Ankeuttajan PoV herätti heti kiinnostukseni, koska enpä minäkään ole aiemmin ajatellut ankeuttajien mahdollista mielenmaisemaa ja ajatuksia käytännössä yhtään

Saati niiden alkuperää tai oikeastaan mitään muutakaan. Kunhan vain ovat olemassa velhomaailmassa kammottavina otuksina ja vievät ihmisiltä ilon ja sielut. (Nyt sitten avasinkin Harry Potter Wikin etsien kaikille äskettäin mieleeni putkahtaneille kysymyksille vastauksia

)
Kiehtova ajatus, että ankeuttajilla voisi olla näinkin syvällisiä mietteitä. (Toisaalta kirjoissa annetaan ymmärtää, että kyllä niitä jotain ajattelukykyä ja ymmärrystä on.) Eikä mua oikeastaan yllätä yhtään, että ne pitäisivät tekojaan täysin oikeutettuina ja jopa hyvinä. Harvoinpa sitä kukaan itseään ja tekojaan pahoina pitää. Ihmisten ilon ja onnen syöminen on varmaan ankeuttajille myös elinehto, niiden tapa saada ravintoa, ja kyllähän sitä omat syömisensä haluaa oikeuttaa

Ihmiset ankeuttajien uhreina tietenkin näkevät asiat ihan eri tavalla.
Minä sentään arvostan jokaista suudelmallani siunattua, hartaasti vaalin heidän onnellisimpia muistojaan.
Tääkin oli musta kiintoisa juttu, että ankeuttaja myös arvostaa jokaista, jonka sielun ja onnelliset muistot vie. Uhria se ei varmastikaan paljoa lohduta, mutta jokin siinä näin ulkopuolelta ajateltuna on aika kivaa

Ajatteleekohan jokainen ankeuttaja samalla tavalla, vai onko tämä yksilö vain poikkeus. Tässä kyllä viitataan vähän siihenkin, että jokainen ankeuttaja olisi omanlaisensa yksilö, vaikka ihmisille ne ovatkin vain samaa massaa... Mutta noin pääpiirteittäin! Arvostavatko ankeuttajat yleensä uhrejaan ja nääiden muistoja, vai onko tämän tarinan ankeuttaja toisinajattelija

Vaan eivät ne ihmisiksi itseään kutsuvat ole oikeasti yhtään sen parempia.
Tämäkin on hieno ja ajatuksia herättävä toteamus. Kuka sen tosiaan päättäkään, ketkä ovat parempia ja enemmän oikeassa? Asia, jota ei varmastikaan voi ikinä täysin objektiivisesti mitata.
Menenpä jatkamaan Potter Wikin ankeuttaja-artikkelin lukemista

Kiitos tästä hienosta paljon ajatuksia herättävästä raapaleesta!