10297. Pääsin kuin pääsinkin sanatavoitteeseeni, joskin vähän viiveellä. Tänä oli kyllä jännä projekti ja opin paljon uutta "Siriuksestani." Jälleen iso kiitos kaikille lukijoille ja kommareille! Oli ilo julkaista tätä teille!
Mya, tarviiko sua tölvästä yksärillä, ko saan valmiiksi ekan luvun mun Löövdoktors nuoruusvuodet -fikistä (tekeillä
)? Toivottavasti Verson pakarat eivät jättäneet siuhun raumoja. Dumblella on kätyrinsä, eikä sillä sen suurempaa merkitystä ollut
Suanen huomauttaa, että AVssä Sirius ja Remus kuitenkin tilitti toisilleen, että ne ehti jo vähän epäilemään, että toinen olisi petturi
Täysin AUhan tää ei ole, totuuspohjana on vakituisesti VK-FK. Kiitos kaikista kommenteistasi!
HPF4E, Sirius on sen verran huonossa hapessa, että vaikeaa sitä on piristää ko se linnassa on
Viimeinen luku tulee tässä, vot, mutta jos jatko kiinnostaa, niin Harryn näkökulmassa seikkaillaan sitten post-FK maisemissa PotterNanossani
Kiitos kommentistasi!
9.crime
Laveri on puusta veistetty ja jos liikun liian nopeasti, se jättää takapuoleeni tikkuja. Tikut tuntuvat hetken aikaa hyvältä, sävähdys on herättävä, mutta sitten tulehdukset tulevat ja koko kankkuun sattuu niin, etten voi enää istua. Pysyttelen hereillä. Yritän pysyä päivien perässä. Olen ollut Azkabanissa nyt melkein kaksitoista vuotta, hiukseni ovat pitkät ja takkuiset, partani risumainen, sillä edellisestä trimmauksesta on taas jo puoli vuotta. En ole varma milloin pääsin viimeksi suihkuun.
Käytävällä liikkuu tänään paljon väkeä, luulen, että ministeriö on täällä tarkistuskierroksella. Silloin korkeat virkamiehet hienoissa puvuissaan irvistelevät silmikoiden näyille ja painavat nenäliinansa suutaan vasten, jotteivät joutuisi hengittämään sisäänsä suoraan kaikkea sitä sonnan, hien ja veren pinttynyttä tuoksua. Minä virnistän siniselle silmäparille, mies pakenee kiireen vilkkaa pois.
Myönnetään, taidan olla se sirkuksen apina, jolta he odottavat jännittäviä temppuja. Jos sanon böö, he luulevat kuolevansa siihen paikkaan. Viimeksi kun he kävivät täällä noin vuosi sitten, minä yritin jopa puhua niille, sanoa olevani syytön, mutta ne vain nauroivat päin naamaani. Tällä kertaa en edes yritä vakuuttaa ketään. Istun laverilla ja olen nukutettu leijona häkissään.
”Ja tässä sellissä, ministeri, istuu Sirius Musta.”
Kuulen taian lukossa ennen kuin mitään edes tapahtuu, kahleet ilmestyvät tyhjästä ympärilleni ja sitovat minut paikoilleni, jotten voi tehdä yhtä ainoaa ylimääräistä liikettä. Käännän päätäni ja esittelen jälleen huonoja hampaitani, mikä kunnia, se on taikaministeri itse. Knop, se syöpäläisjohtaja ottaa häntä kiinni olkapäästä ja kuiskaa varoituksen sanoja, ei liian lähelle ministeri, tuo mies on hullu.
”Tulkaa toki peremmälle”, minä kehotan ja yritän liikuttaa jalkojani metallin raskaassa syleilyssä. ”Täällä on vähän viluista, mutta...”
”Mielenkiintoista tavata teidät taas, herra Musta”, sanoo Toffee ja ottaa sitten hatun pois päästään, pinttynyt tapa, ei niinkään kohteliaisuus minua kohtaan. ”Näytätte... jopa täysijärkiseltä.”
”Minusta tuntuu täysijärkiseltä, ministeri.”
”Arvatenkin Azkaban on turruttanut teidät.”
”Ei oikeastaan”, minä kohautan olkapäitäni. ”Tylsistyttää vain. Kaipaan ristisanatehtäviä.” Vilkaisen hänen kainalossaan näkyvään rypistyneeseen Päivän profeettaan. ”Ei teiltä liikenisi?”
Toffee nauraa ensin kuin olisin murjaissut vuosisadan parhaan vitsin, mutta hän huomaa pian vakavan juonteen suussani ja iskee hatun takaisin päähänsä. Hän pyörittää peukaloitaan ja maiskauttaa suutaan, yrittää epätoivoisesti aloittaa uutta lausetta. Minä olen kuitenkin jo todistanut hänelle tarpeeksi, minä en ole hullu, minua ei voi hulluna tuomita lopetettavaksi, vaikka sitä hän kyllä haluaisi. Taas yksi murhaaja vähemmän maailmassa.
”Toki. Minä jätän sen... tähän”, Toffee mutisee ja pudottaa lehden sitten oven pieleen. ”Saisinko seuraavaksi nähdä Lestranget?”
Kuin lapsi eläinkaupassa, minä tuhahdan, ja tunnen helpotuksekseni, miten kahleet kevenevät ja putoavat sitten pois päältäni. Nousen seisomaan ja astelen sitten oven luokse, se on todellakin oikea, tuore sanomalehti, vain kerran luettu, monesti rypistelty. Kaikki näyttää olevan hyvin velhomaailmassa, ei isoja artikkeleita Voldemortista vaan jostain onnekkaasta velhoperheestä. Suoristan paperit ja käyn sitten istumaan suosikkinurkkaani. Ensiksi tarkistan ylälaidasta päiväyksen, heinäkuun 11. Kas vain, kaksi päivää aikaa siihen päivään, kun kaikki sujuu vähän helpommin. Tämä Profeettahan suorastaan pelastaa päiväni.
En ole kahdessatoista vuodessa ehtinyt vielä unohtamaan, miten haluan lehteni lukea. Käännän kannen taakse ja aloitan lopusta, sieltä, minne on listattuna vastasyntyneiden nimet ja sarjakuvat. Olen melkein innoissani, haluan tietää mitä Odd the Ball on keksinyt, mutta saan taas muistutuksen siitä, miten aika on päässyt vierähtämään. Odd the Ballin tilalla on Vahvempaa taikuutta, jossa kaksi teininoitaa juttelevat keskenään sarkastisuuksia velhopojista.
Tunnen kielelleni kihoavan sylkeä, kun käännän sivun kokkipalstalle. Kurpitsaleivoksia, suolattua kyyhkystä, imellettyä mansikkamuhennosta vaniljakastikkeessa, jäätelöä pistaasipähkinäpaahdoksessa. Hymyilevät kotikokit ovat kauniita, mutta sydämessäni en tunne mitään, en edes pientä reaktiota tuolla jossain alhaalla. Haluaisin syödä piirakkaa napani täyteen, en suudella kypsien kirsikoiden värisiä huulia.
Seuraava sivu, urheiluosasto. Hitto, Kadlein kanuunat ovat näemmä vieläkin Merlinin kankusta. Minä aina sanoin Jamesille, ettei niistä tule mitään ja James sanoi, että tottakai tulee. Kanuunat olivat hänen suosikkijoukkueensa heti Kairfilin katapulttien jälkeen. Minä olen Rapakon palloseuran mies henkeen ja vereen. Niillä taitaa itse asiassa mennä hyvin tänä vuonna, ovat liigan kolmantena heti Harpyjoiden ja Kanahaukkojen jälkeen.
Paperi haluaisi viiltää sormeeni haavan, mutta ihoni on niin kuiva ja mutkalla, että lehti joutuu taipumaan ja minä siirryn kulttuuriuutisiin. Joku pitkänhuiskea kana on saanut ylennyksen suunnittelufirmassa, hän kävelee juuri sisään lasioviseen taloon pitkät vaaleat hiukset hulmuten. Tuollaisiako kaapuja ne nykyään käyttävät? Vilkuilen muita artikkeleita, joltain Lockhartilta ei kuulema ole tiedottajan mukaan tulossa lähiaikoina uutta romaania ja täti-ihmiset ovat poissa tolaltaan. Mikä tässä maailmassa on vikana? Olen kääntämässä sivua, kun portaita kuvassa nouseva nainen kääntää päätään. Hänessä on jotain tuttua, mietin.
Etsin sormeni alle kuvatekstin, mutta siinä mainitaan vain kesämuoti ja tuleva syksyn kaapukokoelma. Yritän työntää koko jutun mielestäni, mutta se kummittelee silti, katson sitten uudelleen uutista ja ryhdyn silmäilemään sitä läpi. Blaa blaa blaa, osastopäällikkö, blaa blaa blaa, nuorta verta, blaa blaa blaa, miljoonien kaljuunoiden liikevaihto, blaa blaa blaa, Susan Well (os. Wilkins). Susie Wilkins? Minä taisin tuntea hänet kerran, kyllä, me olimme ihan samalla luokallakin. En voi sanoa, että hän olisi kuulunut niihin suosikki-ihmisiini, rasittava haahka. Katson kuvaa vielä uudelleen, kivat sääret hänellä oli aina, nyt niitä ei erota roikkuvan kaavun alta. Hän näyttää väsyneeltä. Käännän sivua.
Uutiset ovat kaikki samaa tasaista puuroa, aistin kärkkäissä sanoissa skandaalin toivon, uutta uutista halutaan kuin sadetta helteellä. Pääsen viimein takaisin etusivulle, jossa puhutaan arpajaisissa voittaneesta perheestä. Siristelen kuivuneita silmiäni, onko tuo totta, Weasleyt? Kun viimeksi näin Mollyn, rakas sukulaislikka sekin avioliiton kautta, hän oli raskaana seitsemättä kertaa. Kun katson kuvaa, muistan hänen toiveensa käyneen toteen, tyttöhän sieltä viimein tuli. Katras on valtava, nostan heille hattua lauman kasvattamisesta. Toivottavasti heillä oli edes hauskaa niitä tehdessä.
Sitten huomaan jotain outoa. Yhden pojan olkapäällä liikkuu jokin pieni ja karvainen, joka ei halua näyttäytyä kuvassa. Tönäisen ihmisiä hieman syrjään sormenpäälläni, että näkisin paremmin, ja silloin noteeraan pienet viikset ja hännän. Kuka haluaa lemmikikseen rotan, varsinkin noin kärsineen ja tautisen näköisen. Sen turkista puuttuu tuppoja ja näköjään etutassusta on kadonnut yksi varpaista. Räpäytän silmiäni, toivon kostutusta. Puuttuva varvas.
Silmissäni välähtää pommien punainen katku ja ihmisten kirkuminen kaikuu korvissani. Minä yritin vartalolukitusta, Peter loitsi minua vastaan. Hän räjäytti itse itsensä, samalla sivalluksella irrotti sormensa. Näin, miten rotan häntä vain viuhahti viemäriin johtavalla aukolla. Jäljelle jäi yksi sormi, siisti pala kotiin vietäväksi. Minä en ajatellut sitä, minä vain nauroin katketakseni ja makasin katukivetyksellä, kunnes aurorit tulivat hakemaan minut pois.
Siinä hän istuu. Valokuvassa, rotan animaagimuodossa, elää pulleaa elämää velhoperheessä, edelleen piilossa. Mietin, miksei hän ole palannut maan pinnalle? Kaikki kuitenkin uskovat, että se olin minä, joka tappoi ne jästit, minä olin se, jonka vuoksi Lily ja James kuolivat. Uskooko hän, että jos hän palaa elävien kirjoihin, minä käräytän hänet? Pakkohan minun juttuni on ottaa uudelleen käsittelyyn, jos kaikki, jotka muka tapoin, eivät olekaan kuolleita.
Luen uutisen haparoivin silmin lävitse ja tunnen, miten vereni seisahtuu suonissani. Tarkastan kuvatekstit, sitten artikkelin, katson taas kuvaa. Rotta seisoo sen pojan olalla, jonka sanotaan olevan Harry Potterin luokalla. Weasley on aina Weasley, Weasley on aina rohkeikossa, eittämättä siellä on Potterinkin poika. Arvaan, he ovat ystäviä ja tuo rotta istuu joka yö Harryn sängyn päädyssä odottaen mestarinsa paluuta, odottaen tappokäskyä.
Lehti putoaa lattialle. Harry on vaarassa. Minä olen täällä. Okei, Sirius, nyt pidä paletti kasassa. Sinä olet syytön. Sinä voit auttaa, jos pääset täältä ulos. Sinä olet syytön. Juoksen ovelle ja ryhdyn hakkaamaan sitä, huudan kurkkuni käheäksi, mutta kukaan ei kuule. Sinä olet syytön. Ministeriö on häipynyt aikaa sitten, käytävillä liikkuvat enää ankeuttajat, kylmyys leijailee jokaisesta rakosesta sisään selliin. Sinä olet syytön.
Katson vielä lehden nurkassa näkyvää päiväystä. Ylihuomenna olisi Lilyn ja Jamesin 14-vuotishääpäivä. Heistä ei ole jäljellä enää muuta kuin muistot, onniloitsu ja heidän ainut poikansa. Onniloitsu. Räpäytän silmiäni, ylihuomenna on se päivä, jolloin minulla ei ole kylmä. Jos minä jonain päivänä voisin päästä ulos, se olisi silloin. Kaksi päivää, Sirius, pidä järkesi vielä kahden päivän ajan. Tätä ne eivät voi minulta viedä.
Minä olen syytön.
FIN
