Kirjoittaja Aihe: Lannoitetta viemäriputkeen || Narcissa/Alecto, K-11, Angst + drama, self harm  (Luettu 2033 kertaa)

Tokoroth

  • Nuori ja naiivi
  • ***
  • Viestejä: 113
  • Avatar & banneri by Kaapo.
Nimi: Lannoitetta viemäriputkeen
Kirjoittaja: Tokoroth
Genre: angst, drama
Paritukset:  (yksipuolinen) Narcissa/Alecto
Ikäraja: K-11
Yhteenveto: ”Iltaisin hän raapi käsivartensa verille, puhkoi reikiä ihoon hakaneuloilla ja antoi kivun viedä ajatuksensa pois tästä maailmasta.”
Varoitukset: teiniangstia, itsensä satuttamista.
Vastuuvapautus: Fikissä käytetyt hahmot ja maailma ovat J. K. Rowlingin luomia, vain tarina on omaa tuotantoani. En saa rahaa tästä.

A/N: Ta-dah, ensimmäinen fikkini tänne finiin. Krhm. Asiaan. Toisen osan kanssa oli ongelmia, se jäi hieman hajanaisen ja kiirehdityn oloiseksi, mutta muuten tätä oli ihan mukavaa kirjoitella. Virheitä taitaa olla, koska en käyttänyt betaa. Paha minä. Siitäkään en tiedä, osuiko ikäraja kohdilleen. Olen hyvin huono arvioimaan sellaisia.
Osallistuu Fanfic10:een sanalla loppu, sekä self harm -haasteeseen.


Lannoitetta viemäriputkeen


OSA 1

Hento nuori tyttö, joka istuu suihkun lattialla pienessä kippurassa, otsa polviin nojaten. Hiukset tummenneet veden imeytyessä niihin, ne luikertelevat pitkin reisiä. Kalpea iho kananlihalla viileiden pisaroiden valuessa kirkkaina pitkin solisluita, selkää, vatsaa, koko ruumista. Tyttö, jonka olemusta painostaa tummanpuhuva sukunimi. Valuvan veden alla istuu Narcissa Musta, jonka sanotaan olevan kylmä ja etäinen, kuin lumikuningatar.

Vaan lumenkin sulattaa aurinko. Narcissan tapauksessa aurinko tosin paloi kylmästi ja etäisesti, vaan loistipa kuitenkin tarpeeksi kirkkaana valloittaakseen hänen sydämensä. Narcissa ei koskaan kertonut tunneasioistaan kellekään, ei tunnustanut niitä oikein edes itselleenkään. Eikä varsinkaan, kun tyttöparka tajusi olevansa rakastunut. Niinpä hän vain kirjoitti asiasta salaiseen päiväkirjaansa, hän kun oli lopultakin parantumaton romantikko.


11.9
Rakas päiväkirja,
En oikein tiedä, miten kuvailla olotilaani. Olen hyvin hämmentynyt. Satuin tänään tarkastelemaan erästä ystävätärtäni tarkemmin ja havaitsin hänet hyvin viehättäväksi persoonaksi. Hän ei luonnollisestikaan ole yhtä kaunis, kuin minä (tai Bellatrix), mutta jotakin puoleensavetävää hänessä on. Hänen huulensa ovat täyteläiset ja kaartuvat aina pieneen, ivallisen oloiseen hymyyn. Hänen silmänsä ovat pienet, mutta täynnä tunnetta. Hänen vartalonsa on hieman pehmeä, naisellinen, vaan ei ollenkaan solakka. Hänen kätensä ovat hienopiirteiset, katselen niitä aina, kun hän elehtii niillä selittääkseen jotakin asiaa tarkemmin. Oikeastaan pidän joka hitusesta hänen olemuksessaan. Luulenpa vain, ettei hän tunne samoin minua kohtaan, enkä koskaan myöntäisi hänelle asiaa. Mehän olemme samaa sukupuolta, mitä sukukin siitä sanoisi? Ei, jätän asian täysin omaan tietoisuuteeni.
P.S Hänen nimensä on Alecto Carrow. Huvitin taannoin itseäni ajatuksella, kuinka hölmöltä Alecto Musta (tai Narcissa Carrow!) kuulostaisi.


29.9
Rakas päiväkirja,
Tämä vain pahenee. En enää oikein osaa ajatellakaan muuta, kuin häntä. Tulen mustasukkaiseksi jopa, jos näen hänet käytävällä jonkun muun kanssa (sitä sattuu aivan liian usein). Keskusteluni hänen kanssaan ovat usein älyttömiä, en vain saa silmiäni kuriin. Joskus minut valtaa pakottava tarve kapsahtaa hänen kaulaansa, mutta enhän minä niin sentään voi tehdä! Inhoan itseäni näiden ajatusten vuoksi.


5.11
Rakas päiväkirja,
En kestä. Tunnen itseni masentuneeksi milloin vain en ole hänen lähellään, tai hän sanoo minulle pahasti. Mietin hänen sanojaan aivan liikaa. Vihaan tätä. Vihaan häntä. Miksei hän vain voi kadota?


1.12
Rakas päiväkirja,
Onneksi pian on loma! Ehkä pääsen irti tästä pakkomielteestäni. Poissa silmistä, poissa mielestä, niinhän? Olen huomannut kivun oivaksi pakotieksi. En tee mitään suurta, hävitän jälkenikin aina jälkeen päin. Häpeän itseäni, mutta en keksi enää muutakaan. Huumeisiin tai alkoholiin minulla ei ole kiinnostusta, mutta pienet haavat eivät ole niin paha asia.
P.S Bellatrix on alkanut epäillä jotain. Hän huomauttelee minulle jatkuvasti, että näytän nuutuneelta jopa luukasaksi. Hah. Ihan kuin hän jotakin tietäisi.


Niin lipui ohitse syksy, ja osa talvestakin. Narcissa ei juuri muuta tehnytkään, kun makasi sängynpohjalla haaveksimassa, milloin hänellä vain oli aikaa. Hän oli hyvin vastahakoinen heräämään aamuisin, unimaailmassa oli niin paljon mukavampaa. Oppitunnit kulkivat kuin sumussa. Jos Alecto ei ollut samassa ryhmässä, hän vain kopioi tiedot ylös ja suoriutui miltei moitteettomasti. Jos Alecto oli näköpiirissä, opinnot kävivät vaikeammaksi.

Tunnit kuluivat, päivät kuluivat, viikot, kuukaudetkin. Narcissasta aika mateli tuskastuttavasti, mutta kiisi aivan liian vauhdilla ohitse. Jokainen hetki Alecton seurassa sai hänen mielialansa vaipumaan aina vain enemmän pohjalle, mutta hän ei osannut olla ilmankaan. Alecto oli aina energinen, valmiina heittämään pari herjaa, jos kuraverisiä sattuisi kohdalle. Hän oli pisteliäs, muttei aivan julma. Narcissa katseli häntä hellästi, vihaten samalla niin itseään kuin tuota lumoojatartakin, ja talletti mieleensä kaiken.

Iltaisin hän raapi käsivartensa verille, puhkoi reikiä ihoon hakaneuloilla ja antoi kivun viedä ajatuksensa pois tästä maailmasta. Narcissa sirotteli suolaa haavoihinsa niin henkisesti, kuin fyysisestikin ja vääntelehti kivuissaan saavuttaakseen autuaan tyhjyyden. Tekojensa jälkeen hän paransi näkyvät vammat parilla loitsulla, eikä kukaan koskaan nähnyt häntä, siitä hän piti huolen sulkeutuessaan käytävän luutakomeroon.

Pikkuhiljaa hän alkoi turtua tähän kaikkeen. Eräänä talvisena lauantaiaamuna Narcissa katseli ikkunasta, kun ensilumi satoi tukahduttaen Tylypahkan tilukset valkoiseen puuteriin ja tunsi itsekin kuolevansa.

OSA 2

Joululoma. Narcissa istui sänkynsä jalkopäässä hakaneula sormissaan. Tiesihän hän, ettei hakaneula ollut varteenotettavin ase, mutta terävä kuitenkin. Eikä hänen tarkoituksensa ollutkaan tehdä näyttäviä viiltoja, joita voisi puolivahingossa esitellä ikätovereilleen nähdäkseen heidän kauhistuneet ilmeensä. Ei, hän nirhi hajamielisesti sormenpäidensä ihoa rikki aiheuttaen vain tuskin havaittavia naarmuja.

Hän kuuli askelia ovensa takaa ja heitti hakaneulan tyynynsä alle. Huomattuaan pienen pienten veripisaroiden tihkuvan naarmuista, hän risti käsivartensa rintojensa alle ja painoi nyrkkinsä kylkiään vasten. Ovi aukeni. Käytävältä leyhähtävä kylmä ilma toi mukanaan Narcissan raskaskulmaisen sisaren.

”Huomenta, Cissy”, hän toivotti näennäisen huolettomasti. Narcissa näki silmäkulmastaan Bellatrixin tarkkailevan itseään hieman liian arvioivasti, jotta olisi voinut luottaa hänen rentoon olemukseensa. ”-menta”, vaaleatukkainen mutisi vastaukseksi haukotellen samalla.

Narcissan sormenpäät sykkivät nyt kipua, jota hän ei ollut lainkaan ajatellut raaputtaessaan niitä aiemmin. Se tuntui aina hetkellisesti hyvältä, mutta jälkeenpäin paljon epämiellyttävämmältä. Itku meinasi kihota silmiin, mutta tyttö piti silmänsä tiukasti auki ja katseensa yhdessä pisteessä seinällä. Hänen teki kuumeisesti mieli huuhdella kätensä kylmällä vedellä, mutta Bellatrix tarkkaili häntä edelleen ilmeettömänä.

”Cissy, pieni, haluaisitko kenties kertoa minulle jotain?”, hän maanitteli otsa huolesta rypyillä. Yleensä hän oli voimakas, mutta nyt hän vain seisoi paikallaan, ei tiennyt, mitä tehdä. Narcissa meinasi purskahtaa hysteeriseen nauruun kuullessaan hänen seuraavat sanansa: ”Näytät nykyään aina niin tuskaiselta”. Hän hillitsi itsensä viime tipassa, puristi kasvoilleen vakuuttavan hymyn ja vakuutteli, ettei hätää ollut. Ei ollut. Bellatrix katsoi sisartaan epäilevästi, meinasi sanoa jotain, mutta ei sanonutkaan, ja oli pian jo kadonnut huoneesta.

Saman tien nuorempi pyyhälsi kylpyhuoneeseen, laski jääkylmää vettä lavuaariin ja uitti käsiään siinä. Narcissa seurasi silmillään ohuenohuiden veririhmojen kulkua, kun ne levisivät haaleina veteen ja muuttivat sen laimeanpunaiseksi. Katseli vain, eikä ajatellut ajan kulkua. Kädet kipristelivät kylmästä, pistelivät, kohmettuivat, kunnes mitään ei enää tuntunut. Veri valui ja vesi muuttui punaisemmaksi. Hän seisoi silmät kiinni ja antoi veden vuotaa silmäkulmistaan.

Hän kuvitteli, kuinka ajatukset valuivat veren ja kyynelten mukana ulos ruumiistaan, laimenivat sekoittuessaan veteen ja katosivat, kun hän viimein laski veden pois altaasta. Kädet olivat punaisenkirjavat, kankeat ja polttelivat tunnon palatessa. Kun hän oli lämmitellyt niitä hetken liian kuumassa vedessä, hän otti taikasauvansa hameensa helmassa sijaitsevasta taskusta ja paransi pienet naarmut. Kukaan ei koskaan saisi tietää hänen kylpyhuonepuuhistaan. Ei koskaan.

Narcissa seisoi hetken paikallaan ja mietti, kuinka tyynesti oli tämän kaiken tehnyt. Edes pieni määrä kipua ei saanut häntä tuntemaan enää. Surumielisyys pisti etäisesti sydämessä, mutta siirtyi pian liian kauaksi tavoittaa ja tarttua kiinni. Tyttö pudisteli päätään, huuhteli lavuaarin verisenhaaleasta vedestä ja asteli alakertaan lounastamaan muun perheen kanssa.

Näin kuluivat joululoman näennäisen rauhaisat päivät itseään toistaen. Narcissa ikävöi ikävöimistään, viilsi ja ompeli, käänsi veistä haavassa tai upottautui jääkylmään veteen kunnes keho oli tunnoton ja lämmöntarve liian suuri. Kivusta tuli hänen pakkomielteinen nautintonsa, päivän pelastus.

Koulun alkaessa jälleen Narcissa oli vain varjo entisestään. Hänen silmiensä alla olivat tummat pussit, kalvennut iho vielä korosti sitä, ja olemus kumman eloton. Tyttö oli enää vain nukke, väsymätön hymy kasvoillaan hän istui yksin junavaunussa. Yksin, vaikka oli meluavan luihuisporukan keskipisteessä.

Siinä istuessaan hän tajusi kaiken kirkkaammin kuin ennen. Alectohan hädin tuskin muisti hänen nimeään, nytkin hän nuoleskeli jonkun merkityksettömän mustatukkaisen pojan kanssa nurkassa. Yhtäkkiä hän huomasi, kuinka vastenmieliseltä tuo ennen niin viehättävä otus oikeastaan näyttikään. Kuinka hänen pulleat sormensa haroivat lyhyttä tukkaa, kuinka mielistelevä hymy hänen turpeilla kasvoillaan oli. Narcissan mieli oli vain tehnyt hänestä kauniimman.

Narcissa tiesi, ettei koskaan pääsisi ulos tästä tilanteesta. Hän jatkaisi itsensä satuttamista, vaikka hänellä ei enää ollutkaan siihen varsinaista syytä. Hänellä ei ollut enää ystäviä, ei ketään. Bellankin hän oli häätänyt pois, eivätkä he enää koskaan pystyisi korjaamaan sisarussuhdettaan, jonka hän oli tuhonnut valheillaan. Bellatrix ei enää edes jaksanut olla huolissaan. Ja Narcissa tiesi, että jatkaisi, vaikka jäisi aivan varmasti joskus kiinni.

Niin Narcissa vannoi itselleen, ettei enää koskaan rakastuisi kehenkään. Hän pysyisi yksin ja saavuttamattomana katkeraan loppuun asti.
« Viimeksi muokattu: 29.11.2014 14:52:33 kirjoittanut Renneto »

Daala

  • shapeshifter
  • ***
  • Viestejä: 1 992
  • always find my place among the ashes
Vs: Lannoitetta viemäriputkeen
« Vastaus #1 : 18.03.2009 23:57:59 »
Erittäin mielenkiintoinen paritus sai minut ensisijaisesti lukemaan tämän, mutta myöskin mielenkiintoinen otsikko veti puoleensa - melko erikoinen. :)

Tykkäsin tästä. Oli mukavaa, että tämä oli nimenomaan Narcissan näkökulmasta kerrottu, ei Alecton. Aika kului tässä melko nopeasti, mutta se ei jostain syystä haitannut. Olisihan tästä venyttämällä saanut pidemmän, mutta kiva näinkin!
Nuo Narcissan päiväkirjamerkinnät olivat minusta nättejä... Samoin nuo ajatukset sopivat minusta hänelle ja tuohon tilanteeseen hyvin. Epäilemättä erittäin ahdistava tilanne. Pystyin samaistumaan Narcissan ajatuksiin.
Kuvailit hienosti nuo kohdat, joissa Narcissa vahingoitti itseään, vaikka itse aihe nyt mikään hieno ei olekaan.
Bellatrixin huoli sisartaan kohtaan oli mukava viite hänen pehmeämmästä puolestaan, jonka hän kaiketi nuorempana sisarelleen näytti.

Teksti oli varsin kivanlaista, muutamia hieman erikoisia kohtia oli, mutta mitään erityisempiä kirjoitusvirheitä ei silmiini osunut. Kuvailusta pidin, seuraava kohta oli erityisesti suosikkini:
Lainaus
Eräänä talvisena lauantaiaamuna Narcissa katseli ikkunasta, kun ensilumi satoi tukahduttaen Tylypahkan tilukset valkoiseen puuteriin ja tunsi itsekin kuolevansa.

Mutta kiitos paljon tästä lukukokemuksesta!
“We've all been raised on television to believe that one day we'd all be millionaires, and movie gods, and rock stars.
But we won't. And we're slowly learning that fact. And we're very, very pissed off.”

Tokoroth

  • Nuori ja naiivi
  • ***
  • Viestejä: 113
  • Avatar & banneri by Kaapo.
Vs: Lannoitetta viemäriputkeen
« Vastaus #2 : 19.03.2009 17:03:35 »
Kiitoksia paljon kommentista ^^ Ajan kulku oli nopeaa kyllä, mutta olisi ollut minusta vähän hassua, jos Narcissa olisi rakastunut Alectoon sillätavalla kamalan nopeasti.

jaina

  • pokemon-kouluttaja
  • ***
  • Viestejä: 1 645
Vs: Lannoitetta viemäriputkeen
« Vastaus #3 : 25.03.2009 09:32:15 »
Kaunis ficci tämä.

Kuolonsyöjät ovat lemppareitani joten olihan tämäkin pakko tulla lukemaan. Narcissan tila ja ajatukset olivat surullisia ja onnettomia, voi pientä. Minkä ikäinen Narcissa oli tässä?

Narcissan olen aina mieltänyt sellaiseksi kylmäksi, joka kuitenkin salaa olisi romantikko. näen hänessä jotain samaa mitä näen itsessäni, siksi hänestä on niin mukava kirjoittaa ja lukea, kun häneen voi samaistua. Tuo rakkaus Alectoon oli surullinen, mutta sehän vähän niin kuin loppui tuossa lopussa, parempi tavallaan niin.

Bellatrix oli Narcissan tavoin ihana tässä. Niin kui Gild mainitsikin, ficci toi hänen pehmeämmän puolenkin esiin.

Myös kohtaukset missä N vahingoitti itseään ja päiväkirjamerkinnät olivat hienosti kirjoitettu. Kuvailu oli surullista ja kaunista. Tämä oli ihana ficci.

Kiitän tästä (:
"you’re a strong girl. personally i think that you’re gonna pull through with a minimal amount of post traumatic stress. or maybe a few years of profoundly disturbing nightmares."

r.i.p. 1939-2014
r.i.p. 2005-2016

Tokoroth

  • Nuori ja naiivi
  • ***
  • Viestejä: 113
  • Avatar & banneri by Kaapo.
Vs: Lannoitetta viemäriputkeen
« Vastaus #4 : 26.03.2009 15:07:56 »
Tacktack ^^` *onneton vastaamaan kommentteihin* Kirjoittaessani ajattelin Narcissan olevan viidentoista. Aluksi fikissä oli pätkä, jossa se mainittiin, mutta tiputin sen kohdan sitten lopulta pois.

carrowfan

  • Hah, respect
  • ***
  • Viestejä: 551
Mä jotenkin samaistun tähän (taisin kirjoittaa joskus siit ku mul oli omat vaikeet aikani). Siis en tohon rakkauteen vaan tohon pakkomielteeseen ajatella jotain, vaikka se tarkoittaiski itsensä repimist riekaleiks henkisesti yhä uudelleen ja uudelleen.
"Papereissa 20, henkisesti 17"