Finfanfun.fi
Harry Potter -ficit => Hunajaherttua => Aiheen aloitti: Invisiblegirl - 29.07.2007 15:32:16
-
Nimi: Kosinta (Alkuperäinen The Proposal)
Kirjoittaja: D i a
Kääntäjä: Invisiblegirl
Rating: K-11
Pairing: D/Hrm, Hrm/OC
Genre: Yleinen, romance, Drama
Summary: Yhtenä päivänä Draco Malfoy ilmestyy täysin tyhjästä seitsemän vuoden jälkeen. Hän kosii Hermionea heti, mutta nainen ei ymmärrä, miksi. Kuinka paljon mies on muuttunut sitten Tylypahkan? Mikä on hänen piilotetty syynsä, onko hänellä edes sellaista? Pitäisikö hänen hyväksyä miehen kosinta ja saada edes kerran elämässään kaiken mitä hän halusi; kartanon, rahaa, ja suuren kirjaston, surkean työnsä Taikaministeriössä ja sosiaalisen elämän, jota hänellä ei ole, sijaan?
A/N: Ennen kuin alat lukemaan tätä tarinaa haluan sanoa pari asiaa. Ensin, jos ajattelette että Draco tai Hermione ovat käyttäytymässä OC:maisesti, pyydän teitä muistamaan, että siitä on seitsemän vuotta, kun he viimeksi ovat nähneet toisensa ja ovat aikuisia nyt, sitäpaitsi he ovat molemmat nähneet paljon elämänsä aikana ja siksi ovat kasvaneet Puoliverisen Prinssin jälkeen. Ja heille, jotka miettivät, että Draco on tulossa liian pehmoksi (Minä en, mutta jotkut saattavat) toista tämä lause itseksesi: "Hän ei tappanut Dumbledorea, hänellä oli tilaisuus, mutta hän ei tehnyt sitä!" Okei, siinä oli kaikki nyt. Kiitos!
A/N2: Alkuperäisen tarinan löydät täältä: The Proposal (http://www.harrypotterfanfiction.com/viewstory.php?psid=219847) Kaikki kehut kuuluvat siis D i a, joka kirjoitti tämän mielenkiintoisen tarinan! :) Minä vain käänsin sen.
-Invisiblegirl
Käännökseen löytyy lupa alkuperäiseltä kirjoittajalta D i a :lta!
(http://i30.photobucket.com/albums/c336/tanzu_92/Kosinta.jpg)
Luku 1.
Se oli yksi niistä päivistä. Yksi niistä päivistä, jolloin hän oli työskennellyt yliaikaa työssään Taikaministeriössä yrittäen kiivetä urallaan ylöspäin mutta ei näyttänyt pääsevään mihinkään. Yksi niistä päivistä jolloin hän oli yrittänyt saada pomonsa Amanda Wicklyn muistamaan hänen nimensä ja myös yksi niistä päivistä jolloin hän ei ollut päässyt mihinkään.
Tämä ei ollut sitä, mitä hän odotti Ministeriössä töissä olemisen olevan, kun hän ilmoittautui työhönsä heti Tylypahkasta valmistumisen jälkeen Johtajatyttönä ja parhaana oppilaana vuosikurssiltaan. Oikeassa maailmassa siitä ei välitetty, että hän sai hyviä numeroita, oikea maailma välitti siitä, kuinka paljon rahaa hänelle oli. Eikä hänellä ollut paljoa.
Nyt, kylmänä tiistaina tammikuun puolella, Hermione istuskeli kahvilassa teekupin kanssa.
"Tuletko vaimokseni?" ääni kysyi äkkiä hänen takanaan ja hän kääntyi katsomaan, kuka puhui. Draco Malfoy seisoi suoraan hänen takanaan ja kysyi kysymyksen selvästi häneltä.
"MITÄ?" oli hänen ainut vastauksensa.
"Sinä kuulit minut, tuletko vaimokseni?" Malfoy kysyi uudestaan ja hitaammin tällä kertaa, kuin hän olisi liian tyhmä ymmärtääkseen normaalin kysymyksen.
Yleensä hän oli terävä-älyinen, mutta nyt hän ei mihinkään hintaan pystynyt ymmärtämään miten Draco Malfoy, hänen vihollisensa jo kauan aikaa, seisoi hänen takanaan puolitäydessä Maryn kahvilassa kysyen häntä naimisiin kanssaan, kun nainen ei ollut nähnyt häntä melkein seitsemään vuoteen sen jälkeen kun lähti Tylypahkasta.
"Miksi?" hänen ei auttanut kuin kysyä. Mies ei ollut naimisiinmeno tyyppiä, eikä varsinkaan sellaista tyyppiä, joka meni naimisiin kuraveristen, kuten mies häntä usein oli kutsunut, kanssa. Ja he eivät olleet nähneet tai puhuneet toisilleen seitsemään vuoteen.
Dracon harmaat silmänsä kapenivat kun hän istui Hermionen vierelle.
"Tarvitsen naisen kartanooni", hän sanoi yksinkertaisesti, kuulostaen siltä kuin olisi olisi ollut solmimassa jotain sopimusta. "Joten? Tuletko vaimokseni?" hän kysyi uudestaan.
"EN!" hän huusi kammoksuneena saaden pari asiakasta katsomaan nuorta paria.
Hän virnisti.
"Ajattelinkin sinun sanovan noin."
Jos katse voisi tappaa, mies makaisi kuolleena lattialla, mutta naisen harmiksi se ei voinut, ja mies pysyi elossa.
"Mutta ennenkuin sanot ei minun tarjoukselleni, haluan sinun tietävän mille sanot ei", hän jatkoi. Hermione ei voinut uskoa miehen juttuja, ensin hän kysyi häntä vaimokseen ja sitten hän ei voinut ymmärtää hänen kieltäytymistään.
"Ensinnäkin", mies sanoi ennenkuin hän ehti avata suunsa käskeäkseen häntä lähtemään, "minulla on kartano, aika iso sellainen."
Hermione ei ollut ikinä nähnyt Malfoyden kartanoa, mutta usein oli kuullut siitä. Siitä sanottiin, että se oli yksi kalliimmista ja isoimmista kartanoista Isossa-Britannissa, kolmenkymmenen huoneen kanssa, ottaen mukaan tanssisalin joka oli kolme kerrosta korkea ja kartanon vieressä olivat metsä ja suuri järvi. Kuulemma Malfoyt omistavat maata viisitoista mailia maata joka suuntaan kartanosta katsottuna, joten se oli aika suuri paikka.
Mutta hänelle nainen esitti, ettei tietänyt tätä.
"Joo, olen varma että sinun pieni mökkisi on oikein kiva, mutta se ei ole syy miksi menisin naimisiin kanssasi."
"Hyvä juttu siis, että en lopettanut vielä", Draco sanoi virnistäen niin, että Hermionen teki mieli lyödä häntä.
"Myös naimalla minut saat arvovaltaisen Malfoyn nimen, millä pääset minne haluat, ja se antaa sinulle äärettömän voiman saada kaikki, mitä haluat ilman että sinun täytyy edes nostaa sormeasi."
Hän oli oikeassa, Hermione tiesi, aina siitä asti kun he olivat ensimmäisellä vuodellaan Tylypahkassa Malfoy oli aina saanut manipuloitua jokaisen vain sanomalla nimensä tai mainitsemalla isänsä, sitten kaikki esteet olivat pois hänen edestään ja hän pystyi tekemään kaiken mitä tahtoi vain nimensä tähden. Nimi oli silkkaa valtaa. Hän yritti keskittyä siihen faktaan että nimi oli myös yhden kaikista pahimman suvun nimi koko taikuuden historiassa, perheen jonka ei tarvinnut ajatella muita ihmisiä ja jotka eivät välittäneet heistä muutenkaan, heillä oli tarpeeksi itsessään ja hienoissa ystävissään joiden kanssa he eivät jakaneet muuta oikeaa sidettä kuin veri ja rahat. Hän ei halunnut olla yhteyksissä siihen porukkaan.
"Niinkuin haluaisin nimen, joka lemuaa verelle ja pahuudelle."
Draco katsoi ympärilleen kahvilassa, mikä oli vain puoliksi täynnä ja katsoi takaisin häneen.
"Jotkut sanovat paha, toiset voimakas", kuului vakava vastaus.
"Okei, lopeta runollisuuden yrittäminen, olen tuntenut sinut yksitoistavuotiaasta, etkä ole oikein kiva tuttavuus."
Mies vain virnisti ja jätti huomioimatta hänen ivansa.
"Minulla on myös paljon rahaa", hän sanoi jatkaen listaansa avioliiton hyvistä puolista, "Malfoyn perhe on suunnilleen seitsämänkymmenen miljoonan kaljuunan arvoinen, ja tytöstä, joka saa kaksi kaljuuna tunnilta, tuo summa on paljon rahaa."
Hermione melkein kihisi kiukusta, kuinka mies tiesi kuinka paljon hänen tuntipalkkansa oli? Ja miksi hän niin kovasti yritti saada häntä naimaan itsensä kertomalla heidän varoistaan?
"En tarvitse sinun rahojasi", hän sanoi kylmästi ja yritti näytellä välinpitämätöntä, kuitenkin tietäen mitä kaikkea hän voisi tehdä tuolla rahalla. Ensin listalla olisi laina, jonka hän otti maksaakseen asuntonsa ja Weasleyn perhe, joka ansaitsi rahat enemmän kuin kukaan muu maailmassa. He olivat ihanin ja lämpimin perhe, jonka Hermione tunsi, eivätkä välittäneet oliko puhdasverinen vai ei. Oli niin paljon asioita, mitä hän voisi tehdä seitsemälläkymmenellä miljoonalla kaljuunalla ja niin monta ihmistä, jotka hän voisi auttaa samaan paremman elämän.
"Minä luulen että sinä tarvitset", Malfoy sanoi,"kuitenkin olet maksamassa lainaa takaisin asunnostasi."
Taas hänen teki mieli lyödä häntä keskelle miehen kauniita kasvonpiirteitä. Miten hän kehtasi tulla houkuttelemaan häntä rahoillaan, vallallaan ja avioliitolla, jonka hän tiesi olevan tuhoon tuomittu. He olivat liian erilaisia ja vaikka hän saisi kaikki maailman rahat, se ei muuttaisi hänen mielipidettään siitä, että mies oli Malfoy ja hän jästisyntyinen.
"Minä tarvitsen muutakin kuin rahaa mennäkseni naimisiin sinun kanssasi", hän sanoi ja tuijotti melkein tyhjää teekuppiaan.
"Minä tiedän sen", hän sanoi ja oli hiljaa vähän odottaen Hermionen sanovan jotakin. Nainen nosti katseensa teekupista ikkunaan. Kadulla ihmiset kiirehtivät kotiinsa töistä ilman huomaamatta häntä tai Dracoa istumassa lasin toisella puolella sen erottaen heidät muusta maailmasta.
"Mitä muuta saan, jos nain sinut?" hän lopulta kysyi kuulostaen hävinneeltä. Mies köhäisi pari kertaa.
"Britannian parhaiten varustetun kirjaston."
Hermione katsoi häntä yllättyneenä. Hän ei ollut ikinä kuvitellut Malfoytä sellaiseksi persoonaksi, joka luki. Mutta jos hän ei olisi, hänelle ei olisi niin hyvää kirjastoa ja nyt hän oli jotenkin täysin varma, että mies kertoi totuuden. Sielunsa silmin hän näki suuren kirjaston täynnä kirjoja koko seinän täydeltä. Niitä olisi antiikkisia, mystisillä kielillä, pieniä, suuria, jokaisen värisiä. Kaikki viisaus jonka hän olisi halunnut saada, mutta ei ollut saanut mahdollisuutta, koska monet voimakkaimmista kirjoista olivat yksityisessä omistuksessa eikä niitä voinut mennä katsomaan jos ei ollut omistajaperheen läheinen ystävä.
Oli helppoa houkutella häntä kirjoilla, oli yleinen tieto että nainen rakasti kirjoja enemmän kuin mitään muuta.
Miksi mies oli niin viisas?
"Ja", hän kysyi antaen mieheltä odottaen toista syytä.
"Mitä muuta sinä voit kysyä?" mies kysyi turhautuneena.
"Rakkautta? Läheisyyttä? Turvallisuutta?" hän kysyi matalalla äänellä. Draco oli oikeassa; oli melkein ahnetta kysyä vielä lisää sen lisäksi mitä mies oli jo hänelle tarjonnut. Mutta tunteet olivat kadoksissa.
"Malfoy eivät rakasta. Läheisyys katoaa kuitenkin ajan kanssa eikä kukaan ole ikinä turvassa", hän päästi suustaan.
"Malfoyden täytyy oppia rakastamaan jos Malfoyt haluavat mennä naimisiin Grangerien kanssa", hän sanoi hiljaa kääntäen kasvonsa pois miehen intensiiviseltä katseelta.
"Mitä jos Malfoyt lupaavat pitää huolen Grangereistä, tulevatko Grangerit sitten Malfoyn vaimoksi? "
Nainen käänsi päänsä häntä kohti uudestaan ja katsoi häntä silmiin yrittäen saada selville, tarkoittiko mies sitä todella.
"Minä en tiedä."
Hiljaisuus palasi ja vallitsi heidän keskellään, vaimentuneet keskustelut toisista pöydistä kuulostivat paljon kovemmilta. Hermione leikki hiusnipsunsa kanssa miettien ankarasti. Mies istui siinä odottaen kärsivällisesti.
"Mikä sinussa muuten on?" hän sanoi viimein kysyen oikean kysymyksen, "Mitä sinä saat naimalla minut?"
Mies ei vaikuttanut yllättyneeltä kun hän kysyi sitä, hän oli hyvillään siitä, ainakaan mies ei aliarvioinut häntä.
"Mikä minussa on..." hän toisti, kuulostaen siltä, kuin miettisi, onko viisasta kertoa hänelle vai ei.
"Jos nain sinut, saan naisen kartanooni ja saan välteltyä kyselyitä siitä, miksi en ole naimisissa vielä."
Se kävi järkeen, mutta hän tiesi, ettei se ollut ainoa syy, jos hän halusi vaimon, hän olisi voinut pysäyttää jonkun tuntemattoman ihmisen kadulla, monille olisi varmasti ollut helppoa suostua avioliittoon multimiljonäärin kanssa.
"Toiseksi minä haluan vaimon, jolla on omat aivot, enkä mitään hemmoteltua prinsessaa jolla ei ole yhteen järkevää ajatusta rumassa päässään."
Mies oli tehnyt häneen vaikutuksen sillä, hän halusi jonkun, jolla oli vahvat mielipiteet, ei mitään Pansy Parkinsonia, tyttöä jonka kanssa mies vietti aikaa koulussa.
"Sepä jaloa sinulta", hän huomautti, "kerro nyt se oikea syy."
Mies katsoi häneen vihaisesti, mutta vastasi kysymykseen:"Olen perimässä kolmetoista miljoonaa kaljuunaa pikkuserkultani, mutta vain, jos otan vaimokseni jästisyntyisen. Sillä hullulla paskiaisella on aina ollut huono huumorintaju, pistämällä minut tekemään tämän."
Nainen nauroi kuultuaan tämän, ja hänestä tuntui hieman yllättyneeltä, että mies sanoi häntä jästisyntyiseksi kuraverisen sijaan, jota hän yleensä käytti koulussa.
"Sinun pitää naida jästisyntyinen ja sinä tulit minun luokseni..."
"Kuinka monia jästisyntyistä naisia sinä tunnet, jotka ovat minun arvoisiani?" mies kysyi sarkastisesti.
Nainen hämmästyi siitä, että mies ajatteli että hän oli tämän arvoinen, mutta hän ei vieläkään ollut varma oliko siinä tarpeeksi syitä naida hänet, mutta toisaalta, ei se siitä kiikastanut että hänellä olisi poikaystäviä tai muuta. Hän oli ollut sinkku siitä asti kun hän oli eronnut Ronin kanssa vähän ennenkuin he olivat tuhonneet Voldemortin. Sen jälkeen hänellä ei ollut jäljellä sitä intoa olla suhteessa, jota yleensäkin tarvittiin siinä. Ja muutenkin, hän työskenteli liikaa.
"Oletko sinä selvillä siitä, mihin sinä olet menossa? Naimisiin meno ei ole ihan simppeli homma", Hermione sanoi, mutta mies ravisti päätään.
"Minä mietin sitä ennenkuin kysyin. En minä ole niin tyhmä, että menisin naimisiin ilman ajattelematta sitä ensin."
Koko tilanne iskeytyi äkkiä hänen tajuntaansa kokonaan älyttömänä. Hän nauroi hysteerisesti miehelle ja itselleen, ja sille, että hän oikeasti edes harkitsi hillerin vaimoksi tulemista. Ja hän oli harkitsemassa sitä, vaikka hän tiesi, että hänen ystävänsä eivät... Hänen ystävänsä eivät varmasti ymmärtäisi hänen syitään, mutta hän huomasi, että oli erittäin hankalaa vastustaa halua sanoa kyllä miehelle.
Hän laittoi käden otsalleen.
"Malfoy, minun täytyy miettiä tätä ennen vastaamista. Anteeksi."
Mies nyökkäsi. Hän ei odottanut naisen vain unohtavan kaikkea ja tulevan hänen vaimokseen heti, hänen, joka oli ollut naisen pahin vihollinen kouluaikoina.
Hermione nousi ylös ja kokosi tavaransa. Sitten hän seisoi siinä pienen hetken katsellen miestä, joka oli juuri kosinut häntä.
Draco katsoi häneen ja otti jotain taskustaan.
"Tässä", hän sanoi ja antoi hänelle pienen korulippaan, jonka sisällä hän tiesi olevan sormus.
"Ota tämä, ja jos minä näen sinut huomenna käyttävän tätä, tiedän sen olevan kyllä, ja jos et, se löytää tiensä takaisin minulle." Nainen nyökkäsi, otti lippaan ja lähti kahvilasta monet asiat mielessään.
-
Hienoa, että olet päättänyt suomentaa jotain ficciä, taidan samantien rynnätä lukemaan enkuksi, koska jäi jännään paikkaan. Aika yllätyshän se oli kun noin vain hyökkää kosimaan, mutta pakko myöntää, että kutkuttavan hauska idea ollut kirjoittajalla. Minä ainakin kikattelin täällä ihan kympillä kun pystyin niin hyvin kuvittelemaan tuon tilanteen :') Uskon, että olet suomentanut ihan hyvin, koska teksti eteni sujuvasti, vaikea sanoa muuta kun en vielä ole enkuksi ehtinyt lukemaan, mutta tulen kyllä tännekin aina kyyläämään tämän suomenkielelläkin (; Hienoa. Laitahan pian lisää suomennusta. ;D
niiina
-
0_o mahtavaa tekstiä ja upea tarina ja tahdon jatkoa.....
-
Oih <3 ihana. Laitathan jatkoa piakkoin.
Hyvää tekstiä olet alkanut suomentamaan ja hyvin on onnistunut tämä luku. Ei ollut suomennoksille tyypillisiä tökeröitä tai töksähtäviä kohtia, eikä ihmeellisiä ilmaisuja.
-
Malfoyn perhe on suunnilleen seitsämänkymmenen miljoonan kaljuunan arvoinen,
Oli niin paljon asioita, mitä hän voisi tehdä seitsemällätoista miljoonalla kaljuunalla
köh?
Hienosti kirjoitettua tekstiä, välillä tosin hämää hieman tuo 'hän', kun ei heti tiedä tarkoitatko Hermyä vai Dracoa. Meni kylläkin aika nopeasti tuo kosinta. Hyvää tekstiä joka tapauksessa, onko alkuperäinen fic valmis? Ja kuinka monta lukua tässä tulee olemaan? Odotan innolla jatkoa, en kuitenkaan viitsi mennä pilaaman yllätystä lukemalla enkunkielisen :P
-
Kiitos kamalasti korjauksesta, Eruru. En sitten tiedä, oliko tuo virhe jo alkuperäisessä, mutta korjaan sen nyt :D Se hän hämää varmaan aika paljon, koska englanninkielessä käytetään paljon näitä he ja she-sanoja, mutta suomessa ei ole kuin hän... :S Viisi lukua on ainakin valmiina tässä ficissä englanninkielisenä. Kiitos kommentista! :)
-
2. luku
Hänen asuntonsa oli hiljainen kun hän astui sisälle, mutta seitsemän yksinäisen vuoden jälkeen se ei haitannut häntä enää, hän oli tottunut hiljaisuuteen.
Pienessä olohuoneessa Mimpfy, hänen harmaaraitainen kissansa istui ikkunalaudalla katsellen Lontoon katuja. Sää oli huono kuten yleensäkin, sumuinen ja joskus sateli koko päivän. Yleensä hän ei edes nähnyt rakennuksia kadun toisella puolella, ja nyt oli yksi niistä päivistä. Hän täytti kissan ruokakupin ja laittoi raikasta vettä vesikuppiin.
Hänen sydämensä ei ollut silloin mukana. Hän pystyi ajattelemaan vain Dracon kosintaa. Siinä oli niin paljon etuja ja vähän haittapuolia. Malfoy nimellä hänen ei tarvitsisi työskennellä kuin orja ärsyttävälle pomolleen Amandalle tai hänen ei tarvitsisi asua pienessä asunnossa, jonka vuokra verotti melkein kaksi kolmasosaa hänen kuukausipalkastaan. Hän voisi olla vapaa tekemään mitä halusi. Elää sitä elämään, jota hän oli aina halunnut elää ja olla se noita, joka hän oli aina halunnut olla.
Hiljaa hän käveli edes takaisin käytävällä, joka johti keittiöstä makuuhuoneeseen. Edestakaisin. Hänen tarvitsi tehdä päätös, mies odotti hänen vastaustaan huomenna, ja oli reilua, että hänellä olisi vastaus valmiina huomenna.
Hän pysähtyi keskellä käytävää ja kääntyi katsomaan valokuvia seinällä. Kuvia, jossa hän poseerasi Harryn ja Ronin kanssa Tylypahkassa, Kotikolossa ja muissa paikoissa hymyillen. Voisivatko he ymmärtää? Voisiko hän pyytää heiltä neuvoa?
Hän päätti, että hänen täytyi, jos he eivät hyväksyisi sitä, hän yksinkertaisesti sanoisi ei Dracon kosintaan.
Onnellisena siitä, että hän vihdoin teki jonkinsortin päätöksen hän meni olohuoneeseen, takan luo, josta hän pääsisi Harryn asuntoon.
Mies oli istumassa sohvalla jalat ylhäällä lukien kirjaa kun hän saapui, mutta mies sulki sen ja nousi ylös tervehtimään naista kun hän astui olohuoneeseen.
"Hei, Harry", hän hymyili ja Harry hymyili takaisin tarjoten hänelle istumapaikkaa.
Hermione istahti kotoisasti mukavaan tuoliin tulen vieressä katsoen vihreää sohvaa, jolle Harry istahti uudestaan. Hänen asuntonsa näytti vähän siivottomalta, kirjoja oli lattialla, ja papereita oli levitetty ympäri sohvaa, mutta nainen tiesi, että Harry työskenteli paljon aurorikoulutuksessa ja hänellä ei varmasti ollut aikaa siivota usein.
"Joten", hän sanoi,"Mikä tuo sinut tänne?"
Se, että Harry oli aistinut, että hänellä oli syy vierailuun, ei yllättänyt häntä. Hän sulki silmänsä sekunniksi yrittäen rauhoittaa itseään. Selittäminen oli vaikeampaa mitä hän oli luullut.
"Minä tarvitsen neuvoasi johonkin."
Harry näytti kysyvältä, Hermione yleensä teki päätöksensä itse.
"Okei", hän sanoi ja sekoitti hiuksiaan samoin, kuin kaikki sanoivat hänen isänsä Jamesin tehneen.
"Minua on kosittu", hän myönsi ja katsoi miestä suoraan silmiin.
"En tiennyt, että sinulla on poikaystävä."
"Ei olekaan. Se tuli ihan äkkiä, kuin salama kirkkaalta taivaalta, mutta siinä olisi paljon hyötyä, ja olen vakavasti miettimässä myöntymistä", hän selitti.
Mies ei vastannut heti, vaan pureskeli kyntensä päätä mietteliäänä.
"Jos nain tämän miehen, saan osuuden seitsemänkymmenen miljoonan kaljuunan omaisuudesta, kartanon ja hyvän nimen."
Harry näytti vielä enemmän hämmästyneeltä.
"Kuka on tämä mies?!" hän kysyi.
Hermione meni hiljaiseksi, tämä oli vaikein osa.
"Draco Malfoy", hän kuiskasi.
"Voisitko toistaa?" Harry kysyi, "Minä ajattelin kuulleeni, että sanoit, että Malfoy kosi sinua", hän virnisti. Hermione katsoi alas ja miehen hymy valahti.
"Niin hän teki."
"MITÄ? MIKSI?" hän sanoi nousten ylös ja katsoen lattiaan ja ylös, hämmästyneenä ja huomaamatta että hän rynttäsi jotain muistiinpanojaan, jotka olivat tippuneet sohvalta, kun hän oli noussut.
"Koska hän perii paljon rahaa jos nai kuraverisen, ja minä oli ainut, jonka hän sanoi olevan arvoisensa." Mies pysähtyi ja kääntyi hänen puoleensa.
"Ja nyt sinä olet kysymässä minun neuvoani?"
Hermione nyökkäsi. Mies istui tuolin käsinojalle.
"Minä en voi tehdä tuota päätöstä sinun puolestasi. Nai Malfoy jos haluat, minä luotan siihen, että voit pitää huolen itsestäsi."
Se oli erittäin kypsä vastaus mieheltä, eikä hän ollut osannut odottaa sitä. Hän oli osannut odottaa hämmennestä ja yllättyneisyyttä mutta ei tätä. Ei äkkinäistä tunteellisuutta. Hän oli odottanut hänen neuvovan kieltäytymistä.
Hän hymyili miehelle,"Kiitos Harry."
Mies hymyili takaisin, "Kiitos mistä?"
"Siitä, ettet kertonut minulle, että olen umpihullu ja minut pitäisi viedä Pyhään Mungoon heti."
Myöhemmin illalla hän makasi sängyllään miettien. Mitä jos hän naisi Malfoyn, ja he yrittäisivät tappaa toisensa asuttuaan vähän aikaa yhdessä? Ei ollut minkäänlaista vakuutusta, että he voisivat tulla toimeen, vieläpä asua yhdessä. He eivät tunteneet toisiaan niin hyvin ja oli kulunut monta vuotta sen jälkeen, kun he olivat käyneet koulua yhdessä. Kuinka paljon hän oli muuttunut seitsemässä vuodessa? Kuinka paljon hän itse oli muuttunut? Voisivatko he saada sen toimimaan, voisivatko he nukkua samassa sängyssä, pitäisikö hänen puhua lakimiehelle?
Kaikki ajatukset kiersivät kehää hänen päässään tehden yhden ison sekasotkun eikä hänellä ollut mitään ideaa siitä, mitä tehdä tai kuinka selvittää ne. Rouva Malfoyna oleminen tekisi varmasti asioista helpompia, mutta mistä se tekisi vaikeampia, ja olivatko haittapuolet pahemmat kuin hyödyt? Hän kääntyili sängyssään nukkuen vain pieniä jaksoja, joita häiritsivät kummalliset unet, syylliset ajatukset ja hullut myös.
Puoli kolmelta hän nousi ylös ja meni keittiöön tekemään itselleen kupin teetä.
Ulkona sumu tukahdutti edelleen äänet. Hän seisoi pienessä yöpuvussaan paljain jaloin kylmällä, puisella lattialla.Keittiö oli niin pieni, että sinne juuri ja juuri mahtui yhden hengen pyötä ja tuoli, mutta siinä oli iso ikkuna ja ikkunalauta, jossa hänellä oli pari kasvia, jotka yrittivät piristää harmaan huoneen ilmapiiriä, jolla ei ollut persoonallisuutta ollenkaan. Mutta se oli myös se huone, jossa hän piti pannua ja teekuppejaan.
Näytti siltä, että siitä oli pitkä aika, kun hän viimeksi oikeasti asui asunnossaan, yleensä se tuntui vain siltä, että hän nukkui siellä, mutta hänellä ei ollut muuta tekemistä sen kanssa.
Usein hän mietti uudelleen sisustamista, mutta Amanda soitti, ja hänen piti mennä töihin ennenkuin hän oli saanut yhtään sisustamissuunnitelmaan toimeen. Oli niin monta asiaa, jotka hän halusi tehdä ajan kanssa, mutta hänellä ei tuntunut olevan aikaa tai energiaa panna suunnitelmansa oikeiksi. Dracon rahalla hän ehkä voisi.
Kuppi toisessa kädessä ja Mimpfy toisella puolella hän käveli makuuhuoneeseen ja makasi sängyllään silmät auki.
Voisiko hän oikeasti päättää, oliko hulluutta kieltäytyä vai myöntyä, mitä vain hän tekisi, se voisi olla väärä päätös. Voisi olla täysin hullua kieltäytyä seitsemästämiljoonasta kaljuunasta, ja voisi olla hulluutta naida hilleri.
Hän ei ollut pääsemässä mihinkään.
Maattuaan siinä viisi minuuttia hän nousi uudestaan ja meni takilleen, joka oli käytävässä. Vasemmasta taskustaan hän löysi korulippaan, jonka Draco oli hänelle antanut aikaisemmin. Hän ei ollut avannut sitä vielä. Hänellä ei ollut rohkeutta avata sitä. Nyt hän laittoi sen yöpöydälleen ja makasi taas sängyllään.
Hän ei vieläkään voinut uskoa ja tuntui, että lipas pakotti häntä avaamaan itsensä. Hän nosti kätensä sitä kohti ja otti sen pöydältä kirjapinon takaa, joita hän piti aina sängyn vieressään. Hän ei vieläkään löytänyt rauhaa ja uudestaan hän nousi sängystä ja meni keittiöön hakemaan lasin vettä.
Lisää aikaa kului. Äkkiä hänen pieni huoneensa tuntui klaustrofobiselta ja normaalisti rauhoittavalta näyttävä kuva liljoista tuntui pelottavalta ja painajasmaiselta. Hän veti untuvatäkkinsä päänsä yli, mutta se auttanut, hän tiesi että lipas odotti hänen aukaisevan sitä, eikä hän voinut levätä rauhassa ennenkuin avaisi sen.
Viimein, kun hänen kellonsa näytti viisi minuuttia vaille viisi aamulla hän nosti nosti untavatäkkinsä päänsä yltä, laittoi valon päälle ja avasi sen nopeasti tuntien, että hänen oli pidettävä kiirettä. Tummanvihreän laatikon sisältä hän löysi vihreään silkkiin kiedotun elegantin hopeisen sormuksen, jossa oli pari kirkasta, vihreää timanttia. Se oli kaunis, mutta tuli selvästi Luihuisen perheeltä. Vihreää ja hopeista.
Nyt, kun laatikko oli auki, hän otti sormuksen ja katsoi sitä läheltä. Sisäpuolelta hän löysi kaiverretun sanan: Malfoy.
Se oli yksi osa perhekalleuksista!
Ajatellen sanaa perhe, ajatus iski häneen: Mitä tapahtui Dracon vanhemmille? Hän muisteli jotain, että oli kuullut Narcissan kuolleen viimeisessä taistelussa ja oli varma, että Lucius oli kuollut, koska Ron oli lähettänyt vartalolukon häntä päin, Lucius oli ohittanut sen, mutta oli sen sijaan mennyt päin Bellatrixin tappokirousta ja kuollut. Entä Narcissa, oliko hän todella kuollut, ja jos ei, mitä hän oli mieltä Dracon kosinnasta?
Mikään näistä ajatuksista ei auttanut häntä, joten hän viimein nousi ylös kahdennenkymmenennen kerran sinä iltana, löysi kevyttä unilääkettä ja nielaisi sen verran sitä, että sai nukuttua pari tuntia sinä yönä.
Aamulla hänen mielensä oli kirkas, hän oli tehnyt päätöksensä ja oli varma ja iloinen siitä, ei enää kieltäytymisen ja myöntymisen miettimistä.
Hän nousi ylös, teki teetä ja puki itsensä tuntiessaan itsensä iloisemmaksi kuin vähään aikaan oli tuntenut, viimein hän oli tehnyt oikean päätöksen, ja vaikka se oli vienyt häneltä yhden yön unet, hän tunsi, että oli tehnyt jotain oikeaa, hän oli elossa, hän voisi tehdä asioita.
Ensimmäistä kertaa moneen aikaan hänellä oli energiaa laulaa suihkussa, ja vaikka se ei kuulostanutkaan kovin hyvältä ja naapuri hakkasi seinää saadakseen hänet lopettamaan, hänestä tuntui silti hyvältä sisältä.
Ei edes Amanda saanut häntä alas sinä päivänä, hän leijui ympäriinsä omassa saippuakuplassaan eikä huomannut maailmaa ympärillään.
Hän ei jaksanut odottaa Malfoyn ilmettä kun hän kertoi hänelle.
Hän olisi yllättynyt, erittäin yllättynyt.
-
Ihanaa Ihanaa Ihanaa!
Täytyy myöntää, että en yleensä hirveästi pidä tästä parituksesta, mutta jokin sai minut lukemaan ensimmäisen luvun ( luultavasti tarinan mahtava idea! ).
Eikä se ollut pettymys!
Joten tietenkin toinen osa oli luettava heti kun ilmestyi. :D
Onnistut kuvailemaan kertomusta värikkäästi, ja ja .. rakentavaa ei tule. :D
Muutaman kirjoitusvirheen löysin, mutta en jaksanut niistä välittää.
*kuolaa*
Uaaa, kuolen pian ellei jatkoa tule ja nopeasti.
Olen lukenut muitakin juttujasi ja tykkään tykkääään. :)
kiitooksia.
-narcoleptic
-
Täytyy heti alkuun korostaa, että tämä on käännös-ficci, joten minä en ole tätä kirjoittanut :D Kehut kuuluvat toiselle tyypille. Kiva jos pidät minun muista ficeistäni! :) Välitän kehut kirjoittajalle heti kun hän saapuu meseen :D Joo, yritän saada seuraavaa lukua nopeasti käännettyä, mutta tässä on nyt aika paljon kiireitä, minulla on yksi ficci kesken, kirjoitan one-shotteja FanFic100:seen, järjestän miittiä ja tämä vielä... Katsotaan koska kerkiän :D
-
Aagh, ei tuollaiseen kohtaan saa jättää! :D Luvussa ei tapahtunut oikeastaan mitään, mitä nyt Hermyn pohdiskeluja. Pidin siitä miten Hermione halusi kysyä ystävältään ennen päätöstä. Harryn vastaukseen olisin tosin odottanut enemmän dramatiikkaa. No, noihin et itse voi oikein vaikuttaa, mutta sanoimpahan vain. Virheitä ei pomppinut silmille ja teksti oli helppoa luettavaa kuten ensimmäisessäkin luvussa. Kiitos, jatkoa toivottavasti pian, en malta odottaa Hermyn vastausta, vaikka aavistankin mikä se on. ;D
-
aaawww, tää oli tosi mukava!
hyvin suomennettua tekstiä tähän mennessä, tykkäsin muutenkin tän ficin ideasta ja on mukava, kun joku suomententelee näitä hienoja tarinoita :D
muutamia kirjotusvirheitä löysin
Äkkiä hänen pieni huoneensa tuntui klaustrofobiselta ja normaalisti rauhoittabvalta näyttävä kuva liljoista
tuo pikkuinen B tuolla....
Hän nousi ylös, teki teeta ja puki itsensä tuntiessaan itsensä iloisemmaksi-
ja tuo kans, ei mitään maatamullistavaa ^^
jatkoa odotellen
-
no niin nyt saan kommentoitua. hyvältä kuulosti edelleen ja JATKOA odotan kiltisti.
-
Luku 3.
Aika tuntui lentävän toimistolla, ja hänestä tuntui, että hän sai paljon aikaan. Hermione oli yllättävän energinen, kun otti huomioon sen, että hän oli saanut nukuttua vain kaksi tuntia kunnollista unta. Mutta kun kello alkoi siirtyä kohti viittä, jolloin hän pääsi pois töistä, hän alkoi tulla myös enemmän hermostuneeksi. Kuka tiesi, miten mies ottaisi sen? Vaikka hän oli hermostunut hän oli myös päättäväinen ja piti päätöksensä; nyt ei ollut aika perua.
Viimeiset korttelit, joita hän käveli kohti kahvilaa tuntuivat loputtomilta, matka kesti yleensä pari minuuttia ja se nytkin varmasti kesti vain sen verran, se tuntui pidemmältä.
Kun hän pääsi lähemmäs hän huomasi Dracon istuvan pöydässä lähellä ikkunaa, siinä samassa missä he olivat istuneet eilen. Hermione mietti, kuinka kauan mies oli mahtanut siinä istua. Hän ei vaikuttanut kärsimättömältä, ehkä siksi, koska se ei auttanut hänen asemassaan. Nainen ei antaisi kenenkään painostaa itseään päätöksen, joka ei tämän mielestä ollut oikein.
Kahvila oli lämmin, tyttö huomasi tuoreita kukkasia pöydällä ja haistoi herkullisen piiraan. Tuoksuiko kahvila aina niin hyvältä? Hän kysyi itsekseen ja päätteli, ettei ollut vain ennen huomannut sitä. Draco kääntyi hänen puoleensa kun nainen avasi oven ja käveli hänen ohitseen riisuen päältään takkinsa ja kaulahuivinsa laittaen ne tuolin selkänojalle.
"Hei Malfoy", Hermione sanoi ja mies nyökkäsi vastaukseksi kun nainen istui hänen viereen. Mies katsoi häntä läheltä äkkiä huomaten, että naisella oli hieman meikkiä kasvoillaan ja luonnollinen puna kasvoillaan sumussa kävelemisen jälkeen.
Sitten hän näki naisen sormen ja hänen silmänsä laajenivat.
Hänen vasemman käden sormessaan oli sormus, jonka hän oli antanut päivää ennen. Se säihkyi kahvilan valossa ja puhui omaa, selvää kieltään.
Hän oli suostunut kosintaan.
He olivat menossa naimisiin.
"Joten, tuleva rouva Malfoy, saanko tarjota teetä?" hän kysyi kuin siinä ei olisi mitään erikoista.
"Kyllä, sinä saat", hän vastasi hymyillen.
Se oli erikoisin tilanne, jossa nainen oli ikinä ollut, hän oli menossa naimisiin hillerin kanssa ja oli odotti sitä oikeasti innolla. Tai oikeastaan hän ehkä odotti Malfoyn kartanon kanssa naimisiin menoa enemmän. Liitto oli nyt virallinen, ja siinä oli paljon hyötyjä.
Epämiellyttävä hiljaisuus jatkui, nyt kun kaikki käytännön asiat olivat puhuttu heillä kahdella ei ollut paljoa sanottavaa toisilleen, oli pitkä aika siitä, kun he olivat käyneet koulua yhdessä ja kumpikaan heistä ei oikeastaan tiennyt, mitä toinen oli tehnyt sinä aikana ja oliko toinen muuttunut.
Naisella ei ollut minkäänlaista ideaa mitä Malfoy ajatteli, hän oli aina ollut vaikea tulkittava eikä se ollut muuttunut viime vuosien aikana, hänellä oli edelleen kasvoillaan täydellinen maski, eikä hän voinut nähdä sen taakse.
Kun kumpikaan heistä ei tiennyt mitä sanoa, he vain istuivat katsellen toisiaan, odottaen, että tee saapuisi. Draco oli aina ollut komea poika, ja vanhempana hän näytti vieläkin kivalta kauniine piirteineen, komeine harmaine silmineen kuten aina, ja vaaleat hiukset hänen tunnusmerkkinään. Vuosien varrella hänestä oli tullut vähemmän poikamainen ja hänen kasvonsa näyttivät vanhemmilta, totisilta ja ilkeiltä kuten nuorempana. Hän oli vieläkin yhtä hyvin puettu kuin ennenkin. Hermione ei voinut mitään muuta kuin ihailla hänen aistikasta pukeutumistaan, klassinen musta puki häntä täydellisesti.
Nainen tiesi monia miehiä kamalan muotimaun kanssa, esimerkiksi Ronin, jolla ei ollut minkäänlaista ideaa mikä oli hyvä ja mikä ei. Oli kuin painajainen yrittää opettaa hänelle, että solmio, jossa oli oranssin ja purppuran väriset raidat, ei ollut yhtään kaunis vaate. Ehkä se oli näin, koska hän oli kasvanut velhoperheessä, ettei hänellä ollut yhtään ideaa siitä, miten pukeutua kunnolla.
Mary, kahvilan omistaja, tuli heidän luokseen teekuppien kanssa ja laittoi ne pöydälle huomaten Hermionen uuden sormuksen.
"Kuinka kaunis sormus", hän sanoi lämpimän hymyn kanssa, hän tiesi Hermionen hyvin.
"Niin, Draco osti sen minulle, me olemme kihloissa", hän sanoi kokeillen, miltä sana tuntui hänen suussaan. Ainoa asia, jonka hän pystyi miettimään, oli kummallista.
"Onnea!" Mary sanoi hymyillen leveämmin, "Olikin jo aika sinulla löytää joku kiva nuori mies ja jakaa elämäsi hänen kanssaan. Mutta kullat, teillä ei pitäisi olla vain teetä, voin tehdä teille kivan kakun, jos haluatte?"
Pari katsoi toisiinsa, Draco nyökkäsi ja sanoi: "Se oli erittäin ystävällistä teiltä."
Hermione virnisti miehelle katsoessaan tähän ja mies heitti hänelle katseen, joka viestitti, että mitä hän oikein oli odottanut.
"Olet tainnut kasvaa aikuiseksi koulun jälkeen, sitä vain."
"Joo", hän sanoi sarkastisesti, "Ilman isääni katsomassa koko ajan olkani yli helpotti tilannetta paljon." Hermione nauroi; Lucius ei ollut mikään mukavin persoona, jonka kanssa hän viettäisi aikaansa. Onneksi hän ei ollut tavannut miehen kuin pari kertaa, eikä silloinkaan kovin kauan aikaa, mies oli yrittänyt tappaa häntä tai hänen ystäviään. Nainen mietti, tulisiko siitä ongelma tulevaisuudessa, mutta päätti, että ei siitä varmasti tulisi, ei kuulostanut siltä, että Draco piti isästään niin paljon.
"Ehm...", hän sanoi toisen hiljaisen hetken jälkeen ja katsoi Marya, joka seisoi nurkassa tehden erittäin hyvänmakuista kakkua heille.
"Pitäisi meidän... Juhlia?" hän kysyi hauskalla äänellä. Nainen ei ollut miettinyt sitä ennen.
"No, meidän varmaan pitäisi...", hän vastasi, eikö juhliminen ollut yksi osa naimisiinmenoa?
"Joten, ehkäpä voisin tarjota sinulle illallisen?" hän ehdotti ja nainen nyökkäsi, illallinen olisi mukavaa.
Kun he saivat Maryn hienon onnea kihlaukselle -kakun syötyä he lähtivät Hermionen asunnolle, jotta hän voisi vaihtaa vaatteensa. He olivat menossa vähän korkeampitasoiseen ravintolaan, mistä Draco oli varannut heille pöydän. Hänen vaatteensa eivät sopineet hienolle illalliselle eikä hän halunnut näyttää kuin olisi eksynyt väärään paikkaan ravintolassa.
Käveltyään portaat viidenteen kerrokseen nainen avasi oven ja kutsui Dracon sisälle.
"Katso vapaasti ympärillesi, tulen pian takaisin", nainen sanoi ja lähti olohuoneesta kävelemään makuuhuoneeseensa. Katsellen vaatekappaleita kaapissaan hän huusi Dracolle.
"Kuinka hieno tämä ravintola oikeastaan on?"
Hermione ei ollut varma, olisiko hänellä mitään tarpeeksi hienoja vaatteita sinne, useimmat hänen vaatteistaan olivat värittömiä ja isoja, mutta silti mukavia päällä.
"Aika hieno", mies huusi takaisin. Nainen kiristeli hampaitaan ja meni olohuoneeseen.
"Kuinka hieno on 'aika hieno'?" hän kysyi uudelleen ja katsoi miestä kädet lanteillaan.
Mies väläytti pienen virnistyksen: "Haluatko minun valitsevan asun sinulle?" Nainen lähetti hänelle yhden tappotuijotuksistaan.
"Se on okei, katson vain sinun kaappiisi", hän sanoi seuraten naista pieneen makuuhuoneeseen. Nainen oli tyytyväinen, että hänen asuntonsa oli jotenkin siisti, vaikka ei ollutkaan maailman kaunein paikka, muuten olisi ollut noloa päästää Draco sisään, koska mies oli tottunut paljon enempään kuin pieneen kaksioon, joka oli pienen luutakomeron kokoinen.
"Luoja, Granger, etkö tiedä mitä sana värit tarkoittavat?" hän huudahti katsellessaan naisen kaappia. Nainen katsoi häntä vihaisesti.
"No... Salainen puutarha on aika elegantti ravintola, joten tämä ei sovi", hän sanoi tutkiessaan vaatekaappia tarkemmin käyden läpi hänen kaikki vaatteensa jota hän käytti joka päivä. Sitten hän tuli vaatekaapin loppuun. Viimein Draco valitsi yhden hameen ja nosti sen esille tyytyväisen hymyn kanssa.
"Mitä? Minä olen käyttänyt tuota hametta vain kerran, ja sekin oli serkkuni häissä, jossa olin morsiusneito!" hän selitti kun näki kirkkaanpinkin hameen jota Draco piteli. Se oli kaikkein elegantein vaate, jonka hän omisti. Se oli vaalea ja kuohkea, siinä oli leveät hihat ja se oli polvipituinen.
"Se on juuri täydellinen, joten käytä sitä, Granger", mies sanoi viileästi ja lähti, jotta nainen pystyisi vaihtamaan vaatteensa.
Hermione teki, kuten häntä oli käsketty, laittoi vähän meikkiä ja laittoi hiuksensa kivasti. Sitten hän tuli olohuoneeseen Dracon luokse jotta he voisivat lähteä. Mies oli istumassa sohvalla kuin kuuluisisi siihen kirja kädessään lukien.
"Menemmekö me?" nainen kysyi ja Draco nousi ylös hänen vierelleen, sitten he kävelivät takeilleen. Heille kahdelle oli melkein mahdotonta olla eteisessä samaan aikaan, mutta he onnistuivat saamaan takkinsa päälle ilman lyömättä toista pahasti ja lähtivät sitten ravintolaan.
"Nyt, kun me olemme kihloissa ja minun pitää varmasti sanoa, että näytät todella kivalta hameessasi", Draco sanoi kun he kävelivät vierekkäin portaita alas, nainen hymyili. Ehkä tämä avioliitto ei ollutkaan täyttä hulluutta, hän mietti. Jos hilleri käyttäytyisi hyvin hänen kanssaan, nainen tekisi saman.
"Kiitos, Draco, näytät itsekin oikein komealta", hän sanoi kohteliaasti.
Kun he tulivat ulos kadulle, mies tarjosi kättään ja hän otti sen vastaan virnistäen hieman, Malfoyn kanssa oleminen oli todellakin erilaista kuin Harryn tai Ronin tai kenenkään muunkaan pojan, jonka kanssa hän oli ollut.
Ensinäkemältä ravintola oli shokki hänelle. Ravintola oli yhtä ylellinen ja koristeltu kuin nimensäkin, salaiseksi puutarhaksi. Jokainen pöytä oli omassa pienessä maailmassaan, isot kasvit kuin puut erottaen ne toisistaan. Kasvit juuri ja juuri mahtuivat sisälle, ja puiden vieressä oli pienempiä kasveja, jotta kaikki pöydät olisivat täydellisen häiritsemättömässä hiljaisuudessa ja yksinäisyydessä toisista.
Pöydät oli maalattu elegantisti valkoisella ja hopealla, niissä oli kynttilöitä ja valkoisia kukkia ja ilmassa leijaili pieniä kiiltäviä kuplia, jotka valaisivat huonetta kuin unelmissa. Se oli oikeasti maaginen, kuvaannollisesti ja kirjaimellisesti, eikä hän voinut uskoa silmiään kun hän astui sisälle, se oli vain niin uskomatonta, eikä hän pystynyt puhumaan, nainen vain katsoi kaunista paikkaa ympärillään.
Draco tilasi hänelläkin, koska miehestä tuntui, ettei toinen pystynyt puhumaan. Eikä tämä oikeastaan olisi osannut lukea menua, se oli jollain kummallisella kielellä, jota hän ei tuntenut.
"Tämä paikka on uskomaton!" hän sanoi viimein hymyillen hölmösti miehelle häntä vastapäätä.
"Ajattelinkin, että pitäisit siitä", hän vastasi ja siirsi servettiään kun tarjoilija tuli heidän ruokiensa kanssa. Se ei näyttänyt tutulta, mutta kun nainen kysyi, Draco selitti, että se oli pannukakun tapaista, jossa oli lohta ja pinaattia. Kun heidän lautasensa oli viety pois, Hermione sanoi:
"Luulisin, että meidän pitäisi sopia jotain käytännöllisiä yksityiskohtia nyt?"
Draco nyökkäsi.
"Miltä kuulostaisi hääpäivän sopiminen?" hän sanoi katsoen miestä kysyvästi.
"Haluatko odottaa vähän aikaa ennen kuin menemme naimisiin, vai onko okei, että mennään naimisiin pian?"
"Voimme yhtä hyvin mennä naimisiin pian, ei ole mitään mieltä odottaa", hän vastasi kuulostaen kuin olisi solminut sopimusta.
"Miten kävisi tämä viikonloppu?" Draco sanoi katsoen kalenteriaan. Nainen huomasi, että hänen kalenterinsa oli myöskin tyhjä silloin, niin kuin muutkin viikonloput olivat ennen aikaa, jolloin Amanda pyysi häntä työskentelemään toimistolle.
"Se käy minulle", hän vastasi ja kirjoitti kalenteriinsa: Menen naimisiin, muista muistuttaa Amandaa, että en voi työskennellä silloin.
"Mihin aikaan?" oli seuraava kysymys, ja heti päättivät, että Draco voisi sopia ajan papin kanssa, ja soittaa hänelle takaisin viime hetken yksityiskohdista. Sitten hän laittoi kalenterinsa lautasen viereen.
"Haluatko hienon hameen vai jotain rennompaa?" miehen kysymys tuli vähän poissa-olevana. Nainen mietti sitä vähän aikaa. Hän ei ollut ikinä kuvitellut itseään hääpuvussa, eikä ollut ajatellut sen ostamista ennen kuin hän kysyi, halusiko hän. Se oli vaikea kysymys, toisaalta hän ei halunnut siitä mitään isoa juttua, oikeastaan se oli vain käytännöllinen avioliitto, mutta toisaalta hän halusi näyttää kauniilta seisoessaan siellä isossa ja kauniissa hameessa, jota hänen perheensä ihasteli.
Oikeastaan he eivät olleet puhuneet siitä, kutsuivatko he perheensä mukaan seremoniaan, vai oliko se vain yksityinen.
"Minusta... Se ei ole kovin tarpeellista", hän vastasi Dracon yllätykseksi.
"Eikö?" mies sanoi nostaen kulmakarvaansa, ja nainen pyöritti päätään. Sitten mies sanoi jotain, mikä yllätti hänet täysin.
"Hermione, minusta sinun pitäisi saada hame. Et saa miljoonan kaljuunan häitä ystäviesi ja perheesi kanssa, joten sinulla ainakin pitäisi olla kunnollinen hame, ja ottaen huomioon vaatekaappisi sisällön, sinä tarvitset yhden!"
Sitten nainen hiljeni ja myöntyi lähtemään hänen kanssaan shoppailemaan ja etsimään hametta seuraavina päivinä. Hilleri oli kummallinen persoona, hän mietti hihitellen itsekseen, kuvitellen heidät juoksentelemassa ympäri jästihääpuku -kauppaa, etsien isoa ja pöyhkeää hametta. Hauska ajatus.
"Perjantaiaamuna minä lähetän vaunut hakemaan sinut ja kaikki tavarasi, jotta voit muuttaa kartanoon", Draco sanoi jatkaen suunnittelua.
Suunnittelu kesti pääruoankin ajan, ja he puhuivat monista eri asioista, kuten mitä he söisivät seremonian jälkeen, lähtisivätkö he häämatkalle, halusiko Hermione huoneen, josta oli näkymä puutarhaan, vai sen joka oli kirjaston vieressä. Lopulta he tulivat viimeiseen kysymykseen; heidän suhteensa sääntöihin eikä vain bisnesosaan.
"Tiedäthän", Hermione sanoi, "tämä on vain käytännöllinen avioliitto, ja minä annan sinun tehdä mitä haluat, kunhan et kutsu mitään aivottomia blondeja syömään kanssamme."
Mies virnisti hänen viimeiselle kommentilleen: "Sovittu!"
"Tämä on vain oikeudellinen aviolliito, enkä aio kahlita sinua, saat mennä kenen kanssa haluat, kunhan et mene naimisiin", Hermione sanoi ja he hymyilivät yhdessä. Avioliitto oli erittäin hyödyllinen heille kummallekin.
Tarjoilija toi heidän viimeisen ruokalajinsa, herkullisen jälkiruoan, joka oli tehty jäätelösta ja suklaasta, ja sen kanssa oli pullo shamppanjaa, jonka kanssa juhlia. Draco kaatoi sitä kummankin lasiin, ja nosti lasinsa ylös.
"Meidän tulevalle avioliitollemme!"
Ja nainen toisti: "Meidän tulevalle avioliitollemme."
-
Yay, jatkoa tullut :D
Osa oli paikoitellen hieman tökkivä, toistoa ja sellaista. Tämä koko hääjuttu vaikuttaa aivan kuin joltain kotileikiltä, hullun muodollisia molemmat ovat, tosin se on hyvin järkeenkäypää, eiväthän he rakkaudesta menekkään naimisiin. Ihan hyvä osa kaiken kaikkiaan, voisin vaikka lukea tämän englanniksi, en jaksaisi odottaa suomennosta :P Kiitän, jatka kun kerkeät.
-
jatkoa olenkin odotellut tässä :)
tykkäsin kyllä. mitään sen suurempaa ei tapahtunut mutta Dracon ja Hermionen hääsuunnittelut kuulosti välillä oudoilta, hyvällä tavalla kuitenkin. Ihan kuin olisivat sopineet jostain bisnesasiasta. Tykkään Dracosta tässä ficissä jollain jänskällä tavalla.... 8) ihan kuin se puhuisi vain työasiasta mut kuitenkin jostain sellaisesta, mikä on elämälle todella tärkeä. äh, kaipa tuosta selityksestä sai selvää :D
mut hei, jatkoa odotellen ;)
-
hyvähyvähyvä. jatkoaa....*kuolavaluu**pyyhkii valuneet kuolat pois* kiva kun jatkoit. ja nyt mä pyydän lisää JATKOA!
-
Oiiihhh...
Normaalisti en pidä Hrm/D:stä, mutta jotenkin tämä ficci on eri asia. Kaikki kunnia kirjoittajalle, ja suuuuri halaus kääntäjälle, sillä englanniksi olisin tuskin tätä lukenut. Voi kiitos, i like, jatkoa ? :D
Kille kuittaa.
-
Ihana ficci.. Rakastan Draco/Hermione paritusta yli kaiken!
Jatkoa? *puppyeyes* ;)
-
Ihana ficci. Draco ja Hermione yhteen soppii.... :D Laittaisitko myös englanninkielisen linkin vaikka A/N:ksi, koska haluaisin lukea ficin myös englanniksi? Muuten jatkoa pian!
T:Hanski
-
The proposal (http://http://www.harrypotterfanfiction.com/viewstory.php?psid=219847)
Tuosta löytyy, ja ekalta sivulta ekan luvun alusta A/N2:sessa on myöskin linkki :)
KIITOS KAIKILLE KAMALASTI KOMMENTEISTA, välitän ne kirjoittajalle! :D
-
Vooi hirmu kiva fic :)
jatkoa tulee....milloin? mahdollisimman pian joohan :P
noh, sitä odotellen
~Justinee~
-
o__O En tiedä oikein miten kommentoida.. Pidin tästä uudenlaisesta juonesta. Niihin tavallisimpiin ja käytetyimpiin ja ehkä helpoiten toiteutettaviin ficceihin (tarkoitan niitä, kun tyttö ihastuu salaa viholliseensa ja sitten yhtäkkiä voi huomata, että he syleilevät toisiaan puun varjossa) nimittäin alkaa ehkä hiukan kyllästyä, mutten valita. Finissä on hienoja kirjoittajia siitä ei pääse mihinkään. Mutta kyllä tämmöinen piristää. Ja siksi toivonkin että kirjoittaisit piakkoin jatkoa. Olen nimittäin ihan koukussa.
Bree
-
Pian jatkoa. :) Hyvää työtä! :D
-
Jatkoa toivon...jätti aika sanattomaksi muuten =) mutta vaan hyvällä tavalla
-
Oih että! Aivan mahtava! Taisin pari kirjoitusvirhettä löytää, mutta se ei haittaa! Aivan upeasti käännetty (; Pidän todella, jatkahan ihmeessä!! Rakentavaa ei heru, mutta... : D
-
Tämä on kiva ficci!^^Jatkoa jookos? :D
-
Kiitos kaikille kamalasti kommenteista, et nyt niitä ehdi kaikkia kommentoimaan, mutta kuitenkin, kiitos! Välitän kaikki kiitoksenne kirjoittajalle! :)
Anteeksi, tämä luku vähän kesti, on ollut vähän kiireitä, koulu alkoi ja muuta. :) Mutta nyt se on täällä!
******
Luku 4.
Seuraavana päivänä Hermione nautti hiljaisuudesta. Hänen kollegansa Mary oli Uudessa-Seelannissa, eikä ollut ketään kenelle puhua. Se helpotti paljon hänen tavallista mielialaansa ja teki hänet parjon energisemmäksi.
Hermione istui pöytänsä vierellä koko päivän kirjoittaen raportteja, eikä se edes vaivannut häntä yhtä paljon kuin yleensä, koska nyt hän tiesi, että hän voisi lopettaa milloin halusi. Kun hänellä oli mies, jolla oli seitsemänkymmenen miljoonan omaisuus, hänen ei tarvinnut työskellä jollei tahtonut ja hän oli suunnitellut kertovansa sen Amandalle niin nopeasti kuin pystyi, mutta nyt hänen täytyi viimeistellä raportti ja siivota pöytänsä.
Sinne oli tullut melkoinen sotku viimeisen kuukauden aikana, kun hän oli ollut ylitöissä melkein joka päivä. Papereita oli kasoittain ja niiden alla oli vanhoja teekuppeja ja viestejä, jotka hän oli jo unohtanut. Hän löysi roskiksensa ja heitti kaiken pois, jos siellä olisi tärkeitä papereita, hän saisi tietää sen myöhemmin, mutta ei ainakaan pitäisi olla, sillä hänen työnsä ei ollut niin tärkeää, eikä hän ikinä saanut tärkeitä tehtäviä tehdäkseen.
Siivoamisen jälkeen hän vei teekupit työntekijöiden keittiöön pestäväksi, ja hänestä tuntui paljon paremmalta, oli suuri helpotus nähdä pöytänsä taas, hän vihasi sotkua.
Amanda huomasi muutoksen myös, kun hän tuli takaisin kokouksesta taikaministeriön kanssa ja tuli juttelemaan Hermionelle.
"Taidat olla siivonnut", pitkä vaaleahiuksinen noita sanoi ja nojasi Hermionen pöytään kahvikuppi kädessään.
"Joo, tuntui siltä", Hermione vastasi ja heitti pois yhden kasan hyödyttömiä papereita.
Amanda ei tuntunut tietävän mitä sanoa hänelle, eikä se ollut kovin iso yllätys, oikeastaan Amanda ei ollut ikinä vaivautunut tutustumaan häneen. Ensimmäisestä päivästä lähtien kun hän oli astunut toimiston ovesta sisälle Amanda oli pitänyt häntä yhtenä assistenttina, jolla ei ollut nimeä tai persoonallisuutta ja kun Amanda oli puhellut ärsyttäviä tyttöpuheita Maryn kanssa, Hermionea ei ollut kutsuttu.
Oikeastaan tyttöpuheiden suhteen Hermione oli onnellinen, että häntä ei oltu kutsuttu, ne keskustelut olivat tylsiä.
"Nyt kun olet siinä", Hermione sanoi,"Haluaisin ilmoittaa, että en voi työskennellä lauantaina."
Amanda näytti vähän hämmentyneeltä lasiensa takana.
"Eihän sinun kuulu työskennellä lauantaisin."
Hermione heitti hänen suuntaansa tappavan katseen, joka tuntui kutistavan naista pari senttiä.
"Tiedän, mutta jotenkin päädyn aina tekemään niin."
Amanda näytti loukkaantuneelta, mutta ei voinut sanoa mitään vastaan, olihan se totuus.
"Joten...", Hermione sanoi iloisesti,"Olen menossa naimisiin lauantaina, eli älä laske mitään minun varaani." Sitten hän käveli pois kohti keittiötä jättäen Amandan sanattomaksi.
Hiljaisuus ei kestänyt kauaa, ennen kuin Amandan utelias persoonallisuus sai hänet seuraamaan Hermionea, kysyäkseen lisää kysymyksiä.
"Kuka on onnekas mies?" hän kysyi yrittäen saada kehiin jonkinlaista keskustelua heidän kahden väliinsä, mutta epäonnistuen täysin.
"Draco Malfoy" Hermione vastasi normaalilla äänellä ja kaatoi vettä teekuppeihinsa, joiden teellä oli ollut aikaa kuivua ja olivat nyt kuivuneet kupin sisälle.
"Se Draco Malfoy?" Amanda huusi yllättyneenä.
"Kyllä, se Draco Malfoy", Hermione pyöritti silmiään.
"En tiennyt, että tunsit herra Malfoyn."
"No, selvästi tunnen, emme me kai muuten olisi kihloissa, emmehän?"
Se sai hänen hiljenemään pieneksi hetkeksi, mutta nainen päätti kalastella lisää tietoja, joita Hermione oli kertonut.
"No, mikset ole kutsunut yhtään kolleegaasi häihisi?" Amanda kysyi ja yritti kuulostaa normaalilta, mutta hänen äänestään piilsi kateus. Hermionen paha puoli nosti päätään, ja hän vastasi: "Koska en pidä kolleegoistani."
Amanda ei puhunut hänelle sinä päivänä.
Kymmenen minuuttia yli viisi hän vastaanotti lapun Dracolta, jossa sanottiin, että mies tulisi hakemaan häntä hääpuku-ostoksille. Hän kertoi myös, että oli puhunut papin kanssa ja he voisivat päättää ajan ja paikan seremonialle. Nainen hymyili itsekseen, viimeinkin ihminen, joka ei vain istunut paikallaan ja odottanut muiden tekevän päätökset puolestaan.
Tasan viideltä Draco ilmestyi oviaukkoon pukien pientä viestiä, jonka kaikki vierailijat saivat kun he tulivat, ja siinä luki:" Draco Malfoy - hakemassa Hermione Grangeria". Amandan ilme oli korvaamaton, hän näytti siltä kuin olisi nielaissut pari sitruunaa, hän ei ollut tainnut uskoa Hermionea, kun hän oli kertonut olevansa kihloissa. Hermione vain virnisti hänelle, otti takkinsa ja lähti Draco vierellään, typerä vanha akka.
Yhdessä he ilmiintyivät lähimpään hääpukukauppaan, Maagisia hameita kaikkiin tilaisuuksiin joka oli Viistokujalla. Iloisen näköinen nuori noita otti heidän vastaan ja ohjasi heidät pukuhuoneisiin, missä myyjänoita ja Draco jättivät hänet yksin ja lähtivät hakemaan hääpukua.
Kauppa oli haalean pinkki ja kauniisti koristeltu, solmioita ja hääpukuja ympäriinsä. Hän ei ollut koskaan elämässään nähnyt niin monta hametta yhdessä paikassa, niitä oli jokapuolella huoneessa, kauniita pukuja, joita hän ei malttanut päästä koettamaan.
Eilen hän oli sanonut, että ei tahtonut hienoa hääpukua, mutta kun hän seisoi siinä tuhansien kauniiden hameiden keskellä hän halusi yhden palavasti, tai edes koettaa niitä päälleen. Ne olivat vain niin kauniita, kuinka hän voisi estää haluaan kokeilla niitä ja katsoa miltä ne näyttäisivät hänen päällään?
Hermionen onnekseen hänen ei tarvinnut estää haluaan. Nuori myyjänoita, Selina nimeltään toi hänelle kokoajan lisää hameita, ja laittoi ne henkariin pukukopin ulkopuolelle, jotta hän voisi kokeilla niitä.
Ensimmäinen oli yksinkertainen valkoinen mekko, jossa oli kirjailtu yläosa ja pienet spagettiolkaimet, jotka näyttivät kauniilta henkarissa, mutta eivät hänen päällään, eikä mekko ollut edes sellainen, mitä hän oli etsimässä.
Seuraava oli ihoamyötäilevä mekko, missä oli pitkät, pienet hihat, joista näkyivät hänen olkapäänsä ja kaulan alueensa, sitten suuri ja pöyhkeä olkaimeton mekko, jossa oli kellon muotoinen alushame , mutta Draco ei pitänyt siitä.
Selina toi hänelle vanhanaikaiset näköisen mekon pitkini hihoineen, siinä oli pitsiä joka puolella ja iso rusetti takana.
"Näytän ihan idiootilta tässä", hän sanoi kävellessään ulos pukuhuoneesta näyttäen puvun muille. Draco virnisti ja sanoi: "No, aika paljon näytätkin." Hän meni takaisin vaihtamaan toisen puvun päälleen.
Hermione oli kriittinen ihminen eikä halunnut vain jotain tyypillistä hääpukua, hän halusi täydellisen sellaisen. Sellaisen puvun, joka korostaisi hänen vartalonmuotojaan ja hänen värejään, mutta kesti vähän aikaa, jotta hän löytäisi täydellisen kappaleen. Nainen kokeili varmasti satoja pukuja ja valitsi vain kuusi, joita kokeilisi uudestaan.
Kahden tunnin jälkeen hänestä tuntui kuin hän olisi kokeillet puolia kaupan mekoista, mutta oli löytänyt vain kuusi mekkoa jotka kelpuutti, ja toisen kokeilun jälkeen hän pystyi karsimaan luvun kahteen. Toinen oli iso mekko, jossa oli syvään uurrettu kohta selässä. Siinä oli myös helmikoristeita. Toinen mekko taas oli ihoamyötäilevä, jossa oli melko iso v-aukko.
"Olit oikeastaan aika nopea karsimaan niitä", Draco sanoi heidän yrittäessään valita kahden hameen välillä, "Minä ajattelin sen kestävän ikuisuuden, useimmilla tytöillä kestää niin kauan."
Hermione silitti toisen mekon kangasta ja hymyili. Yllätyksekseen hän huomasi tehneensä sitä melko paljon tänään.
"Minulla ei ole kärsivällisyyttä käyttää viisi tuntia valiten mekkoa", hän vastasi.
"Olisit yllättynyt jos tietäisit, kuinka monella nuorella naisella on aikaa ja kärsivällisyyttä tehdä niin", Selina sanoi naurahtaen. Se ei yllättänyt Hermionea, olihan hän asunut Lavenderin ja Parvatin kanssa seitsemän vuotta Tylypahkassa ja he olivat pystyneet kuluttamaan kaksi tuntia valmistautuessaan aamupalalle menemiseen.
"Ehkä sinun pitäisi kokeilla kumpaakin mekkoa uudelleen, sitten minä otan kuvan sinustakin kummatkin päällä, ja me katsomme niitä sen jälkeen." Hermione nyökkäsi ja meni takaisin pukuhuoneeseen, jossa hän tunsi olleensa jo tuhat kertaa sinä iltapäivänä.
Viisitoista minuutti myöhemmin vastakihlautuneet istuivat kahvilassa joka oli hääpukukaupan vieressä ja söivät illallista. Pukujen kokeilu oli verottanut hänen energiaansa, mutta nyt hän oli tehnyt päätöksensä ja oli iloinen siitä. Kuvat olivat auttaneet häntä todella paljon, hänen oli vaikea nähdä itsensä joka puolelta, mutta kuvassa hän pyörähti ympäri, mikä teki mahdolliseksi sen, että hän näki itsensä joka puolelta. Siten hän sai katsottua, mikä näytti hyvältä hänen päällään ja mikä ei.
Nähtyään valokuvat kesti vain kaksi lyhyttä minuutti häneltä päättää, että hän halusi v-aukkoisen ihoamyötäilevän mekon koska se näytti paremmalta hänen päällään.
Nyt hän istui väsyneenä, mutta iloisena iso vaaleanpunainen laatikko vierellään, jossa oli hääpuku hänelle.
Hänestä tuntui vieläkin vähän oudolta ajatella, että hän oli menossa naimisiin alle kolmessa päivässä. Ja jos hän katsoi kolme päivää taaksepäin elämäänsä, elämä vaikutti tyhjältä ja merkitsemättömältä, mutta kun hän katsoi tulevaisuuteen, mahdollisuuksia oli miljoonia, kaikki vain yhden hyppivän hillerin takia, joka istui hänen edessään.
Pian hän voisi kutsua itseään rouva Malfoyksi ja istua suuressa kirjastossa, lukien koko päivän. Äkkiä hänestä tuntui, kuin lauantaihin olisi pari viikkoa aikaa.
Vaikka hänestä tuntui, että lauantaihin oli paljon aikaa, sitä ei oikeasti ollut. Aika tuntui lentävän kun hän teki valmisteluja muutossaan ja valmisteli heidän häitään. Hermione soitti vanhemmilleen ilmoittaakseen asiasta, eikä ollut helppoa selittää heille, miksi hän oli menossa naimisiin eikä ollut rakastunut ja näin nopeasti.
Hänen äitinsä oli vähän pettynyt, että ei saanut järjestää suuria ja hienoja häitä tyttärelleen, mikä oli joka äidin unelma, mutta kahden tunnin puhelun jälkeen Hermione sai viimein äitinsä puolelleen siinä, etteivät häät olleet iso asia, eikä hänellä ollut niin hienoa hääpukuakaan. Hänelle ei ollut ongelma pitää häät ilman perhettä, useimmat heistä olivat vanhaa ja outoa porukkaa muutenkin, eikä hän piitannut paljoa siitä, olivatko he hänen häissään vai eivät.
Hänen äitinsä ei ymmärtänyt, miksi hän äkkiä halusi naida miehen, jota hän ja hänen miehensä eivät ikinä olleet tavanneet, mutta Hermione ei halunnut selittää, että hän ennen oli vihannut miestä eikä ollut nähnyt häntä seitsemään vuoteen. Hän ei saisi äitiään ikinä ymmärtämään tuota, mutta hän ei voinut myöskään esittää, että hän oli naimassa miehen, jota rakasti yli kaiken, se olisi hänen koko elämänsä suurin valhe, eikä hän ollut valmis valehtelemaan vanhemmilleen niin monta vuotta tulevaisuudessa.
Sitten hänen isänsä oli tullut puhelimeen, ja hänen täytyi selittää kaikki uudelleen. Hermionen isä otti asian vähän enemmän käytännöllisesti ja kysyi, oliko tämä Draco hyvä ihminen, mihin hän pystyi vastaamaan vain, että mies oli ollut hänelle täydellisen ystävällinen heidän ensitapaamisestaan. Sittten hän kysyi, pitäisikö mies huolta hänestä. Hermione vastasi tähän, että Dracolla oli seitsemänkymmentä miljoonaa kaljuunaa ja kartano.
Tähän hänen isänsä oli tyytyväinen, hänen tyttärestään pidettäisiin huolta ja hänen miehensä oli hyvä tyyppi, se oli tarpeeksi hänelle.
Sisäisesti Hermione pystyi pelkästään nauramaan vanhemmilleen siitä, kuinka erilaisesti he ottivat uutiset, mutta sellaisissa tapahtumissa miehen ja naisen mielen toimivat erilaisesti.
Isä myöskin kysyi naiselta, haluasiko Hermione että he tulisivat auttamaan muutossa perjantaina. Hermione kiitti, mutta halusi vanhempiensa tulevan kylään kartanoon vasta kun asiat olivat selvitetty. Eikä hänellä ollut edes paljon tavaroita, kirjoja vain. Hän jättäisi huolekalunsa seuraavalle ihmiselle, joka asuisi hänen huoneistossaan, kartanossa hän ei niitä tarvinnut.
Malfoy oli kertonut hänelle, että kartano oli täydellisesti sisustettu ja hän voisi tuoda huonekaluja, jos se on ihan pakko. Nainen oli iloinen siitä, hän ei halunnut tuoda muistoja vanhasta, harmaasta elämästään uuteen elämään.
Hän tahtoi vain jättää sen.
-
jeij. :) pidin. Jatkoa toivottavasti tulee pian. ;)
-
Oih, olet kirjoittanut jatkoa. Ja varsin hyvää sellaista, niinkuin edellinenkin. En malta odottaa Hermionen ja Dracon yhteen muuttamista. Mitenköhän he sietävät toisiaan? Rakastuvatkohan he toisiinsa? (Ainakin toivon niin, ettei tämä mene ihan tunteettomaksi pelleilyksi.) Onkohan Draco oikeasti niin ihana herrasmies, kuin antaa ymmärtää? Sujuvatko häät ilman mitään katastrofia? Hukun kysymyksiin! Tämän on liian jännää. Aargh! Räjähdän tähän tietämättömyyteeni!
Ja sitten tämä perus kysymys, tuleeko jatkoa pian? *viaton ilme*
[size=85]Bree kiittää ja kumartaa[/size]
-
Oi ihanaa.. Tuli jatkoa!
Lisää Jatkoa? ;)
-
Nonniii, jatkoa tullu sitten viime näkemän!
Tää jatko oli vähän tällainen chapter for girls, ainakin hameostoksien ja muiden hömpötyksien perusteella ;) ihan mukava jatko, mut muutaman virheen ja erikoisen kohdan löysin.
Hän löysi roskiksensa ja heitti kaiken pois, jos siellä olisi tärkeitä paperieta
pienen pieni kirjoitusvirhe, eipä muuta
"Ethän sinun kuulu työskennellä lauantaisin."
Tuo oli vähän hassu lause jotenkin... pitäiskö tuossa lukea EIHÄN vaiii...
Mut muuten, jatkoa haluan, koska tässä tää idea on niin erikoinen, et ei voi muuta ku lukee :D
Kitttos taas
-
Ihana ficci ja loistava luku! Idea on mahtava. vähän lyhyt kommentti, eikä mitään rakentavaan, mutta en nyt keksi mitään.
Jatkoa
tiny
-
HEI JATKOA JEE!
Ihan kiva luku. Tosin toi shoppaus oli aika outo kohta :o (tai sit mä oon outo :o )
Mutta joo. Millon Hermy muuttaa millon millon MILLON???? Haluun lukea sen kun se tulee sinne kartanoon :D
Njoo jatkoa pyytelen ;)
Justinee
-
Ääh, tämä on jotenkin niin kummallinen. En osaa selittää, mutta se vain on. En pidä kamalasti siitä, mitä on tähän mennessä tapahtunut, mutta jännittää, miten tulevaisuudessa käy.
-
Tämä on kiva ficci! Jatkoa jookos...? :D
-
ihana ficci.. vähän erilainen mitä yleensä:D JATKOO jookkkkooooooooooooo
-
Rekisteröidyin vasta äsken, mutta minun oli pakko päästä kommentoimaan, koska olen lukenut ficciä jo alusta asti. Ficcin aihe on aivan loistava, ja minusta on ihanaa, että joku jaksaa kääntää sitä suomeksi, koska itse en jaksaisi heilua sanakirjan kanssa! Jäin hieman koukkuun tähän, sillä en ole vielä kertaakaan lukenut niin mielenkiintoista Hermione/Draco ficciä. Muutamia virheitä olen löytänyt, mutta en ole jaksanut välittää niistä, koska teksti on muuten niin sujuvaa.
Odotan innolla jatkoa! :D
-
awwwwwwwwww. Olen sanaton.... Kirjoittaja on kyllä loistava, samoin kääntäjä. En ole itse ainakaan erityisemmin virheitä huomannut, tai ei ole ainakaan pistänyt silmään... Jatkoa vain odottelen, tämä on todella mielenkiintoinen...
Voisin kyllä periaatteessa lukea englanniksikin mutta ei jaksa ajatella. ;) *virn*
-
Voistko olla NIIIINN kiltti, ja laitella jatkoa? *vinkvink* :roll: ;)
-
Herski: Kiitos kommentista! Tässähän sitä tulee.
Bree: Kiitos kommentista! Toivottavasti saat vastaukset kysymyksiisi pian! Jatkoa tulee nyt.
Galadriel: Kiitos kommentista, tässä sitä tulee.
Eeyore: Kiitos hyvästä rakentavasta kommentista, korjasin ne heti. Tässä tulee jatkoa! Ihana nick muuten.
tiny: Kiitos kommentista. Hyvä että jaksoit pistää edes lyhyen kommentin!
Justinee: Hyvä että pidit. Tässähän sitä jatkoa tulee.
Eruru: No, se on pelkästään mielipide-kysymys. Toivottavasti pidät tästä jatkosta! :D
Kola-chan: Kiitos kommentista!
maikkimaa: Kiitos taaskin kommentista. Ihana ava muuten! :D
Bella is the best!: Ihanaa, että pidät! Hyvä että rekisteröidyt, että pääset nyt kommentoimaan! :)
Herm-oo-nini: Kiitos kamalasti! Kiva kun pidit!
Ceatrix: Olenpa niin kiltti, sillä täältä tulee! :D
A/N: ANTEEKSI KAMALASTI, en ole ehtinyt oikein kääntämään. On ollut vähän kiire koulussa ja muussa, vähän laiskuutta ja muutenkin, mutta armahtakaa minut. Sain sentään tämän luvun valmiiksi! :D
LUKU 5.
Perjantai tuli nopemmin kuin hän oli odottanut ja pian kaikki hänen tavaransa olivat pakattuina suuriin laatikoihin, joita oli aseteltu ympäri hänen olohuonettaan, mikä ilman huonekaluja tuntui vielä harmaammalta kuin ennen.
Mimpfy ei oikein ymmärtänyt minne hänen kaikki tavaransa olivat kadonneet, mutta Hermione yritti selittää kissalle, että he olivat muuttamassa maalaisseudulle, jossa kissalla olisi paljon enemmän tilaa leikiä. Hermione ei oikeastaan tiennyt pitikö Draco kissoista, mutta hän ajatteli, että tuskinpa mies pahastuisi pienestä harmaasta kissasta, asia ei ollut niin, että se rikkoisi huonekaluja tai mitään, se vain istui paljon ikkunalaudoilla katsellen ulos, ja välillä tullen alas syömään ja juomaan.
Kissat olivat hiljaisia eläimiä, jotka eivät yleensä häirinneet ihmisiä, joiden kanssa ne asuivat.
Tervehtiäkseen muuttomiehiä Hermione oli herännyt aikaisemmin, hän oli innoissaan muutosta, joten ei pahastunut siitä, hän ei kumminkaan olisi pystynyt nukkumaan jännittyneenä.
Muuttomiehet tulivat täsmällisesti, kuten yleensä kaikki, jotka työskentelevät Malfoylle. Hän tarjosi heille kahvia, mutta nämä kieltäytyivät kohteliaasti ja alkoivat kantaa laatikoita viisi kerrosta alemmas autoonsa, joka oli parkkeerattu kadulle naisen keittiönikkunan alle.
Laatikot olivat aika painavia, hänellä oli kaikki kirjansa siellä, ja nainen oli kerännyt niitä vuosien saatossa paljon. Hän ei pystynyt jättämään niitä jälkeen, siitäkin huolimatta, saisiko hän luvan tuoda niitä kartanoon. Hänen kirjansa olivat ne, jotka auttoivat hänet tylsien päivien yli, tylsien raporttejen, kirjoitusten ja hyödyttömien tuntien, joita hän kulutti toimistolla.
Ne olivat hänen oikeita kumppaneitaan ja yhtä hyviä ystäviä kuin Harry, Ron ja Ginny voisivat koskaan olla.
Heistä puheenollen, Hermione aikoi yöpyä yönsä Ginnyn luona ja mennä sitten kartanoon päivää ennen seremoniaa. Se, että sulhanen ei saanut nähdä morsiantaan ennen heitä oli vanha perinne, eikä hän halunnut kerryttää heillä huonoa onnea
Hermione ei voinut ymmärtää miten tilanne voisi siitä tulla jotenkin onnettomammaksi, mutta suostui yöpymään Ginnyn luona yhden illan. Olisi mukavaa pitää kunnon rupatteluilta jonkun kanssa, jonka kanssa puhumisesta hän piti. Oli kulunut jo liikaa aikaa siitä, kun he olivat olleet samassa huoneessa ja tervehtineet toisiaan. He kummatkin olivat kiireisiä, heillä oli omat työnsä ja niissä meni paljon aikaa.
Ginny oli sillä hetkellä työskentelemässä yksityisessä lontoolaisessa sairaalassa sairaanhoitajana, mutta oli uusi siinä hommassa, joten hän sai aina ne huonoimmat vuorot, mikä teki hänelle melkein mahdotonta tavata Hermionea, joka työskenteli kun Ginny oli vapaalla.
Ginny aikoi hakea Hermionen töistä ja sen jälkeen he voisivat kokata jotain Ginnyn pienessä keittiössä, jonka jälkeen he höpöttäisivät myöhään yöllä.
Kun muuttomiehet olivat saaneet laatikot alakertaan nainen lähti toimistolle. Saavuttuaan nainen huomasi, että Amanda ei ollut vielä saapunut ja nautti parista hetkestä hiljaisuudessa ennen kuin nainen saapui ja ärsytti Hermionea rupattelullaan ja muilla ärsyttävillä jutuillaan, kuten korkokenkiensä kopinalla joka laittoi toimiston kaikumaan ja musiikilla, joka pauhasi tämän radiosta koko ajan.
Kello oli melkein kymmenen, kun Amanda saapui ja vastaanotti Hermionen pettyneen katseen, jollaisen Amanda yleensä heitti hänen suuntaansa, kun hän oli kymmenen minuuttia myöhässä.
"Vähän myöhässä, huomaan", Hermione sanoi sarkastisesti ja katsoi Amandan säpsähtävän.
"Leikit pomoa nyt, kun viimein olet löytänyt itsellesi puolison?" Amanda yritti laittaa takaisin hänelle.
"Mieheni omaisuuden kanssa minun ei tarvitse oikeasti esittää, että pitäisin sinusta", Hermione sanoi, ja kuuden vuoden jälkeen hän antoi Amandan ymmärtää hänen turhautuneisuudensa työpaikastaan, "Voisin ihan hyvin lähteä, jos tahtoisin."
Amandan yleensä hyvin ruskettuneet kasvot kalpenivat, hän ei ollut oikeasti uskonut, että Hermionella olisi kanttia lähteä.
"Et voi, sinulla on kolmen kuukauden irtisanoutumisaika!"
"Kolme kuukautta, ehkä sinulla", hän sanoi täyttäen äänensä sarkasmilla, "mutta minun sopimuksessani ei ole siitä minkäänlaista huomiota, joten minun ei oikeastaan tarvitsisi edes sanoa, että olen lähdössä, voisin vain pakata tavarani ja häipyä. Sitten voisit katsoa, kuinka kauan sinulla kestää hankkia assistentti, joka jaksaa ärsyttävää käytöstäsi. Ja minä kerron sinulle, se ei tule olemaan helppoa!"
Oli kestänyt kauan myöntää se, mutta nyt se tuntui vapauttavalta. Totuus oli, että hän oli kasvanut vihaamaan Amandaa ajan kuluessa. Ei kuluisi kauaa, ennen kuin hän irtisanoutuisi eikä ikinä tulisi olemaan osa ministeriötä. Eikä hän tulisi katumaan sitä.
Hänestä tuntui nyt jo, että hän voisi lähteä, mutta jokin tuntematon osa hänestä tahtoi odottaa, että täydellinen tilaisuus tulisi, jolloin hänen irtisanoutumisensa sattuisi eniten. Hän nauroi itsekseen, antaen pirun sisällään ottaa vallan, kuten parina muuna harvinaisena tilaisuutena, esimerkiksi kolmentena vuonna kun hän oli onnistunut lyömään Malfoyta suoraan kasvoille, ja silloin kun hän hiippaili ulos auttamaan Harrya ja Ronia, ja paria muuta tilannetta, jolloin hän oli vain käyttäytynyt oudosti.
Tällä kertaa hän antaisi paholaisen sisällään ottaa vallan ja olla niin ilkeä Amandalle kun halusi, kaiken sen jälkeen mitä nainen oli tehnyt hänelle, se olisi oikein.
"Olet tullut vähän ylimieliseksi kihlautumisesi jälkeen", kuului itseriittoinen ääni Hermionen puheen jälkeen.
"No, minulla on varaa olla", hän sanoi hymyillen pirullisesti.
"Voisin nytkin antaa potkut sinulle", Amanda sanoi viimeisenä yrityksenään voittaa riita.
"Niin, mutta ei se oikeasti vaikuta mihinkään. Tarvitset minua, tahdot tai et."
Sitten riita oli oikeasti ohi. Amanda oli virallisesti hävinnyt viimeiselle henkilölle, jolle olisi toimiston hierarkian mukaan voinut hävitä.
Tuntia myöhemmin nainen istui Ginnyn keittiössä siemaillen punaviiniä, nauraen sydämellisesti.
"Olisitpa nähnyt hänen kasvonsa, hän halusi niin kovasti lyödä minua!" Hermione nauroi kertoessaan tarinaa heidän riidastaan.
"Mione, olit aika ilkeä, tiedät kai", Ginny sanoi ja veti herkullisen lasagnen pois uunista.
"Niin, mutta hän ansaitsi sen", Hermione jatkoi nauruaan.
"Älä ota tätä väärin, mutta kuka olisi arvannut, että Malfoy voisi tehdä sinulle noin paljon hyvää", Ginny sanoi asettaen lasagnen keskelle pöytää ja istui pyödän ääreen viinilasinsa kanssa. Hän oli ollut aika yllättynyt, kun Hermione oli soittanut hänelle kertoakseen tulevasta avioliitosta, kukaan ei ollut osannut odottaa sitä, mutta hän ei ollut yhtään yllättynyt siitä, että Hermione oli hyväksynyt tarjouksen, kuka ei olisi?
Pienessä mutta mukavassa keittiössä tytöt tunsivat itsensä kotoisaksi. Ginnyllä oli erinomainen maku keittiöiden suhteen, ja hän oli sisustanut pienen huoneen täydellisesti. Ehkä nainen oli perinyt jotain Mollyn taitoja ruuanlaitossa ja kodin teossa.
"Ei enempää minun tilanteestani, entä sinä ja Thomas?" Hermione kysyi uteliaana. Neljä kuukautta sitten Ginny oli alkanut seurustelemaan yhden lääkärin kanssa, joka työskenteli sairaalassa ja sen jälkeen Hermione oli kuullut, että näillä kahdella oli meneillään aika kuuma romanssi, mutta oikeastaan hän ei ollut tavannut tätä kuuluisaa Thomasta ennen, Ginny oli luvannut, että se onnistuisi pian.
"Meillä menee aika hyvin", Ginny vastasi punastuen kevyesti, mikä teki hänen kasvoistaan kevyen punaiset, joiden sävy oli samantapainen kuin naisen kauniit punaiset hiukset, mitkä olivat Weasleyn perheen tunnusmerkki. Hermione oli aina ihaillut kaunista värisävyä, koska hänellä oli aina ollut tuuheat, ruskeat hiukset, jotka eivät ikinä suostuneet tottelemaan ilman että hän käytti niiden suoristamiseen vähintäänkin tuntia, eikä hänellä ollut kärsivällisyyttä siihen.
"Koska pääsen näkemään hänet?" nainen kysyi uteliaasti ja Ginny punastui vielä enemmän.
"En tiedä, ehkä sitten kun olet kotiutunut Malfoydein kartanoon kutsut meidän illalliselle?"
Hermione ajatteli sitä hyvänä ideana, silloin hän saisi näyttää Ginnylle uuden kotinsa ja hän saisi nähdä naisen poikaystävän. He päättivät, että Hermione kutsuisi heidän mahdollisimman pian, mutta oli vaikeaa löytää aikaa sille, sillä Ginny ja Thomas työskentelivät paljon. He olivat kunnianhimoisia ihmisiä, jotka välittivät urastaan ja heillä oli kummallakin monta työvuoroa.
"Thomas työskentelee ankarasti päästäkseen parantajaksi, hän on niin kunnianhimoinen, mutta on vaikeaa olla yhdessä kun me kummatkin työskentelemme niin paljon", Ginny kertoi ystävälleen kun he söivät lasangnea loppuun.
"Ehkä teidän pitäisi vain mennä naimisiin ja hankkia joku yksityinen klinikka muualla?" Hermione vitsaili, "Sitten Thomas voisi olla lääkäri ja sinä auttaisit häntä sairaanhoitajana."
Kummatkin tytöt nauroivat.
"Niin, tuo ei kyllä ole kovin paha idea. Mutta ehkä minun pitäisi esitellä hänet ensin äidille, ennenkuin menen naimisiin hänen kanssaan...", Ginny lisäsi.
"Ehkäpä", Hermione nyökkäsi ja siemaisi viinistään, "En ole vielä esitellyt Dracoa vanhemmilleni. Mutta tiedän, että he pitävät hänestä."
Ginny virnuili ajatukselle.
"En olisi ikinä uskonut näkeväni tälläistä päivää... Hillerin on täytynyt muuttua paljon vuosien aikana."
Hermione hymyili ja ajatteli sitä vähän aikaa. Hän ei ollut varma, että Malfoy oli oikeasti muuttunut, hänestä oli tullut vähän kypsempi, ja hänen isänsä kuolema oli auttanut häntä tulemaan paljon itsenäisempi ja kasvamaan aikuiseksi. Hän kertoi sen Ginnylle.
"Joten et ajattele, että hän on kuolonsyöjä?"
Hermione pyöritti päätään, hän ei tiennyt oliko Draco kuolonsyöjä tai oliko hän mukana asiassa, mutta hänen mielensä sanoi, että mies ei ollut, hänhän oli epäonnistunut tappamaan Dumbledoren heidän kuudentena vuotenaan, jolloin Kalkaros oli hoitanut homman loppuun, se siis tarkoitti, että mies ei voinut olla kokonaan paha.
"En tiedä Gin, en tiedä...", hän päätyi vastamaan,"Mutta jos hän olisikin, se ei vaikuta minuun paljoa. Eihän me olla mitenkään syvästi yhteyksissä tai mitään."
Toinen nainen ymmärsi hänen ajatuksensa, Hermione oli miettinyt kaikkia mahdollisuuksia ennen myöntymistä, mitään vastoinkäymisiä ei ollut mahdollista tulla heidän eteensä.
Seuraavana aamuna Hermionesta tuntui hieman huteralta, hän ja Ginny olivat pysyneet hereillä myöhään illalla jutellen ja nyt hän heräsi vieraasta talosta patjalta, Ginnyn olohuoneessa. Ensimmäinen ajatus, mitä hän ajatteli, oli että hänellä ei tarvitsisi mennä töihin. Viimeinkin koko päivä vapaana, ensimmäistä kertaa melkein kahteen vuoteen. Ja hän oli menossa naimisiin.
Tämän päivän piti olla hänen suuri päivänsä. Päivä, jota tytöt odottivat koko elämänsä, päivä jolloin hän sai pukeutua hienoon hameeseen.
Hän ei oikeastaan ollut niin kovin innostunut, mutta odotti silti innolla sitä, että hänestä tulisi rouva Malfoy, ja että hän saisi kaiken rahan ja vallan mitä hän tarvitsi tullakseen isoksi nimeksi taikamaailmassa ja tavallisessakin, jos se nyt merkitsi mitään.
Kun hän makasi siinä lattialla, hän saattoi nähdä osan puvustaan, joka roikkui henkarissa ovessa odottaen, että hän nousisi ylös ja pukisi sen päälleen. Hän tunsi, että se sulkeutuminen, jota hän oli pitänyt yllä sen jälkeen kun Voldemort oli päihitetty, oli loppumassa. Hänestä tuntui, että hänen uudessa elämässään hänestä huolehdittaisiin, ja kaikki murheet, joita hänellä ei tarvinnut olla enää, se osa hänen elämästään oli ohi. Hän mietti kaikkea tuota sen tunnin aikana, jolloin hän makasi patjallaan ja odotti Ginnyn heräävän.
"Hyvää huomenta", viimein Ginny oli ylhäällä ja seisoi oviaukossa katsoen häntä.
"Valmis menemään naimisiin?"
Hermione nauroi ja piilotti päänsä täkin alle.
"Näistä tulee oudoimmat häät Grangerin suvun aikana."
"Ilman yhtään epäilystä", Ginny vastasi ja auttoi häntä nousemaan ylös lattialta.
Seremonian piti alkaa keskellä iltapäivää Malfoyden kartanolla. Yhdessä he olivat päättäneet, että eivät halunneet mennä naimisiin kirkossa, kumpikaan heistä ei ollut kovinkaan uskonnollisia, kuten eivät oikein muutkaan velhot ja noidat, he yleisimmin ajattelivat, että uskonto oli vähän yliarvostettua ja tuli mutkikkaista selityksistä tavallisiin asioihin, joten he olivat järjestäneet asian yhden ministeriön velhon kanssa, kuka tulisi kartanolle ja vihkisi heidät.
Hermione käveli talvipuutarhassa, missä seremonia pidettiin, pitäen kädessään yhtä vaaleanpunaista ruusua, kauniissa hääpuvussaan jonka he olivat ostaneet vain vähän aikaa sitten. Hänen hiuksensa olivat hieman kiharoilla, ja niissä oli pieni ruusu, joka esti hiusten valumisen hänen silmilleen. Hän piti koko asun yksinkertaisuudesta.
Hitain askelin hän käveli kohti velhoa, jolla oli pitkä, musta viitta, kuten yleensä muillakin ministeriön velhoilla, ja Dracoa hänen vierellään. Kumpikin heistä seisoivat lähellä ikkunaa talvipuutarhan loppupuolella, odottaen häntä. Dracolla oli yksinkertainen, musta viitta ja musta solmio, Hermione huomasi katsellessaan miestä, joka hiljaa odotti hänen saapumistaan. Nainen saattoi nähdä, että mies piti hänen olemuksestaan ja ajatteli, että Draco näytti myöskin erittäin komealta.
Kohti "alttaria" käveleminen oli oudointa, jota hän oli koskaan tuntenut. Se oli kumpaakin, hysteriisen hauskaa, mutta toisaalta hänestä tuntui, että tilanne oli liian pyhä, ettei hän saisi nauraa. Pieni hymy leikki hänen kasvoillaan, ja puutarhan kauniissa valaistuksessa hän näytti todellakin enkeliltä, joka oli juuri saapunut taivaasta.
Talvipuutarha oli kaunis paikka, kuin kasvihuone, jossa oli oikeita huonekaluja ja ihastuttava sohva ikkunoiden alla, joista oli mahtava näköala puutarhaan, joka näytti jotenkin puistolta, mikä odotti heitä ulkona kääriytyneenä sumuun, joka sai sen näyttämään fantasipaikalta. Malfoyden kartano itsessään oli ajotien loppupuolella, jossa oli suuria tammia ja nurmikkoa kummallakin puolella.
Kun hän viimein saavutti kartanon, oli jotenkin uskomatonta nähdä kuin jotenkin läheiseltä ja intiimiltä se vaikutti, jos hän vain olisi nähnyt sen, eikä ikinä kuullut siitä mitään, hän ei olisi uskonut, että siinä todellakin oli yli kaksikymmentä huonetta ja kaikkea muuta, mistä oli puhuttu.
Se oli renesanssiajan kartanon, missä oli paljon isoa ikkunoita, seinät olivat ruskeanharmaata materiaalia, joita peitti paksu muratti. Hermione piti siitä välittömästi, ja hän mietti, että vaikka hän pystyi sanomaan monia pahoja asioita Lucius ja Narcissa Malfoysta, heillä todellakin oli hyvä maku talojen suhteen. Vaikka hän tiesi, että kartano kuului yhdelle kaikkien aikojen pahimmalle puhdasveriselle perheelle taikuuden koko historiassa, hänestä tuntui kuitenkin, että hän kuului sinne.
Nainen tavoitti Dracon juuri kun lumottu harppu lakkasi soimasta ja mies otti hänen kätensä omaansa. Hän vaikutti jännittyneeltä. Nainen hymyili hänelle yrittäen antaa hieman itseluottamusta ja se taisi toimia, koska miehen käsi rentoutui ja he seisoivat velhon edessä odottaen, että tämä aloittaisi.
Pyöreä pieni mies sanoi pari sanaa yleisesti avioliitosta, rakkaudesta toisiaan kohtaan ja kunnioittamisesta, uskollisuudesta ja toisen auttamisesta.
Hermione hengitti hiljaa ja kuunteli miehen sanoja. Hänellä ei ollut epäilyksiä siitä, etteikö päätös ollut oikea, hänestä tuntui vahvalta ja itsevarmalta, hänestä tuntui että hän oli kontrollissa tulevaisuudestaan.
"Tahdotko sinä, Draco Malfoy, ottaa Hermione Grangerin aviovaimoksenne rakastaaksesi häntä myötä- ja vastoinkäymisissä?" velho kysyi ja katsoi miehen silmiin tarkasti. Draco hengitti syvään ennenkuin vastasi maskuliinisella äänellään:
"Tahdon."
Sitten velho kääntyi Hermione puoleen ja kysyi häneltä: "Tahdotko sinä, Hermione Jane Granger, ottaa Draco Malfoyn aviomieheksenne rakastaaksesi häntä myötä- ja vastoinkäymisissä?"
Tämä se oli.
Se hetki.
Hän tiesi, että nyt oli viimeinen tilaisuus sanoa ei, mutta hän ei edes minuutin ajan miettinyt sitä mahdollisuutta, ja hänen äänensä kuulosti kirkkaalta ja voimakkaalta kun hän vastasi: "Tahdon."
Velho hymyili heille ja he hymyilivät takaisin samalla kun mies sanoi seremonian viimeiset sanat:"Täten julistan teidät mieheksi ja vaimoksi", hän sanoi ja kääntyi Dracon puoleen: "Voitte suudella morsianta."
Mies virnisti hieman, mutta suuteli häntä kevyesti poskelle kun harppu alkoi soimaan taas. He katsoivat viimeisen kerran velhoon, ja lähtivät vastanaineena hääparina talvipuutarhasta.
Sen jälkeen he menivät valokuvaajan luokse, jotta he voisivat ottaa hääkuvansa ja aviotodistuksensa, jotta he voisivat näyttää sen Dracon Burge-sedän asianajajalle ja saada heidän rahansa.
"Sillä vanhalla miehellä oli pirullinen huumorintaju", Draco kun he odottelivat, että valokuvaaja saisi kuvattua pienen pojan, joka istui pallilla ja jonka pienestä sauvasta tuli jotain ainetta, joka näytti aiheuttavan suurta vahinkoa studiossa. Henkilö kameran takana seisoi suorana ja yritti keskittyä. Hermionelle tuli heti mieleen Rita Luodiko, kun hän näki miten nuori noita pukeutui, neonpinkki viitta ja muovilasit, missä oli pieniä, säihkyviä kiviä sangoissa. Naisella oli kamala maku, mutta jos hän saisi otettua kuvan ja pysymään tyynenä työskennellessään noitten pirullisten velholasten kanssa, Hermione ei voinut muuta kuin ihastella hänen ammattimaisuuttaan.
"Minä uskon sen... Mutta hän on nyt kuollut, eikö niin?" hän kysyi hymyillen.
"Joo ja meillä on hänen rahansa!"
He nauroivat yhdessä. Naisesta tuntui hieman, että hän oli väärässä paikassa seisoessaan kauniissa hameessaan yhden väsyneen äidin ja kaksosten vieressä. Äiti kamppaili pitääkseen lapset paikollaan ja paikalla oli yleisesti kaaos. Mutta ainakin Draco oli hyvinpukeutunut, kuten aina.
"Joten, miltä tuntuu olla rouva Malfoy?" hän virnisti ottaen paikkansa noidan käskystä.
"Se tuntuu ihan samalta kuin olla neiti Granger", hän vastasi, hänen päässään ei ollut minkäänlaista eroa, ja eroavaisuus oli muutenkin niin hiuksenhieno, ettei hän oikein välittänyt siitä.
He poseerasivat Dracon käsi hänen lanteillaan ainakin seitsemän kertaa erilaisissa asennoissa ennenkuin valokuvaaja oli tyytyväinen, oli heillä sentään monta kuvaa näyttää lapsenlapsilleen, sanoi nuori noita joka näytti Rita Luodikolta iloisesti hymyillen ja antaen heille kirjekuoren, missä kuvat olivat.
Draco hymyili yhtä hänen ei niin aitoa hymyään ja nappasi kirjekuoren naisen käsistä lähtien studiosta ja johdattaen Hermionea kaduilla.
"En kestä tuollaisia persoonia!" hän mutisi syyksi.
Kevyen illallisen jälkeen pariskunta ilmiintyi takaisin kartanolle, mikä oli nyt hänen uusi kotinsa. Nainen oli stressannut niin paljon häitä, että nyt häntä nukutti ja hän halusi vain mennä nukkumaan mukavaan sänkyyn. Mies näytti hänelle naisen huoneen nopeasti, sillä nainen melkein nukkui hänen vierellään, ja katsoi, että nainen varmasti otti hääpuvun päältään ennenkuin meni nukkumaan. Hänen oikeasti täytyi kantaa nainen sänkyyn, sillä oli mahdotonta herättää häntä uudestaan.
-
Oiiiih! Ihana! Jatkoa, jookos? :D
-
Jeij jatkoa!! Oli hyvä luku, jee ne meni vihdoin naimisiin :> Uu, kai mekin saadaan lukea vielä tästä Ginnyn mies ystävästä?? ;) Joo jatkoa piaan :D
Justinee
-
Jatkoa! Ihanaa! Tämä luku oli loistava, kuten edellisetkin, mutta erityisesti pidin Hermionen ja Dracon keskustelusta vihkimisen jälkeen. Se oli niin luonteva ja omalla tavallaan huvittava. Ministeriön velhon puheet rakkaudesta ja avioliitosta tuntuivat tosin hieman oudoilta, koska Hermione ja Dracohan eivät menneet naimisiin rakkaudesta... Mutta eihän se velho sitä tiennyt... No joo. :roll:
Jatkoa odotellen
Bella is the best!
-
höö, aivan liian täydellistä. Missä on draama?! Tämä ficci ärsyttää koko ajan enemmän ja enemmän. Toivon totisesti, että tämä paranee ajan myötä, ettei viitsimiseni mene hukkaan :/
Virheitä löytyi aika reippaasti, suosittelisin betan hankkimista.
Anteeksi töykeä viestini, muut voivat hoitaa sen ihkuttamisen ^^
-
Oooh Ooh ooohh!! Ihana. :D Jatkoa odottelenn!! :)
-
Oih... Ihanaa, jatkoa... Tämä onkin ihana... Vähän romantiikkaa peliin kuitenkin :D No jaa... ;)
-
Jatkoa, ihanaa! Odotin vähän erilaista hääseremoniaa ja draamaa, sitä ainakin.
Mutta kyllä tämä näinkin oli mukiin menevä.
... Eruru:n kanssa olen samaa mieltä, että beta olisi hyvä hankkia, kun niitä virheitä oli aikas paljon.
Jäänemme odottamaan innolla jatkoa.
-
Aijai, olipas mukava jatko.
Ensin risuja, pieniä sanamuotovirheitä siellä oli ja aika pitkiä lauseita kans, mikä varmasti ei ole sinun vika, jos alkuperäisessä versiossa niin on, mutta aina niitä voi hieman lyhentää ja pistää suomalaiseen muotoon :)
Mutta muuten, mukavan pitkä ja kivasti suomennettu, päästiin itse asiaan eli naimisiin. Draco oli niin....grauh, niin Draco, mut kuitenkin siinä oli jotain sellaista... jotain muuta :D jotain ihanaa, mitä oon odotellu jo pitkänkin aikaa ^^
Mutta mutta, jatkoa taas odotellen.,..
-
Ihanaa jatkoa! Tykästyin tähän joten olen nyt mennyt pilaamaan koko jännityksen tulevista luvuista ja luin englanninkielisen version.. :roll:
Ihan kivasti kirjoitettu tarina, mutta tarvitaan vähän enemmän romantiikkaa! Tykkään jotenkin taavasta jolla tarina on kirjoitettu.
-
Heips, milloin olisit jatkoa laittamassa? Siitä viime osasta on jo jonkin aikaa kulunut, olisi vain mukava tietää oletko unohtanut meidät kokonaan :)
-
En ole unohtanut teitä kokonaan! On vain ollut ihan kamalasti kiireitä, kokeita ja kaikkea muuta tekemistä, mutta odottelen tässä yhtä vastausta, eräs tyyppi haluaisi auttaa minua suomentamisessa, katsotaas jos hän vastaa :)
-Invisiblegirl
-
Tää on ihana tarina ja aika hauska! :D Toivottavasti tulee pian jatkoa!!! :D :D
-
Siis hyvä luoja!!! SE ON MEKKO, EI HAME!!!!!!!!!!!!
MEKKOMEKKOMEKKOMEKKOMEKKOMEKKOMEKKOMEKKOMEKKOMEKKOMEKKOMEKKOMEKKOMEKKOMEKKOMEKKOMEKKOMEKKO!!!!!
*hakkaa päätään seinään*
Ei pahalla, mutta minulle tulee hameesta pakonnainen mielikuva, jossa hermione poseeraa hame päällä, yläosa alastomana.
JA!!
Ei pahalla toistamiseen, mutta en pidä kirjoitustavasta y-h-t-ä-ä-n. Siinä on jotakin sellaista, josta en saa kiinni ja se musertaa koko tekstin oudoksi. En ymmärrä koko tekstiä!
Ideahan on kuitenkin hyvä ja ihana, mutta *tsoot tsoot* Kirjoitustapa..
._.
En yritä kutienkaan tällä kommentilla musertaa sinnuu, sanon vain mielipiteeni :) Mutta, jokaisenhan pitäisi saada välillä kritiikkiä, että kirjoitustapa/osaaminen olisi parempaa... :)
-
Öö... Tota sori kun utelen, mutta olisko tähän tulossa joskus jatkoakin? :>>
-
Juuh,jatkoa mielellään kiitos :D
-
Öööööö....? Jatkoa? Joskus? Ehkä? Ei koskaan!? Sun on pakko jatkaa! Pliiiiiis....
edit// Niin, jos sitä jatkoa nyt saisi...
-
Voi että tämä on ihana!! Tämä on oikein loistava ficci, hienoa kerrontaa, pystyy oikein kuvittelemaan Hermionen tuntemukset! Kiitos kiitos, ja pyytäisin vain jatkoa.... :)
-
ANTEEKSI ETTÄ HÄIRITSEN MUTTA VOISIKO SAADA JATKOA!? Kiitos. Ja anteeksi capsin raiskaus, oli ihan pakko.
-
Kola-chan, täältä sitä tulee! :D
Justinee, katsotaan, kuullaanko mitään Ginnyn miesystävästä ;) Se on ihan D i a :n käsissä :)
Bella is the best! Kiitos kommentista, kiva kun pidit :)
Eruru, ehkäpä se draama kehittyy tässä pian, toivotaan niin! :D Kirjoitusvirheitä alan korjailemaan, on ollut niin hirveä kiire tämän kanssa että olen vähän laiminlyönyt kirjoitusvirheiden tarkastamisen ._.
Herski, tässä on sinulle jatkoa!
Herm-oo-nini, katsotaan, jos sitä romantiikkaakin jossain vaiheessa ilmestyy :) Tässä on jatkoa!
Bree, korjailen virheitä nyt ainakin aluksi itse, katsotaan jos saisin betani kiinni jossain vaiheessa ja hän voisi betata tämän :)
Eeyore, alkuperäisessä versiossa on todellakin todella pitkiä lauseita! Yritin niitä tähän nyt lyhennellä, mutta niitä on silti aika paljon ._.
Galadriel, aijai! Nyt meni kyllä koko suomenkielisestä ficistä hohto xD
Eruru, nyt tulee jatkoa!
Riko, jatkoa tulloo...
Belloutska, välitän nuo terveiset myös kirjoittajalle itselleen. Jokaisella on oma mielipide ja hyvä että joku uskaltaa myöskin kritisoida :)
Justinee, nyt tulee jatkoa!
Puhpallura, täältä sitä tulee!
Kola-chan, anteeksi, anteeksi, olin laiska ja kone oli rikki ._. Nyt tulee jatkoa!
JärkeväLiisa, kiitos! Välitän tuon ficin kirjoittajalle! Nyt tulee jatkoa! :D
Kola-chan, viimein! Anteeksi vielä kerran. Jatkoa tulee siis nyt ;D
Kiitos kaikille kommenteista!
******
Luku 6.
Seuraavana aamuna nousi ylös sängystä ihmetellen, missä ihmeessä hän oli. Hän ei tunnistanut huonetta, missä makasi, ja pehmeä peti hänen allaan ei myöskään kolkuttanut mitään kelloja hänen päässään.
Hän nousi ylös ja näki valkoisen alushameen, jota hän vieläkin piti päällään edellisillan häiden jälkeen, sen hän muisti, mutta ei tunnistanut edelleenkään huonetta. Hän mietti, että hänen oli täytynyt varmaan nukahtaa eilen illalla ja hänet oli viety huoneeseen herättämättä.
Huone oli iso ja valoisa, ei sellainen, miksi hän olisi kuvitellut Malfoyn kartanon huoneiden olevan. Jälleen kerran hän oli yllättynyt elegantista tavasta, jolla koko talo oli sisustettu. Suurista ikkunoista hänellä oli täydellinen näkymä puutarhaan ja järvelle. Horisontissa hän saattoi nähdä metsän, ison lehtikasan kaltaisen.
Aurinko oli juuri nousemassa ja näkymä kylpi maagisessa valossa. Se sai hänet rakastamaan paikkaa vielä enemmän kuin ennen.
Hänen huoneensa oli varsin elegantti, vaaleanpunaiset tapetit, kirjahylly ja kolmiosainen sohvasarja, vain hänelle. Se kaikki oli tehty kauniin vaalein värein, ja jokaisen osan väliin oli jätetty tarpeeksi ilmaa, juuri siten kuin hän siitä piti. Sängyn päässä olivat kaikki hänen laatikkonsa, tavaransa vanhasta kodista. Hänen täytyisi purkaa ne myöhemmin tänään.
Hän avasi juuri yhden päällimmäisen laatikon, joka sisälsi puolet hänen kirjoistaan, kun hän kuuli kevyen naksahduksen ovelta. Hän kääntyi ja näki Malfoyn avaamassa ovea. Hän kertoi Hermionelle, että aamiainen olisi valmis kymmenen minuutin päästä. Nainen nyökkäsi ja mies katosi uudelleen.
Pian hän huomasi, että mies oli ollut jo täysissä pukeissa, ja oli näyttänyt siltä, kuin hän olisi ollut valveilla jo pitkään. Hän katsoi yöpöytänsä kelloa ja huomasi, että se oli jo vähän vaille yhdeksän. Hän ei yleensä koskaan nukkunut kauempaa kuin kahdeksaan!
Hän kiirehti pukiessaan ja avasi ovensa käytävään. Vähän aikaa hän vain seisoi siinä, tietämättä mitä tekisi.
Hänellä ei ollut mitään hajua, missä keittiö oli.
Eikä hän edes tiennyt, söivätkö Malfoyt keittiössä.
Hän kyllästyi nopeasti ovella seisoskeluun ja päätti lähteä johonkin suuntaan. Hänhän voisi aina kääntyä takaisin jos ei löytäisi Dracoa. Hän käveli vasemmalle ja katsoi pariin huoneeseen matkalla. Piirtämishuone, olohuone, jossa oli suuri takka ja pieni kirjasto, mutta ei keittiötä tai ruokailuhuonetta. Kun hän kääntyi takaisin ja alkoi kävellä, hän ei löytänyt omaa huonettaan enää. Miksi tämän paikan täytyi olla näin suuri? Tätä hän kyseli itseltään kävellessään.
Hän kadotti suuntavaistonsa kokonaan ja oli melko lähellä, että hän istuisi ja alkaisi itkeä, kun hän kuuli Dracon äänen takaansa.
”Täällä sinä olet!”
Hermione kääntyi hänen suuntaansa, kasvot laimean punaisina.
”No… Minä vähän eksyin…”, hän selitti ja Draco virnisti hänelle.
”Tämä on aika iso talo, tiedätkös, ehkä minun pitäisi piirtää sinulle kartta.” Hermione hymyili hänelle, ehkä se olisi hyvä idea, ihan aluksi, ettei hän eksyisi taas.
”Nyt, aamiainen”, mies sanoi ja osoitti käytävää kohti. Nainen seurasi häntä keittiöön.
Keittiö oli aivan yhtä ylellinen kuin muukin kartano. Pöydällä oli kaksi juuri tehtyä pannukakkua. Se oli aivan tarpeeksi, jotta hän sai suunsa kostumaan, hän rakasti pannukakkuja aamiaiseksi, eikä melkein koskaan saanut niitä kotona, eikä varmasti saanut niitä silloinkaan, kun hän asui yksinään.
”Et tehnyt näitä itse, ethän?” hän kysyi mieheltään kun he istuivat vastakkaisille paikoille.
”Ei, minä en kokkaa”, mies vastasi ja alkoi syödä niin nälkäisesti, että näytti siltä kuin hän ei olisi syönyt päiviin. Nainen söi pannukakkunsa melkein samanlaisella eleellä.
Sitten hän muisti jotain siltä ajalta, kun hän vielä oli toisella vuosikurssilla Tylypahkassa; Dobby oli ollut Malfoyden kotitonttu. Koska he olivat menettäneet tämän, se ei varmasti tarkoittanut sitä, että heillä ei ollut uutta.
”Joten sinulla on kotitonttu?”. hän kysyi uteliaana.
”Jep, Dinny”, hän vastasi ja odotti Hermionen reaktiota. Draco oli varmasti kuullut hänen organisaatiostaan, joka yritti parantaa kotitonttujen oloja kodeissa. Siitä oli niin kauan aikaa, hän oli aikuistunut siitä ajasta ja oli nyt vähemmän idealistinen, sen jälkeen kun hän oli ollut kuusi vuotta ministeriössä. Nyt hän ei enää edes säpsähtänyt, kun kuuli taikaolentojen väärinkäytöstä, kuten niitä virallisesti kutsuttiin.
”Hän on ollut meidän perheessämme siitä asti, kun isä tappoi Beakin, meidän edellisen kotitonttumme, juuri ennen kuin hän kuoli”, Draco selitti hänelle. Hermione piti sitä melko kiinnostavana. Jos tämä kotitonttu oli tullut heille sen jälkeen kun Lucius oli kuollut, niin kotitonttu heijastaisi nyt sitä, miten Draco kohteli sitä, eikä sitä, miten heidän perheellään oli palvelijoita vastaan.
Jotenkin hän halusi tietää tuon, hän halusi tietää, oliko Draco vain olevinaan kiva hänelle jotta saisi rahansa vai oliko hän aikuistunut sen jälkeen kun nainen oli nähnyt hänet viimeksi. Hän oli sentään hänen miehensä.
”Dinny!”, mies sanoi kirkkaalla äänellä ja muutamia sekunteja myöhemmin pieni kotitonttu ilmestyi hänen vierelleen, toivottaen hyvää aamua herralleen.
”Dinny, tässä on minun vaimoni, Hermione, ja sinä kohtelet hän samalla kunnioituksella kuin minuakin”, Draco sanoi vakavana ja tonttu nyökkäsi kääntyen Hermionen puoleen.
”Tervetuloa Malfoyden kartanoon”, hän kimitti, ”Teidän oli jo aikakin löytää kumppani.” Sitten tonttu kaikkoontui ja Hermione nauroi sydämellisesti Dracon reaktiolle. Draco raasu, joutui tällaiseen tilanteeseen kotitonttunsa johdosta…
”Hän näyttää pitävän sinusta”, Hermione sanoi naurunpuuskien välillä.
Draco ravisti päätään ennen vastaamista: ”Sen jälkeen kun äitini kuoli, hänen äidilliset vaistonsa ovat heränneet.” Hermione ei vieläkään voinut lopettaa nauramista.
Aamiaisen jälkeen mies antoi hänelle pikaisen kierroksen ympäri taloa, jotta nainen ei eksyisi enää. Nyt, kun hän tiesi miten kaikki oli järjestetty, ei ollutkaan kovin vaikeaa löytää paikkoihin.
Hän näytti myös hänelle suuren kirjaston, mikä oli kaikkea, mitä hän oli unelmoinut, ja vielä lisää. Ensinnäkin, se oli järkyttävän suuri, siitä ei ollut epäilystä. Se oli myös erittäin intiimi, ja hän tunsi olonsa kotoisaksi heti kirjojen luona, jotka olivat aseteltu suuriin kirjahyllyihin, jotka olivat upotetut seiniin. Se oli kaksikerroksinen huone, jossa oli erittäin suuret ikkunat, jotka ulottuivat kumpaankin kerrokseen ja näyttivät mahtavan näyn järvelle, vielä paremman kuin hänen huoneestaan, se oli todellakin vaikuttava.
Heti kun hän ensimmäisen kerran astui huoneeseen, hän tiesi, että se olisi hänen lempihuoneensa koko kartanossa, ja hän pystyi näkemään itsensä monena iltana istumassa siellä, lukemassa ja opiskelemassa. Se oli todellakin haave, joka oli toteutunut ja kun hän oli nähnyt sen, hän ei ollut yhtään pettynyt. Se oli sen arvoista.
Oikeastaan hänen kotiutumisensa Malfoyn kartanoon oli helppo. Dracon kanssa ei ollut vaikea elää ja suurimman osan aikaa he tekivät eri asioita. Hermione piti työnsä ministeriössä, mutta sen jälkeen kun hän meni naimisiin, se vei paljon vähemmän aikaa ja hänellä tuntui jopa olevan oikeaa vapaa-aikaa, mistä hän piti. Draco ei koskaan kysynyt, mitä hän teki kun ei ollut kotona, eikä hän kysynyt Dracolta. He kuitenkin kertoivat toisilleen minne olivat menossa melkein joka kerta, tai jättivät lapun kirjastoon, missä he kummatkin viettivät paljon aikaa. Se oli vähintä mitä heidän tarvitsi tehdä, mutta he eivät häirinneet toistensa elämiä paljoa, ja se sopi heille kummallekin hyvin. He olivat tutustumassa toisiinsa ensimmäiseen kertaan.
Tylypahkan vuosia ei laskettu, paljon oli tapahtunut sen jälkeen, ja Hermionesta tuntui paljon vanhemmalta nyt. Tylypahka tuntui olevan pelkkä aika ajassa, kun hän oli nuori ja viaton. Liian paljon oli tapahtunut hänelle, joten hän ei pysynyt sellaisena.
Lyhyen elämänsä aikana hän oli nähnyt liikaa kamalia asioita ja oli selviytynyt monista kamalista tilanteista, jolta monet nuoret noidat oli säästetty. Mutta ollessaan kuka hän oli, ja ystävyys Harryn ja Ronin kanssa laittoi hänet automaattisesti vaaralliseen asemaan. Koskaan ei ollut hänen mieleensä tullut ajatusta, että hän olisi katunut sitä, että valitsi sen elämän jonka hän oli valinnut. Hän tiesi, että jokaisen liikkeen, jonka hän oli tehnyt, oli hän tehnyt vapaasta tahdostaan, ja hän olisi tehnyt ne kuitenkin.
Viimeinen sota, kuten moni sitä kutsui, oli loppunut kuusi vuotta sitten dramaattisten käänteiden jälkeen, ja häviöt olivat olleet liian isot, että niistä olisi voinut puhua. Silti se vielä joskus kummitteli hänen mielessään, siksi hän ei ollut puhunut siitä melkein ollenkaan samana vuotena. Eikä puhunut Harrykaan, he yrittävät kummatkin parhaimpansa päästääkseen sen yli ja hyväksyäkseen sen, että Voldemortin uhka oli poissa. Se ei ollut helppoa.
Hänen täytyi keskittyä uuteen identiteettiinsä vapaana naisena, ja opetella elämään elämäänsä menetettyään toisen parhaista ystävistään. Se oli toinen syy, miksi he eivät puhunut sodasta. He olivat menettäneet Ronin keskellä sotaa, kun hänet oli tapettu itse Voldemortin avada kedavran johdosta. Mikään vähempi ei olisi voinut tappaa Ronia, hän mietti, Ron oli täysi taistelija ja kunnon ystävä Harrylle ja hänelle. He kaipasivat häntä vielä kolmenkin vuoden jälkeen, eikä syyllisyys poistunut.
Hän tiesi ilman sanomattakin, että Harry usein syyllisti itseään siitä, että veti ystävänsä sotaan. Hermione oli monta kertaa vakuuttanut, että he olivat päättäneet tulla hänen mukaansa, he olisivat voineet jäädä Tylypahkaan seitsemänneksi vuodeksi, mutta he eivät jääneet, he päättivät lähteä Harryn kanssa ja auttaa häntä tuhoamaan pahuuden, joka oli vähä vähältä leviämässä koko taikayhteisöön, kuten sieni, joka imi kaiken hyvyyden maailmasta.
Ehkä ennustus sanoi, että vain jompikumpi voi elää, Harry tai Voldemort kun toinen eli, mutta Ronista ja Hermionesta tuntui sanalta. Voldemort täytyi tuhota. Ja hänet tuhottiin. Mutta ei ennen kuin hyvä puoli maksoi suuren hinnan. Jotkut maksoivat enemmän kuin toiset, mutta Ron maksoi suurimman hinnan heidän voitostaan, hänen elämänsä.
Oli kamalaa nähdä hänet kaatumassa hitaasti maahan, hänen kasvoillaan kuoleman naamio, mutta jotenkin kuva Ronista sillä hetkellä auttoi häntä myöhemmin kamppailemaan enemmän ja saamaan todellisen voimansa, ja viimein Voldemortin tuhoamisen.
Kaikkien näitten ajatusten miettiminen sai hänet miettimään, että hänen pitäisi puhua Harrylle ja kertoa tälle, että hän oli okei uuden elämänsä kanssa, oli tärkeää pitää kontaktia ystäviinsä, koska hänellä ei ollut niitä niin monta.
Hän löysi Dracon opiskelemasta, hän käytti paljon aikaa lukemiseen ja tärkeän näköisten kirjeiden kirjoittamiseen, omaisuuden hallitsemiseen ja johonkin sellaiseen. Hermione nojasi ovenkarmiin hennon koputukseen jälkeen, jotta saisi tämän huomion. Mies istui pöytänsä äärellä, pukeutuneena mustaa ja näytti todella keskittyneeltä kirjoittaessaan kirjettä, mutta katsoi ylös kun kuuli koputuksen.
”Ajattelin kutsua pari ystävää tänne huomenna illalliselle, onko se okei sinun kannaltasi?”, hän kysyi uteliaana kuulemaan miehen vastauksen. Tylypahka-aikana hän ei ollut mikään hyvä ystävä Harryn ja Ginnyn kanssa, mutta kuka tiesi kuinka paljon he olivat muuttuneet vuosien aikana?
”Kuulostaa hyvältä”, hän vastasi, ”minä kutsun Elizan ja Jonathanin myös.” Nainen hymyili, vaikka ei tuntenut kumpaakaan. Kuulosti reilulta, että Draco voisi myös kutsua illalliselle myös omia ystäviään.
”Minä soitan Ginille ja Harrylle, ja sitten järjestän Dinnyn kanssa erityisen illallisen”, Hermione sanoi ja alkoi jo suunnitella ajatuksissaan, ”Onko sinulla jotain toivomuksia menun suhteen?”
Draco pudisti päätään ja palasi takaisin kirjeen pariin, kun Hermione samaan aikaan käveli kohti takkaa mennäkseen keittiöön. Ottaessaan hormipulveria ajatus iski häneen: he olivat käyttäytyneet kuin vanha aviopari edellisessä tilanteessa. Ajatus sekä ilostutti että pelotti häntä.
Kolme viikkoa sen jälkeen, kun he olivat menneet naimisiin, he käyttäytyivät kuin he olisivat olleet yhdessä kaksikymmentä vuotta, vaikka eivät tienneet toisistaan edes kovin paljoa vielä.
Harrylle ja Ginnylle sopi kummallekin päivällinen seuraavana päivänä. Tietysti he olivat uteliaita näkemään, miltä kartano näytti, ja millainen Malfoy nykyään oli. He halusivat nähdä, oliko hän yhtään muuttunut vuosien aika ja pitikö hän hyvää huolta heidän ystävästään.
*****
-
oooh! Ihanaa viimeinkin jatkoa! :D Kiitos kiitos. Oikein mukava luku oli joo ;)
Mutta milloinkohan olisi madollista saada jatkoa? ;)
-
JATKOAAAAAAAAAAAH!!!
Ei sitten muuta kuin että tämä on ihana ficci, ja että jatkoa saa laittaa! :)
P.s. Se hame juttu kyllä hieman häiritsi minuakin...
-
JEE VIHDOIN JATKOA<3 olin jo räjähtää ku odotin uutta lukua :D toivottavasti et nyt odotuta näin kauan ;) tää oli tosi mukava luku, aikas arkinen tavallansa, tykkäsin. innolla kyllä odotan että voin lukea miten Dracon kamut suhtautuu Hermioneen, ja miten Harry ja Draco tulee toimeen :D toivotaan ettei ne sentään tapa toisiaan. en huomannu ainakaan mtn virheitä,ja lisää samaa lajia kaipaan ;)
-
Ihanaaa<333 Vihdoin jatkoa^^ Kiitos paljon. Samaa lajia lisää:P
-
onko tähän sitä jatkoa tulos? :)
-
Herski, kiitos <3 Jatkoa tulee nyt! :D
Kelmikiti, kiitos <3 Tuo hamejupakka tuntuu häiritsevän, lupaan korjailla sitä sitten, kun olen saanut tämän päätökseen, osia on sen verran monta jäljellä että mieluummin jatkan niissä kuin alan tonkimaan edellisiä :D
poppy, jatkoa tulee nyt! Toivottavasti ei liikaa häirinnyt :)
Justinee, nyt tulee jatkoa! :D Ja aika nopeasti, vaikka itse sanonkin! :D
Kola-chan, ja taas tulee lisää jatkoa! :D Kiitos <3
Justinee, nyt tulee jatkoa! :D
Uuden betan olen nyt hankkinut, hän aloittaa työnsä varmaan sitten seuraavassa luvussa :) Toivottavasti ei nyt ole kauheasti virheitä. :)
*****
Luku 7.
Kellon tikittäessä kohti illallisaikaa Hermione tunsi itsensä koko ajan jännittyneemmäksi. Miten hänen ystävänsä suhtautuisivat siihen, että hän todellakin oli nainut Dracon? Millaisia olivat Dracon ystävät, ja mitä he ajattelivat heidän naimisiinmenostaan?
Hän tarkisti ulkoasunsa peilistä jo 20. kerran sen jälkeen kun oli vaihtanut vaatteensa illalliselle. Se ei tulisi olemaan mitään virallista, mutta hän kuitenkin halusi laittaa päälleen edes puhtaan paidan ja hameen. Ihminen, jonka hän näki peilistä näytti totaalisen erilaiselta, kuin se ihminen, jonka hän oli nähnyt peilissään kuukausi sitten. Nyt hänen poskensa olivat saaneet enemmän luonnollista punaa ja hän näytti… iloiselta.
Hänen hiuksensa näyttivät vieläkin yhtä sotkuisilta, mutta pienellä vaivalla hän sai ne näyttämään jo melko siisteiltä ja hymy hänen kasvoillaan oli todellinen. Se sai hänet näyttämään niin lähelle kaunista, kuin hän ajatteli pystyvänsä.
Hän saattoi haistaa herkullisen illallisen hajun keittiöstä. Hermione oli suunnitellut sitä Dinnyn kanssa. Se ei tarkoittanut, että hän ei luottanut Dinnyyn illallisen teossa, hän vain halusi osallistua ja se antoi hänelle tilaisuuden jutella kotitontun kanssa. Hän sai siinä tilaisuuden nähdä Malfoyden kartanon kotitontun silmissä. Dinnyn mukaan se oli luksuselämää.
Vieraat oli kutsuttu seitsemäksi, mutta jo viisi vaille seitsemän ovikello soi ensimmäisen kerran.
Hermione juoksi ovelle ajatellen, että sen oli pakko olla jompikumpi Dracon ystävistä, sillä Harry tai Ginny eivät kumpikaan tulisi etuajassa. Heillä vain oli kummallakin liikaa tehtävää ennen kuin he pääsivät tulemaan.
Katsoen viimeisen kerran peiliin hän varmisti, että hänen hiuksensa näyttivät samalta kuin tismalleen kaksi minuutti sitten, jolloin hän viimeksi tarkisti ne, hän avasi oven.
Ulkona seisoi mies, suunnilleen Hermionen ikäinen, ehkä jopa vanhempi, jolla oli tumma, melkein musta tukka, epätavallisen siniset silmät ja välitön hymy kasvoillaan. Nainen arveli hänen olevan Jonathan, Dracon ystävä.
“Hei”, hän sanoi, “Tule sisään.”
Mies astui sisään kuin olisi todella kuulunut sinne, otti kevyen takkinsa pois ja antoi sen Dinnylle, joka oli ilmestynyt ovelle juuri, kun häntä tarvittiin.
“Ole hyvä, Dinny”, hän sanoi ja pieni kotitonttu hymyili hänelle kutsuen häntä Herra Jonathaniksi. Kun kohteliaisuudet oli ohitettu he seisoivat vastakkain ja tutkailivat toisiaan.
Hänet oli vakuutettu ensivaikutelman perusteella. Jonathan vaikutti mukavalta persoonalta, jolla oli hyvä huumorintaju ja voimakas, magneettinen vaikutus ihmisiin, joita hän veti puoleensa olemuksellaan. Hänessä oli jotain todella ylpeää, siinä tavassa jollainen hänen ryhtinsä oli. Hän ajatteli, että sen oli pakko olla myös hänen leukansa, joka antoi sellaisen vaikutuksen, koska se ei varmastikaan ollut hänen hymynsä, joka oli lämmin.
“Olen Hermione”, nainen viimein esitteli itsensä, ajatellen, että hänen täytyisi sanoa jotain tuijotuksen sijaan.
“Jonathan Green”, mies kätteli häntä vahvalla otteella, “Joten olet Dracon vaimo… mielenkiintoista.”
Hermione hymyili jännittyneenä, hän ei tiennyt mitä Draco oli kertonut ystävilleen hänestä. Sitten hän päätteli, että olisi paras vastata.
“Sinä hyväksyt hänen päätöksensä?” hän kysyi hieman flirttaillen ja johdatti miehen olohuoneeseen, joka oli yksi eleganteista huoneista kartanossa. Se oli koristeltu mustalla ja hopealla.
Mies käveli hänen ympäri, tutkaillen hänen ulkonäköään.
“Kyllä, näytät älykkäältä, pidän siitä”, hän sanoi virnistäen ja Hermione hymyili hänelle.
Juuri silloin Draco käveli huoneeseen. Hän näytti erittäin arvokkaalta kirja toisessa kädessään ja vakava ilme kasvoillaan. Se ilme vaihtui virneeseen kun hän näki ystävänsä seisovan siellä.
“Toverin kädet”, Draco sanoi ja kätteli Jonathania veljellisesti.
“Olin juuri katselemassa”, tummahiuksinen mies sanoi virnistäen. Mitä Draco vastasi, nainen ei kuullut, sillä samaan aikaan ovikello soi.
Tällä kertaa soittajat olivat Ginny, kuuluisa Thomas ja Harry, kaikki siististi pukeutuneina ja Ginnyllä suuri ruusukimppu käsissään.
“Emännälle”, hän sanoi hymyillen ja Hermione elehti heitä tulemaan sisälle.
He kättelivät ja Ginny esitteli naiset Thomakselle, joka näytti erittäin tavalliselta, mutta mukavalta. Vaikka en olisi tiennyt, että hän on lääkäri, olisin arvannut sitä ensimmäiseksi, Hermione mietti katsottuaan häntä kunnolla. Hänestä huokui luotettavuus ja rauhallisuus, kuten yleensäkin lääkäreistä. Thomas kertoi, että Hermione oli valinnut juuri sen päivän illalliselle, jolloin hän ja Ginny olivat kummatkin vapaalla samaan aikaan.
Hermione ohjasi heidät olohuoneeseen tapaamaan Dracon ja Jonathanin.
Hän pystyi helposti näkemään, että Harry ei pitänyt Dracosta, mutta yritti pitää mielensä avoinna, koska ei tiennyt miten hänen entinen vihollisensa oli muuttunut seitsemän vuoden aikana. Heidän välillään ei ollut muuta kuin kohteliaisuutta. Ginny kehui miehelle tämän kaunista kotia, jonka Draco otti vastaan kertoen, että oli iloinen, että he olivat ehtineet tulla tänään.
Hermione oli iloinen, että he edes yrittävät tulla toimeen ja tehdä tästä illasta mieluisan. Hän ei voinut muuta kuin nauraa nähdessään, kuinka hermostunut Draco oli kun hän jakoi drinkkejä vierailleen, hän ei todellakaan ollut tottunut isäntänä olemiseen, mutta teki sen kuitenkin hyvin. Lähtiessään avaamaan ovea viimeiselle vieraalle, hän ei voinut olla huomaamatta keskustelua Dracon ja Thomaksen välillä yksityisestä sairaalasta, jossa jälkimmäinen työskenteli. Samaan aikaan Ginny ja Harry juttelivat Jonathanin kanssa.
Elizabeth oli aikamoinen yllätys. Hermione ei tiennyt, millaiseksi hän oli kuvitellut naisen, mutta ei ainakaan sellaiseksi, kuin hän oli. Naisella oli kauniit, luonnollisen vaaleat hiukset, harmaat silmät ja hienostunut vaatemaku. Jos yritän etsiä sanaa elegantti sanakirjasta, olen varma, että siellä on kuva hänestä, Hermione mietti katsoessaan kaunista naista edessään. Hänessä oli jotain voimakasta, ja nainen tiesi heti, että hänessä oli jotain korkea-arvoista.
Elizabeth antoi Dinnylle takkinsa ja ojensi kätensä.
Hermione esitteli itsensä.
“Olen Hermione, Dracon vaimo.”
Elizabeth hymyili ja sanoi hassu ilme kasvoillaan: “Olen Elizabeth, Dracon tyttöystävä.”
Jos Elizabeth uskoi hänen olevan yllättynyt, Hermionen täytyi pahoittaa hänen mielensä. Draco ei ollut sanonut mitään tyttöystävästä, mutta Hermionella oli tunne, että miehellä oli joku erityinen mielessään. Nainen ei hermostunut siitä. Elizabeth näytti älykkäältä persoonalta, joka ei pelannut pelejä tai ollut hänen rahojensa perässä, joten Hermione hyväksyi hänen valintansa, vaikka ei se häntä kiinnostanut.
“Aivan, olin vakuuttunut että hänellä on joku, joten tuo ei tullut yllätyksenä”, Hermione sanoi tutkien naista, joka tuntui tekevän hänelle samaa.
“Joten olet okei minun ja Dracon kanssa?” Elizabeth kysyi, ja Hermionesta se oli erittäin kohteliasta häneltä.
“Kyllä olen. Oletko sinä okei minun ja Dracon kanssa?” hän kysyi vuorostaan. Elizabeth näytti voimakkaalta viholliselta siinä tapauksessa, jos hän äkkiä alkaisi tuntemaan kateutta ja päättäisi tuhota Hermionen. Toinen noita nyökkäsi itsevarmana.
“Hän kertoi minulle naimisiinmenoon syynsä ennen kuin kosi sinua”, nainen kertoi kuulostaen erittäin järkevältä. Hermione päätteli että Elizan suhde Dracon kanssa oli varmaan kestänyt jo pitkän aikaa, ja antanut Elizabethille varmuutta suhteen kestävyydestä, eikä hän tuntenut itseään uhatuksi Hermionen takia.
“Olen iloinen että hän teki niin, avioliittomme ei merkitse mitään suhteellenne, joten…”, hän jätti lauseen lopun leijumaan ilmaan odottaen, että Elizabethilla olisi jotain sanottavaa siitä. Ilmeisesti hänellä ei ollut, ja kaksi noitaa kävelivät olohuoneeseen yhdessä.
Jälkeenpäin hän oli hieman yllättynyt, kuinka helposti asiat menivät heidän kahden kanssa. Olisi voinut tapahtua jotain paljon kamalampaa.
Illallispöydässä keskustelu meni luonnollisesti, Ginny kysyi häistä ja Hermione selitti pari yksityiskohtaa hänelle, Jonathan oli kiinnostunut Harryn aurorikoulutuksesta ja Draco ja Elizabeth olivat kiinni syvässä keskustelussa ensimmäisen ruokalajin ajan.
Tuntui hyvältä olla ystävien kanssa taas, ja hän oli iloinen, että oli niin onnellinen ja kotiutunut uuteen paikkaansa. Hermione tiesi, että he olivat olleet huolissaan hänestä, vaikka eivät olleet sanoneet mitään, mutta nyt heillä oli tilaisuus nähdä omin silmin kuinka onnellinen hän oli uusien järjestelyjen kanssa.
Hänen ei varmaan pitäisi kertoa Elizabethista heti. Hän nauroi itsekseen miettien sitä, mitä Ginny sanoisi, jos tietäisi, että Dracon tyttöystävä istui Dracon vaimon kanssa jutellen rauhallisesti heidän olohuoneessaan.
“Miksi naurat?” Jonathan kysyi häneltä leveä hymy kasvoillaan toiselta puolelta pöytää.
“Oi, en mistään erityisestä syystä”, hän sanoi ja vinkkasi Elizabethin suunnalle, saaden miehen kääntämään päätään. Hän nyökkäsi, ymmärtäen miksi.
“Vähän outoa, eikö?” mies kysyi ja nojasi eteenpäin kuullakseen häntä paremmin.
“En tiedä mitä ystäväni sanoisivat, jos he tietäisivät. Yritin juuri kuvitella sitä”, hän selitti.
“No, te otatte sanonnan “ainut ja oikea” vähän liian vakavasti, sanoisinko.”
Hermione oikein ymmärtänyt, mitä hän tarkoitti sanalla “te”, ja pyysi häntä selittämään.
“Jos en ole erehtynyt”, hän sanoi varovaisesti ja osoitti Harrya, joka jutteli Ginnyn ja Thomaksen kanssa, “Hän on Harry Potter ja hän Ginevra Weasley.” Hän nyökkäsi, monet ihmiset tiesivät heidät, koska he olivat osallisina Voldemortin tuhoamiseen.
“Te olette rohkelikkoja, otatte kunnian ja ritarillisuuden oikein vakavasti.”
Taas hän nyökkäsi, mies oli oikeassa.
“Joten sinä olit siis Luihuisessa?” hän kysyi niin kohteliaasti kuin pystyi, ollen silti lojaali omalle tuvalleen. Vieläkin, valmistumisen jälkeenkin kilpailu rohkelikkojen ja luihuisten välillä oli voimassa, vain hieman laajempana, kun he eivät olleet enää kokoontuneet Tylypahkaan.
Jonathan nauroi ja sanoi: “Oikeastaan en ollut.”
Se oli yllätys, vaikkakaan naisella ei ollut minkäänlaista muistikuvaa, että hän olisi ollut koulussa, mutta toisaalta, hän ei tiennyt kuinka vanha mies oli, hän olisi voinut valmistua vuosia aikaisemmin koulusta.
“Et ollut?”
“En. Totta puhuakseni en mennyt Tylypahkaan”, hän sanoi ja nojasi vieläkin eteenpäin, jotta kukaan muu ei voinut kuulla häntä, “Menin Rosingsin opistoon.”
“Mikä on Rosings?” hän kysyi, hän ei ollut ikinä kuullut siitä ennen, vaikka oli lukenut kaiken taika-instituuteista Euroopassa, ja vähän niistä isommista kouluista muuallakin.
“Niinpä!” hän virnisti ja Hermione hymyili takaisin.
“Joten oliko se hyvä koulu?” hän kysyi ennen kuin huomasi, että flirttaili hillittömästi tämän miehen kanssa, ja hän tuntui pitävän siitä!
Hän yllättyi itsestään, hän ei koskaan ollut flirttailevaa tyyppiä, joka puhui poikien kanssa helposti, tietysti Harry ja Ron olivat eri juttu, hän oli tuntenut heidät lapsuudesta asti ja heillä oli erityinen side. Hänen suhteensa poikiin oli yleensä samantapainen kuin sisaruksiin, ei mitään seksuaalista.
Ehkäpä miehet ajattelivat, että hän ei ollut kiinnostunut suhteesta, koska hän ei tullut heidän luokseen ihan heti.
“Rosings oli erittäin hyvä koulu, mutta ei kovin tunnettu tai maineikas.”
“Piditkö siellä olemista?” hän kysyi yrittäen keksiä jotain, mistä puhua. Kun hän oli huomannut, että piti flirttailusta miehen kanssa, hän ei enää tiennyt, mistä puhua. Oli paljon helpompi flirttailla tietämättä siitä.
“Se riippuu siitä, miten määrittelet sanan “pitää”.”
Nyt hänestä tuli äkkiä kauhean ujo, mutta Jonathan tuntui pitävän sitä viihdyttävänä.
“Minut potkaistiin ulos viidentenä vuotenani.”
“Oikeasti?” hän ei todellakaan ollut sellainen ihminen jonka kanssa hän yleensä puhui, potkittu pois koulusta, sinun piti melkein murhata rehtori että saisit potkut koulusta!
“Olet yllättynyt?” hän sanoi virnistäen.
Hermione jätti kysymyksen huomaamatta ja kysyi uuden tilalle: Mitä hän oli tehnyt potkujen jälkeen?
Jonathan ei tainnut haluta vastata kysymykseen joten hän alkoi puhua hänen vanhasta, lihavasta rehtoristaan sen sijaan. Hän oli ollut ennakkoluuluinen ja vihannut häntä melkein siitä hetkestä asti, kun hän oli tullut kouluun, koska hän oli aloittanut ensimmäisen päivänsä kertomalla, että tämä oli läski vanha lehmä ja että hän nauttisi koulun jokaisen säännön rikkomisesta. Ja niin hän oli tehnyt. Jokainen sääntö, alkaen ensimmäisestä; Älä juokse koulun käytävällä, jatkuen isompiin rikoksiin kuten rikkoen tiukkaa pukeutumiskoodia: hän oli kävellyt ympäri koulua täysin alasti, lukuun ottamatta kravattia. Hän oli myös jäänyt tyttöjen huoneisiin yöksi, ahdistellut opettajia ja sekoittanut itsensä massiivisiin riitoihin ja taisteluihin sauvojen kanssa, johtaen siihen, että hän oli satuttanut yhtä ystäväänsä niin, että tämän täytyi olla kaksi viikkoa sairaalassa.
“Miksi ihmeessä teit nuo asiat?” hän kysyi kuulostaen niin Hermionelta itseltään, kuin pystyi.
Melodramaattisella äänellä hän sanoi: “Olin väärinymmärretty teini pulassa, yrittäen epätoivoisesti saada vanhempieni huomion ja rakkauden puutteessa.
Hermione sanoi vain “hmph”, ja mutisi jotain kuulostaen “tai vain selkäsaunan puutteessa”. Jonathan kuuli kommentin vaivatta, mutta ei ottanut sitä itseensä vaan nauroi.
“Olet aika oikeassa!”
Kaikkiaan ilta oli erittäin onnistunut, ja jokainen tuntui viihtyvän. Ginny ja Thomas lähtivät kummatkin hieman aikaisin, koska heillä oli seuraavana aamuna työvuorot, ja pian sen jälkeen Harry palasi kotiinsa, aurorikoulutus vei paljon energiaa ja hänen täytyi levätä kunnolla ennen aamua.
Sitten Eliza ja Draco lähtivät Dracon huoneeseen, jotta saisivat hieman yksityisyyttä, ja jättivät Hermionen ja Jonathanin yksin. Se aiheutti jännittyneen hiljaisuuden. Jonathan oli juuri aikeissa nousta ylös kun Hermione viimein sai kerättyä rohkeutta sanoa pari sanaa hänelle.
“Jos haluat viipyä vähän pidempään, se on okei.”
Mies epäröi hetken, mutta jäi kuitenkin odottamaan hänen seuraavaa liikettään. Huone tuntui äkkiä pienemmältä, vaikka loogisesti ajateltuna siellä pitäisi olla nyt enemmän tilaa kun muut olivat lähteneet.
“Ehm… Hmm… Haluisitko nähdä kirjaston?” hän sanoi, koska ei keksinyt parempaakaan kysymystä ja myöhemmin mielessään läimäisi itseään kysyttyään noin tyhmän kysymyksen. Tietysti hän oli nähnyt kirjaston, hän oli Dracon ystävä ja oli ollut Malfoy kartanossa monta kertaa ennen kuin hän oli hypännyt kuvaan. Hän ei ollut voinut välttyä sen näkemiseltä. Kuinka hän saattoi kysyä noin tyhmän kysymyksen?
“Ilmeestäsi päätellen voin kertoa, että tajusit juuri, että olen jo vieraillut kirjastossa pari kertaa, mutta voin saattaa sinut sinne, jos sinusta tuntuu paremmalta luonnollisessa ympäristössäsi”, hän sanoi ja sai naisen tuntemaan itsensä vieläkin hämmentyneemmältä, mutta sai kuitenkin nostettua itsensä ylös ja seurasi häntä käytävää pitkin. Hän oli oikeassa kuitenkin, nainen mietti; Tuntisin itseni paljon paremmaksi luonnollisessa ympäristössäni.
-
Mukava luku ! Ja ihanan pitkä. ;) Dracolla tyttöystävä... arghh! ja Hermyllä taitaa tulla hieman säpinää tämän Dracon ystävän kanssa.. :D Milloinkos Hermionelle ja Dracolle tulee säpinää? Tuleehan heille ? ;)
JATKOA !
Kiitos mukavasta luvusta. :)
-
Awww... Minusta tämä on jotnekin outo... Mutta pidän siitä tavallaa. En vain pidä siitä Jonathanista... Ja siitä naisesta joka on Dracon kanssa. Odotan innolla Draco/Hermione toimintaa ;) Jatkoa? :D
-
Wuhuu! Kiitos paljon jatkosta<3 Tämähän alkaa mennä jännäksi....Nabin kanssa samaa mieltä;odotan innolla Hermy/Dracoa<33 Nii että jatkappas ja nopsaan nii päästään eteenpäin tarinassa^^
-
Todella ihana idea!
Toivottavasti jatkoa tulee pian.
En ensiksi tajunnut, että Ron oli mennyt pois ja tajuttuani sen oli paljon yksinkertaisempaa lukea. (Mietikinin miksei Hermy kutsunut Ronia)
Jatkoa odotellen
Eowyn
-
Todella hyvä ficci ja mielenkiintoinen idea. Jatkathan pian? :)
Rakentava lähti Bahamalle
-
Voi odotan jatkoa innoissani !
Tulin hieman surulliseksi kun jotenkin huomasin miten viileät välit Hermionella ja Dracolla on.
Itse ainakin tulin "hieman" mustasukkaiseksi, kun Dracolla oli toinen nainen ympyröissä ::)
Oikein sujuvaa ja mukavaa tekstiä.
Jatkoa kiitos :D
-
Pienen pieni sananen:
mahtava
pienen pienen sanasen
merkitys on
suuren suuri.
Okei joo kukaan ei tajunnut mitä höpötin äskön, oon ihan sikaväsyny (älkää menkö postiin töihin...)
Joo, mutta aivan loistavaa suomennosta, ja tätä mä todellakin haluan lukea enemmän, tulen joku päivä antamaan kunnollisen kommentin tänne (tai mitä vikaa tässäkää ny on?)
mut siin saattaa mennä aikaa :D
Jatkoa odotellen
♥ Minnahh
-
Kosinta on nyt tauolla. Minua ei yhtään inspaa HP-ficit nyt, joten jättäydyn kokonaan. Katsotaan jos vähän ajan päästä taas inspaisi.
-
Nyyh. Noh, toivottavasti jaksat pian taas jatkaa....:) Tsemppiä!
-
VOI HELVETTI :D tuli sellanen pakko_saada_lisää-olo ja menin kattomaan alkuperästä ficciä jatkon toivossa. Nyt harmittaa, että oon antanu mun enkunnumeron tippua :) Mutta, vaikka et jaksaisikaan suomentaa tätä ficciä loppuun oon todella kiitollinen, että tutustutit mut tähän ja aktivoit mut opiskelemaan englantia :D (Toivon tietysti edelleen, että jatkaisit suomennosta, jotta tajuaisin kaiken :))
-
Haha. Hoksasin tämän äsken, ja luin ihan putkeen kaikki osat. Koukutuin tähän heti ensimmäisessä osassa täysin. Kirjoitustyyli on loistavaa, vai pitäisikö sanoa että myös suomennoksesi on aivan loistavaa. Tämä juoni on erilainen mitä yleensä, ja sain nauraa muutamissa kohdissa. Oikeastaan, hassua kun ne kutsuivat Dracoa hilleriksi lähes koko ajan. Tuo Dracon tyttöystävä on aikas outo... semmonen hölmö blondi, ulkonäöllisesti olisi voinut olla Dracon sisko (!?!)Kaikin puolin loistavaa :D Olisi mukava saada pian jatkoa, mutta jos se tuntuu pakkopullalta, jaksan toki odotella ;)
M
-
Ahihhi, aivan ihana. Odotan sitä hetkeä kun romantiikka leimahtaa Dracon ja Hermionen välille. Ai mitä? Minäkö Dramione fani? No arvaa ;D
No mutta jatkoa odotellessa, aivan ihana.
-
Tämä on hyvä. Ärsyttävää, kun Dracolla on tyttöystävä. :D Sen voisi heivata kuvioista pian. ;D
-
Laitoimpas tähän muistutuksen, en ehdi nyt kunnolla lueskelemaan :) Minulla on sellainen tunne, että olen lukenut tämän aiemminkin, mutten muista milloin... Kenties vanhassa finissä? Joka tapauksessa, tulen myöhemmin takaisin ja luen tämän kunnolla ja jätän sitten paremman kommentin :)
// Luin nyt koko ficin ja rakastuin totaalisesti<3 Tykkäilin erittäin paljon, toivottavasti päätät vielä jatkaa tämän päätökseensä.
-
Oii, tää on ihana! Toivottavasti jatkat tätä... :)
-
Viimmeisimmästä osasta on jo hetken aikaa joten tein päätelmän että tätä ei suomenneta enää?
Voinhan mä silti pyytää että niin kävis...
Mutta ei kukaan viitsisi laittaa linkkiä alkuperäiseen tekstiin kun tuo googlaus ei oiken antanut tuloksia
- Ourii
-
Hei! Tosi hyvä ficci, pidin paljon. Tuleeko Hermionelle ja Dracolle säpinää jossain vaiheessa???
-
Ourii, tuolta ensimmäisestä viestistä löytyy linkki alkuperäiseen tekstiin.
♥ mmariaä
-
Oh niinpäs tosiaan. Taulapäänä en huomannu ihan niin tarkasti kattoo. Kiitos tästä huomiosta. : )
-
Toivottavasti löydät taas inspiksesi HP-ficceihin ja jatkat sitä myöten tän suomentamista! Minulla itselläni ei nimittäin löydy inspistä juuri nyt englanninkielisten teksitien lukemiseen. ^^
-
Todella harmi, että tää on jäänyt kesken, koska tämä on todella kiva. Aika kiva, kun joku jaksaa kääntää näitä. Minua jäi vain mietityttämään, että eikö Hermionen toinen nimi ole Jean, eikä Jane. Kun mielestä Row vaihto sen Jeaniksi, koska muuten se ois ollut sama, kun sillä Pimennolla. Ei tästä voi sanoo, kun ihana. :D
-
Äää tää on niitä ficcejä joita oon katellu vähän kaukaa (koska en yhtään tykkää selvästi kesken jääneistä) ja nyt päätin ottaa itteeni niskasta kiinni ja kommata tähän vihdoinki jotain.
Vähän kyllä ihmetyttää, että Hermione nai kuitenkin (aluksi) Dracon vain maineen ja hyötyjen takia.
"Tuletko vaimokseni?" ääni kysyi äkkiä hänen takanaan ja hän kääntyi katsomaan, kuka puhui. Draco Malfoy seisoi suoraan hänen takanaan ja kysyi kysymyksen selvästi häneltä.
"MITÄ?" oli hänen ainut vastauksensa.
"Sinä kuulit minut, tuletko vaimokseni?" Malfoy kysyi uudestaan ja hitaammin tällä kertaa, kuin hän olisi liian tyhmä ymmärtääkseen normaalin kysymyksen.
No tää tuli puun takaa!
"Joten...", Hermione sanoi iloisesti,"Olen menossa naimisiin lauantaina, eli älä laske mitään minun varaani." Sitten hän käveli pois kohti keittiötä jättäen Amandan sanattomaksi.
Hiljaisuus ei kestänyt kauaa, ennen kuin Amandan utelias persoonallisuus sai hänet seuraamaan Hermionea, kysyäkseen lisää kysymyksiä.
"Kuka on onnekas mies?" hän kysyi yrittäen saada kehiin jonkinlaista keskustelua heidän kahden väliinsä, mutta epäonnistuen täysin.
"Draco Malfoy" Hermione vastasi normaalilla äänellä ja kaatoi vettä teekuppeihinsa, joiden teellä oli ollut aikaa kuivua ja olivat nyt kuivuneet kupin sisälle.
"Se Draco Malfoy?" Amanda huusi yllättyneenä.
"Kyllä, se Draco Malfoy", Hermione pyöritti silmiään.
"En tiennyt, että tunsit herra Malfoyn."
"No, selvästi tunnen, emme me kai muuten olisi kihloissa, emmehän?"
Se sai hänen hiljenemään pieneksi hetkeksi, mutta nainen päätti kalastella lisää tietoja, joita Hermione oli kertonut.
"No, mikset ole kutsunut yhtään kolleegaasi häihisi?" Amanda kysyi ja yritti kuulostaa normaalilta, mutta hänen äänestään piilsi kateus. Hermionen paha puoli nosti päätään, ja hän vastasi: "Koska en pidä kolleegoistani."
Tasan viideltä Draco ilmestyi oviaukkoon pukien pientä viestiä, jonka kaikki vierailijat saivat kun he tulivat, ja siinä luki:" Draco Malfoy - hakemassa Hermione Grangeria". Amandan ilme oli korvaamaton, hän näytti siltä kuin olisi nielaissut pari sitruunaa, hän ei ollut tainnut uskoa Hermionea, kun hän oli kertonut olevansa kihloissa. Hermione vain virnisti hänelle, otti takkinsa ja lähti Draco vierellään, typerä vanha akka.
Freezing ;)
Tuli vaan mieleen, että eikö muut "velhopiireissä" ihmettele Dracon ja Hermionen seurustelua muitten kanssa (siis ei toistensa), onhan ne silti aviopari? Tai niilhän on vapaa suhde, mut kuitenki.
Jotain oon jo englanniksi tästä lukenut, mutta se ei oikeen nyt tunnu millään onnistuvan ja siksi toivon että jatkaisit tätä joskus.
-
Äää tää on ihana :* Jatkatko tätä enää?? :) Ois kiva tietää tuleeko Hermionen ja Dracon välille säpinää :). Harmi, kun en ole kuin 8 oppilas englannissa :D