Nimi: Vain yksi tuulinen yö
Kirjoittanut: Chibi
Genre: Romance, Drama
Fandom: Pasila (YLE)
Paritus: Kyösti/Tommi
Ikäraja: K11
Pituus: 5 alle 1000 sanan osaa
Vastuuvapaus: Hahmot tai miljöö eivät kuulu minulle, enkä saa niillä leikittelystä rahallisia tai muita hyötyjä hyvää mieltä lukuunottamatta.
A/N: Osallistuu haasteeseen Ime kappale tyhjiin II. En ole ihan varma, pitäisikö fandomin olla Pasila 2.5, mutta Darja (ja ehkä joku muukin) on poimittu sieltä. Muut hahmot kuuluvatkin kalustoon ja Ritamäki on vain tätä ficciä varten luotu. Teksti on viimeistelyä vaille valmis, mutta halusin päästä jo julkaisemaan alkupään valmista tekstiä. Kaikkia mahdollisia kommentteja pidetään hyvänä ja vaalitaan lämmöllä ja rakkaudella <3
1.
”Hyvää huomenta”, Rauno huudahti astellen kahvihuoneelle perässään pitkänhuiskea mieshenkilö, jonka hieman kihartuvat vaaleat hiukset oli sidottu pienelle sykerölle pään päälle. Mies oli niin sanotusti kovat kaulassa; kauluspaita ylös asti napitettuna, kravatti kiristettynä, suorat housut prässättynä ja mustat nahkakengät valoa heijastavan kiiltävinä.
”Kuten tiedätte, nyt kun määrärahoja on nostettu, meillä oli joku aika sitten avoinna uusi konstaapelin virka. Konstaapeli Ritamäki aloittaa tänään perehdytyksen ja siirtyy partioiden vahvuuteen ensi viikolla”, Rauno esitteli ja nosti toisen kätensä viittomaan miehen suuntaan sanojaan korostaakseen.
Neponen nousi ylös kättelemään, samoin Helga. Routalempi mietti niin pitkään kättelyn merkitystä ja sen jännyyttä virallisissa esittelyissä, että Ritamäki hetken odotuksen jälkeen siirtyi kiusaantuneesti hymyillen Pöystiin.
”Augustus Ritamäki”, mies ojensi kättään ja Kyösti tarttui siihen, mutta ei noussut tuoliltaan.
”Kyösti Pöysti, komisario”, Kyösti sanoi. Augustus vihelsi matalasti ja henkäisi kunnioittavasti jotain komisariosta.
”Kyösti on nero. Jo kolmikymppisenä komisario”, Neponen ehätti sanomaan. Hän oli jo noussut tuoliltaan Kyöstin viereltä ja seisoi nyt uutta miestä vastapäätä.
”Upeaa. Toivottavasti yllän vielä samalle tasolle”, Augustus sanoi ja virnisti samalla kohottaen kättä lippaan nopeasti eleensä Pöystille suunnaten. Ennen kuin käsi ehti laskeutua kokonaan, hän ojensi sen Neposen suuntaan.
”Tommi Neponen, konstaapeli. Augustus on hieno nimi”, Tommi jatkoi keskustelua. Nuorempi mies väläytti hymyn, joka oli valkoinen kuin Pepsodentin mainoksissa.
”Kiitos, mutta sano vaan Kusti”, Augustus sanoi saaden myös Neposen hymyilemään.
”Kusti”, Neponen makusteli nimeä ja nyökkäsi sitten hymyillen. Kyösti pyöräytti silmiään ja oli poikkeuksellisen tyytyväinen, kun hälytysilmoitus pärähti soimaan kaiken huomion vaatien.
-*-
Seuraavana maanantaina käskyjen jaossa tunnnelma oli tavanomainen, mutta ilmassa leijui odotus. Koko tiimi oli kasassa ja Rauno oli etukäteen ilmoittanut muutoksien tuulien riepotelleen tiensä diaprojektorille saakka.
”Ja huomenta! Nyt kun vahvuudet ovat parantuneet, partioihin tulee muutoksia. Ennen hälytyksille lähdettiin milloin milläkin kokoonpanolla poliisipäällikön mielivaltaisten määräysten mukaan, mutta nyt siihen tulee muutos”, Rauno paasasi samalla diaprojektoria lämmitellen. Kaikista uusista elektronisista innovaatioista huolimatta tai juuri niiden vuoksi Rauno pysytteli tiukasti diaprojektorin käyttäjänä.
”Tässä on kuvattuna uudet työparit ajoneuvoineen”, Rauno sanoi taakseen seinälle katsomatta. Alaisten ilmeet kuitenkin antoivat välittömästi vihiä, että kuvassa ei sittenkään ollut Raunon ja ATK- tukihenkilö Pertti Linssin valmistelema kaavio työpareista partioautoineen.
”Rauno… Siinä on sun vaimosi alasti kolmen paikallisen kanssa Bahamalla”, Neponen sanoi kädet silmillään, mutta sormien välistä kurkistellen.
”Vapautunutta”, Kusti sanoi mietteliäs ilme kasvoillaan. Hän ja Darja vaikuttivat olevan ainoat, jotka eivät kääntäneet katsettaan tai nostaneet käsiä silmiensä peitoksi.
”Jumalauta! Bahaman parinvaihtajien päivät 2016. Miellyttävä kokemus, edelleen lähettelemme joulukortteja heidän kanssaan… Mutta ette katso minun vaimoa siellä naiseutensa kehtoa voimaannuttamassa!”
”Oi kuulostaa ihanalta”, Darja henkäisi silmät kiiltäen ja Helga kuului yskäisevän takapenkissä. Routalempi veti kuuluvasti henkeä.
”Minähän olen myös käynyt parinvaihtajien tapahtumissa, kun vielä olin naimisissa. Vaimo jäi sille tielle. Piti minua vätyksenä. Riuskemman orin löysi. Nykyään hänellä ratsastaa, minulla ei ratsasta kukaan”, Pekka kertoi lannistuneena ja käänsi katseensa seinästä maahan. Kusti taputti Pekan olkapäätä viereisestä pulpetista.
”No niin- Ja Pekka, luottoa siihen omaan tekemiseen! Ei sovi vaipua epätoivoon. Rakkauden satamassa himo on vain hetkellinen pelastusvene. Kumipaatti ilman moottoria. Voi toki rakkauden satamassa olla hyvä, jos kumipaatissa on moottori. Siellä se hurraa ja surisee ja vie vaimon sellaisille vesille, joihin ei Raunon paatti löydäkään. Siellä rakkauden laineilla-”
”Lääkkeet!!!” Kyösti, Darja, Neponen ja Helga huudahtivat yhteen ääneen saaden Raunon keskeyttämään rönsyilevän monologinsa. Kusti tarkkaili tilannetta yllättyneenä, muttei hämmentyneenä.
”Aivan, lääkkeet. Napit nassuun ja asiaan!” Rauno latasi napakasti ja kaatoi lääkkeet kurkkuunsa. Ylikomisario takkusi vielä hetken diaprojektorin kanssa ja sai vihdoin esille dian, jossa esitettiin uudet parit ja ajoneuvot. Kaavio oli yksinkertainen ja hämmästyttävän selkeä.
”Uudesta miehestä ja Neposesta tulee tähtitiimi. Saadaan terävyyttä ja voimaa samaan partioon!” Rauno sanoi osoittaen seinälle heijastettua kuvaa karttakepillä, jonka ilmestymistä kukaan ei ollut huomannut.
”Toisen partion muodostavat Pöysti ja Darja. Vastakohdat kun täydentävät toisiaan ja paljon tuon kauemmas ei niissä janalla pääse”, Rauno siirsi karttakepin pään Pöystin ja Darjan muodostaman laatikon päälle. Kummankin suunnalta kuului selviä vastalauseita, mutta Rauno jatkoi niistä välittämätä.
”Ja kolmannen parin muodostavat Helga ja Routalempi. Helga vastaa voimankäytöstä ja Routalempi sakkojen kirjoittamisesta”, Repomies ilmoitti vielä viimeisen parin. Routalempi nyökkäili hyväksyvästi.
”Minä olisin kyllä mielelläni mennyt Darjan kanssa”, Helga huokaisi huomaamattaan ääneen, mikä sai Raunon jatkamaan perusteluitaan.
”Se ei käy. Routalemmen ja Pöystin dynamiikasta puuttuu potkua. Helgan tekemisistä sitä sen sijaan löytyy! Siellä potkii rikollisia Helga. Tarpeetonta väkivaltaa käyttää. Kansalaiset Aamuteeveeseen ilmoittavat. Aamuteeveessä poliisivoimia riepoittelevat- Ei! Ei aamuteeveetä! Ei riepottelua! Ei median puolikkaiden totuuksien värittämää riepottelua!”
”Muita kommentteja?” Rauno kysyi laskettuaan kierroksia median riepotteluiden kauhukuvistaan. Kyösti aikoi avata suunsa Darjan parittamisesta uudelle miehelle. Hän olisi saanut pitää Neposen ja ärsyttävät maailman halaajat olisivat voineet levittää yhdessä hattaran muotoista ja väristä sanomaansa rikollisuuden torjumiseksi. Neponen ja Ritamäki kuitenkin olivat selvästi jo suunnittelemassa jotain, eikä Raunon päätä käännettäisi ilman kaksikon tukea, joten Kyösti päätti tyytyä kohtaloonsa ainakin hetkeksi.
”Sitten vaan rikollisuutta torjumaan!” Rauno julisti ja ojensi karttakepin eteensä kuin upseeri joukkojaan ohjastaen.