Ficin nimi: Epätavallinen ystävänpäivä
Kirjoittaja: Meldis
Fandom: BBC!Merlin
Genre: romance, fluffy, modern!AU, hurt/comfort kai tavallaan
Ikäraja: K-11
Paritus: Merlin/Arthur
Tiivistelmä: Morganan syntymäpäiväjuhlat ystävänpäivää edeltävänä iltana. Mikä voisi mennä vikaan?
Varoitukset: alkoholin (vastuuton) käyttö
Vastuunvapaus: En omista hahmoja, hieman vain lainaan.
A/N: Muistin muutama viikko sitten, että ystävänpäivä on pian ja pitää kirjoittaa siis Merthur-fluffya, vaikka olisi ollut keskeneräisiäkin ficcejä, mihin keskittyä. Lopulta tästä ei tullut yhtään sellainen kuin aluksi kuvittelin, mutta se oikeastaan sopii hyvin ficin teemaan.
Ficci on itsenäinen jatko-osa joulufluffylleni
Maailman surkein (asiakas)palvelija, K11, eli ei tarvitse olla lukenut sitä, että pääsee tähän kiinni. Tämä venähti aika pitkäksi one-shotiksi, mutta ei taipunut myöskään halkeamaan kahteen osaan sopivasti keskeltä, joten ensimmäinen osa on huomattavasti pidempi kuin toinen osa, jonka laitan ystävänpäivänä. Kaikki kommentit on tervetulleita! ^^
Epätavallinen ystävänpäivä
Osa 1
“Mitä hemmettiä tämä on olevinaan? Etkö sinä aio ryypätä?”
Arthur rypisti otsaansa ja puristi sormet valkoisina rattia, kun Gwaine katsoi hänen mustaa autoaan epäluuloisena.
“Ne ovat Morganan syntymäpäiväjuhlat. Eivät...sinun syntymäpäiväjuhlasi”, hän tokaisi. Gwaine pyöräytti silmiään, mutta istui alas pelkääjän paikalle.
“Molemmissa on sana juhla. Se vaatii ryyppäämistä”, Gwaine huomautti, kun Arthur kaarsi jalkakäytävän vierestä autotielle.
“Miten sinä sitten oletit, että hakisin sinut?”
Gwaine kohautti olkiaan.
“Taksilla?” hän ehdotti.
Arthur keskittyi liikenteeseen, joka tummana räntäisenä iltana Lontoon keskustassa vaati enemmän hänen huomiotaan kuin Gwainen suunnitelmat juomisen suhteen. Jonain toisena hetkenä pään tyhjentäminen ja sen täyttäminen alkoholilla olisikin ollut tammikuun jälkeen oikein sopivaa. Saleille putkahtaneet uudenvuoden lupaustensa täyttäjät olivat pitäneet Arthurin kiireisenä koko viime kuun ja vähän vielä helmikuussakin ja vaikka Arthur piti paljon työstään, hän koki ansaitsevansa tauon. Kunnollisen, aivot narikkaan -tyylisen nollauspäivän. Mutta ensinnäkään hän ei aikonut ruveta sekoilemaan Morganan juhlissa ja toivoi todella, että Gwainekin pitäisi rälläyksen minimissä. Mutta toiseksi hänellä oli huomenna tärkeää menoa, jonka takia ei voinut riskeerata edes pienimuotoista krapulaa.
Siitä oli kohta kaksi kuukautta, kun Arthur oli ollut treffeillä Gaiuksen kahvilan kiireapulaisen Merlinin kanssa. Eikä niitä edes voinut kunnolla treffeiksi kutsua. He olivat juoneet pahaa kahvia Merlinin pienessä yksiössä, katselleet toisiaan kuppiensa yli ja hieman tutustuneet. Vaihtaneet tasan yhden suudelman, kun Arthur oli viimein pakottanut itsensä lähtemään hieman ennen puolta yötä. Numerot oli vaihdettu ja Arthur oli odottanut mielessään innoissaan seuraavaa kertaa. Mutta se ei ollutkaan niin yksinkertaista. Merlin oli todella palkattu kiireen takia Papupataan ja tuon kiireen takia he eivät löytäneet yhteistä aikaa koko loppukuun aikana. Ainoat hetket, kun Arthur enää näki Merliniä, olivat ohikiitäviä, kun hän hoksasi tämän Papupadan tiskin takana tai harvinaisesti tämä sattui palvelemaan häntä. Mutta noina hetkinä hänet pakotti pois Merlinin läheltä seuraava asiakas, Gaiuksen huuto takahuoneesta tai hänen oma kiireensä töihin. Sitten tuli joulu ja sen jälkeen pahainen tammikuu, mikä tarkoitti, että tällä kertaa se oli Arthur, joka ei saanut revittyä vapaata kalenteristaan, kun jokainen hänen ketjunsa saleista vaati huomiota lisääntyneen asiakasmäärän takia. Merlin myös lopetti kahvilassa jatkaakseen opiskeluitaan, eli pieninkin mahdollisuus puhua tämän kanssa oli viety Arthurilta.
Oli varmaan aika tyhmää roikkua ihmisessä, jonka oli tavannut kunnolla kerran ja jonka kanssa tekstaili ajoittain. Merlinissä vain oli jotain, mitä Arthur ei osannut määritellä, jotain, mihin hän oli hullaantunut siitä hetkestä, kun oli nähnyt tämän ensi kerran. Hän piti Merlinin sarkasmista, sanoissaan sekoilusta ja ilmeikkyydestä. Sekä myös tämän silmistä, huulista ja niistä hipelöintiä anovista hemmetin poskipäistä. Jos Arthur ei olisi ollut niin päätä pahkaa ihastunut, häntä olisi hävettänyt, miten sekaisin hän oli ehtinyt menemään. Hän ei tietenkään halunnut myöntää edes itselleen, miten onneton oli, kun orastava suhde ei edennyt. Hän vain näytti nyrpeää naamaa töissä sekä ystävilleen ja perheelleen. Ystävät pistivät alkuvuoden työkuorman piikkiin, mutta hänen siskonsa ei ollut yhtä sokea.
“Miksi et vain soita hänelle?” Morgana oli ehdottanut, kun Arthur vihdoin uskoutui siskolleen, etteivät työt olleetkaan yksinään vaivanneet häntä viime viikot.
“Olimme yksillä treffeillä. Eivätkä ne edes olleet treffit”, Arthur valitti ja onnistui olemaan irvistämättä webbikameralle.
“Miten se liittyy mihinkään?” Morgana kysyi. Arthur ei vaivautunut olemaan irvistämättä.
“Eikö se ole epätoivoista?” hän sanoi.
“Etkö sinä ole epätoivoinen?” Morgana naurahti.
Oli, mutta sitä Arthur ei sanonut Morganalle. Sen sijaan hän tuskastui joka kerta, kun Merlin ehdotti tapaamista, pikkuhiljaa harvemmin ja harvemmin. Arthur ei oikeastaan halunnut tutustua Merliniin puhelimessa. Hän halusi katsoa kun tämä puhui, koskettaa tämän kättä ja suudella menetetyn ajan edestä. Mutta epätoivo alkoi ajaa häntä harkitsemaan pyytämään Morganalta muutakin apua kuin vain keskustelemiseen. Tämä oli hyvä ystävä Gwenin kanssa ja Gwen sen sijaan oli Merlinin ystävä, kuten Arthur oli oppinut niillä yksillä treffeillä, jotka hädin tuskin olivat treffit. Mutta se idea tuntui ihan yhtä hölmöltä kuin närkästyksessä vellominen. Mitä Morgana edes voisi tehdä? Ja pitikö hänen oikeasti turvautua siskonsa apuun sopiakseen tapaamisia ihastuksiensa kanssa? Eikö hän ollutkaan aikuinen mies vaan lukioikäinen kakara?
Ravintolalla oli onneksi parkkipalvelu, koska Arthurin ei tehnyt mieli lainkaan ensin pyöriä lähimmät korttelit ympäri seuraavat puoli tuntia ja seuraavaksi rämpiä räntäsateessa takaisin ravintolalle. Arthur ojensi autonsa avaimet nuorelle miehelle ravintolan ovella ja työnsi saamansa lipukkeen povitaskuunsa. Hän kipaisi muutamat portaat ylös narikalle Gwaine takanaan ja pudisteli märkää lunta hiuksistaan.
“Oho, miksi sinä et järjestänyt tällaisia kolmekymppisiä?” Gwaine kommentoi, kun he pääsivät narikasta. Arthur suoristi mustan paitansa helmaa, työnsi paremmin ylös rullaamiaan mustan pikkutakkinsa hihoja ja kääntyi katsomaan baaria, jonka Morgana oli vuokrannut illaksi. Tupa oli jo täynnä ja ilmassa oli musiikkia sekä iloista puhetta. Ravintola jakautui kahteen osaan, oikealla puolella aukeni tanssilattia sekä korotettu lava mustin verhoin reunustettuna. Seinän vierustan korkeita, pyöreitä pöytiä täyttivät jo juhlivat vieraat ja valot katossa maalasivat tilaa punaisen ja violetin sävyiseksi. Vasemmalla oli ravintolapuoli, joskin hieman muokattuna siitä, millaisena Arthur muisti paikan. Pöytiä oli vähemmän, poissaolollaan loistivat valkoiset pöytäliinat, kukkakoristeet ja pylväitä vierustavat patsaat. Valaisimista kajasteli pehmeä keltainen ja hempeä vaaleanpunainen – ehkä huomisesta ystävänpäivästä muistuttamassa –, mutta tanssilattian liikkuvat punaiset kiilat ylettyivät välillä kiiltäviin tummiin pöydänpintoihin sekä katon peilimosaiikkiin. Pöydiltä erottui jonkinlaisia rasioita sekä paperilappusia ja kyniä. Varmaan jokin Morganan hauska leikki. Arthur näki ravintolan takana valokuvauskopin ja tavallisen alkoholia tarjoilevan tiskin lisäksi suklaalähteen ja lajitelman siihen sopivia dipattavia. Pitkällä pöydällä takaseinällä kimmelsi rivi kiiltäviä laseja sekä valtava boolimalja täynnä punaista juomaa. Ravintolan akustiikka piti huolen, että tanssijat saivat nauttia rintakehää paukuttavasta bassosta ja pöydissä istuvat rauhallisesta keskustelusta.
“Arthur!”
Arthur ehti juuri ja juuri nähdä hahmon lähestyvän häntä, kun sai kasvojen täydeltä mustaa tukkaa, kun Morgana hyökkäsi hänen syliinsä.
“Hyvää syntymäpäivää”, Arthur sanoi ja halasi siskoaan. Morgana erkani sen verran, että Arthur sai katsottua tätä. Nainen oli pukeutunut mustavalkoiseen polvien yli yltävään mekkoon. Sen kaulus näytti olevan kuin liimattu naisen kaulan iholle ja käsivarsille laskeutui sievästi lyhyet hihat. Beigen kiiltävän kankaan päällä kiemurteli mustaa pitsiä. Morganan kiiltävät mustat hiukset pysyivät ihmeen kaupalla suorana ja siististi hänen olkiensa ympärillä, vaikka illanvieton merkkejä saattoi havaita yksittäisistä karkuun pyrkivistä suortuvista.
“Kiitos”, Morgana hymyili Arthurin ojentaessa koristeellista lahjakassia, joka sisälsi yhden Morganan suosikkituoksun. Morgana kumartui myös halaamaan Gwainea.
“Osaat heittää Arthuria parempia bileitä”, mies naureskeli.
“Sinä vain et muista niistä mitään”, Arthur sanoi.
“Se on ihan hyvä tapa juhlia”, Gwaine sanoi ja kääntyi Morganaan. “Hänet pitää hommata känniin, tammikuu oli kamala.”
“Älä yritäkään”, Arthur aloitti.
“Ei Arthur voi olla tänään kännissä. Muistatko?” Morgana nyökkäsi Gwainelle. “Huomenna on tärkeä päivä.”
Arthurin onneksi valot olivat punaiset ja peittivät hänen poskien kuumotuksen.
Gwaine oli ärsyttävä suurimman osan ajasta, mutta osasi potkia sopivasti takamukselle aina silloin tällöin. Siksi hän olikin Arthurin ketjun parhaita personal trainereita. Arthur mielestään osasi olla ammattilainen ja pitää henkilökohtaisen elämänsä poissa töistä, mutta kummasti hänen alaisensa eivät olleet samaa mieltä. Gwaine varsinkin, huonolla henkilökohtaisten rajojen kunnioittamisella hänet kun oli varustettu, oli alkanut tämän tästä kyselemään tietyllä äänensävyllä, oliko Arthurilla kaikki kunnossa. Sellaisella, jonka tämä varasi hetkiin, kun halusi auttaa aidosti. Arthur pyrki pitämään aiheen poissa työpaikaltaan, eikä ollut suostunut vastaamaan suoraan Gwainelle. Mutta sitten yhtenä päivänä kokouksessa, jonka takia Arthur ei voinut taaskaan vastata Merlinille myöntävästi tapaamisehdotukseen, Arthur oli lähestulkoon huokaillut läpi palaverin niin, että Annis oli ehdottanut kokouksen siirtämistä ajankohtaan, jolloin Arthur ei olisi nukahtamaisillaan.
“Mikä sinua vaivaa?” oli Gwaine tölväissyt kokouksen jälkeen, kun Arthur oli lähettänyt yhtä lailla huolestuneen Leonin matkoihinsa toimistostaan. Tämä ei osannut olla yhtä periksiantamaton kuin Gwaine. Arthur murahti jotain epäselvää ja leikki kännykällään. Ikään kuin Gwaine ei tarkalleen tietäisi vastausta kysymykseensä.
“Ei tee kenellekään hyvää, että jatkat tuota vellomista”, Gwaine huokaisi. Arthur mulkoili puhelintaan ja kieltäytyi kommentoimasta.
“Mitä sinä tahtoisit tehdä?” Gwaine jatkoi. Arthur ei vastannut.
“Meillä on kasa uusia nyrkkeilysäkkejä varastossa”, Gwaine ehdotti. “Voin lähteä ryyppyseuraksikin.” Arthur oli yhä hiljaa.
Gwaine puuskahti. “Arthur”, hän sanoi niin jykevästi, että Arthur vihdoin kohotti katseensa. Hän kuuli Gwainea harvoin yhtä vakavana. “Nyt lopetat tuon itsesäälin ja teet asialle jotain. Jos haluat nähdä häntä uudestaan, sano se hänelle. Anna aika ja paikka, sillä selvä.” Arthur suipisteli suutaan vaikeana.
“Ei hän sinulle kieltäydy, jos hänellä on yhtään järkeä päässä”, Gwaine lopetti.
“Mutta kun ongelma on, että ei ole aikaa”, Arthur sanoi. “Tämä on kiireisin hetki vuodesta, tiedät sen.”
“Tee aikaa.” Gwaine raapi leukaansa. “Ystävänpäivään on viikkoja. Raivaa siihen tilaa.”
Arthur katsoi yllättyneenä Gwainea. Hän pyöritteli hieman hikisimmin sormin puhelintaan kädessään. “Oletko sinä aina ollut noin fiksu?”
“Olen”, Gwaine vastasi ja lähti. Arthur hymyili tämän perään hämillään, eikä tuhlannut enempää aikaa vaan teki kuten Gwaine oli ehdottanut.
Minulla on liput Hilaria Moran konserttiin ystävänpäivälle. Ei hänellä silloin vielä mitään lippuja ollut, mutta tiesi saavansa ne jostain. Rahalla sai, vaikka sitten kuuluisan sopraanon kalliin ja harvinaislaatuisen esityksen lippuja. Muuta hän ei viestiin kirjoittanut ja arviotaan nopeammin kännykkä ilmoitti uudesta viestistä.
Aiotko olettaa, että minulla ei ole muuta tekemistä ystävänpäivänä?Aion. En edelleenkään pidä tuosta määräilevästä sävystä.Seuraavassa viestissä kesti liian kauan eli kolme minuuttia, jonka aikana Arthur unohti hengittää pariin otteeseen.
Kyllä se sopii, vaikka en tiedä kuka tämä Hilaria Mora on. Arthurin sydän tanssi rumbaa.
Ei sillä väliä, kunhan näen sinut. Haen sinut kuudelta. Arthur nieleskeli monta kertaa ennen kuin sai vihdoin lähetettyä viestin sellaisenaan. Merliniltä tuli vastaukseksi hymiö, joka hymyili ujosti.
Siitä oli neljä viikkoa ja Arthur oli onnistunut pitämään tuon lauantain vapaana, vaikka oli muistanut vasta myöhemmin luvanneensa tulla Morganan syntymäpäiväjuhliin, jota vietettäisiin konserttia edeltävänä päivänä. Hän ei aikonut antaa sen häiritä vaan päätti pitää alkoholin ja yleisen juhlimisen minimissään.
“Ai niin”, Gwaine sanoi ja osoitteli tietäväisenä Arthuria. “Miten voisin unohtaa”, hän sanoi.
“Aika hyvin näköjään”, Arthur sanoi hiljaa lähtiessään luovimaan tietä ravintolan puolelle.
Istuttuaan jo paikalle saapuneiden Percivalin ja Leonin seuraan Arthur kieltäytyi shoteista, joita muut alkoivat kiskomaan kurkkuunsa ja otti sen sijaan olutta tuopillisen. Morgana liittyi heidän seuraansa Mordredin kanssa mukanaan lasillinen boolia, jota kehotti muidenkin maistavan.
“Se taisi mennä liian makean suuntaan”, nainen kikatti siemaistuaan punaista juomaa. Siinä kellui kirsikoita.
“Mikä tämä on olevinaan?” Gwaine kysyi ja tökkäsi rasiaa heidän pöydässään. Se oli puinen ja sen päällä oli rako kuin kolehtirasiassa.
“Säännöt ovat tuossa”, Morgana osoitti paperipinon päälle, “mutta se on arvoitus. Jokaisessa pöydässä on omansa ja jos keksit ratkaisun, saat ilmaisen drinkkilipun tiskiltä. Voit kirjoittaa arvauksesi lappuun ja laittaa rasiaan. Ne tarkistetaan myöhemmin, vähän ennen puolta yötä varmaan”, Morgana selitti. Gwaine otti innoissaan heidän pöytänsä arvoituksen käteensä, mutta jäi tuijottamaan sitä lopulta silmät melkein ristissä.
“Typerä peli”, hän tokaisi, viskasi lapun kädestään ja kumosi uuden shotin kurkkuunsa.
“Morgana!” ovilta kuului huuto. Morgana oli heti jaloillaan ja riensi vastaanottamaan uusia vieraitaan. Arthur jäi tutkimaan Leonin olan yli arvoitusta, mutta menetti kiinnostuksena nopeasti. Hänellä ei ollut tarvetta voittaa drinkkilippuja. Hän pyyhki katseellaan ravintolaa ja näki tanssilattialla Isolden pyörivän Tristanin kanssa selvästi jo jotain nauttineena, Mithian nauroi ystäviensä kanssa yhden korkean pöydän ääressä, Freya käveli ulos johtavien ovien ohi ja vilkutti juuri tulleille Gwenille ja Merlinille -
Arthur hätkähti, jolloin hänen kädessään ollut tuoppi oli livetä hänen syliinsä. Mordred hänen vieressään kohotti hänelle kulmiaan yllättyneenä jäätyään tutkailemaan Leonin kanssa arvoitusta.
“Mitä nyt?” nuorempi mies kysyi. Arthur aukoi suutaan ja tuijotti Merliniä, joka ystävällisesti nyökkäili päätään Morganalle ovensuussa. Arthur ei kuullut, mitä he puhuivat musiikilta ja melulta.
“Ei, ei mitään”, Arthur sanoi hätäisesti. Hän tuijotti kiinteästi Merliniin, joka vihdoin käänsi päätään katsellakseen ravintolan puolelle ja melkein heti heidän katseensa kohtasivat. Merlinin suu loksahti auki ja huulet muodostivat ympyrän.
Arthur nousi ylös silmät visusti Merlinissä, rutistaen yhä tuoppia kädessään ja hän ehti ottaa pari rivakkaa askelta, kun töytäisi tuoppinsa jonkun selkään tuon jonkun seisoessa tiskin luona. Katsekontakti katosi. Arthur räpäytti silmiään nähdäkseen, mihin oli törmännyt. Mies hänen edessään kääntyi ympäri ja katsoi häneen hurjistuneena.
“Anteeksi”, Arthur sanoi ja varmisti, että olutta ei ollut livennyt miehen vaatteille.
“Sinä.”
Arthur kohotti katseensa ja tunnisti vasta sitten, ketä oli tuupannut. Thornen silmät salamoivat hänen suuntaansa, hyvin tutusti siis. Tämän paksut kulmat kurtistuivat yhteen ja sormet kipristelivät nyrkissä.
“Hei, Thorne”, Arthur aloitti tyynellä sävyllä, vaikka tiesi, että ystävällisyydestä ei ollut hirveästi apua. Hän ei ollut koskaan ymmärtänyt miehen häntä kohtaan tuntemaa inhoa, mutta kai se liittyi jotenkin Odinin vihaan Utheria kohtaan. Omena ei kauas puusta pudonnut ja niin eteenpäin. Ja olihan Arthurkin haukkunut moninaisin sanankääntein sekä Odinin tapaa johtaa kilpailevaa saliketjua että tätä itseään. Ja välillä tämän poikaakin. Ehkä sillä oli jotain tekemistä vihanpidon kanssa.
“Joko sinä ehdit tuhota parhaimman pukuni?” Thorne kysyi ja tuli vähän lähemmäs. Arthur siirsi tuoppiaan pois päin ja silmäsi miestä päästä varpaisiin. Puvulla ei ollut pisaraakaan olutta.
“En”, hän vastasi ja vilkuili ulko-oven suuntaan. Merlin ja Gwen olivat kadonneet sieltä.
“Aiotko muuten pilata iltani?” Thorne kysyi hakien Arthurin huomiota, kun tämä ei jaksanut keskittyä alkavaan riidanpoikaseen.
“Minä luulin, että tämä on Morganan ilta”, hän tokaisi. Thorne naurahti matalasti ja tuli lähemmäs.
“Luulet olevasi hauska varmaan”, hän sanoi. Arthur huokaisi ja siirtyi kohtaamaan Thornen mulkoilun.
“Voidaanko riidellä joskus toiste?”
“Thorne!” kuului äkkiä Morganan huudahdus. Tämä tuli heidän luokseen silmät kipinöiden.
“Kun kutsuin sinut, oletin, että osaat käyttäytyä”, hän sanoi. “Sama koskee sinua, Arthur. Ette ala pitää täällä mitään kaksintaistelua”, hän sanoi Arthurille yhtä hyytävään sävyyn.
Thorne ravisti päätään ja taiteili kasvoilleen kieron hymyn.
“Tietenkin. Minä osaan käyttäytyä”, hän sanoi.
“Minä myös”, Arthur vastasi. Hetken tuijotuskilpailu jatkui vielä, mutta sitten Morgana huokaisi ja työnsi Arthurin takaisin pöytään, jossa tämän ystävät olivat katselleet sananvaihtoa varuillaan. Arthur nieli vastaväitteensä pöytään palaamisesta.
“Miksi sinä tuon kutsuit?” Gwaine älähti, kun Thornekin siirtyi oman seurueensa pariin baaritiskin ääreen. Arthur kurkotteli kaulaansa nähdäkseen, minne Merlin oli kadonnut.
“Thorne on vanha ystävä”, Morgana tokaisi yksiselitteisesti.
“Eli siis isäsi pakotti kutsumaan hänet”, Mordred sanoi ja Morgana siristi silmiään tälle.
“Jos saan taas hetkeksi isän pois kimpustani kutsumalla Thornen syntymäpäiväjuhliini, se on minusta pieni paha”, hän selosti seesteisesti. “Koska oletan, että kukaan ei kehtaa riehua minun juhlissani”, hän jatkoi katsoen Arthuria pää kallellaan. Arthur nyökkäsi epämääräisesti kuuntelematta kunnolla.
“Merlin taisi mennä istumaan jo pöytään”, Morgana avusti ja Arthur niksautti päänsä häneen.
“Minne? Tai siis -” hän höpisi. Morgana naurahti.
“Mene nyt siitä jo tai tipahdat kohta tuoliltasi”, hän sanoi ja töni Arthurin seisomaan. Arthur irvisti siskolleen, joka näytti hänelle kieltä. Arthur laski tuopin pöydälle ja kaartaen Thornen tarkasti lähti kiertämään ravintolaa.
Merlin löytyi yhdestä pöydästä ikkunan ääressä. Hän istui siellä Gwenin, Willin ja tuntemattoman tumman miehen kanssa. Tuntematon mies oli luokattoman hyvännäköinen ja Arthur ei pitänyt, miten tämä hymyili Merlinille. Sitten Gwen tökkäsi Merliniä kylkeen ja osoitti Arthuria, joka oli jäänyt tuijottamaan pöytäseuruetta. Merlin sanoi jotain kaikille ja nousi ylös. Arthur tunsi käsiensä roikkuvan hölmösti kylkiensä vieressä, epäili hiustensa olevan sotkussa ja yritti muistaa, oliko pyyhkinyt partavaahdon pois kaikkialta, myös korvien alta.
“Hei”, Merlin sanoi alkuun. Hän hymyili leppoisasti, työnsi kätensä mustien farkkujensa taskuun, otti ne sieltä pois ja suoristi sinisen ihoa myötäilevän kauluspaidan helmaa.
“Hei”, Arthur sanoi ja naurahti perään. “Miten sinä olet täällä?” hän kysyi.
“Gwen pyysi mukaan. Morgana oli kutsunut hänet”, Merlin kertoi ja viittoi naiseen selkänsä takana. “Sinähän tunnet jo Willin. Tässä on Lancelot, vanha lukiokaverini”, hän huomasi esitellä. Lancelot nousi pöydästä ja ojensi kätensä Arthurille. “Tässä on Arthur”, Merlin jatkoi ääni katketen viimeisen sanan jälkeen kuin olisi aikonut selittää, miten tunsi Arthurin, mutta ei tehnytkään sitä. Arthur tarttui Lancelotin käteen.
“Ai sinä olet se Arthur?” tumma mies sanoi komea hymy karehtien huulillaan. Merlin punastui.
“Öh, niin kai”, Arthur vastasi. Merlin työnsi Lancelotin tieltään ja viittoi Arthuria kauemmas pöytien luota. Merlin pysähtyi baaritiskin luokse, missä oli sillä hetkellä tarpeeksi tyhjää, eikä Arthuriakaan huvittanut mennä huutamaan tanssilattian lähelle.
“Kiva nähdä”, Merlin sanoi alkuun. Arthur pohti olisiko hänen pitänyt halata, mutta se tuntui kömpelöltä. Oikeastaan hän halusi vain suudella Merliniä siinä ja silloin. Merlin nojasi kylki edellä tiskiin ja laski kätensä sille.
“Niin. Ja outoa.” Arthur nauroi. “Kaksi kuukautta yritimme nähdä, kun olisi pitänyt vain odottaa, että Morgana järjestää synttärinsä.” Merlin nauroi ja Arthur pinnisteli ettei oikeasti kaapannut tätä suudelmaan. Sen sijaan hän nosti kätensä tiskille Merlinin sormien luokse ja kosketti niitä. Merlin hengähti.
“Otitko selvää, kuka on Hilaria Mora?” Arthur kysyi, kun hän vihdoin päätti, että säällinen aika pysyä hiljaa ja tuijottaa Merliniä oli kulunut jo aikaa sitten.
“Otin, kun pelkäsin jotain outoa vapaaottelijaa vetämässä räppiä tai muuta kammottavaa”, Merlin vastasi. Arthur tuhahti.
“Ei minun koko elämäni pyöri urheilun ympärillä”, hän sanoi. Hänen kurkkuaan kuivasi, mutta oli vaikea keskittyä pohtimaan baarimikon huomion saamista, kun oli vihdoin näin pitkän ajan jälkeen saanut Merlinin huomion.
“Ei voisi uskoa somesi perusteella”, Merlin huomautti. Hän kääntyi baaritiskiä kohti ja viittoi tummatukkaiselle naiselle tiskin takana. Arthur yritti sokeasti etsiä Merlinin kättä, joka oli liikkunut pois hänen kosketuksensa alta tämän alkaessa tilata.
“Sinä olet tutkaillut someani?” Arthur kysyi ja kun oli rekisteröinyt, mitä Merlin oli sanonut, hän hädissään pohti, mitä olikaan viime aikoina postaillut.
“Eikö se ole tapana? Tarkistaa, mihin olen sotkeutumassa?” Merlin sanoi ja tilasi kaksi olutta, kun nainen saapui heidän luokseen. “Älä väitä, ettet ole tehnyt samoin.” Arthur suipisti suutaan, eikä vastannut.
“Miten opiskelusi sujuvat?” Arthur kysyi saatuaan kurkkunsa kostutettua.
“Ihan hyvin. Tauko teki hyvää”, Merlin vastasi. “Sain harjoittelupaikan Newhamin yliopistollisesta sairaalasta. Se alkaa huhtikuussa.”
“Sehän on hienoa.”
Merlin hymyili varautuneesti kehuille. “Silloin minulla olisi varmaan enemmän vapaa-aikaa. Ei niin paljon opiskelua kotona”, hän sanoi. Arthurin huulet kaartuivat leveään hymyyn.
“Kuulostaa hyvältä”, hän sanoi. Outo oli vähäinen sana kuvaamaan hänen olotilaansa. Äänet vaimenivat, muu baari sumentui hänen mielessään ja hän liikutti uskaliaana kättään uudelleen koskettamaan Merlinin kättä tiskin päällä ja tällä kertaa hivutti sormiaan kippuraan kalpeamman käden päälle. Merlinin posket helottivat vähän punaisempana vai tekikö ilmiön ravintolan valaistus. Arthur tiesi kämmenensä hikoavan, kun sydän puski verta ja lämpöä joka puolelle hänen kehoaan.
“Mutta haluaisin nähdä ennen huhtikuutakin, jos se onnistuu”, Merlin sanoi keräillen itseään. Hän oli jäänyt tuijottamaan heidän yhteen liitettyjä käsiään. “Jos ehdit töiltäsi.”
“Ehdin. Ruuhka on jo helpottamassa”, Arthur vakuutti ja nautti, miten Merlin oli hämillään kosketuksesta.
“Joo, koska kaikki siirtyvät saleilta sairaaloihin”, Merlin naurahti, vaikka edelleen vilkuili heidän käsiään.
“Mitä?” Arthur kysyi.
“Niin, koska ne samat, jotka aloittavat uuden elämän vuoden aluksi päätyvät välillä minun luokseni, koska jotenkin kummasti syvään päähän lähteminen liikunnan kanssa ei ole hyväksi keholle, jos aloittaa tyhjästä”, Merlin selitti. “Kai te ohjaatte aloittelijoita siellä?”
“Totta kai. Ei meillä kukaan noviisi loukkaannu”, Arthur vannoi. Merlin nyökkäili epäilevänä. “Ne potilaasi tulevat ihan muilta saleilta”, Arthur intti tuntien mukavaa kihelmöintiä vatsanpohjassaan turhanpäiväisestä väittelystä.
“Niin tietenkin”, Merlin sanoi.
“Olet tervetullut katsomaan joskus miten toimimme”, Arthur heitti. “Tai voisit tulla itsekin kokeilemaan. Siitä voisi olla hyötyä sinulle”, hän huomautti ja katsoi Merlinin solakkaa vartaloa päästä varpaisiin.
“Yritätkö sanoa, että olen luikku?” Merlin kallisti päätään.
“Sanon, että harjoittelusta voisi olla hyötyä sinulle”, Arthur tarkensi ja alkoi huomaamattaan liikuttaa silittävin liikkein vapisevaa peukaloaan Merlinin kämmenselällä.
“Okei. Sitten sinun pitää opettaa minua, että en päädy ensiapuun”, Merlin sanoi.
“En tiedä pysytkö tahdissani”, Arthur arvioi.
“Sitä pitää kokeilla”, Merlin hymyili.
Mutta sitten DJ lopetti musiikin ja Morgana pyysi kaikkia kokoontumaan tanssilattialle seistessään mikin kanssa lavalla. Merlin hymyili Arthurille uudestaan ja he siirtyivät muun massan mukana lähemmäs koroketta. Molempien ystävät liittyivät seuraan ja Arthur huomasi ajautuvansa kauemmas Merlinistä. Gwaine pörrötti hänen tukkaansa niin, ettei jäänyt epäselväksi, mitä tämä sillä viestitti. Arthur kurkotti kaulaansa ja varasti katseen Merliniltä, kunnes keskittyi Morganaan.
Lyhyen iloisen tervetulotoivotuksen jälkeen Morgana piti tietovisan itsestään, jonka Arthurin joukkue Mordredin avustuksella voitti kepeästi. Sitten Morgana esitteli yllätysesiintyjän, joka oli kaikkien ällistykseksi M.I.A.. Arthuria miellytti esiintyjääkin enemmän katsoa, kuinka Merlin, Gwen ja Will intoilivat artistista kuin teinit konsanaan. M.I.A. veti muutaman vauhdikkaamman biisin, joiden aikana Arthur lipui kauemmas riehakkaasta väkijoukosta. Sitten laulut muuttuivat hitaammiksi ja Arthur ymmärsi vasta ensimmäisen kappaleen jälkeen etsiä Merliniä väkijoukosta. Mutta kun toinen hidas sävelmä alkoi, hän näki Merlinin lähteneen jo tanssiin Freyan kanssa. Arthur raapi otsaansa. Hän muisteli Freyan olevan myös Merlinin vanha ystävä, tämä oli kertonut sen joku kerta, kun he olivat sattuneet samaan aikaan kahvilaan joskus joulukuussa. Kolmatta hidasta ei enää tullut ja Arthur yritti niellä pettymyksensä.
Sitten M.I.A. lopetti ja Morgana pyysi juhlia jatkumaan. Arthur ei seurannut, kun Gwaine ja muut syöksyivät päästääkseen artistin juttusille. Hän luovi tietään toiselle puolelle tanssilattiaa, mistä löysi Merlinin jumittuneena juttelemaan Freyan kanssa. Arthur puri huultaan.
“Hei, nyt on synttärini, en aio katsella tuota ilmettä”, Morgana äkkiä ilmaantui Arthurin viereen. Arthur ynähti jotain ja riisti katseensa Merlinistä ja Freyasta.
“Sinun pitää ainakin maistaa boolia, tule”, Morgana sanoi jämäkästi ja lähti retuuttamaan Arthuria takaisin ravintolan puolelle. Merlin ja Freya liikkuivat myös samaan suuntaan, mutta edelleen toisiinsa uppoutuneena, kuten Arthur harmikseen pisti merkille.
“Älä syö kirsikoita, jos oikeasti haluat välttää krapulaa. Booli on aika laimeaa, mutta ne viheliäiset ovat imeneet alkoholia kunnolla”, Morgana selitti kauhoessaan kahteen korkeaan lasiin juomaa. Arthur tuijotti yhä toiselle puolelle salia. Freya näytti lähtevän Merlinin luota, tälle huudettiin tanssilattialta. Merlin nyökkäsi tälle ja palasi Gwenin ja muiden seuraan. Hän katseli ravintolaa ympäri ja hoksasi Arthurin. Hän hymyili. Arthur puski taka-alalle tympeän mustasukkaisuuden ja tarttui lasiin, jonka Morgana oli laskenut tasolle. Kun hän katsoi taas Merliniin, tämä ei ollut irrottanut silmiään hänestä. Arthur ei enää muistanutkaan, mikä oli mustentanut hänen mielensä hetki sitten, kun vatsan läpi kävi lämmin aalto. Hän kumosi makeaa juomaa kurkkuunsa ja se oli niin makeaa että oikein pisteli hänen suussaan. Hän ei aikonut ärsyyntyä tänään mistään. Juuri silloin Thorne kulki hänen ohitseen, hymyili hänelle toispuoleisesti ja lampsi tiehensä. Ei yhtikäs mistään, Arthur ajatteli ja tyhjensi boolilasinsa.
*
Merlin oikeasti halusi viettää illan ystäviensä kanssa. Varsinkin Lancelotin, jota muutenkin näki harvoin, kun tämän työ vartijana eli niin eri tahdissa hänen oman elämänsä kanssa, joten Merlin pinnisteli kuullakseen, mistä Lancelot puhui. Musiikki ei kuulunut juurikaan ravintolan puolelle, missä he istuivat samassa pyöreässä pöydässä. Ihmiset ympärillä olivat äänekkäitä, mutta Lancelotin matala puhe kuului oikein hyvin heidän ylitseen. Merlinin päätä ei keinuttanut myöskään vähäinen nautittu alkoholi, jonka hän oli jo vaihtanut kivennäisveteen, osin siksi, että tiesi sietävänsä huonosti mitään olutta vahvempaa, joka sekin meni vain vähissä määrin. Eli hänellä ei ollut mitään oikeaa syytä olla keskittymättä vain ja ainoastaan ystäviinsä. Oli vain turhanaikaisia syitä haroa hiuksiaan parempaan asentoon, kiroilla, ettei ollut sittenkään laittanut muuta kuin yksinkertaisen kauluspaidan päälleen ja saada niskansa kipeäksi muistaessaan aina äkillisesti, että Lancelot yhä puhui hänelle.
Vaistomaisesti Merlin käänsi katsettaan toiseen päähän ravintolaa, missä Arthur istui ystäviensä kanssa pitkässä pöydässä. Merlin oli arvellut, että Arthur saattoi hyvin olla paikalla Morganan syntymäpäiväjuhlissa, kun Gwen pyysi hänet mukaansa. Mutta Arthur oli ollut koko vuoden alun todella kiireinen, eikä Merlin ollut halunnut herätellä turhia toiveita, että näkisi tämän illan aikana. Mutta niin vain tämä istui muutaman metrin päässä hänestä, puhuen äänekkäästi, näyttäen tyrmäävän hyvältä. Merlin oli varma, että olisi kiillottanut muistikuviaan miehestä, kun he eivät olleet nähneet pitkään aikaan, mutta ilmeisesti hän oli tehnyt päin vastoin. Merlinin vatsassa poreili kuin kuplat hänen juomassaan tuijottaessaan Arthuria.
Arthurin ympärillä oli muutamia tuttuja kasvoja, jotka olivat näkyneet Arthurin someensa postaamissa kuvissa, mutta mukana oli myös tuntemattomia ihmisiä, kuten kiharatukkainen mies, jonka Gwen oli kertonut olevan Morganan kummipoika, Mordred. Arthurin kädet viuhtoivat ilmassa harvinaisen elävästi, kun Merlin oli ehtinyt tottua tämän melko hallittuun olemukseen. Tosin he eivät olleet tutustuneet vielä kunnolla ja ehkä Arthur oli ystäviensä seurassa sekä alkoholia nautittuaan vapautuneempi. Arthur tökkäsi vieressään istuvaa Gwainea olkapäähän ja tämä oli horjahtaa tuoliltaan, mille koko pöytä nauroi, Arthur niin paljon, että oli sitten itse tipahtaa istuimeltaan. Merlin tunsi kyljessään tökkäisyn ja kääntyi hätäisesti katsomaan Lancelotia, joka vain kohotti hänelle suupieltään ja jatkoi tarinaansa, joka liittyi…itse asiassa Merlin ei ollut varma mihin. Joten hän kurtisti kulmiaan ja nyökytteli päätään yrittäen esittää mietteliästä. Lancelot huokaisi luovuttaen kertomuksensa kanssa.
“Voit sinä mennä juttelemaan hänelle, jos tahdot”, mies sanoi ja kohotti tuoppiaan huulilleen.
“Kenelle?” Merlin kysyi viattomasti. Lancelot käänsi päätään nähdäkseen selkänsä taakse ja Merlin sai tekosyyn pälyillä tuttuun pöytään. Arthur oli juuri noussut muutamien ystäviensä kanssa ja suuntasi tanssilattialle.
“Älä viitsi”, Lancelot mutisi.
“Ei minun tarvitse jutella kenellekään muulle kuin teille. Sitä paitsi, Arthurillakin on ystäviä täällä”, Merlin selitti ja tiiraili Arthurin heilumista lattialla Usherin tahtiin hymy pakottaen hänen suupieliään. Arthur horjahti yhteen suuntaan, sitten toiseen, kaatuen melkein jonkun takanaan tanssivan naisen päälle. Arthur huusi anteeksipyyntöjä ja huojui epämääräiseen tahtiin kädet edessään antautuneena. Merlin kurtisti kulmiaan ja hymy laimeni.
“Kello ei ole edes kymmentä vielä”, Will sanoi katsoessaan Arthurin hoippumista yhtä epäileväisenä. Merlin kääntyi pöytäseurueeseensa päin, eikä sanonut mitään.
“Kaikki saavat vetää pikkuisen överiksi aina silloin tällöin”, Gwen sanoi, mutta hänellä oli myös ryppy kulmiensa välissä.
“Kunhan ei liian överiksi”, Will mutisi. Merlin raapi otsaansa ja joi poreilevasta vedestään.
Hetken aikaa Merlin pystyi keskittymään ystäviinsä, mutta sitten Lancelot pyysi kohteliaasti Gweniä tanssimaan ja Merlinin seuratessa heidän kulkuaan toiselle puolelle baaria, hän myös vilkaisi Arthuria, joka edelleen pyöri tanssilattialla. Nimenomaan pyöri, koska tämä ei enää oikein pysynyt jaloillaan ja Leon tuli tukemaan miestä. Leon alkoi johdattaa tätä pois lattialta, mutta Arthur kieltäytyi ja huusi jotain kovaan ääneen. Hänen siististi suitut hiukset olivat sekaisin, toinen hihoista pyrki luisumaan alas pikkutarkasta asettelusta huolimatta.
“Ei näytä hyvältä”, Will mumisi juomaansa.
“Ihan kuin itse et olisi koskaan ottanut hieman liikaa”, Merlin vastasi, vaikka Arthurin meno samaan aikaan loi häneen huolta ja pettymystä.
“Ei tuo ole hieman liikaa”, Will sanoi, kun Arthur lopulta kompuroi lattialle saakka ja jäi sinne räkättämään. Morganakin tuli paikalle yrittäen rauhoittaa veljeään. Juhlavieraat alkoivat silmäillä Arthuria samanlaisella epäilevällä katseella kuin Willkin.
“Saa kai sitä välillä vaihtaa vapaalle”, Merlin yritti.
“Joo, mutta en tiennyt, että sinä pidät tuollaisista rellestäjistä”, Will tuhahti.
Morgana sai Arthurin poistumaan tanssilattialta ja väläytti huolettoman hymyn muille tanssijoille. Morgana tarjosi Arthurille vesilasillista ja tämä otti sen kyllä vastaan, mutta aika pian puolet siitä löytyi lattialta. Loput hän yritti kaataa suuhunsa, mutta valtaosa lipui hänen paidalleen ja kengilleen. Morgana näytti turhautuneelta ja Gwaine tuli kuskaamaan Arthur takaisin heidän pöytäänsä. Merlin katseli vetensä pintaan pulpahtelevia ilmakuplia. Hassu, epämääräinen aavistus häiritsi häntä Arthurin käytöksessä. Hän oli tarkkailut tätä koko illan ja muisti, että tämä ei ollut juonut paria tuopillista enempää, ehkä yhden lasin boolia. Ei sillä päästy tuollaiseen kuntoon Arthurin fysiikalla. Merlin ei pitänyt tunteesta, joka kiemurteli hänen vatsassaan. Ihan kuin hänen pitäisi tietää jotain, osata yhdistää palasia johonkin ahdistavaan, mutta ei halunnut.
Lancelot ja Gwen palasivat jonkin ajan kuluttua tanssimasta ja Merlin tunsi nyt erilaista vaikeutta keskittyä ystäviinsä. Hän ei enää etsinyt Arthuria ravintolan toiselta puolelta, mutta kuuli hyvin, miten tämän äänenvoimakkuus kohosi hetki hetkeltä. Merlin pohti huomisia treffejä, eikä tiennyt oliko iloinen, että Arthur olisi ehkä liian krapulassa osallistuakseen niille. Ei häntä alkoholin läträäminen oikeastaan haitannut, Arthur oli aikuinen ja sai tehdä, mitä tahtoi. Tuskin tämä joka ilta oli tällaisessa kunnossa, ei ainakaan työtahtinsa perusteella. Eikä asia tietenkään kuulunut Merlinille. He olivat käyneet yksillä treffeillä. Siinä kaikki.
Tunnin päästä Merlin astui ulos vessasta ja Arthur istui lattialla nojaten seinään hänen kulkuväylällään.
“Helvetti…” Merlin mutisi. Vessoille johtava käytävä oli hämärä ja sillä hetkellä tyhjä. Arthurin jalat retkottivat isossa haara-asennossa, jolloin vähemmänkin juonut kompastuisi niihin melko varmasti. Merlin oli toivonut, että aika ja Arthurille tämän ystävien tuputtama vesi olisi auttanut, mutta turhaan.
“Hei”, Merlin sanoi ja käveli lähemmäs Arthuria. Arthur ei tainnut nukkua kuitenkaan, hänen silmänsä harittivat ja hänen kätensä hipelöivät lattiaa, kuin hän yrittäisi keksiä, miten käyttää niitä päästäkseen ylös. Kun hän kuuli Merlinin äänen, hän kääntyi katsomaan ylemmäs ja siristellen silmiään tunnisti, kuka häntä oli kutsunut.
“Merhlinnn”, hän sammalsi ja alkoi määrätietoisemmin nousta lattialta. Merlin tuli lähemmäs ja tarttui Arthuria käsivarresta saaden tämän joten kuten seisomaan.
“Onko kaikki hyvin?” Merlin kysyi. Arthur nauroi ja alkoholi tuulahti Merlinin kasvoille.
“Hellvetin hyvin…” hän hölisi ja nojasi voimakkaasti Merliniä päin, jolloin Merlin oli menettää myös oman tasapainonsa. Hän taiteili ähisten Arthurin käsivarren olkiensa yli.
“Pitäisikö sinun lähteä kotiin?” hän ehdotti vaisusti ja lähti taluttamaan Arthuria takaisin ravintolan puolelle. Heitä vastaan käveli pari vierasta ja he irvistivät Arthurin tilalle.
“Ei, ei, ei… Shinä olet täällä. Ja Morhgana”, Arthur tavasi. Merlin huokaisi.
He kääntyivät kulmasta ja pääsivät baarin puolelle. Merlin repi Arthuria pysymään pystyssä, kun tämä uhkasi livetä kaatumaan sivulleen päin pöytää, jolla boolimalja virui. Leon tuli äkkiä heidän eteensä.
“Arthur? Mihin sinä katosit?” mies kysyi hädissään.
“Hän torkkui vessojen luona”, Merlin hymyili yrittäessään siirtää Arthuria Leonin syliin, kun tämä jaksaisi kannatella Arthuria paremmin.
“Yrithin mennäh ulossh”, Arthur kikatti ja heitti käsiään Leonin suuntaan, mutta ennen kuin Leon ehti tarttua tähän, Arthur oli kompastunut omiin jalkoihinsa ja kaatui boolipöytää päin.
Tömähdys kiinnitti ihan jokaisen vieraan huomion ravintolan puolella. Merlin katsoi, kun kuin hidastettuna Arthur tuupertui suoraan boolimaljaan ja kaatui taaksepäin vetäen maljan mukanaan samaa tietä. Maljan sisältö vyöryi Arthurin päälle ja malja ihmeen kaupalla pysyi ehjänä, kun se kumahti ensin lattialle kaatuneen Arthurin päälle ja lähti siitä kierimään. Joku vieraista sai maljan kiinni ja pysäytti sen. Koko ravintola oli hiljaa, kauempaa kuului vain Uptown Funk ja Arthurin hölmistynyt räkätys. Tämän hiuksissa oli vaaleanpunaisia pisaroita, vaatteet kiilsivät märkinä ja lattia lainehti nesteestä. Seassa pyöri kirsikoita.
“Kotiin”, kuului heti Morganan ääni. Nainen marssi Arthurin luokse ja tarrasi miehen olkavarresta väkivalloin. Morganan posket helottivat punaisena.
“Jotkut sitten eivät vain osaa käyttäytyä.” Merlin kohotti katseensa ja näki jonkun tuntemattoman miehen kyräilevän Arthurin tilaa vahingoniloisena. Tällä oli ivallinen hymy kasvoillaan ja hän vilkuili pariin ystäväänsä, jotka tirskuivat Arthurille. Merlinin vatsassa heräsi taas se outo kiemurtelu. Äkkiä Arthur alkoi yökkäillä maassa ja kaiken aiheuttamansa sotkun päälle oksensi tummalle lattialle. Punainen neste sai mukaansa punaiseksi värjääntyneitä vatsahappoja. Arthurin vatsa taisi olla tyhjä. Sitten tämän pää keinahti hänen rintaansa vasten.
“Arthur?” Leon kysyi hädissään. Merlin katsoi pakokauhuisena Arthuria, mutta kun tuntematon mies kikatti jälleen, hän siirtyi siristelemään tälle silmiään. Tämän toispuoleinen hymy tuntui tutulta ja vatsaa kiemursi.
“Sinä laitoit jotain hänen juomaansa.”
Tuli ihan hiljaista ja mies lakkasi tirskumasta. Hänen mittaili Merliniä päästä varpaisiin inha hymy edelleen huulillaan.
“Ja kuka sinä luulet olevasi?” mies kysyi.
“Minä näin. Arthur otti boolia ja lasi oli pöydällä, kun sinä kävelit hänen ohitseen”, Merlin selitti. Kiemurtelu vatsassa helpotti sanottuaan se ääneen. Ravintolan puolella seurustelleet vieraat olivat jääneet töllistelemään tapahtumia ja Merlin hoksasi silmäkulmastaan, että myös Lancelot ja Gwen seisoivat katsomon joukossa.
“Minä en ole koskenutkaan hänen juomiinsa”, mies tokaisi vältellen. “Itse hän on tilansa aiheuttanut.”
“Thorne, jos sinä olet terästänyt Arthurin juoman jollain…” Morgana aloitti vaarallisesti. Hän oli yhä kumartuneena Arthurin ylle, mutta katsoi vimmoissaan Thorneksi kutsumaansa miestä. Leon taputteli Arthuria poskeen ja Merlin kuuli kuinka tämä yritti pitää Arthuria hereillä.
Thorne nousi seisomaan tuoliltaan.
“Minä en ole koskenutkaan hänen juomiinsa!” hän karjaisi. Sitten Lancelot vilahti sulavalla liikkeellä hänen ohitseen, Thorne karjaisi “hei!” ja Lancelot käveli Merlinin luokse pieni taskumatti kädessään.
“Tarvitsetko yleensä omat juomat kaverisi synttäreille?” Lancelot kysyi, avasi pullon korkin ja nuuhkaisi. “Absinttia”, hän päätteli irvistäen ja yskähti. “Tässähän palaa ruokatorvi vain haistaessa”, hän jatkoi.
“Thorne!” Morgana karjaisi lujaa, jolloin Thorne ja hänen ystävänsäkin säpsähtivät.
“En minä laittanut sitä hänen juomaansa”, Thorne edelleen kiisti.
“Sitten sinua ei varmaan haittaa, jos tarkistamme asian ravintolan valvontakameroista”, Gwen äkkiä ehdotti Thornen takaa ja viittasi katon rajassa riippuvaan kameraan, joka osoitti tismalleen boolimaljan pöytää kohti. Nenäänsä nyrpistellen Thorne käännähti katsomaan naiseen, joka hymyili viattomasti. Verkkaisesti Thorne kääntyi takaisin Morganaa kohti ja hänen ilmeensä muuttui kauhistuneeksi.
“Ulos! NYT!” Morgana karjui. Thorne mulkaisi Morganaa, tuhahti, mutta lähti sitten niskojaan nakellen harppomaan ulko-oville.
Merlin huokaisi väristen ja suuntasi kiitollisen silmäyksen Lancelotille ja Gwenille, mutta kääntyi sitten nopeasti Arthurin puoleen. Leon oli pyyhkinyt Arthurin kasvoilta oksennusta, mutta sitä oli vielä rinnuksilla. Merlin polvistui maahan polvet kastuen booliin.
“Pysyykö hän hereillä?” Merlin kysyi Leonilta. Morgana huuteli vieraille, että välikohtaus oli ohi ja lähti sitten hakemaan tarjoilijoita siivoamaan sotku.
“Kyllä kai”, Leon vastasi. Merlin piteli kättään Arthurin suun edessä. Hengitys tuntui melko normaalilta, vähän raskaalta, mutta tasaiselta. Hän kohotti Arthurin kasvoja leuasta, mutta ihon väriä oli hankala nähdä ravintolan punertavassa valossa. Hän tunnusteli ihoa, se ei tuntunut erityisen viileältä, jopa hänen hikoilevien sormiensa alla. Silmät harittivat jälleen.
“Arthur? Kuuletko minua? Tiedätkö, missä olet?” Merlin kysyi kovaan ääneen.
“Merlinhh… Mennään katshomaa Hihillaraa”, Arthur sopersi.
“Mistä hän puhuu?” Leon kysyi. Merlin tukahdutti naurahduksen.
“Sekavia vain. Mutta hengitys on tasainen. Hän on lämmin. Yksikin annos tuon vahvuista absinttia voi aiheuttaa alkoholimyrkytyksen, mutta Arthur oli kai onnekas”, Merlin selitti. Leon silmät suurenivat ja kulmat kohosivat. “Opiskelen sairaanhoitajaksi”, Merlin tokaisi ja nousi seisomaan.
“Pitääkö soittaa ambulanssi?” Morgana kysyi tultuaan jo takaisin. Hän puristi käsivarsiaan.
“En usko sen olevan tarpeellista. Mutta hänen pitää päästä kotiin. Jonkun pitää vahtia häntä yön ja varmaan huomennakin”, Merlin selitti. Hän huomasi, että Gwaine ja muut Arthurin ystävät olivat kerääntyneet puoliympyräksi Arthurin luokse.
“Minä menen”, Morgana sanoi heti.
“Älä turhaan, nämä ovat sinun synttärisi. Minä menen”, Gwaine torppasi tämän ehdotuksen, mutta miehen huojuva seisominen ei vakuuttanut Merliniä, että tämä olisi paras henkilö huolehtimaan Arthurista.
“En usko, että se on hyvä idea.” Merlin hymähti. “Minä huolehdin hänestä”, hän sanoi ja kun Morgana avasi suunsa kai aikeenaan väittää vastaan, Merlin nosti sormensa pystyyn. “Minä olen nyt asiantuntija eli siis korkein auktoriteetti tällä hetkellä ja päätän, että se on parhaaksi Arthurille. Siitä ei ole lainkaan vaivaa”, hän sanoi ytimekkäästi.
Morgana suostui pitkän huulten pureskelun jälkeen ja kirjoitti lapulle Arthurin osoitteen ja alaoven koodin. Arthurin taskusta löytyi tämän avain. Gwen tarjosi autonsa avaimet Merlinille, jonka vähä humala oli kadonnut jo jokin aikaa sitten. Leon ja Percival saivat Arthurin ulos ja pelkääjän paikalle, kun Arthur jaksoi pysyä jokseenkin hereillä.
“Tulen huomenna käymään”, Morgana sanoi, kun hän tuli saattamaan Merliniä Gwenin autolle. Merlin nyökkäsi, hyvästeli ystävänsä ja istui kuskin paikalle. Arthur nojasi päätään auton oveen ja maiskutti suutaan.
“Pysytkö hereillä?” Merlin kysyi käynnistäessään autoa. Arthur hymähti jotain myöntävältä vastaukselta kuulostavaa.
Merlin yritti pitää Arthurin valveilla höpisemällä turhia koko matkan Lontoon itäosiin. Jokin sairaanhoitaja-asetus oli mennyt päälle Merlinissä ja hänestä tuntui kuin olisi jutellut tavanomaiselle potilaalle. Samalta hänestä tuntui, kun hän jätti auton kadunvarteen Arthurin talon edustalla ja alkoi kammeta tätä kaarasta ulos. Arthur haisi kirsikoilta ja sokerilta sekä oksennukselta. Hän vaikutti jo aavistuksen selkeämmältä ja valitti oloaan.
“Pari kerrosta ylemmäs ja pääset ihan omaan vessaasi oksentamaan”, Merlin kannusti, mutta Arthur ei voinut odottaa niin kauaa vaan toisen kerran sinä iltana tyhjensi vatsaansa. Puska talon pihassa ei ollut onneksi huonompi paikka kuin keskellä ravintolaa.
Kolmas kerros oli hiljainen, kun Merlin ja Arthur kompuroivat sen läpi. Arthurin jalat laahasivat lattiaa ja tämä lysähti takamukselleen siksi aikaa, kun Merlin avasi oven.
“Enää pari askelta”, Merlin sanoi ja veti Arthurin ylös.
“Missä makuuhuoneesi on?” Merlin kysyi kuin ei olisi koskaan kuvitellutkaan kysyvänsä Arthurilta tämän makuuhuoneen sijainnista. Ainakaan hän ei ollut kuvitellut sen tapahtuvan näin, koska ei ollut ajatellut sitä lainkaan, Arthurin makuuhuonetta siis. Asunto oli pimeä ja Merlin näki vain vaivoin huonekalujen ääriviivat sekä vasemmalla puolellaan kulman, minkä takaa oli erottavinaan sohvan kaaren ja isot lattiaan asti ulottuvat ikkunat.
“Perällä”, Arthur murahti. Merlin repi tämän käsivarren harteilleen ja lähes raahasi miehen asunnon läpi avonaiselle ovelle, jonka takana oli hämärä makuuhuone. Sängylle oli pari metriä ja Merlin huokaisi helpotuksesta, kun sai vihdoin Arthurin vaakatasoon. Hän hapuili yöpöydän valaisimen päälle, jotta näkisi paremmin. Leveällä parisängyllä oli tummansininen siististi aseteltu päiväpeitto, johon Arthur paraikaa valitti. Merlin seisoi paksulla karvaisella matolla. Seinällä vastapäätä riippui televisio ja sen alla kiilteli valkoinen lipasto. Valtaosaa seinästä peitti ikkuna, joka jatkui huoneen kulmaukseen ja sen ohi. Sen peitteeksi oli vedetty täkin väriset tummansiniset verhot. Kulmauksessa oli mukavannäköinen nojatuoli sekä matala metallinen sohvapöytä. Takaseinällä kohosi korkea kaappi sekä ovi, joka oli raollaan.
Merlin tarttui ensin Arthurin kenkiin, jotka olivat boolista tahmeat. Ne tuntuivat aidolta nahalta, eivätkä ehkä olleet enää pelastettavissa. Hän sai Arthurin istuvaan asentoon ja veti ensin talvitakin ja sitten pikkutakin tämän päältä, sekin oli boolissa ja oksennuksessa. Merlin riuhtoi peitot Arthurin alta, painoi tämän kylkiasentoon patjalle ja laittoi sitten peitot tämän päälle.
“Pysy siinä, tulen kohta takaisin”, Merlin sanoi ja Arthur nyökkäili. Merlin mutristi suutaan ja potki vähän karvaista mattoa pois sängyn juurelta. Ehkä lattialle oli parempi oksentaa kuin matolle.
Keittiön identtisiltä näyttävistä kaapeista Merlin löysi ison vesilasin sekä pienen hapuilun jälkeen kylpyhuoneesta ämpärin, jotka molemmat toi makuuhuoneeseen. Arthur oli pysynyt kyljellään ja hereillä, eikä ollut sotannut lattiaa. Merlin laski ämpärin tämän pään kohdalle lattialle sängyn juurelle ja istui sängylle tämän viereen vesilasi kädessään.
“Jaksaisitko vähän juoda?” hän kysyi ja laski kätensä Arthurin käsivarrelle. Tämä vain vaikersi vastaukseksi. Merlin laski lasin yöpöydälle. Hän kävi riisumassa omat ulkovaatteensa eteiseen ja palattuaan onnistui raahaamaan nojatuolin nurkasta sängyn viereen Arthurin puolelle. Se upotti ihanasti, kun Merlin istui siihen.
“Merlin?” Arthur puhui äkkiä ja Merlin näki tämän katselevan häntä. “Missä minä olen?”
“Ihan kotonasi. Yritä nukkua”, Merlin vastasi. Arthur valitti taas, mutta sulki silmänsä ja painoi kasvojaan tyynyynsä. Merlin lähetti viestin Gwenille kertoen, että oli päässyt perille ja Arthur oli kunnossa olosuhteisiin nähden. Gwen sanoi kertovansa Morganalle. Arthur korahti sängyllä. Merlin kokeili tämän kasvoja, mutta iho oli lämmin. Tasainen tuhina kuulosti nukkumiselta ja Merlin huokaisi syvään. Hän nosti jalkansa sängylle ja yritti olla itse nukahtamatta.
A/N: Odinin pojalle ei ole annettu nimeä, mutta ajattelin, että Thor voisi olla sopiva ja väänsin sen muotoon Thorne. Vuoden kulkua on sarjasta hankala nähdä, mutta Morganalla on syntymäpäivä kolmannen kauden puolessa välissä ja neljännen kauden alussa Samhainin (eli halloweenin) aikaan kerrotaan kuluneen vuosi, kun hän katosi eli synttärit olisi ehkä myöhemmin keväällä, mutta helmikuu oli mielestäni riittävän lähellä. Loput yhtäläisyydet jätän löydettäväksi.
Ylihuomenna nähdään, miten Arthur selviää (öhö öhö) tästä. ^^
