Kirjoittaja Aihe: Given: Samalla taajuudella S (Ritsuka/Mafuyu) ficlet  (Luettu 844 kertaa)

Fairy tale

  • ***
  • Viestejä: 2 808
Nimi: Samalla taajuudella
Fandom: Given
Hahmot: Ritsuka Uenoyama/Mafuyu Sato
Ikäraja: S
Kirjoittaja: Fairy tale
Tyylijaji: Romance, fluffy
Vastuuvapaus: Hahmot kuuluvat Natsuki Kizulle. Minä en tee rahaa lainatessani hänen keksimiään hahmoja.
Yhteenveto: Mafuyu tunnustaa tunteensa Ritskukalle
Kirjoittajalta: Ensimmäinen fikkini näistä kahdesta söpöstä hahmosta. Missing scenes eli täytän animesta jätetyt ”mustat aukot” omalla fikilläni. Sinjata inspiroi minua kirjoittamaan viimein Giveniä. Kiitos ja kivaa kesää sulle.


Samalla taajuudella

Ritsukan korvat olivat vasta kuulleet Mafuyun tunnustuksen ja hänen päänuppinsa kaapelit olivat vieneet viestin perille sinne, jossa hänen aivonsa käsittelivät sanoman ja muutti ne ymmärrykseksi. Mafyuy piti hänestä – romanttisessa mielessä.

Hänen tunteensa eivät olleetkaan yksipuolisia. Mafuyu piti hänestä. Tämä oli oikeasti molemminpuolista. Ritsuka yritti käsitellä, työstää ja jalostaa ymmärtämäänsä asiaa jotenkin. Miten tällaisissa tilanteissa normaalisti kuuluisi reagoida tai vastata. Hänen päänsä ei millään suostunut yhteistyöhön. Hän velloi kuin painottomassa tilassa ja kintut yhtä vakaina kuin hyytelö.

”Uenoyama-kun?” Mafuyu yritti herättää Ritsukan huomion.

Ei mitään. Ritsukan mieli vaelsi omia polkujaan kuin etsien sen oikean polun haaran, jota nyt tulisi kulkea tästä eteenpäin.

”Uenoyama-kun?” Mafuyu sanoi uudelleen.

”Oletko kunnossa? Ritsuka?” Mafuyu kysyi ja tarttui Ritsukan käteen. Silloin Ritsuka havahtui nykyhetkeen ja hymyili Mafuyulle.
”Minä, äh...”, hän sanoi ja oli sen jälkeen aivan hämillään. Hänen poskiaan kuumotti ja sydän tykytti aivan epärytmissä. Hän katsoi kengänkärkiään ja sitten taas Mafuyun kasvoja. Kommunikointi. Sitä hän oli tolkuttanut itselleen. Oikeanlainen kommunikointi. Tai ylipäänsä edes jonkinlainen kommunikointi.

”Se on molemminpuolista”, Ritsuka sanoi ja punastui.
”Tarkoitatko sinä että sinäkin pidät minusta?” Mafuyu kysyi. Ja Ritsuka nyökkäsi. Mafuyu hymyili ja halasi sitten Ritsukaa sen verran, mitä saattoi toista halata, kun molemmat kantoivat selässään kitaraa kantolaukussa.

”Mitä nyt tapahtuu?” Ritsuka kysyi ja tunsi itsensä sitten aivan hölmöksi. ”Tarkoitan vain että en ole hyvä tällaisissa asioissa. En ole koskaan ollut vastaavassa tilanteessa.”
”Mitä sinä haluat?” Mafuyu kysyi. ”Jos me haluamme olla yhdessä ja seurustella, se on mahdollista. Tai jos haluat että pysymme ystävinä ja bändikavereina, niin sekin käy minulle.”

Mitä hän oikein halusi? Ei Ritsuka ollut ajatellut asioita niin pitkälle. Hän oli pitkään keskittynyt niihin kummallisiin ja uusiin tunteisiin, mitkä olivat ilmaantuneet sen jälkeen, kun hän oli tavannut Mafuyun. Nuori mies oli herättänyt hänessä niin paljon uusia tuntemuksia, ettei hän ollut meinannut pysyä asioitten perässä.

”Olisi mukava olla yhdessä”, Ritsuka sanoi, vaikka tunsikin olevansa kuin norsu posliinikaupassa rakkausasioissa. ”En vain tiedä mitä toiset bändissä siihen sanovat. Haruki on aika tarkka siinä, etteivät seurusteluasiat sotke bändin asioita.”
”Minäkin haluaisin, että voisimme olla yhdessä”, Mafuyu sanoi silmät loistaen. ”Kerrotaan Haruki-kunille ja toivotaan, ettei hän ihan heti tyrmää meitä”, hän jatkoi.

Ritsukalla oli outo olo. Jos hänen olisi nyt pitänyt soittaa kitaraa, hän tiesi ettei siitä tulisi mitään. Hänen sormensa olivat liian levottomat keskittyäkseen johonkin kappaleeseen. Sen sijaan hän saattaisi sommitella jotain ennalta tuntematonta kappaletta ja antaisi vain sormiensa purkaa tämä levoton tunne uusiksi säveliksi. Johonkin hänen teki mieli kätensä laittaa. Hän vei kätensä Mafuyun hiuksille ja kutitti vähän toisen niskaa. Sen suurempaa hän ei rohjennut tehdä.

Se pieni ele riitti Mafuyulle, sillä hän otti Ritsukan kämmenestä kiinni ja painoi poskensa sitä vasten. Heidän eleensä olisi varmasti näyttänyt hassulta ulkopuolisen silmin katsottuna. Ritsuka käsitti, että hän oli rakastunut ja onnellinen, koska hänen rakkauteensa vastattiin samalla tavalla.
Kun he istuivat jälleen junassa, heidän kätensä hakeutuivat toisiinsa eikä kumpikaan halunnut irrottaa ennen, kuin oli aika nousta junasta.

*

”Tämä laatikko painaa”, Ritsuka sanoi kantaessaan suurta cd-levyjä  täynnä olevaa pahvilaatikkoa sylissään. He olivat ensin Harukin juttusilla, joka oli myöntynyt heidän seurusteluunsa ja nyt he olivat palaamassa Akihikon kämpiltä.
”Minä kannan välillä. Minähän nuo kaikki aion kuunnellakin”, Mafuyu totesi. Laatikossa oli varmasti viisikymmentä cd-levyä, musiikkia laidasta laitaan.

Ritsuka tunnisti itsessään saman hermostuneisuuden, joka valtasi hänen aina, kun hän oli kahdestaan Mafuyun kanssa. Ja nyt kun he seurustelivat virallisesti, tuntui kuin heidän kuuluisi tehdä jotakin. Jotakin sellaista, mikä yleensä liittyi seurustelemiseen. Mutta he eivät kulkeneet edes käsi kädessä. Mutta heillä olikin pahvilaatikko riesanaan.

”Ethän lähde heti pois?” Mafuyu pyysi. Ritsukalla oli aikaisemmin ollut aina kova kiire pois, kun he pääsivät Mafuyun kotiin. ”Laitan kylmää juotavaa ja kuunnellaan vaikka pari kappaletta jostain levystä yhdessä.”
”Okei. Se käy”, Ritsuka sanoi. Hän todella halusi viettää aikaa tuoreen poikaystävänsä kanssa. Pullea valkoinen pikkukoira tuli hakemaan huomioita ja molemmat rapsuttivat sitä.
Tämä koira näyttää pikemminkin kissalta. Ei ihme että Mafuyu nimitti sitä Tamaksi.*

*Tama mielletään Japanin historiassa kissan nimeksi. Mafuyun koiran nimi on Kedama, mutta sen lempinimi on Tama.

Ritsuka ehkä jännitti Mafuyun seurassa, mutta heillä oli kivaa yhdessä. He kuuntelivat muutamalta cd-levyltä kappaleen ja jakoivat toisilleen mitä siitä tuli mieleen. Ritsuka ei ollut varma odottiko Mafuyu häneltä nyt jotain erilaista, kun he seurustelivat.
”Minusta on kivaa viettää kanssasi aikaa näin”, Mafuyu sanoi, kun he loikoilivat Mafuyun huoneessa kuulokkeet korvillaan ja välillä turisten musiikista ja vähän muustakin.

Ritsuka rentoutui. Jos Mafuyu ei odottanut häneltä mitään sen kummempaa, he olivat sitten niin. Kuuntelivat musiikkia tai vain olivat yhdessä. Ritsukasta oli mukavaa, kun Mafuyu oli lähellä ja heidän olkapäänsä koskettivat toisinaan. Ritsuka kokeili Mafuyun kitarankielistä kovettuneita sormenpäitä. Ne kielivät ahkerasta harjoittelusta. He jäivät katsomaan toisiaan silmiin ja hymyilivät. Mafuyu oli niin söpö hymyillessään.

Vasta kolmantena päivänä siitä, kun he olivat aloittaneet seurustelun, Ritsuka tunsi olonsa sen verran luontevaksi ja rennoksi, että ennen lähtöä omille teilleen, hän halasi Mafuyuta eikä irrottanutkaan otettaan ihan heti vaan piti poikaystäväänsä lähellä. Hän tunsi, että sillä hetkellä, että he olivat samalla taajuudella sydänten lyödessä samaan tahtiin.


Larjus

  • IƧƧИA
  • ***
  • Viestejä: 6 562
  • En kaipaa kirjoituksiini (negaa) kritiikkiä tms.
    • twitter
Vs: Given: Samalla taajuudella S (Ritsuka/Mafuyu) ficlet
« Vastaus #1 : 28.05.2022 09:44:11 »
Tätä lukiessa tuli mieleen se kohtaus mangasta ja animesta, kun Mafuyu kertoo Ritsukalle pitävänsä tästä romanttisessa mielessä :D Aaaaa se oli ihana. uenoyama_ritsuka.exe has stopped working ja sillee ;D Kiva kun täyttelet vähän sarjan kohtausten aukkoja, sellaisia ficejä on kiva lukea (ja kirjoittaa itsekin, joskin sellaisessa en oo ite niin hyvä/ahkera). Mukava oli taas palata hetkeksi Given-ficien pariin, pitäisi itsekin kirjoitella siitä sarjasta taas jotain (mulla on kans roikkunut joku kaks ja puol vuotta yks Mafuyama keskeneräisenä 😅).

Lainaus
”Oletko kunnossa? Ritsuka?” Mafuyu kysyi ja tarttui Ritsukan käteen. Silloin Ritsuka havahtui nykyhetkeen ja hymyili Mafuyulle.
Olikohan se etunimellä kutsuminen vai käteen tarttuminen, jotka saivat Ritsukan havahtumaan? 🤔 Tai ehkä se oli molemmat. Joka tapauksessa onneksi Mafuyu sai Ritsukan palaamaan takaisin maanpinnalle :D

Lainaus
”Tarkoitan vain että en ole hyvä tällaisissa asioissa. En ole koskaan ollut vastaavassa tilanteessa.”
Näen koko ajan mielessäni vain tämän Uenoyaman XD Voi pientä. Onneksi Mafuyulla on enemmän kokemusta, hän voi auttaa ♥

Lainaus
”En vain tiedä mitä toiset bändissä siihen sanovat. Haruki on aika tarkka siinä, etteivät seurusteluasiat sotke bändin asioita.”
Siitä on aikaa, kun oon viimeks lukenut tai katsonut Giveniä, mutta eikös Ue ollut itsekin sitä mieltä, että seurustelusuhteet bändin sisällä ei käy, ne vain sotkee kaiken :__DD Helppohan siinä on alkaa Harukia syyttää, kun olisi oma lehmä ojassa...

Lainaus
Pullea valkoinen pikkukoira tuli hakemaan huomioita ja molemmat rapsuttivat sitä.
Jee, Kedama mainittu :3 se on niin lutunen ♥

Lutunen oli koko ficin loppukin. Kiitos tästä!
お~ラスティ
ファンタスティック
頭の中

Sinjata

  • ***
  • Viestejä: 24
  • Inuyasha pelasti kammottavan vuoteni 2020.❤️
Vs: Given: Samalla taajuudella S (Ritsuka/Mafuyu) ficlet
« Vastaus #2 : 30.05.2022 18:54:50 »
Hyvää kesää itsellesikin! Pidä inspiksestä kiinni, itelläni se meinaa karata vähän liian usein. ^^' Kesä on kyllä jotenkin inspiroivaa aikaa ainakin itelläni näin kirjoittamisen osalta. Voi kunpa manga saisi jo jatkoa, sitä odotellessa me vähän täytetään sitä, heh. :D


”Olisi mukava olla yhdessä”, Ritsuka sanoi, vaikka tunsikin olevansa kuin norsu posliinikaupassa rakkausasioissa. ”En vain tiedä mitä toiset bändissä siihen sanovat. Haruki on aika tarkka siinä, etteivät seurusteluasiat sotke bändin asioita.”
”Minäkin haluaisin, että voisimme olla yhdessä”, Mafuyu sanoi silmät loistaen. ”Kerrotaan Haruki-kunille ja toivotaan, ettei hän ihan heti tyrmää meitä”, hän jatkoi.

Muiden reaktiot kenenkin seurustelu uutisiin on kyllä parhautta niin mangassa että animessa, täydellisesti toteutettu. :D


Ritsukalla oli outo olo. Jos hänen olisi nyt pitänyt soittaa kitaraa, hän tiesi ettei siitä tulisi mitään. Hänen sormensa olivat liian levottomat keskittyäkseen johonkin kappaleeseen. Sen sijaan hän saattaisi sommitella jotain ennalta tuntematonta kappaletta ja antaisi vain sormiensa purkaa tämä levoton tunne uusiksi säveliksi.

Tämä sopii täydellisesti Ritsukaan!


Vasta kolmantena päivänä siitä, kun he olivat aloittaneet seurustelun, Ritsuka tunsi olonsa sen verran luontevaksi ja rennoksi, että ennen lähtöä omille teilleen, hän halasi Mafuyuta eikä irrottanutkaan otettaan ihan heti vaan piti poikaystäväänsä lähellä. Hän tunsi, että sillä hetkellä, että he olivat samalla taajuudella sydänten lyödessä samaan tahtiin.

Aaw, nämä kaksi on kyllä suloinen kaksikko, kiitos tästä! :-*
"I refuse to leave you behind!"

Fairy tale

  • ***
  • Viestejä: 2 808
Vs: Given: Samalla taajuudella S (Ritsuka/Mafuyu) ficlet
« Vastaus #3 : 18.06.2022 11:23:42 »
Kiitos kommentista Larjus. Ritsuka on kyllä niin out of order sen hetken, kun hän tajuaa asianlaidan. Rakkaus on upeaa ja vielä mahtavampaa kun se voi jakaa toisen kanssa. Ritsuka on täysin "virgin me" ja pihalla kuin lumiukko. Mä ajattelin että Ritsukan etunimen käyttö oli vahvasti se, joka hänet havahdutti. Mafuyuhan ei sitä yleensä käytä. Mangapuolella saattoi tulla selvemmin esille se, että koko bändi oli sitä mieltä että ei mitään sisäisiä seurustelujuttuja, animessa se on Haruki joka sitä vastustaa, koska hänellä on tuore kokemus ex-tyttöystävänsä kanssa samassa bändissä olemisesta eikä siitä tullut kuin suhdesoppaa.

Kiitos kommentista Sinjata. Animessa se järkälemäinen sana "rakkaus" siellä taivaalla möllöttää halki alkukantaisimman maiseman (se jossa on dinosauruksia) on kyllä yksi parhaita ja sitten näytetään Ritsukaa joka on ihan tööt, että "mitä mä just kuulin." Mä voin kuvitella, että Ritsukalta irtoaa kitaransoittoa laidasta laitaan balladeista rankkaan hevimusiikkiin sen mukaan, miten hänen tunteensa myllertävät. Ritsukalle ja Mafuyulle toivon vain hyvää.