Skꝏ the Infinity: Minuutti keskiyöhön (Reki Kyan ja Langa Hasegawa) K-11 5/?

[Fairy tale]

Nimi: Minuutti keskiyöhön
Fandom: Skꝏ the Infinity
Hahmot: Langa Hasegawa ja Reki Kyan
Ikäraja: K-11
Kirjoittaja: Fairy tale
Tyylijaji: Draama, angst, h/c, friendship/soulmates, kristillinen teema, Langa on (kanonin mukaisesti) ihastunut Rekiin, Rekillä on ADHD, apokalyptistä teemaa
Varoitus: Herätyskristillinen ja karismaattisuutta sisältävä fikki, uskoontulotarina, Jeesuksen paluun odottamista – älä lue äläkä kommentoi jos aihe ei miellytä mutta suosittelen olemaan utelias ja lukemaan
Vastuuvapaus: Hahmot kuuluvat Hiroko Utsumille ja Michinori Chiballe. Minä en tee rahaa lainatessani hänen keksimiään hahmoja.
Yhteenveto: Langa uskoo Jumalaan, mutta hänen uskonsa kokee haaksirikon kun hänen isänsä kuolee. Paljon muuttuu, kun hän muuttaa äitinsä kanssa Japaniin ja kohtaa Rekin. Heidän ystävyytensä yllättää, muuttaa ja opettaa molempia. Reki tulee uskoon ja Langa saa uudistua uskossaan yhä pimenevän maailman kynnyksellä.
Kirjoittajalta: Raamatun ennustukset täyttyvät aivan silmien edessä. Monet uskonsuunnat uskovat, että morsiusseurakunta (Jeesuksen todelliset seuraajat) temmataan pois maapallolta ennen, kuin kaikkein pahin rytinä alkaa tai vähintään jossain kohtaa kauheimpia vainoja. Fikin kautta puran omaa pohdintaa ja kirjoitan Langan kokemaan paljon sitä, mitä itse olen tämän pienen elämän aikana kokenut, haaksirikkoja ja uudelleen löytämisen iloa.

1. Uusi kotimaa

Langa oli 15-vuotias, kun hänen isänsä Oliver kuoli laskettelurinteillä lumivyöryonnettomuudessa. Hänen isänsä oli kokenut eräopas, joka oli lähtenyt etsimään vuoristoon kadonnutta pientä ryhmää. Ryhmästä löydettiin kaksi eloonjäänyttä, mutta Oliver ei koskaan selvinnyt takaisin. Oliver oli myös Jumalaan uskova mies joka oli vienyt perheensäkin kirkkoon. Myös Langa oli pienestä asti uskonut Jeesukseen, joka herättäisi kuolleet viimeisenä päivänä. Ei ollut silti helppoa olla teini-ikäinen poika ilman isää, jonka kanssa hän oli viettänyt paljon yhteistä aikaa lumilautaillen.

Langa oli hiljainen ja sosiaalisesti hieman kömpelö poika, jolla ei ollut varsinaista parasta ystävää. Ei hän osannut keskustella tai pukea sanoiksi ajatuksiaan. Ehkä juuri siksi hän jäi myös usein sivuun seurakunnan nuortenilloissa. Kun muut lauloivat tai musisoivat tai osasivat jotain muuta, Langasta tuntui että hän ei osannut mitään. Tai osasi hän toki urheilla. Hän oli hyvä lumilautailemaan, hyvä pelaamaan jääkiekkoa, hyvä jalkapallossa ja nopea juoksemaan, mutta kukaan ei ollut kiinnostunut samoista asioista ja niin hän jäi yksin. Kun hänen isänsä kuoli, hänen uskonsa Jumalaan koki kovan kolauksen ja hän masentui.

*

Oli maaliskuu. Lentokone lensi halki Pohjois-Amerikan ja yli Tyynenmeren. Langa oli vasta täyttänyt 17-vuotta ja oli nyt matkalla kohti uutta kotimaataan. Kun hänen äitinsä oli valmistellut häntä muuttoon ja uuteen, oli Langalle ollut aivan sama missä hän loppuelämänsä viettäisi. Hänen elämänsä oli yhdentekevää. Kaikki oli yhtä harmaata massaa. Ei hänellä ollut erityisiä odotuksia tai suunnitelmia tulevaisuudesta. Hän osasi puhua japania kohtalaisen hyvin, mutta kirjoittaminen oli yhtä tuskaa. Langa mietti, ettei hän ikinä selviäisi edes lukiosta vaan istuisi ikuisesti lukion toisella luokalla valmistumatta ikinä. Hän oli jo Kanadassa käynyt lukion toista luokkaa koko viime syksyn ja kun hän kohta aloittaisi koulun Japanissa, hän aloittaisi uudelleen toisella luokalla. Silläkään ei ollut mitään merkitystä. Tai niin hän luuli.

Ensimmäisen yön Okinawassa Langa ja hänen äitinsä nukkuivat hotellissa ja seuraavat kolme päivää menivät siihen, kun he saivat kotinsa avaimet ja ostivat sinne välttämättömät huonekalut; sängyt ja ruokapöydän.
Sunnuntaina Langa meni äitinsä mukaan Uruman seurakunnalle. Viime kerrasta seurakunnalla oli pitkä aika, mutta hän ei halunnut että äiti menisi yksin.
”Langa. Lupaa minulle että et unohda seurakuntaa kokonaan”, hänen äitinsä pyysi.
”Minä lupaan”, Langa vastasi, vaikka hänen sydämensä ei ollut lupauksessa täysin mukana. Ihan sama.
”Ehkä löydät täältä uusia ystäviä”, hänen äitinsä sanoi toiveikkaana. Langa kohautti hartioitaan. Ennemmin helvetti jäätyy, kuin minä saan ystäviä, hän mietti. Hän tunsi olevansa vähän outo, epäsosiaalinen ja erilainen. Hän ei osannut kuvitella miltä tuntuisi että olisi omia ystäviä.

Kotona Langa sulkeutui huoneeseensa. Siellä ei ollut mitään muuta kuin petaamaton sänky ja ikkunalla verhot. Hänen vähät tavaransa olivat laukuissa lattialla. Langa tiesi, että kestäisi aikansa että hänen äitinsä saisi palkastaan maksettua heille kaiken, mitä he tarvitsisivat. Huonekaluja, mattoja, television, astioita ja hän tarvitsi työpöydän. Hänen pitäisi löytää työtä, mitä tahansa jotta voisi auttaa äitiään hankinnoissa ja laskuissa. Hänen äitinsä aloittaisi kohta työn terveyskeskuksen vastaanotossa ja hän aloittaisi koulun. Ehkä hän selviäisi kaikesta tästä päivä kerrallaan.

Huhtikuussa ensimmäisen koulupäivän jälkeen Langan etsiessä työtä, hänen ohitseen kadulla rullasi yksinäinen skeittilauta. Sitä Langa ei tiennyt, että se hetki tulisi muuttamaan hänen koko elämänsä.

*

Kun Reki oli 14-vuotias, hänen ystävänsä joutui sairaalaan jouduttuaan skeittailuonnettomuuteen. Hänen ystävänsä ei koskaan toipunut onnettomuudesta ja kohta hän muutti koko paikkakunnalta muualle. Reki jäi yksin skeittilautoineen eikä kukaan tuntunut olevan kiinnostunut samoista asioista, mitä hän oli. Reki halusi löytää ystäviä, mutta ajautui huonoon seuraan. Skeittaileva poikaporukka oli muutaman vuoden häntä vanhempi. He notkuivat hetken skeittilaudoillaan, mutta alkoivat sitten tupakoida ja arvostella muita skeittailijoita. Viikonloppuna he tarjosivat Rekillekin tupakkaa ja alkoholia. Kun Reki halusi lähteä heidän jengistään, se ei onnistunutkaan ilman kipeitä mustelmia.

Rekillä ei koskaan ollut ollut hyvä itsetunto ja hän vaipui usein synkkyyteen ja itsesääliin. Useimmiten hän oli kuitenkin aurinkoinen ja iloinen, eikä halunnut näyttää muille kun hän rypi masennuksessa. Hänellä oli hyvä ja välittävä perhe. Hänen isänsä oli järjestänyt Rekille puutyöpajan takapihan verstaalle ja opettanut työkalujen käytössä. Hänen isänsä oli usein matkatöissä ja sen takia hänen isoäitinsä oli muuttanut heille ja oli avuksi lastenhoidossa. Kun Reki oli 15-vuotias, hän pääsi osa-aikatöihin skeittitarvikeliikkeeseen ja siitä tuli hänelle tärkeä osa arkea. Liikkeen managerista Okasta tuli hänelle luotettava aikuinen.

*

Jos lukion ensimmäinen luokka oli ollut Rekille kuin tervanjuontia, hän oli vielä turhautuneempi kun lukion toinen lukuvuosi huhtikuun alussa alkoi. Hän istui luokan takaosassa ja piirteli luonnosvihkoonsa. Kaikilla tuntui olevan paljon kerrottavaa mitä kukin oli kevättauon aikana tehnyt. Reki oli ollut työssä, skeittaillut ja kolhinut itsensä. Sitä samaa mitä aina. Ei hänellä ollut mitään matkoja tai unelmalomia mihinkään. Kello soi ja oppitunti näytti viimein alkamisen merkkejä kun luokanvalvoja tuli luokkaan. Hänen jäljessään luokkaan asteli uusi oppilas, johon Reki kiinnitti huomiota vasta, kun hän esitteli itsensä. Pojalla oli jäänvaaleat hiukset ja hän kertoi tulevansa Kanadasta.

Koulun jälkeen Reki teki työvuoron skeittailuliikkeessä, vaikka hänen vasen kätensä olikin kevyesti kipsattuna viimeisimmän skeittihaasteen jälkeen. Kadulla hänen skeittilautansa karkasi hänen jalkojensa alta jatkaen kovaa vauhtia matkaansa.
”Hei! Voitko pysäyttää sen?” Reki huusi kaukaa, kun huomasi uuden luokkatoverinsa kadulla. Kanadasta tullut poika otti muutaman juoksuaskeleen ja pysäytti Rekin skeittilaudan.

Se, mitä Reki ei vielä tiennyt, siitä tapaamisesta alkoi aivan uusi vaihe hänen elämässään.



Kirjoittajalta: Ei harmainta hajua montako osaa tähän tulee ja milloin saan tämän joskus valmiiksi. Luvuista on kirjoitettua sieltä täältä pätkiä, mutta alkupään luvuista puuttuu vielä tekstiä vaikka idea on selvä.

[Fairy tale]

2. Skeittiyhteisö

Langan elämä oli yhtäkkiä aivan muuta, mitä se oli ikinä ollut. Hän oli tutustunut Rekiin ja löytänyt sitä kautta osa-aikaisen työn ja uuden harrastuksen skeittailun parissa. Se tarkoitti kiireisiä päiviä ja sitäkin mielenkiintoisempia iltoja ja viikonloppuja. Alku skeittilaudalla ei ollut helppoa, vaan se sisälsi paljon mustelmia, kaatumisia ja kipeää takamusta, naarmuja ja metritolkulla laastaria. Mutta Reki oli kärsivällinen opettaja.

”Langa”, Reki sanoi hädissään.

”Langa! Herää!”

”Mitä nyt?” Langa ihmetteli kun tajusi Rekin taputtavan poskeaan.
”Sinä pyörryit. Etkö kestä verta?”
Langa katsoi uudelleen verta vuotavaa kämmentään ja kauhistui.
”Langa! Et kyllä pyörry uudelleen. Langa!” Reki huudahti. Langa tajusi että Reki oli laittanut oman hupparinsa hänen päänsä alle ja hänellä oli ensiapulaukku esillä. Hän oli valmiina paikkaamaan Langan -  jälleen kerran.

Rekillä oli sydän paikallaan, vaikka hän toisinaan nauroikin katketakseen Langan kohelluksille. Langa ei olisi voinut löytää sopivampaa ystävää. Rekin kanssa palaset tuntuivat loksahtavan oikeille paikoilleen.

*

Shindo Ainosuke tunnettiin Okinawan rikkaimpana ja vaikutusvaltaisimpana miehenä. Hänen rahoillaan oli järjestetty hylätylle kaivosalueelle muutama suuri näyttötaulu, joiden kautta suuri skeittiyleisö saattoi seurata haasteskeittaajia radalla ja hän oli lahjonut poliisit pysymään pois alueelta. Hän ei ollut itse käynyt paikan päällä moneen vuoteen, mutta hänellä oli harrastus, josta tiesi ainoastaan hänen uskollinen sihteerinsä.

”Minun on aika palata näyttämölle”, hän sanoi istuessaan mukavasti nojatuolillaan. Hän istui suuressa huoneessa, jonka yksi seinä oli täynnä näyttöruutuja. Hän tiesi tasan tarkkaan mitä S:llä tapahtui. Tadashi tiesi kyllä mistä tuuli tällä kertaa puhalsi. S:lle oli ilmestynyt uusi nuori skeittaaja, mitä ilmeisimmin keltanokka, mutta joka oli saanut koko paikan aivan sekaisin taidoillaan.
”Mitä tahansa tarvitsetkaan”, Tadashi sanoi.
”Laita auto valmiiksi niin menen näyttäytymään viikonloppuna.”

Shindo pukeutui vanhaan skeittipukuunsa johon hän edelleen mahtui. Ja silloin hän ei ollut enää Shindo Ainosuke vaan Adam, kaikkien tuntema skeittaajalegenda. Tietysti hän mahtui pukuunsa, piti hän sen verran huolta itsestään ettei vyötärölle ollut päässyt kerääntymään yhtään ylimääräistä. Hän halusi päästä laudalle ja nähdä tuo uusi tulokas joka oli tehnyt häneen suuren vaikutuksen. Huhut kertoivat nuoren olevan entinen lumilautailija ja se näkyi hänen ainutlaatuisessa skeittaustyylissä ja mielenkiintoisessa tavassa ottaa riskejä haasteen aikana.

*

Langa oppi nopeasti skeittaamaan. Se kävi niin nopeasti, että hän herätti suurta huomiota ja kiinnostusta viikonloppuisin, jolloin he kokoontuivat hylätylle kaivosalueelle useiden kymmenien muiden skeittiharrastajien kanssa. Skeittilegenda Adam oli pistänyt merkille uuden tulokkaan jonka taidot olivat hänen huomionsa arvoiset. Mies oli jo voittanut Rekin murjoen hänen vastaparantuneen kätensä uudelleen ja sen seurauksena hän haastoi Langan skeittaamaan seuraavalla viikolla hänen kanssaan.

Sinä iltana musiikki soi kovaäänisistä, kun Langa saapui S:lle. Yöt olivat pimeitä mutta lämpötila ei ollut laskenut paljonkaan, joten jopa yön pikkutunteina oli kuuma ja kuiva kaivosalueen pöly pyöri ilmassa. Langa katseli ympärilleen ja näki paljon eri-ikäisiä skeittailijoita. Jotkut tulivat paikalle moottoripyörillä, jotkut autoilla ja useat skeittilaudoin.

Joillakin miehillä näytti olevan parvi ihailevia naisia ympärillään. Yksi heistä oli Joe, joka flirttaili avoimesti useammalle seurassaan olevalle naiselle. Cherry saattoi tuhahtaa Joelle ja hänen fanihaaremilleen, mutta oli itsekin suuren ihailun kohteena. Joillakin oli povitaskussaan pullo, josta he naukkailivat ja antoivat sitten pullon kiertää ringissä. Pimeämmissä notkelmissa Langa saattoi nähdä muutakin. Hän oli näkevinään kuinka taskukokoinen tavara vaihtoi omistajaa ja raha katosi toiseen taskuun. Toisaalla taas eräs kaksikko tuli notkelmasta housujaan suoristaen ja vetoketjuja sulkien. Langa ei ollut varma oliko käsittänyt oikein mitä oli juuri nähnyt. Kun toinen teki vielä lopuksi pienen härskin eleen toisen housujen vetoketjulla, Langa oli varma mitä oli juuri todistanut.

”Reki. Näitkö sinä...”, Langa kysyi, mutta Reki oli jo kivenheiton päässä lähtöpaikalla, jossa ensimmäinen haaste kohta alkaisi. Rekillä ei ollut sinä iltana skeittilautaa mukanaan, sillä hänellä oli vielä edellisen haasteen jäljiltä käsi kantositeessä. Vasta muutama kuukausi sitten Rekillä oli ollut edellisen kerran käsi paketissa. Langa joutui ottamaan muutaman juoksuaskeleen ja saavutti kohta Rekin. Ja aivan kohta illan ensimmäinen haastekaksikko lähti reitille. Yleisö jäi seuraamaan kisaa suurilta näyttötauluilta.

Ilta jatkui ja kohta tuli Langan vuoro, sillä Adam ilmaantui suurin elkein paikalle ja haaste voitiin toteuttaa. Rekiä ärsytti ja pelotti yhtä aikaa. Mies selvästi haki huomiota ja pöyhkeili! Hän saapui skeittilaudalla punaista mattoa pitkin, kuin olisi itse ylijumala ja keräsi ihastusta ja huomiota osakseen. Hän ojensi Langalle suuren ruusukimpun, jonka Langa hyväksyi noin vain. Ruusukimpun! Suuren ja näyttävän ruusukimpun ja puhui maireita sanoja. Rekin teki mieli potkaista Adamia, kiljua hänen korvaansa että Langa oli hänen ystävänsä eikä…

”Reki”, Langa sanoi ja Rekin huomio heräsi.
”Langa, tee parhaasi”, Reki sanoi.
”Kuten aina”, Langa vastasi.

Rekin sydän hakkasi koko haasteen ajan, ei pelkästään jännityksestä vaan hän pelkäsi. Hän näki kaiken liiankin tarkasti suurilta näytöiltä eikä hän pitänyt näkemästään. Adam oli vaarallinen. Reki oli itse saanut kokea sen karvaasti, sillä hän oli lyönyt päänsä ja murtanut kätensä. Se oli sama käsi, jonka hän oli murtanut jo useamman kerran. Hän ei voinut olla varma kauanko hänen luunsa jaksaisi uusiutua aina vain uudelleen ja uudelleen.

”Langa!” Reki parahti, sillä väristys kulki hänen kehonsa lävitse. Hän pelkäsi Langan puolesta. Hän pelkäsi sittenkin, vaikka he olivat saaneet neuvoja ja apuja sen verran, mitä Cherry ja Joe olivat saattaneet tarjota. Ja Reki oli sen illan päättyessä kertonut Langalle edellisestä ystävästään, kuinka tämä oli ollut pahassa onnettomuudessa. Mikään ei pysäyttänyt Langaa. Langa oli sokea, liian puupäinen, liian naiivi, liian sokea omille taidoilleen, liian liian liian langamainen. Holtiton koheltaja! Eikä Reki voinut sille mitään.

”Ystäväni, joka opetti minulle skeittaamisen, loukkaantui niin pahasti että hän lopetti koko skeittaamisen”, Reki kertoi. ”Lopulta hän muutti pois Okinawasta.” Ja minä jäin yksin, hän mietti mutta ei sanonut sitä ääneen. ”En halua että sinulle käy samoin.”
Langa katsoi hetken Rekiä ja oivalsi jotakin. Reki pelkäsi että hän lopettaisi skeittailun.
”Vaikka minä loukkaantuisin, en silti lopettaisi skeittaamista. Olen siitä aivan varma”, Langa sanoi.
Reki tuijotti hetken Langaa ja oli hyvillään kuulleessaan sen. Se ei kuitenkaan poistanut sitä tosiasiaa, että joskus loukkaantuminen saattoi halvaannuttaa ja invalidisoida niin paljon, että jatkaminen ei olisi mahdollista. Sitä Reki oli ystävänsä menettämisen jälkeen miettinyt paljon. Se oli hänen pelkonsa ytimessä. Se, että Langa halvaantuisi tai kuolisi.

Sen illan haaste ei koskaan tullut päätökseen eikä ratkennut, sillä poliisiauto ilmestyi paikalle ja keskeytti koko illan. Yhdessä hetkessä koko kaivosalue oli tyhjä ihmisistä. Oli vain poliisiauto ja Langa. Ja seuraavassa hetkessä tuli Reki moottoripyörän selässä ja haki Langan pois.
”Reki. Ei sinulla ole ajolupaa”, Langa totesi kun oli päässyt kyytiin.
”Suu poikki. Nyt on ihan se ja sama onko minulla ajolupaa vai ei. Täältä on päästävä pois ja karkuun. Emme saa jäädä kiinni. Se ei yksinkertaisesti ole vaihtoehto”, Reki sanoi ja painoi kaasun pohjaan.

Jonkun ajan kuluttua he istuivat meren rannalla sinne johtavilla portailla ja piileskelivät, kunnes poliisiauto oli ajanut heidän ohitseen.
”Miten kätesi voi. Ajatteliko yhtään mitään kun lähdit minun perääni?” Langa huolehti.
”Sinä se pölkkypää tässä olet!” Reki tiuskahti, mutta oli salaa äärettömän helpottunut että Langa oli kunnossa ja ehjä. Illan haaste oli ollut kaikkea muuta kuin miellyttävää katsottavaa. Adam oli valmis möyhentämään kenet tahansa vastustajansa ja tekemään heistä hakkelusta. Purkillisen pikkelssiä.

*

Kun Langa viimein sulki kotioven jälkeensä hänen korvissa soi huumaava hiljaisuus. Yhtäkkiä oli aivan hiljaista. Poissa oli musiikki ja häly. Poissa oli puheensorina ja poliisiauton sireenien äänet. Poissa oli myös Reki ja hänen huolestunut olemuksensa. Langa meni huoneeseensa, sulki ikkunaverhot ja heittäytyi selälleen sängylleen. Illan aikana oli ehtinyt tapahtua paljon. Reki oli ollut hänestä huolissaan. Ja hän oli puolivahingossa luvannut että ei skeittaisi enää Adamia vastaan.

Langa.

Se oli kuin pieni kuiskaus, mutta silti Langa kuuli se aivan selvästi. Hän yritti ravistella äänen pois.

Langa. Tule takaisin.

Langa nielaisi. Hän tunnisti kyllä tuon äänen. Se oli lempeä ja kutsuva. Se ei syyttänyt eikä soimannut. Se kuului vain, kun oli hiljaista. Se kuului vain silloin kun hän oli pysähtynyt ja oli valmis kuulemaan. Langa tiesi, että Jumala kutsui häntä takaisin luokseen. Hän oli ajautunut kauas. Oliko hän ajautumassa liian kauas? Oliko hän jo niin kaukana, että kohta hän ei voisi enää palata takaisin? Langa huokaisi syvään. Hän tiesi mitä hänen pitäisi tehdä, mutta siltikään hän ei tehnyt mitään. Jokin pelotti häntä. Hänen katseensa kävi hyllykössä lojuvaan sinikantiseen Raamattuun. Se oli ollut koskematon jo muutaman vuoden.

Langa kelasi uudelleen mielessään illan tapahtumia. Ilmapiiri oli ollut jollain lailla levoton ja salamyhkäinen. Hän oli huono tekemään havaintoja, mutta siitä huolimatta hän oli nähnyt yhtä ja toista outoa ja hämmentävää. Ihmiset suutelivat avoimesti useammankin ihmisen kanssa, mitä Langan oli vaikea käsittää. Alkoholin lisäksi varjoissa oli selvästi myyty huumeita ja ehkä varastettua tavaraa. Ja ne kaksi tyyppiä? He olivat selvästi olleet käpälöimässä toisiaan nurkan takana. Langa nielaisi, sillä se sai hänen ajatuksensa laukkaamaan väärille teille ja hänen mielensä kiihtyi vähän. Hän mietti Rekiä. Hän ei saisi, hän ei saisi pilata alkanutta ystävyyttä.

Adamin tyyli haastaa hänet oli monessa mielessä pöyristyttävä. Vauhti kilparadalla oli ollut kova ja hiekka pöllysi. Mies oli kirjaimellisesti pyörittänyt ja tanssittanut häntä skeittilaudalla ja oli selvästi ollut niskan päällä, mutta Langa oli varautunut lähestulkoon kaikkeen. Melkein, mutta ei ihan. Pienen hetken mies oli vetänyt hänet mukaansa johonkin, jossa kaikki ääni ja tausta tuntui katoavan. Oli vain pimeä tunneli ja he kaksi skeittaamassa siellä. Poliisiauton sireenien ääni oli rikkonut sen illuusion. Mitä ihmettä se oli tarkoittanut?

Kello oli puoli kolme yöllä. Langa oli yltä päältä hiekassa ja pölyssä, joten hän kävi vielä pikaisesti suihkussa. Aamulla hän saisi nukkua pitkään, koska oli lauantai.

*

Langan päivät kuluivat ja täyttyivät kaikella mahdollisella ja mahdottomalla. Moderni japani kuului mahdottomiin asioihin. Hänen teki mieli lyödä päätään seinään, sillä jos hän jonkun takia joutuisi käymään lukion toisen luokan uudelleen, se oli moderni japani. Kun Reki taas paini englanninkielen kanssa, oli skeittiliikkeen manageri Oka ehdottanut heille, että he tekisivät englannin ja modernin japanin läksyt yhdessä. He olivat nyt muutaman kerran noudattaneet neuvoa ja kurjien kotitehtävien tekeminen tuntui sen jälkeen vähemmän kurjalta.

”Ei tästä tule yhtään mitään”, Reki valitti yrittäessään kääntää vaikeaa englanninkielistä tekstiä. Hän makasi poski työpöytää vasten ja näytti siltä että nukahtaisi milloin tahansa.
”Jos jäät luokalle, niin älä sure. Minä istun siellä sinun kanssasi”, Langa lohdutti ja näytti Rekille horjuvilla merkeillä kirjoitettua japaninkielistä esseetä jonka Rekin oli tarkoitus oikolukea. Reki katsoi silmät suurina Langan kirjoittamaa tekstiä ja löi kämmenen otsalleen.
”Olet oikeassa. Olet toivoton”, Reki sanoi.
”Tuo ei ollut kovin rohkaisevaa”, Langa totesi kuivasti vaikka tiesikin että Reki oli sanonut asian juuri niin kuin se oli.

He olivat kuitenkin päättäneet lujasti jatkaa kotitehtävien tekemistä yhdessä. Useimmiten he tekivät niitä puutyöverstaalla Rekin kotitalon takapihalla. Se oli hyvä paikka päivän kuumimpina tunteina ja kun iltapäivä viileni, he olivat saaneet tehtävät tehtyä ja olivat vapaat lähtemään skeittipuistolle loppuillaksi. Päivä päivältä Langa huomasi viettävänsä yhä enemmän aikaa Rekin kanssa. He menivät yhdessä kouluun ja olivat siellä yhdessä. Koulun jälkeen he olivat töissä tai tekivät läksyjä yhdessä tai skeittasivat.

Heistä oli tulossa erottamattomat.

[Fairy tale]

3. Matka

Matka Miyakojiman saarelle oli odotettu irtiotto tavallisesta arjesta. Kuinka pidennetylle viikonlopulle saattoikaan mahtua niin paljon kaikkea. Ei pelkästään aurinkoa ja rannalla oleskelua, vaan saari tarjosi myös pimeitä puoliaan. Rekin kädessä oli edelleen tukiside ja hänen piti ottaa rauhallisesti ja antaa luun parantua kokonaan.
”Taidan oksentaa”, Langa sanoi. Hänellä oli kuuma ja huono olo.
”Sinun vaalea kanadalainen hipiäsi ei ole tottunut Okinawan aurinkoon”, Miya totesi.
”Tule varjoon sieltä”, Reki sanoi ja puoliksi retuutti Langan aurinkovarjon alle lepäämään.
Rantapäivä jatkui kujeillen, kun Reki ja Miya saivat päähänsä yhtä ja toista löyhäpäistä, eikä Langa ollut pysyä perässä heidän kepposissaan.

Kun Langa oli ensimmäistä kertaa istunut japanilaiselle vessanpytylle ja painanut seinässä olevaa nappulaa huuhdellakseen takalistonsa, hän oli räjähtänyt nauramaan. Miten oli mahdollista suunnitella vessanpytty niin, että vesisuihku tiesi tismalleen mihin veden pitäisi suihkuta? Vaikka hän oli nyt jo tottunut moderniin ja käytännölliseen ominaisuuteen pytyissä, hän naurahti toisinaan edelleen muistikuvalleen tuosta ensimmäisestä kerrasta.

Langa sai kuitenkin huomata, ettei Japanissakaan ihan joka paikassa ollut tarjolla modernia vessanpyttyä hienoilla ominaisuuksilla, vaan joskus vastassa oli tuhat vuotta vanha (no ainakin sata) muinainen pytty joka oli vain reikä lattiassa. Sellaista Langa halusi juosta karkuun. Sellainen oli kerta kaikkiaan sivistymätöntä ja karkeaa.

Heidän majapaikkansa Miyakojiman saarella ei luvannut hyvää. Ryokan oli ikivanha ja paikoin hyvin rähjäinen, mutta halpa se oli. Jos jostain saattoi antaa kiitosta niin siitä, että patjat, peitot ja tyynyt olivat puhtaat ja pehmeät. Langa seisoi vessan ovella ja päätti ihan varmuudeksi tehdä ristinmerkin kuin pikaisena suojeluksena, rukouksena ja pyyntönä, että vessa olisi siisti. Kun hän avasi oven, hän pöyristyi. Vessa oli yksi niitä kaameita muinaisia jäänteitä, joita hän ei rohjennut käyttää. Hyvä kun hän ei ollut pyörtynyt.

Myöhemmin Langan seurue päätyi syömään illallista Ryokanissa, jossa Cherry oli majoittuneena. Paikka näytti siistiltä, mutta Langa pelkäsi silti mitä hän löytäisi vessanoven takaa. Ovi näytti samanlaiselta, mitä heidän halvassa majapaikassaan. Hän teki taas ristinmerkin ja toivoi parasta. Hän avasi oven ja hänen suureksi helpotuksekseen oven takaa löytyi mitä siistein, puhtain ja modernein vessa pyttyineen. Maailma tuntui sillä hetkellä olevan juuri sellainen, kuin sen pitikin olla.

*

Illalla koko heidän seurueensa oli viimein kuumalla altaalla kylpemässä. Mudan löyhkä oli järkyttävä. Saarella oli jokin jokavuotinen traditio ”kiusata” turisteja ja muita kulkijoita ja peittää heidät tajunnan räjäyttävällä mutalöyhkällä.

”Olen kuurannut itseni jo ainakin kolme kertaa, eikä tämä lemu lähde mihinkään”, Shadow valitti.
”Älä valita vanha äijä, olemme kaikki samassa jamassa”, Miya tuhahti.
”Minä en edelleenkään ole vanha!” Shadow ärähti.
Langa rentoutui kuumassa vedessä, mutta kohta hän kaipasi viileämpää vettä. Hänen auringossa palanut ihonsa ei kaivannut lisää kuumaa.
”Eikö täällä ole kylmää vettä missään?” Langa ihmetteli.
”Tämä on pakko vaihtaa”, Reki sanoi kätensä tukisiteestä, jonka valkoinen kangas oli nyt aivan mudasta värjäytynyt ja haisi hirveälle.

Langa nousi pois altaalta ja istahti suihkujakkaralle antaen kylmän veden viilentää itseään.
Cherry ja Joe olivat suihkujakkaroilla peseytymässä ja tekemässä sen jälkeen lähtöä.
”Minä tilaan taksin paluumatkaksi”, Cherry sanoi. ”En viitsi ottaa sellaista riskiä että joudun paluumatkalla mutaiskun kohteeksi.”
”Ja uskallapas tilata liian pientä autoa. Saat odottaa, että muutkin ovat valmiita”, Joe huomautti kärkkäästi.
”No tämän kerran”, Cherry sanoi.

Reki istui vaitonaisena taksissa. Hän oli irrottanut kädestään koko tukisiteen ja iho oli punainen ja käsi edelleen vähän arka ja kipeä. Hänellä kesti pitkään rauhoittua illan levottomasta mutakarnevaalista. Hän oli pelännyt oikeasti, mutta toki oli ollut suuri helpotus käsittää että kaiken takana oli sittenkin verta ja lihaa olevia ihmisiä, eikä mitään henkiä ja kummituksia. Oli ollut kamalaa jäädä yksin pimeään, kun muut skeittasivat niin kovaa.

”Tarvitsetko apua?” Langa kysyi, kun he tulivat huoneeseen ja Reki kaivoi repustaan uutta sideharsoa.
”Joo”, Reki sanoi. Ei hän saisi uutta tukea kunnolla sidottua. Hän istui patjalla ja Langa tuli hänen vierelleen.
”Onko sinun kätesi vielä kauhean kipeä?” Langa kysyi.
”Naah. Se sai vähän osumaa kun kaaduimme maahan”, Reki myönsi.

Miya haukotteli omalla patjallaan. Shadow oli vetäytynyt suuren huoneen yhteen nurkkaan ja antoi nuorten olla keskenään. Kolmikko pärjäsi välillä jopa paremmin ilman häntä ”lastenvahtina.” Kohta nurkasta kuului vain vaimea kuorsaus kun heidän lapsenvahtinsa nukkui.
”Mihin Joe meni?” Miya kysyi.
”Hän...”, Reki sanoi, mutta ei sitten jatkanutkaan. Ei Rekillä ollut viimeisintä tietoa kenen huoneeseen mies päätyi. Majatalon emännän vai jäikö hän Cherryn luokse. Kaikenlaisia huhuja oli liikkeellä.
”Okei, unohda”, Miya sanoi ja selasi vielä puhelintaan.
Langa kääri sideharsoa kieli keskellä suuta Rekin käden ympäri.

Kun muut nukahtivat, Reki valvoi vielä. Hän oli edelleen vähän säikyllä tuulella ja kun ikkunan takana rapisi, hän inahti ja tuli tietysti herättäneeksi Langan.
”Etkö sinä vielä nuku?” Langa kysyi.
”En”, Reki vastasi.
”Sinua vaivaa jokin.”
”Noup. Tai siis... okei”, Reki myönsi.
”No, haluatko kertoa?” Langa kysyi.
”Minä tuota, unohdin adhd-lääkkeeni kotiin”, Reki sanoi.

Oh? Langa totesi.
”Sinulla on adhd?” Langa ihmetteli.
”Et siis ole huomannut. En pysty keskittymään, teen tai sanon mitä mieleen juolahtaa. En osaa pysyä paikallani. Ja nyt en saa millään unta”, Reki sanoi.
”Anteeksi. Minä olen huono huomaamaan tuollaisia asioita”, Langa pahoitteli.
”Ei se mitään. Ei se sinun vikasi ole. Minä vain...”
Reki jätti puolet kertomatta. Hän tunsi itsensä mitättömäksi ja huonoksi. Surkeaksi ja lahjattomaksi. Hän pelkäsi että hän jäisi yksin, kun kaikki muut menivät eteenpäin, oppivat lisää skeittaamisesta ja hän jäisi jälkeen. Hän nousi ylös mennäkseen käytävälle. Tekemään mitä? Hakemaan juotavaa? Katsomaan kuuta? Kävelemään ulos – ei! Siellä on liian pimeää.

”Reki?” Langa sanoi. Hän oli lähtenyt Rekin perään.
Kun ulkona tuuli havisutti pensaita ja oksa raapi ikkunaa, Reki säikähti. Ja sitten hän törmäsi suoraan takanaan perässä kävelevään Langaan.
”Olet ollut koko illan säikky. Et pelkästään levoton”, Langa totesi. ”Kerro.”
”Kerro mitä?” Reki mumisi.
”Sinua vaivaa jokin muukin kuin adhd”, Langa sanoi. ”Sinä voit kertoa minulle.”
”Sinä vain nauraisit lapselliselle jutulleni”, Reki sanoi.
”Reki. Minä en naura sinulle”, Langa lupasi.

Reki huokaisi syvään ja istui kuistille ja Langa istui hänen viereensä.
”Kun olin 13-vuotias, näin mustan olennon”, Reki selitti ja nielaisi. Hän katsoi Langaan, joka kuunteli eikä nauranut.
”Missä se oli?” Langa uteli.
”Se... se. Oli pimeää ja se oli minun kotikadullani. Se oli vähän savumainen jolla oli tummat vaatteet ja se tuijotti minua. Mut... mutta en nähnyt sen kasvoja. Sen tilalla oli vain pimeää”, Reki selitti ja nieleskeli.
”Tekikö se jotakin?” Langa kysyi ja huomasi kuinka Reki hivuttautui samalla aivan hänen kylkeensä kiinni.
”Se tuijotti ja käveli sitten vähän lähemmäs”, Reki sanoi. ”Ei!” Reki parkaisi ja tarrautui Langan käsivarteen.

”Reki. Täällä ei ole nyt mitään mustia olentoja, olet ihan turvassa”, Langa rauhoitteli.
”Mutta se voi joskus tulla takaisin”, Reki sanoi värisevällä äänellä ja hänen sydän hakkasi kovaa.
”En ehkä ole paras tai oikea ihminen sanomaan tätä sinulle, mutta minä uskon Raamatun Jumalaan joka pitää meistä huolta. Me voimme pyytää Häneltä suojelusta”, Langa sanoi.
Reki katsoi ihmeissään Langaa. Mitä ihmettä Langa oikein tarkoitti? Mistä Langa oikein puhui?
Langa huokaisi syvään ja näytti vähän surulliselta.
”Kun isäni kuoli, minä petyin Jumalaan. Mutta silti uskon, että Hän auttaa eikä mikään musta olento tule häiritsemään”, Langa kertoi. Reki hautasi kasvonsa Langan olkapäälle eikä irrottanut hänen kädestään. Langa tuntui turvalliselta, mutta hän puhui outoja.

”Mitä sinä tarkoitat?” Reki kysyi kohta.
”Minä olen huono selittämään. Mutta me ihmiset voimme puhua Jumalalle ja Jeesukselle kun rukoilemme. Hän kuulee ja vastaa ja hän pitää huolta”, Langa selitti.
Jeesus? Kuka on Jeesus? Reki ihmetteli.
”Sinä olet kristitty?” Reki sanoi sitten. Langa nyökkäsi.
”Voin joku päivä näyttää puhelimeltani sarjakuvaraamatun”, Langa lupasi. He istuivat hiljaa ja Rekin levottomuus hävisi ja tilalle tuli väsymys. Kohta hän haukotteli. Langa olisi voinut pitää Rekiä vierellään vaikka kuinka kauan, mutta heidän pitäisi mennä nukkumaan. Heillä olisi aikainen lähtö lautalle eikä heillä ollut enää monta tuntia aikaa nukkua.

He asettuivat patjoilleen tuulettimen puhaltaessa tukalan kuumassa huoneessa. Reki nukahti aivan oman patjansa reunalle niin lähelle Langan patjaa kuin mahdollista. Rekin kasvot olivat levolliset ja yön kauhut olivat viimein väistyneet. Langa puraisi huultaan, kun tutut mieliteot täyttivät hänen ajatuksensa. Reki oli niin lähellä. Hän yritti työntää sellaiset ajatukset pois. Reki. Hänen paras ystävänsä. Rekillä on ahdh ja hän pelkäsi mustaa olentoa. Hänen kätensä ei ollut vielä täysin parantunut. Jumala oli lähettänyt Rekin hänen elämäänsä hänelle ystäväksi. Ja hän oli vain tällainen turha, joka ei osannut edes kertoa Jeesuksesta. Hän oli itse ajautunut kovin kauas Jumalasta ja hänen syntiset ajatuksensa ja tekonsa olivat törkeitä. Hän oli vain huono ihminen ja huono uskovainen.

Minä en tee virheitä. Se ajatus nousi Langan päähän kuin tyhjästä. Kunpa hän olisi voinut olla samaa mieltä. Hän itse oli niin solmussa ajatuksineen että siinä oli virhettä jo kyllikseen. Hän käsitti että Jumala kutsui häntä takaisin lähelleen, mutta hän ei tiennyt olisiko tarpeeksi rohkea. Hän pelkäsi ajautuneensa jo liian kauas, mennyt liian pitkälle että hän voisi saada anteeksi. Hänestä oli tullut vain pahempi, kun hän oli muuttanut Japaniin.

Lauttamatkalla Miyakojimalta Okinawaan Reki palasi yllättäen heidän yölliseen keskusteluunsa.
”Sinä lupasit näyttää minulle sitä sarjakuvaraamattua”, Reki muistutti, kun he olivat varjossa kahdestaan.
”Aivan. Odota niin etsin sinulle”, Langa sanoi ja selasi puhelimestaan Simsonin seikkailun jota Reki jäi ihmetellen lukemaan. Langa seurasi hänen ilmeitään kun hän luki sarjakuvaa.
”Siistiä!” Reki totesi kun oli lukenut. ”Vähän kuin Marvelin kostajat.”
Seuraavaksi Reki oli katsomassa mitä Miya pelasi ja sai kokeilla itsekin seuraavan erän. Langa istui kansituolilla ja oli vajoamassa uneen. Rekin levoton käytös näkyi nyt selvemmin ja Langa käsitti nyt Rekin adhd:ta ja mitä se olikaan nyt kun lääkkeet olivat ottamatta. Eihän Reki pysynyt paikoillaan laisinkaan.

”Langaaa!!!” Rekin ääni kuului jostain ja Langa havahtui laiskanlinnastaan.
Lautta oli saapunut Okinawaan.


*
Julkaistu myös AO3:ssa kirjoittajan muistiinpanojen kera, koska kaikki ei näytä olevan Finissä sopivaa ilman huomautuksia. Saa nähdä ehdinkö saada tätä fikkiä koskaan valmiiksi ja julkaisemaan kaikkia osia.

[Fairy tale]

4. Rikkimennyttä

Jokin tuttu ja epätoivottu tunne kolkutteli Rekin takaraivoa. Synkät ajatukset vaanivat häntä ja ne halusivat taklata hänet maahan. Reki huokaisi, sillä niin oli tapahtunut ennenkin. Hän tunnisti kyllä sen ajatuskehän, joka sai hänen itsetuntonsa laskemaan nollaan ja hän tunsi itsenä huonoksi ja kelpaamattomaksi. Hän jäi aina hännille, kun hän vertasi itseään muihin. Hän oli vain tavallinen Reki joka ei osannut mitään ihmeellistä. Hän vain ärsytti ja häiritsi muita äänekkäällä ja rauhattomalla olemuksellaan. Langan kanssa oli kivaa, mutta se että Langa oppi skeittaamaan parissa kuukaudessa niin hyvin ja ohitti hänet taidoillaan, alkoi kalvaa hänen mieltään. Tuskin hänen typerä seuransa kauan kelpaisi Langalle.

Sitten koitti viikonloppu ja Reki jätti menemättä S:lle.

”Langa on tosi cool!” joku huusi heidän pelatessaan jalkapalloa.
”Kuka tuo punapää on, joka aina roikkuu Snow:n mukana? Osaako hän edes mitään”, Reki kuuli mitä hänestä sanottiin S:llä.
”Langa on ylivoimainen. Ei monenkaan taidot yllä tuohon”, Joe totesi.
”Hänellä on kanttia paljon sellaiseen, mitä muut eivät rohkene ajatellakaan”, Cherry lisäsi.
”Hän pääsisi helposti mukaan maajoukkueeseen edustamaan Japania”, Miya totesi.

”Eivät he tiedä edes sinun nimeäsi. Hän on se, joka ei ole Snow...”, Shadow oli nauranut eikä ollut tajunnut osuneensa arkaan paikkaan. Rekin teki mieli itkeä.
”Et ole kiinnostava laisinkaan. Olet näkymätön, kun Snow sen sijaan on jotain aivan muuta”, oli Adam todennut.
Reki uskoi sen mitä sanottiin. Tottahan se kaikki oli. Langa oli niin paljon parempi, suositumpi ja näkyvämpi. Koulun tytöt nimittivät häntä prinssiksi! Olihan Langa kivan näköinen ja osasi kaikkea. Mutta Reki kyllä tiesi kuinka pahvi Langa monessa asiassa oli. Ja silti Reki halusi että Langa olisi hänen paras ystävänsä, eikä kenenkään muun. Vaikka juuri nyt kaikki tuntui väärältä ja teki kipeää. Voi kunpa hän olisi joku muu. Joku joka osaisi jotain, joku joka olisi tyytyväinen elämäänsä.

Niinä kausina, kun Rekin mieli oli matalalla, hän unohti helposti adhd-lääkkeensä ja hänen mielialansa oli ensin kuin karuselli, kunnes masennus voitti. Hän myös nukkui huonosti ja oli päivisin väsynyt.

*

Kun Reki ei ollut mukana, skeittailukin tuntui erilaiselle. Langa kiihdytti vauhtinsa äärimmäisen kovaksi ja oli aivan sokea sille, mitä ympärillä tapahtui. Hän kiinnitti huomionsa vain siihen, että voisi tavoittaa jopa Adamin vauhdillaan ja tempuillaan. Hän ei käsittänyt, kuinka oli jopa vaaraksi muille, jotka olivat hänen tiellään. Mutta Joe ja Cherry laittoivat sen merkille liiankin hyvin. He olivat ennenkin nähneet sen tavan skeittailla, eikä siitä ollut seurannut mitään hyvää.

Missä sinä olet Reki? Miksi sinä et vastaa viesteihin etkä puheluihin?

Reki oli tuntunut kovin etäiseltä viime päivinä. Miyakojiman saaren reissun jälkeen he olivat puhelleet että voisivat mennä toistensa luo yökylään ja valvoa koko yön. Heidän piti mennä uuteen hampurilaispaikkaan. He olivat jopa suunnitelleet patikkaretkeä Okinawan kansallispuistolle ja pyöräilyretkeä. Nyt yhtäkkiä suunnitelmista ei ollut puhettakaan. Reki vaikutti väsyneeltä ja unohteli asioita. Tuntui kuin Reki työntäisi häntä kauemmas. Se tuntui kurjalta, eikä Langa osannut käsitellä sellaisia tunteita. Hän piti Rekistä paljon. Hän tukahdutti tunteensa skeittaamalla entistä enemmän ja haki enemmän vauhtia ja haasteita.

Muutama päivä kului.

Langa oli kaivannut Rekin seuraa, etsinyt häntä koko iltapäivän ja odotti häntä viimein ulkona vaikka satoi. Langa halusi nähdä Rekin. Hän halusi selvittää mistä oli kyse. Ja kun hän kertoi Rekille, että osallistuisi skeittailuturnaukseen, Reki suuttui. Langa oli tullut sokeaksi sille, mitä hän oikeasti halusi. Mutta sillä hetkellä hän halusi kovasti skeittailla parhaimpia vastaan.
”Haluan osallistua turnajaisiin”, Langa sanoi.
”Etkä välitä lainkaan että rikot lupauksesi jonka annoit minulle”, Reki oli tuhahti. ”Adam sitä ja Adam tätä. Minä inhoan häntä”, Reki murahti.
”Minä... anteeksi”, Langa ei tiennyt mitä sanoa. Turnajaiset tarkoittivat paljon muutakin, kuin vain skeittaamista nimenomaan Adamia vastaan. S:llä oli monia muitakin.
”Sinä teet juuri niin kuin sinua huvittaa”, Reki sanoi pettyneen näköisenä. ”Et todellakaan näytä käsittävän ja tajuavan kuinka paljon minä...”, Reki aloitti, mutta ei sanonutkaan vaan nielaisi sanat.

Etkö sinä tajua kuinka paljon minä välitän? Kuinka minä pelkään puolestasi? Kuinka paljon minä pidän sinusta ja skeittailusta kanssasi. Vaikka juuri nyt kaikki tuntuukin pahalta.

”En ymmärrä sinua lainkaan. Adam on vaarallinen! Sinä ja muut huiput voitte skeittailla keskenänne. Me emme ole lainkaan sopiva parivaljakko hengaamaan yhdessä. Emme enää”, Reki sanoi turhautuneena, vihaisena ja surullisena. Hän jätti Langan sateeseen eikä tiennyt että oli repinyt Langan sydämen palasiksi sanoillaan.

Reki käveli pois ja Langa katsoi surullisena hänen jälkeensä. Ei tämän näin pitänyt mennä. Hän laahusti kotiinsa pää painuksissa ja sydän painavana. Hänen kyyneleensä olivat sekoittuneet sateeseen ja hän mietti itkikö Reki. Mitä Reki oli jättänyt sanomatta? Oliko hän nyt pilannut kaiken? Sinä yönä Langa ei nukkunut silmäystäkään. Hän nukahti vasta aamulla, nousi keskipäivällä syömään ja meni takaisin nukkumaan. Nyt menetettyään ystävyyden Rekin kanssa, hän vasta käsitti mitä olikaan kadottanut. Hän oli pilannut hyvin alkaneen ystävyyden, menettänyt jonkun josta oli tullut hänelle tärkeä. Jonkun josta hän välitti paljon ja johon hän oli lopulta ihastunutkin!

”Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa.” (Room. 13:10)
Langa huokaisi. Rakastiko hän Rekiä? Jos rakasti, niin hän teki senkin väärin. Hän vain halusi Rekin huomiota ja toisinaan hänet valtasi halu saada Reki lähelle itseään ja täytti sillä mielikuvituksensa ja välillä se päättyi siihen että hänen oli pakko purkaa fyysisiä paineita. Se oli niin väärin. Reki oli paljon arvokkaampi, kuin hänen likaiset ajatuksensa. Ehkä oli hänelle vain aivan oikein, että Reki oli kääntänyt hänelle selkänsä. Hän oli vain pettänyt Rekin luottamuksen eikä ollut Rekin ystävyyden arvoinen. Hän ei kuitenkaan saanut raapimalla Rekiä pois mielestään. Rekistä oli tullut hänelle tärkeä, eikä hän voinut luovuttaa. Hän halusi voittaa Rekin luottamuksen takaisin, mutta ei tiennyt miten.

*

Reki valvoi ja selaili tiktokissa vastaantulevia keloja. Suurelta osin ne olivat skeittailupätkiä ja tunnettuja mangapiirroksia tai animesarjojen keloja. Mukana oli yhä useammin myös uutispätkiä maailmalta, joissa oli kauhukuvia milloin mistäkin luonnonmullistuksesta tai katastrofista. Milloin oli maanjäristys jossain Tyynenmeren saarella tai Etelä-Amerikassa ja sen jälkeen aina odotettiin tuliko siitä laajempi tsunamivaroitus Japaniin asti vai ei. Siellä täällä oli metsäpaloja tai tuhotulvia. Etelä-Euroopassa kärvisteltiin kuivuudessa ja kuumassa ja samaa oli uutisoitu Japanissa, jossa oli poikkeuksellisen kuumaa pitkälle syksyyn. Reki laski puhelimen pois käsistään. Hän ei pitänyt näkemästään. Japanissa oli saatu olla muutama vuosi rauhassa ilman suuria tuhoja. Se ei voinut olla hyvä merkki.

Minä inhoan sinua Langa! Ja samaan aikaa minä ikävöin sinua!

Ei! Ei hän oikeasti inhonnut Langaa. Hän oli kyllä kateellinen ja hän oli mustasukkainen niille muille, jotka saivat skeittailla Langan kanssa, olla hänen kanssaan ja jakaa kaikki se kiva ja hauska, mitä skeittailu parhaimmillaan oli. Hän halusi eräänä päivänä tehdä Langan kanssa patikkaretken kansallispuistoon ja telttailla. Jos hän vain uskaltaisi telttailla, sillä hän pelkäsi pimeää metsää. Ei aina mutta toisinaan hiljaisuus yhdistettynä pimeään oli kammottavaa. Langa oli puhunut Jumalasta ja se nousi välillä Rekin mieleen. Langa oli puhunut Jumalasta joka pitää huolta. Olisiko sellainen Jumala jossain ja voisiko sellainen korkea olento pitää huolen myös hänestä?

Kun Reki eräänä aamuna nukkui pommiin ja hänellä oli kurja olla, hän jäi kotiin nukkumaan ja ilmoitti Okalle että ei pystyisi ottamaan työvuoroja vastaan. Seuraavana päivänä hän laahusti koulun sijaan sinne tänne ja päätyi lopulta kauppakujalle. Hän törmäsi vanhoihin tuttuihinsa ja sai heiltä selkäänsä. Se oli se sama poikaporukka, jonka kanssa oli muutama vuosi sitten hengaillut ja skeittaillut.

”Reki, juo!” Pojat olivat yllyttäneet häntä ja hän oli juonut viinaa.
”Reki, polta!” Mutta Reki ei ollut halunnut koskea savukkeeseen.
”Vedä nyt edes pari imua, yllätyt positiivisesti”, he yllyttivät häntä taas. Uteliaisuus voitti Rekin ja hän veti kolme pitkää imua keuhkoihinsa ja yski sen jälkeen. Ja sen jälkeen hän pelästyi. Eikö se ollutkaan ollut tavallinen tupakka? Hänen päässään pyöri sen verran kovaa, että sen oli pakko olla jotain aivan muuta! Kohta hänen näkökentässään vilisti kuvioita, kuin muinaista kirjoitusta joita oli kaiverrettu menneinä vuosisatoina puuhun. Mitä hän oikein oli vetänyt keuhkoihinsa?
”Miltäs marihuana maistuu Reki?” Pojat kiusoittelivat.
”Minun täytyy mennä kotiin”, Reki oli mumissut. Hän ei halunnut olla tämän porukan kanssa missään tekemisissä. He vain tekivät kiusaa ja vähättelivät Rekiä.
”Mammanpoika haluaa kotiin!” He ilkkuivat. ”Se ei muuten käy.”
Kun Reki laittoi vastaan, hän sai turpiinsa eikä selvinnyt ilman mustelmia ja mustaa silmää. Hänen skeittilautansa he paiskoivat jätelavalle.

Tuo porukka ei ollut muuttunut kolmessa vuodessa lainkaan. He juopottelivat joutilaina eivätkä näemmä käyneet mitään koulua. Reki oli turta nyrkiniskuista ja istui sivukujalla kenenkään huomaamatta. Hän oli kaiketi saanut ansionsa mukaan, oli hän sen verran paska ollut viime aikoina. Sieltä hänet viimein löysi manageri Oka, joka tunnisti Rekin skeittilaudan lojumassa kujalla.
”Reki! Oletko kunnossa? Jouduitko tappeluun?” Oka huolehti.
”Sain ansioni mukaan, mutta jollain kierolla tavalla se tuntui hyvältä”, Reki sanoi. Oka huokasi syvään. Hän oli nähnyt Rekin ennenkin tässä tilassa.
”Reki, nouse ylös sieltä äläkä jää rypemään itsesääliin. Haluat vain rankaista itseäsi. Minä tiedän sinut.” He keskustelivat skeittailusta ja Oka kuunteli Rekiä. Reki oli niitä, jotka halusivat onnistua ja niihin, jotka muistettiin ja nähtiin. Hän halusi olla yksi niitä, jotka kuuluivat parhaisiin.

*

Langa tunsi itsensä surkeaksi ja olo oli kamala. Hän oli rikkonut lupauksensa Rekille. Häntä pelotti että Reki ei enää haluaisi olla hänen ystävänsä, vaan hän olisi taas yksin kuten aina ennenkin. Langa tiesi tehneensä väärin ja hän oli valmis korjaamaan asiat. Mutta Reki vältteli häntä. Hän oli useamman kerran yksin S:llä ollessaan luullut nähneensä Rekin tai ajatellut kuulleensa Rekin äänen ja odotti näkevänsä ystävänsä minä hetkenä hyvänsä tulevan hänen luokseen ja nauravan iloista naurua kuten ennenkin. Mutta Reki pysyi poissa, kunnes sen yhden kerran Reki oli siellä! Ja silloin hänen palonsa skeittailuun tuntui oikealta. Maaliin päästyään häntä ei kiinnostanut voitto. Häntä kiinnosti ainoastaan löytää Reki ja korjata asiat hänen kanssa.

Reki, missä sinä olet? Minä tarvitsen sinua.

”Vielä kerran onnittelut upealle Snowlle. Sinun todella pitäisi tulla radalle kanssani, sillä viimein minä löysin sen mitä etsin. Sinä olet minun Evani!” Adamin ääni kaikui S:llä kaiuttimista.
Langa kuunteli hölmistyneenä. Eva? Se hän ei missään nimessä halunnut olla! Sehän kuulosti siltä, kuin Adam olisi löytänyt kauan odotetun ja kadonneen toisen puolikkaansa, eikä Langa todellakaan ollut sitä. Jos joku oli hänen kadonnut puolikkaansa, niin se oli Reki. Ilta oli sitä paitsi surkea, sillä Cherry joutui Adamin takia sairaalaan. Hänen oma skeittilautansa oli hajonnut. Langa vietti kurjan yön valvoen, sillä uni ei sinä yönä tullut. Reki vältteli häntä eikä halunnut nähdä häntä.

”Jumala, minä tiedän ettet sinä halua kuunnella, mutta älä anna Rekin kadota mihinkään. Auta minua korjaamaan meidän ystävyytemme”, Langa sanoi. Hän ei odottanut saavansa vastausta. Hän oli aivan varma siitä, että Jumala ei vastaisi hänelle vaan sanoisi hänelle mene pois sinä syntinen, miksi minä sinulle vastaisin. Hän katsoi hyllyllä olevaa Raamattuaan ja hetken epäröityään hän otti sen käteensä. Silloin sivujen välistä putosi jokin pieni lappu. ”Anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä jokainen anova saa, ja etsivä löytää, ja kolkuttavalle avataan.” (Matt. 7:7-8)
Langa huokaisi syvään. Hän epäili ettei se lupaus suinkaan koskenut häntä. Hänhän suorastaan juoksi Jumalaa karkuun. Hän vain teki syntiä, eikä anonut anteeksiantoa. Häntä pelotti oma välipitämättömyytensä.

Langa! Älä sinä väittele minun kanssani. Kun minä sanon, se myös tarkoittaa sitä! Kyllä minä kuuntelen.
Ei ollut ensimmäinen kerta, kun hän väitteli Jumalan kanssa. Ja hän jäi joka kerta alakynteen. Nyt hän todella toivoi että niin olisi. Hän halusi Rekin takaisin!
”Minä en pysty... en osaa... en voi”, Langa sanoi ja kuivasi kyyneleitä hihaansa.
Et sinä, vaan Minä. Langa, tule takaisin.
Langa avasi Raamatun ja päätti lukea sieltä jotakin, mitä tahansa.
”Jos me olemme uskottomat; pysyy kuitenkin hän uskollisena, sillä itseänsä ei kieltää hän saata.” (2 Tim. 2:13)
Hän oli ollut uskoton Jumalalle, siitä ei ollut epäilystäkään. Jumala väitti olevansa silti uskollinen. - Sehän nähtäisi.

[Fairy tale]

5. Stalkkeri

Shindo Ainosuke oli kiero mies, jolla oli säännöllinen aamurutiini ja aikataulu. Hänelle riitti vähäinen uni ja siksi hän heräsikin aina varhain, tavallisesti jo 5.30 aamulla ja otti suihkun. Arkisin hänellä oli sovittuja tapaamisia ja virallisia menoja, mutta viikonloppuisin kuten nyt, hän saattoi nauttia aamuteensä puutarhassa ja lukea kirjaa. Hän nautti lounasta, teki pitkän ratsastusretken ja asettautui viimein sisälle suurelle nojatuolille monitorien äärelle. Hänellä oli vielä monta tuntia aikaa käydä läpi kuvamateriaalia S:ltä ja muualta, missä hänen drooninsa oli vieraillut.

”Herra Ainosuke, tässä on drooni jonka pyysit”, Tadashi sanoi kiikuttaessaan härvelin huoneeseen.
Ainosuke otti talteen materiaalin, mitä drooni oli kuvannut Ishikawan skeittipuistolta. Se oli puisto, jossa Snow useimmiten oli, joko yksin tai sen pölvästin punapään kanssa.
”Tunne vastustajasi”, Ainosuke mumisi. Hän oli haltioissaan, sillä tämä vastustaja ylitti kaikki muut. Tietysti hän oli selvittänyt Snown taustat läpikotaisin, sillä sellainen hän nyt vain oli. Utelias ja häikäilemätön.

Tadashi Kikuchi oli mustasukkainen aina, kun hänen isäntänsä löysi jonkun uuden mielenkiinnon kohteen varsinkin, jos se oli joku ihminen. Herra Ainosuken drooniharrastus hipoi hyvän maun rajoja ja hän oli siitä muutaman kerran sanonutkin. Ei hän halunnut että toinen joutuisi pulaan tai viranomaisten syyniin.
”Milloin sinä muuten heräsit tänään?” Ainosuke kysyi.
”Yhdentoista aikaan”, Tadashi valehteli sujuvasti. Hän oli nukkunut pitkälle iltapäivään saakka, kun hänellä kerrankin oli siihen mahdollisuus. Mutta ei sellaista voinut ääneen myöntää.

”Snow!” Ainosuke sanoi ja Tadashi oli aivan varma että yökkäisi tai saisi vähintään päänsäryn. Hänen isäntänsä imartelu tuota teiniä kohtaan oli ylimitoitettua, liioiteltua ja jopa hieman pakkomielteistä. Tadashi tiesi varsin hyvin, että hänen isäntänsä halusi löytää sellaisen skeittaajan, joka vastaisi kaikkiin hurjimpiinkin odotuksiin, joita hänellä oli. Adam halusi löytää parinsa, Evansa ja paratiisinsa. Se fantasia ei ollut koskaan toteutunut. Tadashi oli alkanut katua sitä, että oli koskaan tuonut Shindo Ainosuken tämän pahamaineisen ja kurjan lajin pariin.

”Mitä jos hän osoittautuu sinua paremmaksi?” Tadashi kysyi, kun Ainosuke tuijotti haltioituneena monitoreja, joissa useimmissa oli nähtävissä Snown naamataulu.
”Se olisi samaan aikaan sykähdyttävää ja äärimmäisen raivostuttavaa”, mies vastasi ja puhui varmasti täyttä totta. Hän puri hammasta ja mietti sitä vaihtoehtoa että saattaisi jostain syystä jäädä toiseksi.
”Hän on kiehtova”, hän ylisti. ”Mutta se, onko hän täydellinen, jää nähtäväksi.”
Tadashi yritti olla murjottamatta. Skeittausturnajaisten alkukarsinnat oli käyty ja hän oli saanut kuulla kunniansa niin että korvat soivat. Miksi hänen oli pitänyt tunkea nenänsä Käärmeenä turnajaisiin? Koira tai onkiliero sinä olet etkä mikään Käärme, minun koirani! Adam oli sanonut tuohduksissaan.

*

Langa joutui pärjäämään reunasta katkenneella skeittilaudalla seuraavat päivät, koska hän oli rikkonut omansa viime haasteessa Joeta vastaan. Hän ei voinut rynnätä Rekin luo noin vain ja pyytää häntä korjaamaan sen. Hän halusi ennen kaikkea korjata heidän välinsä ja skeittilauta tulisi sen jälkeen, vaikka kyllä skeittilautakin oli hänelle tärkeä. Se oli Rekin omin käsin hänelle tekemä ja Langa arvosti sitä enemmän, kuin kaupasta ostettua. Rekiä ei näkynyt edelleenkään heidän tapaamispaikallaan, eikä hän tullut kouluun.

Langa ei ollut hyvä pukemaan tunteitaan sanoiksi, eikä hän puhunut asioistaan. Hänen ja Rekin välit olivat olleet rikki jo useamman viikon ja asia painoi aina vain enemmän hänen mieltään.  Hän oli yrittänyt puhua äidilleen ruokapöydässä, mutta se ei ollut mennyt kovin hyvin. Hän ei ollut mikään keskustelija. Hänen äitinsä oli rohkaissut häntä olemaan rehellinen ja avoin ja kertomaan tunteistaan, mutta ei hän voinut! Ei hän voisi ikinä kertoa rehellisesti tunteistaan Rekille ja pilata heidän ystävyytensä lopullisesti. Langa järkyttyi vähän, kun käsitti myöntäneensä äidilleen, että hän piti jostakusta romanttisesti! Se oli totta, mutta se ei ollut asia, jonka piti ikinä tai koskaan löytää päivänvaloon.

Sitten hänen äidilleen oli paljastunut, ettei Langa suinkaan ollut puhunut jostain tytöstä. Langa oli koko ajan tarkoittanut Rekiä ja puhunut Rekistä. Ja mikä pahempaa, Langa oli korviaan myöten ihastunut ystäväänsä. Langasta tuntui kuin lattia olisi äkkiä kadonnut hänen jalkojensa alta ja hän sulkeutui huoneeseensa. Pala hänen kurkussaan kasvoi niin suureksi, että se teki kipeää. Kun puristava tunne painoi hänen rintaansa, hänen oli pakko päästää kyyneleet vapaaksi. Hän ikävöi Rekiä. Ei, hän ei pelkästään ikävöinyt vaan jotain paljon enemmän.

Langa istui huoneensa lattialla ja itki. Kun aikaa kului, hän kuuli koputuksen oveltaan. Hänen äitinsä halusi puhua.
”Langa?” hänen äitinsä sanoi. ”Oletko kunnossa?” hän kysyi mutta Langa ei vastannut. Hän itki pahaa oloaan eikä vastannut. Hänen äitinsä avasti oven ja löysi Langan huoneen lattialta istumasta ja itkemästä.
”Langa kultaseni”, Nanako tunsi suurta riittämättömyyttä sillä hetkellä. Hän istui lattialle poikansa vierelle.
”Sinä voit kertoa minulle”, Nanako sanoi muutaman minuutin jälkeen. Tilanne ei ollut helppo. Se oli täysin yllättävä ja uusi heille molemmille.

”Minä...”, Langa yritti sanoa, mutta ei osannut jatkaa. ”Olen huono ihminen”, hän sanoi sitten.
”Minä puhuin Rekistä. Rikoin lupaukseni hänelle.”
”Sitä tapahtuu meille kaikille joskus”, Nanako sanoi.
”Mutta Reki on ainoa ystäväni. Paras ystäväni”, Langa sopersi. ”Ja...”
”Minä pidän Rekistä. Tarkoitan että...”, Langa sanoi ja itki taas. ”Anteeksi äiti.”
Silloin Nanako halasi poikaansa, rutisti syliinsä ja keinutti vähän.
”Kaikki hyvin. Sinä olet aina minun poikani”, Nanako sanoi.
”Äiti. Kaikki ei ole hyvin. En voi koskaan...”, Langa yritti puhua. Hän tärisi äitinsä sylissä.

Siinä he olivat, äiti ja poika. Äiti, joka mietti kuumeisesti mitä sanoisi seuraavaksi. Tietystikään Langalla ei ollut kaikki hyvin. Kuinka suuria asioita hänen poikansa yksinään miettikään.
”Minä rakastan sinua aina. Olet ihan millainen tahansa. Ja uskothan että Jumala rakastaa myös”, hän sanoi.
Langa irrottautui äitinsä halauksesta ja huokaisi syvään.
”Uskon. Mutta minun on vaikea hyväksyä tätä. En halua pilata minun ja Rekin ystävyyttä. En tiedä mitä minä teen.”
”Kuinka kauan sinä olet tiennyt että pidät pojista?” Nanako kysyi, vaikka se oli vaikeaa. Joskus se oli kysyttävä, joten miksi ei nyt.
”Viisi vuotta.”
Niin kauan? Siitä Nanako tiesi heti, että asia ei liittynyt Oliverin kuolemaan tai sen jälkeiseen aikaan, vaan tämä asia oli ollut Langan elämässä kauemmin.

”Minä rukoilen, että saat välit korjattua Rekin kanssa. Hän on mukava poika. Ja tunnet sinä Rekiä kohtaan mitä tahansa, rukoile että voit toimia sen kanssa oikein. Minulla ei ole juuri nyt antaa sinulle elämää suurempia ohjeita.”
Langa nyökkäsi ja jäi tuijottamaan matossa olevia raitoja. Ehkä oli hyvä, että hänen äitinsä rukoili, sillä hän ei itse pystynyt. Elämä oli ollut viime vuosina aika pitkälle selviytymistä hetkestä toiseen.

Nanako meni keittiöön tiskaamaan asioita ja Langa jäi lattialle istumaan. Ei hän ollut suunnitellut kertovansa äidilleen mitään, mutta niin siinä vain oli käynyt. Hänellä oli vähän typerä olo. Ei kukaan muu tiennyt hänen taipumuksestaan ihastua poikiin. Ei kukaan. Hän oli pitänyt asian yksin itsellään ja siitä oli tullut raskas taakka. Kuinka usein hän olikaan toivonut, että ihastuisi johonkin tyttöön tai sitten ei ihastuisi kehenkään. Hän oli yhden kerran ihastunut tyttöön, mutta siitä oli pitkä aika. Sen jälkeen hän oli pari kertaa ihastunut poikaan. Ja nyt hänen tunteensa Rekiä kohtaan vain vahvistuivat. Hän oli viimein löytänyt oman ystävän ja sitten rikkonut heidän välinsä. Ja jos Reki nyt saisi tietää mitä hän oikeasti ajatteli, hän jäisi yksin. Reki ei voisi koskaan katsoa häntä silmiin.

*

Sitten Shadow joutui hyökkäyksen kohteeksi ja joutui sairaalaan. Nyt siellä olivat Cherry ja Shadow molemmat. Langa ja Joe olivat käymässä sairaalassa, kun Langa oli näkevinään Rekin hisseillä. Reki! Se oli Reki! Hänen pitäisi juosta Rekin perään ja yrittää sovintoa. Mutta Reki oli kadonnut kuin tuhka tuuleen.
”Joskus hänen on mentävä kotiin”, Langa mumisi ja päätti mennä etsimään Rekiä ensin hänen kotoaan. Mutta Reki ei ollut siellä.
”Tule sisään. Voit odottaa Rekin huoneessa”, hänen äitinsä pyysi ja Langa meni sisään.
Hän oli ollut useita kertoja Rekin kotona ja hänen huoneessaan. Huone oli rekimäinen. Sänky oli petaamaton ja tavaroita lojui siellä täällä. Seinät ja sisustus olivat skeittiaiheisia. Rekin työpöydällä lojui hänen luonnosvihkonsa, jota Langa jäi katselemaan. Siinä olivat Rekin viimeisimmät muistiinpanot uusista skeittilaudoista, taidokkaita piirroksia eläimistä ja eräällä sivulla oli jotain yllättävää. Reki oli piirtänyt kaksi chibihahmoa skeittailemassa yhdessä. Toinen oli Rekin näköinen ja toinen oli selvästi Langa itse! Se sai hänet hymyilemään ja hänen sydämensä hypähtämään ilosta.

Kun Rekiä ei näkynyt eikä kuulunut, hänen oli aika lähteä.
”Lainaan Rekin vanhaa skeittilautaa koska omani on katki. Kerro Rekille terveisiä”, Langa sanoi Koyomille lähtiessään.
”Okei, kerrotaan.”

Langa skeittaili yksin tutussa puistossa ja oli jo pimeää. Hän ei osannut mennä kotiinkaan, sillä hänen mielessään pyöri monet asiat. Hän mietti skeittailuturnausta, jota varten hän tarvitsi ehjän laudan. Hän mietti sairaalassa olevia ja sitten oli Reki. Missä ihmeessä Reki oli näin myöhään? Miksi hän ei ollut vieläkään tullut kotiin? Hänen pitäisi ehdottomasti...

Reki!

Yhtäkkiä hän näki Rekin, joka tuli hänen luokseen.

Se oli ilta, jolloin he viimein saivat sovittua ja korjattua ystävyytensä ennalleen. Oli lähemmäs keskiyö, kun he kohtasivat toisensa heidän omalla skeittipuistolla. Yhtäkkiä ei heistä kumpikaan  osannut sanoa mitään. Niin he skeittailivat – yhdessä. Kohta he jo nauroivat yhdessä ja palaset vain loksahtivat paikoilleen. He eivät tarvinneet heti sanoja, sillä yhdessä vietetty aika paljasti sen, kuinka he olivat ikävöineet toistensa seuraa. He olivat molemmat olleet yksinäisiä ja surullisia menneinä viikkoina. Ja kuinka he olivat halunneet pyytää anteeksi ja antaa anteeksi. Aika kului ja  he olivat sen jälkeen vielä istuneet ja puhuneet.

Langa puhui. Hän puhui enemmän kuin moneen viikkoon.

Hän oli onnellinen.

Ja hän sai puheillaan Rekin hämilleen.

Mutta yhtä kaikki. Ilo aivan kupli ilmassa, kun he käsittivät mitä heiltä oli puuttunut, mutta mikä oli nyt korjaantunut. Sovinto. Yhdessä tekeminen ja yhdessä nauraminen oli mukavampaa kuin yksin olo. Ja skeittailu oli hauskaa kun sen saattoi jakaa ystävän kanssa. Kaiken jälkeen Reki ei epäröinyt, vaan pörrötti kohta jo Langan hiuksia ja heittäytyi tuttuun rekimäiseen halaukseen johon Langa vastasi mielellään.

Yhtäkkiä oli aivan hiljaista ja sitten kuului vaimea surina jostain yläpuolelta. Reki katsoi ylös ja näki droonin.

Drooni! Se selvästi tarkkaili heitä kahta.

”Katso”, Reki sanoi Langalle ja osoitti droonia.
”Mitä se täällä tekee?” Langa ihmetteli. He katselivat hetken ja drooni lennähti sitten tiehensä.
”Kuka meitä...? Langa kysyi, mutta ärsyyntyi sitten vähän.
”Mitä nyt Langa?” Reki kysyi ihmetellen.
”Luulen nähneeni sen täällä kerran aikaisemminkin. Tuon on pakko olla yksi Adamin drooneista. Kuulin kerran kun Joe puhui niistä. Vanhan kaivosalueen näytöt, elektroniikka ja suorat striimit ovat kaikki hänen.”
”Hänellä tosiaan on pakkomielle sinusta”, Reki sanoi vähän ärtyneenä.

Langa oli hiljaa. Kaikkein parasta oli skeittailla yhdessä Rekin kanssa. Ja sen jälkeen tuli muu skeittailu, kunhan Reki oli kannustamassa häntä. Ilman Rekiä ei skeittailu tuntunut oikein miltään. Haaste Adamia vastaankin tuntui oikealta vain, kun Reki kannusti häntä ja oli hänen puolellaan.

”Pakkomielle?” Langa ihmetteli. Sinä olet minun Evani. Adamin sanat kaikuivat hänen mielessään. Pakkomielle tosiaan ja hyvin erityislaatuinen sellainen. Aikuisen miehen skeittailufantasia, kiero rituaali tai jopa fetissi. Ja hän oli osa sitä, halusi tai ei.
”Juuri niin”, Reki sanoi.
”Ehkä hänellä on henkilökohtaisia traumoja”, Langa sanoi ja sai Rekin naurahtamaan. Niin sen täytyi olla.
Reki haukotteli. Hän ei halunnut kotiin koska hänen ja Langan välit olivat viimein taas kunnossa.
”Hei, ehkä on aika mennä kotiin. Sinähän nukahdat kohta”, Langa totesi.
”Nah”, Reki mumisi ja nousi ylös.
He skeittasivat yön hiljaisuudessa kohti kotia.

Rekillä oli kevyt ja hyvä olla. He olivat skeittailleet yhdessä ja puhelleetkin vähän. Langa puhui varmaan kokonaisen kuukauden edestä. Langa oli tavallisesti hyvin vähäsanainen, mutta nyt hänen ystävänsä sanainen arkku oli avautunut. Langa halusi skeittailla hänen kanssaan. Langa halusi olla ja hänen ystävänsä. Aina. He olivat lisänneet tervehdykseensä yhden merkin lisää, nimittäin jatkuvuuden merkin. Infinite. Niine ajatuksineen Reki nukahti ja nukkui paremmin kuin pitkään aikaan.

Langa sen sijaan valvoi vielä sänkyyn päästessään. Hän oli iloinen, että Reki oli tullut skeittipuistolle ja he olivat viimein taas skeittailleet yhdessä. Oli paljon mukavampi skeittailla yhdessä kuin yksin. Reki ei tajunnut miten upea persoona hän oli! Hän oli saanut Rekin hämilleen, kun oli puhunut niin paljon. Ja hänen oli ollut aivan pakko kehua Rekiä. Hän oli ihan paras, ainutlaatuinen ja taitava. Langa katsoi vielä puhelimeltaan kuvaa nauravasta Rekistä. Hän saisi skeittailla Rekin kanssa aina. He olivat sopineet ja heidän ystävyytensä oli korjaantunut. Reki oli kultaisempi, kuin hän itse käsittikään. Mitä Langa olisi ilman häntä? Ei mitään. Langan läpi hulmahti lämmin aalto.

*

Toisaalla Shindo Ainosuke istui nojatuolillaan ja katseli parhaillaan suoraa kuvaa, mitä hänen Ishikawan skeittipuistolle lähettämänsä drooni parhaillaan kuvasi. Snow! Langa. Hänellä oli eri skeittilauta mitä aikaisemmin, jokin vanha, kulunut ja rähjäinen. Mies tiesi vallan hyvin, että poika oli saanut edellisen skeittilautansa katki haasteen päätteeksi. Hän ostaisi mielellään noin lahjakkaalle nuorelle uuden. Langa oli ollut viime aikoina allapäin eikä lainkaan oma iloinen itsensä. Ainosuke ei voinut kuin arvailla mistä se johtui.

Vähän myöhemmin kuvaruutuihin ilmestyi tuttu punapää. Ainosuke ei voinut olla huomaamatta sitä valtavaa eroa, mikä Langassa tapahtui, kun nuo kaksi viettivät aikaa yhdessä, istuivat pitkään maassa puhellen ja viimeiseksi he jopa halasivat toisiaan. Nuo kaksi eivät jakaneet ainoastaan skeittailun iloa vaan he pitivät toisistaan, se oli päivänselvää. Ja se sai Ainosuken tuntemaan mustasukkaisuutta, jonka hän luuli jo jättäneensä taakse kauan kauan sitten.

”Punapää on tarpeeksi kahjo ja sopiva kilpailija Shadown sijaan”, hän sanoi Tadashille, joka oli tullut huoneeseen. Tadashi nyökkäsi, mutta ei pitänyt siitä että Rekille tapahtuisi mitään ikävää. Hän oli äsken tavannut Rekin, kun oli tullut kolhinneeksi poikaa autolla. Mutta kyllä, Reki olisi tarpeeksi puupäinen ottamaan haasteen vastaan. Poikahan kolhi itseään kaiken aikaa.
”Sitä kivampaa on , kun voi skeittailla yhdessä jonkun kanssa! Se on hauskaa. Niin se vain on, skeittaaminen on kivaa”, Reki oli sanonut ja alkanut kyynelehtimään. ”Olen idiootti. Vaikka en olisikaan lahjakas, ei sillä ole merkitystä...”, Reki jatkoi kertomista. ”...et todella taida käsittää mitä tarkoitan. On vain yksi syy miksi me kaikki skeittaamme! Koska se on kivaa!”
”Jassoo. Miksi kaikkien skeittareiden täytyy olla yhtä typeriä. Tee mitä lystäät”, Tadashi totesi ja lähti pois.

Hän oli kuitenkin oivaltanut jotain aivan keskeistä, kun Reki oli puhunut. Ei hänen pitänyt missään nimessä saada isäntäänsä vihaamaan skeittaamista vaan pitämään siitä uudelleen. Sillä tavalla kuin silloin kauan sitten. Silloin kun se oli vielä ollut hauskaa!