Kirjoittaja Aihe: Täällä Pohjantähden alla: Viikko | K11 | spurttiraapaleita | 7/7 4.5.2025  (Luettu 234 kertaa)

Aladdin Sane

  • [ə læd ɪnˈseɪn]
  • ***
  • Viestejä: 753
  • just a lad :-)
    • tumblr
Nimi: Viikko
Kirjoittaja: Aladdin Sane
Fandom: Täällä Pohjantähden alla
Genre: Hahmotutkielmaa, draamaa ja surkeutta. Spurttiraapaleita.
Ikäraja: K11
Päähenkilö/paritus: Laurilan Elma (Koskelan Akusti/Laurilan Elma)
Yhteenveto: Eräs surkea viikko erään pentinkulmalaisen teinitytön elämässä.
Varoitukset: Canonille ja ajalle tyypillisiä asenteita, seksuaalista häirintää
Vastuunvapaus: Täällä Pohjantähden alla ei ole minun omaisuuttani, enkä minä tee tällä työllä minkäänlaista voittoa.

A/N: Nämä raapaleet on kirjoitettu ennen kaikkea rosmotakseni ääniä Laurilan Elmalle Tumblrin surkea pikku miukumauku -turnauksessa, koska näköjään meikäläisen osaksi on langennut kantaa Elma omilla käsivarsillani niin lähelle maaliviivaa tai niin kauas sen yli kuin suinkin pystyn. Turnauksessa on Tumblrin suomikäyttäjäkunnan rakkaimmat luuserisurkimusfiktiohahmot kilpailemassa siitä, kuka heistä on se kaikista märin rätti ja surkein luuseri. Rosmousficin kriteerit ovat että vähintään raapale (100 sanaa) pitää olla pituutta, ja hahmon täytyy velloa surkeuden kurimuksessa. Nämä kriteerithän on kuin meikäläiselle ja Elmalle luotu.

Osallistuu FF100 (sanalla 004 sisäpuoli), Ficlet300 (sanat osien alussa) ja Spurttiraapale VII -haasteen kolmannelle kierrokselle (haastesanat ja sanamäärät osien alussa).









VIIKKO









1 (Ficlet300 109 maanantai. Spurttiraapale: rauhallinen. 300 sanaa.)


Maanantai-iltana kotiin tullessaan Elma yrittää avata oven hiljaa, mutta tietenkään se ei onnistu. Vingahtaa yhtä kimakasti kuin aamuvarhaisella hänen lähtiessään työmaalle. Eikä sellainen muutenkaan olisi auttanut, koska Uuno ja Arvi ovat tuvassa molemmat, Arvi pöydän ääressä leivänkannikkaa mussuttaen ja Uuno sängyssä pitkällään, käryävä kessu hampaitten välissä. Uuno kampeaa itsensä istumaan oven käydessä ja kyräilee Elmaa kulmiensa alta kyynärpäät polviin nojaten. Hän imaisee kessustaan henkoset ja karistaa tuhkaa lattialle. Ilkeä virne leviää hänen kasvoilleen.

”Suvaittee plikkakin ilmaantua.”

”Mene helvettiin”, Elma tokaisee. Hän kääntyy selin veljiinsä ja ripustaa työtakkinsa naulaan.

”Ei sunkan tartte heti tollai alkaa”, Uuno sanoo muka loukkaantuneella äänellä. ”Täälä ruvettiin Arvin kanssa jo huolestuun kunnei sua kuulunu.”

Arvi nauraa hörähtää suu täynnä leipäänsä niin, että sylkistä huttua lentää pöydälle.

”Mistäs lähtien te olette musta huolinu”, Elma mutisee. Hän tajuaa astuneensa harhaan, kun Uunon virne leviää.

”Niin kun ny veljet siskostansa”, hän sanoo. ”Vallankin kun päivällä kattelit Koskelan poikaa niin kauvan ja tuimasti että Arvi jo puhu sun sille menneen kunnet ruvennu ilmestyyn.”

Elman posket karahtavat kuumiksi.

”Ja mistäs lähtien sinä oot Arvia kuunnellu”, hän kirahtaa. Hampaat tahtovat narskua, ja hänen kätensä puristuvat nyrkeiksi omia aikojaan.

”Kauvemmin kun sinä, niin tien hyvin että silläkin joskus välähtää.”

”Sitä luultiin että plikka on heinäladossa pua pystyssä Koskelan Akun eessä”, Arvikin möläyttää saatuaan vihdoin leipänsä nieltyä ja nauraa päälle vilkaisten Uunoa, jonka vastenmielisen rauhallinen hymy ei värähdäkään. Elma ei tiedä, kumpaa heistä vihaa sillä hetkellä enemmän. Viha saa hänet kokonaan mykäksi, kalisuttaa hampaita ja pyörryttää. Kyyneleetkin uhkaavat poltella, mutta Elma räpäyttää ne takaisin silmiinsä ennen kuin ne ehtivät pudota. Liian myöhään kuitenkin, koska Uuno ehtii nähdä hänen silmiensä kiiltävän.

”Juokse äiten tykö poraan jos se kerrasta tarpeeksensa sai”, Uuno kehottaa ilkeästi. Tietäen hyvin, ettei Elma voi täällä paeta muuallekaan. Arvin hekotus seuraa Elmaa keittiöön, ja hän vihaa, vihaa sitä, ettei voi heille mitään.
« Viimeksi muokattu: tänään kello 02:46:32 kirjoittanut Aladdin Sane »
ole minulle ihminen, kun toiset tappaa toisiaan
rakasta minua
minä rakastan sinua

Aladdin Sane

  • [ə læd ɪnˈseɪn]
  • ***
  • Viestejä: 753
  • just a lad :-)
    • tumblr
2 (Ficlet300 110 tiistai. Spurttiraapale: sivallus. 250 sanaa.)


”Kenekkäs Laurilan plikka meinaa tänään saatille päästää?” kysyy joku tiistaina puolenpäivän pintaan, kun työmaalaiset syövät kuka missäkin varjossa eväitään. Elma tuntee niskansa menevän kananlihalle, mutta hän mulkaisee yhtä kaikki puhujaa umpimielisesti.

”En minä ole tietääkseni ketään täältä ennenkän saatille ole päästäny.”

”Vai niin. Sitä on vaan kuultu pikkulinnuilta yhtä ja toista. Että meinaan niin kun saateltu on ja pirun hyvin onkin.”

”Mitä semmonen paskapuhe on. Tyhmä se on kun pikkulintuja kuuntelee”, Elma sanoo, ylähuuli vihaisen ylimielisesti koholla ja käsivarret tiukasti puuskassa. Se tehoaa, puhujan hymy hyytyy ja se ottaa askeleen taakse hiukan nolona. Arkajalka. Mutta totta kai jostain tulee toinen, niin kuin niitä aina tulee kuin mitäkin kärpäsiä.

”Ei ollukkan pikkulintu tällä kertaa vaan Laurilan Arvi ties kertoo”, toinen maireilija ilmoittaa silmää julkeasti iskien. ”Meinaan vaan, että yks konsti parantaa työmaan kolotukset paremmin kun mikään, ja se on toisellekkin aina sen parempi kun tekee sitä semmosen kanssa joka osaa.” Maireilija katsoo Elmaa päästä jalkoihin imien alahuultaan merkitsevästi, silmät rinnusten ja lantion kohdalla viipyen. Elma katsoo sitä niin uhkaavasti ja varoittavasti kuin osaa, sylkäisee sen saappaille ja kohottaa leukaansa.

”No ei kai mun sillon tommosen kanssa kannata lähtee”, hän sanoo niin kovalla äänellä, että varmasti kaikki lähellä seisoskelevat kuulevat. ”Tuommosen mammanpojan kunnei ole muuta tavaraa eläissään nähny kun äitensä. Minä en semmosta tarvitte hameisiini eksyyn.”

Elman sivallus herättää ympäriltä joitakin naurahduksia maireilijaa kohtaan. Se jää änkyttämään punaisena, kun Elma kääntyy kannoillaan ja lampsii niin kauas kuin täällä pystyy.

Hän ohittaa mennessään Koskelan Akustinkin, jonka tuijotus kihelmöi hänen selkäpiissään koko lopun päivää.
ole minulle ihminen, kun toiset tappaa toisiaan
rakasta minua
minä rakastan sinua

Aladdin Sane

  • [ə læd ɪnˈseɪn]
  • ***
  • Viestejä: 753
  • just a lad :-)
    • tumblr
3 (Ficlet300 111 keskiviikko. Spurttiraapale: muste. 200 sanaa.)


Keskiviikkona ennen maate käymistään Elma katsoo punnitsevasti heijastustaan keittiön ikkunasta, jonka takana yö on jo musteenpimeä. Hän on avannut palmikkonsa ja pukeutunut yöpaitaansa, jonka pienellä palavan lampun valo saa näyttämään kellertävältä.

Hän nostaa käden vyötärölleen, kerää yöpaidan väljää kangasta nyrkkiinsä ja kääntyy vähän. Katsoo heijastuksensa muotoa. Nakkaa hiuksiaan taakse ja kääntyy vähän enemmän.

”Elma”, äiti suhahtaa kamarista. ”Nukkuun ny.”

Elma mutristaa suutaan ja kallistaa päätään. Ottaa lisää kangasta nyrkkiinsä. Keinauttaa lannettaan, niin kuin keinautti aiemmin päivällä työmaalla Akulle huomattuaan tämän katselevan. Sitten hän kuulee äidin nousevan sängystä ja yrittää parhaansa mukaan suoristaa yöpaitaa ja järjestää ilmeensä ynseän välinpitämättömäksi, kun tämä ilmestyy kamarin ovelle. Äiti katsoo Elmasta lamppuun, ikkunaan ja takaisin Elmaan, ja hänen suunsa kiristyy tyytymättömästi.

”Se lamppu pois ny”, hän käskee uudestaan. ”Nukkuun ku olis jo.”

Elma sammuttaa lampun, seuraa äitiä kamariin ja kömpii vuodevaatteiden väliin.

”Ja annakkin sitten olla harrastamata mitään tommosta peliä”, äiti sähähtää. ”Hyvin tiet mitä nyt jo puhuvat kylällä. Tartte vielä muutakin aihetta antaa.”

Elma kääntyy selin äitiin posket ja kurkku häpeästä tulikuumina. Hän vetää peitettä paremmin ylleen. Äiti huokaa hänen takanaan, väsyneenä ja jotenkin surullisesti. Hän yrittää laskea kämmenen Elman olalle, kuin koettaisi lepytellä, mutta Elma ravistaa sen pois.

Ei olisi pitänyt miettiä ollenkaan.
ole minulle ihminen, kun toiset tappaa toisiaan
rakasta minua
minä rakastan sinua

Aladdin Sane

  • [ə læd ɪnˈseɪn]
  • ***
  • Viestejä: 753
  • just a lad :-)
    • tumblr
4 (Ficlet300 112 torstai. Spurttiraapale: lehti. 150 sanaa.)


Torstaiaamuna työmaalle kävellessään Elma unohtuu katselemaan tien varressa kasvavia leinikkejä. Hetken mielijohteesta hän poimii yhden ja kieputtaa sen varren sormensa ympärille, sivelee vihreitä lehtiä ja keltaista kukkaa.

Hetken hän miettii, josko jonakin lauantaiehtoona ennen Ketunmäelle lähtöä punoisi sellaisen palmikkoonsa. Hänen tukkansa on niin tumma, että se varmaan näkyisi selvästi. Varmasti Akukin sen näkisi viimeistään piiritanssiin hakiessaan. Saisi ehkä hänet katsomaan kunnolla, hymyilemään sillä lailla hyvin kuin Elma joskus on silmäkulmastaan nähnyt. Ei niin kuin muuten aina, niin kuin toisille pojille esittäessä koko ajan.

”Plikka hoi, äläs sinne uneksiin jää”, Arvi mölähtää edestäpäin ja palauttaa hänet maan pinnalle. Arvi on pysähtynyt parinkymmenen metrin päähän tuijottamaan häntä. Uuno ei ole vaivautunut vaan kulkee jo kaukana edessä.

”Haista sinä saatanan mulliturpa pitkä paska”, Elma huutaa Arville. Kuitenkin hän kirittää askeleitaan ja antaa leinikin pudota sormistaan tienviereen.

Sellaisesta tulisi kuitenkin vain lisää puheita. Puheita ja Koskelan nuorelle herralle aivan liian helppo syy nauraa hänelle.
ole minulle ihminen, kun toiset tappaa toisiaan
rakasta minua
minä rakastan sinua

Aladdin Sane

  • [ə læd ɪnˈseɪn]
  • ***
  • Viestejä: 753
  • just a lad :-)
    • tumblr
5 (Ficlet300 113 perjantai. Spurttiraapale: sointu. 200 sanaa.)


Perjantaina, työpäivän viimeisillä hetkillä, Elma nojaa lapioonsa, pyyhkii hikeä otsaltaan ja katselee Akustia puoli ajatuksissaan. Aku huomaa hänen katsovan kääntyessään, ja Elma on silmänräpäyksen ajan varma, että hän aikoo sanoa jotakin rumaa niin kuin aina. Aku ei kuitenkaan sano mitään. Hän vain hymyilee. Ei sitä ylimielistä kultapojan hymyä, jota hän hymyilee Elman vastatessa hänen huuteluunsa tai toisten poikien nauraessa hänen huulenheitolleen, vaan mukavaa melkein salavihkaista hymyä, joka saa hänen silmänsä sirrille ja Elman sydämen läikähtämään.

Varovasti, suupielet epävarmasti nytkähdellen, Elma hymyilee vastaan ilman, että oikeastaan olisi päättänyt tehdä niin. Se saa Akun hymyilemään leveämmin, ja Elman posket karahtavat kuumiksi. Hän kääntyy pois, sylkäisee kämmeniinsä ja tarttuu lapionsa varteen.

Hänen takanaan Aku alkaa vihellellä Kankaanpään Eliaksen laulannan mukana, jonka sointu tuntuu helähtävän tänään oikein erikoisen kirkkaasti.

Kun Elma kohta vilkaisee olkansa yli, Aku näyttää keskittyneen omaan työhönsä. Heti hän kuitenkin nostaa katseensa ja hymyilee Elmalle uudestaan, nopeasti ja tietävän näköisenä, mutta jälleen täysin vailla tavallista omahyväisyyttä. Melkein niin kuin hän katsoisi Elman sisäpuolelle, vaatteiden ja puheiden taakse, eikä hänelle silti tulisi mieleenkään nauraa.

Posket hehkuen ja suupielet nykien Elma kääntyy uudestaan pois. Jotakin hänen pitäisi tuollaiseen sanoa, ettei kukaan alkaisi luulla mitään, mutta hänen suunsa on käynyt aivan liian kuivaksi sellaiseen.
ole minulle ihminen, kun toiset tappaa toisiaan
rakasta minua
minä rakastan sinua

Aladdin Sane

  • [ə læd ɪnˈseɪn]
  • ***
  • Viestejä: 753
  • just a lad :-)
    • tumblr
6 (Ficlet300 114 lauantai. Spurttiraapale: toinen. 250 sanaa.)


Lauantai-iltana, Ketunmäellä, Elma seisoo piirileikin vapaavuorolla piirin syrjällä ja katsoo muiden takaa Akua, joka kulkee ympäri piiriä tanssittaen toista tyttöä. Kirkonkyläläistä, ruskeatukkaista ja sinisilmäistä, jolla on varmat askeleet ja suorastaan hohtavan valkoinen esiliina hamettaan suojaamassa. Elma ei näin kauas kuule, puhuuko Aku tytölle jotain, tai ainakaan jotain sellaista kuin hän on Elmalle illan mittaan kovasti ollut puhumassa. Jotakin hän tytölle hymyilee, sen Elma näkee, ja keikuttaa päätään, ja tyttökin hymyilee niin että hampaat näkyvät. Elma nyrpistää nenäänsä, katsoo syrjään ja ottaa vaivihkaisen askeleen taaksepäin.

Hän vilkaisee omia vaatteitaan. Puseron löystynyt neppari on auennut taas, ja silmät poltellen hän painaa sen uudestaan kiinni tietäen, ettei se kauaa pidä kuitenkaan. Siihen pitäisi etsiä äidin ompelutarvikkeista tarpeeton lukkoneula. Ja sitten hänelle naureskeltaisiin siitäkin, että hänellä on puserokin lukkoneulalla kiinni. Niin kuin ei riittäisi, että hän on hameelleen joutunut tekemään samanlaisen korjauksen jo aiemmin. Ja hameeseen on työmaalla tullut palkeenkielikin, se näkyy nytkin, ellei hän oio sen saumoja oikealla tavalla. Hän astuu pari askelta kauemmas piiristä. Jalat tuntuvat raskailta, ja hänen mielensä valtaa jonkinlainen alistunut katkeruus. Onko se nyt mikään ihme, kun kerran tällaisena, ja vielä kun Arvikin aiemmin…

Laulu loppuu. Tanssijat vaihtavat pareja. Aku tähyilee piirin reunoja, kunnes huomaa hänet ja on muutamalla pitkällä askeleella hänen luonaan.

”Saiskos luvan taas”, Aku kysyy. Elma on vähällä kääntyä ja lähteä kotiin, hän ei ole ollut tanssituulella koko iltana, mutta kun hän näkee Akun edellisellä kierroksella pyörittämän tytön katsovan Akuun päin toiveikas ilme kasvoillaan, nyökkää hän huonosta tuulestaan huolimatta ja antaa Akun taluttaa hänet takaisin piiriin.
ole minulle ihminen, kun toiset tappaa toisiaan
rakasta minua
minä rakastan sinua

Aladdin Sane

  • [ə læd ɪnˈseɪn]
  • ***
  • Viestejä: 753
  • just a lad :-)
    • tumblr
7 (Ficlet300 254 (omavalintainen) pyhä. Spurttiraapale: vaihtaa. 300 sanaa.)


Pyhänä Elma istuu keittiönpöydän ääressä suu surkeassa mytyssä ja pyyhkii vihaisesti silmiään juuri samalla hetkellä, kun isä astuu keittiöön. Hän pysähtyy, kurtistaa kulmiaan ja mörähtää jotakin epämääräisen kysyvää.

”Ei mitään”, Elma äsähtää paksulla äänellä kääntäen päätään poispäin. Hän niiskaisee, pyyhkäisee nenänalustaan ja koettaa pakottaa kyyneleet takaisin silmiin. Hän tietää aivan hyvin, että isälle riittää jo se, että äiti on porannut eilisillasta asti. Isä mulkoilee, ja Elman tekisi mieli käskeä häntä menemään helvettiin, mutta isälle hän ei koskaan ole uskaltanut puhua sellaisia kuin Arville ja Uunolle, eikä tällaisena päivänä varsinkaan.

Eilisen ajatteleminen pakottaa Elmasta ulos nyyhkäisyn, vaikka hän kuinka koettaa irvistää sitä vastaan. Mutta ei hän voi sille mitään, että häntä kivistää ajatellakin. Että Uuno – ja vielä tuollaisena iltana – Elma ei voi väittää olevansa muuten edes yllättynyt – järkyttynyt ehkä, mutta – ei kunnolla sitäkään. Ei hän voi olla, ei oikeasti. Kyllä hän sentään Uunon on tiennyt. Tiennyt, että johonkin kamalaan se voisi lopulta mennä. Mutta silti – puukkoon, murhaan, ja siellä, ja silloin, ja kun Arvikin rupesi esittämään jotakin, ja Elma tunsi, miten Aku sulkeutui häneltä kokonaan pois, vaikkei hän voinutkaan sitä nähdä. Sulkeutui ja on nyt jo varmasti taas niin kuin Koskelassa kaikki, katsoo Elmaakin taas vain päältä ja halveksien niin kuin heitä kaikkia, niin ollakseen kuin olisi isompikin herra. Se tuntuu niin kuristavan pahalta, ettei Elmalla ole sellaiselle sanoja ollenkaan, eikä hän sitä voisi ruveta kenellekään myöskään kertomaan. Kaikista vähiten isälle.

”Sunkin aika ruveta vaihtaan ääntä kellossa”, isä murahtaa. ”Työmaalle se on sunkin taas aamulla mentävä.”

Työmaalle. Missä ne varmasti tuijottavat taas kahta enemmän, puhuvat sitäkin enemmän, ja hänen pitäisi taas vastata niille vielä sitäkin enemmän. Elma pudistaa hiljaa päätään. Yhteen purtujen hampaiden välistä karkaa pieni sihinä hänen yrittäessään pidätellä uutta nyyhkäisyä sisällään. Pari kyyneltä karkaa hänen kiinni puristetuista silmistään ja valahtaa poskille. Hän ei haluaisi astua ulos kotoa enää koskaan.










A/N: Oon jo aiemmin käyttänyt ficletkolmesadasta sunnuntain mutta onneks oon NERO ja osaan käyttää SYNONYYMEJÄ oon OVELINNNNNN <3
ole minulle ihminen, kun toiset tappaa toisiaan
rakasta minua
minä rakastan sinua