Ficin nimi: Ikaalisten viimeinen kettukarkki
Kirjoittaja: Kelsier
Ikäraja: K11
Fandom: BBC!Merlin
Tyylilaji/Genre: Modern!AU, ExoticDancer!AU, juhannushömppä
Paritus: Merlin/Arthur (pääasiassa taustalla)
Vastuuvapaus: BBC:n Merlin kuuluu tekijöilleen. Kirjoitan huvikseni enkä saa tästä rahaa.
Haasteet: Juhannustaikoja
2026A/N: Tämä on kesätaikani
Meldisille. Toivoit Arthur/Merliniä ja hulluja kesäisiä seikkailuja. Toivottavasti tanssija-Merlin buukattuna juhannusesiintyjäksi suomalaiseen pikkukaupunkiin on tarpeeksi hullua
------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Pikkukaupunki näytti miellyttävältä, mutta jokseenkin hiljaiselta. Merlin tuijotteli suljettuja kauppoja vuokra-BMW:n ikkunasta. Arthur oli luonnollisesti ratissa, kuinkas muuten. Gaius oli kehunut suomalaisen keskikesän juhlaa maasta taivaisiin, mutta Merlinin agentti osasikin muuttaa pari humalaista katselijaa suuryleisöksi tuosta vaan. Gauis oli ollut jollekin velkaa monen mutkan kautta ja siksi Merlin oli nyt buukattu tänne Pohjolan maaseudulle, vaikka ajankohdalle olisi varmasti ollut saatavissa rahakkaampaakin keikkaa.
”Perillä ollaan”, Arthur ilmoitti.
Agentti oli pitkin hampain maksanut myös hänen poikaystävänsä matkan, sillä Merlin ei ollut yksinkertaisesti suostunut ottamaan ketään muuta henkilökohtaiseksi turvamiehekseen. Arthur oli alansa rautaisenkova ammattilainen ja sitä paitsi kuluja säästi myös se, että he tarvitsivat vain yhden hotellihuoneen. Merlin heräsi ajatuksistaan ja tarkasti baaria, jonka pihaan he olivat tulleet. Paikan nimi näytti olevan No Name ja se oli hieman kulahtaneen oloinen.
”Oletko ihan varma?”
Arthur kohautti harteitaan hänen vieressään. ”Tämä osoite Gaiuksen antamissa papereissa on. Mennäänkö sisään katsomaan, josko siellä on ehompaa?” tämä ehdotti.
He nousivat autosta. Sisällä oli todellakin siistimpää ja esiintymislavakin näytti järkevän kokoiselta. Tarjoilijatyttö huomasi heidät ja kääntyi huutamaan jotakuta takahuoneesta. Sieltä marssikin perin rockhenkisesti pukeutunut mies.
”Te olette varmaan tämän illan esiintyjät?” hän sanoi hyvällä englannilla kätellen Arthuria.
”Merlin tässä on teidän tähtenne, minä olen vain turvamies”, tämä totesi Merliniä osoittaen.
Mies hymyili. ”Minä olen Mara ja omistan paikan. Multa voitte tulla kysymään mitä tarvitsettekaan. Harvoin täällä ulkomaaneläviä onkaan esiintymässä. Paikka on tulossa varmasti tupaten täyteen.”
Se oli Merlinistä mukava kuulla, vaikka hän epäili, ettei mies ollut täysin tietoinen millainen hänen esityksensä oli. ”Voidaanko me roudata rekvisiitta jonnekin? Ja Arthur jututtaisi mielellään äänimiestä.”
Mara ohjasi äskeisen tarjoilijan näyttämään takahuoneen ja auttamaan tavaroiden kanssa. Arthurin tämä vei baaritiskillä jo istuvan, lihavan miehen luo.
”Sinäkö se tanssit?” Jennaksi itsensä esitellyt tyttö kysyi Maraa ontuvammalla englannilla.
”Joo minä. Näytän kyllä vielä ihan kamalalta, kun en ole laittautunut”, Merlin vastasi tavarakuormansa keskeltä.
”Etkä näytä. Saisit tuollaisenakin muutamat pikkuhousut lavalle. Äläkä sitten välitä sivustahuutelijoista. Ne on kuitenkin maksaneet lipun, että pääsevät katsomaan.”
Merlin punastui niin eksoottinen tanssija kuin olikin. Olihan hän tietysti tottunut alallaan karkeaan vitsailuun, mutta se oli yleensä verhoiltua ja Jenna oli sanonut asiansa suoraan ja vakavasti. ”Öh, Arthur voi varmaan pitää huolen rettelöijistä. Ja mitä niihin pikkuhousuihin tulee, kai ihmiset hakevat omansa takaisin?”
Jenna naurahti kuin hän olisi kertonut hyvänkin kaskun. Heidän päästyään takahuoneeseen Merlin huomasi ilokseen, että sinne oli tuotu virvoitusjuomia ja pientä purtavaa häntä varten.
”Haluaisitko vielä kahvia tai kuumaa vettä?” Jenna kysyi häneltä tehdessään lähtöä.
Merlin oli sanoa teetä, mutta huomasi sitten valikoiman pusseja pullojen vieressä. No, ihan kaikkea ei voinut odottaa saavansa. ”Kuuma vesi riittää hyvin.”
Saatuaan teensä tekeytymään hän aloitti maskeeraamisen. Ensiksi hän suoritti ihonhoitorutiinin kuunnellen meditatiivista musiikkia. Sitten hyvä pohjustus, sillä kuumat valot ja tanssi itsessään saivat hikoilemaan. Päällysmeikin hän tekisi vasta hieman ennen esitystä, kun olisi päättänyt kuka aikoi olla tänään.
Arthur tuli jonkin ajan kuluttua takahuoneeseen ensin oveen koputettuaan. ”Saimme ääni- ja valoasiat kuntoon. Ne eivät ole ihan yhtä hienot kuin olet tottunut, mutta kyllä sinä loistat silti.”
Merlin hymyili poikaystävälleen. He olivat tavanneet, kun Arthur oli tullut turvamieheksi eksklusiiviselle strippiklubille, jolla Merlin työskenteli. Vaaleatukkainen komistus olisi itsekin sopinut Peacockin lavalle, mutta oli päätynyt vastaamaan sen kirkkaimman jalokiven henkilökohtaisesta rauhasta. Ja teki sen enemmän kuin mielellään.
”Suutele minua”, Merlin vaati.
Se sai Arthurin tuhahtamaan. ”Me olemme töissä. Sitä paitsi sotken meikkisi.”
Merlin muikisti suutaan. Tarkalleen ottaen heidän keskinäinen pelehtimisensä oli kielletty ainoastaan Peacockin tiloissa. Ja Arthur kyllä näki, ettei hänellä ollut vielä luomiväriä tai huulipunaa. Hän päätti jättää asian sikseen. ”Olisiko jotain ajatuksia tämän illan hahmosta?”
Arthur istahti pienelle jakkaralle. ”Täällähän on meneillään tärkeä juhlapyhä. Ehkä jotain siihen liittyvää?” Tämä alkoi selata puhelintaan selvästi googlettaakseen mahdollisia ideoita.
Merlin oli nähnyt Midsommar-elokuvan, mutta se tuskin vastasi samaa keskikesää kuin mitä täällä juhlittiin. Ainakaan hän ei ollut nähnyt mitään kulttiuteen viittaavaa.
”Löytyi paljon kukkataikoja ja kansanuskomuksia”, Arthur kertasi hetken kuluttua. ”Miten olisi joku luonnonhenki? Se kai sopii tuohon maailmaan.”
Merlin hymyili. Ajatus oli oikeastaan hyvä. Pitäisi pyytää Gaiusta maksamaan Arthurille pientä palkanlisää luovasta avustamisesta. ”Nyt sinun on aika lähteä. Minä rupean valitsemaan vaatteita ja viimeistelen kasvoni. Saat sitten muiden kanssa nähdä minkälainen haltia täältä putkahtaa.”
Arthur suukotti hänen päälakeaan ja meni virnistellen. Merlin etsi tavaroistaan läpikuultavan paidan, jossa oli harvinaisen antava kaula-aukko sekä rennot, lantiolta tiukasti istuvat housut, joiden tiesi korostavan peppuaan. Hän puki päälleen myös mustat ylellisintä puuvillaa olevat bokserit. Hänen kenttätutkimustensa mukaan asiakkaat pitivät niitä kaikkein seksikkäimpinä stringien ja muiden nirunaruviritysten sijaan. Merlin ei ollut perinteinen Chippendale- tai Magic Mike -miesstrippari. Hänen taustansa oli klassisen baletin, jazztanssin ja lyricalin puolelta. Hän ei siis myöskään näyttänyt kuntosalijannulta, vaikka olikin voimakas ja jäntevä. Peacockin asiakkaat pitivät hänestä ja hän saikin paljon tippejä, vaikka hänen sylitanssinsa olivat jo itsessään arvokkaita. Rekvisiittakapsäkistä Melrin löysi myös tyylitellyn silmät peittävän kettunaamion. Ehkä hän voisi olla luonnonhaltia, joka osasi tarvittaessa muuttua ketuksi. Hän kehitteli ideaa meikatessaan itselleen viekkaat silmät ja utuiset poskipäät. Eteerinen ja rietas pikkuhaltia, kyllä yleisö varmasti lämpenisi sille. Merlin tämänhetkisen esityksen musiikkimaailmankin sattui sopimaan aihepiiriin. Hän havahtui ovelta kuuluvaan koputukseen.
”Sisään.”
Mara astui huoneeseen ja sulki oven perässään. ”Ohhoh! Sinustahan on tullut kertakaikkisen upea. Tulin vaan kertomaan, että väkeä on paikalla jo hyvin. Annettiin turvamiehellesi samanlainen liivi kuin meidän järjestyksenvalvojilla niin ihmiset tietää, missä hommissa se täällä on.”
Merlin hymyili. ”Kuulostaa hyvältä. Olen pian täysin valmis.”
Mara nyökkäsi. ”Hyvä homma. Joku tulee sitten kertomaan, kun sinun on aika saapua lavalle.” Sitä myöten mies lähti, epäilemättä ilta oli kiireinen omistajallekin.
Kului vielä kolme varttia, kunnes hänen huoneeseensa pujahtivat innokkaat luultavasti juuri ja juuri täysi-ikäiset tyttö ja poika. ”Mara esittelee sinut ihan kohta. Ja me autetaan, että pääset lavan luo. Saadaanko sitä ennen yhteiskuva? Pähee meikki”, nuoret selostivat yhteen ääneen. Kummallakin oli poskissaan glitteriä, Merlin huomioi.
Pubi oli toden totta täyttynyt ihmisistä. Mara lämmitteli yleisöä kertomalla ulkomaan ihmeestä, jonka nämä kohta näkisivät. ”Neidit ja leidit tänne eteen vain! Tällaista mieskauneutta ei meidän kylänraitilla joka päivä nähdäkään.” Muutama mies buuasi rennon leikkimielisesti ja iso joukko naisia tunkeutui eteenpäin. ”Tuolla hän jo onkin! Suoraan Englannista, Uskomaton Merlin!”
Yleisö kirkui, kun Merlin aloitti shownsa. Hän oppi pian tuntemaan lavan ulottuvuudet ja oikeasta unohti, ettei ollut Peacockissa. Eturivit liikkuivat hänen mukanaan hurmoksessa. Hän paljasti hieman olkapäätä, välillä hän työnsi koko paidan roikkumaan lanteilleen, nilkan vilahdus, sitten housunlahkeen veto niin ylös, että pohje ja puoli reittä näkyivät. Naamio oli väliin häneen naamallaan, takaraivollaan tai kädessään. Lopussa hänellä oli enää pelkät bokserit hänen jäädessään pylly pystyssä ja maski naamallaan yleisöön päin. Musiikin loputtua tuli ensin kuoleman hiljaista. Merlin ehti jo ajatella, että ehkä ihmiset alkaisivat heitellä häntä laseilla. Sitten alkoivat myrskyisät suosionosoitukset, joista ei meinannut tulla loppua. Yleisö vihelsi ja huuteli jotain omalla kielellään sekä myös englanniksi. Merlin kumarteli, kun Mara tunki väkijoukon läpi lavalle. Hänen perässään tuli pari järjestysmiestä Arthur etunenässä. He lähtivät saattelemaan Merliniä takaisin takahuoneeseen samalla, kun Mara kaiketi rauhoitteli ihmisiä ja kertoi, miten illan ohjelma jatkuisi. Perillä Arthur hätisti sen iltaiset kollegansa pois. Ja suuteli sitten häntä oikein makeasti.
”Olit ilmiömäinen rakas. Menin lupaamaan Maralle, että voit jakaa muutaman nimikirjoituksen nyt, kun esitys on ohi. Siitä hän taisi jäädä lavalle kertomaan. Sopiihan se?”
Merlinin kasvoille oli liimaantunut hymy. ”Sopii toki. Oliko mitään häiriöitä? En ehtinyt huomata itse…” A
rthurin katse oli veitikkamainen tämän silittäessä hänen hikistä niskaansa. ”Jokunen homottelija ja kiroilija, mutta heidät hiljennettiin nopeasti. Nämä kaverit täällä ovat tehokkaita.”
Samassa ovelta kuului arka koputus. Seuraava puolituntinen kuluikin selfieiden ja musteen parissa. Pääasiassa ihailijat olivat naisia, mutta oli joukkoon eksynyt muutama mieskin. Sitten Arthur meni ilmoittamaan salin puolelle, että esiintyjän oli nyt saatava levätä. Merlin alkoi poistaa maskeeraustaan. Heidän hotellinsa yhteydessä oli kuulemma kylpylä. Altaat eivät kaiketi olleet enää auki tähän aikaan, mutta aamulla hän kyllä haluaisi pulahtaa virkistävälle uinnille. Sen sijaan nyt yöllä hän suunnitteli ottavansa pitkän ja rentouttavan suihkun. Saatuaan kasvonsa hieman puhtaammiksi Merlin heitti päälleen Arthurin ison hupparin. Kohta takahuoneeseen ilmaantui muutama keltaliivinen, jotka poikaystävän ohjaamana kantoivat rekvisiitan takaisin vuokra-autoon. Mara kävi vielä kiittämässä heitä kädestä pitäen, ilta oli ollut hänelle hyvin tuottoisa. Baari oli jo keskittynyt alkaneeseen karaokeen, joten he saivat poistu aika lailla rauhassa eikä Merlin voinut laskea muutama kunnioittavan matkan päästä otettua kännykkäkuvaa järin häiritseviksi. Terassin ulkopuolella seisoi muutama ihminen tupakoimassa.
”Kattokaa shiinä menee Ikaalishten viimeinen kettukarkki!” yksi miehistä huusi Merlinin perään saaden kaikki muut vislaamaan.
Merlin istui autoon ja Arthur asettui jälleen kuskin puolelle. Heidän päästyään pihalta tielle Merlin loi Arthuriin kysyvän katseen. ”Mitähän se viimeinen tyyppi sanoi?”
Arthur kohautti harteitaan kasvot rennossa hymyssä. ”En minä sanoja ymmärtänyt, mutta sävystä päätellen se oli jotain ihan positiivista.”
Merlin upposi penkkiinsä. ”Minä päätän ainakin uskoa niin. Haluatko ensimmäisen suihkuvuoron vai odotatko minun pitkää kaavaani?”
Arthur piti katseensa tiessä, mutta toi kätensä puristamaan aivan Merlinin reiden yläosaa. ”Minä toivoin, että saisin pienen privaattiesityksen kettuhaltialta. Kenties vesiputouksen alla?”
Merlin nielaisi ja rukoili, että he olisivat jo hotellilla, jotta hän pääsisi antamaan Arthurille kaiken sen makean, jonka oli jättänyt antamatta yleisölle.
