - 15.09.2012 15:59:03
Kauhea, kun nämä tulivat nopeasti. En ehdi kommentoimaan!

Luku 50: Tykkäsin kovasti pelkästä keskustelusta, vaikka jäinkin hiukan kaipaamaan ihanaa kuvailuasi. Huomasin vasta nyt, miten hyvin osaat käyttäät kirjakieltä niin, että se kuulostaa luontevalta. Pieni miinus siitä, että muutamissa kohtaa keskustelua ei olisi tarvinnut katkaista, vaan jatko olisi voinut tulla suoraan perään. Toisaalta tavallaan on parempi, ettei kaikki tule yhteen sekavaan pötköön...hmm, en osaa päättä, mistä eniten pitäisin. Taitaa olla parempi, etten valita mitään.

Luku 51: Ihanaa, vihdoinkin tällainen "hiljainen puheenvuoro", joka kuitenkin vaikuttaa tulevaisuudessa enemmän ja lukijalla on jo tietoa tulevaisuudesta. Ripottelit tekstiin varovaisen taitavasti takaumia, mutta nykyhetki oli kuitenkin aina mukana.
Alun housupohdinta (:D) jäi jännästi mieleen, aloin miettiä, kuinka vanhoillinen Tylypahka oikeastaan on. (Onhan täysin normaalia suhtautua siihen kuin todelliseen paikkaan?) Eli onnistunut lisäys, herätti ajatuksia.
Augusta Longbottom oli niin aito kuin olla ja voi, Frank-parka...

Yli puolensadan, onnea! :) Jatkuuko vielä saman verran?
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 51]
Kirjoitti: KelmiNeiti00 - 15.09.2012 16:25:33
Ihanaa, uusia lukuja!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!


Luku 50: Tykkäsin tosi paljon!! Vuoropuhelu oli kiva ja se meni eteenpäin tosi kivasti!

Luku 51: Tykkäsin siitä kun Frankia ja Alicea oli enemmän esillä. He kun jäävät yleensä toisten varjoon...  Ei ne oo iha munlemppareita , mut tykkään niistä tosi paljon!!!!!!!!



Onnee ku on yli puolen sadan menny jo! En kyl oikeesti tajuu mite jaksat/osaat kirjottaa tälläst näi pitkää ja ihanaa ficcii♥... mut tää on oikeesti ihana! Jatka vaa.

Rakastan tätä oikeesti tooooosi paljon!!!♥♥♥

Onnee ku on yli puolen sadan menny jo! Kuinka paljon tää viel jatkuu?? Toivottavasti paljon!!!!!








Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 51]
Kirjoitti: SparrowCat - 15.09.2012 21:16:31
YAYYYYYY!

En oo jaksanut näköjään kommentoida näitä (tappakaa mut vain laiskuuteni takia!)...

Luku 50: Tämä oli erittäin hyvä! Meni kivasti eteenpäin, ei tarvinnut ruveta yhtäkkiä ajattelemaan että kumpi puhuu. Puolisen sataa lukua, onnittelut!  :)

Luku 51: FarnkFrankFrankFrank < 3 Ihana! Suurin piirtein keskikohdassa tajusin mitä Frank aikoo tehdä ja silloin tuli sellainen ihanaihanaihanaihana-fiilis! Aika outoa, kun melkein unohdin, että Augustahan on Frankin äiti... Vau, mutta Augusta on tosi aito tässä, juuri sellainen kuin pitääkin. "Se sekopäinen energinen tyttö" :D Loistava luku, pidin errrrittäin paljon!

Nyt tahtoo jatkoa!

SparrowCat
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 51]
Kirjoitti: Ledi - 16.09.2012 01:48:44
Ääääääää! Taaskaan en oo kommentoinu niinkun vuosisataan! Eli, monta lukua tässä nyt on, joita en oo kommannu? Kolme? Omg!

Luku 49. Awwawwaw, ihanaa Jilyä! ♥ Ne vaan on niin toisilleen luotuja. Ja tossa kohdassa kun Frank puhuu Jamesille, molemmat ihan omia ittejään. Äääh, mun aivot ontuu taas kun kello... Mutta yks pikkunen huomautus.

Lainaus
kuristaa Severus Kalkaros elävältä paljain käsin
Eikö kuristetakaan kuolleelta? Joo, nipotus...

Luku 50. Onnneeeeeee! Puolsataa rikottu! Hyvä sinä! ;D Luku oli sujuva dialogeineen jajaja... Ääh, en osaa sanoo mitään! Hyvä luku oli, dialogi on aina hauskaa lukee ja sanojakaan ei sekottunu, niinkun dialogeissa usein käy... Alice oli ihan ittensä, jotenkin kävi kokoajan kierroksilla ja mulle tuli mieleen kuva, jossa Alice selittää jotain kädet viuhtoen ja Amy on askeleen jäljessä koko tytön touhuista... ;D

Luku 51. Frank. Toteava Frank. En oo osannu päättää, mitä mieltä oon koko hyypästä mutta kai sekin kohta muotoutuu. Frankin ja sen kavereitten kaverisuhde tuntuu vähän mun omalta kaverisuhteelta muutamiin kavereihin. Helppo samaistua. :) Muutenkin hyvä luku, Augusta ;D Hehee, kuulstaa perusmummolta/äitiltä :D

Kosimishommasta en tykänny. Mä en tiiä, mutta joo, imelää ja romanttistahan se on ja kaikkee mutta mun kantani on et 17-vuotiaana on kumminkin vielä liian nuori tekeen mitään päätöksiä loppuelämän kumppanista ja avioliitto ei oikein sovi mun kuvitelmaani 17-18-vuotiaitten arjesta. Itte oon suhteellisen sitoutumiskammonen ja en osaa ees aatella et joku tulis tossa parin vuoden päästä sormuksen kans pyytään mua vaimokseen... Mutta joo, kai se sopii tähän mutta mulla on isoja ennakkoluuloja... Todista, että teiniavioliitotkin voi olla toimivia. Tai epätoimivia jos oot sellasta aatellu ;D Mutta muuten oli hyvä luku mutta joo, en oo kosimisfani... ;D

Kaikki luvut oli siis hyviä ja nyt vois painua nukkuun... Joten jatkoo pyytäsin ja onnee yo-kokeisiin (taisit mainita ne tossa jossainpäin)! :D

Ledi

// METRIKOMMENTTI! ;D
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 51]
Kirjoitti: Swizzy - 16.09.2012 10:01:45
Siihen yhteen kohtaan? Vaikuttaa siltä että ootan innokkaasti sitä yhtä kohtaa jo sen takia että kutsut sitä nimellä se yksi kohta. :D

Mut awww! Tää luku oli tosi ihana ja sulonen ja kaikkee. ♥ Nää sun ihmiset on tosi aitoja, oli sitten kyseessä ihan kuka vaan. Oot uskomattoman taitava kirjottamaan pitäen kaikki IC:einä. Ja Frank on ihanaihanaihana aww. ♥

(ja kyllä, mun kommentointitaidot on tainnu virallisesti muuttaa asumaan kaivonpohjalle) (ja btw sulkeet toimi tossa luvussa tosi hyvin)

Kiitos tästä ja jatkoa odotellen!



Swizzy
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 51]
Kirjoitti: Scaramouche - 19.09.2012 11:28:31
SulkaaKissa: Heh, ihan saman verran tuskin jatkuu, mutta varmaan aika lähelle sataa mennään. Ellen nyt sitten saa jotain kamalaa tiivistämiskohtausta ja jätä tätä viiden luvun jälkeen. :D ...not. Mutta ihanaa tietää että tätä luetaan!
KelmiNeiti00: Kiitos! :) Tosiaan varmaan parisenkymmentä lukua nyt vielä ainakin tulee, saa nähdä. Aika turhiahan suurin osa näistä luvuista on viime aikoina ollut, vois jättää niitä pois välistä, mutta njooh, en tiiä. :D
SparrowCat: Vou, Augusta on saanut nyt yllättävän paljon positiivista kommenttia! :o Hassua, koska en edes oikeastaan ajatellut kyseistä hahmoa ja tuli muutenkin tollasena suhteellisen tarpeettomana sivumainintana, joten huh, olen aika otettu tästä!
Ledi: Ihan näin meidän kesken, en mäkään oikein oo teiniavioliittojen kannalla, mutta älä tuomitse ennen kun tiedät miten tässä käy! Luulen että säkin jopa tykkäät loppuratkaisusta, ite oon aika tyytyväinen! (Joudut tosin vielä pari lukua odottamaan, koska en osaa tehdä mitään kunnolla... Lol.)
Swizzy: Ghihihihi, tää on niin kivaa kun sut saa niin helposti koukutettua! ;D *insert evil laugh* Trust me, se kohta on eeppinen. ;)

A/N: Tulipas taas kirjoitettua turha luku, mutta teoriassahan tää on kuitenkin aika tärkeä. En tietty itse juuri tykkää mutta minkäs teet. Pakko mikä pakko. :D Ja joo, tän luvun jälkeen tulee kaikkee kivaa!!  ::) But for now, enjoy - if you can!



Hädässä ystävän apu on hienoo
Mut vielä hienompaa kun sen pistää kiertoon


GG Caravan: On se hienoo


Viideskymmenes toinen

Torstai-iltapäivä mateli eteenpäin taikajuomien osalta. Lily ja Alice loistivat tehtävässä jälleen, enemmän kuitenkin Lilyn kuin Alicen ansiosta, ja professori Kuhnusarvio oli poikkeuksellisen hyvällä päällä, sillä joku edellisen ryhmän kolmasluokkalaisista luihuisista ja puuskupuheista oli jättänyt hänen työpöydälleen rasiallisen kuivattua ananasta. Lily oli hyvin keskittynyt työhönsä, eikä keskeyttänyt juoman valmistusta kuin pari kertaa – ensimmäisellä kerralla kun Jamesin ja Siriuksen kattila räjähti tuuletusten saattelemana, ja toisella kerralla kun Alice oli taas liian kiireinen näkemään päiväunia luokan toisella puolella työskentelevästä Frankista. Ne kaksi tuntuivat olevan koko ajan vain tahmeampaa siirappia mitä lähempänä heidän vuosipäivänsä oli, ja jopa Lily alkoi saada tarpeekseen. Oli totta, että Alice oli hänen paras ystävänsä, mutta jotkut tietyt asiat tämä voisi opetella pitämään itsellään. Lilyn ei tarvinnut joka viikko kuulla perusteellista selontekoa Frankin lukemattomista niin henkisistä kuin fyysisistä ansioista ja olemattomista virheistä.

Kun tunti päättyi ja he veivät näyteliemet Kuhnusarvion pöydälle arvioitavaksi, Lily huomasi että Sirius toi myös pullon, ja kun poika laski sen pöydälle Amyn palauttaman pullon viereen niitä ei erottanut toisistaan muuten kuin teipissä olevista nimistä. Se kaksikko ei lakannut yllättämästä – lähes joka tunnilla he joko räjäyttivät kattilansa, pelleilivät miten sattuu tai aiheuttivat yleistä sekasortoa, ja silti heidän onnistui aina saada liemi valmiiksi. Joitain se kismitti hyvinkin paljon, ja varmaan olisi kismittänyt Lilyäkin, jos hän olisi tiennyt että he saivat jokaisesta liemestä aina vähintään Odotukset ylittävän.

Liemitunti oli viimeinen tunti siltä päivältä, ja kaikki rupattelivat vapautuneina valuessaan ulos luokasta. Torstai ei ollut perjantai, mutta yhtä kaikki se tarkoitti viikonlopun olevan lähellä. James oli jo aikeissa lähteä päivälliselle Lilyn ja kelmien kanssa kun kuuli nimeään huudettavan.

”James hei!” Hän kääntyi ympäri juuri, kun Frank änkesi ulos luokasta kiilaten pahoittelevasti Amyn ja yhden puuskupuhtytön edelle. Se oli outoa – Frank ei koskaan kiilannut. ”Onko sinulla aikaa? Minun olisi ihan pakko saada puhua kanssasi.”

James vilkaisi kysyvästi Lilyä, joka kohautti olkiaan ja hymyili. ”Minun on joka tapauksessa syötävä pikaisesti, professori McGarmiwa on kutsunut minut ja Remuksen huoneeseensa johtajaoppilasasioissa. Toiveita seuraavalle Tylyaho-päivälle?”

Lily ei ehtinyt saada vastausta, kun Sirius jo kaappasi hänet kainaloonsa ja Remuksen toiseen ja alkoi ehdotella sopivia päiviä – pääosin hänelle sopivia, tietenkin. Alice rypisti kummissaan otsaansa Frankille, muttei sanonut mitään vaan lähti päivälliselle Amyn kanssa. Frankista tuntui tavallaan pahalta toimia Alicen selän takana, mutta hän väläytti tytölle säteilevän hymynsä tietäen, että se kaikki olisi sen arvoista. Toivottavasti.

Frank ja James lähtivät kuin sanattomasta sopimuksesta kävelemään päinvastaiseen suuntaan, James koko ajan miettien mistä mahtoi olla kysymys. Frank näytti vajonneen ajatuksiinsa ja pojan otsalle ilmestyi silloin tällöin pienoinen huolestunut ryppy, mutta se hävisi yhtä nopeasti kuin tulikin. Ja totta puhuakseen James ei oikein uskonut Frankin olevan kovin huolestuvaa sorttia – vaikkakin joskus Alicea ja tämän juttuja seuraillessa jokainen oli huolissaan jos ei omastaan niin ainakin Frankin mielenterveydestä. Alice ei ollut edes kiltisti sanottuna helppo ihminen.

He kävelivät hiljaisuuden vallitessa käytävillä, kiipesivät portaita ja tulivat seuraavia alas, kääntyivät ensin oikeaan ja sitten vasempaan. Ei heillä ollut oikein päämäärää, mutta James aavisti että Frank halusi löytää paikan jossa he voisivat keskustella yksityisesti ilman pelkoa ylimääräisistä kuuntelijoista, joten kun he seuraavan kerran tulivat itäsiipeen, James avasi yhden käyttämättömän luokkahuoneen oven. He pujahtivat sisään ja James sulki oven ennen kuin teki kaiken varalta vaimennusloitsun.

”Joten”, James kääntyi kysyvästi Frankiin ja istui yhdelle pulpetille pyyhkien siitä ensin enimmät pölyt pois, ”mikä on homman nimi?”

Frank laski laukkunsa lattialle ja istui hänkin pulpetille huokaisten. ”Tämä on itse asiassa aika kiusallista, kun en tunne sinua kovinkaan hyvin. Mutta ajattelin että sinuun voi luottaa ja näin... Joka tapauksessa kyse on Alicesta.”

James nyökkäsi. ”Sen verran ymmärrän. Mutta sitä en tajua, miksi käännyt minun puoleeni. Varmasti tässä koulussa on useampikin oppilas, joka tuntee sekä sinut että Alicen paljon paremmin kuin minä.”

”No varmasti, mutta se ei ole varsinainen syy. Kas kun jos ollaan ihan tarkkoja, niin sinun ansiostasi minä ja Alice seurustelemme.”

”Ai siis mitä?”

Hymähdys. ”Oletan että muistat kun sait Lilyltä ensimmäisen kerran pakit.” James näytti edelleen kummastuneelta, mutta nyökkäsi. ”Se oli keskiviikko, kello oli vartin yli yksitoista. Lily, Alice ja Amy seisoivat suuren salin ovella, sinä olit heidän edessään ja kaverisi vähän taaempana. Minä ja Amos tulimme portaita alas ja pysähdyimme puolessa välissä kun huomasimme että siellä oli jokin kohtaus meneillään.” Molemmat naurahtivat. ”Ja siinä missä kaikki muut kiinnittivät huomiota sinuun ja Lilyyn, minä näin Alice Prewettin ensimmäisen kerran kunnolla.”

He olivat hetken hiljaa ja James katsoi Frankia otsa rypyssä. ”Ai väität siis että jos minä en olisi saanut Lilyltä rukkasia hyvin kovalla metelillä, sinä et olisi välttämättä koskaan osannut kiinnittää Aliceen sen suurempaa huomiota?” Frank kohautti olkiaan hymyillen vähän kummallisesti. ”Vaikea kuvitella, te kaksi olette kuitenkin... no... onko sille edes sanaa?”

Frank nauroi. ”En usko. Mutta tajuat siis miksi tulin puhumaan sinulle?”

”No ainakin suunnilleen.” Jamesin aivot raksuttivat hänen tutkiessaan Frankin ilmeitä. ”Liittyykö tämä jotenkin teidän vuosipäivään? Eikös se ensi viikolla ole?”

”Joo, on, ja tavallaan tämä liittyykin siihen.” Frank hieroi niskaansa hermostuneen oloisena. ”Okei, tämä voi kuulostaa aika tyhmältä, mutta minä vähän niin kuin tarvitsen mielipiteesi yhteen juttuun. Ja nyt sinun pitää luvata, ettet puhu tästä kenellekään, et yhtään kenellekään, varsinkaan Lilylle, koska tiedän ettei hän voisi olla mainitsematta Alicelle.”

”Annan siitä sanani. Mitä se on? Jonkin sortin yllätys?”

”Yllätyspä hyvinkin. Minä ajattelin nimittäin kosia Alicea.”

Jamesin leuka meinasi pudota lattialle. Hän tuijotti Frankia ihmeissään, mutta tämä katsoi vain takaisin silmä kovana eikä tosiaan näyttänyt siltä kuin vitsailisi. Itse asiassa Frank näytti vakavammalta kuin koko keskustelun aikana, ja se oli todella hämmentävää. Meni monta minuuttia ennen kuin rohkelikko sai sanaakaan suustaan. ”Kosia? Siis että te niin kuin menisitte sitten naimisiin?”

”Sitä kosiminen tarkoittaa, James”, Frank huokaisi. ”Ja ennen kuin sanot mitään sellaista että se on tyhmää kun me olemme niin nuoria ja muuta sellaista tavanomaista paskaa – ”

”Enkä sano! Ihan tosi, tämä on mahtavaa!” James huudahti. Sitten hän ihan ilman ennakkovaroitusta hyppäsi pulpetilta ja tuli halaamaan ällistynyttä Frankia. ”Uskomatonta! Kuule, jos olisin sinun asemassasi, tai siis että jos minä ja Lily olisimme seurustelleet yhtä kauan kuin sinä ja Alice, niin voit olla ihan varma että minäkin kosisin.”

”Eli – eli sinusta tämä ei ole tyhmää?” Frank varmisti kun James päästi irti kasvot säteillen.

”Ei todellakaan, miksi olisi!” James näytti olevan koko jutusta ainakin yhtä innoissaan kuin Frank itse. ”Tai siis totta kai melkein kuka tahansa muu olisi varmaan käskenyt odottaa sen pari kolme vuotta vielä, mutta minä en ole kuka tahansa muu. Minä en näe mitään syytä siihen että sinun pitäisi odottaa, kuka tahansa näkee teidän kahden kemian. Ihan tosi, antaa palaa.”

Frank näytti yllättyneeltä ja ehkä ihan vähän helpottuneeltakin. Oli hyvä tietää ettei hän ollut ainut joka ajatteli naimisiinmenosta niin kuin ajatteli, ja nyt hänellä sitä paitsi oli ainakin yksi liittolainen. Sitä ei koskaan tiennyt milloin liittolaista tarvitsi.
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 52 19.9.]
Kirjoitti: Arion - 20.09.2012 15:41:32
Nawws - ihana, Frank kosii Alicea! :D

Joo, ylppärit veivät noin kuukaudeksi huomion pois finistä - olen tänään korjaillut asiaa (vaikka ylppäreitä on vielä suorittamatta)

Aws - jotenkin söpöä, että Lily pelkää hirviä, mutta rakastaa Jamesia - ja Siriuksen koira into - aws - ihana <3 (joo, Sirius <33 )

ja oikeasti, olen pahoillani, että en ole taaskaan ehtinyt vastata jokaisen luvun jälkeen - elämtääömyysaikaani kohottaa huimasti roolipelaus ja sitten nuo ylppärit, joihin en jaksaisi kovinkaan paljon keskittyä :P

*kiittää luvuista ja jää odottamaan innolla tulevaa kumartaen*
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 52 19.9.]
Kirjoitti: SparrowCat - 20.09.2012 20:25:50
Oi, ihana luku  :)

Jaajaa, Sirius ja James pamauttelevat noidankattilansa, mutta saavat silti jotain valmiiksi. Ei kai ne jotenkin huijaa? No, en usko, mutta kiva aloitus taikajuomatunnit :) Frank sai vihdoin sanottua asiansa Jamesille... Kiva reaktio Jamesilla, mitenköhän sitten Alice reagoi... Odotan innolla!

Tulipa taas lyhyt kommentti... No, tahdon silti jatkoa ja sanon vielä, että rakastan tätä ficciä! Pian pian jatkoa Frankin kosimisesta!

SparrowCat
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 52 19.9.]
Kirjoitti: KelmiNeiti00 - 21.09.2012 23:06:24
Uus luku!!! IHANAA!!!!!                                                                                Ihana luku!                                                                                                 Toi taikajuomatunti :D   se oli just nii James ja Sirius! ; D                                    Frank sai vihdoin asiansa sanottua Jamesille! Jee!                                            Huh, viel parisenkymmentä lukua!                                                                  Oon tääl kännykäl ja tää on aika vaikeeta , ku kuva hyppii sinne tänne jne.!        Kiitos taas kerran ihanasta luvusta!                                                                   KelmiNeiti00                                                                                                                                                                                     
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 52 19.9.]
Kirjoitti: Ledi - 22.09.2012 19:44:27
Juu, mahti luku oli taas ;D


Joo, edelleenkään en oo vakuuttunu tosta avioliitosta, vaikka James-ihanainen sille tukensa antokin... Mutta, niinkun sanoit, en tiiä sun suunnitelmias...  ;D


Kyllä James ja Sirius osaa... Taikajuomatunnilla räjäyttelee kattiloita ja silti onnistuu... Oliskohan jotain vilppiä pelissä?  ;D


Jaja, nyt suhteellisen turhan  kommentin jälkeen (juunou, tälläsiä "välilukuja" on vaikee kommentoida) pyydän vaan jatkoo ja meen kokoon sänkyni.  ;D


Ledi
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 52 19.9.]
Kirjoitti: SuklaaKissa - 23.09.2012 17:46:31
Mitä, en ole kommentoinut tätä? No, korjataan vahinko.

Toivoin, että olisi kerrottu Lilystä ja Jameksesta, mutta hyvä näinkin. Frank ja Alice ovat juuri sellaisia varmoja ihmisiä, joiden ei ikinä usko muuttuvan kovin paljon. Siksi on helppo ajatella heidän menevän naimisiin. Frankin ajatukset on kerrottu mukavasti ja etenkin helpotus liittolaisen saamisesta (mikä muuten oikeasti auttaa monessa asiassa!) Jostain syystä en vain usko, että asia pysyy kovin kauan aikaa salassa Siriukselta...
Lainaus
”Oletan että muistat kun sait Lilyltä ensimmäisen kerran pakit.” James näytti edelleen kummastuneelta, mutta nyökkäsi. ”Se oli keskiviikko, kello oli vartin yli yksitoista.
Hyvä muisti Frankilla :D

Alussa ilahduin kovasti Kuhnusarvio ja kuivatut ananakset -maininnasta, koska juuri sellaisilla pikkujutuilla tarinaan tuodaan uskottavuutta. Olettaisin sanoneeni, että ripottelet näitä viittauksia tekstiin hyvin helpon tuntuisesti, koska se on käynyt mielessä lähes joka luvun aikana. Ja toinen seikka on se, että kerrot hahmosiat ;D siis hahmoista todella paljon aikaisemmin tapahtuneiden asioiden tai rutiinien avulla, mikä on minusta mukavampaa kuin suora selitys luonteepiirteistä. Esimerkiksi tästä selviää hauskasti, millaista Jamesin ja Siriuksen koulunkäynti on:
Lainaus
Se kaksikko ei lakannut yllättämästä – lähes joka tunnilla he joko räjäyttivät kattilansa, pelleilivät miten sattuu tai aiheuttivat yleistä sekasortoa, ja silti heidän onnistui aina saada liemi valmiiksi. Joitain se kismitti hyvinkin paljon, ja varmaan olisi kismittänyt Lilyäkin, jos hän olisi tiennyt että he saivat jokaisesta liemestä aina vähintään Odotukset ylittävän.
Aina pelleilyä, mutta selviävät silti ;)

Lainaus käyttäjältä: Scaramouche
Ja joo, tän luvun jälkeen tulee kaikkee kivaa!!
Mitä sä oikein lupailet meille? Hopi hopi siellä näppäimistön ääressä, muu elämä voi kyllä odottaa! Ajattele nyt meitä raukkoja... :( *puppy eyes*
(Toimiiko komentelu ja koiranpentuilme? Jos ei, voin vain pyytää kauniisti: olisitko kiltti ja kirjoittaisit lisää?)
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 52 19.9.]
Kirjoitti: Pric - 24.09.2012 10:50:36
tykkääntykkääntykkään purrrr <3 oon ku joku tyytyväinen kehräävä kissa :3 aaws !! Aaw james ja frank ja sirius ja lily ja alice <3 oon ihan höperö enkä osaa kommentoida mitään järkevää ja oot niin ihana ja tää on niin koukuttava että ku on koeviikko ihan kohta  nii en varmaa oikee lue kokeisiin vaan luen tätä...ooon vaa lukenu tän kerran (:o) joten taidan alottaa alusta :D ööh missä koulumotivaatiö ???!! Ja oonko koskaa sanonu että tykkään tän nimestä ihan hirmusesti ? :3 jee kosinta !! Tuolla aiemmin lupailit fluffyilyä, oiskohan se tää kosinta ? Vai jotain lily/jamesia ? Ja meneekö ne koskaan sänkyyn ? :))) mun pää on täynnä kuvitelmia tätä fikkiä kohtaan ja oon vähän ylikierroksilla ja rakastunu tähän. Ja onnee 50 ylityksestä ! Nyt on pakko lopettaa ku täytyy lähtee kouluun... No jatka pian (ennen torstaita) ettei mun koeviikolla tarvii kärkkyä täällä kokoaika...
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 52 19.9.]
Kirjoitti: L.E - 25.09.2012 12:16:39
Miten on mahollista, että oon onnistunu skippaamaan joku kolme lukua?  ???

Ensiksi, toi dialogi-luku oli ihan mahtava <3 aluksi pidin Alicea vaan yhtenä sivuhenkilönä, mutta näiden jälkeen siitä on tullut ihan lempparini :D noi keskustelut kuulosti taas kummallisen tutuilta - joo miksköhän? - eikä se ollut yhtään turha ;)

Mutta Frank VOI HYVÄ LUOJA. Moonrise Kingdomin jälkeen aattelin, etten voi saada söpöyskohtausta vähän aikaan, mutta oikeesti sulin kasaan tossa luvussa (siis hyvällä tavalla!). Frank on ihana uhmatessaan äitiään ja suunnitellessaan kosintaa (mä muuten arvasin sen - tai ehkä se oli vaan toive :D)

Jamesin reaktio oli supersöpö. Kai sekin kosii Lilyä joskus? ;)
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 52 19.9.]
Kirjoitti: Didymee - 25.09.2012 16:33:46
Söpö luku<3
Oon tätä jo pitkää lukenu mut en oo muistanu kommentoida mitään. Mutta tykkään tästä tosi paljon.
Ihana kun James tykkäs Frankin ideasta kosii Alicee.
En nyt osaa (enkä koskaan tuu osaamaan) enempää kommentoida, mutta toivottavasti kirjotat pian jatkoo.  :)
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 52 19.9.]
Kirjoitti: daphnelove - 26.09.2012 15:46:56
Oon stalkkaillut tätä jo ennen kun ees loin tunnuksen tänne ja nyt vasta tuun kommentoimaan :--D

Ihana ficci kuitenkin. Rakastan kaikkia kelmi- ficcejä ja kelmejä ylipäätänsä, joten en mä voinut tätä jättää lukematta ja siitä päätöksestä oon erittäin onnellinen! Mä oikeesti suoraansanoen rakastan tätä :3

Osaat kirjottaa hyvin ja sujuvasti. En bongaillut yhtään kirjoitusvirhettä. Myös osa tapahtumista tuli mulle ihan yllätyksenä, joka oli positiivinen juttu!

Lily/James on mun oma lemppari, mutta ihanaa että täs on kanssa keskitytty muihin! Remus/Amy & Alice/Frank on vaan niin sulosia, kuten myös Sirius Daniellen kanssa  :) kaikki tulleet osat oon lukenu varmaan jo kaks kertaa ja voisin lukea tän uudestaan ja uudestaan.

Jatkoa odotellen,

daphnelove

+ anteeksi hieman sekava kommenttini!
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 52 19.9.]
Kirjoitti: Pric - 30.09.2012 23:00:07
Hihii minä täällä taas :) ajattelin tulla taas kommentoimaan jotain (toivottavasti vähemmän) epäselvää. Mulla on koeviikko ja yllätys-yllätys oon roikkunu täällä eilen ja tänäänki lukemassa alusta johonkin 45 lukuun asti.

 Oot kehittyny hirveesti kirjottajana !

Tykkään kun sä kirjotat kivalla tyylillä hyvää tekstiä. Kaikki mitä sä kirjotat on tasaisen hyvää ja tarpeellista joka edistää tätä, en osaa selittää tätä mut toisin sanoen sun tekstissä ei oo mitään ylimäärästä. Se on sellanen tavallaan tiivis paketti mut ei pahalla tavalla tiivis tai ees yhtään raskas lukea (ellei aihe sit oo mut se on asia erikseen). Sulla on taito pitää teksti koherenttina että lukija pysyy koko ajan mukana sun ajatuksenjuoksussa eikä putoo pois juonesta. Saat olla ylpeä sun kirjotustaidoista !

 

Jossain vaiheessa sanoin et en oikee oo put my mind to sun sivuhahmoihin (sori, enkunkoe tulossa.. ) mut nyt ku luin uudestaan nii pakko sanoo et vau. Oot oikeesti pystyny kokonaa luomaa uusia hahmoja jotka istuu tänne mukaan. Perfect fit ! :)

 Danielle on niin hyvin kehitelty ja semmonen tietyllä tavalla hellyyttävä, nuori tyttö raskaana (eikös se oo tässä 16?) ja pistäväkin osaa olla luonteltaan, ei jää kenenkään tallottavaks. Danielle on niin kiva luomus sulta ja tykkään siitä että se ja Lily tuntuu olevan hyvissä väleissä ! 

Sitten Alice ja Frank, pakko niistä kirjottaa yhdessä. Oon aina tykänny siitä parituksesta ja ennen mun fikkienlukemista piirsin niitä ja ennenkaikkee tavallaan fikkailin päässä niitten kohtauksia, koska kirjoissa niitä ei oo kuvailtu. Tykkään niistä hahmoina tässä, Alice on niin sulonen ! Se on sellanen kaikkitietävä höpsö ja utelias. Alice tuntuu olevan sillä tavalla suosittu ku se tuntuu olevan hyvissä väleissä kaikkien kanssa, esim Frankin kaverit.

Must olis muuten kiva et kirjoittaisit luvun flashback, missä Frank on ihastunu Aliceen ja ennen niitten seurustelua. Ja oi Frank ! Oot nostanu sen kokonaa uudelle tasolle, se on yks mun lempihahmoista tässä. Frank on sellanen kypsä ja tosi hurmaava tyyppi, joka tosielämässä(tai miksei tässäkin) pistäis sukat pyörimää mun jaloissa. Se on mun mielestä hahmona sellanen kiltti ja huomaavainen gentleman, jolla on hyvä huumorintaju ja se osaa pitää hauskaa. Se on spontaani ja ehkä vähän yllytyshullu ja välillä vähän ajattelematon mut silti sillä on moraalia ja se ajattelee paljon. Oho, mikä luonneanalyysi. Tykkään onnellisuudesta ja rakkaudesta (ja seksistä) ja tykkään tosta parista ihan älyttömästi.



Ja James/Lily ! Ikuinen rakkauspakkaus, tykkään niistä vaan niin hirmusti. Sun Lily on kivan pippurinen, mua ärsyttää koska useimmissa fikeissä se on stereotypiä hikelle, sellanen lukutoukka jolla on pinna kireellä 24/7 ja vastaan kaikkee hauskanpitoo. Mun ajatuksissa Lily on vähän villi, sellanen tykkää bilettää kohtuullisesti, hyvä koulussa ja välillä stressaantunu, mut yleisesti ilopilleri. Toi oli aika luonnekuvaus myös musta.. Mut mun mielestä James on niin räiskyvä että ei se ihastuis johonki negatiiviseen all-the-time ärsyyntyneeseen haahkahissukkaan, musta Lily on open-minded ja elämäniloinen. James on mun mielestä ehkä maailman suloisin hahmo, ku se on niin poikamainen vesseli, välillä tosi naiivi ja ajattelematon mutta silti osaa olla vakava.
 Sirius on ihana mut yleisesti en tykkää siitä että siitä tehään hirveen kakaramainen ja tunteeton. Musta Sirius on oikeesti pehmee mut särmikäs ja vähän ehkä seksikkäällä tavalla alakuloine  vähän angstinen mut ei se oikeesti masennu.



Tykkään Remuksesta hirveesti, ja Amykin alkaa aueta mulle. Musta niitten suhde on kiva, sulonen mut ei niin fyysinen, niitten parisuhde on ystävyyttä ja hellyyttä, ei sellasta kiivasta räiskyvää tulta. Taino kyllä se intohimosta rakkauttaki varmaan on, myöhemmin. 

Tää  alkaa varmaan riittää kohta. Tästä tuli aika painotteinen hahmoanalyysi, mut oon psykologisella tuulella ja ajattelen syvällisesti.

Nyt pitäis käydä nukkumaan mut ekaks taidan piirtää mun mielikuvan Daniellesta. Ole kiltti ja jatka pian ! Tai ole vielä kiltimpi ja jatka vasta keskiviikkona aikasintaan! Sillon alkaa mun viikonloppu, keskiviikon koe ja koeviikko sais hyvän päätöksen ja mä saisin tyydytyksen (:D ei pervoa) ja voisin palkita itteni!
No, kiitos siitä että oot niin ihana ja loistava kirjoittava.

Pric ps. Kännykkä ei anna tehä kappalejakoa joten korjaan tän viestin myöhemmin!

edit: nyt on kappalejako korjattu :)
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 52 19.9.]
Kirjoitti: Scaramouche - 03.10.2012 09:52:18
Anturajalka93: Ylioppilaskirjoitukset sais kieltää lailla. Tai ainakin finiläisille pitäis antaa niistä kokopäiväinen vapautus. :D
SparrowCat: Ei ne huijaa, eihän nyt toki! Ainakaan kamalasti... ;) Ja Alicen reaktiota saat odotella vielä yhden luvun verran, sorry 'bout that. Mutta kyllä se sieltä tulee, hitaasti mutta varmasti.
KelmiNeiti00: Joo, pitää nyt katella minkä verran niitä lukuja sitten loppujen lopuksi tulee... Tällä hetkellä tekis vaan mieli lopettaa tää tähän ja kertoa mitä tässä lopussa tapahtuu ja siirtyä suoraan jatko-osaan, mutta ehkä en kuitenkaan. :D
Ledi: Haha, et kyllä tiedäkään mun suunnitelmia, khihihi... Ja tiedän että välilukuja on vaikea kommentoida, mutta tosi kiva kun kävit jättämässä puumerkkisi. :)
SuklaaKissa: Höh, no totta kai Frank muistaa! ;D Varmasti jos Jamesiltakin kysyttäis nii se muistais tarkasti sen hetken kun se rakastui Lilyyn. Ne on vähän tolalsia hassuja. :3
Pric: Sori, jatkoa tulee vasta nyt... Mutta hyvä (?) puoli on se että se fluffy on nyt sitten vihdoin tässä luvussa, ja HÄHÄÄ kumpikaan sun arvauksista ei mennyt oikein! Nimestä sen verran että se oli alunperin väliaikanen työnimi mutta kun en oikein keksinyt muutakaan niin olin silleen hitsit, antaa olla. :D
L.E: Khihi, mä saan ite niin isoja fanityttöreaktioita kun vaan ajattelen Frankia ettei mitään rajaa... Ja pikkupikku juonipaljastus: jatko-osassa niitä kosintoja sitten riittää vaikka muille jakaa. ;)
Didymee: Juu jatkoa tulee nyt, vähän turhan pitkän tauon jälkeen...
daphnelove: Noni, nyt ei tarvi lukea vanhoja lukuja, saat uuden tilalle! :D Tään on yks mun omista henkilökohtaisista suosikeista (ainakin tähän asti), joten toivottavasti tykkäät. :)
Pric: Eiku mitä ihmettä, toinen kommentti sulta! :o Nojoo, oon kamala ja sanon vaan että olin tosi otettu sun kilometrikommentista, mutta oon tosi huono vastaamaan mitään järkevää, joten saat vaan tyytyä nöyriin kiitoksiin ja uuteen lukuun, jooko? ;D

A/N: Huhhuh. Liian kauan mennyt edellisestä luvusta. MÄ VOIN SELITTÄÄ: ensin oli YO-kirjoitukset, sitten sisko lainasi muistitikun jolla tämä luku oli ja sitten kaveri pölli kyseisen tikun että sai laittaa mulle musiikkia. Eli selitykset oli ihan ymmärrettäviä, vai mitä? Sain tikun eilen takaisin, ja tässä sitä ollaan. Ja sori, vielä viimeinen väliluku, ja tää nyt on melkein spinoff, mutta joka tapauksessa tähän ficciin olennaisesti liittyvä. (Sanokaa jos tajusitte jotain. :D) Ja ja ja sitten kun siellä on se kirjalainaus (huomaatte kyllä missä) niin se on siis Danten Jumalainen näytelmä -runoteoksesta, jonka on suomentanut Eino Leino. Joten en valitettavasti omista sitäkään. :( Ja huom! Tämä luku on omistettu Keijulle, voimia! ♥



Your sweet moonbeam
The smell of you in every single dream I dream
I knew when we collided
You're the one I have decided who's one of my kind


Train: Hey soul sister


Viideskymmenes kolmas


Lily ja Remus sulkivat professori McGarmiwan työhuoneen oven perässään ja lähtivät sanaakaan sanomatta kävelemään kohti Rohkelikkotornia. Palaveri oli ollut lyhyt ja ytimekäs, he olivat antaneet McGarmiwalle pikaisen raportin valvojaoppilaista ja oppilaista yleisesti ja ehdottaneet sitten sopivaa Tylyahopäivää, jonka he olivat saaneet läpi sen kummemmin keskustelematta. Vararehtori mainitsi olevansa harvinaisen tyytyväinen johtajaoppilaiden saumattomaan yhteistyöhön, ja he poistuivat huoneesta jo viidentoista minuutin jälkeen, minkä oli pakko olla jonkinsortin ennätys.

Heidän välillään koko matkan kestävä hiljaisuus ei suinkaan ollut kiusallinen. Molemmat vain olivat omissa ajatuksissaan, jotka tosin yllättävää kyllä kiersivät kummallakin läksyjen ympärillä. Lily yritti muistella kaikkea mitä vain tiesi niistä erityisvaikeista vastaliemistä, joista heidän olisi ensi viikolle tehtävä essee, ja Remus pohti omien normiensa vastaisesti, voisiko jättää läksyjen tekemisen viikonlopulle. Hänhän oli jo kuitenkin tehnyt perjantaille tulleet läksyt, joten ei kai siitä ainakaan kovin paljoa haittaa voisi olla.

Oleskeluhuoneessa oli aika täyttä. Lily päätti mennä makuusaliin, jos vaikka siellä saisi keskittyä läksyihin ilman että joku koko ajan keskeyttäisi. Remus antoi katseensa kiertää huonetta, näki Siriuksen ja Peterin päät vastakkain ikkunan luona, muttei suoraan sanottuna ollut keppostelutuulella, ja jatkoi hänkin matkaansa poikien makuusaliin paremman tekemisen puutteessa. Laskiessaan laukkunsa lattialle hän kuuli sivua käännettävän ja tajusi, ettei ole yksin, kuten aluksi luuli.

”Hei”, Amy huikkasi hänen sängyltään jolla loikoili lukemassa jotakin kirjaa. Remus kääntyi ympäri ja räpäytti pari kertaa silmiään hämmästyneenä.

”No mutta hei”, hän naurahti sitten ja kävi pitkäkseen Amyn viereen, ”tämäpäs oli yllätys.”

Amy hymähti. ”Sori että valtasin petisi”, hän mutisi lukiessaan, ”mutta kun Alice touhottaa makuusalissa Frankista, oleskeluhuone on ihan täynnä ja täällä on niin paljon kodikkaampaa kuin kirjastossa.”

Se siitä Lilyn opiskelurauhasta, Remus mietti osittain pahoillaan ystävänsä puolesta, mutta ei pistänyt pahakseen sitä että Amy päätti tulla poikien makuusaliin. Eivät he kovinkaan paljoa aikaa kahdestaan Amyn kanssa viettäneet, mutta aina silloin tällöin oli mukavaa olla rauhassa ilman että joku (yleensä Sirius tai Peter) keskeytti. Muutenkin he kaksi poikkesivat paljon tavanomaisista tylypahkalaisista pariskunnista siinä, että kahden kesken ollessaan he joko keskustelivat rönsyilevästi aiheesta kuin aiheesta tai vaihtoehtoisesti olivat vain hiljaa ja kuuntelivat toistensa hengitystä. Tosin ei sitä kukaan tiennyt, ja varsinkin Sirius jaksoi aina heittä jos jonkinlaista kaksimielistä läppää heistä, kun Alice antoi sen mennä ohi korvien ja Lilyn ja Jamesin kohdalla se olisi ollut todennäköisesti aika aiheetonta. Amy ja Remus vain olivat ja tulisivat varmaan ikuisesti olemaan Siriuksen suosikkikohde.

Remus katseli tyttöystävänsä sivuprofiilia. Pitkät hiukset olivat niskassa löysällä nutturalla, joka oli kuitenkin jo melkein auki, ja pari kapinallista ruskeaa suortuvaa oli valahtanut kasvoille. Silmät näyttivät hämärässä makuusalissa lähes mustilta tavallisen suklaanruskean sijaan, ja ne liikkuivat vilkkaasti riviltä toiselle Amyn lukiessa kirjaansa. Sievä pysty nenä nyrpiesteli aina välillä jollekin lauseelle, silloin tällöin täyteläisen suun pielet nousivat lähes huomaamattomaan hymyyn ja silmistä heijastui huoneen ainoa sirisevä kattovalo. Remus ei tiennyt mitään kauniimpaa koko Tylypahkassa – ei, koko maailmassa.

”Sinä olet kaunis”, hän tajusi sanovansa hyvin hiljaa, lähestulkoon äänettömästi, mutta sen sijaan että olisi katunut sitä hän vain hymyili, sillä tiesi sen olevan vain ja ainoastaan totuus.

Amy ei ollut tajunnut Remuksen katselevan, ja vilkaisi tätä nyt hiukan säikähtäneenä punastuen rajusti, muttei kuitenkaan saanut estettyä leveää hymyä nousemasta kasvoilleen. Remus tunsi sydämensä pysähtyvän hetkellisesti nähdessään tytön kauniin hymyn, sen joka säästettiin vain joillekin ihmisille ja oli samalla tiedostamattoman täydellinen kaikessa spontaaniudessaan.

”Ole hiljaa”, Amy kuiskasi tietämättä itsekään miksi ja jatkoi lukemista edelleen hymyillen.

”Mutta kun olet.”

Hymähtäessään Amy tajusi ettei voittaisi väittelyä, joten antoi asian olla. Remus kuitenkin huomasi ettei tyttö uskonut hänen sanojaan, ja päätti ottaa asian joskus uudelleen puheeksi. Amy ei selvästikään nähnyt itseään oikeassa valossa.

Remus otti tyynynsä päiväpeiton alta ja tuki sen päänsä taakse napaten lattialta sängyn vierestä paksun kirjan, jota oli lukenut nyt muutamana iltana, eikä ollut vielä edes puolivälissä. Hän avasi kirjan merkitsemästään kohdasta, huokaisi ja alkoi lukea. Hetken päästä Amy kohottautui vähän ja siirtyi Remuksen kainaloon painaen päänsä tämän rinnalle saaden pojan hymyilemään typerästi ja silittämään huolettomasti ruskeita hiuksia. Hän vilkaisi tytön kirjaa ja yllättyi positiivisesti tunnistaessaan muutaman hahmon nimen.

”Ylpeys ja ennakkoluulo?” hän kysyi ja Amy mutisi jotain. ”En tiennyt että pidät jästikirjallisuudesta.”

”Sain tämän Lilyltä lainaan”, Amy sanoi, ”hän väitti tämän kuuluvan yleissivistykseen. Joskaan en ihan ymmärrä miksei Elizabeth vain voi mennä Darcyn kanssa naimisiin kun kerran mahdollisuus on.” Nauru tärisytti molempien kehoja hienoisesti. Amyn oli melkein luvattoman hyvä olla siinä poikaystävänsä kainalossa. ”Mitä sinä luet?”

”Dantea”, Remus selitti, ”myöskin varsin yleissivistävää, mutta ehkä vähän turhan raskasta tekstiä.” Amy naurahti kevyesti ja pyysi Remusta lukemaan pätkän. Hetken hiljaisuuden jälkeen Remus luki hiljaisella äänellä: ”Jo oli hetki, jolloin kaiho herää ja sydän heltyy merimiehen, koska on ollut päivä armaan hyvästelyn, ja jolloin uuden pyhiinvaeltajan sulavi mieli kaukokellon soiden, mi murehtivi päivää kuolevata.

”Positiivista”, Amy tyrskähti ja jatkoi lukemista mainitsematta sitä tosiseikkaa, että poika oli loistava runonlausuja. Remus myönsi hiljaa mielessään, että voisi seuraavalla kerralla miettiä jotain edes vähän iloisempaa lukemista.

He loikoivat sängyllä pitkälti yli puoli tuntia, nauttien hiljaisuudesta ja toistensa seurasta, eikä kumpikaan sanonut koko aikana sanaakaan. Heidän ei tarvinnut. Aina silloin tällöin Amy tunsi Remuksen leikkivän hänen vielä osittain kiinniolevilla hiuksillaan, pyörittelevän suortuvia sormiensa ympärille ja siirtäen niitä sitten korvan taakse, eikä hän voinut muuta kuin hymyillä. Remus tuoksui musteelle, lumelle ja ihan vähän kanelille, ja sitten siinä oli vielä jotakin, jonka saattoi lokeroida vain niin remusmaiseksi, ettei sille löytynyt sanoja lainkaan, ja siinä maatessaan Amy oli rentoutuneempi, rauhallisempi ja tyytyväisempi kuin muisti vähään aikaan olleensa.

Tietenkin sen kaiken piti olla liian hyvää ollakseen totta. Amy oli juuri päässyt kirjassaan vähän yli puolenvälin, kun makuusalin ovi aukeni ja kumpikin nosti katseensa kirjastaan vain nähdäkseen Siriuksen leveä virne kasvoillaan.

”Ai! Silmäni!” Sirius ylinäytteli ja nosti käden silmiensä peitoksi. ”Kiltit, varoittakaa seuraavalla kerralla ennen kuin lemmiskelette meidän makuusalissa!” Hän nappasi shakkilaudan sänkynsä päältä ja lähti huoneesta pidätellen vain vaivoin hillitöntä naurukohtaustaan.

Amy huokaisi ja Remus nauroi pudistellen päätään. Kuitenkin ajatellessaan asiaa Remus tajusi, ettei heidän kahden nähty juuri osoittavan toisilleen tunteitaan. He eivät koskaan suudelleet julkisesti, puolet tylypahkalaisista ei luultavasti edes tiennyt heidän seurustelevan, eivätkä edes heidän parhaat ystävänsä olleet varmaan nähneet heidän pitävän toisiaan kädestä, joten tapa jolla Amy käytännöllisesti katsoen makasi lähes puoliksi Remuksen päällä kirjaa lukemassa oli Siriukselle varmaan suurikin vitsailunaihe. Siitä riittäisi piikittelyä moneksi viikoksi.
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 53 3.10.]
Kirjoitti: Pric - 03.10.2012 13:21:10
kiitoskiitoskiitos ! Tänää tosiaan alko viikonloppu mulla ja tää uus luku oli niin kiva ylläri! Ja tosiaan anteeks, mun kommenteissa ei oo mitään kappalejakoa ku kännykäll kirjotan ja ne ei vaan suostu yhteistyöhön ! Onneks tänään saan koneeb takasin niin pääsen vihdoin koneella dataamaan ja tuun korjaa noi kommenrit. Sit kommentoinntätå kukuaki enemmän (taino nythän en ees kommentoinu) mutta siis tykksin ja tiivottavasti jo tänään illalla oon täällä uudestaan kommentoinassa !

edit:
Noniin täällä taas, tällä kertaa koneella! Ihana fiilis ku oon saanu tän mussukan vihdoin takasin kotiin ja toimivana tälläkertaa ! On niin paljon helpompi kommentoida ku ei tarvii kestää sitä kännykän näytön jokapuolelle hyppimistä koko aikaa, eikä myöskään kirjottaa kommenttii kännykän muistikirjaan jonne saa ne kappalevälit tehtyy mutta jostakin syystä finiin laittaessa ei vaan toimi.. joten nyt ei enään tarvii kestää mun yhteenkirjotettuja pitkiä kommentteja!

Tykkäsin tosta luvusta kauheesti, olin oottanu sitä paljon ja se myös yllätti ilosesti ! Tykkäsin Amy/Remuksesta hirmuisesti ja jotenki aaw-fiilis jäi tosta luvusta päälle. Sen jälkeen oli hyvä käydä lämpimään peiton alle päikkäreille uneksimaan kelmeistä ja Remuksesta ja Frankista ja kaikesta suloisesta hattarafluffysta.

Hitsi oikeesti, mulla ei oo mitään rakentavaa kommentointavaa mut tykkään kirjottaa nyt ku on kone ja tää on niin helkutin nopeeta ja oikeinkirjotus on helppoo ku vertaa kännykän kosketusnäyttöön nii ei tuu kokoaikaa virheitä! En siis osaa kommentoida rakentavasti mutta sanon että jatka samaan malliin, ja vaikka välillä tuntuu että kestää kauan että tänne tulee uus luku, niin hyvää kyllä jaksaa odottaa ! Eikä nää sun ''pitkät luvunlaittotauot'' ( en keksiny tolle sanaa? ) oo oikeesti yhtään pitkiä !

Joten kiitos paljon ihanasta luvusta taas kerran ja


Tietenkin sen kaiken piti olla liian hyvää ollakseen totta. Amy oli juuri päässyt kirjassaan vähän yli puolenvälin, kun makuusalin ovi aukeni ja kumpikin nosti katseensa kirjastaan vain nähdäkseen Siriuksen leveä virne kasvoillaan.

”Ai! Silmäni!” Sirius ylinäytteli ja nosti käden silmiensä peitoksi. ”Kiltit, varoittakaa seuraavalla kerralla ennen kuin lemmiskelette meidän makuusalissa!” Hän nappasi shakkilaudan sänkynsä päältä ja lähti huoneesta pidätellen vain vaivoin hillitöntä naurukohtaustaan.



hihii tää oli niin hyvä!

Pric
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 53 3.10.]
Kirjoitti: Sinikeiju - 03.10.2012 15:43:13
Oot ihana, kun omistat luvun. Todellakin piristi  :-* :-*

Amy ja Remus on niin sulosia tässä luvussa. Tuosta Siriuksen piikittelystä haluan lukea lisää. Varmaahan on ettei poika jätä tilaisuutta käyttämättä.

Taas tuli todettua, että hyvää jaksaa odottaa. Kiitos <3
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 53 3.10.]
Kirjoitti: daphnelove - 03.10.2012 20:01:22
Aww, sulin tälle luvulle ihan kokonaan ! ♥

Remus ja Amy on vaan niin söpöjä. ;) Tää luku oli kanssa yks mun suosikeista. Ootan tota Siriuksen piikittelyä ihan hulluna, hah. :D

Anteeks multa ei nyt tuu tähän aikaan mitään rakentavaa :(

jatkoa odotellen,

daphnelove
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 53 3.10.]
Kirjoitti: Scaramouche - 04.10.2012 15:20:48
Chelsey: Ihanaa että joku muukin ajattelee Remuksesta noin, ja olit hyvin saanut kiinni myös siitä Amyn syvimmästä olemuksesta. :D Mulla on tässä niin paljon hahmoja että joku jää koko ajan syrjään vaikka ne kuinka mun pään sisällä onkin jatkuvasti yhteyksissä, joten on pakko aina yrittää välillä keskittyä joihinkin koko luvun verran.
JPric: Joo ei nää mun lukuvälit oo mitenkään oikeesti pitkiä, mutta kun mulla oli se kausi tuossa keväällä kun tuli uutta lukua tyyliin joka toinen päivä niin sen jälkeen on alkanut ahdistaa aina jos menee yli viikko. ;D Kiitos ja onnea koneen kotiinpaluusta!
Keiju: Sirius piikittelee tulevaisuudessa tasaista tahtia - tai no ainakin jossain vaiheessa tulee piikittelemään. ;) Nyt alkaa taas se action, joten voi jäädä vähän vähemmälle... Mutta ihanaa kuulla taas sustakin, ja kiva tietää että piristi. ♥
daphnelove: Remus ja Amy kilpailee tällä hetkellä mun ykkösparin paikasta Alicen ja Frankin kanssa, mutta oon jo kallistumassa näiden kannalle. Alice ja Frank on ehkä liian fyysinen pari. :D

A/N: Tsidii, mulla toimii taas koneella netti, ja ihan sen takia kun olen niiiiiiiiiiiin iloinen niin ajattelin ilahduttaa teitäkin uudella luvulla. :) Tää on niin ihanaaaaa ja nyt alkaa sitten taas action, kuten jo Keijulle mainitsin. Ja tässä on jälleen Siriuksen shakinpeluusta, koska se on mun mielestä niin söpö kun se ei vaan osaa. Anyway, enjoy - if you can.



Gonna run
While we're young


High School Musical 2: Everyday


Viideskymmenes neljäs

Alicen hypittyä noin viisi päivää seinille jännityksestä Lily oli enemmän kuin tyytyväinen, kun tiistai tuli ja Frank vei tyttöystävänsä ainakin vähäksi aikaa pois Rohkelikkotornista. Ei sillä etteikö Alicen innostus olisi ollut tarttuvaa, totta kai Lilykin oli iloinen kolmannesta vuosipäivästä, mutta jatkuva pölpötys ja erilaisten mahdollisten yllätysten arvuuttelu meni jo kahden päivän jälkeen aika lailla yli hilseen. Jopa aina yhtä kärsivällinen Amy myönsi nyt toivottavansa alicettoman iltapäivän hyvinkin tervetulleeksi.

”Tai siis ei siinä muuta kuin että läksyihin oli vähän vaikea keskittyä”, hän puolusteli automaattisesti pelatessan shakkia Siriusta vastaan, vaikkei kukaan häntä moittinutkaan.

Sirius naurahti haukahtavasti, mikä oli tytöistä vielä hauskemman kuuloista nyt kun he tiesivät, miksi poika kuulosti nauraessaan koiralta. ”Ihan niin kuin sinä olisit mitään läksyjä viime viikollakaan tehnyt. Silmiini kirvelee vieläkin.” Amy näytti pojalle kieltä tämän muistuttaessa torstain lukuhetkestä Remuksen kanssa ja siirsi sitten valkeaa kuningatartaan syöden Siriuksen toisen ratsun. ”Hei!”

”Olen pahoillani, Sirius, mutta en voi mitään sille että olet todistetusti maailman surkein shakinpelaaja.”

Nappulat tirskuivat ja näyttivät olevan samaa mieltä, ja Peter ja James nauroivat Siriuksen myrtyneelle ilmeelle. Remus istui nojatuolissa vinottain pitkät jalat roikkuen käsinojan yli lähellä takkatulta ja luki muodonmuutoskirjaa, aivan kuin ei jo muka osaisi sitä ulkoa, ja Lily esiluki Peterin loitsuesseetä sohvalla Jamesin pää sylissään. Kaiken kaikkiaan iltapäivä olisi voinut olla hyvinkin tavallinen ellei Alice olisi puuttunut – mutta se nimenomainen seikka teki siitä entistä rentouttavamman.

”Onko kenelläkään aavistustakaan siitä mitä Frank on suunnitellut?” Lily kysyi ja ojensi esseen Peterille todeten, ettei siinä ollut mitään vikaa tai suurempia virheitä. ”James, sinähän juttelit silloin Frankin kanssa. Liittyikö se tähän jotenkin?”

”Minä en tiedä mitään”, James sanoi ehkä vähän liian nopeasti, mutta sillä ei ollut mitään väliä koska kukaan ei olisi uskonut häntä muutenkaan.

”Äh, älä viitsi, Sarvihaara”, Sirius virnisti ja näytti vähän turhan omahyväiseltä onnistuttuaan syömään yhden Amyn sotilaista. ”Kerro nyt. Me saadaan tieto sinusta kuitenkin ennen pitkää, joten voit myös mennä helpomman kautta ja paljastaa ennen kuin sinuun sattuu.” Remus mulkaisi ystäväänsä viimeisen kommentin kohdalla, muttei sanonut mitään.

James näytti mietteliäältä. ”Minä kyllä lupasin Frankille etten sano mitään kenellekään, varsinkaan Lilylle.” Hän hymyili tyttöystävälleen pahoittelevasti. ”Mutta toisaalta, jos siis ollaan ihan tarkkoja, voisin ihan hyvin kertoa teille. Koska eihän siitä tulisi mitään vahinkoa, koska ne treffit ovat jo meneillään, vai mitä?”

”Kerro!” Lily innostui kunnolla ja muut neljä katsoivat myös poikaa odottavasti.

”No en minä paljoa tiedä”, James sanoi venyttäen tahallaan tiedon paljastamista ja oikaisi jalkansa Siriuksen syliin. Sitten hän jatkoi tahallisen vähättelevällä äänellä: ”Sen verran vain että Frank aikoo kosia Alicea.”

”Mitä!”

”Et ole tosissasi!”

Lily ponkaisi pystyyn ja jätti Jamesin pään retkottamaan epämukavasti sohvalle siirtyessään Amyn viereen. Ruskeahiuksinen tyttö oli innostuksissaan kaatanut useamman pelinappulansa kumoon ja kävi nyt Lilyn kanssa niin nopeaa sananvaihtoa ettei pojilla ollut mitään toivoakaan saada selvää. Remus katsoi Jamesta silmät suurina ja Siriuksen leuka oli pudonnut lattialle.

”Frank... Alice... kosia... mitä?!” Peter ihmetteli ääneen ja katsoi Jamesia ilmeettömästi. ”Sinä vitsailet, vai mitä? Tai siis, Merlin, hehän ovat vasta seitsemäntoista – ”

”Frank täyttää toukokuussa kahdeksantoista”, James kohautti olkiaan, ”ja sitä paitsi minusta iällä ei ole heidän tapauksessaan juuri merkitystä. Eikä kukaan sanonut että he menisivät naimisiin saman tien.”

Sirius aukoi vähän aikaa suutaan, mutta sulki sen loppujen lopuksi kun ei keksinyt mitään sopivaa sanottavaa. Peter mutisi jotain itsekseen, James erotti vain sanat ”naimisiin” ja ”ihan hullua”, ja Remus tuijotti Jamesia, joka nousi epämukavasta asennostaan istumaan jalat edelleen Siriuksen kiusana. Mustahiuksinen poika vastasi katseeseen ja kävi yhden niistä kuuluisista sanattomista keskusteluista, joka meni tällä kertaa suunnilleen näin:

James: ”Mitä? Et voi sanoa että olet yllättynyt.”
Remus: ”Periaatteessa voin, mutta se olisi valehtelua.”
James: ”Eikä ikä merkitse heille mitään. Oletko nähnyt miten he katsovat toisiaan?”
Remus: ”Kukapa ei olisi. Se on vähän samanlaista kuin sinun ja Lilyn välillä.”
James: ”Se on ihan eri asia.”
Remus: ”Ei täysin.”
James: ”Tarpeeksi. Me emme ole Alice ja Frank.”

Remus huokaisi turhutuneena, koska James ei selvästikään ymmärtänyt hänen pointtiaan, mutta heidän katsekontaktinsa katkesi Siriuksen vähän turhan kovaääniseen riemunkiljahdukseen tämän tajuttua, että Amy oli innostuksissaan mennyt kaatamaan myös kuninkaansa.

”Minä voitin!” hän hurrasi ja tönäisi Jamesin jalat sylistään aloittaessaan voittotanssin ympäri oleskeluhuonetta. ”Siitä sait, Amy, minä voitin! Hah, hah, hah!”

Amy vilkaisi nopesti pelilautaa ja vaati uusintaottelun, johon Sirius suostui luullen varmaan että voittaisi senkin. Remus pudisti päätään ja uppoutui kirjaansa valmistautuen henkisesti Siriuksen tulevaan tappioon.

Muutamaa tuntia myöhemmin suurin osa muista oppilaista oli jo siirtynyt makuusaleihin, Sirius oli hävinnyt kolme shakkipeliä ja tuijotti nyt nappuloitaan vihaisena, Remus oli vaihtanut muodonmuutokset loitsuihin ja James yritti tehdä pieniä lettejä Amyn ja Siriuksen peliin keskittyneen Lilyn hiuksiin varsin huonolla menestyksellä. Hiukset menivät jatkuvasti solmuun ja hänen oli käytettävä taikaa saadakseen ne auki ennen kuin Lily huomasi. Peter istui sohvan selkänojalla Siriuksen takana ja yritti parhaansa mukaan estää väistämättömän häviön, mutta koska hänen ystävänsä kieltäytyi ehdottomasti kuuntelemasta, Amy oli jo syönyt suurimman osan mustista sotilaista, molemmat tornit, toisen lähetin, ratsun ja kuningattaren. Tilanne oli toivoton.

”Anturajalka”, Peter mutisi tuskaisesti katsellessaan nappuloita ja taputti Siriuksen olkaa lohduttavasti, ”tiedät miten minua inhottaa sanoa tämä, mutta sinun on myönnettävä tappiosi. Et voi enää mitenkään voittaa. Mitä tahansa nappulaa siirrätkin, Amy syö sen seuraavalla siirrollaan, ja sen jälkeen hänellä on lähes esteetön pääsy syömään kuninkaasi.”

”Rotilta ei kysytä”, Sirius murahti ja tökkäsi jäljellä olevaa lähettiään. Kuten Peter ennusti, Amyn ratsu söi lähetin saman tien, eikä Siriukselle jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin kaataa kuninkaansa kumoon. ”Saamarin nappulat! Shakki on sitä paitsi ihan tyhmä peli.”

Muiden nauraessa kiukkuiselle Siriukselle muotokuva-aukosta kuului huuto.

”LILY!”

Kaikki oleskeluhuoneessa olijat kääntyivät katsomaan säteilevää Alicea, joka kiiruhti nyt parhaan ystävänsä luo sohvalle. James yritti uteliaasti katsoa tämän vasenta kättä, mutta tytöllä oli kylmän ilman vuoksi lapaset käsissään. Tosin Alicen hehkuvat kasvot ja poskiin sattuva leveä hymy kertoivat kai tarpeeksi.

"Lily, et ikinä usko, et ikinä!" hän kimitti yliäänillä nauraen väliin vähän hysteerisesti ja teki itselleen tilaa tönäisten vahingossa Jamesin lattialle. Poika ei tosin voinut moittia häntä innostuksesta vaan pudisti huvittuneena päätään ja nojasi kyynärpäihinsä katsellessaan tilannetta.

"Hän kosi sinua?" Lily ei voinut olla kysymättä suoraan.

Alice näytti hämmentyneeltä ja räpäytti pari kertaa silmiään katsoessaan vuorotellen Amya ja Lilyä, joilla oli samanlaiset identtiset virnistykset. "No... niin." Hän vilkaisi kelmejä ja tajutessaan että he kaikki olivat tienneet hän näytti jopa vähän loukkaantuneelta. ”Mitä he–”

”Anteeksi, Alice”, James naurahti hyväntahtoisesti, ”mutta Frank kertoi minulle enkä voinut olla mainitsematta muille.”

”Mutta se ei ole nyt olennaista!” Amy touhotti, ja Remus oli sataprosenttisen varma ettei ollut koskaan nähnyt tyttöystäväänsä yhtä täpinöissään. Ajatus oli aika kummallinen, mutta kai kihlaus oli joku tyttöjen tilaisuus päästellä höyryjä. Tai jotain. ”Nyt kerrot ihan kaiken!”

”No siis me kävelimme järven reunaa ja Frank otti minua kädestä ja sanoi kaikkia aivat tajuttoman ihania asioita ja oli niin tosi romanttinen! Ja hän oli tosi hermostunut ja hän on ihan älyttömän suloinen hermoillessaan ja sitten hän puhui siitä kuinka halusi että minä lupaan mennä hänen kanssaan naimisiin! Hän selitti pitkään että sen ei tarvitse tapahtua tänä kesänä tai vuodenkaan päästä tai vaikka viiteen vuoteen, mutta hän halusi että minä lupaan, ja sitten hän näytti sormuksen ja polvistui ja...”

"Ja?" Lily hoputti, kun Alice piti tauon vetääkseen henkeä.

"Ja minä suostuin!!"

Loppuilta meni kevyellä juhlinnalla nopeasti ohi. Lily ja Remus vannoivat takavarikoivansa jokaisen kouluviikon aikana löytyvän tuliviskipullon, joten Peter kävi hakemassa varastostaan jokaiselle yhden kermakaljan. Tytöt puhuivat jo häistä ja suunnitelmista, joskin James pani merkille että he keskustelivat vasta seuraavan vuoden kesästä. Ja ehkä niin oli loppujen lopuksi parempikin.

**

”Okei, eli kerrataan nyt vielä. Remus on – on ihmissusi, mikä on teidän kaikkien mielestä hyväksyttävää. Ja te kolme olette rekisteröimättömiä animaageja ja vietätte täysikuut Remuksen seurassa, vaikka se on ihan jumalattoman vaarallista. Ja Amyn, Lilyn ja Alicen mielestä tämä on ihan okei?!”

”Kyllä, kyllä, kyllä ja kyllä. Hyvä, Danielle, sinähän pysyit kärryillä!”

Siriuksen vitsiin ei kiinnitetty kamalasti huomiota. Tyttö katsoi jokaista kelmiä vuorotellen kasvot kalpeina, kuin odottaen jonkun kertovan että kaikki oli vain pilaa. Amy hänen vieressään piti kättä rauhoittavasti hänen olkapäällään, mutta se ei auttanut. Danielle näki Remuksen nyt uusin silmin, eikä voinut ymmärtää miten ei ollut tajunnut jo aikaisemmin. Poikahan oli vaarallinen!”

”Danielle, hengitä syvään”, Amy sanoi hiljaisesti huomatessaan tytön hengityksen kiihtyvän. Voi, mikseivät pojat voineet uskoa kun hän sanoi ettei tämä olisi hyvä idea. ”Kaikki on hyvin, eikä tämä muuta mitään – ”

”Ei muuta mitään? Amy, etkö sinä tajua, että sinun poikaystäväsi on vaarallinen?” Danielle tunsi paniikin kohisevan korvissaan. ”Bestia!”

”Danielle...”

”Ja miten minun muka pitäisi suhtautua siihen, että minun lapseni jo valmiiksi aivoton isä on kaiken lisäksi lainrikkoja!” Hän nousi ylös ja käveli keittiönurkkaukseen pois heidän silmiensä ulottuvilta. Amy, Remus, Sirius ja Peter jäivät istumaan sohvalle.

Amy katsoi vähän vihaisesti Siriusta ja Peteriä, joiden idea koko italialaistytölle kertominen oli ollut. Sitten hän siirsi katseensa Remukseen, ja hänen kurkkuunsa nousi pala hänen nähdessään synkän ja murtuneen ilmeen pojan kasvoilla. Hän nousi ja siirtyi toiselle sohvalle halaamaan poikaystäväänsä sanattomana, eikä enää tiennyt oliko enemmän vihainen Daniellelle vai lattialla istuville pojille.

Sitten keittiöstä kuului särkyvän lasin helinää, aivan kuin täysi vesilasi olisi pudonnut lattialle.

”Dani?” Sirius oli keittiönurkassa vain nanosekunnin ennen Amya. Lattialla oli lasinsirpaleita tarpeeksi pieneen vesilasiin, mutta nestettä oli paljon enemmän. Danielle piteli vatsaansa kauhistuneena. ”Mitä..?”

Amy tajusi tilanteen ennen kuin Sirius ehti muodostaa kokonaista lausetta. ”Sirius”, hän sanoi yrittäen kaikin voimin pitää äänensä vakaana. ”Onneksi olkoon, sait juuri hänen synnytyksensä käynnistymään melkein puolitoista kuukautta etuajassa.”
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 54 4.10.]
Kirjoitti: Pric - 04.10.2012 17:55:28
hihii ihana yllätys ! en vielä ehtinyt lukua lukemaan mutta pian tuun takasin kommentoimaan :)
ja kiitos onnitteluista ! mun mussukka onkin ollu nyt kovalla käytöllä viimesen vuorokauden...

edit:
:ooooo Daniellen synnytys käynnistyy ? Kieltämättä hyvä juonenkäännös tän niin onnellisen luvun loppuun !

Tykkäsin tästä kauheesti. Okei, mistä näistä en olis tykänny :D Toi on ihan turha sanoa, koska sanon sen joka kerta. Okei, no joka tapauksessa tykkäsin.
lempikohta:

Lainaus
”No en minä paljoa tiedä”, James sanoi venyttäen tahallaan tiedon paljastamista ja oikaisi jalkansa Siriuksen syliin. Sitten hän jatkoi tahallisen vähättelevällä äänellä: ”Sen verran vain että Frank aikoo kosia Alicea.”


aaw Jamiee ! oli niin sulonen kohta, voin kuvitella miten James oikeesti sanois ton, sitä naurattais mut sillä on niin hyvä pokka niin se kätkee sen hyvin. Okei analysoin liikaa ja taas kuvittelen että nää on ihan true real life henkilöitä, harmi vaan ei oo :(

Tää luku oli ihanan ilonen hyvänmielentuoja. Kaikki oli ilosia (paitsi Danielle lopussa) ja Sirius ja sen surkeet shakkitaidot nauratti.
Remus oli jotenkin tosi IC kun se luki ulkoo osaamaansa kirjaa, ihana yksityiskohta ! Oikeesti tykkään niin hirveesti sun kirjotustyylistä, kaikki pienet yksityiskohdat ja silleen.

aaw voin vaan kuvitella ton Frankin kosinnan ! Ihana kun jätit sen silleen auki, Alicen sanan varaan etkä kuvaillu sitä tapahtumana, koska nyt me lukijat voidaan kuvitella toi kohtaus ite. Alice ja Frank, aaw <3 Alice oli niin ihanan innostunut ja tosi realistinen, kai kaikki tytöt suhtautuis tolleen niitten rakkaan poikaystävän kosimiseen, eiks niin ? Mä ainakin.

oonpas ollu nyt ahkera kommentoija, mut tää on kivaa ja silleen nii. Eikä sua varmasti haittaa saada kommentteja :D
mutta nyt menen kun olen sanottavani sanonut, joten adios amigos !

ps. oot ihana kun tää tuli näin nopeesti!

Pric
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 48]
Kirjoitti: SparrowCat - 04.10.2012 23:55:16
Voi, kun olen olen jättänyt kommentoimatta luvun, joka todellakin piristi päivääni opettajan omin sanoin 'sikavaikean' historian kokeen jälkeen. Pitääpä yrittää jättää jonkinlainen kommentti.

Luku 53: Mm, mukavaa Amya ja Remusta. :) Teksti meni vain eteenpäin upean kuvailun ja kera. Minkähänlaisia nuo muut johtajaoppilaat on ollut, jos McGarmiva on harvinaisen tyytyväinen Lilyn ja Remuksen yhteistyöhön? Hm, toivottavasti ei ihan katartrofiaalisia. Remus lausumassa runoja kuulostaa kivalta! Kuitenkin joo, mukavan rento luku. :) Hahaa, Sirius lopussa. :D

Luku 54: oij, tosi hieno luku! Sirius pelaamassa shakkia... Ja voittaa? Taitaa olla olla ensimmäinen kerta. :D Ja kiva että Frank kosi Alicea viimein. Sain helposti kuviteltua hermostuneen ja söpön Frankin. <3  Ja vau, tuo loppu... Hienoa, Sirius, kerrassaan loistavaa. Kohta tulee Anturajalka Junior maailmaan...

Upeita lukuja, jään odottamaan innolla jatkoa!

SparrowCat
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 54 4.10.]
Kirjoitti: Swizzy - 06.10.2012 08:46:14
Sori kun ei oo taas tullu kommentoitua, mutta ei, en oo unohtanu sua.

52: Toi kosimisidea on ihana aww, odottelen sitä kohtaa innolla. Ja Jamesin innostus :D

53: Oi aww mikä ihanuus ja söpöys, Amy/Remus-fluffya. ♥♥ Lisää tätä!

54: Joo, shakki ei oikein taida olla Sirius-paran laji. :D Muutenkin yleisihana luku. Mut päätit sitten taas vaihteeksi yllättää ja laittaa Daniellen synnyttämään? Eli ei kun jatkoa odottelemaan!



Swizzy
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 54 4.10.]
Kirjoitti: SuklaaKissa - 06.10.2012 17:00:15
Eiiih, miksi olen venyttänyt tämän kommentoimista tekosyillä?!

Miten Daniellen ja Siriuksen vauvan nyt käy? Se on keskonen ja niin pieni ja... Ei saa jättää näin pahaan paikkaan! (Enkä suhtaudu fiktiivisiin hahmoihin ikinä yliraeagoivasti.) Mutta täytyy taas kiitellä tuota dramatiikan tajua, jolla katkaiset luvut.

Muutenkin luku oli hyvä, mukavan paljon toimintaa taas vaihteeksi. Frankin ja Alicen kihlaus olisi jäänyt liian sivuun, ellei siitä ei olisi jo aiemmin puhuttu niin paljon, sen verran järkytys oli Daniellelle kertominen ja synnytyksen alkaminen. (Ainakin minulle, tiedä sitten muista.) Ja Siriuksen shakinpeluutaidoista tuskin tarvitsee mainita mitään... :D
Jamesin letitysyritys oli oih-niin-ihana yksityiskohta. Siihenkin oli saatu taikuus hauskasti mukaan korjausloitsulla. Yksi syy, jonka vuoksi pidän tästä ficistä, on juuri taikuuden ripottelu sinne tänne. Se viehätti varmaan eniten Pottereissakin, joten ehkä odotan automaattisesti samaa useilta ficeiltäkin.

Nyt kun (harvinaista kyllä) muistan mistä sen "kiroitusvireen" bongasin, nappaanpas sen tähän:
Lainaus
hän puolusteli automaattisesti pelatessan shakkia Siriusta vastaan
Pitäisi varmaan olla pelatessaan?

Koska en ehtinyt kommentoida edelliseen lukuun, teenpä sen nyt tässä. Olisin kaivannut hieman useampien asioiden käsittelyä, mutta toisaalta oli ihanaa lukea pitkästä aikaa Amysta ja Remuksesta. Huoh, jospa osaisinkin valita, vaan kun en osaa. Tyydyn siis toteamaan: awww...
Ja Remus saa vielä taatusti kuulla Siriukselta läheisistä tunnelmista, tai sitten Anturajalka ei ole entisensä.

Kiitos!
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 54 4.10.]
Kirjoitti: Arion - 07.10.2012 18:16:55
Okei - en tiedä, mitä sanoa - nämä kaksi lukua olivat kyllä aivan mahtavat! (ja joo, ylppärit pitäisi kieltää laissa!)

Tämä ainakin jäi ehdottomasti todellakin todella jännittävään kohtaan!!! Ei näin saa tehdä! Liian jännittävään!!! Mutta aws - Sirius saa lapsen!!! :D Siriuksesta tulee nyt se lapsen isä - ei mahassa olevan sikiö-lapsen isä :D Onneksi olkoon, Sirius! <3 (tosin olen kyllä hieman pettynyt, ettei se ole minä, joka sen lapsen hankki Siriukselle, mutta miten voisin edes? ;) )

Alice/Frank on ihana - ihana, että ne kihlautui ja sillein! James oli same old him kun kertoi etukäteen kihlautumisesta muille :D

Tykkäsin myös pikkuseikoista, joita ripottelet fikkiin mukavasti - Siriusta häiritsi Jamesin jalat, Jamesin yritys letittää Lilyn hiuksia, Alicen tiputtaminen James sohvalta innoissaan - jotenkin ne saa tästä fikistä elävän tuntuisen - niin kuin se olisi oikeasti elossa! :D

*kumartaa ja kiittää jääden odottamaan innoissaan uutta lukua*
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 54 4.10.]
Kirjoitti: Scaramouche - 08.10.2012 07:10:46
Pric: Huh, pelkäsin että siitä luvusta olis tullut liian lässynlässyn-siirappia, mutta onneksi ei. :) Ja olisko vähän ihanaa jos nää olis kaikki oikeessa elämässä!! (Tosin siinä vaiheessa pitäis Alice heivata jonnekin, Frank on mun!)
SparrowCat: Tuosta shakinpeluusta on tullut mun Siriukselle sellanen kova pala että se yrittää nyt sitten joka välissä treenata. XD Ja voittihan se Peterin sillon joskus! Kiitos ihan sikana kommentistasi, toivottavasti koe meni hyvin.
Swizzy: Haha, joo ei todellakaan, ei sekään oo sentään kaikessa hyvä. ;)
SuklaaKissa: Siriushan on koko ficin ajan ripotellut Remukselle niitä piikittelyitä, ja kyllä niitä tässä vielä tulee, koska kuten Remus mainitsi niin ne on Amyn kanssa Siriuksen ikuinen suosikkikohde, eikä siitä van pääse yli eikä ympäri. :D
Anturajalka93: (Laitetaanko heti lakialoite menemään?) Ne pikkuasiat on munkin mielestä varmaan parasta tässä, ja haluisin kirjoittaa koko ficin pelkästään niistä, mutta se ei ehkä toimis, joten oli pakko keksiä juoni. ;D

A/N: Juupa juu. Nyt ihan varoituksen sana että mä en tiedä synnytyksestä yhtään mitään, joten tää voi olla aika epärealistinenkin joiltain osin. Kaikki tässä luvussa tarvittu tieto perustuu lähinnä elokuviin, ficceihin ja Kaari Utrion kirjoihin (;D), ja voi olla että joku saattaa löytää sieltä viittauksen Gleen ekaan tuotantokauteen. Ehkä.  Tai sitten se on niin epäselvä että vaan mä nään sen. Mutta joka tapauksessa älkää välittäkö hyvin mahdollisista asiavirheistä, enjoy - if you can.



Tears stream down on your face
I promise you I will learn from my mistakes
Tears stream down on your face


Coldplay: Fix you


Viideskymmenes viides

Tapahtumat sumenivat silmissä, ja äkkiä pieni asunto Tylyahossa oli muuttunut Pyhän Mungon valkeaksi huoneeksi ja keittiönurkkauksen tahmea muovimatto sairaalasängyn steriileiksi lakanoiksi. Sirius katsoi äänettömänä kuinka Danielle ensin haukkoi henkeä ja huusi hänelle solvauksia italiaksi, taipui sitten lähes kaksin kerroin tuskissaan ja sen jälkeen huusi jälleen. Sanat menivät pojalta aivan ohi, jossain vaiheessa hän ei edes tiennyt olivatko ne englantia vai italiaa, parantajia tuli ja meni. Ainoa ajatus, jonka Sirius kykeni muodostamaan, oli yksinkertainen, kaksisanainen. Ei vielä.

He eivät olleet valmiita. Hän ei ollut valmis. Kaikki oli vielä ihan kesken, nyt ei ollut vielä edes helmikuu, ja lapsen piti syntyä vasta maaliskuun alussa. Heillä piti olla vielä melkein puolitoista kuukautta aikaa valmistautua, Sirius ei edes tiennyt oliko Daniellella kaikkea tarpeellista hankittuna. Eikä hän sitä paitsi ollut koskaan pitänyt lapsista!

Sirius tunnisti kasvoja, Amy pysytteli jatkuvasti Daniellen rinnalla ja puhui tasaisen rauhallisella äänellä, Peter yritti kai sanoa jotain mutta Sirius ei ymmärtänyt sanaakaan, joku siirsi hänet seisomaan seinän viereen pois tieltä. Seuraavaksi hänen vieressään oli James (James? Eikö hänen pitänyt olla treffeillä Lilyn kanssa?), joka ei sanonut mitään vaan tuijotti parasta ystäväänsä kasvot kivettyneinä, eikä Sirius tunnistanut tunnetta ilmeen takana. Remus tuli Jamesin viereen ja he raahasivat Siriuksen ulos ovesta ja käytävän kovalle muovituolille.

Suljetun oven takaakin Sirius kuuli Daniellen syyttävät sanat, vaikkei kaikkea ymmärtänytkään.

”Sirius Musta! Duri come chiodi! Tajuatko sinä pezzo di merda mitä olet mennyt tekemään?! Punirò!!”

Niinpä niin. Se olikin asian ydin. Sirius oli kuuluisa siitä että teki ennen kuin ajatteli, ja tässä olivat sen seuraukset. Voisiko hän enää koskaan katsoa ketään silmiin ja sanoa, kuten siihen mennessä oli sanonut kaikille, ettei katunut elämässään mitään? Sirius ei ollut enää kiinnostunut Daniellesta samalla tavalla kuin aikaisemmin, hän ei enää ajatellut italialaisnoidasta suten kuin ajatteli lähes kaikista muista sen ikäisistä kaunottarista. Hän tunsi Daniellen, tyttö oli kasvanut kiinni hänen elämäänsä, oli hänen ystävänsä – tavallaan. Ja halusi hän sitä tai ei, he tulisivat olemaan iso osa toistensa elämää vielä pitkään, luultavasti ikuisesti, ja juuri siksi hän vihasi itseään niiden sanojen takia joita Danielle huusi – molemmat tiesivät niiden olevan totta.

Sirius tunsi miten hänen käteensä työnnettiin kahvikuppi, ja hän nosti katseensa nähdäkseen Jamesin istuvan viereensä. Jamesilla oli päällään sama ruskea villapaita joka päällä hän oli lähtenyt aamulla treffeille, eikä Sirius tajunnut miksi hän oli tullut. Varmasti Lilyn seura olisi ollut miellyttävämpää ja Kolmen luudanvarren lämmin kermakalja voitti sairaalan litkut mennen tullen.

”Mikä on olo?” James mutisi ja ryysti omaa kahviaan irvistäen. Sirius kohautti olkiaan ja päätti olla edes maistamatta. ”Äläkä sano että kaikki on hyvin, koska se ei ole totta. Minä tunnen sinut, Sirius.”

Niin paljon kuin Sirius arvostikin Jamesin läsnäoloa ja sitä että hänen paras ystävänsä oikeasti tiesi mitä hänen päänsä sisällä liikkui, hän ei aikonut vastata. Hän tuijotti eteensä mitään näkemättömin silmin, eikä Jameskaan loppujen lopuksi sanonut enää siihen aiheeseen mitään.

”Kuutamo ja Matohäntä ovat Lilyn kanssa kahviossa”, James sanoi eikä ajatellut hetkeäkään että Siriusta oikeasti kiinnostaisi. Kunhan puhui ja rikkoi painostavan hiljaisuuden peittäen Daniellen syyttävän äänen alleen. ”Amy on Daniellen tukena, mutta sen sinä jo tiesitkin. Alice on Frankin kanssa Tylyahossa mutta sanoi tulevansa myöhemmin käymään, jos vain saa Dumbledorelta luvan.” Ajatus siitä että Siriuksen ystävät olivat siellä oli itseasiassa aika mukava, joskaan hän ei aikonut koskaan paljastaa sitä kenellekään.

James oli pitkään hiljaa ja naputteli kahvikuppinsa kylkeen epäsäännöllistä rytmiä juomatta enää pisaraakaan. Danielle huusi jälleen, mutta sanoista ei saanut selvää, ja joku vaaleakaapuisista hoitajista kulki ovesta. Sirius näki vilaukselta kuinka Amy siirsi Daniellen hiestä märkiä ruskeita hiuksia pois tytön tuskaisilta kasvoilta. Se oli vain sekunnin murto-osa, mutta silti James näki vilaukselta ahdistusta parhaan ystävänsä kasvoissa. Hän ei sanonut mitään.

Käytävän seinällä oli kello, joka näytti puolta kahta iltapäivällä. James laski että Danielle oli nyt ollut Mungossa noin puolitoista tuntia, tarkoittaen sitä että Sirius oli istunut samassa asennossa pian tunnin. Hän huokaisi ja haroi hiuksiaan.

”Kuule, tässä voi mennä vielä useampi tunti”, James sanoi hiljaisesti ja katsoi Siriusta otsa rypyssä, kuin miettien kuunteliko tämä edes mitä hän sanoi. ”Kai sinä sen ymmärrät?” Sirius sulki silmänsä ja painoi päänsä. James nousi ja taputti tätä selkään. ”Hei, jos tarvitset jotakin, me ollaan kahviossa.”

James ehti astua muutaman askeleen ennen kuin Sirius kohotti katseensa. ”James?” hän sanoi käheällä äänellä ja toinen kääntyi kysyvästi. ”Mitä jos... mitä jos hän ei selviä. Lapsi siis.” James palasi istumaan Siriuksen viereen ja laski kahvikuppinsa tuolin vieressä olevalle pöydälle. ”Tai siis kun tämä tuli niin aikaisin... Siitä lapsesta tulee – mikä se sana on? Keskonen?” James nyökkäsi. ”Niin. Ja senhän pitää sitten jäädä tänne tavallista pidemmäksi aikaa, vai mitä?”

”Ei aavistustakaan”, James vastasi totuudenmukaisesti. ”Minä tiedän lapsista suunnilleen yhtä paljon kuin sinä, eli en mitään. Kannattaa kysyä tytöiltä, ne varmaan tietävät enemmän.”

”Minä kuulin jostain”, Siriuksen ääni vapisi, ”että joskus keskoset... että ne eivät aina selviä. Tai jos selviävät niin niillä on useammin joitain kehityshäiriöitä.” James oli hiljaa eikä katsonut Siriusta ennen kuin näki sivusilmällää kuinka poika pyyhki silmäkulmaansa. Hän nosti kätensä ja hieroi veljellisesti Siriuksen selkää. ”Entä jos tuolla lapsella... ja se on minun syyni...”

”Me ei tiedetä sitä vielä”, James mutisi eikä oikein tiennyt miten koko asiaan pitäisi suhtautua. Oli hänkin kuullut joistain kehityshäiriöistä, mutta ei tiennyt niistä sen enempää, eikä ollut osannut edes ajatella että Siriuksen ja Daniellen lapsella voisi olla jokin niistä. Se ei tuntunut sopivan kuvaan. Sirius ja Danielle olivat melkein joka mittapuulla molemmat lähes täydellisiä (mitä nyt Siriuksen tapauksessa vähän aivottomia), joten kehityshäiriöinen lapsi ei vain Jamesin mielestä ollut todennäköinen. Joskin mitäpä hän siitä tiesi.

Kun Danielle pitkän hiljaisuuden jälkeen seuraavan kerran huusi ja kirosi Siriuksen viimeistä hiuskarvaa myöten James nousi tuolistaan ja otti kuppinsa pöydältä. ”Nyt mennään. En usko että sinun itsetunnollesi tekee kovin hyvää kuulla tuota kaikkea”, hän sanoi yrittäen vitsailla, ja ilokseen huomasi Siriuksen naurahtavan vähän.

”Sirius Mustan itsetuntoa ei noin vain kolauteta”, poika sanoi eikä hänen äänessään ollut enää äskeisestä tunteenpurkauksesta jäljellä juuri mitään. Hän nousi ja lähti kävelemään kohti kahviota. ”Mennään katsomaan onko siellä myytävänä mitään kelvollista.”

**

Lily ja Remus kävivät johtajaoppilaina keskustelemassa tilanteesta rehtori Dumbledoren kanssa, ja saivat Siriukselle erikoisluvan jäädä Mungoon viikonlopuksi. Muutkin saivat viipyä vielä illan, mutta heidän olisi palattava Tylypahkaan ennen kello kymmentä, jolloin käytävillä kulku oli jo kiellettyä. Tosin rehtorin selän takana tehtiin sopimus, että he jäisivät pitempäänkin vaikka jälki-istunnon uhalla, mikäli tilanne sitä vaatisi.

Sirius oli koko iltapäivän hiljainen, söi vain puolet lihakeitostaan ja istui suurimman osan ajasta käytävällä mahdollisimman lähellä mutta tarpeeksi kaukana, niin että näki jokaisen joka Daniellen huoneeseen meni mutta ei kuullut tytön huutoa. Amy kävi kerran tai pari muistuttamassa hänelle, ettei hänen kannattaisi ottaa kaikkea kuulemaansa aivan tosissaan. Välillä joku parantaja kävi mainitsemassa että kaikki oli hyvin tai vähemmän hyvin tai että joku oli jonkin verran auki tai joidenkin väli oli nyt minuuttin ja Sirius ei ymmärtänyt mistään mitään ja mitä Merlinin nimeen edes oli ilokaasu? Alice kävi viiden maissa kääntymässä, nappasi Lilyn ja Peterin mukaansa ja lähti Daniellen asunnolle tarkistamaan että tytöllä olisi kaikki mitä tarvitsi.

James yritti pitää Siriukselle seuraa, olla läsnä, keskustella, tehdä jotain, mutta luovutti aika pian huomatessaan ettei mikään auttanut. Remus istui lattialla Siriusta vastapäätä käytävän toisella puolella ja nojasi päätään seinään, eikä hänen ilmeestään oikein voinut päätellä mitään. Kello läheni  jo kahdeksaa kun Peter ja tytöt palasivat mukanaan pieni laukullinen Daniellen ja lapsen tavaroita. Ja vähän heidän jälkeensä tuli parantaja, joka käveli suoraan Siriuksen luo.

”Onneksi olkoon, herra Musta, teillä on täysin terve tytär”, parantaja sanoi ja hymyili lempeästi. Kaikki olivat kuin puulla päähän lyötyjä. ”Neiti Calvino voi hyvin, mutta tarvitsee lepoa. Voitte kuitenkin käydä tervehtimässä häntä ja tytärtänne.”

James, Remus, Peter, Lily ja Alice onnittelivat kaikki Siriusta ennen kuin tämä lähti typertyneen oloisena parantajan perässä huoneeseen, josta Amy oli samaan aikaan poistumassa. Danielle näytti väsyneeltä, suorastaan uupuneelta, eikä kauniissa pitkissä hiuksissa ollut sillä hetkellä minkäänlaista hohtoa, ja hän piti sylissään niin pientä kääröä, että Sirius epäili mahtuiko sinne ihmistä lainkaan.

Sirius pysähtyi sängyn päähän ja katsoi tyttöä ja kääröä. Hän ei oikein tiennyt mitä ajatella. ”Anteeksi, Danielle”, hän sanoi sitten, kun ei oikein muutakaan keksinyt. Tyttö naurahti ja katsoi häntä kulmat koholla.

”Anteeksi? Pyydätkö sinä anteeksi sitä että olet kusipää vai sitä että aiheutit minulle juuri elämäni kamalimmat seitsemän tuntia?”

”En tiedä. Molempia.”

Danielle oli liian väsynyt pyörittämään silmiään. ”Saat anteeksi vain ja ainoastaan sen takia että me teimme suoraan sanottuna ihan helvetin hyvää työtä. Katso nyt – eikö hän olekin kaunein lapsi ikinä?” Hän ojensi kääröä ja Sirius tuli lähemmäs.

Ottaessaan tyttärensä syliinsä Sirius pelkäsi että pudottaa hänet. Sitten hän seisoi jäykästi paikoillaan ja vasta jälkikäteen mietti kuinka typerältä sen oli täytynyt näyttää. Hän siirsi imelän vaaleanpunaista huopaa varovasti, kuin peläten rikkomasta pienen kevyen olennon sylissään, ja näki pikkuruiset tytön kasvot, niin pienet että olisi voinut peittää ne kämmenellään. Huovan alta pilkistivät myös aivan mahdottoman pienet sormet, ja päässä oli untuvankevyt tupsu suklaanruskeita hiuksia.

Se oli nyt virallista. Sirius Musta oli ensimmäisen kerran elämässään löytänyt ihmisen, jota tiesi voivansa rakastaa täysin ehdoitta ja pelkäämättä ja ilman typeriä väärinymmärryksiä. Ja kaikessa siirappisuudessaan se ei edes tuntunut niin kovin pahalta.



A/N2: ...ja sovitaanko vaikka että taikamaailmassa keskosten hoito on kehittyneempää kuin jästimaailmassa niin mitään kamalaa ei loppujen lopuksi tapahtunut? :D
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 55 8.10.12]
Kirjoitti: Pric - 08.10.2012 08:49:47
voi aaw sirius! Pojasta tuli nyt isi :33 tää luku oli musta hyvä, en tiiä itekkään synnytyksestä mitään leffoja ja sarjoja lukuunottamatta. Toi loppu oli ihana, kun sirius oppi rakastamaan. Niin sitä aina sanotaan, että omaa lasta rakastaa ihan eri lailla kun muuta. Ja millanen muu kun kaunis tyttö vois sieltä tulla ;) täydelliselle isälle ja äidille täydellinen vauva. Nojuu, tää oli ihana aamun piristys ! Taino sellanen tekijä, mikå saa päivän hyväksi. Kiitos siis sinulle ihanasta luvusta (ja nyt voin jo ajatella muuta kun Daniellen yhtäkkistä synnytystä!) ja öö eipä kai muuta.
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 55 8.10.12]
Kirjoitti: Ledi - 08.10.2012 11:18:46
ÄÄÄÄÄÄÄ!!! Mä olin korvessa isoskoulutusleirillä eikä ollu konetta mukana nii en oo kommentoinu nyt KOLMEEN lukuun! D:

Luku 53: Voi Siriuksen silmiä :D Mä itte olisin lähinnä kattonu ovenraosta, kääntäny suunnan takasin ja menny tekeen jotain muuta jos olisin jonkun tollasesta asennosta yllättäny... Mutta Sirius ja mää ollaan nyt ne ääripäät ;D Luku oli kokonaisuudessaan söpö ja oon huono sanoon mitään tostakaaan luvusta. Tosiaan, Remus/Amy on sulosta ja kaikkee. Ehkä Amy on hiukan perinteinen (kliseinen) Remuksen tyttö mut kumminkin tykkään. Niille kyllä kaipaisin jotain yllätystä koska se alkaa meneen lähinnä söpöstelyks ilman sen enempää jounellista merkitystä. Mutta söpö luku oli ja aws <3

Luku 54: Huu, dramaattinen lopetus ;D Joo. Danielle on mukava hahmo ja tykkään tosta sen ja Siriuksen jutusta. Tähän paritukseen mulla olis taas uus huipputeoria (joka muuten synty mun päässä suunnilleen sillon kun mainittit jonkun kommenttiin vastauksena et kosintoja tulee riittään). Eli Sirius rakastuu Danielleen kunnolla, joka taas pitää Siriusta vaan kaverinta, lapsen isänä tai jonain, ja se puolivahingossa antaa jonkunlaisia merkkejä siitä, et se olis kiinnostunu Siriuksesta enemmän kun lapsensa kusipääisänä ja Sirius repäsee ja pyytää sitä (hetken mielijohteesta - tai viinapäissään) vaimokseen, jollon Dani ei suostu vaan antaa pakit sille ja sitten Sirre on surullinen. Mää ja mun teoriat <3 Ja Alice ja muut oli ihan IC kosintakerrontakohtauksessa.

Luku 55: Sovitaan vaan. ;D Mä tosiaankaan en oo mikään synnytystieteilijä (hyi) enkä tiiä siitä mitään, kun en oo leffojakaan nii paljoo kattonu ja ne synnytykset yleensä kelataan. Tietty leffoissa ne on romantisoitu/dramatisoitu/tehty epärealistiks, kuten kaikki muukin nii ei niihin kai luottaminen oo. Mutta onnistuit musta hyvin. Kuvailu oli nättiä ja oli muuten pakko käydä toi puoliks italiankielinen lause Google Translatessa kääntämässä nii tulos oli tämä:

"Sirius Musta! Kivikova! Tajuatko Sina paska Mita OLET mennyt tekemään! Rangaista sinua! "
Tosiaan, mäkin tykkään :D Mutta sisältö tuli selville :D

Kokonaisuudessaan kaikki kolme oli ihania lukuja omalla tavallaan. Mä tykkäsin kaikista ja jatko olis toiveissa :D

Ledi
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 55 8.10.12]
Kirjoitti: daphnelove - 08.10.2012 16:02:09
Oi mahtavaa, täällä on lisää lukuja! Tohon lukuun 54 en oo kommentoinut, enkä sitä teekkään mutta se oli kiva luku niinkun tää uusinkin.

Korjailtavaa en löytänyt, vaikka etsinkin. :D Aww, haluun hehkuttaa tätä lukua (puhun nyt siis luvusta 55)! Tää oli niin ihana, sulonen, koskettava ja ää kaikkee muuta kanssa. Melkein tuli kyynel silmään, kun luin tosta viimeset kappaleet joissa Sirius näkee oman lapsensa. Suloista.

Ja Danielle oli kanssa tosi hyvä tässä. Aikasemmin mulla ei ollut siitä minkäänlaista erityistä mielipidettä, mutta nyt on ainakin mun päässä tosi kiva ja kaikkee :---D

Anteeksi sekava kommenttini, joka ei sisältänyt yhtään rakentavaa. En vaan osaa kommentoida.

Jatkoa innolla & kuola valuen odottaen,

daphnelove
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 55 8.10.12]
Kirjoitti: Didymee - 08.10.2012 16:21:57
Apua! Mä en pysty kommentoimaa mitään järkevää nyt. Tää oli ihana ja sekosin tos lopussa. Ihana<3

En oo tainnu muute kommentoida tähän aikasemmin mutta  oon jo pitempää tätä seurannuja lukenu kaikki osat. Mutta tää luku oli niin ihana ja sulonen et oli pakko tulla kommaan :)
Toivottavasti jatkat taas pian!
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 55 8.10.12]
Kirjoitti: L.E - 08.10.2012 18:39:54
Ääää ihana ihana ihana <3

Frankista ja Alicesta voisin kirjottaa sulla vaikka romaanin, mutta taidan jättää sen kuitenkin väliin :D se olis lähinnä kiusallista, joten ehkä tyydyn vaan toteamaan, että koko toi kosintajuttu oli toteutettu tosi herttaisesti ja ihanasti! Ylireagoinko jos huomasin Jamesin käyttäytyvän jotenkin hassusti? Mutta nyt vaan sitten odottamaan sen eeppisen jatko-osan kosintoja ;)

Menin ihan shokkiin Daniellen synnytyksestä. Koko kohtaus oli kuitenkin tajuttoman hyvin kirjotettu, Siriuksen hermostuminen oli jotenkin tosi sööttiä. Ja täydellinen tytär ja koko toi täydellinen loppukohtaus oli perfecto. Enhän mä osaa edes kuvailla sitä!

Jatkoa odotellen, mites muutenkaan ;)
Otsikko: Luetko aina aiheet? Minä en.
Kirjoitti: SuklaaKissa - 08.10.2012 18:48:16
Awwww... minulla ei ole mitään sitä vastaan, että taikakeinoin voidaan hoitaa keskosia tehokkaammin kuin jästien tietämillä tavoilla.

Täälläkään ei puhu mikään synnytysasiantuntija, mutta se on ainakin takuulla onnistunut oikein, että odottaminen on kauheaa. Tämän luvun tunnelma oli koko ajan kireä ja jännittynyt, mutta silti kerrottiin paljon erityisesti Siriuksen ajatuksista. Itse toivoisin myös Daniellen näkökulmaa asiaan - hän tuntuu suhtautuvan ristiriitaisesti, mutta loppujen lopuksi rakastavasti vauvaan ja Siriukseen. No, jälkimmäisestä en ole ihan varma, mutta kyllä tyttö ainakin lapsesta on ylpeä...(päätellen lopusta.)

Lainaus
Sirius ei ollut enää kiinnostunut Daniellesta samalla tavalla kuin aikaisemmin, hän ei enää ajatellut italialaisnoidasta suten kuin ajatteli
Katsos, kunnostaudun tässä. :D Olisiko siten?

Ei minulla muuta, lähden lenkille.
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 55 8.10.12]
Kirjoitti: KelmiNeiti00 - 09.10.2012 19:34:49
Ihanaa uusia lukuja!!!

Noi kaikki luvut oli ihania!
Sekosin kun näin et oli tullu KOLME uutta lukua, enkä mä ollu huomannu mitää!!! ;D :D

Mä menin ihan shokkiin Daniellen synnytyksestä. Toi kohtaus oli tosi hyvin kirjotettu. Siriuksen ja sen hermostuminen... ;D Mä en voi kuvitella Siriusta ihan sairaan hermostuneena! :DSe ei vaa oo sellast tyyppiä... Ja täydellinen tytär ja koko toi loppukohtaus oli ihana!

Ei mulla muuta sanottavaa oo, paitsi et kirjotat iha sairaan hyvin!!
Kiitos taas kerran ihanista luvuista!!

KelmiNeiti00
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 55 8.10.12]
Kirjoitti: Arion - 09.10.2012 23:07:49
Naws, ihana luku!!!! <33<3 jotenkin aivan ihana - tuli silti sääli Siriusta, kun Dani huusi niitä solvauksia hänelle <3 Mutta aws - Siriuksesta tuli isä - toivottavasti Sirius ja Dani tulevat valmiimmiksi tuosta vielä vanhemmiksi.
Aws oikeasti! Ihana, tälle luvulle ei voi kuin awwailla, oikeasti! Sitten tuo kuvailu tuossa lopussa, kun Sirius pelkäsi rikkovansa tai mitä lie lapsensa - se sai taas kerran fikkisi elävämmän tuntuiseksi, aidoksi. Myös tuo, kun James ei missään vaiheessa oikeasti lähtenyt Siriuksen vierestä, vaikka oli siinä yhdessä vaiheessa lähteä, ja että James tuli sinne sairaalalle ja jätti kaksin hetkisen ajan Lilyn kanssa hiiteen sillä hetkellä, niin se oli jotenkin todella koskettavaa mun mielestä - se todisti jälleen kerran Siriuksen ja Jamesin läheisyyden. Olen aina oikeasti arvostanut Siriuksen ja Jamesin ystävyyttä, ja heistä olen oppinut ystävyyden tärkeyden, joten olen todella iloinen ja kiitollinen, että olet saanut sen tähän fikkiinkin näkymään <3 (ja sait taas minut kyynelehtimään tuon kaksikon perään)
Myös tuo oli ihana, että muutkin jäivät jälki-istunnon uhalla sairaalaan, vaikka Sirius oli ainoa luvan saanut, toi sen ihanan yhteen kuuluvuuden Kelmien ja heidän ystävien ja tyttöystävien välille <3 aws oikeasti, pidin jotenkin tästä luvusta todella paljon! Kirjoitit taas kovin rowlingmaisesti kelmeistä - voisin oikeasti hyvin kuvitella Siriuksen ihan paniikissa (lamaantuneena siis) ja Jamesin olevan sen tukena (tietty muidenkin, mutta James oli selvästi eniten, ja olen iloinen, että James oli)

*kiittää kuivaten silmänsä ja kumartaa odottaen taas uutta lukua innolla*
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 55 8.10.12]
Kirjoitti: Scaramouche - 10.10.2012 21:15:38
Pric: Pfff, mä en tiedä miten sanoisin tän, mutta sun kommentit on aina jotenkin niin ihania etten voi muut kuin hymyillä typerästi aina loppupäivän. :D Kiitos siitä!
Ledi: Jes, Ledin teoriat! (Näin muuten jostain sun aikaisemmasta teoriasta unta pari yötä sitten, aika creepyä...) Mutta toi ei olisi yhtään hassumpi! Pakko tosin sanoa että mä tiedän jo tarkalleen mitä niiden kahden kohdalla tapahtuu, joten mun päätä on turha yrittää kääntää. Vaikkakaan en sano oliko toi lähellä vai hirmuisen kaukana. ;) Ja Amy ja Remus nyt on tollasia tasapaksuja siirappilähteitä, saa nähdä tapahtuuko niiden välillä mitään tajunnanräjäyttävää. *aivot raksuttaa - insert evil laugh*
Chelsey: Mä en jostain syystä oikein tiedä mitä Daniellesta pitäis ajatella, mutta oon samaa mieltä siinä että se onnistui tuossa luvussa hyvin. Tuli sellanen fiilis kirjoittaessa että hitsi, näinhän tää menee, just tällänenhän se on! :D
daphnelove: Kiitos tosi paljon, pelotti kirjoittaessa että jääkö se loppu vähän pliisuksi mutta hyvä jos onnistui. :)
Didymee: Haha, älä sekoa niin voit lukea seuraavatkin luvut! ;) Kiitos kommentista!
L.E:Phihii, en sano Jamesin käyttäytymisestä mitään. ;D Sen kanta avioliittoon on tullut tän ficin aikana pariinkin otteeseen jo ilmi, mutta enempää en sitten sano, saatte odottaa. Ja jos ollaan ihan tarkkoja nii mä oon kyllä ajatellut että kirjoittaisin Alicesta ja Frankista jatkoficin, mutta pitää nyt kattoa. XD Jos se joskus tulee niin varmaan parin vuoden päästä aikaisintaan tai jotain, älä odota liikoja.
SuklaaKissa: Valitettavasti oon päättänyt pitää Daniellen lähinnä sivuhenkilönä, ja tietyistä syistä haluan välttää sen pään sisälle tunkeutumista - se paljastaisi jatkosta liikaa. ;) Joten sorry, ei tule nyt Danin näkökulmaa tähän.
KelmiNeiti00: Höh, kyllä Sirius voi olla hermostunut! :D Jos ei muuten nii ainakin tuossa tilanteessa. Eikä mun mielestä oo kamalan vaikeeta muutenkaan kuvitella sitä hermostuneena, oon varmaan joku luonnonoikku... ;D
Anturajalka93: Mä en tajua, sain hillittömän teinityttö-asdfgjhjh-pyöriilattialla-lkjhg -kohtauksen tuosta kun mainitsit että kirjoitan kelmeistä rowlingmaisesti, nytkin kirjoitan tätä ihan käsittämättömän leveä hymy naamalla ja kiherrellen itekseni! Tätä reaktiota saa musta irti vain harvat asiat Tom Hiddlestonin, Benedict Cumberbatchin ja Captain America/Iron Manin lisäksi. ;) Se on paljon sanottu se.

A/N: No huh. Tää onkin sitten viimenen valmis luku tällä hetkellä, mutta ens viikolla on syysloma joten tulee varmaan junassa kirjotettua. :) Pää on niin täynnä paidatonta Tomia (Henry IV -leffat on niin parhaita asdfgh) etten saa mitään järkevää, joten lukekaa ja enjoy - if you can.



Kun saan sinut syliini
En nimeäsi tiedä
Sua kannankin hassusti
En osaa sitä vielä


Stella: Vaaran päällä


Viideskymmenes kuudes

Ei mennyt viikkoakaan, kun jo koko koulu tiesi Siriuksen olevan isä. Suurimmaksi osaksi se oli Siriuksen itsensä ansiota, sillä hän puhui maanantaina aamiaisella aika kovaan ääneen kelmeille siitä miten hyvältä isyys loppujen lopuksi tuntuikaan. (Remus mietti että jonkun pitäisi kertoa hänelle, että se tulisi luultavasti muuttumaan aika pian, tai viimeistään sitten kun hän olisi isä kokopäiväisesti eikä vain Tylyaho-päivinä.) Danielle ja lapsi pääsivät Pyhästä Mungosta torstaina, ja lauantaina Sirius sai Dumbledorelta luvan käydä heidän luonaan Tylyahossa.

Istuessaan pienen rähjäisen yksiön sohvalla katsellen sylissään olevaa tyttövauvaa Sirius tajusi, ettei lapsella ollut nimeä. Tai kummeja. Eikä hän ollut ihan varma oliko kukaan ilmoittanut Jamesin vanhemmille, jotka nyt käytännöllisesti katsoen kuitenkin olivat tämän lapsen isovanhemmat – eivät verisukua mutta kaikin puolin läheisempiä kuin Siriuksen tai Daniellen vanhemmat yhteensä. Kaikki oli tapahtunut niin nopeasti ja hänen oli täytynyt maanantaina palata heti kouluun, ja sitten tällaiset elämää suuremmat asiat jäivät hoitamatta.

”Hän tarvitsee nimen”, Sirius mutisi ja Danielle kääntyi katsomaan häntä keskeyttäen tiskaamisen hetkeksi. ”Tai siis emme me voi kutsua häntä vai lapseksi koko ajan. Nimi on ihan pakollinen.”

”Kyllä minä sen tiedän. Se vain että...” Daniellen ääni hiipui ja hän jatkoi tiskaamista hetken hiljaisuuden vallitessa. Sitten hän huokaisi. ”Se vain että kun kaikki kävi niin nopeasti ja tämä on niin iso juttu ja muuta, niin tavallaan... Tavallaan minä kai olen vältellyt nimen miettimistä siinä toivossa, että kaikki olisikin unta. Että herään pian ja olen taas kotona Italiassa.”

”Dani”, Sirius mutisi, eikä tiennyt ollako pahastunut vai pahoillaan, ”tämä ei ole unta. Tämä tapahtuu ihan oikeasti.”

”Tiedän.” Vaikka Sirius olikin Daniellea vuoden verran vanhempi, oli silti kummallista että poika käyttäytyi sen mukaisesti. ”Onko sinulla ehdotuksia? Nimeksi siis.”

Sirius ei ollut suoraan sanottuna ehtinyt itsekään ajatella nimiä. Ainut mitä hän tiesi oli että nimen piti olla upea ja vaikutusvaltainen, mutta siihen se jäikin. Hänellä oli suvussa kulkeneita perinteitä, kuten tähtien nimet, mutta koska hän oli itse eronnut suvustaan ja koska he olivat päättäneet Daniellen kanssa jo aikoja sitten että heidän lapsensa sukunimeksi tulee Calvino, Bellatrix tai Andromeda tai mikään muukaan ei tuntunut hyvältä. Sitä paitsi tämä pieni tyttö ei näyttänyt lainkaan Lucretialta tai Walburgalta tai edes Druellalta, vaikka se olikin nimistä siedettävin.

Nimet olivat jotain mihin Sirius ei ollut oikeastaan koskaan pahemmin kiinnittänyt huomiota, mutta nyt kun sitä ajatteli, hänelle tuli jokaisesta nimestä mieleen tietynlainen ihminen. Hän katseli tyttärensä toistaiseksi nukkuvia kasvoja, eikä voinut olla miettimättä muuta kuin että tyttö näytti pieneltä prinsessalta. Hän kävi mielessään läpi niitä harvoja kuningasperheen nimiä jotka muisti.

”Mary on liian tavallinen”, hän totesi ja Danielle mainitsi olevansa samaa mieltä. ”Victoria on kyllä ihan nätti nimi.”

”Ei Victoria”, Danielle sanoi ja kuivasi käsiään tullessaan istumaan toiselle sohvalle. ”Minun äitini nimi on Vittoria, mikä on käytännössä ihan sama. Liikaa huonoja muistoja.”

Sirius ymmärsi paremmin kuin hyvin. ”Catherine taas on aika kuiva, eikö sinustakin?”

”Menemmekö me kuninkaallisilla nimillä?” Danielle kysyi huvittuneena, mutta Siriuksen mainitessa että heidän tyttärensä näytti prinsessalta hän ei voinut muuta kuin olla samaa mieltä. ”Siinä tapaiksessa taidan olla Elizabethin kannalla.”

”Elizabeth?” Sirius mietti. Vanha ja vaikutusvaltainen nimi, joka toimi kuitenkin edelleen suorastaan loistavasti. ”Elizabeth on oikein hyvä. Parempi kuin hyvä.” Hän hymyili lapselle. ”Entä toinen nimi?”

”En tiedä”, Danielle tunnusti. ”Mutta tavallaan... tai en tiedä. Olisiko ihan tyhmää nimetä lapsi kummin mukaan?”

”Riippuu kummin nimestä.”

”Minusta Amy Elizabeth kuulostaisi aika hyvältä.”

Sirius virnisti. ”Miten en yllättynyt että haluat Amysta kummin. Olisin varmaan järkyttynyt jos olisit sanonut ennemmin Lilyn. Mutta jos Amy on kummi, niin minusta olisi ihan reilua että Remuskin on.”

”Ei”, Danielle sanoi tiukasti ja siristi silmiään. ”Minun lapseni kummiksi ei oteta verenhimoista ihmissutta.”

”Ei niin”, Sirius tulistui, ”vaan erittäin lojaali ihminen jolla itse asiassa on aivot ja joka tietää maailman menosta enemmän kuin sinä ja minä yhteensä.”

”Mutta – ”

”Ei muttia. Jos Amy on kummi, Remuskin on kummi. Valinta on sinun.”

Ihmissusi!”

”Kerran kuukaudessa”, Sirius murisi. Hän ei aikonut sietää yhtään poikkipuolista sanaa Remuksen sopivuudesta. ”Ja vuoden ympäri yksi minun parhaista ystävistäni. Minusta siinä ei ole mitään aihetta ruveta nirsoilemaan.”

Danielle puri hampaansa yhteen. ”Vain. Kuolleen. Ruumiini. Yli.”

**

Illalla Sirius lampsi Rohkelikkojen oleskeluhuoneeseen tyytyväinen virne kasvoillaan ja lysähti sohvalle Remuksen nojatuolin viereen. James ja Lily istuivat sohvan toisessa päässä ja James ilmiselvästi häiritsi Lilyn läksyjentekoa, kun taas Amy istui lattialla takan edessä nojaten Remuksen jalkoihin ja luoden asetelman, jollaista kukaan ei ollut noiden kahden välillä nähnyt. Paitsi tietenkin Sirius, joka oli yllättänyt heidät poikien makuusalissa, mutta tämä oli varmaan ensimmäinen julkinen hellyydenosoitus Amyn ja Remuksen välillä – jos sen sellaiseksi saattoi laskea. Ja Siriushan laski ja virnisti perään.

”Terve kyyhkyläiset”, hän hymyili ensin Amylle ja Remukselle ja sitten Lilylle ja Jamesille. ”Viides pyörä saapui. Missä Alice ja Peter ovat?”

”Alicella on flunssa ja paha migreenikohtaus”, Lily kertoi eikä jaksanut enää välittää siitä että James kietoi kätensä hänen vyötärölleen varmaan sadannen kerran sinä iltana. ”Hän meni aikaisin nukkumaan ja kielsi herättämästä ennen huomista puoltapäivää.”

”Toisin sanoen herätämme hänet keskiyöllä vain siksi että se on hauskaa. Entä Peter?”

Remus huokaisi. ”Lähti postittamaan kirjettä äidilleen. Ja ei, me emme missään nimessä herätä Alicea keskellä yötä. Järki käteen, Sirius, hänellä on kuumetta.”

”Äh, ihan sama. Te olette kaikki tosikkoja”, Sirius näytti kieltään ei-kenellekään sillä ei osannut päättää kääntyisikö Lilyn vai Remuksen puoleen. ”Mutta itse asiassa minulla olikin asiaa vain teille kahdelle”, hän jatkoi sitten osoittaen Remusta ja Amya virnuillen. ”Istutte tänä iltana muuten harvinaisen lähekkäin, pakko sanoa. Kipinöitä ilmassa? Odotatte sopivaa tilaisuutta hipsiä omaan rauhaan?”

”Mitä asiaa sinulla oli, Sirius?” Remus kysyi vähän ärtyneenä. Juuri tämän takia he eivät Amyn kanssa olleet kuten Lily ja James.

”Rauha, Kuutamoiseni”, Sirius sanoi mutta hänen virneensä ei laskenut varsinkaan sitten kun hän näki Amyn rajun punastumisen. ”Minä ja Danielle vähän mietittiin että haluaisitteko te kaksi ruveta Amy Elizabethin kummeiksi.”

Amyn kasvot kirkastuivat. ”Onko hänen nimensä Amy Elizabeth?” hän kysyi silmät loistaen ja hymyili koko hammasrivillään. ”Voi, minä todellakin tahdon olla hänen kumminsa, se on kunnia!”

Remus näytti epäröivältä. ”Danielleko tahtoo minut kummiksi?” hän ihmetteli muistaessaan tytön reaktion ihmissuteuteen.

”Niin, no, vaati se aika paljon suostuttelua”, Sirius irvisti. ”Ja selkähieronnan. Ja pari kipeää iskua kylkeen. Ja kalleinta suklaata jota Hunajaherttuasta löytyi. Mutta loppujen lopuksi tulimme sopuiseen yhteisymmärrykseen, ja no, niin, minä halusin sinut kummiksi enkä minä anna naisten pompotella itseäni. Varsinkaan Daniellen.”

Lopulta Remus hymyili. ”Kuten Amy sanoi, on kunnia olla parhaan ystävänsä tyttären kummi.”

”Tiedätkö, Anturajalka”, James huikkasi sohvalta leveästi hymyillen, ”olen aika ylpeä siitä että onnistuitte valitsemaan nimen ihan itse. Ja vielä noin hienon nimen. Äiti on kasvattanut sinut vuodessa oikein hyvin.” Sirius heitti häntä tyynyllä, mutta se lensi vahingossa Lilyn naamaan.

”Sori, Kukkanen!” Sirius hymyili ja sai tyynyn paluupostissa omaan naamaansa. ”Ja Jamie, voit olla ihan varma että koska Elizabethilla on maailmankaikkeuden mahtavin isä, hänestä tulee ylpeydenaihe muutenkin kuin nimen takia.”
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 56 10.10.12]
Kirjoitti: Pric - 10.10.2012 22:49:08
Amy Elizabeth voi pikkuista :3 Sirius oli niiin ihana aaws ei antanu periksi kipakalle Daniellelle ! Tykkään Danista kanssa mut Sirius vie voiton ihan miten tahansa, ja onnellinen Sirius on aina niin ihana sen yleisesti maailmasta masentuneen angstipallero Siriuksen joten tämmönen hilpeä ja suloinen ja onnellinen pikku-iskä-sirius !

Okei ihkutinpa Siriusta. Oonpa toistanu nimen Sirius jo monesti. No, mikäs siinä niin kivaa nimeä toistellessa :)) James oli ihana ja luin äskenkin yhtä toista fikkiä missä James oli ihana, niin meinasin sekottaa tän sun Jameksen siihen toiseen Jamesiin :D Ihana poika, tytöt tykkää kun vyötäröön kosketaan ! Nää pikkuseikat sun fikeissä on niin sfarzoso että voi ihmettä !!Ja muutki kun pikkuseikat totta kai mutta ne tekee tästä erilaisen moniin fikkeihin verrattuna ja on oikeesti tosi rowlingmaisia, koska niissä sen kirjottamissahan on kanssa kaikkee esim. Vernon hakkaa naulaa hedelmäkakkupalalla koska Petunia toi sen sille käteen ja Vernon levittää aamupalalla marmeladia sanomalehdelleen.. Sellaset hauskat pikku jutut joita ei aina heti huomaa ja sitten kun ne sanoo niin ne on vaan niin suurenmoisia että !

Tykkäsin tosta luvusta, se tulikin jo selväks. Oli sulonen Sirius joka aamupalalla kertoi isyyden tunteistaan ja koko koulu sai tietää. Kiva Dumppis joka antoi luvan mennä pikkusta kattomaan ja en osaa kirjottaa,

Sirius oli ihana, kun se puolusti sen ystävää Remusta ja Sirius oli ihana kun se halus mennä herättää Alicen :D Sellanen oikeen hyväntuulinen ja onnellinen ja helpottunu, ihanaa verrattuna siihen ahdistuneeseen ja jännittyneeseen joka se oli esim sillon ku sai tietää tulevansa isäks tai sillon synnytyksen koittaessa. Taas aloin huomaamattani jauhaa Siriuksesta.

Oot vaan ihan mahtava ku jaksat tätä superhyvääupeeta päivää ( Walk The Moon tulee Suomeen !!!!)  vielä entisestään parantaa uudella luvulla. Kiitos !

Pric

ps. tätä on tosi kiva kommentoida :333
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 56 10.10.12]
Kirjoitti: Ledi - 10.10.2012 23:40:10
No aws  ;D  (ja mun teoriani on aina aika mahtavia ;D Ja kriipiä tosiaankin, mistä teoriasta, jos saan kysyä..?  ;D )


Ja nyt mulle tuli taas uus teoria kun sanoit ton olevan vähän pielessä.  ;D  Ei, en ainakaan tykkää arvailla muitten fikkien juonia tai mitään :D  Eli, uus teoria (koska oon ollu koko päivän ihan über tramaattisella päällä nii aika traamaa tulee oleen  ;D ). Eli, Sirius ja Dani menee onnellisetsi tai pakosta tai jotenkin naimisiin ja kaikki on hyvin ja sitten tapahtuu jotain katastrofaalista ja Dani tai Amy Elizabeth kuolee. Tantantaa. Ja Sirre on ihan säd (ja saattaa yrittää tehä itsarin mutta epäolennaista ja kaukaa haettua, totaalisen epäsiriusmaista ja kaikkee, mitä mun mieleltäni voi odottaa), mut Jamppa pelastaa ja Sirre on ihan pois tolaltaan ja yrittää päästä yli.  ;D  (Randomia? Ehei!)


Mutta, ihan luvusta. Oli ihan älyihana luku ja naws <3 Ja Lilyn ja Jamesin oma pikku lause <3 Ihmetyin kyllä, et miks Sirius ei härregyyd sentäs Jamesia kummiks pyytäny! Nehän on käytännössä veljiä tai jotain (muuten tosta käytännössä veljiä tai jotain-lauseesta sais älyhyvän James/Sirius-ficin, hehee  ;D ). Mutta kun pääsin järkytyksen ohi niin aattelin sille syitä. (Listaus tulossa!)


1) Sirius halus ärsyttää Dania (epätodennäköstä)
2) Remuksen mieliala saatto laskee kun Dani solvas sitä nii hyvityksenä siitä
3) Koska Sirius ties että Jampsi (don't you dare to ask about that nickname!  ;D ) hyväksyy sen ja Remuksellekkin pitää näyttää et se on Siriuksen tosisuperihanahyvämahtikaveri koska se on sellanen pikkunen angstisusi <3
4) Koska... ei oo enää syitä mut kirjotin jo tähän enkä jaksa kumittaa nii jääköön ;D


(randomsyyt.com) Mutta yks pakkolainata-kohta oli tää:


Lainaus
”Toisin sanoen herätämme hänet keskiyöllä vain siksi että se on hauskaa. Entä Peter?”
Tuli tosta hohdotetusta kohdasta sellanen sillä-selvä-äänensävy mieleen, en osaa selittää mutta sellanen asia-on-loppuunkäsitelty-sävy (joooonhiljaa)...  ;D  Nauroin ihan ääneen tossa kohdassa.  ;D  Sirre on ihana <3


Mutta, nyt kerrankin pitkän kommentin päätteeks anon jatkoo (ja James/Lilyä lisää sinne, koska tää nyt on pyöriny vähän Danin ja Sirren ympärillä ihan syystäkin mutta vierotusoireet... ;D).  ;D  Ja nyt, painun nukkuun (ja pahoittelen turhista sulkeista mutta rakastan niitä :D)


Ledi
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 56 10.10.12]
Kirjoitti: Swizzy - 12.10.2012 15:43:29
Naaawwwws!

Ihania lukuja taas, ja synnytyskohtaus meni ainakin mulle ihan sujuvasti täydestä, tosin ei mullakaan siitä kokemusta ole. :D Ja hieno nimi toi Amy Elizabeth, tuntu heti ihan oikeelta.

Lainaus
”Ja Jamie, voit olla ihan varma että koska Elizabethilla on maailmankaikkeuden mahtavin isä, hänestä tulee ylpeydenaihe muutenkin kuin nimen takia.”
Hih, niin Siriusta. ;D

Niin ja pointsit muuten siitä, että luvussa 50 (minä joka muistaa asiat aina ajoissa :D) oli The Rasmuksen biisistä toi quote. Tyksin kovasti. ♥

Kiitos ja jatkoa!



Swizzy
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 56 10.10.12]
Kirjoitti: SuklaaKissa - 12.10.2012 17:12:03
Nauran ja virnistelen täällä yksikseni... Ihanan hyväntuulinen luku! Sirius on taas itsekeskeinen ja järkytyksestä ei jälkeäkään.
Lainaus
Remus näytti epäröivältä. ”Danielleko tahtoo minut kummiksi?” hän ihmetteli muistaessaan tytön reaktion ihmissuteuteen.

”Niin, no, vaati se aika paljon suostuttelua”, Sirius irvisti. ”Ja selkähieronnan. Ja pari kipeää iskua kylkeen. Ja kalleinta suklaata jota Hunajaherttuasta löytyi. Mutta loppujen lopuksi tulimme sopuiseen yhteisymmärrykseen, ja no, niin, minä halusin sinut kummiksi enkä minä anna naisten pompotella itseäni. Varsinkaan Daniellen.”
Ei toki, ei toki... Vielä. :D

Nimi on muuten hyvä, etenkin tuo huomautus kuninkaallisuusteemasta, vaikka jäinkin miettimään, minkä verran velhot tunteavat jästikuninkaallisia... no, ilmeisesti ihan riittävästi. Seuraavasta kohdasta on muuten pakko kiittää:
Lainaus
”Sori, Kukkanen!” Sirius hymyili ja sai tyynyn paluupostissa omaan naamaansa.
Mistä oikein keksit nuo hauskat lauseet? Paluupostissa...♥ En meinannut tyhmänä tajuta Kukkasta, mutta keksin sentään ennen kuin aloin ihmetellä sitä tässä.  :D
Lainaus
Eikä hän ollut ihan varma oliko kukaan ilmoittanut Jamesin vanhemmille, jotka nyt käytännöllisesti katsoen kuitenkin olivat tämän lapsen isovanhemmat – eivät verisukua mutta kaikin puolin läheisempiä kuin Siriuksen tai Daniellen vanhemmat yhteensä.
Tuhansia lainauksia minun mittakaavassani, mutta tässä oli kuvattu todella hyvin sitä, että Jamesin äiti ja isä ovat Siriukselle ne oikeat vanhemmat.
       Pidin, pidin, pidin. Kolmas kerta toden sanoo.
(Ja apua, en pääse syyslomalla kommentoimaan, jos päätätkin repäistä ja lykätä tänne pari uutta lukua!)
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 56 10.10.12]
Kirjoitti: SparrowCat - 12.10.2012 18:50:55
Ja jälleen kerran, en ole kommentoinut... Muuten se historian koe ei mennyt kovin hyvin, mutta ens kerralla pitää vaan tehdä paremmin. ;)

Joo, uusiin lukuihin siis...
Luku 55: Huu, ihmeellistä. Todella hyvää tekstiä sait tähänkin, vaikka sanot, ettet paljon tiedä synnytyksestä. Ihmeellistä. Sirius oli tosi hyvä, erittäin, kun mietti minkälainen hänen lapsestaan tulee... Daniellekin vaikutti hyvältä, nuorelta äidiltä, ja loppu oli ihana. <3

Luku: 56: Kummit Amy ja Remus. :) Suuri kunnia heille olla Siriuksen (täydellisen) tyttären kummeina. Erittäin upea nimi, onko hän sitten Musta vai Calvino? (Onko Daniellen sukunimeä muuten mainittu kertaakaan ennen lukua 55, vai oonko vain huonomuistinen?) Ihana luku, hyvä, että Sirius omaa hyvät suostuttelukyvyt, jotta Remus saatiin kummiksi. :)

Odotan innolla jatkoa! Ja odotan kovaa, sillä tahdon Amy Elizabethin kasvavan nopeasti, jotta näemme minkälainen ihanuus hän on! :D

SparrowCat
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 56 10.10.12]
Kirjoitti: Didymee - 12.10.2012 22:42:16
Eikä apua IHANA! Ja sekosin taasxd mut Sirius on  liian ihanaa<3
 mut joo tykkäsin taas tosi paljon. Amy Elisabeth on nätti nimi ja sopii Siriuksen ja Daniellen lapselle:)
Mut nyt tää kännykkäki sekos joten lopetan tän kommentin tähän;)
Jatka taas pian!

Didymee
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 56 10.10.12]
Kirjoitti: Scaramouche - 15.10.2012 13:35:11
Chelsey: Tiesin että moni oletti että Jamesista tulee kummi, mutta tällä kertaa näin. Ja joo, voi olla että tykkäät Daniellesta vielä ainakin toistaiseksi, mutta sanotaan nyt vaikka niin että koska mä tiedän sen tulevaisuudesta enemmän niin voin sanoa että se ei ole mukava ihminen. ;)
Pric: Okei, tää on nyt tosi creepya, mutta mä ajattelin juuri kyseistä vyötärömainintaa kirjoittaessani Vernonia ja hedelmäkakkua. What is happening here!! ;D Ehkä mun aivot vaan on niin vaurioituneet että ne yhdistää käsittämättömmiä asioita keskenään...
Ledi: (Hitsi kun en enää muista, mutta jotain superrandomia se oli :D) Ja Remuksen pyytäminen kummiksi johtuu tosiaankin lähinnä siitä että se halus todistaa Remukselle että se on tärkeä. Ja siks koska Dani tosiaan oli pahoittanut sen mielen. Ja pakko myöntää, että yksi syy oli myös se että Sirius halusi ärsyttää Dania. Sellanen se vaan on. :D
Swizzy: Hih, mä mietin jo että lukeeko kukaan noita quoteja, hyvä että lukee. Ne on (useimmiten) valittu ihan ajatuksella ja sitä luvun tarinaa miettien. :)
SuklaaKissa: Paluuposti on yks mun omista suosikki-ilmaisuista, en tiedä miksi. :D Oli pakko saada se mahdutettua johonkin väliin.
SparrowCat: Omasta mielestäni en ole Daniellen sukunimeä aikaisemmin maininnut, ja kyllä, Elizabethista tulee Calvino. Lähinnä sen takia että Sirius ei halua muistutuksia omista vanhemmistaan. :)
Didymee: Kiitos tosi paljon kommentistasi, kännykällä kommentoiminen on tuskaa ja arvostan jokaista joka edes yrittää!

A/N: Noni, päästään taas vähän eteenpäin! Kyllä tää tästä, kyllä tää tästä... Olis vaan jo valmis. ;D No ei, tässä tapahtuu vielä vaikka ja mitä, joten ei tätä voi oikein lopettaakaan. :)



Tonight we are young
So let's set the world on fire
We can burn brighter than the sun


Fun: We are young


Viideskymmenes seitsemäs

Sinä vuonna ystävänpäivä osui keskiviikolle, eivätkä Lily ja Remus kaikista monista yrityksistään huolimatta saaneet McGarmiwalta lupaa järjestää Tylyahopäivää tai edes pienimuotoista juhlaa. Kukaan ei kuitenkaan lannistunut, vaan sana alkoi kiertää oppilaiden keskuudessa ja hyvin pian oli ilmeistä että jokaisessa tuvassa tulisi olemaan jonkinlaiset kemut kyseisellä viikolla, seitsemäsluokkalaisten rohkelikkopoikien tapauksessa tosin huhujen mukaan joka päivä.

Rohekelikkojen varsinainen juhla päädyttiin pitämään perjantaina, ja Sirius, Amy ja Peter ottivat ilomielin vastuulleen tarjoilut. Remus ja Lily eivät johtajaoppilaan merkkiinsä vedoten aikoneet osallistua järjestelyihin mitenkään, ja yksi mulkaisu Lilyltä sai Jamesinkin pysymään taustajoukoissa, joskin hän livautti huomaamattomasti Peterille oman toivelistansa. Kuudesluokkalaiset tytöt lupasivat hoitaa oleskeluhuoneen koristelun, ja viidesluokkalaisten valvojaoppilaiden Annin ja Joshin tehtäväksi jäi alle neljätoistavuotiaiden häätäminen makuusaleihin ilta-kymmenen jälkeen. Kaiken kaikkiaan rohkelikoilla oli tunne, että koska johtajaoppilaat olivat juonessa mukana eivätkä ilmiantaneet heitä opettajille, mikään ei voisi mennä millään tavoin pieleen.

Ystävänpäivä itsessään meni aika nopeasti ohi, joskin James sai siitä tekosyyn suudella Lilyä joka välissä ja taikajuomatunnilta suureen saliin siirryttäessä Sirius piikitteli Amyn ja Remuksen käsi kädessä kulkemista kovaan ääneen. Alicea ja Frankia ei oppituntien jälkeen nähnyt kukaan, joskin kaikki nyt suunnilleen tiesivät missä he olivat ja mitä tekemässä; helmikuun neljästoista oli aina ollut äärimmäiseksi romantikoksi syntyneen Alicen suosikki. Peter sai muiden ystävänpäiväkorttien joukossa kirjeen, jonka sisältöä Sirius yritti udella mutta jonka poika piilotti nopeasti punastuen lähes huomaamattomasti.

Ja sitten oli vihdoin perjantai. Oppitunnit matelivat kiduttavan hitaasti, rohkelikkojen välillä lenteli viestilappuja aina kun opettajat eivät katsoneet ja koko koulu tuntui olevan salaliitossa keskenään. Kerran tai pari joku tarkkasilmäinen professori ihan varmasti huomasi päänsä yli lentävän lapun tai kuuli sanan sieltä, toisen täältä, mutta tuntui kuin hekin olisivat juonineet jotta kaikkien juhlat onnistuisivat. Oli toki niitäkin opettajia, jotka antoivat erityisen paljon läksyä vain ja ainoastaan kiusatakseen oppilaita, kuten professori Jones, joka käski kirjoittaa yhden esseen sijasta kaksi ja vaati lisäksi että kaikki seuraavalla tunnilla osaisivat täydellisesti loitsia vähintään kolme suojausloitsua sanattomasti.

Läksyistä ei kuitenkaan lannistuttu. Heti tuntien loputtua jokainen rohkelikko kiiruhti hoitamaan omaa osuuttaan järjestelystä tai vaihtoehtoisesti valmistautumaan makuusaleihin, ja jo seitsemältä oli kaikki viimein valmista. Kuudesluokkalaiset Tom ja Ben soittivat musiikkia laidasta laitaan, sekä kaikille tuttuja velhobändien kappaleita että joitakin jästien listahittejä, ja tytöt olivat tehneet loistavaa työtä koristelussa – joskin Peter ajatteli että sydämiä oli noin viisisataa liikaa ja että sohvien ei olisi tarvinnut olla vaaleanpunaisia. Mutta joka tapauksessa kaikilla oli hauskaa, ja juhlat olivat tarpeeksi hillityt ainakin siihen kymmeneen saakka.

Peter istui yhdeksän aikaan yhdellä sohvalla Alicen, Remuksen ja Amyn kanssa eikä juuri osoittanut kiinnostusta keskusteluun siitä, että Remus piti ruuanlaitosta. Hän tiesi siitä jo kaiken. Sen sijaan hänen katseensa harhaili tuon tuostakin vähän matkan päässä seisovaan ja nauravaan tyttöporukkaan, ja erityisesti yhteen heistä, samaan jolta hän oli saanut keskiviikkona sen kirjeen. Tytön vaaleat hiukset oli koottu jonkinlaiselle lettikampaukselle niskaan ja hänellä oli yllään se sama punainen villapaita kuin edellisenä ystävänpäivänä. Juuri se jossa oli vähän liian pitkät hihat ja korkea kaulus ja joka kutitti kaulaa, se joka ylettyi puoleen reiteen ja myötäili hänen vartaloaan. Peter mietti että tyttö todellakin piti siitä paidasta, ja niin piti Peterkin. Vaikka se kutitti.

Varmaan kymmenennen kerran tunnin sisään Peter huokaisi lähes huomaamattomasti ja käänsi katseensa taas ystäviinsä. Tosin tällä kertaa hän ei nähnyt muita kuin Remuksen, joka katsoi häntä tietäväinen ilme kasvoillaan.

”Sinä pidät hänestä edelleen”, Remus sanoi. Se ei ollut kysymys, se oli yksinkertainen ja karu toteamus, jonka Peter tiesi olevan totta. ”Häneltäkö sinä sen kirjeen sait?” Peter nyökkäsi ja katsoi tyttöä jälleen. ”Sinun pitäisi jutella hänen kanssaan.”

”Niin varmaan pitäisikin”, Peter mutisi, mutta Remus ei kuullut sitä musiikin yli. Ja toisaalta Peter halusikin varmaan jutella tytön kanssa, selvittää asiat uudelleen. Kirje oli saanut hänet hämilleen, eikä hän oikein enää tiennyt mitä hänen pitäisi kaikesta siitä ajatella.

Sanomatta enempää Peter nousi sohvalta jättäen Remuksen hymyilemään tyytyväisenä ja käveli tyttöporukkaa kohti huomaten sivusilmällään kuinka Sirius katosi poikien makuusaliin johtaviin portaisiin jonkun bruneten kanssa. Peter napautti vaalehiuksista tyttöä olalle ja totesi mielessään, ettei ollut muistanutkaan noiden harmaiden silmien voimaa. Oli hassua ajatella ettei hän oikeastaan ollut katsonut tytön silmiä sillä tavalla yli vuoteen. Vuosi tuntui ikuisuudelta.

”Hei, Eleanora”, Peter hymyili vähän pahoillaan siitä että oli keskeyttänyt tyttöjen hauskanpidon. Kolme muuta tyttöä kikattivat ja katsoivat Peteriä ihaillen – olihan hän kuitenkin kelmi, kaksi vuotta vanhempi ja tosi suosittu. ”Tuota, voitaisiinko käydä vähän juttelemassa? Siis niin kuin ihan kahden kesken.”

Eleanora vilkaisi ystäviään (jotka muuten kikattivat Peterin mielestä vähän liikaa) ja kohautti sitten olkiaan näyttäen vähän hermostuneelta. ”Okei, no, jutellaan vaan.”

Koska joka ikinen rohkelikko tuntui olevan oleskeluhuoneessa ja siellä oli niin täyttä että liikkuminen oli todella vaikeaa, Peter nappasi Eleanoraa kädestä johdattaen tämän väenpaljouden lävitse ja hetken hänestä tuntui kuin hän olisi vuoden nuorempi ja seurustelisi vieläkin Eleanoran kanssa. Tytön sormet olivat viileät kun ne puristivat Peterin kättä ja Peter huomasi hymyilevänsä hassusti, kun he viimein pääsivät muotokuva-aukosta ulos ja oleskeluhuoneen hälinä vaimeni. He kävelivät hetken aikaa hiljaisuuden vallitessa, eivätkä varmaan edes tajunneet että pitivät toisiaan edelleen kädestä. Ehkä se tuli vanhasta tottumuksesta.

Sitten Peter rykäisi. ”Sain kirjeesi keskiviikkona”, hän totesi yksinkertaisesti, kun ei oikein tiennyt mitä muutakaan sanoisi. Puhuminen ei sillä hetkellä sittenkään tuntunut niin kovin loistavalta idealta.

”Ai”, Eleanora kuulosti tosi hermostuneelta ja vältti katsomasta Peteriä päinkään. Ei hän ujo ollut, mutta tilanne nyt oli aika hankala. Hänen äänensä tärisi vähän. ”Minä melkein jo tavallaan toivoin etten olisi lähettänyt sitä. Tai siis ei sillä etten olisi tarkoittanut sitä, vaan kun minusta se oli vähän noloa.”

”Toisaalta se oli kyllä hyvin sinun tyylistäsi”, Peter hymähti. Turha sitä oli mennä kieltämään, he olivat seurustelleet kolme ja puoli kuukautta, ja vaikka siitä oli jo yli vuosi, Peter oli edelleen sitä mieltä että ero oli yksi typerimmistä asioista jotka hän sinä vuonna teki. ”Ja mitä siihen tulee, tarkoititko sinä sitä”, hän jatkoi ja pysähtyi autiolle käytävälle pakottaen tytön katsomaan häntä silmiin, ”minä todella toivon että tarkoitit.”

Eleanora naurahti kevyesti ja hypisteli toisen käden hihaa, joka todellakin oli liian pitkä aivan kuten Peter oli muistanut. Tyttö oli heti paljon rennompi, kun he olivat kaksin eivätkä kaikkien tupalaisten ympäröiminä, niin se oli ollut aikaisemminkin. Peter muisti kaikki ne kerrat, kun he olivat karanneet kahdestaan linnan uumeniin kun Siriuksen piikittely tai Eleonoran ystävien kikatus kävi ylivoimaiseksi – ja niitä kertoja oli useita. Ja ne olivat joka kerralla sen arvoisia.

”Mitä luulet”, Peter mutisi, muttei todellakaan ollut enää yhtä itsevarma kuin aikaisemmin. Siinä missä Eleanora kokosi rohkeutta kaksinkeskeisestä ajasta, Peteriä se tuntui vähän jopa pelottavan. Mutta ei kuitenkaan oikeastaan. Sillä lailla vähän kummallisesti. ”Olisiko minun mahdollista saada toinen tilaisuus?”

Harmaiden silmien katse välähti hämärässä käytävässä, mutta Peter ei osannut tulkita sitä ennen kuin hymy ehti kapeille huulille saakka. ”Minä vähän luulen että se voisi olla ihan mahdollista”, Eleonora sanoi ja kurottui antamaan Peterille suukon poskelle, ennen kuin alkoi vetää tätä perässään takaisin oleskeluhuoneeseen päin. ”Mutta tule nyt, meillä menee kaikki hauska kokonaan ohi. Sitä paitsi on vain ajan kysymys milloin joku opettaja saa meidät kiinni, ja silloin olemme pulassa.”
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 57 15.10.12]
Kirjoitti: SparrowCat - 15.10.2012 19:45:04
Kun koko päivän oon katsonut kaikkia Marauders -videoita ja katsellut fan artteja, tuli mieleen tulla tänne vilkaisemaan, olisiko uusi luku odottamassa. :)

Vau, ollaan jo helmikuussa... Tästä luvusta tulee mieleen kiva ystävänpäivä-fiilis, hyvä luku! :) Taisin (harvinaista kyllä) bongata yhden virheen, mutta nyt en tunnu löytävän sitä mistään, mutta eihän se kuitenkaan mikään iso virhe ollut. :) Mut heii, kiva, että Peteriä tulee taas vähän esille! Eleanora vaikuttaa kiinnostavalta hahmolta, olis kiva kuulla siitä lisää. Mitähän siinä kirjees luki? Toivottavasti seuraava luku on sellainen, jossa Peter muistelee sitä aikaa kun tapasi Eleanoran tai vastaavaa. :)

(Mistä mä näin huonon kommentin taas repäisin?!) Odotan jatkoa!

SparrowCat
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 57 15.10.12]
Kirjoitti: Ledi - 16.10.2012 09:02:51
Mikä syysloma tää nyt on oldvinaan!? Kahdksalta illalla nukkuun ja viideltä aamulla ylös, oh joy...

Totta tosiaan, mää oon vielä ihan unessa koska viideltä ylös ei oo kivaa. Laatu on oikein kaamala koska tabletti... Mutta luku oli ihana, vaikka ystävänpäivä musta turha onkin... Peter oli hauska kertoja ja villapaidasta tuli aika selvä kuva. Siinä kohassa kyllä aattelin, et mistä Peter tietää, et paita kutitti mut selvishän se. En jotenkaan osannu aatella, et Peter olis seurustellu aiemmin tai mitään, mut no, oon tyhmä... :D

Yks toinenkin juttu pomppas esille. Nimittäin se, et Sirius vei jotain brunettia yläkertaan, vaikka on jo onnistunu yhen tytön paukauttaan paksuks. Toisaalta aloin aatteleen et Sirius meni sen tytön kaa tekeen jotain sopimatonta, mut voihan se jotain muutakin olla...

Mutta luku oli ihana, sulonen ja aws jajaja lisää lukuja tuleen vaan... ;D

Ledi
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 57 15.10.12]
Kirjoitti: Arion - 16.10.2012 17:59:46
Mitä? Sähän kirjoitat! Voin oikeasti surutta sanoa, että olen lukenut ja luen edelleen monia jatkofikkejä kelmeistä ja muista HP-ajoista ja Nuorten viettelykset kuuluvat ehdottomasti top5-listalle - hetkinen, sanoitko Benedict Cumberbatch? Are you sherlocked too?

Mutta fikkiin sitten! (ja meni taas hetki ennen kuin palasin fikkiin, kun olin tuossa muutaman päivän Tukholmassa lomalla perheen kanssa)
Naws, ihana tuo Danin ja Siriuksen keksimä nimi tyttärelleen <3 Amy Elizabeth, ihana nimi :D Ja kummit - aivan ihana, että Dani halusi kummin mukaan nimen (vanhemmat kertoivat, että mulla kävi melkein noin, mutta ei sittenkään), mutta ihanampi oli Sirius minusta, kun hän piti Remuksen puolia <3

Sirius virnisti. ”Miten en yllättynyt että haluat Amysta kummin. Olisin varmaan järkyttynyt jos olisit sanonut ennemmin Lilyn. Mutta jos Amy on kummi, niin minusta olisi ihan reilua että Remuskin on.”

”Ei”, Danielle sanoi tiukasti ja siristi silmiään. ”Minun lapseni kummiksi ei oteta verenhimoista ihmissutta.”

”Ei niin”, Sirius tulistui, ”vaan erittäin lojaali ihminen jolla itse asiassa on aivot ja joka tietää maailman menosta enemmän kuin sinä ja minä yhteensä.”

”Mutta – ”

”Ei muttia. Jos Amy on kummi, Remuskin on kummi. Valinta on sinun.”

Ihmissusi!”

”Kerran kuukaudessa”, Sirius murisi. Hän ei aikonut sietää yhtään poikkipuolista sanaa Remuksen sopivuudesta. ”Ja vuoden ympäri yksi minun parhaista ystävistäni. Minusta siinä ei ole mitään aihetta ruveta nirsoilemaan.”

Danielle puri hampaansa yhteen. ”Vain. Kuolleen. Ruumiini. Yli.”
Oli pakko vielä lainata tämä, koska Sirius oli jotenkin niin ihana tässä <3 Ja vuoden ympäri yksi minun parhaista ystävistäni.

”Rauha, Kuutamoiseni”, Sirius sanoi mutta hänen virneensä ei laskenut varsinkaan sitten kun hän näki Amyn rajun punastumisen. ”Minä ja Danielle vähän mietittiin että haluaisitteko te kaksi ruveta Amy Elizabethin kummeiksi.”

Amyn kasvot kirkastuivat. ”Onko hänen nimensä Amy Elizabeth?” hän kysyi silmät loistaen ja hymyili koko hammasrivillään. ”Voi, minä todellakin tahdon olla hänen kumminsa, se on kunnia!”

Remus näytti epäröivältä. ”Danielleko tahtoo minut kummiksi?” hän ihmetteli muistaessaan tytön reaktion ihmissuteuteen.

”Niin, no, vaati se aika paljon suostuttelua”, Sirius irvisti. ”Ja selkähieronnan. Ja pari kipeää iskua kylkeen. Ja kalleinta suklaata jota Hunajaherttuasta löytyi. Mutta loppujen lopuksi tulimme sopuiseen yhteisymmärrykseen, ja no, niin, minä halusin sinut kummiksi enkä minä anna naisten pompotella itseäni. Varsinkaan Daniellen.”

Lopulta Remus hymyili. ”Kuten Amy sanoi, on kunnia olla parhaan ystävänsä tyttären kummi.”

Naws - kiitos Siriukselle oikeasti, kun hän osaa suostutella - ensiksi tosin epäilin, että Sirius pyytää Danin tietämättä Remusta myös kummiksi, mutta se olisi liian julmaa Siriukselta ja jos olisi, niin olisit palannut siihen heti seuraavassa luvussa - mitä todennäköisimmin, joten en pelkää enää Danin suuttumusta - pliis, älä pistä mua kärsimään (ja mahdollisesti muita) kärsin muutenkin aina välillä tätä fikiä odotellessani jatkoa tai lukiessani (toin hyvässä mielessä ;) )

naws - ihana tuo, että Peter alkaisi seurustella jonkun vanhan exänsä kanssa <3 he - hetkinen!!!! Sä alat murtaa mun Peter-ennakkoluuloja!!! Ainakin olet osatekijänä siinä, mutta wau... en kuvittelut, että oikeasti voisin olla nawwsina Peterille...

jaah - kiitti näistä kahdesta luvusta, jään odottamaan seuraavia lukuja <3

PS. jatkatko fikkiä vielä lukuvuoden päättymisen jälkeen vielä?? Olisi kiva seurata Siriuksen ja Danin tyttären kasvamista, mikäli mitään katastrofaalista ei tapahdu :P
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 57 15.10.12]
Kirjoitti: Pric - 16.10.2012 19:24:19
Huii creepy :o ehkä meidän mielet on vaan yhtenäisiä ?
Ihana biisi tossa alussa ! :) rakastan fun.ia, olin sen suomenkeikallakin äskettäin :)

En tiiä mikä mättää, mutta muhun toi viimenen luku ei oikeen iskeny. Siinä oli kivoja kohtia ja kaikki kuvailu ja se että opettajat tietää että niiden seläntakana suunnitellaan juhlia niin ne ei välitä vaan antaa mennä ohi korvien :D se oli kivasti kerrottu. Muutenkin luku oli ( niinkun aina ) tasoltaan hyvä, mutta en tiiä sitte. Jotenkin se vaan ei iskeny ja jättäny sellasta tunnetta mitä yleensä sun muut luvut tekee.

Voi olla, että se johtuu siitä, että en oikeen tykkää Peteristä. Sun Peter on kuitenkin kiva, joten ei se siitä voi johtua. En oikeen päässy mukaan Eleanoriin (?), taino ei siitä oikeen kerrottu. Ehkä se vähän ärsyttikin mua, tai ehkä olin vaan Huonolla Tuulella kun luin tota. Älä nyt luule että sanon että toi luku oli huono ! Se oli hyvä, niinkun aina mut en oikeen osaa selittää tätä. Se ei ollu jotenkin.. ääh, en osaa...

Lainaus
Remus ja Lily eivät johtajaoppilaan merkkiinsä vedoten aikoneet osallistua järjestelyihin mitenkään, ja yksi mulkaisu Lilyltä sai Jamesinkin pysymään taustajoukoissa, joskin hän livautti huomaamattomasti Peterille oman toivelistansa.
James on ihana <3 Lilyn mulkailut on varrmasti pelottavia !

Lainaus
Ystävänpäivä itsessään meni aika nopeasti ohi, joskin James sai siitä tekosyyn suudella Lilyä joka välissä
James taas <3 oon vaan in love siihen koko hahmoon. Ja vielä sun kirjottamana.. Jamesjamesjamesjames ...<3 Haluun jotain isompaa Jamesin ja Lilyn välille ku suutelua ! Pliis kiltti ?


 
Lainaus
joskin Peter ajatteli että sydämiä oli noin viisisataa liikaa
tää oli jotenkin tosi kiva pätkä tosta lauseesta ! baby i like it ;)

Lainaus
”Mitä luulet”, Peter mutisi, muttei todellakaan ollut enää yhtä itsevarma kuin aikaisemmin. Siinä missä Eleanora kokosi rohkeutta kaksinkeskeisestä ajasta, Peteriä se tuntui vähän jopa pelottavan. Mutta ei kuitenkaan oikeastaan. Sillä lailla vähän kummallisesti. ”Olisiko minun mahdollista saada toinen tilaisuus?”
Tääkin oli todella helmi kohta. Kirjotustyyli tässä on tosi kiva, tälleen pätkitty ja puhemaisesti kirjotettu, ihan kun ajatuksia. Tykkään ! Peter on tosi sulonen tässä !

Siinä oli pari mun lempikohtaa viime luvusta ja jatkoa ! huomenna alkaa syysloma jee ja olis kiva saada luettavaa silloin ;) !
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 57 15.10.12]
Kirjoitti: L.E - 17.10.2012 13:55:03
LOVE IT!

Ensinnäkin Amy Elizabeth tulee olemaan joku maailman täydellisin lapsi! Olin suunnilleen tarttumassa aseisiin, kun Danielle vastusti Remusta kummiksi, mutta Sirre nyt hoitaa tilanteen ku tilanteen  ;)

Ystävänpäivästä sain pari aaawwwsss-kohtausta. Yleensä oon allerginen kaikkeen siihen liittyvään muulloin kun helmikuussa, mutta sun ystävänpäivä oli oikeen vakuuttava. Toi salaliitto ja muut bisnekset oli mahtavia! Ja vaikka yleensä inhoon Peteriä, niin ehkä sekin nyt joskus sais saada jonku..

Lupailitko jotain omaa tekstiä Alicelle ja Frankille?!! Se olis ihanatäydellinenparasmahtavaupee, mutta älä toki ota mitään paineita asiasta ;) sä julkaset nykyäänkin ihan tajutonta tahtia ja sun luvut paranee koko ajan (joskin mun sydämessä on aina oma paikka niille Frankin kosintajutuille..). Joten oletan, että tää jatkuu sit aivan yhtä supereeppisenä!
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 57 15.10.12]
Kirjoitti: Swizzy - 18.10.2012 16:00:04
Joo, en enää osaa kommentoidakaan ajoissa.

Lainaus
James sai siitä tekosyyn suudella Lilyä joka välissä
Aws ♥

Ja aww myös toi Peter/Eleanora, tosi kiva tähän ystävänpäivälukuun.

Tykkään kovasti, jatkoa! ♥



Swizzy
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 57 15.10.12]
Kirjoitti: Anzcy - 19.10.2012 23:24:30
Uusi lukija ilmoittautuu!

Olen lukenut tätä ficciä jo todella pitkään ja eilen sain aikaiseksi rekisteröityä tänne.

Tämä ficci on todella ihana! Kuvailet todella hyvin ja teksti on helppolukuista!

Lily ja James on niin ihania tässä! Samoin Sirius!

Musta on myös tosi ihanaa että Peter edelleenkin on ihastunut/tykkää Eleanorasta, on jotenkin niin ihana lukea Peteristä sen tyylisesti!

Kiitos tästä ihanasta ficistä!   :D

Äh huomasin just et melkeen kaikki lauseet tässä kommentissa päättyy huutomerkkiin :'D

Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 58 25.11.12]
Kirjoitti: Scaramouche - 25.11.2012 19:37:35
Chelsey: Ystävänpäiväolo tuli mullekin, mutta älä huoli, se katoaa tämän luvun myötä aika nopeasti, lupaan sen! ;)
SparrowCat: Inhottavaa rikkoa sun kupla, mutta tässä luvussa ei ole Peteriä ja Eleanoria kun ihan hiukkapikkuisen vain mainittuna, nyt mennään suuria kuvioita!
Ledi: Hei, Sirius on Sirius. Ei se tavoilleen ja maineelleen (ja tytöille) voi mitään. :D
Anturajalka93: Siis tämä ficci loppuu lukuvuoden päättymiseen, mutta aloitan jatko-osan mahdollisimman pian, ja sen verran paljastan että siinä on Amy Elizabethilla iso osa. ;) Mutta siitä lisää sitten kun tämä on lähempänä loppuaan!
Pric: Mäkin tykkään tästä mun Peteristä, ja nyt on vähän harmi kun se jää taas vähäksi aikaa vähän taka-alalle, koska DRAAMAA on luvassa. ;)
L.E: Mä en luvannut mitään! :D Mutta tykkään ideasta koko ajan enemmän. Tosin mulla on nyt tämä ja sitten se tuleva jatko-osa ja oon vielä suunnitellut yhtä new generationiakin (laitan traileria mahdollisesti jo tän vuoden puolella) joten aika ei välttämättä riitä. :(
Swizzy: Kiitos kamalasti kommentista!
Anzcy: Hei kiitos ihan mielettömästi, aina on tosi kiva saada uusia kommentoijia!

A/N: Nyt hävettää. Hävettää ihan tosi paljon. Mulla on kestänyt tän luvun kanssa ihan luvattoman kauan, mutta (huonoksi) puolustuksekseni voin sanoa että tää oli ehkä kaikkein vaikein luku tähän mennessä. Ihan oikeasti. Ymmärrätte ehkä kun luette. Ja mä en olis halunnut tämän luvun tapahtumia varmaan yhtään sen enempää kun tekään, mutta oli vähän pakko. :( Anyway, enjoy - if you can.



Blame it on the vodka
Blame it on the henny
Blame it on the blue top
Got you feeling dizzy


Jamie Foxx: Blame it (on the alcohol)


Viideskymmenes kahdeksas

Kello kävi, juomat vahvenivat, musiikki pauhasi ja jokainen yli neljätoistavuotias rohkelikko oli varmasti juonut yhden jos toisenkin lasillisen, toiset enemmän kuin olisi ollut tarpeellista. James tavoilleen uskollisena toki joi puolet vähemmän kuin muut, mutta tällä kertaa sekään ei ollut enää kovin vähän. Siriuksella oli vientiä, mikä vähän yllätti muita kelmejä sekä Lilyä, Amya ja Alicea, mutta loppujen lopuksi Siriushan kuitenkin oli Sirius, ikuinen naistenmies ja tyttöjen päiväuni. Peter nähtiin useampaan otteeseen tanssilattialla Eleonoran kanssa, mutta kukaan ei mennyt vannomaan heidän välilleen mitään – ainakaan vielä. Heidän erostaan oli kuitenkin jo vuosi.

Iso määrä tuliviskiä vaikutti varmaan kaikkein eniten kuitenkin Amyyn ja Remukseen. Jos muut tupalaiset olisivat olleet tarpeeksi selvinpäin ympäröivästä maailmasta jotakin tajutakseen, he olisivat ihan varmasti ihmetelleet sohvalla istuvaa Remusta ja Amya, joka istui käytännössä pojan sylissä. Amysta tuli myös huomattavasti puheliaampi illan myötä, ja arvosteltuaan hyvin epäamymaisesti jokaisen huoneessa olevan tytön ulkonäön, päiviteltyään pariin otteeseen isänsä ja äitinsä epäreilua suhtautumista seurusteluun ja todettuaan ainakin kolmetoista kertaa että Annin poikaystävä oli loppujen lopuksi ihan okei vaikka olikin luihuinen, Remus (joka ei itsekään ollut enää parhaimmillaan) totesi tyttöystävänsä olevan aivan sekaisin. Ei siis tietenkään ääneen, sehän olisi ollut katastrofi.

Amy nojasi päätään Remuksen rintakehää vasten ja Remus hautasi kasvonsa tämän hiuksiin tietämättä, oliko enemmän huumaantunut alkoholista vai tytön läsnäolosta.

”Tällaista pitäisi tehdä useammin”, Remus sammalsi ja ääni muuttui tukkoiseksi Amyn hiuksissa.

”Ai mitä, juoda?” Amy kikatti ja potkaisi vahingossa lattialla olevaa tyhjää kermakaljapulloa siirtäessään jalkaansa.

Remus kohautti olkiaan eikä enää tiennyt itsekään mitä selitti. ”Niin, tai siis juoda yhdessä!” hän sanoi painottaen viimeistä sanaa. Amy hänen sylissään nauroi, mutta saattoi olla että äänen metallinen sävy ei ollut pelkästään Remuksen mielikuvitusta.

”Niin”, Amy sanoi, ja Remus oli kuulevinaan katkeruutta – joskaan ei hän siinä tilassa sitä tiedostanut. ”Vaikka ne kirjat ovatkin niin kamalan kiehtovia.”

Amy tunsi Remuksen jäätyvän ja tajusi sitten mitä oli juuri sanonut. Hän tunsi kasvojensa kalpenevan (vaikka vannoikin että poskilla edelleen oli alkoholin niille nostattama puna), ei hänen ollut tarkoitus mitään sellaista sanoa. Mutta tuliviski tuntui tuovan kaikki viime viikkojen aikana mielessä pyörineet asiat uudelleen esille eikä Amy osannut enää suodattaa sanojaan.

Amy nousi kiireesti seisomaan ja haroi hiuksiaan välttäen Remuksen hämmentynyttä katsetta. ”Minä... tuota noin – en minä...” hän mutisi, mutta sitä ei meinannut kuulla musiikin yli. ”Tai siis... Minä haen lisää juotavaa. Niin, se se oli.” Ja hän kääntyi ympäri niin nopeasti että joutui ottamaan sohvasta tukea ja lähti raivaamaan tietään kohti juomapöytää vilkaisemattakaan Remukseen.

Remus ei ehtinyt nousta ja lähteä Amyn perään kun Sirius jo lysähti sohvalle selkänojan yli kauluspaita auki ja laski sotkuisen päänsä Remuksen syliin nauraen kuin viimeistä päivää ja haisten hielle ja tuliviskille. Sirius yritti naurunsa keskeltä saada muodostettua kokonaisia lauseita, mutta Remus ymmärsi vain kolmen eri tytön nimet ja arvasi loput. Hän katsoi, kun Amy meni ja otti pöydältä kokonaisen pullon tuliviskiä, käveli sitten hieman horjahdellen sohvan ohi katsoen tiukasti suoraan eteensä ja katosi väkijoukkoon. Remus kohautti olkiaan, hänen aivonsa eivät juuri sillä hetkellä jaksaneet keskittyä tyttöongelmiin, ja hän ravisti päätään yrittäen keskittyä Siriuksen juttuihin edes vähän paremmin.

**

Remuksesta tuntui kuin joku takoisi hänen kalloansa auki. Eikä yhtään auttanut että ikkunasta tulvi valoa suoraan silmiin ja hän makasi oleskeluhuoneen sohvalla erittäin epämukavassa asennossa Siriuksen kyynärpää kyljessään. Hän nosti erittäin vaivalloisesti kättään katsoakseen kelloa ja töni sitten Siriuksen lattialle. Remus sanoi että aamupalaa oli tarjolla vielä puoli tuntia ja meni sitten seiniä pitkin ylös makuusaliin vaihtamaan päälleen puhtaan paidan. Makuusalissa ei ollut ketään, Remus oletti että muut olivat syömässä, ja päästessään takaisin oleskeluhuoneeseen Siriuskin oli kadonnut. Hän hieroi otsaansa ja aloitti tuskallisen matkansa suureen saliin.

Kuten Remus oli arvannutkin, muut kelmit sekä Lily, Alice ja Amy olivat Rohkelikon pöydässä, eikä kukaan näyttänyt voivan kovin hyvin. Amyn huomatessaan Remukselle tuli olo että hänen pitäisi muistaa jotakin oleellista edellisestä illasta, mutta ei saanut millään päähänsä, mitä. Niinpä hän päätti toimia mahdollisimman normaalisti ja meni istumaan tyttöystävänsä viereen kuin minä tahansa muunakin aamuna.

”Huomenta”, hän mutisi kaikille tasapuolisesti ja yritti sitten hymyntapaista Amylle.

Amy kuitenkin kääntyi katsomaan häntä jotenkin pisteliäästi ja sanoi sitten todella inhottavan kuuloisesti: ”Huomenta – rakas.”

Pöydän toisella puolella Sirius oli tukehtua kahviinsa ja häntä selkään hakkaava James katsoi Amya ja Remusta silmät lautasen kokoisina. Remus ei oikein tiennyt mitä ajatella – mitä hän oli unohtanut? Mitä ihmettä illalla oli tapahtunut? Hän tuijotti lautastaan ja joi lasillisen kurpitsamehua vaisusti välittämättä siitä, että sekä Alice ja Lily että James, Peter ja Sirius katsoivat häntä ja Amya järkyttyneinä. Hän ei vaivautunut syömään enempää vaan nousi nopeasti ja mutisi jotakin kirjastosta. Kukaan ei lähtenyt hänen peräänsä.

Remuksen lähdettyä Lily katsoi Amya tiukasti ja puristi huulensa viivaksi. James ja Peter katsoivat toisiaan kuin kysyen: ”Mitä helvettiä äsken tapahtui?” mutta eivät kuitenkaan sanoneet mitään peläten Amyn reaktiota. Amy ei tuntunut olevan ollenkaan oma itsensä.

”Amy”, Lily sanoi rikkoen latautuneen hiljaisuuden ja odotti että tyttö katsoi häntä. Ruskeissa silmissä oli uhmakas ilme. ”Ylös. Nyt.”

Lily nousi pöydästä Amy vanavedessään ja lähti kävelemään kohti suuren salin ovia. Alice seurasi heitä vähän ajan päästä, ja pöytään jääneet Sirius, James ja Peter katsoivat heidän peräänsä tulkitsemattomat ilmeet kasvoillaan. Sitten Sirius puki sanoiksi kaikkien kolmen ajaukset.

”Meillä on nyt mennyt jotain tosi pahasti ohi.”

**

Koko päivä meni oikeastaan siinä kun Lily ja Alice yrittivät saada Amysta tolkkua ja James käytti kolme tuntia saadakseen Remuksen ulos kirjastosta. Loppujen lopuksi melkein kaikki luovuttivat, Lily ja Alice jättivät kyselyt sikseen ajatellen, että kaikelle oli varmasti ihan luonnollinen selitys; olihan pian kuitenkin täysikuu, Amy oli varmasti huolissaan, ja lisäksi oli krapula ja varmaan myös se aika kuukaudesta. James jätti Remuksen selvittelemään päätään kirjastoon ja meni sen sijaan viettämään loppupäivän muiden seitsemäsluokkalaisten rohkelikkojen kanssa oleskeluhuoneeseen.

James ja Lily keskustelivat jostakin, mikä ei kiinnostanut erittäin huonovointista Alicea ollenkaan, vaan hän makasi vatsallaan lattialla takan edessä ja mutisi välillä pitkiä kirosanalitanioita kuin toivoen että hänen olonsa sillä paranisi. Peter ja Sirius siirtelivät shakkinappuloita suhteellisen sattumanvaraisesti pelilaudalla, ja koko tilanne oli kaikin puolin niin kummallinen ettei kukaan jaksanut sanoa mitään kun Sirius siirsi nappuloitaan aivan väärin. Kaikki olisivat halunneet kysyä Lilyn vieressä sohvalla istuvalta Amylta ainakin miljoona ja viisi kysymystä, mutta kukaan ei halunnut olla ensimmäinen. Sitä paitsi Amyn kasvoille kivettynyt kevyt tekohymy oli jollain tavoin niin pelottava, ettei häntä halunnut edes oikein katsoa.

Kun iltapäivä alkoi jo melkein vaihtua illaksi ja kirjasto Jamesin laskelmien mukaan oli ollut kiinni jo puolisen tuntia, Remus astui muotokuva-aukosta kalpean näköisenä ja tuli muiden luo. Ainut vapaa paikka oli Amyn vieressä sohvalla, ja siihen Remus istuikin ja jäi tuijottamaan tyttöä tiukasti. Hän tuijotti ja tuijotti, kuin haastaen katsomaan itseensä, ja kun Amy lopulta käänsi tekohymynsä häneen, Remus ei edes hätkähtänyt.

”Amy”, hän sanoi ihan hiljaa, mutta äänessä oli jonkinasteista kylmyyttä. Kukaan muu ei kuullut mitä hän sanoi, sillä seitsemäsluokkalaisten hiljaisuudesta huolimatta kaikki muut rohkelikot pitivät aivan järkyttävää meteliä. ”Mitä nyt?”

Amy avasi suunsa sanoakseen jotain aivan varmasti yhtä ilkeää kuin aamiaisella, mutta Remus ehti väliin korottaen ääntään. ”Äläkä sano että ei mitään!”

Koko oleskeluhuone hiljeni, ja vaikka kelmit, Lily ja Alice olivat yrittäneet olla katsomatta Amya ja Remusta, nyt kaikkien katseet olivat heissä. Viidesluokkalaiset lopettivat eränsä räjähtävää näpäystä, kuudennen luokan tytöt eivät enää kikattaneet. Pari ekaluokkalaista poikaa rouskutti edelliseltä illalta jääneitä popkorneja ja katsoi uteliaina, mitä vanhimpien oppilaiden välillä oikein tapahtui.

”Mikä nyt on?” Remus jatkoi huutamista kun Amy nousi ylös ja meinasi jo poistua oleskeluhuoneesta kokonaan. ”Olen koko päivän yrittänyt miettiä mitä olen tehnyt väärin, mutta en yksinkertaisesti muista eilisillasta mitään, joten voisitko olla ystävällinen ja kertoa mistä kiikastaa!”

Amy kääntyi silmät leimuten ympäri katsomaan Remusta, joka hänkin oli noussut ylös. ”Mistäkö kiikastaa? Tahdotko ihan todella tietää?” Amy kysyi vihaisesti ja sai muutaman nuoremman oppilaan säpsähtämään. ”Eikä tämä edes liity eiliseen juuri mitenkään, vaikka ethän sinä sitä tiedä kun vietät kaiken aikasi niiden rakkaiden kirjojesi kanssa!”

”Ja mitäköhän helvettiä tuokin oli tarkoittavinaan?”

”Remus, sinä olet aina kirjastossa! Tai jos et ole siellä niin sitten istut jossakin lukemassa kokeisiin! Me emme koskaan tee mitään yhdessä, kun sinun pitää lukea niitä kirjojasi!”

”Ja mitäköhän sinä sitten teet? Eihän sinua näekään ilman sulkakynää ja pergamenttia!”

”Sinä et panosta tähän ollenkaan!”

”No et sinäkään ole mitään erityisemmin asian eteen tehnyt!”

”Sinä olet aina Tylyahossakin heidän kanssaan!” Amy jatkoi sinnikkäästi kyynelten läpi ja osoitti Jamesta, Peteriä ja Siriusta, jotka yrittivät näyttää mahdollisimman pieniltä. He eivät halunneet tulla vedetyksi mukaan tähän kriisiin. ”Sinä valitset heidät minun sijastani, miltä sen pitäisi minusta tuntua?!”

”Amy, he ovat minun ystäviäni!” Remus huusi, ja kuka tahansa saattoi nähdä että poika oli raivoissaan. ”Sitä paitsi olethan sinäkin jatkuvasti Lilyn ja Alicen kanssa enkä muista valittaneeni sinulle siitä yhtään!”

”Ja mitäköhän se kertoo siitä, minkä verran minä sinulle merkitsen!”

”Älä ole naurettava!”

”Älä väitä ettetkö olisi pitänyt minua itsestäänselvyytenä, koska minä tunnen sinut ja tiedän että olet!”

”Ja mitä sinä ajattelit sitten tehdä asialle?” Remus tiuskaisi jaksamatta enää edes huutaa kunnolla. Lily oli nostanut kätensä suunsa eteen ja näytti kauhistuneelta, Alice oli noussut istumaan ja kolme kelmiä katsoivat sivusta kivettyneinä.

Amy pyyhki vihaisena kyyneleitä poskiltaan ja alkoi perääntyä kohti tyttöjen makuusalin ovea. ”Kuule, tämä oli tässä. Minä en jaksa enää”, hän sanoi käsi oven kahvalla ja ravisti päätään. Hän avasi oven ja katosi portaisiin.

”Hyvä! Ei haittaa ollenkaan!” Remus huusi ennen kuin ovi pamahti kiinni ja kääntyi sitten kannoillaan marssien ylös poikien makuusaliin.

Oleskeluhuone oli kuolemanhiljainen. Alice nousi lattialta ja juoksi sanaakaan sanomatta Amyn perään. Lily ja James vilkaisivat toisiaan, nousivat yhtä aikaa ylös ja seurasivat ystäviään yläkertaan, Peter meni Jamesin mukana. Sirius mulkoili ekaluokkalaista punapäätä, joka rouskutti popkornia suu auki silmät lautasen kokoisina. Sitten hän nousi ylös ja alkoi kävellä kohti makuusalia hänkin.

”Mitä sinä siinä tuijotat?” Sirius tiuskaisi pojalle vielä ennen kuin nousi portaat ylös ja avasi oven vain kohdatakseen täyden kaaoksen.
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 58 25.11.12]
Kirjoitti: Pric - 25.11.2012 21:48:31
olin jo melkeen luopunut toivosta jatkon suhteet DD: mutta vihdoin!

voi,en oikeen tiiä mitä sanoa. En ymmärrä Amya yhtään. Oon ihan liian täynnä eroja :( toivotttavasti tää ei oo lopullista.En ymmärrä että mistä Amy nyt noin kilahti? Ihan tyhjästä, jostain kirjoista? Remuksen sanomiset ymmärrän koska se oli vihanen.

Tässä oli söpö Lily ja James mut ei sen enempää. Tää luku oikeestaan vaan oli tota erodraamaa, tiesin alusta alkaen mitä lopussa tapahtuu. Alun bileet kuulosti ihan kivoilta normibileiltä, viina virtaa vähän liikaakin.

No mutta kiitos jatkosta vaikka tää ei aiheena kiva luku ollutkaan. Annan sulle anteeks että kesti, koska ymmärtäähän sen :3 parhaimmilla kirjoittajillakin voi olla vaikeuksia. Mutta kiitoskiitoskiitos jatkosta ja niin !
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 58 25.11.12]
Kirjoitti: tipe - 26.11.2012 15:25:33
oiiivoiiii, jatkoa!

Amy on liian ilkeä Remukselle. Kurjaa.
Kai ne vielä palaa takasin yhteen???

Ja sitten, tässä oli mustakin eikun öääääh, sori,  en mä saa mitään oikeestaan sanottua, mä oon järkyttyny Amyn suuttumisesta siihen että Remus lukee. Kyllä mäkin voisin kattella sen lukemista 24/7 niinkun onski

Lainaus
”Meillä on nyt mennyt jotain tosi pahasti ohi.”
Tykkäsin tästä, Sirius tiivisti kaiken hyvin yhteen lauseeseen

kiitos luvusta, anteeksi tyhperä kommentti, ja jatkoa!!!:)

hh
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 58 25.11.12]
Kirjoitti: Ledi - 26.11.2012 18:48:48
Heiii, tää tuli sopivasti mun synttäreilleni :D Jeah! :D

Mutta hei, aluks tossa A/N:ssa sanottii ettet tykkää tästä yhtää pelkäsin et teet jotai kamalaaaa Lilylle ja Jamesille mut huokasin helpotuksesta (jos nyt noin voi sanoo) ku kyse oli Remuksesta ja Amysta. Joo, oon kamala :D

Muttamutta. Luku oli hyvä, mut komppaan onskia sen syyn kans, tuli aika mettästä. Tai sitte sen takana oli jotai isompaa ja paljastat sen meille myöhemmi.... Tai (Ledin teoriat kehiin taas) sit joku (=Danielle) kiristää Amya salaa Siriukselta ettei pääse kummiks ellei jätä Remusta jollonka sitä (R) ei oo pakko kummitella (se tarkottaa kummina olemista tässä yhteydessä) ja Daniellen vaavi on turvassa. (oh the randomness <3)

Mutta, puutteellinen kommentti, jatkoa saa pistää ja kiitänn :D

Ledi

// tosiaan, en näköjää saanu tätä eilen pistettyä mutta pistetää sitte nyt...
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 58 25.11.12]
Kirjoitti: L.E - 27.11.2012 09:32:34
Hei jjeee, jatkoa!!

Olin ihan järkyttynyt Amyn reaktiosta, en aatellu et se olisi tollasta järjestän-kohtauksia-tyyppiä, mutta eihän sitä koskaan tiedä  :o jos remus olisi mun niin kyllä se sais lukea ihan niin paljon ku tykkää  ;)

Eikä mulla jälleen kerran ollut oikeastaan mitään älykästä sanottavaa. Pakoilen matikan lukemista. Ja sun teksti on yhtä hienoa ja laadukasta kuin aina ennenkin, oot tosi lahjakas kirjoittaja! Tää juoni on mahdottoman omaperäinen ja pakko myöntää, että koukutuin tähän suunnilleen ekan luvun jälkeen ;)
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 58 25.11.12]
Kirjoitti: Arion - 29.11.2012 01:43:06
Amy Elizabethia jatkiksessa lisää? Siriuksen lasta? Mahtavaa :D

Wäääh!!!! Miten sä voit jättää tuon luvun tuollaiseen kohtaan??? Haluun lisää!!!! (okei, rauhoitun pienen hetken tässä välissä)

Jotenkin tyhmää sinänsä suuttua jostain tuollaisesta, että on kirjojen parissa todella paljon - Remuksesta tulisi minulle varmaan loistava lukukaveri, sillä saisin ainakin rauhaa lukea sen seurassa pikemmin kuin Siriuksen, josta pidän oikeastaan enemmän - en toki ole tehnyt sitä liian selväksi ;)
Nyyh - haluan, että he löytävät vielä toisensa <3 Remus ja Amy, vaikka riitelivät - ja mikä pariskunta ei riitelisi? Remus tarvitsee Amya - baah - mua alkoi nyt häiritä, etteikö Amy oikeasti ymmärrä Remusta?

ja pakko sanoa, että tuli pari kertaa tuon luvun aikana hyvin SiriMus-fiilis xD

Mutta kiitos ja kumarrus tästä luvusta, odottelen jatkoa innolla!
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 58 25.11.12]
Kirjoitti: SuklaaKissa - 29.11.2012 16:40:48
Ero tuli minulle aivan yllätyksenä. On jäänyt lähinnä mielikuva siitä, että Amylla ja Remuksella ei voi olla mitään ongelmia ja etteivät he edes halua roikkua koko ajan kiinni toisissaan, siksi nyt on melko hämmästynyt olo. Ei kai Remus nyt niin paljon lue? Toisaalta se tässä on mitä aidointa Remusta, että hän ei luovuta ja ala räyhätä saman tien, vaan yrittää käsittää mistä on kyse.

Lainaus
”Meillä on nyt mennyt jotain tosi pahasti ohi.”
Sirius, Sirius... liityn kerhoon.

Lopetuslause oli kauhea! Tuollaiseen paikkaan jättäminen pitäisi kieltää ihmisoikeuksien julistuksessa.

Yleisilmeeltään luku oli hyvä, myös negatiivisten tunteiden kuvailu näemmä onnistuu sinulta, vaikkei niihin aiemmin juuri olekaan törmätty. Kirjoitusvirheitä en huomannut, kieli oli vaihtelevaa ja mielenkiintoista jne, mutta tuon sinä toivon mukaan jo tiesitkin, mitäpä turhia siis näppäimistöä vaivaamaan.

Minusta näiden lukujen väli ei ollut erityisen pitkä, taidat vain olla tavallisesti harvinaisen nopea, mistä kyllä kiitän. Välillä on mielestäni myös parempi pitää "taukoa" ja antaa luvun muotoutua rauhassa eikä kirjoittaa pakolla. Tässä näkyy taas se, että hyvää kannattaa odottaa, eikö? (En suinkaan tarkoita, että saisit viivytellä jatkon kanssa turhaan.)

Sarjassamme "leivo pipareita ja kommentoi yhtä aikaa". :D Näkyy töksähtelynä aika selvästi, mutta onpahan tämä kommentti kuitenkin.
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 58 25.11.12]
Kirjoitti: Scaramouche - 01.12.2012 21:35:34
onski: Hii, kiitos tosi paljon kommentistasi! Ihana piristävä kilometrikommentti, aws. :3 Mutta joo, tulihan se aihe vähän puskista, tässä luvussa on sitten luultavasti selvyyttä siihenkin. :)
Pric: Joo, se olikin vähän tarkoitus. Siis kiduttaa koko luku kun kaikki kuitenkin tiesi mitä siinä tapahtuu. :D Tavallaan sitä oli ihan hauskakin kirjoittaa, mutta sitten taas toisaalta ei todellakaan. Ja äh, voi olla että lukuja tulee jatkossakin vähän pitemmillä väleillä, joten älä menetä toivoa, koska mä en aio jättää tätä kesken. En nyt kun on enää niin vähän jäljellä.
hiphei!!!: Oikeastaanhan siinä lukemisessa ei ollut se vika, mutta se selviääkin sitten tässä. Toivottavasti. Jos osasin ilmaista sen oikein. :D
Ledi: Sinä ja sun teoriat! Edes mä en olis noin kamala! ;D Vaikkakin pakko sanoa että toi olis aika Daniellen tyylistä. Tai en tiedä. Mutta joo, tässä luvussa tosiaan enemmän syistä, en ala nyt vastailla. :)
L.E: Aws, ihana kommentti. Matikka on kamalaa, munki pitäis suorittaa yks kurssi itsenäisenä vielä tässä ennen kevään kirjoituksia, saa nähdä miten käy. :D
Anturajalka93: Kyllä se ymmärtää, älä huoli. Ajan myötä ainakin. Ja mitä Siriukseen ja Remukseen tulee, niin joo, pieniä tahallisia bromance-hetkiä sinne heitin, koska ne on ylisöpöjä. ;)
SuklaaKissa: Ooh, meilläkin leivottiin tänään pipareita! :D Ja joo, tiedän että olin ilkeä lopetuslauseen kanssa, ja mun mielestä on sadistisen ihanaa lukea teidän reaktioita siihen. ;D

A/N: Noni. Taas uusi luku. Tää nyt tuli kirjoitettua vähän helpommin kuin edellinen, mutta ei tämäkään mitään lastenleikkiä ollut... Yritän nyt saada taas tahdista kiinni, mutta mitään en lupaa, koska koulu- ja joulukiireet ja muut huonot tekosyyt. Ja vaikka tuo jatko-osa nyt kuinka houkuttelee tuossa taustalla niin aion pitää kiinni lupauksestani etten kirjoita tuota traileria enempää ennen kuin tää on saatu kunnialliseen päätökseen. Trailerin julkaisen sitten kun tämä on viimeistä lukua vaille valmis, yritän saada ennen ensi kesää. Okei, pakko myöntää että tuo uusivuosi kutkuttelee, kun silloin tulee tasan kolme vuotta siitä kun tämän aloitin... No, yritän pitää kiirettä. :D Sillä aikaa enjoy - if you can.



Don't speak
I know what you're thinking
And I don't need your reasons
Don't tell me 'cause it hurts


No Doubt: Don't speak


Viideskymmenes yhdeksäs

Sirius oli nähnyt Remuksen raivoissaan, pois tolaltaan ja hallitsemattomana. Hän oli nähnyt, kuinka Remus paiskoi tuoleja hajalle, repi verhoja lattialle ja kuinka hänen silmänsä kiilsivät kuin hullun. Hän oli nähnyt sen, kokenut sen ja ollut sen tiellä, mutta se ei silti ollut mikään valmistanut häntä siihen, miltä Remus näytti tehdessään sen kaiken ihmismuodossa. Ja susimuodossa se kaikki olikin paljon helpompi käsittää.

Peter istui seinän vieressä lamaantuneena ja James saisoi keskellä huonetta kädet puuskassa eikä kumpikaan tehnyt elettäkään estääkseen Remusta hajottamasta koko Rohkelikkotornia. Remus ei sanonut mitään, ei huutanut tai edes itkenyt hiljaisesti niin kuin hän joskus teki, hän vain paiskoi tavaroita, repi tapetteja ja potki sänkyjen pylväitä kaataen ne melkein kumoon. Sirius sulki oven perässään ja katsoi kauhistuneena, kun Remus otti kirjoituspöydältä muodonmuutoskirjansa ollen selvästikin valmis repimään sen kappaleiksi. James onneksi ryntäsi väliin ja yritti ottaa kirjan Remukselta ennen kuin vahinkoa ehti tapahtua.

Vetäen syvään henkeä Sirius valui seinää pitkin istumaan Peterin viereen. Tuo ei ollut enää edes Remus, ei vain voinut olla. Remus oli hiljainen, rauhallinen, tasainen, ei hän normaalisti hajottanut paikkoja ja huutanut kenellekään sillä tavoin kuin äsken oleskeluhuoneessa. Ja Siriuksen tuntema Remus ei todellakaan missään tilanteessa repinyt koulukirjoja kappaleiksi. Melkein mitä tahansa muuta, mutta ei koulukirjoja.

”Kuutamo”, James sanoi vakaalla äänellä, vaikka Sirius näki että hänenkin oli todella vaikeaa pitää järkytys poissa kasvoiltaan ja äänestään. ”Rauhoitu. Laske se kirja alas ja hengitä syvään, okei? Kaikki muuttuu vielä hyväksi – ”

”Ei.” Remuksen ääni oli paperinohut, mutta silti se halkoi jokaisen korvia kuin veitsi. Kirja putosi hänen tärisevistä käsistään Jamesin varpaille, mutta tämä ei valittanut ollenkaan. Kuinka hän olisi muka voinut? ”Ei se muutu.”

Ja ilman mitään ennakkovaroitusta Remus romahti. Hän vajosi lattialle ja nojasi kirjoituspöytään, painoi päänsä käsiin ja tärisi niin, että pöydällä oleva mustepullo oli kaatua. Sirius ei ollut vakuuttunut siitä, että se olisi ollut aivan itkua, mutta varmaa oli, että se ei ollut Remukselle normaalia käytöstä. Ja koska Remus oli kelmeistä kaikkein tasaisin ja myös hyvällä ja turvallisella tavalla yllätyksettömin, Sirius säikähti tällaista enemmän kuin mitään. Ehkä jopa enemmän kuin sitä kun Danielle sanoi olevansa raskaana.

Jamesista oli sanattomasti jo muutama vuosi sitten tehty kelmien virallinen parisuhdeammattilainen, joten Sirius tietenkin katsoi heti häntä. Mutta jopa James näytti tässä tilanteessa avuttomalta istuessaan Remuksen viereen ja laskiessaan käden tämän olkapäälle. Hän ei osannut sanoa mitään, ei tiennyt mitä voisi tehdä Remuksen olon helpottamiseksi, mutta hän halusi auttaa, tai vähintäänkin kertoa että he kolme olisivat Remuksen tukena kaikessa.

Eivät he olleet huomanneet että Amyn ja Remuksen suhteessa olisi ollut jotakin vialla. Kaikki oli ulospäin juuri niin kuin ennenkin. Sirius ei edes ollut tajunnut kuinka vakavissaan Remus näytti Amyn suhteen olevan, joten tällainen reaktio eroon (jota Siriuksen oli vielä vaikea käsittää) tuli aivan ilman ennakkovaroitusta.

”Hän oli oikeassa”, Remuksen ääni kuului yllättävän selkeänä, joskin todella hiljaisena. Hän tärisi edelleen, mutta Jamesin käsi hänen olallaan tuntui rauhoittavan ainakin vähän. ”Minä en panostanut.”

”Älä syytä itseäsi, Kuutamo”, James yritti. ”Varmastikaan Amy ei tarkoittanut mitä sanoi. Eikä häntä ole ainakaan aikaisemmin haitannut sinun lukemisesi. Voihan olla että – ”

”Mutta hän oli oikeassa. Minä en panostanut, vaikka tiesin että olisi pitänyt. Mitä me muka teimme koskaan yhdessä? Luimme.” Kuului katkera tuhahdus, eikä James tai Sirius osannut kumpikaan sanoa mitään. ”Ja kuinka monta kertaa minäkin ajattelin että voisimme tehdä vaihteeksi jotakin muutakin... ja joka ainoalla kerralla hän luki tai teki läksyjä, joten minäkin luin, enkä edes ehdottanut muuta.”

”Eihän siinä ole mitään pahaa”, Sirius sanoi, vaikka jälkikäteen järkyttyikin omista sanoistaan Hänhän se oli joka useimminten valitti kaikkien lukemisesta. ”Te molemmat pidätte lukemisesta ja läksyistä ja sen sellaisesta. Sehän vain kertoo siitä miten hyvin te sovitte toisillenne!”

Remus ravisti päätään muttei vieläkään nostanut kasvojaan käsistään. Sirius huokaisi. ”Väitätkö muka että te ette sovi yhteen? Kuule, jos minulta kysytään niin en kyllä keksi ketään kahta jotka sopisivat toisilleen paremmin. Paitsi ehkä Lily ja James.” Jamesin kasvoilla käväisi pieni tahaton hymynpoikanen, mutta se ei viipynyt kauaa. ”Ja jos Amy oikeasti väittää, ettei hän muka merkitse sinulle mitään, niin minun on varmaan pakko mennä kertomaan hänelle jokaisesta kerrasta, kun puhut hänestä samalla tavalla kuin Sarvihaara Lilystä. Ja jokaisesta kerrasta kun mainitset hänen nimensä unissasi.”

”En minä puhu unissani.”

”Et puhukaan. Sanot vain Amyn nimen aina silloin tällöin.”

”Mutta se ei muuta mitään”, Remus nosti päänsä viimein, ja Sirius huomasi että hänen silmänsä olivat vähän punaiset. Eivät paljon mutta sen verran että parhaat ystävät huomasivat. ”Amy käyttäytyi tänään tosi lapsellisesti koko päivän, puhumatttakaan siitä että hän pisti pystyyn sellaisen kohtauksen keskellä oleskeluhuonetta. Minun puolestani asiasta olisi voinut keskustella muuallakin.”

”Totta tuokin”, James nyökkäsi päätään ja otti kätensä pois Remuksen olalta kun tämä nousi seisomaan. ”Ei siitä niin kamalaa meteliä olisi tarvinnut nostaa.”

”Joten pallo on Amylla”, Remus jatkoi ja meni sängylleen. ”Mikäli hän haluaa selvittää asiat, hänen on ensin pyydettävä tämänpäiväistä anteeksi. Sitten voin harkita muuta.” Ja kolmen ajatellessa että Remus oli varmasti vieläkin vihainen ja puhui siksi sekavia, Remus korjasi hiljaisena sänkynsä verhot ja sulki ne, eikä kenelläkään ollut aikomustakaan häiritä häntä enää loppupäivänä.

**

”...emmekä me tee yhdessä muuta kuin luemme tai teemme läksyjä!” Amy itki ja katseli pylvässängyn katoksen kuvioita. Lily ja Alice makasivat hekin sängyllä hänen molemmin puolin, ja vaikka siinä olikin ihan kamalan ahdasta, Amy oli kiitollinen että he olivat siinä. ”Mutta ei minun edes ollut tarkoitus huutaa hänelle. En minä tiedä mikä minuun meni, minä vain...”

Amyn itkiessä edelleen hysteerisesti Alice ja Lily katsahtivat toisiinsa edelleen järkyttyneinä siitä mitä oli tapahtunut. Amy ja Remus olivat niin täydellisiä yhdessä, heidän ei kuulunut erota kovalla metelillä keskellä oleskeluhuonetta. Viimeisen tunnin ajan Lily ja Alice olivat kuulleet ainakin kolmekymmentä eri versiota siitä, miten Amy oli pitänyt Remusta itsestäänselvyytenä, miten Remus oli vuorostaan pitänyt Amya varmana ja kuinka kaikki se oli edellisenä iltana iskenyt häneen. Silti koko juttu tuntui Lilyn mielestä paitsi uskomattomalta myös ihan vähän ehkä naurettavalta.

”Mitä teidän sitten olisi pitänyt tehdä?” Alice kysyi lempeyttä äänessään, ja Lily ihaili ystävänsä tapaa olla päästämättä liikaa negatiivisia tunteita esille. ”Lukeminenhan on teille molemmille tärkeää, ja minusta ainakin on hienoa että teillä oli sellainen yhteys.”

”Ei kyse ole nyt siitä lukemisesta”, Amy sanoi ja nosti kädet kasvoilleen. ”Lähinnä siitä, että me emme tehneet mitää muuta. Emme edes jutelleet, sekin on viime viikkojen aikana jäänyt. Kun sinä ja Frank teette melkein mitä vain ja Lily ja James juttelevat ja käyvät kävelyillä ja menevät lumisotaa, ja me vain isuimme kaikki päivät sisällä ja luimme. Jos meillä oli hetkenkin aikaa olla kahdestaan, me käytimme sen lukien. Ja nyt...” Amy kääntyi kyljelleen ja painoi päänsä Alicen olkaa vasten. ”Nyt minä menin ja jätin hänet! Miten minä voinkaan olla niin tyhmä? Minulla ei ole enää mitään."

”Onhan sinulla aina meidät”, Lily vakuutti ja silitti Amyn käsivartta. ”Ja voithan sinä myös sopia Remuksen kanssa, ehkä te voitte palata yhteen.”

”Ei.” Amy kuulosti hyvin varmalta, mikä yllätti sekä Lilyn että ilmeestä päätellen myös Alicen. ”Sitä minä en tee. Mieti nyt miten typerältä minä näyttäisin kun menisin pyytelemään anteeksi jotain, mihin hän on ihan samalla tavalla syyllinen? Ei, parempi näin. Ainakin vähän aikaa. Kunnes hän tajuaa ettei vika ole vain minussa.”

Amy varmasti luuli, etteivät Lily ja Alice kuulleet kun hän sanoi vielä ihan hiljaa surullisella äänellä: ”Toivon vain että hän tajuaisi sen nopeasti.”
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 59 1.12.12]
Kirjoitti: Ledi - 01.12.2012 23:06:48
Hyvää joulukuun ekaa!  ;D

Oon taas ihan fiiliksissä joten kommentointi... Nojoo, ei tuu kesää (TOIVOTTAVASTI PIIITKÄÄN AIKAAN <3).  ;D  Mutta siis, ihana luku ja James the parisuhdeammattilainen :3 Nyt mun aivot taitaa valua korvista... Oho...  ;D

Mutta tykkäsin, pari quotee vielä, koska täälä on lunta toooosi paljo ja ihan fiiliksissä taas siitäkin :D

Lainaus
Hän oli nähnyt sen, kokenut sen ja ollut sen tiellä, mutta se ei silti ollut mikään valmistanut häntä siihen, miltä Remus näytti tehdessään sen kaiken ihmismuodossa.

”Ei.” Remuksen ääni oli paperinohut, mutta silti se halkoi jokaisen korvia kuin veitsi.

sanoistaan Hänhän
piste väliin. Typo :D

”Väitätkö muka että te ette sovi yhteen? Kuule, jos minulta kysytään niin en kyllä keksi ketään kahta jotka sopisivat toisilleen paremmin. Paitsi ehkä Lily ja James.”

Luvun helmet ja typo. kiitos tästä ja jatkoa kiitos :D

Ledi
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 59 1.12.12]
Kirjoitti: SparrowCat - 02.12.2012 00:00:24
Olen kamala. D: Mä oon vaan miettinyt ja miettinyt, koska tulee uusi luku, mutta kun se tulee, mä vaan pakoilen mun mössökommentointia. Pahoittelen sitä nyt hirmuisesti ja yritän saada jonkinlaista kommenttia kännykällä.

Luku 58:  En voi mutta sanoa, kuin että Amy on sekaisin. Voivoi pientä Remusta... Niin rauhalliset ihmiset eroaa paikalla, jossa saavat tavallisesti meluavat ihmiset niin hiljaisiksi. Nyt ne vaan takaisin yhteen. :D

Luku 59: Huh, erittäin vihainen Remus. Kuulostaa söpöltä. <3 :D Ihme, kun James the parisuhdeammattilainenkin vaikutti avuttomalta, mutta sehän ei oo koskaan romahtanut Lilyn takia (luultavasti). Mutta ihanaa, kun kummallakin on hyviä ystäviä. :)

Eipä mulla tullutkaan kovin hyvää kommenttia. Mutta pidän yhä tosi paljon ja jään odottelemaan jatkoa. :)

SparrowCat
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 59 1.12.12]
Kirjoitti: tipe - 02.12.2012 10:39:38
ihanaa, uusi luku!

täähän oli oikeestaan vaan sitä, että remus ja amy puhui ystävilleen omilla tahoillaan, mutta tykkäsin. (oon siis ehkä enmmän toiminnan ystäviä:D)

nosiiis, en nyt saa mitään järkevää sanotua, mutta kiitos! (:

Lainaus
”Väitätkö muka että te ette sovi yhteen? Kuule, jos minulta kysytään niin en kyllä keksi ketään kahta jotka sopisivat toisilleen paremmin. Paitsi ehkä Lily ja James.” Jamesin kasvoilla käväisi pieni tahaton hymynpoikanen, mutta se ei viipynyt kauaa. ”Ja jos Amy oikeasti väittää, ettei hän muka merkitse sinulle mitään, niin minun on varmaan pakko mennä kertomaan hänelle jokaisesta kerrasta, kun puhut hänestä samalla tavalla kuin Sarvihaara Lilystä. Ja jokaisesta kerrasta kun mainitset hänen nimensä unissasi.”

”En minä puhu unissani.”

”Et puhukaan. Sanot vain Amyn nimen aina silloin tällöin.”
sori, tuli vähän pitkä lainaus, mutta tää oli niin ihana kohta, söpöä<3

siis kiitos, ja jatkoa;)

hh
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 59 1.12.12]
Kirjoitti: Neiti Syksy - 02.12.2012 13:49:21
Ilmoittelen itsestäni, haha. :-D

Kyyneleet silmissä tätä kirjoitan, sillä ei noin voi jättää. Remus ja Amy... et voi tehdä noin. :( Laski hieman mun iloisen jouluista mieltä, ehkä mun pitäisi tämä taas lukea uudestaan läpi ja jättää siihen kohtaan, missä heillä on kaikki hyvin...

Toivottavasti tulee taas jatkoa piakkoin. En pysty lopettaa itkemistä. :c

- Hardi
ps. heti kun tilanne paranee ja en itke, voin vaivautua kirjoittamaan pidemmän kommentin. Nyt halusin vain ilmaista olemassaoloni!
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 59 1.12.12]
Kirjoitti: Scaramouche - 06.12.2012 15:18:34
Ledi: Typot tekee musta ihmisen, vai mitä? ;) Kiitos kommentista!
SparrowCat: Siis onhan James romahdellut tuon tuostakin, mutta se on ollu erilaista. Ja se oli avuton lähinnä siksi että se on REMUS, kaikista ihmisistä juuri Remus joka romahti, ja se oli aikalailla shokissa. :D
hiphei!!!: Sori, tähän ficciin ei varmaan enää kamalasti toimintaa tule. :( Toivottavasti lukujen taso pysyy kuitenkin siedettävänä :D
Hardi: Haha, oon sadisti kun tykkään laittaa lukijat itkemään. ;D Mutta joo, tässä sitä jatkoa.

A/N: HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ! Ja sen kunniaksi laitan teille uuden luvun (joka on ollut valmiina jo pari päivää, sori). Ja tajusin muuten, että oon tän kanssa pitemmällä kun aikaisemmin luulin! Riippuen siitä, laitanko sen yhden jutun tähän vai jatko-osaan, tähän ficciin tulee ehkä tän lisäksi enää kolme tai korkeintaan kuusi lukua! :o Joten voi olla että uutenavuotena saatte jatko-osan trailerin. EHKÄ. En lupaa mitään ihan vielä. :) Siihen asti enjoy - if you can. (Tässä ei kyllä tapahdu juuri mitään, mutta joo.)



I wish I was strong enough to lift
Not one but both of us


B.o.B ft. Taylor Swift: Both of us


Kuudeskymmenes

Se oli luultavasti maailman pisin viikko jokaiselle rohkelikolle. Ei riittänyt että opettajat ottivat läksyissä kiinni sen minkä olivat antaneet periksi edellisellä viikolla, vaan lisäksi oleskeluhuoneessa oli joka ilta kamala supina, joka ei suinkaan peittänyt alleen Remuksen ja Amyn välillä soivaa vihamielistä hiljaisuutta. James, Sirius ja Peter tahtoivat viettää aikaa normaaliin tapaan Lilyn ja Alicen seurassa, mutta ongelmana oli että Amy ja Remus eivät suostuneet olemaan samassa tilassa kauempaa kuin pakollista. He välttelivät toisiaan sunnuntaiaamusta alkaen, istuivat suuressa salissa tupäpöydän eri päissä, katosivat makuusaliin jos toinen tuli oleskeluhuoneeseen.

Täysikuu tiistain vastaisena yönä oli rankempi kuin vuosiin, sillä Remuksen oli päästävä purkamaan lauantaina mieleen jääneitä ajatuksia ja tunteita. Loppujen lopuksi kaikki muut paitsi Peter viettivät suurimman osan lauantaista sairaalasiivessä.

Koko tilanne otti eniten varmaan kuitenkin Lilyn hermoille. Hän tiesi tarkalleen mitä Amy ajatteli, mitä Remus ajatteli, ja mitä ne kaksi tunsivat toisiaan kohtaan. Hän tunsi molemmat osapuolet niin hyvin, ettei halunnut olla kummankaan puolella ja samalla molempien. Lily myös tiesi, että vaikka Amy ei sitä vielä edes itselleen ollut myöntänyt, Amy rakasti Remusta, ihan totta rakasti, ja pakoilu muistutti Lilyä hänen omasta vihamielisyydestään Jamesia kohtaan. Toki tilanne oli ollut monilta osin eri, mutta se oli tuntunut varmasti melkein yhtä pahalta.

Perjantai-iltaan mennessä kaikki olivat jo kurkkuaam myöten täynnä Amyn ja Remuksen käytöstä. Lily, Amy ja Alice istuivat oleskeluhuoneessa tekemässä läksyjä, kun muotokuva-aukko avautui ja kelmit tulivat sisälle. Heti ensimmäisen vilahduksen Remuksesta nähdessään Amyn tavarat katosivat ennätysajassa laukkuun, ja sanaakaan sanomatta hän juoksi ylös makuusaliin. Remuskaan ei välittänyt jäädä lähes täyteen oleskeluhuoneeseen vaan lampsi suoraan poikien huoneeseen ja pamautti oven perässään kiinni.

”Tämä alkaa mennä naurettavaksi”, Lily huokaisi turhautuneena kun James heittäytyi makuulle Amylta vapautuneelle paikalle laskien päänsä Lilyn syliin ja heittäen jalkansa käsinojan yli. Sirius istui vastalauseista huolimatta Jamesin vatsan päälle ja nosti kätensä selkänojalle Lilyn taakse. ”He käyttäytyvät molemmat kuin kymmenvuotiaat.”

”Sanos muuta”, sanoi Peter, joka puolestaan otti paikan Alicen nojatuolin edestä lattialta ja nojasi tuolin reunaan. ”Tälle on pakko tulla loppu. Eihän tuollaista jaksa enää kukaan!”

”Saisivat edes kestää toisiaan sen verran että voisivat olla samassa huoneessa”, Alice mutisi ja kieritti mustepullonsa korkin kiinni.

Sirius virnisti leveästi ja katsoi Jamesia ilkikurisesti. ”Minä tiedän tarkalleen mitä teemme. Ja Lily ja Alice, teitäkin tarvitaan. Peter, hae kartta. Aika saattaa tytöt meidän lumottuun maailmaamme.”

**

”Oletko ihan varma että tämä toimii?” Peter kysyi huolissaan Siriukselta piilotellessaan tämän kanssa näkymättömyysviitan alla. ”Tai siis että eihän kartta ole vielä edes ihan valmis. Emme me voi olla varmoja että nuo pisteet ovat oikeita – ”

”Matohäntä, jänistätkö sinä?” Sirius nauroi ja katsoi kelloaan. ”Itsehän sinä sanoit että heidän käytökselleen on tultava loppu. Kello on yksitoista, heidän pitäisi olla tässä ihan kohta...”

”En minä nyt aivan tätäkään tarkoittanut”, Peter mutisi, mutta ei jatkanut enempää, sillä juuri silloin alkoi käytävästä kuulua ääniä. Heidän idioottivarman (ja hillittömän älyvapaan) suunnitelmansa käytännön osuus oli alkanut.

**

”Ihan totta, Lily, ei minun ole nälkä!” Amy valitti kun Lily ohjasi häntä pitkin käytäviä.

”Sinä jätit päivällisen välistä ja söit lounaalla tuskin mitään. Totta kai sinulla on nälkä.”

”Mistä sinä edes tiedät missä keittiö on? Tai miten sinne pääsee?”

”James kertoi. Ala tulla jo.”

Mutta kun he pääsivät seuraavaan kulmaan ja kääntyivät siitä, Lily työnsi Amyn ilman ennakkovaroitusta tyhjään käyttämättömään luokkahuoneeseen. Tai ainakin aluksi Amy luuli että se oli tyhjä. Tarkemman tarkastelun jälkeen hän huomasi yhdellä pulpetilla ihmisen, jonka hän olisi kaikkein vähiten halunnut nähdä. Mutta ennen kuin hän ehti kääntyä ja lähteä luokasta, Lily sulki hänet kaksin Remuksen kanssa ja Amy kuuli oven menevän lukkoon.

”Amy, älä edes yritä. Me emme päästä teitä sieltä ennen kuin osaatte taas käyttäytyä”, kuului oven takaa yllättäen Siriuksen ääni, ja Amy murisi turhautuneena. Olisihan se pitänyt arvata. Hän potkaisi ovea vihaisesti ja lysähti sitten istumaan seinän viereiselle pöydälle välittämättä siitä, että pöytä oli paksun pölykerroksen peitossa ja hänen flanelliset pyjamahousunsa olisivat hetkessä aivan likaiset.

Amy tunsi Remuksen katseen itsessään, muttei viitsinyt nostaa omaa katsettaan lattiasta. Ei viitsinyt, halunnut, ei oikeastaan edes uskaltanut. Hän vähän pelkäsi mitä näkisi. Hän tiesi käyttäytyneensä todella typerästi ja lapsellisesti koko viikon, mutta toisaalta Remus oli ollut aivan yhtä naurettava. Amy oli varma että Remus oli vihainen hänelle, ja ihan syystäkin, mutta hän ei ollut ihan vielä valmis kohtaamaan sitä. Hän oli väsynyt, hän oli pettynyt itseensä ja hänen kurkkuaan kuristi ajatella, että hän itse oli aiheuttanut sen kaiken.

”Voimme jatkaa tätä hiljaisuutta toki vaikka kuinka kauan, mutta minä satun tietämään että sinä haluat takaisin makuusaliisi ihan yhtä paljon kuin minäkin.” Amy lähes säikähti kuullessaan Remuksen äänen ensimmäisen kerran koko viikolla. Se oli paljon surullisempi kuin hän oli muistanut, ja hän nosti katseensa vain huomatakseen, että Remus katsoi tiiviisti käsiään. ”Ja sinun on kylmä”, Remus jatkoi. ”Koska puret alahuultasi. Sinä teet niin aina kun sinulla on kylmä. Olit luultavasti lukemassa kun Lily tuli hakemaan sinua, niin kuin joka ilta ennen kuin alat nukkumaan. Ja aamulla aioit herätä aikaisin, koska äsken alkoi sataa lisää lunta ja haluat olla ensimmäinen joka jättää jälkiä koskemattomaan hankeen. Joten minun puolestani voimme tehdä aselevon vaikka saman tien.”

Kuunnellessaan Remuksen sanoja ja tajutessaan miten hyvin poika hänet tunsi Amy ei enää hallinnut itseään vaan purskahti itkuun. Hän painoi kasvonsa käsiinsä ja itki, hänen sisuksiaan puristi kuunnella Remuksen surullista ääntä, varsinkin kun hän tiesi olevansa syy siihen että ääni oli sellainen tavallisen kevyen ja lempeän sijasta.

”Anteeksi, Remus”, Amy sai sanotuksi itkunsa keskeltä. ”Minä – voi Merlin kun minä olen ollut typerä! Kaikki mitä silloin sanoin...” Hän nosti katseensa ja katsoi Remuksen silmiä, jotka olivat jälleen kohdistuneet häneen. ”En minä tarkoittanut sitä. Menin jotenkin ihan sekaisin, ja minä olen niin hirveän pahoillani, minä...” Amy ei voinut jatkaa, kyyneleitä vain tuli ja tuli ja hänen kurkkuaan kuristi niin ettei hän saanut sanottua enää sanaakaan.

Ja äkkiä Remus oli aivan siinä. Suoraan hänen edessään, kädet hänen poskillaan ja huulet hänen huulillaan. Eikä se ollut yhtään sellainen kuin heidän aikaisemmat suudelmansa, ei pieni, ei kevyt, ei rauhallinen. Se oli täynnä tunnetta, ja Amy tunsi kyynelten virtaavan entistä voimakkaammin mitä useampia vivahteita hän tunnisti. Surua, kiintymystä, vähän vihaa, ikävää, ja vielä jotain, mitä Amy ei aivan osannut nimetä, mutta jotakin sellaista, jota hän itsekin tunsi ja antoi sen tulla ilmi myös suudellessaan Remusta takaisin.

Lopulta he vain olivat siinä, ja Amy painoi päänsä Remuksen rintaa vasten. Remus piti häntä tiukasti lähellään ja silitti hänen hiuksiaan, ja Amy kuuli että hänkin itki.

”Sinulla kävi tuuri”, Remus kuiskasi hänen korvaansa, ja vaikka hän kuulosti edelleen vähän surulliselta, äänessä oli myös helpotusta ja toivoa. ”Minun ei ollut tarkoitus antaa anteeksi helpolla. Mutta sinun onneksesi minusta tuntuu, että olen rakastumassa sinuun.” Remus piti pienen tauon ja hautasi kasvonsa ruskeisiin hiuksiin. ”Ei, en ole. Minä olen ehdottoman rakastunut sinuun. Enkä aio enää päästää irti, onko selvä?”
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 60 6.12.12]
Kirjoitti: Ledi - 07.12.2012 17:58:57
Sä sulatit mun aivot... Taas...  ;D

Onko oikeesti mitää lakia joka rajottaa söpöyttä? Koska toi olis jo rikkonu sen rajan meene tullen :D (Kehun siks koska oot oikeesti hyvä missä tahanssa mitä kirjotat) Vaikka tavallisesti R/A ei ookkaan mikää suosikki (koska L/J <3), mut aww <3

Tosiaan, jatkoo öhhhh, ihana oli, ei pysty, liian hattaraa <3

Ledi
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 60 6.12.12]
Kirjoitti: Swizzy - 08.12.2012 11:34:19
Mun kommentointiaktiivisuus näyttää laskeneen pelottavasti. No, asiahan pitää ehdottomasti korjata.

Jälleen kerran tosi hyviä lukuja, sun kirjotus on tosi luontevaa ja toimivaa, tää on mukavaa luettavaa.

Ääääää, ei Amy ja Remus saa erota! Kauheeta, mutta onneks tämä:
Lainaus
Heidän idioottivarman (ja hillittömän älyvapaan) suunnitelmansa
Lupaavaa...

Ja naaawww, toi loppu oli aivan ihana, suloista. ♥

Kiitos ja jatkoa!



Swizzy
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 60 6.12.12]
Kirjoitti: Scaramouche - 09.12.2012 20:00:26
onski: Haha, mun pikkusisko kans parittaa Remusta ja Amya, ja me keksittiin että yhdessä ne on Remyy. :D Meillä on ollut aika hauskaa kun on keksitty uusia juonenkäänteitä (spekuloitu vähän turhiakin, oon suurimman osan onnistunut karsimaan pois). Toivottavasti tykkäät tästäkin luvusta!
Ledi: Haha, Viettelyksiin ei enää mahdu ihan kamalasti Lily/Jamesia, valitan, mutta jatko-osaan sitten! Ja söpöysrajoituksia ei toivottavasti oo vielä rikottu, koska yritän pistää koko ajan paremmaks. ;)
Swizzy: Hei, ihana kuulla sustakin! Ehdin jo melkein huolestua! ;D

A/N: Hyvä herrasväki, olemme päässeet huhtikuuhun. Tiedätte mitä se tarkoittaa: kelmien ja muiden seitsemäsluokkalaisten kouluvuosi lähestyy loppuaan, samoin kuin tämä ficci. Mulle tulee nyt aaltoina kylmiä väreitä, kun ajattelen että tää on ihan viimeisiä lukuja (tulee ehkä vielä kaksi), koska oon kuitenkin sen kolme vuotta tätä kohta kirjoittanut. Huh. No mutta, enjoy - if you can.



Voiko onni olla tässä
Kun ollaan vaan
Eikä edes pyrkimässä
Sen suurempaan


Juha Tapio: Ukkosta ja ullakolla


Kuudeskymmenes ensimmäinen

Amy tajusi hyvin nopeasti seuraavien viikkojen aikana, että hän oli pelottavan rakastunut Remukseen. Kaikki mitä poika teki sai Amyn hymyilemään, jokainen katse ja äänensävy ja kosketus. Hän huomasi, että koulutöihin oli todella vaikeaa keskittyä jos Remus oli samassa tilassa, ja jos ei ollut, hänen ajatuksensa harhailivat edelliseen tämän kanssa vietettyyn hetkeen. Jos se ei ollut rakkautta, niin Amy ei tiennyt mikä sitten.

Mutta vaikka Amy ei enää välittänytkään niin kamalasti siitä, näkikö joku heidät yhdessä tai suuteliko hän Remusta julkisilla paikoilla (kyllä suuteli, eikä se haitannut kumpaakaan), hän oli edelleen sama hiljainen ja myös vähän ujo Amy. Hän tiesi rakastavansa Remusta, totta kai, ja halusi että tämä tietää sen, mutta hän ei vain saanut sanoja suustaan. Koskaan tilanne ei tuntunut oikealta. Monta kertaa sanat olivat jo kielen päällä, mutta aina Remus ehti sanoa jotain muuta tai oleskeluhuoneessa syttyi paperitollosota tai Sirius tuli haastamaan Remuksen shakkipeliin. Ja pahinta koko asiassa oli varmaan se, että Remus oli sanonut rakastavansa Amya, eikä tyttö ollut uskaltanut sanoa sitä takaisin.

He olivat tehneet sanattoman sopimuksen ajankäytöstä, jotta välttäisivät ystävänpäivän ajan tapahtumat. Koska S.U.P.E.R. -kokeet lähestyivät koko ajan pelottavaa vauhtia, he istuivat joka arki-ilta suosikkipöytänsä ääressä kirjastossa ja säästivät lauantait viettääkseen aikaa keskenään vapaammin. Pääsiäisen jälkeen he tosin viettivät viikonloputkin opiskellen, sillä Remuksen ensimmäinen koe (taikuuden historia) oli jo viikon päästä loman loppumisesta, ja siitä alkaisi pyöritys.

Myöhään sunnuntai-iltana ennen koetta Remus istui Lilyn ja Peterin kanssa puolityhjässä oleskeluhuoneessa selaamassa ja vertaamassa muistiinpanoja, vaikka he kaikki kolme tiesivät, etteivät enää oppisi mitään uutta. Peter joka tapauksessa yritti, ja Lily muisti tarpeeksi usein mainita että pojalla olisi varmasti ollut enemmän aikaa opiskella jos ei olisi käyttänyt kaikkea aikaansa flirttaillakseen Eleanoran kanssa. Amy makasi sohvalla pää Remuksen sylissä, muodonmuutoskirja auki vatsan päällä ja käsivarsi silmien suojana, eikä hänestä ulospäin osannut sanoa, nukkuiko hän vai yrittikö vain. Ei hän nukkunut, hän mietti kuumeisesti jotain aivan muuta kuin muodonmuutoksia, vaikka koe olisikin keskiviikkona.

Amy ei ollut kuten Alice. Alice hyppi ympäriinsä leveä virne kasvoillaan, ja jos hän vähänkään epäili rakastavansa ketään, hän sanoi sen ääneen. Monta kertaa. Alicelle oli myös tavallista muistuttaa siitä vähintään kolme kertaa päivässä, ja Amy oli monta kertaa miettinyt, eikö Frank ollut jo kyllästynyt siihen. Eikö sanoista lähtenyt teho jos niitä hoki liikaa? Amy ei myöskään ollut kuten Lily, joka ei hokenut sanoja joka välissä mutta joka ei suoraan sanottuna enää yrittänytkään peittää tunteitaan Jamesilta – tai keneltäkään muultakaan sen puoleen. Niiden kahden väliset katseet olivat Amyn mielestä melkein yhtä häiritseviä kuin Alicen jatkuvat rakkaudentunnustukset.

Mutta koska Amy oli ehdottoman varma siitä, että rakasti Remusta, hän oli päättänyt sanoa sen ääneen ennen ensimmäistä koetta. Ongelma oli vain se, että hänellä alkoi olla aika vähissä. Hän oli kerännyt rohkeutta jo monta viikkoa, yrittänyt kertoa sen nonverbaalisin keinoin, mutta hän tiesi että hänen olisi sanottava se ennen pitkää. Remus ei sanonut mitään, mutta Amy tiesi että Remus tiesi. Sen huomasi niistä pienistä hymynkareista, joille ei ollut mitään ulospäin näkyvää syytä, niistä kevyistä suukoista poskelle ihan muuten vain samalla kun poika käänsi koulukirjansa sivua. Remus tiesi, että Amy rakasti häntä, mutta Amy halusi sanoa sen ääneen ollakseen varma.

Amy kuunteli oleskeluhuoneen ääniä, kun oppilas toisensa jälkeen poistui makuusaleihin. Hän kuuli Peterin turhautuneen mutinan, kun tämä ilmoitti olevansa kyllästynyt taikuuden historiaan ja lampsi yläkertaan, kuuli kun James ja Sirius palasivat huispauskentältä ja jatkoivat saman tien matkaansa poikien makuusaliin. He eivät sanoneet juuri mitään, kuiskivat vain hiljaisesti hyvät yöt. Ilmeisesti he luulivat että Amy nukkui, eivätkä tahtoneet herättää häntä.

Lopulta oleskeluhuone kuulosti lähes tyhjältä, ja vaikka Amylla ei ollut tarkasta kellonajasta mitään tietoa, hän arvioi sen olevan jo pitkälti yli yksitoista. Hän tiesi ettei siihen aikaan ollut yleensä hereillä kukaan muu kuin Remus ja Lily, ja kumpikin oli keskittynyt muistiinpanoihinsa. Takkatulikaan ei enää rätissyt, se oli melkein sammunut, ja Amy tunsi varpaidensa valittavan kylmää. Ehkä vielä ei sittenkään ollut tarpeeksi lämmin jättää villasukat sängyn päätyyn.

”Eiköhän tämä ollut tässä”, Amy kuuli Lilyn lopulta sanovan. Pergamentteja rulattiin ja tavaroita kerättiin kasaan, mutta Remus ei liikahtanutkaan. ”Minä taidan mennä nukkumaan, etten nukahda huomenna kokeeseen.” Hän kuuli kuinka Lily nousi ylös. ”Nukkuuko Amy?”

Hetken hiljaisuus, ja Amy päätti olla paljastamatta että oli kuin olikin hereillä. ”Ilmeisesti”, Remus kuiskasi sitten, ja Amyn teki mieli hymyillä kun tunsi pojan silittävän hänen hiuksiaan. ”Mene sinä vain, minä varmaan tarkistan vielä pari kohtaa ja herätän hänet sitten.”

Amy kuuli hymyn Lilyn äänessä, kun tämä kuiskasi Remukselle hyvät yöt ja jatkoi sitten matkaansa tyttöjen makuusaliin. Remus oli hiljaa ja luki muistiinpanojaan, eikä hetkeksikään lakannut silittämästä Amyn hiuksia. Hetki oli täydellinen, eikä Amy edes halunnut sen loppuvan, mutta tavallaan taas kahdenkeskeinen aika Remuksen kanssa oli viime aikoina ollut niin harvassa, ettei hän halunnut tuhlata sitä esittämällä nukkuvaa.

”En minä nuku”, hän kuiskasi hymyillen pienesti. Remus jatkoi hänen hiustensa silittelyä ja nappasi toisen pergamenttirullan sohvan käsinojalta.

”Tiedän.”

Amy laski käden kasvoiltaan ja katsoi Remuksen silmiä, jotka liikkuivat nopeasti riviltä toiselle. Poika hymyili vinosti, se oli juuri se täydellinen hymy jota Amy rakasti, ja se kertoi että Remus oli koko ajan tiennyt Amyn olevan hereillä. Se, miksei hän ollut sanonut mitään, oli Amylle mysteeri.

Kun Remus oli päässyt pergamenttinsa puoleenväliin, Amy tajusi ettei hän saisi tämän parempaa tilaisuutta enää ennen aamuista koetta. Jos hän ei sanoisi sitä nyt, ennen kuin Remus päättäisi mennä nukkumaan, hän ei ehtisi sanoa sitä. Koe alkaisi aamulla yhdeksältä, ja Amy epäili olisiko itse edes hereillä vielä silloin. Tai jos olisi, viitsisikö hän etsiä Remusta käsiinsä – Remuksellahan oli kuitenkin mantransa, joita hän hoki ennen kokeen alkua onnistuakseen mahdollisimman hyvin. Jos Amy keskeyttäisi sen, hän saattaisi olla vastuussa siitä että Remus saa kokeestaan vain toisiksi parhaan arvosanan.

Joten Amy veti syvään henkeä. Hän ei hetkeksikään siirtänyt katsettaan pois Remuksen kasvoista, vaikka poika itse ei katsonutkaan häneen. ”Minä rakastan sinua.”

Ääni oli niin hiljainen, että Amy pelkäsi jo ettei Remus ollut kuullut sitä. Hän ei ollut ihan varma saisiko sanottua sitä uudestaan ihan heti. Remus lopetti lukemisen ja katsoi Amya suoraan silmiin, ja tuntui kuin he olisivat siinä katseessa välittäneet toisilleen tunteita kolmen eliniän edestä. Sitten Remus kumartui ja suuteli häntä pehmeästi, mutta samalla jotenkin todella vapautuneesti ja päästäen suudelmaan niin paljon tunteita että Amy meinasi pyörtyä.

Kun suudelma päättyi, Remus katsoi Amya silmiin ja hymyili. ”Tiedän”, hän kuiskasi, ja heidän huulensa hipoivat toisiaan höyhenenkevyesti. ”Ja minä rakastan sinua.”
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 61 9.12.12]
Kirjoitti: Ledi - 09.12.2012 23:10:07
Mä en osaa alottaa kommenttia.  ;D

Awwww <3 (koettelit niitä söpöysrajoja taas *v*) Mä oon ihan sulanyt taas söpöydestä. Amy oli jotenki niin inhimillinen ku halus sanoo Remukselle (Remusille? Remuskelle? Äh, ihan sama...) rakastavansa aitä. Mä itte en ottais siitä noin isoo numeroo, kerronko vai enkö, jos tiiän toisen tietävän. Mutta mä en oo Amy :> (Olisinki, mulla ois aww ihana Remus <3)

Mut hei, taas ihana luku ja toisaalta ootan Viettelysten loppua, KOSKA JATKO-OSA, jonka oletan tiedän olevan ihan tajuttoman hyvä koska rakastan kelmejä ulkona Tylypahkasta :) Jatkoo saa pistää ja sulla on ihan tajuttoman hyvä ficci tässä melkein valmiina :3

Ledi
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, luku 61 9.12.12]
Kirjoitti: KelmiNeiti00 - 10.12.2012 20:25:49
Ihanaa paaljon uusia lukuja!!
Oon ollu kamala ku en oo komentoinu mitää, mut ku oon ain kännyl nii sit en jaksa ku se on nii hidast...
Nää on luvut ihania!!
Se oli ihanaa ku Amyy ja Remusta oli vähä enemmän vaikka en mikää A/R fanittaja oo (koska tykkään eniten J/L parituksest!)  mut tykkäsin!
Ihana ku oot jaksanu kirjottaa tätä näi kauan!
Ja jatko-osa on siis tulossa? Vai ymmärsinkö iha väärin?
Okei en ny saa mitää rakentavaa mut, tää on ihana ja mä aina luen tätä aina jajajaja...

KelmiNeiti00
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, 61/63 9.12.12]
Kirjoitti: Scaramouche - 11.12.2012 21:49:15
A/N: Tuolla kommenttimäärällä ei kyllä kamalasti mitään uusia lukuja olla ansaittu, mutta koska olen hyvällä tuulella ja USKOMATTOMAN ONNELLINEN KOSKA HOBITTI niin jaan sen teidän kanssanne uudella luvulla. :) Mulla on tosi haikea olo tästä ficistä, ette usko kuinka itkeä tihrustin eilen kun aloitin viimeisen luvun kirjoittamisen, mutta samalla aika hyvä fiilis. Tai siis että nyt voin hyvillä mielin aloittaa jatko-osan. ;D Viimeisen luvun ilmestymispäivää en vielä paljasta, mutta ei siihenkään enää kauaa mene. Enjoy - while you can. ;) (Tuun ehkä joskus myöhemmin vastaamaan teidän kommentteihin, mutta nyt menen kavereiden kanssa juhlimaan. Let the unexpected journey begin!)



One track mind, one track heart
If I fail I'll fall apart
Maybe it is all a test
'Cause I feel like I'm the worst
So I always act like I'm the best


Marina and the Diamonds: Oh no!


Kuudeskymmenes toinen

Sitä viidesluokkalaisena jokainen luuli että V.I.P. -kokeita pahempia ei ollutkaan. Mutta kelmit, Lily, Amy ja Alice huomasivat hyvin nopeasti, että S.U.P.E.R. -kokeet olivat noin kymmenen kertaa niin vaikeita. Kysymyksiä oli enemmän, ne olivat vaikeampia, laajempia ja moniosaisempia, ne edellyttivät valtavasti yleistietoa myös ainerajojen ulkopuolelta. Käytännönosuudet suoritettiin salissa aivan kuten V.I.P. -kokeissakin, mutta tehtävät olivat vaikeampia eivätkä he saaneet sanoa sanaakaan koko suorituksen aikana.

Taikuuden historia oli luultavasti helpoimmasta päästä, mutta silti Peterille jäi tunne että hän reputti sen. Lily sen sijaan loisti, totta kai, eikä Remuskaan sanonut sen menneen aivan penkin alle. He eivät kuitenkaan voineet jäädä murehtimaan tuloksia maanantaina, sillä Peter jatkoi suoraan muinaisiin riimuihin, Lilyllä ja Alicella oli tiistaina ennustuksen teoria ja kaikilla muilla paitsi Amylla ja Peterillä oli yöllä tähtitiedon käytännön osuus.

Ensimmäinen koe, johon he kaikki osallistuivat, oli keskiviikon muodonmuutosten teoria. Se oli yksi Amyn vahvimpia aineita, mutta edes hän ei lounaalla osannut sanoa menikö se hyvin vai huonosti. Jamesilla oli tunne, että joko koe meni todella hyvin, tai sitten hän ei vain ollut ymmärtänyt yhtäkään kysymystä. Iltapäivällä Lily, James, Amy, Remus ja Sirius suuntasivat taikaliemien käytännön kokeeseen, jossa heidän piti valmistaa kenen mikäkin mahdoton juoma, ja vain Lily onnistui saamaan eläväkuolleiden juomastaan arvostavan nyökkäyksen kokeen valvojalta.

”Sinä oletkin aina ollut vanhan kunnon Kuhniksen suosikki, varmasti hän on vedellyt vähän naruista”, Sirius mutisi masentuneena päivällisellä – hän oli vahvasti sitä mieltä, ettei amortentian kuulunut haista mädäntyneelle hapankaalille. Hän tökki ruokaa lautasellaan eikä näyttänyt ollenkaan nälkäiseltä. ”Sitä paitsi ellen aivan erehdy, sinä valmistit lähes täydellisen eläväkuolleiden juoman jo kuudennen luokan syksyllä.”

Torstaina pidetty loitsujen teoriakoe oli ainoa, johon osallistui kaikki koulun seitsemäsluokkalaiset. Kokeen jäljiltä Alice, Amy ja kuulemma myös Frank olivat luottavaisia eikä Jamesilla, Lilyllä, Siriuksella ja Peterilläkään mennyt huonosti. Remus sen sijaan vältteli vastaamasta, vaikkakin ennustuksen käytännönkokeeseen suuntaava Lily oli aivan varma että koe oli mennyt todella hyvin.

Perjantaiaamuna Amyn ja Peterin puurtaessa tähtitiedon teoriakokeessa toiset istuivat kireän hiljaisuuden vallitsessa Rohkelikkotornin oleskeluhuoneessa. Lounaan jälkeen olisi muodonmuutosten käytännönkoe, ja vaikka sen jälkeen saisikin vähän hengähtää, kukaan ei uskaltanut huokaista vielä helpotuksesta – seuraavalle viikolle jäivät pimeyden voimilta suojautuminen ja loitsujen käytäntö, eikä kumpikaan kuulemma ollut helppo. Ainakin niin he olivat edellisen vuoden opiskelijoilta kuulleet. James ja Sirius eivät toki olleet pimeyden voimilta suojautumisen käytännön osuudesta niin kovin huolissaan, mutta teoria ei ollut heidän vahvinta aluettaan.

Kun James päivällisellä kertoi, kuinka oli sivusilmällä nähnyt että Kalkaroksen jalkalampulle oli jäänyt haisunäädän häntä (ja kuulemma myös haju), osa heistä osasi jo nauraa vähän vapaammin. Muodonmuutokset tuntuivat heidän osaltaan menneen paremmin kuin he olivat osanneet odottaa, ja Lily lupasi auttaa Siriusta kertaamaan liemien teoriakokeeseen maanantaiksi.

”Olen ihan kuollut!” Peter valitti kun hän kaatui oleskeluhuoneen sohvalle sinä iltana. ”Ei enää lukemista tälle illalle. Pieni loma.”

”Ajattele positiivisesti”, Remus huokaisi ja näytti hänkin väsyneeltä istuessaan alas ja vetäessään Amyn kainaloonsa. ”Olemme jo yli puolivälin. Sinulla on jäljellä enää loitsujen käytäntö, taikaeläinten hoito ja pimeyden voimilta suojautuminen.”

”Minulla on loitsujen lisäksi enää vain jästitieto”, Alice hymyili. ”Mutta lupasin auttaa Frankia treenaamaan pimeyden voimilta suojautumista, joten koko viikonloppu ja maanantai-iltapäivä menee varmaan siinä.”

Kerättyään viikonlopun ajan voimia Lily, James, Amy, Remus ja Sirius olivat maanantaiaamuna ainakin periaatteessa valmiita liemien kokeeseen. Jopa Sirius istui paperinsa ääreen luottavaisena, sillä Lily oli kuin luontainen opettaja ja oli kuin olikin saanut vielä jotain taottua hänen päähänsä pikavauhdilla. Eikä iltapäivän loitsujen käytäntökään ollut aivan niin vaikea kuin heille oli uskoteltu, ja Peter uskalsi jo toivoa, että heitä oli peloteltu pimeyden voimilta suojautumisenkin suhteen.

Peter ja Remus olivat heistä ainoat, jotka osallistuivat tiistaina taikaeläinten hoidon teoriakokeeseen Frankin kanssa. He eivät ehtineet kertoa, kuinka se sujui, ennen kuin kaikki muut paitsi Alice jatkoivat pimeyden voimilta suojautumisen käytäntöön. Ja vaikka Peter kuinka oli toivonut, se oli kuin olikin juuri niin vaikea kuin heille oli sanottu, ja James ja Sirius joutuivat koville, vaikka olivatkin omalla mukavuusalueellaan. Päivällisellä Amy vannoi, että koe oli varmasti hänen siihenastisen elämänsä pelottavin kokemus, eikä Lilykään kovin montaa pahempaa tilannetta omasta elämästään muistanut.

Keskiviikko oli Jamesin ja Siriuksen osalta helpotus, sillä he eivät kumpikaan tehneet jästitiedon tai taikaeläinten hoidon koetta. Lilylle jästitieto oli tietenkin lasten leikkiä, samoin kuin aika pitkälti myös Amylle ja Remukselle, mutta Alice ja Peter pyörittelivät päätään ja purivat sulkakynänsä pilalle. Peter oli ilmeisesti iltapäivällä edelleen hermostunut, sillä päivällisellä Remus kertoi tämän onnistuneen sytyttämään thestralin hännän tuleen.

”Ja kaikkein ihmeellisintä on”, Peter mutisi edelleen järkyttyneenä, ”ettei minulla ollut harmainta aavistusta missä päin se elukka oli ennen kuin näin ne liekit.”

Kun he torstaina tapasivat Amyn lounaalla, helpotus oli selvästi näkyvillä kaikkien kasvoilla. Pimeyden voimilta suojautumisen teoriakoe oli ollut yhtä tuskaa, eikä kukaan oikeastaan halunnut sen enempää puhua siitä, mutta kokeet olivat nyt ohi, ja sen näki jokaisessa Tylypahkan seitsemäsluokkalaisessa.

”Minä syön nyt”, Sirius sanoi ja latoi lautaselleen ruokaa enemmän kuin viimeisen puolentoista viikon aikana yhteensä, ”ja sen jälkeen painun pehkuihin. Turha yrittää herättää ennen päivällistä, jolloin minä syön uudestaan. Ja sen jälkeen”, hän katsoi kaikkia vuorotellen ja virnisti leveästi, ”me juhlimme.”

”Mitäköhän me teemme koko loppukevään ajan?” Amy pohti otsa rypyssä. ”Tai siis, viidesluokkalaisilla alkaa nyt V.I.P:t, eikö niin? Ja koulua on teoriassa vielä puolitoista kuukautta jäljellä.”

”Ammatinvalintaa”, Remus sanoi. Muut katsoivat häntä kummissaan. ”Kysyin siitä McGarmiwalta ennen kokeita”, hän selitti. ”Hän sanoi että on jakanut meille jokaiselle ajan ja aikoo auttaa meitä yksitellen hakemaan jatkokoulutuksiin.

Sirius nielaisi vähän turhan kuuluvasti. ”Entäpä jos en ehdi opiskella? Minun on pakko saada heti töitä, Daniellella alkaa rahat olla vähissä ja Elizabeth syö kuin hullu.”

”Tullut isäänsä”, James kiusasi ja kaikki nauroivat.

”Luulen että McGarmiwalla on ratkaisu siihenkin”, Lily hymyili. Sitten hän huokaisi ja katsoi ylös lumottuun kattoon, joka loisti keväisestä auringonpaisteesta. ”Kamalaa ajatella että me lähdemme täältä pian emmekä tule enää takaisin. Tai siis, sitten meidän pitää olla aikuisia! Me olemme hädin tuskin kahdeksantoista.”

Kaikki olivat hiljaa, se oli vähän masentava ajatus. Niin mahtavalta kuin aikuistuminen olikin muutaman viime vuoden ajan kuulostanut, se ei tuntunut enää ollenkaan niin houkuttelevalta nyt kun se oli aivan ovella.

Lily tiesi, että Sirius muuttaisi Daniellen ja Elizabethin kanssa Tylyahoon. Peter menisi vanhempiensa luo, mutta kukaan ei vielä tiennyt hänen tulevaisuudensuunnitelmistaan enempää, ei edes Peter itse. Remus oli jo pitkään puhunut kotitalouskoulusta ja asunnosta jästi-Lontoossa, ja Lily oli pari kertaa kuullut hänen supisevan Amyn kanssa yhteenmuuttamisesta. Amy hakisi parantajakouluun Pyhään Mungoon, ja James oli viidesluokkalaisesta saakka puhunut McGarmiwan kanssa aurorin koulutusohjelmasta. Lily itse harkitsi journalismia, mutta ei tiennyt vielä halusiko työnsä jästi- vai taikalehden toimituksessa.

Kaiken kaikkiaan lähes kaikki elämässä oli ainakin suunnilleen hyvin. Edes Thomyas ei ollut kevään aikana ollut niin inhottava tai häiritsevä kuin olisi ehkä voinut luulla, ja James olis sitä paitsi maininnut Lilylle tehneensä tämän kanssa ainakin jonkinlaisen aselevon. Tosin nyt kun Lily katsoi, hän ei nähnyt Thomyasta opettajien pöydässä. Se oli vähän kummallista, mutta Lily ei antanut sen pilata iloaan. Eikä senkään että myös Kat ja Severus Luihuisen tupapöydässä näyttivät olevan juhlatuulella. Sen sijaan Lily katsoi Jamesia, joka nauroi jollekin Remuksen vitsille, ja arveli päässeensä vihdoin pelkojensa yli.



A/N2: Vielä teille selvyydeksi, koska tiedän että luvussa jäi epäselväksi. Eli virallinen koeaikataulu:

Maanantai: Taikuuden historia, Muinaiset riimut
Tiistai: Ennustus (teoria), Tähtitieto (käytäntö)
Keskiviikko: Muodonmuutokset (teoria), Taikaliemet (käytäntö)
Torstai: Loitsut (teoria), Ennustus (käytäntö)
Perjantai: Tähtitieto (teoria), Muodonmuutokset (käytäntö)
VIIKONLOPPU
Maanantai: Taikaliemet (teoria), Loitsut (käytäntö)
Tiistai: Taikaeläinten hoito (teoria), Pimeyden voimilta suojautuminen (käytäntö)
Keskiviikko: Jästitieto, Taikaeläinten hoito (käytäntö)
Torstai: Pimeyden voimilta suojautuminen (teoria)
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, 62/63 11.12.12]
Kirjoitti: Ledi - 11.12.2012 22:23:06
Ooo, uus luku  ;D  (Harmi, etten päässy itte kattoon Hobittia ensi-iltaan tai seuraavana päivänä TAI EES TÄLLÄ VIIKOLLA! Mut silti, odotus varmasti palkitaan  ;) )

Mutta asiaan. Luku oli hiano, vaikka siinä kokeista vaan kerrottiinkin. Vielä yks luku... Toisaalta, on mullakin aika haikeehko olo, kun tätä oon mitä, tuolta aika alusta asti seurannu ja nyt alkaa loppu häämöttään ja ei enää uusissa vastauksissa omiin viesteihin näy joka kerta Viettelyksiä. Joten sulla mahtaa olla aika haikeet fiilikset...

Luvussa tosiaan oli aikalailla pelkkää kerrontaa, mutta sekin onnistuu sulta. Tässsä sivuttiin vähän kaikkee, Katia ja Seviä, kokeita, kelmejä, Alicee ja Frankia, Daniellee ja A.E.tä ja Thomyasta. Jatko-osaa odotan vaikka kuinka paljon - kai siinä on jotain lisää Thomyaksesta ja Daniellesta ja Siriuksesta ja tietty siinä on sut tietäen Lilyä ja Jamesia. Ja mahtavia juonenkäänteitä.

Mutta hei, enempää ei irtoo. yks virhe ponnahti silmille:
Lainaus
eläväkuolleiden juomastaan
elävien kuolleiden juoma. Viistokuja.net :D Koska aattelin ettei oo niin, koska kuulosti oudolta. Mutta menee jo pilkunnussimiseks.

Hei, vika luku. Pistäthän sen jossain vaiheessa ja kiitos tästä luvusta, oot mahtava.  ;D

Ledi
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, 62/63 11.12.12]
Kirjoitti: Scaramouche - 12.12.2012 22:22:24
Ledi: Voi että kun olet ihana. Voi herra isä. Itkin jo valmiiksi ennen kun luin sun kommentin, nyt itken kahta kamalammin. Kiitos tuhottoman paljon, sä oot auttanut mua tän ficin kanssa paljon enemmän kun osaat kuvitellakaan! :-*

A/N: Noniin, nyt on tullut aika sanoa kiitokset tämän ficin osalta. En olis uskonut että yhden ficin takia voisin näin paljon itkeä, mutta tosiasia on se että tämän ficin seurassa on vierähtänyt ve melkein kolme vuotta. Tähän olen vuodattanut verta, hikeä ja kyyneliä. Joskus on ollut vaikeampaa, joskus vähän liiankin helppoa (nimim. viime kevään spurttikausi ja uusi luku joka toinen päivä), enkä yhtäkään hetkeä vaihtaisi pois.

Te lukijat ootte olleet tosi isossa osassa tän tarinan valmistumisen suhteen, sillä ilman teidän kannustavia kommentteja en varmaan olisi jaksanut jatkaa kymmentä lukua pidemmälle. Mä en voi mitenkään ilmaista mun kiitoksia muuten kuin ehkä ilmoittamalla, että tämän viimeisen luvun lopusta löytyy linkki jatko-osan traileriin. (Jatko-osan, jota ei edes alunperin pitänyt tulla mutta koska innostuin ja sain teidän kommenteista niin hirveästi inspiraatiota niin jossain luvun 45 kohdalla päätin virallisesti jatkaa tätäkin tarinaa vähän pitemmälle.)

Vielä viimeisen kerran Nuorten Viettelysten parissa: enjoy - if you can. ;)



Perillä on tuolla edessämme jossain
Mennään mutta ajetaan hiljempaa
Toivon ettei matka loppuis ollenkaan
Tämä voi olla koko elämämme
Ihanin päivä, ajetaan hiljempaa
Toivon että matka jatkuu, jatkuu vaan


PMMP: Matkalaulu


Kuudeskymmenes kolmas

Sirius istui ja katsoi kuinka maisemat ikkunan takana vaihtuivat. Ne olivat tuttuja kuvia, samoja jotka hän oli nähnyt niistä samoista ikkunoista viimeisen seitsemän vuoden ajan. Samat vihreät pellot, samat kukkulat, samat joet ja sillat ja ojat ja pienet purot peltojen välissä. Kaikki siellä oli pysynyt samana ja tulisi aina pysymäänkin. Ainoa ero oli, ettei Sirius itse olisi enää katselemassa niitä Tylypahkan pikajunan ikkunasta.

Hänen ei olisi edes tarvinnut tulla junan kyytiin, jos ollaan ihan tarkkoja. Hän oli käynyt viemässä matka-arkkunsa Daniellen asuntoon (heidän asuntoonsa), mutta oli päättänyt kuitenkin tulla junalla Lontooseen. Se sai kaiken tuntumaan niin paljon lopullisemmalta, mutta Sirius ei halunnut jättää välistä viimeistä mahdollisuutta istua kelmien kanssa samassa vaunuosastossa ja ostaa vanhalta noidalta suklaasammakoita ja kurpitsaleivoksia. Sitä paitsi osa hänen tavaroistaan oli vielä Jamesin luona, eikä hän voisi noin vain muuttaa sanomatta hyvästejä herra ja rouva Potterille. Jamesin äitihän tappaisi hänet siitä hyvästä.

Peter, James ja Amy pitivät yllä kevyttä keskustelua, mutta Sirius huomasi Lilyn ja Alicen pidättelevän itkua. Ei ihme, sillä hän oli itsekin ollut vähällä itkeä kun juna lähti liikkeelle eikä hän enää nähnyt Tylypahkaa. Hänen oli jatkuvasti muistutettava itselleen, että hän palaisi Tylyahoon vielä samana päivänä, ja näkisi olohuoneen ikkunasta Tähtitornin puiden latvojen yllä. Muut eivät olleet yhtä onnekkaita, mutta heillä oli muita asioita, joita odottaa.

Lily ja Alice olivat päättäneet etsiä yhteisen asunnon läheltä Viistokujaa. Alicen ja Frankin häät oli alustavasti sovittu vasta kahden vuoden päähän, ja Alice oli omalla tavallaan niin vanhanaikainen ettei halunnut muuttaa tämän kanssa yhteen ennen häitä (mikä oli Siriuksen mielestä naurettavaa, sillä Alice ja Frank viettäisivät luultavasti joka tapauksessa valtaosan öistä toistensa luona, mutta hän ei sanonut sitä ääneen, sillä tytöt olivat innostuneet kimppakämpästä niin paljon). Remus oli edellisellä viikolla saanut hyväksymiskirjeen johonkin jästien pitämään kouluun, josta hän valmistuisi kokiksi (”Sirius, se on ravinola-alan ammattilainen, ei mikään pelkkä kokki!”), ja he olivat Amyn kanssa suunnitelleet kiertävänsä seuraavat viikot ahkerasti asuntoesittelyissä. James jäisi ainakin toistaiseksi asumaan kotiin, kunnes saisi varman tiedon aurorikoulusta, mutta pikkulinnut olivat visertäneet herra Potterille, että pääsykoekutsu olisi jo matkalla. Peter ei ollut hakenut mihinkään, hän menisi kotiin ja etsisi luultavasti töitä Viistokujalta, mutta hyvät uutiset olivat että Eleanora (jonka kanssa hän oli palannut yhteen viikkoa aikaisemmin) tulisi hänen luokseen melkein koko kesäksi ennen tytön paluuta Tylypahkaan.

”Onko jollakin teistä tarkkaa tietoa, milloin saamme S.U.P.E.R. -kokeiden tulokset?” James kysyi katsoen erityisesti Remusta ja Lilyä, jotka yleensä ottivat kaikki tällaiset asiat selville joka tapauksessa. ”Tai siis että minua jäi todella mietityttämään muutama aine... Entä jos reputin jonkun enkä pääsekään mukaan aurorin koulutusohjelmaan?”

”Älä naurata, James, totta kai pääset!” Sirius virnisti. ”Mutta tosiaan, milloinkohan ne tulokset – ”

”Parin viikon sisällä”, Lily keskeytti ääni vähän paksuna ja nojasi päänsä Jamesin olkapäähän. ”Professori McGarmiwa sanoi että koska meidän vuosikurssimme on niin pieni niin tulokset saattavat tulla jopa vähän aikaisemmin, mutta viimeistään kahden viikon päästä.”

Amy näytti siltä kuin aikoisi sanoa jotain, mutta juuri silloin vaunuosaston ovi liukui auki ja kaikki kääntyivät katsomaan ovella seisovaa mustahiuksista luihuispoikaa.

Kaikki hiljenivät, eivät varsinaisesti järkytyksestä vaan yllätyksestä, sillä Siriuksen veli ei ollut puhunut heille kenellekään pahemmin ainakaan kolmeen vuoteen. Reguluksella ei ollut mitään kelmejä tai muita rohkelikkoja vastaan, eikä hän ollut koskaan oikeastaan kuulunut heidän kohteisiinsa, mutta koska hän oli kaksi vuotta nuorempi, häneen ei oltu pahemmin kiinnitetty huomiota.

”Hei Reg”, Sirius sanoi kulmat koholla ja hymyili vähän mielissään, sillä vaikkei hän sitä koskaan kenellekään tunnustaisikaan, hänellä oli ollut veljeään ikävä. ”Mikä sinut tänne lennättää?”

Regulus vaihtoi painoa jalalta toiselle ja nojasi ovenkarmiin. ”Tulin tervehtimään. Kun sinä et varmaan tule enää kotiin emmekä me näe enää ensi vuonna Tylypahkassakaan.” Äänessä oli vähän katkeruutta, mutta ihan vähän vain, ja Sirius epäili ettei kukaan muu oikeastaan edes huomannut. ”Niin että ajattelin että voitaisiko jutella? Tosin ihan hetken vain, minun pitää aloittaa käytävillä partiointi kahdenkymmenen minuutin päästä”, Regulus lisäsi ja osoitti vähän tarpeettomasti valvojaoppilaan merkkiään.

”Toki”, Sirius sanoi nousten ylös. Hän poistui veljensä perässä vaunuosastosta ja hymyili pahoittelevasti ystävilleen ennen kuin sulki oven perässään.

Sirius seurasi Regulusta parin vaunuosaston päähän ja katsoi, kun tämä avasi oven tyhjään osastoon. He istuivat penkeillä hetken hiljaa ja tuijottivat toisiaan, heidän siniharmaat silmänsä olivat lähes identtiset. Vaikka Regulus oli kasvanut, herranen aika hänhän oli jo kuusitoista, Sirius näki edelleen edessään yksitoistavuotiaan pojan, joka kipitti pelokkaana Luihuisen tupapöytään kun ei uskaltanut panna hanttiin. Tosiassa he kaksi olivat enemmän toistensa kaltaisia kuin kukaan olisi uskonut, ainut todellinen ero oli se että Regulus ei ollut päässyt vanhempiensa varjosta ilman Siriuksen tyhmänrohkeutta.

”Kuusitoista, vai?” Sirius virnisti muistaessaan, että Reguluksen syntymäpäivähän oli ollut vasta pari viikkoa sitten. ”Hyvänen aika, Reg, vuoden päästä sinä olet jo täysi-ikäinen! Tässähän alkaa tuntea itsensä vanhaksi!” Regulus nauroi, ja vaikkei hän ainakaan Siriuksen tietojen mukaan ollut koiraksi muuttuva rekisteröimätön animaagi, hänenkin naurunsa oli Siriuksen tavoin vähän haukahtavaa. ”Ihan totta, onneksi olkoon, pikkuveli.”

”Onnentoivotukset taitavat olla sinullekin paikallaan”, Regulus sanoi edelleen hymyillen, mutta Sirius huomasi että aihe oli pojalle jollakin tapaa vaikea. ”Vaikka olenkin vähän myöhässä. Kuulin että sinusta tuli talvella isä.”

Niin tosiaan, Sirius ajatteli. Hän ei ollut muistanut mainita siitä Regulukselle itse ollenkaan. Toki ei hän muutenkaan veljeään kamalasti ajatellut, mutta Reg oli kuitenkin Elizabethin setä, niin kummalliselta kuin sitä tuntuikin ajatella. Ei ihme, että Regulus näytti vähän vaikealta ja katsoi Siriusta vähän moittivasti.

”Totta”, Sirius sanoi, mutta ei voinut ihan peittää ylpeyttä äänessään. ”Anteeksi etten kertonut sinulle, mutta koko loppuvuosi on sen jälkeen ollut yhtä säätöä...” Hän tiesi että se kuulosti epätoivoiselta tekosyiden etsinnältä, mutta ei voinut itselleen mitään. Eihän hän voinut suoraan sanoa veljelleen että oli unohtanut tämän. ”Mutta, tuota, mietin että on varmaan ihan turhaa sanoa isälle ja äidille mitään”, hän jatkoi. ”Tai siis että hehän taisivat erottaa minut suvusta virallisestikin, vai mitä?”

”Polttivat kuvasi sukupuusta”, Regulus sanoi pahoittelevasti eikä katsonut Siriusta silmiin. ”Tai, no, käskivät minun polttaa. Heti sen jälkeen kun olit lähtenyt Pottereille. En minä olisi halunnut.”

”Tiedän.”

He istuivat taas hetken hiljaisuudessa ja Sirius katsoi veljeään, joka taas puolestaan tuijotti ulos ikkunasta. He eivät olleet koskaan oikein olleet kovin puheliaita toistensa seurassa, se oli jotain mihin heidät oli pieninä kasvatettu ja joka oli vähän jäänyt heidän välilleen. Se ei tarkoittanut kuitenkaan että hiljaisuus olisi enää Tylypahkaan tulon jälkeen ollut pakotettu tai kiusallinen, sillä useimmiten Sirius piti siitä miten Reguluksen seurassa hän sai olla hiljaa ilman että se vaikutti kummalliselta. Kuka tahansa muu olisi heti alkanut epäillä että Siriuksella oli pahat mielessään (useimmiten ihan syystä, mutta ei aina).

”Sitä minä vain”, Regulus sanoi sitten mutta katsoi edelleen ulos pelloille, ”että kun sinä nyt lähdet kokonaan koulusta... Me emme enää oikeastaan näe. Ehkä silloin tällöin Tylyahossa, eikös se sinun naisesi asu siellä?”

”Danielle”, Sirius korjasi. ”Pelkkä ystävä. Ja me asumme molemmat siellä tästä päivästä alkaen.”

Regulus hymyili. ”Vain sinä voit onnistua tuossa. Joka tapauksessa ajattelin, että olisi kuitenkin kiva pitää yhteyttä.” Hän käänsi katseensa isoveljeensä vähän surullisena. ”Sinä tiedät millaista meillä kotona on. Ja tiedät etten minä pidä siitä yhtään enempää kuin sinäkään. Se sinun lapsesi... Minähän olen kuitenkin sen setä.”

”Totta kai saat tulla käymään”, Sirius sanoi leveästi hymyillen kuullen kysymyksen jo ennen kuin se ehti muodostua. ”Tavallaan minä jo varmaan oletinkin sitä. En voi sanoa, että Elizabeth tarvitsisi enää yhtään miestä ympärilleen, kun on jo minä ja James ja Remus ja Peter, mutta sinä olet kyllä ehdottomasti tervetullut – niin kauan kun et sano isälle ja äidille mitään.”

”Ei tulisi mieleenkään”, Regulus puistatteli. ”Pelkkä ajatuskin siitä että isä tai äiti saisi tietää sinun olevan isä alle kaksikymppisenä... No, sanotaanko vaikka että minäkin järkytyin, ja minä sentään tiesin naisseikkailuistasi etukäteen, toisin kuin he.”

He vaihtoivat vielä muutaman sanan ennen kuin Reguluksen oli aloitettava partiointi junan käytävillä. Hän käveli Siriuksen kanssa yhtä matkaa takaisin kelmien vaunuosastolle, ja matkalla he pysähtyivöt salakuuntelemaan paria kolmasluokkalaista oppilasta Rohkelikosta ja Korpinkynnestä. Kuulosti siltä että odotettavissa oli jonkinlainen sontapommitempaus vielä ennen kuin juna tunnin kuluttua pysähtyisi King's Crossin asemalle. Jatkaessaan matkaa vaunuosastonsa ovelle Sirius iski Regulukselle silmää.

”Lupaa yksi asia, Reg”, hän sanoi ja avasi oven. Regulus katsoi häntä odottavasti. ”Pidä huoli ettei kukaan riko meidän jälki-istuntoennätystämme, ellei kyseessä ole kunnollinen ryhmä uuden sukupolven kelmejä.”



A/N2: Vielä ihan hirmuisen iso kiitos kaikille lukijoille ja erityisesti kommentoijille. Seuratkaahan yhtä ihanan aktiivisesti myös Pitkää tietä paratiisiin (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=33217.msg655880#msg655880)!!
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, 63/63 VALMIS 12.12.12]
Kirjoitti: Ledi - 12.12.2012 22:42:21
Ja minähän en ficcejen takia itke!

Not. Kerta se on ensimmäinenkin. Tosiaan, heti alusta alkaen aloin kyynelehtiä kun mikäkin putous. En vaan voi uskoa, että se on nyt ohi. Siis apua, Viettelykset, jota oon aina jumaloinu, ottanu mallia, kadehtinu ja käyttäny inspiraationa! Hei, oikeesti, onnee ihan tajuttomasti. Oikeesti, sä oot loistava kun saat näin pitkän prosessin loppuun. Onne ihan tajuttomasti! *onnitteluhali*

Voi ei, ihan totta, mä auttanu sua? *pyörtyy puoliks* Ole hyvä vaan, vaikka sinähän ne kiitokset ansaitset, koska tämän oo meille kaikille antanu ja voi ei...  :-*

Mä tosiaan aloin itkeen. Ja voin sanoo, ettei millonkaan oo sellasta käyny, ainakaan muistaakseni. Siis mä en itke surusta, haikeudesta tai kivusta, ikinä. Mutta hei, huomaat nyt, kuinka paljo tää on ollu osana mun elämää. Siis apua, tää on joskus piristäny ihan paskaa päivää tajuttomasti ja kaikkee. Ja nyt, hei ihan totta, alan itkeen taas...

Luvusta ihan pikkusen. Loistavan vikan luvun oot saanu, tosi haikee ja  silti toivoo antava - tollaseen kohtaan et olis voinu jättää ilman jatko-osaa. Siis regulus on yks mun suosikesita pottereista koskaan, ja katotaan nyt, kuinka nuoriherra Musta osaa pakkaa sekoittaa, kun ei Voldemortiakaan ole mukana. Ihanan luvun oot saanu aikaan ja ei, en pysty.

Tosiaan, iso, ei, vaan jättimäinen kiitos tästä ficistä, vielä viimesen kerran kiitän tässä topicissa. Sä oot loistava, ja sitten jatko-osaa silmäilemään. Eikä, onnee ihan tajuttomasti ja KIITOS!  :-*

Ledi

// ja hyvää 12.12.12-päivää!
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, 63/63 VALMIS 12.12.12]
Kirjoitti: SparrowCat - 14.12.2012 11:41:28
Voi... Tää on nyt sitten ihan loppu. Kuinka tääkin päivä tuli näin pian? Mä oon täällä ihan itkun partaalla.... Joka on muuten tosi harvinaista.

Anteeksi kauheasti, etten oo kommentoinut pariin edelliseen lukuun. Huonoiksi syiksi voin sanoa koulun, kokeet ja joulukiireet, mutta olis mun silti pitänyt kommentoida jotain....
Mun on vaikea sanoa jotain luvuista, joita en oo vielä kommentoinut. Ne oli tosi suloisia ja yhtä hyviä kuin aina. On vaikea keksiä sanoja tälle ihanalle, rakastettavalle ficille. Viimeisestä luvusta tuli niin haikea...

Mä muistan sen päivän, kun mä eksyin finfanfuniin. Avasin ihan ensimmäsenä tämän ficin ja meni vähän aikaa kunnes rekisteröidyin ihan vain ainoastaan kommentoidakseni tätä ficciä. Mä rakastan tätä ficciä, se on auttanut mua pärjäämään huonoimmatkin päivät, se on tehnyt hyvistä päivistä entistäkin paremmat.

Nyt voisin lopettaa taas tällaisen huonohkon kommentin, jäädä odottamaan jatko-osaa ja kiittää miljoonasti tästä ihanasta lukukokemuksesta. Kiitos kiitos kiitos ja onnea!
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, 63/63 VALMIS 12.12.12]
Kirjoitti: Swizzy - 14.12.2012 15:31:56
Voi apua. Se on loppu ny. *nyyh*

Luku 61 oli jotain niin uskomattoman ihanaa ettei mitään rajaa. Tosi ihanaa söpöilyä, awws. ♥

Kuuskakkosessa oli mukavasti saanut huumoria siihen koetunnelmaan, joka ois melkeen voinu lipsahtaa jopa angstisen puolelle jos lopetus ei ois ollu hyväntuulinen.

Lainaus
Vielä viimeisen kerran Nuorten Viettelysten parissa: enjoy - if you can.
Toi viimenene kerta kuulostaa niin pelottavan lopulliselta, voivoivoivoi... Mut onneks on jatko-osa.

Loppu oli ihana ja paras, ja toi Siriuksen ja Reguluksen kohtaus oli jotenki tosi kiva.

Nyt oikeen iso virallinen kiitos tästä mahtavasta ja upeasta ficistä, jota muistan lukeneeni jo ennen rekisteröitymistäni ja awwitelleeni noita ekoja lukuja silloin.



Swizzy
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, 63/63 VALMIS 12.12.12]
Kirjoitti: Pric - 15.12.2012 16:11:00
mitä? loppu? nyt jo?
Oon lukenu tätä vasta vähän päälle puoli vuotta, mutta kuten oot kommenteista saattanu huomata, ollu tän puoli vuotta täysillä tän pauloissa. En tiiä mitä pitää kommentoida. Onnea, että sait näin pitkän jutun kunnialla loppuun ! Oot tosi lahjakas kirjottaja ja tuun seuraamaan sun seuraavia/muita tekstejä.

En osaa kommentoida. En oo kommentoinu viimeseen neljään lukuun mitään, koska jotenki oletin että tässä olis joku tauko, tai ei ainakaan lukuja tulis näin nopeesti. Oikeestaan toivoinkin sitä,nii ei tarttis kohdata tätä loppua ihan vielä.

Kiitos paljon tästä upeuksesta. Tätä tuun varmasti lukemaan uudelleen ja uudelleen, palaamaan näihin muistoihin. Kiitos tästä ajasta, ja onnea !
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, 63/63 VALMIS 12.12.12]
Kirjoitti: Arion - 24.12.2012 00:09:31
Mä itkin jo Rem-Amy-kohtaukselle, joten ei - en suostu itkemään tarinan lopulle - sitä paitsi tähänhän on jo jatkoa, joten mitä syytä ruveta itkemään?

Mutta kauhea! Multa on jäänyt kasa lukuja välistä ja tämä on loppunut jo aikaa sitten täällä? En ala selittelemään mitään, koska ne ovat kumminkin huonoja verukkeita (enemmän tai vähemmän), mutta kiitoskiitoskiitoskiitoskiitos!!!! Aivan mahtava lukukokemus kyllä tämä fikki ja ehdottomasti yksi suosikeistani täällä finissä! Aivan mahtava oikeasti tämä fikki ja noi viimeiset luvut! Pidin eritoten tuosta ihan lopusta, kun Reg tuli tuonne ja se ja Sirius keskusteli yhdessä! En muista, että Regin ja Siriuksen suhteesta toisiinsa on mainittu paljoakaan tästä, joten tuli hieman mietittyä tuota - joskus mieltää, että Reg olisi voinut olla vanhempiensa jalanjäjissä kiusata Siriusta ja Jamesia ja muita, mutta toisaalta tuollainenkin puoli Registä voisi olla - vaikka Voldemort olisi elossa...

Mutta kiitos tuhannesti vielä tästä fikistä ja menen heti jatkamaan PTP:n pariin (Pitkä tie paratiisiin, helpompi puhua lyhenteillä joskus, if you don't mind)
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, 63/63 VALMIS 12.12.12]
Kirjoitti: tipe - 26.12.2012 16:48:34
Voii, mä oon ihan kyynelet silmissä :'(
Nyt se on sitte loppu. Yks ihanimmista ficeistö ikinä.

Oon tosi pahoillani, etten oo päässyt kommentoimaan taas pitkään aikaan, mutta on ollu hirveesti kiireitä yms.yms...

Ihanaa fluffia, onneks Amy ja Remus sopi ja nyt kaikki on niin onnellista. ♥♥♥♥♥♥

Ja voiii en mä pysty sanomaan enää mitään, tää fiilis menee ihan pilalle :/

Kiitos näistä ihanista luvuista, ihanasta tarinasta, ja siitä, että oot piristäny mun päivää niin monet kerrat uudella luvulla.
KIITOS!!!!!! ♥♥♥♥

♥:hh
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, 63/63 VALMIS 12.12.12]
Kirjoitti: maigaro - 27.12.2012 12:57:20
Huh sain vihdoinkin luettua koko ficin uudestaan. Löysin tän jo sillon ku täs oli vasta 6 lukua, tykästyin kovasti ja oon siitä asti tätä seurannu :). Ku huomasin että tähän tulee jatko-osakin niin oli pakko rekisteröityä että voin senkin lukea.

Tää on tosi hienosti kirjotettu. Missään kohdin ei töki ja kerronta on sujuvaa. Ja hahmot on aivan ihania :) James ja Lily on just sellasia niin ku mä oon niiden aatellu olevan. Ja Sirius on ihan paras, mä oon monta kertaa nauranut sen sanomisille ja tekemisille. Myös Remus on semmonen ku mä oon sen aatellu olevan: rauhallinen lukutoukka joka meinaa ettei sen saa rakastua keneenkään kun sen on vaarallinen. Pakko mainita että Remus ja Amy on söpöjä yhdessä.

Täs on kivasti ollu noita yllättäviä käänteitä ja draamaa eikä ne oo semmosia väkisin kehitettyjä vaan toimii tosi hyvin.

Kiitos tästä ihanasta tarinasta :-* ja hienoo että oot jaksanut näin pitkän tehä.
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, 63/63 VALMIS 12.12.12]
Kirjoitti: L.E - 29.12.2012 00:25:03
Voi luoja sun kanssas ihana!

Viettelykset on ollut ainoa täyspitkä ficci, jota oon seurannu ihan kunnolla. About alusta saakka. Kun en saa unta mietin mitä Daniellelle käy, tai miten Remus selviää täysikuusta ilman rääkyvää röttelöä ja muuta tälläistä hyödyllistä. Mutta vasta vikaa lukua lukiessa huomasin, kuinka iso osa Viettelykset on oikeasti ollut mun elämää. Ja kaikki kiitos kuuluu ihan oikeutetusti sulle.

Mua pelotti lukea viimeistä lukua, pakko tunnustaa että viivyttelin sen kanssa pari viikkoa. Ihan vaan, jotta se ei olisi loppu ihan vielä. Mutta luojan kiitos sulla on tuo Pitkä Tie Paratiisiin, jotta voin leikkiä, ettei Viettelykset koskaan loppuneetkaan?

Mä en voi edes sanoa, kuinka ilonen olen ylipäätään ollut siitä, että voin lukee tätä. Pus, ja kiitos vielä kerran  :-*

(haen nenäliinapaketin ennen kuin aloitan tuota Pitkä tie paratiisiin -traileria..)
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, 63/63 VALMIS 12.12.12]
Kirjoitti: Universe - 02.01.2013 20:56:40
//Kirjanmerkki, luku 2.

Vau. Musta on upeeta, miten onnistut pitämään noi hahmot täsmälleen sellasina kuin ne on ja silti kirjotat niistä koko ajan jotain uutta. :D
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, 63/63 VALMIS 12.12.12]
Kirjoitti: yuuri - 24.06.2013 14:42:54
Luin tämän putkeen o/ Meni siinä se 5 päivää, mutta olen tyytyväinen itseeni ja eritoteen sille, että jaksoin lukea tämän... :D

Jokainen hahmo oli juuri sellainen kuin heidän tulikin olla ja pisteet siitä sinulle!
Eniten pidin Jamesista, Remuksesta, Siruksesta ja Reguluksesta<3 Tytöt tasapainottivat hienosti kelmien kelmeilyjä :D
Yllätit minut monessa kohtaa, mutta pahimmat yllätykset puskista taisivat tulla tuo Thomyas sekä Daniellen raskaus, mutta saipahan Kelmitkin vähän vipinää elämäänsä muutenkin kuin muita (eritoten Ruikulia) kiusaamalla...

Lilyn ja Sevien välien poikkimenemisen melkein arvasin, koska itsekin olen miettinyt, että pelkästään Kuraveriseksi haukkuminen ei olisi saanut parhaiden ystävien välejä niin tulehtuneiksi...

Olisin ehkä halunnut kuulla enenmmän Katista ja Severuksesta ja siitä saiko Kat koskaan tietää mitä todellisuudessa oli tapahtunut... Aion kuitenkin lukea jatko-osan - tietenkin, ja veikkaan kommentoivani sitäkin vasta kun se on loppu :D

*

En oikein tiedä mitä minun pitäisi tähän vielä laittaa, mutta todettakoon, että olen tainnut löytää yhden uuden ficcarin lisää fanitus listaani ^^

Kiitos paljon tästä tarinasta ja odottelen jo innolla, että voin alkaa lukemaan jatko-osaa :)

~yuuri<3
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, 63/63 VALMIS 12.12.12]
Kirjoitti: Toffee - 27.06.2013 15:13:45
Luin tämän putkeen kahdessa päivässä. Ihmettelen, miten jaksoinkaan lukea tämän niin nopeasti. Vastaus siihen on yksinkertainen; kirjoitustyylisi on mukaansatempaava ja hahmot on niin IC. En yleensä lue kelmificcejä (varsinkaan näin pitkiä), mutta tällä kertaa klikkailin itseni tänne ja hämmästyin jo traileria lukiessani. Minun oli ihan totta pakko saada lukea lisää ja nämä pari päivää onkin mennyt tätä lukiessa, kännykällä sekä koneella. Koukutuin pahasti tähän ja seurauksena on pienet silmäpussit. :D

Osaat kirjoittaa aivan mahtavia juonenkäänteitä, esimerkiksi tuo Daniellen raskaus. Wou. Muita ihania kohtia oli mm. Frankin kosinta, Lilyn romahtaminen. Pidin myös Remuksesta hajottamassa kelmien makuuhuonetta. Remuksen ja Amyn ero oli hirveä. :( Onneksi ne palasi yhteen. Tykkäsin hirveästi siitä, kun kelmit päättivät kostaa Ruikulille. Tässä ficissä oli niin monia ihania kohtauksia sun muita, että tekisi mieli lainata ne kaikki tänne, mutta en nyt jaksa (viestistä tulisi varmaan miljoona metriä pitkä :D). Täytyy sanoa, että Sirius isänä on ehkä maailman suloisinta, varsinkin se kohta kun se piteli tytärtään sylissä. :-* Aww. Tämä ficci oli muutenkin niin suloisen pehmoinen kaikkine kulmikkaine juonenkäänteineen.

Lempihahmojani olivat tietenkin Sirius ja James, ihania kummatkin. Tykästyin Remukseen, Amyyn, Aliceen, Lilyyn sekä Peteriin. Danielle oli myös ihana kaikessa italialaisessa tempperamenttisuudessaan (miten hän onkaan tavallaan niin samanlainen kuin Sirius?). Voisin sanoa siis, että tykkäsin kaikista hahmoista ihan täysillä! ;D

Voi ihanaa, kuinka hyvin Amy ja Remus sopivat yhteen! Hellyyttävää lukemista. Aw. Frank ja Alicekin oli suloinen. James ja Lily olivat syötävän suloisia! Voisin hehkuttaa sitä paritusta vaikka maailman ääriin. Ihanaa, että myös Peter oli eksynyt yksiin jonkun kanssa. :) Sirius oli taas luonteenomaisesti naistennaurattaja ja "joka luutavarastossa hyppivä" vai miten se olikaan.

Täytyy sanoa, että oli hyvä, että tää ficci ei ollut aivan täynnä kelmeilyä vaan nämä tytöt vähän "rauhoittivat" poikien menoa. Huhhuh, oon vieläkin hämmästynyt sun lahjoista ja ficin upeudesta! Oon varma, että minulla olisi vielä paljon sanottavaa, mutta päätän kommentin tähän.

Nyt tuntuu yllättävän tyhjältä, kun on lukenut tämän, mutta voin kyllä sanoa, että oli sen arvoista. Oot ihan mahtava kirjoittaja ja taidanpa suunnata seuraavaksi lukemaan jatko-osaa. ;)
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, 63/63 VALMIS 12.12.12]
Kirjoitti: Sinikeiju - 18.08.2013 03:39:28
Mä tein sen! Maratoonasin tän kahdessa yössä! Paratiisi on tossa auki jotta voin alottaa sen lukemisen alusta. Ehkä jonain toisena yönä.

Tää oli niin ihana kuin mä muistinkin. Mä olin jo ehtiny unohtaa, että olit yhen luvun ownannut mulle :D Ajankohtaa miettien taidan tietää miksi. Sä oot ihana ja yks mun lempparikirjottajista. Sä saat aina tulla mulle puhumaan Paratiisista, jos siltä tuntuu. You know I love you  :-*
Otsikko: Vs: Nuorten viettelykset [K13, 63/63 VALMIS 12.12.12]
Kirjoitti: Kapsuuu - 25.08.2013 12:37:48
Apua, vetäsinpäs tän kahessa osassa, eilen luin tätä kaheksan tuntia putkeen ja tänään loppuun, ja on pakko sanoa että tää on jotain aivan ihanaa! Mut harvoin saa lukemaan mitään kauheen moniosaista ficciä ja sitten lähin vetämään tätä ja jäin pahasti koukkuu (nimimerkillä puol viis aamulla nukkumaan) ja muakin rupes harmittaa ihan kauhiasti kun tää loppui :c sä kirjotat tosi luontevasti ja oli ihania juonenkäänteitä ja ihan ylipäätänsäkkin kaikin puolin mahtava ficci, kiitos! Seuraavaks voisin sitten ruveta lukemaan sitä jatko-osaa ;)