Run Away 36. luku 10.09! [Kelmit, het, K-11]

[Cirilla]

Kyllähän kommentteja löytyy ja irtoaa (:

Minä, osaltani, haluan huomauttaa kahdesta virheestä:

"Mitä minä sanoin", Mischan voitonriemuinen ääni sanoi, kun Kelmit, Lily, Mischa ja hän kävelivät kohti Durmstrangin linnaa.

Öööhh.. Niin kenestä "hänestä" tässä puhutaan? Stephaniesta vai? Vai onko tuo puhuja Mischa ja näin ollen tullut joku ajatusvirhe?

"Hyvä on, selviätte ilman rangaistusta tällä kertaa", McGarmiwa puhisi hiljaa. "Mutta minä varoitan, Musta, jos minä saan selville sinun temppuilleen tällä vierailulla hetkenkään vertaa, minä takaan henkilökohtaisesti, että sinun loppuvuodesi ei tule mukava."

Ja tässä loppuvuodesi, tarkoitus kenties loppuvuotesi?

Muuten tämä on samanlaista tekstiä kuin ennenkin.
Osaat vieläkin kirjoittaa todella elävästi ja erittäin ihanasti. Ihailen kirjoitustapaasi suuresti! (:

Olin hypätä riemusta kattoon, kun huomasin tähän tulleen jatkoa.
Ja tämä luku sai tätä ficciä runsaasti eteenpäin!
Aivan mahtavaa!

Lisää vain heti kun pystyt/kykenet/voit/osaat (:

Cir*katwi Kiittää ja Kumartaa (:

[nuuhku]

jeee, uus luku on tullu niimpä, ei sun kirjottajan lahjat oo todellakaa kadonnut mihinkään. hyvä luku, tykkäsin taas tosi paljon ^^ ei tässä muuta kuin että jatkoa odottelen

~nuuhku

[wiltzu]

jatkoa
en ossoo muuta nyt sanoa

[Mrs Black]

Tosi hyvä luku! Vaikuttaa aika synkältä paikalta toi Durmstang.
Laita vaan jatkoa tulemaan nopeasti! 
Mrs Black

[Mya Musta]

Luku oli taas hyvä, paljon hauskoja letkautuksia kelmien suunnalta, varsinkin Minervan kieroutunut huumorintaju, joka tosiaankin pitää paikkansa ainakin tässä ficissä
Laita pian jatkoa, kahden viimeisen luvun välillä oli aiivan liian pitkä väli

Mya

[sirius musta]

NYÄÄÄÄÄÄÄ!!!! Loistavaa!!! Odotan jatkoa! kuolen kuolen kuolen!... tosin vasta kun oon saanu lukee tän loppuun ^^

[Peikonsukka]

Huh...
Meni aika kauan lukee koko ficci ku alko vast täs vaiheessa lukee, mut ei voi lopettaakkaa ku on näi hyvää luettavaa. Hahmot on hirveen aidon tuntusia ja juoni (joka nyt sattuu vaihtuun luvun mukaan) on täydellinen. On kivaa ku Lilyllä ja Jamesilla menee nii hyvin, ku joissain ficceis ne löytää toisensa suunnileen kaks viikkoo ennen koulun loppumista. Sirius on aivan ihana täs ja on kiva et Peteriäki on otettu huomioon vähä enemmän. Kirjoitusvirheitä oli vähän siellä täällä, mut niitä tulee kaikille (En just nyt muista niit, ja oon liian laiska ettiin, mut ei niit oikeestaan ees huomaa).
Oioi... Mun pisin komma, mut tää ficci on sen kyl ansainnu.

[themarauders]

Tosi hyvä oli, ja odotan enemmän kuin innolla jatkoa!
Kiva kun on vaihteeksi vähän erilainen aihe, kuten yleensä!
Oh nam, Sirius taas omassa ihanassa elementissään <3
Toivoisin enemmän, että tarinassa puhuttaisiin enemmän Lilystä ja Jamesista :---D
Mutta erinomainen silti, jatka samaan malliin, eikä kirjoitustaitosi ole mihinkään hävinnyt!
Jatkoa nopeasti ^^ !

[Natabogi]

Scar: Kiitos paljon kommentistasi, korjasin virheeni
Cirilla: Kiitos paljon kommentistasi! (:
Nuuhku: Kiitos kommentista!
Wiltzu: Jatkoa tulossa, VIHDOINKIN. Olen ollut todella laiska nyt kirjoittamisen suhteen, joten jälleen kesti... *piiskaa itseään henkisesti*
Mrs Black: Kiitos kommentistasi, jatkoa tulossa! :>
Mya Musta: Kiitos kommentistasi :>
sirius musta: Kiitos!
_jj_: Kiitos paljon kommentistasi, ja olen todella iloinen, että olet jaksanut lukea ficciäni :>
themarauders: Kiitos kommentistasi, ja Jamesia/Lilyä on tulevaisuudessa luultavasti hieman enemmän :>

A/N: Kuten Wiltzulle jo laitoin, olen ollut äärimmäisen laiska ja osittain unohtanut ficcini tänne, ja se kaduttaa. Jatko on ollut jo hieman aikaa valmiina, mutta en ole saanut sitä tänne siirrettyä. Ja vielä lupasin nopeasti jatkoa Mutta tätä en jätä kesken, en vaikka hengeä uhattaisiin! Sitä paitsi, loppu kyllä lähestyy jo uhkaavasti.... (Luultavasti loppuu kesälomalla.) Mutta kuitenkin, tässä seuraava luku!


Luku 31
Kammottava totuus


Stephanie olisi halunnut puhua Mischan kanssa siitä, mitä oli kuullut edellisiltana Chloen ja Cocon puhuvan, mutta ei saanut tilaisuutta siihen. Joka hetki heidän seurassaan oli joko Kelmit tai Lily, tai sitten he olivat tunnilla istumassa hiljaa ja katselemassa durmstrangilaisia opetusmenetelmiä (joita oli siistitty aika lailla vieraiden takia). Oikeastaan Stephanie ei ollut edes varma, halusiko jutella asiasta Mischan kanssa. Oliko tämän perheellä tosiaan yhteyksiä Voldemortiin, velhoon joka murhasi ulkomaailmassa ihmisiä silloin kuin halusi ja keräsi kannatusjoukkoaan? Hän ei halunnut uskoa sitä, mutta eihän hän voinut olla varmakaan. Ei hän tiennyt Heyesin perheen sielunmaailmasta paljoakaan, jos hän ihan totta puhui. Ehkä hän vain menisi tänä iltana kirjastoon ja kuuntelisi lisää Cocon ja Chloen keskustelua...
"Aika jäykkää, vai mitä?" Mischa kuiskasi todella hiljaa hänelle. Tylypahkalaiset oli jaettu aamulla tupien mukaan seuraamaan tunteja ja Rohkelikot oli laitettu seuraamaan kuudesluokkalaisten ennustamista.
"Aika?"  Stephanie tuhahti. "Tämähän on pahempaa kuin McGarmiwan tunnilla."
Ennustamisen opettaja, professori Goilbert, kääntyi katsomaan paheksuvasti heitä viestittäen katseellaan heitä olemaan hiljaa. Mischa hymyili pahoittelevasti ja katsoi paljon puhuvasti Stephanieta ja vajosi takaisin omiin ajatuksiinsa. Stephanie tarkkaili hetken aikaa ystäväänsä ja päätti, että ei kertoisi vielä Mischalle. Hänen täytyisi olla varma ennen kuin murskaisi ystävänsä maailman.


"Tiedättekö, mikä tämän vierailun paras puoli on?" Sirius kysyi ystäviltään heidän ollessaan heille tarkoitetussa oleskelutilassa. Heille annettuun nukkumaanmenoaikaan ("Luulevatko he meitä lapsiksi? Nukkumaanmenoaika? Mitä pelleilyä", Sirius oli sanonut välittömästi kuultuaan kyseisen säännön) oli enää kymmenen minuuttia ja he istuivat tummansinisillä sohvilla ja pelkästään nauttivat siitä, että he saivat olla hetken rauhassa. He olivat olleet koko päivän seuraamassa kuudesluokkalaisten durmstrangilaisten tunteja. Päivä oli ollut suorastaan puuduttava.
"Mikä, Anturajalka?" James kysyi huvittuneesti ja korjasi kätensä asentoa Lilyn olkapäillä.
"Meillä ei ole yhtään läksyä koko viikon aikana!" Sirius sanoi juhlallisesti ja katsoi muita riemuisasti. "Eikä yhtään omaa oppituntia!"
"Mutta arvaa vain, kun pääsemme takaisin Tylypahkaan, onko meillä hieman kirimistä oppiaineissa", Lily varoitteli ennen kuin Sirius pääsisi vallan uppoamaan haaveisiinsa. "Joudumme tekemään enemmän töitä kuin ikinä ennen."
"Älä murskaa unelmiani, Lily", Sirius valitteli. "Anna minun nauttia tästä hetkestä!"
"Pölvästi", Mischa naureskeli Siriukselle. "Sinun täytyy valmistautua jo nyt tulevaan! S.U.P.E.R - kokeet ovat jo aika lähellä..."
"Väitätkö todella, että olet jo aloittanut lukemaan niihin?" Sirius nauroi Mischalle. "Eihän sinulla ole ollut aikaa!"
"Miten niin?" Mischa kysyi ihmetellen.
"No, koulu vie suuren osan ajasta, ja yleensä olet viettänyt vapaa-aikasi minun kanssa..."
"Ei Mischa päivisin luekaan", Stephanie virnuili. "Hän käyttää yöt siihen."
"MITÄ? Sinäkin, Mischa?" Sirius valitteli. "Luulin, että en olisi ainut joka ei ole vielä lukenut niihin..."
"Eli minun ei pitäisi lukea, jotta sinä tuntisit olosi paremmaksi?" Mischa kysyi kuivasti.
"Aivan."
"Olet suurin idiootti, mitä olen ikinä tavannut!"
"Vai niin, sinä puolestaan olet..."
"Hyvä on, hyvä on, olette molemmat idiootteja", James sanoi nostaen kätensä pystyyn. Sirius katsoi ystäväänsä vihaisesti mutta silmien naurava pilke paljasti, että poika ei ollut tosissaan.
"No niin, kaikki makuusaleihin, tällä hetkellä", McGarmiwan ääni kaikui huoneessa ja huoneesta kuului selvää mutinaa siitä, mitä mieltä he kaikki olivat kyseisestä nukkumaanmenoajasta. Makuuhuoneesta ei saanut enää lähteä pois nukkumaanmenoajan jälkeen ja vessatkin oli sijoitettu huoneisiin sisälle.


Stephanie, Lily ja Mischa valmistautuivat nukkumaan menoon jo toista kertaa vierailun aikana, eikä Lily voinut olla hymyilemättä, kuinka nopeasti aika oikeastaan meni. Kelmit piristivät kummasti ankeaa vierailua, eikä Lily ollut nähnyt Cocoa, Heidiä, Bonnieta saatika rehtori Jonesia ensimmäisen illallisen jälkeen.
Lily tiesi, että Mischalla ja Stephaniella oli aika rankkaa olla vanhassa koulussaan, vaikka nämä eivät siitä puhunutkaan. Sen näki siitä, miten hiljaa he olivat muiden seurassa tai siitä, kuinka he vilkuilivat ympärilleen levottomasti syödessään aamupalaa. Lily toivoi, että he olisivat puhuneet ongelmistaan avoimesti, sillä ei halunnut mitään suuria ongelmia enää loppuvuodeksi.
Loppuvuotta ajatellessaan Lily tuli surulliseksi ja mutisi nopeat hyvät yöt kahdelle parhaalle ystävälleen. Hän pujahti nopeasti peiton alle ja antoi vasta sitten itselleen luvan valuttaa yhden pienen kyyneleen koulun päättymisen vuoksi. Jo yli kuusi ja puoli vuotta siitä, kun hän oli tullut ensimmäisen kerran Tylypahkaan, se tuntui ihmeelliseltä ja kumman lyhyeltä ajalta. Tylypahkasta oli tullut hänelle koti ja tavallaan myös turvapaikka, sillä hän inhosi olla kotonaan, kiitos hänen hirveän isosiskonsa Petunian. Lily ei tiennyt, miksi hänen isosiskonsa vihasi häntä. Vihanpito oli alkanut siitä lähtien, kun Lily oli saanut yksitoistavuotissyntymäpäivänään kirjeen Tylypahkaan. Sisimmissään Lily tiesi, että Tylypahka oli syy heidän vihanpitoonsa, mutta ei halunnut myöntää sitä.
Lily hymyili muistolleen. Hänen isänsä ja äitinsä olivat olleet todella, todella ylpeitä hänestä ja lähteneet hakemaan läheisestä kaupasta heille kaikkia herkkuja juhlistaakseen tyttärensä yllättävää kutsua - he olivat molemmat jästejä, joten he eivät tietenkään olleet ikinä kuulleet Tylypahkasta sanaakaan. Lily oli ollut hyvin onnellinen, mutta oli yöllä kuullut, kuinka Petunia itki omassa huoneessaan lohduttomasti.
Lily pyyhkäisi kyyneleen pois poskeltaan ja ajatteli, että hänen olisi parasta alkaa nukkua, ettei olisi huomenna aivan nuutunut.


Stephanie höristeli korviaan peiton alla ja yritti kuulla, koska McGarmiwa lähtisi vartioimasta heidän makuusaliaan. Hän oli päättänyt, että menisi kuuntelemaan Chloen ja Cocon keskustelun, vaikka jäisikin kiinni, sillä kyseessä oli sentään hänen parhaan ystävänsä asioita. Stephanie oli harkinnut hetken Mischan pyytämistä mukaan vakoiluretkelle, mutta oli nopeasti hylännyt sen idean - hän ei halunnut kertoa mitään huolestuttavaa Mischalle, ennen kuin olisi aivan varma.
Askelia. Stephanie kurkisti nopeasti peiton alta ja näki onnekseen McGarmiwan selän, kun tämä käveli ovelle päin ja ulos siitä, toivottavasti suunnistaakseen omaan huoneeseensa nukkumaan. Stephanie kuolisi, jos tämä vielä valvoisi huoneen ulkopuolella vartioimassa kuin haukka.
Nopeasti joku nousi sängystään ja Stephanie tiesi katsomatta, että kyseinen henkilö oli Chloe. Chloe suunnisti nopeasti ulos ovesta ja katosi sitten.
Stephanie ei kauaa arkaillut, vaan säntäsi sängystään ylös ja veti nopeasti vaatteita päälleen. Sen tehtyään hän hiipi ovelle ja sulki sen hennosti perässään.
Stephaniella oli se etu, että hän tiesi entuudestaan, missä kirjasto oli. Ei Durmstrang mikään sokkeloinen paikka ollut, saatika iso, mutta silti Stephanie oli löytänyt paikan ennen Chloeta. Se oli ollut Stephanien tarkoituskin, olla ensimmäisenä paikalla ja löytää hyvä piilopaikka, jossa kuunnella Cocon ja Chloen keskustelua.
Nyt hän kuuli kirjaston oven aukeavan, eikä hän ollut vielä kunnolla piilossa. Kirjastossa oli hämärää - siellä oli aina ollut hämärää, Stephanie muisteli - sillä siellä ei ollut ikkunoita ja hämärää vielä selkeytti se, ettei kirjastossa ollut paljoa tilaa kävellä, sillä jokainen pienikin tila oli täytetty kirjahyllyillä. Vain pari pöytää ja tuoli oli mahdutettu kirjastoon.
Chloe asteli kirjastoon ja katseli hetken aikaa selvästi ihmetyksissään ympärilleen. Sen jälkeen hän huokaisi ja laski itsensä istumaan kirjaston tuolille ja katseli kelloaan ärtyneesti. Coco oli jälleen myöhässä.
Viimein Coco saapui, huulillaan sama, ärsyttävä ylimielinen hymy, jonka Stephanie olisi vain halunnut pyyhkiä pois.
"Aiotko jälleen naputtaa minulle myöhästymisestä, Chloe?" Coco kysyi pilkaten ja istui tätä vastapäätä.
Chloe ei alentunut vastaamaan kysymykseen. "Haluan nyt ne tiedot", hän vaati.
"Hyvä on, hyvä on... Mutta muista, että sinä olet minulle tulevaisuudessa hyvin suuren palveluksen velkaa..."
"Muistan kyllä", Chloe sanoi ärtyneesti.
"Mahtavaa", Coco hymyili ja nojasi taaksepäin tuolissaan. "Mitä nyt aion kertoa sinulle, on täyttä faktaa, vaikkakin vain harvat kyseisen asian tietää. Kai sinä olet kuullut herroista nimeltä Grindewald ja Voldemort?"
"Luonnollisesti", Chloe vastasi edelleen ärtyneenä. "Vanhempani ovat auroreita."
"Ovat vai?" Coco sanoi halveksuvasti. "No, en pitänytkään sinusta ikinä. Sinäkin varmasti haluat auroriksi, vai mitä? Siksi kysyt näitä asioita minulta?"
Chloe vain katsoi vihaisesti Cocoa ja Coco nauroi.
"Kuitenkin, kun Grindewald kukistettiin, kiitos teidän ärsyttävän rehtorin, hänen kannattajansa olivat kaikki järkyttyneitä ja epäuskoisia. Heidän mahtava johtajansa oli nyt vankilassa, eikä heillä enää ollut mitään turvaa eikä edes toivoa tulevaisuudesta.
"Hänen kannattajansa eivät olleet kuitenkaan tyhmiä. He olivat hiljaa ja iloitsivat muiden mukana Grindewaldin kukistumista. Valehtelivat, etteivät olleet mitään ikinä kannattaneetkaan. Mutta kun Voldemort tuli, heidän kannatus vain kasvoi....
"Suurin osa Grindewaldin entisistä kannattajista juoksivat suoraan Voldemortin helmoihin ja vannoivat nyt tälle uskollisuuttaan. Mutta osa meni jopa pitemmälle."
"Miten siitä voi mennä pitemmälle?" Chloe kysyi halveksuvasti.
"Ai miten?" Coco nauroi. "Grindewald halusi varmuuden aikoinaan siitä, että jos hänen kannattajansa kuolevat, hänelle olisi aina lisää kannattajia. Joten.. Naiskannattajat lupasivat hänelle lapsensa."
"Mitä?" Chloe naurahti. "Tuohan on täysin sairasta!"
"Älä sinä arvostele siinä yhtään!" Coco tiuskahti. "Sinulle on taatusti sanottu pienestä pitäen, että muita ammatteja ei ole olemassakaan kuin aurorin työ ja kaikki on kannettu hopeatarjottimella pöytään eteesi! Silloin vasta voit arvostella, kun olet tehnyt omat päätöksesi ja olet kantanut niistä vastuun itse!"
Chloe pelästyi ja piti suunsa hämmentyneenä kiinni.
"Niinpä", Coco sanoi ärsyttävästi. "Kuitenkin, haluatko kuulla tämän tarinan vai et?"
"Haluan", Chloe mutisi.
"Mihin minä jäinkään? Ai niin, naiskannattajat lupasivat jopa synnyttää lapsia Grindewaldin käskytykseen. Lupasivat kasvattaa heistä kunnon taistelijoita ja hänen kannattajiaan, vaikka eivät olisikaan halunneet alun perin lapsiakaan. Sitten kun Grindewald lopulta kukistettiinkin, heillä saattoi olla viisi lasta hänen palvelukseensa tarkoitettuina.
"Tietenkin useimmat eivät mutisseet sanaakaan, vaan kasvattivat lapsista kunnon kansalaisia ja teeskentelivät kunnon äitejä. Kun Voldemort tuli, he olivat enemmän kuin valmiita tarjoamaan lapsiaan takaisin."
"Tarkoitatko sinä..." Chloe sanoi hiljaa. "Että Mischan äiti olisi....?"
"Et sinä mikään tyhmä olekaan", Coco hymyili pirullisesti. "Kyllä. Soheila Heyes on yksi näistä ‘mahtavista' äideistä. Tosin en ole varma, onko Mischalle kerrottu mitään kyseisestä asiasta."
"Oho", Chloe mutisi hiljaa. "Entä Stephanien äiti...?"
"Hänestä en ole varma", Coco sanoi. "Minulle on kerrottu, että Stephanien äiti ei ole luvannut tytärtään Voldemortille, vain Grindewaldille."
"Mitä se käytännössä tarkoittaa, että olet antanut lapsesi Voldemortille?" Chloe kysyi hiljaa.
"Sitä, että kun olet käynyt koulusi loppuun, sinulta tullaan hakemaan saatavia. Lapsia, jotka ovat valmiita tappamaan Voldemortin puolesta. Kuolemaan hänen puolestaan."
"Perun puheeni. Tuo vasta sairasta onkin."
"Niinpä niin", Coco sanoi raivostuneesti. "Luuletko, että kaikilla noilla lapsilla, joidenka vanhemmat ovat luvanneet lapsensa Voldemortille, on helppoa? Kaikkien äidit ja isät eivät ole auroreita!"
"Saanko minä kysyä", Chloe kysyi hiljaa, "onko sinunkin äitisi...?"
Coco ei sanonut mitään, vain nousi hiljaa ylös pöydästä. "Siinä sinulle tietoja! Mutta Chloe, sinun täytyy myöskin luvata, että tämä tieto ei liiku eteenpäin, ei varsinkaan sinun rakkaille vanhemmillesi."
"Me emme sopineet mistään sellaisesta", Chloe sanoi välittömästi. "Minä haluan, että Mischa kärsii."
"Mutta et tämän avulla", Coco sanoi. "Sinä et sano sanaakaan, sillä jos sanot, minä tapan sinut. Varmasti tapan. Ja kyllä minä tiedän, jos olet kertonut jollekin, sen voit uskoa."
"Miksi ihmeessä tätä ei saisi kertoa?"
"Minä jouduin siitä ongelmiin. Joten hiljaa. Ja miksi sinä edes haluat että Mischa kärsii?" Coco sanoi välinpitämättömästi. "Onko hän pilkannut lempipaitaasi?"
"Hän seurustelee Siriuksen kanssa", Chloe mutisi häpeävästi.
"Ooh, siis sen Blackin pojan kanssa?" Coco nauroi kehräävästi. "Mielenkiintoista. Siinäpä kaksi tulevaa kuolonsyöjää, ainakin jos heidän vanhempiin on uskomista. Otan sinuun yhteyttä palveluksen takia."
Cocon askeleet menivät kirjaston ovelle päin ja ovi paukahti kiinni terävästi. Hetken päästi Chloen kevyemmät askeleet seurasivat häntä.
Stephanie ei pystynyt hetkeen liikkumaan piilostaan. Hän vain seisoi ja yritti sisäistää mitä oli äsken kuullut. Hän ei voinut uskoa Cocon karua tarinaa.
Oliko se todella totta vai yrittikö Coco vain hämätä Chloeta? Oliko todella hänen ja Mischan äiti tehneet heidät vain sen takia, että he tulevaisuudessa taistelisivat pimeyden voimien puolella? Nyt minä tajuan, miksi meidät laitettiin kauas Durmstrangiin opiskelemaan, Stephanie mietti katkerasti, meidät haluttiin samaan kouluun, missä Grindewald oli ollut ja missä painotettiin pimeyden voimia.
Stephaniesta tuntui, ettei hän saanut hetkeen henkeä ollenkaan. Hänen oma äitinsä... tehnyt lapsen vain siksi, että olisi voinut heittää tämän koulun jälkeen Voldemortin joukkoihin? Sen takia äiti ei siis ikinä oletkaan ollut hyvissä väleissä minun kanssani, Stephanie mietti nyt kyynelehtien hieman. Hän ei ole halunnut kiintyä mihinkään, josta tietää luopuvansa pian.
Lopulta Stephanie havahtui siihen tosiasiaan, että oli vieläkin kirjastossa, yksin ja itkemässä. Hän halusi vain mennä nukkumaan ja miettiä, kuinka kertoa Mischalle, jolle perhe oli aina ollut paljon tärkeämpi kuin hänelle. Siitä ei tulisi todellakaan helppoa.

"Ei, mene pois", kuului mutinaa tummansinisen peiton alta.
Remus huokaisi. Kyllähän hän ymmärsi, että joskus saattoi olla vaikeaa herätä sängystä aamuisin, mutta että joka aamu se oli yhtä tappelua, sitä hän ei enää ymmärtänyt.
"Sirius, minä varoitan. Sinä heräät nyt tai minä en vastaa seurauksista", Remus varoitti viimeisen kerran.
"Mene pois!"
"Hyvä on", Remus sanoi ja kääntyi Jamesin puoleen. "Tästä tulee hauskaa", Remus vinkkasi Jamesille, joka virnisti takaisin.


Siriusta ärsytti suuresti. Hän halusi vain nukkua, oliko se liikaa vaadittu? Mutta ei, Remuksen oli pakko yrittää herätellä häntä. Mitä sitten, jos hän myöhästyisi tunneilta? Ei häntä täällä voitu laittaa jälki-istuntoihin. Siispä oli ihan sama, nukkuisiko hän sängyssään vai olisiko hän tunneilla.
"Sirius Musta, nyt ylös tai myöhästyt tunneilta!" ääni komensi. Sirius mietti hetken aikaa, mistä ääni oli tuttu ja sitten hän keksi sen.
"Remus, se ei auta, että sinä yrität imitoida McGarmiwaa!" Sirius huudahti ja piti peittoa tiukemmin päänsä päällä. Saakelin Remus, luovuttaisi jo!
"Sirius Musta, joko sinä nouset välittömästi ylös tai kirjoitat minulle kuuden jalan mittaisen esitelmän aiheesta animaagiuden hyvät ja huonot puolet!"
"Älä viitsi, Remus, miksi sinä edes haluat esittää yli kuusikymppistä haahkaa", Sirius mutisi.
"SIRIUS MUSTA! NYT YLÖS!" McGarmiwan ääni kiljui täysillä ja Sirius nousi välittömästi peiton alta ja järkyttyi syvästi. Hänen edessään oli oikea McGarmiwa, joka oli uhkaavan punainen kasvoiltaan.
"Voi ei", Sirius mutisi ja yritti kerätä ylpeytensä rippeet. James, Peter ja Remus nauroivat avoimesti McGarmiwan selän takana.

"Voitteko uskoa, minun täytyy tehdä kuuden jalan pituinen esitelmä!" Sirius sanoi vihaisesti pöydässä kerrottuaan ystävilleen aamuisen tarinan ja piti samalla löysästi vieressä istuvan Mischan lantiolla toista kättään.
Mischa nauroi avoimesti. "Olisin halunnut olla paikalla!"
"Sääli, etten ottanut siitä kuvaa"; James sanoi murheellisena. "Olisin antanut sen teille häälahjaksi."
"MIKSI?" Sirius huudahti.
"Häälahjaksi, Sirius", Peter sanoi virnistellen myöskin. "Joko sinä olet päättänyt teidän hääpäivänne, Mischa?"
"Tottakai", Mischa sanoi reippaasti. "Minä haluat talvihäät!"
"Ihan totta?" Lily kummasteli. "Minä olen täysin kesäihminen. Haluan heinäkuussa naimisiin."
"Hei, sittenhän te voisitte mennä heti koulun jälkeen naimisiin", Sirius sanoi sarkastisesti.
"Miksi ei?" James virnisteli ja sai värin Lilyn kasvoilta pakenemaan. "Minä vitsailin, Lilyseni", James kuiskasi tyttöystävänsä korvaan. "Minä kyllä kosin ainakin vuotta aiemmin ennen kuin pakotan sinut naimisiin kanssani."
Lily naurahti väkinäisesti peläten kyseistä aihetta.
Stephanie seurasi muiden keskustelua vain puolella korvalla ja katsoi tarkkaan Mischaa. Tyttö oli iloisen näköinen eikä hän antanut minkään häiritä itseään. Stephanie nojasi toiseen käteensä ja mietti ankarasti. Hän ei halunnut olla ilonpilaaja, mutta nyt hänen oli pakko... Oli kyse melkein elämää tärkeämmästä elämästä.
Stephanie antoi katseensa kiertää pöydässä ja huomasi vähän matkan päässä olevan Chloen. Tyttö näytti siltä, ettei ollut nukkunut koko yönä. Hyvä, Stephanie ajatteli ilkeästi, toivottavasti kärsit unettomuudesta. Chloekin tuijotti Mischaa mietteliäästi.
Lopulta Kelmit, Lily ja Mischa olivat syöneet aamiaisensa (Stephanie ei saanut mitään alas) ja he nousivat pöydästä. Stephanie keräsi hieman aikaa rohkeutta.
"Mischa... Voitaisiinko me jutella hetken aikaa?"


***

A/N2: Hieman kyllä jännittää, mitä mieltä olette tästä luvusta. Kommentti piristäisi tätä harmaata päivää? :>

[Peikonsukka]

Kiva ku pistit jatkoo. Jänää miten Mischan käy . Hyi, nyt mä alan nähä painajaisii siit et mun oma mutsi myy mut pahiksille toivottavasti niin ei käy. ta sullekkaa, sil sit mä en sais enää lukee jännäri kelmificcii... Jatkooooo ja nopee, jj tahtoo lisää...

[themarauders]

Apua, loppui pirullisesti 8D 
Tahtoo saada jatkoa   Nauroin kyllä tolle McGarmiva jutulle Mutta jatkoa kiitän ^^

<3

[Mrs Black]

Hyvä luku oli. Kuka äiti oikeesti antaa lapsensa Voldemortille?! Sairasta...
Voi Mischa ja Stephanie parkoja.
Toi oli muuten tosi hyvä se McGarmiwa-kohta. Oikeesti nauroin sille.

Jatkoa kiitos
Mrs Black

[wiltzu]

ooo... ihanaa kun laitoit jatkoa 
mutta oli ilkeää jättää tämmöiseen kohtaan 
laita pian lisää 

[Natabogi]

Kiitos paljon kommenteistanne _jj_, themarauders, Mrs Black ja wiltzu! ^^

Nyt olen hieman tsempannut ja jatkanut tarinaa eteenpäin, joten tässä uusi osa! Toivottavasti nautitte

Luku 32
Tulevaisuus ei ole enää niin valoisa


"Sinä et voi olla tosissasi", Mischa totesi hiljaa. Stephanie epäili, että Mischan rauhallisuus johtui lievästä shokista. 
Stephanie ja Mischa olivat tulleet heidän makuusaliinsa, sillä Stephanie vaati, että paikan piti olla todella rauhallinen ja sellainen, ettei ollut pienintäkään mahdollisuutta, että joku voisi kuulla heidän keskustelunsa. Stephanie oli lopulta tyytynyt tyttöjen makuusaliin, mutta oli hieman huolestunut siitä, että jos he jäisivät lintsaamisesta kiinni.
"Sinä et puhu totta, vai mitä?" Mischa kysyi järkyttävän rauhallisella äänellä Stephanielta, joka painoi päänsä käsiinsä, mutta sanoi hiljaa: "Minä olen pahoillani, Mischa."
Mischa katsoi ystäväänsä hiljaa. Hän tunsi, kuinka hänen silmistään alkoi valua kyyneleitä, mutta hän ei tehnyt elettäkään pyyhkiäkseen niitä pois. Hän vain istui ja katsoi Stephanieta, jonka vartalo nytkähteli itkun voimasta.
"Minä olen todella pahoillani, Mischa", Stephanie nikotteli. "Minun ei olisi pitänyt alunperinkään kuulla sitä keskustelua!"
"Ei se mitään", Mischa sanoi ontosti. "Oli onni, että sinä kuulit sen keskustelun. Muuten olisin luullut aina, että minulla on äiti."
"Sinullahan on äiti", Stephanie sanoi ja silmäili ystäväänsä huolestuneena.
"Biologisesti, kyllä", Mischa sanoi karskisti. "Muuten, EI."
"Mitä sinä oikein  aiot tehdä?" Stephanie kysyi huolestuneena.
"Mennä pääsiäislomalla kotiin, kuten aioinkin", Mischa sanoi ja pyyhi nyt rajusti kyyneleitä. "Ja aion hieman keskustella rakkaiden vanhempieni kanssa, varsinkin äidin."
"Onkohan se hyvä idea", Stephanie sanoi yrittäen rauhoitella selvästi vihaista Mischaa.
"Etkö sinä sitten aio sanoa mitään omalle äidillesi?"
Stephanie sulki suunsa hämmentyneenä. Hän ei ollut kertonut Mischalle, että hänen äitinsä ei välttämättä ole tarjonnut häntä Voldemortille, vain Grindewaldille. Mutta kai hän aikoi sitä asiaa kysyä, varmuuden vuoksi?
"Kyllä minä kai aion", Stephanie huokaisi. "Mutta siitä eteenpäin en tiedä. Entä jos he heittävät meidät pois kotoa?"
"Minä en aio suostua heitettäväksi, minä lähden sieltä pois", Mischa sanoi raivoisasti. "Minä muutan pois sieltä helvetinkolosta!"
"Mihin sinä aiot mennä asumaan, Mischa?" Stephanie yritti takoa järkeä ystävänsä päähän.
"Aivan sama, mutta sinne minä en jää", Mischa sanoi ja pyyhki silmäkulmastaan uuden kyyneleen. "Entä sinä, Steph? Voisitko sinä antaa anteeksi äidillesi?"
Stephanie mietti hetken. "Kai minä voisin, jos asioille löytyy järkevä selitys...."
"Voiko tällaiselle asialle löytyä järkevä selitys?"
"Sitä minä en tiedä", Stephanie myönsi surullisesti. "Mutta minä aion antaa äidille tilaisuuden selittää."
"Sinä olet varmaankin oikeassa", Mischa sanoi huokaisten ja pyyhki jälleen kyyneleen. "Mutta yhtä asiaa en ymmärrä. Miksi Chloe on niin kiinnostunut meidän asioista?"
"Tuota... Minä sain sen käsityksen.. Että hän haluaa kostaa sinulle sen... että olet Siriuksen kanssa", Stephanie mutisi epäselvästi.
Mischa katsoi järkyttyneenä Stephanieta. "Sen takia hän haluaa pilata minun elämäni?"
"Ilmeisesti", Stephanie sanoi hiljaa. "Mutta tuskin hänelläkään kovin helppoa on...."
"Minulle on aivan sama, onko hänellä helppoa vai ei", Mischa tiuskaisi. "Tämä on niin epäreilua..."
"Minusta tuntuu samalta, voit uskoa", Stephanie myönsi. "Mutta kyllä me pärjäämme."
"Miten voit olla noin varma?"
"Meillä on välittäviä ystäviä . Kyllä me pärjätään."
"Pitäisikö meidän sinun mielestäsi kertoa muille tästä?" Mischa kysyi heikosti.
Heidän välilleen syntyi lyhyt hiljaisuus.
"Pitäisi."


"Missä ihmeessä ne kaksi ovat?" Lily kuiskasi kummastuneena Jamesille, joka istui hänen vieressään seuraamassa kuudesluokkalaisten liemituntia. Kuudesluokkalaiset durmstrangilaiset valmistivat parhaillaan lientä, jonka tarkoitus oli muuttaa juonut ihminen masentuneeksi. Mihin ihmeeseen sellaista lientä tarvitaan, Lily oli ihmetellyt mielessään, kun oli kuullut siitä.
"En tiedä, mutta vakavalta se kuulosti", James kuiskasi takaisin ja siirsi hiussuortuvan pois Lilyn kauniilta kasvoilta. "Toivottavasti se ei ole mitään kamalaa."
"Toivotaan parasta", Lily kuiskasi ja katsoi läheisen kuudesluokkalaisen kattilaan. Liemen olisi pitänyt olla jo tummanruskeaa, mutta tämän oppilaan kattilassa liemi pysyi sitkeästi vaaleankeltaisena.
"Aikovatkohan he olla koko päivän poissa?" Lily kuiskasi Jamesille. "He joutuvat tästä ongelmiin."
"Jaa-a", James sanoi. "Minusta tuntuu, että kukaan ei huomaa, että he ovat poissa. Minä toivon, että olisin itsekin tajunnut jäädä nukkumaan sänkyyni."
"Aivan", Jamesin toisella puolella istuva Sirius mutisi vihaisesti ja Lily ja James virnistivät aamun välikohtaukselle.


"Remus hei, odota!" kuului huuto käytävällä. Remus kääntyi hämmästyneenä kannoillaan ja hymyili leveästi hengästyneelle Sabrinalle, joka tasasi hengitystään hänen vieressään. Sirius, James, Lily ja Peter sanoivat nopeasti ‘moi' Sabrinalle ja lähtivät ärsyttävän tietävän näköisinä pois paikalta.
"Sinä kävelet liian lujaa", Sabrina syytti hetken päästä iloinen pilke silmissään.
"Tai sitten sinulla on heikko kunto", Remus nauroi. "Mitä sitä kyllä epäilen suuresti, olethan korpinkynnen huispausjoukkueen kapteeni."
"No, ei toisille huutamisessa paljon kuntoa tarvita", Sabrina vähätteli punastuneena. "Se tuntuu olevan kaikkein tärkein työ kapteenina olemisena."
"James valittelee välillä samaa", Remus hymyili. "Mutta toisaalta, hän joutuu aina takomaan Siriuksen päähän järkeä, joten..."
"Siinä onkin työsarkaa", Sabrina nauroi ja heilautti pitkät hiuksensa pois naamaltaan. "Mutta oli minulla sinulle asiaakin."
"Kerro", Remus hymyili rohkaisevasti.
Sabrina punastui jälleen, vielä helakammin tosin. "Ajattelin vain, kun meillä on Tylyahoreissu heti pääsiäisloman jälkeen.. . että olisitko halunnut tulla minun kanssani?" Sabrina kysyi ja hymyili pienesti.
Remus hymyili vielä leveämmin kuin Sabrina. "Mikäs siinä", hän myöntyi.
Sabrina katsoi häneen onnellisena. "No... Nähdään sitten myöhemmin", tyttö sanoi ja kääntyi kantapäillään.
Remus katseli hetken Sabrinan kävelyä käytävällä. Pyyntö oli tullut hänelle täytenä yllätyksenä, mutta mieluisena sellaisena. Remus tunsi hetken syyllisyyttä Stephanien takia, mutta yritti vakuuttaa itselleen, että hän ei enää välittänyt Stephaniesta Tyttö oli historiaa. Hän oli onnellinen Sabrinan pyynnön takia. Hän ei voinut itkeä enempää Stephanien perään.


Mischa ja Stephanie ei ilmestynyt koko päivänä tunneille ja Lilyn huoli kasvoi koko ajan suuremmaksi, mitä pidemmälle päivä eteni. Oliko tytöille sattunut jotain? Miksi Stephanie oli ollut niin surullisen oloinen? Mitä hänellä oli kerrottavaa Mischalle? Olivatko hänen ystävänsä riidelleet jostakin?
Miljoonia kysymyksiä risteili Lilyn päässä ja hän yritti parhaansa mukaan keskittyä muihin asioihin. Hän katsahti vieressä istuvaan poikaystäväänsä joka pelasi salaa ristinollaa paperilla Siriuksen kanssa eikä kumpikaan edes yrittänytkään keskittyä taikuuden historian oppituntiin. Lily huokaisi ja yritti napata paperia Siriuksen kädestä, mutta tämä sai sen nopeasti pois Lilyn ulottuvilta.
"Teidän pitäisi edes yrittää keskittyä", Lily syytti kuiskaten.
"Ristinolla on mielenkiintoisempaa", Sirius kuiskasi Jamesin yli kumartuen. "Vai voitko olla toista mieltä?" poika jatkoi ja osoitti opettajaa, joka osasi olla vielä tylsempi kuin professori Binns, vaikka Lily luuli sen olevan mahdotonta.
"Mutta kuitenkin", Lily kuiskasi. Hänen oli edes pakko yrittää takoa järkeä poikien päähän.
"Mutta minä olin voitolla!" Sirius kuiskasi kovemmin. Lily hyssytteli nopeasti ja Sirius pyöritteli silmiään.
"Eivät nuo opettajat välitä", Sirius sanoi vielä kovemmin. "Sitä paitsi, me olemme hiljaa jos saamme pelata...?"
"Tuo on kiristystä", Lily kuiskasi virnuillen. "James, sinun ystäväsi yrittää kiristää minua!"
Sirius haukkoi henkeään hiljaa. "Älä kantele poikaystävällesi, se on epäreilua!"
"Mitä sinä aiot tehdä asialle?" Lily härnäsi hiljaa unohtaen itsekin keskittyä oppitunnin aiheeseen. Ainakin tällä tavalla hän sai Mischan ja Stephanien pois mielestään.
 "Miten olisi erä ristinollaa? Kolmesta poikki?" Sirius kuiskasi virnuillen.
Lily mietti hetken aikaa ja nyökkäsi sitten. James ja Remus vaihtoivat hämmästyneitä katseita. Johtajatyttö Lily Evans, pelaamassa ristinollaa kesken tunnin? Tämä oli historiallista, James ajatteli ja oli ylpeä tyttöystävästään.
"Mitä jos pistäisimme tämän vielä enemmän mielenkiintoisemmaksi?" Sirius kuiskasi virne kasvoillaan. "Pieni veto?"
"Mitä sinä ehdotat?" Lily kysyi varautuneesti. Siriuksen ehdotukset eivät ikinä olleet hyviä...
"Jos minä voitan, sinä pyydät Ruikulia Tylypahkassa treffeille", Sirius sanoi välittömästi ja James löi nopeasti ystäväänsä.
"Hei!" Sirius kivahti ja professori Ennokot, joka opetti taikuuden historiaa, kääntyi ja yritti selvittää kuka uskalsi metelöidä hänen tunnillaan.
Sirius vetäytyi nopeasti oman tuolinsa selkänojaan ja yritti näyttää viattomalta. Kun Ennokot oli jälleen kääntynyt taululle päin jatkaakseen kirjoittamista ja selostamistaan Peikkojen kolmannesta sodasta Sirius jatkoi kuiskaamista Lilylle ja Jamesille.
"Se olisi vain vitsi, et sinä oikeasti menisi Ruikulin kanssa treffeille", Sirius virnuili. "Minä kyllä tiedän, että sinä seurustelet, Lily, mutta miten on?"
"Entä jos minä voitan?" Lily kuiskasi vaativasti. "Pyydätkö sinä sitten Ruikulia treffeille?"
Sirius kalpeni. Lily hymyili pirullisesti Siriukselle ja James yritti epätoivoisesti tukahduttaa nauruaan.
Sirius veti syvään henkeä. "Hyvä on", poika sanoi luovuttaneena. "Luoja minua Mischan lyönneiltä suojelkoon!"
Lily virnisti ja niin alkoi tiukka ristinolla kilpailu. Lopulta tilanne oli tasan 2-2 ja pelissä oli tullut monta tasapeliä peräkkäin. Lily alkoi jo hieman väsymään kun voittajaa ei selvinnyt heti, mutta sitten Siriuksen tehtyään merkkinsä peliin Lily virnisti. Sirius oli tehnyt kohtalokkaan virheen.
Lily piirsi paperiin ja veti viivan kolmen nollansa läpi. Sirius katsoi häntä järkyttyneenä.
"Ei voi olla totta", Sirius järkyttyi. "Minä todella hävisin!"
"Eikä hänen egonsa ikinä toivu siitä", Remus sanoi hiljaa ja Peter virnisti hänelle.


"No niin", Lily sanoi herttaisesti samalla kun päivän viimeinen tunti loppui. "Koska sinä aiotkaan mennä treffeillesi, Sirius?"
Sirius mulkaisi vihaisesti Lilyä. "Sinun tyttösi ärsyttää minua, James", poika valitti ja James vain virnisti.
"Itsepähän löit vetoa itseäsi viisaamman kanssa", James sanoi eikä edes ollut myötätuntoisen kuuloinen.
Sirius tuhahti. "Viisaamman ja viisaamman", Sirius mutisi.
"Olen utelias sen suhteen, missä Mischa ja Stephanie ovat olleet koko päivän", Lily voivotteli.
"Niin minäkin", Peter myönsi. "Kuulosti vakavalta."
"Ainahan Stephanie tekee asioista dramaattisia", Remus sanoi hieman ärtyneesti.
"Miten niin?" Lily puolusteli välittömästi ystäväänsä.
"No, voitko väittää ettei tee?"
"Voin!"
"Hyvä on!" James nosti kätensä pystyyn rauhoittaakseen tilannetta. "Lily, kyllähän hän joskus tekee, mutta Remus, ei aina. Joten, voisitteko ystävällisesti lopettaa ennen kuin Lily joutuu lyömään sinua?"
"Anteeksi, Stephanie taitaa vain olla hieman herkkä puheenaihe minulle", Remus mutisi punaisesti.
"Mikä teidän tilanne sitten on?" Lily kysyi myötätuntoisesti.
"Ei mikään. Me olemme eronneet", Remus sanoi. "Sitä paitsi, Sabrina kysyi minua Tylyahoon kanssaan."
"Oikeasti?" Sirius iloitsi. "Jo oli aikakin!"
"Mitä sinä sanoit?" James kysyi virnuillen.
"Kyllä minä lupasin mennä..."
Lily ei sanonut mitään poikien ilakoinnille. Hänen mielestään Remuksen ei olisi pitänyt mennä Sabrinan kanssa Tylyahoon, mutta ei aikonut sanoa mitään. Hän ei halunnut riidellä yhtään Remuksen kanssa, ja tärkeintähän oli, että Remus oli onnellinen.
"Mutta hetkinen...." James sanoi muistien jotain tärkeää. "Ei, et sinä voi mennä hänen kanssaan!"
"Miksi en?" Remus kysyi hieman kummastellen Jamesin yhtäkkistä mielipiteen vaihtoa.
"Hän on korpinkynnen huispausjoukkueen kapteeni!"
"Mitä sitten?"
"Sinä veljeilet vihollisen kanssa!"
"James, älä ole idiootti", Lily pyöritteli silmiään.
"Mutta Sabrina voi yrittää udella sisäpiirin asioita Remukselta", James voivotteli kovaan ääneen.
"Mutta tuskinpa Remus niitä antaa", Lily sanoi järkevästi.
"Mistäs sitä tietää, vaikka jos Sabrina lupaa vähentää vaatetusta tietoja vastaan", James jupisi ja Lily löi tätä terävästi olkapäähän.
"Auts! Tuo sattui", James sanoi murhaavasti mutta hymy huulillaan.
"Mitäs olet idiootti", Lily sanoi kiusaten.
He olivat saapuneet heille tarkoitettuun oleskelutilaan. Lily vilkaisi nopeasti ympärilleen ja huomasi Stephanien ja Mischan nurkassa vakavat ilmeet kasvoillaan. Lily ja pojat menivät heidän luokseen.
"Miksi ihmeessä te ette olleet tunneilla?" Sirius kysyi heidän puolestaan ja vaihtoi nopean suudelman Mischan kanssa.
Mischa ja Stephanie vaihtoivat surullisia katseita.
"Meidän pitää kertoa teille yksi asia", Stephanie sanoi värisevällä äänensävyllä.


"Mitä ihmettä?" oli ensimmäiset sanat, mitä Sirius sai sanottua.
Mischa ja Stephanie olivat saaneet kerrottua kurjan tarinansa kokonaan kavereillensa. Nämä ottivat uutisen yhtä huonosti kuin he itse.
"Oletteko varmoja, että tuo on totta?" Lily henkäisi ja oli aivan itkun partaalla myötätunnosta. Hän ei olisi kestänyt tuollaista uutista ja oli kerrankin onnellinen, että hänen vanhempansa olivat jästejä.
"Siitä otamme selvää pääsiäislomalla", Mischa sanoi hiljaa ja katsoi maahan. Hän oli kuitenkin onnellinen hirveästä olostaan huolimatta, että hänen ystävänsä olivat niin myötätuntoisia.
"Te siis aiotte mennä vielä kotiinne?" James kysyi ällistellen.
"Tottakai", Mischa sanoi päättäväisesti. "Minä ainakin haluan keskustella sivistyneesti ‘rakkaan' äitini kanssa. Ja tietenkin isäni."
Muut olivat aivan hiljaa, sulatellen uutisia. Mischa ei jaksanut hiljaisuutta, vaan nousi ylös.
"Minä taidan mennä kävelylle", tyttö sanoi ja siirsi mustia hiuksiaan pois silmiltään.
"Minä tulen mukaan", Sirius sanoi välittömästi. Mischa ei ehtinyt sanomaan vastaan kun Sirius jo otti häntä kädestä kiinni ja veti pois huoneesta.
"Minäkin taidan jo mennä nukkumaan", Stephanie sanoi ja hymyili muille surullisesti. "Oli aika rankka päivä tänään, tiedättehän...."
Muut katselivat onnettomina Stephanien kävelyä. Kun tyttö oli poistunut huoneesta, Lily purskahti kyyneliin vaikka yrittikin epätoivoisesti estellä niitä. James halasi häntä heti, lohdutellen, vaikka itsekin oli järkyttynyt.
"Rauhoitu, Lily, kaikki on hyvin..." James mutisi Lilyn korvaan.
"Mutta siinä se onkin, kaikki ei ole hyvin!" Lily sanoi peräänantamattomasti. "Minä en tajua, kuinka joku voi tehdä noin lapsilleen!"
"Niin, aivan", James katsoi parhaakseen myönnellä. "Mutta älä itke, Lily..."
Lily niiskutteli hetken aikaa ja katsoi kiitollisena Jamesiin. Pojalla oli aina rauhoittava vaikutus häneen ja Lily oli ikionnellinen, että oli Jamesin kanssa yhdessä. Hän ei olisi tiennyt, mitä olisi tehnyt ilman pojan tukea.


Sirius katsoi huolestuneena Mischaa. Tyttö oli selvästi päättänyt olla puhumatta hänelle, käveli vain päämäärättömästi pitkin Durmstrangin kolkkoja käytäviä. Mustahiuksinen tyttö mutristi suutaan ja katseli käytävää eteenpäin ja harppoi nopeaa vauhtia eteenpäin.
Sirius huokaisi. Tästä ei tulisi helppoa.
"Mischa? Aiotko sinä puhua minulle?" Sirius sanoi terävästi.
"Miksi?" Mischa vastasi muka hämmästyneesti. "Minusta minä en edes pyytänyt sinua mukaani."
"Sinä tarvitset jonkun jolle puhua", Sirius sanoi armottomasti, sulkien tuskastuneena silmänsä. Mischa toden totta osasi olla hankala, jos halusi todella olla sitä.
"Minä olen puhunut jo koko päivän Stephin kanssa, kiitos vain huolenpidosta", Mischa sanoi sarkastisella äänensävyllä.
"Minä saan mielestäni olla huolissani sinusta", Sirius tokaisi.
"Turhaan."
"Vaikka sitten niin, samperi!" Sirius tiuskaisi ja katui sanojaan välittömästi. Mischan haaleansiniset silmät täyttyivät uhkaavasti kyynelistä ja tyttö lisäsi vauhtiaan yrittääkseen karistaa Siriuksen kannoiltaan.
Sirius ei Mischan harmiksi helpolla luovuttanut vaan tarttui tiukalla otteellaan Mischaa kädestä.
"Voisitko sinä pysähtyä hetkeksi?" Sirius sanoi rauhallisesti.
"Miksi ihmeessä? Minun ei tarvitse kuunnella sinun tiuskaisujasi", Mischa sanoi kiukkuisesti ja Sirius naurahti surullisesti.
"Ei tietenkään tarvitse", Sirius sanoi hellästi. "Ja minä olen pahoillani että tiuskaisin. Sinulla on ollut jo tarpeeksi paha päivä."
Mischa ei sanonut mitään, vain seisoi Siriusta vastapäätä. He seisoivat hetken painostavassa hiljaisuudessa ja Mischa puri voimakkaasti alahuultaan, kunnes sai sanottua vain yhden lauseen:
"Minä en tiedä, mitä teen ilman perhettäni."
Sirius otti Mischan tiukkaan halausotteeseen ja yritti tyynnytellä rajusti itkevää tyttöä.
"Se ei tule olemaan helppoa", Sirius kuiskasi. "Mutta kyllä sinä pärjäät. Minäkin olen pärjännyt ja katso, kuinka hyvä minusta on tullut."
Mischa nauroi hieman itkunsa lomasta ja Sirius päätti olla loukkaantumatta siitä ja tyytyi hymyilemään onnellisena Mischalle.
"Sitä paitsi, sinä olet aina tervetullut Pottereille, jos haluat pakoon pääsiäislomalla", Sirius sanoi varmalla äänensävyllä.
"Mitä Jamesin vanhemmat siihen sanoisivat?" Mischa kysyi pyyhien kyyneleitä.
"Eivät mitään, he ovat rentoja tyyppejä", Sirius sanoi nauraen. "He ovat kestäneet minua ja Jamesia jo näinkin pitkään, sinä et ole siihen verrannutta mitään!"
Mischa hymyili Siriukselle ja nojautui hieman tämän puoleen. Sirius tajusi vinkin ja suuteli Mischaa huulille ja he unohtivat hetkeksi kaiken ympäriltään, kaiken sen murheen ja tuskan, mikä oli vielä edessä.


****

A/N: Laitanpa vielä tähän loppuun, että aloin työstää projektia Pala lapsuudestani. Tarkoituksena olisi kertoa Run Awayn henkilöiden lapsuudesta lyhyesti. Olen saanut jo tehtyä yhden osan, Lilystä. Sarjaan tulee (toivottavasti pian) jatkoa, ja kaikki nämä ovat nähtävissä blogissani www.natabogi.vuodatus.net !

[Disenchanted_]

En nyt kerennyt kuin vilkuilla noita kahta uusinta lukua ja pitäisi siis varmaan jättää kommentointi myöhemmälle, mutta no jaa... Koska minä muka olisin tehnyt jotain järkevimmällä tavalla.

Melkein jo olin unohtanut tän ficin. Niin pitkä ajalta tuntuu kun oon viimeks tätä lukenu tai kommentoinutkaan sen puoleen.
Kovin on ollut synkkää viime aikoina. Tästä luvusta jotenkin pidin erityisen paljon, vaikka mitään maata mullistavaa ei tapahtunut. Tai ehkä just sen takia...    Ton uusimman luvun nimeä rakastin. En tiedä jotenkin iski. mutta uskaltaisin esittää sellaisen toiveen, että jospa elämä alkaisi taas hymyillä kelmeillekin? Edes ihan varovasti? Silleen ujosti?

Amyn kuoleman jälkeen kaikki on ollut tosi... masentavaa. Ainakin se tapa millä Amy kuoli. Se oli vähän niinku... että Amyllä ei oikeastaan ollut enää muuta virkaa tässä ficissä ja päätit hankkiutua hänestä eroon helpoiten tappamalla hänet... Mutta niinhän se menee. 

Mielelläni lukisin tuosta lapsuus jutusta. Etenkin Jamesin ja Siriuksen 

Mutta nyt täytyy Disenchantedin rientää, sillä hän teki itselleen sellaisen tyhmän lupauksen, että kirjoittaa tänään oman ficinsä seitsemän ensimmäistä lukua puuhtaaksi... (varmaan mijoonannen kerran uudestaan, sillä en oo siihen koskaan niin tyytyväinen, että uskaltaisin julkaista siitä edes prologia) *huokaa* (OFFTOPIC)

Jatkoa odotellen...
deine,
DisE

Oi jea!!!! Siellä sataa!!!! Täytyy sittenkin käydä ulkona... Edes ihan pikaisesti (OFFTOPICOFFTOPICOFFTOPIC)

*muoks. Ulkona käytyään*

MITÄ?!!!! sielä sataa LUNTA!!!! Ja minä, kun luulin, että nyt pitäisi olla KESÄ! *mutinaa*

[themarauders]

Jee, pistit vihdoin jatkoa : ) Tää oli hyvä, niinkuin kaikki muukin tähän mennessä vaikkakin aika synkkä ja itkuinen.
Mutta odottelen jatkoa
<3

[themarauders]

Ääh, jatkon odottelu on tuskaa 8(

[Natabogi]

Kiitos hirveästi kommentistasi, Disenchanted_! Kyllähän se elämä alkaa pian kelmeillekin hymyillä, vaikka velhomaailman ajat ovatkin synkät
themarauders, kiitos kommenteistasi! :>


Luku 33
Se mikä ei tapa, vahvistaa


Vierailu oli päättymäisillään, kaikkien tylypahkalaisten onneksi. Lopulta heillä ei ollut edessään enää kuin illallinen ja aamulla he olisivat jo onnellisesti matkalla kohti Tylypahkaa.
"Tämä on mennyt nopeammin kuin uskalsin toivoakaan", Lily iloitsi Jamesille, kun he kävelivät illalla kohti oleskeluhuonetta. "Huomenna olemme jo Tylypahkassa!"
"Onneksi", James huokaisi. "Ja tämä vierailu on ollut oikeastaan aika mukava... ellei oteta huomioon Mischan ja Stephanien suru-uutisia."
"Niinpä", Lily sanoi hiljaa. "Tiedätkö, minun käy heitä hirveästi sääliksi."
"Miksi?"
"He ovat molemmat tulleet hyvistä kodeista ja saaneet luultavasti paljon rakkautta perheiltään ja heille molemmille koti ja perhe on tärkeintä maailmassa. Sitten matto kiskaistaan heidän jalkojen alta kertomalla, että kaikki se oli valetta. Minä en kestäisi."
"Olet oikeassa", James sanoi hiljaa. "Minäkään en kyllä kestäisi."
"Toivottavasti asiat saavat paremman käänteen pian", Lily sanoi hiljaa ja otti Jamesia kädestä kiinni.
"Niin", James myötäili ja hymyili pirteästi Lilylle. " Odotatko jo pääsiäislomaa?"
"Tottakai", Lily nauroi. "Pääsen kotiin lukemaan S.U.P.E.R- kokeisiin!"
"Aiotko lukea lomallakin?" James järkyttyi.
"Kyllä", Lily sanoi aivan kuin sen olisi pitänyt olla itsestäänselvyys. "Mutta pääsiäislomasta puheen ollen..."
"Mitä?"
"Haluaisitko sinä nähdä pääsiäislomalla?" Lily kysyi hieman epävarmasti.
James hymyili tyttöystävälleen. Vain Lily voisi olla epävarma heidän suhteessaan enää tässä vaiheessa.
"En tietenkään", James kiusoitteli ja katseli, kuinka Lilyn naama venähti hieman. James nauroi ja kaappasi Lilyn syliinsä.
"Miksi minä EN haluaisi nähdä, Lily?" James kysyi ja katsoi vakavasti Lilyn silmiin. "Minä rakastan sinua."
"Minäkin rakastan sinua", Lily henkäisi ja suuteli pikaisesti Jamesia. Hänestä tuntui, kuin hän olisi leijunut kolme metriä maan pinnan yläpuolella. "Haluaisitko tulla meille pääsiäislomalla?"
"Mikäs siinä", James virnisti. Hän ei enää malttanut odottaa pääsiäislomaa!


Mischa ja Sirius olivat löytäneet hiljaisen luokkahuoneen ja he istuivat kaikessa rauhassa siellä ilman keskeytyksen vaaraa. Muut olivat menossa viimeiselle illalliselle mutta he olivat päättäneet olla menemättä, jotta saisivat olla hetken rauhassa. Luokkahuone oli yhtä kylmä kuin muutkin Durmstrangissa, mutta kuitenkin sieltä löytyi yksi vaaleansininen sohva, jossa he istuivat sylikkäin, kumpikin omissa mietteissään. Sirius silitteli hiljaisena Mischan hiuksia, kun taas Mischa mietti elämäänsä perinpohjaisesti ja nautti siitä  turvallisuuden tunteesta, jonka Siriuksen läsnäolo toi.
Hänen elämänsä, niin. Se oli sekaisin, myllätty - se hänen oli myönnettävä. Mutta hän uskoi selviävänsä siitä. Hän menisi kahden päivän kuluttua pääsiäislomalla kotiinsa ja selvittäisi asiat ja sen jälkeen hän olisi luultavasti vapaa ja ilman perhettään. Se olisi luultavasti viimeinen kerta, kun hän menisi kotiinsa. Hänellä ei sen jälkeen olisi enää isää eikä varsinkaan äitiä, eikä....
Hetkinen, Mischa pysäytti mietteensä. Olisihan hänellä Andreas! Miten hän oli unohtanut oman  isoveljensä? Isoveljensä, joka oli kuolonsyöjä...
Paitsi että hän oli vieraillessaan Mischan luona sairaalassa sanonut olevansa oikealla puolella ja että hänellä oli hyvä syy olla kuolonsyöjä... Mutta mikä voisi olla tarpeeksi hyvä syy olla kuolonsyöjä...?
"Voi ei", Mischa henkäisi järkyttyneenä, kun palapelin palaset loksahtelivat paikalleen hänen päänsä sisällä. Sirius hätkähti.
"Mitä nyt, Mimi?" Sirius sanoi nopeasti ja kohtasi Mischan jääkylmät silmät.
"Mimi?" Mischa kysyi järkyttyneenä, kun taas Sirius vain virnisti.
"Täytyyhän sinulla jokin lempinimi olla!" Sirius naurahti kun taas Mischa näytti nyrpeää naamaa.
"Lempinimi olisi kiva, mutta että Mimi..." tyttö mutisi.
"Kuitenkin", Sirius sanoi nauravalla äänensävyllä. "Mitä sinä voivottelit?"
Mischa vajosi jälleen hiljaisuuteen. Hän oli maininnut poikaystävälleen isoveljestään, mutta ei mitään tämän kuolonsyöjänä olemisesta, Sirius kun - hyvästä syystä - tuomitsi kaikki kuolonsyöjät välittömästi. Mutta hänen olisi pakko kertoa Andreaksesta, sillä hänen ja Siriuksen suhde ei voisi ikinä olla vakava, jos he eivät uskoutuisi toisilleen kaikessa.
"Minulla on sinulle kerrottavaa", Mischa sanoi ja katsoi vakavasti Siriuksen odottaviin silmiin.
"Minähän kerroin sinulle, että minulla on isoveli, Andreas?"
"Kyllä sinä kerroit, mitä hänestä?"
"Hän on kuolonsyöjä."
Syntyi hiljaisuus. Mischa kuitenkin jatkoi hetken päästä tarinaansa.
"Mutta hän sanoi, että hänellä oli hyvä syy liittyä kuolonsyöjiin ja haluan uskoa häntä!"
"Eikö kaikilla kuolonsyöjillä ole hyvä syy liittyä?" Sirius kysyi tuimasti, hämmästyneenä tarinan saamasta juonenkäänteestä. "Esimerkiksi halu palvella Voldemortia?"
"En usko että se oli Andreaksen syy liittyä kuolonsyöjiin", Mischa sanoi nopeasti, yrittäen uskotella Siriukselle Andreaksen hyvyyttä. "Hän... hän ilmoitti eräänä kesäpäivänä lähtevänsä kotoa pois ja liittyvänsä kuolonsyöjiin. Minä tietenkin järkytyin ja halveksin häntä kaksi vuotta, enkä pitänyt minkäänlaista yhteyttä häneen. Mutta sitten... alkuvuodesta hän pyöri minun mielessäni ja lähetin hänelle kirjeen, jossa tietenkin haukuin häntä, mutta ennen kaikkea saadakseni selville onko hän todella tyytyväinen valintaansa. Ja sitten hän tuli vierailulle luokseni sairaalaan."
"Sairaalaan?" Sirius hämmästyi.
"Niin, silloin kun metsässä kun te olitte Remuksen kanssa", Mischa selitti ja eikä tahallaan maininnut mitään Remuksen ihmissuteudesta.
"Aivan", Sirius hoksasi ja katsoi Mischaa odottavasti, että tämä jatkaisi tarinaansa.
"Ja siellä hän yritti selittää minulle ettei ole oikeasti kolonsyöjä, mutta en tiennyt mitä uskoa. Sitten me vielä tapasimme siellä taistelussa, missä... Amy kuoli", Mischa selitti hiljaisesti.
"Tapasitte siellä?" Sirius järkyttyi. "Miksi et ole kertonut minulle mitään? Missä välissä te tapasitte?"
"Olen pahoillani, mutta en ollut varma, uskaltaisinko kertoa siitä", Mischa sanoi surullisesti. "Se kuolonsyöjä, joka kidnappasi minut... Se oli Andreas."
"Se, joka toi sinut takaisin mukiloituna?" Sirius hämmästeli.
"Niin, tosin Andreas loitsi minuun puudutusloitsun ennen kuin teki minusta mukiloidun näköisen. Hän sanoi, että muut ihmettelisivät, jos olisin ollut normaalin näköinen kuolonsyöjän kidnappauksen jälkeen."
"Niin olisimmekin kyllä ihmetelleet", Sirius sanoi tuimasti ja yritti sulatella samalla tarinaa sisällään. Kaikki tämä yhtäkkinen tieto sai hänet hämmennyksiin.
"Andreas kertoi minulle silloin, että on eräänlaisen kerhon jäsenenä... eräänlaisena agenttina. Silloin se meni toisesta korvastani sisään ja toisesta ulos ja lisäksi Amyn kuolema sai minut unohtamaan sen... Mutta entä jos hän puhuu totta? Voisiko olla olemassa eräänlainen kerho, joka värväisi ihmisiä vakoilemaan Voldemortia vastaan?" Mischa hämmästeli.
Sirius mietti hetken ennen kuin vastasi. "Tiedätkö, en yhtään ihmetteli vaikka olisikin. Tuskin kaikki ihmiset ovat Voldemortin puolella ja joku viisas ihminen on perustanut kerhon häntä vastaan."
" Andreas puhui siis  luultavasti minulle totta", Mischa henkäisi helpotuksesta. "Minulla on siis vielä yksi perheenjäsen jäljellä."
Sirius suuteli nopeasti Mischan otsaa. "Mitä veljesi sanoisi, jos tietäisi että kerroit minulle nämä asiat?"
Mischa katsoi vihaisena eteenpäin. "Hän uhkasi tappaa minut, jos levittelen tietoa eteenpäin, mutta tiedän ettei hän pystyisi siihen. Voittaisin hänet mennen tullen!"
Sirius tuhahti. "Veljesi, joka taistelee kuolonsyöjissä ja oikealla puolella yhtä aikaa? Epäilenpä, Mimi."


"Vaikka tämä koulu onkin karsea, ruuassa ei ole mitään vikaa", Peter sanoi ja lappasi lisää ruokaa lautaselleen illallisella. Rehtori Jones oli juuri kiitellyt vierailtaan "mukavasta vierailusta" ja toivoi ystävyyttä koulujen välille. Kaikki olivat pyöritelleet silmiään näille sanoille. Siitä ei ikinä tulisi mitään, sillä he olivat taistelussa eripuolilla, eikä vihollisen kanssa sopinut veljeillä.
"Olen samaa mieltä, Peter", James naureskeli ja otti myös lisää sisälmyspiirasta. "Mutta kyllä Tylypahka pesee tämän koulun mennen tullen!"
"Aivan", Stephanie hymyili vinosti ja katsoi durmstrangilaisia oppilaita hieman säälien. He luulivat olevansa hyvässä koulussa, mutta sen jälkeen kun oli ollut Tylypahkassa, ei voinut sanoa enää tätä koulua hyväksi. Opetus, oppilaat ja henkilökunta - jopa jos otti mukaan professori Polkeinin - olivat rutkasti parempia kuin Durmstrangissa.
Yhtäkkiä Stephanie tunsi kuinka häntä tuijotettiin ja Stephanie katsoi ystäviään ja huomasi Remuksen tuijottaneen itseään. Poika yritti peitellä sitä ja käänsi nopeasti katseensä lautaselleen, mutta siitä ei voinut erehtyä - Remus oli katsellut Stephanieta surullisena.
Stephanie hiljentyi eikä osallistunut Remuksen tavoin ystäviensä hilpeään keskusteluun. Miksi Remus oli tuijottanut häntä surullisena? Eikö kaikki ollut jo ohitse heidän välillään? Kyllä oli, Stephanie tiesi, mutta oli hieman hämmentynyt, miksi Remus oli surullinen ajatellessaan häntä.
Ehkä poika oli surullinen, koska he eivät olleet ikinä sopineet riitaansa, Stephnie keksi ja hymyili voitokkaasti. Hän pyytäisi anteeksi riitelyään ja toivottaisi hyvää jatkoa Remukselle, niin ehkä he voisivat olla jopa kavereita jälleen!
"Mille sinä hymyilet, Steph?" Peter kysyi ja katseli ystäviensä kanssa virnistellen Stephanieta.
Stephanie hymyili vielä leveämmin kuin ennemmin.
"Mahtaville ideoille, Peter", tyttö selitti pilke silmässään.
"Hyvä on", James sanoi silmät pyöreinä. "Hän on tullut hulluksi!"
Stephanie viskasi kapteeniaan läheisestä kiposta otetulla pähkinällä. "En ole tullut hulluksi!"
"Siltä sinä näytit!"
"Enkä varmasti näyttänyt!"
"Rauha!" Lily huokaisi ja molemmat rauhoittuivat heti. He söivät hetken hiljaisuudessa, kunnes James kysyi mietteliäästi: "Mitäköhän Mischa ja Sirius tekevät tällä hetkellä...?"
"Oletko varma, että haluat tietää?" Remus kysyi pahoinvoivasti. Stephanie naurahti.


Illallisen loputtua Lily, James, ja Peter nousivat pöydästä lähteäkseen kohti oleskeluhuonetta. Kun Remus oli seuraamassa ystäviään, Stephanie yllätti kaikki kysymällä: "Remus? Voisimmeko me kenties vaihtaa pari sanaa?"
Remus hämmästyi silminnähden mutta Stephanie päätti olla välittämättä siitä juuri nyt. Hänen oli sanottama asiansa nyt tai ei koskaan.
Myös Lily, James ja Peter olivat pysähtyneet ja katsoivat uteliaina välikohtausta. Stephanie pyöritteli silmiään.
"Voisimmeko jutella hetken kahdestaan?" Stephanie painotti viimeistä sanaansa ja sai Lilyn virnistämään ja Jamesin huokaisemaan pettyneenä.
"No niin, lähdetään!" Lily sanoi ja otti poikaystäväänsä kädestä kiinni ja veti tätä pois heidän luotaan Peterin seuratessa virnistellen.
"Mutta minä haluan kuulla heidän keskustelunsa!" James vikisi puolitosissaan.
"Se on yksityinen, pölvästi..."
Stephanie ja Remus seurasivat katselleen nauraen kolmea ystäväänsä niin kauan, kunnes he olivat hävinneet heidän näköetäisyydeltä. Remus rykäisi.
"Niin, sinulla oli asiaa...?"
Stephanie ei voinut olla kuulematta hämmästyneisyyttä Remuksen äänestä. Stephanie yritti käyttäytyä mahdollisimman rennosti.
"Minä vain halusin pyytää anteeksi sitä aikaisempaa riitaamme. En käyttäytynyt kauhean hyvin, tiedän sen. Ja toivoisin, että voisimme olla vielä ystäviä."
Remus rentoutui silminnähden ja jopa hymyili.
"Saat anteeksi ja kyllä minunkin pitää pyytää anteeksi. Olin idiootti."
"No, tämä taisi olla tällä selvä", Stephanie iloitsi. "Ystäviä?"
"Ystäviä", Remus vakuutti ja hymyili Stephanielle iloisesti, mutta sana ystäviä tuntui kuitenkin oudolta hänen mahassaan. Olisiko hän halunnut olla enemmänkin...?


Lopulta koitti viimeinen aamu Durmstrangissa ja kaikki olivat erittäin innoissaan siitä. Tavaroiden kanssa he lähtivät kohti tuttua punaista pikajunaa, joka kuljettaisi heidät oikeaan kouluunsa ja heti seuraavana päivänä lomalle koteihin. Mischa, Sirius, James, Remus, Peter, Lily ja Stephanie valtasivat yhden vaunu-osaston itselleen ja heillä kaikilla oli hymy huulillaan, vaikkakin Stephanien ja Mischan koitos oli vielä edessä päin.
Matka tuntui lyhyemmältä kuin tullessa ja niinpä he kaikki yllättyivät pahasti, kun McGarmiwa kuulutti heidän tulevan Tylypahkaan jo tunnin kuluttua.
"Jo tunnin kuluttua?" James huudahti. "Mihin aika on oikein kulunut?"
"Aika kuluu nopeasti, kun on hauskaa", Lily sanoi viisaasti ja pörrötti Jamesin valmiiksi sekaisin olevia hiuksia.
"Ja ajatelkaa, huomenna jo lomalle", Peter pyöritteli silmiään. "En jaksaisi katsella äitiäni, mutta kai se on pakko."
Muut mulkaisivat Peteriä, kun Mischa ja Stephanie vaihtoivat synkkiä katseita. He eivät myöskään halunneet kohdata äitejään, mutta heidän oli pakko kohdata totuus.
"Te voitte kyllä tulla meille koska tahansa yöksi", James tarjoutui.
"Tai meille", Lily sanoi huolestuneena.
"Kiitos", Mischa virnisteli heikosti.  "Olette kultaisia ystäviä."
"Tietenkin", James virnisteli takaisin. "Kuulitko Lily, joku kehui minua kultaiseksi!"
"En minä kuurokaan ole", Lily sanoi kuivasti.
"Mutta etkö sinä ole mustasukkainen?" James virnisteli.
"En, koska tiedän, ettei Mischa koskisi sinuun pitkällä tikullakaan", Lily selitteli ja virnisti Jamesin venähtäneelle naamalle.
"Sano ettei tuo ole totta, Mischa", James aneli Mischalta ja tyttö näytti harkitsevan asiaa.
"Olen pahoillani, James, mutta se on totta, mutta vain ja ainoastaan meidän kummankin hengen vuoksi!"
"Miten niin?" James ihmetteli virnistellen.
"Minä vähän luulen, että jos koskisin sinuun edes hiemankin, Lily ja Sirius saattaisivat tappaa meidät", Mischa selitti Lilyn ja Siriuksen nyökytellessä hymyt huulillaan.


He olivat hetkessä Tylypahkassa eivätkä ketkään tuhlanneet aikaa vaan menivät omiin oleskeluhuoneisiinsa.
"Onpa kotoisen olosta jälleen", Mischa huokaisi ja katseli tuttuja punaisen ja kultaisen sävyjä.
"Ihanaa olla takaisin täällä"; Lily sanoi. "Mutta minä en kyllä taida edes purata tavaroitani, koska kuitenkin lähdemme taas huomen aamulla."
"En kyllä minäkään purkaa", Stephanie sanoi tuskastuneena. "Sitä paitsi, minua väsyttää vietävästi. Taidan mennä nukkumaan, hyvää yötä!"
Muut toivottelivat Stephanielle hyvää yötä.
"Minuakin väsyttää", Sirius myönsi ja niinpä he kaikki päättivät mennä jo nukkumaan.


Heti seuraavana aamuna aikaisin kaksi kolmasosaa tylypahkalaisista ahtautui pikajunaan ja olivat matkalla kohti onnellisia koteja, Mischa huomasi surukseen. Kaikkien lähettyvillä olevien kasvoilla oli leveä hymy ja ihmiset rupattelivat hymyssä suin ystävien kanssa. Mischa huokaisi. Tänään oli se päivä. Tänään hän menisi viimeisen kerran kotiinsa.
Mischa raivasi tien kohti tuttua vaunu-osastoa ja löysi kaikki ystävänsä sieltä. Istuen Siriuksen viereen Mischa huokaisi.
"Jännittääkö sinua?" Lily kysyi myötätuntoisesti.
"Kyllä, mutta enemmänkin väsyttää", Mischa sanoi ja haukotteli aivan kuin vahvistaakseen sanansa. "En ole saanut nukuttua kunnolla ja meinasin myöhästyä täältä!"
"Huomattiin, unikeko", Stephanie virnuili. "Yritimme Lilyn kanssa varmaan viisi kertaa herättää sinua, mutta sinä vain nukuit ja nukuit ja nukuit ja..."
"Hyvä on, tajusimme kyllä varmaan kaikki", Mischa nauroi.
Hiljaisuus valtasi heidät ja Mischakin nojautui taaksepäin ja vajosi Siriuksen syliin. Mischa sulki silmänsä, mutta ei saanut nukuttua. Hetken kuluttua kuitenkin hänen ystävänsä olivat sikeässä unessa ja Mischa ainoana hereillä. Ilmeisesti Durmstrangin reissu oli väsyttänyt heidät kaikki. Mischa oli kuitenkin onnellinen muiden uneliaisuudesta, koska hän sai olla rauhassa ajatustensa kanssa.

Liian pian he olivat jo perillä ja Mischan sydän löi tuhatta ja sataa. Hän tiesi vanhempiensa olevan häntä vastassa. Hänen ystävänsä olivat myös jo heränneet ja heidän kaikkien kasvoilla oli huolestunut ilme.
"Oletko varma, että pärjäät?" Sirius kuiskasi hänen korvaansa ja Mischa nyökkäsi itsepäisesti.
"Ei minulla ole mitään hätää", Mischa sanoi vaikkakin ei ollut siitä aivan varma. Hän ei halunnut näyttää epävarmuuttaan.
"Haluatko että tulen tervehtimään vanhempiasi?" Sirius kysyi ja katsoi syvälle Mischan haalean sinisiin silmiin.
"Hyvä on, kunhan et vihjaile mitään", Mischa myöntyi ja halasi muita ystäviään.
"Nähdään viimeistään loman loputtua!" mustahiuksinen tyttö  toivotti pirteällä äänellä, mutta kaikki tiesivät sen olevan teatteria, vain esitystä, koska Mischa ei osannut olla haavoittuva kaikkien edessä.
Halatessaan Stephanieta Mischa toivotti tälle onnea ja Stephanie vastasi siihen halaamalla vain lujempaa.
"Hyvä on, meidän pitää nyt mennä", Mischa sanoi ystävilleen ja johdatti Siriuksen väkijoukon lävitse. Hänen äitinsä ja isänsä seisoivat laiturin takaosassa ja he keskustelivat jotain hiljaisella äänellä, mutta sitten he näkivät tyttärensä.
"Tyttö-kulta, ihana nähdä sinua!" Mischan äiti Soheila huudahti. "Miten sinulla on mennyt?"
"Ihan hyvin", Mischa mutisi ja päästi hieman vihan vaikuttamaan ääneensä. Soheila ei kuitenkaan kuullut vaaraa tyttärensä äänestä.
"Ja Sirius-kultakin! Kai sinä tulet meillä käymään pääsiäisaterialla?" Soheila kysyi samalla kun Keith kätteli vävyehdokastaan.
"En tiedä vielä", Sirius sanoi varautuneesti. Mischa katsoi häntä varoittavasti.
"Kuitenkin, meillä on varmaan kiire", Mischa sanoi ja suuteli nopeasti Siriusta huulille. "Nähdään, Sirius."
"Ole vahva", Sirius kuiskasi ja Mischa nyökkäsi huomaamattomasti.
"Mennään, äiti ja isä", Sirius kuuli Mischan sanovan samalla kun he kävelivät pois laiturilta. "Minulla on teille hieman asiaa."


****

A/N: Hyvää kesäloman alkua kaikille! (Vaikka tämä toivotus tuleekin jo hieman myöhässä, kesäloma on jo alkanut... No, kuitenkin!)

[themarauders]

Samoin
Tää oli hyvä! Pari kirjoitusvirhettä, taisi olla niin että kirjaimia puuttui, mutta en jaksanut välittää
Pompin melkein riemusta, kun näin jatkoa, enkä pettynyt <3
Mitenhän Mischa selittää asian vanhemmilleen? Jännitystä

themarauders

[wiltzu]

oijoijoijoi 
pian jatkoa, tai sekoan jännityksestä