Kirjoittaja Aihe: MCU: Täällä kuljen niin kuin unessa | S | Bucky & Tony  (Luettu 2366 kertaa)

Angelina

  • Stark-Rogers
  • ***
  • Viestejä: 6 480
Title: Täällä kuljen niin kuin unessa
Author: Angelina
Fandom: MCU
Rating: S
Genre: angst
Characters: James "Bucky" Barnes & Tony Stark
Warnings: SPOILAA pienesti The Falcon and the Winter soldierin ensimmäistä jaksoa

A/N: Oon nyt kahdesti itkenyt TFATWS:in ensimmäisen jakson vuoksi, koska se on saanut mut ajatteleen Tonya erinäisistä syistä. Toinen kerta kävi tänään, kun näin jaksosta tehdyn fanartin - ja inspiroiduin kirjoittamaan tämän (linkki artiin tekstin lopussa). Tää on käsittääkseni ensimmäinen tekstini ikinä, jonka genrenä on ainoastaan angst. Muhun sattuu. Vendelalle kiitos taas, ilman sua en julkaisisi koskaan mitään ♥

Haasteet: Ime kappale tyhjiin (Jannika B - Seuraavaan elämään) ja FF100 sanalla 030. Kuolema



TÄÄLLÄ KULJEN NIIN KUIN UNESSA





Y. Nakajima

C. Holbein

S. Whitaker



Lista jatkuu ja jatkuu, aina pienen muistivihon alareunaan asti, josta viimeinen, vapisevin käsin kirjoitettu nimi tuijottaa.


T. Stark


James muistaa elävästi päivän, jolloin hän oli käynyt ostamassa itselleen muistivihon ja lyijykynän läheisestä kirjakaupasta. Sen jälkeen hän oli linnoittautunut pieneen yksiöönsä, istunut lattialla jalat ristissä niin kauan, että niistä oli lähtenyt tunto. Hän oli kirjoittanut ylös joka ainoan nimen, jonka muisti.

Ja hän oli muistanut ne kaikki.

Illan kuluessa sivu oli täyttynyt nimistä ja jotta ajatus hänen tekemiensä kauheuksien hyvittämisestä ei olisi lamaannuttanut, James oli päättänyt aloittaa samantien.

Osa nimistä oli ollut helppoja.

Osa vaikeampia.

Osa oli ollut lähes mahdottomia - joko sen vuoksi, ettei mitään ollut enää tehtävissä tai siksi, että pakokauhu oli ottaa hänet valtaansa jo pelkästä ajatuksesta.

Välillä hän oli pysähtynyt, istunut alas juuri siihen missä oli sattunut sillä hetkellä olemaan ja haukkonut henkeään. Alusta asti hän oli kuitenkin tiennyt, ettei koskaan saisi rauhaa Talvisotilaana tekemistään kauheuksista, ellei suorittaisi listaansa loppuun.

Ajan kuluessa hän oli vetänyt yli nimen toisensa jälkeen, kunnes jäljellä oli enää yksi.


T. Stark


James sulkee silmänsä ja puristaa lyijykynää kädessään. Kaikki se tuska, kipu, toivottomuus…

Mutta myös synninpäästö, helpotus, anteeksianto...

Kaikki kulminoituu tuohon yhteen nimeen.

“James?”

Ääni tulee läheltä ja James hymyilee, mutta ei avaa silmiään. Ääni on lempeä, hänelle jo hyvin tuttu ja se saa Jamesin tuntemaan olonsa turvalliseksi.

Hän pystyy lähes tuntemaan, miten vahva, lämmin käsi lasketuu hänen olkapäälleen, auttaen häntä keskittymään, tuntemaan itsensä eläväksi.

“James, sinun pitää lähteä.”

James haluaa väittää vastaan, mutta tietää että se on turhaa. Hän ei saa myöhästyä terapiasta, se on yksi hänen armahduksensa ehdoista.

“Älä jätä minua yksin”, James sanoo hiljaa ja näkee suljettujen silmäluomiensa takaa, miten hahmo hänen vieressään hymyilee surullisesti, ruskeat silmät täynnä lämpöä ja myötätuntoa.

“Ole kiltti,” James anelee. “Minun täytyy hyvittää -”

Lyijykynä napsahtaa puristuksen voimasta poikki ja Jamesin silmät rävähtävät auki. Lämpö hänen olkapäältään katoaa samalla hetkellä ja tyhjän asunnon valaistus särkee silmiä.

Vihko on luiskahtanut hänen sylistään lattialle ja jäänyt auki niin moneen kertaan avatulta aukeamalta.

Viimeinen nimi sivun alareunassa tuijottaa edelleen.

Nimi, jota hän ei saa koskaan vedettyä yli.


T. Stark



A/N2:Tekstin inspiraationa toiminut fanart (S) - spoilaa myös ensimmäistä jaksoa!
« Viimeksi muokattu: 22.08.2021 19:54:36 kirjoittanut Angelina »


ava & bannu © Inkku

Violetu

  • Draamaprinssi
  • ***
  • Viestejä: 5 930
Vs: MCU: Täällä kuljen niin kuin unessa | S | Bucky & Tony
« Vastaus #1 : 22.03.2021 07:25:38 »
Et tiedä minkä oven olet avannut😭
Tää skenaario tarvii spinoffeja, niin jumalattomasti spinoffeja, päässäni on jo kaks. 🙈

Hetken ajattelin, että ei juma, onko Bucky "visiitillä" kuoleman "välitilassa", että se voi olla Tonyn kanssa, mutta lopulta päädyin kuitenkin aave-Tonyyn, joka on samalla vähän niinku suojelusenkeli Buckylle😭

Lul, nyt joka kerta ku sarjassa tapahtuu jotain outoa, tavara putoaa tms, ajattelen tätä skenaariota😂😭
Voisko olla jo perjantai?
Kiitos kun kirjoitit <3 Piti nukkua yön yli ja sisäistellä 😆

~Violet

I spend my days so close to you
'cause if I'm standing here,
maybe everyone will think I'm alright.
.

Vendela

  • Teeholisti
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 7 201
Vs: MCU: Täällä kuljen niin kuin unessa | S | Bucky & Tony
« Vastaus #2 : 22.03.2021 12:36:31 »
Tää on niin hieno! Niin erilainen mitä oot kirjoittanut ja todella upea!

Tykkään tässä ihan hurjasti siitä, että lukija saa ja myös joutuu miettimään että mitä tässä oikein tapahtuu. Ja että tässä ei ole mitään yhtä oikeaa vastausta vaan jokainen voi tulkita tätä omalla tavallaan. Sillä tämmöiset tekstit on ihan parhaita :D Joten vaikka tämän ainoa genre onkin angsti niin tämä on todella hieno tuon lajin teksti!

En ole (vielä) tuota sarjaa katsonut, joten en silleen osaa sanoa miten tämä siihen asettuu. Mutta siis Endgamen tapahtumiin, uuuh! Ensin nimittäin mietin, että mikä Buckya oikein vaivaa kun ei voi muka hyvittää Tonylle ennen kuin tajusin, että ei perhana!! Ja sitten heti perään :'( Ihan kamalaa! Ja ei näin! Ja ääää miten tää voi olla näin riipaiseva ja samalla niin älyttömän hyvä ♥ Uh huh!

Tuo fanart oli muuten myös hieno ja en yhtään ihmettele miksi se on innostanut kirjoittamaan tämän. Lisäksi onnistuit tavoittamaan hienosti tuon kuvan fiiliksen tähän lyhyeen tekstiin. Sanoit juuri riittävästi ja tämä oli tosi hyvä näin :D Vaikka toki mun sydän on kyllä ihan rikki tämmöisen angstin kanssa, mutta sun pitää korjata se kirjoittamalla seuraavaksi jotain hampaissa narkusvaa fulffya ;D

V

Bannu©Waulish

I think it's time for little story... It's definitely Storytime!

Felia

  • ***
  • Viestejä: 1 605
  • jokainen päivä on sun arvoinen
Vs: MCU: Täällä kuljen niin kuin unessa | S | Bucky & Tony
« Vastaus #3 : 22.03.2021 14:39:36 »
Ooh, angstia!

Katoin itsekin sarjan ekan jakson ja voi että niitä tunteita, mitä se herätti... Ja niin teki tämäkin. Hienosti olit saanut tiivistettyä myös tuon fanartin tuoman tunnelman. Ah, tämä kyllä repi sydäntä moneen suuntaan. 💔

Voi että, en edes tiedä, mitä sanoisin. Tämä veti sanattomaksi... Buckylla ei ole helppoa hyvittämisen kanssa, mutta Tonyn tapauksessa... Se on kova pala. :'( Sydän on rikki nyt, mutta ainahan näin kauniisti kirjoitettua angstia kelpaa lukea. Ei-onnelliset loputkin ansaitsevat osansa. Tämä oli äärettömän hieno kuvaus Buckyn tilanteesta ja fiiliksistä. Toivoisin, että osaisin sanoa enemmän, mutta sanavarasto on eri mieltä.

Pidin hurmusen paljon! Kiitos ❤️
minne ikinä sä meet, sinne minä jään
ku siellä missä oot ei oo ikävää

Angelina

  • Stark-Rogers
  • ***
  • Viestejä: 6 480
Vs: MCU: Täällä kuljen niin kuin unessa | S | Bucky & Tony
« Vastaus #4 : 28.03.2021 22:25:37 »
Vio: Spin-offeja kaikkialle!! Kuten tiedät, toi suojelusenkeli ajatus on aivan loistava, vaikkakin tässä tosiaan ajattelin itse hieman muuta... :'D Mutta tykkään kuulla teorioita ja pohdintoja varsinkin tälläsessä, missä ei oo selkeesti kerrottu mistä on kyse! Yritän itse ehkä vieläkin vähän sisäistellä tätä, mutta myös niitä kauhuskenaarioita joita lähdin tästä viemään pidemmälle... Ei huhhu, ei hyvin mee mullakaan. Kiitos ihanasta kommentista taas ♥

Venkku: Tää on todellakin erilainen verrattuna siihen mitä yleensä tuotan :''D Tuo fanart on upea ja inspas kyllä todella paljon, inspais yhä edelleen, joten katsotaan miten käy... Huomasin kans tykkääväni tosiaan siitä, että kaikkea ei sanota suoraan ja jokainen voi tehdä omat tulkinnat, kun välillä saatan vähän selitellä liikaakin... Koitettiin sitten tosiaan yhdellä kertaa useampaa uutta juttua ;D Kiitos avusta ja kommentista ja ja ja ♥ Enköhän mä fluffin pariin pian palaa :''D

Felia: Äläpä, angstia! En koskaan kirjoita angstia, tai ainakaan sellasia tekstejä jotka ois pelkkää angstia, nyt ollaan ihan oudoilla vesillä :'D Uskon, että toi TFATWS inspiroi kyllä kirjottaan vielä monenmoista, kuten tossa Violle sanoinkin, niin mulla olis tästäkin skenaariosta muitakin ideoita... Voin kuvitella, miten kamalaa koko nimien listaaminen Buckylle on ja vielä ajatus siitä, että kaikkea/kaikkia ei voi koskaan mitenkään hyvittää - sen on pakko olla kauheeta. Ihanaa että tykkäsit, sanoit aivan tarpeeksi ja tuli niin hyvä mieli :'3 Kiitos ♥


ava & bannu © Inkku

Larjus

  • IƧƧИA
  • ***
  • Viestejä: 6 563
  • En kaipaa kirjoituksiini (negaa) kritiikkiä tms.
    • twitter
Vs: MCU: Täällä kuljen niin kuin unessa | S | Bucky & Tony
« Vastaus #5 : 04.04.2021 18:59:43 »
Musta tuntuu, että pääsisin tähän nykyistäkin syvemmälle, jos olisin kattonut mainitun The Falcon and the Winter Soldierin jakson, tai jos edes tietäisin Marvelia muuten kuin pintapuolisesti, mut ei haittaa tää nykyinenkään. On oikeestaan ihan hauska yrittää hahmottaa, mikä onkaan tarinan aihio, miten pala kerrallaan konteksti avautuu aavistuksen verran (vaikka ei sitä kaikkea voikaan ymmärtää). Ja niin kauniskin tämä on ♥ Rakastuin tuohon nimeen, ja se kiinnittikin heti alkuun huomioni. Ja nyt ficin luettuani voin todeta, että se myös kuvaa kertomustakin hienosti.

Puhdas angst niin on mulle kaksiteräinen miekka, että kestän sitä huonosti, vaikka samalla tykkäisinkin. Tässä mua varmaan vähän suojeli sekin, että hahmot on mulle loppujen lopuksi etäisiä, niin ei pääse tunteet niin pahasti pintaan kuin jos olis lempihahmoistani kyse :D Kun voih, ottaa jo tällaisenaankin sydämestä 💔 Jamesilla on selvästi paljon tuskaa sisällään, mutta hienosti hän yrittää löytää keinoa tehdä sovinnon itsensä kanssa. Vaikka se vaikealta ja jopa mahdottomalta tuntuisikin, mutta on hienoa, ettei hän siltikään aio luovuttaa. Lohduttavaa myös, että hän ilmeisesti käy jonkinlaisessa terapiassa. Toivottavasti siitä on hänelle apua, että hän joskus saisi rauhan ja hyvityksen kauheista teoistaan.

Oijoi, tän jälkeen tartten kyllä jotain iloista ja kevyttä, sillä tämän loppukaan ei tarjonnut mitään lisätoivonpilkahdusta 😭😭 Täytyy vain itsekseen ajatella, että joo, kyllä tässä hyvin käy... Oon samaa mieltä Vendelan kanssa, että nyt sun täytyy tasapainottaa tämä angstpala tarjoilemalla jotain oikein kivaa ja söpöä fluffia!
お~ラスティ
ファンタスティック
頭の中

Angelina

  • Stark-Rogers
  • ***
  • Viestejä: 6 480
Vs: MCU: Täällä kuljen niin kuin unessa | S | Bucky & Tony
« Vastaus #6 : 10.04.2021 17:44:17 »
Larjus: Joo, mä luulen että tää saattaa aueta eri tavalla, jos on vähän syvemmällä fandomissa :: D Ei välttämättä vaadi ihan tätä psykoositason omistautumista, mutta tietysti hahmojen tunteminen auttaa :D Mutta kiva jos tää meni näinkin! Mä en kans yleensä nauti pelkästä angstista, en käytännössä koskaan lue sitä ja kirjotan vielä harvemmin, mutta tulipa kokeiltua ;D Kiitos kommentista <3


ava & bannu © Inkku

Saappaaton

  • Pretentious /af/
  • ***
  • Viestejä: 2 069
  • Sateenvarjounelmia
Vs: MCU: Täällä kuljen niin kuin unessa | S | Bucky & Tony
« Vastaus #7 : 15.02.2022 13:54:19 »
Totta kai mä vahingossa löysin tän, sun ensimmäisen puhtaan angstipätkäsi. Siis tietenkin. Ei tästä fanitushommasta muuten ois tullut kuin sutta ja sekundaa. :P

Mä tuolla pätkän keskivaiheilla melkein jo vähän naksautin kieltäni, et mitä höpötät, pelkkää angstia, mut sit pääsin loppuun. Tää oli hyvä, todella toimiva. Tykkään tän tekstin staattisuudesta ja rauhallisuudesta, vaikka siellä taustalla sellaisia ei niin rauhallisia tunteita pyöriikin. Mut teksti on jotenkin sees ja kevyttä lukea.

Mä pääsin tätä lukiessa johonkin rauhalliseen zen-tilaan, enkä oikein tiedä mitä tästä sanoisin. Tää oli kaunis, sen melankolian ja ikävän vuoksi. Ja koska oot ite tollanen höttö, niin tää sun angstisikin on loppupeleissä todella lempeää. Siis sydäntä raastavia teemoja, mutta ilmavaa ja helppolukuista tekstiä, niin jotenkin se lopputulos vaan jää lempeäksi.

Angstaa hei useamminkin. <3


I push my fingers into my eyes
it's the only thing that slowly stops the ache

Angelina

  • Stark-Rogers
  • ***
  • Viestejä: 6 480
Vs: MCU: Täällä kuljen niin kuin unessa | S | Bucky & Tony
« Vastaus #8 : 24.03.2022 21:52:59 »
Saaps: Mun tekstit on lempeää angstia koska ite oon vihaista angstia, eiku --- ;D Musta oli ihanaa, että valkkasit tän tekstin ja vielä enemmän ilahduin siitä, että pääsit tätä lukiessa zen-tilaan! Ihan mahtavaa. Angstia oli kiva kokeilla ja oon sitä tämän jälkeenkin parin tekstin verran kirjoittanut, mutta eihän se meitsin ominta alaa ole koska like u said, olen höttöä <3 Kiitos ♥


ava & bannu © Inkku