Ficin nimi: Ihan koinsyömä
Kirjoittaja: Minä taas
Fandom: Hazbin Hotel
Mukana: Husk & Angel (taustalla Valentino/Angel)
Ikäraja: Sallitun puolella
Genre: Hurt/comfort
Summary: Angel ei ollut erikseen pyytänyt häneltä apua, mutta oli suostunut ottamaan sitä vastaan, kuten monesti aiemminkin.
A/N: Jopas sitä on päässyt taas kertymään pino keskeneräisiä tekstejä pöytälaatikkoon... Pieni kevätsiivous on täten paikallaan, ja voisin koettaa tässä kuluvan viikon aikana pakertaa jokusen valmiiksi. Tämä nimenomainen ollut lähestulkoon valmiina jo pitkään otsikkoa myöten, ja piti varmistaa, etten ole vielä julkaissut tätä. 😄
***
“Noin... Eiköhän se tällä”, Husk murahti ja heitti roskikseen pari desinfioitua liinaa ja muuta sidetarvetta, joilla oli Angelin haavoja hoitanut.
“Kiitti, Husk”, Angel mutisi nuutuneesti. “Taas kerran.”
“Ei kestä. Oksettaako vielä?”
Angel pudisti hiljaa päätään. “Vastamyrkky taitaa toimia... Tuntuu vähän selkeämmältä...”
“Ehkä se Baxter tosiaan on tittelinsä mittainen mies”, Husk sanoi hyväksyvästi.
“Eli hullu tiedemies?” Angel tirskahti. “Pitääkö jäädä odottelemaan, että minusta muuttuu joku turbomonsteri?”
“Sen sijaan sinun kannattaa nyt levätä”, Husk kehotti ja tarkkaili Angelin vointia. Oli selvää, että hänen hoitotoimensa olivat aiheuttaneet epämukavuutta, mutta tämä oli istunut urheasti paikoillaan mahdollisimman liikkumatta.
Sillä kerralla Angel oli hotellille raahauduttuaan piilotellut vaatteidensa alla tavanomaisten hiertymien lisäksi kymmeniä kaarevia, verinoroja tihkuvia purujälkiä, joiden kipu pakotti ryhdin kumaraan ja askeleen varovaiseksi. Husk oli haistanut jäljistä Valentinon syljen huumaavan tuoksun, mikä oli saanut hänet lähes lahoamaan raivosta. Kuka vittu puri toisia sillä tavalla?
Angel ei ollut erikseen pyytänyt häneltä apua, mutta oli suostunut ottamaan sitä vastaan, kuten monesti aiemminkin.
“Kuule, voinko minä –” Husk aloitti, mutta hänen sanansa hukkuivat hiljaiseen naurunpuuskaan, jonka Angel päästi äkisti ilmoille. Huskilla ei ollut aavistustakaan, mikä Angelia yhtäkkiä nauratti, mutta jäi utelun sijaan odottamaan mahdollista kommenttia.
“Hahhah, ei vittu, Husk... Tajusin äsken jotain”, Angel kihersi ja kohtasi hänen epäluuloisen katseensa. Ainakin Angel vaikutti nyt selväpäisemmältä kuin Valentinon syljen huuman vietävänä, mutta keskustelunavaus oli silti erikoinen.
“Mitä niin?”
“Kun siis... On se sanonta, että jokin on ihan koinsyömä –” Angel muodosti lainausmerkit kahden kätensä sormilla, “– ja tiedät mitä sillä meinataan? Mutta siis... nythän meikäläinenkin on ihan koinsyömä?”
Husk hengähti hiljaa ja silitteli Angelin selkää tämän hekotellessa itsekseen. Huomiossa piili itseironinen hurmaavuutensa, se oli myönnettävä. Ottaen huomioon, kuinka Angel oli kärsinyt tuntikausia pomonsa kirjaimellisena puruleluna, oli myös positiivista, että tämä ylipäätään jaksoi puhua tai naureskella millekään.
“Olet sinäkin kummallinen...” Husk murahti ja painoi päänsä Angelin hartiaa vasten.
“Tykkäät kuitenkin”, Angel mutisi suupielensä koholla.
“Totta puhut.” Rauhoittava kehräys purisi ilmoille Huskin rinnasta, ja Angel nojasi häntä vasten kätensä tiukasti hänen kädessään.
