Nimi: Kosinta (Alkuperäinen The Proposal)
Kirjoittaja: D i a
Kääntäjä: Invisiblegirl
Rating: K-11
Pairing: D/Hrm, Hrm/OC
Genre: Yleinen, romance, Drama
Summary: Yhtenä päivänä Draco Malfoy ilmestyy täysin tyhjästä seitsemän vuoden jälkeen. Hän kosii Hermionea heti, mutta nainen ei ymmärrä, miksi. Kuinka paljon mies on muuttunut sitten Tylypahkan? Mikä on hänen piilotetty syynsä, onko hänellä edes sellaista? Pitäisikö hänen hyväksyä miehen kosinta ja saada edes kerran elämässään kaiken mitä hän halusi; kartanon, rahaa, ja suuren kirjaston, surkean työnsä Taikaministeriössä ja sosiaalisen elämän, jota hänellä ei ole, sijaan?
A/N: Ennen kuin alat lukemaan tätä tarinaa haluan sanoa pari asiaa. Ensin, jos ajattelette että Draco tai Hermione ovat käyttäytymässä OC:maisesti, pyydän teitä muistamaan, että siitä on seitsemän vuotta, kun he viimeksi ovat nähneet toisensa ja ovat aikuisia nyt, sitäpaitsi he ovat molemmat nähneet paljon elämänsä aikana ja siksi ovat kasvaneet Puoliverisen Prinssin jälkeen. Ja heille, jotka miettivät, että Draco on tulossa liian pehmoksi (Minä en, mutta jotkut saattavat) toista tämä lause itseksesi: "Hän ei tappanut Dumbledorea, hänellä oli tilaisuus, mutta hän ei tehnyt sitä!" Okei, siinä oli kaikki nyt. Kiitos!
A/N2: Alkuperäisen tarinan löydät täältä:
The Proposal Kaikki kehut kuuluvat siis
D i a, joka kirjoitti tämän mielenkiintoisen tarinan!
Minä vain käänsin sen.
-Invisiblegirl
Käännökseen löytyy lupa alkuperäiseltä kirjoittajalta D i a :lta!
Luku 1.
Se oli yksi niistä päivistä. Yksi niistä päivistä, jolloin hän oli työskennellyt yliaikaa työssään Taikaministeriössä yrittäen kiivetä urallaan ylöspäin mutta ei näyttänyt pääsevään mihinkään. Yksi niistä päivistä jolloin hän oli yrittänyt saada pomonsa Amanda Wicklyn muistamaan hänen nimensä ja myös yksi niistä päivistä jolloin hän ei ollut päässyt mihinkään.
Tämä ei ollut sitä, mitä hän odotti Ministeriössä töissä olemisen olevan, kun hän ilmoittautui työhönsä heti Tylypahkasta valmistumisen jälkeen Johtajatyttönä ja parhaana oppilaana vuosikurssiltaan. Oikeassa maailmassa siitä ei välitetty, että hän sai hyviä numeroita, oikea maailma välitti siitä, kuinka paljon rahaa hänelle oli. Eikä hänellä ollut paljoa.
Nyt, kylmänä tiistaina tammikuun puolella, Hermione istuskeli kahvilassa teekupin kanssa.
"Tuletko vaimokseni?" ääni kysyi äkkiä hänen takanaan ja hän kääntyi katsomaan, kuka puhui. Draco Malfoy seisoi suoraan hänen takanaan ja kysyi kysymyksen selvästi häneltä.
"MITÄ?" oli hänen ainut vastauksensa.
"Sinä kuulit minut, tuletko vaimokseni?" Malfoy kysyi uudestaan ja hitaammin tällä kertaa, kuin hän olisi liian tyhmä ymmärtääkseen normaalin kysymyksen.
Yleensä hän oli terävä-älyinen, mutta nyt hän ei mihinkään hintaan pystynyt ymmärtämään miten Draco Malfoy, hänen vihollisensa jo kauan aikaa, seisoi hänen takanaan puolitäydessä Maryn kahvilassa kysyen häntä naimisiin kanssaan, kun nainen ei ollut nähnyt häntä melkein seitsemään vuoteen sen jälkeen kun lähti Tylypahkasta.
"Miksi?" hänen ei auttanut kuin kysyä. Mies ei ollut naimisiinmeno tyyppiä, eikä varsinkaan sellaista tyyppiä, joka meni naimisiin kuraveristen, kuten mies häntä usein oli kutsunut, kanssa. Ja he eivät olleet nähneet tai puhuneet toisilleen seitsemään vuoteen.
Dracon harmaat silmänsä kapenivat kun hän istui Hermionen vierelle.
"Tarvitsen naisen kartanooni", hän sanoi yksinkertaisesti, kuulostaen siltä kuin olisi olisi ollut solmimassa jotain sopimusta. "Joten? Tuletko vaimokseni?" hän kysyi uudestaan.
"EN!" hän huusi kammoksuneena saaden pari asiakasta katsomaan nuorta paria.
Hän virnisti.
"Ajattelinkin sinun sanovan noin."
Jos katse voisi tappaa, mies makaisi kuolleena lattialla, mutta naisen harmiksi se ei voinut, ja mies pysyi elossa.
"Mutta ennenkuin sanot ei minun tarjoukselleni, haluan sinun tietävän mille sanot ei", hän jatkoi. Hermione ei voinut uskoa miehen juttuja, ensin hän kysyi häntä vaimokseen ja sitten hän ei voinut ymmärtää hänen kieltäytymistään.
"Ensinnäkin", mies sanoi ennenkuin hän ehti avata suunsa käskeäkseen häntä lähtemään, "minulla on kartano, aika iso sellainen."
Hermione ei ollut ikinä nähnyt Malfoyden kartanoa, mutta usein oli kuullut siitä. Siitä sanottiin, että se oli yksi kalliimmista ja isoimmista kartanoista Isossa-Britannissa, kolmenkymmenen huoneen kanssa, ottaen mukaan tanssisalin joka oli kolme kerrosta korkea ja kartanon vieressä olivat metsä ja suuri järvi. Kuulemma Malfoyt omistavat maata viisitoista mailia maata joka suuntaan kartanosta katsottuna, joten se oli aika suuri paikka.
Mutta hänelle nainen esitti, ettei tietänyt tätä.
"Joo, olen varma että sinun pieni mökkisi on oikein kiva, mutta se ei ole syy miksi menisin naimisiin kanssasi."
"Hyvä juttu siis, että en lopettanut vielä", Draco sanoi virnistäen niin, että Hermionen teki mieli lyödä häntä.
"Myös naimalla minut saat arvovaltaisen Malfoyn nimen, millä pääset minne haluat, ja se antaa sinulle äärettömän voiman saada kaikki, mitä haluat ilman että sinun täytyy edes nostaa sormeasi."
Hän oli oikeassa, Hermione tiesi, aina siitä asti kun he olivat ensimmäisellä vuodellaan Tylypahkassa Malfoy oli aina saanut manipuloitua jokaisen vain sanomalla nimensä tai mainitsemalla isänsä, sitten kaikki esteet olivat pois hänen edestään ja hän pystyi tekemään kaiken mitä tahtoi vain nimensä tähden. Nimi oli silkkaa valtaa. Hän yritti keskittyä siihen faktaan että nimi oli myös yhden kaikista pahimman suvun nimi koko taikuuden historiassa, perheen jonka ei tarvinnut ajatella muita ihmisiä ja jotka eivät välittäneet heistä muutenkaan, heillä oli tarpeeksi itsessään ja hienoissa ystävissään joiden kanssa he eivät jakaneet muuta oikeaa sidettä kuin veri ja rahat. Hän ei halunnut olla yhteyksissä siihen porukkaan.
"Niinkuin haluaisin nimen, joka lemuaa verelle ja pahuudelle."
Draco katsoi ympärilleen kahvilassa, mikä oli vain puoliksi täynnä ja katsoi takaisin häneen.
"Jotkut sanovat paha, toiset voimakas", kuului vakava vastaus.
"Okei, lopeta runollisuuden yrittäminen, olen tuntenut sinut yksitoistavuotiaasta, etkä ole oikein kiva tuttavuus."
Mies vain virnisti ja jätti huomioimatta hänen ivansa.
"Minulla on myös paljon rahaa", hän sanoi jatkaen listaansa avioliiton hyvistä puolista, "Malfoyn perhe on suunnilleen seitsämänkymmenen miljoonan kaljuunan arvoinen, ja tytöstä, joka saa kaksi kaljuuna tunnilta, tuo summa on paljon rahaa."
Hermione melkein kihisi kiukusta, kuinka mies tiesi kuinka paljon hänen tuntipalkkansa oli? Ja miksi hän niin kovasti yritti saada häntä naimaan itsensä kertomalla heidän varoistaan?
"En tarvitse sinun rahojasi", hän sanoi kylmästi ja yritti näytellä välinpitämätöntä, kuitenkin tietäen mitä kaikkea hän voisi tehdä tuolla rahalla. Ensin listalla olisi laina, jonka hän otti maksaakseen asuntonsa ja Weasleyn perhe, joka ansaitsi rahat enemmän kuin kukaan muu maailmassa. He olivat ihanin ja lämpimin perhe, jonka Hermione tunsi, eivätkä välittäneet oliko puhdasverinen vai ei. Oli niin paljon asioita, mitä hän voisi tehdä seitsemälläkymmenellä miljoonalla kaljuunalla ja niin monta ihmistä, jotka hän voisi auttaa samaan paremman elämän.
"Minä luulen että sinä tarvitset", Malfoy sanoi,"kuitenkin olet maksamassa lainaa takaisin asunnostasi."
Taas hänen teki mieli lyödä häntä keskelle miehen kauniita kasvonpiirteitä. Miten hän kehtasi tulla houkuttelemaan häntä rahoillaan, vallallaan ja avioliitolla, jonka hän tiesi olevan tuhoon tuomittu. He olivat liian erilaisia ja vaikka hän saisi kaikki maailman rahat, se ei muuttaisi hänen mielipidettään siitä, että mies oli Malfoy ja hän jästisyntyinen.
"Minä tarvitsen muutakin kuin rahaa mennäkseni naimisiin sinun kanssasi", hän sanoi ja tuijotti melkein tyhjää teekuppiaan.
"Minä tiedän sen", hän sanoi ja oli hiljaa vähän odottaen Hermionen sanovan jotakin. Nainen nosti katseensa teekupista ikkunaan. Kadulla ihmiset kiirehtivät kotiinsa töistä ilman huomaamatta häntä tai Dracoa istumassa lasin toisella puolella sen erottaen heidät muusta maailmasta.
"Mitä muuta saan, jos nain sinut?" hän lopulta kysyi kuulostaen hävinneeltä. Mies köhäisi pari kertaa.
"Britannian parhaiten varustetun kirjaston."
Hermione katsoi häntä yllättyneenä. Hän ei ollut ikinä kuvitellut Malfoytä sellaiseksi persoonaksi, joka luki. Mutta jos hän ei olisi, hänelle ei olisi niin hyvää kirjastoa ja nyt hän oli jotenkin täysin varma, että mies kertoi totuuden. Sielunsa silmin hän näki suuren kirjaston täynnä kirjoja koko seinän täydeltä. Niitä olisi antiikkisia, mystisillä kielillä, pieniä, suuria, jokaisen värisiä. Kaikki viisaus jonka hän olisi halunnut saada, mutta ei ollut saanut mahdollisuutta, koska monet voimakkaimmista kirjoista olivat yksityisessä omistuksessa eikä niitä voinut mennä katsomaan jos ei ollut omistajaperheen läheinen ystävä.
Oli helppoa houkutella häntä kirjoilla, oli yleinen tieto että nainen rakasti kirjoja enemmän kuin mitään muuta.
Miksi mies oli niin viisas?
"Ja", hän kysyi antaen mieheltä odottaen toista syytä.
"Mitä muuta sinä voit kysyä?" mies kysyi turhautuneena.
"Rakkautta? Läheisyyttä? Turvallisuutta?" hän kysyi matalalla äänellä. Draco oli oikeassa; oli melkein ahnetta kysyä vielä lisää sen lisäksi mitä mies oli jo hänelle tarjonnut. Mutta tunteet olivat kadoksissa.
"Malfoy eivät rakasta. Läheisyys katoaa kuitenkin ajan kanssa eikä kukaan ole ikinä turvassa", hän päästi suustaan.
"Malfoyden täytyy oppia rakastamaan jos Malfoyt haluavat mennä naimisiin Grangerien kanssa", hän sanoi hiljaa kääntäen kasvonsa pois miehen intensiiviseltä katseelta.
"Mitä jos Malfoyt lupaavat pitää huolen Grangereistä, tulevatko Grangerit sitten Malfoyn vaimoksi? "
Nainen käänsi päänsä häntä kohti uudestaan ja katsoi häntä silmiin yrittäen saada selville, tarkoittiko mies sitä todella.
"Minä en tiedä."
Hiljaisuus palasi ja vallitsi heidän keskellään, vaimentuneet keskustelut toisista pöydistä kuulostivat paljon kovemmilta. Hermione leikki hiusnipsunsa kanssa miettien ankarasti. Mies istui siinä odottaen kärsivällisesti.
"Mikä sinussa muuten on?" hän sanoi viimein kysyen oikean kysymyksen, "Mitä sinä saat naimalla minut?"
Mies ei vaikuttanut yllättyneeltä kun hän kysyi sitä, hän oli hyvillään siitä, ainakaan mies ei aliarvioinut häntä.
"Mikä minussa on..." hän toisti, kuulostaen siltä, kuin miettisi, onko viisasta kertoa hänelle vai ei.
"Jos nain sinut, saan naisen kartanooni ja saan välteltyä kyselyitä siitä, miksi en ole naimisissa vielä."
Se kävi järkeen, mutta hän tiesi, ettei se ollut ainoa syy, jos hän halusi vaimon, hän olisi voinut pysäyttää jonkun tuntemattoman ihmisen kadulla, monille olisi varmasti ollut helppoa suostua avioliittoon multimiljonäärin kanssa.
"Toiseksi minä haluan vaimon, jolla on omat aivot, enkä mitään hemmoteltua prinsessaa jolla ei ole yhteen järkevää ajatusta rumassa päässään."
Mies oli tehnyt häneen vaikutuksen sillä, hän halusi jonkun, jolla oli vahvat mielipiteet, ei mitään Pansy Parkinsonia, tyttöä jonka kanssa mies vietti aikaa koulussa.
"Sepä jaloa sinulta", hän huomautti, "kerro nyt se oikea syy."
Mies katsoi häneen vihaisesti, mutta vastasi kysymykseen:"Olen perimässä kolmetoista miljoonaa kaljuunaa pikkuserkultani, mutta vain, jos otan vaimokseni jästisyntyisen. Sillä hullulla paskiaisella on aina ollut huono huumorintaju, pistämällä minut tekemään tämän."
Nainen nauroi kuultuaan tämän, ja hänestä tuntui hieman yllättyneeltä, että mies sanoi häntä jästisyntyiseksi kuraverisen sijaan, jota hän yleensä käytti koulussa.
"Sinun pitää naida jästisyntyinen ja sinä tulit minun luokseni..."
"Kuinka monia jästisyntyistä naisia sinä tunnet, jotka ovat minun arvoisiani?" mies kysyi sarkastisesti.
Nainen hämmästyi siitä, että mies ajatteli että hän oli tämän arvoinen, mutta hän ei vieläkään ollut varma oliko siinä tarpeeksi syitä naida hänet, mutta toisaalta, ei se siitä kiikastanut että hänellä olisi poikaystäviä tai muuta. Hän oli ollut sinkku siitä asti kun hän oli eronnut Ronin kanssa vähän ennenkuin he olivat tuhonneet Voldemortin. Sen jälkeen hänellä ei ollut jäljellä sitä intoa olla suhteessa, jota yleensäkin tarvittiin siinä. Ja muutenkin, hän työskenteli liikaa.
"Oletko sinä selvillä siitä, mihin sinä olet menossa? Naimisiin meno ei ole ihan simppeli homma", Hermione sanoi, mutta mies ravisti päätään.
"Minä mietin sitä ennenkuin kysyin. En minä ole niin tyhmä, että menisin naimisiin ilman ajattelematta sitä ensin."
Koko tilanne iskeytyi äkkiä hänen tajuntaansa kokonaan älyttömänä. Hän nauroi hysteerisesti miehelle ja itselleen, ja sille, että hän oikeasti edes harkitsi hillerin vaimoksi tulemista. Ja hän oli harkitsemassa sitä, vaikka hän tiesi, että hänen ystävänsä eivät... Hänen ystävänsä eivät varmasti ymmärtäisi hänen syitään, mutta hän huomasi, että oli erittäin hankalaa vastustaa halua sanoa kyllä miehelle.
Hän laittoi käden otsalleen.
"Malfoy, minun täytyy miettiä tätä ennen vastaamista. Anteeksi."
Mies nyökkäsi. Hän ei odottanut naisen vain unohtavan kaikkea ja tulevan hänen vaimokseen heti, hänen, joka oli ollut naisen pahin vihollinen kouluaikoina.
Hermione nousi ylös ja kokosi tavaransa. Sitten hän seisoi siinä pienen hetken katsellen miestä, joka oli juuri kosinut häntä.
Draco katsoi häneen ja otti jotain taskustaan.
"Tässä", hän sanoi ja antoi hänelle pienen korulippaan, jonka sisällä hän tiesi olevan sormus.
"Ota tämä, ja jos minä näen sinut huomenna käyttävän tätä, tiedän sen olevan kyllä, ja jos et, se löytää tiensä takaisin minulle." Nainen nyökkäsi, otti lippaan ja lähti kahvilasta monet asiat mielessään.
