Punaisia sidoksia.
Paring: Albus/Gellert
Rating: oletan k 11
Warnings: Angst, drama, Mainintana veri
Summary: ”Moni asia voisi mennä pieleen ja peruuttamattomallakin tavalla.”
Beta: Ygritte
A/N: Heippa taas. Täällä on kovaa hautauduttu kouluhommiin ja kaikkeen muuhunkin. :DD Osa 17 ja tämän kerran sanalistan sanana toimii ”Punainen” Kesä 1889, Heinäkuu.
Ja haluan kovaa nostaa kiitokseen jälleen ihanasta ajatustenheittelystä ja apugooglailusta Ygritelle. Canonin sirpaleita on välillä vaikea löytää, varsinkin kun kirjoissa ei juuri tätä aihetta käsitelty. Onnea on ihanat oikolukijat ja ajatustenpalloittelukaverit. <3
---
Gellert oli hermostunut selatessaan kuumeisesti vanhan, haperon kirjan sivuja lävitse. Hän ei halunnut näyttää hermostuneisuuttaan ulospäin, mutta pelkäsi Albuksen huomaavan sen peittely-yrityksistä huolimatta. Tuon tarkkaavaisen miehen silmät tuntuivat näkevän suoraan Gellertin sisimpään, kaikkien suojamuurienkin lävitse. Gellert oli myös edelleen hämillään siitä, kuinka helposti Albus oli suostunut hänen ehdotukseensa. Hän ei voinut uskoa onneaan ja tuuriaan. Ja siitä syystä Gellert ei ollut ehtinyt perehtyä verivalaan perusteoriaa enempää. Asia hermostutti häntä suuresti, moni asia voisi mennä pieleen ja peruuttamattomallakin tavalla. Eikä hänellä ollut vastauksia kaikkiin kysymyksiin!
Gellert oli kerännyt pöydälle pienen veitsen, Bathildan posliinikulhon, taikasauvansa, muutaman kynttilän ja pienen pussin epämääräisiä yrttejä. Gellert vilkaisi Albusta silmänurkastaan. Sinisilmäinen nuorimies mittaili katseellaan pöydällä olevaa veistä hermostuneen näköisenä.
”On se turvallisempi kuin sauvalla huitominen.” Gellert mutisi hiljaa, laskien katseensa maahan. Hän ei suoraan halunnut sanoa, ettei hän uskaltanut käyttää sauvaansa haavan tekemiseen, ettei tapahtuisi mitään peruuttamatonta. Tutkimuksia tehdessään hänen silmiinsä oli osunut lyhyt, muutaman lauseen mittainen teksti siitä, miten karmivalla tavalla kaikki voisi mennä pieleen. Hän ei halunnut, että kumpikaan heistä vuotaisi kuiviin valaa tehdessään.
”Ei se silti tee tästä vähemmän hermostuttavaa.” Albus kuiskasi ääni käheänä.
”Niin. Aiotko muuttaa siis mieltäsi?”
”Jos olisin muuttanut mieltäni en olisi täällä.”
”Albus…”
”Gellert, hukkaamme vain aikaa. Minä olen tehnyt päätökseni, jos sinä et ole itse muuttanut mieltäsi, voisimmeko edetä?” Albus sanoi lukiten taas noiden uskomattoman sinisten silmien katseen Gellertiin. Pian Albus olisi hänen, monessakin merkityksessä. Gellert nyökkäsi, repien katseensa irti Albuksen silmistä.
Gellert tarttui sauvaansa, sytytti pöydällä olevat kynttilät nopeasti, ja levitti ne tasaisen välimatkan päähän toisistaan. Tämän jälkeen hän tarttui yrttipussiin, levittäen siitä pienen, tasaisen ympyrän vaalean posliinikulhon reunoille. Makeahko tuoksu täytti ilman. Gellert laski kulhon takaisin pöydälle kynttilöiden keskelle, kääntäen katseensa sitten Albukseen, joka astui varman näköisenä lähemmäs pöytää. Gellert katseli Albusta, nähden oman kuvajaisensa heijastuvan tämän silmistä. Nuori mies henkäisi, ja tarttui lyhyeen veitseen käsi jännityksestä täristen.
”Anna minä.” Albus kuiskasi, tulkiten ilmeisesti Gellertin käsien tärinän pelkona tai hermostuneisuutena. Gellert ei korjannut oletusta, vaan antoi Albuksen ottaa veitsen hänen kädestään. Albuksen ote oli liioitellun vakaa. Gellert nosti sauvansa valmiiksi, nyökäten lyhyesti tuntien sydämensä hakkaavan luonnottoman kovaa.
Albus viilsi veitsellä omaan etusormeensa kevyen viillon. Vaaleaa ihoa vasten viillosta nouseva punainen veri piirtyi selkeänä esiin. Gellert ojensi omaa kättään kohti Albusta, joka viilsi samankaltaisen viillon Gellertin sormeen. Yksissä tuumin kaksikko ojensi kätensä pienen posliinikulhon ylle, ja veripisara molempien sormesta tippui kulhon pohjalle. Albus laski veitsen kädestään, tarttui omaan sauvaansa, ja nyökkäsi sitten itsekseen. Gellert ojensi sauvansa pienen kulhon ylle samaan aikaan Albuksen kanssa. Nuorten miesten katseet kohtasivat, ja molemmat vapauttivat samaan aikaan äänettömän taian. Huoneessa välähti tumma, punertava valonvälähdys, joka sai Gellertin sulkemaan silmänsä hetkeksi.
Kun Gellert avasi silmänsä, hän näki, kuinka hopeanauhainen riipus roikkui ilmassa. Hopeisesta ketjussa oli kiinni verenpunainen riipus. Gellert laski sauvansa alas, ojentaen kätensä riipusta kohti. Nuori mies tunsi, kuinka hänen sydämensä tykytti, ja hänen oli vaikea uskoa mitä he olivat juuri tehneet. Riipus tuntui kylmältä ja kevyeltä, kun Gellert poimi korun ilmasta. Gellertin eriparisilmät kohtasivat Albuksen sinisten silmien katseen. Leveä virne kohosi Gellertin kasvoille ja tunteenpuuskassaan hän syöksyi Albuksen syliin halaamaan tätä.
”Me teimme sen Albus. Me onnistuimme” Gellert sanoi nauraen puoliääneen. Albuksen kädet sulkivat Gellertin lämpimään halaukseen ja Gellert tunsi villiä riemua. Kaikki järjestyisi, ja hän voisi luottaa siihen, ettei Albus pettäisi häntä, tapahtui mitä tahansa.
Nuori mies irrottautui halauksesta melkein yhtä nopeasti, kuin oli siihen heittäytynyt. Leveä lähes mielipuolinen virne kohosi Gellertin kasvoille, eikä hän vaivautunut peittämään sitä. Se huolellisesti koottu ulkokuori, jota Gellert oli tottunut pitämään yllä, mureni. Ja vilauksen ajan oli nähtävissä kuva siitä nuoresta miehestä, joka hän oikeasti oli.
Albuksella oli selvästi vaikeuksia kohdata hänen katsettaan, sillä tämä käänsi katseensa vastapäiseen seinään. Gellert ei välittänyt. Albus olisi hänen puolellaan, tapahtui mitä tahansa. Gellert kuuli omassa äänessään kylmän ja laskelmoivan sävyn, jota hän yritti yleensä piilotella, mutta sillä ei ollut nyt mitään merkitystä. Hän oli melko varma, että näki Albuksen olkapäiden jännittyvän, vaikka tämä ei muuten vaikuttanutkaan reagoivan äänensävyyn.
“Yhteiseksi hyväksi, Albus.”
