Kirjoittaja Aihe: Muistanko sinut vielä huomenna (K-11, Sirius/OfC, draama, 9/9)  (Luettu 9031 kertaa)

Ginger

  • Vieras
Vs: Muistanko sinut vielä huomenna
« Vastaus #20 : 04.08.2010 00:03:07 »
Sorry jälleen, lukijat, tämä osa viivästyi. Sen siitä saa, kun pyörittää monta projektia yhtäaikaa. Tämä pitäisi saada pika pikaa valmiiksi, niin voisi sitten keskittyä Potternanoon...

Pahis-Myani (murrr, ei sua offata), tykkään hyvittely-yrityksistä, mutta jos ei kommentoituta, niin ei se mitään. No siis, Harryhän oli 13, kun Sirius karkasi ja Sirius oli 20, kun Harry syntyi -> Azkabanista pois hiippaillessaan Sirius oli siis 33 vuotias. Toivottavasti myslisi oli herkullista, minä kiitän sinua kommentistasi!  :-*



7.crime

Kahleet, ne kiertyvät kaikkialle ympärilleni ja kauhaisevat irti lattiasta. Kylmää. Ankeuttajat asettuvat pääni ympärille. Sielussani on vielä jotain syömisen arvoista. Lily ja James. Vihreää valoa. Gideonin ja Fabianin ruumiit. Kappaleina. Irronneita sormia. Rotta juoksee viemäriin. Nott työntää Susien kanaaliin. Esmie on raiskattu, kymmenen kertaa. James ja Lily, kuolleet, Merlinin nimeen tappakaa minut nyt.

Herään pienestä valaistusta huoneesta, kun kasvoilleni heitetään vettä. Kun ymmärrän lopettaa yskimisen nuolen jokaisen suuni ympärille lentäneen pisaran. Tuntuu, etten ole saanut juodakseni kuukausiin. Kylmä metalli puristuu jälleen ympärilleni, valo kirkastuu ja joku vartijoista – hinkuyskästä päätellen Argo – iskee minua takaraivoon. Joku puhuu, joku vanha ja enemmän elämää nähnyt. Hän toruu Argoa. Voisiko se olla...

”Oliko tuo nyt tarpeellista?”
”Sir, hän on vanki. Ei ole mitään syytä tehdä hänen oloaan mukavaksi.”
”Argothos hyvä, hän istuu rääsyissä jäisellä lattialla. Miksi ihmeessä hän tuntisi olonsa mukavaksi?” Vanhus pitää puheessaan tauon. ”Jättäkää meidät kahden.”
”Mutta päällikkö Knop sanoi-”
”Minä sanoin jätä meidät.”
”Kyllä, rehtori Dumbledore.”

Se on hän. Se on oikeasti hän pitkää valkoista partaa ja puolikuulaseja myöten. Professori Dumbledore tarkkailee minua pitkään sanomatta mitään ja kun tuijotan hänen sinisiin silmiinsä, mieleeni palaa rypäs muistoja. Minä ja James ensimmäisessä jälki-istunnossa. Minä ja Remus puhuttelussa kirjaston väärinkäytöstä. Minä sysäämässä Peteriä piiloon ruman noidan patsaan taakse, jottei rehtori huomaisi häntä. Hän huomasi silti. Tunnen käteni puristuvan nyrkkeihin.

”Sirius”, hän hymähtää sitten ja ristii kätensä leikkisästi syliinsä. ”Siitä onkin jo aikaa.”
”Professori?” mumisen epäilevästi. ”Mitä te täällä teette?”
”Kerään... tietoa”, Dumbledore vastaa ja ojentaa jalkansa suoraksi. ”Mielenkiintoista, miten täysijärkisenä sinä oletkaan pysynyt. Moni muu on ajautunut hulluuden partaalle.”
”Yritän pitää asiat järjestyksessä”, sanon hiljaa, ja hän katselee minua edelleen kuin arvioiden, olenko minä hänen vaivansa arvoinen. ”Minä en tiedä mitään kuolonsyöjistä, professori, jos te sitä tulitte kysymään. Viimeisin tietoni on se, että Hallcroft Bell vangittiin, en tiedä, puutuitteko hänen veljeensä Sammyyn, mutta-”
”Ah, Sirius, Samuel Bell kuoli yrittäessään paeta auroreja”, hän selittää ja rypistää sitten otsaansa. ”Siitä on kymmenen vuotta aikaa.” Hän siirtää jalkojaan eteenpäin kuin istuisi epämukavasti paikoillaan. ”Mutta en minä suoranaisesti kuolonsyöjien takia tullut. Asiani koskettaa lordi Voldemortia.”

Voldemort, mies joka piteli sauvaa, joka tappoi Lilyn ja Jamesin. Tunnen raivon syttyvän suonissani ja haluan ponkaista itseni pystyyn, repiä alas seiniä, mutta kahleet pitävät minut kiinni lattiassa ja olen liian heikko nostaakseni edes kättäni. Sitten muistan, se velho kuoli, syystä jota en ymmärrä ja jota minun ei tarvitsekaan käsittää. Jäljelle jäi vain pieni Harry, josta minun piti pitää huolta.

”Harry kohtasi lordi Voldemortin kolme yötä sitten”, Dumbledore sanoo hitaasti.
”Jättikö joku kehdon vartioimatta?” karjaisen lujempaa, mitä uskonkaan. ”Tai siis, eihän se voinut olla Voldemort. Hän kuoli, minä kuulin sen, hitto, kaikki koko Notkossa kuulivat. Ja vaikka hän olisi elossa, miksi hän yrittäisi hyökätä taaperon kimppuun uudestaan, kun aiemminkin hän epä-”
”Sirius, Harry ei ole enää vauva”, Dumbledore oikaisee minua. ”Hän täyttää pian kaksitoista vuotta.”

Kaksitoista vuotta? Kaksitoista vuotta! Mutta sehän tarkoittaa, että minä olen ollut täällä... minä olen ollut Azkabanissa yli kymmenen vuotta. Vastahan minä tulin! Tunnen pientä paniikkia yrittäessäni kasata elämääni; koti, Tylypahka, auroriakatemia, Azkaban. En minä osaisi sanoa, miten kauan olen ollut täällä, miten pitkään olen kärsinyt sietämättömästä kylmyydestä, joka ei mene pois. Kymmenen vuotta?

”Mitä minun pitää tietää, Sirius, on tämä; tapoitko sinä Peter Piskuilanin?”

Kymmenen vuotta?

”Eikö se ole ilmiselvää?” murahdan ja yritän kilisyttää metallilenkkejä.
”Jos olisi, en olisi täällä kysymässä sitä sinulta.”
”Kyllä professori”, sihisen. ”Minä tapoin hänet.”
”Oletko aivan varma?”

Mikä kysymys tuo on olevinaan? Kai se jättää mieheen jälkensä, jos hän kohottaa sauvansa ystäväänsä vasten ja vie tältä hengen, räjäyttää taivaan tuuliin. Hänestä jäi jäljelle sormi, siisti pieni pala kotiin vietäväksi. Muistan sen hysteerisen naurun, joka otti minut valtaansa, se oli minusta hulvatonta, hänen oli onnistunut viedä meiltä se, mikä merkitsi monelle kaikkein eniten maailmassa, eikä hän osannut käyttää edes yhtä loitsua kunnolla. Räjähti vain itse taivaan tuuliin. Räjähti itse.

”Hän yritti puolustautua”, muistan hämärästi. ”Hän huusi minulle sekavia Lilystä ja Jamesista ja yritti sitten torjua kiroukseni. Hän räjähti, enkä minä käyttänyt muuta kuin vartalolukitusta.”
”Aivan kuten ajattelin.”
”Mutta miten se liittyy mihinkään?” vaadin saada tietää. ”Miten se liittyy Voldemortiin?”
”Ehkei mitenkään.” Hän näyttää vajoavan ajatuksiinsa, kunnes vaihtaa niitä lennossa ja vilkaisee minuun jälleen mietteliäänä. ”Olen kuullut, että ankeuttajat eivät ole tehneet sinusta vielä harhaista.” Mihin hän oikein pyrkii? ”Muistat kuulema kaikki ystäväsi.”
”Niin luulen.”
”Entä yksityiskohdat? Ovatko ne hämärän peitossa?”
”Miksi kysytte?”
”Olen vain utelias, siinä kaikki. Ihmisiä on niin helppo unohtaa näiden seinien sisällä.”

Hän ei kysele enempää, vaan nousee seisomaan. Kymmenen vuotta. Pikku Harry on kaksitoista. Vartijat tulevat noutamaan minua selliini. Yritän tajuta Dumbledoren sanoja sitä mukaa, kun kävelen pitkin Azkabanin pitkiä käytäviä kahleet ympärilläni. Enkö minä todella tappanut Peteriä? Jos minä en tappanut Peteriä, mitä oikein tapahtui? Oliko hän tarpeeksi kömpelö räjäyttääkseen itse itsensä, vai oliko se jokin nerokas temppu?

Yksityiskohdat, Dumbledore sanoi, minun pitää muistaa yksityiskohdat. Minun nimeni on Sirius Musta. Synnyin maaliskuun kolmantenatoista päivänä vuonna 1960. Tylypahkassa minut lajiteltiin Rohkelikkoon, meitä oli sinä vuonna neljä poikaa ja viisi tyttöä. Ensimmäisenä koulupäivänä James rakastui Lily Evansiin ja jäi sille tielleen. Sain ensisuudelmani vuotta vanhemmalta Desiree Raskilta kasvihuoneiden takana. Poikuus meni Janet Foleylle huispausareenan katsomossa kuudentena kouluvuotena. Päätöstansseihin minä vein Susan Wilkinsin. Muistan vieläkin, mitä hän sanoi minulle sinä iltana.

Kuule Sirius. Ehkä jästit ovat oikeassa. Ehkä me sittenkin elämme elämämme onnellisina loppuun asti.
« Viimeksi muokattu: 04.08.2010 17:48:11 kirjoittanut Ginger »

Renttu

  • Hooked
  • ***
  • Viestejä: 463
  • ©Haava
Vs: Muistanko sinut vielä huomenna
« Vastaus #21 : 04.08.2010 15:56:00 »
Hmm enpä ole törmännyt Siriuksen Azkabanin vuosista kertovaan ficciin aiemmin. Tai sitten en vain ole vaivautunut avaamaan? Jaa-a.

Eksyin tänne tuon tunnelma-haasteen kautta ja 9 Crimes kiinnitti huomioni, kun se löytyy omalta iPodiltakin, tosin välttelen koko biisiä suurimman osan ajasta kun se on suoraan sanottuna pelottava. Tulin kuitenkin katsomaan että mikä tämä ficci on miehiään ja ajattelin lukaisevani ekan luvun ja katoavani mutta suunnitelma ei toiminutkaan kun jotenkin omituisesti koukutuin. Joten tässä sitä nyt ollaan ja toivottavasti suot anteeksi selitykseni.

Mutta että. Sirius on aina ollut lempparini ja rakastun aina yli kaiken jos kirjoittaja on luonut hahmostaan jokseenkin vinksahtaneen ja osaa vielä kirjoittaa sen hyvin, ja tässä yhdistyvät nuo kaikki. Satun olemaan myös yksityiskohtien syynääjä, en varsinaisesti pilkunviilaaja mutta kuitenkin, ja ehkä minua tässäkin tarinassa koukuttaa tietynlaiset hyvin oivalletut/kirjoitetut yksityiskohdat. Kun tästä tulee välillä minulle sellainen "oih, mikä lause"-olo, jään tuijottamaan sitä kohtaa hetkeksi ja jatkan kohta jos sellaisia vaikka löytyisi lisää. Ja tässä tarinassa minulle kursivoidut osiot ovat namia, aivan ihania, (varsinkin se ystävänpäivä-kohta, en nyt muista missä luvussa kun näin myöhään aloitin kommentoimisen, mutta se oli syötävä <3) ne pitävät tämän tarinan raiteillaan ja estävät tätä päätymästä pelkkään angstiin ja inhorealismiin.

Ja itse tarinasta, voi kamala miten ne kohtelevat ihmisolentoja Azkabanissa! Tai siis voin hyvin kuvitella että juuri noin se menee "canonissakin", (paha sanoa kun Row ei ole Azkabanin oloja sen suuremmin kuvaillut, kertonut vain millaisia ihmisistä tulee kun sinne joutuvat) mutta silti. Sirius parka joka ei edes tiedä onko syyllinen vai ei. Susanista pidän, ja vaikka hän onkin suhteellisen tyypillinen Siriuksen tyttöystävä, hänessä on silti jonkinlaista erilaista särmää. Omat hahmot ovat omasta mielestäni aina vähän arveluttavia, mutta tämä ainakin toimii hyvin.

Ja juu. Taidan lopettaa tarinointini tähän ja sanoa vain, että koukuttavaa, hyvää, mielenkiintoista tekstiä. Jäänee nähtäväksi pääseekö Sirius vapauteen tämän ficin aikana. : )

Headstrong, today I feel headstrong.

banneri by raitis

Mya Musta

  • Kirvesmurhaaja
  • ***
  • Viestejä: 739
  • Janne on mun sankari.
Vs: Muistanko sinut vielä huomenna
« Vastaus #22 : 04.08.2010 18:57:35 »
Lainaus
Se on hän. Se on oikeasti hän pitkää valkoista partaa ja puolikuulaseja myöten. Professori Dumbledore tarkkailee minua pitkään sanomatta mitään ja kun tuijotan hänen sinisiin silmiinsä, mieleeni palaa rypäs muistoja. Minä ja James ensimmäisessä jälki-istunnossa. Minä ja Remus puhuttelussa kirjaston väärinkäytöstä. Minä sysäämässä Peteriä piiloon ruman noidan patsaan taakse, jottei rehtori huomaisi häntä. Hän huomasi silti. Tunnen käteni puristuvan nyrkkeihin.

Kivoja muistoja, mutta mua jäi häirittemään, mitä on kirjaston väärinkäyttö? ;D

Nii että Dumbbis. Oon tosi tyytyväinen, että Siriuksen syyttömyys selvisi, siis todennäkösesti, Dumbledorehan on aina oikeassa, kylläkyllä :D (Ainii, mysli oli hyvää ;D) Ja edelleen toivon, että Sirius vapautuu, koska se nyt vaan kuuluu ihan ihmisten ilmoille ja Susien luokse ja silleen. Selitän taas.

Huhhuh, kymmenen vuotta taisi olla aika shokki. Vaik tietysti, se on ihan hiton pitkä aika, ja jos luulee, ettei oo kulunu vasta ku ehkä vuosi tai jotain.. Ömöm. En saa puettua ajatuksiani sanoiks, miks se on niin vaikeeta kommentoidessa?

Yhden kirjotusvirheen taisin löytää... Mutta hukkasin sen, enkä löytänyt enää  :o ehkä näin vaan omiani.

Mya Musta
"Well every game is big for us."
TEAM Tukkajumala

Ginger

  • Vieras
Vs: Muistanko sinut vielä huomenna
« Vastaus #23 : 04.08.2010 20:10:52 »
Jee, aikataulussa, kiitos Jumalapelin sanasotailulle :)

rentunlupiini, kieltämättä en ole itsekään nähnyt Azkaban-fikkejä Siriuksesta, mistä lie johtuu. Ite olen sitä mieltä, että 9 crimes on jumalattoman kaunis ja syntäsärkevä, ei niinkään pelottava. Mikä sinua siinä kammottaa?
Susan on ollut mukana peleissä vuodesta 2004, joten ehkä hän on osaltaan ollut määrittelemässä millainen on tyypillinen Siriuksen tyttöystävä  :D Minä kiitän sinua kommentista  :-*

Mya, (pst, kommaa toki uutta lätkäfikkiäni tuolla Kisastadionin puolella) voit käyttää omaa mielikuvitustasi tässä asiassa ;) Hyvä, että myslisi oli hyvää. Kirjoitusvirheitä löytynee aina, eikö se ole jo tavaramerkki ;) Kiitos kommentista!  :-*





8.crime

Ne ovat viimein päättäneet hankkiutua minusta eroon. Eivät kirjaimellisesti, he eivät voi minua tappaa, sillä siitä seuraisi tutkinta ja joku joutuisi maksamaan rapsut. Ehkä joku nostaisi jopa metelin. Ehkä kukaan ei koskaan kuulisikaan asiasta. Joten he haluat tehdä sen vanhalla perinteisellä tavalla, lähettävät minut itäsiipeen, jossa vartijat eivät kulje, vaan jossa ainut laki on ankeuttajien ja sopii vain toivoa, etteivät ne nälissään immaise sieluani.

Ne lentävät pääni yli kerta toisensa jälkeen, rummuttavat mieleeni jokaisen lyönnin, jonka olen elämäni aikana saanut, kiskovat sydämestäni muistot kaikista kuolleista läheisistäni, kunnes ulvon lattialla kylkiasennossa ja pitelen kiinni rinnastani. Kuollut, kuollut, kuollut, minäkin haluan olla, mutta ne eivät lopeta, ne eivät edes vie sieluani, ne odottavat, että tulen lopullisesti pöpipääksi ja minut voidaan lopettaa.

Kun ankeuttajat lopettavat hetkeksi – niitä houkuttelee vierailulle tullut onnellinen sielu jossain eteläsiiven suunnalla – minä romahdan tunnottomana lattialle ja pitelen kiinni kyljestäni. Kuinka kauan minä enää jaksan tätä? Milloin muutun hulluksi, joka järsii omaa kättään vain jotta fyysinen kipu ylittäisi henkisen? Milloin minä ylitän sen rajan, jolloin lakanoista sidotaan hirttosilmukka ja yritän päättää oman elämäni epäonnistuen siinäkin surkeasti?

Istun nurkassa, nurkassa on hyvä olla. Filminauhan kasaamisesta on tullut aina vain epätoivoisempaa, minä en muista mitä tapahtui ja milloin, kuka teki mitä ja kuinka monta kertaa. Onnistun pitämään kiinni Jamesin ystävyydestä, mutta tunnen Remuksen lipeävän kauemmas – ehkä hän olikin toisen puolen vakooja, ehkä hänkin puukotti meitä selkään ja oli mukana äänestämässä minulle elinkautista. Heidän kaikkien kasvot ovat niin kaukana.

Yritän muistaa, mitä olen unohtanut. Kylmää. Ketä minä suutelin elämäni ensimmäisen kerran? Kylmää. Kuka auttoi nostamaan minun matka-arkkuni junaan ensimmäisenä vuonna? Kylmää. Mikä oli minun pöllöni nimi? Entä kissani? Heitinkö minä rupikonnia alas tähtitornista? Mikä mikä mikä mikä? Kuka kuka kuka kuka? Missä milloin miksi? Olkaa Merlinin nimessä hiljaa!

Havahdun omaan huutooni ja siihen, että kurkkuni on käheä. Ihoni on kananlihalla ja sinisistä varpaista päätellen olen saanut paleltumia. Yritän siirtää hiuksia pois kasvoiltani, mutta sormeni eivät tottele. Joku käy oven luona, kuulen sen, mutta en löydä jaloistani tarpeeksi voimaa noustakseni ylös. Kysyn kuka siellä, mutta ei se käy edes kuiskauksesta. Pienestä silmikosta tiputetaan pieneen selliin vielä pienempi pullo.

”Lahja Dumbledorelta”, joku sanoo. ”Yksityiskohdat ovat tärkeitä.”

En tidä miksi kukaan haluaisi auttaa minua, kaikista ihmisistä pyhä Dumbledore, mutta minulla on niin kylmä ja ehkä pullossa on jotain, joka päättää tämän kärsimyksen. Minun pitää saada se käsiini. Yritä Sirius, ojenna sormet suoriksi, raahaudu eteenpäin. Puoli metriä tuntuu maililta aivan kuin jaloissani olisi betonikenkäloitsu ja käteni pelkkää huonosti hyytynyttä kohokasta. Muutama sentti, kynnettömät käteni saavat otteen.

On oma haasteensa avata pieni pullo, jossa on mitätön korkki. Hieron sitä kämmenelläni, yritän jäystää murenevilla hampaillani, vasta äärimmäinen silmän koordiaation ja sormien yhteispelin tuloksena pullo sanoo plop ja avaa minulle suunsa. Haistan sitä ja katson sitten sisään, jossa kelluu vähän hopeaista nestettä, joka hehkuu yön sinisyyttä. Siinä on jotain tuttua, vähän kuin suojeliuksissa. Ei se voi olla, ei mitenkään...

Kun olen kulauttanut ensimmäisen tipan kielelleni, muistan Dumbledoren pitämät Pimeyden voimilta suojautumisen tunnit. Hän kertoi, että on olemassa liemiä, joihin voidaan pullottaa suojeluloitsuja, sellaisia kuten varjelun, lumos ja jopa suojelius. Vain harvat ja valitut pystyvät siihen, sellaiset kuten hän itse. Ehkäpä liemien professori voisi kertoa aiheesta lisää. Moni ympärillämme huokaili raskaasti, S.U.P.E.R.-kursseilla näkyi tuskin ketään.

Toinen tippa, juoksen lujaa synkässä käytävässä kotikartanossa, jahtaan Regulusta, joka on vienyt minun taikasauvani. En siedä sitä paikkaa enää, ohitan äidin lempivaasin ja tönäisen sen vahingossa kumoon. Palasia tuli viisikymmentä seitsemän, niistä neljäkymmentä alle sentin pieniä säröjä. Minä vihasin sitä taloa. Vihasin.

Siemaisen loputkin pullosta kerralla, jolloin ihmisten kasvot vilistävät silmieni edessä kuin huonosti langetettu muistoloitsu. Yksityiskohdat, pitää löytää oikea yksityiskohta hoen itselleni. Minulla on aina ollut valokuvamuisti, mutta sillä kertaa en sitä arvostanut, kun näin professori Verson pulahtaman kuutamouinnille järveen – alasti. Hyllyvät pakarat, painukaa pois mielestäni.

Muistan koulutanssiaiset ja liehuvat mekot, kaikilla oli naamarit ja kukin sai pelleillä kenen kanssa huvittaa. Minä tunsin veljeni kyllä väkijoukon seasta, hän nauratti ystävääni ja suuteli tätä sitten, kun huomasi että näen. Uusi annos raivoa suoniini, senkin minä halusin unohtaa. Ystäväni ei vastustellut Reguluksen käsivarsilla, mutta kun minä yritin samaa, hän löi minua päin näköä. Muistan, miten Susien hiukset hulmusivat hänen paetessaan.

”James ja Lily, Sirius, miten saatoimme...” hän huutaa. ”Et ymmärrä... Sinäkin olisit...”

Erotan Peterin kasvot, mutten saa selvää hänen puheestaan. Kaikki on pelkkää puuroa, ensin hidastettuna, sitten pikakelauksella. Näen, miten sauvakäteni liikkuu edestakaisin, huuleni muodostavat kerta toisensa jälkeen sanat kokoistus vangistus, ja samalla liikkuvat Peterin sormet, hänen silmänsä ovat suuret ja hätääntyneet, hän kuiskaa pommitum ja sivaltaa samalla liekkejä sykkivällä sauvallaan sormensa poikki. Kun kipinäpilvi laskeutuu ja ihmiset aloittavat kirkunan, erotan viemäriin katoavan rotanhännän.

Minä en tappanut häntä, tajuan äkkiä ja kaadun seinää vasten. Minä en olisi voinut koskaan tehdä sitä. Kaikesta siitä huolimatta minä olisin vain vanginnut hänet ja raahannut oikeuden eteen, mutta hän ei halunnut jäädä kiinni, häpesi kai liikaa, luikki paikalta pakoon ja räjäytti kaiken mennessään. Sormi oli kuin se kuuluisa piste kirjaimen päällä, jos hän on muiden silmissä kuollut, kukaan ei koskaan tule enää kyselemään mitään. Kukaan ei saa koskaan tietää, että hän kavalsi Lilyn ja Jamesin.

”Minä olen syytön.” Polveni notkahtavat, kun nousen seisomaan. ”Minä olen syytön!” Hyppään vasten painavaa ovea ja tartun silmikon ritilään. ”MINÄ OLEN SYYTÖN!”

Joku toinen saattaisi säikähtää, sillä sillä samalla hetkellä ankeuttaja hyökkää ritilää vasten ja sen muodoton, hampaaton, sieluton suu painuu melkein kiinni omaani. Tunnen välittömästi veltostavan kylmyyden ihollani, se haluaa sisälläni heränneen voitonriemun omakseen, yöjuoksut kelmien kanssa, juhlien äänekkään puheensorinan, kermakaljan maun Susanin suusta, elämäni. Otan toisella jalallani lattiasta tukea, viekööt mitä vie, mutta minua se ei saa.

”Minä olen syytön.”

Kylmyys helpottaa vähän. Astelen ympyrää sellissäni, annan ajatusten virrata. Iloisia asioita ei ole, mutta pysympähän järjissäni. Viekööt mitä vie. Minä olen varmasti syytön. Se ei ole onnellinen ajatus, mutta se on totta.

Mya Musta

  • Kirvesmurhaaja
  • ***
  • Viestejä: 739
  • Janne on mun sankari.
Vs: Muistanko sinut vielä huomenna
« Vastaus #24 : 04.08.2010 22:38:25 »
Hyvä kun sanoit tosta Kolmannesta, en ois varmaan muuten huomannu sitä ikinä ;)

Verson kuutamouinnit  :o oli pakko pysähtyy hetkeks vetää henkee siinä kohtaa :D ja tää oli jälleen ihana, Sirius piristy ja kaikki on hyvin sitä asiaa lukuunottamatta, että se on edelleen siellä Azkabanissa... Ja taas siellä oli noita muiston pätkiä joille sai hymyillä ja nauraa kuten sille Versolle. Dumbledore on Teh Mään! :D Ja nyt häirii kuka sen Dumlen lahjan toimitti. Kamalaa tämmönen :D Ja ehkä tällä kertaa oon tyytyväinen, että seuraava on ilmeisesti se viimeinen, koska sitten asiat selviää lopullisesti, eikä tarvii enää pohtia mitä tällä kertaa tapahtuu ja pelastuuko Sirius. Mun ajatukset kiertää kehää, ärsyttävää.

Lainaus
Istun nurkassa, nurkassa on hyvä olla. Filminauhan kasaamisesta on tullut aina vain epätoivoisempaa, minä en muista mitä tapahtui ja milloin, kuka teki mitä ja kuinka monta kertaa. Onnistun pitämään kiinni Jamesin ystävyydestä, mutta tunnen Remuksen lipeävän kauemmas – ehkä hän olikin toisen puolen vakooja, ehkä hänkin puukotti meitä selkään ja oli mukana äänestämässä minulle elinkautista. Heidän kaikkien kasvot ovat niin kaukana.

Nurkat on kivoja. Tässä kohtaa tuli kauheen surullinen olo, ei Remppa pettäis Sirreä ja muita mistään hinnasta. Olin jo ihan varma, että nyt kohta se sekoaa, mutta sitte ku se lahja tuli, jipii :D

En saa koottua mitään järkevää tähän, jospa käyttäsin enempi aikaa sen seuraavan kommentoimiseen? Saapi nähdä.

Mya Musta
"Well every game is big for us."
TEAM Tukkajumala

Feliicia

  • Puuskupuh
  • ***
  • Viestejä: 817
  • Hobitti
Vs: Muistanko sinut vielä huomenna
« Vastaus #25 : 05.08.2010 21:02:48 »
Lainaus
Istun nurkassa, nurkassa on hyvä olla. Filminauhan kasaamisesta on tullut aina vain epätoivoisempaa, minä en muista mitä tapahtui ja milloin, kuka teki mitä ja kuinka monta kertaa. Onnistun pitämään kiinni Jamesin ystävyydestä, mutta tunnen Remuksen lipeävän kauemmas – ehkä hän olikin toisen puolen vakooja, ehkä hänkin puukotti meitä selkään ja oli mukana äänestämässä minulle elinkautista. Heidän kaikkien kasvot ovat niin kaukana.

Yritän muistaa, mitä olen unohtanut. Kylmää. Ketä minä suutelin elämäni ensimmäisen kerran? Kylmää. Kuka auttoi nostamaan minun matka-arkkuni junaan ensimmäisenä vuonna? Kylmää. Mikä oli minun pöllöni nimi? Entä kissani? Heitinkö minä rupikonnia alas tähtitornista? Mikä mikä mikä mikä? Kuka kuka kuka kuka? Missä milloin miksi? Olkaa Merlinin nimessä hiljaa!


 :)Taas ylipitkiä lainauksia. ;D Tuo kohta oli aivan ihana.  :-*
Kun Sirius jossain vaiheessa hiukan piristyyy kaikki on hyvin, paitsi kuten Mya Musta sanoi, se on edelleen Azkabanissa. Jatkoa, jooko? :-\


ava by Raitakarkki
banneri by Pyry

Ginger

  • Vieras
Vs: Muistanko sinut vielä huomenna
« Vastaus #26 : 05.08.2010 22:30:01 »
10297. Pääsin kuin pääsinkin sanatavoitteeseeni, joskin vähän viiveellä. Tänä oli kyllä jännä projekti ja opin paljon uutta "Siriuksestani." Jälleen iso kiitos kaikille lukijoille ja kommareille! Oli ilo julkaista tätä teille!

Mya, tarviiko sua tölvästä yksärillä, ko saan valmiiksi ekan luvun mun Löövdoktors nuoruusvuodet -fikistä (tekeillä ;))? Toivottavasti Verson pakarat eivät jättäneet siuhun raumoja. Dumblella on kätyrinsä, eikä sillä sen suurempaa merkitystä ollut  :) Suanen huomauttaa, että AVssä Sirius ja Remus kuitenkin tilitti toisilleen, että ne ehti jo vähän epäilemään, että toinen olisi petturi ;) Täysin AUhan tää ei ole, totuuspohjana on vakituisesti VK-FK. Kiitos kaikista kommenteistasi!  :-*

HPF4E, Sirius on sen verran huonossa hapessa, että vaikeaa sitä on piristää ko se linnassa on  :-\ Viimeinen luku tulee tässä, vot, mutta jos jatko kiinnostaa, niin Harryn näkökulmassa seikkaillaan sitten post-FK maisemissa PotterNanossani :) Kiitos kommentistasi!  :-*



9.crime

Laveri on puusta veistetty ja jos liikun liian nopeasti, se jättää takapuoleeni tikkuja. Tikut tuntuvat hetken aikaa hyvältä, sävähdys on herättävä, mutta sitten tulehdukset tulevat ja koko kankkuun sattuu niin, etten voi enää istua. Pysyttelen hereillä. Yritän pysyä päivien perässä. Olen ollut Azkabanissa nyt melkein kaksitoista vuotta, hiukseni ovat pitkät ja takkuiset, partani risumainen, sillä edellisestä trimmauksesta on taas jo puoli vuotta. En ole varma milloin pääsin viimeksi suihkuun.

Käytävällä liikkuu tänään paljon väkeä, luulen, että ministeriö on täällä tarkistuskierroksella. Silloin korkeat virkamiehet hienoissa puvuissaan irvistelevät silmikoiden näyille ja painavat nenäliinansa suutaan vasten, jotteivät joutuisi hengittämään sisäänsä suoraan kaikkea sitä sonnan, hien ja veren pinttynyttä tuoksua. Minä virnistän siniselle silmäparille, mies pakenee kiireen vilkkaa pois.

Myönnetään, taidan olla se sirkuksen apina, jolta he odottavat jännittäviä temppuja. Jos sanon böö, he luulevat kuolevansa siihen paikkaan. Viimeksi kun he kävivät täällä noin vuosi sitten, minä yritin jopa puhua niille, sanoa olevani syytön, mutta ne vain nauroivat päin naamaani. Tällä kertaa en edes yritä vakuuttaa ketään. Istun laverilla ja olen nukutettu leijona häkissään.

”Ja tässä sellissä, ministeri, istuu Sirius Musta.”

Kuulen taian lukossa ennen kuin mitään edes tapahtuu, kahleet ilmestyvät tyhjästä ympärilleni ja sitovat minut paikoilleni, jotten voi tehdä yhtä ainoaa ylimääräistä liikettä. Käännän päätäni ja esittelen jälleen huonoja hampaitani, mikä kunnia, se on taikaministeri itse. Knop, se syöpäläisjohtaja ottaa häntä kiinni olkapäästä ja kuiskaa varoituksen sanoja, ei liian lähelle ministeri, tuo mies on hullu.

”Tulkaa toki peremmälle”, minä kehotan ja yritän liikuttaa jalkojani metallin raskaassa syleilyssä. ”Täällä on vähän viluista, mutta...”
”Mielenkiintoista tavata teidät taas, herra Musta”, sanoo Toffee ja ottaa sitten hatun pois päästään, pinttynyt tapa, ei niinkään kohteliaisuus minua kohtaan. ”Näytätte... jopa täysijärkiseltä.”
”Minusta tuntuu täysijärkiseltä, ministeri.”
”Arvatenkin Azkaban on turruttanut teidät.”
”Ei oikeastaan”, minä kohautan olkapäitäni. ”Tylsistyttää vain. Kaipaan ristisanatehtäviä.” Vilkaisen hänen kainalossaan näkyvään rypistyneeseen Päivän profeettaan. ”Ei teiltä liikenisi?”

Toffee nauraa ensin kuin olisin murjaissut vuosisadan parhaan vitsin, mutta hän huomaa pian vakavan juonteen suussani ja iskee hatun takaisin päähänsä. Hän pyörittää peukaloitaan ja maiskauttaa suutaan, yrittää epätoivoisesti aloittaa uutta lausetta. Minä olen kuitenkin jo todistanut hänelle tarpeeksi, minä en ole hullu, minua ei voi hulluna tuomita lopetettavaksi, vaikka sitä hän kyllä haluaisi. Taas yksi murhaaja vähemmän maailmassa.

”Toki. Minä jätän sen... tähän”, Toffee mutisee ja pudottaa lehden sitten oven pieleen. ”Saisinko seuraavaksi nähdä Lestranget?”

Kuin lapsi eläinkaupassa, minä tuhahdan, ja tunnen helpotuksekseni, miten kahleet kevenevät ja putoavat sitten pois päältäni. Nousen seisomaan ja astelen sitten oven luokse, se on todellakin oikea, tuore sanomalehti, vain kerran luettu, monesti rypistelty. Kaikki näyttää olevan hyvin velhomaailmassa, ei isoja artikkeleita Voldemortista vaan jostain onnekkaasta velhoperheestä. Suoristan paperit ja käyn sitten istumaan suosikkinurkkaani. Ensiksi tarkistan ylälaidasta päiväyksen, heinäkuun 11. Kas vain, kaksi päivää aikaa siihen päivään, kun kaikki sujuu vähän helpommin. Tämä Profeettahan suorastaan pelastaa päiväni.

En ole kahdessatoista vuodessa ehtinyt vielä unohtamaan, miten haluan lehteni lukea. Käännän kannen taakse ja aloitan lopusta, sieltä, minne on listattuna vastasyntyneiden nimet ja sarjakuvat. Olen melkein innoissani, haluan tietää mitä Odd the Ball on keksinyt, mutta saan taas muistutuksen siitä, miten aika on päässyt vierähtämään. Odd the Ballin tilalla on Vahvempaa taikuutta, jossa kaksi teininoitaa juttelevat keskenään sarkastisuuksia velhopojista.

Tunnen kielelleni kihoavan sylkeä, kun käännän sivun kokkipalstalle. Kurpitsaleivoksia, suolattua kyyhkystä, imellettyä mansikkamuhennosta vaniljakastikkeessa, jäätelöä pistaasipähkinäpaahdoksessa. Hymyilevät kotikokit ovat kauniita, mutta sydämessäni en tunne mitään, en edes pientä reaktiota tuolla jossain alhaalla. Haluaisin syödä piirakkaa napani täyteen, en suudella kypsien kirsikoiden värisiä huulia.

Seuraava sivu, urheiluosasto. Hitto, Kadlein kanuunat ovat näemmä vieläkin Merlinin kankusta. Minä aina sanoin Jamesille, ettei niistä tule mitään ja James sanoi, että tottakai tulee. Kanuunat olivat hänen suosikkijoukkueensa heti Kairfilin katapulttien jälkeen. Minä olen Rapakon palloseuran mies henkeen ja vereen. Niillä taitaa itse asiassa mennä hyvin tänä vuonna, ovat liigan kolmantena heti Harpyjoiden ja Kanahaukkojen jälkeen.

Paperi haluaisi viiltää sormeeni haavan, mutta ihoni on niin kuiva ja mutkalla, että lehti joutuu taipumaan ja minä siirryn kulttuuriuutisiin. Joku pitkänhuiskea kana on saanut ylennyksen suunnittelufirmassa, hän kävelee juuri sisään lasioviseen taloon pitkät vaaleat hiukset hulmuten. Tuollaisiako kaapuja ne nykyään käyttävät? Vilkuilen muita artikkeleita, joltain Lockhartilta ei kuulema ole tiedottajan mukaan tulossa lähiaikoina uutta romaania ja täti-ihmiset ovat poissa tolaltaan. Mikä tässä maailmassa on vikana? Olen kääntämässä sivua, kun portaita kuvassa nouseva nainen kääntää päätään. Hänessä on jotain tuttua, mietin.

Etsin sormeni alle kuvatekstin, mutta siinä mainitaan vain kesämuoti ja tuleva syksyn kaapukokoelma. Yritän työntää koko jutun mielestäni, mutta se kummittelee silti, katson sitten uudelleen uutista ja ryhdyn silmäilemään sitä läpi. Blaa blaa blaa, osastopäällikkö, blaa blaa blaa, nuorta verta, blaa blaa blaa, miljoonien kaljuunoiden liikevaihto, blaa blaa blaa, Susan Well (os. Wilkins). Susie Wilkins? Minä taisin tuntea hänet kerran, kyllä, me olimme ihan samalla luokallakin. En voi sanoa, että hän olisi kuulunut niihin suosikki-ihmisiini, rasittava haahka. Katson kuvaa vielä uudelleen, kivat sääret hänellä oli aina, nyt niitä ei erota roikkuvan kaavun alta. Hän näyttää väsyneeltä. Käännän sivua.

Uutiset ovat kaikki samaa tasaista puuroa, aistin kärkkäissä sanoissa skandaalin toivon, uutta uutista halutaan kuin sadetta helteellä. Pääsen viimein takaisin etusivulle, jossa puhutaan arpajaisissa voittaneesta perheestä. Siristelen kuivuneita silmiäni, onko tuo totta, Weasleyt? Kun viimeksi näin Mollyn, rakas sukulaislikka sekin avioliiton kautta, hän oli raskaana seitsemättä kertaa. Kun katson kuvaa, muistan hänen toiveensa käyneen toteen, tyttöhän sieltä viimein tuli. Katras on valtava, nostan heille hattua lauman kasvattamisesta. Toivottavasti heillä oli edes hauskaa niitä tehdessä.

Sitten huomaan jotain outoa. Yhden pojan olkapäällä liikkuu jokin pieni ja karvainen, joka ei halua näyttäytyä kuvassa. Tönäisen ihmisiä hieman syrjään sormenpäälläni, että näkisin paremmin, ja silloin noteeraan pienet viikset ja hännän. Kuka haluaa lemmikikseen rotan, varsinkin noin kärsineen ja tautisen näköisen. Sen turkista puuttuu tuppoja ja näköjään etutassusta on kadonnut yksi varpaista. Räpäytän silmiäni, toivon kostutusta. Puuttuva varvas.

Silmissäni välähtää pommien punainen katku ja ihmisten kirkuminen kaikuu korvissani. Minä yritin vartalolukitusta, Peter loitsi minua vastaan. Hän räjäytti itse itsensä, samalla sivalluksella irrotti sormensa. Näin, miten rotan häntä vain viuhahti viemäriin johtavalla aukolla. Jäljelle jäi yksi sormi, siisti pala kotiin vietäväksi. Minä en ajatellut sitä, minä vain nauroin katketakseni ja makasin katukivetyksellä, kunnes aurorit tulivat hakemaan minut pois.

Siinä hän istuu. Valokuvassa, rotan animaagimuodossa, elää pulleaa elämää velhoperheessä, edelleen piilossa. Mietin, miksei hän ole palannut maan pinnalle? Kaikki kuitenkin uskovat, että se olin minä, joka tappoi ne jästit, minä olin se, jonka vuoksi Lily ja James kuolivat. Uskooko hän, että jos hän palaa elävien kirjoihin, minä käräytän hänet? Pakkohan minun juttuni on ottaa uudelleen käsittelyyn, jos kaikki, jotka muka tapoin, eivät olekaan kuolleita.

Luen uutisen haparoivin silmin lävitse ja tunnen, miten vereni seisahtuu suonissani. Tarkastan kuvatekstit, sitten artikkelin, katson taas kuvaa. Rotta seisoo sen pojan olalla, jonka sanotaan olevan Harry Potterin luokalla. Weasley on aina Weasley, Weasley on aina rohkeikossa, eittämättä siellä on Potterinkin poika. Arvaan, he ovat ystäviä ja tuo rotta istuu joka yö Harryn sängyn päädyssä odottaen mestarinsa paluuta, odottaen tappokäskyä.

Lehti putoaa lattialle. Harry on vaarassa. Minä olen täällä. Okei, Sirius, nyt pidä paletti kasassa. Sinä olet syytön. Sinä voit auttaa, jos pääset täältä ulos. Sinä olet syytön. Juoksen ovelle ja ryhdyn hakkaamaan sitä, huudan kurkkuni käheäksi, mutta kukaan ei kuule. Sinä olet syytön. Ministeriö on häipynyt aikaa sitten, käytävillä liikkuvat enää ankeuttajat, kylmyys leijailee jokaisesta rakosesta sisään selliin. Sinä olet syytön.

Katson vielä lehden nurkassa näkyvää päiväystä. Ylihuomenna olisi Lilyn ja Jamesin 14-vuotishääpäivä. Heistä ei ole jäljellä enää muuta kuin muistot, onniloitsu ja heidän ainut poikansa. Onniloitsu. Räpäytän silmiäni, ylihuomenna on se päivä, jolloin minulla ei ole kylmä. Jos minä jonain päivänä voisin päästä ulos, se olisi silloin. Kaksi päivää, Sirius, pidä järkesi vielä kahden päivän ajan. Tätä ne eivät voi minulta viedä.

Minä olen syytön.



FIN
« Viimeksi muokattu: 01.11.2010 15:42:48 kirjoittanut Ginger »

Mya Musta

  • Kirvesmurhaaja
  • ***
  • Viestejä: 739
  • Janne on mun sankari.
Vs: Muistanko sinut vielä huomenna
« Vastaus #27 : 06.08.2010 01:57:09 »
Ihana! Rakastin tätä vikaa ihan suunnattomasti, oijoi, Sirius oli lähes selväjärkinen, mutta se unohti Susien? Eisaa! Saas nyt nähdä mitä tästäki kommentista tulee, mutta tähän väliin...

JEEEEEEEIHANAAIHANAAIHANAAJIPPIII *hyppiipomppiiloikkii* Nyt ku kerroit mulle, et kirjotat tommosta, nii käyn varmaa tunnin välein kattomassa et onko jo ilmestyny, joten ei luultavasti tartte laittaa yksäriä (en hanki aina huomata niitäkään ;D). Nyt on ihan hysteerinen olo, ehkä pitäis kattoo vaik toi Siskoni on noidan jakso loppuun ja koittaa sitte uudestaan kommentoimista? Huhhuh <3

Parikymmentä minuuttia myöhemmin. Noniin, jospa nyt kun Andy hittovie sano Pruelle et se haluu lapsia ja normaalin elämän, nii voisin keskittyä tähän? Tää oli kiva, oon joskus miettiny, et milleenhän se Siriuksen ja Toffeen kohtaaminen meni, milleen Sirius sai siltä sen lehden? Selvispähän monia asioita, vaikka tää nyt ei olekaan 'virallinen', mutta tää on hyvä versio oikeestaan kaikesta tosta mitä tuolla Azkabanissa on tapahtunut ja myöskin Siriuksen elämässä. (Oliko tässä vaan vähän yli 10 000 sanaa?  :o Tuntu paljon enemmältä jotenki.) Tykkäsin myös noista Profeetan jutuista mitä olit keksiny, vastas aika paljon näitä suomalaisia sanomalehtiä, mikä oli ihan kivakin, miks velhot nyt niin erilaisia olis tossakaan asiassa. Kaikki ne yksityiskohdat niissäkin jutuissa oli kivoja (failasin tän lauseen kirjottamisen aika monta kertaa, koko ajan painaa väärii näppäimii). Ja sitten tuo kun se iski, siis se tajuaminen.

Lainaus
Katson vielä lehden nurkassa näkyvää päiväystä. Ylihuomenna olisi Lilyn ja Jamesin 14-vuotishääpäivä. Heistä ei ole jäljellä enää muuta kuin muistot, onniloitsu ja heidän ainut poikansa. Onniloitsu. Räpäytän silmiäni, ylihuomenna on se päivä, jolloin minulla ei ole kylmä. Jos minä jonain päivänä voisin päästä ulos, se olisi silloin. Kaksi päivää, Sirius, pidä järkesi vielä kahden päivän ajan. Tätä ne eivät voi minulta viedä.

Minä olet syytön.

Taas ylipitkä lainaus, oon alkanu harrastaa näitä aika pahasti. Tuo onniloitsu on sun keksintö, ainakin oletan niin, koska en oo ennen kuullut, tai sitten on menny jotain vaan ohi. Kuitenkin se on kiva, ja ihan mahdollinenki juttu, uskottava siis. Lopetus oli ihana ja kaunis, kuten oikeastaan koko ficci. Ajatusten kokoominen nyt taas ontuu tällä hetkellä, joten sanon enää vain, että rakastin ja kiitän tästäkin.  :-* Tähänhä sopis vielä joku pätkä jossa kerrotaan kuinka se pakenee, vaik ihan joku semmonen raapaleen mittanen ; )

Mya Musta
« Viimeksi muokattu: 06.08.2010 01:59:42 kirjoittanut Mya Musta »
"Well every game is big for us."
TEAM Tukkajumala

Siiseli

  • vurrain
  • ***
  • Viestejä: 622
  • sunshine mixed with a little hurricane
Vs: Muistanko sinut vielä huomenna
« Vastaus #28 : 06.08.2010 02:04:15 »
Ihan ensimmäiseksi; Vau.
Toiseksi; Sinun syysi etten ole nukkumassa (ja vähän lilyn)
Ja kolmanneksi; olen sanaton

Luin tämän yhteen pötköön, ihan vain mielenkiinnosta ja kun aloitin, en voinut enää lopettaa, vaikka halusin nukkumaan.Tämä herätti hyvin sekalaisia tunteita, pisti miettimään ja loppujen lopuksi tykästymään Siriukseen. Mahtavaa tekstiä, upeaa kuvailuja ja täydellinen Sirius. En edes ala tekemään tästä mitään hyvää kommenttia (anteeksi), mutta päänsärky raastaa päätäni.

Lainaus
Joku toinen saattaisi säikähtää, sillä sillä samalla hetkellä ankeuttaja hyökkää ritilää vasten ja sen muodoton, hampaaton, sieluton suu painuu melkein kiinni omaani. Tunnen välittömästi veltostavan kylmyyden ihollani, se haluaa sisälläni heränneen voitonriemun omakseen, yöjuoksut kelmien kanssa, juhlien äänekkään puheensorinan, kermakaljan maun Susanin suusta, elämäni. Otan toisella jalallani lattiasta tukea, viekööt mitä vie, mutta minua se ei saa.

Upeaa, mahtavaa, käsittämätöntä. Kiitos, Gin, kiitos upeasta lukukokemuksesta. Nyt painun nukkumaan.

- Siiseli

kiitos täti Gin
ava by lady dynamite<3


kurkista lippaaseen

Feliicia

  • Puuskupuh
  • ***
  • Viestejä: 817
  • Hobitti
Vs: Muistanko sinut vielä huomenna
« Vastaus #29 : 06.08.2010 12:47:34 »
Jeee, viimeinkin vika luku! Tarkoitan, että vihdoinkin saan lukea lopun enkä sitä, että tämä olisi ollut niin tylsä, että olisin iloinnut vikasta luvusta, en todellakaan. Lopetus on aivan mahtava ja tuo ajan kulu. Sirius on aivan mahtavasti kuvailtu ja se on niin Sirius.
 Onniloitsu on hyvä idea, kai keksit sen itse? Ja tuo, että se oli juuri Lilyn ja Jamesin hääpäivä kun Sirius karkasi Azkabanista.
Lainaus
En ole kahdessatoista vuodessa ehtinyt vielä unohtamaan, miten haluan lehteni lukea. Käännän kannen taakse ja aloitan lopusta, sieltä, minne on listattuna vastasyntyneiden nimet ja sarjakuvat. Olen melkein innoissani, haluan tietää mitä Odd the Ball on keksinyt, mutta saan taas muistutuksen siitä, miten aika on päässyt vierähtämään. Odd the Ballin tilalla on Vahvempaa taikuutta, jossa kaksi teininoitaa juttelevat keskenään sarkastisuuksia velhopojista.
Tämä kohta oli hyvä ja tietenkn lopetus.
HarryPotterFan4Ever kiittää


ava by Raitakarkki
banneri by Pyry

Renttu

  • Hooked
  • ***
  • Viestejä: 463
  • ©Haava
Vs: Muistanko sinut vielä huomenna
« Vastaus #30 : 08.08.2010 15:37:13 »
Ah, viimeinen luku. Muaah, anteeksi etten ehtiny kommentoimaan kasin jälkeen, olin puskassa alias mökillä ilman nettiä. Siitä 9 Crimesista sen verran, että jotenkin se vain hyytää mua. Se on mulle biisi josta lähinnä tulee mieleen itsemurha, vaikken muuten asiaa ajattelekaan. Ehkä se vain muistuttaa jostain, kun siitä on pari vuotta kun kuuntelin sitä enemmänkin. Toisaalta ymmärrän, miten sitä voi puolestaan pitää kauniina. : )

Luvusta juu. Voi Sirius, Sirius. Miksi unohdit Susien?! Ei saa. (ja hih, nolottaa hiukan, mutta suo anteeksi tietämättömyyteni, kun en tiennyt Susien olleen mukana jo niin kauan : P) Lehden lukeminen oli ihana, jotenkin se Siriuksen tunne miltä tuntuu kuulla muusta maailmasta ensimmäistä kertaa pitkään aikaan välittyi hienosti.

Lainaus
Minä olen täällä. Okei, Sirius, nyt pidä paletti kasassa. Sinä olet syytön.

Jotenkin pidin tuosta kohdasta aivan suunnattomasti. Muutenkin olen miettinyt tuota, että miten Sirius pysyi niin täysjärkisenä läpi koko vankeuden, eikä silti yrittänyt paeta. Tämä voisi selittää asiaa, (jos se tieto omasta syyttömyydestä tulikin vasta jälkeenpäin) koska pakkohan tuollaisen paikan on jollakin tavalla ihmismieleen vaikuttaa.

Rakentava jäi Näsijärveen, mutta kiitos tästä ficistä, ihanaa, kaunista tekstiä, ehkä menen tästä metsästämään muitakin tekstejäsi...?
: )

Headstrong, today I feel headstrong.

banneri by raitis

Ginger

  • Vieras
Vs: Muistanko sinut vielä huomenna
« Vastaus #31 : 14.10.2010 19:05:35 »
Jeejee, näin myöhässä kommentteihin vastailen, kaikki olen lukenut ja niistä olen kiitollinen :)

Mya, peipi, Siskoni on noita on laatusarja :) Yritin kirjoittaa siitä pitkää fikkiä, mutta sekin vain jäi. Sääli. Kyä tuo onniloitsu on "minun" yhtä paljon kuten mikä tahansa Potter-maailmaan sijoittuva voi olla, mutta eipä siihen liiemmin aivotyöskentelyä tarvittu ;) Halusin vain päästä mahdollisimman helpolla, kun yritin hiffata miten ihmeessä Siriuksella muka oli voimia lähteä Banista. Kiitän kommentistasi, tykkään niistä aina mahottomasti  :-*

Siisselsson, valvottamisesi on iloni ja velvollisuuteni  :-* Kiitän kommentista!

HPF4E, minkä keksin, sen keksin :) Vaikutteitahan me otetaan aina kaikkialta, mutta tietoisesti en koskaan plagioisi ketään. Kiitän kommentistasi  :-*

rentunlupiini, itse olen ajatellut sen niin, että canonissa Sirius ei koskaan kokenut, että hänellä olisi jokin erityinen syy paeta - että hän on ollut kokoajan loppuun ajettu ja väsynyt. Uskon kanssa, että hän pakeni pikemminkin satuttamaan Peteriä kuin suojelemaan Harryä. Viha on vahva tunne. Toivottavasti törmäilen kommentteihisi myöhemminkin  ;) Kiitän tästä!  :-*

Muilla mitään sanottavaa?