Kirjoittaja Aihe: Aamukasteessa • S • Sirius/Luna • 10/10 raapaletta (vuodelta 2012)  (Luettu 427 kertaa)

Vilna

  • pinkki bebe
  • ***
  • Viestejä: 1 584
  • bii-boh-bi
(Harry Potter ei ole minun omaisuuttani, tämä teksti on pelkkää fanifiktiota.)

Kirjoittaja - Vilna
Ikäraja - S

Paritus - Sirius Musta/Luna Lovekiva
Tyylilaji - draama (ja Sirius on elossa -AU)
Status - valmis 10/10 = 1,000 sanaa

Tiivistelmä - Se oli se, mitä he kummatkin olivat odottaneet syksyn ruskasta kevään ensi kukkimiseen.

Kirjoittajalta - mursuhillerin innoittamana minäkin päätin julkaista tämän super vanhan tekstin. Olen kirjoittanut nämä 14-vuotiaana, ja se kyllä näkyy. :’) Näitä ei ole muokattu mitenkään (jos ei lasketa muutamaa typon korjausta), vaikka teki kyllä mieli muokata nuo aikamuotovirheet, lol, eivätkä nämä vastaa nykyistä kirjoitustyyliäni laisinkaan, mutta tämä oli niin hauska löytö, että halusin julkaista -- ihan vain, että muutkin näkevät edistyksen 14- ja (pian) 27-vuotiaan Vilnan välillä! Tämän tyyppistä tekstiä siis kirjoitin, öö, vuoden 2012 alussa. En muuten tiedä, miten tuo otsikko liittyy itse tarinaan, mutta se oli tämän fikin tiedostonimi, joten päätin pitää sen! Joo. Kommentit on hauskoja! ♥




Aamukasteessa

I

Siriuksella on kerrostaloasunto. Likaisia kahvikuppeja tiskialtaassa ja narisevat lattiat, jotka on varmasti tehty kumista. Seinäkello, joka tikittää myöhässä täsmälleen viisi tuntia ja kolme minuuttia.

Lunalla on viehkeä lauluääni, kolmetoista päivänkakkaraa kulmapöydällä (onnennumerohan se on aina ollut, sanovat muut mitä tahtovat) ja yrttipuutarha parvekkeen parhaimmalla paikalla, jotta sateet kastelisivat ne kunnolla, kun kevät saapuu taas.

Jotkut ihmettelevät sitä; miten he elävät toisilleen ja tekevät toisilleen joka aamu pannukakkuja, joiden päälle he kuorruttavat kermavaahdolla hymynaaman. (Eiväthän he oikeasti tee niin, mutta Sirius sanoo niin kaikille ohikulkeville, sillä hänestä se on hauskaa.)

Ja silloin Luna hymyilee, sillä Sirius ei vitsaile hänestä vaan heistä.


II

Tapetit ovat keltaiset Lunan keittiössä, ja kaapit taivaansinisiä. Jääkaapin ovessa on tarroja ja muistutus kasvien kastelemisesta. Liesituulettimen päällä on purkkeja; kukaan ei tiedä tarkkaan mitä niissä on – tokkopa Luna itsekään.

Siellä he istuvat aamuisin, eivät joka päivä, sillä Sirius on herrasmies kuitenkin. Luna ei kuitenkaan välitä, Sirius on hauskaa seuraa; hän ei ehkä aina osaa valita oikeita sanoja, mutta se ei ole koskaan häirinnyt Lunaa. Virheitä tekevät kaikki kuitenkin – on sitten eri asia tekeekö ne vahingossa tai tahallaan.

He juttelevat usein, tai Luna juttelee ja Sirius kuuntelee. Sirius ei aina tiedä, mistä Luna puhuu, mutta ei sillä ole edes väliä.


III

Jos joku kysyisi heiltä; miten kaikki alkoi, hän ei todennäköisesti saisi kunnollista vastausta kummaltakaan heistä. Sirius ehkä naurahtaisi, miksi edes kysyt, kuuluko se jotenkin sinulle –naurullaan. Luna taas ei osaisi edes itse vastata.

Se ei ollut mikään hetken mielijohde kummallekaan heistä, se ensimmäinen, varovainen kosketus. Sitä oli mietitty pitkään, Siriuksen puolelta uskallanko ja Lunan milloin.

Mutta he osaisivat kertoa, miltä se tuntui. Se tuntui ensimmäiseltä sadepäivältä kuuman kesän jälkeen. Se tuntui auringon ensimmäiseltä säteeltä auringon noustua. Se oli pieni maistiainen kahvia ensimmäisenä aamuna.

Se oli se, mitä he kummatkin olivat odottaneet syksyn ruskasta kevään ensi kukkimiseen.

Odottaneet ja pelänneet samaan aikaan.


IV

”Ole minun huomiseni”, Sirius oli joskus sanonut Lunalle, kun he olivat maanneet yhdessä nurmikolla. Siriuksen sormet olivat leikitelleet Lunan vaaleilla hiuksilla, ja Luna oli hymissyt tuttua laulua lapsuudestaan.

”Huominen on vain yksi päivä”, Luna oli vastannut, koskettanut Siriuksen ruohikolla makaavaa kättä lempeästi. Sirius oli kohdannut tämän sinisilmäisen katseen ja nyökännyt sitten.

”Mutta tuleehan vielä seuraavien huomisten jälkeen toisia huomisia”, tämä oli vastannut, vetänyt kätensä pois ja tutkaillut Lunan ilmettä valppaana näkemään jonkinlaista pelkoa, kauhua mitä vain mitä siellä ei noiden sanojen jälkeen olisi kuulunut olla.

”Totta, mutta huominen on silloin ikuisuus.”
”Haittaako se?”


V

Luna laulaa paljon. Suihkussa ollessaan, ruokaa tehdessään ja kirjaa lukiessaan. Kulkiessaan metrolla ympäri Lontoota ilman sen kummempaa päämäärää.

Joskus hän hymisee hiljaisella äänellä jonkun jästielokuvan äänen taustalla. Sirius ei ole oikeastaan koskaan saanut selville, mistä hän laulaa; hän ei ole ikinä kysynyt, eikä Luna ole koskaan kertonut.

Lunan laulu ei aina ole edes mitenkään nättiä. Toisinaan ääni saattaa säröillä ja tulla epäpuhtaasti, mutta se ei häiritse – ainakaan Lunaa.

Joskus Sirius kuuntelee laulujen sanoja, miettii onko niissä edes oikeasti mitään järkeä vai ovatko ne sittenkin vain nättejä sanoja peräkkäin ilman sen kummempaa merkitystä. Mutta ei kai silläkään ole edes niin väliä.


VI

Maanantaisin Sirius tulee usein Lunan luokse vasta myöhään. Ehkä se on päivä, jolloin hänen täytyy selvittää ajatuksiaan, ehkä se on päivä, jolloin hän on vähän aikaa Sirius. Toki hän on Sirius Lunankin seurassa, eihän nyt mitenkään olisi mahdollista olla olematta, mutta se on erilainen Sirius.

Se on Sirius, jolla on enemmän ehkä kärsivällisyyttä ja vakavuutta. Toki, ovathan ne piirteet aina olleet hänen sisällään, jossain piilossa, mutta vain Luna tuo ne esiin, ja sen vuoksi Sirius pitää tytöstä vieläkin enemmän.

Mutta maanantaisin hän on enemmän se sarkastinen Sirius, joka ajaa moottoripyörällä ja ärsyyntyy asioista, jotka eivät mene niin kuin hän haluaa.


VII

Lunalla on ystäviä.

Niitä ei ole paljon, mutta ei kuitenkaan vähääkään. Niitä on sen verran, että Luna on onnellinen, vaikka tokihan hän olisi ollut vain yhdenkin ystävän kanssa (Luna ei ole koskaan katsonut lukumäärää).

Hänellä on Ginny. Harry. Hermione. Ron. Neville.

Ja sitten on vielä Sirius, joka on jotain astetta enemmän. Ei Luna välttämättä edes kaipaisi mitään ystävyyttä enempää, mutta hän ei ikinä kielläkään. Tietenkään.

(Koska Sirius on enemmän.)

Miksi hän tekisi niin, kun on nyt vuosien päästä saanut sen, mitä oikeasti oli halunnut?

Onnellisuuden.

Ja Sirius on se, joka sitä antaa eniten läsnäolollaan ja pienillä kosketuksillaan, vaatimatta mitään takaisin.


VIII

Joskus Sirius tuntee olonsa vanhaksi.

Silloin Luna yrittää lohduttaa häntä niin kuin kykenee, mutta yleensä Sirius vain ärsyyntyy entistä enemmän, sulkeutuu omaan kuoreensa ja itsesääliinsä. Työntää Lunan vähän kauemmas itsestään, koska eihän Luna voi ymmärtää, kun on 21 vuotta nuorempi ja kaunis vielä.

Myöhemmin hän tietysti pyytää anteeksi, ja Luna tietysti hyväksyy sen pienellä hymyllä, koska ilman anteeksiantoa maailma olisi vielä julmempi paikka kuin se jo oli.

Seuraavaksi Sirius hymyilee - surumielisesti  - ja lupaa, ettei se enää toistu, että hän on onnellinen Lunan kanssa, eikä iällä ole mitään merkitystä. Tietysti se lupaus on ainoa, jota Sirius ei koskaan pidä.


IX

Lunalla oli ollut yllään valkoinen puuvillamekko, kun hän oli tavannut Siriuksen uudelleen monen vuoden jälkeen. Se oli ollut pieni vilkaisu, tunnenko minä sinut jostakin, ja pieni nyökkäys vastaukseksi.

(Silloin vuosia sitten, kun olimme molemmat hajalla.)

Luna oli ollut se, joka oli lähestynyt eksyksissä näyttävää miestä. Ollut ystävällinen ja saanut palkaksi oudoksuvan katseen (Lunan korvissa oli ollut retiisit) ja olankohautuksen.

”Minne olet menossa?” Luna oli kysynyt uneksuvasti, kermanvaalean värinen päiväkirja kädessään, voikukista punottu rannerengas oikeassa kädessään.

Sirius ei ollut vastannut heti. Hän oli näyttänyt ahdistuneelta ja epäileväiseltä.

Luna oli odottanut kärsivällisesti, kunnes Sirius avasi suunsa ensi kerran (eikä se ollut viimeinen).


X

He saavat paljon paheksuvia katseita osakseen – varsinkin Sirius, onhan hän se vanhempi (herran jestas, jo neljänkymmenen), ja Luna on vielä nuori tyttö, 20-vuotias, joka ei todellakaan tiedä, mitä tahtoo elämältään.

Olisi valhe sanoa, että he eivät välitä. Luna ehkä ei, eihän hän ole koskaan välittänyt muiden ihmisten mielipiteistä. Siriuksesta ei kuitenkaan voi koskaan sanoa samaa kuin Lunasta – ovathan he niin erilaisia.

Sirius on se, joka ahdistuu, vaikka tietysti hän vitsailee takaisin, koska niinhän Sirius tekee, eikä Sirius voi varsinkaan sellaisessa tilanteessa muuttaa itseään.

Luna yleensä niiden päivien jälkeen koskettaa Siriuksen kättä varoen, ja Sirius tarttuu siihen hukkuvana.

Niin sen kuuluu olla.
« Viimeksi muokattu: 06.06.2024 11:09:14 kirjoittanut Vilna »

avatar by Claire, banneri by Ingrid

Claire

  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 1 935
Kommenttikamppiksesta moikku! :) Ensinnäkin, haluan sanoa, että ihan huikeeta se, että sä olet palannut Finiin ja oot täällä niin ihanan aktiivinen eri osastoilla! Kirjoitat myös aina niin ihania kommentteja muiden ficceihin (myös esimerkiksi allekirjoittaneen viimeisimpään ficciin, KIITOS, ne on ilahduttaneet suuresti)! <3 Olen itse myös "paluumuuttaja" Finissä, eli palasin parisen vuotta sitten tänne, vaikkakin viime aikoina on ficcien lukemisen ja kommentoimisen osalta vähän sakannut oma toiminta, joten en ole sun tuotantoon (vanhempaan tai uudempaan) vielä ehtinyt tutustua - mutta heti kun näin, että olit laittanut kommenttikampanjaan sun ficcejä, niin oli ihan pakko napata, koska paloin halusta päästä lukemaan jotain sinulta !! Valkkasin tämän ficin, koska Sirius/Luna on mulle täysin uusi tuttavuus (en ainakaan muista aiemmin lukeneeni mitään tällä parituksella) ja lisäksi musta on ihanaa, kun uskaltaa julkaista niitä vanhempia kirjoituksiaan, eikä haudata niitä pöytälaatikkoon. Vaikka en nyt pysty peilaamaan tätä tekstiä siihen, miten olet kirjoittajana kehittynyt, niin on se hauskaa näinkin päin - tutustua sun vanhaan tuotantoon ja sitten voin pikkuhiljaa tässä hypätä sun uudempien tekstien pariin! :3

No niin, mutta itse asiaan eli ficciin ! :D Tykkään ihan hirmuisesti, että ficci oli rakennettu tällaisista pienistä slice of life -tyylisistä raapaleista, jotka kertoivat parin yhteisestä elämästä ja eri hetkistä vuosien aikana. Vaikka en aina osannut sanoa, mitä vaihetta heidän suhteessaan elettiin tai etenikö raapaleiden järjestys ajallisesti täysin lineaaristi vai ei, niin sillä ei ollut väliä, sillä tässä oli mielestäni jotenkin ihanan sellainen yhtenäinen tunnelma alusta loppuun asti, joka sitoi nämä raapaleet hienosti yhteen. Näissä nousi esiin myös hienoa kuvailua kaksikon tunteista ja eroavaisuuksista, mutta myös siitä, miltä se heidän yhteiselonsa ja suhteensa näyttää näiden eroavaisuuksien ansiosta, joka teki siitä suhteesta jotenkin tosi inhimillisen ja aidon oloisen. Kumpikaan ei ole ehjä, mutta yhdessä he ovat onnellisempia ja ehjempiä kuin olisivat yksin, täysin rikkinäisinä.

Kieltämättä mietin parituksen nähdessäni, mitenköhän tämä toimisi, kun tuntuu, että nämä hahmot ovat monella tapaa toistensa täysiä vastakohtia - Luna kiltti haaveilija ja Sirius puolestaan porukan hauskuuttaja ja keppostelija (tai ainakin oli nuorempana) - mutta toisaalta vastakohdat viehättävät ja voivat tuoda toisistaan esiin niitä "piilotettuja" puolia, kuten tässä ficissä Luna toi Siriuksesta esiin sen vakavamman ja kärsivällisemmän puolen. Ja onhan Sirius tässä jo "vanhempi" Sirius eikä silloin voi olettaakaan, että hän olisi yhtä villi kuin kouluaikoinaan :D Kuitenkin musta oli ihanaa, että molempien luonteet silti tulivat tässä esiin; vaikka Sirius on vanhempi, niin hänellä se villi puoli yhä on, ja esim. kävi omalla ajallaan huristelemassa moottoripyörällä (pisti hymyilyttämään)! Ja Luna oli ihanan haaveileva, hajamielinen ja höpsö oma itsensä.

Lainailen muutaman lempparikohtani:
Lainaus
Ja silloin Luna hymyilee, sillä Sirius ei vitsaile hänestä vaan heistä.
Tämä oli jotenkin hieno ja samalla ehkä vähän sydäntä särkeväkin kohta - sillä vaikka kuinka höpsö ja omissa maailmoissaan Luna voi olla, ja vaikkei hän sinänsä välittäisikään muiden mielipiteistä, niin kyllä hän huomaa, kun ihmiset nauravat hänelle, eikä se tunnu tietenkään kenestäkään kivalta! Ihanaa, että Siriuksen seurassa hän voi olla varma, että Sirius nauraa hänen kanssaan eikä hänelle. :)

Lainaus
Lunan laulu ei aina ole edes mitenkään nättiä. Toisinaan ääni saattaa säröillä ja tulla epäpuhtaasti, mutta se ei häiritse – ainakaan Lunaa.
Tuo "ainakaan Lunaa" oli ihan huippu lisäys, sai hymyn huulilleni :D

Lainaus
Se ei ollut mikään hetken mielijohde kummallekaan heistä, se ensimmäinen, varovainen kosketus. Sitä oli mietitty pitkään, Siriuksen puolelta uskallanko ja Lunan milloin.

Mutta he osaisivat kertoa, miltä se tuntui. Se tuntui ensimmäiseltä sadepäivältä kuuman kesän jälkeen. Se tuntui auringon ensimmäiseltä säteeltä auringon noustua. Se oli pieni maistiainen kahvia ensimmäisenä aamuna.

Se oli se, mitä he kummatkin olivat odottaneet syksyn ruskasta kevään ensi kukkimiseen.

Odottaneet ja pelänneet samaan aikaan.
Oikeastaan haluaisin lainata koko kolmannen raapaleen, koska tässä on niin ihanasti kuvailtu tuota, miten se heidän suhteensa pikkuhiljaa ja varovasti syveni. Voin uskoa, että Siriukselle tuohon "uskallanko"-kysymykseen on voinut sisältyä myös paljon pohtimista juurikin siihen heidän ikäeroonsa liittyen - olihan Luna kuitenkin yksi Siriuksen kummipojan ystävistä, joten siinä mielessäkin voin kuvitella, että Sirius on käynyt sisäistä kamppailua päässään. Ihanaa, kun Lunasta puolestaan huokuu se sellainen itsevarmuus, että heidän suhteensa tulee syvenemään, ja on vain odotellut rauhallisena, että milloin Sirius on valmis. Tämä raapale mun mielestä meni erityisen hyvin yhteen viimeisen raapaleen kanssa, jossa juuri puhuttiin kaksikon ikäerosta ja siitä, kuinka Luna ei ehkä niinkään välitä muiden mielipiteistä, kun taas Sirius välittää enemmän.

Lainaus
Sirius on se, joka ahdistuu, vaikka tietysti hän vitsailee takaisin, koska niinhän Sirius tekee, eikä Sirius voi varsinkaan sellaisessa tilanteessa muuttaa itseään.

Luna yleensä niiden päivien jälkeen koskettaa Siriuksen kättä varoen, ja Sirius tarttuu siihen hukkuvana.

Niin sen kuuluu olla.
Noin olen itsekin ajatellut, että Siriuksen kohdalla se huumori voi olla osittain myös eräänlainen suojamekanismi. Musta kuitenkin kaksikon suhteesta kertoo tosi paljon tämä viimeinenkin raapale; kuinka Luna näkee Siriuksen suojakuoren läpi ja tietää, miltä tästä todella tuntuu, vaikkei tämä mitään sanokaan. Ja kuinka Sirius uskaltaa avautua juuri Lunalle tavalla, joka ei edes vaadi sanoja, kun kosketus riittää kertomaan kaiken tarvittavan.

Tämä oli kyllä aivan ihana ficci, kiitos paljon tästä illan yön piristyksestä ja samalla uuteen paritukseen tutustuttamisesta, ja ehdottomasti täytyy tutustua muihinkin ficceihisi! <3
We're stars wrapped up in skin
The light comes from within



There's no me, there's only (you)
There's only youniverse