Nimi: Mitä uskotkaan, et tiedä
Ikäraja: S
Paritus: Tonks/Luna
Genre: Oli hieman ongelmia päättää onko tämä sniif angstia vai naurettavan fluffia. Päätin että tämä on angstia koska karsastan Hunajaherttuaa.
Summa summarum: ...sinen kasvoilla kylmän suihkun jälkeen, puiden lehdet, jotka soittivat kastanjetteja tuulessa...
A/N: Ekaksi mä kirjotan kolme kuukautta samaa tekstiä saamatta kahta sivua aikaiseksi. Sitten inspaudun ja kirjoitan 20 minuutissa jotain. Voi elämä. Ja nimi taas revitty päästä samalla kun postaan.
Mitä uskotkaan, et tiedä
Se oli hiljaisempaa kuin uskoikaan, varpaat pehmeällä matolla, kädet vielä lakanalla. Hiljaisempaa kuin selän naksahdus kun se avattiin notkolta. Vähäisempää kuin valkoinen paita, joka roikkui yllä loppuen samaan rajaan kuin alushousutkin. Lähes olematonta se oli, hellä onnellisuus, jota kukaan ei huomannut.
Tee oli tummanpunarusehtavaa, samanväristä paitaa hän oli etsinyt jo kauan. Tonks sanoi nähneensä sellaisen, mutta kun hän oli mennyt katsomaan, ei hän ollut löytänyt mitään. Valkoinen, terävä kuitenkin, muki vasten punaisia huulia, hän tunsi sen jos oikein yritti, jos ymmärsi sitä etsiä. Oli monia asioita, jotka olivat vain kevyitä höyheniä maailman tuulessa, niitä ei saanut kiinni jos ei niitä nähnyt. Hän näkisi kaiken, hän näkisi sinen kasvoilla kylmän suihkun jälkeen, puiden lehdet, jotka soittivat kastanjetteja tuulessa. Satoi. Se oli valkoisia viivoja taustassa.
Tummalla pöydällä hyönteinen teki kuperkeikkoja, pitkät jalat pettäen alta. Armomurha, hän ajatteli ja painoi sormensa näkymättömiin niveliin murskaten pienet siivet. Verta tirskui peukalon uurteisiin. Se oli vain pisara, ei mitään väliä. Vain pisara, eikä samaan jokeen voinut astua kahdesti. Jos hän itkisi, jotain särkyisi. Hän siemaisi teetä taas, oliko se kuivuneen veren näköistä?
Hän joi teloituksen muistoksi ja käveli takaisin sängylle, jos lattia olisi hiekkaa ja seinät merta, näkyisi hänen jokainen askeleensa entisen vieressä. Kaunista varmaankin. Tonksin hiukset olivat unen kaltaisia, ei koskaan oikeaa sävyä. Sitä ei ollut, hän sipaisi kastuneen männyn väriset suortuvat pois kasvoilta. Oliko toisessa mitään alkuperää, jotain, josta kaikki lähti muuttumaan, vai oliko kaikkien laatikoiden takana vain pettymys ja sitä suurempi hämmennys? Hän asettautui viereen ja yritti nukahtaa uudestaan, mutta pinnan, hetken, alla oli jo avautunut jotain eikä ajatuksia saanut kitkettyä pois, pienestä juuresta rönsyili vartta ja lehteä.
Tonks avasi silmänsä, ilme muuttumattomana ja hän siirsi huulensa niin, ettei tämä saanut sanottua mitään. Ettei mikään menisi rikki. Musta lasi ei ollut sen vahvempaa kuin läpinäkyvä, oli illuusioita ja harhakuvitelmia luulla muuta. Tonks oli vanha, nuori, mutta hän oli vieläkin nuorempi, vieläkin vanhempi. Hän halusi huomaamattomampaa, ei keltaista ja liilaa vastakkain. Se ei sopinut.
”Luna”, säröääni kellossa, virheväre lammikossa, hiljeten mutta kaikkialle leviten. Hän nosti polvensa korkeammalle, vasten kahden vartalon lämpöä ja suojamuuriksi. Tonksin huulille sopisi veritippa tai kaksi, kuiville huulille, jotka huutaisivat niin paljon janosta, että oman elämänkin lähde kävisi sen sovittajaksi. Hän nosti peukalonsa niille ja kurotti suutelemaan, painoi huulensa vastapariaan vasten.
”Ollaan ihan hiljaa”, ei mikään paha löydä meitä, ollaan ihan hiljaa että se menee yli, lintu ei huomaa kalaa jos se on vain osa vettä. Tonks huokaisi, hän tiesi toisen olevan huolestunut, mutta kyllä se menisi ohi. Höyhenet kalpenivat ja katosivat, jos niitä ei huomioinut ja tilalle tulisi vain lämmin tuuli, yksinkertaisena ja täyttävänä.
Vesipisarat iskivät ikkunoihin, mutta kukaan ei päästänyt niitä sisään. Teekuppi oli puolillaan, ei ollut tarjoiltavaa. Kaapissa ovien takana oli kauniissa paketissa siisti rivi pusseja, mutta ne riittivät vain kahdelle oletetulle vieraalle, joten he nukkuivat polvet välissään ja jokin näkymätön ikuisena kehtolaulunaan.
Se oli kauniimpaa kuin he tiesivätkään, tarpeeton symbioosi ja hyväksyvä ymmärtämättömyys, katoavaisempaa kuin kukaan olisi voinut aavistaakaan.
Hellä onnellisuus, jonka mekon ohuihin laskoksiin takertuivat pienet varjokuvat.
---
A/N2: Jos vaivaudut kommentoimaan, samalla pyytäisin kertomaan millainen fiilis tässä on ja millainen fiilis tästä tuli. Yritin nääs jotain uutta. En kerro tässä mitä.
