Kirjoittaja Aihe: Yuri!!! on Ice: Mitä tahansa sinun vuoksesi (Viktor/Yuuri) K-11 6/8  (Luettu 2083 kertaa)

Fairy tale

  • ***
  • Viestejä: 2 809
Nimi: Mitä tahansa sinun vuoksesi
Fandom: Yuri!!! on Ice
Hahmot: Viktor Nikiforov/Yuuri Katsuki + muita
Ikäraja: K-11
Kirjoittaja: Fairy tale
Tyylijaji: Draama, romance, h/c, fluffy
Vastuuvapaus: Hahmot kuuluvat Sayo Yamamotolle ja Mitsurō Kubolle. Minä en tee rahaa lainatessani heidän keksimiään hahmoja.
Yhteenveto: Tarkoin varjeltu salaisuus Viktorin terveydentilasta vuotaa sattumalta Yuurin tietoon. Yuuri päättää selvittää voisiko hän on olla oikea henkilö auttamaan Viktoria tiukassa tilanteessa. AU-versio Yuurin ja Viktorin alkutaipaleesta myötäillen kuitenkin hyvin pitkälle alkuperäistä aikalinjaa ja sarjan todellisia tapahtumia. 
Kirjoittajalta: Tämä fikki osallistuu haasteeseen FFF1000 sanalla sisäelimet.


Mitä tahansa sinun vuoksesi

1.

Viktor oli fyysisesti uupunut ja myös henkisesti väsynyt haastatteluihin, joissa häneltä udeltiin mitä hän aikoi seuraavalla kisakaudella tehdä. Oliko hän keksinyt jotain uutta. Viktorilla ei ollut antaa vastausta, hän ei yksinkertaisesti tiennyt mitä tekisi. Hän tiesi terveytensä olevansa jo nyt hyvin äärirajoilla ja palautumiseen kaikesta treenaamiselta ja kilpailemiselta kului paljon aikaa. Kotona hän kävi ainoastaan lenkittämässä koiraansa ja lepäsi paljon. Hän lepäsi enemmän, kuin hänen ikäisensä terveen ihmisen olisi ollut tarvetta levätä. Mutta hän ei ollutkaan täysin terve.

Hoitohenkilökunta oli seurannut häntä tiiviisti kisakauden alusta alkaen jokaikiseen paikkaan, missä hän kilpaili. Hänen valmentajansa Yakov Feltsman piti huolen siitä, että Viktorin tarkoin varjeltu salaisuus hänen terveydentilastaan ei vuotaisi kenellekään ulkopuoliselle, ei edes joukkuetovereille. Siinä Yakov ei ollut aivan onnistunut, sillä Yuri Plisetski oli selvittänyt ja nuuskinut asian tietoonsa, mutta hän oli kunniasanalla luvannut Viktorille, että se tieto ei vuotaisi hänen kauttaan. Siitä Viktor oli kiitollinen. Ja samalla oli huojentavaa, että oli joku joka tiesi. Jos hän vaikka sattuisi lyyhistymään kesken kaiken jonnekin, eikä Yakov suinkaan ehtinyt joka paikkaan hänen peräänsä.

*

Grand Prix finaalikilpailu luisteltiin sinä vuonna Shotsissa. Viktor oli vahva ennakkosuosikki voittamaan viidennen kultamitalinsa Grad Prixissa tänäkin vuonna. Viktor itse ei ollut siitä ihan niin varma. Hän tunsi itsensä voimattomaksi ja alakuloiseksi. Tuntuisiko voitto enää yhtä makealta kuin ennen? Tai jos hän ei voittaisikaan, miltä se tuntuisi?
Yakov oli järjestänyt Shotsiin yhteen alakerran hotellihuoneista Viktorin salaisen hoitohuoneen, jossa hän saattoi käydä kenenkään huomaamatta saamassa tarvittavaa hoitoa sairauteensa. Viktorin kisapäivät olivat tiukasti aikataulutettuja. Hän oli tyytyväinen ettei hoitoa järjestetty hänen omassa hotellihuoneessaan tai edes viereisessä, jotta hän saattoi pitää omat tilansa ja hoidon selvästi erillään toisistaan. Rankan harjoittelupäivän jälkeen hän kävi suihkussa, pukeutui puhtaisiin verryttelyhousuihin, vetäisi hupun päähänsä ja livahti alakertaan. Hänen tietääkseen kukaan ei ollut seurannut häntä.

”Missä sinä olet ollut, kaikki kyselevät perääsi?” Yuri kysyi, kun Viktor pitkän ajan jälkeen ilmestyi muiden seuraan syömään. Viktor nosti huomaamatta sormen huulilleen ja laski sen sitten alas. Yuri nyökkäsi ja käsitti. Ilta saattoi jatkua ja seurue söi melko kevyesti huomisen kisapäivän takia.
”Minun piti karistaa kannoiltani muutamia toimittajia. En ole nyt juttutuulella”, Viktor sanoi kaikkien kuullen eikä kukaan kyseenalaistanut Viktorin vastausta. Toimittajia oli nähty siellä täällä ja vartijat olivat joutuneet poistamaan useita paikalta.

Hotellin ravintolan toisella puolen oli Yuuri Katsuki syömässä valmentajansa kanssa. Yuuri oli melkein sotkeutunut jakoihinsa päivän treeneissä, sillä vapaan jäävuoron aikana Viktor oli ollut samaan aikaa harjoittelemassa ja treenaamassa. Yuurin monivuotinen haave oli viimein toteutumassa, hän luistelisi samalla jäällä ja samalla tasolla idolinsa Viktor Nikiforovin kanssa. Tasosta saattoi olla montaa mieltä. Yuuri oli edelleen sitä mieltä, että Viktor oli ylivoimainen, eikä hän yltäisi samalle tasolle ikinä, mutta oli hän sentään luistellut tiensä arvokisojen finaaliin saakka. Kun he poistuivat ravintolasta ja kulkivat läheltä venäläisten luistelijoitten pöytäseuruetta oli Yuuri huomaavinaan, että Viktor oli kovin kalpea kasvoiltaan.

*

Yuuri onnistui lyhytohejelmassaan hyvin ja sai hyvät pisteet. Siitä oli hyvä jatkaa kohti vapaaohjelmaa, joka luisteltaisi ylihuomenna. Väliin jäi sopivasti yksi päivä palautumiselle ja Yuurin mielestä liikaa turhalle jännittämiselle, sillä kisat olivat jotain, jota hän jännitti. Hän ehti nähdä Viktorin luistelevan oman lyhytohjelmansa ja se oli aivan yhtä valloittava kuin aina. Kylmät väreet kulkivat Yuurin selkärankaa pitkin, kun hän katsoi sitä. Viktorin luistelu oli kaunista ja virheetöntä.

Seuraavana päivänä Yuuri oli jälleen harjoittelemassa hyppyjään vapalla jääajalla. Viktor oli myös jäällä, mutta hän ei viipynyt niin kauaa kuin monet muut. Hän tuli paljon muita myöhemmin ja oli lopettamassa samaan aikaan, kun Yuuri päätti että oli saanut tarpeekseen.
”Katsuki, onnea huomiselle”, Viktor sanoi ja hymyili lämpimästi, kun sattui jääkaukalon ovelle samaan aikaan. Yuuri punastui.
”Kiitos. Ja onnea myös sinulle”, Yuuri vastasi. Vaikka tuskin Viktor onnea tarvitsi, sillä hän vain oli paras.

Sen jälkeen Yuuri kuuli venäjänkielistä keskustelua kun Viktor ja tämän valmentaja puhuivat.
”Et näytä olevan aivan kunnossa Viktor”, Yakov totesi kun Viktor tuli jäältä. ”Miten voit?”
”Ei voinnissani ole mitään vikaa”, Viktor sanoi eikä valehdellut. Hän oli jo niin tottunut jatkuvaan perusväsyneeseen olotilaansa, että se oli vain normaalia.
”Olet kamalan kalpea. Oletko katsonut peliin?” Yakov sanoi vielä.
”Olen ja tiedän sen itsekin”, Viktor sanoi.
”Huomisen kisan jälkeen sinun täytyy pitää lomaa”, Yakov sanoi. ”Olen huolissani.”
”Minä pidän”, Viktor lupasi.
Kuuloetäisyyden päässä oleva Yuuri ei tajunnut keskustelusta mitään, mutta hän oli tunnistavinaan pienen huolestuneisuuden sävyn Viktorin valmentajan äänessä.

”Minulla alkaakin hoitoaika pian”, Viktor sanoi vaihtaessaan luistimia kenkiin. Hän lähti hotellille.
Yuuri keskusteli vielä oman valmentajansa kanssa ja he kävivät Yuurin kipukohtia läpi. Hän palasi sitten vielä toviksi jäälle ennen kuin lopetti siltä päivältä. Hän oli tehnyt sen minkä voisi ja huominen kilpailu menisi miten meni. Hän ei voinut muuttua Viktoriksi yön aikana, eikä edes kovalla harjoittelulla. Hän luistelisi ja tekisi parhaansa. Saavuttuaan hotellille Yuuri oli näkevinään vilauksen Viktorista, joka tuli ulos hissistä, vilkuili huppu päässä ympärilleen ja katosi sitten hämärälle sivukäytävälle. Mitä ihmettä Viktor teki käytävällä, joka ei ollut edes kunnolla valaistu?

”Mitä tuolla käytävällä on?” Yuuri kysyi valmentajaltaan Celestinolta.
”Ainakin siellä on ISUn hallintohuone ja kisakonttori. Muusta en tiedä”, Celestino sanoi.
Yuuri nyökkäsi, mutta hän oli silti utelias mitä asiaa Viktorilla oli sinne. Yleensä valmentajat huolehtivat kaiken papereihin ja lupiin liittyvät asiat kuntoon, eikä kilpailijoiden itsensä tarvinnut kantaa siitä murhetta. Yuuri nousi hissillä omaan kerrokseensa, kävi suihkussa ja sopi Celestinon kanssa että he söisivät myöhemmin ravintolassa jotakin.

Yuuri ei osannut levätä, vaan suihkun jälkeen hän suuntasi takaisin hotellin aulaan, istui sinne  sohvalle ja tuijotti pimeälle sivukäytävälle. Hän mietti Viktorin kalpeita, mutta kauniita kasvoja ja hymyä, kun mies oli toivottanut Yuurille onnea kilpailuun. Yuuri huomasi kävelevänsä hämärälle käytävälle. Käytävän varrella vaikutti olevan tavallisia hotellihuoneita, mutta osaan oli oveen kirjoitettu niiden kilpailujen aikainen käyttötarkoitus. Celestino oli oikeasssa, siellä oli ISUn toimisto ja kisakonttori. Lisäksi siellä oli sairastupa ja välinehuoltotilat. Muutamassa ovessa luki vain ”yksityinen.” Sitten oli vain pitkä rivi tavallisia huoneita. Jostain käytävän perältä aukesi ovi ja sieltä tuli ulos valkoisessa työpuvussaan hoitaja. Häneltä jäi ovi raolleen ja siitä Yuuri päättelikin, että hoitaja oli pikaisesti käymässä jossain ja palaisi kohta.

Yuuri päätti käydä kurkistamassa ovella, utelias kun oli. Mikään ei ollut valmistanut Yuuria siihen, mitä hän ovelta näki. Huone oli lähes tavallinen hotellihuone, mutta se oli täynnä hoitovälineitä ja tarvikkeita. Sängyllä makasi joku joka näytti nukkuvan. Se oli Viktor! Yuuri tunnisti Viktorin heti verryttelyasustaan ja vaaleista hiuksistaan. Viktorin käsivarresta lähti letkuja joka oli liitetty koneeseen ja niiden yläpuolella oli monitori. Letkua pitki kulki kirkkaanpunainen veri laitteeseen. Yuuri oli vähällä parahtaa ääneen. Mikä Viktoria vaivasi? Kun hän tajusi että huoneesta lähtenyt hoitaja oli tulossa takaisin, hän käveli vielä peremmälle käytävälle kuin etsien jotakin. Yuuri tajusi että hoitajan mukana oli toinenkin henkilö, ilmeisesti lääkäri ja hän tunnisti venäjänkielisestä keskustelusta vain yhden sanan. Dialyysi.

*

Sen jälkeen Yuuri mietti ainoastaan Viktoria. Viktor oli sairas ja tarvitsi sen takia jatkuvaa hoitoa. Ja dialyysihoito viittasi siihen, että miehen munuaiset eivät toimineet laisinkaan. Yuuri oli nähnyt kuinka kalpea Viktor oli ollut. Yuurin mielessä myllersi, eikä se ollut lainkaan hyvä, kun seuraavana päivänä käytäsiin ratkaiseva kilpailu.

Samaan aikaan Viktor makasi hoitohuoneessaan torkkuen. Välillä hän saattoi selata kännykkäänsä, mutta toisinaan hän oli niin väsynyt, että saattoi nukkuakin hetkittäin. Hän havahtui vasta, kun kuuli hoitajan ja lääkärin äänen ovensuulta. Lääkäri kuului moittivan hoitajaa siitä, että ei ollut sulkenut ovea ja satunnainen hotellivieras oli kuljeskellut oven luona. He selvittäisivät hotellin turvakameroista kuka se oli ollut ja ottaisivat henkilön puhutteluun. Viktor ei jaksanut välittää siitä. Tuskin se kukaan toimittaja tai paparazzi oli ollut. Hotellissa oli paljon turvahenkilökuntaa ja Viktor oli saanut olla aivan rauhassa.

”Hain lääkärin, kun huomasin että säännöllisistä hoidoista huolimatta kasvosi ovat kovin kalpeat, jopa vähän kellertävät, mikä viittaa siihen että hoitoa pitäisi jotenkin tehostaa”, hoitaja kertoi Viktorille.
”Mitä se tarkoittaa?” Viktor kysyi.
”Kaikken paras olisi, jos sinulle löydettäisi nopealla aikataululla joku, joka voisi luovuttaa sinulle munuaisen”, lääkäri kertoi. ”Mutta tässä kohtaa on hyvä ottaa joitakin verikokeita. Viimeisistä on joitakin kuukausia aikaa.”
”Ongelma on siinä, että vastaan ei ole vielä tullut sopivaa luovuttajaa ja jonossa on useampia henkilöitä ennen sinua”, hoitaja lisäsi.
Viktor nyökkäsi. Hän tiesi kyllä mitä se tarkoitti. Venäjällä se tarkoitti sitä, että häntä edellä jonossa oli monta, jotka olivat valmiit maksamaan miljoonia saadakseen munuaisen, eikä hän olisi koskaan jonossa ensimmäisenä. Se oli sitä, mistä Venäjällä ei puhuttu ääneen.

Hänen pitäisi löytää luovuttaja lähipiiristään. Ja se tarkoitti sitä, että salailun aika päättyisi ja kaikki  vuotaisi julkisuuteen. Viktor Nikiforov oli vakavasti sairas eikä kilpailisi seuraavaa kautta.

« Viimeksi muokattu: 27.04.2023 18:19:03 kirjoittanut Fairy tale »

Fairy tale

  • ***
  • Viestejä: 2 809
2.

Yuurin kisapäivä oli täynnä pelkkää jännitystä ja murhetta murheen päälle.

Heti aamulla turvamiehet koputtivat hänen ovelleen. He käskivät hänen tulla mukaansa, mutta Yuuri pyysi saada soittaa ensin valmentajalleen. Hän oli ensin aivan kauhuissaan. Ei hän ollut tehnyt mitään! Eikä hän halunnut lähteä yksin mihinkään noiden korstojen mukaan.
”Mitä täällä tapahtuu”? Celestino kysyi tullessaan Yuurin huoneen ovelle.
”Meillä on yksityistä asiaa herra Katsukille ja hänen pitää tulla alakertaan kuulemaan asiamme”, vartija sanoi.
”En minä ole tehnyt mitään”, Yuuri puolustautui.
”Et varsinaisesti. Satuit olemaan pienen hetken väärässä paikassa väärään aikaan.”
”Minä tulen mukaan”, Celestino sanoi päättäväisesti.
”Syytetäänkö minua jotain?” Yuuri kysyi vielä.
”Ei syytetä. Mutta sinun tulee kuulla tämä asia ja luvata jotakin.”
”Celestino, minä pärjään yksin”, Yuuri sanoi rauhoituttuaan vähän. Celestino nyökkäsi ja Yuuri lähti vartijoiden mukaan.

Toinen vartija kulki Yuurin edellä ja toinen hänen perässään. He veivät Yuurin sille samaiselle hämärälle käytävälle, jossa hän oli eilen kuljeskellut ja Yuuri nielaisi. Häntä saattavat vartijat puhuivat englantia vahvalla aksentilla ja hän arvasi heidän olevan venäläisiä. He veivät Yuurin huoneseen, jossa oli selvästi hotellin valvontakeskus. He näyttivät Yuurille videotallenteen.
”Myönnätkö, että sinä olet tässä videolla?” toinen vartijoista kysyi.
”Kyllä se olen minä”, Yuuri sanoi.
”Mitä sinä teet tai etsit? Sinulla ei tietääkseni ole lupaa mennä tuohon huoneeseen”, hänelle sanottiin tiukasti.
”En minä sinne mennytkään. Se näkyy selvästi videolla, että en mennyt. Seisoin ovella ja katsoin sisään, siinä kaikki”, Yuuri sanoi ja viittosi videolle. Hän ei ollut mennyt huoneeseen. Se oli totta.

”Sinä näit jotakin ja se sinun täytyy unohtaa”, vartija sanoi tiukasti ja kädet puuskassa.
”Se mitä näin, ei ole minun vallassani unohtaa. Mutta voin luvata, että en kerro siitä kenellekään”, Yuuri sanoi ja hänen kasvojaan alkoi jo kuumottaa. Häntä kiukutti ja jännitti samaan aikaan. Hänen kätensä olivat aivan nihkeät jännityksestä.
Silloin Yakov Feltsman tulla jyrisi huoneeseen huoneittein välisestä ovesta ja ärjyi jotain venäjäksi.
”Minähän käskin olla pitämättä mitään helvetin kuulustelua, eikö mennyt jakeluun?” Yakov melkein murisi. ”Herra Katsuki kilpailee iltapäivällä, eikä teidän käytöksenne saa vaikuttaa siihen miten hänen kisansa menee.” Sitten hän kääntyi Yuurin puoleen.
”Herra Katsuki. Pyydän anteeksi näitten tolvanoitten käytöstä. Pyysin saada olla mukana, kun tämä asia käsitellään.”

Yuuri kuunteli ja katseli silmät pyöreinä. Välillä valmentaja Feltsman sanoi jotain vartijoille, viittasi kädellään videonauhaan. Sitten hän kääntyi Yuurin puoleen puhuen paljon pehmeämmin kuin ikinä olisi voinut olettaa Yakovin kaltaisen miehen puhuvan.
”Sinun täytyy luvata, että se mitä näit, pysyy salassa. Ainoastaan sinun tietonasi”, Yakov sanoi.
Yuuri nyökkäsi.
”Yakov, anna minun itseni kertoa”, kuului väliovelta Viktorin ääni. ”Yakov, Yuuri Katsuki. Pyydän että tulette tänne. Tämä ei kuulu enää vartijoiden korviin”, Viktor lisäsi. Yakov viittosi Yuuria tulemaan naapurihuoneeseen. Se oli se huone, jossa Yuuri oli nähnyt Viktorin makaavan sängyllä ja saamassa hoitoa laitteeseen kytkettynä.

”Anteeksi Yuuri tämä sotku”, Viktor sanoi vaikuttaen vähän nololta.”Pyydän, istu ja kuuntele.”
Yuuri istui ja kuunteli.
”Totuus on se, että olen sairas ja saan dialyysihoitoa. Sen sinä varmaan jo eilen arvasitkin”, Viktor sanoi. Yuuri nyökkäsi vähän.
”Jonotan pääsyä munuaissiirtoon, mutta tiedän että en koskaan saavuta jonon kärkeä. Kukaan lähipiiristäni ei tiedä että sairastan, mutta se asia muuttuu koska minun täytyy löytää munuaisen luovuttaja lähipiiristä”, Viktor kertoi ja huokaisi syvään.
”Olen pahoillani”, Yuuri sanoi.
”Minä vain pyydän, että pidä tämä tieto itselläsi. Haluan kertoa sen itse, eikä niin että... että”, Viktor takelteli sanoissaan kunnes hänen äänensä sortui.
”Viktor. Minä lupaan”, Yuuri sanoi.
”Kiitos Yuuri. Tiesin että ymmärtäisit”, Viktor sanoi ja hipaisi varoen Yuurin kättä.

*

Yuuri oli aamun tapahtumista aivan pää pyörällä. Hän ei saanut aamupäivän harjoituksissa katsettaan irti Viktorista. Viktor kuitenkin näytti paremmalta ja hyvinvoipaisemmalta kuin eilen. Siitä Yuuri oli iloinen. Itse hän jännitti ja horjahteli, eikä se enteillyt hyvää. Kuin lopullisena sinettinä muutama tunti ennen kilpailuja Yuuri sai puhelinsoiton kotoa. Hänen rakas koiransa oli kuollut! Yuuri hajosi siihen paikkaan. Yhtäkkiä tuntui kuin koko maailman murheet olisi kasattu hänen hartioilleen. Huoli Viktorista. Suru lemmikkikoiran menettämisestä. Jännitys kilpailusta.

Yuuri jäi kilpailun viimeiseksi sijoittuen kuudenneksi. Kukaan muu ei nähnyt sitä maailmanloppuna, paitsi Yuuri yksin ja ne ilkeät toimittajat jotka lisäsivät vettä myllyyn keksien omia otsikoitaan. Yuuri Katsuki lopettaa uransa ennen kuin se ehti edes alkaa. Niin siinä kai kävisi. Hän oli surkea. Viktor oli ansainnut voittonsa ja se oli ainoa asia, josta Yuuri saattoi vähän iloita. Mutta hän saisi heittää hyvästit haaveelle kilpailla samoilla jäillä Viktorin kanssa ja ehkä eräänä päivänä nousta hänen vierelleen palkintokorokkeelle. Se oli liikaa pyydetty.

Yuuri oli surkeana ja salli Celestinon puhua itsensä ympäri osallistumaan yhteiseen iltajuhlaan. Edes Celestino ei tiennyt mitä kaiken synkkyyden takana oikein oli. Yuuri ei ollut kertonut mitään, mitä oli tapahtunut. Celestino päätteli kaiken johtuvan ainoastaan siitä, että hän oli jäänyt viimeiseksi. Se oli jo yksinäänkin tarpeeksi noloa, mutta Yuurilla oli muutakin harteillaan. Hän salli itselleen hieman liian monta shampanjalasillista kumoten niitä kurkustaan alas. Yuuri joi, kunnes hän oli jopa vähän hilpeä.

Hilpeys johti pienoiseen riehakkuuteen ja sinä iltana kisakansa näki eläväisen ja tanssivan Yuuri Katsukin. Yuuri oli täynnä virtaa ja tanssi kuin viimeistä iltaa. Ja niin hän varmaan alitajuisesti tekikin – tanssi kuin viimeistä iltaa. Hän näkisi Viktorin viimeisen kerran tänä iltana. Hän joi yli sen kynnyksen, että olisi itse muistanut enää yhtään mitään, mitä oli tuona iltana touhunnut. Se oli sinänsä vähän sääli, sillä hän tanssitti Viktoria ja nauroi idolinsa ja ihastuksen kohteensa kanssa. Tulipa hän jopa pyytäneeksi Viktoria valmentajakseen.
”Viktor, tule valmentajakseni. Siitä tulisi hauskaa”, Yuuri oli sanonut ja saanut Viktorin punastumaan. Vaikka Yuuri ei sitä tiennyt, silloin tapahtui jotakin joka muutti heidän molempien elämänsä suunnan. Sinä iltana Viktor ihastui japanilaisluistelijaan.

*

Yuuri palasi kuin maansa myynyt päättämään Detroitiin opintonsa. Kun hänen luistelunsa menivät kaikki penkin alle, hän oli luovuttamassa ja oli aivan varma, että mikään ei saisi häntä jatkamaan enää kohti uutta kautta. Hänen tiensä Viktorin kanssa eivät enää koskaan kohtaisi. Kunpa Viktor saisi pian apua sairautensa hoitoon. Vaikka mitään ei oltu julkistettu, Viktorin ympärillä oli huhuja. Ilmaan oli heitetty ajatuksia siitä, että kisakausi olisi Viktorin viimeinen. Joku otsikko kirkui sillä, että Viktor ei näyttänyt terveeltä. Silloin Yuurin päässä välähti hullu ajatus. Hän voisi selvittää voisiko hän olla se, joka voisi luovuttaa munuaisen Viktorille. Hänhän kuitenkin tiesi Viktorista. Hän oli ottanut selvää dialyysihoidosta ja munuaistensiirrosta. Heti sen jälkeen Yuuri tunsi itsensä typeräksi ja mitättömäksi olennoksi. Mikä hän oli tyrkyttämässä ratkaisua Viktorille. Hänhän oli aivan ventovieras ihminen, joku jonka Viktor olisi jo unohtanut. Ei hän ehkä soveluisi laisinkaan luovuttajaksi. Eikä hän voinut jakaa ajatustaan kenenkään kanssa. Ei kenenkään. Hänen pitäisi olla jotenkin yhteydessä Viktoriin itseensä tai tämän valmentajaan ja se oli seikka, joka tuntui aivan liian ylivoimaiselta.

Aikaa kului ja Yuuri seurasi haikeana luistelukauden loppukilpailuja, joissa hänellä ei enää ollut sijaa. Viktor voitti maailmanmestaruuden ja Euroopanmestaruuden, mutta hän näytti hyvin väsyneeltä. Haastatteluissa hän jätti täysin avoimeksi sen, mitä aikoi tehdä seuraavalla kaudella. Hymyili vain salaperäisesti. Yuuri näki hymyn taakse. Siellä oli Viktor, joka murehti ja oli allapäin. Voi kunpa Yuuri voisi tehdä jotakin. Miksi hänen piti olla vain tällainen, yksinkertainen ja tuiki tavallinen Yuuri, tavallisesta muotista valettu ihminen. Samanlaisia oli maailma täynnä.

Hän hukutti omat murheensa luistelemiseen ja kun hän viimein palasi kotiin Hasetsuun ja luisteli kotihallilla, tapahtui jotakin odottamatonta.
”Yuuri, olen pahoillani mutta kolmosten kuvaama video luistelustasi on päätynyt viraaliksi. Sitä on enää mahdoton poistaa jakelusta”, Takeshi Nishigori kertoi puhelimessa. Yuurilla kesti pienen tovin käsittää mitä hän oli äsken saanut kuulla. Ja sitten hänen silmissään musteni! Hänen luistelemansa Viktorin vapaaohjelma oli vuotanut nettiin! Nyt hän kyllä kuolisi häpeästä.

*

Samaan aikaan Pietarissa Viktor sain useamman viestin, jossa viitattiin Yuurin luisteluvideoon ja Viktor katsoi sen. Hän katsoi sen ensin vähän hölmistyneenä. Sitten hän katsoi sen uudelleen ja ihastui näkemäänsä. Hän katsoi sen yhä uudelleen ja uudelleen. Hän teki päätöksen, mitä tekisi elämällään ja alkoi pakata laukkujaan.
”Makkachin. Me lähdemme Japaniin”, hän sanoi koiralleen silittäessään sitä kaksin käsin. Yuuri oli jo joulukuussa pyytänyt että Viktor alkaisi hänen valmentajakseen. Viktorin luistelukausi oli vasta päättynyt eikä hän jaksanut innostua uudesta kaudesta. Kaiken lisäksi hän ei ollut saanut kerättyä rohkeutta kertoa sairaudestaan, eikä munuaissiirtoasia ollut edennyt mihinkään suuntaan. Hänen lähipiirinsä ihmiset olivat melkein kaikki urheilijoita, eikä hän voinut pyytää heiltä sitä palvelusta että jonkun kisakausi menisi puihin leikkauksen takia. Eikä hänellä olisi tarjota mitään vastapalveluksesi. Hän lähtisi valmentamaan Yuuria. Yuuri tiesi jo sairaudestakin, eikä sitä tarvitsisi erikseen salata eikä peitellä. Hän järjestäisi itselleen dialyysihoidon Japanissa.

”Yakov, olen päättänyt mitä teen”, Viktor kertoi valmentajalleen. ”Minä lähden Japaniin. Katsuki on kutsunut minut sinne ja tämän parempaa aikaa ei tule. Minä lähden. Nähdään”, oli Viktor sanonut ja lähtenyt. Yakov ei ollut ainoa, joka tyrmistyi tempusta. Toimittajat eivät pitkään aikaan saaneet selville minne Viktor oli mennyt ja mikä hänen suunnitelmansa olisi. Otsikot kysyivätkin nyt ihmetellen Viktorin olinpaikkaa ja suunnitelmia.

Viktorin täytyi myöntää että häntä vähän jännitti. Hän matkusti nyt yksin ja kohti tuntematonta tulevaisuutta. Hänellä oli ainoastaan hatara muistiinpano Yuurin sijainnista. Kyushun saari, Hasetsun kaupunki ja siellä Katsukin perheen pitämä majatalo, jonka tarkkaa osoitetta hänellä ei edelleenkään ollut. Hän luotti siihen, että Hasetsussa varmasti osattiin neuvoa tarkempi osoite. Kun hänen lentonsa lasketui ensin Osakan lentokentälle, sieltä lähti vielä lyhyt jatkolento lähemmäs Hasetsua ja samalla säätiedot kertoivat että lunta satoi Japanin eteläisimpiä saaria myöten.

Viktor ei ehtinyt kunnolla nähdä kukkivia kirsikkapuita kauneimmillaan, sillä useimmat puut ravistivat kukat lumen sataessa alas maahan. Viktorin sydän hakkasi. Mitä jos hän ei olisikaan tervetullut? Entä jos hän oli käsittänyt Yuurin joulukuisen kutsun aivan väärin? Mitä jos hänen sydämensä joutuisi särkymään, sillä hän oli ehtinyt ihastua Yuuriin. Mitä jos Yuuri käskisi hänen palata kotiinsa? Itsevarmempi puoli Viktoria sanoi, että kaikki sujuisi varmasti kuin tanssi.



Fairy tale

  • ***
  • Viestejä: 2 809
3.

Viktorin ensimmäinen ilta Hasetsussa päättyi kyyneliin. Hänet oli otettu vastaan hyvin, hän oli saanut kylpeä kuumilla altailla, hän oli saanut nukkua ja hänelle oli tarjottu maan mainiota ruokaa. Mutta Yuuri tuntui niin kovin vieraalta ja kaukaiselta. Aivan kuin Yuuri olisi lähinnä säikähtänyt sitä, että hän oli yhtäkkiä majatalolla. Viktorille osoitettiin huone, jonne tuotiin kova ja ohut futonpatja. Kaikki hänen tavaransa olivat vielä laatikoissa. Hän oli yrittänyt olla mukava, mutta se ei ollut tehnyt Yuuriin vaikutusta lainkaan. Viktor ei voinut itselleen mitään, mutta häntä oikeasti itketti. Hän oli jättänyt kaiken taakseen ja tullut sydän täynnä odotuksia tänne tuntemattomaan. Nyt sydämeen sattui. Yuuri tuntui torjuneen hänet ja se oli kamalaa.

Hänen pitäisi saada keskustella seuraavana päivänä Yuurin kanssa kunnolla. Hänen pitäisi saada järjetettyä itselleen dialyysihoito, tarvitsi hän sitä sitten vaikka vain muutaman päivän ajan. Kohta hänen oveltaan kuului varovainen koputus.
”Sisään”, Viktor sanoi. Se oli Yuurin äiti, Hiroko. Viktor oli kiitollinen että häntä ei oltukaan täysin unohdettu. Ehkä hän voisi kertoa Yuurin äidille dialyysihoidon tarpeestakin.
”Miten sinä voit Viktor?” Hiroko kysyi ja kävi lattialle polvilleen. ”En voinut olla huomaamatta että olet väsynyt ja Yuuri näyttää torjuneen sinut.” Viktor pyyhki nenänsä kämmenselkäänsä ja kuivasi kyyneleensä.
”Voin ihan hyvin”, hän sanoi silittäen samalla Makkachinin turkkia. ”Minusta on pidetty huolta. Ja ehkä Yuuri suostuu puhumaan huomenna”, Viktor sanoi.

Hiroko kuunteli.
”Kyllä hän puhuu kanssasi huomenna. Anna hänelle vähän aikaa. Hän on vain kertakaikkiaan hämillään”, Hiroko lohdutti.
”Minulla olisi yksi asia, johon tarvitsisin apua nopeasti. Yuuri tietää asiani”, Viktor sanoi ja avautui tarpeestaan päästä dialyysihoitoon. ”Pystyn kyllä maksamaan hoidostani”, hän lisäsi vielä.
”Se järjestyy varmasti jo heti huomenna. Menemme yhdessä selvittämään sen asian. On tärkeää että saat tarvitsemasi hoidon.”
”Kiitos”, Viktor sanoi. Hiroko rapsutti vielä Makkacihin päätä ja toivotti Viktorille hyvää yötä. Viktorilla oli paljon ajattelemista mutta hän oli nyt paremmalla mielellä kuin aikaisemmin. Yuurin äiti oli nähnyt asioitten läpi ja se oli lohdullista. Ja Yuurilla oli omat syynsä olla hämmentynyt. Ehkä hänen ilmaantumisensa tänne saattoi sittenkin olla isompi asia, mitä hän oli tullut ajatelleeksi. Oli totta että hän ei ollut ilmoittanut tulostaan mitenkään.

*

Yuurin sisko toimi kuskina, kun Hiroko, Yuuri ja Viktor ajoivat lääkärikeskukselle ja siellä selvitettiin Viktorin mahdollisuutta käydä säännöllisessä dialyysihoidossa kolme kertaa viikossa.
”Yuuri, voitko jäädä pitämään minulle seuraa? Viisi tuntia on pitkä aika”, Viktor pyysi melkeinpä ujona. Takaa-ajatuksena oli saada aikaa Yuurin kanssa ja päästä keskustelemaan kunnolla.
”Tietysti jään”, Yuuri lupasi. Mielessään hän oli vähän järkyttynyt kun hän tajusi, että Viktor oli elänyt näin jo pitemmän aikaa. Monta kertaa viikossa useamman tunnin hoidossa.

Siitä tuli miellyttävä viisituntinen. Yuuri punasteli paljon ja vaikutti ujolta. Mutta he keskustelivat kaikenlaista. He pääsivät yhteisymmärrykseen siitä, että Viktor oli ihan oikeasti tullut omasta halustaan valmentamaan Yuuria. Ja ei, se ei ollut vitsi. Eikö Yuuri muistanut? Muistanut mitä? Oliko hän pyytänyt Viktoria tulemaan?

”Viktor, minä olin melkoisessa humalassa. Mutta tarkoitin joka sanaa”, Yuuri myönsi nolona. Hän oli aina halunnut että Viktor tulisi käymään Hasetsussa. Ja kyllä, hän oli leikitellyt ajatuksella että Viktor olisi joskus hänen valmentajansa.
”Olen huojentunut, että tarkoitit mitä pyysit”, Viktor kertoi. ”Ehdin nimittäin... tai ei mitään”, Viktor sanoi. Ei hän voinut vielä paljastaa että oli ehtinyt ihastua Yuuriin. Ei hän tiennyt miten Yuuri siihen reagoisi. ”Et vaikuttanut olevan niin humalassa että et muistaisi mitään. Etkö muista kuinka me tanssimme?” Viktor kysyi.
”En. Ja se harmittaa minua. Toivottavasti en tehnyt mitään tyhmää”, Yuuri sanoi nolona ja hänen hartiansa lysähtivät kasaan.
”Voin näyttää sinulle kuvia”, Viktor sanoi ja kaivoi puhelimensa. Hän näytti kuvia ja muutaman videon, mitä illalta oli otettu. Muutaman kerran Yuuri parahti melkein kauhuissaan ja peitti silmänsä. Hän oli ollut ilman pitkiä housujaan ja kekkuloinut tanssitangolla lähes alasti.

”Tämä oli yksi mukavimpia iltoja elämässäni”, Viktor sanoi. ”Et tehnyt mitään tyhmää, päinvastoin, olit oikea tunnelmantuoja.”
Yuuri oli vähän järkyttynyt tajutessaan mitä kaikkea hän oli tehnyt, mutta Viktor vakuutti hänelle, että kaikkien mielestä se oli vain hauskaa vaihtelua muuten niin tylsiin pönötyskekkereihin.
”Olet hyvä tanssija. Missä olet oppinut kaiken tuon?” Viktor kysyi viitaten tankotanssiin ja kaikkeen siihen, mitä Yuuri oli illan aikana tanssinut.
”Aloitin baletin samaan aikaan kuin luistelemisen. Ja myöhemmin olen käynyt tanssikursseilla ja opiskelujeni aikana kävin tanssikoululla”, Yuuri kertoi.
”Mahtavaa”, Viktor sanoi suu leveässä hymyssä. ”Minä osaan vain balettia. Muita tansseja osaan vain alkeitten verran, mutta olisi hauskaa osata enemmänkin.”

*

Arki lähti pyörimään omalla painollaan. Viktor osti huoneeseensa kunnollisen sängyn ja sisusti huoneen kaikilla niillä tavaroilla, joita hänen mukaan tuomistaan laatikoista paljastui. Yuuri alkoi kasvattaa kuntoaan ja kiinnitti tarkempaa huomiota ruokavalioonsa. Viktorin piti mennä hoitoon silloin, kun dialyysilaite oli vapaana ja aika saattoi vaihdella. Joskus siihen meni aamu, joskus iltapäivä. Yuuri halusi olla aluksi mukana, mutta Viktor sanoi kohta, että hän pärjäsi yksikin ja Yuuri voisi treenata sillä aikaa.

Muutaman viikon kuluttua he olivat rentoutumassa kuumilla altailla.
Yuuri oli saavuttanut Viktorin seurassa sellainen mukavuustason, että saattoi sanoa asiansa, jota oli miettinyt jo jonkin aikaa.
”Viktor, minä olen miettinyt”, Yuuri aloitti ja näytti sitten vähän nololta.
”Kerro”, Viktor kannusti.
”Kun näin sinut ensimmäistä kertaa dialyysilaitteessa ja nukuit, jäin miettimään että jos...”, Yuuri aloitti ja nielaisi. ”Jos vain mahdollista, niin voisin luovuttaa munuaisen sinulle. Mutta vain jos se olisi sinulle yhteensopiva”, hän jatkoi ujosti.

Viktor meni hiljaiseksi. Hän oli jo ehtinyt miettiä sellaista elämää itselleen, että hän olisi aina sidottuna laitteeseen. Hän ei ollut valmis kertomaan sairaudestaan ja ottamaan vastaan sääliä ja julkisuuskohua mitä siitä syntyisi. Ja nyt Yuuri tarjoutui olemaan vapaaehtoinen. Jos hän vain suinkin voisi olla luovuttaja.
”Mutta Yuuri”, Viktor sanoi.
”Jos annat luvan, niin selvitetään asia. En halua olla epätietoisuudessa jos vain voin auttaa”, Yuuri sanoi.
”Sinä olet oikeasti miettinyt tätä?” Viktor ihmetteli.
”Melkein siitä saakka, kun kuulin että siirto helpottaisi elämääsi.”
”Mutta miksi?” Viktor kysyi vielä.
”Tekisin mitä tahansa sinun vuoksesi”, Yuuri sanoi ja punastui.

Viktor otti Yuurin käden omaansa ja lomitti heidän sormensa yhteen.
Yuuri oli sitten ihana ja sydämellinen ihminen. Lämmin ja rakastettava. Yuurin lempeys sai perhoset lepattamaan Viktorin vatsassa. Hän nyökkäsi vähän.
”Voimme selvittää asiaa. Eihän mikään ole vielä varmaa”, Viktor lupasi ja Yuuri hymyili hänelle.

Kun Viktor seuraavan kerran oli lääkäriasemalla hoidossa, meni Yuuri omiin tutkimuksiinsa. Kestäisi muutaman viikon, kun Yuurin terveydentila ja kaikki tarpeellinen kudostyyppiä myöten oli selvitetty, jotta oli mahdollista sanoa sopisiko Yuuri munuaisen luovuttajaksi. Yuuri ei pystynyt salaamaan käyntejään Viktorilta, sillä useana aamuna hän kiikutti kotona aamulla ottamansa virtsanäytteen laboratoriolle. Hänelle tehtiin sokerirasitustesti, otettiin verikokeita ja useita muita kokeita ja lääkäri selvitti veriarvoja ja teetti kyselyitä Yuurin elämäntavoista. Lopulta tuli aika verrata kudostyyppiä Viktorin kudostyyppiin.

Lääkäri tuli eräänä iltapäivänä tapaamaan heitä molempia yhtäaikaa, kun Viktor oli kiinni dialyysilaitteessa ja Yuuri oli mukana.
”Minulla on teille kerrottavaa”, lääkäri sanoi. ”Kaikki näyttäisi siltä, että Yuurin munuainen olisi niin sopiva kuin vain mahdollista siirrettäväksi sinulle Viktor.”
Viktorin silmät kirkastuivat, mutta heti sen perään häneltä karkasivat kyyneleet pitkin poskia. Yuuri tarttui Viktoria kädestä.
”Sehän on hyvä uutinen”, Yuuri sanoi. ”Entä kuinka nopeasti leikkaus voitaisi toteuttaa?”
”Se onnistuisi kahden viikon kuluttua”, lääkäri sanoi. ”Teidän tulee molempien olla kevyellä ruokavaliolla ja välttää tiettyjä elintarvikkeita. Lisäksi kumpikaan ei saisi tulla kipeäksi, sillä pienikin tulehdus tai vaikkapa kuume on leikkauksen esteenä.”
”Niin pian!” Viktor henkäisi.

”Eikö se ole parempi, että se toteutuu pian. Niin ehdimme toipua syksyyn mennessä kun kisakausi todenteolla alkaa”, Yuuri sanoi ja katsoi lääkäriin kysyvästi. ”Vai kuinka nopeasti operaatiosta yleensä toipuu?”
”Niin kauan kun leikkausarpi vielä paranee, tulee välttää raskasta liikuntaa tai kaatumista eikä mitään raskasta saa kantaa. Kävellä ja hölkätä voi piankin. Mutta kun haava on parantunut kokonaan, voi liikunnan aloittaa ihan oman voinnin ja jaksamisen mukaan. Teillä on molemmilla huippu-urheilutausta, joten uskoisin teidän toipuvan nopeasti, joskin huippukunto ehtii muutamassa viikossa laskea. Nyt elämme toukokuun loppua ja jos leikkaus onnistuu kesäkuun puolivälissä, voisi siitä laskea neljästä kuuteen viikkoon, että pääsette jatkamaan urheilua täysillä.
”Heinä-elokuun vaihteessa”, Viktor mumisi ja rypisti kulmiaan. Riittäisikö se Yuurille kunnon nostattamiseen ja tekniikan hiomiseen huipulle uudelleen?

”Keskustelkaa vielä rauhassa keskenänne. Voitte vahvistaa päätöksenne kahden päivän kuluttua seuravalla tapaamisella.”
Yuuri nyökkäsi, mutta Viktoria vaivasi ajatus siitä, että Yuuri laittaisi itsensä likoon kriittisellä hetkellä.
”Yuuri”, Viktor sanoi ja katsoi Yuuria vähän epävarman oloisena. ”Oletko ihan varma tästä? En haluaisi ottaa sitä riskiä, että mahdollisesti koko luistelukautesi saa takkuisen alun. Tai jos leikkauksesta toipuminen kestääkin jostain syystä kauemmin, tulee komplikaatioita tai muita vastoinkäymisiä.”
”Viktor. Olen aivan varma, että haluan tehdä tämän”, Yuuri sanoi uhkuen varmuutta. ”Jos jokin menee pieleen ja pitkittää minun jäälle pääsyä, niin sitten minun ei ole tarkoitus olla tulevana kautena mukana. Kaikki voi tyssätä jo pelkästään Japanin omiin alkukarsintakilpailuihin.”
”Mutta Yuuri”, Viktor yritti.
”Viktor. Sinä tulit Japaniin syystä. Halusit tulla valmentajakseni ja sitä sinä saat olla niin kauan, kun tieni jatkuu ensimmäiseen kilpailuun ja ehkä siitäkin eteenpäin. Ja vasta sitten selviää pääsenkö edes jatkamaan Grand Prix-sarjaan saakka. Mutta jos minun osani ei ole kilpailla, sinun oli silti tarkoitus tulla Japaniin. Tulosi ei saa jäädä turhaksi. Minä haluan antaa toisen munuaiseni sinulle.”

Viktor laski päänsä Yuurin olkapäälle ja nyyhkytti. Hänen ihana Yuurinsa! Hän rakastui päivä päivältä enemmän Yuuriin. Hänen ei ollut tarvinnut pyytää tätä suurta palvelusta Yuurilta vaan hän oli itse ottanut sen puheeksi. Yuuri oli saanut aikaan sen, että yhtäkkiä kaikki tapahtui yllättävän nopeasti.
”Hei, Viktor”, Yuuri kuiskasi ja halasi Viktoria varoten sitä kättä, josta lähtivät letkut dialyysilaitteeseen.
”Mutta en vieläkään ymmärrä miksi. Miksi sinä teet sen?” Viktor ihmetteli.
Yuuri punastui vähän ja hänen kasvojaan kuumotti. Hänen kurkkuaan kuivasi ja huulet olivat yhtäkkiä kovin rohtuneet.
”Koska minä rakastan sinua”, Yuuri kuiskasi. Hän oli sanonut sen! Hän oli paljastanut sen! Yuuri oli melkein kauhuissaan. Sydän laukkasi hetken kiivaammine hänen rinnassaan. Hän rakasti niin paljon, että oli valmis antamaan munuaisensa Viktorille. Hän antaisi enemmänkin. Mutta hän oli valmis uhraamaan vaikka koko tulevan luistelukauden, että sai auttaa Viktoria.

Viktor tiesi että Yuuri oli hänen suuri faninsa. Yuurin huoneen seinät olivat täynnä postereita ja Yuurilla oli leikekirja täynnä hänen haastattelujaan. Oliko se fanin rakkautta idoliaan kohtaan vai voisiko siinä olla muutakin?
”Minäkin rakastan sinua”, Viktor vastasi. ”Rakastan joka päivä aina vain enemmän”, hän lisäsi. Tarkoitti Yuurin rakkaus mitä tahansa. Hänen omansa vain kasvoi Yuurin tunnustuksen myötä. Ehkä hän jonain päivänä rohkenisi kysyä Yuurilta mitä hän tarkoitti. He olivat toki puhuneet rakkaudesta, koska Viktorin Yuurille laatima lyhytohjelma eros oli seksuaalisen rakkauden ilmentymä ja vapaaohjelma agape oli pyyteettömän rakkauden jäätanssi. Kumpaa rakkautta Yuuri tarkoitti, vain tarkoittiko hän ehkä ystävien välistä rakkautta? Joka tapauksessa Viktorin Yuurille suunnittelemat ohjelmat saivat nyt aivan uuden merkityksen. Luisteluohjelmana agape sai uuden ulottuvuuden. Yuuri uhrasi paljon itsestään hänen hyväkseen.

He irrottautuivat halauksesta ja katsoivat toisiaan. Yuuri hymyili ja Viktor kuivasi kyyneleensä. Hän oli oikea itkupilli. Yuurin posket olivat punaiset ja Viktor huomasi, että Yuurinkin silmät olivat kosteat kyynelistä. Se sai hänet hymyilemään. Kun he lähtivät kotiin, he varmistivat lääkärille ja hoitajalle, että he olivat päättäneet valmistautua leikkaukseen. He saivat ohjeet mukanaan kotiin.


Fairy tale

  • ***
  • Viestejä: 2 809
4.

Jännitys kipristeli Yuurin vatsanpohjalla, kun hän mietti tulevaa leikkausta. Viktor taas mietti miltä tuntuisi leikkauksen jälkeen. He lukivat ohjeet huolellisesti läpi ja Hiroko valmisti heille sopivan kevyttä ruokaa lähes ilman suolaa tai muita mausteita seuraavina viikkoina. Samaan aikaan Yuuri jatkoi treenaamista jäällä kuten ennenkin, mutta varoen ottamasta riskejä kaikkein vaikeimmissa hypyissä. Viktorin mielestä riitti, että luisteluohjemia sai muuten luistelua läpi, vaikka sitten helpotetuin hypyin tässä vaiheessa, kun ensimmäiseen kilpailuun oli vielä useampi kuukausi aikaa. Peruskuntoa saattoi pitää yllä muillakin keinoin. He olivat jo tehneet jonkinlaisen suunnitelman, miten palaisivat kuntoiluarkeen jos kaikki menisi hyvin. Kun kaikki menisi hyvin.

Kesäkuun alku oli ollut sateinen, mutta vähitellen sateet väistyivät ja taivas kirkastui. Viktor ja Yuuri olivat pysyneet täysin terveinä. Muutama päivä ennen suunniteltua leikkauspäivää he eivät enää treenanneet vaan tekivät Makkachinin kanssa kävelylenkkejä rannalle. Viimeisenä iltana he olivat kuumilla altailla ja söivät sitten kevyen iltapalan. Heidän piti olla sen jälkeen syömättä ja juomatta ennen leikkausta. Yhteinen asia oli lujittanut heitä viime viikkojen aikana ja he viettivät usein iltoja yhdessä katsellen sarjoja tai musiikki- ja tanssivideoita. He istuivat usein Viktorin leveällä sängyllä läppäri sylissä ja Makkachin heidän välissään tai jaloissaan.

Viimeisenä iltana ennen leikkausta Viktor oli tavallista levottomampi. Häntä hermostutti tuleva leikkaus ja enemmän hän jännitti Yuurin puolesta, kuin omasta puolestaan. Yuuri yritti omassa huoneessaan saada unta, mutta siitä ei meinannut tulla mitään. Viktor tuli myöhään hänen huoneeseen, sillä hänkään ei saanut nukuttua.
”Yuuri, voisitko tulla viereeni nukkumaan?” Viktor pyysi vähän nolona. ”Ei ole pakko jos et halua, mutta tule edes hetkesi viereeni. En meinaa saada millään unta.”
”Minä tulen. Uni karttaa minuakin aina kun minua jännittää”, Yuuri sanoi.

Yuuri otti oman tyynynsä mukaan. He vetivät suuren peiton ylleen ja Viktor lomitti heidän sormensa toisiinsa. Makkachin oli sängyn jalkopäässä. Viktor nukahti ensin. Yuuri katseli Viktorin levollisia kasvoja, jotka olivat vain muutaman sentin päässä hänen omistaan. Yuuri ei voinut vastustaa itseään, vaan suuteli Viktorin otsaa. Mikä olikaan se hyvä haltiatar, joka oli tuonut Viktorin hänen elämäänsä? Kohtaloon Yuuri ei uskonut, johdatukseen ja tarkoitukseen ehkä enemmän. Näin oli tarkoitettu.
”Rakastan sinua niin että sydämeni pakahtuu”, Yuuri kuiskasi pimenevään yöhön. Hän toivoi että saisi sanoa sen Viktorille pian uudelleen.

*

Viktor ja Yuuri valmistautuivat leikkaukseen yhdessä. Vielä kerran he halasivat toisiaan ja heidät ohjattiin pukuhuoneisiin ja lopulta vierekkäisiin leikkaussaleihin. Kun Yuuri viimein heräsi vähän tokkuraisena, oli leikkauksesta kulunut jo useampi tunti. Hän avasi silmänsä, tuijotti valkoista kattoa ja muisti sitten missä hän oli ja mitä oli tapahtunut. Oliko kaikki mennyt hyvin? Missä Viktor oli nyt? Ja kuin vastauksena, kuului viereiseltä sängyltä peiton kahinaa?
”Yuuri?” ääni kysyi. Se oli Viktor!
”Hei”, Yuuri sanoi suu kuivana.
”Sinä unikeko, heräsit viimein”, Viktor sanoi. ”Minä olen saanut hoitajalta jo pienen välipalan odottaessani että sinä heräät. Sitten Viktor painoi nappia hälyttäen hoitajan paikalle.

”Yuuri heräsi”, Viktor ilmoitti huoneeseen tulevalle hoitajalle.
Hoitaja meni Yuuri luokse kysymään hänen vointiaan ja mittaamaan verenpaineen. Ja kohta Yuurille tarjottiin myös välipalaa ja häntä kehotettiin juomaan paljon vettä. Kun Yuuri oli saanut syötyä, heidät siirrettiin heräämöstä sairaalahuoneeseen, jossa he olisivat tarkkailussa neljästä viiteen päivään. Heidän sänkyjen välille jäi vain pieni rako ja niin heidän sormensa saattoivat koskettaa toisiaan. Viktorista tuntui siltä, kuin hänen sisäelimensä olisivat vaihtaneet paikkaa, eikä se ihan kaukana totuudesta ollutkaan. Molemmat jaloittelivat huoneessa ja Viktor kävi myös ultraäänitutkimuksessa. Molempien toipumista ja vointia seurattiin tarkoin ja leikkaushaavaa puhdistettiin. Viktorin tulisi jatkaa dialyysihoidoissa käyntiä vielä jonkun aikaa, kunnes munuainen lähtisi todenteolla käyntiin.

Viiden päivän jälkeen he pääsivät molemmat kotiin. Heidän kanssaan laadittiin tarkka jatkosuunnitelma. Heidän tulisi osata nyt pysyä paikoillaan ja ottaa rauhallisesti seuraavien viikkojen ajan. Ei täysipainoista urheilua eikä rasitusta. Hiroko oli vaihtanut Viktorin ja Yuurin sängyistä vuodevaatteet. Makkachin riehaantui kun näki Viktorin ja Yuurin palaavan kotiin ja Yuurin sisko joutui pitämään koiraa aisoissa, ettei se vielä kaataisi leikkauksesta toipuvia lattialle. Kun Yuuri illalla nukahti oman huoneensa sijasta Viktorin sängylle, oli selvää että he tulisivat nukkumaan siinä jatkossakin yhdessä ja viettämään aikaa toipuessaan ja levätessään yhdessä.

Eräänä aamupäivänä kun he olivat käyneet ulkoiluttamassa Makkachinia ja syöneet aamupalaa, he köllöttelivät Viktorin sängyllä. Ikkuna oli auki ja sieltä tulvi raikasta ulkoilmaa sisään. Viktor makasi vatsallaan ja hyväili sormenpäillään Yuurin paljasta käsivartta. Yuuri punastui ja nuolaisi huuliaan, eikä se jäänyt Viktorilta huomaamatta. Voi kuinka hän rakastikaan Yuuria.
”Yuuri. Sinä sanoit aikaisemmin, että rakastat minua. En ole varma millä tavalla, mutta minä rakastan sinua ihan kaikella tavalla”, hän tunnusti ja sipaisi Yuurin poskea sormellaan.

Yuuria kuumotti. Viktor oli lähellä ja voi kuinka hän halusikaan suudella Viktoria. Eikö Viktor ollut varma hänen rakkautensa laadusta? Hänen pitäisi näyttää Viktorille. Niinpä hän otti Viktorin kasvot käsiinsä suuteli häntä pehmeästi.
”Koko sydämestäni”, Yuuri sanoi ja suuteli uudelleen. ”Olen luistellut sinulle. Eros on sinulle ja agape on sinulle. Kaikki se on sinun.”
Suudelma oli kuin sinetti Viktorin tunteille. He tunsivat samoin ja rakastivat ihan yhtä paljon. Ei vain puoliksi vaan kokonaan.

Reilun viikon päästä Viktorin ei tarvinnut enää jatkaa dialyysihoitoja. Munuainen näytti lähteneen käyntiin. Silti alku ei ollut pelkkää auvoista hattaraa. Viktorilla oli vahva lääkitys ja hänen piti edelleen käydä usein erilaisissa kokeissa. Hän oli ensimmäisinä viikkoina väsynyt ja huonovointinen. Kortisoni sai hänen nilkkansa ja sormensa turpoamaan. Suuriin väkijoukkoihin ei saanut mennä, sillä hänen oli tarpeen välttää ylimääräisiä ihmiskontakteja. Katsukien koti ja kesä pikkukaupungissa sopivat tähän elämänvaiheeseen mitä parhaiten.
”Minun tekee mieli suklaata”, Viktor sanoi eräänä päivänä.
”Suklaata?” Yuuri ihmetteli.
”En ole voinut syödä sitä pariin kokonaiseen vuoteen, koska siinä on niin paljon kaliumia. Sama pähkinöissä”, Viktor selitti. Munuaispotilaan oli pitänyt välttää kaliumpitoisia syömisiä.
”Käydään lähikaupassa, kun menemme seuraavaksi lenkille ja ostetaan sinulle suklaata”, Yuuri totesi.

Yuuri toipui nopeasti ja kohta hän halusi jo tehdä pieniä hölkkälenkkejä. Viktor meni muutaman kerran mukaan, mutta otti polkupyörän jotta pysyi Yuurin vauhdissa. Kauniina kesäpäivinä he olivat paljon ulkona kävelemässä ja rannalla. Käyttivät he muutaman hellepäivän uimiseenkin. Sadepäivänä he lepäsivät ja pötköttelivät. He halailivat ja suutelivat paljon. Viktor tunsi elävänsä elämänsä onnellisinta aikaa. Hän oli löytänyt elämänsä rakkauden. Hän oli myös saanut yllättävän avun sairautensa hoitoon ja lisäksi luistelu oli edelleen hänen elämässään, vaikka ei tällä hetkellä aivan siten kuin hän halusi. Ehkei kaikkea voinut saada yhdellä kertaa? Kun sai jotain, piti jostain muusta luopua. Hän oli joutunut maksamaan hoidoistaan paljon, mutta se tuntui pieneltä menetykseltä kaiken saamisen ohella.

*

Yuuri sai silloin tällöin Minakon tanssistudion käyttöönsä tunniksi tai kahdeksi. Siellä hän venytteli ja ylläpiti notkeutta, jota hän tarvitsi luistelussa. Hän teki harjoitteita ja tanssi hetken balettia. Viktorin piti ottaa varovaisemmin ja hän tyytyi seuraamaan Yuurin tanssia. Kerran Viktor oli nukahtanut istualleen. Hän ei ollut toipunut edelleenkään siitä väsymyksestä, joka oli vaivannut häntä koko sairauden ajan. Siinä oli seikka joka vaatisi vielä tarkempaa tutkimusta.
”Viktor herätys”, Yuuri sanoi kun oli aika lähteä kotiin. Hän oli vähän huolissaan Viktorin jatkuvasta väsymyksestä.
”Tanssit kauniisti, kuten aina”, Viktor sanoi ja hymyili vähän.
”Sinä tuskin katsoit, kun nukuit”, Yuuri totesi.
”Torkahdin ihan hetkesi vain”, Viktor sanoi. Yuuri ei hennonnut sanoa, että Viktor oli nukkunut ainakin kokonaisen tunnin.

Kotona he kuitenkin keskustelivat asiasta ja Viktor lupasi ottaa asian puheeksi seuraavalla seurantakäynnillään lääkärille. Häneltä otettiin laajemmin verikokeita ja niistä löytyikin elimistön rautavarastojen vajausta.
”Eikö tätä ole missään vaiheessa tutkittu?” lääkäri ihmetteli, kun Viktor kertoi olleensa jo muutaman vuoden jatkuvasti väsynyt ja kulkenut toisinaan kuin sumussa.
”Miten ihmeessä olet pystynyt kilpailemaan huipputasolla?” hän kysyi vielä.
”Sain muutaman kerran rautakuurin, mutta ei se auttanut pitkään”, Viktor kertoi. ”Kaikki vapaa-aikani meni dialyysihoidoissa käynteihin ja kotona lepäämiseen tai nukkumiseen.”
”Sinä tarvitset ehdottomasi rautainfuusion. Veriarvosi on harvinaisen matalalla”, lääkäri totesi. Hän antoi tarvittavan injektion.
”Muutoksen huomaamiseen menee muutama kuukausi. Tämän pitäisi samalla vahvistaa ja tukea myös munuaisen toimintaa. Anna itsellesi aikaa ja lepää. Jos jaksat, niin voit alkaa liikkua aktiivisemmin.”

*

Viktor nautti kesästä ja Yuurin seurasta. Hän oli piilossa maailmalta ja toimittajilta. Hän oli pitänyt valmentajansa Yakovin ajan tasalla kaikesta siitä, mitä hän oli tehnyt, vaikka Yakov oli aluksi vaikuttanut vihaiselta eikä ollut ensin halukas olemaan häneen yhteydessä. Vanha mies oli kuitenkin leppynyt, kun Viktor kertoi munuaisen siirrosta ja siitä kuinka hänellä oli kaikki enemmän kuin hyvin. Yakov käsitti että oli väistämätöntä ettei Viktor olisi voinut enää siinä terveydentilassa jatkaa rankkaa kilpailemista. Hänen suojattinsa oli aika saada elämältä sitä muuta mitä sillä oli tarjottavanaan. Japaniin menemisellä näytti olevan tarkoituksensa.
”Voi hyvin Viktor. Jos saat luotsattua Katsukin Grand Prixiin, niin nähdään silloin”, Yakov sanoi.
”Olen varma että näemme silloin”, Viktor vastasi.

Yuuri palasi jäälle ja Viktorkin laittoi luistimet jalkaansa, vaikka luistelikin pelkkää ympyrää kaukalolla vältellen hyppyjä. Yuurin kunto palasi nopeasti takaisin ja hän saattoi palata luisteluohjelmiensa pariin. Treenaaminen aloitettiin yhdellä tai kahdella luistelutunnilla päivässä, ei sen enempää. Viktor oli iloinen Yuurin puolesta, mutta pettynyt siihen kuinka hänen oma kehonsa näin petti hänet. Leikkauksesta on vielä kovin vähän aikaa, hän muistutti itselleen.
”Viktor, älä ole vihainen itsellesi”, Yuuri sanoi luistellessaan Viktorin luo. ”Vasta viisi viikkoa on kulunut.” Hän otti Viktorin käden omaansa, katsoi miestä silmiin ja suuteli sitten.
”Sinä sitten näet lävitseni. Olet kultainen”, Viktor sanoi. ”Yritän olla armollisempi kehoani kohtaan. Se ei vain tunnu omalta juuri nyt, kun en voi luistella kunnolla.”

Iltaisin he kävivät nukkumaan toisiinsa käpertyen.
Toisinaan Viktor rapsutti Yuurin hiuksia ja selkää niin kauan, että Yuuri nukahti ja toisena iltana Yuuri oli se, joka pysyi kauemmin hereillä huomioiden Viktoria.


Fairy tale

  • ***
  • Viestejä: 2 809
Hyvää nimipäivää Viktor!


5.

Kesän rauhaan näytti tulevaan särö, kun yhtäkkiä maailmalla levisi uutinen Viktorin olinpaikasta. Nettilehdet levittivät yhtä ja samaa kuvaa mutta otsikko vaihteli. Kuvassa Viktor ja Yuuri kävelivät Hasetsussa hiekkarannalla Makkachinin kirmatessa heidän edellään. Otsikot paljastivat: ”Viktor Nikiforovin salainen piilopaikka on paljastunut” ja ”Viktor Nikiforov on nähty toisen luistelijan seurassa Japanissa” ja ”Mitä Viktor Nikiforov tekee Japanissa?” Joku oli nähnyt heidät, tunnistanut ja paljastanut jollekin. Viktor ei ollut päivittänyt Instagramiaan sitten Pietarista lähdettyään.


Olisikohan aika paljastaa heidän yhteinen suunnitelmansa.
”Yuuri mitä sanot? Pitäisikö tässä kohtaa lyhyesti kertoa missä mennään?” Viktor pohti. ”Viimeistään syyskuussa paljastumme kuitenkin”, Viktor sanoi viitaten Japanin kilpailuun johon Yuuri osallistuisi.
”Ehkä se olisi hyvä. Jospa he luovuttavat, eivätkä ala keksiä omia otsikoitaan”, Yuuri sanoi.
”He keksivät niitä joka tapauksessa, mutta minulta he saisivat kuulla totuuden”, Viktor sanoi ja kun hän huomasi että Yuuri punastui hän lisäsi; ”ei koko totuutta suhteestamme, mutta me olemme maailmalle valmentaja ja oppilas.”
Yuuri nyökkäsi helpottuneena.

Niin Yuurin sisko otti heistä kuvan ulkoa, jossa Viktor oli polvistuneena rapsuttamaan koiraansa ja Yuuri oli heidän vierellään. Viktor lisäsi kuvan Istagramiin ja kertoi että hän valmentaa Yuuri Katsukia seuraavan kauden ja he treenaavat nyt Japanissa. Ei sen suurempia selityksiä, ei tarkempaa sijaintia siitä missä päin Japania he oleilivat tai mitään muuta. Ei ollut yllätys, että otsikot huusivat kohta vielä kovemmin ja niissä mainittiin myös Hasetsu. Sille he eivät voineet mitään. Se houkuttelisi joitakin sitkeimpiä toimittajia pikkukaupunkiin, se oli varmaa. Viktor sai puhelimeensa useita viestejä. Yuurin numero oli salaisempi, mutta viestit tavoittivat lopulta hänetkin.

”Minulla on tunne, että meitä seurataan”, Yuuri sanoi parin päivän kuluttua, kun he olivat kävelemässä jäähallille.
”Se tunne on oletettavasti oikea. Meidän täytyy olla varovaisia, mitä haluamme maailman tietävän. Haluaisin meidän suhteemme pysyvän vielä salassa”, hän sanoi. ”Ja haluaisin lääkärikäyntieni pysyvän salassa, vaikka vielä pienen hetken. Sillä ehkä taitaa olla väistämätöntä, että minun täytyy kertoa tarinani.”
”Se voisi olla rohkaisevaakin useille, jotka kärsivät sairauksista”, Yuuri lohdutti. Sitä Viktor ei ollut aikaisemmin tullut ajatelleeksi, mutta siinä oli ajatusta.

Viktorilla oli vaihtovaatteet jäähallilla, jossa hän vaihtoi ne, painoi lippalakin syvälle päähänsä ja Yuurin jäädessä treenaamaan hän livahti sivuoven kautta ulos ja käveli lääkäriasemalle. Hän ei voinut olla varma oliko hänen lähtönsä ja takaisintulonsa huomattu, mutta niin hän jatkoi muutaman viikon ajan. Kerran kesken treenaamisen paikallisen lehden toimittaja ilmestyi jäähallille ja sai luvan tehdä heistä jutun. Oli parempi niin, että juttu pyöri luistelun ympärillä, kuin olemattomien otsikoiden ympärillä, joista silti joku osui toisinaan aika lähelle. Paikallislehteen tuli kuva, jossa Yuuri luisteli ja toisessa kuvassa hän oli Viktorin kanssa.

Kaikki jutut eivät jääneet pelkkään luisteluun. Muutamat kuvat paljastivat, että Viktoria oli seurattu lääkäriasemalle, sillä kuvassa Viktorilla oli se vaatekerta, jota hän ei käyttänyt muualla. Onko Viktor Nikiforov sairas? Otsikossa kysyttiin ja kerrottiin kuinka miehen on nähty käyvän toistuvasti lääkäriasemalla. Ja vaikka Viktor ja Yuuri olivat olleet varovaisia, oli joku silti saanut heistä kuvan, jossa he olivat tavallista lähempänä toisiaan. Millainen suhde kaksikon välillä on? Viktor Nikiforovin ei tiedetä koskaan seurustelleen naisen kanssa.

”Minä soitan Yakoville ja kysyn häneltä neuvoa”, Viktor sanoi kun he lukivat Yuurin kanssa yhä uusia otsikoita. ”Voisin kertoa tarinani sairauden kanssa elämisestä ja kilpailemisesta, mutta Yakov osaa neuvotella asioista niin, että siitä voi saada myös kunnollisen korvauksen. Ei olisi pahitteeksi saada vähän takaisin siitä, mitä hoitoihin on mennyt”, Viktor totesi. Yakovista oli suuri apu kun mies neuvotteli haastattelun tapahtuvaksi Hasetsun jäähallilla ja niin Katsukin perhe sai enemmän yksityisyyttä. Viktorille maksettaisiin reilu korvaus.

Niinpä muutaman päivän kuluttua Fukuokasta saapui Yomiouri Shimbun urheilutoimittaja, joka laati lehden iltapäiväpainokseen jutun Viktorista ja Yuurista. Sillä Yuuri tuli siinä kohtaa mukaan, kun Viktor päätti lähteä valmentamaan Yuuria ja munuaissiirto tapahtuikin Yuurin aloitteesta yhtäkkiä ja yllättäen. Lehti sai jutun yksinoikeudella ja Viktor sai siitä huomattavan korvauksen. Jutusta tuli asiallinen, mutta samalla kiinnostava ja jopa mieltä liikuttava. Juttu kulki nimellä ”Minun tarinani. Elämäni huippu-urheilijana munuaissairauden kanssa.” Juttuun valikoitui muutama vanhempi kuva Viktorista hänen omasta kuvakansiostaan. Toimittaja otti muutamia uusia kuvia jotka otettiin jäähallilta.

”Miten tämä munuaissiirto on vaikuttanut sinun ja Yuuri Katsukin väleihin?” toimittaja kysyi vielä.
”Tämä on ollut yhteinen matkamme ja onhan tämä kokemuksena lähentänyt meitä. Olemme joutuneet puhumaan asioista rehellisesti ja avoimesti”, Viktor sanoi.
”Miten vastaat niihin huhuihin, että teidän väitetään olevan enemmän kuin vain valmentaja ja oppilas?” toimittaja uteli.
”Olemme ennen kaikkea valmentaja ja oppilas. Mutta suhteemme on väkisinkin lämmennyt ystävyydeksi kun olemme jakaneet yhdessä myös terveysasioita luistelemisen lisäksi”, Viktor sanoi ja toivoi että se riittäisi. Se riitti, eikä toimittaja kysynyt enää enempää.
Lehti painettiin japaniksi ja englanniksi ja sitä painettiin ennätyspainos. Viktor lisäsi Instagramiin kuvan hänestä ja Yuurista ja lisäsi tekstin ”Tulossa minun tarinani.”

Vuorokauden päästä lehtijutun julkaisemisesta Viktor sai Instagramiin valtavan määrän kannustusta ja osanottoja ja hänen kauttaan lähetettiin lämpimiä terveisiä myös Yuurille ja toivotettiin heille molemmille kaikkea hyvää ja niin oli toimittajien ja fanien tiedonjano hetkeksi sammutettu. Yuuri jatkoi treenaamista ja Viktor tunsi voimistuvansa päivä päivältä, eikä väsymys enää ollut niin totaalista mitä se oli pitkään ollut.

Illalla Yuuri pesi peilin edessä hampaitaan. Viktor tuli hänen vierelleen pesemään hampaita hänkin. Arki oli aivan erilaista, kun sen sai jakaa Yuurin kanssa. Niinkin tylsä asia, kuin jatkuva hampaitten pesu oli pelkästään hauskaa. Kesken harjaamisen Viktor nimittäin halasi Yuuria selkäpuolelta ja Yuuria alkoi naurattaa. Hampaiden pesun ja naurun jälkeen he suutelivat, vaikka heillä oli vielä suussa hammastahnaa.
”Tuo olikin vähän erilaista”, Viktor totesi kun he irrottautuivat suudelmasta.
”Sinulta voi odottaa mitä tahansa hassua”, Yuuri sanoi.
Koska kesän helteet jatkuivat edelleen, Viktor nukkui ilman rihman kiertämää ja Yuurikin nukkui yleensä vain pelkät alushousut jalassaan. T-paita vain tarttuisi ihoon kiinni.

He olivat halailleet ja suukotelleet, mutta eivät olleet menneet sen pitemmälle. Viktor kaipasi ihokosketusta.
”Yuuri”, hän kuiskasi ja antoi kätensä hakeutua Yuurin niskaan.
”Mmm?”
”Saanko koskettaa sinua? Tiedäthän, hieman intiimimmin?” hän pyysi lupaa.
Yuuri hivuttautui lähemmäs Viktoria.
”Tietysti saat.”
Viktorin käsi vaelteli Yuurin keholla etsien kohtia joissa kosketus tuntui Yuurista erityisen mukavalta. Yuurille vatsa oli aina ollut arka paikka, koska hänen ylimääräiset kilonsa kerääntyivät sinne aina ensimmäisenä. Viktor kuitenkin piti Yuurin vatsasta. Se oli pehmeä ja oli se jo treenaamisen takia kutistunutkin. He nauttivat toistensa läheisyydestä ja ihon kosketuksesta. He jakoivat jälleen kerran yhden osan lisää itsestään, eikä mikään voinut olla sen ihanampaa ja tyydyttävämpää. Se ilta päättyi tavallista kiihkeämmin ja kumpikin tiesi että se oli vasta alkua.

Fairy tale

  • ***
  • Viestejä: 2 809
6.

Syyskuussa Viktorin lääkistystä kevennettiin vähän. Hän oli viimein palaamassa täysipainoisempaan urheiluarkeen Yuurin rinnalle. Yuuri oli tehnyt töitä molempien luisteluohjelmiensa parissa. Nyt Viktor saattoi itsekin viettää jäällä aikaa enemmän, kun hänen jaksamisensa oli parantunut. Hän oli saanut tervettä väriä poskilleen. Aivan pian Yuuri osallistuisi ensimmäisiin kilpailuihinsa, jossa selviäisi kuka japanilaisluistelijoista lähtisi Grad Prix – sarjaan. Yuuri oli kehittynyt, eikä Viktor epäillyt lainkaan Yuurin pärjäämistä. Sen oli mahdollistanut Yuurin nopea toipuminen leikkauksesta ja hänen kestävyytensä, jonka ansiosta hän jaksoi treenata pitkään. Kun kilpailuun oli enää muutama päivä, he keskustelivat yhdessä ja valmistautuivat henkisesti siihen mitä kaikkea toimittajat tulisivat heiltä kysymään.

Viktorin kolmen kuukauden varoaika suuren väkijoukon välttämisestä kului umpeen juuri ajallaan. Hän oli sopinut Yuurin kanssa, että hän ei osallistuisi kisojen jälkeiseen lehdistötilaisuuteen vaan jäisi siitä pois. Tilaisuus keskittyi luistelemiseen ja tuleviin kisoihin ja Yuuri pärjäisi siellä yksin. Joku innokkaista toimittajista oli saanut heistä kahdesta hyvin intiimin kuvaparin, kun Viktor oli sipaissut sormellaan huulirasvaa suoraan Yuurin huulille. Ja toisessa kuvassa Viktor halasi Yuuria tiukasti takaapäin. Kuvat levisivät nopeasti ja lehtijutussa kyseenalaistettiin heidän suhteensa luonne. Vain ystäviä? Viktor viittaisi koko uutiselle kintaalla vaikka vähän jännittikin kestäisikö Yuuri samalla tavalla kaiken tämän mediasirkuksen, mikä heidän ympärillään pyöri.

”Yuuri, rakastan sinua niin paljon, että se ei voi olla näkymättä mitenkään myös muille”, Viktor sanoi myöhemmin kun he keskustelivat netissä levinneistä valokuvista.
”Tiedän”, Yuuri sanoi. ”Enkä jaksa välittää siitä. Välitän sinusta, en kirjoittelusta. Ja jos he kirjoittavat totuuden meistä, niin mikä me olemme sitä korjaamaan?” Yuuri lisäsi vielä pilke silmäkulmassa.
”Eihän se häiritse keskittymistäsi treenaamiseen ja kilpailuihin?” Viktor varmisti.
”Ehkä voisimme olla lukematta kaikkea mitä meistä kirjoitetaan. Säästyisimme liikaa miettimästä asioita. En anna sen häiritä itseäni.”
Viktor sai flunssan heidän ensimmäisen kilpailunsa jälkeen. Hänen elimistönsä ei ollut vielä pystynyt torjumaan kaikkea alentuneen vastutuskyvyn myötä. Hän kuitenkin lepäsi paljon ja Yuuri hoiti häntä enemmän mitä oli edes tarpeen.

”Sinun täytyy ottaa rauhallisemmin”, Yuuri muistutti häntä kun kiikutti hänelle kuumaa misokeittoa sänkyyn ja toi pari purkillista vitamiineja tulevien kuukausien varalle. Viktor niisti nenäänsä ja söi kiitollisena kuuman keiton.
”En minä niin kipeä ole, että tarvitsisin huonepalvelua.”
”Mutta minä haluan huolehtia sinusta. Viikon urheilukieltoa, kävely tai pyöräily jäähallille on sallittu vasta sen jälkeen”, Yuuri totesi.
”Mitä minä olen tehnyt ansaitakseni sinut ja kaiken tämän huolenpidon?”
”Olemalla ihan vain oma aito itsesi”, Yuuri sanoi hymyillen.
”Eikö aito Viktor ole aika itsekäs ja turhan suulas?” Viktor vitsaili.
”Vitya, sinä olen paljon, paljon muuta ja olet vienyt sydämeni ja jalat altani.”
”Vein munuaisesikin”, Viktor muistutti johon Yuuri naurahti hyväntuulisena. Voi kuinka Yuurin teki mieli suudella Viktoria ja niin hän suuteli miestä päälaelle.

Viktor ei antanut Yuurin nukkua vierellään, kun hän yski ja levitteli räkäisiä nenäliinoja ympärilleen. Hän ei halunnut Yuuri tulevan kipeäksi. Heidän oli nukuttava vähän aikaa omissa sängyissään.
”Sinä saat kyllä pitää Makkachinin, vaikka se viihtyy minunkin vieressäni. Sinä tarvitset nyt enemmän sen lämpöä ja seuraa”, Yuuri totesi.
”Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että saan pitää Makkachinin”, hän sanoi ja aivasti sitten. Makkachin sen sijaan hyppäsi aivastusta pakoon sängyltä lattialle.
Yuuri jatkoi treenaamista yksin. Hänellä oli jäähallilla Yuuko ja Takeshi, jotka pitivät huolen, että hän muisti pitää tarpeeksi taukoja.

Viktor toipui flunssasta nopeasti lepäämällä paljon ja palasi sen jälkeen taas kevyesti urheiluarkeen.
”Luisteluohjelmasi sujuvat hyvin. Mutta niiden lisäksi pitäisi alkaa miettiä gaalanumeroa, joskin minulla on sitä varten ehdotus”, Viktor sanoi.
”Mutta eikö minun pitäisi treenata nyt seuraavan vaikeustason hyppyjä, jotta valmiita ohjelmia voisi vähän vaikeuttaa?” Yuuri huomautti. ”Ja entä jos gaalanumeroani ei tarvitakaan?”
”Olet oikeassa, että nyt on aika alkaa treenaamaan vaikeampia hyppyjä. Ja gaalaa varten ajattelin, että voisit luistella Stammi Vicinon, sillä se se luonnistuu sinulta kuin itsestään.”
”Mutta se on sinun luisteluohjelmasi. Miten minä voisi ikinä luistella sitä?” Yuuria kuumotti ja hänen poskensa saivat lisää väriä.
”Sinun tulkintasi siitä on pehmeä ja tunteikas. Gaalaohjelmaksi sinulta täydellinen, joten voit vallan hyvin luistella sen.”
”Jos minun odotetaan esiintyvän gaalassa”, Yuuri sanoi.
”Kun sinä luistelet gaalassa”, Viktor sanoi ja hymyili Yuurille. Ja Yuuri hymyili takaisin. Viktor luotti häneen.

*

Pekingissä vapaaohjelma päättyi Yuurin osalta niin, että Viktor kaatoi hänet jäälle ja suuteli häntä koko yleisön nähden. Sitä hetkeä todistivat miljoonat katsojat. Salamavalot välkkyivät ympäri jäähallin. Yuuri sijoittui osakilpailun toiseksi ja seisoi palkintokorokkeella parhaan ystävänsä Phichitin vierellä joka oli voittanut.
”Yuuri, olen iloinen puolestasi. Olet voittaja”, Phichit kuiskasi Yuurin korvaan kun he laskeutuivat palkintokorokkeelta. ”Olen myös iloinen Viktorin puolesta. Sinä olet tukenut häntä ja nyt teillä on toisenne.”
”Se ei kyllä vielä ole julkista tietoa”, Yuuri kuiskasi takaisin.
”Yuuri, siitä tuli julkista puoli tuntia sitten, kun Viktor suuteli sinua miljoonayleisön edessä.”
Yuuri punastui ja hänen rinnassaan muljahti. Se oli totta! Kuinka hän ei ollut käsittänyt sitä heti?

”Viktor. Emme voi enää piilotella”, Yuuri sanoi kun he kävelivät jäähallilta hotellille yrittäen parhaansa mukaan vältellä toimittajia, jossa he sillä kertaa onnistuivatkin melko hyvin. Yhtään ei osunut lähemmäs sataa metriä heitä, kun he pitivät kiirettä.
”Tiedän”, Viktor sanoi.
He menivät hissiin, jossa Viktor suuteli Yuuria uudelleen. Yuurin päässä suhisi, sillä hänestä tuntui siltä, että hän eli parhaillaan elämänsä parasta aikaa. He poistuivat hissistä käsi kädessä ja livahtivat nopeasti huoneeseensa. Viktor paukautti oven selkänsä takana kiinni ja nojasi oveen. Hänen kasvoillaan oli leveä hymy.
”Täällä me mukapiilottelemme maailmalta”, Yuuri sanoi ja suuteli sitten Viktoria. Hän riisui takkinsa ja sitten Viktorin takin.
”Minä tarvitsen suihkun. Ja jos haluat, niin voit tulla seurakseni”, Yuuri sanoi. Viktoria ei tarvinnut toista kertaa pyytää. Hotellihuoneen suihkukoppi ei ollut suuren suuri, mutta he mahtuivat sinne yhtä aikaa.

He kuivasivat itsensä ja pukivat puhtaat vaatteet ja samalla molempien mielessä risteili ajatus siitä, mitä tapahtuisi, kun he viimein jättäisivät huoneensa. Toimittajia oli arvatenkin ihan joka paikassa. Silloin Viktorin puhelin soi. Soittaja oli Yakov.
”Koko ala-aula kuhisee toimittajia, tiedoksenne vain tilanne”, Yakov kertoi. ”Tarvitsetteko turvahenkilökuntaa kulkemaan edellänne?” hän kysyi vielä.
Viktor tiesi, että Yakov piti usein mukanaan yhtä tai kahta turvamiestä matkoilla mukanaan. Mutta ei hän voisi mitenkään suostua. Vai voisiko hän sittenkin? Vain tämän kerran.
”Jos se ei sotke sinun suunnitelmiasi, niin ehkä se olisi hyvä”, Viktor vastasi vähän epävarmana. Yuuri katsoi kysyvän näköisenä huoneen toisella puolella.
”Viktor, usko minua. Tällä kertaa se on hemmetin hyvä asia. Näet sitten”, Yakov murahti ja kysyi vielä heidän huoneensa numeroa.

Viiden minuutin kuluttua oveen kolkutettiin ja kuului venäjänkielinen tervehdys. Viktor avasi oven ja päästi turvanaisen sisään. Yakov oli lähettänyt toisen vartijoista heidän tuekseen ja oli jostain syystä lähettänyt naisen, jonka Viktor tunsi ennestään. Kolmisin he punoivat suunnitelman, jotta he voisivat päästä mahdollisimman rauhassa ja huomaamattomasti hotellin ravintolaan syömään.
”Hotelli ei ehkä ole paras paikka. Mitä jos ottaisimme taksin ja kävisimme kaupungilla?” Yuuri ehdotti.
”Ei lainkaan huono ajatus”, Katya totesi ja tilasi taksin antaen sille hotellin sivukujan osoitteen.
He pääsivät lopulta paloportaiden kautta ja henkilökunnan tilojen kautta sivukujalle ja sieltä taksiin. Katya lupasi olla lähettyvillä koko illan. Sinä iltana he saivat olla rauhassa, eikä heitä tavoitettu.

Seuraavana päivänä Yuuri pääsi kuin pääsikin luistelemaan gaalanumeronsa. Yuuri kulki tiivisti Katyan kanssa ja Viktor seurasi heitä kymmenen minuuttia jäljessä yksin kulkien paljon Sveitsiläisten luistelijoitten ryhmässä, jossa oli myös hänen ystävänsä Chris. Kuvaajat odottivat kuitenkin jäähallilla Viktorin ja Yuurin ollessa kuvatuimmat kohteet päivänäytöksen aikana. Vaati nopeutta ja päättäväisyyttä ohittaa toimittajat ja juostakin tarpeen tullen, jotta heitä ei ehditty piirittää.

He huokaisivat helpotuksesta, kun he viimein pääsivät nousemaan lentokoneeseen ja olivat matkalla takaisin Hasetsuun.


Kirjoittajalta: Kaikkea kirjoittamistani on jarruttanut maaliskuun puolivälistä alkanut päänsärky, joka palaa aina muutaman päivän jälkeen uudelleen minua kiusaamaan. En osaa olla pois ruudulta, joka voisi auttaa silmiä rentoutumaan, mutta kirjoittaminen on tämän takia ollut taka-alalla vaikka idoita olisi vaikka kuinka.
« Viimeksi muokattu: 27.04.2023 18:21:24 kirjoittanut Fairy tale »