Kirjoittaja Aihe: Huomenna - Harry/Ron - K-11  (Luettu 3435 kertaa)

Adrielle

  • ***
  • Viestejä: 61
    • Raapustukseni listattuna
Huomenna - Harry/Ron - K-11
« : 10.07.2007 20:15:44 »
Pairing: Harry/Ron (kind of Draco/Severus)
Rating: K-11
Genre: drama, (angst ja kaikkea muutakin)
Summary: Ainahan on huominen aikaa sanoa, mitä haluaa sanoa. Vai onko?
Disclaimer: Row omistaa hahmot, minä vain kirjoitan niillä omia hassuja juttujani

A/N:
Laitoin tämän jo aikaisemmin Liveeni, mutta koska alan kohta varmaan postailla joitakin vanhoja ficcejäni myös tänne uuteen Finiin niin aloitetaan nyt tästä tuoreemmasta tuotannosta ;)

Joskus hieman reilu puolisen vuotta sitten kirjoitin tämän selattuani vanhoja lukioesseitä, joista yksi opettajalta kehuja saanut oli otsikolla "Huomenna". Olin lainaillut esseeseen Garth Brooksin "If Tomorrow Never Comes" biisin sanoja (Ronan Keating on tehnyt biisistä coverin, ehkä se on monelle tutumpi) ja kirjoittanut, kuinka aina ihmiset kuvittelevat, että on se huominen aikaa sanoa tai tehdä jotain. Ja ainahan niin ei ole.




Huomenna


Ron Weasleyn kasvoilla pisamat näkyivät selkeämmin kuin yleensä, kun hän tuijotti ulko-ovia kasvot kalpeina. Hän vaihtoi malttamattomana painoa jalalta toiselle ja nuolaisi kuivalta tuntuvia huuliaan aloittaessaan taas hiljaisen rukouksensa.
”Tänään. Hän tulee takaisin tänään.”

Ron irvisti hieraistessaan kirouksen runtelemaa olkaansa, jota vihlaisi ilkeästi. Matami Pomfrey oli parantanut pahalta palovammalta näyttävän kirouksen jäljen, mutta kirous ulottui terveen ihon ali lihaan ja luuhun. Ron puri alahuultaan sulkiessaan hetkeksi silmänsä. Hän ei ollut varma, lakkaisiko kipu koskaan.

Ihmisten hiljainen puhe kuulosti surinalta hänen korvissaan. Tunnelma oli tiivis. Ilmassa saattoi aistia jokaisen odottajan huolen ja pelon. Ensin tuotaisiin haavoittuneet, sitten selvinneet. Sitten tulivat ruumiit. Ron muisti hyvin, kuinka hänet oli kannettu sisään ensimmäisten joukossa. Hän muisti, kuinka Harry oli päästänyt hänen kädestään irti, vaikka hän oli pyytänyt, ettei tämä jättäisi häntä. Hän muisti Harryn vakavat silmät, kun poika oli selittänyt, ettei voinut jättää paikkaansa nyt, kun voitto oli muka niin lähellä. ”Sinun on paras selvitä tästä, Ron Weasley, ja odottaa minua”, Harry oli sanonut.

Ron avasi huokaisten silmänsä ja nielaisi palaa kurkustaan. Niin paljon olisi ollut sanottavaa Harrylle sillä hetkellä, ja nyt hän katui, ettei ollut saanut sanoja suustaan. Miksi hän oli jäänyt odottamaan jotain toista hetkeä sanoakseen sen, kun silloin saattoi olla jo myöhäistä?

Ronin siniset silmät katselivat muita aulassa odottajia. Suuren salin ovilla parantajat odottivat valmiina. Pyhä Mungo oli saanut osansa sodasta, ja suurin osa sairaalasta oli tuhottu. Tylypahka oli turvallisin paikka haavoittuneille, Dumbledoren kuoltuakaan Voldemort ei ollut päässyt tunkeutumaan Tylypahkaan. Ron huokaisi katsoessaan ympärillään olevia toiveikkaita, epätoivoisesti ovelle katsovia velhoja ja noitia. Osa oli hänen koulutovereitaan, osa hänen isänsä työpaikalta tutunoloisia kasvoja, osa täysin vieraita. Kaikki odottivat selviytyneitä toiveikkaina.

Tuttu, vaalea poika kiinnitti Ronin huomion väenpaljouden keskellä. Portaiden ensimmäisellä askeleella Draco Malfoy tuijotti ovelle. Ron tuhahti. Hänestä Malfoy olisi kuulunut tyrmään, mutta Harry oli ollut eri mieltä. Kukaan ei tiennyt, miksi Harry oli antanut Malfoyn tulla heidän puolelleen. Ja vielä enemmän ihmetystä oli herättänyt, kun Harry oli ilmoittanut Kalkaroksen olevan heidän puolellaan. Aluksi oli epäilty, että Harry oli jonkun taian alainen, mutta kun Remus Lupin ja Vauhkomieli olivat sanoneet olevansa samaa mieltä Harryn kanssa, muiden oli vain pakko hyväksyä tilanne. Ron oli pyytänyt ystäväänsä selittämään, mutta tämä oli vastannut sen olevan heidän välinen asia. ”Dumbledore luotti Kalkarokseen, ja hän on kaiken jälkeen onnistunut osoittamaan minullekin olevansa meidän puolellamme”, Harry oli todennut. Kun Ron oli muistuttanut Kalkaroksen itseasiassa tappaneen Dumbledoren, Harry oli huokaissut ja sanonut asioiden olevan mutkikkaita. Ronin onneksi Malfoy oli pidetty kaukana hänestä ja Harrysta. Poika oli kuulemma huoltojoukoissa, ja kävi etujoukon luona vain harvoin tuomassa tarvikkeita. Kalkaros sen sijaan oli Ronin ja Harryn kanssa etujoukossa, mutta välitti tietonsa Harrylle aina Remuksen tai jonkun muun kautta. Ron oli aina varuillaan, kun Kalkaros tai Malfoy olivat taikomisetäisyydellä Harrysta, sillä hän ei voinut luottaa kumpaankaan luihuiseen.

Ron tuhahti halveksuvasti katsoessaan Malfoyta. Luihuinen nojasi kaiteeseen toisella kädellään tuskaisan näköisenä ja näytti lähinnä aaveelta tuhkanharmaine kasvoineen. Ron oli nähnyt edellisenä päivänä, kuinka Malfoy oli tuotu huonokuntoisena, ja epäili, ettei tämä olisi vielä saanut olla ylhäällä. Huonosta voinnistaan huolimatta poika tuijotti itsepintaisesti oville ja näytti odottavan sen illan tulijoita. Ronin otsa rypistyi, kun hän yritti miettiä, ketä kopea luihuinen mahtoi odottaa.

Saliin laskeutui kuolemanhiljaisuus hetkeksi, kun ovi temmattiin auki.
”Tehkää tilaa! Haavoittuneet suoraan Suureen saliin!”
Ronin polvet tuntuivat pettävän, kun tuttu, päättäväinen ääni kajahti ilmoille. Saliin puhkesi mekkala, kun kaikki yrittivät saada tiedon omista lähimmäisistään.
”Harry!” Ron huusi, mutta hänen äänensä hautautui itkuun, huolestuneisiin huutoihin ja riemunkiljahduksiin.
”Harry!” Ron huudahti taas ja yritti tunkea ihmisten ohi kohti ovien luona seisovaa nuorta miestä, joka katseli hälinää silmissään tutkimaton ilme.
”Voi Merlin, tuo on minun poikani, minun poikani”, joku valitti, kun sisään alettiin kantaa rauhaisan näköisinä paareilla lepääviä ruumiita.

Ronin sydän takoi villisti, kun hän lähestyi ystäväänsä vähä vähältä. Ihmiset hänen ympärillään tungeksivat kuka mihinkin suuntaan. Ron parahti, kun joku osui kipeästi hänen olkapäähänsä.
”Ron!”
Yhtäkkiä Harry olikin jo siinä hänen edessään ja veti hänet suojelevaan halaukseen. Ron puristi parhaan ystävänsä tiukasti rintaansa vasten ja tunsi huojennuksen kyynelien kirvelevän silmissä. Odottaminen oli ollut kauheaa, mutta Harry oli vihdoin siinä.
”Minä olin huolissani sinusta. Olen todella pahoillani, etten voinut jäädä luoksesi, mutta ymmärräthän sinä, etten minä voinut.”

Ron tiesi, että nyt oli hänen tilaisuutensa sanoa vihdoin, mitä hän oli jättänyt sanomatta Harrysta erotessaan. Mutta hänen suunsa oli rutikuiva ja kaikki oli niin epätodellista, ettei sanaakaan lähtenyt hänen suustaan. Hän sai vain nyökättyä ja päästi Harrysta irti. Vasta sitten hän tajusi, kuinka valkeat Harryn huulet olivat ja kuinka pojan silmissä loisti onnen ja ilon lisäksi fyysinen tuska.
”Sinä olet loukkaantunut”, Ron totesi, ja Harry tyytyi vain nyökkäämään.
”En pahasti, minä selviän kyllä”, Harry totesi kepeästi. Ron kietoi kätensä itseään hieman lyhyemmän ystävänsä lanteille ja lähti johdattamaan häntä kohti Suurta salia, kun Tylypahkan ovet sulkeutuivat kolahtaen. Kaikki, jotka olivat sinä iltana tulossa, olivat tulleet.

Kun he kävelivät portaikon ohi, Ron vilkaisi yhä portailla seisovaa luihuista. Malfoyn kasvoilla oli tyhjä ilme, kun poika tuijotti harmailla silmillään isoja ovia. Poika nyökkäsi yhä ovia tuijottaen.
”Huomenna”, kapeat huulet kuiskasivat hiljaa ei kenellekään.

Ron vilkaisi vieressään häneen tukeutuvaa Harrya ja veti pojan paremmin itseään vasten.

*

Ron istui Harryn sängyn vieressä ja nauroi niin, että hänen vatsaansa sattui. Heidän naurunsa tuntui väärältä joidenkin vääntelehtiessä tuskasta sairasvuoteissaan ja liian monien maatessa tyrmissä kuolleina odottamassa hautausta. Ron ei kuitenkaan jaksanut välittää muista, sillä nauru sai terveen punan kohoamaan Harryn poskille, ja se oli ainoa, millä oli sillä hetkellä väliä.

He puhuivat huispauksesta ja kaikesta mahdollisesta hauskasta, mitä ikinä keksivätkin. Sota ja kuolema olivat tabuja, niistä ei sanottu sanaakaan. Sitä he olivat molemmat nähneet tarpeeksi viime aikoina. Ron tarttui Harryn käteen tämän kertoessa hauskaa jästien kanssa sattunutta tapausta, jonka Ron oli kuullut jo aiemminkin. Hän vain hymyili ja kun Harry pääsi tarinassaan hauskimpaan kohtaan, Ron nauroi taas. Ei siksi, että juttu olisi ollut niin erityisen hauska, vaan siksi, että hänestä tuntui niin hyvältä nauraa. Hän puristi Harryn kättä ja hymyili.


”Ron! Lisää haavoittuneita, tule auttamaan!”
Ron vilkaisi äitiään, joka kiiruhti kohti Suuren salin ovia. Ginny juoksi erään potilaan luota äitinsä perään parantajan kaapuun pukeutuneena. Sodassa koulutuksella ei ollut niin paljon merkitystä. Kuka tahansa hiemankaan alaa opiskellut kelpasi nyt parantajaksi.
”Pitää mennä”, Ron mutisi ja päästi hätäisesti Harryn kädestä tajutessaan pitävänsä ystävästään kiinni.
”Ron, minä…”
Ron oli jo menossa, mutta käännähti katsomaan Harrya tämän epäröivän lauseen keskeytyessä. Poika nousi kyynärpäidensä varaan puolimakaavaan asentoon ja katsoi Roniin empien. Harryn silmissä oli katse, joka tuntui pyytävän Ronia lopettamaan Harryn aloittaman lauseen. Ron ei vain ollut varma, kuinka Harry olisi hänen halunnut lauseen lopettavan.
”Minä tulen taas luoksesi heti kun pääsen. Koita olla aiheuttamatta hankaluuksia, kamu”, Ron virnisti. Harry hymyili, mutta täysin silmiin asti hymy ei ulottunut.
”Yritän”, Harry huokaisi ja kävi taas makaamaan.

Ron katsoi hetken sängyllä kirjavien täkkien alla makaavaa Harrya ja epäröi. Hän avasi suunsa, mutta sanat takertuivat kurkkuun. Harry sulki väsyneen näköisenä silmänsä ja haroi mustia hiuksiaan. Poika laski käden lepäämään vatsalleen ja toisen kasvojensa viereen tyynylle. Ron puraisi alahuultaan ja kääntyi pois sängyn vierestä. Hän harppoi nopeasti sänkyrivien ohi Suuren salin oville ja sieltä kantamaan uhreja sänkyihin. Vasta kun hän viimeisen kerran meni aulaan tarkastamaan, että kaikki hoitoa tarvitsevat olivat salissa, hän huomasi portailla seisovan vaalean pojan.

Malfoy seisoi taas paikoillaan ja tuijotti sulkeutuvia ovia. Vainajien omaiset laahustivat nyyhkyttäen tyrmiin jättämään hyvästit, selviytyjät ja heidän läheiset kävelivät linnan yläkerroksiin laatimaan jatkosuunnitelmia, ja aula tyhjeni nopeasti. Muutama pettynyt odottaja poistui odottamaan tietoa läheisistään. Ron ei voinut olla tuijottamatta entistä vihamiestään, joka puri huultaan ovien kolahtaessa kiinni. Vaalea pää painui alistuneena, ennen kun se nousi taas ylpeästi. Nuori mies nyökkäsi itsekseen ja kuiskasi itselleen taas lupauksen huomisesta.

Ron käännähti kohti Suurta salia hänen sydämensä takoessa yhtäkkiä kivuliaan kovaa. Hän puikkelehti sänkyjen välissä päättäväisin askelin kohti Harryn sänkyä. Ginny oli kumartunut levottomasti nukkuvan nuoren miehen puoleen.
”Hän on taas heikommassa kunnossa kuin vähän aikaa sitten. Tila heittelehtii rajusti”, Ginny totesi kalpeana vilkaistessaan Ronia. Ron puristi huulensa yhteen hänen sydäntään kivistäessä.
”Hän selviää, eikö selviäkin?”
”Minä en tiedä, Ron.”
”Hänen on pakko. Ensin Hermione ja jos vielä hänkin… minä…” Ronin ääni särähti, ja hän pudisti päätään. Harryn oli pakko selvitä.
”Hän on sitkeä. Älä menetä toivoasi”, Ginny sanoi ja sipaisi Harryn olkaa lempeästi.

Ron istui sängyn reunalle ja katseli nukkuvaa ystäväänsä. Harryn kasvot näyttivät riutuneilta ja silmien alla oli tummat varjot. Poika oli niin väsynyt. Ron tarttui Harryn viileään käteen ja lämmitti sitä käsiensä välissä.
”Huomenna”, hän lupasi itselleen.

*

Voldemort hyökkäsi Tylypahkaan aamuyöstä. Hälytyskellot herättivät Ronin, joka oli nukahtanut Harryn sängylle. Harry jatkoi melusta huolimatta levotonta untaan, joka huolestutti Ronia yhä enemmän. Terve Harry olisi herännyt ja rynnännyt etummaisten joukossa taistelemaan. Mutta Harryn pää nytkähti levottomasti, kun hälytyskellot kajahtelivat uhkaavasti, eikä nuori mies edes tavoitellut taikasauvaansa. Ron otti oman taikasauvansa ja ryntäsi taisteluun kuten kaikki ne, joilla taikasauva pysyi kädessä.

Kun Voldemortin joukot vetäytyivät puoli päivää kestäneen taistelun jälkeen, Ron oli niin väsynyt, että hän olisi vain halunnut jäädä maahan makaamaan ja itkeä. Kaikki se taistelu ja kirouksien väistely, vieressä seisseen velhon kaatuminen kuolleena maahan… Yhtä hyvin kirous olisi voinut osua häneen, ihan yhtä hyvin hän voisi nyt maata maassa silmät tyhjästi eteenpäin katsoen.

Uupuneesti hän yritti ponnistaa ylös maasta, ja joku käsipari auttoi häntä. Tuttu kiltalainen sanoi hänelle jotain, mutta hän oli liian väsynyt tunnistaakseen kiltalaista saati sitten ymmärtää, mitä tämä sanoi. Kaikki tuntui epätodelliselta, sekavalta unelta. Hän tuntui havaitsevan vain välähdyksiä sieltä ja täältä. Hetken hän seisoi jonkun loukkaantuneen sängyn vierellä ja auttoi Ginnya hoitamaan tätä, hetken hän oli kantamassa etulinjasta tulevia uhreja tyrmään, ja taas hän oli jonkun potilaan sängyn vieressä pitämässä tuskasta vääntelehtivää velhoa paikallaan parantajien koittaessa auttaa. Jossain etäisesti hän oli kuulevinaan Harryn tuohtuneen äänen, joka vaati saada tietää, mitä oli tapahtunut ja oliko Ron kunnossa.

Jostain ilmestyi yhtäkkiä käsi, joka tarttui häneen.
”Ron? Ron, sano jotain!”
Hän hätkähti hereille unenomaisesta tilastaan. Harry seisoi sairaalakaavussa hänen edessään ja katsoi häneen huolestuneena.
"Mitä... missä me olemme?" Ron sopersi ja katseli hämmentyneenä ympärilleen.
"Ron, sattuiko sinuun? Oletko kunnossa? Voi Merlin tuota verta..."
Ron vilkaisi käsiään, jotka olivat veriset. Hänen vaatteensakin olivat veren tahrimat.
"Tämä ei ole minun. Vai onko?"
Harry kiskoi kaavun pois hänen päältään. Ron ei voinut olla värähtämättä, kun Harry tutki häntä varovasti kädet täristen.
"Ei, se ei taida olla sinun. Merlin, minä säikähdin.. Yritin kysellä, oletko sinä kunnossa, mutta kukaan ei tiennyt tai ollut nähnyt sinua ja minä jo ajattelin... Mutta sinä olet kunnossa", Harry huokaisi helpottuneena ja pyyhkäisi nopeasti silmäkulmaansa.

Ron pudisti väsyneenä päätään. Hän nosti tärisevän kätensä otsalleen.
"Minä olen kunnossa. Ihan kunnossa."
Harry kietoi kätensä hänen ympärilleen. Ron tunsi silmiään kirvelevän, kun Harry piti häntä rauhoittavasti sylissään ja silitteli hänen paljasta selkäänsä.
"Voi Ron, mitä oletkaan taas joutunut kestämään. Sinä olet varmasti aivan puhki", Harry mumisi hiljaa. Ron pudisti päätään.
"Minä olen ihan kunnossa", Ron yritti, mutta hänen äänensä särähti hieman, ja hän antoi Harryn pitää häntä vielä hetken sylissään. Harry silitteli hänen selkäänsä, kun tuntui, että jostain syvältä kumpuavat nyyhkäykset tärisyttivät hänen koko kehoaan.

Kesti kauan, ennen kuin Ron rauhoittui. Hän vetäytyi hieman ja pyyhkäisi nopeasti kosteita poskiaan kuiviksi. Harry kohotti kätensä ja pyyhkäisi hänen poskeaan. Vasta silloin Ron tajusi Harryn olevan jalkeilla.
"Hei, mitä sinä teet poissa sängystä! Sinä et saisi nousta ylös!" hän sanoi hieman säikähtäneenä.
"Lähdin etsimään sinua. Ei minulla ole mitään hätää."
Ron pudisti päätään ja työnsi Harrya kohti hänen sänkyään.
"Takaisin sänkyyn, sinä et todellakaan saisi olla ylhäällä vielä!"
”Ron, älä minusta huolehdi! Sinun on mentävä lepäämään”, Harry sanoi vakavasti ja kuulosti taas omalta itseltään.

Ronin huulille hiipi väkisinkin hymy hänen katsoessaan Harryn vihreitä silmiä.
”Tule tänne”, Harry komensi äkkiä ääni paksuna ja veti Ronin taas lähemmäs. Ron puri alahuultaan Harryn kietoessa kätensä hänen ympärilleen ja halatessaan häntä. Hänen poskensa oli vasten toisen rohkelikon poskea, ja hän tunsi nuoren miehen lämpimän hengityksen mukavan kutittavana korvassaan.
”Älä kuluta itseäsi loppuun. Olet niin väsynyt. Mene nukkumaan”, Harry pyysi.
”Minä olen ihan kunnossa, mutta sinä…”
”Minä voin jo ihan hyvin, Ron. Mene nyt vain nukkumaan. Se on käsky”, Harry komensi pehmeästi.

Ron puristi silmänsä kiinni, eikä huomannut rutistavansa Harrya yhä voimakkaammin.
”Minä…” hän aloitti, mutta pelko hulmahti häneen. Mitä Harry sanoisi? Mitä jos hän menettäisikin Harryn?
”Niin?” Harry kysyi ja vetäytyi katsomaan odottavasti Ronin silmiin. Ronista tuntui, että silmissä näkyi pyyntö, että hän lopettaisi lauseensa, mutta entä jos hän kuvitteli? Jos hän sekottaisi asiat entisestään? Menettäisi Harryn sanojensa takia?
”Minä tottelen sinua, tämä kerran. Mutta vain jos sinä tottelet minua”, Ron sanoi. Harryn huulille kohosi väkinäiseltä näyttävä hymy, ja Ronin sydäntä vihlaisi.
"Sovittu. Tulethan heti taas luokseni, kun heräät?"
Ron nyökkäsi. Harry puristi nopeasti hänen kättään, ennen kuin kääntyi kävelemään omalle sängylleen. Ron katsoi Harryn perään hetken, mutta kääntyi lopulta kävelemään pois salista. Hän tunsi itsensä pelkuriksi ja inhottavaksi petturiksi. Hän oli vannonut itselleen kertovansa Harrylle, mutta joka kerta mahdollisuuden tullen hän livisti.

Aula oli melkein autio. Vain nuori mies ja parantaja seisoivat portailla.
”Ei sieltä tänään enää tule ketään! Malfoy, sinun on palattava sänkyyn, sinä tarvitset lepoa! Muutenkin tilasi on niin heikko”, parantaja yritti maanitella.
”Hän lupasi tulla”, Malfoy totesi kopeasti ja tuijotti ovia.
”Tänään ei tule ketään, kaikki toipuvat tiedät-kai-kenen hyökkäyksestä. Palaa nyt sänkyysi.”

Malfoy näytti yhä enemmän aaveelta. Hänen kasvonsa olivat kuulaat ja silmissä kuumeinen katse, kun poika tuijotti uhmakkaasti ovia. Malfoyn vartalo nytkähti pari kertaa holtittomasti, mutta nuori mies seisoi päättäväisesti paikoillaan.
”Huomenna sitten”, parantaja maanitteli ja tarttui kalpeaan käteen. Malfoy käänsi katseensa ja loi niin vihaisen katseen parantajaan, että tämä päästi kädestä kuin se olisi polttanut.
”Minä lepään, kun haluan levätä.”

Parantaja loi Roniin pyytävän katseen, mutta Ron kohautti olkiaan ja harppoi Malfoyn ohi yläkertaan, jossa tyhjät luokkahuoneet ja tuvat olivat majoitustilana. Käytyään pikaisesti suihkussa Ron meni rohkelikkotorniin ja kaatui vanhalle, tutulle sängylleen makaamaan. Vaikka hän oli väsynyt, väsyneempi kuin koskaan aikaisemmin, hän ei saanut unta moneen tuntiin.

*

Nukuttuaan pitkälle iltaan Ron hiipi hiljaa kohti portaikkoja. Aula kuulosti autiolta, mutta hän oli melko varma, että yksi henkilö siellä ainakin seisoi.

Ron pysähtyi portaiden yläpäähän ja kurkisti alas. Aivan kuten hän oli arvannutkin, vaalea poika seisoi paikallaan. Ron ei voinut nähdä Malfoyn kasvoja, mutta tämän vartalo näytti jännittyneeltä. Käsi puristi tiukasti kaidetta, ja vartalo nytkähti oudosti.

Ovet aukenivat ja pari haavoittunutta kannettiin sisään. Malfoy astui askeleen lähemmäs.
”Mistä he…”
Lause katkeisi syvältä hakkaavaan yskään. Ron värähti Malfoyn vetäessä hinkuvasti henkeä.
”Etulinjasta”, aurori sanoi ja viittasi tuomaan pari ruumista sisään. Sitten ovi kolahti lohduttomasti kiinni. Malfoy seurasi katseellaan ruumiita, mutta kukaan tuoduista ei näyttänyt olevan hänen odottamansa henkilö.
”Milloin… milloin loput tulevat? Hän sanoi tulevansa, hänen olisi pitänyt olla jo täällä”, Malfoy sanoi yskien.
”Huomenna…”
”Minä en jaksa odottaa huomiseen! Ei minulla ole - ”

Malfoyn ärtynyt huuto päättyi yskään. Hän lysähti istumaan portaille.
”Oletko ihan – ” aurori aloitti, mutta Malfoy huitaisi kädellään miehen vaikenemaan.
”Eikö teillä ole jotain työtä tehtävänä”, Malfoy tiuskaisi.

Ron lähti hiljaa laskeutumaan portaita. Aurori käännähti kävelemään Suureen saliin ja eteishalliin laskeutui hiljaisuus. Ron pysähtyi aivan portailla istuvan pojan taa, mutta tämä ei näyttänyt huomaavan. Ronista tuntui uskomattomalta, kuinka hän sillä hetkellä ymmärsi entistä vihamiestään ja halusi auttaa tätä. Ron laski kätensä pojan riutuneelle olkapäälle, mutta Malfoy ei vieläkään huomannut häntä. Pojan vartalo nyki pari kertaa ja hän ähkäisi kivusta.
”Ei enää huomisia. Ole kiltti ja tule tänään. Minä en jaksa taistella, jos se on turhaa. Tänään eikä huomenna”, Malfoy valitti hiljaa itsekseen painaessaan pään polviinsa.

Aivan kuin Malfoyn sanat olisivat olleet taikasanoja, sillä ovet avattiin. Ron hätkähti ja veti kätensä pois Malfoyn olalta. Remus käveli sisään ja takana tulevat kiltalaiset kantoivat paareja. Saattue pysähtyi nähdessään vaalean pojan, joka nousi seisomaan horjuen.
"Malfoy", Remus yritti ja pyyhkäisi ruskeita hiuksiaan surullinen ilme kasvoillaan. Malfoy tuskin huomasi tuijottaessaan paareja. Hän näytti tajuavan, mitä kaikki merkitsi.
”Hän on myöhässä”, Malfoy totesi värittömällä äänellä.
”Hän…” Remus sanoi ja vilkaisi paareilla makaavaa, valkean lakanan alla olevaa hahmoa.
”Jos aiot sanoa, että hän kuoli arvokkaan kuoleman, eikä hänen poismenonsa ollut turha, säästä sanasi. Niistä ei ole minulle mitään lohtua”, Malfoy tokaisi kylmästi.
”Hän sanoi, että olisit odottamassa. Hän käski sanoa, että on pahoillaan, ettei päässyt tulemaan aikaisemmin”, Remus sanoi hiljaa.

Ron tuijotti paareja sanattomana. Ontto tyhjyys kaihersi hänen mahanpohjaansa, eikä hän halunnut edes ajatella, miltä Malfoysta tuntui. Jos siinä olisi maannut Harry… Ron värähti.
”Minä sinnittelin ja odotin, ja nyt…” Malfoy sopersi ja viittasi paareja kohti.
”Haluatko sanoa hyvästit? Katsoa häntä vielä kerran?” Remus yritti ystävällisesti.
”Miksi sanoa hyvästi, kun ei hän vastaa? Minä…”
Ron katsoi epäuskoisena, kun nuori mies painoi kädet kasvoilleen ja näytti olevan itkemäisillään. Malfoy, se ilkeä ja kopea luihuinen.

”Minä muistan kyllä, miltä hän näytti, te voitte viedä hänet. Voitte kohta viedä minutkin”, Malfoy sanoi ääni täristen ja viittasi kohti tyrmiä.
”Jos muutat mielesi, sinulla on vielä huomenna aikaa käydä sanomassa hyvästit”, Remus yritti.
”Ei, ei huomista. Ei minulle, kun ei ole mitään odotettavaa huomiselta”, Malfoy mutisi ja haparoi kädellään tukea kaiteesta. Ron tarttui käteen ja astui pojan viereen pitämään tämä heikottavilla jaloillaan, mutta luihuinen ei näyttänyt huomaavan, että hän nojasi ihmiseen eikä kaiteeseen.

Remus seisoi epäröiden paikallaan. Kiltalaiset vilkuilivat toisiaan hieman epäröiden ja lähtivät sitten kuljettamaan paareja tyrmään. Luihuinen seurasi heitä katseellaan.
”Odottakaa”, Malfoy pyysi käheästi. Poika päästi Ronista irti ja lähti mahdollisimman vakain askelin paarien luo. Hänen kätensä tärisi hieman, kun hän siirsi valkean lakanan syrjään. Hengitystään pidättäen Ron kurottautui hieman nähdäkseen, kuka paareilla lepäsi. Ruumiin valkeilla kasvoilla lepäsi niin oudon huoleton ja lauhkea ilme, ettei Ron ollut tunnistaa henkilöä.
”Hän näyttää niin rauhalliselta”, Malfoy sanoi tuskin kuuluvasti.
”Hän kuoli sankarina. Kenelläkään ei voi enää olla epäilystäkään, kumman puolella hän todella oli”, Remus sanoi.
”Kyllä he häntä nyt uskovat. Hänestä tehdään sankari, vaikka monet ovat haukkuneet häntä petturiksi hänen selkänsä takana. Nyt kun hän on kuollut, kaikki kunnioittavat häntä ja kohottavat hänelle maljojaan, miten tekopyhää!" Malfoy sanoi katkerasti.

Oli hetken aivan hiljaista, kun Remus näytti etsivän sanoja.
"Hän..." Remus yritti, mutta luihuinen ei antanut hänen sanoa lausettaan loppuun.
"Sattuiko häneen?”
Remus katsoi paareilla makaavaa miestä.
”Hän oli tulossa tiedusteluretkeltä, kun Voldemortin joukot tekivät iskun. Häneen osui joku kuolonsyöjien kirous, en tiedä mikä. Yritimme auttaa häntä, mutta hänen haavansa eivät vain lakanneet vuotamasta. Me lievitimme hänen kipunsa, hän ei kärsinyt. Se tapahtui aika nopeasti."
"Hyvä, hyvä että hän ei kitunut. Sanoiko hän mitään?" Malfoy sanoi ääni hieman särähtäen. Remus otti pari askelta lähemmäs nuorta miestä, kun tämä huojahti.
"Hän kertoi meille, mitä oli saanut selville tiedusteluretkellään. Ja että sinulle piti sanoa, että hän oli pahoillaan myöhästymisestään.”
”Sanoiko hän mitään muuta?”

Ron katsoi Malfoyta, joka huojui yhä enemmän paikallaan ja tuijotti tiukasti paareilla makaavaa miestä kuin odottaen tämän sanovan hänelle, mitä hän halusi kuulla. Vaalea käsi kohosi piirtämään naarmuisten, kalpeiden kasvojen muotoja. Sormet hipaisivat vaivihkaa värittömiä huulia. Remus huokaisi raskaasti.
”Hänellä olisi varmastikin ollut paljon sanottavaa sinulle, mutta hän ei jaksanut. Ei ole epäilystäkään, etteikö hän olisi -”
”En halua kuulla mitään sinun mielipiteitäsi ja arvailujasi. Joko hän sanoi jotain tai ei.”
”Hän oli liian väsynyt, hän sai vain vaivoin kerrottua tärkeät tiedot meille. Hän olisi varmasti halunnut sanoa paljon asioita sinulle, mutta hän ei vain jaksanut enää puhua.”
Malfoyn käsi siirtyi hetkeksi paareilla makaavan miehen rintakehälle, jossa sydän ei enää takonut. Nuoren miehen polvet pettivät, ja Ron harppasi ottamaan uupuneen pojan vastaan.

”Auttakaa, hänet pitää saada takaisin vuoteeseen”, Ron ähkäisi, ja Remus tuli hänen avukseen, kun kaksi kiltalaista lähti viemään ruumista pois. Malfoy ei vastustellut, kun Ron ja Remus puoliksi kantoivat hänet takaisin sänkyyn. Ron kiskoi peitteen tärisevän pojan päälle.
”Minä käyn ilmoittamassa Harrylle, mitä olemme saaneet selville”, Remus mutisi vaisusti katsellen Malfoyta, joka sulki uupuneena silmänsä. Ron kumartui kokeilemaan Malfoyn kuumaa otsaa ja sitten pulssia, joka löi hälyttävän tiheästi.
”Käske joku parantaja heti tänne. Hän on huonossa kunnossa”, Ron pyysi, ja Remus nyökkäsi.

Ron tuijotti Malfoyta. Hän ei halunnut edes kuvitella, miltä hänestä olisi tuntunut. Miltä olisi tuntunut kuulla Harryn kuolleen ja... Ron värähti. Hän olisi varmasti kuollut siihen. Ja katsoessaan Malfoyn valkeita huulia, joita tämän kieli laiskasti kostutti, hän tajusi, että siltä varmasti Malfoystakin tuntui. Ja ehkä Malfoy kuolikin. Pojalla ei ollut enää mitään mitä odottaa huomiselta, niinhän tämä oli itse sanonut. Miksi taistella, kun tiesi, ettei huomennakaan voisi voittaa?

Ron seisoi lamaantuneena Malfoyn sängyn vieressä. Hän ei osannut tehdä mitään helpottaakseen luihuisen oloa. Parantajia kumartui luihuisen puoleen, mutta kaikki pudistelivat neuvottomina päätään. Kun parantajat yrittivät juottaa Malfoylle jotain juomaa, tämä käänsi päänsä, eikä suostunut juomaan. Ron olisi halunnut tarttua Malfoyn paidanrinnuksiin ja ravistella poikaa. Sanoa, ettei tämä saanut luovuttaa. Mutta millä hän olisi voinut kannustaa tätä enää jatkamaan? Ron tiesi, että hänkään ei olisi jaksanut enää taistella, jos olisi menettänyt Harryn.

Ron kostutti ties kuinka monennen kerran valkean pyyhkeen viileään veteen ja paineli kylmää hikeä Malfoyn otsalta pois. Hän säpsähti, kun poika avasi sameat silmänsä.
”Hän tulee huomenna, eikö tulekin? Huomenna varmasti”, poika mutisi käheästi kuivin huulin.
”Kyllä”, Ron kuiskasi osaamatta muutakaan sanoa, eikä hän pystynyt kohtaamaan luihuisen lähes anelevaa katsetta. Hän pyyhkäisi vaaleita hiuksia sivuun, ja paineli kostealla pyyhkeellä pojan kasvoja. Malfoy sulki silmänsä, ja hänen kasvoilleen kohosi etäinen, surullinen hymy.
”Huomenna."

Muutama tunti myöhemmin Malfoyn päälle vedettiin valkea lakana. Kun Ron katsoi, kuinka elotonta ruumista lähdettiin kantamaan vähän aikaa sitten tyrmään viedyn miehen viereen, hän teki päätöksensä. Hän ei jäänyt enää odottamaan huomista, vaan käveli Harryn sängyn luo ja kertoi Harrylle rakastavansa tätä. Ja vastaukseksi Harry hymyili niin, että vihreät silmät loistivat.




So tell that someone that you love
Just what you're thinking of
If tomorrow never comes
- Garth Brooks




Kommentit on aina mukavia :)
« Viimeksi muokattu: 15.11.2014 15:08:50 kirjoittanut niiina »
Laughter is timeless.
Imagination has no age.
And dreams are forever.
-Walt Disney

hobby

  • ***
  • Viestejä: 155
    • http://darthenin.livejournal.com/
(Ei otsikkoa)
« Vastaus #1 : 27.07.2007 13:32:40 »
Tämä oli ehkä hieman erilainen ficci kuin mitä olet aikaisemmin julkaissut. Laatu on kuitenki  yhtä hyvä ja tunnelma aivan yhtä käsinkosketeltava. Loistavaa, josko sanoisin. Harry/Ron ei ole koskaan ollut yksi lempiparituksistani, mutta kyllähän sekin näyttää olevan ihan toimiva. Severus/Draco on ihanaa, vaikkakin harmittavan rarea.

Tuotatuota. Pidin tästä ficistä kovasti. Tuo biisi sopi tunnelmallisesti hyvin tähän ja yleensäkin teemana Huominen oli onnistunut. Kylläkyllä. Kiitos.
Jumala ei heitä noppaa.

~Einstein

Charla

  • Neville-addikti
  • ***
  • Viestejä: 118
Re: Huomenna - Harry/Ron - PG-13
« Vastaus #2 : 03.08.2007 15:39:19 »
Mitäköhän tähän oikein osaisi sanoa. En oikein ota selvää ajatuksistani tällä hetkellä, mutta voin luvata sinulle, että ne ovat kaikin puolin positiivisia. Tunnetta löytyi - teksti sai palan nousemaan kurkkuun. Pidin, pidin ja pidin. Paljon. Harry/Ron taitanee olla lempiparitukseni, mutta Severus/Draco on jotakin melko tuntematonta minulle. Sait sen toimimaan tässä ficissä, se sopi kuin nakutettu tähän. Itse tapaan rynnätä suoraan tekstiin lukematta esittelyjä sen kummemmin, joten alussa en tiennyt ketä Draco kaipasi - uteliaisuus voitti ja piti mennä lukemaan. Yllätyin hieman, mutta pidin ajatuksesta. Ja sait minut pitämään siitä enemmän ficin edetessä.

Mitään rakentavaa en osaa sanoa, mutta kiitos lukunautinnosta.

Mrjn Jäätuuli

  • ***
  • Viestejä: 48
Re: Huomenna - Harry/Ron - PG-13
« Vastaus #3 : 03.08.2007 19:11:30 »
Kiitos kauniista ficistä! Harry/Ronia harvoin luen, mutta tää oli aivan loistava. Pidin erityisesti siitä että tää kerrottiin Ronin näkökulmasta, sekä siitä että taistelujen sijaan tässä keskityttiin siihen mitä tapahtuu niiden jälkeen ja niissä olleille. Malfoyn kohtalo oli erittäin surullinen, mutta kuitenkin hyvä, että hänkin kuoli, pääsiväthän ainakin samaan paikkaan molemmat.  

Oisin kaivannu sitä, että ois tarkemmin kuvailtu se kun Ron lopulta kertoo Harrylle, mutta kaikkea ei voi saada.
I pause next to him and wonder how much it will destroy my image if I sit down next to him.
Greasy Snape. Sitting in the grass. By the lake. With Harry Potter. At sunset.

Käännökseni

Lallu

  • freak bitch
  • ***
  • Viestejä: 1 261
  • dynamite
Re: Huomenna - Harry/Ron - PG-13
« Vastaus #4 : 20.09.2007 21:51:42 »
Kiitos tästä! Tää oli aivan ihana ja surullinen ja ihana ja ja ja.. <3

Lainaus
Ron kostutti ties kuinka monennen kerran valkean pyyhkeen viileään veteen ja paineli kylmää hikeä Malfoyn otsalta pois. Hän säpsähti, kun poika avasi sameat silmänsä.
”Hän tulee huomenna, eikö tulekin? Huomenna varmasti”, poika mutisi käheästi kuivin huulin.
”Kyllä”, Ron kuiskasi osaamatta muutakaan sanoa, eikä hän pystynyt kohtaamaan luihuisen lähes anelevaa katsetta. Hän pyyhkäisi vaaleita hiuksia sivuun, ja paineli kostealla pyyhkeellä pojan kasvoja. Malfoy sulki silmänsä, ja hänen kasvoilleen kohosi etäinen, surullinen hymy.
”Huomenna."
Voivoivoi...  :( Rupesi poikaa viimeistään todella säälimään tuossa kohdassa. Tässä oli hienoa kerrontaa ja kokonaisuudessa ficci oli mitä mainioin. Hienoa yksityiskohta niin sanotusti oli tuo, että pieni pala kerrallaan kerroit Dracosta ja Kalkaroksesta. Se jotenkin herätti mielenkiintoa lukea koko ajan enemmän. Ja Ron/Harry nyt aina jotain melkein maailman eniten suloista. <3

Kiitos tästä!
LaLuna
[

eniale

  • conquistador
  • ***
  • Viestejä: 184
Re: Huomenna - Harry/Ron - PG-13
« Vastaus #5 : 12.10.2007 22:27:12 »
Voi au... Menin palasille. Nyt on vedet silmissä ja nenä vuotaa. Vielä kun taustalla on Faurén haikea kuororequiem niin on tunnelma niin maassa että. Koko ficci oli aivan älyttömän intensiivisesti kirjoitettu, ja "huomenna" onnistunut teho. Ainoa miinus on tuo loppu, se on jotenkin ihan eri sarjasta kaikessa proosallisuudessaan ja tiiviydessään. En tosin ole ihan varma, olisiko lopetus ollut parempi samanlaisena tunteikkaana kuin muu ficcikin. Ei nykyinenkään huono ole, pois se minusta.

Kerronta nousee minusta tässä tavallaan uudelle tasolle, kun kirjoitat omalla tyylilläsi joka eroaa Rowlingin tyylistä niin selkeästi. Tarina nousee irti perinteisestä ympäristöstään ja pääsee vaikuttamaan itsenään, se ei ole enää niin selkeästi osa jonkun toisen kirjoittamaa maailmaa. Jotenkin siirryin sellaiseen pomminjälkeiseen maailmaan siinä kohtauksessa jossa Ron oli tullut paikattavaksi kesken taistelun ja Harry oli noussut sängystä luvatta. Tiedäthän, oli sellainen mykkä ja huojuva tunne niin kuin kun sotaelokuvissa on räjähtänyt pommi lähellä päähenkilöä ja kaikki ääni sulkeutuu pois, maailma hidastuu eikä ole ihan tasapainossa. Taustamusiikin hypnoottisuudella saattoi olla osansa asiassa, mutta kyllä sanoillasi oli suurempi vaikutus. Se oli upea olo.
On illanpaisto, ja silkavat saijat
luopoissa pirkeinä myörien ponkii:
surheisna kaikk' kirjuvat lorokaijat
ja vossut lonkaloisistansa ulos vonkii.
avatar: mezzoprism

Eeyore

  • Radamsa
  • ***
  • Viestejä: 1 880
  • Karo-muoks || Ei Eyeore, ikinä.
    • Loista Tähti, loista.
Re: Huomenna - Harry/Ron - PG-13
« Vastaus #6 : 13.10.2007 20:01:05 »
no voi hyväkäs... pitkästä aikaa tuli niin surkean ihana olo... Kiitän jo tässä vaiheessa tästä ihanasta ficistä!
Kaaos ja epätoivo olivat käsinkosketeltavaa ja ne kulkivatkin käsi kädessä koko ajan. Malfoyn poissaoloisuus oli kyllä jotenkin... siis kamalaa, mutta tosi hyvin kirjoitettu. Ihan kuin jotain leffaa olisi katsellut aina välillä. Kalkaroksen odottaminen kävi omaankin sydämeen ja kun selvisi, ettei tämä ollut selvinnyt... Maailma romahti, myös miulla.
Lainaus
Muutama tunti myöhemmin Malfoyn päälle vedettiin valkea lakana. Kun Ron katsoi, kuinka elotonta ruumista lähdettiin kantamaan vähän aikaa sitten tyrmään viedyn miehen viereen, hän teki päätöksensä. Hän ei jäänyt enää odottamaan huomista, vaan käveli Harryn sängyn luo ja kertoi Harrylle rakastavansa tätä. Ja vastaukseksi Harry hymyili niin, että vihreät silmät loistivat.
Ficin paras kohta, varsinkin nuo pari ensimmäistä lausetta olivat ne miksi halusin tämän quotettaa. Niin, miksi siirtää huomiseen, kun sen voi tehdä tänäänkin...
Kiitän.


"Sie oot vähän niinku vähä-älynen pikkusisko, jota miulla ei oo koskaan ollu."
Naakkapuiston istuva päällikkö Märkäpuuma
Lucius/Narcissa | 67/100

Arte

  • Puuskupuh
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 5 177
Re: Huomenna - Harry/Ron - PG-13
« Vastaus #7 : 17.01.2008 17:21:57 »
Uskomatonta, etten ole aiemmin lukenut tätä. Luulin kolunneeni suurimman osan H/R-ficeistä Finissä läpi, mutta pitää kai käydä katsastamassa tarjontaa uudelleen, jos näin ihana teksti oli jäänyt huomaamatta.

En oikein osaa kuvata tämän hetkisiä mielenliikkeitäni. Posket ovat märät ja niiskutan täällä hiljakseen. Dracon kuolema oli hyvin kaunis ja kosketti. Säälin poikaa todella paljon, kun Kalkaros tuotiin ja Remus välitti tämän sanoja. Ja lopussa vielä pojan pyyntö, että mies tulisi vihdoin huomenna. Ron oli ihanan empaattinen ja ah. Niin kaunista, niin ihanaa.

En ole kauhean monta sota-ficciä lukenut, jotka olisivat jääneet mieleen. Tämän luki vaivatta vielä toiseenkin kertaan. Rakastan Harry/Ron-paritusta ja voisin lukea heistä koko ajan, varsinkin sinun kirjoittamanasi. Tyylisi ei ole mitenkään kauhean omaperäinen, mutta silti saat teksteihisi syvyyttä ja ne koskettavat, minua ainakin.

Lopussa olisin ehkä toivonut Ronin tunnustuksen erillä tavalla, että olisit kirjoittanut koko kohtauksen etkä vain pelkästään maininnut siitä. Olisin pitänyt Harryn hymystä vielä enemmän. Pojat ovat muutenkin niin söpöjä yhdessä, että tähän olisi sopinut ainakin yksi lämmin ja vahva halaus. Jään aina miettimään, että miten pojat ovat niin avoimia toistensa kanssa, mutta se sopii heille. Tunteiden peittely, noh.. En oikein tiedä, mitä yritän sanoa, mutta pidän todella tavastasi kirjoitta HooÄrrää.

Aivan ihana idea, että "Teen sen huomenna, ei, teen sen sittenkin huomenna, siirrän vielä vähän.." ja koko ajan katua, ettei sanonut ja pelätä, ettei mahdollisuutta enää tulisikaan. Se oli ihanasti rinnastettu Malfoyn kaipuuseen ja Ronin ja Malfoyn ajatukset solmiutuivat hyvin yhteen. Pidin erityisesti siitä, että Ron tunsi sympatiaa Malfoyta kohtaan, pystyi kuvittelemaan, miltä pojasta tuntui ja tajusi, että tästä varmasti tuntui juuri siltä.

Yhdessä kohdassa sinulla oli vähän ikävää toistoa. Alussa Ron huokaisee Malfoylle kaksi kertaa ja se osui kummallakin lukukerralla erittäin ikävästi silmään. Olet varmaan keskeyttänyt kirjoittamisen juuri tässä paikassa etkä sitten ole lukenut aiempaa tekstiä ja unohtanut, että olet vasta käyttänyt juuri samaa ilmausta. Tämä tietenkin korjautuu sillä, että luet aina tekstiä aloittaessasi jonkin verran aiempaa kirjoitusta, että tällaiselta vältytään. Ei mikään kamala juttu, mutta pisti silmään ja ajattelin huomauttaa.

Hajanainen paketti, mutta pidin tästä todella ja jotain suloista angstia kaivatessani muistan tämän.


“Tomorrow may be hell, but today was a good writing day,
and on the good writing days nothing else matters."
- Neil Gaiman

yönkäpälä

  • ***
  • Viestejä: 228
    • C&M
Re: Huomenna - Harry/Ron - PG-13
« Vastaus #8 : 17.01.2008 21:09:20 »
Olen lukenut tämän joskus aikaisemmin, mutten sitten löytänyt enää uudelleen kommentoidakseni. Jotenkin kun mielessäni värjyi kuva englanninkielisestä fikistä, mikä johtunee siitä, että yleensä parhaat lukemani tekstit on kirjoitettu englanniksi suomen sijaan. Kiitos innocencelle ja fikkipiirille tämän löytymisestä, nyt muistan laittaa sen kirjanmerkkeihin. ^^

Mutta voi hyvänen aika, miten osaatkaan käyttää kieltä kuvaamaan vaikeita asioita ja suuria tunteita. Minulta loppuivat sanat jo tätä kommenttia aloittaessani, mikä ei ole kovin tavallista. Voisin ylistää loputtomiin sitä, miten sodan aiheuttamien kuolleiden ja silti elävien tunteiden kuvaamisen pitäisi olla todella vaikeaa ja kuinka olet siinä onnistunut hienosti. Ylistykset tuppaavat kuitenkin vaikuttamaan liioitelluilta, enkä osaa tämän paremmin eritellä onnistunutta kuvaustasi. Se on taas näitä tuntemuksia, joita fikin lukemisesta jää ja joista ei saa otetta kun yrittää.

Harry/Ron ja Draco/Severus ovat parituksia, joita lukee mielellään muutenkin kuin random PWP -pläjäyksinä, ja tässä tekstissä olet saanut yhden kiehtovimmista H/R:n muodoista toimimaan. Sota ja kuolema sopivat hyvin taustaksi parhaiden ystävien rakkaudelle, jonka syvyydestä ei kummallakaan ole varmuutta. Hienointa on se, että lukija tietää rakkauden saavan kaikua kun se viimein lausutaan ääneen, sillä ajoissa ehtimisen epävarmuus luo tarpeeksi jännitettä. Epävarma vastaus olisi tehnyt tästä omalla tavallaan synkemmän, mikä ei olisi välttämättä ollut huono ratkaisu sekään, mutta lohtuna sodan tunnelman pohjalla tuo tieto oli ehdottomasti tarpeen. Dracon pitkän odotuksen päättyminen oli arvattavaa, mutta ei missään nimessä huonolla tavalla - sitä ehti toivoa ja koki sodan uhrien väistämättömyyden sitäkin selvemmin. Toiveikas ajatukseni on, että Dracon "Huomenna" toteutuu tuonpuoleisessa, josta Severus ei sitten olekaan myöhässä.

Jo viimeksi kun tätä luin huomasin toivovani, että keräisin itse sen rohkeuden jostain myöntää välittäväni. Vaan taitaisin tarvita oman suoran näköyhteyteni myöhäiseen tilanteeseen onnistuakseni siinä. Vaan kiitos tästä, uudelleen luettuna yhtä kaunis kuin muistinkin.
You must be deaf, dumb and blind
I loath you and your kind. Die.

"It's not paranoia if someone's out to get you."
Ravenclaw means I'm smarter than you.

Esmeralda Elenie

  • ***
  • Viestejä: 10
Re: Huomenna - Harry/Ron - PG-13
« Vastaus #9 : 25.01.2008 14:04:43 »
Todella, todella kaunis teksti. Harry/Ron on paritus, josta pidän slash-puolella todella paljon, mutta mitenkään liikaa en ole näihin törmännyt. Tässä perusidea oli uskottavan realistinen, itse kukin voi varmaan todeta joskus pitkittäneensä tunteiden kertomista, mutta sota toi juuri tähän ficciin vielä isomman kontekstin ja teki tästä jo pelkällä asetelmallaan hyvin liikuttavan.

Hyvään tekstiin todella samaistuu ja tätä lukiessa toivoin kovasti ja suurinpiirtein jopa rukoilin, että Ron ehtisi kertomaan tunteistaan, ennen kuin on liian myöhäistä. Vaikka yleensä en ole kova "onnellisten" loppujen fani, niin olin kyllä todella helpottunut, että kumpikaan hahmoista ei kuollut. Ja kuljettamalla (upeasti) Draco/Severusta mukana sai tähän myös sitä kaipaamaani tragediaa ja julmaa loppuratkaisua. Lähes täydellistä siis  :D Nyt kun lopusta aloitin, niin minusta juuri tuollainen toteava loppu oli paras - paitsi että niitä ei näe usein, olisi jälleen uusi "nyt paljastan tunteeni" -keskustelu alkanut tuntumaan toistolta ja kyseisessä tunnustuksessa onaina valtavat kliseevaarat.

Lainaus käyttäjältä: "yönkäpälä"
Mutta voi hyvänen aika, miten osaatkaan käyttää kieltä kuvaamaan vaikeita asioita ja suuria tunteita.
Olen yönkäpälän kanssa täysin samaa mieltä tästä. Yleensä luen mieluiten tekstiä, jossa on jonkinlainen kielellinen jippo tai outous, mutta tämä tällainen tavallaan perusrakenteinen ficci lumosi minut täysin. Se osasi kertoa tunteista suoraan ilman kliseilyä, kiertelyä ja kaartelua ja lisäksi hyvin paljon tunteisiin vedoten. Nyyhkytin minäkin.

Draco/Severus oli ihana paritus, en ole nähnyt sitä näin romanttisena ikinä ja vasta tämän luettuani tajuan parin potentiaalin. Minulle se on aina esiintynyt enemmänkin PWP-kamana kuin rakkaussuhteena. Tässä kuitenkin ihastuin erityisesti siihen, että heidän historiaansa ei tarkemmin selostettu, kerrottiin vain Ronin näkökulma asiasta. Tekstin koskettavin kohta oli mielestäni Remuksen ja Dracon keskustelu.

Kiitän tästä!
Will you be my shoulder, when I'm grey and older?
Promise me tomorrow starts with you

Carmilla

  • ***
  • Viestejä: 550
Vs: Huomenna - Harry/Ron - K-13
« Vastaus #10 : 23.05.2009 22:31:39 »
Oli ihan sellainen olo, että on pakko vastata tähän. Avasin vastauslaatikon ja tuijotin sitä pitkään. En tiennyt, mitä kirjoittaisin, en tiedä vieläkään.

Roniin rakastuin. Harryyn rakastuin. Siihen, miten Ron lopulta päätti, ettei odottaisikaan huomiseen. Puolivälissä minä ihan oikeasti pelkäsin tämän ficin loppuratkaisua, pelkäsin, mitä tapahtuisi, kun pääsisin viimeisille riveille. Ajattelin, että päätät tämän siihen, miten se sitten lopulta jäikin sanomatta.
Varmaan posket kastuivat paljon enemmän nyt, kuin mitä ne olisivat kastuneet onnettomammasta lopusta. Tai en tiedä. Voi hyvinkin olla, että silloin ne vasta olisivatkin kastuneet.
Ron... Enemmän minua tässä kosketti nimenomaan Ronin ja Harryn tarina, ei niinkään Dracon ja Severuksen. Se, miten kumpikin halusi sanoa sen, miten kumpikin pyysi toista sanomaan sen eikä kumpikaan pystynyt. Se oli melkein pelottavaa. Se oli jollakin tavalla kauheaa lukea, ei halunnut lukea pidemmälle ja kuitenkin oli pakko. Samalla se oli kuitenkin niin ihanan katkeransurullista luettavaa, että apua.
Ja Ron sympatisoi minua aina vain enemmän Dracon kautta. Dracokin tietysti, miten hän vain odotti ja odotti. Ja kun Severus sitten tuli... No. Voi itku.
Tulipa sekaista palautetta tänään. Ei pysty parempaan nyt. Rakastuin, rakastan. Kiitos.
If inconvenient, come anyway.