3.
Kyöstin piti tehdä sekunnin sadasosassa päätös siitä, nappaako hän kiinni kahvikupin vai -pannun. Vaikka hän ei mikään hedonisti ollutkaan, yhteisen hyvän vuoksi mies valitsi kahvipannun.
”Jumalauta!” Kyösti ärähti, kun kuppi kohtasi lattian ja särkyi räväyttäen koko sisältönsä niin lattialle kuin hänen kengilleen ja housuilleen. Kyösti työnsi kahvipannun paikalleen niin kovalla voimalla, että hetken epäili särkeneensä senkin.
”Tuossa”, Darja ojensi hänelle jo rättiä ja nippua käsipapereita. Kyösti otti tarjotut siivousvälineet vastaan murahtaen ja alkoi pyyhkiä lattialta kahvia ja kupin sirpaleita. Darja kuului laittavan uuden pannullisen kahvia tippumaan ja hetken kuluttua tämä toi myös siivoussuihkeen Kyöstille saamatta edelleenkään tuhahdusta parempaa kiitosta.
Kun kahvihuone oli yhtä kahvikuppia lukuun ottamatta kuin aina aiemmin, Darja karisti kurkkuaan ja käänsi katseensa viereiselle tuolille, mutta jonkin matkan päähän istunutta Kyöstiä kohti.
”Pöysti me ymmärretään, että sä olet stressaantunut siitä, että Neposella on uusi suosikki”, Darja aloitti hyvin pehmeästi ja ymmärtävästi.
”Onhan se vähän outoa, kuinka läheisissä väleissä ovat”, Helga huomautti väliin katon rajaa tutkaillen.
”Se on jännä”, Routalempi myötäili tuijotellen kahvinsa tummiin syvyyksiin.
”Mutta älä pura sitä meihin muihin”, Darja sanoi rauhallisesti ja kohotti kättään kuin aikeenaan koskettaa Pöystiä, mutta luopui ajatuksesta hyvin nopeasti.
”Miten niin pura? Mitä?” Kyösti haastoi jopa tavallista kärkkäämmin. Helga siirsi katseensa katon rajasta Kyöstiin ja nojasi haastavasti lähemmäs.
”Sä olet ollut kuin puutteessa vikisevä supikoira siitä asti, kun Ritamäki ja Neponen laitettiin partioimaan yhdessä”, Helga sanoi ärtyneenä ja turhautuminen äänestään kuuluen.
”Mä- Mikä?” Kyösti oli jo väittämässä vastaan, mutta hämmentyi vertauskuvasta niin paljon, että jäi sanattomaksi. Hänen mielessään ehti käydä, tiesikö Helga tosiaan, miltä puutteessa vikisevä supikoira kuulosti, ennen kuin Darja jatkoi.
”Käyttäydyt kuin chihuahua, jonka uusrikas omistaja on tunkenut liian halpaan merkkilaukkuun”, Darja sanoi kuitenkin antaen myötätunnon kuulua äänessään. Kyösti kohotti kulmiaan.
”Väitätkö sä, että mä olen pieni?” Kyösti haastoi, mutta ennen kuin kukaan ehti vastata, Routalempi palautti keskustelun raiteilleen omalla seesteisellä tyylillään.
”Darja ja Helga ovat oikeassa. Ehkä joku huonekasvi auttaisi käsittelemään pettymystä. Kenties bonsaipuu”, Routalempi ei päässyt pohtimaan kasvien käyttöä pedagogisena keinona, kun ovi kävi.
Kuin kaksikko olisi tiennyt heistä puhuttavan, saapuivat Neponen ja Ritamäki huoneeseen. Molemmat tervehtivät kahvihuoneessa olijoita reippaalla käden nostolla ja suuntasivat sitten kahvinkeittimelle kävellenkin lähes samassa tahdissa. Neponen nauroi liian kovaan ääneen ja Kyöstin vatsassa tuntui epämiellyttävältä. Hänen mielessään kävi aavistus, että ehkä kollegat olivat oikeassa hänen poikkeuksellisen kärttyisyytensä aiheuttajasta, vaikka mitään hän ei myöntäisi.
”Neponen, hae mulle pitsa”, Kyösti sanoi miehen istuutuessa hänen viereensä Ritamäen vallatessa heti seuraavan paikan. Kyöstin mielestä tilaa olisi ollut kauempanakin, mutta nuorukainen melkein liimautui kiinni työpariinsa.
”Sori Pöysti, me käytiin Kustin kanssa lounaalla ja mun on ihan just pakko kirjoittaa pari pidätysasiakirjaa. Olisittepa nähneet, miten Kusti nappasi kaksi tyyppiä, jotka yritti ottaa juoksukaljat Rantsikan L-marketista”, Neponen vastasi sivuuttaen Kyöstin lähes kokonaan. Hän jopa osoitti Kustia, kuin muut huoneessa olijat eivät olisi tietoisia kenestä puhutaan. Kusti hymyili nöyränä ja nuoren miehen poskille näytti nousevan kevyt punakin.
”Kiitti Tommi, mutta mä en olisi pärjännyt ilman sun maijan käsittelytaitoja. Oli nättiä heittää tyypit vain kyytiin viereen peruutetun maijan valmiiksi avatuista ovista”, Ritamäki vastasi ja kietoi kätensä toverillisesti Neposen hartioiden yli muksauttaen tätä samalla toisella kädellä olkavarteen. Neponen hymyili hämmentyneenä, mutta selvästi tyytyväisenä. Kyöstin mielessä kävi, kuinka lujaa hän voisi puristaa kahvikuppiaan ennen kuin se murskautuisi hänen otteessaan.
”Miksi kukaan ei koskaan ota juoksukaljoja, kun minä olen kaupassa?” Helga vaikersi dramaattisesti, mutta täysin tosissaan. Nainen ei ollut aikoihin päässyt tekemään muuta kuin kirjoittamaan rikesakkoja tai kuskaamaan juopuneita yöksi putkaan selviämään. Asiaa ei auttanut se, että työparimuutoksia tehtäessä hänen parikseen osunut Routalempi tuntui seesteisyytensä lisäksi olevan poliisi, jonka useimmat hälytykset kiersivät kaukaa.
”Annetaanko jatkossa aplodit jokaiselle roskispalon sammuttaneelle palomiehellekin? Säälittävää tuolla tavalla hurmiollisesti hehkuttaa jotain juuri valmistunutta työnsä tekemisestä. Luulee pian olevansa joku sankari”, Kyösti sanoi piittaamattomalla äänellä. Hän jätti taitavasti huomioimatta sen, että Neponen oli käyttäytynyt häntä kohtaan aivan samalla tavalla ja ehkä jopa vielä alistuvammin ennen Kustin tuloa.
”Ainoa asia, joka tässä on säälittävää on sun mustasukkaisuus ja katkeruus! Käyttäytyisit edes virkaikääsi sopivalla tavalla”, Neponen sanoi painavasti ja nojautui lähemmäs Kyöstiä. Jos tilanne ei olisi ollut niin vakava, Kyösti olisi sanonut ääneen mieleensä välähtäneen ajatuksen Repomiehestä ja virkaikään sopivasta käytöksestä. Neposen reaktio ei kuitenkaan jättänyt varaa vitsailulle.
Miehet tuijottivat toisiaan hetken täydessä hiljaisuudessa. Kukaan ei uskaltanut sanoa mitään. Vain kahvihuoneen seinällä tikittävä kello raksutti tasaisesti. Routalempi huomasi ainoana, kuinka kahvipannuun putosi vielä pari tippaa suppilosta. Ääni oli lähes olematon, mutta juuri siksi se loikin niin jännän kontrastin kellon vaativille raksahduksille.
”Mä en ole mustasukkainen”, Kyösti sanoi kulmat kurtussa hellittämättä katsettaan Neposesta. Neponen nojautui vielä lähemmäs Kyöstiä ja veti syvään henkeä. Sitten hän nojasi taaksepäin, nosti silmälasejaan ja kohautti olkiaan.
”Ihan miten sä haluat”, Neponen sanoi tuhahtaen ja jopa hymyili päätään pudistaen. Hän nousi rauhallisesti ylös ja otti kahvikupin mukaan poistuessaan taukotilasta.
”Mä en ole mustasukkainen!” Kyösti vielä huusi miehen perään, vaikka epäili, ettei tämä kuullut. Vanhan poliisiaseman seinät olivat paksut ja toisinaan oli onni, ettei niiden läpi kuulunut huuto edes silloin, kun tarvetta olisi. Kusti nousi vähin äänin pöydän äärestä ja lähti Neposen perään. Kyösti vilkaisi ensin miehen kulkua ja kääntyi sitten takaisin pöydän ääreen. Darja, Helga ja Routalempi tuijottivat häntä silmää räpäyttämättä.
”Mä en ole mustasukkainen”, Kyösti ärähti vielä, kuin sanat olisivat voineet aiemmin jäädä joltain kuulematta, ja nousi itsekin pöydästä omaan työhuoneeseensa suunnistaen.
