Kirjoittaja Aihe: Genshin Impact: Jumalalliset teekestit 2/2 | Zhongli/Venti, Aether/Noelle, S  (Luettu 178 kertaa)

Verinen Paronitar

  • pimeyden kalkkuna
  • ***
  • Viestejä: 1 722
  • monokkeli huurussa
Jumalalliset teekestit

fandom: Genshin Impact
paritukset: Zhongli/Venti, Aether/Noelle
ikäraja: S
genre: höpöhöpö draamaa, romanssia, jne.

yhteenveto: Kodinrakennuksesta ja kohtaamisista, erityisistä ystävistä ja muusta sen sellaisesta.

A/N: Aloitin tämän ficin kesällä pian Serenitea pot -päivityksen jälkeen, ja nopeastihan homma levisi käsiin ihan totaalisesti. Olen kirjoitellut tätä tosi katkonaisesti milloin sattuu, eikä tällä ole ollut mitään kovin selkeää rankaa missään vaiheessa, enemmänkin kyse on intohimoisten fandom-feelssien purkamisesta kuin kunnollisesta tarinasta. Hajanaista on ja sori siitä. Tuhannet kiitokset ruttopojalle ihanista kommenteista ja ficistä, jotka inspiroivat jatkamaan tämän kanssa taistelua sellaiseen pisteeseen saakka, että julkaisua voi edes miettiä. Omistan tän tekstin sulle, vaikka siis yksi iso self-indulgent läjähän tää vaan on.

Loppuosa vielä vähän hakee muotoa, mutta sen verran pitkällä olen jo, että uskallan napsaista tämän kahtia ja viskata alkupuolen pois käsistäni. Jos tästä vaikka saisi lisäpotkua kirjoitteluun.







Kun Aether oli astunut isoäiti Pingin lahjoittaman teepannun tiluksille ensimmäisen kerran, hän oli rehellisesti sanottuna ollut melkoisen vaivaantunut.

Kiitollinen toki ja haltioissaan myös, mutta silti vaivautuneisuus oli leimannut hänen mielenmaisemaansa kaikkein väkevimmin. Totta oli, ettei luonnonhelmassa leiriytyminen aina sujunut ongelmitta ja mukavuuksista joutui tinkimään alituisesti, mutta kokonainen kartano repussa muiden varusteiden mukana kannettavaksi tuntui liioittelulta.

Isoäiti Ping oli hymyillyt Aetherille ja taputtanut lempeästi hänen kättään.

“Se voi tuntua suurelta ja tyhjältä nyt, mutta odotahan vain kun aika kuluu. Kutsu ystäviä kylään, poikakulta, kyllä he sen täyttävät ellet sinä itse tiedä, mitä tilalla tehdä.”

Ehdotus oli mitä mainioin.


*


Yhdessä pannunhenki-Tubbyn kanssa Aether ja Paimon kävivät nopeasti tuumasta toimeen, ja alustava suunnitelma kartanon kalustamisesta laadittiin. Teepannun sisäisessä maailmassa vallitsi ikuisesti kullanhehkuinen iltarusko ja kuiskauksenomainen tuulenviri silitti hellästi hiuksia, joten pihamaalle sopisi rakentaa paviljonki tai parikin ajanviettopaikoiksi, keittotarpeet olisivat mukava lisä, ja kaiken sen ympärille maisemaa rakentamaan voisi asetella kallioita, puita ja pensaita. Tubbylla oli monenlaisia visioita Liyuen arkkitehtuurita muistuttavista porteista ja patsaista, eikä Aetherilla ollut mitään moista vastaan.

Taloon sisälle tarvittaisiin myös kunnon keittiö ja suuri ruokapöytä, jonka ympärille mahtuisi mahdollisimman moni jakamaan ateriaa; makuuhuoneita ainakin kaksi, tai miksei suoraan kolme, ei vieraisiin varautumisesta ainakaan haittaa olisi; jonkinlaista oleskeluhuonetta tai salonkia voisi myös miettiä, ja tokihan nyt kunnon kartanossa täytyisi olla myös kirjastoa ja työhuonetta ja itse asiassa tiluksille sopisi myös alkemistinpenkki ja pieni kasvimaa ja miksei vaikka samantien jonkinlaista treeni-kenttääkin...

Ja vaikka aluksi lääniä tuntuikin olleen aivan liikaa, sille kyllä keksittiin käyttöä.

Erityisesti Paimon oli kaikesta tohkeissaan. Aether pidätteli usein naurua, kun tämä taskukokoinen matkaseura sinkoili ympäriinsä mittaillen ja miettien, millaista tavaraa mihinkin nurkkaan voisi sommitella, ja höpötteli siitä, kuinka he voisivat kerätä tänne kokonaisen aarrekammion seikkailuilta kertyvistä kalleuksista. Jopa Tubby vaikutti välillä putoavan kärryiltä Paimonin touhottaessa menemään, mutta koska se ei kenenkään riemua tuntunut häiritsevän, ei Aetherkaan viitsinyt asiaan puuttua.

Ja jos suunnittelut ja ensimmäisten kalusteiden muovaamiset olivatkin olleet kolmisin hauskaa puuhaa, muuttui koko projekti kertaheitolla vielä monin verroin viihdyttävämmäksi kun he alkoivat kutsua kirjavaa ystäväpiiriään kylään. Ideana oli, että kukin vieraista toisi mukanaan jonkinlaisen tupaantuliaislahjan osaksi hiljalleen rakentuvaa pienoismaailmaa, ja mitä pidemmälle päästiin, sitä nerokkaammaksi vedoksi kyseinen käytäntö osoittautui.

Teepannun tilusten ensimmäiseksi vieraaksi kutsuttiin Noelle. Aether tunsi suunnatonta tyytyväisyyttä siitä, että Tubbyn jäljiltä tummapuinen parketti kiilsi himmeästi eikä missään näkynyt pölyhiukkastakaan, joten Noellen oli yksinkertaisesti pakko pysähtyä lepäämään, vaikka tietysti ensin tyttö halusi aivan välttämättä pyöräyttää kasan pannukakkuja nautittavaksi kermavaahdon ja vadelmahillokkeen kanssa. Makea välipala maistui suussasulavan suloiselle olkikattoisessa bambumajassa istuskellessa, ja Paimon ahmi pannukakkuja niin ettei loppuillasta edes jaksanut liihotella ympäriinsä vaan käpertyi mieluummin Tubbyn siiven suojaan kuuntelemaan muiden jutustelua.

Noelle toi mukanaan paitsi aimo varaston jauhoja, mausteita ynnä muita perustarpeita, myös patoja ja pannuja ja posliinisia lautasia, sieviä pöytäliinoja ja mondstadtilaiseen tyyliin tilkuista ommeltuja värikkäitä torkkupeittoja. Ne pehmensivät miellyttävästi kartanon jylhää muotokieltä ja saivat paikan heti tuntumaan enemmän kodilta. Kun Aether kääriytyi täkkiiin, hän tajusi sen tuoksuvan Noellelta — miedolta ruususaippualta, leivoksilta ja sokerilta, sekä hienoisen aavistuksen teräkseltä. Melkein vaistomaisesti hän painoi kasvonsa vähän tiiviimmin kangasta vasten ja tunsi, kuinka hänen sydämensä hypähti Noellen reagoidessa hymyllä.

Oli päivänselvää, että teepannun toiseksi vieraaksi olisi kutsuttava isoäiti Ping.

Yhtä selvää oli myöskin se, että Aether tahtoi Noellen olevan paikalla, tarjoavan herkullisia pannukakkujaan ja tapaavan sitten aivan kaikki Aetherin muutkin ystävät, jotta näistä voisi sitten tulla myös Noellen ystäviä.

Hän halusi tarjota Noellelle kaiken minkä vain voisi; hän halusi jakaa tämän kanssa kaiken.


*


Kuten isoäiti Ping oli sanonut, ystävät kyllä täyttivät tilan vierailujensa myötä. Kukin jätti ensivisiitillään kädenjälkensä kartanon huoneisiin tai laajenevalle pihamaalle, ja viikko viikolta paikka tuntui aina vain kotoisammalta.

Lisa lainasi kirjastosta kaavioita sekä monenlaisia oppaita erilaisista huonekalumalleista ja sisustustyyleistä, muistuttaen tietysti tavanomaisen uhkaavaan tyyliinsä palautusajoista. Kleen räjähtävien ekskursioiden sivutuotteena syntynyt monenkirjava puutavara löysi paikkansa teepannun tiluksien rakennustöissä, Zhongli toi kyläillessään hienoimpia malmeja ja kristallikimpaleita materiaaleiksi, ja Xingqiu intoutui täyttämään kartanon kirjahyllyjä suorastaan palavalla tarmolla. Diluc istutti pihalle muutamia rypäleköynnösten pistokkaita ja nikkaroi niille sopivat kehikotkin, Venti sen sijaan vain nakkasi muiden hommaksi tuomansa tuuliastereiden sipulit ja keskittyi lähinnä puhaltelemaan voikukan siemeniä tilusten korkeimmalta kalliohuipulta.

Siinä pienoismaailmaa yhdessä koostaessa ja kyseisen työn hedelmistä nauttiessa Aether pääsi seuraamaan oikein aitiopaikalta tuttavapiirinsä monia ystävyyksiä — sekä vanhoja vakiintuneita seurueita uudenlaisissa kuviossa, että vasta nyt alkunsa saavia, kenties hieman yllättäviäkin sidoksia.

Dilucin rypäleköynnökset kiinnittivät kapteeni Kayean huomion välittömästi, ja mies mittailikin niitä katseellaan kauan todeten lopulta, että niin hienoisen hennot kasvit tarvitsisivat pian lisää tukea. Hän ei ollut ihan yhtä kätevä käsistään kuin itse viinitilan isäntä, mutta hänen rakentamansa ristikot sulautuivat täydellisesti yhteen Dilucin aikaansaannosten kanssa. Seuraavalla kerralla Diluc puolestaan tuijotti vähintäänkin yhtä tiiviisti köynnösten muodostelmaa, ja päätyi sitten asettelemaan taivasta kohden kurkottavia uusia versoja vieläkin paremmin lisätyille tukipuille. Se oli kuin jotain outoa, salavihkaista tanssia, jossa kumpikin on tietoinen seinän takana liikkuvasta partnerista ja kauniisti yksiin käyvistä askelista, mutta kieltäytyy avaamasta ovea.

Jos Dilucin ja Kayean tapa kaarrellen kierrellä toistensa ympärillä olikin yksi suuri mysteeri, Liyuen nuorisoseura sitä vastoin oli kuin jokin riemukkaasti pulppuileva viihdenumero. Aether oli aiemmin ollut hieman hämmentynyt siitä, miksi suorastaan ritarilliseksi yltyvä Xingqiu sillä tavoin viilasi ystäväänsä Chongyunia linssiin kaikenlaisilla tekaistuilla vihjeillä aaveista ja demoneista, mutta kun hän nyt viimein näki tämän duon todella yhdessä, koko kuvio kävi äkkiä päivänselväksi. Se tapa, jolla Chongyun suorastaan imi jokaisen sanan Xingqiun huulilta, nojautui aina vain lähemmäs ja signaloi koko olemuksellaan ihailua, jossa Xingqiu paistatteli kuten kesäpäivässä konsanaan... no, molempien kehonkieli kyllä kertoi enemmän kuin tarpeeksi. Viestit eivät ihan tuntuneet menevän perille heidän välillään, mutta kaikille muille heidän kanssaan samaan huoneeseen eksyneille kylläkin.

Xiangling jakoi usein noina hetkinä kärsiviä katseita Aetherin kanssa, huokaisi jopa joskus ilmoille retorisen kysymyksen siitä, että mitenköhän kauan hänen täytyisi vielä seurata tätä sokeiden urpojen piirileikkiä toistensa ympärillä. Sitten Xiangling hyökkäsi poikien kimppuun varustautuneena asein ja chilipaprikoin, ja huuto ja nauru oli taattu pitkäksi aikaa. Kun kaikki kolme olivat koolla, ei hiljaisia hetkiä juurikaan koettu.

Rauhallisemmista illanvietoista saattoi nauttia monstadtilaisessa seurassa; Barbara keksi nopeasti, että teepannun tiluksilla hänen sisarensa olisi yksinkertaisesti pakko pitäytyä poissa työasioiden ääreltä, siinä pienessä suljetussa universumissa kun ei koskaan voisi tapahtua mitään hälyttävää. Monesti vieraillessaan Jean päätyikin nukahtamaan sohvalle Lisan lukiessa ääneen tai Barbaran hyräillessä jotakin uutta hymniä, ja kerran he myös hautasivat kaikki yhdessä Kleen tuoman “aarteen” puutarhan perälle huolella aidatulle alueelle.

Noiden visiittien aikana Jean näytti nuoremmalta kuin normaalisti ja naurukin sai vapautuneemman nuotin. Lisa ja Barbara toivat molemmat mieleen tyytyväisenä kehräävän kissan.

Tyytyväisenä kissana kehräsi myöskin Diona, kun hän sai kuulla Chongyunin kaipaavan erityislaatuisia mehujäitä (jänniä juomasekoituksia ilma alkoholia, miau!). Xingqiun ja Lisan kirjakerho löysi mitä hämmentävimpiä genre-yhdistelmiä ruodittavakseen. Mondstadtin ja Liyuen makumaailmoita risteävä kokeellinen keittiö sai monien polvet lyömään loukkua, kun Hu Tao ja Bennett osuivat lieden äärelle samaan aikaan, ja pihamaan treenikentällä eri traditioita seuraavat miekat kohtasivat tarkoituksenaan tukea toinen toisiaan oppimisen tiellä.

Se oli kaikki hyvin ilahduttavaa, hetkittäin liikuttavaakin. Aether nautti suuresti siitä tiedosta, että oli saattanut toimia siltana kaikkien näiden ihmisten välillä.

Mutta kaikista ilahduttavinta ja liikuttavinta oli silti se aluksi hämmentynyt ja hetkittäin kömpelökin ystävyys, joka kehkeytyi Noellen ja Zhonglin välille.

Oli selvää, ettei Rex Lapis itse ollut suoraan tietoinen siitä, keille geo-voimat suotiin taivaallisina lahjoina. Selvää oli kuitenkin myös se, että Noelle miellytti häntä juuri sellaisella tavalla kuin maailmaa muovanneelta jumaluudelta ja tämän ihmissuojatilta saattoikin odottaa. Tytön vakavuus, omistautuneisuus ja ahkeruus sopivat täydellisesti niihin hyveisiin, joita Liyuen herran Moraxin tiedettiin kannattajissaan kultivoineen, ja aina Noellen puhuessa tavoitteistaan ja sitoutumisestaan Favoniuksen ritareihin Zhonglin katseeessa näkyi sopimusten kunnioittamisesta kumpuava lämpö.

Jylhien kallioiden ja kallisarvoisen kullan entinen jumala oli selvästi tyytyväinen.

Tietenkään Zhongli ei tätä identiteettiään Noellelle paljastanut — vaikka hän edelleen geon mahtia monin tavoin hallitsikin, olivat jumaluuden päivät hänen osaltaan jo takanapäin. Hän ei enää ollut Morax, Rex Lapis tai mitään muutakaan sen sorttista, maailma oli luotu ja taivaallisten toimijoiden aika käyty loppuun. Täysin ihmiseksikään häntä ei voinut väittää, mutta sitähän ei muiden tarvinnut tietää. Katsellessaan, kuinka Zhongli opetti Noellelle väkevien kilpiloitsujen luomista tai hitaasti kypsyvien suosikkireseptiensä valmistusta oikein kädestä pitäen, Aetherista ainakin näytti siltä, että eläköitynyt jumala oli saavuttanut jonkin sortin rauhan.

Kenties juuri tässä omalla tavallaan kulmioituivatkin Zhonglin syyt voimistaan luopumiseen — syyt, joiden vuoksi hän oli solminut sen sopimuksen, joka päätti kaikki muut sopimukset.


*


Aether ei ihan heti osannut osoittaa, mikä häntä teepannun tilusten kokoontumisissa jäi häiritsemään, kaikki kun näyttivät viihtyvän ja tulevan toimeen keskenään oikein mainiosti. Hänellä oli kuitenkin monituisilla missioilla kehittynyt hyvä ihmistuntemus sekä kyky tarkkailla toisten edesottamuksia vähän siinä muun puuhastelun ohella, ja kun hän sitten oli tullut tietoiseksi tästä mielen perukoilla kaihertavasta jostakin, ei mennyt kovinkaan kauaa löytää palapelin puuttuvaa palaa.

Yleensä niin kohtelias ja muodollinen Zhongli sekä joviaalina seuramiehenä tunnettu Venti eivät olleet keskenään minkäänlaisessa kanssakäymisessä, vaikka yhteistä historiaa pitäisi löytyä kokonaisten vuosituhansien verran. He olivat alkuperäisen Suuren Seitsikon jumalia, tunteneet toisensa jo ammoisista ajoista asti ja sotineet rinta rinnan, ja nyt... nyt ei mitään.

Eikö heidän pitäisi olla ystäviä? Tai jonkin sortin perheenjäseniä, ehkä?

Aether ymmärtäisi kyllä senkin, jos kaksikko suhtautuisi toisiinsa avoimen penseästi tai jopa vihamielisesti, mutta nyt kyse ei ollut siitäkään. He vain... astuivat sivuun toisen saapuessa niin luontevasti, ettei mikään edes aluksi tuntunut olevan vinossa. He eivät varsinaisesti vältelleet toisiaan, saman pöydän ääreen käyminen ei tuottanut ongelmaa, he vain eivät kohdanneet. Kun Aether pysähtyi ajattelemaan asiaa, hän epäili, ettei ollut koskaa nähnyt Zhonglin ja Ventin puhuvan toisilleen.

Asiahan ei hänelle kuulunut, ei varmastikaan.

Hän olisi ehkä tyytyväisempi, jos ei puuttuisi muiden sotkuihin.

Ja eihän tässä nyt varsinaisesti mitään ongelmaa ollut, ei mitään väliintuloa vaativaa selkkausta tai oikeaa eripuraa tai mitään...

Mutta kun aika kului ja entiset jumalat jatkoivat taidokkaita, vähäeleisiä väistöliikkeitään, tilanne alkoi kiusata Aetheria aina vain enemmän ja enemmän. Sillä jos jokin oli rikki, niin eikö sitä kannattaisi yrittää korjata?

 
*


Yksityisasioiden uteleminen Zhonglilta ei yksinkertaisesti tullut kysymykseenkään, joten lopulta Aether päätti ottaa tilanteen puheeksi Ventin kanssa. Olisi vastaus sitten mitä hyvänsä, sen kuuleminen Mondstadtin bardilta olisi takuulla vähemmän kiusallista kuin toisen osapuolen tilinteko.

Ei kysyminen Ventiltäkään mitenkään helpolta tuntunut, päinvastoin. Olivathan he kokeneet suuria käänteitä yhdessä ja Venti oli aiemmin avannut hivenen sydämensä saloja Dvalinin ongelmien äärellä, mutta nyt Aether tunsi myös sen kolmannen osapuolen, joka soppaan liittyi. Mutta päätetty mikä päätetty, hän tuumasi ja tarjosi Ventille pullon Dawn Wineryn huippusadon siideriä Enkelin Annoksessa. Jos se ei saisi bardia hyvälle tuulelle ja kielenkantoja heltiämään, niin ei sitten mikään. (Paitsi ehkä toinen pullo. Tai kolmas. Tai neljäs.)

Venti olikin yhtä hymyä siihen saakka, kunnes Aether heitti kysymyksensä ilmoille. Se veti hänet hiljaiseksi ja... haikeaksi?

“En siis tietenkään vaadi, että kerrot minulle mitään jos se tuntuu ikävältä”, Aether tyynnytteli. “Ajattelin vain, että voisin ehkä olla avuksi, jos teillä on jotakin... öh, skismaa.”

Venti pudisti päätään. Hänen ilmeensä toi mieleen surullisen spanielin.

“Ei se ole mitään sellaista. Me vain emme ole olleet tekemisissä niin pitkään aikaan.”

Hän oli hiljaa hyvän tovin, otti siemauksen jos toisenkin juomastaan. Sitten hän lisäsi;

“Minä en enää tiedä, kuinka olla hänen seurassaan.”

“En ehkä täysin ymmärrä, mitä tarkoitat.”

Venti mietti asiaa hetken ja joi loput juomastaan.

“Tiedätkö, ystävä kallis, toinen pullo tätä mainiota siideriä voisi auttaa minua ajatusten ja sanojen jäsentelyssä.”

“Yllättävää”, Aether totesi niin latteasti kuin vain osasi, mutta nousi yhtä kaikki heidän nurkkapöydästään ja haki tiskiltä saman tien kaksi pulloa lisää. Onneksi hän oli juuri saanut Killasta hyvät palkkiorahat toimeksiantojen suorittamisesta. Ventin laimea reaktio juomalahjuksiin puhui omaa kieltään siitä, että oltiin kipeän asian äärellä, ja Aetheria tavallaan jo vähän kadutti, että oli tullut sekaantuneeksi koko juttuun.

“Menneisyyden sanoittaminen ja selittäminen on vaikeaa”, Venti aloitti. Kasvoille nouseva hymyilevä naamio ei oikein jaksanut pysyä paikoillaan. “Koko silloinen todellisuus oli hyvin toisenlainen. Minä ja Morax... me olimme jotakin sellaista, jolle ei nykymaailmassa ja ihmisten kielessä ole kunnollista vastinetta, taivaallisten olentojen tavat ja käsitteet taipuvat huonosti maallisiin raameihin sopiviksi. Ehkä joku erityisiä ystäviä voisi hieman avata sitä, mitä haen takaa.”

“Erityisiä ystäviä”, Aether toisti tietämättä, mitä ajatella. “Siis niin kuin rakastavaisia?”

“Hmmm...”

“Tai... tai kuten sisaruksia?”

“Hmmm... Tavallaan vähän molempia, mutta toisaalta taas ei oikein kumpaakaan.”

“...”

Venti naurahti.

“Olen pahoillani, sitä on mahdotonta selittää. Kuten sanoin, koko taannoinen todellisuutemme oli hyvin toisenlainen, ja sen kääntäminen nykyiselle ihmisten kielelle on hieman kuin yrittäisi tarttua pakkaseen ja virkata siitä omenahilloa. Kyse on perustavanlaatuisesti eri luontoisista taajuuksista. Joten sanotaan nyt sitten, että me olimme erityisiä ystäviä, mikä sisältää kaistaleen kaikkia erilaisia läheisyyksiä olematta kuitenkaan mihinkään suoraan verrannollinen. Pysyitkö kärryillä?”

“Kutakuinkin”, Aether nyökkäsi.

“Ja siitä... siitä on hirvittävän kauan”, Venti sanoi hiljaa puolityhjää lasiaan tuijottaen. Hämyisen baarinnurkan kynttilänvalo sai varjot lankeamaan hänen kasvoilleen hyvin dramaattisina. “Emme ole tavanneet ikuisuuksiin, maailma on muuttunut ja niin mekin. Me olemme nyt kai enemmän ihmisten kaltaisia kuin jumalia tai elementaaleja tai vastaavaa, enkä tiedä, mitä se tässä tilanteessa tarkoittaa. Minä tunsin Moraxin erityisellä tavalla, mutta tämä Zhongli... on minulle yhtäaikaisesti kaikista tutuin ja tyystin vieras. Hitto, hänhän jopa lavasti oman murhansa ja julistautui kuolleeksi kertomatta minulle mitään.”

Sisaren kasvot välähtivät Aetherin mielessä tämän kuvauksen kutsumana, kai hän tavallaan ymmärsi mistä Venti puhui. Toki hänen perspektiivinsä oli erilainen, mutta ongelman ydin iski hermoon sen verran kivuliaasti, että Aetherin oli yksinkertaisesti pakko tehdä jotakin — hän ei välittänyt ajatella sitä, miten pelottavaa rakkaan läheisen kohtaaminen tällaisessa asetelmassa oli, mieluummin hän keskittyisi jälleennäkemisen riemuun.

Mitä painoarvoa lopulta oli muutoksilla, kun aina saattoi kuunnella, omaksua, tutustua uudelleen? Tärkeintä oli vain päästä kommunikointietäisyydelle ja pysyä siinä.

Sitä paitsi mitä tuli Zhongliin, niin muutos ja uudistuminen eivät todellakaan olleet sellaisia asioita, joita Aether häneen yhdisti. Hänhän oli ennemminkin vankka peruskallio, jonka pysyvyyteen nimenomaan saattoi luottaa!

... no, ainakin näin ihmisen näkökulmasta.

“Uskallan väittää, että tähän pulmaan on hyvin yksinkertainen ratkaisu”,  Aether sanoi, kun Venti oli taas keskittynyt juomiseen puhumisen sijaan. “Ei ehkä helppo, mutta yksinkertainen.”

Venti kohotti katseensa lasista Aetheriin. He molemmat taisivat tietää vastauksen, mutta jostain syystä tuntui tärkeältä sanoa se ääneen.

“Sinun täytyy vain tutustua häneen uudelleen.”


*


Aether ei varsinaisesti halunnut laverrella muiden asioista, hän tahtoi olla luottamuksen arvoinen. Nyt kuitenkin kyseessä oli sen verran kinkkinen projekti, että apuvoimat olisivat käytännön toimissa tarpeen — vanhan ystävyyden lämmittelyyn kun varmaankin pitäisi keksiä juuri oikeanlaisia aktiviteetteja, tilanteet tulisi järjestää kaikin puolin luonteviksi, ja muutoinkin henkinen tuki olisi enemmän kuin vain tervetullutta. Olisi ikävää jäädä kolmanneksi pyöräksi Zhonglin ja Ventin väliin, oli kyse sitten millaisesta kehityksestä hyvänsä.

Noelle oli itsestäänselvä valinta. Tytön silmiin syttyi tuttu säihke kun hän kuuli, että hänen apuaan kaivattaisiin, ja tuo innostunut tuike vain voimistui kun kävi ilmi, että kyse oli Zhonglin seuraelämän vetreyttämisestä.

“Hän on auttanut ja opettanut minua niin paljon, että olen vain onnellinen voidessani viimein antaa jotain vuorostani hänelle!”

Sen vilpittömän lempeyden edessä tuntui vähän pahalta jättää monia olennaisia yksityiskohtia mainitsematta, ja Aether arvelikin koko tarinan kuulostavan Noellen korvissa kovin erilaiselta. Tyttö ei kuitenkaan ollut uteleva luonne vaan tyytyi mainiosti yksinkertaistettuun versioon, vaikka hänkin selvästi hämmentyi hetkeksi, kun kariutuneen romanssin mahdollisuus juolahti mieleen. Kuten aiemmat auttamisyritykset olivat osoittaneet, romantiikka ei oikein ollut tämän tiimin vahvuuksia, ja nyt kun asetelma oli vielä näin vaikeaselkoinen...

No, ei siinä muutakaan voinut kuin tarttua toimeen, vähät hatarista taustatiedoista. Suhteen laadulla ei sinänsä edes ollut kovin paljon merkitystä käytännön toimia miettiessä, samat keinot kun sopivat kaikille — heidät täytyisi saada viettämään aikaa yhdessä, juttelemaan ja nauramaan. Kohtaamaan.

Ja jos Noellen tehdessä listoja Aether toisinaan unohtui vain katselemaan suloista seuralaistaan... niin, tuskin Ventin ja Zhonglin tilanteelle olisi mitään haittaa siitä, jos jotkut muutkin kohtaisivat samalla siinä sivussa. Senhän voisi vaikka tulkita rohkaisevaksi esimerkiksi.


*
« Viimeksi muokattu: 23.10.2021 20:29:31 kirjoittanut Verinen Paronitar »
sano mua rovastiks

ruttopoika

  • ***
  • Viestejä: 1 069
  • nightmare muse
AGHGHDGHJGHDG et tiiäkään kuinka mä kirkasin ääneen kun näin tämän täällä! Kuten sanoin aiemmin, mä en mitään niin kaipaa kuin suomenkielisiä Genshin-ficcejä ja nyt täällä! On! Tämmönen! Mitä mä ees voin sanoa, miten tätä voi ees kommentoida, oon vaan turkasen täpinöissäni ja hypenä ja aaaaaaAAAAaa apua. (Ja voi kiitos omistuksesta, oon niin iloinen jos pystyin inspiroimaan ja vaikka tää onkin sun self indulgent läjä niin kyllä se sitä oli mullekin koska kaikki tässä oli niin täydellistä etten ehkä selvii yhyy wähää)

Joo ihan sama onko mitään superkoherenttia juonta koska slice of life on genreistä paras ja oikeesti mua kiinnostaa näiden hahmojen interaktio paljon enemmän ku mikään megalomaaninen tarina. Ja tässä sitä interaktioo olikin, olit ottanut tähän niin paljon hahmoja ja vitsi mua ilahdutti ihan jokainen näistä isommista ja pienemmistä cameoista, koska ne oli kaikki niin perhanan accurate ja muutenkin kaikki oli niin söpöä ja pehmeää ja hauskaa että en mä voinu ku hymyillä ja hihitellä ku luin tätä eteenpäin. Oikeesti haluaisin sanoo jotain järkevää mut en taida osata joten lainaan vaan mun lempikohdat (eli about öö varmaan joka toisen virkkeen) ja hypetän niitä jos se sopii.

Lainaus
Totta oli, ettei luonnonhelmassa leiriytyminen aina sujunut ongelmitta ja mukavuuksista joutui tinkimään alituisesti, mutta kokonainen kartano repussa muiden varusteiden mukana kannettavaksi tuntui liioittelulta.
HAhajdgg hajosin jo tälle, en ees ollu aatellu et niinpä, nythän Aetherin (tai no, Travelerin, mut pelaan ite Aetherilla joten mulle se on se The Traveler) ei tarvii enää murehtia huonoa ilmaa tai muutakaan. Ylipäätään muuten musta oli ihan sika hauskaa et kirjotit tästä teepannusta joka on ehkä irrelevantein asia koko pelissä (miinus se et siellä voi kasvattaa kukkia), ja sait tehtyä siitä merkityksellisen, ei vaan siks että se käy kätsystä pikayösijasta vaan myös että kaikki Aetherin ystävät voi tavata ja tutustua siellä toisiinsa ja yhyy. Tiiätkö yks mun megasuosikkitropeja ikinä mistään on et otetaan tämmönen hyvin kaikenkarvainen ensemble cast hahmoja ja pistetään ne tutustuun ja keksitään yllättäviä ystävyyssuhteita ja!!! Apua tää kommentti on jo nyt hajanaisempi ku mitä väitit tuon ficin olevan (ei se ees ollu hajanainen, toisaalta jos oiskin niin se ois sopivaa koska ton teepannun sisustaminen pelissäkin on hajanainen prosessi terveisin mun kartanossa on yks hienosti sisustettu huone ja muualla tyhjää--) ja. Joo. Anyway.

Välimaininta: ihana et täs oli jopa Tubby! Ja että kirjoitit Paimonia sinne! Okei en luota Paimoniin tippaakaan mut on se söpö ja sen toilailuista tuli hyvä mieli.

Lainaus
Noellen oli yksinkertaisesti pakko pysähtyä lepäämään, vaikka tietysti ensin tyttö halusi aivan välttämättä pyöräyttää kasan pannukakkuja nautittavaksi kermavaahdon ja vadelmahillokkeen kanssa
VOI NOELLE <3 Jotenki tykästyin Noelleen sen hangout eventin myötä ja ihanaa että hänellä on tässä niin iso osa, mutta hitto voisi hän oppia esim LEPÄÄMÄÄN, mut toisaalta, tykkään siitä just koska se on tämmönen touhottaja. Also Aether ja Noelle on aika pirun söpö pari tui.

Lainaus
Kleen räjähtävien ekskursioiden sivutuotteena syntynyt monenkirjava puutavara löysi paikkansa teepannun tiluksien rakennustöissä
KLEE okei sain hirveen fanipoikakohtauksen kun Klee mainittiin, Klee on niin SÖPÖ ja voi että, ihanaa että hän voi olla hyödyksi! Tosin hajottaa kun seuraavassa lauseessa mainitaan Zhonglin hienot kivet, joku tuo malmia ja joku palaneita risuja... (ok joo tajusin että oli vähän muutakin mut nyt vaan elän mielikuvalle et Zhongli tuo jotain super hienoks hiottuu kiiltävää kivee ja Klee tulee jonkun oksan kaa joka on vielä liekeissä sillee "kato kato mäkin autan!! :3" yhyy kui söpöö)

Lainaus
Venti sen sijaan vain nakkasi muiden hommaksi tuomansa tuuliastereiden sipulit ja keskittyi lähinnä puhaltelemaan voikukan siemeniä tilusten korkeimmalta kalliohuipulta
VENTI SAATANA TÖIHIN SIITÄ :---D Aaaaa miksen tosin yllättyny tästä esim yhtään-- (oh oh also! nikkari-Diluc hihat käärineenä kinda... kinda sekc... just saying...)

Also toi Dilucin ja Kaeyan suhteen kuvailu viiniköynnösten kautta oli mm. täydellisyyttä ja voi Xingqiu ja Chongyun ku ovat hölmöjä. Ihana maininta toi Xianglingin marmatus, voin niin nähä sen (ja Xianglingin lyömässä noita poikia paistinpannulla) Joo ja Jean!! Ääää ihanaa et se löysi paikan jossa voi rentoutua, mä symppaan häntä niin paljon ja oli kuinka sivulausemaininta tahansa niin miä vaan rakastan kun Jean ja Lisa on äitejä Kleelle ;__; <3

Lainaus
(jänniä juomasekoituksia ilma alkoholia, miau!)
Se et sä vaan laitat tekstin keskelle randomisti miau antaa mulle niin paljon serotoniinia. Oi Diona <3

Lainaus
Kenties juuri tässä omalla tavallaan kulmioituivatkin Zhonglin syyt voimistaan luopumiseen — syyt, joiden vuoksi hän oli solminut sen sopimuksen, joka päätti kaikki muut sopimukset.
Tää meni niin lujaa tunteisiin ai että, KYLLÄ, oikein ah ja voih also ZHONGLI JA NOELLE BFFS PROPAGANDA tää on mun uus lempiasia, oikeesti, nyt tarviin niille jotain in game -interaktioo ja vähä sassiin vaikka joo ei sitä oo tulossa mut! Ne tulis niin hyvin toimeen! Kaikista syistä jotka ficissä mainitsitkin. Ui juma.

Lainaus
“Tiedätkö, ystävä kallis, toinen pullo tätä mainiota siideriä voisi auttaa minua ajatusten ja sanojen jäsentelyssä.”
HAHhjdjghj alkoholisti Venti <3 Also se tapa millä kuvasit Ventin ja Zhonglin suhdetta oli niin täydellinen!!! Nään sen ite ihan samoin (tai no ok ok ok en oikeestaan ees shippaa niit niin kovaa mut if I did, etc), just se et ne on enemmän ku mitään rakastavaisii tai ylipäätään mitään mihin ihmisillä on käsitteitä koska ne ei ollu ihmisiä. Ja toi kutoa pakkasesta omenahilloa oli ihan sika nerokkaasti ilmaistu se et kuinka vähän ihmiset voikaan käsittää jumalten maailmasta ja mielenliikkeistä.

Ihana Aether kun haluaa auttaa niin kovasti, toki hänhän nyt auttaa kaikkia mut ihana veto toi et erityisesti tää sattuu nähdä kun se saa sen miettiin Luminee ja miten se täällä uudessa maailmassa ei tunne Luminea ollenkaan ja voi Noelle luttana kans ja toivottavasti Aether ja Noellekin voivat löytää toisensa jollain uudella tapaa tässä sivussa! Palan kans halusta nähdä miten Venti ja Zhongli tulee kommunikoimaan, se tulee varmasti oleen megakiusallista etenkin kun ainakin pelistä jäi viba ettei nää niiden ihmismuodot tuukaan niin hyvin toimeen (ainakin sen perusteella mitä Zhongli voice overissa selittää Ventistä lol). Saa nähä, saa nähä.

Ja nyt virallinen anteeksipyyntö maailman luokattomimmasta kommentista, mutta saat syyttää itteäs ku kirjotit jotain näin... siis mulle tuli vaan niin hyvä mieli. Ihan järjettömän hyvä mieli. Oon niin innostunut että mun aivot vaan lakkas toimimasta. Kiitos kiitos KIITOS kun kirjoitit ja julkaisit tän, oikeesti, en pysty kiittään tarpeeks montaa kertaa jotta voisin ilmaista kuinka hyvä fiilis tästä tuli, mutta. Mutta. Kiitos. <3

bannu (c) flawless

Verinen Paronitar

  • pimeyden kalkkuna
  • ***
  • Viestejä: 1 722
  • monokkeli huurussa
Lainaus
elän mielikuvalle et Zhongli tuo jotain super hienoks hiottuu kiiltävää kivee ja Klee tulee jonkun oksan kaa joka on vielä liekeissä sillee "kato kato mäkin autan!! :3"

ruttis, siis tää kuvaelma on täydellinen :'') <3  Zhongli ja Noelle BFFs on yks ihan lemppari-headcanoneitani, mitä tulee platonisiin ystävyyssuhteisiin, ja siitä kirjoittaminen oli yksi isoimmista motiiveistani tälle ficille, koska siis yhyy mitä lutusia. Also Diluc puutarha-hommissa hihat käärittyinä on myös sellainen visio, että toivottavasti sille löytyy käyttöä joskus uudestaan, koska nnnggg hottis.

Ja siis kiitos niin paljon kommentista ja muutenkin kaikista tsempeistä ynnä fandom-huutamisesta, se jos mikä inspiroi kirjoittamaan!



A/N: Musta tuntuu, että tässä luvussa pitäisi olla vielä yksi kohtaus enemmän tuota Zhonglin ja Ventin lähestymistä, mutta hitto kun en tällaisella järkevällä aikavälillä keksinyt mitään tähän sopivaa. Harmittaa hieman, että jotakin puuttuu, mutta parempi silti saattaa teksti vähän vajavaisena valmiiksi kuin hautoa keskeneräisenä ikuisuusprojektina luoja ties miten kauan. Tämä on tällaisenaan ihan riittävän hyvä, ainakin tykkään niistä jutuista mitä tässä nyt on. Toivottavasti tykkää yleisökin.




*


Yhteinen päivällinen ei ehkä ollut maailman omaperäisin idea, mutta joka tapauksessa se tuntui sopivan rennolta ja intiimiltä tavalta potkaista homma liikkeelle. Aether huomasi Noellen ajoittain kiemurtelevan kiusaantuneena, kun hihansa käärinyt ja taikinaa vaivaava Zhongli yritti kysellä, minkä verran väkeä aterialle oli saapumassa. Harvemmin teepannuun kokoontuvat seurueet olivat ihan niin pieniä kuin tällä kertaa, varsinkin kun kyseessä olivat tällaiset varta vasten järjestetyt illanistujaiset, joten suorien vastausten karttamisen seurauksena ruokaa valmistui liikaa neljän hengen tarpeisiin. (tai viidenkään, jos Paimon viime hetkellä päättäisikin liittyä seuraan)

“Viedään loput Favoniuksen ritareille”, Aether lohdutti Noellea heidän poimiessaan rypäleitä pihan pensaista. “Tuskin mikään hukkaan menee, kyllä hyvälle ruoalle aina syöjiä löytyy.”

“Niin, varmasti”, Noelle vastasi nyökytellen, mutta painoi sitten kuitenkin katseensa surkeana maahan. “Tuntuu vain ikävältä valehdella herra Zhonglille.”

“Mutta eihän tämä mitään valehtelua ole, ainoastaan... eeh, totuuden välttelyä.”

Noelle tirskahti.

“En tiedä, auttaako tuo varsinaisesti, mutta kiitos.”

Oli synti ja häpeä, ettei Venti ollut mikään kummoinen gourmet-harrastaja, Zhonglin avustuksella kokattu ateria kun olisi kelvannut korkeatasoisempienkin ravintoloiden listoille. Aether taputti itseään henkisesti selkään siitä hyvästä, että oli keksinyt ehdottaa jälkiruoaksi rommilla maustettuja leivonnaisia, ne kun olivat kultaisine sokerikuorrutteineen ja ohuine suklaalastuineen niin kauniita että aivan takuulla tekisivät vaikutuksen runosieluiseen bardipersoonaan jopa ilman alkoholiakin. Jos niillä ei saataisi uuden ystävyyden perustaa vireille, niin jo olisi ihme.

Venti saapui päivällisille tyhjin käsin. Tietysti. Kyse ei todellakaan ollut mistään poikkeustilanteesta, mutta toisin kuin aiemmin, tällä kertaa Zhongli jopa reagoi siihen. Kun Venti esitti kaikkea muuta kuin vilpittömät pahoittelunsa ja naurahti päälle, Aether näki silmäkulmastaan kuinka Zhonglin kulmat painuivat aavistuksen verran (paheksuen? pettyneesti?) ja taisi mies hymähtääkin hiljaa. Kenen tahansa muun kohdalla moiseen tuskin edes kiinnittäisi huomiota, mutta kun kyseessä oli kivikasvoinen geon herra... No, ainakin hän oli nyt viimein todella huomannut vanhan kamunsa läsnäolon.

Erityisen rohkaisevaksi elettä ei voinut väittää, mutta toisaalta parempi sekin kuin ei mitään. Nyt he sentään olivat olemassa samassa tilassa; nyt he noteerasivat toisensa.

Venti vastasi Zhonglin eleeseen mutristamalla nenäänsä tavalla, jota saattoi kuvailla ainoastaan kujeilevaksi. Aether päätti ottaa myös sen positiivisena kehityksenä.

Se saattoi hyvinkin olla teepannun jaetuista aterioista vaitonaisin. Noelle ja Aether pitivät katkonaisesti yllä jonkin sortin joutavaa keskustelua, johon Zhongli otti silloin tällöin osaa lauseen tai parin verran. Venti puolestaan ei puhunut senkään vertaa, loi vain muutamia painokkaita silmäyksiä Aetheriin kuin kertoakseen, että kiusallisen tilanteen syyllinen oli kyllä selvillä ja Venti tasan tarkkaan tiesi, mistä oli kysymys. Aether vastasi bardin mulkoiluihin kohauttamalla harteitaan, hänen parastaanhan tässä yritettiin ajaa takaa.

Jälkiruokaan mennessä jännitteet olivat jo rauenneet hieman ja Ventikin intoutui kehumaan niitä rommisia suklaaleivoksia juuri niin vuolaasti kuin Aether oli toivonut. Noelle kuunteli ylistäviä sanoja kaikessa rauhassa ennen kuin paljasti, etteivät kakkuset suinkaan olleet hänen käsistään lähtöisin, vaan vastaavana keittiömestarina oli sillä kertaa toiminut Zhongli.

Kumpikaan jumalista ei varsinaisesti punastunut, kai he olivat sellaiseen jo liian vanhoja ja monessa liemessä ryvetettyjä, mutta Aether olisi voinut vannoa molempien suupielien nytkähtävän lempeästi.

“Ehkä voisimme juoda vielä teen kuistilla”, Noelle ehdotti, ja syöksyi sitten valmistelemaan kattausta ennen kuin kukaan seurueesta ehti edes vastata. Zhongli, jonka tyyliin sellainen rivakkuus ei yleensä kuulunut, seurasi nopeasti perässä.

Venti kohotti kulmiaan ja osoitti Aetheria sormellaan heidän jäätyään kahden, avasi jopa suunsakin koko soppaa kommentoidakseen, mutta ei sitten kuitenkaan sanonut mitään. Sen sijaan hän vain otti omenan hedelmäkorista ja heitteli sitä hetken, selvästi ilman minkäänlaisia aikeita syödä sitä.

Teepannun aurinko helotti ikuista iltaruskoaan heidän asettuessaan terassilla istuintyynyille matalan pöydän ääreen. Katetussa teessä tuoksuivat ruusu ja jasmiini. Noelle sipaisi Aetherin poskelle valahtaneen hiuskiehkuran korvan taaksen ja kääntyi sen jälkeen nolona pois päin soperrellen, että se oli ollut refleksi. Tyttö pusersi esiliinaa sormissaan sellaisia voimalla, että kankaan kuteet jo nitisivät, kai hän yritti sillä tavoin pitää näppinsä visusti ojennuksessa.

“Ei se mitään”, Aether vakuutteli ja kosketti varoen Noellen rannetta. “Älä suotta rypistä vaatteitasi.”

“Mmm”, Noelle vastasi, mutta tyyntyi sentään.

Zhongli katseli kohteliaasti johonkin kaukaisuuteen. Ventikin vältteli toisten välisen hetken todistamista ottamalla lyyransa esiiin. Hän näppäili pitkään hajamielisesti sen kieliä varsinaisesti melodiaa muodostamatta, ja vasta kun Noelle oli koonnut itsensä ja tiedusteli tahtoisiko joku vielä lisää teetä, bardi antoi sointujen tapailun kasvaa kokonaisiksi säveliksi.

“Kuinka kaunis kappale” Noelle sanoi. “Mikä sen nimi?”

“En tiedä. Ehkä sillä ei edes ole nimeä.”

Zhongli selvitti kurkkuaan. Hän näytti... huvittuneelta? Tai ehkä hän oli vain mielissään?

“Tämähän on vanha kansanlaulu Liyuen itäisistä vuoristokylistä. Lyriikat ovat valitettavasti kadonneet jo sukupolvia sitten, mutta sävel on jäänyt elämään vielä näihinkin päiviin asti. Muistaakseni alkuperäinen versio viittasi avioliiton solmimiseen ja matkantekoon, nykyään taas tätä voi kuulla soitettavan erinäisillä festivaaleilla etenkin ilta-aikaan. Olen kuullut käytettävän nimityksiä lyhtylaulu ja matkamiehen veisu.”

“Vai että avioliittoja ja lyhtyjä...” Venti maisteli kuvausta ja soitti hieman varmemmin. “Kai se sitten omalla tavallaan kantaa edelleen jotain säikeitä aiemmasta tarinastaan.”

“Niin, voihan sen niinkin nähdä”, Zhongli myötäili. Hänen äänensä kuulosti tavallista pehmeämmältä. “Se edelleen antaa muodon lämpimille valoille keskellä maailman monia varjoja. Itse asiassa tähän musiikkikappaleeseen kuuluu tanssikin.”

“Tanssi?” Noelle kysyi koko olemus lumoutuneena sädehtien.

“Paritanssi, tarkalleen ottaen. Niitä harvemmin tavataan osana alkuperäisiä liyuelaisia tradioita, joten oletettavasti kyse on jostakin muualta kulkeutuneesta ideasta. Eräänlaista kulttuurista vaihtoa itäisen rajanaapurimme kanssa, otaksun”, Zhongli selosti ja ojensi yllättäen kätensä Noellelle. “Askeleet ovat varsin yksinkertaiset. Voin opettaa ne sinulle, mikäli niin toivot.”

“Mitä? E-enhän minä... tai siis... kiitos, mielelläni”, Noelle takelteli ja nousi sitten niiatakseen sekä laskeakseen kätensä Zhonglin odottavalle kämmenelle. 

Zhonglin ote Noellen vyötäisiltä oli hyvin hellä hänen ohjatessaan tytön tanssiin. Hirvittävä haikeus kaiversi Aetherin vatsanpohjaa — ei hän mustasukkainen ollut, Zhongli oli yksinkertaisesti liian opettajamainen sellaiseen ja kaksikon välillä vallitsi selvästikin ainoastaan kunnioittavaa ystävyyttä, mutta kadehtia hän silti saattoi. Osaisipa hänkin kaukaisen kotimaansa tansseja, joiden avulla päästä lähemmäs! Tokihan he nyt Noellen kanssa jatkuvasti treenasivat yhdessä miekkailua, välillä vähän aseetontakin kamppailua, mutta pakko se oli myöntää että tanssiminen veisi kaiken kokonaan toiselle asteelle.

Vaivihkainen vilkaisu heidän musikanttiinsa sai Aetherin arvelemaan, ettei suinkaan ollut siinä seurueessa ainoa, jonkä mieltä painoi sillä hetkellä tietty apeus.

“Hyvinhän se sujuu”, Zhongli kehui Noellen (suotta) pahoitellessa taas yhtä askellusta. Heidän liikkeensä istuivat melodiaan täydellisesti, tahti oli rauhallinen ja silti musiikissa kuulsi onnellinen keveys; kuin se todellakin kantautuisi vuorelta toiselle tuulen kuljettamana, nuotti nuotilta ja sanoitta laulavin säkein. Tyytyväinen puna oli kohonnut Noellen poskille ja hänen koko kehonsa näytti keinuvan kuten aalloilla lipuva ruusun terälehti, Zhongli puolestaan ohjasi heitä molempia varmana ja vakaana.

“Ja nyt sinä puolestasi voit opettaa askeleet isännällemme”, Zhongli sanoi äkisti ja kiepautti Noellen Aetherin eteen, irtautuen sitten tanssiparistaan ja kumartaen vuoronsa päättymisen merkiksi.

Noellen suusta karkasi hätääntynyt parahdus. Aether ei ollut yllättävässä tilanteessa yhtään sen parempi, vaan kompuroi pystyyn kaikkea muuta kuin sulavasti ja kumautti sitten vielä otsansakin Noellen olkapanssariin kumartaessaan.

“Sillä lailla”, Venti tyrski vieressä. “Mutta älä huoli, ystävä hyvä — neiti Noelle vertaa sinua vain vanhaan kivenmurikkaan, hyvin se menee.”

Jos kyseessä olisi ollut kuka tahansa muu kuin Zhongli, Aether olisi kutsunut tapahtuvaa kasvojen liikehdintää silmien pyöritykseksi. Nyt hän kuitenkin epäili vain nähneensä väärin, varmaankin se oli vain jokin valon taittumisesta johtuva optinen harha, eihän nyt Zhongli sentään...

Antautuessaan Noellen opastamana tanssin pyörteisiin (kankeasti) Aether tuli silloin tällöin tarkistaneeksi teepöydän äärellä istuvaa kaksikkoa. Mikä suuri sääli, että varmasti monia muitakin tansseja taitava Zhongli joutui sillä tavoin astumaan syrjään nuorempien tieltä, ja Venti puolestaan seurueen ainoana soittotaitoisena oli auttamattomasti jumissa lyyransa takana (tai sen suojassa, miten sen nyt otti).

“Kuule”, Aether aloitti ja käänsi katseensa visusti pois muista vieraistaan sekä omista, vielä melko epävarmoista jaloistaan.

Noellen silmät olivat hyvin suuret. Kauniit. Kultaiset kuten horisonttia suuteleva auringonnousu.

“Niin?”

“Satutko tietämään, onko Albedolla edelleen se Kleen äidin jättämä gramofoni?”

“Oi, kyllä on! Hän on siirtänyt sen työhuoneestaan päämajan salonkiin, ja joskus teetauoilla neiti Lisa soittaa siinä fontainelaisia levyjä.”

“Mainiota”, Aether totesi ja piteli Noellen kädestä kiinni hivenen tiukemmin. “Voisikohan sitä joskus lainata?”

“Tarkoitatko...” Noelle aloitti, muttei sitten kuitenkaan tohtinut lausua kysymystään loppuun asti, vilkaisi vain sivusilmällä Zhonglia ja Ventiä.

Aether nyökkäsi hymyillen.

“Tarkoitanpa hyvinkin.”


*


Kun he seuraavan kerran istuivat iltaa samalla kokoonpanolla, Zhongli toi mukanaan “äkillisestä päähänpistosta” hankkimaansa Wangshun kuplivaa kultaista omenaviiniä. Aether oli varma, että Zhongli oli joutunut sitä varten pyytämään palkkansa Hu Taolta etukäteen. Venti puolestaan oli “ihan sattumalta” saanut käsiinsä Springvalen parempaa riistaa, ja edellisen viikon ylimääräiset soittokeikat Enkelin Annoksessa alkoivat kummasti käydä järkeen. Tietenkään vanhat jäärät eivät voineet suoraan myöntää mitään, ja Aether jakoikin huvittuneen katseen Paimonin kanssa.

Toisaalta edistystä se joka tapauksessa oli, ja vieläpä varsin merkittävää.

Yhdessä valmistetun päivällisen jälkeen Venti alkoi taas näppäillä lyyraansa ja vinkkaili, että oli viime päivinä virkistänyt muistiaan tanssimusiikin suhteen. Aether vain hymyili ja nosti sitten silmääkään räpäyttämättä esiin Albedolta lainaamansa gramofonin.

“Nyt sinun ei tarvitse vain katsoa sivusta muita”, hän selosti, eikä Venti näyttänyt lainkaan vakuuttuneelta. Zhonglia sen sijaan tilanteen saama käänne vaikutti kiinnostavan kovastikin (omalla hillityllä tavallaan toki), joten tuulenjumalan nikottelulla ei missään nimessä kannattaisi antaa periksi. Huveja ja hurvittelua rakastavaksi huolettomaksi luonteeksi Venti oli ajoittain yllättävän arka astumaan ulos tutulta mukavuusalueeltaan, joten Aether oli hieman jo osannut arvailla hovimuusikon roolista irtautumista jonkinmoiseksi kynnykseksi.

“Onko tämä tapasi kertoa, ettet pidä musisoinnistani?” Venti kysyi kujeillen.

“Ei suinkaan, pidän siitä suunnattomasti!” Aether vastasi samalla kun etsiskeli Lisan antamasta valikoimasta sopivaa levyä. “Olisi kuitenkin huutavaa vääryyttä, jos Mondstadtin paras bardi ei itse saisi koskaan nauttia muiden soittamasta musiikista. Ja sitä paitsi tämähän voi hyvinkin laajentaa näkökulmaasi ja tarjota tuoretta inspiraatiota uusiin sävellyksiin.”

Oli mahdotonta sanoa, yrittikö Venti hymyillä vai oliko kyseessä rehellinen irvistys, sen verran tuskaista naamaa hän näytti. Silmäys Zhonglin suuntaan kuitenkin taisi tarjota jotain mieluisia vastauksia, sillä ei Venti siltikään suoraan kieltäytynyt.

Fontainelaisen valssin ensimmäisten tahtien helähtäessä ilmoille Aether ja Noelle kumpikin tuijottivat niin jännittyneinä sekä hengitystään pidätellen muiden toimintaa, että miltei unohtivat käydä tanssiin itse. Heidän onnekseen Venti ja Zhongli olivat niin oman kuvionsa pauloissa, etteivät ehtineet kiinnittää huomiota yleisöönsä, ja Noelle vinkaisi vaimeasti Aetherin kyynärvartta puristaen, kun Zhongli ojensi Ventille kätensä ja veti sitten toisen lähelleen lempeästi suoraan silmiin katsoen.

Ventin kasvoilla hehkui epätyypillinen, miltei häveliäs puna. Hänen sormensa tarrautuivat tiukasti Zhonglin hihaan. Zhongli puolestaan liu’utti kätensä Ventin vyötäisiltä ylemmäs, kohti lapoja — lähelle sitä kohtaa, josta Barbatoksen patsaiden siivet avautuivat. Venti notkisti selkäänsä toisen kosketuksesta kuten lisää silityksiä kaipaava kissa ja kutsui kevyen tuulenpyörteen nostaamaan hänet maasta; nostamaan hänet ilmaan niin, että hänen kasvonsa olivat samalla korkeudella Zhonglin kanssa.

Heidän pyörähtäessään ensimmäisen kerran musiikin tahdissa Aether saattoi miltei kuulla silkinsileiden siipihöyhenien hiljaisen havinan.


*


“He siis ovat siellä nyt jo?”

“Jep.”

“Kahden?”

“Kahdenpa hyvinkin. Tubbykin lähti hieman verryttelemään siipiään, kun tarpeeksi Paimonin kanssa maanittelimme.”

Noelle punastui ja selvitti kurkkuaan pusertaen samalla ostoksia käsissään niin tiiviisti, että kalan paperikääteisiin tuli repeämiä.

“O-ovatko he olleen siellä jo pitkäänkin?”

“Hyvän tovin”, Aether naurahti ja kääntyi tutkailemaan seuraavan kojun hedelmätarjontaa. Pulskeat luumut näyttivät aivan erityisen mehukkailta. “Sanoin poistuvani ihan vain muutamiksi minuuteiksi sinua vastaan, mutta kuten tiedät, siitä on kulunut varmaan jo lähemmäs pari tuntia. En ole kuullut pannusta mitään, joten varmaan heillä todellakin on riittänyt setvittävää, kiirettä pois ei selvästikään ole.”

“Mmm”, Noelle vastasi ja puna hänen kasvoillaan syveni entisestään.

Aetherin sydäntä vihlaisi se, kuinka suloinen tyttö olikaan. Aivan pian Aether lähtisi Inazumaan eikä tietoa paluusta ollut, nämä olivat nyt heidän viimeisiä hetkiään yhdessä ja siis aivan äärettömän kallisarvoisia. Jos se olisi ollut vain hänestä kiinni, hän oli empimättä pyytänyt Noellea mukaansa, mutta Aether kyllä tiesi oikein hyvin Noellen lojaliteeteista Favoniuksen ritareita sekä koko Mondstadtia kohtaan. Ei olisi reilua maanitella häntä muualle, taistelemaan jonkun toisen haaveiden ja tavoitteiden puolesta — heidän teidensä kuului erkaantua tässä kohtaa. Ehkä jonakin päivänä reitit taas kohtaisivat, mikäli kaikki menisi hyvin.

Hän otti Noellea varovasti kädestä, taivutti lempeästi revennyttä käärepaperia puristavia sormia niin, että ne laskivat irti ja sen sijaan painuivat Aetherin sormien lomaan.

Noelle vilkaisi Aetheria alta kulmain ja painoi sen jälkeen katseensa kainosti.

“Haluatko vielä jotain muuta?” Aether kysyi.

“M-mitä?!”

“Että haluatko vielä jotain muuta? Jotain hedelmiä, vihanneksia, tiettyä teetä?”

“Ai siis tästä torilta! Ei, minulla on jo kaikkea, kiitos!”

Edelleen käsikkäin he kulkivat teleporttiasemalle, siirtyivät sen kautta rauhallisempaan maastoon kauas pois kaupungin vilskeestä, ja Aether kaivoi teepannun repustaan asettaen sen koivupuiden katveeseen. Siinä hentojen varjojen alla se olisi sopivasti suojassa, vaikka eipä lähistöllä muutoinkaan liikkunut ristin sielua lähistöllä pesivien lintujen lisäksi. Täällä kelpaisi astua ulos tavanomaisesta todellisuudesta ja nauttia pitkästä illasta ystävien kanssa; täällä kelpaisi ummistaa hetkeksi silmänsä koko muulta universumilta taakkoineen ja tavoitteineen.

“Odota”, Noelle henkäisi juuri ennen kuin he olivat aikeissa siirtyä.

“Niin?”

“Mitä jos... tai siis... m-mitä jos keskeytämme heidät?”

“Keskeytämme?”

“Niin, tiedäthän”, Noelle sanoi painokkaasti, joskin myös aivan äärettömän nolona. “Jos he... mm, ovat saavuttaneet yhteisymmärryksen, ja... mmm...”

“Aaaaa”, Aether totesi älykkäästi. Hän vaihtoi painoa jalalta toiselle ja mietti asiaa hetken verran häkeltyneenä. “Uskotko todella, että he... öh... niin.”

“Olen vakuuttunut siitä, että herra Zhongli ainakin tuntee muutakin kuin syvää ystävyyttä.”

“Niin kai, mutta —”

“Hänen katseessaan on sellainen palo”, Noelle jatkoi yllättävällä kiihkeydellä. “Kun hän puhuu Ventistä, siinä vain tuntuu sellainen ikiaikainen polte; kuin hänen sielussaan pyörteilisi sulaa magmaa vain vartomassa tilaisuutta vyöryä esiin maankuoren alta, syöksyä syvänteistä virtaamaan vapaasti tuulisille tasangoille ja —

Ja sitten tyttö nosti molemmat kätensä suunsa eteen ja ravisti päätään.

Aether ei ihan tiennyt, mitä ajatella.

“Mitä Zhongli sitten oikein on sanonut?”

“Voi, aivan tavallisia asioita vain”, Noelle sopersi. “Ei kyse ole niinkään siitä, mitä hän sanoo, vaan siitä miten hän sen sanoo. Se on yhtäaikaisesti käsittämättömän lempeää ja lämmintä ja äärimmäisen turhautunutta.”

Aether kohotti vaistomaisesti kämmenen kasvoilleen ja nauroi sitten sydämensä pohjasta.

Turhautuminen totta totisesti kuulostaa vuosituhansien suurimman romanssin rakennusaineelta... vaikka mitäpä muuta voisikaan odottaa, kun kyse on Ventistä.”

Noelle selvästi yritti olla nauramatta, moista lausuntoa kun ei voinut erityisen mairittelevaksi väittää, mutta ei hän mahtanut mitään sisältään kumpuavalle hiljaiselle hihitykselle. Aether rukoili, että keksisi äkkiä jotain nokkelaa, jotta saisi tytön nauramaan enemmän, mutta turha toivo — hän siis vain tyytyi nauramaan Noellen mukana, ja lopulta nojautui hetken mielijohteesta suikkaamaan nopean suukon toisen poskelle.

“Mennäänkö sitten?” hän kysyi ja tarttui uudelleen Noellen käteen. Tyttö nyökkäsi koko olemus hymyä hehkuen.

Se romanssinnupun hetkellinen hempeä idylli särkyi siinä silmänräpäyksessä, kun he astuivat teepannun tiluksille. Keskellä pihamaata savusi himmeästi hiillostunut jättimäinen kivenmurikka, ympäri nurmikkoa ammotti joukkio kuoppia joita ei vielä Aetherin poistuessa ollut todellakaan ollut, pari puutakin oli katkennut keskeltä runkoa kuin jonkin rajun luonnonmullistuksen riepottelemana. Kaiken sen keskellä Venti lojui kottikärryissä näppäilemässä lyyraansa, taivaanrantaa tuijottaen ja heilutellen jalkojaan iloisesti kuin maailman huolettomin pikkulapsi konsanaan.

“Uskallanko edes kysyä, mitä täällä on tapahtunut?”

“Aether!” Venti heläytti melkein jo laulaen ja ponnahti pystyyn kärryistä. Hän säntäsi saapuneen kaksikon luo ja tarttui näitä käsistä ilmiselvästi riemuissaan, hän oli kuin jokin onnellisen päivänpaisteen ruumiillistuma ja kaiken kaikkiaan sen oloinen, että saattaisi hetkenä minä hyvänsä pyrähtää lentoon ihan vain silkkaa keveyttään. “Tämä on täydellistä!”

“Niin siis mikä?”

“Vanha kivikallo ärtyi herjoistani niin kovasti, että heitteli minua kallionmurikoilla! Ihan niin kuin ennen vanhaan! Olen niin helpottunut! Ja onnellinen! Aloin jo säveltää tästä laulua.”

“No sehän... kiva... kait...” Aether mutisi edelleen hyvin hämmentyneenä. “Onhan Zhongli edelleen täällä?”

“Juu, hän meni tuonne pihan toiselle puolelle murjottamaan, on muuten varmaan häpeissään tästä kaikesta”, Venti sanoi hyväntuulisesti. “Tällaisen ei kai enää pitäisi kuulua hänen tyyliinsä, ehe.”

“Myönnän, että minä ainakaan en osannut odottaa mitään tällaista.”

“Kai sinä nyt sitten menet hänen luokseen?” Noelle puuttui puheeseen ja katsoi Ventiä totisena.

“... häh?”

“Seuraavaksi sinun ehdottomasti pitää mennä hänen luokseen. Mistä te riitelitte?”

“Emme me mitään riidelleet, hän vain kimpaantui vitsailustani.”

“Mistä aiheesta?” Noelle toisti kysymyksensä järkähtämättömänä kuin vakaa, ikiaikainen peruskallio. Venti ei nyt ehkä aivan alkanut kiemurrella kiusaantuneena, mutta hänen asenteensa kyllä muuttui heti vältteleväksi ja silmänsä mittailivat keskustelukumppanin sijaan taivaankantta.

“Jostain ihan merkityksettömästä, en edes muista. Se vain... se on sellaista tyhjää harmitonta suunsoittoa, ihan niin kuin aina ennenkin. Näin me olemme aina tehneet.”

“Mutta etkö tahtoisi edes joskus pyytää häneltä anteeksi? Tai että hän pyytäisi sinulta anteeksi?” Noelle kysyi katse jo pehmentyen. “Joko tätä tilannetta tai... tai jotakin joskus aiemmin tapahtuutta. Että puhuisitte ja selvittäisitte asiat. Yhdessä. Jotenkin.”

“Eeeeehh, emme me koskaan aiemminkaan —”

“Silloin oli silloin, nyt on nyt”, Noelle keskeytti selvästi minkäänlaisia mutinoita hyväksymättä. Hänen päättäväisyytensä sai Aetherin polvet veteliksi ja sydämen hakkaamaan vähän kiivaammin. “Muutokset ovat väistämättömiä, ja tässä on sinun tilaisuutesi ohjata niitä mieluisaan suuntaan.”

“Mutta —”

“Mikään ei voi koskaan palata tismalleen samanlaiseksi kuin joskus aiemmin, joten tee siitä parempaa. Tee teistä parempia. Ole rohkea.”

“Eli tuumasta toimeen sitten!” Aether sanoi ja läimäytti Venti toverillisesti selkään sen verran voimalla, että mokoma tuulenhenki horjahti jo sinne talon toiselle puolelle vievän kivetyn polun suuntaan. “Me menemme nyt sisälle valmistelemaan päivällistä, sinä sen sijaan juttelet Zhonglin kanssa vaikka sitten siitä, miten korjaatte minun nurmikkoni.”

“Hei, hänen kivien viskelynsä tämän aiheutti, en minä!”

Aether katsoi Ventiä niin totaalisen leipiintyneenä kuin vain suinkin osasi, kyllä he kaikki tiesivät vallan mainiosti Ventin olevan aivan yhtä syyllinen pihapiiriä kohdanneeseen hävitykseen. Bardi vastasi näyttämällä kieltä, muttei vaivautunut väittämään vastaan sen enempää, ja alkoi sitten maleksia kohti Zhonglia ja toivon mukaan jonkinlaista sovinnontekoa.

Heti Ventin kadottua näköpiiristä nurkan taakse Noellen topakka ryhti katosi tuhkana tuuleen ja hän veti syvään henkeä ilmiselvästi hermostuneena.

“Olipa stressaavaa!”

“Olit aivan ilmiömäinen!” Aether kehui hurmioituneena.

“Todellako?”

“Todella! Sinun sanasi ja koko ulosantisi vain... wau.”

“Voi kiitos, hyvä jos se tuntui uskottavalta”, Noelle selosti heidän suunnatessaan sinne keittiöön. “Olen monesti kuullut mestari Jeanin puhuvan tällä tavoin sir Kaeyalle ja ajattelin, että ehkä sama voisi sopia nyt tähänkin tilanteeseen.”

“Se oli täydellistä. Tällä tavoin jos jatkat, sinusta ei tule ainoastaan pätevää ritaria vaan kapteeni tai komentaja tai kouluttaja.”

“Oletko oikeasti sitä mieltä?” Noelle kysyi ääni väristen.

Aether laski ostokset keittiötasolle ja viittoi sitten Noellea tulemaan lähemmäs. Hän kietoi kätensä tytön ympärille ja veti tämän hellästi rintaansa vasten, halaus oli pitkä ja lämmin ja hän toivoi, että he voisivat pysyä siinä koko illan.

“Olen siitä täysin vakuuttunut”, hän vastasi hiljaa Noellen hiuksiin. Sitten hän sattui vilkaisemaan tytön olan yli ikkunasta ulos ja näki, että jumalallinen tuhotiimi istui vähän matkan päässä kivisellä penkillä vieretysten ja Venti hieroi otsaansa Zhonglin olkapäähän kuin huomionkipeä kissa. “Katsohan tuonne.”

He seisoivat hiljaa tuijottamassa, kuinka Zhonglin ryhti rentoutui. Kuinka hän kääntyi Ventiä kohden. Kuinka Venti kiipesi Zhonglin syliin ja rutisti häntä niin käsivarsin kuin säärinkin, suorastaan kietoutui toisen ympärille, piteli tiukasti lähellään ja hautasi kasvonsa pitkäksi toviksi tämän kauluksiin.

Kuinka he lopulta suutelivat.

Aether ehti juuri ja juuri kysyä itseltään, kehtaisiko seurata vanhemman polven viitoittamaa esimerkkiä, kun Noelle jo silitti hänen kasvojaan ja otti tuon ratkaisevan askeleen ensin.

sano mua rovastiks