Skꝏ the Infinity: Minuutti keskiyöhön (Reki Kyan ja Langa Hasegawa) K-11 8/?

[Fairy tale]

Nimi: Minuutti keskiyöhön
Fandom: Skꝏ the Infinity
Hahmot: Langa Hasegawa ja Reki Kyan
Ikäraja: K-11
Kirjoittaja: Fairy tale
Tyylijaji: Draama, angst, h/c, friendship/soulmates, kristillinen teema, Langa on (kanonin mukaisesti) ihastunut Rekiin, Rekillä on ADHD, apokalyptistä teemaa
Varoitus: Herätyskristillinen ja karismaattisuutta sisältävä fikki, uskoontulotarina, Jeesuksen paluun odottamista – älä lue äläkä kommentoi jos aihe ei miellytä mutta suosittelen olemaan utelias ja lukemaan
Vastuuvapaus: Hahmot kuuluvat Hiroko Utsumille ja Michinori Chiballe. Minä en tee rahaa lainatessani hänen keksimiään hahmoja.
Yhteenveto: Langa uskoo Jumalaan, mutta hänen uskonsa kokee haaksirikon kun hänen isänsä kuolee. Paljon muuttuu, kun hän muuttaa äitinsä kanssa Japaniin ja kohtaa Rekin. Heidän ystävyytensä yllättää, muuttaa ja opettaa molempia. Reki tulee uskoon ja Langa saa uudistua uskossaan yhä pimenevän maailman kynnyksellä.
Kirjoittajalta: Raamatun ennustukset täyttyvät aivan silmien edessä. Monet uskonsuunnat uskovat, että morsiusseurakunta (Jeesuksen todelliset seuraajat) temmataan pois maapallolta ennen, kuin kaikkein pahin rytinä alkaa tai vähintään jossain kohtaa kauheimpia vainoja. Fikin kautta puran omaa pohdintaa ja kirjoitan Langan kokemaan paljon sitä, mitä itse olen tämän pienen elämän aikana kokenut, haaksirikkoja ja uudelleen löytämisen iloa.

1. Uusi kotimaa

Langa oli 15-vuotias, kun hänen isänsä Oliver kuoli laskettelurinteillä lumivyöryonnettomuudessa. Hänen isänsä oli kokenut eräopas, joka oli lähtenyt etsimään vuoristoon kadonnutta pientä ryhmää. Ryhmästä löydettiin kaksi eloonjäänyttä, mutta Oliver ei koskaan selvinnyt takaisin. Oliver oli myös Jumalaan uskova mies joka oli vienyt perheensäkin kirkkoon. Myös Langa oli pienestä asti uskonut Jeesukseen, joka herättäisi kuolleet viimeisenä päivänä. Ei ollut silti helppoa olla teini-ikäinen poika ilman isää, jonka kanssa hän oli viettänyt paljon yhteistä aikaa lumilautaillen.

Langa oli hiljainen ja sosiaalisesti hieman kömpelö poika, jolla ei ollut varsinaista parasta ystävää. Ei hän osannut keskustella tai pukea sanoiksi ajatuksiaan. Ehkä juuri siksi hän jäi myös usein sivuun seurakunnan nuortenilloissa. Kun muut lauloivat tai musisoivat tai osasivat jotain muuta, Langasta tuntui että hän ei osannut mitään. Tai osasi hän toki urheilla. Hän oli hyvä lumilautailemaan, hyvä pelaamaan jääkiekkoa, hyvä jalkapallossa ja nopea juoksemaan, mutta kukaan ei ollut kiinnostunut samoista asioista ja niin hän jäi yksin. Kun hänen isänsä kuoli, hänen uskonsa Jumalaan koki kovan kolauksen ja hän masentui.

*

Oli maaliskuu. Lentokone lensi halki Pohjois-Amerikan ja yli Tyynenmeren. Langa oli vasta täyttänyt 17-vuotta ja oli nyt matkalla kohti uutta kotimaataan. Kun hänen äitinsä oli valmistellut häntä muuttoon ja uuteen, oli Langalle ollut aivan sama missä hän loppuelämänsä viettäisi. Hänen elämänsä oli yhdentekevää. Kaikki oli yhtä harmaata massaa. Ei hänellä ollut erityisiä odotuksia tai suunnitelmia tulevaisuudesta. Hän osasi puhua japania kohtalaisen hyvin, mutta kirjoittaminen oli yhtä tuskaa. Langa mietti, ettei hän ikinä selviäisi edes lukiosta vaan istuisi ikuisesti lukion toisella luokalla valmistumatta ikinä. Hän oli jo Kanadassa käynyt lukion toista luokkaa koko viime syksyn ja kun hän kohta aloittaisi koulun Japanissa, hän aloittaisi uudelleen toisella luokalla. Silläkään ei ollut mitään merkitystä. Tai niin hän luuli.

Ensimmäisen yön Okinawassa Langa ja hänen äitinsä nukkuivat hotellissa ja seuraavat kolme päivää menivät siihen, kun he saivat kotinsa avaimet ja ostivat sinne välttämättömät huonekalut; sängyt ja ruokapöydän.
Sunnuntaina Langa meni äitinsä mukaan Uruman seurakunnalle. Viime kerrasta seurakunnalla oli pitkä aika, mutta hän ei halunnut että äiti menisi yksin.
”Langa. Lupaa minulle että et unohda seurakuntaa kokonaan”, hänen äitinsä pyysi.
”Minä lupaan”, Langa vastasi, vaikka hänen sydämensä ei ollut lupauksessa täysin mukana. Ihan sama.
”Ehkä löydät täältä uusia ystäviä”, hänen äitinsä sanoi toiveikkaana. Langa kohautti hartioitaan. Ennemmin helvetti jäätyy, kuin minä saan ystäviä, hän mietti. Hän tunsi olevansa vähän outo, epäsosiaalinen ja erilainen. Hän ei osannut kuvitella miltä tuntuisi että olisi omia ystäviä.

Kotona Langa sulkeutui huoneeseensa. Siellä ei ollut mitään muuta kuin petaamaton sänky ja ikkunalla verhot. Hänen vähät tavaransa olivat laukuissa lattialla. Langa tiesi, että kestäisi aikansa että hänen äitinsä saisi palkastaan maksettua heille kaiken, mitä he tarvitsisivat. Huonekaluja, mattoja, television, astioita ja hän tarvitsi työpöydän. Hänen pitäisi löytää työtä, mitä tahansa jotta voisi auttaa äitiään hankinnoissa ja laskuissa. Hänen äitinsä aloittaisi kohta työn terveyskeskuksen vastaanotossa ja hän aloittaisi koulun. Ehkä hän selviäisi kaikesta tästä päivä kerrallaan.

Huhtikuussa ensimmäisen koulupäivän jälkeen Langan etsiessä työtä, hänen ohitseen kadulla rullasi yksinäinen skeittilauta. Sitä Langa ei tiennyt, että se hetki tulisi muuttamaan hänen koko elämänsä.

*

Kun Reki oli 14-vuotias, hänen ystävänsä joutui sairaalaan jouduttuaan skeittailuonnettomuuteen. Hänen ystävänsä ei koskaan toipunut onnettomuudesta ja kohta hän muutti koko paikkakunnalta muualle. Reki jäi yksin skeittilautoineen eikä kukaan tuntunut olevan kiinnostunut samoista asioista, mitä hän oli. Reki halusi löytää ystäviä, mutta ajautui huonoon seuraan. Skeittaileva poikaporukka oli muutaman vuoden häntä vanhempi. He notkuivat hetken skeittilaudoillaan, mutta alkoivat sitten tupakoida ja arvostella muita skeittailijoita. Viikonloppuna he tarjosivat Rekillekin tupakkaa ja alkoholia. Kun Reki halusi lähteä heidän jengistään, se ei onnistunutkaan ilman kipeitä mustelmia.

Rekillä ei koskaan ollut ollut hyvä itsetunto ja hän vaipui usein synkkyyteen ja itsesääliin. Useimmiten hän oli kuitenkin aurinkoinen ja iloinen, eikä halunnut näyttää muille kun hän rypi masennuksessa. Hänellä oli hyvä ja välittävä perhe. Hänen isänsä oli järjestänyt Rekille puutyöpajan takapihan verstaalle ja opettanut työkalujen käytössä. Hänen isänsä oli usein matkatöissä ja sen takia hänen isoäitinsä oli muuttanut heille ja oli avuksi lastenhoidossa. Kun Reki oli 15-vuotias, hän pääsi osa-aikatöihin skeittitarvikeliikkeeseen ja siitä tuli hänelle tärkeä osa arkea. Liikkeen managerista Okasta tuli hänelle luotettava aikuinen.

*

Jos lukion ensimmäinen luokka oli ollut Rekille kuin tervanjuontia, hän oli vielä turhautuneempi kun lukion toinen lukuvuosi huhtikuun alussa alkoi. Hän istui luokan takaosassa ja piirteli luonnosvihkoonsa. Kaikilla tuntui olevan paljon kerrottavaa mitä kukin oli kevättauon aikana tehnyt. Reki oli ollut työssä, skeittaillut ja kolhinut itsensä. Sitä samaa mitä aina. Ei hänellä ollut mitään matkoja tai unelmalomia mihinkään. Kello soi ja oppitunti näytti viimein alkamisen merkkejä kun luokanvalvoja tuli luokkaan. Hänen jäljessään luokkaan asteli uusi oppilas, johon Reki kiinnitti huomiota vasta, kun hän esitteli itsensä. Pojalla oli jäänvaaleat hiukset ja hän kertoi tulevansa Kanadasta.

Koulun jälkeen Reki teki työvuoron skeittailuliikkeessä, vaikka hänen vasen kätensä olikin kevyesti kipsattuna viimeisimmän skeittihaasteen jälkeen. Kadulla hänen skeittilautansa karkasi hänen jalkojensa alta jatkaen kovaa vauhtia matkaansa.
”Hei! Voitko pysäyttää sen?” Reki huusi kaukaa, kun huomasi uuden luokkatoverinsa kadulla. Kanadasta tullut poika otti muutaman juoksuaskeleen ja pysäytti Rekin skeittilaudan.

Se, mitä Reki ei vielä tiennyt, siitä tapaamisesta alkoi aivan uusi vaihe hänen elämässään.



Kirjoittajalta: Ei harmainta hajua montako osaa tähän tulee ja milloin saan tämän joskus valmiiksi. Luvuista on kirjoitettua sieltä täältä pätkiä, mutta alkupään luvuista puuttuu vielä tekstiä vaikka idea on selvä.

[Fairy tale]

2. Skeittiyhteisö

Langan elämä oli yhtäkkiä aivan muuta, mitä se oli ikinä ollut. Hän oli tutustunut Rekiin ja löytänyt sitä kautta osa-aikaisen työn ja uuden harrastuksen skeittailun parissa. Se tarkoitti kiireisiä päiviä ja sitäkin mielenkiintoisempia iltoja ja viikonloppuja. Alku skeittilaudalla ei ollut helppoa, vaan se sisälsi paljon mustelmia, kaatumisia ja kipeää takamusta, naarmuja ja metritolkulla laastaria. Mutta Reki oli kärsivällinen opettaja.

”Langa”, Reki sanoi hädissään.

”Langa! Herää!”

”Mitä nyt?” Langa ihmetteli kun tajusi Rekin taputtavan poskeaan.
”Sinä pyörryit. Etkö kestä verta?”
Langa katsoi uudelleen verta vuotavaa kämmentään ja kauhistui.
”Langa! Et kyllä pyörry uudelleen. Langa!” Reki huudahti. Langa tajusi että Reki oli laittanut oman hupparinsa hänen päänsä alle ja hänellä oli ensiapulaukku esillä. Hän oli valmiina paikkaamaan Langan -  jälleen kerran.

Rekillä oli sydän paikallaan, vaikka hän toisinaan nauroikin katketakseen Langan kohelluksille. Langa ei olisi voinut löytää sopivampaa ystävää. Rekin kanssa palaset tuntuivat loksahtavan oikeille paikoilleen.

*

Shindo Ainosuke tunnettiin Okinawan rikkaimpana ja vaikutusvaltaisimpana miehenä. Hänen rahoillaan oli järjestetty hylätylle kaivosalueelle muutama suuri näyttötaulu, joiden kautta suuri skeittiyleisö saattoi seurata haasteskeittaajia radalla ja hän oli lahjonut poliisit pysymään pois alueelta. Hän ei ollut itse käynyt paikan päällä moneen vuoteen, mutta hänellä oli harrastus, josta tiesi ainoastaan hänen uskollinen sihteerinsä.

”Minun on aika palata näyttämölle”, hän sanoi istuessaan mukavasti nojatuolillaan. Hän istui suuressa huoneessa, jonka yksi seinä oli täynnä näyttöruutuja. Hän tiesi tasan tarkkaan mitä S:llä tapahtui. Tadashi tiesi kyllä mistä tuuli tällä kertaa puhalsi. S:lle oli ilmestynyt uusi nuori skeittaaja, mitä ilmeisimmin keltanokka, mutta joka oli saanut koko paikan aivan sekaisin taidoillaan.
”Mitä tahansa tarvitsetkaan”, Tadashi sanoi.
”Laita auto valmiiksi niin menen näyttäytymään viikonloppuna.”

Shindo pukeutui vanhaan skeittipukuunsa johon hän edelleen mahtui. Ja silloin hän ei ollut enää Shindo Ainosuke vaan Adam, kaikkien tuntema skeittaajalegenda. Tietysti hän mahtui pukuunsa, piti hän sen verran huolta itsestään ettei vyötärölle ollut päässyt kerääntymään yhtään ylimääräistä. Hän halusi päästä laudalle ja nähdä tuo uusi tulokas joka oli tehnyt häneen suuren vaikutuksen. Huhut kertoivat nuoren olevan entinen lumilautailija ja se näkyi hänen ainutlaatuisessa skeittaustyylissä ja mielenkiintoisessa tavassa ottaa riskejä haasteen aikana.

*

Langa oppi nopeasti skeittaamaan. Se kävi niin nopeasti, että hän herätti suurta huomiota ja kiinnostusta viikonloppuisin, jolloin he kokoontuivat hylätylle kaivosalueelle useiden kymmenien muiden skeittiharrastajien kanssa. Skeittilegenda Adam oli pistänyt merkille uuden tulokkaan jonka taidot olivat hänen huomionsa arvoiset. Mies oli jo voittanut Rekin murjoen hänen vastaparantuneen kätensä uudelleen ja sen seurauksena hän haastoi Langan skeittaamaan seuraavalla viikolla hänen kanssaan.

Sinä iltana musiikki soi kovaäänisistä, kun Langa saapui S:lle. Yöt olivat pimeitä mutta lämpötila ei ollut laskenut paljonkaan, joten jopa yön pikkutunteina oli kuuma ja kuiva kaivosalueen pöly pyöri ilmassa. Langa katseli ympärilleen ja näki paljon eri-ikäisiä skeittailijoita. Jotkut tulivat paikalle moottoripyörillä, jotkut autoilla ja useat skeittilaudoin.

Joillakin miehillä näytti olevan parvi ihailevia naisia ympärillään. Yksi heistä oli Joe, joka flirttaili avoimesti useammalle seurassaan olevalle naiselle. Cherry saattoi tuhahtaa Joelle ja hänen fanihaaremilleen, mutta oli itsekin suuren ihailun kohteena. Joillakin oli povitaskussaan pullo, josta he naukkailivat ja antoivat sitten pullon kiertää ringissä. Pimeämmissä notkelmissa Langa saattoi nähdä muutakin. Hän oli näkevinään kuinka taskukokoinen tavara vaihtoi omistajaa ja raha katosi toiseen taskuun. Toisaalla taas eräs kaksikko tuli notkelmasta housujaan suoristaen ja vetoketjuja sulkien. Langa ei ollut varma oliko käsittänyt oikein mitä oli juuri nähnyt. Kun toinen teki vielä lopuksi pienen härskin eleen toisen housujen vetoketjulla, Langa oli varma mitä oli juuri todistanut.

”Reki. Näitkö sinä...”, Langa kysyi, mutta Reki oli jo kivenheiton päässä lähtöpaikalla, jossa ensimmäinen haaste kohta alkaisi. Rekillä ei ollut sinä iltana skeittilautaa mukanaan, sillä hänellä oli vielä edellisen haasteen jäljiltä käsi kantositeessä. Vasta muutama kuukausi sitten Rekillä oli ollut edellisen kerran käsi paketissa. Langa joutui ottamaan muutaman juoksuaskeleen ja saavutti kohta Rekin. Ja aivan kohta illan ensimmäinen haastekaksikko lähti reitille. Yleisö jäi seuraamaan kisaa suurilta näyttötauluilta.

Ilta jatkui ja kohta tuli Langan vuoro, sillä Adam ilmaantui suurin elkein paikalle ja haaste voitiin toteuttaa. Rekiä ärsytti ja pelotti yhtä aikaa. Mies selvästi haki huomiota ja pöyhkeili! Hän saapui skeittilaudalla punaista mattoa pitkin, kuin olisi itse ylijumala ja keräsi ihastusta ja huomiota osakseen. Hän ojensi Langalle suuren ruusukimpun, jonka Langa hyväksyi noin vain. Ruusukimpun! Suuren ja näyttävän ruusukimpun ja puhui maireita sanoja. Rekin teki mieli potkaista Adamia, kiljua hänen korvaansa että Langa oli hänen ystävänsä eikä…

”Reki”, Langa sanoi ja Rekin huomio heräsi.
”Langa, tee parhaasi”, Reki sanoi.
”Kuten aina”, Langa vastasi.

Rekin sydän hakkasi koko haasteen ajan, ei pelkästään jännityksestä vaan hän pelkäsi. Hän näki kaiken liiankin tarkasti suurilta näytöiltä eikä hän pitänyt näkemästään. Adam oli vaarallinen. Reki oli itse saanut kokea sen karvaasti, sillä hän oli lyönyt päänsä ja murtanut kätensä. Se oli sama käsi, jonka hän oli murtanut jo useamman kerran. Hän ei voinut olla varma kauanko hänen luunsa jaksaisi uusiutua aina vain uudelleen ja uudelleen.

”Langa!” Reki parahti, sillä väristys kulki hänen kehonsa lävitse. Hän pelkäsi Langan puolesta. Hän pelkäsi sittenkin, vaikka he olivat saaneet neuvoja ja apuja sen verran, mitä Cherry ja Joe olivat saattaneet tarjota. Ja Reki oli sen illan päättyessä kertonut Langalle edellisestä ystävästään, kuinka tämä oli ollut pahassa onnettomuudessa. Mikään ei pysäyttänyt Langaa. Langa oli sokea, liian puupäinen, liian naiivi, liian sokea omille taidoilleen, liian liian liian langamainen. Holtiton koheltaja! Eikä Reki voinut sille mitään.

”Ystäväni, joka opetti minulle skeittaamisen, loukkaantui niin pahasti että hän lopetti koko skeittaamisen”, Reki kertoi. ”Lopulta hän muutti pois Okinawasta.” Ja minä jäin yksin, hän mietti mutta ei sanonut sitä ääneen. ”En halua että sinulle käy samoin.”
Langa katsoi hetken Rekiä ja oivalsi jotakin. Reki pelkäsi että hän lopettaisi skeittailun.
”Vaikka minä loukkaantuisin, en silti lopettaisi skeittaamista. Olen siitä aivan varma”, Langa sanoi.
Reki tuijotti hetken Langaa ja oli hyvillään kuulleessaan sen. Se ei kuitenkaan poistanut sitä tosiasiaa, että joskus loukkaantuminen saattoi halvaannuttaa ja invalidisoida niin paljon, että jatkaminen ei olisi mahdollista. Sitä Reki oli ystävänsä menettämisen jälkeen miettinyt paljon. Se oli hänen pelkonsa ytimessä. Se, että Langa halvaantuisi tai kuolisi.

Sen illan haaste ei koskaan tullut päätökseen eikä ratkennut, sillä poliisiauto ilmestyi paikalle ja keskeytti koko illan. Yhdessä hetkessä koko kaivosalue oli tyhjä ihmisistä. Oli vain poliisiauto ja Langa. Ja seuraavassa hetkessä tuli Reki moottoripyörän selässä ja haki Langan pois.
”Reki. Ei sinulla ole ajolupaa”, Langa totesi kun oli päässyt kyytiin.
”Suu poikki. Nyt on ihan se ja sama onko minulla ajolupaa vai ei. Täältä on päästävä pois ja karkuun. Emme saa jäädä kiinni. Se ei yksinkertaisesti ole vaihtoehto”, Reki sanoi ja painoi kaasun pohjaan.

Jonkun ajan kuluttua he istuivat meren rannalla sinne johtavilla portailla ja piileskelivät, kunnes poliisiauto oli ajanut heidän ohitseen.
”Miten kätesi voi. Ajatteliko yhtään mitään kun lähdit minun perääni?” Langa huolehti.
”Sinä se pölkkypää tässä olet!” Reki tiuskahti, mutta oli salaa äärettömän helpottunut että Langa oli kunnossa ja ehjä. Illan haaste oli ollut kaikkea muuta kuin miellyttävää katsottavaa. Adam oli valmis möyhentämään kenet tahansa vastustajansa ja tekemään heistä hakkelusta. Purkillisen pikkelssiä.

*

Kun Langa viimein sulki kotioven jälkeensä hänen korvissa soi huumaava hiljaisuus. Yhtäkkiä oli aivan hiljaista. Poissa oli musiikki ja häly. Poissa oli puheensorina ja poliisiauton sireenien äänet. Poissa oli myös Reki ja hänen huolestunut olemuksensa. Langa meni huoneeseensa, sulki ikkunaverhot ja heittäytyi selälleen sängylleen. Illan aikana oli ehtinyt tapahtua paljon. Reki oli ollut hänestä huolissaan. Ja hän oli puolivahingossa luvannut että ei skeittaisi enää Adamia vastaan.

Langa.

Se oli kuin pieni kuiskaus, mutta silti Langa kuuli se aivan selvästi. Hän yritti ravistella äänen pois.

Langa. Tule takaisin.

Langa nielaisi. Hän tunnisti kyllä tuon äänen. Se oli lempeä ja kutsuva. Se ei syyttänyt eikä soimannut. Se kuului vain, kun oli hiljaista. Se kuului vain silloin kun hän oli pysähtynyt ja oli valmis kuulemaan. Langa tiesi, että Jumala kutsui häntä takaisin luokseen. Hän oli ajautunut kauas. Oliko hän ajautumassa liian kauas? Oliko hän jo niin kaukana, että kohta hän ei voisi enää palata takaisin? Langa huokaisi syvään. Hän tiesi mitä hänen pitäisi tehdä, mutta siltikään hän ei tehnyt mitään. Jokin pelotti häntä. Hänen katseensa kävi hyllykössä lojuvaan sinikantiseen Raamattuun. Se oli ollut koskematon jo muutaman vuoden.

Langa kelasi uudelleen mielessään illan tapahtumia. Ilmapiiri oli ollut jollain lailla levoton ja salamyhkäinen. Hän oli huono tekemään havaintoja, mutta siitä huolimatta hän oli nähnyt yhtä ja toista outoa ja hämmentävää. Ihmiset suutelivat avoimesti useammankin ihmisen kanssa, mitä Langan oli vaikea käsittää. Alkoholin lisäksi varjoissa oli selvästi myyty huumeita ja ehkä varastettua tavaraa. Ja ne kaksi tyyppiä? He olivat selvästi olleet käpälöimässä toisiaan nurkan takana. Langa nielaisi, sillä se sai hänen ajatuksensa laukkaamaan väärille teille ja hänen mielensä kiihtyi vähän. Hän mietti Rekiä. Hän ei saisi, hän ei saisi pilata alkanutta ystävyyttä.

Adamin tyyli haastaa hänet oli monessa mielessä pöyristyttävä. Vauhti kilparadalla oli ollut kova ja hiekka pöllysi. Mies oli kirjaimellisesti pyörittänyt ja tanssittanut häntä skeittilaudalla ja oli selvästi ollut niskan päällä, mutta Langa oli varautunut lähestulkoon kaikkeen. Melkein, mutta ei ihan. Pienen hetken mies oli vetänyt hänet mukaansa johonkin, jossa kaikki ääni ja tausta tuntui katoavan. Oli vain pimeä tunneli ja he kaksi skeittaamassa siellä. Poliisiauton sireenien ääni oli rikkonut sen illuusion. Mitä ihmettä se oli tarkoittanut?

Kello oli puoli kolme yöllä. Langa oli yltä päältä hiekassa ja pölyssä, joten hän kävi vielä pikaisesti suihkussa. Aamulla hän saisi nukkua pitkään, koska oli lauantai.

*

Langan päivät kuluivat ja täyttyivät kaikella mahdollisella ja mahdottomalla. Moderni japani kuului mahdottomiin asioihin. Hänen teki mieli lyödä päätään seinään, sillä jos hän jonkun takia joutuisi käymään lukion toisen luokan uudelleen, se oli moderni japani. Kun Reki taas paini englanninkielen kanssa, oli skeittiliikkeen manageri Oka ehdottanut heille, että he tekisivät englannin ja modernin japanin läksyt yhdessä. He olivat nyt muutaman kerran noudattaneet neuvoa ja kurjien kotitehtävien tekeminen tuntui sen jälkeen vähemmän kurjalta.

”Ei tästä tule yhtään mitään”, Reki valitti yrittäessään kääntää vaikeaa englanninkielistä tekstiä. Hän makasi poski työpöytää vasten ja näytti siltä että nukahtaisi milloin tahansa.
”Jos jäät luokalle, niin älä sure. Minä istun siellä sinun kanssasi”, Langa lohdutti ja näytti Rekille horjuvilla merkeillä kirjoitettua japaninkielistä esseetä jonka Rekin oli tarkoitus oikolukea. Reki katsoi silmät suurina Langan kirjoittamaa tekstiä ja löi kämmenen otsalleen.
”Olet oikeassa. Olet toivoton”, Reki sanoi.
”Tuo ei ollut kovin rohkaisevaa”, Langa totesi kuivasti vaikka tiesikin että Reki oli sanonut asian juuri niin kuin se oli.

He olivat kuitenkin päättäneet lujasti jatkaa kotitehtävien tekemistä yhdessä. Useimmiten he tekivät niitä puutyöverstaalla Rekin kotitalon takapihalla. Se oli hyvä paikka päivän kuumimpina tunteina ja kun iltapäivä viileni, he olivat saaneet tehtävät tehtyä ja olivat vapaat lähtemään skeittipuistolle loppuillaksi. Päivä päivältä Langa huomasi viettävänsä yhä enemmän aikaa Rekin kanssa. He menivät yhdessä kouluun ja olivat siellä yhdessä. Koulun jälkeen he olivat töissä tai tekivät läksyjä yhdessä tai skeittasivat.

Heistä oli tulossa erottamattomat.

[Fairy tale]

3. Matka

Matka Miyakojiman saarelle oli odotettu irtiotto tavallisesta arjesta. Kuinka pidennetylle viikonlopulle saattoikaan mahtua niin paljon kaikkea. Ei pelkästään aurinkoa ja rannalla oleskelua, vaan saari tarjosi myös pimeitä puoliaan. Rekin kädessä oli edelleen tukiside ja hänen piti ottaa rauhallisesti ja antaa luun parantua kokonaan.
”Taidan oksentaa”, Langa sanoi. Hänellä oli kuuma ja huono olo.
”Sinun vaalea kanadalainen hipiäsi ei ole tottunut Okinawan aurinkoon”, Miya totesi.
”Tule varjoon sieltä”, Reki sanoi ja puoliksi retuutti Langan aurinkovarjon alle lepäämään.
Rantapäivä jatkui kujeillen, kun Reki ja Miya saivat päähänsä yhtä ja toista löyhäpäistä, eikä Langa ollut pysyä perässä heidän kepposissaan.

Kun Langa oli ensimmäistä kertaa istunut japanilaiselle vessanpytylle ja painanut seinässä olevaa nappulaa huuhdellakseen takalistonsa, hän oli räjähtänyt nauramaan. Miten oli mahdollista suunnitella vessanpytty niin, että vesisuihku tiesi tismalleen mihin veden pitäisi suihkuta? Vaikka hän oli nyt jo tottunut moderniin ja käytännölliseen ominaisuuteen pytyissä, hän naurahti toisinaan edelleen muistikuvalleen tuosta ensimmäisestä kerrasta.

Langa sai kuitenkin huomata, ettei Japanissakaan ihan joka paikassa ollut tarjolla modernia vessanpyttyä hienoilla ominaisuuksilla, vaan joskus vastassa oli tuhat vuotta vanha (no ainakin sata) muinainen pytty joka oli vain reikä lattiassa. Sellaista Langa halusi juosta karkuun. Sellainen oli kerta kaikkiaan sivistymätöntä ja karkeaa.

Heidän majapaikkansa Miyakojiman saarella ei luvannut hyvää. Ryokan oli ikivanha ja paikoin hyvin rähjäinen, mutta halpa se oli. Jos jostain saattoi antaa kiitosta niin siitä, että patjat, peitot ja tyynyt olivat puhtaat ja pehmeät. Langa seisoi vessan ovella ja päätti ihan varmuudeksi tehdä ristinmerkin kuin pikaisena suojeluksena, rukouksena ja pyyntönä, että vessa olisi siisti. Kun hän avasi oven, hän pöyristyi. Vessa oli yksi niitä kaameita muinaisia jäänteitä, joita hän ei rohjennut käyttää. Hyvä kun hän ei ollut pyörtynyt.

Myöhemmin Langan seurue päätyi syömään illallista Ryokanissa, jossa Cherry oli majoittuneena. Paikka näytti siistiltä, mutta Langa pelkäsi silti mitä hän löytäisi vessanoven takaa. Ovi näytti samanlaiselta, mitä heidän halvassa majapaikassaan. Hän teki taas ristinmerkin ja toivoi parasta. Hän avasi oven ja hänen suureksi helpotuksekseen oven takaa löytyi mitä siistein, puhtain ja modernein vessa pyttyineen. Maailma tuntui sillä hetkellä olevan juuri sellainen, kuin sen pitikin olla.

*

Illalla koko heidän seurueensa oli viimein kuumalla altaalla kylpemässä. Mudan löyhkä oli järkyttävä. Saarella oli jokin jokavuotinen traditio ”kiusata” turisteja ja muita kulkijoita ja peittää heidät tajunnan räjäyttävällä mutalöyhkällä.

”Olen kuurannut itseni jo ainakin kolme kertaa, eikä tämä lemu lähde mihinkään”, Shadow valitti.
”Älä valita vanha äijä, olemme kaikki samassa jamassa”, Miya tuhahti.
”Minä en edelleenkään ole vanha!” Shadow ärähti.
Langa rentoutui kuumassa vedessä, mutta kohta hän kaipasi viileämpää vettä. Hänen auringossa palanut ihonsa ei kaivannut lisää kuumaa.
”Eikö täällä ole kylmää vettä missään?” Langa ihmetteli.
”Tämä on pakko vaihtaa”, Reki sanoi kätensä tukisiteestä, jonka valkoinen kangas oli nyt aivan mudasta värjäytynyt ja haisi hirveälle.

Langa nousi pois altaalta ja istahti suihkujakkaralle antaen kylmän veden viilentää itseään.
Cherry ja Joe olivat suihkujakkaroilla peseytymässä ja tekemässä sen jälkeen lähtöä.
”Minä tilaan taksin paluumatkaksi”, Cherry sanoi. ”En viitsi ottaa sellaista riskiä että joudun paluumatkalla mutaiskun kohteeksi.”
”Ja uskallapas tilata liian pientä autoa. Saat odottaa, että muutkin ovat valmiita”, Joe huomautti kärkkäästi.
”No tämän kerran”, Cherry sanoi.

Reki istui vaitonaisena taksissa. Hän oli irrottanut kädestään koko tukisiteen ja iho oli punainen ja käsi edelleen vähän arka ja kipeä. Hänellä kesti pitkään rauhoittua illan levottomasta mutakarnevaalista. Hän oli pelännyt oikeasti, mutta toki oli ollut suuri helpotus käsittää että kaiken takana oli sittenkin verta ja lihaa olevia ihmisiä, eikä mitään henkiä ja kummituksia. Oli ollut kamalaa jäädä yksin pimeään, kun muut skeittasivat niin kovaa.

”Tarvitsetko apua?” Langa kysyi, kun he tulivat huoneeseen ja Reki kaivoi repustaan uutta sideharsoa.
”Joo”, Reki sanoi. Ei hän saisi uutta tukea kunnolla sidottua. Hän istui patjalla ja Langa tuli hänen vierelleen.
”Onko sinun kätesi vielä kauhean kipeä?” Langa kysyi.
”Naah. Se sai vähän osumaa kun kaaduimme maahan”, Reki myönsi.

Miya haukotteli omalla patjallaan. Shadow oli vetäytynyt suuren huoneen yhteen nurkkaan ja antoi nuorten olla keskenään. Kolmikko pärjäsi välillä jopa paremmin ilman häntä ”lastenvahtina.” Kohta nurkasta kuului vain vaimea kuorsaus kun heidän lapsenvahtinsa nukkui.
”Mihin Joe meni?” Miya kysyi.
”Hän...”, Reki sanoi, mutta ei sitten jatkanutkaan. Ei Rekillä ollut viimeisintä tietoa kenen huoneeseen mies päätyi. Majatalon emännän vai jäikö hän Cherryn luokse. Kaikenlaisia huhuja oli liikkeellä.
”Okei, unohda”, Miya sanoi ja selasi vielä puhelintaan.
Langa kääri sideharsoa kieli keskellä suuta Rekin käden ympäri.

Kun muut nukahtivat, Reki valvoi vielä. Hän oli edelleen vähän säikyllä tuulella ja kun ikkunan takana rapisi, hän inahti ja tuli tietysti herättäneeksi Langan.
”Etkö sinä vielä nuku?” Langa kysyi.
”En”, Reki vastasi.
”Sinua vaivaa jokin.”
”Noup. Tai siis... okei”, Reki myönsi.
”No, haluatko kertoa?” Langa kysyi.
”Minä tuota, unohdin adhd-lääkkeeni kotiin”, Reki sanoi.

Oh? Langa totesi.
”Sinulla on adhd?” Langa ihmetteli.
”Et siis ole huomannut. En pysty keskittymään, teen tai sanon mitä mieleen juolahtaa. En osaa pysyä paikallani. Ja nyt en saa millään unta”, Reki sanoi.
”Anteeksi. Minä olen huono huomaamaan tuollaisia asioita”, Langa pahoitteli.
”Ei se mitään. Ei se sinun vikasi ole. Minä vain...”
Reki jätti puolet kertomatta. Hän tunsi itsensä mitättömäksi ja huonoksi. Surkeaksi ja lahjattomaksi. Hän pelkäsi että hän jäisi yksin, kun kaikki muut menivät eteenpäin, oppivat lisää skeittaamisesta ja hän jäisi jälkeen. Hän nousi ylös mennäkseen käytävälle. Tekemään mitä? Hakemaan juotavaa? Katsomaan kuuta? Kävelemään ulos – ei! Siellä on liian pimeää.

”Reki?” Langa sanoi. Hän oli lähtenyt Rekin perään.
Kun ulkona tuuli havisutti pensaita ja oksa raapi ikkunaa, Reki säikähti. Ja sitten hän törmäsi suoraan takanaan perässä kävelevään Langaan.
”Olet ollut koko illan säikky. Et pelkästään levoton”, Langa totesi. ”Kerro.”
”Kerro mitä?” Reki mumisi.
”Sinua vaivaa jokin muukin kuin adhd”, Langa sanoi. ”Sinä voit kertoa minulle.”
”Sinä vain nauraisit lapselliselle jutulleni”, Reki sanoi.
”Reki. Minä en naura sinulle”, Langa lupasi.

Reki huokaisi syvään ja istui kuistille ja Langa istui hänen viereensä.
”Kun olin 13-vuotias, näin mustan olennon”, Reki selitti ja nielaisi. Hän katsoi Langaan, joka kuunteli eikä nauranut.
”Missä se oli?” Langa uteli.
”Se... se. Oli pimeää ja se oli minun kotikadullani. Se oli vähän savumainen jolla oli tummat vaatteet ja se tuijotti minua. Mut... mutta en nähnyt sen kasvoja. Sen tilalla oli vain pimeää”, Reki selitti ja nieleskeli.
”Tekikö se jotakin?” Langa kysyi ja huomasi kuinka Reki hivuttautui samalla aivan hänen kylkeensä kiinni.
”Se tuijotti ja käveli sitten vähän lähemmäs”, Reki sanoi. ”Ei!” Reki parkaisi ja tarrautui Langan käsivarteen.

”Reki. Täällä ei ole nyt mitään mustia olentoja, olet ihan turvassa”, Langa rauhoitteli.
”Mutta se voi joskus tulla takaisin”, Reki sanoi värisevällä äänellä ja hänen sydän hakkasi kovaa.
”En ehkä ole paras tai oikea ihminen sanomaan tätä sinulle, mutta minä uskon Raamatun Jumalaan joka pitää meistä huolta. Me voimme pyytää Häneltä suojelusta”, Langa sanoi.
Reki katsoi ihmeissään Langaa. Mitä ihmettä Langa oikein tarkoitti? Mistä Langa oikein puhui?
Langa huokaisi syvään ja näytti vähän surulliselta.
”Kun isäni kuoli, minä petyin Jumalaan. Mutta silti uskon, että Hän auttaa eikä mikään musta olento tule häiritsemään”, Langa kertoi. Reki hautasi kasvonsa Langan olkapäälle eikä irrottanut hänen kädestään. Langa tuntui turvalliselta, mutta hän puhui outoja.

”Mitä sinä tarkoitat?” Reki kysyi kohta.
”Minä olen huono selittämään. Mutta me ihmiset voimme puhua Jumalalle ja Jeesukselle kun rukoilemme. Hän kuulee ja vastaa ja hän pitää huolta”, Langa selitti.
Jeesus? Kuka on Jeesus? Reki ihmetteli.
”Sinä olet kristitty?” Reki sanoi sitten. Langa nyökkäsi.
”Voin joku päivä näyttää puhelimeltani sarjakuvaraamatun”, Langa lupasi. He istuivat hiljaa ja Rekin levottomuus hävisi ja tilalle tuli väsymys. Kohta hän haukotteli. Langa olisi voinut pitää Rekiä vierellään vaikka kuinka kauan, mutta heidän pitäisi mennä nukkumaan. Heillä olisi aikainen lähtö lautalle eikä heillä ollut enää monta tuntia aikaa nukkua.

He asettuivat patjoilleen tuulettimen puhaltaessa tukalan kuumassa huoneessa. Reki nukahti aivan oman patjansa reunalle niin lähelle Langan patjaa kuin mahdollista. Rekin kasvot olivat levolliset ja yön kauhut olivat viimein väistyneet. Langa puraisi huultaan, kun tutut mieliteot täyttivät hänen ajatuksensa. Reki oli niin lähellä. Hän yritti työntää sellaiset ajatukset pois. Reki. Hänen paras ystävänsä. Rekillä on ahdh ja hän pelkäsi mustaa olentoa. Hänen kätensä ei ollut vielä täysin parantunut. Jumala oli lähettänyt Rekin hänen elämäänsä hänelle ystäväksi. Ja hän oli vain tällainen turha, joka ei osannut edes kertoa Jeesuksesta. Hän oli itse ajautunut kovin kauas Jumalasta ja hänen syntiset ajatuksensa ja tekonsa olivat törkeitä. Hän oli vain huono ihminen ja huono uskovainen.

Minä en tee virheitä. Se ajatus nousi Langan päähän kuin tyhjästä. Kunpa hän olisi voinut olla samaa mieltä. Hän itse oli niin solmussa ajatuksineen että siinä oli virhettä jo kyllikseen. Hän käsitti että Jumala kutsui häntä takaisin lähelleen, mutta hän ei tiennyt olisiko tarpeeksi rohkea. Hän pelkäsi ajautuneensa jo liian kauas, mennyt liian pitkälle että hän voisi saada anteeksi. Hänestä oli tullut vain pahempi, kun hän oli muuttanut Japaniin.

Lauttamatkalla Miyakojimalta Okinawaan Reki palasi yllättäen heidän yölliseen keskusteluunsa.
”Sinä lupasit näyttää minulle sitä sarjakuvaraamattua”, Reki muistutti, kun he olivat varjossa kahdestaan.
”Aivan. Odota niin etsin sinulle”, Langa sanoi ja selasi puhelimestaan Simsonin seikkailun jota Reki jäi ihmetellen lukemaan. Langa seurasi hänen ilmeitään kun hän luki sarjakuvaa.
”Siistiä!” Reki totesi kun oli lukenut. ”Vähän kuin Marvelin kostajat.”
Seuraavaksi Reki oli katsomassa mitä Miya pelasi ja sai kokeilla itsekin seuraavan erän. Langa istui kansituolilla ja oli vajoamassa uneen. Rekin levoton käytös näkyi nyt selvemmin ja Langa käsitti nyt Rekin adhd:ta ja mitä se olikaan nyt kun lääkkeet olivat ottamatta. Eihän Reki pysynyt paikoillaan laisinkaan.

”Langaaa!!!” Rekin ääni kuului jostain ja Langa havahtui laiskanlinnastaan.
Lautta oli saapunut Okinawaan.


*
Julkaistu myös AO3:ssa kirjoittajan muistiinpanojen kera, koska kaikki ei näytä olevan Finissä sopivaa ilman huomautuksia. Saa nähdä ehdinkö saada tätä fikkiä koskaan valmiiksi ja julkaisemaan kaikkia osia.

[Fairy tale]

4. Rikkimennyttä

Jokin tuttu ja epätoivottu tunne kolkutteli Rekin takaraivoa. Synkät ajatukset vaanivat häntä ja ne halusivat taklata hänet maahan. Reki huokaisi, sillä niin oli tapahtunut ennenkin. Hän tunnisti kyllä sen ajatuskehän, joka sai hänen itsetuntonsa laskemaan nollaan ja hän tunsi itsenä huonoksi ja kelpaamattomaksi. Hän jäi aina hännille, kun hän vertasi itseään muihin. Hän oli vain tavallinen Reki joka ei osannut mitään ihmeellistä. Hän vain ärsytti ja häiritsi muita äänekkäällä ja rauhattomalla olemuksellaan. Langan kanssa oli kivaa, mutta se että Langa oppi skeittaamaan parissa kuukaudessa niin hyvin ja ohitti hänet taidoillaan, alkoi kalvaa hänen mieltään. Tuskin hänen typerä seuransa kauan kelpaisi Langalle.

Sitten koitti viikonloppu ja Reki jätti menemättä S:lle.

”Langa on tosi cool!” joku huusi heidän pelatessaan jalkapalloa.
”Kuka tuo punapää on, joka aina roikkuu Snow:n mukana? Osaako hän edes mitään”, Reki kuuli mitä hänestä sanottiin S:llä.
”Langa on ylivoimainen. Ei monenkaan taidot yllä tuohon”, Joe totesi.
”Hänellä on kanttia paljon sellaiseen, mitä muut eivät rohkene ajatellakaan”, Cherry lisäsi.
”Hän pääsisi helposti mukaan maajoukkueeseen edustamaan Japania”, Miya totesi.

”Eivät he tiedä edes sinun nimeäsi. Hän on se, joka ei ole Snow...”, Shadow oli nauranut eikä ollut tajunnut osuneensa arkaan paikkaan. Rekin teki mieli itkeä.
”Et ole kiinnostava laisinkaan. Olet näkymätön, kun Snow sen sijaan on jotain aivan muuta”, oli Adam todennut.
Reki uskoi sen mitä sanottiin. Tottahan se kaikki oli. Langa oli niin paljon parempi, suositumpi ja näkyvämpi. Koulun tytöt nimittivät häntä prinssiksi! Olihan Langa kivan näköinen ja osasi kaikkea. Mutta Reki kyllä tiesi kuinka pahvi Langa monessa asiassa oli. Ja silti Reki halusi että Langa olisi hänen paras ystävänsä, eikä kenenkään muun. Vaikka juuri nyt kaikki tuntui väärältä ja teki kipeää. Voi kunpa hän olisi joku muu. Joku joka osaisi jotain, joku joka olisi tyytyväinen elämäänsä.

Niinä kausina, kun Rekin mieli oli matalalla, hän unohti helposti adhd-lääkkeensä ja hänen mielialansa oli ensin kuin karuselli, kunnes masennus voitti. Hän myös nukkui huonosti ja oli päivisin väsynyt.

*

Kun Reki ei ollut mukana, skeittailukin tuntui erilaiselle. Langa kiihdytti vauhtinsa äärimmäisen kovaksi ja oli aivan sokea sille, mitä ympärillä tapahtui. Hän kiinnitti huomionsa vain siihen, että voisi tavoittaa jopa Adamin vauhdillaan ja tempuillaan. Hän ei käsittänyt, kuinka oli jopa vaaraksi muille, jotka olivat hänen tiellään. Mutta Joe ja Cherry laittoivat sen merkille liiankin hyvin. He olivat ennenkin nähneet sen tavan skeittailla, eikä siitä ollut seurannut mitään hyvää.

Missä sinä olet Reki? Miksi sinä et vastaa viesteihin etkä puheluihin?

Reki oli tuntunut kovin etäiseltä viime päivinä. Miyakojiman saaren reissun jälkeen he olivat puhelleet että voisivat mennä toistensa luo yökylään ja valvoa koko yön. Heidän piti mennä uuteen hampurilaispaikkaan. He olivat jopa suunnitelleet patikkaretkeä Okinawan kansallispuistolle ja pyöräilyretkeä. Nyt yhtäkkiä suunnitelmista ei ollut puhettakaan. Reki vaikutti väsyneeltä ja unohteli asioita. Tuntui kuin Reki työntäisi häntä kauemmas. Se tuntui kurjalta, eikä Langa osannut käsitellä sellaisia tunteita. Hän piti Rekistä paljon. Hän tukahdutti tunteensa skeittaamalla entistä enemmän ja haki enemmän vauhtia ja haasteita.

Muutama päivä kului.

Langa oli kaivannut Rekin seuraa, etsinyt häntä koko iltapäivän ja odotti häntä viimein ulkona vaikka satoi. Langa halusi nähdä Rekin. Hän halusi selvittää mistä oli kyse. Ja kun hän kertoi Rekille, että osallistuisi skeittailuturnaukseen, Reki suuttui. Langa oli tullut sokeaksi sille, mitä hän oikeasti halusi. Mutta sillä hetkellä hän halusi kovasti skeittailla parhaimpia vastaan.
”Haluan osallistua turnajaisiin”, Langa sanoi.
”Etkä välitä lainkaan että rikot lupauksesi jonka annoit minulle”, Reki oli tuhahti. ”Adam sitä ja Adam tätä. Minä inhoan häntä”, Reki murahti.
”Minä... anteeksi”, Langa ei tiennyt mitä sanoa. Turnajaiset tarkoittivat paljon muutakin, kuin vain skeittaamista nimenomaan Adamia vastaan. S:llä oli monia muitakin.
”Sinä teet juuri niin kuin sinua huvittaa”, Reki sanoi pettyneen näköisenä. ”Et todellakaan näytä käsittävän ja tajuavan kuinka paljon minä...”, Reki aloitti, mutta ei sanonutkaan vaan nielaisi sanat.

Etkö sinä tajua kuinka paljon minä välitän? Kuinka minä pelkään puolestasi? Kuinka paljon minä pidän sinusta ja skeittailusta kanssasi. Vaikka juuri nyt kaikki tuntuukin pahalta.

”En ymmärrä sinua lainkaan. Adam on vaarallinen! Sinä ja muut huiput voitte skeittailla keskenänne. Me emme ole lainkaan sopiva parivaljakko hengaamaan yhdessä. Emme enää”, Reki sanoi turhautuneena, vihaisena ja surullisena. Hän jätti Langan sateeseen eikä tiennyt että oli repinyt Langan sydämen palasiksi sanoillaan.

Reki käveli pois ja Langa katsoi surullisena hänen jälkeensä. Ei tämän näin pitänyt mennä. Hän laahusti kotiinsa pää painuksissa ja sydän painavana. Hänen kyyneleensä olivat sekoittuneet sateeseen ja hän mietti itkikö Reki. Mitä Reki oli jättänyt sanomatta? Oliko hän nyt pilannut kaiken? Sinä yönä Langa ei nukkunut silmäystäkään. Hän nukahti vasta aamulla, nousi keskipäivällä syömään ja meni takaisin nukkumaan. Nyt menetettyään ystävyyden Rekin kanssa, hän vasta käsitti mitä olikaan kadottanut. Hän oli pilannut hyvin alkaneen ystävyyden, menettänyt jonkun josta oli tullut hänelle tärkeä. Jonkun josta hän välitti paljon ja johon hän oli lopulta ihastunutkin!

”Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa.” (Room. 13:10)
Langa huokaisi. Rakastiko hän Rekiä? Jos rakasti, niin hän teki senkin väärin. Hän vain halusi Rekin huomiota ja toisinaan hänet valtasi halu saada Reki lähelle itseään ja täytti sillä mielikuvituksensa ja välillä se päättyi siihen että hänen oli pakko purkaa fyysisiä paineita. Se oli niin väärin. Reki oli paljon arvokkaampi, kuin hänen likaiset ajatuksensa. Ehkä oli hänelle vain aivan oikein, että Reki oli kääntänyt hänelle selkänsä. Hän oli vain pettänyt Rekin luottamuksen eikä ollut Rekin ystävyyden arvoinen. Hän ei kuitenkaan saanut raapimalla Rekiä pois mielestään. Rekistä oli tullut hänelle tärkeä, eikä hän voinut luovuttaa. Hän halusi voittaa Rekin luottamuksen takaisin, mutta ei tiennyt miten.

*

Reki valvoi ja selaili tiktokissa vastaantulevia keloja. Suurelta osin ne olivat skeittailupätkiä ja tunnettuja mangapiirroksia tai animesarjojen keloja. Mukana oli yhä useammin myös uutispätkiä maailmalta, joissa oli kauhukuvia milloin mistäkin luonnonmullistuksesta tai katastrofista. Milloin oli maanjäristys jossain Tyynenmeren saarella tai Etelä-Amerikassa ja sen jälkeen aina odotettiin tuliko siitä laajempi tsunamivaroitus Japaniin asti vai ei. Siellä täällä oli metsäpaloja tai tuhotulvia. Etelä-Euroopassa kärvisteltiin kuivuudessa ja kuumassa ja samaa oli uutisoitu Japanissa, jossa oli poikkeuksellisen kuumaa pitkälle syksyyn. Reki laski puhelimen pois käsistään. Hän ei pitänyt näkemästään. Japanissa oli saatu olla muutama vuosi rauhassa ilman suuria tuhoja. Se ei voinut olla hyvä merkki.

Minä inhoan sinua Langa! Ja samaan aikaa minä ikävöin sinua!

Ei! Ei hän oikeasti inhonnut Langaa. Hän oli kyllä kateellinen ja hän oli mustasukkainen niille muille, jotka saivat skeittailla Langan kanssa, olla hänen kanssaan ja jakaa kaikki se kiva ja hauska, mitä skeittailu parhaimmillaan oli. Hän halusi eräänä päivänä tehdä Langan kanssa patikkaretken kansallispuistoon ja telttailla. Jos hän vain uskaltaisi telttailla, sillä hän pelkäsi pimeää metsää. Ei aina mutta toisinaan hiljaisuus yhdistettynä pimeään oli kammottavaa. Langa oli puhunut Jumalasta ja se nousi välillä Rekin mieleen. Langa oli puhunut Jumalasta joka pitää huolta. Olisiko sellainen Jumala jossain ja voisiko sellainen korkea olento pitää huolen myös hänestä?

Kun Reki eräänä aamuna nukkui pommiin ja hänellä oli kurja olla, hän jäi kotiin nukkumaan ja ilmoitti Okalle että ei pystyisi ottamaan työvuoroja vastaan. Seuraavana päivänä hän laahusti koulun sijaan sinne tänne ja päätyi lopulta kauppakujalle. Hän törmäsi vanhoihin tuttuihinsa ja sai heiltä selkäänsä. Se oli se sama poikaporukka, jonka kanssa oli muutama vuosi sitten hengaillut ja skeittaillut.

”Reki, juo!” Pojat olivat yllyttäneet häntä ja hän oli juonut viinaa.
”Reki, polta!” Mutta Reki ei ollut halunnut koskea savukkeeseen.
”Vedä nyt edes pari imua, yllätyt positiivisesti”, he yllyttivät häntä taas. Uteliaisuus voitti Rekin ja hän veti kolme pitkää imua keuhkoihinsa ja yski sen jälkeen. Ja sen jälkeen hän pelästyi. Eikö se ollutkaan ollut tavallinen tupakka? Hänen päässään pyöri sen verran kovaa, että sen oli pakko olla jotain aivan muuta! Kohta hänen näkökentässään vilisti kuvioita, kuin muinaista kirjoitusta joita oli kaiverrettu menneinä vuosisatoina puuhun. Mitä hän oikein oli vetänyt keuhkoihinsa?
”Miltäs marihuana maistuu Reki?” Pojat kiusoittelivat.
”Minun täytyy mennä kotiin”, Reki oli mumissut. Hän ei halunnut olla tämän porukan kanssa missään tekemisissä. He vain tekivät kiusaa ja vähättelivät Rekiä.
”Mammanpoika haluaa kotiin!” He ilkkuivat. ”Se ei muuten käy.”
Kun Reki laittoi vastaan, hän sai turpiinsa eikä selvinnyt ilman mustelmia ja mustaa silmää. Hänen skeittilautansa he paiskoivat jätelavalle.

Tuo porukka ei ollut muuttunut kolmessa vuodessa lainkaan. He juopottelivat joutilaina eivätkä näemmä käyneet mitään koulua. Reki oli turta nyrkiniskuista ja istui sivukujalla kenenkään huomaamatta. Hän oli kaiketi saanut ansionsa mukaan, oli hän sen verran paska ollut viime aikoina. Sieltä hänet viimein löysi manageri Oka, joka tunnisti Rekin skeittilaudan lojumassa kujalla.
”Reki! Oletko kunnossa? Jouduitko tappeluun?” Oka huolehti.
”Sain ansioni mukaan, mutta jollain kierolla tavalla se tuntui hyvältä”, Reki sanoi. Oka huokasi syvään. Hän oli nähnyt Rekin ennenkin tässä tilassa.
”Reki, nouse ylös sieltä äläkä jää rypemään itsesääliin. Haluat vain rankaista itseäsi. Minä tiedän sinut.” He keskustelivat skeittailusta ja Oka kuunteli Rekiä. Reki oli niitä, jotka halusivat onnistua ja niihin, jotka muistettiin ja nähtiin. Hän halusi olla yksi niitä, jotka kuuluivat parhaisiin.

*

Langa tunsi itsensä surkeaksi ja olo oli kamala. Hän oli rikkonut lupauksensa Rekille. Häntä pelotti että Reki ei enää haluaisi olla hänen ystävänsä, vaan hän olisi taas yksin kuten aina ennenkin. Langa tiesi tehneensä väärin ja hän oli valmis korjaamaan asiat. Mutta Reki vältteli häntä. Hän oli useamman kerran yksin S:llä ollessaan luullut nähneensä Rekin tai ajatellut kuulleensa Rekin äänen ja odotti näkevänsä ystävänsä minä hetkenä hyvänsä tulevan hänen luokseen ja nauravan iloista naurua kuten ennenkin. Mutta Reki pysyi poissa, kunnes sen yhden kerran Reki oli siellä! Ja silloin hänen palonsa skeittailuun tuntui oikealta. Maaliin päästyään häntä ei kiinnostanut voitto. Häntä kiinnosti ainoastaan löytää Reki ja korjata asiat hänen kanssa.

Reki, missä sinä olet? Minä tarvitsen sinua.

”Vielä kerran onnittelut upealle Snowlle. Sinun todella pitäisi tulla radalle kanssani, sillä viimein minä löysin sen mitä etsin. Sinä olet minun Evani!” Adamin ääni kaikui S:llä kaiuttimista.
Langa kuunteli hölmistyneenä. Eva? Se hän ei missään nimessä halunnut olla! Sehän kuulosti siltä, kuin Adam olisi löytänyt kauan odotetun ja kadonneen toisen puolikkaansa, eikä Langa todellakaan ollut sitä. Jos joku oli hänen kadonnut puolikkaansa, niin se oli Reki. Ilta oli sitä paitsi surkea, sillä Cherry joutui Adamin takia sairaalaan. Hänen oma skeittilautansa oli hajonnut. Langa vietti kurjan yön valvoen, sillä uni ei sinä yönä tullut. Reki vältteli häntä eikä halunnut nähdä häntä.

”Jumala, minä tiedän ettet sinä halua kuunnella, mutta älä anna Rekin kadota mihinkään. Auta minua korjaamaan meidän ystävyytemme”, Langa sanoi. Hän ei odottanut saavansa vastausta. Hän oli aivan varma siitä, että Jumala ei vastaisi hänelle vaan sanoisi hänelle mene pois sinä syntinen, miksi minä sinulle vastaisin. Hän katsoi hyllyllä olevaa Raamattuaan ja hetken epäröityään hän otti sen käteensä. Silloin sivujen välistä putosi jokin pieni lappu. ”Anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä jokainen anova saa, ja etsivä löytää, ja kolkuttavalle avataan.” (Matt. 7:7-8)
Langa huokaisi syvään. Hän epäili ettei se lupaus suinkaan koskenut häntä. Hänhän suorastaan juoksi Jumalaa karkuun. Hän vain teki syntiä, eikä anonut anteeksiantoa. Häntä pelotti oma välipitämättömyytensä.

Langa! Älä sinä väittele minun kanssani. Kun minä sanon, se myös tarkoittaa sitä! Kyllä minä kuuntelen.
Ei ollut ensimmäinen kerta, kun hän väitteli Jumalan kanssa. Ja hän jäi joka kerta alakynteen. Nyt hän todella toivoi että niin olisi. Hän halusi Rekin takaisin!
”Minä en pysty... en osaa... en voi”, Langa sanoi ja kuivasi kyyneleitä hihaansa.
Et sinä, vaan Minä. Langa, tule takaisin.
Langa avasi Raamatun ja päätti lukea sieltä jotakin, mitä tahansa.
”Jos me olemme uskottomat; pysyy kuitenkin hän uskollisena, sillä itseänsä ei kieltää hän saata.” (2 Tim. 2:13)
Hän oli ollut uskoton Jumalalle, siitä ei ollut epäilystäkään. Jumala väitti olevansa silti uskollinen. - Sehän nähtäisi.

[Fairy tale]

5. Stalkkeri

Shindo Ainosuke oli kiero mies, jolla oli säännöllinen aamurutiini ja aikataulu. Hänelle riitti vähäinen uni ja siksi hän heräsikin aina varhain, tavallisesti jo 5.30 aamulla ja otti suihkun. Arkisin hänellä oli sovittuja tapaamisia ja virallisia menoja, mutta viikonloppuisin kuten nyt, hän saattoi nauttia aamuteensä puutarhassa ja lukea kirjaa. Hän nautti lounasta, teki pitkän ratsastusretken ja asettautui viimein sisälle suurelle nojatuolille monitorien äärelle. Hänellä oli vielä monta tuntia aikaa käydä läpi kuvamateriaalia S:ltä ja muualta, missä hänen drooninsa oli vieraillut.

”Herra Ainosuke, tässä on drooni jonka pyysit”, Tadashi sanoi kiikuttaessaan härvelin huoneeseen.
Ainosuke otti talteen materiaalin, mitä drooni oli kuvannut Ishikawan skeittipuistolta. Se oli puisto, jossa Snow useimmiten oli, joko yksin tai sen pölvästin punapään kanssa.
”Tunne vastustajasi”, Ainosuke mumisi. Hän oli haltioissaan, sillä tämä vastustaja ylitti kaikki muut. Tietysti hän oli selvittänyt Snown taustat läpikotaisin, sillä sellainen hän nyt vain oli. Utelias ja häikäilemätön.

Tadashi Kikuchi oli mustasukkainen aina, kun hänen isäntänsä löysi jonkun uuden mielenkiinnon kohteen varsinkin, jos se oli joku ihminen. Herra Ainosuken drooniharrastus hipoi hyvän maun rajoja ja hän oli siitä muutaman kerran sanonutkin. Ei hän halunnut että toinen joutuisi pulaan tai viranomaisten syyniin.
”Milloin sinä muuten heräsit tänään?” Ainosuke kysyi.
”Yhdentoista aikaan”, Tadashi valehteli sujuvasti. Hän oli nukkunut pitkälle iltapäivään saakka, kun hänellä kerrankin oli siihen mahdollisuus. Mutta ei sellaista voinut ääneen myöntää.

”Snow!” Ainosuke sanoi ja Tadashi oli aivan varma että yökkäisi tai saisi vähintään päänsäryn. Hänen isäntänsä imartelu tuota teiniä kohtaan oli ylimitoitettua, liioiteltua ja jopa hieman pakkomielteistä. Tadashi tiesi varsin hyvin, että hänen isäntänsä halusi löytää sellaisen skeittaajan, joka vastaisi kaikkiin hurjimpiinkin odotuksiin, joita hänellä oli. Adam halusi löytää parinsa, Evansa ja paratiisinsa. Se fantasia ei ollut koskaan toteutunut. Tadashi oli alkanut katua sitä, että oli koskaan tuonut Shindo Ainosuken tämän pahamaineisen ja kurjan lajin pariin.

”Mitä jos hän osoittautuu sinua paremmaksi?” Tadashi kysyi, kun Ainosuke tuijotti haltioituneena monitoreja, joissa useimmissa oli nähtävissä Snown naamataulu.
”Se olisi samaan aikaan sykähdyttävää ja äärimmäisen raivostuttavaa”, mies vastasi ja puhui varmasti täyttä totta. Hän puri hammasta ja mietti sitä vaihtoehtoa että saattaisi jostain syystä jäädä toiseksi.
”Hän on kiehtova”, hän ylisti. ”Mutta se, onko hän täydellinen, jää nähtäväksi.”
Tadashi yritti olla murjottamatta. Skeittausturnajaisten alkukarsinnat oli käyty ja hän oli saanut kuulla kunniansa niin että korvat soivat. Miksi hänen oli pitänyt tunkea nenänsä Käärmeenä turnajaisiin? Koira tai onkiliero sinä olet etkä mikään Käärme, minun koirani! Adam oli sanonut tuohduksissaan.

*

Langa joutui pärjäämään reunasta katkenneella skeittilaudalla seuraavat päivät, koska hän oli rikkonut omansa viime haasteessa Joeta vastaan. Hän ei voinut rynnätä Rekin luo noin vain ja pyytää häntä korjaamaan sen. Hän halusi ennen kaikkea korjata heidän välinsä ja skeittilauta tulisi sen jälkeen, vaikka kyllä skeittilautakin oli hänelle tärkeä. Se oli Rekin omin käsin hänelle tekemä ja Langa arvosti sitä enemmän, kuin kaupasta ostettua. Rekiä ei näkynyt edelleenkään heidän tapaamispaikallaan, eikä hän tullut kouluun.

Langa ei ollut hyvä pukemaan tunteitaan sanoiksi, eikä hän puhunut asioistaan. Hänen ja Rekin välit olivat olleet rikki jo useamman viikon ja asia painoi aina vain enemmän hänen mieltään.  Hän oli yrittänyt puhua äidilleen ruokapöydässä, mutta se ei ollut mennyt kovin hyvin. Hän ei ollut mikään keskustelija. Hänen äitinsä oli rohkaissut häntä olemaan rehellinen ja avoin ja kertomaan tunteistaan, mutta ei hän voinut! Ei hän voisi ikinä kertoa rehellisesti tunteistaan Rekille ja pilata heidän ystävyytensä lopullisesti. Langa järkyttyi vähän, kun käsitti myöntäneensä äidilleen, että hän piti jostakusta romanttisesti! Se oli totta, mutta se ei ollut asia, jonka piti ikinä tai koskaan löytää päivänvaloon.

Sitten hänen äidilleen oli paljastunut, ettei Langa suinkaan ollut puhunut jostain tytöstä. Langa oli koko ajan tarkoittanut Rekiä ja puhunut Rekistä. Ja mikä pahempaa, Langa oli korviaan myöten ihastunut ystäväänsä. Langasta tuntui kuin lattia olisi äkkiä kadonnut hänen jalkojensa alta ja hän sulkeutui huoneeseensa. Pala hänen kurkussaan kasvoi niin suureksi, että se teki kipeää. Kun puristava tunne painoi hänen rintaansa, hänen oli pakko päästää kyyneleet vapaaksi. Hän ikävöi Rekiä. Ei, hän ei pelkästään ikävöinyt vaan jotain paljon enemmän.

Langa istui huoneensa lattialla ja itki. Kun aikaa kului, hän kuuli koputuksen oveltaan. Hänen äitinsä halusi puhua.
”Langa?” hänen äitinsä sanoi. ”Oletko kunnossa?” hän kysyi mutta Langa ei vastannut. Hän itki pahaa oloaan eikä vastannut. Hänen äitinsä avasti oven ja löysi Langan huoneen lattialta istumasta ja itkemästä.
”Langa kultaseni”, Nanako tunsi suurta riittämättömyyttä sillä hetkellä. Hän istui lattialle poikansa vierelle.
”Sinä voit kertoa minulle”, Nanako sanoi muutaman minuutin jälkeen. Tilanne ei ollut helppo. Se oli täysin yllättävä ja uusi heille molemmille.

”Minä...”, Langa yritti sanoa, mutta ei osannut jatkaa. ”Olen huono ihminen”, hän sanoi sitten.
”Minä puhuin Rekistä. Rikoin lupaukseni hänelle.”
”Sitä tapahtuu meille kaikille joskus”, Nanako sanoi.
”Mutta Reki on ainoa ystäväni. Paras ystäväni”, Langa sopersi. ”Ja...”
”Minä pidän Rekistä. Tarkoitan että...”, Langa sanoi ja itki taas. ”Anteeksi äiti.”
Silloin Nanako halasi poikaansa, rutisti syliinsä ja keinutti vähän.
”Kaikki hyvin. Sinä olet aina minun poikani”, Nanako sanoi.
”Äiti. Kaikki ei ole hyvin. En voi koskaan...”, Langa yritti puhua. Hän tärisi äitinsä sylissä.

Siinä he olivat, äiti ja poika. Äiti, joka mietti kuumeisesti mitä sanoisi seuraavaksi. Tietystikään Langalla ei ollut kaikki hyvin. Kuinka suuria asioita hänen poikansa yksinään miettikään.
”Minä rakastan sinua aina. Olet ihan millainen tahansa. Ja uskothan että Jumala rakastaa myös”, hän sanoi.
Langa irrottautui äitinsä halauksesta ja huokaisi syvään.
”Uskon. Mutta minun on vaikea hyväksyä tätä. En halua pilata minun ja Rekin ystävyyttä. En tiedä mitä minä teen.”
”Kuinka kauan sinä olet tiennyt että pidät pojista?” Nanako kysyi, vaikka se oli vaikeaa. Joskus se oli kysyttävä, joten miksi ei nyt.
”Viisi vuotta.”
Niin kauan? Siitä Nanako tiesi heti, että asia ei liittynyt Oliverin kuolemaan tai sen jälkeiseen aikaan, vaan tämä asia oli ollut Langan elämässä kauemmin.

”Minä rukoilen, että saat välit korjattua Rekin kanssa. Hän on mukava poika. Ja tunnet sinä Rekiä kohtaan mitä tahansa, rukoile että voit toimia sen kanssa oikein. Minulla ei ole juuri nyt antaa sinulle elämää suurempia ohjeita.”
Langa nyökkäsi ja jäi tuijottamaan matossa olevia raitoja. Ehkä oli hyvä, että hänen äitinsä rukoili, sillä hän ei itse pystynyt. Elämä oli ollut viime vuosina aika pitkälle selviytymistä hetkestä toiseen.

Nanako meni keittiöön tiskaamaan asioita ja Langa jäi lattialle istumaan. Ei hän ollut suunnitellut kertovansa äidilleen mitään, mutta niin siinä vain oli käynyt. Hänellä oli vähän typerä olo. Ei kukaan muu tiennyt hänen taipumuksestaan ihastua poikiin. Ei kukaan. Hän oli pitänyt asian yksin itsellään ja siitä oli tullut raskas taakka. Kuinka usein hän olikaan toivonut, että ihastuisi johonkin tyttöön tai sitten ei ihastuisi kehenkään. Hän oli yhden kerran ihastunut tyttöön, mutta siitä oli pitkä aika. Sen jälkeen hän oli pari kertaa ihastunut poikaan. Ja nyt hänen tunteensa Rekiä kohtaan vain vahvistuivat. Hän oli viimein löytänyt oman ystävän ja sitten rikkonut heidän välinsä. Ja jos Reki nyt saisi tietää mitä hän oikeasti ajatteli, hän jäisi yksin. Reki ei voisi koskaan katsoa häntä silmiin.

*

Sitten Shadow joutui hyökkäyksen kohteeksi ja joutui sairaalaan. Nyt siellä olivat Cherry ja Shadow molemmat. Langa ja Joe olivat käymässä sairaalassa, kun Langa oli näkevinään Rekin hisseillä. Reki! Se oli Reki! Hänen pitäisi juosta Rekin perään ja yrittää sovintoa. Mutta Reki oli kadonnut kuin tuhka tuuleen.
”Joskus hänen on mentävä kotiin”, Langa mumisi ja päätti mennä etsimään Rekiä ensin hänen kotoaan. Mutta Reki ei ollut siellä.
”Tule sisään. Voit odottaa Rekin huoneessa”, hänen äitinsä pyysi ja Langa meni sisään.
Hän oli ollut useita kertoja Rekin kotona ja hänen huoneessaan. Huone oli rekimäinen. Sänky oli petaamaton ja tavaroita lojui siellä täällä. Seinät ja sisustus olivat skeittiaiheisia. Rekin työpöydällä lojui hänen luonnosvihkonsa, jota Langa jäi katselemaan. Siinä olivat Rekin viimeisimmät muistiinpanot uusista skeittilaudoista, taidokkaita piirroksia eläimistä ja eräällä sivulla oli jotain yllättävää. Reki oli piirtänyt kaksi chibihahmoa skeittailemassa yhdessä. Toinen oli Rekin näköinen ja toinen oli selvästi Langa itse! Se sai hänet hymyilemään ja hänen sydämensä hypähtämään ilosta.

Kun Rekiä ei näkynyt eikä kuulunut, hänen oli aika lähteä.
”Lainaan Rekin vanhaa skeittilautaa koska omani on katki. Kerro Rekille terveisiä”, Langa sanoi Koyomille lähtiessään.
”Okei, kerrotaan.”

Langa skeittaili yksin tutussa puistossa ja oli jo pimeää. Hän ei osannut mennä kotiinkaan, sillä hänen mielessään pyöri monet asiat. Hän mietti skeittailuturnausta, jota varten hän tarvitsi ehjän laudan. Hän mietti sairaalassa olevia ja sitten oli Reki. Missä ihmeessä Reki oli näin myöhään? Miksi hän ei ollut vieläkään tullut kotiin? Hänen pitäisi ehdottomasti...

Reki!

Yhtäkkiä hän näki Rekin, joka tuli hänen luokseen.

Se oli ilta, jolloin he viimein saivat sovittua ja korjattua ystävyytensä ennalleen. Oli lähemmäs keskiyö, kun he kohtasivat toisensa heidän omalla skeittipuistolla. Yhtäkkiä ei heistä kumpikaan  osannut sanoa mitään. Niin he skeittailivat – yhdessä. Kohta he jo nauroivat yhdessä ja palaset vain loksahtivat paikoilleen. He eivät tarvinneet heti sanoja, sillä yhdessä vietetty aika paljasti sen, kuinka he olivat ikävöineet toistensa seuraa. He olivat molemmat olleet yksinäisiä ja surullisia menneinä viikkoina. Ja kuinka he olivat halunneet pyytää anteeksi ja antaa anteeksi. Aika kului ja  he olivat sen jälkeen vielä istuneet ja puhuneet.

Langa puhui. Hän puhui enemmän kuin moneen viikkoon.

Hän oli onnellinen.

Ja hän sai puheillaan Rekin hämilleen.

Mutta yhtä kaikki. Ilo aivan kupli ilmassa, kun he käsittivät mitä heiltä oli puuttunut, mutta mikä oli nyt korjaantunut. Sovinto. Yhdessä tekeminen ja yhdessä nauraminen oli mukavampaa kuin yksin olo. Ja skeittailu oli hauskaa kun sen saattoi jakaa ystävän kanssa. Kaiken jälkeen Reki ei epäröinyt, vaan pörrötti kohta jo Langan hiuksia ja heittäytyi tuttuun rekimäiseen halaukseen johon Langa vastasi mielellään.

Yhtäkkiä oli aivan hiljaista ja sitten kuului vaimea surina jostain yläpuolelta. Reki katsoi ylös ja näki droonin.

Drooni! Se selvästi tarkkaili heitä kahta.

”Katso”, Reki sanoi Langalle ja osoitti droonia.
”Mitä se täällä tekee?” Langa ihmetteli. He katselivat hetken ja drooni lennähti sitten tiehensä.
”Kuka meitä...? Langa kysyi, mutta ärsyyntyi sitten vähän.
”Mitä nyt Langa?” Reki kysyi ihmetellen.
”Luulen nähneeni sen täällä kerran aikaisemminkin. Tuon on pakko olla yksi Adamin drooneista. Kuulin kerran kun Joe puhui niistä. Vanhan kaivosalueen näytöt, elektroniikka ja suorat striimit ovat kaikki hänen.”
”Hänellä tosiaan on pakkomielle sinusta”, Reki sanoi vähän ärtyneenä.

Langa oli hiljaa. Kaikkein parasta oli skeittailla yhdessä Rekin kanssa. Ja sen jälkeen tuli muu skeittailu, kunhan Reki oli kannustamassa häntä. Ilman Rekiä ei skeittailu tuntunut oikein miltään. Haaste Adamia vastaankin tuntui oikealta vain, kun Reki kannusti häntä ja oli hänen puolellaan.

”Pakkomielle?” Langa ihmetteli. Sinä olet minun Evani. Adamin sanat kaikuivat hänen mielessään. Pakkomielle tosiaan ja hyvin erityislaatuinen sellainen. Aikuisen miehen skeittailufantasia, kiero rituaali tai jopa fetissi. Ja hän oli osa sitä, halusi tai ei.
”Juuri niin”, Reki sanoi.
”Ehkä hänellä on henkilökohtaisia traumoja”, Langa sanoi ja sai Rekin naurahtamaan. Niin sen täytyi olla.
Reki haukotteli. Hän ei halunnut kotiin koska hänen ja Langan välit olivat viimein taas kunnossa.
”Hei, ehkä on aika mennä kotiin. Sinähän nukahdat kohta”, Langa totesi.
”Nah”, Reki mumisi ja nousi ylös.
He skeittasivat yön hiljaisuudessa kohti kotia.

Rekillä oli kevyt ja hyvä olla. He olivat skeittailleet yhdessä ja puhelleetkin vähän. Langa puhui varmaan kokonaisen kuukauden edestä. Langa oli tavallisesti hyvin vähäsanainen, mutta nyt hänen ystävänsä sanainen arkku oli avautunut. Langa halusi skeittailla hänen kanssaan. Langa halusi olla ja hänen ystävänsä. Aina. He olivat lisänneet tervehdykseensä yhden merkin lisää, nimittäin jatkuvuuden merkin. Infinite. Niine ajatuksineen Reki nukahti ja nukkui paremmin kuin pitkään aikaan.

Langa sen sijaan valvoi vielä sänkyyn päästessään. Hän oli iloinen, että Reki oli tullut skeittipuistolle ja he olivat viimein taas skeittailleet yhdessä. Oli paljon mukavampi skeittailla yhdessä kuin yksin. Reki ei tajunnut miten upea persoona hän oli! Hän oli saanut Rekin hämilleen, kun oli puhunut niin paljon. Ja hänen oli ollut aivan pakko kehua Rekiä. Hän oli ihan paras, ainutlaatuinen ja taitava. Langa katsoi vielä puhelimeltaan kuvaa nauravasta Rekistä. Hän saisi skeittailla Rekin kanssa aina. He olivat sopineet ja heidän ystävyytensä oli korjaantunut. Reki oli kultaisempi, kuin hän itse käsittikään. Mitä Langa olisi ilman häntä? Ei mitään. Langan läpi hulmahti lämmin aalto.

*

Toisaalla Shindo Ainosuke istui nojatuolillaan ja katseli parhaillaan suoraa kuvaa, mitä hänen Ishikawan skeittipuistolle lähettämänsä drooni parhaillaan kuvasi. Snow! Langa. Hänellä oli eri skeittilauta mitä aikaisemmin, jokin vanha, kulunut ja rähjäinen. Mies tiesi vallan hyvin, että poika oli saanut edellisen skeittilautansa katki haasteen päätteeksi. Hän ostaisi mielellään noin lahjakkaalle nuorelle uuden. Langa oli ollut viime aikoina allapäin eikä lainkaan oma iloinen itsensä. Ainosuke ei voinut kuin arvailla mistä se johtui.

Vähän myöhemmin kuvaruutuihin ilmestyi tuttu punapää. Ainosuke ei voinut olla huomaamatta sitä valtavaa eroa, mikä Langassa tapahtui, kun nuo kaksi viettivät aikaa yhdessä, istuivat pitkään maassa puhellen ja viimeiseksi he jopa halasivat toisiaan. Nuo kaksi eivät jakaneet ainoastaan skeittailun iloa vaan he pitivät toisistaan, se oli päivänselvää. Ja se sai Ainosuken tuntemaan mustasukkaisuutta, jonka hän luuli jo jättäneensä taakse kauan kauan sitten.

”Punapää on tarpeeksi kahjo ja sopiva kilpailija Shadown sijaan”, hän sanoi Tadashille, joka oli tullut huoneeseen. Tadashi nyökkäsi, mutta ei pitänyt siitä että Rekille tapahtuisi mitään ikävää. Hän oli äsken tavannut Rekin, kun oli tullut kolhinneeksi poikaa autolla. Mutta kyllä, Reki olisi tarpeeksi puupäinen ottamaan haasteen vastaan. Poikahan kolhi itseään kaiken aikaa.
”Sitä kivampaa on , kun voi skeittailla yhdessä jonkun kanssa! Se on hauskaa. Niin se vain on, skeittaaminen on kivaa”, Reki oli sanonut ja alkanut kyynelehtimään. ”Olen idiootti. Vaikka en olisikaan lahjakas, ei sillä ole merkitystä...”, Reki jatkoi kertomista. ”...et todella taida käsittää mitä tarkoitan. On vain yksi syy miksi me kaikki skeittaamme! Koska se on kivaa!”
”Jassoo. Miksi kaikkien skeittareiden täytyy olla yhtä typeriä. Tee mitä lystäät”, Tadashi totesi ja lähti pois.

Hän oli kuitenkin oivaltanut jotain aivan keskeistä, kun Reki oli puhunut. Ei hänen pitänyt missään nimessä saada isäntäänsä vihaamaan skeittaamista vaan pitämään siitä uudelleen. Sillä tavalla kuin silloin kauan sitten. Silloin kun se oli vielä ollut hauskaa!

[Fairy tale]

6. Vaaranpaikkoja

Langa sulki läppärinsä posket punoittaen. Hän oli ehkä vähän pihalla joistakin japanilaisista ilmiöistä ja asioista, mutta hän teki parhaansa että oppi koko ajan lisää. Ei hän ollut ulkoilevana ja urheilevana nuorena Kanadassa ehtinyt viettää aikaansa television tai Internetin äärellä. Tai jos vähän olikin, niin ei hän ollut siltikään tutustunut ihan kaikkeen, mitä maailmassa tuli vastaan. Lemmenhotelli oli yksi niitä asioita. Reki oli ollut sellaisessa. Oli kuitenkin selvinnyt, että Reki oli jälleen kerran loukannut itsensä ja jäänyt auton töytäisemäksi ja mies oli vienyt hänet hotellihuoneeseen toipumaan kolauksesta. Miehen henkilöllisyys paljastui viimein. Hän oli osallistunut turnajaisiin nimimerkillä Snake, mutta hän oli myös Adamin sihteeri!

”Sinä olet se tyyppi lemmenhotellista”, Reki möläytti.
”Lemmenhotelli?” Langa ja Oka sanoivat yhtä aikaa.
”Siis, ei mitään sellaista mitä...”, Reki puolustautui hädissään.
”Minkälainen hotelli se oikein on?” Langa kysyi uteliaana.
”Oletko noin viaton?” Reki parahti.
”Ota tämä”, mies sanoi ja ojensi Rekille kutsun. ”Adam on nimittänyt sinut Shadown sijaan. Sinun olisi kaiketi paras kieltäytyä.”
”Miksi muka? Kun kerran minut on nimetty osallistumaan”, Reki ihmetteli.
”Viime haaste Adamia vastaan oli silkkaa pelleilyä. Tällä kerralla hän on tosissaan ja voit joutua onnettomuuteen joka pilaa koko elämäsi”, Tadashi sanoi ja vaikutti oikeasti huolestuneelta.

Langa oli kotiin päästyään selvittänyt Internetistä mikä lemmenhotelli on. Ei Langa aivan niin viaton ollut. Hän oli jo arvannut mistä oli kyse, mutta sai nyt lisätietoa myös yksityiskohdista, joka sai hänen korvansa kuumottamaan. Langa halusi oppia tuntemaan Rekiä enemmän, sillä hänen ystävänsä oli täynnä pieniä salaisuuksia joita hän ei ilman kysymättä kertonut. Mutta jos Rekiltä kysyi, hän oli avoin eikä alkanut valehtelemaan. Adam oli nimittänyt Rekin skeittaamaan turnajaisissa Shadown sijaan ja Reki otti haasteen vastaan. Reki oli joko nopea unohtamaan pelkonsa tai sitten hän oli lyönyt päänsä niin että unohtanut asioita. Tai sitten Reki oli vain yhtä tyhmä kuin hän itsekin ja Langa päätteli että se oli todennäköisin syy.

Langa pakkasi reppunsa ja oli valmis menemään Rekin luo. Hän yöpyisi viimein Rekin luona joka valmistautui samalla omaan haasteeseensa. Ulkona satoi, eikä siellä voinut olla. Niinpä he viettivät aikaa puutyöpajalla, jossa Reki alkoi työstää Langalle uutta skeittilautaa.
”Reki, oletko okei illan haasteen kanssa? Mitä aiot tehdä sen kanssa?” Langa kysyi. Reki huokaisi syvään ja katsoi ulos sateeseen. Mutta sitten hän hoksasi.
”Tällä kerralla olen varautunut”, Reki sanoi, kun hän vaihtoi omaan skeittilautaansa sadekeliin sopivat pyörät, sillä myös yöksi oli luvattu sadetta.

*

Haaste oli järkyttävää katseltavaa. Kaikki näyttivät odottavan verilöylyä, totaalista rökitystä ja Rekin tuhoa. Mutta Reki oli nyt vahvempi. Hän tiesi, mitä kaikkea voisi odottaa ja Langa kannusti häntä. Langa luotti häneen. Langa luotti häneen enemmän, kuin hän itse. Ensimmäinen liike Adamin puolelta oli pelkkää hämäystä ja sen jälkeen Reki lensi ilman halki pusikkoon. Silloin Langan oli pakko myöntää, että haaste olisi paljon vaikeampi, mitä hän oli kuvitellut. Hänen vierellään seisova Miya ei kestänyt katsoa kuinka Rekiä retuutettiin.

Langa lähetti muutaman hätäisen rukouksen Jumalalle, sillä Reki oli pulassa ja tarvitsi apua. Eikä hän voinut tehdä juuri nyt mitään muuta. Hän rukoili että Reki pääsisi ehjänä maaliin. Monitoreista näkyi, että Reki ei antanut periksi vaan oli lujasti päättänyt selvitä haasteesta, tavalla tai toisella. Reki oli nokkela ja teki sellaisia ratkaisuja haasteen aikana, joka yllätti kaikki.
Ja silloin ensimmäiset vesipisarat putosivat maahan.

Reki pääsi sateen turvin maaliin ilman Adamin häirintää, sillä mies jäi pitkäksi ajaksi kauas taakse. Miyan ilme kirkastui. Cherry ja Joe nauroivat Adamin epäonnelle. Langa seurasi kiinteästi Rekin skeittailua. Hän oli ylpeä Rekistä! Reki oli mahtava! Ja vaikka Reki saapui maaliin vain muutaman sentin Adamin jälkeen, kaikki olivat innoissaan Rekistä. Silloin Rekin itsetunto nousi kohinalla. Skeittailu oli hauskaa. Häen skeittilauta oli kärsinyt ja pyörät piti uusia. Hänen selkäänsä särki ja kolotti, sillä hän oli kierinyt milloin puskassa, milloin maassa, saanut iskuja ja otsassa oleva haava vuosi verta. Adam oli voittanut hänet vain typerällä käytöksellään ja yleisö kyllä tiesi sen. Mutta se voitto oli laiha.

”Tarvitsen kylvyn”, Reki totesi kun Langa nosti hänet kuraisesta maasta.
”Tarvitset myös laastaria”, Langa huomautti ja osoitti hänen otsassa olevaa verta vuotavaa naarmua.
”Cherry, voitko heittää meidät kotiin?” Reki pyysi ontuessaan vähän.
”Olet kyytisi ansainnut”, Cherry vastasi. ”Työnnä minut autolle”, hän komensi Joeta, joka työnsi Cherryä pyörätuolissaan autolle.
Langa toimi Rekin kävelykeppinä ja Miya kantoi Rekin skeittilaudan autolle. Cherry kaivoi takakontista pressun jonka hän levitti auton takaosaan.
”Kurakalle pressun päälle. En halua pesettää koko autoani”, Cherry komensi.
”Auh!” Reki parkaisi kun Joe taputti häntä selkään.
”Anteeksi kamu, olet varmasti mustelmilla. Mutta annoit aivan parastasi tänään”, Joe kehui.
Rekin naama loisti! Hän oli yhtä onnellinen mitä kurainenkin.

*

Reki nousi kylvystä ja katsoi itseään peilistä. Hän oli yltä päältä mustelmilla ja hänen olonsa oli kuin katujyrän alle jääneellä. Ruhjeita oli alkanut kolottaa.
”Reki, oletko kunnossa vai oletko hukkunut kylpyammeeseen?” Langa kurkisti ovensuulta, kun Rekiä ei alkanut kuulua takaisin.
”Tarvitsen särkylääkkeen. Tai kaksi”, Reki vastasi.
”Odota hetki, minä tuon.”
Kohta Langa toi Rekille kaksi särkylääkettä ja lasillisen vettä. Reki istui suihkujakkaralla pyyhe lanteillaan eikä meinannut päästä siitä ylös.
”Olet kuin tilkkutäkki”, Langa totesi kun näki Rekin sinisenlaikukkaan ihon.
”Mutta ajattele. Minulla ei ole yhtään luuta katki”, Reki kehaisi, mutta ähkäisi sitten.
Langa siirsi Rekin otsahiuksia syrjään ja laittoi otsalle laastarin. Sitten hän talutti Rekin huoneeseensa ja otti itse vielä pikaisen suihkun.

Reki makasi vatsallaan, sillä selkään sattui. Hän yritti selata puhelintaan, mutta ei jaksanutkaan keskittyä siihen. Hänen tyynynsä alta putosi lehti lattialla olevalle Langan patjalle juuri, kun Langa tuli takaisin huoneeseen.
”Mikä tämä on?” Langa kysyi lehden nähdessään ja otti sen käteensä. Se oli jokin mangasarja, jota Langa ei tunnistanut ja jäi selailemaan sarjakuvaa.
”Anna se tänne”, Reki sanoi topakasti.
”Odota vähän, tämä...”, Langa mumisi ja luki vähän matkaa eteenpäin.
Silloin Reki punastui vähän. Hän oli jäänyt kiinni.
”Reki. Luetko sinä tätä?” Lukiko Reki poikarakkaustarinoita!?
”Se on pikkusiskoni. Lainaan joskus hänen sarjojaan”, Reki myönsi nolona ja punastuneena.

Langa antoi sarjakuvan takaisin Rekille. He eivät olleet vielä koskaan jutelleet ihastumisista tai rakastumisista ja Langa toivoi ettei sitä päivää tulisikaan. He olivat puhelleet skeittailusta, vähän koulujutuista ja suunnitelleet yhteisiä retkiä. He olivat myös puhuneet pimeänpelosta, adhd:sta ja lumilautailusta, vähän Kanadasta, lumesta ja joulusta. Langa tiesi että Reki piti tytöistä, sillä matkalla Miyakojimaan lautalla oli ollut tyttö, jota Reki oli katsonut haaveileva ilme kasvoillaan.
”Älä kysy mitään”, Reki sanoi.
”Okei, en kysy”, Langa vastasi, mutta Reki näytti pettyneeltä. Hän työnsi sarjakuvan takaisin tyynynsä alle ja katsoi Langaa, joka kuivatti hiuksiaan pyyhkeeseen.
”Tykkäätkö sinä jostakusta?” hän kysyi saaden Langan hämilleen.
”En kerro”, Langa vastasi. ”Kun minä en saanut kysyä sinulta mitään, niin en minäkään vastaa mihinkään.”

”No entä jos minä myönnän, että tykkään jostakusta, niin vastaatko sitten?” Reki uteli.
”En vastaa, koska sinä esitit kysymyksen itsellesi enkä minä”, Langa vastasi.
Reki turhautui vähän. Eihän tästä tullut mitään. Kai luokan prinssi nyt jostakusta tykkäisi. Heidän välillään vallitsi hetken hiljaisuus.
”En halua puhua siitä. En tänään”, Langa sanoi sitten.
”Okei”, Reki sanoi, vaikka se jättikin monta uutta kysymystä Rekin mieleen leijumaan. Liittyiköhän Langan tykkäämiseen jotain ikävää. Tietysti liittyi! Langahan oli muuttanut Kanadasta tänne ja se ihminen oli jäänyt Kanadaan. Reki haukotteli ja tunsi kuinka särkylääke alkoi vaikuttaa. Hänen selkänsä ei tuntunut enää niin kipeältä.

Sitten Langan vatsa kurni.
”Onko sinulla vielä nälkä? Minulla ainakin on. Mennään alakertaan vielä syömään jotain”, Reki sanoi. He hiipivät portaita pitkin alakertaan ja löysivät jääkaapista riisipalloja ja lihavartaita. Mikroaaltouunin kilahdus kuulosti kuin palosireeniltä muuten hiljaisessa keittiössä.
”Saat joku kerta opettaa minulle bentolounaan valmistamista. Kadehdin aina lounaitasi”, Langa sanoi ja haukkasi riisipallosta palasen.
”Jos häviän sinulle seuraavan skeittihaasteen, muista silloin esittää vaatimuksesi. Sitä paitsi en ole paras opettamaan sitä. Pikkusiskoni taitaa olla parempi”, Reki sanoi.
”Missä minä olen parempi?” Koyomi kysyi ilmestyessään keittölle.

”Osaat tehdä bentolounaita. Voisin lahjoa sinut neuvomaan siinä”, Langa sanoi.
”Sovittu”, Koyomi sanoi ja söi viimeisen lihavartaan. ”Miten skeittihaaste meni?” hän kysyi sitten veljeltään.
”Hävisin vain pari senttiä ja olen ihan mustelmilla.”
”Mutta usko pois, Reki oli upea! Ihan paras”, Langa kehui silmät loistaen.
Koyomi nyökkäsi suu täynnä lihaa.
Reki ja Langa menivät takaisin yläkertaan ja yrittivät nukkua. Siitä ei kuitenkaan tullut mitään, koska tilanne oli molemmille uusi. He olivat nukkuneet yhdessä Miyakojiman saarella, mutta tämä oli eri asia. Nyt he saivat olla kahden. Reki erehtyi heittäytymään sängylle selälleen ja se teki kipeää.
”Auh!” hän vingahti ja korjasi asentoaan. ”Nyt minua ei väsytä enää lainkaan.”
”Ei minuakaan”, Langa totesi vaikka haukottelikin makeasti.

He nukahtivat ennen aamunkoittoa ja heräsivät uuteen päivään vasta puolenpäivän aikaan. Heillä olisi uusi kokonainen päivä ilman mitään velvoitteita tehdä mitään järkevää. Reki oli siitä hyvillään, sillä häntä särki ja kolotti, eikä hän taipunut edes laittamaan kengännauhojaan kiinni, vaan tarvitsi siihenkin Langan apua.

*

Viikon kuluttua Langa harjasi skeittiliikkeessä lattiaa ja mietti miksi Adam skeittasi? Mikä sai miehen laudan päälle? Miksi hänellä oli maski kasvoilla ja rooliasu yllänsä? Miksi hän halusi aina niin kovasti mukiloida vastustajansa sairaalakuntoon? Eikö voitto riittänyt? Miksi hän oli sellainen kuin oli? Ja mitä se puhe tarkoitti että että hän halusi Langan olevan hänen Evansa? Halusiko hän jonkun skeittailevan yhdessä hänen kanssaan tai kahdestaan ilman yleisöä? Eva-juttu kuulosti jollain lailla häiriintyneeltä. Reki viimeisteli hänen uutta skeittilautaansa ja ruuvasi viimein pyörät paikoilleen.

”Pidä varasi tänä iltana Langa”, Reki sanoi ja Langa nyökkäsi.

Automatkalla Reki ja Langa olivat kummallisen rauhallisia siihen nähden, että Langalla olisi edessään melkoinen koitos ja yö. Langa näki kuitenkin vain Rekin ja uuden skeittilautansa. Ja Reki kiristi vielä kerran jokaisen ruuvin.
”Kiitos Reki, tämä on upea”, Langa kiitti ja hymyili.
”Kun finaali on ohi, otammehan vielä meidän privaattifinaalimme. Olen odottanut sitä”, Reki sanoi.
”Tietysti”, Langa vastasi.
Sitten Cherryn oli pysäytettävä, sillä edessä oli kauhean pitkä jono ja tie oli tukossa. Heidän oli käveltävä lähtöpaikalle. Siellä heitä odotti selkäpiitä karmiva näky. Reki järkyttyi käsittäessään, että vanha vaarallinen reitti oli avattu käyttöön tätä yötä varten. Eikä reitti ollut Langalle tuttu ennestään.

Langa käveli lähtöpaikalle yksinään pimeässä ja tuulisessa säässä. Hän aisti jonkin uhkaavan ja painostavan ympärillään. Hän näki Adamin lähtöpaikalla sellaisessa hahmossa, jossa hän ei ollut ennen ilmaissut itseään. Mieshän aivan manasi kuolemaa ja pimeyttä luokseen. Hän ihannoi puvullaan ja reittivalinnallaan kuolemaa. Langa ei pitänyt näkemästään. Hän käsitti että Adam oli tänään tosissaan. Cherry ja Joe olivat varoittaneet että Adam ei ollut vielä koskaan ollut tosissaan. Halusiko mies hänen kuolemaansa? Tai vähintäänkin loukkaantumista sairaalakuntoon?
”Jeesus, tarvitsen sinun apuasi ja varjelustasi. Tänään jos koskaan”, Langa mumisi rukouksen. Häntä puistatti, mutta hän oli valmis. Hän halusi voittaa!

Tadashi katsoi huolestuneena radalle. Hänen sydämensä hakkasi, sillä hän kantoi huolta isännästään. Adam oli vaarallisella tuulella. Hän ei halunnut että mies vahingoittaisi itseään, mutta ei myöskään nuorta Snowta. Siitä seuraisi vain hankaluuksia. Miya katsoi kauhuissaan kilpailijoiden koko ajan kiihtyvää vauhtia. Reki jännitti sitä, onnistuisiko Langa väistämään kaikki Adamin hyökkäykset ja iskut. Radalla Langa ajautui kohta niin haasteen imuun, että meni joidenkin urheilijoiden kokemaan zone-tilaan, jossa kaikki ulkopuolinen hämärtyi ja tietoisuus keskittyi vain ja ainoastaan skeittihaasteeseen. Oli vain lauta jalkojen alla ja se maailma, johon ei kuulunut tuulen humina, ei ukkosen jylinä, ei sade eikä myrsky.

Zone-tilassa skeittaava Langa oli sokea sille mitä ympärillä tapahtui. Oli vain tyhjää. Mikään ei edes tuntunut miltään.

Reki oli huolissaan ja kauhu hiipi hänen sydämeensä. Langa ei ollut lainkaan oma itsensä.

Siinä tilassa Langa lopulta putosi rotkoon.

...

Putosi.

...

Putosi aina vain.

...

Langa mietti kuolisiko hän nyt.

Silloin Reki muisti että Langa uskoi Jumalaan. Voisiko Jumala nyt tehdä jotakin? Pitikö Jumala Langasta huolta nyt, kun oli todellinen vaara? Jos se Jumala oli olemassa, johon Langa uskoi, nyt pitäisi tapahtua ihme! Tuollaisesta pudotuksesta ei kukaan voinut selvitä ehjänä tai hengissä! ”Kuka ikinä oletkaan, auta! Langa ei saa kuolla, ei saa.”

Langa heräsi todellisuuteen, tarttui lautaansa ja sai itsensä tasapainoon. Sitten hänelle tuli muistikuva isästä. Isä! Oliko hän sittenkin kuollut ja näki jälleen isänsä?! Ei, hän ei ollut vielä kuollut vaan hänellä oli haaste kesken. Haaste jonka hän aikoi voittaa! Jos Adam yritti voittaa hänet hakkaamalla hänet kappaleiksi, hän voisi iskeä Adamia arkaan paikkaan nostamalla esiin skeittaamisen ilot ja sen pienen pojan joka Adamin kuoren sisällä asui. Ja siinä Langa osui oikeaan. Adam yritti pelata likaista peliä loppuun saakka, mutta Langa oli ovelampi, kärsivällisempi ja kokosi ystävällisyydellään tulisia hiiliä Adamin pään päälle.

Langa ylitti maaliviivan ennen Adamia ja heittäytyi Rekin syliin.

Yleisö juhli Langaa ja hänen voittoaan. Adam sen sijaan vetäytyi pois. Hän oli hävinnyt tulokkaalle.

*

Oli perjantai-ilta ja Langa oli lähtenyt Rekin luo kuten usein ennenkin. Nanako oli usein vähän levoton, kun Langa oli ulkona pikkutunneille asti, mutta yhtäkkiä kaikki tuntui erilaiselta. Nanako oli melkein nukahtanut, kun hän tunsi tönäisyn kyljessään, mutta huoneessa ei ollut ketään. Hän tunsi voimakasta levottomuutta ja tarvetta rukoilla Langan puolesta.
Rukoile!

Nanako polvistui sänkynsä äärelle ja rukoili kuin viimeistä päivää. Hänen mieleensä nousi kuva pojastaan skeittailemassa jossain pimeässä paikassa. Hän näki kuvan suuresta hautakivestä ja haudasta. Hän ei tiennyt mitä se kaikki tarkoitti, mutta hän aavisti että Langa oli vaarassa. Hän rukoili ja yritti kerran soittaakin Langan puhelimeen. Ei vastausta. Ja niin hän jatkoi rukoilemista.
”Jumala, missä ikinä Langa onkaan niin lähetä enkelisi suojelemaan häntä”, hän pyysi. ”Varjele Jeesuksen veren suojalla hänen elämänsä”, hän jatkoi. Hän rukoili puoli tuntia ja yritti sen jälkeen soittaa uudelleen.

Hän rukoili vielä hetken ja yhtäkkiä hänet valtasi rauha. Mitä ikinä oli tapahtunut, Nanako tiesi että se oli nyt ohi. Puolen tunnin kuluttua hänen puhelimensa soi. Se oli Langa.
”Langa. Missä ihmeessä sinä olet? Mitä on tapahtunut?” Nanako kysyi.
”Äiti?” Langa ihmetteli. Minä luulin että sinulle on sattunut jotain, kun olet yrittänyt soittaa monta kertaa näin myöhään”, Langa selitti.
”Tulethan heti kotiin”, Nanako pyysi.
”Voiko Reki tulla myös?” Langa pyysi.
”Tietysti. Kunhan tulette pian ja olette molemmat ehjiä.”

Nanako oli heitä vastassa, kun he saapuivat Langan kotiin. Hän seisoi vähän pelästyneen näköisenä eteisessä pyjamahousut ja villapaita yllään ja tohvelit jalassa. Langa oli pölyinen, hänen hiuksensa olivat sekaisin ja hänellä oli muutama naarmu kasvoissa ja käsissä.
”Nyt saat kertoa mitä sinulle on tapahtunut. Missä sinä olet ollut?”
”Miten sinä tiedät että minä...?” Langa kysyi vähän epäröiden.
”Tulkaa tänne sohvalle. Langa, minä aion nyt puhua suoraan. Ja Reki, en aio pyydellä anteeksi mitä puhun. Minä kerron mitä minä tiedän ja sitten sinä Langa saat kertoa mitä tapahtui.”
Langa ja Reki katsoivat hämillään toisiaan mutta istuutuivat sohvalle.

”Jumala herätti minut rukoilemaan, koska sinä olet tehnyt jotain hengenvaarallista!” Nanako sanoi. ”Näin välähdyksiä sinusta skeittilaudalla. Näin myös hautakiven ja haudan. Ja kaikkialla oli aivan pimeää. Rukoilin, ettei sinulle tapahtuisi mitään pahaa. Ja kiitos Jeesukselle siinä sinä olet täysin ehjänä, vaikka kasvosi ja käsivartesi näyttävät olevan naarmuilla.”
Reki kuunteli silmät pyöreinä eikä ollut uskoa korviaan. Hän vilkaisi Langaa, joka näytti pelästyneeltä. Langa oli ollut kuolemanvaarassa ja he molemmat tiesivät sen.
”Anteeksi äiti”, Langa sanoi.
Nanako katsoi Rekiä ja pojan pelästynyttä katsetta.

”Mitä siellä tapahtui?” Nanako kysyi.
Rekin sydän hakkasi tuhatta ja sataa. Jumala oli herättänyt Nanakon rukoilemaan, koska Langa oli ollut todellisessa kuolemanvaarassa. Langa olisi voinut kuolla!
”Minä kilpailin ja putosin rotkoon”, Langa kertoi. ”Hetken luulin että kuolen, koska näin isän. Ajattelin että hän tuli minua vastaan”, Langa sanoi.
Reki kuunteli ihmeissään. Eivät he olleet ehtineet jutella Langan kanssa vielä mitään siitä, mitä oli tapahtunut. He olivat olleet vain helpottuneita, kun Langa oli päässyt maaliin ja voittanut.
”Voi Langa! Olen pyytänyt ettet tekisi mitään vaarallista”, Nanako sanoi ja halasi poikaansa.
”Anteeksi rouva Hasegawa”, Reki sanoi ääni käheänä. ”Se oli minun vikani.”
”Ei Reki. Langa päättää ihan itse mitä hän tekee tai ei tee.”

”Hetken en välittänyt vaikka olisinkin kuollut. Olisin taas nähnyt isän”, Langa sanoi. ”Mutta sitten tajusin, että ehkä Jumalalla on vielä käyttöä minulle. Olisinhan muuten kuollut”, hän lisäsi. Reki kuunteli kauhuissaan. Ehkä oli ollut kyse vain muutamasta sekunnista ja Langa olisi oikeasti kuollut, aivan kuten hänen painajaisunessaan. Jos Langa kuolisi, hän jäisi yksin! Reki tärisi vähän eikä voinut pidätellä kyyneleitään. Ja tietysti Nanako huomasi sen.
”Reki. Ei se ole sinun vikasi. Sinä olet Langalle hyvä ystävä”, hän sanoi ja halasi nyt Rekiä. ”Minä rukoilin koko ajan ja sitten minulle näytettiin kuinka Jumala lähetti enkeleitä sinne suojaksi. Ja minä tiedän Reki kuinka olet yrittänyt pitää Langan pois hölmöilemästä.”
Reki kuivasi kyyneleitä hihaansa.

”Voiko Reki jäädä yöksi?” Langa pyysi. Hän tiesi ettei saisi unta moneen tuntiin. Ei kaiken tämän jälkeen, mitä oli tapahtunut.
”Tietysti”, Nanako lupasi.
”Kiitos”, Reki sanoi.
Pojat menivät Langan huoneeseen ja levittivät Rekille patjan lattialle. He istuivat molemmat lattialle ja katsoivat sitten toisiaan.
”En ole koskaan kuullut mitään vastaavaa”, Reki sanoi. ”Äitisi sanoi että Jumala herätti hänet ja hän rukoili koko ajan, kun sinä kilpailit Adamia vastaan. En tiedä mitä ajattelisin. Tietysti tiesin, että uskot Jumalaan ja Jeesukseen, koska olet kertonut sen, mutta en silti ole tajunnut miten se kaikki toimii”, Reki puhui. ”Hän näki hautakiven ja haudan ja sinut ja ja... enkelit?”

”Kun olin pieni, näin enkelin”, Langa sanoi. ”Se oli laskettelurinteessä.”
Rekin suu loksahti auki. Kaikki oli vain niin vierasta ja outoa. Ja kuitenkin se oli totta? Oliko se kaikki oikeasti totta?
”Langa”, Reki sanoi ääni täristen. ”Halusitko sinä kuolla tänään?”
”En halunnut, vaikka ei sillä niin väliä olisi.”
Rekin ilme synkistyi ja hän nyyhkytti.
”Älä jätä minua”, Reki vingahti. ”Älä mene mihinkään, minne minä en voi tulla.”
”Hei”, Langa sanoi. Hän sulki Rekin halaukseen. Jumala oli varjellut häntä eikä hän ollut syöksynyt varmaan kuolemaan. Jumalalla oli vielä jotain tekemistä hänelle. Langa tiesi, mikä hänen tehtävänsä olisi. Hänen pitäisi opastaa Reki Jeesuksen luokse. Sillä tavalla hän voisi osoittaa rakkautensa Rekiä kohtaan, vaikka hän ei ikinä saisi Rekiä omakseen, he voisivat aina olla ystäviä.

”Tulisitko joku kerta kirkolle kanssani?” Langa pyysi.
Reki ei vastannut heti vaan oli hiljaa ja mietti mitä hän vastaisi. Mitä se tarkoittaisi jos hän menisi mukaan? Luottiko hän Langaan? Sinne hän ainakin voisi mennä Langan mukana. Hän raapi hermostuneena niskaansa ja puri huultaan.
”Kai minä voin tulla”, Reki vastasi.
He puhelivat vielä siitä, mitä skeittihaasteen aikana S:llä oli tapahtunut. Se oli ollut pahaenteistä ja synkkää heti alusta alkaen. Adam oli ollut pelottavampi kuin koskaan, mutta kesken kilpailunkin oli jo tapahtunut outoja asioita, jotka eivät olleet selitettävissä ennen, kuin Langan äiti oli kertonut oman näkemyksensä sen yön tapahtumista. Enkelit olivat todella vartioineet, ettei kukaan loukkaantuisi tai kuolisi sinä yönä. Pahalle onnettomuudelle oli ollut kaikki edellytykset.

Silloin Reki muisti, että hän oli osoittanut jonkinlaisen rukouksen tapaisen Langan uskomalle Jumalalle, että Langa ei kuolisi. Jumala oli vastannut.

[Fairy tale]

7.  Auringonnousuja

Langa heräsi keskipäivän aikaan. Hänen sydämensä hypähti, kun hän näki Rekin sänkynsä vierellä patjalla nukkumassa. Reki! He olivat jutelleet lähes aamunkoittoon saakka. He olivat keskustelleet syvällisemmin, kuin koskaan ennen. He olivat puhuneet kuolemasta ja siitä mitä olisi kuoleman jälkeen. Langa oli käsittänyt, että hänen pitäisi uskaltaa tunnustaa Jumalalle kaikki syntinsä ja kaikki vajavaisuutensa, jotta hän voisi palata siihen elävään yhteyteen, mikä hänellä oli ollut aikaisemminkin. Hän tiesi mitä oli elää lähellä Jumalaa ja hän tiesi myös sen, mitä oli elää kaukana Jumalasta. Kun Reki avasi silmänsä, hän näki Langan jonka hiukset sojottivat jokaiseen ilmansuuntaan.

”Huomenta”, Langa sanoi hiuksiaan sukien.
”Miten olisi hyvää päivää. Ei enää ole aamu”, Reki totesi kun näki mitä kello oli.
”Älä saivartele. Minulle tämä on aamu”, Langa vastasi samalla kun Reki sai tyynyn päähänsä.
”Hyvä yötä, taidan jatkaa vielä uniani”, Reki sanoi haukotellen makeasti ja hautautui peiton alle.
”Hyvä on. Nuku sinä, niin minä menen laittamaan aamupalaa”, Langa sanoi ja katosi kohta keittiöön.

Langa löysi keittiön pöydältä viestin äidiltään. Hän oli tehnyt jääkaappiin syötävää hänelle ja Rekille. Hän palaisi työstä vasta myöhään iltapäivällä. Lisäksi lapulla oli kohta psalmista:
”Herra, sinä tutkit minua ja tunnet minut. Istunpa tai nousen, sinä sen tiedät; sinä ymmärrät minun ajatukseni kaukaa. Käynpä tai makaan, sinä sen havaitset, ja kaikki minun tieni ovat sinulle tutut. Sillä katso, ei ole sanaa minun kielelläni, jota sinä Herra et täysin tunne. Sinä olet saartanut minut edestä ja takaa ja laskenut kätesi minun päälleni. Senkaltainen tieto on minulle ylen ihmeellinen, ylen korkea käsittääkseni sen. Minne minä voisin mennä, kussa ei sinun Henkesi olisi, minne paeta sinun kasvojesi edestä?” (Ps. 193:1-7)

Langa istui pöydän äärelle ja tuijotti lappua. Hän kävi uudelleen läpi koko eilisen illan ja yön skeittihaasteen ja putoamisensa rotkoon. Hän tunsi uudelleen kuinka hänen sydämensä hakkasi ja kuinka hän helpotuksekseen tajusi, ettei mitään pahaa ollutkaan tapahtunut. Hän pohti uudelleen äitinsä sanoja ja hänen keskusteluaan Rekin kanssa yöllä. Langa ymmärsi, ettei hän voisi enää siirtää hetkeäkään sitä, että hänen pitäisi luovuttaa elämänsä kokonaan Jeesuksen käsiin uudelleen. Nyt heti! Hän ei voinut pitkittää sitä, vaikka Reki olikin hänen huoneessaan. Tämä tapaaminen oli tärkeä ja sen piti tapahtua juuri nyt. Hän haki huoneestaan Raamattunsa ja totesi että Reki nukkui. Hän saisi olla rauhassa äitinsä huoneessa.

Ensimmäiset kaksi minuuttia menivät siihen, että hän vain seisoi, kuunteli sydämensä hakkaavan ja hänen kurkkuaan painoi kuristava tunne. Hän oli neuvoton ja levoton. Hän otti muutaman askeleen ikkunalle, mutta hänelle ei jäänyt mieleen paistoiko ulkona aurinko vai satoiko siellä.
”Minä luovutan”, Langa sanoi. ”En tiedä mistään mitään enkä tiedä mitä minun pitäisi sanoa.”
Hän polvistui lattialle ja alkoi rukoilla. Tai puhua, ihan miten vain. Hän tunnusti syntinsä, kertoi pelkonsa ja pyysi että Jeesus huolisi hänet takaisin ja kuulisi hänen rukouksensa.
”Jostain syystä sinä pidit minut hengissä viime yönä ja lähetit enkelisi suojelemaan. En tiedä mihin sinä minua tarvitset, ehkä et mihinkään mutta tässä minä olen, elämässä taas uuttaa päivää”, Langa huokaisi ja itki sitten.

”Sillä minä tunnen ajatukseni, jotka minulla on sinua kohtaan, sanoo Herra: rauhan eikä turmion ajatukset; minä annan sinulle tulevaisuuden ja toivon. Silloin sinä huudat minua avuksesi, tulet ja rukoilet minua, ja minä kuulen sinua. Sinä etsit minua ja löydät minut, kun etsit minua kaikesta sydämestäsi. Ja niin minä annan sinun löytää itseni, sanoo Herra.” (Jer:29:11)

Langa oli pitkään hiljaa. Hänellä ei ollut enempää sanoja. Oli vain hän ja hiljaisuus. Siihen hiljaisuuteen kuitenkin laskeutui kohta rauha, sillä Langan levoton sydän rauhoittui ja kurkkua kuristava tunne hävisi. Aivan kuin huoneen läpi olisi kulkenut joku ja laskenut kätensä ohi kulkiessaan hänen päänsä päälle. Älä mistään murehdi, sinä olet minun. Jätä kaikki murheesi minun kannettavakseni ja kaikki synti joka niin helposti kietoo. Ei vain tänään, vaan aina. Tuo ne joka päivä minulle. En minä sinua hylkää enkä jätä.

”Kiitos Jeesus”, Langa mumisi. Hän oli ottanut ratkaisevan askeleen ja päättänyt palata siihen uskoon, jota hän kerran eli mutta joka oli haalistunut. Jumala oli vastannut hänelle, eikä hänen tarvitsisi enää kulkea yksin ja peloissaan. Jumalan armon aurinko paistoi hänen elämänsä risukasaan. Hän havahtui kun seinän takaa kuului kolahdus. Reki odotti että hän laittaisi aamupalaa! Hän nousi, pudotti Raamattunsa olohuoneen sohvalle ja alkoi kattamaan pöytää. Hän päätti vielä valmistaa munakkaan kaiken muun lisäksi. Kesken munakkaan paiston hän kuitenkin yhtäkkiä herkistyi itkemään. Olen niin keskeneräinen ja viallinen. Ja silti minä kelpaan Jumalalle.

Reki pesi kylpyhuoneessa hampaansa ja kasvonsa ja tuli sitten keittiölle. Langa oli kattanut pöydän valmiiksi ja paistoi munakasta, mutta jokin oli vialla. Langan poskia pitkin valuivat kyyneleet. Reki ei ollut ennen nähnyt Langan itkevän ja tilanne oli vähän outo. Hän oli kyllä itse itkenyt, mutta Langa oli vahvempi. Langa kesti aina kaiken. Paitsi että Reki taisi olla väärässä.
”Langa?” Reki ihmetteli.
”Minä...”, Langa kuiskasi. ”Kaikki on hyvin.”
”Mutta et näytä siltä”, Reki sanoi.
”Minä puhuin Jeesuksen kanssa... pitkästä aikaa. Kaikki on hyvin nyt”, Langa vastasi.
”Oh”, Reki totesi.
Langa tarjoili munakkaan heidän lautasilleen ja he söivät kaikkea mitä tajolla oli. Reki luki Langan äidin kirjoittaman viestin, joka oli osoitettu heille molemmille.

He söivät hetken hiljaisuuden vallitessa huoneessa.
”En ymmärrä tätä kaikkea... vielä”, Reki sanoi hypistellessään viestiä. ”Mutta ehkä käsitän myöhemmin enemmän”, hän jatkoi ja nosti katseensa Langaan joka niisti parhaillaan nenäänsä.
”Mutta...”, Reki jatkoi vielä ja Langan sydän melkein pysähtyi pelätessään, mitä Reki seuraavaksi sanoisi.
”...minä haluan että olemme ystäviä ja skeittailemme yhdessä.”
Langa huokaisi helpotuksesta.
”Kiitos Reki.”
”Langa höhlä, tietysti haluan”, Reki sanoi ja hymyili aurinkoisesti.

*

Rekillä oli seuraavina päivinä paljon ajateltavaa. Koulussa hän vajosi omiin ajatuksiinsa ja hän oli muutamana iltana tiiviisti netin äärellä etsien vastauksia kysymyksiinsä. Kuka Jeesus on? Onko Jumala huijausta? Onneksi hänellä oli vapaa-aikana kädet täynnä työtä. Langa teki muutaman työvuoron yksin, kun Rekillä oli muuta menoa. Reki ja Miya järjestivät muiden kanssa Langalle turnajaisten voittojuhlaa, eikä Langa tiennyt siitä mitään ennen, kuin hetki koitti ja he kokoontuivat kaikki skeittiliikkeen kattoterassille juhlimaan. Jotenkin sana juhlista oli kiirinyt myös Adamin korviin, sillä mies ilmaantui juhliin omaperäisellä tyylillään ilmasta käsin.

”Onnea Snow!” Adam tyrkkäsi suuren ruusukimpun Langan syliin samalla, kun he kaikki olivat yhtenä sotkuna kiinni laskuvarjon köysissä ja naruissa.
”Sinä senkin...”, Reki yritti sanoa ärtymyksensä noustessa, sillä hän oli pyllähtänyt Langan kanssa maahan ja heidän rinnuksillaan oli ruokaa.
”Skeittailutyylisi on vaikuttava ja se tietysti innosti minua sen verran, että aion järjestää uudet turnajaiset”, Adam kertoi.
”Jaaha”, Langa sanoi yrittäen syödä suunsa tyhjäksi. Reki nosti hänet ylös maasta ja Langa yritti pitää ajatuksensa muualla, kuin siinä että Adam piti häntä sittenkin kadoksissa olleena Evanaan, koska kukkapuska huusi sitä viestiä niin, että korvat soivat.

”Ja sinä”, Adam sanoi antaen etusormensa osua Rekin nenään. ”Sinä et ole este sille, että Snow osallistuu. Sillä en usko että jäät turnajaisten ulkopuolelle vaikka käskettäisi.”
”No en takuulla jää!” Reki protestoi ja työsi Adamin sormen pois. Mikä ärsyttävä tyyppi.
”Langa päättäköön itse mitä hän tekee”, Joe tuli väliin.
”En päätä sellaista tänään”, Langa totesi kuivasti.
Kun laskuvarjo oli koottu syrjään ja ruokapöydän todettiin olevan kutakuinkin kunnossa, Langa tarjosi Adamille yhden täytepatongin, josta mies kuitenkin kieltäytyi yllättävän kohteliaasti.
”En oleta sinun jäävän pois. Näemme siis jälleen”, Adam sanoi ja poistui laskuvarjoineen katutasolle.

”Ihme tyyppi”, Reki tuhahti.
”Mutta kukat ovat kauniita”, Oka sanoi ja ojensi niitä varten maljakon johon Langa sai kimpun aseteltua. Cherry oli nipin napin hillinnyt kiukkunsa ja pysytellyt kauempana Shadown ja Joen pidellessä hänen paidastaan kiinni. Miya kohautti hartioitaan. Mitä väliä, kun he voisivat nyt jatkaa juhlimista.  Kohta koko välikohtaus oli jo unohtunut ja ainoa muisto siitä oli suuri ruusukimppu, jota Langa välillä tuijotti. Hänelle oli jäänyt outo olo koko kimpusta. Mitä ihmettä Adam oikein halusi hänestä? Liittyikö se puhtaasti skeittailuun vai oliko miehellä taka-ajatuksia? Langa yritti ravistella sellaiset ajatukset mielestään. Hän päätti vakaasti, että jättäisi tämänkin kimpun tänne eikä veisi sitä kotiin, kuten oli toiminut edellisenkin kimpun kanssa.

*

Seuraavan viikon lauantaina Langan herätyskello soi ennen kello kuutta. Hän ja Reki saisivat viimein oman yksityisen finaalinsa! He olivat sopineet tapaavansa vähän ennen auringonnousua lähtöpaikalla. Langa pesi kasvonsa ja hampaansa, palasi sitten huoneeseensa ja istui hetkeksi alas. Hän aloitti aamunsa rukouksella pyytäen Jumalalta suojelusta itselleen ja Rekille koko sen päivän ajalle. Hän mietti mitä Reki oli kertonut pohdinnoistaan siitä, mikä oli elämän tarkoitus ja mitä oli olla onnellinen. Langa oli löytänyt onnensa uudelleen. Hän oli tiennyt aina, milloin olisi oikeasti onnellinen, vaikka olikin kadottanut sen välillä.

”Minun onneni on olla Jumalaa lähellä.” (Ps. 73:28)

Langa oli onnellisempi kuin pitkästä aikaa. Hänen onnensa oli myös se, että hän oli löytänyt Rekissä ystävän, jonka kanssa viettää vapaa-aikaa ja jonka kanssa saattoi vaihtaa ajatuksia elämästä. Kaikki se hyvä, jota hän sai nyt elää, oli rukousvastaus. Hän oli kiitollinen. Ja kun aurinko nousi ja valaisi uuden aamun, hän valmistautui voittamaan Rekin tässä haasteessa.
”Älä päästä minua helpolla”, Reki sanoi.
”En takuulla”, Langa vastasi.
He ampaisivat matkaan, jonka pituus oli noin kolme kilometriä ja päättyisi suurelle kukkapellolle.

Ensin Langa oli kärjessä, mutta jossain kohtaa Reki meni ohitse ja näytti siltä, ettei mikään estäisi häntä voittamasta. Mutta Langa pysytteli aivan kannoilla ja sai lisää vauhtia skeittilautaansa, kun hän tuli alamäkeen ja siinä olevaan mutkaan. Silloin Reki jäi jälkeen ja Langa saavutti maalin muutaman metrin ennen Rekiä. Rekin vauhti oli loppuun saakka niin kova, ettei hän saanutkaan skeittilautaansa pysähtymään, vaan hänen matkansa jatkui ja hän syöksyi kohta ilman halki suoraan kukkapellolle kukkivien punaisten hibiskusten sekaan.

”Reki!” Langa huolestui.
”Jees”, Reki totesi ja nauroi. ”Se oli hauskaa.”
Langa huokaisi helpotuksesta kun löysi Rekin joka oli täysin ehjä ja kunnossa ja kaiken lisäksi oikein tyytyväinen elämäänsä, vaikka olikin hävinnyt.
”Olet velkaa pizzan”, Langa sanoi samalla kun veti Rekin ylös kukkien keskeltä. ”Ja sen lisäksi tulet huomenna mukaani kirkolle, kuten aikaisemmin lupasit.”
”Aivan”, Reki sanoi. Silti häntä alkoi jännittää koko lupauksensa. Kaksikko skeittaili rinta rinnan takaisin keskustaan. Kadut olivat edelleen hiljaisia ja aamuvuorolaiset olivat matkalla päivän töihinsä.

He istahtivat Ishikawan skeittipuiston viereiselle rannalle joivat vettä. Koska aamuherätys oli ollut aikainen, nukahti Reki kohta ruohikolle reppu päänsä alla. Langa oli nauttinut joka hetkestä; viileästä aamusta, kauniista auringonnoususta, skeittihaasteesta, Rekin hilpeästä seurasta, punaisesta kukkapellosta ja voitostaan. Hänen elämänsä oli muuttunut paljon edellisten kahden viikon aikana. Se ei ehkä näkynyt päälle mitenkään, sillä hän heräsi kouluun kuten aina ennenkin. Hän skeittasi Rekin kanssa kuten ennenkin. Vastassa olivat samat vaikeat koulutehtävät ja osa-aikatyö. Mutta se raskas taakka, mikä oli ollut Langan harteilla muutaman vuoden, oli viimein poissa. Hänen ajatuksensa olivat valoisammat ja mieli kevyempi.

Aina kun Langa heräsi aamulla, hän tunsi kuinka Jumala oli hänen kanssansa. Jos hän heräsi keskellä yötä, silloinkin hänen mieleensä nousi ensimmäisenä se, että Jumala kulki hänen vierellään. Se yhteys oli katkeamaton.
”En aikaisemmin käsittänyt, että uskonelämän kuuluisi olla tällaista. Tämä on jotain aivan muuta, kuin aikaisempi elämäni ikinä”, Langa mumisi itsekseen. Hänen sisimpänsä kupli ilosta.
”Mitä sinä oikein sanoit?” Reki ihmetteli. Hän oli kuullut Langan puhelevan itsekseen.
”Reki. Olen niin iloinen että puhuin Jeesuksen kanssa. Tiedätkö, kun sain jättää syntini Hänelle, olen paljon onnellisempi. En ole ollut muutamaan vuoteen näin iloinen”, Langa selitti kasvot aurinkoisina ja Reki ihmetteli mitä hän oikein kuuli. Hän ei ymmärtänyt hölkäsen pöläystäkään, mitä Langa tarkoitti. Ehkä hän oppisi kirkossa enemmän.

Aika kului ja kun Langan vatsa kurni, nousi Reki ylös ja veti Langan mukanaan.
”Pizza kutsuu.” Reki tarjosi sen mielellään.

[Fairy tale]

8. Päivä kerrallaan

Langa ja Reki istuivat auton takapenkillä matkalla Uruman seurakunnalle, jonne oli vain lyhyt  ajomatka heidän kodeistaan. Rekiä ujostutti ja hän yritti olla pieni ja huomaamaton, vaikka tiesikin että hänen tulipunaiset hiuksensa kyllä herättivät huomiota missä tahansa. Hänellä oli yllään violetti huppari, joka ei ollut ihan niin huomiota herättävä, kuin keltainen tai punainen, joita hän yleensä käytti. Langa oli pukeutunut siniseen, kuten yleensä. Nanako hakeutui ystäviensä seuraan Langan ja Rekin jäädessä takariville perimmäiseen nurkkaan istumaan. Joku kävi kättelemässä heitä ja toivotti heidät tervetulleiksi.

Rekistä tuntui kuin hänellä olisi muurahaisia housuissaan. Oli vaikea pysyä paikoillaan. Kaikki oli outoa ja vierasta, paitsi Langa hänen vierellään. Kirkkosali oli kuin mikä tahansa sali täynnä tuoleja. Saliin tuli paljon eri ikäisiä ihmisiä iloisesti jutellen. Ja täsmällisesti kaikki istuivat paikoilleen ja joku aloitti soittamaan kitaraa. Laulun sanat heijastettiin seinälle. Laulu oli Langalle tuntematon, mutta hän hyräili kohta mukana Rekin katsellessa ympärilleen. Reki näki salin sivuosassa joukon nuoria, mutta hän ei ollut varma mistä koulusta he olivat. Seurakunta lauloi ja sitten oli alkurukous.

Aamupäivän saarna alkoi. Pastori puhui uskossa vaeltamisesta ja Jeesuksessa pysymisestä. Langa imi jokaisen sanan kuin janoon kuolemassa oleva kasvi, sillä se kaikki oli juuri sitä, mitä hän sillä hetkellä tarvitsi. Se oli juuri sitä mitä hän oli viime viikon ajan pohtinut.
”Jeesus sanoi: pysykää minussa niin minä pysyn teissä. Viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja, katsokaa ettei kukaan teitä eksytä. Jeesus varoitti että sellainen aika tulee, jolloin saatana yrittäisi pettää Jumalan valitutkin. Me voimme nähdä että Jeesuksen sanat ovat toteutuneet. Tämä sukupolvi elää sellaisissa houkutuksissa, kiusauksissa ja viettelyksissä, joita ei yksikään sukupolvi ole ennen kohdannut”, pastori saarnasi. ”Uskovat, jotka ovat leikitelleet salaisilla synneillä, heräävät käsittämään että he ovat uudelleen keskellä taistelua sielunsa pelastumisesta.”

Langa tiesi täsmälleen mistä pastori puhui. Hän oli tullut takaisin Jeesuksen luokse, mutta hän oli silti voimaton voittamaan syntejä, jotka olivat kietoutuneet hänen ympärilleen. Hän janosi kuulla vastauksia siihen, miten hän voisi irrottautua synneistään. Reki kuunteli ja yritti ymmärtää. Ei hän kaikkea käsittänyt, mutta jotain jäi hänen mieleensä. Jumala kutsui ihmisiä taivaan valtakunnan kansalaisiksi toteuttamaan Jumalan tahtoa maan päällä. Kaikki se vääryys, pimeys ja syntien harjoittaminen olivat osa pimeyden valtakuntaa ja sen tekoja. Ihmisiä kutsuttiin siitä ulos! Rekin mieleen nousi pastorin puheen aikana kaikki se synti, joka rehotti aivan silmien edessä kun hän oli S:llä. Juopottelu, pilven poltto, irtosuhteet, varastettu tavara, kiroilu, pettäminen, juonittelu skeittihaasteiden aikana ja joskus siellä jotkut tappelivatkin. 

Kun Langa jäi pohtimaan miten voisi voimattomana uskovana irrottautua synnin kahleista ja saada voimaa vastustaa kiusauksia Rekin silmät avautuivat näkemään kaiken sen synnin, mitä hänen ympärillään koko ajan oli ja kuinka hän oli osa sitä. Tällaistako kirkossa käyminen oli? Tätäkö tarkoitti uskoa Jumalaan? Syntiä nähtiin joka puolella! Kun seurakuntalaiset tilaisuuden lopussa lauloivat reippaita kiitoslauluja ja näyttivät iloisilta, tuntui Rekistä vielä oudommalta. Mitä ihmettä häneltä oikein oli mennyt ohi? Kaikki se puhe ja paasaus synnistä ja nämä iloitsevat kaiken sen jälkeen? Ja Langa oli yksi näistä, jotka iloitsivat!

*

Maanantaisin Reki ja Langa tekivät yhdessä läksyjä yrittäen parhaansa mukaan auttaa toinen toistaan siinä, missä toisen ymmärrys ei riittänyt tehtävien tekemiseen. Rekin englanninkielen sanavarasto karttui sana kerrallaan ja Langan kirjoitustaito koheni merkki kerrallaan. Se oli puuduttavaa, eikä aina edes kovin palkitsevaa. Mutta palkitsevaa oli se hetki, kun he lopettivat tehtävänsä ja menivät seuraamaan televisiosta uutta sarjaa, joka jatkuisi aina joulukuulle saakka. Japan sinks, people of hope oli sarja, joka sai Rekin niskavillat pystyyn, mutta sarja oli niin koukuttava ettei hän voinut olla seuraamatta sitä. Uppoaisiko Japani ja mitä tapahtuisi miljoonille ihmisille?
”Uh!” Reki vingahti ja puri kynsiään.
”Reki, tämä on vain televisiosarja”, Langa muistutti.
”Tiedän, mutta se vaikuttaa kaikki niin aidolta”, hän puolustautui.
”Niin. No emmehän me tiedä vaikka...”, Langa aloitti.
”Suu kiinni! Älä sano enempää”, Reki huudahti.
”Lyödäänkö vetoa siitä, miten sarja päättyy?” Langa kysyi.
”Ei!” Reki sanoi. Hän oli aivan varma että koko Japani pyyhittäisi maailman kartalta.
”Okei”, Langa vastasi. He katsoivat jakson loppuun.

Kun jakso päättyi, he menivät vielä hetkeksi Rekin huoneeseen ja suunnittelivat patikkaretkeä Yambarun kansallispuistolle, jossa he voisivat myös telttailla.
”Pitää seurata säätietoja, ettemme mene patikoimaan jos on ennustettu sadetta, myrskyä tai jopa taifuuni”, Reki sanoi.
”Aivan”, Langa totesi. Hänelle taifuunikausi oli vielä vieraampi asia. ”Miltä tuleva viikonloppu näyttää?”
”Minun täytyy olla lauantaina lastenvahtina. Ja viikonlopulle on luvattu sadekuuroja”, Reki sanoi. ”Mutta seurataan tilannetta. Ehkä pääsemme seuraavalla viikolla.”
Langa nyökkäsi. Heidän suunnitelmansa alkoi kuitenkin olla valmis. Kun olisi luvattu hyvää säätä koko viikonlopulle, he lähtisivät perjantaina koulun jälkeen linja-autolla saaren pohjoisosaan ja viettäisivät siellä kaksi yötä teltassa ja patikoiden päivisin.

Lauantaina Rekillä oli tylsää. Hän jumitti koko aurinkoisen päivän vahtien pikkusiskojaan, kun hänen äitinsä, isoäitinsä ja Koyomi olivat hoitamassa asioita ja ostoksilla. Eikä Langakaan ollut hänen seuranaan, vaan oli töissä ja teki rästissä olevia koulutehtäviä. Pikkusiskot olivat niin vikkeliä jaloistaan, että heitä ei voinut päästää hetkeksikään silmistään. Reki kuitenkin juoksutti heitä ulkona väsyksiin asti ja kun he olivat syöneet, niin tytöistä alkoi virta loppua. Silloin he pysyivät paikoillaan ja toivat Rekille kirjan kouraan. Kuinka monta kertaa Reki olikaan lukenut tytöille Disneyn prinsessasatuja? Mahtoiko sata kertaa riittää. Tällä kerralla tytöt halusivat että Reki lukisi heille Tuhkimon tarinan.

Reki ja kaksoset nukahtivat lattialle. Siitä heidät löysi Koyomi, kun hän palasi kotiin ostosreissultaan ja kuuli isoveljensä mumisevan jotain unissaan.
”Mitä unta sinä tällä kerralla näet?” Koyomi ihmetteli.
Rekin kännykkään tuli tekstiviesti Langalta.

Kun Reki sitten heräsi unestaan, hän peitteli kaksoset ja söi itse vielä lisää. Hän selasi kännykkäänsä ja luki Langan hänelle lähettämät viestit. Mitä ihmettä nyt? Miten tämä saattoi olla mahdollista? Rekin oli pakko soittaa Langalle, ei tunnin päästä, eikä kymmenen minuutin päästä vaan nyt heti!
”Langa, mitä ihmettä sinä kerrot?” Reki ihmetteli.
”Kun kerroit aikaisemmin viestissä että luet kaksosille Tuhkimoa, minä naurahdin. Sinä lukemassa prinsessasatuja...”
”Suu poikki. Ei ollut minun valintani mitä joudun lukemaan”, Reki puolustautui.
”Mutta kuulepa tätä. Minä näin oudon unen, jossa oli sekaisin Tuhkimo, skeittilaudat ja kaikki. Sinä olit...”, mutta Langa ei sanonutkaan enempää.
”Mitä minä olin?” Reki uteli.
”Äh, unohda”, Langa pyysi kun käsitti kuinka noloa kaikki oli. Kaikki se että hän oli ollut prinssi, kuten häntä koulussa nimitettiin mutta Reki oli ollutkin Tuhkimo tai siis... jotain sen suuntaista.

Reki kuunteli kuin puulla päähän lyötynä.
”Mutta se on minun uneni”, Reki möläytti. ”Minä olin ja sinä ja kaikki muutkin...”, Reki sanoi.
”Ei kun minä näin unta”, Langa korjasi.
”Mutta miksi sinä kerrot minun untani?” Reki ihmetteli. ”Minä oli tuhk..”, Reki löi käden suulleen. ”Ei tällainen voi olla mahdollista”, Reki sanoi sitten.

He olivat hetken aivan hiljaa ja täysin ymmällään.
”Minun pitää mennä, puhutaan myöhemmin”, Langa sanoi.
Reki oli muutaman kerran lukenut jostain, että läheiset ystävät saattoivat nähdä samaa unta. Ei nyt aivan identtistä unta, mutta samankaltaista. Langa myös tuntui erilaiselta ystävältä tai ihmiseltä, kuin kukaan muu ikinä Rekin elämässä. Langa ei koskaan jättänyt Rekiä pulaan vaan oli tukena ja kuuntelemassa. Kesäisen ystävyyskatastrofin jälkeen he olivat muutaman kerran pyytäneet toisiltaan anteeksi, kun asiat alkoivat mennä solmuun. Toisen seurassa oli hyvä ja turvallista olla.
Jos oli olemassa sielunkumppaneita, niin Langan oli oltava hänelle sellainen.
 
”Langa?” Reki ihmetteli ääneen. Tarkoittiko hänen unensa jotain erityistä? Tarkoittiko se, että hän halusi olla tärkein ihminen Langan elämässä? Niin tai näin, he olivat luvanneet skeittailla yhdessä aina.

Langa oli unestaan jopa vähän poissa tolaltaan. Hän käsitti että siinä meni sekaisin kaikki viime viikkojen tapahtumat. Mutta miksi hänen piti nähdä sellaista unta, jossa hän oli prinssi ja Reki oli... Reki oli...äh. Tuhkimo? Prinsessa? Hän oli kovasti yrittänyt työntää sellaiset ajatukset pois päästään ja takoa itselleen sitä, että Reki olisi aina hänen ystävänsä, hänen paras ystävänsä, eikä muuta. Miksi hänen päänsä ja alitajuntansa syötti hänelle prinsessa-Rekiä? Hän oli kerran ollut Rekin luona, kun tämä oli lukenut pikkusiskoilleen Tuhkimoa. Kaksoset olivat laittaneet Rekille tiaran päähän kun Reki oli lukenut satua. Reki oli ollut söpö tiara päässään. Siitä sen oli pakko juontua. Kun Reki kertoi että luki kaksosille taas Tuhkimoa, Langan mielikuvitus oli vain laukannut ja tullut uniin asti.

*

Sunnuntai alkoi lupaavasti skeittipuistolla. Reki, Langa ja Miya tapasivat puistolla ja olivat valmiit kokeilemaan muutamia uusia temppuja. Huhu kiersi, että Adamin suunnittelema uusi skeittiturnaus keskittyisi temppuihin. Reki oli kuin olisi saanut Monopolista tutun ”vapaudut vankilasta” kortin itselleen, sillä hän oli ollut koko lauantain jumissa kotona. Sitten synkät pilvet kerääntyivät taivaalle ja alkoi sataa.

Satoi kuin saavista kaataen.

”Tämä on epäreilua”, Reki totesi seistessään sateessa. Hän ei yrittänytkään hakeutua suojaan, sillä se oli turhaa. Tämä sade ei loppuisi ihan heti.
”Mennään pois, turhaan me täällä olemme”, Langa totesi. ”Tule”, hän sanoi Miyalle joka ensin vähän epäröi.
Miya ei ollut ollut kenenkään kotona sen jälkeen, kun hänen vanha ystävänsä oli kääntänyt takkinsa häntä vastaan. Hän epäröi hetken oliko tervetullut laisinkaan.
”Tule sisään sieltä”, Reki komensi.
Likomärkä kolmikko meni kylpyhuoneeseen kuumaan suihkuun ja vaihtamaan kuivaa ylleen. Rekin äiti osoittautui yhtä räiskyväksi olemukseltaan kuin Reki itsekin. Langa oli jo tottunut siihen.

Miya sai ylleen Rekin ylisuuren t-paidan ja Langa sai Rekin keltaiset housut käyttöönsä. Kun karuta kortit putosivat hyllyltä lattialle, he päättivät pelailla. Peli alkoi sillä, että tekivät omat korttinsa peliä varten. Ja kun Koyomi näki kortit, he olivat valmiina pelaamaan. Reki ja Langa vastaan Miya ja Koyomi. Kaksoset olivat mukana seuraamassa peliä. Reki oli voitonvarma, mutta joutui pettymään, sillä hän ja Langa hävisivät pelin vain kahdella kortilla. Ja se tarkoitti sitä, että voittaja sai antaa häviäjälle rangaistuksen - tehtävän.
”Minä haluan mehujäitä!” Koyomi sanoi. ”Joudutte kantamaan toisianne reppuselässä kun haette mehujäitä lähikaupasta”, hän lisäsi.
”Sinne on kahden kilometrin matka”, Reki parahti.
”Reppuselässä?” Langa totesi.
Miya nauroi makeasti. Hän jaksaisi kyllä odottaa muutamaa mehujäätä.

Suurin sade oli lakannut, mutta sateenvarjolle oli edelleen käyttöä. Reki kantoi Langaa reppuselässään ja alkoi kohta väsyä.
”Oletko kunnossa?” Langa kysyi puolen kilometrin jälkeen, kun huomasi Rekin puuskuttavan.
”Painat ihan liikaa”, hän sanoi. ”Syöt jatkuvasti.”
”Pelataan seuraavan kerran karutaa englanniksi”, Langa ehdotti. ”Reki, minä voin kantaa loppumatkan sinua”, hän sanoi.
Reki huokaisi helpotuksesta ja nousi Langan reppuselkään. He suunnittelivat jo seuraavaa karutamatsia ja nauroivat yhdessä. Se oli niitä pieniä hetkiä Rekin kanssa, joista Langa nautti. Sade taukosi ja he olivat viimein päässeet lähikaupalle.
”Siitä on aikaa, kun olen viimeksi nähnyt kokonaisen sateenkaaren”, Langa sanoi ihaillessaan kaaren kauniita värejä.

Karuta kortit pakattiin laatikkoon seuraavaa kertaa varten ja kaikki söivät olohuoneessa mehujäitä ja katselivat televisiosta uutta jaksoa suosittua animea. Iltapäivällä tuli hetki, jolloin Reki ja Langa olivat kahdestaan Rekin huoneessa.
”Voisimme jatkaa patikkaretken suunnittelua. Vielä pitäisi päättää mitä syömme siellä”, Langa sanoi.
”Minä taas haluaisin jutella siitä unesta, josta oli puhetta eilen”, Reki sanoi.
Langa lehahti punaiseksi. ”Ai se”, hän mumisi.
”Luin jostain että on mahdollista että ystävät näkevät samanlaista unta. Ei aivan identtistä unta mutta samankaltaista kuitenkin”, Reki kertoi.
”Minä taas mietin että se oli vähän kuin sekoitus kaikkea mitä viime viikkoina on tapahtunut”, Langa selitti hämillään.

”Hmmm”, Reki mietti. ”En kyllä kaipaa Adamia uniini. Riittää hyvin nähdä häntä muutenkin. Enkä pidä siitä, miten hän kosiskelee sinua jatkuvasti”, hän lisäsi.
”Ko... kosiskelee?” Langa sanoi.
Oli Rekin vuoro punastua. Oliko hän tosiaan sanonut niin?! Kosiskella!
”Niin tai siis lahjoa tai miten vaan”, Reki korjasi ääni käheänä.
”En minä ole hänen Evansa! Enkä minä ole hänen kadonnut puolikkaansa”, Langa sanoi tiukasti.
”No kuka sitten on sinun puolikkaasi?” Reki kysyi vilpittömästi.
Langa avasi suunsa, mutta se tuntui yhtäkkiä kovin kuivalta. Yrittikö Reki saada hänet puhumaan itsensä pussiin?
”Onko minulla puolikas jossain?” hän kysyi.

Langasta ei irronnut yhtään enempää. Sellainen Langa yleensäkin oli, melko vähäsanainen. Ja sen piti riittää sillä hetkellä Rekille.
”Ehkä ”, Reki tyytyi sanomaan vaikka jäikin miettimään asiaa. Mitä Langa jätti kertomatta?