A/N: Heipähei taas pitkästä aikaa ja kiitos kaikista kommenteistanne!<3 Toivottavasti kaikilla on startannut koulu hyvin käyntiin, itselläni tosin on tuottanut hieman ongelmia lukioon tottuminen ja läksyjen määrä, koeviikkokin puskee uhkaavasti koko ajan lähemmäksi *järsii kynsiään* Mutta kuitenkin, toivottavasti jaksatte kommentoida uutta lukua, vaikka taas kestänyt vaikka kuinka kauan saada se valmiiksi... Mutta hyvittääkseni sitä tein luvusta hieman pitemmän
Luku 36
SuhdesotkujaPäivät kuluivat liian nopeasti Jamesin mielestä. Hän olisi voinut tehdä mitä vain, kunhan hän olisi saanut hieman lisää aikaa Rohkelikon huispausjoukkueelle. Vaikka hän luotti täysin joukkueeseensa, hän olisi halunnut vielä harjoitella enemmän ja niin tulla vielä varmemmaksi joukkueensa puolesta.
Viimein koitti lauantai, kauhujen päivä. Loppuottelu pidettäisiin heti aamupäivällä. James heräsi aikaisin ja kävi vielä tarkkaan läpi joukkueensa taktiikat ja varmisti, että kaikki oli kunnossa. Lopulta hän meni suihkuun ja puki sen jälkeen huispauskaavun päällensä ja siirtyi Siriuksen sängyn viereen.
“Anturajalka, herätys!” James karjahti huoneessa. “Pue päällesi ja tule aamupalalle, sen jälkeen siirrytään harjoittelemaan kentälle!”
“Mitä? Vielä tänään harjoittelemaan? Oletko täysin kajahtanut?” Sirius kirosi tukahtuneesti peittonsa alta.
“No, ainakin me vielä lämmitellään ja käydään taktiikoita läpi”, James sanoi ja ravisteli Siriuksen sänkyä. “Herää nyt!”
Sirius kirosi vielä enemmän ja nousi peittonsa alta tukka pystyssä. James katsoi tyytyväisenä, kun hänen joukkueensa lyöjä tallusti suihkuun.
James virnisti tyytyväisenä ja siirtyi herättelemään muita joukkueen pelaajia.
“Ja muistakaa sitten olla tarkkaavaisia ja koko ajan valppaita!” James paasasi Rohkelikon pukuhuoneessa ja katsoi tuimasti jokaista pelaajaa. He olivat syöneet pikaisen aamupalan ja tulleet lämmittelemään Jamesin johdolla kentälle.
Peli alkaisi pian ja pukuhuoneessa aisti pelon ja jännityksen. Kaikki olivat hermostuneita, varsinkin James. Tämä oli ensimmäinen vuosi hänelle kapteenina ja hän tiesi, että jos hänen joukkueensa voittaisi, hän jäisi historiaan loistavana kapteenina. Jos he taas häviäisivät... no, sitten hän jäisi historiaan sinä idioottina, joka johti Rohkelikon vuosisadan nöyryytykseen.
Hän uskoi joukkueensa voittoon, mutta hän ei voinut kieltää sitä tosiasiaa, että Sabrina oli koulinut parhaimmat pelaajat Korpinkynnen joukkueeseen ja pelistä oli tulossa hyvin tasainen.
“Ihanaa, että tänään on näin lämmin”, Mischa sanoi ja käänsi kasvojaan aurinkoon päin. “Juuri loistava sää istua huispauskatsomossa.”
Mischa, Peter ja Lily istuivat Rohkelikon katsomossa ja nauttivat olostaan. Viiden minuutin kuluttua tunnelma olisi toinen; he kaikki jännittäisivät ja kiljuisivat äänensä käheiksi Rohkelikon puolesta. Mischaakin jännitti, mutta hän yritti hieman peitellä sitä toisin kuin Lily, joka pureskeli lyhyitä kynsiään vieläkin lyhyemmiksi. Mischa otti Lilyä käsistä kiinni ja asetteli ne päättäväisesti Lilyn sivuille.
“Sinä et auta Jamesia mitenkään pureskelemalla kynsiäsi”, Mischa sanoi ja Lily katsoi ystäväänsä hieman pahatuulisesti.
“Etkö sinä sitten jännitä yhtään Siriuksen puolesta? Tai Stephanien?” Lily kysyi.
Mischa tuhahti. “Totta kai minä jännitän! Mutta miksi pureskella kynsiä?”
“Se on tapa”, Lily selitti ja katsoi kelloaan. “Apua! Peli alkaa näillä minuuteilla!”
Lilyn lauseesta ei kuulunut kuin osa, sillä juuri silloin kajahti selostajan kopista Remuksen ääni.
“Hyvää päivää, rakkaat koulutoverit, ja tervetuloa tämän lukukauden viimeiseen otteluun, Rohkelikko vastaan Korpinkynsi!”
Koko katsomo hurrasi Remuksen sanoille ja kaikki kääntyivät katsomaan, kuinka molempien tupien joukkueet lensivät kentälle.
“Tänä vuonna loppu-ottelu on varmasti erittäin tiukka, sillä molemmat kapteenit, Sabrina ja James, ovat kiduttaneet joukkueitaan äärimmäisen rankoilla harjoituksilla ja erittäin ovelilla taktiikoilla. Mutta nyt nähdään, kumpi on lopulta toista ovelampi!”
Remus alkoi luettelemaan molempien joukkueiden pelaajia ja hän mietti hieman hämmentyneenä, että Stephanie ja Sabrina pelasivat eri puolilla. Hänen kaksi ihastusta. Tai no, toinen oli entinen ihastus, mutta silti... Oli jännittävää selostaa juuri tätä ottelua jo itse pelaajienkin takia.
“Ja nyt, Sabrina ja James kättelevät.. Sabrina yrittää selvästi flirttailla Jamesille hurmatakseen ja hämätäkseen vastapuolen kapteenia, mutta se tuskin tehoaa Jamesin tyttöystävän katsoessa katsomossa....”
Katsomossa naurettiin ja pahoin punastuneeseen Lilyyn luotiin virnisteleviä katseita.
“Ja vihdoinkin kaikki pallot vapautettiin!” Remus huudahti.
Peli oli hetkessä käynnissä ja kellekään ei jäänyt epäselväksi, että molemmat joukkueet halusivat voittoa ja pahasti. Tuntui jopa siltä, että pelaajat voisivat kuolla voiton takia. Katsomokin oli yhtä lailla mukana hengessä; kaikki huusivat oman tupansa puolesta ja osa jopa solvasi toisen tuvan pelaajia. Puuskupuhit kannustivat Rohkelikkoa, sillä jos Rohkelikko voittaisi, heidän tupansa tulisi pisteiden vuoksi toiseksi ja luihuiset kannustivat tietenkin korpinkynsiä, sillä he olisivat mieluummin hirttäneet itsensä kuin kannustaneet Rohkelikkoja, heidän arkkivihollisiaan.
“Stephanie Braintown kaappasi kaadon korpinkynnen kapteenilta Sabrinalta ja kuljettaa sitä kohti korpikynnen maalisalkoja, toivottavasti onnistaa - EI, mutta lähellä oli, Stephanie!” Remus huusi mikkiin ja Rohkelikon katsomosta kuului huokausten kuoro.
Stephanie kirosi ja lensi nopeasti kaadon perään. Sabrina oli jälleen saanut kaadon ja oli menossa vauhdilla kohti Rohkelikon maalisalkoja, mutta ryhmy meinasi lensi suoraa tyttöä kohti. Sabrina teki tiukan väistön ja pudotti samalla kaadon, suoraan Rohkelikon jahtaajalle, Mikael Hugelille.
Mikael lensi niin nopeasti kuin osasi ja syötti paremmalla paikalla olevalle kolmannelle jahtaajalle Joanna Kreptonille, joka puolestaan koitti onneaan Korpinkynnen pitäjää Frederick Farrowia vastaan. Lily pisti nopeasti silmät kiinni toivoen samalla parasta, mutta hän ei kestänyt katsoa, häntä jännitti aivan liikaa -
Mutta sitten hän kuuli ympäriltään kovaäänistä karjuntaa ja Mischa ja Peter halasivat toisiaan nopeasti onnesta soikeina. Vihdoinkin, Joanna oli onnistunut murtamaan Frederickin!
“Tilanne on nyt 10-0 Rohkelikolle!” Remus karjui mikkiin. “Niin sitä pitää, Joanna! Ja älkää nyt korpinkynnet mylvikö siellä, en minä ole yhtään puolueellinen - “
Lily nauroi onnellisena.
Mutta onnea ei kestänyt turhan kauan, sillä vaikka Rohkelikot kamppailivat urheasti, Korpinkynsi kiri ensin maalilla, sitten toisella. Rohkelikon pitäjä Noelle Johnsson, joka tunnettiin aivan kuin naispuolisena Siriuksena, hermoili liikaa ja oli siis tavallista surkeampi.
“Rauhoitu vain, Noelle, kyllä se siitä paranee”, James huudahti tytölle mennessään ohitse. Mutta mikä James oli kannustamaan muita, kun ei ollut itsekään nähnyt kertaakaan kultaista sieppiä?
Korpinkynnen jahtaajat Sabrina, Alison Unwar ja Nicolas Carrig tekivät selvää Rohkelikon pelaajista hienoilla taktiikoillaan ja nopeilla syötöillään, joten peli oli jo puolen tunnin kuluttua 10-110. Mutta James oli ylpeä joukkuetovereistaan, sillä he yrittivät kaikkensa. Lyöjät Sirius ja Brad Mertino löivät ryhmyjä monta kertaa niin hyvin, että Jameskin säikähti korpinkynsiläisten puolesta.
Peli alkoi käydä uuvuttavaksi. Sieppiä ei näkynyt missään ja James alkoi turhautua. Pitikö hänellä olla näin huono tuuri juuri viimeisessä ottelussa?
Mutta sitten hän tunsi onnensa kääntyvän pienen kultaisen vilauksen muodossa. Korpinkynnen maalisalon vieressä lepatteli sieppi.
James lähti hirveän lujaa kohti sitä, yritti napata sen ennen kuin se ehtisi karkuun, mutta suunnitelmassa oli vain yksi huono puoli - hänen syöksymisensä huomattiin ja se kiinnitti myös Korpinkynnen etsijän Ellie Gatewayn huomion.
Ellie ja James lähtivät molemmat kilpaa kohti sieppiä, Elliellä oli jopa pieni etumatka, mutta James maistoi veren suussaan ja hän halusi voittaa tämän ottelun todella pahasti...
Enää pieni matka... Hän kohotti kätensä kohti sieppiä ja tunsi, kuinka Ellie oli ihan hänen perässään, mutta kuitenkin jäänyt hänestä hieman taakse... Hän venyttäytyi vielä vähän edemmäs luudanvarrellaan....
Ja sitten hän tunsi sormensa kiertyvän kultaisen pallon ympärille.
Siitä eteenpäin kaikki oli Jamesille sumua. Hän ei muistanut sitä kuinka oli laskeutunut maahan, mutta kuuli kuitenkin Remuksen karjuvan mikkiin: “JES! ROHKELIKKO VOITTAA OTTELUN 160-110! NIIN SITÄ PITÄÄ, ROHKELIKKO!” ja hän tunsi, kuinka Sirius syöksyi halaamaan häntä niin rajusti, että he molemmat kaatuivat keskellä stadionia. Kaikki onnittelivat häntä, kaikki tulivat taputtamaan häntä olalle ja James katseli onnellisena, kuinka hänen joukkueensa tytöt Noelle, Joanna ja Stephanie itkivät ilosta. Jamesinkin teki mieli itkeä.
Lily, Mischa ja Peter liittyivät onnittelevien joukkoon ja näkivät myös Remuksen tulevan alas kentälle. Korpinkynnen joukkue siirtyi pettyneen näköisenä omaan pukuhuoneeseensa, mutta jokainen kuitenkin onnitteli Rohkelikkoja hienosta voitosta ja kiittivät tasaisesta pelistä. Remus ja muut rohkelikot kunnioittivat korpinkynsiä näin reilusta teosta vielä enemmän.
“Hieno peli, Sirius”, Mischa onnitteli ja siirtyi halaamaan lujasti poikaystäväänsä, joka vastasi rajusti halaukseen.
“Kiitos, Mimi”, Sirius sanoi ja suuteli nopeasti Mischaa huulille. “Tämä on ihan uskomatonta!”
“Uskon”, Mischa vastasi ja tuijotti Siriuksen harmaita silmiä hymy huulillaan. “Te taisitte oikeasti voittaa!”
“Niin, me taisimme kyllä voittaa”, Sirius virnisteli. “Sinä olet kyllä varsinainen älypää, Mischa!”
Jamesin päivä oli täydellinen. Mikään ei voinut ajaa pois sitä onnellisuuden huumaa, joka oli vallannut hänet ottelun jälkeen. Hän, Sirius ja Stephanie olivat nopeasti käyneet suihkussa ja sitten he menivät kaikki ottamaan ulos aurinkoa järven rannalle. He kelailivat yhä ottelun huippukohtia toisilleen.
“...ja että minua jännitti, kun jahtasit sitä sieppiä, luulin tosissani, että Ellie olisi saanut sen”, Stephanie sanoi dramaattisesti sydänalaansa pidellen. “Meinasin kuolla jännitykseen!”
James naurahti ja puristi Lilyä hieman lähemmäs itseään täysin vaistomaisesti. Lily vain hymyili leveästi ja oli onnellinen tupansa puolesta.
“Tämän täydellisempää vuotta ei olisi voinut olla”, Sirius kuittasi ja puristi lujaa Mischan kättä.
Kaikille tuli hieman haikea mieli. Jo kolmen viikon kuluttua he nousisivat jälleen Tylypahkan punaiseen pikajunaan ja eivät enää tulisi milloinkaan takaisin...
“No, ainakin voimme juhlia ne kolme viikkoa putkeen”, Stephanie virnisti ja hymyili jopa Remuksellekin, joka hymyili hämmentyneenä takaisin.
“Mutta meillä on ensimmäinen koe jo kolmen päivän päästä ja se on vielä muodonmuutosten kirjallinen!” Peter kirosi.
Muut katsoivat tätä hämmentyneenä.
“Mistä sinä sen jo nyt tiedät? Tai siis, kolmen päivän päästä on kokeet, se nyt tiedettiin, mutta mistä sinä tiedät että se on juuri muodonmuutoksista?” Lily takelteli hermostuneena.
“Te muut jännititte ottelua niin paljon, että ette huomanneet ilmoitusta meidän tuvan taululla. Siellä on kaikki aikataulut. Kolmen päivän päästä meillä on myös illalla muodonmuutosten teoriakoe”, Peter selitteli.
“Voi ei”, Lily huokaisi. “Minun pitää vielä kerrata muistiinpanot ja lukea tärkeimmät kappaleet ja...”
“Rauhoitu Lily, kyllä sinä vielä ehdit lukea..” James sanoi pyöritellen silmiään.
Lily katsoi Jamesia ärtyneesti. “Anteeksi vain, mutta minä vain haluan päästä läpi niistä kokeista!”
“Kyllä sinä ilman kertaamistakin pääset!” James sanoi uskomatta korviaan. “Meidän yhteinen aika on muutenkin ollut aika vähäistä, joten ajattelin että nyt olisi hyvä aika olla yhdessä...”
“Kenenköhän syy se vähäinen aika on ollut?” Lily napautti ärtyneesti takaisin. “Sinä olet ollut joka päivä huispausharjoituksissa!”
“Se on eri asia!” James tuhahti.
Kun Lily avasi suunsa huutaakseen vielä lisää Jamesille, Mischa keskeytti hänet: “Mentäisiinkö me muut takaisin oleskeluhuoneeseen, minun tuli hieman kylmä...”
Se oli vale, mutta muut tarttuivat siihen kiitollisina. Stephanie, Remus ja Peter seurasivat jo lähteneitä Siriusta ja Mischaa.
Lily ja James kyräilivät toisiaan kiukkuisina.
“Ovatko muistiinpanosi tärkeämmät kuin minä?” James kysyi lopulta.
Lily naurahti epäuskoisesti. “No eivät tietenkään ole, James, mutta kai sinä ymmärrät, että minä haluan hyvät arvosanat, että voin saada hyvän ammatin?”
“Ymmärrän minä, mutta minua vain huolettaa että me etäännymme toisistamme”, James mutisi ja Lilyn oli pakko halata poikaystäväänsä.
“No, nämä kokeet ovat viikon kuluttua ohitse, ja sittenhän meillä on vielä kaksi viikkoa aikaa olla toistemme kanssa ilman huispausta ja kokeita”, Lily sanoi hymyillen leveästi.
Mutta Jamesin ilme valahti.
“Mitä minä sanoin väärin?” Lily ihmetteli.
“Vielä kaksi viikkoa aikaa”, James sanoi ärtyneesti. “Sitten emme enää ikinä näe toisiamme?”
“En minä sitä niin tarkoittanut”, Lily selitteli hätääntyneenä. “James, minä haluan olla sinun kanssasi koko loppuelämäni!”
“Haluatko?” James sanoi ihmetellen ja Lily naurahti.
“Totta kai minä haluan eikä tämä suhde todellakaan pääty siihen kun koulu loppuu”, Lily sanoi ja suuteli Jamesin huulia intohimoisesti hukuttaen lopullisesti kaikki epäilyt Jamesin mielestä.
Mischa ja Sirius olivat karanneet ystäviensä seurasta viettämään yhteistä aikaa tarvehuoneeseen. Se oli tavallaan heille jo perinne: he tulivat sinne monta kertaa viikossa vain olemaan kahdestaan. Heidän ei välillä edes tarvinnut puhua, he vain makasivat sohvalla vierekkäin ja miettivät omia asioitaan. Ilmeisesti sillä kertaa Sirius halusi puhua, sillä samalla kun tämä silitteli sylissään makaavan Mischan hiuksia, tämä kysyi: “Mitä sinä mietit?”
Mischa veti syvään hetkeä. Pitäisikö hänen kertoa todella, mitä mietti? Lopulta hän kertoi mitä oli miettinyt jo yli viikon.
“Sain kirjeen Andreakselta.”
Sirius kohottautui sohvalla terävästi. “Mitä? Veljeltäsi?”
“Kyllä, tuskinpa me muita Andreaksia tunnemme”, Mischa pyöritteli silmiään.
“Milloin?”
“Rehtori Dumbledore antoi sen minulle silloin, kun jouduin hänen kansliaansa siitä Ruikulille tehdystä pilasta.”
“Etkä ole kertonut siitä yhtään mitään?” Sirius sanoi hieman loukkaantuneena. Mischa hymyili hänelle takaisin hieman nolostuneena.
“Ei tullut eteen sopivaa hetkeä... Mutta kuitenkin, olen ikuisesti kiitollinen Andreakselle.”
“Mistä?”
“Hän on vuokrannut minulle asunnon siksi, kun pääsen Tylypahkasta.”
“MITÄ?” Sirius kysyi vuorostaan hämmentyneenä, luullen että oli kuullut väärin.
“Asunnon, Sirius-kulta”, Mischa naurahti mutta vakavoitui nopeasti. “Ettei minun tarvitse mennä kotiin eikä kenenkään kavereiden luo yöksi. En vain tiedä, otanko sitä asuntoa vastaan..”
“Miksi et?” Sirius kysyi hitaasti.
“Koska minä en tiedä, miten Andreas on hommannut sen! Ei hänellä nyt kauheasti varaa voi olla vuokrata ylimääräisiä asuntoja... Entä, jos hän on hommannut sen jotenkin laittomasti?” Mischa kysyi kurtistaen kulmiaan. “En halua heti hankaluuksiin, kun pääsen täältä pois.”
“Tekisikö Andreas sinulle sellaisen tempun?” Sirius kysyi järkevästi. “Sitä paitsi, kuulostaa aika upealta, että sinulla on jo asunto kun pääset pois täältä. Voin jo kuvitella, kuinka pidämme siellä juhlia...”
“Hölmö”, Mischa nauroi ja löi Siriusta leikkisästi. “Kai minä otan sen asunnon vastaan, mutta täytyy jo miettiä, miten maksan sen sitten takaisin mahdollisimman nopeasti.”
“Ja Mischa, jos tulet muihin päätöksiin, tiedät että Pottereilla on aina sinulle tilaa”, Sirius muistutti ja Mischa nyökkäsi kiitollisena.
“Kiitos Sirius. Tuo merkitsee minulle paljon.”
Sinä iltana rohkelikot eivät menneet aikaisin nukkumaan. Jokainen tuvan oppilas oli onnellinen huispausmestaruuden voitosta ja he halusivat juhlistaa heidän voitokasta otteluaan, joten tupa oli vielä myöhään illallakin täynnä juhlivia oppilaita. Edes kukaan seitsemäsluokkalainen ei mennyt aikaisin nukkumaan vaikka jokaisen kasvoilla näkyi pieniä huolenryppyjä johtuen tulevista kokeista, mutta Sirius oli puhunut heidät ympäri juhlimaan täksi yöksi.
“Kuinka monta kertaa te voitte enää tulevaisuudessa juhlia tupanne huispausmestaruutta?” Sirius oli paasannut innoissaan. “Niinpä! Tämä on teidän viimeinen tilaisuus joten ottakaa siitä kaikki irti!”
Ja niin he olivatkin tehneet. Tarjolla oli herkullisen näköisiä ruokia ja kermakaljaa (Lily oli varma, että Kelmit olivat jälleen varastaneet ruuat ja juomat jostain, mutta ei jaksanut puuttua asiaan) ja kaikilla oli hauskaa.
“Tämä on niin upeaa!” Stephanie hymyili leveästi ja kohotti hilpeänä kermakaljatuoppiaan. “Pelkästään näiden juhlien ansiosta kannatti voittaa mestaruus!”
Mischa naurahti ystävälleen. “Niinpä! Sitä paitsi, katso ketkä tuolla tanssilattialla tanssivat...”
“Tarkoitatko Jamesia ja Lilyä? Eihän se nyt ihmeellistä ole, että he tanssivat hitaita yhdessä...”
“Steph, en minä tarkoittanut heitä”, Mischa pyöräytti silmiään virnuillen. “Vaan heitä!”
Stephanie katsoi Mischan osoittamaan suuntaan ja äännähti hämmästyneenä.
“Oho! Mistä lähtien Noelle ja Brad ovat olleet noin läheisissä väleissä?”
“En tiedä, mutta he näyttävät hyviltä yhdessä”, Mischa sanoi hymyillen herttaisesti.
He tuijottivat sanattomina hetken heidän tupansa uutta paria, mutta sitten Mischa pudisti päätään päästäkseen pois haavetilastaan.
“Minä taidan mennä valvomaan, ettei Sirius tee mitään kiellettyä tuolla”, Mischa naurahti ja katsoi nurkan suuntaan, jossa Sirius selitti jotain todella nopeasti Remukselle, joka kuunteli melko vakavana, mutta jokainen saattoi päätellä Remuksen huulilla olevasta pienestä hymystä, ettei Sirius puhunut mistään vakavasta asiasta.
“Sinä vain haluat omia poikaystäväsi itsellesi”, Stephanie kiusasi ystäväänsä ja Mischa naurahti, mutta lähti kuitenkin nurkkaa kohti päättäväisenä.
Hetken päästä Stephanie huomasi ilokseen Mischan saaneen tahtonsa läpi ja hetkessä he tanssivat Siriuksen kanssa tanssilattialla. Stephanie hymyili onnellisesti, sillä hänestä todella tuntui, että Sirius ja Mischa olivat löytäneet toisistaan Sen Oikean. Kyllä, he riitelivät, mutta silti he olivat niin täydellisiä toisilleen, kuten James ja Lilykin... Jamesin silmistä oli helppo nähdä rakkauden hehku, kun tämä katsoi alas Lilyn silmiin heidän tanssiessa.
Stephanie oli hieman haikea, sillä kukapa ei olisi halunnut olla rakastettu? Jopa Peter oli juttelemassa kuudesluokkalaiselle Amber Locsterylle hymyillen leveästi - ja Amber vastasi hymyyn takaisin.
Stephanien katse harhaili Remukseen ja hätkähti huomatessaan Remuksenkin tuijottavan häntä. Stephanie punastui mutta hymyili hieman takaisin, ettei Remus pitäisi häntä täytenä idioottina. Mutta miksi hänen mahassaan oli perhosia kun hän näki Remuksen hymyilevän takaisin...?
Remus oli huomannut Stephanien tuijottavan häntä ja kun hän vastasi katseeseen, Setphanie punastui hieman ja hymyili söpösti hänelle. Remus tunsi yhtäkkiä hirveätä kaipuuta Stephanieta kohtaan ja ennen kuin hän tajusi, hän oli jo matkalla tanssilattian poikki kohti Stephanieta. Remus syytti kermakaljoja yhtäkkisestä rohkeudestaan.
“Hei, Steph”, Remus sanoi lämpimästi ja hymyili vaaleahiuksiselle tytölle edessään ja kuuli tämän vastaavan hänen tervehdykseensä.
“Halusin vielä onnitella upeasta pelistä”, Remus sanoi nopeasti keksittyään tekosyyn.
“Kiitos paljon!” Stephanie säteili. “Se oli kyllä sinultakin upeasti selostettu.”
“Kiitos”, Remus sanoi ja heidät valtasi hieman kiusaantunut hiljaisuus.
“Oletko jo huomannut Noellen ja Bradin?” Stepanie kysyi äkkiä ja katsoi uteliaasti Remusta.
“Voi kyllä! Aika yllättävää, eikö?” Remus vastasi innostuneesti ja Stephanie nyökytteli vieressä. “Siitä tulikin mieleeni... kiinnostaisiko sinuakin tanssia, Steph?”
Stephanie oli melko yllättynyt kuinka helppoa oli tanssia Remuksen kanssa kaikesta heidän menneisyydestään huolimatta. Se tuntui vain niin luontevalta olla lähellä Remusta ja niin turvalliselta. Tuntui kuin mikään ei voisi ikinä mennä pieleen.
Stephanie toivoi, että Remus tuntisi samoin, mutta tiesi, ettei niin ollut. Remus oli ihastunut Sabrinaan, korpinkynnen kauniiseen kapteeniin... Stephanie alkoi miettiä, seurusteliko Remus Sabrinan kanssa, sillä hehän olivat käyneet ulkonakin ainakin kerran? Hän ei ikinä saisi rauhaa, jollei kysyisi...
“Remus?” Stephanie korotti ääntään niin, että Remus kuuli sen musiikinkin yli.
“Niin?” Stephanie värisi Remuksen vastatessa hänen korvaansa.
“Seurusteletko sinä Sabrinan kanssa?”
Stephanie tunsi Remuksen hieman jäykistyessä. Voi ei, hän oli arvannut oikein. Remus tunsi itsensä varmasti syylliseksi tanssiessaan niin läheisesti Stephanien kanssa....
“Ei, en minä seurustele. Olen ihastunut erääseen toiseen, niin siitä ei olisi tullut mitään.”
Stephanien sydän hakkasi liian lujaa.
“Saanko minä udella, kuka se onnekas tyttö on?” hän kuiskasi Remuksen korvaan.
Remus ei vastannut hänelle, vaan suuteli hitaasti Stephanieta. Stephanie vastasi suudelmaan enemmän kuin onnellisena.
****
A/N2: Toivoisin jälleen kerran kommentteja, ellette kuolleet fluffiin
